Loimaan talousalueen paikallislehti • 102. Sivu 20 Viikonloppuvapaa Antti Tamminen, Raimo Kuusela ja Taisto Rautanen levittivät talkoovoimin uudet purut Rydön ringille. vuosikerta Nro 95 LAUANTAI 20.8. Tästä johtuen sade pitää nyt pienen viikonloppuvapaan, ja jos jokunen tippa tulee, se johtuu vain ajatusten harhailemisesta työajoissa. Sairaalat isojen muutosten edessä Mieleenpainuvin hetki on ollut, kun EM-kisoissa minut valittiin parhaaksi pelaajaksi, Suomi sai pronssia ja paikan MM-kisoihin. Äänestysohjeet ja ehdokkaat löytyvät tästä lehdestä, joten ei kun äänestämään! Sivut 12–14 Aika valita iloisin piha. Nyt on tullut aika valita niistä kaikkein iloisin ja viihtyisin. 2016 Irtonumeron hinta 2,00 € sis. alv. Koripallon Hall of Fameen valittu Petri Kärkäinen Sivu 15 Sivu 5 20 LL VERKOSSA www.loimaanlehti.fi Sade on kovaa työtä. KITI SALONEN Eläkeläiset kesyttivät Kurittulan hurjamaineisen Rydön ringin Sivu 9 Kesän aikana Loimaan Lehti on esitellyt 15 iloista pihaa
Kertomus laajentaa meidän käsitystämme lähimmäisestä. 10: 27 22.8. Säkylä, Punkalaidun, Huittinen ja Vampula: Almamanu 0800 392262 Kustantaja: Priimus Media Oy. Täten lienee arjessa parasta tyytyä malttamattomallekin ihmisellekin sopivaan Jeesuksen opetukseen: ”Niin kuin te tahdotte ihmisten tekevän teille, niin tehkää te heille.” Jokainen ansaitsee tulla kohdatuksi ja kohdelluksi arvokkaasti. Lähimmäisyys ei rajoitu vain perheeseen tai naapurustoon tai edes oman maamme rajojen sisäpuolelle. Raamatussa kerrotaan kuinka muuan lainopettaja kysyi Jeesukselta, mikä on käskyistä suurin. Ulkomaantilaukset: tilaushinnan lisäksi peritään voimassa oleva postimaksu. Mies vastasi: ”Rakasta Herraa, Jumalaasi, koko sydämestäsi ja koko sielustasi, koko voimallasi ja koko ymmärrykselläsi, ja lähimmäistäsi niin kuin itseäsi.” Luuk. Maailman rauhaan ainoa keinoni lienee rukous, jonka vaikutus tuntuu usein harmillisen hitaalta. Sami, Samuli, Samu, Samuel 21.8. Se ei vaadi paljon, mutta antaa sitäkin enemmän. Voimme jättää vastaamatta vanhan ystävän soittoon, mutta tämä ei poista sitä tosiasiaa, että voisimme ilahduttaa häntä vastaamalla puhelimeen. Kun Jumala loi ihmisen, hän antoi ihmiselle lahjaksi vapaan tahdon. (02) 588 8000, telefax (02) 763 1233. Musiikissa ovat mukana Sari Jokela, harmonikka, Tuija Riuttamäki laulu. elokuuta 2016 KALENTERI NIMIPÄIVÄT 20.8. Aurinko laskee kello 21.10. Lukiessani saatan todeta ”onneksi minä en ole tuollainen, minä en tee pahaa muille”. Elämän askeleita jakamassa ovat Sisko Hellgren, Elina Mäkilä ja Serafiina Tiiri. Voimme katsoa kiusaamista sivusta, mutta tämä ei poista sitä tosiasiaa, että voisimme puuttua kiusaamiseen. On naisten 15. KASTETTUJA VIHITTYJÄ SYNTYNEITÄ KUOLLEITA Aurinko nousee tänään Loimaalla kello 5.51. 109 luovutti verta Loimaan Lehti kesäosoitteeseen (02) 770 2626 tai tilaukset@loimaanlehti.fi. Naisten kirkkoilta Metsämaalla LOIMAA 119 henkilöä ilmoittautui SPR:n torstaiseen verenluovutustilaisuuteen Heimolinnassa. Liian usein luemme lehdistä maailmalla tapahtuneista kauheuksista, eivätkä ne aina tapahdu ainoastaan kaukana. Jumalan tahto on, että rakastamme toinen toistamme. Seuraavana aamuna hän otti kukkarostaan kaksi denaaria, antoi ne majatalon isännälle ja sanoi: ’Hoida häntä. TOIMIESSAMME välinpitämättömästi sallimme pahuutta ja olemme osallisia pahuuden olemassaoloon maailmassa. Tekemättä jättämisellä on seurauksensa, jotka harvemmin ovat kovin miellyttäviä. Asun Loimaalla Jenni-äidin ja Pekka-isän kanssa. Kotisivut: www.loimaanlehti.fi Aineistoaikataulu Julkaisupäivä valmis aineisto vedostettavat tiistai pe klo 16 to klo16 torstai ti klo 16 ma klo 16 lauantai to klo 16 ke klo 16 Toimittaja Pasi Salo (02) 588 8036 Päätoimittaja Kati Uusitalo (02) 588 8030 050 555 7526 Toimitussihteeri Tiina Naula (02) 588 8032 Toimittaja Anu Salo (02) 588 8033 Toimitussihteeri Sampsa Hakala (02) 588 8031 Toimittaja Lari Kiviranta (02) 588 8035 Tilaushinnat: Määräaikainen 12 kk 140,00 € 6 kk 84,00 € 4 kk 59,90 € Etutilaus: Laskutusjakso 12 kk 129,00 € 6 kk 66,50 € 4 kk 45,50 € 3 kk 34,50 € Irtonumero 2,00 € Hinnat sisältävät arvonlisäveron 10 %. klo 18.30. Käsityöläiskatu 10, PL 2, 32201 Loimaa Puh. Ajatukseni palaavat maailman epäkohtiin ja pohdin: Kuinka minä voisin kantaa korteni kekoon paremman huomisen puolesta. Aloitetaan maailman parantaminen jo tänään ja soitetaan vanhalle ystävälle. Veini, Soini 22.8. 02 269 3434 arkisin klo 6-16.30 viikonloppuisin klo 7-12 Ypäjä, Humppila: Ilvesjakelu (03) 6151 344, klo 6.30–10. Ilmestyy tiistaisin, torstaisin ja lauantaisin. Iivari, Iivo AJANTIETO PÄIVÄN SANA HARTAUSKIRJOITUS SANOMALEHTIEN LIITON JÄSEN ISSN 0358-9161 Jakeluhäiriöt: Puh. On selvää, että pidämme pahantekijöitä pahoina ja hyväntekijöitä hyvinä, mutta kuinka tekemättä jättämällä minä sitten voisin olla hyvä. Jos sinulle koituu enemmän kuluja, minä korvaan ne, kun tulen takaisin. Luuk. 30: 6, 12 21.8. Jokainen maailman ihminen on ainutlaatuinen, mittaamattoman arvokas ja koostuu samoista Luojan rakennusaineista kuin sinä tai minä: Hapesta, hiilestä, vedystä, typestä, kalsiumista, fosforista sekä elämän ihmeestä. Illalla on vieraana itku mutta aamulla ilo. Eihän Jumalan rakastaminen voi vaatia paljon, saati lähelläni olevien ihmisten rakastaminen, itsestä puhumattakaan. Hinnat sisältävät arvonlisäveron 24%. Ilmoitushinnat: Ennen tekstiä 2,50 € /pmm 3-sivu 2,50 € /pmm Tekstissä 2,33 € /pmm Tekstin jälkeen 1,97 € /pmm Takasivulla 2,50 € /pmm Etusivulla (modulikoot) 3,97 € /pmm Kuolinja kiitosilmoitukset, kunnalliset ja kirkolliset ilmoitukset, heng.kokoukset 1,97 € /pmm Määräpaikkakorotus 0,06 € /pmm Värikorotus yhdestä lisäväristä 0,09 € /pmm Löytölaari yksityishenkilöiden ilmoituspalsta tiistaisin 5 riviä 7,50 € (sis.alv). Kolehti kerätään Armonkodille, naisten turva-ensikodille Thaimaassa. Toimitusjohtaja Jaakko Ketonen Sähköposti: toimitus@loimaanlehti.fi Ilmoitukset: ilmoitukset@loimaanlehti.fi Tilaukset: tilaukset@loimaanlehti.fi Konttori ja toimitus avoinna ma-pe klo 9-14. Ihminen sai Jumalalta lahjaksi mahdollisuuden toimia oikein, eikä kukaan ihmistä tähän pakottanut. Ps. Omaiset Iirikselle PIKKUSISKO 10.8.2016 3360 g 50 cm Tiina ja Mauri Mäkilä TYTTÖ 7.8.2016 3860 g 51 cm Veera Ylä-Sahra ja Niko Yli-Nissilä POIKA 5.8.2016 4370 g 55 cm Kirsi Ruohonen ja Markus Tuomola Sydän on kuin puutarha rakkauden kukka saa sen kukkimaan Kaasot Outi Ståhlberg Dan, Sara ja Kira Takarautio Olen Helmi Silja Anneli Uusitalo Synnyin 26.6.2016 Turussa. Kehotuksen perään Jeesus esitti vertauksen Laupiaasta Samarialaisesta, jossa muuan samarialainen auttaa itselleen täysin tuntematonta ryöstön uhriksi joutunutta ihmistä. Jeesus kertoi hänelle rippikoulun ulkoläksyistä tutun rakkauden kaksoiskäskyn: ”Rakasta Herraa, sinun Jumalaasi, kaikesta sydämestäsi ja kaikesta sielustasi ja kaikesta mielestäsi ja kaikesta voimastasi ja rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi.” Suurimman käskyn noudattaminen vaikuttaa helpolta. 20.8. Illan emäntinä ovat Ulla Rantanen, Marita Koivunen ja Ritva Szarek. Ohjelmassa on myös yhteislaulua. Voimme kulkea tiellä kaatuneen pyöräilijän ohi, mutta tämä ei poista sitä tosiasiaa, että olisimme voineet auttaa häntä. Miten asioiden tekemättä jättämisellä voin saavuttaa minkäänlaisen statuksen hyväntekijänä. kirkkoilta. Ilari Mäkitalo Kesäteologi Aktiivista välittämistä Sydämellinen kiitoksemme teille kaikille, jotka kunnioititte rakkaamme SAKARI SILLANPÄÄN muistoa, myötäelitte ja lohdutitte surussamme. Heistä luovutuskelpoisia oli 109. Filosofit ovat pohtineet oikeaa ja väärää koskevia kysymyksiä kautta aikojen ja poikkeuksetta tulleet siihen tulokseen, että asian tekemättä jättäminenkin on aktiivinen teko. Sinä muutit itkuvirteni karkeloksi, riisuit yltäni suruvaatteen ja puit minut ilon pukuun. Painopaikka: Lehtitehdas Salo, 2016. Tiedämme hyvin, että tekemättä jättämisellä harvemmin toimimme oikein, mutta silti voimme väittää itsellemme näin. Arjessa tulemme usein ajatelleeksi: Minä olen hyvä ihminen, kun minä en tee pahaa muille. Jeesuksen opetuksissa ja teoissa Jumala opetti meille tahtonsa. Naistenilta Metsämaan kirkossa ke 31.8. 10: 35 Se aika kesästä: tulla Metsämaalle; kirkolle, koolle ja kuulolle. Tarkemmin ajateltuna tällainen ajattelutapa on äärimmäisen ontuva. Lähimmäisyys on universaalia. Ensikertalaisia oli 7. Voisimme… no, lista arkisista jossitteluista on varmasti loputon. Kastetilaisuuteni oli 14.8.2016 Mummilassa. Ilmoitusmyynti: Myyntipäällikkö Veli-Matti Knuuti (02) 588 8020, 0500 324 939 Myyntineuvottelija Sari Kaukoranta (02) 588 8024 Myyntineuvottelija Liisa Kivinen (02) 588 8021 Ilmoitussuunnittelija Kaisa Salmelin (02) 588 8967 Myyntijohtaja/paikallislehdet Sari Kuusinen 040 539 0969 sari.kuusinen@sss.fi Tilaajapalvelu SSS konsernin paikallislehdet avoinna ma–pe klo 8–16 (02) 7702 626 tilaukset@loimaanlehti.fi www.tilaajapalvelija.fi Vastuu ilmoituksista: Lehden suurin vastuu ilmoituksen julkaisemisessa sattuneesta virheestä on ilmoituksen hinta ja muihin lehtiin toimitetusta aineistosta sen valmistusarvo. 2 Lauantaina 20
Onnea 5-vuotiaalle! T: Äiti, Isi, Sofia, Amanda, Mamma ja Pappa Hurjan paljon onnea Casimirille 12-v. Että olisihan se kiva, jos ei nyt ihan tyhjälle katsomolle tarvitsisi. Onnea iskä 30 v.! T: Kotiväki Hei tytöt – Aino ja Ella 12 vuotta – tänään on juhlapäivä – ONNENHALIT! T. Pieni päivänsankari, olet aikamoinen veijari. Syntyneitä oli 279 vähemmän kuin kuolleita. Onnea Liljalle 21.8. toivoo äiti, isä ja Ransu Pikkuinen Lilja vuoden täyttää, aina yhtä iloiselta ja tyytyväiseltä näyttää. Äiti, isä, Niilo, Anne, Tapsa, Inka ja Ossi, pappat, mummu ja mummi sekä kummit. halausten kera. Onnea 21.8. Miten nopeasti sinä kasvatkaan, taas yhden kynttilän lisää saat puhaltaa. Suomen metsäkeskuksen mukaan kellastuminen johtuu sateisen kesän puille aiheuttamasta sienitaudista. päiväsi johd. Paloa ei kuitenkaan ollut, vaan savunmuodostus johtui ruoan palamisesta pohjaan. Palveluun voi viedä omia levähavaintojaan esimerkiksi älypuhelimen selaimessa toimivan Havaintolähettiverkkosovelluksen avulla. Äiti, Mikko, Kristian, Joonatan, Mikael, kummit ja Sofia, enon perhe, mummi ja ukki Sylien täydeltä Onnea 4 vuotta 22.8. Kerrotaan siksi, että vaikka loimaalaiset ei kumminkaan mihinkään tuu niin silloin on sentään Pirkko Jaakolan syntymäpäivä ja runoilta vähän niin kuin sen kunniaksi. Levätilannetta sisäja rannikkovesialueilla voi seurata Järvi&Meriwikipalvelusta, johon vakioseurantapaikkojen ja kansalaisten levähavainnot tallennetaan päivittäin. Pirkko Jaakolan runoilta Patsaspuistossa Loimaalla sunnuntaina 21. Sisävesien ja merialueiden levätilanne on ajankohtaan nähden normaali. Ruoka kärähti SUOMI Tilastokeskuksen ennakkotietojen mukaan Suomen väkiluku oli heinäkuun lopussa 5 495 830. Koivulla kellastumisen aiheuttavat yleisesti lehtilaikkutaudit, muun muassa ruskolaikkutauti, mutta myös koivunruoste on yleinen. PALJON ONNEA VAAN On niin surullista, jos ei kukkaan tuu, niin että kerrotaan nyssitte, että Patsaspuistossa on Pirkko Jaakolan runoilta sunnuntaina ja että sinne on valmisteltu sellainen veivaus ja että SaviCat on myös vahvasti mukana ja läsnä. KITI SALONEN VESISTÖT Kuluvalla viikolla sisävesien levätilanteessa ei ole tapahtunut suuria muutoksia. T. elokuuta kello 18. Tämän vuoden koulurauhateema on ”jokainen on arvokas”. Suomalaisia lähes 5,5 miljoonaa PUUSTOT Koivikot kellastuivat ja pudottivat lehtiään jo heinäkuussa suuressa osassa Suomea. Sienitaudit kellastuttavat puustoja. Vaihteleva sää pitää sinilevät aisoissa LOIMAA Pelastuslaitos sai perjantaina iltapäivällä hälytyksen Vesitorninkujalle, jossa havaittiin runsasta savua. mummit, papat, isoisovanhemmat, kummit, Janne ja Elli. 5-luokkalaisten Kiira Yli-Lassilan ja Liina Jaatisen lukeman julistuksen jälkeen koulun uudet oppilaat vapauttivat taivaalle ilmapallot, joihin jokaiseen oli kirjoitettu koulurauhan toivotus Keskuskoulun väeltä. Lauantaina 20. Merialueilla tuulinen sää ja aallokko hillitsevät sinilevien pintaesiintymien muodostumista. elokuuta 2016 3 Suurilla silmilläsi hurmasit meidät, nyt yksi vuotta täytät ja suloisuudellasi meidät peität. Koivuilla esiintyi runsaasti sienitauteja myös kesällä 2015. Maamme väkiluku kasvoi tammi-heinäkuun aikana 8 522 hengellä. Lukuvuoden aikana koulussa järjestetään yhteishenkeä parantavia tapahtumia ja teemapäiviä. Pirkko Jaakolan Runoilta Patsaspuistossa ENEMMÄN KUIN TUHAT SANAA Keskuskoululla julistettiin eilen koulurauha. Syy väestönkasvuun oli muuttovoitto ulkomailta, sillä maahanmuuttoja oli 8 801 enemmän kuin maastamuuttoja. täyttävälle Elmerille! t: mummi ja vaari
elokuuta 2016 MIELIPIDE KOPIT TOIMITTAJALTA Vempainvihaa ja konekuiskausta Kannettava tietokoneeni tuli polkunsa päähän. . Nyt kun tupakka-askeissa on maininta, että tupakointi on hengenvaarallista niin tasapuolisuuden nimissä voisi laittaa autoihin sellaisen tarran jossa lukee, autolla ajaminenkin saattaa olla hengenvaarallista varsinkin päihtyneenä tai kiihtyneenä yms. Miten olisi tietokone, joka osaisi lukea ajatuksia. Make64 . Kerran kannettavani liukui ihmeellisellä tavalla pöydän reunan yli. . Loimaalla halutaan pitää voimissaan sairaalakaupungin kestävä ja edelleen kehittyvä status. Sitkeää tekoa se oli. Tulevaisuudessa teknologian povataan kuitenkin hallitsevan entistä enemmän elämäämme, joten sen monipuolinen ja runsas käyttö ei olekaan välttämättä niin tyhmää. Kömpelönä tekniikankäyttäjänä haaveilen, että osaisin toteuttaa ainakin osan jutuista itse. Sovellusideoita putkahtelee mieleen joka kulman takaa. Laitteiden käyttötaito saattaa mahdollistaa arjen sujumisen kymmenen vuoden päästä, ja nuorten osaajien vuoksi lähes joka suvussa on vähintään yksi tietotekniikka-alan expertti. Ja autojen pakokaasut ne vasta mukavia ovat, ei mitään haittaa terveydelle. Missä Hirvikosken Yhtenäiskoulun ekaluokkalaisten keltanokkalippikset. Luin tänään torstaina kopeista Suopellolla irti olevista koirista. Kiertoliittymästä tulee sujuva” ...kyllä taas hävettää olla Loimaalla, 30 vuotta kehityksen jälkijunaa perässä, resinalla... Muutokset vaikuttavat kuitenkin väistämättömiltä. On se käsittämätöntä, miten Forssalaiset saavat sopimaan kiertoliittymän keskelle kaupunkia, mutt loimaalla ei, vaikka tilaa olis hehtaari! . AS LUKIJAN KUVA PÄÄKIRJOITUS PÄIVÄN MIETE Pitkän elämän saamme, kun elämme täysiä päiviä. Sen avulla sujui tiedonhaku, virallisten asioiden hoito sekä sosiaalisten suhteiden ylläpito. Pakko kai ottaa langaton hiiri kauniiseen käteen ja harjoitella. Kaikkia tuotteita ei myydä ei oona!!! Kyllä uudessa kaupassa on aina käynnistysvaikeuksia kun tavaraa ei saada heti alkuun siinä määrin mitä pitäisi!!! Että hiukan malttia Mamma / Pappa ! Esimerkiksi jos vaikka muutat niin ei sinullakaan tavarat heti ole järjestyksessä siellä kotona !!!! Terveisin KPN. Muistissa oli valokuvien ja tekstien muodossa tuhansien hetkien tiivistelmiä. Koirathan eivät saa olla vapaina, elikkä ovat jostain karanneet ja joku niitä kaipaa. Kuinka monesti raivosin osaamattomuuttani uusien ohjelmien kanssa, tulostimen ja koneen yhteistyökyvyttömyyttä, hidasta yhdistämistä verkkoon, latauksen keskeytymistä netin pätkiessä, kadonnutta kirjoitusta ja käsittämätöntä tilttaamista! Useimmiten hermoiluuni kyllästynyt perheenjäsen tuli selvittämään ATK-ongelmani painamalla jostain tylsästä näppäimestä. . Menetin myös useampaan otteeseen hermot läppärilleni. Tai susista. Mut kuka niitä uskaltaa ottaa kiinni jos tulevat vaikka päälle lenkkeilijöiden ainakin syytä varoa kun menevät sauvakävelylle metsälenkeille yksinään niistä ois hyvä saada kuva ja lähettää Loimaan Lehteen. RAKAS Presario CQ57, toivottavasti seuraajasikin onnistuu tehtävässään. Kiitos hyvästä asiakaspalvelusta, ja vielä maksutta Gigantin miehelle! Numerot talteen Tyrnimarjat ovat kypsiä. Mellilässähän on susia ja koirasusia. Konekuiskaaja. Kuva on otettu Vampulan Kukonharjassa 15.8. Sir Thomas Overbury Tietokoneen puuttuminen tekisi elämästä lähes mahdotonta. Sote-ratkaisujen ja aluerakenteen uudistamisen kautta tuleva muutospaine on siksi osattava kääntää mahdollisuuksiksi. ARMI KAUNISTO. Mitä tapahtuukin, niin Loimaan sairaalan palvelurakenteen uudistamiselta on syytä toivoa parasta mahdollista onnistumista niin, että muutosten aiheuttamat kivut jäisivät sekä palveluiden saatavuuden että työpaikkojenkin suhteen mahdollisimman pieniksi. Avainsana on kohtuus, jonka määrä jakaa mielipiteitä. Paikkakunnalla on jo vuosia käyty puolustustaistelua muun muassa leikkaussalitoiminnan säilyttämiseksi, eikä syyttä. Kaikille jaetaan... Siksi osana puolustustaistelua tulee nähdä myös tulevan ennakointi tavalla, joka tarkoittaa paneutumista tarjolla oleviin vaihtoehtoihin. Huolehtivaistakin sorttia, sillä liian kauan en ruudun ääressä päässyt silmiäni rasittamaan, kun kone halusi jo päiväunille. Kuuleppa sinä joka kopitit että ei hääviä uudessa kaupassa. Haaveilen sekä kännykän että tietokoneen suhteen uusista ominaisuuksista, joilla parantaa käyttökokemusta ja helpottaa askareita. Pelkkä tahto ei riitä asioiden ajamiseen, jos ja kun palvelurakenteen uudistamista ohjataan lailla ja toimintoja keskitetään suuriin yksiköihin. Mitä ja minkälaista, siitä ei juuri nyt voi lausua mitään varmaa. ”Sulje laite vähäksi aikaa ja hengitä!” Emilia Voltti Vahva sairaala myös jatkossa On tärkeää, että Loimaalla on tulevinakin vuosina vahvaa sairaalatoimintaa. Yllätyksekseni olen viime aikoina kiinnostunut elektroniikasta erityisesti. If... Se, että sairaala Loimaalla voi jatkossakin olla profiililtaan vahva toimija, on seudun kaikkien ihmisten yhteinen etu. Bittikouluttaja. On aika muistella yhteisiä kokemuksiamme! Ensimmäinen tietokoneeni palveli uskollisesti vuosia työvälineenä ja ajanvietteenä. Sairaalan merkitys niin palvelujen tarjoajana kuin työnantajanakin on merkittävä, eikä väheksyä voi myöskään sairaalan arvoa osana vireän seudun imagoa. Vaikea valinta vaatii keskittymistä, mutta tietokoneen puuttuminen tekisi elämästä lähes mahdotonta. Myöskään ei mainittu ovatko nähnyt eläimet esim susikoiria. Tuttavani neuvoi vempainvihaan kärsivällisyyttä. Päätoimittaja Kati Uusitalo kati.uusitalo@loimaanlehti.fi . Luultavasti saan toistaiseksi tyytyä yksinkertaisempaan malliin ja hakata jatkossakin päätäni seinään koneen takia. 4 Lauantaina 20. NUORET saavat kuulla haukkuja ruuturiippuvuudesta. Sydän kurkussa nostin sen lattialta ja painoin käynnistysnappulaa. Kirveellä töitä . Minne ovat kadonneet paikalliset opettajat Loimaan työväenopistosta. Kysymysmerkki . Käytämme liikaa aikaa tietokoneella ja kävelemme kauppaankin katse näyttöön nauliutuneena. Otsikko Seutu Sanomista: ”liikennevaloista eroon Turuntien ja Rautatienkadun risteyksessä
Yöpäivystyksen jatkamiseen on jo haettu poikkeuslupaa. Niin Virolaisen kuin myös Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin hallituksen jäsenen Aimo Suikkasen (kesk.) mukaan keskeiseksi osaksi palveluiden järjestämisen yhtälöä on tullut lainvalmistelun kautta tuleva pakottavan luonteinen ohjaus, joka väistämättä johtaa palvelujen uudelleen järjestämiseen ja toimintojen keskittämiseen suuriin kantasairaaloihin. – Tarvitsemme palvelukokonaisuuteen entistä enemmän kuntouttavaa lähisairaalaa. – Ei, koska asiasta ei ole mitään päätöstä. Poikkeuslupaa yöpäivystyksen jatkamiseen Loimaalla Virolainen ei pidä todennäköisenä, mutta sitä on haettu. Yöpäivystyskin voi loppua Loimaalla, mutta sen jatkamiselle on haettu poikkeuslupaa Leikkausten keskittäminen vaikuttaa väistämättömältä Ei ole mitään päätöstä. Yöaikaisia eli kello 22:n ja 8:n välisiä päivystyskäyntejä oli tämän vuoden alkupuoliskolla Loimaalla noin neljä yötä kohti. elokuuta 2016 5 UUTISET AIHETTA JUTTUUN Soita: Toimitussihteeriemme puhelinnumerot ovat 02 588 8031 02 588 8032 Konemyynti www.loimitraktori.. Suikkasen mukaan varsinkin maakunnan kansanedustajien pitää nyt pyrkiä vaikuttamaan valmisteilla olevien lakimuutosten sisältöön. Näkemys on sairaalajohtaja Petri Virolaisen, ja hän perustaa sen lainsäätäjän tahdon ennakointiin. ANU SALO Tyksin sairaalajohtaja Petri Virolainen. Henkilökohtainen mielipiteeni kuitenkin on, että leikkaustoiminta todennäköisesti loppuu Vakka-Suomen sairaalassa jo ensi vuoden alkupuolella ja Loimaalla vuoden loppupuolella. – Poliittinen päätös eli laki sieltä lopulta ulos putkahtaa. Tietoa on soviteltu sairaalajohtaja Petri Virolaisen suuhun ja paheksuttu sitä, miten tällaisia päätöksiä tehdään virkamiestyönä luottamusmiehet ohittaen. Näin siitä huolimatta, että sairaanhoitopiirin strategioissa on leikkaustoiminnan osalta sovittu toisin. Muuttuvaan tilanteeseen on jo alettu valmistautua Turun yliopistollisen keskussairaalan johtoryhmässä, jossa on pyritty realismiin. Yhteinen huomioonotettava kaikille asianosaisille on, että voimaan tullessaan päivystysja keskittämisuudistukset vaikuttavat merkittävästi sairaaloiden palvelurakenteeseen, eivätkä muutokset jää vähäisiksi. Meidän on tehtävä jo nyt selvitystyötä sen varalle, että näin tapahtuu, Virolainen sanoo. Loimaalle voitaisiin tuoda myös osaamiskeskus, joka keskittyisi äitiyteen ja lapsiin erikoistuviin polikliinisiin palveluihin, Virolainen hahmottelee. Siihen asti on yritettävä vaikuttaa lain sisältöön, hän toteaa. Lausuntokierros terveydenhuoltoja sosiaalihuoltolain muutoksia koskevista luonnoksista ja luonnoksesta niin sanotuksi päivystysasetukseksi on meneillään ja päättyy 10. LOIMIHUOLTO 15v vahvaa osaamista Pehtoorinkuja 1, Loimaa Varaosat ja korjaamo www.loimihuolto.com Loimaa Anu Salo Leikkaussalitoiminta todennäköisesti loppuu Tyks Loimaan sairaalassa ensi vuonna, ja myös ympärivuorokautinen lääkäripäivystys on uhattuna. Henkilökohtainen mielipiteeni kuitenkin on, että leikkaustoiminta todennäköisesti loppuu Vakka-Suomen sairaalassa jo ensi vuoden alkupuolella ja Loimaalla vuoden loppupuolella. Tyks Loimaan sairaalassa tehtävät leikkaukset ja yöpäivystyksen jatkuminen ovat vaakalaudalla. Sairaanhoitopiirin hallitus vastasi juuri ministeriön lisäselvityspyyntöön. Hän ei allekirjoita näkemystä, että luottamushenkilöiden yli olisi kävelty. Virolaisen mukaan näin ei ole. Tämän kehityksen mahdollisuuteen viranhaltijat koettavat jo nyt varautua ennakoimalla muutosten vaikutusta ja suunnittelemalla sairaaloiden palvelurakennetta uusiksi. – Sairaanhoitopiirissä virkamiehille on annettu paljon operatiivista valtaa, ja heidän tehtävänsä on valmistella asioita ja myös yrittää ennakoida tulevia muutoksia. Näin myös siitä huolimatta, että ympärivuorokautisen päivystyksen jatkamiselle on haettu sosiaalija terveysministeriöltä poikkeuslupaa. Mitä taas päätöksentekoon tulee, niin demokratian Suikkanen ei koe olevan uhattuna. – Jos Loimaata ei poikkeusluvan saajien listalla ole, sitten asialle ei voi enää mitään. Luottamushenkilöt puolestaan koettavat vaikuttaa valmistelussa olevan lain sisältöön siltä osin kuin voivat. Päätöksiä ei kuitenkaan ole tehty, eikä lakimuutoksista ole kuin luonnoksia vasta. Palveluita ei vain kannata joka paikassa tekohengittää, ei siis myöskään ylläpitää kallista leikkaussalivarustusta joka paikassa, Virolainen sanoo. – Otimme johtoryhmässä jo kesäkuun kokouksessa aika tiukan kannan siihen, että asetuksen voimaan tullen leikkaustoiminta joudutaan Vakka-Suomessa ja Loimaalla lopettamaan. Virolainen on ryhmän puheenjohtaja. Loimaan osalta pohdinnassa ollaan jo pisimmällä mietittäessä, miten ja mihin sairaala voisi jatkossa erikoistua. . Matkat kyllä kasvavat, mutta: – Pieni häviö kääntyy lopulta palveluiden käyttäjien kannalta isommaksi voitoksi, kun palvelut on tarkkaan mietitty ja järkevästi keskitetty. VARSINAIS-SUOMEN sairaanhoitopiirin hallituksen jäsen Aimo Suikkanen kyllä ymmärtää virkamiestyönä tehtävää ”asioiden edelle menemistä”. Miten tähän vastataan, on looginen jatkokysymys. Hän ei vastusta leikkaustoiminnan keskittämisen ajatusta vaan näkee siinä paljon järkeä. Minkälaisiksi toimijoiksi sairaaloita jatkossa profiloidaan, sitä johtoryhmässä pohdittiin viimeksi tällä viikolla. Nyt ajetaan voimakasta keskittämistä, myös päivystystoimintaan, Suikkanen sanoo. Voimaan tullessaan asetuksen muutos keskittäisi vaativan yöpäivystyksen suuriin yksiköihin ja edellyttäisi pienemmiltä toimijoilta poikkeuslupaa olla perusterveydenhuollon ympärivuorokautinen päivystyspiste. JULKISUUDESSA ON jo spekuloitu vahvasti, että leikkaustoiminta loppuu niin Vakka-Suomen sairaalassa kuin Loimaallakin ensi vuonna. Suikkanen muistuttaa, että mitä muutoksia tuleekin, niin strategisena tavoitteena on, että kaikissa olemassa olevissa sairaaloissa harjoitetaan jatkossakin ”erittäin vahvaa sairaanhoitotoimintaa”. – Minun mielestäni lausuntokierrokselle tuodut luonnokset ovat vielä keskeneräisiä. syyskuuta. Lauantaina 20. Loimaan sairaalan osalta ei kuitenkaan taistelutta luovuta oikeudesta järjestää edelleen yöpäivystystä. Siihen saakka taistelemme, Suikkanen sanoo
Arvo Anttila on haudattu Honkilahden kirkon viereen. Anttila ei koskaan täysin toipunut saamistaan vammoista ja menehtyi vain 57-vuotiaana vuonna 1964. Omatoimikirjastojen itsepalvelutuntien osuus Varsinais-Suomessa lähestyy 20 prosenttia, kun se Satakunnassa on vähän yli yhden prosentin. Niitä selailtiin Varsinais-Suomessa 24 416 kertaa ja Satakunnassa 12 388 kertaa. Tämä on minulle pappani arvokas perintö, Pietilä pohtii. Kirjastoautoja alueen teillä liikkui 11. LounaisSuomessa oli 46 pääkirjastoa ja 73 lähikirjastoa. Vihittiin papiksi Oulussa 1940. . LAINA Vertaileminen ei useinkaan lisää tyytyväisyyttä omaan itseen eikä omaan elämään. Pisimmän työuransa hän teki Alastarolla toimien seurakunnan virallisena apulaisena vuosina 1952–1962. . Maria Rautavuori, 101 kipinää tyytyväiseen äitiyteen -kirjassa. E-lehtiä luettiin ahkerasti vuonna 2015. . Kirjastoverkossa ei ole tapahtunut oleellisia muutoksia. Journalismin yliopisto-opettaja Maarit Jaakkola Loimaa/Alastaro Kiti Salonen Leena Pietilä ei koskaan nähnyt pappaansa, sillä Arvo Anttila menehtyi puoli vuotta ennen tyttärentyttärensä syntymää. Asukasta kohden käyntejä oli 8,8 ja lainoja 17,3. Parille syntyi kaksi tytärtä Irma ja Tuulikki. Jalava-Anttila) FAKTA Mappilöytö innosti Leena Pietilän kokoamaan pappansa saarnat ja puheet kirjaksi. Opiskeli Rauman lyseossa, valmistui ylioppilaaksi Turun suomalaisesta lyseosta ja suoritti teologian opinnot Åbo Akademissa. Verkkokäyntien määrä sen sijaan on laskussa. Kirjastoihin ostettiin 327 uutta kirjaa tuhatta asukasta kohti, kun taas vuonna 2014 hankittiin 319 kirjaa tuhatta asukasta kohti. Sekä lainausten että käyntien määrä on pysynyt lähes ennallaan Satakunnassa ja VarsinaisSuomessa. Kuoli 24.2.1964. Äidin puolen sukua asuu Loimaalla. Vertaileminen on niin turhaa. Etenkin vanhemmat ihmiset saattavat muistaa pappani rippitai vihkipappinaan. Arvo Anttila antoi pappisvihkimyksensä Oulussa vuonna 1940 ja työskenteli sen jälkeen muun muassa synnyinseudullaan Honkilahdella, Hinnerjoella ja Eurajoella. Kaarinan Kuusistonsaarella asuvan ja yrittäjänä työskentelevän Pietilän juuret ovat isän puolelta Alastaron Tammiaisissa. Syntyi 22.6.1906 Honkilahdella Auvaisten pitäjässä. Leena Pietilä kokosi Alastarolla vaikuttaneen Arvo Anttilan puheet ja saarnat kirjaksi Mappilöytö vei lähemmäs pappaa . ARVO ANTTILAN syntymästä tuli kesäkuussa kuluneeksi 110 vuotta. Kirjastojen tapahtumatoiminta jatkui aktiivisena. 6 Lauantaina 20. . Tapahtumia järjestettiin kaikkiaan 4 135 ja niihin osallistui jo lähes 100 000 henkilöä. Olisin voinut jättää mapin sinne mutta halusin koota teksteistä kirjan. – Ne ovat ajatuksia herättäviä edelleen, sillä Jumalan sana ei muutu 60 vuodessa. Lapsuudessaan Pietilä vietti paljon aikaa Honkilahden Lehtimäessä, isovanhempiensa kodissa, jota mummu nyt yksin asutti. Kun mummusta aika jätti, talo siirtyi pariskunnan tyttärille. Lisäksi kirjastoissa järjestettiin 772 näyttelyä ja 3 240 käyttäjäkoulutusta. KITI SALONEN KIRJASTOT Yleisten kirjastojen suosio on säilynyt ennallaan Satakunnassa ja Varsinais-Suomessa. – Ihminen itse valitsee, mitä tekee tai jättää tekemättä. Kirjastojen suosio on säilynyt – Etenkin vanhemmat ihmiset saattavat muistaa pappani rippitai vihkipappinaan. PUHEIDEN ja saarnojen arvoa lisää se, että Arvo Anttila laati ne kirjoituskoneella yksikätisesti. Kunnat käyttivät kirjastopalveluiden tuottamiseen VarsinaisSuomessa 57,8 euroa asukasta kohden ja Satakunnassa 55,4 euroa. Anttila on haudattu Honkilahdelle. Puoli vuosisataa pappansa kuoleman jälkeen Pietilä kurkkasi talon ulkovarastoon ja löysi pölyisen mapin, joka sisälsi Arvo Anttilan Alastarolla kirjoittamia puheita ja saarnoja. Kirjassa on myös pieni osio pappani 12-vuotiaana kirjoittamista kouluaineista. Tekstien teemat koskettavat eri vuodenaikoja ja kristillisiä juhlia. Työskenteli mm. Toimintakulujen koko maan keskiarvo oli 58,3 euroa. Löytämiensä tekstien myötä papasta on tullut Pietilälle tuttu ja läheinen. Laadukkaassa kirjastossa asiakkaille on tarjolla uutta aineistoa, johon suurin osa kysynnästä kohdistuu. Avioitui 1940 Kerttu Hallantien kanssa. elokuuta 2016 KULTTUURI LAINA Jutunteossa ja opettamisessa on paljon samaa. Keskitytään olemaan paras minä. Lopetetaan se. ylimmäisenä pappina Honkilahdella ja Hinnerjoella, Eurajoen kansanopiston ja yhteiskoulun opettajana ja Alastaron seurakunnan virallisena apulaisena. – Käsitykseni mukaan hän oli vaikuttava persoona ja varsin tunnettu täällä. Arvo Anttilan ajatuksia Auvaisissa ja Alastarolla -kirjaan Pietilä on koonnut saarnoja sekä seura-, rippija muistopuheita Alastaron ajoilta. – Jatkosodan aikaan pappani kävi kannaksella tervehtimässä oman kylän poikia. Arvo Jalmari Johannes Anttila (alk. Lounais-Suomen aluehallintoviraston toimialueen yleisissä kirjastoissa käytiin viime vuonna yli 6 miljoonaa kertaa ja kirjastoista annettiin reippaat 11,8 miljoonaa lainaa. Vuonna 2015 niitä tehtiin alueen kirjastoihin runsaat 3,6 miljoonaa, kun edellisenä vuonna luku oli lähes 4,4 miljoonaa. Sekä journalismi että kasvatus pyrkivät tarjoamaan oppijalle mahdollisuuksia kehittää itseään ja ymmärtää uutta. E-aineistojen hankinta yleisten kirjastojen kokoelmiin kasvaa tasaisesti ja varmasti. Sillä matkalla hän haavoittui ja menetti oikean kätensä kranaatin iskussa, Pietilä kertoo.
Ilta-Sanomat pääkirjoituksessaan Sadekuurot ovat hidastaneet sadonkorjuuta. Myös Streifohra olisi jo valmista puitavaksi. Hän sanoo tautipaineen olleen kova kasvukauden sään ollessa lämmin ja kostea. Sadonkorjuuta on yritetty viedä eteenpäin sadekuurojen välissä, siellä täällä. Leino ei ole laskenut elokuun sademillejä, mutta riittävästi on satanut. Lisäksi kosteus voi aiheuttaa tuhoeläinongelmia ja etenkin etanoiden ilmestymisen kasvustoille. Toisaalta märkää viljaa ei ole mielekästä puida. Loimi-Hämeen Jätehuolto Oy:n jokavuotinen Ekotekotempaus tulee taas. Hehtolitrapaino liikkui 72–74 välillä. Tempaus on tarkoitettu vain vaarallisille jätteille, kuten öljyille, öljynsuodattimille, akuille, paristoille, loisteputkille, maaleille, liuottimille ja torjunta-aineille. Näin arvioi Jokioisten alueella toimiva Luonnonvarakeskuksen tutkija Heikki Jalli ja sanoo, ettei seudulla ohran ja kauran osalta ole toistaiseksi havaittavissa laatutappioita. Pysähdyspaikat 2.9.: Ypäjänkylän seuraintalo klo 16–16.30, Ypäjän paloasema ja keskustan SEO klo 17.15–18.15 ja Palikkalan levähdysalue Forssantiellä klo 18.30–19. 116-vuotias Emma Morano HS Kuukausiliitteessä LAINA Kuka rahoittaa kuntien päivähoitojärjestelmän laajentamisen, jos EK:n esitys toisi yhtäkkiä valtavan määrän lapsia päivähoidon piiriin. SYYSRUIS ja -vehnä ovat yleisesti valmiita puitavaksi. päivänä. Tämän jälkeen vuorossa ovat Ypäjä, Oripää ja Mellilä. – En kehdannut aloittaa vielä heinäkuun puolella, hän naurahtaa ja sanoo ajankohdan olleen aikainen tänä vuonna. Ekotekotempaus kerää vaaralliset jätteet. Hänen mukaansa rukiin hybridilajikkeita pitäisi jo päästä kylvämään, toisaalta populaatiolajikkeita voi kylvää vielä lokakuussa ja syysvehnääkin lokakuun puolivälissä. Ohrat ja kaurat valmistuvat parhaillaan. Se on säästänyt kuluttavilta parisuhderiidoilta. KOSTEA sää ja puintien lykkääntyminen luovat paineita syysviljojen kylvölle. Hulsi klo 17–17.30, Alastaron Siwa klo 17.45–18.30 ja Asko Aalto (Rannantie 155) klo 19–19.30. Sen sijaan hän on tyytyväinen laatuun. Huippusatoihin ei Leinon arvion mukaan päästä tänä vuonna. Leino sanoo kuun alussa puimansa aikaisen ohrasadon jääneen määrältään keskinkertaiseksi, noin viiteen tonniin hehtaarilta. Lauantaina 20. LARI KIVIRANTA Loimaan seutu Lari Kiviranta Viljojen puinnit ovat edelleen alkutekijöissään Loimaan seudulla. Esimerkiksi tyhjäksi valutettujen öljyja lasinpesunestekanistereiden paikka on kotiroskiksessa, tai ne voi toimittaa suoraan Myllykyläntien jäteasemalle Loimaalle. Sään ennustetaan hiljalleen poutaantuvan. Ekotekotempauksen pysähdyspaikat 1.9.: Virttaan Kahvila Karoliina klo 16– 16.30, Tammiaisten Autokorjaus J. Jalli huomauttaa, ettei märkään maahan voi kylvää. Maatilat ja kotitaloudet voivat toimittaa vaaralliset jätteensä ilmaiseksi tempauksen keräyspisteille. Sateinen elokuu: laatutappiot uhkaavat syysviljoja, kevätviljoissa parempi tilanne Puimurit rynnistävät pelloille sään poutaantuessa Leinolla on ollut sadonkorjuussa lähes kahden viikon tauko, kun hän on odottanut sään poutaantumista ja viljojen valmistumista. Pysähdyspaikat 7.9.: Oripään Shell klo 16–16.45 ja Mellilän keskustan rata-alue klo 17.15–18. LEINON tarkoituksena on puida seuraavaksi Steinarkauraa heti, kun sadekuurot hellittävät. Pappisissa viljelijä Ismo Leino pääsi aloittamaan puintinsa Aukusti-ohralla jo keskiviikkona elokuun 3. Tähän mennessä hän on saanut puitua vajaan kolmasosan Pappisissa, Mellilässä, Koivusuolla ja Virkasuolla sijaitsevista pelloistaan. Sen jälkeen Leinolla on ollut sadonkorjuussa lähes kahden viikon tauko, kun hän on odottanut sään poutaantumista ja viljojen valmistumista. – Hehtolitrapainot olivat tosi korkeita monitahoiseksi ohraksi. Vasta sen jälkeen jätteet voi nostaa ulos omasta autosta. Kevätvehnä odottaa viimeisenä. Viljelijöille voi olla luvassa helpotusta, sillä sään ennustetaan poutaantuvan, vaikka alkuviikolla sateita voi vielä tulla. On yhteinen etu, etteivät keräyspaikkoina toimivat koulujen ja kylätalojen pihat sotkeudu esimerkiksi vuotavien astioiden vuoksi. Sen sijaan hänen mukaansa syysviljat pitäisi päästä pian puimaan pelloilta, jottei niiden sakoluku ja sitä kautta leivontalaatu heikkene jyvän alkaessa itää. elokuuta 2016 7 PAIKALLISIA LAINA Morano väittää, että [pitkän iän] tärkein syy on juuri pitkä sinkkuus. . Hän sai aikaisen ohransa, yhteensä 38 hehtaaria, puitua samaisena viikonloppuna. Jalli arvioi viljasatoa yleisesti kohtuulliseksi edellyttäen, etteivät viljat kärsineet kasvukaudella liiallisesta kosteudesta. Jäteasemalla otetaan vastaan myös kaikenlaiset sähköja elektroniikkaromut. Näin varmistetaan sekä asiakkaiden että työntekijöiden turvallisuus. Hän muistelee Koivusuolla sataneen keväällä yhtenä päivänä 80 milliä vettä, mikä näkyi myös kasvustoissa. Järjestäjät toivovat keräyspaikoilla asiakkailta malttia odottaa, että isot keräysautot saadaan pysäytettyä ja keräysastiat tuotua ulos keräysautoista. LOIMAAN SEUDULLA keräys alkaa Alastarolta 1.9. Jalli muistuttaa viljan hinnan olevan alhaisin seitsemään vuoteen, joten viljelijät haluavat pitää kuivauskustannukset kurissa, vaikka polttoaineet ovatkin halventuneet
. Koskaan. – Kotihoidon edustajien mielestä puhelinsoitto on oikea tapa heidän ja vanhusten omaisten väliseen viestintään. Kenelle viesti kuuluu. Yksinkertainen muistikirja on käytännössä ainoa mahdollinen apuväline, joka luo vanhukselle tukivälineen päivittäisiin toimiin kotona, pojat tähdentävät. Hoitajien kanssa viestiteltäviä asioita olivat muun muassa vanhuksen päivittäinen kunto ja mieliala, lääkkeiden loppumisesta huomauttaminen tai jokin muu vastaava omaisten toimintaan johtava huomio, nuorempi pojista kertoo. Iän karttuessa ja kunnon heiketessä hoidon tarve on alkanut hiljalleen lisääntyä. Kiitos hoitajille, jotka jaksavat, sisko ja sen kaksi veljeä päättävät. Siksi on hiukan kyseenalaista, että sama taho, joka käytännössä kustantaa laitoshoidon, voi sopia kotikäyntien määrän vähentämisestä 90-vuotiaan, muistisairaan ihmisen kanssa. Pari vuotta sitten sattui kaatuminen, joka vei asioita nopeasti huonompaan suuntaan. Muistisairas äiti jäi äkkiä yksin tiedonkulun keskiöön. – Pegasos on terveydenhuollon sisäinen tiedonkeruujärjestelmä, jonne omaisilla ei ole pääsyä. Palveluntarjoajan valikoitu viestintä vaikeuttaa edunvalvontaa. Ehkä jonkinlainen omaisten järjestäytyminenkin olisi tarpeen. Lisätietoja antavat kotihoidon osastonhoitaja ja apulaisosastonhoitaja. Yksinkertainen tiedotusjärjestelmä toimi hyvin pari vuotta. – Kritisoisin hiukan sitä, että nyt kotihoito voi sopia äidin kanssa asioita, joiden päättäminen häneltä ei oikeasti enää onnistu, nuorempi pojista toteaa. Jonkinlaisessa yhteydessä ollaan käytännössä päivittäin; soitellaan ja käydään katsomassakin monta kertaa viikossa. – Nyt me emme oikein tiedä, mikä on se poikkeustilanne, mistä meitä tiedotetaan. Me emme ole tyytyväisiä tähän järjestelyyn. SISARUKSET KOKEVAT , että heidät on sysätty osittain syrjään äitinsä asioiden hoitamisesta. Loimaalla käytännön lopettamista perusteltiin myös sillä, että vihkoihin kirjoittaminen vie hoitajan työaikaa. Kun sisarukset ottivat yhteyttä kotihoidon työnjohtoon, heille kerrottiin, että päätös perustuu yksityisyyden suojaan. Äidin tytär ja kaksi poikaa varttuivat Loimaalla, mutta he eivät asu enää Saviseudulla. Vanhus taas ei osaa sinne kirjautua. Sen jälkeen apua on tarvittu enemmän. Äidin tueksi on luotu neljän henkilön ydinverkosto, johon kuuluu sisarusten lisäksi heidän enonsa. Veljistä vanhempi on samaa mieltä: – Jos äidiltä kysytään, niin eihän hän kotoaan mihinkään lähde. Tiedonkulku ei tyydytä kotihoidon piirissä olevan vanhuksen omaisia. – Sitä on ollut vähän vaikea hyväksyä, koska kalenteri oli lukittujen ovien takana. Juuri tiedonkulku on se osa-alue vanhustenhoitoa, jonka tulee toimia kitkattomasti kaikkia osapuolia tyydyttävällä tavalla. RII N A KR EIV ILÄ. Emme kirjaa asiakkaiden kotona oleviin viestivihkoihin käyntejä, jotka ovat sujuneet sovitusti hoitoja palvelusuunnitelman mukaisesti. MUTKATON TIEDONKULKU omaisten ja hoitohenkilökunnan väliltä katkesi. – Tämä on huomattava heikennys vanhustenhoitoon liittyvissä asioissa. SISARUKSET ARVIOIVAT , että heidän äitinsä kaltaisia tapauksia on Loimaalla paljon. Pitäisikö omaisten järjestäytyä. – Esimerkiksi laitospaikan saaminen Loimaalta riippuu kotihoidon päivittäisestä käyntien määrästä. Kotihoidon saajan ja hänen omaistensa kannalta hankalinta on, että kun tieto ei kulje, edunvalvonta vaikeutuu. – Hoitajat ottivat kalenterin meidän omaisten toivomuksesta käyttöönsä ja kirjasivat siihen omat käyntinsä puumerkein tai lyhyillä viesteillä, kun sellaiseen oli tarvetta. Ymmärrämme heitä, sillä pitäähän työnantajan määräyksiä noudattaa, sisko korostaa. Ovatko esimerkiksi pieni kaatuminen tai sängystä putoaminen sellaisia, sisarukset pohtivat. VERKOSTON TOIMIMISEN kannalta oleellista on koko ajan ollut tiedonkulku. Kun tiedonkulku vaikeutui, sisarukset halusivat tietää miksi. – Hoitajat kertoivat, että määräys tuli ylhäältä. Tarpeen mukaan omaista tiedotetaan poikkeustilanteessa. Kun äidin muisti iän myötä heikkeni, kaikille osapuolille avoin tiedotus varmistettiin yksinkertaisella tavalla: kalenterivihkosella, jonka idea on käytännössä sama kuin koulumaailmasta tutun reissuvihon. Itse hoitotyöhön olemme olleet koko ajan erittäin tyytyväisiä. Kun otimme asiasta selvää, kävi ilmi, että esimerkiksi Turussa ja Raisiossa kotihoitajat voivat edelleen täyttää viestivihkoja. Kolmas tavoite oli, että kaikki osapuolet pysyvät kartalla, ja kaikilla on sama kartta, lapset selvittävät. Hän on ollut Loimaalla vanhusten kodinhoidon piirissä muutaman vuoden. TOUKOKUUSSA sisarukset saivat yllättäen seuraavan viestin: Kotihoito tiedottaa 11.5.2016 Loimaan kotihoito tekee jatkossa kirjaukset hoitajien käynneistä käytössä olevaan Pegasos-potilastietojärjestelmään. elokuuta 2016 Loimaa Pasi Salo Ä iti on osapuilleen 90-vuotias. 8 Lauantaina 20. – Asiat sujuivat meidän nähdäksemme erinomaisesti. Kalenteriin alettiin kirjata äidille ajankohtaisia asioita kuten lääkäriajat, siivoojan käynnit, parturit ja muut satunnaiset tapahtumat. – Haluamme silti korostaa, että meitä vaivaa vain ja ainoastaan tiedonkulku. He kuitenkin välittävät. Siksi kotona hoidettavien vanhusten asioista olisi syytä keskustella hyvin avoimesti, myös julkisesti. – Kalenterin päätarkoitus oli, että äiti tietää ja muistaa. Omalla kohdallamme kyseessä on muistisairautta poteva 90-vuotias vanhus, joka ei välttämättä edes muista, milloin hoitaja on käynyt tai ei. Loimaan kotihoidossa työskentelevät hoitajat ovat todella hyviä työssään: iloisia, avoimia ja osaavia. Syntyi erittäin myönteinen mielikuva. Toinen tarkoitus oli, että me ja hoitajat tiedämme
Silloin Taisto Rautanen vitsaili, että puru kannettiin repuissa. Raimo Kuusela ja Antti Tamminen viimeistelivät työn lapioilla. Talvella, jos lumitilanne sallii, 1,5 kilometrin pituiselta ringiltä vedetään yhteys Kurittulan latuverkkoon. Kaupunki on pistänyt uutta purua Alastarollekin, ja seuraavaksi sitä saavat Metsämaan, Urheilukeskuksen ja Eteläisen kuntoradat. Pituutta sillä on 1,5 kilometriä. Suurempien mäkien nimet, Kiimavuori, Kuolema ja Moritso, kertovat Rydön ringin luonteesta. elokuuta 2016 9 Loimaa/Kurittula Kiti Salonen Siunatkoon, millaisia mäkiä! Rydön rinki jäykisti Loimaan Lehden pururatakierrokselle viime syksynä osallistuneiden pohkeet ja sai lenkkeilijät kummastelemaan, miten puru on saatu levitettyä jylhälle ulkoilureitille. Asia tuli ajankohtaiseksi, kun ratapohja meni metsäkoneen jäljiltä hurjaan kuntoon. Kumpuilevaa Rydön rinkiä on kutsuttu Loimaan kauneimmaksi kuntoradaksi. LOIMAAN kauneimmaksikin kutsutun ulkoilureitin korkein kohta on 102 metriä merenpinnan yläpuolella. Oikeasti työ hoidettiin traktorilla ja miesvoimalla, niin kuin on todistettavasti tehty nytkin. Lauantaina 20. KITI SALONEN Taisto Rautanen talkoili traktorin ratissa. Hankerahalla perustetun ringin avajaisia vietettiin marraskuussa 2000. Vuosien saatossa laavulla on nukuttu, vietetty lauluiltoja ja tehty kerhoretkiä. Reitin varrella voi levähtää laavulle, josta löytyy nuotiopaikka. Purut kuntoradalle Kurittulan kyläyhdistys sai Loimaan kaupungilta.. RYDÖN RINKI on Rautaselle ja Kuuselalle rakas, sillä he suunnittelivat kuntoradan yhdessä Alhon Laurin kanssa. Rydön ringiltä avautuu hulppeat maisemat Kurittulan pelloille. Kurittulan kyläyhdistyksen aktiivit Rautanen, Raimo Kuusela ja Antti Tamminen talkoilivat vajaan viikon saadakseen levitettyä 300 kuutiota purua reitille. . – Uusi vaalea puru tuo iloisuutta ja reitti terveyttä ja mielenvirkeyttä kyläläisille, Rautanen myhäilee. – Ongelmallisia paikkoja on ja suorastaan vaarallisia, traktorimiehenä toiminut Rautanen sanoo mutta lisää, että kun rauhassa toimitaan, kyllä pärjätään. Avajaiset aiheuttivat Rydöntielle yli 200 kuntoilijan ryntäyksen. Miehet osallistuivat mielellään talkoisiin, sillä he sauvakävelevät ringillä itsekin. Kiimavuori, Kuolema ja Moritso koettelivat talkoilijoiden kylmäpäisyyttä Rydön rinki sai uudet purut – Aika harvassa ovat ne, jotka ringin uskaltavat hiihtää. – Kaupungille kiitos puruista, Rautanen lähettää terveiset. Hiihtolenkille tulee kokonaispituutta noin 25 kilometrin verran. – Lenkkeilijöitä käy päivittäin, vaikka oli Loimaan Lehden lenkillä niitäkin, jotka eivät olleet Rydön ringistä koskaan kuulleetkaan, Rautanen kertoo. Rohkeimmat naisihmiset ehdottivat, että ringin komealle laavulle pitäisi laatia varauslista kuulaita kesäöitä varten (LL 21.11.2000). Kuusela ja Tamminen viimeistelivät purun levityksen lapioin ja maistelivat välillä metsästä makeaa mustikkaa. Laavu saattaa olla kyläyhdistyksen seuraava kunnostuskohde. – Aika harvassa ovat ne, jotka ringin uskaltavat hiihtää, Rautanen naurahtaa
Tunnistamattomat sienet on hyvä laittaa erilliseen rasiaan myöhempää tunnistusta varten. Ennen keräilyä on hyvä kerrata sienien tuntomerkkejä ja kerätä vain tunnistamiaan sieniä. Kantarelli on ilahduttanut runsaalla sadollaan tänä vuonna. Sade on saanut ihmeitä aikaan. Tiehen saatu valtion tai kunnan avustus vaikuttaa tienpitäjän oikeuteen rajoittaa tien käyttöä siten, että tienkäytön kieltäminen muilta ei ole mahdollista kymmeneen vuoteen. Käyttöarvomerkinnät on syytä tarkistaa uusimmista sienikirjoista, koska syötävyysasioihin on saattanut tulla muutoksia. Helpon tunnistamisen myötä sienestä on tullut (melkein) kaikkien herkku. Oman metsätien saa siis sulkea puomilla. Jokamieskään ei saa tukkia tietä MIKSI NÄIN LUKIJA N V I N K K I LL. Saako maanomistaja laittaa autoliikenteen estävän puomin metsätiensä päähän. Moottoriajoneuvolla ajaminen yksityistiellä tai muulla maa-alueella ei ole jokamiehenoikeutta. Tieosakkaat taikka tiekunta voivat kieltää kaikilla tai joillakin moottoriajoneuvoilla tapahtuvan tien käytön. Tämä metsien kulta loistaa kallioiden reunojen notkelmissa ja polkujen varsilla. Loimaan nimikkosieni, suppilovahvero aloittaa kasvuaan. – Ajoneuvojen pysäköinti tien välittömässä läheisyydessä maastossa taajaman ulkopuolella on sallittua, jos turvallinen pysäköinti sitä edellyttää, eikä siitä aiheudu alueen omistajalle tai haltijalle kohtuutonta haittaa. Nyt ei tarvitse tyhjin käsin palata sieniretkeltä. Tiellä oleva puomi ilmaisee omistajan toiveen tienkäytöstä ja estää ajoneuvoliikenteen, mutta se ei vaikuta jokamiehenoikeudella liikkumiseen. Tilapäinen autolla ja muulla moottoriajoneuvolla ajo yksityistiellä on useimmiten sallittua. Kävellen, pyöräillen tai ratsain liikkuva jokamies saa ylittää puomin. – Valtion avustamalle tielle ei saa asettaa ulkopuolisen liikenteen estävää puomia tai muutakaan liikenteen ohjauslaitetta ilman kunnan suostumusta kymmeneen vuoteen avustuksen saamisesta. Tilapäisten moottoriajoneuvoliikennettä koskevien käyttörajoituksien tulee olla merkitty tien varteen. – Oleellista on, kuljetaanko yleisellä vai yksityisellä tiellä. Tiekunta päättää puomin asettamisesta tielle, joka ei ole saanut valtion tai kunnan avustusta. Kantarellit, haperot, orakkaat, lampaankäävät, kehnäsienet, rouskut, jopa suppilovahverot ja monet muut nostavat lakkiaan keräilijän iloksi. Teitä ja liittymiä ei saa tukkia pysäköinnillä. elokuuta 2016 LUONTO L oimaan alueen sienivuosi alkoi vähän nikotellen, kun kuivuus teki tehtävänsä alkukesästä. 10 Lauantaina 20. Tuttujen ruokasienten lisäksi metsässä kasvaa myös useita myrkyllisiä sieniä, joista valkokärpässieni esiintyy tänä vuonna erittäin runsaslukuisena. KAROLIINA KIRVELÄ Loimaa Pasi Salo Loimaan Lehden lukija kertoo, että marjastuskausi on nostanut Saviseudulla esiin jokamiehenoikeuksiin ja autoiluun liittyviä kysymyksiä. Karoliina Kirvelä Halataan puita, kerätään sieniä, voidaan hyvin Kangashapero, metsien ”pikkupulla” on miedonmakuinen ruokasieni, tosin kovasti matoinen tänä vuonna. Millaisia sääntöjä tähän liittyy, MTK:n maankäyttöasiantuntija Leena Penttinen. Kuinka lähelle toisen pihaa marjastajan on soveliasta pysäköidä. Ja vaikka ei sieniä löytyisikään, niin puun halaus ja luonnon läheisyys parantaa vastustuskykyä ja vaikuttaa positiivisesti ihmisen terveyteen
Virta sanoo opiston olevan kiitollinen Loimaan kaupungille, joka vaikeista taloudellisista ajoista huolimatta on nähnyt tärkeäksi tukea toimintaa niin, ettei edellisvuosien resursseista ole juuri jouduttu nipistämään. – Ongelmana meillä on ollut, että suosituilla liikunnan kursseilla on jäänyt paljon väkeä ilman opiskelupaikkaa. Vapaita paikkoja voi kysyä toimistosta vielä kurssien käynnistyttyäkin. Lauantaina 20. – Opinto-ohjelma on mielestäni korkeatasoinen ja monipuolinen, mikä on tärkeää asiakkaiden palvelemiseksi. Käsitöiden ystäville ohjeistetaan kuvapalvelu Pinterestin hyödyntämistä, ja viherpeukaloille on tarjolla monipuolisesti pihasuunnittelua. Valtaosa kursseista on suunnattu aikuisille, mutta lapsille ja nuorille järjestetään muun muassa teatterin ja kuvataiteen perusopetusta. Rinnakkaiskursseja ja monipuolisuutta onkin nyt lisätty, tuntimäärää on kartutettu muutamilla sadoilla. Useimmilla kursseilla on kuitenkin edelleen tilaa, joten kannattaa rohkeasti ilmoittautua. KAIKKIAAN Loimaan työväenopiston uusi lukukausi sisältää yli 300 opintoryhmää eli noin 7 400 tuntia opetusta. Kuntoilupuolella uutta ovat muun muassa juoksukoulu, tanssia ja kuntoilua yhdistävä Dance 80´s -fit, foamrollereli putkirullauskurssit sekä tanssitaidottomille suunnattu foxia ja fuskua -kurssi. – Valtaosa opintoryhmistä alkaa viikolla 37, joku myöhemminkin. Kursseille kannattaa ilmoittautua rohkeasti. Vuosien tauon jälkeen valikoimaan palautuu rannikkolaivurikurssi, joka antaa valmiudet valtakunnallisen rannikkolaivurin tutkintoon. Koska kaikki kurssit eivät täyty, suunnitellaan opetusta vuosittain noin 1 200 tuntia yli toteumatavoitteen. Loimaa Maija Paloposki Työväenopiston uuden lukukauden opiskelijarekrytointi alkoi hanakasti: kahden ensimmäisen ilmoittautumispäivän aikana henkilökunta otti vastaan 1 100 ennakkoilmoittautumista. Ohjelma löytyy myös sähköisenä opiston kotisivuilta. Monivuotisten aktiiviharrastajienkaan ei tarvitse pelästyä, sillä perinteiset suosikit esimerkiksi kädentaidoista, taiteista, tietotekniikasta ja kielistä pysyvät ohjelmassa. Opinto-ohjelma jaettiin loimaalaistalouksiin viime viikolla. Vastapainona opisto on hienokseltaan karsinut opetusta niistä aineista, jossa kiinnostus on pikkuhiljaa vähentynyt. Tyypillisesti esimerkiksi kädentaitojen, kielten ja taideaineiden kurssit täyttyvät hitaammin. – Kolme puhelinta soi koko ajan. Rehtori muistuttaa, että jokainen kurssi vaatii ennakkoilmoittautumisen, joka koskee myös ilmaisia luentoja. Perheen pienimmille on esimerkiksi värikylpyjä ja tanssileikkejä. elokuuta 2016 11 Loimaan työväenopiston rehtori Ilkka Virta toivottaa vanhat ja uudet opiskelijat tervetulleiksi uudelle lukukaudelle. – Opiskelijamäärän huomattava lisääntyminen selittyy parantuneella kurssitarjonnalla. Virran mukaan voidaan puhua koko maassa näkyvästä hyvinvointibuumista, johon myös opistot pyrkivät vastaamaan. Netin kautta ilmoittautuminen on silti lisääntynyt. Eniten kiinnostusta on ollut liikunnassa: esimerkiksi pilateksen ja juoksukoulun ryhmät täyttyivät heti. MAIJA PALOPOSKI . TYÖVÄENOPISTO pysyttelee ajan hermolla, mikä näkyy kurssivalikoimassa: joka vuosi kehitellään erilaista uutta. Ilmoittautuminen alkoi 12. Tänä vuonna uutuuksien paino onkin pitkälti liikunnassa ja tanssissa. Tiukkoina talousaikoina edullisten harrastusmahdollisuuksien tarjoamisen tärkeys korostuu Työväenopisto pysyy ajassa kiinni. Myös harrastajamäärät pyörivät tuhansissa: viime kaudella heitä oli 3 614, mikä on lähes tuhat opiskelijaa enemmän kuin edellislukukautena. Loimaan tapaisessa pienessä kaupungissa työväenopisto on joidenkin aineryhmien osalta ainoa paikka, jossa aikuinen voi saada niihin liittyvää opetusta. Juuri korkean työttömyyden ja kotien hankalan taloudellisen tilanteen aikoina on erityisen tärkeää tukea kuntalaisten hyvinvointia, viihtyvyyttä ja elämänhallintaa, ja työväenopisto vastaa tähän tarjoamalla edullisen tavan harrastaa. Sieltä on tullut toistaiseksi jo 850 ilmoittautumista, rehtori Ilkka Virta kertoi maanantaina iltapäivällä. Ihan uusina harrastusmahdollisuuksina opisto tarjoaa esimerkiksi koirahierontaa, kehitysvammaisten musiikkikerhon sekä yhdistyksille ja järjestöille suunnatun tiedottamiskurssin. elokuuta
12 Lauantaina 20. Pihan omistajat ovat talon asukkaat, joista Ritva Kolinkanta tekee ison osan pihatöistä. – Meillä on rauhallinen piha, paljon tilaa ja mukavat naapurit. On ollut hienoa huomata, kuinka levottomimmatkin lapset rauhoittuvat luonnossa. – Olemme muutenkin iloisia ja tyytyväisiä ihmisiä, ja nyt ilo vain korostuu, kun saamme nauttia luonnosta ja kauniista kasvustoista. – Onnistumisen iloa saa, jos lopputulos vähänkään muistuttaa sitä ideaa, jonka on saanut ja joka mielessä on ollut. Tontilla on leikkimökki, keinu ja penkkejä sekä kranssiamppeleita. Tuntuu myös palkitsevalta, kun vieraat ihmiset tulevat kehumaan, kuinka olemme muuttaneet hoitamattoman tontin kauniiksi pihaksi. Kahvittelua varten talossa on kaksi terassia ja puutarhassa syreenien ympäröimä kahvipöytä. Tykkään vanhanaikaisesta, joten kaiken ei tarvitse olla millimetrin suorassa. Nautin istua terassilla, katsella kätten jälkiä ja kuunnella, kun linnut laulavat, Anttila kertoo. 6) Ritva ja Veikko Enalan pihaa Juvalla voi kutsua hyvällä syyllä hyötypuutarhaksi. Takapihan puolella on terassi ja pihamökki. Metsäpohjaisella tontilla kasvaa paljon nurmikkoa, havukasveja, ruusuja ja marjapensaita. Silmänruokana puutarhassa on pioneja, daalioita, kärhöjä, verenpisaroita ja muita. Siellä Minna puuhaileekin keväästä syksyyn. Tyttären rippijuhlissakin oli hieno oma fiiliksensä ja juhla oli idyllinen, Minna Tuomisto sanoo. Piha lumosi heidät täysin: erikoiset kalliot rajaavat pihan kauniisti ja korostavat myös lukuisia istutuksia. – Siisteydessä silmä lepää: yksinkertainen on kaunista ja vähemmän on enemmän. Innostus on aina suurta, vaikka lopputulos ei olekaan taattu, Sirpa Saarento hymyilee. ILOINEN PIHA -KILPAILU. Kasvija mansikkamaa, omenapuut ja marjapensaat ovat tärkeä osa puutarhaa. Kasvihuoneesta löytyy kurkkua ja tomaattia. Vain parin sadan metrin päässä on toinen aarre, oma mökki lammen äärellä. Puutarhatyöt ovat hyvää kuntoliikuntaa. Oripääläisten Minna ja Kari Tuomiston piha koostuu kahdesta tontista: kotitalon etupihan puutarhassa on runsaasti hyötykasveja, kuten marjapensaita, raparperia ja mansikkamaa. elokuuta 2016 1) Minna ja Kari Tuomisto. Pihalla on ollut jopa 60 henkilöä, ja hyvin on mahduttu. Turkulaiset Irmeli Harska ja Ari Lehtinen viettävät kesää paljolti Hirvikoskella, josta he löysivät muutamia vuosia aikaa vapaaajanasunnon. Pihassa on mukavaa myös, että siellä olevat kukat kukkivat niin eri aikoihin, joten jokin on aina kukassa keväästä syksyn tuloon asti, Kolinkanta sanoo. Seuraamme, mitä pihalla tapahtuu. Puita, koristepensaita ja kukkia on paljon. – Tämä piha sopii meille senioreille, saamme olla auringossa ja raittiissa ulkoilmassa. 5) Hirvikoskelaiset Jaana Anttila ja Mika Laine ovat tehneet villistä viidakkopihasta siistin, valoisan ja helppohoitoisen pihan. Itse tehdyt käytävät ja kaariportit johdattavat näyttävien kukkaistutusten luo. Piha on tyttären ja äidin yhteinen piha Oripään Laomäenkulmalla. 3) Sirpa ja Sirkka Saarennon piha. Piha on tekijöidensä näköinen. Aiomme käydä mökillä joka viikko ihan jo kasteluiden takia. 4) Irmeli Harska ja Ari Lehtinen. Omakotitalon maalta tuotetaan omaan käyttöön muun muassa koko vuoden mansikat, perunat ja viinimarjat. Tämä kesä on ensimmäinen, kun olemme eläkkeellä, joten odotamme innolla sitäkin, että saamme vain olla. 2) Perttulan kylässä Ypäjällä sijaitsevan luhtitalon tontti on kerrostalopiha. Tontti on tasainen, ja erityisesti sen eteläpuoli on aurinkoinen, pohjoispuoli on varjoisampi. – Täällä ovat kokoontuneet niin lapset kuin aikuiset, sillä olen toiminut perhepäivähoitajana ja pitänyt ryhmistä. Koetamme tehdä mahdollisimman paljon itse. Paikalla on vietetty lukuisia muistoja herättäviä juhlia
– Pidän puutarhassani sen luonnonmukaisuudesta ja helppohoitoisuudesta. 12) Riitta ja Eino Koskisen kesäasunnon tontti sijaitsee Mellilässä luonnonhelmassa suon laidalla. Pihan tuija on kasvanut rutkasti vuosien aikana. 10) Ritva Ja Tapio Koskisen kesäpaikassa Loimaan Karsattilassa kukkivat paitsi lukuisat perinteiset perennat, niin myös huumori, jota viljellään muun muassa pihaan rakennetusta saarnastuolista. Ja muistot lukuisista sukujuhlista, joita paikassa on vietetty, Koskiset määrittelevät pihapiirinsä tärkeimmän annin. Hennijoella vaalitaan paitsi hyötyja koristekasveja, niin myös yhteistä hyvää oloa. Hieman rinteinen tontti rajautuu metsään takapihalla. Hennijoen puutarhapiha on heidän yhteinen paratiisinsa niin pitkälle syksyyn kuin säät vain antavat myöten. Pihapiiristä löytyy paljon kukkia, pensaita ja puita. Viihdymme pihalla hyvin ja olemme tyytyväisiä siihen. Puutarhasta löytyy myös useita levähtämiseen ja kahvitteluun sopivia paikkoja, joissa voi istahtaa ja rentoutua työn lomassa ja kuunnella lintujen kaunista laulelua, Strander sanoo. elokuuta 2016 13 ILOINEN PIHA -KILPAILU 7) Seija Stranderin Loimaalla sijaitsevan omakotitalon pihamaa on puolivarjoinen, ja sillä kasvaa lukuisien kukkien ja viherkasvien lisäksi hevoskastanjoita ja havupuita. Lauantaina 20. Tontilla kasvaa myös luumuja kirsikkapuu, ja kiviä on käytetty paljon puutarhaan koristamiseen ja rakentamiseen. Silmäniloksi kasvaa kukkia, kuten perennoita ja samettikukkia, mutta myös yrttejä sekä luumuja päärynäpuu. Takapihalla on kaksi avoterassia. Pihalla on paljon puita ja pensaita, kaksi suihkulähdettä, laajoja kukkapenkkejä, lasten leikkialue sekä yhdistetty puuja työkaluvaja. – Kesäasunnollamme on hienoa seurailla lintujen pesänrakennusta ja luontoa muutenkin. Pariskunta viettää toisessa kodissaan niin paljon aikaa kuin mahdollista. Pihallamme saa niin sanotusti ladata akkuja, ottaa irtioton arjesta ja iloita kauniista luonnosta, Eino Koskinen sanoo.. Kiveä on käytetty paljon. Huumori ja historia. – Parasta pihallamme on ulkona oleminen ja lastenlasten puuhastelu. – Eniten nautin tietysti tuosta pääkukkasesta, joka on kaunein kaikista, Väinö Tanhuanpää sanoo Kaarinan suuntaan nyökytellen. – Jokiranta ja loimaalainen peltomaisema. Pihalla on huvimaja, suihkulähde, istutuksia sekä lippusalko. Työnjako on selkeä, Ritva Koskinen kantaa vastuun pihan kasveista, Tapio Koskinen puolestaan lukuisista rakennuksista, joilla kaikilla on jokin käyttötarkoitus. Puutarhassa kasvaa monien kukkien ja koristekasvien lisäksi yrttejä, marjoja ja omenapuita. Kukkia on paljon, mutta yksi on ylitse muiden. – Pihallamme viihtyvät kaikenikäiset ihmiset sekä linnut ja oravat, vilskettä riittääkin. 11) Kati ja Ville Alasen piha sijaitsee omakotitaloalueella Hirvikoskella. Pihamme on iloinen piha, koska linnut laulavat, aurinko paistaa ja mieli lepää. Siitä voi pitää puheita haluamastaan aiheesta. Pihasta löytyy saunamökki, palju sekä pieni kesäkeittiö. Tontti rajoittuu metsän reunaan ja on melko aurinkoinen. 8) Marja ja Osmo Leikaston aurinkoinen piha löytyy rauhalliselta omakotitaloalueelta Loimaan Tuulensuusta. Talven jälkeen on mahtavaa katsella tulppaanien kasvua, kevään ihmettä, Leikastot sanovat. 9) Väinö ja Kaarina Tanhuanpään 7000 neliön vehreys lepää luonnon keskellä Hennijoella Alastarolla. Piha on omistajiensa näköinen, koemme olevamme iloisia ihmisiä. Naapureiden kanssa seurustellaan puutarhatöiden lomassa, ja halukkaat saavat vinkkejä sekä perennoiden jakotaimia, Kati Alanen toteaa
Pihalta löytyy kukkaistutuksia sekä paljon mielenkiintoisia yksityiskohtia, kuten riukuja kiviaita. Kukkamaat Mikkola on pääsääntöisesti halunnut pitää samoilla sijoilla, joihin hänen äitinsä on ne aikoinaan perustanut. Se on tasaista savimaata. Yhden viestin hinta on 0,95 euroa. Yleisö voi äänestää omaa suosikkiaan kahdella tavalla. elokuuta 2016 13) Leena ja Aulis Salon aurinkoinen piha Loimaan Suopellolla koostuu etuja takapihasta. Seuran ja lehden raati kiertää pihat, ja raadin ja lukijoiden suosikit julkaistaan lehdessä. Tontille mahtuu hyvin vaihtelevaa maastoa aina metsästä kivikkoon ja nurmikkoon. Pihallamme kukkii aina jokin kasvi, Leena Salo kertoo. Kukkaset, suihkulähde, kauniit maisemat sekä hyvä mieli, jota piha tuottaa, luovat iloisen pihan. 15) Mäki-Puntojen piha sijaitsee Loimaan Kauhanojalla. Näppäile teksti KERRO, välilyönti, ehdokkaasi numero sekä äänestäjän yhteystiedot. Hyötypuutarhassa kasvaa tomaatteja, kurkkuja, yrttejä, mansikoita, mustikkapensas, karviaisia, karhunvadelma ja mustaherukoita. 14 Lauantaina 20. Kupongin voi käydä palauttamassa arkipäivisin klo 8–16 tai sen voi jättää pihan postilaatikkoon. KILPAILUN JÄRJESTÄVÄT Loimaan Seudun Puutarhaseura ja Loimaan Lehti. Lisäksi pihalla on päärynä-, omenaja luumupuu. Äänestää voi KERRO-tekstiviestillä. Mutta pihalla voi myös vaan olla ja rauhoittua. Pihalta löytyy myös muun muassa pieni perunamaa. – Pihamme on iloinen piha, koska siellä on kiva viettää yhteisiä jäätelöhetkiä lastenlasten seurassa tai ihailla kukkia ystävien kanssa. Omenapuut ja karviaismarjapensaat on ryhmitelty tontin reuna-alueille. SEKÄ KUPONKIEN että tekstiviestien tulee olla perillä viimeistään lauantaina 3. syyskuuta kello 12. Kaikki lapsenlapsen kanssa vietetyt hetket ja lapsenlapsen ideat sekä niiden toteuttaminen ovat niitä parhaita hetkiä, Riitta Mäki-Punto sanoo. Hyötykasvit ovat tärkeä osa pihaa. LOIMAAN SEUTU Kesän mittaan Loimaan Lehdessä on esitelty 15 iloista pihaa. Jätä mukaan myös yhteystietosi. Kisaan sai ilmoittaa oman pihansa, mutta kisaan sai myös ”ilmiantaa” jonkun muun pihan, ja näitä ”ilmiantoja” tulikin ilahduttavan runsaasti. ILOINEN PIHA -KILPAILU 14) Tuula Mikkolan Metsämaalla oleva piha sijaitsee loivassa, Koenjokeen viettävässä rinteessä. Haussa oli Loimaan seudulla olevia iloisia pihoja, joissa viihdytään ja joissa näkyy omistajansa kädenjälki. Lähetä viesti numeroon 16350. Nyt on aika valita kaikkein iloisin piha. Äänestä iloisinta pihaa ÄÄNESTYSOHJE ÄÄNESTYSKUPONKI Äänestän iloista pihaa numero: Äänestäjän nimi: Äänestäjän osoite: Äänestäjän puhelinnumero:. Ehdotuksia otettiin vastaan toukokuun loppuun asti. Muita emme laske tuloksiin. Ja pihalla voi kuulla, kun Italia tai Saksa tekee maalin, kuulla pikku pojanpoikien riemun, kun heillä on tilaa temmeltää jalkapallon tai sählymailojen kanssa pellolla, Mikkola sanoo. – Pihalla voi kokea sen kuuluisan työn ilon. Sekä kupongeissa että tekstiviesteissä tulee olla äänestäjän yhteystiedot. Kolme iloisinta pihaa palkitaan kunniakirjoilla ja tuotepalkinnoilla. Kupongin voi palauttaa Loimaan Lehteen, Käsityöläiskatu 10, Loimaa. – Pihallamme parasta ovat kukkaistutukset sekä kauniit maisemat, joita voi rauhoittua katselemaan terassille. Takapihalta löytyy terassi ja näyttävä istutusalue. Kisassa voi äänestää myös Loimaan Lehdessä tänään julkaistavalla kupongilla. Sekä äänestäjien että kilpailuun pihaa ehdottaneiden kesken arvotaan palkintoja. Yksin tai läheisten kanssa
Lähde: Koripallomuseo Hall of Fame Kirjahyllyn lukuisat pokaalit muistuttavat peliurasta. Petri Kärkäinen FAKTA . Entisestä koristähdestä tuli tänä kesänä virallinen legenda . Ammattimainen pyörätuolikoripalloilija, jonka ura katkesi sairauteen. Jännittävintä oli, että heti ensimmäisessä ottelussa Suomi kohtaisi Australian, ja mieshän tunsi aussien metkut ja kujeet. . Suomen maajoukkueen jäsen 1984–1998. Edusti Suomea myös Atlantan paraolympialaisissa vuonna 1996 lajeinaan kiekko ja kuula. Vuonna 2016 legendoiksi valittiin Martti Liimo, Heikki Kasko, Petri Kärkäinen ja Leena Martin (Vestala). Valinnoista vastaa laajaalainen asiantuntijaraati, jossa ovat mukana mm. Mutta palataan hetkeksi miehen aktiivivuosiin. Koripalloliitto, Koripallosäätiö ja Suomen Urheilumuseo. – Ilman vammautumista en olisi päässyt esimerkiksi matkustelemaan kuten pääsin pelimatkoilla. Kivut vaivaavat lääkityksestä huolimatta yhä, välillä paljon, toisinaan tuskastuttavasti. – Kärsivällisyyttä se vaatii. Nuoruuden selkäydinvammaan johtaneen auto-onnettomuudenkin hän on kääntänyt voitoksi. . Mies kuitenkin tietää, että valitsipa urheilija minkä lajin tahansa, on menestyksen eteen tehtävä valtavasti töitä. . INNOSTUS pyörätuolikoripalloon alkoi kehkeytyä vuonna 1981. Itsensä täytyy laittaa likoon, eikä saisi mennä sieltä, missä aita on matalin. Kotoisin Alastarolta ja asuu siellä edelleen. – Olin kovaa jätkää, mutta kyllä tuli tippa linssiin. Entiselle koristähdelle tunnustus on merkittävä, onhan hän Suomen menestyksekkäin pyörätuolikoripalloilija, jonka nousukiitoinen ura katkesi kesken huippuvuosien yhtäkkiseen hermopohjaiseen sairauteen. Pelannut myös Ruotsissa. Koristakin tulee seurattua enää satunnaisesti. . Yhdessä hyvä tulee. 010 257 3202 Loimaa/Alastaro Maija Paloposki P etri Kärkäinen on ensimmäinen koripallon Hall of Fameen valittu vammaisurheilija. Mittojen mukaan tehty pelipyörätuoli toi pitkälle miehelle vielä lisää korkeutta ja ulottuvuutta. Lauantaina 20. Minut valittiin parhaaksi pelaajaksi, Suomi sai pronssia ja paikan MMkisoihin, joihin pääsi viisi maata Euroopasta. Vuonna 1983 hän saikin pyynnön osallistua Turun TSPK:n harjoituksiin. Sitten eräänä päivänä puoli vuotta ennen kisoja mieheen iski yhtäkkinen kipu, ja kaikki muuttui. Kunnianosoitus ansiokkaasti suomalaiseen koripalloon vaikuttaneille henkilöille. . Mukana MM-kisoissa Australiassa 1998. Saavutukset: 5 Suomen mestaruutta, EM-kisojen pronssi, EM-kisojen MVP (paras pelaaja), Australian mestaruus ja finaalien MVP. Vuosittain valitaan 2-4 uutta jäsentä, jotka julkistetaan Koripalloliiton tapahtumassa. Seurasi Suomen mestaruuksia, parhaan pelaajan valintoja ja kansainvälistä kiinnostusta. Hetken Kärkäinen eli katkeruudessa mutta myös lääkeja kipuhuuruissa. – Päätin treenata enemmän kuin koskaan aiemmin. Petri Kärkäisen tulevaisuuden suunnitelmiin kuuluu muun muassa pienen koiran hankkiminen. Hän oli saanut kutsun Etelä-Afrikkaankin opettamaan lajin saloja, mutta ei hän sinne voinut lähteä, hyvä jos nukkumaan pystyi. . . Silloin nuori Kärkäinen oli kuntoutumassa Käpylässä, jossa hän pääsi seuraamaan helsinkiläispelaajien treenejä. Hän oli kuin luotu pyörätuolikoripalloon: ideaalin ruumiinrakenteen lisäksi miehessä kohtasivat pelisilmä, kestävyys ja voima. Siellä hän oli haluttu mies: treeneissä Kärkäisen tyttöystävä oli kuullut, kuinka valmentaja oli huokaillut unbelievable! Australialaiset ihastuivat etenkin Kärkäisen nopeaan pelityyliin, jota hän pyrki opettamaan joukkuetovereilleenkin. Kyllä se kehittyminen sieltä lähtee, kun vain harjoittelee, hän toteaa. Suomen paikka MM-kisoissa toi Kärkäisen kuitenkin takaisin kotimaahan. Siitä alkoi nousukiito: jo seuraavana vuonna hänet valittiin Suomen maajoukkueeseen. Ausseissa Kärkäinen sai myös ensimmäisen pelituolinsa. Vaikka sairauden kanssa eläminen ei ole ollut helppoa, on uusi elämäntilanne ollut pakko hyväksyä. Hän ei pystynyt treenaamaan lainkaan, ja Suomi jäi kahdeksanneksi. – Mieleenpainuvin hetki on ollut se, kun EM-kisoissa 1997 tuomari vihelsi pelin poikki. MM-KISAT pelattiin Australiassa, joten Kärkäinen odotti pääsevänsä näyttämään sikäläisille pelikavereilleen, kuinka Suomi nousee. Peliuran päättyminen vei hetkeksi kaiken elämänilon. VIELÄ VUOT TA aiemmin Kärkäinen pelasi Australiassa. . Lähes kaksimetrinen Kärkäinen oli kuihtunut vain 57-kiloiseksi, mutta pitkäraajainen nuorukainen jäi pelaajien mieleen. MAIJA PALOPOSKI Olin kovaa jätkää, mutta kyllä tuli tippa linssiin.. Voidaan valita ansioituneita pelaajia, valmentajia, erotuomareita, järjestöja seuraihmisiä tai muita koripallon parissa toimineita henkilöitä. Syntynyt 1961. . VALINTA korislegendaksi yllätti miehen, mutta ei saanut haikailemaan kilpauran perään. Laitoin itseni täysillä likoon. elokuuta 2016 15 VIIKON VIERAS VIIKON LUKU Suomalaisten urheilijoiden Rion olympialaisista keräämä mitalimäärä eiliseen iltapäivään mennessä. Lankapuhelimesta 0,0828 /puhelu + 0,0595 /min Matkapuhelimesta 0,0828 / puhelu + 0,1704 /min Puhelun hinta: Neuvotteluajat maanantai-tiistai klo 17.30 asti ajanvarauksella puh
P9 pituus: 6) Nikolas Lindén 3,26. KEHYSTÄMÖT Kädentaitojen erikoisliike NYYTTI Satakunnantie 5, Loimaa. T11 60 m: 12) Minea Lindén 9,52. 050 350 6983. 02-762 7996, 0400 537 480 Täyden palvelun LVI-talo Lamminkadulla KATTAVA LVI-myymälä Asennukset joustavasti ja nopealla aikataululla Jalkojenhoitoa, sokerointia Ajanvaraus Raija Toivonen 040 729 3532, 02 762 21 20 tai www.tazzi.fi KOTIHOITOTUOTTEET Laadukkaat academie Ella Bache etre belle . (02) 7622 393 Hammasproteesi asioissa teitä palvelee Kokoproteesit, pohjaukset ja korjaukset. 02 769 2200 Ark. . T9 kuula: 6) Vilma Toivonen 3,94, 8) Emma Toivonen 3,17. KAIHTIMET JA MARKIISIT Turuntie 7, Loimaa, Puh. T11 pituus: 5) Minea Lindén 3,76. 040 569 7997 www.hoitolaelotila.com . JUHLAJA PITOPALVELUITA . HAMMASTEKNIKOITA Väinämöisenkatu 6 B Op-talo, Loimaa P. 16 Lauantaina 20. P. JÄTEHUOLTOA Roskat pois nurkista! Puh. elokuuta 2016 PALVELUHAKEMISTO PAIKALLISTA OSAAMISTA PARHAASTA PÄÄSTÄ PALVELUHAKEMISTO . P9 kuula: 32) Nikolas Lindén 4,06. KAUNEUSHOITOLOITA P. T13 kuula: 9) Alina Toropainen 9,02. ISÄNNÖITSIJÖITÄ TALOYHTIÖT HUOM! Isännöinti Oy Tikakoski Vesikoskenkatu 1, 32200 Loimaa Kimmo Tikakoski 0400 741 556 www.tikakoski.com . LEMMIKKIELÄINPALVELUJA Varsinais-Suomen lemmikkituhkaus, Virttaa 0400 462 824, www.lemmikkituhkaus.fi Trimmausta ja turkinhoitoa koirille 0503639493 / Chenespace Oy . Suolahuone ja hieronnat Lämpöhuolto NIEMI Raimo Niemi, Niinijoki P. T11 pituus: 10) Minea Lindén 3,79.. pm-kilpailut, Turku 6.–7.8. Refleksologi Anniina Siivola p. T11 1000 m: 2) Minea Lindén 3.52,48. 050 2279 Loimaan Seudun Invataksipalvelu, Raimo Huhtala P. 050 56 96 945 . Parhaiten kilpailussa menestyi Milla T12-korkeudessa, jossa hän voitti piirinmestaruuden upealla kauden kotimaisella kärkituloksella 1,52. Säästöpankin kesäkisat, Urjala 10.8. KOTITALKKAREITA ksj TUOTE Kodin remonttija talkkariapu Kimmo Jaanu 040 578 3847, kimmo.jaanu@ksj-tuote.fi KSJ-Tuote, Haapasentie 307, 32200 Loimaa Boutique Teresa Beauty Salon Teresa StarHealthFitness Ma-Pe 9-15, 17-21, La 10-15 045 805 9559 0400 531 307 Väinölänkatu 4, Loimaa www.starhealth.. vahaukset – Määräaikaishuollot BE-, DSLja OBD-mittaukset Katsastuspalvelu Ilmastointihuollot Alastaron Autopalvelu Loimijoentie 99, Alastaro P. AUTOKOULUJA . 0400 223 535, 0400 223 235. T11 150 m: 9) Minea Lindén 24,07. Tilastopajacup 5, Turku 16.8. T7 pituus: 4) Emma Toivonen 2,17. 050 322 1416 Joenperäntie 8, Loimaa. T9 40 m: 5) Vilma Toivonen 7,92. T11 pituus: 7) Minea Lindén 3,54. AUTOKORJAAMOITA AUTOHUOLTO MAUNU KY, LOIMAA – Finikor-ruosteenestokäsittely – Huolto, korjaus – Maalaus, peltityö – Rengasmyynti – Automyynti – Autovuokraus – Tuulilasit – Ikkunatummennukset – Pesut, kestoym. T11 60 m aj: 7) Emilia Uusitalo 12,76. HYVINVOINTIPALVELUJA Hoitola Suolakeidas p. Myös pitopalvelua ja kylpyläosakkeen vuokrausta. 040 535 6973 Tampereentie 51, Loimaa (Eviran siementarkastuslaitos) Loimaan Lääkintävoimistelu OSTEOPAATTI D.O. 02-762 1350, 0500 741 437 Nettiajanvaraus: www.sabrina.. 02-762 1350, 0500 741 437 Myös kotija laitoskäynnit, nettiajanvaraus: www.sabrina.. T11 1000 m: 9) Minea Lindén 3.48,38. ARKKITEHTITOIMISTOJA . 050 361 3670 www.hoitolalemon.fi Palininkatu 3, Loimaa . INVATAKSIPALVELUITA Hermoratahierontaa, jalkojenhoitoa Leila Toivonen 044 305 6900 . BETONITUOTTEITA Jorma Laaksonen, Seppäläntie 192, 32210 Loimaa. Lämmintä tunnelmaa! Juhlissa, häissä, saunailloissa... Aluekilpailut 2, Uusikaupunki 13.8. 15–9-v. ELÄINLÄÄKÄRIPALVELUJA Myrskylinnankatu 2 A, Loimaa p. www.jormalaaksonen.net . P9 1000 m: 14) Nikolas Lindén 4.13,24. 044-5566 841 Nyt myös Royal Canin erikoisruokavaliot. P. klo 9-17, la 9-13 Loimaan Lukko Oy P. P9 40 m: 3) Nikolas Lindén 7,56. Hirvikoskentie 242, Loimaa. Köllintie 20, Ypäjä p. Loimaan Leiskun nuorista urheilijoista kilpailuun osallistuivat Nikolas Lindén, Minea Lindén, Milla Rantala ja Alina Toropainen. T11 1000 m: 7) Minea Lindén 3.58,50. Exclusive-parvekekaihdin Helposti säädettävää ylellisyyttä lasitetuille parvekkeille! Tilaa ilmainen mittaus ja tarjous! . 040 7499 159, www.arjalka.fi Myös kotija laitoskäynnit JALKAHOITOLA ARJALKA Siskon Kammari p. P9 pituus: 27) Nikolas Lindén 2,93. P9 pituus: 9) Nikolas Lindén 3,23. P9 40 m: 18) Nikolas Lindén 7,36. T11 150 m: 4) Minea Lindén 24,08. Renkaat ja rengastyöt Kolarikorjaukset Hinauspalvelut . Turuntie 14, Loimaa. 0400 220 703 LVI-alan työt öljypoltinhuolto . T12 60 m lk: 5) Milla Rantala 9,04. T12 kuula: 3) Alina Toropainen 9,52. KULJETUSPALVELUT Muutot ja kuljetukset ! P. T13 korkeus: 1) Milla Rantala 1,44. Myös T12-kuulassa Leisku saavutti mitalin Alinan voittaessa pronssia ennätystuloksellaan 9,52. mukaan. Tyttöja poikaolympialaiset, Kokemäki 10.8. T12 60 m ae: 5) Milla Rantala 8,96, 9) Alina Toropainen 9,44. T7 40 m: 4) Emma Toivonen 8,48. JUHLAJA PITOPALVELUITA . P. 0400 945 855 Humppila Kolinkanta Loimaantie 272, 32440 Alastaro, p. T11 60 m aj: 17) Minea Lindén 13,09. . Aitoja makuja ja maalaistunnelmaa Juhlaan ja arkeen Myös pitopalvelua! Idyllinen Ryötin tila Oripääntie 1120 (tien 210 varrella) NOUTOPÖYTÄ arkisin klo 11-14 Hyvät kokousja koulutustilat Täydellinen juhlaja pitopalvelu 9 € Aitoja makuja. T11 60 m: 7) Minea Lindén 9,87. T9 1000 m: 7) Vilma Toivonen 4.47,66. hieroja Marika Lätti Kanta-Loimaantie 5B B16, Loimaa www.suolakeidas.. LASITUSPALVELUITA puh. P9 40 m: 12) Nikolas Lindén 7,63. 050 5292 439, Käsityöläiskatu 9, Loimaa . . T11 60 m: 6) Minea Lindén 10,02. Anita Koivisto Osteopatia lymfaterapia hieronta P. P9 pituus: 3) Nikolas Lindén 3,06. KAUNEUSHOITOLOITA LOUNAS MA-PE 11 – 13 Hinta 7,50€ Lännen Tractorsin tiloissa. Myös kotija laitoskäynnit. Turuntie 14, Loimaa. JALKAHOITOLOITA Käsityölaiskatu 9, Loimaa P. www.paija.. P9 40 m: 7) Nikolas Lindén 7,71. T12 korkeus: 1) Milla Rantala 1,52. 044 7442 310 Päivystys lasirikoissa: LASIT JA LASITUSTYÖT! . Toijala Junior Games, Akaa 14.8. T11 pituus: 7) Pikka Savo 3,44. HENKILÖNOSTIMIA Vyöhyketerapia, koliikkivauvojen hieronta, sekä nyt myös klassinen hieronta ja perinteinen jäsenkorjaus oppilastyönä. 040 7527 353 www.ryotintila.. www.lannenmaukas.fi Puh: 050 520 5939 TULOSPÖRSSI YLEISURHEILU 9–15-vuotiaiden piirinmestaruuksista kilpailtiin Turussa 6.–7.8. 040 722 5270 terv.hoit., koul. . Tilastopajacup 4, Turku 10.8. 0500 822 386 www.alastaronautopalvelu.. NEOVET – eläinlääkäri lähelläsi . T11 pituus: 10) Minea Lindén 3,82. T12 pituus: 5) Milla Rantala 4,07, 6) Alina Toropainen 4,00. LVI-LIIKKEITÄ Lamminkatu 19, Loimaa P. Avoinna sop
(02) 550 2400 www.sahkoliike.fi . Lauantaina 20. Omat kuulat, alusta ja sisävarustus. Tied. LL, Saviseudun paikallisin kertoo Loimaan AA-ryhmä kokoontuu lauantaisin klo 15.00 Nuorisotalon alakerrassa.. RAKENNUSTÖITÄ . klo 9-13. Virttaan Martat. 045 874 6600 Nettiajanvaraus www.hiusstudiounica.. . TAKSIPALVELUITA . www.neliopinnoitus.fi P. 0,84 €/min . 0400 537 171 Hengittävät rakennusmateriaalit meiltä! T T T T T T T T T TU U U U U U U U U U U S S S S S S S S S S S S S S ST T T T T T U U U U U US S S S S S S S S S S S S S S T T T T T T T T TU U U U U U U U U U U U U U UT T T T T T T T T T T T T TU U U U U U U U T T T T T T T T T T S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U UT T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T TU U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U UT T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T TU U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U US S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T TU U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U T T T M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S E E E E E E E E T T T T T T T T T T T T T T TT T T T T T O O O O O O O O O O O O O O O O OT T T T T T O O O U U U U U U U U U UO O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O T T T T T T T T TU U U U U U U U U U U T T T T T T T T T T S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M IIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIII IIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIII IIIIIIIIIIIIIIIIIIIII E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T S S S S S S S S S S S O O O O O O O O O O O O O O O M M M M M M M M M M M M M MM M M M M M M M M M M M M M M S S S S S S S S S S S T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T TU U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U UO O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O OT T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T TT T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T TT T T T T T T T T T T T T T T T T T TE E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E EIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIS S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S SIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIM M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M MM M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M ME E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E www.loimaanrakennuseriste.. 2. Sarjat: 9v alkaen. TAKSIPALVELUITA Loimaan Kauppatorin Taksi ay P. 045 138 7753 Petri Karmakallio Yrityksen tiedot myös os.tilaajavastuu.. klo 18.00. mennessä p. Kevätjuhlan harj. Varastohotelli VARASTOTILAA Vesikoskitalo/Nahkalinna Juvantie 11, Loimaa p. PikkuRokkari HiusStudio Koulukuja 7, Loimaa Ajanvaraus p. Missä. Loimaan Seudun Diabetesyhdistys ry: Teemme kimppamatkan Diabetesmessuille Tampereelle 23.9. klo 18.00 kimppakyydein Kahvila Ravintola Karoliinan pihalta. Mukana entinen puheenjohtaja Seija Kairus-Pitkänen. RATSASTUSTUNNIT 24/7 0400 482 796 VOIMAKATU 1, 32200 LOIMAA Kotisi remonttien ammattilainen Talokunnostus Oy Talokunnostus Oy Uudisja korjausrakentaminen. Syksyn ensimmäinen tapaaminen to 25.8. Kojonkulman yhdistykset. NiiniJokilaiset ry. LVI-LIIKKEITÄ . ti-pe 10–17, la 10–14 ja sopimuksen mukaan. Varaa oma ohjausaikasi ryhmään p. Uusille, kertausta sekä varmistusta tekniikasta haluaville mahdollisuus perustekniikan opetteluun, ennen treeniä klo 17.30 alkaen. 040 779 2214 Opinkuja 5–7, Loimaa . RATSASTUSTUNNIT PONIKERHOT LÄMMIN MANEESI P. Retki Salon iltatorille ja suurkirppikselle to 25.8. Lähdemme pienelle kävelyretkelle Virttaan harjun luontoreitille to 25.8. 040 5192040, jouko.rautanen@pp1.inet fi Haaran-Onkijoen kyläyhd. Rooliasut päällä. Keskuspaikkana Ostari, jossa mm. Kaikki uudet ja vanhat mukaan! Loimaan Eläkkeensaajat ry. 0500 929 227 www.j-s.fi Loimaa Invataksi 1+8 Huom. PARTURI-KAMPAAMOITA . 0400 327 566 . Myös Domus-ikkunat. Ilmoittautumiset paikan päällä. TIETOKONEITA Turuntie 10, Loimaa P. Linja-auto Oripää 14.30, Alastaro 14.40, Hirvikoski 15.00, Tori, Kela pysäkki 15.10, Turuntie, Kaunismäenk., Mellilän Siwa 15.25. Palvelutarjontamme löydät netistä! PALVELUHAKEMISTO PAIKALLISTA OSAAMISTA PARHAASTA PÄÄSTÄ PALVELUHAKEMISTO Öljysäiliöhuollot säiliöön kuin säiliöön. Koskentietä Saloon. Aarne 0400 324935. 050 531 5023. kololla. ja ilmoittautumiset 21.8. OripCon Oy p. 045 848 3684 Yritykset ja kotitaloudet Verhontie 97, Kojonkulma www.punkintila.. TYÖVAATTEITA Työasut mittojen mukaan suoraan valmistajalta. 0400 805 285 Tule ratsastamaan ... mennessä (ehdottomasti) Joukolle p. Ota mukaan omat kahvit ja makkarat. Keskuspaikasta (Wanha Kanala, Oripääntie 1120) painetut kartat, infot, ruokailumahdollisuus ja wc-tilat yms. 0500 530 807 P. 414 8400 www.akrdata.. Kaikkiin ryhmiin mahtuu vielä. 050 453 5052 Avoinna ark. Lisätietoa lpkj Pauliina Laineelta (laine.pauliina.m@gmail.com, 050 3168953). Tied. Nuorten Kauppiaitten markkinat Loimaan torilla la 20.8. SIIVOUSPALVELUJA Loimaan Siivous Päivi Ojala Oy P. Jos haluat toimia vapaaehtoisena vertaisohjaajana, ota yhteyttä. Leiskun yleisurheiluharjoitukset kaupungin urheilukeskuksessa. Loimaan Rakennuseriste Oy, Varasto Lamminperä 10 . Harrastusryhmä keskiviikkoisin klo 1819, valmennusryhmä tiistaisin klo 17.30-19, kilparyhmä tiistaisin klo 17.30-19. Noin klo 11.30 vietämme leffapäivää. Jankko yleisurheilu: Seuran mestaruuskisat Hirvikosken kentällä ma 22.8. RAKENNUSTARVIKKEITA HEIKKI PAJUNEN Puh. (02) 271 8979. Kojonkulman kyläyhdistys/Ahjon kahvakuula su 21.8. Tapahtuma-alue 9-tieltä Niinijoen kylän suuntaan aina Alastaron perukoille, sekä Loimaan suunnasta tien 210/Niinijoki -risteyksestä Oripään rajalle. Niinijokivarsi kierrätystapahtuma su 21.8. VAATEKORJAUSTA . Linjaauto kylpylämatkalle ma 22.8. Kimmo Mäkeläinen 040 8240 326 . Oma muki mukaan. TILITOIMISTOJA Tilihelander www.tilihelander.fi ALASTARO Loimijoentie 77 TORSTAISIN 9-15 HUITTINEN Karpintie 11 A 10 sopimuksen mukaan PUNKALAIDUN Kauppakuja 1 A 6 MA-PE 8-16 Tarja Helander 040-560 2240 Eeva-Liisa Räsänen 046-600 7734 Maria Säteri 040-411 7734 Martta Haavisto 040-565 6949 Tule meille vaan – meillä palvellaan Tukka Hyvin, Kaikki Hyvin. tilaisuuteen to 1.9. ohjelman lisäksi jaossa osoitekarttoja eri kierrätyspisteisiin kylällä. ma-pe 6.30-16.30 KYSY KULJETUSPALVELUA! PARTURI-KAMPAAMO Puh. 0400 223 964 Varataksija pikkubussivuokraus Esteetön henkilöauto 1 + 8 Paarija pyörätuolikuljetuksissa kelakorvaus suoraan asiakkaalle Turun lentokerho ry esittelee purjeja moottoripurjelentoa sekä yhdistyksen toimintaan la 20.8. Vielä muutama paikka vapaana. PARTIO URHEILU Seniorit Surffaa -ohjatut ryhmät kokoontuvat jälleen ke 24.8. PAINOPALVELUJA J & S Subcontracting Oy P. Lisäinfo p. lähtee OP:n pysäkiltä klo 9.20. VARASTOTILOJA Onko talli täysi. PESULAPALVELUJA Oppipojankatu 5 p. 02 7622 156 PASSIKUVAT ILMAN AJANVARAUSTA HETI MUKAASI! . Tied. mirena-asut.com P. Tietokoneet, ohjelmistot ja oheislaitteet Huollot sekä asennukset yrityksille ja kotitalouksille Ompelupalvelu Leena Salo Purotie 7, 32210 Loimaa. Eloisat; Teemme Operettimatkan Tallinnan Estonia teatteriin 30.9.1.10. Linjaauto Rajaniemen lomakeskuksen 40v. ke 24.8. 02-731 2644 info @foto-lehti.. Lisäksi Hirvikosken keskusurheilukentällä kilparyhmä torstaisin klo 17-18.30. Loimaan Eläkkeensaajat ry. Loimaan Seudun Omakotiyhdistys. TOIMISTOPALVELUJA . Soittotekniikoiden kehittämistä ja kappaleiden opettelua, perusteita sekä rytmiettä soolosoiton hallintaan. 0400 780 460/ Tiina Läksy. klo 1116 Oripään lentokentällä. Hiihtojaosto järjestää Cooperintestin kaikille halukkaille urheilukentällä ma 22.8. Pyörätuoli ja paarikulj. 0500 478 344 Myös pesuaineiden ja välineiden myyntiä Jaanan PUTSPLANK P. 8-16, ke suljettu, myös sopimuksen mukaan. . Avoinna ma-pe 9-17 la 9-14 Myös sopimuksen mukaan. klo 12-16. SÄHKÖLIIKKEITÄ Turuntie 73, 32200 Loimaa p. klo 11 alkaen. Milloin. klo 14 Koivulan Pirkon luona Hulmink. klo 18.00 Lajit 40/60/100m, pituus ja kuula. SUUTARIJA AVAINPALVELUT Loimaan Suutari P. 4866 100, 045 6340 144 Myös ilman ajanvarausta Annina Haltsonen-Mäkelä Juvantie 11 (Nahkalinna) p. 0600 91444 Alkuperäistä loimaalaista taksipalvelua! www.kauppatorintaksi.. mennessä yhdistyksen numeroon 0400 169046. Käynti takapihan kautta. VALOKUVAAMOJA Puh. Brodeeraukset, mainostekstiilit. LoSa: Ilmoittautuminen partioon ti 30.8. loimaanrakennuseriste@pp.inet.. Ilmoittautumiset Tapion Jaanalle to 25.8. Juomme retkikahvit EräVeikkojen kodassa. Loimaan Seudun Yrittäjänaiset. 762 1144 Av. Loimaan Yrittäjänaisten Seniorit. Kela-ajot suorakorvaus Loimaa Taksi P. PARTURI-KAMPAAMOITA Teitä palvellaan ilolla ja ammattitaidolla! Vesikoskenkatu 20, Loimaa Avoinna ma-pe 9-17, la 9-14 tai sopimuksen mukaan Ajanvaraus . 050 9119 424 Av. SAHAUSPALVELU MTY SAARINEN Tukista Tapuliin Pekka 0400 785 236 Rakennuspuuta Johannes 0400 923 847 wwww.sieppalansaha.com . klo 18-19. Muistakaa ottaa passi mukaan. tmiriinahakanen.omakotisivu.fi Liikkeessä Parturi-Kampaamo sekä korjausompelupalvelu Loimaan aluetaksi www.loimaanaluetaksi.fi P. 050 465 8103. Yövymme Orginal Sokos Hotel Virussa. klo 9:00–11:00 Tuulensuun Palvelukeskuksessa, Huvilakatu 32. Tervetuloa! Pekankuja 11, Loimaa Parturi-Kampaamo Riina T:mi Riina Hakanen Parturi-Kampaaja, Vaatetusalan Artesaani Loimijoentie 78, 32440 Alastaro, p. klo 18.00. Elotorin jälkipuinti palaveri kaikille talkoolaisille Kojontuvalla ti 30.8. MUSIIKKIPALVELUJA Soitinliike Väinölänkatu 4, Loimaa, 0400-531307 ma-pe 12-17 la 10-13 www.pikkurokkari.. Aarne 0400 324935. SEURATOIMINTA Mitä. klo 9-18. AU/hiihto. Diabetes-/Reumayhdistyksen ohjattu kuntosalivuoro alkaa Hirvihovin kuntosalilla ti 23.8. Ilmoittautuminen ja lisätiedot 28.8. 040 563 4348 Asutustie 4, Loimaa TAKSI LOIMAA-MELLILÄ Tapio Harjula 0500 741 544 1 + 6 henkilöä 1 + 4 + pyörätuolikuljetukset TAKSIPALVELUA Loimaa JARKKO AAKIO Puh. HUONEISTOJA MUUT REMONTIT. lähtee Vuorisen talleilta klo 8.00. Ilm. Vuoden 2016 Tangokuninkaalliset esiintyvät. Mellilän kulmakunnan Pihakierrätys-tapahtuma su 21.8. Tiedustelut Tarmo p. tai ajamaan! www.loimihaka.fi . 044 536 9469 Loimaan Prismakeskus, Aleksis Kiven katu 7 . Sudenpennut (1.3.luokkalaiset) klo 18 ja muut klo 18.30. 0400 293 576. ÖLJYSÄILIÖHUOLTOJA . P. klo 18.00 Pääskynpesässä. MUSIIKINOPETUSTA K I TA R A N S O I T O N O P E T U S TA Aloittaville ja vähän pidempään harrastaneille. Luvassa on esittelykursseja, purjekoneen purkuja kasausnäytöksiä, lentokaluston maanäyttely ja lajiesittelyjä. elokuuta 2016 17 . klo 14.30. Operetti Die Zirkusprinzessi. Vapaa harjoitteluvuoro keskiviikkoisin ilman ohjausta klo 1920.30. Kaarinalle 050 363 9420. 046 810 2432 . Mellilän Kyläyhdistys r.y. Savikki ry kokoontuu CityNuokkarilla ma 22.8. 050 516 3026, 050 551 3026
02 7702 626 Oikea osoite varmistaa sulavan lehdenjakelun. Meillä yli 300:n vaihtoautovalikoima. 1tkm -16 29.900 39.890 Palvelemme Ma 9-18, ti-pe 9-17, la 10-14 Meillä yli 300:n vaihtoautovalikoima. lehdessä HARRASTUKSET-TEEMA Ilmoittaja! Varaa paikkasi teemaan viimeistään ti 23.8. LL, Saviseudun paikallisin LL LL LL LL Tilaajapalvelu p. Joustava rahoitus, jopa ilman käsirahaa ja korkoa. Cruisaile paikalle harrasteajoneuvollasi la 20.8. Ostamme ja vaihdamme halvempaan myös asuntoautot/vaunut ja moottoripyörät. 1. 38tkm Hienokunt. 02-588 8020 Syksyllä Syksyllä HARR HARR Ilmo KOULUT/KURSSIT LUE SE! Siinä on aina tuplasti älliä. Grillimakkaran myynti, tuotto LoPS:n jalkapallolle. Avoinna: ma-pe 9-18, la 10–14 Juha Ala-Nissilä 020 7810781, Kari Tarkkala 020 7810783, Mika Matarmaa 020 7810782, Huolto 020 7810787 Toyota Rav4 2,0 Valvematic AWD Business Multidrive S 33tkm takuu, alv-väh., sisäp., -14 35.990 45.990 Ford Mondeo 1,5 EcoBoost 160hv A6 Titanium Wagon -16 Nissan Qashqai 130dCI Business 360 2WD 6M/T 17' -16 MUSEO/ HARRASTEAJONEUVOPÄIVÄ La 20.8. ilm.,lohkol., -13 16.990 Toyota Rav4 2,2 D-4D 4WD 150 Luxury 139tkm Webasto kaukoohjaimella, -10 21.990 Toyota Auris 1,8 Hybrid Comfort 5ov 19tkm ylellinen varustelu! -13 23.990 Smart Fortwo coupé 52 kw pure Autom. lehdessä UKSETUKS KSET T-TEE T TEE -M MA A raa paikkasi teemaan eistään ti 23.8. 02-588 8024 en p. 14,9 snt/min Myynti Huolto Varaosat Rent Skoda Octavia 1,2 TSI Ambiente 97tkm ESP, ASR, ilmast., h-kirja, lohkol., vak.nop.s., vetok., -11 11.990 Toyota Verso-s 1,33 Dual VVT-i Stop & Start Linea Sol 50tkm navigointi! -11 13.790 Toyota Avensis 1,6 Valvematic Sol Edition 4ov 64tkm Hieno Avensis, -11 16.990 Toyota Yaris Hybrid Active 5ov 27tkm 1-om., VSC, met.väri, aut. To 25.8. ilm., lohkol., vak.nop.s., -13 24.990 VAIHTOAUTOJA AUTO-CENTERISTÄ Lamminperä 8, Loimaa. Mikä sinun osoitteesi on?. 02-588 8021 Knuuti p. a aloittaa jotain uutta... erä vaikka joulukuussa. 02-588 8021 Veli-Matti Knuuti p. 18 Lauantaina 20. Munkkikahvitarjoilu. 5.8. klo 10–13 Lamminkatu 39 Hienoin palkitaan! Skoda Superb Combi 2,0 TDI 190 Style DSG Autom. 02-588 8020 a aloittaa jotain uutta... ranta p. 1. lehdessä 5.8. elokuuta 2016 puh.hinnat: 8,21 snt/puh.+lankapuhelimesta 6,9 snt/min tai matkapuh. Paikkojen jako klo 9 alk. Ostamme ja vaihdamme halvempaan myös asuntoautot/vaunut ja moottoripyörät. Smart pienillä kilometreillä! -08 6.290 Toyota Auris Touring Sports 1,8 Hybrid Active 33tkm 1-om., aut. erä vaikka joulukuussa. Syksyllä on aika aloittaa jotain uutta... 02-588 8024 Liisa Kivinen p. Joustava rahoitus, jopa ilman käsirahaa ja korkoa. Sari Kaukoranta p
Keskuspaikkana: Wanha Kanala, Oripääntie 1120 (Infopiste, kartat, myyntipisteitä, ruokailumahdollisuus, jne.) Lisätietoa: www.niinijokilaiset.fi tai tai p. Mahdolliset muistamiset virkistystilille FI 07 4711 0010 0311 61. Työpaikka sijaitsee Jokioisten keskustassa. Moottoripyörien kerhokilpailu 24.9. 02 271 8979 OSTETAAN, NOUDETAAN Maatalouden / Teollisuuden / Yksityistaloudet ROMUAKUT, SÄHKÖMOOTTORIROMUT, KAAPELIT, KUPARIT, MESSINGIT, ALU, RST 044-5339047 vm.nurmi@gmail.com myös iltaisin ja vkl. JÄTEHUOLTO MÄKIÖ OY 02 – 766 1187 www.jatehuoltomakio.. JM kilpailu, asfalttirata. Yhteydenotot: puh. tai tekstiviestillä Hanna-Maija 040-5479136, Paavo 0400-905469 tai email hannamaijalalli@wippies.. Lauantaina 20. WIRTANEN. Tummennetut kovameluisia tapahtumia. Porsche Weekend 2.-3.9. Kaukolämpö. (02) 7624 334, 044 562 4334 Parturi-Kampaamo Riina LOMAILEE 30.8.–10.9. Odotamme sinulta ahkeraa, työtä pelkäämätöntä asennetta sekä tarvittaessa valmiutta 2-vuorotyöhön. Wanha Kanala NiinijokivarsiKirppiksen keskuspaikkana SU 21.8. 02-766 1187 (klo 8–16 välillä) . elokuuta 2016 19 NiinijokivarsiKirppis SU 21.8. Kiihdytys SM osakilpailu, 2.9. Herralle kiitos. Toimitamme myös ROMULAVAT Alastaro Circuit tapahtuma / kilpailukalenteri 2016 26.-28.8. Jokioisten Lankatehdas Oy:n juuret ulottuvat vuoteen 1804, jolloin Jokioisten kartanoiden silloinen omistaja Gustaf von Willebrand perusti Loimijoen varteen kankirautapajan. Ilmoittautumiset ja erityisruokavaliot 10.9.2016 mennessä puh. Viljo Säteri Traktori MF 165S -78 sekä perälevy ym. www.alastarocircuit.fi PITÄÄKÖ VÄÄNTÄÄ RAUTALANGASTA. Olet etsimämme henkilö, mikäli pystyt ajattelemaan loogisesti erilaisten koneiden toiminnan sekä huoltamaan ja tarvittaessa korjaamaan niitä. Sydämelliset kiitokset teille, omaiset ja ystävät, jotka minua 90-vuotispäivän johdosta onnittelitte antamalla lahjanne 3.411 € Etelä-Sudanin lähetystyölle ja teitte juhlastani ikimuistoisen. 010 231 4694. Voimassa oleva ammattipätevyys vaaditaan. 050 911 9424, Alastaro Vuokrattavana mukava RT-kolmio 73 m2 Alastaron keskustassa. Tänään Jokioisten Lankatehdas Oy tuottaa monipuolisen konekantansa avulla erilaisia rautalankatuotteita ja verkkoja yli miljoonaa kiloa vuodessa. 050 547 4666 Tervetuloa viettämään syntymäpäiviämme lauantaina 17.9.2016 klo 16.00 Mellilän kunnantalolle Loukeentie 24, Mellilä. Haemme nyt työntekijää tuotannon koneiden käyttäjäksi. Paikka täytetään heti sopivan hakijan löydyttyä. Hanna-Maija ja Paavo Lalli Tavaraa on kertynyt vuosien varrella riittävästi. klo 9-18 SUNNUNTAILOUNAS 10 euroa/hlö sis. Lisätietoja tehtävästä antaa Rami Salminen, puh. P. 0400 365 572 RAVINTOLOITA SEUROJEN TIEDOTUKSIA TYÖSUORITUKSIA VUOKRATTAVANA MYYTÄVÄNÄ YLEISÖLTÄ (tien 210 varrella) ke-pe klo 11-17, la-su klo 11-15 Kahviosta oman kotileipomomme suolaiset ja makeat herkut, jäätelöt, virvokkeet. 15.-16.10. MRT Endurance, rata-autokilpailu. Hanna-Maija 70 v Paavo 70 v -140 vuotta KT-osake keskustassa, 3h+k 76 m² + lasitettu parveke. P. Jenna töissä ko. Hakemukset sähköpostilla viimeistään 4.9.2016 osoitteeseen: rami.salminen@lankatehdas.fi KUORMA-AUTON KULJETTAJA jätteen kuljetukseen saa vakinaisen paikan, yhdistelmäkortti katsotaan eduksi. pe yö kiihdytysajoa 20.00-24.00 17.-18.9. 050 380 5766 Salon Ohjastajankuja 4, Loimaa P. Pääkanan lihapata, perunat, salaatti, marjaherkku ja kahvi PALVELUKSEEN HALUTAAN B. p. klo 9 – 18 Alue: 9-tieltä, Niinijoen suuntaan, Alastaron perukoille sekä Loimaan suunnasta tien 210/Niinijoen risteyksestä Oripään rajalle. Tied. Tarjoamme kilpailukykyisen palkan, rennon työilmapiirin sekä vakituisen työsuhteen. MRT Rata-autokilpailu 25.9. ajan
elokuuta 2016 SÄÄ TÄNÄÄN Lämpötila iltapäivällä ja edellisenä yönä Loimaa Humppila Oripää Punk. Beach volleyn SMkultaa Loimaalle Teemu Jokela, päävalmentaja Tommi Pietiäinen ja Eetu Piki valmiina kauteen. TAPANI KORVENPÄÄ Jääkiekko Pekka Lehto Viime kausi oli Rocketsille menestys. kello 19. Tasaväkisessä loppuottelussa Nestori ja Niilo pääsivät vastustajaansa paremmin käyttämään omia vahvuuksiaan ja pelasivat lähes virheettömän pelin voittaen ottelun 2–1. Miehet 2-peli: Tero Heikkilä–Lasse Pietilä 3–6, 1–6. Turnauksessa ratkaistiin miesten, naisten ja nuorten sarjojen Suomen mestaruudet. BEACH VOLLEYN U18-poikien Suomen mestaruus tuli Loimaalle. Loppuotteluiden tulokset: Naiset 2-peli: Pia Mustajärvi– Kaisla Mattila 4–6, 2–6. Lajin SM-finaaliturnaus pelattiin 12.–14.8. Aurinkoisissa olosuhteissa katsomo täyttyi iloisista ja mukaansatempaavista katsojista. Sekanelinpeli: Taru Laitinen ja Timo Jokinen–Kaisla ja Teppo Mattila 2–6, 4–6. Hän on lupaava tennistähti Mellilästä. Myös Pietilän veljekset veivät voitot loppuotteluissa, Lasse voitti miesten kaksinpelin ja nelinpelin veljensä Ossin kanssa. Rockets Pietiäisen opein uuteen kauteen TENNIS Loimaan Tennisseura järjesti tenniskilpailut 28.–31.7. Paluun Rockets-paitaan tekevät Teemu Tattinen, joka Seinäjoen Kiekko-Veljien III-divariporukassa nakutteli tehot 17+25 sekä pakiston vahvistukseksi palaava Eetu Piki. Huumoria irtosi niin kentällä kuin katsomossakin. Joukkue sijoittui runkosarjassa kolmanneksi ja selvitti tiensä aina välieriin, joissa Eurajoen Lätkä päätti Rocketsin kauden. Yhteistyö Rockets B-junioreiden kanssa on tiivistä, ja varmasti usea juniori pääsee jo haistelemaan kakkosdivarin tasoa tämän kauden aikana ja ehkä joidenkin kohdalla voidaan odotella jopa läpilyöntiä miestenkin tasolla. Sopimusneuvottelut ovat vielä osittain kesken, mutta pari kolme todella varteenotettavaa vahvistusta on hyvin lähellä sopimusta Loimaalle. Loppuotteluvastustajana pelasivat Valtter Pennanen Kuopiosta ja Paavali Alava Siilinjärveltä. Tuloksekkaasta kaudesta huolimatta jäi kuitenkin jonkin verran hampaankoloon, ja siksi myös tällä kaudella menestymisen toiveet elävät voimakkaina koko ryhmässä. Kaislalla on ikää vasta kymmenen vuotta. Kouvolan Keskusurheilupuistossa ja Käyrälammen beach volley -stadionilla. Yleinen, lyöntipeli scratch: 1) Toukkari Teemu LoG 75 6p, 2) Hossi Joonas LoG 79 4p, 3) Prusila Rami LoG 79.. Todella kova mittari Rocketsille heti ensimmäisessä pelissä. Teemu Korvenpään siirtyminen suomisarjan Karhu HT:hen opiskelupaikan pakottamana sekä Miska Niemen FoPS-pesti tietävät sitä, että viime kauden 40 maalia ja 45 syöttöpistettä runkosarjassa puuttuvat. Ottelu kuuluu nyt viidettä kertaa järjestettävään Scandinavian Touriin, jossa joukkueen pelaajat esittelevät taitojaan ja osaamisiaan ja hakevat pelipaikkaa Euroopasta. Ei ihan helppo nakki korvata. Yleinen, lyöntipeli hcp: 1) Kiviluoto Juuso LoG 70 10p, 2) Mäkilä Seppo AlGo 71 9p, 3) Taberman Mikko LoG 71 8p, 4) Tilkanen Tuomas OjlG 71 7p, 5) Toukkari Teemu LoG 72 6p, 6) Touru Seppo GPi 72 5p, 7) Haapaniemi Timo LoG 73 4p, 8) Salminen Santeri LoG 73 3p, 9) Stenberg Maija LoG 74 2p, 10) Lamberg Markku GT 75 1p. Luisteluvoima, suoraviivainen hyökkäyspeli ja lohkon paras maalivahtipeli ovat varmasti ne valtit, joita hyödynnetään. Monta viime kautta takunnut ylivoimapeli on varmasti myös valmennustiimin suurennuslasin alla. Nuorten alle 18-vuotiaiden poikien Suomen mestaruuden voittivat loimaalaiset Niilo Laine ja Nestori Kangashaka. Muutaman ”vieraskomennon” jälkeen päätettiin valmennuksessa luottaa loimaalaiseen tietotaitoon, kun vastuuvalmentajaksi nimitettiin koko seuran valmennuspäällikkö Tommi Pietiäinen ja pariksi pitkän linjan jääkiekkomies ja myös vankan valmennuskokemuksen omaava Jarmo Sillanpää. Yleinen, pistebogey hcp: 1) Urmas Päivi LoG 38 10p, 2) Prusila Rami LoG 37 9p, 3) Laakso Arto LoG 37 8p, 4) Mäkelä Rauno LoG 37 7p, 5) Prusila Petri LoG 36 6p, 6) Mattila Jukka LoG 35 5p, 7) Salminen Hannu LoG 35 4p, 8) Pääkkönen Timo LoG 34 3p, 9) Pekkala Erkki LoG 34 2p, 10) Simula Pekka LoG 33 1p. Kilpailuissa loisti Kaisla Mattila vieden voiton naisten kaksinpelissä sekä isänsä kanssa pelaamassaan sekanelinpelissä. Ensimmäinen harjoituspeli pelataan keskiviikkona 24.8. Nimensä sopimuspaperiin on kirjoittanut myös Teemu Jokela, joka viime kaudella kiekkoili suomisarjan Kaarina Indiansien riveissä, ja häneen kohdistuu myös paljon teho-odotuksia. Otteluun on haettu kansainvälinen lupa, koska vastustajaksi saapuu HG Hockey (USA). Nelinpeli, miehet: Pentti ja Timo Jokinen–Lasse ja Ossi Pietilä 2–6, 2–6. Vampula Ypäjä Tulevien päivien sääennuste ORIPÄÄ LOIMAA YPÄJÄ HUMPPILA PUNKALAIDUN VAMPULA +12 +20 +12 +20 +12 +20 +12 +20 Su +21 / +20 / +21 / +20 / +21 / +21 / Ma +20 / +20 / +19 / +20 / +19 / +20 / Ti +19 / +18 / +17 / +18 / +18 / +19 / +12 +12 +12 +12 +12 +12 +15 +15 +14 +15 +14 +15 +14 +14 +14 +14 +14 +14 TULOSPÖRSSI Nestori Kangashaka ja Niilo Laine voittivat Suomen mestaruuden. Otteluun on vapaa pääsy, joten nyt on tarjolla yleisölle harvinaista herkkua. 20 Lauantaina 20. JOUKKUEEN loimaalaisrunko on saatu hyvin pidettyä kasassa, mutta menetyksiltäkään ei toki ole vältytty. Toisena apuvalmentajana toimii vielä viime kaudella pelipaitaan pukeutunut Einari Onnela. Maalien teosta iso vastuu lankeaa vaikkapa Tomi Korvenpään ja Tomi Pietilän kontolle, mutta toki, jos halutaan menestyä, pitää onnistumisia tulla laajalla rintamalla. Kaisla Mattila loisti tenniskilpailuissa GOLF Watrect Tour 16, 15.–16.8, Loimijoki Golf. Molemmat ovat ”oman kylän poikia”