Sivu 7 SAMPSA HAKALA Ritva Rastas esittelee komeaa ruissitomaa. Sivu 7 SAMPSA HAKALA Loimaalaiset Kari Äikää ja Anna Salonen eivät juokse alennettujen elintarvikkeiden perässä, mutta sopivan tuotteen osuessa kohdalle syntyy kyllä kaupat. Lämpömittarikin lupaa ihan pariakymmentä astetta. 2008 P 1 D Nro 96 Ari Haranto esitteli lapsille Haapasten kokoelman taulunäyttelyä. Jos säät sallivat, puinti on edessä ensi lauantaina Haaran kylätalolla. Ruista ranteissa Haaralaiset aloittivat taksvärkkihankkeensa viime viikolla torstaina myrskytuulessa leikkaamalla käsipelillä ruista. Taksvärkki jatkuu lauantaina. Loimaan ruokakaupoista vakuutetaan, että päivämäärän ohittaneet tuotteet poistetaan hyllyistä rutiininomaisesti päivittäin. Salosen kohdalle ei ole kaupassa koskaan sattunut pilaantunutta ruokaa. Sivu 12 T Ä N Ä Ä N Irtonumeron hinta 1,00 € sis. Loimaan talousalueen paikallislehti • 94. – Onhan kaikista vanhentuneista lihoista ja muista ollut hässäkkää julkisuudessa, mutta pakko niihin päivämääriin on luottaa, mihin sitä sitten luottaisi, Salonen miettii. – Jos kohdalle sattuu vaikka alennuksessa oleva jogurtti ja tietää, että sen heti syö, niin sitten ostan, Äikää sanoo. Säätila Tänään kannattaa nauttia viime aikoina harvinaiseksi käyneestä pilvettömästä päivästä. alv . Äikää käy kaupassa sen verran usein, että ruoan ei tarvitse hirveän kauaa säilyä. Sivu 3 KARI NUMMILA. – Ja lihasta ja kalasta, Kari Äikää jatkaa. – Joskus on käynyt niinkin, että laatikkoruoka on ollut pilaantunutta, vaikka päivämäärä ei ollut mennyt vielä umpeen, mies muistelee. Samoilla linjoilla ovat Äikää ja Salonen. Osallistumisen kynnys oli laitettu matalalle, sillä kaikkiin tapahtumiin oli vapaa pääsy. Loiva lasku taiteeseen Loimaa Sampsa Hakala Neljään paikkaan hajaantunut Loivan maan yö tarjoili lauantaina taidetta kaikelle kansalle. Toista kertaa järjestettyyn tapahtumaan tuli yli 30 pelimannia, jotka käyttelivät kurttujaan harmittoman kepeästi ja viihdyttivät satoja haitarimusiikin ystäviä. Päiväys kovassa syynissä Loimaa Heidi Pelander – Kyllä tosi tarkkaan katson päivämäärät, ainakin maidosta, loimaalainen Anna Salonen sanoo. Taiteen tulevat kuluttajat pääsivät luomaan taidetta itsekin Ateljee Hulmilla, jossa järjestettiin Lasten taidepläjäys. Hän vakuuttaa kuitenkin luottavansa kauppojen tuotteissa oleviin päivämääriin. Sivu 5 HEIDI PELANDER Valio Långsjön ja Paavo Huhtalan mielestä Haitaritreffit onnistuivat kerrassaan mainiosti. Tarkasti päivämäärät syynäävä alastarolainen Timo Setälä ei pahemmin harrasta päivämäärän takia alennettuja tuotteita, koska ei ehdi joka päivä käymään kaupassa. vuosikerta TIISTAI 19.8. Ruoka päätyy biojäteastiaan, koska sen edelleenvälittäminen on kauppojen mukaan liian riskialtista. Äikää on joskus huomannut jonkun pilaantuneen säilykkeen, mutta jo kaupassa. Harmitonta haitarimusiikkia Oripäässä oli musiikintäyteinen viikonloppu, kun Krapurannassa pidettiin karavaanarien Haitaritreffit. Salonen taas ostaa välillä varastoon, jolloin pitkä käyttöaika on tärkeä. Kuhilaita syntyi näinkin nelisenkymmentä kappaletta. Päivämäärän lähestymisen takia alennettuja tuotteita parivaljakko saattaa ostaa, mutta eivät he tarjousten perässä juokse
Harmillista, jos Kuutamoteatteri ei enää näitä näytelmiä tule tekemään – sen verran arvokasta työtä – ja tietenkin nimenomaan kotiseututyötä – ne ovat. Käsikirjoittajat ja teatteri ovat kaivaneet esiin sattumuksia opettajattaren uralta sekä sopivia paikkakunnan murresanoja, lempeää huumoriakaan unohtamatta. Pulputinpannussa pulputtavat laulavainen Minttu-kissa ja kitaraa komppaava Meeri-koira sekä Septiimi-seepra. Vallan mainiosti murteen puhumisessa tuntuvat muuten onnistuvan teatterin nuorimmat osaajat. Kaikki kuusi laulajaa, sopraanot Milla Lahdenperä ja Sanna Rusi, altto Kristiina FeketePerttala, tenori Esa Kilpiö sekä bassot Pekka Pyykönen ja Antti Lahdenperä, ovat laulaneet Voxissa sen perustamisesta lähtien. Painopaikka: Priimus Paino Oy/Allatum Oy. Esiintyjinä ovat Jokioisten Nuorisoseuran Tanssiryhmä Tahdittomat ja lastenmusiikkia esittävä Pulputinpannu. Pulputinpannu esittää tamperelaisen Merja Salosen kirjoittamia leikkilauluja, joihin aina koko eri-ikäinen yleisö osallistuu iloiten ja irrotellen. 24: 11 20.8. Aurinko laskee kello 21.12. Tapahtuma on osa BigBand Weekend viikonloppua, johon haluttiin saada myös koko perheelle suunnattua ohjelmaa. Sam. Yhtyeen kappaleiden säveltäjinä tosituotteliaan Jukka Salmisen lisäksi ovat ahkeroineet muun muassa Janne Louhivuori ja Marjatta Meritähti. Kartanomäenkatu 4, PL 2, 32201 Loimaa Puh. Ohjaus Sirkka-Liisa Heina. Päätoimittaja Seppo Huiku (02) 762 6033, 050-551 3460 Toimitussihteeri Kati Uusitalo (02) 762 6035 Toimitussihteeri Tiina Naula (02) 762 6031 Toimittaja Kimmo Gustafsson (02) 762 6038 Toimittaja Sampsa Hakala (02) 762 6022 Toimittaja Sari Keskitalo (02) 762 6027 Toimittaja Kari Nummila (02) 762 6032 19.8. Juuret syntyvät siitä, että pääsee vaikka näytelmän avulla näkemään ja kuulemaan esimerkiksi sitä, miten omalla seudulla puhutaan ja mitä siellä on tehty. elokuuta kello 17. 0500-226 858. Kuutamoteatteri. Mieheni neuvoivat minua tappamaan sinut, mutta minä säästin sinut ja sanoin: ’En voi kohottaa kättäni kuningastani vastaan, sillä hän on Herran voideltu.’ 1. Sähköposti: toimitus@loimaanlehti.. Lauluyhtye on perustettu syksyllä 2006. Käsikirjoitus Annikki Sairanen ja Sirkka Lindell. Vastuu ilmoituksista: Lehden suurin vastuu ilmoituksen julkaisemisessa sattuneesta virheestä on ilmoituksen hinta ja muihin lehtiin toimitetusta aineistosta sen valmistusarvo. Sami, Samuli, Samu, Samuel 2 Tiistaina 19 elokuuta SANOMALEHTIEN LIITON JÄSEN ISSN 0358-9161 Jakeluhäiriöt: Puh. 02-762 6016 Opettajatar-Lindalla (Johanna Rinne, oik.) oli Mälläisissä monta oppilasta vuosikymmenten varrella. Ilmestyy tiistaisin, torstaisin ja lauantaisin. Pihamaallakin sattuu ja tapahtuu kaikenlaista satumaista. ja suuntaisi Loimaalle Vesikoski-Talolle BigBand Kids -tapahtumaan muun muassa Minttu-kissaa, Meeri-koiraa ja Septiimi-seepraa tapaamaan. (02) 762 7840 matkapuh. Septimillä on sukkelammat sävelet kuin Afrikan seeproilla, sillä Septimi on Savosta! Jokioisten nuorisoseuran tanssiryhmät ovat menestyneet kansantanssikilpailuissa ja esiintyneet ulkomaillakin. www.loimaanlehti.. Tilaajapalvelu p. Lippuja tapahtumaan saa ovelta sekä ennakkoon MLL-puistosta, 3 €/hlö ja 10 €/perhe. Moni menneiden aikojen tapa käy nuoremmillekin Kuutamoteatterin kautta selväksi: opettajat muun muassa saivat luontoisetuna lehmän sekä tilkun peltoa kasvimaakseen. 1. He ovat konsertoineet eri kirkoissa Lounais-Suomen alueella sekä muun muassa Naantalin kylpylässä. Uusimmassa näytelmässään teatteri keskittyy kouluelämään ja Mälläisten koulussa kolme sukupolvea kansakoulun läpi luotsanneeseen Linda Lindeniin. Konserttiin on vapaa pääsy, ohjelma 5 euroa. Lavan perinteikkyyskään ei vähennä sitä harmittavaista ongelmaa, että hiukankin taaemmilta penkkiriveiltä näytelmää on vaikea nähdä, kun näyttämöä ei voi mahdottomasti enää enempää edes korottaa. BigBand Kids -tapahtumassa ryhmän toisessa esityksessä tanssikuvioita opetetaan myös lapsille. MLL Loimaan kaupungin, Kanta-Loimaan , Mellilän ja Metsämaan yhdistykset tarttuivat haasteeseen ja tuloksena on tanssia ja laulua sisältävä ohjelmakokonaisuus sammuttamaan laulunjanoa ja leikinnälkää. Konsertin järjestää Loimaan seurakunnan musiikkityö. Minttu kuuluu mustakeltaisten kissojen heimoon, vaikka sen posket eivät olekaan paksut. He asuvat metsän reunassa omassa somassa tuvassaan. NIMIPÄIVÄT: 19.8. On tärkeä kuulla sitä ominta ”kieltä” myös erilaisilla estradeilla – paitsi murteen säilymisen vuoksi, myös itsetuntemuksen vuoksi. Käsikirjoituksessa olisi tosin voinut keskittyä enemmänkin tarkastelemaan opettajatar-Lindan kautta koulutyön muutosta. 24: 20-21 Muksuille tanssikengät jalkaan ja jammailemaan! Lapset pääsevät jammailemaan muun muassa Meeri-koiran ja Minttu-kissan seurassa. Kotiseutunäytelmälle olisi tilausta – nyt jos koskaan KATI UUSITALO PÄIVÄN SANA. BigBand Kids -tapahtuma Vesikoski-Talossa, Juvantie 11 Loimaa 23.8. Siveyren sipuli. TÄNÄÄN AJANTIETO: Aurinko nousee tänään Loimaalla kello 5.49. Hän ehtikin opettaa kolmea sukupolvea urallaan. Hienoa! Kati Uusitalo Tanssikengät jalkaan, nyt se leikki alkaa, lauletaan lastenlaulussa. Konttori ja toimitus avoinna ma-pe klo 8-16. TEATTERI Vox-yhtye Metsämaan kirkossa Taivassalolainen lauluyhtye Vox konsertoi Metsämaan kirkossa ensi sunnuntaina 24. Aivojumppaa näytelmä on siinäkin merkityksessä, että näytelmää katsoessa tulee koko ajan etsittyä vinkkejä nykyisestä Alastarosta. Tilaukset: tilaukset@loimaanlehti.. klo 15-18. kello 17. Franckin säveltämästä laulusta Panis Angelicus. Mauno, Maunu 20.8. Ilmoitusmyynti: Markkinointipäällikkö Veli-Matti Knuuti (02) 762 6040 0500-324 939 Ilmoitusmyyjä Liisa Kivinen (02) 762 6050 Ilmoitusmyyjä Päivi Alm-Huhti (02) 762 6060 Ilmoitusvalmistus Eija Kärkäs (02) 762 6055 Tilaustenhoitaja Maarit Saarinen (02) 762 6016 Ilmoitusten jättöajat: Ilmoitusaineisto on toimitettava lehden konttoriin kunkin numeron ilmestymistä edeltävänä päivänä klo 12.00 mennessä. Metsämaalla konserttiohjelmassa kuullaan muun muassa Piae Cantiones -lauluja ja muuta keskiaikaista kirkkomusiikkia. 0200 72822 (mpm/pvm) arkisin klo 6.00-16.00 viikonloppuisin klo 6.00-12.00. Ilmoitukset: ilmoitukset@loimaanlehti.. Konsertin loppuosassa on mukana myös uudempaa musiikkia ja harvoin kuultu neliääninen kuorosovitus C. Tilaushinnat: Määräaikainen 12 kk 97 6 kk 57 4 kk 43 Kestotilaus: Laskutusjakso 12 kk 92 6 kk 47 4 kk 32 Irtonumero 1 Ulkomaantilaukset: tilaushinnan lisäksi peritään voimassa oleva postimaksu. Joka päivä iloinen laulu raikuu ja kaikuu, kun Minttu ja Meeri keksivät leikkejä mukaansatempaavan musiikkinsa tahdissa. Ne ovat esitelleet niin tulitikkutehdasta kuin matkustajakotia ja niiden vaikutuspiirissä eläneitä ihmisiä – ja hyvä niin, sillä esimerkiksi vasta tällä vuosituhannella paikkakunnalle muuttaneet eivät olisi niiden olemassaolosta muuten tulleet tietämäänkään. Meeri on ”se rokokrokoKoo” eli erittäin sekamonipuolirotuinen Koo niin kuin koira. Kustantaja: Priimus Media Oy. (02) 762 6000, telefax (02) 763 1233. Nuorisolava on perinteikkäänä rakennuksena oiva paikka etenkin Siveyren sipulin kaltaisen kotiseutunäytelmän esittämiseen. Paikalliset Mannerheimin Lastensuojeluliiton yhdistykset toivovat, että mahdollisimman moni lapsiperhe laittaisikin tanssikengät jalkaan ensi lauantaina 23.8. Alastaron Kuutamoteatteri on viime vuosina tuottanut näyttämölle jo useamman paikkakunnan mennyttä elämää peilaavan näytelmän. Kuoron ohjelmistoon kuuluu keskiaikaisen kirkkomusiikin ohella myös kevyempää musiikkia. Pääosa ohjelmistosta on a cappella -teoksia, siis säestyksetöntä laulettua musiikkia. Heillä kaikilla on jo entuudestaan vahva musiikkitausta, ja osa on musiikin kokopäiväammattilaisia. Sam. Ilmoitushinnat: Ennen tekstiä 1,96 /pmm 3-sivu 1,96 /pmm Tekstissä 1,84 /pmm Tekstin jälkeen 1,59 /pmm Takasivulla 1,95 /pmm Etusivulla (modulikoot) 3,23 /pmm Kuolinja kiitosilmoitukset, kunnalliset ja kirkolliset ilmoitukset, heng.kokoukset 1,59 /pmm Määräpaikkakorotus 0,06 /pmm Värikorotus yhdestä lisäväristä 0,16 /pmm Hinnat sisältävät arvonlisäveron 22%. Lauluyhtye Vox konsertoi Metsämaan kirkossa sunnuntaina 24.8. Palkitkoon Herra sinulle hyvän työn, jonka tänään olet tehnyt minulle! Nyt tiedän, että sinusta tulee kuningas ja että Israelin valtakunta pysyy lujasti käsissäsi. Toimitusjohtaja Jorma Rinne kotipuh
Crazy Drivers Stuntshow Loimaalla Urheilukeskus Hirvihovissa tiistaina 26.8. Stuntshow: ssa huikeita autonumeroita esittää muun muassa voimakas kilpamonsteri. – Metsänomistajat istuttivat keväällä lähes kolmanneksen taimista, aluepäällikkö Heli Mutkala-Kähkönen Metsänomistajien Länsi-Suomen liitosta kertoo. Supertiimissä päätähtenä on Vesa Kivimäki, joka hyppäsi maailmanmestaruuskoetta suorittaessaan autolla peräti 55 metriä. Kumi palaa stuntshowssa Crazy Drivers Stuntshow vierailee Loimaalla ja Alastarolla. Toinen muokkaustapa on metsä-äestys, jonka osuus on viime vuosina vähentynyt. Uutispuuroksia eli puurojauhoja hierretään käsinkivillä. Vapaa pääsy. Loimaan kaupungin Karsattilankylässä Ääri-Hulmin tilalla (Pirjo ja Ilkka Toivonen) parikymmentähenkinen talkooporukka nautiskeli viime viikolla käsipellillä sujuneesta rukiinleikkuusta, vaikka malliksi rukiinkorsia katkottiin itseluovuttavalla elonleikkuukoneella. Vesalla on myöskin hallussaan Guinness World Record limsatölkkien keräämisessä autolla kahdella pyörällä ajossa. Tiistaina 19 elokuuta 3 www.partio on.. Se onnistuu lähinnä karuilla mäntykankailla maanmuokkauksen yhteydessä. Suomalaisen huimapään Vesa Kivimäen perustama showryhmä kiertää läpi Suomen koko kesän. Showryhmä on Pohjoismaiden suurin ja Suomen ainoa stuntshow. Rukiinpuintia, uutispuuroa, pussijuoksua, lastenpuuhia ym. Talkoiden persoonallisinta vikatinta/viikatinta/vikahdinta heilutti Esko Oijala, jonka työkalussa oli yksipuinen varsi. – Maahan tehdään kaivinkoneella pieniä laikkuja tai mättäitä, joihin taimet istutetaan. klo 18. klo 10 alkaen kylätalolla. Ruisprojektin jatkoa seuraa ensi lauantaina kello 10 alkaen Haaran kylätalolla, kun puinti aloitetaan niin pitkä oljen tappurilla kuin perinteisellä puimakoneellakin – ehkä varstojakin kokeillaan. Maailma on valitettavasti ”kehittynyt” niin paljon, että aitoa ruisleipää ei enää juuri kaupasta saa; ruisleivän sekaan sotketaan näet useinkin aika lailla vehnäjauhoja. Istutusten lisäksi metsää uudistetaan myös kylvämällä. Mukana koheltaa myös Pikku-Ville stuntpelle – aina väärässä paikassa – väärään aikaan. Ohjelmassa nähdään muun muassa autoja ruttaava, Euroopan isopyöräisin monsteri Mad Alliance. Keväällä istutetuista taimista suurin osa, kaksi kolmasosaa, on kuusia. Ohjelma pitää sisällään huikeita auton romutusja tulinumeroita, taitoajonumeroita autoilla ja moottoripyörillä. Hän on ajanut myös muun muassa räjähtävän pakettiauton läpi henkilöautolla sekä suorittanut huimia tulija autokolarinumeroita jo noin 2 000 kertaa. klo 18 ja Alastaron moottoriradalla keskiviikkona 27.8. Ennen istutuksia metsää pitää tavallisesti muokata, mitä työtä viime vuonna teki 120 koneyrittäjää. Nykyajan viljelyja varsinkaan korjuutekniikkakaan ei aina takaa parasta leivän raaka-ainetta; leikkuupuintiin ryhdytään liian aikaisin eikä ruis tekeenny ulkokuivatuksen veroiseksi shokeeraavan äkkinäisessä, keinollisessa kuivauksessa. Ohjelmassa on mukana myös uusi drifting show kahdella 300-hevosvoimaisella BMV-autolla rinnakkain sekä ohjelmaa katuja crossipyörällä. Koneen edessä ei ollut kylläkään vanhanaikaisesti hevosparia vaan kumipyörillä kulkeva maataloustraktori. Haaran taksvärkkipäivä lauantaina 23.8. Mäntyjä on kolmasosa ja myös jonkin verran koivuja istutetaan. Lukemattomien maatalous-, pajaja konetöiden hallitsija Kauko Aaltonen, 84, istui kaatokoneen päällä Järvisen Markun holttaillessa traktoria. Aito ruisleipä hellii niin kieltä kuin sisäkalujakin Rukihista ruumiinruokaa pantiin poikki käsipelillä Loimaa Kari Nummila Hyvä rukihinen leipä tahi puuro ovat paitsi iso makunautinto niin myös suorastaan terveyden lähde. Taimia istutettiin noin 28 miljoonaa. Oman pikantin lisänsä antaisi ruiselon ”viimeistely” riihenorsilla, joita Haaran kylätalon tontilta ei ainakaan vielä löydy. Nyt mukaan partioon! Ääri-Hulmin isäntä Ilkka Toivonen näytti mallia rukiinniitossa. Tarjolla on sitten puuroakin. Aromia Ruisleivän aromi paranee, jos se käsipelillä tehden saa vielä valmistua kykkäillä/kuhilailla taivasalla. Nykyajan viljelyja varsinkaan korjuutekniikkakaan ei aina takaa parasta leivän raaka-ainetta. Kumi palaa ja renkaita ei säästellä. KARI NUMMILA Metsiin yhteensä 28 miljoonaa tainta METSÄNHOITO Länsi-Suomen metsänhoitoyhdistykset Etelä-Pohjanmaan, LounaisSuomen ja Pirkanmaan alueella ovat saaneet aikaan noin 16 000 hehtaaria uutta metsää. Istuttajina oli yli 740 palkattua ja suuri määrä metsänomistajia. Sokerina pohjalla on aivan uuteen uskoon trimmattu kilpamonsteri Raging Bull (Raivohärkä), joka on vaatimattomasti voimakkain monsteriauto Euroopassa. Avohakkuiden ja viljelyn lisäksi metsiä uudistetaan myös luontaisesti.
Sallittakoon keskustelu jälleen myös nimimerkin suojissa, kunhan kirjoittajien yhteystiedot ovat julkaistavaksi tarkoitetuissa jutuissa mukana. Kun lehdessä asiasta vapaasti rönsyilleen ja jo itseään toistavaksikin muuttuneen kansalaiskeskustelun määrä oli tarpeen hillitä, se tehtiin tasapuolisimmalla tavalla, jonka keksin, eli vaatimalla mielipiteiden esittäjien panevan nimensä sanottavansa alle! Tämän rajoituksen tällä kirjoituksella kumoan. Sellaisia ne ovat ainakin tänään koolla olevan Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin hallituksen esityslistan perusteella. Ei, ei – on vakinaiset tulot. Kuin myös Loimaan poliisille. Televisio, lehti, puhelin ym. Nuoremmille muistutettakoon, että kyseinen lehti oli aikanaan Neuvostoliiton johtava julkaisu ja sen nimi tarkoittaa suomeksi totuutta. Moliére MIELIPITEET Loimaan sossu! Pienen eläkkeen varassa elävänä anelin apua asunnon vaihtoon ja sen tuomiin kustannuksiin. Tässä vaiheessa pyydän lukijoilta anteeksi Ilkka Vainion virheellisten laskelmien julkaisemista. Olen jo melko vanha ja kolhujakin kokenut; siitä kippurainen häntä muistona. Palkinnon saajan valitsee lehden toimitus. Ilona, kaikkien puolesta Lämpimät kiitokset kaikille koiramarssiin osallistuneille koirakoille sekä muille mukana olleille. Jälkeläiseni kai ovat kuitenkin upeita. Joskus joku meistä voi sortua hieman värittämäänkin välittämäänsä tietoa. Vainio toistaa laskelmansa ja sen perusteet vielä mielipidekirjoituksessaan viikkoa myöhemmin 29.9.2007. Vaistosin kyllä, mitä aikoivat, ja lähdin ajoissa reissuilleni. Pääasia, että ruokkivat. Tiedän myös, miten vähän niitä on jätetty julkaisematta, ja millä perusteilla on jätetty. Pravdaksi maininta ei tietysti ole tarkoitettu kunnioittavaksi. ovat kuulemma turhia menoja. Seppo Huiku Kaikki ei aina ole totta, mitä lehteen painetaan ja todeksi väitetään. Voisit käydä maksamassa! Anteeksipyyntökin paikallaan! Tyrnimarjavarkaalle tiedoksi: En odottanut vielä, sillä kypsinä marjat ovat huomattavasti parempia! Ja jos joka vuosi katkot vuosikasvaimet, ei tulevina vuosina paljon marjoja ole. Myös lehden toimittajakunnasta löytyy melkoinen kirjo erilaisia mielipiteitä, eikä heitä ole kielletty niitä ilmaisemasta. Hyötykäytön keksiminen sille niin, etteivät markkinat vääristy eikä terveyteen liittyviä riskejä synny on hankalaa. Kuukauden koppi palkitaan jatkossa!. SH Päätoimittaja Seppo Huiku seppo.huiku@loimaanlehti.fi Ruokaa menee liikaa roskikseen Martoilla riittäisi työsarkaa tässäkin. Näitä suita riittää niin lähellä kuin kauempanakin. Valitettavasti kaikella lehteen painetulla ei ole totuuden kanssa tekemistä muutenkaan. Loimaan Lehti, kuten monet muutkin omilla alueillaan vahvassa asemassa olevat sanomalehdet saavat aina välillä kunnian kulkea Pravdan nimellä. Ja rahat lapsille tai vammaisille. Palsta ei myöskään ole tarkoitettu sellaiselle ilmoitusmateriaalille, jolle Loimaan Lehdessä on omat vakiintuneet paikkansa. Sanoisin painokkaasti, että onneksi ei ja hieman vaimeammin, että valitettavasti ei. Puistokadun liikennevaloristeyksessä Tuulensuun Palvelukeskuksen puolella tien pientareella kuollut kissa. Synnyin ja kasvoin pentuaikani ulkona vapaudessa. Onko Loimaan Lehti paikallinen Pravda. Silti ihan arkijärjellä on niin, että jollain tapaa kunnollinen ruoka olisi saatava kaatopaikalle kärräämisen sijasta nälkäisten suuhun. Helena Jokiniemi/ Mellilän Löytöeläinkoti Ja tuli! Taas se tehtiin ja kovien paineitten alla. Nykyisten ihmisteni oli aikomus leikkauttaa minut, mutta olin tottunut ulkosalla oloon, joten ajan varaaminen leikkaukseen oli jo alkujaan tuhoon tuomittu yritys. Ajatus lienee, että kyse on yksiarvoisesta ja ”virallista totuutta” julistavasta julkaisusta. Tulisi oikeaa hyötyä ja iloa. Arvoisa entinen opinto-ohjaajani, miksi käyttäydyt toistuvasti kuin moukka nykyisellä työpaikallani. Voittaja saa ilmoituksen palkinnostaan tekstiviestillä numeroon, josta ”kuukauden koppi” on lehteen lähetetty. KOPIT Pravdako. Voittopokaali Alastarolle ja Seppo oli vaan kuivurilla... Ottaakseni esimerkiksi paljon puhuttaneen kiistan Saikun alueen kaavoittamisesta uusille kauppaliikkeille, niin lisäkseni kolme lehtemme toimittajaa otti tällä palstalle asiaan kantaa. On tarkat taulukot, paljonko menot saavat olla! Luulin,että jonkinlaista harkintaa olisi lupa käyttää ihmisen joutuessa kerran ahdinkoon menojen kasautuessa elämän olojen muuttuessa. Kaksi kirjoitti hanketta vastaan. Siinä Ilkka Vainio esittää entisen kaupunginjohtajan arvovallalla, että Saikun alueen uuteen kaavoitukseen liittyvästä ns. Oma ongelmansa on kaupoissa yli päiväyksiensä vanheneva ruoka. Tämä vastaus tuli oitis puhelimitse. Loimaan Lehti palkitsee kirjapalkinnolla kunkin kuukauden oivaltavimmaksi, kekseliäimmäksi, painavimmaksi tai hauskimmaksi arvioidun tällä palstalla julkaistun mielipiteen. EMME siis mielestäni ole yksiarvoisia, emmekä ”virallisen totuuden” julistajia – mitä sillä sitten tarkoitetaankaan. Ruuan arvonlisäveron vuoden päästä tulossa oleva alennus ei hintatasoa oleellisesti laske, vaikka hintojen nousukierteen se varmasti katkaiseekin. Ne taulukot olisi syytä uusia nykyajan elämän menojen tasolle. Tiedän myös, miten vähän niitä on jätetty julkaisematta, ja millä perusteilla on jätetty. Martoilla riittäisi työsarkaa tässäkin ja tarve valistustyöhön kasvaa samassa tahdissa kuin elintarvikkeiden hintatasokin. Surullista TOIMITTAJALTA Yleisradion hiljattain tekemän selvityksen mukaan suomalaisen ruuan hinta ei ole kansainvälisesti vertaillen niin korkealla kuin usein annetaan ymmärtää. Olen kingi ja reissumies, mutta ihmisrakas. Autoja osaan jo varoa. Voin vakuuttaa, että silloin harvoin, kun joku meille tarjottu oman lukijamme mielipidekirjoitus on jäänyt julkaisematta, peruste on ollut jokin muu kuin se, että mielipide on ollut omasta mielipiteestäni poikkeava tai ”lehden linjan” vastainen. Tiedän kaikkein parhaiten, millainen määrä viime vuosina lehdelle on erilaisia mielipiteitä tarjottu. Risuja ja ruusuja saa jakaa, joskin tunnistettavien tavallisten kanssaihmisten arvostelu nimimerkin suojista ei ole hyvien tapojen mukaista. Aina joskus ne voivat olla aika kaukana itse totuudesta. Esimerkiksi asuntoa vaihtaessa ”taulukot” eivät tajua, että tällöin on kuukauden eläkkeestä maksettava vanhan ja uuden asunnon vuokrat ja vuokratakuut myös! Nou hätä – asunto meni ohi! Sinä, joka keräät Arabian tuotteita, eikö olisi parempi mieli, jos menisit kassan kautta! Ekon kirppiksellä olet tunnettu. Väriltään vaaleahko ja kaulassa panta. Huolellisemmalla suunnittelulla hankittu ruoka tulisi käytettyä tarkemmin ja ruokalaskukin jäisi kohtuullisemmaksi. Rakastan syömistä! Pyydän anteeksi aiheuttamaani riesaa. Vaikka ruokamenojen osuus suomalaisten kuluttajien kaikista menoista onkin vaurastumisen myötä kaventunut, on ruokakauppa kuitenkin paikka, johon jokainen meistä merkittävän osan tuloistaan kantaa. Jussi Vai surettaa opettajia, jos entinen oppilas ei tervehdi. Virheestähän tässä kuitenkin vain oli kysymys, tahallisesta harhaanjohtamisesta ei sentään noin arvovaltaista kirjoittajaa voi kukaan epäillä. LEHDEN tekijänä olen tietysti monella tavalla jäävi arvioita esittämään, mutta nyt viiden vuoden jälkeen ja läksiäisiksi saanen kuitenkin yrittää. Päätoimittajan kannalta kaikkein hankalimpia ovat kuitenkin mielipidekirjoituksien sisälle upotetut tosiasiaväittämät. Panta oli luultavasti musta tai tummansininen. Kaupan edistymistä seurattaneen tämän lehden uutispalstoilla, kun aihetta on. Saikkukeskustelunkin olisi taas hyvä elpyä, kun kunnallisvaalitkin lähestyvät ja asia taitaa muutenkin olla tulossa jälleen päättäjien puntarointiin. Maanantaina iltapäivällä ohi ajaessa huomasin. Pöytääni siivotessa käteen sattui esimerkiksi leike viime vuoden syyskuun 22. Niinijoen kippurahäntäkissa, kylän upein kolli Miljoonat kiitokset sinulle,joka löysit ja veit kassalle ostoskärryyn unohtamani rahakukkaron la S-marketissa. Me toimittajat teemme tahattomia virheitä ja ymmärrämme väärin. Meitä suuria persoonia helposti ylenkatsotaan – olemmepa sitten ihmisiä tai eläimiä. Erikoisterveiset Erkille. Kopit-palstalla Loimaan Lehden lukijat voivat esittää mielipiteitään ja kommenttejaan mielellään paikallisista aiheista. Tonttia esitetään myytäväksi Loimaan kaupungille hintaan 58 860 euroa. Hävettää, eikä tee mieli tervehtiä.. 4 Tiistaina 19 elokuuta PÄIVÄN MIETE: On kuitenkin parempi olla naimisissa kuin kuollut. Lindenin tontin hinta olisi Loimaan kaupungille noin 400 000 euroa. Minun myönteisen kantani tueksi tuli yksi toinenkin toimittajamme, tosin varauksin. Valvonta tehostuu Hyvä maaäijä kiitokset suvaitsevaisuudestasi. Tässä on luovan ajattelun paikka. päivän Loimaan Lehdestä. Kyllä olin riemuissani saadessani sen! Heli Kiitokset hienosta kuorojen konsertista Alastaron kuutamokeikalla! Yks yleisöstä Marjatalle kiitos illasta! Ulkona raivosi myrsky, mutta takan ja saunanlämpö hyvä ruoka ja rattoisa seura olivat taas meille mukana olleille hieno kokemus. Siksi onkin outoa, että kotitalouksien jääkaapeista ruokaa riittää varsin paljon myös roskiksiin. Muut eivät siihen halunneet kantaa ottaa. Ysikuutoset Jos Haapasen taidekokoelma oikeesti niin arvokas, myydään se. Tyhmä en ole ja keskustelen mielelläni, myös ihmisten kanssa. Onko kissasi kadonnut. En keksi millä järkevällä perusteella lehteä voisi syyttää yksiarvoisuudesta tai yksisilmäisyydestäkään. Tosiasia joka tapauksessa on, että elintarvikkeiden hinnat ovat nousseet ja korotuspaineita riittää tulevaisuudessakin. Tämänkin minä suostuin julkaisemaan, vaikka Vainion laskelmat taitavat muistuttaa kyseisen tontin nykyistä kasvustoa: puuta ja heinää
Poliisi on saanut kiinni teoista epäillyn paikkakuntalaisen, hieman alle 30-vuotiaan miehen. Rattijuoppo kiinni ysitiellä MELLILÄ Rattijuoppo jäi poliisin valvonnassa kiinni lauantaiyönä kello yhden aikaan. Aluearkkitehti aloitti vuonna 2004, jolloin kuntien välillä tehtiin kaksivuotinen sopimus. Ihan kaikki ylijäämäruoka ei K-supermarketissa mene roskiin, vaan muutama viljelijä hakee kauppiaalta myyntikelvotonta ruokaa eläinten ravinnoksi. Samalla oma toimintamme tarkentuu, ketjun Länsi-Suomen aluepäällikkö Pasi Valkama perustelee. Tapausta tutkitaan vahingontekona. S-market myy tuotteet juuri ennen päiväysten umpeutumista puoleen hintaan, K-supermarket 35 tai 50 prosentin alennuksella tuotteesta riippuen. Käytäntö on voimassa jo muutamissa Siwoissa, ja laajenee tulevaisuudessa koskemaan ketjun kaikkia kauppoja. Hänen mukaansa kauppojen biojätemäärät eivät alennuksien loputtua kasva, koska muutosten yhteydessä Siwojen tilaustoimintaa tarkennetaan. Pöytyä perustaa kaavoitusarkkitehdin/-insinöörin viran, josta se myy 40 prosentin suuruisen osuuden Auran kunnalle. – Tottakai aina sydämeen sattuu, kun joutuu heittämään ruokaa pois, mutta riskit ovat olemassa. – Annamme mielellämme ruokaa esimerkiksi seurakunnille tai hyväntekeväisyyteen, jos ruoka pystytään noutamaan viikon jokaisena päivänä tiettyyn kellonaikaan. Varkaus on tapahtunut perjantain ja maanantain välisenä aikana. Hänellä ei ole ainakaan tiedossa, että ketjun kaupoilla olisi jatkossakaan aikomusta välittää ruokaa eteenpäin sen jätettyä kaupan hyllyt. Sama käytäntö on TOK:n ryhmäpäällikön Kari Öyryn mukaan myös S-marketeissa. Toimintaan on mahdollisuus saada valtionosuutta jopa 50 prosenttia. Viime hetken ale Tuotteiden myyminen alennettuun hintaan juuri ennen päiväysten umpeutumista vähentää kauppojen biojätekuormaa. Joissain Siwoissa, tosin ei Loimaalla, ruokaa kuitenkin välitetään hyväntekeväisyyteen. – Tottakai aina sydämeen sattuu, kun joutuu heittämään ruokaa pois, mutta riskit ovat olemassa. Jos tätä ohjetta noudatetaan, voidaan lisätä pelastusalueen osakaskuntien tasavertaista asemaa. Tämä koskee alle 6 000 asukkaan kuntia tai sitäkin suurempia kuntia, jos ympäristöministeriö on myöntänyt niille maankäyttöja rakennuslain nojalla poikkeuksen kaavoittajavelvoitteesta. Öyry ja Koenkytö korostavat, että kyseessä on kuitenkin inhimillinen työ, missä saattaa sattua virheitä. Tuotteiden päivämäärien tarkistaminen ja pian vanhenevien tuotteiden hintojen alentaminen kuuluu Loimaan S-Marketin työntekijä Eveliina Kolin jokapäiväisiin rutiineihin. Tiistaina 19 elokuuta 5 AIHETTA JUTTUUN: Soita: Toimitussihteerimme puhelinnumero on 02-762 6035 UUTISET Vanhenevan ruoan ale loppuu Siwoista Loimaa Heidi Pelander Alennettuja maitotuotteita, lihaa, valmisruokaa ja leipää ei kohta enää löydy Siwojen hyllyiltä. Öyry korostaa, että S-markettien biojätemäärät ovat käytännön myötä vähentyneet huomattavasti. Pöytyä ja Aura tekevät oman aluearkkitehtisopimuksen. Siwa-ketjun LänsiSuomen aluepäällikkö Pasi Valkama on samaa mieltä ruoan edelleen välittämisen riskialttiudesta. Päiväykseltään vanhentuneet tuotteet poistetaan kauppojen hyllyiltä rutiininomaisesti päivittäin. Kaapelia viety Niittukulman työmaalta LOIMAA Valtatien yhdeksän varressa olevalta tietyömaalta on viety sähkökaapelia. Hän kuitenkin vakuuttaa, että uudistus on mietitty hyvin, ja hän ei usko sillä olevan negatiivisia vaikutuksia Siwojen asiakasmääriin. ”Pelastusvaltaa on delegoitava” LOIMAA Loimaan kaupunginhallitus toivoo Varsinais-Suomen pelastustoimen palvelupäätöksestä antamassaan lausunnossaan, että päätöksentekoa siirretään talousarvion, henkilöstöhallinnon, hankintojen ja investointien osalta aluepelastuslautakunnalle. Sopimuskunnat ovat Loimaa (40 prosenttia), Koski (15), Marttila (15), Oripää (15) ja Tarvasjoki (15). Satoi tai paistoi kaikki pikapesut Neste Loimaa + leima pesupassiin alennuksella -50 % TI-S U. Mikäli asiakas sattuu ostamaan pilaantuneen tuotteen, se hyvitetään ilman muuta. HEIDI PELANDER Loimaa jatkaa arkkitehtisopimusta LOIMAA Loimaan kaupunginhallitus hyväksyi aluearkkitehtisopimuksen jatkamisen yhdellä lisävuodella. Kumpikaan kauppa ei myy edes parasta ennen -päiväyksellä varustettuja tuotteita päiväyksen mentyä ohi, vaikka se lain mukaan on sallittua, tosin myyjän vastuulla. Liikennemerkit kokivat kovia LOIMAA Useita liikennemerkkejä väänneltiin Loimaalla sunnuntaina-iltana. Ei tarvitse kuin kerran jonkun sanoa, että on saanut pilaantunutta ruokaa meiltä, vaikka ilmaiseksikin, niin äkkiä pääsee lehtiotsikoihin, Loimaan K-supermarketin kauppias Jyrki Koenkytö sanoo. Päivämäärät ylittänyt ruoka roskapönttöön Kaupat pitävät vanhenevan ruoan edelleenvälittämistä liian riskialttiina Loimaa Heidi Pelander Loimaan ruokakaupat heittävät päiväyksiltään vanhentuneen ruoan pääosin biojätteeseen, koska ruoan välittäminen esimerkiksi hyväntekeväisyyteen koetaan liian riskialttiiksi. Muutoin Loimaalla ei ollut huomautettavaa aluepelastuslautakunnan ja pelastuslaitoksen valmistelemasta pelastustoimen palvelutasopäätöksestä vuosille 2009–2012. Viimeinen käyttöpäivä -merkityt tuotteet vedetään markkinoilta päiväyksen mentyä umpeen. Loimaan seudun työttömät saavat kaupasta viikottain päivämäärät ohittanutta leipää. Muutos ei internetin keskustelupalstojen kommenttien perusteella miellytä kaikkia Siwan asiakkaita, ja myös Valkaman korviin on kantautunut jonkin verran negatiivista palautetta. Koenkydön mukaan K-supermarketin biojätemäärä on hyvin pieni isompiin marketteihin verrattuna. Valtatie yhdeksällä pysäytetty ulkopaikkakuntalainen nainen puhalsi alkometriin 1,23 promillen lukeman. Koenkydön mukaan esimerkiksi tuorelihatuotteet ovat pidempään säilöttynä parempia ja mureampia, minkä perusteella alennus on 35 prosenttia, kun taas esimerkiksi eineksissä alennus on suoraan 50 prosenttia. – Haluamme tarjota tuoreita ja laadultaan moitteettomia tuotteita
Eniten yleisöä oli kuorojen konsertissa, torilla ja Piparix-näyttelyssä. Tähänkin presidentillä on täysi oikeus. Monisatapäinen yleisö eli voimakkaasti mukana Lauroisten kuoron, Alastaron Mieslaulajien, Loimaan Karjalakuoron ja Loimaan Korsulaulajien perinteisessä ja herkässä laulussa. Melko varmaa kuitenkin on, että Kuutamokeikka järjestetään jossain muodossa.. Jos unohdetaan Mauno Koiviston neuvo provosoitumisen välttämisestä, Halosen letkautusta voidaan verrata erään suomalaisen kauppaketjun varapääjohtajana toimineen miehen vuosia sitten esittämään lausuntoon. Osa Halosen kansansuosiosta selittynee hänen tavassaan hyödyntää ironiaa retorisena tehokeinona. Tihkusateesta huolimatta ihmiset ajelivat ahkeraan kohteesta toiseen. Koska kohteita oli kymmenittäin, on väkimäärää vaikea arvioida aivan lähipäivinä, kertovat keikkailun vetäjät. Korkealta ja kovaa tulevat protestit menivät monellakin tapaa perille ja päättivät konsertin aidon kuutamokeikan tunnelmissa, jopa riehakkaasti. Kuutamokeikan tarkoituksen mukaisesti esiteltiin keikkapäivän aikana kotiseutua mahdollisimman laajasti. Kahdennentoista Kuutamokeikan virallinen suojelija Tapio Laurila puhalsi trumpetillaan komean onnittelufanfaarin. – Tiettävästi ja muistini mukaan, minua ei ole valittu Miss Suomeksi, joten tämä lienee korkein tittelini. Kuunkiertolaiset oli pystytetty muutaman päivän odotusajalla ja hyödynsi tukenaan karaoketekniikkaa. KOKONAAN toinen kysymys on se tapa, jolla Halonen aihetta käsittelee. ”Viljasen ansioilla mieskin olisi tullut valituksi”, veisteli presidentti Halonen nimittäessään sisäministeriön nykyisen kansliapäällikön toiselle viisivuotiskaudelle. Sen täyttivät kahdeksan kuoroa ja avustava tanssiryhmä Pisto`s Sisters. Keikasta vastaava Sirkka Lindell ja Tapio onnittelivat uutta kuuhullua Sirkka-Liisa Heinaa. Mikäli Halosen sanailu tulkitaan kuitenkin vain hyväntahtoiseksi ja lämminhenkiseksi suhtautumiseksi sukupuolten väliseen jännitteeseen, voidaan varmasti myös kysyä, olisiko ”Halosen ansioilla mieskin tullut valituksi presidentiksi?” KIRJOITTAJAVIERAS Kirjoittaja on filosofian tohtori ja lehtori Harri Jalonen harri.jalonen@ turkuamk.fi 6 Tiistaina 19 elokuuta Kuutamokeikan suojelija Tapio Laurila otti mieluisan tehtävänsä vastaan kirjaimellisesti. Parisataa henkeä jännäsi torilla kuuhullun julkistamista. Ja illalla tanssittiin ja näyteltiin. – Toimimme aika pitkälle kunnan avustusten varassa. Näytteenä kyvyistään, Heina vetäisi kukat saatuaan yhden naisen shown toriyleisölle. Varhainen lauantaiaamu antoi jo viitteitä, että liikkeellä ollaan. Outo sivumaku nimityksestä kuitenkin jää, sillä presidentti ei noussut ainoastaan yksimielisen hallituksen yläpuolelle, vaan katsoi perustelluksi sivuuttaa myös virantäytön valmisteluun osallistuneet rekrytoinnin asiantuntijat. Mediasta olemme saaneet kuulla ja lukea, että juridiselta kannalta Halosen toiminnassa ei ole mitään moitittavaa. Ansiosta – vai ansiotta. Raumalainen, televisioesiintymisistään jo tuttu, Häplänperän Valittajat, hurmasi fyysisellä ja älykkäällä naishuumorillaan. Siveyren sipuli -näytelmän kaksi esitystä veti yhteensä 300 hengen yleisön. Hänellä on täysi oikeus valintaansa. Kuten hyvin muistetaan, Halosen nimityspäätökset ovat aiemminkin herättäneet ihmettelyä. Kuoroja kolme tuntia Kuutamokeikan tämänvuotiselle teemalle, kuorolaululle, oli varattu Alastaro-hallissa kolmen tunnin sessio. Vanhan fraasin mukaisesti kuultiin ja nähtiin kuoroesiintymisiä laidasta laitaan. Erikoisen tyytyväinen olen uusimmasta pääpalkinnosta, nelikulmaisesta juustokimpaleesta. TUOREIMMASSA nimitysjupakassa yllättävän vähälle huomiolle on jäänyt se, että viitatessaan ehdokkaan sukupuoleen Halonen kytki nimityksen tarkoituksellisesti tai tahattomasti isompaan kuvioon. Mieskuoro Loimaan Laulajat antoi näytteen laajasta ja laadukkaasta osaamisestaan ja melliläläinen Lauluyhtye yllätti rohkealla ja nautittavalla esiintymisellään. PAIKALLISIA TÄLTÄ SIVULTA: – Tiettävästi ja muistini mukaan, minua ei ole valittu Miss Suomeksi, joten tämä lienee korkein tittelini. Kuutamokeikkayhdistyksen puheenjohtajan Sirkka Lindellin oman arvion mukaan tapahtuma tuntuu sujuvan vuosi vuodelta paremmin, kun järjestäjien kokemus kasvaa. Puheenjohtaja ei osaa vielä sanoa, millaisena tapahtuma järjestetään ensi vuonna. Tuskin kukaan tolkuissaan oleva kyseenalaistaa sitä, että sukupuolten välinen tasa-arvo on yhteiskunnallisesti tärkeä asia, johon myös presidentillä on sanansa sanottavana. Kuutamokeikka ja kuunpimennys samanaikaisesti Alastaro Jorma Mäkinen Vaikka kuu pysyi enimmän ajan piilossa, löysivät alastarolaiset suurin joukoin tiensä Kuutamokeikan tilaisuuksiin. Olen nimittäin aina ollut sitä mieltä, että kuu on kulmikas, pohti uusi kuuhullu. Epäilemättä toimintatapa on mietitty. Totta tai ei, tapaus sai aikoinaan melkoisesti julkisuutta ja mies itse leimautui sovinistiksi loppuelämäkseen. Erityisen ongelmallista on, jos ironiaan turvautuminen muodostuu vakiintuneeksi tavaksi suhtautua kysymyksiin, joissa asiapohjalta eteneminen osoittautuu liian vaikeaksi. Suojelijana kanttori lupasi olla, kunniatehtävänsä mukaisesti, mahdollisimman monella keikalla seuraavan vuorokauden aikana. Koska tasa-arvoon on vielä matkaa, tarvitaan positiivista diskriminaatiota, jonka yhtenä muotona voidaan pitää sitä, että rekrytointitilanteessa suositaan tasavahvoista ehdokkaista vähemmistönä olevan sukupuolen edustajaa. JORMA MÄKINEN Keikka houkutteli satoja ALASTARO Kuutamokeikan tapahtumiin osallistui vähintään 300 ihmistä. Kaikkien tutun Sirkka-Liisa Heinan valinta, oli myös monen veikkaustulos. Useinhan on esitetty, että presidentin tulisi toimia eräänlaisena kansakunnan arvojohtajana. Tosin lähiseutulaiset Turkua myöden antoivat apuaan. Esimerkiksi Suomen Pankin johtajanimityksissä Halonen oli enemmän tai vähemmän eri linjoilla kuin esittelevä taho. Lindellin mukaan Kuutamokeikan ohjelma on haluttu pitää monipuolisena, jotta jokaiseen makuun olisi tarjolla jotain. Olen ollut jo niin kauan ja monessa mukana, että tuo missititteli pitää ainakin tarkistaa. Ajoittain näyttäisi vain unohtuvan se, että näennäisesti harmittomat sutkautukset kertovat aina myös lausujansa ajattelusta ja arvoista. Pohtiessaan sukupuolen merkitystä työelämässä mies totesi tahdittomasti, että naisilla on usein sellainen ”handicap”, että perheen johdosta he eivät pysty työurallaan samanlaiseen joustavuuteen kuin miehet. Syksyllä 25 vuotta täyttävä Lippukunta Jyväset esitteli partiotaitojaan Kuutamokeikkatorilla. Ensi vuosi riippuu siitä, miten Loimaan kaupunki suhtautuu tapahtumaan
Treffien musiikillisen vetäjän ja tapahtuman isän Taisto Lehtosen mukaan soittoihin osallistui kaikkiaan 32 pelimannia eli 10 enemmän kuin viime vuonna. Långsjö ja Huhtala osallistuivat Haitaritreffeille viime vuonnakin, jolloin tapahtuma järjestettiin ensimmäistä kertaa. Pläjäys taidetta ja performanssia Loimaa Sampsa Hakala Loivan maan yön iltaosuus alkoi kuudelta Ateljee Hulmilla, kun Ari Haranto alkoi tutustuttaa lapsia Haapasten kokoelmasta kerättyyn taidenäyttelyyn. Vaunukuntia Krapurannassa oli 300, ja yleisöä noin 700. Taulut töllisteltyään lapsiryhmä pääsi tekemään taidetta itse. Yleisö oli tuskin toipunut kummallisen hienosta kurkkulauluesityksestä, kun sille jo tarjoiltiin seuraava taide-elämys, josta vastasi performanssiryhmä Hallinkaiset. Treffit järjestettiin viikonloppuna Krapurannassa. Pienimpiä pelottaneen ja isompia huvittaneen performanssin areenana oli pimeä lato. Kesä ei näyttänyt kauneimpia kasvojaan, mutta Suvivalssi soi silti hienosti. The Trousers hyppäsi muiden bändien housuihin coverbiiseissään, mutta paljasti yleisölle osaamistaan myös omilla kappaleillaan. KATI UUSITALO SAMPSA HAKALA. Ajatuksissa on kehittää tapahtumaa muun muassa niin, että olisimme vähemmän säiden armoilla. Maistuvia elämyksiä tarjoili makkaramestari Florian Schmidt, joka käristeli mainioita bratwursteja kulttuurinälkäiselle yleisölle. Lapsia tuntui kiinnostavan erityisesti se, minkä ikäisenä kukin taiteilija oli kuollut. Mustiin naamioituneet esiintyjät tanssittivat yleisöä epävireisen musiikin tahdissa, mikä antoi eväitä monenlaisiin tulkintoihin. Ei turhan tiukkoja aikataulutuksia vaan soittamista soittamisen ilosta, Kvist arvioi. Kurkkulaulu on keskiaasialainen laulutekniikka, jonka taitaja osaa muodostaa omasta kurkustaan moniäänistä laulua. Soittajat tulivat omasta halustaan, sillä palkkaa heille ei maksettu, Lehtonen kertoo. Pikkutaiteilijat saivat luoda teoksiaan kvintettimusiikin soidessa, minkä arveltiin lisäävän luovuutta. Oikein mukava tapahtuma, loimaalainen Valio Långsjö ja raumalainen Paavo Huhtala sanoivat Haitaritreffien päätöstunnelmissa. Pitkän päivän matkaa yöhön loivennettiin ravintola Ankkuripaikassa, jossa tarjoiltiin muun muassa kurkkulaulua sekä metallimusiikkia monen bändin kattauksella. Kulttuurinälkään antoivat ensiapua muun muassa yhtyeet The Trousers, Curimus ja Loosing Me. Taidekierrosta viihteellisti loimaalainen puhallinkvintetti, joka esitti muun muassa Klamin, Toopen ja Tohnan säveltämää musiikkia. – Monet huikkasivat lähtiessään, että nähdäänhän ensi vuonna taas samoissa merkeissä. Tiistaina 19 elokuuta 7 Karavaanarihanuristit tapasivat Krapurannassa Haitaritreffit houkutteli 700 kuulijaa Oripää Sampsa Hakala – Täällä saa soittaa just siten kuin osaa, eikä kukaan tule arvostelemaan. Lehtosen mukaan Haitaritreffit järjestetään myös ensi vuonna. Nähdäänhän ensi vuonna taas samoissa merkeissä. – Kauimmaiset soittajat tulivat Sonkajärveltä ja Ruotsinpyhtäältä. Haitarit soivat karavaanarialueella koko viikonlopun, ja välillä pelimannit pistäytyivät Oripään keskustassakin. SAMPSA HAKALA Puhallinkvintetin musiikki vauhditti lasten kuvataiteellista ilmaisua. – Vapaa ja rento meininki. Pläjäyksen jälkeen estradille asteli kurkkulaulaja Jari Ilmonen, joka hämmästytti väkeä äänellään. Taidepläjäykseksi ristittyyn ohjelmanumeroon osallistui kymmenkunta lasta, joiden teokset asetettiin näytteille. Erkki Kvist tuli kurttuineen Krapurantaan Nurmijärveltä. Kyröläinen Lehtonen luonnehtii olevansa haitarimies henkeen ja vereen ja soittaneensa viitisenkymmentä vuotta
763 2484, 050 321 8085. PARTURI-KAMPAAMOITA . LVI-LIIKKEITÄ . LUONTAISHOIDOT Intialainen päähieronta ja energiahoito Asta Kilpi, Loimijoentie 78 Alastaro. . www.melodata.fi Loimaan Seudun Invataksipalvelu, Raimo Huhtala P. 045 122 4761. Täydellinen juhlaja pitopalvelu Sahantie 5 Mellilä Mellilän Lounaspaikka ja Pitopalvelu p. Muina aikoina tilauksesta. P. Pienet timpurintyöt ja peltikuoriuunit. 050 2279 www.pohjantahti.. KIINTEISTÖNHOITO • Mestarinkatu 4, 32200 LOIMAA • www.pihaportti.fi • Portti avoinna hyvään palveluun! Portti avoinna hyvään palveluun! Puh. 8 Tiistaina 19 elokuuta PAIKALLISTA OSAAMISTA PARHAASTA PÄÄSTÄ PALVELULAARI . VTS Seppo Toivonen, puh. . Kitara, piano, tietokonemusiikki. (02) 763 1997. fi Puh. KELLOLIIKKEITÄ Myös ilman ajanvarausta Vesikoskenk. Kari Laakso Hierontaterapeutti Alhonkedontie 72 LOIMAA Ajanvaraus: 0400 531 307 tai netissä www.mk-line.com E-mail: kari.laakso@mk-line.com Perinteistä hierontaa Idyllinen Ryötin tila tarjoaa monipuoliset ja tunnelmalliset tilat juhlaan ja arkeen. 0400 457 641 • Oripään Vanhainkotipalvelukeskus, p. Kauneusja jalkahoitola Wilhelm & Miina, Koulukuja 7, Loimaa. P. HIERONTAA Hieronnat, kuppaukset. HAMMASTEKNIKOITA . KOTIAPU Jouko Aittamäki Kaurilantie 81, 21820 KUMILA • Puh. www.jormalaaksonen.net . 7625 327 • Loimaan Lääkärikeskus, p. Rakentajain asialla – lähellä Sinua! Rakentajain asialla – lähellä Sinua! • Puutavarakauppa • Ikkunaja ovi-kauppa • Rakennustarvikeja rautakauppa • LVI-kauppa • Asennuspalvelut . JUHLAJA PITOPALVELUITA Remontti ja maalaustyöt Hakenberg. Kauppalankatu 11, Loimaa, puhelin (02) 762 4230. TAKSIPALVELUITA . 040 961 7495. 9–18 la 9–14 Pietilänkatu 11 Loimaa p. 02-763 1015, 050 3722 764 Ti-Pe 10-17, La 9-13. P. (02) 7636 690 Karsolan teollisuusalue (Hirvikoski), LOIMAA 0400 538 559 Nyt myös TIEDUSTELUT: • Puutavarakauppa • Ikkunaja ovi-kauppa • Rakennustarvikeja rautakauppa • LVI-kauppa • Asennuspalvelut LVI-asentajamme ja asianmukaisesti varustettu huoltoauto palvelee nopeasti ja luotettavasti. Siivouspalvelu . 14, Loimaa, puh. Kiinteistönhoito . RUOSTESUOJAUKSIA . P. Tervetuloa ruokailemaan! Lounas noutopöydästä ma-pe klo 11-14 8,00. JALKAHOITOLOITA Jalkaterapeutti Nina Sillanpää, Kyrön Fysioterapia, p. . 0400 293 576. VAKUUTUSYHTIÖITÄ . PAINOPALVELUJA Lomakkeet, kirjekuoret, esitteet, tulosteet ja kortit. . AUTOKORJAAMOITA . Maalauspalvelu . Maistuvat noutopöydät ja pitopalvelu. P. 762 1222. 0400 223 535, 0400 223 235. 763 2622. RAKENNUSKONEVUOKRAAMOITA . Pasi Markula 0500 770606 • Aggregaatti • Ajojärjestelmä • Nostokorkeus 16 m Kelloja koruseppä LANKINEN • Kelloja korukorjaukset paikanpäällä • Kotimyynnistä edullisesti Tervetuloa! ark. REMONTTEJA Avoinna: MA–PE 7–17, LA 9–13 www.lpr.fi w w w .r a u ta n e t. Myös sopimuksen mukaan. 0207 412181 . 02-724 7851 ma-ti, to 9-23.00, ke, pe-la 9-01.00, su 10-23.00 Jälleenmyyjäsi: LVI-Talohuolto Revo Puh. MUSIIKINOPETUSTA Melodata Tuotannot, Musiikinopetusta kaikenikäisille. HENKILÖNOSTIMIA . 0400-358235 Myös kotikäyntejä Ravintola Kauppalankatu 5-7 Loimaa, p. RAKENNUSTÖITÄ Loimaan Invataksipalvelu, Loimaan Seudun Tilausliikenne Oy. 050 350 6983. Avoinna ma-pe klo 10-17. Koulutettu hieroja Johanna Kemppainen Alastaro. P. . BETONITUOTTEITA Jorma Laaksonen, Seppäläntie 192, 32210 Loimaa. Ympäristönhuolto . PARTURI-KAMPAAMOITA www.lounaspaikkamellila.. Lasituspalvelu . KAIHTIMET JA MARKIISIT . . Muista kotitalousvähennys. . ÖLJYSÄILIÖHUOLTOJA . SÄHKÖLIIKKEITÄ . . INVATAKSIPALVELUITA Farmarisäiliöiden kuntotarkastukset ja pinnoitukset Neliöpinnoitus Pöytyä, P. 044-507 6496, fax 02-767 1397 talohuolto.revo@pp.inet.. 040-732 3638. 040 779 2214. KEITTIÖKALUSTEITA Puh. Kampaamo Sirpa Kilpinen Kampaamo Uusi Salome Hierontapalvelu Nurminen Väinölänkatu 4 Loimaa (Loimaan Lääkärikeskus) puh. 767 1524 • 040 535 0576. P. RAVINTOLOITA . Loimipaino Loimaa. 763 2760, www.sormuslankinen.. . . 040 524 7336 ASIANTUNTEVAA APUA KODIN KUNNOSTUKSEEN ASIANTUNTEVAA APUA KODIN KUNNOSTUKSEEN Mm. . 02-7627 297 • www.seppalamobel.fi • Keittiökalusteet • Kalusteovet • Mittaukset ja asennukset UUSI ILME KOTIISI! . JUHLAJA PITOPALVELUITA . VALOKUVAAMOJA . JÄTEHUOLTOA • Jätehuolto kaikille kiinteistöille • Paperin, pahvin ja kartonkien keräys • Kaivojen tyhjennykset sekä viemäreiden avaukset • Siirtolavojen vuokraus ja toimitus Roskat pois nurkista! Puh. 0500 448 106/Suvanto, 0400 871 095/Ilola, 050 512 5855/Alanen. P. TIETOKONEITA . 0400 510 010. huoneistosaneeraukset, sisäja ulkomaalaukset, tapetoinnit yms., keittiöja kylpyhuonekalusteasennukset, jne... PESULAPALVELUJA . 0207 412181 Puh. Loimaan Rakentajat, P. KAUNEUSHOITOLOITA Kauneushoitola Sabrina, Turuntie 14 P. 762 1350 www.kauneushoitolasabrina.fi Kauneushoitola Merja-Eliisa, Huvilakatu 14, Loimaa P. AUTOKOULUJA . RAKENNUSTARVIKKEITA . 050 562 4803. 13 as
Pelkistetty kojelauta sisältää akun varausmittarin, vilkkujen ja nopeussäädön lisäksi kirkuvanväriset äänimerkin, hätävilkkujen ja valojen nappulat. Teho säädetään kojelaudassa olevasta rullasta ja kaasuttaminen eteenja taaksepäin tapahtuu ohjauskahvojen alla olevista siipikytkimistä painamalla. Akut ladataan verkkovirralla kiinnittämällä akkulaturista tuleva johto skootterin ohjaustangon pistokkeeseen. Sisärenkaallisten kumien rengaspaineet kannattaa myös välillä tarkastaa. Hänen ilmoitustaan ajoneuvojen myyntisivustolla internetissä on käynyt katsomassa yli 600 kävijää, mutta Oripäähän laitetta testaamaan ihmiset eivät ole vielä tungeksineet. Ketterä ja huoleton Skootterit kääntyvät lähes paikallaan. Sillä tekee jo melkoisen kauppareissun. – Skootterit ovat lähes huoltovapaita. Maxissa on Midiin verrattuna hintaa myöten kaikki vähän suurempaa ja mukana kaikki senioriskootterin herkut: iskunvaimennus, penkin niskatyyny, erillinen ajovalo edessä, taustapeilit ja karjapuskuri. Hyvä kääntyvyys ja soveltuvuus jyrkkiinkin paikkoihin mahdollistaa ajamisen suoraan rakennusten sisälle pyörätuoliluiskien kautta. Maxin virtalähteenä toimii kaksi 75Ah akkua, joilla toimintasäde on huikeat 61 kilometriä. Skootterit kiihtyvät yllättävän ripeästi ja kulku on tasaista. Sen vain neljän sentin maavara ja kuuden kilometrin huippunopeus voivat tuottaa ongelmia asfalttipihojen ulkopuolella. Midin pituus on 112 senttiä ja Maxin 144, joten farmariautoon sovittamisen kanssa voi tulla ongelmia. Kymcon kolmesta senioriskootterimallista oli koeajettavana kaksi järeintä versiota, Midi 4 ja Maxi 4, jotka soveltuvat sekä ulkoettä sisäkäyttöön. MIKA JYRÄVÄ. Tuomio Senioriskootterit vaikuttavat tarkoituksenmukaisilta vanhusten ja liikuntarajoitteisten elintilaa laajentavilta apuvälineiltä. Isoveljellä kaikki on isompaa. Hieman nykivä ohjaustuntuma tuo mieleen lapsena ajetut, karmeasti pörisevät Lokari-autot. Maxin isompi koko tuo käännöksiin lisävakautta, mutta pienempi Midikään ei ole kiikkerä. Pienemmän mallin viiden sentin maavaralla ei yli kahdeksansenttisten esteiden yli kiivetä. Niillä ajetaan päämäärään. Maahantuojan talvitestissä laite selviytyi hyvin myös Suomen talviolosuhteissa. Hyvä kääntyvyys ja soveltuvuus jyrkkiinkin paikkoihin mahdollistaa ajamisen suoraan rakennusten sisälle pyörätuoliluiskien kautta. Laitteella tulee pystyä liikkumaan mahdollisimman monenlaisissa olosuhteissa ja välillä se täytyy pystyä kuljettamaan jollakin keinoin paikasta toiseen jo Suomen vaihtelevien säidenkin takia. Pienin, lähinnä sisäkäyttöön soveltuva malli ei ole skoottereita Oripäässä edustavan Moto Tapsan valikoimissa. Vaikuttava varustetaso Molemmista malleista löytyvät samat perussäätimet ja -varusteet. Okrassa Piirosella esillä ollut uutuuslaite herätti runsaasti kiinnostusta. – Olin heti innostunut, ne ovat tosi mainioita laitteita. Ainoat huoltokohteet ovat akkujen kengät. Molemmissa on tukeva, turvavyöllä varustettu sivuun käännettävä penkki sekä selkeät säätimet. Senioriskootterien käyttö ei vaadi ajokorttia, rekisteröintiä tai vakuuttamista. Moottoripyöriä, skoottereita ja mönkijöitä myyvä ja korjaava Piironen uskoo laadukkaille senioriskoottereille olevan paljon potentiaalisia käyttäjiä. Laitteet selviävät suhteellisen jyrkistäkin luiskista, Midillä onnistuu 10 astetta ja Maxilla 12 astetta jyrkkä nousu. Skoottereita myydään sen takia vielä moottoripotkulautojen joukossa. Moottorit ja korjaukset Tapsalta ORIPÄÄ Oripäässä Moto Tapsa -liikettään pyörittävä Tapani Piironen otti senioriskootterit myyntiin heti, kun ne tulivat hänen edustamansa maahantuojan valikoimiin. Senioriskootterit ovat sen verran uusi myyntivaltti, että sille ei löydy internetin myyntipalstoilta vielä sopivaa ajoneuvolajiakaan. Moto Tapsa toimii Oripäässä seitsemättä vuotta. Käytöstä ja säilytysolosuhteista riippuen myös yleisvoitelu on ajoittain paikallaan. Pehmeällä hiekalla tai maastossa ajoon laitetta ei ole tarkoitettu, mutta esimerkiksi nurmikolla sitä voi huoletta käyttää. Skoottereita ei niin vain nostella, Midi painaa 99 kiloa ja Maxi 135 kiloa. Kuljetusta varten istuimen saa irrotettua ja ohjaustangon laskettua alas, jolloin molemmat skootterit mahtuvat alle 60 senttimetriä korkeaan tilaan. Maxi ja sen pikkuveli Midi. Midin kaksi 36Ah akkua vievät käyttäjäänsä 28 kilometrin matkan. Miinuksia ei tarvitse tällä kertaa edes kirjata, Loimaan Lehden virallinen koeajaja antaa tunnustuksensa näppärälle laitteelle. Tiistaina 19 elokuuta 9 Jos senioriskootteri tuntuu tarpeelliselta, Tapani Piironen hoitaa laitteen vaikka kotiin saakka. Laitteissa on valot ja vilkut sekä edessä että takana, sivuilla on vielä kolmannet vilkut. Missä laitteella voi liikkua. Siksi tärkeimmäksi kriteeriksi laitetta arvioidessa onkin nostettava käytännöllisyys. 13 kilometriä tunnissa kulkevan laitteen varusteista puuttuu vain turvatyyny. Reilun puolentoista metrin tilassa kääntyvän pienemmän version saa ohjaus linkussa puskemaan sorapihalla kaasuttaessa. Ne tuovat vanhuksille ja liikuntarajoitteisille sisältöä elämään. Näistä laitteista ei pörinää kuulu, vain pieni hurina. Skootterit ovat lähes huoltovapaita, laakerit on kestovoideltu ja suojattu. Kyllä, karjapuskurin tapainen häkkyrä laitteen edessä. Pakettiautoon skootterit mahtuvat vaivatta vaikka apuluiskan kautta sisään ajamalla. Vain peruutustutka puuttuu Elintilaa laajentava apuväline ja lähialueiden kulkuneuvo samassa paketissa Oripää Mika Jyrävä Senioriskootteri on tehty liikkumisen apuvälineeksi vanhuksille ja liikuntarajoitteisille. Erillistä jarrua ei ole, skootteri pysähtyy kaasun vapauttamisella. Maavara on suuremmassa mallissa kymmenen senttiä, jolla laitteen luvataan pystyvän kymmensenttisen esteen ylitykseen. Skoottereissa on takarenkaiden vieressä rajoitinpyörät, jotka estävät laitteen kaatumisen taaksepäin jyrkissä nousuissa. Skootterit ovat akkukäyttöisinä lähes äänettömiä. Kantavuutta skoottereilla on 200 ja 160 kiloa
044 963 6838. Teollisuusompelukone voimaja valov., mankeli Upo sähkök., tyttöjen ja poikien luistimia koko 31 alk., lampaan villaa harmaa, myös lastenv. . P. P. 040 540 5329. Peugeot 306 1.9 TDI -99. Sampo jousipiikkiäes, takarulla ja etulana 240 lev. 2300 e. 1500 e, 050 4844434. 050 5863182. SEKALAISTA . P. 180x3, lev. 040 776 3633. . . P. 484 1428. 162x40-44 cm. 050 5252204. Tied. 040 749 5452. Hp. Mopo Rieju SMX Pro -06. P. 0500 408 512 Somero. P. Eritt. 34.600 e, tiedustelut 050919 5677/Susanna . Myös halpa kesämökki kiinnostaa. . p. Miel. alv). 0500828138 Pertteli. Vuokrattavana kt. Punainen vuodesohva 70 e, kahden istuttava, puukoristeet. ym. Siisti rivitalokaksio 2h+k+s 58,5 m2 Hirvikoski. 0400 820939. kattopeltiä n. Akvaario Juwel Rio 180 l tarvikkeineen, mm. 4000 e. 0400 424 223. 200 e p. . 040 586 0116, 040 828 2033. Postita tai tuo ilmoituskuponki lehden konttoriin. 050 484 4434. Koski TL. 0400 633457. Paripyörät 13.6-36 kiinnikkeinen h. P. Lehdet pidättävät oikeuden jättää julkaisematta palstalle soveltumattomat ilmoitukset, sekä lyhentää ylipitkiä tekstejä. P. 1700 e. Seinälautasteline hp. Ostan vanhan traktorijyrsimen puutarhakäyttöön p. Loimaa. Toyota Hiace 2,4D vm 91, ml 240 tkm, 5 ovinen, katsastettu. Skootteri, piaggio NRG, vm. 100 e. P. sisäja ulkosuodatin, valaisin, lämmitin, ym. Vanhat puiset hevoskärryt kumipyör. 90.000 e. . Lahjoitetaan timotei-siemenheinän korsi, 26 ha. p. P. 10 Tiistaina 19 elokuuta Löytölaari julkaistaan tiistaisin Auranmaan Viikkolehdesssä, Loimaan Lehdessä ja Somero-lehdessä. (02) 748 7550 Ilmoitusosasto myydään ostetaan sekalaista Julkaisupäivä Ilmoittaja Osoite Puh. 75-80 cm. Hyväkuntoinen. 174 tkm hp. P. voiman ulosottoa hydraul. . Somero. (02) 765 1155 tai 0400 781 799. rusk. . . 50. 044 484 2618. . 0400 531 479. Rukki. . Tyttöjen DBS Kilimanzaro polkupyörä 26” 4-vaihd. P. OSTETAAN . Halutaan ostaa tontti/ maata tontiksi 0,5-1 ha, Marttilan keskustan läheisyydestä p. beigepohjalla, tyynyissä vetoketj. 3000e p. wc, autokatos, hoitovastike vain 46,80 e/ kk. . Lato tai makasiini pienellä tontilla. Vanhat kangaspuut (pyöräs), työlev. Loimaa p. Toimita ilmoitus YHTEEN konttoreista: Ilmoitukset Löytölaariin myös tekstiviestinä! 5e / 160 merkkiä Ohje: näppäile teksti LAARI välilyönti ja oma ilmoituksesi. Koivuklapia 45 e pinokuutio. . 050 3315366 . Ilmoita kolmessa lehdessä yhden ilmoituksen hinnalla! Ilmoituskuponki Löytölaari on tarkoitettu yksityishenkilöille, jotka myyvät omassa käytössä ollutta tai omaan käyttöön tarkoitettua tavaraa. Ei jälleenmyyjille eikä yritystoimintaan. 040 846 6857. 050 516 6013 Somero. . P. P. . Tied. Settis ponin Cheval merkkiset ”koppa” kärryt+shettiksen täyd. 050 577 2385 . Laskutuslisä 2 e. Loimaa. . H. Puuhella, hormiliitos vasemmalle. 1 -08, tosi siisti, luotettava auto. Hp. Hp. Huolto tehty. . 0400 533 709 Alinen Lieto. Toyota Corolla 2.0 XL dies. 1600 e. Uuttavastaavat Helkama jääkaappipakastin, Rosenlew hella ja Elektrolux tiskikone. Pieni OKT talo vapaa-ajan asunnoksi. -04 Ypäjällä. 050 569 6903. 0400 531 492 alastaro . h. 040 415 4447. . Yhden viestin hinta on 5e/160 merkkiä. Peugeot 206 XR 1,4 5 d vm. Trukki 1,5t-2,5t, kaasu tai diesel p.0500-780458 . 040 739 2005 . 2 kpl miesten polkup. Tee tarjous. 0400 163 173. . yksiö Koski Tl 37,5m2 p. (020) 772 6402 Somero. (02) 762 6000 Somero-lehti PL 11 (Kiiruuntie 1) 31401 Somero puh. . 82x3, h. 9500 km puna/musta, siisti, huollettu. Parisänky 205x170, h. Täydessä työkunnossa oleva Porche Super traktori vm. Käyt. 040-4109915. Hp. Traktorin peräkärryt kuorma-autosta tehdyt p. 12. P. 0505529144 . P. Ostettu v. . 050 560 5113 klo 16 jälk. tilanpuutteen takia Aura p. 3300e. Ostan vanhan traktorin. Maalipinnassa sanomista h. Ilmoitukset viimeistään perjantaina klo 16. Parkettilattia, erill. Hp. Myyd. 120 cm. Lämpökattilan kuumavesivaraaja 1300 ltr kork. viisi riviä vain 5 e Kirjoita ilmoitusteksti ruudukkoon selkeästi. . P. 450 e. Tervetuloa katsomaan. 044 579 1192. Taloyht. nostolaite jne. Fiat Ducato -99 129 tkm 8500e, trukki Mitsubishi -87, 2t. . 69.500 e. 050 582 4757 . . . MYYDÄÄN . ilmastointi, v-hälytin, vetokoukku, lohkol.+s-pistoke aj. P. Tilava omakotitalo Loimaalla, iso autotalli ja leikkimökki, uima-allas pihassa. 100 m2, 2 hyvää lakattua 3-kert. ollut vähäisellä käytöllä. Pituus n. P. P. Myydään muuton vuoksi. Ollintupa, Aitua, Haapahovi, Seppälänk. 150 e. . 300 tkm, 2-renkaat, radio/CD-box 10:lle, lohkol., vetok., katsastettu, uusi akku, jarrupalat ja hihnat vaihdettu ym. 0400-793 876. Kysy ja tarjoa p. 050-514 1168 iltaisin klo 16 jälkeen. Löytyykö Loimaalta opiskelijasisaruksille vuokrattavaksi kaksiota tai kolmiota lähiaikoina. Loimaa. . asetinlaite 6700 e p. Todella hyvä ja siisti auto, hyvillä varusteilla, huollettu. Katsastettu. H. . . 3800 e. Vanha kaunis Pormestari vuodesohva, tarpeettomana. Liitä mukaan ilmoitushinta 5 e (sis. 250e. 162x137 cm ja 1 ikkuna n. valjaat. Halutaan vuokrata pieni omakotitalo/rivitaloasunto (myös yksiö käy) Alastarolta. P. Jätä sanojen väliin tyhjää. P. . P. klo 12-16. 050 521 5327. Saab 900SE -95 ABS keskusl. 80 e. Soita ja kysy lisää! P. H. P. Rinkisisäsiilo 10.2 m3 2 kpl, Junkkari maatilamylly, hyvää esikuivattua heinää pyöröpaaleissa 32 kpl. 0400907569 Aura. 9600 mahd. Käytetty sohvakalusto nahkaa, korkeaselkäinen, muhkea, keskiruskea hp. 050 5692312. hyvä kunto 350e 050 4844434. . ym. . Nahkainen sohvakalusto 3+1+1 pyökkinen sohvapöytä, pirttikalusto 140 cm. MB E 220 D –vm-97 ml 361 tkm hp. 050 342 1242. Annetaan hakijalle turvetettua hepankakkaa Pihlavajärventie 233, Pöytyä. Toyota Hiace + muut pakut. P. 38 neliöä. Honda cbr 125r -06 aj. Rivitalo yksiö Pöytyän kirkolla. Oma sauna, asunnossa yht. VW Passat 1,9 TD –94, erittäin hyväkuntoinen, 2 renkaat, juuri kats. . Jääkaappipakastin ja pieni pakastearkku, halvalla. P. Toyota Corolla Liftback 1.6 GLI -93, kats. rt tai (kt). 040 595 3753. Myös kilvettömät, as. H. 50 e. . P. . P. 050 462 8898 . 20 -40 e.t. . 175 lev.80 syvyys 102 sm 2 lämminvesikier. kaunis sohvakal. 0400 705 940. Aikuisten kolmipyöräinen polkupyörä. . 050 377 9394. . . Hyvännäköinen ja luotettava. H. vaunut sekä romuautot ja muu metalliromu. 2 / 6kw vastusta h. h. P. 0500 582 444, Oripää. Tytön käytössä. P. Kirjahylly 3-os., kork. Lähetä viesti numeroon 17252. 040 723 1722. Erittäin pieniruokainen. . P. . Kaksio esim. P. 0400 432 215. Kaikki todella siistejä. (02) 762 3117. 0500 323 610.. 8200 e. Soita ja kysy lisää. Hinta yht. H. Puh. 040 411 2197 . Vanhaa tavaraa lasia posliinia käyttö ja keräily esineitä ym Sekalaista tavaraa puh 0408229069. Dethleffs Bolero 540 –96 asuntovaunu, ei vedetty, erittäin siisti, sähkö-patruuna, läm., vesi, Alden läm, etuteltta, potrapotti ym. Yhtiövastike vain 38.50 e/kk. -04 ja -05. Hp. 040 868 4146 Somero. P. Cylinda arkkupakastin digisuper 284 l, elektr.ohj./lk: A+, h. 0400 532 984. 040 595 1338. Astioita, lehtiä, kirjoja, vaatteita ym. (EI TOIMI GOMOBILE-LIITTYMÄLLÄ!) Auranmaan Viikkolehti Kehityksentie 3, 21800 Kyrö puh. . Valurauta kamiina hinta 150 e. 500 e. 044 34 74333. ikkunaa, koko n. P. . Hyvää uuden sadon hunajaa pienissä ja isoissa erissä p. 100 e. (02) 4864 950 Loimaan Lehti PL 2 (Kartanomäekatu 4) 32201 Loimaa puh. . Heinää pienpaaleissa. Sekalaista koti-irtaina Mellilässä Ratakuja 10, lauant. Sahattua puutavaraa eri kokoja, lautaa, pattinkia, parruja, vanhempaa huokeata. 23.8. Kasvavaa kauraa ja ohraa pystyyn tai puituna pellolla. . 7500 e Somero. . vaihto mökkitraktoriin alle 2500,p. 250 e p. Saab 900 2.0, 1989, 200 tkm ajettu. 50 e. 0400 612134 Aura. Yhteislevikki 23 500, lukijamäärä yli 63 000. . 200 e. Puutavaraa 2x4, 4x4, 5x5 + raakapontti lautaa. . 2003, aj. Belgianpaimenkoiran mustia pentuja. P. 040 551 4010. 3+1+1 kangas lintuaihe vaal. Vanhat hevoskärryt kaipaa korjausta. Suzuki Samurai -89 hyväkuntoinen maasturi p. 15 tkm, 2xrenkaat, ilmastointi, lohkolämmitin, metalliväri hopea. 1958, 3. Muistathan mainita ilmoituksessasi myös paikkakunnan. wagon -97, väri vihreä, aj. . P. 050 585 6759
klo 17.00 alkaen Hirvikosken kentällä. SILMÄLÄÄKÄRIT OPTIKOT • 45-v. Suorita maksu lehden tilille 523900-265274. Ajo-ohje: Humppilasta n. Ajo-ohjeet ja muut tiedustelut Erjalta p. rekvisiittaa, diplomeja, mitaleja, veistoksia, hyvä kuntopyörä, ”romu” farmariauto Mitsubishi Pajero, Arabian astioita ym. Porin Prikaatin Kilta, Loimaan alueosasto. Eero Tuomola 2. klo 9.30 Loimaalta, Kelan viereiseltä pysäkiltä. 761 1503. www.asianajot.. saanut Antti Koskinen puh. Auto lähtee tallilta klo 10 kulkee Kaunismäenkatua torille josta lähtö klo 10.05. 040-7513286 (Leena). Paljon sisäirtainta, kulmasohvaryhmä, keittiöpöytä ryhmä, sänkyjä, pöytiä, tuoleja, mattoja, lasia, posliinia, Tubberware tuotteita, pehmoym. 764 2253. 15 km Poriin päin ja oik. 0400 778534. Onnittelut ehtivät saman viikon lauantain lehteen, kun ne tuodaan viimeistään torstaina. klo 19.00 kirjastolla. Loimaan Työväentalolla ti 19.8. Yläneelle ilm. KUULUTUS YMPÄRISTÖLUPAASIOIDEN VIREILLÄOLOSTA Harri Mäkelä hakee ympäristölupaa lihasikalan toiminnalle Loimaan kaupungin Hurskalan kylän tilalle Mäkelä 7:0 osoitteessa Isoniituntie 229, 32410 Niinijoki. P. Lähtö kentältä klo 16.15. biedermayer-kalusto, jugend pillilamput, hyvää taidetta, U. ajokorttitodistus • työnäkeminen VARAA AIKA 763 2030 Loimaan-Onkijoen Maaja kotitalousnaiset kokoontuvat Mirjan luona Viklontie as. posliinia, lasia ja sekalaista koti-irtaimistoa. Kartanomäenkatu 4. mennessä puh. menn. klo 14 Seppälänkatu 1. painos Myynti: Kirjakaupat Priimus Painotalo Loimaa-Seura Auranmaan Viikkolehti Isoisän Tarinoita 1 28 www.ooli.. (02) 762 4400 fax 763 1301 jari.heikman@aatsto.inet.. Jalkapallokoulu ti 19.8. Kirjalliset muistutukset tulee toimittaa Loimaan kaupungin ympäristölautakunnalle 17.9.2008 mennessä, osoitteeseen Vesikoskenkatu 12, 32200 Loimaa. kirj.pöytä, 8-os. Matkan aikana ”Ruskean ruokajuoma” nauttiminen luvallista (jopa toivottavaa). Viljanpuinti 70/ha +alv Viljanmurskaus ja tuubiinsäilöntä 20/tn +alv Myös niitto, paalaus yms. Sarjapelit Hirvikoskella ti 19.8. Hakemusasiakirjat, joissa selvitetään mm. Alanko, V. AU/Jalkapallo miehet/6.div. Loimaan AA-ryhmä kokoontuu keskiviikkoisin klo 19 Nuorisotalon yläkerrassa. VIRTANEN HUUTOKAUPPOJA KUNNALLISIA ILMOITUKSIA SEURATOIMINTAA LOIMAAN LEHDEN SIVULTA PAIKKAKUNNAN PARHAAT MENOVINKIT Kysy lisää: Irja Arponen p. traktorit: Ford 4600 hytillä vm. Lähtö urheilukeskuksen parkkipaikalta klo 17.30. kylätalolla klo 18.00. 4000 t tosi siistit. 0405438455 tai Petri p. Kesäjuhla Ruissalossa alkaa klo 12. Mukaan sopii myös seuralainen. klo 18.00 kaupungin Sammonkadun urheilukentällä. Mahd. Hinta sisältää arvonlisäveron. Eloisat. 050-5125728 www.urakkaporukka.net LoPS P97. klo 18. toiminnan todennäköisiä vaikutuksia ympäristöön, ovat nähtävänä kuulutusaikana 19.8.-17.9.2008 Loimaan kaupungin ympäristöpalvelukeskuksen 1. Tied. elok. Asianajajan toimintaa valvovat Asianajajaliitto ja oikeuskansleri. liittyä Markkuliittoon. www.heikman.com Asianajotoimisto HANNELE JÄRVINEN KY AA, VT Hannele Järvinen Väinämöisenkatu 6 B 32200 Loimaa, puh. klo 18.00 urheilukeskuksessa. Tässäkin mökissä luetaan kesällä Loimaan Lehteä. Sawisormet. Hämäläinen, Judin, Segerstråhle ym. Huom! Ilmoita ajoissa jos et pääse. Kalle Hollo hakee ympäristölupaa kanalan toiminnalle Loimaan kaupungin Vilvaisten kylän tilalle Knuutila 1:158 osoitteessa Vilvaistentie 16, 32410 Niinijoki. Arvonimiä ja titteleitä emme tunne olemme vain Markkuja. Kansalliset Seniorit. Kuvat julkaistaan lähettäjän vastuulla. Toimeksi saanut Aimo Polo Leisku Yleisurheilu. Loimaan Taideseura ry:n kesäretkelle lähtö la 23.8. 7 e/vuosi Onnea! Yhden palstan kuva teksteineen maksaa 10 e, kahden palstan 20 e. pian p. Ilmainen kuljetus Loimaan torilta klo 10.00, paluuaika klo 17.00. Ajo-ohje SäkyläLoimaa tietä 213 josta opasteet. LoPS 2003 syntyneet. Ilm. Ruskapurjehdus 6.10.-7.10. Ei harjoituksia torstaina 21.8. pian. Grillattavat ja kupponen talon puolesta, ohjelmassa saunomista ja uimista. Seuran jäsenet ottakaa jäsenkortti mukaan, sillä pääsee museoon maksutta. Kesäpäivien talkoolaiset 2.9. Loimaan Seudun Diabetesyhdistys ry. Rynnäkkökivääriammunnat Porin Prikaatissa 28.8. LoPS pojat -99. Toim. Asianajajia ASIANAJAJA on asianajajaluetteloon hyväksytty lakimies, jolla on säädetty kokemus ja taito. Paluu juhlan jälkeen. Lajeina 40 m, pallo, pituus. TARJOUSPYYNTÖ viljan rahtipuinnista Lehtonen Veli, Mellilä 0500 228 142 Alastaron Puutarhakerho kokoontuu to 21.8. Matti. Soittelemme tänään klo 18.00 Eino Knuutilan kodissa. Tervetuloa tekemään löytöjä. Asianajotoimisto HEIKKI RANTANEN OY Varatuomari Heikki Rantanen Kauppalankatu 9-11 B 32200 Loimaa, puh. Turnaus Alastarolla la 23.8. Kuvan voi myös tuoda ja maksaa lehden konttoriin, os. kuljetuksen vuoksi Markku 040 811 5243, 050-512 6005. saakka. mahd. kerroksessa, osoitteessa Vesikoskenkatu 12. Lähdemme piirin kesäjuhlille Turun Ruissaloon ke 27.8. Säkenet lauluryhmän harjoitukset ke 20.8. Sitovat ilmoittautumiset su 24.8. Lisätietoja antaa ympäristönsuojelusihteeri Seija Niskala, p. Seppo p. Torilla paikallisia demarivaikuttajia ja kansanedustajat Heli Paasio ja Katja Taimela. klo 10 Vuorisen linja-autolla. klo 14-16.30 Markku, lähde mukaan joukkokokoontumiseen ja yhteiskuvaan Tuomiokirkon portailla (ennätysyritys). Suunnittelemme syksyn toimintaa. klo 18-20.40. Sarjapeli Naantalissa to 21.8. yli 30 kpl, kirjoja, frakki, smokki, NAGRAäänikalusto, 2 elokuvaleikk.pöytää, vanhoja ?lmejä, julisteita, sekal. Loimaa, puh. Torstairastit 21.8. Ennen ympäristölupa-asian ratkaisemista on niillä asianosaisilla, joiden oikeutta tai etua asia saattaa koskea, tilaisuus tehdä muistutuksia asiasta. LEISKUN BINGO / JAHTI 500 /47 p. 763 1594, 040-539 6725 Osmo tai 762 2697 Arja. teemana "Tauno Palo 100 vuotta". Orisuo/Jalasjoentie 245. Urheilijat ja huoltajat paikalle. -80 2 pyörillä ajettu 3000-4000 t Case 4240 vm -98 (Quike Q740 etukuormaaja, kauha + trukkipiikit), levikepyörät välivanteilla 16.9, R 34 aj. Ville Knuutila hakee ympäristölupaa kanalan toiminnalle Loimaan kaupungin Krekilän kylän tilalle Hörhö 11:0 osoitteessa Sulajoentie 43, 32410 Niinijoki. Jankon lasten urheilukoululaisten kilpailut 5-7-vuotiaille tytöille ja pojille tänään ti 19.8. Matkan aikana tietoa myös Markkuliiton syystapahtumasta Loimaalla lokakuussa. markkuliitto.. Irtaimistoa, vanha keittiökaapisto, laverisänkyjä, vanha kehto, rukkeja, vanha ompelukone, vanhoja pientyökaluja. klo 18 Työväentalolle. Muut kuin asianosaiset voivat ilmaista mielipiteensä asiasta. Kirjoita kuvan taakse haluamasi onnitteluteksti ja kuvan palautusosoite Maksimimerkkimäärä 140. alk. osoitteenmuutokset (02) 762 6016 tai tilaukset@loimaanlehti.fi Suuresta kysynnästä johtuen... Asianajotoimisto KNUUTILA & TUOMINEN AA, VT Ilpo Knuutila AA, OTK Martti Tuominen Vesikoskenkatu 7, 32200 Loimaa, puh. Lähtö Loimaa klo 9.00 ja Alastaro klo 9.20. leluja, verhoja, lamppuja, tauluja, pakastin, erilaista pienirtaimistoa runsaasti. Asianajotoimisto JARI HEIKMAN OY AA, VT Jari Heikman AA, VT Katri Ranta-Eskola VT Kaarina Nylamo Turuntie 8-14, II krs. (02) 762 2888 fax (02) 762 2313 heikki.rantanen@kolumbus.. klo 19.00. Vattenfall seuracup finaaliin Janakkalaan ja Suomi-Ruotsi maaotteluun la 30.8. Kyseessä on olemassa oleva toiminta joka ympäristönsuojelulainsäädännön muutoksen vuoksi hakee uutta ympäristölupaa. klo 11. sarjapeli Alastarolla to 21.8. Lähdöt klo 17-19.00. Loimijokilaakson Sukututkijoiden kotiseuturetkelle 30.9. AU/Jalkapallo P94. Kyseessä on olemassa olevan toiminnan muutos ja laajennus. www. 4 ke 20.8. pian kuitenkin viim. klo 11.00 Nuorisotalolla. Rakennusliitto os 212 johtokunta kokoontuu pe 22.8. Mahd. Kansalliset Seniorit, hallitus kokoontuu ti 26.8. Tiistaina 19 elokuuta 11 B. 0400 780 870 KOTI-IRTAIMEN HUUTOKAUPPA to 21.8.2008 klo 18.00 Alastarolla Seuralankuja 1 LOIMAAN SEUDUN MARKUT Me Markut -tapahtuma Helsingin Senaatintorilla lauantaina 30.8. Peltoisten alueen kyläyhdistys ry:n kylätoimikunnan kokoontuminen ke 20.8. klo 18.45 PÄÄKIERROS 170 Viitosbingo/Ventti 1 KIRJA 5 SEURAAVAT 2 IRTOLIUSKAT 2 Loimaan Leisku Jankon yleisurheilijat, lajiharjoitukset: 8-11 vuotiaat ke 20.8. Loimaalla 19.8.2008 YMPÄRISTÖLAUTAKUNTA La 23.8. Vielä otetaan rompetalkoolaisten iltamailmoituksia vastaan. klo 14 21 Kakarlammen saunalla Mellilässä. Todista henkilöllisyytesi muuta et tarvitse. klo 11 Loimaan Orisuolla (vanha kansakoulu) Rauni ”Molle” Mollbergin kp:n irtaimisto: hienokunt. 050 5375822 EA-ryhmä Riitta-Liisaan puh. LoPS pojat -96, sarjapeli Raisiossa to 21.8. Ilmoittautumiset 15.9. 040 7091972. Tervetuloa! Puffetti, maksu käteiseuroilla, pk, näyttö klo 10. Leisku. Asianajotoimistot hoitavat myös maksuttomia oikeudenkäyntejä ja oikeusturva-asioita. Kyseessä on olemassa olevan toiminnan muutos ja laajennus. klo 18.30 Celtsiä vastaan. Opastus Loimaa-Kauhanoja, tie 213. Tied.tilaisuus urh.keskuksessa ke 20.8. pe 22.8. Unelmista todeksi – kerro meille unelmasi ja toiveesi! Loimaan Sosialidemokraatit ry LoPS P97. (02) 762 4800 fax 762 4805 www.hj.. Kuljetus kimppakyydein, lähtö klo 10.00 kaupungin urheilukeskuksesta. Vattenfall-finaaliin ja Ruotsi-Suomi maaotteluun lähtijöille tiedotustilaisuus ja harjoitukset ke 20.8. 050-3376551. Loimaan Jankon ampumahiihtojaosto kokoontuu to 21.8. Arkisin klo 17-19 ja su 14-18. klo 17.00 sekä 12-v ja vanhemmat klo 18.00 alkaen Hirvikosken kentällä. Tavaraa on paljon. Huoltajat ja urheilijat paikalle. IRTAIMISTON HUUTOKAUPPA Alastaron Hanhijoella Pajulantie 50 (Tuija Molander) Lauantaina 23.8.08 klo 11.00 alkaen Myydään mm. 050 353 7065 / (02) 762 2965 Tiesitkö että Loimaan Lehden voi tilata myös kasetille luettuna. Lähetä kuva postitse os. Loimaan Lehti PL 2, 32201 Loimaa tai sähköpostilla ilmoitukset@loimaanlehti.fi. (02) 762 4010 fax (02) 762 1321 knuutila.tuominen@asianajot.. Saunailta ke 20.8. Manninen. Torilla tavataan perjantaina 22.08.2008 klo 10.00 alkaen. laivalle lähtijät: Ottakaa yhteys Ritvaan puh. uusrenes. Loimaan Eläkkeensaajat ry. mahd. Juko N 25 kylvölannoitin peittauslaitteella, viljakierukka, ruohonleikkuri Honda, polkupyöriä, Honda Manki siisti, metsäreki Kronos. Taidenäyttely, teemalla "Toripäivä" Art´Tyynelässä jatkuu vielä su 24.8. Nautitaan hernekeittoa, keskustellaan kunnallisista ja valtakunnallisista asioista. (4 riviä). Loimaan Eläkkeensaajat. klo 19 Vesihovissa. ja ilm
Luokka 9, Prix de Urjalan Maaliaitta, alue 100 cm arv. Auton tankissa oli noin 11 000 litraa polttoöljyä, jota ei kuitenkaan päässyt vuotamaan maahan. 12 Tiistaina 19 elokuuta SÄÄ Ypäjä Alastaro Loimaa Oripää Mellilä Seuraavina päivinä Tänään Lämpötilat iltapäivällä ja suluissa edellisen yön alin lukema 2 metrin korkeudella 20 20 20 20 (14) 5 Keskiviikkona 19 (12) 4 Torstaina 20 (15) 5 Perjantaina 17 (13) 4 Lauantaina 19 (12) 4 HUOMATTAVA ILMOITUSPAIKKA Varaa se! Puh. YLEISURHEILU Loimaan Leiskun yleisurheilijoiden tulokset Otanlahden kisoissa Raumalla 16.8. RATSASTUS Kisaviikko Ypäjällä 6.–10.8. Poliisin mukaan vain ikkuna oli rikottu ja talosta ei esimerkiksi oltu viety mitään. AM5. Auton lasti oli ennen tielle nostoa tyhjennettävä toiseen autoon. 02-762 6040 Tänään Loimaan torilta 8-14 Kärkäinen p. A.2.0, 39 lähtöä, 9 sijoittuu: 1) Anu Tiittanen / Gio (JOKE) 0/52,71, 4) Tiia-Riikka Vikman / Lincoln (YR) 0/56,37, 9) Johanna Haimi / Fly High Lady (YR) 0/61,77. Säiliöauton saaminen ojasta kesti maanantaina pitkälle iltapäivään saakka. Elisa Open. Tuloksia sunnuntailta 10.8. Y2 Pistebogey/hcp (18,5–54, max 36): 1) Rantanen Timo AlGo 39, 2) Kiviranta Anssi ReG 36, 3) Suvitie Paula AlGo 36, 4) Tuomola Iko AlGo 35, 5) Sulonen Kaarina AGK 35, 6) Hyörä Hanna AlGo 34, 7) Rantala Maija RG 33, 8) Sirviö Johanna AlGo 33, 9) Liinoja Olli AlGo 32, 10) Riipinen Pirjo AlGo 31, 11) Kiviranta Pertti AlGo 31, 12) Valtanen Toni IkG 31, 13) Jussila Seppo TawG 30, 14) Tuomola Maria AlGo 29, 15) Lehto Markku LoG 29, 16) Laaksonen Simo LoG 27, 17) Sillanpää Timo AlGo 27, 18) Talvitie Antero AlGo 26, 19) Lindfors Anneli NGK 25, 20) Raikkonen Jaakko AlGo 23. 040 574 6459 Erä Rovaniemen MUSTIKKAA Sade oli pehmentänyt kapean Kurittulantien penkan niin, ettei se kestänyt vastaan tulleelle autolle tilaa tehnyttä säiliöautoa. SEPPO HUIKU Omakotitalon ikkuna rikottiin LOIMAA Satakunnan tiellä olevan omakotitalon ikkuna rikottiin perjantain ja lauantain välisenä aikana. Y1 Lyöntipeli/hcp (0–18,4): 1) Mäkinen Marko WGCC 64, 2) Rinne Mika AlGo 68, 3) Jalonen Matti AlGo 72, 4) Narvi Hannu IkG 73, 5) Kosonen Soile HGCC 73, 6) Virkamäki Heikki AlGo 73, 7) Kosonen Severi HGCC 74, 8) Mauriala Timo HaG 75, 9) Jokinen Timo AlGo 75, 10) Mäkitalo Markku AlGo 75, 11) Hannula Pertti AlGo 76, 12) Sadonoja Kalle AlGo 79, 13) Kilpeläinen Matti NGK 81, 14) Mauriala Ossi AlGo 81, 15) Koverskoi Markus AlGo 81, 16) Tikakoski Juha AlGo 83, 17) Riipinen Matti WGCC 88. Kategoria 1 + H, 22 lähtöä, 6 sijoittuu: 1) Petra Virolainen / Cala Ratiada (LOR) 0-0/58,28. Luokka 11, Prix de Agrimarket,Senioriderby 2008, kansallinen 120 cm, arv. Esteratsastus: Luokka 10, Prix de Horze, Miniderby 2008 (juniorit), alueluokka 110 cm arv. M17 110 maj: 4) Jesse Santanen 15,74 (-1,1) T13 Kuula: 1) Sini Kulmanen 12,30. Myöskin ojaan kaatuneen auton kuljettaja selvisi onnettomuudesta säikähdyksellä. TULOSPÖRSSI GOLF Alastaro Golfin kentällä pelattiin 10.8. Osallistujia oli kahdessa sarjassa yhteensä 37. Penkka petti säiliöauto kaatui ojaan LOIMAA Vastaantullutta autoa tien reunaan väistänyt säiliöauto kaatui ojaan Kurittulassa maanantaina puolen päivän aikaan. AM5, 19 lähtöä, 5 sijoittuu: 1) Jenni Jormakka / Mirburgina (OR) 0-0/51,37, 2) Jukka Rantanen / Jasmin Du Rouet (YR) 00/52,25, 4) Tiia-Riikka Vikman / Lincoln (YR) 0-4/54,41. Asiaa tutkitaan vahingontekona