2018 Asfaltointirahoissa jaetaan niukkuutta ”” Monille tämä harrastus on intohimo, vaimosta seuraava. Lööppikielellä voidaan jo puhua sysihottiksesta suvesta, sillä viime kesänä Loimaalle osui yksi hellepäivä. vuosikerta Nro 53 TIISTAI 15.5. Sivu 10 Irtonumeron hinta 2,10 € sis. Toinen jakso sujui saviseutulaisilta ensimmäistä paremmin. KITI SALONEN Sivu 7. Stadilaiset aloittivat räväkästi, mutta LP napsi eron kiinni. Klassikkoautoja myyvän Triangle Motorin toimitusjohtaja Ari Talus Sivu 6 Sivu 5 LL VERKOSSA www.loimaanlehti.fi Oripääläiset tekivät tarkkaa työtä kuntoporrastalkoissa 2–0 Loimaan Palloilijat aloitti sarjakautensa nappaamalla kolme pistettä kotiottelustaan Helsingin PunaMustia vastaan. Tärkeää on myös verkosto. Triplasti lööpimpi Hellettä pukkaa kolmatta päivää peräkkäin. alv. Nuorille on luvattu, että palkinnoksi aktiivisuudesta nuorisotilaa voidaan pitää kesällä auki. Siihen laitetaan kaikki energia. Sivu 12 27 Jarkko Tamminen, Oona Salminen ja Juuso Perttunen talkoilivat toistenkin oripääläisnuorten hyväksi. Loimaan talousalueen paikallislehti • 104
Nykyään teurastamon paikalla on As. Muista virallinen henkilötodistus. Painos 25.000 kpl. 14: 9 suvilehti TORSTAINA 7.6. Toimitussihteerit: Sampsa Hakala, Tiina Naula. Lehti jaetaan kaikkiin talouksiin sekä lisäksi kesätapahtumissa. fi kotiseudulta, oletpa missä tahansa! Jakeluhäiriöt: Puh. • Luovuttajainfo 0800 5801 • veripalvelu.fi • sovinkoluovuttajaksi.fi Hakuaika musiikkiopistoon 16.5.2018 mennessä Varaa aika osoitteessa loimaa.eepos.fi tai puhelimitse 02 761 1261 PÄIVÄN SANA 15.5. Hinnat sisältävät arvonlisäveron 24%. Jakelu: Loimaa, Alastaro, Mellilä, Koski, Jokioinen, Humppila, Ypäjä, Oripää, Punkalaidun, Vampula, Yläne. loi m aa nl eh ti. paikallisyhdistyksen perustamiseen maanantaina 21.5. (02) 588 8000 www.loimaanlehti.fi Tilaushinnat: Määräaikainen 12kk 152,90 e 6kk 91,80 e 4kk 65,50 e Etutilaus: Lask.jakso 12kk 143,00 e 6kk 72,50 e 4kk 49,70 e 3kk 37,70 e Irtonumero 2,10 e Ulkomaantilaukset: tilaushinnan lisäksi peritään voimassa oleva postimaksu. Huittisten Kristilliset Eläkeläiset ry:n edustajat kertovat koko maan kattavasta yhdistystoiminnasta. www.loimaanlehti.fi Satakunnantie 23.6.1924. Säkylä, Punkalaidun, Huittinen ja Vampula: Almamanu 0800 392262 SANOMALEHTIEN LIITON JÄSEN ISSN 0358-9161 Kustantaja: Priimus Media Oy. Toimitusjohtaja Jaakko Ketonen Sähköposti: toimitus@loimaanlehti.fi Ilmoitukset: ilmoitukset@loimaanlehti.fi Tilaukset: tilaukset@loimaanlehti.fi Konttori ja toimitus avoinna ma-pe klo 9-13. Tiina Järvinen 02 588 8025 Veli-Matti Knuuti 02 588 8020 ilmoitukset@loimaanlehti.fi Loimaan Lehti/Ilmoitukset, Käsityöläiskatu 10, 32200 LOIMAA Suvilehdessä kesäisten juttujen lomassa kesän tapahtumat ja herkulliset tarjoukset. Silloin virtaavat Jerusalemista elämää antavat vedet. Hän on oleva yksi ja ainoa Jumala ja hänen nimensä ainoa, jota avuksi huudetaan. Käsityöläiskatu 10, PL 2, 32201 Loimaa Puh. Essi, Ester, Esteri VEIKKO HULKON KOKOELMISTA Tervetuloa kuulemaan kristillisestä eläkeläistoiminnasta ja osallistumaan mahd. Toimitus: Päätoimittaja Kati Uusitalo (02) 588 8030, 050 555 7526. 02 269 3434 arkisin klo 6 –16.30, viikonloppuisin klo 7 –12. Sak. Ilmoitusmyynti: Myyntipäällikkö Veli-Matti Knuuti (02) 588 8020, 0500 324 939 Myyntineuvottelija Tiina Järvinen (02) 588 8025 Asiakaspalvelu, Eija Kärkäs (02) 588 8021 Ilmoitussuunnittelija Sirpa Retva (02) 770 2306 Myyntijohtaja/paikallislehdet Sari Kuusinen 040 539 0969 sari.kuusinen@sss.fi Tilaajapalvelu SSS konsernin paikallislehdet avoinna ma–pe klo 8–16 (02) 7702 626 tilaukset@loimaanlehti.fi , www.tilaajapalvelija.fi Aineistoaikataulu Julkaisupäivä valmis aineisto vedostettavat tiistai pe klo 13 to klo 13 torstai ti klo 13 ma klo 13 lauantai to klo 13 ke klo 13 Vastuu ilmoituksista: Lehden suurin vastuu ilmoituksen julkaisemisessa sattuneesta virheestä on ilmoituksen hinta ja muihin lehtiin toimitetusta aineistosta sen valmistusarvo.. Edessä keskellä Toivosen huonekaluliike, jota vastapäätä teurastamo. 2 Tiistaina 15. Sinä päivänä Herra on oleva koko maanpiirin kuningas. Ypäjä, Humppila: Ilvesjakelu (03) 6151 344, klo 6.30–10. 14: 7 16.5. Sonja, Sofia, Sohvi 16.5. Ilmoitushinnat: Ennen tekstiä 2,60 e /pmm 3-sivu 2,60 e /pmm Tekstissä 2,42 e /pmm Tekstin jälkeen 2,05 e /pmm Takasivulla 2,60 e /pmm Etusivulla (modulikoot) 4,12 e /pmm Kuolinja kiitosilmoitukset, kunnalliset ja kirkolliset ilmoitukset, heng.kokoukset 2,05 e /pmm Määräpaikkakorotus 0,06 e /pmm Värikorotus yhdestä lisäväristä 0,09 e /pmm Nelivärikorotus 0,25 e /pmm Löytölaari yksityishenkilöiden ilmoituspalsta tiistaisin 5 riviä 7,50 €. Aurinko laskee kello 22.06. Varaa ilmoitustilasi ja toimita aineistosi viimeistään torstaina 24.5. Oy Loimaan Sarvikartano. Toimittajat: Lari Kiviranta, Anu Salo, Pasi Salo. Painopaikka: Lehtitehdas Salo, 2018. NIMIPÄIVÄT 15.5. klo 11 Ravintola Lankon kabinettiin, Vesikoskenkatu 13, Loimaa. (www.krell.fi) Loimaa to 17.5. Kahvitarjoilu. Sak. klo 16 mennessä. klo 13–18 Heimolinna Väinämöisenkatu 2 Uusia hengenpelastajia tarvitaan OJENNA KÄTESI. Ilmestyy tiistaisin, torstaisin ja lauantaisin. toukokuuta 2018 KALENTERI AJANTIETO Aurinko nousee tänään Loimaalla kello 4.44. ELIAS HOLLO Uutisia ww w. Kerran tulee aika milloin, sen Herra tietää – jolloin yö on kirkas kuin päivä eikä ilta enää pimene
5 99 kpl TIIsTaI Possunpihviä bearnaisekastikkeessa-kermaperunat (l,G) KEsKIVIIKKo lihapullakastikepariisinperunat(l,G) ToRsTaI Broileripastavuoka /silakkapihvit-muusi PERJanTaI Kala-kasvispaistos-muusi(l) annos sIsÄlTÄÄ lÄMPIMÄn Ruoan Ja salaaTIn G= GluTEEnITon, l=laKToosITon, Vl=VÄHÄlaKToosInEn 2 49 Ingman vanIljakermajäätelö 1 l Ei laktoositon. Paikallisen puolella. Paikallisen puolella. – 16.5., ellei toisin mainita. CM-KEITTIön lounasannoKsET Maanantaista-perjantaihin klo 10.30–14 ja ateriapassilla joka kymmenes annos veloituksetta. 3 pkt/talous 2 rs ps 1.– Yksittäin 0,39 kpl 4 prk Yksittäin 2,69-3,39 rs 5 95 ps olvi vIchy 0,33 l 12-pack (1,20/l) sis. pantin 3,60 22 80 24 pack ww w. (1,00/l) Raj. lk Costa Rica 5.– Saarioinen gluteenIttomat pyörykät 200-350 g (7,14-12,50/kg) 1.– jokioisten leipä rouheSämpylä 300 g / 5 kpl (3,33/kg) 2 69 ps juväshyvän perInteISet kekSIt 400-420 g (6,40-6,73/kg) ERÄ 7 95 kpl karl-ers tuorepurIStettu omenamehu 3 l (2,65/l) Porsaan kasslerista. alv. Paikallisen puolella. Paikallisen puolella. Saku olut 4,4% 0,33 l tlk 24-pack (2,42/l) sis. toukokuuta 2018 Lue palkittua Marin PALA KAKKUA -BLOGIA Tarjoukset voimassa TI – KE 15.5. Paikallisen puolella. Klo 10 alKaEn HERKuTTElIJan PIHVIT ja PIRIPIRIPIHVIT arla aPPElsIInIJoGuRTTI 200 g (6,40-6,73/kg) BanaanIT 1. kahviostamme Kahvi ja mustikkarahkapulla Voimassa 21.3.2018 alkaen. 3 Tiistaina 15. pantit 1,20 12 -pack 6 95 kg 99 kg 1 99 pkt marabou choco whoopIeS 175 g (11,37/kg) Loimaan liepeiltä saaRIoIsTEn KonsulEnTTI TIIsTaIna 15.5. 24%) LOIMAA 010 538 9200 ma-pe 8-21 la 8-20 su 12-18 Paikallisen puolella. kcit ym ar ke t.f i Puhelun hinta 01053-alkuisiin numeroihin 8,35 snt/puh + 12,09 snt/min (sis
Viimeisenä ilmaantuu näyttävistä sisääntuloistaan tunnettu Reinhard Heydrich. Festareillakin ihmisiä ei niin kiinnosta esiintyjät, vaan meteli, valtavat tehosteet ja yhdessäolo. M ja C . Keittiössä viimeistellään kuumeisena ylellisiä ruokalajeja. Myös kuvia esimerkiksi seudulla tavatuista luonnon ihmeistä voi lähettää toimitukseen. Ja sitten vielä isä Martti Luther saarnaa, että messu on oikea jumalanpalvelus: ”Kristus ei puolestaan ole säätänyt kuin yhden tavan ja lain, nimittäin pyhän ehtoollisen (vaikka kaste on ulkonainen tapa, tapahtuu se kuitenkin vain kerran eikä ole elinikäinen harjoitus niin kuin ehtoollinen), ja missä sitä harjoitetaan, siellä on oikea jumalanpalvelus”. . Kun joskus kysyin, onko hän jo toimittamassa Herran ehtoollista joka pyhä, se johtuu siitä, että oli hyväksytty uusi Kirkkokäsikirja ohjeineen. Rakkaasti Kristuksessa, Eino Lehtisaari rovasti OHJE LUKIJOILTA-PALSTALLE KIRJOITTAVILLE LUKIJOILTA-palstalla julkaistaan ensisijaisesti lehden lukijoiden omalla nimellä varustettuja kirjoituksia. toukokuuta 2018 Teiden kunto kestoaiheena Alastaron ja Kanteenmaan välinen kuoppainen ja pomppuinen tie saa kaivatun uuden päällysteen. Käyttäytymisessä vanha on koettua, tuttua ja siten turvallista. . Kokous oli kuitenkin tarpeellinen, koska tavoitteille tarvittiin eri organisaatioiden tuki. Tosi Jumalan kansan juhla. Jos rukoilijoita on kaksi tai useampia, on luonteva edetä vuorolukuna. Salainen kokous voi alkaa. Kanta-Loimaan hautausmaalla vierailee reipas haudan siistijä, joka yrittää hoitaa vanhempieni hautaa, nyt sieltä on hävinnyt alle parinviikon vanhat havun oksat orvokkiastian ympäriltä, onko tarkoitus et hauta näyttää hoitamattomalta. Olisin ihmeissäni, jos asioihin vihittyä sisäpiiriä ei olisi sitoutettu tuntuvin bonuksin tavoitteiden toteuttamiseen. Olet vaikea kaadettava, mutta et missään nimessä mahdoton. Ymmärrämmekö me toisiamme. Yritätkö tehdä kiusaa. Jos esimerkiksi tervehdimme antamalla kättä toisillemme, se on ihan ok, mutta jos joku alkaisi hieroa nenällään meidän nenäämme, se aiheellisestikin hirvittäisi meitä. Autoilijat ovat joutuneet väistelemään kuoppia ja pelkäämään vastaantulevista autoista sinkoilevia kiviä muun muassa Alastaron entisen kaatopaikan tuntumassa. SS:n tunnukset kimaltelevat harmaiden sotilaspukujen kauluksissa. Silti niilläkin teillä liikutaan ja myös raskaalla kalustolla. Moni autoilija kysyy, mihin rahat kuluvat. Uusimista odottaa esimerkiksi Ysitien ylittävä kuiva silta. 5). Ei mene kaupungilla huonosti kun työntekijän työautolla puoliso ajaa illalla omia ajoja. LOIMAAN LEHDEN OSOITE on Käsityöläiskatu 10, 32200 Loimaa. . Heydrich käy kokouksen väliajoilla kahdenkeskisiä vuoropuheluita niiden kanssa, jotka vaativat taivuttelua. Professori Matti Parvio kiittää kirjan esipuheessa: ”Kysymyksessä ei ole pelkkä yksinkertainen toimitustyö, vaan suurta liturgista asiantuntemusta, tämänlaatuisten tekstien hallintaa sekä sisäistä harrastuneisuutta vaativa tehtävä”. Saan tässä tervehtiä ystävällisesti niitä paria puhelimella soittanutta seurakuntalaista, jotka ovat kirjantekijälle ilmoittaneet, että he voivat tulla Loimaan kirkkoon, jos Taatila palvelee alttarilla ja Lehtisaari saarnaa, muuten ei. Toinen vaihtoehto Lehtisaari liturgina olisi ollut vastenmielistä. Voimme sisäistää jumalanpalveluselämässä sellaistakin, jota pitäisi vastustaa. Muut näyttelivät osansa suurin piirtein niin kuin pitikin. Olo on raukea. MATTI TAATILAN KIRJA on muistoa tietyiltä vuosilta. Tyypillisesti tieto on jakaantunut epätasaisesti. Niitä aikoinaan seuranneina huomaa hyvin, että kysymyksessä ei enää ole aito laulukilpailu. Sen mukaan sääntö on, että messu on sunnuntain normaali jumalanpalvelus. Syytä on toki muistaa, että valtio on investoinut viime vuosina ja investoi edelleen Loimaan seudun liikennejärjestelyihin. Norman Vincent Peale Päätoimittaja Kati Uusitalo kati.uusitalo@loimaanlehti.fi LL KOPIT . Hän on lentänyt paikalle pienlentokoneellaan ihaillen yläilmoista kokouspaikkaa, Berliinin lähellä sijaitsevaa Wannseen huvilaa. Jotkut lukijoista saattavat muistaa aikaa, jolloin sakaristosta jumalanpalveluksen kestäessä tuli aikamoinen tupakansavu ja -haju. Ne ovat etupäässä muuttuneet tehoste kilpailuksi valoineen, kipinäsuihkuineen, tanssijoineen ja laulu jää sivuseikaksi. Kun taas Kosken kirkon sakaristossa toivotin seuraajalleni runsasta ehtoolliselämää, en voinut kuvitella järjestäneeni sydäntäsärkevän näytelmän! OLLESSANI Lopen kappalaisena 1954–1958 opin rakastamaan jumalanpalveluselämää. t. . Kyseistä seututietä on toki päällystetty pätkissä muilla osuuksilla aiempina vuosina. . Kokouksen päätyttyä kärkikolmikko istahtaa takkatulen ääreen ja siemailee lasilliset ilmeisen tyytyväisinä. Sellainen on epäluterilaista jos mikä. Tyyliin: sinä aliarvioit vaikutusvaltaasi. TOTTUMUS on toinen luonto. Hän on laatinut kirjan Rukoileva kirkko, jossa on sisältönä rukoushetket kirkon perinteen mukaan. Suositan mielihyvin Rukoilevan kirkon käyttöä päivästä päivään. Taisto Levo Kokoustekniikka TOIMITTAJALTA Palvelijat levittävät kalliit matot lattioille, kiillottavat pöytähopeat. Harva kyseenalaisti itse kammottavaa tavoitetta. . Tuttujen tuvan aina valmiit puuhanaiset pelastivat kesätorikahvit lauantaiaamuna! Kiitos kahvija mehuhetkestä. 4 Tiistaina 15. Maksammeko me nekin polttoaineet. EN enää muista, kuinka monta kertaa olen katsonut Yle Areenasta Frank Piersonin ohjaaman elokuvan Lopullinen ratkaisu. Televisiosta tulleista eurovision laulukilpailuista monikin sanoi, että ei voisi vähempää kiinnostaa. Kunnioittamani Kuopion viisas piispa Eino Sormunen opetti: ”Kristillisen jumalanpalveluksen ylevänä keskuksena on pyhän ehtoollisen vietto.” Erinomaisessa kirjassaan Teesejä ehtoollisesta Lapuan piispa Simo Peura puolestaan opastaa: ”Messun käytäntö edellyttää meiltä ehtoollisteologian huolellista läpiajattelua”. Vähitellen paikalle saapuu korkea-arvoisia vieraita. Sähköpostiosoite on: toimitus@loimaanlehti.fi .. Kyse on mestariteoksesta eikä vähiten mahtavien näyttelijöiden, kuten Kenneth Branaghin ja Colin Firthin ansiosta. Tarvitsen kokoukselta yksimielisen tuen. Eletään talvea 1942. . Laulajiahan voidaan nykyisin tehdä kenestä vaan, sillä melu, tehosteet ja muu peittävät laulajan puutteet. Tai oikeammin: heille tiedotettiin asiasta. Jossakin kulttuurissa sellainen olisi kuitenkin aivan hyvää käyttäytymistä. Tai ehtoollisen saaneiden kumartaessa tai niiatessa kauniisti Kristukselle kiitokseksi papit nyökkäilivät ja hymyilivät luullen virheellisesti, että heitä tässä kiitellään! Vieläkin jotkut luulevat, että pyhitetty leipä ja viini, josta pappi aivan oikein sanoi: Kristuksen ruumis, Kristuksen veri, eivät sitä enää olekaan sen jälkeen, kun jäljelle jää tähteeksi leipiä ja viiniä. Nyt siellä on taas uudet havut siihen asti kun vien kesäkukat vai hoitaako varas kesäkukat haudalle ja kastelee niitä myös koko kesän. Esimerkiksi seututie 213 on kulunut menneen talven jäljiltä heikkoon kuntoon Alastarolta kohti Virttaata vievällä osuudella. Nimimerkin käyttökin on mahdollista, mutta kirjoittajan nimi ja yhteystiedot on aina saatettava toimituksen tietoon. En voi tietää, kuinka paljon ohjaaja on ottanut taiteellisia vapauksia, mutta elokuvaa katsoessani huomioni kiinnittyi kokoustekniikkaan – siihen miten kokouksen osallistujat saatiin ratkaisun taakse. Kuten päivän uutinen ja ihmisten arkikokemus tietävät, maanteillä olisi tarvetta paljon enemmälle. Vapaana oleva pappi tuprutteli. Kyse on Loimaan seudun mittavimmasta asfaltointikohteesta tänä kesänä (s. SANON tässä senkin, että lahjakas rovasti Matti Aaltonen ei suinkaan ole oppipoikani, mieluummin päinvastoin. Jaa niin saaks shellin pihalle pysäköidä päiviksi pikkuautoja tai asuntoautoja ”karavaanarit” sukkelaa jos kaikki siinä pitäis parkissa. . Tulee mieleen tunnettu kirkollinen vaikuttaja, joka vuosia sitten kirjassaan sanoi, että Eino nostelee käsiään, tekee ahkerasti ristinmerkkejä – ryömii lattialla! Olen toki matkan varrella saanut sydäntä lämmittäviäkin arviointeja. Lari Kiviranta lari.kiviranta@loimaanlehti.fi Elinikäinen harjoitus Olen lukaissut rovasti Matti Taatilan muistelukirjan Sananpalvelija ja ihmetellyt, miten runsaasti hän on tallettanut näkemiään ja kokemiaan. Tai sitten ehtoollisviini oli suntion kaatamana pikareissa jo alusta lähtien. Harvat ja valitut on vihitty salaisuuksiin ennakolta. Elokuvassa kokouksen ilmeisenä sisäpiirinä on kärkikolmikko, jonka muodostavat valtion turvallisuuspalvelun päällikkö Reinhard Heydrich, Adolf Eichmann juutalaisasiaintoimistosta ja Heinrich Müller Gestaposta. LK PÄÄKIRJOITUS LUKIJOILTA MIELIPIDE PÄIVÄN MIETE Elämän salaisuus ei piile siinä, mitä sinulle tapahtuu, vaan siinä mitä teet sillä, mitä sinulle tapahtuu. Maanteiden kunto ja kunnossapito herättävät intohimoja, sillä kuljemmehan niillä päivittäin. Kunnossapidon niukat resurssit konkretisoituvat haja-asutusalueilla, joiden vähemmin liikennöidyt tiet eivät välttämättä kuulu valtion ykkösprioriteetteihin. Tilanne turhauttaa autoilijoita, jotka kokevat maksavansa liikkumisestaan tuntuvasti veroja valtiolle. KEINONA on imartelun ja uhkailun yhdistelmä. Heidän tehtävänään on saattaa muut tapahtuneiden tosiasioiden eteen ja oivaltamaan suunniteltujen toimenpiteiden välttämättömyys. ”Tiukka” en arvele koskaan niissä asioissa olleeni, enemminkin aranpuoleinen luonteeni mukaisesti. Muiden historiallisena tehtävänä on näytellä marionetteina etukäteen laadittua käsikirjoitusta ja sitoutua muiden sanelemiin tavoitteisiin. Jotkut olivat haltioissaan, kun taas toiset epäilivät käytännöllisesti lähinnä organisatorisia ongelmia. En epäile hetkeäkään, etteikö päätöstä juutalaiskysymyksestä oltu tehty jo aiemmin jossain toisaalla. Tuona päivänä parin tunnin aikana hyvien ruokien, viskien ja sikareiden siivittäminä natsiupseerit ja -virkamiehet päättivät juutalaisten joukkotuhosta
Lisäksi asfalttikoneet nähdään kesän aikana Oripäässä, jossa päällystetään kevyen liikenteen väyliä kaikkiaan vajaan kahden kilometrin matkalta. Hän on eduskunnan valtiovarainvaliokunnan liikennejaoston jäsen ja valppaana kuulolla tieasioissa. . Liikenteellisesti ne eivät ole maakunnan merkityksellisimpiä, mutta kilometreissä mitaten tuntuvia kyllä. Kaikkiaan VarsinaisSuomessa on käyttää teiden päällystyksiin tänä vuonna noin 15 miljoonaa euroa valtion rahaa, josta kolmannes on korjausvelkarahaa. Ala-Nissilän mukaan alemman tason teiden kunto-ongelmat tulevat pitkältä ajalta, mutta nyt säät ja raskas liikenne ovat pahentaneet tilannetta entisestään. Tiemerkintätyöt niin kuin päällystyksetkin hidastavat liikennettä ja edellyttävät autoilijoilta turvallisuusseikkojen huomioimista. Meillä Varsinais-Suomessa ei ole tietääkseni painorajoituksia tarvinnut vielä tehdä, mutta Satakunnassa jo on, Ala-Nissilä sanoo. Loimaan seudultakin löytyy useita ohjelman kohteita. Kohde on mittavin Loimaan seudulla. Korjausvelkarahan ansiosta päällystemäärät ovat jonkin verran nousseet kolmen viime vuoden aikana, mutta viime vuosikymmenien määriin ei silti ole enää päästy, on Ely-keskuksessa laskettu. Mittavin niistä on Alastaron ja Kanteenmaan väli, joka saa kokonaisuudessaan uuden päällysteen. KORJAUSVELKAAKIN on saatu maksuun, mutta lisää määrärahaa korjauksiin ja kunnossapitoon ehdottomasti tarvitaan, Ala-Nissilä linjaa. Tien ojitusta ja siltarumpuja uusittiin jo viime vuonna, ja nyt tilkkutäkiksi paikatun seututie 231:n päällystekin uusitaan eheäksi. toukokuuta 2018 UUTISET LAINA Pienellä Suomella on suuri ekologinen jalanjälki maailmassa. UUTTA PINTAA tulee kesän aikana myös Hirvikoskelle pienelle matkalle taajaman keskustasta Oripään suuntaan. Kunnossapitoasiantuntija Jukka Heikkilä ””. Kevyen liikenteen pintaa tulee Hirvikoskelle ja Oripäähän Alastaron ja Kanteenmaan välinen tie päällystetään ensi kesänä. Näin siitäkin huolimatta, että tarve olisi huutava, ja paljon enemmän tietysti tehtäisiin, jos vain voitaisiin, Heikkilä toteaa. ANU SALO Tähän asti tietä 231 on laastaroitu väliaikaisin toimin. toukokuuta 2018 Loimaan seutu Anu Salo Varsinais-Suomen Ely-keskuksen kesän päällystysohjelma on valmistunut. – Kokonaisrahoitus on hieman vähemmän, eli noin 2,5 miljoonaa euroa niukempi kuin viime vuonna. – Paljon hyvää on saatu seutukunnalle tällä hallituskaudella, jos myönteisestä lähdetään liikkeelle. Vientiväyliä ovat esimerkiksi puukaupan vuoksi myös alemman tieverkon tiet. Bitumin hinta on noussut jonkin verran viime vuodesta ja hinnan kehitystä seurataan kaiken aikaa. Alastaron ja Kanteenmaan väli saa uuden päällysteen . Ensi vuoden budjettikehys vaikuttaa Ala-Nissilän mukaan hyvin ahtaalta, mutta siitä huolimatta lisärahaa tulisi hänen mielestään kyetä saamaan mukaan jo nyt. Samassa yhteydessä päällystetään kevyen liikenteen väyliä Hirvikoskella. 5 Tiistaina 15. Kesän päällystykset alkoivat vapun jälkeen Rauman suunnalla ja jatkuvat aina syksyyn saakka, kunnossapitoasiantuntija Jukka Heikkilä VarsinaisSuomen Ely-keskuksesta sanoo. Siihen tuli 2,2 miljoonan rahoitus, jonka ansiosta peruskorjaus saadaan lähivuosina vihdoin eteenpäin, AlaNissilä toteaa. Ylikulutuksen kitkeminen pitäisi olla poliittisen agendan kärjessä. Hän iloitsee puolueiden yksituumaisesta ajatuksesta varata vuosittain 300 miljoonaa euroa lisää teiden ja muiden väylien korjauksiin ja kunnossapitoon. Päällystysohjelma saattaa joiltain osin muuttua. Tarve olisi huutava, ja paljon enemmän tehtäisiin, jos vain voitaisiin. – Teiden kunto on liikkumisen, asumisen, työssäkäynnin ja viennin kannalta ensiarvoisen tärkeä huolehdittava. Yksi niistä on Haitulan silta, jonka yli ei nyt tällä hetkellä pääse. ’’Korjausta ja kunnossapitoa lisättävä’’ Loimaa Anu Salo – Ihmisiltä tulee tietoon paljon huolta teiden kuntoon liittyen, kansanedustaja Olavi Ala-Nissilä (kesk.) sanoo. Parannus on enemmän kuin tervetullut, sillä tien pinta todellakin on huonossa kunnossa. Kilometrejä niistää pois ennen muuta bitumin hinnan kallistuminen. – Kohteen toteutuksen aikataulu ei vielä ole tiedossa, mutta tarkentuu muiden töiden edetessä. Kilometreiksi muutettuna kesän päällystysbudjetti tarkoittaa uutta pintaa noin 370 kilometrille, kun viime kesänä maakunnassa päällystettiin väyliä 500 kilometrin matkalta. Muita kohteita kesän ohjelmassa on lyhyt pätkä uutta tienpintaa Köyliönkylän taajamassa, sekä tien 2262 eli Karhulankyläntien päällystäminen Mellilän kirkolta valtatie yhdeksän suuntaan. Kesän ajan tietöihin kuuluvat päällystysten lisäksi tiemerkinnät, joita joudutaan tekemään liikenteen seassa. Meillä on korjattu Ysitien risteyksiä, siltojakin alueella on ohjelmassa kuusi-seitsemän ja kuivan sillan remontti etenee, minkä lisäksi valtatien alikulkuun ja riistaaitaan saatiin eduskunnan joululahjarahaa. Kaikki mainitut kohteet ovat massapintauksia. Loimaan seudulla on saatu lukuisia siltoja korjausohjelmaan. Kansalaisten huolta tekee mieli voida hälventää. NÄMÄ SIIS Loimaan seudulla. Niinpä se onkin paikoin kirjava kuin tilkkutäkki. Lisäksi valtatie yhdeksällä on alkanut laajan vaiheittaisen peruskorjauksen yksityiskohtainen suunnittelu välillä Liedon asema – Loimaa. Tutkijatohtori Johanna Vuorelma Voima-lehdessä AIHETTA JUTTUUN Soita: Toimitussihteeriemme puhelinnumerot ovat 02 588 8031 02 588 8032 Tiistaina 15
Siihen laitetaan kaikki energia. Vaikka tavoitteena on toki myös myydä autoja, huutokauppa on Triangle Motorille samalla eräänlainen käyntikortti. Harrasteja klassikkoajoneuvojen kunto vaihtelee jonkin verran, mutta kun auto on omistajansa silmäterä, sen kunnostamiseen voidaan käyttää vuosia. Triangle Motorin toimitusjohtajan Ari Taluksen mukaan huutokaupassa oli tänä vuonna vaihteleva ja värikäs kalusto. Tapahtuman ohessa meillä on avoimet ovet ja asentajia esittelemässä, mitä on työn alla. Kalastaja Jouni Aaltonen Alasatakunnassa LAINA Tämä työ vie kokonaan mukanaan. Jotkut soittavat ja kysyvät autosta mieluummin vasta huutokaupan jälkeen. Jos lomailee kotona, niin olo on kuin pahantekijällä. – Jos saamme tämän huudettua, niin luvassa olisi ainakin kesäisessä Mikkelissä ajelua. Saa hyviä ystäviä ympäri maailmaa. ””. Tero Paakkari katseli huutokaupassa sillä silmällä kuplavolkkaria, mutta kokeili näkymiä myös Lincoln Continentalin ratin takaa. PAIKALLISIA LAINA Yrittäjän ainoa mahdollisuus pitää lomaa työasioista on lähteä ulkomaille. Ja mielenkiintoinen, kun osa autoista on ilman pohjahintaa, Triangle Motorin toimitusjohtaja Ari Talus kertoi. – Suomalaiset ovat usein hieman ujoja huutamaan. – Mutta tärkeää harrastuksessa on myös sosiaalinen verkosto. KAROLIINA MARKULA – Mitäpä viedä lahjaksi äidille, jolla on jo kaikkea, meklari Jussi Halli (oik.) ja Risto Paunonen hauskuuttivat yleisöä, kun huudettavaksi lipui brittiklassikko Triumph TR3. TÄMÄNVUOTINEN autohuutokauppa oli järjestyksessään kahdeksas, ja huudettavana oli 21 ajoneuvoa. Hienoin hetki on se, kun liikeneuvotteluissa päädytään siihen, että jokin iso kauppa lähtee toteutumaan. Vampulalainen höyläämöyrittäjä Pekka Arola Kurkijokelaisessa 6 Tiistaina 15. Nekin autot, joita kukaan ei heti huuda, saattavat silti löytää uuden kodin pian huutokaupan jälkeen. – Saamme esitellä tekemistämme ja sitä, keitä olemme. Tässä punainen Skoda Octavia Combi vuodelta -66. – Monille tämä harrastus on intohimo, vaimosta seuraava. Kaksikko oli iskenyt silmänsä Volkswagen 1300 -kuplaan, sillä heillä oli sympaattisesta menopelistä jo entuudestaan hyviä kokemuksia. – Mukana on tosi monipuolinen, värikäs ja vaihteleva kalusto. toukokuuta 2018 Loimaa/Alastaro Karoliina Markula K lassikkoautoissa hienointa on muotoilu ja fiilis, joka niistä tulee, Triangle Motorin järjestämässä harrasteja klassikkoajoneuvojen huutokaupassa kierrelleet mikkeliläiset Tero Paakkari ja Anna Kyröläinen tuumasivat. Taluksen mukaan huutokauppojen autoista on vuosien varrella saatu myytyä parhaimmillaan noin 70 prosenttia. – Tosi hyvä huutokauppa! Reino Rosten kehui vierellään vasta huutamansa Ford Vedette, joka sai uuden kodin Turun Automuseosta
Työmaan keskellä häärii rappuset suunnitellut rakennusyrittäjä Mauri Mäkilä, joka kertoo porukan tekevän millin tarkkaa työtä. – Portaita on odotettu pitkään. 7 Tiistaina 15. Nina Ketokoski ja Sini Rantamaa eivät hätkähtäneet kuumasta talkoilukelistä. Kulmanen uskoo, että toukokuun aikana portaat saadaan hyvälle mallille. ””. Anna Kivilä Oripääläiset nikkaroivat kuntoportaat hiekkakuopan huipulle KITI SALONEN Rainer Lötjönen on pohdiskellut, pitäisikö pankin tai leijonien hankkia portaiden juureen defibrillaattori. – Hyvää yritetään ja priimaa tulee, Risto Lötjönen, Rainer Lötjönen, Mauri Mäkilä ja Matti Kulmanen tuumivat. Toiselle puolelle portaita on suunnitteilla kaide ja portaiden yläpään läheisyyteen puusta nikkaroitavia lihaskuntolaitteita. Ennen Okraa on tarkoitus siivota myös kylänraitti. Palkinnoksi aktiivisuudesta nuorille on luvattu, että nuorisotila Nosea pidetään tänä kesänä auki ainakin yhtenä päivänä viikossa. Kuntoporrastalkoita jatketaan sen mukaan, miten mestari Mäkilälle sopii. – Reippaat nuoret ahkeroivat täällä koko kylän nuorten puolesta, Kivilä kiitteli. Ne alkavat uimalammen vierestä ja nousevat kohti Kangastupaa ja pururataa. – Ei tällaista paikkaa ole missään muualla, Mäkilä toteaa. toukokuuta 2018 Oripää Kiti Salonen VAPAA -ajankeskuksen hiekkakuoppa on lauantai-iltapäivällä kuuma pätsi. Juuso Perttunen, Jarkko Tamminen ja Oona Salminen saivat vapaa-aikaohjaaja Anna Kivilältä kiitosta aktiivisuudesta. – Se on vähintä, mitä voin tehdä, kun täällä ilmaiseksi raadetaan. Reippaat nuoret ahkeroivat täällä koko kylän nuorten puolesta. Kuntoportaat ovat kaikkien vapaasti käytettävissä, ja kuntoilijoita odotetaan myös muilta paikkakunnilta. Ketokoski oli ajatellut, että talkootkin olisivat hyvä treeni mutta totesi heikolta näyttävän, kun kädessä oli jäätelö ja aiemmin päivällä tarjolla oli ollut pitsaa, makkaraa, kahvia ja pullaa. NUORISOVALTUUSTON puheenjohtaja Oona Salminen, 17, kertoi nuorten olleen jo helatorstaina karsimassa frisbeegolfradan risukkoa ja keräämässä roskia. Kuntoportaiden 4000 euron materiaalit kustantaa Oripään kunta. Lippikset päässä, housunpuntit käärittyinä parikymmenpäinen talkoojoukko sahaa lautoja, kantaa palkkeja ja etenee harjun laelle askelma kerrallaan. Portaat tukeutuvat joka askelmalta hiekkaan, jolloin niistä saadaan yksinkertaisella tavalla vahvat ja kestävät. PORTAISIIN tulee 115 leveydeltään 2-metristä askelmaa nousupituuden ollessa 52 metriä. Kivilä piti huolen, että nuoret saivat myös kunnon talkooeväät. Niissä saa tehtyä monipuolisen ja vähän erilaisen treenin ulkona. Kuntoportaat nousevat uimalammen vierestä kohti Kangastupaa. Voimansa tunnossa oripääläiset äityvät markkinoimaan, että jos Loimaankin porrasprojektissa tarvitaan osaavaa porukkaa, täältä sitä löytyy. – On niin paljon vapaaaikaa, ettei tiedä, mihin sitä laittaisi, Kulmanen huikkaa. – Oripääläiset eivät anna periksi, Matti Kulmanen hymyilee ja lisää, ettei paikalle ole tarvinnut ruveta ketään erikseen haalimaan. Talkoilla tekeminen on erinomainen piirre, Kulmanen kiittelee. Vapaa-aikaohjaaja Anna Kivilä piti huolen, että porrastalkoisiin tulleet nuoret ja vähän vanhemmatkin pysyivät kylläisinä ja aurinkorasvoissa. Työkalut ja koneet ovat lainassa paikallisilta yrittäjiltä ja kuntalaisilta. Kun kuntoportaat valmistuvat, pidetään avajaisjuhlat, joissa tarjoillaan porrastreenivinkkejä. Frisbeegolfratakin kulkee aivan vieressä. – Ihanaa, kun välillä tulee hiki, Rantamaa nauroi. Nina Ketokoski ja Sini Rantamaa naurahtavat tulleensa talkoisiin ”tiukkapipoilemaan” ja pitämään tahtia yllä, jotta valmista tulisi äkkiä. Mauri Mäkilän mielestä kuntoportaista olisi voinut tehdä vähän jyrkemmätkin. – Kaikki ovat tulleet omatoimisesti paikalle
– Se voisi kyllä olla jo liikaa. Sitä paisti Mäkeläinen epäilee juosseensa 3-vuotiaan pojanpoikansa perässä piknik-risteilyllä enemmän kuin olisi mennyt lenkillä. Seppälältä ja Mäkeläiseltä jäi tänä keväänä yksi lenkki väliin, mutta siihen oli hyvä syy: lapsenlapsen vahtivuoro. NIIN ikään yhdeksän lenkkiä kiertäneensä alastarolaisesta Seija Turusesta on ollut hieno nähdä, että lenkkisarja on saanut liikkeelle sellaisiakin, joita ei välttämättä muuten tapaa lenkkipoluilla. LOIMAA Nelikymppinen mies pahoinpiteli noin 60-vuotiasta miestä lauantaiyönä kahdelta lyömällä nyrkillä kasvoihin. Yhteislenkin edelle menevät vain lapsenlapset . Paikalle hälytetty palokunta sammutti tulipalon. Poliisi määräsi hänet väliaikaiseen ajokieltoon. – Otin varmaan 20 000–30 0000 askelta. Kaikkiaan lenkeillä on ollut mukana noin 5 500 ihmistä ja kilometrejä on koossa noin 17 500. . KITI SALONEN Lenkkisarja alkoi kylmästi mutta loppui kuumasti. Sitä ennen treenataan omin päin. Sirpalle lehden lenkit ovat olleet hyvää jatkoa jo päättyneille asahija joogatunneille, ja puoliso Rainerille syy lähteä liikkumaan. Poliisin testeri antoi positiivisen testituloksen amfetamiinille. Loimaan Lehden lenkkisarjan kymmenes ja viimeinen lenkki kasteli kovimpienkin menijöiden t-paidan. ORIPÄÄ Kyydissä ollut 15-vuotias tyttö loukkasi niskaansa ja päätänsä, kun Yhdystieltä Koulutielle kääntynyt traktori pyörähti katon kautta ympäri ja päätyi kyljelleen perjantaina illalla. Hänet kuljetettiin ambulanssilla Tyksiin. Mäkeläinen naureskeli, että Loimaan Lehti meinaa nytkin jo laittaa kunnon korkealle, kun viikossa on ollut kolmesta neljään lenkkiä. Hän tuli poliisipartiota vastaan 113 km/h nopeudella, kun nopeusrajoitus oli 80 km/h. Yleisö vaatii latumerkkejä, ja se koskee kaikkia lenkkejä, Matti Seppälä lähetti terveisiä pururatojen hoitajille. Palo sai alkunsa jyrsimestä, joka aiheutti herkästi kipinöitä. Ei tällaista varmaan ole missään muualla. FAKTA Tuhatkunta osallistujaa . – Osa porukasta kiertää taloa ympäri myötäja vastapäivään. Naista epäillään rattijuopumuksesta/huumaantuneena ajamisesta, liikenneturvallisuuden vaarantamisesta sekä ajo-oikeudetta ajosta, sillä hän oli ajokiellossa. Mikäli lenkkikiertue jatkuu syksyllä, päätoimittaja Kati Uusitalo lupasi höllentää tahtia. . . LL:n lenkeille osallistui tänä keväänä 1 043 henkilöä. Huumekuski pakeni poliisia ORIPÄÄ Huumaantuneena henkilöautoilemaan lähtenyt keski-ikäinen nainen jäi kiinni lauantaina Hirvikoskentiellä. Turusella on ollut jo 60 vuotta meno päällä, Ylenius ja Ala-Nissilä aikovat ruveta lenkkeilemään kaupungilla ja Sirpa Lötjösellä on Oripäässä naapurin rouvien kanssa lenkkiporukka. Hannele ja Esko Tiiri yhtyivät miettimään, että meiltä pururatoja löytyy, sillä kymmenen lenkin kierrokseen voisi lisätä vielä ainakin Juvan, Eteläisen ja Punkalaitumen pururadat. toukokuuta 2018 Loimaa/Kertunmäki Kiti Salonen – Mistä lenkit löytävät mäet, kun muuten on niin tasaista, Raija Ala-Nissilä ja Arja Ylenius nauroivat Kertunmäen pururataa kiertäessään. LOIMAA Noin 70-vuotias mies jäi kiinni rattijuopumuksesta sunnuntaina puoliltapäivin Loimijoentiellä. . – Tarvis oikein pistää tämä isompiin tv-uutisiin. Lämpötila huiteli hellelukemissa, ja hien kirvoittivat otsalle myös sinne tänne risteilevät pururadan polut. – Yritetään, ettei vierivä kivi sammaloituisi. Lenkkipaikat sen sijaan ovat olleet Tammisella hyvin selvillä, sillä hänelle tuli taas kymppi täyteen. – Tänne on valutettu hikeä monta kertaa. . SIMO PÄIVÄRINTA. Traktorin hyttiosaan tuli vakavia vaurioita. 8 Tiistaina 15. . Kertunmäki on rankimpia hiihtolatuja Loimaalla, Mäkeläinen arvioi. . Veikko Haapanen, Seppo Tamminen ja Paavo Mäkeläinen selättivät Kertunmäen pururadan viimeisenkin ison mäen. Seppo Tammisen ihan uusille poluille johdattanut Paavo Mäkeläinen vitsaili, että Tammisen kannattaisi ottaa lenkeille mukaan navigaattori. Hän puhalsi poliisin alkometriin noin yhden promillen lukemat. Heistä kymmenen kävi joka lenkillä. T ra kt o r i a ku l j e tt a nu t 15-vuotias poika sai ympäriajossa lieviä ihovaurioita. Kertunmäen lenkki houkutteli yhteensä 53 liikkujaa. YPÄJÄ Muutama aari sänkipeltoa ja metsänpohjaa paloi Lehtolantiellä sunnuntaina iltapäivällä. Pikkupoika ei ollut paikallaan viittä minuuttia kauempaa. Poliisi ajoi naista takaa Oripään Shellin taakse saakka, jossa hän pysähtyi ja huoltoaseman pihalla olleet naiset joutuivat lähes väistämään kaahailun tieltä. Mistä näitä isoja mäkiä oikein tulee . Kilometrejä kertyi yhteensä 2 412
kirjoita ilmoitusteksti ruudukkoon selkeästi. Lisätietoja netissä. 6 m, lev. 046 621 9157 Somero. n Vuokralle tarjotaan Marttilassa RT-kaksio +s. Pistebogey hcp, top 10: 1) Jyrki Salorinta / LoG 10 p., 2) Kimmo Leino / LoG 9 p., 3) Jouko Urmas / LoG 8 p., 4) Jarno Leppänen / LoG 7 p., 5) Juha Skyttälä / LoG 6 p., 6) Seppo Mattila / LoG 5 p., 7) Ami Laaksonen / Log 4 p., 8) Simo Sysinoro / LoG 3 p., 9) Ari Viitaniemi / LoG 2 p., 10) Olli Mäntylä / LoG 1 p. Ei kuljetusta. n Belarus 5T lannanlevitysrattaat. klo 15.00. n Kuivaa koivuklapia 1,5 m 3 säkeissä 70 e / säkki. Vuokra 400 e / kk + vesi ja sähkö. LöYTöLAArI Somero-lehti Heikintie 4, 31400 Somero Ilmoitusosasto MYYdään OStetAAn SekALAIStA Julkaisupäivä Ilmoittaja Osoite Puh. 0500 822 293. Riihikoskella. P. Pihakalu pihasaunan laude ym. 050 573 0558. aihioksi . n Koivu ja sekarankaa/kuitua P. n Uusi siirrettävä autotalli pit. 0400 122 148. 4e jm. Tarjoa rohkeasti! Hinta max 4.000 e. P. 0400 430 766. n Vuokralle tarjotaan RTkaksio Loimaan keskustassa. Kaikki huomioidaan. n Volkswagen Golf 1,4 bensiini, vm-97, 2 renkaat, juuri kats. Ratamestarina hääri Maria Markula ja suunnistajia oli mukana 97. Muistathan mainita ilmoituksessasi myös paikkakunnan. P. P. Pieni kosteuvaurio ei haittaa. P. H. Tied. 650 e. alv.) Ilmoitukset viimeistään torstaina klo 15. p. n Mehiläistarvikkeita Langstroth osastoja, pohjia, kattoja, muutama emopesä. Postita tai tuo ilmoituskuponki lehden konttoriin tai soita 02-588 8952 AVL, 02-588 8021 Loimaan Lehti, 02-588 8552 Somero-lehti. sekä luomapuut, kehä 3 m. P. alv). Sopivasti, heti vapaa. 0400 862 104. n Siirrettävä pihasauna. 040 583 5707. Heti vapaa P. Puissa kierukkavälitys mukana. P. P. 0400 778 663. 0400 786 476. 0500 531 900 tai 050 585 4193. OSTETAAn n Asuntoauto tai vaunu, merkillä ei väliä. n Matkailuvaunu / -auto omaan käyttöön. Myös sekaklapia saatavilla. MYYdään n Kangaspuut 8 vartiset vipupuut. Kuljetus järjestyy. P. / LoG & Välimäki Petri / LoG 73, 15) Eerikäinen Jussi / LoG & Lindholm Teemu / LoG 74, 16) Aalto Ossi / LoG & Virta Esa / LoG 74, 17) Suutari Mika / ArGC & Suutari Pia ArGC 75, 18) Viitaniemi Ari / LoG & Viitaniemi Mona / LoG 75, 19) Kukkonen Timo / LoG & Menna Jari / LoG 76, 20) Kairus Leena / LoG & Kairus Simo 76, 21) Heinonen Kirsti / LoG & Heinonen Markku / LoG 76, 22) Tulander-Välkki Johanna / LoG & Välkki Yrjö / LoG 77, 23) Karhu Maija / LoG & Vähämaa Kristiina / PirG 78. 0500 822 293. Lyöntipeli Scratch, top 3: 1) Jarno Leppänen / LoG 84, 2) Juha Varhi / LoG 85, 3) Jani Lindholm / LoG 85 Osallistujia yhteensä 59. 041 741 0558. Ilmoita kolmessa lehdessä yhden ilmoituksen hinnalla! n Vuokralle tarjotaan Kyrön keskustassa juuri remontoitu valoisa kerrostaloyksiö n. 040 523 0105. n Koivukuitua Pöytyällä 6070 m 3 . P. Ei jälleenmyyjille eikä yritystoimintaan. 0400 168 990 Riihikoski. 9 Tiistaina 15. 3 m. P. TULOSPÖRSSI. H. Lyöntipeli hcp, top 10: 1) Teemu Jokela / LoG 10 p., 2) Juhani Suvilampi / LoG 9 p., 3) Martti Salonen / LoG 8 p., 4) Heikki Lehtinen / LoG 7 p., 5) Petri Prusila / LoG 6 p., 6) Jani Lindholm / LoG 5 p., 7) Ilkka Pekkala / AlGo 4 p., 8) Heikki Salminen / LoG 3 p., 9) Juha Varhi / LoG 2 p., 10) Jukka Mattila / LoG 1 p. P. Jätä sanojen väliin tyhjää. 044 305 6754. 154 tkm. P. n Haapa lankkua 50 mm tuppeensahattua. SEurAAVA LöYTöLAArI tiistaina 22.4. Rata A 1,9 km: 1) Jesse Ylenius 18.07, 2) Oskari Pohjalainen 18.27, 3) Jemina ja Jerry Ylenius 21.58, 4) Kyllikki Kurppa 24.52, 5) Mona ja Annina Markula 25.57, 6) Riitta Soppi ja Matti Vainio 27.58, 7) Riku, Neea ja Kimi Kaliseva 31.33, 8) Sakari, Armi, Touko, Eevakaisa ja Tuomas Lankinen 33.51, 9) Pertti ja Pera Mörsky 34.26, 10) Ulla Skogström 35.51, 11) Aada ja Hanna Hällfors 39.48, Ei aikaa: Harri Pohjalainen. Yhden viestin hinta on 7,50e/160 merkkiä. toukokuuta 2018 7 50 e Viisi riviä vain Löytölaari julkaistaan tiistaisin Auranmaan Viikkolehdessä, Loimaan Lehdessä ja Somero-lehdessä. Somero. P. Heti vapaa. 040 839 7044. 040 827 9295 Loimaa. Laskutuslisä 2,50 e (sis. 0440 864 950. 300 e. SUUNNISTUS Torstairastit 10.5.2018 Virkamäenkankaan maastossa. Rata B 3,4 km: 1) Jesse Ojala 24.20, 2) Jari Tuominen 25.37, 3) Pekka Kujanpää 26.11, 4) Harri Pohjalainen 26.33, 5) Timo Saarinen 29.47, 6) Anne Kanerva 35.03, 7) Sari Ponkala 35.15, 8) Emmi Pohjalainen 35.30, 9) Keijo ja Eija Hongisto 35.48, 10) Heikki Nurmo 37.05, 11) Ulla Nyman 37.48, 12) Jonna Lehtinen 39.37, 13) Katja Pinomäki 39.39, 14) Heimo Hongisto 40.12, 15) Paula Ketola 40.45, 16) Anna-Liisa Tammi 43.17, 17) Juhani Tammi 43.29, 18) Eveliina Tyyskänen 43.56, 19) Jussi Ylenius 45.28, 20) Esko Markula 45.41, 21) Matti Hällfors 46.11, 22) Päivi Kankare 46.25, 23) Ahti Isosomppi 47.53, 24) Pauliina Mattila 48.41, 25) Pentti Palo 50.54, 26) Aune Hongisto 52.05, 27) Veikko Haapanen 53.18, 28) Arvo Ali-Rantala 56.01, 29) Anna Lahinen 57.58, 30) Olli Ylijoki 1.01.41, 31) mummot Hanhijoen 1.06.15, Ei aikaa: Unto Jälkö, Pentti Saario. Materiaalit tulee toimittaa viimeistään to 15.5. n Henkilö tai pakettiauto sekä as.vaunu / -auto, kaiken kuntoinen käy. Rata D 7,9 km: 1) Ilkka Nokka 49.52, 2) Juho Mäki 50.08, 3) Jarkko Mäki 51.24, 4) Juha Sinkkonen 56.09, 5) Touko Tuomola 58.31, 6) Teemu Ruuhi 1.02.48, 7) Lasse Varjonen 1.03.01, 8) Esko Pirttimäki 1.03.05, 9) Jari Jasu 1.03.43, 10) Anna Jasu 1.04.56, 11) Tommi Lintunen 1.06.00, 12) Timo Mattila 1.07.00, 13) Anssi Sirviö 1.11.10, 14) Johanna Sirviö 1.29.07, 15) Heikki Helminen 1.40.10. Pieni kosteusvaurio ei ole este. n Asuntoauto / -vaunu. Siisti kesäauto. P. 050 491 4661. Ilmoituskuponki Löytölaari on tarkoitettu yksityishenkilöille, jotka myyvät omassa käytössä ollutta tai omaan käyttöön tarkoitettua tavaraa. Soita ja tarjoa. P. GOLF Helatorstaiscramble 10.5.2018, Loimijoki Golf. n Okt + halli edullisesti hyvällä paikalla ison tien vieressä. (M myy, O ostaa tai S sekalaiset) Lähetä viesti numeroon 17252. SEKALAISIA n Mökkiläiset huomio! Nurmikonleikkuuta Someron, Tammelan ja Forssan ympäristössä. Liitä mukaan ilmoitushinta 7,50 e (sis. Säästönyörityslaite työleveys 1 m. n Ikävyyttään kulahtanut omakotitalo (v.-87) 5h+k+2 wc+s kaipaa kunnostajaa. Somerolehteen klo 13.00. ilmoitukset Löytölaariin myös tekstiviestinä! 7,50e / 160 merkkiä Ohje: näppäile teksti LAARI välilyönti, osasto ja oma ilmoituksesi. 045 102 9402 klo 16.00 jälkeen. P. Leveetä järeetä siistii. 1) Pääkkönen Timo / LoG & Skyttälä Juha / LoG 65, 2) Hurri Sarita / LoG & Prusila Petri / LoG 66, 3) Urmas Jouko / LoG & Urmas Päivi / LoG 67, 4) Lehtokannas Ari / LoG & Rosenberg Mikko / LoG 68, 5) Kero Eemeli / TawG & Mattila Vesa / TawG 68, 6) Stenberg Maija / LoG & Touru Seppo / GPi 69, 7) Varhi Arja / LoG & Varhi Juha / LoG 70, 8) Piltti Ville / LoG & Sysinoro Simo / LoG 70, 9) Lindholm Jani / LoG & Moisander Matti / LoG 71, 10) Mäntylä Olli / LoG & Seppänen Onni / LoG 72, 11) Alakoski Jarkko / LoG & Humalainen Jyrki / LoG 72, 12) Sorri Marko / MGS & Sorri Tiia / MGS 72, 13) Kuula Markku / LoG & Leikkilä Sami / LoG 73, 14) Koivisto Elisa M. P. 050 356 7460. Rata C 4,9 km: 1) Pekka Leppänen 29.47, 2) Tuomas Piha 30.02, 3) Mikko Yli-Kauppila 30.31, 4) Matti Ylitalo 32.45, 5) Esko Nummi 33.13, 6) Keijo Hongisto 36.14, 7) Timo Markula 36.38, 8) Mika Raatikainen 39.04, 9) Arto Metsäranta 39.58, 10) Jarmo Harjunmaa 40.31, 11) Simo Savo 40.54, 12) Terttu Uusitalo 42.28, 13) Elisa Jälkö 42.44, 14) Sakari Kohijoki 43.03, 15) Jesse Mäki 45.12, 16) Tarja Lehtiö 46.04, 17) Katja Nokka 46.25, 18) Kaisa Markula 46.49, 19) Seppo Hyyppä 47.12, 20) Lassi Vatka 47.23, 21) Tarmo Heikkilä 48.33, 22) Elisa Merta 49.44, 23) Heikki Pelli 50.53, 24) Kristiina Metsäranta 53.07, 25) Pentti Kuusela 56.55, 26) Pirjo Kuusela 1.02.19. P. 046 5540 130. n Ford Fiesta -81, aj. Lehdet pidättävät oikeuden jättää julkaisematta palstalle soveltumattomat ilmoitukset, sekä lyhentää ylipitkiä tekstejä. Omat leikkurit ja bensiini käytössä. P. n Siisti RT päätyhuoneisto 80 m 2 Kyrössä, paikkakunnalta poismuuton takia. n Vuokralle tarjotaan 2h+ k+parv. GOLF Watrec Tour 1, 7.– 8.5.2018 , Loimijoki Golf. Yhteislevikki 23 500, lukijamäärä yli 63 000. 040 571 6135. 34 m 2 . Huom! erityisesti Peugeot 406 bensa 2000-2004
Loimaan Seudun Yrittäjänaiset ry viettää perinteistä jäseniltaa Mellilänjärven rantasaunalla ke 23.5. Harri Lammi opettaa Jesajan kirjaa pe 18.5. Tiedustelut: 0440 729258/Aki Mäkinen SF-Caravan Loimaan Seutu. To 24.5. Kotijoukkueesta Jaakkolan ohella palkittiin hienon ottelun pelannut Jero Talvinen. Loimaan Palloilijat jatkaa sarjakauttaan tulevana lauantaina, kun edessä on kauden ensimmäinen vierasottelu paikallisvastustaja Jokioisten Koetusta vastaan. Ke 16.5. Vain hetki kavennuksesta, ja vierailijat nousivat vielä tasoihin, kun Teemu Matikainen kotiutti onnistuneesti Häkkilän. joko Marja-Liisalle 0500516672 tai Leenalle 0407333842. LP siirtyi ensikertaa ottelussa kahden juoksun johtoon, kun vielä Risto Kiviharju kotiutti Palloilijoiden kapteenin Iiro Hämäläisen. klo 12-18 Elämässä mukana -päivä Työväentalolla ja ke 23.5. Edestakainen matka n. Loimaan Jankko torstairatit 17.5.2018 klo 17-18.30 Heikinpellon kartalla. klo 18.30 Loimaan evankelisella kansanopistolla, Opistontie 4. kesäretken ”Mänttä – Virrat Ähtäri” kolme päivää. Eläkeliiton Oripään yhdistys Hallitus kokoontuu tänään ti 15.5 klo 10.00 Op Boccia ke 16.5 klo 14.3016.30 Liikuntahallilla. Lähtö Loimaalta 18.6. Lyöntivoimaisena joukkueena tunnettu PuMu aloitti ottelun todella vahvasti – osittain kotijoukkueen avustuksella – ja siirtyi sisävuorollaan heti kolmen juoksun johtoon. Palloilijoiden Joni Kalttonen ja Jero Talvinen tuskailivat joukkueen huonoa alkua. PuMu kiitti isäntien räpylävirheestä ja kavensi lukemiksi hetkeä myöhemmin 4–3 Helinin toimesta. Sisävuoro näytti olleen jo ohi, kun Palloilijat onnistui tekemään kaksi paloa ja kolmas oli epäonnistuneen koppilyönnin jälkeen lähellä, mutta pallo poltteli Palloilijoiden linjassa. Toisessa vuoroparissa ensin Sebastian Jaakkola kotiutti Oskari Ylitalon, ja hetkeä myöhemmin Jaakkola itse kirmasi kotiin Tuuran lyömänä. Jero Talvinen sivalsi vielä pallon PuMun 3-puolelta maisemiin, ja lyönnillä kotiin ennättivät sekä Mikko Lehtisalo että Joni Kalttonen. Lähtö Heimolinnan pihasta. 20 km. Opastus Loimaa Mäenpää, Pölkintie. kerho klo 13.00. perjantai 18.5. menn. Niinijoen seudun kyläyhdistyksen kyläuutiset ilmestyvät pe 31.5. LL, paikallisimmat asuntoilmoitukset. Vierailijat eivät tästä hätkähtäneet vaan tulivat tasoittavalla vuorollaan rinnalle ja juoksun verran ohi, kun Henri Häkkilä sekä Lauri Helin löivät juoksun mieheen. LP onnistui ailahtelevasta alusta huolimatta juoksun teossa kahdessa ensimmäisessä vuorossa: Ensin Tommi Angervisto löi pallon väliin ja kotipesään kirmasi paluumuuttaja Sebastian Jaakkola tuoden Palloilijoiden kesän avausjuoksun. Jakso ratkesi isäntien eduksi, kun PunaMustien lukkari päästi Palloilijoiden etenijän kahden väärän jälkeen vapaataipaleella kotiin. Kotijoukkue onnistui kuitenkin rakentamaan tilanteen, jolloin Aleksi Lehtimäen vapaa lyönti painui PuMun takakentästä läpi – epäonneksi pallo osui puuhun, mutta lyönnillä syntyi siitä huolimatta kaksi juoksua, jotka tasoittivat jakson. Alku otteluun oli todella huono, kun kaveri karkasi kolmen juoksun johtoon. Täytyy olla ylpeä joukkueesta, että pystyimme nousemaan vielä jaksovoittoon. Tutustutaan polkujuoksutekniikan harjoitteluun. Puh. Kotiotteluita jatketaan viikon päästä tiistaina, kun vieraaksi saapuu Ikaalinen. JESSE JOKINEN Mielenkiintoisia pohjaratkaisuja, ja täydellisiä koteja Saviseudulta. Materiaalit viimeistään perjantaina 25.5. – Hieno kolmen pisteen voitto. Kävelylenkki ma, kokoontuminen klo 10.00 Kivimakasiini. 10 Tiistaina 15. Olli Koskenmiemi AU/Jalkapallo harjoitukset 20112012 syntyneille tytöille ja pojille keskiviikkoisin klo 17-18 Alastaron Urheilukentällä. Jakson loppulukemat 5–4. kevään viimeinen kerhopäivä. PunaMustat oli lähellä jaksovoittoa, kun Palloilijoiden viimeiselle tasoittavalle sisävuorolle lähdettiin 2–4 vierasjohdossa. Kesäkauden avajaiset Oripään Krapurannassa tulevana viikonloppuna 18.20.5.2018. JASKAN PUOTI TARJOAA tiistai 15.5. Toinen jakso oli meiltä ensimmäistä parempi ja oli kiva aloittaa kausi voitolla, LP:n ykköspalkittu Sebastian Jaakkola kommentoi. Näkövammaiset Ti 22.5. Ohjelmassa patikointia, syömistä. Katso lisätiedot Facebookista tai soita Voitto Järvenpää, 041-7416974. Nuorisotalossa Säkenet klo 11.00 ja boccia klo 12.30. Lähtö Citynuokkarilta klo 10 kimppakyydein. 16.6 ehtii ilmoittautumaan vielä. Ajetaan Hirvikosken kautta Toukolan seuratalolle Kurittulaan. PunaMustat aloitti loppukirinsä kolmannen vuoroparin tasoittavalla. Loimaan AA-ryhmä kokoontuu keskiviikkoisin klo 19.00 Nuorisotalolla Asemakatu 5. Paljon hyvää ohjelmaa koko perheelle. URHEILU Metsämaan Perinnepiiri kokoontuu pe 18.5 klo 14 Nahuntuvalla. Seija 050 3426641 tai Marja-Liisa 040 5038573 Hyvän Paimenen luterilainen seurakunta/Lähetyshiippakunta. 040 151 0520 jaskan.puoti@m-ketju.fi ma-pe 7-20, la 7-18, su 12-20 Jaskan Jaskan Puoti Oy Puoti Oy Maukasta hyvällä fiiliksellä! 1 99 1 50 kpl 90 Jokioisten REVITTY RUISLEIPÄ 250 g (3,60/kg) prk 1 00 VALIO HÖRPPY MEHUJUOMAT 1 l 5 00 SEURATOIMINTA Loimaan Palloilijat avasi sarjakautensa täydellä pistepotilla Pesäpallo Jesse Jokinen LP–Helsinki 2–0 (5–4, 7–4). Tämän jälkeen seuraavat uutiset julkaistaan vasta syksyllä. klo 13 srk:n kevätjuhla kaupunginkirkolla. Kesäteatteriin 25.7 voi vielä ilmoittautua. Loimaan Eläkkeensaajat ry. Sopii erityisesti aloittelijoille. ja paluu 20.6. Ottelun ykköspalkittu Sebastian Jaakkola palasi Loimaalle kahden Pöytyällä vietetyn kauden jälkeen. 900 g 6 95 4 95 kg kg VANAJAN VOHVELIT 325 g (4,62/KG) pkt IRTOKARKIT KULTA MOKKA KAHVI 500 g 2/talous (3,98/kg) PALVELEMME ARK 7.00-20.00 LA 7.00-18.00 SU 12.00-20.00 Vesikoskenkatu 11, 32200 Loimaa P. Ilm. Loimaan Eloisat, toukokuun kuukausitapaaminen on to 17.5. Toinen jakso sekä ottelu ratkesivat neljännessä vuorossa, kun Palloilijat saivat jälleen 5–4 johtojuoksun vapaataipaleen turvin. OTTELUISÄNTÄ Loimaan Lehti palkitsi vierasjoukkueesta parhaina Lauri Helinin sekä Totti Nikulan. Seurustelun lomassa laulamme yhteislauluja ja muutakin omaa ohjelmaa on luvassa. Matkakohteena on Rosalan Viikinkikeskus & Storfinnhova Gård. Pyhäkoulu. Ke 16.5. ma 21.05. Kotiseutupyöräily to 17.5.2018 klo 18. Alastaron Kyläyhdistys Haravointija siivoustalkoot Alastaron Nuorisolavalla pe 18.5 klo 17.00 alkaen. Kahviraha mukaan. 040 836 5808. klo 16:30-23. Loimaan Eläkkeensaajat järj. ja tied. Kaikki mukaan! Loimaan Latu. Eläkeliiton Mellilän seudun yhdistys. Savikki ry järjestää retken Kurjenpesään, Kurjenrahkan kansallispuistoon pe 25.5. Kitkonpuiston palvelukeskuksessa (hallitus klo 12.30). Loimaan latu, Polkujuoksu tutuksi 16.5.2018 klo 17:30 Loimaan urheulukeskus. osoitteeseen riikka.hunsaeskola@gmail.com tai soitto 0503074014. ja mukavaa yhdessäoloa. Loimaan Palloilijat aloitti sarjakautensa lauantaina, kun kotikentälle vieraaksi saapui Helsingin PunaMustat, joka on yksi sarjan ennakkosuosikeista. Kotijoukkueen alku oli hyvin hermostunut, mikä näkyi ulkokentällä räpylävirheinä ja sisäpelissä merkkivirheinä. ENSIMMÄISEN jakson tavoin Angervisto löi Palloilijoiden avausjuoksun myös toisella jaksolla. toukokuuta 2018 SLEY ti 15.5 klo 18.30 Epistolailta Kansanopistolla Opistontie 4. 18.5. Tied. Mellilän Kyläyhdistys r.y. klo 14. Loimaan Seudun Omaishoitajat ja Läheiset Ry Ke 16.5 klo 13-15 Olohuoneen Peli-iltapäivä, to 17.5 klo 12-13.30 Entiset Omaishoitajat -vertaisryhmä Hirvikoskella Evankelisella kansanopistolla ,omakustanteinen lounas mahdollisuus klo 11.20 alk.to 17.5 klo 10-11.30 .Yhteislaulua Olohuoneessa, klo 17.30 19 Apteekki-ilta Tuttujen tuvassa Alastarolla SAK:n Loimaan seudun paikallisjärjestön kesämatkalle la. Tutustumme Kurjenpesän luontotupaan. Olli Pitkänen 0405634298 pitkanen@pp.inet.fi. Tervetuloa! kg pkt PORSAAN KASSLERPIHVIT myös maustetut Kartanon Meijerin KERMAJA EDAMJUUSTOT n. To 17.5. Ilm. menn., Anne Paljakka p. Tänään ti 15.5 liikuntapäivä keskuspuistossa klo 10.00. klo 13-16 tanssahdellaan Lounaspaikan salissa karaokemusiikin tahdissa. Toisessa sisävuorossa Topi Tuura sivalsi pallon merkistä kohti kopparia ja kotipesään sai hölkkäillä Oskari Ylitalo kaventaen lukemiksi 2–3. Tasatahtia mentäessä oli vuorostaan Palloilijoiden vuoro siirtyä tasoihin ja ohi. PunaMustat ei tästä enää tasoittavallaan toipunut, vaan toinen jakso päätettiin lukemin 7–4 Palloilijoille. Keskustelua tulevasta Metsämaa-kirjasta. ja lisätied, viim. Mukaan pääsee myös meidän yhdistyksestä
Pienenä ajoneuvona polkupyörä voi hävitä auton pilarin taakse, joten havaintojen teossa on oltava huolellinen. Suunnittelualue rajautuu noin 1,5 km säteelle Niinijoen kyläkoulusta, rajaus tarkentuu työn edetessä. Kolmion takaa tulevan on huomioitava ja väistettävä kaikkia kulkijoita. Etenkin risteystilanteet vaativat valppautta. 1.9.2018 alkaen jatkat haluamallasi sopimuksella. Väistämissäännöt ovat kuitenkin hyvin yksiselitteiset. Kääntyvän ajoneuvon kuljettajan on väistettävä risteävän tien kävelijöitä ja pyöräilijöitä. Energiapäivä Tarjolla grillimakkaraa ja pullakahvit. Säännöllisen työajan ansio sisältää tehtäväkohtaisen palkan ja henkilökohtaisten lisien lisäksi työaikalisät ja luontoisedut, mutta ei ylityöpalkkoja, lomarahoja tai tulospalkkioita. Jahti 1900€/ 49 palloa SUPERVITOSBINGO 460 € / 55 palloa www.kanteenmaa.fi Kanteenmaan Ns LadyLine Loimaa Hossinkatu 1–3 | p. Osayleiskaavan, MRL 63 §:n tarkoittama, osallistumisja arviointisuunnitelma on nähtävillä 15.5. – Etenkin oikealle kääntyessä kuljettajan katse voi herkästi jäädä tarkkaamaan vaan ajoradalta vasemmalta tulevia. Yleiskaava mahdollistaa rakentamisen kylän rakenteen kannalta edullisille paikoille ja parantaa näin kylän elinvoimaisuutta ja vetovoimaa. Veikko Kotiranta 100 v. Loimaalla 15.5.2018 Lupajaosto www.loimaa.fi Kiitos muistamisesta Juhani Kiviranta Tarkkana risteyksissä – huomaa pyöräilijä Keväiset kelit houkuttelevat entistä useamman ihmisen pyörän selkään. – 15.6.2018 Tekniikka ja ympäristö –toimialan virastossa osoitteessa Loimijoentie 74, 32440 Alastaro, sekä kaupungin kotisivuilla www.loimaa.fi/niinijoki. Aloitusvaiheen yleisötilaisuus pidetään Niinijoen koululla 29.5.2018 klo 17.00. 044 235 6242 14.-19.5.2018 -40% KAIKKI KAMPAAMOTUOTTEET Tervetuloa Sukulaiset ja Ystävät 8.6.2018 klo 16.00 Maatalousmuseo Sarkaan nauttimaan kahvihetkestä iloisen yhdessäolon ja musiikin merkeissä. Kirjalliset muistutukset tulee toimittaa Loimaan kaupungin elinympäristövaliokunnan lupajaostolle 13.6.2018 kello 15.00 mennessä, osoitteeseen Loimijoentie 74, 32440 Alastaro. Kyseessä on hakemus olemassa olevan luvan jatkamiseksi. klo 10–15 Sallila Energian pääkonttori, Loimijoentie 65, Alastaro Päivän tarjonnasta tarkemmin Lieke-lehdessä ja www.sallila.fi. Risteystä lähestyessä hiljaisempi nopeus antaa aikaa havaintojen tekemiseen – riippumatta siitä, millä kulkupelillä on liikkeellä. toukokuuta 2018 LAKIASIOITA HUVITILAISUUKSIA SEUROJEN TIEDOTUKSIA YLEISÖLTÄ TYÖSUORITUKSIA www.tiimi-ikkuna. Kaavan tavoitteena on löytää päiväkodin ja kyläkoulun läheisyydestä mahdollisia asuinpientalojen rakennuspaikkoja. Muut kuin asianosaiset voivat ilmaista mielipiteensä asiasta. rakennusmaalaukset Tmi Pirma/Koskela, Loimaa P. LIIKENNEVINKKI tehtaanmyymälä maalaISPalVIKInKKU 16 90 /kg maKKaRaPÖtKÖt 400 g 10 00 /3 kpl Viikon 20 taRjoUKSet Porsaan UlKofIle myös maustettuna 8 90 /kg UUS I oSo Ite! Palvelemme ma–Pe 9–18 la 9–13 opinkuja 5, loImaa P. AA Aleksi Knuutila 050 5812 765 puh. Säännöllisen työajan ansioiden keskiarvo oli 3 852 euroa. KUNNALLISIA ILMOITUKSIA Kanteenmaan Bingo Punkalaitumella tiistaina 15.5.2018 klo 18.15 alk. 02 761 4273. 02 76 431 www.sallila.fi Tervetuloa! Sallilassa torstaina 17.5. 044 242 0682 Asianajajia Asianajotoimisto ILPO KNUUTILA KY Asianajaja Aleksi Knuutila Asianajaja Ilpo Knuutila Vesikoskenkatu 7 B 10, 32200 Loimaa puh. Tavoitteena on myös monipuolistaa Loimaan kaupungin rakennuspaikkavaihtoehtoja. LOIMAAN LEHDEN SIVULTA PAIKKAKUNNAN PARHAAT MENOVINKIT. Tuomo Järvenpää / 0400 765 521 tuomo@tiimi-ikkuna.fi SOITA JA SOVI KESÄN ASENNUKS ET NYT! Pelti-, tiili-, varttikattojen MAALAUKSET ja PESUT yms. Hakemusasiakirjat ovat nähtävänä 15.5.2018 – 13.6.2018 Tekniikka ja ympäristötoimialan toimistossa osoitteessa Loimijoentie 74, 32440 Alastaro Ennen maa-ainesasian ratkaisemista on niillä asianosaisilla, joiden oikeutta tai etua asia saattaa koskea, tilaisuus tehdä muistutuksia asiasta. Treenaa koko kesäkausi huippuhintaan lla Tule sen jälkeen noutamaan Kesäpassi käyttöösi keskuksen asiakaspalvelusta ja aloita kesätreenit ! NIINIJOEN KYLÄALUEEN OSAYLEISKAAVAN OSALLISTUMISJA ARVIOINTISUUNNITELMA SEKÄ ALOITUSVAIHEEN YLEISÖTILAISUUS Noin 9 km 2 suuruinen suunnittelualue sijaitsee Niinijoen kylän keskustassa. Liikenneturva muistuttaa autoilevia huomioimaan pyöräilijät ja katselemaan entistä tarkemmin myös pyöräväylien suuntaan. Risteys on vaaranpaikka, missä tapahtuvat pyöräilijän ja autoilijan väliset onnettomuudet näkyvät myös tilastoissa. 02-764 1858 Valtion palkat 3 573 euroa TILASTOKESKUKSEN mukaan valtiolla työskentelevien kokoaikaisten palkansaajien säännöllisen työajan ansion mediaani oli 3 573 euroa kuukaudessa vuonna 2017. Valitse verkkokaupasta sopimus jolla haluat jatkaa 1.9.2018 lähtien ja valitse maksutavaksi ‘maksu keskuksessa’. Sopimusvaihtoehdot löydät verkkokaupastamme www.ladyline.fi/fi/toimipisteet/loimaa/ Lunasta tarjous käyttöösi tekemällä asiakassopimus verkkokaupassa kampanjakoodilla ’KESA18K’. Liikenneturvan yhteyspäällikkö Leena Piippa Jyväskylästä kannustaakin autoilevia harjaannuttamaan silmät taas pyöräilijän silhuettiin ja skarppaamaan pyöräväylien havainnoinnissa. 11 Tiistaina 15. Lisätietoja antaa ympäristötarkastaja Matti Norr p. Loimaalla 15.5.2018 Loimaan kaavoitus KUULUTUS MAA-AINESLUPAHAKEMUKSEN VIREILLÄOLOSTA Raikkonen Oy hakee maa-aineslupaa saven ottamiseksi Loimaan kaupungin Kesärlän kylään tilalle Koljola RN:o 4:1. Mahdolliset huomautukset osallistumisja arviointisuunnitelmasta pyydetään toimittamaan viimeistään 15.6.2018 klo 15.00 mennessä, osoitteeseen Loimijoentie 74, 32440 Alastaro tai kaupungintalolle (Kauppa-lankatu 3, 32201 Loimaa) tai sähköpostilla osoitteeseen kirjaamo@loimaa.fi. 040 565 9835, 0400 531 307 loimaa@ladyline.fi | @ladylineloimaa | www.ladyline.fi Ko Ko Kes än treen it HintAAn Lisäksi kymmenelle nopeimmalle ostajalle yllätyslahja! 99 € Kesäpassin käyttöoikeus on voimassa ostopäivästä 31.8.2018 saakka. AA Ilpo Knuutila 0500 531 759 aleksi.knuutila@asianajot.fi ilpo.knuutila@asianajot.fi www.asianajot.fi Asianajotoimisto HEIKKI RANTANEN OY AA, VT Heikki Rantanen Kauppalankatu 9-11 B 32200 Loimaa, puh. Sama koskee myös yllättävänkin nopeasti sähköisillä kulkuvälineillä, kuten tasapainoskootterilla tai yksipyöräisellä kulkevia jalankulkijoita. (02) 762 2888 fax (02) 762 2313 www.heikkirantanen.fi toimisto@heikkirantanen.fi Asianajotoimisto MARTTI TUOMINEN Asianajaja Martti Tuominen Vareliuksenkatu 2, 32200 Loimaa puh. 0400-530 741 martti.tuominen@atoimisto.fi HIUSVIIKKO Aleksis Kiven katu 7, Loimaa . Ilmoitathan tulostasi 30.5.2018 mennessä K Kotiranta, 040 564 5789, L Kotiranta, 040 572 3521 Mahdolliset muistamiset Veikon virkistystilille FI68 1097 5000 1814 47 Puh. Puh. Yleiskaava laaditaan oikeusvaikutteisena, jolloin sitä voidaan käyttää rakennusluvan myöntämisen perusteena (MRL 44§ ja 72§)
Malliviesti: 28.6. Ohjelmassa on kevätkesäisiä sävelmiä, tunnelmapaloja vuosien varrelta ja tangon taikaa. Maasto oli suunnistuksellisesti vaativa ja fyysisesti raskas. Vampula Ypäjä Tulevien päivien sääennuste ORIPÄÄ LOIMAA YPÄJÄ HUMPPILA PUNKALAIDUN VAMPULA +13 +27 +13 +27 +13 +27 +13 +27 Ke +26 / +26 / +26 / +26 / +25 / +26 / To +22 / +21 / +22 / +21 / +21 / +22 / Pe +19 / +19 / +19 / +17 / +17 / +20 / +13 +14 +13 +13 +13 +13 +13 +12 +13 +13 +12 +12 +10 +11 +9 +10 +8 +10 Heimolinnankatu (ent. ilmestyvässä Suvilehdessä tietoja alueen yleisölle avoimista kesätapahtumista – ilmoita sinäkin mukaan omasi!. – TO 17.5. Ilman niitä emme julkaise tapahtumatietoja kalenterissa! Julkaisemme kalenterissa tietoja tapahtumista, jotka järjestetään 7.6.–15.9. 040 527 8237 Jämsän LOIMAALLA KE 16.5. päivämäärä ehdottomasti ensin. Loimaan 70. Konsertti alkaa kello 18.30. Kilpailut käytiin 25 asteen lämmössä. toukokuuta 2018 SÄÄ TÄNÄÄN Lämpötila iltapäivällä ja edellisenä yönä Loimaa Humppila Oripää Punk. Huom. Liitä oheen myös omat yhteystietosi, eli nimi, osoite ja puhelinnumero. Paikallisen puolella. Paikallisen puolella. Mitäs täällä oikein tapahtuu. Saviseudun mankelistit. LOIMAAN LEHDEN SIVULTA PAIKKAKUNNAN PARHAAT MENOVINKIT Lähetä tapahtumatieto 22.5. ympäriajo, lähtö klo 9 Hirvihovi, Kuusitie, Loimaa. 5 euroa. Kaikenlaista, ihan näiltä nurkilta. LL, Saviseudun paikallisin Erkki Kalliolle SM-kultaa AMPUMASUUNNISTUS Alastaron Reserviläisten Erkki Kallio voitti normaalimatkan Suomen mestaruuden sarjassa H 70, kun Kauhavan Alahärmässä kilpailtiin perjantaina ja lauantaina ampumasuunnistuksen Suomen mestaruuksista. mennessä sähköpostitse osoitteeseen, kati.uusitalo@loimaanlehti.fi Kirjoita viestiin: – tapahtuman päivämäärä – nimi – osoite – kellonaika – onko tapahtuma maksullinen vai ilmainen – kuka tai mikä tapahtuman järjestää. Paikallisen puolella. Jos järjestätte useita tapahtumia, lähettäkää jokaisesta erillinen sähköpostiviesti, jotta minimoimme sekaannuksien mahdollisuudet. Toimi näin: Loimaa, Alastaro, Mellilä, Ypäjä, Jokioinen, Koski, Yläne, Oripää, Vampula, Punkalaidun, Humppila www.loimaanlehti.fi Paikallisen puolella. 12 Tiistaina 15. Paikallisen puolella. Koriseva Kanalassa Vuoden 1989 tangokuningatar Arja Koriseva esiintyy torstaina Wanhan Kanalan juhlasalissa säestäjänään Minna Lintukangas. Paikallisen puolella. Loimaan Lehti julkaisee 7.6. Oman tapahtumansa voivat ilmoittaa kalenteriin niin kylät kuin kaupat, yhdistykset kuin yrityksetkin. Hän sijoittui mitaleille myös sprinttimatkalla napaten pronssia. Tiimarin tila) Avoinna 10 2 2 • KE klo 11–17 • TO klo 10–16 KALUSTETUKKU T:mi Tiedustelut puh