Vili Palm, 10, antoi vauhtia Eelis Männikölle, kun Ypäjällä järjestettiin ystävänpäiväulkoilu. Sivu 11 Irtonumeron hinta 2,10 € sis. Sivu 16 Pahoittelut Koko Suomi kohisi Loimaan onnenpotista Sivu 5 Sivut 6 ja 7 Loimaalaisuimarit eivät hyytyneet SM-talviuinneissa vaan kauhoivat mitaleita oikein urakalla. Poutaa lupasimme, mutta taivaalta satoikin rahaa. Joukkue sijoittui runkosarjassa neljänneksi. alv. Napakelkkailun lisäksi pojat luistelivat, pelasivat jääkiekkoa ja söivät puffetin herkkuja. Sääennuste meni viime viikon lopulla pieleen. LL VERKOSSA www.loimaanlehti.fi Loimaan talousalueen paikallislehti. Toivottavasti poskelleen menneestä ennusteesta ei koitunut kohtuutonta haittaa kenellekään. vuosikerta Nro 17 TIISTAI 13.2. 2018 ”” Kineman asiakkaat Yrjö ja Satu Tuominen Sivu 8 1 Laskiaisviikonloppu houkutteli ulkoilijoita Leffateatteri omassa kaupungissa on tärkeää. 104. Haluamme kannattaa kotimaisia elokuvia. MAIJA PALOPOSKI. Sivu 12 Uimarit rohmusivat SM-mitaleita 13 13 ei ollut epäonnenluku Rocketsille, joka lopetti runkosarjan maalitehtailuun Eurajoella pelatussa otelussa
Omat pulkat ja lasketteluvälineet kannattaa lasten, nuorten ja vanhempienkin ottaa mukaan, jotta pääsee nauttimaan vauhdin hurmasta ja vaikka huutamaan vanhaan laskiaistapaan ”pitkiä pellavia, hienoja hamppuja, räätikkäöitä (lanttuja) ko nurkanpäitä (hirrenpäitä), nauriita ko lautasia, perunia ko pulleroi ja tupakkia kans isän piipun päälle” ja mitä niitä kaikkia ennen osattiin huutaa, kun vauhditettiin pulkkaa mahdollisimman kauas: näin toivottiin ja ”varmistettiin” hyvää, tulevaa satoa. 3) Käytä kypärää – kaatumisriskikin on kesää suurempi. Ystävyyteen kuulu ei kateus, ei kauna, jos erimieltä joskus ollaan, lämmitä vain sauna. Mark 10: 43-44 14.2. Tämä tarkoittaa tietenkin sitä, että rekikelejä varmaankin piisaa yhä edelleen eikä Pääskynpesän piha-alueelle kasattu pulkkamäkikään siitä minnekään häviä eikä hupene. Talvikeleihin sopiva kunnollinen pyörä varusteineen, lämmin vaatetus ja oman näkyvyyden varmistaminen turvaavat talvipyöräilijän kulkua. Hinnat sisältävät arvonlisäveron 24%. Muista virallinen henkilötodistus. Ilmoitushinnat: Ennen tekstiä 2,60 e /pmm 3-sivu 2,60 e /pmm Tekstissä 2,42 e /pmm Tekstin jälkeen 2,05 e /pmm Takasivulla 2,60 e /pmm Etusivulla (modulikoot) 4,12 e /pmm Kuolinja kiitosilmoitukset, kunnalliset ja kirkolliset ilmoitukset, heng.kokoukset 2,05 e /pmm Määräpaikkakorotus 0,06 e /pmm Värikorotus yhdestä lisäväristä 0,09 e /pmm Nelivärikorotus 0,25 e /pmm Löytölaari yksityishenkilöiden ilmoituspalsta tiistaisin 5 riviä 7,50 €. Matt. Tämä on harrastus, joka toisi iloa monelle. Tarvitsemme toisiamme arjessa. Ystäväksi tulla voi, ihan vieras, tai vaikka tuttu. klo 13–18 Heimolinna Väinämöisenkatu 2 OJENNA KÄTESI. Jos väylät ovat vaarallisen huonossa kunnossa, voi pyöräilijälle olla turvallisempaa kulkea ajoradalla. Ei haittaa, vaikka varsinainen laskiaissunnuntai ja laskiaistiistai ovatkin jo menneet Haaran soppapäivänä. Mikäpä voittaisi rekiajelun kaikkine omine tunnelmineen. Käytä lisäksi heijastimia tai heijastinliiviä. 2 Tiistaina 13. Muita varusteita valitessa kannattaa huomioida, että värikäs erottuu paremmin kuin tumma vaatetus. Hymy, tervehdys ja pieni kysymys: mitä kuuluu. Herne on muuten todella erinomainen valkuaisen lähde ja halpa – ehkä siksi aliarvostettu. Liikenneturvan vuonna 2017 toteuttaman kyselyn (1 035 vastaajaa) mukaan lähes joka kolmas suomalainen pyöräilisi talvella enemmän, jos talvikunnossapito pyöräväylillä paranisi. Moni pyöräilee työmatkansa tai osan siitä kesäisin, mutta tapaa voi aivan hyvin jatkaa talvellakin. (02) 588 8000, telefax (02) 763 1233. Lohduttaa ja myötäelää, Luojaa siitä kiitä, auringon taas paistaessa, iloitse myös siitä. Vuorovaikutus korostuu ja huomaa saavansa itselleenkin jotain arvokasta, läsnäoloa. Helmikuussa vietetään ystävänpäivää. NIMIPÄIVÄT 13.2. LIIKENNEVINKKI. SPR:n ystäväpalvelutoiminnasta voisi löytyä henkilö, joka kävisi luonasi silloin tällöin, ja tulisit näkyväksi. Pimeällä näkyvyys ei ole sama kuin valoisan aikaan ajettaessa. Aurinko laskee kello 17.10. Esimerkiksi risteykset ja autoteiden ylityskohdat voivat olla yllättävän liukkaita. Ilmoitusmyynti: Myyntipäällikkö Veli-Matti Knuuti (02) 588 8020, 0500 324 939 Myyntineuvottelija Riina Karila (02) 588 8024 Myyntineuvottelija Liisa Kivinen (02) 588 8021 Ilmoitussuunnittelija Sirpa Retva (02) 770 2306 Myyntijohtaja/paikallislehdet Sari Kuusinen 040 539 0969 sari.kuusinen@sss.fi Tilaajapalvelu SSS konsernin paikallislehdet avoinna ma–pe klo 8–16 (02) 7702 626 tilaukset@loimaanlehti.fi www.tilaajapalvelija.fi Vastuu ilmoituksista: Lehden suurin vastuu ilmoituksen julkaisemisessa sattuneesta virheestä on ilmoituksen hinta ja muihin lehtiin toimitetusta aineistosta sen valmistusarvo. Painopaikka: Lehtitehdas Salo, 2018. Tämä kuitenkin hiertää monia: peräti 72 prosenttia kyselyyn vastanneista raportoi ärsyyntyvänsä, jos pyöräilijä ajaa autotiellä, vaikka vieressä olisi pyörätie. Puffetissa on tarjolla kahvetta ja pullaa kans. Paras keskustelu ikinä, sanoi mamma kun tuli toisen luota, vaikkei oltu puhuttu sanaakaan. Nastarenkaat tuovat tarpeellista lisäpitoa, sillä liukasta on varsinkin silloin, kun lämpötila sahaa nollan tuntumassa. Paras ystävyys kestää koko elinajan, lämmittää vielä muistoissa, kun hän on mennyt yli rajan. Lahjoilla ei ystävyyttä kestävää voi saada mutta myöskään kukkakimppu ei ystävyyttä kaada. Jeesus sanoi: Kootkaa itsellenne aarteita taivaaseen. Joka tahtoo teidän joukossanne tulla suureksi, se olkoon toisten palvelija, ja joka tahtoo tulla teidän joukossanne ensimmäiseksi, se olkoon kaikkien orja. Oletko kiinnostunut toiminnasta, vapaaehtoistyöstä, josta ei saa palkkaa, mutta hyvän mielen ja tunteen, että sinua tarvitaan. – Kypärää on muistettava käyttää talvellakin – varsinkin kun kaatumisriskikin on suurempi, opastaa Piippa. Sirkka Hakala SPR-ystävävälittäjä Pyörällä voi liikkua turvallisesti talvellakin Pyöräily talvella ei vaadi ihmeitä, mutta tiettyjä asioita on syytä huomioida. 02 269 3434 arkisin klo 6-16.30 viikonloppuisin klo 7-12 Ypäjä, Humppila: Ilvesjakelu (03) 6151 344, klo 6.30–10. Ilmestyy tiistaisin, torstaisin ja lauantaisin. Muiden tienkäyttäjien olisi syytä muistaa, että harva pyöräilijä ajaa kiusallaan ajoradalla. Ilman tätä sitkeätä ja urheata työkaveria ei ennen olisi pärjätty mitenkään – liekö Suomi edes itsenäinen ilman uskollista apuriaan, jota ilman ei olisi pärjätty viime vuosisadan sodissamme tai niiden jälkeen valtaisassa jälleenrakennustyössä. Ystäväsi pitää olla rehellinen, aito, siitä sitten alkaakin se elämisen taito. Siksi ennakoiva ajotyyli ja oikean nopeuden valinta korostuvat, muistuttaa Liikenneturvan yhteyspäällikkö Leena Piippa. Sulo, Sulho 14.2. Mummo LUKIJAN RUNO 13.2. Säkylä, Punkalaidun, Huittinen ja Vampula: Almamanu 0800 392262 Kustantaja: Priimus Media Oy. Ystävä sua ymmärtää paremmin kuin kukaan, elämäsi murheissa hän tulee sulle mukaan. Hyvä niin, mutta eikö jokainen päivä ole ystävänpäivä. 2) Nastarenkaat lisäävät pitoa myös pyörässä. Kotisivut: www.loimaanlehti.fi Aineistoaikataulu Julkaisupäivä valmis aineisto vedostettavat tiistai pe klo 16 to klo16 torstai ti klo 16 ma klo 16 lauantai to klo 16 ke klo 16 Toimittaja Pasi Salo (02) 588 8036 Päätoimittaja Kati Uusitalo (02) 588 8030 050 555 7526 Toimitussihteeri Tiina Naula (02) 588 8032 Toimittaja Anu Salo (02) 588 8033 Toimitussihteeri Sampsa Hakala (02) 588 8031 Toimittaja Lari Kiviranta (02) 588 8035 Tilaushinnat: Määräaikainen 12 kk 152,90 e 6 kk 91,80 e 4 kk 65,50 e Etutilaus: Laskutusjakso 12 kk 143,00 e 6 kk 72,50 e 4 kk 49,70 e 3 kk 37,70 e Irtonumero 2,10 e Hinnat sisältävät arvonlisäveron 10 %. Olet sopiva, jos osaat kuunnella! Heti ei tarvitse sitoutua, mutta tule ainakin kahville. Mitä se on. Käsityöläiskatu 10, PL 2, 32201 Loimaa Puh. – Äkilliset ohjausliikkeet voivat viedä pyörän luisuun. Ulkomaantilaukset: tilaushinnan lisäksi peritään voimassa oleva postimaksu. • Maksuton luovuttajainfo 0800 5801 • Veren tarve tänään: veripalvelu.fi • Testaa: sovinkoluovuttajaksi.fi Uusia hengenpelastajia tarvitaan Haaralla herkutellaan ilmaisella peurakeitolla Aika moni saa unohtaa ensi lauantaisen lounaansa menun pääruokalajin miettimisen, sillä Haaran-Onkijoen kyläyhdistys tarjoaa peräti 150 ensimmäiselle tulijalle ihan ilmaisen hernekeiton kylätalo Pääskynpesässä. Oletko täysin näkymätön, mutta haluaisit näkyväksi. PÄIVÄN SANA Loimaa to 15.2. Kyse on useimmiten siitä, että hän kokee sen turvallisemmaksi vaihtoehdoksi itselleen ja muille. 4) Muista etuvalo pimeällä ajettaessa – suositeltavaa on käyttää myös takavaloa, jonka on oltava punainen. 6: 20-21 Ystävänpäivänä! Yksinäisyys. helmikuuta 2018 KALENTERI AJANTIETO Aurinko nousee tänään Loimaalla kello 8.15. MUISTA ainakin nämä talvipyöräilyssä: 1) Ennakoiva ja rauhallinen ajotapa ehkäisee vaaratilanteita. Omasta näkyvyydestä on tärkeä huolehtia valoin ja heijastimin. Onko yksinäisyys sitä, ettei kukaan näe eikä huomaa. Talvi näyttää tänäkin vuonna sentään näyttävän ihan vanhan ajan malliin tapansa, sillä lunta pakkastakin riittänee ihan hyvin lähiaikoinakin. Niitä tuo tullessaan suomenhevonen, jonka 110-vuotista taivalta juhlittiin viime vuonna. Kari Nummila Ystävänpäivän ajatuksia Ystävyys on elämämme ihan hyvä juttu. – Usein pyörätie on talvisin jäisempi kuin ajorata ja jopa röpelöinen, mikä tekee sillä pyöräilemisen hankalaksi ja vaaralliseksikin. Haaran laskiaisrieha la 17.2. klo 11–14, Metsämaantie 69. Siellä ei koi eikä ruoste tee tuhojaan eivätkä varkaat murtaudu sisään ja varasta. Missä on aarteesi, siellä on myös sydämesi. Aina terveellinen, valkuaispitoinen hernerokka höystetään Loimaan seudun ”nimikkoeläimen” eli valkohäntäpeuran makoisalla lihalla. Toimitusjohtaja Jaakko Ketonen Sähköposti: toimitus@loimaanlehti.fi Ilmoitukset: ilmoitukset@loimaanlehti.fi Tilaukset: tilaukset@loimaanlehti.fi Konttori ja toimitus avoinna ma-pe klo 9-14. Rauhallinen ja ennakoiva ajotapa auttaa pysymään pystyssä, sillä tavallinen talvipyöräilyonnettomuus on väylän liukkaudesta tai epätasaisuudesta johtuva kaatuminen. Tule tutustumaan toimintaan Loimaan SPR:n Päiväpirttiin (Turuntie 13, auki ma–pe klo 10–14). Tino, Voitto, Valentin SANOMALEHTIEN LIITON JÄSEN ISSN 0358-9161 Jakeluhäiriöt: Puh
2 49 rs atria grilliNakki 840 g (2,96/kg) 4 99 kg. 2 99 pkt juhla Mokka kahvit 400-500 g (5,98/kg) Raj. kcit ym ar ke t.f i Puhelun hinta 01053-alkuisiin numeroihin 8,35 snt/puh + 12,09 snt/min (sis. – 14.2., ellei toisin mainita. 7 99 kg TERVETuLOA JyRKIN 50-v. Voim. TuORE KOKONAINEN MERILOHI (n. 3 Tiistaina 13. palvelutiskistämme palvelutiskistämme 3 49 2.– Mentos rullat 37,5 g (8,77/kg) HK KOTIMAINEN PORSAAN KASSLER Kokonainen ja palat 3 35 ps Nesquick kaakaojuoMajauhe 800 g (4,19/kg) 2 99 kpl atria sipulipihvi Muusilla, MetsästäjäNpihvi sieNikastikkeella, pippuripihvi ja paNNuperuNat 350 g (8,54/kg) 75 pkt kantolan kulta Marie keksi 200 g (3,75/kg) 1.– risella heti valMis riisit (4,00/kg) 6 kpl kpl ERä varasto olut 24-pack 4,4% 0,33 l tlk (2,42/l) sis. 22 80 pakkaus 24 -pack SuOMALAINEN KERäKAALI 1. 2 kpl/talous. Suomi. 1-2 kg) Heikki Viljanen PERuNA Multa. lk. 12.1. helmikuuta 2018 ww w. Paikallisen puolella. Yksittäin 0,60-0,80 /kpl. pantin 3,60. alv. Paikallisen puolella. 1,89 /kpl. alk. Loimaan liepeiltä kahviostamme Kahvi ja laskiaispulla Norm. KAHVILLE TäNääN TIISTAINA klo 10–18.00! Pauligin Juhla Mokka KAHVIA ja Jokioisten Leivän TäyTEKAKKuA (L, G) VAIN TIISTAINA 50 kg 50 kg 50 ps jääsalaatti 100 g (5,00/kg) Norm. Paikallisen puolella. 3,95 /kpl. Paikallisen puolella. Paikallisen puolella. Paikallisen puolella. 24%) LOIMAA 010 538 9200 ma-pe 8-21 la 8-20 su 12-18 Lue palkittua Marin PALA KAKKUA -BLOGIA www.k-citymarket.fi/blog it/ pala-kakkua Tarjoukset voimassa TI – KE 13.2
Tärkeintä on ymmärtää, että paikallispankista on muodostunut liikelaitoksen ympärille kasvanut instituutio, jonka hyödyt jakaantuvat omistajien lisäksi koko yhteisölle. Miksi pitää yrittää ylisuoriutua ja leikkiä supernaista, joka selviää mistä vain ilman lepoa ja vapaaaikaa. Omistajajäsen OHJE Lukijoilta-palstalle kirjoittaville LOIMAAN LEHDEN Lukijoilta-palstalla julkaistaan ensisijaisesti lehden lukijoiden omalla nimellä varustettuja kirjoituksia. Pankkien yhdistymisen kautta talletuspohjaa kasvattamalla päästään tietysti kalastelemaan isompia kaloja suurempien tuottojen toivossa. LOIMAAN LEHDEN OSOITE on Käsityöläiskatu 10, 32200 Loimaa. Edes voittajille. Te naiset jotka autoitte minua löytämään bussiini kadonneen piponi kiitos teidän voin jatkossakin pitää pääni lämpimänä kylminä pakkaspäivinä. MUISTA sinäkin vain olla ja ota vaikka yksi tunti jokaisesta päivästä jollekin, mistä pidät ja mistä ei tarvitse kantaa mitään varsinaista vastuuta. Toimintaympäristössä ei ole näkyvissä ennakoimattomia muutoksia. Pia Kandén, apteekkari, Alastaron apteekki . Hyvä ystävä se vasta lottovoitto on. Taisto Levo Juu, tottakai, tietysti! TOIMITTAJALTA Aina välillä on niitä päiviä, kun epätoivo yllättää, eikä totaalinen hermoromahduskaan ole kaukana. Mutta mahdolliset kasvavat tuotot eivät sinänsä realisoidu omistajajäsenien hyödyiksi. 4 Tiistaina 13. Muistetaan se ainakin huomenna, kun vietetään jälleen ystävänpäivää! PÄÄKIRJOITUS LUKIJOILTA MIELIPIDE PÄIVÄN MIETE Useimmat ihmiset eivät kuuntele tarkoituksenaan ymmärtää; he kuuntelevat tarkoituksenaan vastata. Toivottavasti voitto osoittautuu onneksi. Että voittajat perustaisivat yrityksiä ja tulisi työpaikkoja. Nimimerkin käyttökin on mahdollista, mutta kirjoittajan nimi ja yhteystiedot on aina saatettava toimituksen tietoon. oven kahvat ym. Ja moni miettisi voittajana ehkä sitäkin, miten pitkä jono syntyy oven taakse, jos tieto voittajan henkilöllisyydestä leviää julkiseksi. Taloudellisissa tunnusluvuissa ei siis ole korjattavaa. Kaikki kolme sähköpostia tulvivat yli äyräidensä, laskupino kaatui pöydän reunan yli ja tehtävälista oli paisunut nelisivuiseksi. Moni on jo ehtinyt toivoa, että voitto tulisi näkymään yleisesti koko seudulla. Kiteytit lauseissasi paljon minunkin ajatuksiani. . . . tämä saattaa kestää 2vk. Vastine LL 10.2.2018 Nimimerkille Nyt hyvät neuvot tarpeen. On valitettavaa, että lääkkeiden toimittajilla on joskus pidempiäkin toimituskatkoksia lääkkeiden kohdalla, onneksi kuitenkin erittäin harvoin. Paikallisista aiheista lyhyesti (n. Siiri Jumppanen Pitäisi muistaa antaa itselleen aika olla, levätä ja tehdä niitä asioita, joista pitää. muista pestä käsiä aina kun mahdollista potilas . järjestetystä ilotulituksesta! Ammattimaisesti järjestetty valoshow, josta oli asiallisesti ilmoitettu alueen asukkaille etukäteen. Lari Kiviranta! Kiitos tekstistäsi ”1918”, LL 6.2. Hetken asiaa pohdittuani tulin kuitenkin lopputulokseen, että joka ikinen asia on lähellä sydäntäni ja omalla tavallaan minulle tärkeä. Voi sen sijaan arvuutella, keitä voittajat ovat ja juttua riittää. . Myös kuvia esimerkiksi seudulla tavatuista luonnon ihmeistä voi lähettää toimitukseen. Tällaisessa tilanteessa otamme apteekista asiakkaan puolesta yhteyttä lääkäriin ja lääkäri arvioi potilaskohtaisesti korvaavan lääkityksen tarpeellisuuden. kun on sairas niin pitää pysyä kotona eikä tartuttamassa muita. Patria havittelee aseviennin kasvua sadoilla miljoonilla, mikä ei ole oikea ratkaisu maalle joka juhlapuheissa halua olla rauhanrakentaja. Tämä ilmenee, kun tarkastelee Metsämaan Osuuspankin tilinpäätösten avainlukuja vuosina 2002–2016. Pankkitoiminta eli talletusten vastaanottaminen sekä luottojen ja muun rahoituksen myöntäminen on kannattavimpia liiketoiminnan muotoja. 5). Maamme olisi ehkä myös turvallisempi ilman asevientiä, se kun suurella todennäköisyydellä vetää terrorin määrää kohtaamme. Ystävällinen sana, auttava käden ojennus, saattaa olla lähimmäiselle päivän ilostus. On täysin sallittua välillä vain olla ajattelematta tai tekemättä mitään. . loimaalla on nyt paljon sairastunut ihmisiä b influenssaan. Pankkitoiminta perustuu luottamukseen, ja Metsämaan Osuuspankin asiakaskunnassa näyttääkin olleen varsin pienet luototusriskit. Itkuhan siinä pääsi. Palvelu on ensiluokkaista. PIDEMPÄÄN asiaa pyöriteltyäni tajusinkin, että jokainen asia niin ottaa kuin antaakin. rokotuskaan ei auta tähän juttuun. Suomi myi viime vuonna aseita lähinnä Lähi-itään n 212 miljoonan € arvosta. Pankin toiminnan ohjauksessa valtahan on omistajilla. Tajusin, että tänä keväänä olisi edessä kunnallispolitiikkaa, lehtijuttuja, kolumneja, erilaisten tilaisuuksien järjestämistä, opiskelua, töitä, kesäteatteria ja lentopalloa. Että paikallinen hyväntekeväisyyskin nettoaisi miljoonista ja voittajat näkisivät hyväksi kannattaa vaikka seudulla pyöritettävää harrastustoimintaa. . Ehkä isoin vaikutus voitolla on meihin kaikkiin siinä, että nyt ei tarvitse säästä puhella lämpimikseen. En siis tahtoisi luopua mistään. Urheiluharrastus ja kirjoittaminen esimerkiksi ovat melkoisia henkireikiä pahan päivän varalle, ja kunnallispolitiikasta saa ammennettua vaikka mitä, niin omaan yleissivistykseen kuin ympäröivään maailmaankin. Metsämaan Osuuspankki on viimeinen todellinen linnake, joka tukee Metsämaan elinvoimaisuutta. Ei aina tarvitsisi jaksaa ja pystyä kaikkeen. sauna on myös paikka josta sen saat takuuvarmasti jos se jonkulla on. Eletään tätä elämäämme avoimin silmin ja sydämin, toisiamme tuomitsematta kuunnellen. Niillä ei rauhaa rakenneta, vaan lisätään epävakautta ja kärsimystä alueella. Ehkä viisi ihmistä jopa parhaillaan pelkää, miten elämä muuttuu. Voittajat voivat monin tavoin muuttaa miljoonilla elämänsä, ja ehkä parhaillaan viisi ihmistä miettiikin, miten sen haluavat muuttuvan. Rahastahan voi tulla myös taakka: mihin sitä laittaisi, menikö se sittenkään oikeaan paikkaan ja niin edelleen. Vakavaraisuusaste on ollut korkea, tulos poikkeuksetta ylijäämäinen ja omaa pääomaa kasvatettu tasaisesti. Kiitos Niinipirtin hääparille 3.2. KU P.S. J&J . ”” Pankkien yhdistymisestä Metsämaan, Alastaron ja Loimaan Osuuspankkien yhdistymisaikeista uutisoitiin LL 8.2. . Myös toiminnan painopisteet väistämättä siirtyvät jäsenistön uuden alueellisen jakautumisen myötä. Pankki on näin osoittanut edistävänsä kestävää paikallistaloutta. Tässä valossa en näe perusteita pankkien yhdistymiselle. SÄHKÖPOSTI tulee perille osoitteella: toimitus@loimaanlehti.fi .. Minulla oli sellainen päivä ihan hiljattain. Suomi on väkilukuun suhteutettuna maailman 13:ta suurin aseiden viejä, että näinkö Suomi rauhaa rakentaa. Miksi sitten kasvun vaade. 2000 merkkiä) ja napakasti kirjoitetut ja kirjoittajan nimellä varustetut jutut päätyvät varmimmin ja nopeimmin lehden sivuille. helmikuuta 2018 Monenlaista onnea Loimaata ehdittiin jo tituleerata Euroopan onnekkaimmaksi kaupungiksi täältä ostetun voittoisan kupongin kunniaksi (s. . Se on jopa niin kannattavaa, että syrjäkylilläkin voidaan tuottaa pankkipalveluja laadukkaasti. HETKELLINEN hermoromahdus taisi kuitenkin olla jonkin ylemmän tahon muistutus, että pitäisi silti osata välillä sanoa ei. Eikä ihme. ENSIMMÄISENÄ mielessä kävi jostain luopuminen. Toki asiakas voi myös itse mennä asiaa hoitamaan terveysasemalle täysin maksutta. . Pitäisi vain muistaa antaa itselleen aikaa olla, levätä ja tehdä niitä asioita joista pitää, ilman mitään aikatauluja tai suorituspaineita. Pankki on toiminut ihmisläheisesti ja osallistaen, sekä edistänyt yhteisön terveyttä, turvallisuutta ja hyvinvointia esimerkiksi tukemalla lasten harrastetoimintaa. Metsämaan Osuuspankin jatkuvuuden turvaamisella on siten suuri merkitys paikalliselle yhteishengelle. Ajatus: ”Jos joku asia maksaa sinulle rauhasi niin se on liian kallis.” Pinterest . Henkilöstöä on minimimäärä. SIINÄ laskuja maksellessani ja seuraavia viikkoja aikatauluttaessani mietinkin, että miksi ihmeessä aina pitää kaikille sanoa juu, tottakai ja tietysti. Tampereemmiäs . Stephen Covey Päätoimittaja Kati Uusitalo kati.uusitalo@loimaanlehti.fi LL KOPIT . Paras ystävä meille kaikille on Vapahtaja aivan verraton! Marja-Liisa Järvinen
Eurojackpotin 90 miljoonan päävoitto pelattiin Loimaan Prismassa Loimaalle luvassa ilotulitus pääpotin ansiosta Loimaa Kati Uusitalo – Emme vieläkään tiedä, keitä voittajat ovat. . Se onnistuu vain tositteilla, ja Pipsa Öhman toivookin, että ne ovat voittajilla tallella. Voi olla, ettei hän ilmoittaudukaan, Lammela naurahti. Uskon, että voitto tulee näkymään katukuvassa. Mikkoloiden oli hankala pohtia, mitä moisella jättisummalla voisi tehdä. . Hän ei osannut sanoa, onko voitto lisännyt pelaamista, sillä lauantai on muutenkin kiivas pelipäivä loton takia. He eivät ole olleet meihin yhteydessä, Veikkauksen tiedottaja Pipsa Öhman kertoi maanantaina iltapäivällä. . – Pelin hintaakaan ei tiedetä. Lauantaina tuli tieto, että peli oli ostettu Loimaan Prisman myyntipisteestä. Marku lisäsi, että sitähän ei tiedetä, onko voitto mennyt viidelle henkilölle vai onko asiakas jakanut sen itse osiin. Lauantailottoa tekemässä ollut Salmela on joskus voittanut pieniä summia itsekin, mutta kateutta hän ei tuntenut. – Se on vain itsensä myrkyttämistä. – Ehkä tekisin jotain henkilökohtaisia ostoksia ja antaisin muillekin. . KYSELYKIERROS Prismassa ei paljastanut voittajaa. LOIMAALAINEN Jyrki Nuutinen ei tunnustautunut voittajaksi, mutta kertoi olevansa ahkera veikkaaja. He odottivat myös Veikkauksen edustajaa, joka oli luvannut vierailla Loimaan Prismassa. Nuutinen kertoi voittaneensa tähän mennessä ”liian pieniä summia”. He eivät olleet pelanneet Eurojackpotia, joten voitto ei ollut edes haaveissa. . Loimaan Prisman palvelupäällikkö Terhi Marku (oik.) sai lauantaiaamulla soiton Veikkauksen aluepäälliköltä, jolloin selvisi, että Eurojackpotin 90 miljoonan peli on ostettu Loimaalta. Perjantai-illalla selvisi, että Eurojackpotin neljästoista ja kaikkien aikojen suurin päävoitto tuli Suomeen. Ilotulituksen aikatauluja selvitellään parhaillaan, ja niistä tiedotetaan myöhemmin. – Olisi hyvä, että raha menisi sellaiselle taholle, että rahoja jäisi Loimaalle, Lauri lisäsi. – En nyt ainakaan lopeta pelaamista, hän kertoi kuultuaan, että voittoisa peli oli pelattu Loimaalla. Viikonloppuisin Loimaalla asioiva Jari Salmela pelasi lauantailottoa Loimaan Prismassa. Itse sijoittaisin pörssiin. Kaikkien Loimaalla myynnissä olevien asuntojen ostamiseen. – Jossain on viisi 18 miljoonan arvoista lappua. Kaupungin noin 1 100 työntekijän palkkoihin noin kahdeksi vuodeksi. 5 Tiistaina 13. . – Voitto on ansaittu, joten ei muuta kuin näkymään, he sanoivat. Veikkauksessa ja Prismassa ei tiedetä sitäkään, tuntevatko voittajat toisensa vai ovatko he ostaneet kaupan valmiiksi tekemän pelin. Toivottavasti voittaja on viisas rahan kanssa, ei sellaista summaa voi tilillä pitää. – Onnea loimaalaisille! Kuulostaa hyvältä. Voittajilla on toki vuosi aikaa lunastaa voittonsa. . Veikkaus on viime vuosina järjestänyt päävoittopaikkakunnilla ilotulituksen, ja niin se aikoo tehdä nytkin. helmikuuta 2018 Onnea Loimaa! Loimaa/Prisma Maija Paloposki Lauantaina Loimaan Prisman Veikkaus-pisteellä oli normaalia enemmän kuhinaa: tieto siitä, että Eurojackpotin 90 miljoonan päävoitto oli pelattu samaisella tiskillä, levisi nopeasti. Alastarolaiset Anne ja Lauri Mikkola olivat iloisia voittajan tai voittajien puolesta. Maksaisin laskut ja velat pois. Loimaan kaupungin toiminnan pyörittämiseen lähes vuoden ajaksi. Jättisumma meni viiden porukalle, jolloin yhden osuuden arvo on 18 miljoonaa euroa. FAKTA 90 miljoonaa riittäisi... Pelaamista hän aikookin jatkaa, sillä hauskaksi sen tekee jännitys. – Todella hienoa, että iso potti tuli Loimaalle epävarmuuden keskelle. – Ihan käsikarvat nousivat pystyyn, ja mietin, voiko tämä olla totta, Lammela kertoi. – Tein jo Eurojackpotin perjantaiksi. – Monet ovat halunneet vaihtaa muutaman sanan, ja on kyselty, onko voittaja ilmoittautunut. . – Pelaan melkein joka päivä. Kyllä voittosummalle olisi ollut käyttöä. . . Alpo Suhonen Forssan Lehdessä AIHETTA JUTTUUN Soita: Toimitussihteeriemme puhelinnumerot ovat 02 588 8031 02 588 8032 Tiistaina 13. . helmikuuta 2018 UUTISET LAINA Investoimalla kulttuuriin meidän forssalaisten on mahdollista yhdistää pienoiscity Tammelaan, Jokioisiin, Humppilaan, Ypäjälle ja Urjalaan. Noin 3 000:n Uudessakaupungissa valmistetun A-Mersun ostamiseen. Hän ja veikkausvastaava Minna Lammela saivat vastata monen median haastatteluihin. Euralaiselle Jari Salmelalle tieto voitosta oli yllätys. Hyvä täytyy laittaa kiertämään, Anne sanoi. . Anne ja Lauri Mikkola pohtivat, näkyykö voitto Loimaalla jotenkin. – Kyllä, tavanomaista vilkkaampaa on ollut, palvelupäällikkö Terhi Marku ja veikkausvastaava Minna Lammela nyökkäilivät. – Tänään tultiin korjaamaan tilanne ja tehtiin lotto ylimääräisillä riveillä, muuten olemme satunnaislottoajia. MAIJA PALOPOSKI Jyrki Nuutisen mielestä pelaamisessa hauskinta on jännitys.
Äiti Suvi Ollilainen kertoi poikien leikkivän kotona legoilla olympiahiihtojen hengessä. On hyvä, että he pääsevät harjoittelemaan oikeilla laduilla, kun se on sitten helpompi ja mukavampi tapa aloittaa hiihtoharrastus, äiti sanoi. – On hauskaa, kannatti lähteä. Vili Palm, 10, ja Eelis Männikkö, 12, pohtivat, että ulkoilu toi hyvää vastapainoa toiselle tärkeälle aktiviteetille, kännykällä pelaamiselle. Pisa-tutkimukset kertovat, ettei peruskoulu enää onnistu entiseen tapaan tasoittamaan lasten taustoista johtuvia eroja. – Olemme perheen kanssa, ja nyt viikonloppuna näemme ystäviä. Myynnissä oli hernekeittoa, lettuja ja laskiaispullia, ja enimmillään paikalla oli noin 80 henkeä. – Ei olla koko viikonloppua sisällä, he kertoivat. MARIANNE ROVIO Elias ja Luukas Ollilainen nauttivat lettuja hiihtämisen jälkeen. Tapahtumassa oli neljä sarjaa alle kymmenvuotiaille lapsille. Hiihtokisoihin osallistunut Juhani Levonen, 6, iloitsi siitä, että hän voitti kisoissa pronssia. Osallistumisella Auviset halusivat myös tukea sitä, että Ypäjällä järjestetään tapahtumia. Ystävänpäivää eivät Auviset aio suuremmin juhlia. – Keli on hyvä, ja ihmisiä on ollut mukavasti, puheenjohtaja Katriina Reijonen totesi. Iso kiitos järjestäjille, Luoto kiitteli. Ypäjä/Perttulan koulu Maija Paloposki Huomista ystävänpäivää juhlistettiin Ypäjällä jo lauantaina Kulttuuri Puomin järjestämässä ulkoilutapahtumassa. Hän oli kokeillut hiihtämistä vain pari kertaa aiemmin, ja nyt oli kiva päästä mukaan kisaan. – Hiihtäminen on kivaa, ja jos kaatuu, niin sitten vaan nousen ylös, Elias Ollilainen sanoi. Juhani Levonen sai pronssia Mellilän Hippohiihdoissa. – Olemme laskeneet mäkeä, kahvitelleet, ajaneet napakelkalla, ja touhuratakin on suoritettu, kertoi Mirva Auvinen, joka oli liikkeellä perheensä kanssa. Tilanteeseen pitää puuttua ennen kouluikää. Poikien mukaan ystävänpäiväulkoilussa oli mukavan rento meno. – Mielestäni oli hienoa, että kaikki saivat mitalin, koska näin kaikille tulee hyvä mieli. – Heitä kiinnostaa kovin hiihto. Kriitikko Tero Kartastenpää Stadi vs. – Tulin tänne kesken töiden, ja vielä täytyy lähteä takaisin töihin. Hän kertoi oppineensa luistelemaan 4-vuotiaana. – On ollut hauska pelata jääkiekkoa. Lande -ohjelmasta Tv-maailma-lehdessä LAINA Eriarvoistumisen seurauksiin on havahduttu. Luodot kävivätkin tapahtumassa läpi koko kattauksen: he laskivat pulkalla, olivat napakelkan kyydissä ja söivät pullaa. Elli Heikkilä, 1 v 3 kk, Sofi Auvinen, 2,5, Pipsa Palm, 7, Max Koivula, 5, ja Samu Auvinen, 5, viihtyivät Perttulan koulun pihan lumilinnassa. Aino Vilhonen, 5, treenasi ahkerasti luistelua. Isoisä Heino Takala sen sijaan pysytteli jäällä ihan tavallisilla kengillä. LUUKAS, 3, ja Elias, 5, Ollilainen eivät osallistuneet hiihtokisaan, mutta he kiersivät tapahtuman aikana suksillaan samaa reittiä. Juhanin äiti Jaana Levonen iloitsi, että hiihtokisoissa kaikki saivat jonkin palkinnon, koska se kannusti lapsia hiihdon pariin. – Josefiinan ensimmäinen kysymys oli, että kai sieltä saa makkaraa, isä Jarno Luoto naurahti. – Hiihtäminen oli ihan kivaa, ja myös televisiosta olen katsellut hiihtoa, poika kertoi, ja iloitsi voittamastaan ensimmäisestä hiihtokisoissa saavutetusta mitalista. – Ei ole luistimia ollut kymmeniin vuosiin, hän hymähti. KULTTUURI Puomi oli tyytyväinen päivään. Ystävänpäivä on joka päivä! LUISTELU ja herkut olivat tärkein anti Eevertille, 6, ja Josefiinalle, 3. helmikuuta 2018 Ystävänpäivä otettiin vastaan ulkoillen Talvinen sää houkutteli Hippohiihtoihin Loimaa/Mellilä Marianne Rovio Talvinen sää houkutteli Mellilän Hippohiihtoihin parisenkymmentä innokasta hiihtäjää. MARIANNE ROVIO Aino Vilhonen, 5, luisteli, ja isoisä Heino Takala oli menossa mukana.. Mellilän Hippohiihdot järjestivät Mellilän kyläyhdistys ry, LC Mellilä, Mellilän Huovit ry ja OP Mellilä. Kolumnisti Reetta Räty Yle.fi:ssä 6 Tiistaina 13. – Parasta on mennä kovaa. Kaikki osallistujat palkittiin. Kummallakin veljeksistä oli sukset vasta ensimmäisiä kertoja jalassa. PAIKALLISIA LAINA Mieluummin katselisi humoristisen enon hidasta Trivial Pursuitin arvailua
Moottorikelkka-ajelu osoittautui superhitiksi laskiaisriehassa. – Yleensä vietämme laskiaista siskoni ja hänen lastensa kanssa, mutta nyt kun siskoni oli töissä, tulimme katsomaan millaista täällä on. – Pulkalla on aina kiva laskea. Jääkiekkopelin aiomme katsoa ja kannustaa sitä, joka on häviöllä. On ollut kyllä todella kiva tapahtuma lapsille. 7 Tiistaina 13. – Hernekeittoa on syöty ja kahvia on juotu, maistui tosi hyvältä. – On tosi kivaa laskea suksilla täällä mäkeä. Niilo ja Martta Turpeinen viihtyivät pulkkamäessä. Iines Rantaselle, 11, ja Tiiu Ala-Hannulalle, 11, homma oli entuudestaan tuttua. Pirkko Salonen ja Milja Salonen, 2, katselivat kaksikon menoa. TAPAHTUMAN järjesti Kojonkulman nuorisoseura. – Aamulla vähän jännitti, kun tuli lunta, mutta väkeä on ollut mukavasti, Helinä Sosi kertoi. Sukulaisten kanssa tapahtumassa ollut Pirkko mietti, että on tärkeää osallistua, kun omalla kylällä tapahtuu. – Milkan työhön kuuluu kuljetella lapsia, Eveliina hymyili. Miina Penttilä oli tuonut myös sukset mukanaan, ja hän kipusi ja laski niillä reippaasti mäkeä ylös ja alas. – Olen paistanut pullaa partiossa, mutta silloin se paloi. helmikuuta 2018 Laskiaisrieha villitsi pulkkakansan Loimaa/Saikunkallio Marianne Rovio Loimaan laskiaisrieha veti runsaasti porukkaa talvisen sään puitteissa. Keskuskoulun lähimaastoissa ja Saikunkalliolla vietetty laskiaisrieha oli LC-Loimaa Tähkän ja MLL Loimaan järjestämä. Myös partiolaisten letut nuotiolla paistettuina maistuivat talvisäässä liikkuvalle kansalle. Niilo Turpeinen laski mäkeä ja lujaa. – Pakkanen on sopiva, eikä ole liian märkää. Salosella ei ole sen kummempia laskiaisperinteitä, mutta ulkoilu kuului päivään. Myös moottorikelkan kyydissä oli tosi kivaa, ja se oli kyllä kaikkein kivointa, kun sillä pääsi niin lujaa, Miina Penttilä kertoi. SÄKYLÄLÄISET Marjut Jalo, Roni Hakala, 8, Jesse Hakala, 6, Ronja Hakala, 3, sekä loimaalaiset Sirpa Jalo ja Yvonne Jalo kertoivat, että koko aamupäivä oli kulunut valmistautuessa laskiaistapahtumaan. Poppoon suunnitelmissa oli nauttia koko tapahtuman tarjonnasta. Janina Penttilä kertoi tapahtuman olleen mukava. LAPSET liikkuivat aktiivisesti leikkikentällä, jäällä ja pulkkamäessä. – Tässä menee suuri osa päivästä, sitten tuleekin uni hyvin, Marjut veikkasi. – Itse taidan kyllä jättää välistä tuon pulkalla laskemisen, onneksi isompi vie pienempää. Moottorikelkan kyytiin oli aina jonoa. – Kokoonnuimme mummilassa ja pakkasimme mukaan lämmintä vaatetta ja tietenkin makkararahaa. Talvikelit tarjosivat mahdollisuuden moottorikelkka-ajeluun, jääkiekon tarkkuuslauontaan, rusettiluisteluun ja pulkkamäkeen. Herkuttelun jälkeen tytöt aikoivat laskea mäkeä ja luistella, sillä luistimet oli pakattu mukaan. Välillä pulkassa istui mukana pikkusisko Martta. MARIANNE ROVIO Laskiainen sujui lasketellen Loimaa/Kojonkulma Maija Paloposki Laskiaissunnuntaita vietettiin Kojonkulmalla perinteisesti, sillä tarjolla muun muassa laskettelua, pulkkailua, pullaa ja hernekeittoa ja kisailua aikuisten ja lasten jääkiekkomatsissa. Tykkään käydä mahdollisimman usein pulkkamäessä, iloitsi Niilo Turpeinen, joka nousi ripeästi ylös Saikunkalliota, ja laski sen sitten alas vielä ripeämmin pulkallaan. Eveliina Salonen talutti Punkin tallin Milka-ponia. Katselen mieluummin heidän menoaan, nauroi Jenny Turpeinen. Jenina Penttilä oli tullut lastensa Miina Penttilän, 5, sekä Roope Yrjölän kanssa mukaan laskiaisriehaan Loimaalle. Äiti Jenny Turpeinen iloitsi tapahtumasta, ja hän oli tullut sinne lasten sekä perheen isän Juhani Turpeisen kanssa viettämään perheen kesken laskiaista. PIRKKO SALONEN katseli Milja Salosen, 2, kanssa, kun Eveliina Salonen, 16, talutti Milka-ponia, jonka kyytiin halusi pitkä jonollinen lapsia. Nyt täytyy olla tarkkana, Iines kertoi. Ronjan, 3, Jessen, 6, ja Roni Hakalan, 8, laskiaiseen kuului mäenlasku. Pulkkamäessä viihtyivät myös sisarukset Niilo, 9, ja Martta, 2, Turpeinen. Pullaa pääsi paistamaan myös itse, ja nuotiossa tikkupulla saikin aromisen tuoksun. MAIJA PALOPOSKI Iines Rantanen, 11, ja Tiiu Ala-Hannula, 11, tiesivät, että tikkupullan paistamisessa täytyy olla tarkkana.
– Minun mielestäni äänen lukeminen oli mukavaa. Elokuvat myös vetävät väkeä melko samalla tavalla joka paikassa, vaikka joskus voi toki olla paikkakuntakohtaisia eroja esimerkiksi tutun näyttelijän vuoksi. – Sitä käytiin katsomassa noin 2 400 kertaa. Tärkeintä on sanoa nimensä, katsoa silmiin, kiittää, odottaa vuoroaan ja huomioida toiset. Asukkaat olivat selvästi tyytyväisiä ja kuuntelivat kaikki nätisti paikoillaan. – Oli ihanaa saada vieraita tänne, koska saamme niin harvoin vierailijoita. – Käymme aika aktiivisesti elokuvissa. Teatterien välillä ei kuitenkaan ole suuria eroavaisuuksia. Erikoisuutena Kineman ohjelmistoon kuuluu kuitenkin myös esimerkiksi oopperaja konserttiesityksiä. Oma elokuvateatteri tuntuu tärkeältä Loimaa/Vesikoskenkatu Karoliina Markula Tammikuisena lauantaina elokuviin saapuneet loimaalaiset Satu ja Yrjö Tuominen kertoivat olevansa kaikin puolin tyytyväisiä Loimaan Kineman toimintaan. ALKANEESTA vuodesta Aaltonen ennustaa tasaista elokuvavuotta. 40 vuotta rokannut bändi ei suostunut esiintymään tv-gaalassa playbackina – siis näyttelemään soittamista. Hanhenpuiston ohjaaja Teija Vaparanta näki ilmoituksen kampanjasta ja ilmoitti heidän asumisyksikkönsä mukaan. Kyseessä oli Selkokeskuksen Minä luen sinulle -kampanja, jossa kulttuurit kohtaavat lukukokemuksen äärellä. Kineman ja Loimaan kaupungin yhteistyönä toteuttama, laatuelokuvien sarjoja esittävä elokuvakerho L-Kino on kuitenkin Loimaalla erityisen suosittu. Edellisenä päivänä Hanhenpuistossa oli käynyt lukemassa asukkaille ääneen kirjaa kaksi somalialaista poikaa. Minäkin haluan tehdä vapaaehtoistyötä, koska on kiva voida olla esimerkiksi vanhusten apuna, Liisa sanoi. Oli kerrassaan piristävä hetki tavalliseen arkeen, Vaparanta sanoi. – Seuraamme elokuva-arvosteluja jatkuvasti. – Olen itse saanut apua ja haluan tehdä työtä, jossa voin itsekin auttaa muita ihmisiä. – Koko maassa ilmenevä katsojalukujen kasvu on paljolti isojen kasvukeskusten aikaansaamaa nousua, sillä pienemmissä kaupungeissa esimerkiksi scifi-elokuvat ja muut vastaavat leffat eivät ole suhteessa yhtä isoja. Muut elokuvat vetivät yleisöä vaihtelevasti, mutta eivät lähellekään Tuntemattoman veroisesti, Kinoset Oy:n toimitusjohtaja Vesa Aaltonen kertoo. Huomion saattaa kiinnittää esimerkiksi elokuva, joka on kahminut palkintoja gaaloissa tai saanut ylistystä kriitikoilta. – Tuntematonta sotilasta on vaikea peitota, mutta paljon muita kiinnostavia leffoja on kyllä tulossa. Elina ja Antti Haapaniemi olivat tulleet Loimaalle elokuviin Punkalaitumelta. Positiivista on myös se, ettei täällä näytetä niin paljon mainoksia ja että uudet elokuvat tulevat tänne aina niin pian. Leffateatteri omassa kaupungissa tuntuu kummankin mielestä tärkeältä. KINOSET-elokuvateattereita on Loimaan lisäksi Somerolla, Huittisissa ja Sastamalassa. Elokuva oli selkeästi suurin pitkiin aikoihin, kiitos varsinkin yhteisöja yritysnäytösten. Viime vuoden lopulla julkaistu, Aku Louhimiehen ohjaama Tuntematon sotilas veti teattereihin yleisöä enemmän kuin mikään muu elokuva vuosiin. Tero Alanko Emma-gaalasta Suomen Kuvalehdessä 8 Tiistaina 13. Yrjö ja Satu Tuominen katsovat kaikenlaisia elokuvia, mutta pääosin suomalaisia. Ymmärsin aika paljon siitä, mitä luin heille ääneen, mutta en ihan kaikkea. KULTTUURI LAINA Parhaimmat neuvot ihmisyydestä opitaan jo päiväkodissa. Tekisin mielelläni muutenkin vapaaehtoistyöstä, koska haluan voida auttaa muita ihmisiä, Laura sanoi. – Salin kapasiteetti on lähes sama kaikissa, eikä niissä teknisestikään ole juuri eroja. Minä luen sinulle -kampanjassa maahanmuuttajat lukevat iäkkäille ja kehitysvammaisille ihmisille, joille lukeminen on hankalaa. Hanhenpuiston asumisyksikössä asuu autismikuntoutuksen piiriin kuuluvia nuoria aikuisia. Tänne on helppo tulla vaikka työpäivänkin jälkeen. – Käyn ainakin pari kolme kertaa vuodessa elokuvissa ja katson niin kotimaisia, pohjoismaisia kuin ulkomaisiakin elokuvia, kuten Bondeja. Ainakin kaikki suomalaiset elokuvat täytyy katsoa, koska haluamme kannattaa kotimaisia elokuvia ja Loimaan elokuvateatteria. Kaksikko käy elokuvissa aina, kun kiinnostavia leffoja vain julkaistaan. – OopperaKinossa kokeillaan tänä keväänä kahden esityksen vaikutusta ohjelmiston kävijämääriin. KAROLIINA MARKULA. helmikuuta 2018 Ääneen lukeminen piristi Hanhenpuistossa Loimaa/Hirvikoski Marianne Rovio Hanhenpuiston olohuoneessa istuttiin kuuntelemassa selkokielellä kirjoitettuja runoja, kun Aasiasta kotoisin olevat, nyt suomalaiset nimet ottaneet Liisa ja Laura lukivat Hanhenpuiston asukkaille runoja Tuija Takalan ja Jani Ahdin teoksesta Kierrän vuoden. Elokuvien kävijämäärät myötäilevät Aaltosen mukaan kunkin paikkakunnan asukaslukua. – Täällä on myös hyvät istuimet, mukava pitäjä ja hyvä palvelu. Myös suuriin kaupunkeihin avatut monisaliteatterit vaikuttavat katsojamääriin, Aaltonen selvittää. – Totta kai oma elokuvateatteri on hyvä olla. He myös seuraavat aktiivisesti elokuva-arvosteluja. Tämä on meille lähin teatteri. Kumpikin heistä haaveilee lähihoitajan opinnoista. Haluan oppia hyvän suomen kielen. – Täällä L-Kinolla tosin on jo pidemmät perinteetkin kuin muualla. SAMAA MIELTÄ elokuvateatterin tärkeydestä oli oripääläinen Mirja Arola. Ei mitään valitettavaa, Tuomiset kehuivat. NAISET opiskelevat maahanmuuttajien perusopetuslinjalla Loimaan evankelisella kansanopistolla, joka teki kampanjassa yhteistyötä Hanhenpuiston asumisyksikön kanssa. – Säästää aikaa ja rahaa, kun ei tarvitse mennä Turkuun asti elokuviin. TÄRKEIMPIÄ elokuvia Kinemalle ovat Aaltosen mukaan perheleffat ja kotimaiset elokuvat. Antti ja Elina Haapaniemi käyvät mielellään elokuvissa, kun kiinnostava leffa vain pyörii valkokankaalla. Vielä kevään aikana tulossa on odotettuja kotimaisiakin elokuvia, kuten Cheekistä kertova Veljeni Vartija ja Varasto-komedian jatko-osa Varasto 2. Siksi lähihoitajan työ on tärkeä ja kiinnostaa minua, Laura sanoi. Netistä näkee hyvin, mitä on tarjolla. MARIANNE ROVIO Aasiasta Suomeen muuttaneet Liisa ja Laura lukivat Hanhenpuiston asukkaille selkorunoja ääneen. Muusikko Jukka Perko, 50, STT:n synttärijutussa LAINA Popeda perui osallistumisensa. Tuntematon sotilas oli katsotuin elokuva vuosikausiin Loimaa/Vesikoskenkatu Karoliina Markula U usi elokuvavuosi on alkanut hyvissä tunnelmissa Loimaan elokuvateatteri Kinemassa. Määrä on pysynyt suunnilleen samoissa lukemissa viimeiset kolme vuotta. Perinteisen torstain lisäksi esitys näytetään nyt myös lauantaina, aikaisin iltapäivällä. He istuivat keskittyneesti kuuntelemassa kahden aasialaisneitosen ääneen lukua. – Olen todella iloinen, että sain lukea heille. Lähellä sijaitsevaan kinoon on helppo mennä myös arkena työpäivän jälkeen. Kaikkiaan Loimaan teatterissa kävi viime vuoden aikana noin 16 000 katsojaa
– Musiikki tuo niin paljon sisältöä elämään. Kotona musisointi jatkuu niin kuuntelemalla, soittamalla kuin laulamallakin. Vuosien varrella musiikkimaku on muuttunut vähitellen raskaammaksi, ja nykyisin hevimetalli on eniten miehen mieleen. – Olisi hienoa päästä jonain päivänä soittamaan esimerkiksi isompiin ravintoloihin Tampereelle tai Turkuun. Leipomo Salonen Laskiaispullat 2 kpl/rs 220 g (15,68/kg) Manteli tai hillo 5 95 Brunberg Suukkoja 25 kpl, 625 g (9,52/kg) Mokka, vanilja tai mansikka ltk 4 95 Ruusu Danica Grande värilajitelma ruukku 10,5 cm kpl rs 2 RASIAA tok.fi Seuraa ilmoitteluamme tok.fi Muusikko metallimusiikin pauloissa Loimaa Karoliina Markula – Musiikki on ollut hollilla vauvasta asti, meillä musiikkia harrastaa melkein koko perhe. 9 Tiistaina 13. On oppinut muun muassa äänenkäyttöä, mutta koko ajan on silti lisää opittavaa. Mutta soitto ja ääni kulkivat. Soittamisen ja laulamisen ohella Schwartz kirjoittaa itse biisien sanoituksia suomeksi ja englanniksi. Totta kai se jännitti, varsinkin kun melkein kaikki olivat tuttuja katsomossa. Suomi Perunapussit 2 kg (0,50/kg) PAISTOPISTEESTÄ 5 00 Voimassa ti–ke 13.–14.2. – Laulutunneilta haen erityisesti tekniikkaa, ja tunneista on kyllä ollut hyötyä. – Olimme hyvässä vedossa. Uusia sanoitusideoita pulpahtelee mieleen tuon tuosta, ja säveltämistä vailla olevia sanoituksia onkin valmiina jemmassa koko ajan. Hän soittaa sekä akustista kitaraa että sähkökitaraa, mutta innostus laulamiseen on kaikista suurin. Hän on laulajana myös raskasta metallia soittavassa DevilGroove-bändissä. Koko ajan saa ahaa-elämyksiä ja huomaa osaansa taas jotain uutta, vaikka eihän tässä koskaan ole valmis. Toni Schwartz ””. Kitaratuntien lisäksi hän käy laulutunneilla Loimaan seudun musiikkiopistossa. Toni Schwartz soittaa sekä akustista kitaraa että sähkökitaraa, mutta laulaminen on hänelle kaikista suurimmassa roolissa. – On ihan eri laulaa omia biisejä, joissa ajatuksiaan saa juuri tahtomallaan tavalla esille. Bändillä on silti tavoitteita, joiden saavuttamiseksi treenikämpällä tehdään paljon töitä. GRILLISTÄ: Broilerin koipi Ystävänpäivän foliopallot 99 Voimassa ti–ke 13.–14.2. Lisäksi tärkeää on genren mukana tuleva yhteisöllisyys. Lihatukku Partanen Porsaan lihasuikaleet Maustamaton tai marinoitu 2 x 350 g (7,14/kg) kpl ps kpl kg kpl PALVELUTORILTA 3 45 Voimassa ti–ke 13.–14.2. Pienenä rämpyttelin isäukon kitaraa ja leikin ilmakitaraa. – Soitamme aika sotaisaa ja synkkää musiikkia. Isä pisti usein Mark Knopfleria ja Eric Claptonia soimaan, joten rock on ollut läsnä jo ihan nuoresta, loimaalainen Toni Schwartz, 20, muistelee musiikkiharrastuksensa alkuvaiheita. Siihen on helppo kanavoida tunteita ja omia ajatuksia. Leipomo Salonen Ruisreikäleipä 330 g (3,00/kg) Riisipiirakka 2 99 Voimassa ti–ke 13.–14.2. Ei lavalta olisi halunnut pois ollenkaan, kun sinne pääsi, mies hymyilee. Tavalla tai toisella musiikki tulee varmasti aina olemaan osa Schwartzin elämää. Metallimusiikissa hienoa on, että se on niin energistä. Schwartzin mielestä olisi hienoa, jos musiikkia pystyisi tekemään elääkseen, mutta ainakin toistaiseksi kyse on tärkeästä harrastuksesta. – Kotonakin tulee kyllä lauleltua jatkuvasti, tosin kymmenen jälkeen illalla ei viitsi kovin kovaa huutaa, Schwartz nauraa. Ja olisihan se hienoa vääntää joskus festareillakin. Bar Edgarissa. BÄNDI teki ensimmäisen keikkansa 19.1. KAROLIINA MARKULA On ihan eri laulaa omia biisejä, joissa ajatuksiaan saa juuri tahtomallaan tavalla esille. helmikuuta 2018 Avoinna: ma–la 8–21, su 10–19 LOIMAA Aleksis Kiven katu 7 Löydät meidät myös Facebookista: Prisma Loimaa 99 4 95 24 Voimassa ti–ke 13.–14.2. Schwartzin mukaan kaikki sujui ensiesiintymiseksi varsin hyvin, ja seuraavakin keikka on jo tiedossa
liikkeessä arvontaan osallistuneiden kesken palkintoina 100 € lahjakortti Sandwich -tuotteisiin 50 € lahjakortti MosMosh -tuotteisiin Ystävänpäivänä liikkeessä Colosé-esittely, käsien hemmotteluhoito veloituksetta. ma-pe 10-17 ja la 10-14 K UULT O SHOP | Pekankuja 10, 32200 Loimaa | Puh 040 4841148 | www. 7.30-15.30 la 10-14 turku Käsityöläiskatu 14, 20100 Turku p.045-881 3363 Ark. helmikuuta 2018 Ystäv päivä 14.2. Ystävänpäivänä kaikki normaalihintaiset kankaat 2 kahvia yhden hinnalla -20% Ystävänpäivä 14.2. ystävänpäivänä kahvi ja ystävänpä iväleivos 5 E ystävänpäivätäytekakku 10 E. 040 565 9835 loimaa@ladyline.fi | @ladylineloimaa | www.ladyline.fi PÄIVITETYT VIRTUAALIJUMPAT PYÖRIVÄT KOKO PÄIVÄN OHJATUT LAADUKKAAT LES MILLS® JA ZUMBA® TUNNIT 16.00 BodyCombat® Satu Isokyykö 16.45 BodyPump® Satu Isokyykö 17.30 BodyAttack® Marika Perkiö 18.15 Jooga Marika Perkiö 19.00 BodyVive® Teija Lankinen 19.45 Zumba® Teija Lankinen ARVONTAA: VOITTOINA mm. 7.30-16.30 la 10-14 www.konditoria-kahvilaenni.fi Ennin kotileipomon muhkeat laskiaispullat hillolla tai mantelilla Emme käytä lisäaineita Arkisin maittava kotiruokalounas 7E 2,50 E 14.2. 045 216 1217 ma-pe 9–17, la 10–13 • värisilmä.fi Rakkaudesta sisustamiseen Kalkkimaalit Vintro, 0,25 l ja 1,0 l -15% Laminaatit Advanced, 4 kuosia KL 23/32 -20% Kaikki tapetit -25% Boråstapeter ja Engblad&Co www.vanhavesikoskenkoulu.fi |Ahjonkatu 3 Loimaa |Av. KLO 10-20 KAIKKI PALVELUT VELOITUKSETTA ! LadyLine Loimaa Hossinkatu 1–3 | p. 2018 44,90 (57,90) JOE BLASCO meikkivoide YSTÄVÄNPÄIVÄ 14.2. – UUDISTUNEEN LADYLINE LOIMAAN – AVOIMET OVET YSTÄVÄNPÄIVÄNÄ KE 14.2. seuraavia brändejä: Marimekko, Minna Parikka, Aarikka, L’Occitane, CaVagan, Plastic Tribe, Onnela Design, Ritva Falla Ahjonkatu 3, Suklaakahvilassa Ystävänpäivänä KAIKKI TUOTTEET OTA 3 MAKSA 2 Tarjoamme edullisimman. Värisilmä Loimaa Lamminkatu 19, Loimaa • puh. Puh. Vesikoskenkatu 7, Loimaa p. Marimekon edustajina perjantaina paikalla Anu ja Mia. LAHJAKORTTI (20,00) 15€ KULMIEN KESTOVÄRJÄYS sis. Muista ystävää. Avajaisia juhlistamme lämpimällä tunnelmalla, höyryävällä kahvilla, avajaistarjouksilla, arvonnalla, sekä 50 ensimmäiselle pe ja la Marimekko Hopeamitali -kangaskassi kaupanpäälle (arvo 14,50€). 044 030 6004 www.bellomondo.fi ma-pe 9.30-17.30 • la 9-14 Hyvää ystävänpäivää 14.2. muotoilun YSTÄVÄNPÄIVÄTARJOUKSET 12.?18.2. Loimaa Turuntie 10, 32200 Loimaa p.02-763 2242 Ark. 044 235 6242 Hemmottele ystävää tai itseäsi! Tarjoukset voimassa 13.-17.2. KUNTOILUPASSEJA LADYLINEEN! PÄÄPALKINTONA 1 VUODEN ASIAKKUUS LADYLINEEN! TARJOILUA! TA RJ OU S UUSILLE ASIA KK A ILL E: AVAUSMAKSU + 1 KK VELOITUKSETTA € TERVETULOA! Aleksis Kiven katu 7, Loimaa . 10 Tiistaina 13. kond itoria kaHViLa Tervetuloa herkuttelemaan,meillä palvellaan hymyillen. Liikkeessämme mm. kuultoshop.fi Tervetuloa KUULTO SHOPin avajaisiin perjantaina 16.03.2012 klo 9.30 alkaen
Easy swim -uimaopettaja Arja Lundeqvist FL:ssä 11 Tiistaina 13. Kakkossarjassa pääsi Lehdon Reijokin jyvälle pelin hengestä lyömällä kaikki muut, tuloksella 198. Bisonsin kova tempo tappoi RaPy:n pyristelyt lopullisesti. Bisonsin peli oli huolimatonta, ja Rahola pysyi pelissä mukana kotijoukkueen huolimattomuusvirheiden ansiosta. Haka Hockey on tällä kaudella ollut tasaisen varma, ja joukkueet ovat käyneet tasaisia keskinäisiä matseja. Kolmannen jakson aikana kyseenalaiset tuomaripäätökset toivat tunnetta kentälle ja katsomoon. helmikuuta 2018 Bisons ei antanut Pyrkivän yllättää Koripallo Juha-Pekka Mäki LoKoKo Bisons–Raholan Pyrkivä 108–74 (44–30). Pudotuspelit alkavat paremmin sijoittuneen kotikentällä eli keskiviikkona 21.2. BISONS JATKAA pelejään sunnuntaina vierasottelulla Äänekosken Huimaa vastaan. Markus Lammela sai kovan iskun kasvoihinsa, ja hän joutui verta vuotavana paikattavaksi. Kotietu varmistui, mutta Kuparikiekko ei kompuroinut, joten Rockets sijoittui runkosarjassa sijalle neljä ja kohtaa play-offien avauskierroksella Paimion Haka Hockeyn. ROCKETS SIJOITTUI runkosarjassa sijalle neljä ja saa näin ollen kotiedun puolivälieriin. Raholan Pyrkivän mahdollisuudet jatkaa kautta pudotuspeleissä koki kovan kolauksen, kun se hävisi Bisonsille selvin numeroin. Play-offit pelataan paras kolmesta -systeemillä eli kaksi voittoa tarvitaan jatkoon. Haapojan puuttuminen ei luvannut hyvää vieraille: joukkue ei ole onnistunut voittamaan vielä kertaakaan kauden mittaan, kun Haapoja on puuttunut kokoonpanosta. Voitot runkosarjasta Rocketsille 2–1, mutta Haka vei viimeisimmän varsin vahvalla pelillä, joten hieno ja jännittävä vääntö välieräpaikasta näiden kahden joukkueen välillä tullaan varmasti näkemään. Rocketsin ehdoton syömähammas oli ketju Heino – Korvenpää – Niemi, joka vyöryi jatkuvasti vaarallisesti vastustajan maalille ja ratkaisi tehoillaan. URHEILU LAINA Sitä vaan ihmettelen, mihin nämä kaikki vuodet ovat oikein hävinneet. Hyvä taso kuitenkin katosi tehokkaiden ensiminuuttien jälkeen nopeasti. sijasta ykköseksi. Sarja pelasi Arttu Kukkosen ohella kauden tehokkaimmat ottelunsa. Raholalta puuttui muun muassa heidän ykköstykkinsä ja rinnakkaislisenssillä BC Nokian riveissä pelaava Ville Haapoja. Jakson aikana molemmat joukkueet heittivät pelitilanneheittonsa todella kovilla prosenteilla sisään. Rasmus Marttinen ja Petteri Ruutiainen parantelivat pieniä vammojaan ja olivat varotoimenpiteenä sivussa ottelusta. Jo perinteeksi (2. Ottelun parhaina pelaajina palkittiin Bisonsin Brandon Norfleet (33 pistettä, 4 levypalloa) sekä Pyrkivän Janne Sarja (20 pistettä). Voitolla se varmistaisi kotiedun puolivälieriin, ja Kuparikiekon kompastellessa olisi ollut mahdollisuudet vielä kolmanneksi. jakson aikana tehdyt 30 pistettä eivät ole olleet arkipäivää Bisons-puolustukselle tämän kauden aikana. Juha Virtanen (201) ja Markku Iivonen (202) osasivat lukea radan salaisuudet oikein. puoliajalla hurjat 14 levypalloa. Norfleetin amerikkalaiskollega Joshua Caldwell keräsi 1. Kahdella keilaajalla oli tähtäys kohdillaan ensimmäisessä sarjassa. Toisessa erässä Eurajoki tuli lyhyessä ajassa maalin päähän 3–4, kunnes Heino täräytti illan kolmannen osumansa. VEE10 Bowling Loimaa oli tyly isäntä seuraottelussa KEILAILU Loimaa paransi otettaan syksyllä pelatun seuraottelun 2. Tiukkaa vääntöä sarja toisensa perään ei tuonut loistokkaita tuloksia, mutta mielenkiintoisia kaksinkamppailuita paremmuudesta nähtiin sarja toisensa perään. Runkosarjan heikko hetki joukkueelle osui vuodenvaihteen molemmin puolin, jossa neljässä pelissä menetettiin jopa sarjan keulapaikka. Norfleet scorasi edelleen tehokkaasti ja sai osaavissa käsissään koripalloilun näyttämään lapsellisen helpolta. VIIMEINEN JAKSO alkoikin sitten päinvastaisesti, ja pelissä tahkottiin kaksi minuuttia ilman pisteitä. kello 19.30 Rocketsin kotiluolassa on tunnelmaa, kun Haka Hockey saapuu. Karoliina Kirvelä LUKIJOILTA. krt.) muodostunut ystävyysottelu käytiin lauantaina, laskiaissunnuntain aattona Loimaan Keilahallissa 6 sarjaa amerikkalaisittain. Niko Mäen ja Miska Niemen maaleilla tauolle mentiin lukemissa 3–9. TOISELLA KYMPILLÄ Bisonsin uusi amerikkalaisvahvistus Brandon Norfleet osoitti henkilökohtaisia taitojaan, joihin RaPyllä ei löytynyt lääkettä. Hyvin sliipatut radat saivat pelaajien pelirytmiin monenlaisia otsankurtistuksia. PELIN ALKU käynnistyi Bisonsin tehokkaalla hyökkäämisellä. Pyrkivän Arttu Kukkonen ja Bisonsin Brandon Norfleet kohtasivat korin alla. Nasevat Raisiosta ja K29 Turusta saapuivat suurin odotuksin Loimaalle, K29 pitämään syksyllä saavutetun johtoaseman itsellään ja Nasevat parantamaan viimekertaista tulosta. Sebastian Booker sai neljännen virheensä, ja lähes perään Joshua Caldwellin hyväksytystä korista seurannut penkkiteku sekoittivat Bisonsin pasmoja. Tuntuu, että vastahan tässä vielä ajoin kilpaa ja olin nuori. Kotijoukkueen kannustusyleisön vähäisyydestä huolimatta henkilökohtainen kaksoisvoitto saatiin Loimaalle Reijo Lehdon ja Juha Virtasen hienoilla heitoilla. Tuomarilinja rakoili, ja pelaajat eivät olleet enää varmoja, mitä kentällä sai tehdä. Pyrkivä väsähti, ja Bisons karkasi selvään voittoon. TULOKSET: 1) Reijo Lehto VEE10 1279, 2) Juha Virtanen VEE10 1267, 3) Mikko Nissilä K29 1260, 4) Jussi Vuori K29 1225, 5) Markku Lehto VEE10 1189, 6) Karoliina Kirvelä VEE10 1185, 7) Vesa Timonen K29 1164, 8) Taina Iivonen Nasevat 1163, 9) Petra Eriksson-Sola Nasevat 1139, 10) Markku Iivonen Nasevat 1135, 11) Lasse Jalava K29 1110, 12) OP Tuominen VEE10 1106, 13) Pentti Kottonen K29 1095, 14) Heta Toivonen Nasevat 1074, 15) Melina Vikstöm Nasevat 1015, Joukkuetulokset: 1) VEE10 6023, 2) K29 5854, 3) Nasevat 5526. Vastustajaksi Rockets saa puolivälierään Paimion Haka Hockeyn. RaPy:n 3. Nykyisen sarjataulukon mukaan Huima olisi hyvinkin todennäköinen vastus pudotuspelien ensimmäiselle kierroksella. Unohtamatta koko VEE10 -joukkueen panosta seuraottelun voittoon. Oppiminen syvässä on luonnollista ja tehokkaampaa kuin vedessä, jossa jalat yltävät pohjaan. Rockets matkusti kauden viimeiseen runkosarjamatsiin Eurajoelle. Tämän jälkeen A-juniori Tuomas Eskola pamautti kaksi ensimmäistä divarimaaliansa ja peli oli jälleen 3–7. JOHANNES MENSALO Rocketsin runkosarjan päätöksestä maalikarkelot Jääkiekko Pekka Lehto EjL–Rockets 5–13 (0–4, 3–5, 2–4). Norfleet hyökkäsi kohti koria koville prosenteilla ja vei Bisonsin karkumatkalle. 50 vuotta täyttänyt entinen ralliautoilija Marcus Grönholm is.fi:ssä LAINA Alkuun lähdetään uimataidottomana ja heti altaan syvästä päästä. Rockets karkasi avauserässä jo 0–4-karkumatkalle Marko Heinon kahdella ja Tomi Korvenpään ja Sakari Kaajan yhdellä osumalla. Bisons tarjoili jakson aikana todella kovaa prässiä pallolliseen pelaajaan, mikä aiheutti RaPy:lle menetyksiä. Luistin kulkee, ja kauden eri vaiheissa vaivannut huono viimeistely näyttää olevan mennyttä aikaa. Kolmannessa erässä Tomi Korvenpää ja Niko Mäki iskivät illan toiset osumansa ja Kustaa Siikarla osui kahdesti Eurajoen onnistuessa vain kaksi kertaa, ja loppunumerot selkeät 5–13 Rocketsille. Neljä viimeistä peliä ovat taas olleet voitollisia, ja myös peli on jälleen palautunut uomiinsa
miesten hopeaa sai Matias Muurinen 47,55. Avoimia vastauksia kertyi yhteensä 155. Kyselyyn vastanneista noin kolmasosa kuului ikäryhmään 51–64-vuotiaat. – Ainahan sitä olisi voinut toivoa ajanparannuksia joillekin, mutta ihan kaikkea ei voi saavuttaa. Toiseksi eniten vastaajia oli ikäryhmässä 30–40-vuotiaat. 40–45 v. Liikunnan lisääntymiseen eniten vaikuttavia tekijöitä olivat vastaavasti oman motivaation ja vapaa-ajan lisääntyminen, liikuntapaikkojen joustavammat aukioloajat sekä tieto uusista liikuntamahdollisuuksista. Avantouinnin SM-mitaleita kertyi seuran uimareille yhteensä 14, joista neljä oli henkilökohtaisia kultamitaleita ja yksi viestimestaruus. TYÖN TAUSTALTA löytyvät muun muassa kuntalakiin, liikuntalakiin, kaupunkistrategiaan ja ajankohtaisuuteen liittyvät seikat. Tutkimukseen vastanneista 67 prosenttia harrasti liikuntaa UKKinstituutin kestävyyskuntosuosituksen osalta joka viikko. helmikuuta 2018 Kartoitin kuntalaiskyselyllä loimaalaisten liikuntatapoja ja toiveita liittyen liikuntapalveluihin. Jade Isomaa 24,65 (9 v.) sijoittui neljänneksi ja oli samalla koko kisojen nuorin kilpauimari. Työ oli ajankohtainen sekä tekijälleen että sivistyspalvelukeskuksessa, jossa on tehty asiakastyytyväisyyskyselyitä myös muilla sektoreilla. Kultaa uivat Jessi Isomaa, Marko Isomaa, Atte Isomaa ja Jussi Isomaa 1.19,57. TARJOLLA olevista liikuntapalveluista voidaan todeta, että loimaalaiset olivat pääasiassa tyytyväisiä olemassa oleviin liikuntapalveluihinsa. Kunnissa tehdään terveydenedistämistyötä monella sektorilla, ja liikuntapalveluiden tavoitteena on osaltaan edistää kuntalaisten hyvinvointia. Tutkimuksesta kävi ilmi myös, mitkä asiat vaikuttavat liikunnanharrastamiseen lisäävästi tai heikentävästi sekä mitkä ovat loimaalaisten eniten käyttämiä kaupungin hallinnoimia liikuntapaikkoja. sarjan hopeaa ui Marko Isomaa 17,47. Määräaikaan mennessä tutkimukseen vastasi 351 henkilöä. Saattaa olla, että aktiiviset liikkujat vastasivat ja vähemmän liikkuvien ääni jäi kuulematta. Valmentaja kertoo tähtäimen olevan seuraavaksi Tallinnassa maaliskuussa järjestettävissä talviuinnin MM-kisoissa. 30–39 v. 40–45 v. Joitakin kehittämiskohteita kyselyssä kuitenkin nousi esiin. sarjassa pronssille ui Jussi Isomaa 15,83. naisten SM-kultaa voitti Reeta Kaitosaari 50,87. Suurin osa vastaajista piti tarjolla olevia liikuntapalveluita hyvinä tai kohtalaisina. Se kysymys jää auki, miten kuva muuttuu, jos useampi loimaalainen olisi vastannut kyselyyn. PIRITTA ISOMAA. Koko kisojen nuorimmat uimarit eli Loimaan Uimaseuran Jade Isomaa, Jessi Isomaa ja Nea Salmela lähdössä suorituspaikalle. ”” TULOSPÖRSSI UINTI Talviuinnin SM 2018 Ähtärissä 9.–11.2.2018, Loimaan Uimaseuran tuloksia. naisten sarjassa neljäs oli Nea Salmela 27,15 ja kahdeksas Jade Isomaa 32,15. 30–39 v. Kysely mahdollisti asukkaiden osallistumisen liikuntapalveluiden kehittämiseen. – Taktikointi onnistui täydellisesti. Viestijoukkueet saivat SM-kultaa ja pronssia. Loimaan Uimaseuralle 14 SM-mitalia talviuinneista AVANTOUINTI Loimaan Uimaseuran talviuimarit saavuttivat menestystä Ähtärissä järjestetyissä SM-kisoissa viikonloppuna. miesten sarjan neljäs oli Matias Muurinen 20,84. 12 Tiistaina 13. Isomaa on erityisen tyytyväinen viestiuintiin, jossa seuran ykkösjoukkue voitti mestaruuden ja kakkosjoukkue pronssia. Liikuntalain mukaan kuntien tavoitteena on edistää eri väestöryhmien mahdollisuuksia harrastaa liikuntaa, hyvinvointia ja terveyttä. Kysely oli avoinna kolme viikkoa kaupungin toimipisteissä, kuten kirjastoissa, uimahallissa ja kaupungintalossa. Joka viikko lihaskuntoja liikehallinta suosituksen mukaan liikkui puolet vastaajista. naisten sarjassa Reeta Kaitosaari ui hopeaa 22,49. YHTENÄ tutkimuksen päälöydöksistä voidaan pitää sitä, että valtakunnallisesti verrattuna kyselyyn vastanneet loimaalaiset aikuiset harrastavat paljon liikuntaa vapaaajallaan. Alle 20 v. Kuntalakia toteuttaessa on huomioitava, että kuntalaisia kuullaan heitä koskevissa asioissa. Loimaalaisten eniten käyttämiä liikuntapaikkoja ovat kevyen liikenteen väylät, maastoliikuntapaikat ja ladut sekä uimahalli. Kuntalaiset saivat lisäksi mahdollisuuden arvioida liikuntapalvelujen toimintaa kokonaisuudessaan. naisten sarjassa Reeta Kaitosaari 18,67 ui neljänneksi. Seuran talviuimarit harjoittelevat sekä Oripään Myllylähteellä että Vesihovissa. sarjan pronssia otti Jessi Isomaa 51,09. Monilla ennätys kuitenkin parani. Tulos koheni viime vuoden kisoista, jolloin seura saavutti 11 mitalia. Alle 20 v. 40–45 v. Alle 20 v. 25 metrin rintauinti: Alle 20 v. Mukana oli ensikertalaisia ja kokeneita konkareita, sillä uimareiden ikähaitari oli 9–41 vuotta. Loimaan kaupungin kaupunkistrategian mukaan yhtenä tärkeänä vetovoimatekijänä on mainittu liikuntapalvelut sekä terveyden edistäminen. Pronssia: Nea Salmela, Matias Muurinen, Garrick De La Combe Ja Reeta Kaitosaari 1.34,69. Kysely oli suunnattu täysiikäisille loimaalaisille ja sisälsi lisäksi osiot uimahalli Vesihovin palveluiden arvioinnille. 40–45 v. miesten sarjassa hopeaa ui Garrick De La Combe 14,70 ja Matias Muurinen (15 v.) oli neljäs 14,97. Jan Hydén Liikunnanohjaaja KIRJOITTAJAVIERAS Liikkuvat loimaalaiset tyytyväisiä palveluihin Valtakunnallisesti verrattuna kyselyyn vastanneet loimaalaiset aikuiset harrastavat paljon liikuntaa vapaa-ajallaan. – Herkistely kisoihin alkaa ensi viikolla. Loimaan Uimaseurasta osallistui kisoihin yhdeksän kilpailijaa. Suurimmat liikunnan harrastamista rajoittavat tekijät olivat vapaa-ajan puute, työstä johtuva väsymys ja henkilökohtainen motivaation vähyys. 40–45 v. Valmentaja ja uimari Marko Isomaa luonnehtii kisojen saldoa napakympiksi. Tämän lisäksi lihaskuntoja liikeharjoittelun suositus on ainakin kaksi kertaa viikossa. Opinnäytetyössä käsiteltiin kyselytutkimuksen lisäksi kuntien tehtäviä, Loimaan kaupunkia ja liikunnan terveysvaikutuksia sekä terveyden edistämistä. Kyselyyn pääsi vastaamaan myös sähköisesti kaupungin verkkosivujen ja facebookin kautta. Vastaajat pitivät pääasiassa myös Vesihovin palveluita hyvinä. miesten sarjan SM-kullan ui Marko Isomaa 13,50. Kuntalaiskyselystä saatujen tuloksien perusteella voidaan jatkossa ottaa paremmin huomioon kuntalaisten toiveet liikuntapalveluita kehitettäessä. 25 metrin vapaauinti: Alle 20-vuotiaiden naisten sarjasta SM-kultaa voitti Jessi Isomaa 16,51 (13 v.) ja Nea Salmela 22,43 (11 v.) ui pronssia. 20–29 v. sarjan pronssia sai Jussi Isomaa 19,87. UKK-INSTITUUTIN terveysliikuntasuosituksen mukaan ihmisten tulisi liikkua ainakin 2,5 tuntia reippaasti tai 1,5 tuntia rasittavasti joka viikko. miesten sarjassa SM-kultaa ui Atte Isomaa 19,87. Tähän luetaan mukaan myös arki, hyöty ja työmatkaliikunta. 50 metrin rintauinti ja viestit: Naiset alle 20 v. Vuoden 2017 keväällä tekemäni kysely oli osa Haaga-Helian ammattikorkeakoulun liikunnan ja vapaa-ajan koulutusohjelman opinnäytetyötäni, joka valmistui viime vuoden joulukuussa. Kunnat ovat myös velvoitettuja asukkaidensa liikuntaaktiivisuuden seuraamiseen
lahjalehti ilahduttaa! YST ÄVÄ npÄ iVÄ 14.2 . Varmuuden vuoksi kotoa oli otettu mukaan vielä viinapullokin, koska monen parantajan tiedettiin käyttäneen viinaa lääkkeittensä pohjana ja voiteluja hieronta-aineenakin. ”Vähäisen (pienehkön) torpan trenkipoika, semmonev vasta rippikouluikäinen, oli puronnut tallim parvelta ja telonup päänsäj järki (kovin) tavattomasti”. Rahkion Kallelta haettiin apua ympäröivistä maakunnista varsin etäältäkin, koska maineensa oli niin hyvä, että vasta hänen hoidossaan paranivat sellaisetkin potilaat, joita jo oli turhaan hoidettu Hämeenlinnassa ja jopa Helsingissä asti. P8: 1) Cooper Grönholm 2.54. vapaalla hiihtotyylillä. HIIHTO Loimaan Jankko järjesti Kertunmäellä vuoden 2018 ensimmäiset sarjahiihdot 11.2. 8 16) Tilaa verkossa: tilaajapalvelija.fi/lahja2018 Täytä tämä kuponki ja tiputa se postiin. Ilmeisesti Rahkion Kallekin käytti sitä, koska pullo oli kelvannut heille, joskaan ainakaan juuri sillä kerralla hänen ei sanota tätä pulloa avanneen ja ainetta tarvinneen. Tarjous voimassa 14 vrk. Kalle oli hoitanut lasta kolme eri kertaa aina parin kuukauden välein ja tässäkin tapauksessa hoidot olivat koostuneet voimakkaista hieronnoista ja kitkerän tuoksuisista voiteista. T12: 1) Lotta Suvila 4.55. Heikki Keskumäki KERUUARKISTOJEN LEHDILTÄ Mielenkiintoisia pohjaratkaisuja ja täydellisiä koteja Saviseudulta, jonne onnetar leveästi hymyilee. LL, paikallisimmat asuntoilmoitukset.. P12: 1) Topias Riponiemi 4.38, 2)Viljami Kuusela 5.02. Nuorukainen siis parantui, mutta ei ole tiedossa, määräsikö tai ottiko Rahkion Kalle palveluksestaan edellä mainittua viinapulloa enempää mitään muuta palkkiota, ”mitä häntä voita ja lihantiisaa tiätysti oli viäty, ninkom pikkupirttien eläjille siähem maailman aikaam aina pruukattiiv viärä tulisiks”. TOINEN TAPAUS samoilta kyliltä oli vähän myöhemmin. 13 Tiistaina 13. . Humppilan ja nykyisin Loimaan kaupunkia olevan entisen Metsämaan rajamailta Murron kylästäkin tiedetään käydyn Kallen luona, ”siittä vaam mentiin harjuteitä pitkin Humppilaaj ja Vorsaan ja etiäppäin Tammelan harjua pitkir Räyskälään, siä jossain se si oli (Kallen mökki)”. Sen sijaan hän oli taitava rohdoskasvien tuntija, ja vielä tällä hetkelläkin arkistoissa on satakunta hänen laatimaansa rohdosreseptiä ja hoitoohjetta. Lahjatilauksen alkamispäivä: . Haavat sentään oli osattu sitoa ja hoidella kotikonstein, mutta kun huomattiin pojan kehon vasemman puolen käyneen tunnottomaksi ja käden ja jalan toiminnan vähitellen lamaantuneen kokonaan, ”nin tuli (talon)emännälleh hätä käteen, kuinkas sitten, apua semmottelle nuarellep poijaallet täyty lähtee hakemaan”, vaikka matka olikin pitkä ja vaivalloinen. TULOSPÖRSSI Harjuteitä pitkin parantajan luo Lopen Räyskälään S anotaan 1800-luvun loppupuolella ja ehkä vielä 1900-luvun alussakin Lopen pitäjän Räyskälän kylän Vähä-Rahkiossa asuneen laajalla alueella tunnetun kansanparantajan Rahkion Kallen, jonka väestörekisteri tietää vuonna 1830 syntyneeksi itsellismies Kalle Grönholmiksi, ja itsellisethän ennen vanhaan olivat jonkun talon tiluksille mökkinsä rakentaneita milloin mitäkin ammattia harjoittavia tai muutoin vain elämässä eteenpäin sinnittelevää kylän laitamilla asuvaa vähempiosaista väestöä, joka usein maataloustöiden kiireaikoina toimi myös oivallisena työvoimareservinä. Vielä ainakin kaksi Kallen potilastapausta on muistissa näiltä seuduin, kertojina on ollut 1900-luvun alkuvuosina syntyneitä Murron ja Kollasen kylän vanhuksia, jotka sanovat aikanaan kuulleensa tarinat omilta vanhemmiltaan. Vain uusiin kotimaan tilauksiin. Erilaisista hieronnoista ja voiteista koostunut hoito oli kestänyt muutaman päivän, ja ”nin kovastis se oli tumpuloinu (hieronut), että ihan tunnotom poika oli porannuj (itkenyt) ja valittanu”, ja sisäisesti nautittavaa rohtoa oli annettu vielä kotihoidoksikin mukaan. Tämä kansanomaisen lääkinnän tieto on suhteellisen uutta, sillä Museoviraston arkistoissa on vielä 1955 Kallen mökistä otettu valokuva. LOPEN PITÄJÄN kirkon virkamiehet väittivät Rahkion Kallen käyttäneen parannuskeinoina myös loitsuja ja noituuksia, mutta sellaisiin ei kuitenkaan koskaan riittänyt oikeudellista näyttöä. P6: 1) Oskari Laine 6.12. P10: 1) Joonas Riponiemi 2.36, 2) Mikko Suvila 2.47, 3) Oliver Onnela 2.53, 4) Tuomas Mäkelä 3.05. Siinä vielä vasta parivuotinen tyttövauva oli havaittu kaatumatautiseksi, mutta hänellekin sentään oli lähdetty hakemaan apua, vaikka vaiva muutoin tiedettiinkin lähestulkoon toivottomaksi. 32 75 -50% 4 kk lehdet vain norm. 65,50 €) 32 75 4 kk lehdet vain Postimaksu maksettu. 2018 -50% etu edellyttää voimassaolevaa kestoeli etutilausta. 65,50 € Määräaikainen lahjatilaus Kestoeli etutilaajat -50%: (norm. Yhteystietoja voidaan käyttää konsernin suoramarkkinointiin. Oireet olivat kuitenkin ensin lieventyneet ja harventuneet, kunnes runsaan puolen vuoden jälkeen niitä ei ollut ilmaantunut enää ollenkaan, eikä ollut tarvinnut lähteä Räyskälään enää neljättä kertaa, vaikka parantaja oli sanonutkin, että ”jos viä (oireita) tulleej ja varsinkij, jos alkaa vahto valua suusta, nin tulkaa sitten äkkiä uurestansa”. Ei koske tarjousaikana irtisanottuja tilauksia. P14: 1) Akseli Kuusela 4.27. Näistä ensimmäinen oli sattunut jonakin kevättalvena pääsiäisen aikaan. Se ilahduttaa saajaansa kolmesti viikossa. Rahkion Kalle paranteli vähän kaikenlaisia vaivoja ja tauteja, mutta erikoisalaansa sanotaan olleen epilepsiapotilaiden hoitaminen sekä raajojen toimintahäiriöiden kuten halvausten ja surkastumien ja jopa kuolion parantaminen. Nuorena hänessä itsessäänkin oli ollut kaatumatauti, minkä vuoksi hän lienee tuntenut sen vaivat ja oireet varsin hyvin. T6: 1) Venla Suvila 4.36. Loimaan Lehti sopii mainiosti lahjaksi ystävälle tai läheiselle. ”Mutta kyä se oli parantunu, ei ihan entisellenst tosim, mutta sillai, että kunniallisestit tämän mailmai läpitte trenkinä meni ja selväl leivän oli saanus syärä (oli itse pystynyt hankkimaan toimeentulonsa)”. helmikuuta 2018 Tilaa helposti Saajan nimi Lähiosoite Postinumero ja -toimipaikka Saajan puhelinnumero Tilaajan nimi Lähiosoite Postinumero ja -toimipaikka Puhelinnumero Sopimus 5009799 00003 VASTAUSLÄHETYS Soita tilaajapalveluun: 02 770 2626 (ark. T8: 1) Malviina Kuusela 3.19, 2) Alva Eklund 4.00
mukaan. 2. 040 322 7430. P. Yhden viestin hinta on 7,50 e / 160 merkkiä (sis alv.). n Vanha traktori. 59,90 HWC06110S-XXXL ERÄ! Työkäsine lämpövuorella 4 ,90 Norm. Vuokra 400 e/kk+vesi ja sähkö. P. n Vuokralle tarjotaan Marttilassa rt-kaksio+sauna. 7,90 MM248810-11 Kaikki normaalihintaiset ulkolintujen ruoat –20 % Riista-/ valvonta kamera Burrell S12 HD 129 ,Norm. Materiaalit tulee toimittaa viimeistään to 15.2. n Koivukuitua ei rankaa. helmikuuta 2018 VEIKKO HULKON KOKOELMISTA Ilmoitukset tiistain Löytölaariin viimeistään torstaIna keLLo 15: 1. n Kuivaa polttopuuta. n Sukset luistelu SNS side 188 cm, 70 kg, sauvat, 120 e. Päästäved. 0400 705 940. Vapaa sop. tekstIvIestInä näppäile teksti LaarI, välilyönti, osasto ja oma ilmoituksesi. Peilipiironki 50 e. 041 445 8146. Mielellään vakio. Yhteislevikki 23 500, lukijamäärä yli 63 000. P. P. kuponGILLa Löytölaari, somero-lehti Heikintie 4, 31400 somero 3. ostetaan n Asuntovaunu/-auto, korjattavakin käy. alv.) kaikista liittymistä. Kuljetusmahdollisuus. HUIMIA TARJOUKSIA TO-LA 15.-17.2. P. Vuokravakuus 2 kk. n Vuokralle tarjotaan siisti, valoisa päätyhuoneisto Kyrön keskustassa. Myös vialliset huomioidaan. n Vuokralle tarjotaan KT 4h+k 84 m 2 Riihikoskella, KT 2H+k 50 m 2 Riihikoskella. P. Hankkija LOIMAA Patruunankuja 2, Loimaa puh. Toika, 150 e. (Huom: palvelu ei toimi Gomobile -liittymällä) tekstiviestimaksua ei palauteta, mikäli ilmoitus on sääntöjen vastainen. Kangaspuut 170 lev. (osastot: M myy, o ostaa tai s sekalaiset) Lähetä viesti numeroon 17252 . MYYdään n Vähän käytetty lumilinko Husqvarna 1130STE. Koivuklapia, sekaklapia pikkusäkkejä 40 L. 050 339 2656. 045 109 6445. + 12,09 snt/min (sis. 010 768 5200, to-pe 9-18, la 9-14 Valtakunnallinen puhelinvaihde: 010 76 83000. Ilmoita kolmessa lehdessä yhden ilmoituksen hinnalla! n Vuokralle tarjotaan Loimaalla KT-kaksio 61 m 2 + sauna ja lasitettu parveke. 0500 822 293. P. 0400 862 104. Remontoitu. säHköpostILLa: ilmoitukset@avl.fi ilmoitukset@loimaanlehti.fi ilmoitukset@somerolehti.f i 4. Norm.hinta 559 € –160€ = VAIHTO TARJOUS! 399 ,Väritelevision luovutus Väripojilla 30.6.1975. n Pienkoneita sekä työkaluja. P. Soita ja tarjoa p. 040 9650 399. 2. 0400 778 663. VEIKKO HULKKO KOTISEUDULTA oletpa missäpäin maailmaa tahansa! www.loimaanlehti.fi UUTISIA isoLLa U:LLa. 0400 901 194 Koski tl. P. klo 15.00. Somerolehteen klo 13.00. 0400 470 887 Loimaa. 31-32,80 1,97 €/kg Hyvitämme –160€ käyntikuntoisesta sahasta, kun vaihdat uuteen Jonsered CS2250S sahaan. P. sekaLaIsIa n Annetaan kuivaa ylivuotista pahnaa yli 30 paalia ilmoituskuluja vastaan. Puhelun hinta on 8,35 snt/puh. Tarjoa rohkeasti P. 045 854 7928/ Matti. n Alkuperäinen Suzuki PV 50 mopo. P. soIttaMaLLa: 02-588 8952 auranmaan viikkolehti, ma-pe 9-15 02-588 8021 Loimaan Lehti, ma-pe 9-14 02-588 8552 somero-lehti, ma, keto, pe 8.30-13 w Löytölaari julkaistaan tiistaisin auranmaan viikkolehdessä, Loimaan Lehdessä ja somero-lehdessä. 050 547 2385. krs, 57 m 2 , 2h+k+parveke, kylpyhuoneremontti juuri tehty. Kampanjaja poistoeriä jopa –70%! Tuotteita rajoitetusti, toimi nopeasti! ETUSI 28% – 30 % – 20 % – 25 % – 50 % ETUSI 28% ETUSI 33% Takki Swedteam Jaure 39 ,90 Norm. 14 Tiistaina 13. sänky, tumma, 80 e. n Vuokralle tarjotaan tilava kaksio Loimaalta. 044 594 3333. 179,RETBR5019F Jahti&Vahti Kana ja Riisi tai Extra Energia tai Juniori 15 kg Osta 2 säkkiä samaa Jahti&Vahti -kuivamuonaa edulliseen yhteishintaan! JO4474, JO4470, JO4484 59 ,/2 säkkiä Norm. seuraava LöYtöLaarI tiistaina 20.2. Asunnossa sauna ja parveke. P
klo 13-16. Muistamme pieniä ystäviämme myös yllätyslahj. Loimaa 6.2.2018 vs avoterveydenhuollon osastonhoitaja www.loimaa.fi KOKOUKSIA RAVINTOLOITA KUNNALLISIA ILMOITUKSIA € Etu koskee vain uusia digilehtitilauksia. helmikuuta 2018 SoSiaalija terveySpalvelukeSkuS tiedottaa Oripään, Alastaron ja Hirvikosken terveysasemien lääkärin ja hoitajan vastaanotot ovat suljettuina 19.-25.2.2018. 0400-530 741 martti.tuominen@atoimisto.fi Loimaan AA-ryhmä kokoontuu keskiviikkoisin klo 19.00 Nuorisotalolla Asemakatu 5. AA Ilpo Knuutila 0500 531 759 aleksi.knuutila@asianajot.fi ilpo.knuutila@asianajot.fi www.asianajot.fi Asianajotoimisto HEIKKI RANTANEN OY AA, VT Heikki Rantanen Kauppalankatu 9-11 B 32200 Loimaa, puh. Sotamuistojen ilta Veteraanituvalla ke 21.2. sis. Lähtö klo 12 Citynuokkarilta kimppakyydein. Ilm. Pyhäkoulu. viim. klo 13. ja tied. Jumalanpalvelus klo 10.00 Kanta-Loimaan kirkossa. la 8 € ennen klo 23 ilm. Tied. AU/hiihtäjät. MLL Loimaan kaupungin yhdistys. Lauluja säestämään saapuu Esa Tiiri. Johtokunta LAKIASIOITA Asianajajia Asianajotoimisto ILPO KNUUTILA KY Asianajaja Aleksi Knuutila Asianajaja Ilpo Knuutila Vesikoskenkatu 7 B 10, 32200 Loimaa puh. Laskiaistilaisuus seurakuntakodilla ma 19.2. klo 18 (Pappilantie 1, Hirvikoski). Eläkeliiton Mellilän seudun yhdistys. Tarj. Ma 9.4. Ilm. klo 18.00. mahd. klo 18.30 Loimaan evankelisella kansanopistolla, Opistontie 4. Loimaan Ylistaron maatalousnaiset, muistakaa ilmoittautua viimeistään 14.2. f i P. Ke 14.2. Marja Leikasto 045 1305900. Torilla tavataan to 15.2.!! SLEY:n Niinijoen osasto, kaikille avoin tilaisuus pe 16.2. Abien perinteinen penkkAriAjelu lähdemme koululta klo 12.15, käymme keskuskoululla ja siitä sitte torille. l o i m a a n s e u r a h u o n e . Lisätiedot Annukka Lohtander 044 595 3178. klo 19.30-20.30, Huom! ke 21.2. Kismet hiihdot ala-asteella ke 14.2. Lisätietoja kotisivujen toimintakalenterissa. SEURATOIMINTA Yökerhossa kuumaa sYkettä pe-la 22–04! liput: pe 5 € ennen klo 24 ilm. AA Aleksi Knuutila 050 5812 765 puh. ja muutakin ohjelmaa. Osoite Vesikoskenkatu 7, Loimaa. mennessä. Loimijokilaakson Sukututkijat kokoontuvat ti 20.2. Huom. klo 18.00 Niinijoen Osuuspankim kok.huoneessa. Toiminta on keskitetty Loimaan pääterveysasemalle. matka Olkiluotoon ja Vuojoen kartanoon. Savikki ry järjestää jäsenilleen matkan Tiibetin taiteen keskukseen, Alastarolle pe 23.2. ja ilm. Piirin hengellinen päivä su 4.3. ei ole kurssia, Alastaron kirkonkylän ala-asteella, Aapiskuja 5, lajeina samba, salsa, jive, rumba, valssi, tango, jenkka, cha-cha-chaa ym. 02 763 6510 hotel@loimaanseurahuone.fi YstäVänpäiVänä ke 14.2. Kesäretki Mänttä-VirratÄhtäri 18.-20.6. Ruohosella 19.2. Saviseudun munuaisja maksakerhon kerhoilta Tuulensuun Palvelukeskuksessa to 15.2. joko Marja-Liisalle 0500 516672 tai Leenalle 040 7333842. Avoin kaikille, ei ilm. Aiheena: Metsämaan murretta ja sanontoja. Kerho ke 14.2. klo 18 Sarassa. aika! Reumayhdistyksen kaikille avoin keväinen matka Viro ja Latvia 15.17.5. Pe 16.2. Kojonkulman kyläyhdistys. klo 18. 040 836 5808, su 18.2. Esitelmöitsijänä on sotahistorian tutkija, tohtori Jussi Jalonen Tampereen yliopistosta, aiheenaan Talvisodan Summan taistelut. Käsitellään sääntöjen 9§ mukaiset asiat. klo 14.00. Katsaus menneeseen ja tulevaan, Olli Koskenniemi. 15 Tiistaina 13. kerho klo 13.00. 02-764 1858 Ylikypsä PAlvIKInKKu 16 90 /kg TEhTAAnMYYMälä viikon 7 TArjOuKsET MAAlAIshYYTElÖ 9 90 /kg POssunMAKKArA 8 90 /kg sika-nauta jAuhElIhA 5 90 /kg TOrIAuTO TOrsTAInA Punkalaidun klo 9–12 Alastaro klo 12.30 – 14 Loimaan Eläkkeensaajat ry. klo 18 Pippurissa NIINIJOEN METSÄSTÄJÄT Ry talvikokous Salpakeitaalla pe 23.2.2018 klo 19.00. Kävelylenkit maanantaisin, lähtö klo 10.00 Kivimakasiinilta. Hyvää ystävänpäivää! Loimaan Lehden kestoeli etutilaajana voit tutustua 2 kuukauden ajan digilehteemme. pian. Cesiksen ja Siguldan kaupungit. Sotamuistojen ilta Veteraanituvalla ke 21.2. Ystävänpäivää klo 10-13 iloisten lumileikkien merkeissä. 050 512 4090/ Anu. klo 18.30. Ilm. Rauman teatterissa " Rakastunut Ryti" teatterimatka yhdessä Yläneen yhdistyksen kanssa. Ota etusi käyttöön heti: tilaajapalvelija.fi/ etutilaaja ETUELI KESTOTILAAJAN ETU Ystävänpäivä tapahtuma Ravintola Salissa Sahantiellä 14.2.2018 klo 13-16 Tule laulamaan ja tanssimaan ystävien kanssa, nautitaan ystävänpäivä kahvit Pääsymaksu 5 euroa Mellilän kyläyhdistys ry Yhdistykset ja kyläläiset Melliläpäivän suunnittelukokous su 18.2. 02 761 2020. klo 18. Tarja 040 7662965. Marskin leikkipuistossa vietetään 14.2. Aarnelle 0400 324935 tai Marja-Liisa 040 5038573 tai kerhossa. klo 18.00 alkavaan illanviettoon. mennessä. Kinemassa klo 14.00. Pe 13.4. Metsämaan Perinnepiiri kokoontuu Nahuntuvalla pe 16.2. Hyvän Paimenen luterilainen seurakunta/Lähetyshiippakunta. Esitelmöitsijänä on sotahistorian tutkija, tohtori Jussi Jalonen Tampereen yliopistosta, aiheenaan Talvisodan Summan taistelut. ei pilatesta. P. Mellilän Kyläyhdistys r.y. Tied. Hyvän Paimenen luterilainen seurakunta/Lähetyshiippakunta. URHEILU Loimaan Seudun Yrittäjänaisten helmikuun jäsenilta vaateliike Bello Mondossa 22.2. menn. ********************************************** w w w . Tule mukaan keskustelemaan! Loimaan Yrittäjät ry:n koko perheen elokuva la 3.3. Kojonkulman Martat. alk. Nuorisotalossa Säkenet klo 11.00 ja boccia klo 12.30. Valmiermuizan olutpanimossa ja Paroni von Munchausenin museossa. (02) 762 2888 fax (02) 762 2313 www.heikkirantanen.fi toimisto@heikkirantanen.fi Asianajotoimisto MARTTI TUOMINEN Asianajaja Martti Tuominen Vareliuksenkatu 2, 32200 Loimaa puh. Laboratorionäytteidenottoa ei ole sulun aikana. Kesän 2018 Melliläpäivää suunnitellaan Lounaspaikan Pippurissa su 18.2. Eläkeliiton Oripään yhdistys. Palvelemme MA 9–16, TI–KE suljettu TO-PE 10–17 Alastaron Teollisuustie 10 Alastaro P. klo 18. 11.3. klo 14-22.00 tuo ystäväsi nautiskelemaan 2 possun lehtipihViä bearnaisekastikkeella ja ranskalaisilla yhteishintaan 22 € hox! katso Cityfestin ystävänpäivätarjous FB:stä! Cityfest. Ilm. Ilmoittautumiset 23.2. Käynnit mm. Loimaan Seudun Sotaveteraanit ry. klo 18. Ilm. 040 5211022. to 15.2. Kaikille lapsille avoin pyhäkoulu perjantaisin kerran kuussa klo 18.3019.30 Loimaan evankelisella kansanopistolla, Opistontie 4. Tanssiseura Pistokkaat ry. pikaisesti Railille puh. Seuraava kerta pe 16.2. Pastori Harri Lammi opettaa Jesajan kirjaa pe 16.2. Ilmoittautumiset Anne Paljakka, p. Tanssillinen liikunta (yksintanssi) jatkuu ke 14.2. Aluksi Varsinais-Suomen Muistiyhdistyksen luento teemalla ”Kodin turvallisuus”. sis. klo 13.00 Palvelutalon Päiväkeskuksessa. Jatkamme vanhoihin käsialoihin perehtymistä tutustumalla torpparikontrahteihin Kirsin johdolla. Ystävänpäivä-tapahtuma Lounaspaikan Salissa ke 14.2. alkaen klo 12. Yöpymiset Etelä-Virossa Taageperen linnassa ja Pohjois-Latvian Cesiksen kaupungissa. Askarrellaan mökissä yhteinen sydänketju. To 15.2. Ruokailu ja päiväjuhla Hirvihovissa. Tyyli vapaa. Kojonkulman perinnepiiri kokoontuu Kojontuvalla to 15.2. Keskitetty ajanvarausnumero sekä hoidon tarpeen arviointi puh. Muistelemme viime vuotta ja suunnittelemme tämän vuoden toimintaa Sirkun luona to 15.2. Loimaan Seudun Sotaveteraanit ry
välittää ilmoituksia kaikkiin sanomaja paikallislehtiin koko valtakunnassa. Myös hauskat asukuvat penkkarijuhlijoista sopivat juttuun mukaan. Voittajalauseen keksinyt lukio ja sen abiturientit palkitaan kunniakirjalla. Katujen rakennekerrokset uusitaan ja kuivatetaan salaojin. www.loimaanautovaraosa.fi Loimaan Autovaraosa Oy Puh. helmikuuta 2018 SÄÄ TÄNÄÄN Lämpötila iltapäivällä ja edellisenä yönä Loimaa Humppila Oripää Punk. Lisäksi torstai-iltana äänestetään maakunnan parhaasta penkkarilauseesta. Liitä mukaan tieto, missä kuva on otettu, mahdollisesti kuvassa olevien henkilöiden nimet ja kuvan ottajan nimi. Lähetä kuva penkkareista! Torstaina Loimaan keskusta täyttyy jälleen juhlivista abiturienteista, kun penkinpainajaisjuhla tuo riemuitsevat opiskelijat yleisön eteen kuorma-autojen lavoilla. 37,59 € 139 € 59 € PYYHKIMEN SULAT ASENNETTUNA Lasinpesuneste kaupan päälle Maailman helppokäyttöisin akkulaturi Autoseurue kärähti huumeista LOIMAA Poliisi pysäytti Niinijoentiellä lauantain ja sunnuntain välisenä yönä kello kahden aikaan ajoneuvon, jonka matkustajan hallusta löytyi huumausaineeksi epäiltyä jauhetta. Tiesitkö. Voit myös merkitä kuvan sosiaalisessa mediassa #penkkarikuva2018 #loimaanlehti. – TO 15.2. Penkkariselfiet ja kaverikuvat ovat lisäksi tervetulleita. Olosuhteista riippuen töiden tavoitellaan alkavan toukokuun alussa. Autossa oli noin 20-vuotiaan naiskuljettajan lisäksi noin 30-vuotias mies sekä noin 40-vuotias mies. Loimaan Lehti on mukana torstain penkinpainajaishumussa. Varmista kuvattavilta suostumus kuvan julkaisuun, jos kuva on muualta kuin yleisestä penkkariajosta. Lukijat voivat valita parhaan lauseen vaihtoehtojen joukosta. 16 Tiistaina 13. 040 527 8237 Jämsän LOIMAALLA KE 14.2. Kuvien keräämisessä ja penkkarilausekisassa ovat mukana kaikki TS-Yhtymän sanomalehdet. (02) 7622 381, Avoinna ma-pe 8-17, la 9-13 osaset.loimaa @elisanet.fi Turuntie 3-5, 32200 Loimaa Tarjoukset voimassa 28.2.2018 asti, tai niin kauan kuin varattua erää riittää. Näin saadaan yhdellä rakentamisella kaikki tarvittava kunnallistekniikka tehtyä. Tarkoituksemme on kerätä hyväntuulisia kuvia eri puolilta maakuntaa. Kisa käynnistyy torstaina iltapäivällä verkkosivuillamme. Seuraamme abiturienttien päivän viettoa ja raportoimme penkkareista verkkosivuillamme ja perjantain lehdessä. Alueella saneerataan neljä katua, jotka ovat Niemenkuja, Tarmonkuja, Ketolankuja ja Juvolankuja. 02 770 2626.. Nykyinen katuvalaistus korvataan uusilla ledvalaisimilla. Vampula Ypäjä Tulevien päivien sääennuste ORIPÄÄ LOIMAA YPÄJÄ HUMPPILA PUNKALAIDUN VAMPULA ?1 +0 +0 +1 ?0 +1 ?0 +1 Ke +1 / +0 / +1 / +1 / +1 / +1 / To -0 / -1 / +1 / -0 / +1 / -1 / Pe -2 / -3 / -1 / -3 / -2 / -3 / +0 -0 +0 +0 +0 +0 -1 -2 -1 -1 -1 -2 -4 -5 -3 -4 -4 -4 Heimolinnankatu (ent. Työaikaa on varattu lokakuun loppuun. Poliisi otti heidät kaikki kiinni huumausainerikoksesta epäiltyinä. Kuvat voit lähettää sähköpostilla osoitteeseen lukijalta@loimaanlehti.fi. Loimaan kaupunki kilpailuttaa ja toteuttaa hankkeen yhteistyössä Loimaan Veden, Sallila Sähkönsiirto Oy:n ja Telia Finland Oyj:n kanssa. Hulevedet johdetaan viemäriä pitkin ojaan ja sitä kautta Loimijokeen. Soita p. Tiimarin tila) Avoinna 10 2 2 • KE klo 10–17 • TO klo 10–16 KALUSTETUKKU T:mi Tiedustelut puh. Jätevesija vesijohtoverkko uusitaan, ja alueelle rakennetaan hulevesiviemäröinti. Lisäksi kadut asfaltoidaan. POWERLINE AKKU 55 AH LANGATON PERUUTUSKAMERA CLASSIC HAMDIR UM32/46 HYDRAULIÖLJY 208 L LIQUI MOLY 5W-40 HC7 5 L JÄÄNESTOAINEET dieselja bensiiniautoihin SMART CHARGE YLLÄPITOLATURI 4A POWERLINE LASINPESUNESTE 3 kpl 10 € 5l kannu 5 € 0,5 l Autot talvikuntoon 22,90 € 419 € ovh. Uutisia kotiseudulta, oletpa missäpäin maailmaa tahansa! www.loimaanlehti.fi Neljä katua kuntoon Juvalla ensi kesänä LOIMAAN kaupunki odottaa tarjouksia Juvan alueen kunnallistekniikan perusparannuksesta. Voit osallistua verkkojutun tekoon ja lähettää kuvia penkkariajoista Loimaalta tai muualta. Niiden kokonaispituus on reilut 700 metriä