Lapset ihmettelivät kukkamerta puutarhassa, mutta pienen paikkakunnan isot ympyrät yllättivät pääkaupunkikerhon varsinaiset jäsenetkin. vuosikerta P 1 D Nro 106 Irtonumeron hinta 1,00 € sis. Suomen Punaisen Ristin Operaatio Nälkäpäivä starttaa tänään 30:nnen kerran. Sivu 6 Kylätarinat talteen Sadetta kuin tilauksesta +12 Loimaan seutu Tiina Naula Väestö ikääntyy Loimaalla, Oripäässä ja Ypäjällä kiivasta tahtia. 20 10 20 20 20 15 3867 3867 5053 5053 4577 4577 Humppila ja Ypäjä saivat syyskuun alussa pöytyäläisestä Mervi Kuusistosta uuden nuoriso-ohjaajan. Sivu 8 Saviseura isoissa ympyröissä Teurastus loppuu Mellilässä Sivu 7. Mälläsläinen kylähullu Kirsi Mäki paljastaa käyvänsä vieraissa, vaikka oman kylän tarjontakin on hyvää. 2010 Yhdysvaltain ilmailuja avaruushallinto Nasa alkoi tutkia eilen sateen eri olomuotoja ja pilviä Suomessa, joka on aina kohteliaana isäntämaana järjestänyt loistavat tutkimusolosuhteet amerikkalaisille vieraille. KATI UUSITALO Ritva ja Viljo Koskinen keräävät ja kiittävät. MARIKA TIMONEN Lilian ja Oskar Tanhuanpää kurkistivat krysanteemeihin. Sivu 5 Vanhusten määrä kipuaa ylöspäin ANU SALO . Sivu 7 Apua hädänalaisille Lilian ja Oskar Tanhuanpää pääsivät isovanhempiensa mukana tutustumaan näiden kotiseutuun, kun Saviseura retkeili Oripäässä. Loimaalaiset Viljo ja Ritva Koskinen jalkautuvat keräyslippaiden kanssa tuhansien muiden vapaaehtoisten tavoin täyttämään tämän vuoden tavoitetta, joka on kolme miljoonaa euroa. Loimaan talousalueen paikallislehti • 96. Hän toteaa, että kylien tarinat ja valokuvat pitäisi kerätä kirjoihin ja kansiin. KIRJOITTAJAVIERAS T Ä N Ä Ä N TORSTAI 16.9. Kuusiston työ on vielä niin aluillaan, että hän on ehtinyt esittäytyä vasta ypäjäläisille nuorille. Yli 65-vuotiaiden loimaalaisten määrän ennustetaan kasvavan kymmenessä vuodessa yli tuhannella eli nykyisestä 3 867:stä 5 053:een. Sivu 8 Mervi tulee nuorille tutuksi Mervi Kuusisto kehuu sekä Humppilan että Ypäjän nuorisotiloja. Tutustumismahdollisuuksia on kuitenkin pian tulossa, ja Kuusisto kehottaakin nuoria seuraamaan tarkkana nuorisotoimen ilmoittelua. alv. Ikäihmisten määrän kasvu luo monia haasteita, joihin kunnat varautuvat. ANU SALO Nyt saa taas auttaa
Vuoden 1992 aikana syntyivät grillikatos, uimalampi, korsu, ja vesijohto vedettiin tontille. Ps. Ikäraja K–18. vuonna 1990 vietettiin Veteraanituvan vihkiäisiä Loimaalla. klo 12 alkaen. Joka luulee olevansa jotakin, vaikka ei ole mitään, pettää itseään. Kiitämme lämpimästi Teitä kaikkia, jotka kunnioititte rakkaamme AUNE ELIISA (LIISA) KYLÄ-UTSURIN muistoa ja otitte osaa suruumme. -Klo 14 Kansanlähetyksen seurat, Varsinais-Suomen Evl kansanlähetyksestä Terttu ja Heikki Suomi, Aarne Nummila. Virttaa Su 19.9. 6: 2-4 Su 19.9. Toimitusjohtaja Kirsti Kirjonen puh. Kirkkoherra Viitakangas vapaalla 18.-19.9. klo 12.30 kehitysvammaisten hartaus Mirjakodilla. Su 19.9. Lähtö Loimaan torilta klo 16.15. klo 18 naisten raamattupiiri srk-talolla. Rakennusmateriaali varastoitiin odottamaan sopivaa tonttia, joka löytyi kaupungin omistamalta maalta ampumaradan vierestä. klo 12 messu, Rouhiainen, Lill. klo 10 rovastik. Me katsomme jälkiä kättesi töiden kiittäen, siunaten, ikävöiden. klo 13 eläkeläisten päiväpiiri ja klo 18 raamattupiiri srktalolla. Klo 9 Vinkki-kerho ja klo 17.30 Gospelkuoro sekä klo 20 -jumppa Opistolla. Säätiön perustamiseksi veteraaniyhdistys osti tontin omakseen 1998. Pikaiset ilmoittautumiset Marjalle p 044-5220088. Kultaiseniänkerho srk. syyskuuta 2010 TÄNÄÄN 16.9. klo 12 messu, Koivunen, Mäkinen. Vanhusten kirkkopyhä, kahvi srktalolla. Ti 21.9. Erillinen kiitos Marja-Liisalle ja Kartanonmäen kotihoidolle. Kukin tutkikoon vain omia tekojaan. Ti 21.9. klo 10 messu, Koivunen, Mäkinen. Ti 21.9. ORIPÄÄ HELLUNTAISEURAKUNTA www.loimaanseurakunta.fi Kanta-Loimaan kirkko To 16.9. Saunat lämpiävät kello 13.30–18 eli saunaan haluavien kannattaa ottaa saunavarustus mukaan. Se on järjestyksessään toinen yhtyeen pitkäsoittolevy, ja sen julkaisija on kotimainen levyyhtiö Violent Journey Records. Konttori ja toimitus avoinna ma-pe klo 9-16. Kauniaisiin. Päivä on osa Suomen Sydänliiton NaisenSydänohjelmaa ja kansainvälistä maailman sydänjärjestöjen Go Red Women -kampanjaa, jonka tarkoitus on lisätä tietoa naisten valtimotaudeista. Lämmin kiitos osanotosta. klo 12 Rukoustilaisuus Ke 22.9. Ilmoitukset: ilmoitukset@loimaanlehti.. Ilmoitushinnat: Ennen tekstiä 2,10 /pmm 3-sivu 2,10 /pmm Tekstissä 1,97 /pmm Tekstin jälkeen 1,70 /pmm Takasivulla 2,09 /pmm Etusivulla (modulikoot) 3,47 /pmm Kuolinja kiitosilmoitukset, kunnalliset ja kirkolliset ilmoitukset, heng.kokoukset 1,70 /pmm Määräpaikkakorotus 0,06 /pmm Värikorotus yhdestä lisäväristä 0,07 /pmm Hinnat sisältävät arvonlisäveron 23%. To 23.9. Ma 20.9. Kustantaja: Priimus Media Oy. Yhtye tekee uuden albuminsa promoamiseksi kuluvan vuoden aikana 35 keikan Suomen kiertueen. Omaiset Kiitokset myös Hoitokoti Niittykukalle äidin hyvästä hoidosta. Kirkkoherranvirasto avoinna ti ja ke klo 9-12. klo 18 kirkkokonsertti ”Ruskan värit” Kaupunginkirkossa, Matti Heinonen, Teppo Heikkilä, Petri Vainiotalo, Martti Pihlajamaa. Tuvalla esitellään kattava kuvamateriaali rakennusvaiheesta ja kerrotaan tuvan syntyhistoriasta ja tulevaisuudesta sekä esitellään merkittävää ja harvinaista esineistöä, jota tuvalle on kertynyt. Aurinko laskee kello 19.47. Su 26.9 alk. Vuonna 1993 tontille pystytettiin veteraanikivi ja alue nimettiin Veteraanipuistoksi. klo 13 eläkeläisten päiväpiiri Kylätoimistolla. Rakentaminen alkoi vuoden 1988 syksyllä, ja vihkiäisiin mennessä oli myöskin talousrakennus saatu valmiiksi. klo 22. To 23.9. Klo 8.30-9.30 diakoniatoimistossa työntekijä tavattavissa, p 044-5220088. Patikointimatkat ovat neljä ja kahdeksan kilometriä vetäjien johdolla. . Ikuinen Vaiva Loimaan Bar Edgarissa la 18.9. klo 13 lähetyspiiri (Sley), Taatila. Toimitussihteerit: Sampsa Hakala, Tiina Naula. Avoimet ovet Veteraanituvalla su 19.9. Punaista päälle ja kävelemään Loimaan Seudun ja Huittisten Diabetesyhdistykset järjestävät koko perheen ulkoilutapahtuman Eräveikkojen majalla Virttaan harjureitillä lauantaina. Lehtonen. Rovastikunnallinen lähetyspäivä Karinaisten seurakuntakodilla su 26.9.2010. klo 13 Koulukujan raa. Toimittajat: Sari Keskitalo, Kari Nummila, Anu Salo, Marika Timonen. Pukeudu punaiseen -päivä to 23.9. klo 13 eläkeläisten päiväpiiri Koulukujalla. Luvassa on lisäksi ohjelmaa lapsille sekä makkaranpaistoa ja kahvittelua. 17. To 16.9. VUOTTA 59 PÄIVÄN SANA KIRKOLLISIA ILMOITUKSIA KUOLLEITA 16.9. klo 19 Kristus on vastaus!, Eija ja Simon Desjardins Ter vetuloa tilaisuuksiimme ! Savipellonkatu 5, puh. Kartanomäenkatu 4, PL 2, 32201 Loimaa Puh. Messu, ruokailu ja juhla. 2 Torstaina 16. Talousrakennuksen toinen pääty remontoitiin, jolloin siihen tuli tilat keppiverstaalle, perinnehuoneelle ja tulenkestävälle arkistolle. Alastaron kirkko Su 19.9. klo 18.30 epistolaluento Opistolla. Ke 22.9. Ikuiselta Vaivalta on julkaistu kesäkuussa uusi studioalbumi, Charmi. Ikuisen Vaivan debyyttialbumi, Kuolleista, julkaistiin kesällä 2007. Gal. klo 19.00 Seppo Mäkipää Kahvila Henriikka Seppälänkatu 5 Tervetuloa! HENGELLISIÄ KOKOUKSIA Syyskuun 8. Rakennuskustannusten kattamiseksi järjestettiin mittava hyvin organisoitu keräys, jossa kerättiin rahaa, puutavaraa ja viljaa. 127: 2 17.9. Tilaukset: tilaukset@loimaanlehti.. Ti 21.9 klo 18 raamattupiiri srkkodilla. Raamattu-piiri srk.talolla klo 16. Kastettu: Ilmari Eino Evert Nummi, Väinö Julius Rautalahti, Mimosa Inkeri Reunanen, Renne Manu Henrik Suonpää. Lisäksi kaupunki ja kunta rahoittivat laitehankintoja kumpikin 50 000 markalla. lähetyspäivä Karinaisten srk-kodilla. Tilaushinnat: Määräaikainen 12 kk 104 6 kk 61 4 kk 46 Kestotilaus: Lask.jakso 12 kk 97 6 kk 49,50 4 kk 34 Irtonumero 1 Ulkomaantilaukset: tilaushinnan lisäksi peritään voimassa oleva postimaksu. Ikuisen Vaivan muodostavat Mikko Nissinen laulu ja kitara, Arto Tolonen rummut, Vesa Lähteinen kitara ja Sami Haarahiltunen basso ja taustalaulu. Ma 20.9. Hilla, Hellevi, Hillevi, Hille 17.9. Ti 21.9. Mellilän kirkko Su 19.9. Ilmoitusmyynti: Myyntipäällikkö Veli-Matti Knuuti (02) 588 8020, 0500 324 939 Myyntineuvottelija Liisa Kivinen (02) 588 8021 Myyntineuvottelija Päivi Alm-Huhti (02) 588 8022 Ilmoitusvalmistus Eija Kärkäs (02) 588 8028 Tilaustenhoitaja Maarit Saarinen (02) 588 8088 Ilmoitusten jättöajat: Ilmoitusaineisto on toimitettava lehden konttoriin kunkin numeron ilmestymistä edeltävänä päivänä klo 12.00 mennessä. klo 18.30 Kanteleen lauluilta Opistolla. (02) 770 2204 Sähköposti: toimitus@loimaanlehti.. Kaupunki vuokrasi noin kahden hehtaarin alueen 50 vuodeksi. To 23.9. Messu kirkossa klo 12. klo 18.30 lähetysilta Nahuntuvalla. klo 18 Ulkoilua Juvan kuntor. Vihitty: Kari Juhani Suojanen ja Tarja Marjaana Horn. Ke 22.9. Ovat ahkerat kätesi rauenneet ja päättyneet arkiset askareet. Keikan järjestänä toimii Loivari Ry. Vastuu ilmoituksista: Lehden suurin vastuu ilmoituksen julkaisemisessa sattuneesta virheestä on ilmoituksen hinta ja muihin lehtiin toimitetusta aineistosta sen valmistusarvo. Klo 18 (huom. Kiitos vaari kaikesta. Ke 22.9. Lähtöpaikkana Virttaan Eräveikkojen maja. Painopaikka: Allatum Oy. www.loimaanlehti.. Toimitus: Päätoimittaja Kati Uusitalo (02) 588 8030, 050 555 7526. Osallistumalla voi tutustua alueen yhdistysten toimintaan. klo 14 lähetyspiiri srkkodilla. Turhaan te nousette varhain, turhaan valvotte myöhään ja raadatte leipänne tähden. Tehy kehottaa jäsenkuntaansa tukemaan naisen sydänterveyden edistämistä ja olemaan kampanjassa mukana pukeutumalla teematorstaina punaiseen (paita, mekko, kravaatti, huivi tms.) Loimaan aluesairaalan ammattiosasto 213 vastaa haasteeseen ja järjestää kaikille naisille mahdollisuuden osallistua yhteiseen kävelytapahtumaan, jonka matka on viitisen kilometriä. Alexsandra ja Zacharias Siunaus toimitettu läheisten läsnä ollessa. talolla klo 12. Ilosanoman ilta ti 7.9. Vuonna 2000 perustettiin Loimaan Veteraanipuisto säätiö, joka siitä lähtien on hallinnoinut Veteraanipuistoa ja siellä olevia kiinteistöä ja irtaimistoa. (02) 588 8000, telefax (02) 763 1233. Sijaisena Kirkkoherra Hukka. Ikuinen vaiva tykittää Loimaalla Tehy on vastannut Suomen Sydänliiton Pukeudu punaiseen -päivän haasteeseen myöntävästi. Viime kesän aikana varaston pääty tehtiin lämpimäksi tilaksi ja siihen sijoitettiin keppien sorvaus ja varasto perinnemateriaalin varastointia varten. Kantakaa toistenne taakkoja, niin te toteutatte Kristuksen lain. päivä) raamattupiiri. Metsämaan kirkko Su 19.9.klo 12 messu, Rikala, Pihlajamaa. Ke 22.9. klo 13 eläkeläisten päiväpiiri Niinijoen rukoushuoneella. Seuraavaksi tuli kk-pesäke, savusauna ja puuliiteri/varastorakennus. Aili, Aila Aurinko nousee tänään Loimaalla kello 6.57. Harjureitille ulkoilemaan. Keräys tuotti pyöreästi 150 000 markkaa. Ikuinen vaiva on 10-vuotias, nelimiehinen, alunpitäen sotkamolainen, melodista, raskasta, punkahtavaa ja tarttuvaa vaihtoehtorockia soittava yhtye. 040 8455740 Toimisto avoinna tiistaisin klo 10-12 www.loimaanhelluntaiseurakunta.fi Rakas puolisoni, isäni ja vaarimme Hannu Heikki POUTANEN * 11.02.1947 † 25.08.2010 Rakkaudella kaivaten, kaikesta kiittäen Oili Esa, Michaela, Alexsandra ja Zacharias Sisko perheineen Sukulaiset ja ystävät Hyvästi jääkää viljapellot… Jäi jälkeesi kotipiha hiljainen, sen puut ja pensaat lintuineen. klo 11 Jumalanpalvelus, ”Kilpajuoksu”, pastori David McKneown Englannista, pyhäkoulu Ti 21.9. klo 18.30 kirkkokuoron harjoitus Päiväkeskuksessa. klo 12 alkaen. 0200 72822 (mpm/pvm) arkisin klo 6.00-16.00 viikonloppuisin klo 6.00-12.00. Veteraanitupa juhlii tasavuosia Ikuinen vaiva saapuu soittamaan Suomen kiertueellaan tuoreen Charmi-albuminsa kunniaksi Loimaan Bar Edgariin, jossa yhtye esiintyy lauantaina 18.9. Klo 10 messu srk.kodilla, jonka jälkeen ruokailu ja päiväjuhla. Ilmestyy tiistaisin, torstaisin ja lauantaisin. Enkelit valkoiset taivaasta tuolta, pitäkää vaarista hyvää huolta. Loimaan Kaupunginkirkko Su 19.9. Konkreettinen toimenpide projektin aloittamiselle oli Satakunnantiellä sijainneen kaksikerroksisen omakotitalon purku, josta saatiin hirret, ikkunat ja ovet tulevaan rakennukseen ja rakennusliike Huhdin maksama palkkio talon purusta. LOIMAA mattupiiri. Ehtoollishartaus Vanhainkodilla klo 14. Mukana mm Liisa Purho. Tehyn mielestä on tärkeää, että naiset kuuntelevat sydäntään, lisäävät hyviä tottumuksiaan ja arvioivat omaa elämäntapaansa entistä armollisemmin. AJANTIETO: NIMIPÄIVÄT: SANOMALEHTIEN LIITON JÄSEN ISSN 0358-9161 Jakeluhäiriöt: Puh. klo 10 messu, Rouhiainen, Lill. To 23.9. Kuollut: Hannu Heikki Poutanen 63v. klo 10 messu, Rikala, Pihlajamaa. Tapahtumat Su 19.9. Kastettu: Henri Tuomas Ristimäki Vielä muutama paikka vapaana naistenpäivän retkelle 23.-24.10. Ulkoilutapahtuma Virttaan Harjureitillä la 18.9. su helluntaista 19.9. Yhtä lailla Herra antaa omilleen, vaikka he nukkuisivat
Ilman korttia 23,52 /24-pack (2,52 l) sis. Onkohan joku muukin löytänyt vastaavia muunnoksia, Partanen kyselee. Kypsiä marjoja kummassakin kasassa. asti III-OLUT 24 tlk x 0,33 l (2,07 l) sis. Loistavasti liikenteeseen. Yli-Kovero Silmälääkärit Ajanvaraus 763 2049 KAIKKI AURINKOLASIT -30% Myös voimakkuudella KAIK KI KEH YKS ET silmä lasien ostaji lle Ei koske Oakleymallistoa -50% N Ä E T K Ö . Näyttävät raakileilta, mutta... asti Voimassa 23.9. 7-21, la 7-18, su 12-18 L O I M A A SAVUTON, RUODOTON NORJAN LOHIFILE PALANA 14 95 kg PIHVEINÄ 16 90 kg Ma–pe 9.00–17.30, la 9.00–13.00 M. asti, ellei toisin mainita. pantit 3,60 Voimassa 1.9.-31.10. Myös heijastinliivit ovat hyvä henkivakuutus. Lisäkoron toteutuminen määräytyy lisäkorkoliitteen mukaisesti. Tiedän Suomessa kaksi paikkaa, joissa näitä kasvaa, toinen on Inarin Virtaniemessä ja toinen uuden Pöytyän alueella. asti 15 90 kg -29 % Atria broilerin marinoidut FILEESUIKALEET 350-400 g (7,14-6,25 kg) -42 % -10 % -16 % 1 99 kg 10 90 kg 16 90 kg 18 90 kg 1 79 kpl 8 90 kg 1 79 ps 19 99 24-pack JÄÄVUORISALAATTI Ruotsi Ruokamestarin leivitetyt PORSAAN ULKOFILEELEIKKEET Voimassa la 18.9. NEKTARIINIT Italia Ilman korttia ja yksittäin 3,56 rs (10,17-8,90 kg) Viikonlopuksi K-supermarketista 49 kg 4 50 rs 99 Ilman korttia 3,58 rs (5,97 kg) Valio OIVARIINI 600 g (4,98 kg) Valiojogurtti MAUSTETUT JOGURTIT 1 kg (1,00 kg) ei laktoositon kg Voimassa 23.9. Tilin pääoma lasketaan mukaan OP-bonusta kerryttävään asiointiin, mikäli olet Osuuspankin omistajajäsen tai Helsingin OP Pankin bonusasiakas. – Minä aikani ihmettelin ja sitten uteliaisuuttani maistoin, nehän olivat kypsiä ja maistuivat aivan normaalille puolukalle. MARTTI PARTANEN Satunnainen luonnontarkkailija Martti Partanen Mellilästä haluaa tietää, että onkohan moni muukin ihmetellyt puolukkapaikallaan pitkään viipyileviä raakileita. Torstaina 16. ja K-Plussa-tuotteet 29.9. asti Kariniemen Kananpojan PAISTOKSET tomaatti-vuohenjuusto ja kermainen parsa n. 650 g Perheleipurit Elovena KAURAPALAT 6 kpl/400 g (4,48 kg) Ruokamestarin LAMPAAN SISÄFILEE myös marinoituna Voimassa la 18.9. Kysy lisää Osuuspankista. ark. pantit 3,60 Ilman korttia 9,90 kg -17 % -10 % Aleksis Kiven katu 11, puh. Leinonen M. Kaikki eivät ole täysin valkeita joten todellisesta albiinosta tuskin voidaan puhua. Poliisi pyytääkin, että jalankulkijat kaivaisivat heijastimet kesävarastosta. Heimolinnassa järjestetyssä tilaisuudessa oli mukana seitsemän ensikertalaista. Voit myös soittaa OP 0100 0500. syyskuuta 2010 3 Hinnat voimassa to-su 16.-19.9. LOIMAA Maanantaisessa verenluovutustilaisuudessa ilmoittautui 132 luovuttajaa, joista luovutuskelpoisia oli 121. (02) 7636 410 jyrki.koenkyto@k-supermarket.. asti 2 00 Ilman korttia ja yksittäin 1,75 tlk (1,75 kg) Ilman korttia 2,89 tlk (2,89 kg) 2 59 2 rs Voimassa 23.9. asti Fazer tumma SUKLAALEVY 200 g (8,95 kg) LOHIMEDALJONGIT myös marinoituina Voimassa la 18.9. 121 verilahjaa LUKIJOILTA LIIKENNE Poliisi on huolissaan heijastimettomista jalankulkijoista tummissa vaatteissa. Sateessa ihminen ”häviää” ympäristöön eikä autoilija havaitsee jalan kulkeva henkilöä. asti Ilman korttia ja yksittäin 3,01 rs (7,53 kg) 5 00 2 99 2 rs 2 tlk Valiojogurtti LAKTOOSITTOMAT JOGURTIT 1 kg (2,59 kg) KERÄKAALI Suomi rs tlk NAUDAN PAISTIJAUHELIHA 400 g (5,63 kg) rajoitus: 1 erä/talous -25 % HK takuumurea NAUDAN ULKOFILEE palana Voimassa 18.9
Pieni aavistus minulla kyllä on, missä Emmääinakaa voisi luurata. On muistettava vain liikennesäännöt, maltillisuus, muut tiellä liikkujat ja turha kiire pois. MILLÄ MALLILLA mahtaisi maailma olla, jos Emmääainakaa ryhtyisi kolttosten sijasta tekemään pieniä palveluksia. Hän kylvää kotiimme roskapapereita, levittelee leluja ja unohtaa mukit ja kupit sohvan alle. Kun jääkaapin ovi on ollut koko yön auki tai kun vessanpönttöön on jätetty jarrutusjäljet, kyseessä on Emmääainakaa. 050 521 0560 . Tai huolehdittaisiin edes, ettei Emmääainakaaehri muuttuisi Emmääainakaajaksaksi. Onni on, että seudulla on satoja pieniä ja vähän isompia yrityksiä, jotka työllistävät ihmisiä. Samalla seudulta häviää työpaikkoja tai ainakin niitä siirtyy Forssaan. Toivottavasti keskittämisinto ei vie yrityksiä ojasta allikkoon eikä saa sulkemaan silmiä muilta vaihtoehdoilta. Tai mitä jos Eikuuluainakaamulle ojentaisi tarvittaessa sitä naapurin Emmääainakaata. Mutta mitäpä jos Emmääainakaaehri unohtaisi hetkeksi kiireensä ja ottaisi hoitaakseen jotain, mitä se Jokumuu yleensä aina hoitaa. Olen Arvin kanssa aivan samaa mieltä. Mitä jos äidin kotiin tullessa joku olisikin imuroinut ja kaikki kiljuisivat kuorossa Emmääainakaata. Tapaamisemme olisi, hmm, lämminhenkinen. Tähän samaan asiaan liittyy Antti Hirvelän taannoin yleisönosastossa esiin nostamien tornitalojen rakentaminen. Huonoa kaupunkikuvaa . Valittajat näivettävät VUOTTA 59 PÄIVÄN MIETE: ESKO Mitä jos kiireen veisaamisen sijasta Emmääainkaaehri hölläisi kaasupolkimesta. 4 Torstaina 16. Tällä vuosituhannella uusittu teurastamo näillä näkymin loppuu ensi vuonna. Kopin sanoma on vihamielinen ja loukkaava kaikkia maatalouden harjoittajia kohtaan. Hyvin sanottu . Marika Timonen marika.timonen@loimaanlehti.fi KOPIT . KU P.S. Keskittämisintoa vastaan on vaikea taistella pienemmillä paikkakunnilla, sillä jos isojen yritysten pääkallonpaikalla joku näyttää selvältä kuin pläkki, sitä on paha mennä muuksi väittämään. Kyllä kelpaa huristella perusparannettua Oripään tietä, varmasti sinne mahtuvat kaikki ammattiryhmät työkoneineen ja muine kulkuvälineineen. Siis myös meissä aikuisissa, eikä vain niissä perheen kurittomissa kullannupuissa. Numeroissa ja organisaation toiminnan virtaviivaistamisessa keskittäminen voikin hyvin kannattaa, mutta työpaikkoja menettävät työntekijät ja kunnat ynnäävät loppusumman vähän eri tavalla. Aikuisikään ennättänyt Emmääainakaa on oikeastaan Emmääainakaaehri tai Eikuuluainakaamulle. Entä mitä jos siellä konsernien johtoportaissa huolehdittaisiin, ettei uusia Emmääainakaaehri-tyyppejä enää syntyisi. Eikä mennessään mutisisi miksainamäätä. Siis jos vaikka Enmääainakaaehri osallistuisi taloyhtiön siivoustalkoisiin. Salpakeitaan maastosta löytynyt ämpäri puolukkoineen ja vähän muutakin tavaraa. Päätin palata heti asiaan, kun palaan Loimaalle. Koulujen kisoissa aina samat loistavat, toiset vain mielensä kerta toisensa jälkeen pahoittavat. Kaaharit kuriin . Olen ajanut tietä vuosikymmeniä. Tietenkin jokaisen yrityksen mahdollisiman hyvä menestys on koko seudulle tärkeä asia. Emmääainakaa Kodissamme asuu henkilö nimeltä Emmääainakaa. Vaikka kadun loppupäässä ei juurikaan tarvitse väistellä oikealta tulevaa liikennettä, pitäisi nopeusrajoitusta silti noudattaa. Voiskos sen Tuulensuun palvelukeskuksen parkkipaikalla lyttyynkumoon ajetun pömpelin jo vähitellen korjata. Tai kiireen veisaamisen sijasta hölläisi kaasupolkimesta ja poikkeaisi tapaamaan sitä palvelutaloon unohdettua mummua tai vaaria. Tai jos Emmääainkaa erikseen kehottamatta vaikka vain hakisi postin tai veisi roskiksen. Annetaan niiden kilpailla, ketkä kilpailla haluavat . Jatkuva kilpailu ei voi tehdä kenellekään henkisesti hyvää. Piilotusleikkejä Emmääainakaa rakastaa. Yrityksissä näyttää olevan vallalla keskittämisinto, joka näkyy juuri nyt Mellilässä. Raimo Savolainen Sopu sijaa antaa. Jos Loimaan seudulla jokin on onnekasta, niin ainakin se, ettei täällä ole yrityksiä, joiden mukana kaatuisi tai todella vakavasti heilahtaisi koko seutu. Miksi pienestä pitäen pitää kilpailla. Epäilen, että Emmääainakaa piilottelee meissä jokaisessa. Lentokoneessa sappeni kiehahti Kopeissa nimimerkillä ”Pientareet pehmeät” -kirjoituksesta. Kertaakaan en ole kyseistä hyyryläistä onnistunut tapaamaan, mutta haluaisin kyllä. Huomasin heti veteraani Arvi Heinosen Lukijoilta-palstalla olleen mielestäni erittäin hyvän, asiallisen ja valaisevan vastineen edellä mainitulle nimimerkille, jonka kannanotto ärsytti minuakin. elokuuta ja otin edellisenä päivänä ilmestyneen Loimaan Lehden mukaani, koska sen lukeminen oli lähtökiireiltä jäänyt. Kieltämättä homma haiskahtaa. Emmääainakaa on varsin vikkelä ollakseen näkymätön. Siitä huolimatta kannattaa muistaa, että asukasluvultaan jatkuvassa alamäessä olevan kaupungin pitää ilomielin ottaa vastaan uusien kerrostalojen rakennushankkeet ja kaikenlainen muukin toimeliaisuutta lisäävä aktiivisuus. Lähdin parin viikon lomamatkalle 26. Vanhempainillassa kerrottiin, että ATK on tärkein oppiaine Keskuskoulussa. Mieleni tekisi antaa Emmääainakaalle korvapuusti. KUN JOTAIN hajoaa, Emmääainakaalla on sormensa pelissä. Sanoisi vaikka, ettei aurauskeppejä pidä repiä irti. Yhä isompia yksiköitä, yhä harvemmassa. Joka neljäs tai jopa joka kolmas seudun asukas on kohta vanhus. Erityinen onni on, että uusia yrityksiä perustetaan koko ajan lisää tällekin seudulle. Ja toisaalta, mitä jos yrityksien palkkaamat Emmääainakaatkin joustaisivat. Ettei yrittäjän puolison tarvitsisi ilta toisensa jälkeen peitellä yksinään lapsia nukkumaan. Sopu antaa tilaa. Kotiuduttuani luin kuusi, seitsemän rästiin jäänyttä lehteä. Onko tasa-arvo sitä että naiset ensin. Laozi MIELIPITEET Päätoimittaja Kati Uusitalo kati.uusitalo@loimaanlehti.fi TOIMITTAJALTA LUKIJOILTA Onko keskittäminen ainoa vaihtoehto. Seppo Suomisen kopista (LL 14.9.): Paljon hyviä kysymyksiä. syyskuuta 2010 Tietämättömyytensä tietäminen on tiedon korkein aste. Emmääainakaan reviiri ulottuu myös pihalle. Ei varsinkaan jos jatkuvasti joutuu pettymään. Emmääainakaa syö toisten karamellit ja kaataa mehut lattialle. Vesikoskenkadulla hurjastellaan usein ylinopeutta. Mutta milläs kysyt, kun Emmääainakaa pysyttelee visusti piilossa. Anteeksi, Terve ja Kiitos siis. Kun esimerkiksi joku teroittaa hiljattain verhoiltuun nojatuoliin kirvestä, turha kysellä keneltäkään muulta kuin Emmääainakaalta, mitä tämä on oikein ajatellut. Voi voi teitä feministejä =) . Siellä hän naarmuttaa auton kyljen ja tallaa kukkamaat. Missä kaikessa ja keiden kaikkien tämä pitäisi ottaa huomioon. Päivittäin kodissamme joutuu tavaroita hukkaan ja silloin on tietenkin Emmääainakaa ollut asialla. Olen testannut ajamalla tieosuuden edestakaisin, ja se vaikutti valmiilta sulkuviivoja myöden. Hän on henkilö, joka tekee kodissamme kaikki kolttoset
– Lääkäri ja terveydenhoitaja ovat Mellilästä jäämässä eläkkeelle, ja jos nämä palvelut lähtevät, se on apteekin menoa myös. Kaupungin tilinpäätöksen 2009 mukaan 75 vuotta täyttäneistä asuu omissa kodeissaan 90,3 prosenttia, palveluasumisen piirissä 6,4 prosenttia ja laitoshoidossa 3,3 prosenttia. KATI UUSITALO. – Asukkaista noin 20 prosenttia on yli 65-vuotiaita, kun vastaava prosenttiluku Kanta-Hämeen maakunnassa on 18,3. Kotihoito on edelleen yksi tulevaisuuden kehittämiskohteista, jotta laitoshoidossa olevien vanhusten prosentuaalinen määrä ei kasvaisi. Tämä vastaa myös ikäihmisten omia toiveita, joita kaksi sairaanhoitajaopiskelijaa selvitti Ypäjällä keväällä tekemässään opinnäytetyössä. . Riitta-Liisa Mäntymäki Loimaan Eloisista arvelee, että ikäihmisiltä uupuu tietoa. Pelko kuitenkin Mellilässä on, että palvelut häviävät lähinnä kauppalaan, Lejy:ssä Mellilän Eläkeliittoa edustava Olavi Haapala miettii. Loimaan lukuja FAKTA Loimaa Kati Uusitalo Miltä kaupunki näyttää ikäihmisten näkökulmasta. Myös vuodeosastohoitoa on järjestynyt tarpeen mukaan. Jouko Rautanen Eloisista pitää erityisen tärkeänä terveydenhoidon palveluiden järjestämistä toimivasti. Jos ennusteet toteutuvat, kymmenen vuoden kuluttua 26 prosenttia oripääläisistä on yli 65-vuotiaita. Loimaan kaupunki on pysynyt tavoitteessa hyvin, sillä prosenttiluku on 3,3. Ennusteiden mukaan vanhusväestön osuus tulee kasvamaan erityisesti vuosina 2015–2025, kunnan vanhusja vammaistyönjohtaja Taina Haavisto kertoo. – Tilastokeskuksen väestöennusteen mukaan vuonna 2020 Loimaalla olisi 5 053 65 vuotta täyttänyttä asukasta, kun heitä on nyt 3 867. – Uuden strategian on tarkoitus ulottua vuoteen 2025, ja pyrimme saamaan sen valtuuston hyväksyttäväksi tammikuussa 2011. Torstaina 16. Informaatiota tulee, mutta tavoittaako se ihmiset, hän miettii ja toteaa, ettei itsekään aina tiedä mistä ja keneltä saisi tietoa mistäkin asiasta. Loimaan kaupungissa vanhusten osuus väkimäärästä on kasvanut koko 2000-luvun ajan, ja suuntaus näyttää jatkuvan. Tänä syksynä pohditaan Leena Virtasen mukaan ainakin hoivapalvelujen laatukriteerejä. syyskuuta 2010 5 UUTISET Soita: Toimitussihteeriemme puhelinnumerot ovat 02 588 8031 02 588 8032 AIHETTA JUTTUUN: PARKKI Suomalainen paikallinen 8 80 salaattipöytä + kahvi FLORIDANLEIKE Loimaan seutu Tiina Naula Väestön ikääntyminen luo haasteita Loimaan seudun kunnille. Loimaan kaupunki on kuitenkin jo tällä hetkellä varsin vanhusvoittoinen kunta. ORIPÄÄSSÄ 65 vuotta täyttäneiden osuus kuntalaisista on 21 prosenttia, ja määrä on nousussa. – Ympärivuorokautisen hoidon palveluasuntopaikkoja on nyt 18, eikä niihin ole ollut suuremmin jonoja. – Valtakunnallisten suositusten mukaan 75 vuotta täyttäneistä saisi olla laitoshoidossa kolme prosenttia. – Eläkeläiset maksavat eläkkeistään veroja, hän huomauttaa ja muistuttaa, että eläkeläiset käyttävät paljon kaupallisia palvelujakin. Moni asia on hyvin, mutta moni asia voisi olla paremminkin, eläkeläisjärjestöjen edustajat Leena Meskanen, Risto Kontulainen, Voitto Aaltonen, Eila Kolu, Marjatta Aronoja, Pekka Sillankorva, Jouko Rautanen, Olavi Haapala, Reino Tanhuanpää, Hannu Knuutila, Riitta-Liisa Mäntymäki ja Osmo Nyfors pohtivat katsoessaan kaupungin näkymiä valtuustosalin ikkunasta. – Meillä on nyt noin kymmenkunta vanhusta hoidossa muissa kunnissa, mutta tulevaisuudessa tavoitteena on hoitaa loimaalaiset Loimaalla, Kaunisto sanoo. Vanhusten palveluihin on Kauniston mukaan satsattu muun muassa lisäämällä henkilöstöresursseja. – Hoitajille ja toiminnalle osoitetut määrärahat ovat liian pienet, varsinkin kun kaupungin pyrkimys on ollut se, että yhä huonokuntoisemmat vanhukset asuisivat kotona. Jotta Ypäjä täyttäisi ikäihmisten palvelujen valtakunnallisen laatusuosituksen, yli 75-vuotiaiden pitkäaikaisia laitospaikkoja tulisi olla vain noin kymmenen, mutta niitä on nyt 26. Väestörekisterikeskuksen mukaan kesäkuun 2010 lopussa oli 65 vuotta täyttäneitä 3 867 (22,8 prosenttia asukkaista), 75 vuotta täyttäneitä 2 060 (12,1 prosenttia) ja 85 vuotta täyttäneitä 596 (3,5 prosenttia). Tulevaisuuden yhtenä suurena haasteena Isotalo pitää dementia-asiakkaita, joiden määrä kasvaa ihmisten eliniän noustessa. Silloin on taksilla lähdettävä kaupungin keskustaan, hän sanoo huolissaan lähipalveluista. Haaviston mukaan Ypäjän vanhustenhuollon näkymiin kuuluu myös yhteistyö muiden Forssan seudun kuntien kanssa. . Loimaan eläkeläisjärjestöjen yhteistyötoimikunta katsoi kokouksensa aluksi ulos kaupungintalon valtuustosalin ikkunasta. Isotalon mukaan väestön ikääntymiseen varaudutaan panostamalla ennaltaehkäisevään työhön. Neuvostossa on viimeksi käsitelty muun muassa palveluliikenteen järjestämistä. Lisäksi hänen mukaansa omaishoitajat ja omaishoitajatoiminta on vaikeassa asemassa. Tilastokeskuksen väestöennusteen mukaan yli 65-vuotiaita on vuonna 2015 4 577 ja vuonna 2020 5 053. – Pitää kiittää kaupunkia, että on annettu mahdollisuus olla mukana vaikuttamassa kaupungin kehittämiseen, Lejy:n puheenjohtaja Hannu Knuutila sanoo ja viittaa esimerkiksi kutsuun saapua kaupunkikeskustan kehittämiskävelylle mielipiteitä antamaan. – Kotipalvelua on vaikea saada ja käynnit ovat lyhyitä, Osmo Nyfors Loimaan Eläkkeensaajista sanoo. Asukkaista 22,8 prosenttia on 65 vuotta täyttäneitä, kun vastaava prosenttiluku on valtakunnallisesti noin 17. Mittavia investointeja on tehty Kartanonmäessä ja hoito-osaston muuttaessa aluesairaalaan. Kaikki kolme ikäryhmää ovat kasvaneet vuodessa noin 30:lla. Kotipalveluunkin kaivattaisiin lisää henkilökuntaa. – Aiomme panostaa siihen, että yhä useampi vanhus voisi asua omassa kodissaan tai kodinomaisessa palveluasunnossa. VANHUSNEUVOSTON puheenjohtaja Leena Virtanen puolestaan toivoo, että yleinen asenne vanhuksia kohtaan käännettäisiin toisinpäin – ettei seniorikansalaisia nähtäisi pelkkänä kulueränä. Kauniston mukaan myös omaishoidon puolelle on suunnattu lisää rahaa. Tärkeässä osassa ovat myös kuntoutustoiminta ja ikäihmisten aktiivinen ja sosiaalinen harrastustoiminta. – Olemme varautuneet ikäihmisten määrän kasvuun niin, että vanhustenhuolto on kehittämiskohteidemme ykkönen, Kaunisto sanoo. Seudun kunnat varautuvat väestön ikääntymiseen . Jotta tulevaisuuden haasteisiin ja tarpeisiin voidaan vastata, Ypäjällä ollaan parhaillaan päivittämässä vuonna 2006 hyväksyttyä vanhustyön strategiaa ja palvelurakenteen kehittämisohjelmaa. Yli 75-vuotiaista kuntalaisista on kotihoidon palvelujen piirissä 13,9 prosenttia, mikä vastaa valtakunnallista laatusuositusta. – Mutta ihmisen hyvinvointi riippuu myös itsestä, kaikkea ei voi kunta tehdä. On kuitenkin huomattava, että ennusteeseen sisältyy myös kokonaisväkimäärän kasvu, mikä voi olla liian yläkanttiin tehty arvio, kaupungin sosiaalija terveysjohtaja Jaakko Kaunisto sanoo. Saavuttavatko palvelut ikäihmiset. Ikäihmisten asumispalveluja hankitaan ostopalveluina edelleen myös yksityiseltä sektorilta, mutta tavoitteena on, ettei vanhuksia hoidettaisi enää oman kunnan rajojen ulkopuolella. – Infektiosairauksien yleistyminen luo myös haasteita esimerkiksi eristyshoidon järjestämiselle, Isotalo sanoo. – Päätavoitteemme on, että tuemme kotihoidon palveluilla asiakkaan toimintakykyä ja elämänhallintaa, jotta hän voi asua omassa kodissaan turvallisesti mahdollisimman pitkään. – Erityisesti 65–74-vuotiaiden ja yli 85-vuotiaiden ikäryhmät ovat kasvussa, kun taas 75–84-vuotiaiden ikäryhmään on luvassa vähennystä, kunnan vanhustyönjohtaja Aira Isotalo kertoo. IKÄIHMISTEN määrä on kasvusuunnassa myös Ypäjällä. Tavoitteena on löytää uusia toimintatapoja, sillä vanhustenhuoltomme palvelurakenne painottuu enemmän laitoshoitoon kuin monessa muussa kunnassa. – Vanhustenhommat ovat suhteellisen hyvin. – Kaikki muuttuu koko ajan ja liian paljon
Ei työntekoon tympäänny, kun jokainen päivä on erilainen eikä tässä työssä tule koskaan liian viisaaksi. Kun nykyiseen asuinpaikkaani muutin, olin vallan onnellinen, kun aina joku paikallinen poikkesi turisemaan ja kertoili mökin historiasta ja alkuperäisistä asukkaista. Sitä on uudistettu aiempaa markkinalähtöisemmäksi 1990-luvulta lähtien. Toimiva peruskuivatus ja sopiva pH eli happamuuden nujertaminen ovat kasvinviljelyn perustekijät. Lähivuosien tärkein pelintekijä on kuitenkin EU:n uusi ohjelmakausi. Oja pitää täyttää likimain kokonaan ruokamullalla, joka läpäisee hyvin vettä. Markkinat syövät vaikutusvoimaa maatalouspolitiikalta Loimaa/Haara Kari Nummila – Työ maittaa yhä, kunhan vain terveyttä piisaa. Sittemmin olen tullut tuntemaan paikkakuntalaisia Kojonkulmalta Virttaalle ja aina on ollut hiano esitellä ittensä, että mää oon mälläsläinen! Nykyään osaan esitellä itseni jo sujuvasti hanhikoskelaiseksi, mutta kiiruusti lisään perään vielä mistä alun perin olen. – Nyt tehdään paljon täydennyksiä ja vedetään lisäimu, jotta maan peruskuivatus saadaan kunnolla toimimaan. Ja oma kansakoulu ja mylly, tietenkin. 6 Torstaina 16. Pitkällä aikavälillä tarkasteltuna ruoantuotannon edellytyksiin kaikkialla maailmassa vaikuttavat eniten makean veden varantojen väheneminen sekä ilmastonmuutos. KASVINVILJELYN ja munakalan sekä salaojitusurakoinnin lisäksi Palosen yrittämisen uudeksi tukijalaksi on tulossa puunkorjuu sille aikakaudelle, kun pellolla ei kylvetä eikä ojiteta. Kuluttajien terveysja laatutietoisuuden lisääntyminen on vahva trendi, ja jos teollisuus pystyy hyödyntämään sitä, markkinat säilytetään tulevaisuudessakin. Oma lapsuus sijoittuu kultaiselle 60-luvulle, joka vielä oli hevos-, hyyskäja heinäseiväsaikaa ja kylästä löytyi tietenkin kaksi ja jopa kolmekin kauppaa, postitoimisto ja paja. Professori Jyrki Niemi MTT:stä toteaa, että maatalouden rakennekehitykseen ei ole odotettavissa muutosta. – Veden suhteen Suomi on vahvoilla, sillä täällä sitä riittää. Kyläluuta KORKEAKULTTUURIA POLKUHINTAAN! 5 90 PERHE 12,90 NORMAALI Kotipizza 11-23 Kartanomäenk. Muutama vuosi sitten aloin käydä uimassa Oripään Myllylähteellä ja sitten laajensin kyläilyt avantouinnin myötä ympärivuotisiksi. syyskuuta 2010 TALOUS TÄLTÄ SIVULTA: – Maanviljelys on tietysti tottakai loputtoman mielenkiintoista, mutta salaojahommat ovat menneet niin veriin, että keväällä kylvöjen jälkeen odottelee innokkaasti sitä hetkeä, kun ”lähdetään ojille”. Nyt suositaan paljon suorakylvöä, jossa ei auroja tarvita. Seurattavaa ja opittavaa on tällä alalla niin paljon, ettei siinä yksi 50 vuoden työrupeama riitä kaiken selvittämiseen. Ennen vanhaan sai hulttion maineen, jos kynnöt olivat vähänkään myöhässä. Salaojitus on maanviljelyn ohella Ahdin leipälaji, johon hän alkoi perehtyä 50 vuotta sitten Pentti Ala-Nissilän salaojaporukoissa. Näin sanoo yrittäjä ja maanviljelijä Ahti Palonen, 65, joka juhlii mieluummin työkuin omia ikävuosiaan. ”Ei se ole eres kyntöjääns tehnyt viälä”, sanottiin herkästi, jos kyntö viivästyi. KIRJOITTAJAVIERAS Kylähenki elää ja voimistuu, raportoi paikallislehti jokin aika sitten. Kansakoulussa sitten paikalliseksotiikkaa toi se, että oppilaita tuli jopa Alasenjoen ja Kärkkäänjoen suunnasta, siis ihan jumalattoman kaukaa. Osa isännistä käytti kakkoslaadun putkia, joissa oli vähän vääryyttä ja kieroutta. – Suomi on maatalouden rakennekehityksessä aika paljon jäljessä Keski-Eurooppaa, ja epäedullisten luonnonolojen takia meillä on pysyvä kilpailukykyhaitta, hän perustelee. Tilojen koko kasvaa ja lukumäärä vähenee edelleen. Ojitus on semmoista peltojen korjaamista. Kun viisi kesää oli kierretty sekä noustu salaojakoneen ajuriksi, Palonen perusti yhdessä serkkunsa Aulis Vuorisen kanssa oman salaojafirman, joka on nyt ollut yksin hänen nimissään viimeiset viitisentoista vuotta. Ja paikallislehtityyliin on alkuun todettava, että kirjoittaja asuu Huittisten/Vampulan Hanhikoskella ja on kotoisin Loimaan/ Alastaron Mälläisten kylästä. Ojituksen kaikissa vaiheissa tarvitaan huolellisuutta. 6-24 la 7-24 su 8-24 Tarjous ei koske yömyyntiä, verkkokaupaa eikä kuljetusta eikä sitä voi yhdistää muihin tarjouksiin. Palosilla väikkyy mielessä jo myös sukupolvenvaihdos, kun 20vuotias Kustaa-poika on vahvasti mukana talon hommissa. – Suomalaiset syövät yhä suomalaista ruokaa, eivätkä tuotannon volyymit ole laskeneet kuten EU-jäsenyyden alussa pelättiin. Siis Mälläsistä, toisin sanoen. – Kyllä esimerkiksi Loimaan Kojonkulmalla arvostetaan tiiviillä maanlaaduilla pyöräkoneen jälkeä eli sitä, että ojaan mahtuu kunnolla santaa. Kyläluuta paljastaa lopuksi, että nykyään käyn melkein viikoittain kylässä vieraissa eli minulla on yksi suosikkikylä ylitse muiden. – Kun menen asioille tuonne kulttuurikeskukseen (Loimaan city), niin kiirehdin sieltä mahdollisimman pian takaisin kotikulmille. Menneinä vuosikymmeninä käytettiin paljon 16 metrin imuojaväliä, kun nykyisin imuojaväli on vain 10–12 metriä. Nyt käytetään pelkästään muoviputkea, jonka kestävyydestä ei vielä kukaan tiedä kovin paljon, Ahti Palonen sanoo. Maaseudulla kuitenkin koko ajan eletään toinen jalka menneessä; joka tiellä, asuinpaikalla, peltolohkolla ja metsäpläntillä on historiansa. Ensi lauantaina hän pitää vapaapäivän ja kutsuu sukulaisiaan, asiakkaitaan sekä ystäviään Haaran kylätalolle muistelemaan menneitä. Meitä olikin aikamoinen sakki paikalla, ja hyviä muisteluksia olisi kuunnellut toisenkin ehtoon. 2 puh. Autiotalojen juhannusruusuja ja ruskoliljoja katsoessa ajattelen, että joku on joskus sielläkin istunut kuistilla kahvetta ryystäen ja pihaansa ihaillen. Palonen aikoo kyntää edelleen tänä syksynä kaikki ne peltolohkot, joita ei pantu syysrukille. Kotieläintuotannon erikoistuminen jatkuu, ja monialaiset maatilat lisääntyvät yhä. Kyllä jatkuva työnteko ihmistä aika lailla sitkistääkin niin, ettei saa ihan pienistä flunssaakaan. Viime kesänä poikkesin Hunnaan kotiseutumuseoon, kun vuorossa oli muisteluilta Mälläisistä. 02-762 4455 ark. Salaojien täyttäminen onnistuu parhaiten sitä varten räätälöidyillä kyntöauroilla. Jos mäentöppäreen nimi on Riihimäki, on siellä mäellä todennäköisesti ollut myös riihi. TODELLISUUTTA useissa kylissä nykyisin on se, että väki vähenee, ja uudet muuttajat eivät aina haluakaan tietää sen kummemmin kylästään tai sen menneisyydestä. Virttaahan onkin sellainen kylä, että siellä tehdään niin kuin tykätään, sen opin aikoinaan taimitarhakesinäni. – Kyllä moni asia on muuttunut 50 vuodessa paljon niin ojituksessa kuin viljelyksessä. Kun oma maailma rajoittui omaan kylään, laajentui maailmankuva huomattavasti, kun kyläkaupassa kohtasi ihmisiä joen toiselta puolelta, Tammiaisista. Tarjous voimassa 9.9.-30.9. Ojauraa ei parane liipata märällä savella, joka estää vedenmenon alas.. Niemi korostaa, että Suomessa olisi tärkeää säilyttää myös kansallisen politiikan liikkumavara ja tuotantoon sidotut tuet. Ahti Palonen laskee mieluummin työvuosiaan kuin ikäänsä ”Minun työni jää piiloon maan alle” – Ojituksessa tehtiin virheitä ennen, kun esimerkiksi tiiliputket aseteltiin niin tarkoin ojaan, että niistä ”tuli yhtä puuta” eli vedenpääsy vaikeutui. Tänä kesänä sain osallistua myllykyläläisten mukana Okra-talkoisiin, eli sain olla mukana nykyajan kylähengessä parhaimmillaan! Kirsi Mäki Jonkin sortin kylähullu Joka tiellä, asuinpaikalla, peltolohkolla ja metsäpläntillä on historiansa. Välillä havahtuu siihen, että tarinat ja valokuvat todellakin pitäisi kerätä kirjoihin ja kansiin, niin kuin esimerkiksi Virttaalla on tehty. Tuli tunne, että tervetullut olen Hanhikoskellekin. SALAOJAURA alkoi niin sanotulla ketjukoneella, joka jyrsi kapean ojan. MAASEUTU Maailmankaupan vapauttaminen näkyy tulevaisuudessa yhä enemmän suomalaisen maaja elintarviketalouden pelikentällä. Ojauraa ei parane liipata märällä savella, joka estää vedenmenon alas. Kotieläintaloudessa lasku on rajumpaa: nykyisestä 20 000 tilasta on vuonna 2020 jäljellä enää 8 000 tilaa, Niemi arvioi. Nyt käytössä on pyöräkone, joka taas kaivaa leveän horvelon. MTT:n koordinoiman tutkimuksen mukaan markkinoiden voima kasvaa ja maatalouspolitiikan ohjausvaikutus vähenee selvästi kahden seuraavan vuosikymmenen aikana. Niitä ei saanut ”hakattua” ihan toisiinsa kiinni eli vesi pääsi helposti putken sisään. – Aktiivitilojen kokonaismäärä laskee nykyisestä 63 000:sta 40 000 tilaan vuonna 2020. Maaja elintarviketalouden vahvuuksia ovat esimerkiksi suomalaistuotteiden merkittävä asema kotimarkkinoilla sekä kuluttajien terveystietoisuus. Energian hinta nousee, mikä kannustaa maatiloja tuottamaan tulevaisuudessa bioenergiaa tilan omista raaka-aineista. KARI NUMMILA – Oja pitää täyttää likimain kokonaan ruokamullalla, joka läpäisee hyvin vettä. Niitä tarvitaan alkutuotannon kannattavuuden turvaamiseen. – Kai sitä sitten vielä eläkevaarinakin vähän rengin hommiin pääsee, Palonen tuumii. Näin on, vaikka joskus sanon leikilläni, että minun työni eivät näy missään, kun se piilotetaan kamaran alle. Tutkimusten mukaan ilmastonmuutos nostaa Suomessa sadontuotantopotentiaalia, mutta toisaalta se myös lisää sään ääri-ilmiöitä, jotka voivat aiheuttaa globaaleilla elintarvikemarkkinoilla rajuja hintaheilahteluja. Sitä varten on hankittu niin kaatokone kuin ajokonekin. Kolmas merkittävä muutostekijä on maatalouden kokonaisenergiankulutus. – Maanviljelys on tietysti tottakai loputtoman mielenkiintoista, mutta salaojahommat ovat menneet niin veriin, että keväällä kylvöjen jälkeen odottelee innokkaasti sitä hetkeä, kun ”lähdetään ojille”. Lähivuosina Suomen maaja elintarviketalouden kehitykseen vaikuttaa edelleen eniten Euroopan unionin maatalouspolitiikka. Kaatokone on varustettu giljotiinilla, jolla voidaan korjata energiapuuta myös peltojen ympäriltä metsänreunoista. Kylähenki rakentuu vahvasti sille, että tiedetään millainen kylä on ollut ja millaisia ihmisiä siellä on asunut
Loimaalla ei ole paikallista keräystavoitetta, mutta rahapuro se täältäkin virtaa täyttämään valtakunnallista tavoitetta. . Forssan työntekijämäärä on runsaat 600 henkeä. syyskuuta 2010 7 PAIKALLISIA Lamminkatu 33, Loimaa Puh. Mitä rahalla saa. 165 eurolla sairaalasänky kenttäsairaalaan. Mellilän teurastamo työllistää nyt vajaat 50 henkeä sekä runsaat kymmenen henkeä konttorija hallintopuolella. – Pyrin oleman kuunteleva ja toivon, että jokainen uskaltaa tulla luokseni puhumaan asioista. Keräyspäällikkö Mauno Suomi on huolehtinut, että liivejä ja lippaita on tarpeeksi. Kun Koota aloitti Töysän teknisenä johtajana, hän oli neljäs nainen teknisenä johtajana. 4 eurolla lämmin huopa. Loimaalla niitä on liikkeellä 48, minkä lisäksi niin sanottuja kylmiä lippaita ripotellaan ruokittaviksi esimerkiksi kouluihin. Mutta kaiken kaikkiaan tuo Mellilän tuotanto sopii erinomaisen hyvin Forssaan. Moni nuori perhe antaa tärkeän tehtävän lapselleen. . Hän on ollut 12 vuotta Lempäälässä luottamushenkilönä, muun muassa kunnanvaltuustossa ja teknisen lautakunnan puheenjohtajana kokoomuksen mandaatilla. Kunnallisoikeuden opintoja 2009–2010. Usea tietää Töysän maankuulusta Tuurin kyläkaupasta. . 25 sentillä kilo vehnätai maissijauhoja. Tyvestä puuhun ja latvasta lentoon, Koota naurahtaa. Ensi vuoden menot ovat noin 12 miljoonaa euroa. Ennen Loimaalle tuloaan Koota toimi kuusi vuotta Töysän kunnan teknisenä johtajana. – Erityisesti on ilahduttanut, että nuoretkin kokevat asian omakseen. Jaana Koota FAKTA – Kylläpä vain, Ritva Koskinen vastaa kysymykseen, tuntuuko vuosi taas vierähtäneen, kun SPR:n paikallinen keräyspäällikkö soittaa. 17 eurolla äitiyspakkaus katastrofialueelle. . Ihan hetkessä ei maan tuhansien lippaiden tarkkaa tuottoa saada selville, mutta alustava arvio kyllä. 020 500 6610 Ark. Kunnan päätöksenteossa korostuu yrittäjyyden edistäminen ja sen myötä joustava ja nopea päätöksenteko. Nyt naisia on jo enemmän vastaavissa viroissa. PUNAISIIN lippaisiin ropsahtavalla lahjoituksella torjutaan nälkää sekä muuta hätää ympäri maapallon. FAKTA ANU SALO. Se vaikuttaa myös kasvinviljelyn mahdollisuuksiin viljaSuomessa, Leija korostaa. Operaatio Nälkäpäivä to 16.– la 19.9. 10 eurolla kuukauden ruuat nälänhädän uhrille. – Mellilässähän tuotos oli viime vuonna vain runsaat miljoona lihasikakiloa ja sen ohella lisäksi kyllä teurastetaan emakoita ja karjuja. Loimaan yhdistyksen keräyspäällikkönä toimivan Mauno Suomen mukaan tehtävä edellyttää värväystaitoja, sillä vuosittain on puhuttava uusia vapaaehtoisia kerääjiä mukaan. On taas punaisten lippaiden aika. Koskiset eivät muista koskaan kärsineensä omakohtaisesti nälkää, mutta tuntevat niukkuuden ajat monista tarinoista kotimaassakin. Markkina-analyytikko 2002–2004, Finpro ry/Houston, Texas. Johtamisen erikoisammattitutkinto 2008. Päivävauhti yhdessä vuorossa on 3 000 sikaa (480 sikaa tunnissa). KYMMENEN vuotta tutkijana ja analyytikkona pääalanaan rakentamistalous toimineen Kootan sai hakeutumaan kunnalliselle alalle luottamushenkilötausta. Yritän kohdella kaikkia tasapuolisesti, Koota vastaa kysyttäessä, minkälainen hän on johtajana. alkaen Loimaalla. – Tässä on kyse nimenomaan kilpailukyvyn säilyttämisestä, sillä meillä on aivan liian paljon vapaata kapasiteettia Forssan sikateurastamossamme, joka käy yhä edelleen vajaalla kapasiteetilla laajojen ja kalliiden saneerausten jälkeen, HK Ruokatalo Oy:n toimitusjohtaja Jari Leija selvittää. Syntynyt 1969 Lempäälässä. Hädänalaisia riittää. . Ruokakonserni HKScan haluaa vähentää Suomessa 250 henkeä eli suunniteltua enemmän. Lapsi saa tuoda rahan keräyslippaaseen ja oppii samalla tietämään minkälaisesta auttamisen muodosta on kyse, Ritva Koskinen sanoo. . Koota aloitti teknisen johtajan viran väliaikaisena hoitajana 16. Haluan muodostaa rauhallisesti ja perusteellisesti kokonaisuuden ennen kuin esitän mitään vaihtoehtoja. . Koskiset ovat ollee mukana keräyksessä kymmenkunta vuotta, kolmanneksen keräyshistoriasta, Suomen Punaisen Ristin nälkäpäiväkeräys kun täyttää tänä vuonna jo 30 vuotta. Tarkoitus on siirtää HK: n lihatuotteiden ja valmisruokien valmistus muualle Säkylästä. – Nälkäpäiväkeräys on varma syksyn merkki, Koskinen sanoo ja hänen miehensä Viljo Koskinen nyökkää. – Kilo kolikoita on 83 euroa ja 50 senttiä, Mauno Suomi tietää. Katastrofirahastosta ammennetaan ensiapua kriisitilanteisiin vaikkapa luonnonkatastrofin jälkeen, mutta sitten ihmisiä pyritään saamaan taas mahdollisuuksien mukaan arjestaan kiinni. Pettua on pantu puolet aiempien sukupolvien leipään, ja sotavuosina ja niiden jälkeen oli monenlaista puutetta ja säännöstelyä. Tuottavuuden nostossa on siis toisena keinona toimintojen keskittäminen, kun myös lihanleikkuuta keskitetään Forssaan ja otetaan pois ulkoistuksesta. SPR pyrkii taistelemaan inhimillistä hätää vastaan ehkäisemällä hädän syitä muun muassa kouluttamalla ihmisiä. – Kilpailukyvyn turvaaminen on tärkeätä tietysti Varsinais-Suomelle ja Satakunnalle, joissa siat pääosin kasvatetaan. . Teknisen ja ympäristöpalvelukeskuksen palveluksessa on 150 henkeä. MATTI NORR . . . – Tutustumisvaihe on menossa, niin ihmisiin kuin asioihin ja paikkoihin. 20 eurolla malarian hoitokuuri 25 lapselle. Tekninen johtaja 2004–2010 Töysän kunta. Teknisen johtajan viran väliaikainen hoitaja 16.8. Diplomi-insinööri 1995 (rakennustekniikka, rakentamistalous). Keräystavoitteeksi on asetettu miljoona euroa per vuosikymmen eli yhteensä kolme miljoonaa euroa SPR:n katastrofirahastoon. Nyt on taas punaisten keräyslippaiden aika Viljo Koskinen ja Ritva Koskinen pukevat jo tottuneesi nälkäpäiväkerääjien liivit päälle. Silloin setelit lasketaan, mutta kolikot punnitaan. . 50 eurolla ensiaputarvikkeet pienen kylän avuksi. 100 eurolla antibioottikuuri 500 lapselle tulehdusten hoitamiseksi. – Tuntee tehneensä jotain hyvää. Vaihtotutkijana USAssa 2001–2002 (Texas A&M University). NÄKYVIMMIN muistutus maailman nälänhädästä koskettaa suomalaisten arkea juuri silloin kun keräyslippaat tulevat katukuvaan. Mellilän teurastamo suljetaan Loimaa/Alastaro Sari Keskitalo Jaana Koota sanoo kartoittavansa ja selvittävänsä järjestelmällisesti ja perusteellisesti Loimaan teknisen ja ympäristöpalvelukeskuksen toiminnan ja rakenteet ennen kuin hän esittää näkemyksiään sen kehittämisestä ja uudistamisesta. Leijan mukaan Forssan kapasiteetti on vuositasolla peräti sata miljoonaa kiloa sianlihaa. Pelkästään nälkää näkeviä lasketaan olevan miljardi. Torstaina 16. Ylioppilas 1988. Työpaikka ei saa olla hymyjen hautausmaa, sillä työssä viihtyminen on tärkeää. Nälkäpäiväkeräys on niin vakiintunut auttamisen muoto, ettei sitä tarvitse selitellä kenellekään, Koskiset sanovat. Nykyvauhdilla Forssassa päästään vuodessa noin 60 miljoonaan lihakiloon. Alaisiltaan hän vaatii täsmällisyyttä, eli että se, mikä on luvattu tehdään ja se tehdään ajoissa. Kaupunginhallitus edellytti virkaan valittavalta valmiutta ja kykyä johtaa teknisten palveluiden uudistamista. . elokuuta alkaen. . Asia kerrallaan. Vapaa-aikanaan Jaana Koota pelaa golfia, lukee sekä harrastaa kuvataiteita ja monipuolista liikuntaa, mihin Loimaalla on hyvät mahdollisuudet. . Koota haki Loimaan teknisen johtajan virkaa, koska halusi lähemmäs perhettään. . Tarkkaa aikataulua ei ole vielä päätetty, mutta tuotantolaitos kylmenee ensi vuoden aikana. – En ollut aiemmin käynytkään Loimaalla, ainoastaan ajanut Tampereelta Turkuun. Samoin kunnallinen sektori tuntui monipuoliselta haasteineen. Paikkana tämä on miellyttävä maalaispitäjä ja ensivaikutelma on aivan kotoisa. Leijan mukaan parhaillaan käynnistellään henkilöselvityksiä ja muun muassa sitä, paljonko Forssassa voidaan työllistää Mellilän teurastamon väkeä ja mikä on heidän siirtymishalukkuutensa. Menetys Säkylälle on 60 työpaikkaa. Turhan ruikuttamista hän ei siedä vaan toivoo keskittymistä tärkeisiin asioihin. Tutkija 1994–2004, Valtion teknillinen tutkimuskeskus (virkavapaalla 2002–2004). . . Jaana Koota kartoittaa teknisten palvelujen uudistamista Työpaikka ei saa olla hymyjen hautausmaa Jaana Koota pyrkii olemaan kuunteleva johtajana ja hän toivoo, että jokainen uskaltaa tulla hänen luokseen puhumaan asioista. 10-18, la 10-15 Löydä parhaat tarjoukset mainoslehdestämm e Loimaa/Mellilä Kari Nummila HK Ruokatalo Oy sulkee Mellilän teurastamon
Kuusisto lupaa nuorisotiloihin paitsi vapaamuotoista myös nuorten toiveista lähtevää ohjattua toimintaa. Pieniksi ei voi nimittäin sanoa ainakaan Ylitalon puutarhan mittakaavoja ja toimintaympäristöä. Työskennellyt Auran seurakunnan nuorisoohjaajana ja toiminut muun muassa Härkätien 4H-yhdistyksen kerho-ohjaajana. Taimet tulevat erilaisissa kasvuvaiheissa jopa Aasiasta asti. Mervi Kuusisto jakaa aikansa Humppilan ja Ypäjän nuorison kesken . Suunnitelmissa on esimerkiksi kerhoja koululaisille ja nuorisotilojen aukioloaikoina Kuusisto on lähes aina paikan päällä. Saviseuran toimintaan kuuluvat edelleen myös oppilaitoskäynnit ja muun muassa yritystreffit. Sen myötä terveyskeskuksessa päättyy iltaja viikonloppupäivystys. Hän odottaa, josko porukka innostuisi oikeasta näytelmäprojektistakin. Yritysintensiivinen kunta yllätti saviseuralaiset. Siirto oli Kuusiston mukaan päähänpisto, jonka hän toivoo helpottavan työntekoa. – Vaalit järjestetään keväällä yhteistyössä koulun kanssa, Kuusisto kertoo ja toteaa, että nuorilla on kova halu päästä vaikuttamaan asioihin. Hannu Suisto aloitti seurakuntamestarina KOSKI Kosken kunnanvaltuusto päätti yksimielisesti, ettei se myy 25 hehtaarin metsäpalstaa Penninkulmalta Kirsi ja Marko Nummelalle. – Kyllä tässä vielä työvuosia on ennen kuin eläkeikä koittaa, Suisto sanoo. 8 Torstaina 16. Nuorten paljon puhuttuun pahoinvointiinkin Kuusisto uskoo löytyvän apua, jos kuntien nuorisotoimi rakentuu pysyvistä, luotettavista palikoista. Oripää innosti Saviseuran retkelle enemmän osallistujia kuin mitä niillä on viime aikoina ollut. Tämä paikka tuli juuri sopivasti auki, 38 vuotta metallialalla työskennellyt Suisto sanoo. Hullujen kemuista Kuusisto on teatteri-ihmisenä innoissaan. ”Pienemmistäkin ympyröistä” voi todella ponnistaa menestykseen. Nuorisotyö lähtee luottamuksesta – Nuorille on kova paikka, kun työntekijä vaihtuu usein. . Seurakuntamestariksi haki kaikkiaan kahdeksan. Miljoonia taimia olisi mahdoton hoitaa pelkästään käsin. Junamatkailu lisääntyi Oripää Kati Uusitalo Voisi ajatella, että pääkaupunkikerholaiset pääsisivät kotiseudulleen Loimaan seutukunnalle tullessaan ”pienempiin ympyröihin” kuin pääkaupungissa, mutta toisin kävi Saviseuran Oripään retkellä. Tarjoukset saatiin kuudelta rakennus-, neljältä putki-, viideltä ilmanvaihto-, kuudelta sähköja kolmelta rakennusautomaatiourakoitsijalta, joista edullisimmat tarjoukset valittiin. Nummeloiden laajennushanke on herättänyt voimakasta vastustusta Koskella ja Mellilän Penninkulmalla. Valmistui Partaharjun opistolta nuoriso-ohjaajaksi 2009. Käynyt myös ilmaisutaidon kursseja. Päivystysyhteistyö laajentuu entisestään. Kaikessa toiminnassa Kuusisto kuitenkin lupaa kuunnella nuoria tarkalla korvalla ja suunnitella toimintaa nuorten omien toiveiden mukaan. . 22-vuotias . – Oripäässä on paljon ja korkeatasoisia yrityksiä, seuran puheenjohtaja Perttu Arkkila kertaa havaitsemaansa ja kuulemaansa. Junamatkoja tehtiin tammi-elokuussa 2,6 prosenttia enemmän kuin edellisvuonna. Kaksi lasta, 4-vuotias poika ja 10 kuukautta vanha tyttö. . Valtuustosta ei kuitenkaan vielä voida puhua, koska porukkaa ei ole vaaleilla valittu. Monesti vain luullaan, että asiat ovat niin paljon ihmeellisempiä esimerkiksi pääkaupunkiseudulla. Aluesairaalan johtokunta valitsi urakoitsijat. Kuuntelee kaikkea raskaasta metallista humppaan, kunhan ei ole örinäheviä. Työt alkavat syksyn aikana. Siihenkin on kone, että taimien latvat katkaistaan, jotta niistä ei kasva korkeita, kapeita ja vähäkukkaisia kasveja, vaan ymmärtävät haaroittua pensasmaisiksi ja runsaskukkaisiksi. Tehtäväähän molemmissa kunnissa varmasti riittäisi kokopäiväisellekin työntekijälle. Mervi Kuusisto FAKTA Nuoriso-ohjaaja Mervi Kuusisto on käynnistämässä syksyn toimintaa. Perttu Arkkila toteaa, että seuran jäseniä innostaa halu tukea entistä kotiseutua. . Ypäjällä jatkuu muun muassa seurakunnan kanssa yhteinen seiskahaavitoiminta ja Humppilassa aiemmin aloittanut Hullujen kemut -ilmaisutaitoryhmäkin jatkaa kokoontumisiaan. Hän lupaa elää tässä hetkessä ja olla nuoria varten. Tykkää laulamisesta ja teatterista, etenkin musikaaleista. – Meillä on 15 vakituista työntekijää, mutta sesonkien alla keväällä, äitienpäivän aikaan ja jouluna tarvitaan lisätyövoimaa. Koski ei myy maata Farmi Nummelalle LIIKENNE VR:n kaukojunien matkustajamäärät ovat lisääntyneet. syyskuuta 2010 Humppila, Ypäjä Marika Timonen Humppilan ja Ypäjän uusi yhteinen nuoriso-ohjaaja Mervi Kuusisto aloitti työnsä siirtämällä Humppilan toimistonsa nuorisotila Vaijerista kunnantalolle. KATI UUSITALO – Paikkakunnilla, joissa on vaikka vähän väkeä, on yrityksillä silti täydet mahdollisuudet menestyä. Rullaluistelee ja lenkkeilee. – Kun työt vähenivät ja olin lomautettuna sekä tein lyhennettyä työviikkoa, ajattelin hakea muuta työtä. Putkiurakasta vastaa Loimaan HT-Asennus Oy (105 501 euroa), IV-urakasta IV-Pelti Luuri Oy (125 100), sähköurakasta Sähkömatti Oy (254 789) ja rakennusautomaatiourakasta Siemens Building Technology (31 480). Opinnoissa syventyi liikunnanohjaukseen ja kädentaitoihin. Humppilassa nuorten vaikutusmahdollisuudet ovat muutenkin paranemassa, sillä kuntaan on suunnitteilla nuorisovaltuusto. – Nuorille on kova paikka, kun työntekijä vaihtuu usein, Kuusisto tietää kokemuksesta. – Hyvä, että nuoret pääsevät tapaamaan toisiaan. Kunnantalolle Kuusisto ei kuitenkaan aio kätkeytyä. Oripää yllätti saviseuralaiset Villa Ville ihastutti Saviseuralaisia, ja oripääläiset saivat kiitosta talon kunnostamisesta. MARIKA TIMONEN LOIMAA Rakennuspalvelu Markku Laaksovirta Oy urakoi Loimaan aluesairaalan yhteispäivystystilojen peruskorjauksen ja laajennuksen. Ensi vuonna kolmekymppiseksi yltävässä yrityksessä tuotetaan myös ruukkukrysanteemeja ja pelargonioita. Retkien tarkoituksena on myös tulla tutuksi seudulla, jotta sieltä uskalletaan ottaa yhteyttä seuran jäseniin. Kopiokoneet ja muut kun ovat kunnantalolla. Peruskorjattu ja laajennettu yhteispäivystyspiste valmistuu ensi kevääksi. Jatkossa Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirissä Loimaan aluesairaalan lisäksi päivystyspalvelut toimivat Turussa, Salossa ja Uudessakaupungissa. Monesti vain luullaan, että asiat ovat niin paljon ihmeellisempiä esimerkiksi pääkaupunkiseudulla.. Suisto on tyytyväinen täydelliseen alan vaihdokseen, missä on vielä paljon oppimista. Aluesairaala valitsi urakoitsijat Oripää Sari Keskitalo Hannu Suisto, 56, aloitti syyskuun alussa Oripään seurakunnassa seurakuntamestarina. YLITALON puutarhan lisäksi saviseuralaiset vierailivat Krapurannan caravan-alueella, Kössin tilalla ja Syrjämän taiteilijakodissa Villa Villessä. Edellisen työnantajan palveluksessa hän oli 26 vuotta. Kuusisto kertoo, että jo nyt kunnassa toimii innokas ja aktiivinen nuorisoryhmä. 700 000 tulilatvaa, 700 000 saint pauliaa, 330 000 joulutähteä... Valinnan teki kirkkoneuvosto. Farmi Nummela suunnitteli alueelle broilerin ja sianlihan tuotantoyksikköjä, jotka toteutuessaan olisivat maamme suurimmat. Kesä-elokuussa kasvua oli 1,5 prosenttia viime vuoden vastaavaan ajanjaksoon verrattuna. Taiteilijakodin saloihin ja tarinoihin seuran opasti Sami Männistö. Niinpä puutarhalla säädellään automatiikalla valoa, lämpöä, kosteutta ja ravinteitakin. Arvonlisäveroton urakkahinta on 638 000 euroa. – Olemme puolueeton ulkopuolinen taho, joka voi antaa vinkkejä yrityksille tai julkisen puolen toiminnoissa. Sadattuhannet taimet vain vilisevät puutarhan toimitusjohtajan Arvo Ylitalon puheessa, kun hän kertoo yrityksen vuosituotannosta. Kahden kunnan yhteisenä nuoriso-ohjaajana toimista Kuusisto pitää mahdollisena joskin haasteellisena. – Paikkakunnilla, joissa on vaikka vähän väkeä, on yrityksillä silti täydet mahdollisuudet menestyä. Toisaalta yhteinen työntekijä tuo tullessaan yhteistä toimintaa kuten yhteisiä leirejä ja retkiä. Vain valtuutettu Pertti Kujala (kok.) olisi jättänyt asian pöydälle, mutta ehdotus ei saanut kannatusta. Pöytyäläinen . TYÖNSÄ Kuusisto kokee luottamustehtävänä
Samoin hän otti ensimmäisen kummilapsen, jonka koulutuksen hän kustantaa. – Ihmiset ovat olleet kauhean ihastuneita paikkaan, mutta monet eivät tiedä tämän olemassaolosta. Vain yksi amerikkalainen ystävä ihmettelee, hän kertoo. Seija Saarikoski-Silvolan sydän suli Afrikan auttamiselle Vapaaehtoisena jo neljällä työleirillä Tansaniassa Vaikka joistakin tekemisemme voi tuntua näpertelyltä,meistä tuntuva pieni on heille todella suurta. AFRIKAN avustaminen on Saarikoski-Silvolan pääharrastus ja se on poikinut afrikkalaisen kirjahyllyn ja tuhansia valokuvia, noin nelisentuhatta. Rummut pauhasivat, ja lahjat vietiin tanssien. Kun televisio pääsääntöisesti kertoo huonoja uutisia Afrikasta, Saarikoski-Silvola haluaa tuoda sieltä hyviä uutisia, joista hän on kertonut eri tilaisuuksissa. – Onneksi äiti ei heittänyt vanhoja tavaroita pois, Hirsikangas huokaa. Samoin opetetaan terveydestä huolehtimista. Myllypirtin kotimuseo on vanha myllärin asunto, jolle on kertynyt ikää jo yli 200 vuotta. Nuorimmat ovat ylioppilastyttöjä. Kaivoja rakennetaan, asukkaita opastetaan viljelemään parhaita lajikkeita, joista jauhetaan jauhoja itse rakennetuissa myllyissä. Näyttely on esillä koko lokakuun ajan. TYÖLEIRILÄISISTÄ suurin osa on naisia, lähinnä teologian opiskelijoita tai opetusalalla toimivia. Aluksi Hirsikangas valmisti itse ruoat, mutta nyt hän on palannut pitopalveluiden käyttöön, sillä se helpottaa järjestelyitä kovasti. Vaikka joistakin tekemisemme voi tuntua näpertelyltä, meistä tuntuva pieni on heille todella suurta, ja me saamme todella tärkeää aikaiseksi, Saarikoski-Silvola sanoo. Pidän muutoinkin luonnosta ja ulkona olemisesta. Perusopetuksen lisäksi aikuisille opetetaan lukutaitoa. alkaen Ypäjän kirjastossa. MAIJA PALOPOSKI Seija Saarikoski-Silvola kyllästää puutavaraa termiittejä vastaan Pinden työleirillä Tansaniassa. Muutenkin paikan käyttöastetta saisi lisätä, Hirsikangas sanoo. Seuraavan kerran hän kertoo kokemuksistaan 5. Työleiriläiset nukkuvat teltoissa ja katos on heidän olohuoneensa. Lähes kaikki historialliset esineet ovat hänen oman kotinsa jäämistöä. Nyttemmin kahvilatoiminta on hiipunut, mutta paikka toimii edelleen kotimuseona. Seija Saarikoski-Silvolan Afrikka-aiheinen valokuvanäyttely 5.10. Kaikki alkoi vuonna 2002 arpaonnesta, kun hän voitti matkan Keniaan. Seuraava yleisötapahtuma on syyskuun 25. – Pian alkaa pikkujoulukausi, johon otan tilauksia vastaan. – Nautin sellaisesta yksinkertaisesta elämästä, mitä esi-isämme viettivät. Seija Saarikoski-Silvolalla on nelisentuhatta valokuvaa, ja montakymmentä albumia afrikkalaisesta elämästä. Talvisin hän lämmittää myllyä silloin tällöin, mutta ei päivittäin. lokakuuta kello 17.30 Ypäjällä pitämässään toisessa valokuvanäyttelyssä Serengetin kansallispuiston eläimistä. Pitkään hän otti kuvat filmikameralla, mutta nyt käytössä on toinen digitaalikamera. Ulkolavalle väkeä mahtuu noin 400 henkeä. Suosittelen kokemusta tavarapaljoudesta ja kiireestä stressaantuneille. Sen jälkeen Saarikoski-Silvola matkaili Keniassa, sen syvällä maaseudulla. Englannin alkeiden lisäksi hän on jakanut Suomi-tietoutta. Pinden kylä, Morogoron kaupunki, Uluguru-vuoret vilahtelevat puheissa, kun Saarikoski-Silvola innostuu kertomaan työleireistä ja mitä niillä tehtiin. 1990-luvun alussa Hirsikangas sai idean perustaa paikalle kahvion ja näyttelytilan, jonne hän toi omia teoksiaan. Hän on ollut neljä kertaa Tansaniassa kuukauden mittaisella työleirillä, missä suomalaiset ovat paikallisten ammattimiesten, kirvesmiesten ja muurarien kanssa korjanneet huonokuntoisia kouluja. Hääpari sai lahjaksi kangaa, kangasta, millä he voivat sisustaa kotinsa. Samoin hän kertoo kuinka onnellisia ja tyytyväisiä paikalliset asukkaat ovat, vaikka viettävät varsin vaatimatonta elämää. Mutta aivan uusi lehti kääntyi, kun hän jäi eläkkeelle lastentarhanopettajan työstä Maskussa neljä vuotta sitten. Jalan taivalletaan pitkiä matkoja taakat selässä. Tämä huokuu häneen puheestaan, ilmeistään, eleistään, koko ihmisestä. RAVINTOLAPUOLI sijaitsee vanhan myllyn paikalla, joka paloi 1960-luvulla. Torstaina 16. Hänellä on omakohtaista kokemusta asiasta. – Me menemme sinne nöyränä, ei niin kuin suuret valloittajat konsanaan kaikkitietäväisinä, sillä yhteistyö paikallisten asukkaiden kanssa on tärkeää ja vain näin pääsee sisälle kulttuuriin. Jokaiselta neljältä leiriltä on tullut yksi tai kaksi ystävää, joiden kanssa ollaan yhteydessä. Hirsikangas löysi Huhtamosta paikalle sopivat hirret ja Oitista sopivaa rekvisiittaa. Erityisesti 23. Hirsikangas kertoo, että myllyllä pidetään yleensä syntymäpäiviä, häitä, kokouksia, tansseja ja myös linja-autoretkiporukoita on kestitetty jonkun verran. Viime työleirillä Saarikoski-Silvola pääsi osallistumaan tansanialais-suomalaisiin häihinkin, jotka olivat upea kokemus. Saarikoski-Silvola menetti kahdeksan vuotta sitten sydämensä Afrikalle, ja sen avustamiselle. Ne on rakennettu 40-luvulla savesta, joka on otettu pois ja korvattu sementillä. Saarikoski-Silvola on pitänyt oppitunteja koulussa, missä yhdessä luokassa on satakin oppilasta koulupuvuissaan.. Aavikoitumisen estämiseksi istutetaan puita. Yleensä Myllypirtti on auki tilauksesta. – Tahdotko jakaa omastasi, Saarikoski-Silvola kysyy Suomen Lähetysseuran Tasaus-keräyksestä ja luottavaisin mielin vakuuttaa, että pieni avustus merkitsee perillä suurta asiaa. päivä, jolloin paikalla esiintyy Irwinin musiikkia soittava Kadun Kaswatit-yhtye. Työleiriläisten määrä on vaihdellut kuudesta neljääntoista. Jo 3ja 4-vuotiaita opetetaan esikoulussa. – Juhla-ateria oli laitettu valmiiksi lautaselle, kananja vuohen lihaa sekä kasviksia. syyskuuta olevan syyspäiväntasauksen aikaan järjestetään erilaisia tapahtumia. – Sain uuden elämän eläkkeelle jäätyäni vuonna 2006 lonkkaoperaation ja työleirien kautta. Vuonna 2007 uudistettu mylly toimii nykyisin museona sekä näyttelyja juhlapaikkana. Paikan omistajan Pirkko Hirsikankaan isovanhemmat asuivat myllyrakennuksessa aikoinaan ja paikka on siirtynyt Hirsikankaalle oman äidin perintönä. Yksi työkaverini tulikin innostamanani työleirille. Kun palaneen myllyrakennuksen jäänteitä alettiin 90-luvulla siivota, löytyi palojäänteiden alta vanha kivijalka ja lattia. Juhlia myllyhistorian havinassa Ravintolassa on ruokailutilat 150 hengelle. Ja mikä hienoa, perheeni ja sukulaiseni ovat innoissaan ja kannustavat minua. SEIJA SAARIKOSKI-SILVOLAN ALBUMI Punkalaidun Maija Paloposki Punkalaitumen Jalasjoen kylässä sijaitsevan Myllypirtin pihaalueelta löytyy paitsi kauniit koskimaisemat myös monipaikkainen ravintola ja lähihistorian tuoksuinen kotimuseo. Sitä paitsi tämä on rauhoittava elämäntapa. Lähetysseura keskittyy konkreettiseen avustamiseen vesija leipä-projekteineen. SARI KESKITALO. syyskuuta 2010 9 Ypäjä Sari Keskitalo Vaikka paljon epäillään avustusjärjestöille annettujen rahojen käyttöä, ypäjäläissyntyinen Seija Saarikoski-Silvola vakuuttaa, että ainakin Suomen Lähetysseuran lahjoitukset menevät perille sinne, missä apua kaivataan. Myllyrakennuksessa on tilaa kaikkiaan 350 neliötä ja anniskelupaikkoja 232
M17 pituus: 2) Kalle Raitala KoskKai 579 (+1,3). Tulevalla kaudella Kartanon on suunniteltu pelaavan sekä Hurrikaanissa että Jankon kakkossarjajoukkueessa. SUUNNISTUS Torstairastit suunnistettiin 9. Dzhamilya Bolganbaeva laittoi 3–0 maalivahdin eteensä torjuvan pallon sisään. Rata 3,3 km: 1) Severi Halkosaari 26.42, 2) Antero Niemi 30.30, 3) Heimo Hongisto 35.43, 4) Pentti Saario 36.10, 5) Kaisa Markula 39.16, 6) Paula Ketola 39.20, 7) Markku Pulliainen 39.53, 8) Ahti Isosomppi 40.12, 9) Katja Nokka 41.02, 10) Arttu Korpela 41.13, 11) Atte Nokka 41.31, 12) Arvo Ali-Rantala 41.45, 13) Timo Koski 43.30, 14) Anniina Vuorinen 43.52, 15) Pentti Palo 44.09, 16) Jesse Ojala 44.35, 17) Anna Pullinen 44.43, 18) Heikki Helminen 46.15, 19) Aarre Paljakka 47.57, 20) Ulla Nyman ja Päivi Saarikoski 49.11, 21) Lassi Vatka 49.31, 22) Laura Korpela 50.08, 23) Piia Mustajärvi ja Paula Hakala 51.20, 23) Matti Vainio 51.20, 25) Katri Prusila 51.49, 26) Heikki Salmela 56.54, 27) Tanja Kantola 58.24, 28) Antti Korpela 59.37, 29) Pirkko Hyvönen 1.00.21, 30) Jaakko-Petteri Mäki 1.22.22, Seppo Heinilä ja Harri Kuosa ei aikaa. AU:n tyttöjen pelit olivat menneet sen verran hyvin, että yhden maalin tappiollakin oltaisiin Messu Cupin finaalissa. Eli pelaajia oli koko turnauksessa yli 1 200. WarttiMaratonN 10 km: 1) Välimaa Jonna 36.37, 7) Kankaanpää Pihla Lauttakylän Luja 50.29, 9) Savolainen Elina Lauttakylän Luja 54.05, 12) Ritola Teija Huittinen 58.47, 13) Halkivaha Päivi Oripää 1.00.04, 15) Ahonen Leena Huittinen 1.01.22. Joukkue on pelannut yhdessä vasta vajaat kaksi vuotta. Naiset 7 vuotta 2 km: 1) Latva Jeannette ÅIFK 11.03, 3) Naatula Josefiina Lauttakylän Luja 12.55, 5) Häihänen Jenni Lauttakylän Luja 13.46. Rata 2,0 km: 1) Aune Hongisto 33.31, 2) Joona ja Inka 36.33, 3) Laura, Lassi ja Juha Sinkkonen 36.47, 4) Tarja Korpela 41.36, 5) Ulla Skogström 43.34, 6) Eeva Kaisa Lankinen 45.53, 7) Lotta Suvila 46.28, 8) Laura-Mari Mäki 53.27, 9) Kasperi ja Kerttu Salo 55.56, 10) Santeri Hakala 59.20, Ritva Ali-Rantala ei aikaa. Paikka valtakunnallisessa miesten ykkösdivariissa ja hyvä menestys sarjassa on tuonut koko joukon uutta väkeä tämän vauhdikkaan taitolajin pariin. Ratamestarina oli Jorma Mörsky. Tapahtumaan osallistui 353 juoksijaa, kun vuonna 1999 juoksijoita oli 349. järjestettyyn Messu Cupiin Kauhajoella. Rata 4,8 km: 1) Janne Hakala 36.57, 2) Juha Pullinen 46.27, 3) Jari Jasu 47.29, 4) Markku Andersson 47.45, 5) Panu Koivula 48.11, 6) Erkki Hirvelä 50.41, 7) Tomi Pyy 52.08, 8) Keijo Viljanen 57.27, 9) Risto Kaukasoina 58.31, 10) Tarmo Heikkilä 1.04.57, 11) Markku Laurinen 1.12.31, 12) Veikko Haapanen 1.22.43, 13) Pentti ja Ilona Rantanen 1.26.15. Rata 6,4 km: 1) Pasi Hongisto 40.03, 2) Osmo Hongisto 42.58, 3) Riku Lehtilä 53.30, 4) Pasi Repo 55.14, 5) Markku Korpela 1.00.15, Elina Oksa, Keijo Hongisto ja Mikko Taberman ei aikaa. GOLF Kinkkukilpailu 1, 11.9., Loimijoki Golf. AU:n iloinen ja innokas tyttöryhmä lähti turnaukseen ilman minkäänlaisia odotuksia, koska muiden piirien tasoa ei tunnettu etukäteen. Eniten juoksijoiden määrä lisääntyi puolimaratonilla, etenkin naisten sarjoissa, mutta sama suunta oli myös miesten sarjoissa. YLEISURHEILU Tampere Junior Games, Ratina 12.9. On aina ollut tiedossa, että kehä kolmosen sisäpuolella toimivat joukkueet ovat nihkeästi lähteneet liikkeelle pelaamaan koripalloa kauemmaksi pääkaupunkiseudulta. Naiset 42 km: 1) Sampolahti Heli Vampulan Urheilijat 3.34.49. Peli alkoi AU:n osalta hyvin; 5 minuuttia ja Tiia Kulmala yksilösuorituksella 1–0 johtoon. Se oli niin lähellä TULOSPÖRSSI TULOSPÖRSSI. Loppunumerot 5–0 teki Tiia Kulmala hienon ylösnousun päätteeksi. syyskuuta Tupakankaalla. Ensimmäisessä pelissä vastaan asettui APV Alavudelta. Miehet 50 vuotta, puoli 21 km: 1) Saari Timo Vammala 1.28.46, 2) Reunanen Jari Virttaan Nousu 1.29.52, 10) Henttinen Tapani Punkalaitumen Kunto 1.42.31, 12) Kokkonen Asko Vampulan Urheilijat 1.45.23, 14) Helminen Heikki Loimaa 1.51.35. Sarjoja oli 12. Pelin lopussa vielä Riikka Ylitalo runnoi väkisin 4–0. WarttiPatikkaM 10 km: 1) Suominen Mikko Punkalaidun 1.24.56. Miehet, puoli 21 km: 1) Forsblom Tomi Teivo Stagers 1.16.25, 7) Penttilä Tapani Punkalaitumen Kunto 1.32.13, 8) Penttilä Juuso Punkalaitumen Kunto 1.32.30, 19) Helmi Petri PunKu 1.50.38, 22) Matintalo Eero Lauttakylän Luja 1.56.24, 23) Kuntsi Pekka Vampu 1.56.56, 25) Nieminen Pasi Huittinen 1.58.45, 28) Hällfors Matti Huittinen 2.01.56, 29) Karttunen Tapio Huittinen 2.02.14, 32) Yli-Sipilä Kai Lauttakylän Luja 2.07.19. Naiset, puoli 21 km: 1) Salminen Laura 1.34.22, 4) Matintalo Terhi Lauttakylän Luja 1.43.22, 6) Tenkanen Liisa Huittinen 1.45.50, 10) Halkivaha Minna Oripää 1.50.13, 14) Kantola Tanja Alastaro 1.57.02, 15) Kuntsi Aino VamPu 1.57.07, 21) Metsämäki Leena Huittinen 2.02.01, 22) Lähdemäki Riikka Ypäjän Yllätys 2.06.31, 25) Hietalahti Henna Vampulan Urheilijat 2.09.24, 26) Ala-Laurinaho Kerttu LoiLe 2.09.43,38) Ojaniittu Liisa Vampulan Urheilijat 2.25.28, 41) Lehto Tiina Alastaron Urheilijat 2.37.41. Neljä peliä takana, neljä voittoa ja maaliero 11–0. Turnaus päättyi itkuihin, mutta ne sallittakoon, koska turnausvoitto oli sekunneista kiinni ja turnaus oli uskomattoman hyvä koko tyttöjoukkueelta, varsinkin puolustuslinja Elina Mäkinen, Lotta Tuomisto, Iida Laakso ja Heli Mäkelä olivat loistavia. Peli aaltoili päästä päähän tasaisesti, kunnes Riikka Ylitalo ratkaisi pelin hienolla ja kylmäpäisellä suorituksella. Miehet 9 vuotta 2 km: 1) Mäntylä Joona Lauttakylän Luja 9.31, 3) Rantahalvari Lassi Virttaan Nousu 10.24, 5) Nieminen Joonas PunKu 10.29, 6) Huvila Jere Virttaan Nousu 10.31, 7) Rantahalvari Ossi Virttaan Nousu 11.06, 8) Huvila Jesse Virttaan Nousu 11.39, 9) Rantanen Lauri Virttaan Nousu 13.52. Aiemmin syksyllä Ville Vuolle liittyi joukkueeseen. Riikka Ylitalo nosti pallon yli seikkailevan maalivahdin, kun aikaa oli kulunut 5 minuuttia. WarttiPatikkaN 10 km: 1) Ruoho Taina Harjavalta 1.00.49, 2) Suominen Riikka Punkalaidun 1.24.47, 3) Kyllästinen Heli Punkalaidun 1.24.56. Sitten tapahtui se, mitä ei tälle hienolle tyttöjoukkueelle olisi ikinä halunnut tapahtuvan. WarttiMaratonM 10 km: 1) Kero Jukka TuUL 33.27, 4) Rantaniitty Ilkka Lauttakylän Luja 37.35, 10) Salo Heikki Huittinen 47.34, 11) Langenoja Olli Huittinen 47.48, 13) Kankaanpää Janne Huittinen 51.12. Miehet 60 vuotta 42 km: 1) Moilanen Martti Järvenkiertäjät 3.32.12, 5) Malin Risto Virttaan Nousu 3.59.58. Rankkarit Kauhavalle ja turnausvoitto myös. Naiset 50 vuotta, puoli 21 km: 1) Mäkelä Päivi Liikuttavat 1.39.20, 7) Savijoki Leena Huittinen 2.11.53, 9) Ahonen Leena Huittinen 2.27.30, 10) Peltola Anne Huittinen 2.29.07. Naiset 9 vuotta 2 km: 1) IsoRopo Karoliina VsV 9.53, 4) Aalto Jade Lauttakylän Luja 11.20, 5) Maine Lotta-Maria Lauttakylän Luja 11.39, 6) Aalto Eerika Eura 12.16, 7) Peltola Nea Lauttakylän Luja 12.40. Kartano, 18, on rooliltaan yleispelaaja. 0400 514 846 5HNU\WRLQWLNLHUWXH (XUD bKWlUL +DDSDYHVL .XRSLR /DSSHHQUDQWD +HLQROD (XUD 7DSLR .DVNLQHQ WDSLRNDVNLQHQ#ELRODQÀ SXK 2OOL 1LHPLQHQ ROOLQLHPLQHQ#ELRODQÀ SXK (WVLPPH OXRWHWWDYLD \KWHLVW\| NXPSSDQHLWD MRLOOH WDUMRDPPH DLQXWODDWXLVHQ PDKGROOLVXXGHQ U\KW\l RPDQ DOXHHQ %LRODQ -lWHYHVL0HVWDULNVL 6,1867$.2 %,2/$1 -b7(9(6,0(67$5," .<6< /,6bb -$ ,/02,77$8'8 08.$$1 ZZZELRODQÀ ZZZMlWHYHVLPHVWDULÀ LENTOPALLO Hurrikaani nosti jo toisen Jankon kasvatin, Henry Kartanon, tämän kauden joukkueeseensa. Messu Cupissa joukkueessa pelasivat: Bolganbaeva Dzhamilya, Isotalo Jenny, Kankaanpää Susanna, Kauppinen Jasmin, Kulmala Tiia, Laakso Iida, Mäkelä Heli, Mäkinen Elina, Röppänen Petra, Tapola Ella, Toivonen Emilia, Tuomisto Lotta, Vainionmaa Sari, Ylitalo Riikka. Peli alkoi AU:n vyörytyksellä, 7 minuuttia ja Riikka Ylitalo sijoitti laidalta pallon maaliin. Varttimaratonin osanottajamäärä näyttää vakiintuneen 40–50 juoksijan välille. Tulevana viikonloppuna konkarifaneilla on kuitenkin mahdollisuus päästä seuraamaan suosikkiensa edesottamuksia Forssa Basketissa. Mukavassa syyssäässä rasteja bongaili 71 suunnistajaa. Naiset 13 vuotta 4 km: 1) Koljonen Inka Punkalaitumen Kunto 19.15, 2) Matintalo Janita Lauttakylän Luja 19.44, 3) Aalto Jane Lauttakylän Luja 21.47, 4) Savolainen Annika Lauttakylän Luja 22.02, 5) Jokinen Riikka Lauttakylän Luja 22.04. Viides peli ja vastustaja JanPa Janakkalasta. Naiset 11 vuotta 2 km: 1) Pakola Jonna Kosken Kaiku 9.37, 2) Matintalo Veera Lauttakylän Luja 10.25, 3) Naatula Jasmiina Lauttakylän Luja 11.33, 4) Häihänen Janna Lauttakylän Luja 12.08, 5) Lähteenmäki Anni Lauttakylän Luja 12.09. Minimaratonin pinkoi tänä vuonna 61 juoksijaa. Kauhavan viimeinen hyökkäys, aikaa 20 sekuntia ja pallo maaliin. LoKoKo jatkaa Cupin puolivälieriin, jossa liigajoukkueet tulevat leikkiin mukaan. Hurrikaani teki hänen kanssaan kolmevuotisen sopimuksen. Henry vakuutti jo silloin valmentajat rohkealla esiintulollaan. Miehet 40 vuotta, puoli 21 km: 1) Nurmo Mika PunKu 1.17.44, 13) Kaunisto Pasi Ypäjän Yllätys 1.41.03, 19) Saarikko Pekka Lauttakylän Luja 1.47.20, 28) Niemi Jari PunKu 2.03.04. Jasmin Kauppinen lisäsi 7 minuutin kohdalla johdon tilanteeseen 2–0. Perjantaina kello 19.30 LoKoKo ottaa mittaa Liigajoukkue Korihaista. Seuraavaksi oli vuorossa Ella Tapola, joka paukutti 20 metristä ylähirren alle. Miehet 60 vuotta, puoli 21 km: 1) Nevalainen Auvo Backaksen Isku 1.33.42, 7) Peurala Pekka Punkalaidun 1.59.27, 9) Mattila Seppo Huhtamo 2.08.47, 11) Ahti Risto 2.40.27. Naiset 40 vuotta 42 km: 1) Boman Pirjo BearingPoint 3.17.38, 4) Santamäki Helena Ypäjän Yllätys 3.45.49, 6) Järvinen Virpi Huittinen 4.33.02, 10) Fabritius Heljä Ypäjä 5.00.55. Sellainen voisi olla koripalloosaamisen vieminen Helsingin ulkopuolisille ”kehitysalueille”, jollaisena Loimaa nähdään. Tyttöjen itseluottamus ja yhteishenki kasvoi, kun onnistumisia tuli. Miehet 11 vuotta 2 km: 1) Rantahalvari Leo Virttaan Nousu 9.20, 2) Rantahalvari Onni Virttaan Nousu 9.24, 3) Rantanen Eero Virttaan Nousu 10.07, 6) Kaunistola Juho Lauttakylän Luja 12.36, 7) Jokinen Ilari Lauttakylän Luja 14.12. XIV Maisematiemaraton 11.9. Kolmas peli Kauhavaa vastaan vielä samana iltana olikin jo kovaa vääntöä puolin ja toisin, mutta sekin kääntyi AU: n tyttöjen hyväksi 8 minuuttia ennen loppua, kun Emilia Toivonen laittoi pallon maaliin kulman jälkitilanteesta. Pelejä on kertynyt kevään ja kesän aikana lähes 70. 1) Pentti Sarkula LoG 70, 2) Antti Välkki LoG 73, 3) Jukka Mattila LoG 73, 4) Päivi Urmas LoG 73, 5) Ari Simola LoG 74, 6) Markku Viljaranta KyG 74, 7) Petri Prusila LoG 75, 8) Janne Rantala LoG 75, 9) Yrjö Välkki LoG 77, 10) Ari Lehtokannas LoG 78, 11) Seppo Mäkilä LoG 79, 12) Samu Suominen LoG 80, 13) Rami Prusila LoG 80, 14) Ritva Mäntylä LoG 80, 15) Santeri Viljaranta KyG 80, 16) Timo Pääkkönen LoG 81, 17) Jouko Urmas LoG 81, 18) Jukka Teivainen LoG 81, 19) Olli Mäntylä LoG 82, 20) Jarkko Alakoski LoG 82, 21) Jaakko Mikola LoG 82, 22) Sakari Sotka LoG 83, 23) Marjatta Sotka LoG 83, 24) Hannu Haaga LoG 84, 25) Tuomas Happonen LoG 84, 26) Annukka Rahikainen LoG 85, 27) Timo Ketola LoG 85, 28) Jussi Ketola LoG 86, 29) Samuli Virta LoG 87, 30) Teuvo Uimonen LoG 88, 31) Pasi Sillanpää LoG 88, 32) Eino Tuomi LoG 95, 33) Niko Pirttikangas LoG 109. Niin siinä kävikin, että JanPa käänsi pelin voitoksi rangaistuspotkulla käsivirheestä. Naiset 5 vuotta 0,4 km: 1) Hujanen Helmi Viialan Valtti 2.11, 2) Kaasalainen Julia Lauttakylän Luja 2.20, 4) Peltola Mona Lauttakylän Luja 2.38, 5) Patoranta Emilia Lauttakylän Luja 2.46, 6) Alanen Jenny Lauttakylän Luja 2.57. Näin varmistetaan kehittyvälle pelaajalle peliaikaa. Lauantaina kello15 saadaan esimakua tulevasta paikallisvastustajasta, kun LoKoKo kohtaa FoKoPon, joka putosi Cupista hävittyään Keravalle. M17 100 m: 2) Kalle Raitala KoskKai 11.89 (+0,1). 13 minuutin kohdalla Riikka Ylitalo sijoitti pallon verkkoon 3–0, ja 23 minuutin kohdalla Jasmin Kauppisen kova veto yllätti APV:n maalivahdin 4–0. syyskuuta 2010 Lauantaina 18.9.2010 klo 10 16 Tule ostamaan tule myymään tule katsomaan! www.lasivitriini.. Miehet 40 vuotta 42 km: 1) Jalonen Marko KU-58 2.49.20. Kipuraja taitaa liikkua jossakin sadan kilometrin säteellä Kauppatorista. Miehet 55 vuotta 42 km: 1) Ollila Veikko Rajamäki 3.18.50, 3) Halkivaha Erkki Oripää 3.25.19. HNMKY teki oharit Jalkapallo Paula Kulmala AU:n (Alastaron Urheilijat) T95-joukkue osallistui 4.–5.9. Tyttöjen asenne harjoituksissa ja peleissä on ihailtavaa. Namika pitää itseään suurseurana, jonka ehtymättämästä materiaalista luulisi läytyvän joukkueellinen pelaajia, kun kerran Suomen Cupiin on ilmoittauduttu. Finaali oli todella hieno saavutus, ja toivottiin että se ratkaistaisiin ilman rankkareita. MARATON Maisematiemaratonilla rikottiin osanottajaennätys. 10 Torstaina 16. Koko maratonin suosio sen sijaan näyttää hiipumisen merkkejä, joskin tänä vuonna maratonin Urjalasta Huittisiin juoksi lähes saman verran alan harrastajia kuin viime vuonna. Tämä oli liikaa ja henkinen selkäranta petti. Turnaus sai hienon alun ja siitä oli helppo lähteä seuraavaan peliin, kun vastustajaksi tuli PP-70 Tampereelta. Heti perään kuitenkin Petra Röppänen peräänantamattomalla yrityksellä siirsi AU:n 2–1 johtoon. Miehet 5 vuotta 0,4 km 1) Hynnä Henri Säkylän Varuskunnan Urheilijat 2.07, 3) Matintalo Samu Lauttakylän Luja 3.08. Miehet 45 vuotta 42 km: 1) Wiik Pekka Huittinen 3.35.12, 5) Ruohomaa Veikko Huittinen 4.33.02. Turnaukseen osallistui yhteensä 112 joukkuetta. Sunnuntaiaamulla vastaan asettui Äänekosken Huima. Ikävintä asiassa on, että tällainen menettely vesittää sitä työtä, jota Korikonkarit on tehnyt Loimaan seudulla lajin tunnetuksi tekemisessä. Kartano oli viime vuonna Loimaan Jankon kakkossarjajoukkueen kantava hahmo ja tottui vastuunkantoon jo siellä. Naiset 40 vuotta, puoli 21 km: 1) Hakala Anne Compactor Finland 1.35.05, 22) Kykylä Tuula Rutava 2.16.01. Alku oli yhtä tyrmäävä kuin ensimmäisessä pelissä. Miehet 7 vuotta 2 km: 1) Syrjälä Elmeri Tammelan Ryske 10.45, 2) Lehtinen Rasmus Lauttakylän Luja 12.31, 3) Maine Erkka Lauttakylän Luja 13.15, 4) Patoranta Oskari Lauttakylän Luja 13.31, 5) Alanen Akseli Lauttakylän Luja 15.20. Miehet 13 vuotta 4 km 1) Strömsholm Robert Herwood Gym 17.51, 4) Aalto Jere Lauttakylän Luja 31.15. Vastustajaksi tuli uudelleen Kauhavan joukkue. Henry Kartano Hurrikaaniin Koripallo Nikolai Krjukoff Myähään tiistai-iltana HNMKY alias UJ äiti lähetti Korikonkareiden edustusmiehistön joukkueenjohtajalle Marko Toivolalle tiedotteen, että Hesan Namikaa edustava UJ Äiti ei voi saapua Suomen Cupin otteluun, joka piti pelata eilen Loimaalla. tuloksia: Miehet 42 km: 1) Paasonen Aki 3.09.23, 2) Tähtinen Markus Loimaa 3.09.57, 14) Fisher Erno Huittinen 5.14.33. Enempää maaleja ei nähty joten jälleen voitto 1–0. Vähitellen Kauhava sai pelistä kiinni ja tasoitti 25 minuutin kohdalla. Kartano pelasi viime kaudella ensimmäiset liigapelinsä, kun Hurrikaanin loukkaantumissuma oli pahimmillaan. Suuret luulot vaativat kuitenkin suuria tekoja. Luovutusvoiton syyksi ilmoitettiin, ettei joukkue saa kokoon riittävästi pelaajia. Miehet 50 vuotta 42 km: 1) Virta Markku Loimaan Leisku 2.53.28, 3) Leppänen Pekka Mellilä 3.09.39, 6) Tatti Pekka Huittisten Maratoonarit 3.36.06, 7) Tiiri Jorma VSVU 4.48.45
Loimijoentie 74. SYKSY ON ASUNTOKAUPAN AIKAA. 4h,k,s 119 m 2 + autotalli, var. Valmistunut 1988. 044 0203 117 www.heinoline.. Luonnonläheinen paikka, talossa tehty parannuksia Hinta 40.000 . Vehreä tontti: pensaita, kukkia, oma koivikko, n. ja 12.11. 75,25 /kk.Heti vapaa. Talousrak, missä sauna. v-72. alk. Ranjia Oy, huomio uusi osoite Tuorsniementie 562, Raumantien motellin takana autokenttä, p. Taksi 040 500 3193 PALVELEVA MONIPUOLINEN Huuskantie 10, 21380 Aura P. Hinta 42.000 . Erittäin hyväkuntoinen kaksio edullisesti. Mahdolliset muistutukset ehdotuksesta on toimitettava kirjallisesti mittaustoimeen em. 29,-/hlö/C4 VIISUMIVAPAA risteily Pietariin Princess Marialla, sis. 115 000 ja klo 17.30-18.00 Sovi näyttö näihin: OKT 4h,k,takkah,s,ph,at 155 m² Erinomainen paikka Hirvikoskella palveluiden ja harrasteiden lähellä. 2005 remontoitu kiva pikkukoti. Rakennukset rannassa Harvoin tarjolla. Hyvä varustelu! Pidä kiirettä! Jäljellä vain tämä huoneisto! Hinta: 179.400 Muita omakotitaloja: *Katinhännäntie 99,YPÄJÄ AS., 84.000,*Lakkakuja 8, LOIMAA, 99.000,*Sammonkatu 36, LOIMAA, 169.000,Hirvikoskella klo 17.30-18.30 Suojastontie 23 D14, LOIMAA. Turvallinen kauppa, parempi hinta, Soita tai tule. Talo aivan uudistettu v -95-97, sähköja puulämm. RIVITALOKAKSIO Loimaa, Köyliöntie 16. Virttaa Kiviniityntie 4 h,k,pukuh,S n 111+23 m 2 kauniissa Virttaan taajama hiekkapohj talo v:lta -79, joka on hyvässä liki alkuper. puh. alk. Edulliset välityspalkkiot, lisäksi teemme tarjoukset nettimyynneistä.. 2h+k = 51,5 m 2 . .... la-ma alk.109,-/hlö/B4 varaa pikkujouluristeilysi ajoissa! Playa de Las Americas, 1 vk 5.2. Talossa tehty mittavia parannuksia. Nyt kaksi erillistä asuntoa: 5h,k,s-tilat ja takkah sekä 3h,k,wc/ph. 3h+k+s=78m 2 . KERROSTALOKAKSIO. Tapetit uusittu. Kahden auton talli. päivänä syyskuuta 2010 Mika Mutala kaupunginvaltuuston puheenjohtaja TONTTIJAON MUUTOSEHDOTUS Loimaan kaupungin 1.(Keskusta) kaupunginosan korttelin 7 osan tonttijaon muutosehdotus pidetään nähtävillä 21.9. Hp. Tied. Hp. ja To 21.10. Es. Oikotie 133561. Sähkölämm., varaava takka ja ilmalämpöpumppu.Tontti 1690m 2 . Pertti Äikää 0500 320751 Alpo Isokallio 040 821 7345 Vuokravälitys edullisin palkkioin KAKSIO Loimaan keskustassa, runsaasti remontoitu. 179.000 /tee tarjous, vaihdossa huomioidaan myös kerrostai rivitalohuoneisto! Tänään esittelemme klo 17.30 – 18.15 MYÖS VUOKRAUKSET Kaikki kohteemme ja kuvat Heli Harteela 0500 977 501 Tarja Keskitalo 0400 656 780 Ritva Vesanto 0400 329 555 Turuntie 14, 32200 Loimaa Puh. kuuluu autokatospaikka ja varasto. Torstaina 16. Es. Isokaan vika ei ole kaupan este, kaikki käy. Varasto ja autot. 1978 valm. Huon. 2h+k+sauna = 62 m 2 , varasto ja autokatos. Sähkö-ja puulämm. klo 12-17 os. HP. talo. 2h,k,ph 50 m 2 . Keskuslämpö. Laminaattilattiat. RIVITALOKAKSIO Loimaa, Metsämaa. v-2010. 762 3520 0400 692 753 www.kiinteistotoimistouusitalolkv.. seuraavat asiat: Alastaron yläasteen peruskorjauksen I-vaiheen lisämääräraha Päivähoidon palveluverkkoselvitys Lasten toimintakeskuksen hankesuunnitelma Hallintosäännön tarkistaminen Loimaan kaupungin vesihuoltoliikelaitoksen nimen muuttaminen Luottamustointen palkkiosäännön tarkistaminen Osavuosikatsaus 30.4.2010 Talousarviomuutokset vuodelle 2010/käyttötalous ja investointiosa Ero luottamustoimesta ja siitä aiheutuvat toimenpiteet Valtuustoaloitteet Loimaalla 15. As. Hinta 53.000 . 62 . klo 19.00 Metsästyksenjohtajien ja varajohtajien sekä kaatoilmoitusten tekijöiden läsnäolo toivottavaa. Hinta 58.000 + lainaosuus 7.000 . Oikotie 227377. tänää n klo 16.45 Loimaa Antintie 3 h,k,aula,S n 130 m 2 Eritt hyväkunt kokonaisuus komealla puistomaisella 4300 m 2 tontilla. Vesik. HP. 36,-/hlö/B4 La 2.10. Hp 195.000,H Einola 0400-536547, k 593501. 48.000 €. Hp. Maaseutumaista asumista luonnon keskellä. 2h+k = 54 m 2 . kolmen mh:n talo, saunasiipi, jossa takkah. 2+k = 51 m 2 , parveke. 49,169,ERÄ Hirvieläinmetsästykseen osallistuville T I E D O T U S T I L A I S U U S Loimaan Seurahuoneella keskiviikkona 22.9. Loimaa, Pekankuja. 199.000 Lönnrotinkatu 19, Loimaa KT 3-4h, k, kph, las.parveke 77 m² asema-aukiolla ylin krs, päätyläpi talon huoneisto. Hinta 57.000 . Myynnissä useita kohteita missä vuokralaiset valmiina. 89.000 /tee tarjous. 020 775 7760 Baltic Princessilla Tallinnaan Ke 13.10. Hp 115.000,H Einola 0400-536547, k 593602. sekä 60 m 2 l.erist. 1h+kk=35m 2 . Nätisti asuttu v. alk. Komea kulmatontti. Vapaa. tänää n klo 17.00 17.30 ASUNTOKAUPPA TARJOAA: Tule tänään esittelyyn! 3-4h+k+s=85,5m 2 . Hissillisen talon toinen kerros. Hissillinen talo. Heti vapaa. Rauhallisessa kylätaajamassa lähellä keskustaa näpsäkkä pikkukoti. 1 ha. Lisäksi hyväkunt. Loimijoentie 74, 32440 Alastaro. Lasitettu parveke, hissillinen talo. Kaukolämpö. 729,-/hlö Hintoihin sisältyy bussikuljetus Loimaalta. 2. Rv 1975, öljykeskuslämmitys. Hp 113.000,H Einola 0400-536547, k 593404. Oy Suojastontie 2. n 340 m 2 vanha sahatavaravarasto. 02-762 8326, 0400-536 303 www.autohuoltomaunu.. 1.295,-/hlö/2hh Kysy lisää toimistostamme tai www.fmtours.. Kolme mh, isohko oloh, kaksi vaateh, tilava keittiö. alk. ja Pe 22.10. aikana, os. alk. Tied. 29,-/hlö/C4 To 21.10. 45.000 €. Sähkö, vesi-ja viemäriliittymä. syyskuuta 2010 11 Mitä. Kanta-Loimaantie 5A B23, LOIMAA. Laatutalo valm -09. Palvelut ja koulut lähellä. Ei asuttu remontin jälkeen! Yv. 129.000 www.loimaanasuntopalvelu.com Nyt mennään! www.fmtours.. Säästy rakentamisen vaivalta! HP. Yv. Mäkinen 0400-536941, kohde 593286. hallirak. 2h+k+sauna = 56 m 2 . Hinta 48.400 . Upealla paikalla! Remontoitu! RIVITALOHUONEISTO Hirvikoskella, vaikka sijoitusasunnoksi! Remontoitu! Loimijoen rantatontilla! Uusi! Loivalla etelärinnetontilla! Uusi! KERROSTALOHUONEISTO PIENKERROSTALOHUONEISTO OMAKOTITALO Sompatie 8, ALASTARO 3mh+oh +k+khh+ph+s+vh+2wc+et.=113 m 2 . Lisäksi muita hyviä kohteita! Heimolinnankatu 14 LOIMAA P. Suojaisella tontilla Metsämaan keskustassa. Alastaron keskustassa, hyvin tehty ja hyvin pidetty -76 rak. Erill. Helppohoitoinen 400 m 2 tontti. 486 6551 Avoinna ma-pe 10-18 la 9-14 VAIN Rio Recliner väri beige ja rusk. Oy Mäkipyssy.Valm. Satakunnantie 7A, LOIMAA. Lattialämmitys. alk. 044 587 6100. VAIN MEILTÄ! Erikoisristeily Kristina Katarinalla Punaiselta mereltä Suezin kanavan kautta Välimerelle 19.-26.3.2011 Retkiä mm: Petra, Horebin vuori, Kuollut meri, Kairo, Knossoksen palatsi Hinta alk. Milloin. Noudetaan, käteismaksu. Kunnostettu asunto keskustassa. Loimaa, Alastaro Költintie 17. Oikotie 6094221. Loimaan Matkatoimisto Kauppalankatu 13, 32200 LOIMAA puh. keittiö, iso oloh, erill. 2h,kk,ph 45 m 2 . ja oma pelto ympärillä pikkumatkan päässä Hirvikoskelta. Loimaa, Peltoinen. Loimaalla 10.9.2010 Loimaan kaupungin kaavoitusja mittaustoimi TILAUSAJOON Taksi, pikkubussi, linja-auto. Varma valinta. keittiöremontti tehty! Yläkerran lattiat laminaattia. 109 000 Teerentie 1, Loimaa RT 3h,k,s 79,5 m 2 päätyasunto suositulla Frantsin alueella. Hp. Hp. Kun myyt, soita suoraan meille, ei turhia välikäsiä. Mäkinen 0400-536941, kohde 582719. Autohuolto MAUNU KY Sunintie 45 Loimaa P. Missä. Myös muut hirvieläinmetsästykseen osallistuvat tervetulleita! Loimaan Seudun RHY Oripäässä 16.9.-18.9. Hyvä varustelu! Valm. As. 4.10.2010 tekninen ja ympäristöpalvelukeskuksessa, os. jouluksi 2010. Mäkinen 0400-536941, kohde 593593. KAUPUNGINVALTUUSTON KOKOUS Loimaan kaupunginvaltuusto kokoontuu maanantaina 20. wc. Hp. Etelän olopiha, ihastuttava pergola. 22,-/hlö/C4 Pe 5.11. 183,83 /kk. kulj.Pietarissa 4.-6.12. Loimaa, Turuntie. As. Henkilökuljetukset 1 50-hengelle. Myydään vuokrattuna. Oikotie 6302709 Tule kaupoille Kiinteistönotariaattiin LOIMAAN KIINTEISTÖNOTARIAATTI OY Turuntie 10, Loimaa p. päivänä syyskuuta 2010 klo 18.00 Loimaan kaupungintalon valtuuston kokoushuoneessa pidettävään kokoukseen. krs v. Vapaa nopeastikin. Kaunis varaava takka. Oma 1466 m 2 tontti. ja 20.10. LL, Saviseudun paikallisin kertoo auki 24 h. päivänä syyskuuta 2010 klo 9.00-15.00. 89.000 €. Kokouksen tarkastettu pöytäkirja pidetään yleisesti nähtävänä hallintopalvelukeskuksen kirjaamossa 27. Kokouksessa käsitellään mm. Vankka paikalla muurattu talo. Oy Loimaan Kankurinranta. OSTO-MYYNTI-RAHOITUS Audi A6 V6 2,8 30V 4d 1997 7850 Honda Accord 2,0i S Autom 4d 1997 2850 MB C 180 Esprit 1,8 4d A 1995 4800 MB E 320T CDI A Avantgarde 2004 19900 MB Viano CDI 2,2 pitkä A3 A 2006 34900 Opel Omega Caravan 2,2 16V DTH 2000 4350 VW Golf Comfortline 2,0 TDI 2009 26650 Volvo V70 D Kinetic 2007 17800 Volvo XC90 D5 Summum 5-p 2007 37600 AUTOTALLIOVIMYYNTI mittatyönä ja asennettuna, laadukkaat kotimaiset nosto-ovet Tammimäenkatu 6, 2 krs Raisio IKEAa vastapäätä, Myllyn lähellä p. Oikotie 6060142. 36,-/hlö/C4 Isabellan risteilyt Ma 18.10. (02) 763 1888 OKT Loimaan keskustassa hyväkuntoinen iso kiinteistö. Asunto 145.800,H Einola 0400-536547, k 591972. Aivan keskustassa, palvelujen keskellä oleva 3. Kustaantie 12, rivitalo Matti Mäkinen 0400 536 941 Omakotitalot Rivitalosta Hannu Einola 0400 536 547 Kerrostalosta Loimijoen OP-Kiinteistökeskus Väinämöisenkatu 6, 32200 Loimaa • s-posti: etunimi.sukunimi@op.fi www.opkk.fi Loimaa Kuikantie 6 AS 8 4 h,k,S 81 m 2 Uutta vast kaunis ja tilava päätyasunto, laadukk. Loimaa Vanha Hämeentie 2-3 h,k,pesuh n 73+40 m 2 kaunis paikka leveän Loimij rannassa Näpsä 60-luv talo, jota sisäosin juuri paljon uudist. Oikotie 6207853. 0400 288 500 WWW.SAVEN.FI Afrikan ja Egyptin vientiin Toyota Hiace, Toyota Liteace, Toyota Hilux, Toyota Dyna, Toyota Corolla, Toyota Carina, Mazda 2200, Nissan Urvan, Nissan Sunny, Nissan Vanette, Mitsubishi L-300, Honda Accord, Mitsubishi ja Toyota maasturit ym., myös katsastamaton, hyvät ja huonot. Viihtyisä 2-tasoratkaisu! Mm. Waurionkatu 6 A 19, Loimaa OKT 115 m², hallirak. Tied. 02-469 3041, autotalliovimyynti@aumanet.. kunnossa. Lämmin, iso varasto. (02) 7622 200 www.loimaankiinteistonotariaatti.. Kaunis suuri puistom tontti. Huoneistoh. KAKSIO Loimaa, Koskenkuja. Yv. Toimistomaksu 7 /varaus KAKSIO Loimaa, Nokkalantie 2. 26.900 /tee tarjous. kerros. 2h+k =58 m 2 . Marola alk. ja Pe 22.10. Valm. ® (325,-) 80*200 runkosänkyjä 99,petarit alk. (02) 762 3015 F. Erill autokatos h 3.000,-. lämm, putket pinnassa. materiaalit ja koneet, Suuri oloterassi. 66,-/hlö/B4 Silja Europan risteilyt Pe 1.10
Hän kertoi jo löytäneensä oman ehdokkaansa. Itsekriittisen piirtäjän mukaan sarjakuvien juonet alkavat olla kunnossa, mutta piirtämisessä on vielä pitkä tie kuljettavana. ml.111t-06 12.400 Citroen C5 2,0i 16v SX Berline AT ml.116t -04 8.400 Citroen C6 V6 2,7 HDi Autom. Yhdessä vanhemmat testaavat perheen uutta trampoliinia katolta käsin, toisessa sisarukset keksivät kuumeisesti parempaa tekemistä, kun äiti pyytää viemään roskat. ml.132t-02 5.400 Nissan Maxima QX V6 24V Elegance A/T A/C ml.270t -00 4.900 Nissan Primera 1,6 Visia 5-ov. Tarkoin silmin katsottu arki kääntyy sarjakuviksi Loimaa Heidi Pelander Kavereiden kanssa pilailu, perheen kanssa hölmöily ja arjen eriskummalliset asiat kääntyvät sarjakuviksi 14vuotiaan niinijokelaisen Kati Takalan osaavissa käsissä. syyskuuta 2010 2 /vko! Alle www.loimaanlehti.. Katin mielestä hyvässä sarjakuvassa on huumoria, tunteita, ja aitoa elämää. Kurkista, mitä Kati piirsi Loimaan Lehdelle. – Joskus sitä alkaa miettiä, että tostahan sais hyvän, kun katselee esimerkiksi tyyppien vaatetuksia tai eriskummallisia rakennuksia, Kati kertoo. – Haluan viihdyttää ihmisiä, saada ne iloisiksi. Super ml.239t-01 3.900 Audi A3 1,6 Attraction 5d ml.208t -02 5.900 Audi A3 1,6 Attraction 5d ml.206t -03 9.900 Audi A4 1,8 turbo quattro 120kW 4d ml.233t -03 13.900 Audi A4 2,4 V6 4d ml.211t -02 12.900 Audi A6 Avant S line Pro Business 2,0 TDI (DPF) 103 kW mul ml.76t -08 39.800 Audi A6 allroad quattro 2,5TDI V6 Quattro Tiptronic-Aut. Yksi päivän temppuilijoista oli Aava Varjamo, jonka syysloma on sujunut muutenkin liikunnallisesti. TILAUSKUPONKI 4 kk:ksi 36 tutustumistarjouksena Kestotilauksena 12 kk 97 Uusiin kestotilauksiin saan 1 kk:n lehdet kaupanpäälle Etunimi Sukunimi Lähiosoite Postinumero Postitoimipaikka Puhelin/gsm Sähköposti Voit myös soittaa 02-588 8010 tai tilata netistä PO ST IM A K SU M A K SE TT U Arjen käsikirja tietysti juhlankin 0,65 /leht i Säätila Sataa mutta mitäpä siitä, kun talvinopeudet tulevat eikä siten enää saisikaan ajaa sataa. ml.92t -07 39.900 Citroen Xsara 2,0 HDi SX Break 110 ml.185t -04 6.900 Citroen Xsara 2,0 HDi SX Break 90 ml.268t -01 3.400 Citroen Xsara picasso 1,6i 16v SX ml.61t -05 10.900 Dodge Avenger 2,0 M5 SXT ml.58t -07 14.900 Dodge Caliber 1,8 M5 SXT ml.98t -07 12.900 Dodge Caliber 2,0 CVT SXT ml.75t -07 17.800 Fiat Bravo 80 S 1,4 12V 3d ml.173t -98 1.800 Fiat Grande punto 1,4 16V 95 Dynamic 5D ml.45t -07 9.800 Fiat Grande punto 1,4 77 Dynamic 5D ml.61t -06 8.900 Fiat Grande punto 1.4 16V 95 Dynamic 3D ml.30t -08 10.800 Fiat Marea Weekend 100 ELX ml.196t -01 2.400 Fiat Marea Weekend 115 ELX ml.235t -99 2.400 Fiat Punto 60 1,2 8V 3d ml.254t -00 1.400 Fiat Punto 60 1,2 8V 3d ml.98t -01 2.400 Fiat Punto 60 S 3d ml.99t -03 3.900 Fiat Punto 60 Torino 3d ml.49t -05 4.900 Fiat Punto 60 Torino 3d ml.111t -05 4.900 Fiat Stilo 100 Active 3d ml.109t -03 5.400 Fiat Stilo 100 Actual 5d ml.100t -04 5.900 Fiat Stilo Multi Wagon 100 Actual ml.102t -04 4.800 Ford Focus 1,6 100hv Sport M5 Wagon ml.52t -08 17.600 Ford Focus 1,6i 100hv Ghia Wagon ml.119t -03 6.900 Ford Focus 1,6i 100hv Trend Wagon ml.243t -01 3.900 Ford Focus 2,0i 130hv Trend Wagon ml.145t -02 6.900 Ford Ka 1,3i 70hv Color 3d ml.80t -03 3.900 Ford Mondeo 2,0TDCi 130hv Trend X M6 Wagon ml.328t-07 9.800 Ford T model Coupe ml.0 -26 19.900 Ford Tourneo connect KOMBI 1,8 TDCI ml.188t -04 9.800 Gm daewoo Lacetti 1,6 16V SX 5d A/C ml.96t -04 6.900 Honda Accord 2,0i COMFORT Tourer ml.130t -05 15.900 Honda Accord Tourer 2,0i Sport AT Business ml.158t-07 17.800 Honda Civic Comfort 5d ml.12t -08 17.800 Honda Civic Type R Plus ml.57t -07 22.800 Hyundai Coupe 2,0 GLS ml.180t -02 7.400 Hyundai Getz 1,4 GLS 3d Ac ml.57t -08 9.900 Hyundai Sonata 2,0 CRDi GL Aut. Yhteislevikki 23500, lukijamäärä yli 63 000 Mahtava valikoima autoja, tule tutustumaan! A U T O J A K O N E L I I K E A K R O Y Lamminkatu 36, 32200 Loimaa Puh. L O IM A A N L E H T I V A S TA U S L Ä H E T Y S T U N N U S 5 9 7 9 9 3 2 3 T U R K U Leikkaa ja postita Hyödynn ä halpa ilmoitus kolmessa lehdessä yhden ilmoituk sen hinnalla ! Viisi riviä vain 5 Kestotila ajana saat kaksi ilmaista Löytölaa riilmoitust a vuoden aikana (etusi 10 ) Löytölaari julkaistaan tiistaisin Auranmaan Viikkolehdessä, Loimaan Lehdessä ja Somero-lehdessä. Ensi tiistain jälkeen nähdään, miten sen käy näissä vaaleissa. ml.213t -05 27.900 Volvo Xc90 3,2 Momentum Business 5-paik aut ml.25t -07 44.900 Henkilöautot Alfa romeo 147 2,0 150hv Distinctive 3d ml.131t -01 7.800 Alfa romeo 147 2,0 150hv Distinctive 3d ml.79t -05 10.400 Alfa romeo 156 Sportwagon 1,8 T.S. alv . AT Kylmävarustus ml.98t -07 38.900 Mercedes-Benz Sprinter 313CDI-3,55/37 1+5henk. ml.51t -08 44.800 Mercedes-Benz Sprinter 316 CDI-9036-3.55T -KASTEN-AUTOM. Syysloma liikuttaa Syyslomalaisilla oli eilen hauskaa, kun liikuntahallilla vietettiin temppuratapäivää. Sivu 5 Eva Vaintola ehti äänestämään ensimmäisten joukossa. vuosikerta TORSTAI 16.10. ml.68t -07 12.800 Peugeot 207 Trendy VTi 95 5-ov. T Ä N Ä Ä N Irtonumeron hinta 1,00 € sis. 2008 P 1 D Nro 121 Kati Takalan perhe on mukana sarjakuvaseikkailuissa. 121 Matkailuauto ml.27t -06 39.000 Moottoripyörät Cagiva Mito 525 ml.2t -09 4.990 Can-am Ds 450 X ml.2t -08 4.800 Honda Cbr 954 Fireblade ml.25t -03 7.400 Suzuki Gsx 600F ml.30t -04 4.800 Yamaha Yfm 450 IRS ml.1t -08 5.900 Pick-up Ford Ranger Pick-Up 2,5TD 4x4 ml.215t -99 9.900 Pakettija kuorma-autot Chevrolet Chevy van 20 6,2D V8 AT ml.360t -93 3.900 Citroen Jumper 29M 2,0 HDi Keskipitkä Matala ml.147t -04 7.900 Citroen Jumper 35LH 2,8 HDi pitkä korotettu kuorma-auto ml.97t -06 11.900 Citroen Jumpy 1,9 D 815 ml.68t -05 10.900 Citroen Jumpy 20 HDi 120 12 L2H1 Vision ml.48t -08 20.800 Fiat Ducato 17 3,0 Multijet 13 m3 , pa ml.54t -08 27.900 Fiat Ducato Maxi 2,8 JTD 3700 12 m3 van KA ml.106t -04 10.800 Fiat Ducato Maxi 2,8 JTD 3700 12 m3 van KA ml.85t-06 10.900 Fiat Ducato Maxi 2,8 TDI 3700 Van KA ml.157t -00 9.900 Fiat Ducato Maxi 20 2,3 Multijet Avolava 3+4h, ka ml.45t-08 27.800 Fiat Ducato Maxi 20 2,3 Multijet15 m3, ka 3+6h ml.77t-07 29.800 Fiat Ducato Maxi 20 3,0 Multijet 15 m3, ka ml.69t-08 22.900 Fiat Ducato MAXI VAN 2,8 TDI KA ml.254t -01 5.400 Ford Transit 430L EF 2,4TDCi 140 RWD ml.93t -08 24.900 Ford Transit Van 350M 2,4TDI 125 hv Kuorma-auto ml.100t-03 10.900 Ford Transit Van etuveto 2,0TDi 100 FT300L ml.83t -06 13.900 Hyundai H-1 2,5 TD GLS ml.194t -01 5.900 Iveco 35s12 Daily Van 155-L/300 Pakettiauto ml.84t-07 24.800 Iveco 35s18 HPT ml.58t -08 31.800 Iveco Daily 35S18V 3,0 3950 15,6 m3 ka ml.19t -08 34.300 Iveco Daily 40 C 13 ml.268t -04 9.800 Mercedes-Benz Sprinter 311CDI-3,55/37 Kasten kork. ml.44t -08 19.800 Kia Ceed 1,6 CRDi LX SW ml.163t -07 9.900 Kia Ceed 1,6 EX HB 5D ml.28t -08 16.900 Kia Ceed 1,6 EX HB 5D ml.42t -08 15.900 Kia Ceed 2,0 CRDi EX HB 5D ml.40t -08 18.900 Kia Ceed 2,0 EX SW ml.50t -08 17.900 Kia Cerato 1,6 LX HB 5D ml.56t -06 7.900 Kia Cerato 1,6 LX HB 5D ml.3t -07 11.900 Kia Cerato 1,6 LX Sedan 4D AC ml.58t -06 8.900 Kia Magentis 2.0 CRDi EX Business ml.77t -09 20.900 Mazda 6 1,8 Elegance 4d ml.120t -03 10.800 Mazda 6 Sport 2,0 Elegance 5d ml.96t -04 13.900 Mazda 626 1,8 Basic 4d ml.138t -01 6.400 Mercedes-Benz A 150 5D ml.29t -07 18.900 Mercedes-Benz A 200 CDI 5d Elegance ml.130t -05 16.900 Mercedes-Benz C 180T Kombi Classic 1,8 5d Classic ml.329t-97 5.900 Mercedes-Benz C 200 CDI A Classic ml.393t -03 9.900 Mercedes-Benz C 200 CDI Classic ml.319t -99 4.900 Mercedes-Benz Clk 200 Elegance ml.221t -98 8.400 Mercedes-Benz E 200 CDI A ml.498t -06 15.800 Mercedes-Benz E 200 CDI A Elegance ml.202t -03 17.900 Mercedes-Benz E 200 CDI Classic ml.318t -07 23.900 Mercedes-Benz E 220 CDI A Classic ml.398t -03 15.800 Nissan Almera 1,5 Comfort SportDeck 3-ov. Melliläläinen Åke Udd kertoi olevansa samoilla linjoilla. Loimaan torilla Perussuomalaisten ja sitoutumattomien vaaliteltan vieressä tiistaina seisoskellut Heikki Ylösmäki kertoi vielä etsivänsä omaa ehdokastaan. Pikkusiskon raati kyllä ilmoittaa, onnistuinko vai en. Tiistaina torilla vaalityötä tekivät muutkin puolueet, kuten SDP. ml.342t -01 9.900 Mercedes-Benz Sprinter 413CDI-4,6/35 Kasten Classic ml.346t -01 9.900 Mitsubishi Canter FE 63 / 376 KA ml.141t -05 19.800 Nissan Interstar 2,5D 120 3.5t ka 1+6h ml.6t -08 27.900 Nissan Primastar 1,9 dCi 100 L1H1 ml.89t -04 12.900 Opel Movano Van(3,51t)2.5 CDTI 115hv M6 KA ml.82t-06 15.900 Opel Vivaro Van L1H1 1,9 CDTI ( 82hv) ml.176t -02 8.900 Peugeot Boxer 435 L4H3 HDi 157 Pakettiauto ml.49t-07 26.900 Peugeot Partner Van 190 C HDi 75 ml.126t -07 11.800 Renault 16 Mascott Fourgon Takalaitanostin ml.243t-05 19.800 Toyota Hiace 2,4 TDsl 4ov pitkä ml.174t -01 11.900 Toyota Hiace 2,5 D-4D 100 5ov pitkä 4WD ml.141t -04 17.900 Toyota Hiace 2,5 D-4D 90 4ov pitkä ml.104t -06 16.800 Toyota Hiace 2,5 D4D 90 5ov pitkä ml.146t -03 14.900 Volkswagen Golf Variant 1,9 SDI Firstline PAKETTIAUTO ml.228t -01 6.900 Volkswagen Transporter 1,9 TD-Kat 50kW ml.370t -97 3.800 Volkswagen Transporter Carawelle 2,4d Syncro ml.273t-93 4.900 Tila-autot ja maasturit Chevrolet Captiva 5-henk LS 2,4 M/T AWD AC ml.50t-07 22.800 Chrysler Grand voyager 2,4 M5 SE Business ml.266t-02 9.800 Chrysler Grand voyager 2,5 TD M5 -7-STW-YN5M ml.209t-00 6.800 Chrysler Voyager 3,3 V6 A4 SE ABS A/C 7p ml.267t-00 4.800 Citroen C4 picasso 2,0i 16v Confort BMP ml.89t -08 19.400 Ford Tourneo connect L 1,8 TDCi 90 hv 8h ml.56t -07 19.800 Ford Transit 100 Van TDI 85 1+8h ml.517t -00 4.900 Honda Cr-v 2,0i Elegance AT 4WD ml.76t -07 27.800 Honda Cr-v 2,2 i-CTDi Executive Advanced 4WD ml.73t-08 36.800 Honda Cr-v 2,4 i-VTEC ES AT ml.95t -02 16.800 Hyundai H-1 Bussi 2,5 CRDi Business ml.62t -08 21.400 Kia Sorento 2,5 CRDi VGT EX A/T ml.93t -07 25.900 Kia Sportage 2,0 EX 4WD ml.63t -06 18.900 Kia Sportage 2,7 V6 Excellent A/T ml.58t -06 18.900 Lada Niva 4x4 1.7i 3d ml.16t -09 11.800 Land rover Freelander 1,8 S ml.123t -02 11.800 Land rover Freelander 2,5 V6 Sport BUSINESS AT ml.106t-04 16.800 Mercedes-Benz A 170 CDI Classic ml.157t -00 6.400 Mitsubishi Grandis 2,4 Invite ml.86t -05 19.900 Mitsubishi Outlander 2,0 DI-D Intense ml.94t -07 25.900 Mitsubishi Pajero Sport 2,5 TD GLS ml.171t -02 16.800 Nissan X-trail 2,0 dCi 110kW XE 6MT 4x4 ml.48t -08 29.900 Nissan X-trail 2,0 Sport AT 4x4 ml.175t -02 10.900 Nissan X-trail 2,5 Business 4WD ml.120t -04 13.900 Opel Combo Tour 1,4 Twinport M5 90 hv ml.106t -06 9.400 Opel Za?ra 1,8 Elegance 5d 7h ml.265t -99 3.900 Volkswagen Lt 35 Kasten 3500 9h Bussi ml.513t -00 9.900 Volkswagen Touareg 2,5 R5 TDI 128 kW Tiptronic-autom. KATI UUSITALO – Liikuntahallilla on kiva temppuilla renkaissa ja pelata korista, Aava Varjamo kertoi. ml.79t -07 49.900 BMW 523 i 2,5 24V 4d ml.202t -96 4.800 Chevrolet Aveo 4-ov LS 1,4 M/T AC ml.48t -07 8.900 Chevrolet Bel air 4,1 4d ml.174t -66 12.800 Chevrolet Nubira STW SX 2,0D M/T AC ml.37t -08 13.400 Chrysler 300m 3,5 V6 A4 ml.234t -98 5.900 Chrysler Neon 2,0 A4 LX ml.98t -05 8.800 Chrysler Neon 2,0 A4 LX ml.95t -05 9.400 Chrysler Pt cruiser 2,4 A4 Touring ml.147t -06 12.800 Citroen Berlingo 1,6i 16v Multispace ml.158t -04 6.900 Citroen Berlingo 1,9D Multispace ml.348t -99 2.400 Citroen C5 2,0 HDi SX Break AT ml.358t -04 4.900 Citroen C5 2,0i 16v Exclusive Break Autom. 5d ml.213t -02 15.800 Audi A6 allroad quattro 2,7 V6 TDI 132 kW quattro tiptronic-autom. ml.182t -04 7.400 Nissan Primera 1,8 AT Visia ESP 5-ov. Pian hän hullaantui japanilaisvaikutteisiin manga-sarjakuviin, joiden tyyli tarttui nuoren taiturin hahmoihin. Hänen tuoreimmat sarjakuvansa käsittelevät Takaloiden arkea erittäin vitsikkäästi. Hän innostui sarjakuvapiirtämisestä kaksi vuotta sitten ja aloitti piirtelemällä tikku-ukkoversioita sarjakuvaja Playstation-pelien sankareista. Platinum ml.13t -08 14.800 Peugeot 306 XN 1,6 5d ml.161t -97 1.900 Peugeot 307 Olympia HDi 90 ml.90t -07 12.400 Peugeot 307 SW Olympia 1,6 ml.88t -07 11.900 Peugeot 307 XR 1,6 5d ml.130t -04 6.900 Peugeot 307 XS 1,6 3d ml.143t -02 5.900 Peugeot 406 Grand Wagon SR 1,8i 16V ml.252t -00 2.900 Peugeot 407 Wagon Platinum 1,8 2009 ml.27t -09 20.800 Renault Clio RT 1,4 5d ml.190t -92 500 Renault Megane Break 1,4 16V 5d ml.64t -06 9.900 Renault Megane Sedan 1,6 16V ml.92t -05 7.800 Renault Megane Sedan 1,6 16V Pack Authentique ml.77t-04 8.900 Saab 9-3 2,0 SE 5d ml.206t -99 3.900 Seat Ibiza Hatchback 1,5i Crono 3d ml.300t -90 1 Skoda Fabia Sedan 1,4 Active 50kW ml.123t -02 5.800 Skoda Octavia Combi 1,6 GLX ml.135t -00 5.900 Smart Fortwo Cabrio Passion 45kW SOFTOUCH ml.31t -04 7.900 Toyota Avensis 1,8 Linea Terra 4d ml.161t -00 6.400 Toyota Avensis 2,0 Linea Terra Wagon ml.200t -99 5.400 Toyota Avensis 2,2 D-4D 150 Clean Power Linea Sol Elegant Wagon ml.393t -06 10.800 Toyota Corolla 1,4 D-4D Linea Sol 4ov ml.52t -07 17.800 Toyota Corolla 1,6 VVT-i Linea Terra 5ov Wagon ml.110t -05 11.800 Volkswagen Golf 1,6 85 kW FSI Sportline 3d ml.101t -04 13.800 Volkswagen Jetta Comfortline 1,4 103 kW TSI, DSG-autom. Sivu 8 HEIDI PELANDER Miten prosentin käy. ml.112t -04 9.400 Nissan Primera 1,6 Visia 5-ov. Hänen mielestään tärkeimpiä vaaliteemoja ovat terveydenja vanhustenhoidon parantaminen. Ja voivathan siinä jotkut olla napit vastakkainkin. –Apteekki ja terveyskeskus on säilytettävä Mellilässä, Udd sanoi. Kuntavaalien ennakkoäänestyksen suosio on noussut kaksissa aiemmissa vaaleissa. Sivu 11 TIINA NAULA Vaaliteesejä torin täydeltä Loimaa Kimmo Gustafsson Puolueilla on vielä pari viikkoa aikaa käännyttää ehdokastaan harkitsevat äänestäjikseen. ml.201t -02 11.900 Volvo V70 2,4 Classic ml.265t -00 6.800 Volvo V70 D5 AWD Classic aut ml.266t -07 19.800 Volvo V70 D5 AWD Summum aut ml.332t -06 17.800 Volvo V70 Sportswagon Classic 2,4 20V ml.167t -00 8.400 Hyvät pelit ja parhaat selitykset Loimaan Lehdestä. ml.138t -06 10.900 Nissan Primera 2,0 Sport+ Xenon SportDeck ml.217t -00 4.400 Opel Astra Wagon Enjoy 1,9 CDTI 88kW/120hv M6 ml.60t-08 17.800 Opel Astra Wagon Enjoy 1,9 CDTI M6 120 hv ml.193t-07 12.400 Opel Insignia Sports Tourer Edition 1,8 Ecotec 103kW/140hv M6 ml.10t -09 25.900 Opel Omega Caravan 2,2 16V Classic AT ml.170t -01 5.900 Opel Vectra 1,6 16V GL+ 4d ml.219t -99 2.900 Opel Vectra 1,6 16V GL+ 4d ml.219t -00 2.800 Opel Vectra 2,5i V6 24V CD ABS 5d ml.147t -98 3.800 Opel Vectra GTS 1,8 Ecotec Sport 5d ml.164t -03 8.900 Peugeot 206 Oxygo 1,4 3-ov. 12 Torstaina 16. Sivu 7 Melliläläinen Åke Udd arvioi Perussuomalaisten teeseissä olevan hyviä asioita. 020 799 5600 MA 8.30-18.00 TI-PE 8.30-17.00 LA 10.00-14.00 Asunto-autot / -Vaunut CaradAdria Classica 743 up-6c74up/499+70 Asuntovaunu ml.0 -06 22.800 Carado C 164 Asuntovaunu ml.0 -07 12.800 Fiat Ducato 2.8 jtd-cristall champ/ Matkailuauto ml.87t -03 25.900 Fiat-joint/285 Joint 1 ame031daa0 Matkailuauto ml.89t -05 19.900 Fiat-lmc 642 ti 2,8 jtd Liberty ml.33t -06 39.900 Fiat-mclouis Glen 264 ml.92t -06 24.800 Fiat-solifer Mobile 644 2.8 JTD ml.190t -01 19.900 Renault Mobilvetta zc7r kim. KIMMO GUSTAFSSON Saat samassa paketissa • 3 kertaa viikossa Loimaan ja ympäristön uutiset, tapahtumatiedot ja kauppojen hyvät tarjoukset Ulkomaan tilauksiin lisätään postimaksu Rastita valitsemasi vaihtoehto. Katin mielestä mangatyyli on kaunista ja erikoista sekä paljon monimutkaisempaa kuin esimerkiksi Aku Ankka. Loimaan talousalueen paikallislehti • 94. LL, Saviseudun urheilullisin. Ainakin Alastarolla äänestäjiä riitti eilen mukavasti. ml.152t -07 16.900 Volkswagen Passat 2,0 96kW Highline Variant ml.112t -04 14.800 Volkswagen Passat 2,0 96kW Trendline ml.194t -03 8.900 Volkswagen Passat Variant Luxline 1,9 TDI PowerDiesel 77 kW ml.201t -07 17.400 Volkswagen Polo Classic 1,9 Eko-D 4d ml.294t -97 1.900 Volvo S40 T-4 1,9 ml.210t -98 4.900 Volvo S60 2,4 170 ml.207t -01 8.400 Volvo S70 2,4 20V Classic ml.240t -00 5.900 Volvo S80 2,4D Kinetic aut ml.130t -09 28.900 Volvo S80 2,4D Momentum ml.293t -06 17.400 Volvo S80 2,4D Momentum aut ml.319t -08 19.900 Volvo V40 Sportswagon 1,9TD ml.344t -98 3.400 Volvo V50 1,8 (125 hv) Momentum man ml.110t -08 19.800 Volvo V70 2,4 (140) Classic aut ml.101t -07 22.800 Volvo V70 2,4 140hv aut. ml.72t -07 8.900 Peugeot 207 Trendy HDi 90 5-ov
Vahva tervan ja savun haju karkottaa myyrät useiksi kuukausiksi, jonka jälkeen käsittely uusitaan. Torstaina 16. Puhelun hinta soitettaessa Hankkija-Maatalous Oy:n toimipaikkojen 010-alkuisiin numeroihin on 8,28 snt/puh + 11,99 snt/min kaikista liittymistä. Pihalle ja parvekkeille, syysistutuksiin, ruukkuihin ja haudoille. Hinnat voimassa niin kauan kuin tarjouserän tuotteita riittää. Raakaaineena kotimainen, luonnon mukainen koivutisle, haitaton maaperän pieneliöille. 762 2140 • KULTAA • HOPEAA UUDISTAMME VALIKOIMAA 100 SORMUSTA HÄVITYSHINNALLA kodinomaista asumista, turvallisesti! Ikäihmiselle Hyvin varustetuissa asunnoissa on mahdollisuus itsenäiseen asumiseen, silti palvelut ovat tarvittaessa käytössäsi; ruokailusta pesulaja siivouspalveluihin. Voit varata vaikka ajan p. K.H. Odotamme Sinua Lounais-Suomen metsäpäivän metsätorilla. (Yksittäin 2,70 e/kpl) Meiltä saat Bonusta! Myyräkarkote 1 L Varma ja tehokas tapa häätää hankalat, kasvituhoja tekevät vesimyyrät pihalta! Ruiskuta tai kaada tislettä myyrän käytäviin ja pesäkoloihin. 3 kpl Koko 10–15 cm 7, 90 Yht. Myös pesulapalvelut (vesipesu) ovat tarjolla sekä talon asukkaille että ulkopuolisille. Päivän aikana kaikki teetee-langat -20 % ja MODA-LEHTI erikoishintaan. hygieniahoito, perusmittaukset, huonehälytykset ja yhteydenotot lääkäreihin. Tehoaa myös muihin myyriin. Loimikotia ylläpitää Loimijoen laakson Vanhaintuki ry. 02 762 2028 Rouva Pyry 1.10. Keittiössämme huomioidaan erikoisruokavaliot. Ryhmässämme työskentelee yksi sairaanhoitaja ja kuusi lähihoitajaa. • Keittiöt • Kylpyhuoneet • Komerot Meiltä myös: • Kalusteiden kuntokartoitus • Suunnittelupalvelu • "Avaimet käteen"-remontit www.seppalamobel.fi Seppäläntie 125 • 32210 LOIMAA Puh. 14,90 3, 90 Yht. Loimikodin pitopalvelusta saa aterioita myös noutoperiaatteella eri tilaisuuksiin. avaamme ensi viikolla osoitteessa Vesikoskenkatu 18 monipuolisen lapsiperheen ostospaikan • lapsille vaatteet ja kengät • äitiysja vauvatarvikkeet • äitiysvaatteet Hossinkatu 1-3, Loimaa Vesikoskenk. . Loimaan kaupunki laskuttaa näistä palveluista. 02-7627 297 • Fax 02-7627 291 myynti@seppalamobel.fi • www.seppalamobel.fi Tehtaanmyymälästä: • Liukuovet • Mitta-ovet vanhoihin kalusteisiin (Vanhojen kalusteiden ei tarvitse olla standardimittaisia) Tiluuna Avoinna TI PE klo 10.30 17.00 LA klo 10.00-13.00 www.tiluuna.. 050 356 9685 . Uudet ideat ovat aina tervetulleita Jäsensuuruus on tänä vuonna 6 /hlö, yhteisöltä 30 . Reilu koko 16/19 cm. Liikuntaryhmät ja sotaveteraanien päiväkuntoutus kuuluvat myös osana toimintaamme. Vielä on istutusaikaa jäljellä! Nyt loput perennat 50% Koristepensaita poistohinnoin Paljon erilaisia kukkasipuleita Aleksis Kivenkatu 7, Loimaa, 0107685210 ark. Lounaspöytämme on katettuna arkisin klo 11-13 ja sunnuntaisin sekä pyhinä klo 12-13.30, myös ulkopuolisille kävijöille. Tarjolla viimeiset tiedot puukaupasta, vinkkejä raivaussahan huoltoon, SilvaNetti -verkkometsäsuunnitelman ja muiden palvelujen esittelyä sekä syksyinen kilpailu. Liity yhdistyksen jäseneksi ja tule mukaan kehittämään Loimikotia yhteiseksi parhaaksi. syyskuuta 2010 13 www.a-rakennusniemela.. Loimikodissa löytyy virikkeitä monenlaiseen toimintaan, jokaisen kunnon ja mielihalujen mukaan. alkaen p. Puita ja pensaita voidaan suojata ruiskuttamalla ainetta niiden tyvelle. Lisää tuotteita löydät myymälästämme sekä osoitteesta www.multasormi.fi Kellokanerva punainen Kukat säilyvät pitkälle talveen, kun kastelet säännöllisesti pakkasten tuloon saakka. (Yksittäin koko 10–15 cm 1,60 e/kpl, näyttävä koko 25–30 cm 3,50 e/kpl.) Syyspihaan Multasormesta Väriä syksyyn! 3 kpl 6, 90 Yht. Sopii erinomaisesti pihalle ja parvekkeelle, ruukkuistutuksiin ja haudoille. Näytämme mielellämme taloa ja kerromme toiminnastamme. Myös turvallisuudesta on huolehdittu nykyajan vaatimusten mukaisesti, jokaisessa asunnossa on: • Paloilmoitusjärjestelmä • Automaattinen sammutusjärjestelmä • Hoitajakutsujärjestelmä • Mahdollisuus rannekehälyttimeen Loimikodin tiloissa toimii Loimaan kaupungin kotihoitoryhmä, joka vastaa niiden asukkaiden hoidosta, joille on tehty hoitoja palvelusuunnitelma. Jäsenmaksun voit suorittaa tileille 500509-11258, 154230-122 Paas tullen kattomaan millaista meillä on. Palvelu sisältää mm. 9-17, la 9-14. sosiaalietuuksien hakemisessa sekä asukkaita että omaisia. 3 kpl Koko 25–30 cm Calluna kanerva Kaunis kanervalaji, joka säilyttää värinsä koko talven, kun kastellaan säännöllisesti pakkasten tuloon asti. lääkehoidon, apteekkiasioinnit, haavahoidot, päivittäisissä toiminnoissa avustaminen, esim. 3, P. metsänhoitoyhdistys TURVALLINEN VALINTA TERVETULOA NEULOMAAN ja tutustumaan syksyn upeaan lankavalikoimaan Vietämme neulomisen teemapäivää torstaina 16.9. Mäkinen Heimolinnankatu 12 p. 764 1285. Muutama päivä vielä... Osaava henkilökuntamme neuvoo ja opastaa mm. Palvelukeskus Loimikoti Vänniläntie 14 Alastaro Suunnista metsänhoitoyhdistyksen osastolle Alastaron moottoriradalle Virttaalle 18.9.2010 klo 10-15
Autamme sinua valitsemaan persoonaasi sopivat kehykset ja niihin yksilöllisesti räätälöidyt linssit. herkkuja Eeva ja V-P Rantamaa p. mukaan) – 20 % Housupäivät to-la 16.-18.9. klo 12-15 Esiintyy Hanuristi Veikko Hongisto koko perheen liikuntarata lähtö klo 13 mm. OSTA MERKKIKEHYKSET + YKSILÖLLISET MONITEHOLINSSIT ________________ KAUPAN PÄÄLLE NESPRESSOKAHVIKONE arvo 399 € IT __ E Ark. MYÖS ANNA CAVIN LASIHELMIKORUISTA REILUJA ALENNUKSIA. torimyyjiä, kahvia, munkkeja, lättyjä, makkaraa ym. ma-pe klo 9.30 17.30 • la klo 9.00 13.00 Yksilöllisesti räätälöityä muotia ainutlaatuiselle naiselle Tilaustöitä teemme mahdollisuuksien mukaan normaalisti! TERVETULOA PENKOMAAN, JOSPA SINULLEKIN LÖYTYISI JOTAKIN SOPIVAA !!! Aletuotteisiin ei korjauksia. edustaja Riitta Stenroos paikalla. 14 Torstaina 16. SYYSVAATTEIDEN JA -TUOTTEIDEN LOPPUUNMYYNTI ALKANUT! Laadukkaita yksilöllisiä asuja ja tuotteita pohjahintaan! 18.9.2010 p. (Ei musta juhlalaatu) Turuntie 6 LOIMAA (02) 762 4200 www.ribbon.. Ma sulj. syyskuuta 2010 Turuntie 6 LOIMAA (02) 762 4200 www.ribbon.. Kaikille kosteustuotteen ostajille tuotelahja! Metsänkasvatuksen ensimmäiset 30 vuotta yhdessä päivässä! • maaja metsätalousministeri Sirkka-Liisa Anttilan puheenvuoro ja kyselytunti klo 12 • istutuskone ja energiapuun korjuu • taimikon erilaiset käsittelytavat • metsätulot liikkeelle ensiharvennuksesta • hevosmetsurin työnäytös • koko perheen metsärata 18.9.2010 klo 10-15 Alastaro Circuit moottorirata Jarno Saarisen tie, Loimaa 4H • Fin Forelia • Koneyrittäjät • L&T Biowatti • Lähivakuutus • Metsäkeskus • Metsäliitto • Metsänhoitoyhdistys • Alastaron Osuuspankki • Raunion saha • Risutec • Stora Enso • Sampo-Rosenlew • Taimi-Tapio • UPM Metsä • Vapo • Varsinais-Suomen maaseutuoppilaitos www.metsakeskus.?/lounais Lounais-Suomen metsäpäivä Vesikoskenkatu 20, Loimaa p. 02-762 2848 Hossinkatu 1-3 Loimaa www.loimatar.com Mode S-XL housuista MA-PE 9.30-17.30, LA 9.30-14.00 – 30 % Minkä tahansa pitkien housujen ostajalle neuleista Tarjouksia, alennuksia, lyhennys ilmaiseksi (toim. kaikista Tuotetarjouksia... Tulkaa nauttimaan syksyisestä päivästä. Merkit ja mallit vaihtelevat liikkeittäin. Tervetuloa uudistumaan! Osallistu samalla Madridin matkan arvontaan. ti-to 9-17, ti-to 9-17, pe 9-17.30, pe 9-17.30, la 9-13 la 9-13 TERVETULOA! TERVETULOA! KARJALANPAISTI Naudan KEITTOLIHA 9 95 8 95 €/kg €/kg 9 95 €/kg Kosken KOTIJUUSTOT ja perjantaisin Ypäjän Kotinisun LEIVÄT ja LEIVONNAISET Kivikylän WURSTI SYYSTORI sunnuntaina 19.9. 0500 596 929 Turuntie 19, LOIMAA puh. in SISUSTUSTALO Vintage puuhuonekaluja väri ”harmaa wash” • penkkisohva 169,• hyllykkö 159,• kukkapöytä pieni 39,iso 56,• sarjapöytä pieni 28,keskikoko 35,iso 51,• sivupöytä taso laatikoilla 329,Syystarjous Loimaan torilta perjantaina Tuoretta SILAKKAA ja SILAKKAFILETTÄ Pyhämaan suolasilakkaa ja tuore AHVEN 5,-/kg, KUHAja AHVENFILETTÄ, GRAAVILOHTA ym. sop. issa SISUSTUSTALO tuotteista -20 % alennus perjantaina 17.9. Varausta ei tarvita ja samalla voit testailla upeita, uusia Clarinsmeikkejä ja osallistua kasvohoidon arvontaan. 0400 798 823 www.olgatar.. 9.00-17.00 mittaamme veloituksetta ihosi kosteuspitoisuuden. päivät to-pe-la 16.-18.9. Ei yhdistettävissä muihin tarjouksiin. 9.00-17.30 la 9.00-14.00 Turuntie 8-10 P. 7632 733 Palvelemme Palvelemme Ma sulj. 02-721 7250 LOIMAA www.sportialoimaa.. Tarjous on voimassa 30.10.2010 asti. Syyskuun Tähtitarjoukset! Salomon Vega Mid Gore-tex jalkine (110,00) Nike koripallokengät -40 % Varastossa olevat polkupyörät -30 % Asics Gel-Rocket sisäpelikenkä (79,90) Raiski Miila/Luke vedenpitävät ulkoiluasut Jr (119,00) 69 90 89 90 Sr (139,00) 59 90 79 90 Kiekkoilun huipputarjoukset: Easton S3 jääkiekkohanska Easton S3 jääkiekkomaila Sr Jr/Int Bauer Vapor rullakassi Jr Sr Warrior Bentley kyynärsuojat Warrior Bentley säärisuoja 29 00 59 00 49 00 49 00 59 00 19 00 29 00. Rakentuuko syksyn tyylisi uusien vaatteiden, asusteiden ja kenkien varaan. järj.Mellilän Kyläyhdistys ry Turuntie 14, 02-762 1350, 0500 741 437 Perjantaina 17.9
Loimaan Seudun Kuulo ry. Kurkijoen Marttayhdistys ry Tutustumme Ala-Hollon yritykseen keskiviikkona 22.09.2010 klo: 18.00. klo 17.30-18.30 Keskuskoulun salissa. Talkoot la18.9. 0400121037 ja 050-5620270 vuoden 2010 jäsenmaksuja voi maksaa osuuspankkiin Virttaan Nousu Syksyn ensimmäiset maastojuoksut Eräveikkojen majalla la 18.9 klo 15.00 kaikki sarjat Savikki Korjaus Englannin keskustelukerho + kokkikerho on peruttu yhteensattumien vuoksi Mellilän kyläyhdistys ry. klo15.00 torilla tehdään liikuntarataa,joka on sunnuntaina klo13.00 lähtö torilta. Mukana Hanuristi Veikko Hongisto. Peliliuskat 2 €/kpl. Kaikki mukaan kuuntelemaan. 050 324 3718 info@lomasakyla.fi www.lomasakyla.fi Tervetuloa viihtymään! Jartsan KARAOKE klo 21–1.30 17.9. Harjoitukset nuoret ja vasta-alkajat maanantaisin klo 18, muut keskiviikkona klo 18 ja lauantaina klo 11. Tied. 1 1 18 8 8 8 3 3 3 8 8 8 8 8 30 3 3 30 30 18 18 8.3 .30 30 Isku-Volley LA LA A L L L L LA A A Tähän otteluun Täh hä än ottelu uu un n LIPUT: aikuiset 12 , lapset 6-16 v 6 opiskelijat/varusmiehet/eläkeläiset 9 perhelippu 25 (2 aikuista + 2 lasta) Otteluisäntänä: Alastaron Metsästysseura ry JAHTIKOKOUS ti 21.9.10 klo 19 Majalla. Myös maatalouskoneiden tuntemus on eduksi. klo 18. Ohjelmallinen osuus klo 12-13.30. Henkisen tuen kurssi vapaaehtoistoimijoille ja muille kiinnostuneille työväenopistossa pe ja la 1. 7 7 7 1 1 Pe P Pe k kl e e kl kl Pe Pe 17 7.9 .9 9. SEURATOIMINTA LOIMAAN LEHDEN SIVULTA PAIKKAKUNNAN PARHAAT MENOVINKIT. . 040-5192040. Kaikki mukaan. klo 20-0.30 Solistiyhtye Jermut Porintie 739, Orisuo p. Ankkurissa Rintalan tilan karitsanmaksaa ja punaherukkakastiketta Piparjuurivoissa paistettua siikaa Nyt syysherkkuja www.ankkuripaikka.. Vapaamuotoiset hakemukset 30.9. 0400 324 440 www.pihakannot.. Jankko, torstairastit tänään 16.9. JAHTI 1.300 2 x 200 ym. klo 18.45 JAHTI 46/900 € Kirja 6 € seur. Johtokunta tuntia ennen. Harri Petäjä, p. Mukaan sisäliikuntavarusteet ja juomapullo. Historiikki ja Korsulaulajat. Elisenvaaran Martat kokoontuvat ma 20.9. perjantai Taiston KARAOKE klo 21–1.30 18.9. LoKoKo A-tytöt Lähtö SM-karsintoihin Lahteen la 18.9. p. ennen klo 23 Yökerhossa KANTOJEN JYRSINTÄÄ PIHAPUIDEN KAATOA Ossi Niittymäki p. 19.9. . Kysy omalle ryhmällesi omaa teemakurssia ! Syksyn uutuus: PUULEIMASIMET ! . klo 13.00 Tuulalla Antintie 4. 13.20. Syystori su 19.9.klo 12-15. Varsinais-Suomen Muistiyhdistys järj. 764 1633 Perjantaisin Markon KARAOKE Nyt lauantaina Jake in the box JUKOLAN BINGO VAMPULASSA maanantaisin klo 18.45 alk. KAUSIKORTIL LA ILMAISEKSI! Tähän otteluun 30 3 8 18 18 o 1 o o 1 1 9. a l a h o l l o . Tied. kirkko, Ruokamesta ja Auran Palvituote. pysäkki 12.35 Vakkatie Kolkkalantie H:koski 12.40 H:kosken kirjasto 12.40 Mellilän kesk. Torstaina 16. ja muita herkkuja tule maistamaan LoKoKo naperopallokoulua ei ole tämän viikon perjantaina 17.9. Lasten tanssikurssit monitoimitila Ahjossa su 5.9. Aikuinen-lapsi savipaja La 16.10. klo 17 Keskuskoululla. Mukaan sisäliikuntavarusteet ja juomapullo. Pue yllesi jotain punaista ja ota reipas mieli mukaasi. Tulkaas kaikki jutustelemaan ja maistelemaan. klo 12-15 Syksyn sunnuntailounaat alkavat taas... VARAUKSET 02-7683 135 www.katinhannankievari.com Aikuiset 20 euroa 6-12v. kello 18.00-20.00, musiikki & tanssi & rytmi. Virttaan Palokankaan kartalla, lähdöt kello 16.00-18.30. Ilmoittaudu Hilvelle viimeistään ma 20.9., puh. Eloisat; Bussit 17.9. aamupäivällä. Ilm. hyviä palkintoja. Avoimien ovien päivä Veteraanituvalla su 19.9. klo 8.00 Yhteiskoululta. Ravintola MURINA Loimijoentie 79, Alastaro Puh. seijatulonen@gmail.com tai gsm 040-5637 387. kl klo lo 3 3 3 8 8 8 8 30 .. ja Loimaan Veteraanipuisto säätiö. 010 270 3278, 010 270 3277. 0400 726 546 Liput 10 NAIST ENTANSS IT Lauantaina 18.9. Ilm. Pe 17.9. Mellilän Lounaspaikassa.Tule ja vaikuta. Majavan ApuVOIMA ______ahertaa_ahkerasti_______ Tehokas ja monipuolinen apu: . P. päivittäiset kotiaskarreet . Loimaan Kamerat retki Nuutajärvelle 18.9.2010 Lähtö Foto-Irman edestä klo 9.00 omilla autoilla. Yhteislähtö urheilukentältä kello 16.30. 9. viim. la 18.9. "Ensiaskeleita Muistisairauden kanssa"Infotunnin 30.9.2010 klo: 18-19 Tuulensuun palvelukeskuksessa Loimaalla. Yhtiön toimialaan kuuluu työkalujen, maatalouskoneiden varaosien, tarvikkeiden hihnojen jne. 12.55 Kosken kesk. 763 1865. Aiheena vuoden 2010 vihannes, keräkaalit. Lisätiedot mari.mattila@loimaankorikonkarit.fi tai 050-5425430. koululta p. klo 9 k 9 9 7.9 7 7.9 17 17 Pe 1 e 1 Pe P Pe o lo o o 9 9 9 9 Pe e e e klo l k k k 9. . KANTOJYRSINTÄÄ kannot puruiksi pihat ja puutarhat. Jahtivouti Loimaan aluesairaalan Tehyn ao 213 ottaa Suomen Sydänliiton NaisenSydänkampanjan haasteen vastaan ja kutsuu kaikkia naisia osallistumaan Pukeudu Punaiseen Päivän kävelytapahtumaan to 23.9. 040 509 1965 Av. Vuorisen talli 12.30-Kaunismäenkatu Op/kaup. klo 18.30 Loimaan Liikuntahallilla Kausikortteja (140 ) saa lipunmyynnistä . Pelit Launeen koululla La klo 11.30 HyPo ja klo 16.30 Porvoon Tarmo. Loimaan Voiman maastojuoksut kaupungin urheilukeskuksessa to 16.9 klo 18 ja ma 20.9. Opastus: Alastaro-Virttaa, tie 213 El:n Mellilän seudun yhdistys ry hotellimatka tallinnaan 22-23 2010 muutama paikka vapaana ilmoit 20.9 menn. 040 5356347 galina@suomi24.. 7636 5100 Viihderavintolassa **************** CHEEK Pe La NALLE LEHTONEN JA TULINEN TRUMPETTI LIPUT 10 LIPUT 8 ilm. lauantai 19.9. mennessä: Muistiohjaaja Heidi Huuskonen p. Myös siivouspalvelu yrityksille. asiointiapu . sis. 040 827 5819. LoKoKo Tyttöjen korikoulu (-03 ja myöhemmin syntyneet) alkaa to 16.9. 050 349 6500. Lavatanssikerho Sekahaku ry harj. Loimaan Karjalakuoro, harjoitukset käynnistyvät jälleen tänään yhteiskoululla klo 18.30 . Loimaan Keskipitäjän Maatalousnaiset, Kasvispidot Niinipirtillä ke 22.9. 4 6 v. Tied. 0500-606141 www.kannotkumoon.com Kahvila ja keittiötarvikkeiden myymälä w w w. 16.9. Loimaan Seudun Sotaveteraanit r.y. lajina Bugg etenevä jatko. Nälkäpäiväkeräys pe ja la 17.-18.9. menn. syyskuuta 2010 15 VIIVI JA WAGNER Leppiha llilla tanssita an! Torstaina 16.9. ALASTARON NAISVOIMISTELIJAT RY Jumpat Alastaro-hallissa alkavat viikolla 38 Maanantaisin klo 18–19 naisten kuntopiiri ohjaajana Terhi Kankare Torstaisin klo 17-17.45 lapset 3-4 v ohjaajina Birgitta Aho ja Jaana Jylhä Torstaisin klo 18–19 nuoret 11–15 v ohjaajina Birgitta Aho ja Jaana Jylhä Jumpat Alastaron ala-asteen salissa alkavat Tiistaisin klo 19-20 naisten jumppa alkaen 21.9 ohjaajana Mirja Tiiri Tiistaisin klo 18-19 lapset 7-10 v alkaen 12.10 ohjaajana Johanna Hakamäki Torstaisin klo 18-19 lapset 5-6 v alkaen 30.9 ohjaajana Ismo Kulmala Tervetuloa mukaan! Jäsenmaksu aikuiset 25 ja lapset 17 , kertamaksu 2 . Kaikki paikalle, paperit mukaan. siivous . www.hurrikaani.. Herkullinen seisovapöytä on katettuna sunnuntaina 19.9. Seuraavan kerran naperot harjoittelevat pe 24.9. Näkövammaisten kerho kokoontuu ma 20.9. myynti Pyrkimyksenämme on aina tuottaa asiakkaalle asiantuntevaa palvelua Haemme asiakaspalveluhenkistä MYYJÄÄ Työ edellyttää kaupallista kokemusta. Loimaan seudun Suomi-Saksa Yhdistys Stammtisch-kantapöytäilta pe 17.9.10 klo 19.30 Ravintola Ankkuripaikassa, kaikki Saksan-ystävät mukaan, kielitaito ei ole edellytys Loimaan Eläkkeensaajat ry Vierailijana kerhossa Nuorisotalolla tänään torstaina klo 13 Loimaan seudun Omaishoitajat ja Läheiset ry:n sihteeri Jaana Boström. mennessä osoitteeseen: Loimaan Hihna ja Varosa Oy Lamminkatu 38 32200 Loimaa tai sähköpostilla kai.pietila@lohiva.. Kimppakyydit. koko kylän liikenneongelmat tilaisuus pidetään lauantaina 18.9. Vapaa savusauna klo 15 alkaen. ti-pe 10-17, la 9-16, su 12-16, ma suljettu. 10 euroa P. Tunti sisältää luennon "Miten elän muistisairauden kanssa?” Tilaisuus on maksuton. sunnuntai LOUNAS klo 12–15 Loimaan Hihna ja Varaosa Oy on vuonna 1988 perustettu yritys. P. Loistava tilaisuus myös uusille äänille tulla mukaan. Lisätiedot mari.mattila@loimaankorikonkarit.fi tai 050-5425430. 21.9. f i Haarantie 155, Loimaa • Puh. 7. Lehmirantaan reitti/aikataulu. harjoitukset peruttu. klo 20-0.30 Pyrstötähti ja Juha Salminen Liput 10 Coi ke ud et BINGO Metsämaan Kalliohovissa torstaina 16.9. alkaen klo 12. Sarjat alkaen tytöt pojat 5 vuotta. GALINA MAJAVA Humppila P. Tarjoamme monipuolisen ja vaihtelevan työn sekä koulutuksen osaavassa joukossamme. ompelutyöt . Lähtö torilta klo 16.15, kävelyreitti n 5 km. klo 16 17 ja 7 12 v. 2.10., ilmoittautuminen työväenopistoon. Tervetuloa! Vampulan Urheilijat Kojonkulman kyläyhdistys Miesten kuntolentopalloa torstaisin alkaen 16.09.2010 klo 19.15. remonttiapu.... LoKoKo Poikien korikoulu (-03 ja myöhemmin syntyneet) alkaa to 16.9. klo 18:30. puh. 0503369464 / Anni LoKoKo Mikrotytöt. Su klo 9.30 SBG ja klo 15.30 Wartti Basket. 040-531 6464 SPR:n Loimaan osasto. klo 14 Alastarolla Tuttujen Tuvalla. Vielä on paikkoja Auran retkelle ti 28.9., kohteina mm. Monitoimitila Ahjossa vapaat harj. Varattavissa myös kokoustilaksi. Paperimassakurssi La 23.10.Ideoita omaan ryhmään Kurssiaika klo 13-17, 25 + mat.maksu lisää: www.kadentaitonyytti.. Opintien koululla klo 19.40-21.40 lajina valssi 2. . klo 12. Työväentalolla, 22.9. . JR 1 Kojonkulman koulupiirin alueella kerätään jätepaperia la 25.9. Tied. ma 27.9. Tervetuloa! Prättä-Jouset ry. klo 17 18. . AU/Jalkapallo P93 Tänään sarjapeli UPKAU, kello 18.30 Ukissa. 2 €. 050 5273327 Armi Kädentaitojen erikoisliike/ Kehystämö NYYTTI Satakunnantie 5, LOIMAA Syksyn 2010 Kädentaitokurssit: La 9.10. Lisätietoja antaa Kai Pietilä 0400 740 560 tai kai.pietila@lohiva.. Jos tarvitset kyytiä, soita Ailalle viim. klo 16.30-17.30 Keskuskoulun salissa. LENTOPALLON LIIGA CUPIN OTTELU Pe 17.9
Monen hevosen rattailla nähdään Hevospiston oppilaita, joille harjoitusravit ovat oiva harjoituspaikka ennen suurempia koitoksia. Ypäjällä ajetaan ensi sunnuntaina harjoitusravit. Yhtiö tehostaa markkinointia HUITTINEN Lasten päivähoidon siirtäminen sosiaalitoimelta koulutoimen alaiseksi etenee Huittisissa suunnitelmien mukaan. Ponilähtöjä on harjoitusraveissa kaksi, ja näin paikalliset ponit pääsevät harjoittelemaan ennen Ypäjän poniraveja. Nimikuskeista raveihin on tulossa Arto Hammar. syyskuuta 2010 LOIMAA Aleksis Kiven katu 7 Palvelemme ma–pe 7–21, la 7–18, su 12–18 Osto slista ja ruok asuos ituks et nyt Faceb ookis sa! Food ie.fm teke e eläm ästä help poa ja herk ullis ta. Kovimpaan kylmäverilähtöön suurimpana nimenä osallistuu viime vuoden Satakuntaajon voittaja 5-vuotias Passin Liina. Se luetaan ikäluokkansa kovimpiin nimiin, joka tulee varmasti haastamaan ypäjäläisen huipputamma Ullerin, vaikka pari ei vielä Ypäjällä kohtaakaan. Suomalainen /kg Palvelemme sunnuntaisin 12–18 2 65 1 99 2 95 50 Suomalainen naudan sisäpaisti, palana Kotikeittiön kermatai valkosipulikermaperunat Crepsit jauhelihatäytteellä Herkkukanasalaatti Hinnat voimassa to–la 16.–18.9. Yhtiö ei vielä tässä vaiheessa käynnistä varsinaista toimintaa, vaan ensin yhtiötä itseään markkinoidaan kansainvälisesti. Näillä näkymin päivähoito on siis siirtymässä sivistyspalvelukeskukseen ensi vuoden alusta. Poniravit järjestävät päävastuussa Pilvenmäen ravinuoret, Ypäjän Hevosystäväinseura, Forssan Seudun Hippos sekä Hevosopiston oppilaskunta. Niihin on ilmoittautunut 59 hevosta ja ponia. Harjoitusravit Ypäjällä su 19.9. Osallistu keräykseen ja tule mukaan myös kerääjäksi! Liity Punaisen Ristin jäseneksi. Päivähoitohallinnosta päätetään lokakuussa LOIMAA Pikatien ja Aleksis Kiven kadun liikennevaloristeyksessä Loimaalla sattui eilen kello 15.30 kahden henkilöauton törmäys, jossa rypistyi peltiä. Ruokatoriltamme 8 90 /kg /kg 9 90 /kg 12 90 9 90 /kg Operaatio Nälkäpäivä järjestetään 16.-18.9.2010. Kunta ei voi toimia maa-alueiden myyjänä kansainvälisellä tasolla, vaan tarkoitukseen tarvitaan yhtiömuotoinen toimija. Koulutuslautakunta ja perusturvalautakunta kuulivat edellisissä kokouksissaan tilannekatsauksen siirtoa valmistelevan työryhmän työskentelystä sekä henkilöstölle järjestetystä YT-tilaisuudessa. Ypäjällä ravataan kahdesti HUMPPILA Humppilan kunta perustaa nykyisten ja mahdollisesti tulevien teollisuusja yritystoiminta-alueiden markkinoimiseen oman logistiikkayhtiön. SPR:n VarsinaisSuomen piirin osastot keräävät TOK:n myymälöiden yhteydessä. ja poniravit su 26.9. Tästä aiheutui äänekäs pamaus, ja muuntajatolppaan jäi musta savujälki. klo 11-19 Bonusneuvoja on paikalla myymälässämme. Tarjoamme pullakahvit perjantaina 17.9. 16 Torstaina 16. Myös työntekijöiden työsuhteet säilyvät entisellään. Kahdeksan lähdön harjoitusravit ajetaan kello 13 alkaen ja järjestäjinä toimivat Ypäjän Hevosystäväinseura sekä Hevosopisto. kello 13 alkaen. Lue lisää : www .s-ka nava .fi Uuniperunaa moneen makuun! Rosamunda Uuniperunat 59 Apetit Kylmäsavulohifileesiivut 150 g (19,67/kg) Rainbow Katkaravut 180 g (11,06/kg) Hinta voimassa to–su 16.9.–19.9. Peltiä rypistyi kolarissa LOIMAA Yksi Kaunissaarentien muuntajan neljästä pienjännitelinjasta possahti eilen Loimaalla kello 16.15. Luvassa on lämminveristen montélähtö sekä viimeisenä lähtönä ajetaan Hevosopiston oppilasliigan ensimmäinen osalähtö. Jäsenyys on kannanotto – se tarkoittaa, että välität! www.redcross.fi Operaatio Nälkäpäivä 16.–18.9.2010 Alastaro, Loimijoentie 81, 32440 ALASTARO ma-pe 8-21, la 8-18, su 12-18 Bonusta jopa 5% Lisätietoja: www.tok.. Kaaja toteaa, että muun muassa kaikki lastensuojelumallit säilyvät entisellään. Jäsenesitteen voit noutaa TOK:n toimipisteistä. Ypäjän historian ensimmäiset poniravit ajetaan 26.9. Rainbow KERMAJUUSTO 1 kg 3 95 /kpl Atria NAUDAN PAISTIJAUHELIHA 400 g 2 49 6,23/kg Sale Alastaro on uudistunut! Tervetuloa tutustumaan! www.tok.fi Perjantaina 17.9. Yhtiön omistaa kokonaisuudessaan Humppilan kunta, joka on myös yhtiön kotipaikka. Lokakuussa lautakunnat tekevät lopullisen päätöksen, esitetäänkö valtuustolle päivähoidon siirtämistä sivistyspalvelukeskukseen. 10–18 Tarjoukset voimassa to–su 16.–19.9. Muuntajalla possahti. Päivähoidon johtaja Mirjami Kaaja ei usko, että suunnitelmiin tulee enää muutosta. Valio Hyla Kermaviili 200 g (2,50/kg) Portti Kinkkusuikaleet 250 g (10,60/kg) Hinta voimassa to–su 16.–19.9. Oppilasliigaan saavat osallistua kaikki alle 25-vuotiaat ohjastajat. Humppilan Eco Airport Oy: ksi nimetty yhtö on tarpeellinen varsinkin kansainvälisen markkinoinnin työkaluksi. Siirron vaikutukset ovat lähinnä hallinnollisia