Pakkanen ja
Miinus viis veisaavat moisesta.
Sivu 12
Irtonumeron hinta
1,60 . Kyläyhdistys kutsuukin kaikkia mukaan mielenilmaukseen.
Lakimuutos
vähentänee
pikavippien
aiheuttamia
maksuhäiriömerkintöjä
Sivu 5
JUUSO RIPONIEMI
U
R
H
E
I
L
U
Matti Oivanen totesi, että Petteri Penttinen saa passeja aikaiseksi tarvittaessa aika akrobaattisista asennoista.
Linjakkaasti puolivälieriä päin
Sivu
8
T
Ä
N
Ä
Ä
N
. Hurrikaani kukisti rakkaan vihollisen eli Valepan tämän kotikentällä lauantaina. 99. P1D
Nro 33
Loimaan talousalueen paikallislehti . Joukkue
saa tänään Loimaalla alkavissa puolivälierissä vastaansa Saimaa Volleyn. Perusturvalautakunta käsittelee tänään melliläläisten terveyspalveluja.
Suunnitelmissa on heikentää palveluita, mikä saa kyläläisten sapen kiehumaan. vuosikerta
TIISTAI 19.3. Sivu 6.
-5
Moni antaisi Pekka
Pakkaselle ja Matti Miinukselle jo kenkää, missä on luonnollisen poistuman odotusta. Valmentaja Ville
Kakko toteaa, että Saimaa on kovien pelimiesten ryhmä, joka ei kaadu löysin rantein.
KITI SALONEN
?
EVVK, sanovat
PP ja MM
Tiina Perho:
Taisto Levon
mielipide sotii
demokratian periaatetta vastaan.
Sivu 12
Jussi Tuominen tarjoilee
tietoa tulevaisuuden
pelastajille.
Menossa käsiradiokoulutus. sis. alv.. 2013
www.loimaanlehti.fi
UUTISET
U
U
T
I
S
E
T
Sivu
3
Mellilän väki mekkaloi
terveyspalveluistaan
Hankkeeseen on valittu
luomutiloja, joiden toimintaa
ja ravinnetaloutta kehitetään
kestävämpään suuntaan.
Suomessa mukana on yhdeksän maatilaa, joiden toimia
seurataan ja kehitetään. Avajaisten yhteydessä hanke järjestää viljelijäkoulutustilaisuuden, jossa
käsitellään lannan hyödyntämistä lannoitteena. Näyttelyssä on kuvia kultakin tilalta sekä
tietoa Beras-hankkeesta ja sen
tavoitteista.
Näyttely avataan tänään
tiistaina noin kello 11.20 Suomen maatalousmuseon Saran
ravintolassa. Tiistaina 19. Sen ensi-ilta oli lauantaina.
Ella ja ystävät ovat vauhdikkaita tokaluokkalaisia, joille
sattuu ja tapahtuu. Silloin Maria sanoi: "Minä
olen Herran palvelijatar. klo 18 ja ti 26.3. Hänen puolisonsa Jaakko Löytty tunnetaan monista
koskettavista lauluista, joiden
sanoittajana Kaija Pispakin on
toiminut.
Kaikkialla maailmassa naisena olon perusasiat ovat yhteisiä. Juuso Josefiina Jooseppi Joosef
20.3. Kaija Pispa on asunut
useita vuosia perheensä kanssa Länsi-Afrikan Senegalissa.
Hän puhuu runojensa ja tekstiensä pohjalta naisen ilosta ja
kivusta Loimaan seurakunnan
järjestämässä Naisten aamukahvi-tilaisuudessa.
Naisten aamukahvi la 23.3.
klo 9.30 alkaen Green Way
Cafe:ssa, Kauppalankatu 13.
Luomullisia kuvia
vanäyttelyn kautta. 4 kk 55,60?
Etutilaus:
Laskutusjakso
12 kk 116,50. Tilaisuus
alkaa kello 9.30 ja päättyy kello
14.30.
Ikkuna lähiluomuun -näyttely Sarassa 28.4. (sis.alv). maaliskuuta 2013
2
TÄNÄÄN
NIMIPÄIVÄT:
19.3. Erik Markula), Sampan (Kiia Immonen), Ellan (Annika
Forss) ja Hannan (Veera Jaanu) erilaiseen oppimisympäristöön.
www.loimaanlehti.fi
Käsityöläiskatu 10, PL 2, 32201 Loimaa
Puh. Nyt
nämä tilat esittäytyvät valoku-
sekä oppilailla että koulutarkastajilla EU:ta myöten ihmeteltävää.
Ellan ja kumppaneiden riemukasta menoa seurataan teatterissa neljän esityksen verran, ja niistä on vielä kaksi näkemättä. kahvitarjoilun
Elokuvamusiikkia-konsertti
Heimolinnassa sunnuntai 24.3. Lavalla esiintyy 7.?9.
luokkalaisten ryhmä, jota ovat
ohjanneet Sari Äikää-Torkkeli
sekä Katja Kauti-Karakus.
Ella ja kumppanit: Varokaa
lapsia! Loimaan teatterissa ke
20.3. klo 19
Heimolinnassa.
Tältä näytti
viljavaraston
lähimiljöö
30.5.1967.
Ellan ja kavereiden toilailu riemastuttaa
Loimaan teatterissa esitetään
Timo Parvelan suosittuun Ella -lastenkirjasarjaan perustuvaa, Minna-Stiina SaaristoVellingin dramatisoima Ella
ja kumppanit: Varokaa lapsia!
-esitystä. Sen tähden Herra antaa
itse teille merkin: neitsyt tulee
raskaaksi ja synnyttää pojan ja
antaa hänelle nimen Immanuel.
Jes. Hinnat sisältävät arvonlisäveron 24%.
Päätoimittaja
Kati Uusitalo
(02) 588 8030
050 555 7526
Toimitussihteeri
Sampsa Hakala
(02) 588 8031
Toimitussihteeri
Tiina Naula
(02) 588 8032
Ilmoitusmyynti:
Myyntipäällikkö Veli-Matti Knuuti (02) 588 8020, 0500 324 939
Myyntineuvottelija Sari Kaukoranta
(02) 588 8024
Myyntineuvottelija Liisa Kivinen
(02) 588 8021
Ilmoitusvalmistus Eija Kärkäs
(02) 588 8028
Myyntipäällikkö/paikallislehdet Sari Kuusinen 040 539 0969
sari.kuusinen@sss.fi
Tilaajapalvelu SSS konsernin paikallislehdet
avoinna ma?pe klo 8?16 (02) 7702 626
tilaukset@loimaanlehti.fi
Henkilöasiakkaiden ilmoittajapalvelu SSS konsernin
paikallislehdet avoinna ma?pe klo 8.30-16 (02) 7702 610
ilmoitukset@loimaanlehti.fi
Toimittaja
Lari Kiviranta
(02) 588 8035
Toimittaja
Anu Salo
(02) 588 8033
Aineistoaikataulu
Julkaisupäivä
valmis aineisto
tiistai
pe klo 16
torstai
ti klo 16
lauantai
to klo 16
Toimittaja
Pasi Salo
(02) 588 8036
vedostettavat
to klo 16
ma klo 16
ke klo 16
Vastuu ilmoituksista: Lehden suurin vastuu ilmoituksen julkaisemisessa
sattuneesta virheestä on ilmoituksen hinta ja muihin lehtiin toimitetusta
aineistosta sen valmistusarvo.
SANOMALEHTIEN
LIITON JÄSEN
ISSN 0358-9161
Kustantaja: Priimus Media Oy.
Painopaikka: Allatum Oy.
Toimitusjohtaja Kirsti Kirjonen,
0400 694 644, kirsti.kirjonen@sss.fi. Aki Kim Joakim Jaakkima
PÄIVÄN SANA
AJANTIETO:
Aurinko nousee tänään Loimaalla kello 6.32.
Aurinko laskee kello 18.41.
VEIKKO HULKON KOKOELMISTA
VEIKKO HULKKO
19.3. asti.
Musiikkia ja kahvia
Loimaan seudun Omaishoitajat ja Läheiset ry:n toiminnan tukemiseksi järjestetään
kahvikonsertti, jossa lauluin
ja sävelin esiintyvät Merikerttu Mutala, Aija Rahikainen ja
Lasse Lepola.
Tilaisuudessa on myös arvontaa, ja lippuja on saatavilla
Olohuoneesta (Pekankuja 4,
Loimaa) sekä ovelta.
Kahvikonsertti pe 22.3. Tällä kertaa
uuden auton hankkinut opettaja hurahtaa pehmeisiin ja
ekologisiin kasvatusarvoihin.
Uusissa opetusmetodeissa on
SARI ÄIKÄÄ-TORKKELI
Beras-hanke (Baltic Ecological
Recycling Agriculture and Society) on kansainvälinen, EUrahoitteinen luomutuotannon
kehityshanke, joka keskittyy
luomutilojen ravinteiden kierrätyksen tehostamiseen ja pyrkii
siten vähentämään Itämereen
kohdistuvaa ravinnekuormitusta. 7: 14
KONSERTTEJA
Liput 10 / 5 e
sis. 1: 38
20.3. klo 15
Tervetuloa
Loimaan Naislaulajat
Naisen ilo ja kipu
Kaija Pispa on runoilija, lastenkirjailija, puoliso ja monikulttuurisen perheen mummu. 4 kk 41,00 . 6 kk 60,00. Tapahtukoon minulle niin kuin
sanoit." Niin enkeli lähti hänen
luotaan.
Luuk. 3 kk 31,50?
Irtonumero
1,60?
Hinnat sisältävät arvonlisäveron 9 %.
Ulkomaantilaukset: tilaushinnan lisäksi peritään
voimassa oleva postimaksu.
Ilmoitushinnat: Ennen tekstiä
2,32?/pmm
3-sivu
2,32?/pmm
Tekstissä
2,17?/pmm
Tekstin jälkeen
1,87?/pmm
Takasivulla
2,31?/pmm
Etusivulla (modulikoot)
3,83?/pmm
Kuolin- ja kiitosilmoitukset, kunnalliset
ja kirkolliset ilmoitukset, heng.kokoukset 1,87?/pmm
Määräpaikkakorotus
0,06?/pmm
Värikorotus yhdestä lisäväristä
0,09?/pmm
Löytölaari yksityishenkilöiden ilmoituspalsta tiistaisin
5 riviä 7,50 . klo 18.
Opettaja (toinen vas. 0200 72822 (mpm/pvm)
arkisin klo 6.00-16.00
viikonloppuisin
klo 6.00-12.00.
Ypäjä: Jakelukulma,
(03) 6151 345.
Säkylä, Punkalaidun,
Huittinen ja Vampula:
Almamanu 0800 392262
Tilaushinnat:
Määräaikainen 12 kk 126. Eemeli Markula) on vienyt oppilaansa Tuukan (vas. (02) 588 8000, telefax (02) 763 1233.
Konttori ja toimitus avoinna ma-pe klo 9-14.
Ilmestyy tiistaisin, torstaisin ja lauantaisin.
Sähköposti: toimitus@loimaanlehti.fi
Ilmoitukset: ilmoitukset@loimaanlehti.fi
Tilaukset: tilaukset@loimaanlehti.fi
Jakeluhäiriöt:
Puh. 6 kk 75
Lautakunnan
käsiteltäväksi tulee johtavan
ylilääkärin ehdotus, jonka mukaan adressi on huomioitu.
Ehdotuksen mukaan Mellilän terveysaseman palveluita
ei kuitenkaan ole kiristyvän
taloudellisen tilanteen takia
tarkoituksenmukaista ylläpitää adressin esittämällä tavalla
viitenä päivänä viikossa.
Ehdotuksessa esitetään,
että suun terveydenhuollon
palvelut lopetetaan Mellilän
terveysasemalla. Adressin mukaan oman
lääkärin tulee olla melliläläisten käytettävissä useampana
päivänä viikossa.
Lautakunnan on tarkoitus antaa esitys kaupunginhallitukselle. Neuvolapalveluita esitetään lopetettavaksi, kun pitkäaikainen terveydenhoitaja jää eläkkeelle.
Lääkäri- ja hoitajapalveluita
pyritään ehdotuksen mukaan
tarjoamaan Mellilässä 1?3
päivänä viikossa loma-aikoja
lukuun ottamatta.
Kyläyhdistyksen mielestä
Mellilän terveysaseman palvelujen vähentäminen ei tuo
5
anno s
LOIMAA
010 538 9200
ma-pe 8-21
la 8-18 su 12-18
Puhelun hinta 020-alkuisiin numeroihin lankapuhelimesta 8,21 snt/puh + 6,9 snt/min (sis. maaliskuuta 2013
EDULLISET ERÄT MEILTÄ
Tarjoukset voimassa ti-ke, ellei toisin mainita
SAIMME 1000 kg
ERÄN MARINOITUJA
KARINIEMEN
KOIPIREISI PALOJA
Saimme 1500 pullon erän
än
OLVI 1.5 lit
JAFFA
JAFFA LIG
LIGHT
GHT
LEMON
2 ras./talous
ous
79
0
Ida Red
kg
Puola
plo
LOUNAS
MUNKKIPUSSI
Rosten
ROUHESÄMPYLÄT
OMENA
99
0
(0,39 l)
sis. Vähän väliä saamme
kuulla siitä, kuinka arvokasta
työtään tekevät järjestömme
kärsivät tilojen puutteesta.
Useilla yhdistyksillä on joko
liian pienet toimitilat tai niillä
ei ole varaa omiin toimitiloihin. alv 23 %),
matkapuhelimesta 8,21 snt/puh + 16,9 snt/min (sis. 3
Tiistaina 19. alv 23 %).
Mielenilmaus Mellilän
terveysaseman puolesta
Loimaa/Mellilä
Tiina Naula
95
. Terveysaseman
säilymisen
puolesta puhuvat myös
hyvät ja toimivat tilat ja parkkipaikat.
. ilmestyvässä Loimaan Lehdessä teemapohjalla.
21.3. Mukaan voivat
tulla kaikki asiasta kiinnos-
tuneet, ja paikalle voi lähteä
myös omilla autoilla. Toivomme, että kaikki kaupat palvelevat
to 21.3. pantit 0,40
3 plo/talous
klo 11-14
10 kpl
p 6
600 g (
(5.67 kg)
25
5
325 g 5 kpl
(3.05 kg)
Citymarketin
79
0
ps s
40
3
v
valitse
salaattiannos
mieleisesi
m
mukaan
m
ps s
www.k-citymarket.?
0
kg
99
S
SALAATTIB
BAARI
Melliläläiset järjestävät tänään
terveysasemansa palvelujen
säilymisen puolesta mielenilmauksen. vähintään kello 20 asti.
Tarjoukset, esittelyt, tarjoilut, arvonnat ja tapahtumat...
Ilmoita omistasi to 21.3. Loimaan
pääterveysasemalta on jo nyt
vaikea saada lääkärinaikoja
saati sitten
jos Mellilän
terveysaseman palveluja siirretään
sinne. EKL:n mukaan ikääntyvät kuntalaiset on huomioitu
myös eri viranomaisten ja
kuntien palvelustrategioissa
ja -ohjelmissa mutta näiden
ohjelmien toteuttaminen arjessa ontuu.
. Mielenilmaus
pidetään ennen Loimaan
kaupungin perusturvalautakunnan kokousta, joka alkaa
kello 16.45 lastensuojelulaitos Matulassa Mäki-Kitkontie
27:ssä.
. Kyläyhdistys järjestää
mielenilmaukseen maksuttoman linja-autokuljetuksen,
joka lähtee Mellilän kirjaston
edestä kello 16. Palvelut pitäisi turvata jo siksikin, että Mellilän yhdistyessä
Loimaaseen meille luvattiin
peruspalvelujen säilyvän, Palomäki sanoo.
. Toivomme, että mahdollisimman moni lähtee mukaan, sillä nyt
on viimeinen hetki vaikuttaa
päätöksentekoon, Mellilän kyläyhdistyksen rahastonhoitaja
Hilkka Palomäki sanoo.
Tilaisuus alkaa tavallaan jo
kello 15, jolloin Ylen LounaisSuomen uutiset on luvannut
tulla Mellilän torille tekemään
juttua melliläläisten terveyspalveluiden tulevaisuudesta.
PERUSTURVALAUTAKUNTA
ottaa kokouksessa kantaa kyläyhdistyksen keräämään ja
870 henkilön allekirjoittamaan
EKL haluaa tiloja
kansalaistoiminnalle
SUOMI Eläkkeensaajien Kes-
kusliiton (EKL) mielestä on
surullista, että julkisten tilojen
avaaminen kansalaistoiminnan
käyttöön ei ole edennyt. Erityisesti iäkkäiden melliläläisten on vaikea kulkea
lääkäriin Loimaan keskustaan.
Siinä missä melliläläisten pitäisi mennä Loimaalle voivat
Loimaan keskustassa asuvat
tulla yhtä hyvin Mellilään.
Keväinen
Loimaalla to 21.3.
Piristä ja vauhdita myyntiä tarjoamalla asiakkaillesi mahdollisuus tulla
ostoksille ilta-aikaan. Vaadimme, että terveysaseman nykyiset palvelut
säilyvät edelleen. Palvelut pitäisi
turvata jo siksikin,
että Mellilän
yhdistyessä
Loimaaseen meille
luvattiin peruspalvelujen säilyvän.
säästöjä. Syyksi
on kerrottu, että tämän hankkeen vastuutus on ollut epäselvä.
EKL:n mukaan vastuutus on
syytä laittaa kuntoon nopeasti
ja julkiset tilat on saatava maksutta kansalaisjärjestöjen tehokäyttöön mitä pikimmiten.
. Neuvolapalvelut ja tiistaisin suoritettavat verikokeet ovat ehdottoman tärkeitä asukkaille.
Meillä on myös toimiva ja
hyvä apteekki ja vanhustentalo Tammikoti, jotka myös
tarvitsevat lääkäriä. ilmestyvä Loimaan Lehti jaetaan kaikkiin Loimaan, Alastaron, Ypäjän, Vampulan, Punkalaitumen, Humppilan, Mellilän ja Oripään talouksiin sekä Huittisten ja Säkylän taajaman
kotitalouksiin.
si
paikka
Varaa sivuille
.
teema tään ma 18.3
is
e
m
ii
v
Sari Kaukoranta
(02) 588 8024
Liisa Kivinen
(02) 588 8021
Veli-Matti Knuuti (02) 588 8020
Fax 02-763 1233
www.loimaanlehti.fi
sähköposti: ilmoitukset@loimaanlehti.fi
Loimaan Lehti/ilmoitukset Käsityöläiskatu 10, 32200 Loimaa
Naisten vaatteiden
POISTOMYYNTI
VIELÄ TÄNÄÄN
TURUNTIE 8
LOIMAA
(katso la ilmoituksemme)
www.kirsihirvo.com
www.miline.fi. On selvää, että kunnat
tarvitsevat avukseen osaavia
toimijoita huolehtiakseen yhä
nopeammin ikääntyvästä väestöstään ja heidän toimintakyvystään.
adressiin, joka annettiin kaupunginhallitukselle 7.12.2012.
Adressissa todetaan, että Mellilän terveysasema tulee asukkaiden tasa-arvoisten lähipalveluiden turvaamiseksi säilyttää
Varsinainen säästö pienten
terveysasemien lopettaminen?
Ovatko päättäjät huomanneet
että kenen pussista vanhusten
taximatkat maksetaan ja onko
kaikilla edes varaa. Toisista se tuntuu juoksevan, toisista matelevan.
Kaikille se silti kulkee samaan tahtiin. Kun ymmärrämme, mitä emme
halua tehdä, opimme, mitä haluamme tehdä.
Samuel Smiles
Päätoimittaja Kati Uusitalo
kati.uusitalo@loimaanlehti.fi
Pelastakaa pelastajat
Miten tehdään tulipalolle alkusammutus. Samalla tasolla
ollaan . Kun vilkaisin kellonaikaa kännykästä, eksyin facebookiin.
Tietokoneen kellopalkista oli liian lyhyt matka
iltapäivälehtien internetsivuille.
Hankalaakin se oli olevinaan: ei tietokone
ole läheskään aina lähettyvillä, eikä kännykkää
jaksa kaivaa esiin laukusta.
Kellot liikekeskusten ulkoseiniltä ovat kadonneet jonnekin.
Katse hapuili rannetta. Kukaan ei oo niin tärkee, ku
luulee olevansa. Rautiaisen hinauspalvelu
toimii ammattitaidolla ja Rautasella nopeudella myös yön
tunteina.
Yönkulkija
. tien toiminta ei ole
sotoiminnan heikosti:
vailla merkitystä. Siitä
huolimatta aika jatkoi rientämistä. Tiistaina 19. Ei mee pitkää aikaa, ku maailma kaatuu ahneuden, röyhkeyden ja itsekeskeisyyden vuoksi. Osoite on Käsityöläiskatu 10, 32000
Loimaa, fax 02-763-1233 ja sähköposti toimitus@loimaanlehti.fi. Niinhän se
nykyään aina on. Se kiiruhti
niin kovaa, etten ehtinyt vaihtaa patteria moneen päivään.
Olin hukassa ilman rannekelloa. maaliskuuta 2013
4
MIELIPITEET
PÄIVÄN MIETE:
Viisastumme useammin epäonnistumisista kuin
menestyksestä. Näin pelastajien
määrä olisi tulevaisuudessakin vakaammalla pohjalla. 6).
Opittavat taidot voivat jonakin
päivänä pelastaa henkiä, mutta onko pelastajia?
Suomen Pelastus- Vpk:t ja sopimustavansa palokuntatoialan keskusjärjestön
palokunnat osallis- mintaa.
Vapaapalokuntien
tutkimuksen mukaan
tuvat
joka
toiseen
alle 25-vuotiaat tunja sopimuspalokuntevat palokuntanuori- pelastustehtävään. Ja onko huomioitu, jos kuuselantilat käytetään terveysasema palveluihin,
mihin tulevaisuudessa vanhusten hoivapalveluita tarvitsevat
sijoitetaan, koska laitospaikkoja
on muutenkin vähän ja ikääntymiseen emme voi vaikuttaa!
Lisää mielipiteitä sivulla 12.. KU
ESKO
Kiireen
herraksi
Elämäni seisahtui eräänä lauantaina kello
21.51. Kiitos Anu S. Se on kuin
kaikkeen,
viiva, jota mitataan
tunnemme
tarkasti. Nimimerkin käyttö on mahdollista, mutta ilman kirjoittajan nimeä ja yhteystietoja lähetettyjä kirjoituksia ei julkaista.
KOPIT
. Toimitukseen voi myös poiketa. SPEK:n
Jopa yli 40 prosenttia kuitenkin tutkimuksessa muuten todetaan,
vastasi, että voisi kuvitella harras- että yli kolmannes suomalaisista ei
TOIMITTAJALTA
tunne vapaaehtoisten palokuntien
toimintaa.
Vapaapalokuntiin siilautuu osaajia nuorisotoiminnan kautta. Aikaan pitää suhtautua kurinalaisesti.
Siksi kai puhelimessakin kysytään ensimmäisenä ?Onko paha paikka, soitanko mä huonoon
aikaan??.
ILMAN KELLOA elämä tuntui tavanomaistakin
kiireisemmältä: Nyt kello on taatusti jo 12.
Nyt olen taatusti myöhässä. Olen ehdottomasti sitä mieltä, että kun kaupunki valitsee
asukkaita Mummolaan asiakkaan tulotason tulee olla ratkaiseva tekijä, eli vain hyvätuloiset
hoitoa tarvitsevat vanhukset
sinne. Ypäjänkylässä ei susista
huolta . Varsinaista
kestävänkehityksen ajattelua;
bensankulutus nousee ja kaupungille jää taas tyhjien rakennusten ylläpito, joista päästään
vain varmasti eroon dynamiinilla! Samalla voidaan varmasti
sanoa hyvästit monelle muulle
lähipalvelulle ja ennenkaikkea
uusille asukkaille. Täällä udellaan niin
paljon kuin mahdollista yksityisasioista. loistavasta
kolumnistasi Jalkapallosydän.
Tekstejäsi ei voi jättää lukematta!
Pikkujalkapalloilijan äiti
. Tulen myös vaihtamaan
pankkia. Aika kontrolloi
minua, enkä minä aikaa.
Vaikka mieli tekisi, aikaa ei voi syyttää. Onneksi Heidi sai rangaistuksen.
kentän hiihtolatujen hoitajalle,
hieno maasto ja aurinko paistaa.
A&M Hirvikoskelta
. Niivain joka kymmenes
den henkilöstö osalvastaaja osasi mainita palokuntien listuu jopa joka toiseen pelastusnuorisotoiminnan.
alan tehtävään Suomessa. Asioiden
pitäisi olla niin, että sitä saa,
mitä tilaa.
. Kun aika ei riitä kaikkeen,
tunnemme kiirettä. Kiitos paljon Oripään lento-
. Miten toimitaan onnettomuuden osuessa kohdalle tai
onnettomuuspaikalla. Maailma on täynnä
mahdollisuuksia ja mielenkiintoisia asioita,
joita haluaisi kokea. Rannekelloni nimittäin pysähtyi. Siitä on aina
puutetta, se on aina kortilla. Miten annetaan ensiapua. talojen pihakoirat
ilman tarhaa osoitus tästä. Asioita
pitää tehdä enemmän,
Kiire on
nopeammin ja laadukkokemus. Samalla kuitenkin haikailemme kiireettömyydestä.
ENGLANTILAISEN kirjailijan G.K. Senkin
vuoksi olisi hienoa, että nuoret
voisivat valita koko seudulla myös
palokuntatoiminnan harrastuksekseen kaikkien muiden vaihtoehtojen joukosta. Ja
hauhau siellä, hauhau täällä ?
ottakaa sisään edes pakkasella!
. Koska aika on kallista, sitä ei saa
tuhlata. Vielä joskus se oli niin vähän
vasta . Muualla ei udeltu.
Ei lainan hakija
. Aika on
tasa-arvoinen.
Kiire sen sijaan on kokemus. Kun kaammin.
Länsimaisen käsiaika ei riitä
tyksen mukaan aika on
lineaarista. Sama hetki
ei toistu toista kertaa,
kiirettä.
siksi jokainen hetki on
ainutlaatuinen. Kiireellisyyden ajatellaan
tuovan arvostusta, viestivän tärkeydestä. Siksi aikaa on
pyrittävä käyttämään tehokkaasti, maksimoimaan sen hyöty. Kiitos myös
Teijalle avusta!
. Lapset ja
nuoret opiskelevat erilaisia taitoja
palokuntanuorten kokoontumisissa (s. Toisaalta ihmetyttää, kun
Kuusela lakkaa olemasta 35
laitospaikkaa katoaa. niin kauan siihen.
AJASTA on tullut niukka resurssi. Kiitos auton avaimien löytäjälle Prismassa 16.3. Vaikken tiennyt, mitä
kello oli, tiesin sen olevan paljon. Heidi laittoi 600 e omia
rahoja, Jyrki 700 000e meidän
rahoja. Korvaako
tehostetun palveluasumisen
paikat ne. Onko asiakkaan hoidon tarpeella todellisuudessa
mitään merkitystä. kaikki me väännämme
lämpimän...
. Näkisivät hekin, mistä
tässä valitetaan! Päättäjät päät
pois omasta p...!
. Mielentila,
jonka yhä useampi jakaa. Tasa- arvon nimissä! Pistetään Loimaan pääterveysaseman lääkärinvastaanotto välillä
kiinni ja siirretään asiakkaan
Alastaro, Hirvikoski, Mellilä sektorille. Chestertonin
sanoin kiireessä on se huono puoli,
että se vie paljon aikaa.
Sen sijaan että pyrkisi ajan herraksi, on pyrittävä kiireen herraksi.
Kiti Salonen
kiti.salonen@uta.fi
Ohjeita
kirjoittajille
LOIMAAN LEHDEN Lukijoilta-palstalle voi toimittaa kirjoituksia joko postitse, faxin tai sähköpostin välityksellä
5
Tiistaina 19. Tämä muutos tulee Uusi kihlakunnanvouti Kari Filpus kertoo viihtyneensä hyvin työssä Loimaalla. Päätöstä asiasta ei ole
Suomen ulosottoviraston TuFilpus tuli alkuvuodesta kihlakunnanvoudin virkoja edelleen, mikä turvaa myös kuitenkaan vielä tehty, Filpus
run toimipaikassa. Näin kertoo Loimaan alueesta vastaava uusi kihlakunnanvouti
Kari Filpus.
. Poliisi teki kuljettajalle
alcometer-kokeen, minkä
tulos oli 1,65 promillea. maaliskuuta 2013
Huolehdi silmistäsi!
Varaa aikasi optikolle tai
silmälääkärille. Korkeimman hallinto-oikeuden
mukaan asian käsittelyssä
Turun hallinto-oikeudessa
ei ole tapahtunut virhettä,
ja se päätti jättää hallintooikeuden heinäkuussa 2011
asiasta tekemän päätöksen
voimaan.
Myös valittajan oikeudenkäyntikulujen korvaamista
koskeva vaatimus hylättiin.
Hallinto-oikeuteen valituksen tehnyt henkilö perusteli valitustaan muun muassa
väitteillä valintaprosessissa
mukana olleiden henkilöiden esteellisyydellä. 0207 698 954
UUTISET
AIHETTA JUTTUUN:
Soita:
Toimitussihteeriemme puhelinnumerot ovat
02 588 8032
02 588 8036
Perintälain muutos
tervetullut uudistus
Heimolinnankatu14, Loimaa P. Asiaa
tutkitaan törkeänä rattijuopumuksena.
Toinen kuljettaja kärähti ratista Hämeentiellä
sunnuntaina iltapäivällä.
Poliisipartio pysäytti liikenteessä olleen henkilöauton
Hämeentiellä, ja mieskuljettajalle tehdyn alcometerpuhalluskokeen tulos oli 0,7
promillea. Hokan toimipaik- mukaan enemmän virastojen maan toimipaikassa työskenEnnen nykyistä tehtäväänsä
työskentelee
kana oli Loi- keskuspaikkoihin.
telee tällä hetkellä neljä kihla- Filpus työskenteli valtakunLoimaalla
maa, ja hän
kunnanulosottomiestä ja neljä nanvoudinviraston kehittäkahtena päi- Loimaan toimipaikka
työskenteli
FILPUKSEN vastuulla ovat Loi- toimistohenkilöä.
mis- ja ohjausyksikössä, ja
vänä viikossa säilyy edelleen, mikä
Loimaalla vii- maan lisäksi Liedon ja Pöytyän
Liedon ja Pöytyän toimipai- hänen tehtäviinsä kuuluivat
ja muina päitenä päivänä toimipaikat ja niissä työsken- kat on uudistuksen myötä tar- muun muassa valtakunnalliset
vinä Turussa. Pikavippien
tarjonta ja
ottaminen
kuriin
TIINA NAULA
Loimaa
Tiina Naula
Perintälain muutos on kihlakunnanvouti Kari Filpuksen
mukaan tervetullut uudistus,
jonka ennakoidaan vähentävän pikavippien tarjontaa ja
ottamista. Loi- kertoo.
tuullaan on Loimaan alue. turvaa myös työviikossa. Ulosoton valtakun- mäajan kuluessa, ja henkilöstö ja ohjaustehtävät.
Ulosoton asiakaskunta on moninainen
Loimaa
Tiina Naula
Kihlakunnanvoudin tehtäväkenttä on
hyvin laaja. Alun perin 100 euron pikavippi voi kasvaa jopa 400
euroon, kun siihen lisätään
velkojan korko-, perintä- ja
oikeudenkäyntikulut, Filpus
sanoo.
Maaliskuun 16. päivänä
voimaan tulleen lain muutokset aiheuttavat sen, että
kuluttajavelan perintäkuluille
säädettyjä enimmäismääriä
alennetaan.
. Tämä tuo velalliselle
maksuhäiriömerkinnän. Työ on esimiestyötä, jossa vouti
vastaa osastonsa toiminnasta ja ulosottoon kuuluvien pakkotäytäntöönpanotehtävien asianmukaisesta suorittamisesta. 0207 698954
Avoinna: ma-pe 9.30-17.30, la 9-13
. Kääntymässä
olleen traktorin vasen eturengas osui henkilöauton
oikeaan kylkeen.
Ajoneuvot vaurioituivat,
mutta henkilövahingoilta
vältyttiin.
Alkoholilla ei ole osuutta
tapahtumaan.
Kaahari jäi kiinni
Loimaa hyötyisi isosta kunnasta
KUNTAUUDISTUS Maakuntajaolla tehty kuntauudistus
parantaisi eniten kuntien asemaa.
Talouden kestävyyden,
huoltosuhteen ja työpaikkakehityksen kannalta maakuntajako parantaisi eniten tilan-
netta verrattuna nykyiseen
kuntajakoon vuosiin 2020 ja
2030 mennessä.
Tämä selviää Kunnallisalan kehittämissäätiön Kuntarakenne ja alueiden elinvoima -tutkimuksesta, jonka
säätiö on tilannut Pellervon
taloustutkimukselta.
Selvityksen mukaan maakunnan hyötyjiä olisivat
muun muassa Loimaa, Oripää ja Pöytyä, jos VarsinaisSuomesta muodostettaisiin
yksi kunta.
Jos maakunnan nykykun-
nista muodostettaisiin kuntauudistuksen selvitysjakoalueiden mukaiset kunnat, heikennystä nykyiseen kokisivat
Oripää ja Pöytyä. Asiaa tutkitaan
rattijuopumuksena.
Auto törmäsi
traktoriyhdistelmään
LOIMAA Henkilöauto ja telakaivinkonetta perävaunussa
kuljettanut traktori kolaroivat
Ysitiellä Patsaspuiston kohdalla sunnuntaina iltapäivällä.
Traktoriyhdistelmä oli
kääntymässä vasemmalle,
kun sen takana tullut henkilöautoilija lähti ohittamaan
yhdistelmää. Näissä tilanteissa velkojan on haettava käräjäoikeudesta
velallista velvoittava ulosottope-
ruste, minkä jälkeen velka voidaan
laittaa ulosottoperintään.
. p. Tehtäviin kuuluu muun
muassa saatavien perintää, omaisuuden realisointia, rangaistusten
täytäntöönpanoa sekä osamaksulla
hankittujen esineiden osamaksusopimusten purkua ja tilityksiä.
Ulosottoon toimitetut saatavat
ovat pääsääntöisesti joko yksityisoikeudellisia tai julkisoikeudellisia.
Julkisoikeudellisia saatavia ovat
muun muassa sairaalamaksut ja
pysäköintivirhemaksut, ja ne ovat
yleensä suoraan ulosottoperintäkelpoisia.
Yksityisoikeudelliset saatavat
vaativat erityisen täytäntöönpanoperusteen. Siihen kuuluu niin hyvin
palkattuja työssäkäyviä henkilöitä
kuin heikommassakin asemassa olevia. Ulosottokaan ei aina saa perittyä velalliselta saatavia, jolloin asia
palautetaan varattomuusesteellä takaisin hakijalle. Loimaan seudulle ominaista on,
että maanviljelijöitä ja maatalouteen
liittyviä tapauksia on enemmän kuin
suuremmissa kaupungeissa, Filpus
kertoo.
. Hänellä on työhuone sekä Loimaalla että Turussa.
vaikuttamaan merkittävästi
pikavippeihin, Filpus arvioi.
vaikuttaa kuitenkin siihen, et- on sijoitettu Turkuun, ja hänen nallista toimipaikkaverkostoa siirtyy joko Turun tai Loimaan
Filpus on työskennellyt hel- tä Loimaan työpäiviä saattaa mukaansa kyseessä on valta- ollaan uudistamassa, mutta toimipaikkaan.
mikuun alusta lukien Varsinais- kertyä viikossa enemmänkin.
kunnallinen suuntaus, jossa Loimaan toimipaikka säilyy
. Valittaja
vaati Loimaan kaupunkia
korvaamaan oikeudenkäyntikulunsa.
Kaksi rattijuoppoa
jäi kiinni
LOIMAA Paikkakuntalainen
nainen jäi kiinni humaltuneena ajamisesta Sammonkadulla lauantaina iltapäivällä. Velkoja voi
kuitenkin tämänkin jälkeen periä
saatavaansa ja laittaa sen ulosottoperintään uudelleen myöhemmin.
Jos velallisella on tuolloin ulosmittauskelpoista omaisuutta tai tuloa,
asiassa ryhdytään pakkotäytäntöönpanotoimiin.
Varsinais-Suomen ulosottovirastoon saapui vuonna 2012 yhteensä
248 649 ulosottoasiaa ja velkojille
tilitettiin yli 84 miljoonaa euroa.
Pelkästään Loimaan toimipaikan
tarkkaa tilastoaineistoa ei ole käytettävissä.
KHO: teknisen
johtajan valinta
virheetön
LOIMAA Korkein hallinto-oikeus (KHO) hylkäsi Loimaan
tekniseksi johtajaksi vuonna
2010 valitun Jaana Kootan
valinnasta hallinto-oikeuteen tehdyn valituksen. Hänen vas- eläkkeelle jääneen Jaakko Ho- täytetään mahdollisuuksien työpaikkojen säilymisen. Pikavipeistä on tullut erityisesti nuorten vitsaus,
koska rahaa saa helposti ja
aluksi vähäisiltäkin vaikuttavat
lainasummat voivat yllättävästi nousta korkeiksi ja johtaa
lopulta velkakierteeseen.
. Ulosoton asiakaskunta on hyvin
moninainen. Hän kan tilalle. Fil- televät kihlakunnanulosotto- koitus lakkauttaa tietyn siirty- ulosottohallinnon kehittämisTyötilanne
paikkojen säilymisen. puksen virka miehet. Perintäkulut vähenevät
varsinkin pienissä veloissa.
Enintään 100 euron velassa
velallisen kokonaiskuluvastuu saa olla korkeintaan 60
euroa. Loimaalla
tilanne pysyisi samana.
TUTKIMUKSESSA arvioidaan,
minkälaisilla aluejaoilla muodostuisi maan hallituksen
tavoittelemia elinvoimaisia
kuntia.
Laskelmien perusteella
kuntia yhdistämällä voidaan
vaikuttaa vain vähän alueiden
elinvoimaan.
LOIMAA Ylinopeutta kaahannut mies jäi kiinni Ysitiellä
Mellilässä sunnuntaina iltapäivällä.
Loimaalta Turun suuntaan
ajaneen miehen nopeudeksi
mitattiin ohitustilanteessa
134 km/h, kun nopeusrajoitus oli 80 km/h.
Asiaa tutkitaan törkeänä
liikenneturvallisuuden vaarantamisena.. Enintään 1 000 euron
saatavassa perintäkulut saavat
olla korkeintaan 120 euroa
ja sitä suuremmissa enintään
210 euroa
Pitääkö
käsiradioon puhua aina asiallisesti. Harrastajista yli puolet on
taitoja. Virve-viranomaisverkkoa käytetään viranomaisten yhteydenpitoon hätätilanteessa, kouluttaja
Jussi Tuominen kertoo ja näyttää,
miten käsiradiota käytetään.
Nuoriso-osaston keskiviikkoisissa kokoontumissa perehdytetään lapsia ja nuoria palo- ja pelastustoimintaan. Keväisin mainostaisimme teiden varsilla:
?Eipä ole hajuhaittaa, kyllä täällä elo
maittaa.?
BIOKAASU ei liikeideana ole uusi asia,
mutta yksittäisen kaupungin täydellinen
heittäytyminen sen hyödyntämiseen on
tekemättä. Daniel Ylösmäki, Aleksanteri Kauppi, Joonas Ala-Nissilä, Maijastiina
Tanni, Sini Anttila ja Iira Kankare tarkkoina.
Kuuleeko Loimaa 21,
Loimaa 23 kutsuu
. Tässä tapauksessa lietesäiliöön tulisi sukeltaa
iloisena.
Valkeakoskella haisi selluloosa koko
70-luvun, mutta aina ohi ajettaessa, kun
me lapset yökkäsimme takapenkillä,
isäni tuumasi, että raha siellä haisee.
Loimaan hankkeessa hajutkin kokonaisuudessaan vähenisivät. Nuoriso-osaston toiminnas- vpk:n toiminnassa vain kuusi, nyt
sa opetellaan tärkeitä kansalais- jo 17. Harpoikia paremmin.
rastus on osallis- radioon laulaa, jos on
Ohjaajia kannatsyntymäpäivä?
tujille maksuton.
taa kuunnella, sillä täällä oppii
tärkeitä asioita: sammuttamaan
oikean tulipalon tai antamaan ensiapua, jos vaikka kotona sattuu
jotakin.
Kokoontumiskerroista tyttöjen
mieleen on jäänyt maastopaloharjoitus, joka järjestettiin Sanin
naapurissa. Loimaa . Loimaan huoltoasemilla on bensa- ja dieseltankkien
vieressä biokaasu- eli kotoisasti sianpaskaletkut. Tuomisen lisäksi
Daniel Ylösmäen, 7, Aleksanteri Kaupin,10, ja Joonas Ala-Nissilän, 8, mukaan vpk-toimintaa
kannattaa harrastaa, koska paloasemalla näkee kavereita ja oppii
uusia taitoja.
. Kuten eräs tunnettu varsinaissuomalainen
tv-vaikuttaja totesi, ?saa
käyttää mut ei oo pakko?.
Anne-Riitta Isohella
Kirjoittaja on blondi
ja basisti,
mikä myös näkyy
Jussi Tuominen opetti vpk:n nuoriso-osastolaisille, miten käsiradiolla viestitään. Ehkä tauluja voisi
suurentaa.
Sillä on selvää, että Loimaan todellinen tulevaisuuden mahdollisuus on
tässä. Hälytystehtäviin osallistuminen vaatii 18
vuoden ikää ja perehdyttämiskoulutuksen käymistä.
PAIKALLISIA
KITI SALONEN
KIRJOITTAJAVIERAS
At Lanta City
?Liete mätä. 16-vuotiaina nuoret voivat jo osallistua miehistön
harjoituksiin. Kieltämättä
tuotteet ovat tällaisenaan aika alkuvoimaisia, mutta kun ne kääritään markkinamiesten myyviin paketteihin, niistä
tulee johtavia tulevaisuuden trendejä ja
ihailtuja liiketoimintamalleja.
Yleensä talousvaikeuksissa vaikeroiva yritys tai kunta putoaa taantuman
kuoppaan eli on niinsanotusti kaulaansa
myöten eräässä nesteessä. Välillä
pidetään hauskaakin: lasketaan VIELÄ PARI vuotta sitten lapsia ja
nuoria oli mukana Metsämaan
mäkeä ja paistetaan makkaraa.
. 8, ja Sani Rouvalin, 7, mukaan vpkharrastus sopii tyLapsille ja nuotöille mainiosti.
rille suunnattua
Pitääkö käsiradioon
. Pidetäänkö vuoden 2020 asuntomessut Loimaalla?
Ripeä paikallinen autokorjaamo tuunaa kaupunginjohtajan autoon sekä
nuorison mopoautoihin hybridin polttoainejärjestelmän. Sallila Energiakin innostuu
lähi- ja luomuenergiasta, ja Vesihovin
ulkouima-allas muutetaan mainosmielessä kuumaksi altaaksi, joka höyryää
kutsuvasti talvellakin.
Biokaasu ei yksin ole se ihme, vaan
seutukunnan täysi sitoutuminen asiaan.
Loimaalla ramppaa tuota pikaa EU:n,
USA:n ja Kiinan johtoa, asukasyhdistyksiä Tokiosta ja Amsterdamista sekä
sheikkien valtuuskuntia Arabiemiirikunnista. 16vuotiaina nuoret voivat jo osallistua miehistön harjoituksiin. Osalle vpk-toiminnasta tulee
elämäntapa. Etenkin japanilaiset matkustavat tunnetusti aina isommalla porukalla
ja sheikit muuten vain ylellisesti.
Sheikkien vierailupäivänä Seurahuone voi lisätä pari kolme nollaa hotellihuoneen hintaan, ja jos sattuu olemaan
toripäivä, torikahvilasta saa hillomunkin
satasella.
No, nyt blondi taas liioittelee. Olisiko Loimaalla rohkeutta
profiloitua?
Ensin rakennetaan jokunen kaupungin uudisrakennus toimimaan puhtaasti
biokaasulla. Olen kyllä blondi ja basisti (ja sikäli suhteellisen syyntakeeton monessa),
mutta tällä kertaa olen ihan vakavissani.
Viittaan Loimaan Lehden uutisointiin
biokaasun tuotantohaaveista ja -mahdollisuuksista seudulla (14.3.).
LANTA, kaasu ja mädäte. Olemme opetelleet perusselvitystä, elvytystä ja potilaan kylkiasentoon laittamista. Saako
kuunnella vähän
Metsämaalla. Mekin hasvpk-toimintaa
sutellaan joskus,
järjestetään Loi- puhua aina
mutta jaksetaan
maalla ainoastaan asiallisesti. Tiistaina 19. Vpk:n nuoriso-osasto
harjoittelee viestintää,
sammutusta ja ensiaputaitoja
Loimaa/Metsämaa
Kiti Salonen
Käsiradion näkeminen herättää
Metsämaan vpk:n nuoriso-osastolaisissa monia kysymyksiä: Herääkö käsiradion ääneen, vaikka olisi
sattunut nukahtamaan. täyttä elämätä.?
En tiedä mahtuuko tuo tienvarsien
mainostauluihin. Osalle vpk-toiminnasta tulee elämäntapa. Oheiset mainoslauseet tarjoan ilmaiseksi. Jokin omakotialue ryhtyy
bioenergian käyttämisen pilottihankkeeksi. Hälytystehtäviin
osallistuminen vaatii 18 vuoden
ikää ja perehdyttämiskoulutuksen
käymistä.. maaliskuuta 2013
6
TÄLTÄ SIVULTA:
. Siinä sen sijaan en vitsaile,
että energiansäästökylät ja kaupunkikokeilut ovat globaalisti hypetettyjä
kohteita, jotka voivat tehdä nimensä
tunnetuksi koko maailmassa.
?LOIMAA tekee lannasta voimaa?! Tulen
ilomielin konsulttitehtäviin korkealla
palkalla johtamaan markkinointihanketta. Samalla opitaan toisten tyttöjä.
Sini Anttilan, 8, Iira Kankareen,
huomioon ottamista ja luodaan
ryhmähenkeä, ohjaajat tiivistävät. Sanin haave on päästä
joskus palopäälliköksi.
Ohjaajat arvelevat, että vpk:n
nuoriso-osaston toiminnassa mukana olevista lapsista ja nuorista
noin neljännes jatkaa harrastusta
vielä aikuisenakin.
. Joskus olemme päässeet paloauton kyytiin ja
sammuttaneet palavia trukkilavoja
letkulla.
kouluttajina toimivat Anu Kleme ja
Tero Leppäjoki.
Kokoontumiskerroilla harjoitellaan viestinnän lisäksi alkusammutusta ja ensiaputaitoja. Saako radioon laulaa, jos on
syntymäpäivä?
. En oikeastaan usko että sheikit ostaisivat torilta
munkkeja. Kerran harjoituksissa
piti etsiä kaksi saapasta savun
seasta.
Tytöistä vpk-toiminta tuntuu
niin kivalta, että he ovat suunnitelleet jatkavansa harrastusta aikuisiksi asti
Kuntayhtymän sisällä Loimaa ja Uusikaupunki
muodostavat omat tulosalueensa.
. Pilkkominen ei ole
mahdollista siinä tarkoituksessa, että vältetään hankintalain mukainen kilpailuttamisvelvollisuus tai alitetaan toimivaltarajat.
Toisissa palveluissa jakaminen on luontevaa,
koska yhden toimittajan varaan ei toimitusvarmuuden ja kilpailun säilymisen vuoksi ole
syytä jäädä.
. Miksi valitsit juuri tämän Tet-paikan. Kaupunginhallitus on myös
todennut, että ellei yhteisymmärrystä löydy Uusikaupunki
käynnistää neuvottelut kuntayhtymästä eroamiseksi.
. Ensisijaisena lähtökohtana
tarjouskilpailussa tulisi olla se, että kilpailua
syntyy ja tarjouksia tulee mahdollisimman
paljon . Uuden-
FAKTA
Koulutuskuntayhtymä
. Kuntayhtymä on kuitenkin toista mieltä, ja yhtymähallitus vetoaa
Uudenkaupungin ja silloisen
Loimaan koulutuskuntayhtymän lokakuussa 2009 hyväksymään yhteistoimintasopimukseen, jonka mukaan
uuden koulutuskuntayhtymän
vastattaviksi tulevat vain sen
palvelukseen siirtyvän henkilöstön eläkevastuut. Samalla
opiskelijat saavat kokemusta myös työn hakemisesta, sillä jokaisen on itse hankittava
työpaikkansa. 4. Koulutuskuntayhtymän
jäsenkunnat ovat 1.1.2011 alkaen Loimaa, Lieto, Huittinen,
Pöytyä, Aura, Koski, Marttila,
Tarvasjoki, Oripää ja Uusikaupunki.
. Uusikaupunki on asiassa
vakavissaan. Kunta voi esimerkiksi osatarjoukset sallimalla houkutella eri kokoiset yritykset osallistumaan tarjouskilpailuun.. Suosimisen ja mahdollistamisen rajankäynti ei aina
ole helppoa.
. 2. Niin
sanottujen vanhojen, jo eläkkeellä olevien työntekijöiden
eläkemaksuja ei mainita sopimuksessa, ja ne jäivät Uudenkaupungin kaupungin
kontolle.
YHTYMÄHALLITUS ilmoitti
pitävänsä kiinni yhteistoimintasopimuksesta. Kunnostimme vanhaa rakennusta myyntiä varten.
2) Olen ollut aikaisempina kesinä töissä kyseisellä henkilöllä.
3) Laudoitin ja kittasin seinää, purin vanhan peltikaton ja hain
lisää puutavaraa työmaalle.
4) Juu kyllä kiinnostaa. Aion lukion jälkeen pyrkiä ammattikorkeakouluun lukemaan rakennustekniikkaa.
Tet-paikalla tulevaisuus tutuksi
Loimaa
Hilma Mäkitalo
Loimaan lukion käytävillä on näinä päivinä
hiljaista, kun 3. Taustalla oli valtion halu kasvattaa
koulutuskuntayhtymien väestöpohjaa.
talous- ja hallintojohtaja Lee-
GALLUP
Miten työelämään tutustuminen sujui?
1. Millaisia tehtäviä sait Tet-jakson
aikana suorittaa. Lounais-Suomen koulutuskuntayhtymä omistaa Liedon
ammatti- ja aikuisopiston,
Loimaan ammatti- ja aikuisopiston ja Uudenkaupungin
ammatti- ja aikuisopisto
Novidan sekä Loimaan ja
Vakka-Suomen oppisopimustoimistot.
. Kuntayhtymän kotipaikka
on Loimaa. Hankinnassa ei
voi lähteä siitä, että pyritään aina mahdollisimman suuriin tai mahdollisimman pieniin
kokonaisuuksiin, vaan paikallisesti on eri
näkökulmista arvioitava, mikä on juuri meille
paras vaihtoehto.
. Pian niiden
jälkeen alkaa tulevan opiskelupaikan metsästys ja edessä on pääsykoeurakka. Emme ole tyytyväisiä yhtymähallitukseen
päätökseen, vaan mielestämme sopimukseen eläkemak-
Lähde: www.lskky.fi
sujen osalta tullut virhe tai
unohdus on perusteltua korjata. huomautti tuottajajärjestöä siitä, ettei hankintaa saa pilkkoa, kuten
ei hankinnasta tehtävää päätöstäkään, jotta
viranhaltija voisi tehdä päätöksen (LL 12.3.).
Julkisten hankintojen kilpailutus on herättänyt epätietoisuutta muun muassa luot-
1
Kuntaliiton johtava lakimies Juha Myllymäki Julkisten hankintojen neuvontayksiköstä, voidaanko julkisia hankintoja esimerkiksi elintarvikeostoissa pilkkoa pienempiin
osiin paikallisten tuottajien huomioimiseksi?
. Pienille yrityksille voidaan antaa mahdollisuus osallistua kilpailuun, mutta hankintaa
ei voida heille räätälöidä. Oikaisuvaatimus tulee
todennäköisesti yhtymähallituksen käsittelyyn. Elinkeinopolitiikka on yksi näkökulma,
joka nousee esille. Tällöin lopputuloksena voi olla helppo kesätyöpaikan saanti esimerkiksi kaupasta tai paikallisesta yrityksestä.
Kirjoittaja oli Tet-harjoittelussa Loimaan
Lehdessä.
MIKSI NÄIN?
Voiko kunnalliset hankinnat pilkkoa osiin?
Loimaa
Lari Kiviranta
tamushenkilöiden keskuudessa. Kahden päivän aikana nuoret
pääsevät itse tekemään alan töitä, seuraamaan
työpaikan arkea sekä esittämään kysymyksiä
alaan liittyen. vuoden opiskelijat puurtavat
ylioppilaskirjoitustensa parissa. Olisi myös korrektia, että
asiasta neuvoteltaisiin vielä
yhdessä, mutta ainakaan vielä
palaveria ei ole sovittu, Uudenkaupungin talousjohtaja
Anne Takala sanoo.
Takala on yhtymähallituksessa toinen niistä Uudenkaupungin edustajista, joilla
on kokouksissa läsnäolo- ja
puheoikeus, mutta ei äänivaltaa.
. Kiinnostaako tämänkaltainen työ myös jatkossa?
HILMA MÄKITALO
Matias Varhi:
1) BST-Arkkitehdit Oy:ssä Tampereella.
2) Koitan päästä tulevaisuudessa opiskelemaan arkkitehtuuria.
3) Käyttämään suunnitteluohjelmaa ja seuraamaan sivusta arkkitehdin työtä.
4) Kyllä, Tet-jakso lisäsi kiinnostustani alaan.
Sofia Savonen:
1) Tiede-lehdessä, Helsingissä.
2) Koska toimittajan työ kiinnostaa minua ja halusin päästä tutustumaan siihen.
3) Kirjoitin tiedeuutisia ja arkistoin vanhoja artikkeleita sekä tein
assistentin töitä.
4) Tet-jakso lisäsi kiinnostustani alaan entistä enemmän.
Aleksi Jalo:
1) Olin Ville Alasen rakennustyömaalla. Helpolla
eivät pääse lukion 2. Hankinnat on tehtävä tarkoituksenmukaisina kokonaisuuksina. Puhtaasti hinnan ja sopimusten hallinnan kannalta voi olla joissakin palveluissa perusteltua pyrkiä siihen, että on yksi toimittaja.
Mitä muita keinoja kunnilla on, jotta ne
voisivat huomioida paikallisia ja kotimaisia yrityksiä hankinnoissaan?
. 3. Missä vietit Tet-jakson. Opiskelijoita on keskimäärin 2 300, henkilökuntaa noin
260 ja liikevaihto on noin 24
miljoonaa euroa.
kaupungin kaupunginhallitus
puolestaan päätti yksimielisesti esittää yhtymähallituksen
päätökseen oikaisuvaatimusta. Yhtymähallitus kokoontuu seuraavan
kerran 26. Elinkeinopolitiikan yliko-
rostuminen voi kuitenkin johtaa epäilyksiin
paikallisten liiallisesta suosimisesta. Näin he saavat parhaimman
käsityksen itse työn tekemisestä.
Tet-jakson aikana opiskelijat voivat myös
kartoittaa mitä erilaisia tietoja ja taitoja eri
ammateissa tarvitaan ja mistä lukiossa opiskeltavissa aineista on juuri heille hyötyä.
Monet valitsevat tet-paikkansa kiinnostustensa sekä ammattihaaveidensa pohjalta,
mutta toisille paikka saattaa avata ovia kesätyömarkkinoiden saralta. vuoden opiskelijatkaan,
sillä myös heillä siintää tulevaisuudessa jatkoopiskelupaikan valinta.
Tämän valinnan helpottamiseksi kuuluu
lukion opinto-ohjaukseen kahden päivän
mittainen työ-elämään tutustumisen jakso
eli Tet, joka tarjoaa nuorille mahdollisuuden
tutustua valitsemaansa ammattiin. Jos palvelut jaetaan useampaan osaan,
tulee pystyä perustelemaan, miksi tällainen
kokonaisuus. 7
Tiistaina 19. Palvelujakin on arvioitava tapauskohtaisesti. Aihetta ei
tunnuta tuntevan riittävästi.
Maa- ja metsätaloustuottajain Keskusliitto
(MTK) patisti kuntapäättäjiä tekemään julkiset
hankinnat oman kunnan parhaaksi. Eläkemaksuasia tuli nyt
ajankohtaiseksi, koska Kuntaliitto ja Keva ovat kiinnittäneet
siihen huomiota ja kehottaneet kuntia ja muita palvelujen tuottajia tarkistamaan
voimassa olevia sopimuksia ja
tarvittaessa muuttamaan niitä.
KOULUTUSKUNTAYHTYMÄN
na Suonkanta toteaa, että
oikaisuvaatimus otetaan käsittelyyn, mutta eläkekiistan
mahdollisia muita seurauksia
on vielä ennenaikaista arvioida.
. Tuottajajärjestön mukaan hankinnat voidaan jakaa
muun muassa pienempiin osiin sekä painottaa
tarjouspyynnön laatuvaatimuksia paikallisuuden ja kotimaisuuden edistämiseksi (LL 9.3.).
Seuraavan lehden tekstiviestikopissa nimimerkki ?Hyvä veli. maaliskuuta, mutta
vielä ei ole varmaa ehtiikö asia
tähän kokoukseen, Suonkanta
sanoo.
Lounais-Suomen koulutuskuntayhtymä syntyi vuoden 2011 alussa Loimaan
koulutuskuntayhtymän ja
Uudenkaupungin kaupungin
järjestämien ammatillisten
koulutusten fuusiossa. ei mahdollisimman vähän.
2
3
Entä muut hankinnat, kuten pesulapalvelut ja muut?
. maaliskuuta 2013
Eläkekiista voi johtaa Novidan
eroon koulutuskuntayhtymästä
Loimaa, Uusikaupunki
Tiina Naula
Eläkemaksuista syntynyt kiista
saattaa johtaa Uudenkaupungin ammatti- ja aikuisopisto
Novidan eroon Lounais-Suomen koulutuskuntayhtymästä, johon myös Loimaan ammatti- ja aikuisopisto kuuluu.
Kiista koskee noin 250 000
euron vuosittaisia eläkemaksuja, joita maksetaan Novidasta eläkkeelle ennen LounaisSuomen koulutuskuntayhtymän perustamista vuonna
2011 jääneistä työntekijöistä.
Näistä eläkemaksuista vastaa
Uudenkaupungin kaupunki,
mutta kuntayhtymä saa niistä
korvauksen valtion koulutuksen järjestäjälle maksaman
yksikköhinnan mukana.
Uudenkaupungin kaupunginhallituksen mielestä nä-
mä eläkemenoperusteiset ja
varhaiseläkemenoperusteiset
maksut kuuluvat kuntayhtymän maksettaviksi
+12),
Anssi Vesasen torjunta osui hieman sivuun, kun Matti Oivanen
mätti palloa kenttään.
RUNKOSARJAN päätöskierroksella ratkesi Hurrikaanin puolivälierävastus, kun Saimaa
Volley sijoittui seitsemänneksi.
. Kotijoukkue Valepa oli jo aikaisemmin
varmistanut runkosarjan voiton
ja Hurrikaanille kakkospaikka
oli selviö. Nopeassa ajassa Bisons repäisi yhdeksän pisteen
johdon isäntäjoukkueeseen.
Sama vire jatkui viimeisessä
erässä. Hänen mukaansa
jokainen pelaaja antoi kentällä
positiivisen vaikutuksen.
. Kaatrasalon ilta
olikin mainio (14 pist. Jokainen
tietää, mitä voittaminen vaatii
pudotuspeleissä ja mitä on
luvassa.
Bisons kesytti Salohallin korit
Koripallo
Jesse Kojo
Vilpas?Nilan Bisons 73?89
(42-41).
Nilan Bisonsin runkosarjahaasteet jatkuivat voittoisan
Pyrintö-pelin jälkeen vierasottelulla Salossa. Katsomme videolta Saimaan pelejä ja suunnittelemme taktiikkaa tiistaita varten.
Se kuitenkin on selvä, että
millään puolivaloilla emme
tule kaatamaa Savonlinnan
joukkuetta. Seuraavassa
turnauksessa oli jalkeilla harvinainen, keski-iältään 28,1
vuotta ollut joukkue, joka pelasikin kokonaisuudessaan ehkä
kauden parhaan turnauksen.
Näin asetelmat olivat hyvät,
Topi Tuura harhautti maalivahdin ja sivalsi rankkarin sisään.
kun joukkue oli neljän pelin
jälkeen sarjassa toisena.
Seuraava viikonloppu Taalintehtaan turnauksessa oli
kauden ehdottomasti huonoin. Samalla katkesi koko
liigakauden kestänyt kotivoittojen sarja, mistä Kakko oli
tyytyväinen. Joukkue koostui pääsääntöisesti Leiskun omista
95?96-syntyneistä junnuista.
Tämän lisäksi muutama kokeneempi kehäkettu oli saatu
mukaan opettamaan poikia
miesten peleihin.
Alkulohkossa oli viisi joukkuetta, joista kolmelle avautui
paikka ylempään jatkosarjaan.
Leiskulaiset hallitsivat lohkoa
ensimmäisestä turnauksesta
alkaen. +9)
eikä pelkästään teholukemien
johdosta. Pitää
olla mukana heti
ensimmäisestä
pallosta.
Vaihdoista huolimatta varsinkin Hurrikaanin peli pysyi
ehjänä, eikä pelin taso laskenut. Hyökkäys oli tehoton-
ta, puolustus huolimatonta ja
maalivahtipelikään ei onnistunut. Toni Vahelan tullessa
neljännessä erässä kentälle
parani Hurrikaanilta nelospaikan hyökkäys ja näyttikin,
että Vahelan nopea laitapassi
sopi erityisesti Antti Poikelalle
erinomaisesti.
VAIKKA VOITON merkitys
ei lauantain ottelussa ollut
kovinkaan suuri, molemmat
joukkueet aloittivat ottelun
ykkösseitsikoillaan. Hurrikaani sai
torjuttua kuumaverisen latvialaisen muutamaan otteeseen,
minkä jälkeen Medeniksen
pelihuumori katosi.
eikä torjuntatilaston voittanut
Eduard Venski saanut miestä
kertaakaan torjuttua.
Myös Aivars Petrusevics oli
isossa roolissa (20 pist. Viimeisessä turnauksessa sunnuntaina Hirvihovissa joukkueelle
riitti nousun varmistumiseen
voitto Salpasta, vaikka viimeisessä pelissä tappio tulikin
läpi kauden hankaluuksia aiheuttaneelle Kyljykselle. maaliskuuta 2013
8
URHEILUTULOKSIA LEHTEEN:
Toimituksen sähköpostiosoite on
toimitus@loimaanlehti.fi.
URHEILU
Hurrikaani katkaisi
Valepan voittoputken
TÄLTÄ SIVULTA:
Ensi vuonna Leisku 2 taistelee nelosessa, jossa
vastukset kovenevat ja vapaaillat vähenevät.
. Näin siis Leisku 2 lähti
jopa pienoisena ennakkosuosikkina taistelemaan noususta.
Avausturnauksessa tuli heti
tappio kauden aikana rakkaaksi viholliseksi muodostunutta
KiKiä vastaan. Jakson ensimmäiset
kahdeksan pistettä kirjattiin
loimaalaisille, ja ero kasvoi
jo 17 pinnaan. Siellä on taitoa ja
ruutia sen verran, että meidän
pitää olla mukana pelissä heti
ensimmäisestä pallosta.
Kakko sanoi luottavansa
joukkueeseen.
. Tämä jäi tasapeliin KiKiä
vastaan. Myös kokenut hengenluoja Kai Suonpää pelasi tasaisen
vahvan kauden puolustuksessa.
Maalivahdeista Eero YliTuomola oli totuttu oma itsensä, ja nuori Nikolas Taalikka pelasi yhtä päivää lukuun
ottamatta loistavan kauden.
Isoimman kiitoksen ansaitsee
valmentaja Mikko Retulainen,
joka hoiti hommansa hienosti,
vaikka usein joutui myös hyppäämään kentälle.
Joukkueen pistepörssissä
tehokkain oli Niittymäki saldolla 33+14. Voitimme viimeisillä kierroksilla sekä runkosarjan ykkösen, että kolmosen (Sampo).
Kakon mukaan viimevuotinen finaalisarja kokemuksena
on hyvä lähtökohta. Se on myös pelannut yhden pelin enemmän, joten tilanne johdossa on todella
tasainen. Salohallin korit
ovat olleet aiemmin hankalat
Bisonsin miehistölle. Näin
Leisku 2 palaa siis ensi kaudeksi Nelosdivariin.
Joukkueen nuoret tähdet
Joose Mäkilä, Konsta Uusitalo ja Akseli Torkkeli pelasivat nousujohteisen kauden ja
oppivat pikkuhiljaa miesten
peleihin.
Alkukaudella joukkueen
kokeneet J-P Niittymäki, Topi
Tuura, Jarmo Mäkelä ja Tomi
Nurmi näyttivät muille suuntaa. Ryan McDade jyräsi
korin alla (16/8/1r).
Nilan Bisons on tällä hetkellä sarjassa toisella sijalla
56 sarjapisteellä. Savonlinnalla on
taitoa ja ruutia. Tälläkin
kertaa kolmosprosentti jäi vaatimattomaksi (20 %), mutta kahden pisteen heitot upposivat
huimalla tarkkuudella (70,7 %).
Bisonsin tehokkain oli tuttuun tapaan ihmemies Martin
Zeno (26/10/2/1t). Puolivälierissä
verkon toiselle
puolelle asettuu
Saimaa Volley
JUUSO RIPONIEMI
Lentopallo
Valtteri Arra
Valepa?Hurrikaani 2?3 (23?
25, 25?22, 20?25, 25?21, 7?15).
Runkosarjan päätöskierroksen
kärkiottelussa Sastamalassa ei
ollut suuria panoksia. Johtavalla
KTP:llä on vain kaksi pistettä
enemmän. Levarit
jäivät Bisonsin näppeihin lukemin 43?34. Tuloksena 2 odottamatonta tappiota, ja nousuhaaveet
kokivat kovan kolauksen.
Seuraavassa turnauksessa
joukkue osoitti kuitenkin henkisen vahvuutensa kaatamalla
muun muassa KiKin. Tiistaina 19. Hurrikaanin valmentaja Ville Kakko pyöritti rohkeasti vaihtorulettia tarjoten
jokaiselle pelaajalle peliaikaa.
Valepan valmentaja Ugis
Krastins vaihtoi muun muassa Olli Kunnarin ja Ansis
Medeniksen kentältä pois antaen Timo Jokiselle ja Arttu
Lahdenperälle pelikokemusta. Mikko Koivisto (14/5/3) ja ensimmäisellä
puoliskolla Bisonsin pelissä
mukana pitänyt Matti Nuutinen (16/11/1r) pääsivät tutulle
tasolleen. Seuraava ottelu
pelataan kotona, kun FoKoPo
tule yrittämään Biisonilauman
yllättämistä lauantaina. Kahdeksan pelin jälkeen sarjataulukossa komeili
15 pistettä, eli yhtä vaille täydet. Latvialainen nimittäin haki viidennessä erässä
pallon takaisin peliin kolme
kertaa, jotka Hurrikaani voitti
jatkopallopelaamisella.
Hurrikaanille voitto oli toinen Valepasta tällä kaudella
liigassa. Vilpas ei enää
toennut, ja Biisonien 28. Lauantaina pelatussa ottelussa Vilpas laittoi
kampoihin, mutta loimaalaiset
ryöstivät tärkeät sarjapisteet.
Ottelun kulminaatiopiste sijoittui kolmannen erän
loppuun ja neljännen alkuun.
Tätä ennen peli oli jatkunut
tasaisena. Eritoten Medeniksen vaihdon syynä oli miehen heikko
hyökkäysteho. Tiistaina ja keskiviikkona pelataan Loimaalla ja viikonloppuna Savonlinnassa.
Tiivistahtinen pelirytmi sopii
meille, koska voin vaihdella
pelaajia jos jalka alkaa painaa,
Kakko sanoi.
Saimaan riveissä pelaavat
pistepörssin voittanut hakkuri
Joni Mikkonen, ässätilaston
voittanut Paul Sanderson ja
torjuntatilastossa kolmanneksi sijoittunut Markus Väisänen.
. voitto
oli tosiasia.
Loimaalaiset jatkoivat vahvaa levypallopeliään. Tämän jälkeisenä maanantaina
areenalle astelee Joensuun
Kataja.
Leisku 2:n kausi päättyi nousuun
ANTTI HYVÄRINEN
SALIBANDY Leisku 2 palasi
Länsirannikon salibandykartoille parin vuoden tauon
jälkeen. Näin ollen Bisonsin
pitää saada kaikki mahdolliset
pisteet loppukevään raskaista
peleistä.
Joukkueella on vielä neljä
peliä maaliskuussa ja huhtikuussa kolme. Kahden
ensimmäisen erän aikana
Aleksi Kaatrasalo hyökkäsi
tehokkaasti Petteri Penttisen
passeista. Ensi vuonna joukkue
taistelee nelosessa, jossa vastukset kovenevat ja vapaaillat
vähenevät.. Seuraavina tulivat
Mäkilä 32 pistellä ja Tuura 26
pisteellä
Volvo 142-144 vm. 186 tkm. + kk Loimaalla. Jätä sanojen väliin tyhjää.
LÖYTÖLAARI
Salon Seudun Sanomat
PL 117
24101 SALO. Valmet 20 ja kyntöaura.
Fiat Ivelo 84 Dobbel. P. Vuokratakuu 2 kk.
P. 040 543 5005
ta muut mm hyvät penkit,
tekniikka. Vuokrattavana kerrostayksiö 40m², siisti, 2kk lokolmio saunalla Hirvikosvakuus, vapaa 1.4 alkaen. 2xrenkaat. 040 825 6471.
P. Yhteislevikki 23 500, lukijamäärä yli 63 000.
Ilmoita kolmessa lehdessä yhden ilmoituksen hinnalla!
. Näyttö sopimuk- . P. leissa. Mieluummin yhdessä. Miel
87/03 Hiace kaikki huom.
P. Mikäli
henkilöt, joilta ei löydy
ilmoitus ei sovi Löytölaarinimeä YTJ-rekisteristä.
palstalle, vaihtoehtona on
kehystetty ilmoitus lehden millihintojen mukaan.
. 045 270 3500 Aura
. 9
Tiistaina 19. Hyvää heinää pienissä ja ilman moottoria, vaihteistoa.
isoissa paaleissa Someron P. pöytämankeli ei sähköllä,
. 800 e. P. P. 0400 485 907.
Mitsut sekä muut merkit ja
2kpl. 20v työssäkäyvä nuori- ja pikkurempat hallussa
mies etsii 1h+k Loimaan myös. Tarkemmat ta Timotei heinää pikkupaa- 923 9306
tiedot soittamalla. P. Laatikkore- 1450 e. Rockstone kesärenkaat 4 esim. ?00, niä ikkunoita ja ulko-ovi.
. Korkeakatt. 040 816 0289. Suzuki PV vm. 0400 705 940.
P. Ostan vanhan traktorin.
. P. 0400 639 494
OSTETAAN
-72. Laite H. P. Luovutetaan vko 13
el.lääk. 040 777 1546
maalla perheelliselle, vak.
työssä käyvälle. H. 040
568 0504.
. Asuntovaunu tai paket- . Ajettava ruohonleikkuri
va Sampo 70-luvun punai- ?
nen. Vuokrattavana Tarvasjo- yhteyttä p. P. Sekalaista
palstalle menee halutaan
vuokrata, vuokrataan,
kadonnut, löytynyt,
lahjoitetaan -ilmoitukset.
Löytölaariin ei mene:
- henkilökohtaista -ilmoitukset
- www-osoite
- alv -sana
- kennel-, yrityksen nimi
- kuolinpesä
- vaihto-/eurolava
- kirpputorit
- joulukuusimyynti
- työsuoritukset
- myydään halko/klapi/
peruna/vilja-ilmoitukset
poikkeuksena
EI JÄLLEENMYYJILLE
- puhelinosake (1 puh.
EIKÄ
osake/asiakas/vuosi)
YRITYSTOIMINTAA HAR- ase (ilmoitusta jätettäJOITTAVILLE.
essä todistettava aseenkantolupa ja henkilöllisyys)
Ilmoituksessa täytyy
- maataloutta koskevat
olla puhelinnumero (tai
ilmoitukset)
lisäksi sähköpostiosoi- halutaan ostaa halko/
te) - ei nimimerkkejä tai
klapi/peruna/vilja -ilmoivastauspyyntöjä lehden
tukset käy
konttoreihin. Laskutuslisä
2 e. Otetaan vastaan toimivia
pakastimia lahjoitettavaksi . Lada Samara 2003. P. Alkup.Valmet 700 vm. Tar- n. Vuokrattavana OK-talo
70 m² + sauna Loimaalla. Purkuosia Mitsu Pajeros- sen mukaan. Ostetaan ja noudetaan traktorit ja
yhdistelmäkaivurit, kaikenkuntoiset huomioidaan.
P. Peugeot 309 vm. Sirutettuna. 3,94 m. 0500 481 923.
. -99. Vapaa 1.4.
P. Vuokra 400 e + lämmitysölP. . tasi! Miel. Kaikki huomioidaan. 050 917 6257.
toitu keittiö ja lattiat. Kiltti uros koira bordercollie siitoshommiin. 100 tkm, kats., kesä-, tal- P. 040 543 1857 tai
keskustasta. 80 cm, traktorin työntöhyvässä iskussa. Voima-lumilinko eniten varsia 2 kpl ym. P. Haetaan uutta omistajaa katsastettu, melkein uutta
moposkootteri heti pois. P. Annetaan vintin ja nurkkien tyhjennykset erikoisehdoilla. Vesipata, Leinoliesi, pieP. P. Vuokrataan OK-talo LoiViroon. 0500
le, paikan päällä rakennettu 522 157 Aura.
H. Puutarha. 0400 741 051
. 040 570 0166
usäes 6 m, Amazone 1500l virenk., siisti, hyväkunt. -91 . piikkiöläistä kantaa) luhtiina@hotmail.com
ta ?86-90, ei konetta mut- 000 e. 3000
Tied. H. Hyvä,
?
Rekisterissä
oleva . 02 484 8630.
nalla. 0400 846
. Ota
. Toimiva 3600 e uudeh- Pöytyä.
kot ketjut lisähintaan. 046 845 2479.
P. 0400 508 219
Vilukselassa. 040 73 15918
jy ja sähkö+vesi Somerolla.
P. Vuokrattavana yksiö sauja sähkö. ToimiRintamamiestalo . madotettuna, . 050 322 3945.
124 363
P. Vuokralle annetaan 3 h
tiauto. Toyota Hiace,
Hilux, Corolla, Mazdat,
. Opel Corsa 1.2, vm. jako 5x112, . 040 vanteet 4 kpl Autec Arctic
15?, lev. Sähkömankeli Siemens. Vapaa 1.4. H.
. P. P. P. sekalaista.
Pakko nähdä. Poudalla tehtyä puhdas- as.vaunut HUOM! P. 044 534 2721.
. 045 350 8393
m² tontti. Vuokrattavana Kyrössä saunallinen rivitalo- . 2400 e. 040 564 9891.
P. 0400 428 657.
P. Muistathan mainita ilmoituksessasi myös paikkakunnan. 046 845 2479.
73 pyörillä varaosiksi vaikka
huleikkuri euro sovite, Junkkari a-mix6 apevaunu edull. 044 545 0555
ei kats. 4H+K+PH Aurassa, remon- edullisesti. P. . P. Keinutuoli 50-luvulta, vas. H.1100 e. Somerolla.
P. tark. 050 528 8508
. 050 592 3201.
ella Kirkkotie 6, 1h + kk 30
m², vuokra 260 e/kk + vesi . Anttisampo äes 5 m, Tasa- aj. 046 891 2846.
. Kuusitukkeja 35 kpl (4,7 kpl, koko 225/55-17, pintaa kats., muut merkit. rak. 2006 P. noin 100 4kpl (miel. Liitä mukaan ilmoitushinta 7,50 e (sis. P. ei
. P. P. Paikkakunta - halutaan työsuorituksia
kannattaa mainita myydään/vuokrataan -ilmoiLehdet pidättävät oikeutuksissa.
den jättää julkaisematta
Vain 1 ajoneuvo tai kone/ palstalle soveltumattomat
ilmoitus. 050 590 1559. tarjoavalle, Koski Tl, P. Löytölaarissa
ilmoitukset, sekä lyhentää
voivat ilmoittaa yksityisylipitkiä tekstejä. 045 260 4016
jousten perusteella. Vuokrattavana omako. 300 e. 044 253 4213
laadukkaista materiaaleista
. Mersu, Audi, VW. . Tuorevoitelu. Ei jälleenmyyjille eikä yritystoimintaan.
Lehdet pidättävät oikeuden jättää julkaisematta palstalle soveltumattomat ilmoitukset, sekä lyhentää ylipitkiä tekstejä.
Postita tai tuo ilmoituskuponki lehden konttoriin. Hlö-tai-paketti auto. Auto max 1000 e. 0400
P. 0400 205 066.
. Halutaan vuokrata 2-3h+k titalo 97 m², jossa sauna.
Hirvikoskelta, pikaisesti. Tyylikalustetuole
ja sekä koko pöytäryhmä
samaa, sohvaryhmä ja yms.
tarpettomaksi
käynyttä.
P. Ei rek., koskella. 0400 829 928.
299 032.
. piisarkku 3-lokeroa, p. 050 577 040 762 0914.
3944
. Maatiaiskanan poikasia
. 170 e. Vuokrataan 2 h + k +p 49
m² Loimaan keskustassa.
Vapaa 1.4. 044
rek. 0400 639 494.
LÖYTÖLAARI
ILMESTYY
TI 26.3.
Löytölaari
-ilmoitusten
postitusosoite ja
jättöaika
tiistain lehtiin
on muuttunut:
????????????????????
. Ilmoitukset viimeistään torstaina klo 16.
Ohje: näppäile teksti
LAARI välilyönti, osasto ja oma ilmoituksesi.
(M myy, O ostaa tai S sekalaiset)
Lähetä viesti numeroon 17252.
Yhden viestin hinta on 7,50e/160 merkkiä.
(EI TOIMI GOMOBILE-LIITTYMÄLLÄ!)
HUOM! Kupongin toimitusosoite muuttuu: Toimita ilmoitus:
Ilmoitusosasto
MYYDÄÄN
OSTETAAN
SEKALAISTA
Julkaisupäivä
Ilmoittaja
Osoite
Puh.
Kirjoita ilmoitusteksti ruudukkoon selkeästi. tamaalattu. 1400 e. m/3) keskipit. Vuokratakuu.
P. 135,
k. maaliskuuta 2013
Löytölaari julkaistaan tiistaisin Auranmaan Viikkolehdessä, Loimaan Lehdessä
ja Somero-lehdessä. Kuivaa sekaklapia Hirvi. Mittelspitz narttu pennut 200 e. 0500 P. Alu- hyvin. alv). Tikka ompelukone 80 e,
aj. P. ken keskustassa. 5-7 mm. laadukkaalle omakotitalol- vastaava, H. 6,5. -67apulantalevitin. 0400 532 576.
MYYDÄÄN
LÖYTÖLAARIN
SÄÄNNÖT
Löytölaari on tarkoitettu
YKSITYISHENKILÖILLE,
jotka myyvät omassa käytössä ollutta tai
omaan käyttöön tarkoitettua tavaraa. 0400 813 828.
. Paras hinta H tai P autos841 2585 Kyrö.
sop. Renkaat ja ketjut OK. 0400 249 545.
. . H. H. Haluan vuokrata 2h+k!
P. Heti
vapaa. Maksan
k. Lietevaunu Vepi 6m³ 689.
P. pikku vika, paljon aj. 040 833 1838.
. 040 411 0240.
SEKALAISTA
. malli. 040 524 1040.
viisi
riviä
vain
SEURAAVA
LÖYTÖLAARI
Salon Seudun
Sanomat
PL 117
24101 SALO
7e
50
Ilmoitukset Löytölaariin
myös tekstiviestinä!
7,50e / 160 merkkiä
Ilmoituskuponki
Löytölaari on tarkoitettu yksityishenkilöille, jotka myyvät omassa käytössä ollutta
tai omaan käyttöön tarkoitettua tavaraa
www.jormalaaksonen.net
. PA I K A L L I S TA O S A A M I S TA PA R H A A S TA PÄ Ä S TÄ . 0500 929 227. 0400 398 421, www.sormuslankinen.?
0UH sOLLIPEKKA VIENONEN SEUTUPOSTI FI
. RAKENNUSTARVIKKEITA
t 1665"7"3","611" t *,,6/" +" 07*
,"611"t 3",&//645"37*,&,"611"
t 0." "4&//641"-7&-6
Suoritamme ammattitaidolla ikkuna- ja oviasennukset
sekä saunatilojen sisustukset! . 040 963 3956 / 040 962 7023
www.loimaanliikennekoulu.?
. AUTOKORJAAMOITA
. PA LV E LU H A K E M I S TO
. 050 321 8085.
Kauneushoitola Sabrina, Turuntie 14
P. Finikor-ruosteenestokäsittely
. 050 361 3670
Kauneushoitola Merja-Eliisa, Huvilakatu 14, Loimaa
P. PERÄKÄRRYJÄ
. PESULAPALVELUJA
Kello- ja koruseppä LANKINEN
. 02 762 1350, 0500 741 437, Ps. 9?18
. www.j-s.fi
. RAKENNUSTÖITÄ
sKIRKKAATLASIT
sKORISTE
JAERISTYSLASIT
sIKKUNOIDENKORJAUKSET
sLISTAT. 0500 822 386
www.alastaronautopalvelu.?
ZZZ ORLPDDQOXNNR À
. HAMMASTEKNIKOITA
Proteesiasioissa
Teitä palvelee
ArteMiina, Turuntie 16, Loimaa.
P. maaliskuuta 2013
10
. Autovuokraus
P. BETONITUOTTEITA
Jorma Laaksonen, Seppäläntie 192, 32210 Loimaa.
P. Pesut, kesto- ym.
. Maalaus, peltityö . 050 560 4701. (02) 762 8326
Alastaron
Autopalvelu
Määräaikaishuollot
Renkaat ja rengastyöt
BE-, DSL- ja OBD-mittaukset Kolarikorjaukset
Katsastuspalvelu
Hinauspalvelut
Ilmastointihuollot
Loimijoentie 99, Alastaro P. Meillä on nyt
myös nettiajanvaraus. Kello- ja korukorjaukset paikanpäällä ark. SÄHKÖLIIKKEITÄ
Testattu vetoaisa
AUTOHUOLTO MAUNU KY, LOIMAA
. KELLOLIIKKEITÄ
. KAUNEUSHOITOLOITA
Kauneushoitola Lemon-spa Palininkatu 3 &
Seppälänkatu 10, Loimaa P. Rengasmyynti
. Kotimyynnistä edullisesti Tervetuloa! la 9?14
Pietilänkatu 11, Loimaa p. 0400-536 303 . Automyynti
vahaukset
. TAKSIPALVELUITA
. Ikkunatummennukset
. www.artemiina.fi
www.lpr.fi
. Huolto, korjaus . Tiistaina 19. BRODEERAUKSET
Liikelahjat, tekstiilit, brodeeraukset, tarrat.
J & S Subcontracting Oy, P. PIHAPUIDEN KAATOA
. KAIHTIMET JA MARKIISIT
. Hinausapu 24 H
. 050 350 6983. www.sabrina.fi
. Tuulilasit
. Ota yhteyttä!
Kauppalankatu 2, p
Nostokorkeudet
16 ja 9,5 m
DINO 160 XT
DINO 95 T
Hannes Huhtala
RAKENNUSALAN
PALVELUT
. 040-7527 353 www.ryotintila.?
www.paija.. Aggregaatti (160XT)
. 0400 223 535, 0400 223 235.
Sertifioitu
märkätilojen
VEDENERISTÄJÄ
Pekka
Pasi Markula ky
0500 770606
Intialaista päähierontaa & energiahoitoa, Asta Kilpi
P. 0500 530 807
0UH
Idyllinen
Juhla-ja Kokouspalvelut omalla,
aidolla lähiruokakeittiöllä
Eksoottisen erilainen
Menninkäissavusauna
ZZZ ORLPDDQDOXHWDNVL À
050 326 2369
. PAINOPALVELUJA
Lomakkeet, kirjekuoret, esitteet, tulosteet ja kortit.
Loimipaino Loimaa. Köllintie 20, 32100 Ypäjä p.050 56 96 945
puh. JUHLA- JA PITOPALVELUITA
VTT
Ville
. P. 0500 478 344
Myös pesuaineiden ja välineiden myyntiä
. 02-724 7851, 763 1031
www.ravintola-ata.com
-7* UVPUUFJEFO
MJTjLTJ
LOIMAA
Ravintolassa A-oikeudet
ma-to 10-22.00,
pe-la 10-01.00, su 10-22.00
Noutopöytä arkisin klo 11-14
Täydellinen juhlaja pitopalvelu
Hyvät kokous- ja
koulutustilat
Sahantie 5 Mellilä
www.lounaspaikkamellila.. P. TYÖVAATTEITA
KOTIMAISET MIRENA TYÖASUT
0LWWRMHQ PXNDDQ VXRUDDQ YDOPLVWDMDOWD
%URGHHUDXNVHW PDLQRVWHNVWLLOLW NRUMDXVRPSHOXD
PLUHQD DVXW FRP $VXWXVWLH /RLPDD
. HYVINVOINTIPALVELUJA
Loimaan Seudun Invataksipalvelu, Raimo Huhtala
P. Myös hartaat muistotilaisuudet . 0400 765 351
Jalkahoitola Arjalka, Käsityölaiskatu 9, Loimaa
P. 044 27 47 402, www.fyspepe.toimija.fi
Loimaa
Invataksi 1+8
Huom. 0400-223 964
Taksi
. 045 1263170, pekka.salonen@mellilantili.?
Sahantie 2 as. JALKAHOITOLOITA
Jalkahoitola Irma Paljakka, Kalevalalankatu 11 A 10,
P. 040 7499 159, www.arjalka.fi
Loimaan Fysikaalinen Hoitolaitos, Väinölänkatu 8
Studio 66, Mörkömäentie 2, Oripää
Leila Toivonen p. RATSASTUSTUNNIT
TAKSIPALVELUA
Loimaa
Arvioinnit veloituksetta
Jasa Poraus, Loimaa
0400-805285
www.loimihaka.?
p. 414 8400
www.akrdata.?
Kauppalankatu 5-7 Loimaa,
p. VALOKUVAAMOJA
. TILITOIMISTOJA
MELLILÄN TILI JA ISÄNNÖINTI OY
kirjanpidot, tilinpäätökset, veroilmoitukset,
taloyhtiöiden isännöinnit, asiakirjat mm. LVI-LIIKKEITÄ
LVI-HUOLTO R.VUORINEN
Kysy ilmainen tarjous.
JARKKO AAKIO
ILPO LAUNONEN
Loimaa
P. 2, 32300 MELLILÄ, www.mellilantili.?
. 040 535 0576
Aleksis Kivenkatu 9 Loimaa
puh. 040 7323 638, Loimijoentie 78, Alastaro
Fysioterapia, Petteri Penttinen, Kuusitie 1 Loimaa,
P. 050 527 6332.
Loimaan Siivous Päivi Ojala Oy P. HENKILÖNOSTIMIA
. KIINNITYSTARVIKKEET
Päivystys lasirikoissa:
puh. 040 197 97 97
www.loimaantaksipalvelu.?
. 040 867 9053
1+6 hlö
RATSASTUSTUNNIT
PONIKERHOT
P. 02-762 5100
Ark. P. (02) 763 1997, 0400 812 588.
. 0500 535 377
. 044 3056900
. Ajojärjestelmä
. 044 7442 310
. SIIVOUSPALVELUJA
Siivouspalvelu, KL-Urakointi.
Katja Laine. 050 2279
. 8?17.30, la 8.30?14
Tampereentie 51
040-720 7310
. LOUHINTATÖITÄ
Ryötin tila
Ikaalisten Kylpyläosakkeen vuokraus
3DDUL MD S\|UlWXROLNXOMHWXNVLVVD
NHODNRUYDXV VXRUDDQ DVLDNNDDOOH
Puh. RAVINTOLOITA
Turuntie 10
Loimaa
P. TIETOKONEITA
Tietokoneet, ohjelmistot ja oheislaitteet
Huollot sekä asennukset yrityksille ja kotitalouksille
. RUOSTESUOJAUKSIA
. MUSIIKKIPALVELUJA
Soitinliike
. perukirjat.
puh. 767 1524 . INVATAKSIPALVELUITA
. Jätehuolto kaikille kiinteistöille . PARTURI-KAMPAAMOITA
1\W PHLOWl ULSVLHQ SLGHQQ\NVHW
VHNl LRQLMDONDN\OS\
$YRLQQD PD SH OD
WDL VRSLPXNVHQ PXNDDQ
Vesikoskenkatu 20, Loimaa
9?
$MDQYDUDXV
S WDL ZZZ WD]]L À
Ravintola - Kahvila
Avoinna : ti - pe 09.00 - 18.00
la
12.00 - 22.00
su
12.00 - 16.00
A - oikeudet
Kauppalankatu 13, Loimaa
0400 - 592549
www.greenway.fi
Kauppalankatu 11, Loimaa, puhelin 020 763 4736.
Palvelemme ma-pe klo 10-17.
VTS Seppo Toivonen, puh. 044 536 9469
Loimaan Prismakeskus, Aleksis Kivenkatu 7
Tunnelmaa ja herkullista ruokaa juhlaan ja arkeen
. Pitopalvelut
Loimaantie 272, 32440 Alastaro, p. Pyörätuoli ja paarikulj.
Loimaan
Aluetaksi Oy
050 516 3027
4URUNTIE . Siirtolavojen vuokraus
ja toimitus
Puh. VAKUUTUSYHTIÖITÄ
PikkuRokkari
Väinölänkatu 4, Loimaa, 0400-531307
ma-pe 12-17 la 10-13 www.pikkurokkari.?
. JÄTEHUOLTOA
Roskat pois nurkista!
. 050 562 4803.
www.pohjantahti.?
. Paperin, pahvin ja kartonkien keräys . Kaivojen tyhjennykset
sekä viemäreiden
avaukset . 046 810 2432
Verhontie 97, Kojonkulma www.punkintila.?
Taksi Jyrki Ala-Nissilä
p. SUUTARI- JA AVAINPALVELUT
Loimaan Suutari P
040 968 9880.
. 045 2044 776
1 + 6 henkilöä
1 + 4 + invavarustus
Kela-ajot suorakorvaus
LOUHINTA- JA KAIVINKONETÖITÄ
Väinämöisenkatu 6 B Op-talo
Tiistaina klo 9-17, perjantaina klo 9-12.
Muina päivinä tilauksesta P. 040 535 6973
Avoinna ti?pe 10?17, la 10?13
www.kadentaitonyytti.?
LASIT JA LASITUSTYÖT!
Loimaan
Kauppatorin Taksi ay
Tapio Harjula 0500 741 544
Karsolantie, 32210 LOIMAA, (Hirvikoski)
Puh. 040 779 2214 Opinkuja
Loimaa
Satakunnantie 5 LOIMAA, P. KOIRAHOITOLOITA
. 02-550 2400, fax 762 2790
VUODEN
KOKEMUKSELLA
Hankalatkin puut ammattitaidolla. 0600 91444
Loimaa Taksi
5-7,
P. 0400 741 441
HiusStudio
Avoinna ma-pe 9-17 la 9-14
Myös sopimuksen mukaan.
Koulukuja 7, Loimaa
Ajanvaraus p. KÄDENTAITOTUOTTEET
KÄDENTAITOJEN ERIKOISLIIKE/
KEHYSTÄMÖ NYYTTI
. LASITUSPALVELUITA
Alkuperäistä loimaalaista
taksipalvelua!
TAKSI LOIMAA-MELLILÄ
www.loimaanelainhoitola.?
p. (02) 7622 393
www.loimaantaksi.com
P. KORUDESIGNTARVIKKEET
25
s!3%..5+3%4s4!26)++%%4s355..)44%,5
Yksilöllistä täysihoitoa kaikenla
kaikenlaisille koirille maaseudun rauhassa.
DMRNRUWWL FRP
3 9HVLNRVNHQNDWX /RLPDD
Turuntie 73, 32200 Loimaa, p. Varaosat
Tmi: Esko Salminen
http.//personal.inet.?/yritys/jyty Alastaro p. 045 - 874 6600
Nettiajanvaraus www.hiusstudiounica.?
Palvelutarjontamme löydät netistä!".
. 050 360 2597
. VERHOOMOJA
Verhoomo Velar
040-5821805
Viljavarastontie 6, Loimaa
verhoomovelar.?
. ÖLJYSÄILIÖHUOLTOJA
Öljysäiliöhuollot säiliöön kuin säiliöön.
www.neliopinnoitus.fi P. AUTOKOULUJA
Uusi malli ja Jaksal-kuomu
. 010 322 4570
"70*//" ." 1& +" -"
. ,/)-!!sWWW PIHAPORTTI l
P. P. 0400 293 576.. Perävaunut . Trailerit