alv.
Hanna Rautavuori on kokeillut vaihteeksi savupiipunpeltiä maalausten alustana.
Kuvataiteen kattaus
valmis maisteltavaksi
Sivu 7
Tämän lehden takapuolella paistaa aurinko.
Osin ehdotetusti, osin
vastaansanomattomasti
dokumentoituna.
Sivu 16. vuosikerta
Irtonumeron hinta
2,00 . Merkittävä työllistäjä
lopettaa Oripäässä
Sivu 5
ANU SALO
Tiedätkö sinä,
mitä vanhemmillesi tai isovanhemmillesi
kuuluu tänään?
Onko heillä
kaikki hyvin?
Kirjoittajavieras
Jonna Jalonen
Sivu 6
Loimaan taideseuran vuosinäyttelyn jurytti tänä
vuonna kulttuurisihteeri Juhani Heinoinen.
Sarjakuvien piirtäminen
ja ideointi ei ole iästä
kiinni, kunhan taiteellisuutta ja mielikuvitusta
piisaa.
Sivu 8
Heini Kulmasen maalauksessa on tummanpuhuva tunnelma.
No onhan se nyt
merkillistä..
...ettei sitä vilkkua osata
käyttää eikä osata ajaa
risteyksessä jne.
Kopit, sivu 4
11
Siellä, minne
aurinko paistaa
LAUANTAI
17.10. 2015
Nro 119
Rauni Heikkilän maalauksessa leiskuu syksy.
Loimaan
talousalueen
paikallislehti.
101. sis
Mitä hänen ?omansa?
on. Minä aion esittää viisaiden mietteitä, tuon julki
menneisyyden arvoituksia,
vanhoja asioita, joista olemme kuulleet, joista isämme
ovat meille kertoneet.
Ps. Lauantaina 17. Puoli vuosisataa
sitten kaikki halukkaat eivät löytäneet tulevaisuuttaan Ruotsista.
Palaaminen oli vaikeata.
Nykyinen meno rauhan ajan
Euroopassa on vaikeasti hallittavissa. Myötätunto ei paljoa maksa.
Pilatus sanoi Jeesusta osoittaen: ?Katso, ihminen!. Satu, Luukas, Luka, Säde
19.10. 02 269 3434
Takasivulla
2,46?/pmm
arkisin klo 6-16.30
Etusivulla (modulikoot)
3,97?/pmm
viikonloppuisin klo 7-12
Kuolin- ja kiitosilmoitukset, kunnalliset
Ypäjä, Humppila: Ilvesjakelu
ja kirkolliset ilmoitukset, heng.kokoukset 1,93?/pmm
(03) 6151 344, klo 6.30?10.
SANOMAMääräpaikkakorotus
0,06?/pmm
Säkylä, Punkalaidun,
LEHTIEN
Värikorotus yhdestä lisäväristä
0,09?/pmm
Huittinen ja Vampula:
LIITON JÄSEN Löytölaari yksityishenkilöiden ilmoituspalsta tiistaisin
Almamanu 0800 392262
ISSN 0358-9161 5 riviä 7,50 . 3 kk 33,20?
Irtonumero 2,00?
Ilmestyy tiistaisin, torstaisin ja lauantaisin.
Hinnat sisältävät arvonlisäveron 10 %.
Sähköposti: toimitus@loimaanlehti.fi
Ulkomaantilaukset: tilaushinnan lisäksi peritään
Ilmoitukset: ilmoitukset@loimaanlehti.fi
voimassa oleva postimaksu.
Tilaukset: tilaukset@loimaanlehti.fi
Ilmoitushinnat: Ennen tekstiä
2,46?/pmm
Kotisivut: www.loimaanlehti.fi
3-sivu
2,46?/pmm
Tekstissä
2,28?/pmm
Jakeluhäiriöt:
Tekstin jälkeen
1,93?/pmm
Puh. Laskutusjakso 12 kk 124,00. Avun tarvitsijoita
on ?rajattomasti?.
EI TARVITSE OLLA kristitty auttaakseen ahdingossa olevaa. Totisesti, totisesti: joka ottaa vastaan sen, jonka
minä lähetän, ottaa vastaan
minut, ja joka ottaa minut
vastaan, ottaa vastaan sen,
joka on minut lähettänyt."
Joh. Silti löivät ristille.
Oiva Alanen
VEIKKO HULKON KOKOELMISTA
18.10. Kun te tämän tiedätte ja myös toimitte sen mukaisesti, te olette autuaat.
Joh. 6 kk 63,90. Saana, Saaga, Saini
18.10. 13: 16-17
ELIAS HOLLO
19.10. It-
se asiassa Jumalan tahdon ja Jeesuksen opetuksen noudattaminen on taakka: omatunto moittii, jos emme pidä lähimmäisestä huolta. Keskiviikkona 21.
lokakuuta järjestettävässä
kädentaitopäivässä on jokaisella mahdollisuus saada iloa yhdessä tekemisestä.
Iltapäivän aikana tehdään japanilaisesta paperista paperilyhty, kahvitellaan ja hiljennytään hartauden parissa.
Tilaisuus alkaa KantaLoimaan seurakuntatalossa kello 13, ja sen järjestää
Loimaan seurakunnan diakoniatyö.
Loimaan asemanseutua vuonna 1917.
Mukavaa yhdessäoloa syöpäyhdistyksen kannatukseksi
Lounais-Suomen Syöpäyhdistyksen Loimaan paikallisosaston järjestämässä virkistystapahtumassa
on tarjolla musiikkia ja runoja sekä tietoa syövästä.
Musiikista ja runoista vastaa parin vuoden takainen tangokunin-
gas Kyösti Mäkimattila, jolta on ilmestynyt vastikään myös uusi levy.
Syöpäneuvonta-aseman Pirkko-Liisa Santala ja paikallisosaston
hallituksen jäsenet ovat jututettavissa tapahtumassa. (sis.alv). 6 kk 80,00. Kysellä voi
syövästä ja sairastamisesta, mutta
Tilaushinnat:
Määräaikainen 12 kk 134,10. Uljas
SYNTYNEITÄ
TYTTÖ
8.10.2015
3010 g 49 cm
Suvi Knaapinen &
Mikko Heinonen
PÄIVÄN SANA
17.10. Tilaisuuden tuotolla tuetaan paikallistasolla kotona
tapahtuvaa hoitoa ja järjestetään
virkistystoimintaa.
Syöpäyhdistyksen järjestämä virkistystapahtuma su 25.10. Ihmiset ovat
lähteneet liikkeelle maista, joissa tulevaisuus on vailla toivoa.
Suomessa on auttamisvaatimuksia molempiin suuntiin, sisään
ja ulos.
Jos suomalaisille sata vuotta sitten ei autuus Amerikasta
auennut, oli jatkettava matkaa tai
tultava takaisin. klo 15
Heimolinnassa (Väinämöisenkatu 2).
Käsityöläiskatu 10, PL 2, 32201 Loimaa
Puh. Hinnat sisältävät arvonlisäveron 24%.
myös yhdistyksen kuulumisista ?
vielä lisääkin ihmisiä toivotetaan
tervetulleeksi mukaan toimintaan.
Roosa nauha -teemainen tapahtuma on kaikille avoin, mutta
maksullinen. lokakuuta 2015
2
KALENTERI
NIMIPÄIVÄT
17.10. (02) 588 8000, telefax (02) 763 1233.
Päätoimittaja
Kati Uusitalo
(02) 588 8030
050 555 7526
Toimitussihteeri
Sampsa Hakala
(02) 588 8031
Toimitussihteeri
Tiina Naula
(02) 588 8032
Ilmoitusmyynti:
Myyntipäällikkö Veli-Matti Knuuti (02) 588 8020, 0500 324 939
Myyntineuvottelija Sari Kaukoranta
(02) 588 8024
Myyntineuvottelija Liisa Kivinen
(02) 588 8021
Ilmoitussuunnittelija Kaisa Salmelin
(02) 588 8967
Myyntijohtaja/paikallislehdet Sari Kuusinen
040 539 0969
sari.kuusinen@sss.fi
Aineistoaikataulu
Julkaisupäivä valmis aineisto
tiistai
pe klo 16
torstai
ti klo 16
lauantai
to klo 16
vedostettavat
to klo16
ma klo 16
ke klo 16
Toimittaja
Lari Kiviranta
(02) 588 8035
Toimittaja
Anu Salo
(02) 588 8033
Toimittaja
Pasi Salo
(02) 588 8036
Tilaajapalvelu SSS konsernin paikallislehdet
avoinna ma?pe klo 8?16 (02) 7702 626
tilaukset@loimaanlehti.fi
www.tilaajapalvelija.fi
Vastuu ilmoituksista: Lehden
suurin vastuu ilmoituksen
julkaisemisessa sattuneesta
virheestä on ilmoituksen hinta
ja muihin lehtiin toimitetusta
aineistosta sen valmistusarvo.
Kustantaja: Priimus Media Oy.
Painopaikka: Lehtitehdas
Salo, 2015.
Toimitusjohtaja Jaakko Ketonen. Heidän iankaikkisuutensa Jeesus kuvaa ja perustelee: ?Muista, poika-
ni, että sinä sait eläessäsi hyvän
osan, Lasarus huonon?.
Onko omastaan antava ihminen hyvä. Nyt katselemme jonoja, jotka pyrkivät rajoiltamme sisään. Rikas on se, jonka saldo näyttää plussaa.
Jeesus ei kerro, miksi Lasarus
oli köyhä, ei sitäkään, mistä rikas oli vaurautensa saanut. Ihmiset vaeltavat vyörynä eteenpäin. 4 kk 59,00?
Etutilaus:
Konttori ja toimitus avoinna ma-pe klo 9-14. 4 kk 43,70 . 13: 20
Japanilaista
valoa
iltoihin
Syksy tuo mukanaan pimenevät illat. Jokaisen rikkaan ovella on oma Lasaruksensa (Luuk.
16:19 - ). 78: 2-3
AJANTIETO
Aurinko nousee tänään Loimaalla kello 8.13.
Aurinko laskee kello 18.12.
HARTAUSKIRJOITUS
Katso: ihminen!
N
oin kahden sukupolven
ajan olemme nähneet jonotettavan konsertteihin
tai kaupan avajaisiin. Jeesus puhui opetuslapsilleen: "Totisesti, totisesti: ei palvelija ole herraansa suurempi eikä lähettiläs lähettäjäänsä suurempi. Voihan sekin, jolla ei ole aineellista annettavaa, osoittaa hyvyyttä toisille
klo 17.30 Alastaron kirkonkylän kuntorata.
Aapiskukontie 5.
. Millaista
kuntoa vaatii Oripään pururata, entä Ypäjän?
Loimaan Lehden uudessa sarjassa kävellään vuorotellen läpi seudun kuntoradat.
. ti 20.10. T. Miten pitkälle näkyy Kurittulan pururadalta. ti 17.11. Jutellahan voidaan kai-
. klo 17.30 Juvan
kuntorata. Kertunmäentie 2.
. klo 17.30 Eteläinen kuntoreitti. Ensimmäisellä kierroksella otetaan rauhallisesti,
joten nekin uskaltavat lähteä mukaan, jotka kokevat
kuntonsa vähän huonommaksikin.
Periaatteena vauhdinpidossa on se vanha PPP, eli
?pitää pystyä puhumaan?.
. Terveisin mummi ja pappa
Loimaalta.
Loimaan Lehden pururatakierrosten aloitus
ma 19.10. pääasia, että on lähtenyt mukaan ainakin yhdelle lenkille.
. Jokaiselle osallistujalle
olemme varanneet LL-aiheisen heijastimen tai kynän.
Vuodet vierii sukkelasti, kasvanut oot
ahkerasti! Onnea 3-vuotiaalle Sofiellelle toivottavat isoisovanhemmat,
isovanhemmat, kummit ja Neea-täti
Onnea 16.10. klo 17.30 Metsämaan pururata. ma 9.11. klo 17.30 Melliläjärvi. Pysäköinti
muuta liikennettä häiritsemättä Kuusikadun varteen.
. Oudommilla radoilla on kiva tietää,
minkä pituisia reittejä on
valittavana, jotta osaa valita oikean.
Osallistua voi ihan liikunnan ilosta, mutta vähintään kolmella radalla käyneiden kesken arvotaan
palkintoja. Kiertue alkaa
maanantaina Melliläjärven radalta illalla puoli kuudelta.
Nähdään pururadalla!
kesta mahdollisesta. ma 19.10. klo 17.30 Kurittulan pururata. klo 17.30 Porttikallion kuntorata, Punkalaidun.
. Kunnat pitävät niitä yllä
verorahoilla, joten eikö olisi
hyvä, että niillä olisi käyttöä.
Kylillä ratoja on tehty vapaaehtoisvoimin: esimerkiksi Kurittulassa radan on
rakentanut kyläyhdistys ja
Metsämaalla Metsämaan
Urheilijat.
NYT NIIHIN pääsee tutustumaan tutussa seurassa.
Mukaan voi tulla kuka vaan,
oli aikaisemmin sitten käynyt täkäläisillä pururadoilla tai ei.
. tule mukaan
testiryhmään
LOIMAA Kenen kunnolle
sopii Eteläinen kuntorata
kaupungin keskustassa. ma 2.11. Pysäköinti
Hirvihovin piha, Kuusitie 1.
Iloiset synttärionnittelut 2vuotiaalle Ellinooralle!
T: Mumma, muffa, kummitätskä ja Lauri.
Riemukkaat 2-vuotisonnittelut aina niin iloiselle ja ihanalle
Lukalle! T. Metsämaantie 614, pysäköinti Kalliohovin piha-alue.
. Koostamme joka radasta oman
Tällainen kyltti pystytetään merkiksi Loimaan Lehden pururatakierroksen paikasta, Kati Uusitalo näyttää. Lähisuku.
Suloinen Siiri täyttää tänään
3 vuotta ! Onnea toivottavat
Mummu ja Pappa
Paljon onnea 3-vuotiaalle
Saralle.
T: mamma ja pappa
Onnea 6-vuotiaalle Rennemurulle T: Isoäiti, mumma,
ukki, mamma ja pappa
Paljon Onnea eilen 6 vuotta
täyttäneelle, tänään juhlivalle
eskaripoika Rennelle! Toivottaa: Samu, äiti, iskä ja Nuutti
Reippaalle ekaluokkalaiselle
7-vuotisonnittelut ja halit. ti 27.10. ti 3.11. klo 17.30 Virttaa.
Lähtö Eräveikkojen majalta,
kierrämme Kankaanjärven.
. ke 28.10. Toivottavasti ratojen
viitoitukset ovat muutenkin kunnossa. Toivomme mukaan testiryhmäläisiä, joilta saisimme kustakin radasta arvion
siitä kenelle se sopii ja mikä on reitillä parasta. Huovintie 1.
. Annille! T: äiti
& Janne, Elisa, Aatun perhe,
Emma & Lauri, Juho, iskä &
Erja, Lotta & Juippi.
SARJA aloitetaan jo maanantaina Melliläjärveltä.
. klo 17.30 Ypäjä.
Lähtö Pertunkaaren pihalta.
. iskä,
Marjo, Kiira, Reino, Piia-täti ja Heidi-täti perheineen, mummi ja ukki.
Iloista syntymäpäivää Severille ja nimipäivää Kasperille Huittisiin ! Mukavaa syyslomaa, nähdään. ma 16.11. klo 17.30 Kertunmäen kuntorata. lokakuuta 2015
SAMPSA HAKALA
Ylös, ulos ja
pururadalle
. Seudulla on yhteensä
kymmeniä kilometrejä kuntoratoja, mutta pahoin pelkään, että niitä ei tunneta.
Ei niitä lähimpiä, eikä niitä
kaukaisempiakaan, päätoimittaja Kati Uusitalo sanoo.
jutun, mikä toivottavasti saa
vielä lisääkin ihmisiä näille
radoille liikkumaan ja nauttimaan.
Radoilla voi harrastaa
liikkumista ilmaiseksi, ja
niitä on seudulla niin paljon, että ne voidaan laskea
lähiliikuntapaikoiksi.
. ma 23.11. Loimaan Lehden uudessa
sarjassa testataan seudun
kuntoreitit . Lähteenmäentie
26.
. ti 10.11. Kaikki pururatatapahtumat alkavat kello
17.30, mutta paikalle on hyvä saapua jo hiukan ennen,
jotta osallistujien nimet saadaan arvontalistoille ylös ja
radalle päästään sitten puoli kuudelta.
. klo 17.30 Oripää.
Kangastuvantie 39.
. ma 26.10. Kuulemme mielellämme, mitä
lukijoillemme kuuluu.
Jos porukka niin haluaa,
niin vauhtia voidaan toki
lisätäkin seuraavalla kierroksella.
Kierroksia mennään niin
monta kuin tunnissa ehditään, mutta kaikkien ei tietenkään tarvitse kerätä kierroksia . 3
Lauantaina 17. Pysäköinti
muuta liikennettä häiritsemättä Rydöntien reunaan.
. klo 17.30 Hirvikosken pururata. klo 17.30
Melliläjärvi, Huovintie 1.
PALJON ONNEA VAAN
40 vuotta avioo,
iloa, vilskettä, kavioo.
3). Taisto Levo: 1900-luvun alussa suomalaisia miehiä lähti sankoin joukoin Amerikkaan jättäen naiset ja lapset selviytymään
kuka mitenkin. Viljanpoltolla saa savustettua
koko kulmakunnan tiistaiaamuna nokkakolari lähempänä kuin
oma nokka!
Astmaatikko. Etenkin nyt kun ne
peurat ja hirvet ovat aktiivisesti
liikkeellä.
Tienkäyttäjä
. Poikkeukse?käyttökokemuksista?.
na tietenkin kylien talkoilla tehLoimaan seudulla on yli tusina dyt reitit.
pururataa. kovin pitkä matka. Vilkun käyttö opetetaan jo
autokoulussa, käytetään sitä,
ihan oman ja kanssamatkaajien
turvallisuuden vuoksi! Ja jos
joku sitä ei syystä tai toisesta
käytä, ei heti polteta päreitä
vaan odotellaan, mihin meillä
hoppu on, valmiissa maailmas-
. Myös testiryhmään
. Loimaalla kun
on se käsitys, et aina kolmion
takaa tulija olisi muka kadulla
kulkija
Ei tarvi kolmiota!
sa! Ärtynyt kuskikin on riski
liikenteessä!
Vilkutellaan kun ajellaan!
. Tieturvallisuutta vois hyvin
parantaa Penninkulmalla ja Joenperäntiellä karsimalla ojista
pajut pois. Yksin ei ollut kivaa, mutta vielä epämukavampaa oli ängetä mukaan toiseen tyttöduoon. Mikä loimaalaisille on niin
vaikeeta liikennesäännöissä?
Lidl liittymä on niin selvä kuin
se tässä maassa on mahdollista.
Kolmio siihenkin, niin sit se vasta sekaisin onkin. Suomesta on tulossa kovaa vauhtia Euroopan harmaan
talouden ja talousrikollisten
paratiisi.
Talousrikollisuus kuriin
. tervetuloa pitämään
sissa vähän enemmän tasaista, 100-vuotias vetreänä! KU
Radoilla on vannoutuneet
käyttäjänsä, mutta
ne ansaitsisivat
enemmänkin liikkujia.
ESKO
TÄTÄ IKÄVÄÄ piirrettä, jossa ystävyys vaatii porukalta tasaluvun, on
pidetty tyttöjen välisen ystävyyden
riippakivenä.
Yle uutisoi 20. lokakuuta Yle kertoi, että tytöt alkavat käytökseltään muistuttaa
enemmän poikia. Esille nousi muun muassa tyttöjen välinen ystävyys.
Useimmat muistanevat kouluajoilta sen tyttökaksikon, joka oli
erottamaton. Henkensä kaupalla ei
tarvinnut kenenkään lähteä.
. 9. Jos et naura
vitseille, naurat luultavasti mielipiteille.
Criss Jami
Päätoimittaja Kati Uusitalo kati.uusitalo@loimaanlehti.fi
Tervetuloa lähiliikkumaan!
Vuoden pimeimmät ajat ovat taas
edessä, ja sohvan pohja houkuttaa. Niin, kertokaapas nyt loimaalaiset, taikka Loimaalla autoilevat, vaikka ihan omin sanoin,
miten se vilkun käyttö on niin
vaikeata.
Kommenttia ootellaan
. Ystävyydessäkin kun se kolmas pyörä on liikaa, ainakin tyttösillä.
PÄÄKIRJOITUS
PÄIVÄN MIETE
Kaikilla on huumorintajua. Sinä, joka soittelet huvinvuoksi hälytyskeskukseen, eikö
ole tullut mieleen katsoa peiliin,
onko ketään kotona... Osa pakoili
Venäjän armeijaa, mutta kaikki
tavoittelivat parempaa elintasoa. Kiertueella tutustutaan seudun kuntoratoihin, ja mukaan liikkumaan ja
ratoja testaamaan ovat tervetulleita kaikki. Sinne ei kuitenkaan auta jäädä.
Synkkyyden jaksamisessa auttavat tunnetusti ulkoilu ja raitis
ilma sekä seura, ja kaikkea tätä
onkin luvassa maanantaina alkavalla Loimaan Lehden pururatakiertueella (s. He olivat samiksia.
ONGELMIA tuli sinä päivänä, kun
toinen oli pois koulusta. Lähiliikuntaa
Toisissa enemmän nousua, toi- siis luvassa . Onhan ne tehty ja pidetään
sä jutun jokaisesta reitistä ja sen ylläkin verorahoilla. maaliskuuta, että tyttökolmikoiden näennäinen ystävyys saatOnko kaveri- taakin todellisuudessa olla
suhteissa
hurjaa vallankäyttöä, jossa
määrä
porukan vahvin määrittealkanut
lee muiden
aseman.
korvata
MLL:n koulaatua?
luttaja varoitti jutussa, että
pahimmillaan diktaattorinomainen
vallanhimo ja muiden arvosteleminen jatkuvat aikuisuuteen asti.
PIKKUHIL JAA jokin on muuttumassa. Johtavat naarassudet ovat häviämässä ystävyysporukoista, sillä nykyään tytötkin viihtyvät yhä paremmin laumoissa.
Jutussa haastateltu psykologi totesi, että sukupuoliroolien väheneminen johtuu lisääntyneestä tasa-arvosta.
MIELEEN TULEE , että tyttöjen muuttuneen käyttäytymisen taustalla
saattaa olla jotain muutakin kuin tasa-arvon kasvaminen.
Onko some salakavalasti onnistunut lisäämään yhteisöllisyyttä?
Harrastetaanko nykyään enemmän ryhmissä?
Onko kaverisuhteissa määrä alkanut korvata laatua?
TÄRKEINTÄ ON kuitenkin se, että yhä
useammalla olisi joku, kenen kanssa
mennä ruokkikselle tai jolta soittaa
läksyt poissaolon jälkeen.
Onhan ystävyys asia, joka parhaimmillaan on osa
jokaista arkipäivää.
Maija Paloposki
maija.paloposki@
hotmail.com
KOPIT
. Nämä bestikset tulivat
kouluun yhdessä, viettivät välitunnit kaksin, söivät aina yhdessä ja kuluttivat vapaa-aikansakin keskenään.
Kenties heillä oli keskenään mätsäävät reput ja usein myös samat mielipiteet. Myöhemmin sitä haettiin
Ruotsista. lokakuuta 2015
4
MIELIPIDE
TOIMITTAJALTA
Girlpower:
ystävyyttä ja
vallankäyttöä
Viime viikon sunnuntaina vietettiin
kansainvälistä tyttöjen päivää. Kilometrejä niissä on
Lähimmälle pururadalle ei ole
yhteensä kymmeniä, ja monis- kenelläkään seudun asukkaalla
sa vielä useammanlaisia reittejä. Lauantaina 17. Suomen nykyhallitus tuntuu
suosivan vain harmaata taloutta ja kaikenlaista talousrikollisuutta. julkaisemme nimittäin lehdes-
ja maisematkin vaihtelevat: esimerkiksi Kurittulan radalta näkyy Kanta-Loimaan kirkolle asti.
Radoilla on omat vannoutuneet käyttäjänsä, mutta ne ansaitsisivat enemmänkin liikkujia. maalaisjärki käteen, Kiitos ja ajattele
ensin ennenkuin teet mitään
vastaavaa!
Kyllästynyt kiusantekoon!
(LL 6.3.2014).
Selvitystyö käynnistyi
aluksi siksi, koska lukiokoulutuksen ja ammatillisen koulutuksen valtakunnallista järjestäjäverkkoa
oltiin uudistamassa. Osa pakkaamon työntekijöistä ihmetteli sitä, että Oripään
pakkaamo suljetaan ja samaan aikaan Kaarinaan rakennetaan lisätilaa.
Yrityksen suunnitelmiin
kuuluu Kaarinan toimitilojen noin 550 neliön laajen-
nus ja investoiminen uuteen isompaan pakkauskoneeseen.
Lähteen mukaan pakkaamotoiminnan keskittäminen yhteen paikkaan
on mahdollista, koska Kaarinasta loppuu jalostetehdas, jonka vapautuvia tiloja voidaan hyödyntää pakkaamisessa.
Jalosteet valmistetaan jatkossa Ruotsissa Dava Foods
ryhmän yksikössä, jossa käytetään raaka-aineena suomalaisia kananmunia.
Työntekijöitä
ihmetytti, että
Oripään
pakkaamo
suljetaan ja
Kaarinaan
rakennetaan
lisätilaa.
LARI KIVIRANTA
. Vapautuvalle kiinteistölle
etsitään muuta käyttöä
Oripää
Lari Kiviranta
Oripään pakkaamolla pakataan viimeiset kananmunat
ensi keväänä tai alkukesästä.
Muna Foodsin yhteistoimintaneuvotteluiden
tuloksena Oripään pakkaamo suljetaan ja kananmunien pakkaaminen
keskitetään Kaarinaan.
Tämä tietää työn loppumista 14 työntekijältä Oripäässä. Yhtymävaltuusto tekee asiasta omalta osaltaan
päätöksen valtuuston ylimääräisessä kokouksessa,
joka pidetään alkuvuodesta 2016.
KAUPUNGIN talous- ja strategiatyöryhmä antoi keväällä 2014 kaupungin tehtäväksi selvittää koko toisen
asteen koulutuksen keskittämisen Loimaalla LounaisSuomen koulutuskuntayhtymään. Selvitystyötä var-
ten Loimaan kaupunginjohtaja asetti työryhmän, johon kuuluvat puheenjohtajana toimiva sivistysjohtaja
Manne Pärkö, lukion rehtori Hannu Lahti ja kutsuttuna
kuntayhtymäjohtaja Antti
Virtanen. Emme voi käytännössä siirtää konetta Oripäästä Kaarinaan.
Miksi?
MUNA FOODS eli entinen Munakunta on Munakunnan omistajaosuuskunnan ja tanskalaisen Dava Foods Holdingin puoliksi omistama yhtiö. Epäsuorasti siinä mielessä,
että voimme lopettaa jalostetehtaan Kaarinassa ja siirtää toiminnan ryhmän toiseen yksikköön
Ruotsissa. Vireillä olleen lakiesityksen mukaan nykyisten järjestämislupien oli tarkoitus lakata 31.12.2016 niin, että uu-
sia järjestämislupia olisi pitänyt hakea syksyllä 2015.
Käytännössä koulutusten
järjestäjien määrä olisi todennäköisesti vähentynyt.
Eduskunnan sivistysvaliokunta päätti kuitenkin
viime maaliskuussa keskeyttää toisen asteen koulutuksen järjestämislain käsittelyn. Tämä ratkaisu säästää, Lähde vastaa.
Hän kertoo, että Oripään pakkaamon uudehko pakkauskone
myydään ja Kaarinaan ostetaan
uusi kone.
Muna Foodsin toimitusjohtaja Jan
Lähde kävi kertomassa yt-neuvotteluiden tuloksen Oripään pakkaamon henkilökunnalle torstaina.
Lukiokoulutus kuntayhtymälle 2017?
Loimaa
Tiina Naula
Lukiokoulutuksen ja ammatillisen koulutuksen yhdistäminen etenee Loimaalla. Olemme saaneet 3?4 vuoden
aikana tehostettua toimintaamme.
Voimme siirtyä yhteen paikkaan,
jossa tehdään kahta vuoroa. Toimitusjohtaja Jan
Lähde arvioi, että muutama
Oripään pakkaamon työntekijä saattaa siirtyä töihin
Kaarinaan.
MUNA FOODS perustelee
hakevansa keskittämisellä
tehokkuutta, kasvua ja kilpailukykyä, sillä kilpailu on
kiristynyt kotimaan päivittäistavaramarkkinoilla.
Toimitusjohtaja sanoo,
että Kaarinassa siirrytään
kahteen työvuoroon, kun
tähän mennessä munia on
pakattu kahdessa paikassa
ja yhdessä vuorossa.
Yritys hakee uutta käyttäjää omistamaansa Oripään
pakkaamon kiinteistöön.
Lähde uskoo, että rakennukseen voidaan löytää esimerkiksi tuotanto, varastointi-
tai logistiikkatoimintaa, koska sijainti ja tilat ovat hyvät.
Oripään pakkaamon
kiinteistöllä on ollut pakkaamotoimintaa 40 vuotta.
YT-TULOS ilmoitettiin työntekijöille torstaina. Jos asian käsittely jatkuu suunnitellusti, lukiokoulutuksen järjestämislupa siirtyy Loimaan kaupungilta Lounais-Suomen
koulutuskuntayhtymälle
1.1.2017. Tätä ennen asiasta tarvitaan koulutuskuntayhtymän yhtymävaltuuston ja Loimaan kaupunginvaltuuston päätökset ja kaupungin sekä kuntayhtymän
esitykset opetus- ja kulttuuriministeriölle, joka päättää
asiasta.
. 5
Lauantaina 17. Ilman liittoutumista tämä ei olisi ollut mahdollista, Lähde perustelee.
Oripää
Lari Kiviranta
Munakunta investoi Oripään pakkaamolle noin kahden miljoonan
euron edestä vuosina 2012 ja 2013.
Automaatioon keskittyneisiin investointeihin sisältyi muun muassa uusi kananmunien lajittelukone ja pakkausrobotti.
Toimitusjohtaja Jan Lähde totesi tuolloin mittavan investoinnin tarkoittavan sitä, että Munakunnan on tarkoitus pysyä Oripäässä (LL 17.5.2012).
Miksi suunnitelmat muuttuivat
ja toiminta päättyy juuri Oripään
pakkaamolla, jonne on investoitu?
. Jos yhtymähallitus päätyy yhdistymisen kannalle,
asia vaatii kuntayhtymän
perussopimuksen muuttamista, johon on pyydettävä lausunnot myös jäsenkunnilta.
Virtasen mukaan yhdistymisasia aiotaan viedä
yhtymävaltuustolle ensim-
mäisen kerran tiedoksi ja
keskusteltavaksi 10. Kaikella todennäköisyydellä
työryhmä tulee esittämään
Loimaan kaupungille, että se siirtää lukiokoulutuksen järjestämislupansa kuntayhtymälle, Lounais-Suomen koulutuskuntayhtymän kuntayhtymäjohtaja
Antti Virtanen kertoo.
Ensi tiistaina kokoontu-
van yhtymähallituksen on
tarkoitus merkitä tietoonsa
selvitystyön tämänhetkinen
tilanne ja raporttiluonnos.
. lokakuuta 2015
AIHETTA JUTTUUN Soita:
Toimitussihteeriemme puhelinnumerot ovat
02 588 8031
02 588 8032
UUTISET
Oripään munapakkaamo
suljetaan viimeistään kesällä
. Tavoitteena on, että
yhtymähallitus saa valmiin
loppuraportin marraskuussa, jolloin se käsittelee asian. (LL 11.4.).. Tästä huolimatta Loimaan kaupunginhallitus ja
Lounais-Suomen koulutuskuntayhtymän yhtymähallitus päättivät jatkaa valmistelua Loimaan lukion yhdistämiseksi koulutuskuntayhtymään. Koulutusten yhdistämistä selvittävän työryhmän työ on vielä kesken,
mutta työ on edennyt erittäin hyvässä hengessä. joulukuuta olevaan kokoukseen.
. Osapuolet sopivat liittoutumisesta noin vuosi sitten.
Munakunta perusteli viime kesänä, että yhteistyöllä haetaan
parempaa kilpailukykyä Suomen markkinoilla ja laajemmin
Pohjoismaissa sekä Munakunnan tuottajille vankempaa tulevaisuutta.
Vaikuttiko liittoutuminen nyt
päättyneiden yt-neuvotteluiden
tulokseen?
Ainoa ongelmani muuttoni kanssa on se, että tuskin näen paria itselleni
rakasta ohjaajaa enää ikinä ja
suren sitä todella paljon, mutta onneksi ei sentään tarvitse muuttaa minnekään Mynämäkeen, koska sitten stressi muutosta olisi paljon suurempi. Selkä on pitänyt leikata jo kauan sitten, mutta aika vain pitkittyy ja pitkittyy. Ajanmukaisilla apuvälineillä saadaan vanhustenhoidossa
paljon hyötyjä. Siksi haluaisinkin, että asioille tulisi muutos. Onko ihmisistä tullut liian mukavuudenhaluisia vai onko taloustilanteemme liian huono auttamaan tulevia äitejä ja isiä. Ja onpa vielä kotimainen
tuote, ihan hyvä asia sekin,
Tamminen lisää.. Kyllä toteutuu, ja olen
sen vuoksi enemmän kuin
onnellinen. osastonhoitaja Sirpa Tamminen esittelevät uutta suihkuvaunua,
joka hankittiin lahjoitusvaroin.
melkoisen kalliita hankintoja, joten iso kiitos lahjoittajille, Tamminen sanoo.
. Tämä on todella hyvä arjen apuväline. Minulle kerrottiin ensin,
että minulle olisi ehkä perhe
ja laitospaikka, mutta perhe
ei onnistunutkaan, ja nyt olen
näillä näkymin muuttamassa
perhekotiin Loimaalle, Jonna
Jalonen kertoo.
Ihmisiltä siis löytyi auttamishalua?
. Pitää
myös muistaa, että minä en
ole ainut huostaanotettu Suomessa, joka tarvitsee kodin.
Toivon, että kaikki muutkin,
jotka perhetukikeskuksessa
asuvat tai käyvät saavat hyvän
kodin ja elämän.
Toteutuuko toiveesi siitä,
että saat jatkaa elämää täällä
Loimaalla ja opiskelua?
. Kyse on varta vasten
pesutilanteisiin suunnitellusta
erityisvuoteesta, jossa on jarruin lukittavat pyörät.
Korkeus on säädettävä, laidassa on käännettävä turvakaide, kallistettava makuutaso ja patjana muovitettu pehmuste.
Vaunu patjoineen on myös
helposti puhdistettavissa aina
käytön jälkeen.
SUIHKUVAUNUA tarvitaan vietäessä vanhusta pesulle silloin,
kun hänen fyysinen toimintakykynsä on alentunut.
. Sitä minä en voi tietää, eikä siitä ole tehty tutkimuksia, mutta minä ajattelen näin ja asiaa
saa kommentoida, mikäli on jotain tietoa.
YRITÄN herätellä kaikkia teitä, joilla on
vanhempia tai isovanhempia. Toivon myös, ettei mielipiteitäni lytätä täysin alas,
vaan mietitään asiaa ja kerrotaan oma kanta kirjoittamaani asiaan. Annetaan apua tarvitseville ja eletään kaikki sovussa keskenämme.
On vanhuksia, jotka asuvat omassa kodissaan aivan onnellisina ja huolehtivat itsestään. Hänellä on
aivan kauheat kivut. Potilasturvallisuus on tietysti tärkeää, mutta
hyvän työergonomian kautta
säästyy hoitajan selkäkin, vs.
osastonhoitaja Sirpa Tamminen sanoo esitellessään tyytyväisenä Kartanonpuiston uutta
suihkuvaunua. On silti myös tosi tärkeää puhua niistä vaikeammistakin asioista, kuten
omasta ja hänen hyvinvoinnistaan.
Tärkeintä on muistaa, että vanhuksia ei saa
kohdella kuin mehiläisiä ja jokaisen vanhuksen sisällä asuu
se pieni prinssi tai prinsessa.
Jonna Jalonen
Lähihoitajaopiskelija ja Nuorisovaltuuston puheenjohtaja
PAIKALLISIA
Jokaiseen tietoaukkoon löytyy vastaus, jos osaa
sitä etsiä ja suhtautuu kriittisesti löytämäänsä.
Kovin moni elää kuin Pohjois-Koreassa, uskoen
kuulemaansa ja luottaen luuloihinsa.
Emeritusprofessori Esko Valtaoja TS:ssa
?Yhtäkkiä minulle löytyikin
paikkoja lähempää?
. Keskus on ollut hänelle koti jo pari vuotta,
aina siitä asti, kun hänen äitinsä kuoli.
Loimaan Lehti julkaisi keskuksen loppumisesta jutun ja
sen yhteydessä Jonna Jalosen
haastattelun (LL 15.9.), jossa
hän vetosi päättäjiin, että ilman kotia tai muuten vaikeassa
tilanteessa oleville nuorille olisi jatkossakin turvallinen paikka ja osaavia auttajia.
Hän harmitteli myös, että
joutuisi pois muuttaessaan jättämään juuri aloitetut lähihoitajaopinnot ja tehtävänsä Loimaan Nuorisovaltuuston puheenjohtajana.
MITÄ TAPAHTUI sen edellisen
jutun jälkeen?
. Siihen käytettiin Lions Club Loimaan Tähkältä saatu lahjoitusraha.
Hoitajien kielellä puhutaan
?pritsistä?. Millaista huolta. He eivät pysty huolehtimaan itsestään. Auttamishalua todellakin
löytyi. Olen silti hyvin tyytyväinen siihen, että niin moni ihminen harkitsi sitä. Korkeutta voidaan säätää, sen avulla suihkuvaunu
saadaan samalle tasolle kuin
vuode, josta vanhus siirretään.
Vaunun saa lukittua turvallisesti vuoteen vierelle.
Suihkuvaunu on säännölli-
sesti käytössä ja todistanut jo
siten tarpeellisuutensa.
. Lukuisat perheet toivottivat Jonna Jalosen tervetulleeksi kotiinsa
asumaan Perhetukikeskuksen lakkautuksen jälkeen
Loimaa
Kati Uusitalo
Muistatko vielä Jonna Jalosen
. Sen voit arvata.
MINULLA ON ERÄS tuttu vanhus, jolla ei ole
maailman helpointa kotonaan. Luulen, että
se oli aikalailla lehtijutun ansiota. Haluan tuoda erilaisia
näkökulmia elämän asioihin.
Sanon suoraan, mitä ajattelen. Itseäni ainakin pelottaisi tämän seuraukset,
mutta kerron kantani kuitenkin.
Haluaisin, että Suomi ottaisi todella paljon lisälainaa ja panostaisi sillä rahalla erilaisiin työpaikkoihin ja yrittäjiin ja siihen,
että he pystyvät laajentamaan yrityksiään
ja saavat otettua lisää työntekijöitä. Toivon herättäväni keskustelua kirjoituksillani, sillä on tärkeää saada monen
muunkin ihmisen kanta erilaisiin aiheisiin.
. Kaikki hyvin?
En luottaisi liikaa siihen, että kaikki tuntemani ihmiset pärjäävät ilman apua.
Jokainen kaipaa läheisyyttä ja sitä, että hänen kanssaan ollaan. Heillä saattaa olla hyvin vaikeita
sairauksia ja kipuja, eikä heillä ole omaisia tai ketään, joka pitäisi heidän puoliaan.
Vanhukset saisivat parempaa hoitoa, jos
Suomen taloustilanne olisi parempi. Valitettavasti yhdeltäkään ei löytynyt Pride-koulutusta, jolla
voi ottaa kotiinsa huostaanotettuja lapsia.
. Se toisi
paljon lisää veronmaksajia ja ihmisillä olisi varaa kuluttaa enemmän, jolla taas saisimme taloustilanteemme hieman parempaan malliin ja sitä kautta paremman elämän kaikille, myös vanhuksille.
Ongelmakohtana on myös huono syntyvyys. Nämä ovat myös
Perushoitaja Seija Kuusisto ja vs. Moni ihminen oli laittanut sähköpostia sosiaalityöntekijälleni tai ottanut yhteyttä minuun ja kertoi haluavansa ottaa minut luokseen.
Olen myös kuullut monien
ihmisten harkinneen sitä. Minun
ratkaisuni ongelmiin olisi aika pelottava. Yhtäkkiä minulle löytyikin
paikka lähempää. Toiset asuvat laitoksessa. Toisinaan taas
toisista mehiläisistä pidetään huolta ja he
asuvat kennoissaan ampiaistarhassa. Näillä näkymin saan
myös jatkaa nuorisovaltuus-
tossa puheenjohtajana, kunhan saan asiani kuntoon.
JONNA JALONEN aloittaa Loimaan Lehden kirjoittajavieraana.
Mitä haluat kolumneillasi saavuttaa tai saada ihmiset ajattelemaan?
. nuoren naisen, jonka olisi pitänyt muuttaa pois Loimaalta, koska Perhetukikeskus lopetetaan. Kritiikkiäkin saa
tulla ja sitä toivonkin, kunhan perustellaan oma mielipide asiaan.
Suihkuvaunu tervetullut
lahjoitus Kartanonpuistoon
ANU SALO
Loimaa/Kartanomäki
Anu Salo
. Lauantaina 17. He tekevät hoitajien kanssa kaikki pakolliset asiat
päivässä, minkä jälkeen hoitajat menevät
tauolle tai ?rapsalle?.
Osa vanhuksista asuu kotonaan, koska
on pakko. Millaista heidän elämänsä on
tai on ollut. Kai sinä tiedät edes suunnilleen, että mitä heille kuuluu tänään. Tämä ?mummo. Ei tarvitse kuin
soittaa kerran viikossa, niin johan tulee iloinen ilme vanhukselle ja ehkä alkaa vähän
naurattaakin, kun juttelette viikon hassuja
kuulumisia. lokakuuta 2015
6
Samalla on istutettu uudestaan ajatusta
siitä, että lähimmän omaisen ei tarvitse olla
viranomainen.
Toimittaja Mirja Niemitalo vapaaehtoisten auttamisinnosta kolumnissaan Forssan Lehdessä
KIRJOITTAJAVIERAS
Vanhukset,
mehiläisiä?
Olen tavannut erilaisia vanhuksia ja kuinka ihania he kaikki voivatkaan omalla tavallaan olla!
Kuitenkin joitain heistä poljetaan alas
aivan kuin mehiläisiä, jotka vain yrittävät
onnellisina lentää ohitsesi. Pitivät ihmiset siitä tai eivät. on valvonut monta yötä kipujensa kanssa putkeen
ja nukkunut tuolilla noin kaksi tuntia yössä
kipujensa takia puolen vuoden ajan ja vain
sen takia, että hän ei ole rikas.
Luonteeltaan mummo on aina iloinen ja
pärjää tilanteessa kuin tilanteessa tai ainakin sanoo niin
7
Lauantaina 17. ja tämä, tästä tykkään, Heinonen
pohtii tarjontaa tutkiessaan.
. lokakuuta 2015
(Maapallon ulkopuolista älyllistä elämää etsiviä)
Tutkijoita askarruttivat vuosien ajan voimakkaat
säteilypiikit. Kylän takamaat
ulottuivat kapeana kaistana Haaranojaan asti.
Vuonna 1540 Kuttilassa
oli kolme pientä taloa, jotka tunnetaan nimillä Karus, Eskola ja Pietilä. Loimaalla on
hyvin toimelias taideseura,
Heinonen kiitteli.
Hänen mukaansa taidenäyttelyn tekee kolme asiaa: hyvät työt, hyvä valaistus ja hyvä ripustus.
Näissä kolmessa onnistuminen on yleisön arvioitavissa viikon ajan, sunnuntaista sunnuntaihin.
hytaikaista torppaa. Kauempana metsän laidassa torpan paikka.
tettiin vuonna 1766. Topias Matinpoika puolestaan
tuli Haitulasta torppariksi
1860-luvulla Seppälän torppaan. Hän tarttui tehtävään ripeästi eikä aikaillut
valinnoissakaan.
Arvio valintojen perustumisesta nopeaan ensivaikutelmaan lienee yhtä
oikea kuin miehen itsensä kepeästi heittämä selitys
vauhdikkaalle etenemiselle.
. Metsää pidettiin hyvänä laitumena, mutta puutavaraa
riitti hyvin vain polttopuiksi. Heinonen osallistui myös ripustuksen toteutukseen.
Loimaan taideseuran vuosinäyttelyn jurytti tänä vuonna kulttuurisihteeri Juhani
Heinoinen.
HUOMENNA AVATTAVAAN
näyttelyyn oli tänä vuonna tarjolla töitä 17 tekijältä,
määrältään tavanomaista
hieman runsaammin. Mielenkiintoinen yksityiskohta jakotoimituksessa oli se,
että rykmentin etuja valvomaan tilaisuuteen saapui
varusmestari Anders Appelin. Väkiluku ei paljon noussut edes
1800-luvulla, jolloin väkiluku muutoin oli nopeassa
kasvussa. lokakuuta.. Lähimpänä Annisten kylää sijaitsi Karuksen tontti, keskellä Pietilä
ja Alastaron Mäenpään puolella Eskola. Muutaman vuoden
päästä sama mies oli Kuttilan Pietilän isäntä.
Kuttilan väkiluku säilyi
vuosisatojen ajan muutamassa kymmenessä. 1800-luvulla kylätontin viereen rakennettiin tuulimylly, koska taloilla ei ollut osuuksia vesimyllyissä. Yksi tällainen kulttuurin esittäytymisen perinne on Loimaan Taideseuran
Vuosinäyttely, joka rytmittää
toimeliaan seuran vuodenkiertoa jälleen säännöllisesti uusiin tiloihin muuton jälkeen. Niittyjen vähäisyys
rajoitti myös pellon raivaamista, koska rehun niukkuuden vuoksi voitiin pitää
vähän karjaa, josta olisi saatu lantaa pellolle.
Kuttilassa isojako alkoi
varhaisessa vaiheessa, kun
Pietilän talon isäntä anoi
isojaon toimittamista kylän pelloilla ja niityillä. Myöhemmin 1900-lu-
vulla Eskola palasi kartalle, kun Pietilän poika asettui pitämään tätä vanhaa
kantatilaa.
Kylän talot sijaitsivat vuosisatoja rivissä jokea myötäilevän tien varressa. Ensin Pietilän
omistukseen siirtyi Eskola 1870-luvulla ja 1890-luvulla Karus. Kylätontilla säilyi rakennuksia 1900-luvullakin,
vaikka Eskola ja Karus itsenäisinä maatiloina olivat lakanneet olemasta ja Pietilän
pihapiiri oli siirretty kauemmas joesta.
Loimaan Taideseuran
Vuosinäyttely Kuukantalossa Loimaalla
(Kuukankuja 1) 18.?25.10.
Avoinna su klo 14?18
ja ma?pe klo 17?19,
la suljettu.
ARTIKKELI
KANSALLISARKISTO, VENÄLÄISET TOPOGRAFIKARTAT
Piskuinen Kuttila
Kuttila on pieni kylä, jonka
kyläryhmä ja pellot sijaitsivat vuosisatoja Loimijoen varressa Alastaron Mäenpään ja Annisten kylien välissä. Tämä on hyvä... Niittyjä Kuttilassa oli taloa kohti vähemmän kuin
missään muussa Loimaan
kylässä. Loimaan
Taideseuran
Vuosinäyttely
aukeaa
huomenna
Loimaa
Anu Salo
Paikkansa lunastaneet tapahtumat toistuvat loimaalaisessa kulttuurielämässä
vuosi toisensa jälkeen ja hyvä niin. Vuosinäyttelyyn osallistumisen
sääntönä on tuoda tarjolle enintään viisi työtä, joiden on oltava kolmen viime vuoden ajalta.
Tuore kuvataiteen kattaus on jälleen monipuoli-
Tarja Lammelan grafiikan sarjaan kuuluu useita värivedoksia samasta aiheesta.
nen, joukossa lukuisia tyylilleen uskollisia, tuttuja tekijöitä, joiden käden jäljen
nähdessään Heinonen tunnistaa oitis, kenestä on kyse.
. Peltojen ja niittyjen jako toimi-
Kuttila 1880-luvulla: tienvarressa kylätontti, jonka vieressä kylän tuulimylly. Pankki pelastetaan veronmaksajien rahoilla.
Pankit pitävät yhteiskuntaa panttivankinaan.
Raha-aktivisti Ville Iivarinen
Turun Sanomissa
ANU SALO
?Työt, valaistus ja
ripustus tekevät
näyttelyn?
. Näin Kuttilasta
tuli oikeastaan Pietilän yksinäistalo, vaikka paperilla
kaikki kolme taloa säilyivätkin. Antti Antinpoika oli kymmenisen vuotta torpparina Anttilan torpassa 1830-luvun
puolivälistä alkaen. Olen varmaan niin laiska, etten mieti kauan, Heinonen arveli kääntäessään
pois näyttelystä pois jääviä
teoksia seinään päin, näyttelyn ripustajille viestiksi.
Tosiasiassa osa valinnoista tuli vielä uudelleen
mietittäviin ripustuksen
edetessä, sillä joissakin kohdin tarvittiin töiden parempaa rytmittämistä näyttelytilan ehdoilla.
Kahden tunnin jälkeen
alkoi näyttää siltä, että jäljellä on enää töiden suoristaminen ja korkeuden säätäminen. Seppälä sijaitsi suunnilleen siinä, missä Pietilän
talo sijaitsee nykyisin.
Eskolan ja Karuksen taloissa nähtiin 1800-luvuilla useita muualta tulleita
isäntiä, mutta Pietilässä säilyi Appelineista alkanut suku. Hän ei muistanut vastaavaa tehneensä aiemmin, ainakaan yksin.
. Näyttelyä voidaan yhtä kaikki pitää seuran vuotuisena päätapahtumana.
Uusin kooste paikallisesta kuvataiteesta on nähtävissä huomisesta alkaen.
Avajaiset ovat kello 14.
VUOSINÄYTTELY ON Loimaan Taideseuran tapahtumista ainoa jurytetty eli
tehtävään nimetyn ennakkoarvioitsijan valintoihin
perustuva.
Tämänvuotinen jurytys
on Loimaan kulttuurisihteerin Juhani Heinosen käsialaa. 1600-luvulla talot olivat
usein paitsi veronmaksukyvyttömiä myös kymmeniä
vuosia täysin asumattomia.
Jopa koko kylä oli todennä-
köisesti kymmenisen vuotta täysin asumaton.
Kuttilan vaikeuksien takana oli kylän pieni pintaala: niin peltoa, niittyä kuin
metsääkin oli vähän. Vuosisadan loppupuolella Pietilä hankki naapurit omistukseensa vuoron perään. Ihan hauskaa, kun on
hyviä töitä. Viimein niiden lähde paljastui:
observatorion taukotilan mikroaaltouuni.
Markus Hotakainen Suomen Kuvalehdessä
KULTTUURI
Normaalit kapitalismin lait eivät koske pankkeja. Näyttely on nyt toistamiseen Kuukantalossa.
Kuinka monta vuosinäyttelyä kaikkinensa on
ajan saatossa ollut, siitä
ei ole tarkkaa lukua löytynyt. Kaikkien talojen viljelykset olivat vaatimattomat, ja taloilla oli suuria vaikeuksia kohdata 1500-luvun lopulta alkaneet vaikeudet: verotuksen kiristyminen, sotarasitukset ja kylmenevä ilmasto. Tämäkö on ollut jossakin ennenkin, hän kysyy,
kunnes valinnat ovat lopullisesti valmiit.
JURYTYS oli Heinoselle uutta. Pietilällä oli kaksi ly-
Kirsi Laine
Kuttilaa käsiteltiin Sarkamuseon Kyläkeskiviikossa
14. Näin ollen Kuttilassa ei ollut juurikaan torppia ja mäkitupia, vaan koko kylän väki asui kylän taloissa
Mistä maasta on kotoisin vaateketju H&M?
2. Jukka.
ELIAS PIIRTÄÄ sarjakuvia erityisesti vapaapäivisin ja viikonloppuisin, ja Jukan lisäksi niissä seikkailevat muun muassa Mukulamummo ja Salli Salapoliisi. Kuka on Alankomaiden kuningas?
3. Kirjailija, näyttelijä, lomailupaikkojen omistaja ja kuvittaja, hän luettelee.
Niinpä ei olekaan ihme, että Jukka seikkailee
sarjakuvien lisäksi myös kirjoitetuissa tarinoissa.
Tädäm! Jukka kuvaajana -sarjis on valmistunut.
H20 & Heinäpää
OSOITA TIETOSI
1. Koko tarina
ei siis ole heti valmiina mutta syntyy kyllä nopeasti, Elias kertoo.
Hän tuntuu tosiaan olevan vikkeläkynäinen:
mitä ilmeisimmin toimittajan kamerasta keksitty
Jukka kuvaajana -sarjis valmistuu alle vartissa.
Järjestysnumeroltaan se on 105. Kehittelen aiheet ihan omassa päässäni.
Piirtäminen menee niin, että teen ensimmäisen
ruudun ja mietin sille sitten jatkoa. Elias Huolman alkaa
piirtää Loimaan Lehteen
sarjakuvia, joissa Jukalle
sattuu ja tapahtuu
Kehystettyä tarinankuljetusta.
Teen ensimmäisen
ruudun ja mietin
sille sitten jatkoa.
Eliaksella ei ole tyhjän paperin kammoa. lokakuuta 2015
8
VIIKON LUKU
Valko-Venäjän
presidentti
Aleksandr
Lukashenko sai
jatkokauden.
Neuvotteluajat
VIIKON VIERAS
maanantai-tiistai klo 17.30 asti
ajanvarauksella puh. Mitä tarkoittaa musiikkitermi crescendo?
7. Mikä on seuraavan James Bond -elokuvan
nimi?
8. 010 257 3202
Puhelun hinta: Lankapuhelimesta 0,0828 /puhelu + 0,0595 /min
Matkapuhelimesta 0,0828 / puhelu + 0,1704 /min
Yhdessä hyvä tulee.
SAMPSA HAKALA
Hmmm...
mistähän sarjis
tällä kertaa
kertoisi?
. Mistä maasta geishat ovat kotoisin?
9. Joissakin tarinoissa esiintyy vampyyreitakin.
Tarinan lisäksi Eliaksen sarjakuvissa on usein
piirtäjän keksimiä tehtäviä sekä mainoksia.
Loimaan Lehden lukijat saavat etuoikeuden
kurkistaa Jukan maailmaan, sillä LL alkaa julkaista Eliaksen sarjakuvia säännöllisen epäsäännöllisesti.
SARJISTAITEILUN lisäksi Elias on kiinnostunut
näyttelemisestä ja on aloittanut teatteritaiteen
perusopinnot Loimaan teatterissa.
Nuorella piirtäjällä on sarjakuvien lisäksi monta muutakin ammattiajatusta.
. Mikä on Suomen myydyin suklaalevy?
10. Kuinka vanhaksi maailman vanhin
ihminen eli?
Vastaukset sivulla 16. Lauantaina 17. Miksi porkkana kasvaa alaspäin?
4. Tarinoita tulla
tupsahtelee kuin itsestään.
Loimaa/Hirvikoski
Sampsa Hakala
Huikeasti vilistävän mielikuvituksen avulla maailmaa havainnoiva Elias Huolman, 9, harrastaa
humorististen sarjakuvien piirtämistä. Mikä on Suomen kansallispuu?
6. Niiden
keskushenkilö on Jukka, joka joutuu mitä merkillisimpiin tilanteisiin.
. Kuinka vanha poplaulaja Robin on?
5
lokakuuta 2015
BusinessTreffien ilme uudistuu
SAMPSA HAKALA
. Turkulaisväriä tuo
myös tapahtuman suojeli-
Loimaan Seudun Nuorkauppakamariin
kuuluva Niina Nurmi osallistuu BusinessTreffien järjestämiseen
projektipäällikkönä.
jaksi lupautunut Jethro Rostedt, Nurmi kertoo.
Hänen mukaansa BusinessTreffeille on lähdössä
kymmeniä loimaalaisia yrityksiä ja muita toimijoita.
. Aiemmin tapahtuma oli
kuin messut, mutta nyt rakennetta on uudistettu verkostoitumista helpottavaksi.
Uutta on sekin, että loimaalaisten ja forssalaisten lisäksi paikalle tulee turkulaisia
yrityksiä. Ilmoittautumisia otetaan vastaan vielä ensi viikon alkupuolella, mutta esimerkiksi tarjoiluiden varaa-
misen takia mukaan haluavien pitää nyt toimia nopeasti.
TAPAHTUMAN ALOITTAA
kello 16 paneelikeskustelu, jonka aiheena on Tulevaisuuden megatrendit.
Paneelin juontaa loimaalainen Jussi Mäkilä, ja panelisteinakin nähdään loi-
maalaiskasvoja.
. Teemaa on tarkoitus paikallistaa eli puhua siitä, miten Loimaan ja
Forssan seuduilla pärjätään
tulevaisuudessa.
Perinteiseen tapaan treffeillä palkitaan vuoden businessvaikuttajat. Yhteistyö alkoi viime syksynä, ja tänä vuonna tapahtuma järjestetään
Forssassa perjantaina 30.
lokakuuta.
BusinessTreffien projektiryhmään kuuluva Niina
Nurmi Loimaan Seudun
Nuorkauppakamarista sanoo, että konsepti on laitettu perusteellisesti uusiksi ja
se palvelee osallistujia entistä paremmin.
. Paneelissa käsiteltäneen esimerkiksi digitalisaatiota, voimaantumista
ja muita suuria tulevaisuudenkuvia. 9
Lauantaina 17. Loimaalaisista palkinnon pokkasi viime vuonna Loimaan
Keilahalli.
TREFFIT PIDETÄÄN Hämeen ammattikorkeakoulun auditoriossa, Ravinto-
. Nuorkauppakamarien
verkostoitumistapahtuma
luopuu messumaisuudesta
Loimaa, Forssa
Sampsa Hakala
Loimaan ja Forssan seudun
nuorkauppakamarit yhdistävät toisen kerran voimansa Businesstreffit-tapahtumassa
Markkinoinnille
työryhmä Oripäässä
ORIPÄÄN kunnanhallitus nimesi kunnan
markkinointityöryhmän puheenjohtajaksi hallituksen puheenjohtajan Heikki
Mäkisen (kesk.), joka toimii samalla kunnan markkinoinnin vastuuhenkilönä.
Työryhmään valittiin jäseniksi Taru Ojanperä (kok.) ja Matti Kulmanen
(kok./sit.).
Lisäksi hallitus päätti, että työryhmän
jäsenille maksetaan kokouspalkkiota sekä toimikunnan puheenjohtajalle ansio-
menetyskorvausta ja kustannusten korvausta kunnanvaltuuston vahvistaman
palkkiosäännön mukaisesti.
Vt. Esille
nousi markkinointiryhmän perustaminen.
Loimaa tarjoaa haudankaivuuta Vampulalle
LOIMAAN seurakunta antaa tarjouksen
Vampulan hautausmaan urakkakilpailuun. joulukuuta alkaen. kunnanjohtaja nimesi kunnan
henkilöstöstä työryhmän sihteeriksi Laura Torkin.
Kunnanhallitus on aiemmin käsitellyt
kunnan markkinointisuunnitelmaa kahteen otteeseen, ja viimeisellä kerralla se palautettiin uudelleen valmisteltavaksi. Kirkkoherra,
kirkkovaltuuston puheenjohtaja, talouspäällikkö, kirkkoneuvoston varapuheenjohtaja ja johtava suntio valittiin työryhmäksi, joka tekee esityksen valinnasta
. Kirkkoneuvosto päätti asiasta todeten, että Loimaan seurakunnalla on
riittävästi kapasiteettia myydä haudankaivuun palvelua, koska uurnahautauksen suosio on lisääntymässä.
Huittisten seurakunnan talouspäällikkö oli ottanut yhteyttä Loimaan seu-
rakunnan talouspäällikköön ja tiedustellut, olisiko Loimaan seurakunnalla kapasiteettia myydä haudankaivuun palveluita Vampulan hautausmaalle.
Vampulan hautausmaalla haudankaivuun suorittanut urakoitsija on irtisanoutunut 1.1.2016 alkaen.
Hautauksia suoritetaan Vampulan
hautausmaalla vuosittain 10?20.
Suntio seurakuntaan
LOIMAAN seurakuntaan palkataan suntio toistaiseksi voimassa olevaan työsuhteeseen 1. Kirkkoneuvosto päätti asiasta