Rannassa on runsaasti kulkijoiden jälkiä, paikoin myös peurojen, jotka ovat käyneet aivan vesirajassa asti. Loimaan talousalueen paikallislehti • 106. 2020 Hurrikaani ja Bisons vahvassa vireessä ”” Minä ajattelen, että lupauksia elämäntaparemonteista voi tehdä minä tahansa päivänä vuodesta. Vettähän se vain on Kaikki myötätunto hiihdonhaluisille. Tänäänkin illan tullen sataa, mutta vettähän se vain on. alv. PASI SALO Sivu 5. Hakuprosessi etenee rivakasti; haastattelut tehdään sunnuntaina. Jos kaikki Suomen sateet lumeksi muuttuisi, niin eikös meidän kaikkien hiihdellä kelpaisi! Sivu 12 2 44 Kankaanjärven pinta oli jäässä vuoden alussa, jolloin kuva on otettu. vuosikerta Nro 4 TIISTAI 14.1. Sivu 2 Irtonumeron hinta 2,20 € sis. Heistä kaksi haki jokin aika sitten myös Oripään kunnanjohtajan virkaan. Niklas Ahonen luottaa päättäväisyyteen ja tahdonvoimaan Sivu 6 Sivu 8 LL VERKOSSA www.loimaanlehti.fi Kankaanjärven vointi on taas pinnalla – nyt hyvällä tavalla Ypäjän kunnanjohtajaksi pyrkivistä haastatellaan neljä
Ne luovivat lounaismurteiden ja hämäläismurteiden välissä ja sisältävät piirteitä molemmista. Laulamassa, laulattamassa, kertoilemassa tarinoita ja säestämässä 12-kielisellä akustisella kitaralla on Esa Roine. Yläneen kirkossa läheisten läsnä ollessa. Jes. Haapala 27.1. Luennon osana kuullaan murrenäytteitä, kertojien ääntä. Ilmoitusmyynti: Myyntipäällikkö Veli-Matti Knuuti (02) 588 8020, 0500 324 939 Myyntineuvottelija Tiina Järvinen (02) 588 8025 Asiakaspalvelu, Eija Kärkäs (02) 588 8021 Myyntijohtaja/paikallislehdet Sari Kuusinen 040 539 0969 sari.kuusinen@sss.fi Tilaajapalvelu SSS konsernin paikallislehdet avoinna ma–pe klo 8.15–15.45 puh. Leinonen 16.1., 30.1. Tanssiorkesteri Zorbas, jossa Esa on ollut mukana, viihdytti muun muassa jokapäiväisissä Laanihovin monotansseissa. Haastateltavat valitsi kunnanjohtajan valitsijaryhmä, ja haastattelut järjestetään tulevana sunnuntaina. Lauluja Lapista to 16.1. 02 269 3434 arkisin klo 6-16.30 viikonloppuisin klo 7-12 Ypäjä, Humppila: Ilvesjakelu (03) 6151 344, klo 6.30–10. Sä aina muistit ja huolta kannoit, et paljon pyytänyt vaan kaikkesi annoit. NIMIPÄIVÄT 14.11. Saariselän Savottakahvilan tilaisuudet ovat olleet niin suosittuja vuodesta toiseen, että siellä paikan ehtoisa emäntä on nimennyt Esan Savottakahvilan kanttoriksi. klo 18 Loimaan pääkirjastossa. kotiseudulta, oletpa missäpäin maailmaa tahansa! www.loimaanlehti.fi Uutisia. 89: 21–22 Rakkaamme, talousneuvos Timo Arvi Eljas RETULAINEN * 9.5.1932 Tampere † 6.1.2020 Loimaa Kun Herramme niittää kypsää viljaa, vie kotiin matkaajan väsyneen. Haastateltavista hakijoista Kati Rekola ja Tatu Ujula hakivat viime syksynä myös Oripään kunnanjohtajaksi. V. Säkylä, Punkalaidun, Huittinen ja Vampula: Posti 020 451 5523 Kustantaja: Priimus Media Oy. silmätautien erikoislääkärit M. PÄIVÄN SANA . Painopaikka: Lehtitehdas Salo, 2020. kunnanjohtaja Riikka Riihimäki siirtyi Forssan Yrityskehitys Oy:n toimitusjohtajaksi. (02) 7702 626 tilaukset@loimaanlehti.fi www.tilaajapalvelija.fi Vastuu ilmoituksista: Lehden suurin vastuu ilmoituksen julkaisemisessa sattuneesta virheestä on ilmoituksen hinta ja muihin lehtiin toimitetusta aineistosta sen valmistusarvo. Kaikesta kiittäen Aija ja Jari Marika ja Samuli Tarja perheineen Muut sukulaiset ja ystävät Rakkaamme siunattiin 4.1. tammikuuta Loimaan pääkirjastossa. kunnanjohtajana viime vuonna. VARAA AIKASI 02-763 2049, LOIMAA Lauluja Lapista Loimaan Seudun Lapinpuremien järjestämässä Lapin laulujen illassa kuullaan musiikkia pohjoisesta Suomesta torstaina 16. Kunnanjohtajan virkaa haki kaiken kaikkiaan 12 henkilöä, joista 11 täytti viran kelpoisuusvaatimukset. (02) 588 8000 Kotisivut: www.loimaanlehti.fi Aineistoaikataulu Julkaisupäivä valmis aineisto vedostettavat tiistai pe klo 13 to klo 13 torstai ti klo 13 ma klo 13 lauantai to klo 13 ke klo 13 Pasi Salo (02) 588 8036 Päätoimittaja Kati Uusitalo (02) 588 8030 050 555 7526 TOIMITUS Puhelin arkisin kello 8–16 050 513 0344 Anu Salo (02) 588 8033 Sampsa Hakala (02) 588 8031 Lari Kiviranta (02) 588 8035 Tilaushinnat: Määräaikainen 12 kk 168,90 e 6 kk 101,40 e 4 kk 72,30 e Etutilaus: Laskutusjakso 12 kk 157,20 e 6 kk 79,80 e 4 kk 54,60 e 3 kk 41,40 e Irtonumero 2,20 e Hinnat sisältävät arvonlisäveron. Lämmin kiitos osanotosta. Ilmoitushinnat: Ennen tekstiä 2,68 e /pmm 3-sivu 2,68 e /pmm Tekstissä 2,48 e /pmm Tekstin jälkeen 2,11 e /pmm Takasivulla 2,68 e /pmm Etusivulla (modulikoot) 4,18 e /pmm Kuolinja kiitosilmoitukset, kunnalliset ja kirkolliset ilmoitukset, heng.kokoukset 2,11 e /pmm Määräpaikkakorotus 0,06 e /pmm Värikorotus yhdestä lisäväristä 0,09 e /pmm Nelivärikorotus 0,25 e /pmm Löytölaari yksityishenkilöiden ilmoituspalsta tiistaisin 5 riviä 7,50 €. Aurinko laskee kello 15.49. Studia generalia -luento pääkirjastossa Ala-Satakunnan murteet Loimaan kantilta tarkasteltuna ovat aiheena Studia generalia -luennolla torstaina 16. Tilaisuus on pääsymaksullinen. Ilmestyy tiistaisin, torstaisin ja lauantaisin. Muistotilaisuuteen pyydämme ystävällisesti ilmoittautumaan 19.1. Hinnat sisältävät arvonlisäveron. Studia Generalia -luento to 16.1. 61: 1–2 15.1. M. Roine on monipuolinen muusikko. 2 Tiistaina 14. 0400 797 910 tai pirjo.makijärvi@makifarmi.fi Neljä johtajakandidaattia haastatteluun YPÄJÄN kunnanjohtajaksi haastatellaan neljä hakijaa: yhteiskuntatieteiden maisteri Juuso Alatalo Mynämäeltä, yhteiskuntatieteiden maisteri Laura Lakso Helsingistä, valtiotieteiden maisteri Kati Rekola Turusta ja yhteiskuntatieteiden maisteri Tatu Ujula Laitilasta. Minun voimani vahvistaa häntä ja käteni on hänen tukenaan. Lounaiset välimurteet, Porin seudun, Ala-Satakunnan, Turun Ylämaan, Someron ja Länsi-Uudenmaan murteet ovat siirtymämurteita. Yli-Kovero 23.1., 28.1. tammikuuta 2020 KALENTERI AJANTIETO Aurinko nousee tänään Loimaalla kello 9.25. Mäki * 10.02.1938 Loimaa † 10.12.2019 Loimaa Jäi ahkera työsi muistoksi meille, hyvän sydämes ohjeet elämän teille. Hän on lähettänyt minut ilmoittamaan köyhille hyvän sanoman, parantamaan ne, joiden mieli on murtunut, julistamaan vangituille vapautusta ja kahlituille kahleitten kirpoamista, julistamaan Herran riemuvuotta. tammikuuta. Syvästi kaivaten Elsa Risto ja Tuula Olli ja Jasmine Eero ja Saara Pirjo ja Juhani Anton, Sanna, Venla ja Rasmus Aleksi ja Maria Jalmari ja Heini Veli-Matti ja Sari Noora ja Antti Ella ja Jussi Rakkaamme siunataan Oripään kirkossa pe 24.1.2020 klo 11, minkä jälkeen muistotilaisuus Oripään seurakuntatalolla. Kun sydän lämpöinen sammuu hiljaa, oisko aihetta muuhun kuin kiitokseen. Kiitos kaikille äitiä hoitaneille. Hemiö 22.1., 29.1. Ulkomaantilaukset: tilaushinnan lisäksi peritään voimassa oleva postimaksu. Minä olen löytänyt palvelijani Daavidin ja voidellut hänet pyhällä öljylläni. mennessä, puh. Toimitusjohtaja Jaakko Ketonen Sähköposti: toimitus@loimaanlehti.fi Ilmoitukset: ilmoitukset@loimaanlehti.fi Tilaukset: tilaukset@loimaanlehti.fi Konttori ja toimitus avoinna ma-pe klo 9-13. Rekola työskentelee Oripään kunnan sosiaalijohtajana, lisäksi hän toimi Oripään vt. Sakari, Saku, Sasu 15.11. klo 18.30 Wanhassa Kanalassa, Oripääntie 1120 (tien 210 varrella). Ala-Satakunnan murteet kattavat vanhojen Kokemäen, Huittisten ja Loimaan emäpitäjien muodostaman alueen. Solja SANOMALEHTIEN LIITON JÄSEN ISSN 0358-9161 Jakeluhäiriöt: Puh. Käsityöläiskatu 10, 32200 Loimaa Puh. Murteen erityispiirteistä Loimaan kantilta kertoo Raija Kouri, joka on tehnyt alueelta murrenauhoituksia Turun yliopiston suomen kielen laitoksen nauhoitearkistoon sekä koonnut laajan murreaineiston kokoelman Helsingin yliopiston suomen kielen muoto-opin arkistoon myös tästä murteesta. Ypäjällä haetaan uutta kunnanjohtajaa, koska aiempi vt. KUOLLEITA 14.1. Ps. T. Rakkaamme Äiti, Mummi ja Kummitäti Sirpa Maija Marketta MULTISILTA o.s
3.1.2020 alk. pantin 0,15 (6,36/l) 2 95 2 35 tlk pl Meillä jauhettu Loimaan liepeiltä sipuli 2 kg Suomi. 15% red Delicious omena 1.lk. (0,75/kg) tuore silaKKafilee (6,79/kg) 1 49 kpl luuton naudan Keittoliha (3,49/kg) Pizzauuni kuumana: ma–to 11–18 pe 11–19 La 10–16 su 13–19 kahviostamme Kahvi ja pecanpähkinäwiener 2 80 Joulukalenteriva likoima on nyt parhaimmillaan ! –22% PluSSa-kortilla –20% PluSSa-kortilla tuore kokonainen kirjoLohi nauta-sikajauheLiha rasvaa n. ps ilman Plussa-korttia 2,59/pkt (4,47-5,18/kg) picadeli saLaattibaari 10.– kg Kokoa oma salaattisi! vain ti 6 99 kg 6 99 kg 99 kg 5 kpl KaiKKi sanasolja maxim-tuotteet Voim. Paikallisen puolella. pantin 0,10. Corona extra olut 0,355 tlk (6,34/l) sis. Kopparberg mansiKKa-lime päärynäsiideri 4,5% sis. tammikuuta 2020 ww w. Paikallisen puolella. Paikallisen puolella. Paikallisen puolella. kcit ym ar ke t.f i Puhelun hinta 01053-alkuisiin numeroihin 8,35 snt/puh + 12,09 snt/min (sis. italia. 5 99 kg Yksittäin 0,63-0,80/kpl 2.– mentos rullat (10,53/kg) 9 95 kg fazer pihlaja KettuKarKKi 180 g (8,61/kg) 1 55 kpl pouttu Kannuswurstitangot 500 g (7,98/kg) hK sininen lenKit 500-580 g (3,45-4,00/kg) 3 99 kpl 4.– myllärin vehnäjauho 2 kg (0,50/kg) 1.– 2 pkt jokioisten leipä hillomunKKi 10 kpl/ps (5,92/kg) 3 55 ps tarjoukset voimassa ti – ke 14.–15.1., ellei toisin mainita. 24%) LOIMAA 010 538 9200 ma-pe 7-21 la 7-20 su 10-20 Paikallisen puolella. 3 Tiistaina 14. alv. Paikallisen puolella
Näihin löytyy rahaa, mutta santakuormat maksaa. Paikallisista aiheista lyhyesti (n. Pörröt lauloivat ja tanssivat myös. Pieni ristiriita vallitsee siinä, että Loimaalla on ensin näkyvästi yksityistetty kunnallisia palveluita viimeisen vuosikymmenen ajan, ja nyt näistä menoista pitäisi yhtäkkiä leikata. Eikö lehdessä tunneta kyliä sen vertaa että samassa jutussa esiintyy Hanhijoki ja Hennijoki ilmeisen sekaisin. . Ihmettelee yksi hennijokelainen . Oikeus tietää on arvokas oikeus ja yhtä tärkeä aina – vaikka maailma on tietoa täynnä, luotettavaa tietoa pitää osata löytää. Nykyinen kerskaremontointi ihmetyttää, kaikki ulos, kuinka käyttökelpoista hyvänsä. Kati Uusitalo, Loimaan Lehti . Taksikuskien kuuluu avata asiakkaille ovet eikä autos ihmetel! Ylipääns ulkoilua ni hermotki leppyy ratin takana yleisestikin. Monta kuukautta on apua koitettu, ja mitään ei ole tapahtunut. On LL:n mukaan kuljettu nuuttipukkeina ja joulupörröinä. Torstaina olivat jäässä. Onko tämä sitä, mitä opetetaan. LOIMAAN LEHDEN OSOITE on Käsityöläiskatu 10, 32200 Loimaa. Aakkoset ja numerot, ja mitä niillä tehdään, miten toimia liikenteessä, miten pestä hampaat ja niin edelleen. Toisaalta Loimaa ei ole suinkaan ainoana kuntana taloushuoliensa kanssa. . Rakennetaan leveitä siltoja, ja ne tukitaan sitten ylisuurilla turhilla korokkeilla. Suomi saisi hävetä sitä, että hoitajamme ovat pohjoismaiden huonoimmin palkattuja. Tilalle huonoa ja kallista. Osoittakaa minulle joku rakenteellinen muutos, josta saadaan heti tänä vuonna takuuvarmaa ja tuntuvaa kustannushyötyä tai edes lähivuosina. . Kaupungissa päällystetään omakotialueita ja katu, jolla ei ole edes liikennettä. Eli metsästettinkö niitä peuroja Hennijoella vai Hanhijoella . . Peruspalvelut pitäisi saada kuntoon. Nimimerkin käyttökin on mahdollista, mutta kirjoittajan nimi ja yhteystiedot on aina saatettava toimituksen tietoon. Kiitos palautteesta. Hennijoella oltiin kyllä jutun päiväyksessä ja kommentissa. Toki veroruuvinkin vaikuttavuutta ja mielekkyyttä nakersi verotulotilityksiin liittyvät ongelmat viime vuonna. 4 Tiistaina 14. Miksi. Sitä paitsi, ostopalveluihin on hankala puuttua etenkään kesken sopimuskausien. Menen muualle. Lisäksi esimerkiksi eläkeläisillä verokohtelu on jo nyt kireää. Eikä mitään takeita ole siitä, että taloudellinen suunta kääntyisi plussalle vielä tänäkään vuonna. Myös kuvia esimerkiksi seudulla tavatuista luonnon ihmeistä voi lähettää toimitukseen. sisäsivulla kehutaan aseenkäsittelyä. SÄHKÖPOSTI tulee perille osoitteella: toimitus@loimaanlehti.fi . Onhan kunnassa ehkä ylipalkattuja ja lähes suojatyöpaikoiksi laskettavia paikkoja, joilla myös palkka eroja tasaamaan. . Zarko Petan Päätoimittaja Kati Uusitalo kati.uusitalo@loimaanlehti.fi LL KOPIT . PÄÄKIRJOITUS LUKIJOILTA MIELIPIDE PÄIVÄN MIETE Olen valmis puolustamaan isänmaatani, mutta entä jos isänmaa hyökkää minun kimppuuni. Opettaja, muista tilata sanomalehdet maksutta opetuskäyttöön Sanomalehtiviikolle 20.1. Minäkin muistan lapsuudesta kuinka iso joukko pörröjä pelmahti kotiini hassuissa vaatteissa kasvot hiilellä ehostettu. Moi . Ymmärrän hyvin senkin tuohtumuksen, jonka mukaan maksamiamme verorahoja ei ole käytetty parhaimmalla mahdollisella tehokkuudella, kun tässä tilanteessa ollaan. Harjureitti pilattu. Päättäjät ovat kiinnittäneet huomiota myös kasvaneisiin ostopalvelumenoihin, jotka ovat jo tuntuvasti suuremmat kuin henkilöstömenot. KAUPUNKI on puuttumassa muun muassa yhteistoimintaneuvotteluiden myötä henkilöstömenoihin. Se ei ole kunniaksi maalle, joka itsensä kehtaa vielä hyvinvointivaltioksi kutsua. Miksi 80 prosenttia reitistä on päällystetty mukulakiviä muistuttavilla hakkeilla. Ihmisillä on oikeus saada tietää, mitä yhteiskunnassa tapahtuu, todetaan toimittajien eettisissä ohjeissakin (jsn.fi). Loimaan Lehden digitaalinen näköislehti avautuu kouluille, koululaisille ja perheille luettavaksi Sanomalehtiviikon ajaksi. tammikuuta 2020 Oikeus tietää Lapsesta saakka meitä opastetaan ja opetetaan. Tiellä joutunut kulkemaan OHJE Lukijoilta-palstalle kirjoittaville LOIMAAN LEHDEN Lukijoilta-palstalla julkaistaan ensisijaisesti lehden lukijoiden omalla nimellä varustettuja kirjoituksia. Viime vuoden päätteeksi taseeseen saattaa olla kertynyt katettavaa alijäämää jo lähemmäs kymmenen miljoonan euron verran. Eräs metsämies . . . Siksi, että vanhempamme ja läheisemme, hoitajamme ja opettajamme haluavat meidän pärjäävän maailmassa. Kävely tuskaista. Yleisavaimia ei pitäis olla muilla kuin talkkarilla, ja ne ei todellakaan yöllä kulje kenenkään asunnossa. LL 11.1.20 etusivulla nuoren metsästäjän aseenkantotapa ei missään oloissa ole oikea. OLEN valmis verotuksen kiristämiseen siitä yksinkertaisesta ja kamreerimaisesta syystä, että kaupungintalouden tilanne on sen verran vaikea ja monien muiden tasapainottamiskeinojen nopea vaikuttavuus on vähintään epävarmaa. Kiitos rehellisyydestä Sinulle joka palautit lahjakorttini Prismaan. Käsittääkseni tällaista mallia hetken aikaa pohdittiin viime syksynä. Oleellisen tiedon löytämisen ja sen luotettavuuden varmistamisen osaaminen ovat tarpeellisia taitoja ja toivottavasti tähän huomataan kiinnittää erityisesti lasten kanssa huomiota. . Yritystähän tulojen lisäykselle, etenkin kiinteistöverojen osalta, oli jo viime syksynä, mutta kenties päättäjien takaraivossa painoi se, että tuloverotusta korotettiin viimeksi vuosi sitten. Lisäksi yhä kovin tulkinnanvaraisilta kuulostavat puheet rakenteiden uudistamisesta eli käytännössä palveluiden karsimisesta ja keskittämisestä keskustaan. Ketkä ovat olleet puttiimassa. . Eikö ketään rakennuttajaa/ saneeraajaa todellakaan kiinnosta sairaalan rivitalot! Näen silmissäni 50–60-luvun tyyliset retroasunnot sormipaneelirappuineen, liuskekivitakkoineen ja kauniin värisiksi maalattuineen parvekekaiteineen! Takapihalle saa hienon rauhallisen oleskelualueen ja saunaosastot rakennuksen mataliin osiin! Ostaisin heti jos olisi varaa! Kaupungin parhaalla rauhallisella alueella vielä! Nenne . . Tehyn ja Suomen kansalaisten tuella on läpiajettava se mitä hoitajat pyytävät. Jokaisella meistä on itselläänkin toivottavasti halua oppia enemmän maailmasta. . Lari Kiviranta lari.kiviranta@loimaanlehti.fi Kehujat, tervetuloa sorateille ajelemaan Vuodenvaihteen tienoilla on kuultu ja luettu lehdistä, kuinka hyvin Loimaalla on asiat. ””. Taisto Levo Veronkiristäjä TOIMITTAJALTA Pidän päivänselvänä, että Loimaan kaupunki joutuu kiristämään verotustaan ensi vuodelle. Rikosilmoitus vois olla paikallaan tai sarjoittaa lukko uudestaan. Yleinen porun aihe on, mitä se maksaa kunnille. Loimaan kaupungintalous on kompuroinut erityisen synkeissä tappiolukemissa viimeiset pari vuotta. Henkilökohtaisesti, kuntalaisena olisin ollut valmis esimerkiksi pieneen 0,25 prosenttiyksikön tuloveron korotukseen ja kiinteistöverojen tarkistuksiin jo tälle vuodelle. TIEDÄN kyllä ne puheet, joiden mukaan tuloveronkiristäjä käy etenkin hyvätuloisen kukkarolla, veronkorotus vaikuttaa kunnan vetovoimaan eikä korjaa talousongelmien syitä. KU P.S. Omituista on se, että veronkorotusten imagohaitoista muistuttavat eivät tunnu näkevän yt-neuvotteluissa mainehaittaa, puhumattakaan esimerkiksi mahdollisten lomautusten vaikutuksista kuntalaisten palveluihin. Yksi kuorma kilometrin pätkällä ei paljon auta. Käy varmaan silloinkin, kun ketään ei ole kotona. Vastaus koppiin Karhulanmäki.Varmaankin tämä omalla avaimella kulkija on aikaisemmin asunut kyseisessä asunnossa ja jäänyt avain, jolla kulkee asuntoon. 50 vuoden ajalla soratiet eivät ole olleet ennen näin kamalassa kunnossa. Meillä on muutama vuosi aikaa kattaa kyseinen summa eli tehdä tuntuvasti plusmerkkisiä tuloksia ennen kuin mahdollinen kriisikuntamenettely alkaa. Markku Laakso . . Kehujat voisivat lähteä ajelemaan kaupungin alueella olevia sorateitä. . Pahoittelen erehdystä. Viidenkymmenen vuoden ajalla ne eivät ole olleet ennen näin kamalassa kunnossa. 2000 merkkiä) ja napakasti kirjoitetut ja kirjoittajan nimellä varustetut jutut päätyvät varmimmin ja nopeimmin lehden sivuille. Marja . . Kiky sopimukset on lopullisesti unohdettava, sopimus joka olikin mitä suurin historiallinen ”riisto” virhe. Joskus tälläisiä on, kun kaikkia avaimia ei palauteta, niin saattaa yöllä tulla joku omilla avaimilla, mikä todella ei ole kiva kokemus. Saamme tietoa ja opimme taitoja, ja läheisemme valvovat, että myös opimme esimerkiksi koulussa – jotta emme joudu oppimaan myöhemmin asioita niinsanotusti kantapään kautta. Päivi . Epähuomiossa kirjoitin Hanhijoki jutun alkuun, vaikka hyvin tiesin tapaninpäivänä olevani juttukeikalla nimenomaan Hennijoella. Kiitos Hannu Viitaselle joulupörrökirjoituksesta. . Ihmisellä on oikeus tietää, ja kun hän tietää, ei hänen muita oikeuksiaankaan helposti anasteta. mennessä osoitteesta www.tilaajapalvelija.fi/slop
. – Nyt viime vuonna päästiin vihdoin hieman pitkäaikaisen keskiarvon yläpuolelle, ylitarkastaja sanoo. . Kuva otettu 1.1.2020. Maantieteellisesti lähimpänä Kankaanjärveä sijaitsevalla Huittisten Sallilan sadeasemalla on sademäärä vuosina 2013–2018 ollut joka vuosi alle keskimääräisen. Vielä enemmän tilanne on kohentunut kahden vuoden takaisesta kuivuudesta. Sateissa ollaan edelleen pitkäaikaisten keskiarvojen alapuolella Kankaanjärven alue kuuluu Naturaan. 5 Tiistaina 14. Kankaanjärven pinta on loppuvuoden runsaiden sateiden ansiosta lähtenyt jälleen hyvään nousuun. ja 19.10.2017). PASI SALO Kankaanjärvi 21.9.2017. . tammikuuta 2020 UUTISET LAINA Jos hoivan, koulutuksen ja turvallisuuden tuottajat uupuvat, koko yhteiskuntamme toimivuus vaarantuu. . . FAKTA Suppa syntyi sulaessa . – Ely-keskuksessa ei ole omaa seurantaa Kankaanjärvellä, vaan pohjaveden korkeutta seuraa Turun Seudun Vesi Oy omalla toiminta-alueellaan ja sen ympäristössä, Mäkinen toteaa. Hän tarkastelee yhtiöltä saamaansa viime vuoden pinnankorkeuden kuvaajaa. Vesiyhtiön tuotantopäällikön Osmo Puurusen lehdelle toimittama pitkän ajan seurantakuvaaja todentaa, miten Kankaanjärven pinnankorkeus onkin jatkuvassa muutoksessa. Kankaanjärven pinnan korkeus ilmaistaan metreinä merenpinnan yläpuolella (m mpy). Loppuvuoden runsastunut sademäärä on paikannut pohjavesitilannetta, ja tämä näkyy myös Kankaanjärvellä, sanoo Varsinais-Suomen ely-keskuksen ylitarkastaja Maria Mäkinen. . . Marraskuussa satoi Huittisten Sallilan sademittausaseman tietojen mukaan yli sata milliä. Sademäärät ovat pinnanvaihteluiden ja siten myös kuivumisen selittäjä. Mittaus on jatkuvaa ja automaattista. . Turun Seudun Vedellä (TSV) on yksi pohjaveden korkeuden mittauspiste Kankaanjärvellä. . Paikalla on myös supan syntyvaiheista ja sen erityisluonteesta kertova infotaulu. Vedenpinta nousi tuhansien vuosien kuluessa ja saavutti nykyisen tasonsa noin 3000 vuotta sitten. LL-ARKISTO/PASI SALO. . Järven syvyys on enimmillään noin 10 metriä. . . Siihen meillä ei ole varaa. – Pinnankorkeus on sen mukaan ollut loppuvuodesta hyvässä nousussa, mutta kun katsotaan pitkäaikaista keskiarvoa, niin ollaan vielä sen alla, Mäkinen sanoo. Havainto on seurantatilastojen perusteella oikea. . Silmämääräisesti arvioiden veden pinta on tasolla, joka ei herätä suurta huolta järven kutistumisesta. Kankaanjärvi sijaitsee noin 15 metriä ympäristöään alempana olevassa supassa Virttaankankaan itäosassa. Suppa syntyi, kun harjukerrostumiin hautautunut jäälohkare suli ja romahdutti yläpuoliset maaperäkerrostumat alaspäin. Vedenpinnan korkeus vaihtelee sadannan mukaan. Kankaanjärvi on myös osa Säkylänharjun Natura2000-aluetta ja sellaisena luontoarvoiltaan varjeltava. Sateiden vaikutus näkyy pienellä viipeellä veden suotautuessa maaperäkerrosten läpi. tammikuuta 2020 Loimaa/Virttaa Anu Salo Virttaankankaalla sijaitseva Kankaanjärvi levittäytyy vuoden ensimmäisenä päivänä silmien eteen jääkannen peittämänä. Lähde: Turun Seudun Vesi Oy Kankaanjärven pinta noussut metrin parissa vuodessa . . TÄMÄ YHTEYS on hyvin nähtävissä viime vuoden lopun nousevana pohjaveden korkeutena, joka näkyy vähitellen myös Kankaanjärven vedenpinnan korkeudessa sateiden jälkeen. Virttaankankaan ulkoilureitti sivuaa järveä aivan läheltä. TSV on maanomistajana kieltänyt moottoriajoneuvojen käytön Kankaanjärven Natura-alueella. Silloin Kankaanjärven tilaa alueella seuranneet toivat julki huolensa vedenkorkeuden reippaasta alenemisesta ja ottivat yhteyttä lehteenkin. Kankaanjärveä ympäröi orsivesimuodostuma ilman pohjalähdettä, jolloin altaaseen kertyvä vesimäärä on suoraan riippuvainen sademääristä ja pohjaveden korkeudesta. Vedenpinnan korkeus reagoi sademäärän muutoksiin aina viipeellä veden suotautuessa vähitellen maakerrosten läpi. VUODESTA 2017 eteenpäin pinnankorkeuden muutokset ovat olleet maltillisia, ja viime vuoden lopulta alkaen järven pinta nousi runsaiden sateiden myötä noin 95,5 metriin. Maa-alueen, jolla järvi sijaitsee, omistaa nykyään TSV. SELITYS ON ylitarkastajan mukaan se, että lounaisessa Suomessa on vuodesta 2013 eteenpäin ollut melko kuivaa. – Todennäköisesti veden laatu paranee kun pinnankorkeus ja vesitilavuus Kankaanjärvessä nousee, hän toteaa. . Presidentti Sauli Niinistö uudenvuodenpuheessaan KERRO UUTISVINKKI Soita: 02 588 8032 Sähköpostiosoite: toimitus@loimaanlehti.fi Tiistaina 14. Veden pinta vaihtelee luontaisista syistä, joista merkittävin on sateiden määrä. Maastossa on moottoriliikenne nykyään kielletty rantojen kulumisen estämiseksi. Kulkijoita muistutetaan rantojen eroosiovaarasta ja järven herkästä likaantumisesta. Loppuvuoden runsaat sateet näkyvät pohjavesitilanteessa . Kankaanjärven pinta-ala on noin 0,6 hehtaaria. . Maaperää on tutkittu vuosien varrella lukuisin kairauksin jääkauden jälkeisen ajan vedenpinnan vaihteluiden selvittämiseksi. Loimaan Lehti vastasi huoleen selvittämällä tilannetta ja kirjoittamalla aiheesta samana syksynä kahdesti (28.9. 20 vuoden tarkastelujaksolla Kankaanjärven pinta oli alimmillaan vuonna 2004, jolloin veden pinnankorkeus sukelsi alle 94 metrin. Vuonna 2009 pinnankorkeus kävi noin 98,5 metrissä, mutta oli vuoden 2017 lopulla useita metrejä alempana. Pinta oli tuolloin laskenut parisen metriä kesästä 2016. . Maria Mäkinen arvioi, että sadannan runsastuminen on hyväksi myös veden laadulle. Kevään ja syksyn sadannalla on suurin merkitys muodostuvan pohjaveden kannalta
Stressitilanteissa sortuu helposti vanhoihin, automatisoituneisiin tapoihin kuten vaikka herkutteluun. Toivon ompelupalvelu-yrittäjänä tietysti kaikille Loimaan yrittäjille todella hyvää alkanutta vuotta, toteaa Mervi JulkuTanski. On tärkeää osata pitää rajat, ja myös yrittäjänä vapaa-aikaa tarvitaan riittävästi. Susanna Huolman ””. Kuitenkin ne salassa pidettävät lupaukset terveellisemmästä elämästä on helppo vain unohtaa pian vuodenvaihteen jälkeen. – Uudenvuoden kieppeillä ihmiset toivottelevat toisilleen hyvää uutta vuotta, ja kyllä sitä toivoo itselle ja muille parempaa tulevaa vuotta aina automaattisesti. Toisaalta minulla ei ole nyt mitään erityisiä paheita, joten ei tarvitse tehdä lupauksia elämäntaparemonteista. Antti Kähkönen ja Niklas Ahonen uskovat elämäntaparemonttien onnistuvan lujalla tahdonvoimalla ja positiivisella asenteella. Ei ihme, sillä naiset ovat yliedustettuina masennusja ahdistusdiagnoositilastoissa. Moni elämäntaparemontti käynnistyi taas vuodenvaihteen jälkeen Susanna Huolman kertoo tekevänsä uutena vuotena enemmän lupauksia paheiden poistamisesta kuin hyveiden lisäämisestä. tammikuuta 2020 Loimaa Marianne Rovio Vuosi on vaihtunut, ja tammikuussa innostutaan uusista tavoista tai mahdollisista elämäntaparemonteista. Huolman toteaa parhaiten onnistuneensa aikanaan elämäntaparemontissa, joka tehtiin yhdessä työporukan kanssa. Toiminnanjohtaja Annina Laaksonen HS:ssa LAINA Taiteen tekeminen on yhteydessä onnellisuuteen ja terveyteen. 18-VUOTIAAT Antti Kähkönen ja Niklas Ahonen eivät ota kovin tosissaan uudenvuodenlupauksia, mutta hekin uskovat niiden voivan auttaa parantamaan yksilön elämänlaatua. Huolman uskoo, että jos uudenvuodenlupauksista kertoo useammalle ihmisille tai julkaisee sen vaikka facebookissa, niin se on helpompi toteuttaa paineen alla. Luulen, että uudenvuodenlupaukset toteutuvat parhaiten positiivisella fiiliksellä ja hyvällä itseluottamuksella. – Minä ajattelen, että lupauksia elämäntaparemonteista voi tehdä minä tahansa päivänä vuodesta. SUSANNA HUOLMAN kertoo tehneensä joinakin vuosina uudenvuodenlupauksia, mutta tämä vuodenvaihde kului niin nopeasti ohi, että lupaukset jäivät tekemättä. – Toisaalta elämäntaparemontin julkisuus tuo myös paineita. – Minulla on tavoitteena perustaa oma luontaistuotekauppa alkaneen vuoden kuluessa. Päättäväisyys ja tahdonvoima auttavat elämäntaparemonttien toteutuksessa, Ahonen toteaa. Teimme terveellisempää ruokaa porukassa ja kävimme kuntoilemassa yhdessä. – Yhtenä uutena vuotena päätimme kaikki alkaa laihduttaa. PAIKALLISIA LAINA Monelle naiselle päihteidenkäyttö saattaa näyttäytyä työuupumuksen tai masentuneisuuden itselääkintänä. Katson myös mennyttä positiivisesti. Uudessa tutkimuksessa havaittiin, että se saattaa jopa pidentää elinikää! Annukka Meronen Twitterissä 6 Tiistaina 14. Stressitilanteissa sortuu helposti vanhoihin, automatisoituneisiin tapoihin kuten vaikka herkutteluun. Minulle itselle haastavinta on ollut korjata unirytmi parempaan. Mervi Julku-Tanski kiittää loimaalaisia palveluja käyttäviä asiakkaita, jotta vuosista on tullut ja tulee hyviä. MARIANNE ROVIO Kasperi Mäkilä, 15, pitää uudenvuodenlupauksia useimmiten turhina. Julku-Tanski kertoo, että hän ei tee varsinaisia uudenvuodenlupauksia, mutta terveet elämäntavat ovat yrittäjälle aina tärkeitä. Loimaalaiset kertovat, millaisia ajatuksia heillä on uudenvuodenlupauksista, ja kuinka helppoa elämäntaparemontti on todellisuudessa toteuttaa. – En tiedä, onko se mikään uudenvuoden lupaus ollut, mutta pyrin kyllä ottamaan itselleni riittävästi vapaa-aikaa ja vapaapäiviä, jotta voin huolehtia terveydestäni. Uskon, että elämäntaparemontti on helpointa tehdä rauhallisessa elämäntilanteessa. Tapani ajatella on kyllä muutenkin aina aika positiivinen, joten en koe siinä niin suurta eroa muuhun vuoteen verrattuna. Uskon, että elämäntaparemontti on helpointa tehdä rauhallisessa elämäntilanteessa. . Itse olen pyrkinyt liikkumaan enemmän ja syömään terveellisemmin, ja olen minä niitä kumpaakin aika hyvin pystynyt myös toteuttamaan. Olen kyllä luvannut monesti liikkua enemmän ja syödä terveellisemmin. Silloin se onnistui parhaiten ryhmässä muiden kanssa yhteistyössä. Loimaalaiset haluavat uudesta vuodesta entistä paremman . – Minulla on ollut elämäntaparemontteja, jotka ovat lähteneet hyvin käyntiin mutta tyssänneet sitten sairastumisiin tai muihin stressaaviin tilanteisiin
Muista liittää kuva mukaan. Tulee helposti runsaudenpula, jolloin on hankala löytää mitään, jos ei jotain tiettyä etsi, hän kuvaili, vaikka laaja tarjonta sai toki myös positiivista palautetta. Varmista vauvan vanhemmilta lupa julkaisuun. Kaavakkeen voit täyttää konttorilla tai lähettää valokuvattuna tai skannattuna osoitteeseen ilmoitukset@loimaanlehti.fi tai postittaa yhdessä kuvan kanssa osoitteeseen Loimaan Lehti, Käsityöläiskatu 10, PL 2, 32201 Loimaa. (Huom! Huoltajien kirjallinen suostumus). Opiskeluajoistaan asti levykokoelmaansa kerryttänyt Ala-Laurinaho oli kiinnostunut etenkin tarjolla olevista jazzja progressiivisen rockin levyistä. Ihmiset ajautuvat ikään kuin valmiiksi paikalle. – Enemmän tässä on käynyt väkeä kuin viimeksi työväentalolla, Tuominen muisteli noin vuoden takaisia tapahtumia. Liitä mukaan myös omat yhteystietosi. Myös loimaalaislähtöisten vanhempien 2019 syntyneiden vauvojen kuvat ovat tervetulleita. Näin kävi Ari Ala-Laurinaholle. Lähetä mielellään kasvotai rintakuva, joka on pystysuuntainen. Marko Tuomisen mukaan ”pläräävä” liike onnistuu usein aloittelijoiltakin kuin luonnostaan. Ilmoituksen hinta on 20 e (sis. Kuvan rajaus tehdään ilmoitusvalmistuksessa, joten älä rajaa kuvaa itse. Ilman kirjallista suostumista emme voi julkaista kuvia. Vuoden 2019 vauvat Huom! Isit ja äidit, isovanhemmat ja kummit! Täytä viereinen kuponki syntyneestä vauvasta ja toimita se viimeistään pe 17.1.2020 klo 13 mennessä. – Sanoisin, että 99 prosenttia levyistä on bulkkia, tusinatavaraa, joka päätyy lopulta kirpputorille. – Tänäänkin on mennyt useampi seitsemäntuumainen singlelevy, joita ei yleensä osteta juuri yhtään. _______. Kuvien toimittaminen: Tuo konttoriin (av. Varsinaiseksi sijoituskohteeksi Tuominen ei vinyylilevyjä kuitenkaan kutsuisi, vaikka näkemyksessä voi piillä toki totuuden siemenkin. Kalleimmassa Loimaalla myynnissä olleessa vinyylissä hinta oli kivunnut 500 euroon. Levyn hintaan vaikuttaa lisäksi sen kunto ja monet muut seikat. 7 Tiistaina 14. LEVYOSTOKSILLE pysähdyttiin useimmiten kauppareissun yhteydessä mutta päädyttiin myös sattumalta. Aulatilassa ei juuri hiljaista hetkeä päivän aikana tullut, vaan myyntipöydän ympärillä pyöri lähes jatkuvasti joku. OONA TEPPONEN www.loimaanlehti.fi Loimaan Lehti julkaisee vuoden 2019 syntyneiden vauvojen kuvat ja tiedot LA 25.1.2020 lehdessä. Kyseessä oli Marko Tuomisen LevyPopup-tapahtuma, joka ei vieraillut Loimaalla suinkaan ensimmäistä kertaa. – Minulla on tässä melkein kaikkea mahdollista tarjolla. tammikuuta 2020 LevyPopup pysäytti pläräämään Loimaa/Aleksis Kiven katu Oona Tepponen Vinyylija CD-levyt vaihtoivat omistajaa lauantaina K-Citymarketin aulassa. alv.) (Ilman huoltajien allekirjoitusta emme voi kuvaa julkaista).. xx.xx.2019 Etunimi Sukunimi xxxx g xx cm Vanhempien nimet Paikkakunta xx.xx.2019 Etunimi Sukunimi xxxx g xx cm Vanhempien nimet Paikkakunta LAPSEN TIEDOT 17.1.2020 mennessä Syntymäaika: _______. Muutamasta markasta hinta on noussut satoihin euroihin. – Olin jo lähdössä kotiin, kun näin kaupungilla pop up-kyltin ja käännyin takaisin, Hirvikoskella asuva levyharrastaja kertoi. Nuokin ovat kaikki olleet tusinalevyjä joskus. Vinyylilevyjen selaaminen kävi kuin luonnostaan, kun Ari Ala-Laurinaho ja Marko Tuominen etsivät yhdessä aarteita levyjen joukosta. Harvat ovat kultaharkkoja levyjen muodossa, mutta toki niitäkin on, hän havainnollisti aihetta vertauskuvan avulla. Levyn arvo voi usein olla suurin sen ostajalle. Emme palauta kuvia, mutta kuvan voi hakea toimistolta. MARKO TUOMINEN yhtyi Ala-Laurinahon sanoihin. Mukaan tarttui lopulta kaksi King Crimsonin live-esityksistä taltioitua CDlevyä. – Voi olla niin, että minä en tiedä myydystä levystä juuri mitään, mutta asiakas tietää siitä kaiken, Tuominen myönsi. – Tämä on ensimmäinen kerta aulassa Loimaalla, joten totta kai tapahtumalla on hieman eri nyanssit. 2019 Nimi: __________________________________________ Syntymäpaino: ________ g Syntymäpituus: ______ cm Vanhempien nimet: _______________________________________________ _______________________________________________ Kotipaikkakunta: _______________________________________________ Yhteystiedot: (sähköpostiosoite) _______________________________________________ Laskutustiedot: _______________________________________________ _______________________________________________ Huoltajien suostumus: _______________________________________________ _______________________________________________ Kuvien ja muiden tietojen julkaisuun täytyy olla lapsen huoltajien kirjallinen suostumus. arkisin klo 9–13) tai s-postilla osoitteeseen ilmoitukset@loimaanlehti.fi Aihekenttään: Vauvat 2019, kuva liitteeksi ja tiedot s-postikenttään. Tuomisen mukaan pop up -tapahtuman tyypilliset asiakkaat etsivät usein tiettyä tai tiettyjä levyjä. Myyntipöydän päässä AlaLaurinaho naurahti selatessaan kalliimpia myynnissä olevia levyjä. Maksaminen: Pankkikortilla konttorissa, Käsityöläiskatu 10, 32200 Loimaa Tilille: Loimaan Seudun Osuuspankki FI95 5239 0020 1072 25 Viitteeksi: Vauvat 2019 ja vauvan nimi. – Tässä onkin hyvä esimerkki markkinataloudesta
Olen kuitenkin ylpeä, miten saimme rivimme kasattua ja kaivoimme osaamisemme esiin, Mannelin kiitteli. Ottelun parhaina pelaajina palkittiin Bisonsin Matt Gibson (17/6/4) ja MuKin Markus Rautasalo (15/5). URHEILU LAINA Toivottavasti en enää saa ikääni koskevia kysymyksiä. Tärkeä piste kuitenkin Rocketsille, mutta jo niin monesti aiemminkin lausuttu totuus: enemmän oli tarjolla. Itse ainakin nautin sellaisesta lentopallosta, Heino päättää. Siihen kiito kuitenkin loppui, ja tauolle mentiin jo vieraiden 3–2-johdossa. Joka erässä vastustaja putosi meidän kyydistämme varhaisessa vaiheessa, valmentaja Jussi Heino kertasi. Pelipäällä oli myös entistä seuraansa vastaan pelannut Mikko Suomalainen, jolle merkittiin neljä torjuntapistettä. Kokenut Matt Gibson otti suoraan kuljetuksesta kolmosen ja tasoitti ottelun lukemiin 60–60. Bisons löysäili hieman levypallopelissä ja niinpä MuKi haki tukun hyökkäyslevyjä (14) läpi ottelun. Samaan tapaan kuten lokakuussa Helsingissä MuKi vei ottelun alkua mielin määrin ja aiheutti huokailua Bisons-leirissä. Joshua Wilchcombe ei päässyt viime kohtaamisen kaltaiseen vireeseen, mutta hänen taistelukorillaan Bisons nousi ottelussa johtoon 43–42. Veeti Mäkilä ja Olli Piki kirjauttivat vielä toiset osumansa, mutta se oli laiha lohtu, sillä summerin soidessa taululla loistivat tylyt numerot isännille 10–5. Bisonsin kokemus oli lopulta liikaa MuKille. Taistelun kannalta isoksi peliksi saattaa muodostua 24. Tuossa ottelussa panoksena on sarjan kakkospaikka. Jakson alussa MuKi oli jälleen hivenen edellä, mutta kotijoukkue ei antanut periksi. Ottelun alku ei Bisonsille paljon tarjonnut. SUNNUNTAINA Rockets matkusti Naantaliin VG-62:n vieraaksi. – Eetu Pennanen, Voitto Köykkä ja Enderwin Herrera muodostavat kolmikon, joka taistelee hienosti ja nauttii pelaamisesta. Bisons ei päässyt aiempien otteluiden tapaan juhlimaan kolmen sekunnin alueella, vaan MuKin sisäpelaajat onnistuivat estämään lähentelyt varsin kelvollisesti. Maailman cupin 12,5 kilometrin yhteislähtökisan voittanut ampumahiihtäjä Kaisa Mäkäräinen STT:n uutisessa 8 Tiistaina 14. Muutenkin kapealla kokoonpanolla pelaavan Hurmoksen pelissä näkyi, että kaksi kärkipelaajaa oli poissa. MuKi oli ennen ottelua taatusti merkitty isolla huutomerkillä sarjan parhaaksi kolmen pisteen heittojoukkueeksi, mutta siitä huolimatta vieraat saivat liian helposti palloa ilmaan. Tasatilanteessa käynnistynyt päätösjakso tarjosi jännitystä vielä koko rahalla. – Meillä toimii peli ”Ranen” (Antti Ropponen) kanssa hyvin. TOISELLA jaksolla Bisons piristyi ja myös MuKin heittoprosentit putosivat merkittävästi. – Hallittu voitto vähillä virheillä. Ropposen lisäksi Sakari Mäkinen hyökkäsi yli 50prosentin tehoilla. Molemmilla oli paikkansa, mutta nyt ei vaan enää uponnut kummallakaan. – Meillä syöttö toimi ja saatiin kaveri vaikeuksiin vastaanottopelaamisessa, Hurrikaanin Santeri Välimaa analysoi. Ei riitä, että menemme kentälle kävelemään. Tauon jälkeen peli jatkui todella tasaisena. Hidas RNK ei pysynyt mitenkään kotijoukkueen tahdissa, ja ensimmäiselle erätauolle mentiin lukemissa 5–1. Viimeksi Bisonsin pelasti Joshua Wilchcomben hurja peli, nyt voittoon tarvittiin koko joukkueen ryhdistäytyminen. VAIKKA PELEJÄ on vielä jäljellä, alkaa näyttää, että Rockets ja Karhu HT II taistelevat viimeisestä pudotuspelipaikasta, ja hävinnyt joutuu pelaamaan sarjapaikkansa säilyttämisestä. Maaliverkkoja pääsivät Rocketsista heiluttelemaan Miska Niemi kahdesti, Olli Piki, Elias Kellosaari ja Teemu Raunio. EVELIINA TOIVOLA Rockets palasi joulutauolta kaukaloon Jääkiekko Pekka Lehto Rockets – RNK Hoci 5–6 Ja (5–1, 0–5, 1–0, 0–1) VG-62 – Rockets 10–5 (3–2, 4–2, 3–1) Joulutauko oli tehnyt Rocketsille terää. Rockets on nyt pisteen Karhua edellä, mutta Karhulla on yksi peli vähemmän pelattuna. Myös Heino odottaa jo huomista kotipeliä AkaaVolleyta vastaan. Kolmas erä oli tasainen. Koripallo Juha-Pekka Mäki LoKoKo Bisons – Munkkiniemen Kisapojat 88–75 (45–44) Syyskaudella jo lähellä yllätystä ollut MuKi oli jälleen vaikea vastustaja Bisonsille. Ensi sunnuntaina Bisons matkaa Korikouvojen vieraaksi. Rockets sai jälleen otteluun mukavan alun, kun Veeti Mäkilän ja Tomi Pietilän maaleilla joukkue siirtyi 0–2-johtoon. Sijaiskärsijänä oli Karelian Hurmos, jolle kamppailussa ei ollut minkäänlaisia mahdollisuuksia. Oliko sitten jo tuudittauduttu helppoon voittoon vai mikä, mutta puolustuspelaaminen unohtui Rocketsilta täysin. MuKi rakensi päätösjaksollakin hyviä korintekotilanteita, mutta heittopeli ei kulkenut alun tapaan. Bisons aloitti todella löysästi, hävisi levypallot pystyyn ja turvautui aikalisään tilanteessa 0–11. Henttosen tehokkaan jakson ansiosta Bisons nousi lopulta 10 pisteen päähän. Erän puolivälin jälkeen RNK latoi reilussa seitsemässä minuutissa viisi maalia ja peli olikin yhtäkkiä 5–6 vieraille. Kokeneempi Bisons oli tällä kertaa kuitenkin etevämpi ja korjasi lopulta 88–75-voiton. On helppo pelata, kun jatkopalloissa voi luottaa hakkuriin, Välimaa kiitteli lauantaina 14 pistettä 52 prosentin hyökkäystehoilla pelannutta hakkuria. tammikuuta pelattava ottelu, jossa Rockets matkustaa Karhun vieraaksi Poriin. Bisonsin kokemus oli liikaa MuKille Joshua Wilchcombe puolustaa, Juho-Matti Henttonen tarkkailee tilannetta. Loimaalaiset ottivat ottelun ensimmäisestä pallosta alkaen kuskin paikan ja pitivät ottelun hallussa loppuun saakka. Olli Piki toi toisen erän alussa vielä pelin tasoihin, mutta sen jälkeen kotijoukkue meni menojaan. Olimme valmiita otteluun mutta vain ajatuksen tasolla. – Akaa pelaa aika lailla samanlaista lentopalloa kuin me, joten luultavasti ottelussa tulee pitkiä taistelupalloja. Ja samalla tulee tulosta, Heino varoittelee tulevasta vastustajasta. Joukkue oli kuin uudesti syntynyt, kun se luisteli viime perjantaina kotikaukalossaan Raision RNK Hocia vastaan. Toiseen erään puoliväliin mennessä ei muita kuin jäähymerkintöjä tullut pöytäkirjaan, mutta sitten alkoi tapahtua. Ohiheittojen jälkeen Bisons sai levypalloja ja pääsi juoksemaan kenttää. 02 588 8020. PÄÄVALMENTAJA Arttu Mannelin antoi tunnustuksen nuorelle vastustajajoukkueelle: – MuKi oli todella hyvä ja aloitti kovaa. Ja jos oli eka erä Rocketsin, oli toinen erä yhtä selvästi raisiolaisten. tammikuuta 2020 Hurrikaanille voitto Joensuusta Lentopallo Valtteri Arra Karelian Hurmos – Hurrikaani 0–3 (17–25,17–25,18–25) Hurrikaani palasi nopeasti voittokantaan tappiollisen Valepaottelun jälkeen. Tänään todistin, että pystyn yhä taistelemaan nuorempiani vastaan. MuKi kierrätti palloa nopeasti pelaajalta toiselle ja laittoi palloa radalle. Meidän pitää olla fiksuja ja tunnistaa tilanteet, jossa lyödään palloa kovaa ja missä taas heitetään nöyrästi pallo verkon yli, päävalmentaja tietää. Hän muistuttaa, että Urpo Sivula on ollut viime aikoina kovassa kunnossa ja on joukkueen vastuunkantajia. Juho–Matti Henttonen (14/8) avasi Bisonsin pistetilin aikalisän jälkeen, ja heti perään De’Sean Parsons (22/10/6) karkasi läpiajoon. Erän loppupuolella erinomaisesti pelannut Miska Niemi onnistui illan kolmannella osumallaan kuitenkin tasoittamaan vielä pelin, ja mentiin jatkoajalle, jonka Raision Niklas Jauhiainen ratkaisi, kun 38 sekuntia oli ehtinyt kulua. Hurmoksen kokoonpanosta puuttuivat Ville Louhela ja Mikko Räsänen, jotka normaalisti ovat aloitusseitsikossa ja isossa vastuullisessa roolissa. Nuori passari vietti eilen syntymäpäiviään pelaavassa seitsikossa, ja tulos oli hyvä. – Tulee varmasti kiivas ja lämmin ottelu. AKAALAISET ovat olleet syyskauden Mestaruusliigan vahvimpia, ja joukkueen kehityskäyrä näyttää ylöspäin. Voimasuhteet heittivät härän pyllyä
Suuri osa nuorista pelaajista pelaa ja treenaa näiden U17/U19-Futsal-Liigojen lisäksi omien emoseurojensa edustusjoukkueissa, joten aktiviteetteja riittää. Sunnuntai onkin sitten hyvä mittari kevätpuolen pelejä ajatellen, kun LoPS YJ kohtaa Hirvihovissa juuri nuo kaksi sarjan kärkijoukkuetta. NÄIDEN KAHDEN sarjan pelitapaero on se, että U17-pelit pelataan yksittäisinä otteluina, kun taas U19matsit pelataan neljän joukkueen sarjaturnauksina. Molemmat sarjat on jaettu maantieteellisesti eteläja pohjoislohkoihin. Maalintekijä Jaakko Toivosta (oik.) onnittelevat Elmeri Andersson (vas.), Justus Virta ja Vilho Ståhlström. Todellinen vuosikorko 3,83 %. LoPS U17 -saldo tähän mennessä on varsin mainio, kahdeksan peliä on pelattu hienosti saldolla 5, 2, 1, 59–26, 17 pistettä. Toisaalta loukkaantumisten vuoksi joukkueeseen nostetttiin tuuraajia U17-pojista, jotka täyttivät hienosti paikkansa ja saivat arvokasta pelikokemusta vanhempien junioreiden matseista. U19 Futsal-Liigaa Hirvihovissa su 19.1. ESIMERKKILASKELMA: Toyota C-HR 1.8 Hybrid Active 30 559,93 € (sis. klo 17.30 LoPS YJ–YIlves. TOYOTA JOUSTO kk-erä 293 €. Runkosarjassa kahden parhaan joukkoon sijoittuminen takaisi pääsyn ikäluokkien SM-lopputurnauksiin Suomen neljän parhaan joukkueen joukkoon. Ja mikä parasta, C-HR Hybrid lataa ajaessa itse itsensä ja ajaa jopa puolet sähköllä. Toyota Jousto -rahoituksella esim. Yhteistyössä on ollut voimaa, sillä LoPS YJ -joukkueissa mukana olevat seurat LoPS, AU, LLuja, SoVo, FJK ja FC Halikko ovat pystyneet tällä tavalla tarjoamaan lahjakkaimmille pelaajilleen mahdollisuuden treenata yhdessä ja pelata omien ikäluokkiensa pääsarjoja ja olemaan näytillä muun muassa nuorten maajoukkuevalmentajille. Peliaika molemmissa sarjoissa on 2 x 20 minuuttia tehokasta peliaikaa. Viikonloput ovatkin sitten kuluneet pelien merkeissä. Sen jälkeen joukkue on pelannut kuusi viimeisintä ottelua tappioitta. Huolto ja varaosat:ma-pe 8-16 p. Käsittelymaksu 9 €/kk. Uusi C-HR Hybrid Active. 9 Tiistaina 14. Malli Autoverollinen kokonaishinta Toimituskulut Kokonaishinta toim.kuluineen WLTP CO?päästöt* WLTP EU-yhd. Luoton myöntäjä Toyota Finance Finland Oy, Korpivaarantie 1, Vantaa. 293 €/kk 0207 numeroiden hinnat: 8,21 snt puhelu + lankapuhelimesta 6,9 snt/min tai matkapuhelimesta 14,9 snt/min. 0207 810 785 Myynti: ma-pe 8-18, la 10-14 p. Vierailija Ylöjärven Ilves johtaa sarjaa neljän pisteen erolla, ja kotijoukkue LoPS YJ on sarjakakkosena kolme pistettä edellä kolmantena olevaa Euran Palloa. Rahoitusaika 48 kk. klo 11.00 GFT (Espoo) – LoPS YJ, klo 18.00 YIlves–LoPS YJ. Mallissa yhdistyvät uuden sukupolven 184 hv:n suorituskyky, särmikäs muotoilu ja saumattomat yhteydet. Ensin mainittu sarja on toiselta nimeltään B-junioreiden SM-sarja ja jälkimmäinen A-junioreiden SM-sarja. Korko 2,95 %. LoPS YJ:n alkukauden saldo kahdeksasta pelistä on ollut 2, 1, 5, 23–48, 7 pistettä, sijoitus sarjassa on nyt neljäs. Luoton ja kustannusten yhteismäärä 27 323,38 €. Ylöjärveläisten ainoa pistemenetys on kotitappio LoPS:lle, kun marraskuussa LoPS YJ haki pisteet Ylöjärveltä maalein 2–7. Lauantaina pelataan Hirvihovissa siis vain U17 Futsal-Liigan kärkiottelu LoPS YJ–YIlves. JM-liikkeen oma ilme Katuosoitexxxxx 12, 00000 KAUPUNKI. Joukkueen syyskierrosta vaikeuttivat lukuisat loukkaantumiset, mutta nyt rosteri on laajimmillaan, kun mm. U17 Futsal-Liigaa Hirvihovissa la 18.1. X-XX, la X-XX, puhelin 1234 5678, www.nettiosoite.. 0207 810 780 Mika Matarmaa 020 7810 782 Kari Tarkkala 020 7810 783 Lamminperä 8, Loimaa www.toyotaautocenter.fi. Lauantaina pelataan U17-pelit ja sunnuntaina U19. Avoinna ark. LoPS U17 on iskenyt jälleen pallon vastustajan maaliin. Suurempi viimeinen osamaksuerä/taattu hyvityshinta 13 560 €. *C-HR Hybrid -malliston CO 2 -päästöt 109-119 g/km ja yhdistetty kulutus 4,8-5,3 l/100 km. Kilometrit 60 tkm. Apple CarPlay -sovelluksen avulla. kulutus* Vapaa autoetu/ Käyttöetu €/kk Uusi C-HR 1.8 Hybrid Active 29 959,93 € 600 € 30 559,93 € 109 g/km 4,8 l/100 km 640/475 Uusi C-HR 1.8 Hybrid Intense 31 664,43 € 600 € 32 264,43 € 110 g/km 4,8 l/100 km 660/495 Uusi C-HR 2.0 Hybrid Intense 34 164,55 € 600 € 34 764,55 € 119 g/km 5,3 l/100 km 700/535 Takuu 3 vuotta/100 000 km, korin puhkiruostumattomuustakuu 12 vuotta, hybridijärjestelmän takuu 5 vuotta/100 000 km. Luototettava määrä 24 627,94 €. LOPS U17 YJ-joukkue: Joel Salonen (mv) 0+1, Tomas Suvanto (mv) 0+1, Jaakko Toivonen 14+4, Justus Virta 7+5, Vilho Ståhlström 4+6, Elmeri Andersson 8+7, Eliel Alanen 2+8, Santeri Poso 3+1, Eelis Muurinen 6+5, Lauri Väisänen 4+2, Arin Hafezi 2+2, Jasper Joosela 3+2, Aake Alisaari 2+1, Kasperi Jakonen 1+0, Eemil Lauronen, Eemil Forsberg 1+0, Arttu Ajanko, Eetu Tuomisto 0+1, Eemeli Paattilammi ja Kalle Lehtonen 0+1. Perustamiskustannus 180 €. Nuo molempien ikäluokkien SM-lopputurnaukset pelataan maaliskuun ensimmäisenä viikonloppuna. U19-sarjaturnauksissa jokainen neljästä joukkueesta pelaa päivän aikana kahdesti. Edellyttää hyväksytyn luottopäätöksen ja kaskovakuutuksen. Molemmilla joukkueilla on nimetty oma vastuuvalmentajansa, joka tekee yhteistyötä muiden koutsien kanssa. Voit nauttia suosituista mobiilisovelluksista suoraan auton multimedianäytössä esim. toimituskulut 600 € ). LoPS U19 YJ-joukkue: Viljami Järvinen (mv), Niko Rikkilä (mv) 1+1, Joel Salonen (mv), Leevi Kivipelto 1+2, Juho Marttila 2+4, Joonas Reijonen 5+0, Janne Mäkinen 5+4, Rei Hoda 2+1, Antti Eskola 0+1, Jare Roos 1+0, Aladin Ljesnjanin, Martti Kojo, Vili Lindgren, Elmeri Andersson 3+1, Vilho Ståhlström 1+1, Justus Virta 1+1 ja Lauri Väisänen. tammikuuta 2020 Hirvihovissa tarjolla junnujen kärkifutsalia Futsal Jouni Virta Tulevana viikonloppuna Hirvihovi toimii pelipaikkana niin U17 FutsalLiigan kuin U19 Futsal-Liigankin etelälohkojen sarjaotteluille. Käsiraha 20 % (6 111,99 €). LoPS U17/U19 -valmennusryhmä: Jussi Marttila (U19-vastuuvalmentaja), Jouni Virta (U17-vastuuvalm.), Karri Andersson, Janne Joosela, Tommy Lundberg, Marko Jakonen, Mikael Niemelä, Teijo Järvinen, Aki Mäkinen ja Verneri Salomaa. Tällä kaudella molemmissa sarjoissa on mukana Loimaan Palloseuran yhteisjoukkueet, jotka tavoittelevat lohkoissaan paikkaa kahden parhaan joukossa. SUNNUNTAINA Hirvihovissa ovatkin vuorossa U19-matsit. ITSELATAAVA SUUNNANNÄYTTÄJÄ Uusi C-HR Hybrid – Kun maailma hakee suuntaa, yksi pysyy päämäärässään. Viime viikonloppuna LoPS YJ haki 5–16-vierasvoiton Mäntsälästä, joten tulivoimaa joukkueesta löytyy rutkasti. Toyota Hybridiakkuturva 10 vuotta/350 000 km. Uusi C-HR Hybrid tarjoaa ratkaisun sähköistyvän autoilun tarpeisiin. sairastupalaiset on saatu pelikuntoon sekä mukaan on saatu pari uutta vahvistusta. Kauden ainoa tappio on tullut kauden toisessa matsissa Eurassa. Myös valmennuspuolella yhteistyö on laajaa, joukkueiden valmennusryhmät koostuvat yhteistyöseurojen valmentajista. LoPS YJ pystyi syksyllä kuitenkin jo voittamaan sarjakärki GFT:n sekä sarjakakkosen YIlveksen, joten kevätkierroksen suhteen joukkueen odotukset ovat varovaisen korkealla. Yhteisiä treenejä on pidetty kahdesti viikossa Hirvihovissa
oStetaaN n retkeilyauto, peltikorinen hintaluokka 5-20t euroa. 040 701 9066. n kt-kaksio 42,5m 2 Loimijoentie 76 B 9 alastaro. ajoaikaa jäljellä. Vuokra 340e/kk+vesi ja sähkö. alv. n hyväkuntoinen 42 m 2 rtasunto somerolla. n Vuokralle tarjotaan somerolla rt-yksiö saunalla. n Fiat Ducato vm. ilmoituksessa täytyy olla puhelinnumero (tai lisäksi sähköpostiosoite) ei nimimerkkejä tai vastauspyyntöjä lehden konttoreihin. myös mörkö-majoriin tarvitaan. 040 773 5108. n kuivaa koivuklapia. P. etuvetoinen, takavetoinen tai syncro malli. Vain 1 ajoneuvo tai kone/ ilmoitus. kansiremontti ja jakopää juuri tehty, aj. (huom: palvelu ei toimi Gomobile -liittymällä) tekstiviestimaksua ei palauteta, mikäli ilmoitus on sääntöjen vastainen. ajoon tai varaosiksi. rosenlew liesituuletin, pakastearkku, kylmiön ovi rusk., valkoinen ovi 64x205 karmeineen. 0440 534 045 marttilassa. 200 tkm. 0400 820 749. P. somero. P. n Pakettiauto VW transporter tai Caravelle vm. P. tiedustelut ja esittelyt iltaisin ja viikonloppuisin p. 2006, aj 181tkm, 2xhyvät renkaat. n halpa teliakselinen asuntovaunu tai pelkkä alusta. P. (osastot: m myy, o ostaa tai S sekalaiset) lähetä viesti numeroon 17252 yhden viestin hinta on 7,50 e / 160 merkkiä (sis alv.). n electrolux hella (kiertoilmauuni). klo 16 jälkeen. löytölaariilmoitusta veloituksetta /vuosi 2 Muista etutila ajaetusi! Ilmoitukset tiistain Löytölaariin viimeistään torstaina kello 13: laskutettaviin ilmoituksiin lisäämme laskutuslisän 2,50€ sis. 044 922 3146. 050 339 2656. n renault megane scenic varaosia. toivealueet kultela, Pajula, hirsjärvi suunnalta. kuvalliNeN ilmoituS – 20 € kuva ja teksti 160 merkkiä. n halutaan vuokrata omakotitalo aura-Lieto suunnalta. 050 302 1288. hp. tied. 050 596 1172. P. n Ford escort mk1 tai 2Gt tai sport-mallit myös Cortina Gt kiinnostaa. 35 e kaikki. 040 322 7430. 0500 828 138. P. P. h. 0400 789 045. Jäi tarpeettomaksi. valmistamia. P. 0400 535 287. 045 342 4500. 5.700 e. 045 615 1952. 230 tkm, 2-pyörät, radio, CD, koukku, nahkapenkit, hk. 0400 226 412. 330 tkm, kats. P. P. 0400 78 90 45. 80e. renkaat BF all-terrain 315x70x17 pintaa noin 10 mm. n Vuokralle tarjotaan yksiö someron keskustassa. n käytetty nahkainen musta kulmadivaanisohva rosterijaloilla. -04, musta, aj. tammikuuta 2020 Seuraava löytölaari ensi tiistaina Materiaalit tulee toimittaa viimeistään edeltävänä torstaina klo 13.00. ei jÄlleeNmyyjille eikÄ yrityStoimiNtaa harjoittaville. 0500 429 069. -60 valmistunut pieni okt/mummonmökki taajaman ulkopuolelta. 0400 604 565 Loimaa. P. Löytölaari julkaistaan tiistaisin Auranmaan Viikkolehdessä, Loimaan Lehdessä ja Somero-lehdessä. 050 356 1859. heti vapaa. -85-03. P. n halutaan vuokrata okt. 0400 820 749. n maamoottori Wikström ja sariniin magneetot. vain 2.500 e tuon perille. 0400 535 556. myös sekaklapia saatavilla 60e/1.5m 3 säkki. n halutaan vuokrata tampereelta pieni kaksio. P. P. n Pieni punainen mökki toimivalla puulämmityksellä. 0400 114 524. Soittamalla: 02-588 8952 auranmaan viikkolehti, ma-pe 9-15 02-588 8021 loimaan lehti, ma-pe 9-13 02-588 8552 Somero-lehti, ma, ke, to, pe 8.30-13 1. 250 e. n alumiinivanteet sopivat jenkkiin 8 pulttiset 17” 5 kpl. P. P. P. P. hitsausta, muuten ok. soita rohkeasti! P. 33cm pitkää. 050 339 2656. P. n sepän tekemä takan vaakarauta varsi jatkettava, kierretty. n koivukuitupuuta ei rankaa. P. myös 0.5m 3 säkkejä. 0400 532 984. 0400 705 940. heti vapaa. kaikki kiinnostaa. 0400 718 452. 046 593 2249. 040 56 123 59, Pöytyä. p. tarjoa. 050 491 4661. P. takatrukkihaarukka 200 e. h. myös vialliset huomioidaan. P. P. 044 9399 239. P. 050 537 1758. n Volvo s60 vm. P. LöytöLaariin ei mene: henkilökohtaista -ilmoitukset www-osoite alv kennel-, yrityksen nimi kuolinpesä vaihto-/eurolava kirpputorit joulukuusimyynti työsuoritukset (talkkarit, puunkaadot, aviomiespalvelut, joulupukit, siivoukset yms.) Poikkeuksena saa Laittaa: puhelinosake (1 puh. P. n Vuokralle tarjotaan siisti rt-yksiö somerolla hyvällä sijainnilla. n koivuklapia 55 e irtokuutio kotiintuotuna kuormat 3,4 ja 5 m 3 . heti vapaa. ilmoitukset löytölaariin tekstiviestinä! 7,50 € / 160 merkkiä n Lahjoitetaan autotallin kippiovet 235x200, karmeineen ja pultteineen, irroitettuna. SÄhköpoStilla: ilmoitukset@avl.fi ilmoitukset@loimaanlehti.fi ilmoitus@somerolehti.fi 3. 044 944 5860. P. + talvirenk. h. 0440 210 743. n Pikku Valmetin magneetto ja vanha mopo sekä niiden osia. 044 965 3447. Vaatimatonkin käy jos olisi harrastetilaa aina parempi. 1.8 vm. 5/19, kahd. n traktoriketjut 12.4/11¬36. P. 046 560 8921. n saviseudun Joulu lehdet n:ot 2,4,5,6 ja 7 kirkot 20 e/kpl, n:ot 8,10,11,12 ja 13 15 e/kpl, n:ot 18,20,21,22,23 ja 25 10 e/ kpl. 1.500 e. löytölaarissa voivat ilmoittaa yksityishenkilöt, joiden nimeä ei ole ytj-rekisterissä. kelanauhurin nauhoja 5e /kpl. 0400 820 749. P. n kuivaa koivuklapia 1,5m 3 säkeissä 70e/säkki. 040 730 8936. n Fordson Dexta hyväkuntoinen ja hyvillä renkailla täytyy olla. n hyväkuntoinen kaksio hissitalossa someron keskustassa. takan pystyuunin valurautainen luukku ehjä. P. osake/asiakas/vuosi) ase (ilmoitusta jätettäessä todistettava aseenkantolupa ja henkilöllisyys) maataloutta koskevat ilmoitukset (esim. 8/19. 3.500 e. 2. etup. myös muita osia. n 6 kpl puupinnatuolia 60-luvun vintage mallia asko osak. P. h. n raju paripyörävanteet 12,4/1136 ilman renkaita. 040 839 7044. tiedustelut klo 16.00 jälkeen. P. P. 0500 429 069. kehystettyjä Löytölaariilmoituksia koskee samat säännöt, kuin rivi-ilmoituksia. Läheltä marketteja. yht. 044 984 2681. n nissan micra -96 aj. P. 950 e. P. myydÄÄN n Fiat Ducato 2,8 JtD kauto, vm. remontin vuoksi. Paikkakunta kannattaa mainita myydään/ vuokrataan -ilmoituksissa. n Vuokralle tarjotaan someron keskustan tuntumasta 38 m 2 yksiö, kolmas ja ylin kerros parvekkeella. 0400 502 099. P. kuljetus järjestyy, somero. n opel Zafira 7 henk. tee tarjous. 02, juuri kats., uudet kesärenk. Peruskuntoinen. n harmonikka Bugari armando mini Casotto mikitetty. 040 731 9892. P. Vast. n Vuokrattavana 1h+kk 32m 2 . horsmasirkkeli timanttilaikka ja halkaisukaira 700 e. P. 040 136 1944 tai 02 4842 531 miel. P. h.50 e, kaupan päälle musta mekanismilepotuoli. P. traktorit, peltokoneet yms.) halutaan ostaa halko/ klapi/peruna/vilja -ilmoitukset halutaan työsuorituksia (talkkarit, puunkaadot, aviomiespalvelut, joulupukit, siivoukset yms.) Lehdet pidättävät oikeuden jättää julkaisematta palstalle soveltumattomat ilmoitukset, sekä lyhentää ylipitkiä tekstejä. n ennen v. n traktori pienempään käyttöön ja perälevy. kalevalankatu 7, Loimaa (hissitalo). n kuivaa koivuklapia kotiin toimitettuna, Loimaa. 044 984 2681. n Vanha traktori P. n Pienkoneita ja työkaluja esim. Vuokra 370 e + vesi ja sähkö. P. n Vuokralle tarjotaan yksiö someron keskustassa hissillisessä kerrostalossa. joustintuki olka-akseli. P. kats. 050 376 7497. myös erilaiset työkalut ja kaikki ns. Vuokra 350 e/kk + vesi ja sähkö. renkaat, vetokoukku, h. 2000, aj. 1 kk:n vuokravakuus, luottotiedot tarkistetaan. n hyvää kuivaa kuusiklapia 8 pinokuutiota Virttaan kankaalla. myös vuokraus 270 e/kk. n trima-sovitteiset paalipiikki ja suursäkkinostin, 700 ja 800 e. os. 260 tkm, lisävaloja ja koukku. 044 074 0557. P. ei kuljetusta. P. n Loimaalla vuokrattavana kunnostettu yksiö 30,5 m 2 . aki hallilämmitin 1.000 e, tukkikärri hiabilla 4.000 e, viljankuivureita ja varaosia. h. 0400 406 519. sijainnilla ei merkitystä. 10 Tiistaina 14. n kuivaa koivuklapia 50e m 3 ja sekaklapi 45e kuutio, koivupannupuuta 50e m 3 . takuuvuokra 350 e. h. 0400 820 749. Yhteislevikki 23 500, lukijamäärä yli 63 000. löytölaariN SÄÄNNöt Löytölaari on tarkoitettu yksityishenkiLöiLLe, jotka myyvät omassa käytössä ollutta tai omaan käyttöön tarkoitettua tavaraa. SekalaiSet n Vuokrattavana 2h+k+s kerrostalossa 60 m² koski tl keskustassa. autotallitavarat. n. tekStivieStiNÄ Näppäile teksti laari, välilyönti, osasto ja oma ilmoituksesi. somero. LöYtöLAAri. Vikalappu haettu. 050 338 7088. rivi-ilmoitukSet – 7,50 € / 160 merkkiä. ajoleikkurit, mopot, mönkijät, moottoripyörät, lumilingot, perämoottorit, moottorisahat,ha-peräkärryt jne. iltaisin 044 922 31465. n auto/as.vaunu käteisellä. heti vapaa. 0400 254 622. P. n Varmakuntoinen Cormick 275 jossa uusi startti, akku ja syöttöpumppu + ketjut, talikko, takalevy, nostohaarukat, kärryt puunajoon ja muuta, hevostallilta, h. 10.000e. (vain sähköpostilla) löytölaari oN tarkoitettu ykSityiSheNkilöille, ei jÄlleeNmyyjille eikÄ yrityStoimiNtaa harjoittaville. sekalaista palstalle menee halutaan vuokrata, vuokrataan, kadonnut, löytynyt, lahjoitetaan -ilmoitukset. n sarka aurat laukaisijalla 4x14 700e. Mikäli ilmoitus ei sovi Löytölaaripalstalle, vaihtoehtona on kehystetty ilmoitus toisaalla lehdessä millihintojen mukaan. remonttitaitoa on. toimitettuna Loimaan alueelle. 040 199 0297. P. heti vapaa. tied. P. 045 174 9262, 0400 528 253
Someron Salaojatyö Ky Urakointi 050 5555 067 Janne Lauren Suunnittelu 040 7494 011 Ville Lehtonen Ota yhteyttä ja kysy lisää suunnittelutai urakointipalveluistamme. 02 588 8021 www.loimaanlehti.fi. Su 19.1.2020 klo 16.00 Palaveri Melliläpäivistä, yhdistykset, yritykset ja yksityiset. toimija. Seuraava Kylätiedote ilmestyy Helmikuussa. 11 Tiistaina 14. 045 1202 140 artopappinen@gmail.com arto-pappinen.webnode.fi SEUROJEN TIEDOTUKSIA KOKOUKSIA HALUTAAN OSTAA LAKIASIOITA Vesikoskenkatu 11, 32200 Loimaa P. ILMAISEKSI VANHEMMAN SEURASSA Asianajajia Asianajotoimisto ILPO KNUUTILA KY Asianajaja Aleksi Knuutila Asianajaja Ilpo Knuutila Vesikoskenkatu 7 B 10, 32200 Loimaa puh. Käsitellään vuosikokoukselle kuuluvat asiat. Tied. Heikki Keskumäki KERUUARKISTOJEN LEHDILTÄ Hyttynenkin oli sattumoisin ollut synnyinlätäkkönsä lähettyvillä ja havainnut vaaratilanteen. KLO 18.30 LOIMAAN LIIKUNTAHALLI LIPUT: AIKUISET 15€ OPISKELIJAT 10€ VARUSMIEHET 10€ ELÄKELÄISET 10€ LAPSET 12-17v. klo 8.15 15.45) Tiesitkö. Soita p. Tied. Saviseudun munuaisja maksakerhon kuukausikokoontuminen Tuulensuun Palvelukeskuksessa to 16.1. Tukimaksut Kyläyhdistyksen tilille. Kansankertomus on 1970-luvun lopulla merkitty muistiin Hennijoella ja on nyt tallennettuna Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran kansanrunousarkistossa. tammikuuta 2020 RAUTAROMU, SEKAPELTI JA AUTOT Noudetaan nopeasti nosturiautolla.Maksan hyvän hinnan reilusti käteisellä. tilaajapalvelija.fi (ark. alkaen klo 14 (hallitus 12) Kitkonpuiston palvelukeskuksessa. Lumipulasta johtuen mennään kävelynä. Ovikello!! SEURATOIMINTA Peltojen salaojitusten investointituki on nyt hyvällä tasolla. Pikku kertomuksen sankari on sinänsä vähäpätöinen hyttynen. AA Aleksi Knuutila 050 5812 765 puh. välittää ilmoituksia kaikkiin sanomaja paikallislehtiin koko valtakunnassa. Kotimaiset ovet -10 % Kotimaiset ikkunat -25 % 15.1. 0400-530 741 martti.tuominen@atoimisto.fi Asianajaja ARTO PAPPINEN Käsityöläiskatu 10, 32200 Loimaa puh. Seuraa kotiseutusi tapahtumia oikeassa osoitteessa! (02) 770 2626 Loimijoen Sotaorvot vuoSikokouS ma 27.1.2020 klo 14.00 Lounaismaan OP:n tiloissa. Voit hoitaa kaiken tilausasioinnin myös helposti verkossa. Aila 040-777 2174. Ke 15.1. Tarja 040 766 2965. tanssiliikunta klo 15.45. Mellilän Liikkakerho klo 17-18 ja Kokkikerho Hirvikosken yhtenäiskoululla klo 17.30-19.15, pe 17.1. Kutomon Fysioterapian käyntiovea vastapäätä. Onko tarvetta salaojitukseen. Liikuntakerho Keskuskoululla klo 16-17. Liekkitiimin koulutustila, Karin p. Loimaan Eloisat uuden vuoden ja vuosikymmenen ensimmäinen kuukausitapaaminen to 16.1. Loimaan Eläkkeensaajat ry. www.romukuljetus.fi Nyt jysähti huikeat talvihinnat! Edustajasi alueella: Tuomo Järvenpää, 0400 765 521 Juha Välikangas, 0400 767 545 Suomen Tiimi-Ikkuna Oy, tiimi-ikkuna.fi Toimitukset ja asennukset heti tammi–helmikuussa 2020. kerho klo 13. Kotim. Hyttynenkin oli sattumoisin ollut synnyinlätäkkönsä lähettyvillä ja havainnut vaaratilanteen. klo 18. Turun Seudun Hengitysyhdistys ry:n Loimaan Silmu kokontuu Olohuoneella ti 14.1. Lisätietoja ja ilm. AMS/HirvenhiihtoVS-SA piiriottelu, 18.1. Tervetuloa! Hallitus Tilaajapalvelu palvelee sinua puhelimitse 02 770 2626 Miten voimme auttaa. Loimaan 4H-yhdistys kerhot: Ke 15.1. (02) 762 2888 fax (02) 762 2313 www.heikkirantanen.fi toimisto@heikkirantanen.fi Asianajotoimisto MARTTI TUOMINEN Asianajaja Martti Tuominen Vareliuksenkatu 2, 32200 Loimaa puh. Loimaan Martat. Avoin kaikille, ei ilm. Tarja 040 766 2965. Elisenvaaran Martat ma 20.1.2020 klo 17 Tuulensuun palvelukeskuksen kuntosalille Huvilakatu 32. Hyvät työt palkitaan L oimaan Alastaron Hennijoella ja Tammiaisissa sekä Huittisten Huhtamossa ikäihmiset ovat kertoneet opettavaista tarinaa siitä, miten hyvät työt ennemmin tai myöhemmin varmasti tulevat palkituiksi. Puh. Keskustelua sukututkimuksesta sekä pari esimerkkiä siitä, miten pääsee eteenpäin kun seinä tulee vastaan. 045-678 7936. klo 16–18.30 Kutomonkuja 1 Citymarketin takapiha. 040 151 0520 jaskan.puoti@m-ketju.fi ma-pe 8-20, la 8-18 Jaskan Jaskan Puoti Oy Puoti Oy Maukasta hyvällä fiiliksellä! JASKAN PUOTI TARJOAA 14.–15.1.2020 K ahvilasta K ahvilasta K ahvilasta LOUNAALLA TIISTAINA LihAkeittO keSkIvIIkkoNA NAkkikeittO 6,50€ TerveTuloA! Tervetuloa! kOkO ViikON GRiLLiPihVi + RANSkALAiSet LÄMPiMÄNÄ GRiLLiStÄ GRiLLiLeiPÄ + kAhVi tAi kAAkAO kiekU kANANMUNAt 10 kpl/580 g (1,71/kg) JOkiOiSteN ROUheSÄMPYLÄ 5 kpl/ 300 g (3,00/kg) kg pkt pkt kenno ps JOkiOiSteN hiLLOMUNkki 10 kpl/ 600 g (4,98/kg) 6 95 hk PALVikiNkkU 300 g (9,97/kg) 5 45 1 00 90 ps 2 99 SikA 50%NAUtA 50% JAUheLihA hk UUNiLeNkki 400 g JAUheLihAPihVit 330 g LihAPULLAt 360 g (2,50-3,03/KG) 5 00 99 annos 2 99 4H-PALSTA URHEILU Tanssiseura Pistokkaat ry. Nuorisotalossa Säkenet klo 11.00 ja boccia klo 12.30. Lisätietoa Ostarilta. Tällöin kuitenkin ase oli lauennut, mutta tähtäyksen puuttuessa haulit olivat kiitäneet kauas teeren ohi niin, että se oli saanut edes loukkaantumatta lennellä loitommaksi. 8€ KESKIVIIKKO HURRIKAANI AKAA VOLLEY ALLE 12v. AA Ilpo Knuutila 0500 531 759 aleksi.knuutila@asianajot.fi ilpo.knuutila@asianajot.fi www.asianajot.fi Asianajotoimisto HEIKKI RANTANEN OY AA, VT Heikki Rantanen Kauppalankatu 9-11 B 32200 Loimaa, puh. klo 18 Vesikoskitalossa. Tanssillista liikuntaa miehille (yksintanssi) alkaa ke 22.1.20 klo 19.35-20.35 Alastaron kirkonkylän ala-asteella, Aapiskuja 5, vakiotansseja ja latinalaisia tansseja. Virttaalla, Avoin. klo 11. klo 15.30. PROPO Suomen eturauhassyöpäyhdistys Forssan ja Loimaan vertaistukiryhmä kokoontuu ke 15.1. Meiltä saat suunnitelmat nopealla aikataululla vaikka kevääksi. Ojitus on kannattavaa. Pian hyttynen olikin päässyt kapuamaan lehdelle ja hetken itseään kuivateltuaan teerelle kiitollisena hyrähtänyt lentoon. Tanssiseura Pistokkaat ry. Kuumat aallot. Tanssillista liikuntaa naisille (yksintanssi) alkaa ke 14.1.20 Alastaron kirkonkylän ala-asteella, Aapiskuja 5, vakiotansseja ja latinalaisia tansseja. Liikuntakerho Niinijoen koululla klo 16-17 ja Alastaron liikuntakerho Kirkonkylän koululla klo 17-18, to 16.1. Lähioksalla istunut teeri kuitenkin oli huomannut onnettomuuden, ja koska hyttynen on teerellekin vain mitätön pieni välipala, niin säälistä tämä olikin heittänyt vaahteranlehden veteen, ”uis tohon, ettet siälä räpiköitte”. Myöhemmin syksyllä näet sattui niin, että teeri oli tapansa mukaan taas istuskellut samassa vaahterassa lainkaan huomaamatta, että metsästäjä oli juuri tähtäämässä sitä pyssyllään. Loimijokilaakson Sukututkijat kokoontuvat ti 21.1. Mellilän Kyläyhdistys r.y. 3, Forssa. To 16.1. Autoista romutuspoistot. mennessä Sannalle osoitteeseen sanna.tuominen@j-s.fi. Kokoonnutaan Pippurissa. Avoin kaikille, ei ilm. Sille oli kerran käynyt köpelösti, kun se oli lennellyt liian lähellä kuralätäkön pintaa ja siksi oli pudonnut veteen pääsemättä enää omin avuin kuiville ja siivilleen. Mukavat vaatteet ylle, ohjaaja on paikalla. Suunnittelemme tulevaa vuotta ke 15.1.20 klo 18 Ravintola Lankossa. Osoite: Sibeliuksenk. Pe 17.1. Tapahtumat ja ilmoitukset 10.2. 0400 210 852. Niin se olikin äkkiä lentänyt metsämiehen nenänpieleen pistämään niin kipeästi, että tämän oli täytynyt hätistää pikku ötökkä tiehensä. TARINA näytti saaneen onnellisen lopun, mutta vielä onnellisemmaksi sen tekee jälkimmäinen näytös. Alastaron Maaseutunaiset ry: Retki Linnateatteriin Turkuun 21.2. Tehdään silloin aikamatka menneisiin vuosiin vanhoja kuvia katsomalla, tilaisuudessa myös hunajaa mukanaan Taisto Turpela
Tuuleta vaatteita usein ja säilytä niitä mahdollisimman väljästi, mielellään ripustettuina. Päivi ja Markku Paija toimivat ratamestareina, ja mukana oli 53 suunnistajaa. Luokka C: 1) Esko Ryöppy VEE10 1040, 2) Erkki Kojo VEE10 992, 3) Karoliina Kirvelä VEE10 976. EKOVINKKI Vaali lempivaatteitasi ja vähennä tekstiilien ympäristökuormitusta Vaateteollisuuden ekologinen jalanjälki on mittava niin hiilidioksidipäästöjen, vedenkulutuksen kuin kemikaalien osalta. LL, Saviseudun urheilullisin. Oikein huollettuna lempivaate säilyy vuosikymmeniä – väärä pesu voi puolestaan pilata vaatteen kerralla. Ihmisen aivojen kapasiteetti vastaa tietokoneen yhden petatavun tallennustilaa. Eriväriset lähetit ovat edullisia hyökkääjälle. Pelit ratkaistaan usein taktiikalla. Takasotilas on huono. KEILAILU Loimaan Keilahalli viikko 1, viikkokilpailu, 6 sarjaa eurooppalaisittain.Luokka M-A: 1) Jaakko Rantala Rkm-Forssa 1269. 5 km: 1) Yliluikki Matti 47.04, 2) Ylitalo Matti 55.35, 3) Nieminen Jyrki 55.51, 4) Hongisto Keijo 1.04.00, 5) Merta Henri 1.06.47, 6) Pirttimäki Esko 1.09.12, 7) Varjonen Lasse 1.09.25, 8) Rokka Tuomas 1.10.08, 9) Korpela Markku 1.11.11, 10) Hongisto Heimo 1.13.38, 11) Talvisilta Mari 1.14.05, 12) Talvisilta Mika 1.14.10, 13) Lietzen Jaakko 1.17.35, 14) Karvonen Tiina 1.17.37, 15) Kankare Mikko 1.17.53, 16) Pullinen Juha 1.27.15, 17) Hyyppä Seppo 1.47.42, Ei aikaa: Aavila Kimmo, Repo Pasi. Kestävän ostoskäyttäytymisen lisäksi on tärkeää tietää, miten vaatteita huolletaan niin, että ne kestävät hyvänä mahdollisimman pitkään. TALVIAIKAAN erityisesti neuleet ja villavaatteet ovat ahkerassa käytössä. Vaatteen lopulliseen ympäristöjalanjälkeen voi itse vaikuttaa huomattavasti pidentämällä vaatteen käyttöikää. LoimSK jälleen voittoisa Shakki Antti Nokso-Koivisto Lauantaina 11. Luokka B: 1) Jorma Rantanen VEE10 1066, 2) Juha Virtanen VEE10 1062, 3) Jenna Laaksovirta TuUL 1053. Rinnakkaiset vapaasotilaat ovat huipputehokkaita. – Pelasin nyt toisen ottelun ykköspassarina ja täytyy myöntää, että tämä peli jännitti enemmän kuin keskiviikon peli Hämeenlinnassa. Luokka M-A: 1) Ari Valaranta XO 1349, 2) Jaakko Rantala Rkm-Forssa 1334, 3) Tero Mäkilä RkmForssa 1260, 4) Jarno Palm Rkm-Forssa 1207, 5) Osmo Rauhaniemi FBC 1176, 6) Jukka Pilvinen FoKs 1168, 7) Timo Toivonen FBC 1126. Shakki ja bridge ovat erinomaisia muistisairauksien torjujia. Taitavat ja yllättävät sommitelmat kuuluvat shakin hienouksiin. Pelitulokset pöydittäin loimaalaiset ensin mainittuina: 1) FM Tapio Salo – JaniPetteri Niemi 1/2–1/2 2) FM Antti Nokso-Koivisto – Juhani Mustelin 1/2–1/2 3) Janne Kaseva –Viljami Kesänen 1/2–1/2 4) Esa Auvinen – TeemuPekka Niemenmaa 1/2–1/2 5) Kaj Erlund – Juha Vuorinen 1–0. Lauantaiillan hieno esitys palkittiin kolmella sarjapisteellä. Ottelu oli koko pelin ajan melko tasaista vääntöä, mutta LPVampula ja etenkin Aleksandra Cvetivcanin (19/+10) oli ratkaisuhetkillä vahvempi. Luokka D: 1) Raimo Vaittinen Pupina 994, 2) Rauno Järvinen FLSkeila 937, 3) Jorma Jansson FLS-keila 905, 4) Elmeri Tuominen VEE10 876, 5) Konsta Rautiainen ME-85 868, 6) Pekka Simola FLS-keila 835, 7) Mervi Orenius VEE10 713. Luokka C: 1) Mika Heikkilä ME-85 1116, 2) Reijo Vaha SomKe 1106, 3) Petteri Laaksovirta FLS-keila 1084, 4) Erkki Kojo VEE10 1061, 5) Veijo Helin Rkm-Forssa 1053, 6) Simo Haavisto FoKs 1048, 7) Aulis Vienonen VEE10 1038, 8) Olli-Pekka Tuominen VEE10 1036, 9) Karoliina Kirvelä VEE10 1032, 10) Esko Ryöppy VEE10 1028, 11) Markku Reunanen ME-85 1023, 12) Pertti Ylinen FLS-keila 1013, 13) Markku Lehto VEE10 986, 14) Jukka Nordqvist VEE10 985, 15) Kari Pohjola Pupina 985, 16) Heikki Manner VEE10 962, 17) Pentti Oittinen Säkäset 959, 18) Juha-Matti Virkki FLS-keila 906, 19) Markku Kojo FLS-keila 904, 20) Erika Tikakoski VEE10 879. kotijoukkueen 3–0 (25–23, 25–22, 25–22) voittoon. Shakki on tiedettä, taidetta ja urheilua. Viime kaudella LP Kangasalaa edustanut Vampulan passari Mila Viljanen onnistui paremmin kuin heidän nykyinen virkasiskonsa, ulkomaalaisvahvistus Kaila Stapleton. 12 Tiistaina 14. Tänäänkin odotin useampieräistä koitosta, mutta se tulikin lopulta puhtaasti 3–0. tammikuuta 2020 SÄÄ TÄNÄÄN Lämpötila iltapäivällä ja edellisenä yönä Loimaa Humppila Oripää Punk. tammikuuta pelattiin Loimikodissa ottelu Loimaan shakkikerhon ja tamperelaisen TammerShakin kolmosjoukkueen välillä. – Me olemme valmistautuneet vahvasti alkuvuoden otteluihin ja Hämeenlinna peli oli tuloksellisesti meille hyvä. Siinä missä sukat, alusvaatteet, lakanat ja pyyhkeet tulee hygieniasyistä pestä säännöllisesti, voi kauluspaitoja, housuja ja neuleita usein käyttää lukuisia kertoja pesujen välissä. Turhia kemikaaleja on hyvä välttää niin ympäristön kuin materiaalin kestävyyden takia. Avoimet linjat hallintaan. Shakissa on erilaisia strategioita: Tilaetu antaa mahdollisuuksia. 2 km: 1) Pullinen Anna 32.35, 2) Eskola Pirkko 36.23, 3) Rahkasuo Kaarina 36.24, 4) Hirvilammi Maarit 37.39, 5) Hirvilammi Juha 37.54, 6) Suominen Hanna 40.14, 7) Prusila Katri 40.20, 8) Hongisto Aune 58.44, 9) Laurinen Markku 1.20.59, Ei aikaa: Klemelä Marja-Leena, Isotalo Matti. Esimerkiksi villa hylkii luonnostaan likaa ja monet tuoreet tahrat voi imeyttää villavaatteesta kostutetulla käsipaperilla. Vampula Ypäjä Tulevien päivien sääennuste ORIPÄÄ LOIMAA YPÄJÄ HUMPPILA PUNKALAIDUN VAMPULA +2 +2 +2 +2 +2 +2 +2 +2 Ke +7 / +6 / +7 / +7 / +7 / +7 / To +4 / +4 / +5 / +4 / +4 / +4 / Pe +4 / +3 / +4 / +3 / +4 / +3 / +2 +2 +2 +2 +2 +2 +3 +3 +4 +3 +3 +3 -0 -0 -0 -0 +0 -0 Loimaan Jankon yörastien tulokset 10.01.2020 Mannisten kartalla. Kangasalan apuvalmentaja Jani Huoposen mukaan etukäteen oli tiedossa, että ottelusta tulee haastava. ANTTI NOKSO-KOIVISTO Urheilutulokset ovat vähän niin kuin kalat, parhaimmillaan tuoreina. 3 km : 1) Hongisto Pasi 30.36, 2) Jouhki Mika 43.51, 3) Seppänen Minna 46.34, 4) Leppämäki Tuija ja Matti 49.42, 5) Lietzen Jukka 49.45, 6) Tuomola Touko 50.58, 7) Pellonperä Paula ja Tommi 54.00, 8) Koivisto Jorma 54.07, 9) Viljanen Keijo 55.16, 10) Välimäki Harri 57.06, 11) Hirvilammi Ella 58.56, 12) Markula Kaisa 1.00.47, 13) Kesti Timo 1.02.17, 14) Heikkilä Tarmo 1.02.19, 15) Rokka Susanna 1.04.02, 16) Rokka Anni 1.04.12, 17) Saario Pentti 1.05.27, 18) Kuosa Harri 1.18.01, 19) Simola Tarja 1.23.33, 20) Halkosaari Severi 1.30.41, 21) Julkunen Johanna 00.00. Aivoja pitää käyttää aktiivisesti. Eniten harmittaa, että normaalisti vahva torjuntapelimme oli tänään hiukan huiskimista, josta vaikutti huolellisuus olevan kadoksissa. Oikein huoltamalla neuleet pysyvät edustuskelpoisina pitkään: harjaaminen puhdistaa, silottaa ja pehmentää neuleen tai villakangastakin pintaa, nukkakammalla tai -kivellä saa nypyt pois, höyrytyksellä raikkaan ja sileän vaatteen. Vaatteen materiaaleihin, laadukkaaseen ompeluun ja pesuohjeeseen kannattaa tutustua jo ostopäätöstä tehdessä. Hyödynnä ammattilaispalveluita vaikeampien tai arvokkaampien materiaalien huoltotai korjaustoimiin, mikäli olet epävarma omista taidoistasi ja välineistäsi. Anna von Zweygbergk Valonia Ompelijan, suutarin tai pesulan palvelut maksavat itsensä takaisin, jos saat vaatteesi takaisin uudenveroisena. LoimSK voitti niukasti 1–0. En halua kommentoida enempää, koska kollegani LP Kangasalasta ei saapunut lehdistötilaisuuteen ja koen sen epäkunnioittavana tekona meidän joukkuetta ja minua kohtaan, LP-Vampulan valmentaja Darko Dobreskov kuittasi. Lisätietoa sekä vinkkejä tekstiilien huoltoon ja kestävään vaatekaappiin löytyy muun muassa Marttojen sivuilta, alan asiantuntijoiden Outi Pyyn ja Anniina Nurmen blogeista sekä Arkivé Atelierin tietopankista. Mikään vaate ei parane pesussa, ja pestä tulisi vain tarpeen mukaan. Suosi yksittäisiin tahroihin paikallista tahranpoistoa, hajunpoistoon ja raikastamiseen tuulettamista, pakastamista tai höyrystämistä. Tuota jännitystä lisäsi vierasjoukkueen monet tutut kasvot viimekaudelta. Illan ottelu päättyi yleisön hurjasti kannustaessa. Pro liberoksi raati valitsi kotijoukkueen upeita pelastuksia esittänyt Emilia Joensalon. TULOSPÖRSSI Vampula kova kotonaan, Kangasala kaatui 3–0 LENTOPALLO LP-Vampula Huittinen oli joukkueiden avauskohtaamiseen verrattuna kuin eri joukkue. Ottelun parhaana palkittu Vampulan keskipelaaja Nina Jakic onnistui myös hienosti, saalistaen lopulta pisteet 10/+9). Viikko 2, viikkokilpailu, 6 sarjaa eurooppalaisittain. Tehokkaimmat keinot ovat pesukertojen karsiminen ja ekopesuaineeseen vaihtaminen. Syöttö oli tänään meillä erittäin hyvä ja sillä oli iso merkitys lopputulokseen, Viljanen mietti. – Vampula on kannustavan kotiyleisönsä edessä varsin vahva joukkue. Sotilaat ja upseerit kohti keskustaa. Pelilaudan ääressä Tapio Salo ja Jani-Petteri Niemi. Luokka B: 1) Juha Virtanen VEE10 1236, 2) Pasi Helin Rkm-Forssa 1230, 3) Jarmo Kalliola Rkm-Forssa 1199, 4) Jenna Laaksovirta TuUL 1186, 5) Jorma Rantanen VEE10 1166, 6) Mika Pieniniemi SomKe 1161, 7) Immo Pulkkinen SomKe 1154, 8) Kari Kauti Säkäset 1131, 9) Jyrki Lehtinen FBC 1123, 10) Arto Valkama FBC 1115, 11) Pasi Kujala FBC 1107, 12) Mikko Rosenberg Säkäset 1094, 13) Reijo Lehto VEE10 1078, 14) Markku Mäkitalo PeKeTeam 1050, 15) Jouni Marttila ME85 1044, 16) Juha Seppälä Pupina 1043, 17) Miika Lavikainen FBC 1038, 18) Rauno Kivivuori Rkm-Forssa 984, 19) Antti Raita FoKs 936. Ompelijan, suutarin tai pesulan palvelut maksavat itsensä takaisin, jos saat vaatteesi takaisin uudenveroisena