Ritva Koskisella ovat hymy ja puhe yhtä herkässä. Ne menevät hyvään tarkoitukseen, lohduksi kriisin läpi käyneille lapsille kotimaassa ja ulkomailla. Puput menevät hyvään tarkoitukseen. Kehruuvalssin, Lambeth Walkin ja muiden perinteisten tanssien lisäksi wanhat saivat taputuksia 1970-luvun tunnelmiin vieneestä tanssista. Viimeksi hänestä tuli Eloisien uusi puheenjohtaja. 6 414880 051993 T Ä N Ä Ä N Säätila Sää lauhtuu, ja lämpötila on nollassa tai asteen verran plussan puolella. alv . Sivu 5 LoLe-1702-01 16.2.2007 16:23 Sivu 1. Anniina Mikkola ja Ilmari Kinnunen taivuttelivat niin tangon kuin Travoltankin tyyliin wanhojentansseissa. Aurinko voi paistaa välillä, ja kohtalainen tuuli puhaltaa lounaan suunnasta. Loimaan seudulta eduskuntaan on ehdolla yhdeksän seitsemästä eri puolueesta. vuosikerta LAUANTAI 17.2.2007 Nro 20 P 1 D Toimelias tapaus – Mitä ihmettä, onko täällä kalenterissa tyhjäkin kohta, Ritva Koskisen tytär kiusoittelee joskus äitiään. Takana oli Wanhojen päivän ensimmäinen julkinen tanssiesitys, jota juhlatamineet ja jännitys eivät suinkaan helpottaneet. Sivu 8 ANU SALO Apupupuja maailmalle Loimaallakin on ahkeroitu Apupupuja, SPR:n avustuspaketteihin sujautettavia pehmoeläimiä. Sivu 7 KATI KUUSINEN Ehdokkaille numerot Kansanedustajaehdokkaat saivat numerot, joista ensimmäisiä liimattiin eilen mainoksiin. Sivu 12 Irtonumeron hinta 1,00 € sis. Eräs wanhoista tokaisikin, että hui, hänhän näyttää ihan isoäidiltään tämän nuoruudenkuvissa. Laittautuminen juhlameikkiin ja pukuihin muuttaa monia niin, että kirjaimellisesti omaa peilikuvaa on vaikea tunnistaa. Sivu 6 ANU SALO Wanhakin taipuu vielä Loimaa Kati Kuusinen – Melkoinen pätsi, Ilmari Kinnunen huokasi eilen päivän ensimmäisen urakan jälkeen. Vitsailussa on totta toinen puoli: Ritva Koskinen on tavallisen toimelias tapaus. Perinteisten musiikkien väliin soitettu parin vuosikymmenen takainen suosikkikappale Staying alive osoitti, että frakissa ja mekossakin voi taipua kuin Travolta konsanaan. Loimaalla tanssivat niin lukion toisen luokan oppilaat kuin kaksoistutkintoa suorittavatkin. Ensiesityksestä sai nauttia Yhteiskoulun väki, illalla wanhat taivuttelivat liikuntahallissa vanhempien ja sukulaisten iloksi. Loimaan talousalueen paikallislehti • 93
Karkkipussi ja muuta kivaa KATI KUUSINEN Päiväkodissa lehdestä on tehty urheiluvälineitäkin. Niitä on leikattu ja liimattu sekä taiteltu. Nurmen päiväkodissa sukellettiin sanomalehteen Tilaajapalvelu p. To 22.2. LOIMAA Ke 21.2. Kaino 19.2. Urheilunnälkään löytyy lehdestä apua muualtakin kuin urheilusivuilta. 18:31 19.2. Jumala, me olemme omin korvin kuulleet, isämme ovat meille kertoneet, minkä teon sinä teit heidän päivinään, muinaisina aikoina. Kaikista kiinnostavin juttu on kaikkien mielestä kuitenkin se, kun oman päiväkodin nimi löytyy lehdestä. Seurapalstalla, sivulla 15, lukee torstaisessa Loimaan Lehdessä, että: ”Nurmen päiväkodin sanomalehtipiiri kokoontuu päiväkodilla tänään alk. Ja lapset tykkäävät toiminnallisista jutuista, lastentarhanopettaja Liisa Haltia sanoo. Silloin Jeesus sanoi hänelle: "Saat näkösi. klo 13 diakonian päiväseurat Liisa ja Jouko Koskisella Virkasuolla. Aurinko laskee kello 17.20. Oman jännityksensä lehden seuraamiseen on tehnyt se, että kahden päiväkotilaisen isä on päivittäin tekemisissä lehtien kanssa, sillä he ovat Postissa töissä. NIMIPÄIVÄT: 17.2. Lehdestä on Nurmen päiväkodissa löytynyt myös tuttuja: torstaisesta Loimaan Lehdestä eskaria käyvä Juha löysi tutun lempisarjakuvansa, Liisa Haltian naapurissa asuva Karoliina oli peräti kansikuvassa. Väinö, Väinämö 18.2. Joka päivä lehtiä on tarkasteltu vaikka miten monella eri tavalla. Tässä se on, seurapalstalla ollut oman hoitopaikan viesti, Laura näyttää. Eija 20.2. 2 Lauantaina 17. 18:42-43 KUOLLEITA KIRKOLLISIA ILMOITUKSIA . Siellä käy toteen kaikki se, mitä profeetat ovat Ihmisen Pojasta kirjoittaneet." Luuk. SYNTYNEITÄ Oikaisu Tiistaisessa Loimaan Lehdessä 13.2. Loimaa Kati Kuusinen – Täällä on karkkipussi, iloinen ääni kajauttaa ilmoille, kun sanomalehdestä etsitään kiinnostavia asioita. – Joskus on tehty mailojakin lehdistä, muistaa Merja Huhti. Lapset tekivät itselleen muun muassa hattuja ja kruunuja ja eskarilaiset ovat harjoitelleet lehdillä niin kirjaimia, äänteitä, numeroita, kuvista kertomista kuin värisävyjen tunnistamistakin. Luuk. Sanomalehtiviikko sai päiväkodit ja koulut uppoutumaan lehtiin. helmikuuta TÄNÄÄN AJANTIETO: Aurinko nousee tänään Loimaalla kello 8.05. Jeesus kutsui kaksitoista opetuslastaan luokseen ja sanoi heille: "Me menemme nyt Jerusalemiin. Nurmen päiväkodin väki löysi lehdestä myös oman hoitopaikkansa nimen. klo 14 Hirvikosken päiväpiiri Kitkonpuistossa. – Sanomalehdestä löytyy päiväkodin ja esiopetuksen näkökulmasta lähestulkoon kaikille osa-alueille materiaalia. Päiväkodissa lehdestä on tehty urheiluvälineitäkin. Muistathan olla ajoissa paikalla.” – Halusimme näin konkreettisesti osoittaa lapsille, miten paikallinen lehti välittää tietoa, päiväkodin johtaja Merja Huhti kertoo. klo 9.00. Elviira kumppaneineen taitteli lehdestä kruunun. 44:2 18.2. 02-762 6016 LoLe-1702-02-03 16.2.2007 16:52 Sivu 2. – Niistä saa loistavia palloja ja voi myös juosta lehti vatsan päällä. Ilmoituksista löytyy karkkipussien lisäksi myös eläinten ja erilaisten herkkujen kuvia. Molemmissa tapauksissa oikea nimi on TuijaMaija Arvola. Pääuutissivun kuva herättää kysymyksen, että mitä poliisi kuvassa mahtaa tehdä. – Liikuntaankin lehti on hyvä, Liisa Haltia toteaakin. Ps. Urheiluakin Sanomalehtiviikko on Nurmen päiväkodissa ollut todellinen sanomalehtiviikko. Heli, Helinä, Heljä, Hely PÄIVÄN SANA 17.2. Uskosi on parantanut sinut." Siinä samassa mies sai näkönsä, ja hän lähti seuraamaan Jeesusta ylistäen Jumalaa. Savisten kolmekymmenvuotisjuhlasta kertovassa jutussa oli juhlapuheen pitäjän ja Suomen partiolaisten hopeisen ansiomitalin saajan nimi väärin
kello 16 Monitoimitila Kojonkulman koululle Loimaa Sari Keskitalo Loimaan Kojonkulmalla koululle halutaan kaikkia kyläläisiä palveleva monitoimitila jäljellä olevilla yhdistymisavustusrahoilla. VALMISTUNEITA Jaana Tapio Loimaalta on valmistunut filosofian maisteriksi Tampereen yliopistosta pääaineena käännöstiede (saksa). Alastaron kunta liittyy tähän joukkoon, edellyttäen, että hankkeelle saadaan valtionavustus. Tuhat alokasta vannoi valan SÄKYLÄ Runsaat tuhat alokasta vannoi valan perjantaina Huovinrinteellä Porin Prikaatin 381. Kuvan voi myös tuoda ja maksaa lehden konttoriin, os. Joukkoja äskettäin pahoin ja osin edelleenkin vaivaavan influenssaepidemian takia ohimarssi jätettiin pois ohjelmasta, johon kuuluivat paraatikatselmus, kenttähartaus ja valatilaisuus. Mukaan mahtuvat mummot, vaarit ja pienokaiset, ja jokaiselle on tarjolla jotain heppamaisen hauskaa laskiaishupia. Pikku prinsessaa rakkaudella onnittelevat äiti, mummi, pappa ja muu suku. Olipas meillä sentään kuva, 30-vuotisonnittelut. helmikuuta kello 11–15 lasten hiihtoloman puuhapäivän, joka pitää sisällään niin eläinaiheista askartelua kuin hevostelua ja peuhaamista ulkona. Kolmeopettajaiseen Kojonkulman kouluun on ensi syksynä tulossa yhdeksän ekaluokkalaista ja jatkossa oppilasmäärä on nouseva. T: äiti, mamma, pappa, Jamppa, Joni ja Teija, kummit. Museon peltilehmän, Pellikin, kanssa saa kokeilla konelypsyä. Aiemmin on jo kunnostettu Kojontupaa. Huomenta Helinä. (4 riviä). T: mamma ja pappa Tiina, Jarno ja Fanny-haukku. Lastensuojeluyksikön perustaminen noudattaa valtakunnallista pyrkimystä keskittää lastensuojelun kehittämistä isompiin yksiköihin. Yksikköön kysellään mukaan Varsinais-Suomen kuntia, joista ainakin 40 on jo vastannut myöntävästi. Kello 11–14 pääsee hevosajelulle vaikka koko perhe. vuosipäivänä. syntymäpäivä. Nyt ei juhlita suotta. Alastaro lastensuojeluhankkeeseen ALASTARO Varsinais-Suomeen on perusteilla kuntien yhteinen lastensuojeluyksikkö, jonka hankesuunnitelmaa ovat valmistelleet Kaarinan kaupunki ja Varsinais-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus. Kerho-osastossa voivat kokoontua niin lapset kuin aikuiset, Sosi miettii. Omat pulkat ja liukurit mukaan! Maatalousmuseoon kannattaa talvilomaa viettävän lapsiperheen poiketa muutenkin. Loimihaan väki kertoo mielellään lisää ratsastustunneista, kursseista ja muusta toiminnasta, jotka kaikki toteutetaan kansallishevosemme suomenhevosen voimin, jonka 100-vuotiasta kantakirjaa juhlitaan tänä vuonna monella taholla myös Loimaalla. Pauli parlamenttiin! Tule keskustelemaan kanssani Kössin tilalle Oripäähän sunnuntaina 18.2. Jenni Lehtola Loimaalta on valmistunut 15.2. Tämä tyttö jo 7 vuotta täyttää ja kohta koulureppua käyttää Rakkaimmat onnittelut Julialle 20.2.! T: Jasmin, Janette, äiti ja iskä. helmikuuta 3 Iida Järvinen täyttää 2 vuotta 19.02. Paljon onnea rakkaalle kullanmurulle ja pikkuveljelle! T: äiti, isi, Kalle ja Jussi. – Jostain syystä virkamiehet eivät hyväksyneet hankettamme, vaikka tekninen johtaja Antti Kemi sanoi, että koulua on korjattava ainakin puutyöluokan osalta. Onnea Santeri Heikkilälle 19.2. Kirjoita kuvan taakse haluamasi onnitteluteksti ja kuvan palautusosoite. Kuuden kylän muodostama noin 550 asukkaan Kojonkulma on yksi Loimaan vireimmistä kulmakunnista, missä koulun lisäksi on kauppa, asiamiesposti ja pankin konttori. päivän johdosta. Ps. Näyttely esittelee muun muassa ensimmäisen suomalaisen traktorin ja kanan tyylinäytteen syömisessä. ”Saunamajuri” Juuso Kukkula, 5 vuotta 18.2.2007. – Nuorisolle saadaan kokoontumistila. Lapsille saadaan sisäliikuntatila, sillä jääkaukalo on jo. Laskiaisrieha Suomenhevoskeskus Loimihaassa Uitontie 142:ssa Loimaalla su 18.2. 1 v. Lisäksi maalisvaaleissa voidaan äänestää omassa koulussa. Innokkaimmat voivat kokeilla vauhdikasta kyytiä ratsastuskentällä pulkan kyydissä ratsukon vetäessä pulkkaa perässään takuulla reippaammin kuin vaikkapa äidin tai isän vetämänä koskaan. PALJON ONNEA VAAN Meille rakkaalle Eemeli Johannes Lehtiselle onnittelut 15.2. Loimaan Lehti PL 2, 32201 Loimaa tai sähköpostilla ilmoitukset@loimaanlehti.fi. Suorita maksu lehden tilille 523900-265274. Jo museon aulassa taidokas pienoismalli Ajan virta ihastuttaa niin lapsia kuin aikuisiakin ja johdattaa museovieraat aikamatkalle pronssikaudesta tähän päivään. Huomio, huomio, Lahti ja Tuomisen Mikko! Super suuret 10-v. Onnea! Yhden palstan kuva teksteineen maksaa 10 e, kahden palstan 20 e. T: työkamut. Kartanomäenkatu 4. sairaanhoitajaksi (amk) Lahden ammattikorkeakoulusta sosiaalija terveysalan yksiköstä. Kojonkulmalla yhdistymisavustusrahoista on käyttämättä 63 000 euroa. Hinta sisältää arvonlisäveron. Sydämelliset onnittelut täyden kympin Annille 14.2. Tiistaina on ilon päivä, kun on Julian 7. Onnea toivottavat mummi ja vaari. Tekniikan, liikkuvan kuvan, äänen ja tietysti myös aitojen esineiden kautta menneisyys avautuu uudella lailla. Onnittelut ehtivät saman viikon lauantain lehteen, kun ne tuodaan viimeistään torstaina. Lauantaina 17. Koulun liikuntasalia laajentamalla ja ajanmukaistamalla saadaan monitoimitila, jota jo aiemmin on esitelty kaupungin johtaville virkamiehille. Synttäri on jännä juttu, silloin vaihtuu ikä tuttu. Kenties siitä herää kipinä aloittaa ratsastusharrastus. Talvilomalla ei tarvitse olla toimeton! Loimaalla sijaitseva Suomen maatalousmuseo Sarka järjestää 22. Maneesissa on mahdollista kavuta turvallisesti ratsun selkään ja kokeilla ratsastusta taluttajan avustamana. Pikku automies täyttää jo 2 v. Prikaatin komentaja, prikaatikenraali Markku Nikkilä korosti valapuheessaan yleisen asevelvollisuuden suurta merkitystä Suomen puolustuskyvylle. Lähetä kuva postitse os. onnittelut! T: kummitädit rymysakkeineen + Leena. Kouluun satsaaminen on puolueeton ratkaisu ja se palvelee kaikkia. Kuvat julkaistaan lähettäjän vastuulla. Työväenopisto voi pitää siellä piirejä. LoLe-1702-02-03 16.2.2007 16:53 Sivu 3. – Porkkanarahojen käytöstä tehtiin kyläkysely ja sen perusteella kyläyhdistyksen yksimielinen päätös oli monitoimitilan saaminen, Kojonkulman kyläyhdistyksen johtokuntaan kuuluva Pauli Sosi kertoo torstaisesta kokouksesta. Laskiaisrieha Loimihaassa Laskiaisrieha järjestetään Suomenhevoskeskus Loimihaassa Loimaan Mäenpäässä huomenna toista kertaa. Saran päänäyttelyssä lapset saavat nähdä ja kokea millaista oli aika ennen koneita, silloin kun isännän paras ystävä työssä kuin työssä oli hevonen ja vapaa-ajanongelmia ei ollut kenelläkään. Maksimimerkkimäärä 140. johdosta! T: äiti, iskä ja Atte. Varusmiehet olivat flunssan takia lomakiellossa torstaihin saakka. Jee jee Mikko 18 vee, lämpimästi huomisesta onnitellen äiti, isä ja Ville. Paljon onnea 2-vuotiaalle Sandra tyttöselle! Toivottaa äiti, iskä ja Nella-haukku. Kyseessä on pysyväksi tarkoitettu järjestely. Valitettavasti emme pääsekkään illalla
Heimolinnaan kokoontui kiitettävästi väkeä, vaikka enemmänkin olisi paikalle mahtunut; sopu tilaa tekee etenkin ystävänpäivänä. Että näillä on jopa lapsista riippumatonta itsemääräämisoikeutta. Pekka Niinikoski Kansanvalta on puhunut, ilkeily loppukoon. Kuulimme viehättäviä hanuriduon esityksiä. Silloin valmentajakin voi olla tyytyväinen ja pitää puheen itselleen. Varsinkin kotona ollessa joutuu tinkimään omasta ajasta ja tilasta. Joni Heikkilä on mukana. Luulisi vanhempien muistavan, miltä tuntuu, kun juuri pihalle nukutettu vauva herää kesken unien, joten laitahan äänenvaimennin lapsesi mopoon. Lapsukaiset riistävät joka tapauksessa vapaudesta kelpo osan pelkästään syntymällä. Silloin jätkät jää kiinni taas. Ehkä tapaamme SPR:n ystävänpäiväjuhlassa ensi vuonna. He ovat entisiä munuaispotilaita, jotka ovat saaneet sairauteensa apua. Sitäpaitsi kyseinen työnjohtajaksi valittu henkilö on hoitanut tehtävänsä kiitettävän asiallisesti. Kaikkea hyvää toivomme Pääkköselle. Joissain kohdin yleisökin yhtyi lauluun, niin vastustamattomia ne olivat. Syövät vain pannaria ja huoahtavat kunnon urheilijoiden tavoin kaikkensa antaneina. Nyt oli kysymys kokeilun laajentamisesta hänen kohdallaan: se se oli, joka ei mennyt läpi. SPR:n Loimaan osasto oli ajoittanut ystävänpäiväjuhlan järjestämisen juuri tuohon aattoon 13.2. Kyllähän ne kivojakin ovat, nämä pikkujätkät ja niiden siskot. Laskuri vai sen kantaja. Loimaan seurakunnassa on kuitenkin menossa vielä tämänkokoisille seurakunnille ei aivan tyypillinen johtavien työntekijöiden kokeilu, jossa mm. Jutusta olisi voinut saada sen käsityksen, että nuorisotyönohjaaja Joni Heikkilä ei ole enää nuorisotyön johtava työntekijä. Joskus iltaisin kun on oikein hiljaista ja lapset jo unten mailla, kannattaa silti yskäistä aina kun avaa uuden karkin. Loimaan aluesairaalan dialyysiosasto esittää tuhannet kiitokset Saviseudun munuaisja maksakerholle, kun he tulevat tuomaan meille dialyysipotilaille ja hoitajille hyvät kaakkukahvit, jotka meitä kaikkia virkistävät paljon. Lehdenlukija Sinä, joka kuljit Kurjenkujalla 21.1. Silti vain harvoin tuntuu suurelta sankaruudelta kasvattaa uusia veronmaksajia Suomineidon syliin. Ehkä korkeintaan vaalien alla, kun kakarakurssi on ehdokaspörssissä korkeimmillaan. NO JUU . KOPIT Tarkennus Joni Heikkilästä Suullinen haastattelu antaa helposti mahdollisuudet sille, että toimittaja tulkitsee asioita hieman toisin kuin mitä haastateltava on sanonut. Leikkaa siinä sitten vaikkapa tuttavan kuolinilmoitus talteen, kun sivu on aivan repaleinen. helmikuuta MIELIPITEET PÄIVÄN MIETE: Aviomies on hän, jonka silmät saattavat harhailla mutta kädet eivät. Persoona on pantava peliin ja omien näkemyksien puolesta on uskallettava liputtaa. Hulvattoman hauskat ”sisarukset” naurattivat meitä sketseillään ja mikä parasta ylläpitivät hyvää sanaa loimaalaisista verenluovutustilaisuuksista. Loimaan seurakunnan kirkkoneuvoston kokousta 13.2. Saimme kuulla kuoron ja musiikkitrion esittämiä ikiihania ikivihreitä lauluja, tanssilavojen helmiä vuosikymmenten takaa. Yskiminen on viatonta eikä herätä lasten huomiota, mutta penskojen rapinatutka saattaa olla päällä nukkuessakin. Jostain syystä lapsen mielestä vähänkin arveluttavien tekojen tekijät ovat aina jätkiä, eikä äiti ole poikkeus. Tilaisuuden väliajalla tarjottu kahvi ja pulla toivat ystävänpäiväjuhlaan niin tuoksua kuin makua. Uskon, että teini-ikäisiin vaikutetaan ihan muilla keinoilla, kuin pakottamisella, huutamisella ja huonoilla numeroilla uhkailemalla... Aikuiset voivat siis nautiskella elämästä ilman, että asiasta järjestetään Virallista Tiedotustilaisuutta junioreille. Hui miten törkeää! Jälkikasvulle on aina yhtä suuri järkytys tehdä havaintoja siitä, että vanhemmatkin ovat ihmisiä. Kaikki voitot olivat lahjoituksia. välisenä yönä, kiersit talon ympäri ja katkaisit valosarjan johdon ja sit solmisit sen kiinni – ole ystävällinen ja tule päiväsaikaan niin näät paremmin ja saat viellä kaffettakin! VTA On se kumma et niin pientä matkaa kuin kauppala-Hirvikoski ei malta ajaa hiljempaa, ymmärtäisin, jos olisi pitemmästä matkasta kyse. – Entäs sitten jos ollaankin, syytetty vastaa silmäänsä räpäyttämättä. Tilaisuudessa myytiin arpoja, joiden tuotto menee SPR:n Päiväpirtin toimintaan eli tulee meidän kaikkien loimaalaisten hyväksi. Joka tapauksessa nyt on syytä pestä tiuhasti käsiään ja välttää pärskimistä. 4 Lauantaina 17. Jones Monenlaista kuumetta liikkeellä Jätkät hei Päätoimittaja Seppo Huiku seppo.huiku@loimaanlehti.fi LUKIJOILTA TOIMITTAJALTA Influenssavirus kiusaa pitkin maata. Ja liikunta voi muuten olla kivaakin! Äiti-ihminen Vaatteiden kauppa on nykyään merkillistä. Ehdokkaiden ei ole syytä vaalikentillä vain nyökytellä. – Jaaha. Lapset tekevät palveluksen kaikille myös silloin, kun leikkivät ulkona vähintään pari tuntia yhteen menoon. On mahdollista, että epätarkkuus ei johtunut toimittajasta. Siitä on sankaruus kaukana. Jos on selkärankaa kirjoitella asiasta niin laitetaan reilusti oma nimi allekirjoitukseksi. Osoite on Kartanomäenkatu 4, 32000 Loimaa, fax 02-763 1233 ja sähköposti toimitus@loimaanlehti.fi. Vetäjänä toimii Eero Markula ja apulaiset, jotka viitsivät nähdä niin paljon vaivaa. Alastarolaiset eivät ymmärtäneet valita parasta kolmesta ehdokkaasta!! Niin väärin.... Useimmille ihmisille influenssa on varsin vaaraton ja nopeasti ohi menevä vaiva, mutta esimerkiksi muista sairauksista kärsiville tai ikäihmisille se voi olla vaarallinen. Päinvastoin, vaalikuumeen toivoisi ennen äänestyspäivää leviävän ehdokkaista myös äänestäjiin. Anu Salo anu.salo@loimaanlehti.fi Oikealla treenillä saa kuin saakin mukulat itämään. Mielestäni tämän päivän trendi on suuntautunut oikeaan suuntaan siinä, että esimerkiksi työnjohtotehtävään ei vaadita enää koulun penkillä istumista. Hmmm... Kiitokset. Toimitukseen voi myös poiketa. Nimimerkin käyttö on mahdollista, mutta ilman kirjoittajan nimeä ja yhteystietoja lähetettyjä kirjoituksia ei julkaista. Hyvä minä! Oikealla treenillä saa kuin saakin mukulat itämään ja kasvattamaan järkeä ja juuria itselleen. syyskuuta. Veikkaanpa, että kyseiset henkilöt menettävät vielä korttinsa elleivät ole jo menettäneet. Seurakunnan työntekijät eivät kuulemma enää tervehdi toisiaan. JOSKUS SE nyppii. J. Tukekaamme uutta kirkkoherraamme! Ei pahansuopaisuutta Ajatellaan aina positiivisesti. Jätkät on syöny karkkia, toiseksi nuorin riemastuu löydettyään äidin yölaatikosta tukun tyhjiä suklaapapereita. Silloin pipoa kiristää. Mutsi Kenen on vika, että postiluukusta tulee repeytyneitä ja pahasti rypistyneitä lehtiä. Taitaa vain olla niin, että galluppien ja mainostoimistojen ohjeistuksen mukaan suunniteltuja kampanjoita vastaan kansalaiset ovat varsin rokotettuja. Onneksi tämän vuoden pöpö on samanlainen kuin viimevuotinen, joten rokotteen ottaneet säästyvät pahemmalta. Kukaan ei ole meistä täydellinen. Duo on saanut oppinsa viime kädessä juuri Loimaalla. Varsinkin kun ovat hiljaa ja nukkuvat. kirjoittajan kanssa. Tämä tauti ei ole vaarallinen. Paras valittiin Samaa mieltä kuin kopeis 15.2. Influenssan ohella liikkeellä on toinenkin leviävä tauti. Vakavampaakin oli tarjolla: kuulimme koskettavan kertomuksen ystävyydestä, ystävänä olemisesta elämänsä loppua kohti kulkevalle. T. SH Vaalikuumeen toivoisi leviävän ehdokkaista myös äänestäjiin. Sitä odotellessamme viettäkäämme ystävänpäivää ilman erityistä juhlaa vuoden jokaisena päivänä muodossa tai toisessa! Heli Sultsi Ohjeita kirjoittajille Loimaan Lehden Lukijoilta-palstalle voi toimittaa kirjoituksia joko postitse, faxin tai sähköpostin välityksellä. Ääneen nauraminen tekee todella hyvää ja yhdistää ystävät. Ystävänpäivä on myös ensi vuonna LoLe-1702-04-05 16.2.2007 16:41 Sivu 4. Sen ote vahvenee nyt nykyisen eduskunnan jäädessä vaalilomalleen ja ehdokkaiden saatua numeronsa. Omin silmin yhden Puistokadun koulun opettajan opetusta seuranneena ihmettelen hänen käytöstään sekä taitamatonta tapaansa käsitellä asioita. Tuetaan Alastarolle valittua pappia. Tämä on ilmeisesti luonnollista lehdenteossa, eikä yleensä anna aihetta oikaisuihin tai tarkennuksiin. Kokeilu päättyy 30. Olisi kiintoisaa kantaa jonain päivänä mukana laskuria, joka rekisteröisi jokaisen ääneen huudetun äi-tiii:n! Mutta kun moista mittaria ei ole, jää vain arvailujen varaan, kumpi oikeasti räjähtäisi ensin. Aulis Ystävänpäivää voi viettää jo aattona, aivan kuten jouluakin. Tällä kertaa äiti-jätkä on syönyt karkkia lasten tietämättä. Tyypittely on tehty karusti: elämällä ja Afrikan tähteä pelaamalla. Nyt kun on talvi parhaimmillaan myydään keväthepeniä, vaikka lämpimiä vaatteita tarvitaan vielä pitkään. koskevassa torstain lehden jutussa oli kuitenkin yksi tarkennusta vaativa yksityiskohta. Muutoin tekisi etupäässä mieli tunkea sinitarraa korviin ja ympäröidä sohva muoviteipein, jotta saisi olla rauhassa. Koulujen alkava hiihtoloma viimeistään levittää taudin joka kolkkaan. Paikallinen työ on se, joka minutkin on ammattiini kouluttanut. Että joutuu ottamaan näiden itseään pienempien tarpeet huomioon liki aina. Matti Taatila Nyt lopetetaan nämä nimimerkillä allekirjoitetut löpinät ”kouluttamattoman” työnjohtajan arvosteluista. Tai keksivät leikin, johon mahtuvat mukaan sekä perheen ei-osaa-hävitä-tyyppi, että haluaa-aina-voittaa-tyyppi. Palauduttuaan sisälle ne eivät jaksa enää hiihtää sohvan ympäri eivätkä kuunnella Teräsbetonia. Lääkärien mukaan nyt leviävän viruksen oireisiin löytyy myös tepsivä lääke, kunhan lääkityksen alkaa heti oireiden ilmaantuessa. Lähestyvät eduskuntavaalit ovat aiheuttaneet kasvavassa määrin vaalikuumetta. Ystävyydestä kertoo sekin, että kaikki esiintyjät tarjosivat ohjelmanumeronsa veloituksetta
LoLe-1702-04-05 16.2.2007 16:25 Sivu 5. Ongelmia on ollut muun muassa Alastaron moottoriradalla, jossa kelkoilla on kaahattu liian vapain ottein. Kunnanhallitus hyväksyi investointivarauksen purkamisen, jonka ansiosta koko alijäämä saadaan nyt katetuksi. Uutta kantta Kansirakenne tulee uuden veroiseksi kahden metrin leveydeltä sillan kummaltakin reunalta. Puoliviikosta alkaneen remontin aikana arviolta 30 vuorokautta sillalla on käytössä vain toinen kaista. Jos puutteita ja luvatonta kulkemista tulee edelleen ilmi, viranomaiset ovat varautuneet valvontakelkan käyttöönottoon. Puolueiden järjestys arvottiin Varsinais-Suomen vaalipiirilautakunnan sihteeri Pertti Liesvuoren karvalakista, josta keskusvaalilautakunnan jäsenet yksi kerrallaan nostivat puolueen nimen. Odotettavissa on myös palautuksia Loimaan seudun kansanterveystyön kuntayhtymältä. Molemmat ovat ensikertalaisia niin kuin kokoomuksen Salminen. Torstaina puolestaan Alastarolla moposta vietiin polkaisukampi. Valvontakameran mukaan auto oli punainen henkilöauto. Kelkkailun harrastajista valtaosa tietää ja tuntee pelisäännöt, mutta piittaamattomien ajajien käytös edellyttää valvonnan lisäämistä. Loimaan seutukunnalta ovat ehdolla myös keskustasta auralainen opiskelija Niklas Holmberg, Suomen kristillisdemokraateista pöytyäläinen yrittäjä Jari Järvelä, Suomen kansan sinivalkoisista yläneläinen lentäjä Jouni Peräalho ja Perussuomalaisista erikoistutkija Lauri Heikkilä Marttilasta. Loimaalta puolueesta eduskuntaan yrittää kolmatta kertaa Keskuskoulun rehtori Jarmo Rasi (n:ro 15). Perussuomalaisista toista kertaa on ehdokkaana metsämaalainen liikkeenharjoittaja Arvo Heikkilä (97). Tänä vuonna saataneen niin runkotiepäätös kuin kuntoon entisen Metsämaan kunnan Korvenkylän silta Koskenrannassa, jossa sitä pitkin ylitetään Koijoki. Pääsääntöisesti molemmat kaistat ovat avoinna liikenteelle. Varsinais-Suomesta ehdokkaita asetti 16 puoluetta ja sitoutumattomien yhteislista, yhteensä 169. Työmaan vastaava mestari Markku Laaksonen harmittelee ihmisten piittamattomuutta, josta aiheutuu sillankorjausväelle suoranaista turvallisuusuhkaa. Kaiteet vaihtoon Asiantuntijoiden mukaan Korven sillan kaiteetkin ovat aivan yleiskunnoltaan museotavaraa eivätkä ne täytä enää nykyajan turvallisuusmääräyksiäkään. Loimaan poliisille on tehty rikosilmoitus epäasiallisesta harrastustoiminnasta alueilla, joilla ei saa ajaa ilman maanomistajan lupaa. Vajaan miljoonan euron alijäämän kattamiseen käytetään lisäksi viime vuoden tilinpäätöksessä syntyvää ylijäämää, joka muodostuu muun muassa maanmyynnistä saadusta poikkeuksellisen suuresta tulosta ja odotettua maltillisemmin kasvaneista erikoissairaanhoidon menoista. Muutoin maastossa ajaminen vaatii maanomistajan luvan. Suomen kommunistinen puolue asetti seudulta kaksi ehdokasta: melliläläisen rappari Markku Hongiston (154) ja loimaalaisen kettinkityöntekijä Joni Rantomaan (164). helmikuuta 5 AIHETTA JUTTUUN: Soita: Toimitussihteerimme puhelinnumero on 02-7626035 UUTISET Ehdokkaat saivat vaalinumeronsa Ysitien siltojen peruskorjaus jatkuu Korvella Työmaan kohdalla on syytä noudattaa nopeusrajoituksia Joensuulainen Ari Nousiainen kairaa tukipaaluille reikiä Korven sillan kanteen. Vihreän liiton ehdokas on loimaalainen luomuviljelijä Teppo Heikkilä (76). Kunta sai lisäksi valtion harkinnanvaraista rahoitusavustusta. Peruskorjauksen yhteydessä sillan kansi levenee yhden lisämetrin ja uudeksi kokonaisleveydeksi tulee yksitoista metriä. Työmaa elää omaa elämäänsä eikä se vaadi sillan sulkemista kokonaan. Moottoriradalla on kelkkailuun varattu motocrossrata, jossa ajaminen on luvallista. Arviolta tulevan lokakuun puoliväliin saakka kestävään remonttiin hupenee rahaa peräti 500 000 euroa, sillä työtä on tehtävä paljon likimain ”mädän” sillan ehostamiseksi. Onni suosi Vasemmistoliittoa, joka sai ensimmäiset 18 numeroa. – Eivät viimeisimmänkään tietouden mukaan rakennettavat maantiesillat kestä välttämättä ilman korjausta kuin siinä nelisenkymmentä vuotta. Myös Alastaro Golfissa ollaan huolissaan sääntöjä noudattamattomien kelkkailijoiden touhuista ja heidän aiheuttamastaan haitasta. Välillä autot pyyhkäisevät hänen ohitseen melkein hihoja hipoen hurjaa vauhtia. Myös Liikkuvan poliisin väkeä saataneen alueelle ajoittain valvomaan liikennettä. Kaunistolla Alastarolla ja Virolaisella Loimaan Kojonkulmalla. Lisäksi ehdokkaana oleva turkulainen kokoomuksen kansanedustaja Maija Perho viihtyy vapaa-aikanaan Loimaan mökissään. Kunnan talous ei silti edelleenkään ole tasapainossa, mutta nyt syntynyt parempi tilanne jättää jonkin verran keinoja myös tulevien alijäämien kattamiseen. Alueella on nopeusrajoitus 30 km/h. Lauantaina 17. Mopon omistaja oli Alastaro-hallissa urheilemassa, ja kun hänen piti lähteä kotiin ajokillaan, käynnistäminen ei onnistunut. Kahdella ehdokkaalla: keskustan laitilalaisella maatalousyrittäjä Timo Kaunistolla ja kokoomuslaisella markkinointipäällikkö Anne-Mari Virolaisella Liedosta ovat sukujuuret Loimaan seudulla. Tankkaaja jätti maksamatta LOIMAA/ALASTARO Eilen Loimaan Nesteen huoltamolla autoonsa yli 32 litraa bensaa tankannut jätti maksamatta. Alastaro kattaa alijäämänsä ALASTARO Alastaron kunta karistaa taseeseensa kertyneet alijäämät kannoiltaan purkamalla investointivarauksia 500 000 euron edestä. Jo ensimmäinen päivä osoitti, että Metsämaalla siltatyömaata ohitettiin ilmeisesti vauhdilla 80 km/h. Siltainsinööri Jari Nikki Tiehallinnon Turun tiepiiristä ei kummeksu ollenkaan sitä, että vuonna 1962 valmistunut silta on yhden väliremontin jälkeen jo todella perusteellisen remontin tarpeessa. Nikin mukaan ajanoloon on käynyt niin, että betonin sisään on päässyt rakenteita rassaavaa suolavettä. Suomen keskustasta eduskuntaan mielivät loimaalainen palvelupäällikkö ja erikoissairaanhoitaja Teija Ek-Marjamäki (40) ja alastarolainen myyntijohtaja Pentti Jussilainen (43). Kansallisen kokoomuksen ehdokas on Loimaan seutukunnan kehittämiskeskuksen toimitusjohtaja Pauli Salminen (32), joka mainostaa itseään aluekehittäjänä ja maatalousyrittäjänä. Suomen kansan sinivalkoisista ehdolla on loimaalainen asentaja Pauli Tallqvist (132). KARI NUMMILA SARI KESKITALO Kuria halutaan kelkkailuun Virttaalla ALASTARO Moottorikelkkailu ja mönkijöillä ajo maastossa kaipaa kuria Virttaankankaalla. Loimaan seudulta eduskuntaan on ehdolla yhdeksän ehdokasta seitsemästä puolueesta. Uusjako edessä Loimaan seudun vaaliasetelman tekee erityisen mielenkiintoiseksi, että uusjaossa ovat EU:n tilintarkastajaksi siirtyneen Olavi Ala-Nissilän 7 400 ääntä, joita tavoittelevat niin keskustan kuin kokoomuksen edustajat. Loimaa Kari Nummila Valtatie yhdeksällä riittää siltojen peruskorjausta vielä melkoisesti ennen kuin siitä tulee turvallinen, keskikaiteellinen runkotie. – Kun korjasimme äskettäin Aurassa ysitiellä Kuuskosken siltaa, pahimmillaan jopa isot rekat ajoivat vasten rajoitinta eli nopeutta 89 km/h kolmenkympin alueella, Laaksonen kertoo. Korvenkylässä Humppilan rajoilla peruskorjataan toinenkin Koijoen silta ysitiellä. Poliisi muistuttaa myös, että ajoneuvojen rekisteröinnin on oltava kunnossa. Nikin mukaan korjausvuodesta ei ole vielä tietoa, kun rahansaanti on hämärän peitossa. Loimaalaiset Pasi Markula ja Jukka Äijälä laittoivat eilen Timo Kauniston peräkärrymainokseen ehdokkaan vaalinumeron 45. Yhdeksän yrittää Loimaan seudulta Loimaa Sari Keskitalo Eduskuntavaalikampanja vauhdittuu, kun Arkadianmäelle mielivät saivat numeronsa
Jokaiselle tulisi maksaa korvaus menetetystä palkkatulosta, mutta jos kansanedustajaksi valitulla säilyvät pääomatulot entisellään, siitä ei tietenkään maksettaisi korvausta. Kansanedustajan tehtävien hoitamisesta ei luonnollisestikaan saisi tulla kenellekään ylimääräisiä kustannuksia. Mielessä on myös pyörinyt, mihin päin maailmaa oma tekemä lohduke mahtaakaan lopulta päätyä. Leena Isosoina on ahkeroinut jo monta pupua. Naiset virittivät puputalkoot puikoille heti kohta, kun kuulivat SPR:n valtakunnallisesta haasteesta neuloa joukolla Apupupuja. Monet sanovat, että ehdokkaat pyrkivät vain korkean palkan toivossa eduskuntaan. Edustajat ajaisivat enemmän sen kansanosan asiaa, johon kuuluvat, eikä heistä muodostuisi sellaista ”eliittiä”, kun heistä nykyään sanotaan muodostuvan. Vastassa oli järjestön Varsinais-Suomen toiminnanjohtaja Pekka Annala. Pyrkyrit ja omaneduntavoittelijat jäisivät tällöin kokonaan eduskunnan ulkopuolelle. En usko, että tällä tavalla saisimme parhaat kyvyt asioistamme päättämään. Ja helpostakin ohjeesta on voinut kehitellä vielä oman versionsa. Ja vielä tuollakin! Kun kaikki Loimaan työväenopiston käsityöpiiriläisten neulomat 125 pupua on koottu samaan huoneeseen, näky on aika hätkähdyttävä. Hänen mukaansa kädentaitoiset ovat tarttuneet talkoisiin todella innokkaasti koko maakunnassa. Kenenkään ei tarvitsisi ajatella omaa palkkaansa eivätkä äänestäjät pääsisi kadehtimaan kansanedustajien palkkoja. Puputalkoilla lohtua lapsille Pupuja siellä, pupuja täällä. Kirvesmies saisi kirvesmiehen palkan ja vuorineuvos vuorineuvoksen palkan. KIRJOITTAJAVIERAS Kirjoittaja on Punkalaitumen lukion rehtori, Sakkola säätiön valtuuskunnan pj. Paukku Kansanedustajan tehtävä on lähinnä luottamustoimi. Näin ollen kansanedustajille ei pitäisi maksaa palkkaa lainkaan, vaan korvaus menetetystä työajasta. Näin ollen kenenkään ei tarvitsisi pyrkiä eduskuntaan suuren palkan toivossa tai jättää pyrkimättä palkanmenetysten pelossa. Tällöin kansanedustajaksi pyrittäisiin pelkästään sen vuoksi, että halutaan vaikuttaa yhteiskunnallisiin asioihin. Myös vaateraha olisi paikallaan sellaisille, joilla muutoin ei ole sopivia vaatteita eri tilaisuuksiin. Kansanedustaja Kimmo Sasi ehdotti syksyllä huutokauppaa siitä, että jokainen ehdokas esittäisi palkan, jolla on valmis hoitamaan kansanedustajan tehtäviä. Kansanedustajan työstä ei näin muodostuisi mikään ammatti, vaan selkeästi luottamustehtävä. Hannu J. Valtakunnallisena tavoitteena on saada varastoon kaikkiaan 10 000 Apupupua. Pupujen meno hyvään tarkoitukseen on saanut vauhtia naisten puikkoihin. Ne ovat villalangasta käsin tehtyjä lohtueläimiä, joita toimitetaan Punaisen Ristin avustuspakettien mukana kriisin kokeneille lapsille kotimaassa ja ulkomailla. Puputulva ohjataan keskusvarastoon Tampereelle, josta otuksia sujautetaan avustuslähetyksiin aina silloin, kun saajaksi on tiedossa kriisin kokenut lapsi. Kansanedustajan palkka Kansaa puhuttaa jälleen eduskuntavaalien lähestyessä kansanedustajan palkka. Niitä voi lähettää myös suoraan Tampereelle osoitteella SPR, Kalkun Kehätie 3, 33330 Tampere. helmikuuta KULTTUURI TÄLTÄ SIVULTA: Parasta olisikin, että kansanedustajaksi valittu saisi sen saman palkan kuin hän on saanut siviiliammatissaan. On makuasia, kummalla tavalla haluaa tehdä, Markkula toteaa. Apupuput pääsevät kriisitehtäviin Loimaa Anu Salo Pupuja siellä, pupuja täällä. Ja vielä tuollakin! ANU SALO LoLe-1702-06-07 16.2.2007 16:26 Sivu 6. Jos joku olisi työtön, hän saisi edelleen sen päivärahan, jonka on siihenkin saakka saanut. Mukaan innostuneita tekijöitä on ollut kaikkiaan viitisenkymmentä, opettaja Seija Markkula selvittää. – Silmukkamäärä on ollut kaikilla sama, mutta langan paksuus vaikuttaa lopulliseen kokoon. monta pupua. Vieläkin ehtii Pupuntekijät kävivät ystävänpäivänä luovuttamassa kolme kopallista valmiita pehmoeläimiä SPR:n Loimaan osastolle. Ohje löytyy muun muassa internetistä SPR:n sivuilta. Mutta itse korvaus kansanedustajan tehtävien hoitamisesta voisi olla kunkin siviilipalkan suuruinen. Vähän kuin pieni lelutehdas. – Apupupuja voi toimittaa paikallisille yhdistyksille aina vuoden loppuun asti, Annala vinkkaa niille, jotka eivät kenties vielä ole tulleet tarttuneeksi puikkoihin. Parasta olisikin, että kansanedustajaksi valittu saisi sen saman palkan kuin hän on saanut siviiliammatissaan. Osa on neulonut pupun yhtenä kappaleena, osa kahtena. – Suuri osa pupuista on neulottu piiriläisten kotona. Puputulva työväenopistolla sekä ylpeät tekijät hetkeä ennen SPR:n Päiväpirtille tehtyä lahjoitusvierailua. Kaiken takana on innokas neuloja Anu Harkki, joka alunperin lanseerasi valtakunnallisen kampanjan. Maija Muhosen sylissä on yksi, kaksi, kolme, neljä... ESITTÄMÄNI palkkamalli edistäisi varmasti hyvien päätösten aikaansaamista. MIELESTÄNI kansanedustajan tehtävä on lähinnä luottamustoimi eikä mikään virka tai palkkatyö. Ulkopaikkakuntalaisille voitaisiin tarjota valtion puolesta asunto ja tietysti matkoista kotipaikkakunnalle tulisi maksaa riittävä korvaus. Joidenkin kohdalla asia varmaan on näin, mutta on myös niitä, jotka eivät pyri edustamaan kansaa, koska palkka on nykyistä palkkaa pienempi. Puikoilla on nyt viides. 6 Lauantaina 17. Ideana oli kehitellä helpon ohjeen käsityö, jonka melkein kuka vain osaisi toteuttaa
Prinsessoja ja prinssejä vilisi liikuntahallin parketilla. Merkittävyyttä lisää vielä sekin, että neljä pikkuserkkua kirjoittaa nyt samasta lukiosta. Paitsi ehkä pojilla. Tuula Vienonen kertoo, että tyttäret olivat penkkareiden kaupunki-teemasta valinneet urheilullisen puolen – urheilullisia kun ovat. Ajoissa liikkeelle – Wanhojen päivänä saa olla prinsessa, Tiia Immonen sanookin. Askeliahan kertyy. Tästä ei Rockets lannistunut vaan jatkoi edelleen vahvaa peliä – hallinta pysyi kotijoukkueella, mutta kiekko ei Forssan maaliin löytänyt. Viimeiset kaksi minuuttia Rockets hyökkäsi raivolla ja saikin kavennuksen, maalintekijänä Marko Heino. Prinsessat parketilla Tansseja edeltää monen kuukauden työ KATI KUUSINEN KATI KUUSINEN LoLe-1702-06-07 16.2.2007 16:35 Sivu 7. Osasyynä oli FoPS:n maalivahti, joka pelasi todella hienon pelin. Jatkossa kotijoukkueen peli kärsi useista jäähyistä, joita tuli vähän turhistakin tilanteista: liikaa pelaajia kentällä tai kiekkoa purettiin huolimattomasti omasta päästä yli laidan. Toisen erän lopulla Forssa pääsi ylivoimalla tekemään jo toisen maalin. Nuoret naiset ovat aloittaneet valmistautumisen wanhojentanssipäivään marraskuussa. – Kai se on äidin oma tunne. Sarjakauden viimeinen kotiottelu pelataan sunnuntaina 11. Ajassa 6.40 FoPS käytti hyväkseen Rocketsin puolustuspään kömmähdyksen ja latasi kiekon verkkoon. Jutta ja Lotta Vienosen 5-vuotias pikkusisko ei päässytkään torille tapausta todistamaan, kun vatsatauti yllätti penkkaripäivän aattona. Penkkarit ovat Tiina Vienoselle lähes jokavuotinen juttu. Loimaan lukiossa tanssi tällä kertaa 67 paria. Sarjataulukossa peräkkäin olevat joukkueet taistelivat koko pelin tasaisesti niinkuin osattiin odottaa – syksyn sarjapeli oli kääntynyt täpärästi loimaalaisille 4–2. – Harmi vaan, ettemme me voi kostaa juuri näille abeille, he lisäävät vähän kikatellen. – Jätkillä valmistautuminen on helpompaa, Eero Aaltonen kommentoi ja pukuhuoneessa tanssiesitykseen keskittyneet pojat sanovat, etteivät ole käyneet edes parturissa. Nuorukaiset väittivät saapuneensa suihkunraikkaina tanssimaan, mutta epäilivät, että tanssipartnerit ovat kyllä saattaneet käydä niin kampaajalla, meikissä kuin ehkä manikyyrissäkin. Rockets lisäsi vauhtia, ja syntyi tukku hyviä maalipaikkoja, mutta jotenkin ratkaisujen teko oli vaikeaa eikä kiekkoa saatu maaliin selvistäkään paikoista. Abiajelu sokerina päivän pohjalla Loimaa Kati Kuusinen – Tuntuu, sanoo Tiina Vienonen painokkaasti odottaessaan kaksostyttäriensä penkkariajelua torin laidalla. – Kun joukkueessa on eriikäisiä pelaajia, niin ollaan monena aikaisempana vuonna oltu jo katsomassa penkkareita. Kaulassa roikkuu videokamera, jolla on määrä taltioida abien ajelu muistoksi ja myös heti nautittavaksi. Perttu Hemminki Kunnallislehdessä TÄLTÄ SIVULTA: Tytöt uskovat, etteivät ole edes hääpäivänään yhtä prinsessoja kuin wanhoina. Kolmikko ja muut ylioppilaskokelaita nuoremmat joutuivat penkkaripäivänä maistamaan pöperöjä, jotka eivät makuhermoja hivelleet. Aikaisemmilta vuosilta hänen mieleensä muistuvat muun muassa luurangoiksi pukeutuneet abit. Hän neuvoo, että wanhalla kannattaa olla hyvät kengät. Mutta sotketut kampaukset ja kasvot eivät niin haittaa, sillä tietämättään abit tarjosivat oivalluksia. – Joo, saatiin omiin penkkareihin ideoita, melko reippaasti huulipunatut tytöt kertovat. Tytöt uskovat, etteivät ole edes hääpäivänään yhtä prinsessoja kuin wanhoina. Sarri Ansio, Katariina Kara ja Johanna Mäkeläinen saivat abeilta hellyydenosoituksia niin huulipunan, saippuan kuin hiuslakkojen ja tarrojenkin muodossa. Wanhaksi muuttuminen kun ei suju hetkessä. maaliskuuta kello 12.15 alkaen. – Pelin hallinta oli meillä, mutta terävyys molempien maalien edessä vastustajalla oli parempi. helmikuuta 7 LAINA: Internettiin liittyvät ongelmat ovat kiistattomia ja suuria, mutta eivät sentään vielä uhkaa lastemme terveyttä ja turvallisuutta. PAIKALLISIA Jäähyväisiksi kelmua ja saippuaa Abit julistautuivat järjen jättipotiksi ja oranssinvärinen lakana muistutti muita vielä kerran, että abeilla on nyt koulu ohi. – Prinsessa saa olla vain kerran elämässä, Tiia Immonen toteaa naureskellen. Osaavat abit kokata hyvin, huonosti tai hyvin huonosti, ilmeisesti torin laidalle kerääntynyt kansa oletti, että karkit ovat priimaa tavaraa. Loimaa Kati Kuusinen – Aamulla heräsin varttia vaille neljä, Satu Järvinen kertoo wanhojen päivän aikataulustaan, eivätkä Tuija Vähämäki ja Tiia Immonenkaan kovin myöhään olleet saaneet unten mailla viipyä. – Abien kokkaustaidoissa on parantamista, lukiolaiset myöntävät. Tyttäret ovat lentopalloilijoita ja koko joukkue on tullut niin tutuksi, että jokaisen pelaajan elämän etappeja on tullut seurattua. Lauantaina 17. Heti pelin alusta alkaen mentiin vauhdilla kaukalon päästä päähän – maalipaikkoja syntyi molemmille, kotijoukkue oli hienokseltaan niskanpäällä. Ruuti ei riittänyt JÄÄKIEKKO Rockets C92 pelasi tiukan ”paikalliskamppailun” Forssan Palloseuraa vastaan viime sunnuntaina Domus Areenalla. Yök yök – Meidät käärittiin elmukelmulla toisiimme kiinni, lukion ensimmäisellä luokalla opiskelevat Sarri Ansio, Katariina Kara ja Johanna Mäkeläinen kertaavat penkkaripäivän tapahtumia. Ainakin abien karkkisateessa tavoiteltiin kovasti koppeja. Satu Järvinen tiesikin jo marraskuussa, että nopea pitää olla, jos aikoo saada prinsessapäivänsä onnistumaan. Vastustajaksi saapuu Naantalin VG-62. Myös pelin käynnistäminen omasta päästä pitää saada jatkossa nopeammaksi, valmentaja Tommi Pietiäinen kommentoi pelin jälkeen. Abit olivat helpottaneet erotuskaansa myös levittämällä nuorempiinsa anteliaasti huulipunan lisäksi hiuslakkoja, saippuaa ja erilaisia hajusteita. Peli meni kuitenkin Forssalle maalein 1–3. Kolmannen erän lopulla Rockets otti aikalisän ja tiivisti entisestään peliä, mutta kesken Rockets hyökkäyksen Forssa löi tylysti jo 0–3 taululle. – Viime hetkellä tuli vuokrattua puku, Jussi Niskala sanoo joitakin minuutteja ennen h-hetkeä, eli ensimmäistä esitystä yleisön edessä. Melkein ennen varsinaisten tanssiaskelien harjoittelua on varattu niin kampaajaa kuin puvuille tekijääkin. Kaupungissa viilettikin nunnien, konnien, poliisien, rakennusmiesten ja hoitajien seassa myös pari lenkkeilijää. Tämä on yksi etappi elämässä, hän kertoo päivän merkittävyydestä
Saadaksemme teidät jotenkin tajuamaan liikunnan merkityksen kunnollenne, haastamme Loimaan alueella toimivat ammattijärjestöjen johtoelimet hiihtokilpaan. Mitä yhdistystoiminta antaa. 3. Tämä maakunnan ehdottomasti suurimpiin lukeutuva kuntourheilutapahtuma sattuu mukavasti valtakunnallisen liikuntapäivän, helmikuun 27. Tänä vuonna laturetkeillään muutenkin juhlavammissa merkeissä, sillä kuntopäivän aikana rikottaneen viidenkymmentuhannen osanottajan raja Huovinretkellä kautta aikojen. Mitä on spektroliitti. Lähtö ja maali ovat työväentalolla. Työparina oli vanhempi konstaapeli Tapani Virtanen. Millä toisella nimellä kihti tunnetaan. Vaikka vain kuuntelemaan. – Mieheni Viljo aina sanoo, ettei Loimaalla taida olla yhtään yhdistystä, johon Koskisen Ritva ei kuulu. Missä NHL-seurassa suomalaiskiekkoilija Ville Peltonen pelaa. – Kuukausikokoontumiset, joihin yritämme aina saada vierailevan puhujan. Kerrostalojen rakentaminen on Loimaalla tällä hetkellä vähäistä, mutta lähiaikoina on odotettavissa tilanteessa valkenemista, sillä uusia rakennuskohteita on odottamassa toteutumistaan. Talossa sijaitsee aluelämpökeskus, joka palvelee myös kahta myöhemmin rakennettavaa kerrostaloa. – Jos tulee tunne, että ’’mulla ei oo mitään tekoo’’ ja haluaa ihmisten pariin. 10. Missä kaikessa oikein olet mukana. Minä vuonna lautapeli Afrikan Tähti julkaistiin. – Antaisin huolettoman toimeentulon vanhuuteen. Miksi liittyä eläkeläisyhdistykseen. 8. Millaista oli jäädä eläkkeelle. Tässäkin suhteessa soveltuu laturetki mainiosti koko perheen virkistäväksi liikuntatapahtumaksi. – Eloisat muodostuu niin, että el on eläkeliitto, loi niin kuin loimaa, sa on savi ja t kun meitä on niin monta (450). OSOITA TIETOSI VANHAT VALOKUVAT 30 VUOTTA SITTEN VIIKON VIERAS LL 22.2.1977 Uusi kerrostalo Loimaalle Uuden kerrostalon valmistuminen Loimaan kokoiseen kaupunkiin on aina merkkitapaus, jota kannattaisi juhlia muutenkin kuin harjakaisten muodossa. Leiskun johtokunta 1. Mutta ajattelin, että jos kukaan ei ryhdy, niin menee sellaiseksi jahnaamiseksi tämä homma. Oletko eloisa ihminen. Matka on kokonaista viisi kilometriä, jotenka on varmaankin varattava ahkioita ja pulkkia jotta saamme hinata teitä matkalla väsyneitä takaisin. Viime torstaina vietettiin Loimaan uusimman kerrostalon harjakaisjuhlaa Lamminkatu 18:ssa. LAUANTAI MÄKISEN MURJAISU: Vaimo oli kylmäkiskoinen. Ei kaikkien tarvitse toimia hirveän aktiivisesti. Miten siinä niin kävi. 5. Tuntuu hyvältä kun tietää olevan ihmisiä, jotka välittävät. 7. – Pääsi onneksi VR:lle töihin... AS Oy Lamminkatu 18 on 5-kerroksinen asuintalo, joka sisältää yhteensä 27 asuinhuoneistoa. Ja äitini aina tokaisi, että yks pihkan kaikki. Mikä on alin Suomessa mitattu lämpötila. – No kun monelta kysyttiin eikä oikein kukaan arvannut suostua. Minkä yhtyeen uusin levy on Koneeseen kadonnut. päivän kohdalle. Minkä eläkeläisten asian haluaisit kuntoon. Aina minulla jotain on. Joku muu siihen, että et kai semmoisia Ritvalta kysy. Mikä uusi reaaliaine tulee tänä keväänä ylioppilaskirjoituksiin. 7605 3210 Pankki joka maksaa bonusta. Kuva: Valto Heinosen kokoelma. Ikäni muistan, kun äiti kuoli ja teatterin kokouksen piti olla meillä. Sanoivat etteivät nyt tule, mutta minä että tulkaa niin saan jotain muuta ajateltavaa. Tarkoittaa samaa, että valittaminen on turhaa. Honkasen kauppa Satakunnantiellä 1930-luvulla. ANU SALO LoLe-1702-08 16.2.2007 16:28 Sivu 8. Vuoden alussa hänestä tuli uusi puheenjohtaja Eloisille. Toivat valkoisia ruusuja ja kortissa oli ystävät Kertunmäeltä. – Ystäväni Kartanonmäellä sanoo, ettei maailma murehtimalla parane. Mikä on anekdootti. Mm. Sillä tavalla huolettoman, ettei tarvitsisi aina murehtia, mihin on varaa ja mihin ei. Ja äitini aina tokaisi, että yks pihkan kaikki. Huumekoira Tex liittyi Loimaan poliisin vahvuuteen helmikuussa 2000. valtio ryhtyy laajentamaan täällä olevaa viljavarastoaan ja tämä työ on sangen merkittävä työllisyyden kannalta, koska se tarjoaa paikallisille rakennustyömiehille töitä lähes parin vuoden ajaksi. Huovinretki. Niin että sillä tavalla siinä kävi. – Kivoja kavereita! Tapaa erilaisia ihmisiä, joiden kanssa pääsee keskustelemaan. Kenestä 50.000:s huovinretkeilijä Pitkään odotettu runsasluminen talvi on luonut ihanteelliset olosuhteet Porsaanharjun metsäisille rinteille, joilla hiihdetään ensi sunnuntaina järjestyksessä 14. Isäni jäi sinne jonnekin, kun olin pieni. 6. – Ystäväni Kartanonmäellä sanoo, ettei maailma murehtimalla parane. 4. 8 Lauantaina 17. Rakennustoiminta on Loimaalla lähiaikoina muuttumassa nykyistä aktiivisemmaksi, mikä merkitsee uusia työtilaisuuksia rakennusväelle. Eloisa puheenjohtaja Ritva Koskisen mottokin kannustaa myönteisyyteen Loimaa Anu Salo Ritva Koskinen, olet eläkeläisyhdistys Eloisien uusi puheenjohtaja. Ritva Koskinen on monessa mukana eikä aika siksi ole käynyt pitkäksi eläkkeelläkään. Menot pitää laittaa kalenteriin, että ne muistaa. 9. Mutta ihana sana se on muutenkin. 2. Vastaukset sivulla 12. helmikuuta Puh. Se on pitkälti asennekysymys. Uutena asiana olen ehdottanut yhdistysvierailuja. Kuka ohjasi ja näytteli pääosan elokuvaklassikossa Kahdeksan surmanluotia. Mitä hoidetaan statiineilla. Yhdistystä ansiokkaasti johtaneen Antti Hirvelän saappaisiin hirvitti kieltämättä astua. Meneillään on myös kuten muistetaan, lasten liikuntavuosi. Itse olen myös liikunnan kannattaja. Mikä on sinun mottosi. Haaste! Kuntoilua jonkin verran, ainakin omasta mielestämme, tuntevina olemme huolestuneina seuranneet varsin monen paikkakuntalaisen työssäkäyvän kuntokäyrän laskua. Mikä Eloisien toiminnassa on tärkeintä. Martat, Punainen Risti, Kertunmäen kesäteatteri, siinä kai tärkeimpiä. Työväenopisto myös aivan ehdottomasti. – Olin 30 vuotta Oskari Heikkilän palveluksessa, kunnes 10 vuotta sitten jäin eläkeputkeen. Sitten retket, joita Hirvelän Antti edelleen suunnittelee entiseen tapaansa eli hyvin. Joku kysyi, että mites nyt saat aikasi kulumaan. Viimeksi olen mennyt mukaan sotaorpojen toimintaan. Kyllä kai minä aika eloisa olen, vaikka sitä voisi tietysti kysyä muilta
Ypäjä Kari Nummila Ypäjänkylässä riittää nyt paitsi valistusta myös valaistusta, kun torstai-iltana sytytettiin ensi kertaa virallisesti tievalot päälle. Ypäjänkylässä on jaettu valistusta eli lyöty iitä lasten päähän jo yli sata vuotta. Pitkä hanke Piharemontissa syntyi myös pieni laskettelumäki maan siirtotöiden sivutuotteena. Ypäjänkylän koulun oppilaiden ja vanhempainyhdistyksen (peräti rekisteröity lajissaan) puheenjohtaja Miikka Hollo kiittikin kuntaa, joka ei ole sentään ihan Ypäjänkylääkään unohtanut. LoKoKo: Oskari Ylitalo, Eemeli Levomäki, Sami Repo, Roope Järvi 8, Antti Kaskiluoto, Eetu Kalliorinne, Kasperi Prusila, Nuutti Jalonen 2, Valtteri Ylitalo, Juuso Mäkilä, Kevin Aaviste 20, Konsta Seppälä 4, Valtteri Niittumäki 21, Markus Lammela. LoKoKo II: Akseli Lepola 13/0, Toni Karppinen 3/2, Niko Leppämäki 3/1, Eero Aaltonen 2/3, Jesse Kojo 3/4, Veikko Rinne 0/1, Epe Seppäkoski 24/9, Joni Sainio 5/4, Antti Salonen 4/10. Miesten IV divisioona: LoKoKo II–PeU-Basket 57–67 (33–41). Koulussa on kolme opettajaa ja yksi avustava tukihenkilö. Ne antavat puuhaa lapsille, jotka eivät sitten nahistele isommin keskenäänkään. – Meillä on nyt ihan mukavasti leikkivälineitäkin pihalla. LoKoKo: Akseli Lepola 8/5, Juho Mäkelä 6/2, Toni Karppinen 0/9, Niko Leppämäki 24/6, Jesse Kojo 2/2, Jaakko Sirén 17/8, Veikko Rinne 10/2, Johannes Onnela 12/11. Arvelen, että meillä on lajissaan tavallista paljon parempi piha. LoKoKo III: Petri Kajander 48, Jaakko Sormunen 19, Pekka Julkunen 8, Timo Jokinen 19, Paavo Mutkala 5, Pawel Wasalski 10, Vesa Parttimaa 3. Tiina Mäkeläinen kytki valot päälle teknisen lautakunnan puheenjohtajan Matti Hossin ja teknisen johtajan Jouko Käkösen valvonnassa. LoKoKo: Nelli Salonen 21, Linda Reunanen 4, Jenna Ollikainen 4, Fanni Mäkinen 2, Anna Riikka Karppinen 10, Liisa Kaskiluoto 4, Laura Sirén 46, Hilma Mäkitalo 10, Lotta Knuutila 8, Emma Koivu 14, Linda Nieminen 8, Eveliina Toivola 2. LoKoKo: Valtteri Mäkelä 14, Alvari Einola, Roope Laaksonen 5, Kristian Kulmala 4, Verneri Niittumäki, Leevi Suonpää 2, Jesse Talvensaari 8, Niko Uusitalo 6, Matias Prusila. Turvallisuutta Mäkeläinen uskoi tievalaistuksen parantavan niin koululaisten kuin iltalenkkeilijöiden turvallisuutta pimeinä aikoina, vaikka varovaisuutta ei pidä siltikään unohtaa tiellä liikuttaessa. Valojuhla keräsi paikalle satapäisen yleisön, joka nautti yhdessäolosta ja kahvipöydän antimista. Vanha emäpitäjä Loimaa tuntuu viehättävän vahvasti ypäjänkyläläisiä, jotka eivät panisi pahakseen liittymistä vanhaan emäpitäjään, josta Ypäjänkylä ja Manninen irtautuivat vuonna 1912. Minipoikien II divisioona: LoKoKo–TuNMKY 39–56 (12–22). – Valoista ruvettiin puhumaan joskus 1980-luvun lopulla kyläyhdistyksen alkuaikoina. (18–14), LoKoKo–PeU 16–74 (8–44). Lauantaina 17. Kyläyhdistyksen sihteeri Eveliina Kannisto kehuu Ypäjänkylää hyväksi asuinpaikaksi, josta on niin lyhkäinen matka Loimaan keskustaankin. Mikropoikien II divisioona: Mesuca–LoKoKo 30–39 j.a. Piha kuntoon Oppilaiden ja vanhempainyhdistys oli puuhakkaasti mukana, kun viime vuoden puolella reerattiin koulun piha-alue sen 31 oppilaalle. A-poikien II divisioona: PeUBasket–LoKoKo 54–79 (33–40). Ypäjän Metsämaan maantien varteen sekä ”Laineen kaupan” risteyksen Humppilan ja Loimaan haaroihin pystytettiin yhteensä kuusitoista valaisinpylvästä, jotka Ypäjän kunnan teknisen johtajan Jouko Käkösen mukaan palavat nyt ainakin alkuvaiheessa yötä päivää. helmikuuta 9 Ypäjänkylässä riittää nyt valaistusta ja valistusta TULOSPÖRSSI KARI NUMMILA KOKOUKSIA LoLe-1702-09 16.2.2007 17:03 Sivu 9. – Jos Ypäjää ollaan liittämässä Forssan suuntaan, niin sinne me emme halua missään nimessä lähteä. Valopuheen pitänyt Ypäjän kunnanvaltuuston jäsen Tiina Mäkeläinen totesi, että ei tievalohankkeen kehittelyssä kulunut sentään kuin vajaat 20 vuotta. Yleensähän ne näyttävät olevan kouluissa valitettavan ankeita, Ypäjänkylän koulun johtaja Outi Viitanen sanoo. Se on väärä suunta. Uskon, että Mannisissa asiat ovat samalla lailla kuin meilläkin. Asiassa voitaisiin puhua jopa perihämäläisestä tahdista, jos Ypäjänkylä kuuluisi aitoon Hämeeseen. Kaksi tolppaa kustansi Ypäjänkylän kyläyhdistys. Sekin avattiin torstai-iltana juhlallisesti sen oman valaistuksen sytyttämisellä. Ruokaa ei enää laiteta itse. KORIPALLO Miesten V divisioona: LoKoKo III–RaiPS 112–69 (61–31). Kyllä siinä sitten ruvetaan keräämään nimilistoja ankarasti. Ypäjän kunta pani hankkeessa likoon parisenkymmentä tuhatta euroa. Minityttöjen I divisioona: Mesuca –LoKoKo 40–64 (22–40), LoKoKo–RaPy 69–41 (42–17). Loimaan maalaiskunta rakensi nykyisen Ypäjänkylän koulurakennuksen valmiiksi vuonna 1904
Korot ja kulut Käyttöluotto-asiakkaat saavat ostoilleen korotonta maksuaikaa toukokuulle 2007. 10–18, la 10–14 www.masku.com MASKU Montreal TV-tuoli+rahi. 119,49,Siivoamme myymälää Kennedy Recliner -ryhmä. 499,99,Star koulupöytä + ylähylly. Kruunaa sisutuksesi yksilöllisillä koreilla. Pöytä 180 x 90 cm. + 2 tuolilla tai kulmasohvana. 1990,989,India kalusteperhe. Värit sininen ja musta. Värit pyökki ja kirsikka. Saatavana myös 3-ist. Käyttöluoton todellinen vuosikorko 1500 euron luotolle on 17,17% (12/06). 680,249,Pidä kiirettä. 199,39,Palaishyllyt Erä kauniita korilajitelmia. 0201 211 330 Mellilä Sepäntie 1, puh. Laskelmassa on huomioitu 3,70 euron kuukausittainen tilinhoitomaksu. -25% Vähintään LoLe-1702-10-11 16.2.2007 16:40 Sivu 10. Väri kirsikka. 10 Lauantaina 17. Massiivipuuta. Nahka/kn. Kuusi tuolia, vihreä verhoilu. 124,Julia-ruokaryhmä. Beige, muut värit 1099 €. Uudet Käyttöluotto-asiakkaat eivät myöskään maksa korottomalta ajalta tilinhoitomaksua 3,70 euroa. 3 jalkatukea. Esimerkiksi TV-taso 199 € (259 €). Tuotteita rajoitetusti. -70% Matot jopa -60% Korilajitelma OSTA NYT, MAKSA TOUKOKUUSSA! Etu kaikille käyttöluottoasiakkaille. Halutessasi pidemmän maksuajan maksat korot ja kulut sopimusehtojen mukaisesti. Useita verhoilumahdollisuuksia. 0201 211 330 Avoinna ark. Säästä pakosti. 295,Valitse vapaasti. Puh. helmikuuta LO IM A A N L E H T I T E S TA A P A IN O L A A T U A Avec vitriini
Heti vapaa. Rockets F98 jääkiekkojoukkue järjestää jääurheilusta kiinnostuneille -98 syntyneille kaveriluistelutapahtuman jäähallilla su 25.2. Loimaan-Metsämaan Maaja kotitalousnaiset Kaikille avoin koko perheen ulkoilupäivä Kertunmäellä ma 19.2. Tallinnan matkalle muutama paikka. peritään ma 19.2. klo 18 Pirkko Laineella. Ottelu LoKoKo II Edmonton Broilers huomenna sunnuntaina klo 13.30 Liikuntahallilla. Ei harjoituksia hiihtolomaviikolla Alastaron 4H-yhd. Eloisat Laulajat. Maksut 26.2. Vesijumppa ma 19.2. Alasenjoen-Käkkäänjoen Maatalousnaiset kokoontuvat Aino Alajoen luona ti 20.2. liikunta Tuulensuussa klo 8.30-10. Pöytyän Kisariihessä klo 12 alk. yhd. Punaisen Ristin Päiväpirtti Turuntie 13, puh. Loimaan 4H-yhdistys Hiihtopäivä Kertunmäellä koko perheelle ma 19.2.2007 klo 13-16. Ke 21.2. Ma-ti 19.-20.3. klo 13-16. Pidämme hiihtolomaa, seuraavat harjoitukset to 1.3. Mukana Jankko ja kaupungin liikuntatoimi. Eläkeliiton Loimaan Kaup. Kerhokokoontuminen Tuulensuussa klo 13.30 puutarhuri Ilmari Järvinen mukana. Alastaron AllStars jäävuoro huomenna 18.2. Loimaan Seudun Sotaveteraanit jaostoineen ulkoilupäivä Veteraanituvalla ke 21.2. 27.2. Kerho 19.2. Olli Koskenniemi. Iloinen iltapäivä Mietoisten Maamiesseuran talolla klo 12 alk. Eloisat. Ma 26.2. Huoneisto juuri täysin remontoitu. Suunnitellaan vuoden toimintaa ja teatterimatkaa. AU hiihtokoulu ma 19.2. viim. Kysele matkoista Raijalta 762 2832, 040531 9265. Punaisen Ristin päiväpirtti Turuntie 13 ke 21.2. LoKoKo Mikropojat Hiihtolomaviikolla ei ole treenejä. 0500 535 887. Loimaan Jankon 6-12 v. Keskustelun aiheena. To 15.3. liikuntahalli ma klo 18 alk., ke klo 18.30 alk. klo 17 tennishallilla. Loimaan Ammatti-instituutti Turuntie.Ilm.tulostasi 20.2.menn. Omat pulkat mukaan! Kansalliset Seniorit Tietokoneen jatkokurssi alkaa kea 28.2. Iloinen iltapäivä Salon VPK:n talolla klo 12 alk. ikkunaja oviremontti, kylpyhuoneremontit, porrashuoneet maalattu ja lattiat päällystetty, käyttövesiputkistoja salaojaremontti tehty, liitetty kaukolämpöön, kiinteistön ulkomaalaus tehty, ym. kerrostalokaksio Myydään Hirvikosken keskustassa 2 H+kk+kh 36 m 2 . harj. klo 18.00 urheilukentällä. klo 11. yhteislähtö Kangas-Hyrysen pihalta klo 10.30. Hiihtolomalla ei kerhoja! Koko perheen talvirieha ti 20.2 klo 11-14 Virttaan metsästysmajan maastossa. Puh. 23.2. klo 13.30. Loimaan ja Ympäristön Eläkeläiset ry. menn. AU sarjahiihdot ke 21.2. autoon mahtuu vielä ilm. Avoinna arkipäivisin klo 10-14. Loimaan Seudun Mielenterveysyhdistys Savikki ry kokoontuu maanantaisin klo 11.00-15.00 Loimaan Nuorisotalolla (Pikatie 2, 32200 Loimaa).Savikin vesijumppa torstaisin klo 14.30-15.00 Loimaan Vesihovissa. Miten kohennan kuntoani. Su 18.3. LoPS 92 pojat futsal harj. Loimaan Seudun Sotaveteraanit sekä jaostot. Lisät. Lauantaina 17. klo 14.00 laulamme Tiaisentiellä. Leisku yleisurheilu ohj. 762 7026, 040 701 3216. Su 25.3. hiihtoharj. klo 13. Punaisen Ristin Päiväpirtti Turuntie 13. Su 25.2. klo 12 keinutuoli vieraana Teija Ek-Marjamäki palvelupäällikkö Loimaan Kelasta ja ensiapu opettaja kertoo sosiaaliturva asioista. Vietämme talvilomaa ensi keskiviikkona 21.2. LoKoKo miehet II. klo 15.15 16.15. Seuraavat harj. ma 26.2. Monipuolista talviliikuntaa ja virkistystä kaikenikäisille. klo 12.00 Jussi Salminen esitelmöi vaihtoehto lääkkeistä. Eloisat, kesäretkestä 12. Samalla kokoamme hotelli Keurusselkään sekä Lautsiaan hakeneiden lomatukihakemukset jotka lähetämme lomaliittoihin. Lokoko-minitytöt. ti 20.2. Töpinässä klo 10-12. Tied. 0500-537288. Ylhäisten Opintokerho I Liisa Saarella ti 20.2. LP Juniorit Pojat 97-99. Mari 050 5440349. Vapaa tyyli. Pe 23.2. kiinn. klo 11. Huomaa muuttunut päivä. SLEYn Seikunmaan Kaukometsän osaston hartaushetki to 22.2. klo 18.30 urheilukentältä. tytöt ja pojat 9-17 v. mahd. Kojonkulman Martat retkeilevät Huittisiin su 18.2. mennessä. AlJy Hallituksen kokoontuminen kololla su 18.2.2007 klo 17.00 Kauhanojan Martat kokoontuvat ke 21.2. Loimaan Voima ohjattuja yleisurheiluharjoituksia ei ole ensi viikolla. Maksu laivarist. Kurssilla saa valmiudet lasten hoitamiseen asiakkaiden kotona. Päiväpirtiltä noudettavissa kukkaro tuntomerkkejä vastaan joka on jäänyt Punaisen Ristin Ystävänpäiväjuhlaan Heimolinnassa 13.2. klo 12.00. osallistua sen sisällön suunnitteluun 1.3. Loimaan Voima lasten urheilukoulua ei ole hiihtolomaviikolla. 15.6. Ei harjoituksia. Vierailu viialaan 20.2 lähtö V:halli 10.20 Asema 10.30 H:koski 10.40. ei harjoituksia. Kauhanojan Kyläyhdistyksen järjestämä laskiaistapahtuma su 18.2. klo 19 Hirvihovissa. klo 19 Kerttu ja Matti Heinosella. Tytöt 93-95. Lastenhoitokurssi (yli 14 v.) Pohjan tilalla 10.-11.3.2007. Taloyhtiössä tehty mm. LOKOKO. keskuskoululla. 050 375 2831. Ilmoitt.t ja tied. Ohjelmassa leikkimielisiä kisailuja ja nappulahiihdot, jossa sarjat alle 4-,6ja 8-vuotiaille. ma 19.2. helmikuuta 11 OSWALD Loimaan AA-ryhmä kokoontuu lauantaisin klo 15 Nuorisotalon alakerrassa. klo 14.00 Kitkonpuiston palvelukeskuksessa. klo 18 kaup.urh.keskuksessa. Vapaa tyyli. Pulkkamäki, lumikenkäilyä, Jankon hiihtokoulu, moottorikelkka-ajelua, suksien voitelua. Ke 28.2. Kypäräpakko, maila mukaan jos on. jo kello 18.15 alkaen. Terttu 050-362 7891. Pakkasraja -15. Hiihtolomaviikolla ei kerhoja, jos muuta ei ole sovittu. LOIMAAN LEHDEN SIVULTA PAIKKAKUNNAN PARHAAT MENOVINKIT LoLe-1702-10-11 16.2.2007 16:42 Sivu 11. LoKoKo miehet III Kotipeli Someron Esaa vastaan urheiluhallilla 18.2.2007 klo 19.30 alkaen. klo 18.30. P. alkaen klo 12.00 Kauhanojan Mäkikeskuksessa. puh.7622932 Reetta LoKoKo Minipojat hiihtolomaviikolla ei harj. piirin hengellinen päivä Laitilassa. p. 0400-919 541
P. Mikko Niskanen. 7. Vapaa-ajan tontti www.harjureitti.fi valaistulla osuudella tai Aurinkorannantieltä. 040 4199125. helmikuuta SÄÄ Ypäjä Alastaro Loimaa Oripää Mellilä Seuraavina päivinä Tänään Lämpötilat iltapäivällä ja suluissa edellisen yön alin lukema 2 metrin korkeudella +1 +0 -0 +1 (-2) 6 Sunnuntaina -1 (-3) 4 Maanantaina -2 (-4) 3 Tiistaina -14 (-17) 5 Keskiviikkona -15 (-21) 3 Annetaan hakijalle hepankakkaa, Sieppalantie 45 Loimaa. 050 544 7530. Lisätietoja antavat tiimivastaava Pekka Vanto gsm 040 900 1287 ja rehtori Markku Kaurila gsm 040 900 1330. LoLe-1702-12-13 16.2.2007 16:35 Sivu 12. Hurrikaanilla riittää supersarjassa edelleen haasteita, sillä kaksi parasta saavat kotiedun play off -vaiheeseen. Puh. 5. Työsuhde voi jatkua nuorisoasteen koulutuksessa. klo 17 Loimaan liikuntahallissa. Kivilaji, joka hohtaa spektrin kaikkia sävyjä. Hurrikaanilla ottelussa riittää haasteita, sillä joukkueella on nollattavana viime sunnuntain tappio Isku-Veikoille. Nurmon saldo supersarjassa ei ole ollut onnistunut, mutta joukkueen ailahtelevaisuus asettaa kotijoukkueelle haasteen. Vuokrattavana saunallinen rt-yksiö kaupungissa. P. 0400863359 Loimaan Ammatti-instituutti L O I M A A P R O F E S S I O N A L I N S T I T U T E LEHTORIN VIRKA talonrakennuksen koulutusohjelmassa. 9. Leikkimökki. w w w . Vuonna 1951. Kittilässä tammikuussa 1999 mitattu -51,5 astetta. 3. Hakemukset osoitetaan kuntayhtymän hallitukselle ja lähetetään vs. Koivuklapia, perille toimitettuna. 0400-789 317. Florida Panthersissa. 12 Lauantaina 17. Lisätietoja antavat tiimivastaava Pekka Vanto gsm 040 900 1287 ja vs. Tule hiihtelemään ja katsomaan tontit p. Virka on otettava vastaan 12.3.2007 tai sopimuksen mukaan. Apulannan. Hurrikaanin ottelu alkaa su 18.2. Nurmolta on avainpelaajien Henri Haaraniemen, Jarkko Rinta-Keturin ja Jukka Kankaan pelattava täydellinen päivä, mikäli he aikovat Loimaalta viedä pisteet mukanaan. Korkeaa kolesterolia. Terveystieto. Nurmon Jymy Loimaalle Nurmon Jymy vierailee vuorostaan Loimaalla supersarjan ottelussa huomenna sunnuntaina. 0400 595 898. SUORAT KAUPAT PALVELUKSEEN HALUTAAN VASTAUKSET 1. 050-386 1513. 4. l a i . Vanha puinen astiakaappi jossa on pariovet. Tehtävien kesto on noin yksi vuosi. Luuvalo. Hyvän käytännön rakentamisen kokemus katsotaan eduksi . P. Loimaan Ammatti-instituutissa julistetaan haettavaksi 26.2.2007 mennessä Viran kelpoisuusehdot määräytyvät asetuksen (896/1988) mukaisesti ja palkkaus kunnallisen opetusalaa koskevan virkaehtosopimuksen mukaisesti. 6. Kuoreen merkintä “Talonrakennuksen lehtori”. Hakemukset lähetetään rehtori Markku Kaurilalle osoitteella PL 124, 32201 Loimaa. 10. P. Iso yksiö tai pieni kaksio Loimaan keskustasta. Puh. p. Virka on otettava vastaan 10.4.2007 tai sopimuksen mukaan. rehtori Erkki Kempille osoitteella PL 124, 32201 LOIMAA. 050-5696 903. 0400 748 219. f i Loimaan Ammatti-instituutissa julistetaan haettavaksi 16.3.2007 mennessä aikuiskoulutuksessa TALONRAKENNUKSEN OPETTAJAN TOIMI Palkkaus määräytyy kunnallisen opetusalaa koskevan virkaehtosopimuksen mukaisesti. rehtori Erkki Kemppi gsm 040 900 1575. Vuokrattavana pieni kaksio Loimaan keskustassa. 2. Pientalojen suunnittelukokemus lasketaan eduksi. 8. Juttu, tarina, kasku. Kuoreen merkintä ”Talonrakennuksen aikuiskouluttaja”