alv. Tiskin takaakin huutoja tehneet Koponen ja Järvinen saivat U.S. Sivu 6 Irtonumeron hinta 2,20 € sis. Esimerkiksi notkoissa on kosteampaa, siellä mustikka viihtyy. Sivu 12 19 171 171 Grillikahviossa ei onneksi ollut lauantaina niin ruuhkaista, etteivätkö F-Rockers-autokerhon rahastonhoitaja Jani Koponen ja varapuheenjohtaja Riku Järvinen olisi ehtineet tehdä hankintoja. Ei kannata luovuttaa, jos ei heti löydy. Loimaan talousalueen paikallislehti • 106. Brut Nyt kun hulevesiviemärit tulivat viime viikolla oikein kunnolla testatuiksi, kesä vilauttaa vaihteeksi kuivempaa puoltaan. OONA TEPPONEN Sivu 7. vuosikerta Nro 78 TIISTAI 14.7. Luonto-opas Karoliina Kirvelä kannustaa marjametsään Sivu 6 Sivu 5 LL VERKOSSA www.loimaanlehti.fi Irtonaisista ovista ja muusta mukavasta huudettiin ääneen loimaalaista vähemmän. 2020 Kännykän selailu syy moneen kolariin ”” Kyllä etsivä löytää. Kaupungin väkiluku laski viime vuoden toukokuusta tämän vuoden toukokuuhun selvästi ennusteita enemmän. Centerin loppuhuutokaupasta itselleen esimerkiksi kaupan olleet peltiosat. Ja monet pitävätkin kuivasta
Virnapunatäplän väritys on aposemaattinen; punamustakuvio varoitaa lintuja ja muita vihollisia perhosen myrkyllisyydestä. ERKKI KALLIO LUKIJAN KUVA Ukkoselta huono ajoitus viime perjantaina, torilla myyjät ja ostajat. Toimitusjohtaja Jaakko Ketonen Sähköposti: toimitus@loimaanlehti.fi Ilmoitukset: ilmoitukset@loimaanlehti.fi Tilaukset: tilaukset@loimaanlehti.fi Konttori ja toimitus avoinna ti ja to klo 9-12. Hinnat sisältävät arvonlisäveron. Niiden ei tarvitse vältellä nähdyksi tulemista, sillä näiden perhosten elimistössä on syanidiyhdisteitä, joita ne saavat ravintokasveistaan. heinäkuuta 2020 KALENTERI AJANTIETO Aurinko nousee tänään Loimaalla kello 4.22. Käsityöläiskatu 10, 32200 Loimaa Puh. Rauni, Rauna SANOMALEHTIEN LIITON JÄSEN ISSN 0358-9161 Jakeluhäiriöt: Puh. Painopaikka: Lehtitehdas Salo, 2020. Säkylä, Punkalaidun, Huittinen ja Vampula: Posti 020 451 5523 Kustantaja: Priimus Media Oy. HEINÄKUUTA Taina Kaarton aiheena ovat lähes aina linnut ja luonto, ja hän kuvailee tyyliään yhteneväiseksi lastenkirjojen kuvitusten kanssa. KAARINA ELOMAA. Tilaajamme, sähköisten sisältöjen tunnukset saat lähettämällä pyynnön osoitteeseen tilaukset@loimaanlehti.fi. Erkki Kallio LUONTO Virnapunatäplä on pieni kaunis perhonen, jonka elimistössä on syanidiyhdisteitä. Punamustakuvio varoittaa lintuja perhosen myrkyllisyydestä. Aurinko laskee kello 22.45. Kyllä luonto on ihmeellinen. Alisa, Aliisa 15.7. 02 269 3434 arkisin klo 6-16.30 viikonloppuisin klo 7-12 Ypäjä, Humppila: Ilvesjakelu (03) 6151 344, klo 6.30–10. ENEMMÄN KUIN 2000 SANAA: SUOMEN KUVATAITEEN PÄIVÄ 10. Juhlapäivänä työn alla ollut teos oli ollut hetken sivussa. Kolmikosta tuli kuin huomaamatta isäja äitikarhu pentuineen. 2 Tiistaina 14. Ilmestyy tiistaisin, torstaisin ja lauantaisin. Ilmoitusmyynti: Myyntipäällikkö Miia Koivisto 050 533 6313 Myyntineuvottelija Tiina Järvinen (02) 588 8025 Asiakaspalvelu, Eija Kärkäs (02) 588 8021 Myyntijohtaja/paikallislehdet Sari Kuusinen 040 539 0969 sari.kuusinen@sss.fi Tilaajapalvelu SSS konsernin paikallislehdet avoinna ma–pe klo 8.30–15.00 puh. NIMIPÄIVÄT 14.7. – Tauko auttaa näkemään korjattavaa, hän kuvaili. Loimaan Taideseura juhlisti Helene Schjerfbeckin syntymäpäivänä vietettävää Suomen taiteen päivää etänä. Ilmoitushinnat: Ennen tekstiä 2,68 e /pmm 3-sivu 2,68 e /pmm Tekstissä 2,48 e /pmm Tekstin jälkeen 2,11 e /pmm Takasivulla 2,68 e /pmm Etusivulla (modulikoot) 4,18 e /pmm Kuolinja kiitosilmoitukset, kunnalliset ja kirkolliset ilmoitukset, heng.kokoukset 2,11 e /pmm Määräpaikkakorotus 0,06 e /pmm Värikorotus yhdestä lisäväristä 0,09 e /pmm Nelivärikorotus 0,25 e /pmm Löytölaari yksityishenkilöiden ilmoituspalsta tiistaisin 5 riviä 7,50 €. Ulkomaantilausten hintoihin lisätään voimassa oleva postimaksu. (02) 588 8000 Kotisivut: www.loimaanlehti.fi Aineistoaikataulu Julkaisupäivä valmis aineisto vedostettavat tiistai pe klo 13 to klo 13 torstai ti klo 13 ma klo 13 lauantai to klo 13 ke klo 13 Pasi Salo (02) 588 8036 Päätoimittaja Kati Uusitalo (02) 588 8030 050 555 7526 TOIMITUS Puhelin arkisin kello 8–16 050 513 0344 Anu Salo (02) 588 8033 Sampsa Hakala (02) 588 8031 Lari Kiviranta (02) 588 8035 Tilaushinnat: (Paperilaskusta veloitetaan 1,50 € laskulisä.) Määräaikainen 12 kk 204,90 e 6 kk 119,40 e 4 kk 84,30 e Kestotilaus: 2 kk 181,20e 6 kk 91,80e 4 kk 62,60 e 3 kk 47,40e Tilaukset ovat yhdistelmätilauksia, jotka sisältävät sekä paperilehden että lehden tuottaman digitaalisen sisällön kuten näköislehden. Hanna Rautavuorella työn alla oli yksi kolmesta karhuja kuvaavasta teoksesta. OONA TEPPONEN Virnapunatäplä varoittaa loistavilla väreillään Kojonperässä Kojonjoen rantaniityllä lentelee kymmeniä virnapunatäpliä hyvin näkyvästi. . (02) 7702 626 tilaukset@loimaanlehti.fi www.tilaajapalvelija.fi Vastuu ilmoituksista: Lehden suurin vastuu ilmoituksen julkaisemisessa sattuneesta virheestä on ilmoituksen hinta ja muihin lehtiin toimitetusta aineistosta sen valmistusarvo
alv. Paikallisen puolella. 1 erä/talous 2.– Ilman Plussa-korttia 0,48/prk (2,40/kg) 8 prk OMASTA UUNISTA OMASTA UUNISTA Vaasan Pave HEDELMÄLEIPÄ 380 g (9,73/kg) 3 99 kpl Atria Wilhelm GRILLIMAKKARAT TAI MAKKARAPIHVIT 320-400 g (5,48-6,84/kg) Loimaan liepeiltä. Paikallisen puolella. 1,5kg 6 99 kg Valiojogurtti MAUSTETUT JOGURTIT 200 g Ei laktoositon. Paikallisen puolella. heinäkuuta 2020 ww w. Tarjoukset voimassa TI-KE 14.–15.7., ellei toisin mainita. 12 -PACK 7 99 KevytOlo Sitruuna MEHUKIVENNÄISVESI 0,33 l kmp (1,71/l ) 12-pack sis. (1,25/kg) Raj. Paikallisen puolella. kcit ym ar ke t.f i Puhelun hinta 01053-alkuisiin numeroihin 8,35 snt/puh + 12,09 snt/min (sis. pantit 1,20 ERÄ ERÄ KAHVIOMME AVOINNA ma-la 8.00–14.30 Tervetuloa! Pizzauuni kuumana: MA–TO 11–18 PE 11–19 LA 10–16 Abba Silliherkku SMETANASILLI 220 g (9,05/kg) AVOMAANKURKKU 1lk Suomi (1,99/kg) 1 99 prk 1 99 kg HK ohuen ohuet KOKOLIHALEIKKELEET 300 g (10,63/kg) Pihvit possun KASSLERISTA -maustamaton herkuttelija mörköpihvi BBQ rosmariini turkinpippuri 3 19 6 99 Findus LOHIPIHVI 170 g (8,76/kg) 1 49 pkt pkt kg 2 19 pkt Panda Salty Roasted Corn SUKLAA 145 g (6,83/kg) 99 kpl Panda CHOCO & LAKRITS 120 g (8,25/kg) 99 ps Sandels OLUT 4,7% 0,568 l tlk (5,70/l) sis. pantin 0,15 3 39 tlk LOUNAS arkisin 10.00–16.00 lauantaisin 10.00–15.00 TIISTAI Porsaan sisäfilee,kermaperunat (G,L) Pinaatti-juustokalarullat,muusi(VL) Uunijuurekset(G,L) KESKIVIIKKO Lasagne(VL) Tomaattinen lihapullakastike,muusi(L,G) Kasvikset(G,L) TORSTAI Smetanalohi,muusi/pinaattimuusi(G,L) Broilerpyörykät,riisi(G,L) Uunikasvikset (G,L) PERJANTAI Porsaan grillipihvi savupekonikastikkeella(L,G) Silakkapihvit,muusi,lohkoperunat (L) Kasvisgratiini (G,L) LAUANTAI Broilerin filee currykastikkeessa,muusi(G,L) Lohta talon tapaan,perunat(G,L) Kasvikset (G,L) 6 99 kpl LOUNAS 12 95 kg HK Menu takuumurea NAUDAN PAAHTOPAISTI pala ja kokonainen 99 rs 89 ps PUNAINEN KIRSIKKATOMAATTI 250g 1lk Suomi (3,96/kg) JÄÄSALAATTI PUSSI 1lk Suomi (8,90/kg) – 24% PLUSSA-KORTILLA Atria viljaporsaan ULKOFILEE palana n. 24%) LOIMAA 010 538 9200 ma-pe 7-22 la 7-20 su 10-20 Paikallisen puolella. Loimaan liepeiltä TILAA JA NOUDA Netissä voit tehdä ruokaostoksia 24h K-Ruoka verkkokaupan kautta. 3 Tiistaina 14. Paikallisen puolella
Tien varsien kukkaloisto on kiistatta ilo silmälle ja palvelee pörriäisiä. Kalikan saavutettavuus on myös erinomainen. Lauantain lehdessä ollut Pasi Salon kirjoitus ”Yksi niistä muista” oli koskettava ja niin monelle ajankohtainen tavalla tai toisella. Taisto Levo . Pankit palkitsevat hyvin kaupallisen alan edustajia mutta huonosti koodareita. 4 Tiistaina 14. . Intian, Kiinan, Usan ja Venäjän aloittaa. . Haitalliseksi vieraslajiksi luokitellun lupiinin luonteeseen kuitenkin kuuluu, että se valtaa tilaa perinteisiltä niittykasveilta. Loimaa suunnittelee puistoja, vaikka omaisuutta ollaan myymässä kassakriisin tähden. Oona Tepponen Erityisen mielenkiintoista kausiallergian potemisesta on tänä keväänä ja kesänä tehnyt – mikäpä muukaan kuin – koronavirus. Useimmin oireita aiheuttavat loppukeväästä lehtipuut ja kesällä heinäkasvit ja pujo ja ilmaston lämpeneminen on jo pidentänyt ja tulee jatkossakin pidentämään siitepölykautta. Jostain syystä Loimaa ei myöskään käytä tässä kiinteistössä huutokaupat.com -palvelua, joka erityisesti soveltuu juuri tämänkaltaisiin tarjouskohteisiin. Todella koskettavasti kirjoitettu vaikeasta aiheesta. Itsekin olen tutustunut vähän javaohjelmointiin. Vielä tulee vaalit . ””. Toimittaja Pasi Salo, LL Terveydeksi TOIMITTAJALTA Siitepölyallergisen kevät alkaa ensimmäisestä aivastuksesta ja kesällä ne eivät enää ota loppuakseen. Toimitaan, mutta antaa ensin esim. Loimaalaiset voivat olla iloisia ja ylpeitä tästä paikasta. LL 2.7.2020 mainitsee että tarvittaessa Loimaa voisi sopia Pöytyän kunnan kanssa Pöytyän Kalikan antamisesta loimaalaisten käyttöön. Peruskorjauksen hinnan jakaminen vain neljälle vuodelle antaa väärän, liian korkean kuvan vuosittaisista kuluista. Kiitos, kun jaoit vaikean elämäntilanteesi. Rohkeat huudahtavat seurassa suureen ääneen “Terveydeksi!”, vitsikkäimmät jokaisen aivastuksen jälkeen erikseen. Oikotie.fi -palvelussa kohde on, mutta sitä on todella vaikea sieltä edes löytää. Kiitos lauantain lehden Toimittajalta-palstan kirjoituksesta tulleesta palautteesta. Hevosharrastusta allergiat haittaavat kesällä aivan erityisesti varsinkin, kun harrastus on vuosien mittaan kääntynyt myös työksi. Loimaan kaupunki myös kertoo valmistelevansa Lapsivaikutusten arviointia kaikessa päätöksenteossaan. Se vähentää hyvinvointia, viihtyisyyttä ja asukkaiden ja yhteisöjen toimintaedellytyksiä. KR PÄÄKIRJOITUS LUKIJOILTA MIELIPIDE PÄIVÄN MIETE Mikään ei vahvista auktoriteetin valtaa niin kuin hiljaisuus. Tilanteeseen on samaistunut moni allergioista myös kärsivä tuttu, joilta saa aina aivastuskohtauksen iskiessä tai nenäliinojen loppuessa vertaistukea. Leonardo da Vinci Päätoimittaja Kati Uusitalo kati.uusitalo@loimaanlehti.fi LL KOPIT . On täysin selvää, että mikäli Kalikka myydään, niin vastaavaa paikkaa ei tule Loimaalla olemaan enää milloinkaan. Loimaan Kalikkaa ei saa myydä Loimaan Kalikka on ihastuttava ja ainutlaatuinen paikka hienon Säkylän Pyhäjärven rannalla. Olen aina pitänyt Anu ja Pasi Salon elämänmyönteisistä ja realistisista jutuista. Etenkin niillä tieosuuksilla, jotka loistavat onnettomuustilastojen kärkipäässä, liikenneturvallisuuteen täytyisi kiinnittää huomiota kaikin käytettävissä olevin keinoin. Kalikan ulkoiset kustannukset ovat olleet vuositasolla 9 000–20 000 euroa vuosina 2016–2019 (LL 2.7.2020). Lupiinien torjunta teiden varsilta onnistuu, kun tienvarsi niitetään useaan kertaan kesäaikana. Heti niittokoneen vanavedessä soisi näkyvän vesakkomurskaimen. KALIKKA ollaan nyt vaarassa menettää iäksi. Olisipa jo syksy. Anne Ala-Kleemola On täysin selvää, että mikäli Kalikka myydään, niin vastaavaa paikkaa ei tule Loimaalla olemaan enää milloinkaan. Sanokoon kuka ja mitä hyvänsä, mutta onko meidän järkevää ajaa turpeen käyttö alas, kun sen alasajo ei olisi kuin esimerkin näyttämistä. Nauru on kuitenkin kaukana, kun kesken työvuoron joutuu lähtemään kotiin silmien muurautuessa lähes umpeen ja hengityksen kulkiessa aina vain huonommin. Sen upea ranta ja matala kaunis hiekkapohja sopii erinomaisesti sekä lapsille että erityisryhmille kuten liikuntaesteisille tai vanhuksille. . Siinä missä talvisin heinäpöly ei haittaa juuri ollenkaan, kesäisin voin vitsailla homman olevan niin hauskaa, että vesi valuu silmistä. Antti Nokso-Koivisto, FM . Virkamiehet vai luottamushenkilöt. Elämän pieniä iloja. com) ja alle vuorokaudessa se sai n. ERITYISEN mielenkiintoista kausiallergian potemisesta on tänä keväänä ja kesänä tehnyt – mikäpä muukaan kuin – koronavirus. Vai onko koko ehdotus vain lämmin toive ilman konkretiaa. Kiitos lauantain lehden toimittajalta-jutusta. Seuraavana aamuna lääkäriin ja käyttöön uudet reseptilääkkeet. Asiasta kerrottiin Loimaan Lehdessä ja paikallisen kiinteistönvälittäjän omilla nettisivuilla. . Kiina rakentaa maailmalla noin 200:a hiilivoimalaa, Saksa avasi juuri valtavan hiilivoimalan ja vielä yksi monista, Intia, rakentaa 2 miljardin hiilivoimalaa. Peuran loikka tielle voi yllättää autoilijan, kun eläin hyppää jyrkän tienpenkan pohjalta ajoradalle, mutta vesakkoinen tienvarsi tekee hirvieläimen havainnoinnista mahdotonta. Mikäli vastustat Kalikan myyntiä niin käy myös allekirjoittamassa adressi ja pyydä tuttaviasikin allekirjoittamaan. Loimaan Kalikkaa ei saa myydä. . Haastankin jokaisen loimaalaisen kokeilemaan itse: yrittäkääpä löytää Kalikan myynti-ilmoitus netistä ja lukekaa se läpi. Seuraavan yön nukuin ensimmäistä kertaa viikkoihin heräämättä kertaakaan silmien kutinaan tai tukkoisuuteen. Kaupassa pärskiessä päät kääntyvät ja paheksuvilta katseilta saa karata piiloon seuraavaan hyllyväliin, josta toivon mukaan löytyy nenäliinoja varaston täytteeksi. Pikkutaajamat jäävät tässäkin asiassa altavastaajiksi ja vilkasliikenteisten tieosuuksien varjoon. Onko tästä kysytty kirjallisesti Pöytyän kunnalta ja mikä oli heidän vastauksensa sekä esittämänsä käyttöoikeuden hinta loimaalaisille. Viestienkään lähettäminen ei pankkipalvelussa aina onnistu. JOSKUS kuulee väitettävän, ettei maaseudun lapsilla ole allergioita ja samalla sitä toivoo väitteen pitävän paikkansa. Ensimmäinen niitto täytyisi tehdä ennen juhannusta. Kalikan arvioitu myyntihinta on 200 000 euroa ja se on häviävän pieni osuus Loimaan kaupungin yhden vuoden kokonaisbudjetista. Se on piilossa ilmoitusvahdeilta ja hakutekijöiltä, ja kuvana on ränsistynyt rintamamiestalo. Lukija . Sitähän me maailmassa ilmastotekoinemme olemme. Esmerkkejä epäonnistuneista projekteista sillat, Niinijoen alueen kaavavoitus. Huoleton kesäkuontalo tuntuu tänä vuonna jatkuvan myös taajaman ulkopuolelle, Ely-keskuksen vastuualueelle. Kuka vastuussa. Kun luonnon monimuotoisuus kärsii, kärsii myös pörriäisten elämä. Asiasta on avattu adressi (https://www.adressit. Yhdessä silmätippojen, nenäsuihkeen ja astmalääkkeen kanssa ne saivat olon jopa ihan siedettäväksi. Hän ei tarvitse sääapplikaation siitepölykarttoja huomatakseen koivun tai heinän kukinnan alkaneen, oma taitonsa kai sekin. Kalikan nopea ja yllättävä myyntipäätös herättää monia kysymyksiä. Erityisesti päätös koskettaa negatiivisesti lapsiin sekä yleishyödyllisiin, erityisryhmiä tukeviin toimijoihin. Voimia ja tsemppiä teille kaikille. Siten verkko-ostoksissa tulee toisinaan teknisiä ongelmia. Missä tahansa asioidessani koen pakottavaa tarvetta selittää jokaiselle vastaantulijalle, että allergiaa tämä vain on, en tietenkään ole lähtenyt sairaana ihmisten ilmoille, mahdollisesti muita tartuttamaan. Suomen Vihreät ovat jo toinen jalka ulkona hallituksesta, kun meillä ei saada turpeen käytölle loppua. Kaikki viestit on välitetty eteenpäin. Ei koiraa vaivoina . Sillä, mitä teiden varsilla kukkii, on väliä. . 50% tyhjäkäytössä jotta se voisi palvella myös loimaalaisia. Loimaan kaupungin strategia 2019–2021 – Loimaalla kasvamme yhdessä – kasva kanssamme – kertoo, että Loimaan kaupungin tehtävä on edistää asukkaidensa hyvinvointia ja alueen elinvoimaa. . Miten sujuvasti osaatte asetella sanoja peräkkäin niin, että niistä tulee nautittavaa luettavaa. Vaikka lapsena juoksimme milloin missäkin heinäpellossa, allergiaoireet iskivät yllättäen kuusi kesää sitten eivätkä sen jälkeen ole ottaneet rauhoittuakseen. Kustannukset ovat suurehkot, koska 2018 tehtiin Kalikan 192-neliöisen rakennuksen peruskorjaus (vesikaton uusiminen, vesijohtojen uusiminen, sähköasennusten uusiminen). Kiitos tekniselle johtajalle, että sanoi miten asia on. Olisi suuri virhe nykyisiä ja tulevia loimaalaisia kohtaan luopua Kalikasta. Sitä tuli runsaasti ja monia kanavia pitkin. Allergia-, ihoja astmaliitto tietää kertoa, että suomalaisista noin 20 prosenttia kärsii jonkinasteisesta siitepölyallergiasta, jota kausiallergiaksikin kutsutaan. Loimaa on antamassa Kalikan pois lähes ilmaiseksi ja samalla luomassa itselleen vuosittaisia lisäkuluja. heinäkuuta 2020 Lupiinien niitto myöhästyi Kaupungin ylläpitämien viheralueiden rehevöitynyt ulkonäkö on herättänyt keskustelua tänä kesänä (LL 25.6.). Kalikan tarjoamat virkistysmahdollisuudet joudutaan jatkossa ostamaan ulkopuolisena palveluna vuosikymmeniä tästä eteenpäin, ja tuo summa ei riitä mihinkään. Alue on maanviljelysaluetta, jonka kaavoitus on moraalisesi arveluttavaa. 100 allekirjoitusta. MIELESTÄNI Kalikan myyntipäätös on suorassa ristiriidassa Loimaan kaupungin strategian ja toimintasuunnitelman kanssa. LOIMAAN Kalikan myyntiprosessin toteutustapa on mielestäni erikoinen. Lisäksi, onko Pöytyän Kalikka nykyisin siis n. Paikoissa, joissa sinervä lupiinimeri on ottanut perinteinen ketomaiseman haltuunsa, niittoa on tänä kesänä turhaan odoteltu. Kirsi . Niistä, jotka eivät voi tilanteeseen samaistua, jatkuva aivastelu voi olla jopa huvittavaa. Koiraporukka on mankumassa millon mitäkin. Supervoimaksi sitä tuskin kukaan kuitenkaan kutsuisi, ei ainakaan allergiasta kärsivä itse
Ainoasta omalle kohdalle osuneesta onnettomuudesta on jo 15 vuotta aikaa. Seututie 213:lla, etenkin Mannisissa, teiden varsia on silmäiltävä peurojen varalta. Autoilijat tuntuvat syyllistyvän siihen ikään katsomatta. Kun auto suistuu suoralla tiellä ulos väylältä, eikä kyse ole sairauskohtauksesta, voi arvata huomion kiinnittyneen muuhun kuin ajamiseen. 5 Tiistaina 14. Ei edes keltaisilla. Loimaalaiset eivät taida tuntea värejä, Tuija Vienonen manaa. Sekä koululaiset että vanhukset kulkevat suojatiellä autoja väistellen. – Kun vahinkojen vuotuiset määrät ovat valmiiksi pienet, niin muutama poikkeuksellisen vaikea talvipäivä tai useamman auton ketjukolari vaikuttavat suhteellisesti paljon vuotuisiin määriin. Kännykän osallisuutta liikennevahingoissa ei tilastoida, sillä harva myöntää käyttäneensä puhelinta onnettomuushetkellä Tero Hellsten on välttynyt liikennevahingoilta. Huoli kännykän käytöstä on kasvanut viimeisimmän kymmenen vuoden aikana selvästi. Asia ei sapettaisi ehkä niin paljoa, jollei kyse olisi todellisesta turvallisuusriskistä. – En tiedä, mistä se johtuu. Lähitapiolan Arjen katsaus -kyselyn mukaan Loimi-Hämeen alueella kolme viidestä pitää kännykän käyttöä ajon aikana muuhun tarkoitukseen kuin puhumiseen suurimpana vaaratekijänä liikenteessä. heinäkuuta 2020 UUTISET LAINA On myös laatutekijöitä, mutta laatutekijä on aika laaja käsite. Loimaalla asuva ja täällä korttinsa hankkinut Vienonen pitää etenkin Puistokadun valoristeystä turvattomana. Niistä 1 775 sattui pysäköintialueella. – Hiljaista maaseutuliikennettä, sanoisi helsinkiläinen, Markku Tuura naurahtaa. Silloin tosin rytisi kunnolla. Hän ei koe parkkialueita turvattomiksi tai ahtaiksi, vaikka onnettomuustilastojen mukaan iso osa liikennevahingoista tapahtuu juuri parkkipaikoilla. Kyselyyn vastanneista neljä prosenttia kertoi kolhineensa viimeisen parin-kolmen vuoden aikana jonkun toisen autoa parkkipaikalla. Vahinkomäärät ovat kasvaneet, ja se korreloi vahvasti puhelimen käytön lisääntymiseen liikenteessä. Eikä puhuta pelkästään autoilijoista, vaan jalankulkijatkin saattavat esimerkiksi kävellä päin punaisia silloin, kun huomio on kiinnittynyt kännykkään, Lähitapiola LoimiHämeen korvausja hallintojohtaja Timo Kyyriäinen kuvailee. Torilta marketeille vievällä tiellä saa olla tarkkana ja väistellä vastaantulijoita sekä varoa oikealta tulevia. Korvausja hallintojohtaja Timo Kyyriäinen ” Loimaalaiset eivät tunne värejä” Loimaan seutu Katriina Reijonen Tasa-arvoiset risteykset, liikennevalot ja maanteiden yli loikkivat valkohäntäpeurat aiheuttavat seutukunnan liikenteessä erityisiä sydämentykytyksiä. Tahallisesta välinpitämättömyydestä tulisi voida rangaista samoin periaattein kuin kotivakuutuksessa tai ammattiautoilijoiden liikenneturvavakuutuksessa. Punkalaitumen vahinkomäärät ovat laskeneet 10,3 prosentilla ja Ypäjällä 0,8 prosentilla. HUMPPILASSA, Loimaalla, Oripäässä, Punkalaitumella ja Ypäjällä on kymmenen vuoden sisällä korvattu yhteensä 4 272 henkilöja omaisuusvahinkoa. Kertunmäen kaarteet ja loskakeli tekivät kuljettajasta matkustajan. Arjen katsaus -kyselyyn vastanneista 44 prosenttia kertoi pyrkivänsä ennaltaehkäisemään kolhut välttämällä hankalia parkkipaikkoja. Liikenneturva neuvoo parkkipaikkakolhujen välttämiseksi ajamaan auton ruutuun keula valmiiksi lähtösuuntaan, sillä peruuttaminen aiheuttaa eniten vahinkoja. KATRIINA REIJONEN ””. Kännykkä ja liikenne ovat paha ja yleistyvä yhdistelmä . Iso osa kolareista aiheutuu tavalla tai toisella puutteellisesta huomiokyvystä. Prosentuaalisesta kasvusta ei kannata kuitenkaan vetää suoria johtopäätöksiä. Yksi suurimmista huomiovarkaista on kännykkä. Ypäjän ja Loimaan väliä säännöllisesti kulkevat Aino ja Markku Tuura näkevät loimaalaisessa liikenteessä paljon kiitoksen aihetta. Joskus jopa savun nousemista korvista. Korvausjohtaja kannattaisi kännykän käytön rangaistavuuden lisäämistä korvausehtoihin. Kyyriäisen mukaan onnettomuuksien laadusta on pääteltävissä, että kännyköiden osallisuus on kasvanut. heinäkuuta 2020 Loimaan seutu Katriina Reijonen Onnettomuustietoinstituutin (OTI) mukaan Loimaan seutukunnan liikennevahingot ovat Punkalaidunta ja Ypäjää lukuun ottamatta nousussa. Eikä puhuta pelkästään autoilijoista, vaan jalankulkijatkin saattavat esimerkiksi kävellä päin punaisia silloin, kun huomio on kiinnittynyt kännykkään. Erityisiä vaaranpaikkoja hän ei osaa nimetä, eikä mies ole koskaan joutunut onnettomuuden osapuoleksi. PUHELIMEN selaaminen ajon aikana ei ole ainoastaan nuorten ongelma, vaan kaikkia ikäryhmiä koskettava trendi. Loimaalla liikennevahinkojen yhteen laskettu määrä on kasvanut kymmenellä prosentilla ja Oripäässä 3,7 prosentilla. LOIMAALAINEN Tero Hellsten kokee kotipaikkakuntansa liikenteen turvalliseksi. – Vahinkomäärät ovat kasvaneet, ja se korreloi vahvasti tähän. – Ja näitä on paljon, Kyyriäinen huomauttaa. Juoppokuskien kohdalle osumisesta Tuurat eivät ole niinkään huolissaan, mutta kännykän käyttö heitä mietityttää. – Todella paljon on sellaista ”kyllä mää vielä voin mennä” -asennetta, mennään surutta päin punaisia. Helsingin kaupungin hankintapäällikkö Kari Salovaara siivoushankintoja koskevista epäselvyyksistä Helsingin Sanomissa KERRO UUTISVINKKI Soita: 02 588 8032 Sähköpostiosoite: toimitus@loimaanlehti.fi Tiistaina 14. Näillä perusteilla en lähtisi tekemään suurempia johtopäätöksiä vuotuisten muutosten perusteella, liikenneturvallisuuspäällikkö Esa Räty OTIsta muistuttaa. Kun vaaranpaikkoja oikein pohditaan, mieleen juolahtaa Vesikoskenkadun tasa-arvoiset risteykset ja kadun varrelle pysäköidyt autot. Uusi silta tuntuu toimivalta ja turvalliselta, eikä maaseutukaupungin liikenne muutoinkaan ole haastanut heitä kuljettajina. . Tuorein, vuodelta 2018 peräisin oleva kuntakohtainen tilasto osoittaa, että Humppilassa vahingot ovat suhteessa vuosien 2014–2017 keskiarvoon nousseet peräti 17,5 prosentilla. Ehkä rauhallisuudesta, Hellsten pohtii. Vienonen on itse päässyt liikenteessä vähin kolhuin
Arkisten aromien mukaan Suomen metsissä kasvaa peräti 500 miljoonaa kiloa luonnonmarjaa. Sienetkin heräävät, kun on ollut sateisempaa. Poikkeusolojen seurauksena Kirvelä on liikkunut viime kuukausina paljon luonnossa. Vuosittain Kirvelä kerää mustikkaa ja muita marjoja joitakin ämpärillisiä. Ei kannata luovuttaa, jos ei heti löydy. Kuntaliiton erityisasiantuntija Ellen Vogt Forssan Lehdessä LAINA Kun ikää tulee, eivät edes riidat tunnu niin voimakkailta. MIRA KREIVILÄ. LOIMAAN väkiluvun vähenemistä selittävät luonnollinen kehitys ja muuttoliike. Kehitys näyttää tällä hetkellä ennakoitua synkemmältä TOIMITTAJALTA Ihmisten väheneminen näkyy rakennusten ränsistymisenä Loimaan väkiluku laski viime vuoden toukokuusta tämän vuoden toukokuuhun 171:llä. Maahanmuutto vaikutti Loimaan väkiluvun kehitykseen positiivisesti. Kun remontti maksaa selvästi enemmän kuin nostaa kohteen arvoa, se jää helposti tekemättä. . VIIME VUONNA Loimaan kaupungin väkiluvun lasku oli jyrkintä syksyllä. Niiden mukaan Loimaan väkiluku vähenisi vuosien 2018 ja 2030 välillä 1 442 henkilöllä. Suurimpia väestövoittajia olivat Turku, Kaarina ja Lieto. Myös Öberg-Jalonen arvioi, että mustikkavuosi on tavallista parempi. Esimerkiksi 1960ja 1970-luvuilla rakennettujen kerrostaloasuntojen keittiöt ja vessat ovat usein alkuperäisiä, eikä se ole mikään varsinainen myyntivaltti tänä päivänä. Tänä vuonna he eivät ole matkustusrajoitusten vuoksi päässeet Suomeen entiseen tapaan. Varhaisimmat mustikat ovat jo kypsiä poimittaviksi . Mustikat maistuvat mustikkapiirakassa ja jukurtin kyytipoikana, usein myös suoraan varvuista napsittuina. Se on tällä hetkellä 1 344. Toukokuun 2019 ja toukokuun 2020 välillä kaupungissa kuoli 131 ihmistä enemmän kuin syntyi. Osan hän pakastaa ja syö sitten pois talven mittaan. – Ja Loimaalla kun ollaan, niin tietysti piapon höysteenä, Kirvelä kertoo. Viimeisimmän kymmenen vuoden aikana Loimaan väkiluku on laskenut noin 1 200 henkilöllä 17 000:sta tämänhetkiseen 15 800:aan. Marjoja löytyy hyvin jo lähimetsästä. Tämän osoittavat Tilastokeskuksen ja Lounaistiedon tuoreimmat tilastot. Kotimaisen mustikan päätyminen torikojuihin ja pakastealtaisiin onkin pitkälti suomalaisen työvoiman varassa. heinäkuuta 2020 Loimaa Mira Kreivilä Loimaan väkiluku laskee ennakoitua nopeammin. Tavallista suurempi määrä marjoja uhkaa jäädä metsiin Mustikat kypsyvät nyt kovaa kyytiä. Kaupallinen keruu keskeisimmillä luonnonmarjoillamme eli mustikalla, puolukalla ja lakalla on vuosittain noin 10–17 miljoonaa kiloa. Varsinais-Suomen väkiluku kasvoi vuodessa noin tuhannella ja on nyt 479 529. Luonnon antimien seurantaa tekevä Arktiset aromit ry arvioi, että parhainakin poimintavuosina marjastajien ämpäreihin päätyy vain noin kymmenen prosenttia sadosta. Lähiviikkoina mustikkasadon ennustetaan olevan parhaimmillaan. Jos nykyinen tahti jatkuu, väkiluku olisi laskenut vuoden 2030 loppuun mennessä 14 000:een. Esimerkiksi notkoissa on kosteampaa, siellä mustikka viihtyy. – Asumme aika metsäisellä seudulla. Uudessakaupungissa kehitys on ollut samankaltaista kuin Loimaalla. Toistaiseksi kesän marjat on poimittu suomalaisin käsin. Suuremmat määrät antavat vielä odottaa itseään. Viime vuosina kiinteistöjen ränsistyminen on jo alkanut näkyä Loimaan katukuvassa. Asukasluku on vähentynyt vuoden sisällä 171:llä. Öberg-Jalonen itse söi kesän ensimmäisen mustikan vastikään. Me kiinteistöjen ja asuntojen omistajat olemme tiedostaneet tulevan jo kauan ja toimineet sen mukaan. Loimaan väkiluvun väheneminen kiihtyi . Torilla marjaja vihanneskojua pitämässä olleen Anne Öberg-Jalosen mukaan vielä mustikoiden perään ei ole pahemmin kyselty. VÄESTÖN nopea väheneminen on ongelma sekä alueen kiinteistöjen ja asuntojen arvolle että niiden kunnolle. Tänä vuonna mustikan kukinta vaikuttaa onnistuneen. Tänä vuonna sato on todennäköisesti keskimääräistä parempi, sillä sää on suosinut mustikkaa. Pois muuttaneita oli 85 enemmän kuin tänne asettuneita. LOIMAALLA torikojuissa mustikkaa ei vielä perjantaina näkynyt. Jos Loimaan kokoisesta kaupungista häviää parissa vuosikymmenessä 3 000 asukasta, se näkyy taatusti asuntomarkkinoilla. . Sateet ovat tehneet hyvää marjan koolle, eikä hallakaan vaarantanut kukintaa aiemmin keväällä. Kiinteistöjen ja asuntojen heikkenevä kunto on voimakas alueellinen taloussignaali. Paikallista vaihtelua esiintymissä on paljon. Varsinais-Suomen kunnista Salossa väkiluku on vähentynyt jyrkimmin. Tämä merkitsisi asukasluvun pienenemistä noin 120:n vuosivauhdilla. Metsässä kävellessään hän on kesän mittaan seurannut marjojen kukintaa. Sadosta odotetaan vähintään kohtalaista. – Kyllä etsivä löytää. Näin ollen väheneminen oli 2010-luvulla keskimäärin 120 asukasta vuodessa. – Ensimmäiset tulevat myyntiin pian. Miinusmerkkinen kehitys on siis ollut hurjaa, jopa ennustettua heikompaa. Timanttihääpäivää viettäneet Arto ja Pirkko Juhala Turun Tienoossa 6 Tiistaina 14. SUURI MÄÄRÄ mustikkaa uhkaa hyvästä sadosta huolimatta jäädä poimimatta. Mikäli väkiluvun väheneminen jatkuu nykyisellä tahdilla, se ylittää Tilastokeskuksen aiemmat ennusteet. Pasi Salo Loimaan seutu Mira Kreivilä Kesän mustikkasato kypsyy kovaa vauhtia. PAIKALLISIA LAINA Ei ole sosiaalihuollon tehtävä pohtia maasta poistamista, eikä sosiaalihuollolla ole velvollisuutta tai oikeutta ilmoittaa ilman oleskelulupaa maassa olevista henkilöistä eteenpäin. Malttamattomimmat marjastajat ovat jo saaneet ensimmäiset tuoreet marjat piiraisiin ja puuron päälle. Vuotuinen mustikkasaalis on riippuvainen ulkomaisista poimijoista. Loimaan asukasluku oli tämän vuoden toukokuussa 15 812 henkilöä. MYÖS luonto-opas Karoliina Kirvelä nauttii metsäkävelyistä. Ja kuten tiedämme, niin on miltä näyttää. Poimijoina on ollut vakituisia poimijoita. Myös lakkaa on tulossa runsain mitoin. Tämän vuoden keväällä lasku loiveni, ja asukasluku jopa kasvoi huhtikuussa kahdella. Eräs isompaa asuntoa perheelleen kaupungista etsiskelevä nainen luonnehti, että monet Loimaalla myynnissä olevat ja vuokralle tarjotut kohteet ovat heikossa kunnossa. Pitää odottaa, että mustikka on tasaisemmin kypsää, ennen kuin saadaan runsaasti myyntiin, ÖbergJalonen sanoo. Jos väkiluku vähenee jatkossa samaa tahtia kuin kuluneena vuonna, meitä loimaalaisia on vuoden 2030 lopussa enää 14 000. Päivittäin tulee käveltyä metsässä ja sitten varvuista mustikoita maisteltua, hän kertoo. Oripään väkiluku pysyi osapuilleen ennallaan viime vuoden toukokuusta tämän vuoden toukokuuhun. Vuoden sisällä kaupunkiin muutti 41 ulkomailta tullutta henkilöä
HUUTOKAUPAT ovat kuluneen kevään ja kesän aikana siirtyneet paljolti internetin välityksellä käytäviksi. Merkin tavoitteena on auttaa kuluttajia käyttämään myrkkyjä harkiten ja ymmärtämään muurahaismyrkkyjen vaikutukset muihin hyönteisiin. Huutokauppaan he olivatkin tulleet katsomaan, olisiko siellä tarjolla autoon sopivia varaosia. teemme demo-hoidot klo 14.00, 15.30 ja 19.00 Tervetuloa tutustumaan! Voit varata ajan myös 10 € testihoitoon, jolloin hoidamme toisen puolen kasvoistasi ja näet tuloksen välittömästi. Lauantain huutokaupassa käytössä oli yhteensä 37 huutonumeroa ja väkeä oli paikalla vielä enemmän. Tavaroiden huutaminen onnistui myös tiskin toiselta puolen ja F-Rockersin Jani Koponen kertoikin huutokaupan olleen hankintojen suhteen menestyksekäs. Niinijokelainen Kari Takala kertoi tulleensa paikalle uteliaisuuttaan. Tällä hetkellä Vaarallista mehiläisille -merkinnällä varustettuja valmisteita saa käyttää ulkona vain syöttilaatikossa, jos valmiste sisältää pölyttäjiä houkuttelevia aineita, kuten sokeria. Muurahaismyrkyt ovat voimakkaita myrkkyjä, jotka tappavat muurahaisten lisäksi muitakin hyönteisiä käsittelyalueelta. Järjestäjät olivat varautuneet sekä sateeseen että turvallisuuteen, sillä talo tarjosi sadeviittojen lisäksi käsidesiä ja kertakäyttöisiä hengityssuojaimia. ERITYISESTI loppuhuutokaupassa paikkakuntalaisia vetivät puoleensa työkalut, renkaat, vanteet sekä öljytynnyrit. Ostaessasi heinäkuussa Phytomèr-tuotteita 50 € arvosta, saat kuorivan merileväsaippuan kaupan päälle. 20 e /15 pr KUIVASILMÄISYYDEN TUTKIMUS JA HOITOSUUNNITELMA 25 e Kirkassilmä 20 vuotta Juhla-alessa OPTIKOLLE JA SILMÄLÄÄKÄRILLE AJANVARAUKSELLA, VARAA AIKA P. – Etsin täältä enimmäkseen vanin osia, joita on löytynyt jonkin verran. Se sanoi sopimuksensa irti juuri viime sunnuntaina, Takala kertoi hieman vitsikkäästi. 7 Tiistaina 14. – Täältä on aina saanut hyvää palvelua, siitä erityisen iso kiitos Matti Rautakummulle, kaksikko tuumasi. Muurahaismyrkyt ovat myydyin kuluttajille tarkoitetuista hyönteisten torjuntaan käytettävistä eliöntorjuntaaineista eli biosidivalmisteista. Huusin sekä itselleni, että kerhon puolesta, esimerkiksi takapihalla olevat peltiosat sekä kaikki puskurit, omien sanojensa mukaan ironisesti kerhon rahastonhoitajana toimiva Koponen kertoi. ENSIMMÄISTÄ kertaa huutokaupassa vierailleet Ulf Holmberg ja Marita Lentovaara kertoivat olleensa U.S. Toimintansa lopettaneen U.S. – Halusimme tulla myös käymään täällä nyt vielä viimeistä kertaa. Centerin loppuhuutokaupassa huutajia kiinnostivat muun muassa työkalut ja renkaat Huutokauppakansa oli osannut varustautua Suomen suveen sateenvarjoin. Etsimään oltiin tultu tärppejä, halvalla tietenkin. heinäkuuta 2020 Lankapuhelimesta 8.28 snt/puh+7snt/min, gsm puhelimesta 8.28snt/puh+17snt/min Heimolinnankatu14, Loimaa P. Amerikkalaisia autoja harrastavilta Holmbergilta ja Lentovaaralta löytyy kotoa Chevrolet vuosimallia 1991. 02-762 1350, 0500 741 437 www.sabrina.fi Kosmetologi NEA VUORINEN aloittaa Sabrinassa 14.7.2020 Tutustumistarjouksena saat Nean tekemiin kasvohoitoihin kulmien kestovärjäyksen veloituksetta 31.8.2020 asti. Kerää pisteitä kantiskorttiin saat tuotteita ja hoitoja lahjaksi !. Turuntie 14, Loimaa P. Tukes hyväksyy jatkossa ulkokäyttöön valmisteita vain sellaisten hyönteisten torjuntaan, joiden haitat ihmisille, esineille tai rakennuksille pystytään osoittamaan. – Grillimakkaraa on mennyt jo sen 60, hän arvioi. Tai no, 24-mallin mersun moottori kun löytyisi. Kuitenkin vain pieni osa muurahaisista luokitellaan tuholaisiksi. Perinteinen huutokauppa kiinnostaa kuitenkin yhä. SUURELLE OSALLE ulkokäyttöön tarkoitetuista hyönteismyrkyistä tulee rajoituksia kuluttajakäyttöön vuoteen 2022 mennessä ja pihamyrkyt poistuvat kuluttajien ulkokäytöstä. Myös Ilmonen arvioi ennen huutamisen aloittamista osallistujamäärän olevan pienen tauon jälkeen hyvällä tasolla. 0207 698 954 Loimaa/Lamminkatu Oona Tepponen – Aina pitää mennä positiivisuuden kautta: tällä säällä ihmiset eivät varmasti ole menneet mökille, joten heillä on aikaa tulla huutokauppaan, lauantaina meklarin vasaraa Lamminkadulla heilutellut Timo “Timppa” Ilmonen kuvaili. Kiikarissa ei ollut mitään tiettyä tavaraa. TUKES ON vaatinut vuodesta 2018, että muurahaismyrkyistä löytyy Vaarallista mehiläisille -merkintä. . Päivän aikana varatut LPG-hoidot -10 % sekä kaikki kosmetiikka -20 % ovh. Kauppaa käytiin taas livenä ja huutamalla . 20.9. Lähdemme liikkeelle siitä, että kaikki myydään, Ilmonen kertoi. Kaupan olivat tavaroiden lisäksi myös esimerkiksi sisätilojen säilytyselementit. Menekkiä oli koleana sadepäivänä myös autokerho F-Rockersin pitämän kahvion grillimakkaroille. Ainoastaan tietotekniikka aiheutti sään vuoksi ongelmia. On ehkä vähän surullista, että Loimaalta nyt katoaa yksi tällainen erikoispalvelu, parivaljakko harmitteli. OONA TEPPONEN Renkaiden ja vanteiden lisäksi korjaamotyökalut houkuttelivat väkeä paikalle. Etu 16,80 € ! Myös Phytomérin uudet Ecocert-sertifioidut Cyfolia Bio-tuotteet nyt hoitolassa. Ulf Holmberg etsi huutokaupasta osia kotona odottavaan vuoden 1991 Chevroletiin. Centerillä huutoja tehtiin ajoittain rankkasateessa sateenvarjojen suojista, kun ulos kootut tavarat etsivät uusia omistajia. – Olen mukana autourheilussa ja tulin katsomaan, löytyisikö täältä jotain, mitä niissä hommissa voisi tarvita. Suomessa on 60 muurahaislajia, joista haitallisia ei ole kuin kaksi: sisällä elävä, etelänmatkojen tuliaisena Suomeen ilmaantunut faaraomuurahainen ja rakenteisiin pesiintynyt hevosmuurahainen. Lisäksi monet myrkyt eivät häviä ympäristöstä, vaan leviävät sateen mukana ympäröivään luontoon. – Lähes kaikkea löytyy, valikoimaa on vaikea tiivistää. U. Muurahaismyrkyt ovat vaarallisia pölyttäjille TUKES (Turvallisuusja kemikaalivirasto) muistuttaa, että muurahaismyrkkyjen käyttö vahingoittaa myös pölyttäjiä ja usein myrkkyjen käyttö on turhaa. Centerin asiakkaita jo 12 vuotta. 0207 698954 ma-pe 9.00-17.00 www.kirkassilma.fi KEHYKSET -50 % -80 % AURINKOLASIT -20 % -50 % erä 30 e / kpl KERTAPIILOLINSSIT alk. Kyseessä on koronaviruksen aiheuttamien rajoitusten lisäksi jo pidemmän aikavälin kehityskaari, huutajien joukosta tiedettiin kertoa. S. Huutokaupassa tarjolla oli laaja valikoima erilaista tavaraa aina toimistotarvikkeista ja työkaluista renkaisiin, moottoreihin ja varaosiin
Samalla lentomatkailun aiheuttamat hiilidioksidipäästöt vähenevät ja ehkäpä ylikulutuspäivämme siirtyy myös jatkossa eteenpäin. Myrkyttömällä torjunnalla säästää kotieläinten lisäksi luonnoneläimiä, sillä jyrsijöitä syövissä eläimissä on lähes aina myrkkyjäämiä. Myös tavallisessa syöttilaatikossa voidaan käyttää samaa syöttiainetta torjunnan tarpeen kartoittamiseksi. Laatikon kyljessä oleva laskuri näyttää, montako kertaa loukku on lauennut. Rajoitustoimet onneksi onnistuivat varsin hyvin ja pystyimme Suomessa ehkäisemään epidemian leviämistä tehokkaasti ja suojaamaan etenkin riskiryhmiä. Näin voimme osaltamme helpottaa alan yrittäjien ja työntekijöiden vaikeuksia, joita korona sai aikaan. Moni on joutunut lomautetuksi tai mahdollisuudet ansaita toimeentuloa ovat muulla tavoin pienentyneet. SATAFOOD Kehittämisyhdistyksen ja HKScan Finland Oy:n Broilerien hyvinvointia kehittämällä kilpailukykyä alkutuotantoon -hanke teki sopimustuotantotiloille hyödynnettäväksi haittaeläintorjuntasuunnitelmalomakkeet, jotta tarttuvien tautien leviämistä siipikarjatiloilla voidaan minimoida. Kertakäyttökäsineet ovat parhaat loukkujen käsittelemiseen. Maaliskuun puolivälissä koronavirusepidemian takia alkaneiden poikkeusolojen ja niistä johtuneiden rajoitustoimien takia me kaikki olemme eläneet hyvin poikkeuksellisen kevään vältellen kontakteja muihin ihmisiin. Loukut kannattaa sijoittaa jyrsijöiden reiteille, kuten seinien vierustoille. Rajoitustoimilla on kuitenkin ollut paljon muita vaikutuksia. Ei myrkkyjen käyttö ole vaaratonta ihmisillekään. Etenkin majoitus-, matkailutai ravintolaalan yrityksiltä saattoi lähes koko liikevaihto sulaa pois melkeinpä yhdessä yössä. Tärkeintä on pitää ympäristö sellaisena, että siellä ei ole suojaa tai ravintoa jyrsijöille, broileritilaa pitävä loimaalainen Mika Tuomola tietää. Yksi patruuna laukeaa 24 kertaa, minkä jälkeen patruuna vaihdetaan. Harrastetaan jatkossakin ulkoilua ja lukemista. Se ei myöskään lennä tuulessa, kuten esimerkiksi syöttilaatikot. Loukkuun ei tulisi koskea paljain käsin, koska siihen jää ihmisen hajua. Koronaviruksen aiheuttamien poikkeusolojen takia ekologisen jalanjälkemme arvioidaan pienenevän noin yhdeksän prosenttia. Makasiinin päädyssä olevissa tuulihaukanpesissä on riittänyt asukkaita vuosittain. Syöttiaine ja patruuna kestävät kauemmin kuin myrkkysyötit. Ihmiset ovat alkaneet harrastaa ulkoliikuntaa ja luonnossa liikkumista niin paljon, että suosituimmilla alueilla on ollut väkeä jopa ruuhkaksi asti. Rajoitustoimilla on ollut myös positiivisia vaikutuksia. heinäkuuta 2020 Myrkyttömällä jyrsijätorjunnalla säästää kotija luonnoneläimiä Jyrsijät levittävät tehokkaasti tauteja, mutta ne voivat aiheuttaa myös muuta vahinkoa. Tilan haittaeläintorjuntasuunnitelmassa on mainittu, että syötit kierretään vähintään kerran kuukaudessa. –Jyrsijät eivät maailmasta lopu, sitä on turha yrittää. Loukku kannattaa laittaa ulos, jotta raatoa ei joudu itse siivoamaan, vaan luonto hoitaa sen. Nappia painamalla näkee, montako kertaa loukku on lauennut. Käydään museoissa, ravintoloissa, hotelleissa ja käytetään kotimaisten yrittäjien palveluita ja tuotteita. SENNI VALIOLA Laatikon kanssa säänkestävä automaattiloukku on helppo asentaa ja tarvittaessa liikutella paikasta toiseen. Loimaalainen Mika Tuomola on tehnyt itse automaattiloukulle suojalaatikon. Olemassa on myös valmiiksi tehtyjä suojalaatikoita loukuille. Syksyllä yöpakkasten tultua Tuomola aikoo hankkia automaattiloukkuja lisää, koska silloin jyrsijät lähtevät liikkeelle ja hakeutuvat rakennuksiin suojaan. Tuomola luopui myrkkyjen käytöstä viime talvena jouduttuaan käymään koiran kanssa päivystyksessä, kun se oli päässyt syömään myrkkyä, jota jyrsijät olivat kuljettaneet syöttilaatikoiden ulkopuolelle. Samaan aikaan pidämme tietenkin mielessä, että koronaepidemian uusia aaltoja voi vielä olla tulossa ja toki edelleen huolehdimme hygieniasta sekä pidämme yllä turvavälejä. Matkaillaan ulkomaiden sijaan kotimaassa. Myrkkyä voi roiskua silmiin tai hiutalesyötit voivat pölistä, jolloin haitallisia aineita päätyy hengitysteistä elimistöön. Eeva-Johanna Eloranta kansanedustaja (sd.) Jyrsijän on koettava paikka riittävän turvalliseksi ruokailua varten. Ansa tulee asentaa niin, että sinne on pitkä ja suojattu sisäänkäynti.. Automaattiloukku tappaa jyrsijän heti, jolloin se saadaan pois tekemästä tuhoja. Tuomolan broileritilalla hyödynnetään myös biologista torjuntaa. Yksi patruuna virittää loukun 24 kertaa, minkä jälkeen se vaihdetaan. Vähentäminen kuitenkin on mahdollista. Hän kehuu automaattiloukun sopivan kaikille maatiloille, miksi ei kotitalouksiinkin. Tuomola neuvoo, että talvisin myös lumijäljet ovat helppo tapa havainnoida mitä ympäristössä liikkuu. Esimerkiksi tulipalon tai vesivahingon syömällä johtoja, tai tuhota kiinteistöjen rakenteita sekä jyrsiä pihapiiristä löytyviä esineitä. Useat yritykset ovat kärsineet suuria tappiota. Tästä kaikesta kannattaa ottaa opiksi. Automaattisyötön ansiosta tuoretta syöttiä on aina saatavilla. KESÄLLÄ jyrsijäpaineen ollessa pienempi riittää monesti, että pitää pihan siistinä. Ihan kotitalon viereen en kuitenkaan pöntön asennusta suosittele, sillä pöllöt voivat puolustaa pesää aggressiivisesti. Isäntä on veistellyt lisäksi pöllönpönttöjä, jotka on tarkoitus laittaa broilerihallien vieressä sijaitsevaan metsään. Monet ovat ajatelleet, että etätyöviikkojen ohessa voisi samalla huolehtia koiranpennustakin. Koiramme-lehden mukaan koiranpennuista on ollut kova kysyntä. Mika Tuomolan tila on yksi HKScanin sopimustuotantotiloista. Tuomolan broileritilalla käytetään automaattiloukkuja, joiden laukaisimet toimivat hiilidioksidilla. –Käyttö on myrkkyjä helpompaa. Myös kuolleita jyrsijöitä käsiteltäessä on käytettävä suojakäsineitä ja tarvittaessa muita suojaimia. päivään. Maailman ylikulutuspäivä on koronan rajoitustoimien takia siirtynyt peräti kolme viikkoa eteenpäin eli elokuun 22. Elinkeinoasioiden päällikkö Lassi Rosala Turun Sanomissa LAINA Laadukas arki on sekä pitovoimaettä vetovoimatekijä. Automaattiloukkujen ollessa tilalla suhteellisen uusi asia Tuomola on seurannut niitä mielellään. Hiiret sen sijaan liikkuvat pienemmällä alueella, jolloin loukkuja tarvitaan määrällisesti enemmän. Poikkeusolot on voitu purkaa ja suurelta osin voidaan pian palata normaalioloihin. Etenkin ikäihmiset ja monet riskiryhmiin kuuluvat ovat kärsineet kovasti siitä, että ovat olleet lähes täysin eristyksissä muista ihmisistä. Senni Valiola Satafood Kehittämisyhdistys ry Koronasta koppia Poikkeuksellisen korona-kevään jälkeen voimme vihdoin huoahtaa helpotuksesta. Lukemisharrastus on lisääntynyt ja monet ovat alkaneet kuunnella äänikirjoja. LUKIJOILTA LAINA Yrittäjät välttelevät mainehaittaa, koska tukiin on kohdistunut myös paljon negatiivista huomiota. Maailman ylikulutuspäivä on se päivä, jolloin maapallon ihmisten kulutus ylittää YK:n tilastotietojen perusteella maapallon kyvyn tuottaa uusiutuvia luonnonvaroja ja käsitellä hiilidioksidipäästöjä vuoden aikana. –Muun muassa lehtopöllö on paikkauskollinen ja saattaa viihtyä maatilaympäristössä. Laitilan tuleva kunnanjohtaja Lauri Kattelus Laitilan Sanomissa 8 Tiistaina 14. Rotat liikkuvat melko isolla alueella. Sillä on usein merkitystä, kun ihminen miettii, mihin kotinsa perustaa. Pidetään huolta lähimmäisistä. Aion laittaa syksyllä myös kotipihaani automaattiloukkuja
Käsiraha 20 % (3 798,14 €). Edut koskevat uusia asiakastilauksia (vain yksityistilauksia) ja ovat voimassa rajoitetun ajan. Luoton ja kustannusten yhteismäärä 16 318,47 €. LP:n sisäpeli aiheutti tuskaisen ilmeen Jero Talvisen kasvoille varsinkin avausjaksolla. Kilometrit 60 tkm. Suurempi viimeinen osamaksuerä/ taattu hyvityshinta 7 941,52 €. Peli eteni supervuoroon. Perustamiskustannus 180 €. SIMON KIRI aloitti supervuoroparin sisällä ja sai riittävät onnistumiset. Luoton myöntäjä Toyota Finance Finland Oy, Korpivaarantie 1, Vantaa. Kolmannessa vuoroparissa saatiin jakson loppulukemat, kun Mikko Lehtisalo löi ensimmäisen juoksunsa ja Julin kirmasi kotipesään hienolla painuvalla välilyönnillä. Vielä kun Niko Julinin painuva lyönti saatteli Angerviston kotipesään ja Akseli Åbergin kakkosrajaan suunnattu lyönti riitti kotiuttamaan Iiro Hämäläisen, oli Palloilijat siirtyneet hetkessä 4–2-johtoon. Kokoonpanoon nousi Palloilijoiden oma kasvatti Mikko Lehtisalo, joka teki ottelussa puolestaan Ykköspesis-debyyttinsä. OTTELUISÄNTÄ Hunajayhtymä palkitsi parhaina vierailijoista kaksi juoksua lyöneen Joona Nousiaisen sekä kaksi juoksua tuoneen Tommi Koiviston. Juoksu ei riittänyt, kun Simo oli ensimmäisellä ja toisella sisävuorollaan onnistunut juoksun iskemään. Kotijoukkueen parhaina palkittiin niin ikään kaksi juoksua lyönyt Topi Tuura sekä jälleen vahvaa ulkopeliä esittänyt sekä mailan varressa kakkostilannetta täydellisesti hoitanut Joona Iivonen. OTTELUN avausjaksolla Palloilijoiden sisäpelistä puuttuivat keskiosumat. Korko 1,10 %. heinäkuuta 2020 Lamminperä 8, Loimaa Huolto ja varaosat:ma-pe 8-16 p. toimituskulut 600 € + talvirenkaat €) TOYOTA JOUSTO kk-erä 178 €. Hetkeä myöhemmin Jarno Pelkonen onnistui kotiutuksessaan ja lukemat olivat taululla 0–2. JESSE JOKINEN. Y20 Edition -erikoisverhoilu ja ulkopuolen koristeosat, Toyota Safety Sense -turvallisuusvarusteet, kosketusnäytöllinen mediakeskus navigoinnilla, peruutuskamera, sadetunnistin ja vakionopeudensäädin. kulutus Yaris 1.5 Hybrid Y20 Edition 5ov* 21 388,45 € 600 € 21 988,45 € 108 g/km 4,8 l/100 km Yaris 1.5 Dual VVT-i Y20 Edition Multidrive S 5ov* 18 390,71 € 600 € 18 990,71 € 135 g/km 6,0 l/100 km TOYOTA JOUSTO -RAHOITUKSELLA YARIS Y20 EDITION MULTIDRIVE S ESIM. Talvirengastarjous voimassa kaikkiin varastossa oleviin Yaris-malleihin.*Ei uusia tehdastilauksia. Palloilijoiden sisäpeli aukesi toisen vuoroparin tasoittavalla, kun Tommi Angervisto sekä Tuura iskivät juoksut mieheen ja tasoittivat lukemat. Toyota Hybridiakkuturva 10 vuotta/350 000 km. 178 € /KK KOKONAISETUSI JOPA 2 700 € Yaris Y20 Edition -bensiinimalliin automaattivaihteisto Kaikkiin Yaris-malleihin talvirenkaat kevytmetallivantein Rahoituksen korko vain € € 1.1 % Simo vahvempi supervuorossa Pesäpallo Jesse Jokinen LP–Simo 1–2s (1–2, 5–2, 0–2s) Loimaan Palloilijoiden miehet jatkoivat sarjakautta sunnuntaina kotikentällä, kun vieraaksi saapui Lapin maakunnan pesäpalloylpeys Simon Kiri. Malli Autoverollinen kokonaishinta Toimituskulut Kokonaishinta toim.kuluineen WLTP CO2 -päästöt WLTP EU-yhd. Ensimmäinen juoksu syntyi harhaheiton turvin, kun kotijoukkueen polttoheitto singahti selvästi ohi kolmospesän. TOISELLA JAKSOLLA Simo karkasi 0–2-johtoon ensimmäisen jakson tavoin kahdella ensimmäisellä sisävuorollaan. Vastustajan lukkari Juuso Nousiainen pelasi hienosti ja vaikeutti LP:n sisäpeliä. Tasoittavallaan LP sai tilannetta aikaan ja pääsi hakemaan kavennusta mutta tuloksetta, kun vierailijoiden ulkokenttä kesti paineen. 0207 810 785 Myynti: ma-pe 8-18 p. Käsittelymaksu 9 €/kk. 0207 810 780 Mika Matarmaa 020 7810 782 Kari Tarkkala 020 7810 783 Lamminperä 8, Loimaa Yaris Y20 Editionilla ajat kesäteille tyylillä: juhlava varustelu, erinomainen hinta-laatusuhde ja ajamisen hauskuus ovat erikoismallissa vakiona. Näin ollen ottelu päätettiin Simon Kirin voittoon 1–2. Edellyttää hyväksytyn luottopäätöksen ja kaskovakuutuksen. Palloilijoiden ottelut jatkuvat tulevana viikonloppuna vierasreissulla. Avausjakso päätettiin lukemin 1–2 vieraille. KESÄN KUUMINTA KATUMUOTIA: YARIS Y20 EDITION YARIS Y20 EDITION -MALLISSA MM. Takuu 3 vuotta/100 000 km, korin puhkiruostumattomuustakuu 12 vuotta, hybridijärjestelmän takuu 5 vuotta/100 000 km. Luoton määrä 15 192,57 €. Vierasjoukkueella oli pelin alussa vielä kauden voittotili avaamatta, sillä Simon Kirin sarjakausi oli alkanut kolmella tappiolla. Saatavana niin itselataavana hybridinä kuin bensiinimallinakin. Rahoitusaika 48 kk. Ulkopeli oli jälleen hyvää ja antoi mahdollisuuden jaksovoittoon, mutta sisäpelissä juoksujen teko oli huomattavasti nihkeämpää. Todellinen vuosikorko 2,45 %. Kotijoukkueen ainut juoksu jaksolla syntyi kolmannessa vuoroparissa, kun Topi Tuura kotiutti Kaapo Kalmarin. Perjantaina LP pelaa Kuopiossa ja lauantaina Sotkamossa. YARIS-malliston WLTP CO2-päästöt 108-136 g/km ja yhdistetty kulutus 4,8-6,0 l/100 km. Jakso päättyi kotijoukkueelle 5–2. ESIMERKKILASKELMA: Toyota Yaris 1.5 Dual VVT-i Y20 Edition Multidrive S 5ov 18 990,71 € (sis. LP:n kokoonpanossa nähtiin jälleen muutoksia, kun Leevi Lehto kutsuttiin ylös tekemään Superpesis-debyytti Manse PP:n riveissä. 9 Tiistaina 14
ja vanh. P. Löytölaarissa voivat ilmoittaa yksityishenkilöt, joiden nimeä ei ole YTJ-rekisterissä. 50 e. Myös pikkusäkkejä 40 l. Kats. P. H. H. 040 756 7371. Yhteislevikki 23 500, lukijamäärä yli 63 000. n RT-päätyhuoneisto 58 m 2 Somerolla Kermisenkujalla. n Auran keskustassa siisti RT-asunto 3h+tupakeittiö+ sauna ja autokatos. Kierrettävä vanha mankeli. Kolari valtatien risteyksessä HUMPPILA Täysperävaunullinen kuorma-auto ja henkilöauto kolaroivat maanantaiaamupäivästä Humppilantien ja Valtatie 2:n risteyksessä. 2H+K+S+ulkoterassi ja autokatos. 040 558 8676. ja työkal. esim. Kuorma-auto saapui onnettomuuspaikalle Porin suunnalta. (Huom: palvelu ei toimi Gomobile -liittymällä) Tekstiviestimaksua ei palauteta, mikäli ilmoitus on sääntöjen vastainen. veden yhdelle). Löytölaari julkaistaan tiistaisin Auranmaan Viikkolehdessä, Loimaan Lehdessä ja Somero-lehdessä. H. tai 1.9.2020 alkaen. 35 e. 1.550 e. TEKSTIVIESTINÄ Näppäile teksti LAARI, välilyönti, osasto ja oma ilmoituksesi. Pystypiikkiäes 2m nurm. kuva ja teksti 160 merkkiä. 10 Tiistaina 14. Henkilöauto oli törmäyspaikalle tullessaan ollut matkalla Humppilan suunnalta. 045 854 7928 Matti. 050 338 7088. Edullisesti. Kuluvan vuoden maaliskuussa sekä liikevaihto (-4,8 %) että volyymi (-3,4 %) olivat molemmat laskussa vuodentakaisesta. ajoleikk., mopot, mönkijät, perämoott., veneet, ha-peräkärryt ja trail., kompura, pesurit, aggrek., moot.sahat jne... 2. MYYDÄÄN n Volvo BM 430 vm. P. Hyvin siisti vain 2.000 e, vaihdossa vaikka traktori. 100 e. 040 558 8676. 050 570 5388, 040 865 4925. Ilmoita KOLMESSA lehdessä yhden ilmoituksen hinnalla! Ilmoitukset tiistain Löytölaariin viimeistään torstaina kello 13: RIVI-ILMOITUKSET – 7,50 € / 160 merkkiä. Rivitalon osto mahdollista. P. 040 545 6732, 040 837 2028. n Vuokralle tarjotaan tai myydään yksiö 31 m 2 Loimaalla, torin laidalla. P. 80 e. Myös kosteusvikaiset. Ilmastointi ym. 040 961 9435. 50 ja 60 e. 040 322 7430. n H/Pauto kaikki merkit huomioidaan. 040 704 2580 / Marika. P. Kolarista ei aiheutunut henkilövahinkoja. P. P. 2tai 4-veto etukuormaajalla, tulee mökkikäyttöön. P. n LP-levyjä ja vanhoja stereoita. Katsastamattomat, vähän ajetut. n Asuntovaunu / Auto uudehko / vanha. n Vuokralle tarjotaan Someron keskustassa 46 m 2 RTkaksio saunalla. syksyllä aj. P. P. n M Honda NSC50 mopo (2013), aj. 450 e. SOITTAMALLA: 02-588 8952 Auranmaan Viikkolehti, ma-pe 9-15 02-588 8021 Loimaan Lehti, ma-pe 9-13 02-588 8552 Somero-lehti, ma, ke, to, pe 8.30-13 1. alv. SÄHKÖPOSTILLA: ilmoitukset@avl.fi ilmoitukset@loimaanlehti.fi ilmoitus@somerolehti.fi 3. 044 0535 683. LÖYTÖLAARI n Halutaan vuokrata yksiö tai pieni kaksio Tampereelta 1.8. n Faksi/kopiok./tulostin/ skann. 050 592 6326. harmaan Fergun osia. Soita ja tarjoa, käteiskauppa. Ruoholeikkuri Stiga h. 2200 km. MATTI-JUSSI NUMMILA Palveluiden liikevaihto laski huhtikuussa TILASTOKESKUS Palvelualojen työpäiväkorjattu liikevaihto laski huhtikuussa 16,9 prosenttia viime vuoden huhtikuusta. Nopea käteiskauppa. 62 mm, kaltevuus +/max 62 mm. 2 nivelaks. Vuokra 340 e / kk (sis. 040 584 2208. (vain sähköpostilla) LÖYTÖLAARI ON TARKOITETTU YKSITYISHENKILÖILLE, EI JÄLLEENMYYJILLE EIKÄ YRITYSTOIMINTAA HARJOITTAVILLE. H. n Pienkon. Soita heti. n Lahjoitetaan vanhoja heiniä P. 0400 919 586. Palvelutuotanto eli volyymi, josta hintojen muutosten vaikutus on poistettu, laski samaan aikaan 14,1 prosenttia. P. n Monkey-mopo. 050 376 7497 Somero. n Mustikoita tilauksesta kotiintuotuna lähialueelle. Palvelualoissa ei ole mukana kaupan toimialoja. 2 x uudehkot renkaat aluilla. Kuljetusmahdollisuus. n Siisti rivitaloyksiö 37,5 m 2 viihtyisällä Kaunismäen alueella. SEKALAISET n Vuokralle tarjotaan rantamökki ja sauna Tammelan Letkulla loppuvuodeksi. vesi tulvi hämmästyttävästi Pikatien alla Kotikujan tunnelissa aiheuttaen yllättävän ”tiesulun”. P. P. n Kuivaa ja siistiä koivuklapia ja sekaklapia. n Aitalankaa 300m 50e. P. Suursäkkinostin Trima 600 e. Henkilöautossa oli törmäyshetkellä kaksi matkustajaa ja kuorma-autossa ainoastaan kuljettaja. n Halutaan vuokrata Tarvasjoelta koti! Äiti ja kaksi poikaa. P. P. 0400 741 629. 040 588 0382. -72, takana puutavaranostin, Hakki souvari, H. P. Yksi ajokaistoista säilyi koko ajan liikenteen käytössä.. 040 325 3515. ym. 0500 486 364. 20 e. P. tekoon 50 e. 14” alumiinivanteet, h. H. Osalla palvelualojen toimialoista kehitykseen vaikutti koronaviruksen aiheuttama poikkeustilanne. Tammela / p. 60 e. Loimaa. Vapautuu 1.8. P. Sopii myös liikuntarajoitteiselle. 300 tkm. 41.500 e. Tieliikenneonnettomuudesta ei aiheutunut merkittävää haittaa liikenteelle, ja pelastuslaitos sai onnettomuuspaikan raivattua kello 12 mennessä. P. n Vaihtolava 5-7 m. 044 270 9949. Konica Minolta 131F, Kesärenk. heinäkuuta 2020 SEURAAVA LÖYTÖLAARI ENSI TIISTAINA Materiaalit tulee toimittaa viimeistään edeltävänä torstaina klo 13.00. P. Akseli, käytett. OSTETAAN n Vanha traktori. Vapautuu 1.8. Pelastuslaitos sai tapauksesta hälytyksen viittä yli 11. 50 e / ämpäri. KUVALLINEN ILMOITUS – 20 € Laskutettaviin ilmoituksiin lisäämme laskutuslisän 2,50€ sis. 050 910 3020. Muista etutilaajaetusi! LÖYTÖLAARIILMOITUSTA VELOITUKSETTA /vuosi 2 LUKIJAN KUVA Perjantaina 10.7. Myös projektikuntoiset, osakasat tai pelkkä runko kiinnostaa. Paimentolppapuikko 100kpl 70 e. 0500 924 503. pitkiä ja uusia. n Klapi sirkkeli Axa, käynnistyskytkinvikainen. 30 e. 215/70/R15CP Continental vanco camper, katkaisusirk. P. Poljettava Husqvarna ompelukone. n Puhtaita ehjiä räsymattoja 3-4 m. n Vetävä ja keräävä ruohonleikkuri Jonsered, h. saa olla huonot laidat tarvitaan vain alusta, käyntikuntoinen ajoleikk. 040 356 7949. 0400 705 940. P. H. (Osastot: M myy, O ostaa tai S sekalaiset) Lähetä viesti numeroon 17252 Yhden viestin hinta on 7,50 e / 160 merkkiä (sis alv.). n Liukujiirisaha Hyundai/ 1500 W / 230 v, Terä, halkaisija 210 / 5000, Leikkausvahvuus maks. P. n Opel Astra DSL automatic farmari -08/-07. trakt. 0400 231 364. Yamaha Aerox mopo, ei rek., uusi akku. 0400 786 467. 4.000 e. 040 410 3797
AA Aleksi Knuutila 050 5812 765 puh. Lähdöt n. 040 151 0520 jaskan.puoti@m-ketju.fi ark. Alastaron kyläyhdistys järjestää lautta-ajelua heinäkuun tiistaisin kunnanrannasta, Loimikodin takaa. 02 588 8025 ilmoitukset@loimaanlehti.fi Jakelu: Loimaa, Alastaro, Ypäjä, Vampula, Punkalaidun, Humppila, Oripää, Mellilä joka talouteen. Paikallisen puolella. klo 18. Ti 14.7 ja 21.7 Klo 11-14, Pakilantie 7, Alastaron nuorisolava. Muista myös Elotori 16.8. Eläkeliiton Oripään yhdistys. Lasten kesäkerhoja heinäkuun tiistaisin, Alastaron nuorisolavalla, klo 11-14. Paikallisen puolella. 0400 630 838 LAKIASIOITA TORSTAINA 30.7. tarkemmat ohjeet Jankkon suunnistuksen sivuilta. Aloitus elokuussa kesto 5 kk yhteistreenit 1 x / vko harjoitusohjelmat koko ajalle + paljon muuta Voit hyödyntää liikuntasetelisi Ilmoittaudu: voimamaisteri@gmail.com Puh. Mukaan voi tulla mihin aikaan sopii ajan puitteissa, myös KAIKKI mökkiläiset kuin mummon kesälapset. Mukaan omat eväät tauko n.klo 12. Paikallisen puolella. Ukko-Pekka risteilylle ehdit ilm. Puh. 8–20, la 8–16 Jaskan Jaskan Puoti Oy Puoti Oy Maukasta hyvällä fiiliksellä! JASKAN PUOTI TARJOAA 14.-18.7.2020 K ahvilasta 1 50 2 95 kg VIRTASEN ANNABELLA PERUNA JOKIOISTEN SETSUURILIMPPU 400 g (4,37€/kg) 3 45 kg rs KOTIMAISET TOMAATIT MANSIKKAVIINERI 2 KPL KARINIEMEN PAISTISUIKALEET 300 g (6,63 €/kg) 9 95 rs pkt prk K ahvilasta VOHVELI HILLOLLA + PEHMISJÄÄTELÖÄ kg /annos pkt MAKKARAPERUNAT + LIMUTÖLKKI Lounaalla Tiistaina NAKKIKEITTO Keskiviikkona KERMAINEN LOHIKEITTO Torstaina HERNEKEITTO ja PANNARI Perjantaina PEURANLIHAKEITTO Lauantaina JUUSTOINEN LIHAKEITTO PORSAAN KASLERPIHVIT Myös maustetut 6.50 VALION OLTERMANNI 250 g (5.00 €/kg) VICI CLASSIC KALAPUIKOT 250 g (4,00/kg) VALION PEHMEÄ MAITORAHKA 250 g (2,76€/kg) 3 50 1 25 kpl 6 95 1 99 2 99 HK OHUEN OHUT YLIKYPSÄ PALVIJA KEITTOKINKKU 300 g (9,96 €/kg) 1 00 kpl 1 75 69 annos annos 6 95. Paikallisen puolella. Avoinna ti-pe 12-18, la 12-16 Tervetuloa tekemään löytöjä ja nauttimaan kahvilan tarjoiluista. Seuraa kotiseutusi tapahtumia oikeassa osoitteessa! (02) 770 2626 Vesikoskenkatu 11, 32200 Loimaa P. 0400 743 255 HALUTAAN OSTAA Paikallisen puolella. Kts. Loimaan Jankon torstairastit 15.7. klo 12 mennessä. RAUTAROMU, SEKAPELTI JA AUTOT Noudetaan nopeasti nosturiautolla.Maksan hyvän hinnan reilusti käteisellä. klo 17 ja n. 0400-530 741 martti.tuominen@atoimisto.fi Asianajotoimisto ARTO PAPPINEN Käsityöläiskatu 10, 32200 Loimaa puh. www.romukuljetus.fi Ostetaan REHUOHRAA Salomäen Tila Oy P. SEURATOIMINTA URHEILU YLEISÖLTÄ MYYTÄVÄNÄ En juhli merkkipäivääni, hyvää kesän jatkoa kaikille toivottaa, Juhalan Marjatta MANSIKOITA Itse poimien Hangasojan tila Saharannantie 475 Kojonperä P. toimija. Tiina Järvinen p. Kettinginheittoa Seurakuntatalon pihalla ke 15.7 klo 15.00. heinäkuuta 2020 Kojontuvan Maalaiskirppis Kojonperäntie 284. Roni ohjaa. Tulossa: Takakonttikirppis 1.8. 11 Tiistaina 14. LAAJAJAKELU Varaa ilmoitustilasi ja toimita aineistosi viimeistään 24.7. Autoista romutuspoistot. 045 1202 140 artopappinen@gmail.com arto-pappinen.webnode.fi Elersien sukuseura sähköinen tiedote 1/2020 on ilmestynyt ja on luettavissa osoitteessa www.elers.fi, Elersien sukuseuran Facebook-ryhmässä sekä lähetetty sähköpostitse. 045-678 7936. (02) 762 2888 fax (02) 762 2313 www.heikkirantanen.fi toimisto@heikkirantanen.fi Asianajotoimisto MARTTI TUOMINEN Asianajaja Martti Tuominen Vareliuksenkatu 2, 32200 Loimaa puh. Paikallisen puolella. Alastaron Kyläyhdistys ry, Liikunnallinen kerho alakouluikäisille alle kouluikäisille "huoltaja" mukana. Mellilän Kyläyhdistys ry Seniori pallonpyöritys tiistaisin Mellilän Nuokkarilla klo 12-13. 050 373 72 91 Pienryhmävalmennus Voimamaisteri personal training Asianajajia Asianajotoimisto ILPO KNUUTILA KY Asianajaja Aleksi Knuutila Asianajaja Ilpo Knuutila Vesikoskenkatu 7 B 10, 32200 Loimaa puh. Säävaraus! Lauluiltoja heinäkuun torstaisin Alastaron nuorisolavalla klo 18. Jos et ole saanut tiedotetta, ota yhteyttä Merviin meelheko@live.fi tai 040 522 4827. La 18.7 Kesäpäivä Ostarillatapahtuma klo 12-16, jossa maksuton takakonttikirppis ja ohjelmaa kaiken ikäisille. AA Ilpo Knuutila 0500 531 759 aleksi.knuutila@asianajot.fi ilpo.knuutila@asianajot.fi www.asianajot.fi Asianajotoimisto HEIKKI RANTANEN OY AA, VT Heikki Rantanen Kauppalankatu 9-11 B 32200 Loimaa, puh. Alle kouluikäiset vanhemman seurassa. Kotim. 15.7 mennessä Railille 040 521 1022. klo 16 18.30 Majanojalla Leppisaaren kartalla
heinäkuuta 2020 SÄÄ TÄNÄÄN Lämpötila iltapäivällä ja edellisenä yönä Loimaa Humppila Oripää Punk. HANNU KIURU Teollisuuden tilaukset laskivat TILASTOKESKUS Teollisuuden uudet tilaukset laskivat toukokuussa 28,4 prosenttia vuodentakaisesta. Teollisuuden uusien tilausten arvo oli Tilastokeskuksen mukaan vuoden 2020 toukokuussa 28,4 prosenttia pienempi kuin vuotta aikaisemmin. Tilaukset ovat laskeneet yhtäjaksoisesti viisi kuukautta. osoitteenmuutokset (02) 770 2626 tai tilaukset@loimaanlehti.fi Huuskantie 12 Aura. Tammi–toukokuun aikana tilaukset vähenivät 12,2 prosenttia vuodentakaisesta. ...olemme! lemmeko hulluja.... Yritykset saivat toukokuussa uusia tilauksia vuodentakaista vähemmän kaikilla teollisuuden toimialoilla. Ruuveja löytyi molemmin puolin valtatietä. 050 407 8372 Avoinna: ti-pe 10-17, la 10-14 ALE ALE! ALE ALE! ERÄ HUBERT NAULAKKO vain 359 ,(720,-) ERÄ PUSSIJOUSITETTU RUNKOPATJASETTI 2 kpl 80 x 200 + 160 x 200 petari petari ruutukankaalla ERÄ BERTHA SÄNKY Kaunis tukeva 160 x 200 -70 % ERÄ MARGIT AVOKULMA DIVAANI vain 499 ,-72 % vain 10 ,(35,-) vain 169 ,lemmeko hulluja.... Ne olivat lähinnä reunaviivojen ulkopuolella, eli puolen metrin pyöräilyyn käytetyllä asfalttikaistaleella, mutta myös autokaistalla ja penkalla. Tässäkin mökissä luetaan kesällä Loimaan Lehteä. P. Vampula Ypäjä Tulevien päivien sääennuste ORIPÄÄ LOIMAA YPÄJÄ HUMPPILA PUNKALAIDUN VAMPULA +9 +18 +7 +19 +8 +19 +7 +19 Ke +21 / +20 / +21 / +20 / +21 / +21 / To +22 / +20 / +23 / +21 / +23 / +21 / Pe +23 / +22 / +23 / +22 / +23 / +22 / +9 +9 +9 +9 +10 +9 +11 +11 +12 +11 +11 +11 +12 +12 +12 +12 +12 +12 LL, Saviseudun paikallisin LUKIJAN KUVA Ruuvisaalis Kakkostien varresta: Runsas viikko sitten pyöräilijä huomasi kakkostiellä, Kanteenmaa –Alastaro risteyksestä Helsinkiin päin noin kolmensadan metrin matkalla, runsaasti ruuveja. Metalliteollisuudessa tilaukset laskivat 30,6 prosenttia edellisvuodesta, kemianteollisuudessa 14,9 prosenttia ja paperija kartonkituotteiden valmistuksen toimialalla 29,8 prosenttia. 12 Tiistaina 14. 040 57 464 59 LOIMAAN CITYMARKETIN PIHASTA TÄNÄÄN JA HUOMENNA KLO 8-19 SÄILÖNTÄÄN Hyvää POLKA MANSIKKAA 35 e /5 kg Erä PUUTARHAVADELMAA 38 e /5 l (10 x 0,5 l) HILLOMANSIKKAA 28 e /5 kg. ...olemme! 99 ,(299,-) ALE-ERÄ GOLF NOJATUOLI Väri ruskea! Kärkäisen Puutarha p