Seuraavaksi hän suuntaa Tsekin markkinoille. Katto maalataan kahteen kertaan pensselillä. vuosikerta TORSTAI 19.4.2007 P 1 D Nro 44 Heinävauvat Turkuun Loimaa Anu Salo – Olisin voinut valita synnytyspaikaksi Vammalan tai Porin, mutta halusin nimenomaan Loimaalle, tuore huittislainen äiti Tuulikki Hiiri sanoo esikoistytär ’’Vaavi’’ kainalossaan. Loimaan seudun heinävauvat syntyvätkin sitten jo Turussa, sillä Loimaan aluesairaalan synnytysosasto suljetaan koko heinäkuuksi osana sairaalan kesäsulkuja. Tuulikki Hiiren ja Pauli Sallisen esikoistytär syntyi Loimaalla 15. Sairaus on rankka juttu. huhtikuuta. Tänä vuonna kesälomien aikainen hoitajapula on sairaalassa aivan poikkeuksellisen paha. Sivu 8 Kirkon katto maalataan Ypäjän kirkon katto maalataan tänä kesänä. Irtonumeron hinta 1,00 € sis. Asiaa kävi Loimaalla valottamassa liiton ammattiasiansihteeri Raija Moilanen. 6 414880 051993 T Ä N Ä Ä N Säätila Kevät kääntyy syksyiseksi. Niin radikaalisti, että kesällä kaikki operatiivinen kirurginen toiminta loppuu Loimaalla kuukaudeksi kokonaan, Välimäki sanoo. Rajat rikotaan tanssimalla. Loimaan talousalueen paikallislehti • 93. Saviseudun munuaisja maksakerho pyrkii poistamaan sairaiden ja terveiden välisiä näkymättömiä lokeroita. Sivu 14 LoLe-1904-01 18.4.2007 17:20 Sivu 1. Se masentaa ja eristää helposti. Munuainen kädessä. Sivu 8 PASI SALO Hoitajat miettivät lakkoa Jos lähija perushoitajien palkkoja ei koroteta vaalilupausten mukaisesti, niin hoitajien ammattijärjestö Super on ensi syksynä valmis lakkoon. Sivu 7 Kfiedin biiseillä suursuosio Kfied on loimaalainen tuottaja ja säveltäjä, joka on saavuttanut biiseillään suuren suosion muun muassa Yhdysvalloissa. Tuuli puhaltaa navakasti etelästä. alv . – Joudumme sulkemaan osastoja suuremmassa laajuudessa kuin alunperin oli tarkoitus. Sivu 5 ANU SALO Saanko luvan. Päivälämpötila laskee tänään viiteen, ja luvassa on sateita. Kaksikko kotiutui Loimaan aluesairaalasta eilen. Ongelman on katon useampi maalipinta, jotka ovat alkaneet hilseillä ja pudota palasina maahan. Kun biologinen malli ei toimi, Aimo Köylijärvi käyttää mekaanista versiota ja järjestää tansseja. Johtavan lääkärin Jari Välimäen mukaan sijaispulaa voi luonnehtia lähinnä toteamalla, että sijaisia ei ole
Tilaajapalvelu p. Saarna piispa Kari Mäkinen, liturgi khra Jyrki Viitakangas, lukukappaleet kirkkovaltuuston puh.joht. Olli Hirvonen. klo 18 Erityislasten ELLA-kerho srk-talolla. Hannele Kihlman, Veikko Klemetti. Kaupunginkirkko: Tänään to eläkel. Klo 13 lähetyslounas seurakuntatalolla, liput 10 e aikuiset, 5 e lapset, alle 4 v. keskusteluilta klo 18.30 viikon Uuden Testamentin kirjeteksteistä Loimaan ev. Ke 25.4. klo 13 Kojonkulman pyhäkoulu Lehdolla, huom. jumalanpalvelus kirkossa klo 12. alkaen konsertilla Metsämaan kirkossa klo 16 ja jatkuen tarjoilulla ja tervehdyksillä Kalliohovissa. Su 22.4. lähetyspiiri klo 18, Kirsti Pietilä Pappilantie 1. 5:11-12 KUOLLEITA . Diakoniatyöntekijä vuosilomalla huhtikuun loppuun. Tapahtumia: Kanttori Antti Haatasen läksiäiset su 22.4. Su 29.4. klo 10. Mieskvartetti. klo 10 sanajumalanpalvelus. Bussi Loimaa-Ypäjä-Forssa jne. klo 19. Tapahtumia. MELLILÄ . klo 10 kylvön siunaus Esa Hännikäisellä, Aura-Pirkkatie 882. ORIPÄÄ ?YPÄJÄ . Ma 23.4. Thurén ja Lankinen. klo 10 sanajumalanpalvelus. Rouhiainen, Laurila. Mieskvartetti. Aikuisten raamattupiiri to 26.4. Antti Haatasen läksiäiset kirkossa klo 16, kts. Elämänkaari: Kuollut: Elias Artturi Koskinen 83 v., Tyyne Eliisa Ojala 85 v. To 19.4. lähetyspiiri (SLS) kirkolla klo 14. Su 29.4. klo 12.30 Veteraanijuhla.Veteraanikivi ja Srk-talo. Esitteet ja ilmoittautumiset suoraan 010 2323900 viikon sisällä. 1. Anssi, Anselmi PÄIVÄN SANA 19.4.2007 Kaikki, mikä on syntyisin Jumalasta, voittaa maailman. Pe 20.4. klo 16 kirkkokonsertti. sanajumalanpalvelus Pääkkönen, Eeva Taneli, palveluryhmänä Kosken PVY. opistolla. Joh. klo 18 Hennijoen kinkerit Matti Ruohomaalla Pe 27.4. Ti 24.4. Kylvön siunaus Uusi-Tuomolan tilalla, lähellä kirkkoa. Vanhustenpäivä Loimikodilla, Aili ja Veikko Suokunnas, Minna Eskelinen. To 26.4. Kastettu: Aino Penijäinen. Jolla ei Jumalan Poikaa ole, sillä ei ole elämää. klo 18 Kehitysvammaisten kerho KEVA-kodilla. LOIMAA KIRKOLLISIA ILMOITUKSIA . K: Vähemmistökielinen raam.käännöstyö Pohjois-Afrikassa. Su 22.4. Ti 24.4. jumalanpalvelus kirkkosalissa klo 10. Laurila. Lauha 21.4. 2.s.pääsiäisestä 22.4. Yhteisvastuulistojen palautus huhtikuun loppuun mennessä kirkkoherranvirastoon. 2 Torstaina 19. Su 22.4. Kuollut: Aira Vilhelmiina Matintalo 87 v. To 26.4. ei maksua. Jokunen paikka jäjellä. To 26.4. Lapsikuoro, kirkkokuoro. Kanta-Loimaan kirkko: Tänään to naisten raam.piiri KantaLoimaan srk-talolla klo 18. Hinta 540 kaikkineen. Talouspäällikkö lomalla 23.4.–6.5. Rouhiainen, Koivunen. Vieraana Pirjo ja Olli Majamäki, aiheena Elämän reppu. 02-762 6016 LoLe-1904-02-03 18.4.2007 18:21 Sivu 2. Kansanlähetyksen seurat kirkolla su klo 14. klo 19 kotiseurat Vesa Nordmanilla Seikunmaantie 208, O. Ke 25.4. aika! Ma 23.4. Ma 23.4. Ma 23.4. Rantasalo ja Kilpiö. 22. klo 18 kirkolla, huom. Risto vetäjänä ja paikallisopastus. klo 14 srkk lähetyspiiri. klo 9 Seurakuntalaisten Aamukahvit. Varajäseneksi valittiin Tuomo Mäkelä. HENGELLISIÄ KOKOUKSIA Pasi Markula kutsuntalautakuntaan LOIMAA Pasi Markula valittiin Loimaan edustajaksi kutsuntalautakuntaan täksi vuodeksi. Ke 25.4. huhtikuuta TÄNÄÄN AJANTIETO: Aurinko nousee tänään Loimaalla kello 5.58. Ja tämä on se voitto, tämä on maailman voittanut: meidän uskomme. Yleinen piispantarkastus kirkossa klo 11.30. 1. Su 22.4. Su 22.4. Ehtoollisen jaossa käytetään jatkuvaa pöytää. Vesikosken pyhäkoulu srk-kodilla su klo 13. Kirkkoherranvirasto avoinna pe klo 9-14 ja ke klo 9-12. Messu kirkossa klo 10. Arki-illan ehtoollinen kirkossa tänään klo 18. ilta tänään klo 18, Anne & Pekka Mäkelä Untolantie 10. SLS:n musiikkiryhmän Jakarandan konsertti Kaupunginkirkolla pe 4.5. klo 10 Perhekerho srktalolla. klo 13 srkk vanhemman väen raamattupiiri. Kutsuntalautakunnan jäseneltä toivotaan tuntemusta kutsunnanalaisista ja heidän sosiaalisista olosuhteistaan. V: 94, 334, 177, 378, 375, 105. Veikko Rantasalo. Su 22.4. klo 18.30 Lähetysilta Pirjo-Liisa ja Pertti Peltosella. NIMIPÄIVÄT: 19.4. Kalevi Mäntysaari. Ti 24.4. Pilvi, Pälvi 20.4. Ehtoollishartaus Vanhainkodilla klo 14. Diakonia: Tänään to klo 13 Torstaikerho srk-talolla. Joh. aika! Metsämaan kirkko: La 21.4. ALASTARO Su 22.4. Diak. päiväpiiri kerhohuoneella Koulukuja 14 klo 13.30. Kröger, Kuusela. 4 klo 10 Kaikille avoin KESÄRETKI Venäjän Karjalaan Sortavala-Petroskoikuuluisa Kizin saari-Viipuri ym 1115.6. klo 18 Niinijoen raamattupiiri pankilla. klo 18 Palvelutalon päiväkeskuksessa omaisten keskusteluryhmä, vieraana Ritu Loijas. Koskenniemi. Jolla on Poika, sillä on elämä. messu kirkossa klo 10. Kirkkoherranvirasto avoinna ti, ke, to 9-12. La 28.4. Ke 25.4. Messu ensi su. Aurinko laskee kello 20.58. 5:4 20.4.2007 Ja tämä on se todistus: Jumala on antanut meille iankaikkisen elämän, ja tämä elämä on hänen Pojassaan
Vajaa kolme tuntia. Iltaisin nukkumaan mentiin klo 10. Loimaan nuori C-tyttöjoukkue on valmistautunut kauteen jo aiempien vuosien tapaan harjoittelemalla pelinjohtajansa Riina Mörskyn johdolla läpi talven. Uutena lenkkinä valmennustiimissä on toiminut Pertti Mörsky, jonka opeilla joukkue on keskittynyt tuloksekkaasti juoksunopeuden hankintaan. Muutaman keppitempunkin meille opetti. NMKY:n Helsingin johtaja tuli paikalle. Turnauspäivänä otteluita pelataan pesäpallostadionilla ja harjoituskentällä klo 10 alkaen, finaaliottelu alkaa klo 16.30. Sitten tutkimaan aikatauluja. Vähän kihistiin ja luettiin seikkailuvihkoja. Otin polkupyörän mukaan, koska se erikseen ilmoitettiin. Mukava leiri kartanomaisemissa voisi olla ihan mukava. Ihmettelimme kovasti, kun Paturia ei naurattanut. Yksi meistä oli saksalaisen isän poika ja hän osasi äidinkielenään saksaa. VIIMEISENÄ iltana oli tupatarkastus ja leirin yhteenveto. Olin juuri ”erespäässyt”. Leirielämä kannattaa. Sieltä paikallislinjurilla Kärkölä-Järvelään. Täällä on sulle sopiva NMKY:n kesäleiri Järvelässä. Minullahan oli silloin jo hieno kolmivaihteinen Husqvarna. Meillä oli sauna joka ilta, mutta saksalaiset eivät oikein ymmärtäneet saunan päälle. Aina kuitenkin nukahdettiin. LoLe-1904-02-03 18.4.2007 18:22 Sivu 3. Lahden kautta piti mennä linja-autolla. Kartanomiljöössä oli hyvä retkeillä. Saksalaiset vieraat tulivat viikon lopuksi. Hintakin sopiva. Kevätkuntoaan mittaavat Loimaan lisäksi joukkueet Pöytyältä, Turusta, Laitilasta, Mynämäeltä ja Ruovedeltä. Lähinnä kai siitä, että me olimme sijanneet vuoteet. Kysyttiin rippikoulusta jne. ”Paturi, ei meitä työhön saa, Paturi se meitä naurattaa”. huhtikuuta 3 Ikimuistoinen kesäleiri Järvelässä PULLI Reumayhdistyksellä taas Wanhanajan iltamat Loimaan Seudun reumayhdistys kutsuu kaikkia mukaan Wanhanajan iltamiin Petäjoen paviljonkiin sunnuntaina 22. Vastasin kirjeellä kyselyyn ja ilmoittautumislomake tuli pian. No, Järvelään ei mennyt kuin tunti. Wanhanajan iltamat Petäjoen paviljongissa su 22.4. Sinne tuli pehtoorin tapainen vanhempi mies. Puuroa ja leipää, leikkeleitä. Leirin lopulla annettiin kaikille lempinimi. Toinen oli asema, toinen kirkonkylä. Nousi myöhemmin tanssitaiteen professoriksi, muuten. Minä pääsin yläkertaan Masin ja Kristianin kanssa. Masi taas oli Juhani Teräsvuori, harrasti balettia. Kuusiaidan takana olikin vanha Järvelän kartanon komea talo. huhtikuuta LP Juniorit emännöivät järjestämällä C-tyttöjen pesisturnauksen. Kyllä saksaa väännettiin ja leikkejä leikittiin. C-tyttöjen pesisturnaus otellaan Loimaalla Tulevana sunnuntaina 22. Sinisellä bussilla Lahteen. Puhuin kuulemma murretta ja selitin aina miten asia hoidettiin Loimaalla. Luvassa on runsaasti ohjelmaa: tanssiesitys, lausuntaa, näytelmä, istumatanssit, arpajaiset ja lopuksi tanssia Hollon Pelimannien tahdittamana. Semmosta. Joukkue osallistuu toukokuun puolivälissä alkavan aluesarjan lisäksi rankkaan valtakunnallisen leirin karsintasarjaan pelimatkojen suuntautuessa aina Haminaan ja Korialle asti. Saksalaisia opiskelijoita tulee mukaan, aamupäivisin pientä työtä, iltapäivät vapaata. Ihmettelin vähän pojan nimeä, mutta hän sanoi, että on Kristian Hobin. Se sopi minulle. Jokaisella oli oma sänky. Reumayhdistys järjesti vastaavan tapahtuman myös pari vuotta sitten juhlistaessaan 20-vuotista toimintaansa. Velipojan jenkkikassi ja pyörä – siinä kaikki. Oli käynyt Intiassa ja opetti miten Intiassa tervehditään. Innostun vähän. Sitten se pieni työrupeama. Äiti lukee Uudesta Suomesta pikku ilmoituksia. Loimaa pelaa ottelunsa stadionilla klo 10 ja klo 13. Joukkueenjohtajana ja apuvalmentajana toimii Olli-Pekka Lehtisalo. Koskellakin on jo käyty ja kesätöitä ei juurikaan ole. Tapahtuma sai niin hyvän vastaanoton, että nyt iltamat päätettiin järjestää toistamiseen. Kävivät kyllä uimassa. Kimmo oli Kimmo, Haber oli Haba, se Juhani oli Masi ja minä sain nimen ”Loimaa”. Uhkea emäntä esiliina päällä tervehti ja käski koko porukan teelle ja voileiville. Turnaus on osa Tehotiimihanketta, minkä tarkoituksena on kehittää tyttöpesäpalloa ja täten myös tulevaisuuden naispesäpalloa alueemme seuroissa. Siellä oli mukava kuunnella ruokatunnilla isojen miesten juttuja: mikäs sitä nuorta miestä niin väsyttää! jne. Tosin koulussa saksan numero on sentään seitsemän, kiitos uuden opettajan Vähärannan. huhtikuuta. Leirin johtaja Paturi tuli paikalle myös Morris 1 000 autollaan. Kun ajat kuluivat ja tapasin leiriläisiä Helsingissä, minua tervehdittiin: Mitä Loimaa! Matti Pulli Matti Pullin uusi kirja Saviseudulla syntynyt julkaistaan perjantaina 20. Torstaina 19. Nuoremmat siivosi roskia, me vähän isommat olimme apuna pehtoorintuvan rakennuksella. huhtikuuta. Siis leirille. VÄLIPALAN jälkeen saimme huoneet. Me olimme valmistaneet hänelle laulun Kwai-joen silta -laulun nuottia tapaillen. Hankkeen tarkoituksena ei ole pelkästään kehittää pelaajia vaan myös heidän taustatoimijoitaan. Turnauspelien yhteydessä alueen kokeneet tuomarit Matti Lähteenmäen johdolla tarkkailevat ja kouluttavat seudun nuorisotuomareita vaativassa tehtävässään. Säätyjen mukaan ylentyvästi tai alentuvasti. Leirille kun piti saada muutama vanhempi. No, arvaatte että 10-15 vuotiaat pojat pitivät kaikki tiukasti uimahousut jalassa saunassa ja uimassa. Kuusiaidan luona bussikuski pysäytti ja kertoi: Täsä on se leiripaikka. Kuka sitä nyt taidetta ymmärtäisi. Joukkueen tämänkautinen tavoite on keskittyä harjoitteluun tulevaisuutta silmällä pitäen, onhan joukkue ikärakenteestaan johtuen vielä nuori mahtuen vielä vuodenkin kuluttua C-ikäisiin. Aamuisin oli lipunnosto ja aamupala. Vastaanottoporukkaakin oli jo. Sieltä pienen viiveen jälkeen matka jatkui. Repsikkapoika tuli auttaan polkupyörän takakoukuista. Meidän tupa sai parhaat pisteet. klo 17 alkaen. Siispä kymmenen nurkilla linja-autoasemalle. Kysyi heti: ossaaks poika soutaa, ko no helsinkiläiset ei oo edes venettä nähnyt! Lupasin soutajaksi, jos tarvitaan
Yksi kopeista oli yksilöity sanalla ”kiveslinja” ja siksi se pullahti tekijänsä syliin. Hoitajavajetta täällä ei pystytä paikkaamaan muilta aloilta koulutettavalla tai muista maista muuttavalla työvoimalla. Halusin ylistää naista niin maallisella kuin hengelliselläkin alueella. Kopit-palsta on oivallinen mahdollisuus ottaa ilmassa liikkuvia aiheita hanskaansa ja esittää niistä mielipiteitä napakasti tekstiviesti tyyliin. huhtikuuta ”Mieskunkut hoi” nimimerkin taakse ja käytin tarkoituksella kives-sanaa mies-sanan synonyymina välttääkseni toistoa ja saadakseni kopilleni paljon huomiota. Erityisesti epäkohtiin ja mielipahaa tuottaneisiin tapahtumiin voi toivoa huomiota ja reagoida suorasanaisemmin kuin omalla nimellään. VOIN VÄISTYÄ tulilinjalta olematta jänishousu mellastaja ja typeryyksien laukoja, koska kopissani ei ollut sanaakaan naispappeudesta. Koe-eläintutkimuksissani sadat ja taas sadat pieneläinten poikaset piti erotella naaraisiin ja koiraisiin, ja edellä mainittu diagnoosi piti pystyä tekemään. Kuntoilun lisäksi osallistut myös hyvien palkintojen arvontaan ja muistoksi saat savitontun. Juuri tehtävässään aloittava hallitus joutuu etsimään ratkaisua visaiseen pulmaan, miten järjestää lisärahaa terveydenhoitoon ja miten ohjata siitä merkittävä osa palkankorotuksiin ilman, että kaikki muut haluavat ulosmitata vastaavan tasoiset lisäansiot. Astronautti on huippuyksilö, mitataan häntä sitten millä keinolla tahansa. FORSSALAISEN Sirkka-Liisa Anttilan nousu maatalousministeriksi on myös Loimaan seudun kannalta mielenkiintoinen asia. naispappeuskeskustelu kaikkine ”kiveslinjoineen”. Ulkoministeri tai ulkomaankauppaministeri tapaavat olla mukana, kun Tarja Halonen matkustaa ainakin virallisemmissa yhteyksissä. Katsokaa kenelle äänenne annatte seuraavan kerran; äänestävätkö he niin kuin te luulette esimerkiksi ympäristöasioissa. Seppo Huiku LUKIJOILTA Haaste naisille Me Loimaan aluesairaalan naiset haastamme kaikki loimaalaiset naiset mukaan keväiseen kuntotapahtumaan, Savihölkkään. Hoitohenkilökunnan asema oli päättyneen vaalitaistelun kuumimpia kysymyksiä. Eikä tämä liittynyt vain Varsinais-Suomeen ja Liisan täkäläisten kilpailijoiden liioitteluun. Sukupuolisuuteen vihjaamalla saa asioihin lisäpontta, joka kuumentaa tunteita tuottaa lisää julkaistavaa. Siellä on paikka, minne mennä antamaan palautetta. Nyt toivomme, että naisia olisi tänä keväänä kuntoilemassa jo vähintään sama määrä kuin miehiä. Siksi minäkin piilouduin 3. Aluesairaalan kuntoilevat naiset Viitaten uuden valtioneuvoston ministerilistaan ja salkkujakoon on syytä kutsua hallitusta Vanhasen sekundaksi! Korvenhovin wanhaisäntä Olen samaa mieltä, että lähihoitajat tuppaavat sairaanhoitajien edelle. Ovat oppineet vaativat taitonsa ilman kiveksiäkin. Ei se ollut kovinkaan suuri elämys. Seuraavassa jutussani käsittelen SLEYja naispappi asiaa siltä pohjalta, mitä siitä on lehteen painettu ja mitä ajatuksia kylällä tapaamani ihmiset ovat jutuista kertoneet. Aina se ei ollut edes helppoa. Se kannattaisi tehdä ennen kuin päätökset ovat peruuttamattomia. Syy on yksinkertainen: parempi palkka, monesti myös helpommat työolot. Lauseen loppu ”ilman kiveksiäkin” oli asian ydin. Peto oli kyllä suuri, seeferiä paljon suurempi. Varsinais-Suomen kolmen ministerin edustus uudessa hallituksessa on hyvä. Suomalaisia työskentelee runsaasti hoitotehtävissä ulkomailla. KOPIT Kiveksiä pappisopassa I Tiistain 17. NEITSYT MARIA on uskontojen ylistämä ja palvoma naishahmo, jonka neitseellinen äitiys on nostanut jumalaiseen pyhyyteen ja jättää miehen raskauden käynnistäjänä syrjään. huhtikuuta Loimaan Lehdessä Eino Knuutila esitti mielipiteitään nimimerkillä kirjoittamisesta, ja Kopitpalstalla julkaistut naispappeus asiat saivat huutia. SH On varmaa, ettei asia pääse unohtumaan vaalien välilläkään. Epäilin, että Hyssälä ei jatka lähinnä sen perusteella, miten vaalitoreilla kuulin ehdokkaiden ja myös tulevien kansanedustajien kommentoivan torit täyttävän eläkeläisyleisön palautetta. Kun pääministerinä jatkava Matti Vanhanen halusi Liisa Hyssälälle jatkokautta samassa ministeriössä, mutta vielä asteen kovemmalla postilla, ei vastarintaa kuitenkaan syntynyt. Vaikka Loimaalla vanhan polven keskuudessa elää vielä asenne ”Forssa pettää aina”, muuri kaupunkien välillä on monesta syystä murenemassa. Harva tuskin uskoi, että molemmat nähdään ministereinä. Se pahentunee väestön ikääntyessä ja hoitotarpeen sen myötä kasvaessa. Tartuin tarinaan puolustaakseni nimimerkillä kirjoittamista ja samalla itseäni. Myös perusja lähihoitajista on pulaa. Olisi hyvä olla selkeät rajat siitä, mitä kuuluu kenenkin töihin ja mihin kunkin koulutus riittää. En epäillyt Hyssälän jatkomahdollisuuksia sen perusteella, miten hän oli ministerinä pärjännyt. Tuskin juuri kukaan, että juuri nämä kaksi konkaria ovat seuraavat vuodet ulkoministeriön isäntinä. Hoitajille ei löydy lomakaudella sijaisia. Sen sijaan se, että Anttila on ainoa ministeri koko Hämeestä, voi kyllä aiheuttaa sen, että Forssan seudulla virinnyt keskustelu maakunnan ja vaalipiirin vaihtamisesta Varsinais-Suomeen hiipuu. Väiski Voi hyvät loimaalaiset, käykäähän lukemassa netissä päätöksistä, joita meillä tehdään. Koppini oli seuraava: Naiset kiitävät miesten kanssa avaruuskapseleissaan taivaan korkeuksiin. Ihmettelijä Voi voi, sitä kateutta, mutta se on vaan niin, että kun tekee paljon töitä, saa mitä haluaa, ei se taivaasta tipu! Puistokatu ei ole etuajo-oikeutettu tie! Kuitenkin sieltä aina joku tunkee vasemmalta eteen! Autokouluun! Loimaalaiset voivat antaa palautetta Loimaan ravintoloista nettiin. Kirjoitin tiistain lehteen pääkirjoituksen, jossa arvioin, ettei keskusta tällä kertaa päädy ministerivalinnoissaan varsinaissuomalaisiin. Nielen väärän arvioni hyvillä mielin. Sillä aikaa kun me tavalliset tallaajat mietitään, kuka ketäkin pettää ja miten, niin päättäjät eivät taida tietää, ketä he pettävät ja miten. Toinen närkästynyt Kaupunki ei viljavaraston valaistussuunnitelmalla näytä hyvää esimerkiksi energiansäästöstä. Uskon, ettei Eino Knuutilakaan olisi ollut arvostelussaan näin rempseä, jos ei olisi voinut tehdä sitä kasvottomalle nimimerkkijoukolle. Anttilaa haastateltaessa tiistai-illan Ylen uutisissa taustalla seisoi muikeana keskustan Etelä-Hämeen piirin puheenjohtaja, ypäjäläinen Markku Leppälahti. On varmaa, ettei asia pääse unohtumaan vaalien välilläkään. Savihölkkä onkin tarkoitettu kaikkien Loimaan alueen kuntoilijoiden keskeiseksi kevättapahtumaksi eikä ainoastaan kilpajuoksuksi. Typeryyden pohjanoteerausta, ”kiveslinjaani” sen sijaan käsittelen Katekismuksen tyyliin, mitä se on. Vielä syntymähetkelläkin asia selvitetään samalla havainnolla. Äitiysneuvolan lääkäri ultraäänitutkimuksessaan etsii juuri tätä kyseistä ruumiinosaa, jos odottava äiti haluaa tietää tulevan lapsensa sukupuolen. Nainen ihmisenä yltää miehenmittaisiin suuriin saavutuksiin kyvyillään, ja sukupuoli on tässä aivan toisarvoinen asia. Hoitohenkilökunnalle on pystyttävä maksamaan parempaa palkkaa, ja henkilökunnan määrä on mitoitettava niin, että raskas ja vastuullinen työ koetaan mielekkääksi. Erehdyin, Liisa Hyssälä saa jatkaa. Tätä kautta hengellisellä puolella korkealle arvostettu mystinen naiseus on malli sen tasa-arvoasian tukena. Hyssälä hoiti postinsa hyvinkin kelvollisesti, joiltain osin varmaan aivan erinomaisesti. Osaan kuvitella, että mielenkiintoa riittää lähivuosina runsaasti esimerkiksi tasavallan presidentin matkojen seuraamiseen. huhtikuuta MIELIPITEET PÄIVÄN MIETE: Niin järjetöntä ei voi sanoakaan, ettei joku filosofi sitä olisi jo sanonut. Ja ongelma koskee koko maata. On kiva, kun näkee tämän hienon laumaeläimen oikein silmikkäin, 50 metrin päästä – eikä ole minkäänmoista asetta, ei edes puukkoa. huhtikuuta kello 14. Saman viestin kuulin muualtakin. Valaistus ottaa tehoa 60kW! Rauno Mäkelä Kohtasin suden metsäpolulla Joenperässä. Seija Kylämarkula HLT Loimaa LoLe-1904-04 18.4.2007 17:24 Sivu 4. Ilmoittautumisia otetaan vastaan paikan päällä kello 12-13. LOIMAAN seudun kannalta uuden hallituksen kaksi keskustalaista konkarinaista ovat mielenkiintoisia valintoja. Näin vain asia sinänsä on esillä eikä kirjoittajan tarvitse leimautua suuntaan eikä toiseen. En epäile, etteikö ministeri Anttilan kautta voitaisi yrittää ajaa myös Loimaan seudun erityiskysymyksiä, maakuntaja vaalipiirirajoista huolimatta. Ja jos jollakin ei ole nettiä käytössään, niin kaupungintalolla pitäisi olla mahdollisuus lukea pöytäkirjat ihan oikeastikin. Kootkaa porukkaa työpaikaltanne tai tulkaa yksin mukaan. No, eipähän siinä ongelmia tuota ainakaan sukupolvien välinen kuilu. Ilkka Kanerva ensin ja Paavo Väyrynen sitten ovat puhuttaneet niin kansalaisia kuin politiikan ammattilaisiakin tällä viikolla. Moni ei vaan tiedä vapaaaikaviraston sivuista. Hämeenlinnan näkökulmasta poliittinen asetelma on nyt aivan uusi. Ihmisten kohdalla asia on aivan sama. 4 Torstaina 19. Varsinkin silloin pakkaskauden aikana palaute Hyssälään yhdistetyistä neljän vuoden takaisista eläkkeiden korotuslupauksista oli aika kylmää. Haastoimme jo viime vuonna naiset liikkumaan ja onnistuimme ainakin omalla työpaikalla. Erityisen hyvä se on esimerkiksi Pirkanmaan nollaan verrattuna. Hölkkä on kaupungin urheilukeskuksessa lauantaina 28. Lääketieteen maailmassa ja omassa sanavarastossanikin tämä typeryyden pohjanoteeraussana – kivekset – on tavallista arkipäivää eikä aiheuta tunnekuohua. Marcus Tullius Cicero Hoitajien palkkoihin on pakko löytää rahaa Konkarit yllättivät Päätoimittaja Seppo Huiku seppo.huiku@loimaanlehti.fi TOIMITTAJALTA Loimaa aluesairaalan on suljettava osastojaan kesällä normaaliakin laajemmin. Todellakin sukupuolen määrittämisessä ensisijaisen tärkeä diagnoosi on: kivekset tai ei. Jos kopissani olisi ollut allekirjoitukseni ja siihen tullut vastine puolestaan edellä mainittua kieltä, olisin välittömästi raportoinut esimiehelleni (tuomarille) tapahtuneesta ja tapausta ei olisi pohdittukaan Loimaan Lehdessä vaan lakituvassa. Näin oli Kopit-osastosta Eino Knuutilan tekstissä: Siinä nämä jänishousut saavat mellastaa mielin määrin pistämällä päänsä pensaaseen ja laukoa typeryyksiään, pohjanoteerauksena ns. Yksinkertainen totuus on, että hoitoalan työvoimapula on poistettavissa vain rahalla. Neitsyt Mariakin tuli valituksi suureen tehtäväänsä,Vapahtajamme äidiksi, eikä tarvittu miestä. Työvoimapula ei koske pelkästään Loimaata, kesäkautta ja sairaanhoitajia
Loimaa ei ole tilanteen kanssa yksin. Teknisen johtajan valinta auki HUMPPILA Kunnanhallitus ei valinnut vielä uutta teknistä johtajaa Humppilassa, vaan päätti siirtää asian käsittelyn seuraavaan kokoukseensa. Loimaan on ostettava aluesairaalalta lisämaata, mihin se rakentaa Keskuskoululle pallokentän. Kiireelliset tapaukset on ohjattava Turkuun ja vähemmän kiireellisiä voidaan sijoittaa Loimaalla myös sisätautiosastolle. Toimet jo tarpeen Pula ammattitaitoisesta työvoimasta on johtavan lääkärin mukaan jo sen mittaluokan kysymys, ettei se ole enää mitenkään yksittäisten sairaaloiden tai sairaanhoitopiirien ratkaistavissa. Päätöksen mukaan aloite toteuttaa erinomaisesti Parashankkeen keskeisiä tavoitteita. Sillä määrällä sairaalaa saataisiin ehkä juuri ja juuri pyöritettyä ilman poikkeuksellisen järeitä kesäsulkuja. Hallituksen jäsen Sisko Lundgren ehdotti, että selvitystä ei teetettäisi. huhtikuuta 5 AIHETTA JUTTUUN: Soita: Toimitussihteerimme puhelinnumero on 02-7626035 UUTISET Sijaispula ajaa sairaalan järeisiin kesäsulkuihin ’’Voi hyvin luonnehtia pahimmaksi kesäksi aikoihin’’ Loimaa Anu Salo Jos Loimaan aluesairaala saisi mitä ikinä haluaisi, niin se palkkaisi heti yli 30 sijaista ensi kesäksi. Loimaa valmis selvitykseen LOIMAA Kaupunginhallitus otti maanantai-illan kokouksessaan lisälista-asiana myönteisen kannan Alastaron valtuustossa tehtyyn aloitteeseen, jossa ehdotetaan monikuntaliitosselvityksen tekemistä Alastaron, Oripään ja Mellilän kuntien sekä Loimaan kaupungin välillä. Loimaan valtuusto ottaa kantaa asiaan ensi viikon tiistain kokouksessaan. Katsotaan, saavatko Tehy ja Super perättyä vaalien alla lupailtuja kohennuksia hoitajien palkkaukseen, Välimäki miettii. – Meillä ei ole hoitajapulan ratkaisemiseen työkaluja omasta takaa, koska emme voi mennä lupaamaan enempää palkkaa kuin muutkaan. Kaikki operatiivinen leikkaustoiminta on keskikesällä seis. LoLe-1904-05 18.4.2007 17:26 Sivu 5. päivä alkaen heinäkuun 29. Gynekologian poliklinikka jatkaa sulunkin ajan, Välimäki toteaa. – Toivomus on täysin utopistinen, sillä sijaisia ei ole. Ensisijaisesti kyse lienee rahasta. Päätös tehtiin äänin 8–3. Hän uskoo radikaalien toimien nostavan äläkkää erityisesti terveyskeskuksissa, joissa kirurgian potilaiden ohjaaminen ’’oikeaan’’ paikkaa hankaloituu. Hallitus haluaa edelleen harkita, kuka kuudesta virkaa hakeneesta olisi syytä valita. Siinä missä kirurgian osastot ovat aiemmin olleet yhteensä kaksi kuukautta kiinni ja silloinkin peräkkäin, niin nyt ne ovat kuukauden ajan kiinni myös yhtäaikaa. Hän sai äänestyksessä tuekseen Raimo Huhtalan (sit./kesk.). – Mielestäni tämä suomalainen terveydenhuoltosysteemi on sellainen, että sitä kannattaisi varjella. Vastaan eli ympäristölautakunnan uuden kaavan pysäyttämispäätöksen puolesta äänestivät kaupunginhallituksen vasemmistolaiset jäsenet. Kirurgian osasto kakkonen ja naistentautija synnytysosasto suljetaan 30. päivä alkaen. Ensi kesää voi hoitajapulan näkökulmasta luonnehtia pahemmaksi kuin aikoihin, aluesairaalan johtava lääkäri Jari Välimäki sanoo. 3 200 päivää Sairaalan toiminnan raju supistaminen merkitsee hoitopäivien määrässä noin 3 200:n vähennystä. Välimäen mukaan kyse on ennen muuta siitä, että ammattiin koulutettuja osaajia tulisi saada pidetyksi töissä julkisella sektorilla. Tuulikki Hiiri synnytti tyttövauvan Loimaalla sunnuntaina. Yksi virkaa hakeneista on Arto Savonen Loimaalta. Koko sairaanhoitopiirin mittakaavassa on aktiivista rekrytointia tehty niin messuilla kuin alan oppilaitoksissa, mutta laihoin tuloksin. Hänellä on tunne, että ensi kesänä todeksi eletty hoitajapula alkaa pakottaa toimiin jo koko valtakunnassa. Kaupunginhallitus laittoi asemakaavamuutoksen nähtäville. Kaupunginhallitus päätti yksimielisesti esittää valtuustolle, että Loimaa on valmis osallistumaan selvitystyöhön. Muut hallituksen keskustajäsenet sekä kokoomus asettuivat puoltamaan selvityksen teettämistä. Lisäksi tulee tiejärjestelyitä. Julkinen sektori ei toistaiseksi ole lähtenyt käymään keskinäistä huutokauppaa työvoimasta, Välimäki luonnehtii. Kunnanhallitus päätti siten viedä edelleen valtuuston käsittelyyn ehdotuksen esittää Mellilälle, Loimaalle ja Oripäälle monikuntaliitosselvitykseen ryhtymistä. Kokouksessa oli paikalla vain toinen kokoomuksen edustajista, kun varajäsentäkään ei saatu paikalle. Alalle tarvittaisiin perusteellista ravistelua. Alastaron kunta tehnee asiasta virallisen ehdotuksen maanantai-iltaisessa kunnanvaltuuston kokouksessaan. – Ohjeistamme terveyskeskuksia asiasta vielä erikseen, Välimäki lupaa. Torstaina 19. Synnytysosasto saa häneltä kiitokset erittäin hyvästä hoidosta. Saikun kaava eteenpäin LOIMAA Saikun asemakaavan muuttaminen etenee Loimaalla, jotta uuden liikerakennuksen rakentaminen mahdollistuu Keskuskoulun viereen. Kirurgian sulkeminen tarkoittaa myös synnytysten ohjaamista Turkuun heinäkuussa. – Pisimpään on kiinni kirurginen osasto ykkönen, 70 päivää kesäkuun 4. Kaupunginhallitus haluaa selvittää, kuinka paljon kaupungille aiheutuu kustannuksia kaavamuutoksesta. Hoidon kiireellisyydestä ja laadusta riippuen on päätettävä, viedäänkö potilas suoraan Turkuun vai sijoitetaanko hänet sisätautiosastolle Loimaalle. kesäkuun 29. Hoitajapula tarkoittaa, että Loimaalla on turvauduttava poikkeuksellisen suuriin toiminnan supistuksiin ensi kesänä. ANU SALO Selvitys jatkoon äänin 4-2 ALASTARO Alastaron kunnanhallitus äänesti aloitteen monikuntaliitosselvityksen teettämisestä jatkoon äänin 4-2. päivään saakka. – Mielestäni tämä suomalainen terveydenhuoltosysteemi on sellainen, että sitä kannattaisi varjella. Loimaan aluesairaalan johtavan lääkärin Jari Välimäen mukaan hoitajapula on ensi kesänä pahempi kuin aikoihin
Koteja kaunistavat nyt sekä miehet että naiset ja erilaiselle kodin pikku tarpeelle onkin kysyntää puutarhan koriste-esineistä lähtien. HALLITUSNEUVOTTELUT ovat näytelmä ilman yleisöä paikassa, jota voisi kutsua juppien hullujenhuoneeksi: hyvinpukeutuneille ja sivistyneesti käyttäytyville ihmisille tarjotaan täyshoito, mutta ulkopuoliseen maailmaan ei juurikaan saa poistua. Marketin avajaisia juhlitaan huomenna perjantaina. Sinivihreä peukalo Lämmin viikonloppu herätti sisäisen Puuha-Peteni, ja viherpeukaloni osoitti elonmerkkejä. – Vuosi 2005 oli alijäämäinen, mutta se näyttää onneksi jäävän poikkeukseksi ja olemme saaneet taas talouskehityksemme oikaistua oikeaan suuntaan. – Yhä enenevässä määrin kauppa alalla perustuukin asiakastilauksiin. Kovina aikoina ihmisten rahat menevät pääosin ruokaan ja muihin välttämättömyyksiin. Sunnuntai-iltaan mennessä sekä hallitusohjelma että omat urakkani olivat valmiina. Eräskin cityvihreä kolmekymppinen naiskansanedustaja kertoi ihastuneensa neuvotteluryhmän vetäjään, kuusikymppiseen isäntämieheen. Positiivista oli myös tulopuolen kehitys niin, että tuotot riittivät kuluihin ja poistoihin. Remonttija puutarhatöiden lomassa seurasin niukkaa uutisointia hallitusneuvotteluista. Hallitusohjelma antaa hyvät eväät rakentaa uusiutuviin luonnonvaroihin, uuteen teknologiaan ja sosiaaliseen oikeudenmukaisuuteen perustuvaa Suomea, jota aateveljeni Juha Kuisma kutsuu osuvasti bioyhteiskunnaksi. Viime vuonna niitä tuli maahan kahdeksan lisää ja tänä vuonna avataan kymmenen uutta, Loimaa mukaanlukien. VIHREÄT tekivät maailmanhistoriaa uskaltautumalla selvään porvarihallitukseen. Siinä näkyy tuloveroprosentin nosto 18:sta 18,5:een. – Vuonna 2010 Rautamarketteja on tarkoitus olla yhteensä 30, hän valottaa ketjun kehitystä. Loimaa Kati Kuusinen – Ihmiset hakevat nyt elämisen laatua niin sisälle kotiin kuin puutarhaankin, Agrimarket-päällikkö Pekka Lammela sanoo. Tosin tarjontaa on nykyään jo niin paljon, että kaikkea on mahdotonta pitää varastossa. huhtikuuta TALOUS TÄLTÄ SIVULTA: Hallitusohjelma antaa hyvät eväät rakentaa uusiutuviin luonnonvaroihin, uuteen teknologiaan ja sosiaaliseen oikeudenmukaisuuteen perustuvaa Suomea. Pekka Lammela ja Asko Haavisto pääsevät ripustamaan uusia lippuja salkoon, kun Agrimarketista tulee S-Rautamarket. Näitä henkilökohtaisia uhrauksia tehtäessä ollaan kuitenkin isänmaan asialla. – Tehdyissä hintakori-tyyppisissä vertailuissa ketjun hintataso on tosin ollut kilpailukykyinen ilman sitäkin, hän vakuuttaa. Perinteinen oikeisto-vasemmisto -jako on vanhentunut, ja vihreiden paikka poliittisella kartalla onkin ”edellä”, joten hallitukseen menon ratkaisisivat ohjelmaan kirjatut asiakysymykset ja linjaukset. KATI KUUSINEN Aika kasvatti kaupasta suuren Rautamarketin LoLe-1904-06 18.4.2007 17:28 Sivu 6. Tukholma-syndroomasta eli panttivangin rakastumisesta kaappaajaansa. – Ala on viime vuodet näyttänyt valtakunnan tasolla plusmerkkiä ja suunta näyttää jatkuvan, Pekka Lammela kertoo, mutta toteaa, että suhdanteet voivat rautakauppaan vaikuttaa rajustikin. Myös kodin kaunistajien makuskaala on laajentunut: siinä missä ennen useimmat kylpyhuoneet laatoitettiin valkoisella neliskulmaisella laatalla, nyt käytössä ovat lähes sateenkaaren värit, muodot ja koot. Kolme epätodellisentuntuista päivää Säätytalolla palasi mieleeni. Silti harva yhteiskunnallisia asioita muuten aktiivisesti seuraava tulee lukeneeksi tätä yli 60-sivuista asiakirjaa. Menojen määrä jäi noin 500 000 euroa budjetoitua pienemmäksi. – Verotulot nousivat edelliseen vuoteen verrattuna seitsemän prosenttia. Neuvottelijoiden tiivis yhdessäolo, suuret odotukset ja jännitys muuttavat ihmismieltä. Silloin uudet tapetit ja laatat saavat jäädä. Vakaissa demokratioissa, malliesimerkkinä Suomi, hallitusohjelma viitoittaa nelivuotiskauden melko tarkasti myös kansalaisten ennakoitavaksi. Sen vaikutus oli seitsemästä prosentista vajaan kolmen prosenttiyksikön verran, Malin sanoo. Täyden palvelun kauppa on kiireiselle rakentajalle aina etusijalla, Pekka Lammela arvelee. 6 Torstaina 19. KIRJOITTAJAVIERAS Kirjoittaja on Elintarviketurvallisuusvirasto Eviran ylitarkastaja Sampsa Heinonen Vihreät tekivät maailmanhistoriaa uskaltautumalla selvään porvarihallitukseen. Täydensin niitä omilla muistoilla, sillä kahdeksan vuotta sitten sain yllättävän pyynnön toimia asiantuntijana eräässä neuvotteluryhmässä. Valtakunnallisesti kilpailuvaltiksi Pekka Lammela nimittää sbonuksen. Ypäjän tilinpäätös yllätti myönteisesti Ypäjä Tiina Naula Ypäjän kunnan viime vuoden tilinpäätös osoittaa 59 000 euron ylijäämää. Nostin peukaloni. Ensimmäiset Rautamarketkonseptin pilottiliikkeet avattiin vuonna 2005. – Olemme panostaneet rautakaupan ja puutarhakaupan valikoimaan ja kasvaneet. Kasvun aikaa – Hankkija Maatalouden omistaman Agrimarket-ketjun rautakaupoilla on erilaisia valikoimaluokkia, Pekka Lammela sanoo. Tämän vuoden talousarvio on myös tehty alijäämäiseksi, mutta toivomme, että kuluvasta vuodesta tulee ylijäämäinen, Malin toteaa. Viime vuonna Loimaan Agrimarketissa tehtiin iso remontti ja nyt valikoimaa on lisätty niin, että liike Loimaallakin täyttää S-Rautamarketin mukaisen vaatimustason. Ala on myös kovasti kilpailtu. Se oli nyt sinivihreä vasaraniskuista, muttei murskautunut punaiseksi. Mallikirjoista valitaan mitä halutaan ja se tilataan liikkeeseen. Kyseessä saattoi siis olla sovellutus ns. – Kiitos kuuluu myös hallintokunnille, joiden rahankäyttö on maltillista ja järkevää. Niiden käytäntönä on, ettei kaikkia varattuja määrärahoja ole pakko käyttää. Jännitin silti loppuun asti, sillä omat hallitushimoni ylittivät keskivertovihreän. – Esimerkiksi omakotitalon rakentaja haluaa, että yhdestä tutusta kaupasta löytyy kaikki tarvittava. Liikkeen laajentuminen ja valikoiman lisääminen vastaavat osaltaan kilpailuun paikkakunnalla. Kunnanjohtaja Sinikka Malinin mukaan tilinpäätös yllätti myönteisesti, sillä talousarviossa varauduttiin alijäämäiseen tulokseen. Ypäjän kunnalla on taseessaan noin kolme miljoonaa euroa vanhoja ylijäämiä, joihin ei tarvinnut viime vuonna koskea. Kotien varustamisen trendi on näkynyt Loimaallakin
huhtikuuta 7 LAINA: Julkinen keskustelu ei ole aina helppoa. Koko katto maalataan pensselillä kahteen kertaan, talouspäällikkö Päivi Keinonen selvittää töiden etenemistä. Varovaiset virkamiehet eivät halua tulla mielipiteineen ja perusteluineen julkisuuteen. Kunnanhallitus hyväksyi rivitalon pääpiirustukset. Töiden aikaan pitäisi olla kuiva ja lämmin ilma, Tuomola mietti. – On hauskaa, kun voi joskus saada jotain ihan halvalla, kuusi euroa kulkuvälineestään pultittanut Mirkka Helttula sanoo. Kunnanhallituksen päätökset ovat esityksen mukaisia. Talon on tarkoitus valmistua ensi vuoden kesällä. Ypäjän kirkon katto laitetaan uuteen uskoon kesän aikana. Löytötavarat päätyvät huudettaviksi, jos omistajaa ei ole niille ilmaantunut kuuden kuukauden kuluessa. Niihin päädyttiin maanantaiiltana äänestyksen jälkeen. Hankkeen kokonaiskustannus on 126 800 euroa, mihin saadaan EUja kansallista rahoitusta puolet. Puoltava kanta voitti äänin 4–3. PAIKALLISIA Kuulokojeesta kulkupeleihin Loimaa Kati Kuusinen Diorin meikkipaletti parilla eurolla, Mersun taustapeili neljällä ja mukiinmenevä kännykkä kuudella. Lisäksi tekninen lautakunta laittaa hankkeen tarjouslaskentaan erikoissuunnitelmien valmistuttua. Vielä yhdet autonrenkaat Sierran vanteilla ja päästään käsiksi polkupyöriin, joita odottaa Loimaan poliisilaitoksen autotallissa kymmeniä. Katon pinta-ala on noin tuhat neliömetriä. Ypäjän kirkon katon maalaus on osa Kanta-Hämeen kirkkoympäristöt kuntoon hanketta. Opisto järjestää kielikoulutusta heinäja elokuussa ja tarvitsee tiloja noin sadan ihmisen majoittamiseen sekä opetukseen. Tiistaina Tuomo Tuomola teki maalipoiston koepuhalluksen, ja tarvittavat telineet on rakennettu. Kunta sitoutuu myös myöntämään Kesälaitumen Golf ry:lle enintään 2 000 euron avustuksen uuden klubirakennuksen vesihuollon toteuttamiseen. Tuomola arvioi maalipinnan poiston vievän parisen viikkoa. – Paljon ihmiset käyvät kyselemässä tavaroitaan. Alaurakoitsija Tuomola puhaltaa vanhan maalipinnan pois. Vuokrarivitalolle piirustukset YPÄJÄ Suunnitteilla oleva vuokrarivitalo Pappila 4 sai piirustukset Ypäjällä. Tikkurilan laboratoriossa maalikerroksia löytyi viidestä yhdeksään. Punkalaitumen kunnanhallitus hyväksyi vuokrasopimuksen, jonka perusteella Länsi-Suomen opisto maksaa tarvitsemistaan tiloista 5 000 euroa kuukaudessa kunnan huolehtiessa kiinteistöhuollosta. Kielikoulutukseen on tulossa useita kymmeniä opiskelijoita Meksikosta ja Latviasta. Ruosteesta puhdistetut kohdat maalataan pohjamaalilla. Rivitalo aiotaan rakentaa Pappilanmäen kaava-alueelle kortteliin, jossa on jo kolme kunnan omistamaa vuokrarivitaloa ja niitä palveleva huoltorakennus. Hanketta valvoo Kauno Mäkilä Forssasta. SARI KESKITALO Kunta avustaa Kesälaitumen Golfia PUNKALAIDUN Punkalaitumen kunta ja Kesälaitumen Golf ry tekevät sopimuksen, jonka perusteella kunnan vapaa-aikatoimessa oppisopimuksella liikuntapaikkojen hoitajaksi opiskeleva henkilö työskentelee kesäkaudella osittain golf-kentän hoitajana. – Kaikki maalipinnat poistetaan, katto pestään puhdistuksen jälkeen ja huuhdellaan. – Yksi kuulokojekin oli tällä kertaa huudettavana, vartija Jorma Hollo sanoo ja muistaa, että kerran huutokaupassa on tosin ollut pari tekohampaitakin kaupan. Demokratiaan keskustelu – ja mielipiteiden kirjo – kuitenkin kuuluu. Rakentamisen aloittaminen on merkitty kunnan tämän vuoden investointiohjelmaan, ja työt aiotaan aloittaa elokuussa. Autoakaan hän ei tosin kokonaan hylkää. Tuomo Tuomola poistaa Ypäjän kirkon katosta kaikki vanhat maalipinnat vesihiekkapesulla. Hän onnistui huutamaan hyvän pyörän kympillä – Meillä on mansikanviljelyä ja tämä meneekin työntekijöiden käyttöön. Tiistaina oli jälleen poliisin löytöja takavarikkohuutokaupan aika. Kirkon katto on tarkoitus saada maalatuksi kesäkuun aikana, jolloin aamuja iltakaste ovat vähäisimmillään. Mirkka Helttula huusikin itselleen pyörän, jolla aikoo kulkea ainakin osan työmatkoista. Hänen on aikaisemminkin pitänyt tulla poliisin huutokauppaan, mutta tänä keväänä vapaapäivä osui ensimmäistä kertaa samalle päivälle kaupan kanssa. Esimerkiksi polkupyörät poliisi pystyisi paremmin palauttamaan, jos tiedossa olisi ainakin rungon numero. Katosta on irronnut maalinkappaleita, eteläpuolelta katto on ruosteessa, minkä lisäksi se vuotaa urkuparven päältä. Investointisuunnitelmassa hankkeen kustannusten on arvioitu olevan 700 000 euroa. LoLe-1904-07 18.4.2007 17:30 Sivu 7. Pääkirjoitus, Sydän-Satakunta TÄLTÄ SIVULTA: – On hauskaa, kun voi joskus saada jotain ihan halvalla, kuusi euroa kulkuvälineestään pultittanut Mirkka Helttula sanoo. Kuudella eurolla Polkupyöriä oli huutokaupassa tavallista enemmän, sillä viime syksynä ei huutokauppaa pidetty. – Odotan vielä ilmojen lämpenemistä, sillä loppuviikoksi on luvattu räntäsateita. Ypäjän kirkon katon maalausurakan sai Forssan Moniala Ky. – Olen löytänyt näistä huutokaupoista polkupyöriä ennenkin ja pyörää tulin nytkin katsomaan, alastarolainen Elina Kekki puolestaan sanoo. Joskus omistaja laskee tavaran rahallisen arvon sen verran vähäiseksi, ettei kysele sen perään. – Olisi tärkeää, että omistaja pystyisi kadonneista tai varastetuista tavaroista antamaan tuntomerkkejä ja tarkat yksilöintitiedot, vartija Raimo Anttila toivoo. Torstaina 19. Haukankosken tilat olivat vuoden vaihteeseen saakka Punkalaitumen vastaanottokeskuksen käytössä. Opisto käväisee Haukankosken tiloissa PUNKALAIDUN Länsi-Suomen opisto on kiinnostunut vuokraamaan Punkalaitumen kunnan Haukankosken tiloja ensi kesänä. – Pyörällä kuljen jos aika ja kunto antavat myöten, hän naureskelee. KATI KUUSINEN Kirkon kattoon uusi maali Ypäjä Sari Keskitalo Kirkon katon kunnostus on alkanut Ypäjällä. Kirkon katon ongelmana on useampi maalikerros, jotka ovat alkaneet lohkeilla ja pudota maahan. Uuteen rivitaloon on tarkoitus tehdä kuusi asuntoa. Useat maalikerrokset ovat aiheuttaneet sen, ettei maali pysy enää katossa. Lisäksi opisto ottaa juhlasalin ja keittiön käyttöönsä. Ylikostaapeli Markku Saarikallio nuiji valtion kassaan euroja ja kaupaksi kymmeniä polkupyöriä Loimaan kihlakunnan löytötavaraja takavarikkotavaroiden huutokaupassa. Yli satavuotiaassa kirkossa on peltikatto, ja kattoa on vuosien saatossa paikkamaalattu useampaan kertaan. Joskus taas tavarasta on vakuutusyhtiöltä jo saatu korvaus sen löytymiseen mennessä. Keinonen sanoo, ettei katon maalaustyöt haittaa kirkollisia toimituksia, sillä työt tehdään arkipäivisin. Ypäjän kirkon lisäksi Forssan, Hattulan ja Jokioisten seurakunnat ovat saaneet avustusta valtakunnallisesti merkittävien ja kulttuurihistoriallisten kirkkojensa kunnostamiseen
Ensi syksynä päättyy nykyinen sopimuskausi, minkä vuoksi Moilanen kiertää kenttää ja kuuntelee jäsenien tuntoja. – Huolestuttavaa sen sijaan on, että osa perushoitajiksi opiskelleista siirtyy muihin töihin, joissa pääsee helpommalla ja saa vielä paremman palkan, Moilanen huomioi. Kova kamppailu Vaikka ennen vaaleja puolueet kilpaa lupasivat lähija perushoitajille lisää palkkaa, Moilanen on jo pettynyt hallitusohjelmaan. Sairas ihminen kaipaa elämäniloa siinä missä tervekin. – Sairaat ovat hiljainen ryhmä. Moilanen korostaa, että työn vaativuus ja vastuullisuus on huomioitava palkkauksessa. – Tanssi on iloinen asia. Alastarolainen Aimo Köylijärvi on tuntenut sen osapuilleen 30 vuotta. Hyväntekeväisyystanssit Loimaalla Hirvihovissa la 28.4. Pyörätuoli ja dialyysihoidot eivät estä Aimo Köylijärveä järjestelemästä tansseja. Tätä syyllisyyttä ihan aidosti terveet eivät todennäköisesti edes ajattele, mutta monelle sairaalle se on todellisuutta. Ymmärtäjät löytyvät toisista sairasta. – Palkan lisäksi perusja lähihoitajat tarvitsevat enemmän arvostusta ja työnkuvan laajentamista. Päädyin odottamaan häntä läheiseen kahvilaan. Kerhossa on 50 jäsentä, heistä puolet omaisia. SARI KESKITALO Perusja lähihoitajat tahtovat kovasta työstä kunnon palkkaa Lakko on syksyllä mahdollinen, jos vaalilupaukset eivät toteudu Superin ammattiasiansihteeri Raija Moilanen (oik.) vieraili eilen Loimaalla kuulemassa jäsenten tuntoja. Loimaan Superin puheenjohtaja Elise Heinonen toivoi 20 prosentin palkankorotusta, mikä auttaisi uhkaavaan työvoimapulaan. Sairaasta tulee herkästi hiukan arka. Näin ei voi jatkua kauan. – Muistan sen päivän, kun pääsin lopulta viemään tyttäreni autolla ratsastamaan. Pääterveysaseman hoito-osaltolla Lilja Fernadez, Elise Heinonen ja Ilana Rantakallio kertoivat hoitotyön vaativuudesta ja raskaudesta. – Loimaalla on sijaisista jo huutava pula, ja usea suostuu tekemään kaksi työvuoroa peräkkäin. Koskaan sairauteen ja pelkoon ei kuitenkaan totu. – Tavallinen arki on parasta, arvokasta. Charlies pyörittää parketilla Saviseudun munuaisja maksakerho kutsuu Loimaan seudun tanssista kiinnostuneet Hirvihoviin pistämään jalalla koreasti huhtikuun viimeisenä lauantaina hyvän asian puolesta. Aimo Köylijärvi kertoo tapahtuman taustoista: – Haluamme tuoda julki, että vaikeasti sairaiden tavoitteena on elää normaalia elämää. Korteille varataan tansseissa oma nurkkaus, sillä kiinnostus elinten luovuttamista kohtaan kasvaa nopeasti, korttien täyttäminen sen sijaan hiukan hitaammin. Ihmisten ilmoille Aimo Köylijärvi kuuluu Saviseudun munuaisja maksakerhoon. Intoa piisaa. – Omaisten ja samanlaisen kohtalon jakavien merkitys sairaalle on valtavan suuri. – Peloista ei Suomessa ole tapana puhua. Elämä tuntui hienolta. klo 19 1.30. huhtikuuta Loimaa Sari Keskitalo – Lähija perushoitajia on palkattava lisää, minkä lisäksi heidän palkkaansa on nostettava, jotta se vastaa työn vaativuutta, vastuullisuutta ja kuormittavuutta. Köylijärvi luottaa siihen, että tanssin pyörteissä tämä onnistuu. Tahdista on lupautunut vastaamaan tanssiorkesteri Charlies, jonka solistina esiintyy loimaalaisille tuttu proviisori, tohtori Janne Leino. 8 Torstaina 19. Siksi munuaisja maksakerho järjesteleekin täydellä tohinalla tansseja Hirvihoviin. Samalla tapahtuman järjestelyissä ja jälkipyykissä riittää kerholaisille mielekästä tekemistä pitkäksi aikaa. Köylijärvi korostaa kuitenkin, että pääroolissa tansseissa on hauskanpito, eivät kortit ja sairaus. – Vaalipuheissa hoitoalalle luvattu palkkauksen tasokorotus on muuttunut kuntasektorin naisvaltaisten alojen kilpailukykyä parantavan palkkaratkaisun tukemiseksi, Moilanen huomautti. Asiat jäävät pyörimään helposti omassa pienessä piirissä, Köylijärvi pahoittelee. Tärkeänä tavoitteena on myös tehdä julkisuustyötä elinsiirtokorttien puolesta. Siihen kuuluvat myös hetkittäiset repäisyt. Pyrimme rikkomaan näitä rajoja mukavissa merkeissä. Joitain vuosia sitten liitännäissairaus vei kävelykyvyn. – Sairaat lokeroidaan helposti omaan karsinaansa, ja terveet pysyvät omissa lokeroissaan. Tämä on Suomen lähija perushoitajaliiton (SuPer) ammattiasiansihteerin Raija Moilasen selkeä viesti niin tupopöydässä kuin kenttäkierroksilla. Koko maassa superilaisia on 67 000. Tunteen voi ymmärtää vain samassa tilanteessa oleva. Nautin suunnattomasti. Eivätkä pelkät palkankorotukset riitä sillä vanhustenhuollossa on jo 7 000 hoitajan vajaus. Terveet eivät osaa suhtatutua sairaaseen, jolloin sairas alkaa itsekin varoa toisten seurassa. Loimaalla superilaisia on 248, ja järjestäytymisaste on 98 prosenttia. Monelle sairaalle kuolemanpelko on kuitenkin totisinta totta. – Hoitaja haluaisi tehdä työnsä hyvin, mutta hänellä ei kerta kaikkiaan ole aikaa siihen. Näinä aikoina, jolloin kaikkeen lätkäistään hintalappu, sairasta saattaa hävettää se, että hän tulee yhteiskunnalle kalliiksi. – Yksin oleminen on usein helpompi vaihtoehto. Sairauden kanssa oppii kyllä elämään; minulta siihen meni 20 vuotta. Oli kevät, aurinkoinen päivä. Tiistaina Moilanen vieraili Loimaalla, missä hän tutustui aluesairaalaan, terveyskeskukseen ja alan oppilaitokseen. Yksi vakavan, pitkäaikaisen sairauden surkeimmista puolista on eristäytyminen, yksinäisyys. Nykyisillä lähihoitajilla on kolmen vuoden koulutus eli pidempi kuin vanhoilla sairaanhoitajilla. Ostin kahvin, luin hiukan lehteä ja katselin ympärilläni olevia ihmisiä. – Yksin oleminen on usein helpompi vaihtoehto. Tämä tarkoittaa, että perusja lähihoitajat sekä muu hoitohenkilökunta joutuu tupopöydässä kamppailemaan korotuksista muiden kuntaalan matalapalkkaisten naisten kanssa. Vaivaantumista esiintyy puolin ja toisin. Alastaro Pasi Salo Sairaus on kurja kaveri. Kun kotihoidossa hoitaja tekee pikaisen tarkastuskäynnin, se vastaa melkein vartiointiliikkeen toimintaa. Osaratkaisuna sijaispulaan auttaa jo eläkkeelle jäävien hoitajien tekemät sijaisuudet, mikä näkyy Loimaallakin. Esimerkiksi Loimaalla sadan metrin päässä heillä on erilainen toimenkuva. Työnantaja saa päättää, onko perusja lähihoitajilla oikeutta lääkehuoltoon, Moilanen havaitsi Loimaan kierroksellaan. Yksi eristävä tekijä on myös syyllisyys. Hänen munuaisensa alkoivat reistailla, kun mies oli parikymppinen. Tämä ei ole oikein, Moilanen viestitti. Vaikka mies itse ei ole sieltä vetäytyvimmästä päästä, hän tietää mistä puhuu. PASI SALO Sairaan kohtelias tanssiinkutsu LoLe-1904-08 18.4.2007 17:40 Sivu 8. Omainen on se, joka auttaa ja välittää. Ennen kuin perheeseen saatiin pyörätuolinostimella varustettu auto, Köylijärvi mökkiytyi puolisentoista vuotta kotonaan. Vaikka vielä ei suoranaisesti uhata lakolla, se on ensi syksynä taisteluaseena, jos palkkoihin ei muuten saada korotuksia. SuPerin toimeksiannosta tehdyn kyselyn perusteella lähes 80 prosenttia pitää hoitajien lakkoa oikeutettuna. – Mekin haluamme joskus vähän repäistä; saada jotain keskusteltavaa kahvipöytään. Sellaisessa ilmapiirissä on helppo päästä sakkiin, puolin ja toisin. Soitto alkaa klo 20. Sairaiden kohdalla voi silti sanoa, että eristäytyminen on inhimillistä
huhtikuuta 9 LoLe-1904-09 18.4.2007 18:23 Sivu 9. Torstaina 19
AKRYYLIMASSA valkoinen 0,99 /tuubi URETAANIVAAHTO 2,99 /kpl PUUÖLJY kirkas 4,90 /1 l 9,90 /3 l (3,30 e/l) 299,Asennettuna 329,Rauta ja sisustus Tikkurila ULTRA TALOMAALI A. Lavan mitat 140 x 275 cm. Vakiona aukipitomekanismi ja avainlukko. AIT/PW1001 VARASTOSSA OLEVAT KERAAMISET LAATAT -25% UPO LIESI C200 1215,TYÖKENKÄ Jalas Tandem Sport 552 Koot 36-47), (norm. 1794,50 Etusi 95,50 1050,KUOMU JC310 Rakenteensa ansiosta erittäin jäykkä ja tunteeton lämpötilanvaihteluille. Tavaravalikoimamme laajenevat koko aj erittäin kattavan lajitelman rakentamisen ja s Palahuopa, musta K-malli 3,0 m 2 (4,97m 2 ) 14,90 /pktTUULENSUOJALEVY 1200 x 2700 x 12 mm 5,90 /kpl ÄSSÄ-ULKO-OVET lasitettu, valkoinen 9-21x21 ÄSSÄ ULKO-OVI lasitettu, valkoinen 9-21x21 PMD000548-51 ÄSSÄ ULKO-OVI valkoinen, umpi 9-10x21 PMD000552-55 325,295,Painikkeet ja ovien pintahelat eivät sisälly hintaan. AIT/ PW2723/28F Rauta ja sisustus KERABIT BITUMIPAANU on näyttävä, helposti itsekin asennettava bituminen kattomateriaali. Lehtijouset ja iskunvaimentimet. .JC310 49,50 695,NOKKAPYÖRÄ .JC600 179,ROSKAKATOS PW1001 • Lauta 22 mm • L945 x S900 x K1965 mm • Paino 65 kg. 27,-) VYÖTÄRÖHOUSU harmaa/musta 40 Koot 46-64), (norm. 9 l Akrylaattimaali. 76,-) TYÖPUSERO harmaa/musta 4035 Koot 46-64), (norm. Helppo asentaa ja irrottaa. .JC28L 75,S-ETUKORTILLA Perävaunu JC 28 L kuomulla ja nokkapyörällä PAKETTIHINTAAN 1699,Norm. Bitumipaanut sopivat sekä vanhoihin että uusiin rakennuksiin, myös mutkikkaisiin kattomuotoihin. (8,33 /l) IT20079565 PAINEPESURI CLE • Työpaine 130 ba l/min • Liitäntä • Kahvakäynnisty • Sisäänrakennett • Vakiona viuhkasekä letkukela SS10131 330,(pesuharja ja pesuaine k myös muihin valovirtape Vankka, kotimainen JC 28 L HENKILÖAUTON PERÄVAUNU Iso lavakoko. 10 Torstaina 19. Puupintojen ulkomaalaukseen. huhtikuuta Työasut ja työkalut VARASTO PW2723/28XR 6,2 m 2 • Pinta-ala 6,2 m 2 • Leveys 2670 mm, pituus 2270 mm • Kehikko höylättyä ja nurkkasavettua lautaa, laudan vahvuus 28 mm • Lattia höylättyä ponttilautaa • Kaksoisovet, ovi 1350x1805 mm. Bitumipaanut antavat talollesi viimeistellyn, yksilöllisen leiman. Kantavuus 580 kg. 22,-) Huomenna perjantaina 20.4 juhlistamme Loimaan uuden S-Rautamarketin sormi, täyden palvelun puutarhamyymälämme entistä monipuolisemmin val TERVETULOA EDULLISILLE OSTO Bonusta kaupan päälle! LoLe-1904-10-11 18.4.2007 13:39 Sivu 10. Kippi ja saranoitu etuja takalaita lisäävät käyttömukavuutta
S-Etukortti mukaan. 11,40) ERÄ FLEECE-LOIMIA 2,50 8,00 1,00 -50% Kolmen Racing--säkkituotteen ostajalle Racing Garlic 1,5 kg kaupan päälle! Jahti&Vahti -säkin ostajalle koiran Liha-ateria 1 kg kaupan päälle! Miuku&Mauku -kissanruoan ostajalle talutushihna kaupan päälle! HEVOSENOMISTAJILLE SHOKKIHINTAAN! Kotieläimet Aleksis Kiven katu 7 LOIMAA, puh. 279,BIOLEIKKAAVA RUOHONLEIKKURI JONSERED LM 2146 M • Työleveys 46 cm • Leikkuukorkeuden säätö • Akselikohtainen pikasäätö • Paino 23 kg • Kuulalaakerit pyörissä • Runko ABS-muovia • Moottori B&S SPRINT 3,75 hv • Pehmustetut Ergotyöntöaisat JR964473139 Kaikille ruohonleikkurin tai moottorisahan ostajille 5 l bensiiniä kaupan päälle! LoLe-1904-10-11 18.4.2007 13:40 Sivu 11. 010 76 85200. 13,-) HORSE POWER PIKAKYLMÄPAKKAUS (norm. Samalla Multae, avaa ovensa kevääseen likoimin. Siinä on helppo kasvattaa niin pikkuvihannekset, salaatit, yrtit kuin kukatkin. Avoinna: ma-pe 8-18 la 9-14. Meiltä löydät sisustamisen tuotteita. 4,60) HORSE POWER DOUBLE EFFECT (norm. huhtikuuta 11 Multasormi jan. 17 l kasvualustaa parvekekasvien luonnonmukaiseen kasvatukseen. 15,90 275 l (0,058 e/l PUUTARHAMULTA KEKKILÄ 55 l Korkealaatuinen, runsasravinteinen ja riittoisa kasvualusta kaikille kotipihan kasveille. IT20059118 Ruukkuvalikoimat runsaimmillaan! Kevään orvokit saapuneet! BIOLAN PARVEKEPALSTA Pakkauksessa punottu kori ja n. Istuta taimina tai kylvä suoraan mul Multasormia kutittaa jo! 10,90 SERTIFIOITUA PERUNANSIEMENTÄ 5, 10 ja 25 kg:n SÄKEISSÄ 1,30 8,50 /10 kpl ISTUKASSIPULI 1 kg IT20337017 Erittäin monipuolinen valikoima kaasugrillejä! • Lapsille ilmapalloja! • Kahvitarjoilu! • Tervetuloa! 4.2007 klo 9-17 avajaisia. TOKSILLE! HORSE POWER HAAVASPRAY (norm. Avajaispäivänä Tuplabonus! EN 2400 bar • Vesimäärä 7,5 äteho 2,4 kW ys/pysäytys ttu pesuainesäiliö aja turbosuuttimet kaupan päälle, pesureihin) 20 03 19,90 15,50 69,00 15,90 (0,795 e/kg PUUTARHAN KEVÄT 20 kg Aito kivennäislannoite, käyttövalmiit GrowHow Touch-rakeet. IT200279700 5 säkkiä yht. Torstaina 19
On hyvä harkita, mitä lautaselle laittaa, senioriohjaaja Satu Rämö Varsinais-Suomen Sydänpiiristä muistuttaa. Sama tahti jatkunee vaikka loppuviikoksi on luvassa jopa takatalvea. – Käyn myös antamassa henkilökohtaista ohjausta sitä tarvitseville. Silti tietämyksessämme on korjaamisen varaa. Turvallinen määrä laihtua on viikossa puolesta kilosta kiloon. – Moni ajattelee asiaa vasta, kun on jo jotakin vikaa havaittu, vaikka sydämen terveys tulisi ottaa huomioon jo lapsena. Sekään ei riitä, että malttaa mielensä ruoka-aikaan, jos niiden ulkopuolella sortuu naposteluun. – Erityisesti kuntoa kasvattava liikunta on todella vähäistä, senioriohjaaja tietää. KARI NUMMILA LoLe-1904-12 18.4.2007 17:55 Sivu 12. Eniten parantamisen varaa ihmisillä olisikin juuri liikkumisessa. Sydänviikon tempauspäivä tänään Loimaan Keskusapteekissa ja yleisötilaisuus Tuulensuun palvelukeskuksessa klo 17. Ainoa jonkinmoinen sade sattui 19. Sydän tykkää kevyestä. Maanrajassa mitattiin -11,5 astetta. Viinerin sijasta tavallinen pulla tai kuivakakun pala ja virvoitusjuomien sijasta vettä, hän huomauttaa hymyillen. Huhtikuun kylmin yö on ollut 9. Maaliskuun ennätyksellinen keskilämpö oli 2,2 astetta Celsiusta (keskiarvo -2,7). Elämäntapojen vaikutuksesta sydämen terveyteen on puhuttu vuosia ja monessa yhteydessä. Isoin sade, 2,6 milliä tuli tämän viikon maanantaina. – Ja suolaa pitäisi vähentää, hän sanoo ja huomauttaa, että valmiiksi marinoiduissa lihoissa ja erilaisissa valmistuotteissa on usein paljon suolaa – sekä kovaa rasvaa. 12 Torstaina 19. Kaalisoppadieettejä ja muita ihmeitä hän ei suosittele. Iso osa sulamisvesistäkin karkasi taivaan tuuliin. – Mieti mitä rasvaa laitat myös leivälle. Huhtikuussa on toistaiseksi satanut 4,1 milliä (keskiarvo 32 mm). huhtikuuta Mitä lautaselle oikein laitatkaan Loimaa Kati Kuusinen – Puolet vihanneksia, neljäsosa perunaa ja neljäsosa lihaa, Varsinais-Suomen Sydänpiirin senioriohjaaja Satu Rämö muistuttaa ja lisää, että sekin tietysti merkitsee, miten paljon tavaraa lautaselle latoo. Alkoholi muuten myös lihottaa. Terminen kasvukausi alkaa, kun vuorokauden keskilämpötila on vähintään viisi astetta. Senioriohjaaja Satu Rämö 040-5122521. Tälle tasolle noustiin huippuaikaisin, 13. – Ne on tarkoitettu ensisijaisesti vastikään diagnosoiduille sydänpotilaille ja heidän omaisilleen. Isovanhempienkin olisi parempi mennä lastenlapsien kanssa pihalle peuhaamaan ja liikkumaan kuin tarjota kylään tuleville kahmalokaupalla herkkuja limpsasta karkkeihin. Kuurien yksipuolinen ruokavalio heikentää helposti myös ihmisen luonnollista vastustuskykyä ja yleiskuntoa. Eikä sitäkään joka päivä. Lisää liikuntaa – Aikuisten, myös mummojen ja pappojen, pitäisi omilla valinnoillaan näyttää lapsille mallia, Satu Rämö sanoo. huhtikuuta, -9,2 astetta kahden metrin korkeudessa. Sen tulisi olla voittopuolisesti kasvisperäistä, eikä silläkään saa lotrata. KATI KUUSINEN Terminen kasvukausi on jo alkamaisillaan LOIMAA Maalisja huhtikuun säitä voi luonnehtia kuivaksi ja kuumaksi. Kuuden tapaamisen aikana pyritään tukemaan potilaiden itsehoitoa ja edistämään elämäntapamuutoksia. huhtikuuta. – Ne auttavat hetkeksi, mutta sitten kun palaa normaaliin ruokavalioon, kilotkin palaavat. Tällä viikolla vietetään Sydänviikkoa. Ruokavaliossa pitäisi olla paljon kuituja ja kolesteroliakin pitäisi tarkkailla. Tukea ja tietoa Loimaa Kati Kuusinen Varsinais-Suomen Sydänpiirin senioriohjaaja Satu Rämö vetää Loimaan ja Auranmaan alueilla sydäntietoryhmiä senioreille. – Miehet korkeintaan kaksi ravintola-annosta, naiset yksi. Kuten ei alkoholillakaan. Maaliskuussa satoi 25,2 millimetriä (pitkän ajan keskiarvo 30 mm). – Sekin jo auttaisi, jos jättäisi hissin väliin tai auton välillä kotiin, eikä asioille mennessä aina hakisi parkkipaikkaa juuri oven vierestä. – Kannattaa miettiä myös, mitä esimerkiksi välipalaksi tulee otettua. maaliskuuta: 5,5 milliä. Huhtikuun keskilämpö on toistaiseksi 4,0, kun keskiarvo on 2,7 astetta. Hirvikoski ei tänä keväänä kuohunut kovin villisti, kun maaliskuun ja huhtikuun sadanta on jäänyt vähäiseksi
Colibri Jatket tava pöytä+ 4 tuolia kovapuuta yksittäin pöytä 149,tuolit 39,95 239 2 pkt kpl kg 2 pkt Estrella Sipsit 250-300 g (7,96-6,30/kg) 1 99 pss Eldorado, monipakkaus Jäätelötuutit mansikka tai suklaa 6 kpl, 720 ml (2,21/l) 2 50 10 prk 1 59 pkt -50% 2 kpl 2 99 3 pll 2 pss Atria Kevyt lauantai 225 g (3,33/kg) yksittäin 0,99 1 50 2 pkt Tarjoukset voimassa 19.-21.4. 02-7636 8521 Nyt saat YkkösBonusta jopa ma-pe 7-21 la 7-18 SUPERSTORE Etu 69,80 3 ras Cetra tyttöjen Sweet 20” Poikien Formula 20” 3-vaihteiset polkupyörät takuu rungolla 5 vuotta, muut osat 1 vuosi 99 00 (219) LoLe-1904-12-13 18.4.2007 13:34 Sivu 13. pantit 0,60 sisällön hinta 2,39 yksittäin 1,65 Kotiuuni Munkit mustikkatassu vadelmasydän 360 g (7,75/kg) kg 2 69 kpl Dukes Hot Dog 115 g (13,04/kg) yksittäin 0,79 2 00 3 kpl 2 79 Irtomakeiset 4 95 2 kpl Valio Kidius vanukkaat 125 g (2,33/kg) yksittäin 0,39 3 50 12 prk Nauda n paistija uheliha 400 g (6,23/kg) 2 49 ras Broilerin ohutleikkee t 450-560 g (7,13-8,89/kg) 3 99 ras. Kivettömät vihreät viinirypäleet Intia/Chile, rasia 500g, (3,38/kg) 1 1 1 69 69 69 rasia Mansikkarasia Espanja, 250g (5,96/kg) 1 1 1 49 49 49 kpl Eldorado Banaani Equador 1 1 1 29 29 29 kg Banderos Vehnätortilla t 340 g, 8x20 cm (2,91/kg) 99 kpl Malaco TV Mix, Aakkoset t. Euromarket Loimaa, Hossinkatu 1-3, puh. www.euromarket.fi Tarjoukset voimassa to-ti 19.-24.4. huhtikuuta 13 Eldorado Isot kuoritut katkaravut 150 g (4,42/kg) yksittäin 1,99 Trip Pillimehujuomat 2 dl (1,25/l) yksittäin 0,35 Kaikki Muumivaipat Eldorado Vauvan peppupyyhe yksittäin 2,49 Family Fresh Suihkusaippuat 500 ml (4,00/l) yksittäin 2,45 EDULLISESTI EDULLISESTI EDULLISESTI EUROMARKETISTA! EUROMARKETISTA! EUROMARKETISTA! Fldorado Kananugget ja dippikastike 360 g Saarioinen Isot pizzat 300 g (5,00 kg) yksittäin 1,99 HK Pikkuprinssi nakki 300 g (5,00/kg) yksittäin 2,15 3 00 3 00 1 99 4 00 4 00 Barilla Spagetti 1 kg (1,50/kg) yksittäin 1,93 3 00 Koff Muumi ja Smurffilimsat 0,5 l (1,59/l) sis. Tervaleijona Supermix 300-315g (4,76-5,00/kg) yksittäin 2,09/pss 3 00 2 pss pe-la 20-21.4. Torstaina 19
– Marpolle säveltämäni kappaleet ovat lähinnä urbaania rytmimusiikkia. – Cheddarin tulevalla levyllä musiikkiani esittävät myös nyt sinkkulistan kärjessä komeileva Cheek ja yhdysvaltalainen Baby Sham, joka tunnetaan Flipmode Squadista. Se on Busta Rhymesnimisen artistin luotsaama ryhmä. 14 Torstaina 19. Hieman yli 20-vuotias Marpo esiintyy kotimaansa kielellä ja tähtää näin ollen pääasiassa Tsekin omille markkinoille, joilla hän on maansa myydyimpiä artisteja. – Sävellän pääasiassa atk-pohjaisesti. – Musiikin kanssa olen ollut tekemisissä enemmän tai vähemmän koko ikäni, mutta vakavammin se tuli kuvioihin noin kymmenen vuotta sitten. – Kuulin Hard Targetista internetissä, otin artistiin yhteyttä ja tein hänelle yhden kappaleen, mistä homma lähtikin menemään eteenpäin. Seuraavaksi Tsekki Kfiedin seuraava iso projekti on yhteistyö Tsekin suosituimpiin artisteihin kuuluvan Marpon kanssa. Video kuvataan loppuun Suomessa, ja se on menossa levitykseen kaikille tärkeimmille musiikkikanaville sekä internetiin. 150 biisiä vuodessa Loimaalla 29-vuotias Kfied kertoo viihtyvänsä hyvin. Helsingin ravintoloissa MusicLovers on järjestänyt myös musiikkiklubitapahtumia. Maailmanlaajuisesti tunnetulla ESPN-kanavalla nähty ohjelma esitteli National Football League -liigan uusia pelaajia, joiden entry-musiikkina soivat muun muassa Hard Targetin biisit. – Mukaani tulee kuvaaja-ohjaaja Suomesta, ja Suomen osissa kuvataan myös hiukan Loimaata. Kfied sai musiikkivideota varten Loimaan kaupungilta 500 euron tuen. Kuuluisampi Yhdysvalloissa kuin Loimaalla Loimaa Tiina Naula Kfied eli Hannu Mäkelä on tuottaja ja säveltäjä, joka on tunnetumpi ja kuuluisampi Yhdysvalloissa ja Keski-Euroopassa kuin kotikaupungissaan Loimaalla. Hän toivoo, että kaupungilta ja yleensäkin paikallisilta sponsoreilta löytyisi tukea myös populaarikulttuurille. Suomessa Kfiedin musiikkia on päätynyt myös elokuviin ja niiden soundtrackeille. Muuten teen mainoshommia, Kfied kertoo. Levyn nimi on Re-Mixxx, sen viidestä kappaleesta olen tehnyt kolme ja Dip Flirt yhden, Kfied kertoo. Kfied on myös säveltänyt kotimaiselle Herrasmiesliigalle pari kappaletta. Kfied lähtee huhtikuun lopulla Tsekkiin, jossa ohjelmassa on sopimusten allekirjoittamista, promootioita ja kolmen musiikkivideon kuvaamista. Loimaalta joukkoomme liittyi viime vuonna nuori ja lahjakas säveltäjä-tuottaja nimeltään Johnboy. MUSIIKKI MUSIIKKI soi kymmenille miljoonille TIINA NAULA LoLe-1904-14 18.4.2007 17:44 Sivu 14. Kfiedin oman videon, nimeltään Damage Controlling, kuvaaminen alkaa Tsekissä, ja mukaan kuvaan ovat tulossa myös Tsekin kiertueella olevat Hard Target ja Lisa Gallo. – MusicLovers teki myös Kanadaan levyn Reggae/Dancehall-artisti Shadrockille. – Mukaan tulivat alkuvaiheessa artisteina Senesty, Niina ja Cheddar sekä myöhemmin Yhdysvalloista Hard Target ja Lisa Gallo. Mukaan tulee myös niin sanottua crossoveria eli hänen uudet biisinsä pyrkivät ylittämään genrerajoja. – Tulevaisuudessa toivon saavani lisää sävellyshommia uskottavilta tahoilta myös kotimaasta, Kfied sanoo. Hänen musiikkiaan löytyy muun muassa Koti-ikäväja Tyttö sinä olet tähti -elokuvien soundtrackeilta. huhtikuuta Kaverinsa Cadillacin edessä seisova Kfied eli Hannu Mäkelä tähyää biiseillään seuraavaksi Tsekin markkinoille. Hänen musiikkiaan on kuultu muun muassa televisio-ohjelmissa, joilla on ollut jopa kymmeniä miljoonia katsojia. – Perustin vuonna 2002 Dip Flirtin kanssa MusicLovers-nimisen yhteisön, jossa toimimme säveltäjinä, tuottajina ja myös itse artisteina, Kfied kertoo. Hard Target on erittäin suosittu etenkin Floridassa, jossa hän on esiintynyt julkisuudessa kerran jos toisenkin. – Mukaani tulee kuvaaja-ohjaaja Suomesta, ja Suomen osissa kuvataan myös hiukan Loimaata, Kfied sanoo. Yhteydenpito yhteistyökumppaneiden kanssa ja uusien kontaktien löytäminen tapahtuu pääasiassa internetin välityksellä. Kfiedin ja MusicLoversin Hard Targetille tekemiä biisejä on kuultu myös NFL Draft-ohjelmassa Yhdysvalloissa. Viime vuonna tein lähes 150 kappaletta ja sitä edeltävänä vuonna saman verran. – Sävellän ja tuotan Marpon uuden levyn biisit kahta lukuun ottamatta ja teen niistä myös premasterit. Ohjelmalla arvioidaan olevan noin 20–50 miljoonaa katsojaa. Kfied, Dip Flirt ja turkulainen Juha Kiili tekivät yhteistyössä myös American Combat Wrestling painisirkuksen tunnarin. Marpo sai viime vuoden lopulla levytyssopimuksen Universal Recordsin kanssa. Sen esittämänä Kfiedin säveltämä single oli ainakin kolmen viikon ajan Suomen virallisella sinkkulistalla sijoilla 8–10. – Musiikkiamme nähtiin myös Koti-ikävä -elokuvassa, koska Cheddar käsikirjoitettiin siihen myös keikalle
– Meidän osaltamme lamaa lievitti, että korjausrakentamisen tarve alkoi kasvaa Suomessa. – Loimaa on myös viihtyisä asuinpaikka erityisesti perheellisille, sillä koulut ja peruspalvelut ovat lähellä ja ympäristö on turvallinen. Vapaa-aikaa vietämme mielellään kesämökillä, ja golfista saattaa tulla koko perheemme harrastus. Työteekki kuuluu Vammalan kaupungin alaisuuteen, mutta sen toimintaa ylläpitävät myös Mouhijärven, Punkalaitumen ja Äetsän kunnat. – Ihmisten peruskoulutustaso on hyvä, ja useimmat asennoituvat työntekoa kohtaan hyvin motivoituneesti. Sopimuksen mukaan kaupunginjohtaja vastaa kaupungin ulkoisesta edustamisesta ja suhdetoiminnasta yhdessä johtavien luottamushenkilöiden kanssa. Nykyään Suomessa rakennetaan vuosittain 30 000–33 000 uutta asuntoa. Palveluyhteiskunta luo haasteita teollisuudelle Loimaa Tiina Naula Koko ajan pidemmälle kehittynyt palveluyhteiskunta luo myös teollisuudelle uusia haasteita. Pudotus ”hulluista vuosista” on raju, sillä esimerkiksi vuosina 1989 ja 1990 tehtiin runsaat 70 000 asuntoa. – Harrastukseni pyörivät paljolti poikien jääkiekon, jalkapallon ja sählyn pelaamisen ympärillä. Valtion asuntorahaston avustuspäätöksen mukaan hankkeen kokonaiskustannusarvio on runsaat 1,1 miljoonaa euroa, josta korkotukilaina kattaa 75 prosenttia ja avustus 25 prosenttia. Ikkunan ominaisuudet kuitenkin muuttuvat, ja jatkuva kehitystyö on tärkeää, Sairanen sanoo. Liikevaihto oli viime vuonna 37,1 miljoonaa euroa, josta Loimaan toimintojen osuus oli 23,8 ja Korian 13,3 miljoonaa euroa. Sairanen tuntee myös järjestötehtäviensä kautta läheisesti suomalaisen työelämän, jonka tulevaisuudesta ei hänen mukaansa tarvitse huolestua. Kunta tukee Punkalaitumen sotaveteraaneja 2 700 euron avustuksella ja Vehkajärven suojeluyhdistystä 1 500 eurolla. Kuntouttavan työtoiminnan toteuttamisen ongelma on nimenomaan paikkojen puute. Hallinnon avoimuudesta Loimaa sai maaliskuussa palautetta Turun hallinto-oikeudelta, jonka mukaan Loimaan päätös pitää eläkekompensaatiopäätökset salaisina olivat laittomia. Kauppatieteiden maisteri. Domus Yhtiöt koostuu kahdesta liiketoimintayksiköstä. – Tulevaisuuden suuri haaste on, mistä löytyy kädentaitajia, jotka työskentelevät ihmisten kodeissa. Syntynyt 20.4.1957 Metsämaalla. huhtikuuta 15 Kopun työn tuloksia arvioidaan Loimaa Sari Keskitalo Johtajasopimuksen mukaan Loimaan kaupunginjohtajan Jorma Kopun työn tuloksia arvioidaan huhtikuun aikana. Pekka Sairanen TIINA NAULA Toimintaavustukset jakoon PUNKALAIDUN Punkalaitumen kunnanhallitus myönsi yhteensä 18 000 euroa toiminta-avustuksia paikallisille yhdistyksille. Vienti käsittää liikevaihdosta vajaat 15 prosenttia, ja tärkeimmät kohdemaat ovat Ruotsi, Venäjä ja Japani. Käytännössä kyse on työja harjoittelupaikkojen etsimisestä alle 25-vuotiaille työttömille. Loimaan seudun kehittämisen hyväksi kannattaa tehdä työtä yhdessä. Loimaan kaltaisen pienimuotoisen urbaaniuden arvostus on nousussa. Loimaalla valmistetaan ikkunoita ja ovia ja Korialla keittiöja kylpyhuonekalusteita sekä tilajärjestelmiä kuten kaapistoja ja komeroita. Suomisen lisäksi keskustelussa on mukana kaupunginhallituksen puheenjohtaja Mika Mutala. . Korian kalusteyksikön paikallisjohtaja 1985–1986. Suurimman potin, 12 000 euroa, saa 4h-yhdistys. . Henkilökuntaa on runsaat 300, josta noin 200 työskentelee Loimaalla. . – Teollisuudessa on menty tuotantolähtöisestä toiminnasta lähemmäs palvelutoimintaa. – Vaikka uustuotanto on vähentynyt, korjausrakentamisen määrä on yhä kasvussa. Työllistämistä ostopalveluna ALASTARO Alastaron kunta ostaa Loimaan Seudun työkeskuksen tuki ry:ltä tarvitsemiaan palveluja kuntouttavaan työtoimintaan ja vaikeimmin työllistettävien työllistämiseen. Torstaina 19. FAKTA . Alansa johtavia Domus Yhtiöt on Loimaan suurin yksityinen työnantaja. Sopimuksen mukaan kaupunginjohtaja huolehtii siitä, että kaupungin tiedotus ja viestintä ovat aktiivista ja hallinto avointa ja että nämä osatekijät tukevat samaa päämäärää. Alastaroin kunnanhallitus hyväksyi tehdyn sopimuksen. Tuotteen tilannutta asiakasta pyritään palvelemaan loppuun eli paikalleen asennukseen asti, Sairanen sanoo. Uskon, että yhteistyön merkitys kasvaa edelleen. Esimerkiksi kylpyhuoneremontti on vaativa logistinen palapeli. Näin toteaa Domus Yhtiöt Oy:n toimitusjohtaja Pekka Sairanen. Domus Yhtiöt on perheyritys, jonka perusti Pekka Sairasen isä Petter Sairanen vuonna 1948 nimellä Metsämaan Puutyötehdas. Sairasen perheeseen kuuluvat optikkona työskentelevä vaimo Päivi, 10-vuotias Emil ja pian 9-vuotias Anton. Sairanen korostaa elinkeinoelämän ja oppilaitosten yhteistyön tärkeyttä, jotta jo koulutusvaiheessa osataan ottaa huomioon työelämän tarpeet. – Näitä ”kodin silmiä” valmistamme noin 150 000 kappaletta vuodessa, Domus Yhtiöt Oy:n toimitusjohtaja Pekka Sairanen kertoo. Työteekki palvelee neljää lounaispirkanmaalaista kuntaa tuottamalla kuntien vastuulla olevia työllisyyspalveluja. Loimaan kaltaisen pienimuotoisen urbaaniuden arvostus on nousussa. Työteekille vihreää valoa PUNKALAIDUN Punkalaitumen kunnanhallitus hyväksyi osaltaan Vammalan seudun työvoiman palvelukeskuksen Työteekin toimintaa koskevan sopimuksen. 1990luvun alussa jouduttiin kuitenkin historian kovimpaan lamaan, Pekka Sairanen sanoo. . – Tulin Metsäpuun toimitusjohtajaksi vuonna 1987, ja muutama vuosi sen jälkeen Suomessa elettiin huikeaa nousukautta. – Myönteistä on, että kädentaitoja vaativat alat ovat taas alkaneet kiinnostaa nuoria enemmän, Sairanen sanoo. Lisäksi kaupunginjohtajan kuuluu edistää yrittäjyyden toimintaedellytyksiä, kaupungin asumisviihtyvyyttä sekä turvata luottamushenkilöiden toimintaja päätöksentekoedellytykset. Kaupunginhallitus hyväksyi johtajasopimuksen vuoden 2005 lopussa, ja tuloskeskustelu on toinen. Toiminnan tavoitteena on työllistää ja aktivoida työttömiä työnhakijoita. – Päivämäärää ei ole vielä sovittu, mutta huhtikuussa käymme tuloskeskustelun, kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Teuvo Suominen sanoo. – Mielestäni presidentti Martti Ahtisaari kuvasi Suomea osuvasti mahdollisuuksien yhteiskunnaksi, Sairanen sanoo. Kunnanhallitus päätti hyväksyä Kuntarahoitus Oy:n tarjouksen rakennushankkeeseen käytettävästä runsaan 820 000 euron lainasta. Päätuotteemme eli ikkunan tarve ei katoa, koska umpinaisia taloja tuskin ryhdytään tekemään. Työntekijöille toki asettaa haasteita jatkuva kouluttautumisen tarve. Lisäksi paikallinen MLL:n osasto, rintamaveteraanit ja vanhusneuvosto saavat kukin 600 euroa. Pääasiassa kehitysvammaisille tarkoitettuun ryhmäkotiin tulee kahdeksan uutta paikkaa, kun erityisryhmille on ennestään olemassa kaksi asuntoa. . Keskus tarjoaa muun muassa palveluohjausta työllistymiseen neuvomalla ja ohjaamalla eri tavoin. Tältä osin Kopun keskeisenä tavoitteena on kaupungin näkyvyyden lisääminen sekä imagon ja tunnettuuden parantaminen. Alastarolla niitä etsitään omastakin takaa, mutta lisäksi tarvitaan ulkopuolista apua. Domus Yhtiöiden (aiemmin Metsäpuu) toimitusjohtaja vuodesta 1987. Nykyisiä luottamustehtäviä muun muassa: EK:n PK-yritysvaltuuskunnan jäsen, vaalivaliokunnan puheenjohtaja, Rakennusteollisuus RT:n hallituksen jäsen ja PK-valtuuskunnan puheenjohtaja, Suomalaisen työn liiton johtokunnan puheenjohtaja, Puusepänteollisuuden puheenjohtaja, Rakennustuoteteollisuus RTT:n varapuheenjohtaja, Taloudellisen tiedotustoimiston hallituksen jäsen, Eläkeja Henki-Fennian hallituksen jäsen, Sallia Energia Oy:n hallituksen puheenjohtaja, Turun kauppakamarin hallituksen jäsen ja Loimaan kauppakamariosaston varapuheenjohtaja, Palin Granit Oy:n hallituksen jäsen. Pekka Sairanen täyttää 50 vuotta pe 20.4., jolloin on vastaanotto klo 13–16 Domus Yhtiöiden tiloissa Loimaalla. Hyvä sijainti Sairasen mukaan Loimaan sijainti on yritykselle erittäin hyvä. Lisäksi käyn peurajahdissa Metsämaan metsästysseurassa, Sairanen sanoo. Nimensä Metsäpuuksi vaihtanut yritys muutti Loimaalle vuonna 1957. Suominen uskoo, että erityisesti puututaan kaupungin tiedotukseen ja viestintään. Ryhmäkoti eteni viime viikolla harjannostajaisvaiheeseensa, ja sen on tarkoitus valmistua elo-syyskuussa. Toisena tärkeänä tekijänä olivat nousevan Venäjän markkinat, jotka tulivat korvaamaan jo 1980-luvun alussa hiipunutta Neuvostoliiton kauppaa. Aiempia luottamustehtäviä muun muassa: TT:n työvaliokunnan jäsen 1996–2002, TT:n PKT-valtuuskunnan puheenjohtaja ja TT:n varapuheenjohtaja 2000–2002. – Kaipaan kuitenkin julkiselta sektorilta ja elinkeinoelämältä enemmän yhdessä tekemisen ”meininkiä”. Sitä kunta ostaa työkeskuksen tukiyhdistykseltä 150 euron kiinteään kuukausihintaan, jonka lisäksi maksetaan vielä bonusta jokaisesta työllistyneestä. Erityisryhmille asuntoja YPÄJÄ Erityisryhmien asumiseen tarkoitettu Lukkarin ryhmäkoti rakennetaan Ypäjällä. Yhtiö on alansa johtavia yrityksiä Suomessa. LoLe-1904-15 18.4.2007 17:47 Sivu 15. – Teemme yhteistyötä eri oppilaitosten kanssa
B–poikien SM-välierä 31. Kehittämisseminaarin päätteeksi kello 18 on kaupunginvaltuuston kokous Loimaan ammatti-instituutin auditoriossa. Hakemus tulee osoittaa koululautakunnalle ja toimittaa Loimaan kaupungin sivistyspalvelukeskukseen, PL 129, 32201 Loimaa. Nopeana varaajana voit itse vaikuttaa sisustusmateriaalien valintaan. 115.000 €. 040 519 5452 KAUPUNGINVALTUUSTON KOKOUS Loimaan kaupunginvaltuusto kokoontuu Loimaan Ammattiinstituutin Myllykyläntien yksikön auditoriossa 23. Erityisluokanopettajan viran 0175 sijaisuus 10.8.2007 31.7.2008, Hirvikosken koulu 2. Vuonna 1988 tehty laajennus käsittää 1 h+k+apk+ph+sauna+varasto. Joukkue: Eero Haavisto, Santeri Kössi, Klaus Laaksonen, Jesse Lehtinen, Matias Naumi, Timo Salminen, Jussi Virtanen ja Ville Vuolle. Talo rakennetaan kauniille joenrantatontille Palvelutalo Loimikodin läheisyyteen. 040 519 5452/Jorma Suominen SKV Kiinteistönvälitys Oy Puistokatu 14 38200 Vammala, puh. Erityisluokanopettajan virka 0179, Hirvikosken koulu 2. Suora sähkölämmitys. Hallissa on 380 m²:ä 4,8 m korkeata tilaa ja 120 m²:ä, kork. Huhtikuun aikana varusmiehet kiertävät Säkylässä, Köyliössä ja Eurassa. Erityisopettajan virka 0174 1.8.2007-31.7.2008, Opintien koulu 3. päivänä huhtikuuta 2007 Teuvo Suominen puheenjohtaja LOIMAAN KAUPUNGIN PERUSOPETUKSESSA ON HAETTAVANA Vakinaista täyttämistä varten 1.8.2007 alkaen 1. Sähkölliittymä myydään kiinteistön mukana. 2 -3 h ja vinttitilaa. on 3 h, k, et, 2 wc:tä, saunaja uima-allasosasto, yläk. Heti vapaa! Hp. Reilut tilat asumiseen ja yritystoimintaan! Kiinteistön esittely su 22.4. Rakennusten kunto on välttävä/tyydyttävä. Tilalla on myös vuonna 1954 rakennettu pinta-alaltaan 20 m 2 ulkorakennus. Luokanopettajan viran 0038 sijaisuus 10.8.2007 31.5.2008, Niinijoen koulu 7. maaliskuuta Eurassa. Erillinen, n. Kohde on ulosmitattu ja se myydään ulosottomiehen toimittamalla huutokaupalla noudattaen ulosottolaissa säädettyjä yleisiä huutokauppaehtoja. Lisätietoja kohteista Puh. Päätoiminen tuntiopettaja 1.8.2007-31.7.2008, Hirvikosken koulu, pienluokka Hakemukseen tulee liittää kelpoisuuden osoittavat todistukset sekä nimikirjanote tai ansioluettelo ja alan työtodistukset. Luokanopettajan viran 0017 sijaisuus 10.8.2007 31.5.2008, Kauhanojan koulu 5. Päätoiminen tuntiopettaja 1.8.2007-31.7.2008, Puistokadun koulu 11. 148.750 € Rakentaminen aloitetaan heti kun riittävä määrä (5-7) sitovaa ennakkovarausta on saatu. 23 m²:n autotalli. Lauantaina 28. Hallissa on vahva imubetonilattia. huhtikuuta MYYNTI-ILMOITUS Aika: 26.4.2007 klo 10.00 Paikka: Loimaan kihlakunnanviraston ulosotto-osasto, osoite: Vareliuksenkatu 2 B 32200 Loimaa Myytävä tila: Loimaa, Mäenpää, Peltoniemi RN.o 1:17 (430-404-1-17) Ajo-ohje: Tila on osoitteessa Koulumäentie 23 32200 Loimaa Selitelmä: Tilan pinta-ala on 2000 m 2 . 185.000 €. Valitun on ennen viran vastaanottamista toimitettava terveydentilastaan hyväksyttävä lääkärintodistus sekä rikosrekisteriote. sopimuksen mukaan. 230 m² 3 h, k, et halli, wc/kph, saunaja uima-allasosasto, iso allashuone, wc. Talon puurunkoisessa ulkoseinässä on lautavuoraus ja katto on uudemmassa osassa peltiä ja vanhassa osassa tiiltä. Tontti 5080 m². Päätoiminen tuntiopettaja 1.8.2007-31.7.2008, Puistokadun koulu 10. Tiedustelut ja ennakkovaraukset: Seppo Mäkinen 0500 741 576 Rakentaa: RAKENNUSLIIKE PAAVO HÄLLFORS AY Paavo Hällfors 0500 537 294 Veteraaneille kerätään Porin Prikaatin varusmiehet lähtevät taas suorittamaan kevään veteraanikeräystä. Jankko–SaPu 0–2 (17–25, 13–25), Jankko–A-Volley 0–2 (14–25, 8–25), Jankko–LeJy 2–1 (21–25, 25–21, 15–6), Jankko–PerPo 2–0 (25–11, 25–14). 2,6 m. päivänä huhtikuuta 2007 klo 18.00 pidettävään kokoukseen. Heti vapaa! Hp. Valmentaja Risto Virtanen. Vesikiertoinen keskuslämmitys, uudehko puulämm. tietä Huittisten Mommolasta Helsinkiin päin. Valtuustolla kehittämisseminaari LOIMAA Haja-asutusalueen viemäröintisuunnitelmat, viime vuoden tilinpäätös, yhdistyssopimuksen porkkanarahat ja Kartanonmäen vanhan päärakennuksen tilasuunnitelmat ovat esillä, kun Loimaan kaupunginvaltuusto pitää ensi maanantaina kehittämisseminaarin. Tilalla on vuonna 1938 rakennettu omakotitalo. Tilalla on kunnallinen vesiliittymä ja oma jätekaivo. Osoite: Tuliniementie 30. Esittely: 23.04.2007 kello 15.00 tilalla yo. Kokouksessa käsitellään mm. 106.800 € Huoneisto 70 m 2 n. päivänä huhtikuuta 2007 klo 9.00-15.00. 010 36 25 180. SoPa 1–Jankko 94 2–0 (25–20, 25–14), Jankko 94–LV06/Lumo 0–2 (13–25, 17–25), KoiKu 2–Jankko 94 1–2 (10–25, 25–17, 8–15), Loimu 1–Jankko 94 1–2 (16–25, 25–23, 6–15), Viesti/Team Long–Jankko 94 2–0 (25–18, 25–13), Jankko 94–MesTo D1 2–0 (25–17, 25–18). huhtikuuta keräys ulottuu myös Alastarolle, missä noin 30 kerääjää kiertää ovelta ovelle kello 9 12. Vuonna 1954 peruskorjatussa huoneistossa on 1h+k+ph. maaliskuuta Lempäälässä. Loimaan Jankon joukkueessa pelasivat Laura Alander, Sanni Heikkinen, Heidi Hänninen, Maija Laine, Pirita Laaksovirta, Anna Pesso, Neea Virtanen, Johanna Vähä-Hakula ja Marika Välimäki valmentajinaan Jonna Tamminen ja Raimo Virtanen. Päätoiminen tuntiopettaja 1.8.2007-31.7.2008 Niinijoen koulu 9. 500 m² ja omakotitalo n. Luokanopettajan viran 0019 sijaisuus 1.8.2007 14.11.2008, Keskuskoulu 6. Luokanopettajan virka 0032, Kojonkulman koulu 5. 16 Torstaina 19. Luokanopettajan viran 0015 sijaisuus 10.8.-31.12.2007, Hirvikosken koulu 4. Luokanopettajan virka 0030, Keskuskoulu 4. 200 m² Noin 14 km 2. Hintaesimerkkejä: Huoneisto 60 m 2 n. Kaavoitustilanteesta antaa tietoja Loimaan kaupungin tekninen toimisto. Matematiikan, fysiikan ja kemian lehtorin virka 0116, Opintien koulu Väliaikaista täyttämistä varten 1. Valmetin-Kotilämpö (ilmakeskuslämmitys). Kahi-tiilivuoraus, aumakatto, aaltolevykate. Tarkemmat tiedot myytävästä omaisuudesta sekä myyntiehdoista ilmenevät laaditusta myyntiesitteestä ja ilmoitetaan huutokauppatilaisuudessa. Kokouksen tarkastettu pöytäkirja pidetään yleisesti nähtävänä hallintopalvelukeskuksen kirjaamossa 30. Kuntoarvio on tehty vuonna 2007. Voimavirta sähkö. 123.900 € Huoneisto 80 m 2 n. Kyseessä on v. klo 13 – 14. TULOSPÖRSSI Oma koti löytyy Loimaan Lehden sivuilta! LoLe-1904-16-17 18.4.2007 18:30 Sivu 16. 1981 rakennettu edustustalo! Esitt. osoitteessa. kattila ja lämminvesivaraaja. Laatua: • näyttävää arkkitehtuuria julkisivussa • tiilikate • värikäs ohutrappaus ulkoseinässä • parkettilattiat • laatoitetut kosteat tilat • kaapeli-tv • asumisviihtyvyyttä lisäävä vesikeskuslämmitys lattiaan asennettuna • astianpesukone kuuluu keittiön varustukseen • huoneistokohtainen sähkönja vedenkulutuksen mittaus • joka huoneistossa oma ilmanpoistokone • varasto ja autokatospaikka TOIMI NOPEASTI JA TEETÄ OMANÄKÖISESI HUONEISTO! Ota yhteyttä ja kerro toiveistasi. Myyntiehdot: Hyväksytystä kauppahinnasta on heti suoritettava käsirahana 20 %. Päätoiminen tuntiopettaja 1.8.2007-31.7.2008, Hirvikosken koulu 8. Kaupungin vesi + oma kaivo ja viemäröinti. Helppohoitoinen, 1460 m²:n tontti. Hakuaika päättyy 3.5.2007 klo 15. LENTOPALLO D-tyttöjen AMlopputurnaus 31. Erityisluokanopettajan virka 0178, Opintien koulu 3. OMAKOTITALO Punkalaidun, Mäenpää okt n. Jankko 21.-22. Yläkerrassa 2 mh + ullakkotiloja, huoneistoalaltaan 46,5 m 2 . Puurunko, valk. Kaksikerroksinen rakennus on ulkomitoiltaan 8,5 m x 15,9 m ja siinä on kaksi erillistä huoneistoa. Talon alak. Myös väliseinät rakennetaan harkoista. Loimaa 13.4.2007 Jaakko Hokka Loimaan kihlakunnanvouti ASUIN-/TUOTANTOKIINTEISTÖ Huittinen, Huhtamo Lämpöeristetty halli n. Tila on kaava-alueen läheisyydessä haja-asutusalueella. Tiedustelut Hirvikosken koulun rehtori Kari Mäki-Mantila, 050 433 7118 Kauhanojan koulun rehtori Jari Schwartz, 050 403 0801 Keskuskoulun rehtori, Jarmo Rasi, 050 369 8834 Kojonkulman koulun rehtori Pirkko-Liisa Savo, 0500 896 269 Niinijoen koulun rehtori Paavo Rautavuori, 050 433 7123 Opintien koulun rehtori Hannu Lahti, 050 433 7122 Puistokadun koulun rehtori Manne Pärkö, 040 574 6451 Loimaa 19.4.2007 KOULULAUTAKUNTA ALASTARON KUNNANVALTUUSTON KOKOUS pidetään Alastaron kunnanvirastossa, valtuustosalissa ma 23.4.2007 klo 18.00 Käsiteltävät asiat: valtuustoaloite monikuntaliitosselvityksen tekemisestä Kokouksen pöytäkirja pidetään yleisesti nähtävänä Alastaron kunnanvirastossa pe 27.4.2007 klo 9.00-12.00 Pentti Jussilainen puheenjohtaja LAATURAKENTAMISTA ALASTAROLLA RIVITALO TÄYSKIVITALONA PALVELUTALO LOIMIKODIN LÄHEISYYTEEN Täyskivinen rivitalo rakennetaan laadukkaista betoniharkoista, joilla on erinomaiset lämmönja ääneneristysominaisuudet. seuraavat asiat: Niittukulmanportin asemakaava ja asemakaavan muutos Kartanomäen päärakennuksen peruskorjauksen hankesuunnitelma Aloite monikuntaliitoksen selvittämisestä Maa-ainesvalvonnan taksan hyväksyminen Loimaalla 18. huhtikuuta SM-lopputurnaukseen. yhteensä huoneistoalaltaan 108 m 2 . 010 36 25 172 tai allekirjoittanut puh. Jankko 94:lle aluemestaruuspronssia. Tarkempia tietoja avuom Raija Uutela puh. Tarkemmat ehdot myyntiesitteessä
3,3 m Useita värejä. 399,495,Florence-pöytä 61 x 61 cm, 99 €. Pöytä 220 x 100 cm, 8 tuolia, 995 € (1680 €). Värit pähkinä, pyökki ja wenge. 999,1331,Kaupan päälle Royal pehmu steet ja jättiva rjo, halk. Hyvän metsänhoidon tunnus Sofia-ryhmä. Tiheäsyistä Norrlannin mäntyä. 989,1990,Ylivoi maise sti laajin ja edulli sin kesäk aluste valiko ima Patio-ryhmä. Pöytyä: marjojenja vihannesten myyjiä, mansikanpoimijoita, puutarhatyöntekijöitä, kahvila-ravintolatyöntekijöitä, hydraulikoneikko -järjestelmäasentaja, koneistaja-sorvaaja, hitsaaja, kirvesmies, emakkosikalan hoitaja, veneiden loppuvarustelija/tarkastaja, levyseppä-hitsaajia, sairaanhoitajia, fysioterapeutti, perushoitaja, kotitalouden lehtori, englannin kielen lehtori, erityisopetuksen (laaja-alainen) päätoiminen tuntiopettaja, erityisopettaja, matemaattisten aineiden ja tietotekniikan päätoiminen tuntiopettaja, teknisen työn ja matemaattisten aineiden päätoiminen tuntiopettaja, kuvaamataidon,terveystiedon ja muiden aineiden tuntiopettaja, matemaattisten aineiden ja tietotekniikan tuntiopettaja, teknisen työn opettaja, hoitajia, tanssinopettaja, uinninvalvojan apulainen, uinninvalvojia/siistijiä, siivooja, ajoneuvoyhdistelmänkuljettaja, pyöräkuormaajankuljettaja, mylläri. Alumiini/FSC kovapuuta. Loimaa: rakennusalan työntekijä, ilmoitusja nettirekisterimyyjiä, henkilökohtainen avustaja, kokki, myyjä, siivoojia, ilmaisutaidon ja viestinnän opettaja, fysioterapeutteja, puutarhatyöntekijä, sosiaalityöntekijä, kotihoidon kehittäjä, ohjaaja, laitoshuoltajia, kuorma-autonkuljettaja/ kiinteistönhoitaja, siivooja, myyntineuvottelija, kuorma-autonkuljettaja, rakennustyöntekijä, kokki, hoitokodin siivooja, munien kerääjiä/pakkaajia, karaokejuontaja, tuotantotyöntekijöitä (sähkö-, elektr.ja teletekn.), sairaanhoitaja, konttien pesijöitä, vaihetyöntekijä, kivityöntekijöitä, osastonlääkäri, osastonylilääkäri, einestyöntekijä, maalareita/tasoitemiehiä, tasoitetyöntekijä, huopakattoasentajia. Pöytä 200 x 91 cm + kuusi tuolia. AVOIMET TYÖPAIKAT LoLe-1904-16-17 18.4.2007 18:33 Sivu 17. 10–18, la 10–14 www.masku.com MASKU Sampo-ruokaryhmä. Osa tuotteista toimitusmyynnissä Meiltä huippulaadukkaat -puutarhakalusteet Todella laaja valikoima. Säästä pakosti. Saatavana myös 3-ist. Puh. Lisätietoja: Loimaan työvoimatoimisto, puh. 80x80 cm, 7,45 € 60x60 cm, 5,45 € (ruskea) 80x80 cm, 8,95 € (ruskea) 40x40 cm, 2,45 € 50x50 cm, 3,50 € 60x60 cm, 3,99 € Alastaro: kodinhoitajia,lähihoitajia, sosiaalityöntekijä, siivooja, ajoneuvoyhdistelmänkuljettaja, tapahtumatyöntekijöitä, CNC-koneistaja/sorvaaja, keittiötyöntekijä, linja-autonkuljettaja, sikalatyöntekijä, ravintolatyöntekijöitä, taimitarhatyöntekijöitä. 90 x 200 cm. 0201 211 330 Avoinna ark. Puuvalmis. 0201 211 330 Mellilä Sepäntie 1, puh. huhtikuuta 17 Valitse vapaasti. 010 19 4396, 010 60 43283, www.mol.fi. Panthera-foldingtuoli, 79 €. Kotimaista laatua. Paras säänkestävyys. 695,1190,Välke-säätösänky. Kovapuuta. Arvo 348 €. Beige, muut värit 1099 €. 149,225,MAKSUAIKAA PUOLI VUOTTA Korot ja kulut uusille Käyttöluottoasiakkaille kysy lisää myyjiltämme. 79,99,Kennedy Recliner -ryhmä. Mellilä: teurastamotyöntekijöitä, teurastajia, betoniautonkuljettaja, kunnanjohtaja. Pöytä 180 x 90 cm, 6 tuolia, 695 € (1190 €). Oripää: puutarhatyöntekijöitä. 3 jalkatukea. Pussijousitus, profiloitu vesipestävä sijauspatja. Kotimainen, ekologinen kestopuu pihalaatta. Useita verhoiluja. Torstaina 19. Pöytä 105 cm + neljä tuolia. 695,995,Satu-leikkimökki. Massiivikoivua. Ei sisällä kattohuopaa. + 2 tuolilla tai kulmasohvana
(02) 763 2277 Avoinna: Ark. Kysy lisää myyjiltämme ja tule tekemään kevään parhaat kalustekaupat tietysti Kalustetukkuun! Tarjous on voimassa yksityishenkilöille huhtikuun ajan ja koskee vain uusia tilauksia. 9-17, la 10-13 www.kalustetukut.com Suomi Kate Oy KATTOREMONTIT katot – ulkovuoraukset runkotyöt Yli 10 v. Seuraa kotiseutusi tapahtumia kesäosoitteessakin! (02) 762 6016 LoLe-1904-18-19 18.4.2007 18:31 Sivu 18. kokemuksella! Ilmainen arvio! Daniel Saksi Puh. Peräti 9 kiehtovaa uutuutta ja kaikkiaan lähes 80 kohdetta ympäri maailman on valmiina toteuttamaan lomaunelmasi. klo 12-16 ma, ti, ke klo 12-18 Edullisia mattoja Kuusiojantie 64, Niinijoki p. S A AT D I G I B O K S I N K O R T I N L U K I J A L L A KAUPAN PÄÄLLE! OSTA KUNNON KEITTIÖ LOIMAA Lamminkatu 31, Puh. 18 Torstaina 19. 02-766 0104 Nouda Aurinkomatkojen ensi talven Lomaopas ja tee valintasi. huhtikuuta LO IM A A N L E H T I T E S TA A P A IN O L A A T U A TOTTA SE ON! Nyt siirtää Kalustetukku keittiötkin digiaikaan! Kun ostat meiltä vähintään 2.600 euron arvoiset keittiökalusteet, saat laadukkaan digiboksin kaupan päälle. 045 – 120 3836 Myyntipäällikkö Varsinais-Suomi daniel.saksi @ saunalahti.fi Kivilän kutomo Kutomon myymälä avoinna la ja su 21. ja 22.4. Varaudu kuumaan talveen. Varmista paikkasi auringon vieraana ja varaa matkasi nyt meiltä! Nopeana varaajana etusi voi olla jopa 60 euroa
Kaikki mukaan! Virttaan Nousu. Orisuon Pvy. • Siltanosturi 10 tn, jänneväli 17,5 m • Uusia ja käytettyjä kauhoja Loimaalla 21.4. Luennoimaan tulee kirurgi Riitta Aaltonen TYKS:stä Kansantanssia esittää Hupilaiset. 20.4. klo 15.00. TERVEYSILTA Heimolinnassa ti 24.4.2007 klo 18.00 aiheena Nainen ja rintasyöpä tänään. Hinta 22 € HYVÄNTEKEVÄISYYSTANSSIT Charlies Hirvihovissa Loimaalla La 28.4. 020 7612 264 Lännen kaivurikuormaajat MultiOne pienkuormaimet Linhai, CF-Moto mönkijät EN JUHLI Markku Naula Kie Kievari on ari on avoinna ympäri oinna ympäri vuoden. p. vuoden. 7667 142, 050-356 9692 tai 764 1125. 7627825, 040-0526970. -Tutustu ammattiin kurssi/kukkakauppias (yli 14v.) ma 23.4. klo 18.00 kokoonnutaan keväisten laulujen merkeissä Saara Häyhälle. klo 8.23. mennessä. LoPS -92 pojat. Siivoustalkoot Kertunmäellä la 21.4. Elisenvaaran Martat käyvät tutustumassa V-S Marttojen uusiin tiloihin Yliopistonkatu 33 G 3 Turku. Tänään maastot kaup. Kahvitarjoilu, arpajaiset Vapaa pääsy. 02-762 6000 LOIMAAN LEHDEN SIVULTA PAIKKAKUNNAN PARHAAT MENOVINKIT Tilaajapalvelu p. Lounais-Suomen Syöpäyhdistys Loimaan Seudun paikallisosasto Kertunmäen Kesäteatteri. to 19.4. Lasten ja nuorten kamat vaihtoon. klo 8.00 majalla. LoKoKo minipojat. Loimaan Taideseura r.y. klo 20.00 Järj. AU/Jalkapallo P-90. klo 12. Potilaan omainen/läheinen voi myös osallistua kurssille. klo 15.00. Alastaron Naisvoimistelijat. Opettajana Erkki Kallio. Lisäksi mm. Jalkapalloharjoitukset to 19.4. Pyytäkää tarjous juhlapaketista Tulevia Musiikkilounaita: Vappulounas 1.5. Harjoitusottelu Yläneellä la 21.4. Turku-Tukholma-Turku iltalähtö Isabellalla. klo 11 – Buffetti Lännen varaosamyynti myös avoinna! www.lannentractors.com KOEAJETTAVI SSA HUUTOKA HUUTOKAUPP UPPAA MUISTA! Hirvikoskentie 242 • LOIMAA • Puh. Kerhossa opetellaan tunnistamaan eläimiä, kasveja, harjoitellaan mittaamaan puita sekä tehdään paljon kaikkea mukavaa eli opetellaan yhdessä luonnosta ja luonnossa liikkumisesta! Metsis-kerhoon ovat tervetulleita kaikki 7-12-vuotiaat. LoKoKo C-pojat. klo 18-20.30 Opintien koulu. Kauden päätöspeli Pojat Vanhemmat ma 23.4. mennessä. Sitovat ilmoit. huhtikuuta 19 VIIVI JA WAGNER Kuutamokeikkayhdistyksen teatterijaoston näytelmäharjoitukset alkavat Tuttujen Tuvalla to 19.4. Lähtö junalla Loimaalta ma 23.4. Kievari on avoinna ympäri vuoden. Maastojuoksut metsästysmajalla la 21.4. Einolle p. Kurssit ilmaisia. klo 1013. Siivoustalkoot la 21.4. klo 16.00 alkaen. Varsinais-Suomen Sydänpiiri ry järjestää sydäntietokurssin Loimaalla 26.4. Ma 23.4. mennessä. Kaikki jumpat jatkuvat huhtikuun loppuun saakka. Eloisat: Curling-tapahtumaan (jäähalli) to 26.4.klo 12-14 mahtuu vielä mukaan. 30.4. Valokuvauskurssi to 26.4. Ilm. mennessä 040-5122521/Satu Rämö. Näkövammaisten kerho kokoontuu ma 23.4. klo 12.00. LAS Seniorit. Hinta 20 € Äitienpäivälounas 13.5. Loimaan 4H-yhdistys. 761 2232 tai 0500-537 288. Kerhoon pääsee mukaan ilmoittautumalla 4H-toimistolle p. Ilmoittaudu p. Lähtö Vaajakosken turnaukseen la 21.4. AU/Jalkapallo tytöt -93 harj.to 19.4. -07 klo 16.15 alkaen Tuulensuun palvelukeskuksessa. Elisenvaaran Martat kokoontuvat ke 25.4. Torstaina 19. Lähtö kentältä klo 13.30. SUORAT NUMEROT Seuratoiminta-palstalle 762 6050, 762 6060 Tilaa Loimaan Lehti puh. vielä muutama paikka vapaana. Osallistutaan Loimaan Savihölkkään la 28.4. Siivoustalkoot Art-Tyynelässä ti 24.4. ja ilm. klo 16 Tuulensuun Palvelukeskuksessa. Helsingin matkan aikataulu: Lähtö Alastaron Loimikodista 7.30, Hirvikosken kautta Tuulensuuhun, josta 7.50 Nordean kautta kohti Helsinkiä. urheilukeskus klo 17.45. Saviseudun munuaisja maksakerho Liput 10 € EN JUHLI Oiva Mäkinen Mellilän Metsästäjät. Kesäretkelle Ahvenanmaalle 25.-26.6. Kauhanojan Martat. klo 16.30. Järj. klo 18-20.00 Opintien koulu (Hirvikoski). Ota mukaan harava ja hanskat! Kaikki joukolla mukaan! LoPS -92 pojat. 02-762 6016 LoLe-1904-18-19 18.4.2007 18:31 Sivu 19. Pelaajat paikalla klo 14.30. MLL Loimaan kaupungin yhdistyksen kierrätystä Heimolinnassa la 21.4. klo 19.00. Tied. ti 24.4. Leisku. klo 14. Pienten yu-kerho tältä keväältä ohitse. Ilmoittaudu paikanpäällä LAS listaan. 761 2232 tai 0500537 288/Karoliina. klo 12.00 Aunella Asentajankuja 4. Metsis-kerho aloittaa Pohjan tilalla ma 23.4. Eläkeliiton Alastaron yhdistys järjestää kevätkesäisen laivaristeilyn 29.5. Ilm. Ilm. alk. klo 16.3018.30. klo 18.00 tulevaa toimintaa suunnitellen. Tupailta kerhotuvalla su 22.4. klo 6.30 Yhteiskoulun pihasta seuran autolla. klo 18.00 sekä Palaveri pelin jälkeen. Kurssi on tarkoitettu ensisijaisesti äskettäin sairastuneille sepelvaltimotauti-, infarkti-, pallolaajennus-, tahdistinja sydämenvajaatoimintapotilaille. Ilm. Harjoitusottelu la 21.4. klo 19.00 hiekkakentällä. Opettajana kukkakauppias Tiina Hautojärvi
Syvimmät ovat 40-metrisiä. Kunnanhallitus hyväksyi Karvisen ilmoituksen, jonka mukaan hän irtisanoutuu virastaan 30. – Piirillä on nyt tietysti hiukan ongelmallinen paikka, kun se vaati otettavaksi liian suurta lupamäärää viime vuonna. huhtikuuta Kankaanjärven pinta nousee KARI NUMMILA ”Omiamme kaadamme” HUMPPILA Loimaan Lehdessä kirjoitettiin kriittisesti taannoin hirvenkaatopolitiikasta, josta on alkanut unohtua kestävän käytön periaate. Yhtiön lupa edellyttää vähintään 20 prosenttia imeytyksestä toteutettavaksi allassysteemillä. Niiden pinta-ala nousee peräti 2 000 neliömetriin. – On helppo todistaa, että niitä lääninrajan yli tulleita hirvisonneja ei ammuttu suinkaan Humppilassa. Kaivotöihin Tänä vuonna alkaa myös erittäin laajan tekopohjavesilaitoksen rakennusten pysyttäminen. Hintsasen mukaan näin suuri lupa otettiin vähän riistanhoitopiirinkin pakottamisen edessä. Vuoden 2004 joulukuussa mitattiin pinnan tasoksi merenpinnasta lukema 93,76 metriä. Ei se ainakaan meille ole mikään yllätys, Turun Seudun Vesi Oy:n tutkija, tohtori Aki Artimo sanoo. Kyllä fysiikan lait toimivat Virttaalla niin kuin ennenkin. Naapurimaassa vanhimmat ovat jo yli satavuotiaita. Kankaanjärven rannat ovat edelleen suuri huolenaihe, kun erilaiset ihmisen toimet ovat vaurioittaneet rantapenkereitä ja edesauttaneet eroosiota. Kirsi Karvinen sai eron YPÄJÄ Kunnan vapaa-aikasihteeri Kirsi Karviselle on myönnetty ero Ypäjällä. Nyt lukema on 95,89 metriä. Viran vuosilomasijaisena toimii kunnan palveluksessa elokuulle asti oleva määräaikainen vapaa-aikaohjaaja. LoLe-1904-20 18.4.2007 18:33 Sivu 20. Artimon mukaan tekopohjavesilaitos on sinänsä toteuttamiskelpoinen lupienkin puolesta. Esillä oli myös se, että rajamaakunnissa riistanhoitopiirien äärialueiden seurat neuvottelisivat keskenään yhteisestä strategiasta, jotta kannan määrä ja varsinkin sen rakenne eivät vinoutuisi.Metsästysseura Humppilan Revon edustaja Veli-Matti Hintsanen torjuu jyrkästi sen, että heidän seuransa olisi ampunut lääninrajan yli tulleita hirviä, ei varsinkaan muualla säästettyjä urospuolisia siitosyksilöitä. – Korkeimmassa hallintooikeudessa on toki valituslupahakemus, jonka kohtalo ratkeaa aikanaan. Virttaan laitoksesta tulee ihan maailman mitassakin muiden seurattava esimerkki, Artimo rohkenee väittää. Allasimeytystä Virttaalla loppuu näinä päivinä allasimeytyskoe, jota on tehty entisessa sorakuopassa. Sinne on pumpattu pohjavettä enimmillään 8 400 kuutiometriä vuorokaudessa. huhtikuuta lukien. Turun Seudun Vesi tekee tänä vuonna Virttaankankaalle kuusi tuotantokaivoa, joista aikanaan pumpataan tekopohjavettä Turun suuntaan. Kyllä me olisimme lisääkin saaneet, jos olisimme vain yksipuolisesti kurittaneet naaraskantaa. Peuran naapuriporukka, Raikon kartanon hirviseurue, pidättäytyi kokonaan hirvenkaadosta todettuaan kannan heikkoudun. Altaiden pohjalta on helppo poistaa ajoittain sinne tiivistyvä 1-2 sentin paksuinen silttikerros. Hänet on valittu vastaavaan työhön Rautavaaran kuntaan. Meidän seuramme kaatoi vain kolme aikuista naarasta ja yhden vasan, kun koko kaatolupamme oli kuusi lupaa, eli melkein puolet luvasta jäi käyttämättä. Kesän ajaksi vapaa-aikapuolelle saadaan myös kesätyövoimaa. Kunnanhallituksen mukaan vapaa-aikasihteerin virka jätetään ainakin heinäkuun loppuun asti julistamatta haettavaksi. Metsästysseura Humppilan Peuralla oli kymmenen kaatolupaa, joista käytettiin kuusi. – Me olemme tutustuneet Ruotsia myöten tekopohjavesilaitoksiin. 20 Torstaina 19. Alastaro Kari Nummila Alastaron Virttaankankaan vesipinta on noussut jo yli kaksi metriä sen alimmasta tasosta. – Se kuuluisa Kankaanjärven pohjaproppu on ollut paikoillaan kaiken aikaa, vaikka muutakin on aina välillä eri tahoilta väitetty. Karvinen pitää huhtikuussa vuosilomiaan, ja hänen viimeinen työpäivänsä Ypäjällä oli kiirastorstaina. Pohjaveden pinta on yleisimmin tasolla 15-25 metriä. Kankaanjärven pinta on vaihteeksi nousussa. Allassysteemillä voimme tyytyä myös paljon pienempään imeytysaluekokonaisuuteen kuin sadetuksessa, Artimo korostaa. – Kyllä sadetusimeytystäkin harrastetaan, mutta nyt näyttää siltä, että toiminta painottuu nimenomaan allasimeytykseen