toukokuuta kylvetystä monitahoisesta Voitto-ohrasta. KARI NUMMILA Sakari Salo ikuisti Reitolassa laiduntavan hevosen tunnelmallisella hetkellä. Sivu 3 Aila Virran kissa-aiheisessa tekstiilireliefissä huomio kiinnittyy ensimmäiseksi mielenkiintoisiin silmiin. Lämpötila jää tänään ja lähipäivinä alle 20 asteen, mutta keskiviikkona alkaa taas lämmetä ja voidaan nautiskella yli 20 asteen elohopealukemista. Kun syksy alkaa lähestyä, kesäkuvien myötä on mukava muistella suven riemuja ja ihastella Saviseudun kauneutta. Kyse on teemanäyttelystä, jossa tekijät käsittelevät aihetta ”lemmikkini”, joka liikkuu pienestä ötökästä vaikka suureen ylämaankarjan sonnipoikaan. Metsämaalainen maanviljelijä Jouko Vehviläinen aloitti puinnit tiistaina Loimaan Onkijoella 5. Puintikausi alkoi nurminadan siemenviljelyksiltä ja nyt on päästy jo myös ohraja ruispelloille. Sivu 13 SAKARI SALO Hyvää puintisäätä Viljankorjuun jo aloittaneille on tänään luvassa hyvää puintisäätä, sillä tulossa on poutaa. Viljankorjuu ei alkanut vielä täydellä rähinällä Loimaa Kari Nummila Viljankorjuuta käynnistellään hiljalleen jo Saviseudullakin. Viljankorjuun ja viljakaupan näkymien lisäksi kerromme MTK:n uuden puheenjohtajan Juha Marttilan ajatuksista, siitä mitä Loimaan pelloilla kasvaa ja millaisia ominaisuuksia traktoreilta vaaditaan. Loimaan talousalueen paikallislehti • 95. Ne tulevat ikään kuin ”kaupanpäällisinä” kaiken muun hyvän ohella. Sivu 2 KARI NUMMILA Maaja metsätalous sivut 5 ja 7-12. Kesä hurmaa kuvissa Kesä hurmaa Loimaan Kameroiden jäsenten eri puolilta Loimaan seutua ottamissa kuvissa. – Puintikosteus oli vain 14 prosenttia, joten puinti sujui vauhdikkaasti. Monistakin syistä pyritään puimaan mahdollisimman kypsää ja kuivaa satoa. Loimaan Lehden teemana on tänään maaja metsätalous. Kuivauksessakaan ei paljon öljyä palanut, Vehviläinen iloitsee. Sakari Pulkkinen (Turku), Miika Ronkainen (Tampere) ja Justus Dahl (Pori) ovat innolla mukana kuorolaulussa. Täydellä rähinällä koneet käyvät elopelloilla viikon tai kahden päästä, jos aurinkoisia ja lämpimiä ilmoja piisaa. 2009 P 1 D Nro 93 T Ä N Ä Ä N Irtonumeron hinta 1,00 € sis. Sivu 6 KARI NUMMILA Jouko Vehviläisen aikainen, monitahoinen ohra oli jo alkuviikosta kunnolla tuleentunut. vuosikerta LAUANTAI 15.8. Lemmikit Tyynelässä Loimaan Taideseura on mukana vahvasti Loimaan ”taiteiden yössä”: tänään kello 18 avautuu seuran omissa tiloissa Art-Tyynelässä taideseuralaisten näyttely, joka jatkuu ensi viikolla. Ruista tosin on ollut tänä kesänä kasvussa valitettavan vähän, kun viime syksyn syysviljakylvöjä haittasi liika kosteus. Esittelemme myös Loimaan maataloustoimiston uusiutuneen henkilökunnan. Kuoro vetää Vanha totuus on se, että kuorolaulu kehittää vilkkaimmankin pojan keskittymiskykyä ja ihan kaikille siitä on korvaamatonta hyötyä elämän varrella alati tarvittavien sosiaalisten taitojen kehittämisessä. Tämä kaikki todettiin Loimaan evankelisella kansanopistolla järjestetyllä kuoroleirillä. alv . Pelloilla kannattaa kuitenkin pitää kiirettä, koska säätiedotuksen mukaan huomisesta alkaen on tiedossa kolme sadepäivää
– Jos työtäkin pitää tehdä paljon ja pitkäjännitteisesti, niin kyllä se on sen arvoistakin: kuorolaulu antaa pojille hienon henkisen pääoman, Poikakuoro Pirkanpoikien taiteellinen johtaja Jussi Kauranen sanoo. Matt. Käsialaa voidaan myös yrittää väärentää. Ja siellä missä on rakkautta ja laupeutta, siellä voidaan nähdä Jumalan käsialaa. Jumala on rakkaus. Poikakuorossa riittää ”enkelienkin” ääniä, poikasopraanoita ennen äänenmurrosta sekä alttoja ja joukossa on ”iäkkäämpiäkin” poikakuorolaisia eli yli 20-vuotiaitakin, jotka laulavat tenorin ja basson äänialaa. (02) 770 2204 Sähköposti: toimitus@loimaanlehti.. Konttori ja toimitus avoinna ma-pe klo 9-16. KARI NUMMILA ANU SALO LOIMAAN SEUDUN MUSIIKKIOPISTO Lukuvuoden avajaistilaisuus Musiikkiopiston salissa keskiviikkona 18.8. Toimitus: Päätoimittaja Kati Uusitalo (02) 762 6033, 050 555 7526. Käsiala paljastaa lähettäjän, ja jos ei paljasta, niin mielenkiinto todella kasvaa huippuunsa: Keneltä tämä kirje oikein on?. Painopaikka: Priimus Paino Oy/Allatum Oy. Tämän rakkauden hän Pojassaan osoitti ja ”Kristuksessa on kaikki viisauden ja tiedon aarteet kätkettynä.”Kol 2: 3.(KR 33/38 ) Saamme ihailla Jumalan käsialaa myös luonnossa ja eläimien kautta. Seurakunnassamme oli viime vuoteen asti käytössä yhteinen iso kalenteri, johon työntekijät merkitsivät kukin omalla käsialallaan varauksia. Ja kärsimyksensä keskellä Job kysyi Jumalalta: ”Onko sinulle hyötyä siitä, että oman käsialasi hylkäät?”Job 10:3 (KR33/38). Kustantaja: Priimus Media Oy. Turun esitys on tuomiokirkossa 25.3.2010. Toimitusjohtaja Kirsti Kirjonen puh. Käsialan perusteella voidaan tutkia mm. Entä sinä, Kapernaum, korotetaanko sinut muka taivaaseen. ”Kuka sitten on valehtelija, ellei se, joka kieltää Jeesuksen olevan Kristus?” 1. Laulutaidon lisäksi pojilta vaaditaan kielitaitoa, sillä esityskieli voi olla suomen lisäksi esimerkiksi latina tai saksa. (KR 92). Tilaushinnat: Määräaikainen 12 kk 97 6 kk 57 4 kk 43 Kestotilaus: Laskutusjakso 12 kk 92 6 kk 47 4 kk 32 Irtonumero 1 Ulkomaantilaukset: tilaushinnan lisäksi peritään voimassa oleva postimaksu. Aurinko laskee kello 21.25. Kisan kolmanneksi tuli Riina Tiainen. Ilmoitukset: ilmoitukset@loimaanlehti.. Pirkanpoikien lisäksi Loimaalla lauloivat ja latautuivat sen yhteistyökumppanit turkulainen poikakuoro Chorus cathedralis iuniorum aboensis ja Porin Poikakuoro. Joh. Arvossaan on kaunis käytös, sillä me tiedämme olevamme taustayhteisömme ja tukijoidemme lähettiläitä. Aulis 17.8. 15.8. – Tuomaristo kiitti Hans-Veli Huhtalan ääntä ja kiitti häntä myös toimivasta yhteydestä yleisöön ja orkesteriin, Eija Talvitie kertoo. Kartanomäenkatu 4, PL 2, 32201 Loimaa Puh. Suuriin taiteellisiin tavoitteisiin pyrkivät kuorot harjoittelivat nyt Mozartin Requiemia eli sielunmessua, joka tarkoittaa katolisessa kirkossa edesmenneiden puolesta rukoilemista. Toimitussihteerit: Sampsa Hakala, Tiina Naula. NIMIPÄIVÄT: 15.8. Ilmoitusmyynti: Markkinointipäällikkö Veli-Matti Knuuti (02) 762 6040, 0500 324 939 Ilmoitusmyyjä Liisa Kivinen (02) 762 6050 Ilmoitusmyyjä Päivi Alm-Huhti (02) 762 6060 Ilmoitusvalmistus Eija Kärkäs (02) 762 6055 Tilaustenhoitaja Tarja Säteri (02) 762 6016 Ilmoitusten jättöajat: Ilmoitusaineisto on toimitettava lehden konttoriin kunkin numeron ilmestymistä edeltävänä päivänä klo 12.00 mennessä. Vastuu ilmoituksista: Lehden suurin vastuu ilmoituksen julkaisemisessa sattuneesta virheestä on ilmoituksen hinta ja muihin lehtiin toimitetusta aineistosta sen valmistusarvo. Loimaa/Hirvikoski Kari Nummila Kolme poikakuoroa teki tiukasti taiteellista työtä Loimaan evankelisella kansanopistolla, joka tarjosi puitteillaan luovaa rauhaa. Sinun liittosi on ihmeellinen, siksi minä tahdon uskollisesti pysyä siinä. Millainen käsiala sinulla on. Joka ei usko ristiinnaulittuun, ylösnousseeseen Jeesukseen Kristukseen, Häneen, joka on täysi ihminen ja Jumalan ainoa Poika, ei voi olla Jumalan asialla. (Matt.7:20.) Ja suhtautuminen Jeesukseen, meidän ainoaan toivoomme pelastuksen asiassa, paljastaa ”käsialan väärennösyrityksen”. Voidaan tekeytyä olevansa Jumalan asialla, vaikka ei oikeasti olla. elokuuta SANOMALEHTIEN LIITON JÄSEN ISSN 0358-9161 Jakeluhäiriöt: Puh. www.loimaanlehti.. Musiikkiopiston syyslukukausi alkaa keskiviikkona 19.8.. Me kaikki ihmiset olemme Jumalan käsialaa, tuomme Jumalan luomistyötä ilmi oman olemassaolomme kautta kukin omalla hienolla tavallamme. Tilaukset: tilaukset@loimaanlehti.. Kisaan ilmoittautui 70 laulajaa, joista 16 pääsi torille esiintymään. Ilmestyy tiistaisin, torstaisin ja lauantaisin. Marita Koivunen Loimaan seurakunta Kuoronjohtaja Jussi Kauranen johtaa aamulla äänenavausta ennen harjoituksia. Tilaisuudessa on mahdollisuus tavata musiikkiopiston opettajia ja sopia syksyn oppitunneista. Jumala on pyhä. Matt. Tavoitteena on päästä huipulle eikä se onnistu ilman lahjakkaita poikia, hyviä vetäjiä sekä innostusta ja työntekoa. Joh. 11: 21 17.8. Tämä virsi 484 on kouluvirsiosastolla. Poikakuorot harjoittelevat kaksi kertaa viikossa. Ensi viikolla alkavat koulut. – Toiminnan ydin on lapsi ja musiikki. Olemme kasvattajayhteisö ja meillä on myös yhteiskunnallinen tehtävä. Käsialasta sinut tunnetaan. Jumalan käsiala on hyvin kaunista. kello 18. Solistit tulevat kuorojen ulkopuolelta. Persoonien ja lahjojen erilaisuus tuli tätäkin kautta esille. Käsialan väärentäminen on paha asia. On ihanaa sähköposti-ja tekstiviestiaikakaudella saada vanha kunnon kirje tai kortti. Requiem esitetään kuorojen kotikaupungeissa. 4:2. Niin monet eri ei-kristilliset uskonsuunnat puhuvat Jumalasta, Jeesuksesta ja Raamatusta. Kun sinun sanasi avautuu, se valaisee, tyhmäkin saa siitä ymmärrystä. Verneri 2 Lauantaina 15. Samalla sivulla saattoi olla kymmentäkin eri käsialaa. Se oli hauskan näköistä. Tavoitteena on, että kaikki tieto ja viisaus johtaa meidät Kristuksen, todellisen Viisauden luokse. Kun tällaisen lahjan saa, usein jo käsialasta voi päätellä, keneltä kirje on, ja iloita näin kirjeestä ja sen lähettäjästä jo ennen avaamista. Hyvää koulun alkua kaikille! Jumalan käsiala tulee esiin myös ihmisen kyvyssä oppia uutta ja soveltaa tietoa käytäntöön; rakkauden periaatteita noudattaen. Hedelmistään puu tunnetaan, sanoo Jeesus. Käsialasta sinut tunnetaan. 11: 23 PÄIVÄN SANA HARTAUSKIRJOITUS Käsialasta sinut tunnetaan Virressä 484 lauletaan ”Kaikessa näytä käsiala Luojan, mahtavan, viisaan, kaiken hyvän tuojan.” Millainen on Jumalan käsiala. Ilmoitushinnat: Ennen tekstiä 2,06 /pmm 3-sivu 2,06 /pmm Tekstissä 1,93 /pmm Tekstin jälkeen 1,66 /pmm Takasivulla 2,05 /pmm Etusivulla (modulikoot) 3,39 /pmm Kuolinja kiitosilmoitukset, kunnalliset ja kirkolliset ilmoitukset, heng.kokoukset 1,66 /pmm Määräpaikkakorotus 0,06 /pmm Värikorotus yhdestä lisäväristä 0,16 /pmm Hinnat sisältävät arvonlisäveron 22%. Voi sinua, Korasin! Voi sinua, Betsaida! Jos teidän kaduillanne tehdyt voimateot olisi tehty Tyroksessa tai Sidonissa, niiden asukkaat olisivat jo aikoja sitten verhoutuneet säkkiin ja tuhkaan ja kääntyneet. Tunnistimme toistemme käsialat, ja senkin perusteella saatoimme päätellä, mitä tekstissä lukee, jos emme heti saaneet siitä selvää. Ps. (02) 762 6000, telefax (02) 763 1233. Me välitämme täällä toisistamme. luonnetta. Hans-Veli Huhtala valloitti Salon SALO Loimaalainen Hans-Veli Huhtala voitti torstai-iltana käydyn Salon Tori Soi 2009 -laulukilpailun. Hänen esityksensä Rakkauden rikkaus herutti tuomareilta lähes 57 pistettä kun toiseksi tullut Erja Nuotila Koskelta sai 52,25 pistettä. 2:22 (KR 92) ja ”Jokainen henki, joka tunnustaa Jeesuksen Kristuksen ihmiseksi, lihaan tulleeksi, on Jumalasta.” 1. TÄNÄÄN AJANTIETO: Aurinko nousee tänään Loimaalla kello 5.38. Marjatta, Marja, Jaana, Marjo, Marita, Marjut, Marianne, Maritta, Marjaana, Marjukka, Marianna 16.8. Käsiala todella paljastaa ihmisen persoonallisuudesta asioita. Alas sinut syöstään, alas tuonelaan saakka! Jos sinun kaduillasi tehdyt voimateot olisi tehty Sodomassa, se olisi pystyssä vielä tänäkin päivänä. 119: 129-130 16.8. ”Kuorolaulu antaa pojille ison henkisen pääoman” Loimaalainen Hans-Veli Huhtala voi lisätä meriittilistaansa monien laulukisojen hyvien sijoitusten lisäksi nyt myös Salon valloituksen. Sana requiem tarkoittaa muistoa ja sielunmessu ”kuolleiden puolesta” on Missa pro Defuntis. Toimittajat: Sari Keskitalo, Kari Nummila, Anu Salo, Marika Timonen. 0200 72822 (mpm/pvm) arkisin klo 6.00-16.00 viikonloppuisin klo 6.00-12.00. On osattava tunnistaa, milloin on kysymyksessä kristinuskon Jumala ja Jeesus, ettemme eksy. Jumalan käsialaa voidaan myös yrittää väärentää. Tilaisuuden järjestivät yhteistyössä Suvisalo Ry ja Ohjelmapalvelu Eija Talvitie
Kaupunginosakeskuksia kehitetään. Nyt mukaan partioon!. Olen eri mieltä. Alastaron yläasteen tilat ovat vuosikorjausten ansiosta melko hyvässä kunnossa. Suorita maksu lehden tilille 523900-10003137, viim. Ja on hurmaavalla hymyllään onnen tuonut meidän elämään. Selvityksen mukaan Opintien yhtenäiskouluun siirtyminen toisi ryhmien vähenemisen ja ryhmäkokojen kasvun myötä vuosittaista säästöä noin 70 000 euroa. Syntymäpäiväonnitteluhalaukset Casimirille Alastarolle kun täytät 19.8. Näin myös kuntaliitossopimuksesta pidetään kiinni. Toivoo lapset, lastenlapset ja lapsenlapsenlapsi. 3. SÄÄ Ypäjä Alastaro Loimaa Oripää Mellilä Seuraavina päivinä Tänään Lämpötilat iltapäivällä ja suluissa edellisen yön alin lukema 2 metrin korkeudella 19 18 19 19 (+9) 6 Sunnuntaina 18 (10) 8 Maanantaina 16 (14) 7 Tiistaina 16 (12) 2 Keskiviikkona 21 (+8) 2 Paljon onnea vaan! Yhden palstan kuva teksteineen maksaa 10 €, kahden palstan 20 €. 16.8. Näiden lisäksi kaupungin ylläpidettäväksi jäisi myös tyhjilleen jäänyt Alastaron yläaste. Partiotoiminta alkaa elo-syyskuun vaihteessa. T: äiti ja isä, mamma ja pappa sekä kummit. torstaina klo 16. Edellä mainittujen seikkojen perusteella on mahdotonta hyväksyä ajatusta Alastaron yläasteen sulkemisesta ja n. Kirjoita kuvan taakse haluamasi onnitteluteksti ja kuvan palautusosoite Maksimimerkkimäärä 140. 2006–2008). Saneerauksen suunnittelun on Alastaron kunta teettänyt ja maksanut vuonna 2008. useimmat lippukunnat ottavat vastaan ilmoittautumisia kolollaan tai puhelimitse. Tehokkuutta puolestaan osoittanee se, että vuotuiset oppilaskohtaiset kustannukset Alastarolla ovat olleet joka vuosi yli 400 euroa pienemmät kuin Loimaalla (v. , tai soita Partiotoimistoon, p. Loimaan Lehti PL 2, 32201 Loimaa tai sähköpostilla ilmoitukset@ loimaanlehti.fi. SYNTYNEITÄ Katsos tuota lasta! On vuoden vanha vasta. Onnea Essille. Opintien yhtenäiskoulu voidaan toteuttaa myös yhdistämällä Hirvikosken koulu, Vesikosken koulu ja Opintien koulu. Hinta sisältää arvonlisäveron. Määräraha on kirjattu kaupungin taloussuunnitelmaan vuodelle 2010. 1. olevan 5-vuotissyntymäpäivän johdosta. julkisten palvelujen järjestämisen kautta niihin taajamiin, joilla on jo nykyisellään voimassaolevia kaavoja ja palveluntarjontaa”. Selvitys on perusteellinen ja hyvin tehty. 2. 010 397 0420. Onnea myös Kati today! Paljon onnea 3-vuotiaalle vesipedolle! Toivottaa pikkuveli Miska, äiti ja isä. ”Kyseessä on kokonaisuus, jonka yhtä osaa ei voi irrottaa vaikuttamatta kokonaisuuteen”, toteaa sivistysjohtaja Pärkö. Tällöin Kirkonkylän koulun, Kojonkulman koulun ja Oripään koulun oppilaiden vuosiluokkien 7–9 opetus tulee edelleen jatkumaan Alastaron yläasteella. Kuntaliitoksen myötä valtiolta saatavasta yhdistymisavustuksesta käytetään 350 000 euroa Alastaron yläasteen saneeraukseen. Kuvat julkaistaan lähettäjän vastuulla. Sivistysjohtajan laatimat toimenpide-ehdotukset, jotka sivistyslautakunta kokouksessaan 6.8. Katso tarkemmat tiedot netistä, .partioon. (4 riviä). Oppimistuloksia olemme vertailleet valtakunnankokeisiin osallistumalla ja näissä koulumme on pärjännyt hyvin. Halauksin Casimiria onnittelemme 19.8. elokuuta 3 PALJON ONNEA VAAN Villit veijarit nää kaheksan, kolme ja viis, kaikki synttärisankareita siis. Kiinteistömenot todennäköisesti kasvaisivat, sillä uudetkin koulutilat on siivottava ja pidettävä lämpiminä. Tapani Ääri rehtori Alastaron yläaste LUKIJOILTA TYTTÖ 9.8.2009 4070 g 53 cm Elina Reini & Heikki Riihimäki ja isoveli Rasmus Liisille ja Joonalle PIKKUSISKO 6.8.2009 3810 g 51 cm Veera ja Janne Nurmikko Tiitukselle ja Tiiulle PIKKUSISKO 7.8.2009 3640 g 51 cm Outi Ala-Hannula & Matti Salonen TYTTÖ 15.7.2009 3900 g 51 cm Taru Mäkinen Nyt on paras aika liittyä partioon. T: mummi, ukki, kummitäti ja -setä, Sofia, eno ja Sanni. Opintien yhtenäiskoulu voidaan toteuttaa sulkematta Alastaron yläastetta Loimaan kouluverkkoselvitys puhututtaa monia, enkä ihmettele. OPETUKSEN tehokkuuden ja laadun paranemisen suhteen olen myös epäileväinen. Paljon onnea Mikael 8 vuotta. Se on elämää, seikkailua ja maailmanlaajuista vapaaehtoistoimintaa. Monet lippukunnat järjestävät tällöin myös toimintaansa esittelevää ohjelmaa. ja kaikkea hyvää myös jatkossa. ”Asutusta ohjataan mm. Kuvan voi myös tuoda ja maksaa lehden konttoriin, os. Onnittelut ehtivät saman viikon lauantain lehteen, kun ne tuodaan viimeistään torstaina. Myös kalustoa on uusittu vuosittain. Paljon suukkoja ja haleja pikku prinsessallemme! T: äiti ja isi, kummisetä, mummi ja pappa. Onnea Matias, Miika ja Iira! T: kotijoukot. Lauantaina 15. täyttää Krista 5 vuotta. Onnea 1-vuotiaalle Linnealle. Isot onnittelut! T: mummi ja pappa, Kreetta ja Niko, Kati, Jaakko, Aada ja Nea. hyväksyi, tulevat muuttamaan kouluverkkoa oleellisesti. Tiistaina 18.8. Partio tukee nuorten kasvua ja kannustaa heitä itsensä kehittämiseen yksilöinä ja ryhmän jäseninä. ”Palvelujen järjestämisen lähtökohtana on jo olemassa olevien tilojen tehokas hyödyntäminen. Yhdistämisavustuksella toteutettavan saneerauksen jälkeen tilat tulevat olemaan Alastarohalli mukaan lukien hyvässä kunnossa. Oppilaiden kuljetusmenot puolestaan kasvaisivat noin 50 000 euroa. Pärkön mukaan ”uudella kouluverkolla saadaan säästöä toimintakuluissa ja pystytään parantamaan opetuksen tehokkuutta ja laatua”. Vuotuinen nettosäästö olisi siis noin 20 000 euroa/vuosi. Janita ja Jasmin neitokaiset tässä, 12 vuotta jo täyttämässä. Kokonaisuutta miettiessään Pärkö on sivuuttanut seuraavat kuntaliitossopimukseen kirjatut asiat. Kartanomäenkatu 4. Partio on mukava ja hyödyllinen harrastus. T: kotiväki. 5 v. T: äiti, isä, Aino, Iida, mamma, pappa, kummit ja serkut. Lähetä kuva postitse os. 2,3 miljoonan investointia vaativan yhtenäiskoulun toteuttamisesta Hirvikoskelle. T: äiti ja Kristian. Onnea pappa 80 v. Partio tarjoaa johtamiskokemuksia, elämyksiä ja uusia asioita kaiken ikäisille. Merkittäviin investointihankkeisiin voidaan ryhtyä vasta sen jälkeen kun olemassa olevien tilojen käyttömahdollisuudet on selvitetty”
Toisaalta biopolttoaineiden tuotanto uhkaa ruoantuotantoa. Näin ainakin markkinavetoisissa länsimaissa. Saappaat samassa savessa tässä ollaan tavalla tai toisella. Kuka suojelee pieniä ja isompia tulevia ja nykyisiä koululaisia, ei ainakaan valitsemamme päättäjät. Laurence Sterne Saappaat samassa savessa MIELIPITEET Päätoimittaja Kati Uusitalo kati.uusitalo@loimaanlehti.fi Viljan hinta kohosi maailmalla vuodesta 2002 viime vuoden puolelle asti. Olavi Ala-Nissilä huomautti seminaarissa, että tekemättömyys maksaa. Kaupunginhallituksen kokouksessa 29.12.2008 spontaanisti liikkeelle lähtenyt kouluverkon saneerauspuuhastelu on ilmiselvästi kuntaliitossopimuksen vastainen. KU Vaikutus voi olla jopa miljoonia. Euroopan tuottajien yhteisessä järjestössä työskentelevä Pekka Pesonen totesi, että ala työllistää 30 miljoonaa suoraan ja välillisestikin 10 miljoonaa. Tähän asiaan teidän hyvät aikuiset tai teidän vanhempienne olisi pitänyt vaikuttaa jo kauan aikaa sitten, kun markkinaja rahapolitiikassa tehtiin muutoksia. Luin juuri erään artikkelin, jossa todettiin, että siellä eivät raha, varallisuus tai aika marssita ihmisiä. Kauppias Kari Mylen huomauttaa haastattelussa, että maataloustulo muodostaa neljänneksen kaikesta alueemme tulosta. Mikä voisi yhtenäiskoulussa olla hyvää. Irma Paljakka Nyt esikoululaiset, ekaluokalle menevät, alaluokkia jo käyvät, yläasteella olevat! Äidit, isät, sisarukset, mummit, papat, sukulaiset, nyt tälle järjettömyydelle on tultava toppi. Päivänsankari totesi myös, että maaseudun rooli on avainrooli tulevaisuuden haasteisiin vastaamisessa. Kuntaliitossopimuksen sitovuus aiheutti 1980-luvulla valtakunnan tasolla keskustelua. Voi aikoja, voi muutoksia Ihan hölmöläisten työtä on laittaa Vanhalle koululle uudet ikkunat jos koulu aiotaan lakkauttaa!! Järki hei älä jätä Kiitos hienosta Muistojen ilta konsertista ja onnittelut vielä kerran Olavi Ala-Nissilälle synttäripäivän johdosta!! Ps.Tarjottavat maistuivat! Mukana olleet 4 hlöä Miksi Vesikosken koulun 1–2 luokkalaiset eivät pääsekään oman koulunsa ilttariin vaikka hakupaperissa keväällä sellainen mahdollisuus tarjottiin. Eikä meitä kaikkiaankaan ole kuin noin 6,7 miljardia. Tämä ei lupaa hyvää: taantuman aiheuttamat lomautukset ja onneksi toistaiseksi harvat irtisanomiset esimerkiksi metallija rakennusteollisuudessa ovat varmasti vähentäneet liikenteessä olevaa rahaa seudulla. Ylijäämille kuntien virkamiehille 5 vuoden irtisanomissuoja. Viime lauantaina Suomen maatalousmuseo Sarassa pidetyssä ruokaja ilmastonmuutosseminaarissa tarttui asiantuntijoiden puheista lehtiööni monia pysäyttäviä faktoja. Ja jos raha ei liiku, ei kaupalla ja palveluillakaan kohta enää ole kysyntää entiseenkään tapaan. Moni kirjoittaja on myös todennut että suuret koulut lisäävät syrjäytymistä, kiusaamista ja jopa rikollisuutta. Susanna Huolman Järki käteen ja jäitä hattuun Merkillinen mätäkuuhun tiivistyvä keskustelu, jopa kiivailu kuntaliitossopimuksen sitovuudesta ja kouluverkon muuttamisesta on saanut otteen jopa virkeimmistä luottamushenkilöistä Loimaan Lehdestä puhumattakaan. LL) Paula Immosen tekstit! Todella laittaa jokaisen ajattelemaan! J. Myös hyvää hallintotapaa, joka kitkee harvainvaltaa ja korruptiota, voisi viedä. Yli miljardi. ARVIOIN keväällä eräässä pääkirjoituksessa, että ruoasta ja sen tuottamisesta tullaan puhumaan kovasti lähiaikoina. Peltoalaakin voitaisiin lisätä, mutta ennen kaikkea kehittyviin maihin voisi viedä viljelytietoa ja -taitoa (rikkaruohot aiheuttavat FAO:n mukaan enemmän sadonmenetyksiä kuin kasvitaudit ja hyönteiset). Ehkä Tansaniaan. Tahtomattakin saatatte vaikuttaa stressaavasti pienten koululaisten arkeen puhuessanne julkisesti ajankohtaisista kouluasioista. Siitä huolimatta kuntaliitossopimuksen sitovuus Loimailla aiheutti 1991 lopulla julkisuudessa sellaisen keskustelun, jonka vuoksi ratkaisevimmin saatiin tyrmätyksi silloin viittä vaille valmiiksi sekä Loimaan kaupungin että Loimaan kunnan luottamushallintojohdon täydellä tuella neuvoteltu kuntaliitoksen muutos Loimaitten välillä. Veronmaksaja. LUKIJOILTA 4 Lauantaina 15. Vauhtia ja vaarallisia tilanteita päivittäin. Mäkisen teksti myös luet! Yxinkö samaa mieltä Me tavallinen kansa emme tarvitse pokkurointia emmekä prällää kaupungin laskuun. YK:n ruokaja maatalousjärjestö FAO:n johtaja Henri Josserand muistutti, että maailmassa olisi jo nyt tarpeeksi resursseja ja tietotaitoa nälän eliminoimiseksi. Nyt me elämme sen tosiasian kanssa. Ilmastonmuutos saa sääilmiöt voimakkaammiksi – myrskyt, rankat sateet, ja toisaalta kuumat jaksot lisääntyvät. Miten heidät ruokitaan, varsinkin kun viljelyala vähenee aavikoitumisen ja suolaantumisen takia. Vaikka Oscareita ei jaetakaan, tähtirooli tarvitsee tekijöitä. Kuka tai ketkä päättivät, että koulunsa pienempien ”parasta” on kulkea koulupäivän jälkeen vielä Vesikosken srk-talolle saakka kerhoon?! Vaihtoehto vain paperilla Yhtenäiskoulut lk 1–9 jos mitkä, ovat koulumaailman ja sen turvallisuuden taannuttamista. Koivisto J-P Kiitos teille autoilijoille, jotka kohteliaasti otitte ohituksissa pyöräilijän huomioon. Köyhät jäävät ilman ruokaa, kun rikkaimmilla on varaa ostaa ruokaa ja polttoaineita. Keskilämpötilan nousu lisää tuholaisia. Moni myös uhkailee olevansa kohta entinen loimaalainen. Näin se on ollut aina kuntajaon muutosta tarkoittaneessa laissa. Laskekaa vaikka. Kati Uusitalo Vedestä on jo nyt pula. Ei voi aina olla niin kiire Rakennetaan yhdessä hyvä yhtenäiskoulu Moni täällä lehden palstoilla ihmettelee, miksi päätöksissä ajatellaan vain rahaa eikä lasten etua ja hyvinvointia. Kehottaisin kaikkia lukemaan (to 13.8. VUONNA 2050 maapallolla arvellaan olevan ihmisiä yhdeksän miljardia. Epäilen kuitenkin ettei ruoho ole sen vihreämpää aidan toisella puolella. Yhdistyneiden kansakuntien järjestön FAO:n mukaan hinta nousi 64 prosenttia kuudessa vuodessa – romahtaakseen huomattavan nopeasti. Nyt me saamme yhdessä olla kehittämässä hyviä ja turvallisia yhtenäiskouluja, joissa oppilaiden on hyvä olla. Pari kolaria kesässä ei ilmeisesti riitä että asialle tehdään jotakin. Julkisuuteen tulleen maanantain (3.8.) kaupunginhallituksen pöytäkirjan mukaan Loimaitten kuntaliitossopimus ei olisi sitova sopimus. Nykyään kaiken arvo määritellään rahassa ja kaiken pitää olla tuottavaa, jopa kunnallisen koululaitoksen. 1988, kun oli havaittu kuntien pyrkivän irtautumaan sopimuksista ja tällainen yhteiskunnassa epävarmuutta aiheuttava tilanne haluttiin lopettaa. Torstaina (13.8.) Loimaan Lehdessä kaupunginhallituksen puheenjohtaja aivan oikein selväsanaisesti ilmoittaa, että kuntaliitossopimus on sitova sopimus. Vaikutus voi olla jopa miljoonia euroja. Olen itsekin puhunut pienten koulujen, lähikoulujen ja palvelujen puolesta. elokuuta KOPIT Olisi luullut, että Olavilla on vara maksaa syntymäpäivänsä itse ettei olisi tarvinnut sen takia seminaaria järjestää. Jokaisella on oikeus vaihtaa asuinpaikkaansa. Sinänsä valtavan työmäärän vaatineeseen Manne Pärkön suunnitelmaan ei ole tarpeen suhtautua vakavasti. Antakaa lapsellenne turvallinen koti, paljon aikaa ja rakkautta, kehukaa lastanne ja lapsenne kavereita aina, kun on mahdollisuus. Jossakin muodossa iso osa tästä tulosta valuu loimaalaiseen liike-elämään. Loimaan kaupungin hallinnossa teot ja puheet ovat ristiriidassa. Näillä asioilla päästään jo aika pitkälle rikollisuudenkin torjunnassa. Vedestä on jo nyt pula – eilen uutisoitiin, että Intiassa sata miljoonaa ihmistä on jäämässä ilman pohjavettä, kun vettä on muun muassa ”tuhlattu” riisipeltojen kasteluun. Puhua pitääkin, mutta asiallisesti! Leena Loimaa Hämeentie 60 nopeusrajoitus välillä Metsolantie–Loimaan Kivi ehkä yksi kymmenestä noudattaa tätä. Jotkut maat ovatkin jo ostaneet tai vuokranneet muista maista peltoalaa tuottaakseen omille kansalaisilleen tarpeeksi ruokaa. MTK-Varsinais-Suomen toiminnanjohtaja Paavo Myllymäki muuten huomautti, että jokaista syömäämme kilokaloria kohti on kulutettu yksi litra vettä. Viljan hinta on tärkeä paitsi tuottajille, myös Loimaan seudulle. Myöhemmin ilmastonmuutoksen hoitaminen vie rahaa kymmenkertaisesti. Kun hintataso on pudonnut, tuloja tullee olemaan huomattavasti vähemmän liike-elämään valuttavaksi asti. Olkaa itse aktiivisia koulun suuntaan, toimikaa vanhempainyhdistyksissä ja osallistukaa päätösten tekemiseen. Tuli kiva mieli. Itse näkisin, että näihin asioihin vaikutetaan kotona. Viljan ja ruoan tuottamisen kustannukset eivät kuitenkaan juurikaan ole romahtaneet. Talous kuntoon Hei muistakaa vanhemmat, että pikkupadoilla on suuret korvat. Vain muutamien miljardien tähden TOIMITTAJALTA Arvatkaapa kuinka paljon maailmassa on nälkäänäkeviä. Tässä kehittämistyössä tarvitaan kaikkien panosta. Maailmalla liikkuvasta uutismassasta iso osa on ruokaan ja maatalouteen sekä maaseutuun liittyvää. Nyt minun on hyväksyttävä se tosiasia, että on tehtävä toisenlaisia päätöksiä. Muiden menestys alueella vaikuttaa kaikkiin muihinkin. Erikseen onkin todettava, että kouluverkon muutokseen ei haja-asutusalueilla olevien koulujen osalta tule tapahtumaan mitään muutosta kuntaliitossopimuksessa sovittuna viiden vuoden ”rauhoitusaikana”. Ja maksumiehinä ovat lapset ja nuoret, tulevaisuuden toivomme. Nyt tarvitaan vahvaa vanhempaa järjestämään yhteistilaisuutta asian tiimoilta! Olemme aina hiljaa tyytyneet tyhmiin päätöksiin, olisiko nyt muutoksen aika. Mutta näin me ihmiset tai jotkut ihmiset ovat aikoinaan päättäneet. Eduskunta muutti kuntajakolakia v. Muuten, elintarviketeollisuus on Euroopan suurin teollisuudenala. Alastaron, Mellillän ja Loimaan kuntaliitossopimus taas on sitova sopimus. Esimerkiksi mahdollisuus samaan luokanvalvojaan ensimmäisestä viimeiseen luokkaan, pitkäjänteinen kodin ja koulun välinen yhteistyö, mahdollisuus leikkiin ja lapsuuden pidentymiseen. Mihin muuttaisit. On arvioitu, että Suomessa kevätkuivuus ja loppukesän rankkasateet yleistyvät. PÄIVÄN MIETE: Aina ihmisen hymyillessä ja etenkin nauraessa hän tuo elämään jotakin tärkeää. Tuotteesta saatava hinta on tietenkin aina kohtalonkysymys niin maataloudessa kuin muussakin yrittämisessä. Koulujen sulkeminen on lopetettava! Isovanhemmat Nyt voi Lidlkin tulla Saikunkalliolle, kun pienet koululaiset muuttavat Puistokadun asfalttipihoille. Tuhannet kiitokset! Tiisanojan Ollille kukkaroni löytymisestä ja palautuksesta poliisilaitokselle
Kuivuutta aavikoitumiseen saakka tai sitten päinvastoin rajuilmoja ja tulvia voi ilmetä yllättävästi. Kesän säät ovat suosineet. Räjäyttämisen jälkeen tekijät pääsivät sisälle pankkiin. – Nyt kun jo Etelä-Euroopassakin on yhä enemmän alueita, joilla kuivuuden takia viljely ei onnistu lainkaan, viljelysmaan tarve väkisinkin korostuu ajanoloon. Neuvottelemme perusturvasta, mistä on vähennetty päivähoito, puheenjohtajana toiminut Loimaan kaupunginhallituksen puheenjohtaja Teuvo Suominen selvittää. Loimaalta ryhmään kuuluvat sosiaalija terveysjohtaja Jaakko Kaunisto, johtava ylilääkäri Maire Toivonen ja perusturvalautakunnan puheenjohtaja Joni Heikkilä sekä vastaavat Huittisista. Kaikelle viljalle löytyy kippauspaikka. Vajaan tunnin päästä samanlainen räjäytys tapahtui Punkalaitumella. Yksittäisten viljelijöiden viljelypinta-alojen kasvun takia on pyritty investoimaan koko ketjuun; leikkuupuimurien koko on kasvanut, samoin viljankuivaamokapasiteettia on lisätty. Kummallakin rikospaikalla on tapahtumahetkellä tehty havaintoja tummasta BMW-merkkisestä henkilöautosta. Pelivara on turva ja vakuutus säiden oikkuillessa, Mylen tietää. – Tälle korjuukaudelle on ostettu varastosiiloja niin paljon, että ne loppuivat. – Kun nyt kuntaja palvelurakenneuudistus vaatii perusterveydenhuollon yhteistoiminta-alueelta 20 000 asukkaan väestöpohjan, valmisteilla oleva terveydenhuoltolaki voi nostaa väestömäärän 50 000 asukkaaseen. KARI NUMMILA Pankkiautomaattien räjäyttäjille suuri saalis HUMPPILA, PUNKALAIDUN Humppilassa ja Punkalaitumella pankkiautomaatit räjäyttänyt kolmikko sai mukaansa huomattavan saaliin. ”Tulevaisuuden ammatti” Loimaa Kari Nummila Vilja-Suomen tuottajat saivat päin kasvoja märän rätin, kun ”linjanvetäjä” Raisio Oyj ilmoitti uuden sadon avaushinnat; karkeasti pudotusta vanhaan satokauteen on 50 prosenttia. Arvioiden mukaan maailman ruoantuotanto pitäisi tuplata vuoteen 2050 mennessä, jos kaikki noin yhdeksän miljardia ihmistä aiotaan kunnolla ravita. – Maailmallahan korjataan satoa eri puolilla eri aikaan. Mylenin mukaan tätä taustaakin vasten Suomen maatalous kannattaa ja täytyy pitää iskussa. Työryhmä ryhtyy valmistelemaan asiaa. – Traktorikauppa romahtaa tänä vuonna, mutta leikkuupuimureita myytiin satokaudelle normaalisti. Kyseessä on joko 500tai 700-sarjan malli. Täytyy katsoa ja odotella, metsämaalainen viljelijä Jouko Vehviläinen miettii. AIHETTA JUTTUUN: Soita: Toimitussihteerimme puhelinnumero on 02-762 6035 UUTISET Lauantaina 15. Viljan tuottajahinta romahti reippaasti Seudun viljelijät voivat menettää jopa 10 miljoonaa euroa Kuuselan isännät Viljami, Mauri ja Akseli ja taustalla USA:sta tuotu 772 kuution ”märkäviljasiilo”, johon varastoidaan puintituoreena ja murskattuna kauran ja ohran seosta lihakarjalle. Tarvittavat selvitykset laaditaan niin, että päätökset voidaan tehdä ensi vuonna. Poliisi pyytää ilmoittamaan havainnoista, jotka voivat liittyä räjäytyksiin. – Sovimme pääpuitteet ja aikataulun. Saaliin suuruutta ei vielä paljastettu. Vastaavanlainen rikos tapahtui vajaa kuukausi sitten Hauhon kirkonkylässä. Satovuoden 2007 hintaan verrattuna menetys on jopa 20 miljoonaa euroa. – Ymmärrän kauhean hyvin viljelijöitä, jotka ovat tehneet parhaansa ja panostaneet paljon satonsa eteen. Jos maatalouden infrastruktuuri ajetaan kerran alas, ei sitä ole helppo nostaa ylös. – Tällainen menetys tuntuu ilman muuta niin maatalouskaupassa kuin kaikessa Loimaan liike-elämässä. Murheena ovat vaihtokoneet. – Jos lasketaan kaikki pelto ohra-alaksi niin Loimaan seudun 60 000 peltohehtaaria ja keskisatona 4 000 kiloa hehtaarilta, merkitsee hintaromahduksena viiden jopa kymmenen miljoonan euron menetystä tuottajaportaalle. Loimaa Kari Nummila Loimaan K-Maatalouden kauppias ja itsekin viljelijänä toimiva Kari Mylen uskoo, että maanviljelys on tulevaisuuden ammatti. Tässäkin tapauksessa kyseessä saattavat olla samat tekijät. Pääosin vielä kokonaan korjaamattoman kasvuston tähkissä uinuu oikeinkin hyvä sato odottamassa korjaajaa, joka miettii maailman menoa nyt aika lailla murhemielin. – On kyse huoltovarmuudesta, joka on koko kansakunnalle pahimmillaan kohtalonkysymys; ilman ruokaa tai makeaa vettä ihminen ei elä. elokuuta 5 Loimaa sopii Huittisille isännäksi Loimaa Sari Keskitalo Perusterveydenhuollon yhteistyöstä neuvottelevat Huittinen ja Loimaa istuivat ensimmäisen kerran neuvottelupöytään keskiviikkona. Rikoksen tutkinta on keskitetty Kanta-Hämeen poliisilaitokselle. Maataloustulo on neljännes kaikesta alueen tulosta. Yhteistyön on lain mukaan alettava viimeistään vuonna 2013. Kauppias/viljelijä Kari Mylen uskoo, että kasvinviljelyllä on tulevaisuus, vaikka juuri nyt huonolta näyttääkin. Mylen laskee äkkiä karkeasti, mitä hintaromahdus merkitsee konkreettisesti Loimaan seudulla. – Tuottajahinta voi olla Suomessa jopa alhaisempi kuin Keski-Euroopassa, jos teollisuus pudottaa vielä maahantuontirahdin verran hintaa. Poliisin mukaan kyseessä ovat samat tekijät. Humppilan Osuuspankin pankkiautomaatin räjäytyksestä tuli poliisille ilmoitus kello 03.19 aikaan. Havainnot voi ilmoittaa suoraan tutkijalle puhelinnumeroon 050 5643119 tai lähimmälle poliisille.. Pulaa tiloista Mylen viittaa siihenkin, että ”kaikki on yhteydessä kaikkeen” eli esimerkiksi raju sellunkeiton vähentäminen on supistanut välillisesti 35prosenttisesti tärkkelysohran käyttöä; sellun valkaisukemikaalien teossa tarvitaan ohraa paljon. Loimaalta lähtee nyt yhä enemmän ohraa Huittisten suuntaan sikarehuksi sekä vehnää ja kauraa Huittisissa äskettäin aloittaneelle broilerrehun valmistajalle. Maailma on raaka ja vilja hinnoitellaan viljapörsseissä sen mukaan, mitä koko maailmassa on korjattu varastoihin, Loimaan K-Maatalouden kauppias ja käytännön viljelijänä itsekin toimiva Kari Mylen sanoo. Mylen kertoo maatalouden investointien laskeneen, mutta olevan pääosin kohtuullisia. Sadon laatu ratkeaa lähiviikkoina. Apulaispoliisipäällikkö Mika Heikkonen vahvistaa Ylen Uutisten tiedon, jonka mukaan Humppilan Osuuspankin valvontakameran kuvissa näkyy BMW:n kuljettajan lisäksi kaksi henkilöä, joista toinen on huomattavan pienikokoinen. Mietinnässä saattaa olla, että siirrytään Forssan mallin mukaiseen terveyspiiriin, missä perusterveydenhoito ja erikoissairaanhoito ovat saman hallinnon alla. Joillakin tiloilla voi tulla ongelmia varastotilojen riittämättömyydestä, kun vilja on kulkenut ajoittain huonostikin ja tiloilta voi löytyä edellisenkin satokauden tavaraa. – Surkeatahan tämä on. On ihan hätkähdyttävää, että viljavarastoissa voi olla välillä vain 30 vuorokauden tarve; siinä eletään kädestä suuhun
Voidaan tietysti kysyä, mitenkä sitä pidetään lemmikkinä esimerkiksi massiivista biisonisonnia, jonka lähimaillekaan ei liene syytä ollenkaan etsiytyä. Totta ja valotettavaahan on, että eläinten oikeuksien puolesta puhutaan kovin vähän. saakka: su klo 14–18, lauantaisin kiinni, arkisin klo 17–19. Siellä kuoriutui kolme poikasta kesäkuun alussa ja pääsin alusta lähtien osalliseksi sääksien lapsiperheen arkeen. Biisonin katse pysäyttää ajattelemaan ja sitä voisi kutsua näyttelyn peruskuvaksi. Silloin petoeläin aina väistää. Ehkä sekin selviää. Suuria draaman aineksia oli ilmassa, kun selvisi, että kolmas Hailuodon poikasista oli rampa, sen vasen jalka sojotti avuttomana taaksepäin. Satu Koivikon biisonitaulussa on ilmettä. Keväällä, kun meri oli vielä jäässä, pesälle tuli nuori merikotkapariskunta, joka näytti suunnittelevan siitä itselleen kotia. ONNEKSI löysin toisen sääksikameran pohjoisesta Hailuodosta. Nyholm oli vähän ennen tapausta kertonut, että ihmisen on pidettävä jotakin ääntä. Emo kantoi tasaista tahtia pesälle hauenpuoliskoja ja pulleita särkiä, jotka hävisivät hetkessä ahneisiin suihin. Emokin tuo ruokaa vanhasta tottumuksesta, kaikki näyttävät viihtyvän erinomaisesti. Karhu tappoi viimeksi ihmisen Suomessa vuonna 1995: mies juoksi pururataa äänettömästi. suomi.net/saaksi/index.php. Hän kohtasi karhuemon ja sen pennut niin, että nämä olivat eri puolilla polkua. KIRJOITTAJAVIERAS Kirjoittaja on nuoruutensa Loimaalla viettänyt valtiotieteiden tohtori Pentti Kemppainen Molemmilla pesillä alkoi heinäkuussa villi lentoharjoittelu. Kari Nummila Pirkko Siivosen akvarellisarjan talvinen maisema Metsämaalta. Siksi äkkiä ajatellaankin yksinkertaisen äkkiväärästi, että eläimethän ovat vain joko tyhmiä tai sitten vaarallisia petoja; kun ei tunneta, niin pelätään ja parjataan. Puh. Niin tai näin, Satu Koivikon biisoni on kuitenkin sangen sympaattinen sekä ”inhimillinenkin” ja miksipä ei symbolisesti eläinten oikeuksien puolustaja! Tämän biisonin katse pysäyttää ajattelemaan ja sitä voisi kutsua näyttelyn peruskuvaksi. Haikailin, että mitenkähän haudonta etenee. Se on avoinna 23.8. Emo ruokki poikasia kalalla aamusta iltaan ja piti ne yön yli lämpiminä. TOIMITTAJALTA Eläimiä pelätään turhaan Kun eläimiä ei tunneta tarpeeksi hyvin, esimerkiksi susia ja karhuja pidetään vaarallisina petoina ja pelätään turhaan. Osoite on http://kotinetti. Poikaset kiljuivat lisää ruokaa, kasvoivat nopeasti ja pesässä kävi aika kuhina. KARI NUMMILA Heimolinnankatu 14, Loimaa. Se on sikäli ymmärretävää, että useimmat ihmiset eivät tunne minkään vertaa eläimiä – ei niiden fysiikkaa saati psyykeä. MOLEMMILLA pesillä alkoi heinäkuussa villi lentoharjoittelu. Mies, rajavartioston yliluutnantti, toimi väärin, vaikka petotutkija Erik S. Arja Alkki tunkeutuu vaivatta hyönteismaailmaan lasitetulla ötökällään, jolla on konkreettisestikin siivet – juhlaleningistä työstetyt. Kun Seilin saaren pesällä kuoriutuneet poikaset käytiin heinäkuun alussa rengastamassa, vaihdettiin samalla ehjä kamera rikkoutuneen tilalle ja näin pääsin seuraamaan kahden pesän elämää rinnakkain. Karhu toimi aivan oikein ja lajityypillisesti. elokuuta KULTTUURI TÄLTÄ SIVULTA: Totta ja valotettavaahan on, että eläinten oikeuksien puolesta puhutaan kovin vähän. Mukana ovat myös Loimaan akvarellimestarit Siiri Tanner ja Pirkko Siivonen. Näyttely on tänään auki klo 18–21. Maaliskuun lopulla luin lehdestä, että Seilin saarella Turun saaristossa on merimerkin huipulla kalasääksen pesä, jota voi seurata Internetissä pesän viereen asennetun kameran välityksellä reaaliajassa. Koko toukokuu haudottiin. Todennäköisesti kyse oli suden ja koiran risteymästä. Juuri kun poikasten piti kuoriutua, ukkonen rikkoi kameran ja katkaisi yhteyden. Siivonen on maalannut maiseman kuin ateljeensa ikkunasta; rytmikkäästä maastosta voi erottaa Metsämaan pappilantienoon Koijoen varressa. kehyksen, linssit ja hiontatyön. Kalasääkset Alan ymmärtää niitä, jotka ovat jääneet koukkuun Big Brotheriin. Mukana on joukko muitakin taideseuralaisia. Nyt kuun vaihteessa poikaset lähtivät lentoon, yksi kerrallaan, myös rampa poikanen pari viikkoa toisia myöhemmin, mutta kuitenkin. Hauskaa on, että kummallakaan pesällä poikaset eivät suinkaan lähde sen tien maailmalle, vaan näyttävät palaavan sinne pitämään seuraa toisilleen ja nukkumaan. Pari esimerkkiä: susi on viimeksi tappanut Suomessa ihmisen vuonna 1882. Tuli vieroitusoireita. Karhu arveli, että mies hyökkää pentujen päälle ja puolusti niitä rajusti kuten kuuluukin. Kumma, ettei kukaan pudonnut pesästä, kun kaikilla poikasilla oli kiire levitellä ja räpytellä siipiään. Koivikko on ahkeroinut melkoisesti niin eläinlajien kuin taulujen koonkin kanssa. Tulisiko siitä eläjää lainkaan. Aila Virran ”tekstiilikissa” on suloisen ”sulkkunen” otus, jolla on puhuttelevat silmät. Sääkset asettuivat taloksi, kuun lopussa ilmaantui ensimmäinen muna, sitten toinen muna. Huhtikuun alussa saapuivat kuitenkin kalasääkset ja ajoivat kotkat pois. Saatat ehkä ehtiä mukaan loppumetreille. Esimerkiksi ylämaankarjan nauta beatlestukkineen on ilmeikäs. Minulle nimittäin sattui vähän saman suuntainen juttu, olen viimeiset puoli vuotta seurannut kalasääksien elämää. 50 NYT MEILTÄ MYÖS YKKÖSBONUSTA! sis. (02) 763 2030 LUKUtai KAUKOLASIT alk. KIRJOITTAJAVIERAS 6 Lauantaina 15. Sama maisema on työstetty neljään kertaan eri vuodenaikana. Art-Tyynelässä tervehtii upea lemmikkieläinlauma Loimaa Kari Nummila Loimaan taideseura järjestää Loimaan taiteiden yön kunnaksi näyttelyn, jonka vapaavalintainen aihe on väljästi tulkiten tänä vuonna ”lemmikkini”. Kokonaisuus on ihailtava tuotos ideasta, jollaista harvoin näkee. Olin merkinnyt pesän kirjanmerkkeihin ja käynyt katsomassa pesän tapahtumia monta kertaa päivässä, varhaisesta aamusta myöhään iltaan, aina kun tietokone oli auki. Tannerin kissan taidokasta ja pelkistettyä kompositiota täydentävät jännittävät värit
KATI UUSITALO. Synkkiä pilviä alan taivaalla silti riittää. Hän perää politiikalta ennustettavuutta ja pitkäjänteisyyttä, jotta edellinen muutos ja uudistus olisi edes saatu toteutettua ennen kuin seuraavaa taas jo tuodaan tilalle. – Pakkausmerkintöjä voitaisiin parantaa ja esimerkiksi juuri joutsenlippu pitäisi saada näkyvämmin pakkauksiin esille. elokuuta 7 MAA& METSÄTALOUS – Ruoantuotanto on tulevaisuuden kasvuala, Maaja metsätaloustuottajain Keskusliiton keväällä valittu puheenjohtaja Juha Marttila sanoo. Pakkausmerkintöjä voitaisiin parantaa ja esimerkiksi juuri joutsenlippu pitäisi saada näkyvämmin pakkauksiin esille. Yksi arvoista on ympäristöystävällisyys. Juha Marttila toisi maaseudulle verkostoja – kaikkea ei tarvitse tehdä itse ja yksin. – Tilojen yksikkökoot ovat kasvaneet, ja niiden myötä vastuut. – Olen ylpeä siitä työstä, jota Varsinais-Suomessa on tehty vesiensuojelun eteen ja Itämeren hyväksi, hän mainitsee esimerkkinä. Kuluttajille on kerrottava vastuullisesti toimivasta ruokaketjusta. – Viljelijää ei paljon nyt lohduta se, että pitkällä aikavälillä ruoantuotanto on globaali kasvuala, Juha Marttila heittää. – Se voi olla uskottavaa vain, jos tulotaso on uskottava, Juha Marttila sanoo ja jatkaa päättelyä: missä vaiheessa tullaan siihen, että yhä useampi tuottaja lopettaa. Lauantaina 15. Ei, vaikka taantuma onkin saanut monet silmäilemään hintoja aikaisempaa tarkemmin. – Voisi olla osaamisverkostoja, joissa vaihdettaisiin avoimesti tietoa. – Myös hinnoittelun tulee olla läpinäkyvää. – Viljan hintataso on puolet siitä mitä se oli viime vuonna, hän huomauttaa ja toteaa, että markkinat eivät toimi ja pienet muutokset esimerkiksi kysynnässä vaikuttavat liikaa. Synkät pilvet Synkät pilvet uhkaavat kasvualaa MTK:n Juha Marttila: Avoimuus on tuottajien oma etu Loimaa Kati Uusitalo – Viljavat vainiot ja vahvaa kotieläintaloutta sekä tietenkin maatalousmuseo Sarka, MTK:n puheenjohtaja Juha Marttila luettelee tekijöitä, joista hän tuntee Loimaan seudun. – Avoimuus on oma etumme, hän suosittelee tuottajille. Nyt tuotannon prosesseja voisi ulkoistaa, jos ja kun kasvaneilla tiloilla ei ehditä kaikkea tehdä itse. – Ennen vanhaan oli traktoriosuuskuntia, hän vertaa. Arvokasta ruokaa MTK:n viime viikonloppuna Loimaalla ruokastrategiaja ilmastonmuutos-seminaarissa puhumassa piipahtanut puheenjohtaja uskoo, että kuluttaja ei aina halua sitä mahdollisimman halvalla tuotettua ruokaa. Maan viljanviljelyn ydinalueella sijaitsevalta seudulta on viljan markkinatilanteen vuoksi otettu yhteyttä jo myös tuottajajärjestön keväällä valittuun puheenjohtajaan. Isot hankkeet voitaisiin tehdä naapurustoissa yhdessä. Marttila painottaa oikean tiedon jakamista kuluttajille. Kyseessä kun on hänen mukaansa itse asiassa maatalousyrittämisen uskottavuus. – Ruoan kysyntä kasvaa, mutta onko tarjontaa. Kuluttajaa kiinnostaa, millä arvoilla ruokaa tuotetaan – sen näkee hänen mielestään jo joutsenlippu-merkinnän tehostakin. Verkostoista saattaisi Juha Marttilan mukaan löytyä osaltaan apua myös tuottajien jaksamisongelmiin. Nykykuluttaja on Juha Marttilan mukaan valikoiva ja tiedostava. Maaja metsätaloustuottajain Keskusliiton MTK:n puheenjohtajan mielestä valtion pitäisi puuttua viljamarkkinoiden ongelmiin samalla voimalla kuin finanssikriisin torjumiseen. Maatalouspolitiikassakin olisi korjaamisen varaa. Näen verkostoitumisen myös jaksamisen apuna
Vaikka Loimaa mielletään saviseuduksi, täältä löytyy sellaisiakin peltoja, joissa peruna ja vihannekset ja omenapuutkin viihtyvät. Pienilmastostaan suosituimmille alueille on istutettu omenapuitakin, joita on yhteensä 1,38 hehtaarin suuruinen ala. Lisäksi osa pelloista on maisemapeltoja, joissa kukkivat niin hunajakukat ja ruiskaunokit. 8 Lauantaina 15. Muut kasvit Kevätrypsi 2 510 Kevätrapsi 518 Ruokaherne 435 Härkäpapu 209 Kumina 122 Rehuherne 85 Ruokohelpi 81 Öljypellava 51 Sokerijuurikas 24 Syysrypsi 10 . elokuuta Hunajakukan paras kukintaaika on jo ohi. Tarkalleen Loimaan peltopinta-ala on 41 592 hehtaaria, jota hallitsee 914 maatilaa. Papua peltoon Yksi yleistyvä kasvi on hyvänä valkuaislähteenä tunnettu härkäpapu, jota on 208 hehtaaria. VILJAN OSTO: Agrimarket Loimaa Asko Kedonperä .....................010 768 5204 Kimmo Hakala ........................010 768 5206 VILJAVARASTOT: Loimaan vastaanottopiste ......tiistai ja perjantai Oripään vastaanottopiste .......maanantai ja torstai Alastaron vastaanottopiste .....keskiviikko Markku Ylitalo ........................010 768 5213, 040 828 7029 Agrimarket Loimaa, Aleksis Kiven katu 7, 32200 Loimaa. Katso viljan hinnat netistä: www.agrimarket.fi Maatalous Viljakauppa Agribonuksen saaminen edellyttää voimassa olevaa ISO-VILJA ® Laatuja viljelysopimusta. Tätä viljellään erityisesti luomupelloilla. Luonnonhoitopelto Nurmikasvit 1 587 Riista 173 Niittykasvit 121 Maisema 31 Loimaan viljalajit tänä vuonna SARI KESKITALO HUOM! Viljan myynnit Agrimarketiin kerryttävät Agribonusta. Agrimarket – Oma viljakauppasi lähellä Sinua Myy viljasi meille, etsimme sille parhaan käyttötarkoituksen ja parhaan hinnan. Mansikkaa on yli yhdeksän hehtaaria, vadelmaa puolitoista ja pensasmustikkaa lähes hehtaari. – Moni on kysynyt saako poimia ruiskaunokkeja ja tienvieristä niitä onkin poimittu paljon, sanoo Pauli Yli-Tuomola, joka kylvi Melliläntien varren maisemapeltoonsa ruiskaunokin lisäksi hunajakukkaa, päivänkakkaraa, keltasauramoa ja lampaannataa. Keskittäminen kannattaa. Puinnit ovat vasta alussa eikä kylvöpeltoa on vielä paljon. Kesantoa on yli 1 000 hehtaaria, joista 319 avo-, 306 viherja 137 sänkikesantoa. Oma, kotimainen rehuteollisuutemme tarvitsee raaka-aineekseen n. Perunaa; mukaanlukien ruoka-, tärkkelysja ruokateollisuusperuna, on 54 hehtaaria. Ohrasta omenaan ja ruiskaunokkiin Loimaan pelloilla kasvaa kymmeniä viljaja kasvilajeja Loimaa Sari Keskitalo Perinteisten viljalajien ja öljykasvien lisäksi Loimaan yli 40 000 peltohehtaarilla kasvaa yli kolmekymmentä kasvilajia yleistyvästä härkäpavusta siniseen hunajakukkaan, jota näkee luonnonhoitopelloilla. Siementä ainakin on tarjolla, maaseutuasiamies Markku Paija sanoo. Pauli Yli-Tuomolalla on Loimaan Piltolassa luonnonhoitopelto, missä kasvaa maisemakasveja: ruiskaunokkia, hunajakukkaa, päivänkakkaraa, keltasauramoa ja lampaannataa. Agribonusta kertyy jopa 0,8 % . – Sama voi olla edessä tänäkin vuonna. Kauran viljely on viime vuosina lisääntynyt ja tänä syksynä sitä korjataan runsaat 4 000 hehtaaria. Agrimarket on Suomen suurin viljan hankkija ja viljan viejä. Kaunista maisemaa Uutena ovat tulleet luonnonhoitopellot, joille voi kylvää nurmija niittykasveja tai riistalle sopivaa syötävää rehukaalista herneeseen. Ohra on yleisin viljalaji ja sitä kasvaa yli 17 000 hehtaaria, lähes puoliksi rehuja mallasohraa. 010 768 5215. Katteenalaista varhaisperunaa ei Loimaalla viljellä, vaan sen sijaan Oripäässä, missä sitä oli lähes viisi hehtaaria. 300 miljoonaa kiloa viljaa vuodessa. Tilojen keskipinta-ala vuokramaat mukaan lukien on 51 hehtaaria. Viime syksynä syysviljoja ei voitu kylvää paljoa, ja ruista on vain 350 hehtaaria. Luonnonhoitopelloille ei saa kylvää mitä tahansa vaan kasvit on määritelty erikseen riistapellolle ja niittykasvilohkoon. Rukiin kylvöaikaa on elokuun loppuun ja syysvehnän syyskuun puoliväliin asti, mutta suotuisa syksy mahdollistaa myöhäisemmänkin kylvön. FAKTA Rehuohra 8 861 hehtaaria Mallasohra 8 437 Kevätvehnä 7 289 Kaura 4 291 Syysvehnä 1 252 Syysruis 352 Kevätruis 28 . Puh. Lähde: Loimaan maataloustoimiston kasvilajiyhteenveto. Kesanto Viherkesanto 306 Sänkikesanto 137 Avokesanto 319
050 585 6174 Valtra ja Fendt huoltopalvelut 28-vuotta asiantuntevaa Huolto– ja varaosapalvelua Huollata Valtra tai Fendt traktorisi nyt niin osallistut kahden hengen Charter matkan arvontaan Agritechnica messuille Hannoveriin Saksaan! Kampanja voimassa Konekoski Oy:n kaikissa toimipisteissä 30.9.2009 asti GSM: 050-3765148 loimaa@konekoski.fi Olemme siirtyneet Loimaalla uusin korjaamotiloihin osoitteeseeseen Patruunankuja 2. fi Avoinna ma-pe 8.30-17.00 • La 8.30-12.00 Nyt on aika.. 766 1243 r a u ta n e t. Vain oikeaan aikaan tehdyillä määräaikaishuolloilla saat työkoneestasi irti parhaan mahdollisen tehokkuuden ja tuottavuuden sekä luotettavan käyttövarmuuden Asiantunteva huoltopalvelumme varmistaa tyytyväisyyden traktoriisi Merkkiliikkeessä tehdyt määräaikaishuollot takaavat traktorillesi aina hyvän jälleenmyyntiarvon (Matkan arvo 1580,00 Euroa) OTA YHTEYTTÄ, KERROMME LISÄÄ: 050-3403104 Biovakka Oy Markus Isotalo 0400-823140 Pöytyän Maanparannus Oy Turkka Salmi Rakennetaan puhtaampi ympäristö tuleville sukupolville. 6 sk. Turun Biokaasulaitoksen laadukasta BV-humusravinnetta säästä lannoituksessa paranna peltosi kasvukuntoa Suomi Tiedustele edullisesta syyslevityksestä sängelle. Nykyvaatimukset täyttävä korjaamo siltanostureineen ja pesuhalleineen sekä asantunteva henkilökuntamme ovat valmiita palvelemaan teitä entistä tehokkaammin ja asian tuntevammin. Kuramatt oja Riipputaskuliivi 45 00 Työkäsineitä Sadeasuja Kevytpeitteet 2x3 m 2 00 alk. 2009. 14 90 Omenap uut Marjape nsaat Mansikk a myös koristek asvit 19 90 Kaikista kaasugrilleistä -30 % Käytävämattoja 1,5 , 2, 2,5 3 m ympärikantattu 25 00 alk. (4,20 säkeittäin) Syyslannos heti sadonkorjuun jälkeen 10 kg kpl VALTRA PALVELUKESKUS LOIMAA VALTRAJA FENDTTRAKTORIMYYNTI Jukka Uusitalo 040 745 7734 Olli Peltomäki 040 745 7828 Pasi Rasimus 040 573 5134 Mikko Harakka 0400 235 174 TRAKTORIMYYNTI TRAKTORIMYYNTI VARAOSAMYYNTI VARAOSAMYYNTI Suoritetaan SÄILÖREHUN KORJUUTA noukinvaunulla Varaa syksyksi tai kesäksi 2010. Tervetuloa tutustumaan! Messuille Saksaan! Kaikkien 30.9.2009 mennessä Valtra tai Fendt traktoriinsa määräaikaishuollon tilanneiden kesken arvotaan kahden hengen matka Agritechnica messuille 10.-11.11. elokuuta 9 Kysy tarjous nyt! Tmi: Tapio Rintala 0500 257 280 Kekkilän puutarhamulta Syysistutu ksiin RAUTAKAUPPA LINDSTRÖM Turuntie 6, 32500 ORIPÄÄ Puh. Huollattamalla traktorisi ajoissa säästät vaivaa ja selvää rahaa. Lauantaina 15. Matka tehdään Valtran järjestämällä Finnairin charter lennolla Tarkempi matka ohjelma ja aikataulut: www.valtra.fi Konekoski Oy Patruunankuja 2 32200 Loimaa 02-7632970 Määräaikaishuolloilla säästät rahaa ja lisäät tuottavuutta! Huoltamattoman traktorin korjauskulut saattavat nousta arvaamattoman suuriksi ja aiheuttaa ikäviä harmeja. Puh
2h = 88 m 2 . Vaihdossa otetaan pienempi kerros/rivitalohuoneisto. Salminen uskoo, että museolle löytyy hyvä johtaja, joka täyttää kovat vaatimukset. Pertti Äikää 0500 320751 Alpo Isokallio 040 821 7345 Vuokravälitys edullisin palkkioin OMAKOTITALO Loimaa, Petäjämäentie. Tämä näkyy lähiviikkoina myös liikenteessä, kun traktorit perävaunuineen ja puimurit siirtyvät maanteitä pitkin pelloilleen. Koneethan ovat muuttuneet yhä suuremmiksi ja leveämmiksi ja myös levikepyörien käyttö traktoreissa on yleistynyt. 3h+k+kh+wc+sauna = 76 m 2 . Uuden museon johtajan toivotaan aloittavan marraskuussa, jotta hän ehtii valmistella ensi vuoden budjettia. Yhteispeli on tässäkin ratkaisevaa. Traktorit ja puimurit kulkevat entistä pidempiä matkoja maanteillä. ohj. Valinta tehdään näiden kesken maanantaina kokoontuvassa hallituksen kokouksessa, maatalousmuseosäätiön hallituksen puheenjohtaja Pauli Salminen selvittää. Hinta 115.000 . OMAKOTITALO Loimaa, Kaunistonkatu. Salmisen lisäksi hakijoita haastattelivat Paavo Myllymäki ja Riitta Soro. Oikotie 216691. Oikotie 189577. Vuonna 2005 rakennettu rivitalo uutta vastaavassa kunnossa. Autokatos. Katso vaihtokoneet uusituilta nettisivuiltamme! LOIMITRAKTORI OY Lamminkatu 27, Loimaa Puh. Puu/sähkölämmitys. Kivet pois pelloilt a ja hyötyk äyttöön. Tupakeittiö+4 mh+saunatilat+ha rrastetiloja+2 kpl wc+2 kpl autotalleja = kokonaisala 252 m 2 , asuinpinta-ala 220 m 2 . Niin maatalousajoneuvon kuljettajia kuin muitakin tiellä liikkujia kehotetaan nyt varovaisuuteen. MYÖS VESAKKOJA VIHERMURSKAUSTA Tilaukset Koneurakointi Pajula p. Hiljaisemman liikenteen aikaan hitaat ajoneuvot eivät yleensä ole suuri hidaste muulle liikenteelle. Lisäksi opetusministeriöstä saadaan vahvistus, minkälainen museoalan opillinen pätevyys vaaditaan, jottei museon valtionosuus vaarannu, sillä museo siirtyy maaja metsätalousministeriön alaisuudesta opetusministeriön hallinnonalaan. 45 m 2 , tulenkestävät materiaalit, kattokisko. 050 591 9979/Järvinen SKF laakerit Optibelt-hihnat CRC-kemikaalit Aitaustarvikkeet Murskaava viljankosteusmittari 350 Viljalapio 13,90 Jarmo Lalli Oy Pöytyä Kumila p 0400-440891 www.jarmolallioy.. – Hakijoiden kielitaito yllätti, ja he pärjäsivät hyvin äkkiä heitetyissä englanninkielisissä kysymyksissä, Salminen sanoo. Tällaisissa tilanteissa hitaan ajoneuvon kuljettaja voi kohteliaasti pysähtyä esimerkiksi linja-autopysäkille päästämään taakseen kertyneen jonon ohitseen. (02) 7622 200 www.loimaankiinteistonotariaatti.. Hinta 121.700 . Hinta 230.000 . Puutarhatontti 628 m 2 . Edes maatalousajoneuvo tiellä ei anna lupaa poiketa tästä säännöstä. Tiehallinnon Turun tiepiiri kehottaakin tielläliikkujia varovaisuuteen. Alkuperäiset KULUTUSOSAT meiltä Pyydä tarjous AUROIS TA Suoritamme tienpientareiden höyläystä, höyläyksen jälkeen vesi pääsee ojaan ja tien kantavuus paranee ja kunnossapito helpottuu. Kolmessa kerroksessa 5 h+k+sauna+runsaasti varasto/ työtilaa yht n. elokuuta Peltotyöt tuovat traktorit ja puimurit liikenteeseen Vauhdilla kypsyvät viljat saavat taas maanviljelijät liikkeelle. Ruuhka-aikana hitaammat maatalousajoneuvot voivat kuitenkin kerätä pitkiä jonoja taakseen. 10 Lauantaina 15. Sarka-museon johtajan valinta kolmen kauppa Loimaa Sari Keskitalo Loimaalla sijaitsevan maatalousmuseo Saran uuden johtajan nimi on selvillä ensi maanantaina. Hinta 150.000 . 0400 126 869/Hulmi Korkeakoskentie 93 Huittinen Puh. Tilakoon kasvaessa myös matkat peltolohkoille ovat pidentyneet. 02-763 2034 0400 126 869/Hulmi VAIHTOPUIMURIT NH 8030 12” -87 renk. 600/65-38 tehd. – Haastattelimme torstaina seitsemää hakijaa, joista kolme erottui parhaimmiksi. Siksi on erittäin tärkeää, että maatalousajoneuvon kuljettaja puhdistaa renkaista ja työkoneesta isoimmat maakokkareet ennen ajamista pellolta tielle. Kokkareet pois Likaisista traktorin ja puimurin pyöristä tippuvat isot savikokkareet tai maa-aines voivat olla todella kohtalokkaita kaksipyöräisille ajokeille mutta myös nelipyöräisille, varsinkin sateella. Loistokuntoinen täysin valmis asumiseen, vaihdossa voidaan ottaa pienempi hyväkuntoinen omakotitalo Loimaan seudulta. Hinta 85.000 Oikotie 217404. 3 h+k+sauna/kph+wc = 70 m 2 , kahdessa kerroksessa. Vaikkei maatalousajoneuvon kuljettaja huomaisikaan hidastavansa ruuhkaliikennettä, on nopeampien tiellä liikkujien silti syytä pysyä rauhallisina ja ohittaa maatalousajoneuvo vasta sopivan ohitustilanteen tullessa. On tärkeää, että vilkut myös toimivat, jotta voidaan ajoissa viestittää muille tielläliikkujille kääntymisaikeista. OMAKOTITALO Humppila, Murto. Grene-kulutusosa t puimureihin ja muokkauskoneisii n LOIMITRAKTORI OY Lamminkatu 27, Loimaa Puh. Täysin uusittu. 050 554 9778. Lisäksi tontilla on uusi lämmin autotalli/työtila/varasto 37 m 2 . Oikotie 233559. Valintakokoukseen hallituksen lisäksi osallistuvat valtuuskunnan puheenjohtaja Paavo Ihamuotila ja varapuheenjohtaja Maija Perho. OMAKOTITALO Loimaa, Koskenkuja. RIVITALOKOLMIO Loimaa, Kotolankatu. Ohittavan autoilijan tulee myös ottaa huomioon maatalouskoneen leveys. Erillinen pajarakennus n. Kolmesta kärkiehdokkaasta on hankittu taustatietoja ennen lopullista päätöstä. Näin tiet pysyvät puhtaina ja muut ajoneuvot pysyvät tiellä. Oikotie 191789. MYYMME AMMATTITAIDOLLA MYÖS ERILAISET MAASEUTUKOHTEET PALKKIO 2 % + ALV. Ohituskieltoalue, esimerkiksi mäen tai mutkan kohdalla, on merkitty keltaisena sulkuviivana, jota ei saa ylittää eikä sen päälle saa ajaa. Ilmava tontti 3200 m 2 . URAKOINTIA 5 m leveällä KIVI-PEKALLA Uudella kalustolla kustannustehokkaasti. Oikotie 216256. Agromatic 755 pienkuormain LOIMIHUOL LON TARJOUSHI NTA 17 700,sis alv 22% M Y Y N T I H U O L T O V A R A O S A T Voimakatu 4, Loimaa • www.loimihuolto.com 050 5732940 Hyvönen 0400 926170 Mäkelä Kubota 20hv diesel, 4 veto kuormausteho 950kg Tervetuloa konekaupoille Loimihuoltoon! Myymälässä nyt hyvä valikoima CASE IH pienoismalleja. Jotta maatalousajoneuvot havaitaan ajoissa, on myös niiden ajovalot, vilkut ja hidas ajoneuvo -kilvet syytä pitää puhtaina. 200 m 2 . ohj. 2h+k+sauna, yläk. Hinta 120.000 . OMAKOTITALO Loimaa, Majanoja. Ohittamisessa pätevät tutut ohittamisen säännöt: ohitus vastaan tulevan kaistaa käyttäen on kielletty, jos näkyvyys on huono, ohitukseen käytettävä kaista ei ole vapaa riittävän pitkältä matkalta eikä ohittaja voi palata jonoon häiritsemättä muuta liikennettä. Maatilakeskus 8850 m 2 tontilla. Tulossa NH 8030 10” -85 tehd. Tule kaupoille Kiinteistönotariaattiin LOIMAAN KIINTEISTÖNOTARIAATTI OY Turuntie 10, Loimaa p. Alak. Kivet kipattavissa perävaunuun ja kuljetettavissa helposti hyötykäyttöön. Tontilla 300 m 2 konepajana toiminut halli sekä 6x16 m työkonekatos. Johtajalta edellytetään etenkin innovatiivisuutta ja markkinointihenkisyyttä, jotta kävijämäärä saadaan kasvuun
Paija katsoo erityisesti Huittisten ja Pöytyän suuntaan, sillä kunnat ovat samantyyppisiä ja niissä sikaja siipikarjatalous on vahvaa. Se on iso haaste. Vaikka Paija ja Varpula hallitsevat molemmat maaseutuhallinnon ja EU-byrokratian koukerot laidasta laitaan, Varpula hoitaa tukien takaisinperinnät ja Paija toimii kylien neuvottelukunnan sihteerinä. Maaseutuhallintoa hoitavan yhteistoiminta-alueen on käsitettävä ainakin 800 maatilaa, minkä Loimaa täyttää. – Kokemukset ovat hyvät ja uskon, että se lisääntyy, Paija arvelee. Maassamme sähköisesti tukia hakeneiden kesken arvottiin kannettava tietokone, jonka voitti loimaalainen Petri Laakso. N O ST OPAL VE LUA S AAT AV A NA ! Nosturit 5-85 tn / m, ulottuvuus 10-30 metriin. Vaativien ja määräajassa tehtävien hakemusten laatimiseen saat asiantuntija-apua Osuuspankista. Vuosiluku on vielä hämärän peitossa, mutta vuosi 2013 lienee ehdoton takaraja. Varpula opiskelee Huittisissa oikeustradenomiksi, joka hallitsee juridiikan perusteet perinnönjaosta maankäyttöja rakennuslakiin. – Tuen maksatusta on aikaistettu kolmella viikolla. Ja tietysti tuttu Ypäjäkin mahtuu mukaan. elokuuta 11 Väki vaihtui ja nuoreni maataloustoimistossa Ypäjän, Pöytyän ja Huittisten maataloushallinto mahtuisi Loimaalle Loimaa/Hirvikoski Sari Keskitalo Loimaalla maataloustoimiston henkilökunta on tämän vuoden aikana vaihtunut kokonaan ja nuorentunutkin, kun Taru Ojanperä ryhtyi viljelijäksi sekä Olavi Merikivi ja Mirja Uusi-Eskola eläköityivät. Ypäjän Mannisissa Avenan sopimuskumppanina lajikepuhdasta kauraa ja ohraa viljelevä Paija toimi ennen kotikuntansa maaseutuasiamiehenä. Paija odottaakin yhteistyöneuvotteluja naapurikuntien kanssa. SARI KESKITALO Sanomalehti on Suomen arvostetuin media. – Miten yhteistoiminta-alueet muotoutuvat. Sähköinen tukihaku oli viime keväänä ensimmäistä kertaa käytössä, ja Loimaalla sähköisesti tukia haki kymmenen prosenttia. Halutaan vuokrata VILJAN VARASTOSIILOJA tai koko KUIVURI P. Lehtilä siirtyi tehtävään Alastaron sosiaalitoimistosta, kun Alastaro liittyi Loimaaseen. Tervetuloa Osuuspankkiin keskustelemaan hankkeesi rahoituskokonaisuudesta! Alastaro, Loimaan Seutu, Mellilän Seutu, Metsämaa, Niinijoki, Ypäjä Loimaan alueen Osuuspankit Turuntie 107, 31500 Koski TL puhelin 02484 2010, www.kymppibetoni.. Hukkakaura on työllistänyt kesän aikana Paijaa ja Varpulaa tarkastuskäynteineen. Tammikuun alussa maaseutuasiamiehenä aloitti Markku Paija, 43, maaliskuussa maaseutusihteerin viran otti vastaan Heli Varpula, 37, ja alkuvuodesta Minna Lehtilä, 33, aloitti toimiston palvelusihteerinä. Neuvotteluja tulossa Hirvikoskella entisessä kunnantalossa toimiva maataloustoimisto hoitaa 895 tilan tukihallinnon. Heli Varpula, Minna Lehtilä ja Markku Paija palvelevat viljelijöitä Loimaan maataloustoimistossa, joka Loimaan lisäksi hoitaa Oripään tukihallinnon. – Sitä on aivan liikaa ja viljelijöiden on otettava asia tosissaan, maaseutuviranomaiset tähdentävät. Nosturiautoja 5 kpl Kosken Autokeskus Oy 0400 532 388 ja 02 4840 900 Luotettava kumppani energia-asioissa Edullista energiaa myös määräaikaisena pyydä tarjous! Loimijoentie 65, Alastaro, puh.(02) 76 431, www.sallila.. Paija sanoo, että yhteistoiminta-alueista on heti tultava riittävän suuria, koska tilaluku vähenee jatkuvasti viljelijöiden eläköitymisen myötä. Tukia aiemmin Tänä syksynä viljelijöille maksetaan syyskuun ensimmäisellä viikolla LFAja ympäristötuesta 70 prosenttia, ja loppu myöhemmin. Mutta naapureista muun muassa Ypäjä, Koski, Pöytyä ja Huittinen eivät täytä. Tämä on hyvä, sillä raha on tarpeen, koska viljan avaushinnat ovat ennätysalhaalla. Tällä tahdilla viljelijöiden on tehtävä töitä satavuotiaaksi, jotta tilaluku pysyy nykyisenä, Paija naurahtaa. TNS Gallup/Medioiden mielikuvat 2008. OP-Pohjolasta. – Tämä siksi, että Heli suoritti harjoittelun Hämeenlinnan TE-keskuksessa tukien takaisinperintään liittyen. Vanhassa kunnantalossa riittää toimistohuoneita uusille maaseutusihteereille. Paija ja Varpula ovat Mustialan ensimmäisiä ammattikorkeakoulusta valmistuneita agrologeja, vuosimallia 96. Oripää kuuluu nykyiseen yhteistoiminta-alueeseen. Punkalaitumen Kanteenmaassa sikatilaa emännöivä Varpula on ollut maaseutusihteerinä Punkalaitumella. Etua elämään. Lauantaina 15. – Vuosittain alueellamme tehdään viitisentoista sukupolvenvaihdosta. Hankkeesi käynnistämistä auttaa uusi rahoitustuki. Lisäksi tuki maksetaan, vaikka valvonta olisi kesken. Muutoin teemme kaikkia töitä ja aina jompi kumpi on toimistossa, Paija selvittää. Ala ei ollut täysin uusi, sillä Lehtilä oli tehnyt Alastarolla Merikiven apulaisena hakemusten talletuksia. – Pöytyä on vähintään yhtä tärkeä Loimaalle kuin muutkin naapurit, yhteistyötä tehdään jo nyt ja muun muassa ympäristötuen sekä luonnonhaittakorvausten sitoumuspäätökset tehdään ristiin. 0400 535 883. Suunnitteletko maatilallasi tuotantorakentamista, muuta investointia tai sukupolvenvaihdosta
Marika Timonen Tehokkuutta, toimivuutta sekä ajomukavuutta Ostajat miettivät tarkkaan, mitä traktoriltaan haluavat Loimaa Marika Timonen Tehokkuus, toimivuus ja ajomukavuus ovat tämän päivän sanoja traktorikaupassa. – Kuljettajan viihtyvyyteen ja työympäristöön kiinnitetään huomiota, Uusitalo toteaa. – Koneet ovat tänä päivänä iso investointi. MARIKA TIMONEN Louhintatyöt ammattitaidolla JASA PORAUS OY Omakotitalojen tontit, kanaalit -Pienet ja keskisuuret louhintaurakat Suorakylvöä VM kylvökoneella -13 tonnin tela-alustainen kaivinkone P. Ainakin asvaltilla. Traktorit ostetaan pitkäksi aikaa ja niiden pitää täyttää tarpeet pitkänkin ajan päästä. Valtran traktorit rakennetaan pitkälti ostajan toiveiden mukaan, ilmastointi löytyy useimmista malleista jo vakiona. Portaaton voimansiirto on Jukka Uusitalon mukaan herättänyt ostajissa kiinnostusta. Parinsadan metrin pyrähdyksellä tuskin saa kovinkaan kummoista kuvaa siitä, minkälainen vehje alla on. Kaikkiaan traktorikaupassa on Uusitalon mukaan tällä hetkellä tiettyä varovaisuutta. Myyjän mukaan talojen emännät osallistuvat usein kaupantekoon. – Ruokaa syödään joka päivä ja ruuan tuottaa viljelijä koneilla, joten myyntiin ei koskaan tule yli 20 prosentin heittelyä, Jarmo Mäkelä sanoo ja toteaa, että traktori on sijoitus, jolla on aina arvoa. Hytissä tilaa on mukavasti. – Loimaan alueella on parin kuukauden aikana tehty nelisenkymmentä tarjousta, Uusitalo kertoo. En tosin ole aivan varma, voinko kehua ajaneeni traktorilla koeajettuani Valtran Directin. Janne Mäkelä arvelee tämän johtuvan siitä, ettei koneita vaihdeta enää kahden kolmen vuoden välein, kuten vielä muutama vuosi sitten tehtiin. Onkohan se yksi emäntien kriteereistä. Direct kiihtyy yllättävän helposti ja meno on tasaisen pehmeää. Valtra joka tapauksessa mainostaa, ettei ajaminen voisi olla enää helpompaa. Sekä ratti että istuin ovat säädeltävissä ohjaajan mukaan. Mutta sitä osaan arvostaa, että moottorin jytinän yli pystyy mainiosti keskustelemaan. 02-7666 144 ELEMENTTEJÄ maatalouteen ja teollisuuteen. Ajoja työskentelymukavuutta lisäävät myös jousitukset, ajo-opastin ja portaattomuus. Jousitus tuo ajomukavuutta. Niin tai näin, ehkä voisin Directin ostaa jos sattuisin tarvitsemaan. elokuuta TOIMITTAJALTA Directin puikoissa Elämässä pitää kokeilla kaikenlaisia asioita, vaikkapa traktorin puikkoihin hyppäämistä. Mutta punaista en. En villiinny Directin hevosvoimista, joita on parisataa. Toisin kuin autokaupassa, silloin eivät väriseikat kuulemma ole ratkaisevia. Tarpeita on erilaisia, mutta portaaton voimansiirto, ilmastointi, jousitettu etuakseli, hytin jousitus, hyvä istuin, hallintalaitteiden helppokäyttöisyys ja ajo-opastin ovat esimerkkejä tämän päivän toiveista. Ilmastointi on Mäkelän mukaan 90 prosentissa myydyistä traktoreista. Portaattomuus tarkoittaa käytännössä sitä, että traktori toimii kuin automaattivaihteinen auto. Eikö traktorin hytissä pitäisi olla kamala kapeli ja ajamisen pomppimista. Valtra toi alkukesällä markkinoille portaattoman Directmallin ja innostus on Uusitalon mukaan ollut kova. YMaatalouden Matti Anttila ja Jarmo Mäkelä Rautiasta toteavat, että toimintavarmuus ja huollon helppous ovat ostajille tärkeitä kriteereitä. Njaa, ehkäpä pienellä perehdytyksellä tietokoneistetun ajokin nippuloiden ja nappuloiden herraksi tosiaan pääsee. – Ajo-opastin hakee parhaat linjat automaattisesti. Loimihuollon Janne Mäkelä näkee kaupassa hiljaisen alkuvuoden jälkeen virkistymisen merkkejä. Ja kyllä, jopa minä pystyin ajamaan härvelillä ajamatta minkään yli ja vieläpä peruuttamaankin. Puh. 8-17, la 9-13. Kuljetus Tero Liukas Syyslevitykset lähestyvät soita ja tilaa! Tero 040 835 4846 Ilkka 040 739 2005 OSTETAAN VILJAA PYSTYYN 050-342 6621 / M.Tytykoski ORIPÄÄN ELEMENTTI OY Puh. Ostajat ovatkin viime vuosina muuttuneet harkitsevammiksi ja vaateliaammiksi. Rautian Jarmo Mäkelän mukaan traktorit ovat välttämättömyystarvike, johon lama ei vaikuta. 0500 535 377, Kojonkulma Pidä pyörät pyörimässä HAE PUIMURITARVIKKEET MEILTÄ KIILAHIHNAT VARIAATTORIHIHNAT LATTAHIHNAT RULLAKETJUT LAAKERIT, TIIVISTEET HYDRAULILETKUT+LIITTIMET SUODATTIMET Lamminkatu 38, avoinna ark. 02-7621 339 Suoritamme lietteenlevityksiä kolmella itsekulkevalla Terra Gator koneella, sekä maantiekuljetuksia puoliperävaunuyhdistelmillä. 12 Lauantaina 15. Nostolaitteiden ja hydrauliikan säätökonsolista ohjataan traktorin toimintaa. – Ostajat selvittävät nykyään tarkkaan traktorin ominaisuudet ennen ostopäätöstä, Janne Mäkelä Loimihuollosta puolestaan toteaa. Kuski voi lähes unohtaa ohjaamisen ja keskittyä seuraamaan työkoneiden toimintaa, Hokka kertoo. Se mitä traktoreilta toivotaan, riippuu traktorikauppiaiden mukaan ostajan tarpeista. Traktoreidenkin kojelaudoista löytyy jos jonkinmoista merkkivaloa. Ajo-opastimen avulla voi Agrimarketin Risto Hokan mukaan päästä jopa 2–5 sentin ajotarkkuuteen. Valtran konemyyjä Jukka Uusitalokin kertoo, että useimmissa Valtran malleissa ilmastointi on jo vakiona
Vesi virtaa Sallilankoskessa. elokuuta 13 Veneilyn tunnelmaa. Upeat kuvat saavat katsojan ihastelemaan Loimaan seutua aivan uudella tavalla ja toteamaan, että Saviseutu on täynnä silmiähivelevän kaunista nähtävää ja koettavaa. Loimijoentien hämyssä. Veden pinnalta. Lauantaina 15. Hehkuvaa kauneutta. Valkoinen maitohorsma lienee harvinainen. Näkymä Rutavalta. PETRA KORPELA KAUKO OJALA MIKA MÖRSKY HARTO RISTIMÄKI TEUVO VALVE SAKARI SALO KARI VÄHÄMÄKI KYLLIKKI KURPPA VILLE VIRTANEN PEKKA JALONEN. Sallilankoski kuohuaa. Korsien huojuntaa. Kesän lumoa Saviseudulla Kesän lumoa Saviseudulla Loimaan Kamerat -seuran jäsenet ovat kierrelleet ympäri kesäistä Loimaan seutua ja taltioineet maisemia, tunnelmia ja ilmiöitä. Vedestä kohoaa kaunis kukka
FUTSAL Espoolainen, hallitseva Suomen mestari, Golden Futsal Team voitti viime kauden pronssimitalistit, Porin Palloilijat lukemin 5–1 (2–0) Loimaalla pelatussa näytösottelussa. Loimaa 13.08.2009 JOHTAVA YLILÄÄKÄRI. Suomensarjaottelu Loimaa– Lahti Loimaalla la 15.8. Viideskin sija on mahdollinen, mikäli tänään Loimaalla pelattavasta ottelusta Lahtea vastaan tulee kolmen pisteen voitto. 044 587 6100. Jäsenperheet tervetuloa! Katso www.metalli29.. UEFA cupiin valmistautuva, kahdeksan maajoukkuepelaajan GFT oli terävämpi viimeistelyissään, vaikka PoPa jaksoi laittaa hanttiin loppuun asti. Ensimmäisellä puoliajalla PoPa puolusti tiiviisti tehden maajoukkuekapteeni Jani Modigin johtamista mustapaidoista aseettomia. – Helppo oli pistää pallo maaliin Japperin (Jarno Haanpää) loistavasta syötöstä, Vento kertaili maajoukkuemaalivahti Matias Sareliuksen ohittanutta laukaustaan. LOIMAAN AUTO ja LAAKERI Lamminkatu 29, p. elokuuta. klo 13. Porin Palloilijoiden paidassa debytoivat Vennon lisäksi loimaalaiset Matti Poskiparta ja Tuomas Lahtonen. 2950,ovh. Rata 7,2 km: 1) Reijo Bister 40.07, 2) Markus Salo 43.23, 3) Osmo Hongisto 49.35, 4) Pasi Hongisto 53.08, 5) Teppo Levonen 54.40, 6) Markku Korpela 59.33, 7) Tapio Keskitalo 1.00.57, 8) Keijo Hongisto 1.02.02, 9) Juhani Keskitalo 1.03.52, 10) Jukka Keskitalo 1.05.29, Mikko Taberman, Juha Kurppa ja Riku Lehtilä ei aikaa. T11 pituus: 6) Venla Raitala MellHu 4,01. Peli ei kuitenkaan ollut selvä PoPan ottaessa kontrollin ottelussa. 99,ovh. Töihin, kouluun tai lastentarhaan ei tule mennä sairaana. Ratamestareina Mauri, Risto ja Juha Kurppa. Tampereelta täydet pisteet Loimaalle LoPS Open täyttää Hirvikosken nurmen Teemu Vento on maajoukkuekapteeni Jani Modigin (musta paita) pihdeissä. YLEISURHEILU PM-sisulisäkilpailut 25.–26.7., Turku: P15 pituus: 2) Kalle Raitala KoskKai 5,39. 1990,ovh. Torstaina kello 20.35 aikaan peura ja henkilöauto kolaroivat Kanteenmaantiellä. Sarjat: yleinen, naiset ja nuoret. P14 pituus: 6) Eemeli Laaksonen 4,86. Loimaan tehot (lyödyt/tuodut): Juha-Matti Reini 1/2, Petri Mäki 1/3, Sebastian Jaakkola 2/3, Kaarlo Vuorinen 2/4, Jaakko Sormunen 1/1, Sami Kauti 0/1, Mika Reini 1/1, Marlo Jaakkola 2/1, Topi Tuura 1+5/3, Janne Lähteenmäki 3/0. Peura jatkoi matkaansa törmäyksen jälkeen. Tampereen lyöjät lautasen ääressä eliminoi tehokkaasti Aleksi Lehtimäki. Kesäpalloilutapahtuma LoPS Open la 15.8. Kavennusmaalin lisäksi Matias Sarelius venyi useisiin hyviin torjuntoihin GFT:n maalissa, ja kerran kolisutettiin tolppaan hänen takanaan. TULOSPÖRSSI Metalli 29 tiedottaa Alueelliset retkeilypäivät lauantaina 22.8.2009 Säkylässä. Rata 3,6 km: 1) Mikko Prusi 23.22, 2) Mikko Yli-Kauppila 25.25, 3) Juha Pullinen 33.21, 4) Marika Yli-Kauppila 33.23, 5) Tapio Vuolle 33.35, 6) Ari Syrjälä 34.29, 7) Pekka Soini 35.34, 8) Mikko Syrjälä 36.11, 9) Heikki Nurmo 37.46, 10) Erkki Kallio 38.03, 11) Pentti Palo 38.18, 12) Lassi Vatka 38.44, 13) Hannu Rouhiainen 39.48, 14) Heikki Pelli 40.24, 15) Pirjo Kuusela 42.50, 16) Timo Koski 46.10, 17) MarjaLeena Hakala 46.21, 18) Jaakko Honkala 47.06, 19) Risto Sarkki 47.51, 20) Elisa Salmi 48.12, 21) Liisa Kohijoki 48.18, 22) Maria Markula 48.20, 23) Pentti Saario 49.00, 24) Seppo Suontausta 50.13, 25) Paula Ketola 50.21, 26) Sari Ponkala 50.42, 27) Katri Prusila 50.54, 28) Olli Ylijoki 53.08, 29) Ulla ja Jaakko Nyman 54.49, 30) Kaisa Markula 55.36, 31) Kalevi Poskiparta 58.35, 32) Hannu Kuusela 1.01.50, 33) Timo Ojala 1.02.46, 34) Heli Ojala ja Marja Välimäki 1.03.51, 35) Laura Korpela 1.04.16, 36) Laura ja Hanna 1.08.47, 37) Antti Korpela 1.10.23, 38) Ulla Skogström 1.31.43, Risto Kurppa ja Arvo Ali-Rantala ei aikaa. Kaikki ovat tervetulleita seuraamaan yhtä kesämme suurimmista palloilutapahtumista Loimaan alueella. Sikain?uenssassa sairausloman tarve on yleensä 5-7 vuorokautta. Tarvittaessa myöhemmin avataan erillinen in?uenssavastaanotto ja in?uenssapuhelin, jonne keskitetään in?uenssapotilaiden tutkimus ja hoito koko kaupungin alueelta. P9 pituus: 7) Mikko Raitala 3,46. 14 Lauantaina 15. Peura jatkoi matkaansa metsään. P15 100 m: 7) Kalle Raitala 12,66. Kolarissa osapuolena olleen henkilöauton vasen etukulma vaurioitui. Henkilöt, joiden oireet ovat lieviä ja jotka eivät kuulu riskiryhmiin, eivät yleensä tarvitse lääkärin tekemää taudin määritystä eivätkä lääkehoitoa. Liikuntahallilta jatkamme linja-autolla Huovinrinteelle tutustumaan varuskuntaan ja ruokailemaan. Peura hyppäsi Metsämaan suuntaan ajaneen pakettiauton eteen ja iskeytyi keskelle konepeltiä. Peura kuoli, mutta henkilövahinkoja ei sattunut. Tulokset: Yleinen: 1) Matti Kivistö 1057 g, 2) Heikki Heikkilä 905 g, 3) Seppo Jylhä 776 g, 4) Ari Laakso 687 g, 5) Jussi Ylenius 571 g, 6) Esa Lundgren 549 g, 7) Jukka Isotalo 500 g, 8) Kari Saarela 433 g, 9) Jussi Happonen 271 g, 10) Kyösti Härkönen 205 g, 11) Mikko Kaasalainen 148 g, 12) Teemu Tattinen 143 g, Ari Salokannel, Marko Korkki, Urho J. Henkilövahingoilta vältyttiin myös keskiviikkona kello 21.40 aikaan Koivusaarentiellä Pappisissa sattuneessa peurakolarissa. Paikalla on myös buffetti hellimässä faneja ja pelureita. Tytöt: 1) Veera Jääskeläinen 110 g, 2) Helena Eskola. Helteestä huolimatta Metsämaan suunnistusmaastossa rasteja etsi 88 suunnistajaa. Eiköhän se hyvän harjoittelun kautta tule, hän jatkaa. Pojat: 1) Antero Miikkulainen 334 g, 2) Eero Mattila 227 g, 3) Janne Leino 187 g, 4) Juho Kestilä 159 g, 5) Esa Mattila 129 g, 6) Tuomas Miikkulainen 100 g, 7) Joonas Mattila 87 g, 8) Pekka Eskola 79 g, 9) Tuomas Jääskeläinen 75 g, Eero Kivistö, Aleksi Tattinen. Vuotuinen kesäpalloilutapahtuma LoPS Open käydään tänä vuonna tänään Hirvikosken nurmella. Lisäohjeita annetaan in?uenssatilanteen kehittymisen mukaan ja mahdollisten kansallisten lisäohjeiden perusteella. Mahdollinen uusi näytösottelu tullaan varmasti kaupungissa vielä järjestämään. Voitollaan Loimaa nousi sarjataulukossa yhden sijan kuudenneksi. Riskiryhmään kuuluvia ovat raskaana olevat, alle 3-vuotiaat lapset ja henkilöt, joilla on seuraavia pitkäaikaissairauksia: • säännöllistä lääkitystä vaativa sydänsairaus (ei lievä verenpainetauti) • keuhkosairaus (säännöllistä lääkitystä saavat astmapotilaat) • diabetes • krooninen maksan tai munuaisten vajaatoiminta • potilaat, joiden sairastama tauti heikentää vastustuskykyä esim. – Liigavauhdin kanssa on kyllä vielä tekemistä temmon kovuuden vuoksi. Suurimmat hurraukset satapäisestä yleisöstä tuli kuitenkin LoPS-kasvatti Teemu Vennon tehdessä PoPan ainoan maalin. Loimaa hallitsi peliä kaikilla osa-alueilla. Valtatie kahden suuntaan ajaneen auton keula vaurioitui, mutta henkilövahinkoja ei tässäkään kolarissa tullut. Tuloksekkainta ja kautensa parasta lyöntipeliä esitti Topi Tuura lyötyään kunnarin ja viisi tavallista juoksua. (02) 763 1944 MA-PE 8-17 LA 9.30-13 LOIMAAN PIKKUAUTO KY www.pikkuauto.com Omalla PEUGEOTmopolla kouluun Speed?ight2 Ultimate Edition 50cc väri BA/TV Tarjous 2655,Vivacity 2R 50 cc väri E7 Tarjous 1790,XPS Supermoto 50 cc Tarjous 2690,Meiltä myös Caberg-kypärät hinta alk. T11 60 m: 10) Venla Raitala 9,53. elokuuta Peltiä ryttyyn peurakolareissa LOIMAA Metsämaantiellä pappilan sillan kohdalla sattui perjantaiaamulla yhdeksän aikaan peurakolari. Mattila, Mika Kestilä, Mika Kivistö, Miika Mattila. ONKIKILPAILUT SAK:n paikallisjärjestöön kuuluvien liittojen jäsenperheille keskiviikkona 26.8. Ranjia Oy, huomio uusi osoite Tuorsniementie 562, Raumantien motellin takana autokenttä, p. GFT vei futsal-tähtien ottelun JUUSO RIPONIEMI Pesäpallo Jarmo Harjunmaa Loimaan miesten suomensarjajoukkue haki keskiviikkona Tampereelta täydet kolme sarjapistettä tuloksella 0–2 (0–6, 3–13). Yhteydenotto kaikissa tapauksissa aina ensin puhelimitse omalääkärin vastaanotolle. Molemmat organisaatiot kehuivat Loimaan Palloseuraa ottelujärjestäjänä sekä Loimaan kaupungin kansainvälisen tason fasiliteetteja. Heidän tautinsa paranee noin viikon kotilevolla. In?uenssan riskiryhmään kuuluvien, jotka sairastuvat kuumeiseen hengitystieinfektioon, tulee ottaa yhteyttä puhelimitse terveyskeskukseen. P15 300 m: 5) Kalle Raitala 40,73. Linja-autokuljetus lähtee Lintuparven edestä klo 8.00 ja ajaa vanhaa Vesikoskentietä Hirvikoskelle ja Kanta-Loimaantietä Vakkatielle jota Säkylähallille. P9 40 m: 9) Mikko Raitala MellHu 7,1. leukemia, lymfooma, HIV-infektiopotilaat • potilaat, jotka saavat vastustuskykyä heikentävää hoitoa • krooninen neurologinen sairaus tai hermolihastauti • sairaalloinen ylipaino (painoindeksi on yli 40). Rata 2 km: 1) Elisa Merta 22.21, 2) Arttu Korpela 23.38, 3) Harri Kuosa 25.03, 4) Jesse ja Roosa Ojala sekä Emmi Välimäki 40.10, 5) Tarja Korpela 40.27, 6) Kyllikki Kurppa 41.04, 7) Vilma Ylitalo 56.17, Irja Kurppa, Ritva Ali-Rantala, Kasperi, Kerttu ja Mervi Salo ei aikaa. Sosiaalija terveyspalvelukeskus tiedottaa A(H1N1) -in?uenssan (sikain?uenssa) tutkimus ja hoito ovat siirtyneet perusterveydenhuoltoon 27.7.2009 alkaen. ONGINTA Alastaron metsästysseuran onkikilpailut 30.7. SUUNNISTUS Torstairastit pidettiin Loimaan Metsämaalla 6. 2990,Afrikan ja Egyptin vientiin Toyota Hiace, Toyota Liteace, Toyota Hilux, Toyota Dyna, Toyota Corolla, Toyota Carina, Mazda 2200, Nissan Urvan, Nissan Sunny, Nissan Vanette, Mitsubishi L-300, Honda Accord, Mitsubishi ja Toyota maasturit ym., myös katsastamaton, hyvät ja huonot. Turvallinen kauppa, parempi hinta, Soita tai tule. T14 keihäs: 1) Laura Korte AlastU 40,83. Ottelun tehomiehenä hääri GFT:n Ville Spangar kolmella maalillaan. T14 kiekko: 3) Laura Korte 31,19. Rata 5,4 km: 1) Martti Tytykoski 38.55, 2) Matti Poskiparta 40.40, 3) Antero Laakso 42.30, 4) Jorma Mörsky 46.34, 5) Markku Paija 47.25, 6) Panu Koivula 48.11, 7) Pekka Leppänen 48.21, 8) Heikki Heinonen 48.54, 9) Matti Ylitalo 51.22, 10) Pentti Kuusela 52.40, 11) Harri Välimäki 54.22, 12) Matti Suontausta 55.53, 13) Esko Mäkiniemi 57.11, 14) Markku Laurinen 1.07.49, 15) Tarmo Heikkilä 1.08.31, 16) Risto Kaukasoina 1.10.30, 17) Veikko Haapanen 1.17.02, Mauri Kurppa ei aikaa. Joukkueita on ennätysmäärä tänä vuonna ja paikalle onkin ilmoittautunut 250 pelaajaa taituroimaan pallon kesyttämisestä. Kun myyt, soita suoraan meille, ei turhia välikäsiä. P14 300 m: 8) Eemeli Laaksonen MellHu 43,56. kello 10–20 Hirvikosken nurmella. Naiset: 1) Mariam Mattila 278 g, Aija Kestilä, Hanna Niinikoski, Jaana Lehtinen. Urheilukalastajien rannassa klo 17.00 alkaen. Toisen puoliajan puolivälissä GFT onnistui tekemään kolme lisämaalia. Noudetaan, käteismaksu. Vasta puoliajan loppupuolella ”kotijoukkue” onnistui kahdesta henkilökohtaisesta virheestä rankaisemaan kahdesti. Vastustajan 40 prosentin tehokkuus mahdollisti vain kahdeksan etenijän saamisen kolmoselle asti. Isokaan vika ei ole kaupan este, kaikki käy. Kärkietenijöitä loimaalaiset siirtelivät 70 prosentin tehokkuudella saaden etenijän kolmospesälle 27 kertaa. Järjestävä ammattiosasto Metalli 29 toivoo runsasta osanottoa. Taustalla PoPan kapteeni Timo Laurila. Sauna lämmin, kisan jälkeen voivat kilpailijat saunoa. Sisäpelissä Loimaa painosti vahvasti heti kummankin jakson ensimmäisissä sisävuoroissa: ensimmäisellä jaksolla neljä ja toisella jaksolla peräti kahdeksan juoksua
040 5220 665. AU/Jalkapallo 98-00 turnaus Alastarolla su 16.8. Loimaan ja Ympäristön Eläkeläiset on kutsuttu Uudenkaupungin paviljonkille 26.8. Lähtö klo 16 LAS edestä-paluu lähtö n. Eikä se aina pysy narullakaan vaan pomppii sinne tänne. elokuuta 15 OSWALD SEURATOIMINTAA SUORAT KAUPAT HUVITILAISUUKSIA En juhli Jukka Ristimäki Myydään OK-TALO remonttia tarvitseva valm. Kiinnostuneet yhteys Risto Jaakkola 050566 0456. Loimaan AA-ryhmä kokoontuu lauantaisin klo 15 Nuorisotalon alakerrassa. klo 17.30 alkaen. Puh. klo 16.30. P. klo 18. kerros. 040 532 4736. Jos et ole aivan varma vastauksestasi, arvaa! 1 Diabolo 2 Bolognese 3 Rola Bola Ilmoita meille mielestäsi oikea numero ja Kirjoita osoitetietosi ja vastauksesi postikortille ja lähetä se lehteemme osoitteella: Kartanomäenkatu 4, 32200 Loimaa Kaikkien pe 21.8. EKL:n järjestämä edullinen laivaristeily ke 16.9. Näyttö sunnuntaina 16.8. P. Pe 21.8. LUKIJAKILPAILU 2009 MIKÄ SIRKUSTAITURIN VÄLINE. 2e/kg. 20.00–02.00 Myöskin karaokeilta Tied. klo 18.30 E98-p E97-p Harjoituskentällä. Tallinnan matkan auton aikataulu myöhemmin lehdessä. Loimaa Urheilukeskus Sammonkadun P-alue Ke 19.8.–la 22.8.2009 KARKK ISADE LAUAN TAINA KLO 15!!! KAUDEN SUPERU UTUUS: LENTÄV Ä MATTO CRAZY DANCE!! ! TIVOLI AVOINNA: KE–PE 16–20 LA klo 12–18 ALUEELL E VAPAA PÄÄSY TERVETU LOA! Puh. Kysymystä helpottaaksemme pistämme tähän kolme vaihtoehtoa. Hirvikoskelta Apteekin pysäkiltä klo 7.45, Torilta, Osuuspankin pysäkiltä klo 8.00. 170 km. AU/Jalkapallo miehet sarjapeli Alastarolla 16.8.09 klo 18.30 alkaen. Sirkus Finlandia saapuu jälleen Loimaalle ihan uudella ohjelmalla. Loimaa Aapinpolku puh. Lähtö to 24.9. Matka Kirkkonummelle Pokrovan luostariyhteisöön su 30.8. Ma 17.8. Kojonkulman äiti-lapsikerho tiistaina aamupäivällä Jennillä. menn. Lauantaina 15. AU/Jalkapallo P96 harjoitukset su 16.8. ELY:n lauluseurat Oittisen Annalassa, Tammiaistentie 24, Loimaa (Alastaro) tänään la 15.8. Ma 17.8. Pikaiset ilm. Yleisurheilukilpailut urheilukentällä tiistaina 18.8. 0500 415 422 Metalliliiton Varsinais-Suomi Satakunta aluejärjestön veteraanien tapaaminen Porissa Yyterin kylpylässä to 10.9. Jankon yu-harjoitukset 12-vuotiaat ja vanhemmat Hirvikosken kentällä ke 19.8. Klovnimme harjoittelee uutta numeroaan ihan oudolla välineellä. Pelaajat kentälle klo 10.30. Ke 19.8. Kerhossa vieraana liikunnanohjaaja Tytti Häyhä. 0400 905 479. Pelaajat paikalle (keltaiset pelipaidat mukaan) viimeistään klo 17.45. klo 18.30 E98-p Turku Harjoituskentällä. 02-762 2848 Uudet joustavat OPAL farkut saapuneet! Hyvä uusittu malli C ja D mitoitus musta, sin. Lamminkatu, Kaunismäenkatu ja Turun tietä Mellilään Mukkelsi ja Siwa 9.15. Ilmoittautumiset Eveliina Korpelalle puh. Vuokra 540 €+vesim. Tervetuloa taas työväenopiston hyvien harrastusten pariin! la 15.8. Arvontaan eivät voi osallistua Priimus-konsernin työntekijät perheineen Loimaalla ke 2.9. Yu-mestaruuskilpailut ma 17.8. Toimitsijavuorot tiedotesivulla. Huom! aika. 040 748 5605 A-oikeudet Tervetuloa! PETE PARKKONEN LOIMAAN TYÖVÄENOPISTO Opiston työvuoden 2009-2010 opinto-ohjelma jaetaan Loimaalla koteihin viikoilla 35 ja 36. puh 0407165142/Seija. LAS Senioriklubi. Virttaan Martat, osallistumme su 15.11. klo 18. klo 21.00 "Isabella". Leisku alle 11v. Linja-auto Loimaan linja-autoasemalta klo 7.30. Ilmoita hoitovaraukset ja osallistuminen Päivi Rantaselle 023143927 27.8. klo 18 miesten maakuntasarjaa Loimaa-Jokioinen stadionilla ja klo 18.30 E97-p Turku Harjoituskentällä. yleisurheilukoulu ma 17.8. yhd. LoKoKo B-tytöt. Ilmoittautumiset Kaarina Kangassuo 0503639420. Ennakkoilmoittautuminen 26.8. Linja-auto Turun Messuille su 23.8.09. Paluu su 27.9. klo 22.30. P. 0500 222469. Sarjaottelu LoPS-TPK ke 19.8.09 klo 18.30 Hirvihovin nurmella. 041-4989072. Loimaan Seudun Omakotiyhdistys. Paikalle klo 9. Elokuun kerho ti 25.8. 7622 832 tai 040-531 9265. HKy kutsunut Maunulaan pe 4.9. klo 18.00 Maila Sihvoselle Nihtimäentie 288 marttaystäviä ja kaikkia kesätalkoisiin osallistuneita nauttimaan loppukesän illasta. Hirvikosken Apt. Vanhat ja uudet monikkoperheet ja -odottajat mukaan! LoPS P97. Loimaan Lehdessä. Kahden tikun välissä on naru ja sen varassa pyörii hyrrä hurjaa vauhtia. Oripään Vesa. Harjoitusturnaus liikuntahallilla su 16.8. KINEMA Ohjelmisto ajalla 15.-19.8.2009 Vesikoskenkatu 21, Loimaa www.kinoset.fi LA 19.00 SU 19.00 MA-KE 19.00 -k11/98,50€ 2h 30min MYLLYPIRTTI Punkalaidun la 15.8. illalla. Taksvärkkipäivän ELOTANSSIT Haaralla kylätalo Pääskynpesässä (Metsämaantie 69) Tänään lauantaina klo 20 Soittaa HANURI JA HATTU Haaran-Onkijoen kyläyhdistys Loimaan seudun monikkoperheet kokoontuu maanantaina 17.8.09 klo 17 Rantatiellä. Klemetit, Vorontsov, Pääkkönen. 0468406329 tai 0456569296. Ota Siionin Kannel mukaan. klo 14.00 (uusi alkamisaika) Tuulensuun Palvelukeskuksessa, kuulopalveluvastaanotto klo 16 17. pysäkki 8.45. Ohjelma on myös luettavissa Loimaan kaupungin kotisivulta: www.loimaa.?. Ti 18.8. 040 592 4624, myös vuokraus mahdollinen. Loimaan tori Nordea 9.00. -07, aj. matkan talvisodan taistelupaikoille Itä-Lappiin tosu 24.-27.9.2009. 9tietä Turkuun Messukeskukseen. klo 20 alkaen MUSIIKKI 60-LUVULTA TÄHÄN PÄIVÄÄN Dylan, Donovan, Cat Stevens, Johnny Cash ym, ym, ym LASSE LEPOLA JA KITARA Ankkurin terassilla Sateen sattuessa sisällä!. Lähtö Suomi-Ranska-maaotteluun ma 17.8. Lajina seiväs ja lajikouluttajana Antti Kelkka. LP Juniorit pelaa: Ma 17.8. Lammen rannalla lettukestit ja makkaranpaistoa. klo 18.45 Hirvikosken kentällä. mennessä. klo 17.30 alkaen. Mopo + kypärä vm. Vastakkain OU AU. EL:n Loimaan kaup. klo 18 urheilukentällä. AU/Jalkapallo B-pojat sarjapeli AUPiPS Alastarolla ma 17.8. ohjelmaa. klo 11.00 alkaen. 020 774 1323. Tiedustelut osasto no 29 osalta Lasselta puh. klo 10 LoKoKo-TuRi, klo 12 TuRi-RaPy, klo 14 RaPy LoKoKo. Loimaan Eläkkeensaajat ry. P. 0400 743 452 Kauppakeskus Loimari Hossinkatu 1-3 Loimaa p. klo 16.30 18.00. Liput 15 Av. H. Kysymme nyt sinulta: Mikä on tämän välineen nimi. Vapaa heti! P. mölkkyä klo 15 viimeisen kerran kesällä Lamminkatu 18 takana, säävaraus. Punaisia, mustia ,ja valkoisia. 550 €. Loimaan Seudun Kuulovammaiset ry. Pelaajat kentälle klo 18.45. Jankon yu-harjoitukset 8-11-vuotiaille Hirvikosken kentällä ma 17.8. Suomi-Venäjä-Seura, Loimaa. Kaksio 45 m² Loimaan keskustassa Turuntie 13. Loimaan Reserviupseerit järj. Savikki. ja rusk. Kohteet KemijärviSalla/Kelloselkä-Savukoski-Pelkosenniemi. LoKoKo. Mellilän Huovit. Halutaan vuokrata 3-4h+k Loimaalta. Sarjapeli Alastarolla ti 18.8. Pelaajat paikalle klo 17.45. Tutustuminen rajavartioston toimintaan Kelloselässä. klo 16 Yhteiskoulun parkkipaikalta. on tietovisailua, aloitamme klo 12. Myös ei jäsenet. Viinimarjojen itsepoimintaa Pöytyällä. MA-PE 9.30-17.00 LA 9.30-13 36,DNY farkut, tilava malli Marc Lauge farkut, kapeampi malli ja Kaikki yöasut -30 % Valisere rintaliivit ja pikkuhousut -50 % Uimapuvut ja shortsit -20 % Kesäsesongin vaatteita poistorekeistä 20 10 ja Remonttimyynnistä elokuun ajan 69,69,65,Kurkijoen Marttayhdistys ry/Kauhanojan toimintaryhmä kutsuu ke 19.8. Haaroisten kautta Alastaron Nordea 8.30. mennessä oikein vastanneiden kesken arvomme 40 kpl sirkuslippuja. klo 18.30 Vuokrattavana Kalevalankadulla markettien läheisyydessä parvekkeellinen 3h+k, 77m² . Varaa paikkasi Eila 0405651525 tai Tarja 050-3298676. Tiedustelut ja ilmoittautumiset suoraan Kirsille, 02-7669294. kerhokokoontuminen Tuulensuun Palvelutalossa klo 13.30, bingoa ym. Matkalta pääsee mukaan. P. Uidakin voi, joten pyyhe mukaan. Voittajat ilmoitetaan ti 25.8. 4h+k+s+tekn.tila n. Vuokrattavana Turussa Suikkilassa 1 h + kk 32 m² ylin 8. -61. 105 m 2 , tontti 1893 m 2 . Matin ja Tepon Tampereen juhlakonserttiin. Eläkeläisten ohjattua kuntosalia maanantaisin klo 12.00 LadyLinen tiloissa Hossinkatu 1-3. klo 12.00 kuljetus kimppakyydeillä tai oma auto. klo 19.15. klo 10.00. Oripää Kivimakasiini 8.15
ksl. 36tkm-07 26.890 Volvo 850 Station Wagon 2,4 Automaatti 5d 349tkm -95 3.990 Volvo S60 2,4 Classic man 7tkm -09 31.990 Volvo S80 D5 AT 333tkm -03 14.990 Volvo V70 2,0D Ocean Race 2tkm -09 44.990 Volvo V70 2,4D Geartronic 290tkm -06 19.990 Volvo V70 2,4D Kinetic aut 12tkm -08 42.990 PAKUT+MAASTURIT YM. Loimaan Laatuauto HENKILÖAUTOT Audi A3 Compact Coupe Attraction 2,0 TFSI 147 kW 17tkm-07 27.990 Audi A3 Sportback Attraction Plus 1,4 TFSI 92 kW 37tkm -08 24.990 Audi A4 Sedan 2,0 TDI (DPF) 103 kW quattro 47tkm -06 32.990 BMW 316 i 1,9 4d 125tkm -00 11.990 BMW 316 i Coupe 220tkm -98 4.990 BMW 325 xiA E90 Sedan 35tkm -06 39.990 Chrysler Grand voyager 2,5 TD M5 SE ABS 253tkm -00 8.990 Chrysler Grand voyager 3.3 V6 A4 SE Touring Stow ¥n Go 34tkm-07 34.990 Chrysler Sebring 2,7 V6 A4 Signature 156tkm -06 10.990 Citroen Berlingo 2,0 HDi Multispace 194tkm -05 9.990 Citroen C4 1,6i 16v Design II Berline 27tkm -07 14.890 Citroen C4 2.0i 16v VTR Coupe 49tkm -06 13.990 Citroen Xsara picasso 1,6 16v 51tkm -06 12.890 Citroen Xsara picasso 2,0i 16v SX AT 93tkm -04 10.890 Fiat Albea 1,4 Sedan 7tkm -07 8.990 Fiat Punto 60 1,2 8V 3d 69tkm -02 4.990 Fiat Stilo Multi Wagon 130 Actual 171tkm -03 7.990 Fiat Stilo Multi Wagon 95 Actual AC 64tkm -06 9.890 Ford Fiesta 1,3 Ambiente 3-ov AC 38tkm -06 10.890 Ford Fiesta 2,0 150hv ST 3-ov 23tkm -07 16.890 Ford Focus 1,6 100hv Ghia M5 5-ovinen -09 22.450 Ford Focus 1,6 100hv Trend M5 5-ovinen -09 21.260 Ford Focus 1,6 100hv Trend M5 Wagon -09 22.170 Ford Focus 1,6 100hv Trend M5 Wagon -09 22.180 Ford Focus 1,6 TDCi 90hv ECOnetic M5 5-ovinen -09 23.757 Ford Focus 1,6 VCT 115hv Ghia M5 Wagon 68tkm -06 15.890 Ford Focus 1,6i 100hv Ambiente Limited Wagon 96tkm -04 10.890 Ford Focus 1,6TDCi 90hv Trend M5 Wagon 85tkm -06 15.890 Ford Focus 1,8 TCI Ghia Sedan 226tkm -01 6.490 Ford Focus 1,8 TDCi 115hv Trend M5 Wagon -09 24.660 Ford Focus 1.6 100hv Trend M5 Wagon -09 22.120 Ford Focus 2,0 TDCi 136hv autom. Ford Kuga 2.0 TDCi 136hv DPF 4WD Titanium M6 19tkm -08 37.990 Ford Ranger Pick-Up Super Cab XLT 2,5 TDCi 4x4 -09 32.290 Ford Transit 300S 2,2TDCi 85 FWD 122tkm -07 21.990 Fiat Ducato 2,3 Multijet KA 77tkm -06 27.990 Fiat Ducato Maxi 2.3 JTD 16V 18 m3 van KA 129tkm -02 9.990 Ford Ranger Pick-Up Super Cab Limited 2.5 TDCi 4x4 1tkm-08 32.890 Ford Transit 100 174tkm -95 4.890 Ford Transit 300M 110hv 5-hlˆ -09 42.425 Ford Transit 350L 3.2TDCi 200HV Van Trend RWD -09 43.580 Ford Transit connect S 1,8 TDCi 90hv -09 24.835 Honda Cr-v Hatchback 2,0i LS 4WD Automaatti 5d 246tkm-98 8.990 MB Sprinter 308CDI Matkailuauto (SA) 2148cm3 193tkm-05 16.990 Mercedes-Benz Sprinter 313 CDI Kork. 3-ov. Vaihdamme myös halvempaan! www.loimaanlaatuauto.. 075 325 7950 Vaihtoutoalennukset 500-5000 /auto, jopa ilman käsirahaa. 5-ov. 075 325 7900 Lamminkatu 39, p. 2,5 TDI 96 kW automaatti 13tkm-08 38.990 Volvo Xc90 D5 AWD 5-P Summum Geartronic 78tkm -07 49.890 MOOTTORIPYÖRÄT+MOPOT Aprilia Sportcity One 4-Tahti 50 cc 2tkm -08 1.700 Bimota Db4 904 2tkm -00 11.990 BMW K 1200 LT 69tkm -99 13.990 Harley-davidson Vrscr V-ROD STREET ROD 8tkm -05 19.990 Honda Cbr 1100XX Super Blackbird 66tkm -00 6.990 Honda Nsr 125R 35tkm -01 2.490 Honda Vtr 1000F 24tkm -97 5.990 Honda Xl 1000V 21tkm -07 12.990 Kawasaki Er 5 41tkm -00 3.990 Kawasaki Kle 500 62tkm -97 2.990 Kawasaki Vn 800 Classic 22tkm -06 8.990 Kawasaki Xi Super Sport 750 Vesijetti -97 2.990 Kawasaki Zrx 1200 R 29tkm -06 7.990 Masai Db 50 4tkm -07 890 Peugeot Speed?ght 50 17tkm -05 1.490 Sachs Xtc 125 Racing 16tkm -05 2.590 Suzuki Gsf 1250A Bandit 4tkm -08 9.990 Suzuki Gsx 1300R Hayabusa 17tkm -06 11.990 Suzuki Ls 650 SAVAGE 32tkm -97 4.990 Triumph Daytona 600 12tkm -03 6.990 Triumph Speed triple 1050 12tkm -07 11.990 Yamaha Aerox 50 R -09 2.890 Yamaha Aerox 50 R -09 2.890 Yamaha Aerox 50 R -09 2.890 Yamaha Aerox R -09 2.590 Yamaha Dt 50 X -09 3.390 Yamaha Fjr 1300 14tkm -05 13.990 Yamaha Fz6-n S2 -09 9.290 Yamaha Fz6-s S2 5tkm -07 7.990 Yamaha Fz6-s S2 10tkm -07 7.990 Yamaha Gts 1000 43tkm -95 4.990 Yamaha Jog R 50 -09 2.390 Yamaha Mt-03 3tkm -07 6.990 Yamaha Neos 50 -09 2.390 Yamaha Rx-1 Turbo 230hp M-Kelkka 5tkm -05 10.990 Yamaha Tdm 900 ABS 3tkm -08 10.990 Yamaha Tzr 50 4tkm -08 2.790 Yamaha Tzr 50 -08 3.790 Yamaha Wr 125 R -09 4.945 Yamaha Wr 125 X -09 5.034 Yamaha X-max 250 Scootteri -09 5.990 Yamaha Xj 600 84tkm -87 2.490 Yamaha Xvs 950A Midnight Star 1 -09 13.151 Yamaha Yzf 1000R Thunderace 7tkm -97 6.490 Yamaha Yzf 125R -09 4.990 Yamaha Yzf-r1 R1 3tkm -08 15.490 Yamaha Yzf-r6 -08 13.990 AS.AUTOT JA -VAUNUT Casa car C 50 Peugeot Boxer 330 M 2.2 HDi 19tkm -06 33.990 Fiat Autoroller Garage P 2.3 JTD 5tkm -08 41.990 Fiat Chausson Flash 08 2.3 Multijet 3tkm -08 44.990 Knaus Eifelland Holiday 495-TF/440 -06 13.990 Knaus Fiat Sun Traveller 655 LG 56tkm -04 34.990 Knaus Renault Sky Ti 600 UG DCI 2,5 100 hv 2tkm -08 41.990 Lmc Fiat 641 A 2,8 liberty 60tkm -06 34.990 Mercedes-Benz Tec Star 7205 Ti 150 hv 9tkm -09 69.990 Polar 560 GS -96 7.990 Pˆssl Renault Roadmaster L 18tkm -08 39.990 Rimor Ford Horus30 2.2 TDCi 110hv 19tkm -08 42.990 Volkswagen Transporter 2.5 TDI 128 kW Retkeilyauto 51tkm-07 42.990 Citroen C4 1,6i 16v VTR Coupe 69tkm -04 9.890 Ford Transit 100L Van 2,5Di 302tkm -97 4.890. 5000 /10 kk, 500 /kk, tod. 170tkm -02 6.990 Nissan Almera 1,5 Family Sedan 4ov 159tkm -01 5.990 Nissan Maxima QX V6 24V Luxury A/C 186tkm -02 9.990 Nissan Micra 1,2 59 Visia 5-vaiht. 111tkm -04 11.990 Nissan Primera 2,0 CVT-M6 Tekna Traveller 187tkm -02 9.990 Nissan Primera 2,0 Elegance Sedan 173tkm -99 6.490 Nissan Primera 2,0 LXi 4d 406tkm -93 990 Nissan Primera 2,0 SLX Sedan Autom. 109tkm-03 22.990 O Vivaro Tour L1H1 2,5 CDTI DPF 107kW/146hv MTA6 5tkm-08 47.990 Opel Za?ra 1,8 Enjoy 7-hlˆ 135tkm -06 13.990 Peugeot 206 Trendy 1,4 3-ov AC 38tkm -06 10.490 Peugeot 307 XSi 2,0 3d 120tkm -02 8.890 Renault Clio 1,2 16V Expression 3d 93tkm -03 6.990 Renault Clio RN 1,4 5d 137tkm -00 3.990 Renault Laguna 1,6 16V Optima 79tkm -05 10.890 Renault Laguna Break 1,6 16V Expression 101tkm -02 7.990 Renault Modus 1,4 16V 51tkm -05 9.890 Saab 9-3 2,0t 3d 233tkm -01 6.890 Saab 9-3 2,0t 5d 157tkm -01 9.890 Saab 900 2,0 5d 239tkm -96 3.990 Seat Alhambra 2,0 155tkm -99 7.990 Skoda Fabia 1.6 16V Sport 10tkm -08 17.890 Skoda Fabia Combi 1,4 16V Ambiente 80tkm -05 10.890 Skoda Fabia Combi 1,4 16V Fun 73tkm -06 12.890 Skoda Fabia Sedan 1,4 Active 74kW 197tkm -02 4.990 Skoda Fabia Sedan 1,4 Classic 50kW 117tkm -02 6.890 Skoda Octavia 1,6 LX 123tkm -00 6.990 Skoda Octavia 2,0 TDI Elegance 198tkm -05 15.490 Skoda Octavia 2.0 TDI DPF RS 78tkm -06 24.990 Skoda Octavia Combi 1,8 Turbo 4X4 Ambiente 147tkm -04 14.990 Skoda Octavia HB 1,6 Ambiente 52tkm -03 11.890 Skoda Roomster 1,9 TDI Style 63tkm -07 17.890 Skoda Superb 1.8 TSI Ambition 15tkm -08 33.890 Smart Fortwo cabrio pure 30 cdi 65tkm -02 9.980 Smart Fortwo coupe 70tkm -99 5.990 Subaru Forester 2.5 XT Turbo (3T) AT 42tkm -06 29.990 Suzuki Liana Wagon 1.6 ABS A/C AT 43tkm -04 12.990 Toyota Avensis 1,6 VVT-i Linea Terra Wagon 115tkm -02 10.990 Toyota Avensis 2,0 D-4D Linea Terra 4d 294tkm -01 6.990 Toyota Avensis 2.0 D-4D Linea Terra Wagon 231tkm -02 11.990 Toyota Corolla 1,4 VVT-i Linea Terra 4d 138tkm -00 6.990 Toyota Corolla 1,6 VVT-i Linea Sol 5ov Hatchback aut. 8tkm -09 19.990 N X-trail 2,2dCi 136 XL Limited Edition 4x4 ESP+ 79tkm -05 24.990 Opel Astra 1,6 Twinport Enjoy 5d 62tkm -04 10.990 Opel Corsa 5-ov 1,3 CDTI 90hv M6 21tkm -08 16.990 Opel Omega 2,2 16V Classic 4d 250tkm -01 5.990 Opel Vectra Wagon 1,8 Ecotec 122hv 194tkm -04 9.990 Opel Vivaro Combi 1.9 CDTI 1+8 95tkm -03 26.990 Opel Vivaro Combi L1H1 1,9 CDTI Bussi 1+8 Henk. SportDeck 47tkm-06 14.990 Nissan Primera 1,6 LX Sedan 195tkm -98 3.990 Nissan Primera 1,6 Visia 5-ov. Korko jopa %! Esim. Aut. 212tkm -98 3.990 Nissan Primera 2,0 SLX Wagon 184tkm -99 4.990 Nissan Qashqai 1.5 dCi Acenta DPF 6MT 4x2 -09 27.990 Nissan Qashqai 1.5 dCi Visia 6MT 4x2 DPF -09 26.395 Nissan Qashqai 2,0 dCi Tekna 6MT 4x2 44tkm -08 29.990 Nissan Qashqai+2 1,6 Acenta 5MT 2WD -09 26.990 Nissan Sunny 1,6 LXi 4d 366tkm -95 990 Nissan Tiida 1,8 Visia 6MT 4-ov. 33tkm -08 17.990 Nissan Tiida 1.8 Visia+ 6MT 4-ov. 5-ov. korko % Ensimmäinen kk-erä vasta syyskuussa! Ostamme autot, mopot, moottoripyörät, mönkijät, asuntoautot ja -vaunut. Ghia DC Wagon -09 33.690 Ford Mondeo 1,8 TDCi 125hv ECOnetic M5 5-ovinen 9tkm-09 27.990 Ford Mondeo 1,8 TDCi 125hv ECOnetic M5 Wagon -09 31.400 Ford Mondeo 1,8 TDCi 125hv ECOnetic+ M5 5-ovinen -09 29.500 Ford Mondeo 1,8i 110hv Trend Sedan 134tkm -04 11.890 Ford Mondeo 1,8i 110hv Trend Wagon 131tkm -03 10.990 Ford Mondeo 1,8i 125hv Ambiente Sportback 207tkm -01 7.890 Ford Mondeo 1,8i CLX 4d 298tkm -93 990 Ford Mondeo 2,0 145hv Flexifuel Trend Design M5 Wagon 0-09 28.300 Ford Mondeo 2,0 TDCi 130 hv Autom. 21tkm -07 17.990 Nissan Tiida 1.5 dCi Visia 6MT 5-ov. AC 10tkm -08 13.990 Nissan Micra 1,2 59 Visia 5-vaiht. AC 12tkm -08 13.990 Nissan Micra 1,6 81 160SR 5-vaiht. 65tkm -06 13.890 Nissan Primera 1,6 Visia Sport Deck 5-0v 67tkm -05 12.990 Nissan Primera 1,6 Visia Traveller 91tkm -05 12.990 Nissan Primera 1,6 Visia Traveller 99tkm -05 13.990 Nissan Primera 1,6 Visia Traveller 71tkm -05 13.990 Nissan Primera 1,8 Business ESP 5d 50tkm -06 13.990 Nissan Primera 1,8 Sport Wagon 134tkm -99 6.990 Nissan Primera 1,8 Visia ESP Traveller 66tkm -05 12.890 Nissan Primera 1.6 Visia Sedan A/C 4-ov. 145tkm -06 29.990 Nissan Path?nder 2.5 dCi LE 5AT 5-ov. PAKU 181tkm-03 16.990 Mitsubishi Pajero Wagon 3,2 DI-D Comfort AT 276tkm -02 21.990 Nissan Path?nder 2.5 dCi 128 XE 6-vaiht. 16 Lauantaina 15. IT Pack 45tkm-07 46.990 Nissan Primera 1,6 80 Visia 5-vaiht. Trend STW 160tkm-07 24.890 Ford Mondeo 2,0 TDCi 140hv DPF Trend Autom STW -09 36.250 Ford Mondeo 2,0TDCi 130hv Trend X M6 Wagon 110tkm -07 19.990 Ford Puma 1,7i AC 112tkm -00 7.890 Honda Accord 4D 2.0i Comfort 23tkm -06 21.990 Honda Cb 1300 36tkm -04 9.990 Honda Civic 5D 1,8i Sport 27tkm -06 17.890 Hyundai Coupe 2,0 FX A/C AT 118tkm -03 12.990 Jaguar S-type 2,5 V6 Executive AT 39tkm -03 29.990 Jaguar Sovereign 4,0 193tkm -96 16.990 Kia Cerato 1,6 LX Sedan 4D 42tkm -05 9.990 Kia Magentis 2,5 V6 LX 4d 42tkm -04 11.990 Kia Sorento 2.5 CRDi EX A/T 26tkm -05 24.990 Kia Sportage 2,0 CRDi 4WD EX 88tkm -05 19.990 Mazda 6 Sport Wagon 1,8 Elegance 5d 77tkm -03 14.990 Mazda 6 Sport Wagon 1,8 Elegance 5d 107tkm -04 14.890 Mazda 626 2,0i GLX 4d 347tkm -94 1.990 Mercedes-Benz A 160 CDI 211tkm -00 7.990 Mercedes-Benz C 180T Kompressor A Classic 108tkm -03 19.990 Mercedes-Benz C 200 CDI Classic 282tkm -01 11.990 Mercedes-Benz C 200T CDI A Avantgarde 206tkm -07 26.990 MB C 220TD Kombi Classic 2,2TD 5d Classic 382tkm -97 6.990 Mercedes-Benz Cls 350 25tkm -05 59.890 Mercedes-Benz E 200 CDI A Classic 265tkm -03 23.990 Mercedes-Benz E 200 CDI A Classic 400tkm -05 22.990 Mercedes-Benz E 320 CDI A T Avantgarde 215tkm -01 22.990 Mercedes-Benz E 320T CDI A Avantgarde 185tkm -03 26.990 Mercedes-Benz R 320 CDI 4Matic 96tkm -06 67.990 Mercedes-Benz S 320 CDI A 290tkm -01 29.990 Mercedes-Benz Sprinter 316CDI-3,5/35 Kombi AT 586tkm-04 21.990 Mercedes-Benz Vito 114 Kombi 2.3 Bussi 134tkm -97 13.990 Nissan Almera 1,5 Comfort SportDeck A/C 3-ov. 47tkm -08 17.990 Nissan Note 1.5 dCi Acenta -09 21.990 Nissan Note CONNECT 1,4 ESP -09 20.345 Nissan Note VISIA ESP -09 18.500 Nissan Path?nder 2,5 dCi 128 LE 5AT 5-ov. IT Pack 36tkm -07 44.990 Nissan Pick up 2,5D 4x4 NP 300 King Cab Comfort Plus 0-09 27.990 Nissan Pick up 2,5D 4x4 NP 300 King Cab Comfort Plus 0-09 30.200 Nissan Pick-up 2,5 Di King Cab 4X4 AC 131tkm -03 19.990 Nissan Pick-up 2,5 Di King Cab 4X4 AC E-GRADE 58tkm -06 26.990 Nissan Pick-up 2,5 Dsl 208tkm -99 6.990 Nissan Pickup NP 300 King cab 2.5D 4x4 Comfort Plus -09 30.200 Nissan Primastar 1,9 dCi 100 L1H1 152tkm -05 16.990 Nissan Primastar 2,5 dCi 146 Van 2.9 t L2H1 6MT -09 34.900 Nissan Primastar 2.0 dCi 90 Van 2.7 t L1H1 6M/T -09 29.800 Nissan X-trail 2,0 dCi 110kW SE 6MT 4x4 17tkm -08 31.990 Nissan X-trail 2,0 SE CVT 4x4 14tkm -07 29.990 Opel Vivaro Van L1H1 2,0 CDTI 90hv M6 5tkm -09 27.990 Opel Vivaro Van L1H1 2,0 CDTI 90hv M6 2tkm -09 29.990 Skoda Roomster 1,9 TDI Elegance pakettiauto 1tkm -09 23.990 Suzuki Vitara 1,6 16V JLX 4WD 5d 204tkm -95 5.890 Toyota Hiace 2,4 TDsl 5ov pitk‰ 246tkm -99 9.890 Toyota Hiace 2,5 D-4D 90 Air 4ov 65tkm -06 19.990 Toyota Hiace 2,5 D4D 90 4ov pitk‰ 255tkm -02 11.990 Toyota Hiace LXH12L Van 2,4Dsl 255tkm -97 8.890 Toyota Hilux N170 Xtra Cab 2,4TD 4WD 205tkm -00 14.990 Volkswagen Lt 35 KA 2,5 TDI 80kW av.3550 116tkm -01 11.990 Volkswagen Transporter Caravelle 2,4d 267tkm -96 8.990 VW Transporter umpipak. 5-ov. 21tkm -07 16.990 Nissan Note 1,6 81 Visia 4AT 5-ov. elokuuta Tänään klo 10-14 Määrä erä tavara-autoja vanhalla verolla. -09 19.990 Nissan Tiida 1.8 Visia+ 6MT 5-ov. 5-ov. 14tkm -08 16.990 Nissan Note 1,6 81 Acenta 5-vaiht. 51tkm-05 16.490 Toyota Corolla Station Wagon 1,3 16V XLi 5d 259tkm -94 3.890 Volkswagen Bora 1,9 TDI Firstline 255tkm -01 7.890 Volkswagen Caddy 2,0 SDI 51kW 5 hlˆ 116tkm -04 14.890 Volkswagen Caddy Life 1,9 TDI 77 kW 204tkm -05 13.890 Volkswagen Golf 1,4 Trendline 3d 150tkm -01 7.490 Volkswagen Golf 1,6 GL 5d 201tkm -95 2.990 Volkswagen Golf 1,8 GTI Turbo AAC 3d 187tkm -00 10.990 Volkswagen Golf Variant 1,8 GL Aut 5d 217tkm -96 1.290 Volkswagen Golf Variant 1,9TDI GL 5d 327tkm -99 3.990 Volkswagen Golf Variant 1.6 75 kW Firstline aut 74tkm -04 13.890 Volkswagen Kupla 1200 49tkm -69 Volkswagen New beetle 1,8 Turbo 110 kW 170tkm -03 13.890 Volkswagen New beetle 2,0 96tkm -99 11.990 Volkswagen New beetle Cabriolet 1,6 75 kW 79tkm -05 19.990 Volkswagen Passat 1,8 20V 203tkm -98 4.990 VW Passat Trendline 2,0 FSI 110 kW Tiptronic-aut. Täysi alv vähennysoikeus Loimaan Laatuauto Palvelemme MA 9-18 TI-PE 9-17 LA 10-14 yli 300 vaihtoautoa Lamminkatu 7, p. 5-ov