Sivu 3 Timo Kaunisto: Tauno Suominen pakkasi porukan traktorinkärryyn ja vei heidät katsomaan, miten kotieläintilalla taas on lisätty Loimaan asukaslukua – asukkaitahan ne ovat vastasyntyneet karitsatkin esimerkiksi. vuosikerta TIISTAI 16.6. MAIJA PALOPOSKI Varma Kylmälehto (Kari Honkaniemi) ja Vesa Kaisla (Teemu Tuomola). Kotiseuturetkellä oltiin liikkeellä tutustumismielessä, mutta tositarkoituksella. Asiaa on kuitenkin turha murehtia, sillä keskimäärin joka toinen tai kolmas juhannus on poutainen ja aurinkoinen. Sivu 8 Junavaunun hallitsijan lakki. alv . Sitä pohdiskellaan Krekilän myllyn kesäteatterin tämänvuotisessa näytelmässä Turvetta ja timantteja, joka jatkaa Kuusniemen kunnan tarinaa. Sivu 6 MAIJA PALOPOSKI ” Kosiskeleva yksinkertaistaminen on vastenmielinen ääri-ilmiö. Sivu 16 T Ä N Ä Ä N Irtonumeron hinta 1,00 € sis. Aikakoneina puksuttivat vanhat junat, jotka liikennöivät Jokioisten museorautatiellä Humppilan vanhan aseman päivän kunniaksi. Luottamushenkilöt saivat kyytiä Loimaa Kati Uusitalo Mitä kaikkia palveluita kaupunki järjestää ja mitä se omistaa. – Junahommiin ainoa edellytys on hyvä värinäkö, mutta kuka vain pääsee mukaan, sillä muitakin töitä riittää, kuten vaikka hitsaamista ja puusepän töitä, konduktöörin hommia hoidellut Kari Jokinen kertoi. Kesällä höyryjunan kyytiin voi päästä jatkossakin, sillä juna kuljettaa ihmisiä perusaikataulun mukaan sunnuntaisin kesäja elokuussa. Joukko kaupunginvaltuutettuja ja muita luottamushenkilöitä kiersi lauantaina työpäivän tuntien verran Mellilän, Niinijoen, Alastaron ja Virttaan aluetta. Säätila Ilmatieteen laitos otti toukokuussa käyttöön runsaan sateen varoitukset, mikä on hyvä, sillä niille voi olla käyttöä juhannuksenakin. 2009 P 1 D Nro 68 Konduktöörin komistaja Humppila Maija Paloposki Kelloja käännettiin Humppilassa sunnuntaina noin sata vuotta taaksepäin. Museorautatien toimintaa pyörittää museorautatieyhdistys, jossa on melkein 800 jäsentä. Yksi vaikuttui Niinijoen koulusta, toinen lampolasta ja kolmas kotieläintilasta. Komean virka-asun ja -lakin päälleen vetäneen Jokisen mukaan vapaaehtoisten innokkuus vaihtelee, mutta viime aikoina innostus on ollut paranemaan päin. Inhimillisiä himoja Krekilässä Mitä rahanhimo, rakkauden kaipuu ja vallanhimo saavat aikaan ihmisessä. Mitä kaikkea nähtävää uuden Loimaan kulmakunnat tarjoavat. Loimaan talousalueen paikallislehti • 95. Sivu 7 KATI UUSITALO. Osa tunnusti avoimesti, että moni retkellä nähty ja koettu asia oli yllätys – että omassa kaupungissa löytyy tällaistakin... Jokioisissa ja Humppilassa aktiivijäseniä on pari tusinaa. Jäsenten työhön kuuluu muun muassa junien huoltaminen, korjaaminen ja toiminnan ylläpitäminen talkootyöllä
(02) 762 6000, telefax (02) 763 1233. (4 riviä). Onnelliset vanhemmat Jenni o.s. Jussila * 21.04.1923 Loimaa † 27.05.2009 Loimaa Äitiä, Fammua rakkaudella muistaen Jussi ja Elina Sanna Stella Wille ja Soili Tommi, Laura, Ida ja Bettina Laura Rauli ja Arja Enni, Pertti, Stina, Johannes ja Silja Antti, Tuire, Oskari ja Viljami Emilia ja Mikko Matti ja Pauliina Oli sulla sydän niin lämmin hellä, oli siellä paikka meille jokaiselle, mitään et pyytänyt, kaikkesi annoit meitä aina muistit ja huolta kannoit. Mari. Onnittelut ehtivät saman viikon lauantain lehteen, kun ne tuodaan viimeistään torstaina. Hän on Loimaan Kamerat ry:n ja Suomen Luonnonkuvaajat ry:n jäsen. Kauko Ojalan valokuvia Sarka-museon kahvila-ravintolassa kesäkuun ajan.. Kahta minä sinulta pyydän niin kauan kuin elän, älä niitä kiellä: pidä minusta kaukana vilppi ja valhe, älä anna köyhyyttä, älä rikkauttakaan. Kulmala Matti Mikkonen sekä isoveli Niilo Rakkaamme Toini Annikki LAINE o.s. T. Kuvan voi myös tuoda ja maksaa lehden konttoriin, os. T. Ojala on pitänyt muutamia yksityisnäyttelyitä ja osallistunut kameraseuran vuosinäyttelyihin. 0200 72822 (mpm/pvm) arkisin klo 6.00-16.00 viikonloppuisin klo 6.00-12.00. torstaina klo 16. Konttori ja toimitus avoinna ma-pe klo 9-16. äiti ja iskä. Tilaukset: tilaukset@loimaanlehti.. www.loimaanlehti.. Kesäkuun ajan nähtävillä on Kauko Ojalan otoksia. Ilmoitushinnat: Ennen tekstiä 2,06 /pmm 3-sivu 2,06 /pmm Tekstissä 1,93 /pmm Tekstin jälkeen 1,66 /pmm Takasivulla 2,05 /pmm Etusivulla (modulikoot) 3,39 /pmm Kuolinja kiitosilmoitukset, kunnalliset ja kirkolliset ilmoitukset, heng.kokoukset 1,66 /pmm Määräpaikkakorotus 0,06 /pmm Värikorotus yhdestä lisäväristä 0,16 /pmm Hinnat sisältävät arvonlisäveron 22%. Päivi, Päivikki, Päivä 17.6. 02-762 6016 PALJON ONNEA VAAN Sydämelliset 2-vuotisonnittelut traktorimies Eemilille 19.6. Kuvausaiheet ovat laaja-alaisia, mutta painottuvat luontoon ja maisemiin, erityisesti Loimijoen ympäristöön. Lämmin kiitos osanotosta. K I V I C E N T E R Kauko Ojalan kuvia Sarka-museossa Suomen maatalousmuseo Saran kahvila-ravintolan seinillä nähdään koko vuoden ajan Loimaan Kamerat ry:n jäsenten tuotantoa. Tilaushinnat: Määräaikainen 12 kk 97 6 kk 57 4 kk 43 Kestotilaus: Laskutusjakso 12 kk 92 6 kk 47 4 kk 32 Irtonumero 1 Ulkomaantilaukset: tilaushinnan lisäksi peritään voimassa oleva postimaksu. Kartanomäenkatu 4. Tim. Ilmoitusmyynti: Markkinointipäällikkö Veli-Matti Knuuti (02) 762 6040 0500 324 939 Ilmoitusmyyjä Liisa Kivinen (02) 762 6050 Ilmoitusmyyjä Päivi Alm-Huhti (02) 762 6060 Ilmoitusvalmistus Eija Kärkäs (02) 762 6055 Tilaustenhoitaja Tarja Säteri (02) 762 6016 Ilmoitusten jättöajat: Ilmoitusaineisto on toimitettava lehden konttoriin kunkin numeron ilmestymistä edeltävänä päivänä klo 12.00 mennessä. Anna ruokaa sen verran kuin tarvitsen. Toivottavat mummu ja pappa, Päivi, Unto, Noora ja Oskari. Esillä olevat 24 kuvateosta kuljettavat katsojan vuodenaikojen läpi, Loimijoen rannoilta aina porojen laidunmaille asti. Jenni 7 v. TÄNÄÄN AJANTIETO: Aurinko nousee tänään Loimaalla kello 3.53. Kirjoita kuvan taakse haluamasi onnitteluteksti ja kuvan palautusosoite Maksimimerkkimäärä 140. Lauri, Eerika, Minttu, mammu & pappa ym. Lämmin kiitos osanotosta sekä kiitokset Kartanomäen vanhainkoti Kuuselan ja Onnelan henkilökunnalle Äitimme hyvästä hoidosta. 30: 7-8 17.6. Lähetä kuva postitse os. Painopaikka: Priimus Paino Oy/Allatum Oy. täyttää ja Susanna jo 5vuotiaalta (5.8.) näyttää t. Vei mukanaan rakkaamme väsyneen pitkästä matkasta uupuneen. Kun meillä on ruoka ja vaatteet, saamme olla tyytyväisiä. Paljon onnea 7 vuotta täyttävälle Marialle 25.6. johdosta! T. Kurkela * 10.01.1912 Metsämaa † 23.05.2009 Loimaa Äitiä ja Mammaa kiitollisuudella muistaen ja ikävöiden Arto ja Anita Leena Nina ja Janete Mika, Marja, Topi, Anni ja Aino Minna perheineen Miikka ja Elisa Sisko ja velivainajan perhe Muut sukulaiset ja ystävät Hetkenä aamun hiljaisen, saapui luoksesi enkeli taivaan. Ilmoitukset: ilmoitukset@loimaanlehti.. kesäkuuta SANOMALEHTIEN LIITON JÄSEN ISSN 0358-9161 Jakeluhäiriöt: Puh. Toimitusjohtaja Kirsti Kirjonen puh. Mahtavia hetkiä, crossailuretkiä... Suorita maksu lehden tilille 52390010003137, viim. Hinta sisältää arvonlisäveron. Emme me ole tuoneet mitään mukanamme maailmaan emmekä voi viedä mitään täältä pois. Vastuu ilmoituksista: Lehden suurin vastuu ilmoituksen julkaisemisessa sattuneesta virheestä on ilmoituksen hinta ja muihin lehtiin toimitetusta aineistosta sen valmistusarvo. Aurinko laskee kello 23.05. Parhaat onnittelut Elmerille täyttäessäsi 8 vuotta. Loimaan Lehti PL 2, 32201 Loimaa tai sähköpostilla ilmoitukset@ loimaanlehti.fi. Kauko Ojala on harrastanut valokuvausta 1950-luvulta lähtien. Urho 2 Tiistaina 16. Kartanomäenkatu 4, PL 2, 32201 Loimaa Puh. Uusi KÄNNYKKÄNUMERONI on 050 313 8384 valkoasuinen mies Olli Aho 10.4.2009 syntynyt Niilon pikkusisko ”Aino” sai 21.5.2009 kasteessa nimen Ilona Aino Maria samassa tilaisuudessa sanoimme toisillemme tahdon. Rakkaamme Maija-Liisa SELINHEIMO o.s. Kosketti hellästi posken nukkaa, silitti kädellä hopeista tukkaa. Sananl. 6: 7-8 PÄIVÄN SANA Tilaajapalvelu p. 1. Siunaus toimitettu läheisten läsnä ollessa. mummo, Hannu, Maria, Kalle ja Johannes. Kuvat vaihtuvat kuukauden välein. Vauhdikkaat 9-v.onnittelut Jerelle 19.6. mamma, äiti, Anna, Heidi, Mikko ja vauva. Kauniit muistot voimaa antaa, surun raskaan hiljaa kantaa. Ilmestyy tiistaisin, torstaisin ja lauantaisin. Kuvat julkaistaan lähettäjän vastuulla. Onnittelut äidille 20.6. Siunaus toimitettu läheisten läsnä ollessa. Onnea 6-vuotiaalle Riikkalle 18.6.2009! Toivoo mamma ja pappa, Suvi ja Mikko sekä Päivin perhe. T. Paljon onnea vaan! Yhden palstan kuva teksteineen maksaa 10 €, kahden palstan 20 €. NIMIPÄIVÄT: 16.6. Onnea Vantaan kaunokaiset 21.6. Kustantaja: Priimus Media Oy. (02) 770 2204 Sähköposti: toimitus@loimaanlehti.. Toimittaja Marika Timonen (02) 762 6022 Päätoimittaja Kati Uusitalo (02) 762 6033 050 555 7526 Toimitussihteeri Tiina Naula (02) 762 6031 Toimittaja Anu Salo (02) 762 6038 Toimitussihteeri Sampsa Hakala (02) 762 6035 Toimittaja Sari Keskitalo (02) 762 6027 Toimittaja Kari Nummila (02) 762 6032 KUOLLEITA 16.6
ark. pantit 1,80 (3,26 l) Oiva mansikkalime light SIIDERI 12-PACK sis. asti, ellei toisin mainita. pantit 0,80 2x2-pack/talous -52 % 18 90 Ruokamestarin ruodottomat paistovalmiit LOHIFILEPALAT myös marinoituna 13 95 Parhaat pihvivalikoimat juhannusjuhlille! Possun ?leestä MAISTERINJA KAUPPIAAN OHUT OLUTPIHVI 12 90 Possun kaslerista HERKUTTELIJANJA NÄLÄNTAPPAJAPIHVI 6 95 Karitsan paahtopaistista GRILLIPIHVIT 19 90 Takuumureat naudan ULKOFILEPIHVIT Takuumurea naudan SISÄFILE kokonainen 24 90 27 90 kg kg kg kg kg kg kg kg kg 18 30 Kukko gluteeniton VAALEA OLUT 12-PACK sis. kesäkuuta 3 Hinnat voimassa ti-ke 16.-17.6. -33 % Ilman korttia 2,69 pkt (6,73 kg) Kesägrilliin K-supermarketista Valiojäätelö ESKIMO JÄÄTELÖPUIKOT 15 kpl/525 g (5,70 kg) -30 % 1 99 2 99 2-pack pkt COCA-COLA VIRVOITUSJUOMA myös light ja Zero 2 plo x 1,5 l (0,40 l), sis. pantit 1,80 (4,17 l) Aleksis Kivenkatu 11, puh. Tiistaina 16. (02) 7636 410 jyrki.koenkyto@k-supermarket.. pantit 0,80 Ruokamestarin SMETANASILLI Voimassa 15.-24.6. Savustettu LOHIFILE palana 15 90 kg Suoraan tynnyristä SAUKON SILLI 7 99 KESÄKURPITSA Hollanti SIPULINIPPU Suomi VARHAISPERUNAT 1 kg Suomi (1,99 kg) 1 49 kg 1 49 kg 1 99 ps – HERKUTTELUUN – – RAIKASTA SATOA – Possun ?leestä KAPTEENIN-, TEX MEX-, CAPPUCINO-, TURKINPIPPURISEKÄ ISÄNNÄNPIHVIT 10 90 HK Kabanossi GRILLIMAKKARAT 400 g (4,48 kg) 1 79 pkt Ilman korttia 4,29 pkt (8,17 kg) Ilman korttia 3,29 /2-pack (0,83 l) sis. 7-21, pe juhannusaatto 7-13, su 12-21 L O I M A A 14 70 Snellman naudan PAISTIJAUHELIHA 400 g (7,23 kg) 2 89 rasia Ilman korttia 3,99. ja K-Plussa-tarjoukset 1.7
Pirkko Jalasjoki kommentoi, että tiedä minkä kohtauksen itse kukakin tässä saa kun harjulle pääsee. Minä kuulun niihin, jotka katsovat, että mepit ovat ensisijaisesti Suomen ja suomalaisten asialla. Palveluja vain siirretään kaupunkiin, mitäpä me niillä täällä laitakaupungilla tehtäisiinkään. KANNISTOON katetussa lounaspöydässä useampi kierrokselle osallistunut otti nimittäin vakavana esille Virttaanharjun tilanteen. Missä ovat ne porkkanarahat. ja kd, 4 suomalaista) nyt 267, ennen 288, Sosialistit (mm. LUKIJOILTA 4 Tiistaina 16. Kaimani Soini on taitava sanankäyttäjä, mutta tekeekö etevä iskulauseiden viljely hänestä taitavan asioiden hoitajan. Valitettavasti sinäkin Kari, pitkän linjan journalistina astut samaan kuoppaan. Kosiskeleva yksinkertaistaminen on vastenmielinen ääri-ilmiö. Kun äänestäjistämme alle viisi prosenttia on viljelijöitä, en voi mitenkään ymmärtää luonnehdintaasi maatalouspuolueesta. Ei rahasta vaan ystävyydestä Alastaron päättäjät jotka liititte meidät velkaiseen Loimaaseen, kävikö niin että kuuseen kurkotitte ja katajaan kapsahditte. Vaikka sama ihminen on selvinnyt ennen samanlaisesta tilanteesta se ei tarkoita sitä, että se voi selvitä uudestaan. – Mistä tietää miten paljon järkytyn, saan vaikka jonkun kohtauksen, hän pakottautui laskemaan vähän leikkiäkin. Timo Kaunisto kansanedustaja Suomen Keskusta Timo Kaunistolle Ystävinä voinemme todeta, että onneksi asiat riitelevät eivät ihmiset. PÄIVÄN MIETE: Mikään ei suututa miesautoilijaa niin kuin edellä ajava naisautoilija joka tekee kaiken oikein. – Pahoin pelkään, ettei tästä hyvää seuraa. Kyllä kai vihreät ja perussuomalaiset saivat hienon vaalivoiton. Tällä tavalla saamme parhaiten omaa ääntämme kuuluville. Meillä on Suomessakin aivan liikaa esimerkkejä siitä, mihin se pahimmillaan johtaa. Jaana & vanhemmat On se ihmeellistä kun nuori soittaa hätänumeroon niin ei voida uskoa että ihmisellä on oikeasti paha tilanne. Keskusta eikä vasemmistoliitto voita mitään puheenjohtajan vaihdolla. Toki täällä eduskunnassa ymmärrämme maaseudun ihmisen elämää ja ongelmia huomattavan paljon paremmin kuin esimerkiksi Kokoomuksen vankka Esplanadiosasto. Johtoportaan palkkoja pitäisi nostaa ja työntekijöiden tulisi suostua palkattomiin vapaisiin. Loimaalla keskusta hävisi 8,7 prosenttiyksikköä ja kokoomus sai neniinsä 0,6 prosenttiyksikköä. Kari Nummilalle on pakko myös huomauttaa, että suomalaisittain vaikutusvaltaisin ryhmä on liberaaliryhmä. Urheiluseuroja ja -järjestöjä tuetaan. Lisäksi on tietenkin esimerkiksi teknisen puolen palveluja. keskusta ja rkp, 4 suomalaista) 81, ennen 100, vihreät 51, ennen 43. Vika ei ole Matti Vanhasen. Mitä asioita perussuomalaiset ajavat EU:ssa, jos siellä on aina ongelma. Loimaalla kateus vie kalatkin vedestä. Eipä ole tullut tarpeeksi tarkkaan luettua lehteä.. Meillä on myös puolueemme euroohjelmassa erikseen osasto arvostamaamme maaseutua varten, joka Kokoomukselta on jäänyt kokonaan tekemättä. Kun Kannisto on matkailutila, ja kesä on sesonki, esimerkiksi pässi päästetään puuhiinsa tavallista myöhemmin. Vanhuksista pidetään huolta monessa eri paikassa. Laitakaupungin tyttö Sinulle työkyvytön. Picko Troberg Vähimmäisvaatimuksia päättäjille MIELIPITEET Päätoimittaja Kati Uusitalo kati.uusitalo@loimaanlehti.fi Loimaalla on yhteensä lähes parikymmentä koulua alakouluista lukioon ja ammattiopistoon. Euroopan Parlamentti on siitä erikoinen, että ryhmien koot muotoutuvat vasta vaalien jälkeen. Sinne valittiin neljä suomalaista. Siitä voidaan olla montaa mieltä, miten tehokkaasti kaupunki kaupunkilaisten verorahoja käyttää – onko tarjolla tarvittavat palvelut niitä tarvitseville ikään, sukupuoleen tai vaikkapa asuinpaikkaan katsomatta. Itse tiesin kertoa siitä, mitä talvella hiihtoladulta näin. Eräs Auringonlaskun analyysi Ystäväni Kari Nummila laittaa Loimaan Lehdessä (11.6.) eurooppalaista poliittista historiaa uusiksi. Kuntosalejakin löytyy sekä uimahalli. SOITIN sitten Marita Jokiselle maanantaina, kun en Virttaalle saakka mukaan ehtinyt. On hyvä, jos jokaisessa merkittävässä poliittisessa ryhmässä on asiamme ajajia. Olen täällä kaksin käsin torjunut kokkareiden aloitteita lantaveroista ja peltojen luvanvaraistamisesta. Kati Uusitalo Onneksi mukana on ainakin yksi ensiaputaitoinen. Ja että monen pitää tulla vielä paljon pienemmällä summalla kuukausittain toimeen kuten esim. Meppien kokonaismäärähän putosi lukemista 785 lukuun 736. Kokoomus siis hävisi 0,5 prosenttiyksikköä, keskusta 4,3 ja sdp 3,6. Nukkua haluavat Jospa muutettaisiin Loimaan Lehti Alastaron Sanomiksi ja Loimaan kaupunki nimettäisiin Alastaron kaupungiksi... kesäkuuta KOPIT Olipa ihana päivä, aloittaa Päiväpirtis, auttoi jaksamaan kauniit laulut kuunneltua ja juteltua, ei häiriötä! Kiitos Liisa, Helke, Maija, Tuija, Terttu! Liisan ääni korvissani soi! Toinen käsi Mökin akka, tiedoksi ihmisiä me sairaseläkeläisetkin ollaan. Keskustallehan on ennustettu turmiota jo 60-luvun muutosvuosista. Keskustan hän jättää kiistelemään EP-ryhmänsä maataloustulkinnoista ja ennustaa pikaista kuihtumista. – En osaa edes sanoa, miltä tuntui. Ystävyydellä, Kari Nummila. Olen harmitellut median hampaattomuutta Soini-ilmiön hurmassa. Ei ne työttömätkään niin reippaita ja rehtejä oo. Eräs Kiitos Helena Jalolle, on ilo omistaa tällainen ystävä. Parlamenttivaalien (äänestysprosentti 40) jälkimainingeissa hän on erityisen ihastunut Kokoomuksesta, Vihreistä ja Timo Soinista. Hän oli hengissä harjuvierailusta huolimatta. Oma moka. Hyvä fiilis, parempi mieli Kiitos Kati tiedosta. Ensimmäinen oli lauantaina, seuraavakin on jo suunnitteilla – vasta ensi vuodeksi tosin. Pörröiset karitsat saivat aikaan ihastelua poliitikoissakin, mutta aivan muita tuntemuksia sai aikaan kotiseutukierroksen viimeinen osa. Järkyttävää! TOIMITTAJALTA Piipahdin lauantaina uuden Loimaan luottamushenkilöille ja johtaville virkamiehille suunnitellun kotiseutukierroksen välipysäkillä Alastarolla. Tämä on kai sinullekin pelottava kysymys. En minä historiaa uusiksi pannut, kun ennustin kylmien numeroiden valossa; keskustahan on hävinnyt viidet vaalit peräkkäin. Auringonlaskun puolue on tiukan paikan tullen aina kyennyt uusiutumaan, puhuttelemaan ihmistä ja tarjoamaan vaikuttamisen kanavan yrittäjyyttä ja oikeudenmukaisuutta arvostaville suomalaisille. Harva varmaankaan ihmettelee, miksi kaupungin palveluista ja varojen käytöstä päättäville järjestetään kotiseutukierroksia. Näin karitsat syntyvät vasta sesongiksi, eivätkä helmi-maaliskuussa kuten useimmiten. Lisäksi järjestetään päivähoitoa. Oletko ajatellut että jos olet sairaseläkkeellä niin saisitko edes eläkkeesi päälle tienata tekemällä töitä. Muistin virkistämiseksi: EPP, Euroopan kansanpuolue (mm. Mitä hyvää liitoksesta on meille tullut. Sairaseläke ja tavallinen eläke on käsittääkseni ihan eri asia. Vasemmistoliitto lienee pudonnut keskisuurten ryhmästä lopullisesti. ”Alastaro jeee!” Mukavaa Juhannusta ja Rentouttavaa Kesää Mäntylän Vesalle! Ja kiitos koulukyytien hoitamisesta. Jokainen voi miettiä, miten yhden edustajan viesti kuuluu yli 700 joukossa ilman toimivaa ryhmää. Kuten kerroit, konservatiiviryhmä hajoaa, muutoksia tulee myös liberaaliryhmään ja sosialistileiriin. 400 eurolla. sdp) 159, ennen 217, liberaaliryhmä Alde (mm. Olet ystävällinen, auttavainen ja iloinen. Siellä oli valtavia putkia, ja nekin ranskalaisia vielä. Kari hyvä: en tiedä ennustatko, rukoiletko vai toivotko Keskustan kadotusta, mutta olet hyvässä seurassa. Vakavia olivat olleet useimmat muutkin retkeläiset hänen mukaansa harjua silmäillessään. KU Kotiseutukierros ei ole autuuden avain. Harva oli harjulla käynyt viime aikoina, joten he eivät osanneet hahmottaa mitä tekopohjavesilaitoshankkeen valmistelut olivat siellä saaneet aikaan. Viittasin hänen vieressään lounaalla istuneen, kaupungin kotihoidossa työskentelevän kaupunginvaltuutettu Pirkko Jalasjoen suuntaan, että onneksi mukana on ainakin yksi ensiaputaitoinen, vaikka ambulanssiyrittäjä Mika Hirvonen joutuukin ennen Virttaan etappeja lähtemään työvuoroonsa. Kaupunki järjestää myös terveyspalveluita – jollakin tavalla melkein joka kulmakunnalla. Kaupungin omistamien kohteiden lisäksi retkeläiset piipahtivat tutustumassa myös seudun matkailuja retkeilykohteisiin. Mutta onneksi hän selvisi! Olen pettynyt, että Loimaan hätänumero lähetti vasta 30 min päästä poliisit paikalle. Tämänhän me kumpikin hyvin tiedämme. Ja kulttuuripalveluita kirjastoista alkaen ja erilaisia tapahtumia tukien. Tällainen kotiseutukierros ei ole autuuden avain, mutta erittäin hyvä alku. Esimerkiksi vaalivoittaja Timo Soini vielä etsii omaa ryhmäänsä. Kai se jotain tarkoittaa. Voimasuhteet säilyvät silti kutakuinkin ennallaan. Sydän hyppäsi kurkkuun ja hakkasi koko ajan, kun näin mitä siellä oli tehty ja miten kauhealta luonto näytti. EPP on silti ylivoimaisesti suurin porukka. Miten päätöksiä voisi tehdä, jos ei ole koskaan käynyt paikassa, josta päätetään tai nähnyt miten missäkin paikassa palveluita kaupunkilaisille oikein tuotetaan. Matkalaiset olivat kuitenkin kuulleet kankaan kunnosta sekä toisiltaan että kaupunkilaisilta. Ehkä jo ens kerralla huomataan:-D Mari Myllykylän aamupostinjakaja väännä volumet hiljemmalle autosta, ettei mun tartte tulla hiljentämään.. Samoin vammaisista. Ei mikään ihme. Nyt tilan nuorimpiin kuuluu sellainenkin erikoisuus kuin täplikäs karitsa. Siis porvarien EPP:ssä on neljä suomalaista, eikö niin Timo, vaikka muuta väität. Kuinka on käynyt. Iltalehden mukaan keskustan kohtalonkysymys on tämä: periytyykö keskustalaisuus kolmanteen polveen kaupungissa. Marita Jokinen esimerkiksi sanoi – ihan tosissaan – pelkäävänsä mitä harjulla tulee näkemäänkään. EPP:n hajoaminen on hiukan korskea väite: siitähän jää pois muutamia brittejä, tshekkejä ja puolalaisia. Ja kuulinko oikein, että tekopohjavesihankkeeseen menee 400 hehtaaria maata. Poisjäävät myötäilevät EPP: tä muussa paitsi liittovaltiokysmyksissä. Kanniston tilan Tauno Suominen kierrätti poppoota tilalla ja tunnettuun tapaansa kertoili laveasti niin Loimaan seudun kuntien historiasta kuin tilan eläimistöstä. Turha muiden on vedota siihen, että kansaa jäi kotiin vaalipäivinä tai äänesti ”väärin”. Millä ihmeellä Alde muka voi olla EU:n vaikutusvaltaisin. Vapaa-aikaan järjestetään liikuntatapahtumia sekä pidetään yllä muun muassa ulkoilualueita. Koska Alastaron kunnassa jouduttiin neuvottelemaan lomarahojen maksamisesta niinkuin nyt. kok
UUTISET Tiistaina 16. Kolhuja peuroista LOIMAA Metsämaantiellä sattui peurakolari sunnuntain vastaisena yönä kolmen aikaan. Kunnanvirastot . Varhain perjantaiaamulla puolestaan peura ja henkilöauto törmäsivät Oripääntiellä. Leikkausosasto 29.6.–26.7. Loimaan aluesairaalan kesäsulut toteutetaan suurelta osin edellisvuosien tapaan. Sosiaalija teknisen puolen kiireellinen päivystys kuitenkin turvataan. Ypäjä 13.7.–26.7. Loimaan kaupunginvirasto ja sen Alastaron ja Hirvikosken toimistot ovat kiinni kolme viikkoa 6. Auto vaurioitui, ja peura loukkaantui törmäyksessä. Kuudeksi viikoksi Kesä sulkee Alastaron, Hirvikosken ja Mellilän terveysasemat sekä Metsämaan ja Oripään neuvolat kuudeksi viikoksi 22. . Sunnuntaina päivällä Kauppalankadun myymälässä käynyt mies vei pari siideriä ja luultavasti myös makeisia. FAKTA Loimaan aluesairaala . Autosta vaurioitui ajovalo, konepelti ja kuljettajan puoleinen ovi. Humppilalaisen miehen epäillään syyllistyneen rattijuopumukseen Humppilassa lauantai-illalla. Rakennusvalvonnan ja kiinteistönhoidon päivystys toimii kuitenkin puhelimitse. . Oripää 13.7.–26.7. Äitiyspoliklinikka 22.6.–26.7. – Terveysasemat sulkeutuvat kesäksi entiseen tapaan, Loimaan kaupungin sosiaalija terveyspalvelukeskuksen johtava hoitaja Marita Marttila kertoo. . Sairaanhoitajia ei ole saatu riittävästi sijaisiksi, kertoo johtava ylihoitaja Anne Isotalo Loimaan aluesairaalasta. Kesäaikana toimintaa keskitetään Loimaan pääterveysasemalle, jonne ja hoito-osastolle on saatu Marttilan mukaan hyvin sijaisia. heinäkuuta alkaen. . Hirvikosken terveysaseman diabetesneuvola 22.6.–13.8. Oripään terveysaseman lääkärinvastaanotto ja hammashoitola 22.6.–16.8. Sisätautiosasto 2 on suljettuna heinä-elokuussa neljä viikkoa. Teknisellä puolella päivystää ensimmäisen viikon ajan kännykässä tekninen johtaja Pekka Paju ja toisen viikon rakennusmestari Hannu Kylliäinen. Neste Loimaa % kaikki pikapesut alennuksella + leima pesupassiin TI-S U -50 Asiakaspalvelu, henkilöasiakkaat Asiakaspalvelu, yritysasiakkaat nordea.. . Peura kuitenkin jatkoi matkaansa loukkaantuneena. . Äkillistä ja kiireellistä sairaanhoitoa tarvitseville on pääterveysasemalla päivystysvastaanotto kello 15.30–20 ja viikonloppuisin kello 9–20. Ovien sulkemisen syynä on Loimaan kaupungin hallintosihteerin Toini Heinosen mukaan entiseen tapaan henkilökunnan kesälomien keskittäminen. Perjantain ja maanantain välisenä aikana katkaistiin liikuntahallin Kaunismäenkadun puoleisesta päädystä kaksi lehmusta. Lauantai-illalla vietiin Puistokadun myymälästä mäyräkoira eli 12 olutpullon pakkaus. Juhlat kun Jussin päivän on... . Ypäjällä lauantaiaamulla puhallutettu nainen puhalsi 2,99 promillea. Vuonna 1952 syntynyt mies puhalsi 0,92 promillea. Erikoissairaanhoidon rakenne on sellainen, ettemme voi palkata sijaisiksi pelkästään opiskelijoita tai perushoitajia vaan erikoisosaaminen edellyttää sairaanhoitajan koulutusta. Loimaa 6.7.–26.7. Kesäsulut koskevat myös terveyskeskusta, sillä terveysasemia suljetaan ja toimintaa keskitetään Loimaan pääterveysasemalle. Lauantaina aamulla Suonkulmantiellä Loimaalla oli myös liikkeellä rattijuoppo. Oripään lääkärinvastaanotto ja hammashoitola sulkeutuvat kahdeksaksi viikoksi. . – Vaikka Loimaan aluesairaalan toimintaa supistetaan kesällä, päivystys toimii koko kesän ajan normaalisti, päivystyksen osastonsihteeri Kirsi Aittala ja osastonhoitaja Sirkka Ristimäki kertovat. – Koko kesän ajan on samanaikaisesti töissä sekä vakituista väkeä että sijaisia, Marttila kertoo. Pääterveysaseman diabetesneuvola ja hoitotarvikejakelu toimivat normaalisti, vaikka Hirvikosken diabetesneuvola suljetaan kahdeksaksi viikoksi. Kummastakin näpistelijästä on jäänyt kuva myymälöiden videonauhoille. Neurologian poliklinikka 27.7.–9.8. Pääterveysaseman lääkärinvastaanotto toimii 22.6.–2.8. Mielenterveysyksikkö ja päihdepoliklinikka toimivat normaalisti koko kesän ajan. Sisätautiosasto 2 20.7.–16.8. . kesäkuuta alkaen. Peura tuli auton eteen Ristimäentien jälkeen oikealta. . Puita katkottiin ja trukkilavoja heiteltiin LOIMAA Viikonloppuna Loimaalla tehtiin ilkivaltaa liikuntahallilla ja Pekankujalla. Pakettiauto vaurioitui keulasta, mutta peura jatkoi matkaansa metsään. . Ypäjällä sosiaalitoimi, rakennustarkastus ja lomituspalvelut toimivat, vaikka kunnantalon ovet ovat kiinni. Hirvikosken terveysaseman hammashoitola 22.6.–9.8. Myös lukion keittiön pihavaraston trukkilavoja oli heitelty. Syöpäpoliklinikka 29.6.–26.7. Poliklinikoiden vastaanotot ovat kesällä suljettuina kahdesta viiteen viikkoon. . Oripään ja Ypäjän kunnantalot sulkeutuvat kahdeksi viikoksi 13. . Kesä sulkee terveysasemia ja sairaalan osastoja Loimaa Tiina Naula Sairaanhoitajien sijaispula vaivaa Loimaan aluesairaalaa. Terveyskeskus . Sosiaalipuolen asiakkaita palvellaan, kunhan ajan sopii etukäteen soittamalla. Kirurginen osasto 2 suljettiin jo eilen, ja sulku kestää seitsemän viikkoa. Kesäsulut 2009 TIINA NAULA Rattijuoppoja liikkeellä YPÄJÄ, LOIMAA, HUMPPILA Vuonna 1981 syntynyttä ypäjäläisnaista epäillään törkeästä rattijuopumuksesta. arkisin kello 8–15.30. Naistentautien poliklinikka 22.6.–26.7. Näpistelijä vei mäyräkoiran LOIMAA Puistokadun ja Kauppalankadun elintarvikeliikkeissä vieraili viikonloppuna näpistelijöitä. Tällöin voi soittaa kiireellisissä asioissa. N o rd e a P a n k k i S u o m i O y j ma-pe 8-18 (pvm/mpm) 0200 3000 ma-pe 8-17 (pvm/mpm) 0200 2121. heinäkuuta alkaen. Alastaron, Hirvikosken ja Mellilän terveysasemat sekä Metsämaan ja Oripään neuvolat 22.6.–2.8. . Koska kesäsulut supistavat toimintaa, säännöllistä ja jatkuvaa lääkitystä käyttävien asiakkaiden toivotaan uusivan reseptinsä omalääkärillä juhannukseen mennessä. Kunnanjohtaja Sinikka Malinin mukaan tällöin kannattaa kuitenkin soittaa viranhaltijoiden suoriin numeroihin ja sopia käynnistä etukäteen. – Sulun jälkeen kirurginen osasto 2 muuttaa uusiin tiloihin, joita remontoidaan parhaillaan, Isotalo kertoo. Kun kunnanvirasto on Oripäässä kiinni, sosiaalipuolen puhelinaika on arkisin kello 9.30–10.30. Kirurginen osasto 2 15.6.–2.8. Henkilöautoon tuli vaurioita, ja peura kuoli. kesäkuuta 5 Kunnanvirastot kiinni kaksi tai kolme viikkoa Loimaan seutu Tiina Naula Loimaan seudun kunnanvirastot sulkevat ovensa heinäkuussa kahdeksi tai kolmeksi viikoksi. – Aluesairaalan monitoimiosasto on avoinna koko kesän, ja se hoitaa muun muassa päivystyksen kautta sisään tulevat kirurgiset potilaat ja tarkkailupotilaat, Isotalo kertoo. Korvapoliklinikka 29.6.–2.8. Pääterveysaseman kesäajan normaalin toiminnan mahdollistaa myös, että vakituinen henkilökunta on ketjuttanut kesälomiaan joustavasti. Oripääntien suunnasta sivuluisua ajanut ja autonsa ojaan ilmeisesti peruuttanut mies puhalsi 0,86 promillea. Kesäsulun aikana pääterveysasemalle keskitetään myös aikuis-, äitiysja lastenneuvolat, hammashoitola ja fysioterapia. Peura ja pakettiauto törmäsivät perjantai-iltapäivällä Vakkatiellä. Perjantaina yhdeksän aikoihin illalla piirrettiin Pekankujan kerrostalon sokkeliin, seinään ja ulkolasioveen mustalla tussilla. Vuonna 1971 syntynyttä ulkopaikkakuntalaista miestä epäillään rattijuopumuksesta ja liikenneturvan vaarantamisesta. Perheneuvola 27.7.–2.8. . Leikkausosasto ja päiväkirurginen osasto suljetaan kesäheinäkuussa neljäksi viikoksi. Nainen oli liikkeellä henkilöautolla. – Sairaanhoitajien sijaisvaje koettelee koko sairaanhoitopiiriä. – Kaupungin puhelinvaihde palvelee myös koko heinäkuun ajan, Heinonen sanoo. Päiväkirurginen osasto 29.6.–26.7. Lastenpoliklinikka 6.7.–9.8. Sijaisvaje ja taloudellinen tilanne aiheuttavat sen, että aluesairaalassa suljetaan kesällä osastoja ja poliklinikoita
Teatterilaiset ovat huhtikuusta lähtien harjoitelleet Heikki Luoman käsikirjoittamaa Kuusniemi-sarjan neljättä kappaletta Turvetta ja timantteja. Mutta jos harrastaisin purjehdusta, tämä olisi purjehduskauteni. klo 19, ke 24.6. Sellaisia ovat muun muassa Kalikan myynnistä luopuminen, nuorten kesätyöllistämisvähennyksestä luopuminen, samoin kuin tukityöllistämisrahojen leikkauksesta luopuminen. Aluksi tosin päällä oli karvalakit ja untuvatakit, mutta sadepäiviäkään ei ole montaa ollut. klo 19, pe 26.6. Myös puvustus ja lavastus on saatu hoidettua hyvin ryhmätyönä. Ensikertalaisia Krekilän teatteriväki on suurelta osin vakiporukkaa, mutta mukana on myös ensikertalaisia. Riippuu, millainen meteli työpaikalla nousee. Jottei tartte tehrä niinko vaimon isoäiti opetti: – On niin tiukkaa, ettei mahru yhtään hiukkaa. Ja vaikka toisaalta työtä tässä on käsittämättömän paljon ja melko huonolla palkalla, niin kyllä tällainen porukka palkitsee, Lappalainen kehuu krekiläläisiä. klo 19 ja su 28.6. KIRJOITTAJAVIERAS Kirjoittaja on kaupunginvaltuutettu ja taloustyöryhmän jäsen (vas) Jarmo Rasi 6 Tiistaina 16. Toisesta se poistamalla saatiin kaupungin taloudellista tulosta parannettua muutamalla sadalla tuhannella eurolla ilman suurempaa hälyä. Mahdollisuuden revittelyyn näkeekin jo miehen asustuksesta; siihen kuuluu muun muassa Husqvarnan haulikko vuodelta 1906. – Itselleni juuri tämän perinteen ylläpitäminen on tärkeä motiivi tähän työhön. – Olen antanut suurpiirteisiä ohjeita, mutta näyttelijät ovat saaneet melko vapaat kädet. Hän myöntää, että kesäteatteri on vaativa ajanviete, mutta Krekilässä aikataulut on saatu sovittua ihmeen hyvin yhteen. klo 19, to 25.6. Enemmän aikaa on kuitenkin mennyt itse näytelmän työstämiseen. Huonolta näyttää uudistuneella Loimaallakin. Työn edetessä se on kuitenkin pystynyt löytämään talousarvioon kirjautuneita päällekkäisvarauksia, kuten Alastaron-Virttaan siirtoviemärihanke, jolle oli määräraha varattu kahden hallintokunnan talousarvioon. – Esitysten jälkeen alkaa sitten toisenlainen kesä, ja saa hieman lomailla. Taloustyöryhmä ei tee varsinaisia säästöratkaisuja. Hullun miehen vaiva Vanhan sanonnan mukaan erään naapuripitäjän mies syö enemmän kuin tienaa. Kappale kun on tehty tv-sarjaksi, niin sitä ei ole voinut suoraan sellaisenaan esittää teatterilavalla. Virpi Hakkarainen (Ulla Nyman), Viola Turpeinen (Kaija Suominen) ja Pauli Antero Turpeinen (Jaakko Nyman). – Voi olla, että ollaan mukana vielä seuraavinakin vuosina. MAIJA PALOPOSKI. Näyttelijät asettuvat paikoilleen, ja toisen puoliajan harjoitukset käynnistyvät. Ikävin ratkaisu kaupungin talouden kohentamiseksi on ollut yläluokkien tuntimääriin kajoaminen. – Olen antanut suurpiirteisiä ohjeita, mutta näyttelijät ovat saaneet melko vapaat kädet. Varsinainen päätyöni on näyttelijän työ, mutta tämä on ollut mukava kevätlisä. Siksi myös kaupunkilaisilla on nyt oikea hetki ottaa yhteyttä tuttuihin päättäjiin ja kertoa omia näkemyksiään paremman tulevaisuuden rakentamiseksi. Ajattelin, että miksi ei. Timantteja ja turvetta ensi-illassa ke 17.6. Osa on omaa, sitten on lainattua ja jotain on myös muutamilla euroilla ostettu, ohjaaja Lappalainen kertoo. Kesäteatteri-ilmiötä Lappalainen pitää suomalaisena erikoisuutena. klo 19, su 21.6. Säät ovat suosineet Krekilän harjoituksia Kesäteatterilaiset ovat innostunutta porukkaa Loimaa Maija Paloposki – Puoli minuuttia aikaa, ohjaaja Pasi Lappalainen huutaa ennen harjoitusten alkua Krekilän myllyn kesäteatterilaisille. Näytöksiä Krekilässä tulee olemaan yhteensä kymmenen melko tiiviiseen tahtiin. – Ainahan työt haittaavat harrastusta, ja aikataulujen sopimisessa on ollut hieman sovittelemista ainakin töiden takia. Täytyy ellää nuukastiv vaaj ja ostaav viinaa. klo 14 ja 19. Muut näytökset to 18.6. klo 19 Krekilän myllyn kesäteatterissa. TALOUSTYÖRYHMÄN ensimmäisissä kokoontumisissa keskustelimme pitkään siitä, onko kaupunkimme talous ylipäätään ahdingossa. Kaikki ovat asianomaisen hallintokunnan mahdollisia esityksiä säästötoimenpiteiksi, mutta joista taloustyöryhmä neuvottelujen jälkeen luopui. – Minulle soitettiin kulttuurisihteerin kautta ja pyydettiin tänne hommiin. Teatteridebyyttinsä tekevät Hely Kotiniemi ja Sirpa Tuomonen kertovat lähteneensä innolla mukaan, vaikka toteavat uuden harrastuksen olevan kovin aikaa vievää. – Useampi tunti töitä on tullut tehtyä. Täällä on kuitenkin niin innokasta porukkaa, että ihan hyvin on mennyt, Lappalainen tuumaa. – Koko ajan ollaan harjoiteltu ulkona, ja säät ovat suosineet ihmeen hyvin. Toimintojen uudistamista ja talousarvion tarkistamista varten kaupunginhallitus asetti avukseen niin sanotun taloustyöryhmän. Suomalainen erikoisuus Roolijaon näyttelijät tekivät keskenään, ja se tapahtui hyvässä yhteisymmärryksessä. Työryhmä on kokoontunut kevään aikana useasti ja keskustellut eri hallintokuntien edustajien kanssa mahdollisista toimintojen uudelleenjärjestelyistä ja säästöistä. Vielä on vähän opettelemista, Lappalainen sanoo. Aiemminkin mukana ollut, mutta viime vuonna teatteritauon pitänyt Kari Honkaniemi on innostunut roolistaan, jossa saa revitellä. Lappalainen on uusi ohjaaja Krekilässä. Nyt valitettavasti näyttää siltä, että verotulomme laskevat melko lailla yleismaailmallisen laman myötä ja toimiin tilanteeseen varautumiseksi tulee ryhtyä. Kyse onkin lähinnä siitä, minkälaisia palveluja tuotetaan ja kenelle, eli kyse on muotitermillä ilmaistuna toimintojen priorisoinnista. Ohjaajan mielestä Krekilän väki on hyvin sitoutunutta ja toimeliasta porukkaa. Sää on ollut ihan sopiva, ei ole ollut hiki tai kylmä, eikä olla kastuttu alta eikä päältä, Lappalainen kertoo. Hän asustaa Turussa, josta hän on viime aikoina ajanut päivittäin Loimaalle. kesäkuuta Ilmari Piiparinen (Teppo Heikkilä) ja Hellä Piiparinen (Anni Kotiniemi). Riippuu, millainen meteli työpaikalla nousee, Tuomonen naurahtaa. Toisaalta hyviäkin ratkaisuja työryhmä on keskustelujen jälkeen saanut aikaan. VARSINAISISTA säästöistä ei kuitenkaan voi puhua, sillä kaikki raha, jonka kaupunki verotuloina, erilaisina maksuina tai valtionosuuksina saa, käytetään jatkossakin kaupunkilaisille suunnattujen palvelujen järjestämiseen. Meille Loimaallekin lienee rantautuneen naapurin huonot tavat, sillä viime vuoden tilinpäätöksen mukaan kaupunkimme tulorahoitus ei riittänyt kattamaan edes varsinaisen toiminnan menoja. PAIKALLISIA TÄLTÄ SIVULTA: – Voi olla, että ollaan mukana vielä seuraavinakin vuosina. Se kuuntelee ja pyytää toiveita ja ehdotuksia, jotka se viime kädessä vie aikanaan valtuuston hyväksyttäväksi. Naiset kertovat, että vielä ei lähestyvä ensiilta kauheasti jännitä, mutta pientä kutkutusta ilmassa on. Maailman mittapuitteissa Suomi on erikoinen maa siitä, että harrastelijanäyttelijöitä ja kesäteattereita löytyy täältä niin paljon. klo 14 ja 19, ti 23.6. – Kohtauksia on tarvinnut muokata melko paljon ja tekstissä on ollut käsittelemistä, jotta kokonaisuus toimisi
Kotiseutukierrokselle osallistuneet harmittelivat, ettei reissu kiinnostanut useampaa luottamushenkilöä – linja-autoon kun olisi mahtunut lisääkin ihmisiä. Ajatuksena oli, että samalla olisi tutustuttu muihin luottamushenkilöihinkin. Niinijoella vierailtiin Pappistenjärvellä ja Koivusuolla lammastilalla. Kati Uusitalo KATI UUSITALO Lähiavustajista on moneksi Loimaa Hanna-Kaisa Sulonen Eläinmaailmassa risteytykset ovat tuttu juttu, mutta sama trendi lienee levinnyt työelämäänkin. Matkalla (Loi)maan ääriin Luottamushenkilöt kiersivät uuden kaupungin kulmakuntia Loimaa Kati Uusitalo – Kaikkien tarvitsisi kiertää omaa kotiseutuaan, Pasi Markula (kesk.) ja Lauri Tiainen (vas.) kehottavat Kanniston kotieläintilan lounaan ääressä. Kyllä täällä vaan on mitä esitellä. . – Tällainen paikka on kymmenen kilometrin päässä kotoa, enkä tiennyt sellaisen olevan olemassakaan, Hannu Gustafsson (vas.) totesi. . Tilausbussilla tehdyllä kierroksella oli tarkoitus poiketa mahdollisimman moneen kaupungin omistamaan tai ylläpitämään kohteeseen, kuten esimerkiksi kouluille. Käytännössä lähiavustajat toimivat muun muassa lähihoitajien työpareina, erilaisissa hoitoalan avustavissa tehtävissä. Tienoita on tehty tutuiksi niin matkaoppaiden sanoin kuin jalkautumalla eri kohteisiin. . Kurssille haki 39 henkilöä. Opiskelijat kutsuvat itseään monitoimiosaajiksi, jotka pystyvät omien sanojensa mukaan tuuraamaan lähes ketä tahansa. – Kaikkia teitä on tainnut tulla itsekin ajettua, mutta kaikissa paikoissa en ollut käynyt. Matkaopaskoulutuksen suorittaneet kaupunginhallituksen jäsen Aino Suominen (sd.) ja valtuutettu Erkki Kallio (kok.) opastivat myös reitillä. Matkailutoimistosta saa kättä pitempää infoa karttojen tai muiden muodossa. Raimo Savolainen (kesk.) . Luottamushenkilöt tutustuivat Loimaan Mellilä–Niinijoki–Alastaro -alueeseen. FAKTA . Virttaankankaalla he tutustuivat myös TSV Oy:n tekopohjavesihankkeeseen. Jukka Korvenpää (kesk.) . Miten olisi, kukas lähtisi mukaan muutaman euron reissulle tai vaikka useammalle. Kotiseutukierros Mennään bussilla. Kanniston kotieläintilalta ajettiin Tammiaisten kautta Virttaalle, jossa retkikunta tutustui kouluun, kylätoimistoon, Moottorirataan, Alastaro Golfiin sekä Virttaan matkailuun, retkeilyyn ja luontoon liittyviin kohteisiin. Kyllä täällä vaan on mitä esitellä. Hän ja puoluetoveri Ville-Veikko Haveri vinkkaavat myös, että Pappistenjärvelle Niinijoen kyläyhdistyksen tekemä uusi saunakin oli hieno. . Ikähaarukka on laaja, sillä nuorin opiskelija on 21-vuotias, vanhin 59-vuotias. – Tämä uusi Loimaa on vaan aika monipuolinen, summasi Risto Kärki (kok.). Opiskelu on vastannut omia odotuksiani suurilta osin. Asta Kurri Loimaan työvoimatoimistosta kertoo, että lähiavustajat voivat työskennellä hyvin erilaisissa ympäristöissä. – Kovin uutta ja ihmeellistä on kaikki ollut. Sekalaista sakkia Lähiavustajaopiskelijoilla ei juuri muita yhdistäviä tekijöitä ennen opiskelun alkamista ollut kuin se, että heidät on valittu samalle kurssille. – Yllättävän hienoja paikkoja Loimaalla on. Silkkoja yllätyksiäkin kotiseuturetkelle oli mahtunut. Risto Kärki totesi retkellä, että jokainen kaupunkilainen voisi ajaa kotiseuturetken reitin omalla autolla. Lauri Leinosen lampola oli yllätys. Niinijoen koulu oli komia, kaupunginvaltuutettu Emmi Pietilä (kok.) toteaa. Lähiavustajien työllistymisestä ei kuitenkaan voida Asta Kurrin mukaan toistaiseksi sanoa mitään varmaa, koska vastaavaa koulutusta ei ole aikaisemmin Loimaalla järjestetty. Opiskelijat kertovat, että koulun penkille innostivat muun muassa irtisanomiset ja Loimaan alueen huono työllisyystilanne. Lähiavustajiksi opiskelevat Jonna Aalto ja Sirpa Lindgren kertovat, että opiskelu on ollut monipuolista ja vastannut odotuksia suurelta osin. Ainakin Loimaan toriin, moottorirataan, golfiin ja Kannistoon pitäisi jokaisen kaupunkilaisen tutustua. Retken järjestivät kaupunki ja Loimaa-Seura. Eniten oli ihmetelty Lauri Leinosen lammastilaa. Pasi Markula (kesk.) . Vastaavia kotiseutureissuja voidaan järjestää vaikka Loimaan Lehden toimestakin, Loimaalle tai vaikka koko seutukunnallekin. Joko omalla autolla tai kimppakyydillä reissu käykin hyvin. Loimaan aikuiskoulutuskeskuksessa alkoi maaliskuussa ensimmäinen lähiavustajia tehtaileva työvoimapoliittinen kurssi. Kullakin kulmakunnalla siellä asuvat luottamushenkilöt kertoivat seudusta. Kanniston kotieläintilalla läksiäisiksi nähtiin hevosia ja olkisavusauna. Tiistaina 16. Valittu porukka kutsuu itseään lähihoitajan ja laitoshuoltajan risteytyksiksi. Hannu Gustafsson (vas.) . Toivoisin, että tiedettäisiin millaisia vapaa-ajan palveluita kulttuurija vapaa-aikatoimi tuottavat, jotta tiedettäisiin niitä sitten käyttääkin. – Lähiavustajia tarvitaan sairaaloissa, mutta he voivat työskennellä myös muun muassa henkilökohtaisina avustajina, kouluavustajina, kotipalvelussa tai erilaisissa palvelukeskuksissa. Monet saattavat tietää vaikka Turun nähtävyyksistä ja muista paremmin kuin omasta kaupungistaan. Esimerkiksi Loimaan teatteri on valtavan vireä, firmat voisivat enemmänkin käyttää sitä hyväkseen. Reilun puolen vuoden mittainen kurssi kouluttaa 13 lähiavustajaa. Aika harva kaupunkilainen tietää, missä rajat menevät. Olen Kannistossa ekaa kertaa, en ole ymmärtänytkään, että täällä on näin fantastista. Koulutus on siinä mielessä erittäin passeli, että se tarjoaa tilaisuuden kokeilla hoitoalaa. . Myös valtakunnallisella tasolla lähiavustajakoulutus on suhteellisen uusi asia. – Tällaista koulutusta on toivottu työelämästä, mutta todellisen työllistymistilanteen näkee vasta sitten, kun harjoittelujakso on takana päin, lähiavustajia opettava Anne Saarnio-Jokinen kertoo. Mellilässä kierrettiin taajamassa ja Melliläjärvellä. Mika Hirvonen (kok.) . Moni kierrokselle osallistuneista paristakymmenestä luottamushenkilöstä pohti, että pidetäänkö monia paikkoja ja asioita itsestäänselvinä. Nyt vain odotetaan kymmenen viikon työharjoittelua, joka viimeistään kertoo, että onko hoitoala se oma juttu, Aalto lisää. Retkeläiset olivat huomanneet myös, miten eri kulmakunnat erosivat toisistaan jo ihan maastollisestikin. . Ihmisoppaita tietenkin valmistui kokonainen poppoo keväällä. – Yllättävän hienoja paikkoja Loimaalla on. Ensi vuonna järjestettäneen uusi retki Kauhanojan–Metsämaan–Orisuon–Kojonkulman alueelle. Iina Saarikallio (kok.) SANOTTUA TOIMITTAJALTA Kotiseuturetkellä näkyi bussin ikkunoista mielenkiintoisia maisemia, ja moniin kohteisiin luottamushenkilöt myös jalkautuivat itse katsomaan. Koulutus tarjoaa silti mahdollisuuden muuhunkin. Opiskelijat eivät suinkaan ole kaikki hakeutuneet koulutukseen samalta alalta, vaan työhistoriat eroavat nekin toisistaan merkittävästi. Niinijoen vartta bussi ajoi Alastaron taajamaan, jossa tutustuttiin kaupungin kohteisiin. . Lähiavustajakoulutus on hoitoalan orientoiva koulutus. HANNA?KAISA SULONEN. kesäkuuta 7 . Ja ulkoilureiteille vaan, ja sauvat mukaan. Aamupäivän aikana luottamushenkilöt ovat linja-autolla tehdyllä kotiseutukierroksella nähneet jo Mellilän, Niinijoen ja Alastaron kulmakuntia. – Meillä kaikilla on kotona enemmän tai vähemmän huollettavia, joten kovin pitkä irtautuminen opiskelijaksi ei olisi ollut rahallisestikaan mahdollista, opiskelija Jonna Aalto kertoo. Niinpä. Ainakin uuden kaupungin ulkorajat tarvitsisi tietää. Lisää retkestä Toimittajaltakolumnissa sivulla 4
Vaikka päivän ydinajatuksena oli mukava yhdessäolo, niin ainakin suksiminen osoittautui yllättävän haasteelliseksi koetukseksi. Sitä olen kylläkin kokeillut vain kerran, hän kertoi naurahtaen. Myös Työpajan vetäjä Osmo Toivonen oli tyytyväinen. Kolinkanta kertoi olevansa itsekin junista kiinnostunut, sillä hän tekee savesta pienoisjunamalleja. Laserammuntaan kertyi jonoa. Matkalla menneisyydessä. Loimaalla ensimmäistä kertaa vieraillut salolainen Niko Kulta oli tyytyväinen päivän saldoon. – Voiteet taisi olla vähän väärät, Jani kommentoi. Meno tuntuu sellaiselta, ettei kaduta vaikka en junassa ole enempää ollutkaan, Aarne Ojainmaa tuumaa junan kyydistä. – Veturi on tehty Pittsburghissa ja vaunun perusrunko Englannissa. Konduktööriksi sonnustautunut Kari Jokinen tarkasti piletit ja jakoi junatietouttaan eteenpäin. Tänä vuonna järjestämiskunnia kuului Loimaalle, ja paikaksi valikoitui Veteraanitupa. Pajaolympialaisissa voi hiihtää kesälläkin Loimaa Maija Paloposki Pajaolympialaiset on jokavuotinen tapahtuma, jossa työpajat eri paikkakunnalta kohtaavat. Höyryjunamatka on nykyajan IC-juniin ja pikajuniin tottuneelle matkustajalle pienimuotoinen elämys. – Viimeksi olin junassa vuonna 1948 matkalla Hämeenlinnasta Humppilaan, kun tulin armeijasta siviiliin. Junat liikennöivät sunnuntaina, jolloin vietettiin Humppilan vanhan aseman päivää. Mahat täyteen Rankkojen urheilusuoritusten jälkeen oli vuorossa kuluneen energian takaisin hankkiminen. – Oltiin näköjään hyviä! MAIJA PALOPOSKI. Höyryveturin vetämä juna kilisee ja kolisee Humppila Maija Paloposki Kimakka vihellys ja puskenta alkaa, kun Jokioisten museorautatien kapealla raiteella liikennöivä juna lähtee liikkeelle. Väkeä paikalle kertyi noin 150 henkilöä muun muassa Salosta, Kaarinasta, Naantalista, Laitilasta ja Paraisilta. Valittavana on myös lyhyempi reissu, jossa käydään kääntymässä Kermalan seisakkeella. Tempaukseen kuului myös toritapahtuma. Höyryjuna puskee eteenpäin hiljaa, mutta varmasti. Kyytiä ei voi kovin nopeaksi ja sutjakaksi kutsua; vaunu heilahtelee ja tärisee, ja olo on melkein kuin traktorin lavalla istuisi. Päivän kohokohtana oli tietenkin palkintojen jako. Palkintoina jaettiin paikallisten yritysten lahjoitustavaraa. Kisailijat sekoitettiin ja jaettiin viiden hengen sekajoukkueisiin arpomalla. MAIJA PALOPOSKI Loimaalaiset Krista, Marja ja Jani sivakoivat yhteistyössä. Joukkueet kilpailivat toisiaan vastaan leikkimielisten lajien parissa. – Tämä on raskas, mutta mielenkiintoinen laji, suksia kokeillut Marja huudahti hiihtämisen jälkeen. kesäkuuta Vuonna 1901 valmistunut H.K Porter on Suomen vanhin ajokuntoinen veturi. Talvisin vetureita ja junia säilytetään Minkiön keskushallissa. Suoritettavana oli niin laserammuntaa, kettingin tarkkuusheittoa kuin kimppahiihtämistakin kolmen hengen puusuksilla. Työttömien tupa oli valmistanut hernekeittoa, jota tarjoiltiin sodat läpikäyneestä soppatykistä. Ja voittajienhan on tunnetusti helppo hymyillä. – Hiihto oli kamalaa, ammunta kivaa ja ruoka hyvää. Myyjäksi lähteneen Anne Kolinkannan mukaan myynti ei ollut huono, mutta ei hyväkään. – Kuulun myös museorautatieyhdistykseen, ja olen jarrumiesharjoittelija. Konduktööri Kari Jokinen hallitsee junan faktat. Ihan mukavaa on ollut, hän summasi. – Bensarahat myynnistä ehkä tuli, hän sanoi. Voittajajoukkueeksi selvisi Team Lind, jonka jäsenet tulivat Raisiosta, Salosta ja Turusta. Sopan ohessa sai massuttaa leipää, kahvia ja tietenkin grillattua makkaraa. Tapahtuma oli luonteeltaan sosiaalinen ja tarkoitukseltaan virkistyksenomainen. Matkustajavaunu taas on rakennettu uudestaan vanhojen piirustusten mukaan, Jokinen kertoo. 8 Tiistaina 16. Liikenteessä junia on kaksi, mutta säilytyksessä ja työn alla useampikin. Hänen mielestään tapahtuma sujui suunnitelmien mukaan. Juna lähtee Humppilan vanhalta asemalta ja määränpäänä on Jokioinen. Aikaa matkaan kuluu noin kaksi tuntia
Kokon polttajan on hallittava tulenkäytön pelisäännöt, ja hän myös kantaa vastuun mahdollisista vahingoista. Mäki uskoo pääsevänsä mökkitalkkarina mielenkiintoisiin ja vaihteleviin hommiin. 9,99/ kpl 6 00 säästä 39% Naisten PITSIHIPSTERIT S-XXXXL, norm. Hän lupaa muun muassa hoitaa pienremontit, maalaushommat, nurmikon leikkuut, halkojen hakkuut, lumen luonnit, räystäiden puhdistukset, laitureiden laskemiset ja lamppujen vaihdot. noudatetaan sunnuntain aikatauluja. Mäki kuluu Suomen Mökkitalonmiehet -yrittäjäketjuun. Myös osa yöpikajunista on peruttu kokonaan. 2,99/ kpl säästä 33% 6 00 3kpl TOPPI, bikinin YLÄOSA, bikinin ALAOSA Taitai Hipster-malli, PAREO norm. Tarjous voimassa 15.6.-14.8.09 Koff III-olut 24x0,33 l (2,06/l) hinta sis. Taajama-alueella avotulen teko on yleensä kokonaan kielletty. – Lapio on tässä tullut tutuksi, eikä työtä ole parantunut peljätä, Mäki toteaa. Tätä kautta hänellä on mahdollisuus auttaa myös viemäröintiasioissa. ALLE KAHDEN JA ALLE YHDEN EURON TUOTETTA MEILLÄ ON MYYNNISSÄ Kaikkien vastanneiden kesken arvomme SKOOTTERIN 50CC Milan Sport ( arvo 699,00 ) Naisille uima-asuja HUIPPUHINTAAN! 23 cm matala tai 19 cm syvä 2pkt 2rs Mökille ja matkoille! KUITULAKANA 120x240 cm 2 kpl/ pkt norm. Kanta-asiakkaan Juhlaviikko 16.-19.6. Mökkitalonmies tekee perinteisiä talonmiehen töitä, kuten kiinteistönhuoltoa, niin mökeillä kuin muissakin kiinteistöissä. MARIKA TIMONEN Junailussa poikkeuksia juhannuksena VR:n kaukoliikenteen junat kulkevat juhannuksena poikkeusaikataulujen mukaisesti. SU 21.6. Paljas kallio, hiekkaranta tai vedessä oleva lautta ovat turvallisimpia paikkoja juhannustulille. Kaasuletku ja liitoskohdat pullon ja grillin välillä ovat vuotojen kannalta kriittisiä kohtia. 1,60/ plo Linna SHAMPOO 400 ml (3,13/ l) norm. Grillaamisen päätteeksi täytyy kaasupullon venttiili muistaa sulkea. asti tai niinkauan kuin tavaraa riittää, ei jälleenmyyjille. Mökkitalkkari hoitaa pikkurempat ja viemärit Loimaa Marika Timonen Talonmieskulttuuri alkaa olla jo katoavaa kansanperinnettä, mutta Loimaalla perinnettä pitää yllä Pertti Mäki. Pääosa junista kulkee torstaina 18.6. Hiillokset sammutetaan lopuksi runsaalla vedellä. Pääsäännöstä on kuitenkin lukuisia poikkeuksia. Kokon ääreen on varattava runsaasti sammutusvettä sekä muita sammutusvälineitä, ja tulta on vartioitava palamisen loppuun saakka. –Teemme viemäröintisuunnitelmia ja olemme valmiit toteuttamaan ne, Mäki kertoo. Niin juhannuskokko kuin kaasugrillikin vaativat osaamista. 1,60/ pkt 1 00 säästä 37% LAUDELIINA ”Kesätonttu” 40x160 cm 4 80 Naisten T-paita RINTALIIVIT B/C75-85 mst valk norm. Juhannuskokkoa saa polttaa, jos metsätai ruohikkopalovaroitusta ei ole ja polttamiseen on maanomistajan lupa. Monitaitoiselta mieheltä löytyy apu moneen tarpeeseen. Kysy lisää: Irja Arponen p. Palvelu on osittain kotitalousvähennyskelpoista, ja Mäki lupaa jopa järjestää ja täyttää tarvittavat paperit. Kokkovalkea sytytetään mieluiten tuohella, paperilla tai kuivilla puilla. Perinteestä poiketen mökkitalkkaria ei tarvitse majoittaa omiin nurkkiin, Mäellä on katto pään päällä omalla maatilalla. Nestemäisten polttoaineiden käyttö on vaarallista. Mäestä tosin on jalostunut mökkitalonmies. Juhannusaattona ja erityisesti juhannuspäivänä useita vuoroja on peruttu ratatöiden ja vähäisen matkustajamäärän vuoksi. 3,99/ pkt KYLMÄLAUKKU 30 l styrox Cesar KOIRANRUOKA lihaa&sydäntä 150 g (5,00/ kg) säästä 24% 3 00 1 50 1 79 5 99 PEFLETTI ”Kesätonttu” 40x50 cm säästä 35% SHOKKITAR JOUS! 1 00 säästä 37% säästä 19% Sunlight ASTIANPESUAINE 750 ml (1,33/ l) norm. Luonnonhelmassa palokunnan apu on yleensä kaukana, joten paloturvallisuus lepää entistä enemmän jokaisen omilla harteilla. ja sunnuntaina 21.6. Juhannusaattona perjantaina 19.6. Haja-asutusalueella juhannuskokkoa voi polttaa omalla maalla tai maanomistajan luvalla silloin, kun metsäpalovaroitus ei ole voimassa, paikka on soveltuva kokon polttoon, ja kun kokon poltto ei häiritse naapureita.. pantit 3,60 sisällön hinta 16,35 19 95 ltk 1 99 pkt Saludo kahvi 500 g (3,98/kg) 2 pkt/asiakas E ALE ALE ALE ALE AL E ALE ALE ALE ALE AL ALE ALE ALE ALE ALE ALE ALE ALE ALE ALE Tarj. Tiistaina 16. Juhannuspäivänä lauantaina 20.6. Kaasugrilleissä polttoaineena käytettävä nestekaasu aiheuttaa vakavan turvallisuusriskin, jos sitä pääsee vuotamaan laitteistosta. voim. Suurin osa junista korvataan linja-autoilla. liikennöidään kuten lauantaisin. Kaikki päiväjunat Seinäjoen ja Kokkolan välillä on peruttu lauantaina 20.6. 2,79/ pkt säästä 10% 5 00 Sunlight SAUNASAIPPUA 270 g (3,70/ kg) norm. 1,55/ plo 2 50 Juhannussaunaan! 2plo Pesee ilman kyyneliä! Perinteistä puhtautta! Kotimainen Iisi KERTAKÄYTTÖLAUTANEN 50 kpl/ pkt (0,05/ kpl) norm. -30 % -50 % -70 % JOPA ALE EURA, HARJAVALTA, HUITTINEN, HÄMEENLINNA, IKAALINEN, KOKEMÄKI, LAITILA, LEMPÄÄLÄ, LOIMAA, MYNÄMÄKI, NOKIA, PAIMIO, PIRKKALA, PORI, RAISIO Mylly, RAUMA, SALO, SOMERO, TAMPERE Aleksiskivenkatu, Hervanta, Koskikeskus, Lielahti,Tammelanpuistokatu, Tullintori, TURKU Brahenkatu, Varissuo, TOIJALA, ULVILA, VALKEAKOSKI, VAMMALA, YLÖJÄRVI SEURAAVAT MYYMÄLÄT PALVELEVAT SUNNUNTAINA alkaen klo 12.00: TAMPERE Hervanta, Koskikeskus, Pirkkala, RAISIO ja VAMMALA Pukeutumisen kesäALE jatkuu! Arvaa kuinka monta. Kokon rakentaminen aloitetaan etsimällä sille turvallinen paikka tarpeeksi etäältä metsästä, rakennuksista ja muusta palavasta materiaalista. Talkkarina toimimisen ohella hän pyörittää myös pienkonehuoltoa ja tekee metallirakenteita alihankintana. 050 353 7065 / (02) 762 2965 tai Loimaan Lehden vaihde (02) 762 6000 Tiesitkö että Loimaan Lehden voi tilata myös kasetille luettuna. kesäkuuta 9 Pertti Mäki toimii Loimaan seudun mökkitalonmiehenä. Karkuteille päässyt kaasu syttyy pienimmästäkin kipinästä aiheuttaen rajun tulipalon tai pahimmassa tapauksessa räjähdyksen. Jatkoyhteydet linja-autoilta Seinäjoelta etelään ja Kokkolasta pohjoiseen ovat seuraavalla aikataulunmukaisella junalla. Niiden eheys ja tiiviys kannattaa varmistaa aina, kun kiinnittää kaasupullon uudelleen. 7 e/vuosi Tarjoukset voimassa 16.-17.6.2009 ti-pe 16.-19.6. – Talvikautena voimme esimerkiksi pitää mökkejä silmällä, Mäki jatkaa listaa. perjantain aikataulujen mukaan. Juhannuskokon polttamista koskevat samat säännöt kuin mitä tahansa avotulen tekoa. Pelastuslaitos ja hätäkeskus eivät ota vastaan ilmoituksia juhannustulien polttamisesta, eivätkä myönnä lupaa avotulen sytyttämiseen. ratatöiden vuoksi. 5,99-9,99/ kpl 5 00 säästä JOPA 49% Nyt lähtee tavaraa ihan älyttömän halvalla, tule ja poimi parhaat päältä Harkintaa kokon ja grillin ääreen VARSINAIS?SUOMI Tuli juhlistaa juhannusta onnistuneesti, kun sen käyttö on taitavasti kontrolloitua
Lassi Kojo pokkasi Veikon maljan, joka myönnetään vuosittain nuorelle seura-aktiiville. Minitytöt: 15 joukkueen sarja. Loimaa sai niin ikään avausjuoksut harhaheitoilla, joiden avustuksella kotipesään juoksivat Heta Rastas ja Terhi Mäkinen. Mia-Maria Jauhiainen jatkoi kotiuttamalla Kemppaisen kakkospuolen pussinpohjalyönnillä. B-tytöt: Turnauksen toiseksi suurin sarja, jonka alkulohkosta LoKoKo selvisi kirkkaasti jatkoon. Mutta Loimaa ryhdistäytyi ja tasoitti kolmannen (3) ja neljännen (2) vuoron juoksuillaan samalla Lammin jäädessä juoksuitta. Kummallakin jaksolla Loimaa nousi tappioasemasta. Ulkopeliin olen tosi tyytyväinen, mutta sisäpelissä keskittyminen ei kestä koko ottelua ja välillä nukahdellaan, Mäki kertoi. Tyttöjoukkueet selvisivät urakastaan kunniakkaasti aina kalkkiviivoille saakka. URHEILUTULOKSIA LEHTEEN: Toimituksen sähköpostiosoite on toimitus@loimaanlehti.fi. Voittivat alkulohkonsa, raivasivat tiensä semien kautta hienosti jatkoon, mutta karahtivat hopealle sijoittunutta Centrum Tigersia vastaan harmittavasti luvuin 24–23. Ulkopelissä onnistuivat erityisesti kopparit Jenni YliPuntari ja Jenna Kemppainen, joka myös palkittiin joukkueensa parhaana. 10 Tiistaina 16. Palkitut: I Topi Tuura, II Sebastian Jaakkola. Erikoismaininnoilla muistettiin: valtakunnallisessa ykkösdivarissa pelanneita B-tyttöjä, C-tyttöjen ja mikropoikien aluefinaalijoukkueita, Jesse Kojoa kauden ansiokkaasta ottelukuulutuksesta sekä Epe Seppäkoskea ottelutaltioinneista. RIIKKA KAJANDER Korikonkarit palkitsi kauden aikana ansioituneita aktiiviseuralaisia. Jokerina pelannut Salli Ketola puolestaan kotiutti Jauhiaisen kakkospesän päälle suunnatulla lyönnillään ja kotijoukkue siirtyi jo 4–0-johtoon. Lammi sai vielä kertaalleen etenijän kolmoselle neljännessä sisävuorossaan, mutta juoksua se ei saanut aikaiseksi. Välierissä Bolstanäsin pitkä sentteri osoittautui mahdottomaksi pysäyttää. Halkivahan voittoaika ja samalla uusi ennätys kirjataan nyt 49.13. Joukkueille oli riittävästi otteluja, analysoi lähes kaikilla turnausmatkoilla joukkueenjohtajana mukana ollut Mr. Alkoi palkintopöydän tyhjennys. – Haluan kiittää seuratoiminnassa mukana olleita pelaajia, mutta ennen kaikkea toiminnassamme taustalla ahkeroineita valmentajia, joukkueiden johtajia sekä erilaisissa oheistehtävissä olleita äitejä, isiä sekä muita tukijoitamme ja taustavaikuttajia. Loimaan tilastoja (lyödyt/ tuodut): Juha-Matti Reini 0/1, Jaakko Sormunen 0/3, Mika Reini 0/3, Petri Mäki 1/2, Sebastian Jaakkola 3/3, Ville Rastas 1/0, Marlo Jaakkola 3/0, Topi Tuura 3/0, vapaat 1. kesäkuuta pidetyissä Varsinais-Suomen piirin mestaruuskilpailuissa. B-tytöt voittivat Järvenpään puhtaasti Pesäpallo Olli-Pekka Lehtisalo – Mahtaako pistepussin pohja kestää, kun säkkiin putosi kerralla noin monta pojoa, pelinjohtaja Petri Mäki virnisti, kun LP Junioreiden B-tytöt hankkivat kolme pistettä voittamalla perjantai-iltana Järvenpään puhtaasti 2–0 (4–2, 4–1). Loimaan tyttöjen ulkopeli oli kaksi vuoroparia tappavan tehokasta, eivätkä järvenpääläiset päässeet yrittämään kotiutuksia. Järvenpää kavensi lopussa kahdella juoksulla, mutta ei pystynyt enempää uhkaamaan Loimaan pitävää ulkopeliä. Ennakkoon oli odotettavissa tasainen ottelu, olivathan joukkueet sarjataulukossa samoilla pisteillä. Toisella jaksolla Loimaa pääsi neljän juoksun johtoasemaan toisessa sisävuorossaan, mutta Lammi tuli rinnalle ja ohi heti kolmannessa: takareitensä krampista pitkin ottelua kärsinyt jokeriksi siirtynyt Tommi Malinen löi pallon kohti Mattilankatua purkaen ajolähdön tuloksekkaasti kiertäen vielä kunnarin. Loimaalaiset dominoivat alkusarjaa voittaen paremman korieron turvin alkulohkon. Ansioitunut juniorivalmentaja, B-tyttöjen luotsi Petri Kajander. Eniten tästä tuntuivat hermostuvan lammilaiset. – Jalkapallotermein kuvattuna emme ole ihan vielä 90 minuutin kunnossa. Turnaus päättyi kirvelevään tappioon 25–16. Korikonkarit palkitsi toimijoitaan Koripallo Nikolai Krjukoff Korikonkareiden miesten edustusjoukkueen debyyttikausi ykkösdivisioonassa ja erinomainen menestys nosti koko LoKoKo:n toiminnan uudelle tasolle. Jenni Halkivaha varmisti kaksoisvoiton Oripäähän kävelemällä matkan aikaan 55.29. Ukkossade väistyi ja suviiltaa jatkettiin saunoen, uiden ja leppoisan seurustelun merkeissä. Huonosta alusta sisuuntuneet loimaalaiset kaatoivat SSK Skjetten 27–25, mutta kärsivät niukan tappion Kjelsåsille 16–22. A-tytöt: Pelasivat 40 joukkueen sarjassa. Malisen lyöntiin päättyikin Lammin juoksujen teko. Loimaalaisten heikko aloitusjakso sinetöi tappion, vaikka Loimaan likat taistelivat toisen puoliajan hienosti, 7–13, matka laulukuoroon numeroin 29–20 antoi sijoituksen 5/ 44. Vuoden seuratyöntekijän tittelin sai ansaitusti vuosia toiminnassa mukana ollut Eero Ristimäki. Sijoitus 5/ 15. Ensiksi kakkoskoppari Jenna Kemppainen yllätti Järvenpään takakentän ja kiersi kunnarin tyhjään kenttään. Kolmannessa vuoroparissa nähtiin jakson ratkaisu. Seinä tuli vastaan, kun kentälle asettui Uppsala West. Anne Halkivaha voitti naisten 5 000 metrin ratakävelyn ajalla 24.13,54.. C-pojat: Turnauksen alku tahmea. Joukkueiden valmistautuminen uuteen kauteen sai turnauksesta hyvän kimmokkeen. Ottelu päättyi Lammin kahteen ykköspaloon, eikä Loimaan tarvinnut neljättä sisävuoroaan pelata. Parhaat kotimaiset pelaajat: naiset Petra Hallapelto, miehet Jani Kivinen, A-tytöt Karoliina Sirén, B-tytöt: Maija Mäkelä, Tiia Parttimaa, C-pojat: Valtteri Mäkelä, Alvari Einola, C-tytöt: Jenna Ollikainen, Laura Sirén, Minipojat: Riku Luomaranta, Gabriel Koit, Minitytöt: Katariina Lammela, Tessa Rautiainen, Mikropojat: Aksu Airo, Juho Kauti, Mikrotytöt: Elsa Mäkelä, Sanni Katila, Koriskoulu pojat Samuli Saarijärvi, tytöt Ida Höijer. Loimaa avasi ottelun tekemällä juoksun heti ensimmäisessä sisävuorossaan. Puolivälierissä kaatui maineikas tukholmalainen Alvik tiukan taiston jälkeen 30–26. Tämä on hyvä merkki ja osoitus joukkueen henkisen kantin pitämisestä. Sijoitus 5/ 40. Kumpikin joukkue avasi juoksutilinsä ensimmäisessä sisävuorossaan. Etukentällä Hanna Pietilän lukkarointi tylsytti terän järvenpääläisten lyönneistä ja ykkösvahti Meri Rasilainen tuhosi etenijöitä välipesille kovilla heitoillaan. Loimaa otti kauden toisen voittonsa lukemin 1–0 (6–6, 6–5). Korikonkarit opintomatkalla Göteborgissa Koripallo Nikolai Krjukoff Loimaan Korikonkareiden jokakeväinen opintomatka Eurooppaan suuntautui Göteborgin Basketball Festivaliin, Euroopan suurimpaan nuorison koristurnaukseen. Loimaa nujersi Lammin Lujan Pesäpallo Jarmo Harjunmaa Loimaa ja Lammi kohtasivat pesäpallon Miesten Suomensarjassa lauantaina. – Ympäri kaupunkia levittäytynyt suurtapahtuma oli hyvin järjestetty. Nokialla järjestettiin 14.6. LoKoKo Pekka Levomäki. Aikataulut pitivät. kansalliset yleisurheilukilpailut, jotka olivat samalla avoimet TUL:n mestaruuskilpailut. Tämän jälkeen ei ottelussa enää juoksuja tehty, vaan tuomarin pillinvihellysten jälkeen kotijoukkue tuuletti iloisesti Superpesiksen avauspisteitään. Toisella jaksolla Järvenpää sai harhaheitolla johtojuoksun. Tyttövalmentajalle myönnettävän Annan ja Eevan pytyn vastaanotti mikrotyttöjä ohjannut Elina Hongisto. Vastustajat höykyttivät, joten LoKoKo joutui B-pudotuspeleihin. Paremmalla onnella tie loppuotteluihin olisi saattanut aueta. Kotijoukkue kuittasi heti seuraavassa sisävuorossa tehden kaksi juoksua siirtyen johtoon. Nuorelle tuomarille annettava Tompan malja kuului Karoliina Sirénille, Konkareiden maljan parhaana junnupelaajana sai Johanna Heinonen. – Ruotsalainen tuomarilinja hieman yllätti meidät. Koripallolle löytyi uusia harrastajia, ja pitkään lajin parissa ahkeroineet saivat nostetta toiminnalleen. Järvenpäästä palkittiin 1+1tehoilla pelannut Katja Seppänen. Toisaalta korin alla puolustajasta vapautuminen ja siinä käsien käyttö tiesi herkästi hyökkääjälle virhettä, muisteli B-tyttöjen valmentaja Petri Kajander. Ilman teidän työpanostanne nousukiitomme olisi katkennut ennen aikoja, Korikonkareiden puheenjohtaja Jarmo Metsänperä summasi päättynyttä kautta. Puolivälierissä vastus kuitenkin koveni. Kolmannessa sisävuorossa sieppari Katri Keskitalo löi Elina Vainion kotipesään. Jokeri Salla Lehtisalo onnistui kotiuttamaan Hanna Pietilän, ja tilanne oli kahden vuoroparin jälkeen 3–1. Lay-up sallittiin ja melko kova vartalokontakti, kunhan kädet pysyivät ylhäällä. Koripallo tunki ihmisten tietoisuuteen. Kauden joukkue valtakunnallisessa ykkösdivarissa neljänneksi sijoittunut miesten edustusjoukkue. Anne Halkivaha kärkiaikaan KÄVELY Oripään Vesan Anne Halkivaha käveli Suomen tilastokärjeksi naisten kymmenen kilometrin maantiekävelyssä Turussa 9. Toisessa lyöntivuorossaan Lammi teki neljä juoksua laittaen kotijoukkueen olon tukalaksi. Heta Rastas löi ja Jenna Kemppainen kipitti kotipesään. Sijoitus 37/ 56. Pelituomari Juha Laurila piti ottelun järjestyksessä kouluttaessaan syötönvalvoja Toni Kairittua, jolla ei ollut paras päivänsä tehtävässään. kesäkuuta URHEILU TÄLTÄ SIVULTA: – Mahtaako pistepussin pohja kestää, kun säkkiin putosi kerralla noin monta pojoa
Tiistaina 16. Ylimmän kerroksen kaksio hyvällä paikalla! Lasitetulta parvekkeelta kivat keskustanäkymät. B-tytöt: 22) Loimaan Jankko 1, 30) Loimaan Jankko 2. HP. E-tytöt tiikerisarja: 75) Loimaan Jankko. Suunnistajia rasteilla oli 65 ja ratamestarina Mikko Taberman. B-pojat: 4) Loimaan Jankko. 1979, hissi, hyvät yhtiön tilat ja autokatos. Omakotitalo/vapaa-aika Esit. C-tytöt supersarja: 20) Loimaan Jankko. N17 5 km: 1) Ella-Riikka Eskola OU (0+2+0) 30.22. Pintaremontilla kiva pikkukoti. kesäkuuta 11 Tilaajapalvelu p. Hinta: 23,JUHA HELMINEN Unohdetut Unohdetut sijoittuu vuoteen 2135 maailmaan missä ihmiset ovat luoneet itselleen utopian, yhteiskunnan missä ihmiset elävät tyytyväisinä ilman rikollisuutta ja ahdistusta. Hp 63.500 €, H Einola 0400-536547, k 558833. Sidonta päätetään painamalla vitsaksen pää sisään kädensijan päästä, jolloin muodostuu ripustuslenkki. AMPUMAJUOKSU Loimaan Jankon ampumahiihtojaoston järjestämät ampumajuoksun normaalimatkojen aluecupkilpailut Heikinpirtin maastossa 10.6. Mäkinen 0400-536941, kohde 558165 Kerrostalot Alastaro, Pakilantie. 2h,k,s 62 m 2 . M13 3 km: 1) Eetu Leppämäki LoimJa (1+2) 17.20, 2) Niilo Leppämäki LoimJa (2+2) 18.46, 3) Mikael Virtanen LoimJa (5+3) 22.10. Etelär. YLEISURHEILU Loimaan Leiskun yleisurheilijoiden tuloksia: Tilastopajacup 1 9.6. F-nuoret sekasarja: 11) Vampulan Urheilijat. kesäkuuta Ronkan kartalla. SUUNNISTUS Jankon torstairastit pidettiin 11. 2-3 h,k,kph/wc n 73/113 m 2 . Tulokset: N11 ik 2 km: 1) Jenni Ratamo HaHa (1+0) 12.40. Mäkinen 0400-536941, kohde 558760. Yksi tapa on painaa vitsas vihdan keskeltä kädensijan tyven läpi niin, että latvus jää muiden lehdeksien sisään. kaunis paikka, hyväk, vanhat rak, osa hirttä. Mukavuudet on, puuja sähköl. Siisti koti, jossa isot mh:t, lasitettu eteläparv., laatoitettu pesuh. (02) 763 1888 www.loimaanasuntopalvelu.com Katso lisätiedot ja kuvat Heli Harteela 0500 977 501 Ritva Vesanto lomalla 8.7. Vihdan sitomistapoja on useita. Rockets E 98:n pelaajat ovat monien muiden tavoin jatkaneet harjoituksia vielä jään sulatuksen jälkeenkin ja seuraavaa kautta suunnitellaan jo täysillä. Silloin tulee parhaat talvivihdat. Kierteen ansiosta vitsas myös kiertyy luontevasti kädensijan ympärille. N11 pk 2 km: 1) Jessi Juurenheimo LoimJa (2+2) 15.30. Hp. Liian nuori lehti menee repaleiseksi, vanha taas on kova ja varisee herkästi. M7 ik: 1,5 km: 1) Vihtori Kasvala HaHa (2+2) 14.37. klo 11 Turuntie 14, 32200 Loimaa Puh. Jotta kaikki suunniteltu pystytään myös toteuttamaan, vanhemmatkin pääsevät osallistumaan toimintaan. Vihtaa liotetaan kuumassa vedessä ja pidetään kiukaan kivien yläpuolella samalla kun valutetaan vettä vihdan läpi kiville. ASUNTOKAUPPA TARJOAA: Tule tänään esittelyyn! Klo 17.15-18.00 OMAKOTITALO/VAPAA-AJAN ASUNTO Peltoniemenkatu 14, LOIMAA Upealla paikalla! Loimijoen OP-Kiinteistökeskus Väinämöisenkatu 6, 32200 Loimaa • s-posti: etunimi.sukunimi@op.fi www.opkk.fi Matti Mäkinen 0400 536 941 Omakotitalot Hannu Einola 0400 536 547 Loimaa, Metsontie. JAAKKO OKKER) 15,A vot sano ryssä ja taas pussas ANJA ARONOJA 10,Poika tahtoo tietää JUMPPANEN, KOURI, MIKOLA 27,Veden ja tuulen voimalla PERTTI LEHTONEN, OLLI SAARINEN 35,Muistot kivissä -Karinaisten vanha hautausmaa VALTO HEINONEN, PEKKA KULONEN 27,Vesikoski -kylä keskellä Loimaata HEIKKI PERHO 20,Pannaas sillai si TUOMO LEHTIÖ 23,Kulttuurimaisema ANJA VÄLIMÄKI, JOHANNA ORAS 14,Prättäkitti -Mannisten Tepon outo emäntä JAAKKO MÄKIMATTILA 21,Elettiinpä ennenkin (alastarolaisia osa 3) OSSI REKOLA 25,Tuohikuun aikaan PIRKKO JAAKOLA (TOIM. Kirjoja kotiseudulta ja vähän muualtakin Myynti: Kirjakaupat, Painotalo Priimus, Auranmaan Viikkolehti ANNELI POUKKA, MAIRE SOILUVA, MARJA-LEENA VIRTANEN, PAULA NIEMINEN, PÄIVI NUMMELA, SIRKKA LUKKA Siemenestä syksyyn Ryytimaan tarinoita Kasvimaalla, puutarhassa, pihamaalla ja ikkunalaudalla kasvavat monet kasvit. MAIRE SOILUVA) 25,Puukansan tarinoita VALTO HEINONEN, VILHO TERVASMÄKI 26,Loimaan Suojeluskunta 1917-1944 JUHANI HEINONEN, MATTI NORR 18,Ahonurho SAKARI PELTOLA 42,Kivenkantaja Tervetuloa Priimus-Painotaloon kirjaostoksille, meillä on aina myöskin tarjouksia! Voit myöskin tilata verkkokaupastamme www.ooli.. Vihta sidotaan pyöreäksi kahdella renkaalla. F-tytöt: 1) Loimaan Jankko 2, 3) Loimaan Jankko 3, 6) Loimaan Jankko 1. C-tytöt: 15) Loimaan Jankko. Eurajoki Games 10.6. Hyvä taloyhtiö. Parkettia, laatoitusta, tammikalusteet. E-nuoret sekasarja: 6) Vampulan Urheilijat. 35,5 m 2 . 28.000 €. 1h,kk,ph. Erill. Yhtiöllä oma talkkari. 2 h,k,et, suih/wc n 62 m 2 . EINO VEPSÄ 23,Näin ikkeä Kurkijoen kihlakunnan murresanakirja ANTTI NIKKILÄ 15,Huutolainen LAURI KANTEE (TOIM. Oma kaunis puutarhatontti 2100 m 2 . Kuivattu vihta haudotaan pehmeäksi ennen käyttöä. Kaunis, sopusuht. F-pojat: 6) Loimaan Jankko 1, 18) Loimaan Jankko 2. Turussa: M M19 100 m: 15 ) Jussi Laurila 11,70 (+1,2). Ennen sitomista siitä poistetaan lehdet latvusta lukuun ottamatta ja sen kuori riivitään rikki puukolla. Rata 8,4 km: 1) Teppo Levonen 1.01.13, 2) Osmo Hongisto 1.01.40, 3) Pasi Repo 1.22.59, Lassi Vatka ei aikaa. HP: 81.500 TERVETULOA! Mukava kolmio ja autok, 72 m 2 Koskenkuja 1, Loimaa Omassa rauhassa, isolla ja suojaisella tontilla. Vihtakoivuksi on paras rauduskoivu. Rata 5,5 km: 1) Juha Sinkkonen 45.34, 2) Mauri Kurppa 45.45, 3) Juha Heikkilä 47.04, 4) Markku Korpela 47.21, 5) Jorma Mörsky 51.04, 6) Riku Lehtilä 54.04, 7) Martti Vaittinen 54.35, 8) Pekka Leppänen 56.11, 9) Paula Hakala 56.25, 10) Juha Pullinen 1.00.31, 11) Martti Tytykoski 1.01.07, 12) Matti Poskiparta 1.02.52, 13) Anne Mäki-Laurila 1.04.10, 14) Risto Kurppa 1.08.42, 15) Sari Ponkala 1.17.08, 16) Markku Laurinen 1.20.20, 17) Jaakko Ponkala 1.21.59, 18) Tarmo Heikkilä 1.22.51, 19) Harri Välimäki 1.25.25, 20) Risto Sarkki 1.28.27, 21) Veikko Haapanen 1.34.59, Timo Mäki-Laurila ei aikaa. (02) 762 3015 F. HP: 59.500 Vihdoinkin pelaamaan. hirsinen pikkut, t 1400 m 2 . N13 3 km: 1) Lotta Kulmala LoimJa (2+2) 21.44. M40 6 km: 1) Seppo Kauppinen OU (0+1+1+2) 28.54, 2) Jarmo Heikkinen OU (0+1+2+1) 30.26, 3) Jouko Markkanen HaHa (2+1+3+3) 33.18, 4) Jorma Pitkänen HaHa (4+2+1+4) 35.33. Loimaa, Vanha Hämeentie 88. 02-762 6016 Mukavaa kesää PEKKA RANTA Kojonkulman wanhat mobiilit Kojonkulman wanhat mobiilit on autoharrastaja Pekka Rannan kirja, johon hän on koonnut valtavan määrän tietoa vanhoista autoista ja moottoripyöristä Loimaan Kojonkulman ja Kojonperän kylistä 20-luvulta 60-luvulle. Näin saatu silmukka kiristetään ja vitsaksen kiertämistä jatketaan kohti kädensijan päätä. Tärkeintä sitomisessa on, että sidosta tehdessä vitsaksessa säilyy riittävä kierre, jolloin se kestää vetoa ja sidos voidaan kunnolla kiristää. Hevosyksiköt, Pohjoismaiden mestaruus, 11 lähtijää, 5 sijoittuu: 1) Liselotte Pålsson / Trofenix SWE –131,71 vp, 8) Leena Hakala / Kihin Jussi FIN –180,81 vp. Vanhempien tehtäväksi jää muun muassa varainkeruu. asua. Lehden perusmuoto on suippopäinen kolmio tai vinoneliö. asti Tarja Keskitalo 0400 656 780 Sovi esittely: Näissä maisemissa, 2h,k 57 m 2 Koulukuja 11 as. Eritt. ja to 18.6. Hissitalon 2 krs parvekkeellinen yksiö. Lopuiksi se notkistetaan vitsakseksi kiertämällä. Tulokset: Rata 1,8 km: 1) Arttu Korpela 22.54, 2) Niilo ja Eemeli Leppämäki 25.07, 3) Sami ja Ilari Mörsky 33.19, 4) Ritva AliRantala 40.30, 5) Vilma Ylitalo ja Pirkko Ponkala 51.29, 6) Sari Lähde ja Taru Lindholm 1.11.22, Kyllikki Kurppa ei aikaa. D-pojat: 14) Loimaan Jankko, 19) Humppilan Yri 2, 20) Humppilan Yri 1. Ympäriv. Toisinaan mukaan tempauksiin ja talkoisiin saadaan myös isovanhempia, joiden opastuksella vanhat hyviksi havaitut opit on voitu siirtää eteenpäin. Vihtoja meni hyvin kaupaksi, ja tänä vuonna yritetään uudelleen –samalla saadaan taas opetettua muutama uusi vihdantekijä. M11 pk 2 km: 1) Eemeli Leppämäki LoimJa (3+1) 15.51. Toinen mh matala. C-pojat supersarja: 5) Humppilan Yri. Luvassa on lisää harjoituksia, pelejä ja pelireissuja. Rata 2,8 km: 1) Pertti Mörsky 23.41, 2) Tapio Vuolle 25.14, 3) Pentti Palo 26.15, 4) Kalevi Suvila 32.44, 5) Juha Kurppa 33.47, 6) Kalevi Poskiparta 38.56, 7) Teuvo Suominen 39.04, 8) Kaisa Markula 39.28, 9) Aarre Paljakka 40.39, 10) Antti Korpela 42.14, 11) Jouko Mäki 43.50, 12) Hannu Kuusela 46.04, 13) Laura Korpela 48.39, 14) Markku Onnela 55.37, 15) Valtteri Arra 57.00, 16) Minna Lehtilä 59.42, 17) Ulla Skogström 1.00.36, 18) Tarja Korpela 1.00.58, 19) Olavi Suonpää 1.06.23, 20) Laura Hakala 1.10.24, 21) Karoliina Savolainen 1.10.25, 22) Paula Raikkonen 1.12.27, 23) Marjatta Levomäki 1.13.13, 24) Viola, Reeta ja Fanni Varho 1.13.24, 25) Outi Mäkilä 1.41.22, Juha Niinimäki ei aikaa. Valm. Tied. M korkeus: 2) Jussi Ala-Laurinaho 195. M9 pk 1,5 km: 1) Ilari Martti LoimJa (1+2) 13.16. Hinta: 18,ANU SALO PASI SALO Onni on kiinteä perhe Onni on kiinteä perhe on kirja, johon on koottu loimaalaisen pariskunnan Anu ja Pasi Salon Loimaan Lehdessä julkaistuja lapsiperheaiheisia kirjoituksia vuosien varrelta. D-tytöt tiikerisarja: 51) Humppilan Yri, 55) Loimaan Jankko. 1-2 h,k,suih,Wc n 65+12 m 2 . Hinta: 15,hyvien kirjojen parissa! oh+k+mh+wc+et.,yk.1h =n.50 m 2 . LENTOPALLO Lentopallon Sunny Power Cupin loppusijoituksia: 22–v. Niitä kasvatetaan, niistä nautitaan, niiden satoa korjataan ja joskus niitä surraan. Joukkuekilpailu: Poniyksiköt, Pohjoismaiden mestaruus, (3 joukkuetta): 1) Suomi (Hannu Kalalahti, Charlotta Turku, Fredrik von Schantz) –272,31 vp. D-tytöt: 19) Loimaan Jankko 1, 35) Loimaan Jankko 2. Katuja pihanäkymät. Jokaisessa tarinassa on mukana jokin niistä. 1988 valmistuneen talon siisti saunallinen asunto. M 7 km: 1) Lauri Eskola LoimJa (0+1+1+1) 33.00. sauna-, autotalli-, varastorakennus. Hyväk v-62 pienehkö talo ja ulkor, missä sauna. klo 16.30 Loimaa, Metsämaantie. 55.000 €. D-pojat tiikerisarja: 23) Loimaan Jankko. Jääkiekkoilijoiden tekemiä vihtoja kaupataan Euromarketin aulassa ke 17.6. Päähän tehdään vastaavanlainen silmukka kuin tyveenkin. Nykyään, kun vihdat säilytetään pakkasessa, ei ajankohdan taida olla niin tarkkaa. Pihas, mukavuudet on. Valjakkoajon Pohjoismaiden mestaruus 14.6. Höyry pehmittää vihdan tehokkaasti ja samalla saunaan tulee hyvä vihdan tuoksu. ja juuri paljon uudist. Näin vihtapari voidaan ripustaa riu’ulle kuivumaan. v-52. 54.000 /tee tarjous Heimolinnankatu 14 LOIMAA P. HP: 57.000 Vapaa nopeastikin. Esit. Kasvit kukoistavat tarinoiden maailmassa, jossa kaikki on mahdollista ja läsnä koko inhimillisen elämän kirjo ilosta suruun, lapsuudesta vanhuuteen, jännityksestä romantiikkaan, syntymästä kuolemaan. Toimiva pohja.Valm. ke 17.6. 14, Loimaa ENSIESITTELY klo 18 – 18.45 TÄNÄÄN ESITTELEMME KESKUSTAN KERROSTALOISSA: Huippusiisti 2h,kk,sauna 55,5 m 2 Pekankuja 7 A 10, Loimaa Esittely klo 17.45 – 18.30 Asuinliiketalon ylin kerros. Länsipuolella on vihta ja idässä vasta. Tilava parveke, palvelut lähellä. M21 7 km: 1) Juha Heikkilä LoimJa (1+3+2+2) 40.37. E-pojat tiikerisarja: 1) Loimaan Jankko. Lopputulokset kolmen osakokeen jälkeen. ke 17.6. VALJAKKOAJO Ypäjä Equestrian Show (YES2009) 11.–14.6. Edull. Hinta: 28,ANJA VÄLIMÄKI JOHANNA ORAS 35,Taiteilijanallet Rivieralla -tulossa uusi painos kesäkuussa EERO TUOMOLA 28,Isoisän tarinoita AIRA TUOMISTO 18,Yrjö Liipolan sankarimuistomerkit aikansa historian kertojina OLLI SAARINEN 23,Pirtua ja muilutuksia OLLI SAARINEN (TOIM.) 23,Punainen aika VäLIMäKI ANJA-ÖSTERMAN MAIJA 18,Sotalapsi MATTI PULLI 25,Saviseudulla syntynyt ANJA VÄLIMÄKI JOHANNA ORAS 23,Riki ja Hevonlinnan Hiisi ANJA VäLIMÄKI JOHANNA ORAS 22,Riki ja karitsa ANJA VÄLIMÄKI JOHANNA ORAS 20,Riki ja susivaara ANNELI POUKKA 15,Ikuinen talo PIA KASKELMA 17,Jakkupukujengi MARJA ELTONEN 14,Laura Sarasto ja kuoleman aavistus HEIKKI IHANTOLA 20,Mikroseurapiirejä MARGIT HEIKKILä 27,Keittiö?loso?n käsikirja ANJA VÄLIMÄKI AILA AUMALA 28,Kaipuu eiliseen -Nostalgiamuseon tarina RAIJA KOURI VALTO HEINONEN 28,Loimaalaisia -vahvaa väkkee HEIKKI NIITTYMÄKI 17,Kokkarekoulu v.1955 JUHANI HEINONEN 30,Torvisoittoa ja sivistystä AULIS SAARIJÄRVI 15,Pesänsuolaiset LASSE LAASJÄRVI 28,Aurinko nousi klo 8.19 HEIKKI PELTOMÄKI 35,Puujalkaritari MIIKKULAINEN UNTO TOIM. asum. Vastassa lehdekset sen sijaan asetellaan valmiiseen pantaan niin, että siitä tulee lattea. Sen tuntee parhaiten lehdistä, jotka ovat kahteen kertaan sahalaitaiset. Viime vuonna Rockets E 98 joukkue teki ensimmäisen kerran juhannusmyyntiin vihtoja ja leivonnaisia. 762 3520 0400 692 753 www.kiinteistotoimistouusitalolkv.. Keskikesän juhla alkaa olla käsillä, mutta nuorten jääkiekkoilijoiden ajatukset ovat jo suunnattuna tulevaan kauteen. E-tytöt: 8) Humppilan Yri, 13) Loimaan Jankko 2, 15) Loimaan Jankko 1. Vitsas kierretään kädensijan tyven ympäri ja pujotetaan sitten itsensä ympäri. Ihanteellinen paikka kauniin Loimijoen rannassa kaupungin kupeessa. M55 5 km: 1) Reijo Stenius OU (1+2+0+2) 27.16, 2) Jouko Kylä-Utsuri OU (0+4+0+3) 30.11, 3) Pekka Sihvonen OU (3+5+1+3) 35.30. Valoisa, lasitettu länsiparveke. C-pojat: 4) Loimaan Jankko. Vihdan vanha teko-ohje on, että ne on tehtävä Pietarin päivänä. Sopii mainiosti myös sijoituskohteeksi. kukkaloistotontti. Harvoin tarjolla. Toivo Marjamäki erään pelaajan isoisä TULOSPÖRSSI. Hp 65.000 €, H Einola 0400536547, k 559036 Loimaa, Hirvikoski. Vihta eli vasta – sama asia Vihdan ja vastan nimiraja kulkee suunnilleen KotkaVaasa -linjaa. Hp. Hp 95.000 €, H Einola 0400536547, k 558566. Seuraavan vihdan vitsas pujotetaan tämän lenkin läpi ennen sidoksen päättämistä. Poniyksiköt, Pohjoismaiden mestaruus, 10 lähtijää, 5 sijoittuu: 1) Wenche Johannesen / Rappen NOR –138,12 vp, 7) Hannu Kalalahti / Hessin Vihtori FIN –159,87 vp. Tied. Vihdan sitomiseen käytetään hieskoivun oksaa tai nuorta vesaa. M15 4 km: 1) Mikael Leppämäki LoimJa (1+2) 20.32, 2) Lauri Martti LoimJa (2+3) 24.40, 3) Ilari Ratamo HaHa (2+0) 24.47. Vihdantekoaika riippuu myös paljon siitä, miten lehti on kehittynyt. pojat: 5) Loimaan Jankko
RAKENNUSTÖITÄ . 044 216 2016, www.endogyne.fi . ÖLJYSÄILIÖHUOLTOJA . (02) 763 1997. 14, Loimaa, puh. 02-724 7851, 763 1031 ma-to 9-22.00, pe-la 9-01.00, su 10-22.00 KÄDENTAITOJEN ERIKOISLIIKE/ KEHYSTÄMÖ NYYTTI Satakunnantie 5 LOIMAA, P. Soita 0400-805 285 www.loimihaka.. VTS Seppo Toivonen, puh. mukaan. TAKSIPALVELUITA . (02) 762 2393 Turuntie 73, 32200 Loimaa, p. (02) 7636 690 • Puutavarakauppa • Ikkunaja ovi-kauppa • Rakennus• Puutavarakauppa • Ikkunaja ovi-kauppa • Rakennustarvikeja rautakauppa • LVI-kauppa • Asennuspalvelut tarvikeja rautakauppa • LVI-kauppa • Asennuspalvelut Suoritamme ammattitaidolla ikkunaja Suoritamme ammattitaidolla ikkunaja oviasennukset sekä saunatilojen oviasennukset sekä saunatilojen sisustukset! sisustukset! – – Ota yhteyttä! Ota yhteyttä! Rakent ajien Rakent ajien asialla asialla – lähellä – lähellä Sinua! Sinua! www.lpr.?. Ajanvaraus myös www.tazzi.fi TORIKULMASSA LOIMAAN Kauppalankatu 5 Loimaa P. vahaukset – Hinausapu 24 H w w w . . Kesän juhlat varattavissa! Teollisuuskatu 8, 32200 Loimaa Puh. 02 762 1350 www.kauneushoitolasabrina.fi Kauneushoitola Merja-Eliisa, Huvilakatu 14, Loimaa P. TIETOKONEITA . LVI-LIIKKEITÄ . h u h t a l a . 050 350 6983. MUSIIKINOPETUSTA Melodata Tuotannot, Musiikinopetusta kaikenikäisille. LASITUSLIIKKEITÄ • Mestarinkatu 4, 32200 LOIMAA • www.pihaportti.fi • Portti avoinna hyvään palveluun! Portti avoinna hyvään palveluun! Puh. DI Kari Lahtinen GSM 0500-482243 PAIKALLISTA OSAAMISTA PARHAASTA PÄÄSTÄ PALVELULAARI . 040 535 6973 Avoinna ti–pe 10–17, la 10–13 Taiteilijatarvikkeet Askartelijan tarvikkeet Kädentaitotuotteet Peiliä ja lasia Kehystys Polttopalvelu Kurssit www.kadentaitonyytti.fi HENKILÖNOSTIMIEN VUOKRAUSTA Max kork Sivu-ulottuma DINO 180 18 m 10,5 m DINO 120 12 m 5 m H. INVATAKSIPALVELUITA Farmarisäiliöiden kuntotarkastukset ja pinnoitukset Neliöpinnoitus Pöytyä, P. Muina päivinä tilauksesta P. 02-762 1299 Ravintola Kauppalankatu 5-7 Loimaa, p. P. puh. JUHLAJA PITOPALVELUITA . AUTOKOULUJA . REMONTTEJA . 050 512 3731 • Olli-Pekka Vienonen SÄHKÖALAN AMMATTILAINEN . 0207 412181 Puh. i n f o / k y y d i n v ä l i t y s puh. HAMMASTEKNIKOITA . METALLIN ALIHANKINTAA . 0600 91444 www.loimaantaksi.com TAKSIPALVELUA Loimaa JARKKO AAKIO Puh. Soitinliike Väinölänkatu 4, Loimaa ma-pe 12-17 la 10-13 www.pikkurokkari.fi PikkuRokkari Ammattitaitoista rakentamista P. Kiinteistönhoito . RAVINTOLOITA 044 762 2240 www.kalevikarjalainen.fi Juvantie 11 ( Vesikoskitalo) Timanttiporausta & -sahausta laserja vesileikkaus•särmäys•koneistus www.jetmasters.. 050 322 1416. www.jormalaaksonen.net . fi Av o i n n a : M A – P E 7 – 1 7 , L A 9 – 1 3 Karsolan teollisuusalue (Hirvikoski), LOIMAA Puh. Loimipaino Loimaa. 763 2760, www.sormuslankinen.. P. 0207 412181 . . Maistuvat noutopöydät ja pitopalvelu. myynti@jetmasters.. RATSASTUSTUNNIT ma-la, sunnuntaisin maastoretkiä, valjakkoajotunteja tilauksesta ja toimintaa erityisryhmille. 02-762 5100 Ark. PESULAPALVELUJA . Avoinna ma-pe klo 10-17. 050 2279 . Kauneusja jalkahoitola Wilhelm & Miina, Koulukuja 7, Loimaa. LOIMIHAKA suomenhevoskeskus RATSASTUSTUNNIT Uitontie 142 Loimaa PARTURI • KAMPAAMO • MYYMÄLÄ ma-pe 9-17 la 9-14 myös sopimuksen mukaan. KELLOLIIKKEITÄ Myös ilman ajanvarausta Vesikoskenk. . 0400-223 964 PAARIKULJETUKSET JA PYÖRÄTUOLIKULJETUKSET Loimaan Aluetaksi Oy Hannes Huhtala . 13 as. kesäkuuta . P. NURMI 040 546 2084 . 7622 120 . JÄTEHUOLTOA • Jätehuolto kaikille kiinteistöille • Paperin, pahvin ja kartonkien keräys • Kaivojen tyhjennykset sekä viemäreiden avaukset • Siirtolavojen vuokraus ja toimitus Roskat pois nurkista! Puh. RAKENNUSKONEVUOKRAAMOITA . . P. 02-7627 297 • www.seppalamobel.fi • Keittiökalusteet • Kalusteovet • Mittaukset ja asennukset UUSI ILME KOTIISI! Sahantie 5 Mellilä P. www.melodata.fi . 12 Tiistaina 16. LASTENTARVIKKEITA . MUSIIKKIPALVELUJA Fender, Squier, Gibson, Epiphone, Line6, ESP/LTD, Tokai, Aria, Casio, Premier, Yamaha, Korg ym. KÄDENTAITOTUOTTEET Puh. 0400 544 659 Avoinna ark. 045 122 4761. HENKILÖNOSTIMIA . KAIHTIMET JA MARKIISIT . 763 2484, 050 321 8085. 0500 530 807 w w w .r a u ta n e t. 0400-536 303 • (02) 762 8326 – Finikor-ruosteenestokäsittely – Huolto, korjaus – Maalaus, peltityö – Rengasmyynti – Automyynti – Autovuokraus – Tuulilasit – Ikkunatummennukset – Pesut, kestoym. Kampaamo Sirpa Kilpinen Kampaamo Uusi Salome Idyllinen Ryötin tila tarjoaa monipuoliset ja tunnelmalliset tilat juhlaan ja arkeen. JALKAHOITOLOITA Loimaan Seudun Invataksipalvelu, Raimo Huhtala P. huoneistosaneeraukset, sisäja ulkomaalaukset, tapetoinnit yms., keittiöja kylpyhuonekalusteasennukset, jne... KAUNEUSHOITOLOITA Kauneushoitola Sabrina, Turuntie 14 P. 040 524 7336 ASIANTUNTEVAA APUA KODIN KUNNOSTUKSEEN ASIANTUNTEVAA APUA KODIN KUNNOSTUKSEEN Mm. P. 0600 91444 P. Kauppalankatu 11, Loimaa, puhelin (02) 762 4230. SÄHKÖLIIKKEITÄ . klo 6.30–9.00/sop. RUOSTESUOJAUKSIA . PARTURI-KAMPAAMOITA AUTOHUOLTO MAUNU KY, LOIMAA P. 0400 531 576 Proteesiasioissa Teitä palvelee erikoishammasteknikko Juha Nepponen Väinämöisenkatu 6 B Op-talo Tiistaina klo 9–17, perjantaina klo 9–12. 02-763 1015, 050 3722 764 Ti, Ke, Pe 10-17, La 9-13. 0400 871 095/Ilola, 0500 448 106/Suvanto Loimaan Kauppatorin Taksi ay Alkuperäistä loimaalaista taksipalvelua! P. RAVINTOLOITA LOIMAA Aleksis Kivenkatu 9 Loimaa puh. KEITTIÖKALUSTEITA Puh. Noutopöytä arkisin klo 11-14 Vesikoskenkatu 4, Loimaa 1 8 3 4 3 4 3 4 Tuula-Anneli Penttilä, Yliopistonkatu 11 a B 31, Turku. P. GYNEKOLOGIT KOTIAPU Jouko Aittamäki Kaurilantie 81, 21820 KUMILA • Puh. AUTOKORJAAMOITA . BETONITUOTTEITA Jorma Laaksonen, Seppäläntie 192, 32210 Loimaa. 9–18 la 9–14 Pietilänkatu 11 Loimaa p. Lasituspalvelu . Kitara, piano, tietokonemusiikki. VAKUUTUSYHTIÖITÄ . . 0400 293 576. Jalkahoitola Siskon Kammari, Joenperäntie 8, Loimaa. Ympäristönhuolto . . 767 1524 • 040 535 0576 8 Täydellinen juhlaja pitopalvelu www.lounaspaikkamellila.. 050 562 4803. Pasi Markula 0500 770606 • Aggregaatti • Ajojärjestelmä • Nostokorkeus 16 m Kelloja koruseppä LANKINEN • Kelloja korukorjaukset paikanpäällä • Kotimyynnistä edullisesti Tervetuloa! ark. 0400 223 535, 0400 223 235. 02-550 2400, fax 762 2790 Tervetuloa maukkaalle lounaalle Justiinaan arkisin klo 11–14.00 Ammattitaitoista juhlaja pitopalvelua. PAINOPALVELUJA Lomakkeet, kirjekuoret, esitteet, tulosteet ja kortit. Maalauspalvelu . 044 305 6900. Torstai sopimuksen mukaan. P. LOIMAAN KONEVUOKRAUS Patruunankuja 2, p. RAKENNUSTARVIKKEITA www.pohjantahti.. 044 055 5722. KOTIPALVELUJA . . Siivouspalvelu . 8–17.30, la 8.30–14 Kotipalvelu RosaMaria, lähihoitaja Leila Toivonen Kodinhoito, hoivapalvelu, jalkojenhoito. VALOKUVAAMOJA
Huonokuntoinenkin kiinnostaa. P. Miel. P. uud. 0400 228 620 Käldmar 630 Cabin -98 + Volvo 130 + Yamaha 9,9 4t apukone. Salaojaputkea 4, 6, 8, 10 cm, ikkunat ilman laseja p 87, l 47 4 kpl, ikkunat lasilla l 102, p 116 cm 8 kpl, koulukirjoja v 1920, -60, -50 luvulta, valurautapata 57 cm. 040 500 5683. (02) 748 5296 tai käy paikalla. p. 050 491 4661. Rosenlew pakaste-arkku 550 litraa. 040 66810685 Loimaa. OSTETAAN Matkailuvaunun mökkipihalle. 2-5 ha tontilla, alle 150.000 e. P. 050 553 7834. 3500 e. Peugeot 309 vm -92 kats 03/09. Tied. (vanhempi malli). P. Opel Corsa 1,2 -97 3-ov. P. 050 566 2844. 50 kg H. Ilmoitusosasto myydään ostetaan sekalaista Julkaisupäivä Ilmoittaja Osoite Puh. 0400-515043. 050 377 7255. 169.300 km. 044 944 5860. H. 050 407 7960. 050 9107 118. P. aj. vaunut. Tiistaina 16. Optio Muuli 1300 -05 1600 e. 0400 862 104. 0400 527 889 Kyrö. Toyota, Hiace, Corolla. Tasogrillauksen lisäksi pyörivä varraslaitteisto. P. 50 e/kpl. 040-418 0237. Lehdet pidättävät oikeuden jättää julkaisematta palstalle soveltumattomat ilmoitukset. 200 kpl. mopo vaihdossa. Otettu käyttöön 22.12.2006. 0400 782 079. Alastaro P. P. Lastenvaunut ja rattaat ym. kaikk. Vaarinmökki Somerniemellä 2h+tupakeittiö 72 m 2 , wc, kunnanv., sähkö, laajak., saunarak., vierast. Duploja ja legoja, haetaan. Kiltti ja käsitelty. 040 862 7263. Halutaan vuokrata omakotitalo tai isompi mökki. Hp. Laskutuslisä 2 e. Polttomoottori trimmeri Sthil fs36, varaston pariovet, valkoiset, lukolla, paneelia hienot. alv). 050 342 6661. (Ei toimi Go Mobile -liittymällä) Löytölaari ei ilmesty 23.6.09. 050 327 7288. 190 e sekä peräkärry -99, lava 153x275, sinkityt, metrin peltikuomulla. täydell. P. 8500 km, musta, huollot tehty Hp. ompeluk., hyvä pöytä neliskant. P. Traktori mökille Dexta, verky ym. renkaat. 0400 846 624 Aura. Kunnossa olevat. 050 366 1770. Mielellään useampia kerralla. 040 848 7494. 0400 533 117. 50 e. P. plyyshiverhoiltu 3ist. P. Myös useita silmälaseja löytynyt. 500 e. Kyrössä, H. Kesäja talvipyörät (hyvät). Puh. SEKALAISIA Vanhempi pariskunta haluaa vuokrata asuntovaunun /-auton Oripään suviseuroihin paikalle vietynä. 3550 m 2 . 3-os. 4-vetotraktori Ursus 914 Turbo etukuormaajalla vm. 350 e. P. P. Sotavalokuvat, kunniamerkit, sotilasasut ym. 040 502 5593. Srömbeg kuivurimoottori 7,5 kv no. P. Toimiva suodatin + varusteet. H. 350 e. + as. Hp. 0500 747 136. valokansi + musta alakaappi. H. Tietokone 6979 HP DX 5150 MT tarpeineen. Loimaan keskustassa vuokrattavana 3 h+k. Tefal-sähkögrilli. 5-henk. P. Somero. 3090300. P. Löytölaari on tarkoitettu yksityishenkilöille, jotka myyvät omassa käytössä ollutta tai omaan käyttöön tarkoitettua tavaraa. H. Postita tai tuo ilmoituskuponki lehden konttoriin. P. 160 tkm, 2xhyvät renkaat, aut.ilmastointi, hyväkuntoinn Puutarhapöytä + 4 kpl tuoleja, uudet. (02) 4864 950 Loimaan Lehti PL 2 (Kartanomäenkatu 4) 32201 Loimaa puh. 044 367 1377. 3700 e. Auton. 850 e/ tarjoa. 050 322 3945. 050 521 5327 Loimaa. p. Vuokralle tarjotaan uusi asuntoauto 6 hengelle. puusänky vanha ja päästävedettävä. Riihi purettavaksi, hirsikehikkoja ja vanha lavakuivuri. 046 845 2479, 046 683 5291. P. Hinta 80 e. Maantiivistäjä (täry) paino n. 046 882 6523. 050 468 1078. P. Lahjoitetaan Daihatsu chraden talvirenkaat vanteineen. P. (02) 762 6000 Somero-lehti PL 11 (Kiiruuntie 1) 31401 Somero puh. Rottinki kalusto kaksi tuolia, penkki ja lasipintainen pöytä Karinaisissa. traktorin, mopon, ym. Opel Corsa 1.2 S -90 ajokunnossa, kats. Sähkö ikkunat, kattoluukku. Liitä mukaan ilmoitushinta 5 e (sis. Ilmoitukset viimeistään perjantaina klo 16. H. 044 557 7868. ja Somero-lehdessä. Halutaan vuokrata asuntovaunu suviseuroihin paikalle vietynä 25.6.–28.6. 0400 538 109. P. -89, aj. P. P. P. huoltok. Ei jälleenmyyjille eikä yritystoimintaan. Lavakauluksia, Eur/Fin lavoja, koivuklapia/halko, vanhempi mopo/varaosia. + askartelutila, varastorak., maakellari, omenap., merjap., vaihteleva t. P. 4x4 lankkua. 040 527 6610. Akvaario 160 l (Juwel) sis. Hevostrailerin. matala, 2 pinnatuolia, lipasto 4 laat., Mehumaija 10 L, plyysimatto 1,85x2,85 m. huom. -94, aj. Rusk. P. lasikaap., vanha poljet. Tiedust. 050 363 6995. 0400 467 213. 1.490 e. P. Lähetä viesti numeroon 17252. 044 966 8905 tai 044 966 8906. Mahd. -01, ml. Löytynyt avain Svenssonin pihalta. A-luokan tarjous autostasi, henkilötai paketti. 21500 e, ilmastointi, ym. Billnäs kirjoituspöytä koivu, divaanisohva pun. P. P. P. 1200 e. Tarjoa! P. 050 357 1345. P. 040 557 1828, Aura. Vuokrataan asuntoauto Adria a 660 DPE, p. Leikkimökki. (02) 748 7550 Ilmoitukset Löytölaariin myös tekstiviestinä! 5 e / 160 merkkiä Ohje: näppäile teksti LAARI, välilyönti ja oma ilmoituksesi. Loimaalla. Kirjah. MB-4D Sedan 300D-124 vm -90 seuraava katsastus keväällä 2010. P. 044 949 8951. 044 030 6441. Myydään tarjousten perust. Käytettyjä punatiiliä n. Hyvä Renault Clio. 95 e. P. ver., sivusta ved. 050 552 4077 M:ki Matkailuauto Fiat Adria Coral 655 SP kaasu-uuni, vepasto, markiisi, alkuper. P. 050 325 3638. H. sohva + 2 nojatuolia sekä sohvapöytä (teak). ym. Hp. Somero. P. 0400 741 063. Kadonnut mustavalkoinen kollikissa pappilassa, löytöpalkkio! P. 130tkm 2 renk. Tavaratilamattoja: Mazda 6 Sedan, Opel Astra farm., Toyota Avensis farm. Yhteislevikki 23 500, lukijamäärä yli 63 000 Ilmoita kolmessa lehdessä yhden ilmoituksen hinnalla! Löytölaari julkaistaan tiistaisin Auranmaan Viikkolehdessä, Loimaan Lehdessä MYYDÄÄN OSTETAAN SEKALAISIA Toimita ilmoitus YHTEEN alla olevista konttoreista Auranmaan Viikkolehti Kehityksentie 3, 21800 Kyrö puh. 860 t, vanha 4 hv perämoottori, Fiat 780 4-veto etukuorm. P. 050 321 4137. P. H. Yhden viestin hinta on 5 e / 160 merkkiä. 44.300 km. 0400 531 918. 2500 e. 044 557 7868. 050 339 9944 Käytöstä poistettuja suomalaisia rekisterikilpiä. muu majoitus. matkailuauto/ha Fiat Hymer Tramp Swing 654/370 -98, 2500 cm3, aj. 050 374 8745. Kysy p. 0500 537 434 Aura. P. Pumppukärryt, huolletut. kesäkuuta 13 Volvo S 40 1,9 TDI, vm. P. Luotettava pariskunta haluaa vuokrata siistin asuntovaunun Oripään suviseurojen ajaksi paikalle vietynä. Vanhempi omakotitalo/ maatilan pihapiiri Oripäästä n. 050 320 2811. seinät, vetokoukku, Suomiauto, 1 omistaja, 2 renkaat, p. Hyvä Peugeot pieni 205 XL. Myös vähän korjattava ja rekisteröimätön käy. Vapautuu heinäkuussa. Ehjiä ikkunoita 53x122,5 cm rintamamiestalosta, tiilisalaojaputkia eri kokoisia Loimaalla. P. 045 639 7097 Reetta. Vähän käytetty keittiön kaapisto. H. 70 e kpl. Jätä sanojen väliin tyhjää. Voi olla pikkuvikainen eikä tarvitse olla rekisterissä. 820 e. Vain koekäytetty. Moottoripyörä XV 750 Virago-4FY/748 vm. 0500 620228. Liesitaso 1 07 kert., 67 leivinuunin luukku, pesän luukut, käytetyt, ehjät, valurautaa, Upon valm. Halutaan vuokrata maatilakeskus tai ok-talo syrjässä oleva, huonokuntoinenkin käy. tai mahd. Nissan Primera 1.6 16 V GX -97, 2xrenkaat, alut., CD-soitin, airbagit, ABS, ajonesto, metalliväri, huoltok., kats.4/09, ruosteeton, kuin uusi. 050 553 7834. Fordson Dexta, 1960 tai vanhempi, varaosiksi. 8900,-. 10 -08. P. Valmet trukki, nostokyky 2,5 tn moottori rikki H. 050 305 6732. Runsain lisävarustein. p. Derbi Atlantis vm 06, hyvä, aj. P. Kirjoita ilmoitusteksti ruudukkoon selkeästi. P. (02) 4862 585, 0500 732 226. P. P. Ratapölkkyjä. Ruohonleikkurit, uusi ja käytetty, ruohotrimmeri, uusi, kaasugrilli, uusi. 2. P. P. Shetlanninponi tallivaikeuksien takia. 040 535 2882. 050 490 8725
lehdessä kuvat ma 15.6. Viestissä pitää olla nimi, syntymävuosi sekä paikka, josta nousee bussiin. Pääosin hän on kartuttanut kokoelmaansa ostamalla nettikaupoista. MURRAY AJOLEIKKURIT POISTOHINTAAN! Jaetulla käyttömäärällä (0,25 l/ha) tehokasta tautitorjuntaa. – Keräämisessä kannattaa keskittyä joihinkin tiettyihin kriteereihin. Kesän vaatteet Kesäkalusteita 1/2 hintaan -30 % 50 % sohvapöytiä 1/2 hintaan SAMBA NAHKASOHVA 1/2 hintaan Kesän vaatteet -30 % ja 25 % lyhtyjä iso 22 40 pieni 17 50 Ilmestyminen Juhannuksen aikaan Ilmestymispäivä Ilmoitusaineisto viimeistään Tiistaina 16.6. Ke 17.6. Esim. NE7 Makita AKKUPORAKONE BDF442FEW li-ion white 14,4v 3,0Ah Kärcher PAINEPESURI 5,20 m 259,Loimaan Nuorisovaltuusto järjestää kuljetuksen SÄRKÄNNIEMEEN tiistaina 30.6. Matkan hinta 5 lippujen hinnat: Elämysavain (yli 120 cm) 32 Ipana-avain 4 vuotta täyttäneelle (alle 120 cm) 27 Yhteiskuljetus kulkee seuraavaa reittiä: Klo 10.00 Mellilän kirjasto • 10.15 Loimaan tori • 10.30 Opintien koulu • 10.45 Alastaron tori Sitovat ilmoittautumiset tekstiviestillä 24.6. Teinilä aloitti traktoreiden keräilyn noin kymmenen vuotta sitten. Järjestää Loimaan kaupunki/Nuorisopalvelut Pieniä traktoreita maatalousmuseolla Kesän ajan Suomen maatalousmuseo Saran aulassa on nähtävillä halikkolaisen Timo Teinilän keräämiä pienoistraktoreita ja muiden maatalouskoneiden pienoismalleja. Timo Teinilän pienoistraktoreita ja maatalouskoneiden pienoismalleja Sarka-museon aulassa kesäkuun ajan. Jos kysyttävää, soita! Alle 12 -vuotias huoltajan seurassa. 14 Tiistaina 16. Teinilän erityisen kiinnostuksen kohteena ovat Valtrat ja Valmetit sekä vanhemmat pienoismallit. issa ja yläkerran näyttelytila uudistuu, paljon alennuksia laadukkaista tuotteista on nahkasohvaa, nojatuolia, kiiltävää lipastoa, kaappia, päiväpeitettä, valaisinta, pöytäryhmää... klo 12 Torstaina 18.6. mennessä numeroon 040 844 6657 Julia Lehtinen. Konttori avoinna klo 9-16. klo 12 mennessä. suljettu Turuntie 19, LOIMAA puh. 7632 733 /kg PIHVI kuin PIHVI Juhannuksen viettoon Palvelemme ti-ke 9-17 to 9-18 pe 9-12 la ja su suljettu TERVETULOA! 6 95 /kg 5 00 GRILLERI RYYNÄRIT LIHAPYÖRYKÄT PIHVIT Kivikylän tasarahatarjous porsaan ulko?leestä Hyvä valikoima A-luokan GRILLIMAKKAROITA GRILLIKASLER 2/pakettia 9 95 Maittavaa Juhannusta! puh. LEHTI EI ILMESTY Onnittelukuvat tiistain 16.6. Perjantaina 19.6. Jokunen pienoismalli on säilynyt lapsuusajoilta tai löytynyt kirpputoreilta. Paluu: Heti esityksen jälkeen SITOVAT ILMOITTAUTUMISET 30.6.2009 mennessä anu.haapanen@loimaa.. Ma 15.6. 7,11,90 Puutarhan KASTELULETKU 12 mm/20 m rll Aquaclick SADETINSETTI 5-os. Koneet ovat peräisin Suomesta, Englannista, Ruotsista ja Saksasta. 11-38 1190,KAUPPAKESKUKSEN KAUTTA KESÄÄN 995,269,Panasonic ILMALÄMPÖPUMPUT Esim. kesäkuuta Tilaa Loimaan Lehti 02-7626016 SILMÄLÄÄKÄRIT OPTIKOT • 45-v. (Huoltaja = yli 12 v.) Lähde viettämään hauska päivä yhdessä kavereidesi kanssa! KESÄTEATTERIIN Vartiovuoren Kesäteatteriin su 2.8.2009 klo 15 KOLME MUSKETTISOTURIA koko perheelle suunnattu seikkailukomedia Matkan hinta sisältää lipun ja kuljetuksen AIKUISET 22 3-17v 18 Lähtö: Alastaro kunnantalo klo 12.45• Hirvikoski kunnantalo klo 13.00 • Loimaa OP pysäkki klo 13.10 • Mellilä kirjasto klo 13.25. Loimaan Lehti kesäksi mökille (02) 762 6016 tai tilaukset@loimaanlehti.fi. Haluan kerätä esimerkiksi John Deeren erilaiset traktorimallit, Valtran tietyn mallin kaikki viisi eri väriä, Valmet 805 -traktoreiden eri vuosien mallit ja 1989 jälkeen tulleet eri värit, Fordson Majorin erilaiset mallit ja kokoluokat, Teinilä selvittää keräilyperusteitaan. Kokoelmasta löytyy myös muun muassa Claasja Massey Ferguson leikkuupuimureita. tai 050-536 4604 Matka toteutuu mikäli osallistujia vähintään 30. (02) 763 6880 VAMPULAN KAUPPAKESKUS OY K-RAUTAKAUPPA 2 pkt 1,35 3,95 5,GRILLIMAKKARA 400 g (3,38/kg) pkt Valio AINO JÄÄTELÖT 0,9 l (4,3/l) rs Presidentti KAHVI 500 g (5,00 e/kg) 1 erä/talous TO-PE 2 pkt 4,90 4,50 2,50 Polaric SYTYTYSNESTE 1L plo Geveko PUUÖLJY 1L prk Lucifer LEHTIPUUHIILI 14 L pss Meiltä LAPPI ÖLJYMAALIT! Perinteinen pellavaöljypohjainen maali. ajokorttitodistus • työnäkeminen VARAA AIKA 763 2030 ALE HURJA REMONTTIAURINKOLASEJA -50 % ja kaikki loput -30 % ovh MERKKIKEHYKSIÄ 10 kaikki loput -60 % ovh TULE NOPEASTI – PARHAAT VIEDÄÄN PÄÄLTÄ !!!!! (ostaessasi linssit) ( ilman voimakkuuksia ) ER Ä ER Ä alkoi KESÄ ALE, ALE, ALE Turuntie 6, LOIMAA (02) 762 4200 ma-to 9-17, juhannusaatto suljettu www.ribbon.. klo 12 Lauantaina 20.6
Mahd. klo 10-12. klo 19 su 21.6. klo 15.30LIHAja LEIPÄMYYNTIÄ Yläneen Perinneliha ja Viialan Leipomo Loimijoen laakson Vanhaintuki ry Kutsumme jäsenemme sekä yhteistyökumppanimme Loimikodin 40-vuotisjuhliin Palvelukeskus Loimikodille pe 3.7.2009 klo 14.00 Lämpimästi tervetuloa. Loimaan Voiman 5-8 v. Eero 040 589 1618 ja Olli 044-34690. Ilm. Lähtö kentältä klo 16.45. klo 10 tuoreet vihdat, sinapit ja sämpylät. Ti 23.6. 050 353 7065 / (02) 762 2965 Tiesitkö että Loimaan Lehden voi tilata myös kasetille luettuna. Lähtö kentältä klo 16.15. ke 17.6. Ilmoittaa tulisi tuleeko autossa vai meneekö omalla. Alastaron Kuutamokeikkaa suunnitellaan poikkeuksellisesti ke 17.6. Asianajotoimisto HEIKKI RANTANEN OY Varatuomari Heikki Rantanen Kauppalankatu 9-11 B 32200 Loimaa, puh. Markus Koli AU/Jalkapallo P-96 sarjapeli Turussa ke 17.6. Karttuneesta stipendirahastosta tulemme jakamaan tunnustuspalkintoja maatalousalan koulun tai tutkinnon suorittaneille. Alkaen klo 18 lipunnostolla, jatkuen yömyöhään. Linja-auto lähtee Turusta Loimaan kautta klo 9.00. klo 18.00 KOETUS KANKAANPÄÄ www.jokioistenkoetus.. Lämpimän kiitoksen ansaitsevat näytteilleasettajat, jotka toivat juhlapaikalle huolellisesti vaalimiaan vanhoja traktoreita ja koneita. Virttaan Nousu. 050-3777748 Virttaan seudun kyläyhdistys ry. Ohjelmaa, karaoke ym. Perinteiset juhannuksen aloitusrastit Saappaanmäen kartalla. alk. 6.7. 0400 642 106 www.krekila.. AU/Jalkapallo B-pojat sarjapeli MynPaAU to 18.6. 7 e/vuosi LEISKUN BINGO / JAHTI 650 /55 p. Loimaan linja-autoasemalta n. Mirja Palo 050-3287222 tai mirjapalo@pp.inet.fi. Ks. pidetään taas junnujen ohjattu peli-ilta klo 18 alkaen. muistamiset yhdistyksemme tilille: 500509-11258, viitteeksi: juhlaraha käytettäväksi Loimikodin hyväksi. Rockets E98. Sotaveteraanit ry:n Teatterimatkan raha kootaan Töpinässä pe 19.6. Lisätietoja www.mll.fi/paikallisyhdistykset/metsämaa AU/Jalkapallo P-95 sarjapeli Alastarolla tänään. www.loimaankorikonkarit.fi -> tiedotteet Torstairastit 18.6. Asianajotoimisto KNUUTILA & TUOMINEN AA, VT Ilpo Knuutila AA, OTK Martti Tuominen Vesikoskenkatu 7, 32200 Loimaa, puh. klo 17-18.30. Leisku 12-14v. Kevätkierroksen viimeinen sarjaottelu LoPS AC Sauvo ti 16.6.09 klo 18.30 Hirvikosken nurmella. klo 17.00-19.00 Alastarolla. Marko 040 706 7013 KAIKKEA KALAA Alastaron tori perjantaina 9-11. menn. Kiire! P. AU/Jalkapallo miehet sarjapeli Hirvikoskella ke 17.6. AU/Jalkapallo T95 sarjapeli AU-MynPa Alastarolla ke 17.6. Pelaajat paikalle viimeistään klo 17.45. Mynämäellä klo 18.30. Ei puheita, kukkia. klo 18.30. Asianajotoimisto JARI HEIKMAN OY AA, VT Jari Heikman AA, VT Katri Ranta-Eskola VT Kaarina Nylamo Turuntie 8-14, II krs. Loimaan AA-ryhmä kokoontuu keskiviikkoisin klo 19 Nuorisotalon yläkerrassa. Kukkapenkkitalkoot tänään klo 18. Ilm. K-huolto Konehuolto Hannu Onnela Oy Puh. Sopivat joukkueet muodostetaan paikanpäällä. Seuraavan kerran jumpat taas ma 22.6. 3.7. 02-762 6016 OIKEA OSOITE VARMISTAA SULAVAN LEHDENJAKELUN Mikä sinun osoitteesi on?. klo 18.00 koululla. 040 702 4038. klo 19 pe 26.6. Virttaan seudun kyläyhdistys ry. ei kesäjumppaa. klo 19 ke 24.6. LoPS P97. maaottelumatkalle SuomiRanska 17.8. Vetäjänä kentän pro Juha Passi. LATVAN TAIMIPIHA Neljän päivän juhannusmarkkinat ti-pe 16.-19.6. Alastaron Golf ry, juniorien tekniikkaharjoitus ti 16.6. Mellilän Maatalousseura kiittää Satavuotisjuhlaamme osallistuneita juhlavieraita ja yhteisöjä sekä toimintaamme tukeneita. klo 14 ja 19 ti 23.6. klo 18 Kylätoimistossa Loimijoentie 85, pihan puolelta sisään. To 18.6. klo 9.50, Hirvikosken Siwalta n. Kesätöitä reippaille KURKUNPOIMIJOILLE Mellilässä. www.asianajot.. Kaikki AlGo:n nuoret mukaan harjoitukseen ja kaveritkin tutustumaan ja pallon lyömistä kokeilemaan. klo 19.30 alk. Varhaisperunaa ym. Alastaron torilla ke 17.6. Vaimo tai kaveri mukaan. sisäänpääsyn ja matkat). Loimaan S. Lämmin kiitos muistamisesta merkkipäivänäni. klo 10. klo 10-17 PALOMÄENTIE 9, 32500 ORIPÄÄ, P. Loimaan Työväentalolla ti 16.6. 0400-210 105 www.latvantaimipiha.fi Kesäkukat alehintaan Perennat ja Pionit osta 5 maksa 4 (tarjoamme halvimman) Taimipiha kiinni 20.6.-31.7. KAKSIO tai KOLMIO ajalle heinä-, elokuu. Loimaan Naisvoimistelijat ry. mahd.pian Pekalle. Pelaajat kentälle klo 18.00. klo 15-16.30 Esittelyssä kantoliinoja, opastus erilaisten kantoliinojen käyttöön. Harjoitukset keskiviikkona urheilukeskuksessa klo 18.30, torstaina Hirvikosken kentällä klo 19. Opastus: Loimaa-Alastaro, tieltä 213. Pelimuotona kokeillaan greensomea. klo 18.00 urheilukeskuksessa. Loimaa, puh. Juhannustempaus Euromarketin aulassa ke-to 17.-18.6. Ilm. (02) 762 4010 fax (02) 762 1321 knuutila.tuominen@asianajot.. Pelaajat paikalle klo 17.45. (02) 762 4400 fax 763 1301 jari.heikman@aatsto.inet.. Lisätietoja 040-5413274. Metsämaan ja Kanta-Loimaan MLL järjestää retken Puuhamaahan la 27.6. Toni Nurminen 050 535 3153 KREKILÄN MYLLYN KESÄTEATTERI Turvetta ja Timantteja Loimaalla ylpeänä esittää: Viimeistä kertaa Kuusniemellä! ja se on varma ku tauti! Näytösajat: ke 17.6. VIRTANEN SEURATOIMINTAA Kysy lisää: Irja Arponen p. klo 19 su 28.6. klo 19 to 25.6. Juhannusjuhlat työväentalolla pe 19.6. MLL Loimaan kaupungin yhdistys järjestää vauvatreffit Nuorisotalolla 16.6. ja torstaina 25.6. www.heikman.com Asianajotoimisto HANNELE JÄRVINEN KY AA, VT Hannele Järvinen Väinämöisenkatu 6 B 32200 Loimaa, puh. Yleisurh.harj. 050 514 1169 Kytömaanhaara 354 32410 Niinijoki Tilaajapalvelu p. klo 18.45 PÄÄKIERROS 170 Viitosbingo/Ventti 1 KIRJA 5 SEURAAVAT 2 IRTOLIUSKAT 2 Loimaan Leisku Loimaan Seudun Sotaveteraanit ja jaostot Liikuntasaunaillat jatkuvat Tuvalla keskiviikkoisin klo 16 mölkkyä ja petankkia klo 17 kuntolenkkeilyä ja sauna. Asianajajan toimintaa valvovat Asianajajaliitto ja oikeuskansleri. YKKÖSPESISTÄ JOKIOISILLA keskiviikkona 17.6. klo 14 ja 19 Ohjaus ja sovitus: Pasi Lappalainen Käsikirjoitus: Heikki Luoma Lipunhinnat: Aikuiset 12 Lapset 5 Eläkeläiset ja opiskelijat 10 Ryhmät (20 hlö) 10 Myyntipalvelu: Heikki Eskola 0400 741 545 Kerkko Vihava 050 432 3134 Kahvio: Keskipitäjän maatalousnaiset Ryhmillä ruokailumahdollisuus p. (02) 762 4800 fax 762 4805 www.hj.. Yu-harjoitukset Urheilukeskuksessa tiistaisin klo 18-19. (02) 762 2888 fax (02) 762 2313 heikki.rantanen@kolumbus.. Tiistaina 16. Olen lomalla 19.6. LoKoKo. Asianajajia ASIANAJAJA on asianajajaluetteloon hyväksytty lakimies, jolla on säädetty kokemus ja taito. Rakennusveteraanien kesäpäivä Pyhäjärven Kalikassa 4.8. kesäkuuta 15 B. Hinta (sis. Toivotan hyvää kesää asiakkailleni. ym. klo 19 to 18.6. E.H. Asianajotoimistot hoitavat myös maksuttomia oikeudenkäyntejä ja oikeusturva-asioita
10-17 (väh. Pojat 2007 (pallo, juoksu): Heinonen Sami 0,4, 24,2, Huolman Topias 1,5, 29,2, Kanerva Ossi 1,8, 10,4, Ketonen Tomi 0,7, 38,9, Kuusela Viljami 0,6, 42,2, Luomajoki Roope 0,9, 33,2, Nohteri Kasper 0,8, 13,7, Ojala Veeti 0,8, 28,4, Oksanen Waltteri 1,5, 37,2, Penttilä Aatu 1,4, 11,3, Ponkilainen Oiva 0,4, 22,1, Salmela Eemil 2,4, 10,3, Salminen Luukas 0,5, 21,5, Salo Leo 2,1, 12,8, Seppälä Eemil 2, 31,2, Ylösmäki Nicolas 10,6. Pojat 2002 (pallo, juoksu): Hellsten Saku 9,5, 10,3, Holm Nicolas 16,6, 9,9, Kurppa Petteri 6,7, 9,1, Levosalo Tomi 14,8, 9,9, Nummela Vili 8,6, 10,6, Nurminen Jere 6,6, 11, Oksanen Santeri 15,1, 8,2, Palo Luka 4,3, Salo Jimi 19,4, 10,2, Suominen Otto 12,1. 020 500 6610 ark. 10-18, la 10-15 Vain Loimaan Gigantista 50:lle ensimmäiselle! Liittymän avaajalle TULOSPÖRSSI. YLEISURHEILU Muksujen Kisat 25.5. Tytöt 2004 (pallo, juoksu): Aaltonen Nina 3,8, 11,3, Kallio Iida 5,3, 11,6, Kivilä Emma 3,3, 12,6, Krapi Sanni 6, 10,2, Lahtinen Elisa 3,9, 11,6, Lahtinen Sanna 5,8, 11,6, Liukkanen Annukka 5,3, 10,2, Mäkelä Aida 11,3, Nieminen Venla 4,6, Nurmi Unna 4, 11,2, Pohjanoksa Sara 4, 12,4, Rannanperä Elli 7,3, 10, Saarikko Jannika 8,6, 11, Saarinen Sara 9,2, 10,4, Tapio Emilia 4,8, 10,5, Toivonen Emma 5,6, 11,4, Uuppo Emmi 3, 9,7. Pojat 2005 (pallo, juoksu): Hellsten Tommi 3,8, 6,3, Jokinen Matti 3,2, 7, Kohonen Santeri 1,4, Kuusela Akseli 1,5, 7,6, Kärhä Roope 5,6, 7,2, Lisinen Antti 3,7, 9,8, Luuri Jusa 3,2, 7,8, Naula Aleksis 6,6, 6, Ojanperä Eetu 5,4 Pietilä Miko 7,2, 6,3, Pietiäinen Jimi 7,4, 6,1, Puustinen Juuso 5,7, 7,6, Rantasalo Veeti 2,9, 7,2, Repo Luukas 4,4, 7,5, Saarinen Sami 4,3, 6,5, Salmela Mikael 2,9, 6,7, Sillanpää Eeli 4, 5,6, Ylösmäki Daniel 7,2, 7,5. kesäkuuta SÄÄ Ypäjä Alastaro Loimaa Oripää Mellilä Seuraavina päivinä Tänään Lämpötilat iltapäivällä ja suluissa edellisen yön alin lukema 2 metrin korkeudella 12 12 12 13 (+9) 6 Keskiviikkona 16 (+6) 6 Torstaina 15 (+2) 7 Perjantaina 14 (11) 5 Lauantaina 16 (+8) 4 Makeat mansikat 3.50 /1/2 litran rasia 3 rasiaa 10 ö Luomumansikkaa, luomuperunaa ym. Loimaan torilta tänään ja juhannusaattona oman puutarhan nostotuoreet TIMO-PERUNAT 4 /litra 7 /kappa Myös K-Supermarketin pihasta ti-to 10-18, aattona 9-13 Euromarketin pihasta ti-to 9-19, aattona 9-13 KärkäisenPuutarha p. ym. Järjestäjänä Loimaan Voima. Tytöt 2002 (pallo, juoksu): Arponen Nea 8, 9,4, Kataja Emmi 5,6, 10,5, Kaunisto Moona 11,1, 9,2, Kurppa Salla-Mari 4,1, 9,7, Mäkelä Sara 7,5, 10,4, Nummela Inka 7,8, 9,9, Ojala Sanna 8,9, 9,3, Peltonen Aada 11,3, 10,2, Survo Milla 9, 8,9, Toivonen Minja 6,6, 10,1. 16 Tiistaina 16. 1 metri) 10 kpl 5 00 (ti-k e) Suomalainen Suomalainen LOIMIHUOLTO Voimakatu 4, Loimaa 0400 926 170, 050 573 2940 www.loimihuolto.com EDUKAS 3G Viikon loppu etu Puhu lauantaisin ja sunnuntaisin mielin määrin Saunalahden, Kolumbuksen ja Elisan liittymiin enintään 1 €/vrk! 0,066 € + Viikonloppuetu 12 kk-sopimuksella Puh/min, SMS ja MMS/kpl 650 min puhe aikaa (50 min/kk 13 kk ajan) Kk-maksu €. Tytöt 2006 (pallo, juoksu): Ahonen Emilia 3,1, 8,4, Harteela Jenna 2,4, 12,3, Heinonen Sara 8,7, Ikonen Nessa 2,8, 9,2, Juurenheimo Kitta 1,3, 7,1, Kohonen Suvi-Maria 6,6, Koivula Kiia 2,3, 8,5, Kontulainen Vilja 2, 8,7, Laaksonen Liisi 1,2, 37,2, Marjamäki Janette 3,2, 6,3, Niittymäki Alinda 2,7, 10, Pietilä Jenna 1,9, 11,3, Poutanen Alexandra 0,7, 19,2, Rantanen Bertta 1,8, 8,6, Salmela Neea 1,3, 10,3, Stevanowch Beea 1,9, 12, Tapio Annika 2,15, 9,2, Uusitalo Meea 1,9, 10,2. Tytöt 2003 (pallo, juoksu): Heinonen Emma 3,9, 10,1, Häyhä Niina 4,2, 11,8, Kallio Aino 8,2, 10,9, Lähdemäki Heini 4,4, 11,7, Matarmaa Ella 5,8, 10,3, Mäkelä Aada 6,8, 9,2, Ojala Jenna 7,4, 10, Ruovinen Venla 6,8, 10, Uusitalo Iida 5,1, 9,9, Uusitalo Heini 5,5, 10,5, Virta Minttu 4,8, 11,4. 040 722 8510 RAJU LOPPUUNMYYNTI jatkuu KANGASKAUPPA AULAN KOKO LOPPUVARASTO Loput kankaat 80 /m • vetoketjut 1 00 /kpl • kotimaiset sukat 1 00 1 50 /pari • napit 10 20 /kpl PAKAN KANGAS JA PAITA OY Heimolinnankatu 6 Loimaa (torin vieressä) torstaina suljettu Vie lä 2 päivä ä ark. Tytöt 2005 (pallo, juoksu): Aavila Pami 3,5, 6, Hannula Oona 4,9, 9,7, Heininen Silja 1,7, 7, Holkeri Anni 4,3, 7,6, Hulsi Ronja 3,7, 8,7, Jalovaara Siiri 3,7, 6,9, Järvinen Iida 8,3, 6,2, Kilpinen Joanna 7, 6,6, Kohonen Suvi-Maria 6,6, 7,6, Kosonen Jemina 4,8, 7, Lehtonen Siiri 2,6, 7, Levomäki Lotta 2,5, 8,3, Linden Minea 1,7, 9, Mäkelä Tilda 3,6, 7,2, Nurminen Veera 2,7, 7,9, Ojala Viivi 3,2, 7,5, Ojanperä Elli 2, 6,2, Rantasalo Kinja 3,2, 6,2, Repo Siiri 2,7, 6,5, Saarikko Jenny-Stina 3, 9,9, Suonpää Elsa 2,3, 7,1, Survo Melina 4, 7,5, Toivonen Minea 3,2, 6,5. Lajit: Pallonheitto (-07-06-05 tennispallo, -04-03-02 pesäpallo), juoksu (-07-06-05 20m, -0403-02 40m). Pojat 2006 (pallo, juoksu): Aaltonen Niko 2,8, 8,7, Haveri Niklas 3,2, 8,5, Heikkilä Juho 2,1, 12,1, Holkeri Matti 1,9, 7,8, Huolman Elias 2,3, 18,9, Kohonen Santeri 1,4, 10,1, Laakkonen Atte 3,6, 8,7, Lehtilä Teemu 2,3, 10,6, Lintula Iivari 2,7, 10, Naula Mika 1,8, 10,7, Pajula Veeti 11,6, Rantanen Kasperi 3,5, 7,5, Selinheimo Oskari 2,8, 13,9, Suonpää Eero 6,3, 9,8, Taberman Lauri 4,7, 8,6, Toivonen Emil 2,9, 8,8, Tuura Roope 3,1, 10,5, Uusitalo Mirko 3,5, Ylösmäki Viljami 3,2, 24,6. EED DU UK KA A K K SS 3 3 3G G Lamminkatu 33 Loimaa, p. Pojat 2003 (pallo, juoksu): Ketonen Joni 3,3, 13,1, Kivinen Lauri 10,1, 10,3, Kohonen Jesse 10,5, 9,7, Kortelainen Ricu 9,3, 9,8, Koskinen Santeri 7,2, 10, Laaksonen Joona 4,2, 10, Lehtonen Rasmus 8,5, 10,1, Levomäki Lauri 6,7, 9,3, Rajala Julius 9,2, 10,5, Suuniitty Santeri 10,6, 10,3, Tuominen Eemeli 5,1, 10, Virta Justus 7,7, 10,9, Vuorinen Aleksi 10,7, 9,4. Tytöt 2007 (pallo, juoksu): Alkki Anna 0,4, 23,5, Heininen Kiira 1,5, 10,4, Holkeri Jenni 0,6, 12,5, Kilpinen Jenina 2,2, 10,3, Koivisto Kiia 0,9, 12,6, Kulmala Silja 1,7, 37,1, Kärhä Pinja 1, 10,3, Kärhä Venla 1,4, 29,8, Laiho Senni 0,4, 21,8, Lehtonen Ronja 29,8, Mäki Ida 1,2, 9,9, Rinne Aada 0,8, 11,7, Rinne Nea 0,9, 31,4, Salminen Fransilja 0,4, 32,9, Salo Nea 71,5, Suonpää Nanna 1,2, 13,8. Pojat 2004 (pallo, juoksu): Haveri Markus 5,3, 9,2, Holm Lucas 7,8, 10,3, Kavon Sebastian 8, 10,4, Laaksonen Leevi 7,3, 10,7, Lankinen Joni 6,2, 12,7, Levo Eemeli 8,8, 10,2, Mononen Otto 16,6, 12,3, Mäkelä Jalmari 5,7, 10, Mäkilä Jani 3,7, 12,3, Nohteri Kalle 12,8, 10,3, Puustinen Jesse 7,6, 12,6, Rantomaa Oskari 8,5, 10,2, Suuniitty Veeti 5,4, 13,1, Taalikka Sisu 5,1, 11,5, Uotila Mauri 8,1, 15,4, Vieno Niklas 13,4, 10,2, Ylösmäki Valtteri 4,1, 11,2