Sivu 16 Irtonumeron hinta 2,20 € sis. Alastaron MTK:ta ja Alastaron metsästysseuraa istunnossa edustivat Elisa Rantala, Tuomas Pietilä, Mika Tattinen, Sami Kivistö ja Martti Tytykoski sekä kuvasta puuttuvat Jari ja Tuomas Jääskeläinen. vuosikerta Nro 17 TORSTAI 13.2. alv. Eturauhassyöpään sairastumisesta yleisötilaisuudessa kertonut Kari Raatikainen Sivu 6 Sivu 5 LL VERKOSSA www.loimaanlehti.fi Alastarolaisilta rautaisannos maaseutuasiaa ministerille Saviseudulle saapui melkoinen mitalisaalis, kun Sloveniassa järjestetyissä talviuinnin MM-kisoissa irti päästetyt Loimaan Talviuimareiden hirmut kotiutuivat reissusta. KATRIINA REIJONEN Sivu 5. Nimipäiväsankarien mukaisesti sää on pikemminkin suorastaan ihana. Penkkarisää Sulo ja Sulho eivät jää tänään historian lehdille myrskyilmasta muistuttavina etuliitteinä. 2 18 18 Ministerivierailu järjestyi Olli Nepposen ja Jari Lepän tuttavuussuhteen myötä. 2020 Valiokunta päätti sulkea osaston ”” Kukapa sitä nyt ensimmäisenä kehtaisi kertoa, ettei ota eteen ja kuset tulee housuihin. Loimaan talousalueen paikallislehti • 106
Pe 14.2. Hänen tähtensä olen menettänyt kaiken, olen heittänyt kaiken roskana pois, jotta voittaisin omakseni Kristuksen. Loimaan Seudun Musiikkiopiston oppilaat ilmaiseksi. maaja kotitalousnaiset. Klo 10 messu K-L:n kirkossa (Rouhiainen, Pihlajamaa). NIMIPÄIVÄT 13.2. Ei yhdistettävissä muihin tarjouksiin.) (ei koske Maui Jim ja Serengeti merkkejä) Ystävänpäivänä 14.2. Aurinko laskee kello 17.09. – Klo 16 SRK-seurat Alastaron srk-talolla, järj. klo 18 Laulusiskot. klo 13 Kultaisen iän kerho Oripään srk-talolla To 20.2. . Painopaikka: Lehtitehdas Salo, 2020. Tempauksessa MLL:n paikallisyhdistykset jalkautuvat varsinaissuomalaisiin Saleihin, S-marketteihin ja Prismoihin pakkaamaan asiakkaiden ostoksia Olet tärkeä -kestokasseihin ja toivottamaan hyvää ystävänpäivää. Muut tapahtumat To 13.2. Pe 14.2. ja pe 21.2. VARAA AIKA 02-763 2049 Tuplasti parempi tarjous: KAHDET LASIT, YKSI HINTA. Kuollut: Toimi Sakari Vättö 83 v, Esko Tapani Helenius 72 v, Ville-Pekka Pellervo Arra 73 v. Ti 18.2. Israelin Ystävät ry:n p.o:n vuosikokous klo 19.30. Trio Voce on halunnut juhlistaa tätä tapahtumaa konsertilla, jossa esitetään kolme Beethovenin keskeisiin kuuluvaa kamarimusiikkiteosta. klo 13 Jumalanpalvelus Oripään srk-talolla, Thurén, Perko Ti 18.2. Tämän nimen antoi kuitenkin ilmeisesti jälkeenpäin Beethoven oppilas Czerny, jonka mielestä trion hitaan osan tunnelma toi mieleen aavekohtauksen Shakespearen näytelmästä Hamlet. klo 14 Kansanlähetyksen tilaisuus Kaup.kirkolla, Matti Paavonperä ja Ari Malmi. Jumalanpalvelus Maija Haikonen 16.1. Kirkkosalikahvi, Etel. € KOROTONTA MAKSUAIKAA VAPAASEURAKUNTA Ilosanomanilta tänään klo 18.00. . Ystävänpäivätempauksen yhteydessä vietetään MLL:n 100-vuotisjuhlavuotta. Ilmoitusmyynti: Myyntipäällikkö Veli-Matti Knuuti (02) 588 8020, 0500 324 939 Myyntineuvottelija Tiina Järvinen (02) 588 8025 Asiakaspalvelu, Eija Kärkäs (02) 588 8021 Myyntijohtaja/paikallislehdet Sari Kuusinen 040 539 0969 sari.kuusinen@sss.fi Tilaajapalvelu SSS konsernin paikallislehdet avoinna ma–pe klo 8.15–15.45 puh. Tarjous voimassa 28.2. (02) 588 8000 Kotisivut: www.loimaanlehti.fi Aineistoaikataulu Julkaisupäivä valmis aineisto vedostettavat tiistai pe klo 13 to klo 13 torstai ti klo 13 ma klo 13 lauantai to klo 13 ke klo 13 Pasi Salo (02) 588 8036 Päätoimittaja Kati Uusitalo (02) 588 8030 050 555 7526 TOIMITUS Puhelin arkisin kello 8–16 050 513 0344 Anu Salo (02) 588 8033 Sampsa Hakala (02) 588 8031 Lari Kiviranta (02) 588 8035 Tilaushinnat: (Paperilaskusta veloitetaan 1,50 € laskulisä.) Määräaikainen 12 kk 204,90 e 6 kk 119,40 e 4 kk 84,30 e Kestotilaus: 2 kk 181,20e 6 kk 91,80e 4 kk 62,60 e 3 kk 47,40e Tilaukset ovat yhdistelmätilauksia, jotka sisältävät sekä paperilehden että lehden tuottaman digitaalisen sisällön kuten näköislehden. Tilaajamme, sähköisten sisältöjen tunnukset saat lähettämällä pyynnön osoitteeseen tilaukset@loimaanlehti.fi. Ääneni kantautui hänen temppeliinsä, ja hän kuuli minun huutoni. Muut tilaisuudet: To 13.2. klo 15.30 Veisuuveljet. Kaikki tervetulleita! MLL tempaisee huomenna Mannerheimin Lastensuojeluliiton (MLL) Varsinais-Suomen piiri järjestää yhteistyössä S-ryhmän myymälöiden kanssa ystävänpäivätempauksen perjantaina 14.2. Toiset silmälasit ilman rajoitteita! Silmälasien ostajana saat toiset samanarvoiset tai edullisemmat silmälasit ilmaiseksi. LOIMAA www.loimaanseurakunta.fi Jumalanpalvelukset su 16.2. Avioliittoon vihitty: Kalle Henrit Timonen ja Jannika Adele Westerholm. Puhelimitse voi ottaa yhteyttä arkipäivisin klo 9-12 ja 13-15 puh. 02 269 3434 arkisin klo 6-16.30 viikonloppuisin klo 7-12 Ypäjä, Humppila: Ilvesjakelu (03) 6151 344, klo 6.30–10. klo 17–19. Voitto, Tino, Valentin SANOMALEHTIEN LIITON JÄSEN ISSN 0358-9161 Jakeluhäiriöt: Puh. Tai merkkiaurinkolasit omilla voimakkuuksilla kovalla ja heijastamattomalla pinnoitteella. 040 567 7922 kivi@loimaankivi.. helmikuuta 2020 KALENTERI AJANTIETO Aurinko nousee tänään Loimaalla kello 8.17. klo 18 Alessandro-salissa, Mikko Luokkakallio. Sonaatti pianolle ja viululle c-molli op. – Klo 18 Miestenilta Kieku Oy:ssä Lammink. Tiistaikonsertti 18.2. Trio Voce (Elina Eirola, viulu, Timo Törmä, sello sekä Risto Kyrö, piano) on esiintynyt kotimaan lisäksi useissa Euroopan, Keski-Aasian ja Lähi-idän maissa. Tilaisuus on maksullinen. klo 14 Raamattupiiri Oripään srk-talolla, Leikasto Su 23.2. Diakoniatyö: Puhelinpäivystykset klo 9-11, keskiviikkona Minna Majuri-Kiiski puh. Kuollut: Seppo Mauno Kalervo Järvinen 77 v. (myös 20.2.) klo 10 ruuanjako Kaup.kirkolla. Ilmestyy tiistaisin, torstaisin ja lauantaisin. Pe 14.2. Tempaus järjestetään kaikkiaan 19:ssä myymälässä ympäri maakuntaa, esimerkiksi Loimaan Prismassa. 02 776 4500. SUUNNITELLAAN YHDESSÄ YKSILÖLLINEN HAUTAKIVI Kivityöt, lisänimen kaiverrukset, kunnostukset, kultaukset ja oikaisut. Klo 10 sanapalvelus Alastaron kirkossa (Koivunen, Lehtola). 02-762 2156 Hautajaiskuvaukset ammattitaidolla KIRKOLLISIA ILMOITUKSIA 13.2. Su 16.2. Lankapuhelimesta 8.28 snt/puh+7snt/min, gsm puhelimesta 8.28snt/puh+17snt/min Heimolinnankatu14, Loimaa P. Talvilomaviikolla (vk 8) vaihde suljettu ti 18.2. ORIPÄÄ Su 16.2. Toimitusjohtaja Jaakko Ketonen Sähköposti: toimitus@loimaanlehti.fi Ilmoitukset: ilmoitukset@loimaanlehti.fi Tilaukset: tilaukset@loimaanlehti.fi Konttori ja toimitus avoinna ma-pe klo 9-13. Sen jälkeen soitettava Beethovenin seitsemän muunnelmaa sellolle ja pianolle on taas hieman keveämpää Beethovenia, perustuuhan se Mozartin Taikahuilu-oopperan Paminan ja Papagenon duettoon. 46. Ilmoitushinnat: Ennen tekstiä 2,68 e /pmm 3-sivu 2,68 e /pmm Tekstissä 2,48 e /pmm Tekstin jälkeen 2,11 e /pmm Takasivulla 2,68 e /pmm Etusivulla (modulikoot) 4,18 e /pmm Kuolinja kiitosilmoitukset, kunnalliset ja kirkolliset ilmoitukset, heng.kokoukset 2,11 e /pmm Määräpaikkakorotus 0,06 e /pmm Värikorotus yhdestä lisäväristä 0,09 e /pmm Nelivärikorotus 0,25 e /pmm Löytölaari yksityishenkilöiden ilmoituspalsta tiistaisin 5 riviä 7,50 €. Kivicenter palvelee Loimaalla ma-pe klo 9-16 ja sopimuksen mukaan. – Klo 13 Niinijoen päiväpiiri pankilla ja Mellilän raamattupiiri srkkodilla. Ps. 70 nro 1 D-duuri, josta joskus käytetään nimitystä Geister eli Aave. 18: 7 14.2. klo 16.00. Lisäksi silmälasien ostajalle optikon näöntutkimus €. Jumalanpalvelus: Su 16.2. Kristuksen Jeesuksen tunteminen on minulle arvokkaampaa kuin mikään muu. . 02 763 2049 MEILTÄ SAAT BONUSTA s-kanava.fi ma–pe 9–17, la 9–13 ILMAINEN OPTIKON NÄÖNTUTKIMUS SILMÄLASIEN OSTAJALLE. päiväpiiri Virttaan kylätoimistolla. Hinnat sisältävät arvonlisäveron. 3). (02) 7702 626 tilaukset@loimaanlehti.fi www.tilaajapalvelija.fi Vastuu ilmoituksista: Lehden suurin vastuu ilmoituksen julkaisemisessa sattuneesta virheestä on ilmoituksen hinta ja muihin lehtiin toimitetusta aineistosta sen valmistusarvo. Väinämöisenkatu 10, Loimaa Loimaan Vapaakirkko ISRAEL-ILTA ke 19.3. klo 13 Sleyn lähetyspiiri Kaup.kirkolla ja eläkel. YPÄJÄ Kastettu: Tapani Juho Rudolf Tasala. klo 10 Sanakirkko ”Parven alla”. Minä huusin hädässäni Herraa, kutsuin avuksi Jumalaani. 3: 8 Vesikoskenkatu 3, LOIMAA P. 30 nro 2 on yksi säveltäjän kymmenen viulusonaatin dramaattisimmista. Kahvi. klo 19 Taidetalossa. 0207 698954 ma-pe 9.00-17.00 Silmälasien ostajalle aurinkolasit vahvuuksilla tai lukulasit kaupan päälle! www.kirkassilma.fi Aurinkolasit -30 % -20 % (Kehykset tarjousvalikoimasta. Palininkatu 2, 32200 Loimaa p. Sulo, Sulho 14.2. Käsityöläiskatu 10, 32200 Loimaa Puh. PÄIVÄN SANA . 040 525 8875. Ulkomaantilausten hintoihin lisätään voimassa oleva postimaksu. klo 13 Palvelukeskuksen hartaudet.. Turuntie 26, Loimaa puh. klo 13.30 srk:n ja Omaishoitajien yht. 2 Torstaina 13. klo 10 Lumihartaus Kangastuvalla, Haakana, Perko. Konsertin loppunumerona on yksi säveltäjän tunnetuimpia pianotrioja op. Trio Voce Taidetalossa Ludwig van Beethovenin, joka oli yksi musiikin historian suurimpia säveltäjänimiä, syntymästä tulee tänä vuonna kuluneeksi 250 vuotta. Muina aikoina mahdollisuuksien mukaan. Klo 12 sanapalvelus Metsämaan kirkossa (Rouhiainen, Pihlajamaa). 050 596 9441, torstaina Maarit Vesterinen puh. Säkylä, Punkalaidun, Huittinen ja Vampula: Posti 020 451 5523 Kustantaja: Priimus Media Oy. – Klo 18.30 Metsämaan lähetysilta Kraamalla Ristimäenkulmantie 316. PAIKALLINEN NÄKÖKULMA LL LL. . Parikka ja Saukkola sekä klo 12 Ypäjänkylän kinkerit seuraintalolla. klo 18 Siionin Kannellauluilta srk-kodilla. . Oma kassi mukaan. Forssa-Loimaan Rauhanyhdistys. Ke 19.2. Kastettu: Sara Isabella Lundelin ja Milea Leena Alexandra Patama . Ohjelmaa ja kahvi. | www.loimaankivi.. Kirkkoherranvirasto: Virastot avoinna arkisin klo 9-12, ma ja to Pöytyä, ke Kyrö ja Yläne. saakka. Fil. Hartauden jälkeen Hippokisat sekä poniratsastusta ja mäenlaskua sään salliessa. Ystävänpäiväjuhla Olohuoneella (Heimolinnank. Tarjolla myös kahvia ja voileipää
3 Torstaina 13. Paikallisen puolella. 2 erää/talous Yksittäin 1,79-1,89/kpl Yksittäin 3,95-4,99/kpl –16-42% PLUSSA-KORTILLA KAHVIOSTAMME Kahvi ja ystävänpäiväleivos 3 49 2 kpl 2 kpl Atria Takuumurea NAUDAN ENTRECOTE palana ja pihveinä Suomi. POUTUN KONSULENTTI PERJANTAINA KLO 10– MAISTATUKSESSA MUU-TUOTTEITA Loimaan liepeiltä Oatly MAUSTAMATTOMAT KAURAJUOMAT (1,50/l) 3.– Tasangon II-KANELISUKLAAPIKKULEIPÄ 500 g (6,58/kg) 3 29 kpl MINILUUMUTOMAATTI 250 g Espanja / Marokko. 5 99 rs 7 89 rs –21% PLUSSA-KORTILLA Ilman Plussa-korttia 2,85/pkt (5,70/kg) –6% PLUSSA-KORTILLA Ilman Plussa-korttia 7,49/rs (35,29/kg) 24 -pack Ilman Plussa-korttia 8,9511,99 24-pack. helmikuuta 2020 Hartwall Vichy, Novelle Kalsium tai Novelle NOVELLE KIVENNÄISVESI 0,33 l 24-pack (0,69/l) (sis. kcit ym ar ke t.f i Puhelun hinta 01053-alkuisiin numeroihin 8,35 snt/puh + 12,09 snt/min (sis. TUORE KOKONAINEN MERISIIKA Suomi. (0,83-1,21/l) sis. pantit 2,40 PASI PAIKALLA KLO 12-18. Paikallisen puolella. 24%) LOIMAA 010 538 9200 ma-pe 7-21 la 7-20 su 10-20 Paikallisen puolella. Paikallisen puolella. (4,00/kg) 1.– Valio NORMAALISUOLAINEN VOI 500 g (4,50/kg) 4 50 Whiskas 12-PACK laatikko (2,78-3,27/kg) 10.– Geisha SYDÄN SUKLAAKONVEHTIRASIA 225 g (31,07/kg) 6 99 rs Loimaan liepeiltä Snellman KUNNON JAUHELIHA 10% 750 g (7,99/kg) KIRJOLOHIFILEE ruodoton C-leikattu. (6,67-8,33/kg) Raj. Paikallisen puolella. Pizzauuni kuumana: MA–TO 11–18 PE 11–19 LA 10–16 SU 13–19 PALVELUTISKISTÄMME PALVELUTISKISTÄMME –19% PLUSSA-KORTILLA Juhla Mokka KAHVIT 400-500 g Suodatin ja pannujauhatus, myös tumma paahto, tosi tumma ja luomu. Tarjoukset voimassa TO – SU 13.–16.2., ellei toisin mainita. (8,50-10,58/kg) Tervetuloa Don Padron 1-vuotissynttäre ille! 14 90 kg PORSAAN LEHTIPIHVIT ULKOFILEESTÄ myös maustevoilla! 13 99 kg 12 99 kg 19 90 kg 3 kpl ISO RASIA. alv. 2 99 kpl 3 99 pkt 7 90 prk Jokioisten Leipä PIISPANMUNKKI 2 kpl/rs (14,95/kg) YSTÄVÄNPÄIVÄLEIVOS 2 kpl/rs (33,25/kg) Suomalainen LÄHIHUNAJA 450 g (17,56/kg) ww w. pantit 2,40) Raj. Paikallisen puolella. PIZZAN OSTAJALLE KAUPAN PÄÄLLE 0.5 l COCA-COLA PERJANTAINA SYNTTÄRIEN KUNNIAKSI. 1 erä/talous 3 pkt 10.– Ilman Plussa-korttia 4,95 pkt
Eipä muuta kun huopa auton lattialle, täti siihen pötkölleen ja suunta kohti Tikkasen Heikin vastaanottoa. Ambulansseja ei silloin ollut ihan heti saatavilla. Tyylilaji on kaukana keskustelusta, joka voisi olla silta eriävien näkemysten lähentämiseen. Näin ei enää ole. Heinosen & Kulosen kirjassa Vesikoski, kylä keskellä Loimaata, sivu 32 annetaan tarkempia koordinaatteja kehräämölle. Ratkaisu tulee olemaan kaikkea muuta kuin helppo esimerkiksi Pöytyällä, jossa joudutaan miettimään omassa kunnassa tarjottavaa vuodeosastokapasiteettia. Suunnitelmana oli, että osaston toiminta lakkautetaan nyt tulevana kesänä. Askola ei ole ainoa. 5). Paris Hilton Päätoimittaja Kati Uusitalo kati.uusitalo@loimaanlehti.fi LL KOPIT . Ajatus menee yksinkertaistaen niin, että jos sairaalaan saadaan enemmän muiden kuntien käyttöä ja sitä kautta lisätuloja Loimaan kaupungille, osaston sulkeminen voidaan unohtaa. Kutakuinkin näin yleisti eräs tuttavani kuultuaan kaupungin suunnitelmista sulkea yksi sairaalan osastoista loppuvuodeksi osana kaupungin lomautuksia. Ja nyt en puhu pelkästään sotesta, vaan kokonaisuutena. . Ehkä naapurikunta näkisi potentiaalimme ja historiallisen erilaisuutemme selvemmin eikä rankkaisi kehityskelvottomaksi takapajulaksi. Sattui kerran niin, että jonkun tehtaan rouvan käsi oli joutunut karstojen väliin, ja jälki lienee ollut sen mukaista. Kauhistavimmillaan seurauksena voi olla yhteiskuntarauhan rikkoutuminen, jota on vaikea uskoa kenenkään oikeasti toivovan. Muistan tämän villakarstaamon vähän ikävämmästä tapahtumasta, joka on jäänyt silloisen viisivuotiaan mieleen. Sivistymätön, huono käytös ei edes jää enää nimettömänä heitetyksi loaksi, vaan tuodaan somekanavissa julki kirjoittajan omalla nimellä ja kasvoilla. Mieleen on jäänyt muun muassa piispa Irja Askolan kohtelu, josta hän katsoi tarpeelliseksi kertoa jäädessään eläkkeelle. Pitäis varmaan järjestää yleisöäänestys ja palkita kovin vastustaja vaikka Asterix-palkinnolla. Odotan sitä hetkeä, kun asukkaille kerrotaan konkreettisesti, miten lomautukset vaikuttavat ja näkyvät palveluissa, oli kyse sitten koulu-, terveys-, sosiaalitai liikuntapalveluista. helmikuuta 2020 Vihapuhe rikkoo välejä Yhä useammat julkisuuden ihmiset ovat viime vuosina avautuneet kohtaamastaan vihapuheesta. Vedet imeytyvät nykyisellään maastoon hyvin. Abiturientteja oli tuolloin 31 ja he kaikki mahtuivat saman kuorma-auton lavalle. ME ASUIMME tässä Kukkosen talossa kevääseen 1966. OSASTOA koskevia toimenpiteitä osattiin pikkuisen odottaa – paitsi, että aiemmin puhuttiin akuutti kuntoutusosasto ykkösestä eikä kolmosesta. Ilmoilla on jo ollut kysymys siitä, jääkö osaston määräaikainen sulkeminen lopulliseksi. . Kukkosen talo sijaitsi osoitteessa Satakunnantie 32, eli ihan siinä janoisempien loimaalaisten muistaman Totin tuopin naapurissa. Tähän saakka on voitu vedota siihen, kuinka suunnitelmat ovat yhä kesken, niin kuin ne varmasti ovatkin. Piispan niskaansa saama alatyylinen törky alitti kaikki hyvän käytöksen määreet loukaten syvästi kohdettaan. Esko Nummi . Hän oli tuolloin mukana abiturienttina.. ’’Tiedän missä lapsesi käyvät koulua’’ voi olla jo tavallisen työtään hoitavan viranhaltijan kokemaa uhkailua. Sananvapautta tulkitaan miten halutaan. Näiden neuvottelujen lopputulos voi vaikuttaa osastojen tilanteeseen monin tavoin, mutta asia ei riipu yksin Loimaasta. YLEISESTI ottaen Loimaan kaupungin yt-neuvotteluista ja sittemmin lomautuksista on tihkunut tietoa kuntalaisille melko yleisellä tasolla. Kyse on kuntoutusosasto kolmosesta (s. Oon tässä seurannut tuota virttaalaisten touhua ja tullut siihen tulokseen, että ovat kuin erään Gallialaisen kylän asukkaat sarjakuvassa. Ilman lakejakin ihmisen pitäisi kokea painetta olla hyvään käytökseen nojaava moraalinen toimija silloin, kun kyse on toisen ihmisen arvojen ja henkilön kunnioittamisesta. . Voi olla, että asiaa on valmisteltu jo hyvän aikaa. Tämän jälkeen pieneksi henkireiäksi osaston tulevaisuudelle muodostuivat kaupungin neuvottelut seutukunnallisesta vuodeosastosta Pöytyän ja Auran kuntien kanssa. Migrenix . Mitä sanoisi Oripää. Hyvä Virttaan väki: mitäpä jos ottaisimme suunnaksi tuon vetovoimaisen, asukasystävällisen ja kehittyvän naapurimme Oripään. 4 Torstaina 13. Arvelisin, jotta se olisi ollut jossain Satakunnantie 38 nurkilla. . Minua on pikkuisen ihmetyttänyt se, kuinka kokonaisen osaston tilapäinen sulkeminen voi olla mahdollista näin lyhyellä varoitusajalla. Loimaa vie meiltä palvelut, vain verorahat, maksut ja lastemme valtionosuudet sinne kelpaavat. Tekisi hyvää kommentoinnille, nähdä mitä oikeasti on olla yrittäjä. Kenties kaupunki ennakoi tilannetta jo viime syksynä varautuessaan budjetissaan jo kertaalleen lakkautetun kotieli avosairaalan perustamiseen uudelleen. Puhutaan maalittamisesta. Kuva on Arja Knuutilan kokoelmista. Päinvastoin, provokatiivinen vastakkainasettelu on tahallisen kärjistävää, se on yksi tapa edistää omaa asiaa. Lari Kiviranta lari.kiviranta@ loimaanlehti.fi VANHAT VALOKUVAT Villakehräämö Loimaalla Lauantain lehdessä (LL 8.2.) kyseltiin, missä mahtoi olla Aakkulan kehräämö Satakunnantiellä. Sitä ennen tilaa jää huhuille, olettamuksille ja arvailuille. Suunnitelmaa on kritisoitu muun muassa siltä kannalta, että osastosta joudutaan joka tapauksessa maksamaan vuokraa, vaikka osastolla ei olisi toimintaa koko loppuvuonna. Ismo Tuomi Kotka Loimaan yhteiskoulun penkkaripäivä 24.2.1956. Vastustetaan kaikkea mahdollista muutosta ja pyritään pitämään elämä 1900-lukulaisena. Aina jonkun muun vika Osaston sulku TOIMITTAJALTA Loimaan päättäjien on enää turha puolustaa sairaalan palveluita, jos he nyt itse päättävät sulkea yhden sairaalan osastoista. AS PÄÄKIRJOITUS LUKIJOILTA MIELIPIDE PÄIVÄN MIETE Jokaisella naisella tulisi olla neljä kotieläintä elämässään: minkki vaatekaapissa, jaguaari autotallissa, tiikeri sängyssä ja aasi joka maksaa kaiken. Taisto voisi lopettaa ainaisen valittamisen ja muiden syyllistämisen. Itse asiassa samalla kadulla sijaitsi toinenkin villan kierrätyslaitos, Kukkosen huopatossutehdas. Itse en tapausta nähnyt. Mikset mene Köyliöön ja perusta sinne leipomoa tai kauppaa, jos se mielestäsi on sieltä nyljetty. Pahantahtoinen solvaaminen, uhkailu ja pelottelu yleistyvät. . Sadeveden tilalle TSV pumppaa Kokemäenjoen raakapuhdistettua vettä. Ykkösosaston kohtalohan nousi esille jo viime syksynä, kun sen lopettaminen oli yhtenä kaupungintalouden tasapainottamiskeinona. Hulevesien johtaminen pois moottoriradan mökkikylästä Sepänojaan on järjetön hanke. Tuomen Oivalla oli silloin seudulla harvinainen pakettiauto, ja niinpä meidän ovella käytiin hädissään pyytämässä, josko onnettomuuden uhrille saataisiin kuljetusta
. – Lämpeneminen muuttaa maataloutta. – Tässähän tarvitaan jo motoa, Pertunmaalla maata viljelevä maaja metsätalousministeri Jari Leppä (kesk.) kommentoi nähtyään kuvan majavien nakertamista ryteiköistä. – Sosiaalija terveyspuolen lomautukset alkavat todennäköisesti toukokuussa, Timo Hokkanen arvioi. – Lomautusten vaihtoehtona olevia talkoovapaita voidaan myöntää jo sitä ennen. – Ammutaan tavattaessa. Peurakannan karsiminen on alastarolaisten yhteinen intressi. Hirviin siirrytään vasta marraskuussa. Siinä on törkeän suuri ero. Villisioista on tehty harvakseltaan havaintoja Loimaan seudullakin, mutta on oletettavaa, että villisikojen määrä lisääntyy LounaisSuomessakin, jollei tulijoita saada torpattua jo itärajalle. Muutosesitys hävisi alkuperäiselle esitykselle niukasti äänin 4–5. Vaihteluväli johtuu siitä, että sektorilla on lakisääteisiä palveluita, joihin lomautusten soveltaminen tulee olemaan hankalaa. Iso vaihde saataisiin silmään biokaasutariffilla. Valtavat hanhiparvet tekevät selvää pelloista, broileritiloilla torjutaan naakkayhdyskuntia tautiriskin pelossa. Osastopaikkojen hupenemista pyritään korvaamaan kotihoidon intensiivitiimin ja päiväkuntoutuksen tehostamisella. KIITOSTA sai niin ikään alastarolaisten talkoohenki peurakannan harvennuksessa. Valtion asetuksen muuttaminen vaatisi pidemmän prosessin. Osaston sulkemisesta luopumista puolsivat Koiviston ja Gustafssonin lisäksi Ari Laaksonen (sd.) ja Jarmo Metsänperä (ps.). Vierailusta oli puhetta jo vuosi sitten, mutta visiitti toteutui viime maanantaina. Sulkuun valmistautuminen alkaa heti. Sulku liittyy kaupungin henkilöstön lomautuksiin. Sitä kannatti Hannu Gustafsson (vas.). Työntekijät ovat huolissaan henkilöstön jaksamisesta sekä henkilöstömitoituksesta varsinkin kesän lomakauden osalta. Vierailun yhteydessä MTK Alastaron puheenjohtaja Tuomas Pietilä antoi ministerille kritiikkiä maatalouden energiaveron palautuksista. Tällä kaudella Alastaron metsästysseura on kaatanut jo 1 010 peuraa. Tehyn suurimman ammattiryhmän muodostavat sairaanhoitajat. – Meillä tämä oli selkeä homma, mutta 90 prosentilla tiloista ei ole näin. LEUTO talvi on omiaan parantamaan myös villisikojen elinoloja. – Päätöksiä tehdään tilastojen pohjalta, Leppä muistutti ja kiitteli alastarolaisia heidän aktiivisuudestaan. Työnantajan olisi tärkeää kuunnella henkilöstöä herkällä korvalla poikkeustilanteessa. Jälkien siivous ei ole suurin ongelma, vaan se, että alavalla maalla padon muodostuminen voi tarkoittaa nopeaa veden nousua pelloille. Ministeri lupaili helpotusta majaviin ja biokaasuun . Osastolta vapautuvaa henkilöstöä voidaan käyttää sosiaalija terveyspalveluiden muihin tehtäviin. – Suomen virallinen kanta, joka on minunkin mielestäni oikea, on, että biokaasuasiaa täytyy saada eteenpäin. Ministeri Lepällä on yksioikoinen ohje villisika-asiaan. Liikenteessäkin kolisee jatkuvasti. Vieressä metsästysseuran jahtivouti Mika Tattinen. Siksi se harmittaa, kun peurat tulevat ja tuhoavat sadon, maanviljelijä Mika Tattinen manaa. – Työnantaja on vastuussa potilasturvallisuudesta ja henkilöstön määrästä, Tehyn paikallinen pääluottamusmies Pia Laaksonen muistuttaa. OSASTON sulkemisen käytännön vaikutus on kuntouttavien sairaalapaikkojen väheneminen 66:sta 48:aan. Alastaron metsästysseurassa on 330 jäsentä, joista hirvijahdissa 55 ja peuraporukassa 150. Niillä tavoitellaan 1,5 miljoonan euron menoleikkauksia. LOIMAAN kaupunginhallitus päätti tammikuun lopulla kaupungin koko henkilöstöä koskevista lomautuksista. Villisika levittää afrikkalaista sikaruttoa, jonka rantautuminen Suomeen olisi katastrofi. Varsinais-Suomen puolella majavia ei saa metsästää, toisin kuin esimerkiksi Satakunnassa. Lomaa/Alastaro Katriina Reijonen Uudet eläinlajit ovat hankaloittaneet maanviljelijöiden arkea Alastarolla. Sosiaalija terveysjohtajan alkuperäistä esitystä puolsivat valiokunnan puheenjohtaja Jari Välimäki (kesk.), Taina Lehto (kesk.), Jaana Boström (kok.), Teemu Heilala (kok.) ja Sirpa Pietilä (kok.). 950 peuraluvan onnistunut käyttö vaatii panostusta valkohäntäpeuroihin heti kauden alussa. Sähkölinjoihin lentävät isot linnut aiheuttavat sähkökatkoja, jotka voivat lamauttaa tuotantotilojen ilmastoinnin. 5 Torstaina 13. Monet tilat ostavat kaasupolttimen hyvässä uskossa, mutta joutuvatkin maksamaan kaasusta 50 prosenttia ekstrahintaa. Viime kaudella liikettä oli merkittävästi ja nyt asioihin on luvassa vielä lisää vauhtia. Sote-palveluiden osuus niistä on 900 000 euroa. – Mikäli näissä ongelmakohtia jostain syystä tulee, toivotaan, että asiat nousevat esille mahdollisimman nopeasti, jotta niihin voidaan puuttua ajoissa, eikä ongelma kulminoidu. Esityksen teki Maarit Koivisto (vas.). Koska pyyntiä säätelee ministeriön asetus, pyyntilupia voidaan odotella jo ensi syksyksi. helmikuuta 2020 Sisältäen herkullisen salaattipöydän ja kahvin. Se on määräaikainen ja päättyy vuoden loppuun. Leppä totesi, että juuri tällaisia keinoja tarvitaan, jotta Suomi pääsee hiilineutraaliin tavoitteeseensa vuonna 2035. Lomautetuille henkilöille sijaisia ei voida hankkia, mutta kesälomien sijaisia kaupunki palkkaa tarpeen mukaan. 9,80 € GRILLATTU BROILERI Kuntoutusosasto äänestettiin kiinni . Tulee kaikenlaisia erikoiskasveja, mutta eurot ovat vähissä. Perhetyön, hallinnon ja perheneuvolan sulut tulevat olemaan jaksottaisia. Kotihoidossa, avoterveydenhuollossa ja asumispalveluissa voitaneen näin taata lähes häiriötön palvelu lomautuksista huolimatta. Sekä tuotantoon että jakeluun täytyy saada iso määrä euroja, Leppä lupaili. Sosiaalija terveyspuolen työntekijöiden lomautusten pituudet tulevat vaihtelemaan 3–18 työpäivään. helmikuuta 2020 UUTISET KERRO UUTISVINKKI Soita: 02 588 8032 Sähköpostiosoite: toimitus@loimaanlehti.fi Torstaina 13. Veronpalautuksen hakeminen ja läpi saaminen ei ole niin yksioikoinen juttu, mitä on annettu ymmärtää. Asiasta tiedotetaan silloin lisää. Kesän henkilöstömitoitus huolestuttaa työntekijöitä Loimaa Pasi Salo Tyks Loimaan sairaalassa toimiva akuutti kuntoutusosasto 3 sulkeutuu maaliskuun alussa. KATRIINA REIJONEN. Maanviljelijät eivät näe minkäänlaista järkeä esimerkiksi herneen viljelyssä, sillä peurat tuhoavat kylvöt hyvin nopeasti. Alastaron metsästysseura ja Alastaron MTK purkivat huoliaan maaja metsätalousministeri Jari Lepälle maanantaina Maaja metsätalousministeri Jari Leppä (kesk.) kiitteli metsästäjien uutteraa osallistumista seudun peurakannan laskutalkoisiin. . ALASTARON MTK ja Alastaron metsästysseura saivat ministerin maanantaina jututettavaksi Mäkipään tilalle. Kriteerien yhtenäistämisellä voitaisiin vauhdittaa maatalouden siirtymistä uusiutuviin energiamuotoihin. SOSIAALIJA terveysjohtaja kertoo, että tarkempi suunnitelma lomautusten jaksottamisesta valmistuu maaliskuun alkupuolella. Tiistai-iltana kokoontuneessa hyvinvointivaliokunnassa tehtiin myös muutosesitys, jossa valiokunta olisi hyväksynyt suunnitellut toimenpiteet muilta osin, mutta akuutti kuntoutusosasto 3:n sulkeminen olisi jätetty suunnitelmasta pois. Majavista on nyt alettu pitää kirjaa, jotta pyynti sallittaisiin täälläkin. Viimeisin vitsaus ovat majavat, jotka ovat tehneet kiusaa Alastarolla kaatamalla puita vesistöjen reunamilla
– Nyt Tykslab on saanut tästä tiedon. – Ja se on täysin väärä luulo, etteivätkö miehet haluaisi puhua. Oripään kunnan ja Loimaan kaupungin edustajat neuvottelivat aiheen tiimoilta tämän kuun alussa. – Hän sanoi, että minulla ei ole syöpää enää missään, Tuominen naurahtaa. SEKÄ Kari Raatikainen että Timo Tuominen käyvät edelleen säännöllisesti tarkistuttamassa itsensä, ja niin he kehottavat myös muita miehiä tekemään. LABORATORIOPALVELUT ovat palaamassa terveysasemalle helmikuun lopussa. Kun soitto tuloksista seitsemän vuotta sitten tuli, Tuominen oli Lapissa hiihtoreissulla. Työuupumusta ei tilastoida sairausloman syynä. – Sanoin omalääkärilleni vuositarkastuksessa, että minulla on eturauhassyöpä ja haluan koepalatutkimuksen. Tolppanen kertoo Oripään kunnan olevan erittäin tyytyväinen Tykslabin toimintaan ja osoittavan heille jatkossakin toimipisteen omista terveysaseman tiloistaan. ORIPÄÄN kunnassa pidetään myös tarpeellisena Loimaan kaupungin lähettämän tasauslaskun tarkistamista. . Aikaisessa vaiheessa löydetty syöpä tulee myös yhteiskunnalle halvemmaksi hoitokustannuksiltaan. Hänellä diagnosoitiin isokokoinen ja ärhäkkä eturauhassyöpä. ETURAUHASSYÖVÄN yleisyydestä huolimatta se ei ole poistanut häpeää sairauden ympäriltä. Tutkijatohtori Jaana-Piia Mäkiniemi Satakunnan Kansassa 6 Torstaina 13. Hän sai kuitenkin tahtonsa läpi, ja koepalat otettiin. – Kukapa sitä nyt ensimmäisenä kehtaisi kertoa, ettei ota eteen ja kuset tulee housuihin, ronskia huumoria sairaudestaan viljelevä, humppilalainen Kari Raatikainen paukauttaa. – Jos sairaus iskee, sen kanssa ei kuitenkaan tarvitse jäädä yksin. Samassa yhteydessä Oripään terveysaseman laboratoriopalvelut ovat olleet suljettuna. Nyt lähin ryhmä toimii Forssassa. Hänen oma syöpänsä löytyi työterveyshuollon vuosittaisissa tarkistuksissa seitsemän vuotta sitten. Eturauhassyöpä hälyttää vasta, kun se on jo levinnyt . Siksi Järvinen ihmetteleekin, ettei Suomeen saada säännöllistä eturauhassyöpäseulontaa, jollaista ollaan ottamassa käyttöön Saksassa, Hollannissa ja Belgiassa. Hänen mielestään maakunnan sisällä on syytä tehdä hintavertailua ja arvioida, miten vuodeosastopalveluja tuottavat yksiköt vyöryttävät muita menoja yksikköhintaan. . Eturauhassyöpäyhdistys Propo kehottaa miehiä tarkistuttamaan PSA-arvonsa säännöllisesti Heimolinnassa pidetty Suomen eturauhassyöpäyhdistys Propon avoin yleisötilaisuus toi paikalle nelisenkymmentä asiasta kiinnostunutta. Neljän kuukauden sädeja hormonihoitojen jälkeen lääkärillä oli hyviä uutisia kerrottavanaan. – Kun alkaa olla oikein kovia särkyjä ja kipuja, silloin ollaan syövän kanssa jo aika pitkällä, hän tietää. Ei myöskään kannata lähteä liikaa googlettelemaan, koska sieltä ei välttämättä saa oikeaa tietoa, Raatikainen opastaa ja kannustaa ottamaan yhteyttä esimerkiksi Propoon, joka järjestää lisäksi vertaistukiryhmiä miehille. – PSA-seulonta vähentää kuolemia 30 prosentilla. helmikuuta 2020 SUNNUNTAISIN AVOINNA KLO 11–15. – Kun sain tiedon, ajattelin, että elämä loppuu siihen ja kuolema tulee. – Loimaan kaupungin johtavalle hoitajalle kerrottiin asiasta ja hän selvittää, miten asia voidaan mahdollisimman joustavasti järjestää huomioiden työvuorosuunnittelu, Tolppanen kertoo. Tasauslaskussa Oripään kunnan huomio kiinnittyy erityisesti suuriin yksikköhintoihin. Esimerkiksi laitoshoidoin yksiköiden eli kuntoutusosastojen laskutushinta vuorokaudelta on tasauslaskutuksen mukaan 311–350 euroa, Tolppanen kirjoittaa. – THL:n ennusteen mukaan meillä olisi vuonna 2025 jo 7000 uutta tapausta vuodessa, Suomen eturauhassyöpäyhdistys Propon toiminnanjohtaja Kimmo Järvinen kertoo. Alesis Kivenkatu 7, Loimaa P. FORSSALAINEN Timo Tuominen puolestaan tiesi sairastavansa eturauhassyöpää jo ennen kuin hän sai edes diagnoosin. Päädyin kirurgin pöydälle, ja eturauhassyöpäni leikattiin onnistuneesti. – Tykslab oli saanut tiedon, että lääkärivastaanottopalvelujen ollessa Loimaalla ei laboratoriopalveluita tarvitse järjestää Oripään terveysasemalla, Tolppanen taustoittaa. Sekä omalääkäri että urologi epäilivät puheitani, Tuominen kertoo. Meidän ryhmissä he ainakin puhuvat ihan valtavasti, kerran kuukaudessa vertaistukiryhmiä ympäri Suomea vetävä Kimmo Järvinen vielä lisää. . Neuvottelussa käytiin läpi myös sairaanhoitajan vastaanottopalveluja Oripään terveysasemalla. Raatikaista asia ei hävetä, vaan hän haluaa nimenomaan kertoa siitä avoimesti, jotta miehet havahtuisivat käymään seulonnassa. SARI HOLAPPA Oripäähän yritetään saada lääkäri mahdollisimman nopeasti ORIPÄÄN terveysaseman lääkärin vastaanottopalvelut ovat palautumassa viimeistään huhtikuussa. Toiminnanjohtaja Kimmo Järvinen sanoi, että Loimaalle perustetaan oma vertaistukiryhmänsä, jos miehiä tulee tarpeeksi. Tasauslasku liittyy Oripään kunnan maksuosuuteen viime vuoden yhteistoimintamenoista. Moni uupunut joutuu hyväksymään väärän diagnoosin selvitäkseen taloudellisesti. Lääkärin ja sairaanhoitajan vastaanottopalvelut on järjestetty tämän vuoden alusta saakka Loimaan pääterveysasemalla. 020 500 6610 www.gigantti.fi ma–pe 10–19, la 10–16, su 11–15 Loimaa/Heimolinna Sari Holappa Eturauhassyövästä on tullut Suomen yleisin syöpäsairaus, ja vuosittain siihen sairastuu lähes 5 500 miestä. – Suurimmat poikkeamat ovat avoterveydenhuollon palveluissa. PAIKALLISIA LAINA Usein diagnoosina on ahdistus tai masennus. Laboratoriopalvelut ovat palaamassa terveysasemalle. – Minulla ei ollut minkäänlaisia oireita, mutta PSA-arvoni heittelivät joka vuosi, ja siksi työterveyslääkäri laittoi minut jatkotutkimuksiin. Hän muistuttaa, että Oripään terveysasema on ollut avoinna koko ajan, sillä hammashuollon palvelut ja neuvolapalvelut ovat olleet kuntalaisten käytössä. Oripään kunnanjohtaja Timo Tolppanen kirjoittaa valmistelussaan sosiaalilautakunnalle, että lääkärin vastaanottopalvelut tullaan palauttamaan mahdollisimman nopeasti, jos yhteisessä Oripään ja Loimaan verkostohaussa saadaan lääkäri rekrytoitua Loimaan palkkalistoille tai ostopalveluna. Oripään kunta on valmis ottamaan sairaanhoitajan välittömästi töihin esimerkiksi kolme kertaa viikossa terveysasemalle. Toiminnan miehenä Tuominen ei jäänyt kuitenkaan aikailemaan vaan järjesti itsensä yksityissairaalaan saamaan hoitoa
Toinen vanhoista nahkatehtaan makasiineista voidaan purkaa. Ostajaosapuolena esisopimuksessa on loimaalaisen Teuvo Kaupin perustettava yhtiö. Kaupunki puolestaan hyvittää KTO:lle Ahos-kodin seitsemän kuukauden vuokran viime vuoden kesäkuusta vuoden 2019 loppuun. KTO maksaa Ahos-kodin tiloista vuokraa 6 192,96 euroa kuukaudessa tämän vuoden alusta alkaen. Selvitys tehtiin kuitenkin pistemäisesti koko laajan Kartanomäen alueelta. Ostaja suunnittelee tontille yhtiömuotoista 4–6 pientalon muodostamaa kokonaisuutta (LL 11.1.). Toiminnan alkaessa tiloihin tehtiin vuokraajan haluamia muutostöitä, joiden kustannukset vuokranantaja perisi vuokraajalta korkoineen kuukausittaisena lisävuokrana kymmenessä vuodessa. Lopullisen kaavakartan yleismääräyksiin onkin kirjattu teksti, jossa rakentajaa kehotetaan selvittämään maaperän kunnostustarve ennen rakentamaan ryhtymistä ja tarvittaessa hävittämään piilaantunut maaperä. Asemakaavan muutoksen merkittävin asia on, että alueen sisään jäävä iso makasiini voidaan purkaa, jos se korvataan ympäristöön sopivalla, asuinkäyttöön tarkoitetulla uudisrakennuksella. 8.15–15.45) Tilaa verkossa: tilaajapalvelija.fi/tutustu Täytä tämä kuponki jatiputasepostiin. Alueen sisään jäävät Vesikosken historiallisen tehdasalueen vanha lämpölaitos ja toinen isoista, säterikattoisista makasiineista. Sopuun päästiin ennen joulua. Alueelle on laadittu maaperän haitta-ainetutkimus keväällä 2016. Asemakaavan muutoksen tarkoituksena on lisätä keskustan asuntotarjontaa palvelujen välittömässä läheisyydessä. Kyseessä on Loimaalla uudenlainen pientaloasumisen malli, jollaisia on jo toteutettu useammalla paikkakunnalla eteläisessä Suomessa. Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenneja ympäristökeskus sekä Varsinais-Suomen maakuntamuseo olisivat halunneet, että myös suojellun lämpölaitoksen vieressä oleva maneesi olisi sisällytetty suojeltavan rakennetun kulttuuriympäristön piiriin asemakaavan muutoksessa. VESIKOSKEN historiallinen tehdasalue rakennuksineen on luokiteltu valtakunnallisesti merkittäväksi rakennetuksi kulttuuriympäristöksi. Lämpölaitos on suojeltu rakennus. Valtuusto käsittelee asian myöhemmin. Osoitteita voidaan käyttää suoramarkkinointiin ja luovuttaa tietosuoja-asetusten mukaisesti. Sinä aikana ostaja selvittää suunnitelmiensa toteuttamiskelpoisuuden. Tontista määräaikainen esisopimus LOIMAA/HULMI Kaupunginhallitus hyväksyi Hulmilla sijaitsevan kiinteistön kaupan esisopimuksen. Kaupunki ja KTO aloittivat erimielisyyksiä koskevat neuvottelut marraskuussa. Entisen nahkatehtaanalueen kaavamuutoksen tarkoituksena on luoda edellytykset pienkerrostalojen rakentamiselle alueelle. Asumismuodon nähdään soveltuvan erityisesti senioreille. 2 kk paperija digilehden määräaikainen tutustumistilaus 18 90 3 kk digilehden määräaikainen tutustumistilaus Tarjous voimassa vain kotimaan tilauksiin. 7 Torstaina 13. Tavoitteena on myös säilyttää merkittävän tehdasmiljöön arvot. LOIMAA/KARTANOMÄKI Kaupunginhallitus hyväksyi omalta osaltaan entisen nahkatehtaan lämpölaitoksen lähialueen asemakaavan muutoksen maanantai-iltana. Kaavoitus on käynnistetty alueen pääosin omistaman Luonnonkivi Palin Oy:n aloitteesta. Lisäksi kaupunki hyvittää osan syntyneistä muuttoja muutoskustannuksista. 31,50 JA IHASTU TUTUSTU Hanhenpuiston asumisyksikön vuokra-asioista sopu LOIMAAN kaupunki ja VarsinaisSuomen erityishuoltopiirin kuntayhtymän tukija osaamiskeskus (KTO) ovat päässeet sopuun tilajärjestelyihin liittyvistä kustannuksista. Kaupunginhallitus keskusteli laajasti siitä, soveltuuko maneesin lähellä oleva maaperä asuinrakennuksen pohjaksi. 49,40 Norm. Kaupunki tarjosi väistötiloiksi Alastarolla tyhjentynyttä Ahos-kotia, ja asumisyksikkö muutti tarjottuihin tiloihin kesäkuussa. Varsinais-Suomen erityishuoltopiirin kuntayhtymän tukija osaamiskeskuksen Hanhenpuisto-niminen autististen asumisyksikkö aloitti toiminnan Loimaan kaupungin tiloissa Hirvikosken Hanhentiellä vuonna 2011. Maaliskuussa 2019 KTO ilmoitti, että se ei enää halua toimia Hirvikosken tiloissa. Kaupunginhallitus hyväksyi saavutetun sopuratkaisun maanantai-iltana. helmikuuta 2020 Nimi Lähiosoite Postinumero ja -toimipaikka Puhelinnumero Sähköposti* LOIMAAN LEHTI Sopimus 5009799 00003 VASTAUSLÄHETYS Tilaa soittamalla: 02 770 2626 (ark. Sen mukaan haitta-ainepitoisuudet eivät ylitä kynnysarvoja. Lisäksi KTO maksaa kaupungille edellisistä tiloista jäljellä olevan lisävuokran 14 200 euroa. Uusi vuokrasopimus alkoi 1.6.2019, mutta kuntayhtymä ei ollut tyytyväinen syntyneiden kustannusten jakoon. Maaliskuusta 2015 alkaen Hirvikosken tiloja vaivasivat kuitenkin erilaiset ongelmat, jotka liittyivät muun muassa ilman laatuun. LL-ARKISTO/PASI SALO. Entisen nahkatehtaan lämpölaitoksen alueen asemakaavamuutos koskee käytännössä pientä, noin 1,2 hehtaarin suuruista aluetta, jonka sisässä makasiini ja lämpölaitos sijaitsevat. Rakennusoikeutta sillä on 1 200 kerrosalaneliötä. Voimassa olevassa asemakaavassa tontti on merkitty kerrosja rivitalojen korttelialueeksi. Toimitamme tunnukset sähköpostilla. Levikkialueen ulkopuolelle meneviin paperilehden tilauksiin saattaa tulla erillinen kuljetuslisä. Norm. Jos kauppa toteutuu, tontin hinta on 16 500 euroa. Pientalojen huoneistoala olisi 50–70 neliötä, ja esimerkiksi talojen pysäköinti ja jätehuolto keskitettäisiin tontilla yhteen paikkaan. Esisopimus solmittiin kahden vuoden määräajaksi. Kaupan kohteena olevan tontin pinta-ala on 3 320 neliötä, ja maaala sijaitsee Itsenäisyydenkadun ja Hulmintien kulmassa. Muutos koskee noin 1,2 hehtaarin aluetta, joka rajoittuu etelässä Juvantiehen, idässä Arvidinkatuun ja muuten entisen nahkatehtaan kiinteistöön. 28 90 Loimaan Lehti maksaa postimaksun *Pakollinen digilehteä tilattaessa
Hän otti Ritvan ja Oilin Herkun vetovastuun äitinsä jalanjäljissä neljä ja puoli vuotta sitten oltuaan sitä ennen työntekijänä. Ennen ruokaa on voinut joutua odottamaan pitkäänkin. helmikuuta 2020 Siilinpesään uusi yrittäjä ihan naapurista Loimaa/Virttaa Katriina Reijonen Johanna Maunulle ihmisten muonittaminen on kutsumusammatti. Remonttia jatketaan pikkuhiljaa, nurkka kerrallaan. ANU SALO. Tuttavia on kertynyt ajan saatossa iso joukko, sillä kaupan alan työ on huolehtinut näkyvyydestä. Vaikka ulkonäkö uusiutuu, liiketoiminta ei ole kokemassa suuria uudistuksia. Keittiön tuotteita menee lisäksi Prismaan ja Jaskan Puotiin. – Kai minun on vaan silti aika lopetella, kun 70 jo täytän. – Virttaalla ei ole hirveästi tehtaita, mutta niistäkin käydään täällä syömässä. Tarjoilija Marika Kurala on tuttu Siilinpesän tiskin takaa jo pidemmältä ajalta. Päätoimittaja Kari Vainio TS:ssa LAINA Onhan meille sanottu, ettekö voisi jo lopettaa hullusta miehestä puhumista, kun se on niin kulunut juttu. TALOUS LAINA Värähtelivätkö mannerlaatat. Päätepiste on aika laittaa 51 vuotta myöhemmin Ritvan ja Oilin Herkkukeittiössä, jossa Oili on vielä eläkkeelle jäätyään käynyt perjantaisin auttelemassa. Heti kohta kun olin rippikoulun käynyt, Oili Suonpää muistelee työuransa alkua vuonna 1969. Ja siinä pysytään, tutulla konseptilla ja toiminimellä, vaikka sukupolvi on vaihtunut. Hyvä kotiruoka on paras määritelmä sille, mistä on kyse. UUTTA KEHIIN Siilinpesän tuore yrittäjä Johanna Maunu (vas.) haaveilee pienistä uudistuksista. Nyt hän laittaa kauhan lopullisesti naulaan, sopivasti ystävänpäivänä. Onneksi olen saanut pysyä terveenä. LOUNASAJAN annoksia kootaan asiakkaan tekemistä valinnoista joko mukaan tai paikalla syötäväksi. Yrittäjän haaveissa on laajentaa palvelua kotiin kuljetettaviin lounaisiin, yksityistilaisuuksien järjestämiseen ja bändi-iltoihin, mutta suunnitelmissa on nyt edettävä askel kerrallaan. Millään rahalla emme pysty ostamaan sellaista brändiä. – Pihalle täytyisi myös saada vähän suurempi terassi, mutta siitä on vasta nähty unta. Hänen mukaansa kiireisiin perheisiinkin ostetaan aiempaa enemmän valmista ruokaa helpottamaan arjen aikatauluja. – Se nopeuttaa, jos yhtä aikaa tulee vaikka 30 ihmistä syömään. Aina maanantaina makaronilaatikkoa, keskiviikkona kaalilaatikkoa ja perjantaina pitsaa. Tultuaan Vilvaisista ’’kaupunkiin’’ hän oli ensin Turuntiellä Supermarketissa ja Loimarissa, sitten Hossinkadulla Super Sparissa ja Euromarketissa, jossa Herkkukeittiö aiemmin sijaitsi. Ainoa asiakkaille näkyvä muutos löytyy lounaspöydästä, joka toimii nykyisin noutopöytäperiaatteella. Oili Suonpää pistää kauhan naulaan Irja Vartia, Taina Suonpää, Oili Suonpää ja Ulla Seppä työn touhussa. Maunu aikoo näillä näkymin palata varikolle tulevana kesänä mutta panostaa nyt ensisijaisesti kivenheiton päässä sijaitsevaan Siilinpesään, jonka liiketoiminnasta ja kiinteistöstä Maunu hieroi kaupat joulukuussa. Vanhasuomalaisten vuonna 1881 perustama Aamulehti ja kahdeksan vuotta myöhemmin sen vastavoimaksi perustettu nuorsuomalainen Helsingin Sanomat päätyivät yhteen ja samaan omistukseen. Oili Suonpäällä on mitä muistella. Viimeiset Nitro Nationalsit ajettiin kesällä 2018, sen jälkeen ravintolassa hiljeni. TUORE YRITTÄJÄ päätti pistää pinnat uusiksi jouluviikolla ja ajanmukaistaa 31 vuotta sitten valmistuneen Siilinpesän sisätilat. – Aika paljon oli uteliaita silmäpareja ikkunoiden takana, kun remonttia tehtiin, Maunu naurahtaa. Päivi ja Lassi Siilin kanssa päästiin sopuun kauppahinnasta melko mutkattomasti. Eikä aika varmasti tule pitkäksi, kun jatkuvasti jonnekin pyydetään, Oili Suonpää hymyilee. Ja kyllä, saatavilla on edelleen myös legendaarista Sakun silliä. Nykyisiin tiloihinsa yritys muutti kahdeksan vuotta sitten. Markkinointija viestintäsuunnittelija Helena Kaitanen Lauttakylä-lehdessä 8 Torstaina 13. Työ on pitänyt vireessä. Ruokailijoita käy Oripäätä, Vampulaa ja Loimaata myöten. Valmista ruokaa myydään kilohinnalla myös mukaan. – Äidin tuntevat kaikki, Oilin tytär ja nykyinen yrittäjä Taina Suonpää tulee mukaan keskusteluun. Lisäksi palvellaan tilauspohjalta muun muassa urheiluseuroja, jotka tilaavat ruokaa tapahtumiinsa. Aiemmin pääruoka tarjoiltiin pöytiin. Oili Suonpään pitkän uran salaisuus on se, että hän on aina viihtynyt työssään. – Tämä on mukava ja kotoisa ravintola, jossa on ystävällinen palvelu, Maunu kuvailee. Aamut ovat aina kiireisiä, sillä kymmeneen mennessä on oltava valmista. Silloin Ritvan ja Oilin Herkkukeittiössä Hossinkadulla kahvitellaan Oilin läksiäisten kunniaksi. Pääoman sitominen omaan ravintolaan ei pelottanut Maunua sen jälkeen, kun hän ensin muutaman kuukauden ajan seurasi työharjoittelunomaisesti ravintolan toimintaa. KATRIINA REIJONEN Loimaa/Hossinkatu Anu Salo – Osuuskauppa Oripään Vilvaisten sivumyymälässä aikoinaan aloitin. Sisätilat ovat jo saaneet uudet tapetit, mutta rakennuksen ulkovuori olisi tarkoitus maalata ensi kesänä. Suosituin annos taitaa olla muusi ja lihapullat aina vain. – Aina kannattaa kysyä, oli tarve mikä hyvänsä, Taina Suonpää sanoo. Oilin mukaan juuri ihmisten kanssa oleminen – kohtaamiset – ovat olleet työn parasta antia. KANTATIE 41:N Maunu näkee varsinkin kesällä yhtenä vahvuutena, mutta maittava lounas ja lähiseudun vakioasiakkaat ovat ne, jotka pitävät toiminnan kannattavana. Hän on ruokkinut kiihdytyskisojen katsojia Alastaron moottoriradalla kymmenen vuoden ajan ja myynyt grilliruokaa viikonloppuöisin grillivaunusta Loimaan keskustassa. Mutta siitä meidät juuri tunnetaan. Maisemat eivät ole kauhean kaksiset mihinkään suuntaan, mutta asiakkaat ovat toivoneet terassia, joka ei olisi niin kapea, että sinne täytyy melkein jonossa mennä. Läpi on eletty vähän monet muutokset niistä ajoista, kun kaupassa vielä punnittiin asiakkaan haluamat jauhot säkkitavarasta ja summat laskettiin käsin paperille. Vaikka Alastaron moottoriradan käyttöaste on kova, kiihdytyskisat olivat cateringin kulmasta katsottuna merkittävin kassamagneetti. Kahvipannu on kuumana aamukymmenestä alkaen, ja silloin lukuisat tuttavat voivat poiketa tervehtimään. Tiskin takaa löytyy nykyään asiakaspalvelusta Ulla Seppä ja keittiön puolelta Tainan lisäksi Irja Vartia
Päivystävä palomestari Mika Helin Forssan Lehdessä 9 Torstaina 13. Sähköautojen ja hybridien myynti on jopa kolminkertaistunut viime aikoina, Loimaan Laatuauton yrittäjä Aapo Hakala kertoo. TEKNIIKKA LAINA Kunnan viranhaltijajohdon ja luottamushenkilöiden keskusteluissa on jo punnittu sähköautojen hankkimista. – Joillakin huoltoasemilla on sitten niin sanottuja pikalatauspisteitä, joissa akut latautuvat noin tunnissa, hän tiesi kertoa. Säkylän kunnanjohtaja Teijo Mäenpää Yle.fi:ssä LAINA Sähköjohtojen päälle kaatuneiden puiden raivaaminen on sähköyhtiön tehtävä. Ladattavia malleja meillä ei mene juuri lainkaan, koska hinta pomppaa heti muutaman tonnin korkeammaksi. helmikuuta 2020 Loimaa/Lamminkatu Sari Holappa Suomessa ollaan vielä lapsenkengissä sähköautojen suhteen. Muutamat edistykselliset luottamushenkilöt jo näyttävätkin asiassa esimerkkiä. Hakala tuo esiin myös sähköautojen ympäristöarvot, sillä niiden valmistaminen tuhlaa luonnonvaroja huomattavasti enemmän kuin perinteisen auton. Dieselauton omistaja Anne Tevasaari sanoi autonvaihdon olevan jossain vaiheessa edessä. SARI HOLAPPA Nissan Leafin sähköautoon on asennettu sekä pikalatauspistoke (vas.) että tavallinen, jota käytetään esimerkiksi kotikäytössä.. Pelastuslaitos käy paikalla vain silloin, jos kaatuneen puun epäillään aiheuttavan lisävaaran, kuten maastopalon. Pirjo Karvonen kertoi aiemmin matkoillaan ajaneensa hybridiä, joka oli hänen mielestään tuntunut hyvältä. Loimaan Toyota Auto-Centerin automyyjä Mika Matarmaa puolestaan sanoo, että viime vuonna heillä ei myyty enää yhtään dieseliä, koska niitä ei enää ole edes mallistossa. – Voisin joskus harkita sellaista, mutta nyt ajan niin paljon pitkää matkaa, ettei se kannata, hän mietti ja sanoi myös ekologisuuden painavan puntarissa eri mahdollisuuksia harkitessa. Norjassa jopa yli puolet myydyistä autoista on sähköautoja, kun taas täällä Autoalan tiedotuskeskuksen mukaan sähköautoja ja hybridejä oli viime vuoden lopussa yhteensä noin 30 000. – Kukaan ei ole vielä pystynyt kehittämään sitä kovin tehokkaaksi, hän sanoo ja mainitsee Toyotan kehittelevän parhaillaan vedyllä tankattavia polttokennoautoja, jotka pystyvät tekemään sähköä ajon aikana. – Vaikka määrät ovatkin vielä pieniä, kasvuprosentit ovat isoja. – Haluan sen, mikä on järkevin, hän totesi ihastellessaan Skodan uutta pistokehybridimallia. Aihe oli myös tarpeellinen, sillä Yrittäjänaisten puheenjohtajan Mirja Nevalan mukaan heidän jäsenistöstään ainoastaan yhdellä on hybridi, kun taas kiinnostusta on sitäkin enemmän. Esimerkiksi ladattavilla hybrideillä pääsee noin 50 kilometriä ennen kuin siirrytään käyttämään bensiiniä. Sähköä käytettäessä huomioitavaa on Hakalan mukaan myös se, että se on edullisimmillaan juuri lyhyillä kaupunkipätkillä. – Jos joskus tekisi mieli lähteä pidemmälle, niin se ei onnistuisikaan. – Ja jos puhutaan puhtaasti sähköautosta, hinta on kaksinkertainen, Aapo Hakala puolestaan sanoo. Loimaan Laatuauton yrittäjä Aapo Hakala esittelee Anne Tevasaarelle sähköauton latauspistokkeita. Matarmaa näkee, että suurin este kehitykselle on akkutekniikka. Selväksi tuli myös, ettei sähköautolla vielä huristella Oulun korkeudelle, vaan järkevintä on pysytellä lähietäisyydellä. SÄHKÖAUTOISSA on vielä omat ongelmansa, minkä vuoksi ne eivät ainakaan Suomessa ole niin suuresti lyöneet läpi. Lataamiseen on myös varattava oma aikansa, sillä Hakalan mukaan täysin tyhjän sähköauton akuissa menee pisimmillään jopa 20 tuntia. – Suosittuja ovat nimenomaan itselatautuvat hybridit, koska silloin hinta pysyy samana kuin bensaautoissa. VAIKKA KAUPPOJA ei tällä kertaa tosissaan hierottukaan, sähköautoilta herätti useat pohtimaan erilaisia vaihtoehtoja seuraavaa autoa hankittaessa. Sähköautoilla puolestaan matkaa pystyy taittamaan 200–300 kilometriä, hiukan mallista ja vuodenajasta riippuen. Tulevaisuudessa hän harkitsee jonkinlaisen sähköauton ostamista, mutta tällä kertaa hän tyytyi vain ihailemaan niitä. Täyssähköauton ratissa hän ei kuitenkaan itseään vielä lähitulevaisuudessa näkisi sen lyhyen ajosäteen vuoksi. Myös Annu Laaksonen näki sähköauton tulevaisuuden vaihtoehtona. Sen sijaan 90 prosenttia myydyistä autoista oli hybridejä. LOIMAAN LAATUAUTOSSA pidetty sähköautoilta Loimaan Seudun Yrittäjänaisille herätti paljon mielenkiintoa paikalle saapuneissa. Sähköautoja on vielä vähän, mutta määrä kasvaa nopeasti . . Naisia kiinnostivat erityisesti auton kustannukset ja ajosäde. Hyväksyvää hyminää herättikin Aapo Hakalan kertoma fakta, että sähköauto kuluttaa ainoastaan noin kaksi euroa sadalla kilometrillä, kun taas bensa-autossa summa on jopa viisinkertainen. Se on autokannastamme vain prosentin luokkaa. – Sähköauto alkaa olla ympäristöystävällinen vasta 150 000 kilometrin jälkeen. Sähköautoa tai hybridiä hän piti tulevaisuudessa hyvänä vaihtoehtona. Loimaan Seudun Yrittäjänaiset saivat tuhdin tietopaketin sähköja hybridiautoista Loimaan Laatuauton teemaillassa Pirjo Karvonen oli aiemmin matkallaan ajanut hybridiä, ja piti sitä erittäin mukavana kokemuksena
Sellaisesta huokuu aina erilainen rakkaus ja välittäminen, hän analysoi tulevaa esitystä. Repliikkejä näytelmässä on Nuutilan mukaan paljon, mutta niiden rinnalla kuullaan musiikkia ikään kuin välimausteena. – Käy ilmi, että hän on säveltänyt Ritalle laulun ja alkaa houkutella tätä studioon, Nuutila kertoo juonesta ja sanoo Ritan kuitenkin olevan ensin vähän haluton lähtemään. JA KUN JÄLKEENPÄIN oikein muisteltiin ja mietittiin, niin pidettiin ilmeisenä, että kun pirtissä oli muutama viikko aikaisemmin kengitetty hevosta, niin kuin ennen vanhaan asuinpirtinkin ovensuunurkassa tavattiin tehdä, niin tällöin kai oli jänis kenenkään huomaamatta päässyt livahtavamaan sisään, piiloutunut ehkä hevosen silpputiinun taakse ja jäänyt pirtin vangiksi ja yöeläin kun on, niin oli aina juuri iltaöisin intoutunut tanssejaan pitämään. – Sanoin silloin tädilleni Sirkku Mäkiselle, että tänne olisi kiva joskus tulla esiintymään. Uuden asurrivin (asuinrakennuksen) valmistumisen jälkeen entinen oli jäänyt lähinnä varastokäyttöön ja miesväen puhdetöiden suorituspaikaksi, kun se kuitenkin vielä oli suhteellisen hyväkuntoinen ja sijaitsi aivan pihapiirissä. . ”Kraappasiv valkeen (tulitikulla) ja rupesin oikeen katteleem, mutta jänes se oli, kom meni vallan tavattomastip pitkil laattiaa nurkasta nurkkaaj ja penkiltä pöyrälle – siittä ne jytinät tuli”. Yösijaa pyydettyään hänelle oli kerrottu, ettei oikein olisi muuta paikkaa kuin pihassa oleva erillinen ”tyäpirtti, muttei siälä kukkaav voi maata, kom pirut siälä kaiken yätä mellastaa”. KULTTUURI LAINA Nuoret on saatava mukaan. Sään ilmiöt, kuten sateet, poudat, hallat ja helteet, ovat puolestaan asettaneet sopivan ajankohdan monelle maataloustyölle. Se selviää kuitenkin paikan päällä, Nuutila sanoo arvoituksellisesti. ”Minä en heittiä pelkää, sano sälli siähen, otti reppunsam, meni tyäpirttiim, puhalsi piisin (liedestä tulen sammuksiin) ja heitti penkillep pitkäksensär reppu päänalusenansa”. ILMIÖTÄ PELÄTTIIN eikä kauan enää uskallettu pimeän aikana sinne sisällekään mennä. – Yleisön joukossa on sukulaisia ja tuttavia, mikä tuo aina ihanan fiiliksen. Voiko yhteinen sävel löytyä vielä vuosien jälkeen. – Näytelmä sai ensi-iltansa vuoden 2017 syksyllä Espoon teatteriravintola Albergassa. Jossain vaiheessa Rita paloi työssään loppuun ja päätyi töihin kaupan kassalle. Peli on osa Sarka-museon uutta Hyvän sään aikana – Maatalous, ilmasto ja sää -näyttelyä. Heikki Keskumäki Sieltä kuului kiihkeä tanssin jytke, ”pirut siälä mellasti, välillä ne vaan tassutteli hiljaksensam, mutta välillä taas otti pitkiä loikkia nurkasta nurkkaaj ja höyläpenkilläkin ne välillä kävi hyppäämäsä”.. Ikkunasta kurkisteltaessa ei nähty mitään, vaikka tanssimisen äänet kyllä kuuluivatkin, mutta joskus luultiin ”harmaav vilahruksen säntääväm muurin taka”. Koska näyttelijöitä on vain kaksi, se sopii Nuutilan mielestä hyvin juuri pienille lavoille. Nuutila kertoo olleensa aiemmin Toukolassa sukujuhlissa ja ihastuneensa paikkaan. Sen jälkeen olemme esittäneet sitä aina silloin tällöin eri paikoissa, hän kertoo. Studiossa heräävät vanhat muistot henkiin, ja Ritan menneisyydestä alkaa putkahdella tuttuja ihmisiä esiin. Haluaisin näyttää Ukrainaa ja Karjalaa. En tiedä yhteiskunnan kehityksen kannalta pahempaa kuin että uutisia ei seurata. – Sirkku asuu edelleen Loimaalla, joten hän on hoitanut pitkälti käytännön järjestelyt, Nuutila kiittelee ja sanoo odottavansa mahtavaa sunnuntaihetkeä. FORSSASTA kotoisin oleva, mutta äitinsä kautta loimaalainen Miia Nuutila uskoo ilmassa olevan jännää kihinää, kun he maaliskuussa kipuavat Toukolan lavalle. – Antilla on tässä aika vahva hahmogalleria, koska hän esittää näitä kaikkia Ritan entiseen elämään kuuluneita ihmisiä, lähinnä mieshahmoja, Nuutila naurahtaa. Ilta illan jälkeen sieltä kuului kiihkeä tanssin jytke, ”pirut siälä mellasti, välillä ne vaan tassutteli hiljaksensam, mutta välillä taas otti pitkiä loikkia nurkasta nurkkaaj ja höyläpenkilläkin ne välillä kävi hyppäämäsä”. NÄYTELMÄN on käsikirjoittanut ja ohjannut Terhi Perälä, ja se esitetään Toukolan seurantalossa sunnuntaina 29. Niillä on ollut myös keskeinen rooli satojen onnistumisessa. . maaliskuuta kello 15. Vuosien jälkeen Onni tulee kauppaan tapaamaan Ritaa. TERHI PERÄLÄ Sarka-museon uusi peli verkossa Kato miten käy -talonpojan selviytymispeli on Suomen maatalousmuseo Saran tuottama uusi peli, jonka tavoitteena on havainnollistaa, miten sääolosuhteet ja satomenestys ovat historiallisesti vaikuttaneet suomalaisten arkeen ja toimeentuloon maaseudulla, kun elanto on saatu perinteisestä, omavaraisuuteen ja viljan viljelyyn pohjaavasta maataloudesta. Näyttely tarkastelee sään ja ilmaston vaikutuksia suomalaiseen maatalouteen ennen, nyt ja tulevaisuudessa. Toukolan lavalla nähdään maaliskuussa Miia Nuutilan ja Antti Paavilaisen tähdittämä romanttinen komedia Yhteinen sävel -näytelmässä Antti Paavilainen nähdään useassa roolissa, joissa hän näyttelee miehiä Ritan (Miia Nuutila) menneisyydestä. NÄYTELMÄ on Nuutilan mukaan fiktiivinen, romanttinen tarina, jossa päähenkilöinä ovat Rita ja Onni. Peli on siirtynyt nyt pelattavaksi myös verkkoon. Sanoman toimitusjohtaja Susan Duinhoven Aamulehdessä LAINA Teen varmasti vielä lisää tv-ohjelmia Venäjältä. Sanoo siitä mitä vaan, niin aina on väärässä ja joku pahoittaa mielensä. – Siinä käydään läpi elämän kipupisteitä, ja saattaapa mukana olla myös hiukan romantiikkaa. Karjala on hankala teema. Kaikki kuultavat kappaleet ovat Antti Paavilaisen säveltämiä. Rita on entinen tähtilaulaja, jonka bändissä Onni soitti. Mutta tuskin oli mies vielä ehtinyt edes nukahtaa, kun pirujen tanssi jo alkoi. Näyttelijä, tv-persoona Ville Haapasalo Yle.fi:ssä 10 Torstaina 13. Mutta kaikkien hämmästykseksi vanhassa pirtissä kohtapian sen käyttötavan muuttumisen jälkeen oli alkanut kummitella. Lippuja voi tiedustella Sirkku Mäkiseltä. Ilmastolliset olosuhteet ja pohjoinen sijainti ovat määritelleet mitä Suomessa on ollut mahdollista viljellä. Nuutilasta on myös ollut mukava suunnitella tapahtumaa yhdessä tätinsä Sirkku Mäkisen kanssa. helmikuuta 2020 Loimaa/Toukola Sari Holappa Maaliskuun lopussa saadaan Toukolaan harvinaisempia vieraita, kun näyttelijä Miia Nuutila ja hänen puolisonsa, muusikkonäyttelijä Antti Paavilainen valloittavat seurantalon lavan. Lopulta kuitenkin muuan sattumoisin taloon poikennut kulkumies selvitti asian. Menneinä aikoina sadot olivat herkempiä säätilojen muutoksille ja katojen tuoma nälkä oli tuttu vieras ruokapöydissä. KERUUARKISTOJEN LEHDILTÄ Kummitusten tansseille löytyi järjellinen syy Kerrotaan, että Punkalaitumen Vihalaidan kulmilla erään pikkutilan vanhassa pirtissä oli vielä suhteellisen myöhään, 1920-luvun alkuvuosina, alkanut kummitella. Haaveet käyvät usein toteen, ja nyt pariskunta saapuukin esittämään heille varta vasten kirjoitettua romanttista komediaa Yhteinen sävel, jossa on myös ajatuksia herättäviä ja koskettavia piirteitä
Kaksikko nimittäin paljastaa osallistuneensa makrameekurssille Orisuolla joskus 1960-luvulla. – Ei nyt, kun juuri päästiin vauhtiin! Leena Suomalaiselle ja Maritta Savolaiselle makramee taas oli tutumpi juttu. Kerhotuvalle on yhteistyönä koottu jo pieni kirjastonurkkaus, ja samoissa tiloissa toimii omatoimikuntosali. Helmiä voisi vielä lisätä ja hapsuja ehkä lyhentää, Kauppila naurahti sovittaessaan korvakoruja. Ensikertalaisen käsissä syntyi näppärästi avaimenperiä, kun vain ensin pääsi vauhtiin ja solmut tulivat tutuiksi. Olemme yrittäneet etsiä mukaan samoja henkilöitä, jotka ovat silloin olleet paikalla, Mäkelä paljasti. – Olen kyllä ihan kokonaan unohtanut, miten nämä solmut menee mutta taas oppii uutta. – VÄLILLÄ HELPPOA ja välillä hankalaa, ihan mukavaa, totesi Aada Mustonen, 10, makrameen tekemisestä. helmikuuta 2020 Solmeilu eli makramee taipuu moneen käyttöön Loimaa/Orisuo Oona Tepponen Orisuon kylän naiset ovat ottaneet tavakseen kokoontua kerhoiltaan joka toinen torstai. Anette Pakarinen kertoi tehneensä joskus kokonaisen seinävaatteen. Luvassa on muun muassa levyraati, joka toteutetaan täysin samalla kaavalla – ja samoilla kappaleilla – kuin tasan 50 vuotta sitten. Anette Pakarinen ja Marianne Saikku pohtivat yhdessä, mikä solmu tulee seuraavaksi ja mihin lankaan. Homma vaati alkuun ankaraa keskittymistä. – Löysimme Loimaan Lehden tekemän jutun levyraadista. – Nostetaan taas Orisuota kartalle, Liisa Mäkelä kuvaili. Orisuolaisnaiset tutustuivat kerhoillassa uusvanhaan käsityötekniikkaan Päivi Kauppila keksi tuunata makrameen avulla vanhat korvakorut uuteen uskoon. Toistamalla kaksoissolmua Aada Mustonen, 10, sai aikaan avaimenperiksi muodostuneita ketjuja. Lisäksi makramee-tekniikalla voi valmistaa esimerkiksi laukkuja tai kasseja, jos aikaa ja sorminäppäryyttä riittää. – Teemme tätä paljon myös kehitysvammaisten kanssa leireillä, hoitoalalla työskentelevä Suomalainen kertoi. Viime vuosina toiminta on päässyt hiipumaan, kunnes joulun alla kylän naiset päättivät aktivoitua jälleen. Kivaahan tämä olisi, kun pääsisi nyt vain ensin alkuun, Pakarinen tuskaili purkaessaan kertaalleen jo tehtyä solmua. Kerhotuvalla illat ovat vierähtäneet esimerkiksi runolausunnan ja käsitöiden parissa. Pieleen menneen solmun sai onneksi aina purettua ja tehtyä uudestaan vaikka kaverin avustuksella. – Taisi olla ensimmäisiä käsityökokemuksia, Suomalainen muisteli. . Solmeilun lomassa onnistui myös vaihtamaan kuulumisia ja juttelemaan. Naruihin tehtävien solmujen avulla luotiin nyörejä ja pintoja, joita yhdistelemällä kylän naiset saivat aikaan käyttöesineitä, kuten amppeleita, avaimenperiä ja seinävaatteita. Erityisen mukavaa makrameessa oli Suomalaisen ja Savolaisen mukaan sen rentous: pieleen menneen solmun sai aina purettua ja tehtyä uudestaan. Viime lauantaina oli vuorossa osalle kokonaan uusi tuttavuus ja osalle hieman tutumpi makramee eli suomalaisittain solmeilu, johon tutustuttiin Maritta Paukun johdolla. ORISUO on aiemmin ollut aktiivinen kylä, ja kerhotuvalla on järjestetty takavuosina muun muassa silkinmaalausta sekä himmelija pajukursseja. . 11 Torstaina 13. OONA TEPPONEN. Tulevalle vuodelle onkin ehditty suunnitella jo vaikka ja mitä. ALKUKANKEUDESTA huolimatta homma alkoi nopeasti luistaa koko porukalta niin sujuvasti, ettei kahvitaukoakaan maltettu pitää. Porukasta moni muisteli tehneensä aikaisemmin esimerkiksi amppeleita tai avaimenperiä makramee-tekniikalla. Se oli päivätty 3.3.1970. – Sillä tavalla kaikki tulee muotiin uudestaan aina vuosikymmenten jälkeen, Savolainen pohti
. Tällä kertaa arvostetun, viihdyttävän ja paikallisen musiikkiosaamisen lisäksi yleisön uteliaisuutta kutkutellaan tarinoilla tosielämästä. Loimaan Lehti ja Loivari ry pidättävät oikeuden hyödyntää tai olla hyödyntämättä tarinaa Loimaa Love -konsertissa. helmikuuta 2020 Musiikkia suoraan sydämestä Loimaa Katriina Reijonen Musiikki on universaali asia, joka puhuttelee meitä yksilöinä ja yhteisöinä, vaikka emme muutoin puhuisi samaa kieltä. – Yllättäkää meidät, Uusitalo lähettää terveisiä. . SHOW jätti osallistujiin pyyhkimättömän muistijäljen mutta synnytti myös uutta. VIELÄ PIENI VAROITUS: Loimaa Love voi aiheuttaa yllättäviä rakkaudentunteita. Seudun asukkaiden osallistumisinto on yllättänyt päätoimittaja Uusitalon aiemmin niin usein, että hän uskaltaa povata Loimaa Lovellekin suurta yllätyskerrointa. Vain mielikuvitus on rajana sille, millaiseksi konsertti-ilta muodostuu. Kirjoita vapaamuotoinen teksti Loimaa Love -teemalla 13. Pilkut ja pisteet eivät ole niin justiinsa, kunhan tarinan sisältö on ymmärrettävissä. Yllätys oli onnistunut. Yksi rakastumisen kohde, eikä mikään huono sellainen, olisi kaupunki itsessään. – En kuunnellut edes loppuun, sanoin vain heti joo, Loimaan Lehden päätoimittaja Kati Uusitalo naurahtaa. Loivarista ja Loimaan Lehdestä muodostuva tiimi toivoo saavansa seuraavan kuukauden aikana roppakaupalla tositarinoita, jotka ponnistavat Loimaan seudulta ja joihin musiikki liittyy tavalla tai toisella. . Joskus vitsillä heitämmekin, että ”näitkö, kuinka moni itki”, ”mä näin ainakin viisi”, Teemu Järvinen kertoo. NÄIN OSALLISTUT Tarinat soimaan . Yllätä läheisesi vain, jos olet aivan varma, että yllätys ei aiheuta harmia yllätyksen kohteelle tai hänen lähipiirilleen. Tositarina koskettaa. Toimita tarinasi yhteystietojen (nimi, osoite, puhelinnumero, sähköposti) kera Loimaan Lehden toimitukseen (Käsityöläiskatu 10, 32200 Loimaa) tai sähköpostitse info.loimaanlehti@gmail.com. Vaikka työryhmällä olisi tässä kohdassa projektia jokin ennakkoajatus tarinoiden sisällöstä, kappaleista tai materiaalin määrästä, lopputulos voi olla monin verroin huikeampi. Loimaa Love -työryhmä julistaakin nyt, ystävänpäivän alla, tarinankeruuprojektin alkaneeksi. . Paikalliset muusikot kokevat yksityiskeikoille suunnatessaan tärkeäksi sen, että tietävät, mitä keikalla toivotaan kuultavan. . Kun yläkoululaiset tuskailivat aineen kirjoittamisen vaikeuden kanssa, äidinkielen opettaja Wilénin ohje kuului: kirjoita jotakin, mikä on totta. LOIMAALAISET rakkaustarinat luovat pohjan konsertille, johon kannattaa varautua nenäliinoin. . Illan orkesteri ja solistit määräytyvät tarpeen perusteella. Loimaa Loven puuhamiehet ja -naiset kehottavat lähtemään konserttiviikonloppuna runsain joukoin liikkeelle ja kutsumaan mukaan nekin, jotka ovat täältä jo pois muuttaneet. Osa tarinoista saatetaan kuulla kirjoittajien itse kertomana, osa juontajien suusta. maaliskuuta mennessä. Mikä kappale on tehnyt sinuun lähtemättömän vaikutuksen. Sydämeen käyvä muisto voi olla iloinen tai surullinen, tai kumpaakin. Millaisen tarinan haluaisit jakaa omasta elämästäsi, ja mikä kappale tarinaan sopisi. 12 Torstaina 13. – Minulle tuli sellainen olo, että voi vitsi, olisi niin hienoa järjestää tällainen Loimaa Love -tyylinen tapahtuma, Juhon puoliso Heidi Ojala kertoo. Ja kuten usein käy, ajatus lähti pyörimään lumipallon lailla keräten mukaan koko joukon aiheesta kiinnostuneita ihmisiä jo suunnitteluvaiheessa. . Elävän musiikin yhdistys Loivari otti kopin ideasta. Muista muiden tunteet! Jos tarinasi koskettaa myös muita ihmisiä, varmistathan, että heille sopii tarinan jakaminen julkisesti. Teemu Järvinen, Juho Rantanen, Marko Silvennoinen, Juho Ojala sekä eturivin naiset Kati Uusitalo, Hannele Wilén, Heidi Ojala ja Merikerttu Mutala toivovat Loimaa Loven sykähdyttävän monin tavoin. Tai -illat. Jos konsertteja on kaksi, niiden aikana tullaan kuulemaan ehkä samoja, ehkä eri kappaleita. Musiikki liikuttaa, laittaa tanssimaan, palauttaa muistoja mieleen ja yhdistää ihmisiä. . Musiikin voimasta on monia esimerkkejä. Jotkin tarinat voidaan vaikka äänittää tai videoida etukäteen ja esittää illan aikana tallenteina. Soitto päätoimittajalle ei ollut turha. Työryhmä nimittäin pitää todennäköisenä tarinatulvaa, joka houkuttaa tuplaamaan määrän. Muista kuitenkin liittää omat yhteystietosi tekstin mukaan, nimettömiä tarinoita ei huomioida. Yhdistyksen sihteeri Hannele Wilén arveli, että Loimaan Lehti voisi lähteä mukaan tempaukseen. Ketä haluaisit kiittää, kenelle lähettää terveisiä musiikin muodossa. Työryhmä arvelee silmäkulmien kostuvan jo tarinoita läpi käydessä. – Tositarinat ovat parhaita, Hannele Wilén toteaa. Konserttipaikkaa ei ole vielä päätetty, mutta ajankohdaksi on päätetty lokakuu, sillä syksyn pimeys sopinee parhaiten tunnelmointiin. Jollet halua, että nimesi tuodaan julki tarinan yhteydessä, tuo asia ilmi tekstissäsi. . . Keikkapaikka täyttyi musiikin myötä tunteista, joista onni oli päällimmäinen, mutta liikutukseltakaan ei vältytty. Jos tarinasi otetaan konserttiohjelmistoon, sinuun ollaan etukäteen yhteydessä. LOIVARI on tuottanut aiemmin muun muassa Johnny Cash – miehet mustissa ja Hittikavalkadi -konsertit. . Konsertissa voi olla jaossa näkymättömiä vaaleanpunaisia silmälaseja, joiden läpi entinen kotiseutu kuvastuu lemmenkaupunkina. Paikalliset tuotannot ovat iskeneet yleisöön, ja yhdistys tuntuukin löytäneen niiden myötä uuden, sekä tekijöitä että yleisöä kiinnostavan toimintamallin. – Kun soittaa tilaajalle tärkeän biisin, huomaa, että nyt loksahti. YLE on esittänyt Venla-palkittua, suomalaisen Eyeworks Finlandin formaattiin perustuvaa Suomi Love -ohjelmaa kuuden tuotantokauden verran. – Sinfoniaorkesteria ei luvata, mutta voidaan yrittää, Merikerttu Mutala ja Juho Rantanen virnistävät. Jaylon Temes -duon Juho Ojala ja Teemu Tuominen pyydettiin erään kerran yksityiskeikalle, jonka tarkoituksena oli yllättää vaikeassa elämäntilanteessa ollut ystävä. Ei siis pelkästään biisitoiveita, vaan kokonaisia tarinoita. KATRIINA REIJONEN
Laitilan Kanatarha Vapaan kanan munia 24 kpl 1,392 kg (2,15/kg) kenno 15-pack 1 98 Peru Mango kg 4 95 Voim. Niin kuin Jaakko. Jo sujuu, totta kai, vaikka uuden opettelua on joka vuosi. Punkalaitumella yleisömäärä noussee noin kahteen ja puoleen sataan. Viiteen kertaan pääsee, kun aloittaa seiskalla. – Niin minunkin on kyllä tänä vuonna pitänyt aiempaa enemmän, kun olen osallistunut myös salin koristelun suunnitteluun ja toteutukseen. Tyttövaltaisiksi käyneissä lukioissa kavaljeerien varaaminen alkaa siksi varhain. Niihin pitää osallistua, kun tanssia hiotaan yhdessä daamin kanssa. – Wanhojen tanssit on tosi hyvä tapa päästä esiintymisjännityksestä. Toisaalta on niinkin, että jotain mokia sattuu aina jollekin. Pojat pääsevät helpommalla, kun ei tarvitse heräillä ani varhain meikkiin ja kampaukseen. Totta kai. 2 99 Voim. Vuokrasin sitä varten smokin. NUORILLE ihmisille Wanhojen tanssit on unohtumaton kokemus. Coca-Cola, myös Zero 15 x 0,33 l, 4,95 l (0,95/l) (sis. – Ja jälkeen päin voi mokillekin jo naureskella, Jaakko kuittaa. HYVÄÄ YSTÄVÄNPÄIVÄÄ! 3 50 Voim. Seiskalla tanssiessaan Jaakko muistaa jännittäneensä. Hupparit ja farkut päällä kulkevat opiskelijat ovat viehättäviä leidejä ja tyylikkäitä herrasmiehiä harkittuine eleineen. KLO 17–19. 14.2. to–su 13.–16.2. NUORIMIES on jäänyt ’’koettelemuksistaan’’ sujuvasti henkiin vuosi toisensa jälkeen ja löytänyt itsensä taas seuraavana vuonna harjoituksista. Punkalaitumelaisnuoria on harjoittanut liikunnanopettaja Katri Hovila, jonka Jaakko kehuu paneutuneen hyvin tehtäväänsä. to–su 13.–16.2. Joka tapauksessa tanssiaispäivä tuo silmien eteen nuoria, joista sukeutuu vaikuttava joukko. Yleisö katsoo kokonaisuutta eikä seuraa joka tanssijan joka siirtoa. Huiskula Tulppaanit 10 kpl/nippu nippu 5 85 Brunberg Suukkoja Vanilja, mokka tai mansikka 625 g (9,36/kg) rs SATOKAUSITUOTE MLL MARTTILAN YHDISTYS ILAHDUTTAA PAKKAAMALLA OSTOKSESI KESTOKASSEIHIN LOIMAAN PRISMASSA 14.2. Miten tässä näin on päässyt käymään. Se on myös tanssitoveria kunnioittavaa. – En usko. Vähintään Wanhojen niin sanottu oma tanssi, johon on oma koreografia. – En yhtään tiedä, punkalaitumelainen Jaakko Peräniitty vastaa mutta kertoo kyllä miettineensä asiaa itsekin. Irtonamut kg LOIMAAN PRISMAN YHTEYDESSÄ RICO DELIN À LA CARTE -LISTALTA YSTÄVÄNPÄIVÄNÄ 14.2. Jaakko Peräniitty tanssii daaminsa kanssa vihdoin ne omat Wanhojen tanssit Punkalaidun Anu Salo Onkohan Suomen ennätys lajissaan tanssia Wanhojen tanssit viisi kertaa peräkkäin. Kyllä tämä yhdelle miehelle riittää, niin että tuskin mitään haikeutta tulee. Jaakko Peräniitty ei ole kyllästynyt Wanhojen päivään, mutta ei hän sitä enää kaipaamaankaan jää. Esillä olo on minulle nykyään tosi paljon helpompaa kuin ennen. KLO 12–16. Pääsylippumaksuilla kerätään varoja abivuoteen, risteilyyn ja muuhun. to–su 13.–16.2. Niihin kannattaa siis ilman muuta osallistua, konkari kannustaa. . 4,70 + pantit 2,25) EI JÄLLEENMYYJILLE. – Kun nyt on ne varsinaiset omat Wanhojen tanssit, niin halusin vähän juhlavampaa. Ketä tahansa jännittää uuden edessä. to–su 13.–16.2. Jaakko tanssii Vilma Nurmilaakson kanssa, joka ei ole lukiotoveri, mutta kouluajoista muuten tuttu. ANU SALO tok.fi PRISMA LOIMAA Avoinna: ma–la 7–21, su 9–21 6 95 Voim. KLO 10–17 PAIKALLA KONSULENTIT: ARCTIC MILK ATRIA JOKIOISTEN LEIPÄ OKSASEN PUUTARHA. Jaakko on nytkin käynyt harjoituksissa koko ajan. Noh. Päivän ja illan tanssinumeroiden jälkeen lähdetään jatkoille. Jos ei ennätysmies, niin ei viidellä tanssikerralla kauas kärjestäkään jää. Hauskaa olla pitää, unohtumattomana päivänä! Jaakko Peräniitty, 17, tanssii lukion toisluokkalaisena tänä vuonna vihdoin omat Wanhojen tanssit. Sitä varten on jo vuokrattuna metsästysmaja. helmikuuta 2020 Viidettä kertaa Wanha . 13 Torstaina 13. Sinne ne, tanssissa tapahtuvat liikevirheet, kompastelut, smokkivyön irtoamiset kesken kaiken tai mitä nyt eteen tuleekin, häviävät joukkoon. Niistä suuri osa on kuitenkin sellaisia, että kukaan ei huomaa mitään. Tytöt saavat laittautua, pojat pukeutua juhlavasti tummaan pukuun, frakkiin tai smokkiin. Minulla ei ollut mitään tanssitaustaa entuudestaan, joten alkeista lähdettiin. Wanhojen tansseissa on yleensä huutava pula pojista. Ei mokiin kuole. Moni poika tanssii ainakin kahdesti. Yleisönkin ryhti suoristuu näyn edessä. Aina välillä pintaan pulpahtaa kritiikkiä, että tanssit ovat menneet överiksi varustautumisen suhteen. Jaakon mielestä Wanhat on samalla hyvä paikka harjoitella epäonnistumisen sietämistä. Mutta juhlavuuteen pitää heidänkin satsata. Vastauksen voi helposti arvata. Jossain mielessä ehkä, Jaakko myöntää, mutta itse voi silti rajata, kuinka paljon haluaa satsata ja mihin tyyliin. Vuosien kokemus on tuonut paljon lisää esiintymisvarmuutta ja opettanut sietämään epäonnistumisen pelkoa. Porsaan lehtipihvi Kaksi sydänmunkkia yhden hinnalla! 9,90 JAAMME KASSOILTA KARKKIA 14.2. Jaakko on yleensä pukeutunut tummaan pukuun, mutta tänä vuonna on toisin. – Punkalaitumella on yläkoulu ja lukio samassa, ja on vain yleistynyt, että kysytään
– Työskentelin aikoinaan Loimaan Oluttehtaalla keittäjänä, meitä oli neljä ja minä olin nuorin. Mummo ei pidä sitä kovin suurena rikkautena, mutta mummothan ovat kehityksen kelkasta tipahtaneita. Pulloja kertyi Virtasen kokoelmiin tämän työskennellessä Loimaan Oluttehtaalla, sillä niitä lahjoitettiin aikoinaan työntekijöille. ark 7–23, la 7–23, su 8–23 KORINTTI Turuntie 19–21 32200 Loimaa Av. Mummo Mutikainen PAKINA Täsä, tosa ja misä riittivät naurun aiheeksi keskisuomalaisille. Tähän mennessä valmiita tuotoksia on valmistunut jo neljä, joiden aiheina ovat Suomi 100, Loimaan Panimo, Loimijoen kalakuolemat sekä Hurrikaani. Sekin onnistui. Virkaa varten oli suoritettava ruotsin tutkinto, johon Mors lilla Olle ei riittänyt. koko runon verran. näin: ”Oltiin saresel sääI Iräsel karul kastemaroi kronkkimas.” LOIMAALAISPOJAT yrittivät näyttää fiiniltä ja heittivät katua lampsiessaan ruotsia. Hurrikaanin peleissä taas joskus laskin istuneeni yhteensä yli vuoden ajan ja minulla on 50 vuoden ajalta pelit mapissa tallessa. – Mitä voi saada työllä aikaan ja on hyväksi omalle paikkakunnalle ja Loimaan yrittäjille, se tehdään, Virtanen taustoittaa. Hyvin pärjäsivät, myöhemmin molemmista tuli professoreita. Teksti oli vuodesta toiseen sama, ja sen sekä käännöksen sai ostaa halvalla tutkinnon suorittaneilta. – Kesällä saattavat olla näytillä Loimaan Kotiseutumuseossa, Virtanen raottaa tulevaisuudensuunnitelmia. Lisäksi hänellä on laajasti omakohtaista tietoa eri aiheista, ja juuri näitä tietoja ja materiaaleja hän on käyttänyt hyödyksi myös leikekirjoja askarrellessaan. Kauhistuivat. Koulussa oli opeteltu ulkoa runo Mors lilla Olle. – Omaksi ajankuluksi näitä teen, Virtanen toteaa. Kaikki leikekirjat ovat syntyneet käsin askartelemalla, leikkaamalla ja liimaamalla. Myös suomeksi. Leikekirjoja hän on tehnyt jo neljä, yhdistellen vanhoja lehtileikkeitä ja kuvia. Pääkirjastossa leikekirjan lisäksi oli nähtävissä autenttista rekvisiittaa Risto Virtasen kokoelmista. ark 7–22, la 7–22, su 9–22 HIRVIKOSKI Kaikki hyvä on lähellä. OONA TEPPONEN Ote Loimaan Panimon historiaa ja nykypäivää käsittelevästä leikekirjasta. Talsivat tahdissa Yliopistokatua, ja toinen sanoi: ”Mors lilla Olle i skogen gick.” Toinen vastasi: ”Rosor på kind och solsken i blick” jne. Jotakin paikallista se kuitenkin todennäköisesti käsittelee. LEIKEKIRJAHARRASTUKSEN taustalta löytyy hieman kotiseuturakkautta. Materiaalia riittää: Virtanen on säilönyt vanhoja Loimaan Lehtiä ja muita julkaisuja pitkältä ajalta. Loimaan Panimon historiaa ja nykyhetkeä käsittelevä leikekirja on ollut rekvisiittoineen esillä Loimaan pääkirjastossa ja Hurrikaanin historiaa käsittelevä leikekirja taas Hurrikaanin toimistossa. Erityisen kiinnostavista, paikallisista aiheista on valmistunut Virtasen käsissään leikekirjoja, joihin hän on koonnut vanhoja valokuvia sekä lehtileikkeitä vanhoista Loimaan Lehdistä. Siellä ei räntännyt puhua loimaalaista. MUMMO MENI ensimmäisenä ylioppilaskesänään Jyväskylän kesäyliopistoon. K-palvelee_ostajanosta_juliste_A2_2018-02-09.indd 1 11.4.2018 10.49 Muista ystävää 14.2.!! Ystävänpäiväkahvit klo 11–18 Yllätys asiakkaille ostosten yhteydessä Osallistu herkkukoriarvontaan myymälässä!. Kokivat olevansa aitoja turkulaisia. ”Ethän sinä siellä pärjää, kun siellä puhutaan ruotsia!” Ruotsin puhuminen oli kotimaisemissa osaamisen huippu. Seuraavan leikekirjansa aihetta Virtanen ei vielä osaa sanoa. Käteisnostosta ei kerry Plussa-pisteitä. Risto Virtanen on pyrkinyt tekemään kirjoista sellaisia, että niitä voivat lukea kaikki. – Tässäkin on vähän tällaista mainoksen tapaista, hän kuvaili esitellessään Loimaan Panimoa käsittelevää leikekirjaa. Kaksi loimaalaisen oppikoulun poikaa matkusti Turkuun, jossa hienompi väki puhui ruotsia. Mutta maailmalla oppii, jos ei muuta niin korjaamaan murrettaan. Risto Virtanen kokoaa tietoa siitä, mikä kiinnostaa. Rahvas mongersi suomea Turun murteella esim. Mummon lapsillekin tuli traktorista daktodi. ark. helmikuuta 2020 Leikekirjoja vanhoista ja paikallisista asioista Loimaa/Pääkirjasto Oona Tepponen Historia ja etenkin kotiseudun historia on aina kiinnostanut loimaalaista Risto Virtasta. 14 Torstaina 13. Kirjat syntyvät siis osittain kierrätysmateriaaleista. Kielipolitiikkaa Lähes puoli vuosisataa sitten mummo sanoi läntisessä Suomessa ystävilleen, että muuttaa Porvooseen. Puistokatu 4, 32200 Loimaa Av. OSTA NOSTA max. 6–23, la 8–23, su 9–23 TURUNTIE Hirvikoskentie 213, 32200 Loimaa Av. Leikekirjojen tekemisessä Virtasella vierähtää aina tovi, sillä hän kokoaa ne kokonaan käsin. Noston enimmäismäärä on 200 euroa. 200€ & Saat oston yhteydessä nostaa käteistä kassalta Osuuspankin, Nordean, Danske Bankin, Aktian, Oma Säästöpankin ja Säästöpankin debit-korteilla veloituksetta. Osaa kumminkin sanoa Thank you, Please ja tacksomyky. Nykyään solkotetaan joka paikassa englantia ja ollaan niin kielitaitoisia että. Täsä, tosa ja misä riittivät naurun aiheeksi keskisuomalaisille
Tarjoukset voimassa 31.1.2020 asti ja koskevat uusia asiakastilauksia. Korko 1 %, käsiraha €, sopimusaika 60 kk. All-inclusive-paketin: Huolenpitosopimus 2 v. Rahoitus edellyttää myönteisen luottopäätöksen ja rahoitusja kaskovakuutuksen. Lisäksi voit ajaa polttomoottorin avulla lähes keskeytyksettä niin pitkälle kuin ikinä haluat. (Citroën C3 Aircross 10 tkm/v., C5 Aircross 15 tkm/v.) sekä talvirenkaat. Uusi IONIQ Plug-in Hybrid. Voit ajaa täysin sähköisesti 52 kilo metriä, mikä kattaa monen työmatkat ja arkiajot. Palvelut tuottaa DNB Auto Finance Oy, Urho Kekkosen katu 7B, 00100 Helsinki. Hyundai tarjoaa 1.2.–31.3.2020 ostettuihin uusiin IONIQ-malleihin kolmeksi vuodeksi (36 kk / 45 000 km) huolenpitosopimuksen veloituksetta. 3 vuotta / 45 000 km Huolenpitosopimus € /kk Rahoituksella 255 € / kk CITROËN SUV -MALLISTOON ALL-INCLUSIVE 2 VUODEN HUOLLOT & TALVIRENKAAT & EDULLINEN RAHOITUS Hinnat sis. 24 %. väri, CD, Hillhold, Nahkaverh., P-tutka Volvo V70 D3 Summum A (MY14.2); -14; 356 tkm; Autom. Ford MONDEO 2,0 TDCi 140 Titanium Design 5ov; -12; 188 tkm; H-kirja, Ilmast., Cruise, CD BMW 320 D A TwinPower Turbo F31 Touring xDRIVE; -12; 142 tkm; 4x4, H-kirja, Navi, Lasikatto, Ilmast., Hiukkassuod., Aluv., Cruise Mercedes-Benz C 200 d T A Premium Business (MY16); -16; 163 tkm; Autom. vaiht., H-kirja, Ilmast., ESP, Hillhold, Hiukkassuod., Aluv., 2xrenk, Cruise, CD TYYTYVÄISTEN ASIAKKAIDEN AUTOKAUPPA 6.400 12.800 27.800 21.800 15.800 23.800 12.900 12.600 15.900 10.900 23.900 11.400 26.900 7.800 17.400 5.900 13.900 Opel MOKKA 5-ov Cosmo 1,6 CDTI ecoFLEX S/S 100 (16; -15; 103 tkm; H-kirja, Nahkaverh., P-tutka, Ilmast., TC, Aluv., 2xrenk, Cruise, Met.väri, MMI Volkswagen TOURAN Comfortline 1,6 TDI SCR 85 DSG; -19; 48 tkm; Alv-väh.kelp, P-tutka, Ilmast., Cruise, MMI, Liukuovi oik. Ei voi yhdistää muihin tarjouksiin. Auton hinta 35.590€, käsiraha (vaihtoauto) 7.000€, rahoitusaika 72kk, perustamismaksu 250€, laskutusmaksu 12€/lasku, viimeinen erä 14.247,85€, korko 1,9%, kk-erä 254,13€, luottokustannukset yhteensä 3701,08€, todellinen vuosikorko 2,89%, KSL:n mukainen todellinen luottohinta 39.291,08€. vaiht., 1-om., H-kirja, Ilmast., ESP, Hillhold, Aluv., 2xrenk, Sadetunn., Cruise, CD, MMI, AMG, Volkswagen PASSAT Variant Comfortline 2,0 TDI 103 kW (140; -12; 156 tkm; Ilmast., ESP, Vetok., Aluv., Cruise, CD, MMI, Nahkaverh. Volvo XC70 D5 AWD Summum Business A; -07; 255 tkm; 4x4, Autom. Lexus CT 200h Hybrid A Comfort; -16; 49 tkm; Nahkaverh., Ilmast., Aluv., Cruise, Met.väri 10.800 Lisää huippuvaihdokkeja Akr.fi Volkswagen JETTA Comfort 1,2 TSI 77; -16; 53 tkm; Vähän ajettu, H-kirja, Webasto, Ilmast., ESP, Aluv., 2xrenk, Cruise, Met. 15 Torstaina 13. kulutus 1,1 l/100 km, CO 2 26 g/km (WLTP). Citroën-malli Kokonaishinta Rahoitettava osuus yht. vaiht., Hkirja, Xenon, Ilmast., ESP, Vetok., Aluv., 2xrenk, Cruise, Met.väri, MMI Volkswagen GOLF Variant Comfortline 1,5 TSI EVO 96 BM; -18; 39 tkm; Alv-väh. kelp, P-tutka, Webasto, Ilmast., Aluv., Cruise, MMI Volkswagen TRANSPORTER umpipa 2,0 TDI 75; -13; 173 tkm; Alv-väh.kelp, Webasto, Ilmast., ESP, Vetok., 2xrenk, Cruise, CD, Liukuovi oik. 044 560 1270 Arkiajot sähköllä. 044 560 1280 Huolto, varaosat ja korikorjaamo ma–pe 8–16.30 puh. luottohinta CO 2 -päästöt Kulutus C3 Aircross PureTech 110 Live 21 269 € 21 269 € 260 € 6 623,50 € 700,26 € 21 969,26 € 139 g/km 6,2 l/100 km C5 Aircross PureTech 130 Live 27 426 € 27 426 € 320 € 9 464 € 925,87 € 28 351,87 € 152 g/km 6,7 l/100 km C3 AIRCROSS SUV 21.269 € TAI 260 €/kk ALL-INCLUSIVE-PAKETTI 399 € ETUSI JOPA YLI 3 100 € Etu rahoitusta käytettäessä 3 133,70 €, etu käteiskaupassa 1 754 € C5 AIRCROSS SUV 27.426 € TAI 3 20 €/kk ALL-INCLUSIVE-PAKETTI 499 € ETUSI JOPA YLI 3 800 € Etu rahoitusta käytettäessä 3 886,90 €, etu käteiskaupassa 2 303 € Koeaja Citroën SUV ja osallistu All-inclusivematkalahjakortin arvontaan! RAISIO . Rahoituksen tarjoaa OP Yrityspankki Oyj, Gebhardinaukio 1, Helsinki. yht. Kk-erä sisältää 1 % koron, perustamismaksun €, käsittelykulun €/kk, tod. suurempi erä Luottokust. Kk-erä Viim. Tod. Kuvan auto erikoisvarustein. Lamminkatu 36, 32200 Loimaa | P. 020 799 5600 | 020 799 5616/huolto | www.akr.fi Palvelemme: ma 8.30 –18, ti–pe 8.30 –17, la 10-14 Tykkää meistä Mercedes-Benz CLA 180 BE A Premium Business; -15; 24 tkm; Autom. Uusi IONIQ Plug-in alkaen 35 590 € Hinta sisältää toimituskulut. Korkea jännite akun takuu on 8 vuotta tai 200 000 km, kumpi ensin täyttyy. Rahoitusesimerkki: Sis. Uusi Hyundai IONIQ Plug-in -lataushybridi antaa sinulle vaihtoehtoja. HUITTINEN Rahoitusesimerkki. EU-yhd. tk 600 €. BMW 5-SARJA F10 Sedan 518d A Bsn Exclusive Edt (17); -16; 295 tkm; Autom. vaiht., H-kirja, Xenon, Webasto, Ilmast., ESP, Aluv., 2xrenk, Cruise Ford B-MAX 1,0 EcoBoost 100 S/S Trend; -13; 52 tkm; H-kirja, Ilmast., TC, Aluv., 2xrenk, CD, MMI. Peugeot EXPERT L2H1 2,0 HDi 136 FAP; -10; 93 tkm; Alv-väh.kelp, H-kirja, Webasto, Ilmast., Vetok., 2xrenk, Liukuovi oik. vuosikorko 1 %. vaiht., Alv-väh.kelp, Nahkaverh., P-tutka, Xenon, Ilmast., Aluv., Cruise Renault KANGOO EXPRESS 1,5 dCi 85 Confort; -11; 127 tkm; Alv-väh.kelp, Hkirja, Ilmast., 2xrenk, Liukuovi oik., MMI Toyota YARIS 1.3 VVT-i Terra 5d; -07; 91 tkm; H-kirja, 2xrenk, Met.väri Kiinteän puhelinverkon liittymästä 8,35 snt/puh + 5,57 snt/min. 7 vuoden takuu myönnetään 1.9.2018 jälkeen rekisteröityihin uusiin Hyundai-autoihin. Edellyttää hyväksytyn luottopäätöksen ja kaskovakuutuksen. Matkaviestinverkon liittymästä 8,35 snt/puh + 22,32 snt/min Hinnat sisältävät alv. hyundai.fi Nyt uusi IONIQ Plug-in suomenkielisellä tietoviihdejärjestelmällä. PORI . helmikuuta 2020 Autotalo Pelttari Loimijoentie 55, HUITTINEN www.autotalopelttari.fi Automyynti ma–pe 9–17.30, la 10–14 puh. Kuvien autot erikoisvarustein. Joustavasti
LIIKKUVA SOTILASKOTI palvelee paviljongilla, ja varuskunnan sotilaskoti on avoinna klo 11 alkaen. Varuskunnan saunat ja uimahalli ovat perinteisesti retkeilijöiden käytössä. klo 10 alkaen Oripään kangastuvalla. Seuran uimarit harjoittelevat pääsääntöisesti Hirvikoskella Vesihovissa ja toisinaan Oripäässä Myllylähteellä. Tulevana sunnuntaina edessä on toinen korvaava, jolloin tarjolla on talvipatikoinnin lisäksi mahdollisuus maastopyöräilyyn. Hän voitti kultamitalit 25 metrin perhosuinnista, 25 ja 50 metrin vapaauinneista sekä 25 ja 50 metrin rintauinneista. Maailmanmestaruuteen uivat Nea Salmela ja Jessi Isomaa. Reitti kulkee myös taustalla näkyvän, Huovinrinteen asuntoalueen viereisen Huovinlammen maisemissa. Hippo-jotos su 23.2. helmikuuta 2020 Loimaalle SM-mitaleita talviuinnista LOIMAA Loimaalaiset Aapo Huhti, 16, ja Aleksi Nissilä, 18, voittivat SM-mitaleita viime viikonloppuna järjestetyissä talviuinnin SM-kisoissa Joensuussa. Oripäässä kangastuvan maastossa on 4–5 rastia, joissa on lapsille suunnattuja tehtäviä. Hakkuri Olli-Pekka Ojansivu Aamulehdessä 16 Torstaina 13. Kokonaisuutta en ymmärtänyt yhtään. Loimaan Talviuimarit oli koko kisojen mitalitilastossa kuudennella sijalla. Hippo-jotos Oripäässä Perinteinen Hippo-hiihto on tänä vuonna korvattu lumen puutteen takia Hippo-jotoksella. Liikuntapäivä alkaa luontohartaudella klo 10, ja jotos käynnistyy noin klo 10.30. PIRITTA ISOMAA Olimme satsanneet kisoihin kaksi vuotta, ja ikäsarjat olivat olleet tiedossamme pitkään. Molemmat edustavat Turun Avantouimareita, ja he kilpailivat sarjassa 20 vuotta ja nuoremmat. Valmentaja Marko Isomaa. URHEILU LAINA Joskus nuorempana ajattelin, että jos pelaan yhden hyvän pelin, pääsen suoraan NHL:ään. Jääkiekkoilija Frans Tuohimaa Helsingin Sanomissa LAINA Heillä (lentopallon liigapäättäjillä) on ihmeellinen illuusio. Tuomas Lumme, joka kilpaili alle 15-vuotiaiden poikien sarjassa, ui hopeaa 25 metrin vapaauinnissa. Luontoliikkujahan ei kavahda huonoa säätä, ainoastaan huonoja varusteita, Huovinretki ry:n tuore puheenjohtaja Markus Salo muistuttaa. Lisäksi Isomaa ui hopealle 50 metrin rintauinnissa. – Sääennuste lupailee sunnuntaille sateista ja tuulista säätä, muttei anneta sen haitata. Patikoijien ainoa lähtöpaikka ampumaratojen paviljongilla on avoinna klo 9–15. Kulku kuntotalolle tapahtuu sotilaskodin kautta, ja tunnistautumiseen tarvitaan henkilötodistus. Huovinretki su 16.2. Loimaan Talviuimareista oli kisoissa mukana myös Harri Lumme, jonka paras sijoitus 45–49-vuotiaiden miesten sarjassa oli kuudes sija 25 metrin rintauinnissa. Kisojen nuorin osallistuja, 11-vuotias Jade Isomaa ui hopeamitalit 25 metrin rintauinnista sekä 25 metrin ja 50 metrin vapaauinneista. Nea Salmela kilpaili alle 15-vuotiaiden tyttöjen sarjassa. Säkylän varuskunnan monipuolisia maastoja hyödyntävä reitti on pituudeltaan noin 25 kilometriä, ja se sopii maastopyöräilyä jonkin aikaa harrastaneille. Nissilä puolestaan voitti kultaa 25 metrin vapaauinnista, hopeaa 50 metrin rintauinnista ja pronssia 25 metrin rintauinnista. Ja jos pelasin huonosti, ura loppuu siihen. Loimaan Talviuimareille mitalisadetta MM-kisoista LOIMAAN Talviuimarit saivat yhteensä 18 mitalia viime viikolla Slovenian Bledissä järjestetyissä talviuinnin maailmanmestaruuskisoissa. Isomaa kilpaili alle 20-vuotiaiden naisten sarjassa, ja hän saavutti kultamitalit 25 metrin, 50 metrin ja 100 metrin vapaauinneista sekä 25 metrin perhosuinnista. Tilaisuuden järjestävät Oripään Osuuspankki, Oripään Urheilijat, MLL Oripää ja Pöytyän seurakunnan Oripään kirkkoalue. Hannu Kaikkosen suunnittelema 25 kilometrin reitti tarjoaa mahdollisuuden tutustua sotilaiden toimintaympäristöön niin ampuma-, harjoituskuin asuntoalueen näkökulmasta. MAASTOPYÖRÄILIJÄT starttaavat oman osuutensa ampumaratojen paviljongilta klo 10. VALMENTAJA, joukkueenjohtaja ja uimari Marko Isomaa osasi odottaa MMkisoista mitaleita junioreiden sarjoista, mutta ei näin montaa. Naisten 40–44-vuotiaiden sarjassa kilpaillut Reeta Kaitosaari ui kolmanneksi 50 metrin rintauinnissa. ALLE 20-vuotiaiden miesten sarjassa Jesper Isomaa saavutti pronssia 25 metrin rintauinnissa ja hopeaa 25 metrin vapaauinnissa. – Tiesin, että olemme mitalinsyrjässä kiinni. Marko Isomaa puolestaan saavutti pronssia 25 metrin vapaauinnissa sarjassa miehet 40–44-vuotiaat. Mitä enemmän pelataan, sitä enemmän laji on näkyvillä mediassa. Huhti voitti kultamitalit 25 ja 50 metrin rintauinneista sekä pronssia 25 metrin vapaauinnista. Totuus on kaikkea muuta. Lähtöpaikka Huovinrinteeltä ampumaratojen paviljongilta. Huovinretki talvipatikkana ja maastopyöräilynä Huovinretken laturetki hiihdettiin ensimmäistä kertaa vuonna 1964, ja sen jälkeen se on olosuhteiden vuoksi jäänyt hiihtämättä vain viidesti ja kerran korvattu patikkaretkellä. Isomaan toiveena on, että seura pääsisi harjoittelemaan entistä enemmän luonnonvesiin. Talviuimareiden saavuttamista 18 MM-mitalista 16 matkasi Alastarolle. Olimme satsanneet kisoihin kaksi vuotta, ja ikäsarjat olivat olleet tiedossamme pitkään, hän summaa ja huomauttaa, että seuralla oli jo entuudestaan riveissä SMmestareita. Tarjolla on 5–15 kilometrin reitit, joiden varrella on nuotioja mehupisteet lähtöpaikan lisäksi Harjulintu-laavulla ja Riittiössä. Eihän lentopalloa seurata enää juuri missään. MATTI VIHURILA Tuomas Lumme, Harri Lumme, Nea Salmela, Jessi Isomaa, Marko Isomaa, Jesper Isomaa, Jade Isomaa ja Eeva Tuohimaa. – Reitinvalinta tarjoaa kattavan valikoiman Säkylänharjun vaihtelevista maastoista, ja huipentuu harjun päällä ajettavasta loppusuorasta, Huovinretken pyöräilyvastaava Hannu Kaikkonen lupaa
helmikuuta 2020. 17 Torstaina 13
TAKUU 2 V Pieni erä, pidä kiirettä! 69,SIKAHALVALLA SIKAHALVALLA Jonköping KLAPISIRKKELI 405 mm, 2200 W Jonköping KLAPISIRKKELI 405 mm, 2200 W Uuden standardin mukainen. Terä 405 x 3,2 x 30 mm, 32 T. 6,49) (10,-/l) (norm. Katso myös verkkokaupan tarjouksemme! www.hintakaari. Maksimihalkaisija 135 mm. Puun maksimipituus 520 mm. Painopeiton PUSSILAKANA 150 x 200 cm Painopeiton PUSSILAKANA 150 x 200 cm 29 90 99,(139,-) (139,-) 69,Lasten 3 kg 110 x 150 cm Lasten 3 kg 110 x 150 cm (99,-) (99,-) 4 pkt 2 99 pkt pkt 10,199,lava = 96 pkt lava = 96 pkt VAPAA-AJANHANSIKKAAT VAPAA-AJANHANSIKKAAT 1 99 pr pr 2 99 kpl kpl ASTIAKAAPINRITILÄT ASTIAKAAPINRITILÄT (4,99–8,99) (4,99–8,99) Mustang Basement VALMISTAKKA 5,5 kW Mustang Basement VALMISTAKKA 5,5 kW 199,Ajattoman tyylikäs Mustang Basement -valmistakka vaikka kesämökkikäyttöön tehokkaaksi lämmittäjäksi ja tunnelmanluojaksi! Ajattoman tyylikäs Mustang Basement -valmistakka vaikka kesämökkikäyttöön tehokkaaksi lämmittäjäksi ja tunnelmanluojaksi! (249,-) (249,-) PUUBRIKETTI PUUBRIKETTI Einhell GC-PC 1335 MOOTTORISAHA polttomoottori Einhell GC-PC 1335 MOOTTORISAHA polttomoottori TOIMITUSMYYNTI TOIMITUSMYYNTI Käyttövarma moottorisaha valmiina töihin. Keho rentoutuu, rauhoittuu ja tunnet olosi turvalliseksi. YSTÄVÄNPÄIVÄKORTIT 0,30 kpl YSTÄVÄNPÄIVÄKORTIT 0,30 kpl 10 kpl 2 50 Maitre Truffout SUKLAARASIAT 400 g Maitre Truffout SUKLAARASIAT 400 g 1,(2,50/kg) (2,50/kg) (0,10/l) (0,10/l) Aurinko KUKKAMULTA 10 l Aurinko KUKKAMULTA 10 l 1,1 99 Prix SUKLAAtai NOUGATLEHMÄ 165 g Prix SUKLAAtai NOUGATLEHMÄ 165 g (12,06/kg) (12,06/kg) 2 99 Vanajan SEKALAISET VOHVELIT 800 g Vanajan SEKALAISET VOHVELIT 800 g (3,74/kg) (3,74/kg) ps ps 1,Emendo Aistillinen HIERONTAÖLJY 100 ml Emendo Aistillinen HIERONTAÖLJY 100 ml (norm. HYVÄÄ YSTÄVÄNPÄIVÄÄ 14.2. Aito Calmforter PAINOPEITTO Terapeuttinen Calmforterpainopeitto rauhoittaa ja helpottaa unensaantia. Keho rentoutuu, rauhoittuu ja tunnet olosi turvalliseksi. Se on notkea ja kehoa myötäilevä painava peitto, joka aktivoi mielihyvähormonin tuotannon. 249,379,N Y T O N O I K E A A I K A P O LT T O P U U N T E K O O N ! N Y T O N O I K E A A I K A P O LT T O P U U N T E K O O N ! Timco 7T PIKAHALKOMAKONE matala jalusta, ilman pöytää Timco 7T PIKAHALKOMAKONE matala jalusta, ilman pöytää Pieni erä, pidä kiirettä! Pieni erä, pidä kiirettä! 2 sk Kuiva KOIVUKLAPI 40 l Kuiva KOIVUKLAPI 40 l 10,TULOSSA SUORAAN TEHTAALTA!!! TULOSSA SUORAAN TEHTAALTA!!! 189,Esim. Maksimihalkaisija 135 mm. 205/55 R16 sarja sarja Varaa omasi!! Varaa omasi!! KALALAHTI • KOUVOLA • KYRÖSKOSKI • LOIMAA • PORI Heimolinnankatu 2, Loimaa Puh. Se on notkea ja kehoa myötäilevä painava peitto, joka aktivoi mielihyvähormonin tuotannon. Moottori 2300 W. Moottori 2300 W. TAKUU 2 V Pieni erä, pidä kiirettä! Käyttövarma moottorisaha valmiina töihin. 6,49) (10,-/l) SÄÄSTÄ 85 % SÄÄSTÄ 85 % 3 99 Tintti TALIPALLO 30 kpl muovisangossa Tintti TALIPALLO 30 kpl muovisangossa 10 kg 10 kg ämpäri ämpäri 5 99 sk sk 7 99 39 90 5 kg 5 kg PÄHKINÄ PÄHKINÄ 25 kg 25 kg (1,60/kg) (1,60/kg) (1,60/kg) (1,60/kg) 7 99 29 90 5 kg 5 kg Kuorittu AURINGONKUKANSIEMEN Kuorittu AURINGONKUKANSIEMEN 20 kg 20 kg (1,60/kg) (1,60/kg) (1,50/kg) (1,50/kg) (7,99/pr) (7,99/pr) 79,89,Aikuisten 150 x 200 cm Aikuisten 150 x 200 cm 5,5 kg 5,5 kg 9 kg 9 kg 7 kg 7 kg (119,-) (119,-) (129,-) (129,-) Aito Calmforter PAINOPEITTO Terapeuttinen Calmforterpainopeitto rauhoittaa ja helpottaa unensaantia. 040 450 1051 Ma–pe 9–18, la 9–15 LOIMAA 10,95,2040,kpl kpl 10 kpl HALKOSÄKKI 1,5 m 3 1000 kg:lle puita HALKOSÄKKI 1,5 m 3 1000 kg:lle puita 240 kpl = lava 240 kpl = lava (8,50 kpl) (8,50 kpl) TOIMITUSMYYNTI TOIMITUSMYYNTI. Puun maksimipituus 520 mm. Puun maksimihalkaisija 250 mm. 229,Jonköping HALKOMAKONE 7T, 2300 W, jalustalla Jonköping HALKOMAKONE 7T, 2300 W, jalustalla Uuden standardin mukainen. Uuden standardin mukainen. Moottori 2200 W. Uuden standardin mukainen. helmikuuta 2020 Katso myös verkkokaupan tarjouksemme! www.hintakaari. Puun maksimihalkaisija 250 mm. LAADUKKAAT ZETA KESÄRENKAAT LAADUKKAAT ZETA KESÄRENKAAT NYT ON HALPA!! NYT ON HALPA!! HYVÄÄ YSTÄVÄNPÄIVÄÄ 14.2. Terä 405 x 3,2 x 30 mm, 32 T. Moottori 2200 W. 18 Torstaina 13. Oregon-laippa ja ketju. 205/55 R16 Esim. Oregon-laippa ja ketju
050 3382 718 2 h+k+kph. Ikkunat ja ovet uusittu. Sijoittamalla säästöt voivat kasvaa huomattavasti nopeammin kuin omalla tilillä makuuttamalla. Tuotannon kasvun suurimmaksi esteeksi nousivat edelleen riittämätön kysyntä ja ammattitaitoisen työvoiman puute. 47 500 € 36 m² 671514 KT LAMMINKATU 16 , LOIMAA ESITTELY SOVITTAESSA Tanja Leinonen Kiinteistönvälittäjä p. Voi myös ajatella, että laittamalla rahaa säästöön tulee käyttäneeksi sitä vähemmän heräteostoksiin, jolloin se voi toimia apuna omien kulutustottumusten ohjaamisessa kestävämpään suuntaan. 35 000 € V. Yritysten henkilökunnan määrä supistui hieman lokajoulukuussa ja lähikuukausina työvoiman määrä pysynee ennallaan. Uudehko keittiökalusto, myyntitiski ym. Tämä selviää Hämeen kauppakamarin ja EK:n yhteistyössä tekemästä Suhdannebarometrikyselystä. Myytävänä peltoa Loimaalla Tarjoukset viimeistään 3.3.2020 sähköpostiin matti.makinen@op.fi tai toimistollemme. KYSELY TEHTIIN Hämeen kauppakamarin ja EK:n jäsenyrityksille. Vastanneista yrityksistä 68 prosenttia arvioi suhdanteiden pysyvän ennallaan ja 11 prosenttia ennakoi kohentumista lähitulevaisuudessa. Vakiintunut asiakaskunta. F 2018 * Mh. VASTUULLINEN SIJOITTAMINEN tarkoittaa, että sijoituspäätöksissä huomioidaan taloudellisten seikkojen lisäksi myös arvokysymyksiä. 050 3382 718 Vuokratiloissa toimivan kahvila-ravintolan liiketoimi. 0400 536 941 1 h+kk+s. Kriteereihin voi tutustua esimerkiksi vastuullisen sijoittamisen yhdistyksen Finsifin verkkosivuilla (finsif.fi). Hyvin pidetty päätyasunto. 0400 536 941 matti.makinen@op.fi OP Koti Loimaa Tutustu kohteeseen op-koti.fi/kohde/673365 KIINTEISTÖJÄ MYYTÄVÄNÄ Loimaan Kameroiden helmikuun kilpailuaiheena oli ”pari”. Lisäksi kannattaa tutustua YK:n vastuullisen sijoittamisen periaatteisiin (Pri – Principles for Responsible Investment). 19 Torstaina 13. 68 000 € 58,5 m² 671628 LIIKETILA KAUPPALANKATU 13, LOIMAA ESITTELY SOVITTAESSA Tanja Leinonen Kiinteistönvälittäjä p. 89 000 € 79 m² 673139 RT TAMPEREENTIE 15, LOIMAA ESITTELY SOVITTAESSA Matti Mäkinen Myyntineuvottelija p. Onko sijoituspäätöksissäsi tärkeämpää tukea esimerkiksi uusiutuvan energian ratkaisuja suunnittelevaa startup-yritystä vai saada varmaa tuottoa sijoituksellesi vastuullisemmin. Kestävyysnäkökulmasta ei kuitenkaan ole yhdentekevää, mihin säästönsä ohjaa. Vastaajayrityksiä oli 113, ja ne työllistävät lähes 14 000 henkilöä. 40 622 € Vh. Peltolohkot yhdistetty. -* Mh. LOIMAA Väinämöisenkatu 6, etunimi.sukunimi@op.. 990 €/kk 196 m² 670239 Sijoita säästösi kestävämmin Säästäminen ei se ole vain hyvätuloisten etuoikeus: pienenkin summan sivuun laittaminen kuukausittain tuo turvaa taloudelle. Voittajakuvassa on joutsenpari nousukiidossa kevätmuuton aikaan Mälläisten peltoaukealla. Takapiha puistoon. Voit valita myös vaikkapa joutsenmerkityn rahaston, joissa noudatetaan erittäin tiukkoja Esg-kriteereitä. Voittajakuvan ikuisti Mika Rantala. G 2013 * Mh. Älä kuitenkaan rahaston valinnassa luota pelkkään markkinointimateriaaliin vaan tarkastele, mihin sijoitetut varat konkreettisesti ohjataan ja arvioi kohteita suhteessa omiin vastuullisuuskriteereihisi. 0400 536 941 3 h+k+s. On kuitenkin tutkittu, että vastuullinen sijoittaminen voi olla yhtä kannattavaa kuin pelkkään talousarvioon perustuva sijoittaminen. MIKA RANTALA KOTISEUDULTA oletpa missäpäin maailmaa tahansa! www.loimaanlehti.fi UUTISIA isoLLa U:LLa. Pesuhuone, sauna, käyttövesiputket, ikkunat, ovet ja vesikatto uusittu. -* = ei lain edellyttämää energiatodistusta OP Koti tuntee Loimaan ja lähialueet RT MARTTILANKATU 4-6, LOIMAA ESITTELY SOVITTAESSA Matti Mäkinen Myyntineuvottelija p. Yritysten vastuullisuutta voi tarkastella esimerkiksi ympäristövaikutuksia, sosiaalista vastuuta ja hyvää hallintotapaa – kuten verojen maksamista – arvioivien ESG-kriteerien avulla. Myyntiaineisto ja tiedustelut: Matti Mäkinen p. Anna Sampo Valonia EKOVINKKI Hämäläisyritysten odotukset varovaisia HÄMEEN teollisuuden, rakentamisen ja palvelualojen yritysten suhdanneodotukset ovat tammikuussa lähellä koko maan keskiarvoa. Saunallinen yksiö, hyvin hoidetussa taloyhtiössä. Tuotantoja myyntimäärät säilyivät vuoden 2019 lopussa likimain ennallaan, eikä suuria muutoksia odoteta lähikuukausillekaan. Autokatospaikka. helmikuuta 2020 KUUKAUDEN KUVA OP KOTI TURUN SEUTU OY LKV, opkoti.turunseutu@op.. Myydään tarjousten perusteella salaojitettua peltoa Loimaan Ilmaristen kylässä. Digitoitu pinta-ala 26,11 ha, tukioikeuksien määrä 26,01 kpl. Lähes jokaisen pankin valikoimiin kuuluu nykyään kestäviä ja vihreitä rahastovaihtoehtoja. Muuttovalmis, kauniisti remontoitu kaksio, hyvällä paikalla palveluiden läheisyydessä. Vastuulliseen sijoittamiseen ei ole yhtä ainoaa tapaa, ja yleisistä vastuullisuusmittareista huolimatta kyse on myös henkilökohtaisista arvovalinnoista. -* Mh. Vaikka rahastoihin sijoittaessa päätökset konkreettisista sijoituskohteista eivät ole niin suoraan omissa hyppysissä, voi rahastosijoittajakin valita vastuullisen sijoituskohteen. Hyvä tieyhteys. Suoraan osakkeisiin sijoittaessasi pohdi, millaiset vastuullisuuskriteerit ovat juuri sinulle kaikkein merkityksellisimpiä. Myyjä pidättää oikeuden hyväksyä tai hylätä tehdyt tarjoukset. Hämeen kauppakamarin alueen yritysten vienti EU:n ulkopuolisiin maihin on lisääntynyt viime vuonna verrattuna edelliseen vuoteen
502024572 kpl 179 00 kpl 74 00 kpl 79 00 kpl SUIHKUNURKKA GOODIY PEARL 90x90 Puolipyöreä suihkunurkka, soveltuu erityisesti pienempiin kylpyhuoneisiin. 045 2161 217 ma-pe 8-17, la 9-13 www.varisilmaloimaa.fi F Virtasen 4ÖLJYN MAALI 100 00€ /9l 11,11 €/l Tarjoukset voimassa vain Rompepäivillä 4.-5.8.2017 ROMPEPÄIVIEN REMPPAEDUT LAADUKAS FLEX AKKURUUVAINSETTI 129 00€ /kpl Rajoitettu erä! varisilmaloimaa.fi Älä kärsi helteellä vaan hanki viilennystä meiltä! Panasonic NZ9SKEKysy tarjous ilmalämpöpumpusta! Huhtamontie 199, 31970 Kanteenmaa Rauta: 02 767 5930 Työkalut, hydrauliikka, traktorit: Teuvo Kulmanen 0500 430 769 Av. Keittiöt suunniteltuina ja asennettuina. 8-17.30 la 8.30-14 Fb KRautaLoimaa www.k-rauta.fi ASENNUSPALVELU ENNAKKOKERÄYS KULJETUSPALVELU PERÄKÄRRYN VUOKRAUS SUUNNITTELUPALVELU RAHOITUSPALVELU AJANVARAUSPALVELU KANTAASIAKKUUS KOKOAMISPALVELU LASKUTUSPALVELU TARJOUSLASKENTA SAHAUSPALVELU PUUTAVARAMYYMÄLÄ Ta rj o u ks et vo im as sa 29 .2 .2 02 as ti ta i n iin ka u an ku in va ra tu t er ät ri it tä vä t. 20 Torstaina 13. 501450573 Kysy rahoitusta remonttimestarilta! Lisätietoja myös www.k-rauta.fi Meiltä myös asennettuna käyttövesija lämmitysremontit taloihin, kysy Remonttimestarilta! hanakatloimaa.fi Lamminkatu 19, Loimaa Av. TALOMYYNTI Ilkka Vuori, 040 5462 187 Päivi Vuori, 040 5220 665 ark. 501574763 MÄRKÄ-KUIVA-IMURI SCHEPPACH ASP30-ES Moottori 230 V/1400 W. MAATALOUTEEN RAKENTAMISEEN TEOLLISUUTEEN www.romukauppa.fi KAiKKi TeräKseT VAneriT HydrAuliiKKA leTKuT, pumpuT, VenTTiiliT, sylinTeriT ym. helmikuuta 2020 ALEKSIS KIVEN KATU 9, 32200 LOIMAA • 02 762 5100 www.k-rauta.fi Ma-pe 8:00-17:30 La 8:30-14:00 Aleksis Kivenkatu 9 32200 Loimaa Puh. Max. HydrAuliiKKAosAT lAAKeriT • LiukuLaakerit KiilAHiHnAT ym. Nuppivedin. Alumiiniprofiilien väri maalattu harmaa. mAnn, BAldwin säHKömooTToriT, myös VAiHdemooTToriT tB-öLjyt • X-1r voiteLuaineet optima-akut. Laahustiiviste 17 mm. 7.30–16.00, la 8.00–13.00 Penttilän Rautavarasto Ky. Säiliön tilavuus 30 L. HiHnAT AmproTyöKAluT BoscH AKKujA säHKöTyöKAluT suodATTimeT mm. ark. REMONTTIMESTARIN MAALISKUUN TARJOUKSET Tuotteet asennettuna REMONTTIMESTARILTA ! Mikko Mattila 044 7480 507 mikko.mattila@k-rauta.fi PESUALLASHANA GROHE START BIDE Grohen Start-sarjan krominen pesuallashana, jonka GROHE StarLight® -pinnoite ehkäisee naarmuuntumista, tekee hanasta erittäin kestävän ja sen pinnasta peilikirkkaan ja helposti puhdistettavan. (02) 762 5100 PRO CENTER LOIMAA Joni Kalttonen 044 748 0515 joni.kalttonen @k-rauta.fi Ari Rajala 050 566 7033 ari.rajala @k-rauta.fi PRO CENTER on avoinna ma–pe klo 7–16 Koulutettu REMONTTIMESTARI • ”avaimet käteen” -remontti kuluttajille • vaivaton remontti remonttimestarilta! Mikko Mattila 044 7480 507 mikko.mattila @k-rauta.fi VOIT VARATA MYÖS AJAN K-RAUTA.FI KEITTIÖVIIKOT KEITTIÖMYYNTI Mari Saarelainen 050 5885 557 Keittiömyyjämme opastaa, neuvoo ja suunnittelee. Lasit 5 mm paksua kirkasta turvalasia. ma-pe 9-17 la 10-13. Paino 7,2 kg. imuteho 20 kPa. Tukevat metallisaranat. Värisilmä Loimaa Lamminkatu 19, 32200 Loimaa puh
helmikuuta 2020 HELMIKATSASTUS Kahvija pullatarjoilu Palvelemme laajoilla aukioloajoilla, tervetuloa! Joka kuukauden 1. Bonus ei kerry reseptitai itsehoitolääkkeistä. SOITA 0500 120 649 Matin Kotikirppis Köyliöntie 781, 32200 Loimaa 2 vuoden takuu! + 3 vuoden kompressorin materiaalitakuu – 2-astekompressori: energiatehokas ja korkea hyötysuhde jopa –30 asteessa. Pyydä ilmainen info-paketti Loimaan Ykkös Apteekista TARJOUS 12 95 € 4 x 125 ml 1 pullo päivässä Souvenaid on kliininen ravintovalmiste varhaisen Alzheimerin taudin ruokavaliohoitoon. • Saat ilmaisen lumenpudotuksen kaupan päälle! • Lasku vasta 6 kk kuluttua remontin valmistumisesta. toimissaan tai vuorovaikutuksessa eläinten kanssa), 5. Poikkitie 10, Loimaa Puh. VARASTON TYHJENNYSMYYNTI Mustia, sinkittyjä, messinkisiä ja kuparisia putkenosia sekä puserrusosia. Lue lisää s-kanava.fi. Mukana menossa on Loimaan Perinnesuksi ry, joka tarvittaessa lainaa välineitä. Museon pihamaalla hiihdetään leikkimielistä nurtsimurtsikkaa. Kilpailun myötä maatilojen arki tallentuu ja säilyy tuleville sukupolville. arkiset askareet (kuvia aamuja ilta-askareista, tilan rutiineista sisällä ja ulkona), 2. Tilaisuus on maksullinen.. 044 2565 133 www.citikkahuolto.fi Me pidämme autostasi huolta. Talviloman puuhapäivä Sarka-museolla Talviloman puuhapäivässä Sarka-museolla on tarjolla monenlaista tekemistä koko perheelle. 21 Torstaina 13. Myös omilla suksilla voi sivakoida. MEILTÄ SAAT BONUSTA Saat S-Etukortilla Bonusta apteekkimyymälässä maksetuista tuotteista tai palveluista. Kilpailu ei ole suunnattu valokuva-alan ammattilaisille. Nyt kun toimit, TUPLAEDUT POIMIT! www.puulanssi.fi Ota yhteyttä: 050 320 4893 | tuomas.helenius@puulanssi.fi • kuntoarvio • puiden poisto • kantojyrsintä • hoitoleikkaukset • maisemanhoito • puiden istutus • latvustuenta • tonttihakkuut • poiskuljetus • aitojen leikkaukset • Alaskan Mill-sahaukset. Kannattaa tulla katsomaan ja tekemään kaupat! KIRPPIS AVOINNA SOPIMUKSEN MUKAAN. MIGja puikkohitsauskoneita, käsityökaluja, sähköuuneja, kivisiä pöytätasoja, RST pesupöytiä, paineilmakompressori, kangaspuut lev. Kilpailussa on kuusi sarjaa: 1. Saatavana apteekista. 150, sohvakalusto, vaatteita sekä muuta kodin irtaita ym... Osaava henkilökunta, uudet toimitilat. Muovija valurautaviemäreitä, putkenkiinnikkeitä, messinkiventtiileitä, ilmastointiosia ja -venttiileitä, HST-vannenauhaa. Se on tarkoitettu käytettäväksi terveydenhuollon henkilöstön ohjauksessa. Kilpailuaika on 31.5.2020 saakka. ammattilaisen ote (tilan ”vierailevat tähdet”: eläinlääkärit, siementäjät, maitokuskit jne. Museossa voi myös omatoimisesti selvittää museoarvoituksia. lauantai 10-14 Ma-Pe 8:30 16:30 myynti@famiko.fi Virttaanraitti 14, 32560 VIRTTAA VHS-kasettien ja diakuvien digitointi. • Routa ja lumi suojaavat pihaa. säiden armoilla (Suomen vaihtelevissa olosuhteissa pärjääminen – ja toisaalta niistä nauttiminen) ja 6. Ennen koneita -näyttelystä voi etsiä Munne-kissan kepposia ja Maatalouden aika -näyttelyssä voi yrittää ratkaista riimukirjoituksen viestiä. Tarinakierroksilla etsitään museon perusnäyttelystä pullan raaka-aineita, ihmetellään ensimmäisiä traktoreita sekä seikkaillaan sääsammakon kanssa. TERVETULOA! Varaa aikasi! Soita 02 3619 7961 vesivek.fi Talviremontin hyödyt + lasku vasta kesällä! • Talvella sataa harvemmin vettä. Talviloman puuhapäivä to 20.2. ristiriitainen tilanne (kuvia kummallisista tai poikkeavista tilanteista, erikoisista sattumuksista), 3. klo 11–15 Sarka-museolla (Vanhankirkontie 383). Puuhapäivän työpajoissa tehdään heijastimia sekä laskiaispullia. Valokuvakilpailun tavoitteena on kerätä museon kokoelmiin kuvia 2020-luvun karjatilojen arjesta. Hitsauspuikkoja sekä muita hitsaustuotteita, muoviputkia. monessa polvessa (sukupolvien kohtaamisia). – A++ energiatehokkuusluokka – Uudella ympäristöystävällisellä R32 kylmäaineella – Lämmitysteho jopa 5,2kw ja jäähdytysteho 4,9kw – Wifi-etäohjaus vakiona – Suunniteltu Suomen olosuhteisiin ja testattu Suomessa! Epäiletkö alkavaa muistisairautta. APUA ONGELMAPUIHIN JA PUIDEN ONGELMIIN! APUA ONGELMAPUIHIN JA PUIDEN ONGELMIIN! Valokuvakilpailu karjatilan elämästä Suomen maatalousmuseo Sarka järjestää nautakarjaaiheisen valokuvakilpailun maatiloille ja muille karjan parissa työskenteleville. tunteet pelissä (isoja ja pieniä iloja ja suruja lehmien kanssa tai niihin liittyen), 4
8-17 AUTOMURHEITA. Ei laktoositon Turuntie 19, LOIMAA puh. Ei koske Essence-tuotteita. helmikuuta 2020 TALLINNAN PÄÄSIÄISMATKA 11.-13.04. Hyvätas. 22 Torstaina 13. SOITTO MEILLE, NIIN HELPOTTAA! Parhaat tarjoukset ovat julkisia Tilaajapalvelu palvelee sinua puhelimitse 02 770 2626 Miten voimme auttaa. MELLILÄN HUOVIT RY:n KEVÄTKOKOUS pidetään Op:n kokoushuoneessa ke 26.2.2020 alkaen klo 18. 044 235 6242 Pinkki perjan t ai Kaikki NORMA ALIHINT AISET TUOTTE ET 14.2. puh. Palo Oy Matkusjoentie 190, 32610 Vampula Puh. ostoksen yhteydessä yllätys ystävänpäivälahjaksi . tilaajapalvelija.fi Tilaajapalvelu palvelee sinua puhelimitse 02 770 2626 Miten voimme auttaa. hot. edellisenä päivänä jari.ruski@pji.fi tai puh. 044 034 4025 Meiltä saat kaikki palvelut, joita autosi tarvitsee: katsastuspalvelut, huollot, päästömittaukset sekä kaikki isot ja pienemmät remontit takuutyönä ja kilpailukykyiseen hintaan. 040 151 0520 jaskan.puoti@m-ketju.fi ma-pe 8-20, la 8-18 Jaskan Jaskan Puoti Oy Puoti Oy Maukasta hyvällä fiiliksellä! JASKAN PUOTI TARJOAA 13.–15.2.2020 K ahvilasta K ahvilasta K ahvilasta LOUNAALLA TORSTAINA HERNEKEITTO JA PANNARI PERJANTAINA KERMAINEN BROILERKEITTO LAUANTAINA JUUSTOINEN JAUHELIHAKEITTO 6,50€ TERVETULOA! Tervetuloa! JOKIOISTEN VIIPALOITU PIIMÄLIMPPU 420g (4,26/kg) pkt pkt erä kg rs JOKIOISTEN PIISPANMUNKKI 2kpl/200g (9,50/kg) 1 79 kpl 1 90 2 70 5 90 annos KAHVI + PIISPANMUNKKI MAKKARAPERUNAT + HANAJUOMA 0,4 l HARTWALL JAFFA, PEPSI MAX, VICHY 6 X 0,33 l tlk (1,06/l) 2 95 2 99 10 00 8 95 PORSAAN ULKOFILEPIHVIT Myös maustetut Ystävälle! FAZER SUKLAAKONVEHDIT 270-350g GEISHA, SININEN, FAZERMINT 3 rs (12,35-9,52/kg) ARLA MEIJERIVOI 500g (5,90/kg) 2/tal. Paljon eri tarjouksia! KULTAKESKUS Kurkijoen Marttayhdistys ry VUOSIKOKOUS su 23.2.2020 klo 13.00 Kemppisellä, Pirttikuja 1, Loimaa Kokouksessa käsitellään sääntöjen 8 §:n määräämät asiat sekä yhdistyksen uusien sääntöjen hyväksyminen. Tervetuloa! Ilmoittautumiset viim. klo 8.15 15.45). tilaajapalvelija.fi Tilaajapalvelu palvelee sinua puhelimitse 02 770 2626 Miten voimme auttaa. Käsitellään sääntöjen 9§ mukaiset asiat. käynti Latvian rajalla Ilm. Tervetuloa! Hallitus TULEVAisuuden alkutuotannon menestystekijät Lounais-Suomessa -hanke järjestää Maatalous ja ilmastonmuutos -tilaisuuden Loimaalla ti 18.2.2020 klo 13, Sarkamuseo Tilaisuudessa kahvitus. Johtokunta klo 19.30 PE 14.2.2020 II divisioonan ottelu O T T E L U I S Ä N T I N Ä LIPUT 5€ / 2€ LLuja, (Huittinen) Voimassa 14.2.2020 klo 10-18. Tervetuloa ostoksille yhdessä ystävän kanssa! NIINIJOEN METSÄSTÄJÄT Ry TALVIKOKOUS Salpakeitaalla pe 21.2.2020 klo 19.00. Sokos Hotel Viru 220€/hlö/2hh TARTON KONEJA MAATALOUSMESSUT 16.-18.04. Voit hoitaa kaiken tilausasioinnin myös helposti verkossa. Voit hoitaa kaiken tilausasioinnin myös helposti verkossa. Timanttikoruesittely Klo 14 – 18.30 Kohinoor -edustaja tavattavissa Nähtävillä kevään ja kesän uusi mallisto. DORPAT 300 €/hlö 2hh puolih. Voit hoitaa kaiken tilausasioinnin myös helposti verkossa. 044 030 6004 ma-pe 9.30-17.30 • la 9-14 www.bellomondo.fi Talvialesta vielä hyviä löytöjä -70% Hyvää Ystävänpäivää! Perjantaina 14.2. Tervetuloa! Johtokunta KOKOUKSIA SEUROJEN TIEDOTUKSIA NÄYTTELYITÄ Vesikoskenkatu 11, 32200 Loimaa P. Ad-Laskulla saat aina vähintään 30 vrk korotonta maksuaikaa ja voit maksaa myös erissä! Autoja Konehuolto J. 02 7632 733 Loimaan Puoti Loimaan Puoti TERVETULOA! Loimaan Puoti Palvelemme ma–to 9–17 pe 9–18 la–su suljettu 6 95 e /kg 14 95 e /kg 5 95 e /kg Vähärasvainen sika-nauta JAUHELIHA Porsaan KASSLER pihvinä/palana Yläneen Lihapajan PALVIKINKKU Perjantai 14.2. 0500-226 505 tai arto@artonmatkat.fi www.artonmatkat.fi Vesikoskenkatu 7, Loimaa p. tilaajapalvelija.fi (ark. 050 367 3567 – akhpalo.fi Avoinna ark. Aleksis Kiven katu 7, Loimaa Puh. Esillä sääntöjen määräämät asiat
0400 854 053 KENKÄVARASTO TO klo 10–17, PE klo 10–17 LA klo 10–13 Tervetuloa! TALVIKENKIEN ALEPÄIVÄT! -20-50 % kevätuutuuksia! turvakenkiä alehintaan! Roller Erä (ei työjalkineet) Ravintola Karoliina Virttaa p. Tuote toimitettuna paikan päälle. 8e) 6 , 50 Norm. JUKOLAN BINGO VAMPULASSA maanantaisin klo 18.15 alk. klo 9-15 Iso laskiaispulla ja kahvi 4 2 Puodin Ystävänpäivätarjous OTA 3, MAKSA 2 Uusi Netticket lipunmyyntipiste! KONSERTTI ILMIÖMÄINEN VALOSHOW! ROCK THEATRE PLAYS GENESIS Laita tekstiviesti, jos et sillä hetkellä tavoita otamme yhteyttä Punnitus ja maksu heti paikan päällä! PELTOLAN KONE OY Kolkantie 61, Latovainio Av. 2 lippua yhden hinnalla! TERÄSLEIDIT KLO 19.00 Kinema Vesikoskenkatu 21, Loimaa www.kinoset.fi www.wanhakanala.fi • asiakaspalvelu@wanhakanala.fi Oripääntie 1120, Loimaa. f i TULOSSA SEGE NIGHTCLUB: 29.2. gluteeniton pizza, vöner, vegaaninen juusto, vegaaninen kebab) Hanajuoma kuuluu hintaan! LOUNAS ARK. 02 721 8979 (tien 210 varrella, Oripään ja Loimaan rajalla) JUHLATILA • KAHVILA • KANANMUNAT • KOTILEIPOMO • MAJOITUS • PITOPALVELU • TILAPUOTI A-oikeudet TO 12.3. asti. Vampulan Urheilijat Tervetuloa! AurAnmAAn LAttiAtyö ViLLe 050 520 3902 • tApio 050 300 7484 KAiKKi BetoniLAttioiden VALutyöt Ota rohkeasti yhteyttä! Volttikatu 1, Loimaa p. l o i m a a n s e u r a h u o n e . P. Gettomasa Lehtipihvi 14 e Pihvilinnassa Ystävänpäivänä pe 14.2. 040 720 6776 OSTAMME VÄRIMETALLIA KUPARI 4 €/kg AKUT 0,55 €/kg ei peltikuoriset trukkiakut CU-KAAPELI 1,30 €/kg (Ei päivystystä, sovitusti paikalla!) Tarjoukset voim. salaatti, juoma, ruokaa niin paljon kuin jaksaa syödä (norm. 23 Torstaina 13. 041 317 3874 Avoinna ma-la klo 10-18. Ari PARTURI AZADI Miesten hiustenleikkuu 15 € Naisten hiustenleikkuu 20 € Parta 10 € Hiuskaiverrukset 10 € Heimolinnankatu 12 P. Tervetuloa! Ilman ajanvarausta!! Tilaajapalvelu p. 02 763 65100 hotel@loimaanseurahuone.fi ************************************************* w w w . helmikuuta 2020 Ystävänpäivänäytös pe 14.2. 7-18, la-su 9-16 Rahtipalvelut • noudot romuerille • vaihtolavapalvelut • loppusiivoukset/tyhjennykset Ostamme messingit, sähkömoottorit, alu ja rst, myös jalometallit kysy tarjousta! P. PIZZA 3-4 täytteellä MA-TO TARJOUS KIITOS KAIKILLE MUISTANEILLE HALLITUKSEN JÄSENILLE JA YHTEISTYÖKUMPPANEILLE. MA-PE klo 10.30–16.00 LOUNASBUFFETtarjous 2 x norm. JAHTI 2.100 E 3 x 200 E • 9 x 100 E ym. Yksi Totuus, 4.4. klo 19 Kuiwuri -salissa Rock Theatre soittaa alkuperäistä Genesis-musiikkia suurella intohimolla, kunnioituksella ja ammattitaidolla Liput 29 € netticket.fi/rock-theatre Wanhan Kanalan kahvila ja puoti pe 14.2. 29 .2. hyviä palkintoja. klo 9-15 la 15.2. Portion Boys, 7.3. Vetäjänä Seija. KLO 10.30–15.00 TERVETULOA! • Kotiinkuljetus 8,90 € KALLIOHOVIN TORSTAIBINGO TERVETULOA! JR1 JAHTI 50/2000€ Suosittu klo 18.15 YLEISÖLTÄ HUVITILAISUUKSIA TYÖSUORITUKSIA HALUTAAN OSTAA RAVINTOLOITA P. 050 3280100 Karoliinassa lauantaina KARAOKETANSSIT! Noutopöydät jatkuvat. 8, Tarjous voimassa helmikuun ajan. Tervetuloa! Loimaan kebab pizzeria Kotiinkuljetushinnat 0-3 km 2.50e | 3-6 km 2.50e | 6-10 km 5.00e Meillä käy myös mobiilimaksu! 02 763 1121 044 231 5763 Loimaanpizzeria.com Turuntie 15, 32200 Loimaa Kuljetusajat Ma–to 10.30-21.30 Pe 10.30-03.00 La 11.30-03.00 Su 11.30-21.30 (17.-20.2.) klo 10.30-22.00 MAKSA 2 saat yhden kebab ranskalaisilla tai rullakebabin KAUPAN PÄÄLLE sis. ark. 02 7702 626 OIKEA OSOITE VARMISTAA SULAVAN LEHDENJAKELUN Mikä sinun osoitteesi on?. TEITTE JUHLAPÄIVÄSTÄNI IKIMUISTOISEN. PE 14.2.2020 klo 21.30 alkaen Ystävän kanssa vapaa pääsy!! Tervetuloa! www.loimaankeilahalli.fi 045 62 455 67 Heimolinnankatu 6, Loimaa Meillä valikoimassa yli 100 erilaista ruokavaihtoehtoa! Monipuolinen ja herkullinen salaattipöytä jatkuu klo 20.00 saakka (valikoimissa mm
Soita p. AHOSEN MONIPUOLINEN MALLISTO YLLÄTTÄÄ Provinssi-pöytäryhmässä paljon kokoja ja värejä NYT -20% KOTIINKULJETUS – viemme vanhat pois kun tuomme uudet tilalle! HUMPPILA Kennintie 1 Valtatie 2:n liikekeskus ma-to 10-17, pe 10-18, la 10-14 Puh. – Suvaitsevaisuus ja tilan antaminen tarvittaessa muille on viisasta myös pyöräilijöiden ja jalankulkijoiden kesken. 040 5746 459 LOIMAAN TORILTA PE 14.2. Tapaus sattui maanantaina puolen päivän jälkeen Ysitiellä. 045 120 6861. Loimaan Perinnesuksi, Juvan näyttelyparakilla on kokoelmat nähtävissä su 16.2. Israelin Ystävät ry. Kojonkulma/ Hirvenhiihtokisat 15.2 klo 11. Moottorikäyttöistä ajoneuvoa saa kuljettaa vain kadun varrella olevalle kiinteistölle, mikäli sinne ei ole järjestetty muuta reittiä, muistuttaa Vuoristo. klo 18.30 Loimaan Evankelisella Kansanopistolla Opintie 4. Israel-ilta ke 19.2. klo 18.30 20.30 tango2 perusteet. Ma 17.2. 45,6 cm³, 2,2/3, kW/hv 8,4 kg Ammat tivaljailla ammattisaha kaikkeen metsätyöhön 50,2 cm³ 3/4,1 kW/hv 4,9 kg MS261 C-M MOOTTORISAHA + tk. Ilmoittautumiset Irmelille p. klo 18-18.30 Suopellon kartalla. Alastaron kyläyhdistys ry, "valoisa" degoupage eli servettitekniikkakurssi Alastaron nuokkarilla tänään 13.2 klo 17.30 kurssittaja Paperisydämen Suvi muutama paikka jäljellä tied.Eija-Sinikka 040 730 9616. Ohjelmassa: Kuvasuunnistus, puuhaa piha-alueella, Loimaan Palokuntalaiset ry paikalla, kioski palvelee. Avoin, lumipulasta johtuen mennään kävelynä. 040 708 3 171. Punaisen Ristin Päiväpirtti on avoinna ma-pe 10-14 Turuntie 13 p. klo 13-15 Harjun reiteillä. Pihakadun liikennemerkki kuvaa sen luonnetta kaikille tienkäyttäjille yhteisenä tilana, jossa autoilijoiden ja pyöräilijöiden on annettava jalankulkijoille esteetön kulku. KLO 8-14 Suomalaista pakaste *puolukkaa * mustikkaa * karpaloita * tyrniä * mustaja punherukkaa PAKASTEMANSIKKAA 5 e l, 12 e 3 l Puolukkasurvosta suolattua haaparouskua, Puutarhan runsasmarjaisia hilloja, kylmäpuristettuja mehuja; tyrni, karpalo, puolukka ym. 24 Torstaina 13. – Autolla ei kävelykadulle useimmiten ole asiaa. Rekisteröity kahdelle. 469,-) (Sh. klo 21 mennessä. 6 7 1297,Esim. Virttaan Martat. 3, pj. Eläkeliiton Mellilän seudun yhdistys. Pientä ohjelmaa. Askarrellaan luonnonmateriaaleista unelmien paikka salaisessa metsässä. Laskiaistilaisuus seurakuntakodilla keskiviikkona 19. Näe ihminen liikenteessä, Vuoristo sanoo. Pääsyliput maksutta, paikkoja on rajoitetusti. Mehari 133x195 cm 160,MATOT SUURVALIKOIMASTA myös jättikoot 2x3 m!. Pe 14.2. Poliisi tutkii asiaa nimikkeillä rattijuopumus, huumausaineen käyttörikos ja kulkuneuvon kuljettaminen oikeudetta. Ilmoita osallistujien nimet, iät ja huoltajan puhelinnumero. Kerrataan vanhaa ja suunnitellaan uutta toimintaa. Polaris vinssi 314,telirankakärry 895,399 € 699 € MS 231 MOOTTORISAHA RAIVAUSSAHA FS460 C-EM K Vahva raivaussaha lyhyellä runkoputkella metsätöihin. menn. Suomen Ev.lut. Lähtöpaikka AKR:n tiloissa Lamminkadun varrella. – Riittävän alhainen nopeus, omista aikeista kertominen ja muiden huomioiminen ovat tarpeellisia sujuvan ja turvallisen liikenteen takaamiseksi. Ajonopeus on sovitettava jalankulun mukaiseksi eikä se saa ylittää 20 km/h. Pyöräilijän on annettava jalankulkijalle esteetön kulku. välittää ilmoituksia kaikkiin sanomaja paikallislehtiin koko valtakunnassa. Nimestään huolimatta kävelykadulla saa myös pyöräillä. Kojonkulman kyläyhdistys. 2.495 € sh. Hyvän Paimenen luterilainen seurakunta. Tapahtuma jatkuu klo 19.30. Loimaan Jankon yörastit pe 14.2. Kyselyn tulos kertoo, että moni tiedostaa haasteet vieraassa ympäristössä. Ilm. helmikuuta 2020 Koneen lisävarusteet -Polaris puskulevysarja 183cm hydr. helmikuuta klo 12. Kokoonnutaan Kantolaavulla (Säkyläntie 717, Oripää). Erityisen tarkkana on oltava pihakadulla, jossa autoilijoiden ja pyöräilijöiden on annettava jalankulkijoille esteetön kulku. Pe 14.2. LoimaanOnkijoen Maaja Kotitalousnaiset kokoontuvat Helvi Knuutilassa Aittakatu 14 to 20.2. Jesaja opetusilta pe 14.2. lähetyshiippakunta URHEILU Eläkeliiton Alastaron yhdistys laivareissu 30-31.3. Marjaleena 040 567 7961. Sitovat ilm 14.2. Tanssiseura Sekahaku Ry tanssikurssit Loimaalla Työväentalolla, Satakunnantie 57. 60 km/h HUOLTOJA VARAOSAPALVELU • SALO • SOMERO • KAARINA • LOIMAA • SALO, Joensuunkatu 5 (02) 7211 400 • SOMERO, Ruunalantie 5 (02) 7489 300 • KAARINA, Hallimestarinkatu 4 (02) 7211 500 • LOIMAA, Lamminkatu 40 (02) 7211 300 Verkkokauppa avoinna 24/7 SPORTTIKONEESTA sis. klo 11 alkaen. ma-ti iltalähtö Viking Gracella. klo 17 HurrikaaniVantaa Ducks. Esimerkiksi juuri pihakadusta kertovien liikennemerkkien seuraaminen on erityisen tärkeää silloin, jos alue ei ole ennestään tuttu. 14.2 Ystävänpäivänä lauluilta Pippurissa alkaen klo 18. LIIKENNEVINKKI Mies ajoi huumeessa HUMPPILA Poliisi epäilee viisikymppisen miehen kuljettaneen henkilöautoa huumausaineen vaikutuksen alaisena. Nopeus on kuitenkin sovitettava jalankulun mukaisesti, eikä se saa ylittää 20 km/h. Yhdessäoloa, ohjelmaa omaa ja EL Kosken yhdistyksen. Prättä-Jouset Loimaa ohjattua jousiammuntaa aloittelijoille ja nuorille kaikki luokat ja jouset maanantaisin klo 18.00 alkaen muut vuorot keskiviikkona 18.00 sekä lauantaisin 11.00 Vesikoskitalolla. 206 cm 10 vuoden istuinpehmustetakuu! ! HUMPPILA Kennintie 3, Humppila ma–to 10–17, pe 10–18, la 10–14 (03) 437 7866 Sisustukset ovat kuvitteellisia eivätkä välttämättä vastaa huonekaluliikkeiden valikoimaa. 21.2. klo 14-16 Virttaan koululla. Jalankulkijoilla on liikkumisoikeus kaikilla pihakadun osilla ja ajoneuvojen kuljettajilla, siis myös pyöräilijöillä, on väistämisvelvollisuus heihin nähden. – Aina on tietysti tiedettävä, millaisella kadulla ajaa, jotta osaa ottaa sen erityispiirteet huomioon. ErgoStart kevytkäynnistys, M-Tronic moottorinohjaus. Varustettu valjailla ja HP-sahaterällä. Lasten askartelu tapahtuma ti 18.2. Lisätietoa ja ilmoittautuminen su 16.2. klo 18 Alessandro-salissa, Oikok. Asiantunteva opastus. Noin klo 12 keppijumppa ja rentoutus. klo 18. Savikki ry kokoontuu Citynuokkarilla la 15.2. MLL Loimaa Isän kanssa lentopallootteluun la 22.2. Mikko Luokkakallio ym. Ohjelmassa demohoitoja, ihonhoidon opetusta. Liikenneturvan kyselyn mukaan kaksi viidestä (41 %) suomalaisesta kokeekin vieraassa taajamaympäristössä ajamisen haastavaksi. klo 1820 Tuulensuun Palvelukeskuksessa, Huvilak.32, Loimaa Naavanaiset Kauneusilta Beauty Pianjassa Lavomäentie 34 ma 17.2 alk. Hirvikoskelaiset ry Ulkoiluilta Hirvikosken kirjaston piha-alueella torstaina 13.2. Ahjon pilates tauolla, hiihtolomaviikolla normaalisti klo 18. 0400 919 541. Kävelijä on pihakadun ykkönen Kaksi viidestä Liikenneturvan kyselyyn vastanneesta kokee vieraassa taajamaympäristössä ajamisen haastavaksi. 1089,-) 899 € UUTUUS Kätevä ja taloudellinen mm. 799,-) NYT ON OIKEA AIKA TUODA RUOHONLEIKKURISI KEVÄTHUOLTOON ! Alastaron maaseutunaiset ry ulkoilupäivä ma 17.2. Nest pit. Kärkäisen Puutarha p. Liikenne perustuu yhteispeliin, ja nopeammin liikkuvien vastuulla on ottaa huomioon hitaammin etenevät. klo 11-15. Vierailevana ohjaajana Soile Hakanpää. Edellä mainittujen sääntöjen lisäksi monelle voi olla epäselvää sekin, että pihakadulta tielle tulevan kuljettajan on aina väistettävä muuta liikennettä, muistuttaa Liikenneturvan koulutusohjaaja Toni Vuoristo. Tiesitkö, että pihakadulta tielle tuleva kuljettaja väistää aina muuta liikennettä. Tällöin voi ajatella, että huomiointi olisikin erityisen skarppia, Vuoristo pohtii. loimaan.yhdistys@mll.fi, varaus kuitataan. Mellilän Kyläyhdistys ry. polttopuihin 40,6 cm 3, Teho 2,0 / 2,7 kW / hv, 4,9 kg Terälevy 35 cm 8.990 € NYT METSÄVARUSTUS KAUPAN PÄÄLLE SPORTSMAN 570 EFI TRAKTORIMÖNKIJÄ (Sh. 050 356 9692 Sylvi. (Sh. Ystävänpäivän viettoa. Ilmoittautumiset Marille p. käännöllä ............................ 02 588 8021. (03) 437 7866 Humppila • Sastamala www.hklahonen.fi Paras hinta/laatusuhde ikinä KOTIMAINEN MOOTTORISÄNKY • Integroitu pussijousitus • Laadukas Visco Memory lämpöön reagoiva petauspatja 90x200 cm 895,80x200 cm 795,HETI VARASTOSTA! Laadukkaat kotimaiset -sohvat meiltä! -SHAPES Esim. Lounais-Suomen Kilpirauhasyhdistyksen Loimaan vertaistukiryhmän kokoontuminen ma 24.2. Pihakadun kanssa samaan sarjaan voi lukea myös kävelykadun, jollainen löytyykin useimmista kaupungeistamme. SEURATOIMINTA Tiesitkö. 17.30-19