108. Tämäkin talvipäivä on kaikin tavoin tavallinen, eikä siinä ole mitään vikaa. 2022 ”” J.E. Sivu 6 Irtonumeron hinta 2,30 € sis. alv. Sukset luistivat hyvin, vaikka tuuli oli riepotellut laduille roskaa. MAIJA PALOPOSKI. Sivu 12 Sitä tavallista Henkilöstö lähettää painavia sote-toiveita Sivu 5 Sivu 8 Sivu 10 Hurrikaanilla voittoisa vaihe 2–3 2–3 loimaalaisella ehdokkaalla on mahdollisuus päästä Varsinais-Suomen hyvinvointialueen aluevaltuustoon. LL VERKOSSA www.loimaanlehti.fi Loimaan talousalueen paikallislehti. Johanna Pfeiffer ja Seppo Herttuainen ihastuivat Harjureittiin, jossa he kävivät viikonloppuna ensimmäistä kertaa. Lassila arviossaan Pemamekin historiikista Sivu 3 4 Hiihtäjiä hymyilyttää herkästi Harjureitillä Tuskin koko maasta löytyy montaakaan 50-vuotiasta yritystä, jolla koko historiansa ajan olisi ollut yhtä vakaa kehityskaari. Näin arvelee Kuntaliiton tutkimuspäällikkö Marianne Pekola-Sjöblom. Kysymykseen ‘’eikö mikään tavallinen enää riitä’’ voi vastata, että hui hai. vuosikerta Nro 7 TIISTAI 18.1
02 269 3434 arkisin klo 6-16.30 viikonloppuisin klo 7-12 Ypäjä, Humppila: Ilvesjakelu (03) 6151 344, klo 6.30–10. Asutuskeskuksissa oleilevat käpytikat valitsevat rummutuspaikakseen usein lyhtypylvään tai tolpan. tammikuuta asti. Sen peltiosista lähtee hyvä kauas kuuluva ääni. Niittymäki * 02.09.1934 Loimaan mlk † 19.12.2021 Loimaa Soitteli tuuli jo kauan meille surun viestiä hiljalleen, katseli aikaa elämän Herra, kutsui pois sairaan ja väsyneen. Selvitys tehdään yhteistyössä Kansallisarkiston kanssa opetusja kulttuuriministeriön rahoituksella. Aurinko laskee kello 16.00. Ne turvaavat paikallisen asiakirja-aineiston sekä henkisen perinteen keruun, tallentamisen ja käytön. 4: 34, 38 PÄIVÄN SANA Ilkka Uusitalo KT, lehtori AMK (sosiaalija kasvatus) Hyvin toimivat sosiaalija terveyspalvelut kuuluvat kaikille Maksaja: Ilkka Uusitalo 307 Käpytikat ovat jo innostuneet rummuttamaan Tänä talvena käpytikat ovat aloittaneet soidinrummuttamisen poikkeuksellisen aikaisin. EKKI KALLIO HANKI KÄTEVÄ 2e/kk! KESTOTILAAJA Lue lehteä missä vain, milloin vain – tietokoneelta, iPadista, iPhonesta tai iPodista. Kyselyn tulosten avulla Kotiseutuliitto laatii nykylainsäädännön mukaiset toimintaohjeet kotiseutuarkistoille. Kiitokset osanotoista ja kaikille äitiä hoitaneille. Erkki Kallio LUONTO Kotiseutuarkistojen tilanteesta laaja kysely Missä ja miten toimivat maamme kotiseutuarkistot. Myyntipäällikkö Miia Koivisto perhevapaalla Myyntineuvottelija Riina Karila perhevapaalla Myyntineuvottelija Anna-Mari Koskimies (02) 588 8962 Asiakaspalvelu Eija Kärkäs (02) 588 8021 Myyntijohtaja/ paikallislehdet Sari Kuusinen 040 539 0969 sari.kuusinen@sss.fi Myyntipäällikkö Jouni Kokkonen 050 569 0970 @ Rakkaamme Kimmo Juhani KATAJA * 22.09.1967 Loimaa † 14.12.2021 Loimaa Rakkaudella kaivaten Marja Minni Sanni ja Jyri Tommi ja Joanna Emmi ja Tatu Ida Äiti ja Pentti Sisar ja veli perheineen Muut sukulaiset ja ystävät Me muistamme silmäsi kirkkahat, me muistamme muistosi hyvän. Mäkitalo ent. Suomen Kotiseutuliitto kartoittaa tammikuun ajan avoinna olevalla kyselyllä suomalaisten kotiseutuarkistojen toimintaa, osaamista ja tietotarpeita. Kiittäen Leena Miia ja Kimmo, Lilli Tiia ja Vladislav Toni Sirpa Jutta ja Tomi Niko, Joni Siunaus toimitettu läheisten läsnä ollessa 8.1.2022. Tuloksista ja kotiseutuarkistojen tilanteesta tiedotetaan myöhemmin vuoden 2022 aikana. (02) 588 8000 Toimittaja, tuottaja Pasi Salo (02) 588 8036 Päätoimittaja Kati Uusitalo (02) 588 8030 050 555 7526 TOIMITUS Päivystäjän puhelin arkisin kello 8–16 050 513 0344 Lehdentekijöiden henkilökohtaiset sähköpostiosoitteet: etunimi.sukunimi@loimaanlehti.fi Toimittaja Anu Salo (02) 588 8033 Toimittaja, tuottaja Sampsa Hakala (02) 588 8031 Toimittaja Lari Kiviranta (02) 588 8035 Tilaajamme! Sähköisten sisältöjen tunnukset saat lähettämällä pyynnön sähköpostiosoitteeseen tilaukset@loimaanlehti.fi Tilaajapalvelu SSS konsernin paikallislehdet avoinna ma–pe klo 8.15–15.45 puh. 2 Tiistaina 18. Välillä pitää kuunnella kuuluuko jostain kilpailevan tikan rummutusta. Tämä koiraskäpytikka on valinnut rummutuspaikakseen katon. Neh. Sinä johdit heitä päivällä pilvipatsaassa ja yöllä tulipatsaassa valaisten tien, jota he kulkivat. Jeesus sanoi: ”Minun ruokani on se, että täytän lähettäjäni tahdon ja vien hänen työnsä päätökseen… Toiset ovat tehneet työn mutta te pääsette korjaamaan heidän vaivannäkönsä hedelmät.” Joh. . Käsityöläiskatu 10, 32200 Loimaa Puh. Sään lauhtuminen on innostanut tikat entistä hurjempaan menoon. Kelopuista saa lähtemään hyvän äänen. Kotiseutuarkistojen tilannetta on selvitetty viimeksi vuonna 1999, joten tuoreelle kyselylle on tarvetta. Millaista tukea ja koulutusta kotiseutuarkistoissa kaivataan. 9: 12 19.1. Jätit meille muiston niin valoisan, niin kauniin, rakkaan ja syvän. Painopaikka: Lehtitehdas Salo, 2022. Rummutuksellaan tikat kuuluttavat omaa reviiriään ja näin koiraat myös etsivät itselleen naarasta kaverikseen. Siunaus toimitettu läheisten läsnä ollessa. Laura 19.1. Ilmestyy tiistaisin, torstaisin ja lauantaisin. Äitimme, mammamme ja isomammamme Anja Elsa Ilona MÄKITALO o.s. Heikki, Henrik, Henri, Henrikki Jakeluhäiriöt: Puh. Lämmin kiitos osanotosta. NIMIPÄIVÄT 18.1. Talvilintulaskennoissa viime vuoden puolellakin jo kuului useiden käpytikkojen rummutusta. Kotiseutuarkistot toimivat paikallisena muistina säilyttäen yhteistä kulttuurihistoriaa. Metallista lähtee hyvä kuuluva ääni. ETUHINTAAN NYT VAIN Soita: 02-770 2626 tai Lähetä viesti: LL PLUS, oma nimi, osoite sekä sähköpostiosoite nroon 040 713 6580 LL LL LL LL LL LL PAIKALLINEN NÄKÖKULMA. KUOLLEITA 18.1. (02) 7702 626 tilaukset@loimaanlehti.fi www.tilaajapalvelija.fi Vastuu ilmoituksista: Lehden suurin vastuu ilmoituksen julkaisemisessa sattuneesta virheestä on ilmoituksen hinta ja muihin lehtiin toimitetusta aineistosta sen valmistusarvo. Kyselyyn voi vastata Kotiseutuliiton verkkosivuilla olevan linkin kautta maanantaihin 31. tammikuuta 2022 KALENTERI AJANTIETO Aurinko nousee tänään Loimaalla kello 9.18. Linnut etsivät paikkoja, joista ääni kuuluu mahdollisimman kauas ja voimakkaana. Säkylä, Punkalaidun, Huittinen ja Vampula: Posti 020 451 5523 Kustantaja: Priimus Media Oy. Toimitusjohtaja: Jaakko Ketonen Sähköposti: toimitus@loimaanlehti.fi Ilmoitukset: ilmoitukset@loimaanlehti.fi Tilaukset: tilaukset@loimaanlehti.fi Kotisivut: www.loimaanlehti.fi Konttori ja toimitus ovat avoinna ma–pe klo 9–12 sekä ti ja to klo 13–15.30
Lassila Teos vahvistaa meidän loimaalaisten itsetuntoa. Velkataakka oli raskas, mikä tietenkin kasasi pääomistajan harteille omat paineensa. suljettu Tapaninpäivänä 26.12. Liikevaihto kasvoi jyrkästi ja henkilöstöä oli jo yli 30. Ne olisivat epäilemättä olleet esittelyn arvoiset. Viennin osuus tuotannosta kasvoi systemaattisesti, mutta se ei tullut ilman työtä. klo 10–15 Uudenvuodenaattona 31.12. Tehtaanjohtajaksi nimettiin tuttu mies, Pekka Heikonen. Jaakko Heikonen halusi keskittyä Pemamekin globaalin myynnin johtamiseen ja Yhdysvaltojen yksikön täysimittaiseen käynnistämiseen. Uutta puhtia tuotekehittely sai, kun 1970-luvun puoleen väliin mennessä taloon tulivat ensimmäiset ”kirjanoppineet”. Pojista Jaakko on koulutukseltaan diplomi-insinööri ja hän tuli talon palkkalistoille heti valmistuttuaan vuonna 2006. Ilmeisen tarkoituksellinen ratkaisu lienee se, että kirjaan ei ole sisällytetty yrityksen toimintaa kuvaavia lukusarjoja. CITYMARKETIN TIISTAIN TARJOUKSET LÖYDÄT NYT KÄTEVÄSTI KÄNNYKÄSTÄ OSOITTEESTA LOIMAANLEHTI.FI SEKÄ LOIMAAN LEHDEN DIGILEHDESTÄ. Samaan ratkaisuun oli tullut myös Matti Ala-Nissilä. Heti vuosikymmenen alussa Pentti Ala-Nissilä miehineen kehitti kaksikin lupaavaa innovaatiota: pyöritettävän hitsauspöydän ja Dino-nimen saaneen henkilönostimen prototyypin. Ainakin allekirjoittanut olisi mielellään nähnyt kaksi, vaikkapa graafista esitystä: toinen liikevaihdon ja toinen henkilöstön kehityksestä. Se tapahtui vuonna 1977, jolloin perustettiin Pemamek oy (Pe tuli Pentistä, ma Matista ja mek mekanisoinnista). Menestyksen myötä tuli myös ajankohtaiseksi koneyhtymän muuttaminen osakeyhtiöksi. Määrätietoista tuotekehittelyä jatkettiin erityisesti automaation osalta ja vienti veti niin, että se ensi kertaa ylitti kotimaan myynnin. Erinäisten – lähinnä rahoitukseen liittyvien – järjestelyjen jälkeen allekirjoitettiin 15.11.1988 kauppakirja, jolla 88 % yrityksestä siirtyi Pekka Heikosen nimiin ja 12 %:n vähemmistöosuus pienen tauon jälkeen taloon palanneen Keijo Kankareen nimiin. Me saamme elävän todisteen siitä, että täältä voi tänäkin päivänä ponnistaa todelliseen maailmanmaineeseen. Pentti Ala-Nissilä päätti lopulta keskittyä hitsausautomaatioon ja luovutti henkilönostintuotannon Kurpalle. Vastauksensa kuitenkin tulee kokonaan uuteen valoon, kun haastateltu selitti taustatiedoksi tytön kotitalossa samaan aikaan olleen Paavali-niminen renki. Koko talon väki panee parastaan, puhaltaa yhteen hiileen ja on työhönsä sitoutunutta. Elokuussa 1984 allekirjoitetulla kaupalla suuryritys Amer Oy hankki Korpivaaran omistukseensa. Pääasiallinen tehtävämme on varmistaa, että lääkehoitosi sujuu hyvin ja turvallisesti. Ensiksikin se antaa varsin kattavan yleiskuvan siitä, miten perinpohjaisella tavalla tietotekninen kehitys on mullistanut teollisuuden tuotantoprosessia. Nyttemmin Pekka Heikonen on luovuttanut osan omistuksestaan tasaosin kolmelle lapselleen. KAIKILLE LOIMAALAISILLE teosta voi suositella varauksettomasti. Kattavan lääkevalikoiman lisäksi löydät meiltä paljon tuotteita sinun, perheesi ja lemmikkiesi hyvinvointiin ja hemmotteluun. 3 Tiistaina 18. Yrittäjäja markkinointihenkinen Heikonen toi taloon aivan uutta puhtia ja hyvää sivustatukea antoi innovatiivinen suunnittelija Kankare. Hippo Taatilan teksti on sujuvaa ja helppolukuista, vaikka se pitää sisällään aika runsaasti teknistä sanastoa. KERUUARKISTOJEN LEHDILTÄ Kirjesalaisuudesta Loimaan Alastaron Tammiaisissa ja Hennijoella on ennen puhuttu tarinaa, joka todistaa jo 1920-luvulle tultaessa rippikoulunuortenkin varsin hyvin tunteneen kirjesalaisuuden tärkeyden. Jaakko sai vähin erin lisää vastuuta yrityksen päivittäisessä johtamisessa ja vuonna 2016 Pekka Heikonen katsoi ajan kypsyneen siihen, että hän itse voi siirtyä hallituksen puheenjohtajaksi ja Jaakko siirtyy toimitusjohtajan paikalle. tammikuuta 2022 LOIMAA Puhelun hinta 01053-alkuisiin numeroihin 8,35 snt/puh. Olen loimaalaisena ylpeä siitä, että alueen apteekit ovat uudistuneet ja voimme tarjota teille ehkä koko maan parhaat ja nykyaikaisimmat maaseutukaupungin apteekkipalvelut. Ei taatusti osannut Pentti Ala-Nissilä edes aavistaa, mihin kehitys tulisi runsaassa viidessä vuosikymmenessä johtamaan, kun hän 1960-luvulla ryhtyi maatalouden ohella harrastamaan muuta yritystoimintaa. Tuotekehittelyyn panostettiin uudella innolla. klo 10–15 Jouluaattona 24.12. Edessä oli Pemamek oy:n historian epäilemättä ratkaisevin käänne. Uusi yllätys kuitenkin koettiin jo parin vuoden kuluttua. Paikallisen puolella. 2000-LUVULLE tultaessa alkoivat seinät Kurittulassa tulla vastaan ja Loimaan kaupungin aktiivisella myötävaikutuksella löytyi yrityksen uusille toimitiloille erinomainen sijoituspaikka Lamminkadulta. KOKONAISUUTENA Pemamekin 50-vuotinen menestystarina on ollut sanalla sanoen hämmästyttävä. Maantieteellisesti painopiste oli jonkin aikaa Kaukoidässä, mutta uutta jalansijaa haettiin perinteisten vientimaiden ohella myös mm. Kautta kirjan käy myös ilmi, että yrityksessä on läpi sen historian valinnut hyvä me-henki – tai paremminkin Pema-henki. E. Siirryttiin analogisesta maailmasta digitaaliseen ja saatiin toden teolla jalansijaa telakkateollisuudessa. Pemamekin tulevaisuus oli nyt omissa käsissä. Myönteinen kehitys jatkui 1980-luvulle tultaessa. 8.30–19, la 9.30–16, su 10–15 Itsenäisyyspäivänä 6.12. Viimemainitusta kehittyi oma menestystarinansa, jota nykyään jatkaa Dinolift oy. Tässä tarkoituksessa Pentti Ala-Nissilä rakennutti omistamilleen tiluksille teollisuushallin, joka vihittiin käyttöön tammikuussa 1970. Hitsauspöytien kehittelyä pyrittiin nopeuttamaan etsimällä luovia ratkaisuja. AlaNissilä –nimisen yrityksen, jonka toimenkuvaan kuului salaojitus ja erilaiset metsätraktorilla suoritettavat työt. + 16,99 snt/min (sis. Painopiste siirtyi entistä enemmän automatiikkaan, robotiikkaan ja asiakaslähtöisiin laajempiin kokonaisuuksiin. Ja mikä myös oleellista, hän on onnistunut rekrytoinneissa löytämään oikeat henkilöt oikeille paikoille. 24%) www.k-citymarket.fi Puh: 010 538 9200 Avoinna ma-pe 7-22, la 7-20, su 10-20 LOIMAA TILAA JA NOUDA Paikallisen puolella. alv. Tämän mukavan sattumuksen on Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran kansanrunousarkistolle kertonut Tammiaisten kylässä vuonna 1911 syntynyt ja siellä koko ikänsä loppuunsa asti pirteä ja hyvämuistinen vanhaisäntä. Paikallisen puolella. Me saamme elävän todisteen siitä, että täältä voi tänäkin päivänä ponnistaa todelliseen maailmanmaineeseen. Hirvikoskelta otimme mukaan hyvän palvelun ja tutun henkilökunnan. Sekä myynnissä että asennusja huoltotoiminnassa Pemamekin väen tie johti entistä useammin ulkomaille ja entistä eksoottisimpiinkin maihin. Pentti Ala-Nissilä itse oli ikääntymässä ja alkoi kypsyä ajatukseen luopua yritystoiminnasta. Työtä se vaatii, sitoutumista, innovatiivisuutta ja tulevaisuudenuskoa – mutta se on mahdollista. Paikallisen puolella. Sitä voidaan perustellusti pitää nykyään Pemamekina tunnetun yrityksen varsinaisena syntyajankohtana. Kun yritykseen palkatuille miehille ei tahtonut muutoin löytyä talviajaksi riittävästi töitä, päätyivät Ala-Nissilät aloittamaan hyvän ystävän ja yhteistyökumppanin Mauno Kurpan mallin mukaan konepajatoiminnan. & M. Heikki Keskumäki. Kirjaan sisältyvissä haastatteluissa Pekka Heikonen kiittääkin useaan otteeseen sekä vaimoaan että lapsiaan siitä, että hänellä aina on ollut ratkaisuilleen perheen ehdoton tuki. Paikallisen puolella. Tontteja olisi menestyvälle yritykselle ollut tarjolla myös naapurikunnista, mutta Loimaan onneksi Pekka Heikosen määrätietoisena tavoitteena oli pysyä loimaalaisena. Vastapainona oli myös se, että yrityksen tuotanto ja myynti olivat tukevalla kasvu-uralla. KIRJAT Pajavasarasta robottiin Hippo Taatila: Yhteen hitsattu – Pemamekin ensimmäiset viisikymmentä vuotta 1970-2020 yrityshistoriikki, 2021 Kirjakaari Oy, 287 s. Eikä kehitys pienestä nyrkkipajasta Loimaan yrityselämän lippulaivaksi muutoin olisi ollut mahdollistakaan. Tästäkään ratkaisusta ei tullut kovin pitkäaikainen. Ennen kaikkea hän on ollut visionääri vailla vertaa. 1920-luvun aivan alkuvuosina oli Alastaron seurakunnan rippikoulussa erään kerran keskusteltu lähetystyöstä ja samassa yhteydessä myös apostoli Paavalin matkoista, jolloin pappi oli melkein yllättäen kysäissyt joltakulta Hennijoen tytöltä, että oliko tämä lukenut Paavalin kirjeitä. Yrityksen vientiponnistelut palkittiin myös siinä mielessä, että Pemamek sai vastaanottaa vuonna 1992 valtakunnallisen vientiveturipalkinnon ja heti seuraavana vuonna Presidentin vientipalkinnon. Alkuun hän lähti veljenpoikansa Matin kanssa perustamalla Koneyhtymä P. Avajaistarjoustemme tuotteista voit paketoida monta hyödyllistä lahjaa. Tuskin koko maasta löytyy montaakaan tuon ikäistä yritystä, jolla koko historiansa ajan olisi ollut yhtä vakaa kehityskaari ja joka kertaakaan toiminta-aikanaan ei olisi ajautunut rahoituskriisiin. Lisäksi kannattaa pitää mielessä yrityksen noudattama periaate, joka vilahtaa jo kirjan alkusivuilla: ”Pitää tehdä pikkasen parempaa kuin kilpailija tekee.” J. On sitten ollut kysymys uusimman teknologian hyödyntämisestä, tuotannon painopistealueista, vientiponnistusten suuntaamisesta tai yritysten tilaratkaisuista, hän on aina osannut olla liikkeellä oikeaaikaisesti. Niinpä uudeksi toimitusjohtajaksi kutsuttiin alalla jo meritoitunut Juha Mäkitalo. klo 8.30–13 Joulupäivänä 25.12. Paikallisen puolella. Samoihin aikoihin sinetöityi myös Pemamekin perheyritysluonne, kun jo pidempään eläkkeellä ollut Keijo Kankare luopui omasta vähemmistöosuudestaan. Citymarketilla kohtaat myös monta uutta asiantuntijaa. CITYMARKETILLA Avoinna joulukuussa: ark. klo 8.30–17 DeviSol 20 mikrog 200 tabl. Myös taitto ja painotyö ovat ensiluokkaista. On täysin selvää, että nykytilanteessa ei oltaisi ilman Pekka Heikosen henkilökohtaista panosta. Myös tiloja oli laajennettava useampaankin kertaan ja uutta väkeä rekrytoitava. Sen lukemalla saa hengen ravintoa kahdellakin tavalla. Sen myötä lapset ovat tulleet mukaan myös yrityksen hallitustyöskentelyyn, vaikka heistä kahdella eli tyttärellä Mirkalla ja nuoremmalla pojalla Laurilla onkin muun alan koulutus. Ihan UUSI apteekki! On ilo esitellä teille tämän erikoisen vuoden lopuksi kaunis Loimaan Uusi Apteekki. Vuosikymmenen lopulla taloon palkattiin ensimmäiset insinöörit: vuonna 1978 Pekka Heikonen ja vuonna 1979 Keijo Kankare. Toisaalta teos vahvistaa meidän loimaalaisten itsetuntoa. Lukukokemusta elävöittävät monet henkilöhaastattelut ja runsas kuvitus. Pemamekin ostajaksi vuonna 1982 löytyi monialayritykseksi kehittymässä ollut Korpivaara oy, joka rauhoitteli loimaalaisia ilmoittamalla, että toiminta tulee jatkumaan täällä entiseen malliin. Samaan aikaan aukesivat myös ovet vientimarkkinoille, kiitos merkittävien yhteistyökumppaneiden. TUOHON AIKAAN alkoi voimakas koneellistamisen kausi ja se antoi edellytyksiä toiminnan varsin nopealle kasvattamiselle. Niinpä esimerkiksi moottorin mallia haettiin milloin emännän mankelista, milloin Volkswagenin lasinpyyhkijöistä. Vuoden 1988 loppukesällä alkoikin liikkua viestejä siitä, että muun muassa Pemamek olisi yrityksen myyntilistalla. Mikä on ollut Pemamekin menestyksen salaisuus. 18,12 (0,09/tabl.) Muista, että tarvittaessa palvelemme myös asiointiluukun kautta, kuljetamme ostokset kotiin ja että verkkoapteekkimme LOIMAAN-UUSI.EAPTEEKKI.FI on avoinna 24/7. Lämpimästi tervetuloa Uuteen Apteekkiin minun ja koko henkilökunnan puolesta! Terveisin Mari Vienola, apteekkari AVAAMME 3.12. Pienikokoinen, raikkaasti sitruksen makuinen, helposti suussa hajoava D3-vitamiinitabletti. Työntäyteinen arki jatkuikin menestyksekkäänä. EDELLISTÄ VIELÄKIN monialaisemman omistajan alaisuudessa toiminta sai edelleen jatkua ja kehittyä, mutta varsin pian nähtiin, että konepajateolllisuus ei pitkällä tähtäyksellä tule olemaan Amerin ydintoimintaa. 12,90 (0,06/tabl.) Norm. Yhdysvalloista ja Venäjältä. ’’En, enkä äitin ja isänkän, oli tyttö hetkeäkään miettimättä vastannut topakasti. Edes 1990-luvun lama ei yhtiössä juurikaan tuntunut
On hyvä luottaa siihen, että apua on tarjolla – ja kysyä sitä. Tosin sen on todettu alussa olevan aika huomaamaton muutos tavallisessa arjessa. Varsinais-Suomen hyvinvointialue sai asiakasja potilastietojärjestelmien kehittämiseen juuri lisää tukea yli 18 miljoonaa. Sanahelinä on lupauksellisen lumoavaa, jota sitten äänestyslipuketta täyttäessä mielessään pyörittelee ja toivoo parasta. Ennaltaehkäisevä työ on varmasti yksi tärkeimmistä asioista, ja se säästää mahdollisesti yhteiskunnan varoja sekä hiljalleen kehittyviä ongelmatilanteita. Nimimerkin käyttökin on mahdollista, mutta kirjoittajan nimi ja yhteystiedot on aina saatettava toimituksen tietoon. 2000 merkkiä) ja napakasti kirjoitetut ja kirjoittajan nimellä varustetut jutut päätyvät varmimmin ja nopeimmin lehden sivuille. Tieteellisissä tutkimuksissa on todettu, että liian pitkä yksin kotiin jääminen heikentää merkittävästi toimintakykyä ja masennuksen todennäköisyys kasvaa jo hyvin lyhyellä ajalla. . ”Vauvasta vaariin” palvelut pitävät sisällään niin paljon toimintoja ja erilaisiin tarpeisiin vastaamista, että taloudellisten tulosten mittaaminen on todella vaikeaa, mutta ne näkyvät ja tuntuvat ihmisten hyvinvointina. Tarvetta on, sillä terveyskeskuksilla ja muilla toimijoilla, jotka uudistuksessa ovat mukana on yli 40 eri järjestelmää ja niissä vielä useita kirjaamistapoja. 040 0566593 Kotia etsivä . Talousjohtaja etsii suuria säästöjä. Marianne Rovio Nopeita voittoja vai pitkäkestoista hyvinvointia Ihminen on luonnostaan malttamaton ja haluaa nopeita voittoja. Marke Tissari Aluevaaliehdokas (sd.) Äänestäkää ja keskittäkää Aluevaalit ovat melko turhaa ja kallista teatteria. Uuden alku, joka on täynnä lupauksia, on mielikuvia täyttävää. Olin ajatellut pitkiä jonoja enkä ottanut edes niin nopeasti yhteyttä kuin olisi tarvinnut ja odottelin säryn laantumista. Neuvolapalveluilla on vahva juurtunut asema ja pidämme niitä hyvinä ja pysyvinä. Vuoden vaihteen jälkeen moni jatkaa omia paheitaan lupauksistaan huolimatta. Palveluiden järjestämisessä on kyse arvovalinnoista – mitä asioita painotetaan, mihin toiminta suunnataan ja miten varat ja muut resurssit käytetään. Miten sit taas luvataan Uusi vuosi tuo ainakin vaalilupauksia TOIMITTAJALTA Uusi vuosi ja uudet kujeet sanotaan. Seutukunnalle on eduksi puolueittain keskittää äänet joillekin ehdokkaille, mutta puolueet eivät mielellään ”ykkösehdokkaitaan” nimeä. Myös resurssien ja säästöjen sekä otettujen velkojen suuntaaminen oikeisiin ja tärkeisiin kohteisiin sekä niiden käyttö oikeudenmukaisella tavalla vaativat muutakin kuin lupauksia. Silti monesti vuodet toistavat sitä samaa toisensa perään muuttaen muotoaan hiljalleen, ilman sen suurempia radikaaleja muutoksia. 4 Tiistaina 18. ONNEKSENI sain juuri erittäin hyvän kokemuksen paikallisen, julkisen terveyspalvelun toimivuudesta. Liika tasajako maakunnassa sataa kuitenkin helposti keskuskaupungin laariin. Passivisuus on tälläkin kertaa huonoin protesti. LOIMAAN LEHDEN OSOITE on Käsityöläiskatu 10, 32200 Loimaa. KU PÄÄKIRJOITUS LUKIJOILTA MIELIPIDE PÄIVÄN MIETE Vain ne, jotka hallitsevat itseänsä, hallitsevat elämää ja luovat siitä jotakin. Yllätyin positiivisesti, kun lähiaikoina tarvitsin äkillistä hammashoitoa ja pääsin päivystykseen nopeasti samana päivänä. jossa kerrottiin mm siitä, mitä tällä hetkellä pitäisi tehdä mikäli sairastuu koronaan. Kiitos asiallisesta tekstistä lehdessänne la 15.1. Jos neuvolapalveluissa perheiden kohtaamiseen käytettävää aikaa vähennetään, saattavat yksittäisen perheen ongelmat, lapsen kasvun ja kehityksen jokin oleellinen asia jäädä huomioimatta. 5). Myös monilla yhteistyökumppaneilla on eri järjestelmät ja harva järjestelmä keskustelee toisen kanssa. Samalla olisi erittäin mielenkiintoista tietää, miten yleensä jo kansallisella tasolla resurssipulaa eli terveydenhoitoalan työvoimapulan tilannetta parannetaan jatkossa. Koronapandemian jälkimaininkien on uhattu olevan iso isku mielenterveydelle myös aikuisille, joten varmasti on uusia haasteita monin paikoin. Kiitos Loimaan sote-palvelukeskukselle kyselyn välittämisestä henkilöstölle. Ehkä pitää vaan luottaa, kun puolueet lupaavat kaikkien ehdokkaitten olevan koko maakunnan asialla. . Itselläni on toivoa, että pienten paikkakuntien terveyspalvelut säilytetään. Nopeita voittoja on turha odottaa. Lisätoiveena olisi, että mahdollisuuksia parannetaan entisestään. Maria Jotuni Päätoimittaja Kati Uusitalo kati.uusitalo@loimaanlehti.fi LL KOPIT . SÄHKÖPOSTI tulee perille osoitteella: toimitus@loimaanlehti.fi .. Ne vaativat myös tekoja, hyviä suunnitelmia ja muutoksia, joihin kaunis sanahelinä ei riitä. Se ei yllättänyt, että henkilöstö koki, että he eivät ole saaneet tietoa uudistuksesta ja sen kulusta. Palveluketjut on saatava sujuviksi. . Myös kuvia esimerkiksi seudulla tavatuista luonnon ihmeistä voi lähettää toimitukseen. Tietojärjestelmät ovat iso osa arkea sote-henkilöstön työssä, ja ne ovat aivan oleellisessa osassa myös sote-toimijoiden yhteistyön parantumisessa – juuri yhteistyön kyselyymme vastannut henkilöstö arvioi soten isoimmaksi mahdollisuudeksi ja hyödyksi. KAKSI palvelua – neuvolapalvelut ja ikäihmisten päivätoiminta – ovat mitä parhainta ennaltaehkäisyä niin ihmisten toimintakyvyn kuin taloudenkin kannalta katsottuna. Innokkaasti äänestämällä voimme mahdollisesti parantaa paikallisten palvelujen säilyttämistä, vaikka lopulta Turku luultavasti jyrääkin muun maakunnan. Kumpikaan tapa ei ole realismia hyvinvointipalveluissa. Voi käydä niin jotta paljastuu Nuorisosäätiö tai kiky ja vielä pahempaa tehokkaan katumisen armahduslaki hyväosaisille veronkiertäjille. Se kyllä yllätti, miten vahvasti vastauksissa näkyi huoli tietojärjestelmien toimimisesta. Viime vuosien juustohöylämäinen leikkaaminen palveluista talouden tasapainottamiseksi ei ole vaihtoehto tulevilla hyvinvointialueilla. Meidän Loimaa OHJE Lukijoilta-palstalle kirjoittaville LOIMAAN LEHDEN Lukijoilta-palstalla julkaistaan ensisijaisesti lehden lukijoiden omalla nimellä varustettuja kirjoituksia. . Työntekijät kertoivat, että he pomppivat työssä monien järjestelmien välillä ja asiakkaiden kaikki tarpeellisetkaan tiedot eivät näy heille. Oleellista on se, miten prosesseja johdetaan ja miten kyetään yhteistyöhön eri osapuolten kanssa. Hyvinvointialue terminä herättää silti mielikuvia paremmasta todellisuudesta juuri näin vuoden alkuun. Mitä enemmän joillakin tuloja, sitä enemmän sieltä tulee näihin kustannuksiin myös varoja verotuksen myötä. Ei siinä mitkään vaalikoneet auta, jos vaan yksi henkilö ehdolla Loimaalta. Uudenvuoden lupaukset ja vaalipuheiden lupaukset muistuttavat jännällä toisiaan. Ikäihmisten kuntouttavasta päivätoiminnasta olemme alkaneet puhua vasta kun mummot ja papat eivät enää elä saman katon alla nuoremman sukupolven kanssa. Kysymys on inhimillisyydestä, palveluiden laadusta ja saatavuudesta sekä talouden pitkäkestoisesta hallinnasta. Oripääntiellä Hurskalan vanhan sillan tienoilla jo pitkään kuljeskellut nätti harmaa-valkoinen kotikissa, hännässä kolme valkoista rengasta.Lisätietoja puh. Itse olen päättänyt olla jo lupailematta mitään elämäntapamuutoksia, sillä mielestäni ne on helpompi toteuttaa pikkuhiljaa ilman itselle asetettuja kovia suorituspaineita. Äänestäminen on silti äärettömän tärkeää, ja uskon sen olevan todellakin kansalaisvelvollisuus. On hyvä ja turvallinen olo. Jos tuota jalomielisyyttä vähänkin epäilet, käy antamassa äänesi sopivan puolueen alueelliselle kärkiehdokkaalle. Saadaanko jostain varoja lisää myös mielenterveyden hoitoon, jotta ihmiset saavat ajoissa apua ennen kuin esimerkiksi nuorisoväkivalta pahenee. PALVELUITA on kehitettävä ihmisten tarpeet ja toiveet huomioiden. Kun vaalit kuitenkin järjestetään, menkää ehdottomasti äänestämään. Niinpä niin, siinä kun suomalaiset kadehtien selaavat isotuloisten nimiä verovarojen ilmestyessä, niin olisi hyvä opetella näkemään se hyvä puoli myös tässäkin asiassa. Mekään emme uskalla muiden puolesta suoria suosituksia antaa. Itsestäänselvyytenä niitä on kuitenkin vaarallista pitää. . Uusi vuosi tuo kuitenkin tänä vuonna jotain merkityksellistä ja uutta historiaamme, kun hyvinvointialueet astuvat kuvioihin. Pandemia jatkuu mutta muuttaa sekin hieman muotoaan ja antaa aina välillä toivoa jopa hiipumisestaan. . tammikuuta 2022 Soten musta hevonen Loimaan Lehti kysyi paikallisilta sosiaalija terveyspalveluissa työskenteleviltä, miltä uudistus näyttää heidän näkökulmastaan – mitkä asiat nähdään uhkina, mitkä mahdollisuuksina ja mihin työntekijöiden mielestä pitäisi juuri nyt kiinnittää huomiota (s. Paikallisista aiheista lyhyesti (n
. Se, että pienet paikkakunnat jäävät isojen jalkoihin. Lomakkeen avoimia vastauksia kertyi useita sivuja. – Yhtenäiset linjaukset muun muassa päihdeja mielenterveyspalveluissa, eräs sosiaaliohjaaja nostaa esimerkiksi. He kaipaavat myös infoa uudistuksen kulusta. Vastaava päätoimittaja Jussi Orell TS:ssa KERRO UUTISVINKKI Soita: 02 588 8032 Sähköpostiosoite: toimitus@loimaanlehti.fi Tiistaina 18. Monella on harras toive, että byrokratia ei lisäänny ja rahoituksen riittävyys turvataan. Kotona asuu paljon ihmisiä, joiden paikka olisi muualla. – Henkilöstön kuulemista joka portaassa, ideoinnin mahdollisuus kaikille, toivoo puolestaan eräs sairaanhoitaja. LL ARKISTO/SAMPSA HAKALA. – Hoitotyötä pitäisi kehittää ja johtaa hoitotyöhön osallistuva ja osaava henkilö. – Uskon, että puhelimet soivat tällä viikolla, kun ihmiset kyselevät, miten heidän pitää toimia. Lisää erilaisia asumisratkaisuja niin vanhusten, muistisairaiden sekä päihdeja mielenterveysasiakkaiden tilanteen parantamiseksi. . . Sote-henkilöstölle uudistus näyttäytyy yhteistyömahdollisuutena ja epäilyksenä tietojärjestelmiä kohtaan . – Kuka päättää ja missä päätetään loimaalaisia koskevista asioista esimerkiksi vanhusten hoivapaikkoihin tai vuodeosastoihin liittyen. Luvut ovat toistaiseksi viimeiset, jotka kertovat viruksen todellisesta leviämisestä. . Lisäksi terveydenhuolto asettaa jatkossa karanteeneja vain harkinnan mukaan. . – Siihen, ettei kaikkia lähipalveluita lopetettaisi. Säilyvätkö Tyks Loimaan sairaalan poliklinikat, sairaanhoitaja miettii. – Aidosti matalat kynnykset eri toimijoiden välillä. . . Loimaa Kati Uusitalo Loimaan Lehden tekemään kyselyyn vastanneet Loimaan sosiaalija terveyspalvelukeskuksen työtekijät löysivät sote-uudistuksen isoimmat mahdollisuudet yhteistyöstä ja pelkäsivät eniten, että palvelut karkaavat keskuksiin ja tietotekniikka ei pelaa. . . Kehitetään liikkuvaa lääkäritoimintaa ja etävastaanottoja ja parannetaan erikoislääkärin konsultaatiomahdollisuuksia. HOITOJA PALVELUKETJUT ja tiedonkulku yksiköiden välillä voivat vastaajien mielestä sujuvoitua, kun hyvinvointialueesta tulee yksi organisaatio. Toivomme kuitenkin, että sairauspoissaolojen suhteen otetaan yhteyttä omaan työterveyteen. . 5 Tiistaina 18. Loimaan kaupungin terveydenhuollon tartuntatautihoitaja Jenni Santamäki arvioi, että muutos aiempiin käytäntöihin on niin iso ja erilaisia ohjeita liikkeellä niin paljon, että tilanteeseen tottuminen ottaa aikansa. sairaanhoitaja . – Sairaanhoidon kahtiajako erikoissairaanhoitoon ja perusterveydenhuoltoon on ollut huono ja paljon päällekkäisyyksiä voidaan purkaa, jos potilastietojärjestelmät toimivat yhteen, kyselyyn vastannut sairaanhoitaja arvioi. Haluamme kertoa ongelmien lisäksi niiden ratkaisukeinoista. tammikuuta 2022 UUTISET LAINA Median tehtävänä on tarkastella yhteiskunnallisia ilmiöitä ja vallankäyttäjiä kriittisesti. Loimaan Lehden tekemät kysymykset välitettiin jouluviikolla Loimaan sosiaalija terveydenhuollon henkilöstön sähköposteihin. Sote-henkilöstö toivoo, että alan uudistus parantaisi tiedonkulkua. Päätös perustuu Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen ohjeistukseen. Uusimmat tartuntaluvut perustuvat viime viikon perjantai-iltapäivään saakka tehtyihin testeihin. Esimerkiksi monialaista tukea tarvitsevien lasten hoitoja palveluketju on tarkoitus sujuvoitua konsultaatiotiimin avulla. Uudistuksen uhkina työntekijät näkevätkin palveluiden keskittämisen kaupunkeihin ja isoihin yksiköihin ja palveluiden häviämisen pieniltä paikkakunnilta. Sitäkin pelätään, että yllättäviä kuluja ja hinnannousuja ilmaantuu sitä mukaa kun valmistelu ja uudistuksen toimeenpano etenee – ja tavoitellut säästöt häviävät jo ennen uudistuksen alkua. lähihoitaja . Iso kokonaisuus vaatii paljon aikaa, että kaikki saadaan toimimaan yhteen. FAKTA Näin kysyttiin . – Kiinnittäisin huomiota joustaviin ja käytännönläheisiin työtapoihin. SANOTTUA Uudistuksen mahdollisuudet . Kyynisyyttä pyrimme välttämään, koska se ei vie asioita eteenpäin. Sosiaalityölle vahvempi rooli tulevaisuuden sote-palveluissa ja matalankynnyksen sosiaaliohjaus. Niinpä lähisairaaloita tulisi kehittää edelleen. Kun ollaan yhtä organisaatiota, henkilöstöä voidaan ehkä myös käyttää joustavammin. Yhteisten ohjelmien, ohjeistusten ja ohjeiden joustavampi käyttö – kun kerran tehty, kaikki voivat käyttää. sosiaaliohjaaja . Vastaajien mielestä kaikilla ei ole taloudellista tai sosiaalista mahdollisuutta lähteä palveluiden perässä kauas. Se, kenellä on jatkossa päätäntävalta, kiinnostaa. sairaanhoitaja . Miten kaikkea hallitaan. Samoin nuorten psyykkiseen pahaan oloon tarvittaisiin ratkaisuja. . Päätökset tehdään silmälläpitäen sitä, mihin valittu edustaja kuuluu. sairaanhoitaja Loimaalla 32 uutta koronatartuntaa Loimaa, Oripää Pasi Salo Loimaalla todettiin perjantaina 14, lauantaina yksi ja sunnuntaina 17 uutta koronatartuntaa. Kyselyn täytti parikymmentä henkilöä, jotka olivat sairaanhoitajia, sosiaaliohjaajia, perushoitajia, apulaisosastonhoitajia, osastonhoitajia, lähihoitajia ja hammashoitajia. . Nyt se on kuulemma jäänyt vähiin. . Oripäähän ei kirjattu uusia tartuntoja viikonloppuna. sosiaaliohjaaja . sairaanhoitaja . Uudet linjaukset johtuvat siitä, että koronaviruksen omikronmuunnos leviää niin nopeasti, ettei kaikkia tapauksia saada selvitettyä, eivätkä kaikki lievemmät tapaukset tule ilmi. . Lieväoireiset voivat sairastaa kotona. – Ja sitten ovat potilaat hoidossa kaukana kotoaan, esimerkiksi loimaalainen Uudessakaupungissa, lähihoitaja miettii. sairaanhoitaja . Nyt muun muassa psykiatria ja sosiaalihuolto pallottelevat kuka ottaa koppia. Vastaavia päätöksiä on tehty runsaasti eri puolilla Suomea viime aikoina. sairaanhoitaja . Suurin uhka on, että aletaan riitelemään keskenään, eikä päästä eteenpäin. . tammikuuta 2022 Kauas palvelut karkaavat. sairaanhoitaja . sosiaaliohjaaja . KATSE PITÄISI kohdistaa vastaajien mukaan myös väestön ikääntymiseen ja lisääntyvään palvelutarpeeseen: palveluasumispaikkojen riittävyyteen ja kotihoidon tehostamiseen. KÄYTÄNNÖSSÄ Loimaan terveydenhuolto testaa jatkossa vain vakavasti oireilevat, raskaana olevat, koronavirustaudin vakavaan riskiryhmään kuuluvat sekä asiakastai potilastyötä tekevät sosiaalija terveydenhuollon ammattilaiset ja missä tahansa tehtävässä ympärivuorokautisessa hoivatai vammaispalveluissa työskentelevät henkilöt. Uudistuksen uhat . Sote-henkilöstö toivoo, että heidät otettaisiin jo mukaan valmisteluun – että heiltä kysyttäisiin mielipiteitä ja he voisivat vaikuttaa työhönsä. Se tarkoittaa vastaajien mielestä niin parempia työoloja, hoitotyön arvostamista ja parempaa johtamista – siis esimerkiksi esimiehiä, joilla olisi aikaa hoitaa esimiestyönsä. Ja jotta henkilöstöä riittäisi tulevaisuudessa, huomiota pitäisi kiinnittää myös henkilöstön hyvinvointiin. Vastaajia pyydettiin täyttämään sähköinen lomake (4 kysymystä), jonka vastaukset ja vastaajat näkyivät vain lehden toimittajalle. Osataanko ja uskalletaanko lisätä tarvittavia resursseja hoitotyöhön, eräs sairaanhoitaja kysyy. Ehkä keksitään/hyödynnetään uutta teknologiaa tai innovaatioita, joilla hoito tulee potilaan luo alueen laitaseudullekin. . Mitä tapahtuu palkoille. Tällaisessa tilanteessa tartuntojen jäljitys on merkityksetöntä. ALUEVAALEISSA valittavat hyvinvointivaltuustot aloittavat maaliskuussa ja hyvinvointialueet puolestaan vuoden 2023 alusta. Työntekijät pelkäävät, että heitäkin aletaan pompotella paikasta toiseen ja että asiakkaat saavat uuden hoitajan toisensa perään, jolloin ”asiakkaan tunteminen on puutteellista”. Vastaajien mielestä juuri nyt pitäisikin uudistuksen valmistelussa kiinnittää erityisesti huomiota järjestelmien yhtenäistämiseen, jotta tieto kulkisi potilaan mukana ja yksiköstä toiseen. sairaanhoitaja . Onko loimaalaisilla enää itsellä mitään sananvaltaa heidän asioistaan päätettäessä. Loimaalla on ollut alueellisesti hyvät palkat. . – Nykyinen tilanne on huono, kun kaikilla yhteistyökumppaneilla on eri ohjelma, perushoitaja sanoo. – Tekevät kädet tietää paljonko henkilökuntaa todella tarvitaan, eräs hammashoitaja sanoo. Uudistuksen nettisivut ovat informatiiviset meille ammattilaisille, mutta mietin, mitä tavallinen ihminen niistä saa irti. Yhteistyön voimalla pystyisi palvelemaan ihmisiä paremmin, sairaanhoitaja kuvaa. Loimaan kaupungin terveydenhuolto päätti perjantaina pääosin luopua koronatartuntojen jäljityksestä (LL 15.1.). . . Jokaisesta työpisteestä tuotaisiin parhaita puolia esiin ja niistä kehitettäisiin toimivia toimintamalleja, sairaanhoitaja hahmottelee. Uudistuksella voitaisiin heidän mukaansa saada tasavertaisuutta palveluiden laatuun ja saatavuuteen paikkakunnasta riippumatta. Tämä tarkoittaa sitä että lapset ja nuoret saisivat oikeaa hoitoa ja palvelua. – Jos potilastietojärjestelmät saadaan keskustelemaan, helpottuu potilaiden hoito ja hoitovirheiden mahdollisuus vähenee, eräs lähihoitaja kuvaa
Ehdokkaan läpimenoon vaikuttaa sekä henkilökohtainen että puolueen saama äänimäärä. PEKOLA-SJÖBLOM arvioi loimaalaisten ehdokkaiden läpimenon kannalta olevan ratkaisevaa paitsi ylipäätään äänestysaktiivisuus, myös se, kuinka paljon äänet hajaantuvat loimaalaisten ehdokkaiden kesken, millaiseksi koko vaalien tulos muodostuu ja mitä puolueita loimaalaiset ehdokkaat edustavat. Toiseksi eniten ääniä saanut ehdokas saa vertausluvukseen puolet äänimäärästä, kolmanneksi eniten kolmanneksen ja niin edelleen. Tämän jälkeen vaalipiirin kaikki ehdokkaat asetetaan vertauslukujen mukaiseen järjestykseen. LL ARKISTO / LARI KIVIRANTA Varsinais-Suomessa haastekerrointa lisää kuntien suuri määrä. Asiantuntija Sini Mickelsson Helsingin Sanomissa LAINA Aikeet vaihtaa työpaikkaa ei ole sama asia kuin varsinainen työpaikan vaihto. Ehdokkaista 25 on Loimaalta ja neljä Oripäästä. Työpaikanvaihtoaikeet ennustavat varsin vähän toteutunutta työnvaihtoa. Hän havainnollistaa Turun asukasluvun muodostavan noin 40 prosenttia koko Varsinais-Suomen väestöstä, kun taas esimerkiksi Keskipohjanmaalla Kokkolan osuus on peräti 70 prosenttia hyvinvointialueen väestöstä. Tällaisiksi aluehallintovirasto listaa joukkueurheilun, ryhmäliikunnan, kontaktilajit, tanssipaikat, kuorolaulun ja harrastajateatterin. Hän sanoo asetelmaa sekoittavan muun muassa ne ehdokkaat, joilla on tunnettuutta muuallakin kuin kotikunnassa ja jotka onnistuvat keräämään ääniä kuntarajojen yli. Henkilölle voi aiheutua tietojen luovuttamisesta seurauksia, joita voi olla vaikea ennakoida. Sairaanhoitopiirien arvioiden perusteella tilojen sulkemista koskevat määräykset kohdennetaan nyt sellaisiin tiloihin ja toimintoihin, joissa on erityinen riski tartuntojen leviämiselle. tammikuuta saakka. Loimaalla äänioikeutettuja on hieman vajaat 13 000, kun taas koko Varsinais-Suomen hyvinvointialueella äänioikeutettuja on yhteensä yli 397 000. Laskelmassa seuraavina olisivat SDP (15 paikkaa), perussuomalaiset (12), keskusta (10), vihreät (8) ja vasemmistoliitto (8). Hän arvioi keskuskaupunkien jyräävän, jos äänestäjille on tärkeintä lähinnä se, että ehdokas on omasta kunnasta. Päätös ei rajoita ammattiurheilua eikä yksityistai perhe-elämän piiriin kuuluvaa toimintaa.. . . PAIKALLISIA LAINA Tietojen kerryttämiseen liittyy aina riski väärinkäytöstä. Apulaisprofessori Anne Mäkikangas Helsingin Sanomissa 6 Tiistaina 18. Esimerkiksi Ylen (28.9.2021) julkaiseman laskeman mukaan Loimaalta ei saataisi välttämättä yhtään ehdokasta läpi Varsinais-Suomen hyvinvointialueen 79-jäseniseen aluevaltuustoon. Laskelma perustui sille olettamukselle, jos ihmiset äänestäisivät samalla tavalla kuin viime kesän kuntavaaleissa. Kuntaliiton tutkimuspäällikkö Marianne Pekola-Sjöblom Kuntosalit ja uimahallin voi nyt pitää auki LOUNAIS-SUOMEN aluehallintovirasto on jatkanut ja tarkentanut VarsinaisSuomessa ja Satakunnassa voimassa olevia koronamääräyksiä. Tiloissa tulee kuitenkin edelleen huomioida terveysturvallisuus. Vastaava tilanne on esimerkiksi Pohjois-Pohjanmaalla ja KeskiSuomessa. Kuntaliiton Marianne PekolaSjöblomin mukaan Varsinais-Suomi ei ole suinkaan hankalin paikka pienten kuntien kannalta saada edustusta aluevaltuustoon, koska maakunnan keskuskaupungin asema ei ole väkilukuun suhteutettuna kuitenkaan niin hallitseva kuin joillain muilla hyvinvointialueilla. Vuonna 2003 ja sen jälkeen syntyneet lapset ja nuoret voivat jatkaa ohjattua harrastustoimintaa muuten suljetuiksi määrätyissä tiloissa. . FAKTA Ääni hyödyttää sekä puoluetta että ehdokasta . Monet liikuntaja virkistystilat voivat nyt avata ovensa. Vastaava tilanne on esimerkiksi PohjoisPohjanmaalla ja Keski-Suomessa. Käytännössä paikat keskittyisivät pitkälle keskuskaupunkiin Turkuun ja maakunnan muihin väkirikkaimpiin kuntiin, kuten Saloon. Kun kyse on ensimmäisistä aluevaaleista, Jokisipilän mukaan ennakkoon on vaikea tietää muun muassa sitä, miten äänestäjät hahmottavat valintatilanteen äänestyskopeissa. Turun yliopiston Eduskuntatutkimuksen keskuksen johtaja Markku Jokisipilä huomauttaa, että tällaisiin ennakkoarvioihin sisältyy isoakin epävarmuutta. Hänen mukaansa Loimaalla on edellytyksiä 2–3 ehdokkaan läpimenolle, kun asetelmaa tarkastelee puhtaasti asukasja äänioikeutettujen määrään suhteutettuna. – Myös alueen kuntien määrä on siellä vähäinen, vain kahdeksan kuntaa. Yhdellä numerolla äänestetään sekä henkilöä että puoluetta. Ajatus ei ole sama kuin teko. Alueella on 27 kuntaa. Uudet päätökset ovat voimassa 28. Toista ääripäätä edustaa esimerkiksi Etelä-Pohjanmaa, jossa Seinäjoen osuus on vain noin 34 prosenttia hyvinvointialueen väestöstä. Esimerkiksi Loimaan alle 16 000 asukasta muodostavat kolmisen prosenttia koko Varsinais-Suomen runsaasta 480 000 asukkaasta. . TOISENLAISIAKIN arvioita on esitetty. Hänen tekemänsä laskelman mukaan kokoomus voittaisi vaalit Varsinais-Suomen hyvinvointialueella 19 paikalla, jos aluevaalien äänet jakautuisivat viime kesän kuntavaalien tavoin (Kuntalehti.fi, 15.9.2021). VARSINAIS-SUOMEN hyvinvointialueella aluevaltuustopaikkaa havittelee yhteensä 742 ehdokasta. tammikuuta 2022 314 Kokemusta aluevaltuustoon JARI VÄLIMÄKI JOHTAVA YLILÄÄKÄRI, ELÄKELÄINEN M ak sa ja: Ja ri Vä lim äk i Loimaalta on mahdollisuudet saada edustusta aluevaltuustoon Loimaan seutu Lari Kiviranta Maakuntien reuna-alueilla ja pienissä kunnissa saatetaan murehtia sitä, saadaanko omalta alueelta yhtään ehdokasta läpi aluevaltuustoon päättämään hyvinvointialueen sotepalveluista ja pelastustoimesta. Aluevaaleissa valtuutetut valitaan suhteellisella vaalitavalla, jolloin esimerkiksi puolue tai ryhmittymä saa paikkoja aluevaltuustoon siinä suhteessa kuin se on saanut vaaleissa ääniä. . . Läpimenevät ehdokkaat selviävät vertauslukujen perusteella, jolloin esimerkiksi puolueen eniten ääniä saanut ehdokas saa vertausluvukseen koko puolueen saaman yhteenlasketun äänimäärän. Aluevaalien varsinainen vaalipäivä on ensi sunnuntaina. . . Esimerkiksi kuntosalien, yleisten saunojen, uimahallien ja kylpylöiden sekä sisäleikkipaikkojen ja teemapuistojen on mahdollista pitää tilansa auki asiakkaille. Kuntaliiton tutkimuspäällikkö, Salosta lähtöisin oleva Marianne Pekola-Sjöblom arvioi Loimaan kaltaisen paikkakunnan olevan sitä kokoluokkaa, että sieltä saadaan ehdokas aluevaltuustoon. Tämä tarkoittaa sitä, että kymmenisen prosenttia ehdokkaista pääsee aluevaltuustoon. – Varsinais-Suomessa haastekerrointa lisää kuitenkin kuntien ja myös pienten kuntien suuri määrä.
Tehokkuutta, joka johtaa keskittämiseen. Mutta nyt ollaan tässä tilanteessa ja mennään eteenpäin. Ei voida aina supistaa niistä henkilöistä, jotka tekevät sen työn, jossa ollaan lähellä kansalaisia. Toki tavoitteena on parantaa palveluita, jotta kansalainen saa tarvitsemaan palvelua soten eri sektoreilta. Vastausaikaa oli kaksi viikkoa. Ymmärrän suuria kokonaisuuksia ja taloutta. Haluan huolehtia siitä, että sinä ja minä saamme palveluita silloin, kun niitä tarvitaan ja järkevään hintaan. ALUEVAALIEN PAIKALLISET EHDOKKAAT -SARJA Resursseja perusterveydenhuoltoon Loimaan seutu Kati Uusitalo Jukka Laaksonen, 43, on loimaalainen lähihoitaja. 7 Tiistaina 18. Näiden lisäksi olen tehnyt EU-projekteja, ollut ”maailmanpelastusmissioilla” (Thaimaa, Iran, Syyria, Afganistan). – Haluan aidosti edistää palveluiden saatavuutta koko hyvinvointialueen alueelle ja painottaa resursseja perusterveydenhoitoon sekä ennalta ehkäisevään työhön. Olen lahjomaton ja seison oikeaksi uskomieni asioideni takana. Miksi juuri sinä olet oikea henkilö päättämään hyvinvointialueen asioista. Hän on Liike Nyt:n edustaja. – Uudistuksella haetaan yhdenvertaisuutta, jonka piti olla jo itsestäänselvyys kun Suomea rakennettiin. tammikuuta 2022 Päätökset tosiasioiden perusteella Loimaan seutu Kati Uusitalo Markku Saastamoinen, 61, on johtava tutkija Ypäjältä. Uudistuksella tavoitellaan kustannusten nousun rajaamista, kun useampi palvelun tuottaja yhdistetään ja hoitoketjut saadaan toimiviksi. Nämä vaalit ovat tärkeät kaikille. Markku Saastamoisen mielestä aluevaalien tärkein sana on yhdenvertaisuus. – Omaan kokemusta kunnallisista ja maakunnallisista luottamustehtävistä. Miksi juuri sinä olet oikea henkilö päättämään hyvinvointialueen asioista. Juttusarjassa ovat mukana määräaikaan mennessä vastauksensa lähettäneet ehdokkaat. Hän on perussuomalaisten ehdokas. Jutut julkaistaan arvotussa järjestyksessä. Uudistuksen myötä hyvinvointialueen asukas saa tarvitsemansa hoidon yhden luukun periaatteella. Loimaan Lehti kysyi sähköpostilla ja nettilomakkeella paikallisilta aluevaaliehdokkailta samat kysymykset ja pyysi heitä lähettämään kuvan itsestään. Uskallan väittää, että näkemystä ja perspektiivä on asioihin. Olen ollut 20 vuotta pelastuslaitoksella, joista noin puolet ensihoidossa. – Jotta palvelut saadaan yhdenvertaisesti alueen asukkaille aiempaa paremmin ja kustannustehokkaammin. Mikäli leikataan, niin sitten tulee leikata ”turhista projekteista” tai muista toiminnoista, jotka eivät ole kansalaisia lähellä. Miksi juuri sinä olet oikea henkilö päättämään hyvinvointialueen asioista. Sini Peltosen mielestä demokratia on vaalien tärkein sana. Haluan pitää sosiaalityön aidosti terveydenhuollon rinnalla. Minä olen suorapuheinen, uskallan sanoa myös niitä hankalia asioita. Vältän poliittista jargonia. Tarvitsemme kokemukseen liittyvää osaamista. Miksi uudistus tehdään. – Näkisin niin, että suurin syy on poliittiset lehmänkaupat. Miksi uudistus tehdään. – Olen lähtenyt näihin vaaleihin siksi, että haluan olla mukana vaikuttamassa siihen, mitä palveluita ja millä hinnalla niitä saamme. Miksi uudistus tehdään. Olen kehittäjä ja uudistaja, joka perustaa päätökset tosiasioihin. Ammattini puolesta minulla on näköalapaikka sekä terveydenhuollon sekä sosiaalipuolen palveluihin ja niiden toimivuuteen sekä saatavuuteen. Palveluita ajallaan ja järkihintaan Loimaan seutu Kati Uusitalo Vesa Truhponen, 54, on loimaalainen yrittäjä ja koulutukseltaan paloesimies ja lähihoitaja. Rahaa itsessään ei ole yhtään sen enempää kuin ennenkään, vaan tämä tietää lisää lainanottoa valtiolle sekä mahdollista uutta veroluokkaa kansalaiselle. Kaikki tiedämme, että kaikki asiat eivät ole aina hyvin tai yhden puolueen ratkaistavissa. Yhdenvertaisuus ei ollutkaan itsestäänselvyys Loimaan seutu Kati Uusitalo Sini Peltonen, 39, on loimaalainen merikapteeni. Vesa Truhposen mielestä järkiperäisyys on vaalien tärkein sana. Miksi juuri sinä olet oikea henkilö päättämään hyvinvointialueen asioista. Miksi uudistus tehdään. En hae mitään henkilökohtaista meriittiä, sillä olen kannukseni elämässä jo ansainnut. Sanotaan asiat kuten ne ovat. Jukka Laaksosen mielestä hyvinvointi on vaalien tärkein sana.. Hän on Kokoomuksen ehdokas KantaHämeessä. Sekä resurssien sosialisointia, mikä tulee rakentumaan varakkaampien kuntien taakaksi. Hän on Suomen Keskustan ehdokas. – Koska olen saanut luottamuksen palvella äänestäjää ja Suomen kansalaista. – Uudistuksen tavoitteena on yhdistää perusterveydenhoito, erikoissairaanhoito sekä sosiaalitoimi ja pelastustoimi yhden vaaleilla valitun hallinnon alaisuuteen. Lisäksi olen niiden henkilöiden puolella, jotka ovat töissä siellä sosiaalitoimessa tai hoitoalalla ja pelastuslaitoksilla
ORIPÄÄLÄINEN Mauri Mäkilä pääsi hiihtelemään omaa vauhtiaan, kun muu perhe lähti anoppilaan. Ei ollut kynnystä tulla. He olivat vaikuttuneita myös Harjureitin kauniista maisemista ja nimesivätkin Pikku-Lapin suosikkipaikakseen Auran ulkoilureitistön ohella. Hän suuntasi viikonloppuna Virttaalle arveltuaan, että Turussa olisi ollut liikaa tungosta. Vuosittain käyn 5–10 kertaa, joskus jopa juoksemassa kesällä, lietolainen Mika Parjanen kertoi viikonloppuna. – Sen verran mennään, kun jaksaa ja huvittaa. – Ja sekin vaikuttaa, kun iivot ja kertut pärjäävät hyvin. Hyvältä tuntuu, Herttuainen sanoi. Mekin olemme harjoitelleet ylämäissä television oppien mukaan. Hieno ilma houkutteli hänet ulos. Parhaimpina talvina kilometrejä on tullut vajaa 2 000. – Harjureitti on lumivarmaa aluetta. Hän pitää karvapohjasuksista. Pfeiffer ja Herttuainen kertoivat havainneensa hiihdon olevan nousussa oleva laji, koska korona-aikanakin se on turvallista ja tarjoaa vaihtoehtoista tekemistä. tammikuuta 2022 Hiihtäjät suosivat Harjureittiä Loimaa/Virttaa Maija Paloposki Hiihtoharrastajien toiveissa on saada lumi pysymään maassa vielä kauan. Pariskunta päätyi Harjureitille, koska he olivat etukäteen tutustuneet paikan kotisivuihin. Pfeiffer ja Herttuainen olivat hyvillään myös siitä, kuinka mukavia hiihtäjiä he reitillään kohtasivat. MAIJA PALOPOSKI Mauri Mäkilä käy hiihtämässä sekä yksin että lasten kanssa. – Tänään olen mennyt perinteistä, joskus menen myös luistelua. Nykyään Parjanen keskittyy ennemmin nautintoon kuin lukuihin. – Aina kun pysähdyimme, tultiin auttamaan ja vinkkaamaan, minne kannattaisi mennä. – En olekaan armeijan jälkeen kokeillut perinteistä tyyliä. Emme olisi välttämättä lähteneet tänne ilman web-kameraa. Harjureitti valikoitui paikaksi jo siksi, että siellä pääsee vetämään pitkiä lenkkejä. – Olen hiihtohullu, hän nauroi. Ihania ihmisiä. Lenkin päätteeksi oli tiedossa kahvit ja makkarat. Lasten kanssa hänen tulee käytyä myös Haukkavuoren ulkoilualueella. Harjureitti on monen suosikki, sillä sitä pidetään hiihtoreitistönä, jossa takuulla pääsee ladulle. – Aina kun pysähdyimme, tultiin auttamaan ja vinkkaamaan, minne kannattaisi mennä. Johanna Pfeiffer ja Seppo Herttuainen. Parjasen hiihtokausi alkoi itsenäisyyspäivän tienoilla, ja kilometrejä on kertynyt 700. Hänen suunnitelmissaan oli sivakoida vapaalla tyylillä parin tunnin kierros eli Parjasen vauhdilla reilu 30 kilometriä. Niistä suuri osa karttui viikon Lapin-lomalla. Mäkilä ei perusta kilometrien laskemisesta, sillä liikkumisessa hänelle tärkeää on hyvä fiilis. Harjureitin latuja he viilettivät viiden kilometrin verran. Kiitosta sai etenkin latukamera. Ihania ihmisiä. – Hyvin tehdyt sivut. 8 Tiistaina 18. Näkee, että monet käyvät täällä usein. Näkee, että monet käyvät täällä usein. Hän on toipumassa lonkkaleikkauksesta, ja he ajattelivat hiihtämisen olevan siihen sopiva laji. – Seppo halusi laittaa karttapalvelun päälle, ettei eksytä. AURALAISET Johanna Pfeiffer ja Seppo Herttuainen olivat Harjureitillä testaamassa Sepon uusia karvasuksia. Olen aina tykännyt siitä. Pääpaino on pitkissä massahiihtotapahtumissa, kuten Finlandiaja Tervahiihdossa, joissa mennään yli 50 kilometriä. Lietolainen Mika Parjanen pitää Harjureitin laduista. – Olen vähän kisaillutkin. Lähialueen ulkoilureitistöistä Harjureitti on Mäkilälle mieluisa, sillä se ei ole maastoltaan liian jyrkkä tai vaativa
n Pakettiauto Toyota Hiace tai Ford Transit vm. n Moottorikelkka Touring tai Sport malli kaikenikäiset ja kuntoiset huomioidaan. P. P. P. Vähäisen käytön vuoksi H. Me teimme kolmannessa ja neljännessä erässä enemmän virheitä, Heino mietti. MYYDÄÄN n Matonkuteita valmiiksi leikattuja uusia sekä vanhoista puhtaita. P. n Henkilötai pakettiauto, myös katsastamaton ja pikLöytölaari julkaistaan tiistaisin Auranmaan Viikkolehdessä, Loimaan Lehdessä ja Somero-lehdessä. ANTTI KASKINEN. 050 330 8979. kun Savo Volley saapuu Loimaalle. LÖYTÖLAARI n Vuokrataan tai myydään kerrostalokaksio, alin kerros, 53 m 2 , Yläneen keskustassa. 2. OTTELU oli koko ajan tiukka, mistä kertovat eräluvutkin. no 07/21, webasto + ilm. P. –Tämä sali on yksi vaikeimpia vierasjoukkueille, ainakin meille on ollut. Alkukauden hapuilu on muuttunut tasaisemmaksi suorittamiseksi, jossa Antti Ropposen rooli on korostunut. Jussi Heino ja Inoslav Krnic ovat virittäneet joukkueensa hirmuvireeseen, sillä lauantainen vierasvoitto oli joukkueelle jo neljäs putkeen. Masseu Ferguson, Fiat, Valmet ym. 29.1. 045 854 79 28 / Matti. Myös pikkusäkkejä 40 L. Hurrikaani-Loimaa jatkoi voittovirettä lauantaina Joensuussa, jossa isäntäjoukkue Hurmos kukistui viiden erän tiukan taistelun jälkeen. 040 3735 674. Sellainen, johon pääsee ilman portaiden kiipeämistä. n Kuivaa koivuklapia 1,5 m 3 säkeissä 75e/säkki. Hurrikaani on tällä kaudella kohdannut liigan yllättäjäjoukkueen kolme kertaa ja voittanut sen kahdesti. n Kuivia koivuklapeja Tiedustelut: Ville Vinnikainen P. 0400 705940. 0500 531 767. P. Hurrikaani jatkoi voittoputkeaan Lentopallo Valtteri Arra Karelian Hurmos–Hurrikaani 2–3 (20–25, 22–25, 25–22, 26–24, 13–15). KUVALLINEN ILMOITUS – 20 € kuva ja teksti 160 merkkiä. alv. Voittoputki tietää hyvää, sillä tulevana perjantaina Hurrikaani pelaa Suomen cupin välieräpelissä Kokkolan Tiikereitä vastaan. Takatai neliveto. 040 850 2124. – Menetimme tämän ottelun toisessa erässä. Kai se on jonkunlainen Vampulan henki, joka meitä vastaan täällä aina hyökkää, Puijon valmentaja Jukka Lehtonen sanoi ottelun jälkeen. Lyhyt matka TYKS:iin, yliopistoille ja AMK:n kampukselle. tammikuuta 2022 n n kuvikainen käy. P. P. Teimme hieman rennommalla pelillämme virheitä, joiden avulla Puijo pääsi mukaan peliin. Laskutettaviin ilmoituksiin lisäämme laskutuslisän 2,50€ sis. Vampulalla oli kuuden pisteen johto tilanteessa 19–13, mutta niin vain Puijo tuli, osin Vampulan virheiden saattelemana, tilanteeseen 22–22. 26.1. Hakkuri on Mestaruusliigan kuumin pelaaja, mistä kertovat edellisten pelien tilastot. Seuraava liigapeli on 26.1. Käteiskauppa. Yhteislevikki 23 500, lukijamäärä yli 63 000. 050 596 1172. LP-Vampula hävisi Puijolle niukasti LENTOPALLO LP-Vampula Huittinen ja Puijo Wolley Kuopiosta puursivat tasaisen iltapuhteen sunnuntaina Huittisten Tahto Areenalla. Erät päättyivät kolmesti vasta jatkopalloilla. 050 59263 26. – Ei meidän parane miettiä voittoputkia vaan keskittyä kovaan ja laadukkaaseen työntekoon, Heino toppuutteli. n Yksiö ostetaan Koskelta tai Marttilasta. P. (Osastot: M myy, O ostaa tai S sekalaiset) Lähetä viesti numeroon 17252 Yhden viestin hinta on 7,50 e / 160 merkkiä (sis. 050 5408 556. 040 839 7044. SOITTAMALLA: 02-588 8952 Auranmaan Viikkolehti, ma-pe 9-15 02-588 8021 Loimaan Lehti, ma-pe 9-13 02-588 8552 Somero-lehti, ma, ke, to, pe 8.30-13 1. Vierasvoitto ei muuttanut joukkueen tilannetta sarjataulukossa, vaan Hurrikaani jatkaa kiivaasti viidennen sijan metsästämistä. Somero. Sen lisäksi hänen pelaamisestaan huokuu itseluottamus. (vain sähköpostilla) LÖYTÖLAARI ON TARKOITETTU YKSITYISHENKILÖILLE, EI JÄLLEENMYYJILLE EIKÄ YRITYSTOIMINTAA HARJOITTAVILLE. n Metsätila P. Ilmoita KOLMESSA lehdessä yhden ilmoituksen hinnalla! Ilmoitukset tiistain Löytölaariin viimeistään torstaina kello 13: RIVI-ILMOITUKSET – 7,50 € / 160 merkkiä. n Ostetaan koivukuitua nuppikuorman verran Somerolta. 041 499 6969. VAIKKA voitto Hurmoksesta irtosikin, voi Hurrikaani mennä hiukan peilin eteen. -08, rakennettu pitkästä ja korkeasta pakettiautosta, kats. Heino teki aloitusseitsikkoon muutoksen, jossa viikolla Hurrikaanin kanssa jatkosopimuksen solminut Aleksi Muukkosen paikalla aloitti kapteeni Tapio Toiviainen. 050 593 3722. Kolmannessa erässä Muukkonen vaihdettiin Toiviaisen tilalle. Neljännessä erässä Vampula oli jo selvässä johdossa ja kiinni yhdessä sarjapisteessä. SÄHKÖPOSTILLA: ilmoitukset@avl.fi ilmoitukset@loimaanlehti.fi ilmoitus@somerolehti.fi 3. P. 7 500 e /vaihto työkone ym. joukkue matkustaa Helsinki Volleyn vieraaksi Töölön Kisahalliin. Vampula saa Tahto Areenalle vieraakseen LP Viestin Salosta. Se otti kahdesta ensimmäisestä erästä selvän voiton, mutta pitkän erätauon jälkeen roolit vaihtuivat. – En ole aivan varma, mitä meille tapahtui kolmannessa ja neljännessä erässä. -70-93. (Huom: palvelu ei toimi Gomobile -liittymällä) Tekstiviestimaksua ei palauteta, mikäli ilmoitus on sääntöjen vastainen. Olimme lähellä, mutta emme tarpeeksi lähellä voittaaksemme eriä, sanoi LPVampulan illan paras pelaaja Cassidy Baird. – Annoimme paljon pisteitä virheillämme vastustajalle emmekä pelanneet tänään sellaista peliä kuin olisimme halunneet. 10 Tiistaina 18. 040 5588 676. P. Ropponen tykitti Akaa-voitossa 35 pistettä ja nyt Hurmosta vastaan 29 pistettä. ym. Siistiä Koivuklapia ja Sekaklapia. Soita ja tarjoa. – Rane on tällä hetkellä kuuma pelaaja. Lähemmin. Vampula sai jo pari eräpalloakin itselleen, mutta Puijo tuli ja ratkaisi ottelun edukseen. n Traktori pihan lumitöihin esim. Tarjoa. 2021. Hurmos alkoi paremmin pelaamaan, ja sen virhemäärä pieneni. Putkiremontti v. Kun alussa kotijoukkueen hakkuri Eetu Häyrinen pysyi Hurrikaanin pihdeissä, lämpeni Häyrisen kone kolmannesta erästä alkaen. LP-Vampulan kannalta erävoitot menetettiin jälleen niukimmalla mahdollisella tavalla eli kahdella pisteellä. H. 041 499 6969. 0500 326 066. n Asuntoauto Transit vm. Joka tapauksessa Hurrikaani on löytänyt oman tavan pelata voittavaa lentopalloa. Heti vapaa. P. alv.). Löytölaarissa voivat ilmoittaa yksityishenkilöt, joiden nimeä ei ole YTJ-rekisterissä. 040 839 7044. n Kuivaa polttopuuta. Vaadittiin viiden erän taistelu ennen kuin Vampulan ja Puijon ero ratkesi. LP-Vampulalla on edessään reilun viikon ottelutauko. P. Pelasimme eriä hyvin 20 pisteeseen asti, mutta sitten fokus herpaantui ja menetimme aggressiivisuuden pelistä, LP-Vampulan valmentaja Ziga Kos analysoi. Kuljetus onnistuu. Puijo vei kuitenkin voiton erin 1–3 (26–24, 26–28, 23–25, 27–29). Sijojen 5 ja 8 välillä käydään kiivasta taistelua. SEKALAISTA n Vuokrattavana opiskelijalle sopiva pieni yksiö Turussa Kupittaan puiston laidalla. P. 1 450e. Tarjoa. n Moottorikelkka Ski-Doo 02, nestejäähdytetty, rotax600, sähköpakki, kahvanlämmittimet, vetokoukku, reki. Ei kuljetusta. TEKSTIVIESTINÄ Näppäile teksti LAARI, välilyönti, osasto ja oma ilmoituksesi. Pallo tottelee kättä ja tulosta syntyy, Heino myhäili. OSTETAAN n Vanha traktori. Myös sekaklapia saatavilla 65e/1.5m 3 säkki. Tällä viikolla Hurrikaani ei pelaa liigapelejä vaan saa rauhassa keskittyä perjantain Kauppi Sport Centerissä pelattavaa Suomen cupin välieräpeliä varten
Suomal. Lähiluonnon sekä virkistysalueiden asemaan voit vaikuttaa kuntapolitiikassa, kansalaisaktiivisuudella ja ylipäänsä liikkumalla luonnossa. Suomen ladun teettämän tutkimuksen mukaan talvikaudella 2020–2021 jopa reilusti yli kolmannes kaikista suomalaisista kävi hiihtämässä. Kävelyja pyöräilyreittien talvikunnossapito onkin yksi kuntien tärkeistä tehtävistä, jonka merkitys on korostunut korona-aikana. toimija. Vaaratilanteiden ennakointi on tehokas tapa ehkäistä liukastumisia ja kaatumisia. 045 678 7936 www.romukuljetus.fi Asianajajia Asianajotoimisto ILPO KNUUTILA KY Asianajaja Aleksi Knuutila Asianajaja Ilpo Knuutila Vesikoskenkatu 7 B 10, 32200 Loimaa puh. Loimaan harrastajanäyttelijät / Kertunmäen vanhat 23.1 suunniteltu videoiltapäivä peruttu seurataan koronatilannetta 0408291298 Erna Loimaan Kansalliset Seniorit ry Tammikuun lopulle suunniteltu kerhojen (muisti-, perinneja kirjallisuus) aloittaminen kirjastossa on peruutettu toistaiseksi koronarajoitusten vuoksi. LUMI ja pakkasen puolella pysyvät lämpötilat tuovat helpotusta myös kävelyreiteille ja mahdollistavat lähiluonnon kokemisen uudella tavalla. R EI PA STA PALV EL U A Lo im aan siivouspa lve lu .. tammikuuta niin lämminkuin kylmäveristen TalviCupin finaalit. Työmatkoilla sattuneista kaatumisista aiheutuneet lakisääteisen tapaturmavakuutuksen vakuutuskorvaukset ovat vuositasolla noin 50 miljoonaa euroa, eivätkä kustannukset lopu tähän. Tammojen finaaliin selviytyi karsintaeränsä kolmosena ypäjäläisen Sanna Kiisken valmentama seitsemänvuotias Zizzy Highness (16,3), jota ohjasti vakiokuski Hannu Torvinen. Miesten lentopallo, lavis sekä seniori pallonpyöritys tauolla edelleen, seuraa ilmoittelua. Talvisin tapahtuvat kaatumiset ovat useimmiten liukastumisia. Koronatilanteen heiketessä onkin hyvä ammentaa voimavaroja liikunnasta lähiluonnossa. 11 Tiistaina 18. Loimaan Seudun Kuulo ry. Liikenneturva Hyvinvointia lumesta ja lähiluonnosta Jäinen ja sateinen talvi asettaa haasteita ulkoilureittien kunnossapidolle. Pitäväpohjaiset kengät, irrotettavat liukuesteet, nastatai kitkakengät: jokaisen tarpeisiin löytyy varmasti sopiva vaihtoehto. Timo SEURATOIMINTA Yhdistys ry Saviseudun munuaisja maksakerhon kuukausikokoontuminen to.20.1.-22 on peruuntunut koronatilanteen vuoksi. Seuraa kotiseutusi tapahtumia talviosoitteessakin! (02) 770 2626 LIIKENNEVINKKI Pää pystyssä liukkaalla kelillä Työmatkatapaturmia sattuu eniten marras-maaliskuun välillä, kun talvi on parhaimmillaan ja kelit liukkaita. Suositellun liikuntamäärän voi kerryttää vaikka pieninä muutaman minuutin mittaisina liikuntajaksoina viikon mittaan. Laduille pääsee useissa paikoissa myös julkisella liikenteellä. Lähiluonnon merkitys on korostunut viime vuosien poikkeusoloissa ja siitä onkin syytä pitää jatkossa yhä parempaa huolta. AA Ilpo Knuutila 0500 531 759 aleksi.knuutila@asianajot.fi ilpo.knuutila@asianajot.fi www.asianajot.fi HALUTAAN OSTAA YLEISÖLTÄ 19.1.2021 klo 18 Jalmari Liminka: Oluiden tyylit ja erot panoprosessissa Osallistu tapahtumaan: sarka.fi/ruokakeskiviikot RUOKA KESKIVIIKKO Suomen maatalousmuseo Sarka p. LIUKASTUMISEN seuraukset voivat olla kohtalokkaat. Jos murtumia tulee helposti, kannattaa selvittää myös osteoporoosin mahdollisuus. Ohjissa oli Ari Moilanen ja valmennuksesta vastaa Aripekka Pakkanen. kokoontuminen Sarassa peruttu koronaratilanteen vuoksi. Liukastumisista aiheutuvia tapaturmia on helppo estää omalla toiminnalla ja valinnoilla. Aidosti paikallinen! Loimaansiivouspalvelu.. Maksan hyvän hinnan reilusti käteisellä. Budjetin salliessa työnantaja voi sponsoroida henkilöstölle liukuesteet tai vaikka säkillisen hiekoitushiekkaa. Autoista romutustodistus. Mitä vanhempi työmatkaliikkuja, sitä enemmän liikunnan puute on vaikuttanut lihasten ja luuston kuntoon sekä reaktiokykyyn. Osa väestöstä on vähentänyt liikkumistaan koronan aikana. Hiihtolatuja ylläpitävät kuntien ja kaupunkien ohella esimerkiksi urheiluseurat, ja tietoja niiden kunnosta löytyy kuntien sivuilta sekä esimerkiksi Ladut.fi -palvelusta. UKK-instituutti suosittelee terveyden ja toimintakyvyn ylläpitoon reipasta liikkumista yhteensä 2,5 tuntia viikossa tai rasittavaa liikkumista 1h 15 min viikossa sekä lihasvoimaa, tasapainoa ja notkeutta parantavaa liikkumista ainakin kaksi kertaa viikossa. 02 763 7700 info@sarka.fi ETÄTAPAHTUMA LAKIASIOITA Kiitos Pemamek Oy sekä henkilökunta. Liukas keli on myös haaste terveydenhuollolle erityisesti nyt, kun korona kuormittaa terveydenhuoltoa. Hiihto on todellista koko kansan liikuntaa, sillä sen suosio on tasaista kaikissa ikäryhmissä. 040 773 1310 Soita ja kysy lisää: Kotija yrityssiivoukset meiltä!. Vakuutuskorvausten määrä ei silti huomioi työantajalle, vahingoittuneelle ja yhteiskunnalle koituvia välillisiä vaikutuksia. Oriiden ja ruunien finaaliin ravasi eränsä neljäntenä loimaalainen Irma ja Taru Nurmen omistama ruuna Bombard (17,0). AA Aleksi Knuutila 050 5812 765 puh. Ilmiön koko hintalappu on huomattavasti suurempi. Puh. Viime keskiviikkona karsittiin osallistujat lämminveristen loppukilpailuun, jossa odottaa kymppitonnin ykköspalkinto. TYÖMATKOILLA tapahtuneista, jalan ja polkupyörällä sattuneista kaatumisista aiheutuneet lakisääteisen tapaturmavakuutuksen vakuutuskorvaukset ovat vuositasolla merkittävä kustannus. Merkittävä osa työmatkatapaturmista jalan tai pyörällä johtaa pitkiin työkyvyttömyysjaksoihin. Huonokuntoisista reiteistä kärsivät eniten ne, joille liikkuminen on muutenkin vaikeaa. Vuoroin pakastuva ja sulava lumi muuttaa polut ja tiet kulkukelvottomiksi, mikä tekee liikkumisesta vaikeaa ja jopa vaarallista. Talviajan kenkiin tulisi paneutua samalla innolla kuin auton talvirenkaiden valintaan. Niitä sattuu erityisesti silloin, kun vuorokauden keskilämpötilat ovat nollan ympärillä, jolloin sulamista ja jäätymistä tapahtuu eniten. Liikenneturvan Pysy pystyssä ?kampanja tuo vinkit liukastumisen välttämiseen. Toimivat virkistysja viheralueet tukevat kaupunkilaisten resilienssiä eli kykyä toimia muuttuvissa olosuhteissa, kohdata häiriöitä ja kriisejä sekä toipua niistä. Liukkailla pystyssä pysyminen edellyttää nopeaa asennon korjaamista. Kuulokerho Tuulensuussa 25.1.2022 peruuntunut koronatilanteen vuoksi Mellilän Kyläyhdistys ry Ostari avoinna ti-to 10-17 ja la 12-15. Viime viikkoina eri puolilla Varsinais-Suomea on saatu nauttia keskimääräistä lumisemmasta alkutalvesta. Mikä tärkeintä, väsyneenä ja alivireisenä tarkkaavaisuus heikkenee ja siten myös liukastumisalttius kasvaa. Loimijokilaakson Sukututkijat tämän päiväinen 18.1. Ota talven ulkoilureitit ja -paikat haltuun esimerkiksi maakunnan retkeilykohteita ja -reittejä sisältävästä Virma-karttapalvelusta, Ladut.fi -palvelusta tai kuntien omista opaskartoista! Olli Haapanen Valonia EKOVINKKI Paikallisia hevosia TalviCupin finaaleihin Raviurheilu Rauli Ala-Karvia Maan pääradalla Vermossa ravataan 29. tammikuuta 2022 RAUTAROMU, SEKAPELTI JA AUTOT Noudetaan nopeasti nosturiautolla. Lähiluonnon merkitys on korostunut viime vuosien poikkeusoloissa ja siitä onkin syytä pitää jatkossa yhä parempaa huolta. Vähäinen liikunta vaikeuttaa tasapainon ylläpitämistä äkillisissä ja nopeutta vaativissa tilanteissa. Lumi on tuonut mukanaan valoa ja mahdollistanut talvilajien, kuten hiihdon, luistelun ja laskettelun harrastamisen. LIIKKUMISEEN on ensisijaisen tärkeää valita oikeanlaiset kengät tai liukuesteet, jotta liukastumisilta ja tapaturmilta voidaan välttyä. Erityisesti alaja yläraajojen vammat ovat yleisiä. VAIKKA Varsinais-Suomessa on totuttu vähälumisiin talviin, osuu poikkeuksia onneksi vielä kohdalle
Luoda iso kuva ja kokonaisuus alueesta ja sen tuottamista palveluista, ei niinkään päivittäisistä työtavoista. Hankintojen kilpailutuksia tehtäessä tulee muun muassa ottaa huomioon eri palveluntarpeiden koko, jotta pienimmilläkin yrityksillä on mahdollisuus osallistua niihin. Uudistus pitää rakentaa koko alueelle ja eri palvelutuottajien yhteistyöllä. Aluevaltuutettujen tulee pystyä ajamaan koko alueen, ei vain oman kotikuntansa etua. Henkilöstöllä on osaamista ja aitoa halua tehdä laadukasta hoitotyötä. Tämä mahdollistaa kulloinkin parhaiden palveluiden valitsemisen, olivat ne sitten julkisen tai yksityisen toimijan tuottamia. 12 Tiistaina 18. Siksi hyvinvointialueemme työntekijöiden on saatava jatkossakin keskittyä osaamistaan vastaaviin työtehtäviin, ja tuottamaan parasta mahdollista hoitoa. Terveydenhoidon ammattilaisetkaan eivät aina osaa tunnistaa ongelmia tai ottaa niitä puheeksi ja rahapeliongelmainen ohjataan usein hakemaan apua kolmannelta sektorilta, jonka pitäisi tarjota vain täydentävää apua ja tukea. Ilman osaavaa henkilöstä meillä ei ole palveluita, joita laki edellyttää tuotettavan. KUN IHMINEN ei pääse ulos kodistaan, ei ymmärrä mitä pitäisi tehdä tai miettii miksi hänet on hylätty kun kukaan ei käy, niin on ymmärrettävä, että koti ei ole enää oikea paikka asua. AIKUISILLAKIN miehet ongelmapelaavat kaksinkertaisesti naisiin nähden (4 ja 2 prosenttia) ja ajautuvat myös keskimäärin suurempiin taloudellisiin vaikeuksiin. Jokainen ihminen on nähtävä yhtä tärkeänä riippumatta siitä, mitä palveluita hän tarvitsee. ONNISTUNUT ikäihmisten palveluiden kehittäminen tehdään yhdessä henkilöstön kanssa. tammikuuta 2022 LUKIJOILTA SÄÄ TÄNÄÄN Lämpötila iltapäivällä ja edellisenä yönä Loimaa Humppila Oripää Punk. Ikäihmisten tilanne on unohtunut monin paikoin ja meidän tulee pitää huolta siitä, että ikäihmiset saavat arvokkaan vanhuuden. On siis tärkeää panostaa valistukseen jo kouluiässä muiden riippuvuuksien rinnalla, sukupuoli huomioiden. Säilytys ei ole enää turvallista ja laadukasta hoitoa. FINDtutkimuksen mukaan vain 50 prosenttia lääkäreistä ja 40 prosenttia sairaanhoitajista pitää rahapeliriippuvuutta sairautena. Virve Aho Aluevaaliehdokas (kok.) Laitila Rahapeliongelmat huomioitava hyvinvointialueilla Rahapeliongelmia on yli sadalla tuhannella suomalaisella, ja ne koskettavat läheiset mukaan lukien lähes 900 000 suomalaista. Ensimmäisen aluevaltuuston tärkein tehtävä on päättää hyvinvointialueen peruspilareista, eli hallinnosta ja muun muassa soteyritysten tuottamien palvelujen osuudesta. Rahapeliongelmia tarkastellaan nykyisin osana päihdeja mielenterveyspalveluiden kokonaisuutta, eikä saatavilla olevasta avusta ole välttämättä lainkaan tietoa saatavilla. Nyt aluevaaleissa valittava Varsinais-Suomen aluevaltuusto päättää jatkossa maakunnan sosiaalija terveyspalveluista sekä pelastustoimesta. Vihreiden aluevaaliohjelma tunnistaa nykyiset ongelmat ja vaatii niiden huomiointia uutta järjestelmää luotaessa. MYÖS sosiaalihuollon kykyä havaita rahapeliongelmien tunnusmerkkejä on syytä vahvistaa. Otetaan käyttöön yhteinen, läpinäkyvä kustannuslaskentamalli, jotta julkisten ja yksityisten tuottajien palveluja voidaan verrata samoilla kriteereillä. Työn alla on muun muassa hyvinvointialueen strategian valmistelu, palveluiden saatavuuskriteerien määrittäminen ja harmonisointi, palveluverkon määrittely, tietojohtamisen nykytilan arviointi ja tietotarpeiden määrittäminen. Tämä jokaisen tulevan päättäjän on ymmärrettävä, kun lähdemme kehittämään ikäihmisten oikeanlaisia hoitopolkuja. Keväällä tuleva rahoituslain uudistus vaikuttaa jatkossa kuntien sekä hyvinvointialueiden palveluiden tuottamisen perusteisiin, verotukseen, investointeihin ynnä muuhun, sekä mahdollisen maakuntaveron syntymiseen, jota emme kannata. Tulevalla Varsinais-Suomen hyvinvointialueen aluevaltuusto tulee saamaan heti kautensa alussa eteensä monia vaikeitakin päätöksiä. Loimaan kaupunginvaltuutettuna tiedän kokemuksesta, että aluevaltuustossa tarvitaan monipuolista osaamista ja laaja-alaista kokemusta päätöksenteosta sekä palveluiden tuottamisesta sekä uudelleen organisoimisesta. Kansallisella tasolla on vihdoin tehtävä haittojen torjunnasta rahapelipolitiikan ensisijainen tavoite. Turvallinen kotona asuminen voidaan turvata oikeilla hoitopoluilla, riittävällä kuntoutuksella, säännöllisillä lääkärintarkastuksilla sekä yksinäisyyden lieventämisellä. Vuoden 2021 kouluterveyskyselyn mukaan neljä prosenttia 8. TÄRKEIN TEHTÄVÄ on huolehtia alueen taloudesta, päätöksenteon avoimuudesta ja läpinäkyvyydestä sekä rakentaa toimivat sote-palvelut jokaiselle varsinaissuomalaiselle. Toinen tärkeä keino on kelakorvausten nostaminen. Kyseessä on siis mittava kansanterveydellinen ja sosiaalipoliittinen ongelma, jonka hinnasta niin inhimillisenä kärsimyksenä kuin yhteiskunnallisina kustannuksina puhutaan aivan liian vähän. Sanni Kiviniemi Aluevaaliehdokas (kok.) Loimaa Katso Loimaan LOUNASLISTAT loimaanlehti.fi. Varhaisen puuttumisen lisäksi on tärkeää tarjota apua läheisille, jotka ongelmista kärsivät. Loimaan osalta se näyttäisi olevan noin 68 prosenttia FCG:n tekemän tutkimuksen mukaan. Nykytilanteen parantamiseen löytyy ratkaisu 18 200 sote-yrityksestä, jotka tulee valjastaa mukaan talkoisiin. TEHOKKAIN tapa ennaltaehkäistä ongelmia on rahapelien saatavuuteen, markkinointiin ja rajoituksiin riittävän tiukasti puuttuva sääntely, mutta uusien hyvinvointialueiden palvelurakennetta suunnitellessa on tärkeää keskittyä myös hoitoon. Haluan antaa omani varsinaissuomalaisten ja loimaalaisten käyttöön, siksi olen ehdolla. Syynä tähän ovat lisääntyneet muistisairaudet, toimintakyvyn lasku ja yksinäisyys. MOLEMMAT keventävät julkisen sektorin ruuhkia ja lyhentävät hoitojonoja. Atte Harjanne Kansanedustaja (vihr.) Helsinki Ville Savonlahti Aluevaaliehdokas (vihr.) Lieto Katse tulevaan Sote-uudistus vie yli puolet kuntien tehtävistä, eli näin suuri osa kuntien budjettivallasta katoaa uudistuksessa, kuntien tehtäväkenttä muuttuu siis olennaisesti. Samanaikaisesti sosiaalija terveyspalveluiden käyttäjillä tulee tulevaisuudessa olla entistä enemmän mahdollisuuksia vaikuttaa palveluihin valinnanvapauden keinoin. Hyödynnetään hyvinvointialueemme palveluissa yrityksiä ja järjestöjä palveluiden laadun ja kustannustehokkuuden parantamiseksi sekä varsinaisissa sosiaalija terveyspalveluissa että tukitoiminnoissa. Nämä kaikki ja paljon muuta tulevat uusien aluevaltuustojen päätettäviksi. Hyvinvointialueiden tulee kantaa julkisen sektorin vastuuta rahapeliongelmista selvästi nykyistä paremmin. Palveluasumispaikkoja tarvitsemme jo nyt enemmän, kun niitä on tarjolla. Hyvinvointialueuudistuksesta keskusteltaessa moni päättäjä näkee kotihoidon lisäämisen olevan hyvä keino vähentää alati kasvavia asumispalvelukustannuksia. Sinä olet tärkeä. Tavoitteena tämä on hyvä, mutta valitettavasti olemme tilanteessa, jossa moni ikäihminen ei ole enää turvassa omassa kodissaan. Palvelut on tuotettava oikeaan paikkaan eli usein tarvittavat palvelut lähelle ja kerran elämässä tarvittavat palvelut voivat sijaita kauempanakin. Ihmisten täytyy saada laadukasta hoitoa nykyistä nopeammin. Rahapeliongelman aiheuttamasta velkaantumisesta selviämiseen on myös tarjottava riittävästi tukea, sillä velat eivät katoa pelaamisen päättyessä. Meidän tulee kehittää kotihoidon toimintaa, lisätä senioriasumista sekä lisätä kotihoidon vetoja pitovoimaa. Annetaan varsinaissuomalaisille ja loimaalaisille mahdollisuus vaikuttaa palveluihinsa muun muassa palveluseteleiden käyttöä laajentamalla ja ottamalla ostopalvelut laajasti käyttöön. VAALIEN jälkeen hyvinvointialueiden valmistelutyöryhmät vastaavat tulevien hyvinvointialueiden toiminnan ja hallinnon käynnistämisestä aluevaltuuston toimikauden alkuun asti. Meidän ei tule tyytyä parasta vähempään myöskään hyvinvointialueella. PALVELUIDEN pitää olla jatkossakin saavutettavissa oikea-aikaisesti, esimerkkeinä kun tarve on eli lääkäreihin pääsee ajoissa, ensihoito ja paloauto saapuu nopeasti kolaripaikalle. Huomionarvoisia ovat myös erot sukupuolten välillä, sillä samassa ikäryhmässä pojista näin usein pelaa 7,1 prosenttia, kun taas tytöistä vain 1,3 prosenttia. ja 9.-luokkalaisista pelaa rahapelejä vähintään viikoittain. Niiden tarpeen vähentäminen on hyvä tavoite, mutta siihen ei päästä vielä lähivuosina. Vaaleissa on kyse sinunkin hyvinvoinnistasi ja turvallisuudestasi, tulevaisuus tehdään nyt, joten äänestämällä vaikutat. Vampula Ypäjä Tulevien päivien sääennuste ORIPÄÄ LOIMAA YPÄJÄ HUMPPILA PUNKALAIDUN VAMPULA ?2 ?4 ?3 ?4 ?2 ?4 ?2 ?2 Ke +0 / +0 / +1 / +0 / +0 / +0 / To -0 / -1 / -0 / -1 / -0 / -0 / Pe -4 / -5 / -4 / -5 / -5 / -4 / -2 -2 -2 -2 -1 -2 -0 +0 -0 -0 -0 +0 -3 -3 -2 -3 -3 -2 Säästösyyt eivät saa olla peruste kotihoidolle Kotihoidon tarkoituksena on turvata ikäihmisten turvallinen kotona asuminen mahdollisimman pitkään. Jatkuvat ristiriidat laadukkaan hoitotyön ja alan tämänhetkisen todellisuuden välillä vaikuttavat työssä jaksamiseen ja alan vaihtoon. Uudistuksen tarkoitus on määrittää puitteet ja raamit uudelle hyvinvointialueelle, missä esimerkiksi sijaitsee terveyskeskus tai pelastusyksikkö