KATRIINA REIJONEN +29 KATRIINA REIJONEN Hellekesä LL työryhmä Saviseutua lähimpänä olevassa virallisessa mittauspisteessä eli Jokioisten observatoriossa oli eilinen mukaan lukien mitattu jo 12 hellepäivää peräkkäin. KATRIINA REIJONEN Tämän vuoden mansikat ovat aikaisempaa makeampia, mutta jäävät pienikokoisemmiksi. KIRJOITTAJAVIERAS TORSTAI 15.7. Sivu 7 Mansikat kallistuvat pian Hanna Vienonen istahti ensimmäistä kertaa kilpaveneeseen kolme vuotta sitten ja innostus rataveneilyyn syttyi heti. Ensi viikolla viiden kilon mansikkasatsin hinta saattaa nousta jopa kympillä, ennustetaan Kärkäisen puutarhalta. Helle panee töissä puurtavat koville. Vienonen uskoo, että sekin on kyllä vielä edessä. Loimaan talousalueen paikallislehti • 96. Sivu 6 Ihanteista realiteetteihin Kesä hupenee Jos lähiseudun viljelijöiden mansikoita mielii vielä haalia ennen kuin hinnat alkavat nousta, kannattaa tarttua heti tilaisuuteen. Näin pohtii Teija Ek-Marjamäki. Aallokossa poijujen kiertäminen on hermoja vaativaa hommaa, mutta vielä ei ole paatti kellahtanut nurin. Sivu 8 MARIKA TIMONEN. alv. Lain mukaan työntekijät saavat pitää ylimääräisiä taukoja, kun lämpötila ylittää 28 astetta. Paahteeseen helpotusta hakevat ovat kansoittaneet erityisesti Loimaan seudun merkittävintä virkistyskeidasta Melliläjärveä. Myös litrahinnat nousevat. Poiminta on nyt täydessä vauhdissa, sillä helle on vauhdittanut mansikoiden kypsymistä ja pääsato valmistuukin tällä viikolla. Tähän mennessä korkein lämpötila, + 32 astetta, mitattiin maanantaina. Nyt haaveet siintävät jo kansainvälisillä ulapoilla. O Humppilassa halutaan tehtailla mielihyvää Sivu 9 Peltipoliisit ryhtyvät työhön Vetäisepä ylinopeutta, jos haluat tulla automaattisesti ikuistetuksi ja maksupostia kotiin myöhemmin. Sivu 10 Kilpaa poijujen ympäri Hanna Vienonen kilpailee suomenmestaruudesta ja on tällä hetkellä luokkansa viides. Sivut 5 ja 8 Joillekin usean päivän hiostava helle on kauan odotettu riemu kun taas toisille se tuottaa jo tuskanhikeäkin. 2010 Se alkaa olla syksyn merkkejä ilmassa. vuosikerta P 1 D Nro 79 Irtonumeron hinta 1,00 € sis. Näkemys kasvattamisesta muuttuu, kun lapsille tulee lisää ikää Ihanteet karisevat, ja lopulta toivoo vain sitä, että lapsista kasvaa onnellisia ihmisiä. Lämpötilakaan ei jaksa enää kivuta kolmenkympin ylitse
Ti 20.7. Mellilän kirkko Su 18.7. . 2 Torstaina 15. Kuollut: Salli Marjatta Mörsky 87v, Eeva Kyllikki Raikaa 86v, Eeva Annikki Lehtonen 82v, Anna Kaarina Mäkelä 81v, Jari Juhani Kauppi 54v. Kirkastussunnuntai, sanajumalanpalvelus kirkossa klo 10. klo 10 konfirmaatiomessu, Pääkkönen, Szarek, Mäkinen. Uutta taloa suunnitellessa kannattaa valita leveät räystäät, jotta kesän aurinko ei pääse paistamaan sisälle. AJANTIETO: NIMIPÄIVÄT: SANOMALEHTIEN LIITON JÄSEN ISSN 0358-9161 Jakeluhäiriöt: Puh. Ma 19.7. Diakoniatyöntekijä Marja Seppälä vuosilomalla 19.7.-20.8. klo 18 virsilauluilta hautausmaalla, sateella kirkossa, Lill. 0200 72822 (mpm/pvm) arkisin klo 6.00-16.00 viikonloppuisin klo 6.00-12.00. Jos käytät ilmalämpöpumppua tai ilmastointilaitetta kotisi jäähdytykseen, tee se harkiten ja vain todelliseen tarpeeseen. klo 11 Jumalanpalvelus, Sinikka Forsbacka Ti 20.7. Vaikka laitteesi olisi A-luokkaa, käytä sitä silti vain todelliseen tarpeeseen. YPÄJÄ Su 18.7. Metsämaan kirkko Su 11.7. Älä asenna laitetta sohvan päälle tai makuuhuoneeseen. Kun talossa ei oleskella, sammuta ilmalämpöpumppu. Tapahtumat La 17.7. Su 18.7. mennessä Väisänen 040 740 7622. Yleisö voi seurata vanhoja työtapoja useissa kohteissa tervanpoltosta punamultamaalin keittoon. Ol hollil -tapahtuma Mäkilän traktorimuseolla Someron Pyölissä la 17.7. Someron tapahtumassa on esillä poikkeuksellisen paljon museotraktoreita ja höyrykoneita. Toimitussihteerit: Sampsa Hakala, Tiina Naula. Olkaa keskenänne yksimielisiä. LOIMAA hakkaajankatu 2. Myös lehtipuut suojaavat auringonvalolta, mutta eivät pimitä talvella. Päävaljastajana toimii Esko Oijala. 16.7. Näin keräät tulisia hiiliä hänen päänsä päälle.” Room. Klo 18 urkuvesper, Lill. Vastuu ilmoituksista: Lehden suurin vastuu ilmoituksen julkaisemisessa sattuneesta virheestä on ilmoituksen hinta ja muihin lehtiin toimitetusta aineistosta sen valmistusarvo. klo 12 Rukoustilaisuus Ke 21.7. Aurinko laskee kello 22.44. Sijoita ilmalämpöpumpun sisäyksikkö niin, että jäähdytetty ilma jakaantuu hyvin koko taloon. (02) 588 8000, telefax (02) 763 1233. Kun päätät kaikesta huolimatta hankkia ilmastointilaitteen, vertaile niiden sähkönkulutusta. Myös laitteen sijainnilla ja viilennettävän asunnon tilavuudella on merkitystä. klo 12 messu, Alanen, Lill. To 22.7. Kesällä pitääkin olla lämmintä. Kyyditys järjestetty, hinta 20 e. Tilaukset: tilaukset@loimaanlehti.. Tilaushinnat: Määräaikainen 12 kk 104 6 kk 61 4 kk 46 Kestotilaus: Lask.jakso 12 kk 97 6 kk 49,50 4 kk 34 Irtonumero 1 Ulkomaantilaukset: tilaushinnan lisäksi peritään voimassa oleva postimaksu. Toimittajat: Sari Keskitalo, Kari Nummila, Anu Salo, Marika Timonen. klo 10 messu, Alanen, Lill. Su 18.7. Painopaikka: Allatum Oy. Liisa Harjula Valonia Jäitä hattuun asunnon viilennyksessä AVOIMET TYÖPAIKAT EKOVINKKI. Ilm. Ilmoitusmyynti: Myyntipäällikkö Veli-Matti Knuuti (02) 588 8020, 0500 324 939 Myyntineuvottelija Liisa Kivinen (02) 588 8021 Myyntineuvottelija Päivi Alm-Huhti (02) 588 8022 Ilmoitusvalmistus Eija Kärkäs (02) 588 8028 Tilaustenhoitajat Tarja Säteri, Maarit Saarinen (02) 588 8088 Ilmoitusten jättöajat: Ilmoitusaineisto on toimitettava lehden konttoriin kunkin numeron ilmestymistä edeltävänä päivänä klo 12.00 mennessä. Ilmoitukset: ilmoitukset@loimaanlehti.. Loimaan Kaupunginkirkko Su 18.7. klo 9-11 pappi toimistolla. klo 13 seurat Sirosella, Kiven. klo 19 Sana ja rukous Savipellonkatu 5, 32200 Loimaa www.loimaanhelluntaiseurakunta.. 15.7. klo 10–17. Pöytyä: leipuri, pyöräkuormaajankuljettaja, toimistosihteeri, työterveyslääkäri. Room. Rauni, Rauna 16.7. Kesähartaus Lähteentuvalla klo 19. klo 10 messu, Rouhiainen, Taneli. Alastaron kirkko To 15.7. Helteiden jatkuessa asunnon sisälämpötilakin alkaa tuntua sietämättömältä. Kanarva 81 v. Haaran-Onkijoen kyläyhdistys on tehnyt yhteistyötä Maatalousmuseo Saran kanssa useita kertoja. Kirkkoherranvirasto avoinna ti ja ke klo 9-12. Kastettu: Janina Veera Vilhelmiina Harala, Helmi Ilona Knuuti. Kartanomäenkatu 4, PL 2, 32201 Loimaa Puh. . Konttori ja toimitus avoinna ma-pe klo 9-16. Nyt viikonvaihteessa on vuorossa Mäkilän traktorimuseo Markku Järvinen kuskaa hevosensa paikalle valjastusnäytöstä varten. Saunomista ja tulisijan lämmittämistä kannattaa välttää helteillä. klo 19 retki Ypäjän musiikkiteatteriin, Titanic-musikaali. KUOLLEITA HELLUNTAISEURAKUNTA KIRKOLLISIA ILMOITUKSIA Messu ensi su. klo 18 hartaushetki Hunnaan kotiseutumuseolla. Ennen kuin ryntäät suin päin kauppaan ostamaan jäähdytyslaitetta, harkitse viilennystä perinteisillä keinoilla. Siellä esitetään myös eläinkavalkadi muun muassa pikkuvarsoineen. Ilmoitushinnat: Ennen tekstiä 2,10 /pmm 3-sivu 2,10 /pmm Tekstissä 1,97 /pmm Tekstin jälkeen 1,70 /pmm Takasivulla 2,09 /pmm Etusivulla (modulikoot) 3,47 /pmm Kuolinja kiitosilmoitukset, kunnalliset ja kirkolliset ilmoitukset, heng.kokoukset 1,70 /pmm Määräpaikkakorotus 0,06 /pmm Värikorotus yhdestä lisäväristä 0,07 /pmm Hinnat sisältävät arvonlisäveron 23%. Someron Ol hollil -perinnepäivässä on mukana loimaalaisiakin esiintyjiä. Energiataloudellisin ratkaisu kodin viilennykseen on ilmalämpöpumppu osana rakennuksen ympärivuotista lämmitysja jäähdytysjärjestelmää. Kustantaja: Priimus Media Oy. Tuuleta aina varjon puolelta ja lisää ilmanvaihtoa yöllä. Lämpötilaa kannattaa pudottaa muutama aste ulkolämpötilaa alhaisemmaksi. Älkää pitäkö itseänne muita parempina, vaan asettukaa vähäosaisten rinnalle. Reino Aurinko nousee tänään Loimaalla kello 4.23. (02) 770 2204 Sähköposti: toimitus@loimaanlehti.. klo 19 pihaseurat Hakolassa, Oripääntie 795, Koskenniemi, Alanen. klo 16 asti. 12: 20 Su 18.7. 7 klo 10 ja evankeliumijuhlat tarjoiluineen srk-kodilla. Loimaalaisia Somerolla hevosineen Loimaa: säiliöautoyhdistelmän kuljettaja, lasten päivähoidon ja siivouspalvelun työt, fysioterapeutti, terveydenhoitaja, ikkunanvalmistaja, kirjanpitäjä, hoitotyön päätoiminen tuntiopettaja, puutarhatyöntekijä, sosiaalityöntekijä (sosiaalitoimi), energianeuvoja, liikunnanohjaaja, myyntiedustaja, yrittäjä/turva-ala, taksinkuljettaja, yrittäjä, lastentarhanopettaja, luokanopettaja, puutaimien kasvattaja. To 29.7. Helpoin keino on estää auringon paiste suoraan huoneisiin verhoilla tai kaihtimilla. www.loimaanlehti.. klo 12 sanapalvelus, Rouhiainen, Taneli. Edelleen sanotaan: “Jos vihamiehelläsi on nälkä, anna hänelle ruokaa, jos hänellä on jano, anna juotavaa. Eskelinen 040 746 9373. Kuollut: Helvi Helena Laine s. viim. Toimitusjohtaja Kirsti Kirjonen puh. Talven aurinko on alhaalla, joten valo pääsee sisään leveistä räystäistä huolimatta. VUOTTA 59 PÄIVÄN SANA 15.7. Ke 21.7. ORIPÄÄ www.loimaanseurakunta.fi Kanta-Loimaan kirkko Kirkastussunnuntaina 18.7. klo 18 urkuvesper, Cerc. Kesäaikana on hyvä, jos ulkoyksikkö sijaitsee varjossa. Ilmestyy tiistaisin, torstaisin ja lauantaisin. Maksu 5 e, lapset maksutta. Näin asunto viilenee, ja kun suljet ikkunat päiväksi, viileä ilma pysyy sisällä paremmin. Viitakangas, Rajala. 12: 16 16.7. Sitovat ilm. Ti 20.7. 18. Kirkko av. Energiamerkintä toimii hyvänä ohjenuorana laitteen energiakulutuksen arvioinnissa. Toimitus: Päätoimittaja Kati Uusitalo (02) 588 8030, 050 555 7526. Myös sähkölaitteet lämmittävät sisäilmaa päällä ollessaan, joten sammuta kaikki turhat laitteet ja valot. päivä Elorannassa, sauna ja uinti, ruokailu. heinäkuuta 2010 TÄNÄÄN 15.7. Älkää olko omasta mielestänne viisaita. Useimmiten jo se riittää tekemään sisäilman miellyttäväksi
7-21, la 7-18, su 12-18 L O I M A A Takuumurea NAUDAN SISÄFILEE kokonaisena ja puolikkaana Reilunkokoiset ISÄNNÄNPIHVIT possun ?leestä Kauppiaan ohut OLUTPIHVI 25 90 kg 10 95 kg 11 95 kg 13 95 kg Savustettu Norjan LOHIFILEPALA Voimassa 22.7. Varaa paikkasi elokuussa alkavasta painonpudotusryhmästä jo nyt. Ryhmästä olen saanut sekä tukea että uusia mukavia kavereita. Lettuja kahvitarjoilu! VASEMMISTOLIITTO Tule keskustelemaan! Kansanedustaja Jyrki Yrttiaho Koulutusltk:n varapj. 7 klo 9-12 – Työttömyys kasvaa – hallitus puhuu työvoimapulasta. Älypelejä ja hevosurheilua Loimaan Lehdestä. . ja K-Plussa-tuotteet 1.8. (02) 7636 410 jyrki.koenkyto@k-supermarket.. asti 2 00 pkt Ilman korttia ja yksittäin 0,47 prk (2,35 kg) 5 prk -20-24 % BROILERIN FILEEPIHVIT 500-520 g (7,98-7,67 kg) -21 % -14 % 99 kg Tuore, makea ANANAS Costa Rica 99 kg AVOMAANKURKKU Suomi 3 99 rs 7 95 rs Kariniemen kananpojan SISÄFILEEVARRAS 450 g (8,87 kg) Grillivartaat K-supermarketista: Saarioinen NAUDAN FILEEVARRAS marinoitu, 500 g (15,90 kg) Ilman korttia 5,99 rs (13,31 kg) Ilman korttia 10,90 rs (21,80 kg) -27 % -33 % 9 95 kg HK viljapossun FILEEVARRAS lempeä BBQ, n. pantit 3,60 Voimassa 14.6.-15.8. Soita heti! 044-5583705 Paikkoja on rajoitettu määrä. Torstaina 15. heinäkuuta 2010 3 LOIMAAN TORI pe 16. Eveliina Mäkilä Heinäkuun lauantait suljettu Ma–pe 9.00–17.30, la 9.00–13.00 Hinnat voimassa to-su 15.–18.7. Atria OMENAKAURAPAISTOS 500 g (6,98 kg) Ilman korttia 3,99 rs (7,98 kg) -12 % 2 00 2 pkt 13 95 pkt Ilman korttia ja yksittäin 1,88 pkt (4,70 kg) 400 g (2,50 kg) rajoitus: 2 erää/talous GRILLIMAKKARAT HK Camping Ilman korttia 17,90 pkt (25,57 kg) Atria takuumurea nuijittu NAUDAN ULKOFILEEPIHVI naturel, 700 g (19,93 kg) Carlsberg III-OLUT 24 tlk x 0,33 l (2,07 l) sis. pantit 3,60 Ilman korttia 24,90 ltk (2,69 l), sis. Lue lisää osoitteesta www.xtravaganza.. – Miksi ikääntyviä ei kuntouteta. asti Voimassa 18.7. Xrtavaganza Klubi Lady Line Loimaa Hossinkatu 1-3 Haluatko aloittaa heti kesäloman jälkeen. puh. asti -46 % -22 % 7 99 17 95 rs kg 3 49 rs Atria BROILERIN HUNAJAVARRAS 1 kg (7,99 kg) Ruokamestarin LOHIVARTAAT Voimassa to-la 15.-17.7. LL, Saviseudun liikunnallisin. Tämä on ollut minulle sopiva, helppo ja todella mukava tapa laihduttaa. -23 % 19 99 ltk KUKKAKAALI Suomi 1 49 kg Johanna, -15 kg! Nyt tekee mieli jo keinuttaa lanteita. Ilman korttia 4,99–5,29 rs (9,60–10,17 kg) Grilliherkut K-supermarketista 3 99 Ilman korttia 3,69 rs (8,20 kg) 2 89 rs Saarioinen GRILLITASSUT 450 g (6,42 kg) Valio Viilis VIILIT 200 g (2,00 kg) rs Voimassa 22.7. ark. 700 g Ilman korttia 11,90 kg -16 % Voimassa 18.7. asti Voimassa 18.7. asti Voimassa 18.7. asti, ellei toisin mainita. asti Aleksis Kiven katu 11, puh. Varaa paikka elokuu n ryhmäs tä! Haluatko pudottaa painoasi. 040-5659835 s-posti: loimaa@ladyline.
Ja se merkitsee aina suurempaa uhkaa maaseudulle ja ihmisille, jotka siellä elävät. Minun Afrikkani on näinä päivinä havumetsien maassa. Tämä on ihan eri juttu kuin esimerkiksi se, että suomalaisten pitäisi korjata Viipurin kirjaston vesikatto tai että suomalaiset ovat jo korjanneet Viipurissa Monrepos’n kartanon päärakennuksen, mutta venäläiset antoivat suomalaisten tehdä pihasiivonkin. Löytäjää muistetaan vaivannäöstä. Kyllä sieltä löytyy öljyja kaasurahaa kuinka paljon vaan, maailman rikkaimmasta maasta. Lapsien kanssa usein poikkeamme jätskillä. Meiltä vietiin kahdeksasosa omaisuudestamme! Aika monta mummoa sieltäkin tuli. Taisto Levo Pro Virttaankangas -aktiivi Alastaro Virttaankankaan luonto tuhotaan yleisen edun nimissä Ahneille ja hutiloille ihmisille ei voi mitään mutta osaamattomille voisi opettaa esimerkiksi mansikan poimintaa. Mitä olisikaan maailma ilman valittamisen aiheita myös näille ihmisille, jotka joka asiassa valittamisen aihetta näkevät, joten jaksakaa teatterit jatkaa hyvää työtänne! . Luulis johtavan lääkärin ”pysyvän tupakeissa” 8 000 euron palkallaan. Nyt tänä vuonna poimiessani omaa riviäni vastaani tullut ihminen sanoi saaneensa rivinsä kerättyä. Myös sosiaaliset taidot kehittyvät teatteriharrastuksessa. Sanokaa vaikka: Mun nimeni on Lyyli mutta onko mulla hyvä tyyli. Vain viidakko puuttuu VUOTTA 59 PÄIVÄN MIETE: Luonnon ja puhtaan pohjaveden puolustajien olisi koottava voimansa estääkseen sen, ettei Suomessa tuhottaisi enää ainuttakaan puhdasta pohjavesialuetta. Hävinnyt Tornin ja Seurahuoneen välillä tai torilla kihlasormus, kultareunainen, valkokultaa keskellä, nimi ja päivämäärä sisällä. Kas kummaa 1: KHO:n presidentti käski uhmaamaan mammojen laillista karkotuspäätöstä. Marjastaja Voi kauhistus Kirjoittaja vaatii tarkkuutta mansikoiden itsepoimintaan. Lähivuosina leikataan. . Edellä mainittu tyyli on elämässä muutenkin yleistynyt: poimitaan vain rusinat pullasta. Vaikka luonnontuhon vastustajien määrä olisi satoja tuhansia, sitä päättäjät ei huomioi. Kun tiedetään että Kokemäenjoki on Suomen toiseksi likaisin joki ja vastustajien määrä kymmeniä tuhansia, niin aina sitä miettii miksi tällaisen annettaisiin ehkä toteutua. SUOMEEN tuli sisäisesti omasta maastaan karkotettuna yli 400 000 Karjalan evakkoa, kun Viipurin lääni ja vähän muutakin oli uhrattava suurvallan itsekkyydelle, yli 90 000 kaatunuttakin. Työttömyys koettelee kummankin kassaa. Suurin yhdistettävä perhe on ollut 41 henkeä, kun mukaan tulivat kasvatuslapsetkin. Hämmästyin, missä hän on. Karjalan kansa asutettiin tänne niinkuin tietysti pitikin, tottakai. Älä tartuta toisia. Suuria vedenottohankkeita perustellaan yleisellä edulla. Tietokoneet käyttökieltoon kuumuuden vuoksi. Muun muassa Ruotsi vaatii, että yhdistäjä voi elättää tulijat, jotka ostavat itse lentolipunkin! Itävallassa selvisi juuri, että 75 prosenttia ankkurilapsista olikin aikuisia. Näin kertoo kansanedustaja Arto Satonen (kok.). Kokonaan ylinopeuksista ei varmastikaan tulla pääsemään, vaikka millaisia vempeleitä tielle ja tienvarteen tai autoihin keksittäisiin. . Heille tuntui olevan tärkein asia pölöttää ja pälpättää ja siinä sivussa ottaa marjan sieltä sun täältä. Populismia vai ei, osa I. Nopeusvalvontakamerat pystytettiin tien varteen jo aikaa sitten, ja monen tielläliikkujan liikennekäyttäytymiseen on varmasti vaikuttanut jo niiden pelkkä olemassaolo. Meikä saa vajaan tonnin kuussa käteen, sillä pitää maksaa yhtä ja toista! Mur! . . Minkä verran on varaa pinnalliseen populismiin. 4 Torstaina 15. 040 566 3252 . Järjestämme ohjelmallisen ja elämyksellisen tapahtuman. Luin kioskin ilmoitustaulua, jossa maininta uimavalvojasta. Kommentteja on kirvoittanut sekin, että rajoituksen vaihtumisesta kertovan merkin ja kameran välissä näyttää paikoitellen olevan melko lyhyt matka. Viime vuonna seurasin kahden naisen koheltamista omalla osuudellaan. On huvittavaa, jos pelottavaakin, että meidän äänekkäin ”älymystömme” hurrasi sokeasti itänaapurille. Kari Nummila kari.nummila@loimaanlehti.fi KOPIT . Nyt moni siellä toivoo jo, että suomalaiset uusisivat Viipurin viemärit, kun ne lahoavat. Ja onko päätösvalta luisumassa enemmänkin rahalle ja rahavallan päätöksille. Vettähän meillä on, mutta harvassa alkavat olla täysin pilaamattomat ja valtavat luonnon aikaansaamat pohjavesiesiintymät. . Ajas hiljempaa hurjastelija Alastarolla on 40 km/t nopeus. Nyt kriittinen mielipide maahanmuutosta on populismia, jos ei sitä väitetä heti rasismiksi eli rikokseksi. Itseään se ei näe populistina milloinkaan. KATRIINA REIJONEN. Julkinen sana lätkäisee henkilöön köykäisesti populistin leiman ainakin silloin, jos hänen mielipiteensä eroaa vähänkään valtavirrasta. Kuumuuskänkkäränkkyyttä lienee liikkeellä. Se on Ysitielläkin jo huomattu, että osa autoilijoista todellakin noudattaa kameroiden kohdalla – ainakin silmänlumeeksi – rajoituksia, mutta ohittelee ja kaahaa niiden välisen matkan. Melliläjärvellä mukava uintipaikka. Kas kummaa 2: KHO päätti, että Suomeen saa jäädä, vaikka paperit on väärennetty! Valtio ja kunnat velkaantuvat. Mennä nyt väittämään, että esimerkiksi Venäjä ei voisi yhtä isoäitiä hoitaa. Siinä julkinen sana on liki sataprosenttisesti lääpällään ja polvillaan; Mauno Koivisto vertasi toimittajia sopuliin ja osui naulankantaan. kadonnut (Bar Edgar-Satakunnantie) vanha, hopeinen rannekoru edelleen kateissa. Ällöttävin ja säälittävin tapaus on kahden vierasmaalaisen mummon retuuttaminen päivästä toiseen julkisuudessa. Siisteyttä kaipaava näinkin lähellä ruokakauppaa . Syy on helppo arvata, heitä ei siis haluttu. Nykyisessä globaalissa maailmassa pieni ihminen tuntee suurta avuttomuutta. Pyytäkää ihmiset neuvoa. Nautimme tapahtuman itse niin kenenkään ei tarvitse valittaa mistään. Näytti olevan 200. Uusia roskapusseja tulee aina lisää, siellä ne ovat levällään, pari rottaakin näkyi olevan penkomassa. Yleisen edun mukaisia eivät voi olla hankkeet, jotka huonontavat elämän laatua ja sen viihtyvyyttä ihmisten kotiseuduksi muodostuneella alueella. Esimerkkinä suuresta luonnontuhosta ja pohjaveden pilaantumisesta on Turun Seudun Vesi OY:n hanke Alastaron Virttaankankaalla. Siellä halutaan imeyttää Kokemäenjoen vettä Virttaanharjun läpi pohjaveteen, josta sitten Turkuun. 10.7. Raimo 5.9.2009. 045 129 1386 . Huh, huh, kyllä on törkyinen paikka. Viljelijät tietävät tämän suuren hävikin mutta eivät uskalla lähteä ihmisiä neuvomaan, sillä he ottavat nokkiinsa eivätkä enää toiste tule. KU P.S. John Henry Newman MIELIPITEET Päätoimittaja Kati Uusitalo kati.uusitalo@loimaanlehti.fi TOIMITTAJALTA LUKIJOILTA Foto ois kiva Ysitien valvontakamerat Auran ja Akaan välillä otetaan käyttöön tänään. Valtiolla on jo joka neljäs euro lainaa. Uuden tutkimuksen mukaan evakkoprojekti maksoi yhtä paljon kuin sotakorvaukset eli yhteensä ainakin 8 miljardia euroa. SUOMI maksaa ihan kaiken. Se ei ollut populismia, jos sitä yhteiskuntaa ihannoi täysin kritiikittömästi. Onko kaupunki perustanut uuden kaatopaikan Euromarketin vieressä tien toisella puolella, keltaisten vaatekeräyslaatikoiden takana. heinäkuuta 2010 Jos aikoo saavuttaa jotain suurta, rohkeutta koetellaan monta kertaa. Nyt taitaa RKP:tä edustava maahanmuuttoministeri Astrid Thors tai ainakin puoluetoverit toivoa, että maahanmuuttajat omisivat ensi sijassa ruotsinkielen. Kyseltyäni sain vastauksen ”makaa” tuolla vastarannalla kaveriensa kanssa’ Mikä on uimavalvojan tehtävä!. On se vaan kumma, että ihmiset eivät tajua, että koirien paikka ei ole Okrassa 30 asteen helteessä, ilman vettä ja sen jälkeen viedään kuumaan autoon :-( Järki hoi... Lisäksi varsinkin kesäiset esitykset antavat vettä myllyyn kaikille Narisija-Naisille ja Murisija-Miehille, kuinka taaskaan ei saatu Madonnan konserttia, eikä Tosca-oopperaa, vaikka ihan noin suuunnaton muutaman euron pääsymaksu maksettiin näytöksestä ja pullakin oli jo aamulla leivottu... Tarjolla myös ruokaa ja juomaa sekä ostotuotteita. Sitä mukaa kun Suomen väestö jakautuu yhä epätasaisemmin, kieroutunut käsitys yleisestä edusta antaa sen suurille kaupungeille. Yleinen etu muuttuu vähemmistön oikeuksien polkemiseksi, jos taajamien enemmistö massa päättää, mitä se tarvitsee elämänsä mausteeksi ja ottaa sen sieltä, missä ihmisluvussa mitattu vastustus on voitettavissa. Eli onko tultu aikaan, että päätöstentekijät tekevät päätöksiä, jotka ovat kansan tahdon vastaisia. Suomeen on nyt jonossa 150 isoäitiä, lähinnä Venäjältä ja Somaliasta, joka lähettää tänne ankkurilapsia eli alaikäisiä ja sitten haetaan perheenyhdistämistä. . Siihen sietää syventyä. Harrastaja(kesä)teattereille kaikki kunnia ja kannustus jaksamisesta puurtaa toimintansa eteen! Teatteri on erinomaista harrastusta ja myös hyvin opettavaista esimerkiksi nuorille muun muassa pitkäjänteisyydestä ja sitoutumisesta työhön. Uteliaana vilkaisin hänen työnsä jälkiä ja mitä vielä; ainakin puolet oli jäänyt poimimatta. Aika äskettäin oli heti populismia, jos vähänkään arvosteli neukkumeininkiä. Päätin kokeilla, siirryin hänen keräämäänsä riviin ja keräsin vuoden marjani siitä. Postia lähtee siis tulevaisuudessakin valvontakeskuksesta monille tielläliikkujille, sillä aina tulee olemaan ratin takana niitä, joiden mielestä ilmeisesti foto ois kiva. Silloin tehtiin laki, että ruotsinkielisiin kuntiin ei saanut sijoittaa evakoita
Päivän puheenaihetta ei ole tarvinnut keksiä, myymäläpäällikkö Marjaana Kurri Seppälän Loimaan myymälästä sanoo hymyillen. – Iltapäivän kuumimmat tunnit ovat siinä yhdestä kolmeen, jolloin lämpötila kipuaa yli 30 asteen, jopa 32:een. . Aino Rinne, 5 ja Veronika Koskinen, 10 Melliläjärvi viilentää Melliläjärvi viilentää PARKKI Suomalainen paikallinen GRILLIPIHVI 7 80 salaattipöytä + kahvi. Myymälän kuumin paikka on näyteikkuna, jonka lämpötiloja ei tosin ole tullut mittailluksi. Jos lämpötila ylittää 28 astetta, astuvat työturvallisuuslain perusteella kuvaan mukaan ylimääräiset tauot, joilla työskentelyä tukalissa oloissa saa ja pitää keventää. Iltapäivällä päivän kuumimpaan aikaan hiljenee kuitenkin hetkeksi ennen iltaasiakkaita, myymäläpäällikkö tietää. Suolakeksipaketista huikopalaa nappailemalla saa nestetasapainoa pidettyä yllä. Kaikki työnantajat eivät välttämättä huolehdi asioista niin kuin laki edellyttää, saati tarjoa virvoitusjuomia ilman lakipykäliä. Janojuotavaa on kulunut. KATRIINA REIJONEN Marjaana Kurri on jaksanut töissä, vaikka kuumaa on riittänyt. Työantajan on teknisin toimenpitein huolehdittava siitä, että lämpötila työpaikalla pysyy alle 28 asteen, esimerkiksi ilmanvaihtoa tehostamalla. Milla Lahti Ilma voisi vähän viilentyä, nämä helteet ovat tuskaa. Tauoilla työntekijät käyvät viilentämässä oloaan pitämällä kosteaa pyyhettä hartioilla ja istahtamalla alas hengähtämään. Somistusten vaihtaminen on kuitenkin jätetty nyt vähemmälle. Kierrän lomittajana tiloja työkseni ja siellä ilmastoinnit on ihan hyvät. Torstaina 15. Takapihalla on ollut 33 astetta, mutta siihen paistaa aurinko koko ajan. . Hänellä on vesipullo kaiken aikaa käden ulottuvilla ja vissyä jäähtymässä pakastimessa oikein kylmäksi. VAATEOSTOKSILLE jalkautuvia asiakkaita helle ei ole karkottanut, vaan ihmiset ovat jaksaneet shoppailla luontoäidin suomasta lämpöaallosta huolimatta. Jonkinlaista helpotusta tuo sekin, että puheenaihe ainakin on ollut viime aikoina kaikkien yhteinen: kylläpä on kuuma! Kokemus yhdistää ihmisiä, kun kaikki ovat yhtä helteessä niin rannoilla kuin työpaikoillakin. – Totta. Päivät ovat lomakaudella olleet vilkkaitakin, kun on aikaa lähteä ostoksille. Lämpötilaa on tullut seurailtua lämpömittarista, joka on hankittuna varta vasten. Jos lämpötila nousee toimenpiteistä huolimatta helteen vuoksi yli 28 asteen, on työtä ryhdyttävä keventämään tauoilla. Susanna Tanhuanpää Helteellä käydään uimassa ja syödään paljon mehujäätä. Työpaikkojen työolosuhteista säädetään työturvallisuuslain pykälässä 39. Työnantajan on rajoitettava työntekijän altistumista turvallisuutta tai terveyttä haittaaville tai vaarantaville fysikaalisille tekijöille niin, ettei niistä aiheutuisi haittaa tai vaaraa. En ole ikinä tykännyt kuumasta. Kyllä minä tykkään lämpimästä. Mira Nurminen On kauhean mukavaa, kun on näinkin lämmin, mutta välillä on liian tukalaa. – Meillä pyörii kaiken aikaa kaksi tuuletinta, ja lisäksi ovi on ulos auki. . Fysikaalisia tekijöitä ovat esimerkiksi lämpötila, kosteus, veto, melu, paine, tärinä ja säteily. Helteet vaikuttavat nukkumiseen, kolmelta saatan saada unta ja aamulla pitäisi kuudelta mennä töihin. Tuulettimet pyörivätkin nyt työpaikoilla vinhaan tahtiin, jotta seisovaan helleilmaan saataisiin edes vähän liikettä ja viilennystä. Kuumin lämpötila töissä on ollut 32 astetta, mutta en minä niin seuraa lämpötiloja. Sillä tavoin saadaan ilma liikkeelle. – Vissyt ja mehut saa meillä käydä ostamassa työnantajan piikkiin, Kurri kertoo ja myöntää olevansa aika onnekas. Ei Suomessa kovin usein ole tällaisia lämpötiloja. Nytkin on jo pohje palanut, vaikka olen ollut vain puoli tuntia auringossa. . Töissä on 35 astetta. . On ihan höntti olo kuumuuden vuoksi. . heinäkuuta 2010 5 UUTISET Soita: Toimitussihteeriemme puhelinnumerot ovat 02 588 8031 02 588 8032 AIHETTA JUTTUUN: Loimaa Anu Salo Laki sanoo sen selvällä suomen kielellä: jos lämpötila nousee työpaikalla yli 28 asteen, on ryhdyttävä toimiin, ettei työntekijöille aiheudu vaaraa tai haittaa. Yli 28 asteen lämpötilassa tauko on kevyissä ja keskiraskaissa töissä 10 minuuttia tunnissa ja yli 33 asteen lämpötilassa 15 minuuttia tuntia kohden. Työpaikoilla ei lain mukaan saa tulla liian kuumat paikat Yli 28 asteessa saa pitää ylimääräisiä taukoja ANU SALO Etenkin lapset ottivat Melliläjärvellä ilon irti hyvästä uimakelistä, vaikka vanhempia helle hieman tuskastuttikin. Työantaja on Kurrin mukaan huolehtinut mallikkaasti siitä, että työolot pysyvät olosuhteisiin nähden siedettävinä. KUUMAA on Kurrinkin työpaikalla viime päivinä ollut. – Hellevaatteille on tietysti riittänyt hyvin kysyntää, ja niitähän meillä on nyt paljon esilläkin. Laki suojelee FAKTA SANOTTUA Tämä helle on yhtä tuskaa. Sitten on erikseen viilennin, joka puhaltaa myymälätilaan kylmää ilmaa, Kurri kiittelee. Meitä on kuitenkin informoitu hyvin oikeudesta ylimääräisiin taukoihin ja niitä myös käytämme, Kurri sanoo. Kassan ja sovituskoppien lähellä oleva ilmanjäähdytin viilentää niin työntekijöiden kuin asiakkaidenkin oloa. Kuumalla säällä helpottaa, kun tulee tänne Melliläjärvelle pulahtamaan
Se oli kannustavaa ja kehittävää, kun ei huomautettu yksin virheistä, vaan kiitosta eli tunnustustakin tuli, kun onnistui. Se on hyvä apuväline, paljon parempi tietysti kuin ennen käytetyt kirjat. Tällä hetkellä ongelma lienee muun muassa pätevien ammattiopettajien puutteessa. Niiden heikkoja kohtia en lähde tässä paljastamaan, Leino huomauttaa. Suominen suunnittelee myös liikkeen yleisilmeen ja viihtyisyyden kohentamista. Yhteiskunnan on oltava valmis luomaan opiskelupaikkoja nuorille. Kyllä niin sanotut kyläsepätkin tulevat edelleen korjaamaan uusiakin autoja. Siinä samalla tulee miettineeksi vanhemmuutta. KUN LAPSET olivat pieniä, he tarvitsivat paljon fyysistä apua, ravintoa, puhtautta, liikuntaa ja lepoa. Tälle puolelle on tarkoitus panostaa lisää. – Joku voi olla jonkin osan rikkoutumisesta hyvinkin tuohtunut. – Se on tietysti hiukan semmoinen tunneasiakin samoin kuin öljynvaihtoväli, jossa jotkut pitäytyvät vanhoissa suosituksissa ihan vaan periaatteesta. heinäkuuta 2010 TALOUS TÄLTÄ SIVULTA: – On selvää, että muun muassa elektroniikka pettää joskus tien päällä ihan uusissa autoissakin, joille ei voi tehdä siellä yhtään mitään. Silloin auto vinssataan hinurin lavalle. Autotarvikemyyjän pitää hallita sen tuhannen nippeliä Mika Suominen uudeksi yrittäjäksi Varaosapörssiin KARI NUMMILA Arto Leino ja Mika Suominen esittelevät pakoputkea, joka kuuluu varaosaliikkeen suosituimpiin myyntiartikkeleihin. Isot autonvalmistajat voivat ottaa tietyn automallin joiksikin osiksi ihan eri tehtaan osat eri valmistuseriin, joiden laadusta voi löytyä eroja. Tämä on äärettömän mielenkiintoinen ja todella sananmukaisesti sangen haasteellinen työ. Leinon mukaan varaosamyyjältä vaaditaan myös psykologista silmää, sillä asiakkaan vääräkään käsitystä ei parane tyrmätä liian hätäisesti. Ja potea huonoa omaatuntoa siitä, että monet työja luottamustoimet ovat vaatineet veronsa perheen ajasta. IHMISILLÄ saattaa olla sellainenkin väärä käsitys, että varaosaliikkeet myyvät merkkiliikkeeseen nähden huonompia varaosia, jotka useimmiten saattavat olla ihan samoja, mutta niihin on voitu iskeä tietyn automerkin leima. Tarjolla on myös muita lastentarvikevälineitä lastenvaunuista alkaen. Suomisen pohjakoulutuksena on ylioppilasmerkonomin tutkinto. Ja loppujen lopuksi kuitenkin tuntea onnistuneensa vaativassa kasvatustehtävässä, ainakin kohtuullisesti. Yrittäjä Arto Leino on yhä kiitollinen oppiisälleen Kalevi ”Kalle” Niskaselle, joka opetti nuorelle pojalle kaksi tärkeää asiaa: 1) ole rehellinen, 2) ole ahkera. Leino, 62, aloitti autoalalla vuonna 1964. 2 puh. Kun ikää kertyi, tukeminen vaihtui yhä enemmän henkiselle puolelle. – On selvää, että muun muassa elektroniikka pettää joskus tien päällä ihan uusissa autoissakin, joille ei voi tehdä siellä yhtään mitään. Palasin Loimaalle, eikä sitä ole tarvinnut katua. Mieleen on jäänyt hyvin myös kova supliikimies Yrjö Rantanen – automyyjä, joka kiersi salkku kainalossa maakuntaakin. KIRJOITTAJAVIERAS Kesä on monille perhejuhlien aikaa. Kasvattajalta vaaditaan kärsivällisyyttä, sinnikkyyttä ja rohkeutta. Suomisella, 43, on takana jo 21 vuotta varaosaalalla, viimeksi Loimaan Hihna ja Varaosa Oy: ssä 12 vuotta. Vaikka syrjäytymisvaarassa olevia nuoria on paljon ja vaikka vanhemmuus on välillä hukassa, jaksan kuitenkin uskoa, että suurin osa lapsista kasvaa ja kehittyy kunnon kansalaisiksi. Meillä oli hieno työpaikkahenki, jota loivat niin Kalle kuin hänen vaimonsa Iltakin. – Moni meistä kävi Kallen koulua – muistan muun muassa Mäkilän Matin (oma autokoulu), Mäkisen Jussin (oma korjaamo), Tuomisen Empun (oma korjaamo), Jokelan Riston (monitoimimies autojen ja koneiden kanssa, viljelijäkin), Sollan Sepon (katsastusmies). 02-762 4455 ark. Vastuuta nuorista Loimaa Kari Nummila Ennen saatiin ammattitaito ”kyllä työ tekijäänsä opettaa”-tyyliin, ikäänkuin oppisopimuksena. Kasvaminen yhteisöllisyyteen opetti samalla myös vastuullisuutta. Varsinkin pienyrittäjiä on kannustettava ottamaan enemmän kokemattomia nuoria työhön. LASTEN ollessa pieniä itsellä oli jonkinlainen ihannekuva kasvattamisesta ja toive siitä mitä lapsista tulee isona. Samoin työelämään pitää panostaa. – Niskasella sain paljon oppia, kun Volkkarin maahantuoja, Wihuri -yhtymä, piti varaosamiehille paljon kursseja. Kun opiskelu keskeytyy tai työtä ei löydy, on helppo luisua tekemättömyyteen. Vaikka vetovastuu vaihtuu, Leino jatkaa vielä jonkin aikaa uuden yrittäjän aisaparina. Varaosamiehet tietävät, että suuri yleisö luulee varaosakauppojen käyvän tarpeettomiksi, kun autot teknistyvät hurjaa vauhtia ja vikojakin voi pian etsiä lähinnä vain tietokoneella. Tehtävä tuntui selkeältä, palkitsevalta, joskin ajoin raskaalta. Siinä pitää hetki miettiä, kun asiakas sanoo esimerkiksi, että ”jokin kolisee tuolla etupäässä ylhäällä”. Leino tietää, että moni maksaa ihan turhasta ”nimilisää”. – Kova pakkanen rikkoo esimerkiksi iskunvaimentimia, jos pyörä sattuu ajossa isoon koloon. Sen jälkeen on vaikea päästä jaloilleen. – Tällainen harhaluulo on tosiaankin vallalla aika lailla. Tietokonemuistissa on paljon varaosatietoa, jonka lukeminen täytyy sekin opiskella, jotta sitä pystyy nopeasti hyödyntämään. Omassa perheessämme olemme saaneet nauttia tänä vuonna erityisen monta juhlahetkeä. Ajan myötä realiteetit iskevät ja ainoa toive on, että lapsista kasvaa yhteiskuntakelpoisia, onnellisia ihmisiä. Olisi erityisen tärkeää, että kaikki nuoret saisivat ammatin ja työtä. Jo nyt markkinoilla on jonkin verran ihan kohtuullisen hintaisia tietokonetestereita, joilla kyläseppäkin pärjää, Suominen huomauttaa. – Olin Niskasen ensimmäisiä työntekijöitä Lamminkadulla vuonna 1964. TYYPILLISIÄ varaosaliikkeen menekkituotteita ovat muun muassa pakoputket ja moottoriöljyt, joissa tietyt merkit eivät hinnakkuudestaan huolimatta ole välttämättä yhtään sen parempia kuin ”tavallisetkaan” öljyt. Kalleinkin iskari voi hajota vaikka ihan uutena, jos huonolla tuurilla pyörä käy kuopassa. Käytännössä on vaikea palvella asiakkaita, jos perustekniikkaa ei tunne. On aika valmistella rippijuhlaa. Paljon tässä on nähnyt ja huomannut sitäkin, että eri automerkkien ja -mallien kestävyydessä on eroja. – Arvasin, että silloin tuli yrittämisen rakonen minullekin, kun yksi iso, tukkukauppaakin tehnyt yritys poistui. ”Vanhanajan” ajatus siitä, että naapurin lapsia kasvatettiin siinä sivussa kun omiakin, ei ollut lainkaan huono. Ja että tukea on saatavissa muualtakin kuin omasta perheestä. Pidettiin muun muassa oma kesäjuhla Tammelan Pyhäjärvellä Niskasten huvilalla, eikä sieltä saanut olla pois kuin lääkärintodistuksella. Leino teki pitkän kierroksen Satakunnassa ja palasi Loimaalle, kun Vihannon autoliike lopetti. Tätä yhteisvastuullisuutta ovat jatkaneet monet nuorisojärjestöt, joissa tehdään todella arvokasta työtä. – Sinänsä varaosamyyjän täytyy ihan ensimmäiseksi tuntea koko auton rakenne moottorista alustaan. Vanhempana toivoo, että voisi antaa lapsellensa niin vahvat eväät, etteivät aivan pienet aallot venettä elämän vesillä kaataisi. 6 Torstaina 15. Seuraava juhla on jo ovella. Onhan moottoriöljy tietysti tärkeä asia. Tunnen erään korjaamomiehen, joka sanoo ajavansa elämänsä loppuun ”vanhanaikaisella” autolla, johon on aina mukana tietyt varaosat estämässä tiellejäännin. Teija Ek-Marjamäki Kaupunginvaltuutettu ja maakuntahallituksen jäsen (kesk.) Jaksan kuitenkin uskoa, että suurin osa lapsista kasvaa ja kehittyy kunnon kansalaisiksi. Mutta se ei ole totta. Ehkä minäkin yritän muistaa taas antaa useammin positiivisen palautteen myös ystävätai sukulaisperheen mainioille nuorille. – Ei tässä tule koskaan liian valmiiksi ja tietäväiseksi, sillä autot muuttuvat kaiken aikaa ja uutta tavaraa tulee sitä mukaa markkinoille. Monesti mietti miten pystyä osoittamaan, että nuorista välitetään. Volyymiosissa eli yleisimmin ja useimmin tarvittavissa varaosissa ei ole mitään kahta kategoriaa eli ”huonompaa ja parempaa laatua”. – Mehän myymme Loimaalla paljon varaosia merkkikorjaamoillekin. Liike on seutukunnan ainoa lasten turvaistuinten myyjä. 6-24 la 7-24 su 8-24 FRENCHDOG + 0,4 l juoma Voimassa heinäkuun loppuun. silloin myyjän pitää rauhoittaa asiakasta eli lähinnä kuunnella myötätuntoisesti. – Niskasen Antti oli hyvä työnjohtaja sikälikin, että hän antoi aina palautteen, olipa työ onnistunut hyvin tai ”vähemmän hyvin”. Se palkitsee myyjääkin parhaiten silloin, kun asiakkaan hankalimpiakin toiveita kykenee täyttämään, varaosamyynnin konkari Arto Leino Loimaan Varaosapörssi Ky:stä ja hänen yritystään elokuun alusta jatkava Mika Suominen sanovat. Toivottavasti mahdollisimman nuori voi kokea, että elämä kantaa silloinkin kun on vaikeaa. Se voi olla vaikka viallinen poikittaistukivarsi eli koiranluu, Leino selvittää. Niskasen Kallen koulussa Loimaa Kari Nummila Autovaraosien myyjältä sanotaan vaadittavan aivan poikkeuksellisen laajaa ammattilaisuutta alalla, jossa pitää hallita sen tuhannen tuhatta nippeliä ja nappelia. Kaikki lapset eivät kuitenkaan Suomessa voi hyvin. Kotipizza 11-23 Kartanomäenk. Kone ei korvaa siis ihmistä
Metsämaan-Kojonkulman metsähoitoyhdistyksen toiminnanjohtaja Jari Sandell kertoo energiapuukaupan kiinnostavan metsänomistajia, jotka antavat mielellään katkoa energiapuuksi esimerkiksi peltojen laitteiden puukasvillisuuden. Voimalaitos tuottaa kaukolämpöä ja sähkövoimaa. – Poiminta ajoittuu pitkälle ajalle, pärjää vähemmällä työntekijämäärällä ja riskit eivät ole niin kovat, Kärkäinen luettelee jaottelun hyviä puolia. Toisaalta sitten tietysti saadaan uusiutuvaa metsäenergiaa käyttöön. Mäki-Hakola muistuttaa siitä, että tähän saakka metsien Kemera-tuki (Kestävän metsätalouden rahoitustuki) on loppunut pahasti kesken – jo yleensä vuoden puolivälissä, ainakin Lounais-Suomessa. Kausi lyhenee pari viikkoa, viimeisistä mansikoista ei tule mitään. Sato on huipussaan, hinnat eivät enää laske Mansikat kypsyvät keskenkasvuisina Mansikoiden poiminta on täydessä vauhdissaan ja töihin käydään jo aamuvarhain, jotta päivän paahtavimpina hetkinä ei tarvitse olla pellolla paistumassa. Pienessä mansikassa on enemmän sokeria ja vähemmän vettä. Kemera-säännökset ovat nyt sellaiset, että tukikelpoisessa lohkossa pitää jäävän puuston olla enintään 16 senttiä paksua 1,3 metrin korkeudelta mitattuna. – Helteitä on ollut ennenkin, mutta ei näin pitkiä jaksoja. Kärkäisen 12 hehtaaria on pyritty jakamaan kolmeen osaan, jossa yksi on varhaistuotantoa, yksi sesonkiaikaa ja yksi syyskautta varten. Kari Nummila. Aluksi kausi oli 2–3 viikon mittainen, mutta viljelytekniikan kehityttyä se on pidentynyt huomattavasti. Ne maistuvat kumipalloilta, Kärkäinen toteaa. KARI NUMMILA TOIMITTAJALTA Oikeilla jäljillä Risupaketti on kehno nimitys energiapuuasialle. Pienestä koostaan johtuen marjat ovat makeampia kuin aikaisempina vuosina. syyskuuta. Tunnettu hakeapostoli Matti Kares sanoi jo kauan sitten vertauskuvallisesti, että ”risut kelpaavat vain piiskanaineiksi”. – Vuonna 2007 alettiin kerätä 20. – Olen itse konstruoinut kaatosysteemin kuuden tonnin painoiseen pikkukaivuriin, joka kulkee kumiteloilla. Siinä pelissä on ollut ennen usein aseena Viipurin läänistä tuotu tukki, josta on maksettu enemmän kuin kotimaisesta: on voitu sanoa, että jos ette myy, tuodaan Venäjältä. Meillä on tihkuletkut alla ja ne painavat vettä kasville, mutta ei se auta, kun keli on kova. Laitos käyttää puuta ja turvetta. Ypäjällä sijaitsevalla Kärkäisen puutarhalla ollaan tyytyväisiä tämän vuotisen sadon laatuun, mutta marjojen ennenaikainen kypsyminen harmittaa. – Käytännössä energiapuukaupassa on kaksi pääasiaa eli se, että metsä tulee hoidetuksi ja siitä voi samalla saada jonkun euron eli kaikki ei häviä kuluihin. Selluteollisuus taiteilee viljakauppiaiden lailla sillä rajalla, kuinka vähän kehtaa maksaa raaaka-aineesta. Onpa kyse sellutonnista tai ruisleivästä, niin nykyisillä raaka-ainehinnoilla ei ole juuri mitään merkitystä. Metsänomistaja saa yleensä oikeasti kunnolla rahaa vain kerran vajaassa sadassa vuodessa eli tukkipuista. – Puuta kyllä riittää kaikille. Isot sahurit panivat ostohanan kiinni, vaikka valittavat puupulasta. Metsäteollisuus on viime aikoina vaatinut, että yläraja olisi pudotettava 13 senttiin. KÄRKÄISELLÄ viljellään luomumansikkaa. – Marja jää pieneksi kuumuuden ja kuivuuden takia. Miehellä on kokemusta mansikanviljelystä vuodesta 1979 saakka. Ne maistuvat kumipalloilta TÄLTÄ SIVULTA: LAINA: Ypäjä Katriina Reijonen Jos mansikoita mielii tänä vuonna ostaa pakkaseen tai tuoreena naposteltaviksi, se kannattaa tehdä nyt. heinäkuuta 2010 7 PAIKALLISIA Kun eräs mies keksi vielä eteisessä huutaa vanhojen rakennusten puolustajien perään ”Rotamyrkky tarttis syättä tommosil”, on selaamatta jäänyt Käytöksen kultaisen kirjan lisäksi lakikirja. Sitä on voinut saada taimikonhoitoon ja ensiharvennukseen, ei kuitenkaan tilan oman energiapuun hankkimiseen. Kun se harvennetaan, puut alkavat lihoa hyvää vauhtia, kun niillä on tarpeeksi kasvutilaa. Satotaimista saadaan tänäkin vuonna mansikoita myyntiin myöhemmin. Poimijat aloittavat työnsä jo aamuyöllä, sillä päivällä paahtavan auringon alla poiminta pellolla käy turhan raskaaksi. VAPON työmailla Loimaan Metsämaalla on parhaillaan liikkeellä tammelalainen yrittäjä Jussi Kangasniemi, jolla on itse kehitelty kaatokone varustettuna kouralla ja puut katkovalla giljotiinilla. On sanottu, ettei juurikaan tarvitse sokeria laittaa, kun säilöö, Kärkäinen kertoo. toukokuuta mansikkaa kasvihuoneista, ja viimeiset mansikat myytiin 24. Energiapuun pystykaupassa tuki menee käytännössä muualle kuin myyjälle eli metsänomistajalle. Mansikat kypsyvät keskenkasvuisina, Isto Kärkäinen harmittelee. Halvimmillaan hinnat ovat juuri nyt – Helteitä on ollut ennenkin, mutta ei näin pitkiä jaksoja. Puuta tarvitaan vuodessa noin 200 000 kuutiota. Siksi esimerkiksi mäntykuitu myydään usein energiapuuksi eikä kuiduksi. Parhaillaan olen kaupoilla sellaisesta kevyestä ajokoneesta, joka kulkee myös täysin teloilla eli painuvillakin pohjilla pärjätään ihan kivasti sulan maan aikanakin, Kangasniemi sanoo. Sellun vientihinta on noussut hurjasti, mutta se ei näy kuitupuun hinnassa. Mutta sen tuominen metsästä pois on kova juttu, kun energiapuun korjuumäärä liki kolminkertaistuu nykyisestä viidestä miljoonasta kiintomotista (kiintomotti on 1,6 pinomottia) 13,5 miljoonaan mottiin. Tukkipuu on toinen juttu. Puut alkavat lihoa harvennuksen jälkeen Jussi Kangasniemi, Jari Sandell sekä MIka Lehtojärvi katselevat kaatokoneen giljotiinia ja kouraa. Meillä oli silloin joka päivä mansikoita myynnissä, Kärkäinen muistelee. Puusta saa melkein mitä vaan, kun opitaan tekemään. Sen leveys on 215 senttiä. – Ihmiset ovat sen huomanneet. Lehtojärven mukaan korjuussa otetaan huomioon se, ettei metsästä viedä hakkutähteinä kaikkia ravinteita pois, kun kasattu energiapuu jää lepäämään metsään joksikin aikaa. – Jos harvennus on myöhässä viisikin vuotta, metsä riukuuntuu. – Voi sanoa, että metsäomistaja saa energiapuusta kiintokuutiolta yleensä noin seitsemän euroa. Tällöin esimerkiksi runsaasti ravinteita sisältävät neulaset ehtivät tippua. Metsähaketavoite vaatiikin alkupäähän jopa 100 miljoonan vuotuisen tuen, jotta homma pelaa toivotusti. Kausi lyhenee pari viikkoa, viimeisistä mansikoista ei tule mitään. Torstaina 15. Puutarhalle on palkattu 40 poimijaa, joista 30 on ulkomaalaisia Vietnamista ja Ukrainasta. Puu yhä pulasta pelastaa, vaikka sellunkeitto loppuisi Suomesta. Taivassalon uutta seurakuntakeskusta yleisötilaisuudessa vastustanut Heli Laaksonen VakkaSuomen Sanomissa. Tarkoitus on estää raaka-aineen hinnannousu. KATRIINA REIJONEN Juha Kärkäinen ja isänsä Isto Kärkäinen harmittelevat mansikoiden ennenaikaista kypsymistä, jota ei kastelutoimillakaan voi pysäyttää. Loimaan seudulta energiapuuta ostaa parhaillaan muun muassa Vapo Oy, joka toimittaa näiltä main energiapuun omistamalle Forssan voimalaitokselle, jonka se osti muutamia vuosia sitten Forssan kaupungilta. Loimaan seutu Kari Nummila Metsänomistajien liiton LänsiSuomen alueen johtaja Marko Mäki-Hakola uskoo vahvasti, että hallituksen äskettäisen risupaketin tavoitteet voidaan saavuttaa, mutta edessä on kova haaste. Yleensä se ajetaan seuraavan vuotena voimaja lämpölaitoksille. Viime aikojen helteet nimittäin ovat tehneet sen, että sato alkaa pienentyä ja hinta nousta jo ensi viikolla. Käytännössä puu mitataan ajokoneen nosturin vaa’alla kuten esimerkiksi sorankin kuutiokauppa on loppunut ja se myydään kuormaajan punnitsemina kiloina, Vapo Oy:ssä energianpuun hankinnasta Varsinais-Suomessa vastaava Mika Lehtojärvi selvittää. Lehtojärven mukaan energiapuuhakkuussa hoidetaan samalla metsää. Taustalla on teollisuuden mustasukkaisuus siitä, että sellunkeitossa tarvittavaa kuitua valuu lämpökattilaankin. Kasvihuoneissa saadaan aikaisempaa satoa, ja satotaimilla kautta voidaan venyttää pidemmälle syksyyn. Mäki-Hakola katsoo, että nyt alussa 20 miljoonan euron haketustuki ei riitä lähimainkaan, vaikka se nousee asteittain 36 miljoonan euron vuositasolle. Lajikkeina käytetään Darselectia, Honeoyeta, Sonataa ja Polkaa
Aluesairaala tuottavuuden keskikastia. Myös pienemmät ylinopeudet ovat vähentyneet. Tuottavuudeltaan Loimaan aluesairaala kuuluu aluesairaaloiden ja vastaavien keskikastiin. Tämän kesän lämpöennätys, 34,2, on mitattu Hämeenlinnan Evolla. Suomalaisissa tutkimuksissa on Klangin mukaan todettu, että automaattivalvontajaksolla korkeat ylinopeudet ovat vähentyneet 30–50 prosenttia. – Ajan rajoitusten mukaan, joten valvontakamerat eivät vaikuta. Vuoden 1961 jälkeen kylmin lukema on tilastoitu Sallan Naruskassa 28. heinäkuuta vuonna 1914, jolloin Turussa saatiin historiallinen, yhä voimassa oleva ennätyslukema 35,9. Monesta tuli taas alokas LOIMAA Loimaan aluesairaalan tuottavuus laski vuodesta 2004 vuoteen 2008 kolme prosenttia. Palokunta etsi tovin turhaan kolaripaikkaa. Juha Rannan kokemuksen mukaan valvontakamerat siistivät ajotapaa. Rikosvyyhdistä epäilty otettiin kiinni LOIMAA Metsämaalla liikuskeli maanantaina puolilta päivin koruvaras. Moottoripyörällä Rydenfeltin tavoin liikkeellä ollut Rantakaan ei tunnusta saaneensa ylinopeussakkoja. Kuulustelut ovat kuitenkin kesken, ja poliisi vaikenee tässä kohtaa yksityiskohdista. Ranta arvelee, että valvontakameroita tulee vielä kaikille isommille teille. Palokunta sai hälytyksen liikenneonnettomuuteen, mutta mitään onnettomuutta ei ollut tapahtunut. Ilkivaltahälytys ajelutti palokuntaa LOIMAA Loimaan poliisin rikostutkinta on selvittänyt rikosvyyhdin, jossa noin 20vuotiasta miestä epäillään ryöstöstä, ryöstön yrityksestä ja varkaudesta. LOIMAA Loimaan palokunta joutui tiistai-illalla ilkityön kohteeksi, kun palokunta hälytettiin turhaan Metsämaalle pelastustoimiin. Palvelutuotanto laski kuusi prosenttia. Hän muistuttaa, että vauhdin hiljentäminen muutamallakin kilometrillä tunnissa vähentää esimerkiksi kohtaamisonnettomuuksissa kuoleman todennäköisyyttä useilla prosenteilla. heinäkuuta illan aikana. Nyt heinäkuussa eletään pitkää hellekausiputkea, joka alkoi jo kolmas heinäkuuta eli eiliseen menessä kasassa oli peräti 12 hellepäivää yhteen rytkyyn. heinäkuuta. Hellepäiväksi lasketaan vuorokausi, kun lämpötila on noussut vähintään 25 asteeseen. Liikenneturvallisuuden kannalta hän pitäisi hyvinä myös säännöllisiä ohituskaistoja. Jokioisten sadanta oli viime toukokuussa 72.8 milliä, kun pitkäaikainen tämän kuukauden keskiarvo on 35 milliä, joka ylittyi siis reilusti tuplasti. Yhden ainoan sakon olen saanut, ja se tuli pysäköinnistä. Kaulakorut ovat kultaa, sormukset kultaa ja valkokultaa. Mies on ollut kiinniotettuna ja poliisin kuulusteltavana. Helteestä tuli tusinatuote Syksystä asti Ysitien varressa olleet valvontakamerat ryhtyvät valvomaan liikennettä tänään. Tässä Mellilän risteyksessäkin rytisee aika usein. Porin prikaatiin sai palvelukseenastumismääräyksen 1 300 asevelvollista, joista vajaat 800 on kotoisin Varsinais-Suomesta. Kumpikin sade saatiin tarpeeseen ja tällä kosteudella viljojen jyvänmuodostus jo sujuu, kun sade putosi vankan kasvuston suojaan. Ennusteiden mukaan helletasolle yllettäisiin edelleen ainakin kuluva viikko ja mahdolisesti vielä ensi viikon alkukin. Peltipoliisit siistivät ajotapaa MARIKA TIMONEN Loimaan seutu Kari Nummila Loimaan seudulla tehtiin tiistaina illansuussa todennäköisesti kesän lämpöennätys, 32 astetta, jos mittapuuna pidetään Ilmatieteen laitoksen lähintä virallista mittauspistettä eli Jokioisen observatoriota, jonne Loimaalta ei kerry pitkääkään matkaa linnuntietä. KULUVA kesä saattaa liittyä siihen kuivien kesien ketjuun, johon kuuluvat jo muun muassa vuodet 1997, 1999 ja 2002. Toinen vastaavanlainen paikka on Saran kohdalla. Taloon sisälle tunkeutunut pitkäkyntinen vei useita kaulakoruja ja sormuksia. Kesäkuun sademäärä oli 53,1 milliä pitkäaikaisen keskiarvon ollessa 57 milliä. Suomen lämpimin päivä on virallisesti 9. Kamerat saavat Rinteen, Rydenfeltin ja Rannan hyväksynnän. elokuuta. Voro vei koruja SÄKYLÄ Kuluvan vuoden toinen saapumiserä astui varusmiespalvelukseen maanantaina. Jokioisten observatorion ennätysasteet, 32,2, mitattiin vuonna 1994. – Hyvä, että valvontakameroita on olemassa. – Samalla tavalla ajan kuin muutenkin, Rydenfelt sanoo ja kertoo saaneensa valvontakameran räpsähtämään vain kerran. – Keskinopeudet ovat lähteneet alenemaan, minkä johdosta henkilövahinkoja tuottaneet onnettomuudet ovat vähentyneet ja onnettomuuksien seuraukset lieventyneet, liikenneturvallisuusinsinööri Jaakko Klang Varsinais-Suomen Ely-keskuksesta toteaa. helmikuuta vuonna 1971, pakkasta 46 astetta. Sademääristä löytyy suuria paikallisia eroja, sillä esimerkiksi Loimaan kaupungin Korvenkylässä mitattiin kotimittarilla peräti 27 millin sadevesimäärä 7. heinäkuuta 2010 Ysitie Marika Timonen Automaattinen liikenneturvallisuusvalvonta alkaa Ysitiellä tänään. Loimaan aluesairaalan tuottavuus laski, vaikka vastaavana ajanjaksona hoitotoiminnan kustannukset laskivat kolme prosenttia. Heinäkuu jää muistiin ainakin alkupuoliskoltaan rutikuivana, sillä Jokioisten observatorion automaattimittaukseen on tallentunut vain neljä milliä sadevettä 6.–7. Liekö joku Ysitien kulkija koiran vienyt. Loimaalaiseen liikkeeseen murtauduttiin rikkomalla lasi ja liikkeestä anastettiin olutta sekä tupakkaa. Rinne on tyytyväinen, että Ysitielle saatiin valvontakamerat. Kuurosateet viilentävät lämpöaaltoa paikoin. Keskinopeuksien laskua Klang pitää merkittävänä asiana. Päätieverkosta noin 3 000 kilometriä on nyt automaattisen liikenneturvallisuuden valvonnan piirissä. Ysitien valvontakamerat käyttöön tänään Loimaa/Mellilä Marika Timonen Mellilän Mukkelsilla tiistaina taukoa pitäneet Kirsi Rinne Mellilästä, Joonatan Rydenfelt Oulusta ja Juha Ranta Tampereelta ovat yhtä mieltä valvontakameroista. Rinne kertoo olevansa useimmiten liikkeellä pakettiautolla, eikä lastina kulkevat perunatkaan oikein innosta kaahaamaan. Tarkemmat tiedot tuottavuuden kehityksestä ilmenevät Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen teettämästä tilastoraportista. Sunnuntaina miehen epäillään syyllistyneen ryöstön yritykseen sekä varkauteen. Helsingin Sanomien mukaan poliisi kirjasi 18–30 kilometrin ylinopeuksia viime vuonna noin 3 000 vähemmän kuin vuotta aiemmin. Ne vähentävät virkavallan hommia, Rydenfelt miettii. Auran ja Akaan välillä on yhteensä 14 valvontakameratolppaa, joissa on kamera muutamassa kerrallaan. Heinäkuun saapumiserän sotilasvala järjestetään Alastaron moottoriradalla perjantaina 27. Omaa ajotapaansa Rinne, Rydenfelt ja Ranta eivät myönnä muuttaneensa valvontakameroiden vuoksi. Myös hän sanoo noudattavansa nopeusrajoituksia, vaikka moottoripyörällä ylitykset ”helppoja” olisivatkin. Tapahtumat alkoivat lauantai-illalla, jolloin mies ryösti liikkeen Loimaalla. – Hyvä, että etenkin risteyksiin tulee. Sairaaloiden tuottavuudessa oli tutkittuna ajanjaksona eroja. Suomen kansainväliseen valmiusjoukkoon on valintakokeiden kautta hakeutunut 251 asevelvollista, jotka tulevat koko valtakunnan alueelta. 8 Torstaina 15. Ruisrockin työkeikalta kotiin Ouluun matkalla ollut Joonatan Rydenfelt pitää valvontakameroita hyvänä apuna virkavallalle. Bruno-koiran kaveri Paavo on ollut kadoksissa juhannuksesta alkaen. – Liikennevirran keskinopeus on laskenut 1–5 kilometriä tunnissa paikasta, nopeusrajoituksista ja vuodenajasta riippuen, Klang kertoo. – Ikinä en ole saanut ylinopeussakkoja, moottoripyörällä liikkeellä ollut Rydenfelt jatkaa, mutta myöntää, että öisin ei aina tule ajettua yhtä sievästi kuin päivisin. Samoilla tienoilla toiseen mittariin kylän toisella puolella satoi 15 milliä. Silloinkaan ei sakkolappuja tullut. Ajotottumuksien muutos näkyy paitsi onnettomuustilastoissa myös poliisien määräämissä sakoissa. Ysitien usein ylittävä Kirsi Rinne iloitsee valvontakameroista. Lasku on samaa tasoa kuin muissa aluesairaaloissa ja vastaavissa keskimäärin. Henkilövahingot ovat karkean arvion mukaan vähentyneet automaattisesti valvotuilla teillä noin 30 prosenttia. Kameravalvonnan on todettu vaikuttavan kuljettajien ajotottumuksiin. – Valvontakamerat ovat varmaan tarpeellisia, koska poliiseilla ei ole tarpeeksi resursseja. Minun kokemukseni mukaan kameroilla on myös ajotapaa siistivä vaikutus, Ranta puolestaan toteaa
Mielihyvätehdasta kaupitellaan nyt Työja elinkeinoministeriön Hilma-hankintasivustolla. yht. Midgård Mielihyvätehdas -nimellä kulkeva kulttuurimatkailun kehittämishanke sai sytykkeensä jo aiemmin toteutetusta Jotunheimin salaisuus -hankkeesta. Lasitehtaan vieressä olevat kunnan maat valikoituivat mahdolliseksi rakennuspaikaksi, koska jo pelkästään Lasitehtaalla on kävijöitä kaksi miljoonaa vuodessa. Mahdollisuuksien mukaan he antaisivat myös kävijöiden kokeilla omin käsin työskentelyä. Jos hankkeelle saadaan tekijä, Pihlajamäki toppuuttelee kuitenkin odotuksia. Tarjousten määräaika on elokuun 17. 3 00 3 00 yht. Jos sivustolla olevaan tarjouspyyntöön tulee vastauksia, voi kylän rakentaminen alkaa jo vuonna 2012. – Tämä on pidempi projekti, joten ihan turha odottaa, että jotain syntyisi jo ensi vuonna. Kylään on tarkoitus rakentaa keskus, jossa on interaktiivisia multimediatuotteita, joiden kautta voidaan kokea ja aistia rautakauden tuntua, Humppilan kehittämisja hallintosihteeri Tuija Pihlajamäki selittää. Toisena on liiketoimintasuunnitelma ja toimintakonsepti, kolmantena fyysinen suunnittelu ja rakenneratkaisut ja neljäntenä konseptin rakentamisen aloittaminen ja toimintojen käynnistäminen. Jos kylä toteutuu suunnitelmien mukaan, koottaisiin elämysvertaan ympäristöön erilaisia kädentaitajia, jotka etenkin kesäkaudella työskentelisivät pajoissaan. Tavoitteena on lisätä kestävän energian osuutta energiantuotannossa ja -käytössä, vahvistaa energiaomavaraisuutta, hillitä energiankulutuksen kasvua, vähentää alueen kasvihuonepäästöjä sekä tukea energiaalan yritystoiminnan kehitystä ja verkostoitumista. Ensimmäiseen osaan kuuluu rahoituksen löytäminen elämyskeskuksen rakentamiseen ja toimintaa pyörittävän organisaation perustaminen. – Tarkoituksena on tehdä hyvin laajaa yhteistyötä seudun oppilaitosten, osaamiskeskusten ja kuntien kanssa, Pihlajamäki tarkentaa. JOTUNHEIMIN salaisuus hankkeeseen kuului myös idea elokuvasta, joka sijottuisi rautakausikylään, mutta se jätettiin pois nykyisistä suunnitelmista. Torstaina 15. Mutta jos tulee, tarvitaan liiketoiminnan konsepti ja muuta sellaista. Hän on kuitenkin sitä mieltä, että vaikka hanketta ei pystyttäisikään viemään loppuun saakka, on aina parempi yrittää, sillä mitään ei yrittämättä saada aikaiseksi. Kestävä energiantuotanto ei saa kilpailla elintarviketuotannon kanssa, hankkeen projektipäällikkö Lauri Kaivosoja kertoo. 1 59 rs Persikka tai nektariini 1 kg, Espanja 1 49 rs Maistuva Nautasikajauheliha 400 g (3,73/kg) Varhaiskaali Suomi 89 kg HK Kabanossit 300-400 g (4,73-6,30/kg) 1 89 pkt 1 00 YkkösBonus-kortilla 9 95 8-pack Tarjous voimassa 1.7.-31.8.10 Eldorado Long drink 8x0,33 l (3,31/l) hinta sisältää pantit 1,20 sisällön hinta 8,75 Jalostaja pata-ainekset 150-190 g (7,89-10,00/kg) yksittäin 2,19-2,29 ps (12,05-15,27/kg) Tarjoukset voimassa 15.-18.7.2010. – Tarkoitus on myös yhdistää tuon aikakauden ruokakulttuuri palveluihin, Pihlajamäki lisää. Ei jälleenmyyjille. Seutu ei ole tilastojen mukaan kehittynyt matkailun osalta niin hyvin kuin valtakunnan tasolla yleisesti on kehitytty. heinäkuuta 2010 9 Kehittämisja hallintosihteeri Tuija Pihlajamäki esittelee entisajan asutusmallia, johon mahdollisesti päästään Humppilassakin tutustumaan muutaman vuoden päästä. Hanke on jaettu neljään osaan. Hankkeessa selvitetään energiasektorin tilannetta ja tuetaan energiasektorin yrityksiä, suunnittelua ja päätöksentekoa. Kylästä halutaan tehdä koko perheen retkikohde, jossa käydään myös esimerkiksi luokkaretkellä. – Tarkoitus on jatkaa Jotunheimin salaisuuden elämysvertaan perustamista. KATRIINA REIJONEN Humppila Katriina Reijonen Lasitornin viereen suunnitellaan rautakausikylää. Kylästä on olemassa jo erilaisia piirroksia, jotka hahmottavat kokonaisuutta. 2 rs 2 ps 2 prk 4 prk 2 50 yht. Myös elinkeinoelämään haetaan piristystä. Kävijät olisivat muitakin kuin ohikulkijoita ja Lasitehtaalle tulevia. päivä. Häme hankkiutuu kestävään energiaan. Mielihyvätehtaalle etsitään toteuttajaa – Toteutuessaan hankkeella on suuret vaikutukset matkailuja majoituspalveluihin ja vaikkapa ravintolaja ruokapalveluihin. Kun koko paketti on kasassa, käynnistetään koko toiminta, Pihlajamäki kertoo. Hankkeen toteutuksesta vastaa Hämeen ammattikorkeakoulun Biotalouden koulutusja tutkimuskeskus. – Se on myös kahden valtatien risteys, jossa pystytään hyödyntämään asiakasvirtoja. Kariniemen paneroidut nuggetit 200 g (6,25/kg) ilman korttia 1,79 rs (8,95/kg) Eldorado kurkkusalaatit 360 g (4,17/kg) yksittäin 1,95-2,05 prk (5,42-5,69/kg) Arla Ingman Kalinka kerrosjogurtit 150 g (1,67/kg) yksittäin 0,47 prk (3,13/kg) KANTA-HÄME Kestävää energiaa Hämeestä -hanke laatii kestävän energian ohjelmaa Kantaja Päijät-Hämeeseen. – Toteutuessaan hankkeella on suuret vaikutukset matkailuja majoituspalveluihin ja vaikkapa ravintolaja ruokapalveluihin. – Kestävällä energialla tarkoitetaan uusiutuvaa energiaa, joka on tuotettu huomioiden luonnonvarojen kestävän käytön periaatteet, kuljetusmatkat ja tuotannon ympäristövaikutukset. yht. Uusia yrityksiä ja investointeja syntyy. – Jos hankkeelle ei tule tekijää, ei tätä kannata jatkaa
Sanotaan, että on kahdenlaisia kilpailijoita. Tähän mennessä mieleenpainuvin hetki on ollut kilpakavereiden järjestämä kaste tulokkaalle. Eri luokissa ajavien veneiden mitat ja moottorin ominaisuudet on määritelty tarkasti. – Minun ryhmässäni kilpailee 15 ihmistä. Naisia lajin pariin on eksynyt vielä häviävän pieni määrä, mutta loimaalainen Hanna Vienonen ei antanut sukupuolivähemmistöön kuulumisensa haitata harrastuksen aloittamista. Hän on tällä hetkellä luokkansa Suomen mestaruussarjassa viidentenä. 10 Torstaina 15. Potkurit on teroitettu veitsenteräviksi. Ja kuinka ollakaan: kahden sukupolven kesässä on paljon yhteistä, sillä omille lapsille halutaan tarjota samanlaisia kesäriemuja kuin itsellä on aikanaan ollut. -Äiti79VOI kun kesälasta katsoo, niin on kuin katsoisi takaisin omaan lapsuuteen. Vienonen pyrkii harjoittelemaan vähintään kerran viikossa omatoimisesti kuvittelemalla itselleen radan veteen. Perhepiiriläisten yhteinen kokemus on, että kellottomuus on jo itsessään parasta mitä kesä antaa. Lausahduksessa kiteytyy perheiden onni siitä, että kesällä kiire hellittää. Loimaan seutu Anu Salo Ei aikatauluja vaan aikaa. Aika on ehkä kullannut muistot, mutta muistelen, että aina oli kesät kuumia, sormet ja varpaat niin ruskettuneita, että näyttivät likaisilta, ja syötiin herneitä ja mansikoita ja uitiin lähes päivittäin. Tiivistettynä rataveneily on sitä, että kilpaillaan joko merellä tai järvellä siitä, kuka kiertää radan ja kurvailee poijujen välissä nopeimmin. Tällä kertaa piiriläisiltä kysyttiin, mistä lasten parhaat kesämuistot syntyvät. Vesille pitää päästä myös aina, kun veneeseen on hankittu uusia osia tai moottoria viritetty. Laivareissu, huvipuisto ja rantaelämä. – Kisoissa vieläkin aina ensimmäinen lähtö jännittää, kun ollaan rivissä laiturilla, valot sammuvat ja saa lähteä. ANU SALO. PERHEPIIRI Vanhemmat haluavat tarjota lapsilleen samanlaisia kesäriemuja kuin itsellä on ollut. Ne ovat jääneet mieleen vahvasti, vaikkakin kesät pitivät sisällään niin paljon kaikkea muutakin mieleenpainuvaa. Aikaa perheelle ilman telkkua ja muita nykyajan hienouksia. Vietetään sitä sitten kotona tai mökillä. Tämä tuntui heti omalta jutulta, Vienonen selittää. Parhaat omat muistoni ovat niinikään kesälomareissuista sekä uintimatkoista. Kun mennään isossa aallokossa ja alla on perämoottori, ei sille mahda mitään, jos jää alle. Suu korvia myöten jäätelössä, uintireissut kun ei millään tultaisi vedestä pois, kesän eka mustikkapiirakka ja vanhat Aku Ankan taskukirjat. Vettä lentää koko ajan. Siitä tuo meidänkin nuoriso tuntuu riemuitsevan. Lapsuuteni kesät vietin perheeni kanssa veneillen. Ei siinä saa samaa tunnetta. Kouluaikoina parasta oli lapsena ehdottomasti se, että oli loma ja sai nukkua aamuisin pitkään. Oli se yhdessä tekeminen sitten tapahtunut ihan kotipihassa tai vaikka Särkänniemessä, toivoisin lapsen muistavan kesän sellaisena aikana, kun koko perhe saa yhdessä nauttia lomasta ja minnekään ei ole kiire :) Oman lapsuuden parhaat kesämuistot liittyvät aina aurinkoon, ja siihen kun pääsin muutamaksi viikoksi mummilaan lomailemaan. Omia parhaita kesämuistoja lapsuudestani ovat matkat sukulaisten luo Ruotsiin ja ItäSuomeen. Samantapaiset muistot jäävät varmasti poikienkin mieleen. VETTÄ ei kannata pelätä, jos rataveneilijäksi mielii. Vienosella on tähtäimessään ulkomaat ja Euroopan mestaruuskisat. Loman alkaessa lähdettiin merelle ja kierreltiin Suomen ihanaa saaristoa. Se on mieleenpainuvin kokemus vielä, kun ei ole mitaleita, joita voisi muistella, Vienonen kertoo hymyillen. Vienonen ei ole vielä paattiaan kaatanut kertaakaan. -MirkkuEHDOTTOMASTI parhaat lapsuusmuistoni liittyvät Kuusamoon ja siellä mökille, uimiseen, sukulaisiin ja retkeilyyn luonnossa. -Minä, sinä, meLASTENI parhaisiin kesämuistoihin kuuluu ehdottomasti kiireetön, aikatauluton yhdessäolo. -AamupuuroEi aikatauluja, vaan aikaa Kesän parhaat muistot syntyvät tutuista kesän riemuista Hanna Vienosen vene on hänen miehensä työstämä, joskaan tiukat säännöt eivät jätä varaa omaan soveltamiseen. Omat parhaat lapsuuden muistot ovat kiireetöntä ajelehtimista päivän alusta iltaan, kun velipojan kanssa pelattiin ja leikittiin ja uitiin. Rataveneilyssä vesi lentää ja veneitä kaatuu – Tämä tuntui heti omalta jutulta. Vienonen kilpailee luokassa T400S. Samalla kysyttiin, millaisia ovat perhepiirin vanhempien omat parhaat lapsuuden kesämuistot. Lähtötilanteita ei voi harjoitella itsenäisesti, kun ei ole kilpailijaa vieressä. Lajin sisälle pääsee helposti, mutta kehittyminen vaatii omien taitojen hienosäätämistä. Sellaisia asioita, kun ei tarvinnut ensin ostaa jotain. Meillä (ainakin toivon) parhaat muistot syntyvät sellaisista hulluista äkkilähdöistä kun yhtäkkiä keksitään mennä metsään kumpparit jalassa jahtaamaan metsämansikoita tai pelaamaan mölkkyä oikein tosissaan. Kellottomuus on ehkä sitä parasta. Kun isommat sisarukset nauraa pienelle, kun sen grillimakkara pitää kuoria ja kun syödään mansikoita puiston penkillä. Siis juuri ne, joihin palataan vielä aikuisinakin muistellen kesiä, jolloin aurinko paistoi aina. Kilpailuja on sen mukaan, miten aktiivisesti seurat niitä järjestävät. -UudisasukasTOIVOISIN ainakin, että lapsellemme jäisi parhaat kesämuistot aurinkoisista päivistä ja mukavasta yhdessäolosta. Kalastettiin ja sukellettiin simpukoita järven pohjasta vaarin mökillä. – Tämä on toinen kauteni. -TyttöVARMAANKIN parhaat kesämuistot jäävät yhteisestä ajasta, uintiretkistä eväineen, jotka tehdään aamuisin varhain sekä yhteisestä kesälomareissusta. Sama mökki, sama järvi ja osa sukulaisista vielä hengissä. Se on sellaista sähläämistä, mutta hauskaa. Kun syödään uusia perunoita ja herneenpalosta löytyy toukka. Avaintekijänä on poijuilla kääntyminen, eikä niinkään lujaa ajaminen. Innostus lähti siitä, kun perhetutun pojat ajoivat kilpaa ja olin katsomassa heidän harjoituksiaan. – Laji vaatii hermoja. Niitä, jotka ovat kaataneet veneen ja niitä, jotka sen kaatavat. Näin siis vastattiin: YHTEISET retket on lapsille niitä kesän kohokohtia. Useimpien parhaat kesämuistot syntyvät veden äärellä. KATRIINA REIJONEN Kilpailut ovat joko järvessä tai merellä, mutta Hanna harjoittelee omatoimisesti myös Loimijoessa. Varusteina minulla on kypärä, ajohaalarit, hanskat ja teräsvahvistettu pelastusliivi. He sanoivat, että saat sinäkin kokeilla, ja siitä se sitten lähti. heinäkuuta 2010 Loimaa Katriina Reijonen Rataveneilyn harrastajaluku kotimaassa ei päätä huimaa. – Pojat antoivat kasteen ja heittivät minut toukokuussa Pyhäjärveen kisojen jälkeen. Kesäruoka on myös tärkeää muistojuttua
Ja mahtaisiko hyvänkään malmikellon ääni enää kuulua melueristetyn ohjaamohytin sisään takamailla työskentelevän traktorin tai kaivurin kuljettajan korviin saakka, ei varsinkaan, jos hän samalla koko ajan kuuntelisi musiikkia korvalappustereoistaan. Kerrotaan, että Punkalaitumen pappilassa kelloa soitettiin torppareiden ja päivätyöläisten työpäivän alkamisen ja päättymisen merkiksi, tällöin soittaja oli työnjohtajana toiminut pehtoori tai isäntärenki. Se oli pienehkö messinkikello, joka kilkatti nopeasti ”vellit, voit, vellit, voit”, mutta rengit olivat kuulevinaan sen soitossa myös ”neulat, napit, neulat, napit”, koska kello oli aikoinaan ostettu jotain kulkukauppaa harjoittaneelta reppuryssältä. Tai kellon puuttuessa ikkunalautaan veistettiin kaloja, joiden avulla tiedettiin myös ajan kulku, koska aurinko on lahjomaton ja sen säde osui joka päivä samaan aikaan aina saman ikkunalaudan kalan kohdalle. VALAMALLA valmistettuja malmi-, messinkija kuparikelloja alkoi ilmaantua Suomeen kuitenkin vasta suhteellisen myöhään, 1700-luvun puolivälin aikoihin. Viime sotavuosiin ja viimeistään 1950-luvulle tultaessa vellikellot kuitenkin vähitellen jäivät tarpeettomiksi ja vaille käyttöä, kun miesten taskuja rannekellotkin alkoivat yleistyä ja kun taloissa muutenkin rupesi olemaan vähemmän työväkeä eikä torppareita enää ollenkaan. Kun jokaisella kellolla oli oma yksilöllinen äänensä, korkeampi tai matalampi, ja koska joka talossa tavattiin soittaa kelloa omalla tietyllä rytmillä ja tempolla, niin taloissa ja kylissä kyllä tunnistettiin jokainen kellonsoitto eikä mitään sekaantumisvaaraa ollut. Vielä oli yksi uskomus, ainakin Punkalaitumella kun näet tiedettiin ennustavan tulipaloa tai talon muutoin surkeaa loppua, jos sen vellikello pääsi putoamaan alas tornistaan. PUNKALAITUMEN Palojoella on kerrottu, että Anttilan vellikello sijaitsi nykyisen Isosuolle menevän maantien laidassa olleen vanhan prännin (karjakeittiön) päädyssä. Heikki Keskumäki Vellikello Vellikello määräsi talon elämänrytmin Talon ruokakello oli kovinkin tärkeä silloin, kun vain aniharva omisti taskukellon, mutta jonkinlaisia seinäkelloja taloissa tuolloin sentään jo alkoi olla. heinäkuuta 2010 11 KERUUARKISTOJEN LEHDILTÄ J oittenkin talojen pirttirivin harjalla tai pytinkirakennuksen päädyssä voi vieläkin nähdä kauniilla taitekatolla suojatun rinnakkaisten pystytolppien kannattaman vellikellon, jolla menneinä kännykättöminä aikoina emäntä tai sisäkköpiika ilmoitti koko talon väelle ruoka-aikojen alkamisen ja joskus myös ruokatuntien ja muiden lepotaukojen päättymisen ajankohdan. Kellon ääni kuului kauas etäämmillekin pelloille, koska asumukset yleensä sijaitsivat mäenkumpareilla ja koska kello lisäksi vielä oli nostettu katonharjan yläpuolelle. Kylän toisessa laidassa olevan Kangasniemen kello oli suurempi ja malmista valettu ja siksi se kumahtelikin harvakseen ”kuumalle puurolle, kuumalle puurolle”. Talon ruokakello oli kovinkin tärkeä silloin, kun vain aniharva omisti taskukellon, mutta jonkinlaisia seinäkelloja taloissa tuolloin sentään jo alkoi olla. Hevosten sanotaan seisahtuneen oitis vaikka kesken kyntövaon, kun kuulivat emännän ilmoittavan ruokatunnin alkaneeksi, ja vasikkahaassa oravia haukkumassa ollut koira juoksi kiireen vilkkaa kotiin syömään siinä kuin muukin väki heti kellon ensikilkatusten alkaessa. Näin oli tehty joskus 1880-luvun puolivälin tienoillakin, kun Punkalaitumen Vihalaidan Kankaanpäässä ukkonen oli tappanut laitumella suuren kuusen alle suojaan hakeutuneet viisi lehmää ja kun oli pelätty, että kytemään jäänyt puu olisi levittänyt maastopalon lähimetsiinkin. Hevosten sanotaan seisahtuneen oitis vaikka kesken kyntövaon, kun kuulivat emännän ilmoittavan ruokatunnin alkaneeksi, ja vasikkahaassa oravia haukkumassa ollut koira juoksi kiireen vilkkaa kotiin syömään siinä kuin muukin väki heti kellon ensikilkatusten alkaessa.. Niitä tuli toisaalta Venäjän ja toisaalta Ruotsin suunnasta, ja tietysti aluksi niitä ryhdyttiin käyttämään kartanoissa ja pappiloissa, mutta vähitellen muissakin taloissa ja suurimmissa torpissa kuten isäntien kuoleman jälkeen laaditut perukirjat todistavat. Muita Palojoen seudun kelloja oli ollut jo äsken mainittujen Kankaanpään ja Niemelän lisäksi ainakin myös Saukolassa, Rantalassa ja Mattilassa. Mutta kello saattoi olla paljon muutakin kuin pelkkä ruokailuitten rytmittämän elämänmenon ilmoitusväline. Torstaina 15. Suurpaloa ei onneksi sentään syttynyt, mutta Kankaanpään vellikellon kiivas kilkatus oli tällöin kuulunut metsän yli Palojoen Niemelään saakka, missä myös oli ruvettu soittamaan, koska tiedettiin, ettei Kankaanpäässä sellaiseen vuorokauden aikaan väkeä syömäänkään kutsuttu. Naapuripitäjä Loimaan puolella Kiviniemen kellon sanotaan olleen niin yksilöllinen, että joinain päivinä se soi ”papusoppaa, papusoppaa”, mutta taas jonain toisena päivänä ”klimppisoppaa, klimppisoppaa”, ja siitä kaikki orisuolaiset saivat kuulla, mitä Kiviniemen emäntä kulloinkin oli väelleen ruuaksi laittanut. Kotitilansa kellon soiton oppivat tuntemaan jopa eläimetkin. Ja jos kylässä oli syttynyt tulipalo, niin silloin soivat kaikki mahdolliset kellot, jotta palopaikalle mahdollisimman nopeasti oltaisiin saatu sammutusväkeä
Kohtalainen pallomies, mutta aivan loistava suunnistusvirtuoosi, suorastaan ylivoimainen pihkaniska. 33,27 €). Mikähän se mahtaa olla. Helteestä huolimatta osallistujia rasteilla oli 104. Tietosuojavaltuutetun Pentti Saarion laatima rata tiesi kiharaisia kiemuroita. Neulaspolku suorastaan houkuttelee. Tässä oli myös viimeinen juottopaikka, sillä jyrkännerasti oli tosi kaukana:kaatopaikan takaisessa rnetsässä ,lähellä voimalinjaa. Toiseksi tullut Kenttäurheilijat-58 jäi yli kaksi minuuttia. Alkurasti oli vajaan neljänsadan metrin päässä. Seuraavaksi tulevat pm-kilpailut, Kalevan Kisat , N22-sarjan SM-kisat, mahdolliset maaotteluedustukset ja myöhemmin syksyllä maantiekävelyn SM-kilpailut. Pelejä on rajoitettu 500 kappaleen erä – toimi siis nopeasti. Silmien huurteinen kalvo esti näkemästä selvästi. tai myymälästä. Alkutaival oli pelkkää nautiskelua, mutta jo kolmosella sai niotkauttaa selkäänsä:rasti oli piilossa matalan ojarummun alla. Tarjous voimassa 31.7. ”Missä oikein olen. Sämäldinin partion suuntamies oli tehnyt millintarkkaa työtä. Tarjous koskee vain yhden nopeusluokan muutosta. Rastireitti 1,8 km: 1) Luukas Nummi 13.42, 2) Kasperi Salo 16.27, 3) Emmi Pohjalainen 19.37, 4) Leevi ja Raija Nummi 21.44, 5) Oskari Pohjalainen 24.55, 6) Linnea Nummi 26.46, 7) Anni Pohjalainen 28.22, 8) Kerttu ja Mervi Salo 29.49, 9) Vilma Ylitalo 30.51. Jennin osuusajaksi helteisessä säässä tuli 15.24,0. Suunnistus on vietävän mukavaa puuhaa. Tai kuten Kertunmäen pimeydessä. Rata 4,6 km: 1) Pekka Kujanpää 41.03, 2) Juha Sinkkonen 41.30, 3) Matti Poskiparta 41.37, 4) Antero Laakso 42.50, 5) Reijo Hirvelä 44.29, 6) Jukka Aunula 47.56, 7) Jukka Keskitalo 49.09, 8) Martti Vaittinen 52.18, 9) Mauri Kurppa 52.39, 10) Jari Jasu 54.14, 10) Keijo Viljanen 54.14, 12) Pasi Repo 56.54, 13) Pentti Kuusela 57.21, 14) Kaarina Rahkasuo 57.32, 15) Juho Poskiparta 58.08, 16) Esko Mäkiniemi 59.24, 17) Hanna Kuusela 1.01.00, 18) Sakari Kohijoki 1.01.09, 19) Kalle Virtanen 1.01.29, 20) Tomi Pyy 1.01.57, 21) Ahti Isosomppi 1.06.39, 22) Lassi Vatka 1.10.19, 23) Arvo Ali-Rantala 1.10.28, 24) Heikki Rantanen 1.10.50, 25) Seppo Suontausta 1.12.01, 26) Risto Kaukasoina 1.13.48, 27) Heikki Pelli 1.15.32, 28) Liisa Kohijoki 1.16.13, 29) Elisa Salmi 1.16.15, 30) Markku Laurinen 1.16.49, 31) MarjaLeena Klemelä 1.21.00, 32) Tarmo Heikkilä 1.25.15, 33) Veikko Haapanen 1.33.03, 34) Heikki Helminen 1.41.39, 35) Paavo Jalonen 1.45.41, Risto Kurppa, Tapio Vuolle ja Sari Ponkala ei aikaa. Uusi nopeus. heinäkuuta Pedersörenisssä. Ratamestari oli räjäyttänyt avokallion kahtia ja kätkenyt rastin syntyneeseen halkeamaan. heinäkuuta 2010 Vanha hinta. Ei vaikeuksia. Kampanja koskee vyöhykkeitä A0 ja A00. Kaksikymmentäkolme syksyä ja yhtä monta talvea Sämäldin on saanut nauttia yösuunnistuksen mystiikasta. Sillä hetkellä olisi paikalle tarvittu Sämäidinin rippi-isä, sillä Sämäidin sanoi tuhman sanan. Kävely Pertti Liinoja Oripään Vesan joukkue eli Anne, Minna ja Jenni Halkivaha voittivat jo kolmannen kerran peräkkäin naisten 3 x 3 000 metrin SM-kävelyviestin ajalla 45.46,87. Heinäkuun aikana 6 kk:n sopimuksen tekevät saavat kaupan päälle aidon kotimaisen Mölkky-pelin (arvo 29,90 €). Alku menikin nikottelematta. Mutta ei ole vaan onnistunut. Mutta rasti ennen kääntörastia olikin visaisempi. Tuli jotain muuta, paljon arvokkaampaa; tuli hyvä mieli. Juomarastin jälkeen, mitähän ihmelitkua siellä oli oikein nautittu, Sämäldin teki reittivalintavirheen:oikaisiI pellon kautta. Se oli hivenen yli kolme tuntia. Ei tarvita dopingia, eikä harmaata informaatiota. Kaverihan oli Torpan Poikien pitkäaikaisen paikalliskilpailijan, Panttereiden, takamies. Kymmenen kilon multapaakut jaloissa Sämäldin pääsi,vihdoin ja viimein, läkähtyneenä, metsän laitaan ja aloitti vaivalloisen puhdistustyön. asti. Hieno homma, joka tapauksessa. Mutta niinhän se yleensä on, että jos ajatus kulkee dieselillä ja jalat bensalla, aletaan olla vaikeuksissa rastipuzzlen kokoamisessa. ONNENKANTAMOINEN potkaisi Säinäldiniä: mies pääsi, jälkikäteen, nautiskelemaan Suuren Harhailijan juhlarasteille. Lisätietoa www.loimaanet.. Sämäldin luulikin aluksi,että siellä vilkkui käpytikan punainen alaperä. Siksi Sämäldin on monasti harkinnut jäämistä kotiin, harjoittelemaan ristipisto-ompelua. Yösuunnistus, se on – se on lähes täydellistä irtautumista arjen askareista. Nelonen oli tungettu ikikoivun repeytyneen tuohikuoren alle. Ei siis tullut Sämäidinille onnitteluja. SUUNNISTUS Torstairastit 8.7. Rasteille tulo sujui sähäkästi ja poistuminen leimauspaikalta vieläkin sähäkämmin. Kesti tovin, ennen kuin Sämäldin kykeni paikantamaan itsensä. Sämäldin, molempien vieraitten kielten vanhempi lehtori, toljotti,katse ymmyrkäisenä, munanvalkuaista silmissään, karttaa – uskomatta näkemäänsä. Ei hakuja. Sämäldinillä oli rastitarvikkeet mukanaari, ja niin oli homma hoidettu. Aikakin taisi olla aika mukava, tällä 14 kilometrin taipaleella; tunti ja rapiat päälle. Oli ollut väärin sälyttää suuntavastuu vain yhden ainoan harteille. Rata 6,4 km: 1) Antti Kuusela 50.17, 2) Osmo Hongisto 51.18, 3) Mikko Yli-Kauppila 51.41, 4) Kari Ristanen 55.55, 5) Teppo Levonen 57.17, 6) Tapio Keskitalo 58.16, 7) Martti Tytykoski 1.02.23, 8) Esko Nummi 1.02.30, 9) Jarkko Mäki 1.02.49, 10) Riku Lehtilä 1.02.50, 11) Keijo Hongisto 1.04.23, 12) Kimmo Aavila 1.12.47, 13) Lasse Varjonen 1.14.16, 14) Matti Suontausta 1.27.19, Matti Ylitalo ei aikaa. Sählyn partio haki sitä liki puolitoista tuntia. Halkivahat kävelivät Suomen viestimestareiksi LUKIJOILTA Sidottuaan nauhan Sämäidin vilkaisi ympärilleen ja hätkähti. Rata 1,6 km: 1) Merja MertaSätilä 21.24, 2) Matti Hällfors 27.49, 3) Olavi Suonpää 34.55, 4) Kyllikki Kurppa 37.17. Voihan...” Onneksi ”Veksa” oli tehnyt kepposensa sähkölinjan jälkeen ja sen varran lähellä maalia, että paikallistaminen onnistui. Sidottuaan nauhan Sämäidin vilkaisi ympärilleen ja hätkähti. Sattuipa sitten kerran, että Sämäldinin kengännauha aukeni. Minna Halkivahan kakkososuuden ajaksi tuli 16.32,4, ja Vesan joukkue säilytti johtoasemansa. ”Piru vie, etten vain kuljekin Anatolian ylätasangolla” Sämäldin sanoi itselleen. Silloin Sämäldiniä harmitti, ettei tullut aikoinaan mentyä Juhani Jussi Salmenkylän oppiin. 12 Torstaina 15. Meno olikin aika haipakkaa. SM-viestijuoksut ja -kävelyt pidettiin 10.–11. Kaikki alkoi vuosia sitten, reserviläisurheluliiton valtakunnallisella jotoksella. ”Jos selviät alle puolentoista tunnin,niin onnittelen”. Tarkkana tulee kuitenkin olla, ettei käy kuten Sämäldinille. Sämäldin pelästyi. Usein Sämäldin on ollut tuloslistan ensimmäisenä – lopusta lukien. On kuulemma polttanut ja hävittänyt originaalitekstin. NOPEIMMILLE KAUPAN PÄÄLLE MÖLKKY-PELI! tervetuloa ostoksille! Aleksis Kiven katu 11 (K-Supermarket) NOPEAMPI LAAJAKAISTA HITAAMMAN HINNALLA. Loppurastit Sämäldin kahlasi ryömintävaihteella. Sämäldin oli, tietämättään, joutunut suunnistuksen imuun. JOKAISEN pitäisi tulla kokemaan päiväsuunnistuksen riemut ja yösuunnistuksen salat. Hieman aprikoiden ja kihelmöivin tuntein Sämäldin ajoi toukokuisena lauantaina lähtökarsinaan. Kaikenlaisia viheltäjiä sitä metsässä liikkuukin. Valokiila puhkoo tihenevää pimeyttä, hiljaisuus vallitsee, synkkä metsä seisoo vaitonaisena. Jokin vetää miestä metsään. Oliko kartta nurin päin vai ylösalaisin! Sämäldinin ajatuskuviot kulkivat pakilla. Ympärillä oli vain autiota, tyhjää, hiljaista metsää. TULOSPÖRSSI. Oli siis tullut aika opetella suunnistamaan. Ympärillä oli vain autiota, tyhjää, hiljaista metsää. Tästä rastiseikkailusta alkoi Sämäldinin tautikuvio. Rata 2,8 km: 1) Erkki Kallio 28.57, 2) Tauno Hellstén 29.18, 3) Leena Hellstén 32.10, 4) Pentti Saario 33.04, 5) Heikki Nurmo 33.29, 6) Harri Pohjalainen 34.45, 7) Jorma Heikkilä 35.08, 8) Inka Pyy 36.56, 9) Petteri Salo 37.19, 10) Juha Kurppa 38.03, 11) Juho Mäki 38.25, 12) Pirjo Kuusela 41.10, 13) Pirkko Eskola 43.55, 14) Olli Ylijoki 44.04, 15) Anna Virtanen 44.20, 16) Raimo Lindroos 44.28, 17) Matti Isotalo 45.53, 18) Juhani Tammi 46.35, 19) Kaisa Markula 47.55, 20) Ilona ja Pentti Rantanen 51.58, 21) Seppo Heinilä 54.14, 22) A Mäentaus ja Hanna Kiviranta 58.04, 23) Karoliina Savolainen ja Laura Hakala 1.00.16, 24) Marika Männistö 1.02.05, 25) Katri Prusila 1.05.31, 26) Jouko Mäki 1.08.54, 27) Markku Pulliainen 1.11.35, 28) Hanna ja Sanna 1.12.20, 29) Ulla Skogström 1.33.16, Minna Lehtilä, Valtteri Ylitalo ja Tanja Kantola ei aikaa. Anne Halkivaha on ollut perinteisesti viestin avausosuudella kuten tänä vuonnakin. Sämäldin pyyhkäisi näköelimet kirkkaiksi ja vilkaisi uudestaan karttaa ja sen mittakaavaa. Ratamestarina Markus Salo, rastireitin ratamestarina Olli Ylijoki. Halkivahojen kilpailukausi jatkuu tiiviinä. Loimaan Alastarolla uudella Nuijahuhdanmäen kartalla. Sämäldinin suunnistusystävä painotti ja tähdensi,kerta toisensa jälkeen, että koko ajan on tiedettävä oma olinpaikka. Mannisten yömaastossa Sämäldin haki jotain ihmeen piikkilankakasaa uupumukseen asti: kas, kompassi oli vahingossa jäänyt kotiin. ”On se niin kumma juttu, että omat sähellykset, möhläilyt, sekoilut ja pummit ovat jääneet paremmin muistiin kuin virheettömät suoritukset. Sämäldin sai kunniatehtäväkseen noutaa rastit. PS.Sämäldin ei tainnut kertoa lukijalle,että noutaessaan juhlarastit Sämäldin tuli ajelleeksi 35 km autolla.Kaikkea sitä tuo Sämäldin Sähly keksiikin, sähläillessään. Vaan ihmeen kauan siihen aikaa haaskautui, ennerikuin paikantamiskeskuksen päähermon tulehdus oli ohi. Oli osattava uida, jos mieli saada rasti saaliiksi:se seistä nökötti veden ympäröimällä mättäällä. Edessä odotti Hirvikosken hikirinki. Kaikki ei ollut nyt kohdallaan. SÄMÄLDININ ollessa vielä Loimaan järkiverstaan palkkalistoilla Pentti Saario sai houkuteltua Sämäldinin noviisisuunnistajaksi suunnittelemalleen radalle, jossa rastit olivat tiheässä kuin mätikalan munat. Suunnistusoppi-isästä ei edes varjon häivää. Kampanjaehdot: Määräaikainen kampanja-alennus 6 kk, jonka jälkeen liittymän nopeus tai hinta palautuu kampanjaa edeltävälle tasolle. Niin kävi nytkin. Pihkan aromi antaa piristeen. Ettei vaan ollut juhlarastien paras aika, mene ja tiedä. SUUNNISTUSURANSA alkuaikoina Sämäldin pääsi useasti naavalahje ”Veksa” Ruskeeniemen kyytiin. Seuraavat kolme olivat pelkkää saapastelua. Vain kartta, kompassi, avoin, vapaa maasto ja suunnistuskattaus on valmis. Sitten rata teki kaarroksen kohti Veteraanitupaa. Oli siinä ja siinä, ettei Sämäldin olisi päätynyt Suunnistus-lehden ”Näitä etsitään”-palstalle. Sairaus on kuulemma parantumaton ja elinikäinen, onneksi ei sentään hengenvaarallinen. Ehkä osasyynä siihen on suorituksen jälkeinen jälkipeli itsensä kanssa; se on parasta hoitoterapiaa uutta yritystä varten”, tuumailee Sämäldin. Kolme seuraavaa rastia olivat konttorityötä. Tuttukin maasto muuttuu täydellisesti, jollain lailla uudeksi. 2 M 26,21 €/kk (norm. Niihin Sämäldin törmäsi hautausmaan takana sijainneella rastilla. Suuri Harhailija Sämäldin Sähly sähläilee Jenni, Minna ja Anne Halkivaha olivat taas kaikista ripeimpiä. Suoritus oli niin kubistinen, että Shakespeare olisi saanut kaikki tarveaineet lähes täydellistä katastrofia käsittelevään draamaan. Sittemmin Sämäldin on ravannut, juossut ja kävellä lönköttänyt monia kuntorasteja. Vasta pikataipaleen avautuessa tuli romahdus: joko väsymyksen,h uolimattomuuden tai hermostuneisuuden myötä. Vaikka Sämäldin oli mielipuuhassaan, pieniä, kylmiä hermohelmiä ilmestyi selkärankaan. No, kaikelviisii. Sitten se tapahtui, jossain korkeuskäyrien viivaviidakossa. Paikallisen lehden päätoimittaja lupasi julkaista Sämäldinin yöjutut,mutta luettuaan ne järkyttyi niin pahasti,että taitaa vieläkin olla hoitovapaalla. Eivätkä sääolosuhteet ole mikään este; ne antavat vain lisärnaustetta tapahtumalle. NYT VAUHTIA SURFFAILUUN! VARMISTA TASAINEN KYYTI KOKO KESÄKSI JA HANKI Esim. Asiakas voi hyödyntää vain yhtä kampanjaa kerrallaan ja saada kampanjaedun vain kerran. Rastit olivat jo plakkarissa, mutta Sämäldinpä päättikin hakea paluuenergiaa jostain Oripään lentokentän kerosiinivarastolta. Ankkuriosuudella Jenni Halkivahalla ei ollut vaikeuksia pitää kärkipaikkaa, ja loppusuoralla Jenni sai tuuletella kolmatta peräkkäistä Suomen mestaruutta. Anne tuli vaihtoon selvässä johdossa käveltyään osuuden aikaan 13.52,2. Täytyy oikein pyytää anteeksi miehen puolesta. Jaa, että Sählyn aika. ”Olipa hyvä opetus.”, tuumaili Sämäldin
-puutaloh. Viljelysmaa täydet tukioikeudet 21,11 ha, tilatuella 8,79. Kaupungin keskustassa auto pysähtyy Kelan pysäkille klo 9.30 ja Mellilän Siwan pysäkillä auto on 9.45. muuta tavaraa. Hp. 165 m² upealla 2700 m² vehreällä tontilla aivan Mellilän keskustassa hyvien palveluiden kupeessa. ph=n.120m 2 , Valm. Einola 0400-536547, k 580243. Hieno paikka, kannattaa tutustua. Paluukuljetus lähtee n. v-98. www.saastaenergiaa.. Peltoja metsälohkot voidaan myydä myös erikseen. Sauna ja uinti mahdollisuus. v-92. Rossilatt, sähköja puulämm. oh +k+mh+ph+s+wc+lasikuisti, yk. Muista kuluista vastaa vammaisneuvosto. Aikuiset 25 Lapset 20 (3-13v) Pikaiset ilmoittautumiset 18.7. kaksio. 050-566 2837. SÄMPYLÄT 5 kpl Meiltä helpotusta helteeseen herkullisilla JÄÄTELÖANNOKSILLA! KESÄTARJOUS! 1 TIEDOKSI ASIAKKAILLEMME SOPURENGAS KANNISTO KY Turuntie 64, 32200 LOIMAA p. Määräalatontti n. Tervetuloa! E.H. T 1500 m 2 . VUOKRATTAVANA Lisäksi paljon muita kohteita! Katso kuvat netistä! Kyykönmaantie, LOIMAA Ak. Myyjä pidättää oikeuden hyväksyä tai hylätä tehdyt tarjoukset. Siisti kunto, tehty uudistuksia, lasit. Hp 62.500,H Einola 0400-536547, k 588298 Loimaa Pirttikuja 2 h,k,S 59,0 m 2 Ei kaukana torilta 3 kerroks. 49,Riipuksia Sormuksia Rannekoruja Korviksia Painettua sanaa 95 vuoden kokemuksella. Kerrostalosta Loimaa Nokkalantie 10 A 7. klo 13. TILAA ESITEPAKETTI. Ilmoittautumisen yhteydessä on mainittava mistä nousee autoon ja mahdolliset ruokavaliot. autotalli, huvimaja, kellari. Suuri lasit erkkeriparv. Es. KOTI-IRTAINHUUTOKAUPPA Sahantie 13 Mellilä pe 16.7.2010 klo 17.00 mm. ,yk.1mh+aula=n.120m 2 . Talviasuttava mökki, rv 88 mukavuuksin. Väljät pesutilat. hyväk. Tied. 80m. v-59. Kell. Tontti 7900m 2 . parveke länteen. 2 h,kk,S 52,5 m 2 Hyvä ja siistikunt 3 krs:n asunto v -88 valm talossa. HP. Loimaa, Mälläinen 4h,k,ph,s 110 m2+59 m 2 . ASUNTOKAUPPA TARJOAA: Heimolinnankatu 14 LOIMAA P. Aivan Pyhäjärven rannalla v. Pertti Äikää 0500 320751 Alpo Isokallio 040 821 7345 MAATILA Kaksi erillistä tilaa pinta-ala yhteensä 64,635 ha. tänään klo 16.30 Säkylä, Pyhäjärvi. Isolla 8690 m 2 tontilla vanha hirsisauna, ulkorak. radiolevysoitin, urkuharmooni, haitari, renginkaappi, seinäpuhelin, Arabian lautasia, kuppeja, sähkökäsityökaluja, kelloja, rukki, kuntopyörä, polkupyörä, pirttikalusto + 6 t., lipasto, sohvat + 4 nojatuolia, kirjahylly + kirjoja ym. Tervetuloa! E.H. Loimaan Laatuleipä) p. tai 050-5364604. Pesuh. Ulkosauna valm. klo 15. Alunper. 050 3114590 tai 010 270 3403 30.7.2010 mennessä. Ehdot huutokauppapaikalla. 2mh,kell.krs. sekä 2-auton katos, valm. Remontoitu. Tarjoilusta peritään 5 /hlö. heinäkuuta 2010 13 VAMMAISNEUVOSTON VIRKISTYSPÄIVÄ 5.8.2010 Mellilänjärvelle Linja-auto lähtee Alastaron Nordean pysäkiltä klo 9.10. talo. 2 kerrosvälin raput noustavana. -50 rak.talo jota uudistettu -99 / -06. Vuolukivi takka/leivinuuni. asti MYÖS VUOKRAUKSET Omakotitalot Vapaa-aikaan Loimijoen OP-Kiinteistökeskus Väinämöisenkatu 6, 32200 Loimaa Matti Mäkinen 0400 536 941 Hannu Einola 0400 536 547 • s-posti: etunimi.sukunimi@op.fi www.opkk.fi Loimaa Sorrontie 3 h,k,S n. Einola 0400-536547, k 586736 Vuokrattavana liiketilaa lähellä keskustaa 285m 2 . krs läpitalon huoneisto, rv.-99 lasitettu parveke joelle. Satakunnantie 45 B Mellilän keskustassa OKT 34h,k,s,p, 4xmakuualk + ent. lautarak. v-99, laaj.v -06. Hp 80.000,H. Piharakennus, jossa 1h+parvi+var. Asuntoa on maulla uudistettu ja taloyhtiö hyväkunt. 130.000 /tee tarjous. Koskenrannantie 221, Loimaa Sarvikartanossa: 2h, k, s, p 56 m 2 2. Ei rakennuksia. tilaa ja käyttöullakko. mm. P. Tervetuloa! Loimaan vammaisneuvosto Paikkoja jäljellä KESÄTEATTERIIN VARTIOVUORELLE su 1.8.2010 klo 15 alkavaan näytökseen Itämaista tarunhohtoa ALADDIN JA TAIKALAMPPU Aikataulu Alastaro tori klo 12.45 Hirvikoski apteekin pysäkki klo 13.00 Loimaa OP pysäkki klo 13.10 Mellilä kirjasto klo 13.25 Hinta sisältää lipun ja matkan. Myydään tarjousten perusteella, tarjoukset toimistolle 6.8.2010 mennessä. Myös invataksikuljetuksen tarpeesta on kerrottava ilmoittautumisen yhteydessä. HP. 1h+k+kph=55m 2 ,vapaa -kt, 2h+kk+r=56m 2 Hirvikoskella: -kt,1h+kk=32m 2 ,vapaa -kt,1h+kk=35m 2 , vapaa. Puffetti. VAPAA-AJAN ASUNTO -kt, 1h+kk=25m 2 ,vapaa 1.8. 763 1582 Palvelemme toistaiseksi arkisin 9.00-17.00 lauantaisin suljettu Vesikoskenk. Vierasmökki/varastorakennus, grillikota, grillikeittiörakennus. Hp. Valm. oh+k+mh+pkh+ph+s+wc+et. Kojonjoen rannalla! Upea! Torkkalantie 542, NIINIJOKI Ak. Metsäarvio tehty 33,7 ha. Mäkinen 0400536941, kohde 588140. 80 000 € Melliläntie 88 Turuntie 14, 32200 Loimaa Puh. Paras takuu Satakunnantie 13, Loimaa Puh. sauna. 125.000 /tee tarjous OMAKOTITALO Onkijoella, siistikuntoinen Tule kaupoille Kiinteistönotariaattiin LOIMAAN KIINTEISTÖNOTARIAATTI OY Turuntie 10, Loimaa p. 3. Kiva ylväs paikka. ja sauna uusittu -93. Ym. Monin osin alkuperäinen sisustus, remontoijalle mahdollisuuksien kohde Vapaa. Huonekaluja, kankaita, mattoja, matonkuteita, 2 kangaspuut, kirjoja , työkaluja, käsitöitä ja käsityötarvikkeita, polttopuita, astioita, tauluja ym. yk. v-88. Hevostalli n.116m 2 , valm. rak. Tied. iso makuuparvi= n.58m 2 Valm. Omakotitalon irtaimiston HUUTOKAUPPA Oripäässä Yläneentie 388, la 17.7. Useita piharak. Torstaina 15. Rek. 762 3520 0400 692 753 www.kiinteistotoimistouusitalolkv.. leipomotila ja varastotiloja kerrosala n. 0400 324 954 To 15.7. 97.000 €. 762 2140 Nyt meillä upeat Hopeakorut alk. käteismaksu euroilla. Matka toteutuu, mikäli osallistujia vähintään 30. Puffetti. 8–17.30, la 8.30–14 Mökille vielä tänä kesänä: 2h,k,ruokailutila, parvi, veranta, parveke, s, ph, wc n. Hyvät ulkorakennukset, grillikatos, maakellari. Hp. HP. Tuija Ketonen ja Lauri Heikkilä PERUSSUOMALAISIA KANSANEDUSTAJAEHDOKKAITA LOIMAAN TORILLA TO 15.7. 02-762 5100 ark. Valettu uimaallas pihassa. n -60, laaj v -93. LOIMAAN KAUPUNKI NUORISOPALVELUT Tuo Wile-kosteusmittarisi TARKASTUKSEEN WILE-viljankosteusmittareiden tarkistuspäivät liikkeessämme 19.7.2010 klo 10.00-17.00 Voit myös tuoda mittarisi etukäteen Aleksis Kivenkatu 9 Loimaa puh. Hp 59.000,H. (02) 762 3015 F. www.vslp.fi R ei lu takuu • 5 v u o tt a • P an as on ic • G a ra n ti • 5 Valtuutettuna asennusliikkeenä myönnämme asentamiimme Panasonic-ilmalämpöpumppuihin täyden viiden vuoden takuun. 250.000 €. Hannu Einola. (02) 7622 200 www.loimaankiinteistonotariaatti.. 70 m 2 2,5 ha metsäpalstalla, jossa kaivettu pieni lampi. mennessä anu.haapanen@loimaa.. Käteismaksu euroilla. Tilat 3.krs. Pappatunturi ja Moposkootteri. v-59. 5000m 2 . 2-auton talli, savusauna, huvimaja. Rantaviivaa n. Tontti 2600m 2 . Hp. KLO 10-13 Tervetuloa keskustelemaan! Omakotitalon irtaimiston HUUTOKAUPPA Oripäässä Kangastie 45 su 18.7. 79.000 €. saunall. Sähköt löytyy. 120.000 /tee tarjous HIRSITALO Kesämökki ja ok-talo samassa kohteessa! Metsämaantie 4, LOIMAA oh+ mh+k+wc+et. 050 301 0804, 0400 400 196 NE9 1545 ,asennettuna AURANMAAN LEIPÄ OY Viljavarastontie 6, Loimaa (ent. Seuraavaksi autoon voi nousta Hirvikoskelta Kitkonpuiston pihalta klo 9.20. Hp. Tied. Yhtiöllä viihtyisä pihapiiri, jossa laituri ja grillikatos. läpi talon ulott. www.loimaanlehti.fi. (02) 763 1888 KAIKKI KOHTEEMME JA KUVAT www.loimaanasuntopalvelu.com Ritva Vesanto 0400 329 555 Tarja Keskitalo 0400 656 780 Heli Harteela lomalla 2.8. 85.000 €. talo 1 tasossa. Metallinja puuntyöstökoneita, työkaluja, kompressori, betonimylly, perälevy, astioita, huonekaluja, sähkömoottoreita, rautaa. Upeat näkymät kalarikkaalle järvelle. Ilmoittautumiset palvelusihteeri Outi Fribergille puh. 4h,k,et, erill. Kauniilla 1900 m 2 rinnetontilla vankka -54 rak. Mäkinen 0400-536941, kohde 588607. Puulattiat, ikkunat osin uusittu, isohko autotalli. klo 10. 95+55 m 2 Kohtuull. 050-566 2837. Sähkölämmitys
Mansikkaa Mellilästä Itsepoimien sekä tilauksesta poimittuna. 7,95 3,97 Deuzer HYLSYSARJA 52 osainen Norm. Valtatie 6, Aura www.veppivilma.?/mansikka MYYNTI MYÖS AURAN ABC:N EDESSÄ. 0400 798 823 www.olgatar.. 17,95 8,97 Turuntie 19, LOIMAA puh. (02) 7622 001, www.loimaansarasport.. Kulkee kätevästi mukana omassa säilytyspussissa. klo 14-19. heinäkuuta 2010 Heimolinnankatu 6, Loimaa p. 0400 743 255 Kaikenlaista, ihan näiltä nurkilta. 7632 733 Palvelemme Ma sulj. 0400 689 531 MANSIKOITA itse poimien Hangasojan tila Saharannantie 475 Kojonperä P. 9-20 la 9-16 su 12-17 www.hongkong.fi Pidätämme oikeuden hinnan muutoksiin, toimitusten viivästymisiin ja tuote-erän loppumiseen RAVUSTUSKAUSI ALKAA 21.7.! 3 KPL á 7,95 19,95 10 KPL á 16,95 149,Erä-lehden testivoittaja! Suuri sisääntuloaukko rapujen helppo päästä sisään, sisäaukko pieni ja korkealla pohjasta vaikea ravuille päästä pois Irroettava syöttöpidike helppo syötin asennus vaikka etukäteen Pikalukitus avaa / sulkee merran kekeltä tyhjentäminen nopeaa Painot merran pohjalla pyydys laskeutuu aina oikein päin Hygieeninen merta voidaan huuhdella tai kokonaan upottaa kuumaan veteen Suuri tilavuus, 1,8 litraa Ammattimaisten ravunpyytäjien laajalti käyttämä merta Metsästysja Kalastuslehden testimenestys! Kokoontaittuva uutuus-rapumerta Koko: 61 x 43 x 20 cm Kokoontaittuva = menee pieneen tilaan, helppo kuljettaa Vahva likaantumaton 12 mm pe-havas Tasainen pohja ja tukeva metallikehikko painavat merran tiukasti pohjaa vasten, joten rapuja pääsee helposti kiipeämään sisään Nielu sulkeutuu täysin, joten rapujen on mahdoton paeta RETKITUOLI Edullinen retkituoli kesän retkille, tapahtumiin, konsertteihin yms. LL, Saviseudun paikallisin. Eniten jäljellä pieniä kokoja. 4,95 2,47 Deuzer KÄRKIJA HYLSYSARJA 40 osainen Norm. 12,95 6,47 Deuzer RUUVAUSKÄRKISARJA 33 osainen Norm. ALE Lovelinks maailmanmenestys nyt saatavilla Loimaalla! Suunnittele ja rakenna oma persoonallinen korusi Vesikoskenkatu 13 Loimaa P. 0400-726 606 Avoinna ma-pe 9-17, la 9-13 HELTEINEN HEINÄKUUN ALE (KESÄVAATTEISTA) – 30 % – 50 % UPEAT VALIKOIMAT MYÖS UIMAPUKUJA, BIKINEITÄ, YM. ma-pe klo 9.30 17.30 • la klo 9.00 13.00 Yksilöllisesti räätälöityä muotia ainutlaatuiselle naiselle TOSI KUUMA KESÄVAATTEIDEN LOPPUUNMYYNTI JATKUU!!! JO ENNESTÄÄN PUOLET ALENNETTUJEN TUOTTEIDEN HINNOISTA, Tilaustöitä teemme mahdollisuuksien mukaan normaalisti! Kaikista kuitenkin vähintään 10 % lisäale. 762 1047 PUISET APUPUKI T 2kpl 10,LOIMAA Aleksis Kivenkatu 7 Avoinna ark. VOIT SAADA JOPA 50 % LISÄALENNUSTA (tuotteesta riippuen). Vesikoskenkatu 17, Loimaa p. 9,95 FM-LÄHETIN lähetä MP3-soittimen musiikkia helposti radioon esimerkiksi autossa tai kotona 9,95 Patrol TYÖKALUPAKIT setti sisältää 38 ja 48 cm pakit 10,/setti 152 x 25 cm 7,95 RULLA-ALLAS 183 x 38 cm 12,95 RAPU-ROSVO Ahti SUPERMERTA DEUZER LAATUA PUOLEEN HINTAAN! Deuzer RUUVAUSKÄRKISARJA 32 osainen Norm. 14 Torstaina 15. Alanen p. ti-to 9-17, pe 9-17.30, la 9-13 TERVETULOA! PUODIN PIHVI porsaan ulko?leestä 9 95 /kg maustettu/maustamaton GRILLIPIHVI porsaan kasslerista /kg 6 95 Erä lähituottajan KARITSANLIHAA 6 95 /kg Muistathan Lähituottajan MAATALON JÄÄTELÖN ja JOKISEN RYYNÄRIT 1 Itsepoimintaa ark. HELTEELLÄ SARASPORTISSA EI TULE HIKI SOVITTAESSA! ma-to 9-17.30 • pe 9-18 • kesä la 9-13 Vesikoskenkatu 20, Loimaa p. Tiluuna Lapsen näköinen vaateliike Avoinna TI PE klo 10.30 17.00 kesälauantaisin klo 10.00-13.00 www.tiluuna.
J uhlaANNE MATTILA Kävijöiden kesken ARVOTAAN AUTO VIIKOKSI KÄYTTÖÖN. Loimaan Seudun PARHAAT PIZZAT jo 11 vuotta Savikki. 22.7. 24.7. 3.8. klo 12. 040 842 8610 arkisin klo 11-13 ja 16-18 ZZZ\SDMDQPXVLLNNLWHDWWHULÀ Pvm Klo LAVATANSSIT la 17.7. Seija 0500 604 991. Ravintola KAROLIINA Virttaa P. Ohjelmassa tanssia, ym. 040 582 5436. Puistok. Vielä löytyy mm. Loimaan S. Peliliuskat 2 /kpl. Ilmoittautumiset Marjalle 19.7. 405 /hlö/H2 Aurinkoinen Playa del Ingles, 1 viikko 4.12. Ilm. 6.8. Eloisat. 39 /hlö/B4 ma 26.7., 2.8. Green Field, aam. BINGO Metsämaan Kalliohovissa torstaina 15.7. Ilm. Sawisormet: Soitamme huomenna Loimaan torilla klo 10 12 vanhaa tanssimusiikkia tiistain ohjelmistolla ja samassa asussa kuin tiistaina. kierrokselle 040-5350576 1.8. 02-762 2848 Hossinkatu 1-3 Loimaa www.loimatar.com ALE jatkuu ... 763 1865, Leenalle p. heinäkuuta Loimaan Karhulan kartalla, lähdöt Kylä-Utsurilta kello 17.00-19.00. sis. klo 21 yönäytös, su 8.8. klo 18.45 JAHTI 50/1300 Kirja 6 seur. Lähtö Vuorisen tallit klo 12.30, Lammink. 050 5600 992 ma-to 9-16 • pe 9-17 • Kesäaikaan lauantaisin lomailemme Edullinen kahvija jäätelöpaikkaLoimaalla Päivän tuoreet leivonnaiset Reserviläiset. JAHTI 2.000 /56 2 x 200 ym. menn. klo 19, pe 30.7. Kosken Kohaukseen. 108 /hlö/H2 Ahvenanmaan sadonkorjuu-juhlat laivamatkat, majoitus, maatilakierros 18.-19.9. In the Mood Ravintola MURINA Loimijoentie 79, Alastaro Puh. 044-5224306 17.7. 34 /hlö/B4 la 21.8. alk. Mellilän Kyläyhdistys ry. 3,-/Kausiliput 15,-/portilta W W W. 7.8. klo 19, to 29.7. 23.7. Avoinna: ma-to 11-22 pe-la 15-02 su 14-22 Ps. su 25.7. Nyt mennään! www.fmtours.. klo 21 yönäytös, su 1.8. SEURATOIMINTA HUVITILAISUUKSIA LOIMAAN LEHDEN SIVULTA PAIKKAKUNNAN PARHAAT MENOVINKIT Seuraa kotiseutusi tapahtumia kesäosoitteessakin! (02) 588 8088. 21.7. 55 /hlö/B2 Silja Europa risteily Turusta la 7.8. 6.8. 02-724 7851, 763 1031 6 Loimaa www.pappistenlava.net Niinijoen Seudun kyläyhdistys ry Perjantaina16.7. Lähtö CityNuokkarin edustalta n. Kivääriampumaharjoitukset Loimaan Laukojien radalla maanantaina 19.7.2010 klo 18.00. Ilm. 19.00 19.00 19.00 21.00 17.00 17.00 19.00 19.00 19.00 19.00 17.00 17.00 19.00 19.00 19.00 17.30 21.30 17.00 Ohjaus Hannele Martikainen Musiikin johto Kari Mäkiranta Liput 20 / 17 / 10 euroa Varaukset puh. 34,90 /hlö/C4 la 21.8. 119 /hlö/C4 Hotellimatka Tallinnaan 21.-22.8. P. Ypäjän Musiikkiteatteri esittää kesällä 2010 musikaalin ti ke to pe la su ti ke to pe la su ti ke to pe pe la 20.7. alk. klo 20-0.30 Unto Satorannan yhtye Liput 10 Coi ke ud et Eläkeläiset Lapset 6 PERHEPIZZA 13 2 hlön JÄTTIPIZZA sis. alk. 020 775 7760 Baltic Princess risteily Tallinnaan ke 11.8., 25.8. Kukonharjan ja Palojoen Kyläyhdistykset ry Lipu t 10 € Arpajaist en pääpalkin tona pienkone lennätys! Reumayhdistyksen retki la 24.7. Lähtö Alastarolta klo 10, Orisuon ja Majanojan kautta keskustaan, josta lähtö klo 11 (Käsityöläiskatu 12). Silmu toimikunnan kokoontuminen 18.8. aurinkoja sadesuojaa asennuspalvelu Loimaan Seudun MS kerho kokoonnumme viettämään kesäpäivää ke 28.7. Omat kyydit. Likaa hylkivät NANO-KANKAAT MARKIISIMYYNTI Tammimäenkatu 6, II krs Raisio p. 2 . 02-469 3041, markiisimyynti@aumanet.. Arvonta joka perjantai. 0400 498 951 tai Ilkalle p. N E T LOIMAA JÄRVENPÄÄ AUTOTALLIOVIMYYNTI mittatyönä ja asennettuna, laadukkaat kotimaiset nosto-ovet Tammimäenkatu 6, 2 krs Raisio IKEAa vastapäätä, Myllyn lähellä p. ja tied. kuljetus Pietarissa 26.8. Loimaan Laatuaut o Ti 20.7. hyviä palkintoja. 764 1633 Perjantaisin MARKON KARAOKE Kattava levyvalikoima Hyvät atk-pohjaiset laitteet LOUNAS ON TAUOLLA 12.7.-25.7. 27.7. klo 19 ensi-ilta, ti 27.7. Ilm. 109 /hlö/B4 Päivä Kolmårdenissa Eläinsafari, del?inishow, kotieläinpuisto 21.7., 28.7. Katso www.mellila.fi Liput Pe 5 ennen klo 24 ilm. Olemme saaneet kutsun Iltapäivätansseihin Someron Esakalliolle su 25.7.2010 klo 17.00-21.00. Central, aam. 30 vuotta Loimaan Silmu. tunikoita, hameita, housuja, jakkuja 10 /kpl Alennukset vähintään – 30 % jopa – 70 % HINNAT PUTOSIVAT LISÄÄ! Kymppirekistä kaikki MA-PE 9.30-17.00 LA 9.30-13.00 Torstairastit tänään 15. klo 12.30. 46 /hlö/C4 VIISUMIVAPAA risteily Pietariin Princess Marialla, sis. heinäkuuta 2010 15 VIIVI JA WAGNER Leppiha llilla tanssita an! Torstaina 15.7. L P J U N I O R I T. klo 20-0.30 Corona, Jarkko Ylinen Porintie 739, Orisuo p. mennessä. Loimaan Matkatoimisto Kauppalankatu 13, 32200 LOIMAA puh. alk. 040 7485 605 Remu & Hurriganes la 17.7. 28.7. klo 14 Mervi ja Jari Ala-Klemen luokse Niinijoentie 627 Niinijoki. alk. Pysähdyspaikat ja ajat sovitaan ilmoittautumisten mukaan. 1.8. klo 17 LIPPUVARAUKSET 050 372 4098, info@pyhajarviteatteri.fi, www.pyhajarviteatteri.fi LIPUT: 15 e/12e/6 e Kyläläiset karttelevat ulvovaa mylläriänsä, mutta sitten myllyyn eksyy kerhoneuvoja nainen... Avoinna 20.00–01.30 Liput 15 KARAOKEA koko illan Hossinkatu 1-3 Loimaa p. mennessä p. p. mennessä. klo 20-01 Saunakosken lavalla Riuttanmaantie 13, Kukonharja, Huittinen Orkesterina Cosmos Järj. 0,5 limu 9 KEBAB ranskalaisilla + 0,3 limu Soit a, tilaa , syö paik an pääl lä tai ota muk aan! 7,50 8 Lounaspöytä katettuna ma-pe alkaen klo 10 Saatavana myös gluteeniton pizza ma-to 10-22.00 pe-la 10-01.00 su 10-22.00 Kauppalankatu 5-7 LOIMAA p. Radat: 1,6 km, 3,2 km 4,6 km ja 6,4 km. 600 /hlö/H2 Sis.ennakkovaraajan etu -60 5.8.asti! Varaa oma kesämatkasi nyt! Kysy lisää tai katso matkaohjelmat ja bussireitit netistä. Kaikille avoin. 045-130 5900. sis, La 8 ennen klo 23 ilm. alk. MYLLYPIRTTI Punkalaidun p. Lähde Särkänniemeen la 24.7.2010 klo 10.00 lähtö Mellilän Torilta. peruuntuu ja uusi aika on 1.9. Savikki. 29.7. klo 19, pe 6.8. klo 17, ti 3.8. Matka on kaikille avoin. Lähtö klo 10. Toimistomaksu 7 /varaus. 7636 5100 ********************* kesätansseissa HALF & HALF Pe yökerhossa SPECIAL NIGHT Viikonlopun Näkövammaisten retki Littoistenjärven Rauhaniemeen la 17.7. Torstaina 15. Turuntie Op pysäkki Kolkkalantie Kitkontie Apteekin pys. 0400 726 546 Liput 10 NAIST ENTANSS IT Lauantaina 17.7. JR 2 La 17.7. 5.8. Aloitamme klo 12.00. Arvostelemme musiikkia levyraadissa ma 19.7. Anssille puh. Lisätietoja Teemu 0400-662 085. 02-7669176 ROK K I A lauantai-iltaan JUKOLAN BINGO VAMPULASSA maanantaisin klo 18.45 alk. Tekee retken Sarren museoon ja kotiseutumuseoon Kanta-Loimaan kirkolla 21.7. 31.7. alk. klo 21-2.00 Liput 11,VALSSI ennen tansseja klo 19-20.30 tanssilipun hinnalla TANSSIKURSSI k esä 10 v. klo 15.00 Loimaan pesisstadionilla MIESTEN SUOMENSARJAA Liput aik. 30.7. 149 /hlö/H2 Naisten melonta Rukalla Rentoudu, kuntoudu, miehet mukaan kalastamaan19.-22.8. klo 11.00 Riitta-Liisalla Kolkkalantie 18. Sotaveteraanit jaostoineen, Jokioisten Teatteri 18.7. klo 19, to 5.8. 25.7. viim. su 25.7. 02-469 3041, autotalliovimyynti@aumanet.. Opastus: LoimaaKarhula, VT9. Tervetuloa! Vampulan Urheilijat Käsikirjoitus: Arto Paasilinna Ohjaus: Tomi Aalto PYHÄJÄRVI -TEATTERI, EURA U LVOVA MYLLÄRI KATETTU KATSOMO NÄYTÖKSET: su 25.7. Näkövammaisten retki Teijoon ja Saloon to 29.7. Ailalle p. klo 19, ke 28.7. HUOM! alk. Kaunismäenk. Nothing Personal esiintyy klo 22 alk. 4.8. klo 19, ke 4.8. alk. Syystori su 8.8.2010 tule myymään tuotteita ja tehdään myös Melliläkierros oppaana Markku Laurinen lähtö klo 14.30 torilta
West Side Story rakkaus on ikuista Odotetut TOK:n asiakasomistaja-näytökset 9.7, 15.7. Kesään mahtui myös muutama yhdistetty grillausja karaoketapahtuma. Vastuualueenaan viriketoiminnasta huolehtivat ovat ansainneet suuren kiitoksen ideoinneistaan ja toisten innostamisesta mukaan. Näkymä vaihtelee suuresti sään ja vuodenaikojen mukaan. Lopun ajan voikin käyttää värikylläisen kukkaloiston ihasteluun. Oman kodin tai kesämökin pihalla ruohomaton voi vaihtaa kukkivaan niittyyn pienelläkin alueella. Paikat ovat numeroimattomia! www.samppalinnanteatteri.. Virpi Pakkanen Iloinen yllätys Alastaron hoito-osastolla on vireää viriketoimintaa. 16 Torstaina 15. Tilaisuudet ovat olleet selkeästi mieluisia osallistujille. Osaston ulkopuolisia toiminnan järjestäjiä ovat seurakunnan edustajat, vapaaehtoiset ulkoiluttajat, erilaiset kuorojen edustajat, päiväkodin lapset, joulumuori ja joulupukki. Toistuen lukemattomia kertoja päivittäin, viikoittain, kuukausittain… Voimavarojen vähetessä on jossain vaiheessa hyväksyttävä aktiivisten toimien hyödyttömyys. Liekö muistikuva omasta avuttomuudesta kolmen vuosikymmenen takaa vaikuttanut odotuksiini. Niittyjen ja ketojen lajit ovat varsinaisten perinnebiotooppien vähennyttyä yhä riippuvaisempia muista avoimista elinympäristöistä. Henkilöstön kokemukset päivien erilaisuudesta yllättivät, ilo ja huumori osana hoitokulttuuria samoin. Ruokatoriltamme 9 90 9 90 18 90 11 90 /kg /kg /kg /kg LUKIJOILTA Sairaanhoitajan uran alussa koin toimintakykyni terveyskeskuksen vuodeosastolla riittämättömäksi. näytäntöihin TOK:n Prismoissa sekä Sokos Wiklundilla (ei ennakkovarauksia). Erikoisuutena osastolla on luonnonläheisyys. Osaston päiväsali aukeaa avaralle terassille, mistä on näkymä niitylle ja metsikköön. Muutamia vuosia sitten tehdyn remontin jäljiltä osaston vaaleanvihreä/valkoinen väritys on kaunis ja rauhallinen. 16,30 + pantti 3,60) Hinta voimassa 15.–31.7. Useimmat potilaista olivat elämänsä ehtoopuolella ja tunsin, ettei minulla ollut tietoa ja taitoa antaa heille sitä, mitä pitäisi. heinäkuuta 2010 KärkäisenPuutarha p. Perinnemaisemia kuntoon talkoilla. Makkaransyönnissä nähtiin sekin ihme, että potilas, joka yleensä sylki kaikki muruakin suuremmat suustaan, haukkasi halulla grillimakkaraa. LUONTO Perinnemaisemia ja radanvarsien uhanalaisten lajien elinympäristöjä kunnostetaan talkoilla tänä kesänä yli 50:llä kohteella eri puolilla Suomea. Taannoin vietettiin puutarhan perustamistalkoita. Päiväsalissa istuu parhaillaan puolet osaston potilaista ruokailemassa tai televisiota katsomassa. Vuoden aikana muita tapahtumia osastolla ovat olleet erilaiset näyttelyt; taidemaalauksia, valokuvaustaidetta, vanhanaikaisia vaatteita, käsitöitä, koulujen vanhoja opetuskuvatauluja, nukkeja, nalleja. Pienenä ”kulttuurishokkina” törmäsin vuosia vuoteenomana olleiden potilaiden kohtaloon. Omaisia on ollut luontevasti mukana niin arjessa kuin juhlassa. 2 69 9 49 3 49 Takuumureat naudan ulkofileepihvit Riitan Herkun kotijuusto Norjan merilohimedaljongit Katkarapujäävuorisalaatti Hinnat voimassa to–la 15.–17.7. ALASTARON hoito-osaston työja elinympäristö on viihtyisä. Maanviljelyn muutosten seurauksena näistä lajirikkaimmista luontotyypeistämme on tullut myös uhanalaisimpia. Kaikkien käynnit on otettu kiitollisuudella vastaan. Tietoni perustuivat joka tapauksessa vahvasti toisen käden tietoon. Siirryin Alastaron hoito-osaston osastonhoitajaksi reilut vuosi sitten. 30,–/lippu) Max. Sosiaali-ja terveyspalvelut eivät voi koskaan toimia vain taloushallinnollisina suoritteina tai hyötyperustein. Kesän perinnemaisematalkoot ovat loistava tilaisuus tutustua niittyjen hoitoon ja saada tietoa pihaniityn perustamisesta. Kaikessa palvelussa tulee nähdä inhimillisyys, ihmisarvon kunnioitus ja nöyryys elämän ja kuolemankin edessä. Siksi hakeuduin perusterveydenhuollosta erikoissairaanhoitoon. Perinnemaisemien hoitotalkoita järjestetään VR: n ja Suomen Luonnonsuojeluliiton Matkalla maisemaan – luonnollisesti -hankkeessa jo kolmatta vuotta. Perinnebiotoopit ovat perinteisen maatalouden synnyttämiä elinympäristöjä, ketoja, niittyjä, hakamaita ja metsälaitumia, joihin on vuosisatojen kuluessa sopeutunut omaleimainen lajisto. Kaikkien huoneiden ikkunoista näkyy pala taivasta, puita ja maata. Samppalinnan Kesäteatteri 50 v. Oikein perustettu niitty on helppo hoitaa, sillä se vaatii kukoistaakseen vain niittämisen kerran tai kaksi kesässä sekä niittojätteen poiskeräämisen. Lisäksi näytäntöön 23.7. 040 722 8510 Erä SÄILÖNTÄMANSIKKAA (600 kg) 15 /5 kg Maukkaat herneet 2 /litra 5 /3 litraa Tänään ja huomenna Euromarketin ja K-Supermarketin pihasta klo 9 alk. – Perinnemaisemien hoitotalkoisiin voi osallistua kuka vain iästä tai aikaisemmasta kokemuksesta riippumatta, kertoo Luonnonsuojeluliiton perinnemaisemahankkeen koordinaattori Tanja Siippainen. 1 9 90 Koff III 24 tlk 7,92 l (2,05/l) (sis. 4 lippua/S-Etukortti Liput myynnissä ym. Viime vuoden toukokuussa minut, samoin kuin monet potilaat hurmasi perunoiden ja yrttien istuttamistalkoot. Pieni, laiha nainen, pöydällä hääkuva muistona nuoruudesta, muu muisti jo kadonnut, hoitojen yhteydessä hoitajan vastausta odottamatonta jutustelua ja asennon korjaus, ihon silitys hyvästiksi. Samalla suuri osa niiden lajistosta on harvinaistunut. – Omalla työpanoksellaan jokainen meistä voi olla mukana säilyttämässä näitä uhanalaisten lajien elinympäristöjä sekä esi-isiemme työstä kertovaa maisemaa. Tällöin hyvä hoito, lepo ja kivuttomuus ovat tärkeimmät tavoitteet. Hoitomenetelminä käytetään pääosin perinteistä niittämistä sekä niittojätteen haravoimista ja poiskeräämistä. Kuntouttava hoitotyön ideologia näkyy paitsi fyysisten voimavarojen aktivoinnissa ja tukemisessa myös virikkeiden järjestämisessä. Syksyllä vedettiin kukin vuorollaan perunanvarsista silmät loistaen ja ihasteltiin uutta satoa. Vai olivatko mediakohut vaikuttaneet ajatuksiini. LOIMAA Aleksis Kiven katu 7 Palvelemme ma–pe 7–21, la 7–18, su 12–18 Grillaa lomaherkut edullisesti Kariniemen Broilerin hunajamarinoituja fileepihvejä 6 kpl, 1 kg 6 95 Portti Porsaan ulkofileepihvit 360 g (7,47/kg), alkuperämaa Saksa Valiojäätelö Aino jäätelöt, ei laktoositon, 0,9 l (3,88/l) Heimon Kala Iso grilli, lohikasvisvarras 6–8 kpl, 700 g (13,56/kg), alkuperämaa Norja Suomalainen www.samppalinnanteatteri.. ja 23.7. Talkootyön lisäksi perinnemaisemien lajien auttaminen onkin helppoa myös omalla pihalla. Rehevöitymisestä ja umpeenkasvusta kärsivät perinnemaisemat vaativat säilyäkseen jatkuvaa hoitoa. klo 19 23,– /lippu (norm. Tosin ne kannukset oli hankittava sielläkin! Kokemukset työssä, jatkuvasti uusiutuva tieto, sen hankinta ja omaksunta sekä myös kokemukset omassa elämässä iloineen ja suruineen kasvattivat rohkeutta yrittää uudelleen perusterveydenhuollossa. lippuja myyvät myös S-marketit Uusikaupunki (Vakka-Suomenkatu), Loimaa, Lieto, Paimio, Piikkiö, Mynämäki, Parainen ja Sauvo. Myös huomenna Loimaan torilta klo 8-14. Odotukset täyttyivät ja ylittyivät heti ensimmäisestä päivästä lähtien! Lämminhenkinen, lähellä ihmistä oleva toimintatapa viehätti