Sivu 6 Márian Kukkarinki voitti Koulutuskuntayhtymän ensi vuoden budjetista 60 000 euroa menee uuden logistiikkahallin asfaltointiin. Kuvassa logistiikka-alan opiskelija Matias Siltanen harjoittelee trukin käyttöä Niko Luoman valvovan silmän alla. Näin kirjoittaa Pentti Kemppainen. Käyttöön sitä ei kuitenkaan ole tarkoitettu, vaikka ranteeseen se sopiikin. vuosikerta P 1 D Nro 145 Irtonumeron hinta 1,00 € sis. Uudenkaupungin liittyminen Loimaan koulutuskuntayhtymään saattaa tuoda lisämenoja, jos yhtymä ostaa ammattiopisto Novidan kiinteistöt. Loimaan talousalueen paikallislehti • 96. – Monet ajattelevat, että vapaaottelu on brutaali laji, mutta loppujen lopuksi se on aika turvallinen harrastus, Soikkeli sanoo. KIRJOITTAJAVIERAS T Ä N Ä Ä N VUOTTA 59 LAUANTAI 18.12. Sivu 9 Mestaruus haastavassa vapaaottelussa Vuoden 2011 alusta aloittavan Lounais-Suomen koulutuskuntayhtymän ensi vuoden budjetti jää talousarvion mukaan vajaat 300 000 euroa plussan puolelle. alv. 2010 Perinteisen pakkastalven ystävillä on aihetta iloon. Sivu 8 MARIKA TIMONEN Pekka Soikkeli on aina ollut kiinnostunut erilaisista taistelulajeista. Sivu 6 Oikeampi joulu Pakkasen ystävät iloisevat -14 Anne Uutela leipoo Lions-joulutorille kirsikkakookoskakkua. Tämä tietäisi velanottoa muuten velattomalle yhtymälle. Sivu 10 Silloin ennen joulu tuntui paljon oikeammalta, kun sitä ei soitettu puhki kuukautta etukäteen. Hänen seuraavat tavoitteensa ovat voittaa lukkopainin Suomen mestaruus ja siirtyä vapaaottelussa ammattilaiseksi. Lajin harrastamisen suurimmiksi motiiveiksi Soikkeli nimeää haasteellisuuden, uuden oppimisen ja rajojen kokeilemisen. Soikkeli kertoo olleensa aina kiinnostunut erilaisista kamppailulajeista, ja hänen harrastuksiinsa ovat kuuluneet muun muassa judo, lukkopaini ja vapaaottelu. MARIKA TIMONEN Kukkaringin tekemiseen meni Márialta aikaa muutamia päiviä. Sivu 5 Ensi vuoden budjetti plussalla Loimaalainen käsitöiden harrastaja Mária Juhász osallistui Lammasja vuohituotteiden markkinoilla järjestettyyn käsityökilpailuun erittäin menestyksekkäästi, sillä hänen kilpailutyönsä Kukkarinki oli junioriluokan voittajatyö. Lähipäivinä on luvassa yli kymmenen asteen pakkasia, ja luntakin on tulossa ainakin huomenna lisää. Kilpailun aiheena oli korut, ja Mária valmistikin kukkasin koristellun rannerenkaan huovuttamalla. MAIJA PALOPOSKI Vapaapaini Maija Paloposki Alastarolainen Pekka Soikkeli voitti viime kuun lopulla vapaaottelun Pohjoismaiden amatöörimestaruuden. MAIJA PALOPOSKI. Nyt joulun kaupallinen valmistelu alkaa jo juhannuksena. Tässä vapaaottelussa nostettavana on Hannu Männistö
Usko hyvän tahdon, rakkauden, vapahduksen olemassaoloon siirtää meidät niiden piiriin, kokemaan sielussanne suurimman ihmeen. Ypäjän kirkossa klo 19. Matt. Toimitus: Päätoimittaja Kati Uusitalo (02) 588 8030, 050 555 7526. Uskollisuus versoo maasta ja oikeus katsoo alas taivaasta. Aurinko laskee kello 15.13. 2. sunnuntaina joulusta 2.1. Vastuu ilmoituksista: Lehden suurin vastuu ilmoituksen julkaisemisessa sattuneesta virheestä on ilmoituksen hinta ja muihin lehtiin toimitetusta aineistosta sen valmistusarvo. Matt. Viisitoistavuotistaiteilijajuhlaansa viettävä Taavitsainen jatkaa viime vuonna aloittamaansa joulukonserttiperinnettä. Kirkkoneuvosto Sydämeeni joulun teen JOULUKONSERTTI Alastaron kirkossa torstaina 23.12.2010 kello 19 Sanna Vihervirta Jari Koivisto Tapio Laurila Aleksi Mäkimattila Sakari Mäkimattila Lotta ja Meri Lukka Toivo Erelä Jukka Lahtonen Pauli Hyrkäs Martti Pihlajamaa Ari Pääkkönen Tervetuloa Konsertissa mukana Kolehti Marita Taavitsainen nähdään joulua edeltävällä viikolla joulukonserttikiertueella. Valitamme ehkä moniakin asioita. Niiden aiheuttamasta tuskasta ja ahdistuksesta suo Vapahtaja vapahduksensa. Ilmestyy tiistaisin, torstaisin ja lauantaisin. Marita Taavitsainen konsertoi Ypäjällä Lions Club Ypäjä Katen joulutori tiistaina 21.12. Ei aikaakaan, kun odotus palkitaan. Nämähän ovat jo ennestään meissä raskaina ja toteutumaan mahdottomina. Ilmoitushinnat: Ennen tekstiä 2,10 /pmm 3-sivu 2,10 /pmm Tekstissä 1,97 /pmm Tekstin jälkeen 1,70 /pmm Takasivulla 2,09 /pmm Etusivulla (modulikoot) 3,47 /pmm Kuolinja kiitosilmoitukset, kunnalliset ja kirkolliset ilmoitukset, heng.kokoukset 1,70 /pmm Määräpaikkakorotus 0,06 /pmm Värikorotus yhdestä lisäväristä 0,07 /pmm Hinnat sisältävät arvonlisäveron 23%. Sunnuntaina hän konsertoi Ypäjän kirkossa. Herra antaa kaiken hyvän, maa antaa satonsa. Veroja, palkkoja, hintoja, tuotteiden huonoa menekkiä. Emme oikein tiedä. Uudenvuodenpäivänä 1.1.2011 Kanta-Loimaalla, Kaupunginkirkossa ja Alastarolla messu klo 10, Mellilässä ja Metsämaalla klo 12. KUOLLEITA Odotus jatkuu. Toimitusjohtaja Kirsti Kirjonen puh. Ps. Sen sijaan yritämme ulospäin esiintyä lujina, varmoina ja ehdottomina – että saisimme olla rauhassa jokaiselta sisimpäämme tunkeilijalta. Hetkinen! Mitä nyt odotetaankaan. Taavitsaista säestävät Jarmo Tinkala ja Risto Lunkka. Tapaninpäivänä 26.12. Tai nuorten kohdalla koulun raskautta, tulevaa ammatin valintaa, tulevaisuuden epävarmuutta. joulukuuta 2010 TÄNÄÄN 18.12. (02) 588 8000, telefax (02) 763 1233. www.loimaanlehti.fi Tilaushinnat: Määräaikainen 12 kk 107 6 kk 63 4 kk 47 Kestotilaus: Lask.jakso 12 kk 99 6 kk 51 4 kk 35 3 kk 27 Irtonumero 1 Ulkomaantilaukset: tilaushinnan lisäksi peritään voimassa oleva postimaksu. K I V I C E N T E R TYTTÖ 4.12.2010 3460 g 48,5 cm Anneli ja Timo Savolainen Riihikoski Nikolle PIKKUVELI 11.12.2010 3760 g 51cm Johanna ja Jussi-Pekka Suominen Rakkaamme Helli Mirjam MARKKULA o.s. T: mamma ja pappa. www.loimaanseurakunta.. Miksi. Lämmin kiitos osanotosta. Leipomisia, juustoja ym. Alastaron sotaveteraanit ry:n naisjaoston joulumyyjäiset keskiviikkona 22.12. Kartanomäenkatu 4, PL 2, 32201 Loimaa Puh. Iloista ja riemullista Vapahtajan syntymäjuhlan odotusta! Joni Heikkilä Loimaan seurakunta Joulu tuo elämäämme Vapahtajan HARTAUSKIRJOITUS Jouluviikon onnittelukuvat julkaistaan torstaina 23.12. synttärin johdosta. Toimita kuva ja teksti keskiviikkona klo 10 mennessä. Kustantaja: Priimus Media Oy. Joulu vaikuttaa arkiseen elämään siunaavasti. Hän synnyttää pojan, ja sinun tulee antaa pojalle nimeksi Jeesus, sillä hän pelastaa kansansa sen synneistä. Ennen kuin heidän liittonsa oli vahvistettu, kävi ilmi, että Maria, Pyhän Hengen vaikutuksesta, oli raskaana. Katariina Maria Ensomaa (Iho) on valmistunut psykologian maisteriksi Jyväskylän yliopistosta. SYNTYNEITÄ KONSERTTEJA Onnea 18-vuotiaalle! T: kotiväki. Ehkä meille, tämän päivän ihmisille on lähes yhtä tärkeä kysymys; Mitä meiltä puuttuu. alkaen kello 10 Ypäjän Veteraanituvalla, Perttulantiellä. Ei varmastikaan, päättelemme, joulusta huolimatta ne pysyvät. Kanta-Loimaan kirkossa klo 14 perhekirkko, klo 16 joulukirkko ja klo 23 jouluyön messu; Kaupunginkirkossa joulukirkko klo 16; Kaupunginhautausmaan kappelissa klo 15 partiolaisten kynttiläkirkko; Alastaron kirkossa joulukirkko klo 16 ja jouluyön messu klo 23; Mellilän ja Metsämaan kirkossa klo 16 sekä Virttaan kirkossa klo 14 joulukirkko. Arkihuolesi kaikki heitä -konsertin ohjelmisto sisältää perinteisiä joululauluja, jotka soivat upeasti kauniissa kirkkoympäristössä. 1: 18 20.12. 59 VUOTTA PÄIVÄN SANA 18.12. Odottavan aika tuntuu monesti pitkältä. Ja vaivaako meitä yleensä mikään, joka kaipaisi joulun evankeliumin apua. Veronika Janhunen on valmistunut 18. Marita Taavitsaisen joulukonsertti su 19.12. AJANTIETO: NIMIPÄIVÄT: SANOMALEHTIEN LIITON JÄSEN ISSN 0358-9161 Jakeluhäiriöt: Puh. Vapahduksen saaneina ja omistaneina, uskoen ja luottaen saamme sydämiimme joulun ilon ja riemun, todellisen joulun. Aleksis Kivi Siunattu läheisten saattamana. Mikä meitä vaivaa. Kiitos Mariiakodin henkilökunnalle Mirjamin hyvästä hoidosta. Onnea syntymäpäivän johdosta. Tori on avoinna niin kauan kuin myytävää riittää tai kello 16:een asti. Herran edellä kulkee oikeus, se valmistaa Herralle tien. Kuitenkin kaikki ulkoinen tahtoo viedä voiton. JOULUAJAN JUMALANPALVELUKSET Jouluaattona 24.12. Kristittyjen tulisi odottaa Vapahtajaansa. Painopaikka: Allatum Oy. Tuttujen tuvalla kello 9 alkaen. Arpajaiset ja glögitarjoilu. Toimittajat: Sari Keskitalo, Kari Nummila, Heidi Pelander, Anu Salo. 2 Lauantaina 18. Toimitussihteerit: Tiina Naula, Marika Timonen. Maria, Jeesuksen äiti, oli kihlattu Joosefille. Messu klo 10 Kanta-Loimaan-, Kaupunginja Alastaron kirkossa, klo 12 Mellilän, Metsämaan ja Virttaan kirkossa. 1: 20-21 PALJON ONNEA VAAN Onnea tulevan tärkeän 22.12. Jumalanpalvelukset vain Kanta-Loimaan ja Kaupunginkirkossa klo 10. Tai sitten ruumiillisia vikojamme, sairauksia. Iiro, Iisakki, Iikka, Isko 20.12. Ilmoitusmyynti: Myyntipäällikkö Veli-Matti Knuuti (02) 588 8020, 0500 324 939 Myyntineuvottelija Sari Kaukoranta (02) 588 8024 Myyntineuvottelija Liisa Kivinen (02) 588 8021 Ilmoitusvalmistus Eija Kärkäs (02) 588 8028 Tilaustenhoitajat Päivi Alm-Huhti, Maarit Saarinen (02) 588 8088 Ilmoitusten jättöajat: Ilmoitusaineisto on toimitettava lehden konttoriin kunkin numeron ilmestymistä edeltävänä päivänä klo 12.00 mennessä. (02) 770 2204 Sähköposti: toimitus@loimaanlehti.fi Ilmoitukset: ilmoitukset@loimaanlehti.fi Tilaukset: tilaukset@loimaanlehti.fi Konttori ja toimitus avoinna ma-pe klo 9-16. Marko Mikkonen on suorittanut turvallisuuspäällikönopinnot (AMK) Turussa. Mutta antaako joulun evankeliumi mitään näihin. Se, mikä hänessä on siinnyt, on lähtöisin Pyhästä Hengestä. Sonni * 26.05.1916 Kurkijoki † 12.11.2010 Loimaa Ikävöiden Raili ja Reijo Mia Kati, Paul, Julia ja Leo Pentti Teemu Jukka ja Taina Pekka Lauri Arttu Muut sukulaiset ja ystävät Onnellinen hän, joka päänsä painaa iankaikkisen Isän syliin. VALMISTUNEITA JOULUMYYJÄISIÄ. joulukuuta sairaanhoitajaksi Tampereen ammattikorkeakoulusta. Benjamin, Kerkko Aurinko nousee tänään Loimaalla kello 9.37. Kanta-Loimaan kirkossa ja Kaupunginkirkossa messu klo 10, muissa ei ole jumalanpalvelusta. Joulupäivänä 25.12. Siten tulemme lapsiksi. Loppiaisena 6.1. Joulua, mutta miksi. ”Teille on tänä päivänä syntynyt Vapahtaja.” Joulu tuo siis elämäämme vapahtajan, ei sitojaa, ei kahlehtijaa, ei uusia sääntöjä, ei siveellisiä määräyksiä. T: kotiväki. Kanta-Loimaan-, Kaupunginja Alastaron kirkossa jumalanpalvelus klo 8, Mellilän, Metsämaan ja Virttaan kirkossa klo 10. 0200 72822 (mpm/pvm) arkisin klo 6.00-16.00 viikonloppuisin klo 6.00-12.00. Aapo, Rami, Aappo 19.12. 85: 12-14 19.12
No ei ole, ja siksipä Helsingin yliopiston Varsinaissuomalaisten osakunnan taloudenhoitaja Ilari Ahola ilahtuu joka ainoasta varsinaissuomalaisen kunnan, entisen ja nykyisen, vaakunasta, jonka vain käsiinsä saa. Saksassa koristeltiin jo aiemmin 1500-luvulla joulun aikaan huoneita vihrein kuusin oksin. Moni vannoo kuitenkin aidon kuusen tuoksuineen tuovan sen oikean joulun, joskin havuntuoksuakin voi ostaa pullotettuna. Oksista tehtiin yhä suurempia kimppuja, kunnes kimput korvattiin kokonaisilla pienillä kuusilla tai niiden latvoilla, jotka sijoitettiin pöydän päälle tai kattoon roikkumaan. Joulukuusiperinne yleistyikin ensin kaupunkiporvariston piirissä, jonka keskuudessa se levisi niin nopeasti, että metsien pelättiin häviävän. Oi kuusipuu ja lehvät uskolliset Oripää osallistui vaakunoiden täydentämiseen Varsinaissuomalaiset vastaan savolaiset Joulukuusen koristelu on yksi joulun kohokohdista. Peura kuoli ja henkilöauto vaurioitui. KATI VARJUS Ilari Ahola sai Oripään kunnan vaakunan ja lahjoitti kunnalle Helsingin yliopiston Varsinaisuomalaisen osakunnan satavuotishistoriikin, jonka ottivat vastaan Hannele Rouhiainen ja Marja Tuohimaa. Tänäkin jouluna arvioidaan kuusen koristavan runsasta miljoonaa suomalaista kotia. Oripää Anu Salo Ei kai siinä ole laitaa, että savolaiset menevät ja voittavat varsinaissuomalaiset. Lippunauhat olivat suosittuja suomen kielen aseman vahvistuessa ja tietysti Suomen itsenäistymisen aikaan. Joulukuusen alkuperästä ja historiasta liikkuu monenlaisia versioita, mutta nykymuotoisen joulukuusen kotipaikaksi mainitaan usein Saksaan tuolloin kuulunut Strasbourg. Myynnissä on myös erikokoisia muovisia tekokuusia, jotka kestävät joulusta toiseen ja sopivat aidosta kuusesta allergiaoireita saaville. Erään arvion mukaan neulasia olisi yli 520 000, joka hyvin selittäisi neulasten putkahtamisen mitä merkillisimmistä paikoista vielä kevään korvilla. Mieleen nouseekin kysymys, kuinka monta neulasta joulukuusessa kaikkiaan on. Yhtiön osakkaisiin kuului Hilkka Päivölä ja hänen sisaruksiaan. Nykyään kuusi saa tavallisimmin oksilleen sähkökynttilöiden lisäksi erivärisiä palloja ja nauhoja, ja sen latvaan kiinnitetään tähti. sivu 6) oli epätarkkuutta. Saimme hiljattain vuonna 1981 Uuteenkaupunkiin liittyneen Lokalahden vaakunan. Kynttilät yleistyivät kuusenkoristeena varhaisessa vaiheessa ja niiden aiheuttama palovaara lopetti vanhan suomalaisen jouluperinteen: pirtin lattioiden peittämisen oljilla. Ensimmäinen julkinen joulukuusi pystytettiin Strasbourgissa vuonna 1605. Hän lahjoitti Oripään kunnalle vastalahjaksi osakunnan historiikkiteoksen vuodelta 2006, jolloin Helsingin yliopiston Varsinaissuomalaisten osakunta täytti 100 vuotta. Myös olkikoristeet olivat suosittuja; olihan oljen käsittely tuttua ja sitä oli helposti saatavilla. Pikku hiljaa joulupuuta alettiin koristella ja viime vuosisadan alussa kuusi sai oksilleen syötäviä herkkuja: omenoita, pähkinöitä, konvehteja, pipareita ja rinkeleitä. Sähkökynttilät alkoivat syrjäyttää 1950-luvulta lähtien perinteiset elävät kynttilät. Pohjolaan joulukuusiperinne tuli saksalaisten maahanmuuttajien mukana. Kiitokset Oripäähän, että vastasivat yhteydenottoon. Liitosten myötä moni vaakuna jää historiaan poistuessaan aktiivikäytöstä. Lauantaina 18. Pitkään joulukuuset kaadettiin omasta tai naapurin metsästä, mutta 1990-luvulta lähtien on joulukuusia alettu kasvattamaan ja tuomaan muualta, muun muassa Tanskasta. Aidon kuusen ikävin puoli on neulasten runsas variseminen viimeistään kuusta pois viedessä. Se toimitettiin vuoden 1980 Helsingin Sanomiin käärittyä, Ahola naurahtaa. – No, Helsingin yliopiston osakuntien perinteestä, joka Varsinais-Suomen osalta ulottuu aina 1930-luvulle saakka. Vaakunoiden jäljitystyö jatkuu, yhteyksiä on viritetty muun muassa Pöytyälle, Somerolle ja Laitilaan. Oikaisu LOIMAA Torstaina aamulla hieman ennen puoli kuutta sattui Ysitiellä peurakolari, jossa henkilöauto vaurioitui, mutta peura pääsi jatkamaan matkaansa. Aattoiltaa vietetään kuusen valojen loisteessa lahjoja availlen ja jouluherkkuja nauttien. Loimaan Sähkö Oy:n osakekanta on siirtynyt joulukuun alussa uusille omistajille. Sillä asialla ollaan, Ahola selvittää. ALKUJAAN kuusi oli jo sinällään koriste, eikä se kaivannut muuta seurakseen. Ysitiellä keskiviikkona kello 7.45 sattuneessa peurakolarissa peuralle kävi huonommin. Hän vieraili viimeksi Oripään kunnanvaltuuston kokouksessa ja sai vastaanottaa kunnan tuliterän vaakunan täydentämään Varsinais-Suomen maakunnan riviä osakunnan juhlasalin seinällä Helsingissä. Mistä oikein on kyse. – Toisinkin voi käydä. KERUUSSA tallennetaan samalla katoavaa vaakunaperintöä kuntaliitosten Suomessa. Tarpeetonta varmaan sanoakaan, että samalla seinällä ollaan, savolaisten kanssa nimittäin. joulukuuta 2010 3 Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta! N o rd e a P a n kk i S u o m i O yj Teemme sen mahdolliseksi Alastaro, Loimaa, Pöytyä nordea.fi Tervetuloa ohrapuurolle keskiviikkona 22.12 klo 8.45-15. Varsinaiseen kansansuosioon joulukuusi nousi vasta 1900-luvun alussa, jolloin perinne oli levinnyt kaupungeista maaseudulle. Vastausta on etsitty laskelmilla, mutta tulokset riippuvat paljolti kuusiyksilöstä. Pallokoristeiden esikuvina ovat ilmeisesti hopeanja kullanvärisiin papereihin kiedotut hedelmät ja metallinhohtoisia nauhakoristeita tiedetään valmistetun Saksassa jo 1600-luvulla. Toivotamme asiakkaillemme Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta vuotta e 6 yötä jouluun Kati Varjus Monessa kodissa joulu alkaa silloin, kun kuusi kannetaan pirttiin ja koristellaan yhdessä perheen kesken. Meillä on ollut vuosikymmeniä seinällä suurten kaupunkien vaakunoita, kunnes heräsi pyrkimys täydentää niitä myös kuntien vaakunoilla. Osa liitoskunnista on ollut nihkeitäkin antamaan pois vanhoja vaakunoitaan tai sitten niitä ei edes ole antaa. ANU SALO JOULUPERINTEET Loimaan Lehden uutisessa (16.12. 4-vuotias Jasper piti erityisesti kirkkaista koristepalloista. Peltiä kasaan peurakolareissa. – Keskellä ovat maakuntien vaakunat ja niistä vasemmalle leviää savolaisten ja oikealle varsinaissuomalaisen kuntien rivi. Suomessa merkintä ensimmäisestä joulukuusesta on peräisin vuodelta 1829, jolloin paroni Klinkowström järjesti Helsingissä suuret jouluaaton kutsut, joita juhlisti kahdeksan joulukuusta
TSV Oy siis syyllistyy luparikkomukseen! Toinen merkittävä seikka on vedenpuhdistuskemikaalin esiintyminen imeytysvedessä. Mutta miksi näin on käynyt. TSV Oy:n mukaan pohjavedessä tulee olemaan 15 prosenttia sadevettä ja 85 prosenttia imeytysvettä. Etkös itse ole päässyt Luciaksi. Oripääläisten kuljetukset Alastarolle maksavat 60 000 euroa ja lisäksi Oripää maksaa Loimaan kaupungille vuodessa noin 20 000 euroa. Lämpöiset kiitokset saamistamme joulutervehdyksistä sekä sydämelliset hyvän joulun toivotukset Eloisille Laulajille. Hei sinä Hirvikoskelainen valittaja. Itse en vuokraisi asuntoa tupakoivalle ihmiselle, sitä hajua et koskaan saa pois asunnosta vaikka kuinka maalaisit ja tapetoisit. Lakhoista jo puhuvat vaikha suolla on vielä metrin khinos lunta. Postipaketista ei tule tekstiviestin jälkeen paperista versiota. Toki TSV Oy ottaa ensin aidon syväpohjaveden, jota riittää ainakin kahdeksi vuodeksi. Mistä niitä nakkeja nyt tulee. Kun ei ole löytänyt kevyempää kolkutinta. Lukhasenkho sinullekhin, muori … Hyvää Joulua. Alumiinisuolavesi menee vedessä pohjaveden päälle ja leviää siihen. Hyvä nimetön Lucian kruunun asennosta huolestunut. Tekstiviestiin täytyy turvautua, koska monesti jää lappu tulemata! . Tätäkään ei saisi tapahtua! Maaperän hiekka ei mitenkään erota eikä suodata vedessä olevaa vesiliukoista suolaa. KHO:n lupamääräyksen mukaan imeytysvedessä ei lainkaan saa olla kiinteitä aineita. 7). Paatuneena rikollisena totean vain, että olipa pankinjohtajalla hieno kynä. Kenellä on ja mikä vinossa silloin kun Lucian kynttilöiden asento saa kirjoittamaan koppeihin. Kiitos apteekille! Heli Sultsi Kiitos kakkukahveista. Viikon aikana kuljin kolmena päivänä torin kulmalt Siwalle päin ja joka kerta postilaatikoita päin oli väärin parkkeerattu auto. Kaiken höpötyksen jälkeen oli mukava omassa keinutuolissa kertoilla matkan vaiheista ihan omalla murteella: – Ahkhio vaan kitisi khurveissa, khun parta steariinissa khirmattihin talosta taloon. kirjoitti steiner-nukeista. Ei hyvältä näytä! Talven pakkasilla pohjaruoppauskin on varsin hankalaa. Yläkoulusuunta-selvityksen pitäisi olla valmis jo tammikuun puolivälissä. Vuosien aikana olen laittanut sata kertaa lainaamani kuulakärkikynän omaan taskuun. Siinä on INVA-paikka. Kuvan asennossa kruunu ei keikkunut ja neito kantoi sitä ylväästi. JA aamulla maistui Korvatunturilla muutama kuksallinen muorin keittämää kahvia. Khoneesta jäi khäteen tämä etelän lehti. Ei pidä tulla kauppaan, jos ei kestä jonottamista. Khaarappas, muori khuksallinen sitä erinomaista khotikhaljaa, ihan suuta khuivaa illan urakha. Varsinkin ns. Saiskohan siihen seinään kiinni isomman merkin. Asunnon omistajan kannattais jo asuntoa vuokratessaan kieltää sisällä tupakointi muuten voi vaatia vuokralaiselta tupakka remontti rahan. Pikku jätkä… siis poikalapsukainen halusi välttämättä vetää pukkia parrasta, joten komensin erään dieetissään epäonnistuneen hoitajan istumaan vintiön päälle. Harmi, että kuntarajat – ja myös maakuntarajat – ylittävä yhteistyö nyt on loppumassa. Täällä maaseudulla jonot ovat sentään vielä kohtuullisia. Ivalosta oli rajavartijakopteri luvannut viedä pukin Korvatunturin salaisiin kammioihin. Jorma Mäkinen jorma.makinen@pp2.inet.fi KOPIT . Timoa äänestävä VUOTTA 59 PÄIVÄN MIETE: Siis tuurasin Korvatunturin vaaria joulumatkalla. TSV Oy on nyt kolme kuukautta imeyttänyt vettä 20 prosenttia täydestä määrästä Virttaankankaalla itäisiin neljään altaaseen. Oripäässä koetaan, että uuden Loimaan aikana yläkouluyhteistyön ehdot ovat huonontuneet, eli maksuosuus on kasvanut. On ilmennyt, että altaat ovat melkein piripintaan täynnä mutta TSV Oy on vähentänyt vedentuottoa, että ei tulisi tulvaa maastoon. Tupakoiva ihminen haisee muutenkin pahalta kun se tupakan haju tarttuu siihen kuin tauti. Myös pohjahiekasta otetussa näytteessä tapahtuu ravistettaessa voimakas sen veden harmaantuminen. Valitettavasti kruunumme painoi syvän kolon Lucian otsaan säätely-yrityksistä huolimatta. Kiitos Savolaisen Raimolle Lidlin puolustamisesta Loimaalle. 5). LL 16.12. Sain kutsun takahuoneeseen kahville! Lääkkeiden ajattelu unohtui hetkeksi, kun juttelimme apteekkarin ja muiden asiakkaiden kanssa niitä näitä ihanassa kahvin tuoksussa herkullisesta täytekakusta nauttien. Havumetsien mies . suojaimeytyksistä suolavesiseos matkaa pitkälle – ei toki ihan heti Loimaan vedenottamolle saakka! TSV Oy voi ottaa lain mukaan kaivoistaan veden miltä syvyydeltä tahansa. Kanteenmaan koulussa Punkalaitumella veisataan vielä Suvivirsi ensi keväänä, mutta sitten sen taru kouluna loppunee (s. Kun asunnossa on parveke niin fiksut ihmiset menee sinne tupakoimaan ja varsinkin jos on paljon kavereita kylässä jotka tupakoi. Näin kuitenkin on, koska pohja tukkeutuu. Vantaan lentokentän VIP-tiloissa Pukki oli naamioinut itsensä kunnanjohtajaksi, joka oli matkalla jokavuotiseen Laanilan talousseminaariin. Oripää on nyt onnellisesti valitsijan asemassa. Tähän asti he ovat käyneet Alastaron yläastetta, mutta nyt tarkoitus on miettiä myös muun muassa Pöytyän suuntaa. Tytöt harjoittelivat syyslomasta lähtien useita kertoja viikossa. Kaipauksella Nero . Oripää pohtii puolestaan sitä, missä yläkouluikäiset oripääläiset tulevaisuudessa käyvät kouluaan (s. Hannes Heikkilä dipl.ins. MUTTA jätetäänpä nuo pukkijäljitelmät hikoilemaan vinon naamarinsa taakse. joulukuuta 2010 Kaikki päivät eivät ole markkinapäiviä. Hyvä juttu! Näin me saviseutulaiset saamme kunnon kansanedustajan ajamaan asioitamme ensi keväästä alkaen. Tupakan hajusta kärsivä . Asiaan, huutaa kestotilaaja. En tunne suurempia tunnontuskia kolmesta ylinopeussakosta, enkä ylensyömisestä joka joulu. TSV Oy lisää Huittisissa alumiinikloridia, joka liukenee otettuun jokiveteen mutta jonka molekyylien pitäisi tarttua jokiveden likapartikkeleihin, jolloin ne saataisiin pois vedestä. Loimaan Alastaron Mälläinen Tekopohjavesihanketilanteesta… Koin miellyttävän yllätyksen Hirvikosken apteekissa keskiviikkona 15.12. Olen heistä todella ylpeä. Pukki sen sijaan kiirehti Vantaan lentoasemalle, oikopäätä koneeseen ja kohti pohjoista. Kanteenmaalaisille tämä joululahja ei ollut kovin pehmeä paketti. Pekka ja Hannu . Maltti on valttia . Sakki Forssa-kävijöitä . Siis tuurasin Korvatunturin vaaria joulumatkalla. Pyynnöstä saavuin paikalliseen esikouluun. Leenukka . Itkeä vai nauraako tätä pitäis . Tupakan haju ei saisi tulla toisten asuntoon, se on jo paitsi allergia-asia myös hajuja terveyshaitta. On mielenkiintoista nähdä, mitä lasten kuljettaminen Pöytyälle maksaa ja mitä koulunkäynti siellä maksaa. Ainahan on hyvä tietää mistä maksaa. Ainoa oikea Korvatunturin isäntä sai taas kerran ajoissa lahjakääröt jaettua. Keino tepsi ja sain vedettyä seremonian läpi hätäisesti. Toivottavasti Teillä oli mahdollisuus myös kuulla Lucioiden laulua. Sveitsiläinen sananlasku MIELIPITEET Päätoimittaja Kati Uusitalo kati.uusitalo@loimaanlehti.fi TOIMITTAJALTA LUKIJOILTA Missä aapista tavataan. . Kertulle. Asiakas älä jonota, helpompiakin tapoja on. Miksi, kysyy joulukiireiltään häiritty lukija. Comfort-luokassa oli mukava torkahtaa. Tunsin eläväni keskellä vanhan hyvän ajan kyläyhteisöä! Kyllä meidän kelpaa täällä Hirvikoskella! Nyt viimeistään koin lämpimän joulumielen läikähdyksen sydämessäni. Niissä on hyvääkin, mutta ne eivät ole niin hienoja kuin luullaan. Nyt alumiinikloridia menee läpi ja Virttaalle imeytykseen. Joulumaa on muutakin kuin… Joulun lähestyessä omatuntoni alkaa kolkutella. KU Lahja ei ollut pehmeä paketti. Laulun mukaan pukkihan siellä ovella kolkuttaa. Yläkoulusuunnan muutoksen mahdollisuus tuotiin Oripään taholta esille jo kun Loimaalla tehtiin kouluverkkoselvitys, jossa yhtenä vaihtoehtona oli Alastaron yläasteen lakkauttaminen. Kaahailusta väsähtänyt Petteri-poro talutettiin hevoskuljetusautoon, laitettiin runsaasti apetta eteen ja ansaittu leppoisa kotimatka Lapin perukoille sai alkaa. joulun alla kolkutteleva omatunto. Tajusin, että olin ollut mukana lapseen kohdistuneessa törkeää lievemmässä vapauden riistossa, josta pienin rangaistus on…. Sieluni ei ihmeemmin soimaa vaikka joulukirkossa vuonna 1983 olin vain pudottavinani kolehtiin kolikoita, jotka olivat tosiasiassa unohtuneet keittiön pöydälle. Viime to LL:stä sain varmistuksen huhulle: Timo Kaunisto muuttaa Loimaalle. Ei edes viiden minuutin välein kajahtanut joululaulu, Ei itkeä saa, ei meluta saa, vanhaa miestä häirinnyt. Kiitos Luciat ja Leena! Kiitos myös kirjastolle yhteistyöstä! Tiina Vuokko . Jos nuket liittyvät Rudolf Steineriin, niin kannattaisi tutustua ja ottaa selvää mikä Steinerin pedagogiikan ja oppien takana on. Altaitten piti toimia kaksi vuotta ilman pohjaruoppausta mutta on kulunut vasta kolme kuukautta. Moni heistä on käynyt koulua vieraassa kunnassa muun muassa kätevämmän koulumatkan vuoksi. Paljon puhutaan tupakanpoltosta ja kyllä naapuritkin saisi ajatella toisia polttaessaan sisällä tupakkaa kuin korsteeni. Kaunis kiitos loistaville Lucianeidoille ja hyvää joulua : ) Jos et osaa sanoa mitään miellyttävää, älä sano mitään . Lämmin kiitos musiikkiopiston väelle hienosta ja monipuolisesta konsertista! . 4 Lauantaina 18. Ojensin farmaseutille nipun reseptejä ja arvelin saavani vain ”pahanmakuisia” lääkkeitä – mutta toisin kävi. Vedessä on vahva metallinen maku eli alumiini maistuu. Pihalla heittäydyin ahkioon, komensin kuin Forssin Mika poroa vauhtiin kohti lähintä taivaanrantaa. Koulussa on ollut oppilaita sekä Punkalaitumelta, Loimaalta että Huittisista. Eihän ruokasuolaakaan saa vedestä millään konstilla pois – paitsi höyryttämällä vesi taikka kuivattamalla vesi. Ihmisten huomaamattomuutta lisää varmasti myös se, että parkkimerkki on ylhäällä seinässä eikä silmän korkeudella. Mikäli TSV Oy saa jatkaa Virttaankankaan myrkyttämistä vedenpuhdistusainejäämillään, Virttaankankaan pohjavesi on ainakin kymmeniksi vuosiksi käyttökelvotonta alumiinikloridin takia. Onko nyt hyvä mieli, kun sait loukattua Luciaa
Puuttuva 6 000 euroa katetaan ensi vuoden budjetin työllistämiseen varatuista määrärahoista. Käytännön toiminta pysyy Loimaan ammattija aikuisopistossa ja Uudenkaupungin Novidassa ennallaan Yhdistyminen tuottaa paljon paperihommaa Loimaa Heidi Pelander Loimaan koulutuskuntayhtymän ja Uudenkaupungin yhdistyminen tuo omat haasteensa budjetin tekoon. Kuntayhtymä saa leijonanosan rahoituksestaan eli noin 17,6 miljoonaa euroa valtionosuuksista. Kiinteistöt ovat Uudenkaupungin vuokraamia ja Sinervon mukaan koulutuskuntayhtymän olisi järkevää ostaa ne, varsinkin jos vuokria on paineita korottaa. Talousarvion mukaan ensi vuonna jäätäisiin plussan puolelle reilun 285 000 euron verran. Sosiaalija terveysjohtaja Jaakko Kauniston mukaan työpajan toimintaa pyritään laajentamaan siten, että saatavilla olisi enemmän neuvontaa ja opastusta nuoren tulevaisuutta ajatellen. Opettajien palkat ovat hyvin säädellyt, mutta hallinnon palkoissa voi olla opistojen välisiä eroja. Valittavalta odotetaan yhteistyökykyä sekä aktiivista otetta kunnan henkilöstön ja palveluiden kehittämiseen ja paikkakunnan elinvoimaisuuden edistämiseen. Koulutuskuntayhtymä on saanut opetusja kulttuuriministeriöltä 650 000 euroa rahaa yhdistymisestä aiheutuviin kustannuksiin. Loimaa hakee avustusta työpajaan. Hakemusten tulee olla perillä 31.12.2010 kello 12 mennessä. – Vähitellen yhdistyminen saattaa vaikuttaa opetuksen sisältöön, Sinervo sanoo. Kunnanjohtajalta edellytetään koulutuksella tai käytännön kokemuksella saavutettua osaamista kunnallishallinnon johtotehtävässä. Hän ehti toimia Ypäjän kunnanjohtajana yhdeksän vuoden ajan. . Lisäksi reippautta, kielitaitoa ja julkisen talouden sekä elinkeinoelämän hyvää tuntemusta arvostetaan. . Fuusion myötä opetuksen sisältö ei ainakaan välittömästi muutu. Tapahtumapaikalla oli jäinen tienpinta ja voimakas puuskittainen tuuli. Toisaalta mahdollisia budjettimuutoksia tasoittaa valtion myöntämä reilun 560 000 euron tuloksellisuusraha, jonka opistot saivat hyvien tulosten perusteella. Lauantaina 18. Toiminta maksaa kaupungille arviolta 36 000 euroa vuodessa. Esimerkiksi Hämeentien yksikkö saa uuden ajokentän logistiikalle ja Myllykyläntiellä rukataan viemäröintiä ja ilmastointia. MARIKA TIMONEN PUNKALAIDUN Kanteenmaan koulun toiminta loppuu kevätlukukauden jälkeen. – Ellei yllätyksiä ilmene, tilanne on ihan hyvä. Punkalaitumelaisten arvioidaan siirtyvän Keskuskouluun. Lisäksi henkilöstön rekrytointi ja kirjanpito pitää yhtenäistää. Ypäjälle haetaan kunnanjohtajaa LOIMAA Nuoren naisen kuljettama henkilöauto ajautui ojaan Ysitiellä torstaina. Novidalla ei ole velkaa, joten olemme tällä hetkellä käytännössä velattomia, Suonkanta sanoo. Ensi vuoden budjetti rutistettiin kokoon aika lyhyellä aikavälillä. Lounais-Suomen koulutuskuntayhtymä muodostuu, kun Uudenkaupungin kaupunki liittyy Loimaan koulutuskuntayhtymään. Avustus käytetään ohjaajan palkkaamiseen Loimaan kaupungin osioon toteutettavasta toiminnasta. . Reilu puolet investointirahoista menee rakennusinvestointeihin. Ypäjän nykyinen kunnanjohtaja Sinikka Malin siirtyy Heinolan kaupungin henkilöstöjohtajaksi. – Jos omistaisimme rakennukset, remontit ja muut pystyttäisiin tekemään omassa aikataulussa. Menopuolella suurimmat potin eli noin 11,6 miljoonaa euroa vievät henkilöstökulut. Hallinnoi Loimaan ammattija aikuisopistoa, siihen kuuluvaa Liedon ammattija aikuisopistoa sekä Uudenkaupungin ammattiopisto Novidaa 1.1.2011 alkaen. Novidan opetustoimintaa jatketaan samoissa tiloissa kuin ennenkin. Punkalaitumen kunnanvaltuusto hyväksyi koulun lakkauttamisen osana talousarviokäsittelyä. – Oppilaitokset eivät yhdisty, vaan niille tulee sama omistaja, Loimaan koulutuskuntayhtymän johtaja Risto Sinervo selittää. Budjetin investointiosa kasvaa roimasti, mikäli yhtymä ostaa Novidan kiinteistöt Uudeltakaupungilta ensi vuonna. Kuntayhtymän ensi vuoden toimintatulot ovat noin 20,6 miljoonaa euroa ja toimintamenot noin 19,7 miljoonaa euroa. – Tämä on oikein hyvä tilaisuus samalla parantaa toimintoja, kehittämistoimiin kun on yleensä liian vähän aikaa, Sinervo sanoo. Loimaan koulutuskuntayhtymän talousjohtaja Leena Suonkanta arvioi ensi vuoden budjetin ”ihan kohtuulliseksi”. Henkilövahinkoja ojaanajo ei aiheuttanut eikä muitakaan vahinkoja. Käytännössä siis Loimaan koulutuskuntayhtymä ja Uusikaupunki yhdistyvät Lounais-Suomen koulutuskuntayhtymäksi. Kohteita on monia kurottajasta ja kiinteistötraktorista keittiökalustukseen. Koulutuskuntayhtymän ensi vuoden budjetissa 60 000 euroa on varattu hallin piha-alueen asfaltointiin. Uuden koulutuskuntayhtymän jäsenet ovat Aura, Huittinen, Koski Tl, Lieto, Loimaa, Marttila, Oripää, Pöytyä, Tarvasjoki ja Uusikaupunki. Epävarmuuksia budjettiin . Jäsenkunta omistaa ja hallitsee kuntayhtymän omaisuutta ja vastaa kuntayhtymän velvoitteista vahvistetun omistussuhteen mukaisesti. Mikäli kaupat syntyvät, kuntayhtymä joutuu ottamaan lainaa. Niiden arvoksi on mitattu 4,5 miljoonaa euroa, mutta kauppahinnasta ei ole vielä tietoa. – Meillä on tällä hetkellä 35 000 euroa velkaa, jossa on viimeinen lyhennys ensi keväänä. Ennustaisin, että ensi syksynä ne ovat meidän omistuksessa, mutta asia on Uudenkaupungin ja koulutuskuntayhtymän valtuustojen käsissä. . Sinervon mukaan kenenkään työsopimus ei käytännössä muutu, mutta Novidan opettajien työnantaja muuttuu. YHDISTYMISEN myötä myös henkilöstön virat ja toimet siirretään Novidasta uuteen koulutuskuntayhtymään. Kanteenmaan koulun toiminta loppuu YPÄJÄ Ypäjän kunnanjohtajan viran haku on parhaillaan käynnissä. 520 000 euroa investointirahoista menee irtaimiston hankintaan. Kanteenmaan koulussa on tänä lukuvuonna opiskellut 24 oppilasta, joista 13 on punkalaitumelaisia, seitsemän huittislaista ja neljä loimaalaista. Lounais-Suomen koulutuskuntayhtymä FAKTA Loimaan ammattija aikuisopiston logistiikka-alan opiskelijat Niko Luoma (vas.) ja Matias Siltanen pesevät traktoria upouudessa logistiikkahallissa. joulukuuta 2010 5 UUTISET Soita: Toimitussihteeriemme puhelinnumerot ovat 02 588 8032 02 588 8036 AIHETTA JUTTUUN: Loimaa, Uusikaupunki Heidi Pelander Arki porskuttaa entiseen tahtiin Loimaan ammattija aikuisopistossa ja Uudenkaupungin ammattiopisto Novidassa, vaikka oppilaitosten hallinto yhdistyy ensi vuoden alusta. Loimaa omistaa koulutuskuntayhtymästä 60/120 osaa, Uusikaupunki 31/201 osaa. Oppilaitosten atk-järjestelmät pitää yhdistää toisiinsa ja päivittää oppilaitosten johtamiseen liittyvät strategiat. Ennen Uuttakaupunkia Loimaan koulutuskuntayhtymä on neuvotellut yhdistymisestä Turun, Salon, Kaarinan ja Länsi-Turunmaan kanssa. Sinervon mukaan hallinnollinen mullistus tietää paljon paperihommia, kun kahden ammattiopiston opetussuunnitelmat ja niiden toteutus sekä henkilöstön palkat harmonisoidaan. – Muutokset tehdään paremman palkan mukaan. Yhdistymisen jälkeen kuntayhtymän henkilöstömäärä on noin 243. Taloussuunnitelmassa henkilöstön määrän arvioidaan pysyvän suunnilleen samana seuraavan kolmen vuoden ajan. Nainen oli ajamassa iltakuuden aikaan Tampereelta Loimaan suuntaan, kun hän suoralla tieosuudella menetti autonsa hallinnan. Yhdistymiseen liittyy tiettyjä epävarmuuksia siitä, onko kustannukset arvioitu oikein, hän pohtii. Uuden koulutuskuntayhtymän oppilaitoksissa on noin 1 600 opiskelijaa ja 243 työntekijää. Investointeja on budjetissa noin 1,2 miljoonan euron arvosta, mikä on 0,4 miljoonaa vähemmän kuin viime vuonna. Ojaanajo jäisellä Ysitiellä LOIMAA Loimaan kaupunki hakee 30 000 euron avustusta nuorten työpajatoimintaan, jota tehdään yhteistyössä Loimaan koulutuskuntayhtymän kanssa. Yhdistymisneuvotteluihin lähdettiin siksi, että opetusja kulttuuriministeriö rohkaisee eri opinahjoja yhdistymään suuremmiksi hallinnollisiksi yksiköiksi
LISTALLA oli Sibeliukselta kaksi laulua, En etsi valtaa loistoa ja On hanget korkeat nietokset. Luovan neidon tulevaisuuden toiveammatti ei kuitenkaan liity käsitöihin, vaikka alan kilpailuihin osallistuminen kiinnostaa häntä tulevaisuudessakin. Voittajan on helppo hymyillä ja olla työhönsä tyytyväinen, mutta Márian mielestä myös kilpailun muut työt olivat hienoja. Kilpailun järjestäminen on Varsinais-Suomen käsija taideteollisuus ry:n vastuulla. Työ oli viimeistelty ja yksityiskohdat tarkkaan harkittu. Tietty järkikin soittorajoituksissa oli. Kun Mária suunnitteli työtään, aluksi hän päätti, että työhön tulee kukkia. Erityinen Jouluradio on soinut ympäri vuorokauden monilla paikkakunnilla jo lähes kuukauden. Mária haluaa nimittäin poliisiksi. Toisaalta, nykyisin joulun kaupallisen juhlan valmistelu aloittaan jo juhannuksesta. Jos toimittajalle kuitenkin tuli mieleen soittaa joululaulu ennen säädettyä aikaa, oli siihen pyydettävä ohjelmajohtajalta erikseen lupa. Sieltä soljuu joulumusiikkia niin, että varmasti riittää. Raati valitsee kummastakin sarjasta voittajat. Radioasemia on nykyisin paljon, ja ne ovat avanneet joulumusiikkihanat jo viikkoja sitten. JOS tuntuu siltä, että joulumusiikkia ei kuulu riittävästi, niin siihen pulmaankin on ratkaisu. . Aikuisten sarjaan tuli 8 työtä ja juniorisarjaan 33. Kilpailussa on omat sarjat aikuisille ja alle 16-vuotiaille. Mária Juhász valmisti ranteeseen sopivan Kukkarinki-korun huovuttamalla. . MÁRIAN mielestä voitto tuntui kivalta ja etukäteen hänellä olikin pieni aavistus, että voitto saattaisi olla hänen ulottuvillaan. kerran ja organisoinnista vastaa Varsinais-Suomen lammaskerho oy. . Kilpailuun oli valmistautumisaikaa muutamia viikkoja. Itselläni meni muutamia päiviä aikaa korun valmistamiseen. Esimerkiksi vuonna 1964 Koskiluoman listalla oli neljätoista keskeistä joululaulua, joita ei saanut soittaa ennen aaton puoltapäivää. Mitä kansa sai kuunnella, siitä päätti yksinoikeudella Yleisradio, muita radioyhtiöitä ei ollut. Myös yleisö valitsee oman suosikkinsa. Järjestettiin 27. KÄSITÖIDEN harrastaminen on Máriasta mukavaa, koska sen on niin vaihtelevaa ja haastavaa. Mária on värjännyt kankaita aurinkovärjäyksellä. Yllään olevan punaisen kimonon Mária teki käsityökerhossa. Lammasja vuohituotteiden markkinat Turussa FAKTA Loimaa, Turku Maija Paloposki Loimaalainen Mária Juhász, 12, on voittanut Lammasja vuohituotteiden markkinoilla järjestetyn käsityökilpailun junioriluokan. Siitä eteenpäin, iltaan saakka, soljuivat rakkaimmat joululaulut joulurauhan täyttämiin koteihin olohuoneen nurkassa pönöttävästä putkiradiovastaanottimesta. Puh. Listaa täydensivät Kotilaisen Kun joulu on, Madetojan Arkihuolesi kaikki heitä ja Maasalon Joulun kellot sekä Praetoriuksen Tuo armon valkokyyhky. (02) 763 2030 Optikon näöntutkimus koko joulukuun veloituksetta NYT MEILTÄ MYÖS YKKÖSBONUSTA! . Koska kilpailussa on tarkkaan määritelty, miten ja mistä aineista työn saa valmistaa, Mária päätyi valmistamaan korun huovuttamalla. . Että tätä päivää tässä nyt eletään. Huovuttamalla voittoon – Keksin työn omasta päästä ja tällainen siitä muotoutui, Mária kertoo näyttäen värikästä kukkakorua. Mária sai idean kilpailuun osallistumisesta Loimaan ammattija aikuisopiston tekstiilialan opettajalta Kaija Saikkoselta, joka on opettanut myös Márian äitiä. Suomenlampaan villan, turkiksen ja nahan lisäksi kilpailutuotteita voi valmistaa myös vuohen taljoista tai karvoista. 6 Lauantaina 18. Ohjelmajohtaja Jussi Koskiluoma lähetti hyvissä ajoin alaisilleen ryhmäkirjeen, jossa hän kirjasi rauhoitetut joululaulut. Joulumusiikkia oli tuohon aikaan hyvin vähän levyille tallennettuna, se olisi moneen kertaan ehditty soittaa, jos olisi aloitettu liian aikaisin. Televisiota ei ollut vielä monessakaan kodissa. Turussa Katedraalikoululla järjestetään vuosittain markkinat, joiden yhteydessä pidetään myös käsityöaiheinen kilpailu. Sitten hän tutki netistä kilpailun sääntöjä. Tämän vuoden teemana oli korut. Eikä tässä kaikki, nyt ovat nietoksetkin kaksin verroin korkeammat kuin silloin joskus. – Kun äidille soitettiin, että olen päässyt jatkoon, ajattelin, että saatan voittaa. Raadin mielestä työ oli tehty huolellisesti ja suunnitelmallisesti.. – Muutkin olivat kivoja, eivätkä nekään varmaan ihan yksinkertaisia olleet. Eli, samalla sanoen, kansan syvimmät joulutunnot olivat lukkojen takana puoleen väliin aattopäivää. Kyllä silloin joulu tuntui paljon oikeammalta, kun sitä ei oltu soitettu puhki kuukautta etukäteen. – Keksin työn omasta päästä ja tällainen siitä muotoutui, Mária kertoo näyttäen värikästä kukkakorua. Hän on oppinut taidon äidiltään jo ihan pienenä, 5–6-vuotiaana. Eniten Mária pitää kuitenkin huovuttamisesta, ja joskus hän myös kutoo ja ompelee sekä käsin että koneella. Käsityöaiheisen kilpailun tarkoituksena on tehdä suomenlampaan villaa tunnetuksi ja edistää sen käyttöä käsityömateriaalina. joulukuuta 2010 KULTTUURI KIRJOITTAJAVIERAS Ennen muinoin, lapsuudessa, joulu alkoi jouluaattona Suomen Turun julistettua radiossa joulurauhan kello 12.00. Hän kävi muutaman vuoden Ulla Sundqvist-Uusitalon pitämää käsityökerhoa, jossa hän oppi muun muassa ompelemaan. Nyt voi myös avata jommankumman kotimaisista joulumusiikkikanavista Internetissä. Kilpailussa on kaksi sarjaa: aikuiset ja alle 16-vuotiaat. Sieltä löytyivät myös Gruberin Jouluyö juhlayö ja Oi sä riemuisa, Collanin Sylvian joululaulu, Heinillä härkien kaukalon ja Maa on niin kaunis sekä Turusen Me käymme joulun viettohon, Maa on niin kaunis ja Enkeli taivaan. . Me käymme joulun viettohon TÄLTÄ SIVULTA: – Kun äidille soitettiin, että olen päässyt jatkoon, ajattelin, että saatan voittaa. Hyvää joulua! Kirjoittaja on lapsuutensa Loimaalla viettänyt valtiotieteiden tohtori Pentti Kemppainen Erityinen Jouluradio on soinut ympäri vuorokauden monilla paikkakunnilla jo lähes kuukauden. MAIJA PALOPOSKI Voittajatyö Kukkarinki on tehty huovuttamalla. Ohjelmajohtaja huomautti lisäksi, että rauhoitettujen sävelten listan ulkopuolistenkin joululaulujen soittamista tuli mahdollisimman pitkälle välttää ennen aattoa. Raadin mukaan työ oli toteutettu huolellisesti ja suunniteltu tarkoitukseen sopivaksi. Heimolinnankatu 14, Loimaa. Hahmo on eräs unkarilainen säveltäjä
– Luvut elävät melkeinpä viikoittain, mutta kaikki määrät ovat kasvussa. Ei jälleenmyyjille. 2 29 kpl 6 90 kpl Atria Joulukalkkunarulla 1 kg, kypsä 2 95 rs Saarioinen laatikot lanttu, porkkana, peruna ja maksa 700 g (4,21/kg) 4 99 kg Atria Pieni joulukinkku n. Alastaron yläastetta käy tällä hetkellä 38 oripääläistä, ensi syksynä tällä tietoa 54. Oripää on tehnyt vuosiluokkien 7.–9. – Kehitysvammaisten laitoshoitoa ollaan vähentämässä ja sen sijasta tulisi lisätä asumispalveluja, Kaunisto toteaa. Oma yhtenäiskoulukin on harkinnassa Oripään yläkoulusuunta voi muuttua Vielä ei ole varmaa, minkä koulun pihalla nämä Oripään koululaiset palloilevat tullessaan yläkouluikään. osalta yhteistyötä koko peruskoulun ajan 1970-luvun puolivälistä lähtien Alastaron kunnan ja sittemmin Loimaan kaupungin kanssa. Tuohimaa sanoo, että oripääläisten kuljetukset Alastarolle maksavat noin 60 000 euroa. joulukuuta 2010 7 Tarjoukset voimassa 18.-20.12.2010. Kunta käy naapuriensa kanssa keskusteluja koulusuunnasta. Jos neuvotteluissa päädytään yhteistyöhön Pöytyän kanssa, on yksi mahdollisuus, että esimerkiksi Latvan-Makkarkosken suunnalla asuvat yläluokkalaiset kävisivät Yläneen yhtenäiskoulua ja muualla asuvien koulu olisi Elisenvaarassa. Kouluneuvotteluissa ovat mukana sivistysjohtaja Mika Virtanen ja kunnanhallituksen puheenjohtaja Päivi Kössi Oripäästä, Loimaan osalta sivistysjohtaja Manne Pärkö ja Pöytyältä sivistysjohtaja Heikki Vainio, kunnanhallituksen puheenjohtaja Anne Ketola, perusopetusjohtaja MarjoRiitta Nukarinen ja sivistyslautakunnan puheenjohtaja Juha Lehtinen. Tarkempaa aikataulua ei ole vielä lyöty lukkoon, Kaunisto kertoo. Yhteistyö lastensuojelussa jatkuu. Yksikön perustaa VarsinaisSuomen erityishuoltopiirin kuntayhtymä, jolle Loimaan kaupunki vuokraa sekä Tuulensuun että Hanhenpuiston asuntolat. Yksi mahdollisuus on sekin, että kasvavaan Oripäähän perustetaan oma yhtenäiskoulu. Asuntolat jäivät tyhjilleen, kun niissä asuneet kehitysvammaiset muuttivat syyskuun alussa Kitkonpuistoon. Sivistysjohtaja Mika Virtasen mukaan Oripään koulussa on nyt kaikkiaan 126 oppilasta. Asiasta päätti Loimaan kaupungin perusturvalautakunta. Lisäksi Loimaa laskuttaa Oripäältä noin 20 000 euroa vuodessa. Alustavan arvion mukaan asukkaista 40–50 prosenttia olisi loimaalaisia. – Mikäli koulua vaihdetaan, neuvoteltaneen osapuolten kanssa, että yläkoulussa olevat oppilaat voisivat jatkaa nykyisessä koulussa yläkoulun loppuun eli muutos saattaisi koskea nykyisistä kuudesluokkalaisista alkaen, Tuohimaa selvittää. Hanhenpuisto tulee myös säilymään kehitysvammahuollon käytössä, mutta yksityiskohtaisempi käyttötarkoitus ei ole vielä varmistunut. 2,5 kg nahaton, pakaste 4 00 5 49 yht. JORMA KAARTO Loimaa Tiina Naula Kehitysvammaisten asuntolana Loimaalla aiemmin toimineeseen Tuulensuun asuntolaan on tulossa autismiyksikkö. Kaupunki olisi myös valmis myymään Tuulensuun asuntolan erityishuoltopiirille, mutta vuokraaminen näyttää todennäköisemmältä, Loimaan kaupungin sosiaalija terveysjohtaja Jaakko Kaunisto kertoo. Ei jälleenmyyjille! 3 99 Atria Pikkukinkku 1 kg ltk Maistuva Porsaan lihasuikale 400 g (5,00/kg) yksittäin 2,29 rs (5,73/kg) kpl Sunnuntai torttutaikina 1 kg ERÄ Gloster Jouluomena 3 kg (1,33/kg), Saksa 3 50 2 pkt Kantola Pipari 400 g (4,38/kg) ilman korttia 2,29 pkt (5,73/kg) YkkösBonus-kortilla Kaikki musiikki CDlevyt, DVDja Blu-ray elokuvat Kaikki kirjat Kaikki lelut -15 % -30 % -20 % -20 % 2 50 rs Fazer makeisboxit 320-350 g (7,14-7,81/kg) 12 90 pack Panda Juhlapöydän konvehti 5x300 g (8,60/kg) alennus ei koske Teeman punaisia astioita Teema sekä KoKo -astiat 2 rs 3604(( /VZZPURH[\ W\O 4(7, 3( :< 7XSOD%RQXV ODVX Oripää Jorma Kaarto Oripääläislasten yläkoulu voi jatkossa olla Alastaron sijasta Pöytyällä Elisenvaarassa ja Yläneen yhtenäiskoulussa. Perustettavasta autismiyksiköstä on tulossa kahdeksanpaikkainen, ja asukkaita voidaan ottaa Varsinais-Suomen alueelta yli kuntarajojen. Vuoden 2010 aikana Oripään kunnan ei tarvinnut kertaakaan ostaa Loimaalta lastensuojelupalveluita. Kauniston mukaan valtioneuvosto on tehnyt periaatepäätöksen, joka kehottaa kuntia uudistamaan kehitysvammaisten palveluja. Sopimus kattaa muun muassa huostaanottoa ja huostaanoton lopettamista koskevat päätökset, erityistä huolenpitoa koskevat päätökset ja lastensuojelulain nojalla hallinto-oikeudelle tehdyt hakemukset. Oripää selvittelee parhaillaan yläkoululaisten opetuksen järjestämisen vaihtoehtoja. – Asuntoloiden vuokrasopimuksista käydään parhaillaan neuvotteluja. – Tammikuun puoliväliin mennessä on tarkoitus selvittää eri vaihtoehtojen hyvät ja huonot puolet. Kunnanjohtaja Marja Tuohimaan mukaan selvityksen pontimena on se, että Loimaan seudun kuntien yhdistymisen jälkeen yläkouluyhteistyön ehdot huononivat Oripään kannalta eli sen maksuosuus kasvoi. Autismiyksikkö tulee Tuulensuun asuntolaan LOIMAA Loimaan kaupunki jatkaa lastensuojelupalveluiden myyntiä Oripään kunnalle myös ensi vuonna. – Autismiyksikkö piti alun perin perustaa niin, että asukkaat olisivat päässeet jouluksi uuteen kotiin, mutta neuvottelut ovat viivästyneet ja yksikön käynnistäminen siirtyy ensi vuoden puolelle. Sopimus jatkuu toistaiseksi voimassaolevana kuukauden irtisanomisajalla. Lauantaina 18. Neuvotteluja käydään Pöytyän ja Loimaan kanssa
Läänin aluella toimivat järjestöt, laitokset ja muut yhteisöt voivat hakea valtionavustusta taidetta edistäviin tarkoituksiin. Musiikkioppilaitoksen oppilasilta ja lukukauden päätöstilaisuus tänään Varsinais-Suomen musiikkioppilaitoksen Loimaan toimintakeskuksen lukukauden päätöstilaisuutta vietetään tänään kauppaoppilaitoksella. 2. Montako vuorokautta on karkausvuodessa. Mihin enologiaa harrastava perehtyy. – Itse olen ollut toiminnassa mukana alusta alkaen, mutta myyjäisiin en ole joka vuosi voinut osallistua, kun olen ollut töissä. Ajanvaraukset 010 257 3201 Neuvotteluajat maanantaisin klo 18.30 asti. Ohjeen olen saanut työkaverilta, se on tosi ihana. Viime vuosina avustuskohteet ovat olleet ypäjäläiset lapset, nuoret ja ikäihmiset. – Luulen, että ainakaan vanhemmat ihmiset eivät enää halua itse leipoa, mutta he hakevat mielellään leivonnaiset myyjäisistä. Olemme osallistuneet niin Forssan kuin Loimaan aluesairaaloihin tehtyihin lions-lahjoituksiin. Lions-joulutorilla tarjoillaan glögiä. Tosin vähäinen määräraha varataan yhteisöjen haettavaksi myöhemminkin vuoden aikana. 7. Lankapuhelimesta 0,0828 /puhelu + 0,0595 /min Matkapuhelimesta 0,0828 /puhelu + 0,1704 /min Puhelun hinta: Einari Nuutinen ja Polle Oripään Niittukulmalla vuonna 1940. Pienikin lions-torilla tehty jouluostos on asiakkaan oma suora panos hyväntekeväisyyteen. Lions-joulutori tiistaina 21.12. Mikä animaatiosarja on japaniksi Tanoshii Mumin Ikka. Heistä soittavat PIANOA Eeva Alanen, Kaisa Kastio, Tiina Kiiski, Mari Kuusisto, Tiina Nyman, Anna Perho, Pauliina Porkka, Merja Tuominen, Minna Välimäki ja Susanna Yli-Urpo; VIULUA Maria Kylä-Uuppo, Pipsa Peromaa ja Pasi Riuttaskorpi; HUILUA Tiina Kiiski ja Kristiina Seppälä; KITARAA Seppo Mattinen, Anssi Rouhiainen ja Helena Syvänen; SELLOA Armi Haatanen ja Pia Isomäki; TRUMPETTIA Ilkka Järvelä ja Annamaija Naula sekä PASUUNAA Antti Hämäläinen. Entä mitä muuta myyjäisissänne on tarjolla. 30 VUOTTA SITTEN VIIKON VIERAS OSOITA TIETOSI VANHAT VALOKUVAT Läänin taidevarat haettavana Turun ja Porin läänin taidetoimikunta on julistanut ensi vuoden taidevarat haettaviksi. – Torilla on tietysti ollut mukava myydä tuotteita ja joulutunnelma on noussut lämmintä glögiä asiakkaille tarjoillessa, mutta silti siinä on ollut liikaa säiden armoilla. Koska olemme kansainvälinen järjestö, lahjoitamme tietenkin myös kansainvälisiin kohteisiin kuten Haitiin. 8 Lauantaina 18. Kaikki varat kuitenkin kierrätetään ensisijaisesti oman kunnan väen iloksi ja hyödyksi. 6. Glögiä ja muuta hyvää – Pienikin lions-torilla tehty jouluostos on asiakkaan oma suora panos hyväntekeväisyyteen. Minkä alan toimija on WWF. 8. 9. MÄKISEN MURJAISU: Etua elämään. – Vaaleita pipareita ja bravuurini on kirsikkakookoskakku. Työskentelyapurahoista enintään kolme voi olla kokovuotisia, eli 30.000 markkaa. Miksi päätitte vaihtaa paikkaa. Kohdeapurahaa voivat hakea myös työryhmät. – Meidän myyjäisiimme ihmiset ovat leiponeet hyvin, vaikka kaikki eivät aina ehdikään. Joulumyyjäiset ovat pitäneet pintansa, eivätkä ole jääneet superhypermarkettien jalkoihin. – Kauheasti meillä ei vielä varoja ole, koska olemme tuore klubi ja pitäjäkin on pieni. Kohdeapurahat ovat usein alle 5.000 markan. Yksittäisten taiteilijoiden apurahojen hakuaika päättyy 31.1.1981. Vastaukset sivulla 11. 10. Koulussa olen viimeksi tehnyt kantapään. Nuorimmaiset ovat musiikkileikkikoululaisia, jotka kaikki ovat alle kouluiän. Musiikkioppilaitoksen päätöstilaisuus ja oppilasilta, johon kaikilla on vapaa pääsy alkaa kauppaoppilaitoksella klo 19. Minä vuonna tietokone Commodore 64 tuli markkinoille. 4. Vuosittain avustuksia on myönnetty noin 200 yhteisölle. Järjestöjen ja muiden yhteisöjen on jätettävä valtionavustusta koskevat hakemuksensa 15.2.1981 mennessä. Parhaan tuoton saimme viime vuonna, toivottavasti se taas tänä vuonna ylitetään. Kuva Esa Kuuselan arkistosta. Glögi maistuu sisätiloissakin ja me haluamme myydä tuoreita tuotteita emmekä puoliksi pakastuneita. Miten tärkeä osa toimintaanne joulumyyjäiset on. Joitain laatikoita saattaa olla ja sinappiakin meillä on ollut. Tavallisimpia kohteita ovat olleet eri taiteenalojen tapahtumat ja kurssit. Muut työskentelyapurahat vaihtelevat 5.000 ja 15.000 markan välillä. Kuinka monta ministeriä on Suomen hallituksessa. – Lahjoituksia olemme tehneet vähän siltä pohjalta, kuka pyytää. Minne joulumyyjäisten tuotto tänä vuonna menee. 5. Musiikkioppilaitoksessa on syyslukukautena saanut musiikinopetusta kaikkiaan 210 oppilasta. MARIKA TIMONEN. Ja ovathan itse leivotut herkullisemman makuisia kuin kaupasta ostetut. Mitä ovat Jin ja Jang. Presidentti Anne Uutela, kuinka mones kerta tämä mahtaa olla. kello 10 alkaen Ypäjän Veteraanituvalla Perttulantiellä. Mitä itse viet myyjäisiin myytäväksi. Ketkä viettävät nimipäiväänsä jouluaattona. Myyjäispaikkana on tänä vuonna perinteestä poiketen Veteraanitupa. Ja tämä on meidän kuudes toimintavuosi. Hannu Peltosen, Mika Mutalan ja Markku Ahokkaan kokkaustaidot palkittiin valtakunnallisessa kilpailussa loppuvuonna 2002. Apuraha voidaan myöntää myös arvostelijoille sekä taiteen opettajille ja tutkijoille. Anne Uutela tuumii, että lämmin juoma maistuu hyvin myös sisätiloissa. Tämän illan päätöstilaisuudessa esiintyy 22 nuorta musikanttia. Millä planeetalla on ympärillään rengas. – En nyt muista, pidimmekö ensimmäisenä vuotena myyjäisiä, mutta muuten on myyjäiset pidetty joka vuosi. Miehet myyvät kuusia edelleen torilla. – Arvontapalkinnoissa saattaa olla villasukkiakin, mutta niitä minä en ainakaan tee. 16.12.1980 1. OP-Pohjolasta. 3. – Myynnissä on erityisesti joulun kotitekoisia makeita ja suolaisia herkkuja kuten limppuja, kuivakakkuja ja pikkuleipiä. Silti häntä hieman jännittää, löytävätkö asiakkaat uuteen myyjäispaikkaan. Minkä suomalaisen kunnan valtuuston kokouskieli on saame. Läänin alueella toimivat yksittäiset taiteenharjoittajat voivat hakea apurahoja joko työskentelyn turvaamiseen tai erilaisiin kohteisiin. Tiistaille on nyt luvattu 25 astetta pakkasta, joten hyvä, että pääsemme sisälle. Olemme myös tehneet talkoilla havukrasseja myyntiin. Ennakkotietojen mukaan taiteilijoille on ensi vuonna jaettavissa apurahoina yhteensä 250.000 markkaa. Ypäjä Marika Timonen Lions Club Ypäjän Kate järjestää tiistaina perinteiset joulumyyjäiset. – Myyjäiset on meille hevostapahtumien lisäksi tärkeintä varainhankintaa. Kaikki koittavat parastaan. Mistä arvelet myyjäisten suosion johtuvan. Yhteensä läänin taidetoimikunta tullee ensi vuonna jakamaan varoja taiteen edistämiseen vajaan miljoona markkaa. joulukuuta 2010 LAUANTAI Ei oo bensanhinta muuttunu vuosiin, sanoi Reiska, kun 20 eurolla automaatista menovettä osti
Soikkelin sarjassa oli mukana kolme kilpailijaa, ja hän oli mukana kahdessa ottelussa. Tietenkin mitä tahansa voi tapahtua, polvi saattaa paukahtaa, sormet vääntyillä, olkapäät jumiutua. TULOSPÖRSSI. Erän lopulla vastustaja oli parempi, heiltä löytyi ratkaisijoita ja vastuunkantajia. Joukkuetta valmensivat Mika Järnberg ja Olli–Pekka Vienonen. Mansikoissa pelasivat Emmi Järnberg, Emmi Välimäki, Inka Tuominen, Jenna Niemi, Noora Välimäki ja Tarianna Suominen. – Minun piti osallistua alle 100-kiloisiin, mutta sarjassa ei ollutkaan muita osallistujia. Kuntoa ja voimaa taistelulajeista Lentopallo Juuso Riponiemi Hurrikaani matkasi torstai-illaksi Saloon mestaruusliigan otteluun, jossa se kohtasi Salon Piivolleyn. Pitkä B 5.5 km: 1) Juha Sinkkonen 53.58, 2) Tuula Sinkkonen 1.02.05, 3) Arto Etu-Huitti 1.10.26, 4) Maija Etu-Huitti 1.10.32, 5) Harri Kuosa 1.16.06, 6) Tarmo Heikkilä 1.26.11, 7) Markku Laurinen 2.03.20, 8) Matti Isotalo 2.04.23, 9) Veikko Haapanen 2.04.25, 10) Katri Prusila 2.05.25, Aune Hongisto ei aikaa. Kotijoukkue Piivolley hallitsi ottelun kahta ensimmäistä erää, kun taas Hurrikaani oli kahdessa seuraavassa parempi. PEKKA Soikkeli treenaa vapaaottelua pääasiassa Turussa, joten ihan ilmaiseksi harrastus ei hänelle tule. Siirryin raskaampaan sarjaan eli yli 100-kiloisiin, ja hieman mietitytti otella itseäni harteikkaampien ja painavampien kavereiden kanssa. Jankko: Elias Haltia, Jarno Koivula, Visa Mäki-Mantila ja Peter Vuorinen. Hurrikaani on ollut tällä kaudella kahdesti Piivolleytä etevämpi voittaen aikaisemmat koitokset 3–2 ja 3–1 erälukemin. Hurrikaani pelaa syyskauden toiseksi viimeisen ottelun tänään lauantaina Loimaan liikuntahallissa, jossa vastaan asettuu Saimaa Volley. Arvinin rata 0.6 km: 1) Sauli ja Arvin Hongisto 18.59. Valmentajat Erkki Mattila ja Jarmo Helenius. E-tyttöjen AM-sarjaa 4.12., Koski: Jankko/Mansikat–KoiKu 2–0 (25–5, 25–11), Jankko/Mansikat–KoKa 2–1 (25–27, 25–18, 15–5), Jankko/Mansikat–Jankko/Mustikat 2–1 (21–25, 25–22, 15–7), Jankko/Mustikat–KoKa 0–2 (14–25, 19–25), Jankko/Mustikat–KoiKu 2–0 ( 25–13, 25–5). C-tyttöjen AM-finaali 4.12., Vilppula: EuRa 1–Jankko 0–2 (19–25, 18–25 ), Jankko–Loimu Apassit 0–2 (13–25, 16–25), SalVi Chilit–Jankko 2–0 (25–7, 25–19). Hän aloitti judolla ja lukkopainilla ja on nyt puolisentoista vuotta harrastanut myös vapaaottelua. Kentällä vuorottelivat Tomi Mutka, Jani Niskakangas, Tomi Rumpunen, Richard Smith ja Ville Vuolle. Viimeisestä ja ratkaisevasta viidennestä erästä muodostuikin varsinainen trilleri. Pidempi A 9.5 km: 1) Matti Koivisto 1.10.21, 2) Markku Laaksonen 1.16.32, 3) Mikko Taberman 1.32.28, 4) Martti Tytykoski 1.32.58, 5) Timo Ojala 1.45.05, 6) Heikki Hakala 2.09.42. Suurin ero amatöörija ammattilaisotteluiden välillä on sääntö, jonka mukaan matto-ottelussa ei saa iskeä millään lailla. Ottelun kulku oli Salossa varsin kaksijakoinen. SOIKKELI juhlisti voittoaan kahdella oluella, hampurilaisravintolan antimilla – ja jääpussilla nenässä. Mustikoissa pelasivat Elsa Jalasjoki, Emmi Heino, Erika Vienonen, Milla Järvenpää, Minttu–Maria Yrjölä ja Sofia Heikkilä. Lauantaina 18. Vapaapaini Maija Paloposki Alastarolainen Pekka Soikkeli, 24, on aina ollut kiinnostunut erilaisista taistelulajeista. Vapaaottelussa säännöt sallivat monipuoliset pystyja mattotekniikat, iskut ja lukot. Erä ratkesi lopulta kotijoukkue Piivolleyn eduksi vasta ns. Puolivälierä: VilTä–Jankko 2–0 (30–28, 25–13). – Tehtiin hyvä nousu kahden vaisun erän jälkeen, jokaisen pelaajan pitää nyt muistaa miten vaikeudet selätetään ja käännetään ottelun kulku. Sijat 5–6: Jankko–LeKi 0–2 (13–25, 23–25). Vaatimaton Soikkeli kuitenkin sanoo, että ei pidä mestaruutta kovinkaan kummoisena. SUUNNISTUS Hyväntekeväisyyssuunnistus Venlan II Vempautus suunnistettiin 4. Suunnistajia rasteilla oli 34 ja ratamestarina Osmo Hongisto. – Loimaan Hirvihovissa on treenit kahdesti viikossa. Hurrikaani on pelannut kuluvan kauden aikana vieraskentillä seitsemän ottelua, joista se on voittanut vain yhden. Hurrikaanin kakkosvalmentaja Aapo Rantanen oli osin tyytyväinen ottelun kulkuun. Lahdessa käydyssä kilpailussa oli mukana noin sata henkeä. Hän sanoo itsekin miettineensä, että mikä ihme lajissa häntä oikein kiehtoo, mutta suurimmiksi motiiveiksi hän nimeää haasteellisuuden, uuden oppimisen ja rajojen kokeilemisen. Jankko: Mirko Haapanen, Juho Heikkinen, Eetu Kortemaa, Topias Rantanen ja Juho Toivonen. URHEILUTULOKSIA LEHTEEN: Toimituksen sähköpostiosoite on toimitus@loimaanlehti.fi. Valmentajana Katariina Vuolle. LENTOPALLO E-poikien AMsarjaa 4.12., Hirvihovi: Jankko– HYri 2–0 (25–22, 25–11), Jankko–RikalaVolley00 2–1 (20–25, 25–19, 15–9), Jankko–Loimu001 0–2 (7–25, 15–25), Jankko–Loimu011 2–0 (25–12, 25–18). Vastaottelijana Hannu Männistö. Marraskuun lopussa hän saavutti yhden etapin, kun hän kamppaili itsensä vapaaottelun Pohjoismaiden amatöörimestariksi. Pitkä A 5.5 km: 1) Jukka Lietzen 53.11, 2) Jaakko Lietzen 53.18, 3) Kauko Keränen 58.52, 4) Esko Nummi 1.02.41, 5) Raija Nummi 1.02.43, 6) Jaakko Teppo 1.15.40, 7) Pirkko Eskola 1.24.04, 8) Kaarina Rahkasuo 1.24.05, 9) Esko Markula 1.28.45, 10) Maria Markula 1.28.46, Pentti Saario ei aikaa. Ainakin sain lisää kokemusta ja on tämä askel eteenpäin. Pidempi B 9.5 km: 1) Pasi Hongisto 1.10.40, 2) Keijo Hongisto 1.40.28, 3) Heimo Hongisto 1.45.55, 4) Marika Yli-Kauppila 1.51.28. E-poikien tiikerisarjaa 4.12., Somero: Jankko–SoVo 0–2 (7–25, 20–25), Jankko–KoKa2 2–0 (25–5, 25–9), Jankko–KoKa1 0–2 (18–25, 15–25). Hurrikaanille tappio Salossa Piivolleyn Juha Mäkikokko ja Hurrikaanin Jukka Vehviläinen kamppailevat pallon herruudesta. Näin ottelun ratkaisu venyi viidenteen erään. joulukuuta Salpakeitaan alueella. Ikäraja on 18 vuotta, sillä itsestään täytyy kantaa vastuu. Ensimmäisissä erissä Hurrikaani ei ollut parhaimmillaan ja valmentaja Ville Kakko teki useita pelaajavaihtoja. JUUSO RIPONIEMI MAIJA PALOPOSKI Pekka Soikkelia kiinnostaa vapaaottelussa sen haasteellisuus, rajojen rikkominen ja on laji miehen mielestä hauskaakin. Uusille innokkaille harrastajille Soikkeli sanoo, että mikäli painiminen kiinnostaa, mutta lyönnit ja potkut ei, niin nuoren kannattaa harkita lukkopainin aloittaminen. – Monet ajattelevat, että vapaaottelu on brutaali laji, mutta loppujen lopuksi se on aika turvallinen harrastus. Turnaustyyppisissä kisoissa kukin osallistuja otteli 2–3 kertaa. jatkopalloilla. Itselleni ei käynyt sen kummempia, ja olen selvinnyt parin viikon sairaslomilla. Matkat harjoituksiin ja kilpailuihin sekä varusteet vievät oman osansa lompakosta, joten sponsoriapukaan ei nuorelle miehelle pahitteeksi olisi. Jankko E-pojat voitti alkulohkonsa. Hän kertoo lähteneensä kilpailuihin luottavaisin mielin, sillä treeniä oli paljon takana ja kunto ja taidotkin olivat kohdallaan. Valmentajana Jukka Vuorinen. Aivan ei puhti riittänyt voittoon asti vaikka viidettä ja viimeistä erää johdettiin jo 13–10. Lajin harrastaminen vaatii tiettyä luonnetta, mutta aina voi tulla yrittämään ja lopettaa, jollei se tunnu omalta jutulta. Pekka Soikkeli löysi vapaaottelun, kun hän osallistui Turussa lajin peruskurssille. Treenaamme rennolla mielellä, ja lukkopaini on myös erittäin hyvä kuntoilukeino. Vapaaottelu on yleisnimitys erilaisin säännöin kilpailtavalle kamppailu-urheilulajille, jossa on yhdistelty tekniikoita monista perinteisistä kamppailulajeista. Pelaajat: Anni Mononen, Eveliina Kangashaka, Ida–Maria Mattila, Ilona Paunu, Jonna Välimäki, Laura Tuominen, Susanna Sutki ja Tiina Helenius. Valmentajana Jukka Koivula. Torstaina salolaiset kuitenkin ottivat ensimmäisen voittonsa Hurrikaanista mestaruusliigan ottelussa 3–2 (25–22, 25–16, 14–25, 21–25, 19–17) lukemin. Pitkältä erätauolta joukkue tuli kuitenkin uudella ilmeellä peliin ja ottelun hallinta siirtyi vierasjoukkue Hurrikaanille. joulukuuta 2010 9 URHEILU TÄLTÄ SIVULTA: – Monet ajattelevat, että vapaaottelu on brutaali laji, mutta loppujen lopuksi se on aika turvallinen harrastus. –Totta kai se tuntui hyvältä, mutta en katso, että titteli on kauhean erikoinen
10 Lauantaina 18. joulukuuta 2010 SÄÄ Ypäjä Alastaro Loimaa Oripää Mellilä Seuraavina päivinä Tänään Lämpötilat iltapäivällä ja suluissa edellisen yön alin lukema 2 metrin korkeudella -14 -14 -14 -13 (-14) 4 Sunnuntaina -11 (-15) 4 Maanantaina -13 (-12) 4 Tiistaina -15 (-16) 3 Keskiviikkona -16 (-14) 3 joulu lÄhestyy. Päivystävä lääkäri: Päivystys pääterveysasemalla arkisin klo 15.30-20.00, la-su ja arkipyhisin klo 9-20. 02-469 3041, autotalliovimyynti@aumanet.. 010 270 3517. Sosiaali-, terveysja liikunta-ala: Hoitotyön koulutusohjelma: sairaanhoitaja (AMK): Arvola Tuija-Maija, Loimaa, Lankinen Elina, Loimaa. Kiireellinen päivystys arkisin puh. 30 e/kpl. Päivystys siirtyy Loimaan aluesairaalaan klo 15 alkaen. Hirvikosken hammashoitola on suljettu 27.12.201002.01.2011. Aiemmin tänä vuonna ovat valmistuneet sosionomiksi (AMK) Hannuksela Pia, Honkasalo Milla, Lintervo Tiina ja Uuppo Maria. Hämeen ammattikorkeakoulusta (HAMK) sai 17.12. Oripään hammashoitola on suljettu 27.12.201002.01.2011. todistuksensa 182 osaajaa. 02-7614325. Tietojenkäsittelyn koulutusohjelmasta ovat valmistuneet tradenomiksi Englund Niko, Huomo Petri, Lehto Kimmo, Mäkinen Nina, Piilola Antti, Seppäkoski Epe, Siradze Giorgi, Soini Markus, Tarnanen Aleksi ja Uusi-Pietilä Mikko. Liikenneopettajankoulus: Helin Pasi, Huittinen. päivystys Loimaan aluesairaalassa klo 15 alkaen. 010 270 3526 Hirvikosken terveysaseman asiakkaat puh. Tunnus 5009799 32003 Vastauslähetys loimaan lehti on luotettavan hyvÄ lahja! Puhelintilaukset arkisin klo 9.00-16.00. Puh. Yhteystietoja voidaan käyttää suoramarkkinointiin. , 31.12.2010 ja 03.01.-09.01.2011. Ammattikorkeakoulututkinnon on suorittanut 230 opiskelijaa ja ylemmän AMK-tutkinnon 11 opiskelijaa. Väinölänkatu 4, Loimaa ma-pe 12-17, la 10-13 , su 12-15• www.pikkurokkari.. 02-588 8088. Loimaa H. Mellilän terveysasemalla laboratorionäytteitä otetaan 21.12.2010. Rauma toimipisteestä sairaanhoitajaksi valmistuu Tervaportti Heidi, Huittinen. Kotimaiset JOULUKUUSET kotiinkuljetettuna. Hammaslääkärinvastaanotto: Alastaron hammashoitola on suljettu 27.12. Tradenomiksi liiketalouden koulutusohjelmasta ovat valmistuneet Aaltonen Pasi, Dibák Katri, Henriksson Toni, Holma Janina, Lehti Tuomas, Mäki Jussi-Pekka, Pellonperä Marjo, Rantasalo Lotta-Maija, Saarinen Maija, Virta Maria jaVirtanen Anna. Sosionomiksi valmistuu Kivimäki Mona, Huittinen. Neuvolat: Alastaron, Hirvikosken, Mellilän ja Oripään neuvolat on suljettu 27.12.2010-09.01.2011. 010 270 3521 Mellilän ja Oripään terveysaseman asiakkaat puh. 02-3131564. Toiminta on keskitetty Loimaan pääterveysasemalle. Porin toimipisteen sosiaalija terveysalan koulutusohjelmasta sairaanhoitajaksi valmistuvat Holländer Margit, Huittinen, Junno Rosanna, Loimaa ja Mäkelä Suvi, Huittinen. Mellilän hammashoitola on suljettu 16.12.201009.01.2011. Tietojenkäsittelyn koulutusohjelmasta valmistuvat tradenomiksi Hämäläinen Juuso, Kauppila Matias, Paavola Tuomo, Piirainen Kati, Rouvali Kirsi, Ruohonen Kirsi ja Silaste Markus. Loimaan toimipisteen sosiaalialan koulutusohjelmasta valmistuvat sosionomiksi (AMK) Ehrlund Elisa, Heinonen Marja, Jokinen Elina, Jokinen Emmi, Joosela Jukka, Karppinen Krista, Kerkkänen Maria, Koskinen Marjut, Maunu Nina, Orpana Toni, Paavilainen Kirsi, Pajunen Marianne, Peltomaa Henna, Pensasmäki Paula, Ranne Elina, Rapakko Saara, Raula Kaisu, Rintala Minna, Ristimäki Katariina, Salminen Tuire, Valaskari Merja, Vapanen Viivi, Viitala Jaana ja Vuorinen Mari. Terveysasemilla sulun aikana 27.12.-09.01.2011 ei ole laboratorionäytteidenottoa. Liiketalouden koulutusohjelmasta valmistuvat tradenomiksi Alenius Tanja, Ansio Susanna, Backlund Johanna, Helander Juuso, Julla Vivian, Mäkeläinen Kimmo, Niemi Annina, Viljanen Anni ja Ylitalo Jaana. Huittisten toimipisteen liiketalouden koulutusohjelmasta tradenomiksi valmistuvat Ahvonen Mailis, Huittinen, Cornu Sandra, Huittinen, Helmi Juha-Matti, Loimaa, Koljonen Iina, Huittinen, Norri Liisa, Huittinen, Salminen Kirsimarja, Punkalaidun ja Toriseva Teppo, Punkalaidun sekä Pron toimipisteestä Koivisto Riikka, Huittinen. tilaa loimaan lehti Tilaan Loimaan Lehden alkaen 4 kk 37,00 12 kk + 1 kk 99,00 4 kk + 1 kk 35,00 6 kk + 1 kk 51,00 3 kk + 1 kk 27,00 4 kk:n lehdet joululahjahintaan 37 euroa Loimaan Lehti maksaa postimaksun. Toiminta on keskitetty sulkujen ajan Loimaan pääterveysaseman hammashoitolaan. Tarjous on voimassa 31.12.2010 asti. Soitinliike PikkuRokkari Soiva Joululahja PikkuRokkarista! Yamaha Arius YDP141 digipiano 879,Yamaha NP30 kosketinsoitin 299,Casio CTK-230 kosketinsoitin 99,Casio SA-46 minikosketinsoitin 59,Reno nylonkielinen kitara 75,Reno Ukulele 25,Vox tonelab ST 190,Shure C606 mikrofoni 35,Gibson T-paita 30,Kitaristin multityökalu 20,Levy´s Kitarahihna 15,Suzuki Folkmaster huuliharppu 16,Slideputket alk.5,Paavo Pesusieni soittimet alk. Uudenvuodenaattona 31.12. AUTOTALLIOVIMYYNTI mittatyönä ja asennettuna, laadukkaat kotimaiset nosto-ovet Tammimäenkatu 6, 2 krs Raisio IKEAa vastapäätä, Myllyn lähellä p. Päivystys Loimaan aluesairaalassa arkisin klo 20-8, la-su ja arkipyhisin klo 20-9. ja 18.12.2010 yhteensä lähes 300 opiskelijaa. Viikonloppuisin, aattona ja pyhäpäivinä särkypäivystys Tyks/hammasklinikka, ajanvaraus klo 9-10.30, puh. Kiireellisissä sairaustapauksissa ottakaa yhteys päiväaikaan Loimaan pääterveysasemalle seuraavasti: Alastaron terveysaseman asiakkaat puh. Satakunnan ammattikorkeakoulusta valmistuu tänään 241 tutkinnon suorittanutta. Hämeen ammattikorkeakoulun Ammatillisesta opettajakorkeakoulusta valmistuu 17. Jouluaattona 24.12. Toiminta on keskitetty Loimaan pääterveysasemalle. Valmistuneet ovat muun muassa: Ammatillinen opettajankoulutus: Frey Carl-Henry, Ypäjä. Mellilän lääkärinvastaanotto on suljettu 20.12.201009.01.2011. Apuvälinelainaamo: Apuvälinelainaamo on poikkeuksellisesti 23.12.2010 avoinna klo 8-12, muina päivinä normaalisti. pääterveysaseman päivystys päättyy klo 15. Terveyskeskuksen henkilökunta toivottaa Rauhallista Joulua alueensa väestölle! Sosiaalija terveyspalvelukeskus Ammattikorkeakoulusta valmistuneita. Valmistuneet ovat muun muassa: Luonnonvaraja ympäristöala: Maaseutuelinkeinojen koulutusohjelma: agrologi (AMK): Lehtonen Hanne, Loimaa. Matkailu-, ravitsemisja talousala: Matkailun koulutusohjelma: restonomi (AMK): Lahtela Hanne, Loimaa. 7,Turun ammattikorkeakoulun Hyvinvointipalvelut-tulosalueen valmistujaisjuhlaa vietetään tänään Turun konserttitalossa. Hirvikosken fysioterapia on suljettu 27.12.201002.01.2011. Kestotilaustarjous koskee uusia tilaajia, joiden talouteen ei ole viimeisen 3 kk:n aikana tullut kestotilausta. 046 628 8437 JOULUNAIKA TERVEYSKESKUKSESSA Lääkärinvastaanotto: Alastaron, Hirvikosken ja Oripään lääkärinvastaanotot on suljettu 27.12.2010-09.01.2011. P
10. Avoinna joka arkipäivä klo 10-14. klo 13.00 Virttaan Työväentalolla. Jos johtajiston su 19.12. Pojat paikalle 9.15. Vuonna 1982. Tervetuloa! Pöytyän lomituspalvelut Lämpimät kiitokset kaikille toimintaamme tukeneille ja Hyvää Joulua ja Onnekasta Uutta Vuotta Teille kaikille sekä invalidiettä puolisojäsenillemme. Sawisormet: Ensi tiistaina 21.12. Ei kuitenkaan pe 24.12. Jouluinen laulutuokio kylätalolla ma 20.12.2010 klo 18.00 KÄRRY 1,5 x 3,05 m kippaava tai 1,5 x 3,30 m P. 0400 741 441 JOULUPUKKI matkaan pian käy... Yritys sijaitsee Loimaalla, VarsinaisSuomessa. klo 13. Loimaan Jankon ampumahiihtäjien palkitsemistilaisuus ma 20.12. Tarjolla glögiä ja piparia. Loimaan Suokulman Pvy:n VUOSIKOKOUS ke 29.12.2010 klo 11 Kerttulassa. Nainen! Kokkaavalle miehelle oivia lahjaideoita... tyylikkään lippukotelon Lahjalippuja myös Loimaan Info-Kirjakaupasta voimassa 6kk 2kpl 16€ Myynnissä 24.12.2010 asti KINEMA Vesikoskenkatu 21, Loimaa www.kinoset.fi Ohjelmisto ajalla 18.-21.12.2010 RARE EXPORTS LA 19:00 SU 19:00 MA-TI 19:00 Jalmari Helanderin piristävä uutuus 8,50€ 1h25min -k13/11Kauniit joulun asetelmat ja kimput Tuulenpuskasta. Sähköja Kylmähuolto E. Maailman luonnonsäätiö, kansainvälinen luonnonsuojelujärjestö. Vaan su 26.12. klo 22 Nothing Personal Ravintola KAROLIINA Virttaa P. 9. Jätä lyhyt vapaamuotoinen hakemuksesi ja CV:si palkkatoiveineen 31.12.2010 mennessä. Saturnuksella. Ilmoittautumiset viim. On jouluyö ja lumihuntuun pukeutunut maa kun yhtä puhdas itse olla voisin! Se ajatukset joulun tuntuun virittymään saa, kun harras sävel sisälläni soisi. Muumilaakson tarinoita. 0400 224 709 LoPS Futsal / P97-99 . 6. Kaksikymmentä. Yritys on investoinut voimakkaasti konekantaan ja tuotekehitykseen. LL, Saviseudun paikallisin VASTAUKSET 1. Lauantaina 18. Viinioppiin eli viineihin ja viininvalmistukseen.. kimppakyydein urheilukeskuksesta klo 18.15. klo 15 joulutapahtumaan tulijat ehtivät aikaisemmin, niin nikkaroinnilla voi aloittaa jo klo 13. Afrikan ja Egyptin vientiin Toyota Hiace, Toyota Liteace, Toyota Hilux, Toyota Dyna, Toyota Corolla, Toyota Carina, Mazda 2200, Nissan Urvan, Nissan Sunny, Nissan Vanette, Mitsubishi L-300, Honda Accord, Mitsubishi ja Toyota maasturit ym., myös katsastamaton, hyvät ja huonot. Paikkoja on varattu 16.3. 7. hevosen loimiksi pöytiä liimalevyjä hyllyiksi SISUSTUSJA KANGASTALO Länsikeskus Villarinkatu 10, Kodin 1 vastapäätä Nuotioloimut. Myös Tampereen Työväenteatterin maailmankuulun musikaalin Chigago esitykseen 29.3. T oivotamme kaikille R auhallista J oulua ja O nnellista U utta V uotta J ätehuolto M äkiö O y Valitamme Joulusta ja loppiaisesta johtuvia ajopäivämuutoksia. Huomenna sunnuntaina, turnaus Alastaro hallissa 10.00-15.00. Tiedustelut p. 0400-919 541. Aatami ja Eeva. SOTAINVALIDIEN VELJESLIITON LOIMAAN SEUDUN OSASTO Autoileva joulupukki kaupunki-Hirvikoski p. Tilattavissa nrosta 040-0814052 Punaisen Ristin Päiväpirtti, Turuntie 13, Ke 22.12. 050-584 9972 www.tuulenpuska.. Lähtö Yhteiskoululta klo 12.20. Turvallinen kauppa, parempi hinta, Soita tai tule. 044 587 6100. Ma 20.12.10, tindens@ gmail.com. klo 12.00 laulamme joululauluja. Kojonkulman kyläyhdistys lasten ja nuorten sähly viimeistä kertaa tänä vuonna ti 21.12, jatketaan ensi vuonna ti 11.1. Kukkakauppa Tuulenpuska Lavatanssikerho Sekahaku ry :n Lasten tanssiryhmät Loimaalla Monitoimitila Ahjo, Kojonperäntie 36. klo 18.00 tutussa paikassa. 1,sopii esim. ja 2.1. paljon tavaraa! Puffetti Keittiötarvikkeiden myymälä w w w. klo 19 Kertunmäellä. 762 7026 tai 040 701 3216. Hyvää Joulua rakkaat asiakkaani! Jalkahoitola IRMA PALJAKKA KINEMA Vesikoskenkatu 21, Loimaa www.kinoset.fi Suuria Elämyksiä Pienessä Paketissa LEFFALAHJALIPUT sis. SEURATOIMINTA TORILTA LOIMAAN LEHDEN SIVULTA PAIKKAKUNNAN PARHAAT MENOVINKIT Kaikenlaista, ihan näiltä nurkilta. klo 11.30. Ma 20.12. Kunniavartioiden varusteidenjako Heikinpirtillä keskiviikkona 22.12.2010 klo 18.00. Meiltä myös Inter?ora kukkavälitykset Suomeen sekä ulkomaille. Viennin osuus liikevaihdosta on noin 70 %. Tarvittaessa asunnon etsimisessä avustetaan. Lähtö turnaukseen Turkuun la 18.12. Lähtö hallilta klo 12.00 ja Oripää klo 12.15 ELOISAT, huhtikuussa on kaksi teatterimatkaa. a l a h o l l o . AU/Futsal T96 Futsal-turnaus Liedossa su 19.12 klo 13.30 alkaen. Loimaan Seudun Sotaveteraanit , Avantouimarit: Avanto jäässä 21.12. Loimaan Voima. Ranjia Oy, huomio uusi osoite Tuorsniementie 562, Raumantien motellin takana autokenttä, p. Yritetään uudelleen savusaunalla 28.12.-10 klo 17.00 20.00. Välimäki P. 02-766 9176 Rokki bändi Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta 2011 LOIMAAN KAUPUNGIN VESIHUOLTOLIIKELAITOS Loimaa-Seuran toimisto on avoinna Hulmintiellä ma 20.12. 040 509 1965 Tänään la 9-16 huomenna su 12-16 Jouluviikolla ti-to pidennetyt aukioloajat Autamme valitsemaan sopivan lahjan! Meiltä myös joulukorit Mies! Muista vaimoa, äitiä, tytärtä, anoppia, naapurin tätiä... Tervetuloa PÖYTYÄN KUNTA HYVÄT ALASTARON JA ORIPÄÄN VUOSILOMAAN OIKEUTETUT MAATALOUSYRITTÄJÄT ! Pöytyän lomituspalvelut kutsuu teidät tutustumaan hallintohenkilöihimme ja lomitustoimintaamme maanantaina 20.12.2010 klo 9.00-15.00 Riihikosken Virastotalolle, osoitteessa Yläneentie 11 B. Eläkeliiton Oripään yhdistys kokoontuu Palvelutalolla joulun merkeissä 20.12. Rokimpaa joulunodotusta la 18.12. Kylmäkonehuoltoa edelleen. Cartem -konserniin kuuluva Timberwise Oy on korkealaatuisten kartanolattioiden valmistaja. joulukuuta 2010 11 OSWALD Reserviläiset . klo 10.00 14.00, ilmoittaudu viimeistään ke 22.12. Ohjelmassa levyraati & yhteislaulua. Utsjoen. ja 31.12. 050-377 7748 Rauhallista Joulua ja Riehakasta Uutta Vuotta kaikille! LoKoKo Naiset1 Sarjaottelu NaKo LoKoKo Naantalissa Maijamäen liikuntahallissa tänään klo 14.30. ja ilm. AU/ -97pojat. SPR:n Loimaan osaston Päiväpirtti ja myymälä, Turuntie 13. 8. Curling, lajiohjauskoulutusta kaarihallissa, 21.12.10 klo 17.00 alkaen. Haemme parkettitehtaalle, TUOTANTOVASTAAVAA Etsimältämme henkilöltä odotamme: kokemusta valmistuksen esimiestehtävistä ja laadunseurannasta oppimishalua, oma-aloitteisuutta, joustavuutta, venymiskykyä ja tavoitteisiin sitoutumista valmiutta tekemään tarvittaessa pitkiäkin työpäiviä kykyä työskennellä haasteellisessa ja paineenalaisessa ympäristössä Excel taulukko-ohjelman hyvää tuntemusta trukinajotaitoa Eduksi katsotaan: kokemus tuotannonohjauksesta ja kustannuslaskelmista kokemus puutuoteteollisuudesta, työstö-puristustekniikasta ja pintakäsittelystä englannin kielen taito kokemus raaka-aineen varastohallinnasta ja laatutarkastuksista Toimipiste sijaitsee Loimaalla. Anni Räisänen, anni.raisanen@sekahaku.net, p. Kuntolentopalloa lauantaisin Keskuskoululla klo 15. Tied. Hämeenlinnan Kaupunginteatteriin, jossa esitetään näytelmä Niskavuori -Loviisan tarina, jossa Loviisaa esittää Ritva Oksanen. 2010. Seuraavaan soittoon kokoonnumme ti 28.12. Leisku SBikämiehet peli tänään Hirvihovissa klo 18.00-20.00. 050 336 9464. 4. Päiväpirtin jouluaatto pe 24.12. janne.nielikainen@timberwise.. Rajoitettu määrä. Aloitamme n. Peltoisten alueen kyläyhdistys ry. KAIKKEA KALAA tänään Alastaron tori klo 9-11 Myös jouluviikolla keskiviikkona 15.30 16.30 E.H. on lippuja varattu. Kuolinpesän huutokauppa su 19.12. klo 17.00 19.00. 040-837 4708 Mellilän Kyläyhdistys r.y. Lajiohjaajina toimii: Mäkelä Wille ja Tommi Häti. Sähkökiukaan vastuksia, Sähkölieden levyjä. 3. Noudetaan, käteismaksu. 766 1187 Lankaa, lahjat, vetoketjuja untuvavuoria ja kaikekankaita 1,TERVETULOA TINKIMÄÄN! ma-pe 10-19 la 10-16 su 12-16 LOPPUUNMYYNTI KAIKKI POIS Lopetamme 31.12. 5. Loimaan AA-ryhmä kokoontuu lauantaisin klo 15 Nuorisotalon alakerrassa. 31.12.2010 menn. Verhot: 1,-/5,m Valmisverhot – 50% Villakankaita alk. valmistaudumme kotona jouluun. 2. Tervetuloa! Avoinna Ma-Ke 10-17 To-Pe 10-18 La 9-15 Su 11-15 Jouluviikolla olemme avoinna 9 19 Hossinkatu 1-3, Loimaa puh. Kiinalaisessa filosofiassa kaksi vastakkaista, toisiaan täydentävää perusvoimaa. Isokaan vika ei ole kaupan este, kaikki käy. Päiväpirtille tai soita 0400 919 541. Yrityksessä työskentelee tällä hetkellä noin 35 henkilöä. Puh. 040 416 2165 Ps. Kun myyt, soita suoraan meille, ei turhia välikäsiä. 366. K.N. Savikki: . Su 9.1.-27.3.2011 46-vuotiaille klo 16.00-17.00, 7-12-vuotiaille klo 17.00-18.00 Lisätiedot ja ilm. f i Haarantie 155, Loimaa Puh. Sauna lämmin Melliläjärvellä pe klo 17.00-20.00
Puh/min, MMS ja SMS/kpl muihin liittymiin: 0,069 € Tätä ei muut nokita: PUHU YLI 3 MILJOONALLE MAKSUTTA! Kuukausimaksu € vuoden 2011 loppuun asti (normaalisti 3,90 €). Voimassa 31.12.2010 asti koskien uusia Saunalahden GSM-liittymäsopimuksia. 169 187. Aattona suljettu! Meiltä löydät joulun halutuimmat joululahjat koko perheelle erittäin edulliseen hintaan! HYVÄÄ JOULUA! Paketointipalvelu kl o 1 4,30 lähtien ja viikonloppuisin 499 3G NORPPA+ Viikonloppuetu 950 min TIKKA+ Kk-maksut vuoden 2011 loppuun asti €/KK (norm. 12 Lauantaina 18. Sisältää 3000 minuuttia puheluja Saunalahden, Elisan ja Kolumbuksen GSM-liittymiin sekä Saunalahden ja kumppaneiden etuja SMS tai MMS-viesteinä tai sähköpostilla. 020 321 321 Palvelemme jouluviikolla klo 19.00 asti. joulukuuta 2010 Lamminkatu 33, Loimaa • Puh. 3,90 €/KK, edun arvo 42,90 €) Saunalahden, Elisan ja Kolumbuksen GSM-liittymiin