KATI UUSITALO Sivu 6. Viime viikkoina tilannetta on korjailtu. Loimaan talousalueen paikallislehti • 106. Oripäässä talkoiltiin kuntoon urheilukenttä, Metsämaalla päiväkodin leikkipuisto. Sivu 8 Talkoot palailevat koronatauolta Irtonumeron hinta 2,20 € sis. vuosikerta Nro 93 TIISTAI 18.8. 2020 Suomi on nykyään vahva kriisissäkin ”” Olisihan se ihan mukava tulla takaisin Alastarolle sitten eläkepäiviään viettämään, jos kylä on silloin vielä olemassa. Sivu 12 21 S Kaikkien Äijien Äiti äityi bilebändiksi ja tykitti tuttuja suomalaisiakin biisejä vähän tavallista hevimmällä tatsilla. Ei valittamista Elokuu on tarjonnut jo tähän mennessä mitä mainiointa säätä, eikä muutosta ole näkyvissä aivan lähipäiville. Lauteilla Thomas Hellström, Aleksi Hahko, Joni Manninen ja Esa Kesseli. alv. Ehkei ihan hellettä tänään, mutta lämmintä kumminkin. Linda-Lotta Pelli ja muut opiskelemaan lähtevät pohtivat Loimaata Sivu 7 Sivu 5 LL VERKOSSA www.loimaanlehti.fi Vehnämyllyllä vetäistiin kuuma ja viihdyttävä rock and roll -show en verran eristyksissä kevät meni, että monet talkoilla tavallisesti hoidetut asiat jäivät rästiin
Sitten tarvittiin pihkaa – no Sepelimyllyn nurkalla oli iso kuusi. Yli-Kovero 7.9., 14.9. Aurinko laskee kello 21.15. Tilaajamme, sähköisten sisältöjen tunnukset saat lähettämällä pyynnön osoitteeseen tilaukset@loimaanlehti.fi. Päivän aikana viljaa puidaan varstoilla savun tuoksussa, lajittelija pyörii ja viljaa jauhetaan käsikivillä. Olkaa tei poijjat takapiruina! Puskien varjossa iltahämärissä pojat kiinnittivät viulunsa ja alkoivat soittaa. Parempi jos lanka oli oikein lasissa kiinni. Mauno, Maunu SANOMALEHTIEN LIITON JÄSEN ISSN 0358-9161 Jakeluhäiriöt: Puh. Koko viikonlopun sijaan Pertun päivän tapahtumat painottuvat nyt lauantai-iltapäivään. Oli hetken jännää ja pirunviulu osoitti tehonsa. 02 269 3434 arkisin klo 6-16.30 viikonloppuisin klo 7-12 Ypäjä, Humppila: Ilvesjakelu (03) 6151 344, klo 6.30–10. Tai siihen kittiin, jolla klasi oli kiinnitetty. Jätti akkunan auki, pojat alkoivat uudestaan. Riihirakennus on museon pihapiirin uusin tulokas, se siirrettiin paikalleen viime kesänä Mellilästä. Yhtenä päivänä Kippari ajeli pihaan munamankelillaan ja sanoi et tehrääs pojat pirunviulu! Me vähän ihmeteltiin, ossaaks Kippari soittaa viulua. Riihestä tarinoi museolehtori Kirsi Laine. Hemiö 26.8., 2.9., 9.9. Riihipäivänä tositoimet jatkuvat, kun Haaran-Onkijoen ja Metsämaan kyläyhdistysten väki ahkeroi työnäytöksissä. – Se on jalkapallon pelaamista, mutta kuplassa, Paija selittää pelin ideaa ja nauraa sen olevan hulvatonta katsottavaa, kun kuplat törmäilevät kentällä toisiinsa. PÄÄTETTIIN koittaa uudestaan illalla. – Olen kuullut, että Loimaan kaupungintalon kellarissa on varastoituna satoja kappaleita Suur-Loimaan historia I–III -historiakirjoja. Hienoo! Sanni aukaisi ikkunan ja totesi: mahtaaks siälä olla Vuaren katti, ko tollai vinkuu. 02 763 2049 18.8. Sitten vedeltiin varovasti lankaa sormilla edes takaisin. Hyvä että oltiin kauempana. Näin sanoo Herra: Pysähtykää ja katsokaa, minne olette menossa, ottakaa oppia menneistä ajoista! Valitkaa oikea tie ja kulkekaa sitä, niin löydätte rauhan. elokuuta 2020 KALENTERI AJANTIETO Aurinko nousee tänään Loimaalla kello 5.46. (02) 588 8000 Kotisivut: www.loimaanlehti.fi Aineistoaikataulu Julkaisupäivä valmis aineisto vedostettavat tiistai pe klo 13 to klo 13 torstai ti klo 13 ma klo 13 lauantai to klo 13 ke klo 13 Pasi Salo (02) 588 8036 Päätoimittaja Kati Uusitalo (02) 588 8030 050 555 7526 TOIMITUS Puhelin arkisin kello 8–16 050 513 0344 Anu Salo (02) 588 8033 Sampsa Hakala (02) 588 8031 Lari Kiviranta (02) 588 8035 Tilaushinnat: (Paperilaskusta veloitetaan 1,50 € laskulisä.) Määräaikainen 12 kk 204,90 e 6 kk 119,40 e 4 kk 84,30 e Kestotilaus: 2 kk 181,20e 6 kk 91,80e 4 kk 62,60 e 3 kk 47,40e Tilaukset ovat yhdistelmätilauksia, jotka sisältävät sekä paperilehden että lehden tuottaman digitaalisen sisällön kuten näköislehden. Kippari ja Jomi etunenässä, me taempana. Riihipäivä Sarassa Lauantaina 22.8. Hinnat sisältävät arvonlisäveron. Matti Pulli PULLI PARHAAT PALAT PAKETISSA – PAPERILLA, VERKOSSA JA MOBIILISSA.. Ohjelmassa on tasatunnein myös riihen esittely. Ennen riihipäivää museon riihi lämmitetään viljan kuivaamiseksi. Perttua juhlistetaan kuplapalloilemalla ja tanssimalla Pertun päivää aiotaan ottaa Ypäjällä vastaan tänäkin vuonna, vaikkakin typistetyllä ohjelmatarjonnalla. Se ei ole totellut minun sanojani, ja lakini se on hylännyt. NIMIPÄIVÄT 18.8. Ensikertalaisia oli mukana neljä. Ei muistettu kertoa kotona mitään. Takaisin saunakammariin. JOKA POJALLA oli sormet pihkassa. Leinonen 1.9., 10.9. Historian tuntemus on nykyisen ja tulevan päätöksenteon pohja. Ennen tansseja järjestetään nyt kolmatta kertaa myös kuplapalloturnajaiset, joihin tulee ilmoittautua joukkueensa kanssa etukäteen. Ilmestyy tiistaisin, torstaisin ja lauantaisin. Kippari kehui että osaa tehdä pihkavalkeenkin, mut näyttää myöhemmin. Toimitusjohtaja Jaakko Ketonen Sähköposti: toimitus@loimaanlehti.fi Ilmoitukset: ilmoitukset@loimaanlehti.fi Tilaukset: tilaukset@loimaanlehti.fi Konttori ja toimitus avoinna ti ja to klo 9-12. M. PÄIVÄN SANA . Ilmoitusmyynti: Myyntipäällikkö Miia Koivisto 050 533 6313 Asiakaspalvelu, Eija Kärkäs (02) 588 8021 Myyntijohtaja/paikallislehdet Sari Kuusinen 040 539 0969 sari.kuusinen@sss.fi Tilaajapalvelu SSS konsernin paikallislehdet avoinna ma–pe klo 8.30–15.00 puh. Painopaikka: Lehtitehdas Salo, 2020. Käsityöläiskatu 10, 32200 Loimaa Puh. Poikien juttuja – Pirunviulu Isommat pojat osasivat enemmän kuin me natiaiset. Nyt alkoi ääntäkin kuulua. KIRSI LAINE / SUOMEN MAATALOUSMUSEO SARKA SILMÄTAUTIEN ERIKOISLÄÄKÄRIT V. Jer. Ilmoitushinnat: Ennen tekstiä 2,68 e /pmm 3-sivu 2,68 e /pmm Tekstissä 2,48 e /pmm Tekstin jälkeen 2,11 e /pmm Takasivulla 2,68 e /pmm Etusivulla (modulikoot) 4,18 e /pmm Kuolinja kiitosilmoitukset, kunnalliset ja kirkolliset ilmoitukset, heng.kokoukset 2,11 e /pmm Määräpaikkakorotus 0,06 e /pmm Värikorotus yhdestä lisäväristä 0,09 e /pmm Nelivärikorotus 0,25 e /pmm Löytölaari yksityishenkilöiden ilmoituspalsta tiistaisin 5 riviä 7,50 €. Mellilän riihi siirrettiin Sarka-museolle viime kesänä. Myös katsojat voivat osallistua työhön. – Näistä pääsymaksuttomista tansseista tuli silloin nopeasti perinne, jota olemme vaalineet vuosien saatossa, Päivi Paija taustoittaa. Pihkattu lanka ja hakaneula vietiin nyt ikkunan pokaan kiinni. Säkylä, Punkalaidun, Huittinen ja Vampula: Posti 020 451 5523 Kustantaja: Priimus Media Oy. Pitkään hingattuaan alkoi ääni kuulua ja klasi vahvisti särinän. Jer. Karhulanka solmittiin hakaneulaan. Kylätalo Pääskynpesän ruispellolla on jo vilja leikattu sirpein ja nostettu kykkäille odottamaan siirtoa riiheen. Lisättiin pihkaa ja neula paremmin kiinni lasiin. Pojat saivat roiskeet niskaansa. Kippari veteli Karhu-lankaan ohuelti pihkaa, puhalteli sitä että lämpesi. Kuule, maa! Minä tuon onnettomuuden tälle kansalle se on seuraus sen omista pahoista ajatuksista. Tarvittiin Karhu-lankaa ja hakaneula. M. Kippari neuvoi et Sannin mökki Amerikan puolella olisi hyvä kohde. Kuntalaisaloite historiankirjoista LOIMAA Hannes Mikkola on tehnyt kuntalaisaloitteen, jossa hän esittää, että SuurLoimaan historia I–III -historiakirjoja aletaan välittömästi jakaa veloituksetta. Sinne karattiin. VARAA AIKASI 02-763 2049, LOIMAA Vesikoskenkatu 3, LOIMAA P. Hän toteaa, että vaikka kirjasarja päättyy 1900-luvulle eikä siinä kerrota 2000-luvun tapahtumista, esimerkiksi kuntaliitoksista, on se merkittävää kotikaupungin historiaa. Ulkomaantilausten hintoihin lisätään voimassa oleva postimaksu. Suomen maatalousmuseo Saran riihirakennuksessa kuuluu kolke ja pauke, savu tuoksuu ja vilja pöllyää, kun käynnissä on museon ensimmäinen riihipäivä. Ei isoa ääntä. klo 10–14 Suomen maatalousmuseo Sarassa (Vanhankirkontie 383). Sanni tulikin laskiämpärin kanssa ja heitti sen puskiin. Menimme saunakammariin ja homma alkoi. Jo vuonna 1994 ensimmäistä kertaa järjestetyt tanssit pyritään pitämään samaan tapaan kuin aina ennenkin. 6: 16 19.8. Leevi 19.8. 2 Tiistaina 18. – Siellä mennään välillä sellaista kärrynpyörää ja kylkimyyryä, että oksat pois. – Siitähän ei ole tietoa koskaan liikaa muistissamme. 6: 19 Verta luovutti 81 LOIMAA 81 henkilöä luovutti verta Heimolinnassa torstaina järjestetyssä SPR:n verenluovutustilaisuudessa. Muukin neula kelpasi. Jos menojalka kuitenkin vipattaa jo perjantai-iltana, Paijan Maatilamajoituksessa pääsee ensin pelaamaan kuplajalkapalloa ja sen jälkeen pistämään jalalla koreasti Elotansseissa. Niiden realisoimisesta lienee joidenkin kaupungin työntekijöiden kesken käyty keskusteluja, mutta päätöksiä ei ole tietämäni mukaan toistaiseksi tehty, Mikkola perustelee kuntalaisaloitettaan. Aloitteen mukaan historiakirjoja voitaisiin jakaa kaupungin kirjastoihin vapaasti kaupunkilaisille mukaan otettavaksi, kaupungin kouluihin vapaa-aikatiloihin luettavaksi, kaupungin hallinnoimiin sosiaalija terveyspalvelutiloihin asiakkaiden käyttöön, kaupunginvaltuuston jäsenille ja varajäsenille, jotka sen haluavat vastaanottaa sekä niille henkilöille ja yhteisöille, joille kaupungin hallinto sen haluaa lahjoittaa. (02) 7702 626 tilaukset@loimaanlehti.fi www.tilaajapalvelija.fi Vastuu ilmoituksista: Lehden suurin vastuu ilmoituksen julkaisemisessa sattuneesta virheestä on ilmoituksen hinta ja muihin lehtiin toimitetusta aineistosta sen valmistusarvo. Riihipäivä la 22.8
(3,69/kg) Järvikylä FRISEE, LOLLO ROSSO, RUCOLA tai ROMAINE -SALAATTI kpl Suomi. (1,25/kg) Raj. Säävaraus. pantit 1,20 Ilman Plussa-korttia 7,99/12-pack (1,71/l) sis. Kevyt Olo SITRUUNAMEHUKIVENNÄISVESI 0,33 l 12-pack (1,46/l) sis. – 16.8., ellei toisin mainita. 3 Tiistaina 18. – 19.8., ellei toisin mainita. Paikallisen puolella. 5 50 MINILUUMUTOMAATTI 250 g/rs Espanja / Marokko. Voimassa 2.1.2020 alkaen. elokuuta 2020 ww w. pantit 1,20 4.– Fazer FASUPALAT 215 g (9,30/kg) 5 99 rs 5.– –21% PLUSSA-KORTILLA Urho OLUT 4,3% 0,33 l tlk 24-pack (2,52/l) sis. Elovena ANNOSPIKAPUUROT 420-480 g (7,90-9,02/kg) 3 79 SÄÄSTÖJÄ ARJEN Loimaan liepeiltä KAHVIOSTAMME Kahvi ja kinkkujuustocroissant 2 49 Ilman Plussa-korttia 0,95/ps (7,92/kg) Ilman Plussa-korttia 3,79/ps (2,81/kg) Ilman Plussa-korttia 3,49/rs (5,82-6,98/kg) ERÄ ERÄ Tarjoukset voimassa TI – KE 18. kcit ym ar ke t.f i Puhelun hinta 01053-alkuisiin numeroihin 8,35 snt/puh + 12,09 snt/min (sis. (1,29/kg) TUORE PERATTU MUIKKU Suomi. alv. 1 erä/talous. 24%) LOIMAA 010 538 9200 ma-pe 7-22 la 7-20 su 10-20 Paikallisen puolella. Paikallisen puolella. Paikallisen puolella. Tarjoukset voimassa TO – SU 13. Ilman Plussa-korttia 2,75/ps (12,79/kg) LANTTU, PUNAJUURI tai KESÄPORKKANA 1 kg / ps Suomi. KESÄKURPITSA Suomi. Paikallisen puolella. (2,50/kg) 2 50 PLUSSA-KORTILLA Ilman Plussa-korttia 1,49/pkt (2,98/kg) pkt pkt Valiojogurtti MAUSTETUT JOGURTIT 200 g Ei laktoositon. Paikallisen puolella. SAVUSTETUT SILAKAT 7 95 kg Semper KAYTTÖVALMIIT PUUROT 120 g (6,94/kg) –14% PLUSSA-KORTILLA 12 -pack kpl PLUSSA-KORTILLA PLUSSA-KORTILLA PLUSSA-KORTILLA PLUSSA-KORTILLA 6 ps 2 rs 2 ps 24 pack 7 95 kg 99 kg/rs/kpl 2.– 8 prk Ilman Plussa-korttia 0,48/prk (2,40/kg) 4 99 rs 99 kg 1 29 ps/kg 2 pkt. pantin 3,60 23 52 6 99 TILAA JA NOUDA Netissä voit tehdä ruokaostoksia 24h K-Ruoka verkkokaupan kautta. TUMMA LUUMU LEPOTICA kg Puola / Unkari. Pizzauuni kuumana: MA–TO 11–18 PE 11–19 LA 10–16 Barilla KUVIOPASTAT 500 g Ei luomu eikä täysjyvä. Atria Perhetilan KANAN FILEESUIKALEET 800-1000 g (5,99-7,49/kg) Atria NAUDAN JAUHELIHA 17% 700 g (7,13/kg) Ilman Plussa-korttia 4,19/pkt (8,73-9,98/kg) 5.– –47% PLUSSA-KORTILLA Heinz KETSUPPI 1,35 kg (2,21/kg) 2 99 Valio OIVARIINIT 500-600 g (4,58-5,50/kg) Raj. 1 erä/talous
Hän kokee perimmäistä huonommuuden tunnetta. Kerstin on nuori tyttö, joka kärsii kiusaamisesta ja yksinäisyydestä. Kuka tässä kaupungissa on sellainen pelle, että kuskaa kerta toisensa jälkeen hyötyjätepisteille sinne kuulumattomia jätteitä. Puolueeton Yksikin turvallinen aikuinen TOIMITTAJALTA Kasvatuspsykologian professori Niina Junttila esittelee kirjassaan Kavereita nolla – Lasten ja nuorten yksinäisyys meille Kerstinin. KU PÄÄKIRJOITUS MIELIPIDE PÄIVÄN MIETE Ensi kertaa ihmiskunnan historiassa muutos on niin nopeaa, että sen minkä nuorena oppii, se vanhana estää onnistumista. Kohtaan nuoria, jotka käyttäytyvät opettajia kohtaan tökerösti, koska eivät muin tavoin osaa tuoda pahaa oloaan ilmi. Nyt pasuunat kukkivat ja daaliat ovat myös kauniina Välimettänlenkillä, voi käydä katselemassa. Tämä on huojentava tieto. LEEVI K. Siksi heitä voi riistää vapaasti. Oppilaan hyvinvoinnin tukemista käsitelleellä kurssilla kerrottiin, että jo yksi turvallinen aikuinen voi olla nuoren mielenterveyden kannalta merkittävä suojatekijä. . Sekä valtiot että yritykset ja ihan jokainen meistä varautuu kriiseihin: kukapa meistä haluaisi tilanteeseen, jossa tilillä ei ole rahaa, mutta pitäisi maksaa nippu laskuja, korjata katto ja käsikin on kipeä. . . Masennuksen oireita esiintyy Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen mukaan noin 20 prosentilla alle 18-vuotiaista nuorista. . elokuuta 2020 Arkikin pyörii Vakaudesta ja normaalista arjesta ei synny uutisia samalla tavalla kuin poikkeustilanteista. Mira Kreivilä LUKIJAN KUVA – Onnistuin kuvaamaan perhosen Rantaniemen metsässä 15.8.2020. Aalto-yliopiston professori ja esimerkiksi monista ajankohtaisohjemista tuttu asiantuntijakeskustelija Vesa Puttonen suhteutti Loimaalla vieraillessaan (s. Yläkouluikäisillä nuorilla yksinäisyys on yhteydessä ainakin sosiaaliseen ahdistuneisuuteen, masennukseen, itsetuhoisiin ajatuksiin, koulu-uupumukseen, heikompaan fyysiseen terveyteen, päihteidenkäyttöön ja vähäisempiin harrastuksiin. 1959 Poriin kirkkoherraksi. Näitä ei ole usein tavattu Suomessa, kertoo Leevi K. Ihmistä maapallo ei rotuna olisi tarvinnut, vaan ilman ihmistä se olisi saanut elää omaa luonnonmukaista elämäänsä. Lämmin kiitos taas Loimaan sairaalan päivystys sekä empatiasta että avusta! Kipujaksoni katkesi! Ja tiedän, että monissa sairaaloiden päivystyksissä ei migreenipotilas saa osakseen ymmärrystä vaan väheksyntää. Eikö Loimaan lukiossa tarvitse noudattaa koronaohjeita. Oppilaat istuvat tunneilla vieri vieressä, eikä tietoakaan turvaväleistä. Kerstin pyrkii miellyttämään kaikkia pysymällä poissa tieltä – näin hän toivoo saavansa olla rauhassa kiusaajilta, mutta turhaan. Ihmisluonteen sotahulluus on aiheuttanut tuhansien vuosien aikana valtavat kärsimykset itselleen ja muille sekä tuhonnut luontoa. Yle esimerkiksi uutisoi viikonloppuna, että kolmen suomalaisen yliopiston yhteisen taloustutkimusyksikön raportin mukaan palkkasumma nousi heinäkuussa viime vuoden tasolle, noin 8,2 miljardiin. Tuo turvallinen aikuinen voi olla oma vanhempi, kummi, koulupsykologi, valmentaja, opettaja tai tukihenkilö. Liian helppoa on käännyttää yksinäinen ja masentunut nuori pois sillä verukkeella, että kyseessä on pelkkä murrosiän kuohunta. Sinä saatat olla ainut, johon hän luottaa, olit sitten sukulainen tai esimerkiksi opettaja. Laitinen. Ihmisten pahuus on surullista. . Olen nuori opettaja ja seuraan oppilaiden pahoinvointia läheltä. Aikuisilta on tullut jo viesti: sinä et ole tärkeä. Kun nuorelle on kerran käännetty selkä sen jälkeen, kun tämä on pyytänyt apua, tämä ei välttämättä hae sitä enää koskaan. Junttilan kirjan mukaan sosiaalisesti yksinäisiksi itsensä jonakin lukukautena koki 13–20 prosenttia yläkouluikäisistä tytöistä ja 15–20 prosenttia yläkouluikäisistä pojista. Opettajilla ei ole omaa edunvalvontapuoluetta niin kuin on maatalousväellä ja yrittäjillä. . Ei kannattaisikaan unohtaa, että vakaus on varautumista. Taisto Levo . Toisin sanoen joka viides nuori oireilee. Yksikin riittää. Oikeudenmukaista olisi, että kaikki me veronmaksajat osallistuisimme kuntatalouden kohentamiseen. . Salo oli vuonna 1956 Kotiniemen koulukodin johtajana Vilppulassa, hänen edeltäjänsä oli Voitto Vuola, joka siirtyi kev. Ihmistä maapallo ei olisi tarvinnut mihinkään. Keisarinviitta on suurin Suomessa tavattu hopeatäpläperhonen. Kokoontumiset seis koronan leviämisen estämiseksi. 4 Tiistaina 18. Kauppinen Päätoimittaja Kati Uusitalo kati.uusitalo@loimaanlehti.fi LL KOPIT . Auttavia tahoja on, mutta silti meillä on kerstinejä, jotka solahtavat turvaverkkojen läpi ja turvautuvat huonoihin keinoihin. Riitta . Maapallolla elää tietämätön määrä eläinlajeja, joista pahin on ihminen. Älä käänny pois, jos nuori lähestyy sinua omine murheineen. Se ainut turvallinen aikuinen. Semmosta nykyään kiroskellaan ja paskaa vaan huuretaan. Loimaan sairaalan päivystyksessä en koskaan ole saanut osakseni väheksyntää migreenin takia vaan aina empatiaa, hyvää hoitoa ja avun! Voimia teille vaativaan työhönne! Perjantai ehtoon migreenipotilas . . . Paha olo on Kerstinin iässä aika tavallista. . Koronaluvut nousuun . LAITINEN. Tapaan yksinäisiä ja sulkeutuneita nuoria, jotka voivat silminnähden pahoin mutta jotka jäävät pahan olonsa vangeiksi. Muut rodut ei tapa tappamisen halusta, vaan ainoastaan ruokansa edestä. . Tero J. Mikään muu eläinlaji ei ole jakanut kärsimystä ja julmuutta niin paljon kuin ihminen. Siksi monella saattaa nyt olla kuva, että maailma on pelkästään koronaa ja hälytystilaa, vaikka elämme jo rinnakkaiseloa koronan kanssa. Luvut ovat linjassa yksinäisyyttä kokevien kanssa. LIIAN MONI nuori jää yksin ongelmiensa kanssa. Toki koronan toisen aallon alkamisen varjossa ja viruksen vaarat huomioiden – mutta kuitenkin. Nyt Suomi kohtasi kriisin paremmassa kunnossa – niin vakaana, että palvelumme toimivat vaikka meneillään on maailmanlaajuinen kriisi. Samaan aikaan kuitenkin moni yritys pyörii, samoin palvelut, samoin ihmisten arkielämä. . Kerstinin tarina on vain yksi monista. Kerstin hakee apua tilanteeseensa. On käsittämätön ajatus, että yksinäisyys tai masennus ovat vakavasti otettavia vain, jos niitä kokee aikuinen sen sijaan, että kokija onkin avuton lapsi tai nuori. Oppilashuoltoryhmän kasaamista ei kuitenkaan nähdä tarpeellisena, ja koulun terveydenhoitaja kohauttaa Kerstinille olkiaan. Joudun todistamaan yksin jättämistä ja fyysistä ja henkistä kaltoinkohtelua. Yhteiskoulun opettajien kuvasta: tarjoan vuodeksi 1960, uskonnonopettaja Yrjö K. Jopa tehokkainta sellaista. Järki hoi . Kevään systeemit käyttöön, ravitolat kiinni kello 18 ja rajat kiinni. 5), miten bruttokansantuotteemme on koronan aikana pudonnut saman verran kuin 1990-luvun alun syvässä lamassa
Nyt pitäisi tehdä ratkaisuja, joiden avulla päästään siirtymään uuteen normaaliin. Miten nyt sitten selviämme. Ylivelkaantuneiden maiden tie on karu. Hän perustelee asian sillä, että kaupunki saattaisi menettää valtionavustuksia opettajien lomautuksilla sekä toisaalta vallitsevalla koronatilanteella, johon lomautukset sopivat huonosti. KATI UUSITALO ””. Valmiita esityksiä asiasta ei ollut vielä maanantaiaamusta. Kaupunginhallitus puolestaan kokoontui maanantai-iltana. Rivitalon asukkaille kartoitettiin uusia asumisjärjestelyitä heti maanantaina. Otamme 20 miljardia lisää lainaa, keskuspankit lainoittavat valtioita. Puheenjohtaja Harri Syväsalmi kiitti turnauksen osallistujia tuesta koko yhteisölle, jossa joukkueen ja sen organisaation lisäksi mukana on muun muassa kotipelien noin 800 katsojaa ja ottelutapahtumat toteuttava Loimaan Jankon talkootiimi ja juniorilentopalloilijat, joiden toimintaan talkoolaiset keräävät varoja. Moni muistaa Kreikan talouskriisin – jotta maa sai rahaa euromailta ja kansainväliseltä valuuttarahastolta, sen tuli tasapainottaa talouttaan rajuilla keinoilla. Päivystävä palomestari kertoo, että asukkaat, joita oli kymmenkunta, pelastautuivat rivitalosta, ja henkilövahingoilta vältyttiin. Kunnan omistamassa rivitalossa oli viisi huoneistoa, joista neljä oli asuttuna. Ennemminkin pitäisi oppia menneisyyden onnistumisista. Nyt Suomella on valtionvelkaa noin 60 prosenttia bruttokansantuotteesta ja osuus kasvaa. – Olemme rahaliiton jäsen, 90-luvulla olimme oman onnemme nojassa. Siksi esimerkiksi yrityksillä on tilaisuus nykäistä kaulaa kilpailijoihinsa verrattuna. – Elämme vaarallisia aikoja. – Silloin kasvaa myös riski, että joku tulee jonain päivänä sanomaan, että me emme enää rahoita teitä. LISÄVELKA ei tosin ole hänen mukaansa ratkaisu nytkään. Pärkö sanoo, että kaupunki voi saada valtionavustuksia yhteensä noin 252 000 euroa. Lisäksi pitää muistaa, että monissa muissa maissa menee paljon huonommin. Tulipalon syttymissyystä ei ollut tietoa maanantaiaamusta. Opettajien lomautukset arvioidaan uudelleen Loimaa Lari Kiviranta Loimaan kaupungin sivistysjohtaja Manne Pärkö kertoi maanantaiaamusta, että kaupunki tulee arvioimaan opettajien syksylle suunniteltuja lomautuksia uudelleen. Kolmantena vaihtoehtona on se, että opettajat lomautetaan suunnitelman mukaisesti. KORONAKRIISIIN liittyy kaksi hyvin vaikeasti ennustettavissa olevaa asiaa. Ne, jotka nyt pitävät henkilöstöstään huolta ja investoivat, pärjäävät. Opettajien lomautukset ovat jo alkaneet Loimaan kaupungilla niin sanottujen suunnittelupäivien lomautuksella ennen koulun alkua. Esimerkiksi yksinyrittäjät ja palveluyritykset ovat koronatilanteessakin joutuneet hankalaan tilanteeseen, mutta Vesa Puttosen mielestä suomalaisilla menee tässä kriisissä keskimäärin hyvin. Palo sai alkunsa rivitalon pihalla olevasta viereisestä varastokopista, josta tuli levisi rivitalon ullakolle. Tuli levisi ullakolla rivitalon päästä päähän ja tuhosi katon. – Yhteisöllisyyttä tarvitaan erityisesti aikana, jolloin ei tiedetä, mitä tulevaisuudessa tapahtuu. Kriisi on aina mahdollisuus, hän muistuttaa ja luettelee nyt jo nähtävissä olevia muutoksia: verkkokauppa vahvistuu, etätyö lisääntyy, halu elää maaseudulla kasvaa ja matkailun painopiste on siirtymässä kotimaahan ehkä pysyvämminkin. Maanantaiaamusta käynnissä oli vielä jälkiraivausvaihe. Edellisen kerran se laski saman verran vuonna 1992, Aaltoyliopiston rahoituksen professori Vesa Puttonen vertaa. Suomessa taas uutisoitiin juuri, että lähimaksu on yleisin tapa maksaa. – Ne yritykset, jotka nyt pystyvät katsomaan eteenpäin, selviävät. Velkaa tarvitaan, mutta sillä voidaan ostaa vain aikaa. Loimaa/Virttaa Kati Uusitalo – Bruttokansantuotteen ennustetaan laskevan tänä vuonna noin 7 prosenttia. Aalto-yliopiston rahoituksen professori Vesa Puttonen ” Ne, jotka hoitavat omat asiansa, ovat vahvoilla” Aalto-yliopiston rahoituksen professori muistutti Hurrikaani Winner golf -tapahtumassa, että yritykset, jotka nyt pystyvät katsomaan eteenpäin, selviävät. HURRIKAANIN perinteisessä syksyn aloitustapahtumassa pelataan golfia, esitelmöidään ajankohtaisista teemoista ja kerätään varoja joukkueelle. Oli kyse sitten valtioista tai Loimaan kaltaisista seuduista ja kunnista. Ne, jotka nyt pitävät henkilöstöstään huolta ja investoivat, pärjäävät. Vesa Puttonen tietää itse asiassa vain yhden maan maailmassa, joka hoiti ylisuuret velkansa. 90-luvulla emme olisi saaneet lainaa. Pelastuslaitos sai tulipalon hallintaan noin tunnin kuluessa. Häntä huolettaakin viime aikoina lisääntyneet puheet siitä, että on ”ihan ookoo” velkaantua ja että eihän velkaa tarvitse koskaan maksaa takaisin. Me olemme parhaimpia ottamaan vastaan tällainen kriisi. – Koronan aikaansaamat trendit ovat jo luoneet mahdollisuuksia luoda uutta liiketoimintaa. Biologi Mikael von Numers Vakka-Suomen Sanomissa KERRO UUTISVINKKI Soita: 02 588 8032 Sähköpostiosoite: toimitus@loimaanlehti.fi Tiistaina 18. Ja se joku voi alkaa sanella ehtoja, joista emme pidä ja emme enää voi päättää taloudestamme itse. Kaupunginjohtaja Jari Rantala kertoi, että opettajien lomautusasiaa on tarkoitus käsitellä illan hallituksessa kaupungin talousraportoinnin yhteydessä. Pärkön mukaan vaihtoehtona on, että opettajien jäljellä olevaa lomautusta lyhennetään esimerkiksi neljällä päivällä tai perutaan kokonaan. – Yhdysvalloissa valtiovarainministeri Steven Mnuchin kehotti kansalaisia kaivamaan piironginlaatikoista kolikoita, kun ne loppuvat kierrosta. Huoneistot kärsivät mittavat vesivahingot. Laskusta seurasi konkursseja ja massatyöttömyyttä ja monenlaista surkeutta. – Se on Suomi. Pahinta onkin lamaantuminen. – Emme osaa arvostaa sitä, miten hienosti suomalainen infrastruktuuri toimii, oli sitten kyse finanssijärjestelmästä, terveysjärjestelmästä tai vaikkapa liikenteestä. Me olemme parhaimpia ottamaan vastaan tällainen kriisi. – Aina sanotaan, että pitäisi oppia menneisyyden virheistä. – Ne, jotka hoitavat omat asiansa, ovat vahvoilla. Pelastuslaitoksen saapuessa paikalle tulipalo oli jo pitkällä rivitalon kattoja ullakkorakenteissa. 5 Tiistaina 18. – Mitä seurauksia on epidemian toisella aallolla ja toisaalta sen aiheuttamalla talouden toisella aallolla. 1990-LUVUN laman aikainen pääministeri Esko Aho, jonka piti alunperin alustaa taloudesta ja koronasta Hurrikaani Winner golf -tilaisuudessa, juhlikin veljensä 7-kymppisiä Pohjanmaalla, mutta puhui videotervehdyksessään johtamisesta kriiseissä. Nyt valtiolla on parempi taloudellinen tilanne, on varaa. – Tämä kriisi on taklattu ratkaisevasti paremmin, hän arvioi ja tietää myös miksi. Kaupunki on tavoitellut opettajien lomautuksilla yhteensä noin 300 000 euron kustannusleikkausta. elokuuta 2020 Rivitalon palosta mittavat vahingot HUMPPILASSA Koivuviidantiellä syttyi rivitalo tuleen varhain maanantaiaamuna. – Koronakriisi koskee kaikkia maita yhtä lailla, ja olemme keväästä jo oppineet vähän. elokuuta 2020 UUTISET LAINA Jos muutama mänty luodoilla menee merimetsojen takia, niin se on aika pientä metsien avohakkuisiin verrattuna. Pelastuslaitos sai hälytyksen paikalle hieman ennen puolta neljää maanantaiaamuyöstä
KATI UUSITALO Myllyn isäntä Ville Raikunen kiitti Rokin yleisöä, joka käyttäytyi koko tapahtuman ajan hienosti. ALASTARON OMA festari ei muuten jäänyt huonommaksi kuin ”isommatkaan” rockfestivaalit. – Tänne kansanmusiikkia, galleria, näyttelyjä, Emmi Kähkönen visioi ja sanoi, että paikassa on vaikka mitä mahdollisuuksia. Lisää kuvia loimaanlehti.fi Awesome, Alastaro! . Viljelyasiantuntija Lasse Matikainen Alasatakunnassa 6 Tiistaina 18. Illan juontaja Mikko Mäkinen taisi aistia Rokin fiiliksen oikein, kun hän villitsi yleisön taputtamaan ja huutamaan. MyllyRokin jatkosta Ville Raikusella ei ole vielä tietoa. Hauskaa oli elokuisessa kesäillassa Eeva-Liisa ja Reijo Mäkelän kanssa. Hän oli saapunut Vehnämyllylle Alastarolle yhdessä Emmi Kähkösen, Orisuolla kesämökkeilevän Sanni Eerikinharjun ja reilun vuoden Suomessa asuneen, Saksasta kotoisin olevan Lennart Janssenin kanssa. He toivovat, että vanhoista rakennuksista pidettäisiin parempaa huolta muutenkin. Oikeinko isolla alkukirjaimella. Rokkia olivat tekemässä myös Alastaron kyläyhdistys, Alastaron reserviläiset ja partiolaiset, Loimaa Events ja Loimaan SPR. Heikki ja Paula Rantanen odottivat erityisesti Robbie Hill & The Hillsidesin keikkaa, jossa heidän poikansa Jarkko soitti rumpuja. Sisätautilääkäri Hanna Järvinen Kaarina-lehdessä LAINA Kesäkuun kuumuus ja kuivuus sekoittivat kasvien rytmin, ja kun saatiin päälle heinäkuun sateet, kevätviljakasvustoihin kasvoi paljon sivuversoja. Puinti menee pitkälle. PAIKALLISIA LAINA Nykyisin sydänja verisuonisairauksia on kaikenikäisillä. elokuuta 2020 Loimaa/Alastaro Kati Uusitalo – Awesome, puolitoista vuotta Suomessa asunut, Philadelphiasta Yhdysvalloista kotoisin oleva Dan Koltonuk kuvasi MyllyRokkia. – Näin minulle siis on kerrottu, itse olin silloin niin pieni, että en varsinaisesti muista, mies testaa toimittajan huumorintajua. MyllyRokki lämmitti myös vieraat Irina, Veera ja Teemu rokkasivat Petrol Headsin tahtiin. Dan Koltonukin tapahtuma yllätti kahdella tavalla: hän oli arvellut suomalaisten olevan vakavia ja hiljaisia, mutta sellaisia ei ilmeisesti olla Suomessa – ainakaan Alastarolla. Kiitosta riitti myös tapahtuman järjestämisessä mukana olleelle porukalle. Liekö ollut kyseessä Vilja Line... Lennart Janssen, Sanni Eerikinharju, Emmi Kähkönen ja Dan Koltonuk olivat fiiliksissä MyllyRokin paikallisuudesta paikallisin voimin tehty ja historiallisessa myllymiljöössä pidetty tapahtuma kuulutti kauas paikallisen kulttuurin tärkeyttä.. Heidän ja koko heidän pöytäseurueensa mielestä Rokki on iso tapahtuma. Niitä saatiin mahtumaan 350. . Mahtavaksi Rokin teki Orisuon mökiltä tulleen nelikon mielestä se, että se oli tehty paikallisin voimin ja esitteli paikallista kulttuuria – kulttuurihan ei ole vain vaikkapa musiikkia tai taidetta, vaan myös tapakulttuuria. Nuorin sydäninfarktin saanut, jonka olen nähnyt, oli seitsemänvuotias. Tapahtuma ja myllyn kunnostaminen kertovat heidän mielestään intohimosta. – KUUNTELIMME etukäteen Robbie Hill & Hillsidesia, Sanni Eerikinharju ja Lennart Janssen sanovat. – Eikun ISO tapahtuma, Liisa Mäkipää nauraa ja korjaa kaikki kirjaimet isoiksi. Ruisrockhan on kuuluisa siitä, että ruotsinlaiva lipuu päälavan ohi, mutta mentiin MyllyRokinkin ohi vesitse – esimerkiksi jokilautalla Loimijoella. – Poliisilta ja alkoholiviranomaisilta olisi luvat ollut 490 henkilölle, mutta koronan vuoksi halusimme kantaa vastuumme ja tarjota jokaiselle istumapaikan. – Make Alastaro great again, hän letkautti hengennostatuksen päätteeksi. Oman kylän tapahtumaa kiiteltiin vuolaasti jo siksi, että Alastarolla tapahtuu ja koronan keskellä tapahtuu. – LIPUT LOPPUUNMYYTIIN ja ihmiset ovat innostuneita, alastarolaiset Liisa Mäkipää ja Paula Rantanen kuvailivat MyllyRokin tarpeellisuutta elokuun helteisessä illassa. Hänen isänsä oli ollut 1945 myllyä rakentamassa ja oli lähtenyt kotiin, kun poika syntyi. – Tämä oli ihan must, nelikko sanoo hymyillen sekä tapahtumasta että bändistä. Pöydän päässä istuneella Reijo Mäkelällä oli aivan omanlaisensa tausta myllyyn ja tapahtumaan. Se sinetöi päätöksen lähteä tapahtumaan ja bändi olikin kuulemma ihan yhtä hyvä livenä kuin mökillä kuunneltuna. Hauskanpito yllätti, mutta myös paikallinen kulttuuri ja erityisesti myllymiljöö. MYLLYN ISÄNTÄ ja Rokin pääjärjestäjä Ville Raikunen summasi, että alkoholi loppui kesken, mutta järjestelyt toimivat eikä järjestyshäiriöitäkään ollut
Vastauksissa toistuvat kaksi sanaa: uudet mahdollisuudet. Moni Loimaan seudulla varttunut nuori kuitenkin aloittaa kouluvuotensa kaukana kotoa. Tästä huolimatta moni peruskoulusta valmistunut suuntaa yhteishaun aikaan katseensa kotiseutua kauemmas, suuriin kaupunkeihin. – Vaikka en olisi nyt saanut opiskelupaikkaa, olisin varmasti lähtenyt kuitenkin. Loimaa Oona Tepponen L oimaalta ja sen lähikunnista löytyy suuri valikoima toisen asteen kouluttautumismahdollisuuksia sekä ammatillisella puolella että lukion eri linjoilla. Kaupungin syke on erilainen, logistisestikin. – Faktahan kuitenkin on, ettei Loimaalla enää ole korkeakouluja, ylioppilaaksi keväällä 2019 Lauttakylän lukiosta valmistunut Pelli tiivistää. . elokuuta 2020 Hyvästi, saviseutu – vai näkemiin. Halusin isommalle paikkakunnalle, jo vuoden ajan Puolalanmäen lukiota Turussa käynyt Suonpää kertoo. 7 Tiistaina 18. – Ensimmäinen vuosi oli haastava. Pellillä on takana välivuosi, jonka aikana hän ehti tutustua tarjolla oleviin koulutusmahdollisuuksiin ja löytää uusia. MIKÄ suuressa maailmassa sitten viehättää. . Halu nähdä maailmaa on suuri, ja oman mukavuusalueen ulkopuolelle meneminen kasvattaa. – Jossain muulla paikkakunnalla on todenäköisesti paljon enemmän mahdollisuuksia ja suurempi todenäköisyys saavuttaa jotakin. – Ainut, mikä lähdössä harmittaa, on, että kaverit jäävät Loimaalle. Kun yhteishaussa ei keväällä tärpännyt, hain sinne ja sain paikan. Elokuu on kouluun paluun sesonkiaikaa. Kiia Suonpäälle, 17, ja Jyry Laurilalle, 16, tuo kaupunki on Turku. Syksyllä alkaa ensimmäinen vuosi Turun Suomalaisen Yhteiskoulun lukion merilinjalla. Toki niitä voi jahdata täällä Loimaallakin, mutta paljon rajatummilla alueilla, Pelli kuvailee. Saman neuvon antavat myös Laurila ja Pelli. Suonpää ajattelee näin käyvän ehkä jo lähitulevaisuudessa, Laurilalle ja Pellille ajatus on vielä kaukainen muttei lainkaan poissuljettu. – Kannattaa rohkeasti miettiä tarjolla olevia vaihtoehtoja, ei jäädä aloilleen, Laurila toteaa. Pelli jakaa saman ajatuksen suurempien kaupunkien tarjoamista mahdolisuuksista. Loimaalta ei löydy töitä median parissa, ja se on se, mikä minua kiinnostaa. Suuri ero pienen paikkakunnan ja suuren kaupungin välillä löytyy Laurilankin mainitsemasta yhteishengestä. VAIKKA toisen asteen koulutustarjonta on Loimaalla laaja, lähin korkeakoulu sijaitsee yli viidenkymmenen kilometrin päässä saviseudulta. – Jos haluaa mennä ja saavuttaa unelmiaan, on täältä jossain vaiheessa pakko lähteä. Mahdollisuudet tuntuvat usein olevan muualla. – Ja onhan siinä aivan järkyttävä kontrasti, kun on tottunut pieniin piireihin. Löysin Laajasalon kansanopiston, joka kiinnosti heti. Muualta lähdetään hakemaan jotain sellaista, mitä täällä ei ole tarjolla. Kotikylän ja pääkaupunkiseudun välillä hän näkee samanlaisen kontrastin.. – Aluksi tuntui helpolta, mutta mitä lähemmäs päätöksenteko tuli, sitä enemmän epäröin, Suonpää muistelee vuoden takaisia fiiliksiään. Koulun ilmapiiri on ollut huonompi kuin ajattelin, ja koulussa oppilaiden välinen kilpailu näkyy vahvasti. SIITÄ huolimatta Suonpää kannustaa muita samassa tilanteessa olevia seuraamaan haaveitaan ja lähtemään opiskelemaan kauemmas, mikäli se kiinnostaa. Toki myös se pienen paikkakunnan yhteenkuuluvuus on ihan ainutlaatusta, kun kaikki tuntevat toisensa, Laurila arvioi. Täysin vieraasta paikasta ei kummankaan kohdalla ole kyse. Jyry Laurila kannustaa kaikkia kääntämään katseensa rohkeasti Loimaata kauemmas. KOTISEUDULLE voi aina tulla takaisin. Tämä helpotti Linda-Lotta Pellin, 19, päätöstä jättää kotikylä Alastaro taakse ja suunnata tulevaksi lukuvuodeksi pääkaupunkiseudulle. – Kun sitä on tullut tässä samalla kylällä pyörittyä jo kohta sen 20 vuotta, haluaa jo jotain uutta, Alastarolta kotoisin oleva ja siellä lapsuutensa ja nuoruutensa asunut Pelli kertoo. – Olen pelannut jo jonkin aikaa TuTo:ssa eli Turun Tovereissa, mikä vaikutti valintaan, Laurila tiivistää. – Loimaalla ei ollut enää mahdollista kehittyä jääkiekon parissa, vaikka täällä on ollut hyvä joukkue, jonka kanssa on saanut kehittyä, Laurila pohtii ja laajentaa ajatustaan koskemaan myös muita aloja. Oripäästä kotoisin oleva Suonpää kertoo koulun alun olleen totuttua hankalampi uudelle paikkakunnalle muuttaessa. PÄÄTÖS lähteä on samaan aikaan sekä helppo että jännittävä ja herättää nuorissa sekä innostusta että mietteitä. Kotiseudulta hän jää kaipaamaan etenkin ystäviään mutta arvelee saavansa muuton myötä myös uusia. OONA TEPPONEN Kun takana kohoaa vanha opinahjo, nyt lakkautuspäätöksen saanut Alastaron yläaste, kääntää Linda-Lotta Pelli katseensa tulevaisuuteen. Mediakoulutus ja erikoistuminen radiotyöhön kuulostivat omalta. – Olisihan se ihan mukava tulla takaisin Alastarolle sitten eläkepäiviään viettämään, jos koko kylää on silloin enää edes olemassa, Pelli pohtii. Laurilalle Turku on tullut tutuksi jääkiekkouran kautta. – Vanhempani kävivät Turussa töissä, ja sitä kautta tuli ajatus lähteä sinne opiskelemaan. Loimaalta on pakko lähteä, ja toki moni nuori sitä haluaakin. – Huomasin, että voin hakea muuallekin kuin korkeakouluun
Paikoillenne, valmiit, talkoot! . Niiden tehtävänä on ylläpitää kenttää ja sen ympäristöä. – Koulut alkoivat juuri, ja aluksi tuntui vähän raskaalta tulla tänne. – Kyllähän puisto rapistuu, jos ei siitä pidä huolta, rahastonhoitaja Jokinen toteaa. Leikkipuisto sai kirkkaat värit . – Täällä on niin pieniä yksityiskohtia, että piti käyttää vesivärisivellintä, Metsämaan MLL-osaston puheenjohtaja Keto kertoo. Työ on tehty käytännössä kokonaan talkoovoimin. Asukkaat ovat valmiita tekemään yhdessä töitä sen eteen. Oripäässä siistittiin urheilukenttä porukalla Teea Kulmala oli saanut tehtäväkseen siistiä sammalta pois hiekalta. Metsämaan päiväkodin pihan leikkipaikka kunnostettiin talkoovoimin Oripää Katariina Välimäki Oripään urheilukenttää kunnostettiin talkoiden merkissä. Kunnostukseen tarvittiin mukaan useita käsipareja. Kuulantyönnölle tarkoitetusta hiekasta poistettiin sammalta. Tällä kertaa vuorossa oli urheilukenttä. Jadeja Mila-tytärtensä kanssa puiston avajaisiin tullut Jyri Ruusumo ihasteli uudistettua leikkipuistoa. TUNNELMA talkoissa oli yhteisöllinen ja hyvä. Yleisurheilu ja jalkapallo ovat suosiossa Oripäässä. Erilaisten kilpailujen myötä vierailevat vierasjoukkueet pääsevät viihtyisämpään ympäristöön. Kentän ulkonäkö muuttuikin nopeasti parempaan suuntaan. Kilpailu on kaikille avoin. KATARIINA VÄLIMÄKI Vilho Nikander ja Leo Riuttamäki kiipesivät ihastelemaan uudistettua kiipeilytelinettä ja isoa liukumäkeä. Kesän aikana he ovat käyttäneet satoja tunteja Metsämaan päiväkodin leikkipuiston kunnostamiseen. Jokinen sanoo, että puisto näyttää nyt vähän erilaiselta kuin useimmat leikkipuistot. Viime keskiviikon harjoitukset olivat korvattu poikkeuksellisesti talkoilla. Kaupunki ei osallistunut kunnostukseen. Jokinen oli innostunut projektista ja sanoo, että kylän hyväksi oli mukavaa tehdä hommia. Vapaa-aikaohjaaja Tiina Kuikan mukaan urheilukentän talkoot eivät ole ainoa asia, mitä Oripään hyväksi tehdään yhdessä. Puisto sijaitsee Metsämaalla keskeisellä paikalla. Nyt leikkipaikka on pirteämpi kuin ennen. PROJEKTI oli täysin Metsämaan MLL:n yhdistyksen rahoittama. LEIKKIPUISTOSSA järjestettiin lauantaina 15. Suurin homma olikin puistolaitteiden uudelleenmaalaus. Talkooporukka sai itse valita värit. . – Tavoitteena olisi raivata kasvustoa kentän ympäriltä. PAIKALLISET Jokinen ja Keto halusivat, että leikkipuisto säilyy. elokuuta 2020 Loimaa/Metsämaa Mira Kreivilä Eveliina Jokisella ja Hanna Kedolla on syytä ylpeyteen. Laatikkoon vaihdettiin hiekka, koska aiemmasta, isorakeisemmasta hiekasta ei saanut oikein tehtyä kakkuja. Herkkujakin oli myynnissä. Työtä tehtiin pitkälti säiden armoilla. Koululaiset ovat ihastelleet päiväkodin puistoa ja toivovat omaankin puistoonsa uusia, kirkkaita värejä. . Jotenkin modernimpi. – Oma kotipaikkakunta halutaan pitää siistinä. Se vanha oli vähän rapistunut, Ruusumo summaa. Tapahtuma oli kaikille avoin. Seuraavan kesän projekti saattaa hyvinkin olla viereisen koulun puiston kunnostaminen, mikäli rahat saadaan kasaan. Myynnillä pyrittiin kartuttamaan kassaa, sillä kunnostusprojekti nieli osaston varoja. Pienet muutokset auttoivat paljon. PAIKALLISET urheiluseurat treenaavat säännöllisesti kentällä. Tänään tiistaina Oripään kunta järjestää kentällä yleisurheilumestaruuskilpailut. Perheen pienimmät pääsivät pelaamaan keskenään jalkapalloa talkoiden ajaksi. Nyt leikkipuisto on saanut iloiset värit. Paikalla pääsi muun muassa kokeilemaan ratsastusta ja pyöräyttämään onnenpyörää. Nyt tuntui, että on oikea hetki tarttua toimeen sen kunnostamiseksi. Keto epäilee, että viereisen koulun oppilaat saattavat alkaa kadehtia päiväkodin uudistettua puistoa. Sieltä ei ole kivaa lähteä kesken pelin etsimään palloja, Janne Paju valotti tehtävää. 8 Tiistaina 18. Urakkaan ryhdyttiin heti, kun sää salli. Metsämaalla asuva perhe on käynyt samassa puistossa säännöllisesti. MIRA KREIVILÄ Eveliina Jokinen ja Hanna Keto pääsivät nauttimaan työnsä hedelmistä uudistetun leikkipuiston avajaisissa.. Ne ovat olleet oma-aloitteisia uudistuksien suhteen. – On aina mukavaa nähdä, kuinka moni edelleen viitsii tulla talkoisiin auttamaan, Kuikka sanoi kiitollisena. Jokinen ja Keto viettivät jopa juhannusyön maalauspuuhissa. Lisäksi leikkipuiston hiekkalaatikko kaivettiin tyhjäksi. elokuuta avajaiset. Talkoista saa kuitenkin hyvän mielen, Erika Paju mietiskeli. Perheetkin saivat joustaa, koska puiston kunnostaminen nieli niin paljon aikaa. – Yhdessä tekemään ja hyvällä menolla tänne on tultu, Janne Paju linjasi. Urheilukentän talkoiden tavoitteena oli tehdä tilasta viihtyisämpi. Juoksurataa ympäröivät rännit puhdistettiin ja lakaistiin. – Meillä on erilaisia projekteja meneillään. – Onhan tämä nyt paljon hienompi
Tanssikouluun onkin osallistuttu jo naapurikuntia myöten, Er iloitsee. Koe Suomen suosituimman hybridimallistomme tehot ja vakaa ajettavuus. Vaikka suomen kieli ei kymmenen vuotta maassa asuneen suusta vielä ihan sujuvasti solju, kielimuuria ei kannata pelätä. TANSSIKOULU on yksi ravintoloitsija Oktay Erin tempauksista, joilla hän pyrkii näyttämään paitsi loimaalaisille myös ulkopaikkakuntalaisille, että Loimaalla on elämää. 9 Tiistaina 18. Tarjoukset koskevat uusia asiakastilauksia (vain yksityistilauksia) ja ovat voimassa toistaiseksi. – Katsoa minua, luota minuun, Yuniel Dieguez kertoo ohjeistavansa ensikertalaisia niin, että jokainen voi tuntea olonsa alusta asti itsevarmaksi. Tanssitunteja järjestetään joulukuuhun asti, mikäli osanottajia riittää. **C-HRja Corolla Hybrid Edition -mallien hinnat koskevat vain mallivuoden 2020 autoja. Viikonloppuisin Yuniel Dieguez pyörittää levylautasta Loimaalla. DIEGUEZ on toiminut synnyinmaassaan Kuubassa tiskijukkana eli dj:nä. talvirenkaat kevytmetallivantein & kumimatot. – 1 025 kaloria, 14 330 askelta, 12,7 kilometriä, Dieguez näyttää älykellostaan maanantain kolmetuntisen session liikuntasaldoa. – Kannattaa tulla katsomaan ihka oikeaa latinoa, tanssiparin kauniimpi osapuoli Jonna Dieguez vinkkaa hymyillen. Hän uskaltaa luvata, että Yunielin latinolainen välittömyys saa jopa jäyhien varsinaissuomalaisten lanteet liikkumaan. Suomalaiseen vaimoonsa Dieguez tutustui salsakurssilla. Etusi 1.200€! RAV4 Hybrid Active Plus-paketilla. Yuniel Dieguez ohjaa Live Clubilla kolmena iltana viikossa tanssia. Iltakuudesta yhdeksään pidettävät tunnit ovat maksullisia. Kunhan sohvalta vain pääsee ylös, latinotanssiharrastus on jo hyvällä alulla. 0207 810 785 Myynti: ma-pe 8-18 p. Mallit Autoverollinen kokonaishinta Toimituskulut Kokonaishinta toim.kuluineen WLTP CO2päästöt WLTP EU-yhd. Live Clubin tanssilattia ei täyty tanssijoista, mutta se on pandemian keskellä ainoastaan hyvä asia. Dj:mme Yuniel voi antaa opetusta myös viikonloppuisin, Er lupaa. Dieguez ottaa katsekontaktin tanssijoihin ja lähtee johdattamaan heitä kaiuttimista jysähtävien latinorytmien syleilyyn. 2 kpl erä valkoisia! 42.990€. Nyt pariskunta pyörittää turkulaista tanssikoulu Kuubamoa. Ravintola Atan yhteyteen avatulla Live Clubilla tanssitaan maanantaista keskiviikkoon Yunimixiä, reaggaetonia, salsan alkeita ja salsa mixiä sekä parin kanssa salsaa, bachataa ja kizombaa. kulutus RAV4 2.5 Hybrid Active 41 715,28 € 600 € 42 315,28 € 127 g/km 5,6 l/100 km C-HR 1.8 Hybrid Active Edition 29 992,26 € 600 € 30 592,26 €** 109 g/km 4,8 l/100 km Corolla Touring Sports 1.8 Hybrid Active Edition 28 989,80 € 600 € 29 589,80 €** 103 g/km 4,5 l/100 km KALLE ROVANPERÄ TOYOTA GAZOO Racing Niin kuin Kalle Rovanperä nauttii Toyotalla ajamisesta rallitaipaleilla, voit sinäkin heittäytyä ajamisen hurmaan itselataavalla hybridillämme. Viikonloppuisin Live Clubilla työskentelevä latinotiskijukka tarjoaa maksuttomat minilattarit heti alkuillasta. KATRIINA REIJONEN UUTTA KEHIIN Lamminperä 8, Loimaa Huolto ja varaosat:ma-pe 8-16 p. elokuuta 2020 Latinosydän sykkii tanssille Loimaa Katriina Reijonen Yuniel Dieguez painaa tietokoneelta toistonappia. Toyota Hybrid -malliston CO2päästöt 22–133 g/km ja yhdistetty kulutus 1,0–5,9 l/100 km. – Tanssitunneille ei ole ikärajaa eikä tule olemaan. Sillä ensimmäinen kerta, se on se vaikein. Nyt kaikkiin Corollaja C-HR-malleihin Corolla 490 € I C-HR 990 € KOKONAISETUSI ON JOPA 2 500 € Valitessasi Podium Packin ja hyvinvarustellun Hybrid Edition -mallin KUN AJAMINEN ON INTOHIMOSI PODIUM PACK Sis. 0207 810 780 Mika Matarmaa 020 7810 782 Kari Tarkkala 020 7810 783 Lamminperä 8, Loimaa OSTAMME UUDEHKOJA HENKILÖJA PAKETTIAUTOJA! Soita 0207 810 780 tai laita viestiä myynti.loimaa@toyotaautocenter.fi Takuu 3 vuotta/100 000 km, korin puhkiruostumattomuustakuu 12 vuotta, hybridijärjestelmän takuu 5 vuotta/100 000 km. *Ei uusia tehdastilauksia. Toyota Hybridiakkuturva 10 vuotta/350 000 km. Ravintoloitsija toteaa olleensa nuorempana kova tanssimaan, mutta yrittäjyys on sittemmin kiilannut harrasteiden edelle. Yunimixi on zumban kaltainen, mukaansa tempaava tanssitunti, jossa kasvoille levittyvä hymy ja liikkumisen ilo ovat tärkeämpää kuin oikeat askelkuviot
Vapaa 1.9. n Rivitaloasunto Somerolla Akustintie 5:ssä. Pienivikaisetkin huomioidaan. lähtien. P. Kaikki huomioidaan. 045 854 7928 Matti. 050 5272 868. 040 824 2776. P. 040 558 8676. n Paluumuuttavat 2 aikuista ja lapsi haluavat vuokrata OK-talon Somerolta. auto on säilytetty katon alla. 044 361 8690. P. Parvekkeen ovi kokoa 83 x 202,5. P. n Päältäajettavia ruohonleikkureita. Ei lemmikkieläimiä. P. n Mustikkaa kotiin tuotuna 10l/6kg 45 e. vm. n Tuplapotku potkupyörä, lyhyt malli Loimaalla. n Uponor Weho Puts 5 jäteveden pienpuhdistamo viemäriverkkoon liittymisen vuoksi tarpeettomana. P. Hänestä saisimme puheenjohtajan, joka tekisi kaikkensa luottamuksen palauttamiseksi keskustaan, kertoo Varsinais-Suomen Keskustan puheenjohtaja Satu Simelius. Hitaammat ja leveät työkoneet kulkevat muun liikenteen joukossa vain välttämättömimmät matkat, joten perässä ajajan ei kannata hermostua oman vauhdin hetkittäisestä hidastumisesta. 2 x alut, koukku ym. Alin kerros, oma sisäänkäynti sisäpihalle. Somero. Tulee mökkikäyttöön. n Mb Vito 115 cdi turbo-06 madallussarjalla siirretty väliseinä ym liikennepoisto 8.000e/tarj. P. P. 220 e. Kuljetusmahdollisuus. veden yhdelle. Työmatkatai metsästysautoksi, h. P. Pelastuslaitos sai ilmoituksen onnettomuudesta kello 23 jälkeen. muk. vain 800 e. 270 e, sekä puurunkoinen hyvä pöytäsirkkeli. VAARATILANTEITA syntyy erityisesti risteysalueilla, joissa työkone on kääntymässä vasemmalle. Katsastettu. n 7.000 t Teli lantakärry, uudet raapat on kunnossa. KUVALLINEN ILMOITUS – 20 € kuva ja teksti 160 merkkiä. n Tr, nostolaitteeseen sopiva klapisirkkeli. n Ok-talo, 50-l rak., laaj. 040 410 3797. Tied. n Wile 35 viljan kosteusmittari edullisesti. 050 553 7747. H. Kone vika. n Vuokrataan rivitalokaksio Alastarolla 62 m² Seuralankuja 1 as 2 p. n Vuokrataan Rtyksiö Kyrössä. H. Ajolinja kannattaa valita niin, että työkoneen kuljettajalla on mahdollisuus havaita takana tuleva peilistä. Yhteentörmäys tapahtui Kakkostiellä. – Annika Saarikko on kokenut ja valovoimainen keskustalainen, joka tekee työtään asiantuntemuksella ja täydellä sydämellä. 044 256 7792. veden yhdelle. – Omaa vauhtiaan kannattaa hidastaa jo ennen maataloustyökoneen ohitusta. n Pakettiauto, henkilöauto tai asuntovaunu omaan käyttöön. Ennen kaistan vaihtamista täytyy varmistaa, että tilanne on turvallinen. P. – Jos loppukesän ilmat ovat kovin sateiset ja pellot pehmenevät, paripyörillä varustetut traktorit ovat yleinen näky. LÖYTÖLAARI ON TARKOITETTU YKSITYISHENKILÖILLE, EI JÄLLEENMYYJILLE EIKÄ YRITYSTOIMINTAA HARJOITTAVILLE. Autosta kaksi henkilöä toimitettiin sairaalaan tarkistettaviksi. n Laatikoittain tavaraa Oskarin pihan kellarista Vesikoskenkatu 1 tiistaisin ja torstaisin klo 9-12. Rv. Vapautuu 1.9. P. 040 568 0504. P. Niitä ohittaessa kannattaa ottaa käyttöön ylimääräinen annos rauhallisuutta, sillä varsinkin kapeilla teillä tila ohitukselle on rajallinen. Huonekaluja ym. Löytölaarissa voivat ilmoittaa yksityishenkilöt, joiden nimeä ei ole YTJ-rekisterissä. 0500 741 567. n Ikkunalasia 180 x 70,5, 110 x 150, 170 x 150, 200 x 150. P. Kaksi pö-säiliötä, toinen sähköpumpulla. elokuuta 2020 Ilmoita KOLMESSA lehdessä yhden ilmoituksen hinnalla! Ilmoitukset tiistain Löytölaariin viimeistään torstaina kello 13: RIVI-ILMOITUKSET – 7,50 € / 160 merkkiä. n Yhdistelmäkaivuri sekä traktori etukuormaajalla, miel. Traktori saattaa myös kääntyä suoraan pellolle tai metsään paikoissa, joissa ei ole selkeää risteystä. 10 Tiistaina 18. Maakunnan keskustaväki Saarikon tukena VARSINAIS-SUOMI Keskustan Varsinais-Suomen piirin vuosikokous on päättänyt yksimielisesti esittää Annikka Saarikkoa keskustan puheenjohtajaksi. 041 488 0004. Iso parveke. P. SOITTAMALLA: 02-588 8952 Auranmaan Viikkolehti, ma-pe 9-15 02-588 8021 Loimaan Lehti, ma-pe 9-13 02-588 8552 Somero-lehti, ma, ke, to, pe 8.30-13 1. Oven ikkunaruudun koko on 59x135 ja karmi 90x120. n Koivuklapia, puhdasta ja siistiä, 55 e/heittomotti kotiin tuotuna. (vain sähköpostilla) Laskutettaviin ilmoituksiin lisäämme laskutuslisän 2,50€ sis. Myös pikkusäkkejä 40 l. (Huom: palvelu ei toimi Gomobile -liittymällä) Tekstiviestimaksua ei palauteta, mikäli ilmoitus on sääntöjen vastainen. n Vuokralle tarjotaan kaksio 51 m² Someron keskustassa. n Erittäin siistit Kipa 5500 kippiperäkärryt viljalaidoilla. 040 769 8652. 040 748 051. P. n Vuokralle tarjotaan yksiö 31 m², Loimaan keskustasta. MYYDÄÄN n Opel Meriva – A. n Kuivaa ja siistiä koivuklapia ja sekaklapia. n Vuokrattavana saunallinen yksiö Költintiellä Alastarolla. P. LIIKENNEVINKKI. 0466 291 521. P. Piimätie 1017, Kyrö. LÖYTÖLAARI n Vuokrattavana Loimaan keskustassa siisti kerrostaloyksiö. alv. 2003. 040 5599 156. 040 839 7044. n Renault Scenic tila-auto diesel vm. 0500 980 759. P. Puoluekokous valitsee keskustalle puheenjohtajan seuraavalle kaksivuotiskaudelle. H. 046 538 7826. n Vuokralle tarjotaan KTyksiö 38 m² Riihikoskella, vuokra 340e/kk sis. Ei kuljetusta. p. 3h+k+s+ ph+ pukuh. 0500 531 740. P. 1 kk vuokravakuus. -04, rek. Tontti 1,16 ha. n Kuivaa koivuklapia 1,5 m³ säkeissä 70e/säkki. Somero. n Vuokrataan tai myydään Aurassa Mäkitiellä rt-kolmio 74,5 m². Sopii myös liikuntarajoitteisille. -63. Takana ajavan on syytä muistaa, että ison työkoneen kuljettajan näköpiiriin jää kuolleita kulmia. ja varasto. 040 755 6442 / Marjatta. noin 25 m². Alkup. 050 542 5413. Vuosittain tapahtuu yli 2 800 liikennevahinkoa, joissa osallisena on traktori. 0400 533 442. Ei tekstiviestejä. -60 etukuormaajalla. 72 m² ja laajen. 4-vetoinen, saa olla pikkuvikainen, huonokuntoinen tai puutteellinen. Keskustan puoluekokous järjestetään syyskuun alussa Oulussa. Vuokra 340e/kk sis. 050 505 1248. Tarjoa rohkeasti! P. Putkiremontti tehty. SÄHKÖPOSTILLA: ilmoitukset@avl.fi ilmoitukset@loimaanlehti.fi ilmoitus@somerolehti.fi 3. n. alkaen. 044 261 3989. 040 586 2856. Vaatii pientä laittoa. 220 e. Muista maltti – maataloustyökoneet ovat liikenteessä Loppukesä on maataloustyökoneiden ja traktoreiden sesonkiaikaa liikenteessä. n Vanha Majuri vm. P. Ilmoitukset Löytölaariin tekstiviestinä! 7,50 € / 160 merkkiä Muista etutilaajaetusi! LÖYTÖLAARIILMOITUSTA VELOITUKSETTA /vuosi 2 OSTETAAN n Pieni mökki hyvän sienimetsän vierestä. 390 e. 2 heng., pikkuvero, juuri kats. Oma reagointiaika kasvaa, kun nopeusero edessä kulkevan ajoneuvon kanssa ei muodostu liian suureksi, Liikenneturvan yhteyspäällikkö Ari-Pekka Lattu evästää. P. P. n Leijankorven yhteismetsän osuudet 565 kpl. Raskaan ajoneuvon kääntyminen vie tilaa, joten väliä on hyvä jättää. P. Remontoitu, kalustettu. P. 040 558 8676. Asunto kaikkien palvelujen läheisyydessä. n Halutaan vuokrata omakotitalo/mummon mökki Metsämaan keskusta tai läheisyydestä. rak. Oripääläinen Saarikko on kolmannen kauden kansanedustaja sekä tiedeja kulttuuriministeri. Ennakointi ja huolellisuus auttavat, mikäli työkone kuitenkin pitää ohittaa. H. 2. Entisöintiin Skoda Octavia vm. Päätyhuoneisto, vapaa 1.9. 1989, 54 neliötä, 2h + k + wc + sauna. Käyttö sähkömoottorilla. 1989. P. Yhteislevikki 23 500, lukijamäärä yli 63 000. 050 3553 807. Hirvikolari Kakkostiellä HUMPPILASSA sattui hirvikolari myöhään lauantaiiltana. 0400 804 241. Näyttö sop. Vapautuu syyskuun alussa. P. 044 204 7676. (Osastot: M myy, O ostaa tai S sekalaiset) Lähetä viesti numeroon 17252 Yhden viestin hinta on 7,50 e / 160 merkkiä (sis alv.). Kaikenkuntoiset huomioidaan, myös rikkinäiset. P. Löytölaari julkaistaan tiistaisin Auranmaan Viikkolehdessä, Loimaan Lehdessä ja Somero-lehdessä. SEKALAISIA n Vuokrattavana yksiö Käsityöläiskatu Loimaa. TEKSTIVIESTINÄ Näppäile teksti LAARI, välilyönti, osasto ja oma ilmoituksesi. Yamaha Virago 535 -93 liikennepoisto 1.600e. Seuraava löytölaari ensi tiistaina. 050 5985 955. 050 512 6222. 0400 528 253. P. 1600 m³, koukku, ilmastointi. 0400 439 027. P. P. 040 5501 058. 1 kk vuokravakuus. Myydään tarjousten perusteella. P. Myös sekaklapia saatavilla 60e/1.5 m³ säkki
Kaija ja Tapani Teollisuuden uudet tilaukset vähenivät TILASTOKESKUS Teollisuuden uusien tilausten arvo oli kesäkuussa 11,8 prosenttia pienempi kuin vuotta aikaisemmin. toimija. Ilmoittautuminen la 22.8.2020 klo 10.00 Musiikkiopisto, Satakunnantie 18, Loimaa Tiedustelut 0500-875932 / Anne Tilava omakotitalo Loimaan keskustassa. Pelataan mölkkyä huomenna ja ke 26.8. Näytös alkaa klo 19.00. Mukana maalaislääkäri Tapani Kiminkinen. Kokousjärjestelyissä huomoidaan koronatilanteeseen liittyvät viranomaisohjeistukset. 045 1202 140 artopappinen@gmail.com arto-pappinen.webnode.fi Tule laulamaan nuorisokuoroon! Nuorisokuoro harjoittelee lauantaisin Musiikkiopistolla. menn. Loimaan Eloisat, elokuun kuukausitapaaminen on to 20.8. www.romukuljetus.fi SEUROJEN TIEDOTUKSIA KOKOUKSIA KAUHANOJAN JOENPERÄN ERÄMIEHET RY PEURAJA HIRVIMIESTEN KOKOUS Tervatuvalla torstaina 27.8.2020 klo 19. Lähdöt klo 17.00 18.30. Autoista romutuspoistot. järjestelyjä varten 20.8 menn. klo 13 katsomaan musikaalia Vaietut muistot. URHEILU Loimaan Jankko Torstairastit 20.8. Oripäänkankaalla. Sylvi ja Huru-Ukot pe 4.9 Kangasala-Talolla. Yhteiskristillinen seura to 20.8. Tuula 040 760 3301. Eläkeliiton Oripään yhdistys. elokuuta klo 16.30 23.00 Melliläjärven rantasauna ja takkatupa. Rastit maastossa elokuun ajan omatoimisuunnistukseen. 0400-530 741 martti.tuominen@atoimisto.fi Asianajotoimisto ARTO PAPPINEN Käsityöläiskatu 10, 32200 Loimaa puh. 045-678 7936. (02) 762 2888 fax (02) 762 2313 www.heikkirantanen.fi toimisto@heikkirantanen.fi Asianajotoimisto MARTTI TUOMINEN Asianajaja Martti Tuominen Vareliuksenkatu 2, 32200 Loimaa puh. suunniteltu Otsolan reissu Kyselyn perusteella peruttu. Viikkotapaaminen entisen Rautakaupan pihalla ke 19.8 klo 14.00. 040 717 1166 Puutarha avoinna ma-pe klo 9-16 la klo 10-14 Asianajajia Asianajotoimisto ILPO KNUUTILA KY Asianajaja Aleksi Knuutila Asianajaja Ilpo Knuutila Vesikoskenkatu 7 B 10, 32200 Loimaa puh. 11 Tiistaina 18. Kotim. Koronapandemian leviämisuhan takia on harkinnassa tapaamisen järjestäminen palvelukeskuksen piha-alueella, jolloin eristysetäisyyksistä on helpompi pitää huolta. AA Aleksi Knuutila 050 5812 765 puh. Tiedustelut p. Ilm. Leena ja Mauri Tuomola Tervetuloa Loimaan kauppakamariosaston kevätkokoukseen tiistaina 25.8. elokuuta 2020 VUOKRATTAVANA YLEISÖLTÄ HALUTAAN OSTAA RAUTAROMU, SEKAPELTI JA AUTOT Noudetaan nopeasti nosturiautolla.Maksan hyvän hinnan reilusti käteisellä. ostoja myyntireskontran hoitoa, sekä palkanlaskentaa. Ilm ja tied. Autolla tulijoille reitti Myllykyläntie, Myllymiehenkuja, Koskenkuja, Nahinkaari. Puh. Haemme toimistotiimiimme taloushallinnon ammattilaista Työ sisältää mm. Tervetuloa! Johtokunta. perinteisesti. Tammi-kesäkuun aikana tilaukset vähenivät 11,3 prosenttia vuodentakaisesta. Täytämme paikan heti sopivan henkilön löydyttyä. T. Ratojen pituudet 1,2 km, 3,1 km, 6,0 km ja 9,4 km. Lisätietoja sekä hakemukset 1.9.2020 mennessä Sirpa Lankinen +358 50 528 5480 / sirpa.lankinen@slrappaus.fi Tervetuloa viettämään Veeran ylioppilasjuhlaa kotiimme la 29.8.2020 klo 14.00 alkaen iltamyöhään. Opastus Loimaa -Oripää tieltä. klo 14. Tervetuloa! HALLITUS MANSIKANTAIMET Honeoye, Polka 0,89 € / kpl 45,00 € / 60 kpl kenno LAARIMÄKI OY Ryngöntie 5, Loimaa Puh. AA Ilpo Knuutila 0500 531 759 aleksi.knuutila@asianajot.fi ilpo.knuutila@asianajot.fi www.asianajot.fi Asianajotoimisto HEIKKI RANTANEN OY AA, VT Heikki Rantanen Kauppalankatu 9-11 B 32200 Loimaa, puh. Verkostoitumisen ja päätöksenteon lisäksi kuulemme Keskuskauppakamarin puheenvuoron Whistleblowing -direktiivistä. Ostarin pihalla klo 13-15 Loimaan harrastelijateatteri/Kertunmäen vanhat 21.8. Haaran-Onkijoen kyläyhdistys meille on varattu ke 19. klo 14 kokoontuu Kojonkulman metsästymajalla. Ilm. Kartanonmäen eläkeläiset tapaaminen ma 7.9. 11.9. Loimaan Seudun Sotaveteraanit ry Veteraaniväen yhteistä kirkkopyhää vietetään Mietoisissa 6.9. Yhteiskuljetus. Koivisto 040 842 1810. klo 13 Nahinlahden laavulla. Ilmoittautumiset: niina.nurmi@kauppakamari.fi. 0400 837 846/ Tuomas Knuutila PALVELUKSEEN HALUTAAN SEURATOIMINTA Eläkeliiton Mellilän seudun yhdistys. Seniorit surffaa ja muut tapahtumat Tuulensuun Palvelukeskuksessa on peruttu toistaiseksi. LAKIASIOITA kpl Vesikoskenkatu 11, 32200 Loimaa P. Säävaraus. Nopeasti Railille 040 521 1022. Tilaukset ovat laskeneet yhtäjaksoisesti kuusi kuukautta.. Loimaan Kansalliset Seniorit menemme Loimaan Teatteriin la 26.9. 040 151 0520 jaskan.puoti@m-ketju.fi ark. kello 11:30 Sarka-museolle (lounas kello 11:00). Erna 040 829 1298. Lähtöpaikkana Kangastupa. Omat eväät mukaan. Härkälä 044 548 0194 tai J. 8–20, la 8–16 Jaskan Jaskan Puoti Oy Puoti Oy Maukasta hyvällä fiiliksellä! JASKAN PUOTI TARJOAA 18.-22.8.2020 kg JOKIOISTEN PIIMÄSÄMPYLÄ 4KPL/260G (3,81/KG) JOKIOISTEN HILLOMUNKKI 10KPL/600G (4,98/KG) MAKEA VESIMELONI 1 95 kg VALIO MAUSTETUT JOGURTIT 200G (2,00/KG) K ahvilasta K ahvilasta K ahvilasta KAHVI + PITSAPALA PEHMIS JÄÄTELÖ /annos K ahvilasta Lounaalla TIISTAINA GULASSIKEITTO KESKIVIIKKONA KERMAINEN LOHIKEITTO TORSTAINA HERNEKEITTO JA PANNARI PERJANTAINA BROILERKEITTO LAUANTAINA KERMAINEN PEURANLIHAKEITTO 6.50 annos 1 00 kpl 5kpl/erä VALIO JÄÄTELÖTUUTIT 110ML (9,09/L) VALIO OLTERMANNI JUUSTO 250G (5,00/KG) Tervetuloa! 2 00 79 2 99 6 95 prk ps kg 1 79 99 5 95 prk ps kg SIKA50%NAUTA50% JAUHELIHA PORSAAN KASSLERPIHVIT 1 25 4 00 5 95 MAKKARAPERUNAT + LIMUTÖLKKI 0,33L / KAHVI 3 50 3 99 KOTIMAINEN OMENA ELDORADO TONNIKALAPALAT 185/140G (12,79/KG) ELDORADO ANANASSÄILYKE 227/140-143G (5,64-5,52/KG) Hyvät sukulaiset ja ystävät nyt on juhlan aika! Olette tervetulleita kotiimme Helminkulmalle (Ilmaristentie 86) juhlimaan poikamme Toukon, jääkäri Suomisen, valkolakkia 29.8.20 klo 14 alkaen iltamyöhään. Kitkonpuiston palvelukeskuksessa hallitus kokoontuu klo 11.30
050 533 6313 Eija Kärkäs p. LAAJAJAKELU Ilmoitusasioissa sinua palvelevat Miia Koivisto p. MC: 1) Kari Kauti FST 917, 2) Seppo Mäkinen MU 859, 3) Timo Kaskinen FST 855, 4) Veikko Mäntylä FST 818, 5) Heikki Uusi-Kölli MU 790, 6) Hannu Härmäaho MU 733, 7) Jorma Röytiö MU 731, 8) Ari Aaltonen FST 683, 9) Risto Järvinen HuVe 655, 10) Asko Pohjamies HuVe 620. MA: 1) Erkki Kölhi TurTi 204, 2) Juhani Into FST 192. Simo–Loimaa 1–2s (3–2, 2–3, 0–2s). Vuorostaan Kiri sai hyvän alun ja siirtyi 2–0-johtoon avausvuorossa. 02 5888 021 ilmoitukset@loimaanlehti.fi Loimaan Lehti/Ilmoitukset, Käsityöläiskatu 10, 32200 LOIMAA Jakelu: Loimaa, Alastaro, Ypäjä, Vampula, Punkalaidun, Humppila, Oripää, Mellilä joka talouteen. Jaksoin 2–0 päättyneen ottelun parhaina LP:stä palkittiin lähes virheittä kentällä mennyt kärkimies Tomi Lehtonen sekä häntä numerolla kaksi vaihdellut Akseli Åberg. JAKSOIN 1–0 Jyskeen voittoon päättynyt ottelu tarkoittaa ensimmäistä kiinnitystä sekä sitä, että Palloilijat on keskiviikkona kotikentällään pakkovoiton edessä, jotta kausi jatkuisi ja lohkofinaalit venyisivät kolmanteen ja ratkaisevaan otteluun. KEILAILU Loimaan Keilahalli, viikkokilpailu 32, kuusi sarjaa amerikkalaisittain. Palloilijat pääsi vielä hakemaan kavennusjuoksuja mutta tuloksetta, ja toinen jakso päätettiin kotijoukkueen voittoon. 12 Tiistaina 18. Toisella jaksolla oli Palloilijoiden vuoro nousta rinnalle ja ohi. Luokka C: 1) Aulis Vienonen VEE10 1032. Keskiviikkona kotikentällä pilataan Laitilan bileet, kommentoi ykköspalkittu Aino Rasilainen. elokuuta 2020 SÄÄ TÄNÄÄN Lämpötila iltapäivällä ja edellisenä yönä Loimaa Humppila Oripää Punk. Loimaan Keilahalli, viikkokilpailu 33, kuusi sarjaa amerikkalaisittain. 125 tikkaa. TOISTA jaksoa edettiin tasaisissa merkeissä ja 4–3-lukemissa aina viimeiseen vuoropariin asti. Ensimmäinen lohkofinaali Laitilan Jyskeelle Pesäpallo Jesse Jokinen Laitila–Loimaa 1–0 (11–11, 7–3). klo 12 mennessä! TULOSPÖRSSI TIKANHEITTO Piirikilpailut Loimaan Metsämaalla 8.8. Palloilijat pelaavat tulevana lauantaina kauden viimeisen ottelunsa, kun vieraaksi kotikentälle saapuu Jymy Jaguars Sotkamosta. Palloilijoiden kolme juoksua syntyivät, kun ensin Korkiamäki sai vapaataipaleen turvin hölkötellä kotipesään ja sitten iskivät pallon väliin Anni Lehtonen sekä Hanna Pietilä. Juoksuja ei Simon sisävuorolla nähty, ja ottelu päätettiin kahden pisteen arvoisesti Palloilijoiden voittoon. Toinen lohkofinaali pelataan keskiviikkona Loimaan Pesäpallostadionilla.. OTTELUN avausjaksolla Jyske nousi 3–1-johtoasemaan ensimmäisessä vuoroparissa. Loimaan Palloilijat matkasi viikonloppuna pohjoiseen, kun edessä olivat kaksi Ykköspesiskauden viimeistä vierasottelua. LAUANTAIN ottelusta ei jälkipolville kerrottavaa jäänyt vaan Lippo osoitti kovuutensa ja voitti ottelun selvin lukemin jättäen Palloilijat juoksuitta koko ottelussa. MM: 1) Aimo Tammi TurTi 1023, Kauko Vuori FST 993. Lauantaina vastassa oli sarjan kärkiporukoihin kuuluva ja entisestään siirtorajan kynnyksellä vahvistunut Oulun Lippo, ja sunnuntaina voimia miteltiin Simon Kirin vieraana. www.loimaanlehti.fi Varaa ilmoitustilasi ja toimita aineistosi viimeistään tiistaina 18.8. 25 tikkaa. Vampula Ypäjä Tulevien päivien sääennuste ORIPÄÄ LOIMAA YPÄJÄ HUMPPILA PUNKALAIDUN VAMPULA +12 +22 +12 +21 +12 +21 +12 +22 Ke +24 / +24 / +24 / +24 / +24 / +23 / To +23 / +23 / +23 / +23 / +24 / +23 / Pe +24 / +23 / +24 / +24 / +24 / +24 / +13 +13 +13 +12 +13 +13 +13 +13 +13 +13 +13 +13 +12 +13 +12 +12 +12 +12 LAAJAJAKELU Teemana HUVIT JA HARRASTUKSET Torstaina 20.8. Luokka B: 1) Reijo Lehto VEE10 1095, 2) Jorma Rantanen VEE10 1063, 3) Juha Virtanen VEE10 1045. Loimaan naiset pelasivat suomensarjan etelälohkon ensimmäisen lohkoloppuottelun sunnuntaina Laitilassa. MM: 1) Aimo Tammi TurTi 207, 2) Kauko Vuori FST 199. Kotijoukkue Laitilan Jyske voitti runkosarjan tappioitta, eikä hyvästä yrityksestä huolimatta LP onnistunut aiheuttamaan vielä kauden avaustappiota kotijoukkueelle. MB: 1) Matias Rekikoski TurTi 169, 2) Markku Niininen HuVe 162. Luokka D: 1) Mervi Orenius VEE10 821. Palloilijat näytti sisukkuutensa ja neljännen vuoron alussa nousi jälleen takaa ohi. NA: 1) Ilona Friman TurTi 184, 2) Katri Koivula FST 172. Palloilijoille kaksi pistettä pohjoisesta Pesäpallo Jesse Jokinen Oulu–Loimaa 2–0 (8–0, 5–0). Luokka M-A: 1) Jukka Pilvinen FoKs 1193. Hetki tästä, kun ensin Eveliina Vainio kotiutti Peiposen ja heti perään Pietilä tyhjensi kentän kunnarillaan kolmen juoksun arvoisesti. Kotijoukkue ei kuitenkaan tästä lannistunut vaan kampesi itsensä vielä tasoihin ja ohi voittaen jakson lukemin 3–2. Kotijoukkueen sisäpeli oli riemukasta ja keskiosumat hyviä, kun taas LP:n miehet jäivät ottelussa vain kuuteen 3-tilanteeseen. MB: 1) Markku Niininen HuVe 946, 2) Matias Rekikoski TurTi 790. 0–2-johtoasema oli supervuorossa riittävä, kun ulkokenttä kesti kotijoukkueen kirin. Luokka C: 1) Esko Ryöppy VEE10 1001, 2) Jukka Nordqvist VEE10 976, 3) Markku Lehto VEE10 940, 4) Aulis Vienonen VEE10 928, 5) Heikki Manner VEE10 902, 6) Markku Kojo FLS-keila 885, 7) Olli-Pekka Tuominen VEE10 870, 8) Karoliina Kirvelä VEE10 859. NB: 1) Pirjo-Riitta Luostarinen TurTi 170, 2) Aune Kalevo SaTi 163. – Kun on taitava ja lyö lujaa, niin voi lyödä hyviä lyöntejä pesäpalloon. Neljännessä vuorossa kotijoukkue onnistui kolmesti ja karkasi 7–3-johtoon. MC: 1) Timo Kaskinen FST 180, 2) Veikko Mäntylä FST 171, 3) Jorma Röytiö MU 168, 4) Seppo Mäkinen MU 164, 5) Kari Kauti FST 162, 6) Asko Pohjamies HuVe 154, 7) Heikki UusiKölli MU 154, 8) Risto Järvinen HuVe 145, 9) Ari Aaltonen FST 131. MA: 1) Juhani Into FST 958, 2) Juha Lampinen TurTi 947. NB: 1) Aune Kalevo SaTi 924, 2) Pirjo-Riitta Luostarinen TurTi 894. NC: 1) Ritva Uusi-Kölli MU 672. 3–5-johtolukemat eivät kauaa säilyneet, kun heti tasoittavalla Jyske sai sisäpelinsä auki ja nousi peräti 10–5-johtoon. Ottelussa LP:n parhaina palkittiin lyöntikuntonsa löytänyt Topi Tuura sekä lukkari Joona Iivonen. SUNNUNTAIN otteluun Palloilijat sai terävän alun, kun lyöjämöröt Tommi Angervisto sekä Topi Tuura siirsivät vieraat heti alussa kotiutuksillaan 0–2-johtoon. Ottelussa LP:n parhaina palkittiin hyvässä lyöntikunnossa oleva Aino Rasilainen sekä kesän ensimmäisen kunnarinsa iskenyt Hanna Pietilä. Räikkä pyöri hienosti mutta ei vielä voiton arvoisesti. Heti seuraavassa vuorossa onnistuivat jälleen Tuura sekä Angervisto vieden LP:n 2–3-johtoon. Enempää juoksuja ei nähty vaan jakso meni LP:n nimiin, ja ottelussa edettiin supervuoroon. Tasoittavalla Leevi Lehto kotiutti Tomi Lehtosen ja kavensi lukemat. Jakso päätettiin tasalukemin 11–11. Hienoa oli sisäpeli Palloilijoilla mutta sitä se oli myös kotijoukkueella, joka onnistui vielä tasoittamaan lukemat, kun Loimaallakin tyttöjen superpesistä pelannut Iida Lastama iski pallon väliin. Loppukirin aloitti Oona Peiponen, joka kiersi kunniaa tyhjään kenttään. SUPERVUOROSSA aloittavalla Niko Mäki toi harhaheitolla johtojuoksun, ja heti perään Tuura iski illan kolmannen lyötynsä, kun kotipesään kirmasi Leevi Lehto. NA: 1) Ilona Friman TurTi 976, 2) Katri Koivula FST 884. Kolmannen vuoroparin aloittavalla Palloilijat nousi rinnalle ja ohi, kun Hanna Pietilä löi kavennuksen, Julia Korkiamäki kiersi kahden juoksun arvoisesti kunniaa, ja Liisa Kaskiluoto kotiutti vielä Korkiamäen. Kaskiluoto kotiutti vielä Pietilän, ja Palloilijat oli noussut 10–11-lukemin johtoon. NC: 1) Ritva Uusi-Kölli MU 129. Luokka B: 1) Juha Seppälä Pupina 1163, 2) Jouni Marttila ME-85 1158, 3) Mika Heikkilä ME-85 1101, 4) Juha Virtanen VEE10 1049, 5) Markku Mäkitalo PeKeTeam 1013