Loimaa Kimmo Gustafsson Rullat pyörivät vinhasti ja jalat iskivät rytmikkäästi Loimaan torin ympärillä, kun perinteinen liikuntatapahtuma pisti rullaluistelijat ja juoksijat kilpailemaan paremmuudestaan. Oripäässä kiinnostaa lähinnä Kankaan alue, pariskunta kertoi. alv . Helteet ovat tältä erää ohi ja tänään ylletään nipin napin kymmeneen lämpöasteeseen. Loimaalla on asukaslukuun nähden työllistynyt suhteellisen paljon kehitysvammaisia ihmisiä. Säätila Hrr. Hänelle, kuten monelle muullekin luistelijalle Loimaan kisa oli kauden ensimmäinen ulkokisa. Sivu 6 Kari Kairuksen ja Heidi Mäkelän pienokainen oli Oripään Asuntopäivän nuorin osallistuja. Miesten yhden kierroksen sprintin ja kolmen kierroksen kisan voitti Maailman Cup -kiertueellekin osallistunut Teemu Ylänen. Sivu 12 KIMMO GUSTAFSSON Rullarallia torin ympäri Peppi Pitkätossu (Karita Pakarinen) oli yksi sellokonsertin satuhahmoista. – Harjoittelu on tietysti tehty ulkona. Aivan oikea ympäristö on kisaa varten valittu, Laulumaa arvioi. Loimaalaista parhaiten menestyivät 15-vuotiaiden katumailin juoksussa kakkoseksi ja kolmoseksi nousseet Loimaan Leiskun Aleksanteri Tiiri ja Mika Lehtonen. Sivu 5 KIMMO GUSTAFSSON. Loimaan talousalueen paikallislehti • 94. – Pienellä radalla pystyy seuraamaan tapahtumia paremmin koko ajan. 2008 P 1 D Nro 55 Nouseekohan tuleva kotini tuolle tontille. Hänestä nopeat korttelikisat ovat mukavaa vaihtelua cupissa lähinnä luisteltaville maratonmatkoille. Huipentumana on viikonlopun Löytölandia -tapahtuma, jossa nähdään ja kuullaan taidetta, teatteria ja musiikkia. Musiikkia ja satuja sisältänyt konsertti avasi samalla lasten kulttuuriviikon. SAMPSA HAKALA Miehet kyyristyvät rullaluistelun sprinttiä varten. vuosikerta TIISTAI 13.5. Onneksi tuulikin laantuu loppuviikkoa kohti, vaikka tänään vielä puhaltaa tuntuvasti. Kauimmaisena oleva Teemu Ylänne vei voiton. Kaikkiaan toria kiersi tänä vuonna luistimilla ja juosten 61 kilpailijaa. Asuntopäivä järjestettiin kuudennen kerran. Tapahtuman järjestivät Loimaan kaupunki, yleisurheiluseurat Loimaan Jankko, Leisku ja Voima, Suomen luisteluliitto ja Loimaan Seutukunnan kehittämiskeskus. Sivu 3 TIINA NAULA Jan Vuorinen ja Markus Ruuth hankkivat itselleen töitä. – Suunnittelemme talon rakentamista ja olemme katselleet tontteja myös Alastarolta, Aurasta, Loimaalta ja Riihikoskelta. Oripää Sampsa Hakala Oripääläiset Kari Kairus ja Heidi Mäkelä sekä heidän vielä nimetön poikavaavinsa tutustuivat kotikuntansa tonttitarjontaan asumisen teemapäivänä lauantaina. Joka päivä töihin meen Veljekset Jan Vuorinen ja Markus Ruuth kuuluvat niiden 11 loimaalaisen kehitysvammaisen joukkoon, jotka ovat löytäneet itselleen työpaikan. Loimaan kadut olivat hänestä suhteelliseen hyvässä kunnossa, joskin viime vuoteen verrattuna Heimolinnankatu tuntui tärisyttävän hieman enemmän. Suomen luisteluliiton Inline tour, eli rullaluistelu-cupin avauskilpailu veti Loimaalle maajoukkuetason luistelijoita. Sivu 10 T Ä N Ä Ä N Irtonumeron hinta 1,00 € sis. Sellot soivat lapsille Baiba Kuusela ja hänen sello-oppilaansa esiintyivät konsertissa Loimaan päivähoitolapsille. Kilpailijoiden lisäksi torilla esiintyivät Loimaan naisvoimistelijat. Joensuusta paikalle saapui nyt toista kertaa peräkkäin Samuli Laulumaa. Yleisömenestystä ei nyt tullut, mutta aiempina vuosina väkeä on käynyt varsin mukavasti
NIMIPÄIVÄT: 13.5. Pyöräilyn yhdistäminen joukkoliikenteeseen on joustava tapa matkustaa. Kun pyöräily on osana päivittäisiä rutiineja, on se todellista hyötyliikuntaa. 31: 32 14.5. Tämän liiton minä teen Israelin kansan kanssa tulevina päivinä, sanoo Herra: Minä panen lakini heidän sisimpäänsä, kirjoitan sen heidän sydämeensä. Veli-Matti Knuuti 02-7626040 Liisa Kivinen 02-7626050 Päivi Alm-Huhti 02-7626060 ilmoitukset@loimaanlehti.. Toimitus: Päätoimittaja Seppo Huiku (02) 762 6033, 050-551 3460. Huomionosoitukset: II luokan Mannerheim -solki: Elina Alajoki ja Emilia Kivelä Alastaron Jyväset. Ilmestyy tiistaisin, torstaisin ja lauantaisin. Yksi ratkaisu ongelmaan on hankkia taittopyörä. Majasta oli viety kertakäyttöastioita ja muuta keittiötavaraa. Alle seitsemän kilometrin matkoilla taajamassa polkupyörä on nopein kulkuväline. Yhteislippukunnista Alastaro oli kolmas saaden jäsenistöstään peräti 68,35 prosenttia mukaan. Isojen yhteislippukuntien sarjassa Loimaan Nuotioloimut keräsivät 56,87. Vastuu ilmoituksista: Lehden suurin vastuu ilmoituksen julkaisemisessa sattuneesta virheestä on ilmoituksen hinta ja muihin lehtiin toimitetusta aineistosta sen valmistusarvo. Kukka, Floora 14.5. 0200 72822 (mpm/pvm) arkisin klo 6.00-16.00 viikonloppuisin klo 6.00-12.00. Mellilän prosenttiluku oli 64,29, Loimaan Nuotioloimujen 38,67 % ja Loimaan Savisten 25.97 %. Yllätetty varas lähti pakoon metsään, eikä häntä tavoitettu. Nauti kesästä! Suvilehti ilmestyy Painos 25.000 kpl jaetaan kaikkiin talouksiin Loimaalla, Alastarolla, Mellilässä, Koskella, Jokioisilla, Humppilassa, Ypäjällä, Oripäässä, Punkalaitumella, Vampulassa, Yläneellä ja lisäksi kesätapahtumissa. Koneessa oli sisällä outo mies, joka oli irrottamassa koneesta osia. S U V IL E H T I 8 tiistaina 27.5. Pyöräilyllä on myös monia positiivisia terveysvaikutuksia. Toimitusjohtaja Jorma Rinne kotipuh. Näille pyöräilymatkoille voi hankkia ns. (02) 762 7840 matkapuh. Pienen, kokoontaitettavan pyörän voi myös säilyttää työpaikalla vaikka työpisteen vieressä. Ilmoitusmyynti: Markkinointipäällikkö Veli-Matti Knuuti (02) 762 6040, 0500-324 939 Ilmoitusmyyjä Liisa Kivinen (02) 762 6050 Ilmoitusmyyjä Päivi Alm-Huhti (02) 762 6060 Ilmoitusvalmistus Eija Kärkäs (02) 762 6055 Tilaustenhoitaja Maarit Saarinen (02) 762 6016 Ilmoitusten jättöajat: Ilmoitusaineisto on toimitettava lehden konttoriin kunkin numeron ilmestymistä edeltävänä päivänä klo 12.00 mennessä. LOIMAA Henkilöautoa vahingoitettiin talon pihalla Juvantiellä Loimaalla. 31: 33 Mellilän Menninkäiset palkittiin ryhdikkäinä Voro kävi keittiössä Varas yllätettiin koneen kimpusta Autoon vahinkoja HUMPPILA Metsästysmajaan oli tunkeuduttu Kangasniementiellä Humppilassa viikonlopun aikana. SANOMALEHTIEN LIITON JÄSEN ISSN 0358-9161 Jakeluhäiriöt: Puh. Kartanomäenkatu 4, PL 2, 32201 Loimaa Puh. Ilmoitusvaraukset 12.5.2008 menn. Aurinko laskee kello 22.03. TÄNÄÄN AJANTIETO: Aurinko nousee tänään Loimaalla kello 4.48. Ruuhkissa autossa istuminen voi pidentää työpäivää huomattavasti. Tilaushinnat: Määräaikainen 12 kk 92 € 6 kk 54 € 4 kk 41 € Kestotilaus: Laskutusjakso 12 kk 87 € 6 kk 44,50 € 4 kk 30 € Irtonumero 1 € Ulkomaantilaukset: tilaushinnan lisäksi peritään voimassa oleva postimaksu. Arvosteluraati palkitsi partiolippukunta Mellilän Menninkäiset parhaana keskikokoisten yhteislippukuntien sarjassa. kello 19 Tervetuloa, vapaa pääsy. Jer. Taajamissa ruuhkahuiput sijoittuvat aamuun ja iltapäivään. Pyörän ei tarvitse olla hieno ja uusi, sillä ei ole houkuttelevaa jättää uutta maastopyörää pitkäksi aikaa säilytykseen bussipysäkille. www.loimaanlehti.fi Konttori ja toimitus avoinna ma-pe klo 8-16. Mellilä sai 57,43 pistettä ja toiseksi tullut Alastaron Jyväset 56,84 pistettä. Louhisuden solki: Aleksi Kajander Mellilän Menninkäiset. Kaukaisetkin kohteet saavuttaa kätevästi yhdistelemällä eri kulkumuotoja. Sallamaria Iltanen ja Maikki Markula Loimaan Nuotioloimut. Painopaikka: Priimus Paino Oy/Allatum Oy. kakkospyörän. Pyöräillään ensin esimerkiksi muutama kilometri kotoa pysäkille ja kuljetaan loppumatka linja-autolla. Taittopyörä on kokoontaitettava pyörä, jota on kätevä kuljettaa joukkoliikenteessä. Tuula 2 Tiistaina 13 toukokuuta Kustantaja: Priimus Media Oy. Toimitussihteerit: Kati Uusitalo, Tiina Naula. fax (02) 763 1233 LL ARKISTO. Loimaan Saviset oli viides pisteillä 52,60. Jer. Varsinais-Suomen partiopiirin pronssinen ansiomitali: Jaakko Anttila, Ville Laine ja Marjaana Lätti Loimaan Saviset, Riikka Laine Alastaron Jyväset ja Suvi Routasalo Loimaan Nuotioloimut. Sähköposti: toimitus@loimaanlehti.fi Ilmoitukset: ilmoitukset@loimaanlehti.fi Tilaukset: tilaukset@loimaanlehti.fi Ilmoitushinnat: Ennen tekstiä 1,96 € /pmm 3-sivu 1,96 € /pmm Tekstissä 1,84 € /pmm Tekstin jälkeen 1,59 € /pmm Takasivulla 1,95 € /pmm Etusivulla (modulikoot) 3,23 € /pmm Kuolinja kiitosilmoitukset, kunnalliset ja kirkolliset ilmoitukset, heng.kokoukset 1,59 € /pmm Määräpaikkakorotus 0,06 € /pmm Värikorotus yhdestä lisäväristä 0,16 € /pmm Hinnat sisältävät arvonlisäveron 22%. Omistaja kuuli pihalta ääntä hieman puolenyön jälkeen sunnuntain puolella. klo 18 Mukana sanoin ja sävelin Marita Koivunen, Jose?na Tiiri, Antti Riuttaskorpi, Reino Komonen, Seppo Paldanius ja juontajana Taisto Laakso Kahvitarjoilua ja rukouspalvelua tervetuloa mukaan! Järjestäjinä Missio Iltalamppu, Loimaan Srk ja Loimaan Helluntaisrk. 0500-226 858. Tällä pistepotilla irtosi kakkossija. Kun hän meni pihalle, sieltä poistui henkilöauto, josta hän ei ehtinyt saada tuntomerkkejä. Jos työmatka on pitkä, on syytä yhdistää kevyt ja joukkoliikenne. Tämä liitto ei ole samanlainen kuin se, jonka tein heidän isiensä kanssa silloin, kun tartuin heidän käteensä ja vein heidät pois Egyptin maasta. HUMPPILA Metsäkoneyrittäjä koki yllätyksen mennessään Humppilassa Kangasniementiellä koneelleen sunnuntaiaamuna kuuden aikaan. Ei tarvitse enää lenkkeillä työpäivän päätteeksi ja jää vapaa-aikaa muille harrastuksille. (02) 762 6000, telefax (02) 763 1233. Suomen partiolaisten hopeinen ansiomitali: Pekka Marjamäki, Loimaan Saviset. Auton takaikkuna ja takaluukku oli rikottu. TURKU Varsinais-Suomen partiopiirin suuri vuotuinen massatapahtuma on kevätparaati, johon kuuluu lippukuntien välinen ryhtikilpailu. Toimittajat: Kimmo Gustafsson, Sampsa Hakala, Sari Keskitalo, Kari Nummila, Heidi Pelander (kesätoimittaja). Miten sinä kuljet työmatkasi. KONSERTTEJA PÄIVÄN SANA 13.5. Tiia Nurminen Varsinais-Suomen Agendatoimisto EKOVINKKI KEVÄISTEN LAULUJEN JA VIRSIEN ILTA Alastaron kirkossa su 18.5.08 klo 18.00 Sanna Ketola, laulu ja huilu Jari Koivisto, laulu ja saksofoni Lotta Lukka, laulu Meri Lukka, laulu Pauli Hyrkäs, laulu Aleksi Mäkimattila, käyrätorvi Sakari Mäkimattila, pasuuna Ari Pääkkönen, iltarukous Tapio Laurila, piano, urut ja juonto Alastaron seurakunta Tervetuloa! LOIMAAN SEUDUN MUSIIKKIOPISTO KEVÄTKONSERTTI Heimolinnassa keskiviikkona 14.5. Se mahdollistaa ovelta ovelle kulkemisen. Erikseen kisataan vielä karelia-maljoista, jotka saavat vuodeksi haltuunsa eniten joukkojaan liikkeelle saaneet lippukunnat. Yhteiskristillinen ILTALAMPPU-TAPAHTUMA Kanta-Loimaan seurakuntatalossa keskiviikkona 14.5
– On jännää ja kivaa, yksi hänen hoitolapsistaan, kolmevuotias Leevi Tuominen totesi konsertista. toukokuuta. – Tuomme konsertissa lapsille tutuksi selloa, joka on iso soitin, mutta ei kuitenkaan lainkaan pelottava. Loimaan Musiikkiopiston musiikkiesitykset ovat ohjelmassa kello 11.30 ja 12.30. – Suunnittelimme ohjelman oppilaideni ja Ari Harannon kanssa, ja tukenamme oli myös Loimaan kaupungin musiikinohjaaja Petri Vainiotalo, Kuusela kertoi. Soittamassa olevat kolmetoista sello-oppilastani on 6–14-vuotiaita, ja konsertissa kuullaan tuttuja lastenlauluja kuten Elefanttimarssi, Täti Moonika tai Pienet sammakot, Baiba Kuusela kertoi. klo 10–15 Vesikoskitalossa Loimaalla. – Konsertin nimi on Sellosatu, ja ajatuksena on, että lapset esiintyvät lapsille. – Laulamme paljon, ja toimin itse musiikkivastaavana. ja 18. Päiväkotien lapsiperheitä toivotaan paikalle lauantaina ja perhepäivähoidon, ryhmisten, Nappulan päiväkodin ja Vesikosken päiväkodin lapsiperheitä sunnuntaina. Toteutamme tämän teeman mukaisesti lasten kanssa pitkin vuotta erilaisia projekteja, joihin kuuluvat myös laulut, leikit, askartelut ja retket. Päivähoidon teema ”Löytöjä Loimaalta” huipentuu näyttelyyn, joka esittelee toimintakauden aikana tehtyjä lasten taideteoksia. Se sopiikin kaikenikäisille, Kuusela sanoi. – Meillä on toimintavuoden teemana lähiympäristö ja luonto ja erityisesti erilaiset eläimet. Hän pitääkin lasten kulttuuriviikon ideaa hyvänä. Sen rakennelmat kuvaavat sekä eläimiä että eläintenhoitajia, Uusitalo sanoi. Lastenhoitaja Riitta Laaksovirta on askarteluvastaavamme, lastentarhanopettaja Katja Kauti-Karakus vastaa näytelmäpuolesta ja avustaja Sirkka Heinonen on myös mukana toiminnassa, Uusitalo kertoi. – Sellossa on neljä kieltä, joille oppilaani antoivat nimet. Metsämaan päiväkodin lapset viihtyivät myös konsertissa hyvin. Tiistaina 13 toukokuuta 3 Nuoret sellistit soittivat sekä vuorollaan että yhdessä toisten kanssa, eturivissä ovat Tytti Paavilainen, Hugo Bondfolk ja Eveliina Ala-Juusela. Kolmevuotias Leevi Tuominen, nelivuotias Eliel Alanen, kaksivuotias Iiris Alanen ja viisivuotias Kosti Mononen seurasivat kiinnostuneina ”Sellosatu” -konserttia. Konsertissa esiintyi Baiba Kuusela sello-oppilaidensa kanssa. Alimman kielen ääni on niin matala, että se on Norsu Norre, Kuusela kertoi. Tapahtumassa on mukana myös näytelmää ja musiikkia. – Sello on mukava soitin myös siksi, että se muistuttaa ihmisvartaloa. Lauluja ja loruja Konsertti esitettiin kahteen kertaan, ja mukaan tuli yhteensä noin 500 lasta hoitajineen. Esiintymässä nähtiin monia satuhahmoja Peppi Pitkätossusta merirosvoon, prinsessaan, leppäkerttuun, intiaaniin ja lännenmieheen. Heimolinnassa järjestettiin loimaalaislasten kulttuuriviikon alkajaisiksi sellokonsertti, jossa kuultiin musiikkia ja satuja. Tilaisuuden juontajana toimi päiväkodin johtaja ja ”satutohtori” Ari Haranto. Löytölandia – lasten kulttuuriviikonloppu la–su 17.–18.5. Ensimmäisen konsertin yleisönä olivat perhepäivähoitolapset ja toisessa kuulijoina olivat päiväkotien lapset. Luikerokerholaisten ansiosta tapahtumassa voi tavata myös tuttuja satuhahmoja. Loimaan Teatteri esittää näytelmän ”Vasta-alkajat satumaailmassa”, esitysajat ovat kello 11, 12 ja 13. Ylin kieli kuvaa hiirulaisäitiä, seuraava hiirulaisisää ja kolmannen nimi on Karhupoika Kaapo. Ensimmäistä kertaa vietettävä kulttuuriviikko huipentuu Vesikoskitalossa pidettävään kulttuuriviikonloppuun. Oppilaat olivat itse valinneet kappaleensa, vuorosanansa ja hahmojensa puvustuksen. – Osallistumme myös Vesikoskitalon kulttuuriviikonloppuun kolmiulotteisella Eläinhaka -työllämme. Sello vei seikkailuun satumaassa Löytölandia esittelee lasten taidetta Lasten kulttuuriviikonloppua vietetään Vesikoskitalossa Loimaalla 17. Perhepäivähoitaja Eila Koukkarin mukaan lapset olivat jo odottaneet kovasti konserttia. Sillä on myös korvat, hiukan hassusti oleva suu ja jalka, jota kutsutaan stakkeliksi. TIINA NAULA. Loimaa Tiina Naula Loimaan päivähoitolapset pääsivät eilen selloseikkailulle satumaahan. – Laulamme ja leikimme loruleikkejä lasten kanssa päivittäin, joten musiikki on heille tuttua ja mieluisaa, Koukkari kertoi. Päiväkodin johtajan Helli Uusitalon mukaan musiikkia, taidetta ja muuta kulttuuria harrastetaan päiväkodissa usein. Mukana oli sello-oppilaita Loimaan, Huittisten ja Äetsän musiikkiopistoista, joissa Kuusela toimii opettajana
Kirja vie kävelyretkille työläiskortteleihin ja virkistävälle kahville tai edulliselle tuopillisille tavallisen kansan baareihin. SH Tilastojen merkitystä ei kannata liioitella. Ne tekee siitä Virttaankankaalla juomavettä ja ihan laillisesti. Yhdessätekemisestä huokui lämpö. Kovin viehättävää oli nähdä ja tuntea esiintymislavalla vallitseva jännitys ja innostus. Myydään jätevesi turkulaisille. Tunnelmansa puolesta baari sopisi Aki Kaurismäen elokuvaan. Punaista keinonahkaa, pikkuruinen diskopallo, hiljainen tarjoilija ja takapihan unelias koira. Jämptistä menosta on hyvä pitää kiinni, vaikka tuskin sekään pienen kunnan itsenäisyyttä kovin pitkälle kantaa. Sain konsertin päätteeksi lupauksen, että Äitienpäiväkonsertin perinne jatkuu myös ensi vuonna, joka kuulemma on poikakuoron 10-vuotisjuhlavuosi. Satumaisen kauniita rakennuksia ja viehättäviä kujia, mutta myös meteliä, tokkuraisia brittituristeja ja itseruskettavilla voiteilla värjättyjä nuoria naisia, joilla näytti olevan menossa kaula-aukon väljyyskisat. Toivotan edelleenkin kaikkea hyvää niin kuorolle kuin sen tukijoukoille! Tuotatte toimillanne suurta iloa loimaalaisille. Kuntamyllerryksen keskellä kaivattaisiin lisää tutkittua tietoa siitä, millä tavoin laadukkaita palveluja voitaisiin kestävällä tavalla tehokkaimmin tuottaa. Kovaääninen pörriäinen lienee nopein tapa siirtyä veljeskansamme pääkaupunkiin, sillä se surraa määränpäähän 18 minuutissa. Tarjoushinnalla hankittu helikopterilento osoittautui miellyttäväksi tavaksi siirtyä Tallinnaan. Toisaalta ei niitä niinkään pidä lukea, että Oripäässä panostetaan vähiten kuntalaisten terveyteen ja lasten perusopetukseen. Matkaoppaana oli Otso Kantokorven kirjoittama mainio Sankarimatkailija Tallinnan raitiovaunuissa -kirja, joka esittelee laitakaupunkeihin vievät ratikkalinjat ja niiden varrella olevat talot, baarit ja tehtaat. Tietokoneeton Ei me semmosta jätevesien puhdistuslaitosta tarvita. Ilmassa oli todellista luksuksen makua, sillä viehättävän seuralaiseni ja itseni lisäksi kopterin kyydissä oli vain yksi matkalainen. Pelkkä kustannusvertailu ei kerro palvelujen laadusta eikä se näin ollen kerro siitäkään, osataanko palvelut tuottaa Oripäässä tehokkaammin kuin muualla. Maku-uteliaisuutta jäi kutkuttamaan esimerkiksi afrikkalaista, argentiinalaista, unkarilaista, korealaista ja espanjalaista ruokaa tarjoavat paikat. Persialainen sananlasku Oripään palvelut hoituvat halvalla MIELIPITEET Päätoimittaja Seppo Huiku seppo.huiku@loimaanlehti.fi Viime päivinä on julkisuudessa esitelty kuntien välisiä vertailuja niin terveydenhoidon kuin perusopetuksenkin kustannusten osalta. Oripääläisiä voi siis vilpittömästi onnitella ainakin siitä, ettei kunnassa toimita tuhlaillen. Ei sellaista valitusta Oripäästä ole kuulunut sen enempää kuin muualtakaan. Viikonlopun aikana tuli harmiteltua, ettei omista kuin yhden mahalaukun. Yksi raitiovaunulinjoista johtaa Kopliin, joka on satunnaisen poron mielikuvissa pahamaineinen venäläiskaupunginosa. Siksi näitten tilastojen merkitystä ei kannata liioitella. Tuli oikein juhlamieli yleisölle! Laulava Emilia Kiitokset hienosta äitienpäiväkonsertista Loimaam Poijjiille! S.M. Tämä työ kantaa varmasti hienon hedelmän näitten nuorten elämässä myös musiikin ulkopuolella. Äitienpäiväkonsertti juhlan aattona on täysin oikeaan osuva; vuoden suurimman juhlan eli joulunkin vieton kohokohta on aattoilta. Kiitos Sanna, Tapio, Petri, Esa ja Isonperän oppilaat + Matti! Ruusu näin jälkeenpäin kaikille. Terminaalissa oli ennen suuren sudenkorennon lähtöä tarjolla juomia ja pientä purtavaa, joille ilmainentaikasana antoi luonnetta. Keväiset laulut ja virret. Kiitos Loimaam Poijjaat! Miten kiitokset pelkkinä sanoina tuntuvatkaan liian vähäisiltä, mutten nyt muutenkaan osaa tuntojani eritellä. Turistin kannattaneekin siirtyä Koplista Vanhaankaupunkiin tai poroparatiisi Viruun hämärän hiipiessä maille, mutta ainakin toukokuisena lauantai-iltapäivänä seudun antimista sai nauttia aivan rauhassa. Jos näin olisi, kuntalaiset varmasti osaisivat valittaa saamistaan huonoista peruspalveluista. Sikke En ymmärrä, että jos joku menettää terveydellisistä syistä henkilöauton ajoluvan saa silti ajaa luvallisesti mopoa tai skootteria. Ihailun ja kiitoksen ansaitsevat musiikillisen opetustyön tekevien ohella myös ne vanhemmat, jotka jaksavat toimia aktiivisesti nuortensa huoltojoukoissa. Veronmaksajalta uskoa vaaditaan, kun ostat kallista ruokaa ja maksat törkeät maataloustuet. Minun äitienpäiväni olisi ilman tätä konserttia jäänyt puolinaiseksi. Juhlan aattona on hyvä laskeutua tulevaan eli virittäytyä äitienpäivään. Nyt ei mahaan mahtunut kuin virolaista, azerbaidzhanilaista ja kiinalaista ruokaa. Kopterilla tumman tuopillisen pariin TOIMITTAJALTA Nopeutta 270 km/h, korkeutta 400 metriä, alla keväisen sinilevättömänä välkkyvä Suomenlahti ja lukuisia Helsingin ja Tallinnan väliä sahaavia aluksia. Loimaam Poijjaat johtajineen ja taustajoukkoineen oli aikaansaanut kauniin herkän konsertin, jossa kaikki oli kohdallaan: laulu ja musiikki, tarjoilu ja tunnelma. Molemmat peruspalvelut halvimmalla asukasta kohti hoitaneiden kuntien kärjestä löytyy Oripää. Sampsa Hakala sampsa.hakala@loimaanlehti.fi Tuli harmiteltua, ettei omista kuin yhden mahalaukun. PÄIVÄN MIETE: Kulta sokaisee monet, rakkaus sokaisee jokaisen. Terveysmenojen osalta pienten kuntien kustannuksiin voivat vaikuttaa arvaamattoman paljon myös täysin satunnaiset tekijät. ESKO LUKIJOILTA 4 Tiistaina 13 toukokuuta KOPIT Jos et omista tietokonetta ja nettiä, olet toisen luokan kansalainen, ei se aina ole rahasta kiinni, on myös periaatteet vielä eräillä. Koplista löytyi lukuisia viehättäviä kuppiloita kuten Bar Helienna, jossa tuopillinen tummaa maksoi vain puolet Vanhankaupungin kuppiloiden hinnoista. Pentti Tuominen (Ruutu-Ässä) Mellilän kirkossa oli taas hieno konsertti äitienpäivän ja helluntain kunniaksi. Heli Sultsi. Kaikki oli niin aitoa! Tällaisen konsertin luonteeseen sopi myös erinomaisesti se, että kovin nuorten esiintyjien ”kehyksenä” oli myös aikuisia taitajia. Viimeistään silloin soisin loimaalaisten entistä runsaslukuisemmin istuvan Loimaam Poijjaat -kuoron yleisönä. Listalta löytyi myös ruokaisia voileipiä ja tuhteja keittoja. HELIENNASTA on vain viitisen kilometriä Vanhaankaupunkiin, jossa on varsinkin illalla täysin toinen meininki. Sillä tavoin ei näissä vertailuissa missään tapauksessa kärkipaikoille päästäisi. VIIKONLOPPUMATKAN tarkoituksena oli tutustua myös Vanhankaupungin ulkopuolisiin alueisiin kirkkaihkoin silmin, sillä Tallinna ei ole vain olutvarasto ja päihdehakuisen lähialuematkaajan unelmakohde
Vuorisen tavoin, Markus Ruuthin töihin kuuluu pullolan hoitaminen ja hyllyjen täyttämistä. – Kyllä tästä varmaankin molemmat hyötyvät, pohtii S-marketin marketpäällikkö Paula Sillstén. Euromarketin henkilöstöpäällikön Sari Pietilän mukaan yksi tärkeä pointti työssä onkin sen antamat sosiaaliset kontaktit, mutta tärkeä on tietysti myös työpanos. Työaikakin on samanlainen, kahdeksasta kahteen. Peräänajanutta autoa kuljetti torniolainen mies. – Opiskelin Hämeenlinnan ammattikoulussa varastoalaa ja koulun päättyessä hain tänne. Ulosajon syynä oli todennäköisesti kuljettajan nukahtaminen rattiin. Kulkee suvussa Kaupan ala on vahvasti edustettuna perheessä, sillä Jan Vuorisen lisäksi, myös hänen äitinsä Päivi Ruuth ja nuorempi veli Markus Ruuth työskentelevät kaupoissa. – Kesätöihin on meidän omiin yksiköihin tulossa kolme henkilöä. – Ihan hieno työpaikka tämä on. Kehitysvammaisten työllistäminen nousi erityisesti esille tämän vuoden yhteisvastuukeräyksen myötä. Lisäksi ammatillisessa koulutuksessa mukana olevien uskoisin kyllä työllistyvän. – Päätin tulla kokeilemaan ja ihan mukavaa on. Toimintakeskuksessa tein esimerkiksi nukensänkyjä ja Justiinassa tiskasin. Autoa kuljetti turkulainen mies, jolle tarkkuusalkometri antoi tulokseksi 0,44 milligrammaa litraa kohti. En osaa sen tarkemmin eritellä, mikä on parasta, Markus Ruuth toteaa pakaten samalla ruskeita lasipulloja hihnalta koreihin. Mönkijä oli rekisteröimätön. Markus Ruuth pitää uusia muovipulloja lasisia mukavampina. Markukselle työvuosia Loimaan S-marketissa on kertynyt jo kahdeksan. Rattijuoppo putosi mönkijän kyydistä LOIMAA Humalassa mönkijällä ajamaan lähtenyt rattijuoppo putosi ajoneuvonsa kyydistä Loimaalla. Parasta työpaikkaa näistä hän ei osaa nimetä. – Hurriganes on paras elokuva jonka omistan. Paikkakuntalainen mies oli liikenteessä Juvantiellä myöhään lauantai-illalla. Olin sen elokuvissakin katsomassa. Ajoneuvojen vauriot jäivät lieviksi. Mopoa kuljetti oripääläismies ja autoa loimaalaismies. – Uudet muovipullot ovat paljon helpompia ja kevyempiä käsitellä. – Heitä on töissä kaupoissa, siivousalalla, sisäisessä postin jakelussa ja kiinteistöhuollossa. Eläkkeen määrä vähenee työtulojen mukaan, tai voi jäädä kokonaan lepäämään, mikäli palkka on tarpeeksi suuri. Henkilöauto suistui tieltä ALASTARO Henkilöauto suistui tieltä lauantaiaamulla Kanteenmaantiellä Alastarolla. Kaupassa Vuorisen vastuualueisiin kuuluu pullonpalautuksen, eli pullolan lisäksi muun muassa hyllyjen täyttäminen ja ostoskärryjen palauttaminen. Loimaan kehitysvammapalveluiden johtava ohjaaja Raija-Liisa Laaksonen ei ole samaa mieltä – En usko, että tämä toiminta on keneltäkään pois, ei ainakaan täällä meillä. Mies jäi kiinni perjantaina illansuussa Rattaankujalla, ja hän puhalsi 3,03 promillea. Joissakin keskustelupalstoilla on tosin esitetty mielipiteitä kehitysvammaisten työllistymistä vastaan. Vappuna päättynyt Yhteisvastuukeräyksen ”haluan töihin” – kampanja vetosikin suomalaisiin yritysjohtajiin ja toistakymmentä kehitysvammaista on yhteisvastuun tietojen mukaan työllistynyt tai työllistymässä. – Ajattelisin, että lähtökohtaisesti jokaisella on oikeus työhön, Susanna Hyvönen totaa. – Pisin reissu on ollut Lahteen. Henkilövahingoilta vältyttiin. – Jan joskus sanoikin, ettei hän haluaisi vain kulkea pitkin katuja. Hänelle kävi neljä vuotta sitten varmasti jokaisen työntekijän ideaali tilanne; silloisen Sparin omistaja soitti ja pyysi häntä töihin. Ruuthilla ja Vuorisella suurin tulo on edelleen eläke, mutta veljeksillä on rahan lisäksi selkeä syy, miksi he töissä käyvät. Maanantaina, perjantaina ja juhlapäivinä pulloja palautetaan eniten, hän kertoo. Onnettomuus tapahtui Yläneentiellä, kun mopo törmäsi henkilöauton etukulmaan. Poikiensa työuraa läheltä seurannut Päivi Ruuth on nähnyt miten päivittäinen työ on heihin vaikuttanut. Onnettomuus tapahtui, kun henkilöauto aikoi kääntyä vasemmalle Koskenrannantielle. Auto törmäsi toisen perään LOIMAA Henkilövahingoilta säästyttiin peräänajossa, joka tapahtui valtatie yhdeksällä Loimaalla sunnuntai-illalla. Vaihtelua Vuorisen ja Ruthin ei tarvitsisi välttämättä olla töissä, sillä he molemmat saavat kehitysvammaisille kuuluvaa työkyvyttömyyseläkettä. Mopo ja auto törmäsivät ORIPÄÄ Mopo ja auto kolaroivat Oripäässä perjantaina iltapäivällä. Hän ei loukkaantunut onnettomuudessa. Autoa kuljettanut punkalaitumelainen nainen ei loukkaantunut, mutta auto vaurioitui. Mies oli lisäksi jo ennestään ajokortiton ja auto oli katsastamaton. Pölyt pois! kaikki pikapesut Neste Loimaa + leima pesupassiin alennuksella -50 % TI-S U. Määrä on asukaslukuun nähden suhteellisen suuri, kun ottaa huomioon koko maan työllistymisluvut. – Enpä ole koskaan miettinyt asiaa, kaikki ovat olleet erilaisia töitä. AIHETTA JUTTUUN: Soita: Toimitussihteerimme puhelinnumero on 02-762 6035 UUTISET Tiistaina 13 toukokuuta 5 Loimaa Kimmo Gustafsson Suomessa on tällä hetkellä töissä noin kolmesataa kehitysvammaista, kun halukkaita ja mahdollisia työllistettäviä olisi noin 3 000. – Kassalle en menisi, hän sanoo hymyillen. Mies puhalsi 2,68 promillea. Rattijuoppo jäi kiinni ORIPÄÄ Rattijuoppo jäi kiinni kantatie 41:llä Oripäässä lauantai-illalla. Ensimmäiseksi tarkistan pullonpalautusautomaatin ja kerään hihnalla olevat pullot, 33-vuotias Vuorinen kertoo normaalista kuuden tunnin työpäivästään Loimaan Euromarketissa. Hyvönen uskoo Loimaalta löytyvän jatkossa vielä lisääkin avotyöpaikkoja. – Hulluksi siellä tulisi, Ruuth heittää jatkoksi. Vuorisen harrastuksiin kuuluu myös elokuvat ja dvd-levyjen keräily. Kaikilla on oikeus työhön ”Ei tartte pelkästään kotona olla, hulluksi siellä tulisi” Työ tarjoaa rahan lisäksi vaihtelua arkeen Loimaa Kimmo Gustafsson Jan Vuorinen kärrää perunapusseilla täytetyt rullakot perunalaarien viereen ja kippaa pussien sisällöt puolityhjiin laareihin. Vuorinen pitää polkupyöräilystä, kun taas Ruuth taittaa kilometrejä nelipyöräisellä. Mies oli jo ennestään ilman ajokorttia, ajoneuvovero oli maksamatta ja auto oli katsastamaton. – Pitäähän ne pullot kuitenkin toimittaa eteenpäin, Pietilä toteaa. Jan Vuorinen saa asiakkaiden jäljiltä metsästää ostoskärryjä välillä melkein naapurikauppojenkin pihalta. Puolipäiväisesti työssä käyvät mukaan laskettuna työllistyneitä on yhteensä 11 henkilöä, kertoo heidän yhteyshenkilönään toimiva kehitysvammapalveluiden ohjaaja Susanna Hyvönen. Sen takana tullut auto jäi odottamaan, mutta tämän takana tullut auto törmäsi edellä olleeseen ajoneuvoon. Itsetunto on selvästi noussut ja he hoitavat vastuullisesti niin työt kuin muutkin asiat. Aikaisempaa työkokemusta löytyy toimintakeskuksen puupuolelta ja Kahvila Justiinasta. Serkkupoika asuu Niinijoella ja hänen kanssaan tulee ajeltua Huittisissa ja muuten tässä ympäristössä, Ruuth kertoo. – Herään seitsemän aikaan ja tulen töihin kahdeksaksi. Esimerkiksi erään kirjoittajan mielestä ensin pitäisi saada kaikki terveet työttömät töihin. Keräyksen tuotolla pyrittiin helpottamaan kehitysvammaisten työllistymistä, muun muassa hankkimalla keräysvaroin heille työpaikoille työhönvalmentaja. Vapaa-aikansa Markus Ruuth ja Jan Vuorinen viettävät pyörien päällä. Loimaan kaupungissa niin kutsutussa avotyössä käy täysipäiväisesti seitsemän kehitysvammaista. KIMMO GUSTAFSSON Mies autoili tukevassa humalassa ALASTARO Poliisi pysäytti tukevassa humalassa autoilleen paikkakuntalaisen miehen Alastarolla. Paino esimerkiksi on paljon pienempi. – Ei tartte pelkästään kotona olla, Vuorinen toteaa. Tämän jälkeen voidaan toteuttaa ”luksusprojektina” kehitysvammaisten työllistäminen
Tontinostaja haluaa väljyyttä ja vaihtoehtoja Asuntopäivä houkutteli muuttajia Oripäähän Oripää Sampsa Hakala Elintila on maaseutukuntien valtti uusien asukkaiden houkuttelussa. Suomalainen valituslaulu Pääni päällä on musta pilvi. Enkö minä ole tärkeä. Väljyyttä ja rauhaa hakevat myös Heidi Mäkelä ja Kari Kairus, jotka suunnittelevat omakotitalon rakentamista ja poikkesivat tutustumaan Oripään tonttitarjontaan. Mieli teki. En tiedä, tulikohan nyt loukattua jonkun kunniaa. Jos reissuvihko muuttuu verkkovihoksi, voi sitä surkimusta luokassa, joka joutuu sanomaan, että kotona ei ole Internetiä. Sisäministeriön kansliapäällikkö Raili Viljanen ilmoitti merkkipäivähaastattelussaan (HS 1.5.), että hänen päivänsä kuluvat palavereissa. Oripää saa pariskunnalta pisteitä rauhallisuutensa, pohjavesiensä ja itsenäisyyshalujensa takia. Ovat vierailulla ja laukkaavat koko ajan puhumassa jonkun muun kanssa. Olemme pohtineet myös vanhan omakotitalon ostamista, mutta on vaikeaa löytää yksimielisyyttä siitä, millainen talo olisi juuri meille sopivin, he sanovat. Sitten kun joutuu langoille roikkumaan, niin yhtäkkiä joku kehrää: Aina voit asioida Internetissä www. Moni vanha ja yksinäinen haluaa keskustella ihmisen kanssa. JOKU asia minua sentään ilahduttaa. Mua sitt nyppii, että kaikkien pitäisi hoitaa kaikki asiat verkossa. Parhaillaan heillä on Oripäässä työn alla hirsiaitta, joka menee Somerniemelle. Kunnanjohtaja Asta Suomisen ja rakennustarkastaja Pekka Pajun mukaan tontteja saisi olla enemmänkin. KIRJOITTAJAVIERAS Kirjoittaja on Forssan ammattiinstituutin lehtori Päivi Nummela Mua sitt nyppii! 6 Tiistaina 13 toukokuuta Rakennustarkastaja Pekka Paju esitteli Oripään tontteja Heidi Mäkelälle ja Kari Kairukselle. Joka puolella. Hirsirakentamisen ammattilainen Kauko Pekkarinen osallistui teemapäivään kolme vuotta sitten, mikä muutti hänen perheensä elämän. – Kohtuuhintaiset ja hyväkuntoiset omakotitalot väljällä tontilla ovat nyt asuntokaupan halutuimpia kohteita Oripäässä ja muissakin maalaiskunnissa. He tuijottavat kaikissa tilaisuuksissa ja kaikissa tilanteissa kännykkäänsä. Kunnan ja yrityselämän edustajat arvelivat, että äitienpäivän läheisyys ja hieno sää verottivat potentiaalisten Oripäähän asettujien aktiivisuutta. Tilava tontti on valttia myös asuntokaupassa. Iäkkäänä naisena minun on nopeasti vaikea sijoittaa itseäni siihen ykköseen tai kakkoseen, kun asiani on jotakin siltä väliltä. Kunnassa on nyt noin 40 vapaata omakotitonttia. Mikko Pekkarinen veistelee hirsiä varmoin ottein piilukirveellä. Mutta hän onkin nainen. – Ostajille pitää tarjota paljon valinnanvaraa. Hyviä puolia ovat myös täydellinen vesi ja luonto, joka on lähellä ja tarjoaa mahtavat harrastusmahdollisuudet. – Täällä otettiin hyvin vastaan. PAIKALLISIA TÄLTÄ SIVULTA: – Kohtuuhintaiset ja hyväkuntoiset omakotitalot väljällä tontilla ovat nyt asuntokaupan halutuimpia kohteita Oripäässä ja muissakin maalaiskunnissa. Uuden omakotitontin pitäisi olla vähintään 2 000 neliötä, Suominen ja Paju sanovat. Milloin tilaisuudessa taputetaan. Kappaleen päätyttyä halusin jäädä kuuntelemaan hiljaisuutta. Poistuvat kesken kokouksen keskustelemaan tai puhuvat jopa kokouksessa omia asioitaan. Kyllä ne sitten valittavatkin: kissanpissoista, melkein puolison ryöstöstä, poliittisista kähminnöistä. Ihanaa, että valtakunnasta löytyy selväjärkinen korkea virkamies. – Veistämme kehikon valmiiksi, merkitsemme hirret ja puramme aitan. Kela ilmoitti viime viikolla siirtävänsä asioiden hoitoa verkkoon. Oripää markkinoi mahdollisuuksiaan lauantaina järjestettynä Asuntopäivänä. Pohjatöissä säästää todella paljon, kun koko maasto on salaojaa, Pekkarinen kuvailee. – Asuntopäivän ansiosta kuntaan on tullut 2–3 rakentajaa joka vuosi, ja se on antanut kunnalle myös positiivista mainetta, Rekolainen arvelee. Oletan, että seuraavaksi yhteiskunnan tulee hankkia kaikille kansalaisille tietokone ja Internet-yhteys tasa-arvon vuoksi. En voinut lähteä pois. MINULLA on useita tuttavia, jotka eivät voi elää ilman Tamagotchiaan. Seppo vastaa siitä päätoimittajana, kun julkaisi tämän valituslaulun. epämääräinensana.fi. Hän tapaa mieluummin ihmisiä henkilökohtaisesti kuin keskustelee sähköpostin välityksellä. Mielestäni yhteiskunta sulkee myös lapsia ulkopuolelle. He laulavat vokaalimusiikkia. SAMPSA HAKALA. Hänen mukaansa Oripäähän muutetaan erityisesti Turun seudulta. Oripään Osuuspankin toimitusjohtajan Jouko Rekolaisen mukaan aiemmista teemapäivistä on hyviä kokemuksia. Tänne tulevat haluavat väljyyttä, ja tuhannen neliön tontteja on turha tarjota. Istuin keskellä konserttisalia. Lappi Tl:stä muuttanut mies sanoo kotiutuneensa Oripäähän nopeasti. Jos haluat sitä, paina yksi, jos haluat tätä paina kaksi. – Täältä haetaan tilaa ja rauhaa sekä edullista asumista. Mua sitt nyppii, että ihmiset valittavat kaikista pikkujutuista. Näppärät maatilakeskukset viedään suorastaan käsistä, kiinteistönvälittäjä Merja Säteri Tiliaurasta sanoo. – Olemme oripääläisiä ja viihdymme täällä maaseudun rauhassa hyvin. Lehtiinkin on jo tullut sellaisia palstoja, että saa nimettömänä valittaa mitä hulluimmista jutuista. Sen jälkeen kuljetamme hirret rakennuspaikalle ja kasaamme rakennuksen uudelleen. Sitten alkoi läpsytys – jokaisen kappaleen jälkeen. Kun soitan vakuutusyhtiöön, siellä asiallinen miesääni tai hunajainen, valuva naisääni alkaa antaa minulle käytösohjeita. Pekkarisella on käsinveistettyihin hirsitöihin erikoistunut firma, jonka leivissä on myös hänen veljensä Mikko Pekkarinen. Hyviä kokemuksia Kuudennen kerran järjestetty Asuntopäivä ei vetänyt tänä vuonna väkeä entiseen malliin. – Rakensimme talon kangasmaastoon emmekä ole katuneet päätöstä päivääkään. Minä haluan keskustella ihmisen kanssa. SEURAAVAN kerran, kun menen konserttiin tai teatteriin, aion kysyä etukäteen yhden asian. Kirjailija Kyllikki Villa sanoi Helsingin Sanomien haastattelussa, että yhteiskunta kohtelee huonosti vanhuksia siirtymällä yhä laajempaan sähköiseen itsepalveluun (HS 7.10.2007). Olin Rajattoman konsertissa. Useimmat maaseudulle asettujat haluavat väljällä tontilla olevan omakotitalon
02-76368521 9 9 95 95 9 95 Bistro tuoli kokoon taittuva (12,95) Kotimainen tomaatti Unkari 2 95 kg 9 9 95 95 9 95 Leipälaatikko (19,90) 9 9 95 95 9 95 ERÄ 20 kpl! Musta koululaistuoli (19,90) 39 95 Etu 20% 27 95 Puu/valurautapenkki leveys 127 cm (norm. 49,95) Puu/valurautatuoli leveys 62 cm (norm. Tiistaina 13 toukokuuta 7 16 16 95 95 16 95 Bistro pöytä halk. 1,2 kg ilman korttia 2,59 kg Atria Jauhelihapihvit ja lihapyörykät 380-400 g (2,50-2,63/kg) ilman korttia yksittäin 1,15 rs (3,03-2,88/kg) 2 00 yht YkkösBonus-kortilla ma-ke 13.-14.5.2008 2 pkt www.euromarket.fi Tarjoukset voimassa 13.-14.5.2008 Saat YkkösBonusta jopa HK Balkan, kevyt ja ultrakevyt kinkkumakkara 250-300 g (4,17-5,00/kg) yksittäin 1,79-1,89 kpl ( 5,97-7,56/kg) 2 50 Myllyn Paras Makaroni 400 g (0,42/kg) yksittäin 0,37 ps (0,93/kg) 1 00 Danone Vitalinea 4 x 125 g (3,00/kg) yksittäin 1,89 pkt (3,78/kg) 3 00 Valio Viola tuorejuustot 200 g (10,00/kg) yksittäin 2,49 kpl (12,45/kg) 4 00 Eldorado mehujuomat 10-pack 2 dl (1,00/l) 1 99 2 pkt 2 kpl 2 kpl 2 kpl 6 ps Kotimainen Kurkku Välimäen puutarha Varhaiskaali Unkari 99 kg 1 39 kg MA-PE 7-21 LA 7-18 SU 12-21 LOIMAA, Hossinkatu 1-3, puh. 34,95) YkkösBonus-kortilla. 60 cm kokoon taittuva (19,95) EuroMarkkinat 12.-18.5. HK Popsi nakit 300 g (3,33/kg) ilman korttia yksittäin 1,39 pkt (4,64/kg) 2 00 yht 1 59 kg 1 69 rs Valio KevytLevi 400 g (4,23/kg) ilman korttia 1,99 rs (4,98/kg) Kariniemen broilerin koipireisi marinoitu, n
040 524 7336 ASIANTUNTEVAA APUA KODIN KUNNOSTUKSEEN ASIANTUNTEVAA APUA KODIN KUNNOSTUKSEEN Mm. RUOSTESUOJAUKSIA . Loimaan Rakentajat, P. 762 1350 www.kauneushoitolasabrina.fi Kauneushoitola Merja-Eliisa, Huvilakatu 14, Loimaa P. P. 050 2279 www.pohjantahti.. P. Myös sopimuksen mukaan. TAKSIPALVELUITA . LUONTAISHOIDOT Intialainen päähieronta ja energiahoito Asta Kilpi, Loimijoentie 78 Alastaro. Kauppalankatu 11, Loimaa, puhelin (02) 762 4230. AUTOKOULUJA . 0400 457 641 • Oripään Vanhainkotipalvelukeskus, p. 0400 510 010. VALOKUVAAMOJA . Rakennuskorjaus P. PESULAPALVELUJA . 9–18 la 9–14 Pietilänkatu 11 Loimaa p. AUTOKORJAAMOITA . P. P. P. 0400 293 576. Pienet timpurintyöt ja peltikuoriuunit. 050 562 4803. . JÄTEHUOLTOA • Jätehuolto kaikille kiinteistöille • Paperin, pahvin ja kartonkien keräys • Kaivojen tyhjennykset sekä viemäreiden avaukset • Siirtolavojen vuokraus ja toimitus Roskat pois nurkista! Puh. 050 350 6983. . Kitara, piano, tietokonemusiikki. LVI-LIIKKEITÄ . 02-763 1015 Ti-Pe 10-17, La 9-13. Karmakallio, Sisustustyöt ammattitaidolla. Maistuvat noutopöydät ja pitopalvelu. 0400-358235 Myös kotikäyntejä Ravintola Kauppalankatu 5-7 Loimaa, p. PARTURI-KAMPAAMOITA Jälleenmyyjäsi: LVI-Talohuolto Revo Puh. RAKENNUSTÖITÄ Loimaan Invataksipalvelu, Loimaan Seudun Tilausliikenne Oy. www.melodata.fi Loimaan Seudun Invataksipalvelu, Raimo Huhtala P. KELLOLIIKKEITÄ Myös ilman ajanvarausta Vesikoskenkatu 13 as. PARTURI-KAMPAAMOITA . P. BETONITUOTTEITA Jorma Laaksonen, Seppäläntie 192, 32210 Loimaa. JUHLAJA PITOPALVELUITA Remontti ja maalaustyöt Hakenberg. Rakentajain asialla – lähellä Sinua! Rakentajain asialla – lähellä Sinua! • Puutavarakauppa • Ikkunaja ovi-kauppa • Rakennustarvikeja rautakauppa • LVI-kauppa • Asennuspalvelut . P. HENKILÖNOSTIMIA . www.jormalaaksonen.net . Koulutettu hieroja Johanna Kemppainen Alastaro. 7625 327 • Loimaan Lääkärikeskus, p. huoneistosaneeraukset, sisäja ulkomaalaukset, tapetoinnit yms., keittiöja kylpyhuonekalusteasennukset, jne... KIINTEISTÖNHOITO • Mestarinkatu 4, 32200 LOIMAA • www.pihaportti.fi • Portti avoinna hyvään palveluun! Portti avoinna hyvään palveluun! Puh. HIERONTAA Hieronnat, kuppaukset. . 0207 412181 Puh. 0207 412181 . 02-724 7851 ma-ti, to 9-23.00, ke, pe-la 9-01.00, su 10-23.00 . Ympäristönhuolto . 040 961 7495. . REMONTTEJA Avoinna: MA–PE 7–17, LA 9–13 www.lpr.fi w w w .r a u ta n e t. P. KOTIAPU Jouko Aittamäki Kaurilantie 81, 21820 KUMILA • Puh. Avoinna ma-pe klo 10-17. fi Puh. Kampaamo Sirpa Kilpinen Kampaamo Uusi Salome Hierontapalvelu Nurminen Väinölänkatu 4 Loimaa (Loimaan Lääkärikeskus) puh. 044-507 6496, fax 02-767 1397 talohuolto.revo@pp.inet.. RAKENNUSKONEVUOKRAAMOITA . JALKAHOITOLOITA Jalkaterapeutti Nina Sillanpää, Kyrön Fysioterapia, p. Kari Laakso Hierontaterapeutti Alhonkedontie 72 LOIMAA Ajanvaraus: 0400 531 307 tai netissä www.mk-line.com E-mail: kari.laakso@mk-line.com Perinteistä hierontaa Idyllinen Ryötin tila tarjoaa monipuoliset ja tunnelmalliset tilat juhlaan ja arkeen. RAVINTOLOITA . 763 2622. HAMMASTEKNIKOITA . 763 2484, 050 321 8085. 767 1524 • 040 535 0576 Hirvikoskentie 219 Loimaa Tervetuloa ruokailemaan! Täydellinen pitopalvelu Sahantie 5 Mellilä Lounaskahvila SALVIA Tule herkuttelemaan Valion jätskiannoksilla! Terassikausi alkanut Pasi Markula 0500 770606 • Aggregaatti • Ajojärjestelmä • Nostokorkeus 16 m Kelloja koruseppä LANKINEN • Kelloja korukorjaukset paikanpäällä • Kotimyynnistä edullisesti Tervetuloa! ark. . 762 1222. 763 2760, www.sormuslankinen.. www.lounaspaikkamellila.. 040 779 2214. RAKENNUSTARVIKKEITA . 8 Tiistaina 13 toukokuuta PAIKALLISTA OSAAMISTA PARHAASTA PÄÄSTÄ PALVELULAARI . KAUNEUSHOITOLOITA Kauneushoitola Sabrina, Turuntie 14 P. 045 122 4761. P. (02) 763 1997. KAIHTIMET JA MARKIISIT . LASTENTARVIKKEITA . Maalauspalvelu . PAINOPALVELUJA Lomakkeet, kirjekuoret, esitteet, tulosteet ja kortit. Kauneusja jalkahoitola Wilhelm & Miina, Koulukuja 7, Loimaa. 040-732 3638. Muista kotitalousvähennys. . 14, Loimaa, puh. P. VAKUUTUSYHTIÖITÄ . 040 571 3823 Oripää. Kiinteistönhoito . Lasituspalvelu . . Siivouspalvelu . SÄHKÖLIIKKEITÄ . INVATAKSIPALVELUITA Farmarisäiliöiden kuntotarkastukset ja pinnoitukset Neliöpinnoitus Pöytyä, P. Loimipaino Loimaa. VTS Seppo Toivonen, puh. . (02) 7636 690 Karsolan teollisuusalue (Hirvikoski), LOIMAA 0400 538 559 Nyt myös TIEDUSTELUT: • Puutavarakauppa • Ikkunaja ovi-kauppa • Rakennustarvikeja rautakauppa • LVI-kauppa • Asennuspalvelut LVI-asentajamme ja asianmukaisesti varustettu huoltoauto palvelee nopeasti ja luotettavasti. MUSIIKINOPETUSTA Melodata Tuotannot, Musiikinopetusta kaikenikäisille. JUHLAJA PITOPALVELUITA. 0500 448 106/Suvanto, 0400 871 095/Ilola, 050 512 5855/Alanen. ÖLJYSÄILIÖHUOLTOJA . TIETOKONEITA . . . 0400 223 535, 0400 223 235.
P. Burstner T640 puoli integ. -88, ajokuntoinen, kats. 050 380 8000. 7.5. 040 736 8162. P. . Laskutuslisä 2 e. . Tuulilasivene, 40hp Suzuki. Ladon korjausta, ulkolaudoituksen uusimista ja räystäskourujen kiinnitystä osaava työmies saa töitä. Takalaukku ja sivulaukut. P. 040 563 9184. . 850 e, uusi, takuu 3 vuotta. 0400 965 917/Anssi. Kaikenkuntoiset huomioidaan. Someron Löytöeläinkoti järjes. uroskoira, musta nahkap. . . . H. Toimita ilmoitus YHTEEN konttoreista: Ilmoitukset Löytölaariin myös tekstiviestinä! 5e / 160 merkkiä Ohje: näppäile teksti LAARI välilyönti ja oma ilmoituksesi. 10 e. Lastenvaatteita 50-100 (140-160) cm. H. 0,5 ha laidunmaata esim. 040 410 9915. 1.000 e. P. 1200kg H. 0400 464 764. Tiistaina 13 toukokuuta 9 Löytölaari julkaistaan tiistaisin Auranmaan Viikkolehdesssä, Loimaan Lehdessä ja Somero-lehdessä. 4-ov HB. Vuokra 480e/kk (sis. Puh klo 15 jälk. 040 538 6113 Somero. P. Traktori vetoinen lavetti kantavuus n. Jätä sanojen väliin tyhjää. Löytyykö tarpeetonta Tandem-pyörää. 050 553 7834. Kaikki huomioidaan. 157 tkm, siisti, hyväkunt. Mitsubishi Lancer 1,6 farmari vm. Kahdet renkaat. P. otettu Someron Lähdetieltä Belkkarin näköinen rusk. Mopo Suzuki PV50 -88, rekisterissä on. Kesäkuun alussa. Pakettiauto. . . . 0400 965 917. 050 550 8539. ”Rytkykeräyksen” 17.5. Sininen vuodesohva (kankainen) ja valkoinen tyttöjen sänky, Somero. Nokia 2610 kännykkä, koekäytössä ollut H. . . Omakotitalo Loimaan seudulta. TUME HKL-2500 hinattava kylvökone. Keräysp. 1.250 e. 50 e. 040 573 2826. . P. . . . Volkswagen Jetta 1.6l-90 kats.4/08 ruosteeton, ohj. 38.500 e, vastike 38.50 e/kk. Honda CBR 1000F vm. P. 4.500 e. H. 0400 748 992. alv). Veneen airot pit 190cm H. P. Ford 6700 vm -77 aj. Ei kerros taloon. 45m 2 , H. . Palovaurio ja lahovikaa. 3500h, konevika. 0440 480 428. P. Tied. Liitä mukaan ilmoitushinta 5 e (sis. 050 569 2312 Loimaa. P. . Traktori 2tai 4-vetoinen, tarjoa kaikenlaisia. Niittomurskain Junkkari 320 meno-paluu kone Clas 46 Roto-Cut pyöröpaalain. 0400 481 065. 40 e, Jk-pakastin 265 l, 5v H. 100 e, Airam ilmanviilennin H. P. Pöytyän kirkolla vap. 040 5947 013 Somero. P. MYYDÄÄN . 050 464 9331. Silti paljon ehjää hirttä. 18.500 e, P. P. Kyrö. Halutaan ostaa tai vuokrata lato tai vastaava autojen säilytystilaksi. 3.500 e. VW Polo 1.9D -97. 7 x 11 m. (02) 762 2004, 050 377 9359. P. kahdet renk. 040 522 0249 Pöytyä. H. . Iskä ja äiti nähtävissä luov. . 040 503 7648. 6 -07. 0400 854 048. RT-yksiö saunalla 38m 2 . 17.000 e, venetraileri jarrull. P. Näyttö su 18.5. 050 356 7687. 120 e, Dometic kylmälaukku+vl H. . 0400 950 342. H. . Toyota Carina II -88, juuri katsastettu, 2-renkaat. 0400 922 714. Toyota Hiace 91-92, pitkä, ml 236 tkm, juuri katsastettu, H. 0500 820 182, 6km järvelle. Lähemmin p. . P. . 050 360 2597. . P. Ilmoita kolmessa lehdessä yhden ilmoituksen hinnalla! Ilmoituskuponki Löytölaari on tarkoitettu yksityishenkilöille, jotka myyvät omassa käytössä ollutta tai omaan käyttöön tarkoitettua tavaraa. Postita tai tuo ilmoituskuponki lehden konttoriin. Vuokrataan Helsingistä (sörnäisistä) kesä-elokuun ajaksi hyväkuntoinen kalustettu yksiö. 1,50 m, 2 kpl ikkunalaseja pokineen sama koko (ei karmeja.) P. P. . Saab 9000 Turbo, vm 89. 100 e. Muistathan mainita ilmoituksessasi myös paikkakunnan. P. 0400 537 473. P. 800 e. 1.100 e. 43.800 e. . . MF -186 tai MF-206 puimuri. P. –98, aj. . . Kaikki huomioidaan. P. 650 e. hyvä. Vuokralle tarjotaan n. Hyväkuntoinen. . iltaisin 0400 781 239. P. . 0400 840 033. Asuntovaunu. 3.150 e tai tarjouksen perust. Audi A4 1.8T sedan -03 Aj. P. Löytöeläinkoti P. P. Toyota Hiace D4 D 10002 aj.159 tkm, hyvät var., yksit.käyttö H. (02) 7627 983 tai (02) 7649 005, iltaisin. 040 4871 943, 044 950 8987. . 1.000 e. puut ammattitaidolla. H 400 e tai tarjoa. 040 834 1927 Somero. Ilmoitukset Löytölaariin tekstiviestinä! Ohje: näppäile teksti LAARI välilyönti ja oma ilmoituksesi. 040 584 3967. P. Tyttöjen polkupyörä Tunturi 24” 3-vaih. klo 13-15. Fiat 2.3D vm –07, aj. Viestin hinta on 5e/160 merkkiä. Kwaerneland aurat, Hardi kasvinsuojeluruisku, maansiirtolevy p. 050 518 8473. Belarus PTU 5 yleisperävaunu. ja keskusluk. P. Lehdet pidättävät oikeuden jättää julkaisematta palstalle soveltumattomat ilmoitukset, sekä lyhentää ylipitkiä tekstejä. Tarjoa myös muita Suomi -design harvinaisuuksia. Ford Escort farm. P. Annetaan lämpölasi 2 kpl lev. P. 040 550 4658. 040 594 0069. teitkö tarjouksen miten kävi. . Ifa 8 varaosia P. 120.000 e. H. . Pöytyä. (EI TOIMI GOMOBILE-LIITTYMÄLLÄ!) Auranmaan Viikkolehti Kehityksentie 3, 21800 Kyrö puh. 2 vohveliloimea 155cm ja nahkkapsoni hevoselle ja abloy lukol.postilaatikko. alk. klo 10-15 Someron S-Marketin pihalla. P. Yhteislevikki 23 500, lukijamäärä yli 63 000. 486 7167 tai 0400 741 863. . Leppähalkoa, savustajille. 14.9/24 renkaat. P. nopeasti. Vuokrataan Somerolta rauhalliselta rt alueelta 2h, k, vh, wc, s 60.5m 2 , autokatos ja varasto 450 e/kk + vesi + sähkö. P. parkkialue, punavalk. 16 tkm. 050 552 9144. Talt. 040 512 3924. kantav. P. . 040 548 5105. Leekoja, Aku Ankan taskukirjoja p.044 0306441. . Purettavaksi puinen kuivurirakennus. Lähetä viesti numeroon 17252. S-Marketin Turuntien puol. H. . vesi, sähkö, kaasu) P. . Saat paluuviestinä ohjeen: lähetä viesti LAARI VAHVISTA nroon 17252. Ford-4000 vm -74 , karvaleikkuri + lammasterä, paimenpoika sähkö-Olli450, maidon antibioottijäämien testauslaite. Pyhäjärven kyntäjät Yläneellä soutuvene, 4hp Yamaha ja rantatraileri H. tai vkl P. . -96 ABS kaukolukitus kahdet renkaat juuri katsastettu nettoH. Talvias. 040 743 6736, (02) 748 5266. Kats. Nicola-perunaa Hennijoella H. 0400 823 820. . Sekarotuisia koiran pentuja á 200 e. Puutarhajyrsin(vanha itävaltalainen malli) iso jyrsink. . P. Vanha hirsitalo n. 040 553 0193. . Alastaro P. (02) 748 7550 Ilmoitusosasto myydään ostetaan sekalaista Julkaisupäivä Ilmoittaja Osoite Puh. 050 413 3633. . Purettava juhannukseen mennessä. 4 kpl pelastusliivejä H. 20 t. 050 590 9414. Remontin alta Upo 2000 Siro-puuliesi + kupu. Soita toukokuun aikana ja sovi tulostasi. P. Katso Oikotie.?/136880. tehost. Vanhoja sementtikattotiiliä, punaisia. . P. . (02) 762 6000 Somero-lehti PL 11 (Kiiruuntie 1) 31401 Somero puh. 040 4871 943, 044 950 8987. P. 10 e. . Ei jälleenmyyjille eikä yritystoimintaan. viisi riviä vain 5 e Kirjoita ilmoitusteksti ruudukkoon selkeästi. 150 tkm, 120 kW, huollettu,siisti. . Siisti, huollettu, vähäkulut. P. 2 m, kork. Vapautuu 1.6. hevosille Uudessa-Hirvelässä. 040 5342768 SEKALAISIA . 040 536 4585. 0500 131 374. . P. Kaikki huomioidaan. P. Hyväkuntoinen! Suoraan ”ajosta”. Saat paluuviestinä viestin: Kiitos ilmoituksestasi. p-auto. matot, peito, tyynyt, viltit, patjat (ei joust.) yms. H.auto Ascona 1.6 vm. Paripyörät 16.9x34 Raju-vanteilla. P. H. 050 385 0682 Loimaa. n.1200kpl. Ostan kokoelmaan Alvar Aallon valaisimia ja huonekaluja. . P. 1.500 e. 040 512 3924. (02) 4864 950 Loimaan Lehti PL 2 (Kartanomäekatu 4) 32201 Loimaa puh. . (LAARI VAHVISTA -viesti on maksuton) (EI TOIMI GOMOBILE-LIITTYMÄLLÄ!). Kesärenkaat Bridgestone Tukanza 205-55-16 H. Betonisia pihalaattoja, reunakiviä ja muurikiviä (Aura) H. hirsinen mökki Somerolla lammen rannalla. Yhden viestin hinta on 5e/160 merkkiä. 050 541 4494. . 040 553 0193. Ilmoitukset viimeistään perjantaina klo 16. Somerolaisen savenvalajamestari Kalle Männistön valmistamia astioita. Vesi sisältyy hintaan. 040 505 2058. 18 hv Ilo. P. H. Kova kaipuu kotiin! Tied. P. . Väri kokomusta. 1 e/kpl. P. 120 e. Loimaan seutu. P. 040 867 2624. 1.850 e. 0400 017 245. H. (02) 748 6166, 050 516 1169. H. Tuo tarpeett. Lahjoitetaan vähän käytetty vanha rumpukuivain. Vauvan hoitopöytä, matkarattaat, kenkiä 19-25, sisäja ulkovaatteita 60-104 cm, leluja yms. Pentti Tuominen. 1.500 e. P. 0,20 e/kg. -89, ajettu 77 tkm. Mitsubishi lämpöpumppu, H. OSTETAAN . 040 565 8909. Kaadan hankalat pihaym. 3/2008. Kuvia nettikone.com id nro 663827. . . Lähetä viesti numeroon 17252. . 2 peililiukuovea 77 x 225 H. 2 hyvät renkaat
Ruskeaa AB painekyllästettyä mäntyä. Ullakko, jossa on vanhaa tavaraa ja sateen ropinaa; kellari, joka on viileä ja hämärä ja salaperäinen; kuisti, joka on turvallisesti lasilla rajattua pihaa. Isoimmat raot kannattaa täyttää riveellä tai vaikka puulistoin, jotta raon sulkeva liimapaperi saisi hyvän pohjan. Jos päädymme portaiden kääntöön, pitäisikö ulkoseinää jotenkin lisäeristää. Oven portaikkoon voisi varmaan sisäeteisen puolellekin laittaa. hienoksi muokattua PELLON PINTAMAATA p. Pohjamaalaus suojaa puuta ennen lyä. Niistä puuttuvat entisajan talon psykologisesti rikkaat ulottuvuudet. Nyt se on kuin erillinen asunto, jonne mennään pakkasen kautta. Asiaa voi auttaa vaikka pakkaskaudella käytettävällä sähköpatterilla. JÄTEVESIPÄIVÄT KE 14.5. Moni haaveilee talvilämpimästä viherhuoneesta, jossa voisi istuksia aamukahvilla lehteä lukien, mutta esimerkiksi moderni lämpölasitus pilaa sitten vanhan talon tunnelman peruuttamattomasti. 10 Tiistaina 13 toukokuuta HUOMATTAVA ILMOITUSPAIKKA Varaa se! Puh. 82099 Kalusteet, terassit ja laiturit kesäkuntoon! Painekyllästetylle ja jalopuulle ulkokäyttöön tarkoitettu imeytyvä öljy. Koska lämmin ilma on kova kiipeämään ylöspäin, on portaikko varustettava alaovella. 300045983 (70,-) Puu/huopakatos lisähintaan 299,VARAX BADEN OLIVIA TUOLI GARDINIA BAMBUKAIHDIN /kpl 12,10 alk. Seinää kannattaa avata silloin sisäpuolelta sen verran, että se saadaan täytetyksi esimerkiksi puhalletulla puukuituvillalla. Uudet omakotitalot ovat yhtä ja samaa tasapaksua tilaa. Portaikossa ei tarvitsisi olla yhtä lämmintä kuin muualla asunnossa, mutta pakkanen on kurjaa. net tai PL 28, 00601 Helsinki. 80x160 pähkinä 59,Aleksis Kivenkatu 9 Loimaa puh. Kuisti kannattaa pitää aitona kuistina; jos se eristetään ja lämmitetään, ei se ole enää kuisti. TALOTOHTORI TULOSPÖRSSI Kansallinen trap 50K, Loimaan Laukojat. Lisäeristämisessä on punnittava hyötyjen lisäksi haitatkin: tilat pienenevät, kaidetta on siirrettävä ja muutakin vaivaa aiheutuu. Suojaa puuta lialta, homeelta ja kosteudelta. 02-762 6040 SÄÄ Ypäjä Alastaro Loimaa Oripää Mellilä Seuraavina päivinä Tänään Lämpötilat iltapäivällä ja suluissa edellisen yön alin lukema 2 metrin korkeudella +9 +9 10 10 (-1) 6 Keskiviikkona +9 (-1) 5 Torstaina +9 (-0) 2 Perjantaina 11 (-0) 3 Lauantaina 11 (-0) 1 Portaiden kääntö Irjalla on portaidenkääntöpulma. SARJA B (yli 55 v.): 1.) Jokiniemi Raimo LoA, 22, 22, 44, 2.) Niemi Pekka LL, 17, 22, 39, 3.) Kaira Timo EuSA, 20, 18, 38, 4.) Jauhiainen Juhani SaSA, 18, 18, 36, 5.) Nieminen Martti EuSA, 20, 14, 34, 6.) Tapiainen Uolevi EuSA, 19, 12, 31, Larpi Jorma L-HA, 17, 14, 31, 8.) Koivusaari Kari LRM, 15, 11, 26, 9.) Kavander Risto KMY, 12, 10, 22. Asuin sellaisessa talossa, eikä se ollut edes pula-aikana rakennettu. Portaan ulkoseinä saattaa aivan hyvin olla ilman eristettä kuten olivat umpikuistien seinät. Ennen säästettiin missä voitiin. 627930 Perinteinen vastakkainistuttava pihakeinu. 0500 120 649 Turku Tampere Valtatie 9, Niittukulmanraitti 8 Puh. klo 10-17 /m MÖKKILATTIALAUTA 28 x 95 1,29 Tarjoukset voimassa 17.5.08 asti tai niin kauan kuin kyseisiä eriä riittää = 15,-/m 2 = 9,90,-/m 2 Päätypontattu oksainen mäntylattialauta ULKOVERHOPANEELI 20 x 120 Pohjamaalattu 1xvalk. SARJA A (alle 55 v.): 1.) Mäkelä Keijo LRM, 21 (s1), 16 (s2), 37 (yht.), 2.) Tattinen Mika LL, 19, 17, 36, 3.) Seppänen Aaro LL, 20, 15, 35, 4.) Yli-Puntari Janne LL, 19, 13, 32, 5.) Tattinen Olli LL, 14, 15, 29, 6.) Tiainen Mikko LL, 12, 10, 22, 7.) Tattinen Teemu LL, 6, 4, 10. ON KAUNIS ajatus säilyttää talossa eri lämpöisiä tiloja. Väritön puuöljy antaa kauniin läpikuultavan pinnan. Kun talo on nyt yhden perheen käytössä, tuo järjestely on kieltämättä hankala. Jos portaikon sisäseinässä on vaikka kaunis, alkuperäinen paneeli, sitä ei kannattaisi tuhota. Ulkopuolella on luultavasti taloa jäykistävä vinolaudoitus. Panu Kaila Kysymykset: Talotohtori@txti. Sitä mittavampaan lisäeristykseen ei kannattane ryhtyä, ellei ole ihan pakko. Jos tila on kohtuuttoman vetoisa, etsikää ilmavuodot ja poistakaa ne. Loimaan Sähkö Täysin uudistettu HUOM! Tiistaina ja keskiviikkona teemme loppusilausta, myymälä on silloin SULJETTU. PUUÖLJY PIHA 1 L PUUKEINU VIKTORIA /m 1,09 379,3,90 lopullista pintakäsitte UTV-pro?ili sopii sekä pystyetä vaakaverhouksiin. 1948 rakennetussa omakotitalossa portaat lähtevät kylmältä kuistilta. 1266820 Talouslaatu. (02) 763 1551 Palvelemme: Ma-pe 8.30-18, la 9-14 avataan torstaina 15.5. Edullinen vaihtoehto panelointiin. YLÄKERRAT rakennettiin useimmiten vuokralaisen asunnoksi ja siksi sinne oli oma sisäänkäynti suoraan kuistilta. 02-762 5100, fax 02-763 2222 Avoinna ark. Kuten olen usein todennut, se ei ole käytännössä koskaan taloudellisesti mielekästä. ”Nyt olen alkanut haaveilla, että portaat käännettäisiin sisäeteiseen, jotta yläkerta tulisi selkeämmin osaksi asuntoamme. Ala varustautua! Lue lisää torstain lehdestä! Tavataan parhaissa merkeissä. Myyd. 8-17.30, la 8.30-14 LOIMAA Uponor panospuhdistamo 7 turvallinen valinta Paikalla suunnittelija Risto Almonkari, Uponor edustaja Kari Pirttimaa, sekä Rautian omat jätevesiosaajat Juha Ojala ja Joni Kalttonen 14 x 120 STP KUUSI 0,66 /m = 6,-/m 2. Portaikko saa olla viileämpi, vaikka ei pakkasen puolella. – Portaiden ulkoseinässä on todennäköisesti samanlainen purueristys kuin muualla talossa
Junioriharjoitukset Virttaalla koko kesän tiistaisin klo 17.3019. LEJY:n yhteiskuoron harjoitus Heimolinnassa ke 14.5. Opastus Loimaa-VT9, tie 2293. Haapainmäki. klo 10.00. klo 11. Jäsenien sukututkimuksiin tutustumista. sarjapeli Liedossa, lähtö kentältä klo 16.30. Eloisat, 29.7. www.mll.fi/alastaro SPR:n verenluovutus tänään ti 13.5. Osallistuminen ei edellytä yhdistyksen jäsenyyttä. Loimaan TV ja Kone) Av. To 15.5. Tervetuloa! Hallitus Kuun kiertolaiset kokoontuvat laulamaan ke 14.5. Loimaan AA-ryhmä kokoontuu keskiviikkoisin klo 19 Nuorisotalon yläkerrassa. Sis kulj. pian. Tied. Ilmoittautumiset Aili 764 1138, Raili 764 1171 30.5. Pelaajat paikalle klo 17.30. kerho klo 13. kerhoihin to 15.5. 25.5. 100-250 cm. Kauhanojan Martat. Soita 0400 738 633 / Kirsi www.green-house.com UUTUUS Matka-Merilä Oy Koko perheen hauska matka HÖLMÖLÄISTEN KYLÄÄN 11.-13.7. 050 545 5499 Kannel-kuoro Heimolinnassa ke 14.5. AU/Jalkapallo P93 sarjapeli Turussa ke 14.5. Mukaan: omat eväät, maastojalkineet, sään mukainen vaatetus ja tietysti kamera. 14.5. AU jalkapallo tytöt -93 sarjapeli Alastarolla ke 14.5. Sarjapeli Alastarolla ke 14.5. Retki Helsinkiin su 25.5.08 Venäläisen taiteen näyttely, Tamminiemen museo ja Seurasaari. 762 7026, 040 701 3216. ark. Auto lähtee Virttaalta klo 9.30 Lauroisten, Alastaron ja Loimaan kautta. 763 1317 päivisin/Raija. Loimaan Maitokerho ry:n siivoustalkoot kesämökillä Yläneellä ke 21.5. Mukaan mahtuu vielä. Nordean edestä klo 11. Lähtö kentältä klo 17.30. Loimaan Seudun Kuulovammaiset ry. sarjapeli Liedossa lähtö kentältä klo 16.30. klo 18.45 PÄÄKIERROS 170 Viitosbingo/Ventti 1 KIRJA 5 SEURAAVAT 2 IRTOLIUSKAT 2 Loimaan Leisku Torstairastit 15.5. Lähtö Raisioon to 15.5. LoPS 1999 synt. klo 17.15 retkeilemme Veteraanituvalle. Gyltössä. Nuorisotalolla klo 11 ja Lejyn yhteiskuoron harj. P. HUONEKALUKIRPPIS Olemme saaneet paljon erilaisia lipastoja, kaappeja, kirjahyllyjä ja lasivitriinikaappeja • Uusia poistohuonekaluja edullisesti Turuntie 15 (ent. Kurkijoen Marttayhdistys ry:n järjestämälle Saarenmaan matkalle 5.-8.6. Ylhäisten Opintokerho. Kuukausikokoontuminen kitkonpuistossa 15.5. 10-17, la 10-14. 7622 305 tai 050 537 5822. Ilm. klo 17.00 kaupungin urheilukeskuksessa. 0400 772 150 AU/Jalkapallo P-91. 19.5. Lähtö kentältä klo 17.30. klo 18.00 Ahokkaalla Lehtokurpankujalla kesään valmistautumaan. kuljetus. Loimaan Kamerat ry: Retki Jokioisten Äijälammille su 18.5. Eloisat. (03) 433 5340 Toimistomaksu 4 eur/varaus. Keno 4000 (10) (viimeksi jaoimme 2 x 2000 ) Jättijahti 1700 24x40 SUPER-5Bingo 760 Tervetuloa reiluun Bingoon!!! Kanteenmaan Ns Hiekkamaan PERUNAA eri lajikkeita ym. ja ilm. 265 / aik 120 / 4-11 v. klo 17.00 Hirvikosken urheilukentällä ja to 15.5. Retki Lohjalle. juureksia Loimaan torilla tänään tiistaina Oripään Shellin pihassa klo 15-16.30 P. klo 18.00, mukana geriatrian erik.lääk. Eila 0405651525 tai Tarja 050-3298676. AU:n Maastojuoksut keskiviikkoisin alkaen 14.5. Tiedustelut ja ilmoittautumiset Marita Ventto p. Bocciapiiri klo 12.30. D-pojat. 25 /m. 0400 723 212/Tuominen Eloisat Laulajat: Harjoitukset (suurkuoro) Heimolinnassa ke 14.5. Loimaan Eläkkeensaajat ry. Lisät. ja ilm. teemme retken Mynämäen Laajoen kesäteatteriin, jossa esitetään Antti Lizeliuksen toimintaan perustuva näytelmä "Rakkautta ja kirjansauvoja". klo 18. Annulle 762 3322. menn. Uutta tekniikkaa käytettävissä nurmen suorakylvöön ja paikkauskylvöön DALBO, MAXIROLLgreenline 6,30 m:n koneella. Tied. MLL:n Alastaron yhdistys ry. SVS Loimaa. Lähdöt klo 1719.00. Loimaan Yrittäjänaisten jäsenilta ke 14.5. klo 18.00 Laukojien radalla. Ritvalle p. klo 19 Alastaron kirjastossa. Huom! keskiviikko! Ilm. Tanhuryhmä Hupilaiset. Vampula-Alastaro-Hirvikoski-Loimaa, laivamatkat uudella m/s Viking XPRS:llä, hotellimajoitus aamiaisella, sisäänpääsymaksu ja opastettu kahden tunnin kierros Viron hölmöläisten kylässä ja lapsille kilpikisa palkintoineen. Lähtö Ypäjän retkelle la 17.5. Ohjelmassa kansainvälinen Suomalais-Ugrilainen festivaali tapahtuma ja mahdollisuus tutustua Tytyrin Kaivosmuseoon, maksu erikseen. klo 13. Sydänkerho kokoontuu Tuulensuussa ti 13.5. P. Laitilan peli 15.5. Oletko se sinä. AU/Jalkapallo P-96. Heimolinnassa klo 13. pojat. Loimaan Työväentalolla ti 13.5. Eloisat. Ilmoittautuminen syysk. VIRTANEN Loimaan Seudun Sydänyhdistys ry, sydänkerho kokoontuu Tuulensuussa 13.5. klo 18.45 alk. Porin Prikaatin Kilta, Loimaan alaosasto. klo 13-18 Heimolinnassa. klo 18, mukana geriatrian erikoislääkäri Lari Janatuinen. VIRTTAAN SEUDUN KYLÄYHDISTYS RY:N VUOSIKOKOUS to 22.5.2008 klo 18.00 Ravintola Karoliinassa. 27 cm, pit. Varaa paikkasi mahdollisimman pian. Loimijokilaakson Sukututkijat kokoontuvat ti 20.5. siirtynyt pelattavaksi 26.5. menn. klo 14. Ilm. klo 19.00. LP Juniorit. Tiistaina 13 toukokuuta 11 B. H. Edull. LEISKUN BINGO / JAHTI 500 /47 p. Loimaan Seudun Sydänyhdistys ry. 4, Forssa Puh. Alastaron Golf ry. 17 cm ja 22 cm, kork. V-S Kiltapiirin ampumaja maastopäivä 24.5. menemme Jokioisten kirkkoon linja-autolla ( jos tarpeeksi lähtijöitä ) tied. 040-5438 455. Etsin vaatemyyjää alueelleni. ja ilm. Alastaron Sotaveteraaninaisten KESÄRETKI 10.6. mennessä Seppo p. (pe-su) Kartanonk. Retken hinta 30 . klo 1113 joko kerhossa paikan päällä tai 040-535 7107. klo 19.00 Alastaron yläasteen auditorioon. Juha Laaksonen 050 364 0065 Kalevi Kuusela 0400 114470 Leikkaa talteen . Kaikille avoin ampumakoulu ke 14.5. Sarjapeli Turussa ke 14.5. klo 19.30. Ensimmäinen kerta 13.5. Tervetuloa! Kanteenmaan Bingo Punkalaitumella keskiviikkona 14.05. Lari Janatuinen. YKKÖSPESISTÄ JOKIOISILLA Keskiviikkona 14.5. Tarkemmat tiedot www.alastarogolf.fi LP Juniorit. klo 13. SILMÄLÄÄKÄRIT OPTIKOT • 45-v. Sarjapeli Alastarolla ke 14.5. Kaikki mukaan! AU jalkapallo tytöt -93. klo 18.00 pururadalla. B-poikien SM-sarjaa LoimaaUlvila to 15.5. laulupiirin harj. klo 18.00 KOETUS Imatra www.jokioistenkoetus.. klo 19.30 to 15.5. ajokorttitodistus • työnäkeminen VARAA AIKA 763 2030 LoPS 01 harjoitukset ti 13.5. To 15.5. Ke 14.5. vielä 4 paikkaa vapaana. mahd. Reserviläiset. Koski-Somero Lähtö klo 9.00 Nordea. klo 13.00. REUNA/PENGER/RAPPUKIVEÄ Aito luonnonkivi pak. Imetyksen vertaistukiryhmä Maitokeidas seurakunnan kerhotiloissa (Koulukuja 2) tänään klo 17.30. Harjoitusten aika ja paikka muuttunut ti klo 19-20, to klo 18-19 urheilukeskuksen nurmikentällä. Lähtö Hulmilta. Lähtö Loimaan tori la 17.5. To 15.5. viim. Tied. Vieraanamme johtava ylilääkäri Maire Toivonen.. 7683 234
Miehet 700m: 1.) Teemu Ylänen HTL, 2.) Jesse Saikkonen Kensu, 3.) Jani Suihkonen HTL. Loimaa Friday Mile 9.5.2008 Friday Mile (katumaili): M: 1.) Mikko Lahtio HKV, 4.32,0, 2.) Simo Wannas HKV 4.32,1, 3.) Joonas Lehtinen TuUL, 4,33,7, 4.) Heikki Pesola TuUL, 4,36,4, 5.) Samuli Heikkinen LoiLe, 4,44,2 N: 1.) Heidi Pappila RaiKu, 5.00,3, 2.) Sanni Klemelä FoSa 5.03,0, 3.) Saara Pekkarinen Lapinl. Kymäläisiä osallistui Loimaalla rullaluisteluun kaikkiaan kuusi kappaletta. M17: 1.) Mikael Hynninen TuUL 4.50,9, 2.) Eetu Skyttä LiePa 4.53,3, 3.) Miikka Almi TuUL 5.05,6. Lauri Martti LoJa 5.49,8, 7.) Markus Mäkitalo Paim.Urh. – Ihan niin paljon ei saa treenattua, kuin ilman armeijaa. Pojat 2,1 km: 1.) Niki Finnström LahLu, 2.) Otto Kymäläinen SaVi, 3.) Max Ojanen Lahlu. 12 Tiistaina 13 toukokuuta Kovaa vauhtia ja vaarallisia tilanteita Friday Milessa Loimaa Kimmo Gustafsson – Näyttää niin hurjalta, että ihokarvat nousevat pystyyn, toteaa Anne Peltola seuratessaan kurviin kaartavia rullaluistelijoita. Rullaluistelukauden ja Inlinecupkiertueen avauskisa oli saanut paikalle Suomen huippuluistelijat. Tytöt 2,1 km: 1.) Julia Salo TuUl, 2.) Roosa Maanpää TuUl, 3.) Janina Kymäläinen SaVi. N19: 1.) Roosa Sahla LiePa 5.41,3. Veto 5.04,7. In line tour: T 700m: 1.) Julia Salo TuUl, 2.) Roosa Maanpää TuUl, 3.) Janina Kymäläinen SaVi. Heikkinen piti torilla järjestetystä urheilutapahtumasta, johon vuosittain saadaan SM-tason juoksijoita. Samalle viivalle Aurinkoinen sää oli houkutellut reilut satakunta silmäparia torin ympärille seuraamaan vauhtia ja vaarallisia tilanteita, mutta enemmänkin väkeä paikalle olisi mahtunut. Miehet, yhteispisteet: 1.) Ylänen 32p., 2.) Saikkonen 30p., 3.) Suihkonen 28p. Jonkin verran se näkyy. Taktiikka ratkaisee näillä lyhyillä matkoilla enemmän, kuin maratoneilla, maajoukkueryhmässä mukana oleva Saikkonen toteaa. Miehissä Leiskun Samuli Heikkinen sijoittui viidenneksi. 6.31,7, 8.) Ilari Martti LoJa 6.56,4. Toisaalta aika parani viime vuodesta. Friday Mile -katumailissa loimaalaista parhaiten menestyivät 15-vuotiaiden kakkoseksi ja kolmoseksi juosseet Loimaan Leiskun Aleksanteri Tiiri ja Mika Lehtonen. FIC-pisteet Loimaalta (1/7) Naiset: 1.) Mäntysaari 5p., 2.) Kymäläinen 4p., 3.) Rantala-Sorsa 3p., 4.) Grönberg 2p. Se tulee kohti! Liian lähellä kurvia seisonut kuvaajakin meinasi saada rullaluistelijan syliinsä, kun Teemu Ylänen tuli kurviin rotvallia nuoleskellen. Tytöt yhteispisteet: 1.) Salo 8p, 2.) Maanpää 6p., 3.) Kymäläinen 4p. 5.44,8. Miehet 7km: 1.) Teemu Ylänen, 2.) Jesse Saikkonen, 3.) Jani Suihkonen. KIMMO GUSTAFSSON – Näyttää niin hurjalta, että ihokarvat nousevat pystyyn.. Naiset 4,2km: 1.) Maarit Mäntysaari Mesuca, 2.) Eija RantalaSorsa Muurlan Vihuri, 3.) Anneli Kymäläinen SaVi. Naiset 700m: 1.) Anneli Kymäläinen SaVi, 2.) Maarit Mäntysaari Mesuca, 3.) Eija Rantala-Sorsa Muurlan Vihuri. Miesten sprinttikisan lähtökin jouduttiin uusimaan kaatumisten takia, mutta kukaan ei perjantaiillan huumassa kuitenkaan loukkaantunut. N17: 1.) Veera Sahlberg LiePa 5.26,1, 2.) Kaisa Mattila LiePa 5.29,5, 3.) Heta Jalonen TuUL 5.37,4. Tosi hyvä, että tällainen saadaan järjestettyä. – Hienoa päästä samalle viivalle heidän kanssaan, omassa kotikaupungissa. T15: 1.) Julia Salo TuUL 5.39,5, 2.) Maria Mäkitalo Paim.Urh. Armeijan harmaat veivät häneltä ehkä terävimmän piikin. Rullaluistelijoiden ulkokilpakauden avauksen ja ensimmäisen inline cup-osakisan lisäksi kierrettiin toria juosten. Numero oli enne Säkylässä varusmiespalvelusta suorittavalle Samuli Heikkiselle. Pojat, yhteispisteet: 1.) Finnström 7p., 2.) Kymäläinen 5p., 3.) Ojanen 3p. Hurjaa meno olikin, sillä Loimaalla kilpailleet Suomen maajoukkueluistelijat päästelevät parhaimmillaan viittäkymppiä. Naiset, yhteispisteet: 1.) Mäntysaari 9p., 2.) Kymäläinen 8p., 3.) Rantala-Sorsa 7p. M19: 1.) Joni Mäkilä LiePa 5.12,6. Sveitsissä asuva 18-vuotias Jesse Saikkonen osallistui toista kertaa Loimaan tapahtumaan ja paransi viime vuotista sijoitustaan nousten sekä sprintissä, että pitemmällä matkalla toiseksi. Pojat 700m: 1.) Niki Finnström LahLu, 2.) Otto Kymäläinen SaVi, 3.) Max Ojanen LahLu. – Viime vuonna oli ensimmäistä kertaa miesten sarjassa. Kuusivuotias Elmeri Kymäläinen Muurlasta luistelee sprinttikisassa maaliin. P15: 1.) Ville Stylman LiePa 4.59,3, 2.) Aleksanteri Tiiri LoiLe 5.18,1, 3.) Mika Lehtonen LoiLe 5.18,4, 4.) Sami Huunonen LiePa 5.36,5, 5.) Valtteri Koli LoiLe 5.42,0, 6. Miehet: 1.) Ylänen 15p., 2.) Saikkonen 14p., 3.) Suihkonen 13p