Pelaajat uskovat, että Konkareiden kaudesta tulee vahva. alv . Toinen niistä jakaa kauneimman tittelin yhdessä Kuopion kaupungintalon ja Luopioisten kunnantalon kanssa. Miljoonasateen Marraskuu-tunnelmista ollaan kuitenkin vielä kaukana. Suomalaisvahvistusta joukkueeseen tuovat Lauri Järvinen, Sami Syrjälä ja Tero Valkama. Korikonkareiden miesten ykkösdivisioonan joukkue on lisääntynyt viidellä pelaajalla. Intohimona lasi Humppilan lasitehdasta on liki mahdoton kuvitella ilman lasinpuhallusta. Tunnistatko kauneimman. T Ä N Ä Ä N Irtonumeron hinta 1,00 € sis. Kukkaharrastus lähti käsistä Ulkokukkien elämä alkaa tältä vuodelta olla lopuillaan, sillä hallat hyydyttävät niiden värit. Myös junnupuolella menee lujaa. Sieltä löytyy Dahlia-keidas ja paljon muuta kaunista. Pihapiirissä on nyt 700 Dahliaa. Kukkaloistoa tapaa vielä esimerkiksi Vampulan ja Tammiaisten suunnilta. Nykyään mies puhaltaa Humppilassa. Hänen päämääränään on viedä valmennuksen tasoa eteenpäin, lisätä seuran tunnettuutta ja saada menestykselle jatkoa. Loimaan seudulta löytyy kaksi Suomen kauneimpien joukkoon mahtunutta kunnantaloa. KIRJOITTAJAVIERAS Tiedota, tiedota ja tiedota Moni todella laadukas tapahtuma kerää vain kourallisen kävijöitä, koska tiedotus on unohtunut. Näin toteaa kolumnistinamme aloittava Päivi Kaijula. 2009 P 1 D Nro 107 Katri voittaa Mamban Vielä on kesää jäljellä, Mamba yrittää viritellä. vuosikerta TORSTAI 17.9. Sivu 12 KIMMO GUSTAFSSON Vili Tuohimaa ja muut Oripään ekaluokkalaiset saivat ikiomat kirjastokortit ja -kassit. Sivu 20 MAIJA PALOPOSKI Mistä löytyy tämä kaunotar. Sivu 7 MARIKA TIMONEN. Joukkuetta täydentävät yhdysvaltalaiset John Pichon ja Deonte Huff. Kaunista ei tarvitse kovin kaukaa etsiä. Viikonloppuna Loimaalla nähdään liigatason koripalloilua. MAIJA PALOPOSKI Loimaan talousalueen paikallislehti • 95. Liikuntahallin parketille on tulossa jopa korisjättimme Hanno Möttölä. Konkareiden juniorivalmennuspäällikkönä aloittaneen Mari Mattilan tavoitteet ovat korkealla. Koripallo saa vauhtia uusista käsistä Konkareiden kiinnitykset vahvistavat buumia entisestään Loimaa Tiina Naula, Maija Paloposki Koripallotuulet puhaltavat Loimaalla yhä väkevämpinä. Ei auta, sillä Katri Helenan Syysunelma soi jo paljon kovempaa. Korikonkareiden edustusjoukkueessa on uusia pelimiehiä, ja Mari Mattila vie seuran junnutyötä sekä naisten joukkuetta eteenpäin. Sivu 10 ANU SALO Dahliat valtasivat Aulis Vehviläisen tontin reilut parikymmentä vuotta sitten. Edustusjoukkueen amerikkalaisvahvistuksilla on jo mielipide Loimaasta ja sen asukkaista. Sivu 6 Reima Maarosen kosketus lasiin on työuralla mitaten jo 37 vuotta. Kansainvälistyminen näkyy muun muassa siinä, että valmentaminen tapahtuu kolmannella kotimaisella kielellä. Onneksi ei tarvitsekaan, sillä pitkän linjan lasiosaajat, veljekset Reima ja Tarmo Maaronen, ovat pitäneet uuneja kuumina sen jälkeen kun Iittala lopetti Humppilassa. Sivu 11 Loimaalainen koripallo on nyt taitavissa näpeissä
Kastettu: Emilia Vilhelmiina Hakala, Josefiina Kristiina Kallio, Frida Maria Olivia Pihlajaniemi, Elina Angela Pispa, Zacharias Nils Hannu Poutanen, Siiri Helmi Marjatta Toiviainen, Sofia Kristiina Vuori. Ti 22.9. Salon osuus on 4 sekä Loimaan, Mynämäen ja Uudenkaupungin kunkin 2. Aamunavaus koululla klo 8.30. Messu, sadonkorjuun kiitosjumalanpalvelus kirkossa klo 10. klo 19 Hyvän Sanoman lauluja, mukana Antti Riuttaskorpi, Reino Komonen ja Hannu Ilola Ti 22.9. 040 8455740 www.loimaanhelluntaiseurakunta.fi. klo 18-21 rukoustilaisuus Pe 18.9. Perinnemaisemat ovat VR: lle luonnollinen kohdevalinta, sillä useat hoitokohteet sijaitsevat lähellä junaratoja ja asemia sekä vilkkaasti liikennöityjen reittien varrella. Khra Hukka, kanttori Rajala. Aili, Aila 18.9. klo 13 lähetyspiiri (Sley). Valtuuskunnalla voidaan edistää Varsinais-Suomen aluekehitystä ja yhteistyötä. Metsämaan kirkko Su 20.9. klo 14 lähetyspiiri srktalolla. Klo 19 Vivamo-ilta, Reijo Jokisen 75-v-konsertti kirkossa. klo 18.30 Siionin kanteleen ilta opistolla, Lankinen. Seppälä, Rajala. Vihitty: Janne Heikinpoika Välimäki ja Elsa Mira Lumikki Haulanto. klo 18 sotaveteraanien hengellinen ilta srk-talolla. 02-762 6016 Hautajaiskuvaukset ammattitaidolla Vesikoskenkatu 7, Loimaa puh. Painopaikka: Priimus Paino Oy/Allatum Oy. Toimitussihteerit: Sampsa Hakala, Tiina Naula. klo 12 Rukoustilaisuus Ke 23.9. klo 13 Niinijoen-Pappisten päiväpiiri pankilla. Loimaan Kaupunginkirkko Su 20.9. syyskuuta SANOMALEHTIEN LIITON JÄSEN ISSN 0358-9161 Jakeluhäiriöt: Puh. klo 12 messu, Alanen, Kilpiö. klo 13 päiväpiiri srktalolla. Kartanomäenkatu 4, PL 2, 32201 Loimaa Puh. Ilmoitusmyynti: Markkinointipäällikkö Veli-Matti Knuuti (02) 762 6040, 0500 324 939 Ilmoitusmyyjä Liisa Kivinen (02) 762 6050 Ilmoitusmyyjä Päivi Alm-Huhti (02) 762 6060 Ilmoitusvalmistus Eija Kärkäs (02) 762 6055 Tilaustenhoitaja Tarja Säteri (02) 762 6016 Ilmoitusten jättöajat: Ilmoitusaineisto on toimitettava lehden konttoriin kunkin numeron ilmestymistä edeltävänä päivänä klo 12.00 mennessä. Klo 18 naisten raamattupiiri srk-talolla. Turun opiskelun jälkeen Leppälä aloitti Ypäjällä 1. Ilmoitukset: ilmoitukset@loimaanlehti.. Sen jälkeen kiitosjuhla srk.talolla. klo 14 kehitysvammaisten kerho Tuulensuussa. Tämä on kolmas VR:n järjestämä keräyskuukausi perinnemaisemien hyväksi. Paavo Liskin ohjaamassa Sampo-oopperassa Markus Leppälä soitti klarinettia vuosikymmenen alkupuolella Riikka Jaakkolan johdolla, ja viimeksi tänä kesänä hän oli suositussa Valtteri Roihan ohjaamassa Annie mestariampujassa. klo 18-21 rukoustilaisuus La 19.9. Iloitkaa aina. MUISTOKIRJOITUS Ypäjän kanttori Markus Leppälä Ypäjän nimikkopäivänä Pertunpäivänä pyhän Bartolomeuksen päivänä 24.8. Kuollut: Markus Pekka Ilmari Leppälä 32 v. Ypäjän musiikkiteatteri on toiminut neljännesvuosisadan. To 17.9. Kuoron ohjelmistossa on lauluja eri aikakausilta nykyaikaan saakka. 0200 72822 (mpm/pvm) arkisin klo 6.00-16.00 viikonloppuisin klo 6.00-12.00. Ma 21.9. Tätä Jumala tahtoo teiltä, Kristuksen Jeesuksen omilta. www.loimaanlehti.. Klo 13 eläkel. Tilaa löytyy kaikenikäisille ja -äänisille laulajille. 02-762 2156 To 17.9. Klo 18 nuortenilta. Virttaan kirkko Su 20.9. Yhdentoista vuoden palvelu Ypäjällä oli yllättäen päättynyt 32 vuoden iässä. VR on lahjoittanut tähän mennessä yhteensä 120 000 euroa perinnemaisemien kunnostustöihin. Alastaron kirkkokuoro kokoontuu seurakuntatalossa tiistaisin klo 17.30. ORIPÄÄ . klo 10 messu, Pääkkönen, Eskelinen, Mäkinen. klo 9-21 rukousja paastopäivä Su 20.9. Ti 22.9. klo 14 lähetyspiiri srkkodilla. Toimittajat: Sari Keskitalo, Kari Nummila, Anu Salo, Marika Timonen. LOIMAA Leena Virtanen ja Olavi Suominen edustavat Loimaata Turun ammattikorkeakoulun valtuuskunnassa vuosina 2009 –011. Klo 14.15 Martta-kodin kerho ja klo 15 Idakodin kerho. Asiakkaat voivat halutessaan tukea perinnemaisemien kunnostusta myös tiputtamalla esimerkiksi osan vaihtorahoista lippaaseen. To 17.9. klo 10 messu, Alanen, Kilpiö, vietetään Merisunnuntaita. klo 18.30 lähetysilta Nahuntuvalla. Rukoilkaa lakkaamatta. LOIMAA . Ke 23.9. Eläkeliiton kirkkopyhä, kahvi Kirkkolassa. NIMIPÄIVÄT: 17.9. Messujen alkuja loppusoittoihin Markus halusi paneutua ja suosituissa metsäkirkoissa kuunneltiin mielellään hongiston urkuja. klo 18 naisten raamattupiiri (Joh.11) Rantasalolla Raisiossa. Tyyne, Tytti, Tyyni 2 Torstaina 17. Lähetysilta srk.talolla. To 24.9. Lähetysaiheiset laulut. klo 13 eläkeläisten päiväpiiri. klo 13.30 Loimikodin hartaus. Mellilän kirkko Su 20.9. Klo 17.30 gospelkuoro ja klo 20 -jumppa opistolla, Ilola. klo 13 päiväpiiri Koulukujalla. klo 12 messu, Pääkkönen, Mäkinen. 17.9. Kinkereille mennessä otettiin aina matkasoitin mukaan, sillä virsien opettelu oli tärkeä ohjelma ja joulun alla kierreltiin työpaikoilla. khra Hukka. Itse rauhan Jumala pyhittäköön teidät kokonaan ja varjelkoon koko olemuksenne, teidän henkenne, sielunne ja ruumiinne, niin että olette nuhteettomat Herramme Jeesuksen Kristuksen tullessa. Venla Maria Adalmiina Hakamäki. Aurinko laskee kello 19.43. Klo 14 Kansanlähetyksen tilaisuus, Klemetit. Klo 18 aikuisten raamattupiiri. Toimitus: Päätoimittaja Kati Uusitalo (02) 762 6033, 050 555 7526. Myös seurakunnan lapsikuoron toiminta on lähtenyt innostuneesti käyntiin aivan kuin aikuisille suuntaa näyttäen. Klo 14 kehitysvammaisten kerho Hanhenpuistossa. klo 12 messu, Rouhiainen, Lill. Toimisto ti klo 9-10 ja to 9-11. Ilmestyy tiistaisin, torstaisin ja lauantaisin. klo 18.30 epistolaa opistolla, Koskenniemi. su helluntaista 20.9. Ke 23.9. To 17.9. Toimitusjohtaja Kirsti Kirjonen puh. To 24.9. raamattupiiri Koulukujalla. Sij. Alastaron kirkko Su 20.9. Kirkkoherranvirasto avoinna ti ja ke 9-12. klo 10 sanapalvelus, Rouhiainen, Lill. Vanhusten kirkkopyhä, Tuttujen Tuvan kahvi srk-talolla. Kustantaja: Priimus Media Oy. Uusia kohteita on 17. Su 27.9. 1. Nuoret Koulupäivystykset: Puistokatu perjantaisin Heikkilä, Opintie keskiviikkoisin Niemelä. Hänen melkein viimeisenä työnään oli urkuhuollon valvominen ja seuranta. Khra Viitakangas vapaalla 19.20.9. YPÄJÄ Kastettu: Veera Helvi Kaarina Kallio. Su 20.9. Rajala, Viitakangas, Aikuistyön johtokunta. (02) 770 2204 Sähköposti: toimitus@loimaanlehti.. Älkää sammuttako Henkeä, älkää väheksykö profetoimisen lahjaa. Kirkkokuoron johtaminen oli jokaviikkoinen tapahtuma. klo 15 lapsikuoro ja klo 18 kirkkokuoro srk-talolla. 1. Tämän kesän ja syksyn aikana kunnostustöitä tehdään 50 kohteessa eri puolella Suomea. AVOIMET TYÖPAIKAT Kuoro hakee laulajia Sävelkautensa aloittanut Alastaron kirkkokuoro hakee uusia laulajia riveihinsä. Ratapenkat ja -pihat ovat perinteisten maatalousympäristöjen vähenemisen myötä muodostuneet turvapaikoiksi monille uhanalaisille kasvija hyönteislajeille. Hän oli syntynyt 1976 Hauholla ja vanhempiensa kodin lähellä Hämeenlinnan Vanajan kirkon hautausmaalla on hänen viimeinen leposijansa. Messu kirkossa klo 12. 5: 23 KUOLLEITA KIRKOLLISIA ILMOITUKSIA . Ilmoitushinnat: Ennen tekstiä 2,06 /pmm 3-sivu 2,06 /pmm Tekstissä 1,93 /pmm Tekstin jälkeen 1,66 /pmm Takasivulla 2,05 /pmm Etusivulla (modulikoot) 3,39 /pmm Kuolinja kiitosilmoitukset, kunnalliset ja kirkolliset ilmoitukset, heng.kokoukset 1,66 /pmm Määräpaikkakorotus 0,06 /pmm Värikorotus yhdestä lisäväristä 0,16 /pmm Hinnat sisältävät arvonlisäveron 22%. Ti 22.9. Tess. Ti 22.9. Ke 23.9. Kanttorin tehtäviin kuuluu palvella paikkakunnan musiikkielämää monipuolisesti ja näihin pyyntöihin Markus Leppälä paneutui tunnollisesti. Tarjolla uutispuuroa. Valtuuskuntaan kuuluu puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan lisäksi 24 jäsentä, joista Turku nimeää 13. PÄIVÄN SANA Suominen ja Virtanen edustamaan Junalipuista lahjoituksia maisemien hyväksi VR:n ja Suomen luonnonsuojeluliiton (SLL) yhteinen, vuonna 2008 alkanut perinnemaisemien hoitohanke on innostanut mukaan lisää toimijoita. 16. Risto Ahti kirkkoherra, Ypäjä HELLUNTAISEURAKUNTA Loimaa: mainostenjakaja, ravintola-apulainen, myyntija ostopäällikkö, hevostenhoitaja/nuorten hevosten kouluttaja, CNC-tuotannonsuunnittelija, järjestelmäkehittäjä, tarjoilija, vastaanottovirkailija/aamiaistarjoilija, siistijä/ kerrossiivooja, puhelinmyyjä, fysioterapeutti, sosiaalityönjohtaja, sairaanhoitaja, hoitaja, vaatemyyjä/-edustaja, ravintolan kassa-tarjoilija, itsenäinen jälleenmyyjä, munien pakkaus/kanalatyöt, ikkuna-/ovimyyjä, Tig-hitsaaja, perushoitaja, ravintolatyöntekijä, autonasentaja, autotarvikemyyjä tai yrittäjä, kiinteistönhoidon ja henk.koht.avustaja Pöytyä: markkinointipäällikkö, pyöräkoneenkuljettaja, koulunkäyntiavustaja, parturikampaaja, lähihoitaja. Klo 19 kirkkokuoron harjoitus. (02) 762 6000, telefax (02) 763 1233. www.loimaanseurakunta.fi Kanta-Loimaan kirkko To 17.9. Hänen soittimiaan olivat ennen kaikkea klarinetti, piano ja urut. 9.1998 osallistuen kaikkeen kanttorin työhön. Ti 22.9. VR haastaa junamatkustajat mukaan talkoisiin ja järjestää keräyskuukauden jälleen syyskuussa. Vastuu ilmoituksista: Lehden suurin vastuu ilmoituksen julkaisemisessa sattuneesta virheestä on ilmoituksen hinta ja muihin lehtiin toimitetusta aineistosta sen valmistusarvo. Tilaukset: tilaukset@loimaanlehti.. Tess. Jokaisesta syyskuun 2009 aikana ostetusta kaukoliikenteen junalipusta lahjoitetaan viisi senttiä Matkalla maisemaan – luonnollisesti -hankkeelle. 5: 16-20 18.9. Kiittäkää kaikesta. Kuollut: Elli Terttu Niittymäki 80v, Heimo Herman Helin 77v, Anja Eira Marjatta Haapanen 76v, Arja Tuulikki Pitkänen 56v. Tilaushinnat: Määräaikainen 12 kk 97 6 kk 57 4 kk 43 Kestotilaus: Laskutusjakso 12 kk 92 6 kk 47 4 kk 32 Irtonumero 1 Ulkomaantilaukset: tilaushinnan lisäksi peritään voimassa oleva postimaksu. Oleellisena osana kesän näytöksissä on aina ollut komea ja näyttävä orkesteri. TÄNÄÄN AJANTIETO: Aurinko nousee tänään Loimaalla kello 7.00. Myös talkoolaisten innostus on kasvanut, ja SLL:n järjestämiin niittotapahtumiin on osallistunut kaiken kaikkiaan satoja vapaaehtoisia. Ma 21.9. ”Kun urut pidetään huollettuna, niin siinä käy kuten virressä sanotaan: Soi pauhu uusi urkujen, helinä kaunis kannelten, taivaassa valtavasti.” Nämä olivat viimeisiä kuulemia sanoja Markukselta. Konttori ja toimitus avoinna ma-pe klo 9-16. Ke 23.9. klo 19 ”Kristus on vastaus”, Eija ja Simon Desjardins Tervetuloa tilaisuuksiimme! Savipellonkatu 5, puh. Tilaajapalvelu p. Asemien lipunmyynnissä on SLL:n keräyslippaita syyskuun loppuun saakka. tuli tieto kanttori Markus Pekka Ilmari Leppälän poismenosta
Leinonen M. (02) 7636 410 jyrki.koenkyto@k-supermarket.. Torstaina 17. Ja peittää. Joonas Saksikin, 6, huomasi, että jotain erikoista taimessa on. ark. Loimaankoivuja istutetaan päiväkotien pihoille Loimaa/Kauhanoja Marika Timonen – Lehdet näyttävät kummalliselta. – Kasvattajan tehtävä on luoda mahdollisuudet tutkimiseen antamalla aikaa ja luomalla innostavan ja kannustavan ilmapiirin sekä ympäristön. Kasvaako puusta tavallinen koivu tavallisine lehtineen, sitä tenavat voivat jäädä seuraamaan, sillä pieni ja kummallinen taimi istutettiin päiväkodin ja koulun pihamaalle. – Koivun lehdet on pyöreät ja niissä on haarat, Joonas tiesi ja ihmetteli taimen lehtien muotoa. M. 7-21, la 7-18 L O I M A A 3/talo us TORSTAINA PALVIMESTARILTA KUUMAA POSSUNMAKKARAA ALK. syyskuuta 3 Kauhanojan päiväkodin lapset osallistuivat innolla Loimaankoivun istuttamiseen. asti, ellei toisin mainita. – Istuttaminen on kivaa, kun saa kaivaa. Hemiö Kaikkien lokakuun loppuun silmänsä tarkistaneiden kesken arvomme 32” LG taulutelevision SILMÄLASIEN OSTAJILLE TOINEN LINSSI Silmälääkärit. Yli-Kovero V. Hinnat voimassa to-pe 17.-18.9. Loimaankoivujen istuttamisella päivähoito toteutti uutta varhaiskasvatussuunnitelmaansa, jossa yhtenä osana on kotiseututuntemuksen lisääminen. Koivun istuttaminen omaan pihapiiriin on oppimisympäristöä parhaimmillaan, Kauhanojan päiväkodin johtaja Miia Nummila totesi eikä todistettavasti ollut väärässä. KLO 10. Edullisesti K-supermarketista 99 pkt 1 99 pkt Basilikaisen broilerkasarin reseptin löydät K-RuokaPirkasta ja www.k-supermarket.. Hän kuitenkin arveli, että omalaatuisuus katoaa, kun puu kasvaa. Näitä erikoisia taimia istutettiin myös Kitkon ja Niinijoen päiväkotien sekä Lastentalon ja Kuukankujan ryhmiksen pihapiireihin. Työryhmässä Loimaata edustavat johtava ylilääkäri Maire Toivonen, sosiaalija terveysjohtaja Jaakko Kaunisto ja perusturvalautakunnan puheenjohtaja Joni Heikkilä. ja K-Plussa-tarjoukset 30.9. Ne eivät ole samanlaiset kuin tavallisessa koivussa, Nicole Wallin, 6, arvioi Kauhanojan päiväkodin pihaan tuotua pientä koivun taimea. 1 00 kpl 1 39 prk 3 00 2 pkt HK Camping GRILLIMAKKARAT 400 g (2,48 kg) Apetit PIZZAT 280-300 g (3.57-3.33 kg) Paulig JUHLA MOKKA 500 g (3,98 kg) rajoitus: 2 pkt/talous voimassa la 19.9. Koivujen istuttaminen oli myös osa päivähoidon tämän toimintakauden yhteistä teemaa, tutkimista. Ohjausryhmässä Loimaata edustavat Pirkko Jalasjoki, Mika Mutala, Teija Ek-Marjamäki, Teuvo Suominen, Aino Suominen ja Antti Hirvelä. asti Ilman korttia 2,85 pkt (5,70 kg) -30 % Ilman korttia 1,59 prk (5,30 kg) Felix Maku VIIPALEKURKKU 560/300 g (4,63 kg) Ilman korttia 4,78 /2 pkt (4,78-4,12 kg) yksittäin 2,39 pkt HK SININEN LENKKI 500-580 g (3,00-2,59 kg) rajoitus: 1 erä/talous -37 % Atria takuumurea naudan SISÄja PAAHTOPAISTI palana Suomalainen KERÄKAALI 1 49 kg WIENINLEIKE porsaan ulko?leestä Tuore ruodoton LOHIFILEE Norja 8 95 kg Tuore KURKKU Ruotsi Rico vihreät VIINIRYPÄLEET Italia 89 kg 12 90 kg 10 95 kg -12 % Aleksis Kivenkatu 11, puh. Lasten lapiot heiluivat siihen tahtiin, että kuoppa koivulle oli äkkiä kaivettu. Ja kyseessä olivat tietenkin Loimaankoivut, eivätkä ihan mitkä tahansa rauduskoivut. MARIKA TIMONEN Ohjausryhmään kuusi Loimaalta LOIMAA Loimaa ja Huittinen neuvottelevat sosiaalija terveydenhuollon yhteistoiminta-alueesta. 29 kg Ma–pe 9.00–17.30, la 9.00–13.00 10 nÄetkÖ
Lahjahevosen suuhun katsova sanoisi, että joissakin tulkinnoissa voi olla mukana myös tarkoituksellista luottamuksen palauttamisen yritystä. Tervetulleita positiiviset merkit ovat, mutta kuitenkin vasta tulkintoja. Heinrich Heine Mitä löytyy lahjahevosen suusta... Eivätkä opiskelijat ole ainoat nopeusrajoituksen, 30 km/h, rikkojat. 040 5222 860 . KATI UUSITALO. Entä mitä tapahtuu kun valtioiden tekemät elvytystoimenpiteet loppuvat. Talouden jos minkä luulisi olevan tarkkaa ja numeroihin perustuvaa, mutta olennaisen iso merkitys siinä on kuitenkin tuntemuksilla. MIELIPITEET Päätoimittaja Kati Uusitalo kati.uusitalo@loimaanlehti.fi Sananlasku opettaa, että lahjahevosen suuhun ei saa katsoa. Fiksu käyttää nenäliinaa tai pärskäisee hihaan. Harmaapää vaari . MOT-ohjelma kertoi kyseisestä lautakunnasta maanantaina ja nimitti vuonna 2007 aloittanutta elintä jonotuslautakunnaksi. Jos kaikilta kaupungin toimistotyöntekijöiltä vaadittaisiin sama ja he pystyisivät siihen, henkilöstöä voitaisiin vähentää puolella, jos kuntajakolaki sallisi tämän. Paikallishistoriaa . Ehkä seurakunta ja vaikka Lions-klubit voisivat haudan pelastaa, koko Kukan perhe kun oli Loimaalla sellainen väriläiskä. Tai joudummeko jossain tapauksissa muutaman vuoden kuluttua yhdistelemään luokkia oppilasmäärän laskemisen vuoksi. Tämän suhteen kyllä kelpaa. Lisäksi jokaisella on oikeus saada asiansa käsitellyksi ilman aiheetonta viivytystä. Marja Välimäki vanhempainyhdistyksestä kertoi omista kannoistaan tilaisuudessa, joka veti yli 200 kuulijaa. Erityisesti terveyskeskukseen menevät puhelut vievät enemmän aikaa, kun asiakas ei aina tiedä, kenen kanssa asioida. Terveiset Päättäjille, laittakaa postilaatikko päähän, niin avataan kansi sitten vasta kun on asiaa! Neliskanttinen Pää . Vientiin nojaavalla Loimaan seudulla huolestuttavia voivat olla myös maailmalta kantautuvat uutiset protektionismista. Todellisemman kuvan meillä – valitettavasti – antavat työttömyysja lomautusluvut ja kuntatalouden kunto. Nyt talouden ennusmerkkejä tulkitaan varovaisen positiivisiksi uutisiksi taantuman hellittämisestä. Kuten siitä, että jos nyt ei kosketa kouluverkkoon, joudummeko kenties leikkaamaan suoraan koulutyöstä, kuten tuntikehyksistä. Minkä pituinen on aiheeton viivytys, kun kyse on toimeentulosta eikä hallintolain mukaisen asiavirheen korjaamisesta. Kouluista poikinut keskustelu ja kirjoittelu todistaa, miten tärkeä tämä asia on asukkaille, eikä päätöksiä voida tehdä liian nopeasti. Ollaan ihmisiksi, kunnioitetaan muita. Kouluverkkoselvityksestä pitääkin käydä kiivasta ja rakentavaa keskustelua mahdollisimman monelta kantilta jatkossakin. SYKSYN upeus ihmetyttää positiivisesti. VIISITOISTA kuukautta on pitkä aika odottaa eläketai sairasvakuutuspäätöstä, mutta tähän on tyytyminen 30 000 suomalaisen, joiden valitus Kelan päätöksestä makaa sosiaaliturvan muutoksenhakulautakunnassa. Ihmetyttää sekin. Silloin lähinnä tiedoksiantona, että sivistysjohtaja on alkanut tällaista selvitystä laatia. Vaihdenumeroita on neljä, joihin voi soittaa, mutta vastaajia vain yksi, joten useampi puhelu odottaa linjalla. Syyskuun alusta Loimaan kaupungin neuvonnassa ja puhelinvaihteessa on vain yksi palvelusihteeri, kun aiemmin heitä oli kaksi. Perunoista ja omenoista tulee hyvä sato. Oletko löytänyt kultaisen vihkisormuksen. Elokuisessa kokouksessamme selvityksestä keskusteltiin myöhäiseen yöhön ja vaihtoehtoja vertailtiin ja niistä keskusteltiin. Silkkoja hyviäkin uutisia toki riittää: työpaikkoja syntyy Loimaan seudullakin ja jokunen yritys uskaltaa jopa laajentaa. On perin sikamaista pärskiä päin muita. Eveliina Mäkilä Äiti ja koulutuslautakunnan jäsen PÄIVÄN MIETE: Kokemus on hyvä koulu, mutta lukukausimaksut ovat kalliit. Nyt pitäisi yhdessä rakentaa uutta hyvää yhteishenkistä kaupunkia, näin se ei voi onnistua. Sen huomaa hirmuisista ylinopeuksista Ylistaronkadulla, joihin opiskelijat aamuisin ja iltapäivisin syyllistyvät. Miksi kuivurijätettä tai muuta märkää roskaa poltetaan öisin 12.9 ja 15.9 Haitulan (tiilitehtaan) seudulla. Asia tuli meille koulutuslautakuntaan jo tammikuussa, ensimmäisessä kokouksessamme. Taitaa kyllä olla pakko: maailmalta kantautuneet uutiset talouden elpymisestä ovat hienoja, mutta niitä ei kannata niellä purematta. Kukan perhehaudalla oli valkoinen lappu, eli ilmeisesti sekin hävitetään. Vuosi sitten kirjoitettiin yhdistymissopimukset ja nyt jo oltaisiin näin pian lopettamassa yläastetta. Eikä poliiseja vaan näy missään! Kauhistunut . Marjoja ja sieniä piisaa poimittavaksi vielä pitkälle. Alastaron yläasteen koulu – ei mittään. Ihmetyttää TOIMITTAJALTA Vaikka kuinka puhutaan tehokkuudesta ja tulosvastuullisuudesta, ihmettelen, miten yksi ihminen yhtäkkiä voi tehdä kahden työt. Gigantin Tepolle kiitos erinomaisesta asiakaspalvelusta ja hyvistä HP-neuvoista. Joutuvatko oppilaamme siten eriarvoisiin asemiin kaupunkimme eri alueilla. Kiitokset Maija Paloposkelle positiivisista kirjoituksista. Luottamus karisi etenkin pankeissa maailmalla, minkä seurauksena ne eivät uskaltaneet lainata toisilleen. MOT sanoi lautakunnan rikkovan Suomen perustuslakia, jonka mukaan kansalaisilla on oikeus välttämättömään toimeentuloon. Anneli, silmien kirvelystä ja hengitysvaikeuksista kärsivä Kouluverkkoselvityksestä Alastarolaiset vanhemmat järjestivät elokuun lopulla keskusteluillan kouluverkkoselvityksestä. Eikä koskaan tehnyt pahaa kenellekään. Voisiko siitä päätellä, että yhtenä ratkaisuvaihtoehtona olisi veroprosentin nosto. Sari Keskitalo sari.keskitalo@loimaanlehti.fi Miten yksi ihminen voi yhtäkkiä tehdä kahden työt. Haluan uskoa, että meillä kaikilla on tähän pyrkimys. Nyt alkaakin tuntua siltä, että aika koulujen karsimiselle on huono ja liian nopea. Aiemmin terveyskeskuksessa oli oma puhelinvaihde ja sen hoitaja. Tulee väkisinkin mieleen, että ratkaisun teon aika taitaa tulla liian nopeasti. LUKIJOILTA 4 Torstaina 17. Tätä mieltä Ei-loimaalainen . Sellainen katosi tiistaina reitillä PikatieAleksis Kiven katu-Vesikoskenkatu-tori. Seurakunnalle ei maailmaa maksaisi, jos hautaa ei hävitettäisi. Kiireestä ja kaksinkertaisesta työmäärästä huolimatta palvelusihteerit Anneli Kankare ja Helena Laine jaksavat hymyillä ja palvella ystävällisesti. Päätimme mitä tahansa, säästöt ja leikkaukset, jotka koskevat koulutyötä, ovat raskaita. Kysykäämme tätä Loimaan entiseltä kaupunginjohtajalta, kaupunkineuvos Ilkka Vainiolta, joka kuuluu kyseiseen lautakuntaan. Mutta Loimaa – se on jottain. Alastaron vetovoimaista aluetta tulee ylläpitää ja kehittää jatkossakin. Veroprosenttia nostamalla, ja tulot siitä oikein ohjaamalla, saisimme säilytettyä kouluverkkomme nykyisellään, ainakin toistaiseksi. Myöskään tuntikehyksistä ja tukipalveluista ei mielestäni ole varaa leikata. Kouluasiat koskettavat suurinta osaa kaupunkilaisia. Lisää odotellessa . Virttaanharju ja vesi – ei mittään. Toisen yläasteen paikka poiki keskustelua ja mielipiteitä siinä määrin, että äänestykseen päädyttiin. Jokaisessa talven ja kevään kokouksessa meidät pidettiin ajantasalla ja kiertelimme kokouksissa eri kouluilla. Sivistysjohtaja on tehnyt suuren työn selvityksen eteen ja valmistunut kouluverkkoselvitys onkin harvinaisen kattava ja tarkasti laadittu. . Toukokuussa selvitys valmistui siten, että se julkaistiin jo Loimaan Lehdessäkin kaikkien luettavaksi. Puhelimeen vastaamisen lisäksi palvelusihteerit tekevät muutakin: opastavat ja neuvovat kaupungintalossa asioivia, frankeeraavat postin, antavat lomakkeita ja avaimia... Kaupungin puhelinvaihde hoitaa myös terveyskeskuksen puhelut. Olkaa hyvä ja odottakaa hetkinen. KU Työpaikkoja syntyy Loimaan seudullakin. Täytyy vain osata yhdessä löytää ja toteuttaa huonoista vaihtoehdoista se vähiten huonoin. Palvelemme teitä mahdollisimman pian. Jospa sittenkin asian tarkastelua jatkettaisiin ja aiheeseen palattaisiin muutaman vuoden kuluttua. Uskalletaanko nyt ottaa riski ja katsoa ovatko lasketut, arvioidut, säästöt todellisia. syyskuuta KOPIT . Lämmin ja raikas ilma sekä hyvä sato metsässä ja puutarhassa ilahduttavat. Ehditäänkö vaihtoehtoja puntaroimaan tarpeeksi. Olemme edelleen varattuja, kuuluukin entistä useammin. – Vaihteessamme on ruuhkaa. Itse olin ja olen edelleen Alastaron yläasteen säilyttämisen kannalla. Ahti Kukka oli muuten 1950-luvulla kauppalan paras matonpesijä, teki aina hyvän työn pesussa. Miten käy erityisja tukipalveluiden, joita koko ajan enemmän tarvitaan. Jos tuntimääristä ryhdytään leikkaamaan ja sitä kautta ajamaan niitä minimiin, säästöt kohdistuvat suoraan koulutyöhön ja oppilaisiin. Aikuisten ammatti-instituutti on taas alkanut. Viime syksynä talous, osakkeet ja pörssit vaikuttivat eläviltä olennoilta, joita fiilikset heittelivät
Keskimääräinen puhelun pituus on kolme ja puoli minuuttia. VALTAOSA Contact Centerin henkilökunnasta asuu Loimaan ja Forssan seuduilla. lokakuuta. Yhä useammat yritykset ulkoistavat tukipalveluitaan, koska haluavat keskittyä omaan ydinosaamiseensa, Karjalainen sanoo. . Lautakunta tyytyväinen päivähoidon selvitykseen LOIMAA Perusturvalautakunta oli tyytyväinen sosiaalija terveysjohtaja Jaakko Kauniston laatimaan selvitykseen Loimaan päivähoitoverkosta ja sen muutostarpeista. Esimerkiksi puhelinvaihteiden ulkoistaminen on kasvussa. syyskuuta 5 Manpower vahvistaa Loimaan yksikköään Contact Center Manager (johtaja) Pia Karjalainen ja Team Coach (tiiminvalmentaja) Anne Kannisto kertovat asiakaspalvelun olevan hektistä, mutta mukavaa. Loimaan yhteyskeskus on arkisin avoinna kello 8–20 ja lauantaisin kello 9–16, joten yöpäivystystä ei ole. Loimaa Tiina Naula Manpower Business Solutions vahvistaa Loimaan yksikköään palkkaamalla lisää henkilökuntaa. Pojan mopo oli viritetty ja kulki 75 kilometriä tunnissa. Toiminta alkoi Suomessa vuonna 1997. Niistä toinen keskittyy yritysten puhelinvaihdeja välityspalveluihin ja toinen matkapuhelinoperaattorin mobiiliasiakaspalveluun. Myös sen vaihtuvuus on pientä. Kansainvälisessä yrityksessä heidän virallinen tittelinsä on Customer Service Adviser. Pojalla oli mopokortti, mutta ei oikeutta kuljettaa kevytmoottoripyörää. . – Parasta on, että saa työskennellä ihmisten parissa, Kannisto sanoo. Kielitaitoa tarvitaan, koska palvelemme suomen lisäksi englanniksi ja ruotsiksi. Asiakkaina on kymmenkunta eri alojen yritystä eri puolilta Suomea, muun muassa pääkaupunkiseudulta. Manpower Business Solutions tuottaa asiakkailleen contact center -palveluja, asiakaspalveluja, hankintoja, tiettyjä taloushallinnon osaalueita, henkilöstöasioita, tietotekniikan ylläpitoa ja palveluja, teknisiä palveluja ja testauspalveluja. Kansainvälinen konserni, joka on perustettu USA: ssa vuonna 1948, toimii 82 maassa ja toimistoja on noin 4 100. FAKTA . . – Taantuma ei ole vaikuttanut toimintaamme niin, että olisimme joutuneet vähentämään henkilökuntaa, mutta totta kai tämänhetkinen taloudellinen tilanne vaatii tiukkaa budjettia ja meiltä kaikilta tarkkaa kannattavuuden seurantaa. – Henkilökuntamme ikähaarukka vaihtelee 19 ja 60 vuoden välillä. Kahdeksasta kesätyöntekijästämme jatkoi syksyllä viisi, ja todennäköisesti palkkaamme lokakuussa vielä uuden viiden henkilön ryhmän, kertoo Contact Center Manager Pia Karjalainen, joka toimii Loimaan yksikön johtajana. Ensimmäisenä listalla on keskustan kolmen alakoulun ja Tuulensuun koulun yhdistäminen isommaksi yksiköksi, Perho sanoo. Kaikkiaan työntekijämäärä kasvaa tänä vuonna noin parillakymmenellä henkilöllä. AIHETTA JUTTUUN: Soita: Toimitussihteerimme puhelinnumero on 02-762 6035 UUTISET Torstaina 17. Suomisen varajäsenenä kokouksessa oli Raimo Savolainen ja Rasin Mika Helin, joka osallistui kouluverkkokeskusteluun – Henki oli se, että kouluverkko kaipaa muutoksia. Valtuuston listalla asia on 12. Kaunisto esittää Loimaan ydinkeskustan pienten ryhmäperhepäiväkotien yhdistämistä isommiksi yksiköiksi. Lautakunnan puolesta asia voi lähteä eteenpäin kaupunginhallitukseen ja valtuustoon päätöksentekoa varten. Karjalainen kiittelee Loimaan yksikön henkilökuntaa ammattitaitoiseksi ja motivoituneeksi. Manpower Business Solutions on keskittänyt puhelinvaihdeasiakkaidensa palvelun Loimaalle. – Kokemus karttuu nopeasti, sillä soittajat kysyvät usein samantyyppisiä asioita, toteavat viisi kuukautta sitten taloon tulleet asiakasneuvojat Antti Loijas ja Jussi Einola. – Vastaamme mobiiliasiakkaiden matkapuhelinasioita ja liikkuvaa laajakaistaa koskeviin kysymyksiin ja neuvomme ongelmien ratkaisemisessa. – Kaupunginhallitus keskusteli kouluasioista maanantaina tunnin verran. Manpower Oy – Taantuma ei ole vaikuttanut toimintaamme niin, että olisimme joutuneet vähentämään henkilökuntaa. Sen sijaan kylillä toimiviin ryhmäperhepäiväkoteihin ei ole tulossa muutoksia. Päivittäin tulee useita tuhansia soittoja. Sen sijaan Alastarolla säilynee oma yläkoulu, eikä lukio siirry nykyiseltä paikaltaan. – Emme edellytä yksiselitteistä peruskoulutusta, mutta atk:n perustaidot pitää olla hallussa. Henkilön tulee olla motivoitunut ja innostunut asiakaspalvelusta puhelimessa. V I I KON TÄR P PI Pelien YKKÖSPAIKKA Puh. Evästimme sivistysjohtaja Manne Pärköä, joka tekee uudenlaisen esityksen, kokouksen puheenjohtajana toiminut Perho selvittää. Karjalaisen mukaan nyt avoinna olleisiin työpaikkoihin saatiin kiitettävästi hyviä hakijoita. Nyt henkilökuntaa on noin 60, ja tulevaisuudennäkymät ovat valoisat. Uudet työntekijät saavat kahden viikon intensiivisen koulutuksen käytössä olevista tuotteista, järjestelmistä, teknisistä asioista, puhelimen käytöstä ja haastavan asiakkaan kohtaamisesta. – Pyrimme pitämään jonotusajan mahdollisimman lyhyenä, ja 75 prosenttiin puheluista vastataan alle minuutissa. TIINA NAULA Kouluverkkoon löytynee kompromissi Loimaa Sari Keskitalo Kaupunginhallituksen toinen varapuheenjohtaja Teemu Perho (kok.) uskoo, että Loimaalla löydetään yhteisymmärrys ja kompromissi kouluverkon tulevista muutostarpeista. Kaupunginhallitus tekee esityksen valtuustolle kouluverkon tulevista muutoksista 5. – Manpower halusi vahvistaa Loimaan toimipistettä, koska Jyväskylän yksikkö on jo niin suuri, että uusien osaavien ja pysyvien työntekijöiden rekrytointi sinne on haastavaa, Karjalainen sanoo. – Keskuskoulun ja Opintien laajennuksia mietitään ja valtionosuusmahdollisuuksia selvitetään, Perho sanoo. Suurin osa työntekijöistä on naisia, mutta porukkaan on tullut erityisesti viime aikoina myös miehiä, joita on nyt kymmenkunta. Uusin tekniikka mahdollistaa ulkoistamisen niin, etteivät kustannuksetkaan kasva asiakkaalle kovin korkeiksi. Huumorintaju on myös hyväksi, sillä meillä on työssä aika hervotonta porukkaa, Karjalainen naurahtaa. Yksi tytäryhtiöistä on Manpower Business Solutions Oy, jolla on Suomessa kolme Contact Centeriä: Loimaalla, Jyväskylässä ja Pietarsaaressa. KOULUKUJALLA sijaitsevassa Loimaan Contact Centerissä työskentelee kaksi tiimiä. Kaupunginhallituksen puheenjohtaja Teuvo Suominen (kesk.) ei päässyt kokoukseen ja ensimmäinen varapuheenjohtaja ja Keskuskoulun rehtori Jarmo Rasi (vas.) oli esteellinen kouluverkkopykälässä. 762 1660 Tankkaa puhtaan edullisesti salaattipöytä + kahvi 8 80 FLORIDANLEIKE PARKKI. – Kymmenkunta uutta myyntineuvottelijaa aloittaa tänään. Palvelu toimii tiiviissä yhteistyössä Jyväskylän yksikkömme kanssa, jossa työssä on yli 300 henkilöä, Karjalainen kertoo. – Toimialaamme kuuluvat yritysten ulkoistamat tukipalvelut, mikä on kasvava trendi. Mopo tulkittiinkin kevytmoottoripyöräksi. Mopon suurin sallittu nopeus on 45 kilometriä tunnissa. Loimaan Contact Center eli yhteyskeskus siirtyi TeliaSoneralta Manpowerille keväällä 2007, jolloin työntekijöitä oli 23. Toimistot sijaitsevat kymmenellä paikkakunnalla ja tuottavat rekrytointi-, henkilöstövuokrausja konsultointipalveluja. Myös suurin osa uusista työntekijöistä tulee lähiseudulta. lokakuuta. Viritetyllä mopolla ylinopeutta LOIMAA Vuonna 1993 syntynyt mopopoika huristeli tiistaiaamulla Vakkatiellä huomattavaa ylinopeutta
Tiloihin tulee loimaalaisen Pemamek Oy: n toimittama hitsausrobottijärjestelmä traktoreiden perävaunujen valmistukseen. Maansiirtourakointiin tarkoitetun Multiva-perävaunun rakenteita ja värejä on uudistettu. Turussa summa on 394 euroa, Loimaalla 272 euroa. Seuraavaksi suurin este oli alueella työvoiman saatavuus. Loimaalla ja Ypäjällä yleinen kiinteistöveroprosentti on 0,7, Oripäässä, Punkalaitumella ja Humppilassa 0,6. (Sen minäkin siis onnistuin löytämään keväällä!) Kalentereita jaettiin vuoden aikana noin 2 500 kappaletta. Jotta tapahtumasta on mahdollista muodostua elämys, on siitä ensinnäkin saatava tietoa jostain. Koko maan pk-yrityksistä 35 prosenttia ja alueella 41 prosenttia on jo sopeuttanut toimintaansa suhdannetilanteen vuoksi. Mäkelä toteaa Dometalin toiminnan olleen alusta asti tuloksellista, mutta tulos on tähän asti mennyt vielä nuoren yrityksen kasvuun. Kotipizza 11-23 Kartanonmäenkatu 2 p. – Maaliskuussa tilat otetaan käyttöön, mutta puolikin vuotta voi siitä mennä ennen kuin linja toimii täydellä teholla. TAANTUMA on kirpaissut Dometaliakin, mutta tällä hetkellä tilauskanta näyttää Mäkelän mukaan hyvältä. – Tarve laajennukseen on ollut pitkään, mutta vasta nyt se on ensimmäistä kertaa mahdollista. Uusiin tiloihin hitsausrobotti Pemalta Loimaa/Hirvikoski Marika Timonen Dometal Oy laajentaa tuotantotilojaan hitsaamokäyttöön tarkoitetulla tuotantohallilla. Uusilla 1 400 neliön tuotantotiloilla ja hitsausrobotilla Dometal hakee tehokkuutta ja lisää kilpailukykyä. Korkeimpia maapohjan verotusarvot ovat suurissa kaupungeissa, joista pääkaupunkiseutu on kalleinta kärkeä. Oman seutukunnan tapahtumakalenterit on tarkoitettu kaikille tapahtumille. Kymmenesosa koko maan ja vajaa viidesosa maakunnan pk-yrityksistä suunnittelee toimintansa sopeuttamista. Dometalin laajennushanke tuo yritykselle 1 400 neliötä lisätilaa. Tilannetta on Mäkelän mukaan korjattu muun muassa vetämällä töitä paikallisilta alihankkijoilta takaisin itselle. Kauhean moni todella laadukas tapahtuma kerää vain kourallisen kävijöitä, koska tiedotus on unohtunut. Laajennusosan rakennustyöt on jo aloitettu. Kaikkien Suomen kuntien keskiarvo on 0,74 prosenttia. Tontin verotusarvo ja rakennuksen jälleenhankinta-arvo ratkaisevat kunnan päättämän kiinteistöveroprosentin ohella omakotitalosta maksetun kiinteistöveron määrän. Eniten asumisesta joutuu maksamaan kiinteistöveroa pääkaupunkiseudulla. Paitoja rajallinen määrä. Samalla eri järjestäjät pystyisivät verkostoitumaan yhteen ja kehittämään mahdollisia yhteistoiminnan muotoja. Helsinki on kovin omakotitalon kiinteistöverottaja, 785 euroa. Olin jo perinteisesti varannut kalenteristani aikaa parille ”ihanpakko-päästä” -tapahtumalle ja uuden tapahtumakalenterin avulla onnistuin tutustumaan myös muutamaan itselleni uuteen tapahtumaan. Koska tapahtumamme – niin pienet kuin isotkin – ovat innolla ja kovalla työllä järjestettyjä sekä laadukkaita sisällöltään, olisi hienoa nostaa niitä enemmän yleisön tietoisuuteen. Onnistunut tapahtuma vaatiikin pitkäjänteistä työtä, eri toimijoiden yhteispeliä ja ennen kaikkea ajoissa tiedottamista. 6-24 la 7-24 su 8-24. Yrityksessä on odotettu myös rakennuskustannusten laskua. Tavoitteena on myös viennin kasvattaminen. Se on kuitenkin vain murto-osa seutukuntamme tapahtumista, joten toivomme järjestäjienkin aktiivisuutta tiedottamisessa. Pk-yritysten odotukset kohentuneet hippasen VARSINAIS?SUOMI Syksyn pk-yritysbarometri ei tarjoa suuria yllätyksiä. TAPAHTUMAKALENTERI kertoo paljon ja laajalle joukolle. – Viennin osuus liikevaihdostamme on ollut 15 prosentin luokkaa. Dometalin tuotevalikoimakin on uudistunut. LAAJENNUS ja vienninedistämishanke maksavat Dometalille yhteensä noin 1,7 miljoonaa euroa. Saviseutumme omalaatuinen kulttuuri on synnyttänyt ja mahdollistanut monia mielenkiintoisia tapahtumia, joista olen ylpeä! Olemme järjestämässä tapahtumanjärjestäjille suunnattua koulutusta, jonka avulla eri tahot saisivat apua, ohjeita ja keinoja työhönsä. – Meidän kannalta laskusuhdanne tuli oikeaan aikaan, Mäkelä huomauttaa. KIRJOITTAJAVIERAS Kirjoittaja on Maaseudun kulttuurista vetovoimaa matkailuun -hankkeen hankesihteeri ja paluumuuttaja Päivi Kaijula Dometal hakee kasvua perävaunutuotantoon Käsihitsaus vaihtuu robottihitsaukseen, kun Pemamek toimittaa Dometalille hitsausrobottijärjestelmän. syyskuuta TALOUS TÄLTÄ SIVULTA: Tähän asti olemme vieneet tavaraa Ruotsiin ja Baltiaan, mutta nyt on tarkoitus aloittaa vienti myös Venäjälle ja Norjaan. Jos tapahtuma on suunnattu rajatulle pienelle porukalle, riittää, että siitä tiedotetaan sen porukan sisäisesti. Uusien tuotantotilojen pitäisi Mäkelän mukaan olla valmiina helmikuussa, jolloin myös hitsausrobotin asentaminen aloitetaan. Olen joka vuosi – muualla asuessani – odottanut Loimaan kesätapahtumiin pääsyä ja harmitellut, kun en ole onnistunut löytämään käsiini esitettä, josta olisi ollut kätevä koko kesän ajan tarkistaa tapahtumien päivämääriä ja paikkoja. Kiinteistövero keskimäärin 0,74 prosenttia KOKO SUOMI Loimaan seudun asukkaat maksavat hieman valtakunnan keskiarvoa vähemmän kiinteistöveroja. Tähän asti olemme vieneet tavaraa Ruotsiin ja Baltiaan, mutta nyt on tarkoitus aloittaa vienti myös Venäjälle ja Norjaan, Mäkelä kertoo todeten kilpailun perävaunumarkkinoilla kovaksi. Kampanja on myymäläkohtainen. Tapahtumat näkyviksi Loimaan seutukunta on aktiivinen tapahtuma-alue, joka pääpainotteisesti kesäaikaan ilahduttaa monipuolisella ja innostavalla tapahtumatarjonnalla. Loimaan seutukunnan matkailun parissa työskennellessäni haluaisin nostaa enemmän alueemme hyviä tapahtumia matkailun vetovoimatekijäksi. 02-762 4455 Ei tule leimaa T-PAITA KERÄÄ VIISI LEIMAA JA PAITA ON SINUN! Tarjous voimassa 14.9.-15.10.2009. Onneksi tänä keväänä onnistuin löytämään sellaisen. Tämä selviää Suomen Omakotiliiton selvityksestä. Sitä oli jaossa matkailualueemme 40 infopisteessä ja ympäristökunnissa sekä vuoden aikana muun muassa messuilla ja eri matkailupäivillä. Työllistämisen suurin este on kysynnän riittämättömyys tai epävakaus. – Meillä ei ole ollut hitsausrobottia aiemmin, joten tämä on meille iso harppaus, toimitusjohtaja Pasi Mäkelä toteaa. Pasi Mäkelä odottaa laajennuksen ja toiminnan kehittämisen lisäävän yrityksen kilpailukykyä. Pk-yritysten suhdannenäkymät ovat seuraavan vuoden kuluttua lähes kaikkien osatekijöiden edelleen negatiivisia. TAPAHTUMAT ovat aina matkailijalle elämyksellisiä hetkiä. Varsinais-Suomen yrityksistä 41 prosenttia oli ottanut ulkopuolista rahoitusta viimeisten 12 kuukauden aikana, kun taas koko maassa näin oli tehnyt 30 prosenttia. Vihreä Kolmion viime vuonna painattama tapahtumakalenteri on mennyt kuin kuumille kiville. – Meillä on nyt kasassa sellainen porukka, jonka pitäisi riittää, vaikka robottijärjestelmä lisää läpi menevän tavaran määrää. Pohjatyöt Dometalin laajennukseen tekee Ojarannan rakennus ja rungon uuteen peltielementtihalliin toimittaa Ruukki. Taantuma rokottaa myös yrityksen liikevaihtoa, joka laskee viime vuoden 7,3 miljoonasta. Ensi vuoden tapahtumat pitäisikin olla viimeistään nyt tiedossa ja järjestelyt hyvässä käynnissä. KIRJOITTAJAVIERAS 6 Torstaina 17. Jos tapahtuma on suunnattu laajemmalle matkailijajoukolle, on tiedottamiseen käytettävä enemmän aikaa ja suunnattava useammille foorumeille. Tapahtuma voi olla musiikkia, liikuntaa, markkinoita, näyttelyitä, kursseja, saunailtoja, retkiä, kilpailuja ja niin edelleen. Varsinais-Suomessa jatkuu lievästi muuta Suomea pessimistisempi pohjavire, mutta suunta on parempaan. Kalenteriin oli viime vuonna saatu 138 tapahtumaa, joiden lisäksi on erillinen lista näyttelyistä, tansseista, kesäteattereista ja toripäivistä. MÄKELÄ uskoo, että 39 henkeä työllistävä yritys pystyy hitsausrobotin ansiosta kasvattamaan tuotantoaan nykyisellä väkimäärällä. Ennen lomia tilanne oli huolestuttavampi, ja väkeä jouduttiin lomauttamaan hetkellisesti. Ensi vuoden kalenteri on jo tekeillä. MARIKA TIMONEN SYÖ ITSELLESI ark. Kaiken kaikkiaan Mäkelä on kuitenkin tämän hetkiseen tilanteeseen tyytyväinen, eikä tuotantotilojen laajentaminen ole epäilyttänyt. Hankkeelle on saatu kehittämisavustusta TE-keskukselta
KEHITYSJOHTAJA Kaija Majoinen Kuntaliitosta sanoo, että palkan lisäksi kuntasektorilla johtotehtävissä oleva kaipaa vastuun edellyttämää toimivaltaa ja luottamushenkilöiden tukea, mikä tuo työhön motivaatiota. Kaupunginhallitus nimesi Mikkolan pestiin oman virkansa ohella enintään tämän vuoden loppuun. Aivan kaikki kunnan toiminnot eivät kunnantalon tiloihin mahdu, mutta Alenius pitää onnena, etteivät 1980-luvun kaavailut uudesta kunnantalosta toteutuneet. Punkalaitumen kunnantalo julistettiin viime viikolla yhdessä Kuopion kaupungintalon ja Pälkäneeseen liittyneen Luopioisten kunnantalon kanssa Suomen kauneimmaksi kunnantaloksi. Kuntien yhdistymiset ja säästöpaineet tietävät johtajille tavallista enemmän työtä, eikä johtaja muutoinkaan ehdi hoitaa työtään virka-aikana. Majoinen on havainnut, että houkuttelevuus kuntajohtajaksi on puolittunut viime vuosina. Säästövapaakyselyn yhteydessä kartoitettiin myös osa-aikaeläkehalukkuutta. Toinen rouvista kertoo käyneensä koulua kunnantalossa. – Kyllä tässä on miettimistä. Sen sijaan kisan kolmas voittaja, Luopioisten kunnantalo, on Pekan mielestä sangen tavallinen. Saneerattu vuosina 1992–1998 Saneerauksen suunnitteli arkkitehti Raimo Virtanen. Muun muassa johtava ylilääkäri Maire Toivonen saavuttaa eläkeiän ensi heinäkuussa. Kaupungin muu henkilöstö johtoryhmää lukuunottamatta saa samansuuruista palkkaa, joka kuuluu 15 000 – 20 000 asukkaan suuruisten kuntien viranhaltijoille. Kaunisto sanoo olevansa kiinnostunut virasta, jos hakemuksia ei tule. Tuhopolttoyritys vuonna 1998. Tiloissa toiminut myös koulu ja kirjasto. Ilmoitan kyllä asiasta hyvissä ajoissa, vaikka sitä ei tarvitse tehdä kuin kaksi kuukautta aiemmin, eläkepäiviä odottava Toivonen sanoo. Kyllä varmaan yksityiskodeissa juu, kun vessoista alkaen kaikki on viimeisen päälle. . MYÖS kylänraitilla vastaan tulevat rouvat ja kesäasukas Pekka arvostavat kaunista kunnantaloa. Suorittavalle tasolle osa-aikaisuus sopii paremmin, kehittämisjohtaja Matti Tunkkari arvioi. – Kyllä työpaikan henkeen ja viihtyvyyteen työpaikan miljöö varmasti vaikuttaa, tunnustuksesta iloitseva Alenius miettii. Finaaliin Kuntaliitto valitsi kahdeksan kunnantaloa, ja mukana oli myös Loimaan kunnan uusklassinen kunnantalo. Majoisen mukaan kunnilla onkin suuri haaste tulevaisuudessa saa päteviä johtajia. . Kunnantalojen kauneuskilpailuissa ääniä sai viidennes koko maan kunnantaloista. – Osa-aikaisuus ja esimiehisyys on vähän problemaattinen yhtälö. Samoin valtion hallinnossa johtajilla on kuntasektoria paremmat palkat. Nämä tilat palvelevat hyvin, Alenius kiittelee ja huomauttaa, että 370-vuotiaan kunnan imagoon saneerattu kunnantalo sopii uudisrakennusta paremmin. Tuloksia voi käydä ihailemassa esimerkiksi monen loimaalaisenkin rakastaman Raision Myllyn suunnalla. Ikärakenteen vuoksi lähivuosina Loimaalla on odotettavissa useita päällikkötason eläköitymisiä. Vanhassa vara parempi, sen Punkalaitumen kunnantalon voittokin jälleen kerran osoittaa. Punkalaitumen jugend-henkinen kunnantalo on Suomen kaunein. Jahka talous kääntyy nousuun, peltisiä ostosparatiiseja ja kummallisia lasikuutioita nousee taas kuin sieniä sateella. – Vielä ei yhtään hakemusta. Aleniusta kunnantalossa miellyttää muun muassa poikkeuksellisen tilavat huoneet ja kokouskäytössä kuntalaisia hyvin palveleva valtuustosali. Teknisen lautakunnan puheenjohtajan Pekka Ahokkaan mielestä teknisen johtajan paikka on laitettava uudelleen haettavaksi. – Palkka ei ollut sellainen kuin mitä sovittiin viime vuonna, Mikkola perustelee päätöstään. – Loimaalla asiat henkilöidään johtajiin tavallista enemmän ja johtajien haukkuminen on hyväksyttävää. Loimaa Sari Keskitalo Loimaa joutuu miettimään teknisen johtajan viran hoitamista, sillä johtava rakennustarkastaja Tapio Mikkola on ilmoittanut, että hän ei ole halukas enää jatkamaan teknisen johtajan tehtävissä oman virkansa ohella. – Kunnantalon saneeraaminen oli hyvä päätös. . – Kunta-alan johtaja joutuu jatkuvasti myös julkisen arvioinnin kohteeksi, mitä yksityissektorin johtajalle tapahtuu äärimmäisen harvoin. Tilaa 915 neliötä. Tätä mieltä on elokuussa eläköitynyt Loimaan kaupunginjohtaja Jorma Kopu. Samoin sosiaalitoimen johtajia on ollut vaikea saada. Viime perjantaina pidetyssä rakennusperintöpäivässä palkittiinkin kolme vanhan kiinteistön saneeraushanketta. Sitä mukaa, kun haaveet Lidleistä ja Tokmanneista toteutuvat, kauneutta rakastavien vaara viihtyä vähenee. Kuntaliitossa on meneillään tutkimusohjelma johtajuudesta. . Teknisen johtajan virka oli auki viime vuoden kesällä, mutta virkaa ei täytetty. Samanlaista maisemaa hingutaan Loimaalle, vaikka jo nyt kaupunki pyllistää Ysitielle. Kaupunginhallitus käsittelee teknisen johtajan kuviota lokakuun kokouksessaan. Kaupunkiin tarvitaan pian uusia johtajia Johtaja kaipaa tukea ja asiallista suhtautumista Vanha, kaunis ja toimiva Loimaa Sari Keskitalo Kuntaja toimialajohtajat ovat Loimaalla yleistä riistaa, joita lyödään kuin vierasta sikaa. Kunnantaloa komeana pitävää Pekkaa miellyttää myös Kuopion kaupungintalo. – Virkamies valmistelee ja luottamushenkilöt päättävät. Nettiäänestyksessä voittoon nostettu kolmikko edustaa 1800-luvun ja 1900-luvun alun rakennustaidetta. Jugend-tyyliä, rakennettu vuonna 1923. Kopu arvelee myös Loimaan noudattaman maltillisen johtajien palkkapolitiikan vaikuttavan johtajuuden kiinnostamattomuuteen. Yhden moderni tyylikkyys on toisen pelkistettyjä pahvilaatikoita. Erityisesti Kopua on ihmetyttänyt sivistysjohtaja Manne Pärkön parjaaminen kouluverkkoselvityksestä, jonka uuden Loimaan valtuusto tilasi ja se myös tekee lopullisen päätöksen. – Kaikista kaunein on, rouvat toteavat. Käsitys kauneudesta todella on yksilöllistä. . – Kunta-alalla rivityöntekijät saavat samaa palkkaa kuin yksityisellä sektorilla, mutta kun noustaan ylöspäin, palkkaero suurenee yksityissektorin eduksi. Myös moni muualta tuleva osaa sitä arvostaa, Alenius miettii ja toteaa, että kunta haluaa kannustaa kuntalaisia pelastamaan vanhaa rakennuskantaa. – Se oli sota-aikaa. –Vanhaa täytyy säilyttää, Pekka sanoo ja toteaa, että komeampia olivat rakennukset ennen, etenkin kun ottaa huomioon, minkälaisilla välineillä niitä rakennettiin. Torstaina 17. – En ole vielä ilmoittanut eläköitymisestä. – Laitetaan sitten tämä minun paikkani auki, Kaunisto miettii. JA TERVEYSTOIMESSA puolestaan päättyy huomenna sosiaalityön johtajan viran hakuaika. Välineet ja vempeleet olisi tehdä vaikka mitä, mutta pääasiaksi on noussut rakentamisen edullisuus ja nopeus. KUNNASSA on muutenkin osattu antaa arvoa vanhalle rakennuskannalle. syyskuuta 7 TÄLTÄ SIVULTA: PAIKALLISIA – Loimaalla asiat henkilöidään johtajiin tavallista enemmän ja johtajien haukkuminen on hyväksyttävää. Punkalaidun Marika Timonen Punkalaitumen kunnanjohtajan Antero Aleniuksen ja kumppaneiden työpaikka on Suomen kaunein. Vain yksi puhelintiedustelu, sosiaalija terveysjohtaja Jaakko Kaunisto kertoi tiistaina. Kunnankirjurilla ja opettajalla oli aikanaan asunto kunnantalossa. Rakennus oli rähjäinen, eikä sitä silloin kauniina pitänyt. MARIKA TIMONEN TOIMITTAJALTA Rakennusperinne kunniaan Yksi näkee vanhan hörskän, toinen kauneutta ja merkittäviä kulttuurihistoriallisia arvoja. Kauneimman tittelin jakaa kaksi muuta kunnantaloa. – Kuntaliitosprosessit kuormittavat johtajia, eikä yksi valtuustokausi riitä siihen. Toivoisin asiallisempaa suhtautumista johtajia kohtaan, Kopu miettii. – Keskustelimme asiasta sunnuntain ryhmäkokouksessa ja suunta oli tällainen, Ahokas sanoo. – Paikkakunnalla kunnantalo on ollut arvostettu rakennus jo pitkään, joten tunnustus ilahduttaa, Alenius toteaa ja myöntää, että menestymistä kilpailussa osattiin Punkalaitumella jopa odottaa. SOSIAALI . Mutta mitä tapahtuu julkisen rakentamisen saralla. Sijaismääräysten mukaan suunnittelupäällikkö Rauno Ahtinen toimii teknisen ja ympäristöpalvelukeskuksen johtajan sijaisena. – Punkalaitumen miljöössä vanhat piirteet ovat säilyneet hyvin. Tunnustusta saivat Sakari Pärssinen, Jari Leminen ja Ilpo Jalasjoki. Punkalaitumen kunnantalo. Punkalaitumen kunnantalo valittiin yhdeksi kauneimmista Kuntaliiton Euroopan rakennusperintöpäivän kunniaksi järjestämässä äänestyksessä. Piirtänyt Arkkitehtitoimisto Eränen & Autere. Marika Timonen FAKTA . Joku viisas hiljattain televisiossa esitti, että ympäristömme estetisoituu. Taloutta tasapainottaessa uutta henkilöstöä ei oikein voisi palkata, kaupunginjohtaja Jari Rantala sanoo
Muisti 4GB eli jopa 900 kappaletta! Lempikappaleesi voit etsiä albumin tai esittäjän mukaan. syyskuuta Apua kauas ja lähelle Leipomoyrittäjä Tero Salmi sanoo osallistuvansa Nälkäpäivään mielellään, koska tuotto menee hyvään tarkoitukseen. Leipomon tavallinen työpäivä alkaa viideltä aamulla ja päättyy kymmenen maissa. Leipää saatavana myös torilla pe 18.9. Ruisleivän lisäksi leipomossa tehdään niin ikään vahvasti perinteisiin pohjautuvaa kakkoa. Sony Bravia 40” LCD-Televisio KDL-40W5500 949 € Näyttö 15.6” CrystalBrite, CrystalEye webcam, Windows Vista Home Premium + Windows 7 voucher, prosessori Intel Celeron 900 2.2 GHz, keskusmuisti 3072 MB, kiintolevy 160 GB, DL DVD+-RW SuperMulti, WLAN. Illalla menee pari tuntia taikinan teossa. Porta Pro -kuulokkeet Yhdistää maailman kotiin. Digitaalisella Philips SA1942 -soittimella voit soittaa jopa 27 tuntia parasta MP3ja WMA-musiikkia. Aito maku tulee vähintään satavuotiaasta taikinajuuresta.. – Vanhemmatkin tekivät aina Nälkäpäivä-leipiä, ja haluan jatkaa sitä perinnettä. Lähileipä auttaa köyhimpiä selviämään katastrofeista MAAILMA Operaatio Nälkäpäivä on Suomen Punaisen Ristin suurin vuosittainen keräys. Voit voittaa upean viihdekeskuksen! ARVO N. Perinteitä piisaa, sillä hänen vanhempansa Hannele ja Seppo Salmi leipoivat Peltopoikaa 15 vuotta. Salmi, 33, ryhtyi yrittäjäksi viitisen vuotta sitten. klo 9–15. – Tulevaisuuden suunnitelmissani on alkaa hoitaa myös viljelyä itse, mutta toistaiseksi näin on hyvä, kun lapsetkin ovat vielä niin pieniä. 8 Torstaina 17. Teemme keräyspäivinä 300–400 leipää enemmän kuin normaalisti emmekä ota niistä yhtään voittoa, leipomoyrittäjä Tero Salmi sanoo. 1 700 €! 25 € Erityisesti paljon liikkuville suunnitellut kuulokkeet, joissa ei ole tingitty äänenlaadusta. Rahastoon kerätyillä varoilla autetaan heitä, jotka apua kulloinkin eniten tarvitsevat. Avustamiskohteita ei ole määritelty ennalta, vaan varoja käytetään esimerkiksi luonnonmullistusten ja konfliktien aiheuttamista katastrofeista selviämiseen. klo 9–17 ja la 19.9. klo 9–13. Aito maku tulee vähintään satavuotiaasta taikinajuuresta sekä lisäaineettomuudesta. Vampulan osasto myy leipää to klo 9–17 ja pe klo 9–19 Vampulan Kauppakeskuksen edessä. LCD-näyttö, USB 2.0, 3.5 mm kuulokeliitäntä, taajuuskorjain, 3-rivinen mustavalkonäyttö, äänen tallennus, näppäinlukko, LI-polymer-akku, lataus tietokoneen USB-portin kautta, paino 34 g. FullHD, kaapelija antenniverkon viritin, 4 HDMI-liitäntää. SPR:n Loimaan osasto myy Nälkäpäivän leipää Euromarketissa, K-Supermarketissa ja S-Marketissa pe 18.9. Nälkäpäivän tuotoilla apua ovat saaneet muun muassa konfliktien uhrit Gazassa, Sri Lankassa, Afganistanissa ja Pakistanissa. Philips RaGa 4GB MP3-soitin SA1942/02 Western Digital Elements 1TB USB 2.0 7200RPM Black 79 € 59 € Ulkoinen kovalevy USB-liitäntään. Loimaa/Lauroinen Sampsa Hakala Saviseudun pellot kasvavat terveellistä ruista, jota päätyy esimerkiksi Ylhäisten Kotileivän Peltopoika-leivän raakaaineeksi. SAMPSA HAKALA 1,90 % 2,40 % 3,00 % Tervetuloa uusittuun palvelupisteeseemme! Aleksis Kivenkatu 11 (K-Supermarket) www.loimaanet.. 1000 gigatavua liikuteltavaa tilaa se on jopa 500 tuntia videota! SYYSK UUN JUHLA TARJO UKSET ! SSP UUDISTUU! TERVETULOA JUHLIMAAN! Osallistu arvontaan myymälässämme tai osoitteessa www.internetcity.. Yritys työllistää neljä ulkopuolista työntekijää, joista yksi myy leipää Turun kauppahallissa. Varoilla autetaan hädänalaisia ihmisiä myös Suomessa. muun muassa Loimaalla, Huittisten Vampulassa ja Ypäjällä. Kunnollinen leipä tekee hyvää ihmiselle ja auttaa ensi viikon loppupuolella tekemään myös maailmasta hippasen verran paremman, kun Kotileivän väki leipoo satoja Nälkäpäivä-leipiä. Kerääjiä kauppojen ovilla ja keräyslippaita esimerkiksi pankeissa, yrityksissä ja kouluissa. SPR:n paikallisosastot järjestävät Nälkäpäivän lipaskeräyksen to–la 17.–19.9. syyskuuta. Yli puolet raaka-aineesta tulee omilta pelloilta, joita Seppo Salmi viljelee toistaiseksi. Viime vuonna valtakunnallinen keräystulos oli 2,6 miljoonaa euroa. Kolme päivää kestävässä operaatiossa kerätään kaikkialla Suomessa varoja järjestön katastrofirahastoon. Acer Extensa 5235 15.6” 399 € Nauti erinomaisesta MP3ja WMA-äänestä. Nälkäpäivä järjestetään tänä vuonna 17.–19
Mummujen mielestä viikonloppu oli vallan ihastuttava ja jatkoa toiminnalle toivottiin. – Olemme tehneet etsintöjä myös Loimaan alueella, josta olemme löytäneet lähinnä kalkkikiveä. Mummut tulivat Salosta, Turusta ja suurin joukko Alastaron Ylhäisistä. 3 m. Virtasen mukaan GTK:n aloittamat tutkimukset vievät tavallisesti vuosia. Kaikki menee paremmin, jos kaikki osapuolet saavat kertoa omista toiveistaan. Kotihoidon henkilöstöstä siirrettiin sairaanhoitaja tähän tehtävään kesäkuussa. syyskuuta 9 Isovanhemmuus – läsnäoloa ja maailman ihanin asia Alastaron Ylhäisten mummut lapsenlapsineen: Anita, Tarja, Leila, Tuula ja Maarit. Kultalöydön lisäksi Virtasen, Helteen ja Mikkolan ryhmä on löytänyt Ypäjältä lohkarekeskittymän, jossa on runsaasti arseenikiisua ja vahva kvartsijuoniverkosto. Nopealla aikataululla laaditussa hankesuunnitelmassa ei henkilökunnan mukaan ole osattu varautua kaikkiin tarvittaviin muutoksiin ja kustannuksiin. MATTO-OSASTO Seutukunnan laajin ja monipuolisin Humppila . Saapui ERÄ kysyttyjä KEVYITÄ plyyshimattoja! Uudistamme myymälämalleja: Jopa KAIKKEA ON! 195,Nyt suunnittelemaan! 50 % – NYT Esim. – Jos kivi painaa tuhat kiloa, 15 gramman kultamäärää voi pitää hyvänä pitoisuutena. Asiakkaina voivat olla muun muassa tulehdus-, laskimotukos-, syöpäja saattohoitopotilaat sekä nestehoitoa tai kiireetöntä verensiirtoa tarvitsevat. Sosiaalija terveysjohtaja Jaakko Kaunisto sanoo, että hankesuunnitelman auki repiminen tuo muutoksia suunniteltuihin aikatauluihin. Leireillä sattuu ja tapahtuu ja lapset oppivat turvaamaan myös muihin aikuisiin. Kankaanpää www.hklahonen.. Lasten mielestä parasta olivat kaikki eläimet, uiminen kylmässä altaassa, leikkiminen ja uudet kaverit. Kunnan takauksen piti olla voimassa enintään 31.5.2009 asti, mutta takausaikaa halutaan pidentää, jotta EteläSuomen lääninhallituksen maksatuspäätös yhdistyksen alkuvuoden EAKR-rahoituksesta saadaan maksuun. Leila Tanskanen LUKIJOILTA Kehitysvammaisten asuminen mutkistui Päivä kotisairaalassa maksaa 14 euroa LOIMAA Kehitysvammaisten asumisen järjestäminen Kitkonpuistossa vaatii uutta tarkastelua. Mummujen motoksi viikonlopun jälkeen valittiin kertosäe leirilauluksi valitusta Niiskuneidin rakkauslaulusta: Rakastaa, rakastaa, rakastaa ja tykkää. Hyväksytään, että isovanhempien luona on omat säännöt ja kotona omat säännöt. Loimaan alue on kuitenkin niin tasaista, että todennäköisyys löytää kultaa on heikko, Virtanen sanoo. Yhdistyksellä on pankissa luotollinen tili, jonka limiitin määrä on 50 000 euroa. Muun muassa Kitkonpuiston nykyistä pohjaratkaisua pidetään haasteellisena. Kotisairaalaan asiakkaaksi tullaan lääkärin lähetteellä. Ylellisen pehmeä JÄTTIDIVAANI pit. Toinen pääpalkinto meni Kittilään. Ajatukset toiset kaikki mielestään pois lykkää. Sotainvalideilta, joiden invaliditeetti on yli 25 prosenttia, ei peritä asiakasmaksua. LOIMAA Perusturvalautakunta on hyväksynyt kotisairaalatoiminnan hoitomaksuksi 14 euroa vuorokaudessa. Torstaina 17. Seppo Virtanen kertoo Ypäjän kultalöydön toteutuneen ryhmän pitkän kokemuksen ja hyvän onnen myötä. Ryhmä on kiertänyt Someron, Forssan ja Loimaan seuduilla jo parinkymmenen vuoden ajan ja tehnyt erilaisia löytöjä. – Ihmiset kyselevät joskus millaisia kultakimpaleita olemme löytäneet, mutta kultapitoisuudet ovat erittäin pieniä. Kunnanhallitus esittää valtuustolle, että se jatkaisi takauksen voimassaoloa yhdistyksen pyynnön mukaisesti entisin ehdoin toistaiseksi. Virtanen ei kerro sen tarkemmin, mistä päin Ypäjää löytö tehtiin. Kotisairaala toimii seitsemänä päivänä viikossa kello 8– 16. Yksi mummu, kaksi mammaa, yksi mumma, yksi jehu ja kuusi mummia kokoontui yhteensä kymmenen lastenlapsensa kanssa Kanniston kotieläintilalle viettämään viikonloppua. Kannistoon kokoontuneet mummut kehottavatkin kaikkia osapuolia yrittämään kaikkensa, vielä kerran, suhteiden korjaamiseksi. Mummut kokivat oman roolinsa siten, että täyttä vastuuta lapsesta ei saa, ei pidä eikä tarvitse ottaa. – Kiviä on jo tullut pyöriteltyä niin pitkään, että sitä alkaa tuntea mistä kultaa voisi löytyä, Virtanen sanoo. Vammala . Perusturvalautakunta on hyväksynyt myös kotiutushoitajatoiminnan jatkamisen. Ottamissamme tarkistusnäytteissä on ollut kultaa keskimäärin lähes 10 grammaa tonnia kohti, kertoo geologi Jari Nenonen GTK:sta. Viime vuoden maksatuspäätökset ovat viivästyneet yhdistyksestä riippumattomista syistä. Isovanhemmuutta pohdittiin viikonlopun aikana, ja koko mummujoukko allekirjoitti seuraavan ajatuksen; Isovanhemmuus on läsnäoloa ja apua tarvittaessa. Saa vain helliä, lelliä ja rakastaa. Lapset tulivat Espoosta, Askaisista, Turusta, Salosta, Paimiosta, Loimaan Mellilästä ja Loimaan Alastarolta. Jos kultaa näyttää löytyvän riittävästi kaivoksen perustamista varten, kauppaja teollisuusministeriö laittaa alueen myyntiin. GTK:n mukaan somerolaisjokioislaisen kolmikon löytö on niin merkittävä, että Ypäjällä on aloitettu lisätutkimukset. Kultaa ei edes näe paljaalla silmällä kivestä, vaan kivi on lähetettävä tarkempiin analyyseihin. Erityisenä huolenaiheena on, että tilat ympäristöineen saataisiin sopivaksi ja turvalliseksi sekä asukkaille että henkilökunnalle. Huonekaluliike Pekka Ahonen HUMPPILA Valtatie 2:n liikekeskus Ma-to 10-18 pe 10-19, la 10-14 Puh. Virtasen mukaan malminetsintä on kolmikolle mukava ja mielenkiintoinen harrastus, jolla ei kuitenkaan pääse rikastumaan. Joskus käy myös niin, ettei tutkittavaksi lähetetystä kivestä löydy lainkaan kultaa. Toki aikuisten täytyy pystyä sovittamaan niitä niin, etteivät ne ole ristiriidassa keskenään. (03) 437 7866 KOTIINKULJETUS LÄHELLE JA KAUAS! Huolella valittu mallisto valmiina palvelukseen: Tervetuloa kaupantekoon! Nyt ollaan KOTONA – ja viihdytään... Ypäjältä löytyi kultaa Ypäjä Tiina Naula Ypäjällä tehtiin merkittävä kultalöytö, jolla heltisi valtakunnallisen malminetsinnän kansannäytekilpailun pääpalkinto. Perusturvalautakunta hyväksyi tiistaisessa kokouksessa hankesuunnitelman tarkistamisen. Somerolaiset Seppo Virtanen ja Matti Mikkola sekä jokioislainen Heikki Helle saivat Ypäjän löydöllään Geologian tutkimuskeskuksen eli GTK: n jakaman 4 000 euron jaetun pääpalkinnon. Hippolis toimii Ypäjällä MTT:ltä vuokratuissa tiloissa ja työllistää 2,5 henkilöä. Esitetyistä muutoksista laaditaan teknisessä virastossa kustannusarvio, minkä jälkeen perusturvalautakunta käsittelee asiaa uudelleen. Ostajina ovat olleet yleensä ulkomaiset kaivosyhtiöt. Asiakasmaksu sisältää sairaanhoitajien ja tarvittaessa lääkärin kotikäynnit lukumäärästä riippumatta sekä perushoitotarvikkeet, injektiolääkkeet ja kyseiseen hoitojaksoon liittyvät röntgenja laboratoriotutkimukset. Kehitysvammapalveluiden henkilökunnan mukaan jo hyväksyttyä hankesuunnitelmaa tulee täydentää ja tarkentaa. Sen arvellaan kuitenkin kuuluvan GTK:n tutkimaan Someron–Tammelan kultavyöhykkeeseen, jonka malmipotentiaalia uudet löydökset lisäävät huomattavasti. 160x230 cm TARJOUSHINTAAN! Syyskuun ajan kaikki kotimaiset hyllystöt Tämä on nähtävä! 1295,Syksyn uutuus! 495,DIVAANISOHVAT alk. Se on myös oikeus omaan aikaan lapsen kanssa. syksyn UUTUUS Bali 140x200 cm (240,-) 135,Suurvalikoima nukkamattoja! Upeat NUKKATYYNYT 50x50 cm MUUTAMIA MALLIHYLLYSTÖJÄ Paljon värejä! 25,Ryijymattoja, puuvillamattoja, villamattoja, aitoja persialaismattoja, käytävämattoja... Esim. Luoton takaajina ovat Ypäjän kunnan lisäksi Suomen Ratsastajainliitto ja Hevosopisto Oy. Se olisi kaikkien ja varsinkin lapsen edun mukaista. Rattaissa Hugo (takana), Emil, Minea. Hippolikselle takaus YPÄJÄ Hippolis – Hevosalan osaamiskeskuksen takaustarve jatkuu Ypäjällä. Kotona on kuulemma myös kateellisia pappoja, ukkeja ja vaareja. Seisomassa Venla ja Helmi. – Virtasen ryhmän lähettämässä näytteessä oli korkea kultapitoisuus, 15 grammaa tonnissa. Mummut ovat seuranneet viimeaikaista lehtikeskustelua isovanhemmuudesta ja he tuntevat surua ja myötätuntoa niitä kohtaan, jotka ovat kadottaneet yhteyden lapsenlapseen ja lapsenlapsen perheeseen. Kilpailu koskee viime vuotta, mutta palkinnot jaettiin vastikään. Erilaisia tunnustuspalkintoja ryhmä on kuitenkin saanut aiemminkin. GTK on käynnistänyt alueella kartoitukset ja tehnyt tutkimusvarauksen. Nuoret Kotkat ajattelee lapsen turvaverkon vahvistamista, mitä mummun ja lapsen yhdessäolo varmastikin tukee. Tapahtuman järjestäjä Nuoret Kotkat halusi tarjota arjen askareista vapaamman viikonlopun, vähän juhlaa lapsenlasten kanssa sekä mahdollisuuden tavata muita mummuja
Lasi pysyy tekijällä arvossa, kun siihen puhaltaa mukaan melkein sielunsakin. Lasinpuhaltaja-taiteilija Reima Maarosella on takanaan vaikuttavat 37 vuotta alalla. Uniikkiin haluan seuraavan kymmenen vuoden aikana ehdottomasti satsata, Maaronen sanoo. Tarmo toimii nyt Fiskarsissa ja minä täällä Humppilassa, Reima Maaronen selvittää. Pitkän linjan nuutajärveläiset, syntymää myöten, saivat päivän verran aikaa miettiä, puhaltaako lasia perinteistäkin perinteisemmässä lasitehtaassa Kakkostien varressa. Hänellä on monen monituista tarinaa kerrottavana, liittyen sellaisiin nimiin kuin Kaj Franck ja Oiva Toikka. On sanonta, jonka mukaan lasinpuhaltaja siirtää puhaltaessa pienen syrjän sieluaankin lasiin. Kesäaikaan lasinpuhaltajia on voinut nähdä Humppilassa työssään päivittäin, mutta syksyyn päästyä maanantait laitettaneen kiinni. BIANCO BLU, italiasta käännettynä valkoinen ja sininen, on 12 vuotta olemassa ollut Tarmo Maarosen perustama lasimerkki, jota löytyy muun muassa Stockmannin tavaratalojen hyllyiltä. Uniikin tekeminen tarkoittaa uusien tapojen ja muotojen etsimistä. syyskuuta Reima Maarosen mukaan lasinpuhallus jakautuu sarjatuotantoon ja uniikkiin taiteeseen. Sarjatuotanto tuo leivän, mutta uniikki liekittää intohimon. Reima Maaroselle rahan ansainta ei ole tekemisessä se kaikkein päällimmäisin. ANU SALO. Nimen saaminen on hidas ja kärsivällisyyttä vaativa tie, mutta nyt, näin pitkän ajan jälkeen, voisi jo olla sen aika. Sitten oli lopulta paidanselkämys valkoisena, kun päivä eteni. – Kyllä haaveeni ovat nyt ensisijaisesti halussa saada toteuttaa omia töitä ja näyttelyitä. Lasin arvostus on korkealla Maarosen veljekset pitävät uunit kuumana Humppilassa Lasinpuhaltaja pääsee varmasti taivaaseen, koska työolot ovat jo niin kuumat maan päällä. Kuuman massan saa katkeamaan muutamalla tipalla vettä. Lasin työstämisen seuraaminen herättää tunteen jonkinlaisesta taikuudesta. Lasi on kiehtova liitto kvartsihiekkaa, soodaa ja kalkkia. Vuosi takaperin uunit kylmenivät toviksi, kun Iittala lopetti lasintuotannon Humppilassa. Velipojan 12 vuotta sitten perustama Bianco Blu tuli sitten Iittalan vuokralaiseksi Humppilaan. Tekijänä ei tule valmiiksi ikinä ja sehän se niin kiehtovaa onkin. Hänen ensimmäinen tuntipalkkansa oli 2,48 markkaa ja niitä rahoja hän sijoitti palavalla innolla Jerry Cottoneihin. Lasi pitää jäähdyttää tasaisesti, ensin kauttaaltaan 500 asteeseen ja sitten hitaasti siitä alaspäin. Kun koulupoika värjötteli räntäsateessa bussia odottamassa, Nuutajärven tehtaan ikkunoista lämmintä valoa hohkanneet uunit vetivät kummasti puoleensa. Koulutus oikein kantapään kautta, ja sellainen, että kirjoitan joskus vielä muistelmat, Reima Maaronen naurahtaa. – Vastaus oli kyllä. – Kouluja ei sittemmin ole paljon käyty, mutta sitäkin pitempi ja perusteellisempi on ollut opintie lasinpuhaltajien opissa. – Itse en ole koskaan muuta tehnytkään, paitsi jakanut Aamulehteä, Reima Maaronen sanoo. Ammatin valinta oli kuin kohtalo. Jälkimmäisen linnuista moni on kuoriutunut Reima Maarosen käsissä. Suurinkaan taiteilija ei olisi nimeään lunastanut ilman taitavia puhaltajia. Ensin mainittu tuo säännöllisen leivän, jälkimmäinen pitää yllä intohimoa tekemiseen. On sarjatuotanto ja on uniikki, johon liittyy luomisen halu ja taiteellinen kunnianhimo. Humppila Anu Salo Humppilan lasitehdas ilman lasinpuhallusta. 10 Torstaina 17. – Luulisi, että kaikki on jo keksitty ja vähintään kerran tehty, mutta eipä vain ole. – Nuutajärvellä jotkut söivät suolatabletteja sitoakseen tarpeeksi nestettä elimistöön. – Mutta aina, kun paikalla ollaan, niin tervetuloa katsomaan. Lasista irtosi sittemmin leipä molemmille veljeksille. Kas siinäpä ajatus, joka ei vain jotenkin sovi. Aineksista tehdään mänki, seos, joka kuumennetaan 1100asteisessa uunissa. Eikä onneksi tarvitsekaan. Sanotaan, että lasinpuhaltaja pääsee varmasti taivaaseen, koska työolot ovat jo niin kuumat maan päällä. Sitten kuvaan astuivat lasiveljekset Tarmo ja Reima Maaronen. Sarjatuotannon menekkitavaraa ovat eritoten eläinfiguurit ja niiden joukossa aivan erityisesti linnut. Humppilassa on yksi oppipoikakin jo hommissa ja toiveissa työllistää tämä pysyvästi. Se on yhtä aikaa myötäävää ja sitkeää kovettuen jäähtyessään pysyvään muotoon. Liikelahjoiksi tehdään myös paljon tilaustöitä. Reima Maaronen on ollut yrityksessä työssä kuusi vuotta, ja niistä nyt vuoden verran Humppilassa. Ihmisen osuutta ei voi lasinpuhalluksessa korvata. LASINVALMISTUKSESSA on kaksi puolta. Kuumana lasia voi muovata kuin toffeeta
KOTIPAIKKA LOIMAA 17.9.2009 Työväenopisto tarjoaa opetusta 7 600 tuntia Loimaan työväenopiston tämän lukuvuoden opintoohjelmassa on tarjolla noin 250 erilaista kurssia ja opintoryhmää. Suosituimpia kursseja on Rantasen mukaan vaikea ennustaa. Vesikoskitalon kutomo kudonta, kevätkudonta . Uimahalli Vesihovissa ei ainakaan tarvitse olla yksin, sinne tullaan kauempaakin. Opintien koulu salonkitanssi, rivitanssi naisten kuntoliikunta tilkkutyöt lampunvarjostinkurssi puutyöt tietotekniikka herkuttelevat herrat sianpääsylttykurssi, possunmakkarakurssi voileipäkakkukurssi, leivonnaisia kevätjuhliin . Opiston erikoiskursseilla, kuten avoimen yliopiston opintotokokonaisuuksissa, kortti ei kuitenkaan ole käytössä. Oppiminen on jokaisen oikeus – Loimaan kaupungissa sitä voi tehdä niin peruskoulussa kuin vaikkapa työväenopistossakin. – Toivoisimme, että oppilaat oppisivat ennakkoilmoittautumisen joka paikassa, Rantanen sanoo ja Heininen toteaa, että ennakkoilmoittautuminen voi pelastaa kurssit, jotka ovat vaarassa jäädä toteuttamatta. Virttaan kylätalo Virttaan kudontaja käsityöpiiri . Musiikkiopisto lapsikuoro . Opisto tarjoaa tänä lukukautena tuhansia tunteja opetusta. – Aktiivikortti on opiston vastaantulo innokkaille oppilaille, vapaa-aikajohtaja Riitta Heininen toteaa. Yhteiskoulu ikonimaalaus digikuvan käsittely viihdekuoro miesten liikuntapiiri puutyöt naisten puutyön alkeet entisöinti ja verhoilu järjestyksenvalvojakurssi ensiapu matkailupiiri . ATK:n opetusta on lisätty ja kotitaloutta on enemmän kuin moneen vuoteen. Mikäli kaikki kurssit toteutuvat, opisto järjestää työvuoden aikana noin 7 600 opintotuntia. Opistotalo avoimen yliopiston kursseja englanti, espanja, italia, latina, ranska, saksa, venäjä, viro kuvataide ikonimaalaus posliinija lasimaalaus keramiikka, rakukeramiikka, nakurakukeramiikka luova kirjoittaminen itämainen tanssi harmonikka käsityöt, tilkkutyöt, kirjonta perinteiset vaatteet, paratiisivaatteet keskeneräiset työt tuunaus nypläys, hopeanypläys, nypläten ja huovuttaen värjäys ja kankaan kuviointi rasiat ja albumit risukoristeet kahvipusseista käyttöesineitä kierrätysmateriaaliviikonloppu hygieniapassi sukututkimus järjestyksenvalvojakurssi . Mellilän palloiluhalli jooga naisten ja miesten kuntoilupiirit . Alastaro halli varttuneiden liikunta . Kojonkulman Ahjo naisten kuntoliikunta . Viime vuonna kiinnostus espanjan alkeita kohtaan yllätti, tänä syksynä ensimmäisenä tuli täyteen akvarellikurssi. Kortin hinta on 80 euroa, joten jo kolmelle kurssille osallistuvan kannattaa aktiivikortti hankkia. Vanha koulu musiikkimeditaatio . Lasipalatsi kudonta, kevätkudonta . Alastaron yläaste englanti, viittomakieli stucco lustro ikonimaalaus lasten ja nuorten savityöt digikamera ja kuvankäsittely luontokuvaus kitara jooga käsityöt, tilkkutyöt rasiakurssi entisöinti ja verhoilu tietotekniikka herkuttelevat herrat tutustu luontoon . – Tänä työvuonna meillä on pitkästä aikaa kirjoittajapiiri. Kojontupa käsityöt kudonta . Opiskelijoilta opistolaiset puolestaan toivoisivat vastaantuloa ennakkoilmoittautumisissa. Lapsia ja nuoria tuetaan eri tavoin sekä koulussa että vapaa-ajalla – tavoitteena on, että kukaan ei jäisi yksin. Tämä kannattaa huomioida Alastarollakin, jossa ryhmäkoot saattoivat olla pienempiä. Kurssitarjonta on rehtori Erkki Rantasen mukaan kutakuinkin kopio Loimaan työväenopiston ja Alastaron kansalaisopiston viimevuotisesta ohjelmasta. Alastaron kolmesta entisöinti ja verhoilukurssista hän odottaa helpotusta kaupungin alueella asuvien entisöinti-innostukseen. Virttaan koulu varttuneiden liikunta naisten kuntoliikunta nypläys entisöinti ja verhoilu . Heimolinna puhallinorkesteri . ... Alastarolla käytössä ollut aktiivikortti on otettu käyttöön Loimaan työväenopistossa. Iso osa kursseista on Opistotalolla keskustassa, mutta kursseja järjestetään myös muualla kaupungissa. . Kalliohovi circuit . Ole hyvä, tässä on luettavaksesi Loimaan kaupungin tiedotuslehti. Metsämaan koulu käsityöt . Mellilän nuorisotalo käsityöt Sinulle. Kunnantalo tietotekniikka . Sarka mieskuoro . Hirvikosken koulu naiskuoro . Liikuntaryhmiä kysytään aina enemmän kuin voimme järjestää, Rantanen poimii muutamia esimerkkeja opinto-ohjelmasta. Pohjan tila syksyinen piirustusja maalauskurssi . Kursseille menemällä voit pitää huolta siitä, että piirit pyörivät lähellä Sinua ensi vuonnakin. Aktiivikortin voi ostaa opistotalolta tai opiston toimistolta. Aktiivikortilla opiston oppilaat voivat osallistua työvuoden aikana niin monelle kurssille kuin haluaa. Kauhanojan koulu naisten kuntoliikunta . Keskuskoulu jooga kiinalainen terveysliikunta painonpudotusliikunta naisten kuntoliikunta circuit . Opistojen yhdistyminen vuoden vaihteessa on kuitenkin tuonut yhden uudistuksen. ja koko kaupungin alueella Loimaan työväenopiston kursseille ennakkoilmoittauduttiin viime viikolla. Ensimmäisenä täyteen tuli akvarellikurssi.. Sinä kaupunkilaisena voit kertoa, mitä seuraavissa tiedotuslehdissä olisi hyvä selvittää (matti.tunkkari@loimaa.fi). Myös muutamat opettajat ovat ottaneet kortteja myyntiin. Opetusryhmät toteutuvat muutamia poikkeuksia lukuunottamatta vain, jos opiskelijoita on seitsemän. Haaran pääskynpesä naisten kuntoliikunta . Liikuntahalli kansantanssi bailatino jooga . Niinijoen koulu naisten kuntoliikunta . Mellilän entinen kirjasto kudonta
Oppilashuoltoryhmässä työskentelevät muistuttavat myös, että hekin ovat vanhempia ja ihmisiä. Lukiseuranta: Lukion ensimmäisen vuosikurssin opiskelijoille tehtävä testi, jolla kartoitetaan lukivaikeuksia. Parhaat tulokset on saatu, kun koti on mukana, Laitila toteaa. Tavoitteena on, että oppilas voi ongelmistaan huolimatta jatkaa omassa opetusryhmässään. Kiusaamisesta tulee tietoa muun muassa terveydenhoitajan, tukioppilaiden ja vanhempien kautta. Oppilashuollon kehittämishanke. – Jos lapset saisi ajoissa nukkumaan, olisi aika paljon vähemmän murheita, Ahonen toteaa. Rouhiainen toteaa oppilaiden itsensäkin kertovan entistä rohkeammin kiusaamisesta. HOPS: Oppilaalle räätälöitävä henkilökohtainen opintosuunnitelma. Terveydenhoitaja Eija Ahonen huomauttaa, että toisille esimerkiksi ajanhallinta on itsestäänselvyys, mutta toisille se tuottaa vaikeuksia. Kodin ja koulun väliseen yhteydenpitoon tarkoitettu sähköinen reissuvihko tuo kuraattorille tietoa poissaoloista aiempaa nopeammin. Kokouksissa tarkistetaan myös se, onko edellisellä kerralla sovitut asiat edenneet. Jos neljä K:ta eivät kuitenkaan riitä, tilanteisiin pystytään erityisopettaja Hannele Rouhiaisen mukaan puuttumaan varhaisessa vaiheessa. Apu ongelmiin löytyy helpommin, kun ongelman syy on tiedossa. . Kiva koulu: Kiva koulu on kiusaamisen vastainen toimenpideohjelma, jossa Loimaakin on nyt mukana. – Lapset ovat kaikki erilaisia oppijoita ja heillä on erilaisia kykyjä ja taitoja. . Samalla tukea pyritään viemään yleisopetuksen puolelle. – Kodin täytyy olla rinnalla. Oleellista on myös tiedon kulku. Näin on ollut aina, mutta nyt tämä tiedostetaan paremmin. Jopo-hanke: Koulupudokkuutta vähentäviä opetusmenetelmiä ja toimintatapoja kehittävä joustavan perusopetuksen -hanke. Toimenpiteitä ja toimintamalleja opiskelun tueksi Ongelmiin löytyy apu ja apuvälineet Loimaan oppilashuollon toimintaa ohjaa neljä K:ta. Oppilashuoltoryhmät kokoontuvat kerran viikossa. . Oppiminen on jokaisen oikeus – Lapset ovat kaikki erilaisia oppijoita ja heillä on erilaisia kykyjä ja taitoja. Ykköspassi: Lukion ensimmäisen vuosikurssin opiskelijat opettelevat ajanhallintaa tarkkailemalla omaa ajankäyttöään. Oppimisvaikeuksien osalta pohditaan, olisiko syytä esimerkiksi suorittaa testauksia. Toiminnalliset vanhempainillat: Vanhemmille ja oppilaille järjestetyt yhteiset toiminnalliset vanhempainillat synnyttävät erilaista keskustelua ja tarjoavat vertaistukea. Laitila toivookin, että perheissä opittaisiin ajattelemaan tukitoimia kaikille kuuluvina väylinä. . YLEISIMPIÄ huomiota herättäviä asioita ovat Laitilan mukaan oppilaan oppimistaso, poissaolot ja kiusaaminen. Erityistä huomiota onkin kiinnitetty nivelvaiheisiin, joissa oppilas siirtyy oppiasteelta toiselle. . Seuranta onkin tärkeä osa oppilashuoltoa. . . Koulupoliisi: Tekee poliisin toimintaa tutuksi ja muistuttaa säännöistä ja normeista. TUEN JA AVUN pyytäminen ei ole häpeä. Testauksia ei kannatakaan Rouhiaisen mukaan pitää jännityksen paikkana. – Jos on ongelma jossain kohtaa, se ei tarkoita sitä, että olisi kokonaan tyhmä, Oksanen-Hanttu toteaa ja huomauttaa, että kaikkeen löytyy apuvälineet, joilla kompensoida ongelmia. Korostaa ennaltaehkäisevän ja varhaisen tuen merkitystä. Ilmi tulleita tapauksia selvitetään yhdessä lasten ja vanhempien kanssa. Läksyparkki: Läksyparkissa oppilas voi koulun jälkeen tehdä esimerkiksi rästiin jääneitä läksyjä opettajan ohjauksessa. Tuen ja avun pyytäminen ei ole häpeä. . Ratkaisut voivat olla melko yksinkertaisiakin. Auttaa tekemään tarvittavia korjausliikkeitä. . . Toimivaa oppilashuoltoa on koulukuraattori Marja-Liisa Laitilan mukaan jo se, että opettajat ja vanhemmat ovat yhteydessä keskenään. Marja-Liisa Laitila (vas.), Tarja Oksanen-Hanttu, Hannele Rouhiainen ja Eija Ahonen kuuluvat oppilashuoltoryhmään. Etsii sopivia oppimispolkuja normaaliopetuksen puitteissa. TUKITOIMISSA Loimaalla noudatetaan kolmivaihemallia, jossa tukimuodot vaihtuvat asteittain varhaisesta välittämisestä tehostettuun ja erityiseen tukeen. Kelpo-hanke: Tehostetun ja erityisen tuen kehittämisohjelma. – Meillä on tehokas, nopeasti asioihin puuttuva oppilashuolto, Rouhiainen kiittelee. Apu oppimisongelmiin kuuluu kaikille. Kouluterveyskyselyt: Mittaa muun muassa kouluympäristön viihtyisyyttä ja koulun ilmapiiriä. Kokouksissa keskustellaan muun muassa oppilaiden poissaoloista ja oppimisvaikeuksista sekä kiusaamisesta. . Näin on ollut aina, mutta nyt tämä tiedostetaan paremmin.. Poissaoloihin reagoimista nopeuttaa Helmi-järjestelmään siirtyminen. – Kiinnostu, kuuntele, keskustele ja kannusta. Poissaolojen selvittämisessä kartoitetaan mahdolliset terveydelliset, kiusaamiseen tai opiskelun vaativuuteen liittyvät syyt. Oppilashuoltoryhmiin kuuluvat kuraattori, erityisopettaja, opo, terveydenhoitaja, psykologi, koululääkäri, sosiaalityöntekijä, rehtori sekä opettajia tarpeen mukaan. Ongelmat saattavat olla heille hyvin omakohtaisesti koettuja. Tarjoaa vuosiluokkien 7–9 opetukseen oppilaiden yksilöllisistä tarpeista lähteviä toiminnallisia opiskelumenetelmiä kuten työpaikkaopiskelua. 2009/3 KOTIPAIKKA LOIMAA Moniammatillista oppilashuoltoa Oppilashuoltotyötä tehdään Loimaalla moniammatilliseen verkostoon tukeutuen. Hän korostaakin, että asioista keskustellaan aina ensin vanhempien kanssa. – Ongelmaratkaisut ovat räätälöityjä, sillä syyt poissaoloihin eivät ole eri oppilailla samoja, Laitila ja psykologi Tarja Oksanen-Hanttu korostavat
Myös Suominen iloitsee siitä, että on saanut olla mahdollistamassa Himalan unelmaa. NUORISOTILOISSA on otettu käyttöön valokuvalla varustettu Nuorisotalokortti. Haapasen lisäksi nuoriso-ohjaajina toimivat Henna Rusi, Mauri Vainio sekä tuntityöntekijöinä Anu Kankare ja Susan Tuovinen. Nuorisotalo on oiva paikka nuorelle, joka ei ole kiinnostunut urheiluseurojen eikä muiden järjestöjen tarjoamista harrastuksista. Nuorimmat ovat vitosja kutosluokkalaisia. Tosin Alastarolla kävijät ovat hivenen vanhempia ja joukossa on yli 18-vuotiaitakin. selviytymisseikkailu, missä puhutaan päihteistä. Joustavassa haussa koulutuspaikkaa hakenut Himala toteaa, että ilman uraohjaajan apua paikka olisi saattanut jäädä saamatta. Järjestys syntyy nuoren ja ohjaajien välisestä luottamuksesta, nuoriso-ohjaaja Anu Haapanen vahvistaa. Siinä meillä on haastetta, miten tavoitamme nuoret niin, että he tuntevat saavansa erilaisesta toiminnasta sisältöä elämäänsä, Suhonen ja Haapanen miettivät ja lisäävät, että kaikki nuorisotyöntekijät ovat nuoria varten. Ohjaajien edessä oranssipaitainen Roni Miinalainen, joka on nuorimpia kävijöitä. Kutosluokkalaisille ja heidän vanhemmilleen yhdessä koulun kanssa järjestetään iltakouluna ns. – Mietimme myös yhteishaun hakujärjestystä ja järjestin tytölle tutustumisen parturi-kampaaja puolelle Loimaalle. opiskeluun tai työhön liittyvissä virastoasioinneissa. Talokortilla saa alennuksia vapaaaikapalvelujen tarjoamista tapahtumista ja maksuista sekä tietyistä yksityisistä liikkeistä. Ja aikuinen, jonka kanssa keskustella. Hankkeet tekevät myös yhteistyötä. – Kannattaa tulla rohkeasti katsomaan ja tutustumaan, jos on aikaa ja tälläinen kiinnostaa. Juuri-hanke suuntaa toimintansa 15–25vuotiaisiin nuoriin, jotka eivät ole kiinnittyneet koulutukseen eivätkä työelämään tai joilla kiinnittyminen on heikkoa ja epävarmaa. Siellä kolmena iltana viikossa kokoontuu kolmisenkymmentä nuorta ja joukossa on oripääläisiäkin. Paikatta jääminen oli nytkin lähellä, sillä Himala otettiin opiskelijaksi peruutuspaikalle. Nuorisotalotoiminta on yksi osa Loimaan nuorisopalvelujen ennaltaehkäisevästä avoimesta toiminnasta. Täältä löytyy kavereita ja toimintaa. – Tosi mukavalta tuntuu. Uraohjaajalta apu unelman toteuttamiseen Koulupäivystyksestä talotoimintaan Loimaan nuorisotalon käyttäjät piirittivät ohjaajat Henna Rusin, Anu Haapasen, Anu Kankareen ja Pirkko Suhosen. Uraohjaaja Nina Suominen kokee, että tarvetta uraohjaukselle on. Opiskelupaikka parturi-kampaaja linjalla oli Jonna Himalalle unelmien täyttymys. Hirvikoski, nuokkari Kanta-Loimaantie 9, entinen paloasema ma ja ke klo 17 20.30 . Opiskelupaikan saamisessa Himalaa auttoi uraohjaaja Nina Suominen. Juuri-hanke on toiminut nyt vuoden. – Jos vähänkin jokin asia askarruttaa tai on jotain kysyttävää, niin rohkeasti juttusille, Suhonen rohkaisee. 2009/3 KOTIPAIKKA LOIMAA Nuorisotilat ja aukioloajat: Juuri-hanke ja uraohjaus Loimaan seutukunnallisen nuorisotoimen, SENUn, toimintaa on tällä hetkellä kaksi ennaltaehkäisevään nuorisotyöhön suuntautunutta hanketta. Jonna Himala aloitti syksyllä opinnot Loimaan ammattija aikuisopiston parturi-kampaaja linjalla. Kortin haltijalla on oikeus käyttää nuorisotiloja ja niiden välineistöä avointen ovien iltoina. Nuoriso-ohjaajat nuoren tukena eri tavoin – Eivät nämä ole mitään paheiden pesiä, missä saa tehdä mitä tahansa. Suomisen asiakkaista suurin ryhmä on tarvinnut lisätukea ammatinvalintaan. Opintonsa keskeyttäneet tai opintojen keskeyttämistä harkitsevat tulevat toisena ryhmänä. Mellilä, nuorisotalo Melliläntie 106 ma klo 17.30 20.30 sekä ke ja pe klo 17 20.30 Niko Soikkeli, Helena Isotalo, Antti Koivisto ja Samuli Ahonen iskevät korttia Alastaron nuorisotilassa, joka on nuorten suosittu kohtaamispaikka maanantaisin, keskiviikkoisin ja sunnuntaisin. Viime keväänä alkoi yhdessä seurakunnan kanssa joka toinen viikko nuoriso-ohjaajan päivystys Alastaron yläasteella sekä Opintiellä ja Puistokadun koulussa. Nuorisotalojen kävijöistä puolet on ala-asteelta ja puolet yläasteelta. Kortin haltijalle meilataan tietoa tulevista tapahtumista. Talokortteja on jo nyt noin 120, mutta ihan kaikilla toiminnan piirissä olevilla ei ole korttia. IKäluokasta yksi viidesosa on nuokkareiden käyttäjiä. . Alastaro, nuokkari Loimijoentie 77 ns. Syksyn osalta koulupäivystykset alkavat tällä viikolla. – Opettajienkin on hyvä nähdä oppilaat muualla kuin koulutiloissa, Suhonen tietää. Loimaa city, nuorisotalo Pikatie 2, sininen talo rautatieaseman vieressä ma-to klo 17 20.30 . . – Nuoriso-ohjaajat yrittävät eri keinoin houkutella nuoria vapaaehtoisesti erilaiseen toimintaan. Tämä on sitä, mitä olen koko elämän halunnutkin, Himala riemuitsee ja suunnittelee perustavansa koulun ja muutaman työvuoden jälkeen oman kampaamon. lasipalatsin alakerta ma, ke ja su klo 17 20.30 . Tuo kysymys on, miksi juuri sinut pitäisi valita. Lasipalatsin alakerrassa toimiva nuorisotila on vilkkaimmassa käytössä. Lisäksi olin mukana henkilökohtaisissa haastatteluissa, Suominen jatkaa. Hän kuljetti minut valintakokeisiin, koska vanhempani eivät töiden vuoksi päässeet viemään, Himala kertoo. Ryhmäytys on puolestaan seiskaluokkalaisten juttu, kun yläasteen aloittaneet viedään opettajineen Pohjan tilalle tutustumaan toisiinsa erilaisissa toiminnallisissa pisteissä. – Nina ei pure. NUORISOPALVELUJEN hyvänä yhteistyökumppanina on vireä nuorisovaltuusto, joka ideoi ja järjestää erilaisia tapahtumia ja retkiä. Himala kuitenkin arvelee, että nuoret saattavat arastella uraohjaajalta avun pyytämistä. Alastaron lisäksi nuorisolle on omat kokoontumistilat Hirvikoskella, Mellilässä ja Loimaan keskustassa. – Juu, ei nuoret rellestä täällä, mutta ei ohjaajien tarvitse silti rähistä. Kannattaakin mennä hänen puheilleen jos vähänkin epäröi, hän kannustaa. Lisäksi nuoriso-ohjaajat ovat mukana oppilashuoltoryhmissä. Uraohjaajaan kannattaa ottaa yhteyttä, jos oman alan löytäminen askarruttaa, opiskelut tekisi mieli jättää kesken tai opiskelupaikka on jäänyt saamatta. Opiskelupaikka ei kuitenkaan ollut Himalalle itsestäänselvyys vaan monen mutkan ja hyvän onnenkin takana. Uraohjaaja Nina Suominen kiertää syksyn aikana kertomassa yhdeksäsluokkalaisille uraohjauksesta.. Juuri-hanke painottuu uraohjaukselliseen nuorten kohtaamineen, Elämänilo keskittyy nuorten elämänhallintataitojen kehittämiseen ja ylläpitämiseen. Täällä on valvojina nuorenmielisiä aikuisia ja monenlaista tekemistä yhdessäolosta pelailuun, nuorisosihteeri Pirkko Suhonen kertoo Loimaan neljästä nuorisotalosta, ”nuokkarista”. Peruskoulussa opiskelu ei Himalalle oikein maistunut, mutta nyt maistuu. Alastarolla ns. Nuorisovaltuusto on aktiivinen vaikuttaja ja sen edustaja on usein eri lautakuntien kokouksissa, vaikka ne välillä tuntuvatkin varsin tylsiltä. Hän kertoo, että nuorten kanssa opetellaan muun muassa vastaamaan yhteen kiperimmistä kysymyksistä. RETKIÄ, tapahtumia, koulujen nuoriso-ohjaajapäivystys, kuudesluokkalaisten selviytymisseikkailu ja seiskojen ryhmäytys, Suhonen luettelee muita toimintamuotoja. Omien tietojen lisäksi talokortissa on huoltajan nimi ja puhelinnumero. – Nina auttoi hahmottamaan, mitä valintakokeissa voidaan kysyä. Juuri-hankkeen uraohjaus antaa tukea koulutukseen hakeutumisessa sekä ohjaa käytännön työja opiskeluelämään liittyvissä asioissa ja auttaa mm. – Eiku jutteleen, kyseleen ja osallistumaan
Nuorisotyötä yhteistyönä Loimaan seutukunnallinen nuorisotoimi, SENU, tekee nuorisotyötä seitsemän kunnan yhteistyönä. Vesihovissa on järjestetty uimakoulua myös aikuisille. Loimaalaiset käyvät täällä sen verran useammin, että he eivät osaa katsoa paikkaa sillä silmällä kuin harvemmin vierailevat uimarit, Kajander sanoo. Uimatoiminnan lisäksi Vesihovista voi ostaa lippuja Hirvikosken kuntosalille. Kahviossa voi myös järjestää kokouksia tai palavereja. Loimaan uimahallia Vesihovia voi sen monipuolisuuden vuoksi kutsua virkistysuimalaksi. Älä hautaudu hiekkaan, vaan kerro mielipiteesi Nuorisovaltuustolle. SENU kerää myös tietoa lasten ja nuorten elinoloista sekä kouluttaa nuorisotyön edustajia ja sidosryhmiä. Vesijumppa on pääasiassa eläkeläisten harrastama laji, koska kuivan maan jumppa ei välttämättä enää sovellu kaikille. Soita 010 270 3237 . Perinteisen ratauinnin lisäksi Vesihovissa voi nauttia muun muassa porepenkistä ja niskahierontasuihkusta. – Uimahallit siellä ovat niin täynnä, että harjoituksia varten he hankkivat uimatilat täältä. Etsivä nuorisotyöntekijä Elämänilo-hanke Timo Narinen 050 437 3834 elo.senu@loimaa.fi Nuorisovaltuusto järjesti kesän lopuksi Beach Partyn, jossa kerättiin koulujen alkuun voimia kisoin ja musiikilla. VESIHOVIN esimiehen Petri Kajanderin mukaan vesijumpat vetävät väkeä puoleensa. Elmeri oli Vesihovissa yhdessä Juha-isänsä kanssa. SENUn päätehtäviä ovat muun muassa nuorisotyön toteuttaminen kuntayhteistyönä seutukunnallisella työnjaolla ja uusien nuorisotyön toimintamuotojen edistäminen seutukunnassa. – Yleinen kuntouinti on aina suosittua, mutta esimerkiksi vesijumpassa on erityisen paljon kävijöitä. Pääasiassa siellä opeteltiin uimisen alkeita ja kerrattiin tekniikkaa. Laita tekstari NUVAN puhelimeen 040 8446 657 . Kouluuimareita tulee kaikilta lähialueilta, Kajander kertoo. Ideana on tuottaa seutukunnan nuorille, kuntien nuorisotyöntekijöille ja nuorisotyötä tekeville järjestöille seutukunnallisia palveluja, joihin yksittäisen kunnan resurssit eivät välttämättä riittäisi. Vesihovi on huomioinut lapsiperheet myös taloudellisesti, sillä lauantaisin Vesihovi myy perhelippuja, joilla yhden maksavan aikuisen hinnalla mukaan pääsee myös enintään kolme lasta. Loimaan seutukunnallinen nuorisotoimi: . Älä hautaudu hiekkaan – ota yhteyttä Mitä pitäisi järjestää, mihin pitäisi ottaa kantaa, mikä saisi olla toisin, mikä harmittaa, mikä on hyvin – onko jotain toiveita, joita Nuorisovaltuusto voisi täyttää. – Lokakuussa alkavat koulujen uintiryhmät, jotka ovat erittäin suuri käyttäjäryhmämme. Lapsia varten monitoimialtaasta löytyvät niin matalat pikkualtaat kuin myös vauhdikas vesiliukumäki. Lapset ottavat riemun irti liukumäestä ja aikuiset voivat rentouttaa lihaksiaan hierovissa poreissa tai harrastaa kuntouintia. Uimakouluja järjestetään aina silloin tällöin, mutta vielä tulevasta uimakoulusta ei ole tietoa. 2009/3 KOTIPAIKKA LOIMAA KOTIPAIKKA LOIMAA Kotipaikka Loimaa – Loimaan kaupungin tiedotuslehti asukkailleen Lehden toimitus: Priimus Media Oy – Vastaava toimittaja Kati Uusitalo Toimittajat: Sari Keskitalo, Marika Timonen, Maija Paloposki, Niina Tuomola, Matti Tunkkari, Loimaan kaupunki Ulkoasu: Priimus Media Erkki Kivimäki Paino: Allatum Oy, Jakelu: Itella Oyj Vesihovi sopii koko perheelle Ulkopaikkakuntalaiset kehuvat Vesihovin hyvää kuntoa Elmeri Aulasuo, 8, on käynyt Vesihovissa jo monta kertaa. LOIMAAN alueen asukkaat muodostavat Vesihovin suurimman käyttäjäporukan, mutta esimerkiksi Turun ja Kaarinan uimaseurat ovat vuokranneet Vesihovia käyttöönsä viikonloppuisin. Laita sähköpostia nuorisovaltuusto@ loimaa.fi. Loimaan kaupungin nuorisopalvelut hallinnoi SENUa, jossa mukana ovat lisäksi Aura, Koski Tl, Marttila, Oripää, Pöytyä ja Tarvasjoki. Seutukunnallinen nuorisotyöntekijä Henna Rusi Postitusosoite: PL 129, 32201 Loimaa Käyntiosoite: Kanta-Loimaantie 7 Puhelin: 010 270 3235, 050 377 5244 Sähköposti: senu@loimaa.fi www.senu.fi . Palveluitaan tarjoaa myös näköalakahvio, josta on helppo tankata energiaa. Seutuorganisaatio on toiminut vuodesta 1995. Pirteää karaistusta kaipaava voi puolestaan kastautua kylmäaltaassa, jossa vesi talvella on noin seitsemän asteista. Yhteyttä voit ottaa monin eri tavoin: . Aikuisten uimakoulu osoittautuikin halutuksi ryhmäksi. Ulkopaikkakuntalaiset usein kehuvatkin, että Vesihovin tilat ovat siistit ja asialliset, vaikka peruskorjaus on tehty lähes kymmenen vuotta sitten. Ota henkilökohtaisesti yhteyttä nuorisovaltuuston jäseniiin, tietoa löytyy www.loimaa.fi . VESIHOVIA voikin kutsua koko perheen viihtyisäksi virkistysuimalaksi, sillä siellä on kaikille jotain. Myös vesijuoksu ja vauvauinti lukeutuvat Vesihovin suosikkeihin. Tällä hetkellä vauvauinnin ryhmät ovat kuitenkin täynnä, mutta seuraava ryhmä aloittaa taas vuoden alusta. Uraohjaaja Nina Suominen 040 702 7975 ura.senu@loimaa.fi . Kaikkein kivointa hänen mielestään on uiminen sekä vesiliukumäki
KIMMO GUSTAFSSON. – Ei vaan suju aika istuskellen. Kukkapenkki kasvattaa kuntoa ja pitää mielen virkeänä – Melkein joka kohdassa on pari lapion piston verran multaa. Pistää mihin vain kasvamaan, niin siellä on voimaa ja maanlaatu on hyvä. Hehtaarin ja neljäntoista aarin pihasta Vehviläinen arvelee noin 90 aarin olevan kukkasten vallassa. Etanoita tai muita tuholaisia on ollut hyvin vähän. Ja onhan se niin, että jos tämä olisi vastahakoista hommaa, siitä ei tulisi mitään. – Halusin katsoa, millaista siitä tulee. Se on jollain lailla näyttävä ja lajien määrä lisääntyy siinäkin, Vehviläinen pohtii. Luonnossa sitä on valkoisena, mutta tässä on eri punaisen värisiä ja keltaista sävyä. Keväällä kolmen apulantasäkin sisältö takaa hyvän kasvun koko alueelle kesäksi. Olen hakenut vuosittain pari, kolme lajia lisää ja siitä se on levittäytynyt, Vehviläinen kertoo ja lisää Dahlioita olevan nyt 700. syyskuuta 11 Huittinen/Sallila Kimmo Gustafsson – Kyllä tuossa ohikulkijoita on pysähtynyt ja tullut katsomaan lähempää, Sinikka Uusi-Uola kertoo seisoessaan kotipihansa kahden ison kukkapenkin välissä. – Siitä se lähti alkuun. – Heti keväällä, kun routa ja jää sulavat, niin sormet oikein syyhyävät istutushommiin, kukkamies sanoo. – Eihän tällainen piha olisi mahdollinen, ellei vettä saisi. Kolme vuotta sitten, silloisesta Vampulasta hankitun talon pihaankin tuli heti kukkamaa. VEHVILÄINEN rakensi talonsa vuonna 1980 ja alkoi vuoden päästä muokata pihaa kukkamaaksi. SYKSYN nyt saapuessa Vehviläinen kertoo jo innolla odottavansa seuraavaa vaihetta, kun hän nostaa Dahlioiden juuret ja vie ne varastoon odottamaan seuraavaa kevättä. Huittinen/Tammiainen Kimmo Gustafsson Aulis Vehviläisen kotipiha tekee tulijalle heti selväksi sen, mistä kukkasista mies pitää. KUN pakkanen nyt pääsee kunnolla syömään kukkaset, on Uusi-Uolalla edessä niiden ruotojen leikkaaminen ja monivuotisten kukkasten juurien peittäminen. Haitallisilta hyönteisiltä hänen pihansa on kuitenkin säästynyt. Esimerkiksi nauhuksen keltainen väri houkuttelee edelleen hyönteisiä puoleensa. Pistää mihin vain kasvamaan, niin siellä on voimaa ja maanlaatu on hyvä. Kanankakka kiihdyttää kukat kovaan kasvuun Aulis Vehviläisen mielestä talvi on huonoin vuodenaika. Punaisena hehkuva Dahlia-aita ottaa tulijan heti vastaan, ja sen takaa paljastuu lisää erivärisiä Dahlioita. Samoin keväällä istuttaminen vie pari viikkoa. Pohjatyö säästää myös suuremmalta jatkolannoittamiselta. Kukkien hoito virkistää samalla sekä mieltä että kehoa. – Harrastan melkein pelkästään Dahlioita. Ensimmäiset neljä Dahlian juurakkoa hän sai parikymmentä vuotta sitten alastarolaiselta poliisilta Antti Lahtoselta ja tämän pojalta. – Nauhuksen päälle multakerros, ettei vesi pääse juurakkoon jäätymään. Penkit ovat tiheästi täynnä erilaisia kukkasia. Kesän aikana penkit tarvitsevat runsaasti kastelua, sekä lannoitetta. Hän kertoo innostuneensa kasveista 60luvun puolivälissä. – Kirvoja oli alkukesästä, mutta vähän kärpäsmyrkkyä ja ne katosivat. Sinikka Uusi-Uola kertoo olleensa aina kiinnostunut kasveista. Orvokit kukkivat aurinkoisessa paikassa jo vapun aikoihin. Rakeinen kanankakka ja tänä kesänä tuotu puskuroitu hevosen lanta takasivat kasvun näin pitkälle syksyyn. Siitä alkaa kesän mittainen kukkaloisto, ja vaikka syksyn vaikutukset ovat jo pihan kasveissa selvästi näkyvissä, on jäljellä vielä aavistus kesästä. Pihan toisessa laidassa on oma pieni lampi, josta saa kasteluveden. – Ennen sitä aika meni enemmän humpatessa, mies naurahtaa. – Melkein joka kohdassa on pari lapion piston verran multaa. Kai se on jäännettä ajoista, jolloin oli kaksikin työtä päällekkäin. Alkaa teho jo hieman hävitä. Hän teki maatilan töitä jo lapsena kotiseudulla Rauman kupeessa. Tontille tuotiin hänen mukaansa muun muassa karjanlantaa ja turvetta. Kotona on toki sisäkukkia, mutta niistä ei ole vastaavaa ajankulua. Kukkasten hyvän kasvun salaisuus on tuolloin tehty perusteellinen maan muokkaus. Torstaina 17. PIHALTA löytyy lähinnä monivuotisia ja kesäkukkia. Uusiakin kasveja vuosittain aina tulee. Tästä täytyy nauttia, entinen mittakirvesmies pohtii. – Se on parin viikon urakka, sekä syksyllä. Hän laskee viettävänsä kesälläkin useita tunteja päivittäin hoitamassa kukkiaan. Kurkijoella syntynyt mies ei kuitenkaan pelkää työtä. Tänä kesänä ei tosin tarvinnut kastella niin paljon kuin viime kesänä. Aika tulisi kuulemma liian pitkäksi, jos ei olisi kukkamaita hoidettavana. Tänä keväänä Uusi-Uola istutti siankärsämöä penkin reunaan. – Mutta jos tuota miljoonakelloakin katsoo, huomaa, että siellä joukossa on valkoisia kukkasia. Kukkaloisto on houkutellut valtavasti erilaisia perhosia
Myös joukkueenjohtaja Juha Kojo on sitä mieltä, että tänä vuonna joukkue on tullut erittäin hyvin toimeen. Lukioikäisillä pojilla on lisäksi oma harrastekoriksensa, johon myös uudet harrastajat ovat tervetulleita. John Pichon ja Deonte Huff ovat LoKoKon uudet pelaajat USA:sta, joskin mukana on myös vuoden jenkkivahvistus Eryk Thomas. ToPonkin tavaramerkkinä on aina ollut vahva juniorityö. KORIKONKARIT järjestää 3–6-vuotiaille lapsille naperopallokoulua, jossa lajiin tutustutaan leikinomaisesti. – Valmennus tapahtuu lähinnä vain englanniksi. – On myös muistettava, että koripallo on junioreille mukava harrastus. Siihen tottuu kyllä, ja itselle täytyy antaa anteeksi, vaikka vaikeuksia olisikin. Joukkueenjohtaja Juha Kojo kertoo, että uudet pelaajat ovat fiksuja ja miellyttäviä, vaikkakin luonteeltaan ja pelitavoiltaan hyvin erilaisia. Mari Mattilasta Konkareiden juniorivalmennuspäällikkö Deonte Huff, John Pichon, Lauri Järvinen ja Eryk Thomas uskovat LoKoKo:n pelaavan vahvan kauden. Vielä koko joukkue ei ole päässyt treenaamaan yhdessä, sillä pienet sattumukset, kuten työtapaturma ovat haitanneet harjoituksia. Päävalmentaja Juha Valkaman mielestä joukkue kokonaisuudessaan toimii pelillisesti hyvin. – Pichon on ilmiömäinen pelaaja ja erittäin hyvä puolustaja, vaikka ei pisteitä takoisikaan. – Miesten ja naisten edustusjoukkueiden lisäksi miehillä on kaksi harrastelijaporukkaa. – Viime vuonna meillä oli aika huono tilanne aluksi, eikä hommaa saatu rullaamaan. syyskuuta URHEILU TÄLTÄ SIVULTA: – Kiinnostuin tehtävästä, koska Loimaalla on erityisesti miesten ykkösdivarijoukkueen menestyksen ansiosta meneillään kova korisbuumi. TIINA NAULA MAIJA PALOPOSKI. Mattilan tavoitteena on viedä valmennuksen tasoa eteenpäin, lisätä seuran tunnettuutta ja saada menestykselle jatkoa. MATTILAN koripalloura on ollut menestyksekäs, sillä hän on saavuttanut Suomen mestaruuden Forssan Alussa ja Suomen Cupin kullan FoKoPo: ssa. Liigajoukkueet pelaavat koripalloa Loimaalla Korikonkarit tuo Liikuntahallin peliparketille liigassa pelaavat Tampereen Pyrinnön ja Torpan Poikien joukkueet. Mattila auttaa myös C-tyttöjen valmennuksessa. Uusista pelaajista kuvasta puuttuvat Sami Syrjälä ja Tero Valkama. Myös muiden ikäryhmien harjoituksiin voi tulla mukaan, jos on kiinnostunut koripallosta, Mattila sanoo. Suunnitelmissa on muun muassa ampumaradalla käynti, elokuvailta ja liigaottelu toisella paikkakunnalla. UUDET pelaajat John Pichon ja Deonte Huff kertovat viihtyneensä Loimaalla, vaikkakin paikkakunta on hyvin pieni verrattuna heidän omaan kotipaikkaansa. Työnkuvani on vielä melko avoin, koska LoKoKo:lla ei ole aiemmin ollut palkattua työntekijää, Mattila kertoo. Suomalaiset ovat sellaisia, että jos he eivät ole varmoja, että he puhuvat oikein jotain muuta kieltä, he eivät sitten sano mitään. – Kiinnostuin tehtävästä, koska Loimaalla on erityisesti miesten ykkösdivarijoukkueen menestyksen ansiosta meneillään kova korisbuumi. Junioreille on myös hyvä harrastaa mahdollisimman monipuolisesti eri urheilulajeja. – Täällä on hyvin erilaista. – Tästä kaudesta tulee parempi. Mattilan vastuulla on lisäksi LoKoKo:n naisten joukkue, jota hän vahvistaa tulevalla kaudella myös pelaajana. Koripallo on kuulunut Mattilan elämään tiiviisti jo parikymmentä vuotta, joten hänen mukaansa on ideaalitilanne, kun voi yhdistää rakkaan harrastuksen ja työn. Kojon mukaan joulua lähestyessä kokoonpano on aivan toinen, kun kaikki tietävät, mitä tehdä. Nyt on kokeneempia pelaajia ja olemme vahvistuneet, myönteisesti asennoitunut Thomas uskoo. Eryk Thomas sanoo, että he ovat harjaantuneet viime vuodesta paljon, ja tavoitteena onkin mestaruus. Eri lajit voivat oppia paljon toinen toisiltaan. Loimaa Basket -turnaus Liikuntahallissa pe–su 18.–20.9. Todennäköisesti hänet nähdään myös vetämässä joitakin kerhoja. Loimaan Korikonkareiden uusi juniorivalmennuspäällikkö Mari Mattila on menestynyt koripallossa mainiosti myös pelaajana. Lisäksi hän organisoi kaupungin iltapäiväkerhotoimintaa, jota järjestetään eri kouluilla. URHEILUTULOKSIA LEHTEEN: Toimituksen sähköpostiosoite on toimitus@loimaanlehti.fi. Huff taas loistaa korinalusja levypallopelaamisessa. 12 Torstaina 17. Aluksi heillä kaikilla on vähän totuttelua, mutta kun luottamus syntyy, niin joukkue on vahvoilla. Myös Cja B-junioreilla on tyttöja poikajoukkueet, joista B-tytöt osallistuvat SMkarsintoihin. Pichon on kotoisin Louisianasta ja Huff Kaliforniasta. Mattila aloitti LoKoKo:n juniorivalmennuspäällikkönä 2. – Salivuoroista voi tulla kilpailua, mutta muuten lajien kannattaa tehdä yhteistyötä. Koripallo Maija Paloposki Korikonkareiden miesten ykkösdivisioonan joukkue on vahvistunut viidellä pelaajalla. Vaikka urheiluseuralla on kilpailulliset tavoitteet, kaikista ei tarvitse tulla huippupelureita vaan lasten ja nuorten hyvinvointi ja liikkuminen ovat tärkeitä. – Pojat yrittävät olla myös vapaa-aikana yhdessä ja ovat sopineet, että kerran kuukaudessa joku aina keksii jotain yhteistä tekemistä. Hän on myös Suomen Cupin sekä SM-hopeamitalisti. – Tehtäviini kuuluu juniorivalmennuksen organisointi ja kehittäminen. Pe klo 19 TP–ToPo, la klo 15 LoKoKo–TP, su klo 17 LoKoKo–ToPo. Hän on päättötyötä vaille valmis liikuntatieteen maisteri, jonka pääaineena Jyväskylän yliopistossa on ollut valmennusja testausoppi. Vaikka myös lentopallo on Loimaalla kovassa nosteessa, Mattila ei koe korija lentopallon kilpailevan keskenään. Hän uskoo, että Eryk Thomas, joka pelasi LoKoKo:ssa viime kaudellakin, on pienentänyt joukkueen kynnystä yhteiselossa. Pari viime vuotta olen pelannut harrastetasolla Helsingissä. Humppilasta kotoisin oleva Mattila on Forssan Koripoikien kasvatti. Mikrot ovat syntyneet vuosina 2000 ja 2001 ja minit 1998 ja 1999. Viime vuosi oli oppimisen vuosi, mutta nyt on mennyt jo paljon paremmin, Valkama kertoo. Tyttöjen ja poikien puolella on joukkueet sekä mikroettä mini-ikäisissä. 6–7-vuotiailla tytöillä ja pojilla on omat koripallokoulunsa. – Olen pelannut SM-tasolla myös Äänekoskella. Pyrintö on ollut viime vuosina varteenotettava play off-joukkue, jonka menestys on paljolti perustunut Tampereen seudun laadukkaaseen juniorivalmennukseen. Tero Valkama ja Lauri Järvinen ovat saapuneet Loimaalle FoKoPosta, Sami Syrjälä taas Karkkilan Componentasta. syyskuuta toistaiseksi voimassa olevalla työsopimuksella. Tuntuu, että he haluaisivat puhua, mutta eivät uskalla lähestyä, katsovat vain, pitkät pelaajat tuumaavat pienen kaupungin elosta. Lauri Järvinen on saanut vastuuta ja on ollutkin vastuun arvoinen. ToPo esittelee loimaalaisille Suomen toistaiseksi ainoan NBA-pelaajan, Hanno Möttölän (209 cm). Legendaarinen ToPo on Helsingistä on tehnyt paluuta parrasvaloihin. Ihmiset ovat hiljaisia. LoKoKo saa hänen palkkaukseensa SLU:n seuratoiminnan kehittämistukea. ”Rakas harrastus ja työ yhdistyvät” Koripallo Tiina Naula Mari Mattila, 30, on Loimaan Korikonkareiden uusi juniorivalmennuspäällikkö. – Pelaamme läntisen alueen kakkosdivarissa. Suuri osa joukkueemme pelaajista on vielä nuoria ja hyvin kehityskelpoisia. Syrjälän Sami on ollut toipilaana akillesjänteen vuoksi ja Tero Valkama flunssassa. LoKoKo tähtää mestaruuteen Joukkueen henkilökemia toimii hyvin kielimuurista huolimatta – Nyt on kokeneempia pelaajia ja olemme vahvistuneet
GOLF Etera Tour Finaali, 6.9., Loimijoki Golf. Sivu 11 TIINA NAULA Vaaliteesejä torin täydeltä Loimaa Kimmo Gustafsson Puolueilla on vielä pari viikkoa aikaa käännyttää ehdokastaan harkitsevat äänestäjikseen. Anne, Minna ja Jenni Halkivaha saivat maantiekävelyistä yhteensä 21 SM-kilpailupistettä. Lammila palkittiin ottelussa Kouvolan parhaana pelaajana. KUULANTYÖNTÖ Loimaan Voimaa edustava kuulantyöntäjälahjakkuus Nico Oksanen voitti Kuortaneella pidetyissä Koululiikuntaliiton kisoissa Suomen mestaruuden. Nicon tulos 4 kilon kuulalla oli 18,22 metriä. Yhdessä vanhemmat testaavat perheen uutta trampoliinia katolta käsin, toisessa sisarukset keksivät kuumeisesti parempaa tekemistä, kun äiti pyytää viemään roskat. Sivu 5 Eva Vaintola ehti äänestämään ensimmäisten joukossa. Lammila voitti pesäpallon Suomen mestaruuden kaksi vuotta sitten Hyvinkään Tahkossa. Yleinen 1 (lyöntipeli): 1) Ari Simola LoG 66, 2) Juha Varhi LoG 68, 3) Juha Skyttälä LoG 68, 4) Sami Sarkula LoG 70, 5) Jarno Leppänen LoG 70, 6) Pentti Sarkula LoG 71, 7) Timo Rissanen LoG 71, 8) Yrjö Välkki LoG 71, 9) Kimmo Teittinen LoG 72, 10) Annukka Rahikainen LoG 72, 11) Keijo Uusitalo LoG 72, 12) Seppo Mäkilä LoG 73, 13) Jukka Mattila LoG 74, 14) Pekka Röppänen LoG 74, 15) Ossi Aalto LoG 74, 16) Jouni Hämäläinen AGN 74, 17) Pekka Huhtamaa LoG 74, 18) Kalle Ruuth LoG 75, 19) Juri Orelma LoG 75, 20) Petri Koivunen LoG 75, 21) Samuli Virta LoG 75, 22) Henri Vesala LoG 76, 23) Onni Seppänen LoG 76, 24) Lasse Jokinen LoG 76, 25) Teuvo Uimonen LoG 76, 26) Kimmo Järvelä LoG 77, 27) Mika Suvinen AGN 77, 28) Ville Mäkelä LoG 78, 29) Erkki Liikanen TawG 78, 30) Jere Maaniitty LoG 78, 31) Marika Mäkelä LoG 78, 32) Sakari Sotka LoG 78, 33) Juha Tilkanen LoG 78, 34) Jari Suominen LoG 78, 35) Olli Mäntylä LoG 79, 36) Olli-Pekka Kylä-Markula LoG 79, 37) Jouko Urmas LoG 79, 38) Kari Railo LoG 80, 39) Timo Pääkkönen LoG 80, 40) Jyrki Humalainen LoG 80, 41) Seppo Aapro LoG 81, 42) Ari Lehtokannas LoG 82, 43) Miikka Ruokonen LoG 82, 44) Esko Tuovila LoG 83, 45) Jarkko Alakoski LoG 83, 46) Petri Prusila LoG 83, 47) Mika Suutari LoG 84, 48) Markku Keinonen LoG 84, 49) Sami Leikkilä LoG 87, 50) Kimmo Leino LoG 94, 51) Jukka Teivainen LoG 99. Sisäpelissä Lammilan roolina on etenijä ja ulkokentällä hän pelaa kopparina. Sivu 7 Melliläläinen Åke Udd arvioi Perussuomalaisten teeseissä olevan hyviä asioita. Sivu 8 HEIDI PELANDER Miten prosentin käy. Ainakin Alastarolla äänestäjiä riitti eilen mukavasti. – Haluan viihdyttää ihmisiä, saada ne iloisiksi. L O IM A A N L E H T I V A S TA U S L Ä H E T Y S T U N N U S 5 9 7 9 9 3 2 3 T U R K U Leikkaa ja postita Hyödynnä halpa ilmoitus kolmessa lehdessä yhden ilmoitukse n hinnalla! Viisi riviä vain 5 Kestotilaa jana saat kaksi ilmaista Löytölaari ilmoitusta vuoden aikana (etusi 10 ) Löytölaari julkaistaan tiistaisin Auranmaan Viikkolehdessä, Loimaan Lehdessä ja Somero-lehdessä. Hänen tuoreimmat sarjakuvansa käsittelevät Takaloiden arkea erittäin vitsikkäästi. Hieno sää ja ratamestari Pentti Saarion radat saivat 83 suunnistajaa harrasteensa pariin. Rata 1,1 km: 1) Arttu Korpela 06.53, 2) Jesse Ojala 10.00, 3) Minttu Tattinen ja Emmi Välimäki 15.12, 4) Tarja Korpela 17.35, 5) Roosa Ojala ja Sanni Välimäki 19.02. Hän innostui sarjakuvapiirtämisestä kaksi vuotta sitten ja aloitti piirtelemällä tikku-ukkoversioita sarjakuvaja Playstation-pelien sankareista. TULOSPÖRSSI. Loimaan talousalueen paikallislehti • 94. Hän kertoi jo löytäneensä oman ehdokkaansa. Katin mielestä mangatyyli on kaunista ja erikoista sekä paljon monimutkaisempaa kuin esimerkiksi Aku Ankka. sija koko Suomessa. Tiistaina torilla vaalityötä tekivät muutkin puolueet, kuten SDP. Tarkoin silmin katsottu arki kääntyy sarjakuviksi Loimaa Heidi Pelander Kavereiden kanssa pilailu, perheen kanssa hölmöily ja arjen eriskummalliset asiat kääntyvät sarjakuviksi 14vuotiaan niinijokelaisen Kati Takalan osaavissa käsissä. 2008 P 1 D Nro 121 Kati Takalan perhe on mukana sarjakuvaseikkailuissa. alv . Torstaina 17. TILAUSKUPONKI 4 kk:ksi 34 tutustumistarjouksena Kestotilauksena 12 kk 92 Uusiin kestotilauksiin saan 1 kk:n lehdet kaupanpäälle Etunimi Sukunimi Lähiosoite Postinumero Postitoimipaikka Puhelin/gsm Sähköposti Voit myös soittaa 02-762 6016 tai tilata netistä PO ST IM A K SU M A K SE TT U Arjen käsikirja tietysti juhlankin 0,65 /lehti Säätila Sataa mutta mitäpä siitä, kun talvinopeudet tulevat eikä siten enää saisikaan ajaa sataa. KATI UUSITALO – Liikuntahallilla on kiva temppuilla renkaissa ja pelata korista, Aava Varjamo kertoi. syyskuuta Loimaan Alastarolla Paralan kartalla. Ja voivathan siinä jotkut olla napit vastakkainkin. KIMMO GUSTAFSSON Saat samassa paketissa • 3 kertaa viikossa Loimaan ja ympäristön uutiset, tapahtumatiedot ja kauppojen hyvät tarjoukset Ulkomaan tilauksiin lisätään postimaksu Rastita valitsemasi vaihtoehto. Lammilalla, 25, on Kouvolan kanssa voimassaoleva sopimus myös kaudeksi 2010. Esteratsastus: Luokka 3, Prix de Horse Power, SH-mestaruus, 1. Loimaan torilla Perussuomalaisten ja sitoutumattomien vaaliteltan vieressä tiistaina seisoskellut Heikki Ylösmäki kertoi vielä etsivänsä omaa ehdokastaan. Samalla kilpailtiin myös veteraanien Suomen mestaruuksista ja Oripään Vesan Kauko Pekkarinen voitti M50-sarjan 20 kilometriä käveltyään matkan aikaan 2.03.54. Pian hän hullaantui japanilaisvaikutteisiin manga-sarjakuviin, joiden tyyli tarttui nuoren taiturin hahmoihin. Naiset (pistebogey): 1) Maija Stenberg LoG 35, 2) Arja Varhi LoG 35, 3) Heta Leino LoG 34, 4) Marjatta Sotka LoG 33, 5) Anja Haaga LoG 31, 6) Johanna Haaga LoG 29, 7) Ritva Mäntylä LoG 28, 8) Tuula Hannukainen LoG 27, 9) Tiina Kylä-Markula LoG 24, 10) Marjatta Saarinen LoG 20, 11) Galina Majava LoG 18, 12) Sisko Lahti LoG 18, 13) Pia Suutari LoG 16. Ensi tiistain jälkeen nähdään, miten sen käy näissä vaaleissa. –Apteekki ja terveyskeskus on säilytettävä Mellilässä, Udd sanoi. osakilpailu, 23 lähtöä, 6 sijoittuu: 1) Salla Varenti / Hilton Jäpä (YR) 0-0/41,98, 7) Sini Hämäläinen / Suvi-Niko (YR) 0-0/47,49, 8) Pia Tauro / Vehnä (YR) 0-0/49,40, 13) Pia Tauro / Riemuliini (YR) 0-12/44,63, 23) Salla Varenti / Supin Siro (YR) 12/64,80. Hän on pelannut urallaan kaksi Itä-Länsi -ottelua. Rata 5,6 km: 1) Markus Salo 37.07, 2) Mikko Yli-Kauppila 40.49, 3) Osmo Hongisto 41.14, 4) Mikko Taberman 46.58, 5) Martti Tytykoski 47.23, 6) Keijo Hongisto 47.44, 7) Riku Lehtilä 49.08, 8) Matti Poskiparta 53.09, 9) Pekka Leppänen 54.04, 10) Tapio Vuolle 54.39, 11) Kimmo Aavila 55.02, 12) Markku Korpela 55.10, 13) Heikki Rantanen 55.21, 14) Teppo Heikkilä 56.46, 15) Tiina Karvonen 1.05.47, 16) Martti Vaittinen 1.06.43, 17) Lassi Vatka 1.28.38, Heikki Pelli ei aikaa. – Joskus sitä alkaa miettiä, että tostahan sais hyvän, kun katselee esimerkiksi tyyppien vaatetuksia tai eriskummallisia rakennuksia, Kati kertoo. Rata 2,3 km: 1) Inka Pyy 23.51, 2) Juha Kurppa 29.21, 3) Anja Koiranen 31.34, 4) Eino Pöllänen 34.53, 5) Harri Kuosa 35.18, 6) Aarre Paljakka 35.52, 7) Päivi Saarikoski ja Ulla Nyman 36.20, 8) Timo ja Jesse Ojala 38.37, 9) Risto Kurppa 42.25, 10) Antti Korpela 45.14, 11) Outi Mäkilä 45.36, 12) Reijo Mäkilä 45.48, 13) Sanna ja Aulikki 45.58, 14) Laura Korpela 48.15, 15) Aune Hongisto 49.21, 16) Laura ja Hanna 55.10, 17) Hannu Kuusela 56.05, 18) Ulla Skogström 1.11.14, 19) Pirkko Hyvönen 1.12.13, 20) Veikko ja Sampo Ruohonen 1.24.07, Eero Kivistö, Heimo Hongisto ja Kyllikki Kurppa ei aikaa. VarsinaisSuomen yleisurheiluseuroista Vesa sai viidenneksi eniten SM-pisteitä. Itsekriittisen piirtäjän mukaan sarjakuvien juonet alkavat olla kunnossa, mutta piirtämisessä on vielä pitkä tie kuljettavana. Ensimmäisen superpesiskautensa Lammila pelasi 2001, jolloin hän edusti Loimaan Palloilijoita. Lisäksi Lammila on pelannut myös Alajärvellä. Jenni Halkivaha käveli ensimmäisen 20 kilometrin kilpailunsa ja sijoittui toiseksi N22-sarjassa ajalla 2.03.29. Kurkista, mitä Kati piirsi Loimaan Lehdelle. Syysloma liikuttaa Syyslomalaisilla oli eilen hauskaa, kun liikuntahallilla vietettiin temppuratapäivää. RATSASTUS Suomenratsujen kuninkaalliset Ypäjällä 4.–6.9. Nyt Nicolla on 14ja 15-vuotiaiden piiriennätykset. Hänen mielestään tärkeimpiä vaaliteemoja ovat terveydenja vanhustenhoidon parantaminen. Pikkusiskon raati kyllä ilmoittaa, onnistuinko vai en. vuosikerta TORSTAI 16.10. Anne Halkivaha voitti Suomen mestaruuden naisten 20 kilometrin matkalla käveltyään 1.52.46. Sotkamon Jymy vei pesäpallon Suomen mestaruuden kukistettuaan Kouvolan voitoin 3–1. Kuntavaalien ennakkoäänestyksen suosio on noussut kaksissa aiemmissa vaaleissa. Juniorit (pistebogey): 1) Rami Prusila LoG 39, 2) Petteri Molenius LoG 39, 3) Saku Välkki LoG 37, 4) Samu Suominen LoG 35, 5) Miro Ruokonen LoG 33, 6) Juho Urmas LoG 32, 7) Antti Välkki LoG 31, 8) Joona Pääkkönen LoG 30, 9) Lauri Urmas LoG 29, 10) Matias Varhi LoG 27, 11) Arttu Uusitalo LoG 25. Katin mielestä hyvässä sarjakuvassa on huumoria, tunteita, ja aitoa elämää. Rata 4,2 km: 1) Esko Nummi 36.33, 2) Marika Yli-Kauppila 40.29, 3) Toni Jälkö 41.47, 4) Hannu Rouhiainen 42.42, 5) Pentti Kuusela 45.00, 6) Harri Välimäki 45.02, 7) Juhani Koiranen 46.05, 8) Jorma Mörsky 46.28, 9) Pekka Soini 47.11, 10) Esa Lukkala 47.30, 11) Tomi Pyy 48.46, 12) Erkki Hirvelä 49.19, 13) Risto Kaukasoina 50.04, 14) Pentti Palo 50.39, 15) Heikki Nurmo 50.49, 16) Mervi Salo 52.59, 17) Pirjo Kuusela 53.53, 18) Timo Ojala 57.37, 19) Sari Ponkala 1.02.01, 20) Tarmo Heikkilä 1.05.35, 21) Paula Ketola 1.07.28, 22) Jouko Mäki 1.15.33, 23) Eevastiina Suominen 1.23.15, 24) Katri Prusila 1.24.28, 25) Marja Välimäki ja Heli Ojala 1.26.08, Elisa Jälkö, Liisa Kohijoki, Kaisa Markula ja Risto Vatanen ei aikaa. Kävely Pertti Liinoja Oripään Vesan kävelijät menestyivät hyvin Jyväskylässä käydyissä maantiekävelyn SMkilpailuissa. Kaikkiaan kesän aikana Halkivahat keräsivät Oripään Vesalle 47 pistettä, jolla heltisi Kalevan Malja kilpailussa 40. syyskuuta 13 2 /vko! Alle www.loimaanlehti.. SUUNNISTUS Torstairastit suunnistettiin 10. Yleinen 2 (pistebogey): 1) Tomi Tervomaa AGN 41, 2) Erkki Tervomaa LoG 38, 3) Ilkka Pekkala AlGo 38, 4) Arto Laakso LoG 37, 5) Samuli Ruotsi LoG 37, 6) Seppo Mattila LoG 35, 7) Markku Heinonen LoG 35, 8) Hannu Haaga LoG 33, 9) Jukka Koskinen LoG 33, 10) Markku Lehto LoG 33, 11) Markus Nuotio LoG 32, 12) Jari Hepomaa LoG 32, 13) Mikko Rosenberg LoG 32, 14) Hannu Sulonen LoG 32, 15) Heikki Salminen LoG 31, 16) Ari Viitaniemi LoG 31, 17) Rauno Saarinen LoG 31, 18) Kari Kauppi LoG 31, 19) Jaakko Mikola LoG 31, 20) Eetu Urmas LoG 30, 21) Hannu Ruotsi LoG 29, 22) Niilo Savolainen LoG 29, 23) Jorma Andersson LoG 29, 24) Pekka Simula LoG 29, 25) Joonas Nuotio LoG 29, 26) Jukka Heikkilä LoG 27, 27) Tuomas Happonen LoG 27, 28) Matti Laurila LoG 27, 29) Anssi Suominen LoG 26, 30) Teuvo Leppämäki LoG 26, 31) Harri Huttunen LoG 24, 32) Jaakko Ylinen LoG 24, 33) Pasi Sillanpää LoG 23, 34) Eino Tuomi LoG 22, 35) Päivi Urmas LoG 22. Tulos on Nicon ennätys ja Varsinais-Suomen P15-sarjan piiriennätys. Minna Halkivaha oli samalla matkalla neljäs ajalla 2.06.08. Melliläläinen Åke Udd kertoi olevansa samoilla linjoilla. Yksi päivän temppuilijoista oli Aava Varjamo, jonka syysloma on sujunut muutenkin liikunnallisesti. Luokka 1, Prix de Newtop, 80cm, kategoria 1 + H, 53 lähtöä, 14 sijoittuu: 1) Tiija Skyttä / Vieskerin Vanja (KIHA) 00/32,47, 5) Miia Lankinen / Prinsessan Salama (Loim) 00/33,63, 30) Iina Kilpi / Opeliksi (YR) 4/51,07, 34) Annika Määttänen / Natsos (YR) 4/53,77, 51) Teija Kylmämetsä / Meskan Miska (Loim) 999/999,00. T Ä N Ä Ä N Irtonumeron hinta 1,00 € sis. SM-kulta ratkesi sunnuntaina Sotkamossa, jossa kotijoukkue vei voiton jaksoin 2–0. Kilpailureitillä oli normaalia enemmän käännöksiä ja kiemuroita, joten ennätyksiä ei tällä kertaa syntynyt. Luokka 2, Prix de Horze, 90cm, kategoria 1 + H, 33 lähtöä, 9 sijoittuu: 1) Anna Lintulaakso / Vilan Pila (MAJO) 0/56,58, 13) Miia Lankinen / Prinsessan Salama (Loim) 4/62,30, 20) Annukka Aalto / Uku (YR) 4/67,02. Tuloksia pe 4.9. Yhteislevikki 23500, lukijamäärä yli 63 000 Oksaselle SM-kultaa Lammilalle SM-hopeaa Vesalaiset napsivat kävelymestaruuksia PESÄPALLO Loimaan Palloilijoiden kasvatti Anssi Lammila saavutti pesäpallon SM-hopeaa Kouvolan Pallonlyöjien riveissä
syyskuuta LOIMAALLA Määrä erä tavara-autoja vanhalla verolla. 35tkm -08 17.990 Nissan Tiida 1.8 Visia+ 6MT 5-ov. 2,5 TDI 96 kW automaatti 13tkm-08 38.990 Volvo Xc90 D5 AWD 5-P Summum Geartronic 78tkm -07 49.890 MOOTTORIPYÖRÄT+MOPOT Bimota Db4 904 2tkm -00 11.990 BMW K 1200 LT 69tkm -99 13.990 BMW R 1100 RS 87tkm -93 3.990 Harley-davidson Vrscr V-ROD STREET ROD 8tkm -05 19.990 Honda Cb 1300 36tkm -04 9.990 Honda Cb 600F Hornet 3tkm -07 9.990 Honda Cb 750K 14tkm -79 6.990 Honda Cbr 1100XX Super Blackbird 66tkm -00 6.990 Honda Nsr 125R 35tkm -01 1.990 Honda Vtr 1000F 24tkm -97 5.990 Honda Xl 1000V 21tkm -07 12.990 Kawasaki Er 5 41tkm -00 3.990 Kawasaki Kle 500 62tkm -97 2.990 Kawasaki Vn 800 Classic 22tkm -06 8.990 Kawasaki Xi Super Sport 750 Vesijetti -97 2.990 Kawasaki Zrx 1200 R 29tkm -06 7.990 Kawasaki Zx 10 R 4tkm -09 12.990 Moto guzzi Griso 1100 20tkm -07 12.990 Sachs Xtc 125 Racing 16tkm -05 2.590 Suzuki Gsf 1250A Bandit 4tkm -08 9.990 Suzuki Gsx 1300R Hayabusa 17tkm -06 11.990 Suzuki Ls 650 SAVAGE 32tkm -97 4.990 Triumph Daytona 600 12tkm -03 6.990 Triumph Sprint ST 1050 ABS 18tkm -07 12.990 Yamaha Aerox 50 4tkm -08 1.990 Yamaha Aerox R -09 2.590 Yamaha Fz6-n S2 -09 9.290 Yamaha Fz6-s S2 10tkm -07 7.990 Yamaha Fz6-s S2 5tkm -07 7.990 Yamaha Gts 1000 43tkm -95 4.990 Yamaha Mt-03 3tkm -07 6.990 Yamaha Rx-1 Turbo 230hp M-Kelkka 5tkm -05 10.990 Yamaha Tdm 900 ABS 3tkm -08 10.990 Yamaha X-max 250 Scootteri -09 5.990 Yamaha Xjr 1300 23tkm -03 7.990 Yamaha Xv 1600A WILD STAR 53tkm -99 10.990 Yamaha Xv 535 Virago 37tkm -91 2.990 Yamaha Xvs 1300A Midnight Star 1tkm -09 13.990 Yamaha Xvs 950A Midnight Star 1 -09 13.151 Yamaha Yzf 125R -09 4.990 Yamaha Yzf-r1 R1 8tkm -08 15.490 Yamaha Yzf-r6 -08 13.990 AS.AUTOT JA -VAUNUT Casa car Peugeot C 50 330 M 2.2 HDi 19tkm -06 33.990 Fiat Autoroller Garage P 2.3 JTD 5tkm -08 41.990 Knaus Eifelland Holiday 495-TF/440 -06 12.990 Knaus Renault Sky Ti 600 UG DCI 2,5 100 hv 2tkm -08 41.990 Matkaaja 9004 4 -91 5.990 Pˆssl Fiat WIN 2 160 Multijet Automaatti 1tkm -08 47.990 Pˆssl Renault Roadmaster L 18tkm -08 39.990 Rimor Ford Horus30 2.2 TDCi 110hv 19tkm -08 42.990 Volkswagen Transporter 2.5 TDI 128 kW Retkeilyauto 51tkm-07 42.990 Perjantaina ja lauantaina MUNKKIKAHVITARJOILU. 145tkm -06 29.990 Nissan Pick up 2,5D 4x4 NP 300 King Cab Comfort Plus 0-09 27.990 Nissan Pick up 2,5D 4x4 NP 300 King Cab Comfort Plus 0-09 30.200 Nissan Pick-up 2,5 Di King Cab 4X4 AC 131tkm -03 19.990 Nissan Pick-up 2,5 Di King Cab 4X4 AC E-GRADE 58tkm -06 26.990 Nissan Pickup NP 300 King cab 2.5D 4x4 Comfort Plus -09 30.200 Nissan Primastar 1,9 dCi 100 L1H1 113tkm -04 15.990 Nissan X-trail 2,0 SE CVT 4x4 23tkm -07 27.990 Nissan X-trail 2,2 dCi Columbia Comfort 6-vaiht. 246tkm -92 1.990 Nissan Primera 2,0 SLX Wagon 184tkm -99 4.990 Nissan Qashqai 1.5 dCi Acenta DPF 6MT 4x2 -09 27.990 Nissan Qashqai 2,0 dCi Tekna 6MT 4x2 44tkm -08 29.990 Nissan Sunny 1,4i LX 4d 293tkm -93 990 Nissan Sunny 1,4i LX 4d 258tkm -94 990 Nissan Tiida 1,6 Visia 5MT 4-ov. 109tkm-03 22.990 Opel Vivaro Tour L1H1 2,5 CDTI DPF 107kW/146hv MTA6 (2700kg) 5tkm -08 47.990 Opel Za?ra 1,8 Enjoy 7-hlˆ 135tkm -06 13.990 Peugeot 106 XN 1,4i 3d 168tkm -96 1.990 Peugeot 307 XSi 2,0 3d 120tkm -02 8.890 Peugeot 407 SW Olympia 1,8 8tkm -08 22.890 Renault Clio 1,2 16V Expression 3d 93tkm -03 6.990 Renault Laguna 1,6 16V Optima 79tkm -05 10.890 Renault Laguna Break 1,6 16V Expression 101tkm -02 7.990 Renault Laguna Break 1,9 dCi Aut AAC 117tkm -07 17.990 Renault Modus 1,4 16V 51tkm -05 9.890 Saab 9-3 2,0t 3d 233tkm -01 5.890 Saab 9-3 2,0t 5d 157tkm -01 8.890 Saab 900 2,0 5d 239tkm -96 3.990 Seat Alhambra 2,0 155tkm -99 8.990 Seat Altea 1,9 TDI Stylance 45tkm -08 21.990 Skoda Fabia 1.6 16V Sport 10tkm -08 17.890 Skoda Fabia Combi 1,4 16V Ambiente 80tkm -05 10.890 Skoda Fabia Sedan 1,9 SDI Active 47kW 265tkm -02 3.890 Skoda Octavia 1,6 LX 123tkm -00 5.990 Skoda Octavia 2.0 TDI DPF RS 78tkm -06 24.990 Skoda Octavia Combi 1,6 GLX 159tkm -99 6.890 Skoda Octavia HB 1,9 TDI 66kW Ambiente 210tkm -02 8.990 Skoda Roomster 1,9 TDI Style 72tkm -07 16.890 Skoda Superb 1,8 Turbo Comfort 135tkm -03 13.990 Skoda Superb 1.8 TSI Ambition 15tkm -08 33.890 Smart Forfour 1,1 55 kW blackbasic 1st edition 29tkm -05 10.890 Smart Fortwo coupe 70tkm -99 5.990 Toyota Avensis 2,0 D-4D Linea Sol Elegant 4ov Business 401tkm-05 11.990 Toyota Corolla 1,6 VVT-i Linea Sol 5ov Hatchback aut. Fiat Ducato 2,3 Multijet PA Alumiinilava 77tkm -06 27.990 Fiat Ducato Maxi 2.3 JTD 16V 18 m3 van KA 129tkm -02 9.990 Ford Kuga 2.0 TDCi 136hv DPF 4WD Titanium M6 5-ovinen 24tkm -08 34.990 Ford Ranger Pick-Up Super Cab Limited 2.5 TDCi 4x4 1tkm-08 32.890 Ford Ranger Pick-Up Super Cab XLT 2,5 TDCi 4x4 -09 32.290 Ford Transit 100 174tkm -95 4.890 Ford Transit 100L Van 2,5Di 302tkm -97 4.890 Ford Transit 300M 110hv 5-hlˆ -09 42.425 Ford Transit 300M 2,2TDCi 115hv Van Trend -09 35.400 Ford Transit 300S 2,2TDCi 115hv Van Trend -09 34.820 Ford Transit 300S 2,2TDCi 85 FWD 122tkm -07 21.990 Ford Transit 350L 3.2TDCi 200HV Van Trend RWD -09 43.580 Ford Transit 350M 3,2TDCi 200 N1 Van Trend RWD 7tkm -09 39.990 Ford Transit Van kevytkuorma-auto 2,4TDi 115 FT350L 64tkm-07 19.990 Honda Cr-v Hatchback 2,0i LS 4WD Automaatti 5d 246tkm-98 8.990 Jeep Grand cherokee 3,1 TD A5 Limited 164tkm -00 14.990 Mercedes-Benz Sprinter 308CDI P-Auto 193tkm -05 16.990 Mitsubishi Pajero Wagon 3,2 DI-D Comfort AT 276tkm -02 21.990 Nissan Path?nder 2,5 dCi 128 LE 5AT 5-ov. 5-ov. 14 Torstaina 17. IT Pack 45tkm-07 42.990 Nissan Path?nder 2,5 dCi 174 SE 4X4 A/T 128tkm -05 31.990 Nissan Path?nder 2,5 dCi LE 5AT 5-ov. 5-ov. ksl. 48tkm -07 15.990 Nissan Tiida 1,8 Visia 6MT 4-ov. 14tkm -08 16.990 Nissan Micra 1.2 Visia 5-ov -09 14.990 Nissan Note 1,6 81 Acenta 5-vaiht. 5-ov. IT Pack 39tkm -07 46.990 Nissan Path?nder 2.5 dCi 128 XE 6-vaiht. Täysi alv vähennysoikeus Loimaan Laatuauto Palvelemme MA 9-18 TI-PE 9-17 LA 10-14 yli 300 vaihtoautoa Lamminkatu 7, p. korko % Ensimmäinen kk-erä vasta marraskuussa! Ostamme mopot, moottoripyörät, mönkijät, asuntoautot ja -vaunut. 5000 /10 kk, 500 /kk, tod. 5tkm -07 14.990 Nissan Tiida 1,8 Visia 6MT 4-ov. 3-ov. Trend STW 166tkm-07 23.890 Ford Mondeo 2,0 TDCi 140hv DPF Trend Autom STW -09 36.250 Ford Puma 1,7i 87tkm -99 7.990 Ford Taunus 1,6 4d YKSIL÷! 113tkm -81 1.890 Honda Accord 4D 2.0i Comfort 23tkm -06 21.990 Honda Hr-v 1,6i LS 4WD CVT Autom. SportDeck 47tkm-06 14.990 Nissan Primera 1,6 Visia 5-ov. Loimaan Laatuauto Tee hyvä kauppa HENKILÖAUTOT Audi A3 Sportback Attraction Plus 1,4 TFSI 92 kW 37tkm -08 24.990 Audi A6 Avant 1,8 turbo 110kW multitronic-autom 131tkm-04 18.890 BMW 316 i 1,9 4d 125tkm -00 11.990 BMW 316 i Coupe 220tkm -98 4.990 BMW 320 d xDrive A E90 Sedan 3tkm -09 47.890 BMW 325 xiA E90 Sedan 35tkm -06 37.990 Chevrolet Evanda 2,0 16V CDX 4d ECC AT 71tkm -06 11.990 Chevrolet Trans sport 3,4 V6 AT 282tkm -97 6.990 Chrysler Grand voyager 2,5 TD M5 SE ABS 253tkm -00 7.990 Chrysler Grand voyager 2,5 TD M5 SE ABS A/C 7h 196tkm-00 8.990 Chrysler Grand voyager 3,3 V6 A4 SE A/C Comfort pak. 51tkm-05 15.890 Toyota Corolla 1,6 VVT-i Linea Terra Wagon 194tkm -01 6.990 Volkswagen Bora 1,9 TDI Firstline 255tkm -01 7.890 Volkswagen Caddy Life 1,9 TDI 77 kW 204tkm -05 13.890 Volkswagen Golf 1,4 Trendline 3d 150tkm -01 6.890 Volkswagen Golf 1,6 77 kW Comfortline 5d 156tkm -01 8.990 Volkswagen Golf 1,6 GL 5d 201tkm -95 2.990 Volkswagen Golf 1,8 GTI Turbo AAC 3d 187tkm -00 9.990 VW Golf 2,0 TDI 103 kW PowerDiesel 4MOTION Sportline 5d 162tkm -05 14.990 Volkswagen Golf Variant 1.6 75 kW Firstline aut 81tkm -04 13.890 Volkswagen Passat 2,0 96kW Comfortline 209tkm -03 9.990 Volkswagen Passat Variant 1,6 130tkm -98 6.890 Volvo 940 GL D24T 2,4TD Automaatti 4d 468tkm -92 2.990 Volvo S60 2,4 Classic man 8tkm -09 31.990 Volvo V50 1,8 Kinetic 71tkm -05 16.890 Volvo V70 2,4D Geartronic 290tkm -06 19.990 Volvo V70 2,4D Kinetic aut 14tkm -08 39.990 PAKUT+MAASTURIT YM. 134tkm -01 8.990 Jaguar Sovereign 4,0 193tkm -96 16.990 Kia Cerato 1,6 LX Sedan 4D 42tkm -05 9.990 Kia Rio 1,4 LX HB 5D 86tkm -06 7.890 Kia Sorento 2,5 CRDi LX 114tkm -05 19.990 Kia Sorento 2.5 CRDi EX A/T 26tkm -05 24.990 Kia Sportage 2,0 CRDi 4WD EX 88tkm -05 19.990 Mazda 323 Hatchback 1,3i 16V 3d 330tkm -92 990 Mazda 6 2,0 Touring 4d 122tkm -05 14.890 Mazda 6 Sport Wagon 1,8 Elegance 5d 77tkm -03 14.990 Mazda 6 Sport Wagon 1,8 Elegance 5d 107tkm -04 13.890 Mazda 6 Sport Wagon 2,0 Elegance 5d 70tkm -04 15.890 Mercedes-Benz C 200 CDI Classic 282tkm -01 11.990 Mercedes-Benz C 200T CDI A Avantgarde 206tkm -07 26.990 Mercedes-Benz Cls 350 25tkm -05 59.890 Mercedes-Benz E 200 CDI A Classic 265tkm -03 23.990 Mercedes-Benz E 320 CDI A T Avantgarde 215tkm -01 22.990 Mercedes-Benz E 320T CDI A Avantgarde 192tkm -03 24.990 Mercedes-Benz R 320 CDI 4Matic 96tkm -06 58.990 Mercedes-Benz S 320 CDI A 290tkm -01 29.990 Mercedes-Benz Sprinter 316CDI-3,5/35 Kombi AT 586tkm-04 21.990 Nissan Almera 1,5 Comfort SportDeck A/C 3-ov. 075 325 7950 Vaihtoutoalennukset jopa 5000 /auto, jopa ilman käsirahaa. 47tkm -08 17.990 Nissan Note VISIA ESP -09 18.500 Nissan Primastar 2.0 dCI 115 hp COMFORT L1H1 -09 30.990 Nissan Primera 1,6 80 Visia 5-vaiht. 25tkm -07 15.990 Nissan Note 1,6 81 Visia 4AT 5-ov. Korko jopa %! Esim. 075 325 7900 Lamminkatu 39, p. 21tkm -07 17.990 Nissan Tiida 1.5 dCi Visia 6MT 5-ov. 8tkm -09 19.990 Opel Agila 1,0 12V Club 5d 87tkm -01 5.890 Opel Astra Caravan 1,6 16V CDX 116tkm -98 5.990 Opel Omega 2,2 16V Classic 4d 250tkm -01 5.990 Opel Vectra 1,8 Ecotec (110hv) Essentia 4d 106tkm -04 12.890 Opel Vectra 2,0i 16V CD Automaatti 4d 233tkm -96 2.990 Opel Vectra 2,0i GL 4d 321tkm -89 690 Opel Vectra Wagon 1,8 Ecotec 122hv 194tkm -04 9.990 Opel Vivaro Combi 1.9 CDTI 1+8 109tkm -03 24.990 Opel Vivaro Combi L1H1 1,9 CDTI (100hv) Bussi 1+8 Henk. 65tkm -06 13.890 Nissan Primera 1,6 Visia Traveller 133tkm -05 10.890 Nissan Primera 1,6 Visia Traveller 71tkm -05 13.990 Nissan Primera 1,6 Visia Traveller 57tkm -06 14.990 Nissan Primera 1,8 Visia ESP Traveller 66tkm -05 12.890 Nissan Primera 2,0 SLX 4d Aut. 5-ov. 7p 148tkm -01 15.990 Citroen Berlingo 2,0 HDi Multispace 194tkm -05 9.990 Citroen C4 1,6i 16v VTR Coupe 69tkm -04 9.890 Citroen Xsara 1,6i 16v SX Break 137tkm -01 5.890 Daewoo Nubira Wagon 1,6 16V SE A/C 62tkm -04 7.990 Fiat Albea 1,4 Sedan 4tkm -07 9.990 Fiat Stilo 95 Actual 3D 20tkm -06 9.890 Fiat Stilo Multi Wagon 130 Actual 171tkm -03 7.990 Fiat Stilo Multi Wagon 95 Actual AC 64tkm -06 8.890 Ford Escort Station Wagon 1,4i CL 5d 274tkm -96 1.490 Ford Fiesta 1,3i Ambiente 3d 99tkm -01 5.890 Ford Focus 1,6 100hv Trend 5d 70tkm -05 12.890 Ford Focus 1,6 100hv Trend M5 Wagon -09 22.180 Ford Focus 1,6 TDCi 90hv Trend 5-ov AC 13tkm -09 21.990 Ford Focus 1,6 Ti-VCT 115hv Trend Wagon 92tkm -05 12.890 Ford Focus 2,0i 130hv Ghia Wagon 255tkm -99 3.890 Ford Mondeo 1,8 TDCi 125hv ECOnetic M5 5-ovinen 9tkm-09 27.990 Ford Mondeo 1,8 TDCi 125hv ECOnetic+ M5 5-ovinen -09 29.500 Ford Mondeo 1,8i 125hv Ambiente Sportback 207tkm -01 7.890 Ford Mondeo 1,8TD Ambiente STW 202tkm -00 5.890 Ford Mondeo 2,0 TDCi 130 hv Autom. Vaihdamme myös halvempaan! www.loimaanlaatuauto.. 170tkm -02 6.990 Nissan Almera 1,5 Family Sedan 4ov 159tkm -01 5.990 Nissan Almera 1,5 Visia+ 4-ov. 141tkm-06 21.990 Nissan X-trail 2,2dCi 136 XL Limited Edition 4x4 ESP+ 79tkm-05 24.990 Opel Vivaro Van L1H1 2,0 CDTI 90hv M6 5tkm -09 27.990 Opel Vivaro Van L1H1 2,0 CDTI 90hv M6 4tkm -09 29.990 Peugeot Boxer 1,9TD 237tkm -00 4.990 Peugeot Boxer Umpi-KA 350 XL 2,8 HDi 69tkm -06 16.990 Skoda Roomster 1,9 TDI Elegance pakettiauto 1tkm -09 23.990 Suzuki Vitara 1,6 16V JLX 4WD 5d 204tkm -95 5.890 Toyota Hiace 2,4 TDsl 5ov pitk‰ 246tkm -99 9.890 Toyota Hiace 2,4 TDsl 5ov pitk‰ 4WD 232tkm -99 12.990 Toyota Hiace 2,5 D-4D 95 4ov pitk‰ 94tkm -07 21.990 Toyota Hiace LXH12L Van 2,4Dsl 255tkm -97 6.890 Toyota Hilux N170 Xtra Cab 2,4TD 4WD 205tkm -00 14.990 VW Transporter umpipak. 89tkm -03 9.490 Nissan Micra 1,6 81 160SR 5-vaiht
ulkorakenn. hyväk. T. Myynti, asennus ja ylläpito: ictasennus.fi ICT-asennus Oy Käsityöläiskatu 10, 32200 Loimaa Puh. YLEISURHEILU Varsy–Helsy– Nåid-kisat Somerolla 12.9. -85 rak. Kunkin sarjan kolme parasta palkitaan rahapalkinnoilla. 1. ja takka. Asumisen mukavuutta: iso olopiha aamupvään, markiisit, khh. (02) 763 1888 Vapaa-aika Loimijoen OP-Kiinteistökeskus Väinämöisenkatu 6, 32200 Loimaa • s-posti: etunimi.sukunimi@op.fi www.opkk.fi Rivitalot Omakotitalot Matti Mäkinen 0400 536 941 Hannu Einola 0400 536 547 Loimaa, Markulantie 70. Hyväk. ES tänään 17.9. 128.000 €. Oma 1400 m 2 puutarhatontti. Tied. Hp 26.000,H Einola 0400-536547, k 565668. Pursiontie, Forssa HP: 120.000 Tänään esittelemme Hirvikoskella SOITA JA SOVI ESITTELY Turuntie 14, 32200 Loimaa Puh. Mäkinen 0400-536941, kohde 565154. Tarkemmat tiedot löytyvät Loimaan kaupungin kotisivuilta www.loimaa.?/ avoimet työpaikat. Hp.115.000 €. Eritt. Tarkennus Poliisiuutisessa (LL 12.9.) kerrottiin, että Vesihovin pukuhuoneesta olisi viety lompakko. Paikallisena toimijana tarjoamme joustavan, luotettavan ja kustannustehokkaan palvelun laitteiston huoltoa ja ylläpitoa unohtamatta. Hissitalo. Autotalli, var. TULOSPÖRSSI. Mm. HP. =k-ala n.145m 2 . 762 3520 0400 692 753 www.kiinteistotoimistouusitalolkv.. Päättyvän kadun päässä siistikunt. kell.tilaa. Loimaa, Metsämaantie. Torstaina 17. (02) 724 7880, fax (02) 763 1434 info@ictasennus.. ESIT TELY ESIT TELY as.rak, uudist.tarve. Vapaamuotoiset hakemukset tulee toimittaa 30.9.2009 klo 15.00 mennessä osoitteella Loimaan kaupungin tekninen ja ympäristöpalvelukeskus, os. ilmanv., keskuspölynimuri, varaava takka, parkettilattiat. Hp 75.000 . Pe 18.9. Yritysten tiedonsiirtoverkot: Turvallisempaa arkea MOBOTIX AG Security-Vision-Systems jari.tuominen@j-s.. Yhteistilat: pkh+ph+s.Öljyk.lämm. Hp 115.000 €. tien varr. Heli Harteela 0500 977 501 Ritva Vesanto 0400 329 555 Tarja Keskitalo 0400 656 780 Rt 4h,k,s 95 m 2 autokatos ja varasto Suopellon rauhallisella alueella. (02) 762 3015 F. Hp 161.500 Myös vaihto krs-taloon. Hyväkunt.talo jota paljon uudistettu mm. HP. Loimijoentie 74 32440 ALASTARO tai sähköpostitse kirjaamo@loimaa.. 49 500 . Kilpailun suojelija on pääjohtaja Jaana Husu -Kallio, Elintarviketurvallisuusvirasto/ Suomalaisen ruokakulttuurin edistämisohjelma. Mäkinen 0400-536941, kohde 565321 Es. 1 1/2 kerr. Naulakkoon jätetyn takin taskusta näpistettiin Nokian E51-kännykkä. Oma tontti 735 m 2 .HP. uudist 80-luv. Tilava tal.rak. P11 kuula: 3) Jesse Leppikoski Loimaan Jankko 9,41. 010 768 5215 Hinnat laskivat! Nyt kustannustehokkaasti varmaan lopputulokseen! Tilaajapalvelu p. Kun kaipaat turvajärjestelmää omaisuutesi turvaksi tai haluat valvoa jotain prosessia silloin kun et itse ole paikalla, ota yhteyttä. talo 50-luv. 2h+k=60m 2 . Sa ja pesuh. Satakunnantie 7A, LOIMAA. 4 h,k, et, Wc n 108+35 m 2 . 89.500 €. Huittinen, Vampula, Sallila 4h,k,s,ph,at, n. ja tal.kell. tontti 2500 m 2 , pääll. Mukavalla paikalla rivitalon päätyh. Nokialainen näpistettiin LOIMAA Alastaron moottoriradan saunatiloissa kävi lauantai-illalla näpistelijä. HP. Tied. v-64. 54.000 /tee tarjous Kopparinkuja 13 as. ulkokatto ja ikkunat uusittu! Lämm.putket laitettu pintaan, kaukolämpö, koneell. Rantaviivaa n. 2, LOIMAA 2h+k+wc/kph+et.=70m 2 .Asunnolle kuuluu autotalli. Kunnan vesi. ja vehreä 1800 m 2 tontti. Tied. Kilpailun tuomaristoon kutsutaan edustajat kotitalousja harrasteneuvontajärjestöistä, Kotitalousopettajien liitosta, Kajaanin ammattikorkeakoulusta sekä koulun ruokapalvelusta. 0400-929227 Jari • 0400-531730 Olli-Pekka KOTIMAISET GOODWELL – pienpuhdistamot Betonirunkoinen pienpuhdistamo ei tarvitse ankkurointia helppo laajentaa betonirunko ei painu kasaan kotimaista huipputekniikkaa MYYNTI: J & S SUBCONTRACTING OY LOIMAA 2h+k=62m 2 . 3h,k,s 85,5 m 2 . Oikein kivalla paikalla kall. Es. Matkaviestin vietiin kello 20.15–21.20. Hyvä tilankäyttö, mukavuudet, Tulikivi-takka/leivinuuni, ilmalämpö-pumppu. Hp. Kaavamerkintä ALII, rakennusoikeutta 500 kem 2 . talo, osa kork. syyskuuta 15 Loimaan kaupungin teknisessä ja ympäristöpalvelukeskuksessa on haettavana kolme laitosmiehen tointa ja kaksi vanhemman ammattimiehen tointa. katto, käyttövesip., pesuh., keittiö, sauna. talon yht. • Tiivis koostumus – sisältää 25 % enemmän tehoainetta • TranSorb-teknologia varmistaa tehoaineen nopean kulkeutumisen koko kasviin • Helppo käsiteltävyys – hyvä sateenkestävyys jo tunnissa • Käyttömäärä 2,4 l / ha ja erillistä kiinniteaineitta ei tarvita Taattua tehoa Juolavehnän torjuntaan Aleksis Kiven katu 7 Loimaa P. Pääty. Uimahallin henkilökunnan mukaan varkaus tapahtui kuitenkin Hirvihovin puolella. 30 m 2 . talo. Hyväryht Loimaa, Asutustie. Kilpailuaika 31.10.2009 saakka. 52.500 /tee tarjous Varpukuja 11, LOIMAA 3mh+oh +k+tkh+ph+s+wc+et.=n.119m 2 . ja tosi paljon uudist. M-alatontti n 1600 m 2 . Valm. Sähköl. Lisäksi arvotaan tuotepalkintoja. 30 m. Parveke sekä alak.terassi. Kilpailun tavoitteena on koota uusia, maukkaita ja terveellisiä välipalaohjeita, joissa pääosassa ovat luonnosta poimittavat ja/tai viljellyt marjat. Laitteisto tallentaa kuvia palvelimelle jatkuvasti tai vain hälytystilanteessa. 104 m 2 + 32m 2 . Korkea varustetaso: parkettilattiat, kivitasot, laatoitukset, lasitiiltä. klo 16.00 Loimaa, Hirvikoski. Hp. Heti vapaa, myös vuokraus. Tilat 2 krs. klo 10– Mukana: Uudet helppokäyttöiset videoturvajärjestelmät tallentavat tapahtumat yksityiskohtaisesti vaikeissakin olosuhteissa. 44.000 /tee tarjous KERROSTALOHUONEISTOT OK-TALO/PARITALO Lähellä kouluja ja harrastuspaikkoja! Remontoitu! Hirvikoskella: -kt 1h+k=39m 2 , heti vapaa -kt 1h+kk=34m 2 , heti vapaa Kaupungissa -kt 1h+kk+r=36m 2 -kt 3h+k+r=78m 2 -kt 3h+k+s=73m 2 , heti vapaa. Kaivo sähkö. 2h,kk,s n. Hp. Joenperäntie to 17.9. Tontin pinta-ala on 1459 m 2 . 2 h,k n 65 m 2 . 117 m 2 + 48 m 2 . hulinasta maaseudulla hyväk. 155.000 /tee tarjous ASUNTOKAUPPA TARJOAA: Ostat, myyt tai vuokraat! Valitse tehokas luotettava yhteistyökumppani! Lähes 25 vuoden kokemus alalta! OMAKOTITALO VUOKRATTAVANA Tervetuloa kaupoille! Heimolinnankatu 14 LOIMAA P. Hyvä tie perille. Mäkinen 0400536941, kohde 565071. Kanta-Loimaantie 5 b B 23, Loimaa. Mökki 58 m 2 vakituiseksi tai vapaa-aikaan. klo 17.30-18. Pihasauna. Laadukkaat tuotteemme ja osaamisemme auttavat löytämään juuri Sinulle sopivan ratkaisun. Punkalaidun, Sarkkila, Vehkajärvi Puhdasvetisen Vehkajärven rannalla, omalla 500 m 2 tontilla huonokunt. 3 h,k, pesuh,s n 95 m 2 . mökki aivan rannan tuntumassa. klo 17.00-17.45. Ohjeista koostetaan maksuton esite jaettavaksi koululaisten ja alle kouluikäisten huoltajille. Kilpailussa on kaksi sarjaa: alle 17-vuotiaat ja aikuiset. Mäkinen 0400-536941, kohde 553480. H Einola 0400-536547, k 554842. Loimaa, Mellilän keskustassa 4h,k,ph,s, at,var. Pyrkimyksenä on innostaa ja kiinnittää huomio terveellisten ja maukkaiden välipalojen valmistamiseen ja käyttöön. Lisäksi autokatos. 57.000 /tee tarjous. Kaunis, hoidettu puutarha, komia kuusiaita, lasitettu terassi. HP. 2 hallia yht n 350 m 2 ja as 40 m 2 Oma 5.000 m 2 :n tontti haja-asutusalueella. Pesuh.uusittu -09. Lasitettu parveke etelään, nätit maisemat. Omakotitalossa asumisen mukavuus! Keskustassa, Loimijoen rannassa! RIVITALO-/OK-TALOTONTTI www.loimaanasuntopalvelu.com Katso myös muut kohteet ja kuvat Kt 2h,k 63 m 2 As Oy Pyssyrinteen ylimmän krs:n tilava kaksio. Sunintie. Loimaalla 15.9.2009 MUOKKAUSNÄYTÖS Loimaan Maatalousoppilaitoksen koulutilalla os. 02-762 6016 Suomalaiset kutsutaan tekemään terveellisiä välipaloja marjoista Arktiset Aromit ry kutsuu suomalaiset välipalaohjekilpailuun ja marjaisten välipalojen makuun. Hp 53.200,€, H Einola 0400536547, k 565483. 2.665 m 2 , pihatöissä pääsee vielä toteuttamaan omat visiot. Tied. Kameroiden välittämää elävää kuvaa voit katsella missä vain internet-selaimella. Hp. n. Se voi myös lähettää kuvia sähköpostiin rutiininomaisesti tai hälytystilanteessa. Noin 3 km kesk. asuinkerros. 40.000 €. Avara, valoisa olohuone / ruokailutila
Puhdistus, Tampere 54 /aik. 14.11. Laulavat sadepisarat Turku 64 /aik. BUSINESS 115t-05 15.800 Suzuki Grand vitara XL-7 2,7 V6 4WD 5d 7-S AAC AT 115t -04 15.800 VW Touareg V10 5,0 TDI, Tiptronic-autom. pitkä 1,9 TDI 77 kW 140t-0519.900 VW Transporter umpipak. www.fmtours. 230kW 142t-04 39.800 Volvo Xc90 D5 Summum Business 5-h Man 46t -08 58.900 PAKETTIJA KUORMA-AUTOT Citroen Berlingo 1,4i Van 800 139t -01 4.800 Citroen Jumper 33L2H1 HDi 100 Keskipitkä 71t -07 21.800 Citroen Jumper 33L2H1 HDi 100 Keskipitkä PA 42t-0719.800 Citroen Jumper 40L2H2 HDi 120 Keskipitkä Korkea 73t-07 19.800 Citroen Jumpy 1,9 D 815 111t -04 10.800 Citroen Jumpy 2,0 HDi 900 80t -06 13.800 Fiat Doblo 1.3 JTD 75hv Van 3,2m3 12t -08 16.800 Fiat Ducato 10 Van 230 1,90 TD AV-2850 PA 230t-01 5.400 Fiat Ducato 30 2.3 Van 8 PA 72t -07 17.800 Fiat Ducato Maxi 2,8 JTD 3700 12 m3 van KA 166t -05 11.800 Fiat Ducato Maxi 20 2,3 Multijet (L5) alusta , ka 45t-08 29.800 Fiat Ducato MAXI VAN 2,8 TDI KA 260t -99 4.900 Fiat Ducato Van 2.0 JTD 11 102t -06 12.800 Ford Transit connect LWB 1,8 TDDi 75hv 74t -04 11.900 Hyundai H-1 2,5 TCi GLS 153t -04 7.900 Hyundai H-1 2.5 TCi GLS AC 37t -06 14.800 Iveco 35s12 kuorma-auto Daily 39t -07 19.800 Iveco Daily 40 C18 28t -07 35.400 MB Sprinter 318CDI-3,5/43 Kasten korkea AT 3t -08 47.800 Mercedes-Benz Vito 108 Kasten 253t -99 5.800 MB Vito 109CDI-2,7/32KB normaali 120t -04 14.900 MB Vito 115CDI-2,7/32K normaali A1 40t -07 27.800 Nissan Primastar 2,0 dCi 114 Van 2.9 t L2H1 6MT 63t-07 16.900 Nissan Primastar 2.0 dCi 114 Van 2.9 t L1H1 6M/T 75t-07 18.900 Opel Vivaro Van L1H1 1,9 CDTI ( 82hv) 135t -04 11.900 Renault 16 Mascott Fourgon Takalaitanostin 243t-05 19.800 Toyota Hiace 2,4 Dsl 4ov 275t -99 6.900 Toyota Hiace 2,5 D4D 90 4ov 107t -03 12.800 Toyota Hiace H113 Van 2,4 180t -94 4.900 VW Transporter umpipak. Kos alk. A U T O J A K O N E L I I K E A K R O Y Lamminkatu 36, 32200 Loimaa Puh. Varaa netistä 24 h/vrk. 56 /hlö bussi mukana Tallinnassa Baltic Princess risteily Tallinnaan (kysy muut lähdöt) ke 14.10., 21.10. 5-ov. Eläkepommi, Tampere 66 /aik. 98t-06 27.800 VW Transporter umpipakettiauto, pitkä 2,4 D 55kW av.3320 254t -98 6.900 MOOTTORIPYÖRÄT Aprilia Etv 1000 capo nord-ps001/998 Enduro 25t-06 7.800 Yamaha Fz6s-rj071/600 31t -04 5.800 Yamaha Rs viking VK10-8FN/973 1t -05 6.800 ASUNTO-AUTOT/-VAUNUT Fiat Ducato Miller Illinois 130 Multijet 21t -07 36.800 Fiat-elnagh Ducato 2,0 JTD Elnagh Clipper 20 63t-03 23.900 Munsterland Siesta 420t/3370 matkailuvaunu -88 3.900 Solifer Goldie/431 MATKAILUVAUNU -96 8.400 Myydään asiakkaan korjattavaksi Citroen C5 2,0 HDi SX 227t -03 4.400 Mercedes-Benz A 170 CDI Classic 291t -99 2.900 Nissan Vanette Cargo 1tn 2,3 Dsl 206t -98 2.400 Avoinna ma-pe 9-17 • la 9-13 Loimaan Huonekalu ja Matto Oy Lamminkatu 40 p. 295 /vko/hlö Paikkoja rajoitetusti, varaa pian! Meiltä lennot FINNAIR, Lufthansa, KLM, Air France, British Airways ym. Osa tuotteista toimitusm yyntinä -20 % ovh. Rodos ja Pefkos 24.9. 16V 4d 213t -98 2.900 Alfa romeo 159 2,2 JTS 96t -06 18.900 Audi A4 Avant 1,6 207t -98 5.800 Audi A4 Sedan 3,0 TDI DPF 176 kW quattro 50t -08 45.900 Audi A6 4,2 V8 quattro 220kW tiptronic-autom 220t-0014.800 BMW 118 d E81 Hatchback 10t -08 29.900 BMW 316 1,8i Sport 102t -05 15.900 BMW 316 ti Compact + Comfort-paketti 117t -01 9.800 BMW 320 CiA Cabriolet 152t -04 22.800 BMW 320 d Touring M-Sport 202t -02 14.900 BMW 325 iA E93 Cabrio 49t -07 49.900 BMW 520 d Touring 385t -00 8.900 BMW 523 iA 2,5 24V 4d 312t -97 5.800 BMW 525 dA 352t -01 8.900 BMW 530 dA 368t -05 22.800 Chevrolet Aveo 4-ov LS 1,2 M/T AC 4t -08 10.800 Chevrolet Aveo 4-ov LS 1,4 M/T AC 62t -06 7.900 Chevrolet Bel air 4,1 4d 174t -66 14.800 Chevrolet Kalos 1,4 SX 5-ov M/T AC 57t -06 7.800 Citroen C2 1,4i VTR 16t -07 10.800 Citroen C3 1,4i SX 124t -02 5.800 Citroen C4 HDi 110 Pack Vision Berline 37t -08 16.800 Citroen C5 1,8i 16v SX Break 123t -05 10.800 Citroen Xsara 1,4i X 155t -97 1.900 Citroen Xsara 1,6i SX 170t -00 3.400 Citroen Xsara picasso 1,8i 16v SX 78t -05 10.900 Fiat Brava 100 16V ELX 5d 170t -01 3.400 Fiat Bravo 1,9 120 Multijet diesel Dynamic 5d 29t -08 16.800 Fiat Grande punto 1,4 77 Dynamic 3D 38t -08 11.400 Fiat Linea 1.4i Sedan 21t -08 12.800 Fiat Marea Weekend 1,8 ELX 153t -99 3.200 Fiat Punto 60 Easy 5d 113t -04 4.800 Ford Escort 1,6i 5-ov 223t -99 1.900 Ford Focus 1,8 TDCi 115hv Collection M5 5-ovinen 55t -07 17.900 Ford Focus c-max 2,0 TDCi 136 hv Trend 5d 189t-04 9.800 Ford Mondeo 1,8i 110hv M5 Ambiente S Wagon 145t-04 9.800 Ford Mondeo 1,8i CLX STW 224t -99 2.900 Ford Mondeo 1.8 Wagon Ambiente 193t -01 5.900 Ford Mondeo 2,0i 145hv Trend Wagon 247t -01 5.800 Ford Mondeo 2,0i Ambiente Plus 5d 228t -00 3.900 Ford Mondeo 2.0 Wagon 301t -01 4.900 Ford Scorpio Station Wagon 2,0i 16V DOHC 5d 284t-96 2.400 Gm daewoo Evanda 2,0 16V CDX 4d ECC 148t -03 5.900 Honda Accord 1,8i S 4d 182t -96 3.400 Honda Accord 1,8iS 4ov 292t -99 2.900 Honda Civic 1,6i LS 5d AT 72t -03 10.900 Honda Civic Liftback 1,4i 16V S 5d 246t -95 2.400 Hyundai Elantra 2,0 CRDi GL 4d A/C 125t -04 7.900 Kia Cerato 1,6 LX HB 5D 71t -06 8.900 Kia Cerato 1,6 LX HB 5D 61t -06 9.800 Kia Cerato 2,0 EX Sedan 4D A/T 55t -05 11.800 Kia Magentis 2,0 CRDi EX A/T 92t -06 14.900 Kia Picanto 1,0 LX 5d 100t -05 4.900 Mazda 6 Sport Wagon 2,0 Elegance 5d 163t -04 11.900 Mazda 6 Sport Wagon 2,0 Elegance 6MT 5ov WD5 18t -08 26.800 Mazda Rx-7 Coupe 2*654 Wankel GTi 132t -86 4.400 Mercedes-Benz C 180 Kompressor A Sport 37t -07 29.800 Mercedes-Benz C 180T Kombi A Classic 197t -97 7.400 Mercedes-Benz C 220 D Classic AT 372t -97 5.800 Mercedes-Benz E 200 CDI Classic 457t -99 6.800 Mercedes-Benz E 240 Elegance 154t -00 8.900 Mercedes-Benz S 600L A 190t -00 39.900 Mini Cooper 1.6 Pepper 104t -03 14.800 Mitsubishi Carisma 1,6 Comfort HB 135t -00 6.800 Mitsubishi Eclipse 2,0 Turbo 153kW AT 105t -98 11.900 Nissan Almera 1,6 GX 4d 208t -97 2.900 Nissan Almera 1,6 SLX Sedan 162t -99 2.900 Nissan Note 1,4 65 Visia 5-vaiht. lounaan) su 25.10. 96t -06 10.900 Nissan Note 1,6 81 Acenta 5-vaiht. hinnoista UNIGOLD STAR tyyny peite 4,90 14,90 14,29,599,922,CHERI divaanisohva loft kangas, kääntötyynyt, useita värejä MUURAME KALUSTEET Kysy lisää: Irja Arponen p. 63 /aik., 49 /4-14 v. 020 775 7760 Meiltä myös lahjakortit, matkavakuutus, hotellit, kylpylät. 14.11. Amorella: 28.9., 21.10., 15.11, 9.12. 105t -03 9.400 Nissan Primera 1,8 Visia 4-ov. 23.9. 1,9 TDI 63 kW 161t -05 15.800 VW Transporter umpipak. 34 /hlö/C4 Hintoihin sis. 59 /aik, 51 /4-14 v Ikaalisten kylpylä (sis. SCANDINAVIAN HUNKS! -K 15pe 30.10. fi PYYDÄ TARJOUS RYHMÄLLE! Vielä on tilaa pikkujouluristeilyille Tallinnaan ja Tukholmaan. alk. 29 /hlö/C4 pe 16.10., la 21.11. 16 Torstaina 17. alk. MONIPUOLINEN KALUSTETALO Tervetuloa tutustumaan syksyn uutuuksiin! JADE nukkamatto lv ja beige 99,139,139,199,140 x 200 160 x 230 UNIGOLD BONNIE Joustinsänky + sijauspatja 80 cm 229,269,329,336,352,466,120 cm 90 cm MONTREAL Divaanisohva harmaa, ruskea, beige 799,1495,Tarjoustu otteita rajoitetus ti. syyskuuta Viking XPRS päiväristeily Tallinnaan pe 6.11., 27.11., 11.12. 7 e/vuosi Loimaan Lehden levikkialueella 91 prosenttia asukkaista pitää lehteä parhaana tietolähteenä omaa asuinkuntaa koskevista uutisista! Lukijatutkimus – Tietoykkönen 2007 Parhaat tarjoukset ovat julkisia. 67 /hlö/B4 Miniristeily Turusta Viking Isabella to 15.10. 42 /hlö/B4 pe 9.10., 16.10., la 7.11. alk. KOKO PERHEEN KYLPYLÄPÄIVÄ Rantasipi Eden (sis. 36t -07 14.800 Nissan Primera 1,8 Tekna 5-ov. Katso tarkat ohjelmat netistä tai hae esite toimistostamme! LOIMAAN SEUDUN MÖKKITALONMIES PERTTI MÄKI REMONTOINTIA, RAKENTAMISTA JA KIINTEISTÖHUOLTOA PIENKONEHUOLTOA JA METALLIRAKENTEITA 0400-743086 www.lsmokkitalonmies.suntuubi.com Yli 200 autoa! www.akr.. AURINKOMATKOJEN nopeat, esim. bussikuljetus HUIPPUHINTAAN MINIRISTEILY!Isabella: 8.10., 27.10., 11.11., 26.11. 050 353 7065 / (02) 762 2965 Tiesitkö että Loimaan Lehden voi tilata myös kasetille luettuna. pitkä 2,5 TDI 128 kW 4MOTION 13t-08 46.900 VW Transporter umpipak. 70t -07 19.900 Hyundai Tucson 2,0 CVVT GLS A/C 75t -05 14.800 Hyundai Tucson 2,7 V6 GLS AAC AT 106t -06 16.800 Jeep Grand cherokee 4,0 A4 Laredo 4wd 220t -96 5.800 Kia Sportage 2,0 CRDi 4WD EX 209t -05 15.800 Kia Sportage 2,0 EX 4WD 47t -07 19.800 Kia Sportage 2,0 EX 4WD 4t -09 26.900 Mazda 5 MPV 1,8 Classic7 5MT 5d HA2 2t -09 24.900 Mazda 5 MPV 2,0 Elegance 5MT 5d H64 1t -08 24.900 Mercedes-Benz Ml 400 CDI A 126t -04 36.900 Mitsubishi Pajero Wagon 3,2 DI-D Comfort AT 248t-0118.900 Mitsubishi Pajero Wagon 3,2 DI-D Intense AT 87t-07 39.900 Nissan X-trail 2,0 Sport AT 4x4 170t -02 12.800 Opel Za?ra 1,6 Ecotec Comfort Plus 160t -04 9.800 Renault Espace 2,0T Authentique 187t -04 15.800 Renault Grand espace Privilege 2.0 dCi 16v 26t -08 37.900 Renault Grand scenic 2,0T Privilege 24t -07 21.800 Seat Alhambra Sportline V6 aut. 02-7622 269 www.loimaanhuonekalujamatto.. Taidematka Tapiolaan 57 /hlö Hintoihin sis. Turku, Caribia 78 /hlö TEATTERIMATKAT: 2.10. 020 799 5600 MA 8.30-18.00 TI-PE 8.30-17.00 LA 10.00-14.00 HENKILÖAUTOT Alfa romeo 147 2,0 150hv Distinctive 3d 130t -01 8.400 Alfa romeo 156 2,0 T.S. lounaan) la 21.11. alk. Costa Del Sol 26.9. Toimistomaksu 7 /varaus Loimaan Matkatoimisto Kauppalankatu 13, 32200 LOIMAA puh. pitkä 1,9 TDI 77 kW 86t-06 18.900 VW Transporter umpipak. bussikuljetus. 5.11. alk. pitkä 2,5 TDI 96 kW aut. 5-ov. 176t -02 7.800 Opel Astra 1,6i Eco Club 3d 214t -99 3.500 Opel Astra 2,0 16V Sport 3d 234t -99 3.800 Opel Astra Wagon 1,6 Twinport Enjoy 57t -05 12.400 Opel Tigra Coupe 1,6 16V 69t -98 5.900 Opel Vectra 5-ov Enjoy 2,2 Direct 114kW/155hv A5 ActiveSelect 25t -08 21.800 Opel Vectra Voyage 1,6 16V GL+ 225t -99 3.400 Opel Vectra Wagon 1,8 Ecotec (122hv) Comfort 174t-04 9.800 Peugeot 206 X Line 1,1 3d 69t -05 7.400 Peugeot 206 X Line 1,1 3d 78t -05 6.900 Peugeot 206 XR 1,4 5d 125t -01 4.900 Peugeot 306 Family Wagon XT 2,0 HDi 143t -00 5.400 Peugeot 307 Wagon XR 1,6 177t -04 6.900 Peugeot 407 Esplanade HDi 110 248t -05 7.900 Peugeot 607 2,2 HDi 4d 195t -04 12.400 Peugeot Partner Wagon XT 1,9 D 149t -05 8.900 Renault Grand scenic 2,0T Privilege 83t -06 16.400 Renault Laguna Break 1,8 16V Authentique 174t-02 4.800 Renault Laguna Break 2,0S 16V RXE 5h 258t -97 1.900 Renault Megane Break 1,6 16V 65t -06 9.900 Renault Megane Break 1,6 16V 5d 116t -04 7.800 Renault Megane Break 1,6 16V Expression 5d 64t -06 10.900 Renault Megane Break 1,6 16V Pack Authentique 5d 133t -04 6.900 Renault Scenic 1,6 16V 61t -06 11.800 Renault Scenic RT 2,0 189t -97 1.900 Saab 9-3 2,0 Turbo SE 5d 320t -99 4.900 Saab 9-3 Sport Sedan 1,8t Linear 171t -03 9.900 Saab 9-3 Sport Sedan 1,8t Vector Sentronic 146t-05 13.800 Saab 9-5 2,3t AT 286t -97 4.800 Seat Leon 20VT TS 206t -03 8.900 Skoda Fabia Combi 1,9 TDI PD Ambiente 18t -08 16.800 Skoda Octavia HB 1,6 Ambiente 205t -03 6.800 Subaru Legacy Outback 3,0R AT 127t -03 16.900 Toyota Avensis 1,6 VVT-i Linea Terra Wagon 189t-01 5.900 Toyota Avensis 1,6 VVT-i Linea Terra Wagon 94t-03 14.900 Toyota Corolla 1,6 VVT-i Linea Sol Wagon 41t -07 16.800 Toyota Corolla 2,0 D-4D 90 Linea Terra Wagon 374t-02 5.800 Toyota Corolla verso 1,6 VVT-i Linea Sol 114t -07 17.400 Volkswagen Bora 1,4 Firstline 120t -01 6.800 Volkswagen Golf 1,6 CL 3d 209t -96 2.400 Volkswagen Golf Variant Comfortline 1,6 75 kW 40t-0819.900 VW Passat Variant Comfortline 2,0 TDI PowerDiesel 103 kW DSG 42t -08 33.900 Volvo 440 Hatchback DL 1,8i 5d 283t -96 1.800 Volvo S40 1,9TD 303t -98 3.800 Volvo S40 2,0i AT 180t -96 4.800 Volvo S80 D5 Momentum Geartronic 230t -06 28.900 Volvo V40 Sportswagon 1,6 191t -00 5.900 Volvo V40 Sportswagon 1,9D 252t -99 4.900 Volvo V40 Sportswagon 2,0i 5d 270t -96 3.800 Volvo V70 2,4D Classic aut 356t -06 15.800 Volvo V70 2.4D Geartronic 15t -08 39.900 Volvo V70 D5 AWD Momentum Business Aut 29t-08 46.900 Chevrolet Silverado 2500 HD Crew Cab Duramax 6600 V8 Turbodiesel 4x4 121t -04 37.800 TILA-AUTOT JA MAASTURIT Chevrolet Trans sport 3,4 V6 AT (1SA) 227t -00 7.800 Honda Cr-v 2,0i Elegance AT 4WD 39t -07 27.900 Honda Shuttle 2,2i ES 6h Automaatti 5d 205t -97 6.800 Hyundai Santa fe 2,4 GLS 5d 203t -01 9.800 Hyundai Trajet 2,0 GL 7-P Aut. Kysy lisää tai katso netistä
050 4146 621 Kaikki BoråsTapeterin tapetit -30 %! TAPETTIRYSÄYS BORÅS TAPETIT -30 % Suositushinnasta www.varisilma.. KAUPAN PÄÄLLE MINILÄPPÄRI arvo 280 € Tarjous on voimassa 31.10.2009 asti. 02-762 5100 fax 02-763 2222 ark. Ei yhdistettävissä muihin tarjouksiin. pu he lut : 8, 21 sn t/ pu he lu + m ax 14 ,9 sn t/ m in Enemmän lämpöä ELÄMÄÄN. Leikkuuleveys 48 cm Tulikivi-studio, Tammimäenkatu 6, Raisio, puh. tai niin kauan kuin varattuja eriä riittää Rajoitettu erä Laadukas ja kätevä etuleikkuri aidolla runko-ohjauksella. Kermansavi-uunit varaavat hyvin lämpöä ja säästävät sähköä. 8–17.30, la 8.30–14 Vetävä ruohonleikkuri tarjoaa kolme tehokasta leikkuumenetelmää: keruu, BioClip ja taaksepuhallus. Kermansavi-mallisto uudistui. Torstaina 17. puh. 010 425 9400 Tuhkasaari yhtiöt oy Avoinna ti ja pe 7.30-16.30 ma, ke ja to 7.30-9.00 MYÖS! valvontakamerat murtohälytykset innohome turvalaitteet www.kylaantenni.fi AVO IM ET OV ET Korvenkehdon löytöeläinkoti pitää avoimien ovien päivän su 20.9. Vi betjänar även på svenska. Saatavana myös sähkökäynnistyksellä varustettu VE-malli. klo 12-17 Tule tutustumaan tiloihimme ja uutta kotia etsiviin lemmikkeihin! Avoimien ovien päivänä myös myyjäiset! Lankkistentie 323, Riihikoski Puh. Avoinna ma-pe 8.00-17.00, la 9.00-13.00 Turuntie 67 32200 Loimaa p. Näin ne maksavat itsensä nopeasti takaisin. syyskuuta 17 TURHA KÄRSIÄ ANTENNIMURHEISTA onko antenni riittävän tehokas onko antenni riittävän laajakaistainen onko antenni oikeassa paikassa onko vahvistin oikeanlainen onko BOX ta TV virittynyt oikeille kanaville Kysy lisää! Kuhalankatu 9, Forssa p. 0207 636 641, 0207 636 626, fax 0207 636 649, studio.raisio@tulikivi.fi ark. Tule tutustumaan Kermansavi-uutuuksiin ja erikoiskaakeleihin. Merkit ja mallit vaihtelevat liikkeittäin. Sijoita lämpöön ja tunnelmaan. SILMÄLASIT HENKILÖKOHTAISIN MITOIN UUTTA OSTAESSASI UUDEN TEKNOLOGIAN YKSILÖLLISET MONITEHOLINSSIT JA MERKKIKEHYKSET. 763 1223 LOIMAA Aleksis Kivenkatu 9 Loimaa Trendikäs 2 vuoden takuulla Tarjoukset voimassa 17.-26.9. Kirkassilmä Synsam. Uuneissa myös uudet luukut. 10-18, la 10-15, Ajo-ohje: Ohitustie-IKEAn liittymäKuninkaanväylä
VILLAKANGAS... lyhennys ILMAISEKSI (toim.sop. 13 aiheohjelmaa sekä älykäs iAUTOautomatiikka ja kasvontunnistus. mukaan) Hyvän suosion saaneet HOUSUPÄIVÄT jälleen to-la 17.-19.9. 4 Gt keskusmuist i, 500 Gt kiintolevy ja Intel tuplaydinpros essori 2 VUODEN TAKUU! 15,6” K50IJ Kannettava 499 Intel® Pentium™ DualCore T4200 prosessori 15.6” HD LED -näyttö 4 Gt keskusmuisti, 500 Gt kiintolevy Hyvät liitännät 2 vuoden takuu Ultralaajakulmainen 4x optinen zoom (26-105mm). 12 megapikseliä. Ei jälleenmyyjille. 0400 537 171 loimaanrakennuseriste@pp.inet.. 19. 762 2341 Ma-pe 9-17, la 10-13 SYKS YYN UUTTA JA PIRISTÄVÄÄ Kauppakeskus Loimari Hossinkatu 1-3 Loimaa p. JAKKUJA TUNIKOITA NEULEITA HOUSUJA FARKKUJA T-PAITOJA Kauppalankatu 9-11 Loimaa p. 370 /HLÖ/ph VIIPURI Htl Viipuri 14.–15.10. 7632 733 Palvelemme Ma sulj. 6.10. (02) 763 1551 Palvelemme: Ma-pe 9-18, la 9-14 TOIMI NOPEASTI! Tarjoukset voimassa niin kauan kuin tarjoustuotteita riittää. Osanottomaksu 35 /hlö (Maksu autossa tai pankkisiirrolla.) Ilm. syyskuuta Tilaa Loimaan Lehti 02-7626016 www.autohuoltomaunu.. 02-762 2848 Kaikkiin TO-LA ostettuihin housuihin mahdoll. Soita myös iltaisin 0400 884 570 www.mototapsa.fi RIIHIKOSKI MENOPELIT MOTOTAPSALTA RIIHIKOSKELTA 2600,TARJO US! ja ENDURO 2500,Rieju MRT 50 Super Moto (Ovh. Minkä tahansa pitkien housujen ostajalle YLLÄTYSTARJOUS PUSEROISTA! Turuntie 19, LOIMAA puh. ti-to 9-17, pe 9-17.30, la 9-13 TERVETULOA! 4 95 /kg JAUHELIHA Vähärasvainen porsaan 9 95 /kg porsaan ulko?leestä Puodin PIHVI Kivikylän rasvaton MAALAISKINKKU Wanhanajan perinteinen lihatiski 16 95 /kg www.matka-niinimaki.. Alastaron OP p. 99 /HLÖ Htl Druzhba 14.–15.11. 2799,-) 2790,+ toim.kulut 50,MIDI XL Saumattomasti myös seiniin Loimaan Rakennuseriste Oy Varasto: Lamminperä 10, Loimaa Avoinna sopimuksen mukaan P. menn. 120 /HLÖ PÄIVÄRISTEILYT TALLINNAAN 17.10., 21.11. tsto 02-4865880 tai 0500-531905 K u V i 3 4 8 3 /0 /M jM v BUSSIMATKOJA HOTELLIMATKAT TALLINNAAN 10.-11.10., 28.-29.11., 5.-6.12., 12.-13.12. 2005 18800 Ford Ka 1.3i 1998 1990 Nissan Primera 1,6 Plus Wagon ILMASTOINTI 1999 3850 Skoda Felicia Combi 1,3 LXi 5d 1996 550 Toyota Starlet 1,4 EcoTronic 3ov1998 3450 Volvo S60 S60 D 5 2007 16800 Volvo V50 2,0D Momentum 2004 13800 Volvo S80 2,4 170hv 1999 7550 Volvo 940 GL D24T 2,4TD Aut 1991 999 Tervetuloa!! Avoinna ma-pe 9-17 la 9-13 TO-LA (17.-19.9.) -20 % Heimolinnankatu 14, Loimaa p. alk. 2121200 tai Erkki Arkkila p. 18 Torstaina 17. takuu Windows® Vista® Home Premiumkäyttöjärjestelmä 17,3” 4 Gt keskusmuist i, 500 Gt kiintolevy ja 2 VUODEN TAKUU! 99 99 699. 36 MA-PE 9.30-17.30 LA 9.30-14 OPAL farkut Cja D-mit. OSTO-MYYNTI-RAHOITUS Autohuolto MAUNU KY Sunintie 45 Loimaa P. www.vsnk.. 0400 122 154 Alastaron Metsänomistajien säätiö Leila Tanskanen Toiminnanjohtaja 040 515 2309 Jere Wiss Järjestösihteeri 0400 627 420 etunimi.sukunimi@vsnk.. Ohjelmassa aamukahvit Karkkilassa, Metsämessut 10-12, Ruokailu Olympia Stadionin ravintola ja Mannerheim museo. musta, ruskea, sin. 139 /HLÖ JÄRJESTÄMME MESSUMATKAN ALASTARON METSÄNOMISTAJILLE perjantaina 6.11.2009 Helsinkiin Lähtö Alastaron torilta klo 6.45 (Virttaa 6.30) ja paluu n. 0400-726 606 H O USU P Ä IVÄ T FARKKUJA LEGGAREITA SUORIA... 55 /HLÖ KYLPYLÄMATKA TALLINNAAN Kalev Spa 22.-25.10. 02-762 8326, 0400-536 303 Audi A4 Avant 2,0 TDI 103 kW multitronic-aut. EXPERT JUHLII! Turku Tampere Valtatie 9, Niittukulmanraitti 8 Puh. Automaattinen tarkennuksen seuranta seuraa kohdetta. Tehokas akku. 2 vuoden takuu X-925 Digikamera 149 199 LIEDEN ASENNUS * Norm. 50-100 (Valmiiseen paikkaan) *Loimaan talousalueella KAIKKI LATTIALIEDET EDULLISESTI MEILTÄ! Kotipalvelu kuljettaa tuotteen kotiisi ja vie vanhan koneesi kierrätykseen ILMAISEKSI! * A+ -energialuokka, A-pesutulos linkous 1400 k/min täyttömäärä 6 kg Aqua Control -vesiturvajärjestelmä pesuajan näyttö 499 L64640 Pesukone AAluokka A-energialuokka, A-pesutulos, A-kuivaustulos automaattiohjelma 45-70 C Multitab -toiminto Aluokan pikapesu 30 minuuttia ajastin 1-19h äänitaso 47dB ESF65050W Astianpesukone 499 AAAluokka Photosmart C5390 Monitoimitulostin erillisvärit tulostaa, skannaa ja kopioi tulostustarkkuus jopa 9600x2400dpi 6,1cm näyttö muistikortinlukija Erillisvärit T T Ä! Ä Ä! 99 K701O Kannettava Intel® Pentium™ DC T4200 prosessori 4 Gt keskusmuisti, 500 Gt kiintolevy 17,3” HD LED -näyttö nVIDIA® GT120M näytönohjain 1 Gt omalla muistilla hyvät liitännät 2 v
Vuorisen talli, Kaunismäenkatu, OP-pysäkki torin puoli klo 9.05, Hirvikoski OP pysäkki klo 9.20. lähtö (huom. Tervetuloa! Hallitus Alastaron Kuutamokeikkayhdistys ry:n syyskokous Katinhännän Kievarissa Sunnuntailounas 20.9. Ihanaa ruokaa, saunomista ja yhdessä oloa. Lasten ja nuorten Sulkapallokurssi 5.10.-30.11. 30.9. klo 12.00. JP:n jälkeen kirkkolaan. 25,Siispä touhukas tyhjennys huomenna perjantaina ja lauantaina Lomailemme remontin merkeissä 20.9.-4.10. 2 . Tied. Ps. klo 18.30 Hirvikoskella. VAMPULASSA maanantaisin klo 18.45 alk. 040 709 1972 (Erja). klo 10-13. Tervetuloa! Vampulan Urheilijat JUKOLAN BINGO Leisku SB-kerho 99-00 jatkuu alk. Lääkärin lähete tarvitaan. LoKoKo Harjoitusottelut Loimaan Liikuntahallilla – Pyrintö Liput: Aikuiset 5 , lapset il maiseksi. www.viikinkisauna.. la 8 euroa ennen klo 23 ilm. Sieniä voi tuoda näytteille ja tunnistettavaksi. Lähtö risteilylle la 19.9. klo 16 Tuulensuun Palvelukeskuksessa. LoKoKo C-pojat. 02-767 6812 Motellihuone alk. Lähtö sarjapeliin Halikkoon pe 18.9. Varaa nyt elämäsi tilaisuus ! Muista myös majoituksemme ! Tilausravintola Tilaussavusauna Urpolan Kartano ViikinkiSauna (max 18 hlö) p. La 19.9. klo 12.00. sis. 9ja 8-hengen pikkubussit, henkilöautot, pakettiautot, matkailuautot, moottoripyörä, moottorikelkka, peräkärry. Pelaajat paikalle viimeistään klo 17.45. AUTOVUOKRAAMO Uusitupa puh. Kauden viimeinen vierasottelu Raisiossa SCR-LoPS to 17.9. klo 15:00 PELISSÄ MUKANA – ToPo Su 20.9. Tervetuloa oppimaan psoriasiksen hoidosta! Järjestäjät: Psoriasisliitto ry ja Turun Seudun Psoriasisyhdistys ry Tilaisuutta tukee: Leo-Pharma ja Opintotoiminnan Keskusliitto OK ry PETÄJOEN PAVILJONKI Loimaa SYYSKAUDEN AVAJAISET Liput 10 JR 3 HANURI ja HATTU Tervetuloa! lauantaina 19.9. JAHTI 1.800 2 x 200 ym. Lähtö kentältä klo 16.00. Loimaan Seudun Yrittäjänaisten syksyn ensimmäinen jäsenilta ke 23.9. 7636 5100 Viihderavintolassa viikonloppuna Mika Hirvi & Diverse Liput pe 5 euroa ennen klo 24 ilm. klo 15.30 Rockets C Lukko, klo 18.00 Rockets B KJK, su 20.9. Illan aikana tietoa myös Psoriasisliiton tarjoamista palveluista. Alastaron reserviläiset järjestävät kaikille avoimen Cooperin testijuoksun tai kävelyn Alastaron urh.kentällä pe 18.9. Juoksun jälkeen OP-sauna. klo 16.15 kentältä. Loimaan Seudun Sulkis ry. Perustietoa esteettömyydestä -kurssipäivä Hirvikoskella la 3.10. JR 1 LoPS P97. 040-8430601/Pelli. klo 19 Hirvikoskelta. Ilm. hyviä palkintoja. klo 20-01 Eläkeliiton Alastaron yhdistyksen järjestämälle kylpylämatkalle Haapsaluun 12.-19.10. La 19.9. Kaikki joukolla tutustumaan uuteen myymälään os. Rockets pelaa: la 19.9. lauantaina 19.9. 050-3376551. RK-ammunnat prikaatin ampumaradalla Säkylässä 25.9. 763 1193 -50 % (ei leikot, kortit ja adressit) Porin Prikaatin Kilta Loimaan alueosasto. klo 13 Tervetuloa! Hoi vanhemmat! Onko poikiesi polkupyörän renkaissa valkoista maalia. Soile Ojanperä 040-596 0057. Ensimmäiset 22 mahtuu varmasti mukaan. torstaina 24.9. Omat kyydit. sihteeri@loimaankamerat.. Loimaan seudun Suomi-Saksa Yhdistys Stammtisch-kantapöytäilta pe 18.9.09 klo 19.30 Ravintola Ankkuripaikassa. Savikki. Ohjelmassa Picasson näyttely Ateneumissa ja Kaj Chydeniuksen konsertti Finlandia-talolla. Tied. Kaikki vanhemmat paikalle. 0500 121160 www.urpolankartano.. Loimaan Seudun Kansalliset Seniorit, syysretki Sastamalaan ti 22.9. Torstaina 17. klo 18.45 JAHTI 50/1300 Kirja 6 seur. Lounais-Suomen Syöpäyhdistys ry/Loimaan seudun paikallisosasto järjestää "Irti tupakasta" kurssin, jolla on vielä muutama paikka vapaana. HOIDONOHJAUSTILAISUUS PSORIASIKSESTA Torstaina 24.9.2009 klo 18.00 -20.00 Tuulensuun palvelukeskus, Huvilakatu 32, Loimaa Psorihoitaja Sirkka Niemelä antaa tietoa ja neuvoja psoriasiksen hoidosta. 0400 533 937, 763 1418. Leena ja Mikko Kylämarkula Urpola, Humppila • Pikkujoulut • kokoukset • juhlat ym. sis. Katso ilmoitustaulu.. ja tied. mennessä Pekalle puh. aikaistettu) klo 9. 0400 854 053. klo 17:00 Loimaan Seudun Reumayhdistys. (03) 437 8323 p. Muutkin kuin jäsenet mukaan eikä kielitaito ole edellytys! LoKoKo. Vanhempien palaveri tänään liikuntahallin kahviossa klo 17.30. 045 1263170. Sienineuvontaa Loimaan torilla pe 18.9. 8 lapset 7,50 5 Arkisin klo 10-15.00 kaikki normaalipizzat + salaattipöytä + 0,3 limsa 7 Kanta-Loimaan MLL:n perhekahvila Telkänpesässä pe 18.9.09 klo 9.30-12 Leivotaan sämpylöitä, omat essut ja kaulimet mukaan. Loimaan Työväenopiston sekakuoro, Loimaan Karjalakuoro ennakotiedoista poiketen ensimmäinen kokoontuminen vasta to 24.9. AU/Jalkapallo P94 sarjapeli AU-VG-62 Alastarolla pe 18.9. Peliliuskat 2 /kpl. noutopöytä katettuna klo 12.00-14.30 22 hlö Kievarissa voitte viettää kaikki perhejuhlanne häät, syntymäpäivät, sukujuhlat, pikkujoulut ja hartaat muistotilaisuudet Tervetuloa! Pöytävaraukset ja tiedustelut Puh. Jospa sinäkin kokeilisit päästä eroon tupakoinnista. klo 19-20 tennishalli. Ryhmät 7-10v. Loimaan Seudun Kuulovammaiset ry. Reumaryhmän jumppa tiistaisin klo 12 Terveyskeskuksen fysioterapian tiloissa. kaksi peruutuspaikkaa vapaana Ilmoittautumiset mahd. loimaa@4h.fi Lämmin autotalli. Sääntömääräisten asioiden lisäksi käsitellään yhdistyksen purkamista. Hallitus kokoontuu klo 17.00. Seppo p. Kauden viimeinen kotiottelu pe 18.9. Valvontakameran kuvat olemassa Loimaan 4H yhd. klo 19:00 Pyrintö ToPo HA NN O tos itoi mis sa . klo 9-16, Opistontie 4,Loimaa. Huutokauppa Virttaan Työväentalolla su 20.9. klo 18.00 Kylätoimistossa Loimijoentie 85, vanha OP:n talo pihan puolelta sisään. on vuorossa levyraati aloitamme klo 12, ota lemppari tai ällötys cd mukaan, katsotaan onko kaverit samaa mieltä kanssasi. Lähtö jo klo 14.45 kylätalolta ke 23.9.2009. ja ilm. (02) 314 3297 (varmimmin ma-to klo 9-10). Lamminkatu 40. ja 11-13v. Pelaajat kentälle klo 18.00. Tervetuloa! t. klo 13. ti 15.9. EL:n Mellilän Seudun yhdistys ry. YÖKERHOSSA BILETETÄÄN PE-LA 22-04! P. Ota yhteys 0400 327 566. Ilm. TERVETULOA !! 2009 2010 LUISTELUKOULU ALKAA 20.9.2009 klo.10.00 LOIMAAN JÄÄHALLILLA AU/Jalkapallo miehet sarjapeli Turussa Väinö Aaltosen kentällä pe 18.9. LISÄTIETOJA www.rockets. Suomi-Venäjä-seuran Mellilän osaston retki Helsinkiin 15.11. Kahvitarjoilu. klo 18.30. 040-5438455 tai Petri p. 050-311 5016 tai Karoliina p. Tuulensuun laitejumppa keskiviikkoisin klo 15 alkaen. Ilm. Molempiin otteluihin mukaan sekä puna-valkoiset että kelta-mustat pelipaidat. Loimaan Kenkä Oy P. klo 18.30 Yhteiskoulun musiikkiluokassa. klo 18 Loimaan Huonekalu ja Matossa. Keskuskoulun sali koulun omassa käytössä. maanantaisin klo 19.30-20.30 Loimaan liikuntahallissa. Lähtö urheilukeskuksesta klo 16.15. klo 10.00 eläkel. AU. 02-7683135 www.katinhannankievari.com Kauppalankatu 5-7 Loimaa kpl Kaikki PERHEPIZZAT 13 Kebab ranskalaisilla + 0,3 limu Soit a, tilaa , syö paik an pääl lä tai ota muk aan! Ravintola Avoinna ma-to 10-22.00 pe-la 10-01.00 su 10-22.00 763 1031 724 7851 Opiskelijakortilla 5,50 Lounaspöytä katettuna arkisin alk. tai 0400 688 488. 0400-851 755, Sari 040-757 5742. aika! EL:n Paattisten yhdistys on kutsunut Elojuhlaan to 24.9. Hinta 20 €. Näkövammaisten kerho kokoontuu ma 21.9. BINGO Metsämaan Kalliohovissa torstaina 17.9. Bocciaa torstaisin klo 15-17, huom. Kirkkopyhä su 20.9. Katso lisätiedot www.loiskis.org AU jalkapallo -97. Kahvitarjoilu. Ilmoituksen sponsoroi Kuva-Paavo. Peltoisten alueen kyläyhdistys ry. Tervetuloa, kaikille avoin. Naperopallokoulu peruuntuu huomenna pe 18.9. syyskuuta 19 VIIVI JA WAGNER SEURATOIMINTAA LOIMAAN LEHDEN SIVULTA PAIKKAKUNNAN PARHAAT MENOVINKIT syysherkkuja syksyiseltä listaltamme! Tule maistama an Tutustu www.ankkuripaikka.. Väinämöisenkatu 7, Loimaa p. klo 20-01 Orisuo Harri Lehtonen & Silver Liput 10,LOUNAS (ma-pe) seisovasta pöydästä 7,50 Motellin kahvio avoinna 24 h • Kahvi + patonki 3,00 P. p. klo 18.00 alkaen. pian Sylvi 766 7142, 050-356 9692, Toini 764 1125. klo 18.30. Asiantuntijana Karoliina Kirvelä.SäävarausLoimaan 4H-tsto, Kanta-Loimaantie 7, 32210 Loimaa. Huom! maastot to 17.9. Tilaisuuteen on vapaa pääsy. Rompetalkoolaisten Tallinnan matkan lähtö aikaistui matkanjohtajan toivomuksesta. Pikaiset ilmoittautumiset Syöpäneuvonta-asemalle puh. Sijaisautopalvelu Digikuvaus ja valo Viikoloppukurssi Loimaan Kansanopistolla 26.-27.9. Lisätietoa ja ilmoittautuminen p. klo 10.00 Luistelukoulu. Pe 18.9. Ottelu alkaa klo 18
20 Torstaina 17. Tytöt kertoivat, että lukeminen jo sujuu ja että kirjastossa tuleekin käytyä aina välillä. Kilpailu alkaa perjantaina rataharjoitusluokilla. Ja on oikein hyvä, että jokaisen kassissa on oma nimi. Kirjastokortti kannustaa koululaisia lukemaan Ekat sujauttivat lainat kissakassiin MAIJA PALOPOSKI Tilaa Loimaan Lehti 02-7626016 Nopein New Yorkiin Ypäjän Hevosopistolla hypätään viikonvaihteessa yli 700 starttia lähes 400 ratsukon voimin. Nikkolan itse ompelemien kassien kangas oli vanhan Sisustustalon lahjoitustavaraa. Kirjoja täytyy pitää yhtä huolellisesti kuin se olisi oma kirja. – Muistattehan te kirjaston säännöt. 0400-560 584 TARJOUS!! TULE JA TEE TARJO US!! KORKEATASOINEN KALUSTO VAATIVAAN MAKUUN Pehmeää aitonahkaa Huomenna pe 18.9. – Tästä kissakassista muistatte aina, että Oripään kunta oli 140 vuotta vanha, kun te aloititte ekan luokan koulussa. Ensimmäiset, jotka ovat saaneet kirjastokassin, ovat tällä hetkellä kuudesluokkalaisia, Nikkola kertoi reippaille koululaisille. Loimaan torilta klo 8-14 Hyvää kypsää Puolangan PUOLUKKAA 2,20 / litra 5 litraa 10,00 10 litraa 20 sis. Sunnuntain aikaratsastusluokan nopein lentää New Yorkiin. Kirjasto olikin tuttu paikka Meri Markulalle, 6, ja Anni Karmakalliolle, 7. syyskuuta Meri Markula ja Anni Karmakallio uskovat, että he tulevat vierailemaan kirjastossa usein. TURUN OK 1240 123456 MEIKÄLÄINEN MAIJA 4318 7001 2345 6789 4318 Suomalainen Suomalainen SOHVAKALUSTOJEN JÄTTIREALISOINTI TALO TÄYNNÄ – ON MISTÄ VALITA Loimaalla Voimalassa, Tampereentie 8 VAIN perjantaina 18.9. OPETTAJA Tiina Tammen mielestä kirjastokassi on ollut erittäin hyvä ja toimiva käytäntö. – Luen aika lyhyitä kirjoja. Ekaluokkalaiset pitävät kerran viikossa kirjastotunnin, ja kerran kuussa he menevät lainastoon Irma Nikkolan pitämälle satutunnille. Lempparini on ehkä Koiramäki, Anni Karmakallio tuumasi. klo 11-18 TOIMME REKKALASTIN UPEITA KOTIMAISIA SOHVAKALUSTOJA LOIMAALLE Sohvakalustoja suoraan valmistajalta – nopeasti pois, jopa alle valmistushinnan!! SOHVAKALUSTOJA SAATAVANA NAHKASEKÄ KANGASVERHOILULLA MEILTÄ SAAT MYÖS LUOTOLLA ILMAN KÄSIRAHAA UPEITA VÄHÄNKÄYTETTYJÄ SOHVAKALUSTOJA ALK. ämpärin KärkäisenPuutarha p. Kirjastoreissulla ekaluokkalaiset saivat myös oman kirjastokortin, jolla jokainen sai heti lainata yhden kirjan. 040 574 6459 Puhdistamaton PUOLUKKA 1,40 / litra 10 litraa 10,00. 50 JÄMSÄN MATTO JA KALUSTE OY Jämsä, puh. – Tykkään prinsessakirjoista, Meri Markula paljasti suosikkinsa. Kilpaa hypätään kahdessa hallissa aamuyhdeksästä iltaan saakka. Oripää Maija Paloposki Kirjasto-kulttuurisihteeri Irma Nikkola luovutti tiistaina Oripään ekaluokkalaisille omat nimelliset kirjastokassit. Ratsastuksen Vetcare Horse Show Ypäjällä pe–su 18.–20.9. – Tosi hyvä, kassissa on helppo kuljettaa kirjat edestakaisin kouluun ja kirjastoon