Nyt jo lakkautetussa kaupassa toimii yhä Sairasen emännöimä museokahvila. Loimijoki on viime päivinäkin tulvinut kuin konsanaan keväiseen lumien sulamisen aikoihin. Sivu 5 Kaapeloinnin jäljet kuntoon Salon Seudun Puhelin Oy veti viime kesänä Loimaalle valokaapelia tuhansia metrejä. Sivu 7 TIINA NAULA LoLe-1612-01 15.12.2006 16:54 Sivu 1. Hän on ennen kaikkea runojen ystävä, mutta on kulttuurin saralla tehnyt myös muun muassa teatteria sekä näyttämöllä että käsikirjoittajana. Tuuli puhaltaa lännestä. Kaavamuutos mahdollistaisi uuden liikerakennuksen. Sivu 6 Kiinteistöissä kunnostamista Loimaan seurakunnan investoinneista suurin osa kuluu ensi vuonna Kanta-Loimaan kirkon sisäremonttiin. Yhtiö korjaa kaikki entiselleen ensi kevääseen mennessä. Elorannan peruskorjaus on myös edessä, jos seurakunnalle ei löydy muuta leiripaikkaa. Talouskaupan museokahvilassa voi palata menneen ajan tunnelmiin. Loimaa miettii myös haittakorvauksen perimistä. alv . Pirjo-Liisa Maijala käy säännöllisesti kuntosalilla. Saikun kaava hallitukseen Loimaan kaupunginhallitus käsittelee maanantaina ylimääräisessä kokouksessaan Saikun alueen asemakaavamuutosta, jonka ympäristölautakunta tyrmäsi äänin 5–4. Hänen mukaansa liikunnan jälkeen on pirteä olo koko päivän. Viime keväänä 80 vuotta täyttänyt Sairanen on ehtinyt paljon muutakin. Sivu 8 ANU SALO Alastaron palkittu kulttuurihenkilö Annikki Sairanen tutussa miljöössään. Samoin kaupungin kirkkoa pitää kunnostaa. Alastaron sivistyslautakunta palkitsi hänet kunnan tämän vuoden kulttuurihenkilönä. Sivu 3 Irtonumeron hinta 1,00 € sis. Kaivuutyön jäljet ovat puhuttaneet. vuosikerta LAUANTAI 16.12.2006 Nro 145 P 1 D Loimijoki ryöppyilee kuin kevään tulvissa Sivu 5 KARI NUMMILA Kulttuuriosaaja Alastaro Anu Salo Lyhyt esittely: Annikki Sairanen on alastarolainen kulttuurin monitoiminainen, joka on kotikunnassaan tullut tutuksi vanhempiensa elämäntyön, Alastaron Talouskaupan, jatkajana. Loimaan talousalueen paikallislehti • 92. 6 414880 051993 T Ä N Ä Ä N Säätila Päivä on osittain jopa aurinkoinen. Lämpötila pysyttelee edelleen plussan puolella. Hänen harrastamiensa lajien valikoima on laaja sauvakävelystä aina ChiBalliin. Sivu 2 Pirteänä koko päivän Liikunta on loimaalaiselle Pirjo-Liisa Maijalalle tärkeä harrastus, joka tuo hyvää oloa henkisesti ja fyysisesti
Maksimimerkkimäärä 140. vuoden täytti. T: äiti, isä ja Eemeli. Loimaa Sari Keskitalo Kanta-Loimaan kirkon sisäkorjaus nielee suurimman osan, 840 000 euroa, Loimaan seurakunnan ensi vuoden 1 140 000 euron investointisummasta. Vaikka kokouksessa useampaan otteeseen vakuutettiin, ettei yhteistyö kaupungin kanssa onnistu leiripaikan suhteen, kannattaa selvittää muutkin vaihtoehdot. 11:2-3 18.12. Sari Keskitalo VALMISTUNEITA Kati Seppälälle kannustusapuraha LOIMAA Loimaan teatterissa näyttelevä ja ohjaava Kati Seppälä sai tämänvuotisen kulttuurin kannustusapurahan. Meri Markula 4v. Suorita maksu lehden tilille 523900-265274. Kirkkoherra Matti Taatila esitteli viimeistä budjettiaan, sillä hän jää eläkkeelle ensi vuonna. adventtisunnuntai 18.12. Pyöreitä vuosia tulee 30. Jumala, Herra Sebaot, auta meidät ennallemme, anna meidän nähdä kasvojesi valo, niin me pelastumme. välivaaleilla valitun Loimaan kirkkovaltuuston viimeinen kokous oli tavallista pidempi ja sähköisempi useammasta syystä. T: Katariina, Julianna, äiti, isä ja isotäti Pirkko. 1.1. Seppälä on kirjoittanut myös näytelmiä. T: äiti, Matti ja Riitta. Lisäksi asian yhteydessä luettu allekirjoittamaton kirjelmä närkästytti eräitä kokoomuslaisia valtuutettuja, jotka taisivat haukkua väärää puuta. Oikeutetusti herätti ihmetystä, että ilman tarkkaa suunnitelmaa olisi oltu valmiita heittämään koneja laitehankintoihin 300 000 euroa. (4 riviä). Henkilöstösuunnitelmassa vuosina 2007 2009 Taatila uumoili ainakin Mellilän ja mahdollisesti Alastaronkin seurakuntien liittyvän Loimaaseen kuntien yhdistymisien myötä. K I V I C E N T E R Palininkatu 2, Loimaa,P. Iloiset onnittelut 18.12.2006 10 vuotta täyttävälle Rosa-Liinalle. Kaupungin kirkkoon investoidaan 50 000 euroa, millä summalla suunnitellaan lämmitysmuodon vaihtamista kaukolämpöön sekä kunnostetaan kirkkosalin penkit. Kun Johannes vankilassa kuuli Kristuksen teoista, hän lähetti opetuslapsensa kysymään: "Oletko sinä se, jonka on määrä tulla, vai pitääkö meidän odottaa toista?" Matt. Kirkkorakennuksiin suurin osa investoinneista Jouni Yli-Jaukkari on valmistunut kauppatieteiden maisteriksi Tampereen yliopistosta. Hinta sisältää arvonlisäveron. 80:19-20 17.12. Aivan oikein, ja minä sanon teille, että hän on enemmänkin kuin profeetta. NIMIPÄIVÄT: 16.12. Verotuloja odotetaan kertyvän 2 130 000 euroa, kun tuloveroprosentti on 1,4. Sylillinen onnea 17.12.06 johdosta. Ensi vuoden budjetti on 186 885 euroa alijäämäinen. Anna meidän elää, me huudamme sinun nimeäsi. Latvalla 16.12.06 sylintäydeltä onnea! T: äiti ja isä sekä mamma ja pappa. Megasuuret synttärionnittelut Juholle Virttaalle 8-vuotispäiväsi 15.12.06 johdosta! T: äiti, Joni, Jenna, Eppu ja Mötti. 2 Lauantaina 16. Raakel, 3. Loimaan Lehti PL 2, 32201 Loimaa tai sähköpostilla ilmoitukset@loimaanlehti.fi. Toivoo pappa ja Pirkko. Kuvan voi myös tuoda ja maksaa lehden konttoriin, os. Kuvat julkaistaan lähettäjän vastuulla. Kartanomäenkatu 4. Lähetä kuva postitse os. myymälä suljettu Toivotamme asiakkaillemme oikein rauhaisaa joulun aikaa SYNTYNEITÄ Onnea! Yhden palstan kuva teksteineen maksaa 10 e, kahden palstan 20 e. Investoinneista päättäessään kirkkovaltuusto puolitti yksimielisesti koneisiin ja kalustoon suunnitellut 300 000 euron summan, koska se ei saanut tarkkaa hankintalistaa hintatietoineen. johdosta. LoLe-1612-02-03 15.12.2006 16:39 Sivu 2. Onnea 6-vuotiaalle Nealle 16.12. Loimaalainen Päivi Piki on valmistunut kauppatieteiden maisteriksi Turun kauppakorkeakoulusta pääaineenaan laskentatoimi. Ennen kuin Elorantaan investoidaan enemmän, selvitetään sen käyttöaste ja muut mahdolliset vaihtoehdot. 11:9-10 PALJON ONNEA VAAN Rakkaille kullannupuillemme Elina ja Akseli Pietilälle 1-vuotisonnittelut 20.12.06. T: mummo ja pappa. Metsämaan seurakuntatalo odotetusti puhutti ja äänestytti. Yhdistymisiä edessä. Ps. Loimaan kulttuurilautakunta on myöntänyt vuodesta 1980 lähtien kannustusapurahan ansioituneelle loimaalaiselle taiteen harrastajalle. Aapo, Rami, Aappo PÄIVÄN SANA 16.12. Aurinko laskee kello 15.12. Veera Amanda 13.12. Elorannan kunnostaminen on noussut syystä tai toisesta lempiaiheeksi, vaikka kesäkodin päärakennus taitaa olla purkukunnossa. Auli, Aulikki, Aada 17.12. Isoveli Jeren hellässä huomassa jo ihan pikkuneidiltä näytti! Onnittelut Veeralle. TOIMITTAJALTA Eloranta vai ei Ns. Onnittelut ehtivät saman viikon lauantain lehteen, kun ne tuodaan viimeistään torstaina. T: Meri ja Mari ja äiti ja isä. Kirjoita kuvan taakse haluamasi onnitteluteksti ja kuvan palautusosoite. Vuokrattavia kesäkohteita löytynee varmasti muiltakin tahoilta lähiympäristöstä, sillä Elorannan kunnostaminen nielee melkoisesti varoja, vaikka siitä ei tehtäisi hotellitasoista. Onnittelut 50-vuotiaalle. 0207 909 261 www.loimaankivi.fi, kivi@loimaankivi.fi Palvelemme viikolla 51 Ma To 9.00 17.00 22.12. Hän on se, josta on kirjoitettu: "Minä lähetän sanansaattajani sinun edelläsi, hän raivaa sinulle tien." Matt. Seurakuntien yhdistymisen mukaista toiminta-avustusta saadaan Kirkkohallitukselta 70 000 euroa. Vaikka Kanta-Loimaan kirkko saadaan kuntoon, Taatilan mukaan seurakunnassa on edelleen suuria päätöksiä tehtävä kiinteistöjen suhteen. Koska seurakunnalla on varsin paljon kiinteistöjä, enemmän kuin paikallaan on rakentamistoimikunnan nimeäminen viranhaltijoiden avuksi. Virkatalon tilakartoitukseen ja peruskunnostukseen on varattu 30 000 euroa niin kuin myös Elorannan peruskorjauksen suunnitteluun ja kaivon rakentamiseen. joulukuuta TÄNÄÄN AJANTIETO: Aurinko nousee tänään Loimaalla kello 9.35
Miten kiireen keskellä elävä ihminen voi pysähtyä joulun sanoman, joululaulujen ääreen ja jouluaatosta aina tapaninpäivään ulottuvaan yhtäjaksoiseen ns. kirkkoherra LoLe-1612-02-03 15.12.2006 16:41 Sivu 3. Musiikin johtaa Tapio Laurila. Istun kaikessa rauhassa vanhan mökkini kuistilla. Toteutuksesta vastaavat kaupunginkirkon kuoro ja jousiyhtye sekä vaskiryhmä Petri Vainiotalon johdolla. ’’Nyt Jumalalle kunnia, kun antoi ainoon poikansa. Uskon,että kaikki ihmiset haluavat päästä osallisiksi sellaisista keskusteluhetkistä, joiden seurauksena hän voi ymmärtää itseään aiempaa enemmän. Ne kertovat meille yksinkertaisesti ja koskettavasti joulun sanoman, joka samalla yhdistää meitä ihmisiä. Tilaisuuden juontaa Paavo Rautavuori. Pahimmillaan joulussa on tuttua vain ruoka. Loimaan kauneimmat joululaulut kaupunginkirkossa sunnuntaina 17.12. Illan laulusolisteina ovat Armi Haatanen, Sanna Ketola, Lotta ja Meri Lukka, Milja Paukkio, Antti Riuttaskorpi ja Josefiina Tiiri. Kaikki muu saattaa tuntua oudolta ja vieraalta, josta on varmuuden vuoksi pysyteltävä sopivan etäällä. Kun tarkkaan kuuntelen, voin kauempaa kuunnella autojen ääntä. joulunaikaan. joulukuuta 3 SÄÄ Ypäjä Alastaro Loimaa Oripää Mellilä Seuraavina päivinä Tänään Lämpötilat iltapäivällä ja suluissa edellisen yön alin lukema 2 metrin korkeudella +3 +3 +3 +3 (+2) 6 Sunnuntaina -1 (-2) 1 Maanantaina -3 (-4) 5 Tiistaina -5 (-6) 3 Keskiviikkona +5 (-0) 5 Joulutervehdyksiin varatun rahan olemme lahjoittaneet Ensija turvakotien liitolle. Siit enkelitkin iloiten veisaavat hälle kiitoksen!’’ Antero Aaltonen vt. Mukana ovat myös Teppo Heikkilä ja Tommi Jalo trumpetilla, Olli Lehti patarummuissa ja muissa lyömäsoittimissa. Työn kautta ihmisellä on vaarana tottua alituiseen suorittamiseen. Yhdessä lauletaan lähetysseuran vihoista tuttuja joululauluja. Kuvittelen itsekseni, että monella ajajalla on kiire, sillä jouluun on vain muutama päivä aikaa. Itsensä on ensin kohdattava, ja sen jälkeen olen valmiina kuuntelemaan toisia – ihan oikeasti. HARTAUSKIRJOITUS Lauantaina 16. Toivotan kaikille lukijoille hyvää joulun aikaa. Se puhuu omalla tavallaan ja kuulen sen. Tässä ajassa myös työn luonne muuttaa muotoaan. Kuulen vain luonnon ääniä. • ALASTARON OP • LOIMAAN OP • LOIMAAN SEUDUN OP • MELLILÄN SEUDUN OP • METSÄMAAN OP • NIINIJOEN OP Rauhallista Joulua ja Valoisaa Uutta Vuotta Loimaan kauneimmat joululaulut kahdesti Jouluna tekee mieli muistella, jolloin lapsuuden joulut palaavat mieleen tunnelmallisina, aitoina, täynnä odotusta ja syvää merkitystä. Loimaan seurakunnan kaupunginkirkossa lauletaan ja soitetaan kauneimmat joululaulut huomenna sunnuntaina monipuolisella ohjelmalla. Joulu tulee – oletko valmis. Silloin joululauluilla on tärkeä merkitys. Työssä saatetaan olla parhaimmillaan/pahimmillaan aamusta iltaan. Olen keskellä lumetonta maaseutua ja voin kuunnella luonnon hiljaisuutta. Joululaulujen suureen suosioon vaikuttaa juuri se, että ne ovat tuttuja ja silti tuoreita. klo 18 ja 21. Nyt kun joulunaika on ovella teet viisaasti, jos osaat käyttää yhteistä aikaa toisten kohtaamiseen ja aitoon kuuntelemiseen
Syrjitty Samaa mieltä Malen kanssa, ja me naapurit saadaan nauttia tästä upeasta kuusesta joka päivä näin joulun aikaan. On siinäki omat murheensa. Sinkkujen kuuluisi elää koko ajan ”haku päällä”. Kauppalehti (11.12.) huomio tunnusluvut omalla tavallaan Kauppalehden luokituspisteillä. Maapallonlaajuisen ilmastonmuutoksen kaikkia vaikutuksia ei ole ainakaan vielä ennustettavissa. Annelia juhlineet Vihdoinkin julkaistiin kartta, josta näkyy, että 9-tien tuntumassa on tulevaisuus! Ja asiakkaita tulee kaukaakin autoilla! Kaupunki ei elä vain jalan kulkevista Uhratkaa vaan Saikunkallio, seuraavaksi uhraatte valtuustopaikkanne. Merkillepantavaa on, että ylitimme keskiarvon myös tiedon soveltamisen osa-alueella sekä ihmisen ja ympäristön välisessä vuorovaikutuksessa. Onnittelen oppilaita ja opettajia hyvästä menestyksestä. Siihen osallistui koko maassa noin 5 800 oppilasta. Monella yrityksellä on menossa sellainen hyvä kymmenen prosentin turvallinen liikevaihdon kasvu, jolla myös nostetaan työpaikkojen lukumäärää. Vammaisten osallistuminen kunnallishallintoon vammaisneuvostotoiminnan muodossa on ensiarvoisen tärkeää. Totuus lienee kuitenkin suurelta osin toisenlainen. Erityisen selkeästi Keskuskoulun viidesluokkalaiset ylittivät valtakunnallisen keskiarvon kokeellisissa ryhmätehtävissä. Vammaiset voivat tuoda valmisteluun ja päätöksentekoon oman elämänsä asiantuntemuksen. Jarmo Rasi Rehtori Seudun yritysten menestyksestä Pääkirjoitus (Loimaan Lehti 12.12.) kyseli, mistä kiikastaa Loimaan yrityksien menestys. Mittareilla voitaisiin painottaa yhtä hyvin työllistämistä tai vakavaraisuutta. Opetushallitus järjesti kokeet tämän vuoden syyskuussa. Telkkaristakin voi katsoa hyvällä omallatunnolla Kauniit ja rohkeat tai koko päivän urheilua ilman, että joku vaatii vaihtamaan kanavaa. Saako muuten virka-aikana käyttää alkoholia, kun eräskin pomo juo jopa pari pulloa olutta lounaalla. Kaikki kunnia listan yrityksille, mutta luetteloa ei kannata ottaa turhan vakavasti. Lista suosii sellaisia yrityksiä, jotka ovat tehneet hyvän tuloksen mahdollisimman pienellä omalla pääomalla. Yksin elämisellä on myös se varjopuolensa, että vuokra tai yhtiövastike, tv-lupa ja muut pakolliset menot pitää maksaa yksin, kun aviotai avopuolisot voivat jakaa kulut. Kuluvan vuoden joulujuhla oli samalla neuvoston 25-vuotisjuhla. VAIKKA sinkkuja on paljon, yhteiskunta rakentuu yhä vahvasti sille oletukselle, että ”normaali ihminen” asuu yhdessä perheensä tai ainakin aviotai avopuolisonsa kanssa. Suht mukavia korvauksia annettu parin lapun täyttämisestä. SINKKUUDEN pitäisi ilmeisesti olla eräänlainen välivaihe. Yksin elävien määrä on kasvanut Suomessa koko ajan. Lähestyvät eduskuntavaalit saavat taas lukuisat kansanedustajaehdokkaat vakuuttelemaan, kuinka he ovat perheiden asialla. Pauli Salminen Loimaan seutukunnan kehittämiskeskuksen toimitusjohtaja LoLe-1612-04 15.12.2006 16:22 Sivu 4. Voi arvata, että kukaan poliitikko ei tunnusta ajavansa yksineläjien etuja. Poltamme maaperään kertynyttä hiiltä ja päästämme ilmaan muitakin kaasuja, jotka estävät lämmön entisen kaltaista haihtumista. Ilmiön toistumisajaksi arvioidaan tuhansia vuosia. Yksi ilmiö vaikuttaa toiseen. Vammaisneuvosto esitti aikanaan sosiaalilautakunnalla hyväksyttäväksi, että neuvostolle laaditaan oma talousarvio vuosiksi 2005 2006. Ennen vanhaan naimattomat naiset ja miehet olivat vanhojapiikoja ja -poikia. Yhden hengen talouksissa asuu jo lähes miljoona suomalaista, joukossa on niin eronneita, leskiä kuin koko ikänsä naimattomina olleita. Naimattomaksi jääneet miehet olivat saamattomia peräkamarin poikia tai hunsvotteja, joita kukaan kunnon nainen ei kelpuuttanut aviomiehekseen. Jos joku on tyytyväinen elämäänsä sinkkuna, se olkoon hänen oikeutensa. Loimaan yritykset kasvavat tällä hetkellä ennätysvauhtia. Vaikkapa leipää on ostettava kerralla niin paljon, että yksineläjä ehtii syödä korkeintaan puolet, kun loppu jo homehtuu. 4 Lauantaina 16. Yritysten menestyminen on Loimaan seutukunnan kasvun avain. Listalta ei näy sitä vahvuutta, jolla seutumme yritykset nyt kasvavat. Loimaan viimeaikaisessa historiassa ei ole mennyt näin hyvin milloinkaan. Talousarvion mahdollisesta ylittymisestä ei juhlakin huomioon ottaen ole viestitty. Rauno Granholm Loimaan alueellisen vammaisneuvoston puheenjohtaja Keskuskoululaisten ympäristöopin taso arvioitiin Keskiviikkona 13.12. Vastapainona yksin elävä saa nauttia siitä, että voi määrätä vapaammin tekemisistään. Neuvosto on suora yhteys vammaisten henkilöiden ja kaupungin päättävien toimielimien välillä. Jos tanssit tai ravintolat eivät riitä iskupaikoiksi, sinkku voi hakea kumppania muodikkaasti internetin treffipalstoilta tai televisio-ohjelmasta. Yrityksiä on myös enemmän kuin koskaan ennen. Jo pelkästään kaupassa sinkku tuntee itsensä poikkeukseksi etsiessään ruokaa perhe-, jättija maksipakkausten joukosta. Sama kehitys on nähtävissä koko seutukunnalla. Kun rohkeimmille oli ennen tarjolla vain Napakymppi, nyt televisiossa haetaan paria niin maajusseille, ”miljonäärille” kuin milloin kenellekin. Lämpötilapoikkeama on ollut laajoilla alueilla Eurooppaa yli kolme astetta. Liikevaihdon alaraja on 1.7 miljoonaa euroa. Ostaako Mersun tai maasturin vai lähteeks sittenki Lappiin. Kun joulun aikana on itse kullakin aikaa mietiskellä asioita, voisi jonkun ajatuksen uhrata myös sille, voisiko kukin omassa elämässään tehdä ilmastomuutosta hillitseviä valintoja. Vielä voimakkaampi kasvu aiheuttaisi jo ylikuumenemista. Kuitenkin vammaispalvelujen toimivuuden kannalta vielä keskeisempänä on neuvostossa pidetty suoraa vaikutusmahdollisuutta kunnallisiin viranomaisiin päin. Vammaisneuvoston järjestämä virkistystoiminta ja yhteistyö muiden järjestöjen kanssa on tärkeää. Kokeessa osallistujat tekivät henkilökohtaisen osion sekä ryhmätehtävät. Henkilökohtaisessa osiossa tasoa mitattiin seuraavilla viidellä osa-alueella: luonnon tutkimisen taidot, eliöt ja elinympäristöt, ympäristön aineita ja ilmiöitä, ihminen ja terveys sekä turvallisuus. Eronneita julkkiksiakin neuvotaan lehdissä, miten he löytävät uuden rakkauden. Ainakin osan heistä oletetaan ilmeisesti viettävän villiä ja vapaata elämää samaan tyyliin kuin television suositussa Sinkkuelämää-sarjassa. Pieniä purojahan ne ovat, mutta juuri sellaisistahan suuret virrat syntyvät. SH Loimaan korkeudella voi olla nykyisten koululaisten jäädessä eläkkeelle kokonaan lumettomat talvet. Neuvosto on muun muassa tuonut esille kunnallisten rakennushankkeiden yhteydessä vammaisuuden asettamia vaatimuksia esteettömälle kululle sekä kaluston, rakenteiden ja laitteiden tarkoituksenmukaisuutta. Vielä muutamia vuosikymmeniä sitten naisen korkein päämäärä oli päästä naimisiin, joten ilman aviomiestä jäänyt oli epäonnistunut elämässään. Kaikki tiedemiehet eivät usko, että ilmaston lämpeneminen on ihmisen toiminnan tulosta, mutta valtaosa tutkijoista katsoo, että juuri siitä on kysymys. saimme Keskuskoululle ympäristöopin viidennen luokan valtakunnallisten kokeiden tulokset. Alueemme suhdannekehitys on kaiken kaikkiaan ollut hyvä. Ehkä se koulun remontti ei ollutkaan niin onnistunut. Onnea! Eläkkeelle jäänyt opettaja tietää Oripäässä parhaiten lasten tulevat tarpeet! Ltk:t käsitelleet eskariasiaa ja tulleet toiseen tulokseen. Epätasaarvo kukoistaa. Olen varma, että näihin hienoihin tuloksiin on osaltaan vaikutusta sillä, että keskustaalueen kouluna olemme kaikki nämä vuodet saaneet nauttia luontoympäristön läheisyydestä Saikunkallion alueella. Vastaan: ei kiikasta mistään. Nykyään yksin elävät ovat trendikkäästi sinkkuja. Kesäretkien rahoitukseen ovat jäsenet myös itse osallistuneet. Käyttäjiltä tietonsa saanut Miksi Loimaan OP:lla on eritasoiset pikkujoulut kaupungissa ja Hirvikoskella, vaikka pankki on on yhtä. Kiitos Alastaron kirjaston tädeille ihanista joulupullista Lucian päivänä! Pieni pullahiiri Anna Katriina Kaupungin pomot tarjoo jouluaterioita henkilöstölle, joillekin jopa useampia kaupungin piikkiin toiset unohtaen. Siinä oppilaat selviytyivät kiitettävän tasolle, kun valtakunnan keskiarvo tavoittelee hyvää tasoa. Heitä sääliteltiin ja uskottiin, että he ovat yksin, koska eivät ole kelvanneet kenellekään. Heimolinnan juhlassa ollut KOPIT Loimaan kaupunginvaltuutetuille Loimaan alueellinen vammaisneuvosto ei hyväksy sen suunniteltua lakkauttamista. Tärkeintä kai kuitenkin on, että jokainen saa valita itse elämänmuotonsa ja olla ja asua niin kuin haluaa. Austin OMalley Kai tämä nyt on sitä ilmastonmuutosta Sinkkuelämää Päätoimittaja Seppo Huiku seppo.huiku@loimaanlehti.fi LUKIJOILTA TOIMITTAJALTA Syksy 2006 on ollut poikkeuksellisen lämmin. Tässä yhteistyössä eri järjestöjen ja yhdistysten kanssa on voitu tuoda tietoa niin vammaisryhmille kuin vanhuksillekin. Meillä yritykset ovat vakaita, taseeltaan vahvoja ja poikkeuksellisen omavaraisia. Kun Loimaankin seudulla katselee nyt joulukuun puolivälissä ikkunasta ulos, on helppo uskoa, että jotain on muuttumassa. Loimaan korkeudella voi olla nykyisten koululaisten jäädessä eläkkeelle kokonaan lumettomat talvet – tai hyvinkin kylmää, jos meriveden lämpeneminen pohjoisessa tyrehdyttää Golf-virran. Tietämämme mukaan sitä ei ollut aikaisemmin tehty. Vammaisneuvosto on toiminut yhteistyössä alueen muiden järjestöjen kanssa, jotka ovat osallistuneet neuvoston järjestämille kesäretkille, joulujuhliin ja muihinkin tilaisuuksiin. Tiina Naula tiina.naula@loimaanlehti.fi Kukaan poliitikko ei tunnusta ajavansa yksineläjien etuja. Kiitos! Naapurit Kiitos Paijan tilalle lämpimistä löylyistä Menninkäis-saunassa ja maukkaasta lohikeitosta torstaina. joulukuuta MIELIPITEET PÄIVÄN MIETE: Herrasmies ei ole koskaan kuullut juttua ennen. Alkutuotannon tulonmuodostuksesta on sanottava, että se ei ole kehittynyt odotetulla tavalla. Kaikilla viidellä osa-alueella Loimaan Keskuskoulun viidesluokkalaisten osaamisen keskiarvo oli selkeästi koko maan keskiarvon yläpuolella
Vettä ripeksinyt Ajoittaisesta kuivuudesta huolimatta vettä on tullut Jokioisten observatorion mittausten mukaan jo melkein vuosien 1971 2000 keskiarvolukemissa. Kolari tapahtui kello 9 aikoihin, kun perävaunullinen kuorma-auto oli ajamassa Huittisten suuntaan. Yksi iso kuusipuu kaatui linjoille Vahvalan alueella eikä sekään aiheuttanut kuin 45 minuutin pituisen sähkökatkon. Kaupunginhallituksessa näillä ryhmillä on kahdeksan edustajaa vasemmiston ja sosiaalidemokraattien kolmen lisäksi. KARI NUMMILA Kuljettaja loukkaantui vakavasti PÖYTYÄ Henkilöautoa kuljettanut nokialainen, vuonna 1964 syntynyt mies loukkaantui erittäin vakavasti kolarissa eilen aamulla kantatie 41:llä Pöytyällä Oripään rajan tuntumassa. Valvomolla on vain yksi tuulimittauspiste, joka sijaitsee Säkylässä. Kaavamuutos mahdollistaa Niittukulman eritasoliittymän rakentamisen, jonka on tarkoitus päästä alkuun maaliskuussa. Ilmatieteen laitos pitää ohjelukuna sitä, että yksi vesimilli kasvattaisi lumipeitettä yhdellä pakkaslumisentillä. Satapirkan Sähkö valvoo usean voimayhtiön verkostoa ja päivystää vikailmoituksia Paneliassa. Suojakelit tietysti laskevat lumen pintaa. Perjantaisen poudan takia lukemat olivat laskussa. Kolarin toisena osapuolena olleen kuorma-auton kuljettaja, vuonna 1981 syntynyt loimaalaismies selvisi lievin vammoin. Kuutioita vilisee Puoliviikosta ei ylitetty lukemaa 140 kuutiometriä sekunnissa. Tämän vuoden sateet torstaihin mennessä ovat 590,6 milliä, joten keskiarvoon päästäneen ja ehkäpä vielä hieman ylikin. Motelliin oli murtauduttu noin kello kolmen aikoihin. Vika paikallistettiin nopeasti ja tapahtumapaikalle oli helppo mennä, Esko Markula Sallila Energia Oy:n verkostopalvelusta kertoo. Hän kävi onnettomuuden jälkeen terveyskeskuksessa. mennessä 64,9 (45,0). Kuukausittaiset sateet (suluissa pitkäaikainen kuukauden keskiarvo): tammikuu 17,8 (41), helmikuu 21,9 (29), maaliskuu 29,9 (30,0), huhtikuu 34,4 (32), toukokuu 58,7 (35), kesäkuu 26,7 (57,0), heinäkuu 23,3 (80), elokuu 57,7 (80), syyskuu 50,2 (61,0), lokakuu 154,2 (59), marraskuu 50,9 (57), joulukuu, 14.12. Vuotuinen keskiarvo on 606 milliä. Loimijoen Tammiaisten sillaltakin näki torstaina helposti, että vettä on noussut pelloille niin sillan yläkuin alapuolellakin. Viime päivinä ei ole mitattu Sallila Energia Oy:n Vampulan voimalaitoksellakaan ihan syysja alkutalvikauden rajuimpia ohivirtauslukemia, jotka nousivat joitakin viikkoja sitten lukemaan 166 kuutiometriä sekunnissa. Siellä kovimmat tuulennopeudet olivat mittalaitteen mukaan noin 12 metriä sekunnissa. Mukanaan varkaat veivät alkoholijuomia, tupakkaa ja makeisia. Henkilöauto romuttui onnettomuudessa pahoin. Aluearkkitehti Olli-Pekka Hannu on laatinut asemakaavan muutosehdotuksen, joka mahdollistaa noin 5 000 neliön liikerakennuksen rakentamisen Keskuskoulun viereen. – Meillä sattui hyvin vähän ongelmia verkostolle tässä myrskyssä. Kuorma-auto jäi poikittain tielle, ja sen perävaunu kaatui. Poliisi tutkii tapahtuman syitä. Lauantaina 16. Niittukulman asemakaava hyväksyttiin LOIMAA Loimaan ympäristölautakunta näytti yksimielisesti vihreää valoa Niittukulmanportin asemakaavalle ja sen muutokselle. – Sateet näkyvät tavattoman äkkinäisesti Loimijoenkin uomassa pinnannousuina, sillä metsiä ja soita on ojitettu runsaasti, ja vedet tulevat viemäreistä nopeasti jokeen, Markula sanoo. Loimaan alueella tulvatilannekaan ei ole äitynyt kovinkaan pahaksi, vaikka vettä onkin noussut jonkin verran pelloille Alastaron Tammiaisissa ja Mälläisissä sekä Vampulan Huhtaalla. joulukuuta 5 AIHETTA JUTTUUN: Soita: Toimitussihteerimme puhelinnumero on 02-7626035 UUTISET Saikunalueen kaavalle ei lämmetty Loimaa Sari Keskitalo Ympäristölautakunta päätti täpärästi äänin 5–4, ettei Loimaalla käynnistettäisi Saikun alueen asemakaavan muutosta, joka mahdollistaisi Lidlin ja Tokmannin liikerakennuksen tulon Aleksis Kiven kadun kauppakeskittymän läheisyyteen. Kaavamuutosta vastaan olivat keskustasta Anni Räisänen ja kokoomuksesta Virpi Kapanen. Kaupunginhallitus käsittelee asiaa ensi maanantaina ylimääräisessä kokouksessaan, jossa asia nytkähtänee eteenpäin, sillä keskusta ja kokoomus ovat ryhmäpäätöksissään uuden liikerakennuksen takana. Heidän kannallaan olivat vihreiden Outi Friberg sekä vasemmistoliiton Kirsti Pettinen ja Hannu Kojo. Valvomosta arvellaan, että lyhytaikaisesti puuskittainen tuuli lienee saavuttanut 15 20 metrin nopeuksia sekunnissa. Heinäja elokuussa keskiarvo on siis kummassakin 80 milliä. Ympäristölautakunnassa ryhmäpäätökset eivät kuitenkaan pitäneet. Vastaan tuli henkilöauto, joka ajautui vastaantulevien kaistalle ja osui suoraan kuorma-auton etuosaan. Kaavamuutos menee kaupunginhallitukseen, joka asettaa sen virallisesti nähtäville. Henkilöauto romuttui pahoin. TIMO KESTI Motellissa kävi murtovarkaita LOIMAA Valtatie kahden varressa Loimaalla sijaitsevaan Leppijärven motelliin murtauduttiin perjantain vastaisena yönä. Liikenne oli tiellä jonkin aikaa poikki. Kaavamuutokselle näyttivät vihreää valoa ympäristölautakunnan puheenjohtaja Pekka Kaasalainen (kok.) sekä keskustasta Jukka Äijälä, Tauno Kylmämetsä ja Matti Schwartz. Sallilan voimala toimi liki maksimitehoilla (noin 1 000 kW) huolimatta isosta ohijuoksutuksesta. – Sateet näkyvät tavattoman äkkinäisesti Loimijoen uomassa pinnannousuina, sillä metsiä ja soita on ojitettu runsaasti, ja vedet tulevat viemäreistä nopeasti jokeen. Sisään varkaat pääsivät rikottuaan pääoven lasin. Rakentamisen myötä Keskuskoulu menettää pallokentän ja liikunta-alueita, mutta se saa korvaavat tilat käyttöönsä aluesairaalan tyhjältä tontilta. Eilen perjantaina aamupäivällä virtausnopeus oli 110 kuutiometrin pinnassa. Toisaalta meidän alueeltammekin löytyy lahoja vanhoja kuusia, jotka voivat katketa rungosta, vaikka juuristo ei pettäisikään. – Kuusi on herkin kaatumaan, kun sillä on juuristo hyvin pinnassa. Talvimyrsky koetteli Saviseutua lempeästi Vain yksi sähkökatko Loimaan seudulla Loimaan seutu Kari Nummila Loimaan seudulla päästiin vähillä vaurioilla etukäteen pelätystä talvimyrskystä, joka lientyi paljon siitä voimasta, jota se osoitti rannikolla. LoLe-1612-05 15.12.2006 16:27 Sivu 5. Tajuton mies vietiin hoidettavaksi Tyksiin. Alavesipintakin oli laskenut niin paljon, ettei se ”syönyt” enää ratkaisevasti putouskorkeutta
Lisäksi Hirvikoskella Kuusitiellä Tahvontien risteyksen hidasteen luiskan asfaltti on rikkoutunut. Kunta aikoo ostaa yhtiön osakkeita ensi vuonna 30 000 eurolla. Suurin menolisäys eli yli 100 000 euroa johtuu erikoissairaanhoidosta. Takaus jatkuu Valtuusto päätti, että Ypäjän Hevossairaala Oy:n lainan omavelkaista takausta jatketaan vielä ensi helmikuun loppuun, jotta yhtiön valmistella olevat pääomajärjestelyt ehditään toteuttaa. Vaikka budjetti jäi alijäämäiseksi, vuosikate nousi plussan puolelle. Kunnanjohtaja Sinikka Malinin mukaan budjetti parantaa palveluja, vaikka talous tiukkeneekin. 6 Lauantaina 16. Vuosien 2008–2009 taloussuunnitelma ja 2007–2011 investointisuunnitelma hyväksyttiin myös. Se ei kuitenkaan riitä kattamaan poistoja, joten terveen talouden merkit eivät täyty. – Meidän on mietittävä, mihin suuntaan lähdemme viemään kunnan palveluvarustusta. Kansanedustaja-muusikko Mikko Alatalo on ystäväänsä muistellessaan maininnut, että toisin kuin hän, Juice ei painottanut yhteisöllistä vaikuttamista vaan yksilöllistä. Siispä etenkin näin joulunaikaan: Ollaan ihmisiksi, ollaan?. Keskustassa Heimolinnanja Vesikoskenkadun risteyksen asfaltointi sekä Sarasportin edustan laatoitus ovat muiden muassa korjauskohteita. YHTEISKUNNALLISISSA kannanotoissaan Juice tuuppii valtaapitäviä ja herättelee sokean auktoriteettiuskoisia, sivaltaa armotta tekopyhyyttä, mahtipontisuutta, pöyhkeyttä ja pikkusieluisuutta. Seutuverkon rakentaminen kilpailutettiin ja voiton vei Salon Seudun Puhelin, joka rakensi valokaapeliverkon. Toki taseessa on vielä vanhoja ylijäämiä, Malin sanoi. Eläköön runoilija. Talous näyttää kääntyvän parempaan suuntaan taas vuonna 2009. Hän kuvasi talousarviota kokonaisuudessaan myönteisen luonteiseksi. Verkkokaapeloinnin jäljet korjataan ensi kevääksi Loimaa Sari Keskitalo Salon Seudun Puhelin Oy rakensi viime kesänä Loimaalle seutuverkon, mikä merkitsi useiden katujen ja jalkakäytävien asfaltin rikkomista. Monissa lauluissa yksilön näkökulma laajenee yleismaailmalliseksi: sama teksti saattaa kertoa ihmisen rakkaudennälästä ja luomakunnan itsetuhoisuudesta, herkästi ja uhmakkaasti. Valtuusto lakkautti kunnanviraston kanslistin viran ensi toukokuusta lukien. Kunnan lainamäärä lähes kaksinkertaistuu ensi vuonna ja on asukasta kohti 589 euroa, kun vastaava luku oli tämän vuoden budjetissa 302 euroa. Punta antoi työlle sijoitusja kaivuuluvan, minkä mukaan työalueet on kunnostetava vastaavaan kuntoon kuin ne ennen töiden alkua olivat. Kaupunginvaltuutettu Raimo Savolainen (kesk.) kysyi lokakuussa osuvasti yleisönosastokirjoituksessaan mahdollisesta haittakorvauksesta. Vuosi 2008 näyttää ensi vuotta vielä selvästi hankalammalta, mihin vaikuttavat kaukolämmön käyttöönoton vaatimat investoinnit. Talven aikana roudan vuoksi korjauskohteet elävät vielä, ja siksi viimeiset vauriot voidaan korjata vasta ensi keväänä. – Meidän on kuitenkin mietittävä, mihin suuntaan lähdemme viemään kunnan palveluvarustusta. Kyseisiä hyveitä on Suomessa viljelty jopa rock-lyriikassa, kuten teki hiljattain edesmennyt Juhani Juice Leskinen, jonka tuotannon yhteiskunnalliseen ulottuvuuteen viittasi myös edellinen kirjoittajavieras Jarmo Rasi. Kriittisissä sanoituksissa on sekä humoristisia – esimerkiksi Rauhaa, Siniristiloppumme – että vakavia – Musta aurinko nousee, Myrkytyksen oireet, Epäile vain. – On luonnollista, että yhtiö korjaa kaapeleiden kaivamisesta syntyneet jäljet, joita se on jo korjannutkin. Pidimme lokakuun lopussa välikatselmuksen ja loppukatselmus on ensi keväänä, Loimaan kaupungin työpäällikkö Tauno Punta kertoo. Niissä pohditaan palvelujen järjestämistä, mitä on mietittävä kuntaja palvelurakenneuudistuksen takia. PAIKALLISIA Olipa kerran Per Vers, runoilija Kirjallisuuden Finlandia-palkintoraadin puheenjohtaja Stefan Moster peräänkuulutti suomalaiselta kirjallisuudelta älyllisyyttä ja yhteiskuntakritiikkiä. Malinin mukaan on myös kaavailtu, että kunta antaisi ensi vuonna lainaa 90 000 euroa, josta osa menisi hevossairaalalle ja osa golfyhtiölle. Se korvataan palkanlaskijan työsuhteella. LAINA: Ilmastonmuutos tulee, onko tiepiiri valmis, kysyy monen soratienvarren asukas tänä syksynä. Näkemyksiään ei ole pakko julistaa, ihmistä voi avittaa ajattelemaan itse, kuten Juice tekee. Kaikki eivät halua ryhtyä poliitikoiksi tai toimia järjestöissä. Koska muitakin kaapelin kaivajia on vuosittain useita, kaupunki on pitänyt tammikuussa yhteispalaverin eri toimijoiden kanssa. Kunta ottaa 800 000 euron korkotukilainan, jolla erityisryhmien asumiseen tarkoitettu Lukkarin ryhmäkoti rakennetaan valmiiksi. Markku Leppälahti (kesk.) epäili, että budjetista löytyy virhe lomituspalvelujen kohdasta. Toivottavasti juhlan anti on muutakin kuin kinkku ynnä muut herkut ja liemet, ainakin hyvää tahtoa lähimmäisiä ja koko luomakuntaa kohtaan. – Olemme keskustelleet yhtiön edustajien kanssa myös mahdollisesta haittakorvauksesta kaupungille kaivuutöiden aiheuttamista häiriöistä. Tulolisäykset ovat 80 000 euroa ja menolisäykset runsaat 120 000 euroa. Sosialidemokraattien valtuutetut PirjoRiitta Palonen ja Pertti Kavén olivat mukana hyväksymässä Ypäjän ensi vuoden budjettia. Linkolalainen kyynisyys olisi älykölle liian helppo tie, humanistille mahdoton. Niiden päämääränä todetaan olevan, että Ypäjän kunta hoitaa nykyisten viiden kunnan lisäksi Someron. Malinin mukaan hevossairaala toimii jo hyvin, mutta rasituksena ovat olleet alkukankeus ja pieni pääoma. Boheemin keinot ovat erilaisia kuin senaattorin. Kaksi vuotta kestänyt 90 000 euron lainan takaus olisi päättynyt muuten tämän vuoden lopussa. joulukuuta KIRJOITTAJAVIERAS Tiina Niinimaa Kaikki eivät halua ryhtyä poliitikoiksi tai toimia järjestöissä. Vakka-Suomen Sanomat , pääkirjoitus TÄLTÄ SIVULTA: – Lautakunnilla oli enemmän toiveita kuin budjettiin voitiin mahduttaa, mutta suuri osa saatiin mukaan. Runoilija on kuollut. Malin totesi, että kyseessä on maaseutulautakunnan vuoden 2015 visio. Jälleen ajankohtaisessa Sika-laulussaan Juicen voi kuulla ironisoivan joulun merkitystä nykyihmisille. Osittain tämä johtui siitä, että tekijänä oli Loimaan ulkopuolinen toimija. – Lautakunnilla oli enemmän toiveita kuin budjettiin voitiin mahduttaa, mutta suuri osa saatiin mukaan, Malin sanoi. Yksilöllinenkin on usein yhteiskunnallista, minkä myös Mosterin luulisi tunnustavan. En tiedä, onko tällaista maksettu aiemmin ja minkäsuuruisena, joten selvitämme asiaa muun muassa Suomen Kuntaliitosta, Punta sanoo. On muitakin tapoja vaikuttaa, muusikoilla, kaunokirjailijoilla ja muilla taiteilijoilla omansa. Perusturvalautakunnan tämän vuoden talousarviomuutokset tulivat hyväksytyiksi. Sairaalassa työskentelee yksi päätoiminen eläinlääkäri, ja osa-aikaisia palveluja ostetaan. Kunta pitää helmikuussa strategiaseminaarin, jota varten valtuutetuille jaettiin kyselylomakkeita. TIINA NAULA LoLe-1612-06 15.12.2006 16:39 Sivu 6. – Kun kaivuutöitä tekee niin kaukolämpöyhtiö, vesilaitos, sähkölaitos, Auria ja vielä monet muutkin, on kaikkien ja kaupungin etu, että työt menevät myötyriinsä eikä laitos laitoksen jälkeen revi ja paikkaa kaivuualueita, Punta sanoo. Kymmenientuhansien säkeiden joukkoon on eksynyt pakkoriimejä ja latteuksia, mutta parhaimmillaan tekstit ovat monitasoisia ja tulkintaisia. Yhteistyötä lisää Punnan mukaan kaapelin kaivuutöistä tuli yllättävän vähän palautetta ympäristöpalvelukeskukseen. Parodian ja sarkasmin, riimittelyn ja kiteyttämisen mestarin kieltämättä epätasaisesta musiikillisesta tuotannosta osa on aikaansa sidottua, osa lapsekkaan hyväntuulisia rallatuksia, jotkut laulut jatkavat rillumarei-perinnettä, jotkut ilmentävät silkkaa rock on rajaton riemu mentaliteettia. Välikatselmuksessa kaupunki ei hyväksynyt kaikkia yhtiön tekemiä korjaustoimia, jotka on tehtävä uudelleen ensi keväänä. Budjetti läpi lähes puheitta Ypäjä Tiina Naula Kunnanvaltuusto hyväksyi Ypäjän kunnan ensi vuoden talousarvion yksimielisesti ja lähes ilman puheita. Useimmiten säkeissä pilkahtaa onneksi myös toivo ja usko ihmisyyteen
Puuro ja torttukahvit maistuivat ja Korvatunturin vanhaisäntä oli keleistä huolimatta riemullisella tuulella. Juhlien ja retkien lisäksi olemme pystyneet jakamaan runsaasti informaatiota vammaisia koskevissa asioissa, uskoi Granholm. Joulujuhlan yhteydessä muistettiin vuosia ja vuosikymmeniä vammaistyössä mukana olleita ruusuilla, kirjalahjoilla ja yhteisiä tapahtumia jutustellen. – Kuntosaliliikunta on tehokasta ja monipuolista, sillä siinä treenataan niin käsiä, jalkoja, selkää kuin vatsaakin ja hiki tulee pintaan. – Meillä ei ole paineita neuvoston lopettamiselle ja olemme olleet tyytyväisiä sen kanssa tehtyyn yhteistyöhön. Olen myös mukana Loimaan Naisvoimistelijoiden kuntojumppaja ChiBall -ryhmissä ja työväenopiston joogassa. Asiaa selvitteli juhlan avaussanoissa neuvoston puheenjohtaja Rauno Granholm. Liikunta sopii Maijalan mukaan myös iäkkäille, sillä lihashuolto ja muutenkin fyysisestä kunnosta huolehtiminen on heille tärkeää. Kun tänä talvena saatiin ensilumet ja ladut tulivat kuntoon pyhäinpäivän tienoilla, Maijala kävi heti hiihtämässä. Tutut joululaulut sekä kuultiin että laulettiin. Kesällä pyöräilemme parinkymmenen kilometrin lenkkejä Haaralle ja takaisin. Hän liittyi toimintaan jo Huittisissa, josta hän on kotoisin. Lauantaina 16. – Käymme uimassa noin kerran kuukaudessa, ja uutena lajina on vesijuoksu. – Vaikka emme ehkä neuvoston puitteissa tapaisikaan, emme saa unohtaa yhteistyön merkitystä. Aiemmin hän on myös tanhunnut, mutta nyt ryhmälle ei ole löytynyt vetäjää. Hän on tyytyväinen myös liikuntasaleihin. – Mielestämme vammaisneuvosto on saanut paljon hyvää aikaan. – ChiBall -ryhmä toimii nyt Loimaalla ensimmäistä vuotta, ja siinä voimistellaan pehmeän pallon kanssa. Mellilä on jo aiemmin jäänyt pois neuvoston jäsenyydestä. Teemme kaikkiaan kuuden kilometrin lenkin. – Olen mukana Naisvoimistelijoiden ikinuorten kuntoryhmässä, jossa on kahdeksankymppisiäkin. Hän kertoo liikkuneensa aina omaksi ilokseen, ja nykyään hän osallistuu aktiivisesti erilaisten ryhmien toimintaan. Toki hyväkuntoinen ihminen jaksaa myös fyysisesti paremmin. joulukuuta 7 Vammaisneuvosto juhli vähän haikeana Loimaa Jorma Mäkinen Haikeutta oli mukana Loimaan alueellisen vammaisneuvoston järjestämässä pikkujoulussa. Kesän harrastuksiin kuuluu myös soutaminen mökillämme Kustavissa, jossa soudan aamuisin puuruuhella. Syynä oli neuvoston lakkautusuhka, perusteena kunnallisen säästämisen tarpeet. Aluksi ja lopuksi venytellään, jolloin paikat eivät tule kovankaan rehkimisen jälkeen kipeiksi. Loimaalla hän on asunut vuodesta 1964 ja on toiminut Naisvoimistelijoiden puheenjohtajana ja lapsiryhmien ohjaajana. Jokaisen kannattaa kuntoilla omien voimiensa mukaisesti. 69-vuotias Maijala on ollut liikunnallinen koko ikänsä. Naisvoimistelijoiden toiminnassa Maijala on ollut mukana jo 55 vuotta. Miehensä kanssa Maijala harrastaa liikuntaa säännöllisesti myös miehensä kanssa. Kotiinlähdöstä ei ollut puhettakaan ennen vauhdikasta tuolijumppaa. Loimaan alueellista vammaisneuvostoa pikkujoulun kahvitauolla: Ismo Friberg, Harri Kärkäs, Raimo Huhtala, sihteeri Eija Littunen ja puheenjohtaja Rauno Granholm. Eläkkeellä oleva Maijala harrastaa liikuntaa lähes päivittäin. Jooga puolestaan auttaa rentoutumaan ja keskittymään. Liikunnan parhaita puolia on, että se pitää henkisen vireyden korkealla ja tuo samalla mielihyvää. Puheenjohtaja mainitsi esimerkkeinä katukäytävien reunojen madaltamiset, invalidien parkkipaikat, esteettömät kulut virastoihin, kauppakeskuksiin ja pankkeihin, uimahallin materiaalit, Kartanonmäen ja liikuntahallin projektit. – Vetäjät ovat hyviä, ja ryhmissä käy mukavia ihmisiä, joista saa myös juttuseuraa ja elinikäisiä ystäviä. Huolimatta neuvostoa koskevista suunnitelmista pikkujoulua vietettiin myös iloisissa tunnelmissa. – Kiertolaite on yksi laitteista, joilla treenaan kuntosalilla, PirjoLiisa Maijala sanoo. – Käymme sauvakävelyllä ainakin pari kertaa viikossa ja tavallisesti kierrämme eteläisen ulkoilureitin. – Meillä liikunnasta on tullut ”sukuvika”, sillä sitä harrastavat myös kaksi lastamme ja viisi lastenlastamme, joiden lajeja ovat muun muassa baletti ja jalkapallo. Liikunta vaikuttaa myös terveyteen, enkä itse ole ainakaan toistaiseksi joutunut syömään mitään lääkkeitä. HYVÄN OLON POLUILLA 1 2 3 4 5 Loimaa Tiina Naula Liikunta tuo loimaalaiselle Pirjo-Liisa Maijalalle henkistä ja fyysistä hyvää oloa. JORMA MÄKINEN . Nämä neljä ryhmää kokoontuvat viikoittain. Ryhmistä ystäviä Loimaalla on Maijalan mukaan hyvä harrastaa liikuntaa, sillä tarjontaa on runsaasti. Yhteen hiilen puhaltamalla olemme voimakkaita, vakuutti puheenjohtaja. Sosiaalijohtaja Hellevi Partanen kertoo, että Alastaro liittyi 1990-luvun puolessavälissä Loimaiden ja Mellilän perustamaan vammaisneuvostoon, koska omalle ei katsottu olevan perusteita alueen pienen koon tähden. Kiinalaisperäisessä lajissa on piirteitä joogasta ja Thai Chistä. – Joskus olen pitänyt liikunnasta päivän tauon. Vammaisneuvosto on erikoisesti viime vuosina pyrkinyt vaikuttamaan yleisten tilojen ja alueiden rakentamiseen. Talven suosikkilajeihin kuuluu hiihto. – Liikunnan jälkeen on pirteä olo koko päivän ja uni maittaa yöllä hyvin. Silloin alkaa sisällä tuntua kuin happi loppuisi ja on lähdettävä ainakin sauvakävelylenkille, Maijala naurahtaa. Maijala kannustaa ihmisiä näyttämään liikunnallista esimerkkiä niin, että elämäntapa periytyy myös eteenpäin. TIINA NAULA Päivän tauko liikunnasta on liikaa LoLe-1612-07 15.12.2006 16:53 Sivu 7. – Käyn kaupungin järjestämässä eläkeläisten kuntosaliryhmässä
Itsenäisyyspäivän aattona opettaja selitti lapsille kansallisen itsenäisyyden merkitystä. Mutta me liikekeskuksen asujat tarjoamme palvelujamme joulun aattopäivinä niin kuin aina ja lausumme laajan asiakaspiirimme kauppalan ulkopuolelta jälleen sydämellisesti tervetulleeksi. 7605 3210 Pankki joka maksaa bonusta. Rikkaat ja värikkäät joulunäyttelyt ovat jälleen niin kuin ennen kutsuvina ja kiehtovina valmiina niitä varten, jotka aina uusin innoin etsivät mieleisiään lahjoja rakkaimpiensa ja ystävien jouluiloa kohottaakseen. – Voisitteko sanoa nyt jonkin esimerkin siitä, mikä meillä on paremmin kuin jollain muulla kansalla. Kelloradio – uutta Suomessa – Yhdysvalloissa jo jokapäiväisessä käytössä. Mitä kaikkea itse olet kulttuurin saralla ehtinyt. Ei, ei, tämä itki, välkkyen tukka, olen kuunsädemetsien kaunein kukka...’’ Se on Saima Harmajan Keijukaissatu, joka on hieno rakkauden ylistys. Montako senttimetriä on yksi desimetri. – No, Maija. – Itse pidän runoista, mutta ehkä sittenkin musiikki. On tarpeetonta herätä herätyskellon pärinään, koska Helvar Alarm herättää Teidät miellyttävin sävelin. Ikää on jo sen verran (80), että vaikka muitakin palkittavia varmaan olisi, he ovat nuorempia ja ehtivät vielä paljon. Olin Loimaan teatterissakin 10 vuotta. Missä maassa jalkapallon MM-kisat 2010 pidetään. Tällöin oli perässä ajanut autonkuljettaja Loimaan Osuusliikkeen omistamalla autolla törmännyt mv. Voi jos ne osaisivat kertoa... Mikä on lempirunosi. Entä miltä tuntuu valinta Alastaron kulttuurihenkilöksi. Henkilöitä ei loukkaantunut. Ja jos on taitoja, niin käden osaamista. Varjelet vanhaa. Tervehditkö kaikkia alastarolaisia tuttuina. Kenellä taipuu puu, kenellä kivi. Kauhean laaja kysymys... Mitkä kaupan esineistä ovat sydäntäsi lähinnä. Paljonko jouluaattona syntymäpäiväänsä viettävä presidentti Tarja Halonen täyttää. 3. – Ennen ei ainakaan ollut koko ajan niin kiire. Ja pitkän varren päässä oleva koukku, joka täytti samaa tehtävää. Sirkka kirjoittaa ja minä käännän Alastaron murteelle. – ’’Alas luolaan maahinen Keijun vei. Minkä nimisellä romaanilla kirjailija Kjell Westö voitti tämänvuotisen Finlandia-palkinnon. LL 12.12.1956 Kauppala kaunistettu jouluvaloin Äsken sytytetyt jouluvalot loistavat kauppalamme liikkeissä lukuisimpana, värikkäimpinä ja kirkkaimpina kuin ehkä milloinkaan aikaisemmin tuoden mieleen huikaisevan aavistuksen oikean joulun puhtauden valosta ja kirkkaudesta. Ihana lämmin syksy! Ei ole liukasta, kipeä polvikaan ei pahasti vaivaa eikä tarvitse olla huolissaan tämän talon (Alastaron Talouskauppa) vesiputkien jäätymisestä. Pidän siinä nyt museokahvilaa. Kelloradio, sävelillä herättäjä Aloittakaa päivänne Helvar Alarm -sävelin. ANU SALO LoLe-1612-08 15.12.2006 16:43 Sivu 8. 6. 4. 8. Yhdessä suunnittelemme. Ajattelisin, että se sisältää monia tapoja tuoda henkisellä tasolla ihmisen tuntoja esille. -IlmoitusAutovaurio Eilen kello 15.30 aikaan kun loimaalainen maanviljelijä oli omistamallaan henkilöautolla tulossa kauppalaan päin hän Loimaan Levälän kylässä, Raikkosen talon kohdalla hiljensi nopeuttaan poiketakseen taloon. Helvar Alarm tuudittaa Teidät uneen vienolla musiikillaan ja sulkeutuu sen jälkeen itsestään. Montako MM-kultaa uimari Jani Sievinen urallaan saavutti. 7. Nyt alkavat muualla töissä käyvät nuoret olla vieraampia. 8 Lauantaina 16. Usein kuulee sanottavan, että joulun vietto on muuttumassa aineellisuuden juhlinnaksi, eikä siihen ole mitään lisättävää. – Seuraavan Kuutamokeikkatapahtuman näytelmäkäsikirjoitus Lindellin Sirkan kanssa. Näin aloitettu päivä tuo tullessaan virkistystä ja iloa. Hyvältä tietysti. – Meillä oli runopiiri Alastarolla 14 vuotta. 5. Mitä kulttuurihenkilöllä nyt on tekeillä. Mikä eläin tunnetaan myös nimellä kontiainen. – Tikapuut, joille kiivettiin ottamaan tavaroita ylähyllyiltä. – Kiitos, kauhean hyvää oikeastaan. Sitten olen toiminut pitkään omakotiyhdistyksessä. Kuinka kauan auringonvalon matka maahan kestää. 10. Musiikkia kuuntelemalla voi herkistyä ja ilostua, aina mielialansa mukaan. 9. Olivatko asiat ennen paremmin. Kävin kirjoittajakurssin, olen kirjoittanut runoja ja näytelmäkäsikirjoituksia. Mitä vitamiinia muodostuu iholla auringonvalossa. Se viihdyttää Teitä aina työhönlähtöönne saakka sekä päättää ohjelman kotoa lähdettyänne. LAUANTAI MÄKISEN MURJAISU: Suomen kuuluisimmat tunturit: Korvatunturi, Arkadianmäki ja Saikunkallio. Annikki Sairanen vaihtoi kaupanpidon museokahvilan emännöimiseen reilut kaksi vuotta sitten. Erityisesti sen kohta ’’Mut kellä on rakkaus povessaan, vie kuutamon alle maan’’. joulukuuta Puh. OSOITA TIETOSI POTILASPÄIVÄKIRJA 50 VUOTTA SITTEN VIIKON VIERAS 1. Mikä kulttuurin muoto auttaa ihmisen parhaiten pimeän yli. – No melkein, kun varsinkin sekatavarakaupan aikaan ehti tutustua perheisiin monessa polvessa. – Uusi keskuskoulu. Sirkka aina ehdottaa, että mukaan pannaan tämä paikallinen tokaisu ’’niin aina’’. kysyi opettaja. 2. Ihmiset olivat rauhallisempia ja tyytyväisempiä, eivätkä kilpailleet niin paljon keskenään. Tuokoon palvelu ja uhrimieli Joulun mukana iloa jokaiseen kotiin! Ylpeyden aihe Tapahtui Loimaan kauppalan Väinölän alakansakoulussa. Minä vuonna valittiin ensimmäinen Miss Suomi ja kuka hän oli. Kädessään hänellä on ylähyllylle kurottamiseen tarkoitettu koukku. Tuntuu että kun on ollut monessa mukana, niin se on huomattu. Vastaukset sivulla 10. Mitä kulttuurilla sinun mielestäsi ymmärretään. – Hmm. Suurimpana pidän silti sitä, että sain tämän talon varjeltua. Virtasen henkilöauton peräosaan, joka vaurioitui jonkin verran. – Yllätykseltä, josta sain vihiä vasta ihan lopussa. Runon ystävä museossaan Alastaro Anu Salo Mitä kuuluu, Annikki Sairanen. Myös vanhoja asioita nuorempien tietoisuuteen. Mistä elokuvasta Humphrey Bogart sai Oscarpalkinnon
Tässä vielä Levon omaa tekstiä: “Jokaisen Alastarolla pitäisi tietää, miten kuntaamme olen kehunut ja kunnan viihtyvyyden takia tänne muutin vuonna 1992. Näille ulkopaikkakuntalaisille myös olisi annettava hyvä kuva kunnastamme, eikä “haukkua retustaa” joka lehdessä kunnanjohtajaa ja korkeammalla paikalla olevaa valtuutettua. Eikä kukaan tämän lehden palstoilla ole Alastaroa ylistänyt yhtä paljon kuin minä, ja sekin on tosi.” Nämä lehtikirjoitukset antavat aivan muun käsityksen, eivätkä edes pidä paikkaansa. Vaalitoimistoksikaan se ei oikein sovellu, koska siihen riittää pieni lipunmyyntikoju. Tämä satsaus tuo myös tulevaisuudessa rahaa kunnalle. HERRAT Tunkkari, Korvenpää ja Aaltonen sanovat, että kunnan ja yritysten neuvottelut ovat luottamuksellisia. Lupaa ja menettää kasvonsa. Mielestäni on olemassa jo tarpeeksi johtajan luottamuspulaan tarvittavia asioita, kuten joitain vuosia sitten eräässä naapurikunnassakin. Siltä osin viittaan Esko Lundgrenin kirjoitukseen Loimaan Lehdessä 9. Maauimala on mallina ja siihen luonnonvesi. joulukuuta 2005. Se ei pidä paikkaansa. Sienimökauppaa arvosteleville johtajille, Tunkkari, Korvenpää, Jussilainen ja Aaltonen, ilmoitan lohdutukseksi, etten koskaan tule harjoittamaan yritystoimintaa Alastarolla. En voi oikein päätellä muuta kuin, että siihen vasemmalta puolelta oikein ajetaan. Eihän tänne kiehuvan hiekan vuoksi saa uimapaikkaa ilman pohjakatetta. Mutta onhan niihin ympyröihin jo kaikki mahdollinen uhrattu. Ei pitkälle vaan noin viiden kilometrin päähän Virttaalta Oripään suuntaan; miten on hyödynnetty Suomen suurinta lähdettä. Muutoin olisin jo Turusta muuttaessani saanut poiketa Loimaan käräjäoikeudessa jättämässä konkurssihakemuksen. Loimaalla uuden liikuntahallin lisäksi urheilutiloja on Hirvihovissa, Kalliohovissa sekä koulujen liikuntasaleissa. Senkin jälkeen kokonaiskauppahinta muutostöineen olisi muodostunut 210 000 euroksi, jonka olisin pystynyt hoitamaan. Vasta noin tunti ennen kokousta he saavat yksityiskohtaisemman tiedon asiasta, että kunnanjohtaja on näin päättänyt ja hallitus on sen hyväksynyt. Kunnanjohtaja lähti jääräpäisesti siitä, että kiinteistön hinta on kiinteistönvälittäjän arvioima hinta eli noin 160 000 euroa, eikä kunta sijoita hankkeeseen euroakaan. Hyvin niukasti myöskin valtuutetut saavat asioista tietoa. Jussilainen totesi, ettei sitä myydä vaan odotetaan saman alan yrittäjää jatkamaan samanlaista toimintaa. Asianmukaiset liikuntatilat ovat antaneet uusia toimintamahdollisuuksia seuroille. Näihin kyllä uppoaa rahaa uskomattomat määrät. Hän kirjoittaa Loimaan Lehdessä ( 7.12.) huomanneensa ujutetun rahaa Virttaan mökkikylän lampeen. Ehdottaa kunnanjohtaja mitä tahansa kehittämistä tai säästöjä, niin sieltä tulee aina ei. Selvää on, että haasteet kovenevat urheiluseurojen harrastajamäärien kasvaessa sekä uusien lajien tullessa jakamaan nykyisiä tiloja, jos yksityisistä liikuntatiloista ei tehdä uusia sopimuksia. Mikähän on seuraava miljoonahanke, josta saamme lukea Loimaan Lehdestä. Alueen tonttikaupat ovat jo nyt tuoneet kunnan kassaan yli 400 000 euroa. Vain sen mitä kokouskutsussa, joka tulee aikaisintaan viikkoa ennen kokousta, kerrotaan. Laskin, että teen mainitut muutostyöt myös ulkona ja vähensin sen osuuden pyydetystä kauppahinnasta ja päätin tarjota kiinteistöstä 85 000 euroa. Itsekin paikalla käyneenä huomaa, että tämä hanke ei liity mitenkään naapurin tonttikauppoihin, koska hänellä itsellään on jo kaivettu lammen paikka. Kylältä kuulee paljon enemmän ja nopeammin kuin kunnanjohtajalta ja muilta päättäjiltä. Kyllä on tosiasia, että keillä rahaa paljon on, niin he sitä enemmin käyttävät, ja siitä varmasti jää kuntaankin rahaa. Kokonaiskustannus olisi kaikki sisäja ulkopuoliset muutostyöt sekä kauppahinta laskien noin 285 000 euroa, lähes tämänhetkinen vuotuinen liikevaihtoni. Virttaalla on yrittäjyys ja yhteishenki muutenkin hyvillä kantimilla. Helena Kalsi Kaavatoimikunnan jäsen Katson, että minulla on oikeus ja velvollisuus oikaista Loimaan Lehdessä 9. Myyjäisten ja arpajaisten tuotto tulee lyhentämättömänä meidän loimaalaisten hyväksi Päiväpirtin toiminnan kautta. Mielestäni uimalampi on aivan paikallaan siellä missä on toimintaa. Aloittava latukahvila on myös tervetullut lisä kasvavalle kuntohiihtotoiminnalle ja toivottavasti menestyy hyvin. Tottakai kunnan on tarjottava omille ja vieraille muutakin viihdykettä kuin tontteja pystymetsästä. Liikuntavuorojen suunnittelu ja käytännön järjestelyt henkilökunnan kanssa ovat mielestämme kuitenkin sujuneet erinomaisesti; tästä haluamme esittää kiitoksen liikuntatoimelle. Jo 1970-luvulla yritettiin virttaalaisin voimin hyödyntää Myllylähdettä tekemällä sinne vapaa-ajan virkistyspaikka. Kiinteistöllä on umpinainen jätesäiliö, joka olisi riittänyt toiminnalleni korkeintaan päivän. Tyhjennysmahdollisuuskin löytyy läheisestä ojasta. Ei millään ehdi perehtyä mahdollisiin syyyhteyksiin. Kaavatoimikunta, johon itsekin kuulun, on tehnyt maastokatselmuksen 14. Mistähän mahtaa johtua, että kaikki kalliimmat investointimunaukset tehdään Virttaalle. Lauantaina 16. Suunniteltu Virttaan viemäröintiohjelma tehdään ilmeisesti sen jälkeen, kun keskustan kiinteistöiltä on kaksikertaisilla jätevesimaksuilla saatu kerättyä tarvittavat varat. Ehkä nämä paikat ovat liian kaukana eliitin kulkea, vaikka Mersut ja Bemarit on perseen alla. Kunnanjohtajalla oli pyrkimys laskuttaa minulta niitä kustannuksia, joita hän ja muut päättäjät aiheuttivat miljoonahallin rakentamisessa uskoessaan katteettomiin lupauksiin ja tehtyään järjettömiä virhearviointeja hallin rakennuspäätöksessä. Tämä asia käsiteltiin valtuustossa 19. Vai onko nämä Levon ja vasemman puolen söhimiset vaalienaluspolitiikkaa. Taisto Levo kirjoittaa Loimaan Lehdessä (12.12.)Virttaan uimalammen paikankin muuttuneen, mikä ei myöskään pidä paikkaansa. Ulkopuolelta kuntarajan on kuitenkin toivottavaa, että kävijöitä olisi mahdollisimman paljon. Olimme saaneet kiitettävästi lahjoituksia muun muassa Loimaan kauppiailta. Siinä he eivät onnistuneet, koska en ollut niin ymmärtämätön kuin kunnanjohtaja ja muut päättäjät rakentamispäätöksen tehdessään. Sulkapallon harrastajien määrä on ollut jatkuvassa kasvussa, kuten varmasti on laita myös muidenkin urheiluseurojen osalta. Eipä ole vielä näkynyt. Siis sienimöyrittäjää. Väititte, että minun oli tarkoitus maksattaa kunnalla joitain kiinteistöön tehtäviä muutostöitä, jotka olivat välttämättömiä yritykseni toiminnalle. Halli on ollut eri lajien jatkuvassa käytössä, ja osittain kaikki halukkaat eivät ole saaneet vuoroja riittävästi. Ei siis ollut kysymys siitä, että olisin maksattanut kunnalta mitään, mutta kunta olisi maksattanut minulla. Mitäs sitten, kun on luvattu. Alastarolla asuessani olen huomannut, että 1990-luvun alkupuolelta asti kaikki kunnassa suunnitellut asiat ja tehdyt päätökset ovat olleet luottamuksellisia, eikä niistä ole koskaan annettu tietoja maksajille, asukkaille. Kun kunnan kaikki suunnitelmat ovat luottamuksellisia. Alastarolla on tehty isompia ja pienempiä remontteja taloihin. Nämä kaikki tilat ovat kuluneen vuoden aikana olleet täysimääräisessä käytössä; lisäksi on ollut sopimukset yksityisten tilojen käytöstä Tennishallissa ja Nahkalinnassa. joulukuuta. Saamani tiedon mukaan hinta olisi noin 40 000 euroa ja vuotuiset käyttökustannukset joitain satoja euroja. Sekin on toteutunut. Ei tätä Tiipinahteen kuoppaa rakennettaisi kuntalaisille vaan mökkikylälle, Jussilaiselle, moottoriradalle, ja tulevat golfinpelaajat saisivat huuhtoa hikeänsä. VIIMEISIN näyttö päättömästä suunnitelmasta on Virttaalle rakennettavaksi suunniteltu lampi. Loimaalla on paljon aktiivisia urheiluseuroja, jotka kaikki odottavat liikuntatoimelta ratkaisuja omiin tarpeisiinsa. Olin jo tarjouksessani ilmoittanut maksavani itse kaikki sisäpuoliset muutosja kunnostustyöt. On ilo tehdä SPR:n vapaaehtoistyötä, kun paikallinen liike-elämä on iloisella mielellä ja anteliaalla asenteella tukenamme tässä työssä. Mielestäni kuntaa tarvitsisi kehittää ja lisätä yhteistyötä muiden kuntien kanssa, että saisimme olla itsenäisiä. Heli Sultsi SPR:n Loimaan osasto PALVELUKSEEN HALUTAAN LoLe-1612-09 15.12.2006 16:51 Sivu 9. Paikka on ollut sama koko ajan. LEVO KIRJOITTAA myös sellaisten ihmisten suosimisesta, joilla jo on kaikkea ja vielä uimanautintokin. Tällaisen laajan kokonaisuuden hallitseminen ei aina ole helppoa. Valtuuston kokous alkaa noin tunnin päästä ja sinä aikana valtuutetun on muodostettava oma käsityksensä asiasta. Järki hoi, äly älä jätä. Antti Tuominen Tyrmätty yrittäjä Toivoisin teidän päättäjien katsovan ympärillenne. joulukuuta esittämiänne mielipiteitä Virttaan sienimökiinteistön kaupasta. Nyt ne ovat kunnossa eivätkä vaadi investointeja siinä määrin. Eikö tänne voitaisi Oripään mallin mukaan rakentaa maauimala ja hyödyntää lähdevettä. Talousarvio ja budjettiesitys ovat paksu nippu laskelmia, joka tulee valtuutetuille viikkoa ennen kokousta, jossa ne hyväksytään. Vaikka Turku ehti senkin jo pilaamaan. Eikö Kankaanjärvestä saisi kunnostamalla oivan uimapaikan ilman pohjakatteita. IHMETTELEN myös Levon mainitsemaa kunnanjohtajan “kuntaliitostautia”. Levon esittämä 100 000 euron kustannus lammesta on pahasti liioiteltu. Silloin merkittiin kaava-alueelle lammen paikka, eikä se ole siitä välillä pois käynyt. myyjäiset ja arpajaiset lähestyvän joulun merkeissä. Useita vuosia sitten ilmoitin Pentti Jussilaiselle olevani kiinnostunut hallin ostamisesta. joulukuuta 9 LUKIJOILTA Evästystä Alastaron talousarviolle Asioilla toinenkin näkökanta Herroille Tunkkari, Korvenpää, Aaltonen Mitä ovat Taisto Levon faktat. Asiantuntijalla teettämäni laskelmat osoittivat, että rasvanerotuskaivon ja sähkön muutostöiden hinnaksi tulee noin 75 000 euroa. Veronmaksaja Halli kuin unelma Loimaan uusi liikuntahalli on ollut käytössä nyt vuoden, jonka aikana se on osoittanut tarpeellisuutensa. Koska kunnan piti se välttämättä ostaa. Mitä ovat nämä Levon väittämät uskomattomat rahanlevitykset. Loimaan Seudun Sulkis ry Tiia Tiainen puheenjohtaja Tapio Lehto varapuheenjohtaja SPR:n Loimaan osasto kiittää Päiväpirtillä järjestettiin perjantaina 8.12. toukokuuta 2002 paikalla. Hänkin oli asian hyväksymässä
5. Multimediatietokone huippukameralla • 3,2 Mpix huippukamera Carl Zeissin optiikalla • Iso 2.4" näyttö, sähköposti, MMS ja pikaviestit. *Paketin hinta väh. (02) 763 1888 LoLe-1612-10-11 15.12.2006 16:18 Sivu 10. Tilaajapalvelu p. 9. 6233 NOKIA N73 NOKIA Sisältää Nokia N73 -multimediatietokoneen,Parempi Päivä liittymän sekä puhetta 50 min /kk. 02-762 6016 Aloitamme uuden rivitalokohteen rakennustyöt ns. Voit myös valita muita Soneran puhepaketteja: 200 38,90 €/kk, 500 49,90 €/kk, 800 59,90 €/kk (kk-hinnat Nokia N73 multimediatietokoneelle). Päätukihakuaikaan järjestetään kuitenkin päivystys kaikissa kunnissa. (02) 763 1551 Palvelemme: Ma-pe 8.30–18, la 9–14 Nokia N73 1€ (arvo 600 €) 50 Puhe 25 90 €/kk Sopimuskausi 24 kk* Lataa suosikkikappaleet Musiikkilataamosta! Yli miljoonan kappaleen valikoima. Liittymäsopimusta ei voi irtisanoa päättymään kesken 24 kk:n sopimuskauden, jonka jälkeen sopimus jatkuu toistaiseksi voimassaolevana, eikä multimediatietokonetta käyttää muulla liittymällä. 58 € 58 € PARASTA LAATUA! Nerokas pakettiratkaisu! Nerokas pakettiratkaisu! MIELE S5310 pölynimuri Valaistu tehon näyttö • Super Air Clean -suodatin • teräksinen teleskooppiputki • kolme täysin ympäri kääntyvää pyörää • toimintasäde 10 m • Silence-äänenvaimennus • taukoteline, joka kytkee imurin pois päältä/päälle • liitäntäteho 2200 W • ergonominen Comfort-kädensija 269 269 869 € 869 € Energialuokka A (pesuja kuivaustulos A) • täyttömäärä: 12 hengen astiasto • ohjelman valinta painekytkimellä • selkeä ohjelmavaiheen osoitin • kiertoilma Turbothermic -kuivaus • kolmas pesutaso aterimille • 6 pesuohjelmaa • äänitaso 48 dB • kulutusarvot: 13 l vettä, 1,05 kWh sähköä • lapsilukitus • Water-proof-vesiturvajärjestelmä • tuloja poistoveden merkkivalot • mitat: K810-870, L600, S570 mm MIELE G1140SCu astianpesukone 629 € 629 € Energialuokka A • täyttömäärä: 12 hengen astiasto • ohjelman valinta painekytkimellä • selkeä ohjelmavaiheen osoitin • suuri ruokailuvälinekori kahvalla • 6 pesuohjelmaa • äänitaso 48 dB • kulutusarvot: 13 l vettä, 1,05 kWh sähköä • lapsilukitus • Waterproof-vesi-turvajärjestelmä • tuloja poistoveden merkkivalot • mitat: K810-870, L600, S570 mm MIELE 1120U astianpesukone Myös pyykinpesukoneet ja kuivausrummut SÄHKÖSTÄ! PALVELEMME SUNNUNTAINA KLO 12–16 Jouluaattona suljettu. Multimediatietokoneen arvo 600 €. Voit myös valita muita Soneran puhepaketteja: 200 30,90 €/kk, 500 41,90 €/kk, 800 51,90 €/kk (kk-hinnat Nokia 6233 puhelimelle). PALVELEMME SUNNUNTAINA KLO 12–16 PARASTA LAATUA! N73 NOKIA 6233 NOKIA € € 1. 3. Liittymän erillishinta: Sonera Netto -liittymä väh. Hinnat koskevat normaalihintaisia kotimaan puheluita ja tekstiviestejä, ei puheluita palvelu-ja yritysnumeroihin. Sisältää Nokia 6233 -puhelimen, Parempi Päivä -liittymän sekä puhetta 50 min /kk. – Hirvikoski on maataloustoimistolle hyvä sijaintipaikka, sillä alastarolaiset ja oripääläiset tulevat Hirvikosken kautta Loimaalle. Alastaro, Oripää ja Mellilä ovat hyväksyneet omalta osaltaan sopimuksen niin kuin Loimaan kaupunginhallituskin. Säästösi: 120,01 €. Sonera Netto -liittymä). Kaupunginvaltuusto perustanee maanantain kokouksessaan Loimaalle kaksi uutta maaseutusihteerin virkaa, joihin Alastaron ja Oripään viranhaltijat siirtyvät. 2. Alueellinen maataloustoimisto hoitaa 985 aktiiviviljelijän byrokratian. Puheluiden minimiveloitus on 0,128 € /puhelu (aloitusmaksu +vähimmäisliikennemaksu 0,079 €).**SM-liigan tulospalvelu tiedonsiirron hinnalla. 4. 626,50 € /24 kk (sis. Maamyyrä. joulukuuta LO IM A A N L E H T I T E S TA A P A IN O L A A T U A ** ** ** ** ** ** ** ** ** ** ** ** LOIMAAN SÄHKÖ Turku Tampere Valtatie 9, puh. Liittymän erillishinta: Sonera Netto -liittymä väh. Raitala on jo aiemmin hoitanut Mellilän maataloushallinnon. Liittymän lisäkustannusten kokonaismäärä: 286,99 € (vrt. 10 Lauantaina 16. 6. Niiden alastarolaisten, oripääläisten tai melliläläisten viljelijöiden, joilla on asiaa maaseutusihteereille, täytyy asioida Hirvikoskella, sillä sivukunnissa ei ole viikottaista päivystysaikaa. Säästösi: 72,01 €. Missä kuljimme kerran. Kahdeksan minuuttia. *Paketin hinta väh. Paketin ylimenevät puhelut 0,089 € /min +puhelun aloitusmaksu 0,049 € /kpl.Tekstiviestit 0,089 € /kpl. 1931, Ragnhild Nyholm. 434,50 € /24 kk (sis.liittymän avausja kk-maksut sekä puhelimen). D-vitamiinia. 8. Afrikan kuningattaresta 1952. 10. 10. Melliläläiset ovat hieman murisseet, ettei heillä ole asiaa Hirvikoskelle. PUHELIMET alk. Hinnat koskevat normaalihintaisia kotimaan puheluita ja tekstiviestejä, ei puheluita palvelu-ja yritysnumeroihin. Kunnat ovat syksyn aikana neuvotelleet kustannustenjaosta, joka lyhyen siirtymäkauden pohjautuu maatilojen lukumäärään. “pesulan” tontille, keväällä -07. 2 € / kappale Nokia 6233 1€ (arvo 360 €) 50 Puhe 17 90 €/kk Sopimuskausi 24 kk* Seuraa lätkää reaaliajassa! Avaa SM-liigan tulospalvelu puhelimeesi.** Tasapainoinen kamerapuhelin • 2,0 Mpix huippukamera • Iso ja kirkas, värinäyttö, sähköposti, MMS ja pikaviestit. 0400 534 705 0400 740 479 R A K E N N U S L I I K E MÄKELÄ OY Hyvää oloa ja viihtyisyyttä Hyvää oloa ja viihtyisyyttä uudessa kodissa L uudessa kodissa Loimijoen varr oimijoen varrella! ella! Hyvää oloa ja viihtyisyyttä uudessa kodissa Loimijoen varrella! Turuntie 14, 32200 LOIMAA puh. Viime vuoden tukihakemustietojen mukaan Loimaalla oli 549, Alastarolla 219, Mellilässä 109 ja Oripäässä 108 toimivaa tilaa. Avaus 3,90 €. Raitala on ollut maanantaiiltapäivän Mellilässä, mutta käytäntö loppuu ensi vuonna. 63 vuotta. Liittymäsopimusta ei voi irtisanoa päättymään kesken 24 kk:n sopimuskauden, jonka jälkeen sopimus jatkuu toistaiseksi voimassaolevana, eikä puhelinta käyttää muulla liittymällä. Puhelimen arvo 360 €. 7. VASTAUKSET Maataloushallinto saman katon alle Loimaa Sari Keskitalo Loimaalla aloittaa ensi vuoden alussa alueellinen maataloustoimisto, joka hoitaa myös Alastaron, Mellilän ja Oripään kuntien maataloushallinnon. Etelä-Afrikassa. Avaus 3,90 €. Tekstiviestit 0,089 € /kpl. Paketin ylimenevät puhelut 0,089 € /min +puhelun aloitusmaksu 0,049 € /kpl. Kuusi. Puheluiden minimiveloitus on 0,128 € /puhelu (aloitusmaksu + vähimmäisliikennemaksu 0,079 €). liittymän avausja kk-maksut sekä multimediatietokoneen). Sonera Netto liittymä). 146,51 € /24 kk. Liittymän lisäkustannusten kokonaismäärä: 478,99 € (vrt. Puh. 146,51 € /24 kk. – Alastaron ja Oripään maaseutusihteerit tulevat Hirvikoskelle entiselle kunnantalolle, missä maataloustoimisto sijaitsee, Loimaan maaseutuasiamies Juha Raitala kertoo
040 535 2887/762 7687. alkaen avoinna arkipäivisin klo 10-14. klo 12-13 kaikille yhteisenä tuntina. Ma 4.12. Seuraa Loimaan Lehteä kevätkauden ensimmäisten harj. klo 15 alk. Punaisen Ristin Päiväpirtti Turuntie 13, puh. ennen joulutaukoa pidetään ma 18.12. Lähtö Yhteiskoululta klo 14.15. -Haaran kerho kylätalolla ke 20.12. Ensimmäinen tunti vapaata luistelua ja toinen tunti mailapelejä. n. klo 10. P. P. Muistakaa myös sarjapelit. Lisätietoja Marko 0400-102186. klo 17-18.30 -Metsämaan kerho Metsämaan koululla to 21.12. klo 18 alk. pentuja terveistä kork.palk.vanh. kerran pelataan Niinijoen koululla la 30.12. Kuivaa koivuklapia, perille tuotuna. klo 10.00 Kertunmäellä. klo 19. 040511 0813. Pieni traktori pihakäyttöön esim. Halutaan vuokrata iso kaksio/kolmio Loimaalta 1.2.2007 alkaen. Kauhanojan kerho koululla ma 18.12. huomioidaan. Rockets pelaa la 16.12. To 21.12. LoKoKo. klo 14. ja 23.12. Sauvat mukaan. Liikuntahalli maanantaisin klo 18-19.30, ulkoharjoitukset Urheilukeskuksessa torstaisin klo 18-19. Leisku salibandy: ikämiesten vuoro tänään la 16.12. Käytä tilaisuutta hyväksesi. Punaisen Ristin Päiväpirtti Turuntie 13 ti 19.12. Hp. Puhtaat uimavedet ja www.harjureitti.fi varrella. Seuraava vuoro la 30.12. Loimaan Voima urheilukoululaisten syyskauden lopetus Voimalassa ma 18.12. Eloisat Laulajat: Ke 20.12. 0400-595 898. Reserviläiset ja Upseerit. klo. Sijainti Ypäjä. Lauantaina 16. kentältä. P. AU hiihtoharj. ja mustia el.tark. 050 362 7842. -Kädentaitokerho Keskuskoululla ti 19.12. klo 18-20. Muista kypärä! Loimaan Seudun Sotaveteraanien järjestämälle joulul. klo 14 Kartanonmäessä. Luistelukoulu su 17.12. Palkkio. 1 korvakoru pudonnut ke 13.12. ajankohdasta. ei harjoitusta. 045 6752 551. -Nuokun kerho ent. klo 14 auto lähtee Vuorisen talleilta klo 13 reittiä Kaunismäenkatu, Turuntie, Nordean pys., Kalevalankatu, Kolkkalantie, Kitkontie, Kirjaston pys. maamiesseurantalolla Ulla Järviön johdolla. hiihtoharjoitukset su 17.12. Sotaveteraanien leskillä on mahdollisuus saada Veteraanien Joululehti hakemalla sen Töpinästä ti tai pe klo 10-12 välisenä aikana. klo 11 Kaunismäenkatu Puistokadun koulu. 050596 1172. Curling, harj. Leisku yleisurheilukoulu. Kirjakaupasta ja kustantajalta: Loimaan miehet jatkosodassa (JR35) www.kustannushd.fi • Arto Pietilä 050 3639195 Koukkamiehet-sarja: Viihdekuoro. klo 10. Harjoitukset: tytöt ja pojat 9-12 v. MLL:n jäsenten ilmainen luisteluvuoro Domus Areenalla su 17.12. klo 14.00 lauletaan Kitkonpuistossa joululauluja. 0400 321 458. YLEISÖLTÄ SUORAT KAUPAT Loimaan AA-ryhmä kokoontuu lauantaisin klo 15 Nuorisotalon alakerrassa. P. Akkapakka tekee jouluasetelmia ti 19.12. 0400-919 541. vetäjänä autonasentaja Ismo Immonen. Joulun kunniavartioiden varusteiden jako Heikinpirtillä pe 22.12. P. 16-17. museo Sarkaan ke 20.12. LoKoKo miehet II. Laulamme pe 22.12. klo 10.40 C91-JaKi ja klo 13 B-PaRa. Sauvat mukaan. P. -Mopokerho, Vanha Hämeentie 68 pe 22.12. paloasemalla (H-koski) to 21.12. P. Ei sählyä 16. liikuntahallissa klo 1718.30. naisjaoston naiset Tuttujen tuvalla jouluisine tuotekoreineen to 21.12. Seuraverkkaritied. Ottelu LeHä 2000 LoKoKo II pelataan tänään Salossa. klo 16.30-18. Liikuntahalli maanantaisin klo 19.30-21 ja Liikuntahalli keskiviikkoisin klo 18.30-20, ulkoharjoitukset Urheilukeskuksessa klo 18-19. Loimaan Jankon 6-12 v. joukkueenjohtajilta, lunastamatta ainakin koko 134. Lisätietoja Sinikalta 0503621217. Tule mukaan! Punaisen Ristin Päiväpirtti Turuntie 13 ke 20.12. klo 16-17. 77, rekisterissä, täysin toimiva, kaikki alkup.osat löytyy helposti museorekisteriin. klo 11 lauletaan joululauluja Ferenc Juhasz soittaa viulua ja laulaa. klo 17-18. • Koukkamiehet kolmella kannaksella • Puna-armeijaa pysäyttämään • Koukkamiesten armotonta korpisotaa Kaikkia kirjoja vielä saatavilla. klo 12 keinutuolivieraana Pauli Hyrkäs laulattaa joululauluja. Seur. klo 15.1517.15. LoKoKo B-tytöt, syyskauden viimeiset harj. Dextra, MF 35, tai MF 135 tai pikku Valmetti myös viallinen ja laittoa tarv. ma 18.12. Hirvihovissa klo 16-18. Reserviläiset. Vapaa-ajan tontti kevääksi. Alastaron sotavet. Tonttulakki päähän, muuten asu vapaa. Vuoden päätämme joululaulutilaisuuteen Kitkonpuiston palvelukeskuksessa 21.12. Eloisat, kirkkokokoontuminen Kanta-Loimaan seurakuntatalossa 17.12. Labradorinnoutajan kelt. joulukuuta 11 RIEKU JA RAIKU Halutaan vuokrata pienehkö omakotitalo sisäsaunan & ison pihan kera alueelta Loimaa/Tuulensuu. 500 €/tarjous. Solifer "Speedy" vm. LOIMAAN LEHDEN SIVULTA PAIKKAKUNNAN PARHAAT MENOVINKIT LoLe-1612-10-11 15.12.2006 16:18 Sivu 11. Tytöt ja pojat yli 12 v. Jokainen tuo omat tarvikkeet (joulukukkia,materiaalia luonnosta ym.). P. Loimaan 4H-yhdistys. 040-8244 828. klo 19. klo 18 urh. su klo 10-12
joulukuuta LoLe-1612-12 15.12.2006 15:36 Sivu 12. 12 Lauantaina 16