Sellainen on valtavasta pahkasta syntyneen ja ketaletta kuvaavan Rasvamaksan ilme. Arvonnan virallisena valvojana toimi luokanopettaja Jouni Virta, jonka mukaan kaikki sujui ongelmitta. Puinen ketale Suu pyrkii vielä virneeseen, mutta silmät ovat lurpahtaneet kuin alakuloisella bernhardilaisella. Lämpötila nousee pari astetta plussan puolelle. Sivu 12 SAMPSA HAKALA Luciakulkue askelsi Hirvikosken koulussa eilen aamulla Elina Raatikaisen johtamana. Sivu 5 KIMMO GUSTAFSSON SAMPSA HAKALA. Kunniatehtävän saanut valittiin niin, että hattuun laitettiin kuudesluokkalaisten tyttöjen nimilaput, joista nostettiin yksi. – Viikko ennen joulua se alkaa ja viimeiset käyvät aattona. Silmänruokaa pöytään Loimaa Kimmo Gustafsson – Joulutähdet, tulilatvat, amaryllikset ja hyasintit ovat jo näyttävästi esillä eri liikkeissä. vuosikerta LAUANTAI 13.12. Sivu 12 T Ä N Ä Ä N Irtonumeron hinta 1,00 € sis. Huomiseksi sää kirkastuu ja aurinkokin voi pilkahdella. Samanlaiseen tulokseen on tullut myös koristekasveja ja vihanneksia viljelevien kasvihuoneyritysten valtakunnallinen järjestö, Kauppapuutarhaliitto, joka arvioi joulukukkamyynnin jopa kasvavan muutaman vuoden takaisesta ja yltävän lähes 110 miljoonaan euroon. – Kunnon joulutähti kestää pitkään ja paljon mukavampi sitä on ennen joulua kuin sen jälkeen katsella. 2008 P 1 D Nro 146 Pölkkypään parta rehottaa. Toistaiseksi joulun kukkakauppa on kuitenkin rauhallista, kertoo Timo Järvinen Järvisen puutarhasta. Loimaan talousalueen paikallislehti • 94. Säätila Lucian päivää vietetään tänään pilvisessä ja sateisessa säässä. Loput joulukukat hän kertoo hakevansa aattoa edeltävänä maanantaina. alv . Järvinen arvelee, että joulukukkien myynti tulee olemaan edellisvuosien kaltaista, talouden taantumasta huolimatta. Sivu 2 Jutta Mäkipää kävi jo hakemassa asetelman pitopalvelunsa joulupöytää varten. Lucia vedettiin hatusta Arpaonni suosi Elina Raatikaista, kun Hirvikosken koululle valittiin tämän vuoden Lucia-neitoa. Järvinen kuitenkin muistuttaa, että joulutähden voi ja se kannattaakin hakea mahdollisimman aikaisin
Jumala, Herra Sebaot, auta meidät ennallemme, anna meidän nähdä kasvojesi valo, niin me pelastumme. Heimo 2 Lauantaina 13 joulukuuta SANOMALEHTIEN LIITON JÄSEN ISSN 0358-9161 Jakeluhäiriöt: Puh. Kulkue lähti liikkeelle Luciasta kertoneen aamunavauksen jälkeen. Toimitussihteerit: Sampsa Hakala, Tiina Naula. Aattona voi halutessaan vilkaista saldoa. Jouko 15.12. Joh. TÄNÄÄN AJANTIETO: Aurinko nousee tänään Loimaalla kello 9.32. Varsinkin pienimmät oppilaat oikein odottavat kulkueen näkemistä. 3: 29 KUOLLEITA PÄIVÄN SANA SYNTYNEITÄ 11 11 yötä jouluun yötä jouluun Kuudesluokkalaisten luciakulkue nähdään myös Hirvikosken ja Opintien koulujen yhteisessä joulujuhlassa Kanta-Loimaan kirkossa. Valistunut jouluvalmistelija välttää kiirettä, torjuu tavaraähkyn, mutta toisaalta kierrättää ja kiikuttaa kirpputorille, tekee ja väsää. – Todella hienoa, että saimme nyt kouluun omat puvut. Hosuminen ei enää auta. Ojala) ja Matti Larkovuo VIHITTYJÄ Joulunpyhät: älä-tee-mitään-päiviä Joulu pistää taitomme koetukselle. – Tämä on kaunis tapa. Joulun alkuperäinen sanomahan on juuri se, että ihminen saa jotain pinnistelemättä. Kartanomäenkatu 4, PL 2, 32201 Loimaa Puh. Anna meidän elää, me huudamme sinun nimeäsi. Aurinko laskee kello 15.13. Päivä pitenee, vuosi keikahtaa kevään puolelle. Puuttuuko itse tehdyistä kuusenkoristeista vielä narut, jumittuiko kirpputorille aiottu laatikko eteiseen, jäikö lahjasukka kantapäätä vaille, ehtiikö juhlahyytelö jähmettyä, vai lipsahtaako se ulos tölkistä yhtenä klönttinä liemensä mukana ja leviää silittämättä jääneelle joululiinalle. Joh. Toimittajat: Kimmo Gustafsson, Sari Keskitalo, Kari Nummila, Marika Timonen. Enkelkuoron hymnissä humisevat sanat: Älkää peljätkö! Joulu on koko luomakunnan juhla, ja ihmisellä on kerrankin syy hyvään tahtoon sitä kohtaan. www.loimaanlehti.. (02) 762 6000, telefax (02) 763 1233. 0200 72822 (mpm/pvm) arkisin klo 6.00-16.00 viikonloppuisin klo 6.00-12.00. SAMPSA HAKALA Sanna Salo ja Markus Törmä vihitty 6.9.08 Huittisten kirkossa Studio Meka-Kuva, Huittinen Juholle PIKKUSISKO 26.11.2008 3250 g 49,5 cm Minna Maijala & Markku Tepponen POIKA 30.11.2008 3780 g 51 cm Lotta ja Markus Pirhonen POIKA 30.11.2008 3690 g 52 cm Anne ja Marko Onnela ja isosisarukset Eveliina ja Lauri Oskarille PIKKUVELI 1.12.2008 3940 g 52,5 cm Tuire ja Antti Selinheimo Veetille PIKKUVELI 2.12.2008 4770 g 54 cm Heli ja Ville Pajula POIKA 6.12.2008 3430 g 51 cm Jenni Lankinen & Rami Toivonen Leeville PIKKUSISKO 3.12.2008 3630 g 48 cm Hannele (o.s. On tutkittava jouluvalojen hiilijalanjälki ja toivelelun ftalaattipitoisuus. Sähköposti: toimitus@loimaanlehti.. Oppilaat myös tietävät, että luciakulkueesta ei ole enää kovin pitkä matka jouluun. 0500 226 858. Kustantaja: Priimus Media Oy. Voi rauhassa ja tyytyväisenä muistella tekemättä jääneitä asioita ja ajatella: Ei se mitään! Joulu tulee väkisin, sitä ei voi enää lykätä. Nyt se on jo ovella ja peräti porstuassa. NIMIPÄIVÄT: 13.12. Minä olen ääni, joka huutaa autiomaassa: ’Tasoittakaa Herralle tie!’ Niinhän profeetta Jesaja on ennustanut. Valon neidot saivat upouudet puvut Loimaa Sampsa Hakala Luciakulkue toi valoa talven pimeyteen eilen Hirvikosken koulussa. Mutta sulhasen ystävä seisoo hänen vieressään ja kuuntelee, mitä hän puhuu, ja iloitsee suuresti sulhasta kuunnellessaan. Vinkin vipsautti joulukiireiden keskellä Susanna Auvinen Valoniasta EKOVINKKI. Hänen mukaansa Lucianeidon vetämä kulkue on jo perinne Hirvikosken koulussa. 1: 23 15.12. 13.12. Perinteiden vaalimisen ja monenmoisen puuhan lisäksi nykyään on osattava pinnistellä joulu ekologisesti kestävälle pohjalle. Ps. Ilmoitukset: ilmoitukset@loimaanlehti.. Lucia-neidoksi valittu Elina Raatikainen ja muut kynttiläkätiset kertoivat, että jännittämisen ja keskittymisen vuoksi kädet tuppasivat hikoamaan esityksen aikana. Kuudesluokkalaiset valon neidot kulkivat upouusissa puvuissa, jotka ovat Loimaan ammattija aikuisopiston vaatetusalan opiskelijoiden tekemiä. (02) 762 7840 matkapuh. Ilmestyy tiistaisin, torstaisin ja lauantaisin. Heidän silmissäänhän kuudesluokkalaiset ovat jo aika isoja. Vietetäänpä joulua sitten missä ja miten tahansa, se tuo mukanaan valon. Tuliko sittenkin pistettyä hiukan liikaa euroja menemään. Toimitusjohtaja Jorma Rinne kotipuh. Ilmoitusmyynti: Markkinointipäällikkö Veli-Matti Knuuti (02) 762 6040, 0500 324 939 Ilmoitusmyyjä Liisa Kivinen (02) 762 6050 Ilmoitusmyyjä Päivi Alm-Huhti (02) 762 6060 Ilmoitusvalmistus Eija Kärkäs (02) 762 6055 Tilaustenhoitaja Tarja Säteri (02) 762 6016 Ilmoitusten jättöajat: Ilmoitusaineisto on toimitettava lehden konttoriin kunkin numeron ilmestymistä edeltävänä päivänä klo 12.00 mennessä. Toimitus: Päätoimittaja Kati Uusitalo (02) 762 6033, 050 555 7526. Ilmoitushinnat: Ennen tekstiä 1,96 /pmm 3-sivu 1,96 /pmm Tekstissä 1,84 /pmm Tekstin jälkeen 1,59 /pmm Takasivulla 1,95 /pmm Etusivulla (modulikoot) 3,23 /pmm Kuolinja kiitosilmoitukset, kunnalliset ja kirkolliset ilmoitukset, heng.kokoukset 1,59 /pmm Määräpaikkakorotus 0,06 /pmm Värikorotus yhdestä lisäväristä 0,16 /pmm Hinnat sisältävät arvonlisäveron 22%. Tilaushinnat: Määräaikainen 12 kk 97 6 kk 57 4 kk 43 Kestotilaus: Laskutusjakso 12 kk 92 6 kk 47 4 kk 32 Irtonumero 1 Ulkomaantilaukset: tilaushinnan lisäksi peritään voimassa oleva postimaksu. Vastuu ilmoituksista: Lehden suurin vastuu ilmoituksen julkaisemisessa sattuneesta virheestä on ilmoituksen hinta ja muihin lehtiin toimitetusta aineistosta sen valmistusarvo. Aiemmin olemme joutuneet lainaamaan niitä seurakunnalta, neitojen laulun ja askeleet kohdalleen hionut luokanopettaja Tiina Vuokko kertoi. Seija 14.12. Kannatti keskittyä, sillä kulkueen matka halki koulun käytävien sujui moitteettomasti. Painopaikka: Priimus Paino Oy/Allatum Oy. Tilaukset: tilaukset@loimaanlehti.. Konttori ja toimitus avoinna ma-pe klo 8-16. Usein paras ekoteko on olla tekemättä mitään. Jouluna siihen on mainio mahdollisuus. 80: 19-20 14.12. Jouluaaton ihanuus on juuri siinä, että silloin on jo myöhäistä
6 300 euroa. Tulevaisuuslautakunta askarteli sellaisten asioiden parissa, jotka luonnostaan olisivat kuuluneet kaupunginjohtajan tehtäviin ja hänen kauttaan suoraan kaupunginhallitukselle. Vesikosken koululla tehdään töitä ja opetuksen laatu lunastetaan joka päivä. Kun itse en käsitä nimimerkillä kirjoittelua, tulee miettineeksi miksi tehdä niin. 15.12.2008 RO-pirssiä 30 vuotta! Minttu onnittelee pappaa. Aihe osoittautui niin suosituksi, että uusia alastarolaisnäytelmiä kirjoitettiin ja esitettiin vielä kolmena seuraavana vuonna. Sillä ne on kirjoituksia, jota en voi ottaa vakavasti. Maassamme on paljonkin sanomalehtiä, jotka eivät julkaise nimimerkki kirjoituksia, kuin poikkeustapauksissa. YLENNYKSIÄ Tasavallan presidentti on ylentänyt loimaalaisen Seppo Matti Tapio Vainion everstiluutnantiksi 6. Keikkatapahtuma on tarjonnut monenlaista ohjelmaa lapsille ja aikuisille aamusta yöhön. fi. Hyvää 30-vuotishääpäivää 16.12. Porkkanarahojen jakoesitys masentaa. Kuvan voi myös tuoda ja maksaa lehden konttoriin, os. Onnea rakkaalle t. Suurin osa tarjonnasta on ollut yleisölle ilmaista. jo 1 vuotta. Onnittelut ehtivät saman viikon lauantain lehteen, kun ne tuodaan viimeistään torstaina. Kartanomäenkatu 4. Onnea mamma 85 vuotta! T: Leena, Kaija, Sinikka, Erkki ja Terhi perheineen. 5 000 euroa, koska koulu on kustannuksiltaan Loimaan halvin. Onnea mummille ja pappalle 40-vuotishääpäivänä. Eikö asia olekin juuri näin, jos kerran on jollekin henkilölle epämiellyttävääkin asiaa, niin siitä pitää pystyä puhumaan ”kuin mies miehelle” henkilökohtaisesti. Sirkka Lindell puheenjohtaja Alastaron Kuutamokeikkayhdistys ry Ryhmäkoko ratkaisee laadun Opetusministeri Sari Sarkomaa (kok.) esitteli perusopetuksen ryhmäkokoselvityksen kuntakohtaiset tiedot maanantaina 8.12. T: mummi, Jere, kummit & muut. Olen myös kirjoitellut eri lehtiin mielipiteitä ja olen koettanut välttää henkilöiden arvostelua nimeltä. Olen kirjoittanut paljonkin ja monesti melko koviakin kannanottoja, mutta koskaan ei ole tullut mieleen nimimerkki. T: lapset perheineen. Ymmärrykseni ei ymmärrä syytä piilotteluun, joskin hyvin harvoissa tapauksissa se on hyväksyttävää tai välttämätöntä. Vainio työskentelee Maanpuolustuskorkeakoulussa Helsingissä. Rahaa on Alastarolla jaossa 125 000 euroa. Tulevaisuuslautakunnan ja sen esittelijän kulut neljän vuoden aikana olivat 1 000 000 euron luokkaa. Kyyristelyä, pelkoa, epäluottamusta ja epävarmuutta omasta minästä. Myös nimimerkille ei ole mukava vastata, jos ollenkaan. Kirjoita kuvan taakse haluamasi onnitteluteksti ja kuvan palautusosoite. Dancing Queen, young and sweet, only...Forty! Lämpimästi osaa ottaen sukulaiset ja läheiset ystävät + Misu. Sylintäydeltä onnea mammalle 9.12. Opettajalla on oltava aikaa jokaiselle oppilaalle. Taisto Levo Alastaro Oma nimi alle tai nimimerkki. T: Saimi, Alma ja Iita. Paljon näkee lehtien mielipidesivuilla sellaisia kirjoituksia, joissa nimeltä mainiten arvostellaan määrättyä henkilöä. Kuvat julkaistaan lähettäjän vastuulla. Asiassa on selvää selkärangattomuutta. Kyllä LL:n toimituskin voisi ottaa sen kannan, että nimimerkki sallitaan, mutta jos kirjoituksessa mainitaan jokin henkilö negatiivisessa valossa niin silloin ei pitäisi julkaista kyseessä olevaa kirjoitusta, ennen kuin samassa jutussa on kirjoittajan oma nimi alla. johdosta! T: Tino. Olennaisinta on varmistaa se, että opetukseen suunnatut lisärahat ja valtionavut myös käytetään opetukseen. Tänään ei juhlita suotta kun Verneri Tammi täyttää 16.12. Kuntapäättäjille tullaan kertomaan konkreettisesti millaista on laadukas perusopetus. Haikeuttakin on ilmassa kun Pekka Kaasalaiselle joulujuhlat ovat viimeiset koulun rehtorina. Tällä hetkellä Vesikoskella valmistaudutaan iloisin mielin joulujuhliin. Paljon onnea 8-vuotiaalle Oskarille! T. mummi, pappa ja kummitäti. Olen sanonut sitä ”mediakarkuruudeksi”, sanotaankin, että ei se ole mieskään, joka salaa ampuu. Jakoesitystä edelsivät asianmukaiset tiedotusja keskustelutilaisuudet, joissa yhdistyksiä kehotettiin tekemään hakemukset perusteluineen. Suorita maksu lehden tilille 523900-10003137, viim. mummi, mamma ja pappat. Jos tähän yleensä sortuu, niin silloin pitää ehdottomasti laittaa oma nimi alle, sillä se on todella raukkamaista ellei näin tee. Maksimimerkkimäärä 140. Heikki Niittymäki Tilaajapalvelu p. euroa määrärahaa opetusryhmien pienentämiseksi. On hieno olla täys 10! Onnea Patrick Sihvoselle Tuusulaan. Sydämelliset onnittelumme! T: mamma, pappa ja setä. Vuonna 2005 käynnistettiin Leader+ -hanke, jonka myötä tapahtumaan tuli lisäys: alastarolaista kotiseutuhistoriaa näytelmän muodossa. Tämä ei tule onnistumaan, koska englannin opetus kärsisi Loimaan muissa kouluissa. Jos joskus haluaa antaa vilpitöntä kehua tai kiitosta yksityiselle henkilölle tai jollekin ihmisryhmälle, niin silloin mielestäni voi olla nimimerkin takana. porkkanarahojen jaosta häviävien kuntien kolmansille sektoreille Alastaron kunnan osalta. Alastaron Kuutamokeikkayhdistys on järjestänyt jo 12 vuoden ajan kuntalaisille – niin nykyisille kuin entisillekin – ja muille kulttuurin ja taiteen ystäville Alastarolla vuosittain elokuussa Kuutamokeikan. Sisältö voi olla tahallisesti harhauttavaa, heitellä valheita ärsykkeinä ilman esilletulon vaaraa jne. Lain mukaan oppilaalla on oikeus saada opetussuunnitelman mukaista opetusta ja ohjausta jokaisena työpäivänä. Arto Savonen Selkärankaa kirjoituksiin Yhteiskuntamme yhtenä kummallisuuksien sarjaan kuuluvat nimimerkin suojissa kirjoitetut mielipidekirjoitukset. torstaina klo 16. Tämä täyden kympin poika juhliikin koko viikonlopun! Onnea ja haleja Juhikselle 15.12. Ryhmäkoko ratkaisee aivan keskeisesti koulutuksen laadun. Lauantaina 13 joulukuuta 3 PALJON ONNEA VAAN Pete 1 vuotta 15.12. Loimaan Lehti PL 2, 32201 Loimaa tai sähköpostilla ilmoitukset@loimaanlehti. Pekan eläkkeelle siirtymistä yritetään käyttää hyväksi siten, että Vesikosken koulu jatkaisi tulevaisuudessa kahdella opettajalla. Sarkomaa ja Jyrki Katainen lupaavat, että jatkossa summa vain kasvaa. Paljon onnea vaan! Yhden palstan kuva teksteineen maksaa 10 €, kahden palstan 20 €. Alkoholilla ei ollut osuutta tapahtuneeseen.. (4 riviä). Käsittämättömien puuhastelujen maksumiehiksi aiotaan Loimaalla laittaa Vesikosken koulu ja sen oppilaat. Voi laukoa asioita heppoisin perustein ja mielin määrin. Loimaan Lehdessä on viimeisissä numeroissa mielipidepalstalla keskusteltu siitä miten lehden pitäisi suhtautua mielipidekirjoituksiin – varsinkin niihin, joissa annetaan negatiivista tietoa jostakin henkilöstä. Vaikka paperin tuijottaisi puhki, niin listalta puuttuu silti Alastaron Kuutamokeikkayhdistys. Onko tämä ymmärrettävä niin etteivät Alastaron porkkanarahoista päättävät henkilöt arvosta kotiseudun kulttuuritarjonnan hyväksi tehtävää talkootyötä sentin vertaa. Vesikosken koululla tästä summasta käytetään vain n. joulukuuta. On tärkeää, että peruskoulussa jokainen lapsi saavuttaa oppimisen ilon ja edellytykset jatko-opintoihin. Sari Sarkomaa on ymmärtänyt lisätä erityisopetukseen ja oppilaanohjaukseen lisäresursseja unohtamatta kerhotoimintaa. 02-762 6016 Auto suistui ojaan LOIMAA Torstai-iltana Loimaalla Lamminkadulla henkilöauto suistui ojaan hieman ennen kahdeksaa. Monesti käy niin ainakin minulla, kun huomaan kiinnostavan otsikon innostun, mutta kun katson loppuun, kiinnostukseni jotenkin häviää, jos sen tekijäksi osoittautuu nimimerkki. Seijalle ja Jormalle. Kun Vesikoskella on yli 50 oppilasta niin Elon laskuopin mukaan viljasiilojen taidevaloihin jää 50 000 euroa. Vesikosken koulun oppilaat siirrettäisiin muihin kouluihin ja näin päästäisiin Suomen ennätysten tuntumaan opetusryhmien keskikoossa. Luukas 1 v. Sanomisen tarve on suuri, mutta ei ole uskallusta eikä halua esiintyä julkisesti oman mielipiteen kanssa, puolustaa sitä ja kantaa myös vastuu sen seurauksista. Yhdistys toimii erittäin pienillä resursseilla ja pienellä budjetilla, johon on anottu kunnalta vuosittain toiminta-avustusta. Pulkkila pitää ykkössijaa 24,5 oppilaalla/ryhmä. Sarkomaa kertoi, että saatujen tietojen perusteella ryhmäkokoja voidaan tarkkailla. Tullaan juhlimaan. Nimimerkkikirjoittelu kuvastaa suomalaisten henkistä ilmapiiriä. Autossa oli kaksi naista ja ojaanajon aiheutti se, kun vieressä istunut nainen veti käsijarrun päälle. Lähetä kuva postitse os. Auto vaurioitui, mutta naiset säilyivät vammoitta. Alastaron kunnanhallitus on kunnanjohtajan johdolla laatinut työryhmän alustuksen pohjalta uudelle Loimaalle esityksen ns. Tämä varmaan lopettaisi sellaisten kirjoitusten lähettämisen toimitukseen. Lautakunta onkin lakkautettu. Hinta sisältää arvonlisäveron. LUKIJOILTA Unohtuiko kulttuuri. Onneksi ”Menneisyyden Vangit” jatkavat enää vain yhtyeenä. Valtionapu/oppilas on n. johdosta! T: äiti, Niko, Jenna, Joni ja Akseli. Valtion 2009 talousarvioon sisältyy 16 milj. Jättihalauksia, suukkoja ja onnentoivotuksia .T: äiti ja isi, mummo ja pappa, mamma ja ukki, kummit + serkut. Pauli Salmisen ja Sami Suikkasen neljän vuoden uurastus tuotti meille Loimaan kaupungin veronmaksajille siilovalot mutta mihin hintaan
Art-Tyynelä onkin taidetta varten. Tällaista ripottelua (jota on jatkunut vuodesta toiseen) voi pitää jo pilkantekona meitä kohtaan. Tiedoksi muillekin Helsinki sai oman kanivirkamiehen! Kyl yhdistyvä uus iso Loimaakin tarvis heti tällaisen virkamiehen. Palkasta maksamillamme veroilla osallistumme kaikkien meidän yhteisten palveluidemme kustannuksiin. Kauko Ojala Kotiseutumme luonnehdinta saviseutuna on taas tänäkin syksynä tullut karmealla tavalla toteen näytetyksi. Onni Adressin Vesikosken koulun säilyttämisen puolesta voi allekirjoittaa esim. Tällöin kortit on saatava postiin viimeistään 15. Vieraskirjaan voitte myöskin ilmaista mielipiteenne. Mielekästä työtä voi löytyä yllättäviltä aloilta, jos uskaltaa kurkistaa mielikuvan taakse. Toinen vakioselitys asialle on se, että rahat ovat lopussa. Taisto Levo Miksi pilata toimiva työväenopisto jollain taulukokoelmalla. Saimme juuri tutustua 10vuotiaan Marian näyttelyyn kudonnasta. Sitten on ollut ja on esimerkiksi Foto-Irman ikkunassa sellaisia piennäyttelyitä, joissa esitetään muutamalla kuvalla jokin asia. Silja-Liisa ja Pekka Nyt alkoi uusi aalto koulujen lopettamisessa, kysytään huvin vuoksi mielipidettä, nämä asiat on jo aikoja sitten päätetty kokouksissa, investoinnit Loimaalla on sitä luokkaa, että jotain pitää lopettaa, jotta saatais aikaan säästöjä, sitä kautta rahat siirtyy toiseen osoitteeseen. Täältä kulkee päivittäin kymmeniä ihmisiä töihin eri puolille Loimaata. Sitäpaitsi kun tekee hankintoja ajoissa ei tarvi jouluaattona lähteä hakemaan ”rusinoita ja manteleita”. kaupungin pääkirjastossa. Olemme täällä valtatie 2:n pohjoispuolella jo tottuneet siihen, että tiet ovat huonokuntoisia ja auraamattomia kestämättömän pitkiä aikoja. Syksyisin ja keväisin vastataan, että kelirikko estää työt, mutta eipä niitä perusparannuksen tekijöitä ole täällä kesälläkään näkynyt. Silloinhan se on useimman ihailtavissa ja pitkään. Se on tietenkin hyvä asia. Olemme pommittaneet soitoilla tien heikosta kunnosta tienhoidosta vastaavia tahoja tiepiirin johtoporrasta myöten. Löytynyt pieni superkesy tyttökissa Petäjoelta. Siellä olemme saaneet katsella sekä vanhempien että nuorten taidetta. Joulukortin suosio säilyy TOIMITTAJALTA Suomalaiset lähettävät joka vuosi noin 50 miljoonaa joulukorttia. Tie, joka on kauttaaltaan täynnä teräväreunaisia kuoppia, vettä, lilluvaa savea ja pettävää pohjaa, on jo oikeuksiamme loukkaavaa. PÄIVÄN MIETE: Kaksi rakasta elää vaikka kuivan kuusen kävyillä. 040 4192022 Kyllähän Haapasen taidekokoelman voi Työväenopiston tiloihin sijoittaa. Vähän epäselväksi kyllä jäi millainen on ovela joulu. Siellä voi moni entinen nuori nähdä itsensä lapsena. Tiina Naula tiina.naula@loimaanlehti.fi On mukava muistaa joulukortilla sukulaisia ja ystäviä. Mutta rajansa sentään kaikella. On mukava muistaa joulukortilla sukulaisia ja ystäviä ja vastaavasti saada heiltä postissa jouluinen tervehdys. Ja kyseessä on sentään niin kutsuttu valtion ylläpitämä tie! Hiekkatie vaatii hiekkaa ja ajoittaista kuoppien tasoitusta, se nyt vaan on sellainen tosiasia, jonka yli ei pääse. Hyvä nimimerkki Poika kouluun 2015 adressin voi allekirjoittaa mm. Näin saadaan tietoa uusista asioista. Melkein aina taideja valokuvanäyttelyssä on luettelo esillä olevista teoksista. Teidän nimenne on kuin kiitos kuvien katselusta sekä samalla se antaa kuin uutta pontta kuvaajalle. Joulukortti onkin ylivoimaisesti suosituin postikortti. Elias-sali on taas pyhitetty valokuvia varten. Joulukortti on pitänyt yhä pintansa, vaikka perinteisten kirjeiden ja korttien lähettely onkin laantunut sitä mukaa, kun sähköpostin ja tekstiviestien käyttö yhteydenpitovälineenä on yleistynyt. Olen kuitenkin suunnannut esitykseni tavanomaisiin taideja valokuvaym. Suuri yleisö tutustuu asioihin ja voi tarvittaessa toimia. Hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta on varmasti perinteisin toivotus, mutta kortissa voi halutessaan toivottaa rauhallista, iloista, lämmintä, hauskaa tai jopa ovelaa joulua, jollaisen ketun kuvalla varustetun kortin sain eräänä jouluna. Tonttu Tohelo Anteeksi Joel, Joulu On -konserttisi Alastaron kirkossa ja varsinkin Timo Koivusalon ”Joulurauhaa”, oli liikuttavan koskettava kertomus ystävyydestä. Parhaillaan siellä on noin 40 vuotta sitten kuvattu tilaisuus Kotirannan myllyn ja keinujen keskellä. TÄNÄ viikonloppuna onkin taas viimeinen hetki saattaa joulukortit lähetyskuntoon, jos aikoo postittaa ne joulupostimerkillä, joka on edullisempi kuin tavallinen merkki. Voi olla myös toinen kirja. Opiskelupaikkaa ei löytynyt – vai pitäisikö sanoa, että itseä tarpeeksi kiinnostavaa opiskelupaikkaa ei löytynyt. Loimaan ammattija aikuisopisto menettää 200 000 koulutuksellista ”bonusrahaa”, jota se on saanut valtiolta koulutuksen ja työmarkkinoiden yhteenosumisesta, sillä oppilaiden työllistyminen ei ole ollut viime aikoina huippuluokkaa aikaisempaan tapaan. Jaetaan kakku tasan KIITOS ihanat ihmiset, jotka tulitte kuuntelemaan minua Alastaron kirjastoon 11.12. Avuksi ei riitä muutama hiekanmuru sinne tänne täsmätiputuksena, kuten vihaisten puhelujen jälkeen on tapahtunut. Ompelupalvelu Mervissä osoitteessa Turuntie 16, Loimaa. Korttina voi toki myös käyttää valokuvaa perheen lapsista tonttulakki päässä tai vaikkapa tunnelmallisesta talvimaisemasta. Onko meidän työja veropanoksemme todellakin niin mitätön, että meille ei katsota tarpeelliseksi ylläpitää henkilöautolla ajettavaa tietä. Ja kumpikin kirjan omistaja haluaa Teidän kauniin nimenne näihin kirjoihin muistoksi. Mikäli asia todella on näin, herättää se kysymyksen myös siitä, kuinka järkevää tämä töihin lähtökään enää on. Juuri näistä näyttelyistä haluan kysyä yleisön mielipidettä. Tuskin koulutusta koskaan saadaan missään osumaan yksyhteen työvoimatarpeen kanssa. Odottava isoäiti Älä Kyllästynyt itse käy kaupassa ruuhka-aikaan jos et kestä jonoja. Rautiainen Kiitos Sinulle oripääläinen synttärisankari, joka lahjoitit lahjarahasi terveysaseman uuteen lepotuoliin jossa odottavankin äidin on mukava levähtää esim sokerirasituskoetta tehtäessä. Korttien ja postimerkkien hankkiminen ja postittaminen jouluruuhkassa, tervehdysten kirjoittaminen ja ennen kaikkea taas kaikkien kadonneiden osoitteiden etsiminen kuluttavat aikaa, rahaa ja hermojakin. Sitten siellä on vieraskirja, jonka näytteilleasettaja on tuonut. Kyllästynyt mene peilin eteen ja näet henkilön joka on väärään aikaan kaupassa! Kaupat on auki 7–21, jospa menisit vaikka Kauniiden ja Rohkeiden aikaan, sillon ei ole jonoja. Vaivannäkö kuitenkin kannattaa, sillä kortin ulkonäköä tai hintaa tärkeämpää on tietenkin kaunis ja lämmin ajatus. Olit jättänyt tarkoituksellisesti viimeisiksi kappaleiksi ”Valkean Joulun” ja ”Nyt syttyy valot tuhannet”, mutta me alastarolaiset emme osanneet vaatia antamattomilla aplodeillamme sinua laulamaan niitä meille. Voi herranjestas. Erityiskiitos Annikki Sairaselle ruususta ja Reijo Jokiselle laulusta. Se on yleensä huoneenhaltijan kirja. Jos ei kauppojen valikoimista löydy mieluisaa korttia, sellaisen voi värkätä itse. KU Mielekästä työtä voi löytyä yllättäviltä aloilta. Mikäpä sitä paitsi on isovanhemmille tai vanhemmille suurempi aarre kuin lapsen omin käsin tekemä joulukortti. Kansanviisaus Kuilun partaalla MIELIPITEET Päätoimittaja Kati Uusitalo kati.uusitalo@loimaanlehti.fi Lähes kaikki peruskoulunsa päättävät jatkavat opiskeluitaan joko lukiossa tai ammatillisessa koulutuksessa. LUKIJOILTA 4 Lauantaina 13 joulukuuta KOPIT Miten Loimaa aikoo käyttää valtiolta ensi vuonna tulevan luokkakokojen pienentämiseen tarkoitetun rahan. Kiitos Joel. Itellan internet-sivujen mukaan Suomessa lähetetään vuosittain kaikkiaan noin 70 miljoonaa postikorttia, joten seuraavaksi sijoittuvat korttisesongit ystävänpäivä ja pääsiäinen jäävät kauaksi joulusta. Onko niillä tulevaisuutta. Joissakin korteissa on kimallusta ja kultausta ja taitaapa myynnissä olla kaksiosaisia korttejakin, jotka avattaessa kajauttavat ilmoille pienen joulusävelmän. 2x/vko. Perheellisenä ja työssäkäyvänä hoidan ruokaostokset silloin kun ehdin ja max. Esiintymisesi oli todella ammattitaitoista ja tulkinnoistasi heijastui hienosti Joulun odotuksen herkkyys. Uusista ylioppilaista reilut puolet ei jatkanut opintojaan ensimmäisenä vuonna lakin saamisen jälkeen. On hyvä, että Loimaallakin on opistossa kutistettu tätä kuilua esimerkiksi tekemällä yhteistyötä alueen yritysten kanssa opetuksen kehittämisessä ja suuntaamisessa. Soittojen tulos on ollut lähinnä täysi nolla. Prillaantunut Sirpa Valtatien pohjoispuoleltakin tulee veroeuroja Nimi kirjaan muistoksi Nykyään järjestetään näyttelyitä eri asioista. Onpa joku kysellyt tilinumeroakin, josta maksun hiekasta voi periä. Tätä kautta olemme mukana pyörittämässä kaupunkimme rattaita. vastaaviin aiheisiin. Jos siitä ei ole haittaa Työväenopiston toiminnalle. Siellä on ollut myös ulkolaisten Loimaalla kurssilla olleiden nuorten tuloksia nähtävillä. Annas olla, kun viiden vuoden sisällä isot ikäryhmät jää eläkkeelle, aluesairaala lopetetaan toiminnallisesti pikkuhiljaa, ja lähes kaikki siirtyy Tyksiin Turkuseen, synnytysosasto oli vasta alkua, koska ihmistä mitataan nykyään rahassa, tarvitaanko sua vai ei, nuoret ja lapsiperheet on unohdettu täysin, ei tullut lapsilisäkorotusta kaikille perheen lapsille, liekö joku laittanut ne eriarvoiseen järjestykseen. Sitä Tilastokeskuskaan ei ole tutkinut, kuinka moni pitää suunnitelmallisen välivuoden. JOULUKORTTIEN kirjo on nykyään todella laaja, on tonttuja, joulupukkeja, enkeleitä, eläinhahmoja, kynttilöitä, joulukuusia ja uskonnollisempiakin aiheita seimen ääreltä tai kirkkomatkalta. J. Viimeistään jouluna on aika muistaa niitä kaukaisempiakin ystäviä, joiden kanssa yhteydenpito on kiireiden tai välimatkan takia saattanut jäädä vähiin. Luettelosta voi nähdä mitä ne esittävät. Keltaruskeaharmaa selkäpuoli, alaosa valkoinen. Suoraan töihin tai pelkästään kotiin jäävien määrä on viime vuosina laskenut, Tilastokeskuksen mukaan enää vain kuusi prosenttia ikäluokasta jäi peruskoulun jälkeisten opintojen ulkopuolelle. joulukuuta eli maanantaina. Tuulilasia myöten kurassa – joka päivä. Eri ammateista vallitsevien mielikuvien ja ihmisten toiveammattien välistä kuilua on myös hyvä kaventaa. Myös tervehdysteksteissä on valinnan varaa. Nyt sentään elävä ja käyty rakennus
Rokosan mukaan leikkotulppaanitkin kipuavat neljän kärkeen. Kauppapuutarhaliitto arvioi, että joulukukkaostoksiin käytetään tänä vuonna keskimäärin 64 euroa ostavaa taloutta kohden. Puolitoista viikkoa kestävä sesonki alkaa ensi viikolla ja myynti kiihtyy joulua kohti. Jyrki Jalkanen Kauppapuutarhaliitosta arvioi, että tämä johtui siitä, että isojen, kalliiden kodin hankintojen sijasta ostettiin tunnelmaa, kauneutta ja viihtyisyyttä. Yhdistyksen puheenjohtaja Mikko Kaunisto kertoi heidän halunneen palkita yrityksen, joka on tehnyt Vampulaa laajasti tunnetuksi sekä tarjonnut monipuoliset ja viihtyisät tilat muun muassa majoitusja juhlakäyttöön. KIMMO GUSTAFSSON Auto kolhi toista parkkipaikalla LOIMAA Henkilöauton peräkärryt kolhivat toista autoa Lamminkadulla parkkipaikalla torstaina puolenpäivän aikaan. – Mutta marginaalisia nämä ovat. Hyasinttikin miellyttää, mutta sen voimakas haju aiheuttaa kotona ahdistusta, Mäkipää kertoo. Hyasintin suosio on kuitenkin Rokosan mukaan vähentynyt. Jos Suomen kaikki taloudet ostaisivat joulukukkia, olisi ostoihin käytettävä rahamäärä noin 46 euroa. Kasvin kukat ovat pieniä ja valkoisia. Mies oli huumausaineiden vaikutuksen alainen ja lisäksi hänellä oli puukko. Samoilla linjoilla on Järvisen puutarhan Timo Järvinen. Auton takaosaan tuli pahoja lommoja. Punainen pitää pintansa joulutähdissä, vaikka värivaihtoehtoja löytyy. Skimmia käy Pirjo Rokosan mukaan hyvin jouluun. Tähti suosituin Maailma muuttuu, mutta joulukukista suosituimpana säilyy kauppiaiden mukaan edelleen punainen joulutähti. – Mutta se on myös ensimmäisiä mistä tingitään, jos rahat ovat tiukilla, Rokosa pohtii. Voi tosin olla, että ostetaan halvempia kukkasia. Rahallisesti joulukukkia myytäisiin noin 110 miljoonalla eurolla. Paljon on tosin tapahtunut maailmassa parissakymmenessä vuodessa. Noin 30-vuotias mies löi vanhempaa naista nyrkillä kasvoihin ja anasti hänen matkapuhelimensa. – Se on varmaan sen näyttävyys ja helppohoitoisuus. AIHETTA JUTTUUN: Soita: Toimitussihteerimme puhelinnumero on 02-762 6035 UUTISET Lauantaina 13 joulukuuta 5 Näpistelijä jäi kiinni LOIMAA Nuori mies jäi tuoreeltaan kiinni yritettyään näpistää elintarvikkeita eilen puolenpäivän aikaan Loimaalla Kauppalankadulla olevasta liikkeestä. Perttulan Kukassa ja Lahjassa työskentelevä Mirja Myllyoja pakkailee näitä kasveja jälleen tänäkin jouluna paljon. Tai sitten havuja, Mäkipää toteaa. Valmistuneillekin viedään nykyään vain yksi ruusu, Rokosa kertoo. Uskoisin, että entiseen tapaan joulukukkia myydään, Rokosa arvioi. Enää ei esimerkiksi viedä isoja kukkalaitteita tai kimppuja. Muita top-5 -kukkia ovat tulilatva, hyasintti, sypressit ja havut. – Joulu on tärkein sesonki, jolloin myydään noin 25 prosenttia vuoden kukista. Lautakunta tarkisti vielä, että tilanne ei ole muuttunut eikä susivaara ole ilmeinen Niinijoen suunnalla. Kartanossa vierailee Reijosen mukaan ulkomaalaisia, mutta hän kiittelee myös erityisesti paikallisia, jotka ovat löytäneet kartanon esimerkiksi juhliensa pitopaikaksi sen 9vuotisen historian aikana.. – Nyt 2000-luvulla kukkien myynti on tasaantunut ja kukkien määrät ovat vähentyneet. Hän aikoo hankkia entiseen tapaan joulukukkia. ”Kyllä kukka kuuluu olla pöydässä” Loimaa Kimmo Gustafsson Joulukukkien kimppuun ei vielä ole suurta ryntäystä, vaikka esimerkiksi joulutähden voisi hyvin hankkia ennen joulua. Kolhija poistui paikalta. Sitä ei tarvitse paljon kastella. Ylitalolta joulukukkia lähtee kauppoihin myyntiin edellisvuosien tapaan noin 400 000, mutta miten kukat sitten kaupoista päätyvät asiakkaiden koteihin on Mäkitalon mukaan eri asia. Nämä henkilökohtaiset ostokset hän kertoo tulevansa tekemään aattoviikolla, todennäköisesti maanantaina. Reijonen kertoo, että he yrittävät edelleen kehittyä ja elää mukana ajassa. Hallinto-oikeus pyysi koululautakunnalta lausuntoa. Hilve Reijonen Jonkan Kartanosta kertoo palkinnon tulleen täytenä yllätyksenä. – Koreja olen vienyt, yleensä joulutähteä ja amaryllistä. Järvisen mukaan jouluruusutkin kelpaavat ja niitä on jo mennytkin jonkin verran. Eniten rahaa käyttävät yli 50-vuotiaat. Lautakunta pyysi susihavainnoista lausunnon Varsinais-Suomen riistanhoitopiiriltä. Jonkan Kartanosta vuoden yrittäjä VAMPULA Jonkan Kartano on valittu Vampulan Yrittäjäyhdistyksen vuoden yrittäjäksi. Liiton teettämän tutkimuksen perusteella myynnin povataan jopa kasvavan 13 prosenttia vuoteen 2006 verrattuna, jolloin asiaa edellisen kerran tutkittiin. Ihmiset eivät uskalla viedä lahjaksi tuoksuvia kukkia. – Kyllä kukka kuuluu olla pöydässä. Joulutähti ja hyasintit ovat kappalemääriltään suurimpia, Järvinen toteaa. Naista lyötiin kasvoihin LOIMAA Sammonkadulla Loimaalla olevassa asunnossa tapahtui keskiviikon ja torstain välisenä yönä pahoinpitely. Kauppapuutarhaliiton mukaan 1990-luvun laman aikaan tai 1970luvun pitkien lakkojen aikaan kukkakauppa ei suinkaan vähentynyt, itseasiassa päinvastoin. Koululautakunnan mukaan susilauman pääasiallinen reviiri ei ole Niinijoella. Rokosa tosin kertoo, että heillä amaryllis eli ritarinkukka on myös haluttu. Hän arvelee, ettei taantuma vielä kosketa ihmisiä suuresti. – Kukka on kuitenkin sen verran halpa ostos ja kuuluu tähän Suomen jouluun. Joitakin kukkia ja asetelmia on jo tosin mennyt, esimerkiksi Jutta Mäkipää lounaskahvila Justiinasta kävi hakemassa oman joulutähtikorinsa pitoja varten. Kukkia lamassa Perttulan Kukka ja Lahja -liikettä Ypäjällä pitävä Pirjo Rokosa kertoo joulukukkia menneen vielä harvakseltaan. Kuljetuksen eväämisestä valitettiin LOIMAA Kolme Koskelantien varrella asuvaa huoltajaa on tehnyt valituksen Turun hallinto-oikeudelle, kun Loimaan koululautakunta ei suostunut muuttamaan koulukuljetusreittiä havaitun susilauman vuoksi. Jälkimmäisessä pidän sen kukista, ne ovat komeita. Oripäässä muun muassa joulukukkia kasvattavan Kauppapuutarha Ylitalo Oy:n myyntipäällikkö Lauri Mäkitalo yhtyy liiton arvioon, tosin pienellä varauksella. Tällä hetkellä kuitenkin uskoisin, että kukkia menee kuten ennenkin. – Myyntihän on vasta alkamassa, joten ei voi sanoa suuntaan tai toiseen. Hän tosin myös muistelee, ettei hänen aloittaessaan 1990-luvulla lama todellakaan vaikuttanut kukkamyyntiin. Taantuma ei jäädyttäne joulutähtiä kauppoihin Joulukukkien myynnin arvioidaan pysyvän vähintään ennallaan Loimaan seutu Kimmo Gustafsson Talouden taantuma ei vaikuttane joulukukkamyyntiin, arvioi Kauppapuutarhaliitto. Skimmian pitäisi sopia myös allergikoille. Talouden taantuma ei Mäkipään mukaan vaikuta hänen ostoksiinsa. – Kyllähän tämä merkitsee paljon, sekä kiitosta työstä että suuria haasteita tulevaisuuteen
Vanhasta televisiosta tuli enää vain lumisadetta, jollei hankkinut digisovitinta, mustaa laatikkoa. Muutosta on vauhdittanut kuvaputkivastaanottimien väistyminen taulutelevisioiden tieltä. Televisiotoiminta on markkinoitunut. Teatterin vakinaiseen henkilökuntaan kuuluvat Anneli Heino ja Lassi Mettälä, jotka ovat erikoistuneet lastenteatterin tekemiseen klovnerian keinoin. 2001 Armi Haatanen, musiikki . Hän esittää esimerkiksi Vladimir Vysotskin lauluja. 1999 Petteri Kinnunen, muotoilu . Nokian uuden huippukännykän hintaan on upotettu mukana pari miljoonaa musiikkiraitaa. Unique ja eriPARIa saavat apurahan JUUSO RIPONIEMI Lassi Mettälä ja Anneli Heino katoamiskomerossa, jota käytetään lapsille suunnatuissa tuotannoissa. 1997 Antti Jaakola, teatteri . Nyt yhä useampi maksaa maksutelevision sisällöistä, mahdollisuudesta katsoa formulaa, jalkapalloa, aikuisviihdettä… TEKISI mieli sanoa, että alkaa kaivata vanhoja hyviä aikoja, jolloin maksettiin vain televisiolupa, jolla sai katsoa televisiota sekä kuunnella radiota. Ukosta tulee iloinen kohkaaja, joka juuri ja juuri muistaa olla hyppimättä vierasta vasten. No, ainakin kyläläiset ovat suhtautuneet meihin heti alusta asti ihan luontevasti. FAKTA . 1988 Juha Kaarsalo, kirjallisuus . 2004 Anita Repo, musiikki ja Leena Salonen, teatteri . Ostettuasi laitteen voit alkaa käyttää sitä. Tietenkin sellainen hankittiin, telkkaria piti edelleen katsoa. Se näyttää nauttivan olostaan taiteellisessa talossa. 1982 Kari Korpela, kuvataide . Se haukkuu ja murisee aidan takana pelottavan kuuloisesti. Terrierin olemus muuttuu heti, kun isäntä Lassi Mettälä komentaa sitä jykevällä äänellään. Unique tarjoilee keltamustaa viehkeilyä, rytmiä ja liikettä. 1984 Tapio Laurila, musiikki . Ei ihmistä sitä varten ole luotu, että hän kaiken tämän ostaisi. Luvassa on estradiherkkuja sekä lapsille että aikuisille. Niihin osallistui varmaankin 50 henkeä. 2006 Kati Seppälä, teatteri . Television digitalisointi toi maksutelevision myös antennitalouksiin, kaapelitaloudet olivat jo tottuneet maksamaan. 185,laadukkailla kotimaisilla linsseillä. Mettälä pyytää istahtamaan Vivaldiksi nimetyn valoisan oleskeluhuoneen sohvalle ja kuvailee Ukon ihastuttavia luonteenpiirteitä. Heinon lähikuukausien kalenteriin mahtuu ohjaustyötä muun muassa Säkylässä, Asikkalassa ja Hauholla. Pariskunta valmistelee parhaillaan myös uutta ohjelmistoa Kojonperän teatteritaloon. Isoin lohko pariskunnan jokapäiväisestä leivästä tulee Heinon ohjaustöistä ja Mettälän trubaduurikeikoista. 1987 Veikko Hulkko, valokuvaus . 1980 Pirkko Jaakola, kirjallisuus . Pian tulivat markkinoille myös uudet vastaanottimet, joissa digivastaanotto on laitteen sisällä, ei tarvita enää erillistä boksia. Pariskunta on tehnyt lukuisia elämänmakuisia teatteriesityksiä, joissa maailmaa katsellaan vinoistakin näkökulmista. 1992 Loimaan Taideseura . 1990 Irma Aaltonen, kuvataide . Teatteri eriPARIa pitää tukikohtaansa Kojonperässä, mutta pääasiallisesti se toimii kiertämällä ympäri Suomea. Unique on varsinkin lentopallon ystäville tuttu reipas nuorten naisten muodostama ryhmä, joka esiintyy muun muassa Hurrikaanin kotiotteluissa. Näistä kuukausimaksuista huolehtiminen oikeuttaa sinut siihen valiojoukkoon, joka saa maksaa sisällöistä. Koskahan maksavan kansan selkä taittuu. 2002 Loimaan poikakuoro . Molemmat saavat 600 euroa. Väistyvät sitä mukaa kun itse kullekin lompakko antaa myöten hankkia uusia laitteita. Talon ovi avautuu, ja Ukko juoksee riehakkaasti vierasta vastaan. Ohjelmistossa on sekä lasten että aikuisten esityksiä. Esiintymisen ammattilaisilla on yksi ohjenuora ylitse muiden. 1994 Jarno Suhonen, musiikki . Huonoa ei vaan kehtaa päästää käsistään. Ukko tuli taloon vasta parisen vuotta sitten Koiralle koti -televisio-ohjelman kautta, mutta Mettälä ja Anneli Heino asettuivat Kojonperään jo 12 vuotta sitten. Laajakaistassa on kuukausimaksu, mokkulassa on kuukausimaksu, kännykässä on kuukausimaksu. Ja digitaalitelevisio tuo ulottuvillesi hurjan määrän uusia televisiokanavia – jos haluat maksaa niistä. Ja kuka heittää ensimmäisen kiven Yleisradion suuntaan. Kun kerran on pakko uusia, niin hankitaan sitten iso taulutelevisio saman tien… TÄTÄ digivempainten hankkimista meillä on jo kyllä muutenkin ollut ihan riittämiin. He laittoivat tuulemaan ja avasivat eriPARIa-teatteritalonsa kymmenisen vuotta sitten. Vaihtoehtona oli mennä ulos katsomaan auringonlaskua ja kuuntelemaan lintujen laulua. ”Huonoa esitystä ei kehtaa päästää käsistään” Loimaa Sampsa Hakala Sininen teatteritalo näyttää uinuvan Ruususen talviunta Kojonperässä. 1989 Nuorisoteatteri . Hänet on luotu käyttämään yhä hupeneva aikansa laitteiden tarjoaman sisällön parissa ja maksamaan sen kuluttamisesta. 1995 Elias Anttila, kuvanveisto . – Haluamme aina tehdä huolellista työtä. Aivan niin, jos haluat maksaa. 2000 Arto Pietilä, kirjallisuus ja journalismi . Taskuun tarjotaan yhä hienomaa mobiilivehjettä, vanhat pöytätietokoneet ovat väistymässä läppäreiden tieltä ja ne miniläppäreiden tieltä. 1985 Kyösti Ahokas, teatteri . Moni tuli tutuksi heti alussa, kun pidimme talossa tiilikaton purkutalkoot. Että ei me tätä pakollista tv-maksua makseta, kun meillä on niin paljon vapaaehtoista maksettavaa. 2005 Hanna Knuutila, musiikki . 1991 Risto Leinonen, kuvanveisto ja kiven käsittely . KIRJOITTAJAVIERAS 6 Lauantaina 13 joulukuuta KULTTUURI TÄLTÄ SIVULTA: Luvassa on estradiherkkuja sekä lapsille että aikuisille. – Hmm.. 2007 Vesa Aaltonen, elokuvateatteritoiminta . 1993 Nunatak-ryhmä, muotoilu . 1998 Kari Nummila, perinteen tallentaminen . Mutta niinhän sitä televisiolupamaksua saadaan maksaa edelleen ja sen lisäksi tätä kaikkea muuta. Tätä vartenko se ihminen on luotu, hankkimaan uutta teknologiaa. Mettälällä on hiljattain ollut keikkoja esimerkiksi Turussa, Paimiossa ja Hyvinkäällä. 2003 Johanna Ristimäki, kuvataide . 1986 Siiri Tanner, kuvataide . 85,Edulliset monitehot alk. Digimyllyn läpi lompsa kourassa Eikös olekin olo vähän niin kuin tuoreella jauhelihalla. Suomalaiset runtattiin erittäin lyhyellä aikataululla digitaalitelevision katsojiksi sammuttamalla vanha lähetystekniikka tämän vuoden helmikuussa. 1981 Matti Heinonen, musiikki . KIRJOITTAJAVIERAS Kirjoittaja on nuoruutensa Loimaalla viettänyt valtiotieteiden tohtori Pentti Kemppainen Koskahan maksavan kansan selkä taittuu. Ukko hosuu aamusäntäilynsä pihapiirissä, minkä jälkeen on aika astua teatteritalon kiehtovaan maailmaan. On maaseudun hiljaista, mutta ei kauan. 2008 Teatteri eriPARIa ja tanssiryhmä Unique Kannustusapurahan saajat LOIMAA Kaupungin myöntämä taiteen kannustusapuraha jaetaan tänä vuonna kahtia Teatteri eriPARIan ja Unique-tanssiryhmän kesken. Henkilökohtainen tietokone on ovi laajakaistalle, jota kautta tulevat sähköpostien lisäksi nyt jo vaikka kokonaiset elokuvat. Ukko kuuntelee makaillen rauhallisesti pehmeällä matolla. Jokainen hyvä esitys sitä paitsi tuo katsojia muillekin, Mettälä sanoo. 1996 Matti Helenius, musiikki ja vapaaehtoistyö . 1983 Teuvo Valve, valokuvaus ja Päivi Polo, musiikki . SAMPSA HAKALA Lukutai kaukolasit alk. Joko loimaalaiset ovat ottaneet teatteriammattilaiset omakseen
Asiantuntijat pelkäävät, että koulutukseen saadaan vuosittain vain noin puolet todellisesta tarpeesta. EU kiristää kuljettajien vaatimuksia eikä alalle tunnu vain hakeutuvan riittävästi oppilaita. Lauantaina 13 joulukuuta 7 Turun Lentokerhon purjekoneet ovat talvisäilytyksessä valmiina kevään koitoksiin. – Purjelento vaatii perinpohjaista keskittymistä. Väliaika on ehdoton; miehillä 60 vuorokautta ja naisilla 90. Ikäraja on 16 vuotta. joulukuuta. Näin syntyy termiikkejä, eli nousuvirtauksia, joiden avulla purjelentäjä nousee korkeuksiin. Isoin ostos on käsivarsirobotti, joka maksaa 100 000 euroa. KARI NUMMILA Loimaan ammattiopiston investoinnit minimitasolle Loimaa Kari Nummila Loimaan ammattija aikuisopisto on yksi aktiivinen ja keskeinen toimija seutukunnan työllisyyttä edistävissä ja koulutusta kehittävissä ajankohtaisissa hankkeissa. Termiikeillä ylös Purjelento kuuluu ympäristöystävällisiin lajeihin; siinä kiidetään pilvenlongalla aivojen eli ajatuksen voimalla ja aurinkoenergialla. Kaksi niistä on 2-paikkaisia koulukoneita ja loput yksipaikkaisia. Syyskokous valitsi puheenjohtajaksi vuodeksi 2009 loimaalaislähtöisen Aarne Syväsen. Viimeisen päälle kilpakone meiltä kyllä puuttuu, kerhon purjelentokouluttaja Ville Vuori sanoo. joulukuuta seuratoiminnan kehittämistukia. Hyvästäkään suunnittelusta huolimatta kaikki ei ole mennyt aivan putkeen, sillä oppilaiden työllistyminen ei ole ollut nyt aivan huippuluokkaa eli opisto menettää vuositasolla runsaat 200 000 euroa koulutuksellista ”bonusrahaa”, jota valtio maksaa nimenomaan koulutuksen ja työmarkkinoiden tarpeiden yhteenosumisesta. – Melu ei siellä korkeuksissa haittaa. Yhteensä alueella jaettiin 72 000 euroa 59:lle eri hankkeelle. Kerho järjestää Oripään tukikohdassaan 4. Muutamalla oli luovutusesteenä liian lyhyt aika edellisestä kerrasta. Leiskulle kehittämistukea LOIMAAN SEUTU Lounais-Suomen Liikunta ja Urheilu jakoi 15-vuotisjuhlaristeilyllään 6. Irtaimistoa hankitaan ensi vuonna 639 000 eurolla. Siinä lataa itse akkuaan ja saa henkisiä voimavaroja, Ville Vuori kertoo. 30 000 euroa on merkitty Ylistaronkadun autokatokseen. Tänä vuonna koulutiloja onkin saneerattu ja laajennettu noin 1,6 miljoonalla eurolla (muurausosasto sekä levyja auto-osasto) Myllykyläntiellä. Silmälasit eivät ole yleensä este osallistumiselle. Lentoharjoitukset pidetään kesäja heinäkuussa. Tarjoukset voimassa 13.-17.12.2008 HK Popsi Iso Viitonen 900 g (2,54/kg) 2 29 pkt HK Ohuen ohut keitto-, ylikypsä saunapalvikinkku ja broilerin fileleike 300 g (8,30/kg) 2 49 pkt Candy King irtomakeiset 4 95 kg Panda Juhlapöydänkonvehti 300 g (6,60/kg) yksittäin 3,99 rs (13,30/kg) 9 90 yht. tammikuuta infotilaisuuden ensi vuoden kurssista, jolla tähdätään kesällä purjelentolupakirjaan. Valio Oivariini 400 g (5,48/kg) 2 19 rs 3 99 rs Atria Nauta-sika jauheliha 700 g (5,70/kg) 5 49 kg Atria luuton Juhlakinkku n. Hänen mukaansa maasta irtautuminen on aina hieno kokemus, joka sananmukaisesti tarjoaa uuden näkökulman. Vampulan Urheilijat sai Junioritoiminnan aloitus -hankkeeseen 500 euroa. Vieno tuulen ääni vain vähän suhisee korvissa. Ensikertalaisia luovuttajia oli kuusi. Syvänen EKL:n piirijohtoon LOIMAAN SEUTU Eläkkeensaajien Keskusliiton VarsinaisSuomen piirin syyskokous alkoi EKL:n puheenjohtajan Hilkka Häkkilän ajankohtaiskatsauksella. Taloussuunnitelman mukaan rakennusinvestointeihin kuluu vain vähäisiä summia vuosina 2010, 2011 ja 2012. Ajatus ja aurinkoenergia kiidättävät purjelentäjää Oripää Kari Nummila Turun Lentokerho keskittää purjelentotoimintansa vahvasti Oripään kentälle, josta löytyvät jo kerhon kaikki seitsemän purjekonetta. Harrastaja irtautuu arjesta taatusti ja rentoutuu perinpohjaisesti. Piiritoimikunnan jäseneksi Loimaalta valittiin Osmo Nyfors ja tilintarkastajaksi Matti Kallio-Soukainen. Seuraava luovutus Loimaalla järjestetään 13. – Teoriakurssi maksaa 150 euroa ja varsinainen lupakurssi 1 950 euroa. Se tuotti hyvän tuloksen: kävijöitä oli 118, joista 103 luovutti verta. Summan voi maksaa neljässä osassa lentojaksojen mukaan. – Nyt kiinteistötilanne on todella hyvä, mutta kyllä tässä on valtavasti tehtykin töitä lähimenneisyydessä ja jo viime vuosituhannen lopullakin, kun rästejä oli päässyt kertymään hurjanpuoleisesti, johtava rehtori Risto Sinervo selvittää. Koulun toimitilat ovat nyt niin hyvässä iskussa, että sen ei tarvitse investoida ”seiniin” ensi vuonna kuin 280 000 euroa. Kuntayhtymän kokonaismenot ovat ensi vuonna 13,2 miljoonaa euroa. 02-76368521 MA-PE 7-21 LA 7-18 SU 12-21 5 rs. – Meillä on nyt erittäin hyvä kalusto. Ville Vuori sanoo, että taivaalta avautuu hienoja näköaloja. Taivaalle täytyy toki ottaa alkuvauhtia hinurilla kentän pinnasta, sillä termiikki ei nappaa kevyttä purjekonettakaan maankamarasta mukaansa. Kun aurinko lämmittää jotain kohdetta sen ympäristöä enemmän, ilma lämpenee ja alkaa kohota. 5 kg, pakaste Vihreä kivetön rypäle 500 g (3,98/kg) Brasilia 1 99 rs Suomalainen peruna 10 kg (0,29/kg) 2 90 säkki Eldorado banaani Equador 89 kg KAIKKI lelut -25 -25 -25 %%% Kanta-asiakkaille vain sunnuntaina www.euromarket.fi LOIMAA, Hossinkatu 1-3, puh. Toimintakulut ovat 11,5 miljoonaa euroa (10,3 miljoonaa euroa 2008). Siinä unohtuvat kaikki muut asiat. Henkilöstökulujen osuus on 65,1 prosenttia. tammikuuta. Kurssin teoriajakso järjestetään neljänä sunnuntaina helmi–huhtikuussa. Loimaan Leisku sai Koulutuksella iloa ja sisältöä -sinettiseurahankkeeseen 1 000 euroa. 103 luovutti verta LOIMAA Vuoden viimeinen verenluovutus Loimaalla oli tiistaina 9. Ensi vuonna aloitetaan kuljettajakoulutus, mutta siihen myös vuokrataan kalustoa hyvässä yhteistyössä Huittisten ajo-opiston kanssa. Hän on luotsannut piiriä myös vuonna 2008. Siitä kuluu 250 000 euroa Hämeentien hakelämpölaitokseen
Ajanvaraukset 010 257 3201 Neuvotteluajat maanantaisin klo 18.30 asti.. – Monenkaan ei tule kotona laulettua joululauluja. – Tilaisuudet ovat tulleet entistä monipuolisemmiksi, sillä Laurila sai aina erilaisia solisteja esiintymään. Moni tuleekin jo tuntia ennen, jos haluaa hyvän paikan. 8 Lauantaina 13 joulukuuta OSOITA TIETOSI VANHAT VALOKUVAT 50 VUOTTA SITTEN VIIKON VIERAS LAUANTAI Markkinoilla oli joitakin vuosia sitten olutshampoota. – Ne ovat vaihdelleet vuosien varrella eikä yhtä ehdotonta suosikkia ole. Tällaisista asennuksista meillä on jo laaja kokemus. Mikä on maailman suurin nisäkäs. Kuinka monta kerrosta on USA:n valkoisessa talossa. Olen aina ollut kuorossa. Nyt on erikoisesti syytä huomioida tämä, kun vesipula uhkaa hyvin monia talouksia ja joudutaan turvautumaan uusiin vedenottopaikkoihin. Miksi tilaisuus on niin suosittu. Laurilan ansiosta hyviä solisteja on saatu kirkkoon ja tilaisuudet ovat olleet varsin monipuolisia. SARI KESKITALO Etua elämään. Mikä on hiekkakellon yleisempi nimi. – Yhteislaulun lisäksi tilaisuudessa on Ferenc Juhasz kuoroineen sekä solisteina Antti Riuttaskorpi, Teppo Heikkilä ja Armi Haatanen. RATKO-pumppujen yhteydessä voidaan muoviputket tarpeen vaatiessa asentaa kokonaan maan pinnallekin kaivoon päin viettäviksi, sillä RATKO-pumppu ei pidätä vettä, vaan putket juoksevat tyhjiksi heti pumpun pysähdyttyä, eikä mitään jäätymisvaaraa näinollen ole. Onko tietty joululaulu Sinulle erityisen tärkeä. Silti yhteislaulun merkitys on säilynyt tärkeänä. Haudalle laskettiin Kaatuneitten Omaisten, Sotainvalidien Veljesliiton, reserviupseerien ja aliupseerien sekä Rotarien, Leijonien, Nuotioveikkojen ja Kansallisseuran seppeleet. Jatkuvuus ja pysyvyys olisi hyvästä kirkkomusiikissakin. 7. 25 vuotta toiminut lapsikuoro lopetti toimintansa vuonna 1998. – Olen laulanut kirkkokuorossa siitä asti, kun muutin Loimaalle. Elsa Nätkynmäki laulaa Loimaan kaupungin kirkossa huomenna Kauneimpia joululauluja kirkkokuorossa niin kuin aina vuodesta 1974 lähtien. Kirkkomusiikki on ilmeisesti erityisen tärkeää Sinulle. Minkä värinen kukka on metsätähdellä. Sen jälkeen maanviljelijä Juho Toiviainen piti mieliä kohottavan puheen. 4. – Tilaisuus saa kirkon aina täyteen. Jouluyö, juhlayö, Enkeli taivaan ja Keskitalven synkät tuulet ovat tulleet vuosien varrella erityisen läheisiksi. Lopuksi laulettiin yhteisesti Jumala ompi linnamme. 5. – Kyllä se on tietynlainen joulun aloitus varmasti monelle. 8. Kun reserviupseerien ja sotainvalidien lippuvartiot olivat asettautuneet sankarihaudan edustalla paikoilleen, lauloi Mieskuoro Loimaan Laulajat ”Oi kallis Suomenmaa” ja Suomalaisen rukouksen. Miten Kauneimmat joululaulut -tilaisuus on muuttunut vuosikymmenien varrella. Loimaan kauppalan kirkossa pidetyssä jumalanpalveluksessa saarnasi rovasti Lampo ja kanttori Haapalan johtama kirkkokuoro lauloi. Kuinka pitkä on Alastaron moottorirata. – On harmi, että tällä hetkellä Loimaan seurakunnassa ei ole yhtään vakinaista kanttoria. 9. Viime vuosina kaupungissa on pidetty kaksi tilaisuutta, jotta kaikki halukkaat mahtuivat kirkkoon, enimmillään yleisöä oli 1 500. Minkälainen konsertti huomenna on luvassa kaupungin kirkossa. OP-Pohjolasta. – Tänä vuonna kaikissa kirkoissa on melko samanlainen tilaisuus. Vastaukset sivu 11 Perinteisen joulukalenterin luukkuja availtiin myös joulukuussa 2001. Alastaron ja Kanta-Loimaan kirkoissa laulut soivat neljäntenä adventtisunnuntaina. Lisäksi johdit lapsikuoroa 25 vuotta. MÄKISEN MURJAISU: LL 10.12.1958 Itsenäisyyspäivän juhlallisuudet Loimaalla Itsenäisyyspäivänä viime lauantaina oli Loimaalla useampia juhlatilaisuuksia. MAAKUNNAN METALLI 1. Jumalanpalveluksen päätyttyä siirryttiin sankarihaudalle, jonne yleisöä kerääntyi varsin runsaasti. Itsenäisyysjuhlia pidettiin kansanopistolla ja Kurittulan koululla sekä Haaran koululla. Mikä puolue oli aikoinaan Maalaisliitto. Niin kauan kuin vielä olemme täällä lähellä ja voimme antaa apua, neuvoja ja ohjeita RATKO-pumppujen suunnittelussa ja asennuksissa, tervetuloa neuvottelemaan pumppukaupasta. Kuva: Väinö Jalosen arkisto. Kuka oli Suomen presidentti ennen Tarja Halosta. Tämän ovat useat kymmenet pumppuasiakkaamme lähiympäristössä oivaltaneet ja kääntyneet vesipulmissaan puoleemme. Kauneimpia joululauluja lauletaan jälleen kirkoissa Loimaa Sari Keskitalo Kauneimpia joululauluja voi taas huomenna laulaa ja kuunnella Loimaan kaupungin, Mellilän, Virttaan ja Metsämaan kirkoissa. Vaikka joululauluja kuulee radiosta, niin silti halutaan myös itse laulaa niitä ja kirjoissa siihen on hyvä tilaisuus. Vanhan Yhteiskoulun kentällä, rehtori Virtasen talo taustalla vasemmalla. Hilseellä oli hauskaa. Maakunnan Metalli muuttaa Lohjalle Teollisuuslaitoksemme siirto Lohjalle lähestyy. Kuinka monta kilometriä on Loimaan ja Ypäjän välillä. 6. Loimaan kirkossa pidetyssä jumalanpalveluksessa saarnasi kirkkoherra Mustajoki ja sankarihaudalla puhui rovasti Hälvä – sankarihaudalle laskettiin Loimaan seurakunnan Sotainvalidien Veljesliiton, reserviupseerien ja reservialiupseerien sekä Loimaan Kansallisseuran seppeleet. Olet kirkkokuoron kantavia voimia ja laulanut siinä vuodesta 1951. 3. – Tapio Laurila toi Ypäjältä joululaulut Loimaan kirkkoon. Kokeilin. Lisäksi lapsille on erikseen oma joululaulutilaisuus ja päiväkerhojen joulujuhla. Loimaalainen Elsa Nätkynmäki on ollut joka kerta, vuodesta 1974 alkaen, laulamassa joululauluja kaupunkiseurakunnan kirkkokuorossa ja niin huomennakin. Koska Loimaan rautatieasema avattiin. Tehkää se ennenkuin maa vielä syvemmälle jäätyy. 2. Kuinka monta asukasta on Mellilässä. 10. Musiikki on tärkeä osa seurakunnan toiminnassa. Mitä Kauneimmat joululaulut merkitsevät Sinulle
Ulkomaanpostin viimeiset lähetyspäivät sekä muut aikataulut on hyvä tarkistaa posteista, www.posti/ joulu -sivuilta tai Postin puhelinasiakaspalvelusta. Nuorimmat ovat vähän yli 30-vuotiaita. Mellilän Vähänperän kylässä, aivan lähellä Loimaan rajaa, Eksyssuota sekä Joenperän–Penninkulman maantietä sijaitsevan rakennushankkeen takana on Moskovan patriarkaattiin kuuluva yhdistys Elisabetin sisaristo. Kattotyö oli vaativa projekti monimuotoisuutensakin takia. Sunnuntain ottelujärjestys määräytyy lauantain tulosten perusteella. Kirjapainoalalla on ollut jännää riittämiin, eikä jännitystä vähennä suinkaan vallitseva taloustilanne. Kun ehdin, kuntoilen. Priimus Painoa hän johtaa näiden muiden toimiensa ohella. KARI NUMMILA KATI UUSITALO. Jos olisi talvisin kelejä, niin ehdoton laji olisi murtomaahiihto. Asenne on kohdallaan, Markku Honkanen, 51, kehuu priimuslaisia moniosaajia. Golfmieheksikin tiedetylle Honkaselle on jo ehditty vinkata sekä Ypäjän että Alastaron golfkentistäkin. Taannoin Honkasella oli tapana suunnata usein viikonloppuisin Virttaalle, jossa lumivarmoilla laduilla pääsi treenaamaan 90 kilometrin Pirkan Hiihtoa varten. Useimpien pakettipalveluiden viimeinen lähetyspäivä kotimaahan on 18.12. Nykyään kyydissä on useimmiten perheen kuopus ja hänen jääkiekkovarusteensa. lauantaina klo 10–16 ja sunnuntaina 12–16. Hansaprintissäkin on jouduttu aloittamaan yt-neuvottelut. Virttaan lumille Opiskeluaikanaan kirjapainoissa kesätöissä ollut Markku Honkanen huomasi paperinvalmistusinsinööriksi valmistuttuaan, että ruoho on, jos ei vihreämpää niin ainakin mielenkiintoisempaa aidan toisella puolella. Joulupostin aika on alkanut Edullisemmalla, 60 sentin joulupostimerkillä lähetettävät kotimaan joulutervehdykset on postitettava viimeistään maanantaina, 15. Joulun alla ne ovat auki arkisin vähintään klo 18:aan saakka ja useat jopa klo 20:een asti. Turnauksen 11 parasta joukkuetta saavat paikan tammikuussa alkavaan SM-sarjaan, joten jokaisella pelillä on kova merkitys, sillä sijoittumisten pohjalta tehdään muun muassa SMsarjan lohkojaot. Vapaa-aikakin menee osaksi auton ratissa, sillä kolmen lapsen isälle on kertynyt melkoinen määrä kilometrejä kun hän on kuljettanut lapsia harrastuksiin. Loimaa Kati Uusitalo Priimus Painon uusi toimitusjohtaja Markku Honkanen pääsi hyppäämään tutun talon johtoon tullessaan Loimaalle. Sisariston lisäksi siihen tulee asuintilaa venäjänkielisille vanhuksille. – On paljon sellaisia asioita, joita voidaan tehdä yhdessä. Kykyjenetsijä tuli taloon Markku Honkasesta Priimus Painon uusi toimitusjohtaja – Nyt pitää katsoa miten Hansaprintin ja Priimuksen tuotantoverkoston kyvykkyys saadaan parhaiten hyödynnettyä. Ottelut alkavat lauantaina klo 10 ja jatkuvat aina klo 17 asti. Lauantaina 13 joulukuuta 9 Markku Honkanen on Priimus Painon uusi toimitusjohtaja. Turnaukseen on yleisöllä vapaa pääsy, ja hallilla on kahvio. Paperinvalmistus vaihtuikin tuota pikaa kirjapainoalaan. ja 20.–21.12. Honkanen on myös Hansa Industry -yksikön Operations Director. Jankon joukkueen pelejä voi tulla seuraamaan lauantaina klo 10, 12.30 ja 16.45. Hänen työtehtäviinsä kuuluu lisäksi Industry -yksikön tuotantolaitoksista vastaaminen Suomessa ja muualla Euroopassa. Loimaalla on painettu alihankintana Hansa Industryn asiakkaille merkittävä määrä tuotteita, joihin Priimus Painon osaaminen ja laitteet ovat olleet paremmin sopivia. Markku Honkanen autoilee työpaikoilleen Saloon ja Loimaalle Raisiosta. Joulupostiruuhkaa helpotetaan pitämällä Postin omat myymälät avoinna kahtena viikonloppuna ennen joulua. Rahaa tai muuta arvokasta sisältävät lähetykset on vietävä postiin, jossa ne laitetaan matkaan aina postivakuutettuna. Salossa Hansaprint Oy: n paikallisjohtajana toimiva Markku Honkanen kertoo Hansaprintin ja Priimus Painon tehneen viime vuosina paljon yhteistyötä. Loimaan seutu on jo hieman tuttu painon ulkopuoleltakin. – Ollaan oltu tosi tyytyväisiä. Aluemestaruus – ja sitä kautta myös pääsy SM-sarjaan – ratkaistaan viikonlopun aikana 13–14.12. Tekeminen on täällä joustavaa ja laadukasta ja täällä voidaan reagoida nopeasti. Yhdistys toivoo, että rakennus saataisiin käyttökuntoon ensi vuoden aikana. – Hansaprint mielletään massojen painoksi, Priimus on oiva lisä kokonaisuuteen. Aiomme nyt hakea myös Raha-automaattiyhdistykseltä avustusta, Arsenia kertoo. – Yleisen taloudellisen tilanteen johdosta joudumme tarkistelemaan toimintaamme ja sopeutumaan laskevaan kysyntään. Joulupostimerkeillä varustetut lähetykset jaetaan vastaanottajille jouluun mennessä. Konserni omistaa osaksi myös Kaarinan Lehti Oy:n. Sunnuntain tärkeät sijoitusottelut alkavat klo 9 ja huipentuvat loppuotteluun, joka alkaa klo 16.45. Muun muassa AAB:n ja Orionin mainosmateriaaleja on tehty paljon. Vielä nyt noviisi mutta koko ajan nunnaksi vihkimystä kohti etenevä Arsenia, siviilinimeltään Jana Kemppi, toivoo, että mahdollisimman pian rakennukseen saataisiin ikkunat ja päästäisiin aloittamaan sisätyöt. luokan postimerkeillä. Urheilumies on urheilumies: vaimokin löytyi lentopallojoukkueesta, jota hän aikoinaan valmensi. joulukuuta. Myymälät palvelevat 13.–14.12. Priimus-konsernin toimitusjohtaja Jorma Rinne jää vuoden alusta vapaaherraksi. – Me olemme saaneet jatkuvasti pieniä lahjoituksia. Priimus-konsernin emoyhtiö on Priimus Group, joka omistaa Priimus Painon ja Priimus Median, joka kustantaa Auranmaan Viikkolehteä ja Loimaan Lehteä. – Ei onneksi mene kaikki aika töissä. Nopeampaan postinkulkuun tarkoitetut lähetykset pitää varustaa normaaleilla 1. Ortodoksien vanhainkodin saumapeltikatto valmistui Lentopallon C-poikien aluemestaruus ratkeaa Loimaan Jankko sai järjestettäväkseen lentopallon C-poikien aluemestaruuslopputurnauksen Loimaalle. Nyt pitää katsoa miten Hansaprintin ja Priimuksen tuotantoverkoston kyvykkyys saadaan parhaiten hyödynnettyä. Loimaan liikuntahallissa. – Pelkässä valkoisessa paperissa ei enää ollutkaan mitään jännää, tamperelaissyntyinen mies sanoo naureskellen. – Yhdistyksemme jäsenistö on pääosin noin 50-vuotiaita. asti. Hansaprint Oy:n Salon paikallisjohtaja ja Hansa Industry -yksikön Operations Director kehuu jo tutuksi tulleen talon väkeä moniosaajiksi. Lentopallon C-poikien aluemestaruuslopputurnaus Loimaalla la–su 13.–14.12. ”Ikkunat tarvitaan seuraavaksi” Mellilä Kari Nummila Mellilässä viime lokakuussa aloitetun ortodoksisen vanhainkodin ja kotikirkon rakentamistyö on edistynyt merkittävästi, kun kooltaan 16x11 metrin suuruinen rakennus pääsi äskettäin sateilta turvaan saumapeltikaton alle. Aika näyttää, missä määrin he tuntevat vetovoimaa ”enkelielämään” eli sitoutuvat ja antavat lopullisen nunnalupauksen. Joulupostimerkkejä saa postien ja jälleenmyyjien lisäksi postinjakajilta 15.12. Konserni on ollut osa TS-Yhtymää vuodesta 2005 lähtien. Loimaalta hänet löytää parina päivänä viikosta. Lopputurnaus on niin suuri, 16 joukkuetta sisältävä, että käytössä on kolmen liikuntahallin kentän lisäksi Puistokadun koulun juhlasali. Kauppojen ja muiden liikeyritysten yhteydessä sijaitsevat tuhat Postin myyntipistettä palvelevat omien aukioloaikojensa mukaan. Hirsirakennuksen ulkoista ilmettä hallitsee toiseen päähän tuleva kotikirkko korkeine ja kullattuine kupoleineen. Jankon joukkueessa pelaavat Tapio Toiviainen, Kasimir Vuorinen, Heikki Kaskiluoto, Akseli Haltia, Simo Mononen, Miika Kartano, Hannu Leinonen, Aleksi Kössi ja Toni Kerttula
Sotien jälkeen syntyneille tuossa vuosikymmenessä oli ja on jotain erityistä. T11 60 m: erä 2. Kovakantinen 185 s. Hinta: 28,EERO TUOMOLA Isoisän tarinoita I Eero Tuomolan (1900-1992) kirjoituksista koottu kirja sopii niin lasten kuin aikuistenkin luettavaksi. T13 kuula: 9) Ella Honkanen 7,78. Kirja kertoo 20-30 lukujen taitteesta. Yhteispohjoismainen ryhmäkasvatuksen tutkimushanke selvittää hevosten käyttäytymistä ja pihatto-olosuhteiden merkitystä hevosen hyvinvointiin. Yhdessä oppiminen ja kehittyminen näkyy kasvitarhassa. 3) Marianna Kaunisto 10,62. Hinta: 28,OSSI REKOLA Tuohikuun aikaan Rekolan talo on kokenut asujiensa kanssa suuret historian muutokset. 2) Julia Puisto 29,94. Kovakantinen 349 s. T13 600 m: 9) Silja Rautanen 2.14,19. 02-762 6016 www.valtra.fi Valtra Oy Loimaa, Turuntie 63 Pasi Rasimus, puh 040 573 5134 pasi.rasimus@valtra.com Yksilöllisesti valmistettu Valtra tarjoaa mallivuonna 2008 enemmän Kysy lisää! Yksilöllisesti valmistettu Valtra tarjoaa mallivuonna 2008 enemmän Kysy lisää! Loimaan Kauppatorin Taksi ay Luotettavaa taksipalvelua 1930 luvulta lähtien Alkuperäistä Loimaalaista taksipalvelua! P. T13 korkeus: 4) Ilona Paunu 140. T9 40 m: erä 2. T15 200 m: erä 2. Hinta: 28,OLLI SAARINEN Pirtua ja muilutuksia Olli Saarisen uusi kirja aikaisemmin julkaistun Punaisen ajan jatkoksi. Monipuolisten, osittain kansainvälistenkin tutkimushankkeiden ansiosta tieto lisääntyy jatkuvasti niin hevosen ruokinnasta, valmennuksesta kuin käyttäytymisestä. Kirja kertoo ajasta, joka on iäksi mennyt. 3) Stella Suomi 7,31. Kirjan tekstit myös englanninkielisinä Hinta: 35,JUHA HELMINEN Unohdetut Unohdetut sijoittuu vuoteen 2135 maailmaan missä ihmiset ovat luoneet itselleen utopian, yhteiskunnan missä ihmiset elävät tyytyväisinä ilman rikollisuutta ja ahdistusta. P9 600 m: 6) Leevi Koponen 2.28,37. Vanhat valokuvat tuovat lukijan silmiin henkilöhahmojen lisäksi kuvan aikakaudesta. Kovakantinen 128 s. Hinta: 15,Autolla liikkuva, laulava JOULUPUKKI P. 7632 733 Palvelemme Ma suljettu ti-to 9-17 pe 9-17.30 la 9-13 TERVE TULOA ! 6 95 /kg PAISTIJAUHELIHA Jouluisten lihapullien tekoon Puodin Varaath an omasi! Suor akylv ökone esitt ely! Hevosenomistajalle tuoretta tietoa YPÄJÄ Suomessa tehtävä hevostutkimus kulkee nopeasti ja tehokkaasti tutkijoilta tiedon tarvitsijoille, eli hevosenomistajille. Tarinoiden kirjoittajat ovat vuosien ajan kokoontuneet kirjoittamaan, antamaan palautetta ja jälleen kirjoittamaan. 0600 91444 – Teos kertoo neljän sukupolven erittäin määrätietoisesta ja tuloksellisesta toiminnasta, metalliteollisuuden noususta ja kaupan kehityksestä Loimaan talousalueella. Tulokset: P13 kuula: 6) Henri Lintula 9,28. Hinta: 18,Siemenestä syksyyn Ryytimaan tarinoita Kirjoittajaryhmä Anneli Poukka, Maire Soiluva, Marja-Leena Virtanen, Paula Nieminen, Päivi Nummela, Sirkka Lukka Kasvit kukoistavat tarinoiden maailmassa, jossa kaikki on mahdollista ja läsnä koko inhimillisen elämän kirjo ilosta suruun, lapsuudesta vanhuuteen, jännityksestä romantiikkaan, syntymästä kuolemaan. – Hevosalalle tulee paljon uusia hevosenomistajia ja hevosten kanssa toimijoita, joilla ei ole paljoa kokemusta eläinten kanssa työskentelystä, toteaa MTT:n hevostutkimusyksikön erikoistutkija Markku Saastamoinen Ypäjältä. Muistelmissa voi vielä istua hämyssä ja kuunnella tarinankertojaa. Vanhempi tutkija Seppo Hyyppä MTT:stä kertoo, että tutkimuksessa kartoitetaan myös suomalaisten pihattojen olosuhteita. Kovakantinen 133 s. Suurin kysyntä on ruokintatiedolla. MTT:n tutkijat ovat moderneja matkasaarnaajia ja kiertävät ahkerasti erilaisten hevosyhdistysten tilaisuuksissa kertomassa tutkimustensa tuloksista. 10 Lauantaina 13 joulukuuta Tilaajapalvelu p. Myynti: Kirjakaupat, Painotalo Priimus, Auranmaan Viikkolehti EINO VEPSÄ Seppä ja sällit ANJA VÄLIMÄKI JOHANNA ORAS Taiteilijanallet Rivieralla Taiteilijanallet Rivieralla sisältää 38 Johanna Oraksen öljymaalausta, joitten ympärille Anja Välimäki on punonut sadun taiteesta ja taiteen tekemisestä aikuisille ja lapsille. Markku Saastamoinen korostaa, että jokaisen hevosenomistajan pitäisi hallita perustiedot siitä, mitkä tekijät vaikuttavat hevosen hyvinvointiin. Hinta: 23,MATTI PULLI Saviseudulla syntynyt Saviseudulla syntynyt kuvaa loimaalaista elämänmenoa 60-luvulla ja sen tarinat ovat kaikillekin suuren ikäluokan ihmisille tuttuja. Kirja on jatkoa aikaisemmin julkaistulle Petäjämäessä pesty -kirjalle. Hinta: 25,OOLI www.ooli.. Kovakantinen 268 s. YLEISURHEILU Kupittaan Merkkimitali-cupissa Turussa kisaili Leiskun joukkue A-sarjassa keräten 55 pistettä. Hevostutkimuksen yhtenä tärkeänä tehtävänä onkin lisätä hevosten hyvinvointia Suomessa. Uusien harrastajien myötä hevosen hoitoa ja ruokintaa koskevan perustiedon levittämisen tarve on suuri. T15 kuula: 2) Sini Kulmanen 11,56. P11 600 m: 10) Juho Auvinen 2.32,64. T15 3-loikka: 9) Susanna Alava 8.84. Hinta: 32,Upeita uutuuskirj oja itselle tai lahjaksi ANU SALO – PASI SALO Onni on kiinteä perhe Onni on kiinteä perhe on kirja, johon on koottu loimaalaisen pariskunnan Anu ja Pasi Salon Loimaan Lehdessä julkaistuja lapsiperheaiheisia kirjoituksia vuosien varrelta. 0400 814 052 Meiltä lähituottajien harmaasuolatut, viljaporsaan JOULUKINKUT Turuntie 19, LOIMAA puh. – Hevosen ja sen reagointitapojen tunteminen ja käsittelyyn, ruokintaan sekä rehuvalintoihin liittyvät asiat pitäisi tuntea nykyistä paremmin. Kirja on kertomus ”metsäseppä” Vihtori Lehtisestä ja hänen Hintsalan pajastaan ja ennen kaikkea Vilho Lankisesta ja hänen luomista konepajoista ja niissä työskennelleistä henkilöistä, joiden työt ovat kelvanneet kaupaksi laajasti myös Euroopan ulkopuolelle. Hinta: 25,RAIJA KOURI, VALTO HEINONEN Loimaalaisia vahvaa väkkee Jutut polveilevat, ne kulkevat talosta torppaan ja virastosta vankilaan. TULOSPÖRSSI. Kovakantinen 172 s. T9 600m: 7) Peppi Honkanen 2.17,56. 139 s
Kurkijoen Marttayhdistys ry:n kulttuurimatkalle Helsinkiin la 31.1.09 vielä paikkoja vapaana. H. 5. Myyjäksi voit ilmoittautua ma 15.12. klo 19.00 Kertunmäellä Curling harjoitukset su 14.12. 55,-/hlö/B4 Turun kaupunginteatteri: TUKKIJOELLA La 7.2. P. alk. P. klo 15.10 Hirvikoski Siwa, Kolkkalantie, Apteekin pys., klo 15.30 OP kaupunki. ma-pe 10-14. klo 15.30-17.00 Tanja Petrellin tallilla, Alasenjoentie 159. klo 15.30-16.30 4H-toimistolla. www.prpokeri.. klo 19.00 Niinijoen koululla. 0400-813 994 tai Karoliina p. 40:lle halukkaalle myyjälle on varattu Heimolinnaan pöytä. 2. P. 29.12. Sisähyppykilpailut Oripään koulun liikuntasalilla ma 15.12. Olethan eläinrakas ja Loimaa/Mellilä alueella. Valkoinen. 050-557 6662. Vuonna 1876. 45,-/hlö/B4 Pe 9.1. Haaran kerho kylätalolla alk.17.00. Toyota, Nissan ym. tai p. Vapaa 1.1. 040-8618072/kadu@luukku.com Toyota Corolla 2.0 XL dsl wagon 97, vihr., aj. klo 12.00 laulamme joululauluja. Loimaan Matkatoimisto Kauppalankatu 13, 32200 LOIMAA puh. Niinijoen kädentaitokerho koululla alk.17.00. 55 eur/hlö Hintaan sisältyy bussikuljetus Tarkemmat ohjelmat toimistostamme. 7612232. Sinivalas. NUORTEN KIRPPUTORIN Heimolinnassa klo 11–15 Ensimmäiset ja nopeimmat ilmoittautujat pääsevät myymään ilmaiseksi tavaroitaan. Jäsenille ilmainen, muilta pieni materiaalimaksu. P. 80 m² ja 3 h + kk 46 m². Turussa 9.12.2008 Lounais-Suomen ympäristökeskus LoKoKo B-tytöt. RAVINTOLA Su 14.12. klo 9.0011.00 jäähallilla. Vuokrattavana Loimaalla 3 h + k n. Päätös on nähtävänä valitusaikana Alastaron kunnantoimistossa, Loimijoentie 74, 32440 Alastaro sekä LounaisSuomen ympäristökeskuksessa, Itsenäisyydenaukio 2, 20800 Turku. mennessä Iida p. Loimaan Voima. 8. Sählyä pelataan vielä ma 15.12. 10. Valitusoikeus lupapäätöksestä on luvan hakijalla ja niillä, joiden oikeutta tai etua asia saattaa koskea sekä kunnanhallituksella ja viranomaisilla, joiden tehtävänä on valvoa asiassa yleistä etua. Ke 17.12. 65,-/hlö Nokian teatteri Musiikkinäytelmä ZORBAS Su 18.1. Loimaan 4H Ma 15.12. Loimaan 4Htsto Kanta-Loimaantie 7, 32210 Loimaa puh. 9. toivottaa jäsenet ja yhteistyökumppanit tervetulleeksi joulukahville perjantaina 19.12.2008 klo 9.00 – 13.00 Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta! (Hirvikoskentie 224, 32210 LOIMAA) Alastaron 4H-yhd. ja 30.1. Reserviläiset. 22.12. 040 552 4876. OHO! 34,-/hlö bussi mukana maissa! (alkaen Jokioisilta) 22 TUNNIN RISTEILY TALLINNAAN M/S BALTIC PRINCESSILLA Ke 14.1. Lupa on myönnetty. P. 33,/hlö/C4 OSTOSRISTEILY TALLINNAAN 8.1. Yhdistyksen jäsenyyttä ei tarvita. 15.12. Myös as.vaunu. 02-5117711 Kurssihinta: 65,(laskutetaan kurssin jälkeen) Kouluttaja: palotarkastaja Timo Reiman Punaisen Ristin Päiväpirtti, Turuntie 13. Martti Ahtisaari. loimaa@lounaissuomen4hpiiri.fi , www.4h.fi/loimaa Henkilötai pakettiauto + Pick Up, erit. alkaen. Loimaan Kaupungin Nuorisovaltuusto järjestää lauantaina 20.12. To 18.12. Harjoituspeli Pirkkalassa tänään klo 12.45. Ilmoittaudu pikaisesti Marita Venttolle p. 15 kilometriä. -Hevoskerho ti 16.12. 2.500 e. Himpulat Kojonkulman koululla alk. 2,72 kilometriä. TexasHod EM -viikkoturnaus klo 17 Osallistu ilmaiseen ravintolakarsintaan kts. 18.00 Keskuskoululla vetäjänä artesaani Iida Saarinen. P. 020 775 7760 MINIRISTEILY SILJA EUROPALLA La 27.12. P. Tallinnan risteilylle lähtö su 14.12. Kauhanojan kädentaitokerho koululla alk.16.30. Vuokrattavana remontoitu kaksio Hirvikoskelta. KUULUTUS Lounais-Suomen ympäristökeskus on 9.12.2008 antanut päätöksen (115 YLO) Alastaron kunnan ympäristölupahakemuksesta, joka koskee Alastaron maankaatopaikan toimintaa Alastaron kunnassa kiinteistöllä Kaatopaikka Rnro 6-417-2-60. 7. 0500-537 288. 6. Valitusaika on 30 päivää päätöksenantopäivästä. Vierailemme Kiasmassa ja koemme pienoisnäytelmän "Harmin paikka". Kuntolentopalloa Keskuskoululla lauantaisin klo 15. Suomen Keskusta r.p. 1 173 asukasta. alk. Helppo muuttaa pakettiautoksi. 040411 0240 iltaisin. 044-9926630 ennen klo 15. 4. Toimistomaksu 7,-/varaus VASTAUKSET 1. klo 18.30. Pelaajat paikalle klo 11.30. alk. Tiimalasi. ja Pe 16.1. AU/Futsal P94 piirisarjaturnaus Alastarolla su 14.12. Ilm. LoKoKo. Tilatut tuulipuvut noudettavissa Sportiasta maksua vastaan. Lemmikkieläinkerho ti 16.12 klo 15.3016.30 4H-toimistolla. 6 kerrosta.. 300 tkm, 2-renk., radio, handsfree, lohkol., vetok., huoltok., cd-soit. Muista mukaan passi tai virallinen henkilökortti, henkilökohtaiset lääkkeet. Etsitään kiltille ja seurankipeälle tyttökissalle hoitopaikkaa joka toiseksi viikoksi. KINKKUKARAOKEFINAALI Voittajalle jouluinen palkinto Tervetuloa laulamaan ja kannustamaan! Karaokea myös perjantaisin ja lauantaisin EL:n Loimaan kaup. Lisäksi päätös löytyy nettiosoitteesta www. -Virttaan kerho, Kojon kerho ja eskari-1-2lk poikien kerho eivät kokoonnu enää viikolla 51, toiminta jatkuu taas ensi vuonna!. Kirpputori on tarkoitettu 0–25-vuotiaille, yli 25 v. Av. Metsämaan kädentaitokerho koululla alk.16.30. Länsi-Suomen Pelastusalan Liitto järjestää yhdessä VarsinaisSuomen aluepelastuslaitoksen ja Loimaan kaupungin kanssa Talon turvallisuuspäällikön kurssin, 9h Kurssipäivä: Lauantai 10.1.2009 Kurssiaika: 9.00 18.00 Kurssipaikka: Loimaan kaupungintalon valtuustosali, Kauppalankatu 3 Ilmoittautuminen: toimisto@lspel.. -Selvitysmiehistö (hallitus) kokoontuu 4H-toimistolla ti 16.12. Vähintään viiden asuinhuoneiston taloyhtiöiden sekä pienten yritysten ja laitosten on nimettävä turvallisuuspäällikkö, joka on koulutettava tehtävään. Ti 16.12. 768 3234. Rooleissa Anja Pohjola ja Emilia Sinisalo. 3-6 lk kerho ma 15.12. 040 531 9265 tai 7622 832. eteenpäin jatketaan taas pelaamista maanantaisin klo 19.00 20.00. klo 17. alk. Ke 17.12. 10 levylle. P. Lemmikkikerho Nuokun tiloissa (Hirvikoski) alk.17.00. 0400 163 173. ja 11.2. Lähtö klo 10.30. Punaisen Ristin Päiväpirtti, Turuntie 13, ke 17.12. yhd. Lauantaina 13 joulukuuta 11 OSWALD SUORAT KAUPAT SEUROJEN TIEDOTUKSIA SEURATOIMINTAA Loimaan AA-ryhmä kokoontuu lauantaisin klo 15 Nuorisotalon alakerrassa. Jouluaskartelua ti 16.12. ei sählyä. klo 16 jälkeen Anniina Järvenpäälle p. Keskuskoulun kädentaitokerho koululla alk.16.30. Haluaisin vuokrayksiön Loimaalta. 17. 045 124 4959, vain puheluita otetaan vastaan, älä ilmoittaudu tekstiviestillä. ymparisto.?/los/ymparistoluvat. 0400-919 541. Loimaan Jankko ampumahiihtokauden päätöstilaisuus ti 16.12. Oripään Vesa. 3. Kaikenkuntoiset. peritään 10 pöytämaksu
Jalkojen liike pysähtyy. Toisen erän alku oli ensimmäisen toisinto. Luvassa on ”old skool to no skool” 10-vuotistaiteilijajuhla-setti. Nykyään se on niin turvoksissa, ettei takkikaan mahdu päälle. Heimolinnassa. Näin on käynyt ainakin yhdelle entiselle hipille ja juottoloiden janojaskalle, joka viettää nykyään hiljaiseloa Loimijoen maisemissa Kesärläntien varrella. Tapahtuma onkin ensimmäinen laatuaan etenkin tässä mittakaavassa Loimaalla. Tommy Hookin, eli Jussi Häyhän DJ-ura alkoi kymmenen vuotta sitten Seilorista ja mies tekeekin ensimmäisen virallisen keikkansa Loimaalla yli kuuteen vuoteen. Pelaajasopimus Portugalissa odotti. – Se on minulla tässä eräänlaisena kaverina. Näytti, että Loimaan plikat Lexin tuella nappaisivat vauvattomasti sarjapisteet. Tapanintansseihin on ikäraja 18 vuotta. Kaulahuivi muistuttaa hippiajoista, Virtanen puhelee katsellessaan Rasvamaksaa. Se on hyvä kuuntelija eikä laita hanttiin. Alakerran lavalla nähdään myös DJ Graalin Mal-Yaacco, joka tunnetaan myös Imatran Voiman Fresh O. Ennakkoliput ovat myynnissä Ata Kebab II -ravintolassa, Kauppalankatu 5–7. Tapahtuman järjestää Loimaan rullalautailijat ry. Tapanintanssit pe 26.12. 31–16. Rasvamaksan vatsan alta pilkottaa liian juhlimisen surkastuttama Iltamatyökalu, joka syntyi Työmies-tupakan holkista. Alexis ”Lexi” Castro (ylh. Yläkerrassa esiintyy DJ Tommy Hookin kokoama viiden helsinkiläisen DJ:n ryhmä. Pisteet/ levyrit: Hallapelto 3/ 4, Reunanen 4/ 1, Hongisto 3/ 1, Enni Välitalo 7/ 1, Essi Välitalo 0/ 0, Häyhä 2/ 3,Leena Sirén 9/ 6, Karoliina Sirén 3/ 4, Saario 0/ 1, Castro 40/ 16, teho huikea 1,15. Pahkasta tuli rentun keskiosa. – Jos teen hatun, siitä pitää tehdä samanlainen kuin Irwinillä oli, sellainen reuhka. 7 kg) ARVONTAAN Avoin na sunn untai sin klo 12-16. 12 Lauantaina 13 joulukuuta SÄÄ Ypäjä Alastaro Loimaa Oripää Mellilä Seuraavina päivinä Tänään Lämpötilat iltapäivällä ja suluissa edellisen yön alin lukema 2 metrin korkeudella +2 +2 +2 +2 (+1) 4 Sunnuntaina -0 (-1) 3 Maanantaina -2 (-5) 3 Tiistaina -3 (-4) 3 Keskiviikkona -2 (-3) 4 Tapanintansseissa elektronista musiikkia Tapanintanssien pääesiintyjä on suomalaisen konemusiikin pioneeri Rico Tubbs. Illan aikana kuullaan kahdessa kerroksessa kattava otanta suomalaisen elektronisen tanssimusiikin DJja artistirintaman nykytilasta. Rasvamaksa elelee Virtasen kesämökin pihapiirissä sijaitsevassa puutyöverstaassa. Kun ratkaisun paikka tuli, tehtiin kori. Loimaalla koko vaihtopenkillinen vikkeliä jalkoja. Koripallo Nikolai Krjukoff RieMu:n (Riennon Mummut) vierailu Loimaalla tarjosi Nice-LoKoKo:n fanikatsomolle jännitystä koko kahvikupin hinnalla. Puoliaikatulos 43–33. Loimaa Sampsa Hakala Raju ja soittoruokalapainotteinen elämä piiskaa sisuskaluja ja nahkaa. Eero on eräs uuden Pohjoismaissa kehitetyn Skweee-musiikkityylin tunnetuimmista edustajista. Pakottavat emännät huonoihin ratkaisuihin ja nousevat peliin mukaan, 57–49. Entisiä Suomen mestareita vilisevä RieMu oli liikkeellä vain seitsemällä pelaajalla. Toinen suurimmista nimistä on Eero Johannes, jonka omaa nimeä kantava debyyttilevy ilmestyi tänä syksynä brittiläisen Planet Mu -levy-yhtiön toimesta. Rico Tubbsin debyyttialbumin Knuckle Sandwich julkaisi juuri lontoolainen Menu Music. Loimaan Heimolinnassa järjestetään 26.12. Kuolemanjakson alku viisikolla: Enni Välitalo, Tytti Häyhä, Leena ja Karoliina Sirén, Lexi Castro. Annetaan vieraille pari helppoa kolmosta. Ottelussa oli haikea vire, sillä loimaalaisten vahvistuksena kuukauden päivät ollut Alexis Castro pelasi jäähyväisottelunsa LoKoKo-väreissä. Erän puolivälissä mummut osoittavat kokemuksen voiman. Tapanintanssit. Heittiön entisestä suurenmoisen holtittomasta elämästä ei ole jäljellä enää kuin tonnin stiflat eli komeat kengät. Lexi upottaa molemmat vapaaheitot sisään, Karoliina Sirén vielä yhden. Hänen mielestään kaikki hommat pitää suunnitella hyvin, ja pahkakin sai odottaa käsittelyä nelisen vuotta. Pääesiintyjä Rico Tubbs tunnetaan Skillsters-duon DJ Infektona ja suomalaisen konemusiikin pioneerina. Retaleen pään Virtanen muotoili moottorisahalla kuusipölkystä, ja jalat syntyivät heinäseipäistä. Eräänä iltayönä valtavan pahkan käyttötarkoitus sitten valkeni. LoKoKo antaa kaksi helppoa kolmosta, kun peliaikaa on jäljellä minuutti, 68–68. Visuaaleista vastaa alan nouseva nimi, muun muassa Laserdansista ja Hitosta tunnettu VJ Alienkiller. Alkuvuodesta Vastakulttuuriklubilla Heimolinnassa livenä esiintyneen Jaakko Eino Kalevin lisäksi kuullaan Loaded-klubin DJ Harvestin indie/electro-setti. Päätöserässä LoKoKo:n liike pysähtyy. Kuusipäinen Rasvamaksa – Jonkinlainen boheemihan se on ilmiselvästi ollut. Lexxx:nä, sekä turkulaista klubikansaa jo pari vuotta villinneet Hitto DJ:t. 52–37. RieMu määrää ottelun tahdin ja nousee kori korilta taistelemaan sarjapisteistä. Nice-LoKoKo vankisti asemiaan kakkosessa SAMPSA HAKALA Lamminkatu 33, Loimaa • Puh. kolmas vas.) joukkuekavereiden ympäröimänä voittoisan RieMu-pelin jälkeen. Ottavat pelistä vauhdin pois. Hulttio syntyi, kun eläkkeellä oleva kirvesmies Hannu Virtanen sai lahjaksi satakunta kiloa painavan koivunpahkan. Tekijä pohtii parhaillaan, ansaitsisiko Rasvamaksa vielä hatun vähähiuksisen päänuppinsa peitoksi. RieMu hiipi peliin mukaan, 19–15. Pähkinänkuori: LoKoKo– RieMu 71–68 (19–15) (24–18) (14–16) (14–19). Illan avaa kuitenkin DJ-duo A-ki-A. Nice-LoKoKo ripustaa arvokkaan päänahan vyölleen, 71–68. 10-18, la 10-15, su 12-16 Tule ja osallistu sunnuntaina kotimaisen JOULUKINKUN (n. 020 500 6610 Avoinna: ark. Turuttarien sumppupuolustus pakotti loimaalaiset huonoihin ratkaisuihin. Virtanen piirsi luonnoksen huonoa elämää viettäneestä suurimahaisesta ketkusta ja risti sen heti Rasvamaksaksi. 14–7. Illan päättää Bassoradion 2Fat2Fly-ohjelmasta ja We Got Beefin Olohuone-klubilta tuttu DJ Tommy Hook. Loimaalaisten pelikuri ja ote peliin säilyy, 39–23. Kun oikein rypee ja ryyppää, niin komeastakin miehestä tulee vähitellen alakuloinen hunsvotti, jolla on hapsutukka, risuparta, surkastuneet jalat ja luonnottoman pullea keskivartalo. Sen voisi takoa kuparista. – Jonkinlainen boheemihan se on ilmiselvästi ollut. Ratkaisu: Castron uskomaton kolmosten heittotarkkuus ja levypallovoima piti Nice-LoKoKo:n pelissä mukana. Hannu Virtanen loi Rasvamaksan. RieMu pyrki ratkaisemaan ottelun järkevällä peruspelillään syötä ja liiku