Menneinä vuosina tontut olivat kodin hyviä haltijoita, jotka olivat talon onnen ja menestyksen tae. Oripäästä kotiseutuhenkinen voi hankkia esimerkiksi lippalakin. Paikallisväriä pukinkonttiin Loimaan seutu Kimmo Gustafsson, Marika Timonen Joululahjojen hankkija voi tehdä täkäläistä hyvää sijoittamalla lahjaeurojaan myös tuotteisiin, jotka tukevat paikallista toimeliaisuutta ja kulttuuria. Kunta täyttää ensi vuonna 140 vuotta, minkä kunniaksi tullee uudenlaista kuntakamaa myyntiin. Korikonkarit hallitsi ottelua vahvan puolustuspelinsä, nopeiden hyökkäysten ja näyttävien donkkien avulla. Sivu 16 SATU MIKKOLA Suut makeaksi Säkylän sotilaskotiyhdistys laittaa sotapoikien ja -tyttöjen suut makeaksi, kun yhdistyksen ikivihreät eli varttuneimmat jäsenet tekivät 1 200 joulupussia varusmiehille. Tällöin sen kirkkorakennuksen omistus siirtyy Loimaan seurakunnalle. Sivu 10 Kirkko lahjaksi Virttaan kirkkoyhdistys on valmis luovuttamaan kirkkonsa Loimaan seurakunnalle. alv . Sivu 5 Tonttu oli onnen tae Ennenvanhaan tontut olivat tyystin erilaisia kuin nykyajan punanuttuiset joulupukin apurit. LoKoKo donkkasi voittoon Loimaan Korikonkarit päätti syyskautensa kotonaan voitokkaasti, kun Kaarinan Ura joutui nöyrtymään. vuosikerta LAUANTAI 20.12. 2008 P 1 D Nro 149 Hankesihteeri Pilvi Keränen Vihreästä Kolmiosta vetäisi ylleen Hurrikaani-viitan ja Oripään lippiksen. Loimaan talousalueen paikallislehti • 94. Yhdistys muistaa kaikkia Porin Prikaatin varusmiehiä riippumatta siitä, ovatko he joulunajan palveluksessa vai kotioloissa. Yksi näyttävimmistä lahjavinkeistä on kirkkaankeltainen Hurrikaani-viitta, jota voi käyttää myös nurinpäin käännettynä. Säätila Viikonlopusta on tulossa harmaa, sillä aurinko pysyy pilvessä. Paikallisista kaupoista ja yhdistysten kätköistä löytyy myös muun muassa Loimaan Likkoja, Miinoja, vanhoja pitäjäkarttoja, Loimaa-sukkia ja -paitoja. Mellilän partiolaisten myymät kellot puolestaan tarjoavat helpotusta alituisille myöhästelijöille. Silloin päävärinä on musta, jonka voi kääntää esiin Hurrikaanille melko harvinaisen ilmiön, eli tappion hetkellä. Sivu 8 SAMPSA HAKALA LoKoKo:n Jonathan Heard esitti ottelun ilmavimmat donkit, jalkoihin jäivät Uran Tero Koski ja Armondo Surratt. Kädessään hänellä on Loimaan Likka -nukke. Yhdistys päättänee piakkoin eli ensi vuoden puolella, että se lopettaa toimintansa. Sivu 17 T Ä N Ä Ä N Irtonumeron hinta 1,00 € sis. Usein tonttuna kodin nurkissa hiippaili ammoin kuolleen esi-isän tai -äidin henki. Sateita ei ole luvassa, ja lämpötila on asteen pari plussan puolella. Sivu 12
onnittelut. Rauhallista joulun aikaa POIKA 9.12.2008 3800 g 50 cm Nanna ja Mikko Perttunen sekä veljet Santtu ja Juuso Peppille, Pinjalle ja Otsolle PIKKUVELI 10.12.2008 3250 g 50 cm Taru Jokela ja Rami Kivekäs POIKA 9.12.2008 4250 g 55 cm Maria Soikkeli ja Petri Laakso sekä isosisko Martta Liljalle PIKKUSISKO 12.12.2008 3710 g 52 cm Susanna Virtanen ja Marko Hakala. Kustantaja: Priimus Media Oy. KIRKOLLISIA ILMOITUKSIA . (02) 762 7840 matkapuh. Ilmestyy tiistaisin, torstaisin ja lauantaisin. Toimittajat: Kimmo Gustafsson, Sari Keskitalo, Kari Nummila, Marika Timonen. MELLILÄ Ke 24.12. Daavidin psalmit rohkaisevat meitä luottamaan ansaitsemattomaan armoon ja anteeksiantamukseen. Herran edellä kulkee oikeus, se valmistaa Herralle tien. www.loimaanlehti.. Se, mikä hänessä on siinnyt, on lähtöisin Pyhästä Hengestä. Ilmoitusmyynti: Markkinointipäällikkö Veli-Matti Knuuti (02) 762 6040, 0500 324 939 Ilmoitusmyyjä Liisa Kivinen (02) 762 6050 Ilmoitusmyyjä Päivi Alm-Huhti (02) 762 6060 Ilmoitusvalmistus Eija Kärkäs (02) 762 6055 Tilaustenhoitaja Tarja Säteri (02) 762 6016 Ilmoitusten jättöajat: Ilmoitusaineisto on toimitettava lehden konttoriin kunkin numeron ilmestymistä edeltävänä päivänä klo 12.00 mennessä. 1: 20-21 22.12. Toimitussihteerit: Sampsa Hakala, Tiina Naula. Tilaushinnat: Määräaikainen 12 kk 97 6 kk 57 4 kk 43 Kestotilaus: Laskutusjakso 12 kk 92 6 kk 47 4 kk 32 Irtonumero 1 Ulkomaantilaukset: tilaushinnan lisäksi peritään voimassa oleva postimaksu. Matt. Aurinko laskee kello 15.13. T: kummityttösi. Kartanomäenkatu 4, PL 2, 32201 Loimaa Puh. Armollinen valinta toistuu hänen inhimillisten esi-isiensä ja esiäitiensä kohdalla. Ps. Palvelemme jälleen 5.1. Kivicenter on suljettu 22.12. Toimitusjohtaja Jorma Rinne kotipuh. Toimita kuva ja teksti maanantaina klo 10 mennessä. Tuomas, Tomi, Tommi, Tuomo, Talvipäivänseisaus 22.12. T: mummi ja pappa. T: äiti ja isä. 85: 12-14 21.12. – Iisain kannosta nousee verso, vesa puhkeaa sen juuresta ja kantaa hedelmää. TÄNÄÄN AJANTIETO: Aurinko nousee tänään Loimaalla kello 9.39. Häneen kansat panevat toivonsa.” Kun evankeliuminkirjoittajat Matteus ja Luukas kuvaavat Jeesuksen inhimillisiä yhteyksiä, he palaavat myös Iisaihin ja Daavidiin. ”Hyväksykää siis toisenne, niin kuin Kristuskin on hyväksynyt omikseen teidät, Jumalan kunniaksi.” Paavali selvittää meille mitenkä Kristus on tullut palvelemaan juutalaisia ja on tullut myös, jotta muut kansat saisivat ylistää Jumalaa hänen laupeudestaan. Aimo Rikala kappalainen, Loimaan seurakunta HARTAUSKIRJOITUS Palininkatu 2, Loimaa, p.0207 909 261 www.loimaankivi.fi, kivi@loimaankivi.fi K I V I C E N T E R Hiljennymme joulun viettoon. SYNTYNEITÄ ”Mikä tuo lahjan maailmaan rakkauden valon mukanaan, Mira-tyttö tähdet silmissään joulun arvoitus hymyssään”. täyttävälle Anni Koivulalle Tammiaisiin! T: Äiti & iskä. klo 16 jouluaaton jumalanpalvelus. johdosta! T: Koko suku. Tilaukset: tilaukset@loimaanlehti.. Jeesus syntyi oikeaan sukuun, niin kuin oli kirjoitettu. Sähköposti: toimitus@loimaanlehti.. klo 9.00 alkaen. 0500 226 858. Raafael 2 Lauantaina 20 joulukuuta KUOLLEITA PÄIVÄN SANA 20.12. Ilmoitukset: ilmoitukset@loimaanlehti.. Hän on tullut myös, jotta muut kansat saisivat ylistää Jumalaa hänen laupeudestaan, niin kuin on kirjoitettu: Siksi ylistän sinua kansojen keskellä, laulan kiitosta sinun nimellesi. Painopaikka: Priimus Paino Oy/Allatum Oy. PALJON ONNEA VAAN Onnittelut Hannalle 19.12. Uskollisuus versoo maasta ja oikeus katsoo alas taivaasta. 4.1. Vastuu ilmoituksista: Lehden suurin vastuu ilmoituksen julkaisemisessa sattuneesta virheestä on ilmoituksen hinta ja muihin lehtiin toimitetusta aineistosta sen valmistusarvo. Ilmoitushinnat: Ennen tekstiä 1,96 /pmm 3-sivu 1,96 /pmm Tekstissä 1,84 /pmm Tekstin jälkeen 1,59 /pmm Takasivulla 1,95 /pmm Etusivulla (modulikoot) 3,23 /pmm Kuolinja kiitosilmoitukset, kunnalliset ja kirkolliset ilmoitukset, heng.kokoukset 1,59 /pmm Määräpaikkakorotus 0,06 /pmm Värikorotus yhdestä lisäväristä 0,16 /pmm Hinnat sisältävät arvonlisäveron 22%. Adventtiajan kuluessa olemme tätä tarvinneet ja kaivanneet. Paljon onnea ja halauksia 25.12.08 3v. Niinpä apostoli Paavali kirjeessään roomalaisille yhä uudestaan iloitsee, että Jumala rakastaa kansoja yhtäläisellä tavalla. Herra antaa kaiken hyvän, maa antaa satonsa. (02) 762 6000, telefax (02) 763 1233. Peltola, Kilpiö ja Naisten Lauluryhmä. Rakasta pikkupoikaa onnittelevat mummi ja pappa. Jouluviikon onnittelukuvat julkaistaan tiistaina 23.12. Hyväksykää toisenne Herramme Jeesuksen Kristuksen syntymää ennakoivissa vanhoissa profeettateksteissä esiintyy toistuvasti viittaus Daavidin sukuun. Benjamin, Kerkko 21.12. Paljon onnea Miralle 11 v. 0200 72822 (mpm/pvm) arkisin klo 6.00-16.00 viikonloppuisin klo 6.00-12.00. Kristityt ovat jo varhain lainanneet edellä mainittujen lupausten sanoja kuvatessaan Vapahtajan olemusta. Jumalan armo kuningas Daavidia kohtaan oli suuri ja merkittävä asia. Apostoli tiivistää lainaten Jesajan sanoja: ”Iisain juuresta nousee verso, joka kohoaa kansojen hallitsijaksi. Room. Hän synnyttää pojan, ja sinun tulee antaa pojalle nimeksi Jeesus, sillä hän pelastaa kansansa sen synneistä. NIMIPÄIVÄT: 20.12. Vampulassa ei juhlittu suotta täyttihän Sami 1 vuotta. Toimitus: Päätoimittaja Kati Uusitalo (02) 762 6033, 050 555 7526. 50 v. Konttori ja toimitus avoinna ma-pe klo 8-16. – Tulee aika, sanoo Herra, jolloin Daavidin suvusta nousee Vanhurskas Verso. 15: 9 SANOMALEHTIEN LIITON JÄSEN ISSN 0358-9161 Jakeluhäiriöt: Puh. Tunnemme iloa lukiessamme Matteuksen evankeliumin alkua, koska rakkaan Vapahtajamme sukuluettelo on siinä sellaisena kuin on
12 95 kg Takuumurea NAUDAN SISÄja PAAHTOPAISTI palana 5 95 Tuore LOHIFILEE Norja, 2 pkt/talous Boy kevytsuolattu ISLANNINSILLI n. ark. 250 g Ilman korttia 8,75 kg 7 85 kg -0,90 /kg Palvimestarin konsulentilta ma-ti kuumaa possunmakkaraa 12 90 kg JOULUHYYTELÖ JOULUKINKKUSIIVU Vanhan ajan MAKSAPASTEIJA 16 90 16 90 kg kg pkt Ingman KERMAJÄÄTELÖ litra 1 39 pkt Ben & Jerry´s HERKKUJÄÄTELÖT (13.00 kg) 6 50 prk 7 95 Fazer Present SUKLAARASIA 300 g (8,83 kg) Ilman korttia 10,17 /3-pack (11,30 kg) yksittäin 3,39 rs 3pack -2,22 / 3-pack Royal Delux HIENO KONVEHTI 500 g (25,80 kg) 12 90 kpl kg kg Tule tutustumaan kaupungin laajimpaan joululimppuvalikoimaan leipäosastollamme. ellei toisin mainita Hyvää joulua K-superm arketista Sunnuntai PIPARITAIKINA pakaste 500 g 3.38 kg 1 69 1 89 Ilman korttia 1,89 Ilman korttia 2,19 Joulukinkun paisto-ohjeen löydät www.k-supermarket.. (02) 7636 410 jyrki.koenkyto@k-supermarket.. L O I M A A 1 69 kg 5 90 kpl Red delicious OMENAT USA Monilatvainen JOULUTÄHTI Suomi Sunnuntai ERIKOISVEHNÄJAUHO 2 kg (0,48 kg) 95 ps Ilman korttia 1,39 ps (0,70 kg) -0,44 /ps Atria NAUDAN JAUHELIHA 400 g (5,63 kg) yksittäin 3,49 rs (8,73 kg) 4 50 2 rs Tuoresuolatut JOULUKINKUT ovat saapuneet Tule ja valitse omasi Myllyn Paras TORTTUTAIKINA LEVY pakaste 500 g (1,89) Tähti Torttu LUUMUMARMELADI 300 g (2,50 kg) 1 50 2 prk Ilman korttia 2,18 Boy kevytsuolattu ISLANNINSILLI n. 7-21, la 7-18, su 12-21 www.viikonruokavinkki.. Lauantaina 20 joulukuuta 3 Tarjoukset voimassa la 20.12. 250 g 7 85 kg -0,90 /kg Ilman korttia 8,75 kg Kalatarjoukset voimassa jouluun asti RASVASILLI suoraan tynnyristä 7 99 kg MARTIN KALAN LIPEÄKALA 8 95 kg JOKISEN EVÄÄT Linna, Herukka ja rapusillit 3 49 Ilman korttia 3,99 (27,92 kg) prk Savustettu LOHIFILE palana ja kokonaisena 14 90 Tarjoukset voimassa ma-ti kg 7 95 18 90 Savustettu SIIKA 12 90 kg Tuore KIRJOLOHEN MÄTI 34 90 kg kg 25 95 Savustettu KIRJOLOHI Ruokamestarin SMETANASILLI Graavattu tai kylmäsavustettu LOHIFILE SIIVUINA kg kg Aleksis Kivenkatu 11, puh
Sotilaskotijärjestöön kuuluu tällä haavaa noin 7 000 vihreätä sisarta ja jo muutamia vihreitä veljiäkin. Pyysin Loimikodin kuntosalin käyttäjien puolesta kunnanjohtajaa ja kunnanhallituksen puheenjohtajaa ottamaan Loimikodin anomuksen uudelleen käsittelyyn, koska kunnanhallituksen avustukset kohdasta voidaan tällainen avustus myöntää. Talkoolainen saa puolestaan hyvän mielen, kun voi auttaa muita pyyteettömästi. Voi sanoa, että tässä työssä kummankin osapuolen henkinen hyvinvointi kohenee; onhan ”sotku sotapojan ja -tytön koti kasarmilla ja kentällä”. Sotilaskotityöhön pääsee jo 16-vuotias tyttö tai poika. Koska Alastaron kunnalla on miljoonien kassa, on pelkästään tahdon asia, myöntääkö kunnanhallitus myöskin pienen joululahjan Loimikodille. Loimikoti on antanut kuluneenakin vuonna suuren lahjan alastarolaisille palvelukeskuksen palveluina ja vähentänyt toiminnallaan kunnan käyttömenoja. Loppuosa Alastaron kunnan kassasta eli noin miljoona euroa siirtyy kuntaliitoksen mukana Loimaalle ensi vuoden alussa. Pidetyssä kunnanhallituksen kokouksessa ei Loimikodin anomusta käsitelty. PÄIVÄN MIETE: Kun mies hullaantuu hameen hajusta, ei se enää viisastukaan. Iso kiitos. Ei siis olekaan ihme, että suomalaisten maanpuolustushenki on yhä maailmanennätystasolla. KU Persoonallisia tuliaisia tarvitaan joulun jälkeenkin. Palveluista puhumattakaan. Kunnan menoja on säästynyt vuosikymmenten aikana kymmeniä miljoonia, koska Alastaro oli Loimikodin ansiosta ensimmäisten kuntien joukossa laitospaikkojen vähentämisessä. ESKO LUKIJOILTA 4 Lauantaina 20 joulukuuta KOPIT Avustusta kuntoiluvälineisiin Loimikodin 15 000 euron avustusanomus kuntosalin huonokuntoisten laitteiden uusintaan sai kylmän kielteisen päätöksen Alastaron kunnanhallitukselta, vaikka palvelukeskus Loimikoti on hoitanut merkittävää sosiaalitoimen lohkoa jo 40 vuotta Alastarolla. Mutta sotkuauton yllättävä ilmestyminen esimerkiksi johonkin kovaan taisteluharjoitukseen pimeään, märkään ja kylmään metsään tuntui kuin ”taivas olisi auennut”! Tällaisessa tilanteessa kahvilla ja munkilla voi olla likimain ”taivaallisen ihana vaikutus”. Kunnanjohtaja vastasi minulle, että kuntovälineiden avustaminen Loimikotiin on ”poliittinen kysymys”. Edellisvuoden tilaston mukaan sisaret tekivät yli 200 000 talkootyötuntia. Sotapoika muistaa tietysti ”kiinteän sotkun”. Haluaako kunnanhallitus siirtää kaikki alastarolaisten maksamat verorahat Loimaalle. Nyt Loimikoti toivoo pientä vastalahjaa. Risto Kesseli, 040 5530 219 EriPARIa ja Lassi Mettälä: jälleen kerran loit upean tunnelman Kojontuvan joulujuhlaan. Käsittämätöntä! Reippaita nuo somalitytöt kun selvisivät yksin Suomeen. Niinhän se metsä vastaa, niinkuin sinne huudetaan. Porin Prikaati toimii Säkylän Huovinrinteellä, jossa sijaitsee loimaalaistenkin kotivaruskunta. Pelkkien tavaroiden varaan ei tarvitse jättäytyä: olemme jokainen asuinseutumme markkinoijia. Kaikissa täällä valmistettavissa tavaroissa ei lue kotipaikkaa kirjaimin. Kaupungin maksuongelmien ja talousongelmien pääasiallinen syy on ylivelkaantuminen ja liian suuret käyttömenot käytettävissä oleviin tuloihin nähden. Jokaisella lienee intin ajalta (= asevelvollisuusaika) näitä ihania kokemuksissa muistissaan. Loimaa-sukat tai likka voisivat olla kivojakin löytää lahjasäkistä, varsinkin jos on tottunut löytämään sieltä ei mistään kotoisin olevaa huttua. Täällä on nähtävää, käytävää ja ostettavaa, mutta mitä niistä, jos kotipaikkaa kysyttäessä yskäisemme ja sanomme olevamme ”Ööh, Turun läheltä”. Lapsiperhe toivottaa teille iloista joulunaikaa! Loimaalla ei pian ole enää ”viihtymisvaaraa”. Monenlaistahan täällä valmistetaan, niin käsityönä kuin teollisestikin. Listan ulkopuolelta otettiin kiireellisenä käsiteltäväksi ja myös päätettiin myöntää Loimaan kaupungille maksuvalmiuden turvaamiseksi 1 000 000– 1 500 000 euron suuruinen ”joululahja”. On ranteeseen kelloa ja seinälle karttaa. Hauskaa on, että eri tahot ovat ideoineet omia tavaroitaan. Loimaan Lehti kiersi seutua tavoitteenaan löytää erilaisia pukinkonttiin laitettavia tavaroita, joista ilmenisi paikallisuus. Sotku ja taivas TOIMITTAJALTA Rakkaalla lapsella on monta nimeä – kuinkas muuten! Niinpä sotilaskodin nimi vääntyy armeijan slangissa useimmiten sotkuksi, jolla on tosi hyvä kaiku. Siellä voi osallistua talkootyöhön, jolla on tosi hyvä tarkoitus: sotku on mitä suurimmassa määrin myös maanpuolustusjärjestö, joka kohottaa niin tekijöidensä kuin kohteidensa maanpuolustushenkeä ja -valmiutta. TOIVOA sopii, että moni nainen oppisi tuntemaan myös sisältäpäin Säkylän sotilaskodin. Muita nimivaihtoehtoja ovat sode ja sotapesä. Pekka Keskinen Musta lompakko kortteineen on kadonnut Loimaan keskusta-alueella. Moni poika ja aika moni tyttökin tuntee Prikaatin sangen omakohtaisesti. Toivottavasti perhe saadaan jouluksi yhteen. Oripään K-kaupan hyllyt täyteen ja valikoima entiselleen, niin se homma etenee!. Lottajärjestöön kuului enimmillään yli 200 000 jäsentä ja suojeluskuntiin 190 000 jäsentä (70 000 sotilaspoikiin). Todettakoon sekin, että sotkuun saa poiketa kuka tahansa toteamaan, onko palvelusten hintaja laatusuhde kohdallaan! Kari Nummila kari.nummila@loimaanlehti.fi Muita nimivaihtoehtoja ovat sode ja sotapesä. Mitähän tällainen vastaus tarkoittaa. Lisääkin saisi keksiä – siihen ideointiin voisivat käydä vaikka joulunpyhät, sillä persoonallisia tuliaisia tarvitaan joulun jälkeenkin. Siitä uhkaavat pitää huolen hätäiset päättäjämme kohdistamalla säästötoimenpiteet lapsiin ja sulkemalla Vesikosken koulun. Aikaa päätöksen tekoon on 31.12.2008 saakka. Voisihan sitä kokeilla euroja lähimaille suuntaamalla, miten talouden käyrät lähtisivät venkoilemaan taas muuhunkin suuntaan kuin hälytyksenpunaisella alas. Kansanviisaus Ööh, Turun läheltä... NAISTEN panos on ollut kautta itsenäisyytemme historian tosi suuri maanpuolustustyössä eikä se ole yksin henkistä laatua. Järjestön perusarvot ovat vapaaehtoisuus, osaaminen ja itsensä kehittäminen sekä luotettavuus, iloisuus ja palvelualttius. Lisäeuro paikallisiin tai suomalaisiin tuotteisiin – palveluista puhumattakaan – poikii työpaikkoja. Moni varmaan jäi vielä huomaamattakin. Sota-aikana rintamilla toimi yli 1 000 sotilaskotia. MIELIPITEET Päätoimittaja Kati Uusitalo kati.uusitalo@loimaanlehti.fi On sukkaa, t-paitaa, viittaa, lippistä ja Loimaan likkaa. Näitä muistoja on kertynyt jo yli 90 vuoden ajan, kun sotilaskotityö alkoi jo talvella 1918 vapaussodan aikana. Jos löydät, palkkio luvassa ja molemmille hyvä joulumieli. Kyse ei ole suinkaan sotku-substantiivista, vaan laatusanasta, johon kätkeytyy poikkeuksellisen runsaasti lämpöä, mielihyvää sekä sympatiaa ja empatiaa
Tällaisen kiinteistön ylläpito maksaa. Äskettäin joku oli ollut samana pyhänä kirkossa Alastarolla, jossa oli 7 sanankuulijaa, kun Virttaalla oli 27. Tuleva muutoskaan ei vaikuta Metsämaan asemaan. – Taitaa olla Suomen parhaiten hoidettu hautausmaa. Rakentaminen alkaa Elorannan mukaan ensi vuonna. 300 taloutta Virttaalaiset ovat ahkeria kirkossakävijöitä. II kappalaisella on yleistehtävien ohella suurimman kappeliseurakunnan kappelipapin tehtävä. Kappeliseurakunnan pappi on jo virkansa puolesta kappelineuvoston jäsenen. Tietoja tulijoista on odotettavissa maaliskuun lopulla. Hän muistuttaa, että liikerakennukseen tulevan Tokmannin myynti on edelleen ollut kasvussa, joten syytä suunnitelmien muuttamiseen ei ole ollut. III kappalaisella on yleistehtävien ohella kontollaan toiseksi suurin kappeliseurakunta ja IV kappalaisen vastuulla ovat yleistehtävät sekä pienin kappeliseurakunta. – Eihän meillä ole oikeastaan mitään tuloja lukuunottamatta jotain pientä korttimyyntiä. Se on ollut siis vain rahojen siirtämistä taskusta toiseen, Heilala selvittää. Loimaan poliisi on kiinnostunut mahdollisista havainnoista. Vuonna 1957 kirkon ylläpitoa varten perustetun yhdistyksen johtokunta oli äskettäin yksimielisesti yhdistyksen lopettamisen kannalla. Oktay Erin johtama yritys on elävöittänyt torialuetta, parantanut sen palvelutarjontaa ja työllistänyt nuoria merkittävissä määrin. Virttaan kirkko on rakennettu vuonna 1845. Torin elävöittäjät palkittiin Loimaa Sari Keskitalo Kaksi Loimaan torin kulmalla toimivaa yritystä palkittiin tulevaisuuslautakunnan myöntämällä kaupunkikuvastipendillä ja Loimaa-palkinnolla. Kun Mellilän ja Alastaron seurakunnat liitetään ensi vuoden alussa Loimaan seurakuntaan, ne lakkaavat olemasta seurakuntia. Samalla yrityksellä on toinen toimipiste Aleksis Kiven kadulla. Päätöstä ei ole vielä tehty, mutta Heilala uskoo, että ensi vuoden alussa pidettävässä kirkkoyhdistyksen kokouksessa yhdistyksen lakkautuspäätös kyllä syntyy. Arja Salminen, Leena Salonen, Pirjo Puputti, Pirjo Heilala ja Marianne Leino kuuluvat yhdistyksen johtokuntaan. Yhdistyksen purkamisesta päätetään tammikuussa yhdistyksen yleisessä kokouksessa, jonka kokouskuulutuksessa purkamisasia mainitaan. Se on hyvässä kunnossa. KARI NUMMILA Virttaan kirkon saarnastuoli on arvokas käsityötaidon näyte, joka on katon merkintöjen mukaan vuodelta 1782. Anoimme avustusta 11 000 euroa, mutta emme tarvitse käytännössä niin paljon, kun näillä näkymin yhdistys lakkaa toimimasta ensi vuoden alkupuolella. Metsämaasta tuli oma kappeliseurakuntansa, kun KantaLoimaan ja Metsämaan seurakuntayhtymä lakkautettiin 1.1.2000. Loimaan seurakunnan ensi vuoden budjetissa on vielä 5 000 euron määräraha Virttaan kirkkoyhdistykselle. Kirkkovaltuusto valitsee myös kappelineuvoston jäsenet. Nyt on se hetki, jolloin kirkkoyhdistys voi luovuttaa kirkkonsa Loimaan seurakunnalle, Virttaan kirkkoyhdistyksen puheenjohtaja Pirjo Heilala sanoo. Lisäksi tulee kuusi maallikkojäsentä sekä heille varajäsenet. Markku Mäkitalon omistama Martek Invest Oy on uudistanut torin kulmalla olevan liikekeskuksen ilmeen ja saanut tiloihin uutta toimintaa. ”Suomen kaunein” Heilala ja hänen kanssaan kirkkoa esittelevät Marianne Leino, Leena Salonen ja Pirjo Puputti kiittelevät Arja Salmista, joka on hoitanut kirkkoa ja varsinkin hautausmaata taidolla ja suurella sydämellä, enemmänkin kuin vakanssi olisi varsinaisesti edellyttänyt. Okan suunnitelmat Niittukulmassa etenevät Loimaa Marika Timonen Rakennusliike Oka pitää kiinni suunnitelmistaan rakentaa liiketilaa Niittukulmaan. Seurakunnan I kappalaisella on yleiskappalaisen tehtävät laajimmin. Tässä vaiheessa Oka ei vielä paljasta muita mahdollisia tulijoita, mutta neuvottelut ovat Elorannan mukaan pitkällä ja realistisia. Metsämaan asema ei muuttunut myöskään 1.1.2005, jolloin Kanta-Loimaan seurakunta ja Loimaan kaupunkiseurakunta yhdistyivät. Istuinpaikkoja löytyy 250. Vuonna 1957 kirkon ylläpitoa varten perustetun yhdistyksen johtokunta oli äskettäin yksimielisesti yhdistyksen lopettamisen kannalla. Tänne kannattaa tulla katsomaan, naisnelikkö kehaisee. AIHETTA JUTTUUN: Soita: Toimitussihteerimme puhelinnumero on 02-762 6035 UUTISET Lauantaina 20 joulukuuta 5 Loimaalle tulee lisää kappeliseurakuntia Kirkkoyhdistystä ollaan purkamassa toisaalta helpottuneina, toisaalta haikein mielin. Purkupykäläkin – Säännöissämme on sellainen pykälä, että yhdistyksen purkautuessa sen omaisuus siirtyy suoraan seurakunnalle. Asiasta päättää kirkkovaltuusto ja päätös käy vahvistettavana vielä tuomiokapitulissakin. – Emme halua ylpeillä, mutta luvutkin kertovat aina jotain. Loimaan kirkkoneuvosto esittääkin, että Alastarosta ja Mellilästä muodostettaisiin kummastakin omat kappeliseurakuntansa, jotka saavat oman ohjesääntönsä. Tähän saakka olemme saaneet kyllä Alastaron seurakunnalta kuluihin täyden avustuksen. – Näin kaupunkikuvaa on visuaalisesti parannettu ja samalla elävöitetty torin ympäristöä, kehittämisjohtaja Sami Suikkanen perusteli tulevaisuuslautakunnan valintaa. Alastaro Kari Nummila – Meille on ilmoitettu, että teille on paikka Loimaan seurakunnan suuressa sylissä. Hänellä on ollut apunaan aviomieskin välillä. – Jos muita tulijoita ei saada, rakennus tehdään sitten aiottua pienempänä, Eloranta sanoo. Suikkanen sanoi tulevaisuuslautakunnan keskustelleen useista palkitsemisen arvoisista teoista, mutta päätyneen yksimielisesti valittuihin. Talouksia on kaikkiaan siinä 300. Talon omistaja havaitsi kumollaan olevan aidan viime viikon lauantaina. Loimaa-palkinnon sai puolestaan samassa liikekeskuksessa toimiva Ravintola Ata. LOIMAA Loimaan kirkkoneuvosto esittää kirkkovaltuustolle kahden uuden kappeliseurakunnan perustamista. – Purku ei tietenkään käytännössä onnistu ihan siinä samassa, vaan purkamisen loppuunvienti vaatii muutamia kuukausia. Alastaron seurakunta on perustettu vuonna 1861. Puuaita kumoon LOIMAA Loimaalla Tampereentiellä omakotitalon 15metrinen puuaita on kaadettu kumoon viime viikon aikana. – Meidän vuotuinen kulumme on paljon suurempi. Suunnitelmissa on ollut 18 000 kerrosneliön liiketila Juvan puoleisille kahdelle tontille. Virttaan kirkko Loimaan seurakunnan omistukseen Kirkkoa ylläpitävä yhdistys lopettanee toimintansa. Okan Kouvolan saneerausyksikön johtaja Esa Eloranta vakuuttaa, ettei synkistyvä talous ole saanut harkitsemaan suunnitelmista luopumista. Virttaan kirkko toimi alunperin saarnahuonekunnan tyyssijana
Joulurukouksen pitää Ari Pääkkönen. Annan katseeni hyppelehtiä pallosta, tontusta, enkelistä, olkiporosta, tähdestä toiseen. – Mikäli tämä kiinnostaa, ensi vuonna voisi järjestää suuremmalla mittakaavalla ja hankkia lisää sponsoreita, Välimäki pohtii. Luulen, että ihmisiä tämä kiinnostaa, Välimäki pohtii. 85,Edulliset monitehot alk. Ja sitten kun se valkoinen, aaltoileva ”ruakalappu” oli vielä karmealla tavalla hiukan toisesta poskesta irrallaan… Oli maar se sukkelaa! Onneksi kiireinen ukko ei ehtinyt koskaan pitkään jaaritella vaan lähti Puurokalliolle, missä tontut ja muori jo odottivat häntä. Niitä laulavat Sanna Ketola, Jari Koivisto, Lotta ja Meri Lukka laulusooloina, Pauli Hyrkäs kvartetissa. Kun muut ovat jo menneet aattona nukkumaan, jään yksin katselemaan kuusta. Nimestä huolimatta kyseessä eivät ole lavatanssit, vaan reivit eli vapaasti selitettynä tapahtuma, jossa tanssitaan läpi yön dj: n soittaman konemusiikin tahdissa. päivänä järjestetään Heimolinnassa ensimmäiset Tapanintanssit. Heimolinnaankin on luvassa Loimaan mittakaavassa kunnon valot ja kankaat taustavisuaaleille. Lapsenmielellä yön yli Montako yötä on jouluun. – Ja juuri siksi halusimme tällaisen järjestää. KIMMO VÄLIMÄKI Lukutai kaukolasit alk. Ujona tyttösenä en kylläkään olisi pannut pahakseni, vaikka minulle tarkoitetut lahjat olisi aina jätetty rappukäytävään tai eteiseen odottamaan. Pääesiintyjänä on suomalaisen konemusiikin pioneeri, Rico Tubbs. Puhallinyhtyeessä soittavat Juho Erelä, Tommi Jalo, Sanna Ketola, Jari Koivisto, Jukka Lahtonen, Tapio Laurila sekä Aleksi ja Sakari Mäkimattila. Huttua popsiva väki on lopulta suunnaton. Tämänkaltaisiin tapahtumiin saatetaan yhdistää helposti huumeet. Hän asui aikanaan parikymmentä vuotta Loimaalla ja muistelee, ettei konemusiikkikulttuuri ollut kovinkaan pinnalla. Lähikontakti joulupukin kanssa pelotti, hän kun oli ainoa partainen mies, jonka kanssa lapsuudessani jouduin silmätyksin. Avoinna su 21.12. Miehillä on yhteistyökumppaneinaan Loimaan Seudun Osuuspankki, Sallila Energia ja Loimaan kaupunki, mutta periaatteessa he tekevät tapahtuman omalla riskillä. Joulurauhani täydentää tai kruunaa vielä eräs perinne, joka on säilynyt tähän kypsään ikään asti. Alastaron kirkossa lauletaan ja soitetaan tiistaina 23.12. – Onhan tuo hieman kiusallinen maine, mutta varmasti paljon enemmän maailmasta löytyy täysin päihteettömiä konemusiikkitapahtumia, joissa ei tarjoilla edes alkoholia, Välimäki toteaa. Heimolinna goes tekno Loimaa Kimmo Gustafsson Kaupungin musiikkikalenteri saa jälleen yhden uuden tapahtuman. Siitä tulee niin tavattoman hyvä ja kevyt olo. Onnellisena haukotteleva Nipsu-tonttu nimittäin tokaisee lopuksi: ”Sen, minkä jouluna itselles toivot, se toisten riemuks tee!” Oikein Rauhaisaa Joulua! KIRJOITTAJAVIERAS Kirjoittaja on dramaturgi ja toimittaja Miisa Lindén Joulukonsertti Alastaron kirkossa Hannu Knuutilan lasiteoksissa vallitsee iloinen värimaailma. Alastarolla saamme kuulla kaikkein suosituimmat laulut kuten Sylvian joululaulun, Varpunen jouluaamuna, En etsi valtaa loistoa ja mahtava, ranskalainen Oi, jouluyö. klo 13–16. – Yläkerrassa tulee esimerkiksi rokkia ja tyttöpunkkia. Koska joulunajan kuuluu tehdä meistä kaikista lapsenmielisiä, on iso ilo saada kiljahtaa: Vain neljä yötä jouluun! MUISTAN , kuinka pienenä oli jännittävää katsella ikkunasta aattoiltapäivällä Vesikoskenkadulla eri suuntiin kipitteleviä punatakkisia joulupukkeja. rakkaita joululauluja. Jeesuksen synty -näyttely Hannu Knuutilan autotallissa, Satakunnantie 38. Huono maine Konemusiikilla, elektronisella musiikilla ja erityisesti reiveillä ei välttämättä ole valtaväestön keskuudessa kovinkaan hyvä maine. – Tätä on mietitty aikaisemminkin. HANNU KNUUTILA Barcelonassa Sonarissa tanssi noin 10 000 ihmistä, Kimmo Välimäki kertoo. Nimestä huolimatta kyseessä eivät ole lavatanssit, vaan reivit eli vapaasti selitettynä tapahtuma, jossa tanssitaan läpi yön dj:n soittaman konemusiikin tahdissa. Kaikkiaan tapahtumassa on kymmenkunta eri dj:tä. Heimolinnan hän kehuu tarjoavan tapahtumalle tyylikkään ympäristön ja hyvät puitteet. Joulukuun 26. KAIKKIEN ihanan hempeitten ja hartaitten joululaulujen lisäksi toivon tänäkin jouluyönä kuulevani Topi Kärjen säveltämän ja Repe Helismaan upeasti sanoittaman Nipsun ja Hipsun joulupuuron. Radiosta kuuluvat hiljaa joululaulut. Noin parisataa tanssijaa pitäisi Välimäen mukaan saada paikalle. Aikuiset mittaavat aikaa päivissä, viikoissa, kuukausissa, vuosissa, mutta pienille lapsille kiihkeästi odotetut asiat tapahtuvat aina nukutun yön jälkeen. Hän luulee, että häiriökäyttäytyminen on todennäköisempää suurissa monipäiväisissä tapahtumissa, esimerkiksi Ibizalla. – Tietysti voimme toivottaa Loimaan poliisin paikalle tekemään tarkistusta, jos heitä epäilyttää, Välimäki toteaa ja kertoo Loimaan Reserviläisten huolehtivan järjestyksestä tapahtumassa. Välimäen mukaan tarjolla on muutakin musiikkia kuin vain teknoa. Kuusenvalot näyttävät muuten pimeässä huoneessa jotenkin lämpöisemmiltä. Omalla riskillä Tapahtuman järjestää Loimaan rullalautailijat ry eli käytännössä Välimäki ja hänen ystävänsä Jussi Häyhä, entinen loimaalainen hänkin. Ohjelma koostuu pääasiassa tutuista lauluista, tosin joukkoon mahtuu myös jokin uusikin. Se on itsessään jo kuin suuri pehmeä paketti. – Toivon ainakin, ettei meille tule mitään niin sanottuja hörhöjä paikalle, koska ainakaan me emme edusta sellaista, Välimäki toteaa. Hän uskoo Tapanintansseissa olevien anniskeluoikeuksien riittävän paikalle tuleville. KIRJOITTAJAVIERAS 6 Lauantaina 20 joulukuuta KULTTUURI TÄLTÄ SIVULTA: – Toivon ainakin, ettei meille tule mitään niin sanottuja hörhöjä paikalle, koska ainakaan me emme edusta sellaista. Nyt se vaan lähti, että olisi aika kokeilla, Välimäki toteaa. Ne pysäyttävät ajan, moninkertaistavat hiljaisuuden ja herkistävät mielen. Kuulijat voivat yhtyä moniin joululauluihin. Tuttu vanha joululaulu herkistää mieltä ja luo monille oikean joulutunnelman kirkoissa, työpaikoilla, kouluissa ja kotona. Ehdottomasti Puurokalliolle, eihän sen korkeampaa tunturia voinut olla olemassakaan… Olen sillä tavalla onnellinen ihminen, että olen aina saanut nauttia kiireettömästä ja sopuisasta joulusta. 185,laadukkailla kotimaisilla linsseillä. Vaikkei olisi konemusiikin innokkain ystävä, niin tuonne uskaltaa tulla. Niiden runsas lukumäärä ei herättänyt epäluulojani. Lasimaalauksia esillä Mitäpä olisi joulu ja joulujuhla, jos ei olisi joululauluja. Varmaan muistattekin: pienet tontut kutsuvat muut tallin eläimet joulupuuron syöntiin. Nyt riittää tunti pari yksinäistä tunnelmointia. kello 19. Tapahtuman toinen järjestäjä, loimaalaissyntyinen Kimmo Välimäki muistelee, ettei ainakaan tämän mittakaavan konemusiikin tapahtumaa ole Loimaalla aikaisemmin ollut. Kontrabasistina on Jukka Lahtonen. Nehän kuuluvat aina aivan olennaisesti joulunviettoon. Nuorempana nukuinkin sohvalla, ja kuusessa tuikkivat valot läpi yön. Loimaalainen taiteilija Hannu Knuutila esittelee antiikkivärilasista Tiffany-tekniikalla tehtyjä taideteoksiaan omassa autotallissaan sunnuntaina iltapäivällä. Näyttelyn teemana on joulu ja Jeesuksen syntymä. Joulukonsertti Alastaron kirkossa tiistaina 23.12. Jopa suuriperheiset, kovaonniset hiiret pääsevät mukaan, sillä niin kuin laulussa hiukan haastavasti kysytään: ”Köyhyyskö joulun nautinnon riistäisi siltä, ken syntyissä sai jo niin laihan kukkaron?” Ei riistä, jos kaverit auttavat! Tämän hilpeärytmisen joululaulun sanoma ei jää paljoakaan jälkeen sen kaikkein suurimman joulukertomuksen sankarin kehotuksesta rakastaa lähimmäistä kuin itseä. Musiikinjohdosta, urkuja piano-osuuksista vastaa Tapio Laurila. Välimäki kertoo, että hänestä konemusiikki kuulostaa kivalta ja on mukavaa, kun se vapauttaa ihmisen tanssimaan
Tuen tarve on suuri myös silloin, kun hoidettavaa ei enää ole. – Omaishoitajuus voi tulla hyvinkin lähelle jokaista, Priimus Groupin talouspäällikkö Terttu Erkkilä toteaa. Suominen ei kuitenkaan usko taantuman koskettavan Oripäätä kaikkien pahimmin, koska toiminta painottuu paljon yhteisöveroon. yhdistys järjestää Loimaan työväenopistolla koulutusta, jossa luennoivat Omaishoitajaliiton Ismo Salminen edunvalvontavaltuutuksesta sekä Yrjö Mattila omaishoitajia koskevien lakitulkintojen ongelmista. Kokous oli Oripään nykyisen valtuuston viimeinen. ( ) 286 111 134 TP = tilinpäätös TA = talousarvio TAE = talousarvioehdotus Vuosikate = tulojen ja menojen erotus. Hänen mielestään summasta pitäisi siirtää 8 000 euroa liikuntahallin suurentamisen suunnitteluun. Oripään budjetti säilyttää palvelut Oripää Kimmo Gustafsson Kunnanjohtaja Asta Suominen luonnehtii Oripään ensi vuoden talousarviota peruspalvelut säilyttäväksi. Etua elämään. Pertti Liinoja (vas.) otti myös osaa keskusteluun pohtien asioiden tärkeysjärjestystä. Mitään ei ole jouduttu karsimaan, Suominen kiteyttää. Suurimmat investoinnit talousarviossa ovat maanhankinta, Nallenkolon korjaus, Salamäentien työn loppuun saaminen ja asemakaavan ajantasaistaminen. Kielteinen päätös Priimus-konserni, johon kuuluvat muun muassa Priimus Paino ja Loimaan Lehti ja Auranmaan Viikkolehti, lahjoitti joululahjoihin varaamansa rahat tänä vuonna Loimaan Seudun Omaishoitajat ja Läheiset ry:lle. Vuoden 2009 talousarvio on arvioitu hieman alle 95 000 euroa alijäämäiseksi. – Omaishoitotyö jättää suuren tyhjän tilan, kun toinen jättää, projektityöntekijä Ritu Loijas Loimaan Seudun Omaishoitajat ja Läheiset ry: stä kertoo. Kassatilanne on hyvä, eli jos ei mahdottomia yllätyksiä tule, pystymme hoitamaan investoinnit. – Meille saapui juuri Raha-automaattiyhdistykseltä kielteinen päätös tuesta, jota olimme hakeneet uutta projektia varten, hän harmittelee ja toivoo, että kunnat myös tukisivat toimintaa. Halkivaha halusi kuulla sopimuksesta tarkemmin, lähinnä muuttuuko jotakin nykyisestä ja voivatko virttaalaiset käyttää jatkossakin Oripään palveluita. OP-Pohjolasta. Lautakuntien muutoksen yhteydessä Erkki Halkivaha (kesk.) teki ehdotuksen, ettei vapaa-aikalautakuntaa yhdistettäisi sivistyslautakuntaan. Niihin varatut summat ovat 120 000, 50 000, 28 000 ja 10 000 euroa. Oripään talousarvio 2009 TP 2007 TA 2008 TAE 2009 Asukasluku 1361 1335 1382 Veroprosentti 18,5 18,5 18,5 Verotulot (milj. – Alastaron seurakuntasalissa on 1.3. Halkivahan ehdotus rahan siirrosta ei saanut kannatusta, joten muutoksia ei talousarvioon tullut. Suisto myös toivoi, että lautakunnat pysyisivät talousarvion raameissa, koska se on laadittu heidän pyyntöjensä mukaan. Antti Koivunen kiitti lahjoituksesta ja kertoi, että tuki oli tullut oikeaan aikaan. Rahaa tulee menemään esimerkiksi haja-asutusalueen viemäröintiin. Kunnanjohtaja Asta Suomisen mukaan mikään ei näillä näkymin muutu. ) 1,5 1,7 1,9 Investoinnit ( ) 0,6 0,4 0,3 Lainat/as. Talousarviossa ei tosin ole otettu huomioon talouden taantumaa, vaan ensi vuodellekin on arvioitu 6 prosentin kasvua. Halkivaha sai ehdotukselleen oman, Tammisen sekä Osmo Isotalon (kesk.) äänet häviten 12–3. Kolmen tunnin kokouksen jälkeen ei jakseta enää puuttua tähän, Halkivaha selvensi. Näin suuressa kokonaisuudessa hän arveli vapaa-ajan asioiden jäävän muiden jalkoihin. ) 3,1 3,3 3,5 Valtionosuudet (milj. Positiivisena hän pitää sitä, että 18,5 tuloveroprosentilla pystytään laskelmien mukaan hoitamaan palvelut kuten ennenkin. Erkki Halkivaha totesi investointiosan olevan pieni ja ehdotti uusille valtuutetuille haastetta liikuntahallin laajentamishankkeen kautta. Ajanvaraukset 010 257 3201 Neuvotteluajat maanantaisin klo 18.30 asti. Hänen mukaansa se heikentäisi nuorisolle suunnattuja vapaa-ajan toimintoja. Loimaan Seudun Omaishoitajat ja Läheiset ry sai tänä vuonna Priimus-konsernin joululahjoihin varatut rahat. Mikäli verotulot eivät kerry suunnitellusti, on ensimmäisenä vaihtoehtona tuloveroprosentin nosto. Joel Hallikaisen konsertti. Suominen arvioi kunnan tilanteen hyväksi, sillä kassatilanne on hyvä. – Kouluasiat ovat tässä tietysti ensimmäisenä. – Viime talvenakin kaukalo oli täynnä, kun jäätä oli. Mikäli liikuntahallille tehdään jotain, tulisi siihen saada hänestä valtiolta tukea. KATI UUSITALO. Yhdistys tukeekin läheisiään hoitavia eri tavoin. Asia hyväksyttiin yksimielisesti. Tälle vuodelle arvioidaan nollatulosta. Halkivahan ehdotusta kannatti Rauno Tamminen (kesk.), jolloin asiasta äänestettiin. Viime vuonna lahjarahoilla tuettiin nuorisoa, tänä vuonna konserni halusi muistaa läheisistään huolta pitäviä ihmisiä ja heitä tukevaa yhdistystä. – Talousarviota laatiessa tosin huomasi, ettei siellä ilmaa ole. Investoinnit on arvioitu noin 300 000 euron suuruisiksi, joista Oripään pitäisi Suomisen mukaan selvitä. Lauantaina 20 joulukuuta 7 TÄLTÄ SIVULTA: PAIKALLISIA – Nuoret pitäisi saada jollain konstilla liikkumaan ja pois kyliltä. Tämä kannattaisi nyt hyväksyä, kun tähän on rahaa pistää. Vuoden 2007 tilikauden ylijäämä oli reilut 348 000 euroa. 20 vuotta vanhat laidat kuitenkin vaativat hänestä korjauksen. – Järjestämme koulutusta, virkistystilaisuuksia, kesäretkiä, viihderetkiä sekä omaishoitoviikolla tietenkin aina erilaisia tapahtumia, puheenjohtaja Antti Koivunen kertoo. Pöytäkirjaan lisättiin vielä yhteistoimintasopimus sosiaalija terveystoimen yhteistyöstä Loimaan yhteistoiminta-alueen kanssa. Jatkosta ei tiedä, Suisto totesi. – Viime vuonna olimme merkinneet talousarvioon otettavaksi lainaa, mutta emme sitä ottaneet. Samoin vuoteen 2011 ulottuvassa taloussuunnitelmassa on kasvun arvioitu olevan 5 prosentin luokkaa. – Oppilasmäärien kasvun vuoksi budjetissa on opettajanvirka lisää. Hän perusteli ratkaisua sillä, että jäätä ei esimerkiksi viime talvena juurikaan ollut ja tämäkin syksy sekä talvi on ollut sateinen. – Nuoret pitäisi saada jollain konstilla liikkumaan ja pois kyliltä, Halkivaha perusteli. Helmikuun 6.–7. Hannu Suisto (kesk.) totesi esityksen olevan paikallaan. Talousarvio ja lautakunnat puhuttivat valtuustoa Oripää Kimmo Gustafsson Oripään kunnanvaltuuston kokouksessa saatiin keskustelu aikaiseksi talousarvion investointiosasta, lautakuntien yhdistämisestä ja terveystoimen yhteistyösopimuksesta Loimaan kanssa. Rahaa halliin Talousarviossa Halkivaha puuttui investointiosassa jääkiekkokaukaloiden uusimiseen varattuun 9 800 euroon. Hän muisteli, että siihen on vuosien varrella liitetty jo koulu-, kirjasto-, kulttuuri-, liikuntaja raittiuslautakunta. Halkivahan mukaan halli on riittävä ala-astelaisille, mutta vanhemmille lapsille ei. Järjestämme sen varoin, jotka eräs veteraani ja entinen omaishoitaja lahjoitti meille, Koivunen sanoo. Se kertoo, paljonko rahaa jää lainojen lyhennyksiin ja investointeihin. Lahjoituksen kävivät pokkaamassa Ritu Loijas ja Antti Koivunen. ( ) 468 644 454 Vuosikate/as. Lisäksi Lari Janatuinen luennoi geriatriasta. Keskustan uudet valtuutetut (taustalla) olivat joukolla seuraamassa kokousta. Se toimii kymmenessä kunnassa Loimaan seutukunnan alueella. Tilaisuudessa on myös mahdollisuus kysellä mieltä askarruttavista omaishoitoon liittyvistä asioista. KIMMO GUSTAFSSON Tuki on tarpeen Priimus-konsernin joululahjarahat omaishoidolle Loimaa Kati Uusitalo Omaishoitajat tarvitsevat tukea puurtamiseensa, joka voi olla hyvinkin raskasta ja toisaalta myös yksinäistä, vaikka usein työ on myös palkitsevaa. Vasta sen jälkeen Suomisen mukaan pohditaan karsimisia
Hinnaksi tulee reilu pari euroa, jolla saadaan kustannukset peittoon. Niemen Miinoja hintaan 25 euroa. Pitääpä laittaa mietintämyssy päähän, Nikkola toteaa. Kalenteri Yksi tuote onkin jo selvillä, tammikuussa ilmestyy kalenteri, jossa on vanhoja kuvia Oripäästä. Kalenteriin on Nikkolan mukaan pyritty valitsemaan kuvia ympäri Oripäätä. Mitä muuta juhlavuosi toisi tullessaan, sitä Nikkola ei vielä osaa visioida. Kaikkiaan niitä painetaan 800 kappaletta, eli niitä saa myös kirjastolta ostaa, jos tarvitsee, Nikkola kertoo. Tämä on kuitenkin hieman eri asia kuin varta vasten kuntaa varten luotu tuote, kuten viisi vuotta sitten lanseerattu lippalakki. Ensi vuonna lippalakin tilalle haluttaisiin jotakin muuta kunnasta kertovaa. – Olisihan se kiva olla jotakin. – Kotiseudusta ja historiasta kiinnostuneelle oiva lahja olisi Loimaan pitäjäkartta vuodelta 1741. Paikallisesta kaupasta on löytynyt myös sukkia, joissa on kunnan logo ja nimi. Toki pukin konttiin voi nakata kunnan monien yrittäjien tuotteita, joissa Oripää esiintyy esimerkiksi yrittäjän osoitteena tai pullon etiketissä. – Urheiluhullulle kääräistään pakettiin Hurrikaaniutta Prättäkitti-hengessä. Toisinaan ihmiset sellaisia Oripää-aiheita kysyvätkin. – Loimaan likka -nukke pitää järjestystä yllä. Joulutervehdyksen lähettämiseen kyllä löytyy joulukortteja, joissa kunnan nimi on mainittu. Päänsuojaa Oripäästä Oripää Kimmo Gustafsson Mikäli tänä jouluna pukinkonttiin haluaa jotakin Oripäästä kertovaa tuotetta, taitaa sellainen olla lippalakki. – Niin ja löytyyhän täältä Usko Kempin juhlavuoden kunniaksi tehty musiikki-cd ja baskeri. Hänelle ja kahdelle kunnan yrittäjälle ei tullut mieleen, että joku kunnassa tekisi varta vasten Oripää-tuotteita. Loimaa-Seura pyytää kartoista 3 euroa. – Myöhästelijälle tai ajasta tarkalle sopii Mellilän partiolaisten valmistama vaakunakello. Loimaan ämmällä eli Miinalla on juuret vuosisadan vaihteessa. – Vajaa parikymmentä näitä näyttää olevan jäljellä, toteaa kulttuurisihteeri ja kirjastonhoitaja Irma Nikkola tutkiessaan kirjastossa olevaa lakkivarastoa. Liittyisikö se mahdollisesti hevosiin tai veteen ja soraan, kun kunnan slogan kuitenkin on ”Soran ja kirkkaan pohjaveden kunta”. Tarjolla on myös karttoja vuosilta 1999 ja 2004. Vanhimmat, vuodelta 1907 olevat äänestyskuvat koristavat kalenterin etuja takakantta. Kotiseutujulkaisua liimataan myös kirjoiksi. Loimaan Naavanaisten valmistamaa nukkea myydään Vihreässä Kolmiossa hintaan 20 euroa kappale. Niitä ei tosin ole jäljellä kuin nämä yhdet kappaleet, Nikkola kertoo tutkiessaan varastoa. Loimaa-Seura myy savenvalaja W. Kokoja löytyy lapsille ja aikuisille, aikuiset voivat valita jopa kolmesta eri mallista. Hintakaan ei kirpaise. Miten olisi Loimaan isännänviiri. KIMMO GUSTAFSSON Loimaan seutu Marika Timonen – Löytyykö lipputanko ja nuppi, mutta vain lippu puuttuu. Aikaisemmin on tarjolla ollut myös kunnan nimeä kantavia T-paitoja, mutta ne ovat loppuneet. Isompi koko 25 euroa, pienempi 20 euroa. Vaihtoehtoina ovat olleet muun muassa vuodelta 1910 oleva työväentalon kuva, Oripään ensimmäinen auto, Latvan koulun kuva vuodelta 1912 sekä kuva Myllykylän yli 400-vuotiaasta myllystä. Paikalliset yrittäjät ovat lisäksi toisinaan räätälöineet ”kuntatuotteita”, kuten laudeliinoja. – Saviseudun joulu on ihastuttanut jo vuosia. Loimaa-Seura myy 4-metristä viiriä hintaan 50 euroa ja 6-metristä hintaan 120 euroa. Loimaan Hong Kongin työntekijöiden ideoimat t-paidat 9,95 euroa. Aitoa loimaalaista käsityötä. Seinäkellon hinta 30 euroa. Hurrikaaniviittoja myydään muun muassa Sportiassa. Hinnat 12 eurosta 25 euroon. Kojonkulman kyläyhdistyksen t-paitaa himoitsevien kannattaa olla nopeita, sillä tuote on ollut varsinainen myyntihitti. – Traktorimies ihastunee Honkkarin Loimaapaidasta. – Poikamies saattaisi riemastua emännästä, joka ei määrää kaapin paikkaa eikä vaadi muutenkaan mahdottomia. – Runoutta, taidetta ja vaatetta samassa paketissa. – Kuntalaisille kalenteri jaetaan ilmaiseksi. Irma Nikkolan ideoimaan kalenteriin tulee kuvien ja päivien lisäksi Oripään vuoden tapahtumat. Paidan värssyn on runoillut Väinö Kolkkala ja kuvan on piirtänyt Helinä Sosi. 8 Lauantaina 20 joulukuuta Saisiko olla pala Saviseutua joulupukin lahjakonttiin. Nuken pussiin voi säilöä esimerkiksi vessapaperirullia ja esiliinan helmassa oleva teksti kertoo, mistä likka on kotoisin. Hänellä olisikin nyt kova halu saada jotakin Oripää-materiaalia kunnan ensi vuoden 140-vuotisen taipaleen kunniaksi. MARIKA TIMONEN. Loimaa-Seuralta voi ostaa vanhojakin julkaisuja hintaan 7 euroa kappale. Hong Kong lämmittää myös varpaat loimaalaisittain. Lasten Loimaa-painatuksella varustetut pörrösukat 4,95 euroa
Tai laskuvarjokankaasta hameen. Tai Ruotsin armeijan lumipuvusta shortsit. Ennen yrityksen perustamista 2003 Lukkala joutui suurten kysymysten äärelle: vaatteiden suunnittelu kiinnosti, mutta hän ei halunnut olla mukana kiihdyttämässä kulutushysteriaa. – Toiminnan ei tarvitse olla ryppynaamaista, vaan hauskaa ja oivaltavaa.. – Sitä työtä ei jaksa tehdä, jos tekeminen ei tule sydämestä. Laukku Volvon mainoksesta. Turunen-Wiklundin päätekniikat ovat virkkaaminen, solmeileminen ja isältä opittu verkonkutominen, päämateriaaleinaan paperinaru, silkkilanka ja pellava. Lauantaina 20 joulukuuta 9 Globe Hopen toimitusjohtaja Seija Lukkala oli Loimaalla kotiteollisuusyhdistyksen seminaarissa kertomassa, miten jätemateriaaleista tehdään merkkivaatteita. Toiminnan ei tarvitse olla ryppynaamaista, vaan hauskaa ja oivaltavaa. Työstä on saatava muutakin kuin elanto. – Tuntui, että laadun piti olla vielä monta kertaa parempaa kuin muilla. Hän pohti keinoja, miten jätteen määrää saataisiin vähennettyä kierrättämällä materiaaleja. Alkutaipaleella nimenomaan laatu joutui tarkkaan syyniin. – Käsija taideteollisuusalan ammattilaisen työssä korostuvat asiakaslähtöisyys, esteettinen ja luova osaaminen, laatutietoisuus ja yrittäjämäinen asenne työhön, hän luetteli muita perusteita. Alalle pyrkiviä hän evästää rohkeudella kuunnella itseään. Vaasassa asuvan Turunen-Wiklundin mielestä taiteilijan työssä parasta on luovuus ja sen pohtiminen, miten konkretisoisi päähän edelleenkin pulpahtavat ideat. Lukkala korostaa, että Globe Hopen vaatteissa laatu on tärkein ja kierrätys on vain lisäarvo. – Toivon, että virkkaan vielä 90-vuotiaanakin, 67-vuotias taiteilija myhäilee. Lukkala tunnustaa olevansa sen verran idealisti, että yrittää toimintansa kautta vaikuttaa ihmisten kulutustottumuksiin laajemminkin, mikäli asiakkailla on aikaa kuunnella. Hollon mukaan työtilannetta on alan laajuuden vuoksi vaikea arvioida. Töiden aiheet kuulostavat sinänsä yksinkertaisilta, mutta niiden taika on autenttisuudessa: karpalon varvuiksi punotusta kietaisukorusta tai paperimustikoista täytetystä pärekorista tekisi mieli maistaa muutama marja. Uudistustyössä mukana ollut opetusneuvos Marja Hollo selvitti uudistustyön yksityiskohtia Loimaan seudun kotiteollisuusyhdistyksen 80-vuotisjuhlaseminaarissa maatalousmuseo Sarassa sunnuntaina. Kirkkaan vihreä hame on tehty valoverhokankaasta, sammaleen vihreä laskuvarjokankaasta. Loimaan koulusta oppeja hakenut Seija Lukkala on tehnyt jätemateriaalista tehdyistä vaatteista kansainvälisen brändin. Ekologisesti tuottavia kauppoja on siroteltuina pitkin kaupunkeja, mutta hän toivoo, että nämä kaupat olisivat tulevaisuudessa saman katon alla. – Asenteissa on tapahtunut valtavasti viimeisen seitsemän vuoden aikana. Kasvava harrastustoiminta sekä matkailuja hyvinvointipalvelut tuovat alan ammattilaisille uusia ohjaustehtäviä. – Emme halua syyllistää. Hollon mukaan uusiin perusteisiin on kirjattu entistä selkeämmin ympäristömyönteinen tuotteen suunnittelu, tuotteiden elinkaaren huomioiminen sekä kestävät raaka-ainevalinnat ja valmistus. Laukusta pilkistää pikkulaukkuja, jotka on tehty kotitalouksista löydetyistä kuoseista. HEIDI PELANDER Loimaa Heidi Pelander Tiesitkö, että Volvon mainosbanderollista voi tehdä kassin. Nyt pitäisi antaa oikeita vaihtoehtoja kuluttaa eettisesti. Eräs taiteilijan saama kohteliaisuus on kuvaava: pikkupoika istui eräässä näyttelyssä paperista tehdyn ruusupensaan alla ja sanoi ”melkein tuoksuu!”. Tammelasta kotoisin olevan Lukkalan Globe Hope -yrityksessä keskeistä on esteettisyys, ekologisuus ja eettisyys. Paasausta Globe Hope ei kuitenkaan harrasta. Punottuja luonnon ihmeitä Loimaa Heidi Pelander Heinäseipäitä kultaja messinkilangasta, virkattuja niittyleinikkejä, paperista punottuja hentoja kanervanoksia... Vaikka yritys käyttääkin esimerkiksi sairaaloiden, armeijan ja kotitalouksien hylkäämiä materiaaleja, puhki kuluneesta ei vaatteita tehdä. Juhlaseminaarissa kuultiin kahden hyvin erilaisen Loimaan koulun käyneen käsija taideteollisuusalan ammattilaisen menestystarinat. loimaalaissyntyisen tekstiilitaiteilija Maisa Turunen-Wiklundin elämäntyö puhuu luonnon äänellä. Loimaan Petäjämäessä syntynyt Turunen-Wiklund aloitti taiteilijan työnsä Loimaan silloisesta naiskotiteollisuuskoulusta ja jatkoi opiskelua Helsingin taideteollisessa korkeakoulussa. Hän on ollut 1970-luvulta asti tuottelias, palkittu taiteilija ja hänen töitään on ollut esillä ympäri Suomea ja ulkomaillakin. Jätteistä eettisiksi luomuksiksi Käsija taideteollisuusalan perustutkinto uudistuu Loimaa Heidi Pelander Ympäristötietoisuus korostuu entisestään käsija taideteollisuusalan perustutkinnon uusissa perusteissa, jotka otetaan käyttöön ensi elokuussa. Loimaan koulussa Lukkalan mielestä upeaa oli se, ettei ajatuksia kahlittu
hinnoista. Sotilaskotityöhön voi lähteä mukaan pikkuhiljaa kokemusta hankkien. 5 00 HYASINTTI norm. 6 99 Koristeltu SYPRESSI rondellassa Upeat Joulukukat! Upeat Joulukukat! 4KPL 3 99 14 90 5 95 1 00 2KPL DVD MAMMA MIA vuoden katsotuin elokuva nyt DVD:llä! HAUTAKYNTTILÄ kannella, norm. Siihen olemme sitoutuneet jo järjestönäkin. 10-21, la 9-18) Katso tarkemmat yhteystiedot ja aukioloajat www.vapaavalinta.fi PALVELEMME MYÖS SUNNUNTAINA 21.12. ALKAEN klo 12. YÖASUT, KYLPYTAKIT, PÖRRÖT ja AAMUTOSSUT jo edullisista normaalihinnoistamme YÖASUT, KYLPYTAKIT, PÖRRÖT ja AAMUTOSSUT jo edullisista normaalihinnoistamme -5 -500 % % -50 % DVD SHREKIN VIHREÄ JOULU uskomattoman hauska jouluanimaatio, puhuttu suomeksi! Erä ale DVD-ELOKUVIA valikoima vaihtelee myymälöittäin 7 95 MetaBlue LASINPESU -20 C 5 l (0,40/ l) norm. Emme pane sitä suinkaan pahaksemme, vaan otamme sen ihan myönteisesti vastaan. 0,59/ kpl HAUTAKYNTTILÄ kannella, norm. klo 11–15. Tunnearvoltaan kengät ovat äärimmäisen kalliit, sillä niillä on ladattu monituisia täsmäohjuksia kohti vastustajien maalia. 1,50/ kpl 2-vanainen AMARYLLIS rondellassa 9 90 7 95 3RS 2 90 Fazer PRESENT 300 g (8,83/ kg) Bio Luvil PYYKINPESUNESTE 1 l (2,90/ l) norm. KARI NUMMILA EURA, HARJAVALTA, HUITTINEN, HÄMEENLINNA, IKAALINEN, KOKEMÄKI, LAITILA, LEMPÄÄLÄ, LOIMAA, MYNÄMÄKI, NOKIA, PAIMIO, PIRKKALA, PORI, RAISIO Mylly, RAUMA, SALO, SOMERO, TAMPERE: Aleksis Kiven katu 18, Hervanta, Koskikeskus, Lielahti, Tammelanpuistokatu 31-33, Tullintori, TURKU: Brahenkatu 12, Varissuo, TOIJALA, ULVILA, VALKEAKOSKI, VAMMALA, YLÖJÄRVI POIKKEAVAT AUKIOLOAJAT: TAMPERE Hervanta, Koskikeskus (ark. – Sotilaskoti on varusmiesten lepopaikka, johon kuuluu pullantuoksu. Olemme pitäneet muun muassa kaksi kouludiscoa sekä järjestäneet retkiä Ideaparkiin. Sen vuoksi myynnissä on tavaroita monenikäisten tarpeisiin. Sotilaskotisisaria kutsutaan myös vihreiksi sisariksi; järjestön perusväri on vihreä. Miljoonavaihto Säkylän sotilaskodin johtajana toimii alastarolaissyntyinen Merja Lankinen (o.s. – Me teemme iloisesti tätä maanpuolustustyötämme, jotta varusmiehillä olisi aina välillä armeijan arjessa tarjolla myös kodinomaisuutta. Sekä discoissa että retkillä on ollut todella hyvin porukkaa, kirpputorin vetovastuussa oleva Anniina Järvenpää kertoo. – Me siirrymme varta vasten räätälöityihin kontteihin ja meille tulee iso teltta, jossa on 250 istuinpaikkaa. ”Sotkulla” on edessään pian evakkotaival, kun jo 40 vuotta sitten valmistunut koti pannaan peruskorjaukseen. Säkylän ”sotkun” liikevaihto on vuodessa 1,6 miljoonaa euroa. Normaalina arkipäivänä meillä leivotaan 600 munkkia: kahvi ja munkkihan on meillä tyypillisin ostos. – Päätimme repäistä näin kauden loppupuolella ja järjestää vielä yhden tapahtuman. 3,40/ pll TUTKITUSTI SUOMEN HALVIN!!!. 0,39/ kpl Saunatonttu FROTEEPYYHE 30x50 cm norm. Loimaan seudulta on aika vähän ”vihreitä sisaria”, joten lisääkin otettaisiin mielellään. 10 Lauantaina 20 joulukuuta Nuorisovaltuutetut Anniina Järvenpää ja Jukka Raikkonen lupaavat, että kirpputorilta voi tehdä todellisia löytöjä. – Pojat ja tytöthän kutsuvat meitä sotilaskotitädeiksi riippumatta iästämme. Nuorten kirpputori Heimolinnassa la 20.12. Lankisen mukaan ykkössuosikki on pomada-munkki. HuippuHALPAA ... Sehän kertoo välillämme vallitsevista hyvistä suhteista. Sikakiskomista Raikkonen ei aio kaupanhieronnassa harjoittaa, ja kengät voi saada varsin halvalla, sillä niiden hinta riippuu ostajan neuvottelutaidoista. Siksi meillä on täällä aika iso leipomo. Raikkonen aikoo asettaa myyntiin muun muassa vanhat nappulakenkänsä. HuippuHALPAA ... Me haluamme tukea niitä nuoria, jotka palvelevat täällä. – Iloisen otteen perustana ovat sotilaskotityön vapaaehtoisuus sekä henkisesti palkitseva yhteisöllisyys, joka alkoi Suomessa jo 90 vuotta sitten. 9-20, la 9-18), PIRKKALA (ark. Kirpputorille on tulossa parisenkymmentä myyjää, joiden ikähaarukka on hyvin laaja. Säkylän sotilaskotiyhdistyksen jäsenmäärä on nyt 382. Aaltonen), jolla on työkaverinaan kuusitoista muuta palkattua henkilöä. 9-20, la 9-18), RAISIO (ark. Se on pyöreä kahvileipä, jonka päällä on vaaleanpunaista sokerikuorrutusta. Sotilaskodin johtaja Merja Lankinen on pian joukkoineen evakossa, kun tilasaneeraus alkaa. Yhdistyksen puheenjohtaja Marjaana Vihottula tarjoili välillä kahvia piristykseksi. Kontit ja teltta ovat olleet maailmassa kriisinhallintajoukkojemme käytössä muun muassa Bosniassa. 2,99/ kpl 5 00 2KPL 1 00 4KPL Fazer PRESENT 300 g (8,83/ kg) Koristeltu SYPRESSI rondellassa DVD MAMMA MIA vuoden katsotuin elokuva nyt DVD:llä! DVD SHREKIN VIHREÄ JOULU uskomattoman hauska jouluanimaatio, puhuttu suomeksi! Säästä 14% Hyvää ja Rauhallista Joulua! Koko Vaparin väki toivottaa... HuippuHALPAA ... Sotilaskoti ylläpitää myös omaa kirjastoaan ja musiikkikirjastoa ja tarjoaa varusmiesten käyttöön tietokoneita ”nettibaarissa”. Säännöllisesti eri tehtävissä toimii parisataa jäsentä. Ikäluokasta 80 prosenttia suorittaa asevelvollisuutensa. – Evakko on samalla meille ”kriisiharjoitus”, jossa harjoittelemme poikkeusolojen kanttiinitoimintaa. – Meillehän ei paljon voittoa kerry ja senkin (noin 80 000 euroa vuodessa) me jaamme lahjoituksina esimerkiksi varusmiehille hankittavia laitteita rahoittaen, Lankinen kertoo. – Kyllä me yritämme saada ihan lähiaikoina jo 400:n jäsenen rajan rikki, Vihottula sanoo. Erä ale DVD-ELOKUVIA valikoima vaihtelee myymälöittäin Kosmetiikan lahjaPAKKAUKSET -2 -20 % % -20 % JouluKORISTEET -5 -50 % % -50 % Ulkoja sisä-LYHDYT ei kotimaiset -30 -30 % % -30 % Koriste-ja pöytäKYNTTILÄT -30 -30 % % -30 % Joulu-ja koristeVALOJA SHOKKIHINTAAN jopa kaikki LOPUT kaikki kaikki LOPUT LOPUT -60 -60 % % -60 % LELUT ja LAUTAPELIT ei Legot norm. 2,49/ kannu 1 99 Säästä 20% Lumene SENSITIVE puhdistusemulsio tai kasvovesi 200 ml (25,00/ l) norm. Ikivihreät sotilaskotisisaret tekivät äskettäin 1 200 joulupussia varusmiehille. Korvatunturin tontut kuiskii.... Vihottula ei halua salata sitä, että asiakaspalaute on sangen positiivista heitä kohtaan. SAMPSA HAKALA 4 4 yötä jouluun yötä jouluun Joulutunnelmaa varusmiehille Säkylä Kari Nummila Säkylän sotilaskotisisarilla on ollut näpertelemistä: he ovat juuri tehneet muun muassa 1 200 joulupussia varusmiehille! Sen saavat kaikki riippumatta, ovatko lomalla vai ”kiinni” joulunpyhinä. Säkylän sotilaskotiyhdistyksen puheenjohtajan Marjaana Vihottulan koko olemus viestii itsestäänselvästi siitä, että iloisuus on yksi sotilaskotityön perusarvo. 0,59/ kpl Säästä 16% Tarjoukset voimassa SUNNUNTAIJOULUAATTO Tarjoukset voimassa SUNNUNTAIJOULUAATTO HuippuHALPAA ... 8,50/ pll 5 00 Säästä 41% ULKOTULI foliossa norm. Pelimies luopuu kengistään halvalla Loimaa Sampsa Hakala Nuorisovaltuutettu Jukka Raikkonen aikoo myydä hyväkuntoiset Lotto-nappulakenkänsä ja paljon muuta nuorten kirpputorilla, jonka nuorisovaltuusto järjestää tänään Heimolinnassa. Kaikkia leipomuksia – munkkien lisäksi muun muassa sämpylöitä – on päivässä noin 1 500
Lauantaina 20 joulukuuta 11
Joulutontut luotiin palvelemaan yhä enentyvää joulun kaupallisuutta, kun sitävastoin kotitontut syntyivät suomalaisen kodin ja talouden hyviksi haltijoiksi. Hän oli ollut ahkera ja tunnollinen talon palvelija, vaikka ei ollut ollutkaan mitään sukua eikä syntyä talon isäntäväelle. Vain aivan muutamissa harvoissa tapauksissa tonttu oli vilahduksenomaisesti nähty niin selvästi, että pystyttiin edes vähän kuvailemaan sen ulkomuotoa; pieni harmaa äijänkäppyrä tai eukkopahanen, ihmistä paljon pienempi, tuskin vain lapsen kokoinen, mutta korkeasta iästään huolimatta vetreä ja hyväkuntoinen, joka omasi mielettömät määrät elämänkokemusten antamaa viisautta, vuosien varsilla karttunutta notkeutta ja voimaa, ja harmaan hiippalakkinsa hän oli perinyt suoraan keskiajan maalaisväestön päähinemuodista. Hänen tiedetään kuolleen jossain ”korttisaunassa”, saunassa, jonne miesjoukon oli ollut tapana kokoontua kortinpeluuseen, hämärissä oloissa, ettei edes kyetty selvittämään, oliko hän mahdollisesti tehnyt itsemurhan, kuollut väkivaltaisesti vai mehentynyt liialliseen alkoholin käyttöön. Mutta kun näihin aikoihin niin paljon kaikenlaisista tontuista puhutaan, niin on hyvän väärtti vähän kertailla kansanperinnettämmekin ja palauttaa mieleen joku yksityiskohta kodinhaltijauskomuksesta. Satakunnassa ja VarsinaisSuomen ainakin pohjoisosissa tiedettiin ennen, että talossa ensimmäiseksi kuollut talon isäntäväkeen kuulunut henkilö kuoltuaan muuttui talon hyväksi haltijaksi, tontuksi, joka miltei puolijumalaisessa asemassaan seurasi ikuiset ajat talon töitä ja askareita, kaikkinaista elämänmenoa talossa. Esimerkiksi Huittisten hautausmaan haltijan sanotaan olevan vielä puhekyvytön aivan pieni sylivauva, mutta hyvinpä hänkin on hautausmaan hoitanut ja kuulemma tuon tuostakin jopa näyttäytynyt muutamille valitsemilleen uskotuille jokellellen heille juttujaan. Kuka tahansa ei kelpaa tontuksi T ietoa tontun alkuperästä: Viimeistään tässä vaiheessa vuotta jokaisen jo tulisi tietää, ettei nykyisen, taloudellisesta lamasta ja taantumasta huolimatta, yltäkylläisyyden aikana rellestävillä ulkomaisesta valkaistusta riisistä keitettyä puuroa valtavat määrät ahmivilla ja välillä paistia ja lientä särpivillä, ikkunoiden takana lasten touhuja vakoilevilla, milloin Korvatunturilla, Kebnekajsella, Turkin Smyrnassa tai milloin missäkin asustelevilla ja lahjoja kiireisesti valmistelevilla joulutontuilla ole kertakaikkiaan mitään yhteistä supisuomalaisten kodinhaltijatonttujen kanssa. 12 Lauantaina 20 joulukuuta KERUUARKISTOJEN LEHDILTÄ Nykyajan tontut ovat paljon värikkäämpiä kuin entisaikojen tontut, jotka olivat kodin hyviä haltijoita. Haltijatonttu on selvä kielellinen synonyymi talon isäntäväelle, jota ennenvanhaan yleisesti kutsuttiin haltijoiksi, koska hehän omistivat ja hallitsivat taloa ja tavaroita. Tontut olivat äärettömän arkoja ja varovaisia, vain aniharvoin ihmissilmä pystyi niitä näkemään. Tonttumaailman tapahtumat kuitenkin ovat mystiset ja ihmisjärjelle käsittämättömät, ja niin tästäkään setämiehestä ei loppujen lopuksi tonttua tullut. JOULUTONTUT ovat vain pätkätyöläisiä: Sitä paitsi joulutonttujen esiintymisaikakin on ainoastaan lokaja marraskuun vaihteen tienoilta alkaen joulukuun loppupuoleen, mutta kodinhaltijat sitä vastoin työskentelivät päätoimisesti ja kokoaikaisesti, ahkerasti joka ainoa päivä, eivät pelkästään kekrinä, pyhäinpäivänä tai jouluisin, vaan aivan todella ilman mitään vuosilomia ja pekkasja pakkaspäiviä ne raatoivat meidän ihmisten hyväksi. Tonttujen nimistä ei ole säilynyt paljon muistitietoa, harvoin niitä kuitenkin kutsuttiin tavanmukaisilla ihmisten nimillä, useimmiten tonttu oli vain yksinkertaisesti ”tonttu” tai ”vaari” tai ”muori”, muuan myllytonttu sentään tunnettiin nimellä Puntarijalka, ja Punkalaitumen Koskioisilla erään talon haltija oli Kuuslukku. Mutta melko nopeasti hänen kummittelunsa sitten kuitenkin oli loppunut. Jo ulkoisten ominaisuuksiensa, mutta ennen kaikkea luonteensa ja päämääriensä puolesta nämä eroavat niin ratkaisevasti haltijoista, ettei ole kerrassa mitään syytä sekoittaa näitä kahta käsitettä toisiinsa. Tontun siis tiedettiin pääsääntöisesti syntyneen talossa ensimmäiseksi kuolleesta talon isäntäväkeen lukeutuneesta henkilöstä olipa hän sitten nuori, aikuinen tai vanhus, mies tai nainen, mutta poikkeuksiakin tähän sääntöön kuitenkin tiedetään olleen. Voidaankin sanoa, että tonttu oli talon jonkin jo ammoin kuolleen esi-isän tai -äidin henki, jonka läsnäolo voitiin vain aavistaa, joskus joku sentään saattoi aistia tuulen henkäyksen ihollaan tai voitiin kuulla sipsuttavia askelia vintillä ja nurkissa. Esimerkiksi Ypäjällä oli joskus jonkun talon tonttu kuollut, mikä sinänsä oli äärettömän harvinaista, ja sen tilalle oli myöhemmin muuttanut tulipalon takia autioksi jääneen naapuritalon haltija. Toinen, Metsämaan Korvella muistiin merkitty tontun synnyn poikkeustapaus on luettavissa Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran kansanrunousarkistossa. TONTULLA oli myös inhimillisiä tapoja ja heikkouksiakin: Tontulla oli rajattomasti yliluonnollisia kykyjä, voimaa ja valtaa, mutta monesti sillä myös oli paljon inhimillisiä heikkouksiakin, olivathan sen syntyjuuret kuitenkin ihmissuvussa, mutta pitkän-pitkän elämänkokemuksensa ansiosta se kuitenkin yleensä aina osasi toimia oikein ja viisaasti kodin ja talon onneksi ja menestykseksi. Ilman tonttuja ei ennenvanhaan oltaisi kerta kaikkiaan voitu tulla edes toimeenkaan! Ensimmäinen suomenkielinen joulutonttutarina tiettävästi ilmestyi vasta niinkin myöhään kuin vuonna 1890 Aatami Hakkaraisen saksasta kääntämänä kertomuksena ”Joulu-ukko ja tontut”, mutta kodinhaltijoihin on uskottu jo satoja, ellei tuhansia vuosia. Mutta kaiketi hän omien henkisten ominaisuuksiensa ja psyykkisten voimavarojensa, uskollisuutensa ja rehellisyytensä ansiota sai muuttua talon haltijaksi, aivan varmuudella kun näet tiedetiin hänen hahmonsa useinkin liikuskelleen tallin ja navetan vaiheilla. Muuten, samalla tavalla sanotaan syntyneen hautausmaan haltijankin; vastaperustettuun uuteen hautausmaahan ensimmäiseksi haudattu vainaja muuttui sen haltijaksi, olipa hän sitten mies tai nainen, vanhus tai vaikkapa vasta aivan pieni lapsi. Heikki Keskumäki Ilman tonttuja ei ennenvanhaan oltaisi kerta kaikkiaan voitu tulla edes toimeenkaan! Koska tontut olivat puolijumalaisia olentoja, niin ehkä niiden nimen sanomista tietoisestikin vältettiin.. Andersen eli vuosina 1805–1875, ja punavalkoiset vaatteensa joulutontut saivat eräältä monikansalliselta virvoitusjuomafirmalta. Oli näet sattunut, että kohtapian syksyllä saman talon renki oli metsätöissä jäänyt kaatuvan puun alle, loukkaantunut vaikeasti ja vain lyhyen sairastelun jälkeen menehtynyt pian. Tämä veli oli kuitenkin ollut vähän ”viinaan menevä”, niin että hän toisinaan oli saattanut viipyä päiväkausiakin poissa kotoa milloin missäkin markkinamatkoilla ja juopottelemassa, ja jollekin tällaiselle matkalleen hän sitten viimein oli jäänytkin. Toki hän oli antaumuksella huolehtinut aivan kaikista tontun toimenkuvaan liittyvistä tehtävistä, mutta ihan erityisesti hän oli paneutunut hevosten ja karjan hoitoon ja niiden menestymisestä huolehtimiseen. Tontun asumus oli kaikkialla ihmisten keskuudessa, mutta nukkumapaikakseen se mieluusti valitsi hahtuvakopan tai vanhan matka-arkun vintiltä, pirtin muurintakusen tai pakarin (keittiön) leivinuunin päällisen, jonne se aina ”yässeeks kääriyty isopappan susiturkkiin”. Kuitenkin hän oli ollut uuden talon ensimmäiseksi kuollut isäntäväkeen kuulunut henkilö, joten kaiken järjen mukaan hänestä olisi pitänyt tulla talon tonttu, kodin ja talouden hyvä haltija, tontun virka kun näet talossa yhä edelleen oli avoinna. Koska tontut olivat puolijumalaisia olentoja, niin ehkä niiden nimen sanomista tietoisestikin vältettiin. Andersenin hengentuotetta ja pääasiassa amerikkalaisen markkinatalouden loppusilaamaa kansaa. TYÖTELIÄS ja tunnollinen renki muuttui tontuksi: Metsämaan Korven kylässä oli eräs iso talo jaettu veljesten kesken, mikä kaiketi oli tapahtunut jo 1700-luvun puolivälin aikoihin, ja toiseen näistä talonpuoliskoista, uuteen taloon, oli samalla jäänyt eläkeläisenä, setämiehenä, asumaan kolmas veli, jo hieman ikääntynyt perheetön mies. Ennenvanhaan tontut olivat huomaamattomia, mutta tuikitärkeitä talon menestykselle. Ainakin jo 1500-luvulta on olemassa virallisia asiakirjoja, joiden mukaan oikeuslaitoksessakin on puitu tapauksia, kuinka vakaat suomalaiset talonpojat ovat vankkumatta luottaneet haitijoihinsa ja tonttuihinsa ja kirkon uhkauksistakaan mitään piittaamatta vannoneet niiden nimiin. Tontulle ei ollut kerrassaan mikään mahdotonta. Väärinkäsitysten välttämiseksi korostettakoon vielä, että kuusen alla kyräilevät punahiippaiset joulutontut ovat tanskalaisen satusetä H. Tonttu huolehti karjasta ja kotieläimistä, siivosi, korjaili rekiä ja valjaita, lämmitti riihtä ja varjeli taloa vahingonvalkealta, välillä piipahti myllylläkin katsomassa, ettei se vain päässyt jauhamaan tyhjää, tarttui yleensäkin kaikkiin töihin ja askareisiin, sellaisiinkin, joiden olemassaoloa ihmiset eivät välttämättä aina edes tulleet ajatelleiksi. Liekö ollut valtataistelua vai mitä, mutta hänen tiedetään muutamia aikoja ensin haamuna vaellelleen vintillä ja nurkissa, rauhattomana ilman, ettei ollut oikein osannut edes tarttua tontulle tavallisimmin kuuluneisiin askareisiin. C
LOIMITRAKTORI OY Loimaa Toivotamme Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta vuotta! Kiittäen ja Hyvää Joulua LOIMAAN TALOHUOLTO OY toivottaen Kiitämme asiakkaitamme kuluneesta vuodesta ja toivotamme LOIMAAN SIIVOUS Päivi Ojala Oy Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta! Voudinkatu 1, Loimaa P. asiakkaitani kuluneesta vuodesta ja toivotan Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta! Sydänhoitaja Satu Rämö Kiitän Rauhallista Joulua ja Menestyksellistä Uutta Vuotta Loimaan Seudun Pihatyö R & R Kiitämme asiakkaitamme kuluneesta vuodesta ja toivotamme kaikille toivottaa Sirkun Siivousja Kotiapu Rauhallista Joulua ja onnellista uutta vuotta. 020 742 9940 Lauantait suljettu ja vietämme joululomaa 22.12.08-6.1.09. Etua elämään. Hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta. Lauantaina 20 joulukuuta 13 Arolan Höyläämö Oy kiittää asiakkaitaan ja toivottaa Rauhallista Joulua ja Hyvää Uutta Vuotta Arolan Höyläämö Oy www.arolanhoylaamo.. Alastaro, Loimaan Seutu, Mellilän Seutu, Metsämaa, Niinijoki Loimaan alueen Osuuspankit Vuodesta 2008 kiittäen ja Joulurauhaa sekä Onnellista alkavaa Uutta Vuotta 2009 toivottaen PARTURI-KAMPAAMO PUNATUKKA Sari Nokkala-Ahola ja Jenni Laine Kiitämme asiakkaitamme ja yhteistyökumppaneitamme kuluneesta vuodesta. HIUSPALVELU Satu ja Johanna Tulkoon joulu rauhallinen, uusi vuosi onnellinen! Kiitos kuluneesta vuodesta. Kiitän asiakkaitani kuluneesta vuodesta ja toivotan Rauhallista Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta! . 0500 478 344 Kiitän asiakkaitani kuluneesta vuodesta ja toivotan Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta EILAN HIERONTAPALVELU Lämmin kiitos asiakkailleni kuluneesta vuodesta Rauhaisaa Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta! SADUN KOTI- JA SIIVOUSPALVELU Satu Juhola Olkoon joulun aika, kuin jännittävä taika, täynnä yllätyksiä, hyvän mielen hymyjä. OP-Pohjolasta
Ojala ky Kiitän yhteistyökumppaneitani kuluneesta vuodesta ja toivotan www.rakennusliikeajlaaksonen.. (02) 762 7012, 0400 224 709 HYVÄÄ JOULUA ja ONNELLISTA UUTTA VUOTTA! Kuljetus Reino J. Kiitämme kuluneesta vuodesta ja toivotamme HYVÄÄ JOULUA JA ONNELLISTA UUTTA VUOTTA Kauppatorin paaritaksit Jouko Mäkinen 0500 503 808 Kari Ojala 0400 536 350 Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta 2009 Rauhallista Joulua ja Hyvää Uutta Vuotta! Kiittäen asiakkaita kuluneesta vuodesta ja toivottaen Liike suljettu 22.12.-6.1.2009 LOIMAAN KONEVUOKRAUS KIITÄMME ASIAKKAITAMME KULUNEESTA VUODESTA JA TOIVOTAMME RAUHALLISTA JOULUA JA HYVÄÄ UUTTA VUOTTA Rakennusliike JATE Mäkelä Oy Toivotamme maanomistajille Rauhallista Joulua ja Onnea vuodelle 2009 Kallion Hirviseurue ry Kiitämme metsästysalueemme maanomistajia saamastamme luottamuksesta sekä toivotamme Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta! Joulurauha riistamaille. 0500 741 110 Kiitämme asiakkaitamme ja yhteistyökumppaneitamme kuluneesta vuodesta ja toivotamme Hyvää Joulua ja Onnea Uudelle Vuodelle 2009! Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta! Mäkilän Tila Oy Kiitämme asiakkaitamme kuluneesta vuodesta ja toivotamme Markku ja Tapio Rämö Rauhallista Joulua ja Hyvää Uutta Vuotta Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta Rakennustyö Timo Mäkelä Oripään Metsästysseura ry toivottaa jäsenilleen ja maanomistajille Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta Joulurauha vallitkoon riistamaillamme jouluaattona ja joulupäivänä. Veikko Vaalasrannan metsästysseurue Toivotamme maansa vuokranneille maanomistajille sekä jäsenillemme Hyvää Joulua ja Siunausta Uudelle Vuodelle Vallitkoon joulurauha metsästysmaillamme aattona ja joulupäivänä. Kauhanojan-Joenperän Erämiehet ry Hyvää Joulua ja Onnea vuodelle 2009 Niemenkuja 21, 32200 LOIMAA, p. 14 Lauantaina 20 joulukuuta Kiitämme asiakkaitamme kuluneesta vuodesta sekä toivotamme Irmeli ja Pekka Saarinen Rauhallista Joulua ja Hyvää Uutta Vuotta! Kiitos kaikille kuluneesta vuodesta! Toivotan Teille kaikille Lämmintä Joulumieltä ja Onnea vuodelle 2009 Taksiautoilija Jarkko Aakio perh. Kiitän asiakkaitani kuluneesta vuodesta ja toivotan Hyvää Joulua ja Onnea vuodelle 2009 TAKSI EILA LANKINEN Olen lomalla 21.-27.12 .. Kurittulantie 312, Loimaa puh
Kiittäen asiakkaitamme kuluneesta vuodesta toivotamme Hyvää Joulua ja Menestystä Vuodelle 2009 Hyvää Joulun aikaa kaikille asiakkailleni sekä Rauhaa ja hyvinvointia uudelle vuodelle toivottaa GERDA TORIKKA • www.studiotrias.fi UMG-Aromaterapiahoidot ja hyvinvointipalvelut Kiitos mukavat asiakkaat kun Teitte vuodestamme kiireisen Jouluterve isin Parturi-Kampaamo Tazzin tytöt Virve, Mira, Outi ja Hanna-Maria Toivotamme asiakkaillemme, liiketuttavillemme ja ystävillemme AUTOHUOLTO MAUNU KY Mirja ja Tarmo Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta Hyvää Joulua ja Menestystä vuodelle 2009!. Loimaan Seudun Näkövammaiset Loimaan Seudun Diabetesyhdistys ry toivottaa Rauhallista Joulua ja Menestystä vuodelle 2009. OAJ:n Loimaan paikallisyhdistys LOOPY Hyvää Joulua ja Rauhallista uutta vuotta. kiittää toiminnassa mukana olleita ja toimintaa tukeneita henkilöitä ja yrityksiä kuluneesta vuodesta ja toivottaa Rauhallista Joulua ja Räiskyvää Uutta Vuotta kaikille! Rauhallista Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta asiakkaille, yhteistyökumppaneille ja kaikille tutuille RITVAN JA OILIN HERKKUKEITTIÖ AUTOILIJA JORMA SUONPÄÄ Rauhallista Joulua ja Hyvää Uutta Vuotta Loimaan Seudun Reumayhdistys ry toivottaa jäsenilleen ja yhteistyökumppaneille Joululahjarahat on lahjoitettu Ylen Hyvä Joulumieli -keräykseen. HYVÄÄ JOULUA JA ONNEA VUODELLE 2009 työmme tukijoille ja avustajillemme. taloushallinnon palveluita loimaalaisen liike-elämän hyväksi. Lämmin kiitos diabetesneuvolan henkilökunnalle ja muille yhteistyökumppaneille kuluneesta vuodesta. Lauantaina 20 joulukuuta 15 Hyvää Joulua ja Turvallista vuotta 2009! LIIKENNEKOULU POUSSA OY Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta! LENTOPALLO Naisten edustusjoukkue Kiittää tukijoitaan ja kannustajiaan Hyvää Joulua ja Onnekasta Uutta Vuotta! ERKKI VEHVILÄINEN OY Erkki, Tuula ja Petri Hei tonttu-ukot hyppikää.... Hyvää Joulua ja Menestyksellistä Uutta Vuotta Loimi-Kiekko ry. Hyvästä yhteistyöstä kiittäen toivotamme asiakkaillemme Hyvää Joulua ja menestystä uudelle vuodelle! Loimihuollon väki Toivotamme kaikille asiakkaille ja yhteistyökumppaneille Hyvää ja Rauhallista Joulua sekä menestystä vuodelle 2009 Turuntie 14, Loimaa TILIPALVELU OY Aki Nokso-Koivisto Auktorisoitu – Taloushallintoliitto ry:n jäsen 20 v
– Puolustuksemme piti, kommentoi Loimaan MVP Ilkka Blomqvist. Ei löydä pelaajaa kenelle syöttää. Loimaa vie avausjakson 24–15. Kauhajoki 9 8 1 16 JKS 10 7 3 14 Vilpas 9 6 3 12 BC Nokia 9 5 4 10 Lapua 9 4 5 8 Honka 9 4 5 8 LoKoKo 10 4 6 8 Huima 9 4 5 8 HNMKY 9 3 6 6 BC Jyväskylä 9 3 6 6 Ura 10 3 7 6 Futsal kulkee myötätuulessa Futsal Mikko Seppälä Loimaan Palloseuran taival futsalsarjoissa on alkanut suurimmaksi osaksi myötäisessä vireessä. Molemmat tapahtumat ovat Liikuntahallissa. Iskevät taululle tiukalla puolustuspelillä ja aurinkoa tarkemmalla heittopelillä lukemat 36–21 pakottaen Uran aikalisälle. Turkka Rikkonen sai paimennettavakseen Uran ihmelinko Surratin ja Ilkka Blomqvist kantoi päävastuun pitkän korinalusjärkäleen, Craytonin pysäyttämisessä. Ura lataustauolle tilanteessa 53–42. Pienellä rotaatiolla pelannut Ura pitää hengähdystauon tilanteessa 76–58. LoKoKo hivuttautui omille teilleen, 13–6. Kosmetiikkaa. A-poikien taival on alkanut alakanttiin. Uutta kautta on lähdettävä rakentamaan alusta ja onnistumisten eteen on jaksettava tehdä töitä. Valjakon kauden kohokohtiin kuului myös Suur-Hollola-ajon voitto Lahdessa. SATU MIKKOLA Mika Forss sai vuoden ohjastajan komean kiertopalkinnon, jossa on aiemmilta vuosilta muun muassa Jorma Kontion, Pekka Korven ja Antti Teivaisen nimet. Loimaa iskee Forsmanin ja Davisin koreilla taukolukemiksi 70–51. Edetään kori korista. Sunnuntaina Bpoikien kotiturnaus alkaa kello 10. Tuloksena neljästä pelistä on ainoastaan yksi voitto, mutta sitäkin tärkeämpi, sillä se tuli selvillä 7–3 lukemilla Alastaron Urheilijoista. Varsinkin Teemu Vento, Eppu Epiballari, Juuso Järvinen ja Tuomas Lahtonen ovat niputtaneet vastustajansa kerta toisen jälkeen suureen solmuun kentällä. Korhonen vatsatautisen Thomasin tilalle. Forsman päästää Turkan vetämään henkeä. Pysäyttivät vastustajan sentterit. Ura Basketin Armondo Surratt (11) nousee heittoon. Raviteoksi valittiin kaksikon voitto Harper Hanoverin muistoajossa Elitloppet-lauantaina Ruotsin Solvallassa. URHEILUTULOKSIA LEHTEEN: Toimituksen sähköpostiosoite on toimitus@loimaanlehti.fi. Konkarit karkaavat, 61–46. Tiukka Uran avainpelaajien suitsiminen sekoitti vieraiden pelipalikat. Ura päivitykseen. B-nuoret johtavat piirisarjaa 9 pelin jälkeen vakuuttavalla saldolla, 8 voittoa ja 1 tappio, maalieron näyttäessä 36 tehtyä maalia ja 7 päästettyä. – Olen ollut koko vuoden ajan voittojen määrässä ohjastajien kärkikolmikossa kuten olin viime kaudellakin. Päätöserän aloittaa kvintetti: Forsman, Thomas, Molenius, Davis, Heard. Millstone´s Eagerin menestysten lisäksi kauden kruunuja on ollut suomenhevosten Kriteriumin voitto Jonkkarilla. Raviväki palkitsi vuoden parhaat viime lauantaina Seinäjoella pidetyssä ravigaalassa. Forssilla, 40, on jo pitkä kokemus raviurheilun parista. Rikkonen, Davis, Forsman pakottivat Surratin raatamaan pelinrakennustöissä. Vuoden parhaat valitsi Ravitoimittajat ry: n hallitus. Ylösheitosta lähtien nähtiin coach Valkaman taktiset oivallukset. Korikonkarit kuittaa erän lopun 7–0. Korikonkarit kiitti ennätysyleisöään Koripallo Nikolai Krjukoff Syyskauden jälkipuoliskon erinomaisesti pelannut Loimaan Korikonkarit, neljä voittoa viidessä ottelussa, tarjosi laadukasta urheiluviihdettä syyskauden päätteeksi. Jonathan nappaa puolustuslevypallon. Erotuomarit: Pekka Leppänen Kalle Siivonen pitivät kiihkeän ottelun näpeissään. Ratkaisu: Korikonkarit pelasi vahvan puolustuspelin. Parhaat pelaajat: Armondo Surrat ja Jonathan Heard. Pisteet/ levyrit: LoKoKo, Aaltonen 0/ 2, Forsman 14/ 1, Rikkonen 4/ 3, Blomqvist 2/ 6, Korhonen 4/ 0, Thomas 4/ 5, Seppäkoski 0/ 0, Molenius 0/ 3, Pakkanen, Ratia 2/ 0, Davis 22/ 15 (tupla tupla), teho 0,75, Heard 33/ 13 (tupla tupla), teho ,91. Kuolemanjakson alku armotonta taistelua pelitilasta ja pallosta. Kotiturnauksessa tulevat sunnuntaina vastaan tappioitta kulkeva Turun Palloveikot ja FC Ruskon Pallo sekä maakuntaderbyssä Auran Palokunnan Urheilijat. Joukkue on pelannut suurella sydämellä ja pitkä aika yhdessä näkyy tekemisessä. – Olen tyytyväinen levypallopeliimme ja voittoon, mutta en tapaan, jolla sen saavutimme, arvioi Juha Valkama. Ura: Surrat 25/ 5, Koski 12/ 2, Crayton 10/ 3. Tervetuloa kannustamaan ja kahvittelemaan uunituoreiden joulutorttujen kanssa. Nuori Poskiparta vei 10 vuotta vanhempaa halikkolaiskollegaansa ”sata–nolla” järkevillä kuvioilla, pelin rauhoittamisella ja eritoten erikoistilannepelaamisella. – Tavoitteena on voittaa yhä isoja kisoja, mutta 1.1.2009 vuoden voittosarake näyttää nollaa. Halikko kaatui lukemin 4–1, ja juuri valmennuspenkillä tehtiin tässä ottelussa suurin ero. Hän ajoi ravikortin jo 16-vuotiaana, mutta hän on noussut maamme ohjastajien kärkikaartiin erityisesti viiden viime vuoden aikana. Korikonkarit päättää syyskauden lukemiin 85–66. Ura käyttää tilaisuutta hyväkseen ja pyrkii saaliinjaolle, 40–34, kun jaksosta on kaksi minuuttia jäljellä. Palkintojuhla oli Forssille muutenkin menestyksekäs, sillä hänen ohjastamansa ja osittain omistamansa Millstone´s Eager valittiin vuoden lämminveriravuriksi. – Joukkue ei ollut valmis. Pähkinänkuori LoKoKo–Kaarinan Ura 85–66 (24–15) (23–19) (23–17) (15– 15). Lauantaina edustus ja A–B-yhdistelmäjoukkue hioo harjoitusturnauksessa kuvioita kuntoon kakkosdivisioonan FC Turkua vastaan. Ei auta. IRINA KEINÄNEN. Vaikka päättyvä kausi on ollut erinomainen, Forss aikoo pitää jalat maassa. Vuoden ohjastajan titteli ratkesi Forssin arvion mukaan hänelle, koska kausi on ollut nousujohteinen ja hänen uransa paras. Blomqvist ja Korhonen tekivät korin tuntumassa sen likaisen työn, joka ei näy tilastoissa. Kahville ja joulutortulle lukemissa 47–34. Sarjapaikkaansa uudella sarjatasolla varmistamaan lähtenyt edustusjoukkue on 4 pelin jälkeen kolmannen divisioonan toisena 3 voitolla ja 1 tasapelillä. 16 Lauantaina 20 joulukuuta URHEILU TÄLTÄ SIVULTA: – Olen tyytyväinen levypallopeliimme ja voittoon, mutta en tapaan, jolla sen saavutimme. Jonathan Heard, Anthony Davis ja Eryk Thomas ottivat ilmatilan haltuunsa ja vastasivat pistenikkaroinnista 72 prosentin tarkkuudella. Mika Forssille vuoden raviohjastajan palkinto Loimaa Tiina Naula Loimaalainen Mika Forss on valittu vuoden raviohjastajaksi. Loimaan ylivoima levypallopelissä 49–32 mahdollisti yleisöön menevät nopeat hyökkäykset näyttävine donkkeineen. Loimaalle hän muutti perheineen Ylöjärveltä runsas vuosi sitten. – Millstone´s Eagerin kanssa ravigaalassa saamani palkinnot eivät yllättäneet, sillä hevonen oli mahdottoman hyvä sekä Solvallassa että Suur-Hollolaajossa ja molemmat voitot olivat hienoja, Forss sanoo. Tämä viikonloppu on B-junnuille todella tärkeä. Taktinen pelaaminen on sarjassa selkeästi parasta ja sarjan ennakkosuosikki FC Halikko sai tuta sen viikonloppuna. Hävisimme puolustuspään pelin, harmitteli Uran apuvalmentaja Anssi Sinijärvi. B-juniorit ovat ottaneet huikeita askeleita eteenpäin kuluneella kaudella uuden valmentajansa Matti Poskiparran alaisuudessa. Vaikka vastaavasti pohjoisen matkat pitenivät, se ei haittaa, Forss toteaa. Loimaan peli hajoaa. Päättää pelata rannikolta rannikolle. Kuljettaa läpi kentän iskien pallon koriin näyttävällä donkilla. Lisäksi Forss ja Millstone´s Eager saivat yleisöäänestyksen perusteella vuoden raviteko tunnustuksen. Pelit alkavat kello 16. Kun mies teki vielä täydet minuutit puolustuspäässä, ei ole ihmettelemistä, että keskiarvotaso jäi saavuttamatta. – Loimaan sijainti on hyvä, sillä etelän raviradat ovat sopivien välimatkojen ja hyvien tieyhteyksien päässä. Toisen erän avaavat Forsman, Rikkonen, Thomas, Ratia, Heard, vakuuttavasti. B-junnujen sarjamatsit alkavat kello 13, 14 ja 15
LEHTI EI ILMESTY Lauantaina 27.12. Päivystys Loimaan aluesairaalassa arkisin klo 20-8, la-su ja arkipyhisin klo 20-9. puh. TERVETULOA ! ALASTARON KUNNANHALLITUS JOULUNAIKA TERVEYSKESKUKSESSA Lääkärinvastaanotto: Alastaron, Hirvikosken, Mellilän ja Oripään lääkärinvastaanotot on suljettu 22.12.2008-06.01.2009. Avustamme tervehdysten suunnittelussa ja meiltä saat tarvittavat joulukuvat ja koristekehykset. Päivystävä lääkäri: Päivystys pääterveysasemalla arkisin klo 15.30-20.00, la-su ja arkipyhisin klo 9-20. Aamuja iltapäivätoiminnan järjestäminen on vapaaehtoista, mutta siihen saa valtionosuutta. Tilaisuuden juontaa Sirkka-Liisa Heina. Toiminta on keskitetty Loimaan pääterveysasemalle. www.lskttky.. ilmoitukset@loimaanlehti.. Palonalku uhkasi tehdasta YPÄJÄ Ypap-paperitehtaalla Ypäjällä syttyi torstaina uhkaava palonalku, jonka henkilökunta sai sammutettua ennen pelastuslaitoksen paikalle saapumista. Koordinaattorin työnkuva on varsin monipuolinen suunnitelmien tekemisestä ohjaajien opastukseen.. JÄÄHALLILLA VAPAATA LUISTELUAIKAA Ma 22.12. klo 17.00 Kahvitarjoilu Alastaro-hallissa Ohjelma yläasteen pihalla tervetulopuhe Matti Tunkkari puhe Pentti Jussilainen Ari Lauanne Loimaan Soittokunta johtajina Petri Vainiotalo ja Sakari Mäkimattila solistina Jari Koivisto klo 18.00 Grilliruokaa tarjolla Alastaro-hallin edessä n. klo 12 Torstaina 1.1.2009 LEHTI EI ILMESTY Lauantaina 3.1.2009 Perjantaina 2.1. klo 9-10.30 kiekkoilijoille klo 10.30-12 luistelijoille Luistelu tapahtuu omalla vastuulla, ei ohjaajaa! Kypärä on pakollinen! Hyvää Joulua ja liikunnallista vuotta 2009 LIIKUNTAPALVELUT Loimaa ei saanut avustusta Loimaa Sari Keskitalo Loimaa ei saanut valtiolta anomaansa 1,5 miljoonan euron harkinnanvaraista rahoitusavustusta. klo 10-12 luistelijoille klo 12-14 kiekkoilijoille La 3.1. Ilmoittaja: Tervehdykset tulee toimittaa Loimaan Lehden konttoriin viim. ma 22.12. Alastaron ja Mellilän hammaslääkärin vastaanotot on suljettu 24.12.2008-07.01.2009. klo 12 Ilmestymispäivä Ilmoituaineisto viimeistään UUDENVUODEN AATTO ALASTAROLLA Alastaro-hallin piha-alueella 31.12.2008 klo 17.00. Avustusta haki kaikkiaan 120 kuntaa, joista 48:lle myönnettiin yhteensä 20 miljoonaa euroa. Fax 763 1233. 7614325. klo 12 menn. Loimaa on järjestänyt toimintaa vuodesta 2005. klo 10-12 luistelijoille La 27.12. klo 10-12 kiekkoilijoille klo 12-14 luistelijoille Ma 29.12. Varkaita liikkeellä LOIMAA Loimaalla Pirttikujalla sijaitsevan kerrostalon rappukäytävästä vietiin keskiviikon ja torstain välisenä yönä neljä metriä pitkä käytävämatto. 762 6050/Liisa Kivinen, 762 6060/Päivi Alm-Huhti tai 762 6040/Veli-Matti Knuuti. Hän on jo aiemmin toiminut vastaavassa tehtävässä ja ollut samalla Hirvi-ilttiksen ohjaaja. Puolenpäivän aikaan syttyneen palon syyksi epäillään laakerivikaa. Toiminta on keskitetty Loimaan pääterveysasemalle. Jokinen valittiin LOIMAA Lähihoitaja Kati Jokinen on valittu Loimaalla koululaisten aamuja iltapäivätoiminnan koordinaattoriksi ensi vuoden alusta heinäkuun loppuun asti. klo 10-12 luistelijoille klo 12-14 kiekkoilijoille Ti 23.12. LEHTI EI ILMESTY Tiistaina 30.12. klo 10-12 luistelijoille klo 12-14 kiekkoilijoille Ti 30.12. Päivystys siirtyy Loimaan aluesairaalaan klo 15 alkaen. Sähköp. Avustuksia haettiin lähes 120 miljoonaa euroa. – Avustusta myönnettäessä pääpaino kiinnitetään kuitenkin kunnan kokonaistaloudelliseen tilanteeseen, joka Loimaan osalta ei täyttänyt kriteerejä, Kopu arvioi. www.valtra.fi Valtra Oy Loimaa, Turuntie 63 Pasi Rasimus, puh 040 573 5134 pasi.rasimus@valtra.com Yksilöllisesti valmistettu Valtra tarjoaa mallivuonna 2008 enemmän Kysy lisää! Yksilöllisesti valmistettu Valtra tarjoaa mallivuonna 2008 enemmän Kysy lisää! LOIMAAN LEHDEN ILMESTYMINEN Joulun, Uuden Vuoden ja Loppiaisen aikaan KONTTORIMME AVOINNA ARK. Terveyskeskuksen henkilökunta toivottaa Rauhallista Joulua alueensa väestölle! 17.12.2008 Yhtymähallitus LOIMAAN SEUDUN KTT KY. Maanantaina 29.12. klo 19.15 Ilotulitus Pyydämme tilaisuuteen saapuvia pysäköimään autot jääkiekkokaukalon lähelle, kunnantalon pysäköintialueelle, yläasteen pohjoispuolelle, kirjaston pysäköintialueelle tai Vahvalantien varteen. Tiloista vietiin tupakkakartonkeja ja sikareja. Toiminta on keskitetty Loimaan pääterveysasemalle. Neuvolat: Alastaron neuvola on suljettu 24.12.2008-04.01.2009 Hirvikosken, Metsämaan, Mellilän ja Oripään neuvolat on suljettu 22.12.2008-06.01.2009. Maanantaina 22.12. Eläinlääkintähuolto Eläinlääkintähuollon näytteidenvastaanottoa ei ole ajalla 22.-23.12.2008. Perheneuvola on suljettu 23.12.2008 ja 02.01.2009 Hammaslääkärinvastaanotto: Hirvikosken hammaslääkärin vastaanotto on suljettu 24.12.2008-05.01.2009. Kiireellinen päivystys arkisin puh. Tiistaina 23.12. Lauantaina 20 joulukuuta 17 SÄÄ Ypäjä Alastaro Loimaa Oripää Mellilä Seuraavina päivinä Tänään Lämpötilat iltapäivällä ja suluissa edellisen yön alin lukema 2 metrin korkeudella +1 +1 +1 +1 (+2) 5 Sunnuntaina +2 (+1) 2 Maanantaina +2 (-1) 4 Tiistaina -1 (-2) 5 Keskiviikkona -5 (-7) 3 Taas on tullut aika muistaa asiakkaita, liiketuttavia ja ystäviä Perinteisellä ja odotetulla Joulutervehdyksellä Loimaan Lehdessä tiistaina 23.12 . LA SULJETTU. 8-16. Oripään hammaslääkärin vastaanotto on suljettu 24.12.2008-08.01.2009. Kaupunginjohtaja Jorma Kopu sanoo avustusta haetun erityisesti Niittukulman sillan aiheuttamaan kustannusrasitukseen. klo 12 Tiistaina 6.1.2009 Maanantaina 5.1. Avustuksella on tarkoitus tasapainottaa kuntien kiristynyttä taloustilannetta. 3131564. klo 12 Torstaina 25.12. Viikonloppuisin, aattona ja pyhäpäivinä särkypäivystys Tyks/ hammasklinikka, ajanvaraus klo 9-10.30, puh. Samana yönä kello yhden aikaan murtauduttiin ST1huoltamoon. klo 10-12 kiekkoilijoille klo 12-14 luistelijoille Pe 2.1. Jouluaattona 24.12. Kuntaliitto oli valmistellut lausunnot avustusten myöntämisestä eikä kielteinen päätös tullut Loimaalle yllätyksenä. pääterveysaseman päivystys loppuu klo 15
10 kupillista • Maksimi liitäntäteho 1520 W • Suodatusaika n. asti tai niin kauan kuin varattuja eriä riittää. T4 lakattu, taitto Play Off Classic Tarjoukset voimassa 31.12. klo 12-15 Lamminkatu 40 p. 02-762 5100 fax 02-763 2222 Avoinna ark. 6-7 min. klo 12-16 ma 22.12. 8–17.30, la 8.30–14 Kauniin vihreä, koristeellinen kranssi sisäkäyttöön -50 % Koristele kranssit, kukka-asetelmat ja havupallot valoilla. 7632 733 TERVE TULOA ! 6 95 /kg PAISTIJAUHELIHA Joulupöytään Pasteijat, hyytelöt, possunmakkarat, Kosken kotijuustot, joulusinapit Jouluisten lihapullien tekoon Puodin Palvelemme la 20.12. Käsinpainetulla taidepaperilla silkkipaperia ja ompeleita. Esim. Turuntie 19, LOIMAA puh. (02) 762 2001 Joulun aukioloajat ma-to 9-17.30 • pe 9-18.00 la 9-14.00 • su 12-16 S A R A S T Y L E SaraSport toivottaa Paketo imme kaikki joulula hjat! Lahjako rtti, aina hyvä lahja! Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta 2009 Martti Marja-Li isa Arja Aleksi Maija ALE ON ALKANUT Muistathan! OLAVI ALA-NISSILÄN UUTUUS ANTOISA LUKUELÄMYS. klo 8-17 Vesikoskenkatu 17, Loimaa Puh. 010 768 5216 Aleksis Kiven katu 7 Loimaa Avoinna ark. 99,DREMEL 300 MONITOIMITYÖKALUPAKETTI Loput valosarjat, kyntteliköt ja joulukoristeet -50 % Joulukukat Multasormesta Multasormijouluistutus 19,90 Monipuolinen valikoima leluja, pientraktoreita, perävaunuja, puimureita, työkoneita jne LOIMAA Aleksis Kivenkatu 9 Loimaa puh. PALJON KUVIA. Meiltä saat Bonusta! Meillä hankintasi ovat hyvissä käsissä Yllättävän kätevää! P. Kaikki pakattuna kätevästi muoviseen Stanley-pakkiin. OMAN KYLÄN POIKA AVOIMENA. klo 8-18 ti 23.12. 18 Lauantaina 20 joulukuuta Avoinna ma-pe 9-17 • la 9-13 35,(59 ) -50 % Tervetuloa tutustumaan uuteen toimipisteeseemme La m m in ka tu x Tk u Tr e Lo im aa npo rtt i Ke sk us ta Loimaan Huonekalu ja Matto Oy Lamminkatu 40 Huipputarjo uksia vielä jouluksi kotiin! LAMPAANTALJA AADA TYÖTUOLI 7,80 (159 ) Toimistokäyttöön suunniteltu työtuoli, joka sopii myös kotikäyttöön MAESTRO MEKANISMILEPOTUOLI 299,(510 ) ASKOBONNEL TYYNY 2 kpl 129,PEITE 2 kpl 25,(18 ) (78 ) Satakunnantien halli tyhjäksi Kaikki tuotteet vähintään Palvelemme molemmissa toimipisteissämme myös sunnuntaina 21.12. • Tippalukko, suodatinteline ja sekoittava aromikansi • Erillinen lämpölevyn vastus, merkkivalot kytkimissä • Liitosjohto 1,5 m • Takuu 5 vuotta DIGITAALINEN PAISTIMITTARI • Hälytys • 0-+200°C 24,50 LEPOLAUDESETTI 29,90 POLKUTRAKTORI JOHN DEERE 6920 115,Paketti sisältää • Dremel 300 monitoimityökalun • Tarvikkeita 77 kpl • Taipuisan akselin • Monitoimi-pihdit • Leikkuuohjaimen. klo 9-13 su 21.12. UU TU US TEO S UU TU US TEO S Joululahjaksi Myynti: Kirjakaupat Myynti: Kirjakaupat. 02-7622 269 www.loimaanhuonekalujamatto.. 7-18, la 9-15, jouluaattona suljettu KAHVINKEITIN MOCCAMASTER KB741-AO • Automaattinen virrankatkaisu 2 h • Tilavuus 1,2 litraa, n. 010 768 5210 P
Hyvää Joulua sukulaisille, ystäville ja Pihaportin väelle Marke Kantola EL:n Loimaan kaup. P. Lauantaina 20 joulukuuta 19 OSWALD SUORAT KAUPAT SEURATOIMINTAA Loimaan AA-ryhmä kokoontuu lauantaisin klo 15 Nuorisotalon alakerrassa. sählykerho alle 10v. Tunnelmallista Joulunaikaa asiakkailleni K A U N E U S H O I T O L A Toivotamme kaikille asiakkaillemme ja yhteistyökumppaneillemme Hyvää ja Rauhallista Joulua sekä menestystä vuodelle 2009 LOIMAAN TILI JA KIINTEISTÖ OY Hirvikoskentie 222, 32210 Loimaa, p. 99,Ti 23.12. 762 7650 Savikki Ma 22.12 klo.11-15 laulamme joululauluja ja paistamme joulutorttuja, kaikki joukolla mukaan. 7612232. tai 050 377 5244 Kaikkea kalaa tänään Oripään Shellillä 7.30 Alastaron torilla 9-11 Vampulan Seolla 11.30 Aurassa ti 23.12. Kerhotoiminta jatkuu taas ensi vuonna viikolla 3. eteenpäin jatketaan taas pelaamista Niinijoen koululla maanantaisin klo 19.00 20.00.. 0400 532 100 Loiman Voiman lasten urheiluleikkikoulu maanantaisin (jatkuu 5.1.09) Keskuskoululla klo 17.00-17.45. krs. ODOTETTU PYHIEN PIRISTE! 7,50€ 1h30min Curling, harjoitukset su 21.12. P. P. Huom! Hallitus pe 2.1. H. Harjoitukset jatkuvat ma 5.1.09 klo 18 Kanta-Loimaan srk-talolla. Enintään 1/3 ryhmän jäsenistä saa poiketa ikärajoista. 046 8917381. Tapaninpäivänä 26.12. 16.15,18.30 La 27.12. PikkuRokkari Väinölänkatu 4, 32200 Loimaa Squier by Fender ma-pe 12-17 la 10-13 SU 12-16 bassoja kitarapaketit www.mk-line.com alk. P. Ravintola Kauppalankatu 5-7 LOIMAA Jouluna avoinna: Jouluaattona 24.12. Av. Myös as.vaunu + m.p. loimaa@lounaissuomen4hpiiri.fi, www.4h.fi/loimaa Leisku nuorten yleisurheilijoiden yhteislenkki su 21.12. su 28.12. Ei sählyä ma 22.12. Opiskelija haluaa vuokrata yksiön Loimaalta. Auran Palvituotteen edessä koko päivän. Varsinais-Suomen aluetapahtuma järjestetään 14.-15.3. maksut viimeistään 8.1. Loimaan Seudun Sotaveteraanit. Antoisa kirja kaiken ikäisille. Juha Kaarsalo: Tapio Laurila ja iloinen peli Musiikkimiehen muotokuva. Leisku salibandy; ikämiesten salivuorot normaalisti klo 16.00-18.00 la 20.12., la 27.12., la 3.1. Loimaan 4H-tsto Kanta-Loimaantie 7, 32210 Loimaa p. Viikonlopun sarjapelit liikuntahallilla: la klo 14 Espoon Honka, su klo 17 Orimattilan Jymy -95. ym. Vuokravakuus. E. Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta 2009 T. Kaarinassa. tai 050 377 5344 Lisätietoja tarkemmasta aikataulusta ja säännöistä ym. Runsaasti kuvitettu. ma-pe 10-14. 045-651 8119. klo 11-01 Tervetuloa ! Pöytävaraukset p. klo 10-23.00 Joulupäivänä 25.12. 7622 832 tai 040-531 9265. klo 9-15 Suljettu ke 24.12. Esityksen pituudeksi suositellaan 15-60 min. Halutaan vuokrata kaksio Loimaalta. Alastaron 4H-yhdistys. Avantouintia ei ole 23.12. Pukki autoilee kaupunkiHirvikoski p. ti 23.12. 16.15,18.30 Su 21.12. 0600 91444 LoKoKo B-tytöt. Pelaillaan 30.12. www.senu.. Kaikenkuntoiset. 16.15,18.30 Su 28.12. 18-19, nyyttärit ja pelailua. 18.30 Ti 30.12. 18.30 Hauskaa Joulua Yleisöllemme, ja Onnea Vuodelle 2009 Huom! Vielä ehtii hankkia lahjakortit pukinkonttiin. su 11.1.09. Raijalle. Ei harjoituksia viikolla 52 ja 1. klo 11-01 Tapaninpäivänä 26.12. Vanha-Perttula Perämäki Timo ja Martti Minna & OK-TALO Loimaan keskustassa 140 m 2 3 mh+oh+takkah+S+autot. lisäksi Kellot soi ja Maria Herran piikanen. Paikallistapahtuma on katselmus, ei kilpailu. Ota mukaasi samat laulut kuin 3.12. 18.30 La 20.12. 220 e + vesi + sähkö. klo 10 kerhotilassa Lamminkatu 14. Ilmoittautumiset viimeistään 18.2.2009 senu@loimaa.. f i ohjelmisto ajalla 19.-30.12.2008 KINEMA Pe 19.12. Ruotsin risteilyn 18.-19.1. 29.12. Myynti: Kirjakaupat ja Kustannus HD Hyvän joulumielen tuo Tapsan kirja! Vuokrataan 24 m² yksiö Hirvikoskella, 1. k i n o s e t . Maanantaina 22.12. Osallistujien tulee olla syntynyt vuosina 1984-1999 (10-25 –vuotiaat). Kosken ja Kyrön tori klo 9-11, Mellilä 12-13.30, Alastaron tori 14-15.30 A-luokan lihaherkut joulupöytään mm. 192 sivua. 0400-919 541. 268,Casio koskettimet alk. 16.15,18.30 Ma 22.12. klo 14. Startti urheilukeskuksesta. 16.15,18.30 Ma 29.12. klo 21 alk. 040-746 9396. P. Toivottaa apteekkari ja henkilökunta ALASTARON APTEEKKI Palvelemme jouluaattona klo 9-12 Joulun Iloa ja Rauhaa! Loimaan Kauppatorin Taksi ay Luotettavaa taksipalvelua 1930 luvulta lähtien Alkuperäistä Loimaalaista taksipalvelua! P. 02-7247851 Reserviläiset. 050 377 7748 Rauhallista Joulua kaikille, Iloista Uutta Vuotta! Punaisen Ristin Päiväpirtti, Turuntie 13. KARAOKETANSSIT Virttaan KAROLIINASSA p. 18.30 Pe 26.12. 040 552 4876. Kerhotoiminta jatkuu jälleen ma.12.1. Toyota, Nissan ym. yhd. Loimaan 4H Kerhot ovat Joululomalla ma 22.12. P. P. Aloitetaan uusi vuosi savusaunalla 1.1.09 klo 17.00 ja jatketaan tiistaisin normaalisti, myös loppiaisena. Kojonkulman kyläyhd. klo 17-18 yli 10 v. Pikkujouluista kiittäen Urakointipalvelu Juha Karén Oy & Koneyhtymä Rämö Oy T: Työntekijät Loimaan Naislaulajat. Jäsenkortit kerholaisille ja heidän perheilleen jaetaan kerhoissa viikolla 3 ja muille jäsenkortit postitetaan. Kerhot jäävät joulutauolle. HUO M! Henkilötai pakettiauto + Pick Up, erit. klo 9.0011.00 jäähallilla. maalaishyytelö 9,80kg Runsas valikoima jouluherkkuja Joulutarjous iso käpykakku 13,50 Yläneen Perinneliha ja Viialan Leipomo Vesikoskenkatu 21 32200 LOIMAA w w w . 040-837 4708 LoKoKo C-Pojat. 02-766 9176 Hyvää ja Rauhallista Joulua! Nuori Kulttuuri TEATRIS 2009 Paikallistapahtuma Loimaalla Lauantaina 28.2.2009 Vuoden 2009 teemana on Teatteri Puhe-, nukketeatteri, improvisaatio sekä sarjassa muut: nukkeja katuteatterit, performance-esitykset, stand up ja non-verbaalit-esitykset
20 Lauantaina 20 joulukuuta TURUN OK 1240 123456 MEIKÄLÄINEN MAIJA 4318 7001 2345 6789 4318