Sivu 7 Irtonumeron hinta 2,30 € sis. Jotain hyvää Ilma ei pistele kapuloita rattaisiin, jos tänään sattuu esimerkiksi päätä jomottamaan tai silmiä häikii noin muuten. Uutena oheispalveluna yleisölle tarjotaan muun muassa linja-autokyytejä. Sivu 12 15 5.5. KATRIINA REIJONEN Sivu 5. vuosikerta Nro 70 LAUANTAI 18.6. alv. 2022 Ypäjältä merkittävä linjaus palkkoihin ”” Tractor Pulling kilpailut kriittisin silmin katsoen näyttävät järjettömiltä ja etenkin nykypäivään täysin tuomittavilta Kopittelija Taisto Levo Sivu 4 Sivu 6 LL VERKOSSA www.loimaanlehti.fi Pintakäsittelyyn erikoistunut Foxjet laajentaa toimintaansa Kuissi Rock sisältää kahdeksan esiintyjää, joista puolet on taustaltaan loimaalaisia. Festivaali järjestetään 16. Loimaan talousalueen paikallislehti • 108. Foxjet oy:n yrittäjä Jukka Kurppa kertoo hallilaajennuksen mahdollistavan entistä pidempien teräsrakenteiden maalaamisen. heinäkuuta
5. – Oma perhe, oma lapsi ja lemmikki. Aamen. 8. – Hyvä työ, kaunis nainen. Käsityöläiskatu 10, 32200 Loimaa Puh. Pyysin nuoria osana päivän ryhmätyöskentelyä kirjoittamaan ylös unelmiaan ja toiveitaan elämästä. (02) 588 8000 Toimittaja, tuottaja Pasi Salo (02) 588 8036 Päätoimittaja Kati Uusitalo (02) 588 8030 050 555 7526 TOIMITUS Päivystäjän puhelin arkisin kello 8–16 050 513 0344 Lehdentekijöiden henkilökohtaiset sähköpostiosoitteet: etunimi.sukunimi@loimaanlehti.fi Toimittaja Anu Salo (02) 588 8033 Toimittaja, tuottaja Sampsa Hakala (02) 588 8031 Toimittaja Lari Kiviranta (02) 588 8035 Tilaajamme! Sähköisten sisältöjen tunnukset saat lähettämällä pyynnön sähköpostiosoitteeseen tilaukset@loimaanlehti.fi Tilaajapalvelu SSS konsernin paikallislehdet avoinna ma–pe klo 8.15–15.45 puh. – Lukio, hyvä ammatti, omakotitalo, eläimiä. Kiitetty olet sinä, Herra, meidän isiemme Jumala, ylistetty ja korkealle korotettu ikuisesti. Tapio 19.6. 10. – Olla rikas ja elättää perheen. Helenius ja Jan Sundman, Paimio SYNTYNEITÄ TYTTÖ 2.6.2022 3835 g 50 cm Maija o.s. (apokr.) 3: 52 19.6. 2 Lauantaina 18. Kuka Yhdysvaltain presidentti tunnetaan talouden elvyttämiseen tähdänneestä New Dealista. NIMIPÄIVÄT 18.6. kruununtimanttihääpäivästä 15.6.2022. Siunaa meitä, sillä sinä itse olet meidät luonut. Toivottaa lapset ja lapsenlapset perheineen KUOLLEITA PALJON ONNEA VAAN 18.6. Pidä meidät elossa, ota meidät hoivaasi, kun kuolemme uudista meidät, kun vanhenemme, avaa meidät uudestaan, jos sulkeudumme sinulta. – Perhe, mies, talo, auto, taiteilijan työ. :lla Äiti, Mamma, Pappa ja Jussi-eno Onnittelut 65 v. Mikä meri sijaitsee Italian ja Balkanin niemimaan välissä. Dan. (02) 7702 626 tilaukset@loimaanlehti.fi www.tilaajapalvelija.fi Vastuu ilmoituksista: Lehden suurin vastuu ilmoituksen julkaisemisessa sattuneesta virheestä on ilmoituksen hinta ja muihin lehtiin toimitetusta aineistosta sen valmistusarvo. . 7. 5: 9 PÄIVÄN SANA POIKA 4.5.2022 3615 g 53 cm Mari o.s. Herra Jumala, sinä et ole kuolleiden Jumala, vaan elävien ihmisten. 3. Mikä iskelmäduo tunnetaan kappaleesta Kaiken takana on nainen. Jeesuksen Kristuksen tähden. – Häät, rahaa, mies, hyvä työ, hieno auto. 6. Kauniit muistot voimaa antaa, surun raskaan hiljaa kantaa. Maailman tai ympäristön tila ei selvästikään ole lannistanut nuortemme uskoa elämään ja tulevaisuuteen. – Haluan tulevaisuudessa oman kissan ja oman kämpän. Jukolan viesti järjestetään tänä viikonloppuna. Missä. Mistä yersinia pestis -bakteeri tunnetaan. Painopaikka: Lehtitehdas Salo, 2022. Äidin ja Mamman muistolle Liisa Kaisa Helvi-sisar perheineen Leena Sukulaiset ja ystävät Siunattu läheisten läsnä ollessa. – Hyvä työ, ajokortti, talo. Säkylä, Punkalaidun, Huittinen ja Vampula: Posti 020 451 5523 Kustantaja: Priimus Media Oy. kesäkuuta 2022 KALENTERI AJANTIETO Aurinko nousee tänään Loimaalla kello 3.53. 02 269 3434 arkisin klo 6-16.30 viikonloppuisin klo 7-12 Ypäjä, Humppila: Ilvesjakelu (03) 6151 344, klo 6.30–10. – Lukio, vaihto-oppilaaksi jenkkeihin, töihin, raha, kauppatiedealalle. Mäkilä * 1.5.1930 Loimaa † 24.4.2022 Loimaa Oli sulla sydän niin lämmin hellä, oli siellä paikka meille jokaiselle, mitään et pyytänyt, kaikkesi annoit meitä aina muistit ja huolta kannoit. – Kämppä, työ, lemmikki, ois rahaa. Aurinko laskee kello 23.05. Myyntineuvottelija Riina Karila perhevapaalla Myyntineuvottelija Anna-Mari Koskimies (02) 588 8962 Asiakaspalvelu Eija Kärkäs (02) 588 8021 Myyntijohtaja/ paikallislehdet Sari Kuusinen 040 539 0969 sari.kuusinen@sss.fi Myyntipäällikkö Marika Suuronen 050 533 6313 @ Rakkaamme Toini Vappu Tuulikki PERKO o.s. Ehkä joku toiveammatti isona olis kiva. TAISTO BALK. 2. Ilmestyy tiistaisin, torstaisin ja lauantaisin. Siiri 20.6. – Amis. OSOITA TIETOSI Kesä on tullut Hirvikoskelle. Millä nimellä kutsutaan vuoden pisintä päivää. – HALUAN mennä lukioon, sieltä jatko-opintoihin ja sen jälkeen päästä kivaan ammattiin. Rikas mies sanoi: ”Minulla on viisi veljeä hänen pitäisi varoittaa heitä, etteivät hekin joutuisi tähän kärsimyksen paikkaan.” Abraham vastasi: ”Heillä on Mooses ja profeetat. Minne Loimaalla suunnitellaan teollisen mittakaavan aurinkosähköpuistoa. 9. Tämäkin on turhuutta. Saarn. – Naimisiin, työ, perhe, rahaa. Paljon paljon onnea meidän 6-vuotiaalle pirpanalle! . Into Jakeluhäiriöt: Puh. Mitä loimaalaisyritys Timberwise valmistaa. lis. Joka rakastaa rahaa, ei saa sitä kyllin, eikä se, joka rakastaa rikkautta, saa voittoa tarpeekseen. – Hankin rottia ja keskityn kouluun, yritän saada samantyyppisiä ihmisiä ympärilleni. – Menestys elämässä. Kun luen nuorten nimettöminä kirjoittamia lappuja unelmistaan, ajattelen, että ne ovat tärkeitä ja kauniita rukouspyyntöjä. Vastaukset sivulla 12. 16: 28–29 20.6. Millä nimellä kutsutaan lihantuotannossa käytettäviä kanoja. Kuulkoot heitä.” Luuk. Kuka oli Erich Honecker. Toimitusjohtaja: Jaakko Ketonen Sähköposti: toimitus@loimaanlehti.fi Ilmoitukset: ilmoitukset@loimaanlehti.fi Tilaukset: tilaukset@loimaanlehti.fi Kotisivut: www.loimaanlehti.fi Konttori ja toimitus ovat avoinna ma–pe klo 9–12 sekä ti ja to klo 13–15.30. 4. Helenius ja Antti Mäkelä, Loimaa HARTAUSKIRJOITUS Unelmien kesä Rippikoululeirillä rakkaiden ihanien loimaalaisten nuorten kanssa. (Rukous: Huub Oosterhuis.) Riku Laukkanen kirkkoherra, Loimaan seurakunta LUKIJAN KUVA 1. – En jää luokalle
Televisio oli mustavalkoinen ja kanavia oli vain kaksi kuten myös sukupuolia. ENSI-ILLAN alussa saattoi hieman olla jännitystä ilmassa, ja esitys sutjakoituikin illan edetessä. Puvustus Piritta Kämi-Conway. Esitys on muidenkin kuin kasarin lasten täydellinen kaveriporukoiden illanviettojen aloitus. Olen saanut kunnian tuoda riemuylioppilaiden tervehdyksen teidän juhlaanne. Ai niin tämä! Ja tämäkin! Kasikytluvun nuorena Ypäjän musiikkiteatterissa pääsee huomaamaan, että vaikka ei muista, mitä aamupäivällä teki, niin muistaa Eppu Normaalin, Juicen ja Popedan biisien sanat kuin vettä vaan. Koulun nimi oli tuolloin Loimaan yhteiskoulu ja me opiskelimme kolmella luokalla: oli kielilinja, matematiikkalinja ja reaalilinja. kesäkuuta 2022 LUKIJOILTA Riemuylioppilaiden puhe uusille ylioppilaille Hyvät uudet ylioppilaat, arvoisa juhlayleisö. Meitä oli alun perin 89, ja tänään tänne paikan päälle on päässyt 47. Toimitus pahoittelee virhettä. Mutta, kaikista koronarajoituksista ja muista häiriötekijöistä huolimatta te olette menestyksellä suorittaneet kurssinne ja läpäisseet vaativat ylioppilaskokeet. Loimaan Lehdessä oli merkitty aloite elinvoiman markkinointimäärärahojen lisäämisestä keskustan valtuustoryhmän nimiin ja aloite Hirvikosken kunnantalon asuinkäyttöön remontoinnin selvittämisestä Meidän Loimaa -ryhmän nimiin. Rockrock! Vuonna 85 vaatii esittäjiltään niinsanottua munaa ja kaakkoon väännettyä rockasennetta – valokeilaan saa ja pitää asettua ujostelematta, yleisö odottaa ottamista. Käsikirjoitus Heikki Syrjä ja Riku Suokas. PITKÄAIKAISENA Ypäjänkävijänä voi sanoa, että esitys on katsomisen arvoinen jo ihan pelkästään siksi, että näkee monissa vakavissa rooleissa, muun muassa Viulunsoittaja katolla -musikaalin Tevjenä nähdyn Pekka Virtasen revittelevän komisario Pepposena ja suksien etsijänä. Keväällä 1972 Suomessa oli sitkeä Alkon myyjien lakko, ja maassa puuhattiin kaasuputken rakentamista Neuvostoliitosta. Bändi svengasi oikein nautittavasti, vaikkakin turhaan piilossa, ja laulut saivat ansaitsemiaan tulkintoja. Riemuylioppilaiden kukkatervehdykset laskettiin Loimaan kaupungin ja Kanta-Loimaan sankarihaudoille sekä rehtori Oiva Hyhkön haudalle. Vaikka manserockin monissa teksteissä onkin pilkettä ja ironiaa, niin ennemminkin niissä ollaan syvän inhimillisiä ja vereslihalla. Myös teatterin perusasiaa, eli repliikkien lausumista yleisölle ja selkeästi, on ajoittain varaa kohentaa. Voinee sanoa, että meidän sukupolvemme maailma oli yksinkertaisempi; maantietokin oli helpompaa, kun Euroopan kartalla oli toistakymmentä valtiota vähemmän. Mutta mitä se yleissivistys sitten oikein tarkoittaa. LUKIOTA ja ylioppilastutkintoa pidetään yleissivistävänä koulutuksena. Kaverin kanssa naurettiin, kun kotimatkalla molemmat sanoivat suunnilleen yhteen ääneen, että olisi tarvittu seisomakatsomo. Teillä on syytä juhlaan! Hyvät uudet ylioppilaat, näillä sanoilla toivotan teille meidän riemuylioppilaiden puolesta onnea ja menestystä tulevissa pyrkimyksissänne. Nyt teillä on urheilulinja ja luonnontiedelinja ja koulun nimi on Novida lukio. Tänä päivänä te voitte olla ylpeitä itsestänne. Koreografia Iiris Salmela. Me siis pääsimme ylioppilaiksi 50 vuotta sitten, vuonna 1972, viime vuosituhannella. Elinvoiman markkinointimäärärahojen lisäämisen takana oli 23 valtuutettua useasta ryhmästä ja kunnantalo-selvityksen takana 33 valtuutettua. Pitääkö tietää, mikä on Suomen yleisin lintulaji, mikä on Moldovan pääkaupunki tai minä vuonna toinen maailmansota alkoi. Laulamaan ei sentään uskaltanut ruveta, mutta musiikin mukaan hytkymistä ei voinut estää. Yleisö palkitsi esityksen mittaan näyttelijät/laulajat ja bändin monesti aplodein, eikä vallan syyttä. Aiemmin tänä keväänä Puoli seiska -ohjelmassa oli vieraana Helsingin yliopiston eurooppalaisen historian professori Laura Kolbe. Ollaan ihmisiksi lauloi myös meidän sukupolvemme suurin runoilija Juice Leskinen vuonna 1981. Hänen mukaansa kyse ei ole nippelitiedosta tai historian vuosiluvuista. Tänäkin keväänä on lakkoja riittänyt, ja kaasuputkesta on ollut puhetta. P.S. TEIDÄN ikäluokkanne on joutunut opiskelemaan erityisolosuhteissa, pandemia on varjostanut lähes koko lukioaikaanne. Ypäjän musiikkiteatterin ensimmäinen rock-musikaali ei ole ollenkaan hullumpi. Ja kaiken kukkuraksi kirjoitusten aikaan syttyi vielä sota Ukrainassa. Se jäi mietityttämään, että kokeneiden käsikirjoittajien kynästä lähteneessä tekstissä päähenkilö Karoliinan toiminta jää kovin perustelemattomaksi – miksi hän valitsee niin kuin valitsee. Kolben mukaan sellainen sivistys on myös universaalia: eri puolilla maailmaa ihmiset arvostavat samoja asioita: hymyä, kohteliaisuutta ja ystävällisiä sanoja. 3 Lauantaina 18. KUVA-PAAVO. Jollekin yhteislaululle olisi saattanut olla tilaa, tai jopa tarvetta... Haluan vilpittömästi uskoa, ettei nimellä ole mitään tekemistä espanjan kielen kanssa. Nuo tiedothan löytyvät nykyään helposti Googlen ja Wikipedian avulla. Tuolloin, 50 vuotta sitten uutisissa ei kuitenkaan puhuttu ilmastonmuutoksesta, rasismista tai koulukiusaamisesta. Molempien aloitteiden allekirjoittajina oli kuitenkin valtuutettuja muistakin ryhmistä. Professori Kolben mielestä nykyajan yleissivistys olisi pikemminkin sydämen sivistystä, sitä että ollaan ihmisiksi. Kiitokset siitä, että sen ansiosta niin moni hieno kappale palautui jälleen mieliin. Manserock-musikaali hyötyisi maltista – välillä saa kiihdyttää, mutta pitää myös malttaa pysähtyä. OIKAISU TEATTERIARVIO Kiitos! Vuonna 85, Ypäjän musiikkiteatteri. Kati Uusitalo Vuoden 1972 ylioppilaita eli riemuylioppilaita kokoontui yhteiskuvaan 4.6.2022 Novida Loimaan lukion pihalle (nimetty aakkosjärjestyksessä): Antti Ala-Nissilä, Elva Baier-Lankinen, Tiina Eskelinen (Halme), Olli Eskola, Risto Haavisto, Kaija Hannula-Heinonen, Jouko Haonperä, Päivi Heikkilä (Niemi), Sauli Heikkilä, Irma Hokka, Erja Honkanen-Tuominen, Hannu Immonen, Pirjo-Riitta Jokela (Välitalo), Hannele Järvinen (Teräväinen), Ilkka Kantola, Elvi Koivisto, Riitta Kuusela (Soikkeli), Mikko Lahti, Lasse Lepola, Pirkko Lydman (Paukkonen), Eeva Lähteenmäki (Jalonen), Erja Markula (Saloranta), Heikki Merta, Päivi Mäkeläinen (Mutkala), Simo Mäkimattila, Tuija Mäkinen (Hyytiäinen), Leena Mäntynen (Vaittinen), Sirpa Nuutila (Verho), Jukka Rajala, Anja Rantala, Vesa Sinervo, Jorma Skippari, Risto Soikkeli, Aija Sulander (Perämäki), Väinö Tiainen, Virpi Tilkanen (Levo), Veijo Toivonen, Hannu Uusitalo, Raimo Vaalasranta, Antti Valtonen, Sauli Veijalainen, Markku Vesala, Maria Virtanen (Nepponen), Matti Vähätalo, Sakari Väisänen, Tuula Wuokko (Vihava) ja Heikki Ylioja. Vaikka on kyse fiktiosta ja osalle poppoosta on varattu käsikirjoituksessa hyvinkin koominen rooli, niin herkimmissä kohtauksissa ei saisi luisua tyylittelyn puolelle. Kännyköistä ei ollut tietoakaan ja sellaisia käsitteitä kuin podcast, diginatiivi tai somettaminen ei ollut edes keksitty. Olette saavuttaneet yhden tärkeän etapin elämässänne. Yhtä lailla opiskeluanne ovat koko ajan häirinneet kaiken maailman Instat, Snapchatit ja Tiktokit. Ohjaus Tuomo Salmela. Ollaan ihmisiksi! Kiitos! Jukka Rajala Torstain 16.6. Kolbelta kysyttiin, miten hän tänä päivänä määrittelisi yleissivistyksen. Musiikin johto Kari Mäkiranta. Oltaisiin meinaan voitu jorata musiikin tahtiin
Loimaako. Kirjassa esiintyvät kotiseutuvierautta kokevat henkilöt ja ovat 30–40 vuotiaita eri puolilta Suomea. Määräaikaisten sijaisten kohtelu opetusalalla on herättänyt runsaasti keskustelua viime vuosina. Sote-uudistuksen ajateltiin nostavan sivistyspalvelut kuntien olemassaolon keskiöön, ja niin taitaa nyt käydä. Loimaa, läpitte reilu kaupunki Kuntavaaleista on vuosi aikaa ja Loimaan kunnallispolitiikka on urautunut tuttuihin uomiinsa, jotkut vievät ja muut vähän vikisevät, jos yleensä uskaltavat mitään ääneen lausua. Ruotsin pääministeri on ilmoittanut Naton pääsihteerille että Ruotsi suostuu Turkin vaatimuksiin. Joukkoon mahtui myös vakavia ulossulkemisen ja kiusaamisen kokemuksia. palaa, ja kuka nämä loppupeleissä kaikki maksaa, Suomessa oli takavuosina kova Hätä! saada viemärikaivot kuntoon vanhoissa omakotitaloissa ym. Miltei paniikki päällä Venäjän mahdollisesta hyökkäyksestä mesotaan Natoon menosta. Siten kunta ajattelee saavansa päteviä hakijoita tehtäviin, joihin ei ole niitä nyt tullut. . Ja eniten voimme vaikuttaa omiin asenteisiimme ja käyttäytymiseemme. Kirjoittajat määrittelevät kyyryn kotiseutuvierauden jättämäksi tunteeksi, joka ei poistu välimatkan, iän tai henkilön meriittien karttuessa. peurat, hirvet saastuttaa ulosteilla luontoa enemmän kuin ihmiset ja tämä lienee nyt Suomessa pienempi Hätä, kun täällä asiat ja elintaso on hyvällä tasolla ja monella menee hyvin, ollaan totuttu liiaan hyvään, täytyy myös muistaa, että sotaveteraanit ovat maksaneet aikoinaan kovan hinnan, että meillä jälkipolvilla menee hyvin. . Jostain syystä niiden päästöistä media ei esille tuo halaistua sanaa. Näitä negatiivisia asioita on helppo tuoda esiin, kuten valtakunnan tasollakin oppositio tekee tuomatta todellisia vaihtoehtoesityksiä tilanteen korjaamiseksi. Paikat siis tarvitsevat voimia ja toimia, joiden kautta ne voivat olla ihmisten mielikuvissa pitovoimaisia tai lumovoimaisia, kuten uusin termi kuuluu. Olisikohan niin että nämä aiheuttavat saasteita siinä mitä diesel autot yhteensä. Osa oli kotoisin maalaiskylistä ja osa kaupungeista. Tractor Pulling traktori veto kilpailut kriittisin silmin katsoen näyttävät järjettömiltä ja etenkin nykypäivään täysin tuomittavilta niiden aiheuttamien ilmasto saasteiden aiheuttajana. Täällä Suomessa sen sijaan pääministeri ja presidentti tuntuvat käyvän kuin valtataistelua kumpi päättää natoasioista. Suomen monien Pulling kenttien kilpailu ja harjoitukset ovat ilmastolle pienhiukkasineen täyttä myrkkyä. Sellaisetkaan tapaukset eivät ole harvinaisia, että opettaja on työskennellyt samassa koulussa taas uuden lukuvuoden alettua, mutta sopimukset on tehty lukuvuosi kerrallaan, jolloin opettaja on ollut työttömyyskorvauksen varassa kesän ajan. Väki vähenee ja vanhenee, nuoriso voi pahoin, korjausvelka kasvaa, investoinnit mataa, viranhaltijat ja työntekijät haukutaan, naapurikunnat irvistelee..., mutta muuten ”valtakunnassa kaikki hyvin”. Ensi vuonna kaupungin tehtävistä reilusti yli puolet siirtyy hyvinvointialueiden vastuulle ja parin vuoden päästä kaupunki saa kontolleen kuntalaisten työllistämistehtävät. Joillekin voidaan tarjota kesällä töitä kunnan muissa yksiköissä kuten esimerkiksi päiväkodissa, mutta moni vakituisessakin työsuhteessa oleva on vuodesta toiseen kesällä viikkoja lomautettuna. KOSKA sana ”kuntaliitos” edelleen tuntuu aiheuttavan kiroilua ja ”ei koskaan” -vastalauseen, voisi yhteistyötä kuntien kesken merkittävästi tiivistää perustamalla kuntayhtymän tai -yhtymiä ja hyödyntää paremmin jo olemassa olevia, jotka yhteisten luottamushenkilöiden ja viranhaltijoiden päätöksillä pystyy ns. 4 Lauantaina 18. Toivottavasti, vaikka tietysti kuravelllia heitetään hetikohta päin naamaa, mutta siitä ei pidä välittää, kunnan ei pidä tehdä tulevaisuuden suunnitelmiaan kvartaalitalouden pelisäännöillä vaan vuosien ja vuosikymmenten pituisina. Kilpailu asukkaista on kovaa. Pääsihteeri on pitänyt tätä hyvänä asiana. Onko meillä ”kanttia” ennakkoluulottomasti miettiä, tehdä esityksiä ja päätöksiäkin, miten Loimaa seutukaupunkina vastuullisesti voisi mm. Osa kuului johonkin vähemmistöön. Naton pääsihteeri Jens Stoltenberg esitti Kultarannan keskusteluissa että Turkki on hyvin tärkeä Natolle ja Turkin huolet ovat aiheellisia. Ypäjällä perustellaan uudenlaista palkkamallia sillä, että kunta tulee vetovoimaisemmaksi työnantajaksi, kun määräaikainen opettaja saa palkkaa myös kesältä. KIRJOITTAJAVIERAS Ilmiöitä ja asioita nousee ajassa esille koko ajan. Samantyyppisiä ongelmia on parilla muullakin lähellämme sijaitsevalla seutukaupungilla, mutta kun on olemassa nämä aikojen saatossa jo pari sataa vuotta sitten pappien, piispojen, nimismiesten ja maaherrojen reviirien pohjalta syntyneet ”Jerikon muurit”, niin kuka uskaltaa Joosuana pasuunaan puhaltaa. kesäkuuta 2022 Sivistyspalvelut nousevat elinvoimapörssissä Ypäjä alkaa maksaa tiettävästi ainoana kuntana Suomessa palkkaa kesäaikana myös määräaikaisille opettajille (s. Kirjan idea oli lähtenyt keskusteluista, joiden kautta oli löytynyt eri puolilta Suomen saman tunteen jakavia henkilöitä. tämän työllistämisen hoitaa. henkilöstökustannuksissa ja erilaisissa hankinnoissa. Taisto Levo . Kotiseutuvieraus eli ”kyyry” on tuore tällainen. tutkimusten mukaan, esim. Vuonna 2021 ilmestyi asiaa käsittelevä Heidi Backströmin ja Laura Hakosen kirja. isommilla muskeleilla kehittämään koko aluettamme nykyiset rajat unohtaen asukkaiden parhaaksi. Sillä on väliä. Kirjassa haastateltujen henkilöiden nuoruudesta on kulunut jo yli 20 vuotta. Kirjoittajille sanan käyttö oli luontevaa ja tuttua omalla kotiseudultaan Kouvolasta ja Kymenlaaksosta. Tämä on ehkä saanut jotkut natojäsenet jo mietteliääksi Suomen liittymisen suhteen. Kunnille opettajien saaminen on monin tavoin elinvoimakysymys. Uolevi Mikä kyyry. Miten nuori polvi nykyään kokee kotiseudun. PÄÄKIRJOITUS LUKIJOILTA MIELIPIDE PÄIVÄN MIETE Jos Jumalan oli annettava naiselle ryppyjä, ne olisi nyt ainakin voinut sijoittaa jalkapohjiin Ninon Leclos Päätoimittaja Kati Uusitalo kati.uusitalo@loimaanlehti.fi LL KOPIT . Viimeaikaisia ovat muun muassa väestön ikääntyminen, kaupungistuminen, covid19pandemia ja kasvava pula työvoimasta. SUOMI ON KOKENUT isoja muutoksia. Osa kunnista on palkannut opettajia määräaikaisiin tehtäviin niin, että kesän ajalta palkkaa ei ole maksettu. HANNELE TEMONEN. Ne koettelevat alueita ja paikkakuntia aivan uudella tavalla. Nyt ne seikat ja toimet, jotka ovat omiaan vähentämään tai jopa estämään uusien kotiseutuvierauksien syntymisen, ovat merkitseviä. Onneksi keinot ovat yksinkertaisia kuten suvaitsevaisuus, toisten kuuntelu, auttavaisuus ja tunteen jakaminen, jossa kaikki voivat tuntea kuuluvansa porukkaan. . Turkki on paljon kärsinyt terrorismista. Ja kun tehdään päätökset vapaaehtoisesti ei valtiovalta pääse sanelemaan, miten esim. Matti Tunkkari Paikat tarvitsevat voimia ja toimia, joiden kautta ne voivat olla ihmisten mielikuvissa pitovoimaisia tai lumovoimaisia, kuten uusin termi kuuluu. TVH:lla oli aikoinaan tiemestaripiirit ja saattoi käydä usein niin, että kun tuli piirin raja vastaan, niin siihen saakka oli uusi hieno asfaltti, jonka jälkeen alkoi melkein perunapellolla ajaminen! Tehdään Loimaasta se läpitte reilu kaupunki, joka ei tarvitse rajapaaluja vaan purkaa ne! Hannes Mikkola Kojonperä LUKIJAN KUVA Mahtava maisema. Työvoimapula pakottaa ajattelemaan uudella tavalla. Huolestunut . Olemme suhteellisen lähellä ja hyvin logistisestikin saavutettavissa kolmea suurinta Suomen asutuskeskusta, mutta käytännössä väliinputoajana periferiassa. Voimme vaikuttaa vain nykyisyyteen ja tulevaan. Tässä vielä pikku, toivottavasti jo vanhentunut esimerkki, miten tyhmiä rajoja byrokratia luo. tuleva työllisyysvelvoite Loimaan ja sen ympäristön alueella hoidetaan. KU P.S. Myös ilmastoaktiivit ja vihreätkin ohittavat asian ummistetuin silmin. Tarkistin kyyry-sanan taustaa mutta en löytänyt juuri tuota merkitystä. 6). Nyt kun käydään tätä valitettavaa sotaa, niin kuinka paljon ilmastoon sieltä tulee lisää haittavaikutuksia, kun pommit paukkuu ja rakennukset, satamat ym. Perheen taloudellisen aseman erolla ei ollut merkitystä. Entä koulunkäynninohjaajien tilanne. Kun asioita hoidetaan ilman turhaa byrokratiaa syntyy merkittäviä säästöjä esim. Suomen natojäsenyydestä on tulossa ehkä vaikea tilanne. Oma kotiseutu tuntui haastatelluista vieraalta erityisesti arvomaailman ja toimintatapojen osalta. Löytämäni merkitykset viittasivat kehonkieleen kuten kyyryyn asentoon
Hirvikosken vuokratilojen myynnin vuoksi Foxjet joutui muuttamaan ripeällä aikataululla. . Ei ole oikein eikä kestävää siirtää koulutettua työvoimaa toiseen maahan, sillä työvoiman siirto vaikuttaa paikallisesti myös lähtömaassa. Märkämaalaamo Foxjet rakentaa lisätilaa Mellilään Loimaa/Mellilä Katriina Reijonen Pintakäsittelyalan yritys Foxjet laajentaa tuotantotilojaan Mellilässä. Tätä tehtävää toteuttamaan hyvinvointilautakunnan tilalle hän perustaisi elinvoimatoimikuntaa vastaavan toimielimen, jossa olisi laajapohjaista edustusta kaupungin hallinnonaloilta ja luottamushenkilöstöstä. – Tornin vesisäiliö tyhjennettiin ja pestiin ensimmäistä kertaa, hän sanoo ja kertoo, että samalla vesisäiliöön teetettiin kuntokartoitus ja tarkastaja suositteli vesitilan pinnoittamista. Apulaisprofessori Minna Zechner TS:ssa KERRO UUTISVINKKI Soita: 02 588 8032 Sähköpostiosoite: toimitus@loimaanlehti.fi Lauantaina 18. Pinnoitustöiden arvonlisäveroton hinta on noin 80 000 euroa. 5 Lauantaina 18. Jos tulee huonoa pintaa, eivät yritykset meitä kauaa käytä. VESILIIKELAITOKSEN johtokunta hyväksyi pinnoitustöiden urakoitsijaksi Suomen Betonikorjaus oy:n ja sen jättämän tarjouksen. KATRIINA REIJONEN Foxjet laajensi edellisen kerran kaksi vuotta sitten. Tuotantotilojen kasvattamisella tavoitellaan jopa 20 prosentin lisäystä liikevaihtoon. Nykyisellään katon alla on pyöreästi tuhat neliötä. Liikevaihto noin 800 000 euroa. Hän muistuttaa, ettei lautakunnalla ole sote-uudistuksen jälkeen enää esimerkiksi rahaa budjetissa eikä esittelijää. Kurppa arvelee, että seuraavaa laajennusta saadaan odotella pidempään. Vesitornin ylävesisäiliötä saneerataan Loimaa/Kaunismäki Lari Kiviranta Loimaan Vesi -liikelaitos saneeraa Kirkkokallion vesitornin ylävesisäiliön. Raskaan kaluston töistä vain osa on onnistunut nykyisissä tiloissa. . FAKTA Foxjet oy . Kurppa korostaa, että mitä vain voi tapahtua, mutta yrittäjä ei voi muuta kuin uskoa suotuisaan kehitykseen. Myös toimitusvarmuus on tärkeä. . Tuskastuttava tilanne ratkesi onneksi helposti, kun Mellilästä löytyi sopiva paikka yrittämiseen. Kurppa uskoo laajennuksen tehostavan maalausprosessia. – 20 metriä on ollut nyt maksimi. Toimielimen tulevaisuutta on mietitty hyvinvointilautakunnassa, jossa on keskusteltu siitä, miten terveyttä ja hyvinvointia edistetään Loimaalla sote-uudistuksen jälkeen. Päätoimiala pintakäsittely. Maalaa konepajateollisuuden tuotteita, jonkin verran myös raskasta kalustoa. – Asiasta käydään poliittisten ryhmien väliset neuvottelut kaupungin talousarvion laadinnan yhteydessä, hyvinvointilautakunnan puheenjohtaja Jari Välimäki (kesk.) kertoo. Virta sanoo, että samassa yhteydessä toinen urakoitsija uusii tornin putkistoa, joten töiden kokonaishinta noussee hieman yli 100 000 euron. Myös palosuojamaalauksista ja erityisen pitkistä kappaleista on jouduttu kieltäytymään. . Rakennushankkeen pohjatyöt alkavat kesäkuussa, tuotantovalmiudessa hallin pitäisi olla vuoden vaihtuessa. Päätöksiä lautakunnan kohtalosta ei ole suuntaan eikä toiseen. Vesitornin ylävesisäiliön pinnoitustyöt aloitettiin heti johtokunnan päätöksen jälkeen. Hyvä, kun nämäkin tilat saadaan tehokkaasti käytettyä. . Vesiliikelaitokselle voi vielä koitua lisäkustannuksia, jos myös torniin nousevia putkistoja joudutaan uusimaan. Välimäen mielestä hyvinvointilautakunnan voisi lakkauttaa tämän vuoden päätteeksi. kesäkuuta 2022 UUTISET LAINA Muissa maissa tarvitaan hoivaa ja hoitoa aivan samalla tavalla kuin Suomessa. . – On se tämän kokoiselle firmalle iso juttu, Jukka Kurppa luonnehtii rakennushanketta ja toivoo, että budjetissa ja aikataulussa pysytään. . Uusi halli on 32 metriä pitkä, mikä mahdollistaa maalattavien kappaleiden pituuden 30 metriin asti. Foxjetin pitkäaikaisia asiakkaita ovat muiden muassa Dinolift, Pemamek, Antti-Teollisuus, Maviteknik ja MV-Tuotteet. . Välimäki sanoo, että kunnille jäävistä terveyden ja hyvinvoinnin edistämistehtävistä tulee sote-uudistuksen jälkeen entistä velvoittavampia ja kyseiset näkökulmat pitäisi huomioida esimerkiksi kaavoituksessa, koulupuolella ja vapaa-ajan palveluissa. Kaupunki myi Foxjetille puolen hehtaarin alan nykyisen hallin naapurista Ahjotien varresta. Kivijalka-asiakkaillemme teemme töitä joka päivä. Loimaan Veden johtaja Kimmo Virta kertoo, että vesitornin saneeraukselle tuli sopiva ajankohta, sillä torni on ollut muutoinkin poissa käytöstä, koska sen lähellä Novidan Turuntien yksikön vieressä on uusittu vesijohtoa. – Rakennusoikeutta jää vielä jäljelle, mutta kyllä se nyt saa riittää. Jukka Kurppa tuli yritykseen mukaan vuosi perustamisen jälkeen ja on nyt ainoa osakas. Toiminut Mellilässä runsaat 15 vuotta, sitä ennen Hirvikoskella. – Sijainti on hyvä. Tähän tulee niin suuri laajennus ja vanhat tilat jäävät käyttöön. Laajennus maksaa noin 400 000 euroa, mikä on puolet Foxjetin vuotuisesta liikevaihdosta. . . Kirkkokallion vesitorni sijaitsee Kaunismäessä, Turuntien läheisyydessä. Maalaamoa laajennettiin edellisen kerran vain kaksi vuotta sitten. Se on rakennettu vuonna 1958. FOXJET ALOITTI pintakäsittelyalan työt Hirvikoskella vuonna 1997. Henri Joukainen on talon uusin maalari, joka rekrytoitiin työmäärän lisääntyessä. – Puolen vuoden sisään olemme palkanneet kaksi työntekijää lisää. – Pidämme lujasti kiinni laadukasta. – Se selviää vasta töiden edetessä. Vakioasiakkaat tuovat ennustettavuutta ja ovat liiketoiminnan kivijalka. Ei niissä voi vetkutella yhtään. . Tähän on helppo tulla isolla autolla, Kurppa kuvailee tonttia, jossa Foxjet on toiminut yli 15 vuotta. Toimeksiantajien kanssa on voitu keskustella hinnoista ja löytää kumpaakin osapuolta tyydyttävä kompromissi. Urakan myötä ylävesisäiliön sisäpuolinen vesitila pinnoitetaan. Töitä on aiempaa enemmän, sillä yritys on saanut uusia asiakkaita, ja asiakaskuntaan lukeutuvilla konepajayrityksillä on hyvä imu. Työllistää toimitusjohtaja Jukka Kurpan lisäksi kahdeksan kokoaikaista työntekijää. Olemme 9-tien vieressä. kesäkuuta 2022 Hyvinvointilautakunnan tulevaisuutta pohditaan Loimaa Lari Kiviranta Loimaan kaupungin hyvinvointilautakunta saatetaan lakkauttaa tämän vuoden päätteeksi, kun sote-palveluiden järjestäminen siirtyy Varsinais-Suomen hyvinvointialueen vastuulle. Toimitusjohtaja Jukka Kurppa kertoo, että tontille nousee uutta hallitilaa noin 500 neliön verran. . Osa kumppanuuksista on alkanut jo 90-luvulla, kun yritys perustettiin. Kasvuarvio perustuu mahdollisuuteen ottaa uusia töitä vastaan. Kurppa ei silti koe suhdanteiden koetelleen yritystä erityisen pahasti. Toimitusjohtaja Jukka Kurppa iloitsee vähäisestä henkilöstön vaihtuvuudesta. Perustettu vuonna 1997. MÄRKÄMAALAAMON kannattavuutta horjuttavat materiaalien kuten maalin hinnan nousu. Viereiselle tontille tehdään uusi 500 neliön halli..
– Näemme asian sekä oikeudenmukaisuuden että tasa-arvon kannalta. Ruokaja siivouspuolen työntekijöiden kannalta Sillanpää-Virtanen pitää hyvänä sitä, että omaa osaamistaan on nyt mahdollista joko lisätä tai päivittää. Oppisopimuksesta kiinnostuneella ei välttämättä tarvitse olla työpaikkaa. Päätöksen mukaan määräaikaisen opettajan virkasuhde päättyy vasta 31. – Koulutettuja siivoojia ei tahdo löytyä, etenkään osaaikaisia, jollaisia itse tarvitsisin lisää. Aineen ja saastuneen maa-aineksen poistaminen oli käynnissä yhä perjantaina puoliltapäivin, ja pelastusviranomainen oli luovuttanut torjuntatöiden johtovastuun Loimaan kaupungin ympäristöviranomaiselle. Kunnanhallituksen päätöksen toivotaan helpottavan tulevia rekrytointeja ja lukuvuoden suunnittelua. Siivoustyönohjaaja Miia Sillanpää-Virtanen iloitseekin oppisopimuskoulutuksen alkamisesta ja toivoo sen tuovan alalle uusia kiinnostuneita. Pelastuslaitos sai ilmoituksen kello kahdeksan maissa aamulla. Osa kunnista on palkannut opettajia määräaikaisiin tehtäviin niin, että kesän ajalta palkkaa ei ole maksettu. Ruiskun säiliössä oli 6 200 litraa kasvinsuojeluainesekoitetta, jota pääsi maastoon noin 5 000 litraa. Uudet rehtorit valitaan viimeistään alkuviikon aikana Loimaa Kalle Rajala Keskuskoulun ja Hirvikosken yhtenäiskoulun (HYK) rehtorivalinnat julkistetaan viimeistään alkuviikolla. Ainetta levisi 100–200 metrin matkalle ojaan, minkä jälkeen leviäminen onnistuttiin estämään. heinäkuuta, jos sijainen on ollut työssä koko lukuvuoden ajan tai 30. Mahdollista on suorittaa myös vain osatutkinto. Kunnanhallitus päätti asiasta sivistyslautakunnan ehdotuksesta. Lisäksi oppisopimuskoulutuksen aikana on mahdollista uusia vanhaksi päässyt työturvallisuustai ensiapukortti sekä hygieniapassi. Pärkön mukaan valintojen tekeminen on ollut hankalaa mahdollisimman toimivien kokonaisuuksien aikaansaamiseksi. Kunnassa uskotaan, että pätevät opettajat hakeutuvat mieluummin töihin kuntaan, jossa asia on kunnossa. Mäki-Mantila on hoitanut kuluneen lukuvuoden HYK:n rehtorin viransijaisuutta. Kunnan varhaiskasvatus-sivistysjohtaja Sini Lilja pitää päätöstä valtakunnallisesti merkittävänä. Halusimme päätösten taustalle luottamushenkilöiden tuen ja yhteisen näkemyksen, Lilja sanoo. PAIKALLISIA LAINA Otettaisiin tavoitteeksi saada tänne seniori-ikäisiä ihmisiä. Työ ei ole vain lattioiden moppaamista vaan sosiaalista sekä käytännönläheistä asiakkaiden palvelua. – Esimerkiksi kunnan yhdistelmätyöntekijä, joka työskentelee sekä ruokaettä siivouspuolella, voi tarvita koulutusta vain ylläpitosiivoukseen, Jokila antaa esimerkin. – Tiettävästi Ypäjä on ainoa kunta, joka maksaa kesäajan palkan sijaiselle myös perhevapaalta paluun aikana, hän sanoo kunnan tiedotteessa. Ypäjä alkaa maksaa määräaikaisille opettajille kesäajan palkkaa YPÄJÄN kunnassa myös määräaikaisille opettajille aletaan maksaa kesäajan palkka. Varsinais-Suomen pelastuslaitoksen päivystävä palomestari Marko Virolainen suhteuttaa, että kyseistä ainetta levitetään normaalisti pellolle 150 litraa hehtaarin kokoiselle alalle. Keskuskoulun rehtorin virkaan hakivat loimaalainen Jari Schwartz ja turkulaiset Maleena Nikander sekä Jussi Tuimala. Siihen asti he ovat verrattain hyviä veronmaksajia kunnalle. Nikander on toiminut turkulaisen Topeliuksen koulun luokanopettajana. Opetusalalla määräaikaisten sijaisten kohtelu on herättänyt runsaasti keskustelua viime vuosina. Kunnan tiedotteessa kerrotaan, että aihe nousi Ypäjällä esille Sini Liljan sekä Hevospitäjän yhtenäiskoulun rehtorin Turo Järvelän keskusteluissa. Loimaan kaupungin ympäristötarkastaja Anna Lilja kertoo, ettei onnettomuudessa vesistöön kohdistunut suurta riskiä, koska oja, johon ainetta pääsi valumaan, on tiivis savipohjainen tienreunusoja, jossa ei ollut vettä. Valtuutettu Riitta Lehtinen (sd.) Somero-lehdessä LAINA Toisin kuin voisi luulla, pyöräilymatkailussa liikkuu raha. On tärkeää, että samasta työstä saadaan samaa palkkaa, sillä määräaikaisten työntekijöiden kesäajan työttömyys vaikuttaa toimeentuloon merkittävästi. Jos määräaikaisuuden peruste on sijaisuus, maksetaan sijaiselle palkka varsinaisen viranhaltijan virkavapauden pituuden mukaisesti. Sijaiselle maksetaan palkka myös siltä ajalta, kun mahdollisesti perhevapaalta palaava henkilö palaa kesän ajaksi töihin. – Meillä olisi tällä hetkellä tarvetta palkata yksi tai kaksi oppisopimuskoulutukseen hakeutuvaa, hän kertoo. Erityisesti perhevapaan kohdalla asia on ollut myös meidän kunnassamme ongelmallinen. Hänen mukaansa akuutti tilanne oli onnettomuuspaikalla jo ohitse iltapäivällä yhden maissa. Asiasta päätti kunnanhallitus. PULA siivoojista näkyy myös Loimaan kaupungin siivouspalveluissa. Traktori pysyi onnettomuudessa pystyssä, ja siitä valui ainoastaan vähän hydrauliikkaöljyä, joka poistettiin maastosta. Kesäajan palkkoja on meilläkin maksettu vuosien saatossa hieman rehtorista riippuen. – Lähdemme yhdessä kartoittamaan tilannetta, ja varmasti se löytyy. Paikalle saapui useita pelastusyksiköitä. HYK:n rehtoriksi hakivat Schwartzin ja Tuimalan lisäksi myös Sanni Kouki ja Kari Mäki-Mantila. – Tämä sopii hyvin vaikka perheelliselle, koska tässä ei ole vuorotyötä, vuosia kaupassa työskennellyt Salo toteaa. Asiakkuuspäällikkö Melina Jokila sanoo, että koulutukselle on tarvetta, sillä työvoimapula vaivaa kipeästi sekä yksityisettä kuntasektoria. – Ilmiö on jo pidempiaikainen, ja myös oppilaitokset kärsivät hakijapulasta, hän toteaa ja tietää, että ongelma ei koske yksin Loimaan seutua vaan koko maata. Teija Uitto Laitilan Sanomien pääkirjoituksessa 6 Lauantaina 18. KATRIINA REIJONEN. Kevään aikana Ypäjällä on käynyt selväksi, että erityisesti tiettyihin opettajan tehtäviin on vaikea saada päteviä hakijoita. Ajatusta ovat tukeneet myös sivistyslautakunnan puheenjohtaja, sosiaalija terveysalan lehtori Maarit Ruusiala (kesk.) ja kunnanjohtaja Tatu Ujula. Henkilövahingoilta vältyttiin. Vaarallisen aineen onnettomuus sattui Vänniläntien ja Majatien risteyksessä. Hän kertoo, että pelastusviranomaiset konsultoivat torjuntatyössä Turvallisuusja kemikaalivirasto Tukesia ja ympäristöviranomaisia. Tuimala haki Loimaalle Piikkiön Niemenkulman koulun johtajaopettajan virasta ja Kouki MeriKarvian lukion ja yhtenäiskoulun rehtorin virasta. Lilja huomauttaa myös, että opettajien opetusvelvollisuuksiin perustuvassa järjestelmässä ei sovelleta vuosilomalakia ja tämä mahdollistaa sen, että esimerkiksi perhetai hoitovapaalla olevalla opettajalla on oikeus palata kesän ajaksi töihin ja usein hänen sijaisuuttaan tehnyt henkilö ja mahdollisesti sitä syksyllä jatkava jää ilman kesäajan palkkaa. Opinnot on haluttu tehdä mahdollisimman joustaviksi, ja koulutusta suunniteltaessa otetaankin huomioon sekä oppilaan että yrityksen tarpeet. kesäkuuta, jos hän on sijaistanut vain kevätlukukauden. Salon mukaan kyselyjä siivouspalveluista tulee päivittäin, mutta kaikkiin ei pystytä vastaamaan juuri työntekijöiden puutteen vuoksi. Selvityksen mukaan pyöräilymatkailija jättää alueelle 1,5-2 kertaa enemmän rahaa kuin autoileva turisti. Schwartz on aiemmin toiminut Kauhanojan koulun rehtorina ja kaksi viime vuotta lietolaisen Taatilan koulun rehtorina. Menettelyä aletaan soveltaa elokuusta lähtien. kesäkuuta 2022 Kaatuneesta kasvinsuojeluruiskusta ainetta maastoon LOIMAA Traktorin vetämä suurikokoinen kasvinsuojeluaineruisku kaatui risteyksessä ojan yli pellolle perjantaiaamuna Alastarolla. ENIMMÄKSEEN koti-, yritysja porraskäytäväsiivouksia tekevä Siivous ja kotiapu Irene oy:n yrittäjä Isa Salo tietää kokemuksesta, kuinka vaikeaa siivousalan ammattilaisia on löytää. YPÄJÄN kunnassa tuore päätös nähdään sekä työnantajan että työntekijän etuna. Lopulliset valinnat tekee Loimaan sivistysjohtaja Manne Pärkö, jolla haastatteluissa ja valintojen pohdinnassa on apuna ollut sivistyslautakunnan puheenjohtaja Sanni Kiviniemi sekä varapuheenjohtaja Heikki Vainio. – Jollei tänään (perjantaina) vielä saada päätettyä, niin viimeistään ihan alkuviikolla. Itse hän sanoo pitävänsä alasta, koska siinä pääsee auttamaan toisia ja työn jäljen näkee heti. Siivouspalvelualalle oppisopimuskoulutus Jani ja Isa Salo Siivous ja kotiapu Irenestä toivovat, että mielikuva siivousalasta muuttuisi paremmin todellisuutta vastaavaksi. Hän vinkkaa koulutuksen sopivan myös jo alalla työskenteleville, jotka haluavat päivittää osaamistaan. Ainetta poistettiin imuautolla, ja kaivinkoneella läjitettiin saastunutta maata kuormaauton lavalle. Päätöksen tekeminen on venynyt jo vähän liian pitkälle, kommentoi Pärkö. Hän sanookin törmänneensä työvoimapulaan säännöllisesti. Heistä noin 7 prosenttia vaatii rankinta tehostettua hoitoa. Loimaa Sari Holappa Forssan ammatti-instituutti aloittaa siivousalan oppisopimiskoulutuksen Loimaalla elokuun alussa, jos ryhmään saadaan vähintään kahdeksan opiskelijaa
Kiireelliset hoidetaan Turussa ja kiireettömät tulevat meille jonoon, mutta ne jonot eivät ole venyneet kovin pitkiksi. Pop-upeista ilmoitetaan niiden varmistuttua ja ne näkyvät poliisin verkkovarausjärjestelmässä. – Akkuja on ladattu ja ihmiset selkeästi haluavat taas päästä keikoille ja festareille sekä erilaisiin tapahtumiin, Toni Lehtonen lisää. – Alle vuoden sisällä vanhaksi mennyt passi tai henkilökortti kelpaa tunnistautumiseen. Silmäinfektioita ei myöskään pistetä tauolle, mutta niitä on kesällä vähäinen määrä. Tuleva Kuissi onkin suurempi kuin koskaan, sillä esiintyjiä on enemmän kuin edellisinä vuosina. – Haluamme tietysti kiittää suuresti sekä kaupunkia että kaikkia paikallisia toimijoita ja yrityksiä, jota Kuissin omalta osaltaan mahdollistavat, kolmikko tiivistää. – Kun lääkäreille ei saada sijaista, niin polit ovat kiinni, ja sitten ei tarvita hoitajillekaan sijaisia, kommentoi koordinoiva ylihoitaja Tarja Horn. Ensin pitää käydä ottamassa passikuvavaatimusten mukainen kuva, jonka valokuvaamo syöttää sähköisesti poliisin järjestelmään. Asiakirjat toimitetaan valittuun matkahuollon pisteeseen, josta sen voi noutaa esittämällä lähetystunnuksen ja tunnistautumalla passilla tai henkilökortilla. Lisäyksenä aiempiin vuosiin on esimerkiksi Valtasen liikenteen lähialueet kattava festarikyyti. kahdeksi kuukaudeksi, ja heinäkuun alussa useat muut poliklinikat sulkeutuvat lyhyemmälle kesätauolle. Tunnistautuminen onnistuu millä tahansa poliisin lupapalvelupisteellä. Edellisten kesien tapaan Kuissin taustajoukoissa on tänäkin vuonna mukana runsaasti talkooväkeä ja yhteistyökumppaneita. Heinäkuussa lupahakemuksia käsitellään Loimaalla vain ajanvarauksella Urheiluseurojen avustukset uuteen käsittelyyn ORIPÄÄN kunnanhallitus käytti otto-oikeuttaan sivistyslautakunnan päätöksestä, jolla lautakunta myönsi liikuntatoimen vuosiavustukset kahdelle paikalliselle liikuntaseuralle. Loimaa Oona Tepponen Kahden vuoden odotus on päättymässä, kun Loimaan oma festaritapahtuma Kuissi Rock järjestetään heinäkuussa tuttuun tapaan pesäpallostadionilla. Loimaan lupapalvelut ovat heinäkuun ajan suljettuna, mutta tarkoituksena on järjestää mahdollisimman paljon pop-up-päiviä. Kesälomat keskittyvät Loimaan sairaalassa kesäsulkujen yhteyteen. – Siitä on tullut aiempina vuosina hyvää palautetta. Lääkärien ja hoitajien vastaanotot ovat sulkujen ajan kiinni, mutta tietyt toiminnot pyörivät läpi kesän. Verkossa tehty hakemus ei aina riitä, ja poliisiasemalla käyntiä saatetaan vaatia tunnistautumista ja sormenjälkien ottamista varten. – Peruutusaikoja on nyt myös tullut paljon, ja ainakin tällä hetkellä tilanne Loimaalla näyttää hyvältä. – Kahtena viime vuonna pääesiintyjänä oli covid-19 ja se bändi määräsi kyllä tahdin, Lasse Laaksovirta toteaa. Toni Lehtosen, Lasse Laaksovirran ja Mikko Aarnion lisäksi Kuissi Rockin takaa löytyvät Anssi, Antti ja Matti Aarnio sekä Jari Koivusaari. – Kaikki ylimääräiset on saatu palveltua, eikä ketään ole tarvinnut ajaa pois. Tunnistautumista vaativissa lupahakemuksissa ajanvarauksen jonot venyivät yli kahden kuukauden mittaisiksi, eikä ilman ajanvarausta jonottamaan saapuneille voitu taata sujuvaa ja joustavaa asiointia. Verkkohakemuksen täyttämisen yhteydessä valitaan toimitusnopeus. Loimaan lupapalveluiden jonot saatu purettua . – Meillä on kasassa hyvä ja monipuolinen kattaus artisteja ja jopa kansainvälisesti tunnettuja nimiä, vaikka genrenä rock onkin hallitseva, Mikko Aarnio summaa. Laaksovirran, Lehtosen ja Aarnion mukaan jo perinteeksi muodostunut ilmainen päiväkonsertti on yksi niistä asioista, joista he pitävät järjestäjinä kiinni. Mikäli tunnistautuminen tai valtakirjan käyttäminen ei ole mahdollista, voi valmiin passin noutaa vain Turun, Salon, Porin ja Rauman poliisiasemalta. OONA TEPPONEN. Maanantai-iltana kokoontunut kunnanhallitus päätti, että sivistyslautakunnan tulee käsitellä kyseinen asia uudestaan. Jo nyt Kuissi houkuttelee paikalle musiikin ystäviä Loimaan lähikuntiakin kauempaa. Lounais-Suomen poliisilaitoksella kysyntään vastattiin lisäämällä lupapalveluiden aukiolopäiviä. 7 Lauantaina 18. – Kuissi on jo niin vakiintunut tapahtuma, että kiinnostuneita riittää. Hänen mukaansa jonot eivät ole Loimaalla millään osastolla kovin pitkiä, joten muutaman viikon mittaisten sulkujen aikana kertyvät lähetteet saadaan käsiteltyä hyvin. UUDEN passin hakeminen on nopeinta verkossa. – Kyllähän kaikki Loimaan tietää ja tuntee kaikkialla, mutta tarkoitus on nostaa Loimaa vielä hieman enemmän maailmankartalle, hymyilee Aarnio. Ensimmäistä kertaa Kuissi järjestettiin kesällä 2016, mutta heinäkuun festari on järjestyksessä vasta viides. Horn sanoo, että kesäaikataulut eivät aiheuta lisäruuhkia. – Sellaista taukoa ei kuitenkaan ole, että kukaan ei lukisi lähetteitä. Lautakunta oli päättänyt äänestyksen jälkeen jakaa 8 000 euron avustussumman siten, että Oripään Urheilijat saa 5 000 ja Oripään Vesa 3 000 euroa (LL 14.6.). Tapahtuma kasvattaa toivottavasti myös entisestään seudun markkina-arvoa. Jaloilla ihmiset kuitenkin äänestävät, ja olisikin hienoa nähdä mahdollisimman moni loimaalainen heinäkuussa Kuississa, Laaksovirta, Lehtonen ja Aarnio toivovat. Tällä hetkellä tunnistautumisaikoja saa hyvin lyhyelläkin varoitusajalla, ja ilman ajanvarausta tulleiden asiakkaiden tunnistautuminen saadaan myös hoidettua sulavasti. Tunnistautuminen hoituu nopeasti, kun asiakkaalla on jo hakemus järjestelmässä sisällä ja maksettuna. Syynä muutaman vuoden ajan pidettyihin kesätaukoihin on lääkärien sijaisten puute. Aikoja on pystytty lisäämään ja asiointi onnistuu usein jopa samana päivänä, kertoo LounaisSuomen poliisilaitoksen lupaesimies Tuija Heinonen. Hakija voi myös valtuuttaa toisen henkilön noutamaan passin. Se vaatii mietintää majoittumisesta ja esimerkiksi leirintäalueesta. Vaikka tämän kesän Kuissi on vielä edessä, on tulevaisuuteen tehty varovaisia tunnusteluja sekä artistien että tapahtuman järjestämisen suhteen. Ilman ajanvarausta tulleita on saattanut päivän aikana olla jopa 50–60, ja jonotusajat sitten ovat olleet sen mukaisia. Sydänpoliklinikka suljettiin jo 13.6. . Jos ne ovat yli vuoden vanhoja, tai niitä ei ole lainkaan, pystyy tunnistautumisen kyllä tekemään, mutta se vie enemmän aikaa. – Seuraava askel olisi tietysti tehdä Kuissista kaksipäiväinen, johon yleisön puolelta on ollut jo kiinnostusta. FESTIVAALI osuu tänä vuonna kesän kiireisimmälle viikonlopulle, sillä heinäkuun kolmannelle viikonlopulle osuu noin 30 musiikkitapahtumaa. ENNEN illan esiintyjäkaartia Kuissin lavalle nousee Lastenmusiikkiorkesteri Ammuu!. Myös paikallista tuotantoa kuullaan ennätysmäärä, sillä illan kahdeksasta esiintyjästä peräti neljä on loimaalaistaustaisia. Normaalitoimitus vie 8–12 arkipäivää, hieman kalliimpi pikatoimitus vie hakupäivän jälkeen enintään neljä arkipäivää ja nopein express-toimitus vie yhden arkipäivän, mikäli tilauspäivän express-passikiintiössä on tilaa. Kesällä ihmiset eivät mieluusti sairaalaan saavukaan vaan asioivat mieluummin syksymmällä. – Koko kesän toimii tietenkin akuutti päivystys, dialyysi ja lääkehoitopoliklinikka. kesäkuuta 2022 Loimaa Kalle Rajala Lisääntynyt kysyntä ruuhkautti alkuvuodesta poliisin lupapalvelut ympäri Suomen. Ilmiö koskee kuitenkin koko kesää: festareita, keikkoja ja konsertteja järjestetään ennätysmäärin ja osa on jouduttu jopa perumaan alhaisen kiinnostuksen vuoksi. Silloin noutajalla täytyy olla valtakirja, lähetystunnus ja voimassa oleva passi tai henkilökortti. Passikuva on voimassa kuusi kuukautta. Kuissi Rock tulee tänä kesänä suurempana kuin koskaan Loimaan sairaalan poliklinikoilla kesäsulkuja Tyks Loimaan sairaala Kalle Rajala Sijaisten puute sulkee Tyks Loimaan sairaalan vastaanottoja kesän ajaksi. Sormenjäljet ja allekirjoitus ovat poliisin käytettävissä kuuden vuoden ajan, jonka jälkeen ne on uusittava. – Päiviä ei vielä ole päätetty, mutta ainakin kerran viikossa niitä pyritään järjestämään. Hallitus perustelee päätöstään sivistyslautakunnan käsittelyyn liittyvillä jääviysasioilla
MAALAUSLIIKE MARANG OY 040 715 4677 • www.marang.fi . Suunnistajia oli mukana 60. PEPPI LEHTOMÄKI. KAUNEUSHOITOLAT Turuntie 14, Loimaa. – Meillä oli kaksi leiriä Kuortaneella, ensimmäinen toukokuussa ja toinen päättyi viikko sitten. 10.00-15.00, puhelimitse 9.00-16.00 Email toimisto@loimijoki.. Olin jo viime kesänä mukana kolmella maajoukkueleirillä, joten tekeminen oli aika samanlaista. Puh. – Ensimmäisen aikana olin kipeä, mutta siitä huolimatta pääsin mukaan toiselle leirille. Rata 3,4 km: 1) Simola Anna 34.00, 2) Halkosaari Helena 45.12, 3) Välimäki Harri 47.20, 4) Kopu Laura 47.59, 5) Kanerva Anne ja Taponen Jussi 49.31, 6) Pullinen Anna 50.54, 7) Ketola Paula 51.54, 8) Hörkkö Jaakko 52.26, 9) Ahtinen Rauno 55.58, 10) Salonen Martti 1.02.39, 11) Kesti Timo 1.02.59, 12) Heikkilä Tarmo 1.03.01, 13) Mikkola Untamo 1.08.52, 14) Hongisto Aune 1.22.48. Ratamestarina toimi Matti Ylitalo. HENKILÖNOSTIMET Nostokorkeudet: HENKILÖNOSTINVUOKRAUS PASI MARKULA KY 0500 770 606 DINO 95T DINO 120T DINO 130T DINO 160XT DINO 180T DINO 210XT 9,5 m / 12 m / 13 m 16 m / 18 m / 21 m Leguan 125 & 160 Leguanit menee sinne minne muut nostimet ei pääse! Itsekulkeva neliveto henkilönostin Nostokorkeudet 12 m / 16 m Talon maalaukseen, rännien putsaukseen, puiden kaatoon yms. Toisen leirin jälkeen valmentaja nimesi 12 pelaajan maajoukkueen, jossa olen mukana, kertoo Räsänen. . 050 463 0450 . 050 564 2699 FYSIOTERAPEUTTI AMK, TtM p. Yleispelaaja Heini Ahtola valittiin joukkueeseen varalle. HYVINVOINTIPALVELUT Loimaan Lääkintävoimistelu OSTEOPAATTI D.O. P. Nettiajanvaraus: www.sabrina.fi Käsityöläiskatu 9, Loimaa Päivi Mäkelä 040 821 6306 Myös kotija laitoskäynnit Hoito palvelusetelillä ja ePassi Lahjakortit JALKAHOITOLA ARJALKA juhlatilaT Alakerrastamme löydät viihtyisät lanko.?/kokoustilat Vesikoskenkatu 13, Loimaa Meiltä myös maistuvat tarjoilut. 0500 822 386 www.alastaronautopalvelu.fi Renkaat ja rengastyöt Kolarikorjaukset Hinauspalvelut w w w. 2022 Kustaantien ja Rongan maastossa. 050 564 2699 Koulukuja 11, Loimaa F Y S I O T E R A P IA • Tukija liikuntaelin fysioterapia • Ortopedinen fysioterapia • Neurologinen fysioterapia Myös kotikuntoutusta ja allasterapiaa F Y S I O T E R A P IA FYSIOTERAPEUTTI AMK, TtM p. JALKAHOITOLAT Turuntie 14, Loimaa. Ei aikaa: Lehtilä Minna, Riikonen Noora, Saarinen Armi. Nyt maajoukkueeseen nimetty ryhmä on kolmea pelaajaa lukuun ottamatta sama kuin mestaruuden napannut joukkue. KONEVUOKRAUSTA Jätä lapiohommat naapurille! VUOKRAA AVANT! MAALAUSLIIKE MARANG OY 040 715 4677 • www.marang.fi Avant 225 ja Avant 528 pienkuormaajat Avant Minikaivuri Meiltä myös mullat, kuorikatteet ja sorat pihatöihin Vaihtolavat, taukotilat, trailerit yms. 02 763 6860 iv-konehuollot ja suodattimet p. Kahden leirin jälkeen valmentaja Nikolas Buser nimesi joukkueen EM-jatkokarsintoihin, jotka pelataan Montenegrossa kesä-heinäkuun vaihteessa. Anita Koivisto • Osteopatia • lymfaterapia • hieronta P. kesäkuuta 2022 LENTOPALLO LP-Vampulan pelaajat Selma Räsänen ja Heini Ahtola ovat ahkeroineet maajoukkueleireillä alkukesällä. 050 564 2699 Koulukuja 11, Loimaa F Y S I O T E R A P IA • Tukija liikuntaelin fysioterapia • Ortopedinen fysioterapia • Neurologinen fysioterapia Myös kotikuntoutusta ja allasterapiaa F Y S I O T E R A P IA FYSIOTERAPEUTTI AMK, TtM p. JÄTEHUOLTO • Jätehuolto kaikille kiinteistöille • Paperin, pahvin ja kartonkien keräys • Kaivojen tyhjennykset sekä viemäreiden avaukset • Siirtolavojen vuokraus ja toimitus Roskat pois nurkista! Puh. ILMANVAIHTOPALVELUT IV-Pelti Luuri Oy Ilmastoinnit ja tarvikkeet sekä huollot 5” vesirännit suoraan autosta Konesaumatut katot Rakennuslistat ja peltityöt Kuparityöt Kattoturvallisuustuotteet Rautarakennetyöt Seinäkasetit Voimatie 1-3, 32210 Loimaa www.ilmastointijapelti.fi p. Selma Räsänen pelasi jo talvella U19-maajoukkueessa, joka voitti Pohjois-Euroopan mestaruuden Rovaniemellä käydyissä kisoissa. 0500 741 437 Nettiajanvaraus: www.sabrina.fi . au to hu ol to m au nu .fi 0400 224 027 • huollot • korjaukset • kolarikorjaukset • maalaukset • tuulilasin vaihdot/korjaukset • muovikorjaukset • rengasmyynti • automyynti Huolto 040 521 55 80 Vauriokorjaus 0500 815 086 Kotihoiva RosaMaria apuna arjessa hoivaa ja huolenpitoa Jenni Heinonen 050 5500 035 Leila Toivonen 044 3056 900 lisäksi hermoratahieronta ja jalkojenhoito. 050 564 2699 Koulukuja 11, Loimaa F Y S I O T E R A P IA • Tukija liikuntaelin fysioterapia • Ortopedinen fysioterapia • Neurologinen fysioterapia Myös kotikuntoutusta ja allasterapiaa F Y S I O T E R A P IA • Tukija liikuntaelin fysioterapia • Ortopedinen fysioterapia • Neurologinen fysioterapia www.fysioterapeuttitevasaari.fi Koulukuja 11, Loimaa p. Rata 7,7 km: 1) Markula Timo 1.29.05, 2) Hongisto Keijo 1.43.57, 3) Leppämäki Tuija ja Matti 2.09.09, 4) Lipasti Anni 2.33.46, 5) Saario Pentti 2.47.52. • Juhlatila holvi (50 hlö) • kokoustila vekseli (8 hlö) Selma Räsänen U19-tyttöjen maajoukkueeseen TULOSPÖRSSI SUUNNISTUS Torstairastit 9.6. ISÄNNÖINTIPALVELUT TALOYHTIÖT HUOM! Isännöinti Oy Tikakoski Vesikoskenkatu 1, 32200 Loimaa Kimmo Tikakoski 0400 741 556 www.tikakoski.com Löydät paikalliset isännöintipalvelut nyt uudesta osoitteesta Heimolinnankatu 18, 32200 Loimaa. Suomen vastustajia Montenegrossa ovat Itävalta, Ranska ja Montenegro. 040 7527 353 Loimaantie 272, Alastaro www.ryotintila.fi . 050 5292 439, Käsityöläiskatu 9, Loimaa • perhejuhlat • muistotilaisuudet • pitopalvelua • kokoukset p. FYSIOTERAPIA FYSIOTERAPEUTTI AMK, TtM p. Rata 2,6 km: 1) Helin Pirjo 46.40, 2) Juva Otto 48.49, 3) Laurinen Markku 55.05, 4) Isotalo Matti 55.10, 5) Lahinen Anna 58.58, 6) Halkosaari Severi 1.00.38, 7) Soro Riitta 1.03.44, 8) Kylliäinen Hannu 1.09.14, 9) Toivonen Merja ja Nokso-Koivisto Päivi 1.50.52. Räsänen ja Ahtola ovat molemmat pelanneet LP-Vampulan ykkössarjassa pelaavassa akatemiajoukkueessa, joka on seuran kehitystaso. KOSTEUSKARTOITUKSET LOIMAAN RAKENNEKUIVAUS OY Rakennuskuivaukset & kosteusmittaukset Ko s te u s k a r to i t u s. 050 564 2699 Koulukuja 11, Loimaa F Y S I O T E R A P IA • Tukija liikuntaelin fysioterapia • Ortopedinen fysioterapia • Neurologinen fysioterapia Myös kotikuntoutusta ja allasterapiaa F Y S I O T E R A P IA . – Minut valittiin leirin jälkeen maajoukkueeseen varalle eli en lähde näille kahdelle leirille enkä Montenegroon. Rakennuskuivaukset & kosteusmittaukset . YRITTÄJÄ! Lähde mukaan hakemistoon – ota yhteyttä: Marika Suuronen 050 533 6313 • Anna-Mari Koskimies (02) 588 8962 myynti@loimaanlehti.fi PALVELUHAKEMISTO Paikallista osaamista parhaasta päästä PALVELUHAKEMISTO . AUTOKORJAAMOT Määräaikaishuollot BE-, DSLja OBD-mittaukset Katsastuspalvelu Ilmastointihuollot Alastaron Autopalvelu Loimijoentie 99, Alastaro P. 040 830 4556 Huomioi kotitalousvähennys . Rata 10,5 km: 1) Salo Markus 1.21.51, 2) Mäki Juho 1.39.47, 3) Laaksonen Eemeli 1.50.59, 4) Ruuhi Teemu 1.59.09, 5) Merta Henri 2.17.35, 6) Uusitalo Terttu 2.27.32. 050 2279 . f i TILAA KARTOITUS: Pätevöitynyt kosteudenmittaaja (PKM) Jarmo Helenius, 0400 932 453 jarmo@kosteuskartoitus.fi Kosteuskartoitus. Olen kotona ja jos joku yleispelaajista loukkaantuu, silloin saattaa tulla kutsu joukkueeseen. Ei aikaa: Tytykoski Martti. Rata 5,5 km: 1) Pullinen Juha 1.04.19, 2) Hongisto Heimo 1.16.52, 3) Leppänen Pekka 1.20.52, 4) Julkunen Timo 1.21.02, 5) Lehtinen Jonna 1.21.56, 6) Jälkö Elisa 1.23.25, 7) Koivisto Jorma 1.27.14, 8) Merta Elisa 1.28.16, 9) Markula Kaisa 1.30.29, 10) Tuominen Satu 1.37.54, 11) Kuosa Harri 1.39.47, 12) Vatka Lassi 1.41.12, 13) Vehviläinen Reija 1.49.30, 14) Nyman Ulla 1.49.36, 15) Salo Mervi 2.04.48. Heimolinnankatu 18, Loimaa Avoinna ark. Lohkovoittaja etenee elosyyskuun vaihteessa Pohjois-Makedoniassa pelattavaan EM-lopputurnaukseen. Heini Ahtola oli mukana toisella Kuortaneen leirillä. JUHLAJA PITOPALVELUT . . Toisen hakkurin paikan nappasi LP-Vampulan liigajoukkueeseen nimetty Selma Räsänen. 8 Lauantaina 18. Selma Räsänen opiskelee Sastamalan koulutuskuntayhtymässä, ja hänet on valittu kuntayhtymän kummipelaajaksi. P. SYLVI RÄSÄNEN Heini Ahtola oli juuri päättyneessä Power Cupissa Kauhavalla Euran Raikun joukkueessa, jossa hän aikoinaan aloitti lentopallouransa. Rata 1,8 km: 1) Sointu, Sylvi ja Riitta 33.48, 2) Harteela Heli 35.18. Joukkueessa kehityshakuiset ja -haluiset pelaajat kehittyvät kohti pääsarjatasoa ja samalla mahdollistuvat myös maajoukkuekutsut. 0500 741 437 Myös kotikäynnit sekä hoidot palveluseteleillä
TIETOKONEET Turuntie 10, Loimaa P. T11 pituus: 1) Laura Kankare 3,15, 2) Alesia Mikkola 2,17, 3) Milja Muhonen 2,07, 4) Lulu Purra 1,92. PARTURIT Teitä palvellaan ilolla ja ammattitaidolla! Avoinna ma-pe 9-17, la 9-14 tai sopimuksen mukaan Ajanvaraus p. ÖLJYSÄILIÖHUOLLOT . RAKENNUSTARVIKKEET HiusStudio Koulukuja 7, Loimaa Ajanvaraus p. Aivan viime hetkillä Aapo Hakala roikutti pallon yli taaksepäin juosseen Liedon maalivahdin Juha Alenin. Seuraava ottelu pelataan Turussa 2. 045 6340 144 Myös ilman ajanvarausta Annina Haltsonen-Mäkelä Ma-Pe 9-17 • La sopimuksen mukaan Parturi-kampaamo PURO Vesikoskenkatu 18 32200 Loimaa P. kesäkuuta 2022 YRITTÄJÄ! Lähde mukaan hakemistoon – ota yhteyttä: Marika Suuronen 050 533 6313 • Anna-Mari Koskimies (02) 588 8962 • myynti@loimaanlehti.fi PALVELUHAKEMISTO Paikallista osaamista parhaasta päästä PALVELUHAKEMISTO Öljysäiliöhuollot säiliöön kuin säiliöön. RATSASTUS P. Joukkue on voittanut yhtä tasapeliä lukuun ottamatta kaikki ottelunsa muikealla maalierolla 70–4. 0400 327 566 . . TOISELLA jaksolla kotijoukkue peluutti vaihtopelaajiaan eikä prässi purrut enää ensimmäisen puoliajan tapaan. alkaen. 02 762 1144 Av. LoPS–LiePA 2 13–1 (6–0). heinäkuuta Kuuvuoren Laakia vastaan, ja 16. 02 4148 400 www.akrdata.fi Tietokoneet, ohjelmistot ja oheislaitteet Huollot sekä asennukset yrityksille ja kotitalouksille . 045 874 6600 Nettiajanvaraus www.hiusstudiounica.fi Avoinna ma-pe 9-17 la 9-14 Myös sopimuksen mukaan. Palvelutarjontamme löydät netistä! . VARASTOMYYNTI av. 050 3028 491 Koti-, remonttija muuttosiivouksia. P13 60 m: 1) Eero Kulmanen 11,4, 2) Niilo Kulmanen 11,6. PAINOPALVELUT . T11 60 m: 1) Laura Kankare 11,7, 2) Alesia Mikkola 12,2, 3) Milja Muhonen 12,8, 4) Lulu Purra 13,0. P13 keihäs: 1) Eero Kulmanen 28,85, 2) Niilo Kulmanen 20,90. N17 kuula: 1) Wilma Hakanpää 5,52, 2) Anniina Markula 5,24. KOTIJA YRITYSSIIVOUKSET Aidosti paikallinen! Palloseuralle tappio ja voitto Jalkapallo Aarne Reiman AFC Campus–LoPS 3–1 (2–0). T13 korkeus: 1) Liina Jälkö 1,20. Vierasjoukkueesta on kuitenkin paikallaan nostaa esiin maalivahtina pelannut Juha Alen, joka päästetyistä maaleista huolimatta oli vierailijoiden paras. 044 207 1937 Verhontie 97, Kojonkulma www.punkintila.fi Lämmin maneesi Ratsastustunnit poniKouLut Siivouspalvelumme ja kodinhoi tomme avulla voit käyttää aikaasi ja energiaasi Sinulle miellyttävimpiin toimiin! Turuntie 61, 32200 Loimaa Puh. T13 60 m: 1) Liina Jälkö 10,1. P9 40 m: 1) Maximilian Mikkola 9,8. (02) 550 2400 www.sahkoliike.fi Loimaan Aluetaksi Oy www.loimaanaluetaksi.fi P. Enempään pelaaja-arviointiin tuskin on vastuksen heiveröisyydestä johtuen aihetta. Maalitiliä ensimmäisellä jaksolla kartuttivat vielä Aake Alisaari kahdesti, Pape Diabate ja Joel Salonen. 0400 537 171 www.loimaanrakennuseriste.fi 040 773 1310 Loimaansiivouspalvelu.. TAKSIJA TILAUSAJOPALVELUT info@rtteka.fi • www.rtteka.fi • p. P. Tappion myötä LoPS saa luopua nousuhaaveistaan, jos niitä ylipäätään olikaan, sillä sarjaa johtava TuRaKe entisine Veikkausliigaja kakkosdivaripelureineen on karannut jo seitsemän pisteen päähän. klo 9-17. PARTURIT . Se voittanee lohkon ja pääsee ainoana karsimaan noususta neloseen. Loimaalaisten lohdutusmaalin teki ottelun lisäajalla Rei Hoda. Lasse Pitkänen kiitti ja kuittasi lukemiksi 12–1. . P. 050 543 6847 Valvontaja työnjohtotehtävät sekä suunnittelutyöt . LoPS kärsi vierastappion viime viikon torstaina Turussa. TUHOLAISTORJUNTAA TUHOLAISTORJUNTAA Loimaan alueella Loimaan Kiinteistöhuolto Oy Ota yhteyttä: Anssi Nurmi: 040 687 6969 anssi.nurmi@lkhoy.fi | www.lkhoy.fi 9 Hiiret 9 Ötökät 9 Torakat 9 Rotat 9 Luteet 9 Ampiaiset Soita heti ja varaa aikasi! Ota yhteyttä: Anssi Nurmi: 040 687 6969 anssi.nurmi@lkhoy.fi | www.lkhoy.fi . P13 korkeus: 1) Eero Kulmanen 1,15, 2) Niilo Kulmanen 1,00. M keihäs: 1) Matti Kulmanen 44,13. TULOSPÖRSSI YLEISURHEILU Oripään Vesn kilpailut 7.6.2022. P15 kuula: 1) Eeli Kulmanen 9,14. 02 762 2120 www.tazzi.fi Turuntie 15, 32200 Loimaa PARTURI-KAMPAAMO Turuntie 13 • LOIMAA P. heinäkuuta Pema-areenalle saapuu VG62:n reservijoukkue, joka on tällä hetkellä sarjakakkonen. RAKENNUSTOIMISTOT Sopimusja KELA-ajot voit tilata suoraan numeroistamme! www.loimaantaksi.fi JARKKO AAKIO 1+6 hlö / INVA ILPO LAUNONEN 1+6 hlö 0500 530 807 040 867 9053 LEIKK AA TALTE EN LUOTETTAVAA PALVELUA LÄHIALUEELLASI TAKSI . SÄHKÖLIIKKEET Turuntie 73, 32200 Loimaa p. PESULAPALVELUT Oppipojankatu 5 p. Kotijoukkueen prässi oli niin tiivis, että vierailijoilla oli ylipääsemättömiä vaikeuksia saada kontrolloituja hyökkäyksiä vastustajan kenttäpuolisolle. Vierastappio oli LoPS:lle jo kauden kolmas, ja sarjasijoitus putosi parilla pykälällä. Varastohotelli VARASTOTILAA Vesikoskitalo/Nahkalinna Juvantie 11, Loimaa p. P15 60 m: 1) Eeli Kulmanen 9,2. Vierailijat olivat matkassa suppealla ryhmällä, mukana ei ollut ainuttakaan vaihtomiestä. P15 pituus: 1) Eeli Kulmanen 4,40. Kun Diabate vielä täydensi hattutemppunsa tekemällä kolmannen maalinsa ja Tuomas illan kuudentensa, nähtiin taas kerran palloseuran puolustukselle tyypillinen viime minuuttien löysäily, jonka seurauksena vierailijoille lohdutusosuma. Täyttä minuuttiakaan ei ollut ehditty pelaamaan, kun Norsunluurannikon lahja loimaalaiselle futikselle, Pape Diabate, siirsi Eelis Muurisen maukkaasta tarjoilusta kotijoukkueen johtoon. P3 pallo: 1) Niilo Muhonen 2,78.. SIIVOUSPALVELUT Tmi Ansa Haveri. T5 40 m: 1) Alina Talvitie 13,2, 2) Seela Jalonen 14,0. T13 keihäs: 1) Liina Jälkö 34,00. T5 pallo: 1) Seela Jalonen 5,38, 2) Alina Talvitie 3,19. LoPS kilvoittelee jo kolmantena kesänä peräkkäin sijoista 2–4. T7 40 m: 1) Maisa Mäkilä10,4. . LUKKOLIIKKEET JA KAIHTIMET Turuntie 7, Loimaa, Puh. VARASTOTILAT Onko talli täysi. 040 1711097 Sinua palvelee Mira ja Helena Huhtalan Taksit Oy 0400 536 088 KELAKULJETUKSET soita suoraan ylläolevasta numerosta. P7 40 m: 1) Viljami Muhonen 8,4. 0400 293 576. N17 pituus: 1) Wilma Hakanpää 2,28. Kupletin juoni oli selvä heti alusta lähtien. Tuomas Hakala kiitti saamastaan tilasta ja nakutti toisen jakson alussa peräti neljä maalia peräkkäin puolessa tunnissa. 02 769 2200 Avoinna ark. N17 60 m: 1) Wilma Hakanpää 11,2, 2) Anniina Markula 14,0. 044-7442 300 SIISTIÄ PALVELUA MONIIN ERI TARPEISIIN Lisätietoja: www.pihaportti.fi KAIKENLA ISET SIIVOUKS ET! Siivous, henkilökohtainen avustaminen, omaishoitajan sijaistaminen. Tuomas Hakala oli kotijoukkueen hahmo kuudella maalillaan. T9 pallo: 1) Iiris Mäkilä 15,21. VOITOLLA palloseura nousi takaisin kolmannelle sijalle. VAIKKA vieraspelit eivät ole tänä kesänä oikein kulkeneetkaan, palloseura on kivikova kotijoukkue. Invakuljetukset ja muut kuljetuspalveluajot. ma-pe 6.30-16.30 KYSY KULJETUSPALVELUA! . T1 15 m: 1) Melina Talvitie 21,9. LVI-LIIKKEET info@lvi-optimus.fi 0400 482 796 LVI-töistä MAALÄMPÖÖN! Voimakatu 1,LOIMAA . Viisi minuuttia jäljellä ja karkea pallon lentoradan arviointivirhe. T9 kuula: 1) Iiris Mäkilä 3,39. T11 kiekko: 1) Laura Kankare 13,75, 2) Milja Muhonen 9,22, 3) Alesia Mikkola 8,09, 4) Lulu Purra 4,34. AFC Campuksen tilannekovuus oli molempien maalien edustalla luokkaa parempi kuin vierasjoukkueella, joka hävisi maalinedustojen pystypainikamppailut järjestään. La 9-13 www.loimaanlukko.fi Loimaan Lukko Oy . 0400 223 964 Huom! Kuljetuspalvelusopimus voimassa 1.6. T7 pallo: 1) Maisa Mäkilä 6,67. 9 Lauantaina 18. Ottelussa tehtiin kuitenkin vielä yksi maali. www.neliopinnoitus.fi P. P9 kuula: 1) Viljami Muhonen 3,63, 2) Maximilian Mikkola 2,64. Viime tiistaina sen sai kokea lohkon hännänhuippu Liedon Pallon kakkosjoukkue. ma-la 8.30-12.00 Loimaan Rakennuseriste Oy Varasto Lamminperä 10, P. 040 7153 160 info@kotipalveluannamaria.fi . Kaksikko Aapo Hakala ja Joonas Suokas ottivat keskikentän haltuunsa, ja kun 21 minuuttia oli pelattu Tuomas Hakala lisäsi veljensä Aapon syötöstä kotijoukkueen johtoa. P7 pallo: 1) Viljami Muhonen 18,49. P9 korkeus: 1) Maximilian Mikkola 0,75
Teriyaki broileria L/G Kaali-lihalaatikkoa L/G Keitettyjä perunoita L/G Vesimeloni-feta-mansikkasalaatti L/G Tiistai 21.6. Kylmäsavulohipastaa L Jauhelihakeittoa L/G Varhaisperuna juustosalaattia L/G Päivänannos 9€ Kana-pitaleipä ja tikkuperunoita L Torstai 23.6. Pyttipannua ja paistettu kananmuna L/G Kasvistäytteistä munakasrullaa ja pestokastiketta L/G Lohkoperunoita L/G Cobb-salaattia (kana, pekoni, Aura) L/G Marjarahkaa L/G Keskiviikko 22.6. Ota yhteyttä: Jaskan Jaskan Puoti Oy Puoti Oy Vesikoskenkatu 11 p. Kermainen broilerkeitto Torstai 23.6. Porsaan noisetit & pippurikastike L,G Paistetut perunat L,G Tonnikalapasta L Banoffee L Tiistai 21.6. Vesikoskenkatu 13 Loimaa p. Lounaan hinta 8,60€ paikan päällä. 050 470 3544 Lounas ma-pe klo 10.30-14.00. 11,90€ Maanantai 20.6. Hyvää juhannusta! Ravintola kiinni Vanhankirkontie 383, 32440 Loimaa. 050 520 5939 tai sähköpost. Arkilounas ma-pe klo 11-13.30 10€. Loppuviikon lounaslistat löydät päivittäin nettisivuiltamme. Maanantai 20.6. Burgundinpata & Paistettua Makkaraa Keskiviikko 22.6. 02 7636 5100. 0400 527 627 Lounas klo 10.30-14.00. 02 7621 628 Lounas klo 10.30-14.00 Lounaspöydän hinta 9,00€ sisältäen lämpimien ruokien lisäksi salaatit, leivät levitteineen, ruokajuomat sekä jälkiruokakaffeet lisukkeineen. salaattija leipäpöydän sekä kahvin ja jälkiruoan) Kokilta Kasvisjuustoburger ja bataattiranskalaiset & aiolia 13 e Päivän Pihvi: Punaviinihärkää 25 e Jälkiruokana Talon porkkanakakkua Lounasaikaan myös a la carte. Take away keitto 4,90€ Keittolounas 7,50 € ja salaatti&keittolounas 9,00 € Maanantai 20.6. Tervetuloa herkuttelemaan paikan päälle tai take away. 050 520 5939 www.lannenmaukas.fi Lounas 10.45-13.00. Hernekeitto ja pannari Perjantai 24.6. Kermainen kanakeitto L,G Karamellipossu M,G Puna-ahven kevätsipulikastikkeessa L,G Höyryperunat M,G Höyrykasvis M,G Raparperikiisseli M,G ja kardemummavaahto L,G Kahvi&tee Keskiviikko 22.6. p. Maanantai 20.6. Herkulliset Lihapyörykät & Kalaa Talon tapaan Tiistai 21.6. Juhannusaattona ei lounasta Sinun ravintolasi lounaslista tähän. 10 Lauantaina 18. ei keittolounasta Lauantai 25.6. 040 1510 520 Lounas klo 10.30-14.00. Runsas salaattibuffet Uunimakkara ja possun kermainen sienikastike (G,L) Persiljaperunasose ja koko perunat (G,L,K) Värikäs tofupasta ja uunikasvikset (G,L,K) Makeaa talon tapaan ja kahvi (G,L,K) Päivän keitto (G,L) Tiistai 21.6. Runsas salaattibuffet Jauhelihamureke ja ahdin kalapyörykät (G,L,K) Valkosipulikermaperunat ja koko perunat (G,L,K) Kasviskääryleet ja pinaattikastike (G,L,K) Suklaavanukas ja kahvi (G,L,K) Päivän keitto (G,L) JUHANNUKSENA 24.-26.6. 0276377020/ ravintola, 027637700/info. Olemme juhannusaattona suljettuna ILOISTA JUHANNUSTA KAIKILLE! Mettähannankatu 2 p. Pinaattikeitto M,G Broileria italialaisittain L,G Lihapullat ja kermainen ruskeakastike L,G Höyryperunat M,G Pestokasvikset L,G Pieni makea Kahvi&tee Tiistai 21.6. Savuporokeitto L,G Naudanpaistia konjakkikastikkeessa L,G Hollandaisebroileria L,G Tikkuperunat L,G Höyryperunat M,G Kasvis-sekoitus L,G Pieni makea Kahvi&tee Torstai 23.6. Chili-kookos-kanakeitto L,G Ylikypsää possunniskaa & punaviinikastike L,G Aurakermaperunat L,G Kesäkurpitsavuoka L,G Suklaamousse L,G Keskiviikko 22.6. Päivän keitto tai salaattipöytä 5€ Hävikkiä estääksemme, myymme viimeisen puolen tunnin ajan (klo 13.30-14 ) arkilounasta hintaan 7€ Ruokamme on aina laktoositonta ja ruoanvalmistuksessa suosimme suomalaista lähiruokaa. Emännän Lihapata & Hawaijinleike Perjantai 24.6. Juustokuorrutetut Jauhelihapiffit & BBQ~Broileri Torstai 23.6. Sarka toivottaa kaikille Hyvää Juhannusta! Sinun ravintolasi lounaslista tähän. Maanantai 20.6. keiton, leivät, ruokajuoman ja kahvin. Hinta 6,95€ sis. Lounasbuffet 11,90 € joka arkipäivä klo 10.45-14.00. lannenmaukas@ gmail.com Maanantai 20.6. ei keittolounasta Satakunnantie 26 Loimaa p. Wieninleike & choronkastike (G) Maalaisranskalaiset & paprikamajoneesi L,(G) Pekonisienet L,G Porkkanakakku L Torstai 23.6. p. Helpota arkeasi ja tilaa annokset suoraan kotiin tai työpaikalle toimitettuna. RAVINTOLA KIINNI. Lankon hernekeitto L,G Lihamureke & Pekonikastike L Yrttiperunamuusi L,G Feta-tomaattimunakas L,G Pannukakku, mansikkahillo & kermavaahto L Olemme kiinni juhannuksen Hirvikoskentie 242, 32210 LOIMAA p. Maanantai 20.6. Juhannusbuffet 11,90 € Perjantai 24.6. Lämmin ruoka-annos 9€ ja annos-salaatit 6,40€ tilaa puh. Jauhelihakastiketta L/G Kyljyksiä ja kermasipulikastiketta L/G Keitettyjä perunoita Kana – Caesar L Mansikkakääretorttua L Perjantai 24.6. Ota yhteyttä: Ota yhteyttä: Anna-Mari Koskimies 02 5888 962 Eija Kärkäs 02 5888 021. Buffetlounas 11,90€ Take away lounas 9,50 €. Korvasienikeitto L, G Porsaan fileestä lehtipihvit L,G Bearnaisekastiketta VL, G Grilliviipaleperunat L,G Janssonin kiusaus L, G (sis. Runsas salaattibuffet Kalaleikkeet (L) ja jauhelihapihvit ruskeassa kastikkeessa (G,L) Ranskanperunat ja keitetyt perunat (G,L,K) Kasvismunakas halloumilla ja kylmä tillikastike (G,L,K) Persikkarahka ja kahvi (G,L,K) Päivän keitto (G,L) Torstai 23.6. Runsas salaattibuffet Kananrintaa talon tapaan (G,L) Museotontun pyttipannu ja paistetut kananmunat (G,L) Yrttiriisi, kasvisröstit ja kylmä kastike (G,L,K) Hedelmäkiisseli ja kahvi (G,L,K) Päivän keitto (G,L) Keskiviikko 22.6. kesäkuuta 2022 Satakunnantie 14. Lihakeitto Tiistai 21.6. Nakkikeitto Keskiviikko 22.6
27.6. Ohjaa Anu Vilander. TO 21.7. Ilmottautuminen viim. 11 Lauantaina 18. KIINTEISTÖJÄ MYYTÄVÄNÄ • TILAUKSET • OSOITTEENMUUTOKSET TILAAJAPALVELU klo 9.30–15.00 P. Sähkölämmitys. Rauhallinen asuinalue. TO 7.7. Vikailmoitukset puh. SAK Loimaan seudun paikallisjärjestö ry:n kesämatka ti. ja tied. klo 17 treffit juhannustunnelmissa Kertuntie 3:n pihalla. PAMin, Jhl:än, Teollisuusliiton sekä Rakennusliiton jäsenosastojen jäsenet, tiedustelut ja lisätiedot omasta amm.osastosta. Mennään yhdessä syömään Mellilän Lounaskahvilaan ke 22.6 -22 klo 12. Kimppakyyti Työväentalolta pihalta lähtee klo 9.30. iltaisin. 044 242 0682 HALUTAAN OSTAA KUNNALLISIA ILMOITUKSIA MYYTÄVÄNÄ VUOKRATTAVANA Ostetaan REHUOHRAA ISOFARMI OY P. TEKNIIKKA JA YMPÄRISTÖTOIMIALA Kunnallistekniikka: 4.7. 0400 530 923 soili. – 22.7.2022 puh. Mellilän järven ulkoilupäivä to 21.7 klo 10.00 alkaen. Elina Valtanen 040 702 91 98, Tuula 050 305 2 305. 050 337 2520 Työpäällikkö 18.7.-24.7.2022 puh. 02 761 2457 (numerosta vastataan ympäri vuorokauden) Pohjoinen kotihoito (Hirvikoski, Niinijoki, Metsämaa, Alastaro, Virttaa) puh. klo 11 alkaen Hannunkatu 11, Loimaa Talven aikana kertynyttä kuolinpesien tavaraa. Maksan hyvän hinnan reilusti käteisellä. Avoinna: to-pe 9-16, la 10-14, su 12-17 Oripääntie 1120, Loimaa p. 050 448 9803 LOIMAAN VESI Yhteydenotot puhelimitse ja sähköpostitse, tapaamiset sopimuksen mukaan. 02 770 2626 tilaukset@loimaanlehtifi SEURATOIMINTA Hyvän Paimenen luterilainen seurakunta. Kotihoito Eteläinen kotihoito (keskusta, Mellilä, Kauhanoja, yöpartio) puh. Oma jumppamatto mukaan. Loimaan Eläkeläiset ry. 10tn härkäpapua. Myydään tarjousten perusteella määräalana noin 21 ha metsätila Ypäjän Mannisissa. Tutustu kohteeseen op-koti.fi/kohde/533128 Metsäarvio tehty 17.5.2022. Kaupungintalon puhelinvaihde (02-76 110) on sulkuaikana 4.-22.7.2022 avoinna arkisin klo 8 – 11 ja 12 – 15. Ke 29.6. SEUROJEN TIEDOTUKSIA HUVITILAISUUKSIA KUNNALLISIA ILMOITUKSIA Tiedustelut: Matti Mäkinen 0400 536 941 OP Koti Loimaa | Väinämöisenkatu 6 B, 32200 Loimaa Kirjalliset tarjoukset 4.7.22 klo 12.00 mennessä, merkillä ”Metsätila Paavola” toimistoomme tai matti.makinen@op.fi. ilm. Kojontuvan Maalaistapahtuma avoinna tänään klo 12-16. Koulutie 2, Oripää, 20.6.2022 klo18.00 Kokouksessa käsitellään seuraavat asiat: Arviointikertomus vuodelta 2021 Tilinpäätös 2021 Sidonnaisuusilmoitukset Valtuustoaloitteet Oripään vesihuoltolaitoksen taksa Kokouksen asialuettelo on nähtävänä kunnan ilmoitustaululla ja internetissä www.oripaa.fi. Oripää 15.6.2022 Matti Kulmanen Kunnanvaltuuston puheenjohtaja KUNNANVIRASTO ON SULJETTU 11.-31.7.2022 KAUPUNGINVIRASTOT SULJETTUINA Loimaan kaupungin toimistot ja laitokset pidetään suljettuina ajalla 4. lähetyshiippakunta. Puh. Mölkky n. Tai 0400 690 495/Jouni. Muutama paikka vielä vapaana, varataa ilmoittautumisjärjestyksessä. Myyjä pidättää oikeuden hyväksyä tai hylätä tehdyt tarjoukset. Suomen Ev.lut. klo11 alkaen yhdessäolon merkeissä. Yhteislauluja, mukana Riina haitareineen. Eini, Janne Tulkki, Anniina Suhonen Johanna Debreczeni, Eki Jantunen, Sanna Linna Suvi Karjula, Mikko Mäkeläinen, Lehmus Kesän parhaat yhteislauluillat ja huippuesiintyjät Joka torstai 30.6.–21.7.2022 Illan veturina Charles Plogman & Jaana Pirttisalo-Mäkelä Sote-kuljetusten korvaukseen korotus LOIMAA Sosiaalihuoltolain ja vammaispalvelulain mukaisten kuljetuspalveluiden kilometrikorvaukseen tulee kahdeksan sentin korotus. Suomal. Eläkeliiton Oripään yhdistys Ke 22.6. 050 311 4601 SOSIAALITYÖ Sosiaalitoimisto avoinna ma pe klo 9 13, muina aikoina ajanvarauksella. klo 19-20 Alastaro Hallin viereisellä nurmella. Vuokra 450,00 €/kk + vesi ja sähkö kulutuksen mukaan. Seuraa ilmoittelua ! Oripään maa ja kotitalousnaiset kesäretki ke 6.7 lähtö Kivimakasiini klo 7.30 Kultaranta-Turunlinna-Kauppahalli. 02 761 2445, klo 7–21 TERVEYSPALVELUT Terveyspalveluista on julkaistu oma ilmoitus Loimaan Lehden julkaisemassa Suvilehdessä 2022 ja internetissä kaupungin kotisivulla. 02 761 2410, klo 7–21.30 Intensiivitiimi (uudet asiakkaat, palvelutarpeenkartoituspyynnöt) puh. alkaen ja lavista/ kahvakuulaa keskiviikkoisin 20.7. to 7.7 klo 19 Kertunmäen kesäteatteri-iltamme: Kylä järvien sylissä. 040 2188 216. klo 17 heitetään kettinkiä seurakuntatalon pihalla. Vietämme juhannusta. Hyvä tieyhteys. Toripaikat varattavissa nyt Ostarilta, soita 044 748 1051 tai tule käymään (Sahantie 3, Mellilä). Pertti Hiltuselle 040 596 0041 tai hiltunen.pertti@outlook.com LL LL LL MARKUN MARKETIN kesäkauden avajaiset su 19.6. Savikki ry kokoontuu Citynuokkarilla ma 20.6. ei kokoontumista. Pienehkö erä REHUVILJAA 26 tn kauraa, 9 tn ohraa, n. klo 18-23.30 KaraokeTANSSIT vetäjänä Marjatta Hokka Liput 10 € A-oikeudet • Kahvila-ravintola ja tilapuoti Tarja Lunnas, Risto Nevala ja Rosa Narmala TO 30.6. Kokouksen tarkastettu pöytäkirja pidetään yleisesti nähtävänä kunnanvirastossa 21.6.2022. Tapaamiset sopimuksen mukaan. 050 543 6839 miel. klo 19 KYLTIT LAKANA 2 x 1 m hteislauluillat uippuesiintyjät Ennakkoliput • www.netticket.fi/lauletaanunelmaa • Viihdekeskus Wanha Kanala p. päivänä kesäkuuta 2022 LOIMAAN KAUPUNGINHALLITUS loimaa.fi Vuokrattavana 2h + k + kph 52m 2 rivitalohuoneisto Alastaron keskustan tuntumassa. – 22.7.2022 kuitenkin seuraavin poikkeuksin: VARHAISKASVATUS: Avoinna olevat varhaiskasvatusyksiköt: Peltoisten vuoropäiväkoti Puistometsän päiväkoti Mahlapuiston päiväkoti Varahoitoyksikkö Sahrami Nappulan päiväkoti Nappulapellon päiväkoti Touhula Alastaro Kiireelliset varhaiskasvatusasiat sulkuaikana: puh. Kaupungin kirjaamo on suljettuna kesäsulun ajan. 02 721 8979, 044 352 9797, myös tarjoiluja ryhmävaraukset (ryhmäkoko väh. 044 986 3458. toimija. Kojonkulman kyläyhdistys ry. Maanantain kesäpelit Työväentalon pihalla jatkuu klo 12.00. Myös Kahvitupa avoinna. Messu sunnuntaina klo 10.00 Loimaan Evankelisella kansanopistolla Opintie 4. 26.7 tehdään Seilin saarelle. Ilmoittautumiset myös Eila ja Maija. Eläkeliiton Mellilän Seudunyhdistys. La 24.6. P. su 3.7 Jokioisten museorautatien höyryjunan kyytiin jokioisilta tai humppilasta. Alastaron kyläyhdistys: Rivitanssia keskiviikkoisin klo 18 Alastaron nuorisolavalla. Kaupungille toimitettavat asiakirjat voitte jättää joko kaupungintalon (Ylistaronkatu 36) neuvontaan tai kirjaamon sähköpostiosoitteeseen. Autoista romutustodistus. LSYN ja seniorit maanantaina 20.6. kello 13.15 ostarin pihalla . esitys Suomen hevonen, ilm. 045 600 5435 HULMIN HUOLTO OY Itsenäisyydenkatu 6 (kerrostalon alakerta) Puhelinpäivystys puh. tiedust. Varsinais-Suomen Kansanlähetys Bussiretki Kansanlähetyspäiville Ryttyään la 2.7. rakennusmaalaukset Tmi Pirma/Koskela, Loimaa P. Merjalle 045 174 9111 tai Leilalle 040 967 7595, soitelkaa muutenkin mitä tulee mieleen. P. Mellilän Kyläyhdistys ry Melliläpäivää vietetään la 2.7. palvelusihteerit 050 5209 832, 050 3114 736, 050 5188 404. Uusi kilometrihinta on 1,38 euroa. Sähköinen asiointi: kirjaamo@loimaa.fi Loimaalla 15. 0400 728 685/Jussi Isotalo | 050 358 0779/Teemu Isotalo ORIPÄÄN KUNTA ORIPÄÄN KUNNANVALTUUSTON KOKOUS pidetään kunnanvaltuuston istuntosalissa, os. Tulossa koko perheen pyöräretket tiistaisin 5.7. 045 678 7936 www.romukuljetus.fi Pelti-, tiili-, varttikattojen MAALAUKSET ja PESUT yms. Lautakunta oli aiemmin päättänyt käynnistää neuvottelut kuljetuspalveluiden tuottajien kanssa hintojen muuttamisesta, koska polttoainekustannukset ovat kohonneet tuntuvasti kevään aikana (LL 2.6.). Loimaan seudun Omaishoitajat ja Läheiset ry: la 2.7 klo 16 Tule kanssamme katsomaan Naisten superpesisottelua Kaulanperän pesäpallokenttä Kumila. ilm. Eläkeliiton Loimaan kaup.yhdistys Maanantaisin pelataan mölkkyä keskuspuistossa klo 14 ja tiistaina pelataan SkiBoa kerhohuoneessa klo 14 Pyynikin kesäteatteriin 27.7. 10 hlö) Juhannusaattona pe 24.6. Kalustettu. 02 761 4330. TO 14.7. klo 19.00 yhteistä liikuntaa kuntoportailla ja grilli kuumana. Oma pöytä myyjille mukaan. Alastaron Syke Nurmikkojumppa maanantaina 20.6. Korotettu kilometrihinta on voimassa tammikuun loppuun saakka ensi vuonna.. alkaen. Tiedustelut ja näyttö: VT Reijo Kullanmäki, 0400 631 589 tai Sirkka-Liisa Nieminen 045 1141 766. Puh. Juhannusta vietetään Työväentalolla 24.6 klo 17.00 alkaen ilmoittautuminen Eila 050-5896440 tai Maija 040-5267134. kesäkuuta 2022 RAUTAROMU, SEKAPELTI JA AUTOT Noudetaan nopeasti nosturiautolla. Korotuksesta päätti Loimaan kaupungin hyvinvointilautakunta, ja uusi hinta astui voimaan kesäkuun puolivälissä. (02) 721 8979 www.wanhakanala.fi Joka to 30.6.-21.7. Aikataulu: Loimaan kaupungin kirkko klo 8.30, paluu illalla
konttori auki tiistaisin ja torstaisin klo 9-12 1. Loimaan Palloilijoiden kausi jatkui keskiviikkona kotikentällä, kun Ikaalisten Tarmo saapui Saviseudulle. Vierasjoukkueen riveissä nähtiin useampi loimaalaisille tuttu pelaaja. Juhannusviikolla ONNITTELUKUVAT julkaistaan torstain 23.6. Ottelussa suurin huomio tulee kiinnittymään kotipesään, kun Iivosen lukkariveljekset Elmeri ja Joona kohtaavat toisensa ensimmäistä kertaa aikuisten sarjatasolla. Broileri. Vierasjoukkue sai yhden juoksun arvoisen onnistumisen ja kavensi lukemiksi 4–1. Kolmannessa vuorossa Angervisto haastoi Tarmon polttolinjaa ja Akseli Åberg toi illan toisen juoksunsa. 2. Kesäpäivänseisaus. Seuraavan kerran 5.7. Franklin Delano Roosevelt. LP sai jaksoon jälleen loistavan alun, kun ensin Niko Mäen kopinnosto painui kopparin eteen ja kotipesään kirmasi Aleksi Lahti. Ottelun toisella jaksolla oli vuorostaan vierailija Tarmolla tahmeampaa. Jaossa ollut toinen sarjapiste toimitettiin Tarmon matkaan, kun Lankinen sekä Joni Aalto onnistuivat kotiutuksissaan ja varmistivat vieraiden voiton jaksoin 1–2. Valmiilta ei vaikuttanut vieraidenkaan sisäpeli mutta tarvittavat onnistumiset Tarmo iski kolmannessa vuorossa, kun Jukka Lankinen sekä Petja Leino onnistuivat kotiutuksissaan. 12 Lauantaina 18. PAIKALLINEN NÄKÖKULMA LL Loimaan Palloilijoiden Ville Vierimaa sai armeijan suoritettua ja pelasi keskiviikkona kauden ensimmäisen kotiottelunsa. VASTAUKSET LP:lle kauden ensimmäinen tappio kotikentällä Pesäpallo Jesse Jokinen Loimaa–Ikaalinen 1–2k (1–2, 4–1, 0–0s, 1–2k). Ruttoepidemioista. Mielenkiintoisin nimi loimaalaisten kannalta löytyi Tarmon ruutupaidasta, kun paluunsa vanhalle kotikentälle teki LPkasvatti Jukka Lankinen. Keskiviikon kohtaamista ei kuitenkaan kirjattu kansallispelin klassikoihin. 9. Vampula Ypäjä Tulevien päivien sääennuste ORIPÄÄ LOIMAA YPÄJÄ HUMPPILA PUNKALAIDUN VAMPULA +10 +15 +11 +15 +10 +15 +9 +15 Su +13 / +13 / +13 / +14 / +13 / +14 / Ma +16 / +14 / +17 / +16 / +17 / +15 / Ti +20 / +19 / +20 / +19 / +19 / +20 / +11 +11 +11 +11 +11 +11 +10 +10 +11 +10 +10 +10 +9 +9 +10 +9 +9 +9 (02) 762 4200 | Ma-pe 10-18, la 10-14 | www.ribbon.fi SISUSTUSTALO RIBBON Turuntie 6, Loimaa R A K A S T U R I B B O N I I N ! NYT 18,Tarjotin (39,-) alk. Adrianmeri. Saksan demokraattisen tasavallan eli DDR:n kommunistijohtaja. KESÄAUKIOLOT ma 27.6.–pe 5.8. Tämänhetkinen hankintasopimus päättyy kesäkuun lopussa. Otteluisäntä Hunajayhtymä palkitsi LP:n parhaina Akseli Åbergin ja Tommi Angerviston. 8. klo 16.00 mennessä. JESSE JOKINEN Palveluntuottaja vaihtuu lastensuojeluyksikössä LOIMAA Huvilakadulla sijaitsevan seitsemänpaikkaisen lastensuojeluyksikön uudeksi palveluntuottajaksi on valittu Jyväskylän Hoitokoti Ankkuri oy. Mynämäessä. Manse PP:n Superpesis-miehistön lainamiehet Leevi Lehto ja Mikko Pauna ovat tuttuja myös LP:n väreistä. lehdessä. Seuraavat kolme sisävuoroa oli palloilijoilta tuskaista, kun järjestään ensimmäisen lyönnin ratkaisut epäonnistuivat ja lyhyet vaihtolyönnit lyötiin laittomiksi. Kuvat tulee toimittaa meille viimeistään tiistaina 21.6. LP ja Tarmo ovat paikallisvastustajia, minkä johdosta joukkueet mittelevät paremmuudesta peräti neljästi runkosarjan aikana. Lautakunta päätti, että kaupunki ottaa Huvilakadun yksikön tilapäisesti omaksi toiminnakseen siihen asti, kunnes tarjouskilpailun voittanut tuottaja on saanut luvat hyväksyttyä.. LP:n kotiottelut jatkuvat heti sunnuntaina, kun vieraaksi saapuu Kannuksen Ura. OTTELUSSA edettiin supervuoroon, jossa molemmat jäivät juoksuitta. Vielä kun Jaakko Sormusen lyönnillä kotipesään taisteli Niko Mäki, oli LP 3–0-johtoasemassa. Valinnasta päätti hyvinvointilautakunta kilpailutuksen päätteeksi. Heti perään Nooa Hoikka löysi kaivatut keskiosumat ja kotiutti Elmeri Iivosen. Kaupunki sai kaksi tarjousta, ja valinnasta päätettiin kokonaistaloudellisesti edullisimman tarjouksen pohjalta. LÖYTÖLAARI ei ilmesty 28.6. AVAUSJAKSOLLA kotijoukkue pääsi johtoasemaan heti ensimmäisellä sisävuorolla, kun Tommi Angervisto sivalsi pallon jatkeelle juoksun arvoisesti. Matti ja Teppo. 6. 3. Lauantaina 25.6. 7. kesäkuuta 2022 SÄÄ TÄNÄÄN Lämpötila iltapäivällä ja edellisenä yönä Loimaa Humppila Oripää Punk. 10. Tähän saakka yksikön toimintaa on pyörittänyt Humana-konserniin kuuluva Lastensuojelu Pihakoivu ky. lehti EI ILMESTY. Edessä oli kotiutuslyöntikisa, jonka aloittavalla vuorolla LP onnistui viidestä parista vain kertaalleen, kun tuore ylioppilas Samu Kyhyräinen onnistui kotiuttamaan Elmeri Iivosen. 5. Juhannusviikolla konttori avoinna ma-to klo 9-12. Lankkuparkettia. 20,Kesämattoja 1/2 hintaan SACKit Cobana lounge-tuoli (389,-) 320,-50% -30% KESÄN VAATTEITA Leipälaatikko leikkuulaudalla 69,Ladattavia led-valaisimia sisäja ulkokäyttöön Harmoni kansituolit 49,-/kpl Harmoni torkkupeitteet 39,Ferm Living suojaruukkuja Avolt jatkojohto usb-latauspisteellä 55,Loimaan Lehti ilmestyy normaalisti ensi viikolla tiistaina ja torstaina. 4. Ottelua varjosti valtava virhemäärä puolin sekä toisin etenkin sisäpelissä. Korvelle, Ypäjän ja Humppilan rajojen tuntumaan. Kipeästi olisi kotijoukkue keskiosumia kaivannut mutta onnistumisten jäädessä vähiin Tarmo kiitti ja korjasi potin ensimmäisen jakson osalta