Sivu 6 KATI UUSITALO. Kukkia seinän täydeltä Loimaalaisella Minna Kurrilla on kukkia seinän täydeltä. Yksi Aarre lisää Loimaalle Aarre-koira pitää uudesta asuinpaikastaan ja vaikka tätä muuttajaa ei laskettu tilastoihin, toi se mukanaan Loimaalle kaksi, jotka lasketaan. Itsetehdyllä keramiikkatyöllä saa jokaiseen pesuhetkeen luksusta ja kylpylätunnelmaa. Kunnanhallitus äänesti kannastaan. Sivu 3 Itsenäisyyslinja piti vielä Oripään kunnanhallitus ei puolla valtuustoaloitetta, jonka mukaan Oripään olisi liityttävä mukaan Alastaron, Loimaan ja Mellilän meneillään olevaan kuntaliitosselvitykseen. Hänen kotinsa seinillä ja pöydillä on itsetehtyjä kauniita koriste-esineitä, joista myös monissa on kukkia. vuosikerta LAUANTAI 15.9. Sivu 16 T Ä N Ä Ä N Irtonumeron hinta 1,00 € sis. Joskus koti kuvastaa arvovalintoja monella tavalla: lämpöpumppu säästää energiaa ja vanha rakennus korjataan entisajan rakennustapoja kunnioittaen. Joskus mielenmaisemaa kuvaa parhaiten kalevalainen kylpyhuoneen kuvitus tai kompassitähti olohuoneen pöydässä. Loimaan Lehden Rakentaminen ja asuminen -teema kertoo myös tonttikysynnästä ja maanomistajien tarpeesta perehtyä kaavoitusasioihin. Loimaa saa muuttovoittoa poikkeuksellisesti kaikenikäisistä. Heikohko tuuli puhaltaa lounaan suunnasta. Sivu 5 Aarre touhuaa mielellään uudessa kotikaupungissaan. Säätila Sää muuttuu epävakaiseksi, sillä päivän mittaan saadaan sadetta ja lämpöasteita on 12–13. 2007 P 1 D Nro 107 Rakentaminen ja asuminen sivut 7-13 Minna Kurrin kodin seinillä on hänen omin käsin tekemiään koriste-esineitä. Ei siis ihme, että asumisympäristöä tekee mieli piristää, koristaa ja kruusata mieleisekseen. Niin oikealta, vasemmalta kuin keskeltäkin tukea saanut itsenäisyyslinja jyräsi kunnanjohtaja Asta Suomisen selvitykseen osallistumista tukeneen esityksen äänin 5–2. Sivu 5 KATI UUSITALO Sirpa Kojon kylpyhuonetta koristaa kalevalainen maisema. alv . Loimaan seutu Kati Uusitalo Työt ja vapaa-ajan riennot vievät aikaa, mutta aika moni silti viettää enimmän ajan elämästään ihan vain kotona. Hän selvittää Loimaan Lehdelle lähettämässään kirjoituksessa omaa rooliaan ja toimintaansa Saikun kaavan eteenpäinviemisessä. Loimaan talousalueen paikallislehti • 93. Syksyn kirjamarkkinoille ilmestyi juuri rovastin seitsemäs kirja eivätkä kirjoittamisen aiheet Ahdin mukaan ole vielä suinkaan ehtymässä. Koteihin kaunistusta omien arvojen mukaan Papin kynästä Ypäjän kirkkoherran Risto Ahdin kynä pysyy aina vaan terävänä. Sivu 2 TIINA NAULA Kopu puolustautuu En ole ”uhonnut” enkä syyllistynyt ”demokratian törkeään ohittamiseen” kirjoittaa Loimaan kaupunginjohtaja Jorma Kopu. Hänen asuintalonsa seinustalla ihastuttaa upea kukkaloisto
Jätin penkkiin pioneja ja narsisseja ja olen hankkinut uusia kukkia. Kanta-Loimaantie 1 Tervetuloa! Minna Kurrin ansiosta hänen asuintalonsa koko seinusta on täynnä toinen toistaan kauniimpia kukkia. Keväällä kasveille annetaan kanankakkaa, ja hän ravitsee niitä muutenkin lannoitteilla. Lisäksi seinustalla ihastuttavat esimerkiksi verenpisara, ruusu, kiinanruusu, jättimaksaruoho ja köynnösmäisesti kiipeävä villiviini. Kurri on kotoisin Alastarolta, ja nykyisessä asunnossaan Loimaalla hän on asunut runsaat kolme vuotta. Kukkapenkin lisäksi kukkia on niin ruukuissa kuin koreissakin. Aurinko laskee kello 19.51. – Ruusut ja daaliat kuljetan talvehtimaan mamman kellariin Hirvikoskelle. Sinun luoksesi kaikki ihmiset tulevat. Autuas se, jonka sinä valitset! Ps. En ole opiskellut koriste-esineiden tekemistä millään kurssilla vaan olen opetellut taidon omatoimisesti, Kurri kertoo. Kukkaloistosta löytyy ainakin hortensioita ja ritarinkannuksia, jotka molemmat Kurri nimeää mielikukikseen. Kauniita kransseja ja muita seinätai pöytäkoristeita syntyy erilaisista materiaaleista, joita ovat vaikkapa paperiruusut, helmet, kanelitangot, viinipullonkorkit, meriheinä, pehmoruusut ja unikon siemenkodat. – Käsillä tekeminen kiinnostaa minua. Sirpa 16.9. – Jotkut ovat tulleet kertomaan, että kiertävät aina tätä kautta, jotta näkevät kukat. Vastuu ilmoituksista: Lehden suurin vastuu ilmoituksen julkaisemisessa sattuneesta virheestä on ilmoituksen hinta ja muihin lehtiin toimitetusta aineistosta sen valmistusarvo. 6:26 KUOLLEITA KASTETTUJA KASTETTUJA HENGELLISIÄ KOKOUKSIA Eliakselle PIKKUVELI 3.9.2007 3700 g 51 cm Marjut ja Juha Kunttu Humppilasta TYTTÖ 7.9.2007 3710 g 51 cm Katri Poso ja Mika Tuominen Hyvän Sanoman ilta ti 18.9. Ja olettehan te paljon enemmän arvoisia kuin linnut! Matt. – Olen tykännyt aina kukista. Heti ensimmäisenä keväänä hän päätti kaunistaa asuintalonsa seinustaa kukilla. Syntimme ovat meille liian raskaat, mutta sinä annat ne anteeksi. Hilla, Hellevi, Hillevi, Hille 17.9. 6:25 17.9. Aili, Aila 2 Lauantaina 15 syyskuuta Kustantaja: Priimus Media Oy Painopaikka: Priimus Paino Oy/Allatum Oy Toimitusjohtaja Jorma Rinne kotipuh. Ilmestyy tiistaisin, torstaisin ja lauantaisin Kartanomäenkatu 4, PL 2, 32201 Loimaa Puh. (02) 762 6000, telefax (02) 763 1233 Sähköposti: toimitus@loimaanlehti.fi Ilmoitukset: ilmoitukset@loimaanlehti.fi Tilaukset: tilaukset@loimaanlehti.fi Ilmoitushinnat: Ennen tekstiä 1,89 € /pmm 3-sivu 1,89 € /pmm Tekstissä 1,77 € /pmm Tekstin jälkeen 1,53 € /pmm Takasivulla 1,87 € /pmm Etusivulla (modulikoot) 3,11 € /pmm Kuolinja kiitosilmoitukset, kunnalliset ja kirkolliset ilmoitukset, heng.kokoukset 1,53 € /pmm Määräpaikkakorotus 0,06 € /pmm Värikorotus yhdestä lisäväristä 0,16 € /pmm Hinnat sisältävät arvonlisäveron 22% Tilaushinnat: Määräaikainen 12 kk 92 € 6 kk 54 € 4 kk 41 € Kestotilaus: Laskutusjakso 12 kk 87 € 6 kk 44,50 € 4 kk 30 € Irtonumero 1 € Ulkomaantilaukset: tilaushinnan lisäksi peritään voimassa oleva postimaksu. Iloa itselle ja muille – Jotkut ovat tulleet kertomaan, että kiertävät aina tätä kautta, jotta näkevät kukat. 0500-226 858 Toimitus: Päätoimittaja Seppo Huiku (02) 762 6033, 050-551 3460 Toimitussihteerit: Tiina Naula ja Pasi Salo Toimittajat: Sari Keskitalo, Kari Nummila, Anu Salo, Kati Uusitalo Ilmoitusmyynti: Markkinointipäällikkö Veli-Matti Knuuti (02) 762 6040, 0500-324 939 Ilmoitusmyyjä Liisa Kivinen (02) 762 6050 Ilmoitusmyyjä Päivi Alm-Huhti (02) 762 6060 Ilmoitusvalmistus Eija Kärkäs (02) 762 6055 Tilaustenhoitaja Maarit Saarinen (02) 762 6016 Ilmoitusten jättöajat: Ilmoitusaineisto on toimitettava lehden konttoriin kunkin numeron ilmestymistä edeltävänä päivänä klo 12.00 mennessä. Koriste-esineisiin sopivat myös kuivatut kukat. Hänellä on koriste-esineitä omassa kodeissaan, ja hän on antanut niitä myös sukulaisten ja tuttaviensa iloksi. Lämpimällä kesäsäällä Kurri kastelee kukkia joka toinen päivä ja nyppii huonoiksi käyneet kukat pois. Ajattelin, että tuollaista ei voi katsella ja ryhdyin puhdistamaan sitä. Osa kukista on monivuotisia, jotka jäävät syksyllä ulkosalle. Katsokaa taivaan lintuja: eivät ne kylvä, eivät ne leikkaa eivätkä kokoa varastoon, ja silti teidän taivaallinen Isänne ruokkii ne. Kukkia tuli kesällä hyvin ja siirrän sen talveksi sisälle säilytykseen. – Olen sairastanut paljon ja jalkani takia en pääse kunnolla liikkumaan. PÄIVÄN SANA 15.9. Keskellä kaupunkia oleva kukkaloisto antaa iloa myös ohikulkijoille, joilta on tullut Kurrille paljon myönteistä palautetta. (02) 762 7840 matkapuh. ”Älkää huolehtiko hengestänne, siitä mitä söisitte tai joisitte, älkää ruumiistanne, siitä millä sen vaatettaisitte. Autokorjaamon entisen rakennuksen nurkalla on kymmeniä ja taas kymmeniä kukkia, joista huolehtii talossa asuva Minna Kurri. SANOMALEHTIEN LIITON JÄSEN ISSN 0358-9161 Jakeluhäiriöt: Puh. Eikö henki ole enemmän kuin ruoka ja ruumis enemmän kuin vaatteet?” Matt. Osan Kurri vie talveksi sisälle. NIMIPÄIVÄT: 15.9. Häntä kiinnostaa koristeiden tekeminen, mitä hän kuvaa erityisesti talviajan harrastuksekseen. klo 19.00 Pauli Rahkonen Hirvikosken Paikallissrk. Lapsena leikin kukkakauppiasta, joka oli myös haaveammattini, vaikka se ei sitten toteutunutkaan, Kurri kertoo. 0200 72822 (mpm/pvm) arkisin klo 6.00-16.00 viikonloppuisin klo 6.00-12.00. SYNTYNEITÄ TIINA NAULA. Kukkien lisäksi Kurri viihtyy kauniiden esineiden keskellä. TÄNÄÄN AJANTIETO: Aurinko nousee tänään Loimaalla kello 6.54. – Kiinanruusu on tämän vuoden kokeilu, sillä halusin nähdä, miten se kukkisi. Kukkameri vangitsee katseet Loimaa Tiina Naula Upea kukkameri vangitsee ohikulkijoiden katseet Seppälänkadun ja Vesikoskenkadun kulmauksessa Loimaalla. Koriste-esineet Minna Kurrin mukaan kukkien hoito antaa hänelle runsaasti iloa. – Kun muutin taloon, kukkapenkki oli aivan juolavehnien peitossa. – Teen myös tarvittaessa juhliin kukka-asetelmia ja pöytäkoristeita ja olen tehnyt hautavihkojakin. Kun pihalla on mielekästä tekemistä niin mieli ei mene matalaksi, Kurri toteaa. www.loimaanlehti.fi Konttori ja toimitus avoinna ma-pe klo 8-16. – Villiviini piti katkaista viime vuonna maan tasalle, kun talo maalattiin, mutta hyvin se on lähtenyt uudestaan kasvamaan, Kurri toteaa. 65:3-5 16.9
Synttärionnittelut 8 vuotta täyttävälle Karhen Emmalle kotijoukoilta ja onnea myös Jennille täysi-ikäisyyden saavuttamisen johdosta toivoopi kummitädin sakki. Onnea t: Leena, Heikki, Anna, Heikki ja Sipi. T: Äiti, isi ja lähisuku. Kuvat julkaistaan lähettäjän vastuulla. Loimaan Lehti PL 2, 32201 Loimaa tai sähköpostilla ilmoitukset@loimaanlehti.fi. 40 vuotta on siitä jo siis kun teidät yhteen naitettiin. Suorita maksu lehden tilille 523900-265274. Olen esitellyt asian kaupunginhallitukselle ja se on antanut asiasta selkeän toimeksiannon ympäristöpalvelukeskukselle. Maksimimerkkimäärä 140. Tuire, parhaimmat onnentoivotukset merkkipäiväsi johdosta! T: Kristiina perheineen. Kotiniemen Johannes touhukas on jo 4-vuotias 17.9.07. Onnea 5-vuotiaalle Pekalle! T: Äiti, isä ja Paula. kun hymypoika Niklas 1-vuoden täyttää. Molemmat osapuolet ovat loimaalaisia nuoria miehiä.. Pyrin kyllä määrätietoisesti viemään tärkeäksi kokemiani asioita eteenpäin, mutta minä en junttaa, uhkaile enkä uhoa. Näin syksyllä meillä pitäisi olla aikaa sen verran, että pysähtyisimme ihailemaan syksyn kaunista maisemaa. Messuilla sitä ovat todistamassa uimahyppääjä Joona Puhakka ja vuorikiipeilijä Veikka Gustafsson. Minun on muun muassa väitetty syyllistyneen demokratian törkeään ohittamiseen ja minua on vaadittu pysymään roolissani. Hurjan paljon onnea ekaluokkalaiselle toivoo äiti & isi + muu suku. Paljon onnea äidin ja isin 1-vuotiaalle pikku-vesselille. EDELLÄ todetun lisäksi on julkisuudessa väitetty minun ”uhonneen”, että tontit tullaan joka tapauksessa liikeketjuille myymään. Asiassa onkin ylemmällä tasolla menetelty kirjaimellisesti hallintosäännön mukaisesti. Monille ihmisille lintujen elämän tarkkailu on yksi suuri harrastus. Tämän varalta meillä on oltava käyttökelpoinen varasuunnitelma. Lauantaina 15 syyskuuta 3 Suuri päivä koittaa 13.9. Kirjoita kuvan taakse haluamasi onnitteluteksti ja kuvan palautusosoite. Olen edelleen myös ehdottoman vakuuttunut siitä, että keskikaupungin palveluiden ja elinvoiman säilyttämiseksi tämän alueen kauppaliikekantaa ja asiakasvirtoja tulisi pyrkiä vahvistamaan. Musiikki-illassa laulavat Armi Haatanen, Teija Ek-Marjamäki, Pauli Hyrkäs, Martti Kaunisto, Lotta ja Meri Lukka sekä joukko Metsämaan koululaisia Kati Korkeaojan johdolla. Meidän ainoa mahdollisuutemme perustuu siihen, että me pystymme kääntämään kaupungin kehityksen selkeään kasvuun. Sekä porraslautojen että lukkopontin asentaminen on helppoa. TOTEAN vielä kerran lopuksi myös sen, että kuten on voitu panna merkille, kaupunkia koskevia eri viranomaisten ja laitosten supistusja siirtosuunnitelmia näyttää tulevan meitä vastaan kiihtyvällä tahdilla. Pikku Norpalle isot onnittelut tänään olevan synttärin johdosta! T: Äiti, isä ja Juha. Kartanomäenkatu 4. Syksyn sävel soi Metsämaan kirkossa sunnuntaina 16.9. Valitettavasti on niin, että me emme pysty juurikaan vaikuttamaan tähän kehitykseen vain kaikkea mahdollista vastustamalla. Sitä suurempien kaavahankkeiden valmistelusta ja hyväksymisestä päättävät kaupunginhallitus ja valtuusto. Moottoripyörän kuljettaja vietiin ambulanssilla sairaalaan torstai-iltapäivällä sattuneen yhteentörmäyksen seurauksena. Lähetä kuva postitse os. (4 riviä). Suojeltavaksi esitetty alue muodostuu Myllylähteen luoteisrannasta ja sen harjurinteestä. Rita 7 vuotta 14.9. Tapio Laurila huolehtii piano-osuuksista sekä juonnosta. Jos nähdään se vaiva, että ryhdytään asioista julkisuudessa kirjoittamaan, miksi ei samalla oteta selvää edes yksinkertaisimmista perusasioista. T: Merja-mummi. Onnenhaleja kultapojallemme t: Mummo, pappa, Anne, Mika, Jenni ja Susanna. Tässä mielessä jokaisen palveluja kehittävän ja työpaikkoja tarjoavan hankkeen kaataminen on tavaton riski. syyskuuta. Rubiinihääpäivän johdosta onnitellen 16.9.07! Plikat perheineen. KESKUSTELUA Kaupunginjohtajan roolista Saikun kaavassa Jotta kaupunkilaisille ei jäisi väärää kuvaa osuudestani Saikun kaavan valmistelussa, katson tarpeelliseksi korjata muutamia pahimpia ylilyöntejä. Tärkeimpiä uutuuksia ovat valmiilla reunalistalla varustetut porraslaudat ja lukkopontilliset lankkuparketit. Jorma Kopu Loimaan kaupunginjohtaja Syksyn kuulas ilta soi Luonto on jatkuvan ilon ja ihmetyksen lähde. Motoristi loukkaantui LOIMAA Moottoripyöräilijä ajoi päin henkilöautoa Turuntien ja Asemakadun risteyksessä. En voi ymmärtää tällaista toimintaa. Pidän itsekin yhtenä realistisena mahdollisuutena, että alueelta ei myytäisi tontteja lainkaan. En tiedä, mitkä ovat tällaisten väitteiden todelliset motiivit, mutta joka tapauksessa ne ovat täysin perusteettomia. Tätä kautta ne kuuluvat kaupunginjohtajan toimenkuvaan. Ainoa osapuoli, joka on asiassa menetellyt demokratian pelisääntöjen vastaisesti on ympäristölautakunnan enemmistö, joka saamastaan toimeksiannosta ja hallintosäännöstä piittaamatta kerta toisensa jälkeen yrittää – toimivaltansa ylittäen – kaataa kaavan. Rauhoituksen tavoitteena on arvokkaan luonnon ja sen eliöiden hoitaminen ja säilyttäminen. Messuilla on mukana sekä kymmenen uutta värisävyä että kokonaan uusia tuotteita. Oripään kunnanhallitus toteaa, ettei sillä ole huomautettavaa hakemuksen johdosta. Huonekalu-, sisustusja designmessut Habitare 07 järjestetään Helsingin Messukeskuksessa ensi viikolla 19.–23. Samalla jokainen päättäjä, joka näitä vastustaa, pidemmällä aikavälillä heikentää mahdollisuuksia tasokkaiden palvelujen tarjoamiseen kaupunkilaisille. Aurinkoiset nimipäiväonnittelut Iida Järviselle 14.09.2007. Myös ympäristötoimen viranhaltijat ovat menetelleet asianmukaisesti. Tästä syystä Saikun kaavaa olisi vietävä nopeasti eteenpäin. Edellä mainituista asioista kertovat myös laulut ja sävelmät Metsämaan kirkossa, kun siellä soi syksyillan sävel. Viimeaikaisissa kirjoituksissa on jälleen kerran yritetty kaikki tosiseikat kääntää päälaelleen. Janika Marjamäki soittaa viulua ja Petri Vainiotalo käyrätorvea. LOIMAAN kaupungin hallintosäännön mukaan kaavoituksen osalta ympäristölautakunnan tehtävänä on ”päättää rakennusoikeudeltaan enintään 1 500 m2 käsittävän asemakaavan/asemakaavamuutoksen laatimisesta ja hyväksymisestä”. Myllylähde suojelluksi ORIPÄÄ Antti Saarelainen Oripäästä on tehnyt Lounais-Suomen ympäristökeskukselle hakemuksen Myllylähteen luonnonsuojelualueen perustamiseksi. PALJON ONNEA VAAN Ei laulussa soi nyt molli, kun 10 vuotta täyttää Olli ja äitinsä Laura myös onnittelut saa, kun maisteriksi tituleerataan. Mielestäni on kuitenkin ehdottoman välttämätöntä varautua myös siihen vaihtoehtoon, että Niittukulman alueelle ei tulisi sijoittumaan vastaavan tyyppistä liiketoimintaa. Jos Niittukulman alueen rakentaminen lähtee vauhdilla liikkeelle, on varsin todennäköistä, että Saikun alueen hanke ei käynnisty. Muuttolintujen parvet jättävät hyvästit Suomen kesälle ja suuntaavat matkansa uusiin lämpimiin maihin. Henkilöauton kuljettaja oli kääntymässä asemalle päin, kun vastaan tullut moottoripyörä törmäsi auton kylkeen. Kuvan voi myös tuoda ja maksaa lehden konttoriin, os. Henkilöauton kuljettaja ei loukkaantunut. Sylillinen onnea! Toivottavat: Mummi, Eija ja Jani. 1-vuotissyntymäpäiväonnittelut iloiselle hymypojalle Aleksille! T: Äiti, isä, Venla, mamma, pappa sekä koko porukka. Timberwise Habitare 07-messuille LOIMAA Loimaalainen Timberwise on tänä syksynä ensimmäistä kertaa mukana Habitare-messuilla omalla osastollaan. Yhdessä veisataan virsiä. Onnea! Yhden palstan kuva teksteineen maksaa 10 e, kahden palstan 20 e. Esillä on Suomen laajin puulattioiden pintavärivalikoima, johon kuuluu parikymmentä värisävyä, muun muassa öljyvahattuna, hiottuna, harjattuna ja eri lailla lakattuna. Suuret onnitteluhalaukset rakkaalle Rockets-fanille 19.09.07 johdosta! Tiina ja Pekka. Kyseisten tonttien myynnistä en ole sopinut mitään jo pelkästään siitä yksinkertaisesta syystä, että odotettavissa olevista valituksista johtuen minä olen silloin jo eläkkeellä. Onnittelut ehtivät saman viikon lauantain lehteen, kun ne tuodaan viimeistään torstaina. Ne, jotka tuntevat minut ja johtamistapani tietävät, että minä en uhoa kenellekään enkä mistään asiasta. He näyttävät yleisölle, että lattian asennus ei vaadi alan ammattimiestä, vaan se onnistuu myös tavalliselta rakentajalta ja remontoijalta. Hinta sisältää arvonlisäveron. Paljon onnea 6-vuotiaalle prinsessa-Riikalle. kello 18
Oli täällä sodan jälkeen vähän yritetty tehdä salaojaa tankilla vedettävällä auralla. Tämä olisi jälkipolville tärkeää maatalouden paikallishistoriaa. Silloin Esko Toivonen laski Vaitin kaivuupyörän kovaan ja sitkeään Loimaan saveen. Pelinvalmistaja on julistanut kilpailun, jossa valitaan 22 Suomen kaupunkia seuraavaan Monopoly -peliin. Monopoly -pelistä lanseerataan pian uusi versio Tässä ja nyt Suomi. Olemme koittaneet etsiä vanhoja valokuvia näistä yhtiöitten koneista, muutamia on löytynyt. Suoraa ulosottomiehen suusta kuultuna: ”sana sanaa vastaan, kumpaa uskotaan, velallistako?” Siinä sitten äimänkäkenä yrität jotain selittää ja miettiä, voiko näin käydä.... Jo sisälle mennessä rouvat lasikopeissaan eivät päätän nyökäytä saati sano päivää! Ja ihan tiedoksi muillekin, jos joudut/menet asioimaan yksin ulosottomiehen kanssa, ota nauhuri ja äänitä kaikki puheet, sopimukset ja vielä nauhoita poislähtösikin, muuten olet heikoilla. Laki kuntaja palvelurakenneuudistuksesta tavoittelee nimenomaan sosiaalija terveydenhuollon tiiviimpää yhteistyötä ja tätä kautta palvelutason parantamista. Muistelen kuitenkin joskus kuvanottajankin työmaalla nähneeni. Sama pätenee myös Tokmanniin, joka sekään ei ole rakentamassa suurmyymälöitänsä joka paikkaan. Tässä se arvovalinta on ja siitä valinnasta valtuutettujen on otettava vastuu. KIRJOITIN tällä palstalla 4.11. Päinvastoin yhdistämisellä vähennetään päällekkäisiä toimintoja, parannetaan sosiaalija terveydenhuollon keskinäistä tiedonkulkua ja suunnittelua sekä voidaan hyödyntää hallinnon tukipalvelujen (palkanlaskenta, kirjanpito) synergioita. Tilastojen mukaan suomessa oli vuonna 1951 vain 25 salaojan kaivuukonetta. Ihmisiä me velallisetkin olemme, ja ilman meitä ulosottoa ei olisi. Aika tekee tehtävänsä, ja nämäkin asiat painuvat helposti unholaan. G. Äänestää voi täällä: http://www.monopoly.fi/. Tällä asialla alkaa olla kiire. Ja vaikka töihin ollaan entistä valmiimpia menemään kauemmaksikin, työpaikkoja pitää löytyä myös täältä. Kymmenen eturivin maanviljelijää perusti Loimaan Ypäjän salaojitusyhtymän. Mitä tämä muuttajavirta voisi merkitä seudulle. Kolmannen puolesta puhuminen on vähintäänkin itsensä pettämistä.” Onko tätä arviota syytä korjata käydyn keskustelun – esimerkiksi kaupunginjohtaja Kopun tässä lehdessä julkaistavan kirjoituksen perusteella. Näiden lisäksi täällä ojitti vielä Pellonraivaus Oy. Olemme tulleet siihen tulokseen, että olisi korkea aika kirjoittaa muistiin tämäkin asia. 2006 seuraavasti: ”Lidlille kelpaavaa tonttia on etsitty Loimaalta pian neljä vuotta, turhaan. Turussa vastaava projekti on käynnissä. Tämä kauppaketju on aivan viime aikoina vetäytynyt niin monelta paikkakunnalta, että väitteet siitä, että tässä on kyse vain kiristyksestä ovat naurettavia. Tästä valtuutetut äänestävät ja tähän he ovat velvollisia ottamaan kantaa. MIELESTÄMME näiden molempien yhtiöiden vaiheet olisi syytä tallentaa. Siinä sitä kehitellään uutta Loimaata. Ysitien liikennevirrat eivät sitä kiinnosta, koska ohikulkijoiden ei ole tarpeen poiketa täällä Lidliin. Kuntayhtymän purkamisella tähdätään sosiaalija terveystoimen yhdistämiseen. KYSE ei siis ole siitä, mihin Lidl kauppansa täällä perustaa. Peruskysymys on edelleen se, sallivatko Loimaan päättäjät sellaisen kaavaratkaisun, joka saa Lidlin ja Tokmannin rakentamaan Loimaalle vai eivätkö he sitä salli. Pian tämän jälkeen perustettiin Loimaalle toinenkin alan yritys, eli Loimaan Salaojittajain Koneyhtymä. elokuuta olleesta Esko Toivosen kirjoituksesta. Wodehouse Eläkepäiviksi maalle kaupunkiin LUKIJOILTA MIELIPITEET Päätoimittaja Seppo Huiku seppo.huiku@loimaanlehti.fi Loimaa on harvinainen poikkeus muuttovoittajakuntien joukossa, sillä kaupunki viehättää niin ikääntyviä kuin lapsiperheitä ja opiskelijoitakin. P. Päätöksenteon aika on käsillä. Olisiko tässä aihetta maatalousopiskelijoille opinnäytetyöhön. Tämä olisi mielestämme erittäin arvokasta paikallista maataloushistoriaa. Pitkä työmatka. Ostajia riittää varmasti! On ilo lukea kivoja juttujasi, ne saavat aina hyvälle tuulelle! Kiitos Anulle minulle ajankohtaisesta jutusta 13.9. Monilla paikkakunnilla nämä kaksi isoa sektoria on jo hallinnollisesti yhdistetty. Valta ja vastuu TOIMITTAJALTA Keskustelu Saikun alueelle mahdollisesti kaavoitettavasta uudesta liikekeskuksesta on käynyt kuumana nyt yli kymmenen kuukautta. Yhtymän nimi muutettiin varsin pian muotoon Loimaan–Ypäjän Salaojitus Oy. Minulla ei kuitenkaan ole tarvetta puuttua tähän, se lienee tullut jo selväksi lehdessä 30. Moni asianosainen on jo poistunut rajan taakse. Onnittelut Pertti Mörskylle kädentaidoista! Heli Sultsi Taas on Loimaan päättäjät lyöneet päänsä yhteen (vaan ei loimaalaiset). Jarmo Rasi on moneen kertaan todennut aivan oikein, että kysymys on arvovalinnasta. Tämä on asiakaspalvelua. Me olemme usein Eskon kanssa pohtineet koneellisen salaojituksen alkuaikoja. Eero totesi minulle mieleenpainuvasti: ”Miten te Loimaalla voitte enää ylipäätään pärjätä, kun teillä on sosiaalija terveystoimi erillään.” Hallintojen yhdistämisellä ei heikennetä peruspalveluja. Hallintoa rationalisoimalla haetaan mahdollisuutta lisätä resursseja varsinaiseen peruspalvelutuotantoon. Päivi Hei muutkin johtavat virkamiehet ja päättäjät. Pari päivää sitten ihailin kaupungilla taidokkaasti maalattua autoa. Sosiaalija terveyspalveluja pitänee kasvattaa ja tehostaa vastaamaan ikääntyvien tarpeita, mutta muutakin seniorikansalaiset toivottavasti kaipaavat kuin lääkäriä. Tie on monttuja täys! Kyllästynyt Äänestä Loimaa Monopoly peliin. Elettiin kevättä 1951, kun tällä koneella aloitettiin ojitus agronomi Heikki Perhon tilalla. Parashankkeen, isäntäkuntamallin ja kuntayhtymän purkamisen tavoitteena on nimenomaan lähipalvelujen turvaaminen. Äiskä ei ole kaveri Kiitos paljon Maire ja TK:n vastaanoton tytöt todella nopeasta palvelusta. Kansanterveystyön kuntayhtymän purkamisesta Olli Tiisanoja kirjoitti 11.9. Nekin, jotka näistä asioista jotakin tietävät, ovat jo 80 vuoden kahta puolta. He ostivat myös White-alustalle rakennetun salaojakoneen. Tai ehkäpä se merkitsee paikallisten oppilaitosten vetämiä kehittämishankkeita vanhustenhoitoon, jotta seudulle muuttavat kykenevät elämään virikkeellistä ja tervettä elämää mahdollisimman pitkään. 4 Lauantaina 15 syyskuuta KOPIT Hyvä, Päivi! Kiitos napakasta kommentista nuorten puolesta. Loimaan Lehdessä Loimaan tulevista visioista. Olihan Loimaa todella salaojituksen eturivissä. Tässä yhtymässä oli tietääkseni 18 osakasta. Raisiossa sektorit yhdistettiin jo vuonna 1994. Esityksen mukaan se pääosan vuodesta joutilaana sijaitseva nurmi ja Keskuskoulun viereen vastoin nykyistä kaavaa tehty pallokenttä annettaisiin kaupoille ja Keskuskoululle tehtäisiin uusi pallokenttä ja lähiliikunta-alue nykyisin pusikkoa kasvavalle ns. Kaupunginhallitus ratkaisee maanantaina tuodaanko esitys uudesta kaavasta valtuuston päätettäväksi. Jaakko Kaunisto Loimaan sosiaalijohtaja Koneellinen salaojitus Loimaalla Viime aikoina on Loimaan Lehden palstalla käyty keskustelua erään salaojakoneen syntyhistoriasta. Tämä olisi jonkinmoinen mainos myös Loimaan kaupungille, vai mitä. Olen varma, ettei Lidl tule Loimaalle aikoihin, ehkä ei koskaan, jos se ei nyt haluamaansa tonttia saa. Lidl rakentaa nykyisten ruokamarkettien kylkeen tai ei rakenna tänne ollenkaan. Eläkeläisja muiden kansalaisjärjestöjen toiminnan vireytymistä entisestään. En ainakaan minä muista pitäjää, jossa olisi 1950luvun alkuvuosina pyörinyt kuusi raskasta salaojakonetta samaan aikaan. Kuulemani mukaan tulos ei oikein tyydyttänyt isäntiä. Pari vuotta sitten istuin samassa palaverissa Raision sosiaalija terveysjohtajan, lääkäri Eero Vaissin kanssa. Ihmettelen, jos ei tuoda. Se tiedetään, että laaja koulutustarjonta tuo kaupunkiin nuoria ja osa heistä jää myös pysyvästi seudulle. Kirjoituksessaan Tiisanoja epäili, että kansanterveystyön kuntayhtymän purkamisella romutettaisiin paikallinen terveyspalvelujärjestelmä. Valta on valtuutetuilla – ja myös vastuu. Välittämisestähän viime kädessä on kysymys, ja nimenomaan vanhempien. Nyt se selvisi lehdestä. Vanhempien ikäluokkien muuttovirran ei tarvitse merkitä taloudellista ahdinkoa myöskään kunnille, sillä ikääntyvän väestön kasvu tuo lisää myös valtionosuuksia palvelujen järjestämiseen. Loimaan päättäjillä on vapaan valinnan paikka, mutta vaihtoehtoja on todellisuudessa vain kaksi. Näin paljon tunteita herättänyt ja koko kaupungin kehittymisen kannalta tärkeä asia on juuri sellainen, jonka ratkaisu kuuluu vaaleissa valituille valtuutetuille. Nyt kun Loimaalla on maatalousmuseokin, ja sinne tullaan asettamaan näytteille näitä koneita. KUKAAN vastuullinen viranomainen ei ole esittänyt Saikunkallion (tai kaiketi oikeammin Kuukankallion) tuhoamista, vaikka sellaisiakin esityksiä on kuulemma kaavaesityksen vastustajien taholta piirrelty. Valokuvia ei silloin paljon otettu. Mahtaisiko vanhoista kansioista löytyä. Toivo Marjamäki Ihminen on velallinenkin! Ulosottovirastoon risuja koppakaupalla ja koko virasto asiakaspalvelukursseille tai ainakin oppimaan hyvät käytöstavat. KU Muutakin seniorit toivottavasti kaipaavat kuin lääkäriä. Pieniltä lapsilta viedään suosittu ja hyödyllinen harrastus, ponihevostalli. Ne olisivat erittäin tärkeitä. Loimaalle tulevat ovat keskimääräistä useammin työvoiman ulkopuolista väestöä – usein suurten ikäluokkien edustajia tai yli 50-vuotiaita. Niitä heillä on kotipaikkakunnillaankin. Ottakaa esimerkkiä Jari Välimäestä (LL 13.9.) ja esitelkää julkisesti ja avoimesti päätöksien sisällöt, perustelut ja taustat! Asiatiedot esiin! Anu Salo tee kirja niistä kolumneistasi. Niinpä koulujen säilyminen on jo väestörakenteen kannalta tärkeää. Lindenin tontille. Mielestäni ei ole. Vanhan Suur-Loimaan alue oli yksi niistä muutamasta pitäjästä, missä ensimmäiset Suomessa valmistetut Whitealustalle rakennetut koneet alkoivat kaivaa ojaa. Jos pokka riittäisi toisin hamekangasta yhdelle näistä veijareista ja pyytäisin kohteliaasti kuuntelemaan omaatuntoaan, jos sellaista löytyy. Kaikki muut vaihtoehdot olisivat demokratian halveksimista. He ostivat santahaminalaisen ensimmäisen sarjan Vaitiksi sanotun koneen. Seppo Huiku Valta on valtuutetuilla – ja myös vastuu. Mietin, että kuka ja miten saa aikaiseksi niin näyttävää jälkeä. PÄIVÄN MIETE: Hänellä oli valokuva itsestään ja hän näytti siinä murhanhimoiselta paistetulta munalta. Surulliset tytöt & äiti Eiks Petäjoentielle vois tulla jo höylä. Näin minäkin sen näen
– Jäsenkuntia on 55, enemmän kuin missään muussa sairaanhoitopiirissä. AIHETTA JUTTUUN: Soita: Toimitussihteerimme puhelinnumero on 02-762 6035 UUTISET Lauantaina 15 syyskuuta 5 Sairaalan muutokset keskusteltavaksi Sairaanhoitopiirin jäsenkuntaneuvottelut loppusuoralla Loimaa Sari Keskitalo Loimaan seudun kunnat neuvottelevat ensi tiistaina, 18. – Eläkeläiset eivät ole automaattisesti nykyään pienituloisia, vaan usein jopa keskituloisia, hän sanoo ja huomauttaa, että jotkut lapsiperheitä erityisesti vetäneet kunnat ovat pulassa isojen investointien kanssa. Lisäksi pelättiin, että kyselykirje hukkuu muuhun postiin. Neuvottelut alkoivat 3. Lopullisen päätöksen kyselyn järjestämistavasta tekee valtuusto. Muista iäkkäitä Hyvää kehitystä ja maallemuuttopotentiaalia ei kannata Timo Aron mielestä hukata. Aloitteesta keskustellaan vielä valtuustossa. Kuntajohtajien lisäksi jäsenkuntia edustavat sosiaalijohtajat, terveyskeskusten johtavat lääkärit ja osavastuualueiden edustajat. Kodikkaampi tämä on kuin Forssa ja rauhallisempi. Loimaan seudun neuvottelurenkaaseen Loimaan lisäksi kuuluvat Alastaro, Mellilä, Oripää, Aura, Punkalaidun, Pöytyä, Vampula ja Yläne. Jäsenkunnat on ryhmitelty kahdeksaan neuvottelurenkaaseen, minkä lisäksi Turun kanssa käydään erillinen neuvottelu, yhteyspäällikkö Marko Marsala kertoo sairaanhoitopiiristä. Tämän vuoden talousarviossa tarkoitukseen on varattu 422 000 euron määräraha, mutta valtuusto ei ole vielä hyväksynyt tarkkaa kustannusarviota. Lyhyt matka Anni Saari ja Markus Petäjoki muuttivat keväällä Forssasta Loimaalle. Valmisteluun on osallistunut suuri joukko työntekijöitä etenkin taloussuunnitteluja kehittämisyksiköistä. – Tulevaisuutta pitäisi katsoa budjettivuoden ylitse 10– 15 vuoden tai jopa 20 vuoden päähän. Kaupungin väestömäärä on muuttovoitosta huolimatta laskenut, sillä kuolleisuus on ollut vuodesta 1985 alkaen suurempaa kuin syntyvyys lukuunottamatta poikkeusvuosia 1989 ja 1991. Näistä laaditaan kuntakohtaiset erikoissairaanhoidon kustannukset ensi vuodelle. Ilmiön selityksiksi hän näkee hyvään saumaan osuneen kuntien yhdistymisen, maantieteen ja elinkeinorakenteen murroksesta selviämisen. Loimaa vetää niin nuoria kuin ikäihmisiäkin Loimaa Kati Uusitalo – Loimaan kaupunki on poikkeuksellinen suomalaisten kaupunkien joukossa. Internetsivuilta löytyy tiivistelmä oman kunnan lausunnosta ja tietoja kunnan käyttämistä palveluista suoritteina ja euroina sekä vastaavat arviot ensi vuoden palvelutarpeista. Äänin 5–2 kunnanhallituksessa nurin äänestetyn valtuustoaloitteen olivat aiemmin esittäneet ja allekirjoittaneet viisi kunnanvaltuutettua. Vastaan äänestivät vasemmiston Pertti Liinoja, kokoomuksen Päivi Kössi ja Tuulikki Lankinen sekä keskustan Arja Mäkilä ja Tapio Pajula. KATI UUSITALO. Iäkkäämpiäkään muuttajia ei kannata Timo Aron mielestä unohtaa. syyskuuta Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin kanssa niiden ensi vuonna tarvitsemista erikoissairaanhoidon palveluista. fi/kuntaneuvottelut). Timo Aro laajentaisi käsitteeksi kasvaneen Loimaan ihmeen koskemaan yritystiheyden lisäksi myös muuttajia. Loimaalta kotoisin oleva Markus Petäjoki ajaa edelleen töihin Forssaan. Hirvikoskella sijaitsevan talon takapihalta Aarre pääseekin isännän ja emännän kanssa lenkille peuhaamaan. Neuvottelurenkaan puheenjohtajana toimii Loimaan kaupunginjohtaja Jorma Kopu. Tiedot netissä Marsala luonnehtii jokavuotista neuvottelukierrosta vaativaksi työksi. – Aion nostaa esille Loimaan aluesairaalaa koskettavat muutokset, jotka kesän aikana ovat tulleet julkisuuteen, kaupunginjohtaja Kopu sanoo. Päiväkoti alkaa nousta ORIPÄÄ Uuden päiväkodin rakentaminen alkaa Oripäässä vielä tänä syksynä. Uusi 21-paikkainen päiväkoti rakennetaan kunnanviraston ja koulun naapuriin. Palveluissa arvioidaan kuntien tarvitsemat vuodeosastohoidon, päiväkirurgian ja avohoidon palvelut hoitojaksoina, suoritteina ja käyntimäärinä. – Jos haluat farkut, löydät farkut ja niin edelleen. Hän on tutkinut Loimaan muuttoliikettä ja sen vaikutuksia tulevaisuuslautakunnan toimeksiannosta. Internetillä sairaanhoitopiiri haluaa lisätä tiedotuksen avoimuutta ja kansalaisten mahdollisuuksia perehtyä sairaanhoitopiirin toimintaan ja oman kunnan erikoissairaanhoidon perusteisiin. – Sukulaiset ovat täällä tai Pöytyän suunnalla ja myös kaverit ovat täällä. Myös kunnanjohtaja puolsi päätösesityksessään selvitykseen osallistumista. Selvitysaloite jäi häviölle ORIPÄÄ Oripään kunnanhallituksessa vain kokoomuksen Reijo Vainionmaa ja keskustan Hannu Suisto kannattivat aloitetta, että Oripää menisi vielä mukaan Loimaan, Alastaron ja Mellilän yhteiseen liitosselvitykseen. Yksi plussa oli sekin, että joskus tulevaisuudessa perhe voi kasvaa ja silloin lähellä ovat niin koulu, uimahalli, urheilukenttä kuin Markuksen vanhemmatkin. – Eikä täältä ole pitkä matka minnekään. – Jokaiselta kunnalta on etukäteen pyydetty lausunnot. Kustannusarviosta päätetään vielä erikseen. – Matkat lähimpiin keskuksiin eivät ole pitkiä ja lisäksi on syntynyt työpaikkoja maataloudesta kadonneiden tilalle. – Matkat lähimpiin keskuksiin eivät ole pitkiä ja lisäksi on syntynyt työpaikkoja. Väestön tulo-, koulutusja ikärakenteiden selvittäminen helpottaa kehittämissuunnitelmien tekemistä. syyskuuta neuvotellaan VakkaSuomen kanssa. Heistä voisi tulla jopa kaupungin keino erottautua markkinoinnissa, sillä useimmat paikkakunnat mainostavat kampanjoissaan itseään lähinnä hyvänä asuinpaikkana lapsiperheille. Anni Saaren ja Markus Petäjoen Loimaalle muuttamisen yksi kriteeri oli sopivan ympäristön löytäminen Aarre-koiralle. Kunnille on laadittu palvelusuunnitelmat, jotka on elokuussa toimitettu kuntiin, Marsala kertoo. – Ja hyvissä ajoin ennen kyselyviikonloppua kuntalaisia tiedotetaan yhdistymissuunnitelmasta kuntatiedotteessa, missä on luonnos yhdistymissopimuksesta. Mellilässä mietitään myös, voivatko jo 16-vuotiaat vastata kyselyyn. Hankkeen luonnospiirustukset ovat valmistuneet ja niihin voi tutustua kunnanvirastossa. Samaan syssyyn kun talo Hirvikoskelta löytyi, sai pöytyäläissyntyinen, lopputyötä vaille valmis matkailurestonomi Anni Saari Loimaalta työpaikan. Se saa samanaikaisesti muuttovoittoa yli 50-vuotiaista ja lapsiperheistä, VTT Timo Aro Tutkimusja koulutuspalvelu Hyvät käytännöt Oy:stä toteaa. – Postikyselyä ei pidetty tarpeeksi luotettavana. Vaalien tapaan kyselyyn järjestetään kuljetus sellaisille, joiden liikuntakyky on rajoittunut. Marsala kertoo neuvottelujen valmistelun aloitetun jo keväällä. Kaupungin palveluvarustuksestakaan ei ole löytynyt huomautettavaa. Taloa etsittiin Forssan ympäristöstä ja Loimaalta myös pariskunnan aarretta silmälläpitäen. Seuraavaksi pyydetään urakkatarjoukset. Mellilässä kanta selville kirjastossa Mellilä Sari Keskitalo Mellilässä ei järjestettäne postitse mielipidekyselyä Mellilän, Alastaron ja Loimaan yhdistymisestä, vaan kuntalaisten kantaa kartoitettaneen kirjastossa järjestettävällä kaksipäiväisellä mielipidekyselyllä. – Kunnissa olisi hyvä paneutua tilastojen numeroiden taakse, eikä tehdä pelkistä väestötappiotai voittonumeroista isoja johtopäätöksiä. Vesija jätevesisopimuksen saimme tiputtaa suoraan laitoksen postilaatikkoon, eikä tarvinnut kytätä aukioloaikoja. Neuvotteluissa käytettävä aineisto on ensi kertaa saatavissa internetistä (www.vsshp. – Takapihalta pääsee suoraan metsään, he sanovat ja unkarilaista paimenkoirarotua, mudia edustava energinen Aarre olisi valmis lähtöön vaikka heti. syyskuuta Turun itäisten kuntien kanssa. Samalla kirjastokyselystä halutaan tehdä yksi tapahtuma, Sarilo kertoo. Sarilo korostaa, että kyseessä on kysely, ei kansanäänestys. – Elokuinen valtuuston iltakoulu oli tällä kannalla, mitä aion esittää lokakuussa kunnanhallitukselle, kunnanjohtaja Pauliina Sarilo kertoo. Viimeisenä, 20. Koirapuistossa olemme käyneet ja koirankakkapönttöjäkin olemme löytäneet, he kiittelevät
7605 3210 Keskitä, saat enemmän 50% enemmän OP-bonusta.. Internet tarjoaa siis vaihtoehdon myös, kun haluat perehtyä vaativiin asiasisältöihin. Tämä on podcasting, oman alani parhaat tyypit opettavat siellä ilmaiseksi. Nyt näyttää ilmeiseltä, että siihen kuluu vielä hyvinkin kymmenen vuotta. Viime vuoden tapaan tapahtuman järjestelyissä ovat mukana myös Loimaan kaupunki ja Maaseudun sivistysliitto. Viikon päästä lauantaina köyritulet syttyvät maatalousmuseo Saran pihassa jo toisen kerran. – Siinä voi olla jotain arkaluontoistakin, mutta rohkenen silti vilpittömästi toivoa, ettei kukaan teksteistäni loukkaantuisi. KUN kaikki ympärillä digitalisoituu, niin on sanottu, että radio ei jää ainoaksi analogiseksi saarekkeeksi. KöyriRockin aloittaa loimaalainen The Wizards ja illan mittaan useaan otteeseen kuuntelijoita ilahduttaa JoHan on Big Band -kaksihenkinen yhtye Turun seudulta. Illalla riehakkuus teemankin mukaisesti museon ulkoalueella lisääntyy, kun kello 19.30 alkaa KöyriRock. ”Koko kansan pappi” teki jo seitsemännen kirjansa Kyse ei ole ilkeilystä, vaan nimenomaan empaattisesta, lämminhenkisestä ja osaaottavasta huumorista. Ahti muistelee, kuinka hän sai erikoiskomennuksen vuoden 1962 itsenäisyyspäiväjuhlaan presidentinlinnaan toimien kymmenen muun varusmiehen johtajana. Ajanoloon tulin tietämään luettuani dosentti Martti Turtolan Airo-kirjan, että tuo kenraali oli A.F. Esiintyjinä ovat Loimaan Soittokunta, Loimaan Laulajat, Kaupunginkirkon kuoro, Metsämaan kirkkokuoro, LoiMaalaiset, Karjalakuoro, Loimaan Poijjaat, Korsulaulajat, Kannelkuoro, Eloisat Laulajat, Peltoisten Pelimannit, Hollon Pelimannit ja Loimaan Savisormet. Ahti heittää tiukkapipoisille, että ”saavat syyttää itseään”, jos alkavat niuhottaa. Suomessa on toistakymmentä miljoonaa analogista radiovastaanotinta. On paljon kuuntelijoita, jotka haluavat illalla syventyä oman suosikkiohjelmansa pariin. Toinen on Internet. Luento pidetään museon seminaaritila Riihessä. Kello 18.30 alkaen ohjelmassa on erikoisluento aiheena Maatalouden jumalat. – En minä radiota kuuntele. Ahti kertoo pitäneensä vuosikymmeniä päiväkirjaa. Vanhana radiomiehenä kiinnostuin, mitä asemaa hän mahtaa kuunnella. Varmaan on niin, kyse on vain siitä koska ja miten se tapahtuu. Sotapoikien päätehtävä oli huljutella linnan kuuluisaa boolia suurissa, AIV-pullojen kokoisissa astioissa niin, että jääpalaset ehtivät sulaa ja viilentää juoman. tri. Hän toivoo, että kaikki muutkin tekisivät näin. KöyriRockissa esiintyvät myös loimaalaisten hyvin tuntemat Poor Seamus ja Dioria. YLLÄTYIN , kun kesällä poika tuli Ruotsista lomalle nappikuulokkeet korvilla. KIRJOITTAJAVIERAS Kirjoittaja on pitkän linjan radiolainen, valt. Tänä vuonna tapahtuma on kaksiosainen. Loimaa Kari Nummila – Tämä on minun seitsemäs julkaistu kirjani, mutta toivon hartaasti, ettei se ole viimeinen, ypäjäläinen ”koko kansan pappi”, rovasti Risto Ahti sanoo. Takakannen mukaan Ahdin uusin opus ”Järki käteen, sanoi hevospitäjän pappi” sisältää erityisesti huumorin ja elämänilon kyllästämää tekstiä. Hän palveli vuonna 1962 ensin Porin Prikaatissa ja teologian opiskelijana siirtyi myöhemmin Helsinkiin. Suomalaisilla on valittavanaan yleensä 15–20 radiokanavaa ja he viettävät radion ääressä keskimäärin kolme ja puoli tuntia, se on puoli tunti kauemmin kuin television parissa. Ahti harmittelee, ettei tullut silloin maistaneeksi edes teelusikallisen vertaa boolia, johon hänen ihmetyksekseen sekoitettiin muun muassa rommia. Mitenkähän olisi käynyt, jos ääniradiossa olisi tehty myös niin. Toinen selvä asia näyttää olevan, että se ei tapahdu kertarysäyksellä niin kuin televisiossa. – Silloin ajattelin, että kyllä kenraaleille pitäisi määrätä jokin minimipituus. Pentti Kemppainen Radio on tärkeä osa suomalaisten elämänpiiriä. ”Kortteeri” sijaitsi Katajanokalla Merikasarmissa. Airo, Mannerheimin päämajamestari. Tämä on podcasting, oman alani parhaat tyypit opettavat siellä ilmaiseksi. Vastaus pisti miettimään. Radion tie näyttääkin olevan, että nykyisen radion rinnalle kasvaa digitaalisia radioita ja radionomaisia audiopalveluita uusille alustoille, jotka on alkujaan tehty johonkin aivan muuhun tarkoitukseen kuin ääniradiota varten. Monella radio soi koko päivän töiden taustalla. Radio on maan suurin konserttisali ja maan suurin kirkkosali, se on myös kuunnelmien ja esitelmien kotipaikka. Yksi tällainen on mobiili-tv, joka alkaa vähitellen yleistyä. KARI NUMMILA Puh. Musiikkia soi köyritulilla jo toisen kerran Musiikkia köyritulilla -tapahtuman elementit on haettu entisajan kekristä, mutta ne on puettu nykyaikaisen yleisötapahtuman muotoon. Ahdin tavaramerkki on kansanomaisuus eli tämä myös hevospitäjän papiksi kutsuttu persoona ei halua aina ja välttämättä esiintyä ympäristön odotusten mukaan, vaan panee itsensä likoon. On se onni, että radio ainakin pysyy entisellään. Hänen mielestään kännyköiden tekstiviestitkin pitäisi kirjata vaikka päiväkirjaan, jotta niin itselle kuin jälkipolvillekin jäisi jotain dokumenttia menneestä ajasta. Presidentinlinnaan Kirjaan on mahtunut paljon Ahdin sotaväkiajan tarinoita. Voit antaa automaatin ladata itsellesi haluamasi sisällöt, siirtää ne henkilökohtaiseen soittimeesi ja kuunnella koska sinulle sopii. Hän oli mennyt rohkeasti keräämään tyhjiä laseja itsensä presidentti Kekkosen pöytäseurueelta, jossa häntä ihmetytti erityisesti lyhyenläntä kenraali. Hänen mukaansa kyse ei ole ilkeilystä, vaan nimenomaan empaattisesta, lämminhenkisestä ja osaaottavasta huumorista. JOKAISELLA on oma henkilökohtaisen radiosuhteensa. Radio on tärkeä osa meidän suomalaisten elämänpiiriä. Kello 15–18 Sarkamuseon sisäpihalla saadaan kuulla paikallisten yhtyeiden ja kuorojen musisointia. KöyriRockin pääesiintyjänä on viisihenkinen kansanmusiikkia rockahtavasti soittava Pohjannaula, joka on villinnyt yleisöä Suomen lisäksi Saksassakin. Radio on seuralainen aamulla herätessä ja autossa työmatkalla. Musiikkia köyritulilla -tapahtuma maatalousmuseo Sarassa la 22.9. Puheradion uusi elämä Televisio siirtyi digiaikaan kuun alussa. Kaikki radiovastaanottimet olisi pitänyt heittää roskakoriin, uusista ja kalliista radiovastaanottimista olisi tullut sitä samaa kun nytkin. klo 15–0.30. Siinähän on puheradion uusi elämä. Siinä kohtaa ainakin kansa olisi noussut kapinaan. Toisaalta radio on väsymätön kevyen musiikin soittaja, monesta vaihtoehdosta voi valita itselleen sopivan musiikin alalajin. Yöradio on monen valvojan arvokas seuralainen. Risto Ahti on päässyt hyvään kirjoittamisen alkuun ja hän aikoo pitää kynänsä terävänä jatkossakin. Netti on täynnä musiikkia monessa muodossa. Mutta siellä on kehittymässä myös mahdollisuus irrottaa radio ajasta ja paikasta. Laulaja Samuli Mäkisalon ääntä on verrattu A.W. Yrjänään ja Ismo Alankoon, ja kokonaisuudessaankin yhtyeen taidot ja hyväntuulinen meininki viihdyttävät kuulijoita vauvasta vaariin. Siellähän voi jo nyt kuunnella suurinta osaa suomalaisista radiokanavista ja tuhansia ulkomaalaisia. Risto Ahdin kirjan ”Järki käteen, sanoi hevospitäjän pappi” on kustantanut Kustannus HD Loimaalta. KIRJOITTAJAVIERAS 6 Lauantaina 15 syyskuuta KULTTUURI TÄLTÄ SIVULTA: – En minä radiota kuuntele
Loimaa Anu Salo Tukka pystyssä taloussivun uutista nousevista energianhinnoista lukeva lämmittäjä alkaa miettiä, olisiko olemassa mitään, millä laskua saisi pienemmäksi. Mitä se tarkoittaisi käytännössä. Laitteiden lastentaudit pakkasella on siis sairastettu pois. Se tarkoittaisi ensinnäkin sopivan laitteen valitsemista kohteeseen. Jos parin tonnin investoinnin jakaa tälle ajalle, niin... Lämpöpumpulle luvataan muutakin hyötyä, kuten ilman viilentäminen ja puhdistaminen, happirikastus ja kuivaaminen aina sen mukaan, mitä kulloinkin tarvitaan Pitäisikö tähän kaikkeen uskoa. Lämmittäjämme huomaa kiinnostuvansa yhä enemmän. Ei voida siis kertoa, että ostamalla juuri tämän lämpöpumpun säästät juuri näin monta euroa tässä ajassa. Pärjää kisassa Kun niksit on oppinut, käyttömukavuudesta saa parhaat hyödyt irti. Eikä siinä vielä kaikki. Kyseessähän on lämpö suoraan luonnosta, Mikko Hietaoja sanoo. Eemeli Lehto näyttää, miten säännöllisesti puhdistusta vaativa suodatin irrotetaan ilmalämpöpumpun sisäyksiköstä. Ja että lämmitysmuoto sopii myös vihreästi ajatteleville. Eemeli Lehto, Mikko Hietaoja ja Reijo Lehto ainakin uskovat asiaan niin, että pistivät alan firman pystyyn. Ainakin lämmittäjämme kiinnostuu asiasta ja päättää hankkia lisää tietoa. Sen toiminta-ajatus perustuu siihen tosiseikkaan, että ilmassa on aina lämpöenergiaa, pakkasellakin. Vaikeaa laitteen käytön ei pitäisi olla, mutta se tuo kotiin taas yhden kaukosäätimen lisää... Lauantaina 15 syyskuuta 7 RAKENTAMINEN & ASUMINEN Lämpöpumppu ottaa hyödyn talteen suoraan luonnosta Mahdollisuus säästämiseen kiinnostaa lämmittäjää aina – Varmuudella voidaan kuitenkin sanoa, että lämpöpumppu maksaa itsensä takaisin. Nykyisistä pumpuista – ainakin kunnollisista laitteista – luvataan hyötyä kovillakin pakkasilla. Järjestelmän asennus kestää tavallisesti muutaman tunnin. Pitää myös ratkaista, kytketäänkö ulkoyksikköön yksi vai useampi sisäyksikkö, joka puhaltaa lämpimän ilman liikkeelle. Hän äkkää samaisesta lehdestä jutun ilmalämpöpumpusta, jonka luvataan antavan hyvän hyötysuhteen viemälleen sähköenergialle. Kun asennus on tehty, niin ei kun kokeilemaan. Aina kannattaa olla toisiaan täydentävät rinnakkaisjärjestelmät, Reijo Lehto sanoo. – Kysyntä ja kiinnostus lämpöpumppuihin on siis kasvanut, Reijo Lehto sanoo. Aihe on myös tullut jo sen verran tutuksi, että enää ei juuri kysellä, että mikä ihmeen lämpöpumppu. Lämpöpumpusta kun haetaan joka tapauksessa hyötyä pidemmällä aikavälillä. Sillä seurauksella, että nyt suunnitelmissa on palkata jo pari asentajaa lisää, jotta ei itse olisi ihan aina töissä. Maksavan parhaimmillaan itsensä takaisin jo muutamassa vuodessa. Seinään porataan seitsensenttinen reikä, jota kautta vedetään tarvittavat piuhat ja putket. Voisiko talon sitten lämmittää kokonaan ilmalämpöpumpuin, kun se kerran on näin kamalan hyvä. Eikä tuomita huuhaaksi, koska Suomen oloissakin alkaa olla käyttökokemusta jo pitkältä ajalta. Siipipyöristä on kehitetty tuulitunnelissa mahdollisimman äänettömiä. ANU SALO Tourunkulmantie 610 Humppila MARTTILAN BETONIRAKENNUS OY Valmisbetonia ja betonin pumppausta kaikkeen rakentamiseen (02) 484 6653 MARTTILA (02) 734 4898 SALO (019) 324 555 LOHJA (02) 487 9800 LIETO (02) 439 8300 NAANTALI www.mbr.fi. Useimpien ratkaisussa painavat tärkeysjärjestyksessä nämä seikat: hankintahinta ja käytön kustannukset, haettava säästö, käyttömukavuus ja monipuoliset ominaisuudet. Lämpöä ilmasta Kerrataan kuitenkin varmuuden vuoksi, mistä on kyse. Ilmalämpöpumppu on ulkoja yhdestä tai useammasta sisäyksiköstä koostuva luonnon lämmön talteenottojärjestelmä. Oikean lämmitystavan tai niiden yhdistelmän valinta ei siis ole ollenkaan yksinkertainen asia. Yksi yhteen vertailtavaa tietoa saatavasta hyödystä on hankala löytää, koska yhtälössä on muuttujia niin paljon. Siitä kannattaa huolehtia kuukauden, puolentoista välein, mikäli haluaa laitteelle mahdollisimman pitkän käyttöiän ja parhaan tehon myös. Ja että sen antama energiahyötysuhde on hyvä kuluvan sähkön määrään nähden. Hän marssii Varsinais-Suomen Lämpöpumppu Oy:n toimistoon Loimaalla. Oikein hoidettuna lämpöpumpulle luvataan noin viidentoista vuoden elinkaari. Ja kohtaa kolmikon, joka myy ja asentaa puheena olevia laitteita. Muutaman satasen säästö muutoin noin 1 200-2 000 euron investoinnissa ei oikein ole järkevää. Omaa mukavuutta (=laiskuutta) ajatellen ainoa riesaksi luettava asia on sisäyksikön suodattimien säännöllinen puhdistaminen. Talot ovat erilaisia, laitteet ovat erilaisia, vuodet ovat erilaisia ja vielä toiveetkin erilaisia. – Varmuudella voidaan kuitenkin sanoa, että lämpöpumppu maksaa itsensä takaisin. – Teoriassa kyllä, mutta silti ei. Pieneen tilaan, kuten autotalliin voi ostaa halvemman ja pienitehoisemman, mutta omakotitaloon kannattaa investoida kunnollinen. Vaikuttaa siltä, että näillä seikoilla punniten lämpöpumpulla on edellytyksiä pärjätä kisassa oikein mukavasti. Ulkona oleva laite asennetaan lumirajan yläpuolelle. Tässä se on, suoraan luonnosta lämpöä talteen ottava ilmalämpöpumppu. Laitteen valinta Kuulostaa tosi hyvältä, lämmittäjämme miettii ja alkaa vakavasti harkita pumpun hankkimista. Mikään kaunokainenhan laite ei ole, mutta sen suojaksi voidaan rakentaa vaikka ritiläkoppa. Juuri sellainen eli kunnollinen laite siis, omakotitaloon kannattaa hankkia, lämmittäjällemme kerrotaan. Lämpöpumppu tuo kotiin jälleen yhden kaukosäätimen lisää. Mikko Hietaojan mukaan nykylaitteet eivät juuri metelöi
– Uskallusta enemmän, Leena Raitanen suosittelee ja muistuttaa, että ylitse voi aina maalata, jos ei sitten kuitenkaan tykkää. KATI UUSITALO Etua elämään Kodille katto. – Väreillä saa kotiin haluamaansa ilmapiiriä. Perintöhuonekalujakaan ei tarvitse heittää pois. Pöydän pinta alkoi kukkia, kun Leena Raitanen kyllästyi rikkimeneviin vahakankaisiin ja maalasi pöytään pitkäikäisen liinan. Ota yhteyttä ja kysy lisää! H Y Ö D Y N N Ä K O T IT A L O U S V Ä H E N N Y S V E R O T U K S E S S A S I! ASIANTUNTEVAA APUA KODIN ARKEEN JA KUNNOSTUKSEEN Viljavarastont. On se sitten kompassitähti tai kattorosetti. Tai vaikkapa vanhoista puurappusista pianonkoskettimet. Hyvä olo ei synny tv:n trendiohjelmia tai lehtiä kopioimalla tai virtausten mukana ajelehtimalla. Uskallusta kotiin Leena Raitanen työskenteli 15 vuotta puutarha-alalla, mutta päätti vaihtaa ammattia. Ihan mikä tahansa ei sovi minne tahansa, hän kuitenkin muistuttaa ja naureskelee, että taivaita ja kompasseja tehdään vain, jos ne asiakkaalle ja hänen kotinsa tyyliin sopivat. – Ymmärrän, että vaikkapa sininen lattia saattaa kuulostaa rajulta. Pääasia on, että joka huoneessa on jokin piriste tai katseenvangitsija – joku juju. – Niitä voi kyllä käyttää pohjana. Kotia kannattaa sisustaa pikkuhiljaa: matkan varrella sattuu aina silmään jotakin kotiin sopivaa. Nuohoojamme kiertävät ovelta ovelle ja ilmoittavat nuohousajankohtanne, jos aika ei sovi voitte sopia uuden ajan nuohoojanne kanssa. Lainalle korkokatto. 040 524 7336 ASIANTUNTEVAA APUA KODIN ARKEEN JA KUNNOSTUKSEEN JA-KOTIAPU hoitaa ammattitaidolla ja ajanmukaisin välinein mm.: Kotien ja kiinteistöjen siivoukset, ulkoalueiden hoidot ja puhtaanapidot, lumityöt, huoneistosaneeraukset, sisäja ulkomaalaukset, tapetoinnit yms., keittiöja kylpyhuonekalusteasennukset, jne. – Ei sisustus saa tietenkään mitään ratiritirallaa-meininkiä olla. 8 Lauantaina 15 syyskuuta Joka huoneeseen juju Maalarin omasta olohuoneesta löytyy pöydän pinnasta kompassitähti. 045-123 3864 Piirinuohooja Sauli Liekarin tavoitat päivystysnumerosta 045-123 3861 johon voitte myös osoittaa, niin risut, kuin ruusutkin. Pintakäsittelyopintoihin hänet vei vuosia jatkunut koristemaalausharrastus. Tämä malli on peräisin hirvensalolaisesta huvilasta Turusta. Erikoismaalauksilla voi tehdä pinnan vaikka kivennäköiseksi siellä mihin oikea kivi ei käy. Entistä alaansakaan vastikään Koristemaalausja puutarhapalvelu -yrityksen perustanut Leena Raitanen ei ole kokonaan hylännyt: repertuaariin kuuluvat myös puutarhaneuvonta ja pienimuotoiset puutarhatyöt. Loimiseudun Sutina KOTIAPU Jouko Aittamäki Kaurilantie 81, 21820 KUMILA • Puh. 045-123 3862 YLÄNE................... – Maalauksessa on rajattomat mahdollisuudet, on värejä ja tekniikoita. Nyt Leena Raitanen on yrittäjä, joka tekee huonekalujen koristemaalauksia ja pintakäsittelyjä eri tekniikoilla sekä tapetointeja ja myös kultauksia. – On ratkaisua ihmetelty, mutta ajattelin että kun maalauksesta nautin eniten, miksen voisi sitä tehdä työkseni. 02 762 1882. – Ajattelin, että nyt tai ei koskaan, hän sanoo hymyillen. – Uusista huonekaluista koostuvan sisustuksen katseenvangitsija voi olla mummon vanha piironki. Hänen sormensa syyhyäisivät päästä tekemään jonkun isoon eteiseen kompassitähti tai johonkin kattoon tähtitaivas. Vanhat huonekalutkin sopivat paremmin yhteen, kun esimerkiksi maalaa ne luonnosta otetuilla maaväreillä, jotka tekevät läpikuultavan pinnan. Valmiiden polttopuiden toimitukset ja pilkkomispalvelut. Suunnittelijan pitää ennen ehdotuksia nähdä koti ja haastatella asiakasta tämän tyylistä. Teen myös lyöntimetallista kultauksia. – Jokaisen pitää kodistaan tehdä sellainen, jossa tuntee olonsa hyväksi. Loimaa Kati Uusitalo – Ihmiset eivät ehkä tiedä mitä kaikkea esimerkiksi maalaamisella voi tehdä ja tottuvat käyttämään vaaleaa pintaa, tuore yrittäjä Leena Raitanen sanoo. • ALASTARON OP • LOIMAAN SEUDUN OP • MELLILÄN SEUDUN OP • METSÄMAAN OP • NIINIJOEN OP • YPÄJÄN OP NUOHOOJA PALVELEE! Nuohoojamme tavoitat seuraavasti: ORIPÄÄ................. Meiltä saatte myös laadukkaat ja turvalliset sisäpiiput sekä piipunhatut asennettuina. 4, 32 220 Loimaa puh. Haastavinta työssä onkin saada idea ja tila ihmisen silmiin näyttämään siltä miltä se valmiina voisi näyttää. 045-123 3863 ALASTARO ............ Huoneen juju voi olla vaikkapa kattorosetti, joita on viime aikoina mennyt useammallekin asiakkaalle, Leena Raitanen näyttää. Esimerkiksi keltaisella saa aurinkoa ja lämmön tuntua – jo ripauskin riittää
Lattialaatta 10x10 Arena Grey 22 22 90 90 Porrasjakkara 3 tasoa 8 8 90 90 m 2 Ruusupuu laminaatti 7 mm käyttöluokka 31 Alumiinijatkotikas 2-os. (02) 7636 690, fax (02) 7628 373 w w w .r a u ta n e t. fi • Puutavarakauppa • Ikkunaja ovi-kauppa • Rakennustarvikekauppa • Rautakauppa • LVI-kauppa • Asennuspalvelu Tarjoukset voimassa niin kauan kuin varattuja tavaraeriä riittää! Katso lisää: www.lpr.fi Metalliharava 12 12 90 90 Fiskars muoviharava 19 19 00 00 Fiskars pistolapio Norm. JA SISÄLTÄ SYY SAvoinna: Ma–pe 7–17, la 9–13. Lauantaina 15 syyskuuta 9 8 8 90 90 www.lpr.fi Karsolan teollisuusalue (Hirvikoski), Karsolantie LOIMAA • Puh. ... 5,7 m ULKOA ... tai teleskooppivarrella 29 29 00 00 Puutarhakärryt 80 l (sinkitty) Tretorn lämpösaappaat 45 45 00 00 145 145 00 00 125 125 00 00 WC-laite Monopy tuplahuuhtelulla 5 5 90 90 m 2 ISOTEX Nordic ja Alaska kattolevy ympäripontattu valkoinen, 12x300x1800 Nätti Remonttimaali A 2,7 l 14 14 90 90 32 32 00 00 Jokakodin Remonttimaali A 9 l 17 17 00 00 Rakennuslateksi 9 l 4 4 00 00 Telapakkaus 18 cm 5 5 00 00 Telapakkaus 25 cm 14 14 90 90 /rla tapetit (useita eri värejä) 9 9 90 90 m 2 13 13 90 90 m 2 ERÄ SEINÄJA LATTIALAATTOJA Seinälaatta 20x25 MILANO Light G
MTK:n ympäristöja maapolitiikkaosaston johtaja Markku Tornberg tutustui Loimaan osayleiskaavan tarkistukseen. Yleiskaava on tärkein asiakirja maanomistajalle, ja siihen pitää suhtautua vakavasti, vaikka se ei olisikaan oikeusvaikutteinen. – Suomessa on maailman laajimmat jokamiehen oikeudet. Siksi tuntuu ihmeelliseltä laajat MU-alueet, Tornberg ihmetteli ja hän korosti, että merkinnät asettavat velvoitteita Loimaan kaupungille. – Loimaa on haastavasti liikkeellä kaavan tarkistuksessa. SARI KESKITALO. Loimaalla on lähes tuhat hehtaaria raakamaata, ja tontteja myydään vuosittain viitisentoista. – Nyt aiotaan kaavoittaa tuhansia tontteja. – Selvittäkää ensin kaupungin kaavaviranomaisilta tai kaavan laatijalta, mitä kaavamerkinnät maillanne tarkoittavat. Yleiskaava uusitaan noin kymmenen vuoden välein, Selinheimo sanoi. Jos U-ja V-alueita on kaavassa, kunnan on myös varauduttava niiden toteuttamiseen. Ulkoilu ihmetyttää Niin maanomistajia kuin Tornbergiä ihmetyttivät laajat merkinnät erityisestä ulkoilun ja virkistymisen ohjaamistarpeesta yksityisille maaja metsätalousalueille. Luonnos kaipaa korjausta Loimaa Sari Keskitalo – Kaavan karttaosaa, kaavaselostusta ja kaavamääräyksiä on luettava rinta rinnan tarkkaan ja selvitettävä, mitä merkintöjä maille on laitettu, MTK: n maaja ympäristöpolitiikkaosaston johtaja Markku Tornberg opasti loimaalaisia maanomistajia Loimaan tuottajayhdistyksen järjestämässä tilaisuudessa. Samoin rantarakentamisesta kysyttiin. – Kunnan on otettava tosissaan Uja V-alueet, sillä merkintä rajoittaa maanomistajaa käyttämästä omaisuuttaan kohtuullista hyötyä tuottavalla tavalla. Koska Loimijoen rantarakentamista koskeva alue on suurelta osin oikeusvaikutukseton, maanomistajan on ensin haettava poikkeuslupa ympäristökeskukselta ja vasta sitten kunnalta rakennuslupa. – Ulkoilualueiden vierestä ei saa hakata puita eikä rakentaa alueille. lokakuuta. Tornberg korosti, että yleiskaavan perusteella teitä ei tehdä, vaan ne tarvitsevat erikseen maantietoimituksen. Loimaalla on valmistunut osayleiskaavan tarkistuksesta alustava luonnos, jossa on selviä virheitä ja muita ihmeellisyyksiä. EU:n ihmisoikeustuomioistuimen mukaan korvaus on maksettava kahdeksan vuoden ja neljän kuukauden sisällä, kun kaavamerkinnästä aiheutuu haittaa maanomistajalle. On tehtävä aikataulu ja varattavaa rahaa sekä niiden toteuttamiseen että korvausten maksamiseen maanomistajille. Teistä eri päätös Ulkoilualueiden lisäksi ihmetyttivät yhteystievaraukset. – Vaikka suuri osa yleiskaavaa on oikeusvaikutukseton, se on silti otettava vakavasti ulkoiluja virkistysaluemerkinnöissä sekä yhteystievarauksissa, Tornberg tähdensi. Lisäksi huomautuksia kannattaa jättää nähtävilläoloaikana, joka päättyy 2. – Mutta selvittäkää ensin kaupungin kaavaviranomaisilta tai kaavan laatijalta, mitä kaavamerkinnät maillanne tarkoittavat, Tornberg tähdensi. Vaikka viimeisen viiden vuoden aikana Loimaan väkiluku on laskenut 137:llä, kaavan tarkistuksessa on lähdetty siitä, että väkiluku kaksin-, jopa kolminkertaistuu, Selinheimo ihmetteli. Tilaisuuden puheenjohtajana toiminut Rauli Selinheimo sanoi, että kaava on tarkoitus hyväksyä ensi vuoden lopussa eli siitä päättävät nykyiset valtuutetut. 10 Lauantaina 15 syyskuuta Maanomistajien perehdyttävä kaavaan Maanomistajat tarkastelivat tarkkaan alustavaa kaavaluonnosta, joka kaipaa korjaamista. Tornberg kehotti maanomistajia ottamaan yhteyttä kaupunginhallituksen ja -valtuuston jäseniin, jotka viime kädessä hyväksyvät kaavan
upealla paikalla. nordea.fi Teemme sen mahdolliseksi N o rd e a P a n kk i S u o m i O yj LAATURAKENTAMISTA ALASTAROLLA RIVITALO TÄYSKIVITALONA Palvelutalo Loimikodin läheisyyteen Toimi heti ja teetä omannäköisesi huoneisto! Ota yhteyttä ja kerro toiveistasi. Lauantaina 15 syyskuuta 11 AS. OY Loimaan ykköspaikalle 3h+k+s 85 m 2 vh 172.125 € 4h+k+s 100 m 2 (pääty) vh 195.000 € Turuntie 14, 32200 Loimaa Puh. upealla paikalla. Muutama asunto vielä vapaana! Tiedustelut ja ennakkovaraukset: Seppo Mäkinen 0500 741 576 Rakentaja: RAKENNUSLIIKE PAAVO HÄLLFORS. Voit valita eri korkovaihtoehdoista tai ottaa lainaan OmaTakauksen alkupääoman puuttuessa. (02) 763 1888 Rakentaa RS-pankki Myy Työt hyvässä vauhdissa valmis keväällä 2008 Työt hyvässä vauhdissa valmis keväällä 2008 Työt hyvässä vauhdissa valmis keväällä 2008 Varastot , autokato kset Varastot , autokato kset Varastot , autokato kset Tasokas ta asumist a Tasokas ta asumist a Tasokas ta asumist a upealla paikalla. Meidän kauttamme saat myös palvelut asumisesi turvaksi. Soita 0200 3000 (pvm/mpm) ma– pe 8– 20 ja varaa aika konttoriimme. Rakennusliike Mäkelä Oy Kyse on muustakin kuin vain koroista Asuntolainoissa on nyt valinnan varaa
Raku-kurssilla tehdyt linnut olisi tarkoitus laittaa langalle istumaan olohuoneen muurin kylkeen. – Tyttärentytär aina sanoo, että mummolla on tämä savistus. Kati Uusitalo kati.uusitalo@ loimaanlehti.fi Loimaa Kati Uusitalo Kaikki sai alkunsa lahjaksi saadusta venäjänkielisestä kuva-Kalevalasta ja sen yhdestä kuvasta. Kuvaa ei tarvitsekaan loppuikäänsä katsella, sillä maailmasta löytyy tasoittavaa laastia, jolla seinän saa taas kuvattomaksi. OLIHAN se elämys käyttää ensimmäisen kerran jotain vehjettä, jota kutsutaan kompuraksi ja jonka päähän oli liitetty niittejä ampuva pyssy. ENNEN remonttia sitä keräsi laatikkokaupalla esitteitä ja luuli, että koko projekti on suurin piirtein sillä selvä kun niistä vain valitsee. Siitä se kai havahtui, kun kysyi poski vaimon vatsalla että entäs pienoisihmisen huone. – Olen aina tykännyt tehdä enemmän seinille ripustettavia töitä kuin astioita. – eli kun Vatsansisäinen Asukas potkaisi käyntiin muuttoliikkeen. Helmikuussa Vatsansisäinen Asukas potkaisi isäänsä korvaan. Linnuissa on vain yksi mutta: mitäs jos talon kaksi aivan pientä kissatyttöä intoutuvat niitä saalistamaan... Tiedän myös miksi en ole koskaan kuullut RemonttiReiskan ja Inno-Markon käyttävän voimasanoja: remonttiklusterille varattu kiroilukiintiö on käytetty loppuun ihan muualla... Timanttikukka ja -ananas -nimiset kasvit ovat olemassa, miksei siis timanttilaikka. Mitä sitä keskustassa istumaan, kun vatsasta tulee kohta enemmän ohjelmaa kuin digikanavilta. Kun remontti on päällä, sitä tulee ikäänkuin herkemmäksi siihen liittyville asioille. KATI UUSITALO Vatsansisäisestä Asukkaasta oli tulossa esikoinen. OMAN kodin remontin aikana ei tarvinnut timanttilaikkaan tutustua, mutta jokusen kerran tuli seisottua työkaluja tarvikelaatikoiden äärellä laskemassa entten tentten teelikamentten... Vanhempansa olivat siihen asti eläneet kuin varsat laitumella. Tämä on sitä tv-ohjelmien luomaa hallusinaatiota siitä, että kodin rakentaminen on yhtä kuin että otetaan ennen ja jälkeen -kuvat ja siinä välissä jotenkin vain tapahtuu jotakin. Nyt kalevalainen maisema – hieman muunneltuna – koristaa Sirpa Kojon kotona kylpyhuonetta. Porakoneen ja vasaran tunnistan, mutta likipitäen siihen se sitten jääkin. Varaa Ikioma Aika osoitteessa www.liedonsp.. Maisema koostuu isoista paloista, jotka juuri ja juuri mahtuivat uuniin ja saivat tekijänsä jännittämään: nousevatko palat kuivuessaan reunoilta kippuraan vai pysyvätkö ne tasaisina, kuten oli tarkoitettukin. Keramiikasta hän pitää siksi, että siinä saa toteuttaa itseään. – Siinä ei koskaan tiedä, mikä on lopputulos. Säästöpankin Täystakaus – asuntolaina ilman omaa rahaa tai takaajia. Huonekaluja työkseen entisöivä Sirpa Kojo sanoo, että keramiikka eri muodoissaan on oikeastaan hänen ainoa harrastuksensa. Hän teki tuloaan ilman suurta suunnitelmaa. Puhumattakaan valinnoista, joilla olisi pitkäaikaista merkitystä. Ihanaa, että onkin olemassa myös ihmisiä, joilla peukalot tuntuvat sijaitsevan kämmenen suhteen toisin kuin minulla. Miehet olivat keskustelleet timanttilaikasta viherhuoneen rakentamisen yhteydessä ja puutarhuroinnista innostunut kirjailija oli kysellyt, että mikäs kasvi se sellainen on ja mistä siihen saisi siemeniä. Kuudennella kuulla kaksion väki tutki vaihtoehdot. Tämän vuokrakaksion bileet lienee bailattu. – Terveisiä kirvesmiehelle vaan, että hienosti ovat seinässä, Sirpa Kojo kiittelee. Että mikäköhän vempain pitäisi odottavan käteen viedä. Tai niinkuin nuoret ihmiset. Saisivat sivummalta kolmion. – Nipin napin se ehti, työväenopiston piirissä kuvan tehnyt Sirpa Kojo sanoo. Vieläpä oman. Sormet ovat siis edelleen tallella ja vielä yhtä paksuinakin. Ihmeellisen koneellisen höylänkin käyttäjäksi minut luotettiin listahommissa, mutta siitä ei johdu se, etten tätäkään ole kirjoittanut kymmensormijärjestelmällä, sillä en ole järjestelmää ennenkään osannut. Olisi meinaan tehokas toimistossakin papereita niputtaessa... Mummolla on tämä savistus. Niinpä minäkin tarkastelin työkaluilmoituksia ja jonkun kerran huomasin rautakaupassa tutkivani työkaluhyllyjä: on olemassa muun muassa työkalu nimeltä seitsemän kilon poravasara, joka kuitenkin painoi 8,2 kiloa. En vieläkään osaa siihen poraan vaihtaa terää (tai mikälie), vaan aina se vain pyöriä vempoo koneen päässä. Ajatus kuvan tekemisestä seinälle kypsyi kylpyhuoneremontin aikana – ja sitten olikin jo kiire saada maisema tehtyä, jotta se ehdittäisiin vielä ennen remontin valmistumista saamaan seinään. Säästöpankissa vaalea nainen ehdotti Täystakausta ja sehän kelpasi. Keramiikka koristaa kylppäriä Sirpa Kojon kylpyhuoneessa peseydytään havupuiden katveessa. Harrastusta voi käyttää hyväkseen kodin omannäköiseksi tekemisessä, vaikka kyllä Kojoillakin mietittiin, että mitäs jos maisemaan kyllästyy. Liedon Säästöpankki. Suunnitelmia kodin varalle on kuitenkin lisääkin. Noin tuhat päätöstä myöhemmin alkaa tuntua, että jo kahvikupin valitseminen kaapista on tuskallisen vaikeaa. Raku-keramiikka miellyttää häntä kuitenkin kaikkein eniten. 12 Lauantaina 15 syyskuuta TOIMITTAJALTA Seitsemän kilon poravasara Kirjailija Mari Mörö kirjoitti keväällä eräässä puutarhalehdessä aiheuttaneensa rakennusmiehille tahattomasti hyvät naurut
– Valitettavasti Suomessa on lämmitysuuneissa menty takapakkia ja rautaista ammattitaitoa on hävinnyt, Nylander väittää. Ylinen arvelee, että suunnitteluinsinöörit eivät ole käytännössä perehtyneet tarpeeksi tähänkään asiaan. Valittajat voisivat esittää vaihtoehtoisia ratkaisuja eikä pelkästään vastustaa nimiadressein. – Kyllä hirrenvaihto onnistuu ylhäältä, alhaalta tai siltä väliltäkin, loimaalainen hirsityöyrittäjä Tomi Ylinen sanoo. Muuallakin on tiivistämisen varaa, Mäkelä sanoo. Asuntojen koot vaihtelevat 85 neliöstä 120 neliöön. Kun pitää silmät auki, oppii paljon. Muutoinkin leivinuunissa syntyy lämpötilaeroja eri osien välillä, jos ei osata muurata oikeanlaisia savukanavia. Putkityöt tekee HT-asennus ja sähkötyöt Simo Mäkelä. Ulkokuori on hahmottumassa ja sisätöihin päästään loppusyksystä. Itse olen purkanut paljon kaakeliuuneja muualle uudelleen pystytettäväksi. Oma lukunsa on myös uunin lämmittäminen, johon Nylander suunnittelee laativansa ohjevihkosen. Tarvitaan tontteja rivija kerrostaloille Loimaa Kari Nummila Loimaalainen muurari Timo Nylander ei ymmärrä vanhojen, sinänsä erinomaisesti toimivien uunien hävittämistä. Lauantaina 15 syyskuuta 13 Tomi Ylinen ja Niko Nordbäck katkovat sopivanpituista hirttä seinän ”mustaan aukkoon”, josta on poistettu kolme hieman pehkaantunutta hirrenpätkää keittiön tiskipöydän vaiheilta. Ainakaan ihan uusia holvitiiliä on enää vaikea mistään saada. Panoramanäkymä jokirantaan, sillä olohuoneissa on iso ikkuna, Heli Hartela Loimaan Asuntopalvelusta kertoo. – Viisi asuntoa on jo myyty, ja kahdesta käydään neuvotteluja, Mäkelä kertoo ns. Nylander on korjaillut leivinuuneja purkaen niitä päältäpäin sen verran, että päästään vaihtamaan joko vain arinatiilet tai sitten ”katon” holvitiiletkin. – Nykyajan uuneissa holvi tehdään tulenkestävästä valumassasta. Holvin tekeminen tai uudistaminen ilman kiilamaisia holvitiiliä ei ole hyvä ratkaisu. Kevääksi valmis Mäkelä sanoo rakentamiensa asuntojen menneen hyvin kaupaksi. Mäkelä ihmettelee, että uusien rivija kerrostalojen tarvetta ei ole huomioitu tarpeeksi osayleiskaavan tarkistuksessa. Rakennustyöt ovat edenneet aikataulun mukaisesti. – Ainahan muutamien hirsien uusiminen on halvempaa kuin ihan uuden tekeminen. – Jos ja kun Alastaro, Loimaa ja Mellilä yhdistyvät, se on piristysruiske kaupungin kehittymiselle ja uusia asuntoja tarvitaan, Mäkelä miettii. Ylinen ei ymmärrä, että paikoin vaaditaan asemakaavaalueilla varustamaan hirsinenkin omakotitalo koneellisella ilmanvaihdolla ilmalämpöpumpun ja koneellisen lämmöntalteenoton takia. – Sama laatuongelmahan näkyy kaikessa rakentamisessa, kun ”vanhan ajan” rakennusmestariperinne pääsi katkeamaan. Mäkelä on tyytyväinen, että Niittukulman eritasoliittymän rakentaminen pääsee lopultakin alkamaan ja ysitietä hyödynnetään. – Molemmat talot tulevat 1 750 neliön tontille, joten oleskelupihaa on ruhtinaallisesti. Lahon hirren vaihto jatkaa talon elämää Taustalla näkyvän leivinuunin sisuksiin päästiin käsiksi purkamalla siitä osa. Vanha uuni korjaten usein uutta parempi Markku Salo mittaa Nahinkartanoon tehtävää takkaa. Loimaa Sari Keskitalo – Enemmän tontteja rivija kerrostaloille. Se on kovempaa kuin tiili ja varaa tiiltä enemmän lämpöä sekä säteilee sitä voimakkaammin lämpöä. Nylander ihailee entisajan muurarien tinkimätöntä huolellisuutta ja kovaa ammattitaitoa, joka perustui pitkään kokemukseen ja fysiikan lakien kunnioittamiseen. – Kyllä joskus selviää ilman purkamistakin, jos kyse on vain arinatiilistä, joiden kuuluisi olla sinänsä ihan irrallaan hiekan päälle ladottuna uunissa. Ysitien varsia voisi myös siistiä pidemmältä kuin mitä nyt on tehty. Mäkelä toivoo jo olemassaolevien pientaloalueiden tiivistämistä, mitä Rauhalan alueella on tehtykin. – Osaksi vaaleaa tiiltä ja puuverhous, saumapeltikatto. – Useinhan se vika piilee talon alimmassa hirsikerroksessa, kun talo on ”painunut maan alle”. – Kylmä ja kostea piippu ei vedä, vaikka uunissa ja piipussa ei olisi vikaa. – Raviradan alueella on tiivistämisen varaa ja sinne voi lomittain tehdä omakotitaloja. pesulan tontille Loimijoen rantaan kevääksi valmistuvasta Asunto Oy Nahinkartanosta. – Konetekniikka voi tuoda keinotekoisesti sisätiloihin luodun alipaineen takia turhaan kosteutta ja aiheuttaa vuosikymmenien saatossa joitain vaurioita, vaikka hirsi hengitteleekin hienosti omalla rytmillään, onpa siinä käytössä puu-uuneja tai ei ”vaatimassa” korvausilmaa. Jokaisella on oma autokatos. – Kaupunki omistaa laajan metsäalueen Pinomäen tuntumassa, ja sinne pitää kaavoittaa pientaloalue. Tästä voi aiheutua leipien palaminen. Asuntojen ostajat ovat vaikuttaneet pintamateriaaleihin ja kalusteisiin. Ei Loimaa kehity valittamalla ja vastustamalla. Nahinkartanon rakentaa Rakennusliike Jate Mäkelä Oy. Olohuoneessa on iso ikkuna, mistä avautuu näkymä Loimijoelle. Ne kannattaa yrittää sytyttää sitten päältä. Rivija kerrostaloasuntoja kaipaavat nuoret ja paluumuuttajat. Loimaa Kari Nummila Muutama laho hirsi rakennuksessa ei ole nykyisin ollenkaan vakava asia eikä kuolemantuomio kodille, sillä hirsityötaito elpyy. SARI KESKITALO KARI NUMMILA KARI NUMMILA. Koska osayleiskaava katsoo pitkälle tulevaisuuteen, sen olisi paremmin huomioitava Loimaan keskustan kasvu. Timo Nylander esittelee vanhaa mutta silti hyväkuntoista tiiltä, joka pannaan takaisin paikoilleen. Koska keskustaan ei ilman kaavamuutosta voi rakentaa lisää kerrostaloja, Mäkelä peräänkuuluttaa keskustan tuntumaan uutta kymmenen kerrostalon aluetta. Kyse ei ole yksin uunien rakenteesta ja niiden muuraamisesta. Loimaalla keskustan tuntumassa ei ole kuin kaksi, kolme peltotonttia rivitaloille eikä kerrostaloille ole yhtään tonttia, Loimaalle useita rivija kerrostaloja rakentanut Teijo Mäkelä sanoo. Kaupunki saisi siistiä läheisen alueen, sillä se ei ole vielä puistomainen, Mäkelä mietti. Hän ei kuitenkaan usko Hirvikosken vetovoimaan. Hyvä jälki oli kunnia-asia ja ammattiylpeyden peruskivi. Parasta olisi, jos kymmenkunta vuotta rakennuksilla käytännön kokemusta hankkinut henkilö lähtisi kouluttautumaan. Lämmitysuuneina Nylanderin suosikit ovat peltikuoriset pönttöuunit ja kaakeliuunit, joihin hän on perehtynyt erityisen perusteellisesti. Kaukolämpö. Remontin jälkeen seinä on taas kuin uusi. Kun oikein ”rimpuilee”, niin vaihto voi sujua näinkin. Pesää ei pidä ahtaa täyteen puita, jotka pitäisi latoa lappeelleen. Aika pienellä korjauksella voi pidentää sen ikää valtavasti ja säästää rahaa – ja välttyä ehkä hankkimasta entistä huonompaa uunia. – Lapiduksen liepeille on tosin kaavoitettu yksi uusi rivitalotontti, Jaakko Mäkelä huomioi. Joskus hirrenvaihto voi olla työlästäkin, kun joudutaan irrottelemaan sähköja vesijohtoja ja ehkä joitain muitakin rakenteita, ennen kuin talo voidaan esimerkiksi ”kengittää” eli vaihtaa vaikkapa alimmainen hirsikerros kokonaan. – Usein esimerkiksi vanha leivinuuni on 70prosenttisesti ihan käyttökelpoinen. Jos polttaa reilusti sanomalehteä tuhkaluukun kautta, niin veto paranee. Missään kohdassa ei haluttu oikoa. Arkkitehtisuunnittelusta vastaa Jaakko Rautanen ja rakennesuunnittelusta Arto Haring. – Tietysti uuneja joskus täytyy purkaakin. Nylander arvelee, ettei pelkällä ”insinööritaidolla” pysty suunnittelemaan uunimalleja. Hartela ihastelee talon paikkaa, joka on luonnon helmassa, mutta silti lähellä palveluja. Kolmeen asuntoon tehdään takka. Sadesuoja piipunpäässä on järkevä investointi
piirustusten ja niiden suunnitteluun liittyvien dokumenttien ja julkaisujen tuottamiseen tietotekniikan avulla. 02-762 6016 TULOSPÖRSSI. ”Kun vierasta kieltä oppii jo lapsena, se on vaivatonta myös koulussa ja aikuisena työelämässä”, Michael Boulter sanoo. Tytöt 5v pituus: 1) Mette Juurenheimo 1.59, 2) Eveliina Jokinen 1.14. M60: 1) Kauko Viljakainen Jokentalli 28.35, 2) Seppo Vastamäki YpY 28.49, 3) Kari Ahonen Forssa 30.39, 4) Risto Malin Virttaan Nousu 30.46, 5) Risto Heiskala Liedon Urheilijat 30.55, 6) Jarkko Jalavikko Virttaan Nousu 36.10. Myl.: 1) Jouko Jääskeläinen FoSa 23.31, 2) Arto Koskinen Marttilan Murto 25.34, 3) Markus Salo PuKu 25.48, 4) Pasi Kaunisto Ypäjä 29.44, 5) Petri Vastamäki Ypäjä 38.38. Myyjä lähti paikalta eikä autoa tai rahoja näkynyt sen jälkeen. Me teemme kaiken muun.”, Michael Boulter sanoo. N11, 2 km: 1) Sara-Sofia Sariola Virttaan Nousu 10.14. Sisältönä mm. Autojen kuljettajat olivat loimaalaisia naisia. Kurssikerran kesto on 30 minuuttia ( 3 – 6 v ) 45 minuuttia ( 7 – 12 v ) Yhteen ryhmään osallistuu noin 10 lasta. Autoon murtauduttiin LOIMAA Henkilöautosta vietiin Pioneer-merkkiset kaiuttimet keskiviikkona puolen yön ja keskipäivän välisenä aikana. Innostamme ja rohkaisemme lapsia uuden kielen oppimiseen. Neljästä suomenhevosen kantaisistä kaksi oli ruununoriita. Lisätiedot: Sami Laaksonen p. Valtio aloitti suomalaisen hevosrodun määrätietoisen jalostustyön 1800-luvun lopulla. Mikä on Speaking Out. He selvisivät loukkaantumatta, mutta hinausautoa tarvittiin. Fil.yo. Näyttely esittelee suomenhevosen virtaviivaisia vaiheita sen historian aikana sekä hevosen ja ihmisen yhteistyön merkitystä erityisesti maataloudessa. Se on kurssi, jossa lapset oppivat luontevasti englantia. Pojat 7v pituus: 1) Ilari Martti 2.70, 2) Viljami Leppämäki 2.27, 3) Oskari Heino 2.20, 4) Jouko Martti 2.00, 5) Topias Rantanen 1.90. Siellä lapsi oppii kieltä luontaisella tavalla: leikkimällä, laulamalla, näyttelemällä. Valtion kustannuksella hankittiin oriita, joista huolehtivat yksityiset oriinhoitajat. Toinen auto jätti väistämättä oikealta tulevaa ajoneuvoa. Tuloksia, 7 km: Naiset: 1) Jenni Mattila LoVo 27.26, 2) Sari Koivu TuWe 27.49, 3) Natasha Bruniko YpY 29.33, 4) Tuula Nieminen Tammela 31.01, 5) Helena Santamäki YpY 32.15, 6) Miia Syrjälä Forssa 35.30, 7) Mervi Salo Punkalaitumen Kunto 36.09, 8) Sanna Tuominen Virttaan Nousu 37.41, 9) Riikka Lähdemäki YpY 42.21. Pojat 6v 40 m: 1) Roope Mäkelä 8.4, 2) Roope Kulmala 8.6, 3) Eemeli Hollo 8.8, 4) Elias Haltia 9.0, 5) Mikael Karen 9.9. ”Vanhemmat saavat tiedot kursseista ja ilmoittautuvat niille. Vastaavasti Lounais-Hämeen musiikkiopistosta Forssasta paikkoja on tarkoitus vähentää. Osa Toiviaisen valmentautumisesta on tapahtunut lukion Valmentautuminen omassa lajissa-kursseilla, joiden tarkoituksena on yhdistää tehokas valmentautuminen tehokkaaseen lukio-opiskeluun. 040 3474 034 Tietojenkäsittelyn perustutkinto, datanomi ilta-/monimuotokoulutuksena Koulutus antaa valmiudet toimia tietojenkäsittelyalan edustajana kehittämisprojekteissa ja tietotekniikan erikoisosaamista vaativissa työtehtävissä, ylläpitää tietojärjestelmiä, osallistua käyttäjien koulutukseen sekä myydä ja markkinoida alan tuotteita ja palveluja. Tytöt 6v 40 m: 1) Emmi Heino 9.3, 2) Erika Vienonen 9.4, 3) Jasmiina Leppämäki 9.9, 4) Niina Martti 11.5. Katso lisää netistä www.fak.fi fak.fi Forssan Aikuiskoulutus, Perkiöntie 9, Forssa Peltiä kasaan LOIMAA Perjantaiaamuna kaksi henkilöautoa törmäsi toisiinsa Kalevalankadun ja Seppälänkadun risteyksessä. Käy myös nettisivuillamme www.speakingout.. Vielä ehdit syksyn koulutuksiin Retail-merkonomi ilta/ monimuoto-opiskeluna Liiketalouden perustutkinto, jossa suuntautumisalana on asiakaspalvelu ja markkinointi. Lisätiedot: Seija Luoto p. Ryhmät kokoontuvat kerran viikossa. Tytöt 7v 40 m: 1) Roosa-Maria Mäki 8.3, 2) Milla Järvenpää 12.2. Tytöt 6v pallo: 1) Erika Vienonen 13.68, 2) Jasmiina Leppämäki 10.59, 3) Emmi Heino 9.45, 4) Niina Martti 5.54. Lisätiedot: Anna-Leena Rantala p. N13, 4 km: 1) Satu Koivu TuWe 20.48, 2) Elina Raiskio JoJä 29.10. Vastaavasti kolme oppilaspaikkaa aiotaan vähentää Lounais-Hämeen musiikkiopistosta jättämällä täyttämättä opistossa vapautuvia ypäjäläisten opiskelijoiden paikkoja. Sarka juhlistaa 100-vuotisjuhlavuotta viettävää suomenhevosta myös näyttelyllään Hummani hei. Lisätiedot: Jorma Lehtimäki p. Nämä ruununoriiksi nimitetyt hevoset sijoitettiin eri puolille Suomea kohentamaan hevoskantaa. 040 3474 031 Koulutukset sopivat myös nosteja oppisopimusopiskelijoille. Tytöt 5v 40 m: 1) Mette Juurenheimo 9.3, 2) Eveliina Jokinen 11.2. Pojat 6v pituus: 1) Roope Kulmala 2.28, 2) Roope Mäkelä 2.20, 3) Eemeli Hollo 2.00, 4) Elias Haltia 1.99, 5) Mikael Karen 1.87. Aloituskurssi kestää neljä viikkoa. 040 3474 260 Taloushallinnon ammattitutkinto: kirjanpito ja tilinpäätös 25.9.2007 27.5.2008 Talououshallinnon ammattitutkinnon osaan kirjanpito ja tilinpäätös valmistavan koulutuksen aihealueita ovat mm. Loimaan musiikkiopistosta lisää paikkoja YPÄJÄ Ypäjän kunta suunnittelee lisäävänsä oppilaspaikkojensa määrää Loimaan seudun musiikkiopistossa. asiakaspalvelu, kirjallinen viestintä, kokoustaidot, tapahtumien organisointi, hankinnat sekä tietohallinto. elokuuta autoinsinööriksi Tampereen ammattikorkeakoulusta. Tytöt 6v pituus: 1) Erika Vienonen 2.13, 2) Emmi Heino 2.04, 3) Niina Martti 1.67, 4) Jasmiina Leppämäki 1.58. Pojat 7v pallo: 1) Ilari Martti 22.71, 2) Viljami Leppämäki 18.76, 3) Topias Rantanen 14.56, 4) Oskari Heino 12.40, 5) Juho Martti 7.41. Pojat 5v pallo: 1) Matias Muurinen 7.11, 2) Kasperi Salo 6.16, 3) Jesse Rantanen 6.15, 4) Niilo Mäkelä 5.32, 5) Aksel Rantanen 5.15. Mies menetti maksamansa käsirahan sunnuntaina sattuneessa tapahtumassa. Koulutus antaa valmiuksia mm. Hän on opettanut äidinkieltään suomalaisille lapsille vuodesta 1990 alkaen. Hirvikosken kentällä. Kurssin vetäjiltä edellytämme sujuvaa englannin kielen taitoa, heidät koulutetaan käyttämään kurssimateriaalejamme ja taustat selvitetään rikosrekisteriotteesta. N15, 4 km: 1) Salla Koskela Ypäjä 19.55, 2) Ida Laaksonen YpY 22.38, 3) Riina Martti LoJa 23.39. HÖLKKÄ Ypäjällä järjestettiin 1.9. Nykyistenkin suomenhevosten suvuissa ruununoriita on runsaasti. Jatkossa kurssit lukukausittain. Pojat 5v pituus: 1) Matias Muurinen 2.06, 2) Jesse Rantanen 1.40, 3) Niilo Mäkelä 1.35, 4) Aksel Rantanen 1.22, 5) Kasperi Salo 1.10. Tässä koulutuksessa saat valmiuksia sihteerin työn ja toimintaympäristön hallintaan. YLEISURHEILU Loimaan lukion 2. Ostaja jäi ilman autoa LOIMAA Autoa ostamassa ollut forssalainen mies joutui petoksen uhriksi Loimaalla. 040 3474 038 Logistiikan perustutkinto, varastonhoitaja Valmiuksia varaston hallintaan ja asiakaspalveluuun. VALMISTUNEITA Speaking Out Oy Press Release ”Ensi askeleita englannin kielessä” ”Englannin opiskelun pitää olla hauskaa”, Michael Boulter sanoo. Tytöt 5v pallo: 1) Mette Juurenheimo 10.38, 2) Eveliina Jokinen 6.23. P11, 2 km: 1) Oskari Sariola Virttaan Nousu 12.16, 2) Ilari Martti LoJa 12.30, 3) Eetu Koivu 14.19. Järjestelmä oli valtion ja paikallistason yhteistyön taidonnäyte, ja sillä oli selvä vaikutus maan hevostalouden kohentumiseen. Yrityksellämme on ryhmävakuutus, jonka piiriin kaikki kursseihin osallistuvat kuuluvat. Itsenäisyydenkadulle pysäköityyn autoon oli murtauduttu matkustajan puoleisesta etuovesta. Tutkinnossa yhdistyvät merkonomin perusosaaminen ja kaupan alan erityisosaaminen. syyskuuta. Mikko Toiviainen voitti kuulantyönnön Helsingissä koululiikuntaliiton SM-kilpailuissa sunnuntaina 9. P13, 4 km: 1) Lauri Martti LoJa 16.48, 2) Valtteri Männikkö KarKu 18.06, 3) Viljami Männikkö KarKu 19.55. Ypä-hölkkä. Voitto heltisi tuloksella 16,08 – kisan ainoa yli 16-metrinen. vuoden opiskelija Mikko Toiviainen on Koululiikuntaliiton kuulantyönnön Suomen mestari. YLEISURHEILU Loimaan Jankon lasten urheilukoulun kilpailut pidettiin 14.8. syyskuuta kirjasen Suomalaisen hevosrodun parhaaksi – ruununorijärjestelmä Suomessa 1869–1893. Jos haluat tietää lisää Speaking Out toiminnasta ja paikallisista kursseista, ota yhteys Ermo Inkeroiseen, puh. Lisätiedot: Vesa Rantala 040 3474 042 Sihteerin ammattitutkinto 25.9.2007 25.9.2008 Työskenteletkö sihteerinä tai assistenttina. 14 Lauantaina 15 syyskuuta Ville Okkonen on valmistunut 31. Aihealueina ovat mm. tavaran vastaanotto, säilytys ja lähetys, ADR sekä varaston ohjaus ja tietojärjestelmät. Lisätiedot: Tiina Touronen, puh. Pojat 6v pallo: 1) Elias Haltia 15.09, 2) Roope Kulmala 14.68, 3) Roope Mäkelä 12.64, 4) Eemeli Hollo 11.23, 5) Mikael Karen 10.69. Hummani hei on avoinna vuoden loppuun asti. Kirjanen ruununoreista julkaistiin Toiviainen työnsi Suomen mestariksi LOIMAA Suomen maatalousmuseo Sarka julkaisi suomenhevosen päivänä 6. Pojat 5v 40 m: 1) Matias Muurinen 10.2, 2) Jesse Rantanen 10.9, 3) Niilo Mäkelä 11.5, 4) Kasperi Salo 12.2, 5) Aksel Rantanen 13.0. Kurssimme voi aloittaa 3-12-vuotiaana. Käyttäen hyväksi erilaisia aktiviteettejä ja pelejä, kurssin vetäjä pyrkii tekemään kielen oppimisen hauskaksi. Hevosjalostuskehitys huipentui vuonna 1907 suomenhevosen kantakirjan perustamiseen. 040 3474 037 Suunnitteluassistentin perustutkinto monimuotokoulutuksena Suuntautumisvaihtoehtoina konetai rakennustekniikka. Törmäyksen seurauksena autot vaurioituivat. Hilja Toivion kirjoittamassa julkaisussa paneudutaan suomalaisen hevosjalostustyön varhaisimpaan kivijalkaan, ruununorijärjestelmään. Sivistyslautakunta esittää kunnanhallitukselle, että kunta varaa Loimaan seudun musiikkiopistosta aiempien seitsemän oppilaspaikan lisäksi kolme oppilaspaikkaa lukuvuodesta 2008–2009 alkaen. Pojat 7v 40 m: 1) Ilari Martti 8.0, 2) Juho Martti 8.4, 3) Topias Rantanen 8.9, 3) Oskari Heino 8.9, 5) Viljami Leppämäki 9.1. kirjanpidon lainsäädäntö, kirjanpito, tilinpäätöksen laatiminen ja verotus. Tilaajapalvelu p. Hölkkäsarja: 1) Juha-Pekka Vaha Someron Esa 29.03, 2) Erkki Kivimäki Loimaa 29.14, 3) Jorma Tiiri Loimaa 29.17, 4) Hannu Tuominen Virttaan Nousu 29.22, 5) Jorma Eskola Loimaa 29.25, 6) Hannu Hirvonen Urjala 29.37, 7) Tero Hosiasluoma Humppila 31.07, 8) Heimo Lahtovaara Vampula 31.35, 9) Jukka Laaksonen Ypäjän Kunta 33.23, 10) Tiina Niinimaa Loimaa 35.17, 11) Oskari Raiskio JoJä 36.04, 12) Kirsi Raiskio JoJä 36.05, 13) Markku Laurinen Mellilä 36.19, 14) Erja Lind Loimaa 37.22, 15) Seija Turunen Alastaro 39.39, 16) Marja-Riitta Siren FoSa 42.25. M50: 1) Heikki Viita-aho LeKi 26.46, 2) Arto Lahtovaara VaUr 27.32, 3) Auvo Nevalainen Backaksen Isku 27.41, 4) Erkki Tiiri Alastaro 28.10, 5) Mikko Markkula Virttaan Nousu 30.35. 040 560 7305 tai lähetä sähköpostia enrol@spekingout.. Tytöt 7v pallo: 1) Roosa-Maria Mäki 15.40, 2) Milla Järvenpää 10.25. Tytöt 7v pituus: 1) Roosa-Maria Mäki 2.49, 2) Milla Järvenpää 1.36. M35: 1) Mika Kilpeläinen LoJa 24,12, 2) Juha Koskenoja JoJä 24.47, 3) Markku Virta LoLe 25.21, 4) Pekka Kujanpää Marttila 26.18, 5) Jari Männikkö Karinaisten Kari 27.51, 6) Timo Syrjälä 28.14, 7) Juha Ylösmäki YpY 29.29, 8) Markus Mutikainen TaRy 30.27. Näin Forssasta varattaisiin kaikkiaan kolme paikkaa
paloasemalla. Piirisarjaturnaus Paimiossa su 16.9. 040 836 3908. 270 tkm, paljon varusteita. klo 12 Terveyskeskuksessa. TULEVAISUUSLAUTAKUNTA ----------------------------------------------------Auta kaupunkia palvelujen kehittämistyössä! Vastausaikaa asiointipalvelukyselyyn verkko-osoitteessa www.loimaa.?/mielipidekyselyt vielä 16.9. Seuraavat harj. Hirvikosken pururadalla seuraavasti: Ma 17.9. kerhokokoontuminen Tuulensuun palv.talolla klo 13.30. HUUTOKAUPPA Virttaan Työväentalolla su 16.9. Kojonkulman Kyläyhdistys. kirkkoretki Oripäähän jum.palv. ja 18.-24.11., matkat, t-hoito, hoidot, bussi perille asti, 390 . Illalliskortit (25 E) iltamiin lunastettavissa lokakuun alusta alkaen 8.11.2007 mennessä koulun kansliasta tai Pöytyän kunnan Kyrön ja Riihikosken toimipisteistä. Uudet jumppaajat mukaan. Loimaalta. klo 18. 02-822 4405, Myyntiautoon Tmi T. Aloitus kerta on teoriaa. klo 12. Ilm. 17.11.2007 Elisenvaaran koulun ja lukion, entisen Elisenvaaran yhteiskoulun la 17.11.2007 Näyttelyt avoinna koulukeskuksessa koko päivän klo 11 alkaen Onnittelujen vastaanotto juhlasalissa klo 11–12.30 Päiväjuhla salissa klo 13–15 Juhlakahvitus klo 15–16 Luokkakokouksia on mahdollisuus pitää koulukeskuksessa klo 15–18, (yhteydenotot: Sirpa Peltonen, puh. Kurssin vetäjänä on TOKOkoulutusohjaaja Jaana Heinonen. Ostan autot, puimurit ym. kisat huomenna su 16.9. Av. Alastaron Kirkonkylän opintokerho kokoontuu ti 18.9. LP Juniorit. P. Su 14-18. klo 13. Loimaan Voima. Kojonkulman äiti-lapsi piiri tiistaina aamupäivällä Seijalla. Ringette. Vuokrataan tai myydään maatilan talouskeskus Alastaro Tammiainen. Tervetuloa! Asuntoauto Hymer Camp -89, aj. Pesisristeilylle ilmoittautuneiden lähtö linja-autolla la 22.9. Heti vapaa. 762 2832, 040-531 9265. 0400 919 541. Haaran kerho kokoontuu kylätalolla to 20.9. Maksan paikan päällä. 5-,6-,7vuotiaat ja ke 19.9. Kuntokorista ma klo 19.30 yhteiskoululla. yhd. Ilm. P. Vuokra 290 €/kk + vesi ja sähkö. Reserviläiset. pe 21.9. VEV-AMS. 050-599 3715 Elisenvaaran yhteiskoulu 80 v. klo 12. Vuokrattavana Loimaan keskustasta yksiö 37,5 m², ei portaita. Nuorten maastojuoksut yleisurheilukeskuksessa ma 17.9. 21 ha kahtena lohkona (n. Koirakerho torstaisin alkaen 20.9. klo 17-18. Ensimmäisellä kerralla sovitaan myös harjoituskertojen ajankohdista. ma-pe 17-20, la sulj. OKT 3-5 h+k+s, talli 9:lle hevoselle, navetta 13, kuivuri ym. klo 13 Liisa Salosen luona. Kuntolentopalloa lauantaisin Keskuskoululla klo 15. Päiville 7676 551 tai 040-777 0290. Moposkootteri Amico 50 LX. -Tyttöjen kässäkerho to 20.9 klo 15-16 4H-toimistolla. pian p. Tiedustelut koulukeskuksen kansliasta puh. yht.kuljetuksen järj. Vierailijana Kosmetiikkaesittelijä Maarit Salokannel. alk. Kertunmäen kesäteatteri. klo 18.30. Kurssin aloitus ke 19.9 klo 18. 8600 e. Kurssille myös aikuiset mukaan. EDULLISESTI Ojalan Kouru Ky, Rauma p. Lisätiedot ja ilmoittautumiset: Sirpa Peltonen, puh. Halutaan vuokrata yksiö pieni kaksio tms. P. 046 892 8890. 040 8760238 Pelaro. klo 12.00 Tertun luona. klo 17-18 ent. klo 13. PIHA-ALUEEN TALVIAIKAINEN HOITO Pyydämme tarjouksia 26.9.2007 mennessä Priimuksen piha-alueen lumenaurauksesta ja hiekoituksesta talvella 2007-2008. LoKoKo. maatalousromut yms, yms.. Leisku. Loimaan Jankon syyskauden maastojuoksut alk. -Koirien tapa-ja tottelevaisuuskoulutusta. TALLINNA PÄIVÄOSTOSMATKA 13.10., maissa 6h, bussi mukana, 48 . Ma 17.9. JOULU KYLPYLÄSSÄ, 21.-28.12. Ratakymppi ti 18.9. Ilm. Tule mukaan lukemaan!. Ilmoituksiin tulee liittää riittävä dokumentointi suoritetusta ympäristötoimenpiteestä. Parhaille toimenpiteille voidaan myöntää kaupunkikuvastipendi/muita tunnustuksia. Lauantaina 15 syyskuuta 15 OSWALD SUORAT KAUPAT Loimaan AA-ryhmä kokoontuu lauantaisin klo 15 Nuorisotalon alakerrassa. P. Loimaan Voima. Lisätietoja syyskauden maastojuoksuista saa kilpailujen yhteydessä. 400 e. klo 19.00. Su 16.9 klo 18 näytelmän luku Loimaan teatterilla, Vesikoski-talossa. Ylhäisten Opintokerho I ma 17.9. klo 16.30 urheilukeskuksesta. 8-vuotiaat ja vanhemmat. ja tied. Punaisen Ristin Päiväpirtti, Turuntie 13, p. Loimaan Seudun Sydänyhdistys ja Parkinsonkerho: Yhteinen vesijumppa jatkuu Vesihovissa torstaisin klo 11. jumppa alkaa ti 18.9. Nyt on aika muistella menneitä ja järjestää luokkakokous Tarjoamme entisille Elisenvaaran koulun ja lukion oppilaille mahdollisuuden järjestää luokkakokouksensa koulun tiloissa 80-vuotisjuhlan yhteydessä lauantaina 17.11. Reumayhd. Ilm. Rockets pelaa la 15.9. 040 7011 622 Räystäskourut • syöksyt • tikkaat • matto/pyykkitelineet yms Maanantaina 17.9. 040-773 8753. Hp. Tiedustelut Terttu Erkkilä puh. 03-546 3021 Loimaan 4H-yhd. 2, Loimaa klo 10-12 Punaisen Ristin Päiväpirtti, Turuntie 13. asti. klo 16.30 17.30 liikuntahallilla. -3-4 lk kerho ti 18.9 klo 15.30-16.30 4H-toimistolla. Kaikkea kivaa koiriin liittyvää… Nuokun kerho to 20.9. Alastaron Nordean neuvottelutiloissa, käynti sisäpihan puolelta. Alastaron Allstars jäävuorot alkavat su 16.9. Muistutuksena sähly maanantaisin Niinijoen koululla klo 20-21. harj.peli E97-TPS, klo 14.30 D95-NasKi ja su klo 16.30 B-TPSIII. ma 17.9. Lähtö EM-karsintaotteluihin Vantaalle tänään klo 12.45 Yhteiskoululta. Virttaan Nousu. Vuorio p. Rockets -99 jääkiekkoharj. 1999 syntyneitä tyttöjä ja poikia. Kokoontuminen Hirvikoskella vanhalla paloasemalla klo 16.30. 13 ha ja n. klo 17. klo 1819 Nuokun tiloissa (vanha paloasema, Hirvikoski). LoKoKo. Kuutamokeikkayhdistyksen keikan jälkiarviointija raportointi-ilta to 20.9. * (02) 486 510 tai www.elisenvaara.fi Rehtorit 80 -vuotis juhla 80 -vuotis juhla Eläkeliiton Loimaan kaup. To 20.9. ja tied. Pelaajat kentälle klo 16.30 AU/Maastojuoksut pururadalla ke 19.9 klo 18. eikä ke 19.9. 17.9 menn. (Sanallinen kuvaus, valokuva tms.) Ilmoitusten toimitusosoite 31.10.2007 mennessä: Loimaan kaupungin tulevaisuuslautakunta, PL 9, 32201 Loimaa. 040-5918161/Pauliina. syysnäyttely 2007 Art Tyynelässä Satakunnant 31 Loima. Ke 19.9. klo 18 Oripään urheilukentällä Kannel-kuoro, Köyrin yhteisharjoitus Heimolinnassa ma 17.9 klo 19. LoKoKo B-C-pojat (92-95), harjoitukset maanantaina klo 18-19.30 Lukion juhlasalissa. klo 17.00 Virttaan majalla. klo 18. tasokas Toila, 469 . Huom! Su 23.9. Aloitus kerta on maksuton. 1-2 lk kerho ti 18.9 klo 15.30-16.30 eskarintiloissa. Hp. 050-599 3715, sirpa.peltonen@poytya.fi) Iltamat juhlasalissa klo 18–23 Tarkemmat päiväja iltajuhlan ohjelmat ilmoitetaan myöhemmin. boccia Keskuskoululla klo 15.15-17. Kauden 07-08 kokoontumispalaveri (tytöt + vanhemmat) jäähallilla ma 17.9. Lähtö kentältä klo 9.15. Avoinna arkipäivisin klo 10-14. Ottakaa ohjelmaa mukaan. Myydään PELTOA Loimaalla Haaranojantien varrella Yhteensä n. Lähtö OP:lta klo 8.40. mennessä p. Sienikurssi/KSP-jatkokurssi ti 18.9. Kaikki sarjat. Paljon hyvää tavaraa. su 16.9 klo 12.15, paikalla klo 11. 0500-537 288/Karoliina. Kuivaa koivuklapia 37 €/m³. Retki Hämeenlinnan kirppiksille sekä Vanajan Korpun tehtaanmyymälään su 23.9. 4H-toimistolla. 050 5582559 Kristillinen Taideseura ry L-S yhd. Ei harjoituksia ensi viikolla (ma ja ke). laitekuntopiiri Tuulensuun Palv.talolla klo 10-11.30. p. Alastaron Jyväset uudet sudenpennut! Ensimmäinen kokoontuminen kololla, Loimijoentie 99, ti 18.9. Kansalliset yleisurh. Tarjoukset osoitteella Priimus Group Oy, talouspäällikkö Terttu Erkkilä, PL 2 32201 Loimaa tai terttu.erkkila@priimusgroup.. keinutuolivieras askarteluliike Pikku Miinasta. PÄRNU KYLPYLÄ, Estonia Puistotalo 21.-27.10. klo 15.00. P. Kurssimaksu. Lähete tarvitaan. ma 17.9. 8 ha) Tiedustelut 040 545 8444 tai 050 590 5411 OJARUOHOJEN ja VESAKKOJEN NIITTOA Tied. 762 6015 Loimaan Omaishoitajat ja Läheiset ry Loimaan Silmuset kokoontuu ke 19.9. Urheilijat ja toimitsijat paikalle viim. Oripään Vesa. Hirvenjuoksun mestaruuskilpailut to 20.9. alk. Esson pihassa Kartanomäenk. LoKoKo minipojat(96-97 synt.) Ei harj. Mukaan mahtuu vielä uusia v. Alastaron 4H-yhdistys. p. Loimaan Voima. Ke 19.9. Maastojuoksut metsästysmajalla la 15.9. Muualtakin mukaan. Kaupunkikuvastipendi 2007 Loimaan kaupunki pyytää ilmoituksia yritysten, yhdistysten tai muiden toimijoiden vuoden 2007 toimenpiteistä, jotka esimerkillisesti parantavat Loimaan kaupunkiympäristökuvaa ja/tai ympäristön viihtyisyyttä. 17.11.2007 Elisenvaaran yhteiskoulu 80 v. klo 18.00. 040 9620377 AU/Jalkapallo P-96. Koivisto Chartours (Matkaliikenne Koivisto Oy) puh. klo 14.00 Päiväpirtillä. Halutaan vuokrata Oripäästä 2 h + k pikaisesti. klo 17-18 AU/Jalkapallo P92 sarjapeli Alastarolla su 16.9. 040-511 5623. klo 18. Ei koiria mukaan. P. -5-6 lk kerho ke 19.9 klo 15.30-16.30 4H-toimistolla. klo 15-18. P. 050-325 8006. 12.30
Suuremman riesan tie on sitten se, että tutkinta annetaan lääninhallituksen tehtäväksi. Minulle tämä valkeni vasta pari kuukautta sitten. Taisto Levo Virttaankankaan tonttini hyödyntäminen Noin hehtaarin tontilleni rakennutin yhteen kulmaan hirsimökin. Kun etsimästäni huolimatta en päätöstä tai kirjausta ole saanut tai löytänyt asiassa, on parasta, että kunnanhallitus selvittää tämän itse mahdollisimman pian. Sen suuruus on 1,35 euroa kuutio. Ja kunnan on saatava rahansa takaisin taannehtivasti koko ajalta, todellisuuteen perustuvalla summalla. Maatalousperäisiä lannoitejäämiä kuten kaliumia, kalsiumia, sulfaatteja ja silikaatteja jokapäiväisessä kuormassa oli noin 4 200 kg. Ei pitäisi luottaa yhteen eikä kahteenkaan päähän, jotka eivät taloudellisesti järkeviin päätöksiin pysty. Moottorirataa pyörittävä yhtiö ei ole koko olemassaoloaikanaan maksanut senttiäkään jätevesimaksua, sen ovat heidän puolestaan maksaneet Alastaron kuntalaiset. JOS olisin laskenut samat määrät haitallisia aineita joka päivä veden mukana Virttaankankaan maaperään, olisin vapaa mies. Hannes Heikkilä Lääninvankilan sellistä nro 2007 Hyvää, kypsää Puolangan PUOLUKKAA Alastaron torilta maanantaina 17.9. Mutta on yksi omituinen poikkeus. Koska autoni kantavuus oli yli 10 tonnia, kaikki edellä mainitut mahtuivat juuri ja juuri yhteen päiväkuormaan, ettei tarvinnut ajaa kahta reissua. Harkitsemattoman rahankäytön takia olemme menettäneet ehkä useita miljoonia euroja. Suurin on tietysti se säästö, että pidämme rahamme itse ja niillä kuntaamme kehitämme, eikä lahjoiteta rahojamme muille, sillä tyhmä ei sentään pidä olla. Naapurini ilmiantoi minut, kun huomasi jätekasan kasvavan. Loimaan poliisi tuli pillit päällä ja pidätti minut epäiltynä ympäristönsuojelulain, jätelain ja Euroopan unionin ja parlamentin vesidirektiivin rikkomisesta. Alastaron kunnassa jokainen yritys ja yksityinen on velvollinen maksamaan jätevesimaksunsa kunnalle. Veden eloperäisiä aineita kuivattuna, kuten levää ja kiintoainetta kuormassa oli noin 1 300 kg. Surutonta on Alastaron rahankäyttö ollut jo pitkään. Tämä on ollut varmaan kunnan ylimpien päättäjien tiedossa lähes 20 vuoden ajan. klo 13.30-16.00 2,20 l 20 10 l sis. Teollisuudesta hain ligniiniä, PCB:tä, kadmiumia, arseenia ja ripauksen elohopeaa sekä monia raskasmetalleja noin 200 kg päivässä. Suuri säästökohde meille olisi se, että poistaisimme rahavuodon aiheuttajan tai aiheuttajat. Päiväkuormaan mahtui vielä 200 miljardia fekaalista streptokokkia ja 575 miljardia kolibakteeria. Ajoin alueelle joka päivä kuorma-autollani runsaan kuorman moninaisia aineita. Tämän asian hoitamatta jättäminen osoittaa ilmeisen suurta vastuuttomuutta ja huolimattomuutta kunnan ylimpien päättäjien taholla, mikä ei kylläkään ole uutta Alastarolla. Tämä ei ole pääasialtaan rahakysymys, vaan nimenomaan periaatteellinen kysymys ja tasa-arvokysymys, eli kuka on antanut ratayhtiölle vapautuksen jätevesimaksusta. Loput tontista oli aitausaluetta, josta pintamaa oli poistettu noin metrin syvyydeltä. Pienistä puroista ne kasvavat suuretkin rahalliset menetykset. ämpärin 040 721 5618/Ville suoraan kuorma-autosta. 16 Lauantaina 15 syyskuuta SÄÄ Ypäjä Alastaro Loimaa Oripää Mellilä Seuraavina päivinä Tänään Lämpötilat iltapäivällä ja suluissa edellisen yön alin lukema 2 metrin korkeudella 13 12 12 12 (10) 3 Sunnuntaina 12 (+7) 4 Maanantaina 13 (+7) 7 Tiistaina 11 (+5) 1 Keskiviikkona 12 (+5) 3 LUKIJOILTA Mikä vapauttaa ratayhtiön jätevesimaksuista. Käräjäoikeus piti minut vangittuna siihen saakka, kunnes minut tuomittiin rikoslain 48 luvun mukaisesti törkeästä ympäristön turmelemisesta kuudeksi vuodeksi vankeuteen. Jätevedenpuhdistamoilta hain noin 140 kg päivässä typpiyhdisteitä ja fosforia. Olen soittanut asiasta lähes 15 henkilölle varmistaakseni asian todenperäisyyden, tietääkseni suunnilleen jätteen määrän 20 vuoden ajalta ja myös sen, paljonko ratayhtiö on kuntalaisia rahallisesti kupannut