OONA TEPPONEN Sivu 8. Loimaan talousalueen paikallislehti • 106. Ja kuivaa, mikä ei ole itsestäänselvyys enää loppuviikosta. Kesäistä Ei ehkä ihan yhtä lämmintä kuin eilen, mutta mukavaa säätä on luvassa tänäänkin. vuosikerta Nro 61 TIISTAI 2.6. 2020 Hoivakotivierailut edelleen pihoilla ”” Tästä vuodesta tulee tappiota, kun esimerkiksi katuluvat on maksettu. Vieraita on saapunut myös lähiseutua kauempaa. Jorma Luuri Sivu 6 Sivu 5 LL VERKOSSA www.loimaanlehti.fi Juniorityö on pysynyt Loimaan Ratsastajien punaisena lankana käyttäjää ja vähintäänkin siis saman verran katsojia seurasi parhaimmillaan historiallista lakitusta, joka järjestettiin vain verkon välityksellä. Sivu 12 20 145 145 Viime vuosina Loimaan Ratsastajat on tehnyt paljon töitä kenttäratsastuksen parissa lajin saavutettavuuden helpottamiseksi järjestämällä matalan tason valmennustapahtumia sekä kilpailusarjan ja päivittämällä kalustoa. Järjestelyihin menee 15 000–20 000 euroa. Sivu 9 Irtonumeron hinta 2,20 € sis. Rompepäiviä järjestävän Peltoisten kyläyhdistyksen pj. alv
Suurin osa teoksista on myös tehty Loimaalla. Eläinhahmo on kulttuurihistoriallisesti erityinen merkki. Martti Niina, Mellilän nuorison ja veteraanien tukiyhdistys 100 €, Suomi–Venäjä -seuran Loimaan osaston stipendi menestyksestä venäjän kielen opinnoissa 50 €. (02) 7702 626 tilaukset@loimaanlehti.fi www.tilaajapalvelija.fi Vastuu ilmoituksista: Lehden suurin vastuu ilmoituksen julkaisemisessa sattuneesta virheestä on ilmoituksen hinta ja muihin lehtiin toimitetusta aineistosta sen valmistusarvo. Hannula Emil, Lions Club Ypäjä 100 €. Nohteri Anni, Saviseuran stipendi 100 €. Lomake palautetaan 9.7. Virpi Alanen on osan vuodesta Helsingissä ja osan vuodesta Loimaalla asuva runoilija, aforisti ja kirjallisuuteen erikoistunut kulttuurijournalisti. Painopaikka: Lehtitehdas Salo, 2020. PÄIVÄN SANA . Aavila Tii, Saviseuran stipendi 100 €. Patsaspuisto avautuu tänään Alpo Jaakolan patsaspuisto avautuu yleisölle tiistaina 2. VALMISTUNEITA Kävelyhaaste 70 vuotta täyttäneille Kesäkuun alussa alkoi 70 vuotta täyttäneille suunnattu Kävely kevyemmäksi -kampanja, jossa viiden viikon ajan kävellään, jumpataan ja merkitään suoritukset ylös. 31: 33 Virpi Alasen näyttely on esillä patsaspuiston kahvilassa. LIIKUNTA osana jokapäiväisiä toimintoja ylläpitää ikäihmisen toimintakuntoa. Ulkomaantilausten hintoihin lisätään voimassa oleva postimaksu. Ilmoitushinnat: Ennen tekstiä 2,68 e /pmm 3-sivu 2,68 e /pmm Tekstissä 2,48 e /pmm Tekstin jälkeen 2,11 e /pmm Takasivulla 2,68 e /pmm Etusivulla (modulikoot) 4,18 e /pmm Kuolinja kiitosilmoitukset, kunnalliset ja kirkolliset ilmoitukset, heng.kokoukset 2,11 e /pmm Määräpaikkakorotus 0,06 e /pmm Värikorotus yhdestä lisäväristä 0,09 e /pmm Nelivärikorotus 0,25 e /pmm Löytölaari yksityishenkilöiden ilmoituspalsta tiistaisin 5 riviä 7,50 €. kesäkuuta 2020 KALENTERI AJANTIETO Aurinko nousee tänään Loimaalla kello 4.06. Talipalloiista on rippeet jäljellä ja niistä nauttiminen vaatii nauttijoilta akrobatiataitoja. Virtanen Janika, Sportia 40 € (liikunta). Lisäksi Loimaan Lehdessä on julkaistu 30.4., 14.5. Jer. 31: 32 3.6. Forss Pauliina, Loimaan Rotarien stipendit 100 €. Patsaspuiston kahvilassa on esillä Virpi Alasen näyttely Elämänmuotojen kirjoitusta. Tämä liitto ei ole samanlainen kuin se, jonka tein heidän isiensä kanssa silloin, kun tartuin heidän käteensä ja vein heidät pois Egyptin maasta Jer. Nissilä Aleksi, Kurkijokisäätiön stipendi. Lomakkeen palauttamalla osallistuu arvontaan. Schwartz Joni, Kurkijokisäätiön stipendi. Karvinen Tuomas, Liedon Säästöpankin stipendi 50 €. Kaikissa kulttuureissa ja kansanperinteissä eläimet ovat olleet ikiaikainen osa arkea ja pyhää, yhtä aikaa jokapäiväisiä ja voimallisia. Suositusten mukaan yli 65-vuotiaiden tulisi harjoittaa lihaskuntoa, tasapainoa ja notkeutta ainakin kaksi kertaa viikossa ja reipasta, hengästyttävää liikkumista 2,5 tuntia viikossa. Hinnat sisältävät arvonlisäveron. Toimitusjohtaja Jaakko Ketonen Sähköposti: toimitus@loimaanlehti.fi Ilmoitukset: ilmoitukset@loimaanlehti.fi Tilaukset: tilaukset@loimaanlehti.fi Koronatilanteesta johtuen konttori ja toimitus suljettu. jumppaohjelmia ikäihmisille kotona tehtäväksi. NIMIPÄIVÄT 2.6. Juha Ismo Sakari Leino Loimaalta on valmistunut insinööriksi (AMK) sähköja automaatiotekniikan koulutuksesta Hämeen ammattikorkeakoulusta. Jo lapsena ihminen ajattelee itseään eläinten kautta ja tajuaa yhteytensä ympäröivään luontoon. Alasen visuaalinen runous on poeettisten elämänmuotojen kirjoitusta. Tämän liiton minä teen Israelin kansan kanssa tulevina päivinä, sanoo Herra: Minä panen lakini heidän sisimpäänsä, kirjoitan sen heidän sydämeensä. Venla 3.6. Lisäksi lehden verkkosivuilta löytyy kotijumppaohjeita. Brander Milla, Pemamekin stipendi matemaattisluonnontieteellisissä aineissa menestyneelle 200 €, Suomi–Venäjä -seuran Loimaan osaston stipendi menestyksestä venäjän kielen opinnoissa 50 €. Asiointi on mahdollista etukäteen sopimalla. Tuki Ville, Loimaan Keilahalli 50 €. Jalonen Antti, Saviseuran stipendi 100 €. 2.6. Ilmestyy tiistaisin, torstaisin ja lauantaisin. Viola, Orvokki SANOMALEHTIEN LIITON JÄSEN ISSN 0358-9161 Jakeluhäiriöt: Puh. ja 28.5. Aurinko laskee kello 22.47. Käsityöläiskatu 10, 32200 Loimaa Puh. Alasen eläintematiikkaa ovat innoittaneet Loimaalla vietetyt kesät ja loimaalaisen lähiluonnon tarkastelu. mennessä Loimaan kirjastojen kirjojen palautusluukkuun tai uimahalli Vesihovin postilaatikkoon. 02 269 3434 arkisin klo 6-16.30 viikonloppuisin klo 7-12 Ypäjä, Humppila: Ilvesjakelu (03) 6151 344, klo 6.30–10. Ilmoitusmyynti: Myyntipäällikkö Miia Koivisto 050 533 6313 Myyntineuvottelija Tiina Järvinen (02) 588 8025 Asiakaspalvelu, Eija Kärkäs (02) 588 8021 Myyntijohtaja/paikallislehdet Sari Kuusinen 040 539 0969 sari.kuusinen@sss.fi Tilaajapalvelu SSS konsernin paikallislehdet avoinna ma–pe klo 8.15–15.45 puh. Tilaajamme, sähköisten sisältöjen tunnukset saat lähettämällä pyynnön osoitteeseen tilaukset@loimaanlehti.fi. Saarinen Virpi, Lions Club Alastaron stipendi 100 €, Suomi–Venäjä -seuran Loimaan osaston stipendi menestyksestä venäjän kielen opinnoissa 50 €. Loimaan kaupungin liikuntapalveluiden sivuilta löytyy erilaisia jumppia; Ritvan tuolijumppaa, Tytin ja Tarjan hyvänolon liikuntaa sekä Kävely kevyemmäksi -jumppa. Laine Teemu, Loimaan Lehden stipendi hyvästä äidinkielen yo-kokeesta 150 €; Loimaan seudun Suomi–Amerikka -yhdistyksen stipendi englannin taitajalle 100 €. Lomakkeeseen kirjoitetaan nimi ja yhteystiedot. kesäkuuta. Alasen seuraava kaunokirjallinen teos on aforismikokoelma, joka ilmestyy ensi syksynä. Vainio Eveliina, Loimaan Seudun Osuuspankin stipendi 150 €, Kemia-lehti -stipendi. Kevään stipendit Novida Loimaan lukiossa. STIPENDEJÄ Jussi Petteri Pouru Loimaalta ja Eemeli Matti Juhani Puolimatka Loimaalta ovat valmistuneet agrologeiksi (AMK) maaseutuelinkeinojen koulutuksesta Hämeen ammattikorkeakoulusta. KÄVELY kevyemmäksi -seurantalomakkeen voi tulostaa kaupungin liikuntapalveluiden verkkosivuilta löytyvästä linkistä tai hakea kirjastoista, uimahalli Vesihovista sekä Alastaron, Hirvikosken ja Mellilän apteekeista. Erelä Viljami, Alastaron Osuuspankki 100 €. PEKKA TAKALA. Säkylä, Punkalaidun, Huittinen ja Vampula: Posti 020 451 5523 Kustantaja: Priimus Media Oy. 2 Tiistaina 2. Häyhä Selma, Loimaan Rotarien stipendit 100 €, Uusiouutiset -lehtistipendi, Sverige kontakt i Finlandin kirjapalkinto. Heilala Aava, Liedon Säästöpankin kuvataiteen stipendi 100 €. Varho Fanni, Sallilan pitkän matematiikan stipendi 100 €, Kemia-lehti -stipendi. Voimistelukerrat merkitään seurantalomakkeeseen ajalta 1.6.–5.7. Alpo Jaakolan patsaspuisto on avoinna ti-su klo 11–18 aina 30. Ideana on kohottaa kuntoa kävelyaskelin. Aulasuo Elmeri, Länsivoiman stipendi: ylioppilas, joka on osoittanut taitonsa ja kiinnostuksensa matemaattisluonnontieteellisissä tai teknisissä aineissa 1 000 €. Koronatilanne korostaa kodin merkitystä liikkumisympäristönä, mutta myös vastuullinen ulkoilu on edelleen mahdollista. (02) 588 8000 Kotisivut: www.loimaanlehti.fi Aineistoaikataulu Julkaisupäivä valmis aineisto vedostettavat tiistai pe klo 13 to klo 13 torstai ti klo 13 ma klo 13 lauantai to klo 13 ke klo 13 Pasi Salo (02) 588 8036 Päätoimittaja Kati Uusitalo (02) 588 8030 050 555 7526 TOIMITUS Puhelin arkisin kello 8–16 050 513 0344 Anu Salo (02) 588 8033 Sampsa Hakala (02) 588 8031 Lari Kiviranta (02) 588 8035 Tilaushinnat: (Paperilaskusta veloitetaan 1,50 € laskulisä.) Määräaikainen 12 kk 204,90 e 6 kk 119,40 e 4 kk 84,30 e Kestotilaus: 2 kk 181,20e 6 kk 91,80e 4 kk 62,60 e 3 kk 47,40e Tilaukset ovat yhdistelmätilauksia, jotka sisältävät sekä paperilehden että lehden tuottaman digitaalisen sisällön kuten näköislehden. Kuivurigalleria on tämän kesän suljettu. elokuuta saakka. Mäkelä Roope, Sallilan pitkän matematiikan stipendi 100 €. Poeettiset eläimet ovat vapaita olentoja, jotka elävät merkitysten liikkeessä. LUKIJAN KUVA Kevään viileä kausi ja yöpakkaset ovat ohi. Kielen merkitysten liikkeestä kiinnostunut Alanen tekee runoilijana sekä kirjallista että visuaalista runoutta. Tanni Sylvia, Liedon Säästöpankin stipendi 50 €. Lintujen talviruokinta päättyy viimeistään nyt. Lisäksi tärkeitä ovat kevyt liikuskelu ja istumisen tauottaminen
5 rs/talous. Findus PANEROIDUT KALAFILEET tai -NUGGETIT MSC 225–250 g (8,00-8,89/kg) 2.– pkt Valiojogurtti MAUSTETUT JOGURTIT 200 g Ei laktoositon. 3 kpl/talous.. 3 ps/talous. 24%) LOIMAA 010 538 9200 ma-pe 7-22 la 7-20 su 10-20 Paikallisen puolella. PLUSSA-KORTILLA Ilman Plussa-korttia 1,49 rs (2,51/kg) Ilman Plussa-korttia 1,25-1,55 kpl (3,13/kg, 3,10/l) VIRIKE KANANMUNA M10 580 g (1,72/kg) Raj. 3 Tiistaina 2. –47% PLUSSA-KORTILLA 1.– rs PLUSSA-KORTILLA Nocco BCAA JUOMAT 0,33 l (5,61/l)(sis. (1,25/kg) Raj. ww w. ERÄ! 1.– rs/kg/ ps/kpl HEDELMIÄ ja VIHANNEKSIA (1,00-4,00/kg) Possun kasslerista PIHVI KUIN PIHVI Mörkö, herkuttelija, rosmariini, BBQ, turkinpippuri, 6,99/kg) 6 99 kg 1.– rs 1.– rs Atria Kunnon Arki LIHAPYÖRYKÄT tai PIHVI 360–380 g (2,63-2,78/kg) Raj. 3 kpl/talous. pantin 0,15) Raj. 2.– tlk 1.– kpl 1.– pkt Pågen VANILLAS VANILJACREMEPULLA 195 g (5,13/kg) PLUSSA-KORTILLA Old El Paso Medium VEHNÄTORTILLA 326 g Ei täysjyvä. (2,50/kg) (2,00/l) Raj. pantin 0,15 (7,58/l) Ilman Plussa-korttia 1,25–1,85 pkt (5,00–7,40/kg) Ilman Plussa-korttia 1,45 rs (3,63-4,14/kg) Ilman Plussa-korttia 0,48 prk (2,40/kg) Ilman Plussa-korttia 1,15 rs (5,75/kg) Ilman Plussa-korttia 2,39/kpl (9,56/kg) Atria Kunnon Arki LAATIKOT 350–400 g (2,50-2,86/kg) Raj. 3 pkt/talous. Loimaan liepeiltä PLUSSA-KORTILLA PLUSSA-KORTILLA PLUSSA-KORTILLA –31% PLUSSA-KORTILLA –47% PLUSSA-KORTILLA –58% PLUSSA-KORTILLA Ilman Plussa-korttia 2,99/pkt (11,96-13,29/kg) Ilman Plussa-korttia 1,99 ps (3,79-3,98/kg) Ilman Plussa-korttia 1,95 /rs (5,13-5,42/kg) Ilman Plussa-korttia 2.65 tlk sis. 1.– rs rs 1.– 4 prk rs rs Netissä voit tehdä ruokaostoksia 24h K-Ruoka verkkokaupan kautta. 5 tlk/talous. 3 rs/talous. Paikallisen puolella. Santa Maria Pienet MAUSTEPURKIT 3-55g Ei muskottipähkinä, kardemumma, cayennepippuri, kapsri, luomu eikä World Blends (18,18-333,33/kg) Ilman Plussa-korttia 1,09-2,15 prk (25,27-496,67/kg) 1.– ps Vaasan Pieni Pyöreä NÄKKILEIVÄT 250g (4,00/kg) Magnum JÄÄTELÖPUIKOT 72–90g Ei vegaaniset eikä ei lisättyä sokeria. kesäkuuta 2020 Tarjoukset voimassa TI–KE 2.–3.6., ellei toisin mainita. PLUSSA-KORTILLA PLUSSA-KORTILLA PLUSSA-KORTILLA PLUSSA-KORTILLA Ilman Plussa-korttia 1,89/kpl (21,00–26,25kg) Ilman Plussa-korttia 1,99/ps (10,21kg) Tuotteita rajoitetut erät Pizzauuni kuumana: MA–TO 11–18 PE 11–19 LA 10–16 Vaasan ISOT PAAHDOT 500-525 g (1,90-2,00/kg) Raj. Paikallisen puolella. 3 rs/talous. Paikallisen puolella. 2 erää/talous. Paikallisen puolella. kcit ym ar ke t.f i Puhelun hinta 01053-alkuisiin numeroihin 8,35 snt/puh + 12,09 snt/min (sis. Ilman Plussa-korttia 1,49 pkt (4,57/kg) 1.– prk/pkt Valio OLTERMANNI PALAJUUSTOT 250 g (4,00/kg) Raj. (5,00/kg) Raj. (11,11-13,89/kg) Raj. 10kpl/talous. alv. 3 kpl/talous 1.– kpl 1.– ps 1.– rs/kpl Flora MARGARIINIT 400 g tai Gulinesse JUOKSEVA 500ml Ei Flora&Voi. Valio RAEJUUSTO 200 g Ei hyla, laktoositon eikä pehmeä. (3,07/kg) Raj. Paikallisen puolella
7). Tärkeää on löytää uusia avauksia, joilla pyritään tukemaan seutukaupunkien elinvoimaa ja menestystä. Varsinais-Suomessakin on parantamista, sillä telakkatyöryhmässä eikä koronan johdosta yritysten selviytymistä edistävässä toimintaryhmässä esimerkiksi Loimaa ei ole suoraan mukana, vaikka Loimaalla on yli 1 500 työntekijää työllistävä hyvin moderni, kasvava ja menestyvä teknologiaklusteri ja seutukunnassa teollisuutta vielä paljon lisää. Rakennemuutoksia on tapahtunut niin teollisuuden, palveluiden kuin osaamisen alueilla. Varsinais-Suomessa Salo, Loimaa, Uusikaupunki, Parainen, Laitila, Paimio ja Somero ovat mukana seutukaupunkiverkostossa. Olemme yhdessä todenneet, että suljettu terveysasema ei ole toimivaa lähipalvelua. Seutukaupungeilla on omia vahvuuksia, joita tulee tuoda esille entistä aktiivisemmin ja näkyvämmin. Korona tuntuu myös työpaikoilla esimerkiksi niissä yrityksissä, jotka ovat lomauttaneet. Loimaa on ollut mukana mm. Vastataan siis yhdessä keskustellen oripääläisten ja lähialueiden palvelujen käyttäjien tarpeisiin parhailla mahdollisilla ratkaisuilla. Kesäsulku koskee myös Alastaron ja Hirvikosken terveysasemia. Etenkin pienten yritysten taloudellinen turnauskestävyys on ollut koetuksella viime viikkoina. AMMATTIINSA valmistuneiden lääkäreiden ja sairaanhoitajien saaminen kesäsijaisiksi on käytännössä mahdotonta. Kun pesä on ahdas, rakennettavaa puuttuu ja emo on vanha, niin mehiläiset alkavat ruokkimaan joitakin sikiöitä ravitsevalla emotoukan ruokamehulla. Kun eteläiset maat tietävät, että joku maksaa niiden kriisilaskut, ne jatkavat entistä avokätisemmin rahaa omille äänestäjilleen. Antti Nokso-Koivisto ent. . Loimaan kaupungin hallinnollisen soten on muutettava toimintamallejaan. Luonnollisesti alansa opiskelijoiden työhön liittyy luvanvaraisessa toiminnassa rajoituksia. 4 Tiistaina 2. Toivon mukaan kesälämpötila ei ylitä 20 c astetta, helteestä suurta haittaa ja vahinkoa. Omaehtoinen kehittäminen muodostaa pohjan seutukaupunkien tekemiselle. Siellä missä EU, siellä ongelma sanoi joku. Todettakoon, että nykyinen henkilökunta on hyvää sekä ammattitaitoista. Seutukaupunkeja on Suomessa 56, ja niissä on noin miljoona asukasta. Tie 213 nopeusrajoitus Loimaa Alastaro 100km/h mutta Alastaro Loimaa 80km/h.??. Kieltäydyn ehdottomasti kaikista parveiluista. . osaavan työvoiman hankkeessa (Hubi oppimisympäristö) ja alihankintaprojektissa. Mehiläisillä on yleensä parveiluaika kesäkuusta heinäkuun puoliväliin. Haluamme täsmentää ja taustoittaa Loimaan kaupungin vastuulla olevien terveysasemien kesäaikaisten sulkemisten perusteita. Loimaan hallinnollisen soten on muutettava toimintamallejaan.. Yksi osoitus suomalaisten säntillisyydestä saatiin maanantaina, kun Lounais-Suomen poliisilaitos tiedotti, että Varsinais-Suomessa ja Satakunnassa ravitsemisliikkeet noudattivat rajoituksia mallikkaasti lähes kaksi kuukautta kestäneen valvontajakson aikana (s. Suomen velka on kasvanut koko EU ajan, nytkö jopa kymmenillä miljardeilla. Loimaan ja Oripään yhteistoimintaalueella ainoastaan pääterveysasemalla pystytään järjestämään tarvittava lähituki kesäaikana. Hallitusohjelman mukaan ”toteutetaan seutukaupunkiohjelma ja tuetaan seutukaupunkien yhteisten kehittämisstrategioiden laadintaa ja verkostomaista toimintaa”. Kuntatalous on seutukaupungeissa isoissa haasteissa. Katteet ovat voineet olla niukkoja jo ennen koronaa. Uusia toimintatapoja ja -mahdollisuuksia voidaan löytää yhdessä. Seutukaupunkiohjelmaa valmistelemaan on asetettu oma valmisteluryhmä. LK PÄÄKIRJOITUS LUKIJOILTA MIELIPIDE PÄIVÄN MIETE Kirjojen ja niiden sisällön kanssa on oltava aina varuillaan, sillä sanoilla on voima muuttaa meitä. Taisto Levo . Uuden emon kuoriuduttua vanha emo lähtee parven kanssa pesän lähistölle. Niiden osuus bruttokansantuotteesta on lähes 15 prosenttia. . Jos samoille pelloille levitetään joka vuosi raskasmetalleja sisältävää puhdistamolietettä niin mitä mahtaa tapahtua pohjavesille. Kumpi se ny oike o . Köyhät maat saisivat avustuksina 500 miljardia ja muut 250 miljardia lainoina. Työ jatkuu. Rauhallinen parvi pudotetaan laatikkoon ja juoksutetaan illalla uuteen mehiläisvahalevyjä sisältävään pesään. Työmme valmistuu ennen juhannusta. Yksi syy oli, että erityisesti maakuntien toiseksi suurimpiin kuntiin on kohdistunut suhteellisesti tarkasteltuna suuri osuus valtion työpaikoissa 2010-luvulla tapahtuneista vähennyksistä. Näissä tehtävissä sijaisina toimivat lääketieteen kandidaatit ja sairaanhoidon opiskelijat, jotka ovat edenneet opinnoissaan riittävän pitkälle. Miten jatkuvasti suostumme olemaan muiden EU maiden velkojen maksu automaatti. Englanti älysi sen. Loimaan kaupunki vastaa Oripään terveysaseman asianmukaisesta toiminnasta Oripään kunnanjohtaja Timo Tolppanen valotti omaa näkökulmaansa Oripään terveysaseman tilapäiseen sulkemiseen (LL 30.5.). Seutukaupungit voidaan nähdä teollisen Suomen kivijalkana. kesäkuuta 2020 Tauti ei kohtele tasapuolisesti Eilen otettiin askeleita kohti normaalia, kun muun muassa ravitsemisliikkeet ja sisäliikuntapaikat availivat oviaan – tosin rajoitusten saattelemina. Seutukaupunkiohjelma valmistumassa KIRJOITTAJAVIERAS Loimaa on seutukaupunki. Poikkeusolot ovat näkyneet etenkin ravintoloissa ja kahviloissa, jotka olivat suljettuina asiakkailta parisen kuukautta, joskin ruokaa saattoi myydä ulos. Loimaan kaupungin tuotantovastuulla olevia terveysasemia on suljettu määräaikaisesti useiden vuosien ajan. Cassandra Clare Päätoimittaja Kati Uusitalo kati.uusitalo@loimaanlehti.fi LL KOPIT . Kun osa henkilöstöstä on pakkolomalla, jäljelle jäävien työntekijöiden on paiskittava enemmän töitä, jos poikkeusolot eivät ole vähentäneet mainittavasti työn määrää. Kuumimman kesäkollin 2020 Pikachun kotipaikka löytyy Kesärlästä. Oripääläiset odottavat jatkossa Loimaan kaupungilta sopimuksen mukaista yhteistyötä ja keskustelua toimintamalleista ennen päätöksiä. MAAKUNNALLISESSA kehittämisessä on tärkeää ottaa kaikki seudut ja seutukaupungit työryhmiin mukaan. EDUSKUNNAN tarkastusvaliokunnassa kiinnitimme vuonna 2015 huomiota seutukaupunkien elinvoimaisuuteen ja taloudelliseen pärjäämiseen. EU esitti mallinsa elvytysrahastosta 750 miljardia. Ensimmäinen seutukaupunkiohjelma valmistui 2018. mehiläishoitaja . MAAILMA MUUTTUU kymmenessä vuodessa. Loimaan Lehti 30.5. Seutukaupungeilla on sekä yhdistäviä että erottavia tekijöitä. . Siten saatte myös paremmin henkilökuntaa. Seutukaupunkiohjelman muut elementit eli sopimuksellisuus, kumppanuus ja verkostokehittäminen ovat keskeisiä. Suomi menestyy pääkaupunkiseudun ja maakuntien verkostona. Pienyrittäjät, kuten kampaajat ja ravintoloitsijat, ovat usein myös niitä, jotka toimivat markkinoilla, joissa riittää kilpailua. Timo Tolppanen kunnanjohtaja, Oripään kunta Ainoastaan pääterveysasemalla pystytään järjestämään tarvittava lähituki kesäaikana. Maakunnat menestyvät maakuntakeskuksen ja seutukaupunkien ja seutujen verkostona. Olavi Ala-Nissilä työja elinkeinoministeriön asettaman seutukaupunkiohjelman valmisteluryhmän puheenjohtaja Suomi menestyy pääkaupunkiseudun ja maakuntien verkostona. Suomen olisi Ruotsin tavoin osata sanoa ei. Ihmettelijä . Lisäksi väestön väheneminen ja ikärakenteen muutokset vaikuttavat voimallisesti seutukaupunkien elinvoimaan. Myös hoitajaopiskelija tarvitsee valmistuneen hoitajan lähituen. Uusia lainmukaisia ratkaisuja ei löydetä yksipuolisella ilmoituksella. Terveysasemien sulkeminen johtuu terveysasemien henkilöstön vuosilomien ajoittumisesta kesäkuukausiksi. Haluamme korostaa, että valiokunta on tehnyt päätöksen yhteistoimintaaluetta koskevien sääntöjen ja sopimusten mukaisesti. . Jari Välimäki hyvinvointivaliokunnan puheenjohtaja Timo Hokkanen sosiaalija terveysjohtaja Suljettu terveysasema ei ole toimivaa lähipalvelua Korostan, että Oripään kuntalaiset ovat olleet yhteydessä terveysaseman suluista myös kunnanjohtajaan. HYVINVOINTIVALIOKUNTA ei voi päätöksessään toimia terveydenhuoltoa koskevien sääntöjen vastaisesti, vaikka kyseessä onkin Oripäässä toimiva terveysasema. Oripään asemaan sulut ovat kohdistuneet säännöllisesti ainakin viimeisen kymmenen vuoden ajan. . Koronavirusta ehkäisevät rajoittamistoimenpiteet eivät ole kohdistuneet väestöön eivätkä yrityksiin yhdenmukaisella tavalla: joitain rajoitukset ovat koskeneet tuntuvasti, kun taas joillakin vaikutukset ovat jääneet vähäisiksi. Käytännössä lääketieteen kandidaatti ei voi työskennellä ilman erikoislääkärin lähitukea.
Sisarukset Andersson ja Mäkitalo kiittelevät Kartanonpuistoa kohtaamisten järjestämisestä. Asumisyksikössä asuvan ikäihmisen tapaaminen on ollut erityisjärjestelyin mahdollista läpi korona-ajan. Loimijoesta löytyi väärinpäin ollut vene YPÄJÄ Pelastuslaitos sai lauantaina ennen puolta päivää hälytystehtävän väärinpäin kääntyneestä veneestä, joka oli havaittu Loimijoessa, Kurjenmäentiellä. Asumisyksiköiden käytännöt ovat kulkeneet käsi kädessä tautitilanteen ja tietoisuuden kasvun kanssa. Asukkaan tuominen parvekkeelle vierailun ajaksi on ollut erityisen toimiva kohtaamistapa. Pelastuslaitoksen etsinnät veneen ympärillä päättyivät puoleen päivään mennessä. Sellaista ei ole nyt ollut, mutta esimerkiksi äitienpäivänä, kun oli kaunis päivä ja tapaamisia voitiin järjestää pihalla, Kartanonpuistossa kävi enemmänkin vierailijoita. Poliisi ei epäile, että kukaan olisi joutunut veden varaan, eikä poliisi etsi ketään Loimijoesta tapaukseen liittyen. Hänet kuljetettiin Loimaan poliisiasemalle tarkkuusalkometrikokeeseen, jonka tulos oli 0,77 mg/l. Loimaan kaupungin sosiaalija terveysjohtaja Timo Hokkanen pitää STM:n ohjeistusta hyvänä. UUTISET LAINA On mahdollista, että yhdenmukaiset pakkaukset ovat seuraava askel. Mies kaahasi 150 km/h YPÄJÄ Sunnuntaina aamuyöllä valtatiellä 10 parikymppinen mies kuljetti henkilöautoa, jonka nopeudeksi poliisi mittasi tutkalla 150 km/h. – Tavoite on ollut se, että jos vierailu pystytään turvallisesti toteuttamaan, se toteutetaan. Mies kaahasi juopuneena 166 km/h YPÄJÄ Poliisipartio kiinnitti huomiota Forssantiellä huomattavalla nopeudella kulkeneeseen henkilöautoon torstaina iltapäivällä puoli viiden aikaan. Attendon viestintäpäällikkö Ilona Sammaljärvi toteaa saattohoitotilanteen olevan poikkeus, joka kumoaa vierailukiellon. Vierailukielloksi tulkitussa ohjeessa on käytetty alusta asti sanamuotoa ”vierailujen välttäminen”. Poliisi tutkii tapausta törkeänä rattijuopumuksena.. – Vierailusta täytyy sopia hoitajien kanssa. Tapaamisasioiden huomioiminen on todella hyvä asia. Vierailujen välttämistä suositellaan edelleen. Iltapäiväaika sopii yleensä paremmin kuin aamupäivä. Poliisi määräsi naisen väliaikaiseen ajokieltoon. TAPAAMISIIN suhtautumisen voi sanoa lientyneen alun tiukasta rajoittamisesta. Nainen puhalsi poliisin alkometriin 0,89 mg/l. Läheisen pitää olla oireeton, eli köhäisenä ei saa tulla, vaikka vierailuissa pidetään kahden metrin turvaväliä. Kuntonsa puolesta vene oli ollut kauan joessa. Irmeli Andersson ja Anneli Mäkitalo tulivat tapaamaan Kartanonpuistossa asuvaa äitiään, Eila Koskista. kesäkuuta 2020 Loimaa Katriina Reijonen Sosiaalija terveysministeriö (STM) julkaisi 15. Attendolla on Loimaalla kaksi toimipistettä, Mariian Kartano Kartanomäessä ja Mariianpuisto Hirvikoskella. Poliisi määräsi kuljettajan väliaikaiseen ajokieltoon ja otti hänen ajokorttinsa haltuun. 5 Tiistaina 2. Äitiä on usein tervehditty hänen ikkunansa takaa ja juteltu samalla puhelinyhteydellä. HOIVAYHTIÖ Attendon verkkosivuilla kerrotaan, että vierailut vanhusten ja muiden riskiryhmien asumispalveluyksiköissä on toistaiseksi kielletty. Ohjeistuksen mukaan ikäihmisten hyvinvoinnista tulee huolehtia kokonaisvaltaisesti ja välttämätön rajoittaminen tulee hoitaa inhimillisesti sekä vanhuksen oikeuksia kunnioittaen. Läheisen tulee käyttää kertakäyttöistä suu-nenäsuojainta, joka hänelle tarjotaan hoivakodin puolesta. – Tapaamisia voidaan järjestää pihamaalla suurimmassa osassa Attendo-koteja. Hokkanen ja Tamminen näkevät, että tieto vierailumahdollisuudesta on kulkenut asianosaisille, mutta samalla on painotettu ohjetta vaihtaa kuulumiset puhelimitse tai videoyhteydellä. – Kun mietitään ratkaisuja ikäihmisten osalta, asioita ei tule katsoa pelkästään terveystai sairausnäkökulmasta. . Muutkin osa-alueet tulee huomioida erityisesti näiden ihmisten kohdalla, joiden toimintakyky on muutenkin alentunut. Attendon hämäläisissä yksiköissä on kiertänyt esimerkiksi vierailubussi, mutta Sammaljärven mukaan bussi ei tällä erää ole tulossa Loimaan hoivakoteihin. Viestintäpäällikön mukaan tilannetta seurataan aktiivisesti ja vaihtoehtoja tapaamisten toteuttamiseen pohditaan koko ajan. toukokuuta ohjeen, jonka mukaan ympärivuorokautisessa hoivassa olevien ikäihmisiä ei saa perusteettomasti rajoittaa. Ne vähentävät tuotteen houkuttelevuutta ja saavat ihmiset kiinnittämään huomiota terveysvaikutuksiin. Tapaamisjärjestelyissä on voinut olla yksikkökohtaisia eroja, jotka johtuvat Hokkasen mukaan tilojen, henkilöstön ja asiakkaiden kirjosta. KARTANONPUISTON asumisyksikön osastonhoitaja Sirpa Tamminen kertoo tapaamisten määrän olleen normaalitilanteeseen verrattuna vähäisempi. Kaikki haastatellut kertovat lämpimän kauden parantaneen tapaamismahdollisuuksia. Siitä, kauanko poikkeustilanne vierailujen osalta vielä kestää, ei ole kenelläkään tarkkaa tietoa. STM:n tuoreella ohjeistuksella ei kuitenkaan ole vaikutusta tämänhetkisiin käytäntöihin, sillä tapaamisia on järjestetty pitkin koronakevättä. Hokkasen mukaan ohje välttää tarpeetonta rajoittamista ja velvoite suojata tartunnalta eivät ole ristiriidassa keskenään, sillä tapaamisissa otetaan huomioon tartuntariski. Partio mittasi autolle nopeudeksi 166 km/h rajoituksen ollessa kyseisellä alueella 80 km/h. KATRIINA REIJONEN Nainen ajoi juopuneena LOIMAA Poliisipartio pysäytti tarkastusta varten henkilöauton, joka tuli partiota vastaan Teollisuustiellä lauantaita vasten yöllä noin kello 3.30. Rajoitus oli 100 km/h. Painopiste on ollut ulkona tai ikkunan läpi tapahtuvissa kohtaamisissa. Poliisi epäilee miestä törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta sekä törkeästä rattijuopumuksesta. Apulaisosastonhoitaja Erja Anttilan mukaan kuntoutusosastoilla noudatetaan vastaavia käytäntöjä kuin palveluasumisyksiköissä. Tätä katsotaan yksilökohtaisesti, mutta järjestelyjä voidaan tehdä, Anttila kertoo ja lisää, ettei STM:n ohjeistus muuta nykyisiä vierailukäytäntöjä. Lisäksi autoa kuljettanut 1980-luvulla syntynyt mies puhalsi alkometriin törkeän rattijuopumuksen ylittävän lukeman. kesäkuuta 2020 Hoivayksiköt eivät ole muuttamassa vierailukäytäntöjä . Vierailut ovat olleet korona-aikana mahdollisia, jos potilas on ollut saattohoidossa tai kriittisessä tilassa. Vierailutilanteissa omaiset eivät käytä yleisiä tiloja, mutta yksittäistapauksissa asukas on voitu esimerkiksi kuljettaa sängyssään käytävälle, jolloin omaiset ovat voineet kohdata läheisensä turvavälin päästä. Muussa tapauksessa vierailuja on toteutettu fyysisten kontaktien sijasta puhelinja videoyhteydellä tai esimerkiksi ikkunan takaa. Tapausta tutkitaan törkeänä liikenneturvallisuuden vaarantamisena. Mies käytettiin verikokeessa ja määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon. Virkamies Meri Paavola tupakkalakiin tulossa olevista muutoksista Satakunnan Kansassa KERRO UUTISVINKKI Soita: 02 588 8032 Sähköpostiosoite: toimitus@loimaanlehti.fi Tiistaina 2. Tamminen painottaa, että vierailusta tulee aina sopia etukäteen. Henkilöautoa kuljetti 1980-luvulla syntynyt loimaalainen nainen, jolle suoritettiin seulontapuhalluskoe. – Meillä oli vakiokävijöitä, jotka kävivät joka päivä
Rompetorista on vuosien saatossa kasvanut isojen numeroiden tapahtuma, joka on koonnut Peltoisiin jopa 10 000 kävijää ja 600 myyjää. Alkavia lomautuksia tuli Ely-keskuksen tietoon jopa 3 000–4 000 kappaletta viikossa koronatilanteen räjähdettyä. Kolmen viime kuukauden aikana uusia työpaikkoja on avautunut Varsinais-Suomessa 16 200 kappaletta. ALKUAIKOINA 90-luvun puolivälissä myyjiä oli kourallinen ja paino oli vanhojen ajoneuvojen esittelyssä. Se tarkoittaa, että Loimaan seutu kuuluu nyt koko maan pienimpien työttömyysprosenttien seutukuntien kärkikymmenikköön. Nykyisin järjestelyihin menee 15 000–20 000 euroa. Myös Loimaan seudulla työpaikkojen määrä on laskenut, mutta hyvin vähän. Lisäksi työpaikkoja avautui varsin runsaasti sosiaalija terveysalan sekä teollisuuden tehtävissä. Korona perui Rompetorin Koronavirusepidemian vuoksi Rompetori Loimaan Peltoisissa on peruttu. ROMPEVÄEN on tunnistanut keltaisesta lippalakista, ja lakkejakin oli jo ehditty tilata kolmeksi vuodeksi. Sen sijaan Valmet Automotiven autotehtaalla Uudessakaupungissa osa lomautuksista on jo päättynyt ja tuotanto käynnistyi osittain uudelleen 11. – Päätös oli helppo, Peltoisten kyläyhdistyksen puheenjohtaja Jorma Luuri toteaa. Luuri uskoo, että vuoden 2020 lippalakista saattaa tulla keräilykappale. Rompepäivien peruuntuminen aiheuttaa tapahtumaa järjestävälle Peltoisten kyläyhdistykselle kuluja, sillä valmistelut oli jo aloitettu. Poikkeuksellisen vilkasta kysyntä oli maataloudessa. Huhtikuun lopussa määrä väheni noin tuhanteen uuteen lomautukseen viikossa. Viime vuosina Loimaan Rompetori on ollut jopa Suomen suurin alan tapahtuma, jossa kiertää rahaa arviolta 100 000–300 000 euroa kahdessa päivässä. Markkinat suuttuvat, jos niitä ei lepyttele maksamalla jotain takaisin. KORONATILANNE vaikuttaa myös niin, että uusia avoimia työpaikkoja on vähemmän tarjolla. Kyläyhdistys ei ole aikeissa järjestää korvaavaa tapahtumaa myöhemminkään kesällä, mutta katseet ovat jo ensi vuodessa. Samaten tapahtuman tuotoista on maksettu kylän asukkaille uintimahdollisuus Vesihovissa. Yritys aloitti maaliskuussa neuvottelut määräaikaisista lomautuksista, mutta joutui aloittamaan uudet neuvottelut huhtikuun lopussa. Myyjät taas tykkäävät siitä, että tavara menee kaupaksi. Peltoisten kyläyhdistyksen puheenjohtaja Jorma Luuri sanoo, että uimaan saattaa päästä syksyllä, mikäli varat riittävät. Varsinais-Suomi Johanna Käkönen Koronaviruksen aiheuttaman talousahdingon ja siitä seuranneiden lomautusten kiivain vaihe näyttäisi olevan takana Varsinais-Suomessa. toukokuuta. Tapahtuma on työllistänyt noin 50 talkoolaista muun muassa lipunmyyntiin ja paikannäyttäjiksi. Moni on varannut jo pois lähtiessä saman myyntipaikan seuraavaksi vuodeksi, Jorma Luuri sanoo. Lisäksi valtioneuvoston voimassa oleva linjaus kieltää yli 500 hengen yleisötilaisuudet heinäkuun loppuun asti. Joakim Stenius HS:ssa 6 Tiistaina 2. TALOUS LAINA Suu säkkiä myöten, sanoo Suomi Oyj ja rupeaa syksyllä säästämään ilmoittamalla, että velat pitää hoitaa, jotta taas ensi kerrallakin rahaa maailmalta saa. VARSINAIS-SUOMEN Elykeskuksen Työllisyyskatsaus kertoo, että toistaiseksi vain harvat lomautukset ovat muuttuneet työttömyydeksi. Myös rakentamisessa ja metallialalla kysyntä oli edelleen vireää. – Tästä vuodesta tulee tappiota, kun esimerkiksi katuluvat on haettu ja maksettu. Jo se olisi estänyt Rompetoria edeltävän perjantaisen iltaman, joka olisi tänä vuonna ajoittunut heinäkuun viimeiseen päivään. – Nyt tilanne on, että lomautuksia alkaa noin 500–600 viikossa Varsinais-Suomessa. – Rompetori on melko pienellä alueella ja ihmiset pitävät siitä, ettei tarvitse kävellä pitkiä matkoja. Lomautusmäärät ovat alueella suhteellisesti pienemmät kuin monella muulla seutukunnalla. Katso Varsinais-Suomen kuntien lomautustilanne ja työttömyysaste jutun verkkoversiosta, loimaanlehti.fi. – Kulut ovat kasvaneet siitä, kun aloitettiin. Myyntipaikkoja oli jo kysytty, mutta niitä ei ollut vielä myyty. Hän uskoo, että tapahtuma olisi kaatunut jo poliisilta haettaviin lupahakemuksiin. Juha Pusila selittää suhdannetta esimerkiksi sillä, että seudulla on runsaasti pk-yrityksiä, joita tilanne ei ole koskettanut pahimmalla mahdollisella tavalla. Tapahtuman tuloilla on kustannettu talkoolaisille virkistysmatka, joka sekin jää tänä vuonna välistä. LOIMAAN SEUDULLA lomautettujen määrä oli huhtikuussa 707. Nämä neuvottelut saattavat johtaa 450 työntekijän irtisanomiseen. MAIJA PALOPOSKI. Toimittaja Jorma Kaarto AVL:ssä LAINA Suomalaiselle, joka on juonut 100 vuotta lapparia tai jotain litkuja, oli tosi vaikea nähdä, miten hänelle tuttuja oluita sorsitaan. Lomautusilmoitusten huippu ajoittui maalis-huhtikuun vaihteesta huhtikuun puoliväliin asti. kesäkuuta 2020 Koronalomautusten pahin suma on toistaiseksi takana . Ely-keskukset tilastoivat lomautetut työttömiksi. Kuitenkin esimerkiksi Meyerin Turun telakalla koronatilanne on johtanut uuteen yt-kierrokseen, jossa neuvotellaan irtisanomisista. – Myös romppeeseen liittyvät oheistapahtumat on peruttu. – Olen luvannut, että alueelle voi tulla myymään, mutta kyläyhdistys ei ole järjestelyissä mukana. Yhtä ainoaa syytä Loimaan parempaan tilanteeseen ei ole. Loimaan seudulla tilanne muuta maata parempi Loimaa/Peltoinen Maija Paloposki Elokuun ensimmäinen viikonloppu näyttäytyy Loimaalla tänä vuonna erilaisena, sillä koronavirusepidemian takia Rompetori on peruttu. Rompetori on perinteisesti järjestetty elokuun ensimmäisenä lauantaina. – Töitä tehdään kahdessa vuorossa. Vapaaehtoisten lisäksi tapahtumaan tarvitaan palkattua väkeä esimerkiksi vartiointi-, järjestysja ensiaputehtäviin. Työvoiman kysyntä oli huhtikuussa useimmilla aloilla selvästi vaimeampaa kuin vuotta aiemmin. Seutukunnassa oli huhtikuussa auki 193 työpaikkaa, kun vuosi sitten luku oli 211. – Uusia lomautuskierroksia saattaa olla odotettavissa. Maku oli meillä tosi eri ja myös hintapolitiikka. Luurilta on kuitenkin tiedusteltu mahdollisuutta pitää omaehtoista kirpputoria vanhalla torilla elokuun alussa. Joka vuodelle on hankittu noin 270 kappaleen erä. Ne on tilattu Kiinasta tammikuussa, ja nyt vähän jännittää, tuleeko laiva perille satamaan, Luuri sanoo viitaten koronaan. Se on 11 prosenttia vähemmän kuin vuotta aiemmin. Toimintansa lopettavan käsityöläisolutbaarin tj. . – Lakit ovat yleensä tulleet näihin aikoihin. Varsinais-Suomen Ely-keskuksen työmarkkina-analyytikko Juha Pusila muistuttaa kuitenkin, että tilanne on veitsen terällä
Ravintoloihin kohdistuvat rajoitukset muuttuivat kesäkuun alusta. Kukin toimija saa avustusta 333 euroa. Jäsen Ari Laaksonen (sd.) ehdotti, että optiovuosi olisi käytetty, mutta hän ei saanut kannatusta. Poliisi jatkaa valvontaa uusien rajoitusten perusteella yhteistyössä aluehallintoviraston kanssa. 7 Tiistaina 2. Rikosilmoitusten ohella poliisi joutui huomauttamaan pariakymmentä ravintolaa muun muassa avoinna olevista terasseista ja ravintolassa sisällä syövistä asiakkaista. Poliisi kertoo tiedotteessaan, että valvonnan perusteella ravitsemisliikkeet ovat noudattaneet rajoituksia mallikkaasti. Avustusta 15 yhdistykselle LOIMAAN kaupungin hyvinvointivaliokunta jakoi toiminta-avustuksia yhdistyksille yhteensä 4 995 euroa. Hakuaikana saapui hakemuksia yhteensä 15 yhdistykseltä. Puheenjohtaja Jari Välimäen (kesk.) ehdotuksesta valiokunta kuitenkin palautti tämän uudelleen valmisteltavaksi seuraavaan kokoukseen, jotta käytännöt selvitetään ja ohjeita selvennetään. AVUSTUSTA SAAVAT Eläkeliitto Mellilän seudun yhdistys ry, Loimaan Eläkeläiset ry, Loimaan Eläkkeensaajat ry, VarsinaisSuomen mielenterveysomaiset-FinFami ry, Lounais-Suomen Lihastautiyhdistys ry, Loimaan Seudun Reumayhdistys ry, Varsinais-Suomen Näkövammaiset ry Loimaan alaosasto, Varsinais-Suomen rinnallakulkijat, Loimaan Seudun Mielenterveysyhdistys Savikki ry, Loimaan seudun kuulo ry, Loimaan seudun kehitysvammaisten tuki ry, Loimaan Seudun Neurokerho, Loimaan seudun Omaishoitajat ja Läheiset ry, Eläkeliiton Loimaan kaupungin yhdistys ry ja Loimaan kansalliset seniorit ry. LISÄKSI virkamiesvalmistelun perusteella nykyisin kuljetuspalveluissa käytössä olevan taksikortin ominaisuudet eivät mahdollista virheellisten laskujen estämistä. Tämän pohjalta valmistelussa pidettiin tarpeellisena muuttaa kuljetuspalvelun käyttöä niin, että asiakkaiden taksikortit olisi laitettu lepäämään aikavälillä 1.7.–31.12.2020 ja olisi siirrytty käsikuittien perusteella suoritettavaan maksamiseen. Vammaispalveluja sosiaalihuoltolain mukaisten kuljetuspalvelujen tavoitteena on asiakkaiden tasavertaisen kohtelun ja palvelun mahdollistaminen. Valiokunnalle annetun valmistelun perusteella maaliskuussa laskutettuja matkoja oli vammaispalvelulain mukaisen kuljetuspalvelun osalta yhteensä 1 083 ja sosiaalihuoltolain mukaisen kuljetuspalvelun osalta yhteensä 82. Onnea! Minne ikinä menetkin, kotiseutu on aina mukanasi. Haettujen avustusten yhteissumma oli 9 750 euroa. Valiokunnalle esitettiin myös, että se olisi asettanut lepäämään taksikortin käyttämisen maksuvälineenä kyseisissä kuljetuspalveluissa heinäkuusta alkaen siihen asti, kunnes uusi matkanhallintajärjestelmä on käytössä. SOSIAALIJA TERVEYSTOIMIALAN kuluvan vuoden talousarviossa on varattu 5 000 euroa yhdistysten toimintaavustuksiin. Hyvinvointivaliokunta haluaa lisätietoa kuljetuspalveluista LOIMAAN kaupungin hyvinvointivaliokunta päätti olla käyttämättä vammaispalveluja sosiaalipalvelulain mukaisten kuljetuspalvelujen hankinnan optiota ensi vuodelle. Virkamiesvalmistelun mukaan nykyistä järjestelmää ei voida jatkaa, sillä se mahdollistaa nykyisillä säännöillä perusteettomien ajojen tekemisen. Epäselviä laskuja oli yhteensä 45 ja näiden kustannusvaikutus oli arviolta 5 000 euroa. Lähes kaksi kuukautta kestäneen valvontajakson aikana poliisi teki Varsinais-Suomessa ja Satakunnassa ravitsemisliikkeisiin yhteensä noin 1 500 tarkastusta. KAUPUNGIN vammaispalveluissa on seurattu tehostetusti vammaispalvelulain ja sosiaalihuoltolain mukaisten kuljetuspalvelujen toteutumista maaliskuussa. Lunasta lahjasi täältä: www.tilaajapalvelija.fi/onnea Poliisi: ravitsemisliikkeet ovat noudattaneet rajoituksia LOUNAIS-SUOMEN poliisilaitos teki ravintolavalvontaa 4.4.–31.5., jolloin valvottiin poikkeusoloista johtuvien rajoitusten noudattamista. Virheelliset laskut läpäisevät järjestelmän, ja valmistelussa katsotaan, että epäselvien matkojen osalta on tehtävä erillinen selvitys. Korvaus olisi suoritettu asiakkaalle neljän päivän sisällä kuitin toimittamisen jälkeen.. Perinteisesti jakokriteerinä on painotettu paikallista toimintaa Loimaalla. VALVONNAN AIKANA kirjattiin kaksi rikosilmoitusta luvattomasta anniskelusta, toinen Turussa ja toinen Porissa. Lounais-Suomen poliisilaitos tutkii tapauksia, ja molempien osalta esitutkinta on kesken. Optiovuoden käyttöä ei nähdä perusteltuna, ja kaupunki käynnistää valmistelun vammaispalveluja sosiaalihuoltolain mukaisten kuljetuspalvelujen kilpailutuksesta. kesäkuuta 2020 Onnea elämäsi matkaan! Ku va : SS S/ M in na M ää tt än en Loimaan Lehti onnittelee kevään valmistuvia! Lahjoitamme Loimaan Lehden sähköisen näköislehden luettavaksi puoleksi vuodeksi kaikille Loimaan seudun valmistuville. Lisäksi poliisi on valvonut ravintoloita normaalin päivittäistoimintansa ohella. Loimaan kaupungin vammaispalveluja sosiaalihuoltolain mukaisten kuljetuspalveluiden ohjeita on myös tarkennettava vastaamaan nykytilannetta
LAUTAKUNNALLE annetussa valmistelussa perustellaan Teea Valtasen kohdalla muun muassa, että hän on nuoresta iästään huolimatta jo nyt pärjännyt hienosti Oripään Urheilijoiden B-ikäisten tyttöjen lentopallojoukkueessa. Hevosopisto noudattaa tapahtumissaan voimassa olevia kokoontumisrajoituksia sekä viranomaisten ja Suomen Ratsastajainliiton ohjeita. ORIPÄÄN kunnan tiedotuslehdessä pyydettiin ehdottamaan ansioituneita urheilijoita sekä henkilöitä, jotka ovat edistyneet harrastuksessaan. . AINA ei ole ollut helppoa, ja myös seuran lopettaminen on aikoinaan ollut tapetilla. Korihaiden pj. Loimaan Ratsastajat ry eli lyhyemmin LoiRa perustettiin Loimaalla vuonna 1990, ja seura juhlistaa tänä vuonna jo 30-vuotista taivaltaan Kisakausi käynnistyy Ypäjän hevosopistolla YPÄJÄ Ratsastuksen kilpailukausi pyörähtää käyntiin hevosopistolla kesäkuussa. Loimaan Ratsastajat tekee tiivistä yhteistyötä Kojonkulmalla sijaitsevan Punkin Tallin kanssa. – Itse näkisin seuran suurimpana tehtävänä sen, että toimintamme palvelisi laajaalaisesti harrastajia monipuolisena, yhteisöllisenä ja luonnonläheisenä harrastuksena, Räisänen tiivistää. Urheilun monitoimimies Janne Kuusinen on puolestaan oman aktiiviuransa ohessa ja sen jälkeen monet vuodet toiminut laajasti urheilun ympärillä. Flunssaoireisena ei saa tulla tapahtuma-alueelle. – Teemme kaikkemme loppuvuonna, jotta tilanteen aiheuttama taloudellinen haitta minimoidaan, hän kommentoi koronaviruspandemian aiheuttamia vaikutuksia valmennuskeskuksen kaupalliseen toimintaan. Tuntuu todella hyvälle, että pääsemme vihdoin tarjoamaan kilpailumahdollisuuksia ratsastajille ja hevosille, hevosurheilun valmennuskeskuksen johtaja Pirkko Herd toteaa hevosopiston tiedotteessa. – Tapahtumakesämme on kovin erilainen mitä odotimme. Kilpailevia hevosia voidaan päivää kohden ottaa tapahtuma-alueelle 150 ja hevosten mukana kulkeva ihmismäärä on rajattu. kesäkuuta 2020 Oripää palkitsee ansioituneita urheilijoita ORIPÄÄ sivistyslautakunta päätti viime vuonna menestyneiden urheilijoiden ja vapaaaikatoimijoiden palkitsemisesta. kilpailupäivistä kuitenkin livestreamin. Frisbeegolfaaja Leo Piironen Aamulehdessä 8 Tiistaina 2. Viimeiset kaksi kautta on hän kantanut valmennusvastuun Oripään Urheilijoiden miesten lentopallojoukkueesta. Suurin osa Loimaan Ratsastajien jäsenistä on nuoria, niin sanottuja junnuja eli alle 18-vuotiaita. Varsinkin Oripään Urheilijoiden jalkapalloja salibandyjuniorit ovat saaneet häneltä apua omaan toimintaansa. KUTEN monet muut ratsastusseurat, toimii myös LoiRa tiiviissä yhteistyössä ratsastustallin kanssa. – Viime vuosi oli kisojen suhteen hiljaisempaa. Seura tekeekin paljon töitä etenkin nuorten harrastusmahdollisuuksien parissa. LoiRa on kuitenkin onnistunut säilymään itsenäisenä ratsastusseurana ja kehittämään toimintaansa edelleen. Se on tavoite myös tulevaisuudessa ja suunnitelmissa on esimerkiksi kenttäratsastustoiminnan kehittäminen sekä kaluston ylläpito ja lisääminen. Herd luonnehtii kevään olleen hevosopistolle taloudellisesti ikävä, ja poikkeustila jättää ison miinuksen kassaan. . Kyseinen ajanjakso oli seuran historiassa aktiivista aikaa, muistelevat sekä Riika Räisänen että Kaisa Vasama. – Tarjoamme 13. Tänä vuonna oli tarkoitus petrata ja vuosi alkoikin lupaavasti, seuran hallituksessa istuva Essi Koskimies kertoo viitaten epidemian aiheuttamiin rajoituksiin tapahtumien järjestämisessä. 30 vuotta, 111 ratsastajaa Loimaa/Kojonkulma Oona Tepponen Ratsastusseuran arkistoista löytyy vanha esite Kopsetta ja Potkua -hankkeesta, joka tarjosi vuonna 2006 hevosaiheista toimintaa LoiRan nuorille jäsenille. Heistä jokainen saa 150 euroa. Nykyinen puheenjohtaja Räisänen kiinnittää huomiota jatkumoon: kautta seuran historian punaisena lankana on ollut nimenomaan lasten ja nuorten, seuramaailman kielellä junnujen harrastusmahdollisuuksiin panostaminen. Lisäksi monipuolisena liikkujana hän on kesäisin jalkapallossa yksi tyttöjen joukkueen luottopuolustajista. Ansioituneina urheilijoina palkitaan Teea Valtanen ja Topi Nieminen ja vapaa-aikatoimijana Janne Kuusinen. Ehdotuksia pyydettiin myös Oripään Urheilijoilta ja Oripään Vesalta. Kyse on urheilusta, heittolajista, joten kannattaa verrytellä etenkin olkpäitä ja käsiä. – Ajatuksena olisi tarjota sellaista toimintaa, jota jäsenet kaipaavat, Koskimies kertoo. Kesän ensimmäisenä kilpailuna toteutetaan Ypäjä GP -viikonloppu 12.–14. Viime vuosina LoiRa on muun muassa järjestänyt kouluratsastuskilpailuja yhdessä Auranmaan Ratsastajat ry:n kanssa. Vuoden alusta taas starttasi usean yhteistyötahon panoksella toteutettu maastoesteiden hallisarja Tulevaisuuden Tähdet Cup, joka saavutti suurta suosiota. Seura tarjoaa jäsenilleen kattavat vakuutukset ja esimerkiksi oheistoimintaa, kun taas nykyiseltä yhteistyötallilta, Punkin tallilta löytyvät tilat kaikenlaisten tapahtumien ja tempausten järjestämiseen. Tilanne näyttää kuitenkin yllättävän hyvältä eli Korihailla on edelleen ystäviä. – Seuran toiminta oli aktiivista silloin, jäsenmäärä nousi, muistaakseni jopa tuplaantui, seuran puheenjohtajana takavuosina toiminut Vasama kertaa. Topi Niemisen kerrotaan ottaneen kahden edellisen kauden aikana suuria edistysaskeleita salibandykentällä. URHEILU LAINA Pienen kaupungin seuralla on tukenaan paljon pieniä paikallisia yrityksiä eli juuri sellaisia toimijoita, joihin korona on iskenyt pahimmin. Hän kertoo, että kesä-heinäkuun kilpailut toteutetaan tämän hetken tiedon mukaan ilman yleisöä. kesäkuuta. Kilpailualueelle pääsevät kilpailijoiden lisäksi vain toimihenkilöt ja akkreditoitunut media. Käytännössä hän tarkoittaa kilpailutoimintaa sekä esimerkiksi retkiä erilaisiin hevosalan tapahtumiin. Kunnan vapaa-aikatoimella on 450 euroa jaettavaksi viime vuonna ansioituneille urheilijoille ja vapaa-aikatoimijoille. Jos päätyy jonottamaan ensimmäisen tiin läheisyyteen, voi tehdä hyvät lämmittelyt. Oripään Urheilijoiden B-junioreiden joukkueessa hän on yksi ahkerimmista harjoittelijoista, ja hän haluaa kehittyä lajissa. Johanna Kutila U:gin Sanomissa LAINA Pelaajamäärissä on ollut selvää kasvua. Tilava maneesi ja ulkokenttä tarjoavat hyvät puitteet kilpailujen ja muiden tapahtumien järjestämiseen ympäri vuoden. OONA TEPPONEN. ja 14.6. Jäsenmäärä on siitä lähtien jatkanut tasaista nousuaan, ja tällä hetkellä seuralla on jäseniä kaikkiaan 111
. Lakkiaisstreamin suosiota on hankala arvioida. – Elokuulle on suunniteltu kevään ylioppilaita juhlistava tapahtuma kouluun, Lahti raotti suunnitelmia. Parhaimmillaan lähetyksen katsojaluku nousi yli 145:n, mutta on mahdotonta tietää, kuinka monta henkeä kunkin ruudun ääreen oli kokoontunut. ilmoitukset@loimaanlehti.fi 050 533 6313 Miia Koivisto (02) 588 8025 Tiina Järvinen Yrittäjä, tule mukaan! Lakitus verkon välityksellä Loimaa Oona Tepponen Novidan lukion kevään ylioppilaat odottivat perinteisten lakkiaisten alkamista Liikuntahallin käytävän sijaan kuka missäkin. REHTORI LAHTI korosti puheessaan, etteivät itse juhlamenot tee kenestäkään ylioppilasta vaan taustalla ovat kaikki lukion aikana tehdyt suoritukset, lukion kurssit ja ylioppilaskokeet. 24 Jaakolan Pirkon pakinassa sevotetaan piapoo ja käydään Helsinkisä s. Oripään kunta hankkii sosiaaliasiamiehen palvelut Merikratokselta. Sosiaalihuollon yhteydenotot kasvoivat ORIPÄÄSSÄ sosiaalihuoltoon liittyviä yhteydenottoja tehtiin sosiaaliasiamiehelle 11 kappaletta viime vuonna. kesäkuuta 2020 Reitit seudun kesään Suvilehti 11.6.2020 Suvilehti on luettavissa myös nettisivuillamme www.loimaanlehti.fi. Lukiolaisten musiikkiesitykset ja kevään ylioppilaan puhe tavoittavat yleisönsä vasta, kun juhlaa on turvallista ja sallittua viettää. Lisäksi seurakunta varaa maton hankintaan 800 euroa. OONA TEPPONEN Epidemiasulku riitti vammaispalveluissa LOIMAAN kaupungin hyvinvointivaliokunta perui loppukesälle ja syksylle aiemmin suunnitellut vammaispalveluiden työja päivätoiminnan sulut. 34 Yhä useammas sa kodissa vietetään terassieläm ää s. Oripäässä yhteydenottoja tuli noin 7,9 tuhatta asukasta kohden, kun kaikkien Merikratoksen sosiaaliasiamies-asiakaskuntien yhteydenottojen mediaani oli 1,9 viime vuonna. Haaveiden Chevrolet esittelyssä s. MONI PERINNE jäi kuitenkin odottamaan myöhemmin järjestettävää juhlatilaisuutta. Seurakunta ostaa kalusteita LOIMAAN seurakunta ostaa kalusteet Kaupunginkirkon alasaliin. Poikkeustilanteen vuoksi lauantain juhlatilaisuus ei alkanut juhlakalujen sisäänmarssilla vaan puolentoista minuutin countdownilla. Lehteä on jaossa myös seudun noutopisteissä, vie vaikka kaverille tuliaisina! 2019 Suvileht i Ei Suvilehteä ilman kesäautoa. Kertynyt säästö epidemiasulkujen aikana on ollut yhteensä 218 työpäivää, joka ylittää lomautuksista suunnitellun säästön. Palvelualueittain jaoteltuna yhteydenottoja tuli viisi lastensuojelusta, viisi vammaispalveluista ja yksi työikäisten palveluista. Sosiaalilautakunta merkitsi sosiaaliasiamiehen raportin tiedokseen. Perinteet ovat tärkeä osa ihmisyhteisöjen toimintaa, ja siksi olemme poikkeustilanteesta huolimatta kokoontuneet verkon välityksellä kuulemaan uusien ylioppilaiden nimet ja juhlistamaan hetkeä, Novidan lukion rehtori Hannu Lahti aloitti puheensa kevään uusille ylioppilaille. Tiivis ja asiapainotteinen puhe erosi onnitteluita lukuunottamatta totutusta. Epidemiatilanteen vuoksi työja päivätoiminta ovat olleet suljettuna 18.3.–31.5. Kehotuksen juhlistaa saavutuksiaan ylioppilaat kuitenkin perinteisesti saivat. Nuorisotoimiston muuttaessa vuokratiloista Turuntieltä Kanta-Loimaan seurakuntataloon hankitaan sinne sähköpöydät nuorisotyönohjaajille. siten, että välttämätön palvelu on järjestetty sitä tarvitseville. Menneiden keväiden sanat itsensä kehittämisestä ja avoimesta tulevaisuudesta eivät olleet esillä streamissa. Kalusteet toimittaa Martela Oy 2 777 euron hinnalla. 9 Tiistaina 2. Kirkkoneuvosto hyväksyi kalustehankinnat.. 18 Lentopalloi lija Eemeli Kouki hurahti frisbeegolfi in s. Näin työja päivätoiminnan sulut arvioitiin tarpeettomiksi. Siksi jokainen teistä on koronakevään voittaja ja saatte olla ylpeitä itsestänne, Lahti neuvoi tuoreita ylioppilaita. Yhteydenottojen kokonaismäärä kasvoi, sillä edellisenä vuonna oli kaksi yhteydenottoa, jotka liittyivät muuhun neuvontaan. 11 Lähde sinäkin löytöretkelle – jutuissa liikutaan niin kameran kanssa kuin moottorin voimalla ja laitetaan liikkeelle uimaritkin! SUVILEHTI tavoittaa kesäihmiset Loimaalla, Ypäjällä, Oripäässä, Vampulassa, Punkalaitumella, Humppilassa, Koskella, Yläneellä ja Jokioisilla – niin printissä kuin diginäkin! Loimaan Lehden perinteinen kaiken kesän kattava erikoislehti ilmestyy 11. Kyseisenä aikana osa työja päivätoiminnan työntekijöistä on siirretty muihin tehtäviin ja kahdelle työntekijälle on osoitettu lomautusjakso sulun ajalle. . Todistus toimitetaan postitse. Vuoden 2020 riemuylioppilaiden eli tasan 50 vuotta sitten lakkinsa saaneiden perinteinen osallistuminen tilaisuuteen jää ilmeisesti nähtäväksi. kesäkuuta. Suunnitelmat liittyivät kaupungin lomautuksiin, sillä ennen koronaepidemiaa työnantaja suunnitteli, että kehitysvammapalvelujen työja päivätoiminnan henkilökunta lomautettaisiin sulkemalla työja päivätoiminnat kesälomien yhteydessä. – Ylioppilaaksi lakittaminen on yli 160 vuotta vanha perinne. Martela toimittaa myös sähköpöydät, joiden hinta on 2 068 euroa. Rehtorin puheen teema jatkui tilaisuuden ohjelmaan: perinteistä oli pidetty kiinni, sillä uusien ylioppilaiden nimien ja rehtorin puheen lisäksi kuultiin pianon säestyksellä sekä Gaudeamus Igitur että Suvivirsi. Lyhyttä ja ytimekästä livestreamia seurasi enimmillään yli 145 käyttäjää Novidan lukion kevään ylioppilaat saivat painaa lakin päähänsä kotioloissa livestreamia katsellen. – Juhlikaa nyt onnistumistanne tilanteen mahdollistamissa rajoissa, Lahti päätti puheensa tuoreille ylioppilaille. – Hyvät ylioppilaat, selvisitte pika-aikatululla kevään ylioppilastutkintoon tehdyistä koepäivien järjestelyistä. Raportin mukaan sosiaaliasiamiehen tietoon ei ole tullut mitään hälyttävää koskien Oripään kunnan sosiaalihuollon ja varhaiskasvatuksen asiakkaiden asemaa ja oikeuksia viime vuonna. Tuoreita ylioppilaita ja koulun nuorempia oppilaita muistettiin tavan mukaan stipendein ja erilaisin lahjoin. Henkilöstön siirroilla on vältetty sijaistyövoiman käyttöä
n Hallikiinteistö n. n Ostetaan autiotila, lato, metsänpohja, pieni metsäpalsta tai muu joutomaa. n Myydään / vuokrataan 76 m 2 kerrostalokolmio Hirvikoskella. Muista etutilaajaetusi! LÖYTÖLAARIILMOITUSTA VELOITUKSETTA /vuosi 2 Ilmoita KOLMESSA lehdessä yhden ilmoituksen hinnalla! Ilmoitukset tiistain Löytölaariin viimeistään torstaina kello 13: Laskutettaviin ilmoituksiin lisäämme laskutuslisän 2,50€ sis. 3. n Opel Astra 1.6, 5-ovinen, bensa, Mellilässä. P. H. 040 550 1058. P. -88 väri punainen, moottori Bokser 1,5 l, ei käyntikuntoinen. 2. 300e. P. jarrut, pakki, ostoskori edessä, ei ajokorttia. n Kuivaa koivuklapia ja sekaklapia sekä pieniä polttopuita esim. 044 9814779. Kaikki kohteet ovat jo valmiita. Hyvä sijainti lähellä palveluja. 040 767 3513. Hp. 040 583 5707. Aiheesta uutisoi aiemmin Hevosurheilu -lehti (29.5.). autopaikka/pistoke, varasto. kalustettuna tai sop. MYYDÄÄN n Seniori sähköskootteri, Pyrkijä 500 vm. 044 2559 775. n Härkätien, Partelin ja Kemiön puhelinosakkeita, tarjoa Espanjan pesetoja ja Ruotsin kruunuja (setelit) ja muita osakkeita, P. 050 302 1288. n Ford Transit 300 M -2005 kaksin renkain. Ajoaikaa 6.7. 1.krs, maantasalla, lasitettu parveke ja hyvin hoidettu taloyhtiö. 250e. 200e, Potila joustopiikkiäes lev. n Pienet kankaspuut k. TEKSTIVIESTINÄ Näppäile teksti LAARI, välilyönti, osasto ja oma ilmoituksesi. Palvelut lähellä. Hp. Löytölaarissa voivat ilmoittaa yksityishenkilöt, joiden nimeä ei ole YTJ-rekisterissä. 040 516 11 28. P. P. 044 240 1291 Koski Tl. 044 300 5984. Takapihalla patio. P. Myöhästyneet seuratoimintapalstan tiedotteet jäävät pois lehdestä. 5. 044 050 1165. (vain sähköpostilla) LÖYTÖLAARI ON TARKOITETTU YKSITYISHENKILÖILLE, EI JÄLLEENMYYJILLE EIKÄ YRITYSTOIMINTAA HARJOITTAVILLE. n Traktori hl. 38.000e. n Mehiläistarvikkeita: pesiä, kehiä ja pohjia. Seurakunta sai rakennusavustuksia LOIMAA Kirkkohallitus on myöntänyt Loimaan seurakunnalle rakennusavustusta yhteensä 117 621 euroa. n Vuokrattavana Yksiö 35 m 2 Loimaan Hirvikoskella. Varsaa etsittiin perjantaina parinkymmenen ihmisen voimin lähiympäristöstä. RIVI-ILMOITUKSET – 7,50 € / 160 merkkiä. Ilmoituksen tulee olla lyhyt ja ytimekäs, enintään kymmenen rivin mittainen. OSTETAAN n Asuntoauto tai -vaunu, merkillä ei väliä, esim. P. 0400 756 667. Toyota Carina Japanilaisvalm. Loimaan Kaupungin alueelta tai lähistöltä. 045 196 3466. P. Perussiisti. 044 944 5860. Palstalla ei voi ilmoittaa: -kokouksia, juhlia, pikkujouluja, myyjäisiä, arpajaisia, maksullisia tilaisuuksia, hintoja, www.osoitteita tai tarjoilua eikä tervetuloatoivotuksia. 050 3489 533. Ylen uutisen (30.5.) mukaan varsaa epäillään varastetuksi, ja esimerkiksi Tulli on tietoinen varsan katoamisesta. 3m H. P. 2020 saakka. 2010. 0400 829 359. RT-yksiö 44 m² Lieto, Tarvasjoki kk. Ei tekstiviestejä. 045 662 4483. Nopea käteiskauppa. Yksi ilmoitus/seura eli olettehan ystävällisiä ja laaditte ilmoituksenne niin, että kaikki asiat mahtuvat samaan ilmoitukseen. 3. 050 917 3248. 1.80. 150 p. 0500 741 370. 500 kpl, sahattua puutavaraa useampaa kokoa. P. 044 207 4055 tai 0400 519 550. 0400 440 338. (Huom: palvelu ei toimi Gomobile -liittymällä) Tekstiviestimaksua ei palauteta, mikäli ilmoitus on sääntöjen vastainen. Pieni takalana lev. 78 000 e/tarjous. Luottotiedot ok. n Kasvinsuojeluruisku Eho400, katsastamaton H. 0440 795 139. n Siisti saunall. KUVALLINEN ILMOITUS – 20 € kuva ja teksti 160 merkkiä. Manuaali vaihteisto, lohkolämmitin, kahdet renkaat. P. n Rivitalokaksio Alastarolla Seuralankuja 1 as 2 heti vapaa. 050 588 7640. Tarjoa. P. Soita ja tarjoa. 050 522 1945. Vuokra 300e/kk + vesi. Löytölaari julkaistaan tiistaisin Auranmaan Viikkolehdessä, Loimaan Lehdessä ja Somero-lehdessä. 6500 e. Läh. Koulukartta/ Suomi, vihreitä lasipulloja, levysoitin + kaiuttimet. 2m H. n Asuntoauto tai asuntovaunu. P. n Yhdistelmäkaivuri, kaksitai nelivetoinen, saa olla laittamista, kauan seissyt tai puutteellinen, myös etukuormaajatraktori käy. n Siisti hyväkuntoinen potkupyörä ”Tuplapotku” nähtävänä Loimaan Pyörähuollossa. Pyykinpesukone, mikro, TV ym. n Kunnostettuja puutarhajyrsimiä, ruohonleikkureita, halvalla. n 3H+K+S, 79 m 2 , RT Lastutie, Someron keskusta. 045 227 1011. Muuraustiiliä n. P. P. SOITTAMALLA: 02-588 8952 Auranmaan Viikkolehti, ma-pe 9-15 02-588 8021 Loimaan Lehti, ma-pe 9-13 02-588 8552 Somero-lehti, ma, ke, to, pe 8.30-13 2. mukaan. 5 10.000e P. Vähän ajettu. Lasten vaatteita ja paitoja 100-122 cm, myös merkkivaatteita. n Vuokrattavana kt-asunto 2H+K+S ja autotalli 62,5 m² Aurassa. Kaikenkuntoiset huomioidaan. P. 050 302 1288. n Ennakkomarkkinointi Ruukin Classic Silence lukkosaumapeltiä väri tummanharmaa, katso nettikone.com P. Miel. 84 m 2 Raatalan keskustassa omalla 2682 m 2 tontilla. n Yhdistelmävaunut Teutonia, 3-pyöräiset, turvalukko myös autoon. kesäkuuta 2020 LOIMAAN LEHDEN SEURATOIMINTAPALSTA Tee seuratoimintailmoitus netissä: www.loimaanlehti.fi/seuratoiminta tai toimita se kirjallisena konttorille. n Ajoleikkuri. 040 504 6127. 040 729 5965. 450e/kk + vesi. PAIKALLINEN NÄKÖKULMA LL LL PAIKALLINEN NÄKÖKULMA LL LL PAIKALLINEN NÄKÖKULMA LL LL PAIKALLINEN NÄKÖKULMA LL LL. Nopea käteiskauppa! Tarjoa rohkeasti. Kaikki kuntoiset huomiodaan myös rikkinäiset. Laitumella olleen varsan havaittiin kadonneen perjantaina aamupäivällä. SÄHKÖPOSTILLA: ilmoitukset@avl.fi ilmoitukset@loimaanlehti.fi ilmoitus@somerolehti.fi Varsa kateissa YPÄJÄ Viikon ikäinen varsa katosi viime viikolla Ypäjän Jyvämäellä. 60 m 2 Loimaalta. Palsta on ilmainen, mutta huomioi seuraavat ohjeet: Aikataulut: Seuratoimintailmoitus pitää toimittaa meille tiistain lehteen viimeistään pe klo 12 torstain lehteen viimeistään ti klo 12 lauantain lehteen viimeistään to klo 12 1. Hieno remontoitu kylpyhuone. (Osastot: M myy, O ostaa tai S sekalaiset) Lähetä viesti numeroon 17252 Yhden viestin hinta on 7,50 e / 160 merkkiä (sis alv.). Peruskuntoinen. P. 050 5557274 n Heinää pystykaupalla Koskelta. Solifer, Hobby, Adria. P. P. 0400 533 656. n Lahjoitetaan 3 kpl 40-luvun viisipeilisiä ovia, sekä eri aikakausilta ikkunanpokia eri malleja ja kokoja. n Henkilöauto Alfa Romeo Sprint, vm. n Hyväkuntoinen saunallinen kaksio 52 m 2 Humppilan Luhtitiellä. Käteismaksu ja nouto. n Halutaan vuokrata siisti/ uudehko rivitalokaksio n. Tule katsomaan ja tee tarjous. 33.000e/tarjous. etupenkit. P. 7. Seuratoimintatiedotus tulee aloittaa tilaisuuden järjestävän tahon nimellä. Läh. LÖYTÖLAARI SEKALAISIA n Opiskelijapariskunta haluaa vuokrata kolmion Loimaalta (myös eläimet sallittu). Nouto! P. hallapuiksi. P. 600e/tarjous. n Vuokrattavana kt-yksiö 33 m², Riihikosken keskustassa, heti vapaa. Ilmalämpöpump. P. P. Hp. 2018 aj. P. Avustuskohteet ovat Alastaron hautausmaan kiviaidan kunnostus (30 383 €), Mellilän hautausmaan kiviaidan kunnostus (20 212 €) sekä Metsämaan kirkon ikkunoiden korjaus, lattioiden ja penkkien maalaus ja kirkon ulkomaalaus (67 026 €). tehdastekoinen P. 050 525 124. Mahd. P. Jätä tiedotteet ajoissa. 0400 439 856 Oripää. 2000 luvun, tarjoa myös muita. Vakityössä käyvä savuton nainen + kissa. Kun jätät tiedotuksen seuratoimintapalstalle, jätä meille myös yhteystietosi. Lehti pidättää itsellään oikeuden lyhentää ja muokata saamiaan tekstejä palstalle sopivaksi. Puut Somerniemellä. n Eho kasvinsuojeluruisku, katsastettu. 0400 919 586. Sprint ollut vähäisessä käytössä vain kesäaikaan. 0400 821 264. Traktorin takarenkaat 12.4./11-32. 5 km, neljä pyörää, aut. 040 719 4160. P. n Kaksi Pasuunaa hyvään kasvuun lähteneet. Tulee mökkikayttöön. H. P. lisätiedot Tori.fi P. P. 170e. 1. palveluita, heti vap. 4. n ok-talo Alastaro-Vampula alueelta, 100-200 m 2 . 1.25 l. n Rekkapressu pituus 10 m. Hyvä taloyhtiö! Palvelut lähellä: Terveysasema, apteekki, päiväkoti, koulu, K-market, kirjasto, kuntosali, uimahalli. 0400 848 847. P. Pintaremontoitu vuonna 2017 hyvällä maulla. P. Kts. 6. P. n Renki takakuormaaja sekä traktorin peräkärry miel. Vm. n Kylvökone Juko 2m, H. 044 361 8317. 49.000e/tee tarjous! Vuokrap. P. 0400 528 253. n Halutaan ostaa omaan käyttöön As Vaunu tai As Auto. 050 598 3989. Mittari 254 tkm. 040 558 8676. Seuratoimintapalsta on tarkoitettu alueemme yleishyödyllisille yhdistyksille, seuroille ja kerhoille jäsentenväliseen sisäiseen tiedottamiseen. P. Myyd. Yhteislevikki 23 500, lukijamäärä yli 63 000. Samasta asiasta saa tiedottaa palstalla enintään kaksi kertaa viikossa. SEURAAVA LÖYTÖLAARI ENSI TIISTAINA Materiaalit tulee toimittaa viimeistään edeltävänä torstaina klo 13.00. 10 Tiistaina 2. Varsa oli kateissa yhä maanantaiaamusta, sillä poliisilla ei ollut tietoa sen olinpaikasta tai ainakaan poliisille ei oltu ilmoitettu, jos varsa olisi löytynyt. ostaa myös at-osake. Hinnat alkaen 25e/heittokuutio
Kotim. Eläkeliiton Oripään yhdistys.Kettingin heittoa Seurakuntatalon pihalla ke 3.6 klo 17.00 Loimaan Eläkkeensaajat ry. Liikuntaja yhdessäolopäivä vesitorninmäen kuntoportailla. Tarjoukset toimistolle 12.6.2020 mennessä. Myyjä pidättää oikeuden hyväksyä tai hylätä tehdyt tarjoukset. Pellolla on voimassaoleva vuokrasopimus 31.12.2020 asti. Vuokra 600 e/kk. Vesikoskenkatu 11, 32200 Loimaa P. Omat eväät. P. www.romukuljetus.fi LOIMAAN KIINTEISTÖNOTARIAATTI OY Vesikoskenkatu 12, 32200 Loimaa | Email: lkn@lkn.fi Alpo Isokallio | Puh. 045-678 7936. klo 10.00. Vap. Omat eväät. ja tied.Marja-Liisalle 0500516672 ti 09.06. Puh. Mennään kimppakyydein. 0400 537 484 | 02 7669 299 Koko perhe matkaan ja syömään soppatykin antimia. TYÖTEHTÄVIISI KUULUU: • Polttoleikattavien työkappaleiden valmistus • Microstep polttoleikkausaseman käyttö • Huoltotyöt • Levytilaukset • Kaasukontin ylläpito TARJOAMME SINULLE: • Mielenkiintoiset työtehtävät globaalissa kasvuyrityksessä • Mahdollisuuden kehittää omaa osaamistasi • Vastuullisen ja itsenäisen roolin • Kilpailukykyisen palkkauksen @pemawelding www.pemamek.com Hae työpaikkaa 30.6.2020 mennessä: pemamek.com/fi/yritys/urat/ Lisätietoja paikasta: Tuotantopäällikkö Jesse Viitanen p. 040 720 6776 OSTAMME VÄRIMETALLIA KUPARI AKUT KAAPELI (Ei päivystystä, sovitusti paikalla!) Myös messingit, sähkömoottorit ja rautaromut SLEY:n 9.6. Paikallisia oppaita mukana. 4 km). 050 3426641 Virttaan Nousu Yleisurheiluharjoitukset keskiviikkoisin klo 18.00.Vain täysin terveenä. To 2.7 klo 19.00 Kertunmäen kesäteatteri Metsolat, linja-auto kuljetus. Tervetuloa! Ravintola Siilinpesä TARJOAA torstaina 4.6. kesäkuuta 2020 klo 18.00 Kokoukset pyritään pitämään ulkona. To 11.6. 050-5126054 Laita tekstiviesti, jos et sillä hetkellä tavoita otamme yhteyttä Jalometallien punnitus ja maksu heti paikan päällä! PELTOLAN KONE OY Kolkantie 61, Latovainio Av. KEVÄTKOKOUS Veteraanituvalla, Veteraanintie 25, keskiviikkona 17. n. TILAA ESITEPAKETTI Alpo Isokallio 040-8217345 Savikki ry järjestää jäsenilleen rantapäivän Melliläjärvellä pe 12.06. Team PEMA etsii osaajaa! POLTTOKONEEN OPERAATTORI Etsimme ammattitaitoiseen osavalmistuksen tiimiimme polttokoneen operaattoria teräsrakenneosien polttoleikkaamiseen. Perinteistä rantapäivän ohjelmaa. 400 annosta. 040 151 0520 jaskan.puoti@m-ketju.fi ark. URHEILU SOITA JA KYSY LISÄÄ! Kauneudenhoitoa ammattitaidolla SEURATOIMINTA KIINTEISTÖJÄ MYYTÄVÄNÄ Seuraa kotiseutusi tapahtumia oikeassa osoitteessa! (02) 770 2626 www.loimaanlehti.fi. ark. 0400-530 741 martti.tuominen@atoimisto.fi Asianajotoimisto ARTO PAPPINEN Käsityöläiskatu 10, 32200 Loimaa puh. Autoista romutuspoistot. 8–18, la 8–16 Jaskan Jaskan Puoti Oy Puoti Oy Maukasta hyvällä fiiliksellä! JASKAN PUOTI TARJOAA 2.–6.6.2020 UNKARIN VARHAISKAALI KOTIMAINEN VARHAISPERUNA PÄIVÄN TARJOUSHINTAAN! 1 50 1 75 1 00 kg pkt kenno pl pkt kg kpl kpl K ahvilasta JOKIOISTEN GRAHAMSÄMPYLÄ 5kpl/300g (3,17/kg) ARCTIC MILK PERINNEVIILI 180g (3,33/kg) 59 60 ps prk JOKIOISTEN SIPULILEIPÄ 400g (4,38/kg) ARCTIC MILK LEIPÄJUUSTO 110g (9,09/kg) TIISTAINA NAKKIKEITTO KESKIVIIKKONA LIHAHIKEITTO TORSTAINA HERNEKEITTO JA PANNARI PERJANTAINA KERMAINEN LOHIKEITTO LAUANTAINA JUUSTOINEN JAUHELIHAKEITTO PALVELEMME ARKISIN 8-20 LAUANTAISIN 8-16 SUNNUNTAISIN SULJETTU TERVETULOA! KOFF LONG DRINK 5,5% 6x0,33 l tlk (6,59/ l) sis.pantit PALVELEE TAAS NORMAALISTI! KAHVI JA MANSIKKARAPARPERIPIIRAKKA 3 00 5 95 9 95 13 95 99 6,50 € K ahvilasta lounaalla MEILLÄ JAUHETTU SIKA50%-NAUTA50% JAUHELIHA VALIO ARKIJUUSTOVIIPALEET 400-500g (7,88-6,30/kg) 3 15 KIEKU VIRIKEKANANMUNAT 10kpl/580g (1,71/kg) 1 00 JANO VICHY TAI KIVENNÄISVESI 0,95 l (0,84/l) sis.pantin Orisuon kyläläiset. menn. AA Aleksi Knuutila 050 5812 765 puh. pidettäväksi aiottu kesäinen tapahtuma pihamajassa Heinosella on peruttu koronatilanteen vuoksi. Ilm. 7-18, la-su 9-16 Rahtipalvelut • noudot romuerille • vaihtolavapalvelut • loppusiivoukset/tyhjennykset Tilauksesta vaihtolavat ja nosturinoudot P. Säävaraus. Kaikki tuet seuraavat kauppaa. toimija. RAVINTOLOITA KOKOUKSIA VUOKRATTAVANA LAKIASIOITA HALUTAAN OSTAA Etsitkö töitä. Maksimi osallistujamäärä 50 henkeä/kokous. Loimaan Seudun Reserviläiset ry. 11 Tiistaina 2. Kaikki paikallishistoriasta kiinnostuneet mahtuvat mukaan. n. Ilm. Pelto avo-ojassa. Teemme patikkaretken Paroon su 7.6.2020 (matka yht. Soppatykin kansi aukeaa klo 11.00 ja soppaa jaetaan niin kauan kuin riittää. 040 821 7345 LKV MAASEUTUKAUPAN ASIANTUNTIJA MYYDÄÄN PELTOA Määräalana 10,13 ha, Loimaa Virttaa. 1.7. (02) 762 2888 fax (02) 762 2313 www.heikkirantanen.fi toimisto@heikkirantanen.fi Asianajotoimisto MARTTI TUOMINEN Asianajaja Martti Tuominen Vareliuksenkatu 2, 32200 Loimaa puh. Lähtö klo 10 Vapon mäeltä, Saarenmaantie 336, 31960 PUNKALAIDUN. HERNESOPPAA Virttaanraitti 6 A, Virttaa Asianajajia Asianajotoimisto ILPO KNUUTILA KY Asianajaja Aleksi Knuutila Asianajaja Ilpo Knuutila Vesikoskenkatu 7 B 10, 32200 Loimaa puh. RAUTAROMU, SEKAPELTI JA AUTOT Noudetaan nopeasti nosturiautolla.Maksan hyvän hinnan reilusti käteisellä. +35850 4458 644 P. AA Ilpo Knuutila 0500 531 759 aleksi.knuutila@asianajot.fi ilpo.knuutila@asianajot.fi www.asianajot.fi Asianajotoimisto HEIKKI RANTANEN OY AA, VT Heikki Rantanen Kauppalankatu 9-11 B 32200 Loimaa, puh. 045 1202 140 artopappinen@gmail.com arto-pappinen.webnode.fi Loimaan Reserviupseerit ry. 95 m² huoneisto. kesäkuuta 2020 Vuokrattavana kaupungin keskustassa pienkerrostalossa hieno n
Seuran toimintavuosi oli vilkas, varsinkin palloilulajeissa harrastajamäärien kasvu on ollut runsasta. Myös kunniamainintoja voidaan jakaa. Uuden Corolla -malliston WLTP CO?-päästöt 100-149 g/km ja yhdistetty kulutus 4,4-6,6 l/100 km. Asiantuntijoina raadissa ovat tänä vuonna kyläasiamies Tauno Linkoranta, arkkitehti Ulla Rahola ja rakennuskonservaattori Kalle Virtanen. Hiihtolajien puolella lumetuksen järjestäminen Kangastuvan maastoon on ollut suuri ponnistus. Vuoden aikana järjestetyissä kilpailuissa on ollut mukana monia valmentajia, ohjaajia, toimitsijoita ja huoltajia. Kuvien autot erikoisvarustein. Hakemusten perusteella Oripään Urheilijoiden käytännön toiminnasta ovat vastanneet ampumahiihto-, hiihtoja kuntoilusekä palloilujaostot. Kesällä harjoiteltiin urheilukentällä yhteensä 51 kertaa. Avustusta urheiluseuroille ORIPÄÄN sivistyslautakunta jakoi kunnan nuorisoja liikuntatoimen vuosiavustukset Oripään Urheilijoille ja Oripään Vesalle. Seurantaloasiain neuvottelukunta palkitsee hyvin korjatun seurantalon kahdeksatta kertaa. ORIPÄÄN VESAN ohjelmassa olevat lajit ovat kuntourheilu, lentopallo, painonnosto, sulkapallo, veteraaniurheilu ja yleisurheilu. Palkinnon saaja julkistetaan seurantalopäivänä syyskuussa. Lisäksi kunnan kanssa on järjestetty yhteistyönä muun muassa hiihtokisoja sekä liikunnallista ohjelmaa. Hyvän korjauksen palkinto myönnetään seurantalolle vanhaa rakennustapaa kunnioittavasta ja talon toimivuutta parantavasta korjauksesta. Liikuntahallin viikkokalenteri on täyttynyt vuoroista, ja viikonloppuisin on järjestetty turnauksia sekä yksittäisiä pelejä. PAIKALLINEN TULO(S)KULMA LL LL Kaikenlaista, ihan näiltä nurkilta. Asiantuntijaraati valitsi ilmoitetuista 19 talosta jatkoon Mäenpään työväentalon lisäksi Antskogin työväentalon (Raasepori), Pieksämäen Seurojentalon (Pieksämäki), Ritvalan nuorisoseurantalon (Valkeakoski), Töölön kylätalo Hietsun (Helsinki) ja Vesantalon (Kuhmo). Vampula Ypäjä Tulevien päivien sääennuste ORIPÄÄ LOIMAA YPÄJÄ HUMPPILA PUNKALAIDUN VAMPULA +9 +19 +8 +20 +8 +21 +9 +21 Ke +20 / +20 / +21 / +20 / +21 / +20 / To +18 / +19 / +18 / +17 / +18 / +19 / Pe +18 / +17 / +18 / +18 / +18 / +18 / +9 +10 +9 +10 +9 +9 +10 +10 +10 +10 +9 +10 +12 +12 +11 +12 +11 +12 Kärkäisen Puutarha p. Toyota Hybridiakkuturva 10 vuotta/350 000 km. Hakemuksen mukaan syksyllä ja talvella harjoituksia pidettiin liikuntahallissa yhteensä 31 kertaa. 12 Tiistaina 2. Kunnan kanssa yhteistyönä on järjestetty muun muassa yleisurheiluja maastojuoksukisat sekä ulkoilutapahtumia. Seuran toimintaan kuuluu myös erilaisten ryhmien ja kaikille kuntalaisille tarkoitettujen liikuntatapahtumien järjestäminen. Suomen Kotiseutuliitto tiedottaa, että palkinnon saaja valitaan tänä vuonna kuuden viime vuosina korjatun seurantalon joukosta. 21.990€ YARIS 1.5 HYBRID Y20 EDITION 5OV KOKONAISETUSI JOPA 2.000€ AUTOMAATTIVAIHTEISTO €! METALLIVÄRI €! YARIS METALLIVÄRI & TALVIRENKAAT 0€ COROLLA TALVIRENKAAT € Kausihuolto yli 6v Toyota-henkilöautot: bensiini 99€ ja diesel 129€ Katsastustarkastus + katsastus 99€ tai Mäenpään työväentalon korjaus palkintoehdokkaana PUNKALAITUMELLA sijaitseva Mäenpään työväentalo on ehdolla hyvän korjauksen palkinnon saajaksi. LL, Saviseudun paikallisin. Talvija syyskaudella Vesan yleisurheilijoita on ollut mukana piirin valmennustoiminnassa. Edut koskevat uusia yksityistilauksia, rajoitettua erää varastossa olevia autoja ja ovat voimassa rajoitetun ajan. 0207 810 780 Mika Matarmaa 020 7810 782 Kari Tarkkala 020 7810 783 Lamminperä 8, Loimaa toyotaautocenter.fi Takuu 3 vuotta/100 000 km, korin puhkiruostumattomuustakuu 6 vuotta. Kunnan liikuntatoimen vuosiavustukset olivat haettavissa aiemmin keväällä, ja määräaikaan mennessä hakemukset saapuivat Oripään Urheilijoilta ja Oripään Vesalta. 040 57 464 59 JOKA PÄIVÄ LOIMAAN CITYMARKETIN PIHASTA SIPULI, PORKKANA JA TILLINIPPUNA Timo ja Annabella VARHAISPERUNAA MAKEAA KASVIHUONEMANSIKKAA Lamminperä 8, Loimaa Huolto ja varaosat:ma-pe 8-16 p. KESÄN HUIPPUEDUT! Yaris 1.5 Dual VVT-i Y20 Edition 5ov Multidrive S 18 990,71€ Yaris 1.5 Hybrid Y20 Edition 5ov 21 988,45€ Corolla Touring Sports 1.8 Hybrid Active Edition 28 989,37 € 28.990 € COROLLA TS 1.8 HYBRID ACTIVE EDITION KOKONAISETUSI LÄHES 3.560 € ERIKOISERÄ! 0€ 0€ TALVIRENKAAT Varastoautoihin, muut 490€ YARIS MET.VÄRI 18.990€ YARIS DUAL VVT-I Y20 EDITION AUTOM. kesäkuuta 2020 SÄÄ TÄNÄÄN Lämpötila iltapäivällä ja edellisenä yönä Loimaa Humppila Oripää Punk. C-HR Hybrid -malliston WLTP CO2-päästöt 109119 g/km ja yhdistetty kulutus 4,8-5,3 l/100 km. 0207 810 785 Myynti: ma-pe 8-18, la 10-14 p. Molemmat saavat 4 000 euroa. n takuu 5 vuotta/100 000 km