Johan on kehveli synttärisankariksi: täyttää 90 vuotta, mutta antaa pyyhkeitä juhliinsa saapuneille ja palkkaa bileisiinsä kaksi koiraa pääesiintyjäksi. Kyllä aikoihin on eletty, semminkin
kun toiminta alkoi ihan muusta kuin ratkihauskasta hippaloinnista. 2013
www.loimaanlehti.fi
UUTISET
U
U
T
I
S
E
T
Sivu
5
Kiitos ja näkemiin,
seudun Yrityskolmio?
. Aura on irtautumassa seutukunnan yhteisestä Yrityskolmiosta.
Pöytyä pohtii, jatkaako kunta kolmion jäsenenä vai ei. vuosikerta
TIISTAI 16.4. alv.. sis. Onnea, Mellilän MLL!
?
GLOBAALEJA
Kopit:
WWW.LOIMAANLEHTI.FI
Oletko yli
Nimenomaan
Loimaan Soittokunta tekee tilaisuuksista juhlan.
Sivu 4
14?
Liity kansainväliseen
klubiin.
Sivu 7
Kesäkumiin
voi jo luottaa
5
Laiskurin mielestä on
ihan nastaa ropistella
menemään talvirenkailla. 99. Valitettavasti
sää ei enää komppaa kumikuhnaajan
keekoilua.
Sivu 12
Irtonumeron hinta
1,60 . Kolmion kohtalo ratkennee ensi viikolla Pöytyän hallituksessa.
Pamahtanut
vesiputki
hankaloitti
aamutoimia
Alastarolla
sunnuntaina
Sivu 5
MARIANNE ROVIO
P
A
I
K
A
L
L
I
S
I
A
Kaisla Mattila, 7, ja Erika Sikiö, 7, pääsivät rapsuttelemaan Dogiduon musisoivaa piskiä.
Koiramaisen kivat synttärit
Sivu
6
T
Ä
N
Ä
Ä
N
. P1D
Nro 43
Loimaan talousalueen paikallislehti . Oripäänkin kanta
on avoinna
050 3620 881.
Loimaan Palloseura 17.4.1957.
Vuoden 1963 oppilaiden
luokkakokous ke 15.5. 3 kk 31,50?
Irtonumero
1,60?
Hinnat sisältävät arvonlisäveron 9 %.
Ulkomaantilaukset: tilaushinnan lisäksi peritään
voimassa oleva postimaksu.
Ilmoitushinnat: Ennen tekstiä
2,32?/pmm
3-sivu
2,32?/pmm
Tekstissä
2,17?/pmm
Tekstin jälkeen
1,87?/pmm
Takasivulla
2,31?/pmm
Etusivulla (modulikoot)
3,83?/pmm
Kuolin- ja kiitosilmoitukset, kunnalliset
ja kirkolliset ilmoitukset, heng.kokoukset 1,87?/pmm
Määräpaikkakorotus
0,06?/pmm
Värikorotus yhdestä lisäväristä
0,09?/pmm
Löytölaari yksityishenkilöiden ilmoituspalsta tiistaisin
5 riviä 7,50 . (02) 588 8000, telefax (02) 763 1233.
Konttori ja toimitus avoinna ma-pe klo 9-14.
Ilmestyy tiistaisin, torstaisin ja lauantaisin.
Sähköposti: toimitus@loimaanlehti.fi
Ilmoitukset: ilmoitukset@loimaanlehti.fi
Tilaukset: tilaukset@loimaanlehti.fi
Jakeluhäiriöt:
Puh. päivä
äi ä vieteti t t
tiin Tiburtiuksen päivää, ja
sen kohdalle vanhaan almanakkaan oli painettu ?SuwiPäivä?. 4 kk 41,00 . 34: 16
Aloititko
ammattiopinnot 1963?
Kaikkia Loimaan uudessa
Ammattikoulussa opintonsa
vuonna 1963 aloittaneita kerätään nyt yhteen. huhtikuuta 2013
2
TÄNÄÄN
NIMIPÄIVÄT:
16.4. Tiistaina 16. ?luokkakokoukseen. Haaveissa
on saada entiset oppilaat ?
ja tietenkin myös opettajat
. klo 11
Loimaan ammatti- ja
aikuisopiston tiloissa,
Myllykyläntie 8.
Herkkujen ostaja
auttaa vanhuksia
PERINTEET KUNNIAAN
MITÄ
MIELTÄ
Mikä
sinua
kiehtoo
keväässä?
Vastaa Loimaan
Lehden viikon
kysymykseen:
www.loimaanlehti.fi
Suviyöt 12.?14.4.
H htik
Huhtikuun
14
14. 34: 14
17.4. 6 kk 60,00. Siellä, vehreillä kedoilla, ne saavat levätä, ne saavat
käyskennellä Israelin vuorten rehevillä laidunmailla.
Hes. Tilaisuudessa pidetään myös arpajaiset.
Keräystuotolla annetaan
apua kotimaassa yksinäisille
vanhuksille sekä Kirkon Ulkomaan Avun kautta erityisesti
Kambodzhaan.
Yhteisvastuukahvila Oripään
srk-talossa su 21.4. Sata päivää sen jälkeen
l k ttii päästävän
laskettiin
ää tä ä rukiinkii
leikkuuseen, mikä toi taas
uuden leivän. 4 kk 55,60?
Etutilaus:
Laskutusjakso
12 kk 116,50. 0200 72822 (mpm/pvm)
arkisin klo 6.00-16.00
viikonloppuisin
klo 6.00-12.00.
Ypäjä: Jakelukulma,
(03) 6151 344.
Säkylä, Punkalaidun,
Huittinen ja Vampula:
Almamanu 0800 392262
Tilaushinnat:
Määräaikainen 12 kk 126. Sen verran
virhettä oli kertynyt.
Jos nykyään ajatellaan suviöiden paikkaa, niin hiukan
varhaisessa niitä meidän leveysasteellamme vietetään.
Tuskinpa monikaan haavei-
l
lee rukiinleikkuusta heinäkuun puolimaissa.
Eläinkunnassakin suviöiden nähtiin merkitsevän
tiettyjä rajoja: kalat lähtivät
liikkeelle, kurkien laskettiin
ehtineen jo Keski-Pohjanmaan tasolle, ja västäräkki
saapuu kurjen siiven päällä.
Jos näitä merkkejä ja ennustuksia katsoo tämän vuoden osalta, niin ei hyvältä
näytä! Pakkasta on joka yö,
lumet maassa, joet jäässä,
muuttolintuja ei näy ja kevät
antaa odottaa itseään. Kansa puhui kuitenkin suviöistä, joita oli kolme:
Julianuksen, Justinuksen ja
Tiburtiuksen päivät.
Näillä päivillä oli suuri
merkitys tulevan sään ennustamisessa. Huhtaniemi),
puh. Ilmoittautua voi
puhelimitse numeroon 027611261.
(opistojen kanslia), lisätietoja toiminnasta
www.loimaanseudunmusiikkiopisto.?
www.loimaanlehti.fi
Käsityöläiskatu 10, PL 2, 32201 Loimaa
Puh. Tarjolla on rippikoululaisten
leipomia pitsoja, muffineita ja
mokkapaloja. (sis.alv). Mahtaako nälkä odottaa kaiken
tämän päässä?
Teppo Vihola
Oripään seurakunnan rippikoululaiset järjestävät Yhteisvastuukeräyksen hyväksi ensi
sunnuntaina kahvilan Oripäässä. Jalo Patrik
17.4. Kun
Suomessa siirryttiin Juliaanisesta Gregoriaaniseen
kalenteriin 1700-luvulla,
suviyöt siirtyivät 11 päivää
aikaisemmaksi. koulun
juhlavuoden kunniaksi, sillä
kouluhan täyttää 50 vuotta.
Kokousta puuhaavat toivovat
tietenkin, että kyseisenä vuonna
opintonsa aloittaneet tulisivat
kokoukseen ja että tieto kokoontumisesta kiirisi niidenkin
oppilaiden korviin, jotka eivät
asu enää Loimaan seudulla.
Järjestelyjen vuoksi he toivovat myös, että kokoukseen
tulijat ilmoittautuisivat huhtikuun loppuun mennessä Maisa Pikalalle (os. Jos suviöinä oli kylmää, kylmiä öitä
seurasi vielä 9 viikkoa tai
40 päivää. Kylmä tarkoitti
yöpakkasta, eli jo yli yön
kestävä suojasää oli riittävä
suveksi.
Suviöistä laskettiin aikaa
eteenpäin viitoittamaan tulevaa. Hinnat sisältävät arvonlisäveron 24%.
Päätoimittaja
Kati Uusitalo
(02) 588 8030
050 555 7526
Toimitussihteeri
Sampsa Hakala
(02) 588 8031
Toimitussihteeri
Tiina Naula
(02) 588 8032
Ilmoitusmyynti:
Myyntipäällikkö Veli-Matti Knuuti (02) 588 8020, 0500 324 939
Myyntineuvottelija Sari Kaukoranta
(02) 588 8024
Myyntineuvottelija Liisa Kivinen
(02) 588 8021
Ilmoitusvalmistus Eija Kärkäs
(02) 588 8028
Myyntipäällikkö/paikallislehdet Sari Kuusinen 040 539 0969
sari.kuusinen@sss.fi
Tilaajapalvelu SSS konsernin paikallislehdet
avoinna ma?pe klo 8?16 (02) 7702 626
tilaukset@loimaanlehti.fi
Henkilöasiakkaiden ilmoittajapalvelu SSS konsernin
paikallislehdet avoinna ma?pe klo 8.30-16 (02) 7702 610
ilmoitukset@loimaanlehti.fi
Toimittaja
Lari Kiviranta
(02) 588 8035
Toimittaja
Anu Salo
(02) 588 8033
Aineistoaikataulu
Julkaisupäivä
valmis aineisto
tiistai
pe klo 16
torstai
ti klo 16
lauantai
to klo 16
Toimittaja
Pasi Salo
(02) 588 8036
vedostettavat
to klo 16
ma klo 16
ke klo 16
Vastuu ilmoituksista: Lehden suurin vastuu ilmoituksen julkaisemisessa
sattuneesta virheestä on ilmoituksen hinta ja muihin lehtiin toimitetusta
aineistosta sen valmistusarvo.
SANOMALEHTIEN
LIITON JÄSEN
ISSN 0358-9161
Kustantaja: Priimus Media Oy.
Painopaikka: Allatum Oy.
Toimitusjohtaja Kirsti Kirjonen,
0400 694 644, kirsti.kirjonen@sss.fi. Minä etsin eksyneen ja
tuon takaisin laumasta harhautuneen, minä sidon murtuneen jalan, minä hoivaan
uupunutta, ja vahvat ja lihavat
minä pidän kurissa.
Hes. Sen kun vielä
jaksaa, niin taas päästään
vuosi eteenpäin.
AJANLASKUN muutokset
ovat vaikuttaneet suviöiden
paikkaan kalenterissa. Otto
PÄIVÄN SANA
AJANTIETO:
Aurinko nousee tänään Loimaalla kello 6.05.
Aurinko laskee kello 20.52.
VEIKKO HULKON KOKOELMISTA
VEIKKO HULKKO
16.4. klo 12?14.
Ilmoittautumisaika musiikkiopiston uusien oppilaiden
valintapäiville on 16.4.-16.5. 6 kk 75
Pihoille
olisi hyvä muotoilla rakennuksen seinustoilta ulospäin vii-
den prosentin lasku vähintään
viiden metrin matkalla.
. Tulvivien sulamis- ja sadevesien rakennuksille ja irtaimistolle aiheuttamia vahinkoja ei korvata vakuutuksista,
sillä ne kuuluvat normaaleihin
kiinteistöjen huolto- ja ylläpitotoimiin.
VEDENPINNAN tai merenpinnan nousu on poikkeuksellista, jos sen esiintymistodennäköisyys on kerran 50
vuodessa tai harvemmin. huhtikuuta 2013
LEIKATUT HINNAT
Tarjoukset voimassa ti-ke
Kalinka
Rosten
Marli
KERROS
JOGURTTI
REVITTY
RUISREIKÄLEIPÄ
LEIPÄ
SIMA
150 g
,
g
2,50/kg
250 g
3,96 kg
99
00
2
1,5 l
sis. Lämpimät kevätpäivät alkavat nyt
sulattaa lumimassoja tulvavesiksi maastoon ja pihojen
ympäristöön.
. alv 23 %).
KIRKASSILMÄ
8 VUOTTA!
. Valintatilanteessa kannattaa turvallisuuden vuoksi pitää tärkeimpänä
kriteerinä märkäpitoa.
Kun olet vaihtanut renkaat,
tarkista niiden paineet. Löydät meidät myös Facebookista
EKOVINKKI
Rengasta taloudellisesti
Lapsikuorotapahtuma Loimaalla 13.-14.4. Henkilöauton polttoaineenkulutus
lisääntyy 0,1?0,3 l/100 km, jos
renkaiden paine on noin 0,5 baria suosituspainetta pienempi.
Helena Nikkanen
Valonia. Silmälasien
Silmälasien ostajalle
toinen linssi 0?
0?
ja kaupan päälle
aurinkolasit!
. Päivänkakarat, Sannan
lapset, Loimaan nuorisokuoro sekä virolaisen Tapan kaupungin 33-jäseninen lapsikuoro.
Jos edessä on kesärenkaiden
osto, tutustu niiden energiamerkintään. 0207 698954 ma-pe 9.30-17.30, la 9-13
www.kirkassilma.. Parhaimmillaan rakennuksen seinustalle katolta ja
kulkuväyliltä kasattu tiivis, reilun metrin korkuinen lumivalli
voi sulaessaan sisältää jopa
200 litraa vettä neliömetriä
kohti, sanoo paikallispalvelupäällikkö Kirsi NurminenLieskivi Lähitapiolasta.
Lämpimän rakennuksen
seinustat sulavat ensimmäisiksi, jolloin vesi valuu sulavasta lumimassasta helposti
seinän juuriin ja sieltä alapohjarakenteisiin tai kellaritiloihin. Syken sivulta saa myös ohjeita tulviin
varautumisesta.
LUKIJOILTA
Citymarketin
C
S
SALAATTIB
BAARI
valitse salaattiannos mielesi
mukaan
pk t
www.k-citymarket.?
Hinta ilman plussakorttia 1,69/rasia
00
LOUNAS
95
5
anno s
LOIMAA
010 538 9200
ma-pe 8-21
la 8-18 su 12-18
Puhelun hinta 020-alkuisiin numeroihin lankapuhelimesta 8,21 snt/puh + 6,9 snt/min (sis. 20 prosenttia auton polttoaineenkulutuksesta
johtuu vierintävastuksesta.
Hyvin rullaavilla renkailla polttoainetta kuluu 0,3?0,4 litraa
vähemmän sadalla kilometrillä kuin perinteisillä renkailla.
EU:n rengasluokittelu helpottaa valitsemaan polttoainetta säästävät kesärenkaat.
Valitse ensin hyvä märkäpitoluokka (A-C), sitten hyvä
polttoainetalous (tavoitteena
A-C) ja lopuksi pieni melu.
Rengas on kompromissi, eivätkä kaikki ominaisuudet voi
olla samalla renkaalla huippuluokkaa. 3
Tiistaina 16. Jos tehdään pinnaltaan
tiivis herkästi rullaava rengas,
sen pito-ominaisuudet eivät ole
parhaat mahdolliset. Konsertit Loimaan Heimolinnassa sekä Kanta-Loimaan kirkossa. Tähän asti valtio on maksanut
korvauksia poikkeuksellisen
tulvan aiheuttamista rakennus- ja irtaimistovahingoista,
mutta tämä päättyy kuluvan
vuoden lopussa.
Kevättulvien määrä riippuu siitä, kuinka nopeasti
säät lämpenevät ja lumet
sulavat. Kuukausipiilolasit
Kuukausipiilolasit
OSTA
A 3 MAKSA 2
PO!
tu
Osallis an ja voita JO
a
t
arvon
Heimolinnankatu14, Loimaa
P. Lumien siirto seinustoilta
kauemmaksi tai lumimassojen
ajo kaatopaikoille onnistuu
hyvin, kun maaperä on vielä kantavassa jäässä. Huikeita tarjouksia
koko huhtikuun!
. pantin 0,40
1,99/l
1,
,99/l
kgprk
4
0
-20%
39
3
kpl
plo
Hinta ilman plussakorttia 0,47/prk 3,13/kg
Karl Fazer
250 g
4,00/kg
00
1
r as
SUKLAAPATUKAT
JÄÄTELÖKAKUT
37?39 g
1/kg
12,82?13,51/kg
MINILUUMUTOMAATTI
Viennetta
650 ml
3,46/l
-41%
2
raskpl
4
Yksittäin 0,60/kpl 15,38?16,22/kg
25
2
klo 11-14
25
5
Erä
Vakuutus ei korvaa sulamisvahinkoja
LOIMAA Pihapiirit ja raken-
nusten vieret ovat täynnä
lunta, jota on pitkin talvea
kasattu sivuun kulkuväyliltä,
pihoilta ja katoilta. Syke
julkaisee päivittäin vesistöennusteet, josta tilannetta voi seurata kotiseudulla.
Ennusteet on katsottavissa
osoitteessa www.ymparistö.
fi/vesistoennusteet. Pihojen
pinnat säästyvät ruhjoutumiselta ja lumen liikuttelu on
vaivattomampaa.
Tulvivien sulamisvesien vahinkoja rakennukselle voi ehkäistä ennalta myös piha-alueiden suunnittelulla. alv 23 %),
matkapuhelimesta 8,21 snt/puh + 16,9 snt/min (sis. Vaikka tällöin kevyellä
kuormalla mukavuus voi kärsiä, polttoainetta säästyy ilman,
että turvallisuus heikkenee tai
renkaiden ikä lyhenee. Suomen ympäristökeskuksen (Syke) ennusteen
mukaan tulva-aika näyttäisi
tänä keväänä alkavan Eteläja Lounais-Suomessa keskimääräistä myöhemmin. Renkaissa kannattaa pitää ohjekirjassa
mainittu suurimman kuorman
paine
Epäilen, ettei silloin
kertonut. Näin kehitetään syrjäkyliä yhdistymisen jälkeen. Ei ihme, että kaupungilla
menee huonosti, kun parhaat
liiketontit käytetään savivarastoina ja isot maa-alueet
pidetään tuottamattomina
nurmikkoina.
. Myös
tonni täynnä, mutta siinä on
hiihdetty myös meren jäällä ja
Eksyssuolla.
Martti Sahla
. Niihin viitaten eh-
dotimme, että useita lääkkeitä
käyttävien 75 vuotta täyttäneiden ihmisten lääkehoidon
vuosittaiseen arviointiin moniammatillisessa ryhmässä
ryhdytään mahdollisimman
pian ja viimeistään vuonna
2013.
Kuopiossa tehdyn remontin
tuloksena monen vanhuksen
toimintakyky parani ja säästöäkin tuli. kuullaan, hän voi kokea
olevansa osa yhteisöään ja olevansa
tarpeellinen (LL 13.4.).
Kukaan meistä ei elä tyhjiössä,
elämä perustuu pitkälti vuorovaikutukseen.
Koululiikkumisen lisäämisessäkään ei auta, että aikuiset kertovat
lapsille, mikä on kivaa liikkumista.
Kun täti tykkää, teini välttämättä
ei. Remontin
tulokset osoittavat, että remontti on paljon merkittävämpi kuin äkkiäpäätä tulee
ajatelluksikaan.
sistäsi, mutta kasvotusten, ei
moitekirjoituksin lehdessä.
Olen myös samaa mieltä, että
vika oli äänentoistossa, kenestä
tai mistä se sitten johtuikaan.
Nimenomaan Loimaan Soittokunta tekee tilaisuuksista
juhlan.
kai suljetaan Alastaron terveysasema. Hyvä, että päätoimittaja nyt kertoi. Eikö koulukuri kuulu samalla tavalla kuin se numeron opetus. Hän säilyttää johtajan roolin kasvatustyössään.
NUORET elävät hankalaa ikää, jolloin muiden
ikäluokkien kärsivällisyys ei aina jaksa riittää.
Tiedän, koska olen itsekin joskus ollut nuori
ja teini. Tiistaina 16. Jotain rajaa, Seija! Ajattele
sitä, kuka vielä jaksaa julkisten
haukkumisten jälkeen jatkaa
harrastusta. Silti koen jotenkin
vääränä, että ajettuaan oppilaan pois häiriköimästä opettajalle annetaan potkut. Lintujen pesintä aika
on meinaan käsillä.
Leo
. Muita auktoriteettimalleja hän
on kuvannut pakkovaltaa käyttäväksi, traditionaaliseksi auktoriteetiksi ja asiantuntijaauktoriteetiksi. Uutiset kertovat, että
rikkaat ovat yhä rikkaampia ja
jauhavat iltatolkulla ihailevasti
firmojen voittoja.
Sivistysvaltio?
. Mellilästä lääkärinvastaanotto pois, Alastarolle väkisin yksityinen päiväkoti. Kyllä ansaitsee kiitokset
tämän talven latujen tekijä
eteläisellä ja Juvalla. oli hän sitten nuori
TOIMITTAJALTA
tai vanha . (Liikkumista voisi
tenkaan olettaa, että
elä tyhjiössä.
tietenkin kokeilla myös
nuoret yksinään ilmatyöpaikoilla...)
piirin muuttaisivat ja
On ehdotettu myös koulurauhaaikuiset katsoisivat sivusta.
Opetus- ja kulttuuriministeriön sopimusta, jossa koulun henkilöstö,
Liikkuva koulu -ohjelmassa taas on oppilaat ja vanhemmat keskenään
huomattu, että koulupäivän aikainen neuvottelisivat siitä, mikä on sallitliikkuminen ja välituntiliikunnan li- tua ja kiellettyä koulussa ja mikä on
sääminen sekä parantavat työrauhaa sopivaa käytöstä.
että edistävät myös oppimista. Jos jotain pelottavaa tai vaarallista tapahtui, toivoi että olisi joku, joka saisi asiat järjestykseen ja rauhan maahan rauhanomaisin
ja diplomaattisin keinoin. Karismaattinen auktoriteetti
on pidetty, mutta ei ala kaveerata oppilaidensa
kanssa. KU
ESKO
Karismaa ja
kunnioitusta
Opettajakohu on aloittanut keskustelun siitä, että opettajien asema auktoriteettina on
häviämässä. Kasvatuslaitos
takaisin. Mihin kaikki rahat menevät
nykyään. Kaupungin
kassa aina tyhjä. Matka
sama toisinkin päin.
Tasapuolisuus kunniaan
. Kasvattavan auktoriteetin
tulisi tarjota itsestään esimerkki nuorille. Jokos on valmistauduttu
pitämään kissat kotona Metsämaalla. Opettaja Nro 1. Hienoa tosiaan.
Kirjoitin nimittäin valtuustoaloitteen, jonka Arvo Heikkilän kanssa teimme 14.11.2011.
Aloitteen perustelimme muun
muassa erilaisten raporttien
tuloksilla. huhtikuuta 2013
4
MIELIPITEET
PÄIVÄN MIETE:
Et koskaan yllä sataan prosenttiin,
jos 99 prosenttia on sinulle tarpeeksi.
Will Smith
Päätoimittaja Kati Uusitalo
kati.uusitalo@loimaanlehti.fi
Kuulolla
Koulujen työrauhasta on kirjoitettu
tuhansia palstamillimetrejä ja puhuttu useampi keskusteluohjelma umpeen, mutta mitä on jäänyt käteen?
Kolumnisti Anna Perho muistutti
blogissaan Ylellä, ettei kukaan aikuinen (siis muu kuin opettaja) suvaitsisi
työpaikallaan työskentelyilmapiiriä,
joka on kouluissa nykyään arkipäivää.
On haistattelua ja haukkumista sekä
toisten häiritsemistä
kertaista, mutta toimiNiinpä. Loimaalaiset
voivat käydä myös lääkärissä
muilla terveysasemilla. Tasapuolista todellakin. Opettajien kuulee kertovan menettäneen asemaansa auktoriteettina nuorten
tietäessä oikeutensa. Lämpimät kiitokset Loimaan
Teatterille 13.4.2013 Adalmiinan helmi -näytelmäesityksestä
! Puheilmaisu kehittynyt ! Hyvää jatkoa harrastukselle !
Toivo Miinalainen,
Riihikoski. Viksu opettaja, kun poisti häirikköoppilaan ovesta ulos (vaikka tulikin
erotetuksi). YksinKun ihmistä . Totesit saaneesi
itsekin palautetta esiintymi-
. Seuraavaksi
. Kyse
ei kuitenkaan ollut ilmeisesti pahoinpitelystä.
Lyömiseen tai muuhun ruumiilliseen tai
henkiseen väkivaltaan auktoriteetin ei tulisi
koskaan osallistua. Nykyään
on vaikea hyväksyä tiukkaa ja ehdotonta auktoriteettimallia, ja kunnioittamisen merkitys
on häviämässä. Opettajat ovat kertoneet,
että he tuntevat itsensä jopa voimattomiksi
nuorten edessä.
Ovatko nuoret ottaneet maailman haltuunsa vai onko kasvatuksessa vikaa. Ääritilanteisiin ajautuessa ehkä joskus on toimittava
vahvemmin ottein eikä pelkästään
hyssytellä. Ehkä auktoriteetit eivät ole häviämässä, vaan pikemminkin
niiden malli näyttää olevan hukassa. Myös moni koulukiusaamistilanne voitaisiin estää opettajan
voidessa puuttua asiaan pelkäämättä saavansa potkut.
Marianne Rovio
LUKIJOILTA
Toteuttakaamme lääkeremontti Loimaallakin
Loimaan Lehden päätoimittaja kirjoitti (13.4.) Kuopiossa
tehdyn lääkeremontin hyvistä puolista. Murrosikä kuohutti mieltä, ja samaa
näytti olevan ilmassa muillakin ikätovereilla.
Nuorena ajattelee ehkä helposti, että aikuisena
kaikki on selvää ja elämä seesteistä sekä helppoa. Ei voida kui- Kukaan meistä ei
vaa. Tällaista säästämistä
tulisi Loimaallakin harrastaa.
Mutta en ole havainnut, että aloitteemme olisi jotakin
myönteistä tulosta tuottanut,
ei ainakaan mitään selkokielellä ilmaistua.
En muista, kertoiko Loimaan Lehti vuonna 2011 aloit-
teesta. Esimerkiksi tieverkosto on täynnä kuoppia ja routaheittoja, terveyspalvelutkin rapautuvat. Tulee kilttejä oppilaita,
jotka kunnioittavat opettajaa.
Myös karttakeppi käyttöön
takaisin.
Helli Kulmala, Metsämaa
Antti Hirvelä
KOPIT
. Tai kiireen
keskellä kärsivällisyys ei ole riittävää.
Auktoriteetilta toivoi roolimallin lisäksi
turvaa. Tosin aikuisilla on taakkanaan monesti
enemmän stressiä, eikä nuorten tarpeita ehditä ehkä aina huomioida riittävästi. Kunnioituksen ei tulisi osoittautua pelkästään vanhempaa kohtaan vaan
myös vanhemman on osattava kunnioittaa
nuorempaa ja antaa
Auktoriteetilta tälle esimerkki siitä
mitä kunnioitus totoivoi roolidella on.
Erityispedagogiimallin lisäksi
kan professori Timo
Saloviita Jyväskyturvaa.
län yliopistosta on
luonnehtinut karismaattisen opettajan korkeimmaksi ja arvostetuimmaksi auktoriteetin
muodoksi
Maa ja putki elävät sen
verran vuosien saatossa, hän
perustelee ja sanoo, että vuotokohta paikannettiin jo aiemmin
perjantaina ja valmistelut sen
paikkaamiseksi aloitettiin heti.
Hänen mukaansa onnettomuudessa oli onni mukana
sikäli, että vuotopaikalle oli ehditty tuoda valmiiksi kaivinkone
ja miehistö oli hälytysvalmiudessa. Uusi näyttely
käsittää suomalaisen maatalouden koko tarinan sen tulosta Suomeen aina 2000-luvun
jyrkkään muutokseen saakka.
Apurahan turvin on tarkoitus
suunnitella ja toteuttaa uuden perusnäyttelyn sitä osaa,
joka esittelee nykymaatalouden menetelmiä ja tekniikkaa
mahdollisimman elävästi ja
informatiivisesti.
Jos rahoitus saadaan kuntoon, näyttely aukeaa toukokuussa 2015.. Kyselyn tulokset ovat
vielä alustavia, sillä siihen on
vastannut vajaat 12 prosenttia yrittäjistä.
Mäkinen kertoo, että yrittäjiltä odotellaan vielä lisää
vastauksia toukokuun puolelle saakka, jonka jälkeen
kunta tekee johtopäätöksiä
jatkostaan Yrityskolmiossa.
Heimolinnankatu14, Loimaa P. Välttämättä yhden
kunnan irtaantuminen ei vielä
ratkaisisi Pöytyän jatkamista.
Pöytyän tekemällä ratkaisulla on edelleen vaikutusta
Oripäässä ja Härkätien kunnissa tehtäviin päätöksiin.
. Esimerkiksi Aurassa on
kritisoitu Yrityskolmion hankevetoista toimintaa. Tehtävinä seudun yritysneuvonta ja -palvelut sekä
alueen edunvalvonta ja
aluekehittäminen.
. huhtikuuta 2013
AIHETTA JUTTUUN:
Soita:
Toimitussihteeriemme puhelinnumerot ovat
02 588 8032
02 588 8036
UUTISET
Yrityskolmion kohtalo
pöytyäläisten käsissä
. Sarka on saanut
hankkeeseen Museovirastolta 30 000 euron avustuksen.
Hankkeen nimi on Nykymaatalous museoon!
Uuden
perusnäyttelyn
avulla museo kertoo yleisölle, mikä asema maataloudella on sekä elintarvikkeiden
tuottajana että ympäristön
muokkaajana. Myös sijaisten palkkaus
on suurennuslasin alla.
Vesiputki katkesi
sunnuntaiaamulla
Loimaa/Alastaro
Lari Kiviranta
Alastarolaiset kotitaloudet olivat sunnuntaina ilman vettä
heti aamusta, vaikka vedenjakelun keskeytys oli alun perin
suunniteltu vasta puolille päivin. Aurassa ollaan
skeptisiä jatkamisesta Yrityskolmiossa.
. Loimaan seutukunnan kehittämiskeskus, Yrityskolmio
ry perustettu 1995.
. Kunnanhallituksen on
tarkoitus tehdä asiasta virallinen päätös ensi maanantaina.
Joki perustelee eroamisai-
Pöytyän kehitysjohtaja Sami Suikkanen kertoo pöytyäläisten yrittäjäyhdistysten olevan halukkaita
jatkamaan yhteistyötä Yrityskolmiossa.
keita sillä, ettei Aurassa ole
koettu saatavan Yrityskolmiosta sitä hyötyä, mitä siltä on
odotettu.
. Päivystävä upseeri ilmoitti
valtavasta vuodosta Hanhijoella Polon kohdalla. Yrityskolmion nykyisellä toimintamallilla emme ole
saaneet odotettuja tuloksia
eli sitä hyötyä, mistä olemme
maksaneet.
Auran päätöksessä painavat
myös viime aikojen muutokset
kunnan elinkeinorakenteessa:
Leafin tehtaan lopettaminen
vei kunnasta 130 työpaikkaa.
. Seudullinen toiminta on
ollut tuloksellista, mistä yhtenä osoituksena on muun
muassa viime vuonna saadut
valtakunnalliset tunnustukset
seudun yritysmyönteisyydestä.
Välttämättä yhden
kunnan irtaantuminen
ei vielä ratkaisisi
Pöytyän jatkamista.
Oripää kuuntelee yrittäjiä
Oripää
Lari Kiviranta
Oripään kanta jatkosta Yrityskolmiossa on yhä avoinna.
Kunnassa seurataan tarkkaan
sitä, mihin suuntaan Pöytyän
ja Härkätien kuntien päätökset alkavat kallistua.
Kunnassa
haistellaan
myös paikallisten yrittäjien
mielipiteitä Yrityskolmiosta.
Yrittäjien kantoja on kartoitettu yrittäjäkyselyllä, jolla
kerätään tietoa muun muassa Yrityskolmion tarjoamista
palveluista.
. Mukanaolomme riippuu
siis paljon muiden kuntien
kannasta. Aura irtaantunee elinkeinoyhteistyöstä vuoden lopussa
TIMO KESTI
Loimaan seutu
Lari Kiviranta
Yrityskolmiossa mukana olevat kunnat selviävät lähiviikkojen aikana. Ne yritykset, jotka ovat
oikeasti tarvinneet Yrityskolmion palveluita, ovat olleet
niihin luultavasti tyytyväisiä.
Mutta suuri joukko yrityksistä ei välttämättä edes tiedä
Yrityskolmion tarjoamista
palveluista.
Hän uskoo yritysten odottavan Yrityskolmiolta konk-
reettisempaa vastaantuloa.
. Vuotokohta oli tarkoitus
korjata sunnuntaipäivällä, kun
asukkaat olisivat ehtineet saada
aamutoimet tehdyksi.
VESILIIKELAITOKSESSA pahoitellaan tapahtunutta. Rahoitetaan kuntien
asukasluvun mukaan vuosittaisella maksuosuudella
ja hankerahoituksella. Tointen ja virkojen
täyttö käydään läpi tapauskohtaisesti ja talkoovapaita suositaan. Tämän vuoden rahoitusosuus
on arvioitu 15 euroksi per
asukas, yhteensä 558 000
euroa.
Jari Rantalan mukaan Yrityskolmiossa on oltava riittävästi
kuntia mukana. Kunnan palveluksessa
oli viime vuonna 217 henkilöä,
joista 180 vakituisessa virassa
tai toimessa ja loput määräaikaisia tai sijaisia.
Kunnan asukasmäärä laski
niin ikään 41:llä ja oli vuoden
lopussa 2 509. Yhteisöveron
tuotto kuitenkin laski samaan
aikaan, eikä menoista selviydytty Ilman lisätalousarviota.
Henkilöstökulut kasvoivat,
vaikka kunnan työntekijämäärä putosi viime vuonna peräti
41:llä. Seutukunnan
yrityspalveluyksikön tulevaisuus ratkaistaan pitkälle Loimaan rajojen ulkopuolella
Yrityskolmion muissa osakaskunnissa, erityisesti Pöytyällä.
Pöytyän kunnanhallitus
kokoontuu linjaamaan kantaansa Yrityskolmion jatkosta
viikon päästä maanantaina.
. Ypäjä nosti tuloveroprosenttinsa
19,5:stä 20,25:een ja teki korotuksia myös kiinteistöveroihin
vuodelle 2012. Toiminta on liian Loimaa-keskeistä, palvelu ei
saavuta tavallisia pieniä yrittäjiä, eräs yrittäjä kritisoi.
Mäkinen näkee kehitettävää niin Yrityskolmion kuin
kunnan tiedottamisessa yritysten suuntaan.
. Verotulot kasvoivat, lainamäärä kutistui, ja alijäämä jäi odotettua
pienemmäksi.
Vaikka alijäämää kertyikin
364 000 euroa, on sen määrä
runsaat 113 000 euroa odotettua
pienempi. Meidän on tehostettava
elinkeinopolitiikkaamme ja
otettava sitä omiin käsiimme
ulkoistamisen sijasta.
Joki muistuttaa, että Aurasta käydään myös enemmän
töissä Turun kuin Loimaan
suunnalla.
. 0207 698954
Avoinna: ma-pe 9.30-17.30, la 9-13
Alijäämä odotettua
pienempi Ypäjällä
Ypäjä
Anu Salo
Ypäjän talous kehittyi myönteisesti viime vuonna. Hyödyt
eivät ole ulottuneet kuntaan
ja yrityksiin saakka.
Kysely on lähetetty noin
200 yrittäjälle ja maanviljelijälle. Laskusta puolet
johtui syntyneiden vähäisyydestä suhteessa kuolleisuuteen ja toinen puoli negatiivisesta nettomuutosta.
LAINAMÄÄRÄ asukasta kohti
laski niin, että viime vuonna
kunnalla oli lainaa enää 775
euroa asukasta kohti, yhteensä
vajaat kaksi miljoonaa euroa.
Suunnitellut investoinnit saatiin
toteutetuksi 79-prosenttisesti
534 000 euron panostuksella.
Vaikka erityisiä talouden
tasapainottamistoimia ei nimenomaan viime tilikauden
tuloksen perusteella tarvitakaan, on talouden tasapainottamisohjelma kaiken aikaa
käytössä. Yritykset ovat
kuitenkin Yrityskolmion tärkeintä kohderyhmää, kunnanhallituksen puheenjohtaja Heikki Mäkinen (kesk.)
perustelee.
TÄHÄN MENNESSÄ saapuneiden vastausten perusteella Yrityskolmion tarjoamat
elinkeinopalvelut eivät ole
kunnolla tavoittaneet oripääläisiä yrityksiä, eikä Yrityskolmiota tunneta kylliksi
paikallisissa yrityksissä.
Yrittäjät antavat myös kritiikkiä: Yrityskolmion palveluihin ollaan tyytymättömiä.
Suojaa silmäsi auringolta!
Aurinkolaseja -30 %
. Tilikausien ylijäämä
on taseessa edelleen likemmäs
kaksi miljoonaa euroa senkin
jälkeen, kun päättyneen tilikauden miinukset on kirjattu.
Ypäjän kunnan talouden murheena on ollut, että
vuosikate ei riitä kattamaan
poistoja. Mitään suuria talouden korjausliikkeitä ei yleisen
tasapainottamisohjelman lisäksi tarvita. 5
Tiistaina 16. Laurikkala kertoo vastanneensa
maanantaiaamuna lukuisiin
puhelinsoittoihin ja saaneensa
palautetta.
. Meillä
ei ollut muuta tehtävissä kuin
lyödä heti vesi poikki.
Sarka saa apua
Museovirastolta
LOIMAA Suomen maatalousmuseo Sarassa on käynnistetty uuden perusnäyttelyn
suunnittelu. Vesi oli poikki kello 6.30?14.
Vesiliikelaitoksen työpäällikkö Ritva Laurikkala kertoo,
että Alastaron taajamaan ja
Vahvalaan vettä syöttävään
päärunkolinjaan tuli suuri
vuoto aamulla.
. Hän myöntää,
että Pöytyän mukanaolo on
tärkeää Yrityskolmion tulevaisuuden kannalta.
. Pöytyän kannalta tilanne
riippuu muista kunnista, saadaanko riittävän iso rahoituspohja kasaan, jotta toiminta
on kannattavaa, Pöytyän kehitysjohtaja Sami Suikkanen
kiteyttää.
Pöytyän ratkaisussa painaa
naapurikunnassa Aurassa tehtävät päätökset. Jos emme ole sitoutuneita
Yrityskolmioon, kannattaako
meidän olla siinä mukana?
Olisimme tällöin enemmän
yhteistyön haitta- kuin hyötytekijä.
LOIMAAN Kaupunginjohtajan
FAKTA
Yrityskolmio
. Jäseninä Aura, Koski, Loimaa, Marttila, Oripää, Pöytyä
ja Tarvasjoki.
. Jos riittävää määrää yhteistyökykyisiä kuntia ei ole,
voimme Loimaalla resursoida
tarvitsemamme osan myös
omaksi toiminnaksemme.
Rantala arvelee, että pienemmissä kunnissa jouduttaneen tukeutumaan yhteistoimintaan jatkossakin.
. Tämä vaikuttanee varmasti Pöytyän päätöksenteossa,
Suikkanen uskoo.
Suikkanen kertoo valmistelleensa kunnanhallitukselle
ehdotusta, jossa Pöytyä olisi
valmis jatkamaan Yrityskolmiossa nykyisen jäsenkuntarakenteen ja suunnittelussa
olleen uuden toimintamallin
pohjalta.
. Kyllä me tunnemme kellonajat, mutta tälle ei valitettavasti voitu mitään. Meidän ratkaisua varmasti
odotellaan, ja se alkaisi purkaa
myös muiden kuntien kantoja.
AURAN kunnanjohtaja Mika
Joki kertoo kunnan elinkeinotoimikunnan olevan ehdottamassa irtaantumista Yrityskolmiosta. Halusimme tietoa suo-
raan yrityksiltä. Putki oli
revennyt neljän metrin matkalta, ja paineet olivat hiipuneet.
Laurikkala kertoo terävän
kivenlohkareen katkaisseen
vuonna 1975 rakennetun putken.
. Vaikka vuosikate on
nytkin 284 000 euroa plussan
puolella, poistot se kattaa vain
43-prosenttisesti.
VEROTULOT kasvoivat 294 000
euroa, ja vaikka menot kasvoivat samaan aikaan, saatiin tuloja kiinteistöveron korotuksin
kompensaatiota aikaan
Opettajuus nyt
näyttää olevan aikaisempaa vaikeampaa
ja raskaampaa. Ulkovalvojana
yksin, kun toinen valvoja oli koulun toisella puolella, jouduin tarttumaan itseäni
suurempaan oppilaaseeni, joka oli hakkamaassa pienempää luokkatoveriaan
terävään tiiliseinän kulmaan. Olemme tottuneet omaan
tilaan harvaan asutussa maassa. On kivaa, kun pääsee tanssimaan koirien kanssa, iloitsi oranssi
peruukki päässään tanssinut Ossi
Seppälä, 3.
Musiikin päätyttyä lapset pääsi-
Ossi Seppälä, 3, jytäili Dogiduon
reggaerytmien tahdissa.
Porilaisen Dogiduon hurtat saivat pikkuväen karkeloimaan energisen
musiikin tahdissa.
vät koskettamaan kotikoira Rapsua
ja katukoira Räksyä.
. 02 7621 820,
huolto@loimaanautohuolto.?
PAIKALLISIA
Koulutusta nuorille ja aikuisille!
www.lskky.?
MARIANNE ROVIO
KIRJOITTAJAVIERAS
Koskemattomuus
. Mellilän
kummikunta Hammerland tarjosi
vaateapua sekä huomattavia rahavaroja. Oli kiva päästä silittämään koiria ja leikkiä muiden lasten kanssa,
kertoi Erika Sikiö, 7.
Synttäreillä tarjoiltiin Poutakesän jäätelöä sekä katseltiin
turkulaisen Sadun aika -nukke-
teatterin esitystä Keisarin uusista
vaatteista.
TASAVUOSIEN kunniaksi yhdistys
muisti aktiivisia jäseniään.
Kylpypyyhkeen saivat kunniajäsenet Hanna Kivilä ja Viljo Säteri.
Lisäksi kylpypyyhkeen saivat ai-
naisjäsenet Maila Säteri, Markku
Okko ja Leena Salakka.
Enkelipatsas annettiin melliläläisille terveydenhuollon ammattilaisille, jotka jäävät lähiaikoina
eläkkeelle, neuvolan terveydenhoitajalle Pirkko-Liisa Nuotiolle sekä
lääkäri Irja Hakuliselle.
Ompelusta se kaikki alkoi
Loimaa/Mellilä
Marianne Rovio
Agnes Lintunen, kätilö Fanny Vanhatalo ja pankinjohtaja August
Majaniemi perustivat Mellilään
Mannerheimin lastensuojeluliiton
paikallisosaston 20.8.1923. Olenko rikkonut hänen reviirinsä rajan. Toiminta alkoi
aktivoitua ja laajentua hiljalleen.
Vuonna 1937 mukana oli jo noin
220 henkeä, yhdistyksen puheenjohtaja Eeva Laukka kertoo.
Sotavuosina toiminta alkoi kuitenkin hiipua, ja jäsenmäärä putosi alle sataan. Sääntö oli kirjattuna kirjoihin: kättä ei saa käyttää väkivaltaisesti.
Halaus-teemapäiviä järjestettiin.
Suomalaisen reviiri yksilön ympärillä
on laajempi kuin monessa muussa maassa, suomalainen menee aina istumaan
yksin bussissa, ratikassa, jos se vain on
mahdollista. Vaikea on säilyä
ehjänä kutsumusammatissaan opetustyössä, jolta muuttuva yhteiskunta ja
työelämä ovat vaatimassa aikaisemmin,
enemmän ja nopeammin loistavia tuloksia, jotta Suomi pärjäisi kansainvälisessä
kilpailussa. huhtikuuta 2013
6
Lamminperä 12, Loimaa
Puh. Vapaaehtoiset pitivät ompelupiiriä, jossa köyhille lapsille ommeltiin vaatteita. kosketus
Luin Helsingin Sanomien mielipidepalstalta (10.4.) emeritusprofessori Kari
Uusikylän kirjoituksen, rauhallisen ja
asiallisen kriittisen. Keijut, noidat ja supermies
jyräsivät porilaisen Dogiduon koiramaisten reggaerytmien ja rockin
tahdissa.
. Vuonna 1969 sai alkunsa
alle kouluikäisten päiväkerho, joka myöhemmin siirtyi seurakunnalle. Samalla säästetään kunnissa
resursseissa, tuntikehyksissä, sijaisissa,
kouluavustajissa ja välineissä. Omat vuoteni erityisopetuksessa tukeutuivat moniin hänen
näkemyksiinsä, jotka toivat uusia ajatuksia niin lahjakkaiden kuin erityistenkin
oppilaiden koulutyöhön.
Hän nostaa kirjoituksessaan esille
useita vastuunkantajia koulujen nykyisistä kuriongelmista. Asiasta
keskusteltiin rehtorin kansliassa, soitin
vanhemmille, keskustelin oppilaiden
kanssa, en saanut haastetta enkä potkuja.
Koulussamme oli kulttuuri, jossa asioihin
puututtiin heti. Tiistaina 16. Millaisia
laskuja maksamme niistä säästöistä, joita
nyt tehdään?! Opettajat väsyvät, oppilaat
syrjäytyvät, erityiset eivät saa tarvitsemaansa tukea.
Jouduin koulutyössäni muutaman kerran tilanteisiin, joissa oli pakko tarttua
väkivaltaisiin oppilaisiin. Rauhallista tietoon,
tutkimuksiin ja kokemukseen perustuvaa
kommentointia toivoisi kaikelta medialta.
Vastakkain rakennettavat rintamat eivät
voi olla kenenkään, ei oppilaitten, ei
opettajien eikä varsinkaan oppimisen etu.
Seitsemästä eläkevuodesta huolimatta
olen seurannut kouluelämää lastenlasteni kautta mutta myös lukemalla koulua
koskevista muutoksista. Lattialla
liikehtivät leikin sekä musiikin tahdissa satumaailmasta tutut hahmot. Kumpikaan
ei kuullut taistelun tohinassa käskyäni
lopettaa. Puheenjohtajaksi valittiin Väinö Westerback.
Toiminta alkoi ompelun parissa: paikkakunnan lapset haluttiin
pukea huolimatta perheen varallisuudesta.
. Vuosina 1958?59 järjestettiin
paljon uimakouluja, kerhoja ja
leirejä. MLL:n Mellilän yhdistys toimii
lasten ja nuorten hyväksi sekä on
tukena lapsiperheille ihan arkisissakin asioissa, Laukka sanoo.
SYNTYMÄPÄIVÄBILEISSÄ oli mukana eläimellisiä otuksia kuten
karhuja, kissoja ja koiria. Ruotsalaiset kunnat ottivat
kummikuntia Suomesta. Oli kiva
päästä silittämään
koiria ja leikkiä
muiden lasten
kanssa.
Loimaa/Mellilä
Marianne Rovio
. Pienempi sanallinen virtuoosi oli aloittanut,
ja suurempi voima oli jatkanut. Satujumppa alkoi vuonna
1980.
Paikallisosaston nimi on vaihdellut Mellilän osastosta nykyiseen MLL:n Mellilän yhdistykseen.
Nykyään toimintaan kuuluu satujumppa, ala-asteikäisten nuokkaritoiminta, Mellilä-päiville osallistuminen sekä yhteistyö Loimaan
seutukunnan MLL:n yhdistysten ja
4H:n kanssa.. Sylittely on
tärkeätä, halaukset ja olalle taputukset,
mutta myös sanalliset kannustukset.
Olkapäälle laskettu rauhoittava käsi
saa rauhattoman oppilaan levolliseksi,
mutta joku aikuinen säpsähtää pelästyneenä. Pakko oli tarttua käsivarteen ja
yrittää vetää heitä irralleen.
Lopulta tajuntaan meni, että se on
opettaja, joka siinä kiskoo kädestä. Talvisodan jälkeen
ja jatkosodan aikana Ruotsi tuki
Suomea.
. MLL:n osasto käytti varoja
muun muassa Mellilän terveyskeskuksen perustamiseen.
Vuonna 1937 toiminta Mellilässä käynnistyi jälleen aktiivisesti.
Jäsenmäärä kohosi vuonna 1972
ennätykselliseen 226 henkeen.
. Onko lapsista kukaan ollut näin
iäkkään sankarin synttärijuhlissa,
kysyi MLL:n Mellilän yhdistyksen
puheenjohtaja Eeva Laukka ja sai
muutaman lapsen nostamaan käden ylös.
Tunnelma oli katossa Mellilän
palloiluhallissa, kun monenkirjaviin naamiaispukuihin pukeutuneet lapset ja aikuiset juhlistivat
Mannerheimin lastensuojeluliiton (MLL) Mellilän yhdistyksen
90-vuotista taivalta lauantaina.
. Kosketuksen, hellän ja myönteisen, oppii
kotona jo lapsena, vauvana. Opettaja on ristitulessa.
Tulittajina ovat hallinto, media, vanhemmat ja oppilaat. Ranskassa olemme tottuneet
jo toisella tapaamiskerralla annettuihin
poskisuukkoihin,
mutta itse halaan
mieluimmin suomalaisesti reilusti
puristaen.
Anna-Liisa
Kastio
Muori, joka kiittää
opettajakollegoitaan arkituesta
2000-luvulla
Piirileikin pyörteissä Pelle, Valtteri Mäkelä, 4, Tero Mäkelä, Sini-Sofia Mäkelä, 1,9 v sekä Nalle.
90
vuotta lasten
hyväksi Mellilässä
huhtikuuta 2013
Kansainvälisyys antaa
kavereita ja kielitaitoa
. Aion nauttia kevätauringon
paisteesta täysin rinnoin.
Mauno Suomi, Loimaa
Vähän siltä näyttää, että kevät olisi tulossa. nuorisosihteerinä
25.2.2013.
. Jos on hyvät ilmat, niin aion olla mahdollisimman paljon ulkona. Loimaalla on myös aktiivisesti ja
itsenäisesti toimiva nuorisovaltuusto, jonka jäsenet ovat
aidosti kiinnostuneita vaikuttamisesta.
Aartola-Jalonen kehottaa
nuoria kertomaan ideoistaan
ja toiveistaan nuorisopalveluille tai nuorisovaltuustolle.
. Vanhan ajan talvi on nyt takana. Vaikka porukka on
pieni, työn jälki on laadukas.
Nuorisosihteeri toimii nuoriso-ohjaajien esimiehenä, ja
tehtäviin kuuluu paljon hallintotyötä. Klubin jäsenillä olisi etusija osallistua
ulkomailla järjestettäviin tapaamisiin.
. nuorisosihteeri
Teija Aartola-Jalonen kannustaa nuoria kansainvälisyyteen.
Hänen mielestään nuorten
kannattaa lähteä ulkomaille,
koska sitä kautta saa uusia
kokemuksia ja kavereita ja kielitaito karttuu. Työskennellyt aiemmin
12 vuotta Liedon kunnan
nuoriso-ohjaajana ja aamuja iltapäivätoiminnan koordinaattorina.
Kertokaa ideoistanne
ja toiveistanne
nuorisopalveluille tai
nuorisovaltuustolle.
Kansainvälisyys on Iso-Britannian lippua kädessään pitävän Teija Aartola-Jalosen sydäntä lähellä. Myös monet hankkeet
työllistävät.
. Nuorilla
on hyviä ideoita ja ei voi kuin
ihailla heidän tietämystään
vaikkapa tietotekniikassa. Pirkko Suhonen on ollut
nuorisosihteerinä 36 vuotta.
Tulin hänen viransijaisekseen,
joten koin astuvani isoihin
saappaisiin. Myös joutsenia
lentää taivaalla, ja lumet sulavat. Tarkoituksena on myös
hakeutua ryhmätapaamiseen
johonkin päin Eurooppaa. Lisäksi yksi tuntityöntekijä työskentelee Hirvikosken
Nuokkarissa. Loimaalla on hyvä
henki, ihmiset ovat mukavia
ja nuoriso-ohjaajamme ovat
loistavia. Aartola-Jalonen
aikoo tuoda loimaalaisnuorille
uutta kansainvälistä toimintaa.
. Keväällä ulkoilen enemmän. Kevään merkkeinä
olen huomannut pajunkissoja. Pihalla on kiva olla
koiran kanssa tai hyppiä hyppynarulla.
Rainer Ärling Teuvaalainen, Alastaro
Kyllä kevättä on jo ilmassa vähän. Ihmisiin ja paikkoihin tutustuminen on vaa-
tinut yllättävän paljon, mutta
se on työn ainoa negatiivinen puoli. Koulutukseltaan yhteisöpedagogi (AMK).
. Toimii Varsinais-Suomen
nuorisopolitiikan verkot
-hankkeen projektikoordinaattorina työskentelevän
Pirkko Suhosen viransijaisena
ainakin vuoden 2013 loppuun asti, todennäköisesti
myös vuoden 2014 loppuun,
jos verkot-hanke jatkuu.
. Nuorten
parissa on mukava työskennellä, koska näin säilyy itsekin
nuorekkaana ja luutuneet ajatukset pysyvät loitolla. Etsimme Loimaan teatterin Sari Äikää-Torkkelin kanssa
Euroopan maista kahta vapaaehtoistyöntekijää, jotka tulevat
töihin teatteriin ja kaupungin
nuorisotoimeen. Nuorisosihteeri
kannustaa nuoria
lähtemään
ulkomaille
TIINA NAULA
Loimaa
Tiina Naula
Loimaan vs. Valtion tai EU:n hankkeet
tuovat nuorisotyöhön tervetullutta potkua, kun kuntien
omat varat ovat rajalliset.
Kuntien toimintoihin kohdistuu kovia säästöpaineita,
mutta Aartola-Jalosen mukaan
ainakaan Loimaalla nuorisopuolen henkilöstömenoista ei
voi leikata.
. Lumet sulaneet, ja aurinko on alkanut paistaa. Aloitti Loimaan kaupungin vs. Kävin vastikään kansainvälisessä kahvilassa, jossa Loimaalla asuvat ulkomaalaisperheet ja kantasuomalaiset saivat tavata ja tutustua toisiinsa.
Tilaisuus oli todella hieno.
AARTOLA-JALONEN on nyt
työskennellyt vajaat kaksi
kuukautta Loimaalla, ja hänen mukaansa työ on ollut
antoisaa.
. Kylvökausi alkaa kohta. Ei ole
niin paljoa lunta, ja aurinkokin paistaa. Mitä kevätsuunnitelmiinne kuuluu?
TEKSTI JA KUVAT: MARIANNE ROVIO
Hanna Tuura, Loimaa
Onhan kevät jo ajankin puolesta tulossa. Lieto on samankokoinen kuin Loimaa, mutta
siellä on enemmän nuorisoohjaajia ja he valvovat nuorisotiloissa pareittain, kun Loimaalla ollaan yksin. 7
Tiistaina 16. Loimaalta lähtee kesällä
kahdeksan 14?15-vuotiasta
nuorta Tanskan Thistediin ystävyyskuntaleirille.
Aartola-Jalosen mukaan on
ollut mukava huomata, että
Loimaalla on jo paljon kansainvälistä toimintaa.
FAKTA
Teija Aartola-Jalonen
. Puutarhamessut tuovat uusia ideoita kevättä varten.
Netta Leppämäki, Loimaa
Vähän tuntuu siltä, että kevät on jo tullut. Mukaan pääsee kymmenkunta
loimaalaisnuorta.
Loimaan nuorisopalvelut
järjestää koulujen kevätlukukauden päätteeksi kansainvälisen viikon, jolloin myös
Citynuokkarissa pidetään kansainvälisiä iltoja. Leskenlehtiä pilkistää jo
tien reunoilla. Lumet
sulavat ja ladut lähtevät. Talvirenkaatkin on vaihdettava. Sade
sitten sulattaa lumet, ja näyttää vielä enemmän
keväältä. Aloitan myös
puutarhanhoidon. Haluan tutustua nuoriin
myös käytännössä ja olenkin
parina iltana tuurannut ohjaajaa nuorisotiloissa. Asuu Liedossa.
. Vastaavasti
loimaalaisnuoria voi lähteä vapaaehtoistyöhön ulkomaille,
Aartola-Jalonen kertoo.
Nuorisopalveluiden suunnitelmissa on myös perustaa
Loimaalle kansainvälinen
klubi, johon voivat liittyä yli
14-vuotiaat nuoret. Lenkkeilen ja pyöräilen, kun ilmat sallivat. Minua saa myös tulla nykäisemään hihasta ja kertomaan ajatuksistaan, AartolaJalonen vinkkaa nuorille.
GALLUP
Onko kevättä jo ilmassa. Tilaisuuksiin
on kuljetus kaupungin muista
nuorisotiloista.
Aartola-Jalonen on mukana
myös ystävyyskuntatoiminnassa, jonka toimikunnan
sihteeriksi hänet valittiin.
. Meillä on kaksi ja puoli nuoriso-ohjaajan tointa ja
kaksi ja puoli seutukunnallisen
nuorisotyön hanketyöntekijää,
joten henkilöitä on kaikkiaan
viisi. Keväällä alkavat
puutarhatyöt heti, kun vain pääsee aloittamaan.
Puiden pilkkominen kuuluu keväisiin arkipuuhiini.. Hän suunnittelee yhteistyötä,
jossa loimaalaiset ja eri Euroopan maista olevat nuoret voivat vierailla toistensa kotimaissa ja tutustua.
. Loimaan
nuoriso-ohjaajille kuuluukin
iso kiitos tehokkuudesta.
Loimaalla on nuorisotila
keskustassa, Hirvikoskella,
Alastarolla ja Mellilässä, jossa
tila on muuttamassa syksyyn
mennessä vanhaan asemarakennukseen.
. Nuorisotoimen ajankohtaisiin asioihin kuuluu myös
kesäleirien ja Sillanalusrockin
suunnittelu.
LOIMAALAISNUORET ovat
Aartola-Jalosen mukaan mukavia ja tavallisia nuoria, jotka
ovat myös maanläheisiä jalat
maassa -tyyppejä.
Seuraavassa ottelussa meidän on pakko saada fiilis päälle,
pettynyt Tiilikainen kommentoi.
Kakko onnistui kätkemään
suurimman tyytyväisyyden tuuhean pudotuspeliparran taakse,
mutta myönsi avausvoiton vähentäneen paineita.
. Emme
onnistuneet jatkopalloissa, jotka
nostavat pelifiilistä ja taistelutahtoa. Samaten
Ismo Moilasen tilalle vaihdettu
Jani Niskakangas oli oikea valinta valmentaja Ville Kakolta.
Molemmat nuoret pelaajat olivat
ratkaisemassa avausfinaalia yli
1 500 katsojan edessä.
Tommi Tiilikaisen valmentama Tiikerit on mainostanut pelaavansa rentoa ja hauskaa lentopalloa, mutta Kakko ja joukkue
onnistuivat suistamaan Tiikerit
pois mukavuusalueelta. Gibson oli tyytyväinen miehen
esiintymiseen.
. Iveyn
Liikuntahalli pullisteli playoff-tunnelmaa, kun salolaisten fanijoukko yritti hurmiossa kannustaa omiaan voittoon ja samalla
peitota kotijoukkueen kannattajat mölyn määrässä.
alkuottelu ei ollut aivan hänen uransa hienoin, mutta
lopussa kapteeni osoitti, miksi
on joukkueelle korvaamaton.
Hän upotti viimeisessä erässä
12 pistettä johtaen joukkonsa
voittoon.
. Hän säkitti kolmosensa 71,4 prosentin tarkkuudella (5/7). Jeb elää suuria hetkiä varten. Vastaavasti Jesse
Mäntylä osoitti, että ykkösliberon
paikka maajoukkueessa on edelleen hänen hallussaan. Voitot 1?0.
Korisliigan puolivälierät pyörähtivät käyntiin sunnuntaina,
kun Nilan Bisons kohtasi kotonaan Salon Vilpaan. Ensimmäinen finaali
osoitti, että finaalisarja tuo omat
paineensa, mikä vaikuttaa pelaamiseen. Vilpas
yritti taistella, mutta Biisonien
hyökkääminen vain parani
loppua kohden, eikä Vilpas
pystynyt vastaamaan siihen
toisessa päässä.
LOIMAALAISTEN parhaimmistoa olivat ennen kaikkea
Koivisto (20/5/3) ja McDade
(20/11/1). McDade taas
piti ensimmäisellä puoliskolla
kangerrelleen kotijoukkueen
mukana ottelussa väkivahvalla
sentteripelaamisellaan. Mäntylän
vastaanotto- ja puolustuspelaaminen oli paria astetta kovempaa
kuin Kermisen.
. Hallissa oli upea ilmapiiri.
Seuraava kohtaaminen on
tänään Salohallissa. Ja lopussa tuntui,
että jokainen Tiikeri-pelaaja pelkäsi jo valmiiksi Oivasta verkon
toisella puolella.
Bisons kaatoi Salon Vilppaan
ensimmäisessä puolivälierässä
V
I
D
E
O
EVELIINA TOIVOLA
Koripallo
Jesse Kojo
Nilan Bisons-Salon Vilpas
86?70 (38?31). Vilpas
osoitti, ettei Bisons saa sarjassa
mitään ilmaiseksi pistämällä
hallitsevan mestarin tiukoille.
Vilpas taistelikin hienosti
ja pysyi piikkinä Biisonien lihassa pitkään. Emme saaneet missään vaiheessa sitä draivia päälle, ja peliilmeemme ei ollut iloinen. Vilpas oli valmiina pelaa-
maan. Ilmeistä
näki, että vieraat irvistelivät ja
kotijoukkue nautiskeli.
Vielä ensimmäisessä erässä
Urpo Sivula ja Ojansivu mellastivat laidasta mielin määrin, mutta
toisesta erästä alkaen molempien
pelaajien tehot alkoivat laskea.
Kun Aleksi Kaatrasalon tilalle
vaihdettiin joukkueen kokenein
pudotuspelipelaaja Tuukka Anttila, alkoi myös torjuntapelaaminen loksahtaa kohdilleen.
Verkon kuningas oli silti Matti Oivanen viidellä torjunnalla.
Näistä torjunnoista suurin osa
tuli kolmen viimeisen erän aikana, ja osaltaan näillä torjunnoilla
pehmennettiin Tiikerien hyökkäysintoa.
V
I
D
E
O
Vaikka yksi pelaaja ei voita eikä
häviä yhtään finaalia, ei Matti
Oivasen panosta voi vähätellä.
Mitä pidemmälle ottelu eteni, sitä
enemmän Tiikerit törmäsi juuri
hänen käsiinsä. Jos Bisons
ryöstää pinnat illan ottelussa,
sillä on mahdollisuus katkaista
sarja jo torstaina kotikentällä.. Kokemuksen
tuoma rauhallisuus ja valmius
reagoida kaikkeen mitä kentällä
tapahtuu nousi isoon rooliin.
Tämä näkyi varsinkin toisessa
erässä, kun Olli- Pekka Ojansivun
ja Eerik Jagon törmäily verkolla aiheutti Jagon nilkan pahan
vääntymisen. Jago kannettiin
paareilla kentältä pois ja näyttää
siltä, että miehen pelit finaaleissa on pelattu. Keskittyminen pitää olla aina
seuraavassa pallossa, eikä yhtään
kauempana.
Finaalit jatkuvat tänään ja huomenna Kokkolassa. Voitto heti ensimmäisessä
pelissä on hyvä asia. Alussa emme olleet valmiita, mutta ottelun kuluessa
paransimme koko ajan pelaamista. Salossa pelataan lauantaina ja mahdollisesti
sunnuntaina. Varsinkin Kermisen vastaanotto oli epävarmaa, mitä Hurrikaani käytti surutta hyväkseen.
Varsinkin Niskakankaan kentälle
tulo Ismo Moilasen tilalle oli Kermisen kannalta painajaismainen.
Niskakangas rokotti kaksi kertaa
ässällä nuorta tulevaisuuden maajoukkueliberoa. Koiviston ranne oli
kaikkein kuumimpana kaaren takana. Alussa emme olleet valmiita, mutta ottelun
kuluessa paransimme koko ajan pelaamista. Tiistaina 16. Tämä episodi
oikeastaan sytytti Hurrikaanin
lopullisesti taisteluun, ja kentälle
vaihdettu Antti Poikela otti heti
paikkansa kuusikosta. Hän pelasi lyhyet minuutit
hyvin. Se tuli vapautuneesti
peliin, mikä näkyi.
Kimmo Muurinen pelasi
myös ensimmäistä kertaa sitten loukkaantumisensa. Yritin olla aggressiivinen
heti alusta lähtien. Mutta
kokeneempi Hurrikaani näytti
heti, mitä vaaditaan finaalipelien voittamiseen. Keskittyminen pitää olla aina seuraavassa pallossa,
eikä yhtään kauempana.
Hurrikaani voitti finaaliavauksen
JUUSO RIPONIEMI
ENNEN OTTELUSARJAN alkua puhuttiin Tiikerien tulivoimasta ja
Lauri Kermisen vastaanottopelin
kovuudesta. Meidän
täytyy edelleen parantaa, mutta kaikkiaan pelasimme vahvan
ottelun. Ottelun käänne
tapahtui kolmannella jaksolla,
kun illan hahmot Ryan McDade, Jeb Ivey ja Mikko Koivisto onnistuivat perätysten
korinteossa venyttäen johdon
kahdeksaan pisteeseen. Onnistumiset ruokkivat itseluottamusta
ja tulosta tulee, hän tarinoi.
Koivisto antoi tunnustusta
myös salolaisille.
. Nyt hän sai kosketusta
peliin, ja odotan innolla, että
hän pääsee pelaamaan täydellä teholla.
Erityismaininnan Gibsonilta
sai lähes 1 100-henkinen yleisö.
. huhtikuuta 2013
8
URHEILU
URHEILUTULOKSIA LEHTEEN:
Toimituksen sähköpostiosoite on
toimitus@loimaanlehti.fi.
TÄLTÄ SIVULTA:
. Hän on todella iso johtaja,
valmentaja Greg Gibson suitsutti kapteeniaan.
Koivisto kertoi onnistuneen
iltansa taustasta.
. Sunnuntaina pelataan varmasti, jos Tiikerit voittaa
yhdenkin pelin Kokkolassa.
Lentopallo
Valtteri Arra
Hurrikaani?Kokkolan Tiikerit
3?1 (20?25, 25?21, 25?21, 25?20).
Välierissä Vammalan Lentopallon tylysti 4?0 voittanut Tiikerit
lähti finaalisarjaan lievänä ennakkosuosikkina, jos lentopallomediaan oli uskominen
9
Tiistaina 16. Moottoripyörä Honda
750C CB-81, sininen. Ei jälleenmyyjille eikä yritystoimintaan.
Lehdet pidättävät oikeuden jättää julkaisematta palstalle soveltumattomat ilmoitukset, sekä lyhentää ylipitkiä tekstejä.
Postita tai tuo ilmoituskuponki lehden konttoriin. Honda NT 650 Deauville, vm. 0400 440 787 . alle ja soita! P. Toyota Hiace,
. Taak. H. Halutaan vuokrata kesätai vuosivuokralla kesämökki, vanha talo tms.
Auranmaan alueelta. Volvo 460 2.0 vm.-96 kat- kaat,
vetokoukku.
H. 040 765 2558 ku, kahvanlämmittimet. Ikä 3,5 vuotta. 040 591 6453
taa. P. Hp 200e. ja ikkunat uusittu, parve- P. alk. Hinta uutena 33
000e , sisäänaj, h. Edullinen kerrostaloasun- sähkömoottoreita,
to, 3h, K, S 79 m2. P. 0400 m2+puutarha Riihikoskella.
632 218, 045 652 5473.
P. P. 185/70
. Ostetaan ja noudetaan yksiö, lasitettu parveke. P. uudet 2013,
kevytmet. Kaksio, 54 m2, Loi- peittauslaitteella ja säiliöTandenberg. 044 920 2656.
. 0400 525 387, Loimaa.
OSTETAAN
kaloineen ja tarvikkeineen
150e. Polkupyörä 3 pyörällä paritalon
puolikas,63
ja apumoottorilla. P. Paripyörät 16.9R28 puoleinen
Mitas ajettu 6h. Laskutuslisä
2 e. Akvaario 180 litrainen P. 040 591 1160/Toni
ra-asuntoa Yläneen/pöytyän alueelta!! Yht. Suoraan omistajalta, ei
välittäjiltä. Hp. 040 411 0240.
Ilmoituskuponki
Löytölaari on tarkoitettu yksityishenkilöille, jotka myyvät omassa käytössä ollutta
tai omaan käyttöön tarkoitettua tavaraa. Kats.
toukokuussa, hinta katsastettuna 3500e tai katsastamatta 2800e tai
vaihto tr. 044 7545418
2400e. 90e.
. 044 515 0639.
. 044 484 6764.
rit, kaikenkuntoiset huomioidaan. 0500 741 221
. hp.1.800e. P. 040 594 7196.
parireen tai muun työreen,
laitan moott. 045 127 8833.
tasi! Miel. Renault Scenik CDI a
2012/3 aj. Vap. Siisti asuntovaunu Burstner city kats. 040 414 5626
k läheltä Someron kesk.
Yht.otot klo 12-20.00 . Hinta 2700e. Liitä mukaan ilmoitushinta 7,50 e (sis. isoja, keittiön pöytä + 4 . 046 882 6523
. 205/60-16 kesärenkaat,
ke lasitettu. Sään vaihtelut kestävä R14 kesärenkaat 0km 170e.
lasten leikkimökki. 040 834 1914.
. P. -91, 311 tkm.
P 040 522 0249 Pöytyä.
. Lähellä ilmakompressori.
kaikkia palveluja Loimaalla. 350e/kk+20e
vesi. 050 480 1835
tukoira. 050 596 1172.
. kelkan perään. 050 599 9778
kauraa (energiakauraksi).
P. Kuivaa mäntyhalkoa
sahatavaraa, ulkovuorilau- ja ?klapia. 044 279 9129.
ta kohteesta autiotaloon
3 tkm. 040 591 1160/
Toni.
. Hinta 200e.
P. . -93 jyräpyörästöllä,
. Vapaa 1.5. 040 723 4265
. H. P. Haluaa olla lähellä
ja sylissä. Muistathan mainita ilmoituksessasi myös paikkakunnan. 050 538 3712
. 900e
P. P. 050 306 3606.
. Kats. Toimii hyvin, 4 maan keskustassa. 040 707 0569
Raija
SEKALAISTA
. H. P. P. 040 9388 280.
. 045 312 2676
. 050 414 3131
tiset,
195/50R/15. klo 16 jälk.
3.700e. VW- transporter -97 kattotelineet, kotilieden vuosikertoja kirjoina 20-luvulta. P.0400 881 781
viisi
. 045 260 4016
jous. P. Paras hinta H tai P autosP. Polttopuuta ja poltto- tomat 240e, 2kpl 255/35-18
puuntekoa. Moottoripyörä Honda . 100m vesijohtoputki, halk.
40mm PN 10. klo 18.
Kastenwagen 60-luku tai P. Kesärengassarja 225/4517 ajamattomat 290e.
215/35-17 Hankook ajamat. Vuokrattavana yksiö LoiP. Tontti purkukuntoisilla
sohvakalusto vihreä plyyshi 1000 F -99, pun., takalauk- rakennuksilla. P. Bichon Frise -rotuinen nartP. voim. Tume
kevyt
HKL keli halkaisuruuvilla. 0400 741 441.
hyväkuntoinen. 0400 585 423
. met.
harmaa+navigator. Kaivinkone pyörivä esim.
Hitachi, Volvo, Samsung
ym. P. Aj.
42tkm. 3.000 e.
raita, harvinaisuus. huhtikuuta 2013
Löytölaari julkaistaan tiistaisin Auranmaan Viikkolehdessä, Loimaan Lehdessä
ja Somero-lehdessä. Vuokrataan remontoitu
P. Kuusitrukkeja n. 046 847 1794 Pöytyä.
na -hybridipyörä, 21-v, P. 050 308 4688.
hp. Tume
P. alv). Saab/
Opel 16. P. . 040 717 1681.
. Yhteydenotot
polkustartti, alurunko. Vuokrataan Marttilasta
siisti hissillinen kerrostalo. Tarjoa
rohkeasti! P. 045 138 0466
noin 500e. 0500 114303.
kpl topattuja tuoleja, soh- Vanha tilakeskus ja hieman
via, sivustavedettävä vanha maata ympärillä. Farmarisäiliö, maansiirtoterä, vakoaura,
. Skoda Octavia Combi
Elegance 1.6 TDI, -11. 0400 877 486
. Gm aluvanteet
P. 040 560 1058
P. Kh
ja ikkunat uusittu, parve- . 040 9388 280.
. Kulutuspintaa
6mm. 050 491 9349
vanhempi.
Kaikenkuntoiset kiinnostaa, myös . hiace,hilux,corolla,ym.kaiksastus voimassa 12/6 adt. kateline
kattokaiteisiin.
kä, matalamalli, vetok. 040 723 4265.
. 5 km päässä ruokakaupasLoimaa miel. 040 765 7304.
. 0440 786 113 150e pari. Sähköruohonleikkuri P. Korkeintaan
h. siisti
peli, lohkol, vetok. Kovapaalain 552 korminHilux, Corolla, Mazdat,
ki, 1700e. P. ha pikkudiesel. Annetaan eläkeläistädille
kuusen alle unohdetut. Yhteislevikki 23 500, lukijamäärä yli 63 000.
Ilmoita kolmessa lehdessä yhden ilmoituksen hinnalla!
MYYDÄÄN
. Derbi DRD SM PRO 2008 sänky, vesikelkka ym. Kaleva seinälautanen Arakuntoinen ja peräkärry
bia, R. Vuokrattavana rt-kaksio
65 m2 Aurassa, vapaa 1.5.
. Vuokra 350e/kk + 20e vesi. . Kesärenkaat alumiinivanteilla 175/65 R14, pulttijako 100x100. tammik. Pieniä polkupyöriä.
mia, sirutettuja ja rekiste- P. 90e. Omakotitalo 3-4mh + siitokseen. 050 308 3415 ki huom myös muut merkit
talvi/kesärenkaat, ( startti- Kustavi.
ja As-vaunut.maksan hyvin.
moottorivika) hp.350e/ tarP. Seur. 480e/tarjous. 2004, 28000 km.
P. Ostan hevosvetoisen alkaen. Vuokrattavana remontoitu
yksiö Loimaalla, Lamminkatu 16. Soitraktorit ja yhdistelmäkaivu- tot P. Etsitään kotia maalta.
Somero. Mäntyrankaa.
P. uudet 0km 260e. 0500 535 393.
ta. Kuivaa polttopuuta á 35e.
P. Ostetaan huonolaatuista P. 040 717 1681
5x110 uudet 290e. 0400 321 458.
KL2500H kylvölannoitin
vm. Toyota Corolla 1.6 XLi
16 valv. ?
Golf
kesärenkaat P. Yht.otot klo P. . Akregaatti 1 voimavirta ja 3 valovirta ulosottoa
uusi, 6 kpl Heikki Orvolan
laseja, Arabia Johanna leipälautasia, jäätelökone.
P. P. 25 000e
P. 2-akselinen h-auton
42,5 sentin terällä, iso malli,
peräkärry 1.5x3.0 m, kipkeräävä ja iso pussi. hyväkunt. vanteet kesärenkaissa. Puuhella vasemmanhormireikä.
. VW-Vento 1,8, -95 aj.
260 tkm, kats. Kh korokkeella. P. P. Vapaa 1.5.
. Hinta P. Vuokralle tarjotaan
hyvinvarusteltu,viihtyisä
. H. 050 374 8049.
. 0400 521 227
12-20.00. H. 2 kk takuu. Ranskan rokokoo . pyörä- tai tela-alustalla.
Hintaluokka 5.000-20.000
e. P. 045 238 6030.
riviä
vain
7e
50
Mitsut sekä muut merkit ja as.vaunut HUOM!
P. Näyttö 22.4. Pun. 046 845 2479
eläinlääkärin
tarkasta- ky. . Kaikki
. 160tkm,
hyvässä kunnossa, 2xren- . P. P. VW paku Kleinbus/ alk. P. 050 325 3638.
Siisti, hyväk. P. Digimittari, sähkö- ja
käyvät. Traktori vanhempi hyvä. Myydään työsuhdeauton alta pois. 046 522 9262
. Eritt. Tr-käyttöinen klapisir. 050 339 0144.
maalla. 100neliötä Auranmaalta.
Someron kesk. H. Otot.
. 0500 828 138 myös tx- yksiö 1h+k+vh, Lammink.
viesti
16, Loimaa. aluvanteilla,
4-pultP. Hlö- ta -p auto miel
. 045 858 0158
1976-1999. 0440 180 939.
. P. Vapaa 1.5.
50e. teliperäkärryyn.
P. 450e. 2 kk
takuu. Vuokrattavana 20 m2
yksiö Turussa yliopiston
vieressä, Henrikinkatu 1A. Volvo 80 -99 5-diesel autom, 2xrenk. 1100e. 2.800e. Voim., hp.
1700,- P. 0400 813 828.
. vm. P. 1.5. ?
Labradorinnoutajan ?
Lasten
kerrossänP. Suursäkkejä, n.700ka, . Tulee harrastuskäyttöön.
Tarjoa kaikki huomioidaan!
P. Kysy vaihtoehdot muuttovalmiisHuollot tehty m-liik, aj. Nissan Vanetta 2.3D -00 Jalava P. Tume HKL 300 hp. Ei
. Uosikkinen 24 kpl v. Kelanauhuri 60 luvulta, . Jätä sanojen väliin tyhjää.
LÖYTÖLAARI
Salon Seudun Sanomat
PL 117
24101 SALO. palkituista vanhemmista. 2015.
Takuut. 67 000e. 050 407 9299 Loimaa.
Polaroid kamera 60 luvun, ke lasitettu. 040 560 1058.
?
Halutaan
vuokrata halli/ kiinteistö noin
. 040 846 8674 Auran seutu
P. Omakotitalotontti läh. Ilmoitukset viimeistään torstaina klo 16.
Ilmoitukset Löytölaariin
myös tekstiviestinä!
7,50e / 160 merkkiä
Ohje: näppäile teksti
LAARI välilyönti, osasto ja oma ilmoituksesi.
(M myy, O ostaa tai S sekalaiset)
Lähetä viesti numeroon 17252.
Yhden viestin hinta on 7,50e/160 merkkiä.
(EI TOIMI GOMOBILE-LIITTYMÄLLÄ!)
HUOM! Kupongin toimitusosoite muuttuu: Toimita ilmoitus:
Ilmoitusosasto
MYYDÄÄN
OSTETAAN
SEKALAISTA
Julkaisupäivä
Ilmoittaja
Osoite
Puh.
Kirjoita ilmoitusteksti ruudukkoon selkeästi. Liplast 1500l + valumaastia + asennus srj 600e,
Cpi 250 -06 tieliikenne mönkijä 1300e, Yinmu mopo
skootteri 3km vm 2012
800e. 040 702 4713.
. Siistikuntoinen pöytä ja 6
tuolia, Gram pakastekaappi,
tyttöjen polkupyörä Tunturi, hyvä kuntoinen, 3 vaiht.
Riihikoski. Vaihdossa huom. huoltokirja 2xrenk. H. 10 kpl
pohjaventtiili, hinta 5e/kpl. H.120e. 040 849 3514
Osku
. 7700e.
P. 040 566
. röityjä pentuja terveistä
Kuormalavoja 0,50e kpl. Filmivaneria 6-30mm, . 19
500e. ?
Miesten
Monta- pi, kuomumahdollisuus.
P. 12000 km kiint.
navigator, luistonesto tietokone sähk. 0400 323 406
P. 044 907 4966
pakettiauto, aj. 2014 asti. 050 491 9349.
. 044 731 2961
. P. Moottoripyörä Kawasaki vn900 custom vm -08,
ajettu vain 2800 km, runsas varustus. hp. Myydään kaksio, 54 m2, 9487 Loimaa
Loimaan keskustassa. Lapsiperhe hakee vuokP. Transit 2,5 D -93, pit- 250,
h.
1000e/tarjoa
RATSASTUSTUNNIT
4URUNTIE . huhtikuuta 2013
10
. Autovuokraus
P. Jätehuolto kaikille kiinteistöille . www.sabrina.fi
. Ikkunatummennukset
. KÄDENTAITOTUOTTEET
KÄDENTAITOJEN ERIKOISLIIKE/
KEHYSTÄMÖ NYYTTI
Satakunnantie 5 LOIMAA, P. Pesut, kesto- ym.
. 9?18
. 0400-536 303 . Siirtolavojen vuokraus
ja toimitus
Puh. Nostokorkeudet
16 ja 9,5 m
DINO 160 XT
DINO 95 T
Pasi Markula ky
0500 770606
. 044 27 47 402, www.fyspepe.toimija.fi
. BETONITUOTTEITA
Jorma Laaksonen, Seppäläntie 192, 32210 Loimaa.
P. Meillä on nyt
myös nettiajanvaraus. www.jormalaaksonen.net
Proteesiasioissa
Teitä palvelee
Väinämöisenkatu 6 B Op-talo
Tiistaina klo 9-17, perjantaina klo 9-12.
Muina päivinä tilauksesta P. PA I K A L L I S TA O S A A M I S TA PA R H A A S TA PÄ Ä S TÄ . 050 361 3670
Kauneushoitola Merja-Eliisa, Huvilakatu 14, Loimaa
P. Automyynti
vahaukset
. www.artemiina.fi
NRQHYXRNUDXVWD
. 0500 822 386
www.alastaronautopalvelu.?
ZZZ ORLPDDQOXNNR À
. Kaivojen tyhjennykset
sekä viemäreiden
avaukset . SÄHKÖLIIKKEITÄ
Testattu vetoaisa
AUTOHUOLTO MAUNU KY, LOIMAA
. KAUNEUSHOITOLOITA
Kauneushoitola Lemon-spa Palininkatu 3 &
Seppälänkatu 10, Loimaa P. Huolto, korjaus . PERÄKÄRRYJÄ
. 050 350 6983. TAKSIPALVELUITA
. Kotimyynnistä edullisesti Tervetuloa! la 9?14
Pietilänkatu 11, Loimaa p. Tuulilasit
. KAIHTIMET JA MARKIISIT
. Tiistaina 16. KELLOLIIKKEITÄ
Kello- ja koruseppä LANKINEN
. 8?17.30, la 8.30?14
LOIMAA
www.lpr.fi
. HYVINVOINTIPALVELUJA
Intialaista päähierontaa & energiahoitoa, Asta Kilpi
P. PIHAPUIDEN KAATOA
. KORUDESIGNTARVIKKEET
ArteMiina, Turuntie 16, Loimaa.
P. 0400 398 421, www.sormuslankinen.?
0UH sOLLIPEKKA VIENONEN SEUTUPOSTI FI
. Kello- ja korukorjaukset paikanpäällä ark. 050 560 4701. 040 535 6973
Avoinna ti?pe 10?17, la 10?13
www.kadentaitonyytti.?
Sertifioitu
märkätilojen
VEDENERISTÄJÄ
VTT
050 516 3027
Ville
. 050 321 8085.
Kauneushoitola Sabrina, Turuntie 14
P. AUTOKORJAAMOITA
. 040 7323 638, Loimijoentie 78, Alastaro
Fysioterapia, Petteri Penttinen, Kuusitie 1 Loimaa,
P. (02) 762 8326
Alastaron
Autopalvelu
Määräaikaishuollot
Renkaat ja rengastyöt
BE-, DSL- ja OBD-mittaukset Kolarikorjaukset
Katsastuspalvelu
Hinauspalvelut
Ilmastointihuollot
Loimijoentie 99, Alastaro P. RAKENNUSTARVIKKEITA
t 1665"7"3","611" t *,,6/" +" 07*
,"611"t 3",&//645"37*,&,"611"
t 0." "4&//641"-7&-6
Suoritamme ammattitaidolla ikkuna- ja oviasennukset
sekä saunatilojen sisustukset! . 02-762 5100
Ark. Rengasmyynti
. JUHLA- JA PITOPALVELUITA
Hannes Huhtala
RAKENNUSALAN
PALVELUT
. Aggregaatti (160XT)
. RAKENNUSTÖITÄ
Roskat pois nurkista!
. INVATAKSIPALVELUITA
Aleksis Kivenkatu 9 Loimaa
puh. Hinausapu 24 H
. Paperin, pahvin ja kartonkien keräys . 02 762 1350, 0500 741 437, Ps. Ota yhteyttä!
. 050 2279
. (02) 7622 393
. Ajojärjestelmä
. PA LV E LU H A K E M I S TO
. PESULAPALVELUJA
. Finikor-ruosteenestokäsittely
. Maalaus, peltityö . HENKILÖNOSTIMIA
PAINOPALVELUJA
Lomakkeet, kirjekuoret, esitteet, tulosteet ja kortit.
Loimipaino Loimaa. P. PARTURI-KAMPAAMOITA
1\W PHLOWl ULSVLHQ SLGHQQ\NVHW
VHNl LRQLMDONDN\OS\
$YRLQQD PD SH OD
WDL VRSLPXNVHQ PXNDDQ
Vesikoskenkatu 20, Loimaa
$MDQYDUDXV
S WDL ZZZ WD]]L À
Ravintola - Kahvila
Avoinna : ti - pe 09.00 - 18.00
la
12.00 - 22.00
su
12.00 - 16.00
A - oikeudet
Kauppalankatu 13, Loimaa
0400 - 592549
www.greenway.fi
p. 02-724 7851, 763 1031
p. 2, 32300 MELLILÄ, www.mellilantili.?
. 0500 530 807
LASIT JA LASITUSTYÖT!
sKIRKKAATLASIT
sKORISTE
JAERISTYSLASIT
sIKKUNOIDENKORJAUKSET
sLISTAT. 414 8400
www.akrdata.?
. Pitopalvelut
Loimaantie 272, 32440 Alastaro, p. MUSIIKKIPALVELUJA
Ryötin tila
Ikaalisten Kylpyläosakkeen vuokraus
ILPO LAUNONEN
Kauppalankatu 5-7 Loimaa,
p. TIETOKONEITA
Turuntie 10
Loimaa
P. TYÖVAATTEITA
KOTIMAISET MIRENA TYÖASUT
0LWWRMHQ PXNDDQ VXRUDDQ YDOPLVWDMDOWD
%URGHHUDXNVHW PDLQRVWHNVWLLOLW NRUMDXVRPSHOXD
PLUHQD DVXW FRP $VXWXVWLH /RLPDD
. (02) 763 1997, 0400 812 588.
. perukirjat.
puh. 040 197 97 97
www.loimaantaksipalvelu.?
. 040-7527 353 www.ryotintila.?
Kauppalankatu 11, Loimaa, puhelin 020 763 4736.
Palvelemme ma-pe klo 10-17.
VTS Seppo Toivonen, puh. 050 562 4803.
. 044 536 9469
Loimaan Prismakeskus, Aleksis Kivenkatu 7
www.paija.. 0500 535 377
LVI-HUOLTO R.VUORINEN
Loimaa
JARKKO AAKIO
Tietokoneet, ohjelmistot ja oheislaitteet
Huollot sekä asennukset yrityksille ja kotitalouksille
. 0500 478 344
Myös pesuaineiden ja välineiden myyntiä
. RAVINTOLOITA
. 046 810 2432
Verhontie 97, Kojonkulma www.punkintila.?
P. SUUTARI- JA AVAINPALVELUT
. P. 045 2044 776
www.ravintola-ata.com
Kysy ilmainen tarjous.
Ravintolassa A-oikeudet
ma-to 10-22.00,
pe-la 10-01.00, su 10-22.00
Noutopöytä arkisin klo 11-14
Täydellinen juhlaja pitopalvelu
Hyvät kokous- ja
koulutustilat
9?
Sahantie 5 Mellilä
www.lounaspaikkamellila.. LVI-LIIKKEITÄ
TAKSIPALVELUA
Loimaa
P. 045 1263170, pekka.salonen@mellilantili.?
Sahantie 2 as. 040 867 9053
1+6 hlö
0400-805285
www.loimihaka.?
LOUHINTA- JA KAIVINKONETÖITÄ
Arvioinnit veloituksetta
Jasa Poraus, Loimaa
puh. 045 - 874 6600
Nettiajanvaraus www.hiusstudiounica.?
Palvelutarjontamme löydät netistä!".
www.pohjantahti.?
. VAKUUTUSYHTIÖITÄ
Tunnelmaa ja herkullista ruokaa juhlaan ja arkeen
HiusStudio
Avoinna ma-pe 9-17 la 9-14
Myös sopimuksen mukaan.
Koulukuja 7, Loimaa
Ajanvaraus p. SIIVOUSPALVELUJA
Loimaan Suutari P. Köllintie 20, 32100 Ypäjä p.050 56 96 945
Taksi Jyrki Ala-Nissilä
. VALOKUVAAMOJA
Siivouspalvelu, KL-Urakointi.
Katja Laine. RUOSTESUOJAUKSIA
. TILITOIMISTOJA
MELLILÄN TILI JA ISÄNNÖINTI OY
kirjanpidot, tilinpäätökset, veroilmoitukset,
taloyhtiöiden isännöinnit, asiakirjat mm. P. 767 1524 . Myös hartaat muistotilaisuudet . ,/)-!!sWWW PIHAPORTTI l
. 050 527 6332.
Loimaan Siivous Päivi Ojala Oy P. 040 535 0576
Tampereentie 51
040-720 7310
Soitinliike
PikkuRokkari
Väinölänkatu 4, Loimaa, 0400-531307
ma-pe 12-17 la 10-13 www.pikkurokkari.?
. LOUHINTATÖITÄ
P. 0400-223 964
Taksi
RATSASTUSTUNNIT
PONIKERHOT
0UH
3DDUL MD S\|UlWXROLNXOMHWXNVLVVD
NHODNRUYDXV VXRUDDQ DVLDNNDDOOH
Puh
AUTOKOULUJA
Uusi malli ja Jaksal-kuomu
. KOIRAHOITOLOITA
. HAMMASTEKNIKOITA
Loimaan
Kauppatorin Taksi ay
Tapio Harjula 0500 741 544
Karsolantie, 32210 LOIMAA, (Hirvikoski)
Puh. 0600 91444
Loimaan
Aluetaksi Oy
Kauppalankatu 2, p. Perävaunut . KIINNITYSTARVIKKEET
Päivystys lasirikoissa:
puh. JALKAHOITOLOITA
. ÖLJYSÄILIÖHUOLTOJA
Öljysäiliöhuollot säiliöön kuin säiliöön.
www.neliopinnoitus.fi P. KONEVUOKRAUSTA
Liikelahjat, tekstiilit, brodeeraukset, tarrat.
J & S Subcontracting Oy, P. 0400 293 576.. LASITUSPALVELUITA
Idyllinen
Juhla-ja Kokouspalvelut omalla,
aidolla lähiruokakeittiöllä
Eksoottisen erilainen
Menninkäissavusauna
Loimaa
Invataksi 1+8
Huom. 010 322 4570
"70*//" ." 1& +" -"
. 0500 929 227. P. 040 968 9880.
. Pyörätuoli ja paarikulj.
Kela-ajot suorakorvaus
. 044 7442 310
ZZZ ORLPDDQDOXHWDNVL À
050 326 2369
. 02-550 2400, fax 762 2790
VUODEN
KOKEMUKSELLA
Hankalatkin puut ammattitaidolla. 050 360 2597
. JÄTEHUOLTOA
1 + 6 henkilöä
1 + 4 + invavarustus
Loimaa Taksi
5-7,
P. 040 7499 159, www.arjalka.fi
Loimaan Fysikaalinen Hoitolaitos, Väinölänkatu 8
Studio 66, Mörkömäentie 2, Oripää
Leila Toivonen p. 0400 223 535, 0400 223 235.
Jalkahoitola Irma Paljakka, Kalevalalankatu 11 A 10,
P. VERHOOMOJA
Verhoomo Velar
040-5821805
Viljavarastontie 6, Loimaa
verhoomovelar.?
. Varaosat
Tmi: Esko Salminen
http.//personal.inet.?/yritys/jyty Alastaro p. 040 779 2214 Opinkuja
Loimaa
Pekka
Loimaan Seudun Invataksipalvelu, Raimo Huhtala
P. BRODEERAUKSET
25
s!3%..5+3%4s4!26)++%%4s355..)44%,5
Yksilöllistä täysihoitoa kaikenla
kaikenlaisille koirille maaseudun rauhassa.
DMRNRUWWL FRP
3 9HVLNRVNHQNDWX /RLPDD
Turuntie 73, 32200 Loimaa, p. 044 3056900
www.loimaantaksi.com
P. Trailerit . 040 963 3956 / 040 962 7023
www.loimaanliikennekoulu.?
. 0400 765 351
Jalkahoitola Arjalka, Käsityölaiskatu 9, Loimaa
P. www.j-s.fi
Alkuperäistä loimaalaista
taksipalvelua!
TAKSI LOIMAA-MELLILÄ
www.loimaanelainhoitola.?
p. 0400 741 441