6 414880 051993 T Ä N Ä Ä N Säätila Luvassa on poutaista ja puolipilvistä säätä. Maaliin saavuttiin komean sateenkaaren alla. kerran Ypäjä Mari Niemi Aurinko helli niin kilpailijoita kuin yleisöä perinteisen soutukilpailun alussa. kuuluu kovaäänisestä. Aikataulu ei lipsu, siitä pitävät huolen Pete, Pekka ja Jarmo. Yritys voi satsata pelkästään tuotannollisiin laiteinvestointeihinsa, kun paikallinen kiinteistöyhtiö Rape Invest Oy teki ison hallin ja vuokrasi tilat. Sivu 6 Selvittäjä selvisi Alastaron, Loimaan ja Mellilän kuntaliitoksen selvitystyön tekee Yritystaito Oy. Lämpöasteita on 15, ja tuuli puhaltaa lännen ja lounaan suunnista. Keskuskoulun pihalla kaikuivat riemunkiljahdukset, kun koululaiset poukkoilivat pallon perässä katukoristurnauksessa. Kun kaikki kymmenen valvojaa, jotka ovat Loimaan Korikonkareiden Atai B-nuoria, ovat nostaneet pelivälineen, kuuluu komento: Pelaa! Pallopahikset, Muumilaakson soturit, Kukamikähäh, Boltsipojat, Kauhanojan korishirmut, Donkki-Konkit, Tiikeritassut jne. Kymmenen minuutin välein aloitetaan uusi ottelukierros. Kaiken kaikkiaan 104 kolmannesta kuudenteen luokkien oppilaista koottua joukkuetta aloittaa pallon pussittamisen koriin! Vähän väliä kuuluu kentän laitamilta kannustusjoukkojen riemunkiljahduksia onnistumisen merkiksi. Arviolta 520+ innokasta ala-asteen tyttöä ja poikaa ovat aloittamassa kymmenellä kentällä vuotuista Loimaan seudun alaasteiden kolme vastaan kolme katukoristapahtumaa. Aikataulu on tiukka, sillä kello 13 mennessä on pelattava 230 ottelua. Sivu 5 TIINA NAULA Loimijoessa soudettiin 26. Pahalla ei muisteltu tappiotakaan. Irtonumeron hinta 1,00 € sis. Yhteisellä päätöksellä soutuveneet rantautuivat joen molemmin puolin ja ampaisivat sieltä täyteen vauhtin. Maalissa veneistä kömpi kuitenkin hyväntuulisia soutajia. Pallo ylhäällä. Muodollisesti valinnan vahvistaa myöhemmin Alastaron kunnanhallitus. – Tää on kivaa, ku ei tartte istua tunnilla! – Peliaikaa jäljellä kolme minuuttia, ilmoittaa tapahtuman ämyri. Opettajat ja oppilaat päästävät ilontunteensa valloilleen. Sivu 5 LoLe-1705-01 16.5.2007 16:06 Sivu 1. – Onko kenttä yksi valmis. Kuntien edustajat ratkaisivat tarjouskilpailun tuloksen käytännössä jo maanantai-illan kokouksessaan. aloittavat kamppailun pelitilasta. Taisi olla suutari. Hurjan alkukiihdytyksen jälkeen soutajien järjestys selvisi heti ensimmäisen vaihdon jälkeen, kun LCTammela pysytteli kärjessä maaliin saakka. Sivu 8 MARI NIEMI Laser leikkaa Loimaan metallin omavaraisuutta lisättiin taas niin, että siitä riittää muuallekin myytäväksi. Loimaan talousalueen paikallislehti • 93. – Me on voitettu kaksi peliä, kommentoi Johanna. Haulikolla ammuttu lähtölaukaus lähes hukkui tuulen vinkunassa. Tapahtuma vaatii liikenteeseen erikoisjärjestelyjä, ja muilta tienkäyttäjiltä toivotaan malttia. alv . Ali Aaltonen toimii kevätpäivätoimikunnan puheenjohtajana. Päälähdön kilpailijat saivat valita haluamansa lähtötavan. Konsulttiyritys on ollut mukana yli kymmenessä onnistuneessa kuntaliitoksessa. Valvojan palloa pitelevä käsi ojentuu kohti korkeuksia. Uusi yritys Laserkeskus Oy perusti toisen toimipisteen Loimaalle, jossa on jo leikattu jopa 70 millin paksuisia rautalevyjä jo maaliskuusta saakka. – Kenttä kaksi. vuosikerta TORSTAI 17.5.2007 P 1 D Nro 56 Tää on kivaa, ku ei tartte istua tunnilla! Koripallo Nikolai Krjukoff The Lordin ”Hard rock hallelujah” poukkoilee Keskuskoulun piha-alueen ilmatilassa. Iloisia ilmeitä. Sivu 12 JUHA KURRI Motoristit Loimaalle Loimaalla lauantaina järjestettävään motoristien kevätpäivätapahtumaan kuuluu näyttävä paraati. Soutajat joutuivat taistelemaan Loimijoen aallokossa. Navakka tuuli toi kuitenkin pilviä tullessaan. Arviolta noin parituhatta motoristia ajaa parin tunnin ajan Alastaron Virttaalta Loimaalle
Rippikoulu srk.talolla klo 9-12. 2 Torstaina 17. Olli Koskenniemi puh. n.klo 11.30 Kaatuneiden Muistopäivän seppeltanlasku sankarihaudoilla. 0400-537365. Loimaan torilta klo 9.10Hirvikosken pikavuoropysäkki klo 9.20. klo 10 ehtoollisjumalanpalvelus. MELLILÄ . klo 19. To 24.5. Jpj seppeltenlasku. Hinta 150€ sis. Kouluun lähtevien siunaaminen to 24.5. Valtion toimet viime vuosina ovat lisänneet mahdollisuuksia veteraanien selviytymiseksi kotona entistä pitempään. Kirkkoherranvirasto avoinna ti, ke, to 9-12. To 24.5.lähetyspiiri (SLS) kirkolla klo 14. oli 1309,80€. sitten konfirmoituja paikalla. 16:15-16 18.5. klo 10. Ke 23.5. Laurila. K: Turun kirkkopäivät. Jos haluat tulla isoseksi seurakunnan rippikoulun leirijaksolle 25.-28.6. Su 20.5. klo 17-18.30 (Huom.aika) Virttaan kerho ja sähly. Auvinen, O. Paluu sunnuntaina juhlan päätyttyä. klo 20. Rantasalo, Kilpiö ja Kirkkokuoro. 16:19-20 To 17.5. 11.30. V. Tervetuloa! Su 20.5 klo 10 sanajumalanpalvelus Alastaron kirkossa, saarna ja lit. Ilmoittautumiset 22.5. KUOLLEITA kossa klo 12. Joka ei usko, se tuomitaan kadotukseen.” Mark. 50 v. Viime vuosien veteraanikeräysten varat on kohdistettu yksittäisten veteraanien tarpeisiin eikä yhdistysten kuluihin. klo 18. Taneli. Lisätietoja: Loimaan työvoimatoimisto 010 19 4396, 010 60 43283, www.mol.fi. Puhe: everstiluutnantti Erkki Kallio. NIMITYKSIÄ LoLe-1705-02-03 16.5.2007 16:25 Sivu 2. Ke 23.5. Ke 23.5. Kevätsointuja kirkossa su 20.5. Loimaa: hitsaajia, robottihitsaaja, myymälän kassanhoitaja, siivooja, fysioterapeutteja, puutarhatyöntekijöitä, ohjaaja, hoitaja, suuhygienistin sijaisuus, asiakasneuvottelija, rahoitusneuvottelija, kaivinkoneenkuljettaja, hoito-kasvatustyönohjaaja, nuohooja, nuohoojaoppilas, kirvesmies kunnossapitovastaava, tarjoilijoita, robottihitsaajia, tuotantotyöntekijöitä, vaihetyöntekijöitä, sairaanhoitajia, ylilääkäri, kuorma-autonkuljettaja. V: 124, 461, 568, 581, 579. Ilmoittaudu mahd. Koivunen, Laurila. O. jumalanpalvelus kirHelatorstaina 17.5. Ma 21.5. Lähimmäispalvelukoulutus srk.talolla klo 18. Simo Vuoristo viulu, Jussi Laukola piano. Alastaro: erityisluokanopettaja, siivooja, golfkentänhoitajia, kärkisorvaaja, ravintolatyöntekijä, järjestyksenvalvoja, taimitarhatyöntekijöitä. Konsertti ”Viulumusiikin helmiä” kirkossa tänään klo 18. AVOIMET TYÖPAIKAT Suomen Viljava Oy on Suomen johtava viljan ja muiden agribulk -raaka-aineiden käsittelyyn ja varastointiin erikoistunut valtion omistama yritys. klo 10 Helatorstain messu, Pääkkönen, Mäntylä, tekstinlukijat Tuulikki ja Jaakko Mäkimattila. mennessä Elisa Kisamaa p. On siis kysymys jo varsin iäkkäistä ihmisistä keskuudessamme. Kröger, Taatila. Nuorimmatkin sotaveteraanit ovat täyttäneet tai täyttävät tänä vuonna 81 vuotta. Mervi Suonpää SLS:sta esittelee lähetysnäyttelyn ”Kehitys pään päällä”. kotiseurat Kojonkulman Nurmella, Sullontie 22. Sijaisena Tero Heikkilä. LOIMAA KIRKOLLISIA ILMOITUKSIA . naisten raam.piiri Kanta-Loimaan srk-talolla klo 18. ALASTARO PÄIVÄN SANA 17.5.Hän sanoi heille: ”Menkää kaikkialle maailmaan ja julistakaa evankeliumi kaikille luoduille. Alanen, Ylinen. Raija Isotalo-Aaltonen. klo 19 Nuorten ilta ja isoskoulutusten päätös Kannistossa, Salvadorilaisia vieraita. Aurinko laskee kello 22.11. N. klo 10 Kortelaisella. 0400-770798 toukok. Ti 22.5. klo 10–16. Kuollut: Aaro Fredrik Lehto 74 v. Vampulan seurakunta tekee retken kirkkopäiville Turkuun 26.5. klo 13 seppeltenlasku sankarihaudoilla. Avioliittoon kuulutettu: Sari Marika Salomaa ja Niko Erik Heinonen molemmat Mellilän seurakunnasta. bussimatkan ja majoituksen maatilamatkailu Koivusalossa. Mellilä: betoniautonkuljettaja, lähihoitaja, kesäemäntiä. kesäkuuta alkaen nimitetty varastoesimieheksi Mirja Ijäs. Su 27.5. 6.s. Ke 23.5. Myöskin paikallisen yhdistyksen ja Varsinais-Suomen piirin myöntämät varat ovat edesauttaneet tätä toimintaa. Maila, Mailis, Maili, Rebekka 18.5. jumalanpalvelus kirkossa klo 10. Koskenniemi. E. klo 18 Esikoululaisten kouluun siunaaminen Alastaron kirkossa, mukana piispa Menardo Gomez El Salvadorista. K: Kaatuneiden omaisten liitto. Kun Herra Jeesus oli puhunut heille tämän, hänet otettiin ylös taivaaseen ja hän istuutui Jumalan oikealle puolelle. Pöytyä: emakkosikalan hoitajia, kiinteistövälittäjiä, betonityöntekijä, viimeistelijä, kokoonpanijoita/hitsaajia, mansikanpoimijoita, koneistaja-sorvaaja, hydraulikoneikko-järjestelmäasentaja, ajoneuvoyhdistelmänkuljettaja, veneiden loppuvarustelija/tarkastaja, lujitemuovityöntekijä, perushoitaja, fysioterapeutteja, vastaava sairaanhoitaja, tanssin opettaja, levyseppä-hitsaaja, kotiavustaja, kahvila-ravintolatyöntekijöitä. Tapahtumia: Häämusiikki-ilta Kanta-Loimaan kirkossa ti 22.5. Isosoina Kolkkalantie 16A2. Jumalanpalveluksen jälkeen seppeleenlasku sankarihaudalla. To 24.5. Yrityksen Loimaan toimipisteessä on 1. Kröger, E. Pyhäkoulu su 20.5. Oripää: kuormalavojen korjaajia, varastomies/kuorma-autonkuljettaja, luokanopettajia, palveluneuvoja, puutarhatyöntekijöitä/kesätyö. Mark. Su 20.5. Koivunen, Tommi Jalo trumpetti. niin ilmoita siitä Jyrkille p. Näin tapahtuu myös nyt varusmiesten suorittamassa keräyksessä. Lähetyslounaan tuotto 13.5. Messu kirkossa klo 10. Kaupunginkirkko: Tänään Helatorstaina messu kirkossa klo 10. kotiseurat klo 18. puh. Opastettu kierros ja lapsille mahdollisuus askarteluun. V: 106, 126, 194, 108, 110, 229, 339, 122. häämusiiki-ilta kirkossa klo 20. Nahuntuvalla klo 19. Kirkkokuoro, Missio-kuoro, Vivace, Fubuki. Ke 23.5. Armi Haatanen, Sari Kuusela, Petri Vainiotalo, Laurila. Aikuistyön johtokunta srk.talolla klo 16. Osa heistä asuu edelleen kotona, osa laitoksissa. Su 20.5. Thurén, Kilpiö ja Kirkkokuoro. Loimaan seudun sotaveteraanien rekisteröity Perinneyhdistys pitää tavoitteenaan hoitaa kaikki veteraanit kunnialla viimeiseen iltahuutoon. klo 10 ehtoollisjumalanpalvelus. Yhdessä laulamme kevätvirsiä. klo 10-12 päiväja perhekerhon retki Maatalousmuseo Sarkaan. To 31.5. Yhdistyksen elinvoimasta ovat tänäkin vuonna todisteena Korsulaulajien ja Kylän Plikkojen loppuunmyydyt konsertit Heimolinnassa. Kirkkokuoro, Metsämaan kirkkokuoro,solisteja. Emilia, Emma, Emmi, Milla, Milja, Milka, Amalia . Petri Thuren, kantt. Diakonia: Pe 18.5. pian Orvokille Helatorstai 17.5. jälkeen seppeltenlasku Kaupunginhautausmaan sankarihaudoilla n. Kirkkoherranvirasto avoinna pe klo 9-12 ja ti klo 9-13. Kuollut: Eino Johannes Lehtonen 83 v. pääsiäisestä 20.5. jp. kaatuneiden muistopäivä klo 10 sanajumalanpalvelus. Se on lähihistorian tallentamista pysyvästi nuorempien tietoisuuteen. klo 18 srkk lähetyspiiri. V: 567, 126, 106, 109, 110, 105. To 31.5. Lämmin kiitos talkoolaisille! Matka ev.juhlaan Ylistarolle 29.6-1.7. Taneli. Seurakuntamestari Jorma Mäkelä vapaalla 19.-20.5. La 19.5. Ti 22.5. 17.15 lähtö kotimatkalle. Kylvöjen siunaus Arto Mikolan tilalla klo 19. Tänään 17.5. 040 524 0439 tai 765 1514 tai srk:n virasto 765 1203, jos lähtijöitä Oripäästä, mahdollisuus päästä kyytiin Kivimakasiinin kohdalta n. Virttaan sankarihaudalla seppeleenlasku klo 12 samana päivänä. Kaup.kirkolla su 20.5. Kröger. klo 13 srkk vanhemman väen raamattupiiri. Kastettu: Iiris Anna Serafiina Muurinen, Ossi Eemil Antero Kanerva, Luukas Verneri Linden, Josefina Aune Mirjam Taskinen, Pinja Iida Ilona Kärhä, Venla Aada Aurora Kärhä, Helmi Lempi Johanna Vierikko. Mukulamessu kirkossa klo 18. Ilm. Sanajumalanpalvelus kirkossa klo 10. 766 1443. messu kirkossa klo 10. Avoimien ovien päivänä veteraanit haluavat esitellä niitä toimintoja, joilla perinne pyritään siirtämään jälkipolville useita sukupolvia eteenpäin. Taatila, Kuusela. Kouluun lähtevien siunaaminen kirkossa pe 25.5. ostoskierros, ruokailu Merikarinassa, klo 13 osallistutaan tilaisuuteen, jossa puhujina Irja Askola ja Tommy Taberman, klo 16 osallistutaan Siionin virsiseuroihin. Leikasto. Kanta-Loimaan kirkko: Tänään Helatorstaina messu jälleen käyttöönotetussa kirkossa klo 10. Taatila, Kröger. Kanta-Loimaan kuorojen konsertti ”Kevätpurojen solinaa” kirkossa helatorstaina klo 15. Ke 23.5. Jp. Martti Kirvesniemi. Metsämaan kirkkokuoron harjoitus ke 23.5. Loimaan seudun sotaveteraanit 41 vuotta Loimaan seudun sotaveteraanien yhdistys täyttää tänä vuonna 41 vuotta. Nuoret: Ma 21.5. Opetuslapset lähtivät matkaan ja saarnasivat kaikkialla. aikuisten raamattupiiri kirkolla klo 18. toukokuuta TÄNÄÄN AJANTIETO: Aurinko nousee tänään Loimaalla kello 4.40. Vanhustenpäivän kevätjuhla, Pääkkönen, Eskelinen, Mäntylä. V: 581, 328, 568, 580, 329. Tarvitsisimme kovasti kaksi isosta leirille. ORIPÄÄ . klo 10 Perhekerho, sään salliessa ulkoilemme srk-talon leikkikentällä. kirkossa klo 18. -Messun jälkeen eli. Su 20.5. Päiväkerhokauden päätös. Loimaan seudun sotaveteraaneja on tällä hetkellä keskuudessamme runsaat kaksisataa. Jp. Rantasalo, Kilpiö ja Naisten Lauluryhmä. Metsämaan kirkko: Tänään Helatorstaina messu kirkossa klo 12. Joka sen uskoo ja saa kasteen, on pelastuva. Ke 23.5. Osallistumismaksu on 25 €, sisältää matkan, ruokailun ja Kirkkopäivien osallistumismaksun. Pääsy vapaa. Juhla jatkuu jumalanpalveluksen jälkeen srk-talolla kirkkokahvin ja ohjelman merkeissä. klo 9 aikaan. jälkeen eli n. aikana paikkoja rajoitetusti! Elämänkaari: Kuollut: Naimi Aleksandra Konkka 100v, Lahja Amalia Aro 88v. jälkeen kirkkokahvi ja läh.tilaisuus. Kuusela. klo 18. Avoimet ovet veteraanituvalla la 19.5. Niiniojen raamattupiiri pankilla klo 18. NIMIPÄIVÄT: 17.5. Palveluryhmä: Alastaron seudun reserviupseerit. Pyhäkoulu kirkolla su 20.5. Erkki, Eero, Eerik, Eerika, Eerikki 19.5. Mukana kirkkokuoro 90-vuotisjuhlan merkeissä
Mellilä-päivän laulukisaan ehtii vielä mukaan. Niin kuin perho liihotellen, lentää mesikukkain luo. toukokuuta 3 Keväälle Kevät jo voitti talven vallan, luonto se onnesta huokailee. Mikrofoni kaipaa laulajaa, Eija Talvitie kuuluttaa. Jo lensi muuttolinnutkin taas tänne Pohjolaan. KATI KUUSINEN LoLe-1705-02-03 16.5.2007 16:26 Sivu 3. Kauas se karkoitti kylmän ja hallan, kevättuuli puissa jo humisee. kesäkuuta mennessä. Uuno Kylmämetsä Mikrofonin varteen vaan! Mellilä-päivän laulukisaan kaivataan ääninäytteitä Nyt ovat aikuiset äänet haussa. Siviiliammatiltaan hän on musiikkikoulun rehtori. Niin myös sinä ihmislapsi, kevään hurma itseesi juo. – On laulajia, jotka eivät ehkä laula ihan puhtaasti, mutta saavat sitä vastoin aikaan hyvän meiningin. – Valitut saavat pienimuotoista sparrausta äänialan ja sävellajin valinnasta ennen loppukilpailua Seppo Mäkikallilta, joka on kilpailua säestävän Jokerit Company -orkesterin johtaja ja kuuluu kisan tuomaristoon. Kevät on onnen ja rakkauden aikaa, sydämemme sen tuntea saa. – Samanlaisia kisoja olen järjestänyt Salon torilla jo parikymmentä vuotta sitten ja noin kymmenen vuotta sen jälkeenkin sekä vieläkin tarvittaessa. – Matkalahjakortti ja tuotepalkintoja muun muassa, Eija Talvitie kehaisee. Esiraati valitsee Mellilässä 30. Torstaina 17. Olkaamme kiitollisia hälle, joka rakkauden taas lahjoittaa. Ylistäen visertää ne lehdoissa syntymämaan. – Yläikärajaa ei ole. RUNO Mellilä Kati Kuusinen – Ponnahduslauta mihin vaan, saa kokeilla omia rajoja ja laulaa kenties ensimmäistä kertaa oikean orkesterin kanssa – esiintymisen riemua unohtamatta, Eija Talvitie luettelee syitä osallistua Mellilä-päivässä järjestettävään laulukilpailuun. Kotimaista C-kasetille tai cd:lle tallennettujen ääninäytteiden pitää olla perillä Eija Talvitien ohjelmapalvelussa Silonkatu 8:ssa Loimaalla 5. – Kappaleen tulee olla kotimainen kevyttä musiikkia edustava kappale joko tanssitai iskelmämusiikin puolelta. Nyt ovat aikuiset äänet haussa, hän sanoo ja huomauttaa, että iän myötä saatu elämänkokemus tuo tulkintaan syvyyttä. Alkukarsintaan pääsevät mukaan kaikki 17 vuotta täyttäneet laulajat, kunhan lähettävät oman nimen, osoitteen ja puhelinnumeron kera ääninäytteen ja lyhyen historiikin itsestään Eija Talvitielle. Esimerkiksi tangokuninkaaksi myöhemmin valittu Petri Hervanto voitti siellä kisan. Myöskin luonnon kaiken muun, Luoja herätä antaa. Mellilä-päivän laulukilpailun palkintona on muutakin kuin esiintymisen riemu. Jokainen laulaa äänellään, joten yrittää kannattaa muiden kuin valmiiksi kehuttujenkin. – Mellilän kisan tarkoitus on saada aikaan vilskettä Loimaa-Mellilä -akselille ja näyttää, että täällä tapahtuu. Mahla rinnassa koivupuun, elämän sille antaa. Ääninäytteen taustalla ei tarvitse olla musiikkia, mutta näytteen mukana saisi mielellään olla nuotit kappaleesta. kesäkuuta käytävään Talvitien ohjelmatoimiston ja Mellilän kunnan järjestämään kisaan pääsevät laulajat
Kannattaa teille poiketa toistekin. Aina on astia tyhjä! JV Kiitokset Lea Suomiselle (Tornikahvila), kun jaksaa kunnostaa kauniin vanhan talon taas loistoon! Lopputulos on varmasti hieno. Todella kannattaisi jokaisen keskittyä omaan elämään, eikä vatvoa muiden tekemisiä ja olemisia. Suomen aluekehitys on suurten mullistusten tilassa. On siis pakko hoitaa oireita. Lääkkeen löytäminen itse tautiin lienee mahdotonta. toukokuuta MIELIPITEET PÄIVÄN MIETE: On vain kaksi kestävää perintöä jotka kannattaa toivoa pystyvänsä antamaan lapsilleen: Juuret ja siivet. Mummille terkkuja! Aleksi ja äiti Tampereelta Ukko ja muut Vesihovin saunan lauteiden kuumuudesta valittaneet, jonkun näköinen pefletti pepun alle saunassa, niin ei pallit sula eikä peppu pala! Käytöstapojen mukaista olisi myös täyttää saunan vesiastia, kun vesi pääsee loppumaan. Koko seudun kehitysedellytykset eivät siinä puntarissa paina, mutta tällainen vaaka näyttää väärin. Voiskohan arvoisa polliisi sakottaa kaupunkia, vai ketäs sakotetaan (verratkaahan suhdelukua 210 minuuttia / 30 240minuuttia, jolloin polliisi reagoi asiaan)... Anna jo periksi ja hanki oma elämä. Tiistaina tällä paikalla yritin kertoa, miksi minusta on vaikea pitää täysin uskottavana vastarintaa, joka lähtee Keskuskoulun ja erityisesti sen liikuntakasvatuksen tarpeista. TÄTÄ taustaa vasten tuntuun sivullisen silmissä täysin käsittämättömältä, että kaupungin kaupallista keskusta merkittävästi laajentavien ja monipuolistavien liikkeiden investointihalu Loimaalle halutaan torjua. Se on pois meiltä yrittäjiltä. Ajan noin 30 minuuttia eli noin 28 kilometriä päivässä, joten takavalo on ehkä palanut noin 90 minuuttia, tai 120 tai 210 minuuttia sitten (tarkistan valojen toiminnan aika säännöllisesti), eli viikon verran saattaapi siitä jo ollut. Loimaalainen Mellilä tarvitsee ehdottomasti lasten toimintakeskuksen – nykyiset päiväkodin tilat ovat aataminaikaiset. Kiitän puolestani heitä! Voimia sinulle! Sitä saa mitä tilaa, paitsi ambulanssia ajoissa! Kiitos Aki Sportiasta! Saimme mainiot verkkarit ja hyvän mielen. 4 Torstaina 17. Kuis monta immeistä tarvitaan vaihtamaan yks lamppu... Nuorempi nainen Miksi Mellilän päiväkoti tehdään vasta vuosien päästä. Toki hyvin ymmärrän, että kun asia saadaan esille niin, että vastakkain ovat pienten koululaisten ja ulkomaisen kauppaketjun edut, niin onhan oman puolensa valitseminen helppoa. Ympärilläsi oli paljon auttajia, mutta et voi muistaa heitä alhaisen verensokeripitoisuuden vuoksi. Puistokadulta puuttuvat liikennesumput, lähiliikuntapaikka on valmiina ja hiihtomaata riittää kaikkiin kuviteltavissa oleviin tarpeisiin. Esimerkiksi Suomen sisäinen muuttoliike on laajempaa kuin ehkä koskaan. Kyse on uudesta nousevasta yhteisöllisyydestä, joka on kaikella tapaa erinomainen kehityssuunta. Se tarvitaan heti! KOPIT Kuis monta tarvitaan vaihtamaan yks lamppu... Elä todellisuudessa Kyllä se parisuhde toimia voi silti, vaikka ikäeroa jonkun verran olisikin. Häpeä vaan omasta puolestasi, että kehtaat moisia lehteen kirjoitella. Jos haluamme – ja kansalaisten valtaenemmistö varmasti haluaa – pitää teittemme varret säädyllisen siistissä kunnossa, on teiden penkoilta joka kevät kerättävä kaatopaikallinen jätettä ja roinaa. Myös kaupunginosaja kyläyhdistykset ovat viime vuosina kasvavassa määrin järjestäneet erilaisia oman ympäristönsä siistimisja kunnossapitotalkoita. Ei se, että mies on vanhempi ja nainen nuorempi tarkoita sitä, että mies vaan puhuu eikä tarkoita. Apuun ovat monin paikoin, myös Loimaan seudulla tulleet paikalliset Lions Clubit. Jos suhde on yksipuolinen, sen on parempi loppua kuin roikkua rakkaudettomassa suhteessa. Miksi aktiiviset opettajat eivät järjestä asiasta seminaaria. Väestö ikääntyy, valtio vetäytyy, seutu on hieman liian etäällä hyötyäkseen kasvukeskusten imusta. Perimmäisenä syynä tähän on maailmantalouden avautuminen, globalisaatio. KESKUSTELUA seuratessani olen eniten jäänyt ihmettelemään sitä totaalista vaikenemista, millä on ympäröity aloitteet Keskuskoulun ja lukion paikanvaihdosta. Tätä siivoustyötä on vaikea koneellistaa ja selvää on, että kaupunkien ja tienpitäjän vakinaisen henkilökunnan voimin urakka kestäisi sietämättömän pitkään – ja tulisi tolkuttoman kalliiksi. Älä vatvo ja kyttää toisia ihmisiä. Antaapi sakokki, taikka sitten ei. Valtio patistaa kuntia luomaan yhtenäiskouluja ja sijoittamaan peruskoulut mielellään ekaluokasta ysiin asti samoihin rakennuksiin. Voi hyvin olla, että tämä ehdotus on järkisyistä toteuttamiskelvoton, mutta kertokaa nyt arvon opettajat minulle sivulliselle – ja kerratkaa perusteet muun opetusja valistustyönne lomassa myös Loimaan päättäjille. Kuntalainen Miksi kaupungin varasto myy tarvikkeita lainsäädännön vastaisesti yrityksille, yksityisille ihmisille ja kunnille. Liikennevaloa kansalle LoLe-1705-04 16.5.2007 16:07 Sivu 4. Hodding Carter Leijonat hyvässä työssä Sivullisen silmin (osa 2) Päätoimittaja Seppo Huiku seppo.huiku@loimaanlehti.fi LUKIJOILTA TOIMITTAJALTA ESKO Vaikea käsittää, mikä asennevamma saa autolla liikkuvat ihmiset heittelemään kaikenkarvaiset jätteensä teiden varsille. SH Mainio idea ja hyvä toteutus. No, Puistokadun liikennevalojen se yks punainen pikkuinen lamppu on ollut pimeenä jo reippaasti yli kolme viikkoa (24hx60minx3vko = eli 30 240 minuuttia). Monen taloyhtiönkin kevätsiivo hoituu monesti iloisen yhdessätekemisen kera talkoilla. Tämä on kai yksi niistä asioista, joita järki ei selitä, mutta jonka kanssa vain on opittava elämään. Yrittäjä Sinulle, joka häpeät naisten puolesta. Jos mää ajan tuolla kaupungilla toinen takavalo palaneena, niin polliisi tulloo jo kolommantena iltana pillit ulvoen ja valot vilkkuen ilmoittamaan, että ompi tuo takavalo ollunna pimmeenä jo jonniin aikaa. Jos tulevaisuudessa ilmenisi syitä laajentaa koulua, tonttia siihenkin löytyisi. Leijonat saavat hyötyliikunnallaan kotiseutuaan siistimmäksi ja samalla yleensä myös hieman rahaa hyväntekeväisyystoimintaansa. Silti uhkakuvia on. Mainio idea ja hyvä toteutus. Meillä ainakaan, se mikä on sovittu on myös pitänyt. Miksi tästä ei keskustella Loimaalla. Pörssiyrityksillä ei seudulla juuri roolia ole, eikä alueen menestyvien metallifirmojenkaan tuotanto ole sellaista, että sen siirtämistä ainakaan laajemmassa mitassa pois Loimaalta ja Suomesta kannattaisi vakavissaan harkita. Perusteeksi tähän on kaiken lisäksi keksitty mitä mielikuvituksellisempia syitä alkaen siitä, että aluetta on joskus puolivuosisataa sitten kaavailtu mahdolliseksi kirkontontiksi. Loimaan seudun elinkeinorakenne on sellainen, ettei täällä ole odotettavissa kovin dramaattisia kehityksen käänteitä. Seppo Huiku Puistokadulta puuttuvat liikennesumput, lähiliikuntapaikka on valmiina ja hiihtomaata riittää. Voiko olla niin, että asia täytyy vaieta siksi, että se veisi pohjan pois koko uuden liikekeskuksen vastustustouhulta
Maanantai-iltana sovittiin myös, että selvityksen ohjausryhmään nimitetään kaikista kolmesta kunnasta seitsemän kunnan luottamushenkilöä. Aaltosen mukaan lauantain tapahtumalla on myös kansainvälisestikin tunnettu suojelija, jonka nimi pidetään kuitenkin vielä salaisuutena. – Marketteihin ja niistä pois ajavien kannattaa kulkea kaupungin kautta. Lautakunta ei havainnut ikärasismia LOIMAA Sosiaalilautakunta päätti hylätä Hirvikosken kotihoidon hoitajavalinnasta tehdyn oikaisuvaatimuksen. – Nyt on luvattu loistavaa keliä, joten odotamme runsasta osanottoa ympäri Suomea. – Liikenteenohjaajillemme järjestettiin koulutustilaisuus, jossa oli mukana myös poliisi. Hän korosti, että liikenteen pysäyttäminen ei ole se pahin paikka vaan sen uudelleen liikkeelle lähteminen. Heidän lisäkseen ohjausryhmään tulevat mukaan kuntajohtajat, kunnan työntekijöiden edustajat kaikista kolmesta kunnasta sekä yksi edustaja terveyskeskuskuntayhtymästä. On parempi tulla Hulmin tai Lamminkadun liittymän kautta. Torstaina 17. Huijauksen kohteeksi joutui urjalalainen maanviljelijäpariskunta, joka osti viime vuoden maaliskuussa mieheltä viljasiilon. – Paraatin reitillä Alastarolta Loimaalle tuleva muu liikenne katkaistaan korkeintaan viidentoista minuutin ajaksi. Paras-hankkeen valmisteluryhmän kokoukseen osallistuneet Oripään kunnan edustajat olivat myös paikalla selvityksen laatijaa valittaessa – tosin osallistumatta itse asian käsittelyyn. – Valinnan ratkaisivat sekä hinta että kyseisen yrityksen näytöt vastaavien selvitysten tekemisestä. Paraati katkaisee muun liikenteen enimmillään vartin ajaksi. – Huomattava on myös, että Turuntie on paloaseman kohdalta poikki etelään päin. Osakiitos kuuluu Loimi-Kiekolle, jolta olemme saaneet myös liikenteenohjaajia. Esimerkiksi yhteiskoulun piha on varattu moottoripyörien käyttöön. Suomisen mukaan kuntaliitosselvitys pyritään tekemään nopealla aikataululla. Loimaalla tapahtuma järjestettiin ensimmäisen ja edellisen kerran vuonna 1995, jolloin sitä haittasi lumisade. Päätöksestä oikaisuvaatimuksen tehnyt yrittäjä arveleekin, ettei hänen yritystään perustetakaan Mellilään. – On ilahduttavaa, että kerhomme talkoohenki on ollut hieno, sillä mukana on kymmeniä ihmisiä. Yrityksen konsultteja on käytetty myös Loimaalla uuden Loimaan strategiatyössä. Motoristien perinteisenä ajokauden avauksena järjestettävä tapahtuma pidetään nyt 31. – Tapahtuman tarkoituksena on myös muistuttaa autoilijoita ja muuta liikennettä, että motoristit ovat taas kevään tullen ilmestyneet katukuvaan, Aaltonen sanoo. Moottoripyöräilijät ajavat normaalia maantienopeutta, ja jokaisen ryhmän edellä ajaa poliisi. LoLe-1705-05 16.5.2007 16:09 Sivu 5. – Paraati jaetaan useampaan ryhmään, jotta voimme välttää muun liikenteen liiallista häirintää. – Jos paraatin kulku alkaa hidastua, osa pyöristä ohjataan Puistokatua pitkin Puistokadun kentälle. – Loimaalla paraati jatkaa Vakkatietä ja Pikatietä pitkin Shellin nurkalle, josta käännytään Turuntielle ja ajetaan pesäpallostadionin harjoituskentille. Tapahtumassa luovutetaan myös kiertovanne seuraavalle järjestäjälle eli vääksyläiselle Kanava MC:lle. Asiasta sovittiin käytännössä Parashankkeen valmisteluryhmän kokouksessa maanantai-iltana. Paikalle kannattaa kuitenkin tulla hyvissä ajoin. kertaa. Yritystaito Oy on tehnyt lukuisia kuntaliitosselvityksiä, joista yksi viimeisimmistä on Akaan kaupungin syntyyn johtanut Toijalan ja Viialan liitosselvitys. – Paraati järjestäytyy kello 13 Alastaron moottoriradalla, josta se lähtee ajamaan suorinta reittiä Loimaalle, kertoo kevätpäivätoimikunnan puheenjohtaja Ali Aaltonen Loimaan Moottoripyöräilijöistä, joka toimii järjestävänä yhdistyksenä. Urakan sai Maalausliike Jouko Nielikäinen hintaan 3 830 euroa. Kunnanhallitus toteaa puolestaan, että käytöstä poistetuilla autoilla ei saa vaarantaa yleistä viihtyvyyttä ja kaunista ympäristöä. Ryhmien välillä on aina muutaman minuutin tauko, jolloin muu liikenne pääsee sujumaan. Loimaan sosiaalilautakunta kuitenkin katsoi, että käytettävissä olevien selvitysten perusteella valitulla henkilöllä on ollut tehtävään vaadittava koulutus ja riittävä työkokemus. Kunnanhallitus väitti kunnan suhtautuvan myönteisesti yrittämiseen. Lautakunnan yksimielisen päätöksen mukaan ei ole myöskään toteennäytetty, että valintakriteerinä olisi käytetty hakijoiden ikää. Moottoripyöräilijöiden ryhmät matkaavat Virttaalta Loimaalle parin tunnin ajan. – Turuntie suljetaan paraatin ajaksi paloaseman kohdalta etelään päin, Ali Aaltonen kertoo. – Meillä on lisäksi noin 90 omaa liikenteenohjaajaa, jotka ohjaavat liikennettä risteyspaikoissa. Alastaron suuntaan voi sen sijaan ajaa normaalisti, mutta vasemmalle kääntyvät joutuvat varautumaan odotusaikaan, Aaltonen kertoo. – Ennen juhlaa yleisöä viihdyttää loimaalainen Boars Buzz-kokoonpano. Vartin odotus Liikenteessä liikkujilta toivotaan paraatin aikana malttia. Tapahtumassa puhuvat järjestävän seuran ja moottoripyöräkerhojen katto-organisaation SMOTO:n edustajat sekä Pauli Salminen Loimaan seutukunnan kehittämiskeskuksesta. Aaltosen mukaan valtatie yhdeksän rampeilta ei kannata pyrkiä paraatin aikana Loimaan kaupunkiin. Autoilijoilta toivotaan malttia, jotta ei tulisi peräänajoja tai muita vahinkoja, Aaltonen sanoo. toukokuuta 5 AIHETTA JUTTUUN: Soita: Toimitussihteerimme puhelinnumero on 02-7626035 UUTISET Kuntaliitoksen selvittäjä valittiin Loimaan seutu Seppo Huiku Alastaron, Loimaan ja Mellilän kuntaliitosselvityksen tekijäksi valitaan Yritystaito Oy. – Vasemmalle kääntyvien ei kannata ryhmittyä tien keskelle odottamaan, vaan ajaa reilusti tien sivuun. Alastarolta Loimaalle siirtyvä näyttävä paraati vaatii liikenteeseen erikoisjärjestelyjä. Pariskunta maksoi siilosta 3 600 euroa, mutta ei koskaan kuitenkaan saanut sitä. Asia on kirjattu jopa Mellilän kuntastrategiaan. Pesäpallostadion on jätetty jalankulkualueeksi, eikä sen parkkipaikoillekaan kannata yrittää autoilla vaan jalan. Tuomittu mies langetettiin maksamaan 60 päiväsakkoa, mikä tekee yhteensä 2 040 euroa. Tämän lisäksi hänen tulee hyvittää takaisin pariskunnan maksama siilon hinta sekä maksaa heidän oikeudenkäyntikulunsa. Johtavan vanhustyönohjaajan päätöstä valita tehtävään lähihoitaja Sini Kankare vaadittiin toisen tehtävää hakeneen toimesta oikaistavaksi muun muassa siksi, että kilpahakija katsoi tulleensa syrjityksi ikänsä vuoksi ja tehdyn päätöksen olevan ikärasistinen. Viranhaltija on lautakunnan mukaan päätöstä tehdessään käyttänyt hänelle suotua harkintavaltaa, eikä näin ollen ole menetellyt virheellisesti. Loimaalaiset järjestävät tapahtuman talkoovoimin. TIINA NAULA Motoristien paraati vaatii liikennejärjestelyjä Sakkoja petoksesta URJALA Loimaalainen mies on tuomittu petoksesta sakkoihin Toijalan käräjäoikeudessa. Yrittäjä oli teknisen lautakunnan julkisivukierroksen jälkeen syntyneestä siistimiskehotuksesta eri mieltä ja arveli Mellilän suhtautuvan vihamielisesti yrittämiseen. Vesikatto maalataan MELLILÄ Mellilän kunnan entisen terveystalon neljä vuotta sitten tehty peltikatto maalataan. Siistimiskehotus kismitti MELLILÄ Mellilän kunta antoi eräälle tontinomistajalle siistimiskehotuksen Ysin yritysalueella, jossa säilytetään entisöitäviä autoja. Loimaa Tiina Naula Hymyilevän motoristin kevätpäivä tuo Loimaalle ensi lauantaina arviolta parituhatta moottoripyöräilijää. Ryhmien koot riippuvat osallistujien kokonaismäärästä, mutta ajatuksena on, että yhdessä ryhmässä olisi nelisensataa pyörää, Aaltonen kertoo. Paraatin reitillä kulkeva muu liikenne joutuu myös varautumaan siihen, että matkanteko viivästyy noin vartilla. – Ryhmä päätyi eri vaihtoehtoja vertailtuaan suosittelemaan, että selvityksestä tarjouspyynnöt esittänyt Alastaron kunnanhallitus tilaa työn Järvenpäässä toimivalta Yritystaito Oy:ltä, kertoo valmisteluryhmää vetävä Loimaan valtuuston puheenjohtaja Teuvo Suominen. Hyvissä ajoin Järjestäjät toivovat, että kevätpäiväjuhlaa tulee seuraamaan myös yleisöä. Itse kevätpäiväjuhla alkaa pesäpallostadionilla heti paraatin saapumisen jälkeen noin kello 15, joten moottoripyöräilijöiden ryhmät matkaavat Virttaalta Loimaalle parin tunnin ajan. – Poliisi ohjaa liikennettä myös vilkkaimmissa paikoissa eli ainakin Kantatie 41:n ylityksen kohdalla ja Loimaalla Lamminkadun liikennevaloristeyksessä, Aaltonen kertoo
Nuori ja nuorekas yritys aloitti toimintansa muutamien yritysten yhteistyöllä Laitilassa vasta vuonna 2003, mutta se on kasvanut vauhdilla; liikevaihto on kasvanut kymmenkertaiseksi neljässä vuodessa. Kymmenen miljoonan euron rajaa kolkuteltaneen jo lähivuosina. Illan edetessä ja ihmisten humaltuessa tyyli kuitenkin muuttuu. Vuokratila Laserkeskuksella on Loimaalla vajaan 2 000 neliömetrin suuruiset vuokratilat Kartanonmäessä. Minulla ainakin on kaikki potentiaalisen alkoholistin piirteet. Sinänsä kuljetus ei ole teknisesti eikä kustannuksiltaankaan mikään ongelma, kun asia hoidetaan järkevästi. – Toimitusvarmuuden ja laadun ohella on tärkeätä aina kummallekin osapuolelle, että hinnoittelu on oikealla tasolla. – Enin osa tilauksista menee sadan kilometrin säteelle. Yleensä vastaukseni jälkeen alkaa entistä suurempi ihmettely. Oikeasti asia on niin kauan sitten päätetty, että en edes muista syitä valintaani. Juomisesta annetaan kuva elämää suurempana tapahtumana. Laserkeskuksen Loimaan yksikön tuotantopäällikkö Teemu Kiiski on joukkoineen toiminut Loimaalla jo pari kuukautta. Saan osakseni yleistä ihmettelyä ja kysymyksiä, joita kuulen aina uudelleen samanlaisissa tilanteissa. Loimaalla tuliterää laitteistoa hyödynnetään vielä kahdessa vuorossa. Jouduttuani vastaamaan toiseenkin kysymykseen kielteisesti ihmiset kuulevat pian, etten ole koskaan juonut alkoholia. Hyvät tiet Toimitusjohtaja Kalle Airisto pitää Loimaata hyvänä sijaintipaikkana, josta on hyvä ja suora tieyhteys kaukaisimpiinkin asiakkaisiin Joensuun tienoille. Ihmiset alkavat kannustaa minua juomaan. Kokoonpano ei kuulu ohjelmaan. Yrityksen suurin asiakas ostaa kapasiteetista yhdeksän prosenttia. Kolmekymppisenä kuulemma sitä alkaa juoda saadakseen menetetyn ajan takaisin. Yhtiöryhmän vanhin edeltäjä perustettiin 150 vuotta sitten, ja lisäksi Tapiola-ryhmä täyttää itse kesäkuussa 25 vuotta. Laitilassa homma pyörii jo ympäri vuorokauden. Laitilassa työskentelee runsaat kymmenen henkeä ja Loimaalla vajaat kymmenen henkeä. Toimimme pitkäjänteisesti ja teemme hyvää tulosta. Tuotannonohjaukseen ja pieneen konsultointiin on mahdollisuuksia. Enkä asiasta enää välitä, sillä tiedän millaisesta kokemuksesta he jäävät paitsi. Laserilla paksuimmat levyt voivat olla 25-millisiä. – Tapiolan juhlatarjouksia on useita. – Mittatarkkuus ja laatu ovat tällä alalla tietysti jo sinänsä itsestäänselvyyksiä. Tapiola markkinoi pankkiaan juhlaeduilla LOIMAAN SEUTU Vuosi 2007 on Tapiola-ryhmälle juhlavuosi. Hieno kokemus Illan tapahtumaketju etenee seuraavasti. Nykyisin elämä muistuttaa vain, että ratkaisuni on ollut erityisen hyvä. Ainakin sitä on mukavampi kuunnella kuin puhetta siitä, että olen tehnyt täysin väärän ratkaisun. Leikkaamisen ohella Loimaalla voidaan särmätä, kierteyttää, senkata ja tehdä pieniä hitsauksia. En ole koskaan täysin käsittänyt, kuinka vilpitön tuo loppuillan äänensävy on. Loimaan metalliklusteri vahvistui laseryrityksellä Loimaa Kari Nummila Loimaan maankuulu metalliklusteri sen kuin vahvistuu. Käyttötilille maksetaan korkoa 2 prosenttia ja säästötilien korko on ylimmillään 3,05 prosenttia. Arvostavat valintaani, kuulemma. HETKEÄ myöhemmin ihmiset ylistävät ensimmäistä humalaansa erityisen hienona kokemuksena, josta olen jäänyt paitsi. ENSIMMÄISEKSI kysytään, olenko uskovainen. Halliin on tarkoitus tehdä myös pienehköjä toimitiloja. Minun on helppo vastata, ettei minulla ole ideologioita valintojeni taustalla. Asiakas voi saada juhlavuoden aikana esimerkiksi alennusta uudesta vakuutuksesta tai pesämunaa Tapiola Pankin tilille. Loimaalla leikataan levyjä paitsi laserilla myös vedellä eli tekniikalla, jossa ovat apuna vesi, hiekka ja kova paine. Ihmiset humaltuvat hiljalleen ja muut huomaavat, etten juo. toukokuuta TALOUS TÄLTÄ SIVULTA: Loimaalla leikataan levyjä paitsi laserilla myös vedellä eli tekniikalla, jossa ovat apuna vesi, hiekka ja kova paine. Paikallisjohtaja Jussila kertoo, että juhlatarjous on herättänyt runsaasti kiinnostusta. Ihmiset eivät voi hyväksyä, että olen voinut ilman syytä vain päättää olla käyttämättä alkoholia. Aikataulut eivät saa heittää. Sen uusin erikoisosaaja on Laserkeskus Oy, jonka pääpaikka sijaitsee Laitilassa. Ehkä tällä tavoin kykenen pelastamaan itseni tuolta kohtalolta. Paksuimmat leikattavat levyt voivat olla 70 milliä paksuja. Tähän asti keskustelu on ollut harmitonta, mutta tämän jälkeen alkaa vaihe, josta en lainkaan pidä. Olen porukassa, jossa ainakin yksi ihminen on minulle ennestään tuntematon. KIRJOITTAJAVIERAS Kirjoittaja on loimaalainen yrittäjä Juha Helminen Monet alkavat yllättäen arvostaa valintaani. Se ahmii sisäänsä leikattavia levyjä, joista tulee jämptisti halutunnäköisiä paloja tietokoneohjelman mukaan. Ei laihduttajallekaan tuputeta kakkua eteen, koska se on niin hyvää ja selitellä sitä sillä, että on miellyttävää olla lihava. Välillä kyllä haluaisin, että asia olisi niin, sillä se olisi helpoin ja muita tyydyttävin syy olla juomatta. Kiinteistöyhtiö aloittanee vielä kesällä toisen hallin rakentamisen samalle tonttialueelle. On helpompi olla juomatta ensimmäistä kuin pyrkiä pitämään kulutus hallinnassa. Monet alkavat yllättäen arvostaa valintaani. Airisto arvelee, että heille on siitäkin etua, etteivät he ole vain yhden tai muutamien isojen asiakkaiden ”määrättävissä”. KARI NUMMILA LoLe-1705-06 16.5.2007 16:10 Sivu 6. Saan osakseni epäluuloisia katseita ja kummastelua. He toteavat, kuinka kova jätkä minun täytyy olla, kun voin olla juomatta. Samassa rakennuksessa toimii toinenkin vuokralainen, konttipesuyritys, jolla on noin 700 neliömetrin toimitila. Jussi Lehtonen hoitelee särmäyskonetta. Tilojen vuokraaja on Rape Invest Oy, jonka omistavat Pauli Peiponen ja Markku Rautionmaa. Tapiolaan asiointiaan keskittäville omistaja-asiakkaille tarjotaan 50 euron arvoista juhlaetua. Yritys aloitti toimintansa Loimaalla maaliskuussa. Tämä mööpeli on laserleikkuri. SEURAAVAKSI jotkut kertovat, ettei totaalikieltäytyminen toimi. Ensiksi ehdotetaan ihan vain maistamista ja vähitellen enemmän juomista, että pääsisi vähitellen mukaan tilanteeseen. Seuraavaksi kysellään, onko minulla jokin sairaus. Yhteistyötä Airisto pitää tärkeänä tiivistä yhteistyötä ja tietojen vaihtoa asiakkaiden kanssa. Tapiola-ryhmän Rauman, Vakka-Suomen ja Loimaan paikallisjohtajan Timo Jussilan mukaan tarjouksella halutaan muistaa Tapiolaan keskittäneitä omistajaasiakkaita. Tapiola-ryhmä jakaa juhlavuotensa kunniaksi asiakkailleen etuja. 6 Torstaina 17. Siitä tulee noin 1 600 neliömetrin suuruinen. Merkillistä, että asiaan suhtaudutaan näin. Tapiola Pankki on korottanut toukokuun alusta käyttöja säästötilien korkojaan. Erityisesti satsaamme toimitusvarmuuteen, joka on asiakkaillemme ihan elintärkeä juttu
Kaupunki ei maksa työstä korvausta, mutta antaa tarvittavat muovisäkit ja paikalle tarvittavat vaihtolavat. Sanna ja Petri Mäki putsasivat Kartanonmäen kylkeä. Esimerkiksi Mellilän risteyksestä valtatie yhdeksällä Asemantien risteykseen kahden kilometrin matkalta löytyi kuutisenkymmentä olutpulloa tai purkkia. Paikalliset leijonaklubit ovat olleet asialla ja osin saaneet apua niiltä järjestöiltä, joita klubit avustavat vuosittain rahallisesti. – Jos ei ole itse ollut milloinkaan mukana tässä souvissa, ei voi ollenkaan uskoa, mitä kaikkea sieltä löytyy naisten pikkuhousuista 20 litran muovipäniköihin saakka. Näitä ei kuitenkaan eroteltu palautuspulloiksi tai purkeiksi, sillä ainakin purkit ovat niin kolhiintuneita, että palautuspurkkiautomaatti ei niitä kuitenkaan hyväksyisi. Torstaina 17. Tienvarsien peruskamaa ovat olutpullot ja -tölkit sekä piristysjuomapakkaukset. toukokuuta 7 Loimaa Kari Nummila Loimaalla on tällä viikolla kerätty taas aikamoinen kuorma tienvarsiin paiskottua jätettä. Urakasta on puolet tehty ja loppu hoidetaan ensi viikolla. Kaikkea tavaraa ei viitsi edes nimeltä mainita, toteavat jotkut kerääjät. Erityisen paljon ojanpohjalle on viskattu myös tyhjiä tupakka-askeja ja erään hampurilaisketjun pusseja ja pakkauksia. Ojanpohjasta löytyi aikamoinen määrä tienvarteen paiskottua poispoimittavaa. KARI NUMMILA Tienvarsilta kertyi iso kuorma törkyä LoLe-1705-07 16.5.2007 16:27 Sivu 7. Lions Club Loimaa/Kosket oli tehnyt Destian (entinen Tieliikelaitos) kanssa keräyssopimuksen Mellilästä Humppilaan valtatie kahden kuivalle sillalle saakka. Lions club Loimaa keräsi apureineen roskia Loimaan kaupungin keskustasta ja sen liepeiltä
Avaustarjoukset voimassa uudelle laajakaistan avaajalle 1 M ja nopeampiin liittymiin 3.5.-3.6.2007. + = SSP Laajakaista Pikkujousto 2-1 M/512 alk. Pelastuslaitoksen miehet Kalevi Hyle (vas.) ja Hannu Lehtinen vastasivat turvallisuudesta ja muistuttivat, että veneessä ei saa seistä. Hevosopiston naiset tuulettivat suvereenia voittoa ainoana joukkueena sarjassaan. Eroa toiseksi tulleeseen LC Ypäjään oli seitsemisen minuuttia. Veneet ampaisivat matkaan kannustusten saattelemana. Soutajien perinteisenä urakkana oli noin yhdeksän kilometrin matka. Päälähdön lisäksi kisoissa soudettiin myös yritysten haastekilpailu ja naisten sarja. Tavallista pienemmästä joukkuemäärästä neljä kiskoi maaliin saakka. Taisivat voittaakin sinä vuonna. Voittajajoukkueena maaliin lipui LC Tammela, joka sai kiskoa viimeiset vetonsa turhia kiirehtimättä. – Kolmas kerta, kun välineet petti. Joukkueet koostuivat kymmenestä soutajasta, jotka hoitivat oman pätkänsä aina kahden hengen voimin. JOPA 99,* 12 kk:n sopimuksella * SSP Laajakaistapaketti on mahdollista saada 512 kbits/s ja nopeampiin liittymiin. Palokunta paikalla Starttipaikalla Vaulammin sillalla passissa olivat pelastuslaitoksen miehet. Ypäjän Lions Clubin vuosittain järjestämä Loimijokisoutu urheiltiin tänä vuonna 26. – Yleisesti ottaen kisat ovat aina menneet ihan mukavasti. Pientä lisäjännitystä oli kuitenkin myrskyn lisäksi ilmassa. Neljännettä kertaa mukana olleet Juhani Seppälä ja Jukka Mattila LC-Forssa Wahrenista venyttelivät säästä huolimatta rennosti ennen kisan alkua. toukokuuta Ypäjä Mari Niemi Navakka tuuli ei hyydyttänyt hymyjä Loimijokisoudun kilpailijoilta. MARI NIEMI Sää pisti soutajat koville Kaupan päälle • 6 kk:n tietoturva • ADSL-modeemi • MP3-soitin (Tietoturva 4,99/kk, adsl-peruspääte 39,-, MP3-soitin Philips SA1212 39,-. kertaa. – Välineet voi ronklata, miehet ei, totesi Mattila kisatunnelmista hymyssä suin. Mieleen on jäänyt yksi naisten joukkue, jolla oli kukitettu vene ja shamppanjat valmiina jo lähdössä. 47,90 /kk SSP Laajakaistapaketti 19,/kk määräaikainen sopimus * Laajakaistapaketin voit valita eri konevaihtoehdoilla ja nopeuksilla. Laajakaistan osalta sopimus on 12 kk:n määräaikainen sopimus. 8 Torstaina 17. Taitaa olla ruista ranteessa liikaa, naureskeli Matti Nikander lyhyeeseen päättyneestä kisasta. Aiempinakin vuosina mukana ollut Kalevi Hyle totesi vaihtojen olevan kinkkisin paikka. Haastesoudun parhaat olivat myös Hevosopistolta. Aikaisempina vuosina menestystä niittänyt LC Urjala joutui jättämään leikin kesken heti ensimmäisessä mutkassa katkenneen airon vuoksi. Niissä porukka on joskus joutunut uimapuuhiin. Koko matka oli soudettava voimakkaaseen vastatuuleen. Toiseksi polski Ypäjä System. Tietokoneen osalta sopimus on 36 kk, kokonaiskustannus sopimusajalta on 684 e. Ypäjä juhli molemmissa sarjoissa kärkisijoilla. Esimerkkipaketissa PikkuJousto (2-1M/512) ja HP 510 CEL-360 laajakaistakannettava, jossa Intel Celeron M360 prosessori, 15,4” TFT WXGA-näyttö, 512 M keskusmuisti, 60 GB kiintolevy, DL DVD+/RW SuperMulti, WLAN, Windows XP Home Edition, 1 vuoden takuu. 28,90 /kk SALON SEUDUN PUHELIN OY • Forssa Kutomon Kauppakeskus, ma-pe 10-18, la 10-16 • Loimaa K-Supermarket, ma-pe 10-18, la 10-16 • www.ssp.fi • maksuton palvelunumero 0800 30 300 Tietokone HP 510 CEL-360 (liittymiin, joissa tietoturva ei ole valmiina, sis. Omistusoikeus siirtyy ostajalle heti kaupantekohetkellä. MP3-soitin noudettavissa vko 21 liittymän myyneestä palvelupisteestä laajakaista-sopimusta vastaan.) AVAUS 0,(78,-)* ARVO YHT. palomuuri, virusturva, roskaposti) LoLe-1705-08 16.5.2007 16:28 Sivu 8
Ottelun toisella jaksolla korostui Loimaan jokerilyöjien puute, jakso Haminalle 4–1. Pesiskauden vauhdikas startti Mailanpäivänä Pesäpallo Jarmo Harjunmaa Pesäpallon Varsinais-Suomen alueen, kuin myös valtakunnan tason, pesissarjat pyörähtävät käyntiin täysillä tällä viikolla. Miesten maakuntasarja alkaa tänään loimaalaisittain kotiottelulla, vastustajaksi saapuu Köyliö. Supervuoroparissa Loimaan jäätyä juoksuitta Hamina sai aikaiseksi ajolähdön, jonka purkaminen onnistui vapaalla, loimaalaiskopparin ylittäneellä lyönnillä kahden juoksun arvoisesti. Meiltä saat Bonusta! Biolanin esittelemässä Biolanin multia ja lannoitteita, kompostoreita, kompostikäymälöitä sekä Biolanin tuotteita jäteveden käsittelyyn. Kuumennettu, rakeistettu broilerlanta, johon lisätty hivenainerikasta merileväjauhetta. C-ikäiset pojat ja tytöt pelaavat aluesarjan lisäksi valtakunnallista ns. Erä Siikliä 9 €/25 kg:n säkki 0400 120 003 Jaakkola Biolan-päivä Lisätietoa Multasormesta: www.multasormi.. Vanha asuntosi käy vaihdossa. Soita klo 9-18. Loimaan ainokaisen juoksun toi Jaakko Sormunen Aaro Mäkiön lyömänä. ROMUT RAHAKSI Noudetaan nopeasti ja maksetaan hyvä hinta kaikenlaisesta metalliromusta, kuten äkeistä, auroista, romuautoista jne. Päivän hinnat kuparista, alumiinista yms. Avausjakso päättyi Loimaalle 2–3. Juoksut löivät Tuomas Metsänperä, Toni Pomell ja Mikko Rastas. Tyttöjen lohkon pelit suuntautuvat Kymenlaaksoon (Hamina ja Koria) asti, kun taas poikien pelimatkat suuntautuvat pisimmillään Etelä-Pohjanmaalle (Kauhajoki). Ottelu päättyi siis Loimaan voittoon 1–2. leirisarjaa, jossa joukkueet kilpailevat valtakunnallisen leirin kilpasarjaan pääsystä. romu-wesin@hotmail.com Muutos elämään! Osta oma Rt-koti 68 m 2 , 116 m 2 tai 130 m 2 Loimaan läheltä. IT20059349 14,90 5 säkkiä yht. Rahoitus valmiina. Tänään torstaina Mailanpäivänä LP Junioreiden joukkueet pelaavat kaikkiaan neljä kotiottelua ja yhden vierasottelun. 050 2694 www.h4.. Juoksut toivat Jaakko Sormunen ja Ville Rastas kahdesti, joka oli myös ulkopelissä etukentällä tehokkaalla pelipäällä. Ottelu venyi aina supervuoropariin asti, jossa isännät olivat tehneet sisävuorossaan jo kuusi juoksua. Muut alkulohkon joukkueet Loimaan ja Haminan lisäksi tulevat Hyvinkäältä, Helsingistä, Hämeenlinnasta ja Kouvolasta. Torstaina 17. Kompostoimalla valmistettu Puutarhan Musta Multa on puhdas rikkaruohonsiemenistä ja raskasmetalleista. Ottelu oli kaikkiaan tasainen. Tule tutustumaan! Multasormessa tavataan! Luonnonlannoite 25 l Biolan Täsmätuote kotipuutarhan rehevään kasvuun. LP Juniorit osallistuu alkukesän sarjatoimintaan kaikkiaan kymmenellä joukkueella: C-, Dja kaksi E-tyttöjoukkuetta sekä B-, C-, D-, Eja Fpojat sekä vanhimmista junioreista parilla täysi-ikäisellä vahvistettu miesten joukkue. Nuorempien joukkueet osallistuvat ikäistensä aluesarjoihin. 225 l (0,066 e/l) Puutarhan Musta Multa 45 l Biolan Kasvualustaksi kukkapenkkeihin, kasvihuoneisiin ja kasvimaille joko sellaisenaan tai perusmaahan sekoitettuna. 040 752 3515. Mutta tämähän ei taistelutahtoisia loimaalaisia lannistanut, vaan takaa-ajo tuotti tulosta voittoon riittävän seitsemän juoksun verran. SM-sarjaan osallistuvat Bpojat kävivät ottamassa varaslähdön sarja-avauksessaan Haminassa viime viikon keskiviikkona. Muut sarjan joukkueet tulevat Ikaalisista, Jokioisilta, Tampereelta, Pöytyältä ja Turusta. mail. P. IT20279808 Erikoistarjous: Kun ostat Biolanin Puutarhan Musta Multa -pakettitarjoukse n (5 säkkiä) ja Biolanin luonnonlannoitte en 25 l, SAAT KAUPANPÄÄLLE yhden säkin Puutarhan Mustaa Multaa 45 l! Tämä tarjous voimassa vain Biolan-esittelypäi vänä! 12,50 (0,5 e/l) edustaja Multasorm ssa e PERUNAA ja VIHANNEKSIA myös VARHAISPERUNAA Alastaron Palvin edustalla perjantaisin klo 15-17 Mauriala Poistoeriä Ihalantie 9, Raisio ma 10-19, ti-pe 10-18, la 10-15 www.ruola.com • huonekaluja • runkoja ja osia • kankaita • patjoja • tauluja ja valaisimia yms. Mailanpäivän ottelut Loimaalla: klo 10 aluesarjaa D-tytöt–Laitila, klo 12 aluesarjaa Ctytöt–Laitila, klo 15 miesten maakuntasarjaa Loimaa–Köyliö, klo 17 aluesarjaa F-pojat–Mynämäki. Tarjoa rohkeasti! Ympäristökeskuksen hyväksymä ROMU-WESIN OY p. LoLe-1705-09 16.5.2007 16:29 Sivu 9. F-pojat kävivät hakemassa Laitilasta peliuransa alkajaisiksi ensimmäisen voiton. Niukalla yhdeksän pelaajan kokoonpanolla sairasteluiden ja koulunkäynnin haitatessa harrastusta kotiin tuliaisina oli yksi sarjapiste, lopputulos 2–1. toukokuuta 9 PERUNAA Loimaan torilla perjantaina klo 8-12 Matilda, Van Gogh, Siikli, Nicola, Pito, Kulta, Timo, kuivattua sipulia, multaporkkanaa
Puuvillakankaalla. Pöytä 190x90 cm + kuusi säädettävää tuolia. toukokuuta LO IM A A N L E H T I T E S TA A P A IN O L A A T U A Valitse vapaasti. Kirkk aasti Suom en laajin ja edulli sin kesäk aluste valiko ima Kotimainen, ekologinen kestopuu pihalaatta. 69,349,95,249,Sofia-ryhmä. MAKSUAIKAA KOLME KUUKAUTTA Korot ja kulut uusille ja vanhoille Käyttöluottoasiakkaille. 249,Hyvän metsänhoidon tunnus Meiltä huippulaadukkaat -puutarhakalusteet Todella laaja valikoima. Useita värejä. India pöytä. Rajoitettu erä. Tiheäsyistä Norrlannin mäntyä. Kovapuuta. Puh. 10 Torstaina 17. Katollinen kuvan Santra keinu 649 €. 80x80 cm, 7,45 € 60x60 cm, 5,45 € (ruskea) 80x80 cm, 8,95 € (ruskea) 40x40 cm, 2,45 € 50x50 cm, 3,50 € 60x60 cm, 3,99 € Cobra-ryhmä. 0201 211 330 Avoinna ark. Kesäkalusteavajaiset 20x120 UTV ulkoverhouspaneli ST Pohjamaalattu valkoinen 1,20 €/jm Ypäjän Puutuote Oy 0500 821 258 LoLe-1705-10-11 16.5.2007 16:31 Sivu 10. Masku 1 Joustinpatja 80 x 200 99 € (ovh 155 €). 10 vuoden jousitakuu. Laadukkaat kotimaiset joustin-, runkoja jenkkisängyt messuhintaan. 599,1045,Alk. Kovapuuta. 499,Detroit-ryhmä. 3,3 m. 10–18, la 10–14 www.masku.com MASKU Alk. 180 x 90 x 76 cm 249 € (349 €). Saatavana myös Nantes-kankaalla, värit beige ja mocca 799 €. 889,Masku-collection -sängyt. -25–40% Mall isto uudi stuu . New Anna-kankaalla 599 €. 999,1331,Kaupan päälle Royal pehmusteet ja jättivarjo, halk. Säästä pakosti. Arvo 348 €. Osa tuotteista toimitusmyynnissä 299,465,Hawai barrel -ryhmä. Neljä käsinojallista tuolia. Paras säänkestävyys. Rajo itettu erä! Vastakkain istuttavat keinut. Väri Camel. 0201 211 330 Mellilä Sepäntie 1, puh. Kysy lisää myyjiltämme. Pöytä 200 x 91 cm + kuusi säätötuolia. Pöytä 155 x 85 cm. India tuoli 69 € (95 €)
Ilm. Sarjapeli LoPS TPS-95 pe 18.5. klo 11.30 Loimaan Nuorisotalolla mukana diakoniatyöntekijä Soili Väisänen. p. menn. Avoimien ovien päivä Veteraanituvalla la 19.5. klo 18.30. Tervetuloa! Loimaan taidemuseo LoLe-1705-10-11 16.5.2007 16:32 Sivu 11. Lähtö kentältä klo 16.45. Kahviraha. Ei muistamisia. Pelaajat paikalla klo 18.15. menn. Hallitus kokoontuu klo 18.30. Sarjapeli Halikossa pe 18.5. lähtö Hulmilta klo 17.15. Turnaus la 19.5. klo 10. klo 11.00. Kanta-Loimaan hautausmaalle. Sarjaturnaus to 17.5. Virttaan Nousu. ja 1318 v. 7612232 tai 0500 537288. Lähtö klo 18.00 Heimolinnasta. Myös ulkopuolisille. MELLILÄN KUNNANVIRASTO SULJETTUNA perjantaina 18.5.2007 Loimaan Seudun Sotaveteraanit r.y. klo 15-18.00. Sarjapeli Alastarolla su 20.5. Savikki ry:n naistenryhmä kokoontuu ma 21.5. AU/Jalkapallo P92. Loimaan Yrittäjänaisten jäsenilta Veteraanituvalla ma 21.5. 7621 272. Lippuja vielä jäljellä. Kilpailuihin ilm. Hirvikosken nurmella, paikalle klo 10.30. MLL Loimaan kaupungin yhdistyksen Linnanmäki-reissulle lähtö tänään 17.5. Loimaan Seudun Sotaveteraanit jaostoineen, kylpylämatka Pärnuun, Puisto Estonia 23.-30.9. MLL Loimaan kaupungin yhdistyksen kesäkerho Moikkis 6-9 -vuotiaille 4.-28.6. Ohjelmassa mm. Piirisarjaturnaus Alastarolla su 20.5. klo 18. ja Loimaan Veteraanipuisto säätiö. klo 18.30. Hyvää kesää kaikille! Eino Läylönen VIIVI JA WAGNER LOIMAAN LEHDEN SIVULTA PAIKKAKUNNAN PARHAAT MENOVINKIT KUNNALLISIA ILMOITUKSIA VALOKUVANÄYTTELY Kauko Ojalan valokuvanäyttely ”Loimijoen neljä vuodenaikaa” Elias-salissa (vanha kunnantalo) on avoinna yleisön pyynnöstä nyt myös su 20.5. ma 21.5. LoPS -94 pojat. Annu 762 3322. Ilm. LoPS -96 pojat. Ilm. 22.5. klo 19.00 Hirvikosken nurmikenttä. Loimaan alueen traktorin taitoajokilpailut Alastarolla to 24.5. Saviseudun munuaisja maksakerho kokoontuu to 24.5. Pelaajat paikalle viimeistään klo 18.00. Loimaan alueen hevostaitokilpailu Alastarolla ti 22.5. Ilm. klo 16 Tuulensuun Palvelukeskuksessa. klo 18.30 Urheilukeskuksen hiekalla. Tarulle 040 5776 805. ja 16-23 v. Näkövammaisten kerho kokoontuu ma 21.5. Pelaajat paikalle klo 14.30. siivoustalkoot Eräkössä helatorstaina 17.5. Ei juhlia. Tervetuloa! Hallitus Loimaan Latu ry. Kurittulan kyläyhdistys. Ilm. numeroon 050 3752 815. pikaisesti 23.5. Ilm. ma-to klo 10-14. alk. toukokuuta 11 Loimaan Nuotioloimujen vanhempainyhd. klo 18 Tuulensuun Palvelukeskuksessa, Huvilakatu 32 Loimaa. menn. klo 9-19. klo 10-16. Käsitellään sääntöjen määräämät asiat. Torstaina 17. Koriskauden päättäjäiset tänään klo 16 Liikuntahallilla. Sarjat: 6-12 v. klo 17.30. Pelaajat paikalle klo 18.00. 762 7534 AU/Jalkapallo P-96. klo 11.00 torilta. Ilm. AU/Jalkapallo P-90. Retki Pyynikin kesäteatteriin 30.6. p. katsomaan Mooseksen perintöä. Kotiseutupyöräily ti 22.5. klo 15-19 ja ma 21.5. LoKoKo. kauden 2006/07 palkitsemiset. Virttaanharjun Maraton metsästysmajalla su 20.5. Tukijaoston jäseniä mukaan esittelemään. SILMÄLASIT su 13.5. Valokuvaaja on paikalla molempina päivinä. Anja Välimäki oppaana. Sarjat 12-15 v. ALASTARON YRITTÄJÄYHDISTYS RY:N VUOSIKOKOUS to 24.5.2007 klo 19.00 Palkeispirtillä. LoPS -92 pojat. Tulkaa tutustumaan
Kangasalalla järjestettiin pk. Aurinko näyttäytyi, mikä lupasi hyvää pyöräilyilmaa Hirvikosken koulun oppilaille. Olemme puhtaasti amatöörejä. – Kato mä sain arvonnassa tällaisen julisteen, rientää Noora kertomaan. Kilpailun voitti Naantalin Löylyn Marko Tuokko ajalla 18,29. Koripallo Nikolai Krjukoff Loimaan Keskuskoululla pelattiin tiistaina ala-asteiden valtakunnallinen katukoristurnaus. 12 Torstaina 17. Rata 5,1 km: 1) Keijo Hongisto 29.55, 2) Pasi Repo 35.04, 3) Jorma Mörsky 36.39, 4) Matti Ylitalo 36.42, 5) Juha Pullinen 36.42, 6) Paula Hakala 38.46, 7) Ilkka Pekkala 38.52, 8) Markku Paija 39.12, 9) Pentti Kuusela 43.14, 10) Hanna Kuusela 43.34, 11) Mervi Salo 44.29, 12) Ahti Isosomppi 44.50, 13) Risto Kaukasoina 46.51, 14) Pentti Palo 47.05, 15) Paavo Jalonen 52.57, 16) Keijo Viljanen 55.06, 17) Heikki Pelli 56.11, 18) Veikko Haapanen 56.31, 19) Matti Suontausta 1.02.14, 20) Lassi Vatka 1.06.32, 21) Arvo AliRantala 1.18.26. toukokuuta Oripäänkankaalla. toukokuuta Mukaansa tempaava koristapahtuma Loimaalla JUHA KURRI TULOSPÖRSSI LoLe-1705-12 16.5.2007 16:33 Sivu 12. Kaupungin erinomainen pyörätieverkosto takaa turvallisen ajon. M17: 1) Mikko Kuusela 62,78. Tytöt ja pojat pelasivat kymmenellä kentällä kolme vastaan kolme katukoristapahtumassa. Keskuskoulun liikuntasalissa 70 ykkös-kakkosta pelaavat 15 joukkueen voimin Johan Pomppas -leikkimielisen kilpailun. Rata 3 km: 1) Antero Niemi 26.49, 2) Harri Välimäki 27.49, 3) Elisa Sankari 29.48, 4) Maria Markula 29.57, 5) Eija Sankari 30.01, 6) Pentti Saario 30.04, 7) Esko Markula 30.31, 8) MarjaLeena Hakala 31.15, 9) Risto Sarkki 33.35, 10) Kaisa Markula 34.47, 11) Eino Merta 34.48, 12) Jouko Mäki 35.52, 13) Ville Laine 36.11, 14) Anna Pullinen 36.53, 15) Eeva-Stiina Suominen 37.08, 16) Eveliina Suominen 37.20, 17) Esa ja Marianne Lukkala 37.54, 18) Ville Kotiranta 40.21, 19) Paula Ketola 41.54, 20) Sini ja Petri Taura 42.41, 21) Veikko Ruskeeniemi 44.44, 22) Mari Tamminen 46.23, 23) Matti Vainio 46.29, 24) Katri Prusila 48.51, 25) Unto ja Anja Hongisto 52.56, 26) Hanna Suominen ja Sanna Mäkitalo 56.49, 27) Ulla Skogström 57.00, 28) Jaana Mörsky 57.27, 29) Pauliina Alm ja Ilona Paunu 59.02, 30) Päivi Paunu 59.15, 31) Jenni Rouvali 1.13.04, Markku Laurinen, Leena Skogström ja Juha Prusi. Rata 1,5 km: 1) Riina Paija 21.20, 2) Antti Korpela 22.10, 3) Vilma Ylitalo ja Sari Ponkala 23.22, 4) Kati Mäkinen ja Anne Korkee 23.38, 5) Arttu Korpela 27.02, 6) Laura Korpela 27.33, 7) Sari Taura 31.29, 8) Lauri Martti 31.35, 9) Oskari ja Valtteri Ylitalo 31.46, 10) Riina Martti 32.03, 11) Ilari Martti 32.59, 12) Ritva Ali-Rantala 33.31, 13) Ulla ja Camilla Nyman 36.04, 14) Samuli Salmela, Joonas Kamppari ja Anton Viitasaari 36.57, 15) Ossi ja Sara Parikka 56.43. Samuli sijoittui M19-sarjan 6 km:lla neljänneksi ajalla 21,01. P13: 2) Kimmo Kuusela 37,95 (oe). Rata 8,8 km: 1) Osmo Hongisto 51.48, 2) Riku Lehtilä 57.23, 3) Markus Salo 57.25, 4) Pekka Kujanpää 57.36, 5) Reijo Bister 1.02.23, 6) Mikko Taberman 1.03.58, 7) Mika Kilpeläinen 1.08.34. – Mukavaa vaihtelua lapsille, toteaa opettaja Paavo Rokka Mellilästä ja jatkaa: huhtikuun ajan olemme hieman harjoitelleet ja koonneet joukkueita. Mukava kangasmaasto ja ratamestari Heimo Hongiston radat saivat 101 suunnistajaa harrasteensa pariin. moukaripäivä 12.5. Arvokasta perusliikuntaa, joka nuorilta tahtoo autoistuneessa yhteiskunnassa jäädä yhä vähäisemmäksi. – Me voitettiin kaikki ottelut viisi nolla, kun peli meni poikki viidestä pisteestä, toisessa kädessä kunniakirjaa heiluttaen kommentoi silmät säteillen koripalloilijan taimi. SUUNNISTUS Jankon torstairastit järjestettiin 3. P13: 1) Ville Kuusela 47,02 (oe, pe). YLEISURHEILU Loimaan Leiskun Samuli Heikkinen osallistui Varsyn pm-maastojuoksuihin, jotka pidettiin Raisiossa Kerttulan urheilukeskuksessa 10.5. Monilla nuorilla pelaajilla on jo pallon käsittelytaito hyppysissään. – Pidämme koululla samalla liikuntapäivän, toteaa rehtori Kari Mäki-Mantila, joka on tuonut joukkonsa pyöräillen Loimaa Cityyn. Rata 7 km: 1) Mikko Syrjälä 48.46, 2) Lasse Skogström 51.25, 3) Touko Tuomola 51.44, 4) Markku Korpela 52.08, 5) Janne Hakala 55.05, 6) Tuula Sinkkonen 57.16, 7) Ari Syrjälä 57.54, 8) Kimmo Aavila 58.59, 9) Heikki Rantanen 1.00.24, 10) Pekka Leppänen 1.03.18, 11) Markku Andersson 1.07.27, 12) Tapio Vuolle 1.17.19