2014
Nro 146
Loimaan
talousalueen
paikallislehti.
100. Aiheesta
keskusteltiin kielenkantoja säästelemättä.
Sivu 7
Julkkistavikset
Happoradion Haapasalo
ja Hirvonen ovat julkkiksia, mutta kuitenkin taviksia, jotka tekevät ihan
normaaleja kotitöitä.
Sivut 14-15
0
Nyt puhutaan
joulusäästä
Joulusää täyttää tänä
vuonnakin odotukset.
Se on siis keli, joka
viivähtää seutuvilla
suunnilleen joulurauhan
julistuksen ja tapaninpäivän illan välisen ajan.
Perinteitä kunnioittava
kuluttaja alkaa puhua
siitä viimeistään tänään.
Sivu 24
LAUANTAI
20.12. alv.
Lumihiutaleiden valssi toi valkean joulun Heimolinnaan.. sis. Putkakuljetukset
syövät poliisin aikaa
Sivu 5
MARIANNE ROVIO
Ballerinat
tanssivat kepeästi
joulua kohti
Esitykset
lakkauttamisesta
ovat tulleet ihan
puskista, mutta
ne ovat vain
kasvattaneet
yhteishenkeämme.
Alastaron yläasteen rehtori
Tapani Ääri
Sivu 3
Sivut 11
Ypäjän kunnanvaltuusto
kaatoi koulustrategian
ja palautti sen takaisin
valmisteluun. vuosikerta
LL VERKOSSA
www.loimaanlehti.fi
Irtonumeron hinta
1,60
Lauantaina 20. Köyhä Maria, nuori kihlattu morsian, on saanut suuren kunnian. Joulukalenterin luukkuja avatessa odotus etenee mukavammin. Meillä on
vahvana mielikuva ihmisistä, jotka
ansaitsevat kunnioituksen.
Ehkäpä jonkinlainen ihmisten
arvon mitta on, ketkä ovat saaneet
kutsun presidentin linnaan. Leppäkangas
* 14.06.1919 Orisuo
. Sanana kunnioitus herättää monenlaisia ajatuksia. 4 kk 57?
112 kk 119,50. Usko
Herraan Vapahtajana riittää korottamaan ihmisen suureen kunniaan
Jumalan silmissä. MLL tuo oman
lisänsä kirkkohetkeen.
Heidi ja Tuomas
Kettunen
POIKA
Lasten joulukirkko ke 24.12. Uskollisuus versoo
maasta ja oikeus katsoo alas
taivaasta. Kun Joosef ajatteli tätä, hänelle ilmestyi yöllä unessa Herran enkeli, joka sanoi: ?Joosef, Daavidin
poika, älä pelkää ottaa Mariaa vaimoksesi.
Matt. Herra antaa kaiken hyvän, maa antaa satonsa. Tähän pimeään vuodenaikaan tarjotaan kirkasta, valoisaa
herkkää joulumusiikkia Ypäjän
kirkkaan tähtitaivaan alla kirkkaiden kynttilöiden loistaessa.
. Tuomas, Tomi, Tommi, Tuomo
22.12. 1: 20
22.12. (sis.alv). 05.12.2014 Loimaa
Siell. Mutta kun he ovat
saapuneet sisälle, kaikki vieraat ovat
samassa salissa tai huoneissa. 12:10
?Toinen toistenne kunnioittamisessa kilpailkaa keskenänne.. Kunnioituksen puute aiheuttaa vihaa ja kaunaa ihmisten ja kansakuntien välillä.
Sen seurauksena on, että maassa ei
ole rauha eikä ihmisillä hyvä tahto.
Ensimmäisenä jouluna enkelit ja
taivaalliset sotajoukot ylistivät Jumalaa sanoen: ?Jumalan on kunnia korkeuksissa, maan päällä rauha ihmisillä, joita hän rakastaa?. 1: 23
SYNTYNEITÄ
TYTTÖ
28.11.2014
3930 g 52 cm
Leena Muhonen &
Teppo Haapanen
Helvi Klemetti
Oskarille ja Ainolle
PIKKUVELI
Joulun sanomaa lapsille
Joulua odottavat kaikkein innokkaimmin lapset. 02 269 3434
arkisin klo 6 ?16, viikonloppuisin klo 6 ?12.
Ypäjä, Humppila: Ilvesjakelu (03) 6151 344,
klo 6.30?10. Siellä ei ole enää erottelua, mistä ovesta kukin tuli. Jeesuksen syntymän aikoihin ei ollut
maan päällä rauha, kuten ei ole tänäänkään, mutta rauha löytyy ihmisen sydämestä, jos Jeesus on saanut syntyä Herraksi ja Vapahtajaksi.
21.12. Herran edellä kulkee
oikeus, se valmistaa Herralle tien.
Ps. Yleisökin
pääsee laulamaan suurena kuorona, konsertissa esiintyvä Tapio
Laurila kertoo.
Konsertissa musiikista huolehtivat Sanna Vihervirta (laulu, huilu), Katja Karisukki (laulu, kitara),
Sanna Sukki (laulu), Kaija Saukkola
(laulu), Erkki Liikanen (laulu, rum-
mut), Iidamaria Vainiotalo (laulu,
klarinetti), Pauli Hyrkäs (stemmalaulu), Petri Vainiotalo (käyrätorvi), Jukka Lahtonen (kontrabasso), nuorten musiikkiryhmä Katja
Karisukin johdolla ja Tapio Laurila
(piano, urut). klo 14
Kanta-Loimaan kirkossa.
11.12.2014
5125 g 56,5 cm
Lämmin kiitos Teille
kaikille, jotka kunnioititte rakkaamme
KAARINA
RÄMÖN
muistoa.
Kaarinan läheiset
LL
LL
LL
PAIKALLISTEN IHMISTEN
Kirkasta tarjolla joulukonsertissa
Tunnelmallinen, monipuolinen
sekä mittava joulukonsertti on
tulossa huomenna Ypäjän kirkkoon. 25.11.2014 Loimaa
Syvästi kaivaten
lapset ja lastenlapset perheineen
sekä sisaret ja muut sukulaiset
Siunaus toimitettu hiljaisuudessa Liedon kirkossa
lähiomaisten läsnä ollessa. Mukana on Lehtolan, Onnelan ja Savon perheet.
Tilaisuus on suunniteltu muutenkin lapsille sopivaksi. Mariankadun puoleisesta
ovesta tulevat kaikkein arvokkaimmat kutsuvieraat. Aattona lasten joulukirkossa
nähdään ja kuullaan joulukuvaelma
9.12.2014
3660 g 52 cm
lasten esittämänä. Kaikki saavat syödä ja juoda saman pöydän antimia.
Jumala lähetti poikansa Jeesuksen maailmaan kutsumaan kaikki häneen uskovat Taivaan juhlaan. 6 kk 77. Kaikki tähtää h-hetkeen.
Perheen pienimpiäkin kutsutaan
kirkkoon juhlimaan Jeesuksen synttäreitä. 4 kk 42,10 ?
Irtonumero 1,60?
Ulkomaantilaukset: tilaushinnan lisäksi peritään voimassa oleva postimaksu.
Ilmoitushinnat: Ennen tekstiä
2,38?/pmm
3-sivu
2,38?/pmm
Tekstissä
2,22?/pmm
Tekstin jälkeen
1,90?/pmm
Takasivulla
2,38?/pmm
Etusivulla (modulikoot)
3,91?/pmm
Kuolin- ja kiitosilmoitukset, kunnalliset
ja kirkolliset ilmoitukset, heng.kokoukset 1,90?/pmm
Määräpaikkakorotus
0,06?/pmm
Värikorotus yhdestä lisäväristä
0,09?/pmm
Löytölaari yksityishenkilöiden ilmoituspalsta tiistaisin
5 riviä 7,50 . Kiitämme osanotosta.
Rakas sisaremme, tätimme
Ellen Vuokko
Vilhelmiina
SAVELA
ent. Benjamin, Kerkko
21.12. Ensimmäiset vierailijatkin olivat paimenia.
Joulun suuri sanoma onkin siinä,
että Jumalan kunnioituksen saavat
ihmisten silmissä arvottomat. 02 770 2626.
SANOMALEHTIEN
LIITON JÄSEN
ISSN 0358-9161
Aineistoaikataulu
Julkaisupäivä valmis aineisto
tiistai
pe klo 16
torstai
ti klo 16
lauantai
to klo 16
vedostettavat
to klo 16
ma klo 16
ke klo 16
Vastuu ilmoituksista: Lehden suurin vastuu
ilmoituksen julkaisemisessa sattuneesta virheestä
on ilmoituksen hinta ja muihin lehtiin toimitetusta
aineistosta sen valmistusarvo.
Kustantaja: Priimus Media Oy.
Painopaikka: Salon Lehtitehdas.
Toimitusjohtaja Kirsti Kirjonen,
puh. Katso, neitsyt tulee
raskaaksi ja synnyttää pojan, ja hänelle annetaan nimeksi Immanuel - se merkitsee: Jumala on meidän
kanssamme.
Matt. Säkylä, Punkalaidun, Huittinen
ja Vampula: Almamanu 0800 392262
12 kk 129,30. Vanhemmat, isänmaa, lähimmäiset ja itsensä kunnioittaminen ovat Jumalan kunnioituksen lisäksi asioita, joita arvostamme ja pidämme kunniassa.
Kunnioituksen, tai sen puuttumisen kautta voidaan luokitella
paljon asioita tai ihmisiä. kaunis kannel soi,
he veisaa virttä uutta,
ei koskaan lopu se,
ei koskaan vanhene.
Kiitollisuudella muistaen ja kaivaten
Salme
Terttu
sisarien ja veljien lapset perheineen
muut sukulaiset ja ystävät
Ystävällisenä kutsuna ilmoitamme, että Ellen siunataan
haudan lepoon Kanta-Loimaan kirkossa lauantaina
10.1.2015 klo 12.00, minkä jälkeen muistotilaisuus
seurakuntatalossa. Kaikki ovat samanarvoisia vieraita. Ilmoittautumiset muistotilaisuuteen
2.1.2015 mennessä osoitteeseen eilaverho@live.. Jeesuksen syntymäpaikkakaan ei ollut
loistokas. Raafael
KUOLLEITA
AJANTIETO
Aurinko nousee tänään Loimaalla kello 9.38.
Aurinko laskee kello 15.17.
PÄIVÄN SANA
HARTAUSKIRJOITUS
Suuresti rakastettu
äitimme, isoäitimme, isoisoäitimme
ja sisaremme
Ester Eeva Orvokki
NIEMI
o.s. joulukuuta 2014
2
KALENTERI
NIMIPÄIVÄT
20.12. Hän odottaa lasta, Vapahtajaa.
Mitähän lähipiiri ajatteli Mariasta. (02) 588 8000, telefax (02) 763 1233.
Konttori ja toimitus avoinna ma-pe klo 9-14.
Ilmestyy tiistaisin, torstaisin ja lauantaisin.
Sähköposti: toimitus@loimaanlehti.fi
Ilmoitukset: ilmoitukset@loimaanlehti.fi
Tilaukset: tilaukset@loimaanlehti.fi
Jakeluhäiriöt: Puh. Laulut kertovat joulun iloisesta sanomasta perinteisin sanoin kuten Sylvian joululaulul-
la, Oi, jouluyöllä ja uudemmillakin kuten Sydämeeni joulun
teen, Tulkoon joulu. Presidentin linnaan tullaan kahdesta
ovesta. tai
puhelimitse 044 281 0041.
20.12. Verho
* 16.07.1924 Loimaa
. (02) 770 2204. 6 kk 61,60. Maria ja Joosef olivat ihmisten
silmissä aivan tavallisia köyhiä. Hinnat sisältävät arvonlisäveron 24%.
Toimitus:
Päätoimittaja Kati Uusitalo (02) 588 8030, 050 555 7526.
Toimitussihteerit: Sampsa Hakala, Tiina Naula.
Toimittajat: Lari Kiviranta, Anu Salo, Pasi Salo.
Ilmoitusmyynti:
Myyntipäällikkö Veli-Matti Knuuti (02) 588 8020, 0500 324 939
Myyntineuvottelija Sari Kaukoranta
(02) 588 8024
Myyntineuvottelija Liisa Kivinen
(02) 588 8021
Ilmoitussuunnittelija Kaisa Salmelin
(02) 588 8967
Myyntijohtaja/paikallislehdet Sari Kuusinen
040 539 0969 sari.kuusinen@sss.fi
Tilaajapalvelu SSS konsernin paikallislehdet
avoinna ma?pe klo 8?16 (02) 7702 626
tilaukset@loimaanlehti.fi , www.tilaajapalvelija.fi
Aleksandra ja Toni
Nikkanen
Tiesitkö?
välittää ilmoituksia
kaikkiin sanoma- ja
paikallislehtiin
koko valtakunnassa.
Soita p. 85: 12-14
Kunnia Herran,
maassa nyt rauha
Maa on niin kaunis -virsi loppuu
kunnian antamiseen Herralle. Tilaisuuden juontaja on Juhani Routasalo.
Suuri joulukonsertti Ypäjän
kirkossa su 21.12 klo 18.
PAIKALLINEN NÄKÖKULMA
Tilaushinnat:
Määräaikainen
Etutilaus: Lask.jakso
www.loimaanlehti.fi
Käsityöläiskatu 10, PL 2, 32201 Loimaa
Puh. Joulun
aika tuo meille erilaisen kunnioituksen aiheen. Jumala on luonut meidät kaikki erilaisiksi, mutta omaksi kuvakseen.
Raamattu kehottaa Room
Rakenteilla olevan Hirvikosken yhtenäiskoulunkaan tilat eivät mahdollista merkittävää oppilasmäärän kasvua.
Alastarolaisille yläasteen
säilymisessä on kyse myös
Tapani Ääri tuli Alastaron yläasteelle opettajaksi 21 vuotta sitten. Kaupungin säästöpaineet vaikuttavat totta kai
myös koulumaailmaan,
mutta en usko, että Alastaron yläasteen sulkemisella
saavutettaisiin suuria säästöjä.
Hänen mukaansa säästöt edellyttäisivät, ettei uutta koulukiinteistöä tarvitsisi rakentaa. Järjestö tukee yksimielisesti Loimaalta ehdokkaaksi asetettua Olavi Ala-Nissilää. Vuodet ovat menneet nopeasti.
Ääri ehti jo suunnitella sivuuttavansa juhlapäivän vieton kokonaan, mutta
kun osa vieraista ilmoitti tulevansa onnittelemaan joka
tapauksessa, päätti Ääri järjestää juhlat Seuraintalossa.
. Hänen
mukaansa nyt tarvitaan laajaa ja hyvää
yhteistyötä hyvinvoinnin, työllisyyden ja
Suomen talouden saamiseksi nousuun.
Ala-Nissilällä on laaja kokemus muun
muassa valtiovarainvaliokunnan ja eduskunnan pankkivaltuuston puheenjohtajana, Euroopan tilintarkastustuomioistuimen jäsenenä, lehtorina kauppaoppilaitoksessa ja Kauppakorkeakoulussa
ja KHT-tilintarkastajana.
Varsinais-Suomen Keskustan tavoitteena on neljä kansanedustajaa. Kuka ranskalaisurheilija
ilmoitti uransa päättymisestä
tällä viikolla?
10. Oli ihan sattumaa, et-
tä Alastarolle haettiin sijaista kesken lukuvuoden.
Opettajaksi en ollut ajatellut ryhtyväni, joten pedagogiset opinnot suoritin vasta
myöhemmin.
Alkuvuosina Ääri opetti
maa- ja metsätaloutta, biologiaa, maantietoa ja oppilaanohjausta. Koulun rehtorina hän
toiminut vuodesta 2000 saakka.
alueellisesta tasa-arvosta
ja kylän elinvoimaisuuden
turvaamisesta.
. Kuka Ruotsin ja Suomen
legendaarinen kuningas tunnetaan Pohjolan leijonana?
2. Järjestön
mielestä Loimaa ja koko seutukunta tarvitsevat jälleen oman kansanedustajan ja
Ala-Nissilällä ovat kaikki edellytykset ja
mahdollisuudet läpimenoon.
Ala-Nissilä sanoi, että hänen tavoitteensa on tuoda oma kokemuksensa Suomen ja Sipilän taloustalkoisiin. Lakivalmistelu vähimmäismitoituksen saamiseksi lakiin on nyt aloitettava pikaisesti.
Onnea rakkaat synttäreiden johdosta!
Toivottaa, Äippä
OSOITA TIETOSI
1. Suomi nousee yrittäjyyden ja työnteon kautta. En järjestä juhlia itselleni vaan tuttavilleni. Perheen kaksi vanhinta lasta ovat jo muuttaneet
pois kotoa.
Vapaa-ajalla rehtori lukee sekä tekee polttopuita ja pihatöitä. joulukuuta 2014
KITI SALONEN
Rehtori luottaa,
että Alastaron
yläaste säilyy
Loimaa/Alastaro
Kiti Salonen
50
Alastaron yläasteen rehtori Tapani Ääri täyttää tä- vuotta
nään 50 vuotta.
. Henkilöstö tukee toisiaan ja oppilaatkin ovat
varsin mukavaa porukkaa.
Koulussa on hyvä henki.
ÄÄRI luonnehtii itseään optimistiksi. Samalla on
tärkeää, että yhteiskunta ei eriarvoistu ja
peruspalvelut toimivat.
Kunnallisjärjestön mukaan Loimaalla on kuluvalla valtuustokaudella ollut
tärkeää toteuttaa valtuustosopimuksen
keskeisiä tavoitteita muun muassa peruspalvelujen turvaamisesta kaikille kaupunkilaisille, talouden tasapainosta ja
Loimaasta hyvänä paikkana elää, asua
ja yrittää. Kovin ponnistuksin ja hyvällä
yhteistyöllä on saatu jo merkittäviä tuloksia aikaan.
Kokous totesi, että keskusta on saanut merkittävästi lisää luottamusta sekä vuoden 2012 kuntavaalien hyvän tuloksen että syksyn seurakuntavaalien lisääntyvän kannatuksen kautta.
Eino Hyvönen EKL:n
piirihallitukseen
TURKU EKL:n Varsinais-Suomen piirihallitukseen on valittu muun muassa Eino
Hyvönen (Loimaa).
Piirin puheenjohtajana jatkamaan valittu Simo Paassilta otti syyskokouksessa kantaa niin sanotun vanhuspalvelulain toteutumiseen kunnissa.
. Keräilyharrastuksen kohde vaihtelee
innostuksen mukaan numismatiikasta, postimerkkeihin ja säästölippaisiin.
Kesäisin Ääri viljelee mansikkaa ja vadelmaa, joita
hän käy myymässä torilla.
. Tuija sekä lapset perheineen. Eduskunta linjasi lain, että jos yksikin toimipiste vuoden 2014 lopussa jää
alle 0,5:n hoitajamitoituksen, mitoituk-
sesta säädetään asetuksella. Montako yritystä yrityshautomo tuotti Loimaan seudulle?
5. Vuodesta 2000 lähtien hän on toiminut koulun
rehtorina ja opona.
Äärin mukaan koulumaailma ei ole 20 vuodessa juurikaan muuttunut:
tekniikka on lisääntynyt ja
erilaiset oppilaat huomioidaan aiempaa paremmin,
mutta muuten moni asia on
yhä niin kuin hänen tullessa taloon.
. Minkä kahden valtion
suhteiden lähentymisestä on
juuri kerrottu?
6. Esitykset yläasteen lakkauttamisesta ovat tulleet
ihan puskista, mutta ne ovat
vain kasvattaneet yhteishenkeämme.
REHTORIN TYÖTÄ Ääri kuvailee suhteellisen vapaaksi: jos jokin asia ei tule val-
miiksi tänään, työtä voi jatkaa huomenna.
Työpäivän jälkeiset illat
kuluvat yleensä nuorinta
lasta harrastuksiin kuskaten. Minkä niminen ?vuori. Näin odotamme käyvän, Paassilta sanoi.
THL:n seurantakyselyjen mukaan ympärivuorokautisen hoidon toimintayksiköt ja palvelujen järjestäjät ovat kehittäneet toimintaansa vanhuspalvelulain
mukaisesti.
. on
Oripäässä?
9. 3
Lauantaina 20. Kuinka monta mitalia Loimaan Uimaseura saavutti viime viikonloppuna Nokialla?
8. Tavoi-
te on mahdollisuuksien rajoissa ja vaatii
noin 50 000 ääntä.
Keskustelussa todettiin, että keskusta uudistaa yhteiskuntaa mutta ei halua
keskittämispolitiikkaa eikä tarpeetonta
vastakkainasettelua. Puheita
en kaipaa, vaan hauskaa ja
rentoa tunnelmaa.
PÖYTYÄLTÄ kotoisin oleva Ääri tuli Alastaron yläasteelle opettajaksi heti valmistuttuaan vuonna 1993.
. Se tuntuu kummalta
ajatukselta, sillä en tunne
itseäni niin vanhaksi. Mikä australialainen orkesteri esiintyy Hämeenlinnassa
ensi vuonna?
4. Syntymäpäivämatkalle on tarkoitus lähteä keväällä jonnekin lämpimään kaupunkikohteeseen.
PALJON ONNEA VAAN
Keskusta vaaleihin
yksimielisin tavoittein
LOIMAA Keskustan Loimaan kunnallisjärjestön syyskokous asetti tavoitteet
kevään eduskuntavaaleihin. Siksi hän ei jaksa
kantaa liiaksi huolta Alastaron
yläasteen tulevaisuudesta.
. Lasten kasvettua isommiksi olemme myös alkaneet matkailla. Esitykset
yläasteen
lakkauttamisesta
ovat tulleet ihan
puskista, mutta
ne ovat vain
kasvattaneet yhteishenkeämme.
. Kuinka paljon joulukuusi
voi juoda vettä ensimmäisenä
päivänä?
7. Saadaanko tänä vuonna
valkea joulu Loimaalle?
Oikeat vastaukset sivulla 22
Pappa rokkaa?vielä kuusikymppisenä! Onnea 21.12.,
t. Kuinka paljon Loimaa voi
joutua palauttamaan kehitysvammaisten ateriamaksuja?
3. Suunta on hyvä, mutta ei riittävä
Sportia, b&j, kuultoshop ja bello
mondo. Loimaa voi aloittaa kaupungin mainostamisen antamalla
arvoa joka kylälle, arvostamalla
asukkaita, työntekijöitä, yrittäjiä... Kiitokset harmaahiuksiselle
rouvalle, joka neuloi mittatilaustyönä kauniit mustat
villasukat. Tarjoiluissa tulisi käyttää lähi-, luomu-, ja sesonkiruokia, jaettavien materiaalien tulisi olla kestäviä ja tar-
peenmukaisia. Heinähatusta ja Vilttitossusta
tuttu poliisi Isonapa ahmii kaikki tontulle tarkoitetut ruoat, mutta jouluaattona heltyy antamaan paketit ruokaa
tuoneille lapsille.
ANNI SWANIN vuonna 1901 kirjoittamassa tarinassa Jouluaatto metsässä
karhu meinaa syödä hiihtämään lähteneen pikkupojan, mutta jouluaaton
vuoksi säästää
Joulun arvot pojan hengen.
Tarinan lopussa
tuntuvat
kaikki metsäneläimet juhlivat
olevan
yhdessä.
Swanin myöyhteisesti
hemmin julkaistut Jouluvieraita
opittuja:
ja Joulutähti kerystävyys,
tovat yhteiskunnan vähäosaisisantaminen
ta ja heidän oikeudestaan jouja rauha.
lunviettoon.
Swanin sanoma epätasa-arvoisuuden
korostumisesta jouluna on vielä tänäkin päivänä ajankohtainen ja saa monet
suomalaiset auttamaan.
ENTÄPÄS meidän oma satusetämme
Sakari Topelius. Ohjelmassa olisi pitänyt ottaa kantaa siihen, miten hankinnoissa voidaan huomioida ympäristönäkökohdat.
Loimaan kaupungilla on olemassa hankintasääntö. Ystävyys, antaminen ja rauha ovat asioita,
jotka nousevat esiin, kun suomalaiset
keskustelevat joulusta.
Jouluna pahiskin löytää itsestään hyviksen. Ohjelmassa olisi pitänyt ottaa kantaa siihen, miten
työarjen ekotehokkuutta voi
parantaa ja miten eri vastuualueilla voidaan edistää energiatehokkaiden ratkaisuiden
toteutumista.
Jokainen voi omalla työpaikallaan vaikuttaa: huomioidaan sisäilman lämpötila, valaistus, vedenkulutus, sähkölaitteiden käyttötavat paperinkulutus, jätteiden lajittelu, kierrätys jne.
Kaupunki on myös merkittävä tuotteiden ja palvelujen
hankkija. Jätemäärä pitäisi minimoida ja huolehtia
lajittelusta.
Tässä oli vain muutama esimerkki siitä, miten kaupunki voi omalla toiminnallaan
vaikuttaa merkittävästi. KU
LUKIJOILTA
Ilmasto- ja energiaohjelmasta kissan kukkaro
Loimaan kaupunginvaltuusto
hyväksyi kokouksessaan 8.12.
Ilmasto- ja energiaohjelman.
Tämän ohjelman valmistelussa
oli hiiri ollut kissalla räätälinä.
Pitkään valmistelussa olleen
ohjelman lopputulos ei vastaa
odotuksia, joita tällaiselle ohjelmalle voi asettaa.
Ohjelman valmistellut työryhmä oli ansiokkaasti paneutunut rakennusten energiatehokkuuden parantamiseen
ja osa ohjelmassa esitetyistä toimenpiteistä on jo pantu
täytäntöön, kiitos heille siitä.
Myös maankäyttöä, asumista ja kaavoitusta oli ohjelmassa käsitelty laajemmin, mutta kaikki muu oli jäänyt lapsipuolen asemaan.
Loimaan kaupungin toiminta on hyvin monialaista ja lähes
kaikilla osa-alueilla on mahdollisuus vaikuttaa energian
säästöön ja kestävään kulutukseen. Se on meidän
paras puolemme.
Marianna Langenoja
PÄÄKIRJOITUS
PÄIVÄN MIETE
Tieteen suuri tragedia on se, että ruma
tosiasia rikkoo kauniin teorian.
Thomas Huxley
Päätoimittaja Kati Uusitalo kati.uusitalo@loimaanlehti.fi
Säästöjä vai ?säästöjä??
Hauskasti nimetyt putkahuoneet
Saxenin sviitti, Björkvallin bungalow ja Kioski Kuneinen ja Kantola seisovat usein tyhjillään, sillä Loimaan poliisilla ei riitä miehistöä valvoa putkaa joka päivä
koko ajan, vaikka ?asukkaitakin?
olisi tarjolla.
Niinpä poliisipartio sahaa Ysitietä edestakaisin ja kuskaa kiinniotettuja Turkuun säilöön (s. Kuuba-keissi osoittaa hänen olevan
valtiomiesainesta ja haluaan
vähentää typerää kukkoilua.
. Köyhän täytyy
laulaa koleriperunoilla.
. Kiitos Loimaan päättäjille oman sairaalan
alasajosta.
. Miksi
ei kirjoiteta suunnitelmista
perustaa tilalle kuntouttava
osasto sairaalan sisätautiosaston paikalle. Miksi jatkuvasti kirjoitetaan
Alastaron vuodeosastopaikkojen siirrosta Loimaalle. 5).
Näin ei ole Loimaalla sentään
vielä joka päivä, sillä osan aikaa
työvuorot saadaan miehitettyä siten, että väki riittää myös valvon-
nien kilometrien päähän. Olisiko tätä sääntöä mahdollista
päivittää siten, että siinä otettaisiin huomioon ympäristökriteerit?
Hankintoja tehdessä voisi
punnita eri vaihtoehtoja: vuokraus, lainaaminen, yhteishankinta tai toiminnan suunnitte-
Pitkään valmistelussa
olleen ohjelman
lopputulos ei vastaa
odotuksia, joita
tällaiselle ohjelmalle
voi asettaa.
lu siten ettei hankintaa tarvita.
Ohjelmasta oli unohtunut
myös asukkaiden ympäristötietoisuuden lisääminen ja aktiivinen viestintä. Suurin uutinen siinä
. Kaupunki voi
järjestää tiedotuskampanjoita
ja hyödyntää erilaisia teematapahtumia.
KAUPUNGIN OMA toiminta on
aina esimerkkinä. Meidän kaikkien on ja kaikin keinoin taisteltava meihin
kohdistuvaa riistoa vastaan.
Taisto Levo
. Ollaan
vaan yhtä Loimaata yhdessä.
Lisätään palvelutarjontaa tai
ainakin pidetään palvelut
entisellään ja hyvä mieli. Me näytämme itsestämme sen
puolen, joka tahtoo pysytellä piilossa vuoden muina aikoina. Sitä
kautta rakennetaan yhteistä
tulevaisuutta yhtenäistä Loimaata.
. Pihoja ei taida peittää tänäkään vuonna joulukirjoista tuttu Rudolf Koivun pumpulin pehmeä lumikerros.
Kuitenkin ihmisissä tapahtuu joulun
aikaan jotain aika satumaista. Loimaan päättäjät vois mennä Rovaniemelle opintomatkalle! Rovaniemen hallinto puolittu ensivuonna 188 henkilöstä
90:een!
Jussi. Tarinan lopussa Muumipeikko katsoo unisena ikkunasta, kun metsän pikkuystävät riemuitsevat joulukuusen ympärillä.
Ne nauttivat ruoasta, juomasta, tähtitaivaasta ja toistensa seurasta.
EHKÄ meidän joulumme ei ole aivan
niin kuin saduissa. Etenkin
Tekemättä jäävät työt
tämä kuskipartio on todellakasaantuvat jollekin muulle. Sitten Loimaalla
ei ole enää sisätautiosastoa
vaan kaikki matkaavat Tyksin
ruuhkiin hoitoon. Kaikilla on
oma tapansa viettää joulua, mutta arvot
tuntuvat olevan yhteisesti opittuja. Valtuusto päätti
kuitenkin, että ohjelmaa päivitetään vuosittain, mikä onkin hyvä, koska Loimaan kaupungin ilmasto- ja energiaohjelmassa päivitettävää riittää.
Ohjelman päivityksen valmistelijoille toivoisin joululahjaksi ennakkoluulotonta ja laaja-alaista näkemystä ilmastoja energia-asioista. Muistatko senkin, että Taina Tomeran silmät tuikkivat vielä kirkkaammin, kun mummi avasi lahjansa?
LASTEN JOULUSATUJEN äärelle kannattaa pysähtyä, koska ne kertovat, mitä joulu meille merkitsee. näkee valitettavan usein.
Rikosten selvitysprosenteista
päätellen paikallinen poliisi on
tehokas, kaikesta huolimatta. Siihen olisi luullut ol-
leen aihetta ja ainesta, kun kokoomus täälläpäin mallikkaan
vaalimainnon kautta vastoin
yleisiä virtauksia on ottamassa
enemmän ja enemmän hommia hanskaansa.
Ihmettelevä lukija
. oli se, että
koolla olleella porukalle ei ollut
mitään sanottavaa päivän politiikasta. Kuulkaahan pikkupoliitikot
ja oman edun vartijat: ottakaa
oppia Barack Obamasta. Loimaa ei
onneksi ole tässä asiassa pyörää keksimässä.
Susanna Huolman
KOPIT
. Kaikkea hyvää Alastaron
Apteekin viehättävälle ja palvelevalle väelle ja kaikille alastarolaisille muistutukseksi, että oma
apteekki on aina oma ja lähellä.
Sanoisin myös että käyttäkää
alastarolaisten yrittäjien palveluja. Eiköhän se valkohäntäpeura
ole ihan virallinen nimi edelleen ja maaorava on maaorava
eikä tikutakuorava mitä samainen raati ehdotti uudeksi
nimeksi.
. Kaikki eivät koristele
kuusta perheen kanssa, niin kuin Lotta,
Janne, Minna, äiti ja isä Astrid Lindgrenin kertomuksessa. Olen saanut hyvää palvelua
monista liikkeistä, esim. Rauha ei synny ihmisyhteisöihin siten kuin metsään Swanin tarinassa. Lauantaina 20. Juuri siksi
kaupungin järjestämät tapahtumat ja tilaisuudet tulisi järjestää luonnonvaroja ja energiaa säästäen. ajomatkaa alueen
reunalta toiselle riittää.
Maalaisjärjellä ajateltuna poliisin tehtävä on ihan joku muu kuin
kuljettaa säilöönotettuja kymme-
Jotenkin tulee mieleen, että
onko tässä(kään) nyt ihan säästämisestäkään kyse. kun
kin usein se ainut partio alueella.
taan. Ohjelmasta puuttui myös suunnitelma ohjelman ylläpidosta ja päivittämisestä. Hänen käsialaansa ovat
sellaiset suomalaisten suosikkilyriikat
kuin Varpunen jouluaamuna, Sylvian
joululaulu ja En etsi valtaa loistoa. Mielenkiinto heräsi keskustan järjestötoimintaa koskevasta Loimaan Lehden (18.12.)
uutisesta. Näissä kappaleissa koskettaa se joulun sanoma, joka perustuu johonkin muuhun
kuin markettien ostosralliin.
Tove Jansson tarkastelee jouluiloa
ulkopuolisen silmin, kun hän herättää muumit talviuniltaan jouluun. joulukuuta 2014
4
Kiitokset kaikille asiakkaillemme!
Lämmintä joulumieltä sekä
onnellista vuotta 2015
MIELIPIDE
Toivottavat: Marianne, Anniina, Pauliina ja Satu
www.sabrina.?
TOIMITTAJALTA
Ei ihan Rudolf
Koivun joulu
Muistatko vielä, miten Taina Tomeran
silmät tuikkivat, kun hän sai joululahjaksi nuken. Kuskaaminen on kuitenkin
jo arkea esimerkiksi Forssassa ja
Uudessakaupungissa.
Loimaan poliisin ainut partio ei
ehdi joka paikkaan muutenkaan,
sillä tehtäviä on ja alue on muutenkin laaja . Sarka on
Sarkamuseo ja Alastarogolf on
Alastarogolf. Toivotan Teille Sydämellistä Joulua ja kaikkea hyvää
Uuteen Vuoteen 2015!
Pienijalkainen mummu
. Kiitos heille hymystä ja
asiakaspalvelusta.
. Kuunnelkaa
herkällä korvalla omien alojensa asiantuntijoita ja tutustukaa muiden kuntien ilmastoja energiaohjelmiin. tasapuolisesti näin hyvä
maine kauas kiirii. Isot kiitokset Anni ja Tapio
Räisäselle, jotka järjestivät
meille päiväpiiriläisille mieltä
lämmittävän joulujuhlan.
. Näin tiedämme
mistä paikasta on kyse. Kukko se laulaa kauroilla, lukkari tahtoo voita. virheen lisäksi . Kuskaamiseen käytettynä aikana tekemättä
jäävät työt kasaantuvat kuitenkin
jollekin muulle, tai ne pitää jättää
kokonaan tekemättä.
Samanlaista ?säästämistä
Kyllähän putkan kohtalo meilläkin varmaan liipasimella on, Jari Riiali arvelee.
Hän näkee kuitenkin, että kuskaaminen vie aikaa
muulta tarpeelliselta toiminnalta.
Partiolta menee kuskaukseen se pari tuntia. Loimaan alueen talousrikokset tutkitaan Raisiossa, ja muualle menee myös
osa törkeistä huumausainerikoksista. Pahimpana yönä partio
on ajanut sinne kolmekin
kertaa. Kaikkiin peurakolareihin ja näpistyksiin ei päästä paikalle.
Poliisi saa Jari Riialin mukaan paljon palautetta re-
surssien suhteen.
. Tuntuu, että joka
instanssiin on laitoksen
väellä joku yhteys. Siellä on ollut noin
60 rikosta vuodessa.
Kaikkiaan alueella on ri-
koksia vuodessa noin 1 600,
mutta tehtäviä kaikkiaan
6 000.
Loimaan polisii tutkii
kaikenlaisia juttuja näpistyksistä henkirikoksiin. Käytännössä työvuoro menee siihen.
Viikonloppuisin alueella
yritetään pitää kaksi partiota ajossa, muuten on pääosin yksi.
Ja se ainut voi siis olla
putkareissuilla suuren osan
yöstä.
Tilanne on putkakuljetusten suhteen jo arkea
esimerkiksi Forssassa, josta epäillyt viedään Hämeenlinnaan. Lähinnä joitakin
asunto-, liike- ja bensa-asemamurtojuttuja.
. Samoin Uudestakaupungista epäillyt kuskataan Raumalle tai Turkuun.
. Meillä ei resurssipulan
vuoksi millään riitä miehiä putkan vartiointiin koko ajaksi, Loimaan poliisin
komisario Jari Riiali sanoo.
Viime aikoina säilöönotettuja ihmisiä onkin ajoittain kuljetettu Turkuun.
. Heitä ei ole ollut meillä vuoteen, nykyään
kaikki harjoittelijat on keskitetty pääpoliisiasemalle
Turkuun.
Loimaan poliisin alue käsittää Loimaan lisäksi Oripään, Pöytyän, Auran, Kosken, Marttilan ja Tarvasjoen kunnat, joiden yhteenlaskettu väkiluku on hieman
yli 37 000.
. Monesti on niin, että
yksi rikos kun selviää, niin
samalla voi selvitä kerralla
20?30 juttua.
Näin on tyypillisesti huumausainerikoksissa ja nettipetossarjoissa.
. Komisario Jari
Riiali toteaa,
että joissakin vuoroissa partio on
joutunut viemään kiinniotettuja Turkuun kolmekin kertaa.
ja heistä oli iso apu perustutkinnassa ja hälytystehtävissäkin. KYLLÄHÄN meitä tarvit-
taisiin Loimaalla lisää, mutta ei auta mikään, päätökset
tehdään ylemmällä tasolla.
Poliisi on saamassa valtakunnallisesti lisää virkoja, mutta niiden kohdistumisesta eri poliisiasemien
kesken ei ole vielä tietoa.
Paikallisesti tehtäviä joudutaan priorisoimaan. Kiireelliset hälytystehtävät
Loimaalla hoidetaan, mutta osa tehtävistä on ?odotuksella?, eli ne hoidetaan
kun ehditään.
. Loimaan poliisilla ei riitä
miehiä vartioida putkaa
joka päivä, joten ajoittain
kiinniotettuja viedään
pääpoliisiasemalle asti
KATI UUSITALO
Loimaan seutu
Kati Uusitalo
. Porukka on
asemalla hyvää ja motivoitunutta, ja kun suurin osa
poliiseista asuu seudulla,
he tuntevat kansaa.
. Kansalaiset tietävät, että on huono tilanne. Turussa on pienet välimatkat.
Loimaan seutukunnan
pinta-ala on 2 299 neliökilometriä, kun esimerkiksi Turun kaupungin pinta-ala on noin 246 neliökilometriä.. Yksi rikos kun
selviää, niin samalla
voi selvitä kerralla
20?30 juttua.
Nämä marihuanakasvustot ovat löytyneet paikallisesta kerrostalosta. Lisäksi jos tutkija matkaa Turkuun hoitamaan kuulustelua, ei pari tuntia enää riitäkään.
LOIMAAN POLIISISSA työskentelee tutkintapuolella
kymmenen henkilöä, kenttähommissa 14.
. Vielä pari vuotta sitten
tutkinnassa oli 13 henkilöä
ja kentällä 16. Ennen meillä oli myös harjoittelijoita yksi tai kaksi kerrallaan,
Loimaan poliisilla ei riitä kaikin
ajoin tarpeeksi työvoimaa vartioimaan säilöönotettuja
epäiltyjä. 5
Lauantaina 20. Rikoslakirikoksissa prosentti on 58, vuonna 2013 se
oli 53 ja 2012 jopa 68 prosenttia, komisario Jari Riiali
Loimaan poliisista toteaa.
Koko Suomen ja myös
maakunnan osalta prosentti on 47.
Esimerkiksi seksuaalirikoksissa selvitysprosentti on Loimaalla tänä vuonna peräti 240, joka tarkoittaa sitä, että on onnistuttu
selvittämään myös vanhoja rikoksia.
. Liikennerikokset työllistävät Loimaalla jopa kohtuuttoman paljon.
Valvontatolpista tulee
paljon juttuja tutkittavaksi, ja moni tekijä on kaiken lisäksi muualta päin
Suomea.
. Poliisi koetaan tärkeäksi ja näkyvä valvonta lisää turvallisuutta.
Riiali toivookin, että
päättäjät satsaisivat sisäiseen turvallisuuteen, kun
rikollisuus lisääntyy: osin
kansainvälisten rikollisliigojen saapumisen vuoksi
ja osin erilaisten internetin
lieveilmiöiden vuoksi.
. Ulkoisesta turvallisuudesta puhutaan paljon esimerkiksi Ukrainan tilanteen
vuoksi, mutta sisäinen turvallisuus koskettaa tavallista kansalaista päivittäin.
Loimaan poliisi keskivertoa tehokkaampi
. Nythän vuodenvaihteessa Tarvasjoki tippuu
meiltä pois, kun se liittyy
Lietoon. Ne päätyvät todisteiksi huumejuttuun, Jari Riiali ja Lassi Harala toteavat.
HYVIIN selvitysprosentteihin on Jari Riialin mielestä selvät syyt. Heidän tavoittamisensa teettää työtä.
Tutkintaa on maakunnassa keskitetty pois alueilta. Niitä on muutamia
vuodessa. joulukuuta 2014
AIHETTA JUTTUUN Soita:
Toimitussihteeriemme puhelinnumerot ovat
02 588 8031
02 588 8032
UUTISET
Reissu Turkuun jopa
kolme kertaa yössä
. Selvittämisprosentit muuta
maata korkeampia seudulla
Loimaan seutu
Kati Uusitalo
Rikosten selvittämisprosentit ovat keskivertoa paremmat Loimaalla.
. Alueella on valtateiden vuoksi suhteessa enemmän liikennerikoksia kuin muualla, mutta muuten seutu
ei poikkea rikostyypeiltään
muista.
. Poliisi tuntee myös tekijäporu-
kan, meillä on esimerkiksi näitä vakio-omaisuusrikosveijareita.
Toimintavalmius on Loimaalla hiukan muuta maakuntaa huonompi: Loimaalla poliisi on tänä vuonna ollut hälytyksen jälkeen
keskimäärin 21 minuutissa
paikalla, kun koko laitoksella aika on 19 minuuttia.
. Lisäksi sellaiset
omaisuusrikossarjat, joissa
saattaa olla joko maakunnallisia tai jopa valtakunnallisia kytköksiä, tutkitaan
erityistutkinnassa Turussa.
Tulevaisuudenuskosta kertoo yrityksen omistaman, niin sanotun entisen Nesteen tontin, maaperän
kunnostustyöt kuluneen kesän ja
syksyn aikana.
Toimitusjohtaja Juha Kumlanderin mukaan tontille on tarkoitus laajentaa ja kehittää tuotantotiloja.
Hän kertoo, että entisen huoltamon maaperä vaihdettiin ja puhdistettiin Ely-keskuksen lupaehtojen mukaisesti. Toisaalta nopeita ratkaisujanat supistuvat voimakkaasti. joulukuuta 2014
6
TALOUS
Kahvilasta
vietiin rahaa
LOIMAA Kahvilaan murtauduttiin keskiviikon ja
torstain vastaisena yönä
Alastarolla.
Sisään oli päästy rikkomalla oven lasi.
Tiloista oli anastettu vähäinen summa rahaa.
Virtajohtoja
varastettiin
LOIMAA Kolme voimavirtajohtoa anastettiin teollisuuskiinteistön pihapiiristä Alastaron Teollisuustiellä keskiviikon ja torstain
välisenä aikana.
Varastetut jatkojohdot
olivat 50-metrisiä.
Lvi-alassa imua
KOULUTUS Lvi on yksi
opiskelupaikkaa hakevien nuorten suosikkialoista.
LVI-Tekniset Urakoitsijat
uskoo, että alan vetovoima
jatkuu kevään yhteishaussa. Paras vertailukohta ovat lähialojen tutkinnot; verrattuna esimerkiksi rakennus-, metallisekä sähköalojen valtakunnalliseen keskiarvoon talotekniikan perustutkinnon
vetovoima oli yli 30 prosenttia parempi.
Kevään 2014 hakutilastojen mukaan talotekniikka on yhtä suosittu kuin
autoala, joka on nuorten
miesten ikisuosikki.
. roopan unionin ja Venäjän välinen kauppapoliittiToimitusjohtaja arvioi yt-neunen konflikti talousvotteluiden pääl- Maailmanpolitiikan
pakotteineen aihelimmäisenä kei- takia Venäjän
uttaa harmaita hiuknona olevan lo- kauppamme on epä- sia, vaikka Willet eimautukset, kosvät ole pakotteiden
ka tilanteen us- varmalla pohjalla
piirissä.
kotaan olevan vä- ensi vuonna.
Ongelmana on
Entisen Nesteen
paikalle voi nousta
tuotantotiloja
Loimaa
Lari Kiviranta
Vilakoneella uskotaan talouden
ongelmien olevan ohimeneviä. Vuoden aikana rupla on devalvoitunut lähes 80 prosenttia.
Tämä tarkoittaa sitä, että meidän
tuotteemme ovat kallistuneet lähes kaksinkertaisiksi venäläisille
asiakkaillemme.
VILAKONEELLA on käynnistet-
ty yhteistoimintaneuvottelut, joilla varaudutaan osaltaan Venäjän
kaupan epävarmuuteen.
Neuvotteluiden piirissä on koko
135 työntekijän henkilöstö, lukuun
ottamatta tuotekehitystä.
Itänaapurin taloudellinen oireilu ei ole Vilakoneelle merkityksetöntä, koska Venäjän kauppa on yksi yrityksen kolmesta tukijalasta. Saastuneet maa-aineet poistettiin ja vietiin Forssaan Kiimassuolle, ongelmajätteen kaatopaikalle. Lauantaina 20. Maailmanpolitiikan takia Venäjän kauppamme on hyvin epävarmalla pohjalla ensi vuonna,
toimitusjohtaja Juha Kumlander
summaa ja vilkaisee ohimennen
näyttöpäätteeltään ruplan kurssikehitystä.
Rupla näytti alkuviikosta olevan hetkellisesti vapaassa pudotuksessa, huolimatta Venäjän keskuspankin ohjauskoron tuntuvasta korottamisesta.
. Maan alta poistettiin myös
polttoaineen jakelulaitteet. Suosiota mittaa vetovoimaluku, joka kertoo ensisijaisten hakijoiden määrän suhteessa tarjolla olleisiin aloituspaikkoihin.
Koulutuspaikkaa voivat
hakea vain ilman aikaisempaa toisen asteen tutkintoa
olevat henkilöt. Ensi vuonna Venäjän markki- netaantuma.
. Ammatti on itsenäinen, ja vuorovaikutustaidot kuuluvat jo perusvaatimuksiin. Vilakoneella
yt-neuvotellaan
idänkaupan
epävarmuuden
takia
Loimaa
Lari Kiviranta
Kuluneen viikon uutisia Venäjän
taloutta horjuttavasta ruplan heikkenemisestä ja öljyn halpenemisesta on seurattu haukankatseella ympäristönhoitokoneita valmistavalla Vilakoneella.
. Maa-
perän puhtaus varmistettiin laboratorionäytteillä, ennen kuin tilalle tuotiin puhdasta täyttömaata.
Tontilla sijainnut huoltamo
lopetti toimintansa vuosi sitten.
Huoltamorakennus purettiin alkuvuodesta.. Hankerahoitus on nyt huomattavasti vaikeampaa. Venäjä on ollut meille kasva-
Suunnittelupäällikkö Jesse Suonsivu ja asentaja Mikko Laine tutkivat upouuden Wille-mallin hydrauliikkaa.
Vilakoneen muilla päämarkkinoilla Pohjoismaissa taloudellinen tilanne on edelleen kohtuullinen.
va markkina-alue jo monta vuot- liaikainen ja ohimenevä suhdanta. Työt puolestaan
tehtiin pilaantuneen maan puhdistukseen erikoistuneiden asian-
pakotteiden vaikutus kansainvälisesti toimiviin venäläisiin rahoituslaitoksiin.
. Korjausrakentaminen ja huoltotoiminta ylläpitävät lvi-asennusalan työllisyyttä. Energiatehokkuusvaatimukset ovat
muuttaneet alan töitä
suuntaan, jossa asentajien
asiantuntijuus korostuu.
LAINA Varsinais-Suomella on eväät menestyä vielä paremmin kuin nyt. Pakotteiden takia keinovalikoima isoissa
projekteissa on pienentynyt.
Myös korkojen nousu ja ruplan
devalvoituminen hankaloittavat
rahoituksen järjestämistä.
Kauppaa itänaapuriin yritetään
silti tehdä: Vilakoneella on edelleen tarjouskantaa ja projekteja
suunnitteilla Venäjälle.
. Suosiota selittää myös
työllisyystilanne. Tänä vuonna kaupanteko Venäjälle on muodostanut
noin kolmasosan Vilakoneen liikevaihdosta.
. Tämä vaikuttaa työllisyyteemme ai- kaan kriisiin ei ole odotettavissa.
Yt-neuvottelut ratkennevat
nakin alkuvuoden aikana, Kumlander perustelee ja sanoo yrityk- tammikuun aikana.
sen varautuvan siihen, että ensi vuoden alku on normaalia rau- RUPLAN hinnanlaskun ohella Euhallisempi työllisyyden kannalta. Vetovoimaluvut arvioitiin uudestaan,
koska aikaisempien vuosien luvut eivät ole vertailukelpoisia. Tilauksia ei ole toistaiseksi peruttu, toimitusjohtaja huomauttaa.
Toimitusjohtaja Juha Kumlander laskee,
että Nesteen
entiseltä huoltamoalueelta kaivettiin
ja kuljetettiin
maata pois reilu 50 täysperävaunullista.
tuntijoiden suunnittelemana ja
valvonnassa.
. Alan
palvelujen tarve pysyykin
korkeana talouden ongelmista huolimatta, yhdistyksen asiantuntija Juha-Ville
Mäkinen sanoo.
Suosion taustalla on
myös se, että nuorilla on
todenmukainen kuva alan
työtehtävistä.
Työympäristöt ja -välineet ovat kehittyneet, ja
työhön liittyy paljon tiedonhankkimiseen, töiden
suunnitteluun ja laadunhallintaan liittyviä tehtäviä. Näen isoja
mahdollisuuksia energiataloudessa, kierrätyksessä ja uusiutuvassa energiassa.
Maakuntajohtaja Juho Savo Viirissä
Venäjän kriisi heijastuu
Saviseudulle saakka
LARI KIVIRANTA
Hänen nimensä puuttui kunnallisjärjestön valinnoista, joista Loimaan Lehti uutisoi
torstaina (LL 18.12.).
Postilaatikko
revittiin irti
LOIMAA Postilaatikko revittiin irti 5. Ei tällaista paperia voi hyväksyä, vaan talousarvion laadulliset tavoitteet on saatava uudelleen valmisteluun. Saastamoisen keskustelunavausta seurasi vilkas keskustelu, jonka kuluessa päädyttiin
pohtimaan niin asioiden valmistelun kuin päätöksenteon kulttuuria, hetkittäin hyvinkin kriittisesti.
Saastamoinen ilmaisi tuohtumuksensa siitä, että talousarvion laadullisten tavoitteiden esittämistavassa on vakavia puutteita, minkä lisäksi tavoitteiden täyttymisen mittarit puuttuvat kokonaan.
. Nyt
ne ovat yhdentekevää puutaheinää, Saastamoinen arvosteli.
SAASTAMOINEN JOUTUI useaan
otteeseen selventämään, mitä oikeastaan tarkoitti ja mitä vaati
muutettavaksi. joulukuuta
Hirvikoskentie 66:ssa. Kannatettu esitys
hyväksyttiin äänestyksessä 12?9.
Voimakkain valtuustossa esitetty kritiikki kohdistui suoraan sivistyslautakunnan työhön. Ypäjällä tämä näytettiin toteen torstain kokouksessa,
kun valtuusto jyräsi pitkään valmistellun, sivistyslautakunnan ja
kunnanhallituksen jo hyväksymän
koulustrategiaesityksen ja palautti
sen takaisin lähtöruutuun.
Uuteen valmisteluun johti Jari Hepomaan (kok.) esitys, jonka
mukaan koulustrategia valmistellaan Ypäjän kunnan koko strategian yhteydessä, valtuuston työskentelynä.
. Niihin on puuttunut kunnan tarkastuslautakuntakin.
ASIASTA ÄÄNESTETTIIN. Vastakkain olivat Hepomaan esitys sekä kunnanhallituksen valtuustolle tuoma sivistyslautakunnan pää-
tös, joka toteutuessaan olisi siirtänyt kouluverkon uudistamista
vuosilla eteenpäin.
Hepomaan taakse asettuivat
kokoomuksen Terhi Löfstedt, Tapio Ahonen, Markku Saastamoinen ja Sampsa Jaakkola, vihreiden Pirkko Herd ja Jenni Mäntynen, keskustan Matti Alanko, Jari
Rämö ja Niina Laaksonen (Markku Leppälahden varalla) sekä sosialidemokraattien Pirjo-Riitta Palonen ja Mirja Jokio.
Keskustan rivit eivät siis pitäneet, vaan kolme kymmenestä keskustan valtuutetusta halusi
kouluverkon uuteen valmisteluun.
Koulutoimen strategian olivat
jo nyt valmiit hyväksymään keskustan Eija Kara, Juhani Kaunela,
Päivi Laine, Matti Mikkola, Jouni
Paloposki, Antti Rantanen ja Juha
Mäenpää (Heikki Levomäen varalla), perussuomalaisten Markku Heikkilä sekä vasemmiston Veijo Simola.
Satikutia talousarvion esitystavasta
Ypäjä
Anu Salo
Valtuutettujen piti lähteä yhteiselle jouluaterialle puoli kahdeksalta, mutta toisin kävi. Koulujen lausuntoja ei toimitettu lainkaan liitteinä kunnanhallitukselle tai valtuustolle! Miksi liitteet pimitettiin, Hepomaa kysyi ja kertoi hankkineensa lausunnot käsiinsä.
HEPOMAA LUKI neljän koulun
lausunnot valtuuston kokouksessa ääneen. 7
Lauantaina 20. Leppäkosken esitystä kannattivat vihreiden Eira Rosenberg sekä
perussuomalaisten Teuvo
Nieminen ja Tea Uusimäki.
Kun asiasta äänestettiin, kuntaliitosneuvottelujen jatkamisen kannalle
asettui edellä mainittujen
lisäksi kokoomuksen Hanne Seestie.
Muut valtuutetut äänestivät yhteisen strategian laatimisen esittämisen
puolesta.
Kokouksesta olivat poissa Tarja Nieminen (vas.) ja
Lassi-Antti Haarala (kesk.),
jonka varajäsenenä toimi
Ari Valta.
FORSSAN SEUDUN kuntarakenneselvitys valmistui
marraskuun lopulla. Tarkastuslautakunnan tekemiä huomioita ei talousarviossa
näy, vaikka pitäisi. joulukuuta 2014
Neuvotteluajat
LAINA Sain 1990-luvun lama-ajan opiskelijana perunaa ja nakkeja. Selvityksessä olivat mukana
Forssa, Humppila, Jokioinen ja Tammela.
Selvityksen loppuraportissa suositeltiin, että mukana olleet kunnat perustavat yhdessä uuden kunnan.
Toiseksi parhaaksi vaihtoehdoksi raportti näki kuntaliitossopimusten solmimisen niiden kuntien kesken,
joilla on siihen valmiudet.
Asiasta äänestettiin keskiviikko-iltana Humppilan
lisäksi Forssan, Tammelan
ja Jokioisten valtuustoissa.
Kunnista ei löytynyt liitoshaluja, mutta Forssan kaupunki olisi valmis yhteisen
kaupungin perustamiseen.
Myös Tuomas
Levomäki
johtokunnassa
LOIMAA Keskustan Loimaan kaupungin paikallisosaston puheenjohtaja
Tuomas Levomäki kuuluu
myös kunnallisjärjestön
johtokuntaan. Hänen näkemyksensä mukaan valtuustolla tulee
olla oikeus terävöittää tavoitteenasettelua, jos kerran tarkastuslautakunnan huomiotkin on tarkoitettu vakavasti otettaviksi.
Avausta seurasi monipolvinen
keskustelu, jossa kokousteknisiä
kiemuroita aukoessa Saastamoinen sai vuoroin kannatusta omiltaan, vuoroin sitä vedettiin pois.
Hetken oltiin ajautumassa jopa
koko budjetin auki repimiseen ja
uudelleen valmisteluun, kunnes
syntyi lopulta valtuuston ja tarkastuslautakunnan rooleja täsmentämällä yhteisymmärrys siitä, mistä
ja miten äänestää. Ja aloitus viipymättä, Hepomaa korosti. Laatikko oli heitetty naapurin pihalle. Nyt lama-ajan
opiskelijoille on tarjolla tacoja mausteisella
paputäytteellä, soijajugurttia ja höyryriisiä.
Toimittaja Pekka Remes Turun Tienoossa
PAIKALLISIA
maanantai-tiistai klo 17.30 asti
ajanvarauksella puh. Välillä käytiin
kymmenen minuutin neuvotteluja jäähdyttelytauollakin.
LOPULTA VALTUUSTO äänesti ensi
vuoden talousarvion sellaisenaan
hyväksytyksi äänin 15?6. Vaikka Ypäjän ensi vuoden talousarviosta ei
muutettu pilkkuakaan, siitä käytävä keskustelu venähti pitkäksi.
Niinpä valtuutettujen letka lähti eineelle puolitoista tuntia aikataulusta jäljessä.
Syynä oli talousarvion valmisteluun ja sen tekstiosaan kohdistunut
satikuti, jota antoi Markku Saastamoinen (kok.). Talousarvion uudelleen valmistelun puolesta äänestivät kokoomuksen Jari
Hepomaa, Sampsa Jaakkola, Terhi
Löfstedt ja Markku Saastamoinen
sekä sosialidemokraattien Mirja
Jokio ja Pirjo-Riitta Palonen.
Kunnanjohtaja Vesa Ketola vastasi saamaansa kritiikkiin, että talousarviotavoitteet täsmentyvät ja
niiden mittaaminen ilman muuta
huomioidaan, kun kunnan strategiaa ensi vuonna valmistellaan.
Valtuuston puheenjohtaja
Matti Alanko myönsi, että talousarvion valmisteluun ja siitä
päättämiseen tulisi saada enemmän aikaa.
Jenni Mäntynen (vihr.) lupasi
kunnanhallituksen jäsenenä ottaa
saaduista neuvoista vaarin.
HUMPPILAN kunnanvaltuusto päätyi keskiviikkoiltana esittämään Forssan
seudun naapurikunnilleen
yhteisen strategian laatimista äänin 15?5.
Vihreiden kunnanvaltuutettu Hannu Leppäkoski esitti kokouksessa, että
Humppila jatkaisi kuntaliitokseen tähtääviä neuvotteluja liitoksiin halukkaiden
kuntien kanssa. Valtuusto
äänesti koulut
koko kunnan
strategian osaksi
Jari Hepomaa
(kok.) oli kokouksessa
aktiivinen ja
esitti voimakasta kritiikkiä sivistyslautakunnan
työtä kohtaan. Hepomaa
nimitti sitä ?keskustan nurkkakuntalaiseksi puuhaksi?.
. Miten sivistysjohtajan tekemät laskelmat ja samalla hänen ammattitaitonsakin voidaan tällä tavoin kokonaan ohittaa, Hepomaa ihmetteli.
Hän piti hyvin kyseenalaisena, että sekä kunnanhallitus että
valtuusto pakotettiin ohittamaan
päätöksenteossa kaikki se kirjallinen materiaali, joka tuli Ypäjän
kouluista.
Humppilasta
ei liitoksille
. Jari Rämö
(kesk.) halusi niin ikään, että perusopetuksen kustannukset tarkistetaan uudemman kerran. Havainnot Loimaan poliisiasemalle numeroon 029 5417 336.. Kyse on sentään Ypäjän koko
kouluverkon tulevaisuudesta! Siitä ei voi mitenkään päättää pienissä keskustan kerhoissa, pönttöuunin lämmössä. Yhdysluokat ovat kestämätön ratkaisu, Herd sanoi.
Puheenvuoron käyttänyt kunnanhallituksen jäsen Anni Vääri (kok.) totesi oppilaiden olevan
eriarvoisessa asemassa, minkä
lisäksi hän ihmetteli erityisoppilaiden eristämistä Ypäjänkylän
kouluun.
Liitteiden puuttumista kunnanhallituksen ja valtuuston työstä
kritisoivat voimakkaasti Terhi Löfstedt (kok.) ja Tapio Ahonen sekä
Jenni Mäntynen (vihr.). Meille tuotiin tänne nyt strategia, joka ei perustu yhtään mihinkään. 010 257 3202
Puhelun hinta: Lankapuhelimesta 0,0828 /puhelu + 0,0595 /min
Matkapuhelimesta 0,0828 / puhelu + 0,1704 /min
Yhdessä hyvä tulee.
Kouluverkko takaisin
lähtöruutuun Ypäjällä
ANU SALO
. Koulutoimen strategia äänestetiin Hepomaan esityksestä uuteen
valmisteluun,
osana koko
kunnan strategiaa.
Ypäjä
Anu Salo
Ylintä valtaa kunnassa käyttää
valtuusto. Miksi opettajia ei ole kuunneltu. Opettajien ammattitaitoa ei
voi väheksyä niin kuin sivistys-
lautakunnassa nyt on tehty. Ypäjänkylän koulun ja
Levän koulun kannanotoissa tulee
vahvimmin läpi opettajien huoli opetuksen laadusta tilanteessa,
jossa työtä voidaan joutua tekemään jopa neljän ikäluokan yhdysluokissa.
Kartanon ja Perttulan kouluissa oltaisiin puolestaan jo valmiita kahden koulun eli yhtenäiskoulun malliin, joka päättäjille
alun alkaen virkamiestyön pohjalta esiteltiin.
Pirkko Herd (vihr.) kiitteli Hepomaan esitystä.
Lauantaina 20. joulukuuta 2014
8
Sininen metsä oksilla
u
l
o
u
j
n
a
s
s
t
u
a
n
m
l
i
t
u
n
a
o
,
.
a
u
t
n
u
h
a
a
e
k
l
a
v
n
e
v
l
a
t
a
a
an kant
Lämmin
Joulutervehdys
Onnea Vuodelle 2015
Hyvää Joulua ja
Onnellista Uutta
Vuotta 2015
toivottaa jäsenilleen
Eläkeliiton
Alastaron yhdistys
HYVÄÄ JOULUA JA
ONNEA VUODELLE 2015
työmme tukijoille ja avustajillemme.
Varsinais-Suomen Näkövammaiset ry
Loimaan Seudun alaosasto
Kiitokset vuodesta 2014,
lämmintä joulua ja
menestyksekästä uutta vuotta!
Sanna & Jari × J&S Subcontracting Oy
T: Esteri Hahko
Mari Hahko perh.
Matti Hahko
ALASTARON KYLÄYHDISTYS RY
toivottaa Hyvää Joulua ja
Uutta Vuotta 2015!
Tunnelmallista Joulua ja
Hyvää Uutta Vuotta 2015!
LOUNAIS-SUOMEN SYÖPÄYHDISTYS RY:N
LOIMAAN SEUDUN PAIKALLISOSASTO JA
LOIMAAN SYÖPÄNEUVONTA-ASEMA
Hyvää Joulua ja
Onnellista Uutta Vuotta!
Hermoratahieroja Pirjo Lehto
Kiittäen kuluneesta vuodesta
Rauhallista Joulua
ja Hyvää Uutta Vuotta
Oikein Hyvää Joulua ja
Onnellista Uutta Vuotta 2015!
Toivottelee HENRIIKAN väki
Loimaan Seudun Reumayhdistys ry
Lämmintä Joulumieltä ja
Menestyksellistä Uutta Vuotta 2015!
+\Yll -RXOXD MD
2QQHOOLVWD 8XWWD 9XRWWD
+DQQHOH MD 7HUKR 5LVWLPlNL