Sivistysjohtaja Manne Pärkö uuden päiväkodin lähtökohdista Sivu 5 Sivu 5 LL VERKOSSA www.loimaanlehti.fi Tuttujen Tupa on sykkinyt jo 25 vuotta Alastaron sydämenä koronatartuntaa Loimaalla sen jälkeen, kun pandemia puhkesi viime keväänä. Sivu 6 Irtonumeron hinta 2,20 € sis. 2021 Ongelmaliittymään sittenkin katuvalot. vuosikerta Nro 42 LAUANTAI 17.4. Loimaan talousalueen paikallislehti • 107. Niin paljon minä kärsinyt ooooolen, monta ---'' Sivu 12 13 128 128 Tuttujen Tuvan vapaaehtoiset Irja Vesala valmistaa voileipiä ja Anna Ristimäki keittää kahvia. Rokotusvuorossa ovat onneksi jo kuusikymppiset. Niitä molempia on Tuttujen Tuvalla vuosien saatossa kulunut paljon. alv. MARIANNE ROVIO Sivu 6. Ja tästä lähtee Yy, kaa, yykaa koo: ''Kevät toi kevät toi koodarin, kevät toi kevät toi analyytikon, kevät toi etätöihin teamzoomauksen ja rannoille syrjäytyneen. ”” Yksityistä palveluntarjontaa ei ole tässä vaiheessa perusteltua lisätä nykyisestä
Valto, Valdemar 19.4. Ilmestyy tiistaisin, torstaisin ja lauantaisin. Jeesus sanoi: ”Totisesti, totisesti: se, joka ei mene lammastarhaan portista vaan kiipeää sinne muualta, on varas ja rosvo. Toimitusjohtaja: Jaakko Ketonen Sähköposti: toimitus@loimaanlehti.fi Ilmoitukset: ilmoitukset@loimaanlehti.fi Tilaukset: tilaukset@loimaanlehti.fi Konttori ja toimitus avoinna ti ja to klo 9-12. Me julistamme teille ilosanoman: Minkä Jumala lupasi meidän isillemme, sen hän on täyttänyt meille, heidän lapsilleen. PALUUMATKALLA Helsingin satamassa monet matkustajat pysähtyivät laivasillalle kuvaamaan. Tähystyspaikka vaati tasapainottelua navakkaa merituulta vastaan. Kuinka paljon Suomessa syntyy kaksosia vuodessa (noin). Kookas harmaalokki kävellä lonksutteli suuren vaahteran varjostamalla nurmikolla ristiin rastiin. Sisaret kertoivat, että lokkipariskunta pesii vuosittain luostarin kattotasanteella eikä salli heidän silloin käyttävän parveketta. Sadannen vuotensa molemmin puolin porrasnaapurimme seurasi ihastuneena pihapuiden lintujen pesimäpuuhia ja pian poikasten taiturointia oksistossa. Koti-ikkunasta voi silti tarkkailla vuodenaikoja myös kaupunkiympäristössä. Kun sitten kuuluttaja sanoi, että viikon lintu on sammakko, nimeksi pantiin Viikon luontoääni. Paljonko Loimaalla on alle 7-vuotiaita (noin). Myyntipäällikkö Miia Koivisto perhevapaalla Myyntineuvottelija Riina Karila perhevapaalla Myyntineuvottelija Anna-Mari Koskimies (02) 588 8962 Asiakaspalvelu Eija Kärkäs (02) 588 8021 Myyntijohtaja/ paikallislehdet Sari Kuusinen 040 539 0969 sari.kuusinen@sss.fi Myyntipäällikkö Jouni Kokkonen 050 569 0970 @ TYTTÖ 1.4.2021 2736 g 48 cm Kittiya Aphaiso ja Jari Lintukangas Harrasta luontoa Erkki Kallion mainiot luontoraportit Loimaan Lehdessä ovat mieluista luettavaa. Montako suomalaista viime vuonna kuoli. Siinä on vain muutamia risuja ja se on usein niin harva, että linnun munimat kaksi valkoista munaa näkyvät pesän läpi. Huomisen Hyvän paimenen sunnuntain psalmin sana sopinee paitsi meille, epävarmojen aikojen ihmisille, myös kevätmuuton siivekkäille luoduille: ”Hän vie minut vihreille niityille, hän johtaa minut vetten ääreen, siellä saan levätä.” Oiva Alanen HARTAUSKIRJOITUS OSOITA TIETOSI 1. Hänen mentyään uusi tuulenpuuska irrotti lehtiä kaksin verroin. 2 Lauantaina 17. Otto 18.4. Siinä, puolen metrin etäisyydellä tuhansista ohikulkijoista, odotti kaksi lentovalmista variksenpoikaa elämänsä käännekohtaa. . Sepelkyyhky on ollut aiemmin aito metsien lintu. (02) 7702 626 tilaukset@loimaanlehti.fi www.tilaajapalvelija.fi Vastuu ilmoituksista: Lehden suurin vastuu ilmoituksen julkaisemisessa sattuneesta virheestä on ilmoituksen hinta ja muihin lehtiin toimitetusta aineistosta sen valmistusarvo. Luostarin pihan iäkäs hoitaja poimi yksitellen vaahteran lehdet nurmikolta. (02) 588 8000 Kotisivut: www.loimaanlehti.fi Toimittaja, tuottaja Pasi Salo (02) 588 8036 Päätoimittaja Kati Uusitalo (02) 588 8030 050 555 7526 TOIMITUS Päivystäjän puhelin arkisin kello 8–16 050 513 0344 Lehdentekijöiden henkilökohtaiset sähköpostiosoitteet: etunimi.sukunimi@loimaanlehti.fi Toimittaja Anu Salo (02) 588 8033 Toimittaja, tuottaja Sampsa Hakala (02) 588 8031 Toimittaja Lari Kiviranta (02) 588 8035 Tilaajamme! Sähköisten sisältöjen tunnukset saat lähettämällä pyynnön sähköpostiosoitteeseen tilaukset@loimaanlehti.fi Tilaajapalvelu SSS konsernin paikallislehdet avoinna ma–pe klo 8.30–15.00 puh. Työ jatkui. huhtikuuta 2021 KALENTERI AJANTIETO Aurinko nousee tänään Loimaalla kello 6.02. Hän voi vapaasti tulla ja mennä, ja hän löytää laitumen. Huoneeni oli tulopihan puolella. Ihmetellä täytyy miten pesä pysyy kovalla tuulella paikallaan ja kuinka munat pysyvät pesässä linnun ollessa poissa siitä. Sen tunnistaa kaulan valkoisesta sepelistä ja siipien valkoisista viiruista. Montako vauvaa Suomessa viime vuonna syntyi. Vastaukset sivulla 3 Onnittelut 22.04.2021 3 vuotta täyttävälle Elmalle! t: mummi ja vaari Nelmiinalle, Linnealle ja Luukakselle PIKKUVELI 7.4.2021 3640 g 51 cm Mari & Ossi Lehtonen SYNTYNEITÄ PALJON ONNEA VAAN PÄIVÄN SANA 17.4. Mitkä olivat lasten suosituimmat ensimmäiset etunimet viime vuonna. Entä yli 74-vuotiaita (noin). 7. Minä olen portti. Vastoinkäymisestä huolimatta jokainen päivä tuotti tavoitellun tuloksen. Miksi kaksos-, kolmosja nelosperheitä sanotaan. Se, joka menee portista, on lampaiden paimen.” Joh. Se, joka tulee sisään minun kauttani, pelastuu. Ap. Eivät he sitä kuvanneet. Laivasillalla pleksin vieressä oli nippusiteistä ja muusta satama-alueen irtaimesta kyhätty pesä. 9. Katselin, miten lokki laskeutui kellotornin ristin kärkeen. 8. Muitakin voi olla. 10. Sepelkyyhkyjen soidinlaulu huu-hu hu-huu huu-hu hu-huu hu on tullut monille tutuiksi. Iän myötä luontoretket hiipuvat, myös sairaus tai sairastumisen uhka pitää monia sisätiloissa. 13: 32–33 18.4. 6. 10: 9–10 Paljon onnea tänään 7 vuotta täyttävälle Ronjalle. Ikkunoista avautui hieno näkymä raunioille. Alun perin otsikkona oli Viikon lintu. Ääni kuulostaa vähän pöllöjen huhuilulta. Erkki Kallio Sepelkyyhky on kyyhkyistämme kookkain. YHTEEN AIKAAN rippikoulun leirijaksoja pidettiin Pyhälle Birgitalle omistetussa Piritan luostarissa Tallinnassa. Painopaikka: Lehtitehdas Salo, 2021. Neliönmuotoinen poikkileikkaus oli riittävä, kun asetteli räpylänsä taitavasti. NIMIPÄIVÄT 17.4. Onnittelijoina isoäiti ja pappa LUONTO Sepelkyyhky kyhää hataran pesän Sepelkyyhkyn pesä on todella yksinkertainen. Hän on herättänyt Jeesuksen kuolleista. Mikä on suomalaisen pojan eliniänodote. Säkylä, Punkalaidun, Huittinen ja Vampula: Posti 020 451 5523 Kustantaja: Priimus Media Oy. Aurinko laskee kello 20.55. Käsityöläiskatu 10, 32200 Loimaa Puh. Pieni kuvaelma oli koskettava saarna: kristityn elämä on tasapainottelua ristin varassa. Viime vuosina siitä on tullut myös asutusten siivekäs, joka pesii usein talojen pihapuissa. Luostarin muurin suojassa niillä on vankka turvapaikka. ERKKI KALLIO. Radio Suomessa ja Yle Radio 1:ssä soitetaan viikoittain vaihtuvaa luonnon ääntä, tavallisimmin linnun laulua. t. Pilvi, Pälvi Jakeluhäiriöt: Puh. Seuraavana päivänä ne olivat poissa. 3. 4. 02 269 3434 arkisin klo 6-16.30 viikonloppuisin klo 7-12 Ypäjä, Humppila: Ilvesjakelu (03) 6151 344, klo 6.30–10. 10: 1–2 19.4. Joh. Alla oli monikaistainen poistumistie. 5. 2. Vuodenaikojen saatossa tulijoita ja menijöitä on paljon. Entä tyttölapsen. Minä vuonna syntyneet täyttävät tänä vuonna 50
LAUKKANEN TEKI valinnasta seurakuntaneuvostolle oikaisuvaatimuksen ja valitti asiassa hallinto-oikeuteen. Itse tekeminen ja osallistuminen auttavat lapsia kiinnostumaan sekä innostumaan kasviksista ja uusista ruoista. Taatila paiskii projektissa hommia kirjan toimittajan roolissa.. Annetut kysymykset ovat suuntaa antavia, ja yhdistykselle voi toimittaa aivan vapaamuotoisen makumuistelun. Mitä tiesit keliakiasta ennen diagnoosia. Pitkäaikainen puutarhayrittäjyys miehensä, ja sittemmin poikansa Jarin kanssa, kiinnittivät Irman auralaisuuteen. Iloisuus, seurallisuus ja luotto parempaan tulevaisuuteen olivat Irman tavaramerkkejä. Lapset ja vävy MUISTOKIRJOITUKSIA Riku Laukkasta ei syrjitty valinnassa LOIMAA Turun Henrikinseurakunnan kirkkoherran valinnasta vuonna 2019 tehty valitus on hylätty Turun hallinto-oikeudessa. 2. Hallinto-oikeuden päätöksestä voi edelleen valittaa korkeimpaan hallinto-oikeuteen, mikäli korkein hallinto-oikeus myöntää valitusluvan. Sydänterveyden teemaviikkoon osallistuu tänä vuonna satoja päiväkoteja, kouluja ja niiden yhteydessä toimivia ruokapalveluiden tuottajia. MAKUMUISTOT kerätään jäseniltä kirjoitusten muodossa, ja ne liitetään osaksi vuoden 2021 aikana valmistuvaa juhlavuosijulkaisua. Kunnaksen testamentti on kohdennettu vähävaraisten auttamiseen Loimaalla ja kaupunginhautausmaan sankarihautojen hoitoon. Ritva Kunnaksen kuolinpesä on luovuttanut Loimaa-Seuralle edesmenneen Ritva Kunnaksen lottapuvun – hän toimi Lottana Loimaan ilmavalvonnassa – ja myös Euran kansallispuvun pantavaksi esille Loimaan Kotiseutumuseoon. Irma vaikutti kunnan ja kirkon luottamustoimissa. luokan oppilasta tutustuvat viikon teemaan opettajien ja lapsille suunniteltujen materiaalien avulla. Sydänviikko näkyy ympäri Suomea myös paikallisten sydänyhdistysten, -piirien sekä Sydänliiton valtakunnallisten jäsenjärjestöjen toiminnassa. 46 452. Osallistua voi kuitenkin myös ilman näitä tietoja, jollei halua niiden näkyvän juhlajulkaisussa. Viidestä ehdokkaasta UhinkiSuominen sai seurakuntaneuvostolta välillisen vaalin äänestyksessä yhdeksän ääntä ja kirkkoherra Laukkanen kuusi ääntä. Seurakunnan työpäällikkö Ari Lindell kertoo, että hankkeen hyväksyminen kirkkohallituksessa kesti arvioitua kauemmin. Pauliina Uhinki-Suominen valittiin Henrikinseurakunnan kirkkoherraksi 22.5.2019. Makumuisteluksia otetaan vastaan 15. AIKANSA voimanainen ikääntyessään ei itse tuntenut olevansa vanha, ihmettelipä vain, miten häntä nuoremmat vanhenivat ennen häntä. Pyhimys – Sanat ja tarinat on kokoelma rap-muusikko Mikko Kuoppalan sanoituksia sekä niiden merkityksistä kertovia tekstejä. Jukka Ristimäki Irma ei enää tule torille Emäntä Irma Kallio o.s. Rakennusja pääurakan tekee turkulainen Varpe oy (LL 30.1.). Perhejuhliin kutsuttiin myös kaikki sukulaiset ja ystävät. Siunauskappelin korjaus alkaa maanantaina Loimaa Sampsa Hakala Loimaan kaupunginhautausmaalla sijaitsevan siunauskappelin korjausja laajennustyöt alkavat maanantaina. Alun perin tavoitteena oli aloittaa työt jo maaliskuussa. Leivotko itse ja jos, niin miten koet gluteenittoman leipomisen. Ritva Kunnaksen elämänvaiheista julkaistaan kirjoitus Saviseudun Joulu -lehdessä 2021. Monikkoperheiksi. kirkkoherrana toimivalle Uhinki-Suomiselle viranhoitomääräyksen kirkkoherran virkaan. 5. Lindellin mukaan siunaustilaisuudet järjestetään siunauskappelin uudistamistöiden aikana Kanta-Loimaan kirkossa. 7. Jouluna ja äitienpäivänä lapset ja lapsenlapset perheineen kokoontuivat mamman luokse. Ritvan veljistä luutnantti Veikko Kunnas kaatui 27.10.1941, hänet on haudattu kaupungin sankarihautausmaalle. Loimaan seurakunta on varannut kappelin saneeraukseen ja laajennukseen 500 000 euron määrärahan, minkä kirkkovaltuusto hyväksyi joulukuussa (LL 12.12.2020). Jos kirjoittaja haluaa, voi hän liittää kirjoitukseen nimen/nimimerkin, iän ja sen kuinka kauan on käyttänyt gluteenitonta ruokavaliota. Johnny Knigan kustantama teos kertoo Kuoppalasta paitsi artistina niin myös ihmisenä ja sanoittajana. 2226. Satunnaiselle kyläilijälle tarjottiin kahvikuppi, ruoka-aikaan löytyi vieraille lautanen ja paikka pöydässä. Juhlavuoden kunniaksi yhdistys kerää jäsenistöltään keliakiaan liittyviä makumuistoja ennen ja jälkeen diagnoosin. 3. Sydänviikko näkyy kouluissa ja päiväkodeissa Sydänviikkoa vietetään 18.– 25. Lapsien ilmeet jouluna olivat yhtä tärkeitä kuin perhejuhlat. Aino ja Leo. VASTAUKSET 1. Ritva Kunnas syntyi Loimaan Vesikosken kylässä 1920 piirieläinlääkäri Vihtori Kunnaksen viidentenä ja nuorimpana lapsena. Ruokailutilanteessa lapsi oppii toisten huomioon ottamista ja vuorovaikutustaitoja. 79,2 vuotta. Hänen vanhempansa olivat kotoisin Eurasta. Kutomaan: kangaspuut louskuttivat mattoja, television äärellä syntyi sukkia ja lapasia. Torilla syntyi pitkäaikaisia ystävyyssuhteita. Arvostettavan päivätyön tehnyt ja kymmeniä vuosia Loimaan torilla vihanneksia ja taimia myynyt Irma Kallio siirtyi viimeiseltä evakkomatkaltaan hoitamaan Taivaan Isän puutarhoja 16.3.2021. Työn vastapuolena oli vilkas yhdistyselämä. – Aloittelemme urakkaa purkamalla pienen katoksen pois, tekemällä maanrakennustöitä ja suojaamalla sisätiloja. Irman jälki jää jälkipolville. ja 2. Työ oli tärkeää ja työpäivät kasvihuoneissa sekä pellolla olivat toisinaan pitkiä. Se mitä oli tarjolla, siitä riitti muillekin. 4. Koko ikänsä Ritva tunsi vankkaa kotiseuturakkautta lapsuuden kotipaikkakuntaan. Keliakiayhdistys kerää makumuistoja TURUN SEUDUN, VakkaSuomen, Loimaan ja Turunmaan alueilla toimiva Turun seudun keliakiayhdistysyhdistys viettää tänä vuonna 30-vuotisjuhlaa. Työmaan päälle asennetaan myös sääsuoja, työmaapäällikkönä toimiva Kim Wahlsten kertoo. Varpe on toiminut vuodesta 1969 lähtien ja rakentanut muun muassa rivitaloja sekä urakoinut lukuisia korjausja muutosrakennuskohteita. Hän oli aktiivinen myös maatalousnaisissa ja Auran Karjalaisissa. Loimaan Yhteiskoulun jälkeen opiskelu ja työelämä veivät Ritvan Helsinkiin. Hän loi lähimmäisilleen ja ympärilleen iloa. Näkökulmia aiheeseen riittää. Kopautuksia – Kirjoituksia elämästä ja urheilusta sisältää koripallovalmentaja Henrik Dettmannin tekstejä urheilusta, yhteiskunnasta ja elämästä. MIEHENSÄ kuoleman jälkeen Irma hankki yli 50-vuotiaana ’’maaseutu-ajokortin’’, jolla sai ajaa Loimaalle: Irma aloitti vihannesten myynnin Loimaan torilla. Vuonna 1971. 9. Valituksen tehnyttä Loimaan kirkkoherra Richard Laukkasta ei hallinto-oikeuden mukaan syrjitty valinnassa tasaarvolain vastaisesti, kun kirkkoherran virkaan valittiin teologian ja musiikin maisteri Pauliina Uhinki-Suominen. kesäkuuta saakka. Synnyinkodistaan Suomenlahden rannalta hän joutui lähtemään kahdesti evakkomatkalle. Noin 600–700 perheeseen. 6. Rusi, sukunsa vanhin, syntyi Karjalassa Kuolemajärvellä 21.3.1928. Rakasta Irmaa jäi kaipaamaan suuri joukko lapsia ja heidän lapsiaan, muita sukulaisia ja ystäviä. Lasten ruokakasvatus onkin syömisen lisäksi puhetta, leikkiä, askartelua, tarinoita ja erilaisia kokeiluita. Mitä keliaakikolle on ollut kaupassa tarjolla ja mitä omia lempiruokia olet joutunut muokkaamaan. Arviolta 20 000 esikoululaista sekä 1. 8. Hippo Taatilalta syksyllä Pyhimystä ja Dettmannia KIRJALLISUUS Loimaalaislähtöinen vapaa kirjoittaja Hippo Taatila työstää parhaillaan kahta kirjaa, jotka julkaistaan syksyllä. huhtikuuta Iloa ruuasta -teemalla. Asiassa ei oikeuden päätöksen mukaan muutoinkaan ilmennyt, että viran täyttäminen olisi perustunut epäasiallisiin tai syrjiviin syihin, eivätkä seurakuntaneuvoston asian käsittelyyn liittyvät päätökset ole valituksessa esitetyillä perusteilla lainvastaisia, oikeus toteaa. Irma Kallio eli elämäänsä täysillä; laulu ja huumori olivat mukana viimeisiin viikkoihin asti. Referenssilistalta löytyy muun muassa Loimaan ammatti-instituutin saneeraus. Taatila koostaa kirjaa yhdessä Kuoppalan kanssa. Ohjeet niille, jotka haluavat osallistua Keliaakikon makumuistoja -hankkeeseen löytyvät Turun seudun keliakiayhdistyksen verkkosivuilta. Samalla muistutetaan, että syöminen ei ole lapselle pelkkää vatsantäytettä, vaan tärkeä osa päivittäistä kohtaamista ja yhdessäoloa. Muisteluihin saavat osallistua kaikki jäsenet, ja nuorimmat muistelijat voivat vaikkapa laatia piirroksen omasta lempimakumuistostaan. 10. TEEMAVIIKON tavoitteena on lisätä lasten ja perheiden ruokailoa sekä innostaa yhdessä syömiseen ja terveelliseen ruuanvalmistukseen. 84,5 vuotta. Miten sopeuduit gluteenittomaan arkeen. Ajan saatossa Irma sai kuusi lasta ja lukuisan määrän lastenja lastenlastenlapsia. 848. huhtikuuta 2021 Ritva Kunnas palasi lapsuutensa pihoille Valtiotieteen maisteri, sairaanhoitaja Ritva Kunnas on muistanut Loimaan seurakuntaa testamentissaan (LL 1.4.). 3 Lauantaina 17. Irma kuunteli sydäntään: onnea ei tarvinnut enää lähteä hakemaan maailmalta. Ritvan viimeinen leposija on lähellä sankariveljen hautaa hänen omien vanhempiensa hautapaikalla, johon hänet saatettiin vuonna 2020. 54 943. Kun satokausi oli ohi, eivät kädet jääneet toimettomiksi. Alkoholilla ei milloinkaan ollut sijaa Irmalle, sosiaalisuus tuli luonnostaan. Tavoitteena on, että urakka valmistuu syyskuussa. Jos päätöksestä ei valiteta, tuomiokapituli antaa nyt vt. Mitä kaipaat ajasta ennen diagnoosia. Wahlstenin mukaan työmaalla on Varpen väkeä paikalla keskimäärin kolme henkilöä, joiden lisäksi kohteessa työskentelee vaihteleva määrä aliurakoitsijoiden ammattilaisia. Toisen matkan jälkeen hän kotiutui Auraan ja naapurista löytyi aviomies Edvin. Varsin moni muistaa täyteen pakatun ruskean Volvon kaartavan aamuiselle torille. Wahlsten sanoo, että Loimaan siunauskappeli ei ole rakentajan näkökulmasta erityisen kimurantti kohde. – Julkisivu on tietysti erityinen siinä mielessä, että tavoitteena on saada uudisosa sulautumaan vanhaan mahdollisimman hyvin. Tekstit on aiemmin julkaistu IS-Veikkaajassa ja Yle.fi:ssä, ja mukana on myös uusia kirjoituksia. Hän eli yli 100-vuotiaaksi. Kirjoitusten tekijänoikeudet jäävät Turun seudun keliakiayhdistykselle. Irman karjalainen vieraanvaraisuus tuli esiin näinkin
Nyt on vain yksi – Hirvikoskella. Kyliltä ovat hävinneet usein ensin postipalvelut, jotka ovat siirtyneet kyläkaupan hoidettavaksi. Joku jo ehti pohtia sitäkin, että kun ollaan vähemmän toistemme kanssa tekemisissä, niin muuttuuko ilmaisummekin – osaammeko enää sitäkään vertaa kertoa ajatuksiamme ja tuntemuksiamme toisille kuin ennen... Esikuvat. Itse ekaluokkalaisena 25 vuotta sitten odotin kuumeisesti, että oppisin lukemaan tekstitykset telkkarista. Siihen aikaan Loimaalla oli – mukana myös Mellilä, Alastaro ja Loimaan kunta – lähes 20 000 asukasta. Karu kuva ajastamme. Silmät ovat ehkä sielun peili, mutta miten zombeilta tunnummekaan toisillemme, kun maskit kasvoilla kuljemme. Niitä on turha kysyä, sillä en tiedä vastauksia. LOIMAAN LEHDEN OSOITE on Käsityöläiskatu 10, 32200 Loimaa. Vaikea väittää vastaan. P.S. Vuonna 1951, kun synnyin, olivat vastaavat luvut alkutuotanto 26,6 %, jalostus 40,6 % ja palvelut 32,7 %. Molemmilla on koronan vuoksi maskit kasvoilla ja halauksen kerrotaan olleen rouvan ensimmäinen viiteen kuukauteen (HS 16.4.). Kaikissa kouluissa ja koululuokissa oli erittäin runsaasti oppilaita. Jos vielä noilla meriiteillä kohtaa aliarviointia, onko yhteiskuntakaan aidosti huolissaan lasten lukutaidosta. On ymmärrettävää, että vanhemmat suosittelevat jälkikasvulleen oman lapsuutensa kirjallisuutta. Nimimerkin käyttökin on mahdollista, mutta kirjoittajan nimi ja yhteystiedot on aina saatettava toimituksen tietoon. Seuraavaksi ovat osuustoiminnalliset kauppaliikkeet lopettaneet sivupisteitään kannattamattomina. Tietenkin ihmisillä on asioista erilaisia mielipiteitä ja silloin demokratia näyttää voimansa. No, en minäkään tiedä. Evp. Se nyt vain on esitetty satoja kertoja. Kukaan meistä ei ole ensikirjanaan lukenut Remestä tai Oksasta. Lukemaan motivoiminen ei ole helppoa, jollei se pätkääkään kiinnosta. Edellä kerrottu väestön pakeneminen maalta on syy siihen, että markkinataloudessa, muita kuin kunnan palveluita, on lähtenyt maaseudulta ja niihin ei kunta voi vaikuttaa. Vielä vuosi sitten emme tajunneet, miten tulisimme toisia ihmisiä kaipaamaan. Sille on ollut tarvetta jo ennen koronaakin – erityisesti tarvitaan matalan kynnyksen paikkoja, joihin ovat kaikki tervetulleita (s. Parvelan suusta on kuultu myös, että lastenkirjallisuus on maailman tärkeintä kirjallisuutta. Kaikilla rokotteilla on myös mahdollisia haittavaikutuksia. Palataan muutama vuosikymmen ajassa taaksepäin. Tubetähti Miklu ja jääkiekkoilija Kevin Lankinen ovat malliesimerkkejä katuuskottavista lukemisen puolestapuhujista. Vuonna 2017, joka on viimeinen tilastovuosi, ovat luvut: alkutuotanto 2,5 %, jalostus 28,0 % ja palvelut 69,5 %. Koulutielle lähtiessäni vuonna 1958 oli kauppalassa kuusi kansakoulua nimittäin: Mäenpäässä, Peltoisissa, Vesikoskella ja ”keskustassa” Väinölän-, Vanhaja Keskuskoulu. huhtikuuta 2021 Sinäkin olet tervetullut Arvostetun kansainvälisen World Press Photo -kuvajournalismikilpailun voitti tänä vuonna valokuva, jossa hoitaja halaa muovin läpi 85-vuotiasta hoitokodissa asuvaa brasilialaista rouvaa. kaupunginjohtaja Ilkka Vainio kirjoitti 13.4. EDELLÄ olevista luvuista pystyy päättelemään sen, että elinkeinorakenteessa tapahtuneet suuret muutokset ovat syy siihen, että muutto maaseudulta seutukuntakeskuksiin ja maakuntakeskuksiin on ollut suurta. Mikä on sen hedelmällisempää kuin päästä itse tutkimaan, mitä kaikkea on olemassa! Harvalla on kotonaan laajaa repertuaaria tietokirjoja, satuja, äänikirjoja, runoja, kuvakirjoja, fantasiaa, vitsejä, sarjiksia... Kuuluin viimeisiin ns. Vuonna 1972 pesäpallo täytti elämäni ja meitä oli kotiotteluissa kannustamassa tuhatpäinen yleisö. – Olen kyllästynyt siihen, että minulta kysytään vain kahta asiaa: miksi kirjoitan lapsille ja miten pojat saadaan lukemaan. Kaikessa karmeudessaan korona on ollut monille meistä hyvä muistutus: moni on ilman koronaakin sidottu kotinsa seinien sisälle. Alle 20-vuotiaita oli noin 5 900, työikäisiä noin 11 000 ja eläkeikäisiä yli 64-vuotiaita noin 2 800. Kirjojen läsnäolo. Pandemian kestäessä on viritelty kaikenlaisia tapoja pitää yllä yhteisöllisyyttä ja yhteyksiä toisiin ihmisiin. suuriin ikäluokkiin, joita syntyi talvija jatkosodan jälkeiseen Suomeen. Olen aina ollut ylpeä loimaalaisuudestani: nuorena harrastaessani juoksua ja pesäpalloa ympäri Suomea kehuin Loimaata, toisaalta Loimaa on antanut hyvät ”eväät” elämälle työuraani varten, niin kotimaassa kuin ulkomailla, ja sain toiset kateellisiksi kertomalla kuinka hienolla paikkakunnalla asun ja yrityksemme toimii. NÄINKÖ ne pojat sitten saadaan lukemaan. TIISTAIN (13.4.) LL:ssä annettiin eräässä kirjoituksessa ymmärtää, että Loimaalla palvelujen keskittäminen keskustaan on ollut pidempään suunnitelmissa. Parvela on kirjoittanut reilut 90 teosta lapsille, nuorille ja aikuisille. Samaan aikaan, vertailun vuoksi, lähtiessämme Säkylän Nummiojalle isoisäni kesämökille, laskin Satakunnantien/ Hirvikoskentien ja Oripäähän johtavan tien varrella olleen ennen Oripään ja Loimaan rajaa yhteensä 13 ruokakauppaa. TOIMITTAJALTA Kun puhutaan lukemisesta, esiintyy keskustelussa lähes aina yksi huoli: kuinka saada pojat lukemaan. Hän sanoi myös, ettei pidä tittelistä lastenkirjailija. Pian ovat perässä seuranneet pankit, joiden sivupisteet on lopetettu. Kuntajohtaja johtaa kunnan hallintoa, taloudenhoitoa ja muuta toimintaa kunnanhallituksen alaisena. Siksi maaseutu on köyhtynyt väestöllisesti ympäri Suomea. Kysymys on tärkeä, totta kai. Pohdinta on niin kliseistä, ettei edes Timo Parvela, yksi Suomen tunnetuimmista lapsille kirjoittavista kirjailijoista, suostu siihen reagoimaan. Voisiko lasta innostaa sillä, että lukuja kirjoitustaitoisena voi lähettää whatsapissa muutakin kuin hymiöitä. Mitä sitten tulee kunnan omien palvelujen siirtoon ja kehittämiseen, niin tulevien vuosien väestöennusteet ovat olleet laskevia. 6). Innostavat opettajat. Äidinkielen opettajilta kantautuvien viestien mukaan ei ole syytä osoitella vain poikia: nousussa on myös niiden tyttöjen määrä, jotka eivät ole koskaan kokonaista kirjaa lukeneet. Elämä oli Loimaalla vilkasta, torin ympärillä oli aina vilskettä aamusta iltaan ja harrastustoimintoihin riitti osallistujia, erilaisia kauppaliikkeitä oli runsaasti ja ravintoloihin oli aina pitkät jonot. Tämä muuttoliike on vaikuttanut myös saataviin palveluihin. PERIAATTEESSA vastaukset siihen, kuinka pojat saadaan lukemaan, ovat olemassa. maaliskuuta julkaistussa verkkoartikkelissa. MINULLE KELPAA se rokote, joka minulle annetaan, kun vuoroni tulee. Jäljelle on jäänyt yksi kyläkauppa, joka yrittää sinnitellä hengissä tai sitten lopettaa toimintansa kannattamattomana asiakaspulan takia. Voin omalta osaltani sanoa, että ei luottamushenkilö tee kiusaa tai tavoittele omaa etuaan, vaan kaikille on tärkeä saada yhteiset asiat hoidettua niin, että kaikkien veronmaksajien etu toteutuu. Kunnan ylimmän johtamisen kokonaisuus koostuu valtuustosta, kunnanhallituksesta sekä kuntajohtajasta tai pormestarista. LL:sä hyvin julki asian, ja voin sanoa yhtyväni tässä asiassa hänen näkemykseensä. Juhannus oli ollut sinä vuonna kaunis ja erittäin lämmin. Näin Parvela kertoi Ylellä 14. Olavi Suominen kaupunginvaltuusto ja -hallitus (kok.) Kopit sivulla 10 OHJE LUKIJOILTA-PALSTALLE KIRJOITTAVILLE LUKIJOILTA-palstalla julkaistaan ensisijaisesti lehden lukijoiden omalla nimellä varustettuja kirjoituksia. Niitä on käännetty lähes 40 kielelle ja myyty maailmalla miljoonia. MUTTA maailma muuttuu kova vauhtia ja siinä pitää pysyä mukana, sillä muuten putoamme kyydistä. Onnittelut Alastarolle Tuttujen Tuvalle! KU PÄÄKIRJOITUS LUKIJOILTA MIELIPIDE PÄIVÄN MIETE Ystävyyttä on maailmassa juuri niin paljon kuin on tasaarvoisuutta, sillä mitään ystävyyttä ei rakenneta eriarvoisten kesken. Viime päivinä on ollut epäselvyyttä siitä, kuka kuntaa johtaa. Moni joutuu ilman koronaakin olemaan yksin. Jari Välimäki Lääkäri, Loimaa Syntynyt Loimaan kauppalassa Synnyin juhannuksena 1951 Loimaan kauppalassa Petäjämäessä (synnytyslaitos). Myös kuvia esimerkiksi seudulla tavatuista luonnon ihmeistä voi lähettää toimitukseen. Sähköpostiosoite on: toimitus@loimaanlehti.fi .. Tilastokeskuksen mukaan vuonna 1972 alkutuotannosta sai elantonsa 11,5 % työvoimasta, erilaisten tavaroiden ja tuotteiden jalostuksesta 38,8 % ja palvelualoilta 49,8 %. Muovissa on reiät, joista kasvavat pitkät ”hanskat” – niissä on hoitajan kädet, jotka ovat kietoutuneet vanhuksen ympärille. Koulussa pitää olla aikaa tutkia kirjoja ilman, että se liittyy tehtäviin tai oikeisiin vastauksiin. Vetävät tarinat. Maija Paloposki maija.paloposki@hotmail.com Rokotteista Olen seurannut koronavirusrokotteisiin liittyviä tietoja ja keskustelua maamme tiedotusvälineissä ja lääketieteellisessä kirjallisuudessa. Kouluikäistä ei voi vaatia ajattelemaan, että onnettomalla lukutaidolla et tule selviytymään pääsykokeista kymmenen vuoden päästä tai että veroilmoituksesta pitäisi jotain ymmärtääkin. Kunnan johtaminen jakautuu poliittiseen johtamiseen ja ammattijohtamiseen. Kirjaan ei voi tarttua, jos sellaisia ei ole saatavilla. Tositarina kertoo, että kun yläkoululaiselle antaa kirjan ja pyytää selvittämään kirjailijan nimen, voi vastauksena kuulua ”Karisto Hämeenlinna”. Olen 66-vuotias, joten saan varmaan Astra-Zenecan rokotteen. Nyt on vain yksi koulu – Keskuskoulu. Erno Paasilinna Päätoimittaja Kati Uusitalo kati.uusitalo@loimaanlehti.fi LL Lukiko Lucky Luke. Etuliite tuo ammattiin vähättelyä, ikään kuin lastenkirjailijuus ei olisi vakavasti otettava työ. 4 Lauantaina 17. Väittäisin kuitenkin, että lapset jos jotkut ovat kiinni tässä ajassa. Kaikki käyttöön hyväksytyt rokotteet antavat hyvän suojan vaikealta koronavirussairaudelta (Covid-19). Kirjastot
. Rakennuttamisinsinööri Harri Laaksonen kertoo, että tarvittaessa vaakuna voidaan siirtää ja asentaa Ylistaronkadulle uuteen kaupungintaloon, jos kiinteistön käyttäjät niin haluavat. Hän perustelee Ely-keskuksen ottaneen valaistukseen kantaa jo siinä yhteydessä, kun Ely toteutti hiljattain Ysitien uuden eritasoliittymän ja liittymäjärjestelyt. 020 500 6610 www.gigantti.fi ma–pe 10–19, la 10–16, su 11–15 Hirvikoskelle saatetaan liisata uusi päiväkoti . – Yksityistä palveluntarjontaa ei ole tässä vaiheessa perusteltua lisätä nykyisestä. Kutojankadun risteyksen turvallisuus puhutti muun muassa viime syksynä (LL 12.12.2020). huhtikuuta 2021 UUTISET KERRO UUTISVINKKI Soita: 02 588 8032 Sähköpostiosoite: toimitus@loimaanlehti.fi Lauantaina 17. Lisäksi kaupunki on ostanut Kutojankadun läheisyydestä Ylistaronkadulta niin sanotun Krottikoulun, joka toimii nykyisin kaupungintalona. Sivistysjohtaja Manne Pärkö kertoo, että vaikka esille ollaan nyt nostamassa kaikki vaihtoehdot, jatkovalmistelussa selvitetään ensisijaisesti päiväkodin leasingvaihtoehtoa. Päiväkoti on tarkoitus rakentaa Hirvikosken entisen koulun tontille. Tunkkari kertoo, että nyt selvitettävä katuvalaistus koskee ainoastaan Kutojankadun liittymää eikä tarkoituksena ole lähteä valaisemaan koko Ysitien osuutta markettien ja Kutojankadun välillä. Hänen mukaansa liisatun uuden päiväkodin toiminta olisi aikanaan kunnallista. Aleksis Kivenkatu 7, Loimaa P. Tilanteen ollessa hyvin pitkäaikainen on ilmeisen tarkoituksenmukaista hyväksyä käyttöön selkeä yleisesti ymmärrettävä ilmaisutapa, kehittämisjohtaja Matti Tunkkari perustelee. Kutojankadun liittymään tulee ehkä sittenkin valaistus . HIRVIKOSKEN päiväkotiratkaisun toteuttaminen on lykkääntynyt, sillä alun perin uuden päiväkodin tavoiteltiin aloittavan viime syksynä. Viranhaltijana Tunkkari ihmettelee pikkuisen sitä, miksei Kutojankadun valaistusta käsitelty jo siinä yhteydessä, kun kaupunginvaltuusto keskusteli Ylistaronkadun kiinteistön eli kaupungintalon käyttösuunnitelmasta. Hän sanoo, että pidemmälle meneviä aikatauluja on tässä vaiheessa vaikea antaa muun muassa kaupungin teknisen toimen vähäisen henkilöstöresurssin takia. Risteyksestä kuljetaan Hulmin asuinalueelle ja kaupungintaloon Kutojankadun liittymästä on Ysitietä pitkin runsas puoli kilometriä matkaa markettien kohdalle ja eritasoliittymään. Kaupungin tekninen toimi sai tehtäväksi arvioida katuvalaistuksen kustannukset. PÄIVÄKOTIRATKAISU perustui aikanaan Hirvikosken alueen palveluverkkoselvitykseen. Hannes Mikkola on puolestaan tehnyt Kutojankadun ja Ysitien liittymän turvallisuuden parantamista koskevan kuntalaisaloitteen, jossa hän nosti esille muun muassa nopeusrajoitusten pienentämisen ja liittymän valaisemisen. Kutojankadun Ysitien puoleiseen päähän aiotaan asentaa kaupungintalosta kertova opastekyltti. – Toistaiseksi on ollut käytössä ilmaisu Ylistaronkatu 36. Kaupungintalolle opasteita LOIMAAN kaupunginhallitus päätti Kutojankadun valaistusselvittelyn yhteydessä, että Ylistaronkadun toimipisteestä käytetään Loimaan kaupungintalo -nimeä opasteissa ja vastaavissa tarkoituksissa. LOIMAAN VAAKUNA aiotaan poistaa Kauppalankadun varrelta vanhan kaupungintalon seinältä. Asia oli esillä kaupunginhallituksessa, ja hallituksen esitys etenee kaupunginvaltuustolle. Selvityksessä tarkasteltiin neljää vaihtoehtoa: uudisrakennusta, vuokratiloja, liisattuja tiloja ja yksityistä palveluntuottajaa. Kehittämisjohtaja Matti Tunkkari perustelee Kutojankadun ja Ysitien liittymän turvallisuuden herättäneen keskustelua (LL 12.12.2020). Kaupungin elinympäristövaliokunta keskeytti hiljattain vuokrapäiväkotia koskevan hankinnan. Lisäksi rakennuksen eteen pystytettäisiin lähiopastetaulu. Sivistysjohtaja tavoittelee jatkovalmistelun etenevän mahdollisimman nopeasti. Kaupunginvaltuusto päätti syksyllä 2018, että Hirvikosken alueen varhaiskasvatuksen palveluverkon jatkovalmistelussa edetään vuokrapäiväkodin mukaisesti. Hänen mukaansa Kutojankadulle ulottuva katuvalaistus ei sisältynyt Elyn suunnitelmiin. 5 Lauantaina 17. Hän muistuttaa, että käyttösuunnitelmassa käsiteltiin Ylistaronkadun kiinteistöstä koituvia kustannuksia, mutta katujärjestelyistä ei mainittu.. KUTOJANKADUN liittymästä kuljetaan esimerkiksi Hulmin asuinalueelle. Hänen mukaansa valaistuksen toteuttamisen kustannukset jäisivät kaupungille. . Valtuusto käsittelee asiaa huhtikuun lopulla, ja Pärkön tavoitteena on, että leasingvaihtoehdon tarjouspyyntöasiakirjat saataisiin elinympäristövaliokuntaan hyväksyttäviksi toukokuussa. Loimaa/Kutojankatu Lari Kiviranta Loimaan kaupunki selvittää katuvalaistuksen toteuttamista Ysitielle Kutojankadun liittymään. Päätös perustui vuokrapäiväkodin korkeaan hintaan suhteessa päiväkotiverkon valmistelussa aiemmin arvioituun hintatasoon (LL 1.4.). Päiväkoti voi aloittaa ensi vuoden elokuussa Loimaa/Hirvikoski Lari Kiviranta Hirvikosken päiväkotiratkaisussa aiotaan ottaa tarkasteltavaksi muutkin toteuttamisvaihtoehdot kuin vuokrapäiväkoti. huhtikuuta 2021 SUNNUNTAISIN AVOINNA KLO 11–15. KEHITTÄMISJOHTAJA kertoo kaupungilla olevan tiedossa, ettei Ely-keskus lähde toteuttamaan liittymään valaistusta. Asia oli esillä kaupunginhallituksessa, joka päätti, että kaupunki selvittää Ely-keskuksen kanssa valaistuksen lupamenettelyn jatkovalmistelua varten. VIIME valtuustokaudella kokoomuksen ja kristillisdemokraattien valtuustoryhmä esitti aloitteessaan Ysitien liikenneturvallisuuden parantamiseksi muun muassa katuvalaistusta, joka olisi ulottunut markettien viereiseltä ylikulkusillalta vähintään Kutojankadun liittymään asti. Hän pitää realistisena, että uusi päiväkoti aloittaa Hirvikoskella elokuussa 2022
PAIKALLISIA LAINA Pankkikonttorirakennuksia saattaa edelleen poistua etenkin pikkukunnista. Tupalaiset ovat huolissaan tilojensa säilymisestä Loimaa/Alastaro Marianne Rovio Alastaron Tuttujen Tupa sai alkunsa 25 vuotta sitten viiden alastarolaisen naisen ideoidessa vaihtoehtoa Loimikodissa lopettaneen Mummon kamarin tilalle. . Ja ennen kaikkea tämä on henkireikä monelle yksinäiselle, koska tänne ovat kaikki tervetulleita ikään ja sukupuoleen katsomatta, sanoo Irja Vesala, joka on yksi Tuttujen Tuvan nykyisestä seitsemästä emännästä. Ensi viikolla jatkuvat riskiryhmäläisten ja yli 70-vuotiaiden rokotukset. Täysin vapaaehtoisuuteen tämä perustuu, mutta meistä on kiva olla täällä emännöimässä ja aika paljon vietämme aikaa täällä rupatellen. Ihmisetkin ovat viihtyneet, ja ennen koronaa täällä oli todella paljon kävijöitä. ja joiltain osin 26. saakka LOIMAA jatkaa VarsinaisSuomen koronakoordinaatioryhmän suosituksia vapaa-aikapalveluissa sekä koulujen ja varhaiskasvatuksen toiminnassa 25. – Ja koronatilanteen parantuessa voisi olla jälleen hyvä idea, että lapset voivat tulla tänne hoitoon vanhempien asioidessa kaupassa. huhtikuuta saakka. Nyt huolena on, myykö kaupunki Tuttujen Tuvan vuokratilojen kiinteistön, ja voiko toiminta jatkua tulevaisuudessa edullisella vuokralla. Hanna Huhta Hanna Huhtala, Irja Vesala, Anna Ristimäki ja Ritva Lång sekä Patu-koira odottavat Tuttujen Tuvalla paluuta normaaliin, jotta ihmiset voivat tavata toisiaan enemmän ilman pelkoa. Lisäksi rokotetaan 60–64-vuotiaita. Muutos aiempaan on, että 2001–2007 syntyneillä ryhmäliikunta ulkona sallitaan jo, mutta lähikontakteja sisältävät harjoitteet eivät heillekään ole vielä sallittuja. Oripäässä ei ollut yhtään henkilöitä karanteenissa eikä eristyksessä. Heikkinen muistuttaa koronavirustaudin jo sairastaneita siitä, että heille koronarokotusta suositellaan vasta kuuden kuukauden kuluttua sairastamisesta lisääntyneen paikallisreaktioiden riskin takia. – Välillä joku tulee hieman aikaisemminkin paikalle. Osa riskiryhmiin kuulumattomista 60–64-vuotiaista rokotetaan jo tänä lauantaina Loimaa, Oripää Lari Kiviranta Loimaan kaupungin terveydenhuolto avasi torstaina iltapäivästä koronarokotusten nettiajanvarauksen kaikille 60–69-vuotiaille loimaalaisille ja oripääläisille. Jos rokotusannoksia ei saada käytettyä lauantaipäivän aikana, Heikkinen kertoo terveydenhuollon rokottavan jäljelle jääneet rokotteet poikkeuksellisesti alkuviikon aikana. Jälkipolville oman kylän pankki on pian yhtä outo termi kuin lankapuhelin. Kyseisten henkilöiden ei tarvitse kuulua riskiryhmään. Långin mukana Tuttujen tuvalla kulkee myös sekarotuinen Patu, joka toimii terapiakoirana ilahduttamassa ihmisiä. Tarpeen vaatiessa suosituksia tarkennetaan. Vaikka tilanne koronatartunnoissa on parantunut, Varsinais-Suomi on edelleen koronavirusepidemian leviämisvaiheessa, mistä syystä varotoimet jatkuvat. MARIANNE ROVIO ”” Koronasuositukset jatkuvat 25.4. Lisäksi rokotetaan niitä 65–69-vuotiaita, joiden nettiajanvaraus käynnistyi torstaina. – Aloittaessamme täällä oli myös lasten leluja nurkissa. Niistä vuokrista voisi olla vaikeampi selviytyä, naiset pohtivat yhteen ääneen. Mutta nyt ne toki ovat olleet jäähyllä koronan vuoksi lähes kokonaan, Anna Ristimäki kertoo. Vielä perjantaiaamusta lauantaipäivän rokotukseen oli satakunta vapaata rokotusaikaa. – Täysin vapaaehtoisuuteen tämä perustuu, mutta meistä on kiva olla täällä emännöimässä ja aika paljon vietämme aikaa täällä rupatellen. Alkuaikoina moni äiti jätti lapsensa hoitoon tänne kauppareissun ajaksi, Huhtala muistelee. LL Siinä on aina tuplasti älliä.. KAUPUNGIN koronarokotukset jatkuivat perjantaina, jolloin vuorossa olivat yli 70-vuotiaat ja ne 65–69-vuotiaat, jotka lukeutuvat lääketieteellisesti ensimmäiseen riskiryhmään. Kaupungin terveydenhuollon mukaan koko pandemian aikana Loimaalla on todettu 128 ja Oripäässä 35 koronatartuntaa. Ei meinannut silloin pöydät riittää aina kaikille. Mielenkiinto ympäröivään maailmaan ja ihmisiin lisääntyy. Nyt käy paljon vähemmän ihmisiä, ja täällä on hyvä pitää turvavälit, Huhtala juttelee. Perjantaina aamusta Loimaalla oli karanteenissa seitsemän ja karanteenissa neljä henkilöä. Nykyiset vapaaehtoisemännät toivovat, että Tuttujen Tuvan tilat voivat pysyä tulevaisuudessakin Lasipalatsissa. Yksityiset vuokratilat ovat todella arvokkaat. Päätoimittaja Vesa Penttilä Vakka-Suomen Sanomissa LAINA Neljänkymmenen vuoden jälkeen huomasin, että sitä aikuistuu vieläkin ja minä pienenee, mikä on hyvä juttu. Ratkaisu syntyi saunan lauteilla löylyjen lomassa, koska Alastarolla haluttiin järjestää jatkossakin iäkkäämmille ihmisille kokoontumispaikka. – Tämä on hyvä tila torjua yksinäisyyttä ja luoda yhteisöllisyyttä. Jos siis tarvitsee hetkittäistä lastenhoitoapua, niin tervetuloa vaan, toivottaa Ritva Lång, joka kertoo järjestäneensä myös paikallisen Touhulan päiväkodin lasten tekemää pääsiäisaiheista taidetta Tuttujen Tuvan lasiseinille. – Alastarolla tämä paikka on todella tärkeä kohtaamispaikka monelle. huhtikuuta 2021 Tuttujen Tuvalla on tavattu jo 25 vuotta . Tänään lauantaina rokotusvuorossa ovat ne 16–69-vuotiaat, jotka lukeutuvat ensimmäiseen lääketieteelliseen riskiryhmään sekä ne 18–69-vuotiaat, jotka kuuluvat toiseen lääketieteelliseen riskiryhmään. Muutoin jatketaan aiempaan tapaan eli voimassa pysyvät samat koronaryhmän suosituksiin perustuvat rajoitukset, jotka tulivat käyttöön maaliskuun lopulla (LL 27.3.) Yksityiskohtaisempia tietoja toimenpiteistä löytyy Loimaan kaupungin verkkosivuilta. Kaupungin tartuntatautivastuuhoitaja Mari-Kaisa Heikkinen perustelee kaikille 60–64-vuotiaille avattua nettiajanvarausta sillä, ettei lauantain rokotukseen ollut tullut riittävästi ajanvarauksia ensimmäiseen ja toiseen lääketieteellisen riskiryhmään kuuluvilta. Ensimmäinen tupa toimi remontoidussa vanhan meijerin sivurakennuksessa, mutta pian perustamisensa jälkeen Tuttujen Tupa muutti nykyiseen sijaintipaikkaansa Lasipalatsin kulmahuoneistoon. MAALISKUUSSA 90 vuotta täyttänyt Hanna Huhtala oli perustamassa Tuttujen Tupaa yhdessä Mirja Liukkaan, Mirkku Oittisen, Marjatta Mäen ja Anna-Liisa Tammelinin kanssa. Muina aikoina täällä järjestetään paljon erilaisia yhdistysten kokouksia ja tiekokouksia. LOIMAALLA ja Oripäässä ei todettu uusia koronatartuntoja keskiviikona tai torstaina. Koronasta huolimatta Tuttujen Tupa on selvinnyt hyvin vuokrakuluista, ja uudet kahvit ja herkut on saatu hankittua ihmisten jättämällä kahvirahalla. TUTTUJEN TUVALLA kahvitellaan maanantaisin ja torstaisin kello kymmenestä kahteen. Tästä ikäryhmästä osa 60–64-vuotiaista rokotetaan heti tänään, lauantaina. Kirjailija Monika Fagerholm HS:ssa 6 Lauantaina 17
Asumme Hirvikoskella. Mielestäni on tärkeää voida tukea koululaisten varainhankintaa, koska koululla ei muuten ole kovin helppo saada varoja toimintaansa. – Lähdin mukaan vanhempainyhdistyksen toimintaan vuonna 2016, koska silloinen tyttäreni luokanvalvoja pyysi minua edustamaan luokkaa yhdistykseen. Olen mukana keräämässä varoja lasten ja nuorten hyväksi. – Silloin kun joku projekti on saatu valmiiksi ja koululaisille kerättyä varoja mukavasti kokoon, jotta oppilaat voivat toteuttaa kivoja juttuja. Keräämme varoja myös myymällä sukkia ja urheiluvaatteita. Olet vapaaehtoinen. 7 Lauantaina 17. – Olen Elina Holmijoki ja perheenäiti. Elina Holmijoki viihtyy yhdistystoiminnassa, ja tyttären myötä hän on mukana myös Hirvikosken yhtenäiskoulun vanhempainyhdistyksessä. – Vanhempainyhdistyksessä on mukava yhdessä muiden vanhempien kanssa mahdollistaa koululaisille viihtyvyyttä. Lähde KMT 10/2020 Vanhempainyhdistykset luovat osan koulujen viihtyisyydestä Loimaa/Hirvikoski Marianne Rovio Kuka olet ja mistä olet kotoisin. MARIANNE ROVIO VAPAAEHTOINEN. Tuemme myös kuudennen ja yhdeksännen luokan luokkaretkiä. Loimaa, Alastaro, Ypäjä, Vampula, Punkalaidun, Humppila, Oripää ja Mellilä. Kyläyhdistykseen liityin, koska halusin tutustua paremmin Hirvikoskeen ja paikallisiin muutettuani tänne Sauvosta. huhtikuuta 2021 Kun potentiaalisten ehdokkaiden ja äänestäjien tapaaminen tapahtumissa on vaikeutunut, luotettavalla ja tavoittavalla Loimaan Lehdellä on entistä tärkeämpi rooli vaalikampanjan onnistumisessa. Loimaan Lehden vaalijakelut 6.5. Keräämämme varat kohdistetaan muun muassa stipendeihin, talviurheiluvälineiden kunnostamiseen ja laskettelureissuihin. Milloin olet kokenut onnistuneesi tehtävässäsi. Miksi juuri tämä vapaaehtoistyö on sinulle tärkeää. Reumayhdistykseen liityin mukaan pari vuotta sitten oman reumasairauden myötä. Lapset ja nuoret ovat minulle tärkeitä, ja olen tehnyt töitä lähihoitajana heidän parissaan. 16600 kpl 20.5. Miten lähdit mukaan vapaaehtoistyöhön. – Kuulun Hirvikosken yhtenäiskoulun vanhempainyhdistykseen. Loimaan Lehti tavoittaa 80% alueensa väestöstä. Kuntavaaliehdokas – ota yhteyttä, niin tehdään sinulle kampanja jossa tavoitat äänestäjäsi ja markkinointiviestisi huomataan. Tämän lisäksi olen mukana Hirvikosken kyläyhdistyksen toiminnassa. Lisäksi toimin sihteerinä Loimaan Seudun Reumayhdistyksessä. Meillä on ollut erilaisia varainkeruukampanjoita, kuten kirpputoreja, arpajaisia ja kahvilatoimintaa, mutta niitä järjestämme taas, kun tilanne sallii. Loimaa, Alastaro, Ypäjä, Vampula, Punkalaidun, Humppila, Oripää ja Mellilä Säkylän ja Huittisten taajamien asukkaat. Lukijoista 100% saa tiedot paikallisista asioista ja tapahtumista Loimaan Lehdestä. 23100 kpl Jouni Kokkonen 050 569 0970 jouni.kokkonen@loimaanlehti.fi Anna-Mari Koskimies 02 588 8962 anna-mari.koskimies @loimaanlehti.fi Eija Kärkäs 02 588 8021 eija.karkas loimaanlehti.fi myynti@loimaanlehti.fi Paikallinen ja luotettava mediakumppanisi vuoden 2021 kuntavaaleissa. Mitä teet. Loimaa, Alastaro, Ypäjä, Vampula, Punkalaidun, Humppila, Oripää ja Mellilä. 16600 kpl 25.5. Loimaan, Oripään, Mellilän, Alastaro ja Ypäjä 12500 kpl 10.6
Heidän kohdallaan on aikaisemmin ilmennyt muutakin kurittomuutta. Lämmityslaitteena ollut öljykamina oli revitty irti ja öljyä valutettu lattialle. ”Elävät ky(ll)ä vainuu ihmisen haju eikä sillom pääsek kovil likitteelle”. ilmoitettiin, että Tampereentien varrella olevaan tilapäiseen traktorien varastosuojamakasiiniin oli todettu tunkeudutun luvattomasti seinälautoja irroittamalla. Tiistaina ilmoitettiin, että kaupungissa oli erään yksityistalon autotallista anastettu kello 15–18 välillä täysinäisiä olutpulloja sekä tyhjiä virvoitusjuomapulloja. MERKITTÄVIÄ kalavesiä Punkalaitumella ja Loimaan seudulla ei ole enää moneen sukupolveen ollutkaan, joten kalastukseen liittyviä tarinoita näillä main kuulee enää tuskin koskaan, mutta metsästysjuttujen kirjo on laaja; metsiä ja soita kun näet täällä on riittänyt kaikkien samota. Edelleen ilmoitettiin tiistaina, että kaupungin alueella olevalla ampumaradalla oli siellä olevaan majaan tunkeuduttu ikkunoita rikkomalla. Tiistaina ilmoitettiin että rautatiealueella Satakunnantien ja Loimijoen välillä sijaitsevasta pumppuhuoneesta oli rikottu kivillä heittelemällä kahdeksan 34x46 cm:n suuruista ikkunaruutua. Loimaan kaupungissa sekä Loimaan, Mellilän ja Metsämaan kunnissa on ilmennyt kahdeksan petostapausta, mutta niitä saattaa olla enemmänkin. EDELLÄ OLLEET kansantietämät ovat tallennetut Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran kansanrunousarkistoon Punkalaitumen Vihalaidasta ja Loimaan Orisuolta. KERUUARKISTOJEN LEHDILTÄ Metsästysaseen saaminen hajuttomaksi Menneinä aikoina, jolloin metsästys ja kalastus vielä olivat nykyistä tärkeämpi osa etenkin maalaisväestön elinkeinoissa ja toimeentulossa, miehet kyllä tiesivät, kuinka välttämätöntä oli pysytellä mahdollisimman huomaamattomana, myös hajuttomana, riistaa saadakseen. ENNEN 8 Lauantaina 17. Sunnuntaina ilmoitettiin, että edellisenä yönä oli Loimaan aluesairaalan pysäköintialueella olleen auton renkaista laskettu ilma pois ja tungettu tulitikunpätkiä venttiileihin. ”Sauhu säkäs (sekoitti, peitti) ihmisen hajun, mettän elävät om mahrottoman tarkkoja, ei sinnep (metsälle) passannum mennäh hikisillä vaatteilla eikä pirtin seinällä kavvar roikkuneem pyssyn kans”. Sisällä oli rikottu kattovalaisimet, kaadettu ja heitelty huonekaluja ympäri ja sekaan kaadettu maaliastioita. Tämän vuoksi entisajan miehillä olikin metsälle hankkiutuessaan tapana ensin pitää parikolme päivää sekä päällysvaatteitaan että aseitaan saunan tai riihen savussa. 15.4.1971 ILMOITUS NELLY KROUVI Iloisten ihmisten kohtaamispaikka. Keskiviikkona 7.4. Taustalla työväenopisto. Eräs toistaiseksi tuntematon mieshenkilö oli pääsiäispyhien aikana antanut melliläläisellä huoltoasemalla maksuksi Rantsilan Osuuspankin käyttöshekin n:o 074360, arvoltaan sata markkaa. Heikki Keskumäki. Tervetuloa! Enoni Väinö Asikainen kieseillä Loimaalla vuonna 1941. Rantsilan shekki Mellilässäkin Tiistaina ilmoitettiin poliisille, että Mellilässä oli tavattu yksi väärennetty käyttöshekki, joka liittyy eri puolilla maata tapahtuneisiin shekkiväärennyksiin. Poliisien tutkimuksissa on osittain selvitetty alussa mainitun kolmen pojan muodostaman ryhmän osuus tapahtuneisiin vahingontekoihin. Sisällä oli siellä olleista traktoreista rikottu lyhtyjen laseja, päästetty ilmaa pois renkaista ja valutettu polttoainetta maahan. Kuva Viljo Latun kokoelmista. KESÄISEEN aikaan aseet myös voitiin kaivaa muutaman päivän ajaksi muurahaispesään, jolloin muurahaishappo toimi savun sijaisena, mutta talvisin tämä ei tietysti onnistunut. – Paraisten LUJA-levy... (Ilmoitus) Poliisiuutisia 50 VUOTTA SITTEN VANHA VALOKUVA Loimaan poliisille on viime päivinä tullut useita ilmoituksia eri puolilta tapahtuneista vahingonteoista, jotka ilmeisesti ovat erään paikallisen poikaryhmän suorittamia. Lehtitilauspetoksia Loimaan poliisin selviteltäväksi on tullut viime syksynä tapahtunut aikakauslehtien tilauksissa ilmennyt petosjuttu. Sama shekin numero on esiintynyt useissa muissakin väärennystapauksissa. Hän oli kuitenkin laiminlyönyt tilausten toimittamisen ja käyttänyt saamansa rahat muihin tarkoituksiin. Piirin alueella oli viime syyskaudella kierrellyt eräs mieshenkilö, joka oli kerännyt aikakauslehtien tilauksia ja perinyt myös tilausmaksuja. huhtikuuta 2021 ILMOITUS – Mikä on sinun suosikkilevysi. Näin oli aiheutettu vahinkoja useiden satojen markkojen arvosta. ”Ja sittek kans tupakkia ei mettäsä passannuv vettää ollenkan eikä viinaa ottaa”, ne aineet kun näet riistaeläimen haistoivat oitis, ”paitti karhun sanottiin olevaj järki (kovin) perso viinalle”. Seuraavassa ei ole kyse mistään taioista, vaan aivan puhtaasti kokemusten ja käytännön opettamista keinoista saada metsästysaseet ja myös metsästäjän vaatteet ihmishajuttomiksi, jotta saaliin saanti olisi ollut helpompaa ja nopeampaa
KOSTEUSKARTOITUKSET LOIMAAN RAKENNEKUIVAUS OY Rakennuskuivaukset & kosteusmittaukset Ko s te u s k a r to i t u s. La 9-13 www.loimaanlukko.fi Loimaan Lukko Oy info@lvi-optimus.fi 0400 482 796 LVI-töistä MAALÄMPÖÖN! Voimakatu 1,LOIMAA . ma-pe 8.30-12.00 Loimaan Rakennuseriste Oy Varasto Lamminperä 10, P. omataksioikeus! JARKKO AAKIO 1+6 hlö / INVA TIMO KYLÄKOSKI 1+6 hlö / INVA ILPO LAUNONEN 1+4 hlö 0500 530 807 040 581 7961 040 867 9053 LUOTETTAVAA TAKSI PALVELUA LÄHIALUEELLASI LEIKK AA TALTE EN Siskon Kammari p. 02 762 2120 www.tazzi.fi Turuntie 15, 32200 Loimaa HiusStudio Koulukuja 7, Loimaa Ajanvaraus p. 040 830 4556 Huomioi kotitalousvähennys Kotihoiva RosaMaria apuna arjessa hoivaa ja huolenpitoa Jenni Heinonen 050 5500 035 Leila Toivonen 044 3056 900 lisäksi hermoratahieronta ja jalkojenhoito. 0400 293 576. 050 3028 491 Koti-, remonttija muuttosiivouksia. 044 207 1937 Verhontie 97, Kojonkulma www.punkintila.fi Lämmin maneesi Ratsastustunnit poniKouLut . 0500 822 386 www.alastaronautopalvelu.fi Renkaat ja rengastyöt Kolarikorjaukset Hinauspalvelut . P. RAKENNUSTARVIKKEET VARASTOMYYNTI av. . 0400 223 964 . Asiakirjat (asuntokauppa, maakauppa, testamentti). KAUNEUSHOITOLAT Turuntie 14, Loimaa. JUHLAJA PITOPALVELUT • perhejuhlat • muistotilaisuudet • pitopalvelua • kokoukset p. SÄHKÖASENNUKSET . P. 044 7442 300 puh. VAATEKORJAUKSET Ompelupalvelu Leena Salo Purotie 7, 32210 Loimaa. Brodeeraukset, mainostekstiilit . Rakennuskuivaukset & kosteusmittaukset . hieroja Marika Lätti. Avoinna sop. krs., Loimaa puhelin: 045 1202 140 sähköposti: artopappinen@gmail.com kotisivut: arto-pappinen.webnode.fi Jäämistötoimet (perunkirjoitus, pesänselvitys, jako). TYÖVAATTEET mirena-asut.fi P. Varastohotelli VARASTOTILAA Vesikoskitalo/Nahkalinna Juvantie 11, Loimaa p. 0400 327 566 . 9 Lauantaina 17. SIIVOUSPALVELUT Tmi Ansa Haveri. 050 348 5272 Sairauksien ennaltaehkäisy & hoito HUOLLAMME KAIKENLAISIA PIENKONEITA! -ruohonleikkurit, moottorisahat ym. . P. 050 512 3731 • ollipekkavienonen@gmail.com • ASENNUKSET • TARVIKKEET • SUUNNITTELU . LVI-LIIKKEET . 040 640 2003 . Ajanvaraus ma–pe 9–15. Käsityölaiskatu 9, Loimaa Päivi Mäkelä 040 821 6306 Myös kotija laitoskäynnit Hoito palvelusetelillä ja ePassi JALKAHOITOLA ARJALKA. 0500 741 437 Myös kotikäynnit sekä hoidot palveluseteleillä. TUHOLAISTORJUNTAA TUHOLAISTORJUNTAA Loimaan alueella Loimaan Kiinteistöhuolto Oy Ota yhteyttä: Anssi Nurmi: 040 687 6969 anssi.nurmi@lkhoy.fi | www.lkhoy.fi 9 Hiiret 9 Ötökät 9 Torakat 9 Rotat 9 Luteet 9 Ampiaiset Soita heti ja varaa aikasi! Ota yhteyttä: Anssi Nurmi: 040 687 6969 anssi.nurmi@lkhoy.fi | www.lkhoy.fi YRITTÄJÄ! Lähde mukaan hakemistoon – ota yhteyttä: Jouni Kokkonen 050 569 0970 jouni.kokkonen@loimaanlehti.fi Anna-Mari Koskimies (02) 588 8962 ilmoitukset@loimaanlehti.fi . Anita Koivisto • Osteopatia • lymfaterapia • hieronta P. ma-pe 6.30-16.30 KYSY KULJETUSPALVELUA! . mukaan. 040 563 4348 Haarantie 246, Loimaa Työasut mittojen mukaan suoraan valmistajalta. 050 453 5052 . 010 3285 420 . TIETOKONEET Turuntie 10, Loimaa P. HYVINVOINTIPALVELUT Loimaan Lääkintävoimistelu OSTEOPAATTI D.O. Ota rohkeasti yhteyttä Jari Leino 050 592 5525 • www.puhdistaja.fi . SÄHKÖLIIKKEET Turuntie 73, 32200 Loimaa p. Palvelutarjontamme löydät netistä! . 050 2279 . 02 763 6860 iv-konehuollot ja suodattimet p. TAKSIJA TILAUSAJOPALVELUT Loimaan Aluetaksi Oy www.loimaanaluetaksi.fi P. 045 874 6600 Nettiajanvaraus www.hiusstudiounica.fi Avoinna ma-pe 9-17 la 9-14 Myös sopimuksen mukaan. . PARTURIT . Siivous, henkilökohtainen avustaminen, omaishoitajan sijaistaminen. JÄTEHUOLTO • Jätehuolto kaikille kiinteistöille • Paperin, pahvin ja kartonkien keräys • Kaivojen tyhjennykset sekä viemäreiden avaukset • Siirtolavojen vuokraus ja toimitus Roskat pois nurkista! Puh. Nettiajanvaraus: www.sabrina.fi . huhtikuuta 2021 PALVELUHAKEMISTO Paikallista osaamista parhaasta päästä PALVELUHAKEMISTO Öljysäiliöhuollot säiliöön kuin säiliöön. 044 7442 310 Päivystys lasirikoissa: LASIT JA LASITUSTYÖT! • kirkkaat lasit • koristeja eristyslasit • ikkunoiden korjaukset • listat, kiinnitystarvikkeet . Myös sopimusja KELA-ajot HUOM! Alle 16 v. PAINOPALVELUT . AUTOKORJAAMOT Määräaikaishuollot BE-, DSLja OBD-mittaukset Katsastuspalvelu Ilmastointihuollot Alastaron Autopalvelu Loimijoentie 99, Alastaro P. Lamminkatu 35, Loimaa • p. PIENKONEHUOLTOJA Teitä palvellaan ilolla ja ammattitaidolla! Avoinna ma-pe 9-17, la 9-14 tai sopimuksen mukaan Ajanvaraus p. klo 9-17. JALKAHOITOLAT Turuntie 14, Loimaa. 0400 537 171 www.loimaanrakennuseriste.fi . VARASTOTILAT Onko talli täysi. 040 7153 160 info@kotipalveluannamaria.fi P. 040 7527 353 Loimaantie 272, Alastaro www.ryotintila.fi P r i n se ssa t e h d a s ~ myös prinsseille Juvantie 11, Loimaa (Vesikoskitalo, 2. P. Myös kotija laitoskäynnit. P. PESULAPALVELUT Oppipojankatu 5 p. kerros) ajanvaraus www.timma.fi/prinsessatehdas p. ILMANVAIHTOPALVELUT IV-Pelti Luuri Oy Ilmastoinnit ja tarvikkeet sekä huollot 5” vesirännit suoraan autosta Konesaumatut katot Rakennuslistat ja peltityöt Kuparityöt Kattoturvallisuustuotteet Rautarakennetyöt Seinäkasetit Voimatie 1-3, 32210 Loimaa www.ilmastointijapelti.fi p. 050 5292 439, Käsityöläiskatu 9, Loimaa . f i TILAA KARTOITUS: Pätevöitynyt kosteudenmittaaja (PKM) Jarmo Helenius, 0400 932 453 jarmo@kosteuskartoitus.fi Kosteuskartoitus. ÖLJYSÄILIÖHUOLLOT . ARKKITEHTITOIMISTOT ARKKITEHTI .net www.PIENTALO Päivi Vuori, Arkkitehti SAFA * 040 5220 665 Tsto: K-Rauta Loimaa, Aleksis Kivenkatu 9 Hakemisto julkaistaan kerran viikossa, pääsääntöisesti lauantaisin. 02 769 2200 Avoinna ark. Minimi mukanaoloaika 4 kk . Avio-oikeustoimet (avioehtosopimus, ositus ja jako). VALOKUVAAMOT TURUNTIE 26 LOIMAA Avoinna MAANANTAI TIISTAI KESKIVIIKKO TORSTAI klo 9.30 17.00 Perjantai ja lauantai suljettu. ISÄNNÖITSIJÄT TALOYHTIÖT HUOM! Isännöinti Oy Tikakoski Vesikoskenkatu 1, 32200 Loimaa Kimmo Tikakoski 0400 741 556 www.tikakoski.com ILMANVAIHTOJEN PUHDISTUKSET rivi-, kerrosja omakotitaloihin ammattitaidolla. 02 762 1144 Av. 0500 741 437 Nettiajanvaraus: www.sabrina.fi LOIMITAXI Puh. LASITUSPALVELUT Turuntie 61, 32200 LOIMAA • www.pihaportti.fi Puh. 050 322 1416 Joenperäntie 8, Loimaa. (02) 550 2400 www.sahkoliike.fi Puh. www.neliopinnoitus.fi P. 02 4148 400 www.akrdata.fi Tietokoneet, ohjelmistot ja oheislaitteet Huollot sekä asennukset yrityksille ja kotitalouksille . RATSASTUS P. HENKILÖNOSTIMET Nostokorkeudet: HENKILÖNOSTINVUOKRAUS PASI MARKULA KY 0500 770 606 DINO 95T DINO 120T DINO 130T DINO 160XT DINO 180T DINO 210XT 9,5 m / 12 m / 13 m 16 m / 18 m / 21 m HOITOLA SUOLAKEIDAS p. 0400 773 523 www.prinsessatehdas.fi . Kanta-Loimaantie 5B b16, Loimaa . LUKKOLIIKKEET JA KAIHTIMET Turuntie 7, Loimaa, Puh. . LAKIASIAT LAKIASIATOIMISTO A PAPPINEN Arto Pappinen OTM, LKV, kaupanvahvistaja Käsityöläiskatu 10, 2. 040 722 5270 SUOLAHUONE terv.hoit., koul
Koronatilanteen vuoksi paikalla ei ole sallittua olla yleisöä, mutta penkkiurheilu on silti mahdollista: LP:n pelit näkyvät Loimaan Lehden nettisivuilta striiminä. Kymmenen+ ja papukaijamerkki sinulle Helvi, kun kiitit torstain lehdessä rokotusväkeä. Sama asiallinen hyväntuulisuus vallitsi rokotushuoneessa. A) Kaalikääryleitä ja kermakastiketta L/G Keitettyjä perunoita L/G B) Broileria Tikka Masala kastikkeessa L/G Yrttiriisiä L/G C) Lämminsavuporo-leipäjuustosalaattia VL/G Tiistai 20.4. . = Perheyritysten (isojen) verovapaa osinko max. Aurajuustobroileri & Metsästäjänleike Lämmitämme jälleen pizzauunin Perjantaina 23.4. verottomana. A) Kylmäsavulohipastaa L B) Lihakeittoa L/G C) Paahtopaisti perunasalaattia L/G D) Päivän annos 9€ Paistettua broilerinfileetä, riisiä, hedelmäsalsa ja currymajoneesia L/G Torstai 22.4. Ryynimakkaraa & Palapaisti Torstai 22.4. Elersien sukuseura. Luokattoman tyly palvelu saa kaipaamaan liikkeelle vaihtoehtoa. Metsästäjänleike L Kasvissosekeitto L,G Vesikoskenkatu 13 Loimaap. Kenelle kuuluu Loimijoen rantojen siistiminen kasvillisuudesta. Maanantai 19.4. Lintumäentie 4 32560 VIRTTAA P.0400 226685 www.okmatek.fi KOPIT . 044 9875 394 Palvelemme jatkossa: Lounaan nauttiminen paikanpäällä sallittua. ennen kotiin lähtöä. Jauhelihapihvit & pippurikastike L,G Paahdettua perunaa & parmesan-aiolia L,G Sitruuna-kanaa & hollandaisea VL,G Kesäkurpitsaa & tomaattia L,G Mango-melonirahka L,G Tiistai 20.4. Lihapullia konjakkikastikkeessa & mummonkurkkua L,G Kaalikääryleitä & puolukkahilloa L,G Perunamuusia L,G Kasvisgratiinia VL,G Köyhät ritarit L Perjantai 23.4. Sipuliset Pannupiffit & Tilliliha Perjantai 23.4. 0400 642 106 Lounas on tarjolla klo 11-13 Hinta 8,50€ ja eläkeläiset 7,50€. & LAUANTAINA 24.4. Koirankakkakeskustelu takaisin . alkaen. . Lisätietoja ja varauksia Tuula 040 760 3301 ja Mika 050 558 2555. A) Lihapullia ja tomaattikastiketta L/G B) Pinaattilettuja ja kananmunakastiketta L/G Perunamuusia L/G C) Maukkaan kana-Ceasarsalaattia L Sachermousse G Keskiviikko 21.4. Pitkän tähtäimen tavoitteet ovat sitäkin korkeammalla. Elers-viesti 1/2021 on ilmestynyt ja lähetettiin postitse vuoden 2021 jäsenmaksun maksaneille. Soita +358 44 987 5394, tilaa ja sovitaan tuonnista. P. Oma laaja ovimallisto omalta tehtaalta. Wieninleike & maustevoita L,(G) Maalaisranskalaisia & kurkkumajoneesia L,(G) Kanapasta L,G Hedelmäsalaattia & kermavaahtoa L,G Torstai 22.4. Harjoitusturnauksessa on tarkoitus testata pelaajia sekä pelitapaa ja mukana on myös kolme Hyvinkään Tahkon pelaajaa. Sdp-kepu ysäridiili (kepu pysyy ruodussa). . A) Karjalanpaistia L/G Keitettyjä perunoita L/G B) Juustohampurilaiset (2 per annos) L Lohkoperunoita L/G C) Jauheliha-nachosalaattia L/G Omena-kaurapaistosta L Perjantai 23.4. ”Pörssiin listaamattomien yritysten vero huojennus” . huhtikuuta 2021 PALVELUKSEEN HALUTAAN SEURATOIMINTA Loimaan Eläkeläiset ry. Kebabkiusaus L, G Itämainen kalavuoka L, G Keskiviikko 21.4. Itse kuuskymppisenä suht koht terveenä olen valmis kärsivällisesti odottamaan omaani. Aina mittatilaustyönä. – Pyrimme pelaamaan yleisöystävällistä, aiempaa juoksurikkaampaa pesäpalloa, jossa saa myös tunteet näkyä. Työ alkaa sopimuksen mukaan. Hinta: 6,50€. Ystävällinen, iloinen hoitaja opasti sisääntulossa jonoa, joka eteni reippaasti. klo 15 19 Soita, tilaa & nouda! Sinun ravintolasi lounaslista tähän. Porsaanleike Bearnaisekastike Muusi/Maalaisranskalaiset Salaatti Keskiviikko 21.4. LP–Ulvilan Pesä-Veikot klo 10 ja LP–Ikaalisten Tarmo klo 16, loimaanlehti.fi Etsimme puualan CNC-koneistajaa OKovelle Olemme Virttaalla toimiva kalusteovia ja -runkoja valmistava yritys. Työtehtävään kuuluu 3D-tekniikalla toimivan CNC-jyrsimen käyttö runkolevyjen ja ovien valmistuksessa, sekä tuotteiden ohjelmointi. Oliko niin, että Hulmilla ei tarvita rekisterikilpiä autoissa eikä muutenkaan pidä olla liikennekunnossa. Jos olet maksanut jäsenmaksun ja et ole saanut Elers-viestiä tällä viikolla postitse, ota yhteyttä elersien.sukuseura@gmail.com tai 040 522 4827. . . . Maanantaikerhossa Loimaan Työväentalolla 19.4. Ota yhteyttä: Ota yhteyttä: Anna-Mari Koskimies 02 5888 962 Eija Kärkäs 02 5888 021 Seppälänkatu 5, Loimaa p. . Talon tapaan L (G) Tiistai 20.4. 050 520 5939 Lounas 10.45-13.00 Lounas 7,80e, salaatti ja lämmin ruoka tarjolla buffetpöydässä. Ylikypsää possua (PULLED pork) Kastike Muusi/Maalaisranskalaiset Salaatti Torstai 22.4. He tekevät työtään kuin luotisateessa korkea tartuntariski haamuna ympärillä. Kuljetettu lounas 8,10 e. p. . riskiryhmiin kuuluvat saavat niin halutessaan koronarokotuksen. Aiempi kokemus työnjohtotehtävistä katsotaan eduksi. Annoksien toimittaminen suoraan autoon. Eli jos keput saa tämän pitää, ne suostuu mihin vaan. Juustoinen Uunikala & Jauhelihapata Tiistai 20.4. Broilerkastike L, G Burgundinpata M, G Torstai 22.4. Peitsen terävä . Nuori joukkue lähtee pelinjohtaja Joni Kalttosen mukaan vakiinnuttamaan paikkaansa Ykköspesiksen paremmalta puoliskolta, mutta joukkue on itse asettanut tavoitteekseen sijoittua sarjan kärkipäähän. Soita +358 44 987 5394, tilaa ja sovitaan noudosta. Onneksi en ole. Valitettavasti . Mellilän Kyläyhdistys ry. Hinta 6,50€ Kotiinkuljetus jatkuu normaalisti klo 11.00-15.00. Hawaijinleike Paistettu ananas Muusi/Maalaisranskalaiset Hirvikoskentie 242, LOIMAA p. 0,09Me/v. . Maanantai 19.4. – Meillä on siis farmisopimus Hyvinkään Tahkon kanssa, ja sitä kautta meillä käytössä 2–4 pelaajaa kaudella. Hampurinpihvit & MuhkeanMaun Makkarakastike Keskiviikko 21.4. Järkipäätös: Okra peruutettu. A) Riistakastiketta L/G B) Aurajuustobroileria L/G Keitettyjä perunoita L/G E) Makkarakeittoa L/G Hedelmäistä kalkkunasalaattia L J E N N I K O K K O S U O Tampereentie 51 Loimaa p. Olen iloinen että nyt jo nuoretkin ns. Ota yhteyttä: Sinun ravintolasi lounaslista tähän. Jaksetaan vielä – yhdessä! Satakunnantie 14. – Kaikki tekeminen on tarkoitus johtaa siihen että lähivuosina voimme uskottavasti pyrkiä Superpesistasolle, niin urheilullisesti kuin ei-urheilullisellakin puolella. Kansalliset Seniorit Yhdistys on varannut 40 paikkaa Taipaleenjoki-oopperaan Turun konserttitaloon la 2.10. Maanantai 19.4. Kalusteiden valmistus alusta loppuun Virttaalla. Ota yhteyttä sähköpostilla: ok@okovi.fi Ossi Koski 0400 226685 KEITTIÖT JA MUUT KODIN KALUSTEET PUUPORTAIDEN KUNNOSTUKSET VÄLIJA KALUSTEOVIEN KUNNOSTUKSET JA MAALAUKSET PUUKALUSTEIDEN ENTISÖINNIT AMMATTITAIDOLLA VUOSIKYMMENIEN KOKEMUKSELLA Ammattitaitoinen suunnittelupalvelu 3D suunnitelmin. klo 12.00 pelaamme mölkkyä ulkona ja turvavälit huomioiden. . Toimitamme annoksia edullisesti myös kotiin keskustan alueella. Seija Kylämarkula . Mellilän Ostari avautuu tiistaina 20.4. Porsaan kasslerpihvejä & bearnaisea L,G Lohkoperunoita & paprikamajoneesia L,G Uuniperunaa & katkarapusmetanaa L,G Papuja & balsamicoa L,G Toffeemousse VL,G Paluu takaisin noutopöytälounaaseen ma 19.4. Tilattavissa myös tuotteita suoraan menusta, hintaan lisätään kuljetusmaksu 0,70€/annos Grilli palvelee: Ma: suljettu Ti-To: 11.00-18.00 Pe: 11.00-21.00 La:12.00-21.00 Su:12.00-17.00 Tiistai 20.4. Kiitollisena lähdin ja ajattelin rokotusporukkaa sydämeni lämmöllä. Jos en olisi koskaan juonut viinaa, polttanut tupakkaa, syönyt e-pillereitä, ajanut autolla usein pitkiä matkoja, pyöräillyt ilman kypärää, lentänyt usein ulkomaille, nukkunut liian vähän, juonut kahvia, vältellyt säännöllistä liikuntaa, syönyt eineksiä, ajanut hissillä, käynyt kauppakeskuksessa, koskenut kaiteisiin ja yskinyt muita päin, voisin jättää rokotteen ottamatta ja olla muka muita viisaampi. Olin itsekin vuoroani odottamassa lauantain lumimyräkän jälkeen. 10 Lauantaina 17. . SEURAN TAVOITTEEN Joni Kalttonen kertoo olevan sarjapaikan säilyttäminen sekä sen vakiinnuttaminen. klo 10. Avoinna ti-pe 10-17 ja la 12-16. Hinta ainoastaan 7,20€. . klo 14. 02 7621 628 Lounas klo 10.30-14.00 Lounas 8,50 e sis. – Viime kaudesta moni oma poika on oppinut sarjan vaatimustasoa ja sen eteen on talvikausi tehty töitä. 0400 527 627 Lounas klo 10.30-14.00 Maanantai 19.4. Oli sohvia ja tuoleja levätä 15 min. – Sarja on kovatasoinen, ilmaisia pisteitä ei ole jaossa. . Hallitusero puhdasta teatteria. CNC-koneistajalta toivomme kokemusta ja kiinnostusta kalustealasta sekä hyvää tietokoneen käsittelytaitoa. Ykköspesiksen harjoitusturnaus striimataan Loimaan Lehden sivuille PESÄPALLO Loimaan Palloilijoiden miesten Ykköspesis-joukkue aloittaa kautensa lauantaina harjoitusturnauksella. Viimeisimmät testit myös näyttävät, että kehitystä on tapahtunut fyysisellä puolella. Ryynimakkara L (G) Sitruunainen uunikala L, G Perjantai 23.4. . Possua & pekoni-sipulikastiketta L,G Perunaa & persilja-voita L,G Pasta bolognesea & parmesaania L Paahdettuja kasviksia L,G Marjapiirakkaa & vaniljakastiketta L Keskiviikko 21.4. Matkahuollon palvelu oli rautatieasemalla joustavaa, hyvät, väljät tilat ja pihaalue. . Loimaan Palloilijoiden pelit näkyvät netissä . Maksu käteisellä tai pankkikortilla. Annokset toimitetaan suoraan pöytiin, santsaaminen sallittua. ruokajuomat, salaatit, leivän & kahvin + pikkumakea. Possun lehtipihvi Maustevoi/kermainen pippurikastike Kermaperunat/Maalaisranskalaiset Salaatti Perjantai 23.4. Näyttää vahvasti siltä, että nämä kouluverkkomuutokset maksavat ennen alkamistaan jo niin paljon, että olisi viisaampaa pitää kouluverkko ennallaan.
Pidä maskia samalla poistamisotteella käsissäsi tarkastuksen ajan. Autoista romutuspoistot. Loimaan kaupungin keskusvaalilautakunnalle tarkoitetut em. Johtokunta MLL Alastaro sääntömääräinen KEVÄTKOKOUS ti 27.4.2021 klo 18.00 etäyhteydellä. Lisäksi kullakin puolueella ja äänestäjäryhmällä on oikeus järjestää kauppatorilla 19.5.2021 alkaen yhden tunnin kestäviä puhetilaisuuksia. fi. Vaaleihin osallistuvilla puolueilla ja äänestäjäryhmillä on kullakin oikeus pystyttää kaupungin kauppatorille yksi vaalimainostorni tai muu vastaava. 0400 837 846 LL LL LL LL LL LL PAIKALLINEN NÄKÖKULMA. Älä laske maskia käsistäsi. (Loimaan kaupunginvaltuuston päätös 16.11.2020 § 47) Vaalilaissa tarkoitetut ehdokashakemukset ja muut ehdokkaiden asettamista koskevat asiakirjat on vaalilaissa mainittujen asiamiesten annettava keskusvaalilautakunnalle viimeistään tiistaina 4.5.2021 ennen kello 16.00. Loimaan kaupungin keskusvaalilautakunta 15.4.2021 KUULUTUS KOSKIEN KUNTAVAALIEN 2021 EHDOKASASETTELUA LOIMAAN KAUPUNGISSA Kuntalain mukaisesti sunnuntaina 13.6.2021 toimitettavissa kuntavaaleissa (ennakkoäänestys kotimaassa: 26.5.-8.6.2021; ulkomailla: 2.-5.6.2021) valitaan Loimaan kaupunginvaltuustoon 37 valtuutettua toimikaudeksi 2021-2025. Soita ja kysy lisää p. Laitosäänestys Seuraavissa laitoksissa järjestetään ennakkoäänestys: TYKS Loimaan sairaala: akuutit kuntoutusosastot Kartanonmäen palvelukeskus Tuulensuun palvelukeskus Mariian Kartano Loimikoti Ilolakoti Ruusurinne Mariianpuisto Aspa-koti Lumme Tammikoti/Mirjakoti Vaalitoimikunnat tiedottavat laitoksissa tapahtuvista ennakkoäänestysajoista lähemmin laitosten osastoilla. Kotiäänestyksen yhteydessä voi äänestää kotiäänestykseen oikeutetun kanssa samassa taloudessa asuva omaishoitaja, jos omaishoitaja on tehnyt Loimaan kaupungin kanssa omaishoitosopimuksen ja kyseinen kunta on merkitty äänioikeusrekisterissä hänen kotikunnakseen. Kuntalaki Vaalilaki Laki vuoden 2021 kuntavaalien siirtämisestä Oikeusministeriön muistio 12.4.2021 Loimaan kaupungin keskusvaalilautakunta 15.4.2021 KUNTAVAALIEN ULKOMAINONTA LOIMAAN KAUPUNGISSA Kuntavaalien ulkomainonta saadaan aloittaa Loimaan kaupungissa kaupungin omistamilla yleisillä paikoilla sekä Kiinteistö Oy Hirvikosken Säästötalon omistamalla tontilla viikkoa ennen ennakkoäänestyksen alkamista eli keskiviikkona 19.5.2021 alkaen. – 8.6.2021. 045-678 7936. Ei maskipakkoa koska on henkeäsalpaavia tarjouksia! Myös osamaksu jos käsiraha riittävän suuri. Mainoksia ei saa kiinnittää valaisinpylväisiin, liikennemerkkipylväisiin eikä kaupungin omistamiin rakennuksiin. Mainosten järjestys on numerojärjestys vasemmalta oikealle. Vaalimainosjulisteet on poistettava vaaleja seuraavan päivän aikana. aikoina pyydetään sopimaan etukäteen keskusvaalilautakunnan sihteerien kanssa, joiden sähköpostiosoitteet ovat juha.rinta-jouppi@loimaa.fi ja sami.mannisto@loimaa. Laita henkilöllisyystodistuksesi talteen. juoksumatto. Tervetuloa! Hallitus Niinijoen Seudun Kyläyhdistys ry:n sääntömääräinen VUOSIKOKOUS ma 26.4.2021 klo 18 Kylätoimistolla (Niinijoentie 833) / etänä Teams-kokouksena. Ilmoittautumisia kotiäänestykseen ei voida ottaa tämän jälkeen enää vastaan. KUNTAVAALIT 2021 Kuntavaalit toimitetaan sunnuntaina 13.6.2021 klo 9 – 20. Jos tartuntatautilääkäri on määrännyt henkilön eristykseen (henkilöllä on todettu koronavirustartunta), vaalitoimitsija ei voi tulla toimittamaan kotiäänestystä edes äänestäjän pihalle. huhtikuuta 2021 RAUTAROMU, SEKAPELTI JA AUTOT Noudetaan nopeasti nosturiautolla.Maksan hyvän hinnan reilusti käteisellä. 11 Lauantaina 17. toimija. 02 761 4251. 040 218 8216. Asiakirjojen jättämisestä em. 050 3421 900. klo 11 Hannunkatu 11 Kolmen eri kuolinpesän toimeksianto. Ehdokashakemukset, jotka on jo jätetty, tulevat olemaan edelleen voimassa vaalien siirtymisestä huolimatta, ellei vaaliasiamies tee niihin muutoksia. Ota maski kasvoiltasi tarttuen korvalenkkeihin molemmin puolin. Kaupungin toimesta pystytettäviä vaalimainostelineitä koskeva luettelo ja kartta ovat nähtävissä Loimaan kaupungin teknisessä ja ympäristöpalvelukeskuksessa, os. Mainokset on sijoitettava ja kiinnitettävä siten, etteivät ne haittaa näkyvyyttä ja liikennettä. Keskusvaalilautakunnan puheenjohtaja Ilpo Knuutila puh. Riikalle 040 530 1748. Jos ehdokas haluaa peruuttaa jo allekirjoittamansa suostumuksen, hänen tulee ilmoittaa siitä todisteellisesti vaaliasiamiehelleen siten, että vaaliasiamies ehtii ilmoittaa keskusvaalilautakunnalle ennen 4.5.2021 klo 16:00 poistavansa ehdokkaan listalta. Äänestyspaikoilla tulee noudattaa yleisiä koronaohjeistuksia (turvavälit, käsidesin käyttö, maskisuositukset jne). Keskusvaalilautakunnan varasihteeri Sami Männistö, puh. Tervetuloa! Hallitus MYYTÄVÄNÄ MARKUN MARKETIN KEVÄÄN AVAUS! Su 18.4. Ilmaisjakelua mm. Kun saat vaalitoimitsijalta luvan laittaa maskin yllesi, pue maski varoen koskettamatta kasvojasi. Vaalimainostornien sijoituksesta, koosta ja rakenteesta on ennakolta sovittava puutarhuri Jarmo Parikan kanssa, puh. Eristyksessä tai karanteenissa olevat voivat mahdollisesti joissain tilanteissa äänestää laitosäänestyksessä, jos äänestäminen voidaan hoitohenkilökunnan mukaan turvallisesti toimittaa eikä hoitolaitoksen muu toiminta vaarannu ja äänestystilanne on terveysviranomaisten valvonnassa toteutettu. (Tuulensuu) kaupunginosassa saa mainoksia sijoittaa kaupungin omistamille alueille ainoastaan sinne pystytettäviin vaaleihin osallistuvien puolueiden ja äänestäjäryhmien käyttöön luovutettaviin vaalimainostelineisiin. Keskusvaalilautakunnan sihteeri Juha Rinta-Jouppi, puh. Vaalilaissa tarkoitetut oikaisut ja täydennykset on vaaliasiamiesten jätettävä keskusvaalilautakunnan sihteereille samassa paikassa viimeistään keskiviikkona 12.5.2021 ennen kello 16.00. Loimaan kaupungin keskusvaalilautakunta 15.4.2021 www.loimaa.fi Alastaron Metsästysseura ry:n VUOSIKOKOUS ma 3.5.2021 klo 19 Metsästysmajalla. 02 761 4250 sekä torilla järjestettävistä puhetilaisuuksista torivalvojan kanssa, puh. su 25.4. Keskusvaalilautakunnan puhelinnumero on 050 571 6566. KOKOUKSIA KOKOUKSIA KUORIKETTA KATTEEKSI puille ja pensaille 50€/m 3 LAARIMÄEN PUUTARHA p. Suomal. Toimitaan koronasuositusten mukaisesti. Myös tartuntatautilääkärin määräämässä koronakaranteenissa olevat voivat äänestää kotiäänestyksessä, jos kotiäänestys voidaan toteuttaa terveysturvallisesti, esimerkiksi äänestäjän kodin pihassa. Haen työlleni jatkajaa. Kokous pidetään ulkona. Makkaratarjoilu! Tied. Kokouksessa käsitellään sääntöjen määräämät asiat. Mikäli sinulla on koronavirustautiin sopivia oireita, älä tule sairaana äänestyspaikalle, vaan hakeudu koronatestiin. www.romukuljetus.fi EKOESKO YLI 30v punamulta keittomaalit ja tiilikattomaalit www.ekoesko.fi Vuokraamme myös polttomoottorikäyttöistä punamultaruiskua. Ilmoittautumalla alastaro.mll@gmail.com saat linkin. Kokousta varten ilmoittautumiset viim. 0440 597 150 EKOESKO T:mi Taipalsaarentie, Kanunki, SALO Loimaan Seudun Teatteriyhdistys ry:n sääntömääräinen KEVÄTKOKOUS etäyhteydellä su 25.4.2021 klo 13.00 Ilmoittautuminen: info@loimaanteatteri.fi Hallitus HALUTAAN OSTAA Alastaron Sotaveteraanit ry:n VUOSIKOKOUS pidetään torstaina 6.5.2021 klo 14.00 Alastaron OP:n kokoustiloisssa os.Loimijoentie 78. Loimijoentie 74, 32440 Alastaro. asiakirjat ottaa vastaan keskusvaalilautakunnan sihteerit Loimaan kaupungin Ylistaronkatu 36 -toimipisteen kirjaamossa (osoite: Ylistaronkatu 36, 32200 Loimaa) maanantaina 3.5.2021 ja tiistaina 4.5.2021 kello 13.00-16.00. Käsitellään vuosikokoukselle kuuluvat asiat. 1. Äänioikeutettu henkilö, jonka kyky liikkua tai toimia on siinä määrin rajoittunut, ettei hän pääse äänestyseikä ennakkoäänestyspaikkaan ilman kohtuuttomia vaikeuksia, voi äänestää ennakolta kotonaan siinä kunnassa, joka on merkitty äänioikeusrekisteriin hänen kotikunnakseen. (Keskusta) kaupunginosassa ja 2. 050 0531 759. Myös riskiryhmäläisille tai omaehtoisessa koronakaranteenissa oleville äänestyspaikalla äänestäminen on ensisijaista. Lisäksi asiakirjojen jättäjiä pyydetään huomioimaan koronaepidemiatilanne ja siihen liittyvät turvallisuusnäkökohdat (turvavälit, käsidesin käyttö, maskisuositukset jne). Ohjeistus äänestäjän henkilöllisyyden todentamisesta äänestyspaikoilla Ojenna henkilöllisyystodistuksesi vaalitoimitsijalle tarkastettavaksi. Käytä käsihuuhdetta. Johtokunta kokoontuu tuntia aikaisemmin. Loimaan kaupungissa äänestysalueiden nimetja paikat sekä osoitteet: 001 Yhteiskoulu Yhteiskoulu Puistokatu 16 002 Keskuskoulu Keskuskoulu Kalevalankatu 12 003 Hirvikoski Hirvikosken Hirvikoskentie 225 kirjasto 004 Alastaro Alastaron Loimijoentie 74 kunnantalo 005 Mellilä Mellilän Melliläntie 109 terveysasema Ennakkoäänestys Ennakkoäänestys toimitetaan 26.5. Yleiset ennakkoäänestyspaikat Loimaalla ovat: Loimaan kaupungin Ylistaronkatu 36 -toimipiste Ylistaronkatu 36, 32200 Loimaa Hirvikosken kirjasto Hirvikoskentie 225, 32210 Loimaa Alastaron kunnantalo Loimijoentie 74, 32440 Alastaro Mellilän terveysasema Melliläntie 109, 32300 Mellilä Äänestysajat ennakkoäänestyspaikoissa: Loimaan kaupungin Ylistaronkatu 36 -toimipiste Hirvikosken kirjasto ke-pe klo 12-20 ke-pe klo 12-18 la-su klo 10-14 ma-ti klo 10-18 ma-ti klo 12-20 Alastaron kunnantalo Mellilän terveysasema ke-pe klo 12-18 ke-pe klo 10-16 ma-ti klo 10-18 ma-ti klo 14-18 Kotiäänestys Mikäli henkilö, jonka kyky liikkua tai toimia on rajoittunut, voi mennä yleiseen ennakkoäänestyspaikkaan tai vaalipäivän äänestyspaikkaan omin neuvoin taikka muiden kuljettamana tai muuten avustamana, hän ei kuulu kotiäänestykseen oikeutettujen piiriin. 050 3114 478. Puh. Kotiäänestykseen tulee ilmoittautua joko kirjallisesti (Keskusvaalilautakunta/kotiäänestys, Ylistaronkatu 36, 32200 Loimaa) tai puhelimitse virka-aikana Loimaan kaupungin keskusvaalilautakunnan puhelinnumeroon 050 5716 566 viimeistään tiistaina 1.6.2021 ennen klo 16:00. Keskusvaalilautakunnan osoite Ylistaronkatu 36, 32200 Loimaa ja puhelinnumero 050-571 6566. Eristykseen määrätyn henkilön on peruttava mahdollinen ilmoittautumisensa kotiäänestykseen
huhtikuuta. 050 569 0970 jouni.kokkonen@loimaanlehti.fi Tulossa muhkea muistutus paikallisesta elinvoimasta iiiiisoooo kevätnumeromme ilmestyy 22.4.! Lehti jaetaan yli 22 000 talouteen seudulla ja se on myös vapaasti luettavissa loimaanlehti.fi –osoitteessa. 12 Lauantaina 17. Kirkonkylän koulun ekaluokkalaiset Ken Pavlov, Jarke Hakala ja Alpo Vähä-Erkkilä löysivät pullopostia koulun pihasta 9. Yhdessä syvässä kuopassa tuntui jotain kovaa. Vampula Ypäjä Tulevien päivien sääennuste ORIPÄÄ LOIMAA YPÄJÄ HUMPPILA PUNKALAIDUN VAMPULA +1 +13 +2 +13 +2 +14 +2 +14 Su +14 / +14 / +15 / +14 / +15 / +14 / Ma +14 / +14 / +14 / +15 / +15 / +14 / Ti +15 / +14 / +14 / +15 / +15 / +14 / +2 +2 +2 +1 +2 +2 +1 +1 +1 +1 +1 +1 +3 +3 +3 +4 +3 +3 ota yhteyttä m y y n t i pis ti vapuk s i ja h i n na t i ha n s im assa ! Vappuarvoitus. Minkä ikäinen hän oli kirjeen kirjoittaessaan. Vuonna 2008 solmittiin 32 900 avioliittoa, mutta vuonna 2019 enää 21 900. Paperi oli pahasti kastunut ja revennyt, mutta siitä oli luettavissa joitakin sanoja. ikävuotta.. Tietäisikö joku lehden lukijoista, miten pulloposti on koulun pihaan joutunut ja kuka sen on kirjoittanut. Onko viestin kirjoittaja ehkä pulassa autiolla saarella. YRITTÄJÄ, vielä ehdit varata paikan ja piristää vappukauppaa! LOIMAA • SALO • SOMERO • KAARINA • LOHJA Lamminkatu 40 (02) 7211 300 STIHL – PIHAAN JA PUUTARHAAN LIIKE LAUANTAISIN AVOINNA KLO 9.00-14.00 NYT MS 170 30,1 cc 1,2 kW PUIDEN JA PENSAIDEN KARSINTAAN KÄTEVÄ MOOTTORISAHASAHA AKKUPENSASLEIKKURI HSA 56 -terä 94 cm -akku AK10 -laturi AL101 199 € 269 € 149 € GTA 26AKKUSAHA 10,8 V 1,2 kg LUKIJOILTA Pullopostia vuodelta 1995 – vaan keneltä. Mikäli vuoden 2019 avioituvuus ensimmäiseen avioliittoon olisi vallitsevana, niin naimattomista miehistä enää puolet ja naimattomista naisista 55 prosenttia solmisi avioliiton ennen 50. Perjantaina 9. Paperi saatiin pullosta kynällä kaivamalla. Onko koulun pihalla ollut joskus niin paljon vettä, että se on tuonut pullon mukanaan. Viesti on kovin repaleinen ja siksi vaikeasti tulkittava, mutta vuosiluku näkyy: 1995. Kirjeessä mainittiin jotain Valassaaresta. huhtikuuta tapahtui Alastaron Kirkonkylän koululla jännittävä tapaus. huhtikuuta 2021 SÄÄ TÄNÄÄN Lämpötila iltapäivällä ja edellisenä yönä Loimaa Humppila Oripää Punk. PAULIINA LAHTI Avioliiton suosio jyrkässä laskussa jo vuosikymmenen VÄESTÖ Avioituvuus on Tilastokeskuksen mukaan vähentynyt huomattavasti noin vuosikymmenen ajan. Miten pullo on päätynyt niin syvälle hiekkaan. Ekaluokkalaiset kaivelivat pihaan kuoppia. Sima + myyntiryhmä + hinnoittelu = ISOT ILMOITUKSET sopivaan hintaan!!!! Varoitus: kevätnumeromme saattaa aiheuttaa ihastusta paikallisiin ostosmahdollisuuksiin, tarjouksiin ja mahtaviin palveluihin! Myyntineuvottelija Anna-Mari Koskimies Puh. Kuka kirjeen on kirjoittanut. Tähän on vaikuttanut erityisesti se, että ensimmäisiä avioliittoja on solmittu vuosi vuodelta yhä vähemmän. VIESTIN löytyminen aiheutti luokassa paljon ihmettelyä ja innostusta. 02 588 8962 anna-mari.koskimies@loimaanlehti.fi Myyntipäällikkö Jouni Kokkonen Puh. Viestissä oli myös puhelinnumero, mutta yhteydenotto vanhaan numeroon ei tuonut tulosta. Kun hiekkaa kaivettiin lisää, kova asia paljastui pulloksi, jonka sisällä oli pullopostia. Ekaluokkalaiset halusivat myös heti kaivaa lisää: jospa pihaan olisi piilotettu muitakin aarteita. Posti oli peräisin vuodelta 1995, ja kirjoittajan sukunimi saattaisi olla Koskenpää. Nyt jännittää, mahtaako pullopostin tekijä tunnistaa itsensä aikojen takaa