Sivu 6 Onkohan kaikki sittenkään päin mäntyä. Lisäksi apuna on putki, joka tuo vettä koulun kaivosta, Risto Rantanen ja Pirkko Lipponen kertovat. 2010 Auringon tuoma lämpö on hyvä ehdokas positiivisuuskisaan: käy täälläkin vuodesta toiseen, vaikka tietää aina lopulta saavansa köniin talvelta. Lampi täyttyy nyt vedestä, ja sen uskotaan olevan parhaimmillaan juhannukseen mennessä. alv. Elina Haverisen ja Henrika Kultasen ensimmäisessä omassa näyttelyssä on esillä monen eri tyylilajin töitä kuten valokuvausta, tekstiilitöitä ja akryylimaalauksia. Ehdotuksia positiivisimmasta saa tehdä kuka vaan. Tällaisia kummastelee Teppo Vihola. Sivu 5. KATI UUSITALO Tekolampi tulee Virttaan mökkikylän maisemiin. Loimaan seudun nuorkauppakamarin puheenjohtaja Antti Taberman kehottaa antamaan tunnustusta ansioituneille, kun on kerrankin tilaisuus. Loimaan seudun nuorkauppakamarin puheenjohtaja Antti Taberman miettii, että jos ei edes yritä katsoa hyvällä ympärilleen, niin eipä sitä sitten löydäkään. Mutta pitääkö huolestua, jos ei keksi yhden yhtäkään ehdokasta omasta päästä... Loimaan talousalueen paikallislehti • 96. Mikseivät ikkunoissa vilisevät maisemat enää kiinnosta. MAIJA PALOPOSKI +26 Loimaan seutu Kati Uusitalo Käsillä olisi tilaisuus todistaa, että osataan täällä myönteisestikin asioista ajatella, vaikka seudun asukkaat itse ja joku muukin joskus väittävät täkäläisiä ”perusnegatiivisiksi” Nyt pitäisi nimittäin löytää vähän muutakin myönteistä kuin viime päivien sininen taivas. Sivu 7 Laajentunut Uimakulju täyttyy – Uimakuljun pohjassa on kaksi lähdettä, joista lampi saa vettä. KIRJOITTAJAVIERAS T Ä N Ä Ä N VUOTTA 59 TORSTAI 20.5. TIINA NAULA Art Tyynelässä on esillä Valonsäikeitä-näyttely. Nyt pitäisi löytyä muutakin myönteistä kuin sininen taivas – haussa on nimittäin vuoden positiivisin loimaalainen. Sivu 8 Luovuutta esillä Elina Haverinen: Juuri herännyt. Uimarit ovat ottaneet lammen uuden ilmeen ilolla vastaan. vuosikerta P 1 D Nro 56 Irtonumeron hinta 1,00 € sis. Pitäisi oikein etsiä Vuoden positiivisin loimaalainen. Miksi vanhemmat antavat lasten tuijottaa dvd-filmejä automatkoillakin. Sivu 6 Näkemättömiä dvdiootteja Myönteistä mollotusta Ypäjänkylän uimapaikkaa Uimakuljua laajennettiin täksi kesäksi
Kojonkulman koulun pihaan saa tulla myymään uutta ja vanhaa tavaraa laidasta laitaan, esimerkiksi vaatteita, käsitöitä ja leivonnaisia. Lilja, Karoliina, Lilli 21.5. Paikkamaksua myyjiltä ei kerätä, mutta ilmoittautua pitää Marika Sadonojalle ja omat myyntipöydät pitää ottaa mukaan. (02) 770 2204 Sähköposti: toimitus@loimaanlehti.. klo 17.30 lauluryhmän harjoitukset, – klo 19 Sana ja rukous Ter vetuloa tilaisuuksiimme ! Savipellonkatu 5, puh. klo 13 eläkeläisten päiväpiiri Koulukujalla. Kuollut: Jussi Arponen 87v, Tyyne Helena Syrjänen 86v, Veikko Mikael Lehtinen 85v, Pertti Pekka Sikiö 63v, Reijo Lasse Juhani Ylen 56v. Unkarista Suomeen -konsertti Heimolinnassa pe 21.5. Kevätpörriäiset Kojonkulmalla Loimaa: lastenhoitaja, peltityöntekijä, fysioterapeutti, hevostenhoitaja, kioskimyyjä(yrittäjä), edunvalvontasihteeri, puhelinmyyjä, erityisopettaja, koulunkäyntiavustaja, englannin ja ruotsin kielen opettaja, kuvataideopettaja, terveydenhoitaja, avustava pajaohjaaja, myyntijohtaja, kenttämyyntipäällikkö, asiakaspalvelija, atk-suunnittelija, kuntokeskusyrittäjä, lastentarhanopettaja, ravintolatyöntekijä, myymäläsiistijä, verovalmistelija, sairaanhoitaja, kaivinkoneenkuljettaja, tiskaaja. . Oripää: ajoneuvoyhdistelmänkuljettaja, pyöräkuormaajankuljettaja. klo 18 lähetyspiiri srk-kodilla. Unkarilaiset taiteilijat konsertoivat Heimolinnassa Kaikkiaan 60 suomenhevosta on ilmoitettu shownäyttelyyn, joka järjestetään Suomenhevoskeskus Loimihaassa sunnuntaina. viim. . PÄIVÄN SANA Perjantai-iltana on vuorossa Pohjois-Unkarista Suomeen matkanneen ja sittemmin loimaalaistuneen alttoviulutaiteilija Ferenc Juhászin juhlakonserttisarjan toinen konsertti. To 27.5. 1960 konfirmoidut osallistuvat. Ke 26.5. klo 18 kylvösiunaus Eskolan tilalla, Kojonkulmantie 94. 050 544 2984. Tapahtumat Läskillä lukutaitoa -kampanjan loppupunnitukset: pta Ite-piste ti 25.5. klo 12–15 Kojonkulman koulun pihassa. Mellilän kirkko To 20.5. Shownäyttely kerää suomenhevoset Loimihakaan Ypäjänkylä valittiin vuoden 2009 hämäläiseksi kyläksi. Tapahtumalla on säävaraus, sillä sateen sattuessa ollaan Ahjossa. Ke 26.5. (02) 588 8000, telefax (02) 763 1233. Su 23.5. Tilaukset: tilaukset@loimaanlehti.. viim. Rovastik. anja.uusitalo@evl.fi t. Risto vetäjänä ja esitteet ja ilmoittautumiset 010 2323970. Pirjo Harstinen 050 525 1161. VUOTTA 59 KIRKOLLISIA ILMOITUKSIA 20.5. Konsertin teema Unkarista Suomeen viittaa symbolisesti matkaan niin paikassa kuin ajassakin. klo 10.30 maanantaikerho srk-talolla. Konsertin laajamuotoisena kulminaatiopisteenä kuullaan Ludwig van Beethovenin arkkitehtoninen Kevätsonaatti. Klo 18-19 arkipyhäkoulu. klo 18 Niinijoen raamattupiiri pankilla. klo 9 Vinkki-kerho ja klo 20 gospeljumppa Opistolla. To 27.5. Rovastik. Kirkkovaltuuston kokous srk.talolla klo 18. Verta voi luovuttaa 65-vuotiaaksi asti. Tapsa ja Risto mukana. Pöytyä: sairaanhoitaja, sosiaalityöntekijä, työvalmentaja, lähihoitaja, traktorinkuljettaja/ nurmikonhoito, puutarhatyöntekijä/kukkien myyjä, palveluvastaava, sähköja automaatiosuunnittelija. 31.5. Ilmoitushinnat: Ennen tekstiä 2,09 /pmm 3-sivu 2,09 /pmm Tekstissä 1,95 /pmm Tekstin jälkeen 1,68 /pmm Takasivulla 2,07 /pmm Etusivulla (modulikoot) 3,44 /pmm Kuolinja kiitosilmoitukset, kunnalliset ja kirkolliset ilmoitukset, heng.kokoukset 1,68 /pmm Määräpaikkakorotus 0,06 /pmm Värikorotus yhdestä lisäväristä 0,07 /pmm Hinnat sisältävät arvonlisäveron 22%. klo 18 Hirvikosken, Niinijoen ja Kojonkulman päiväkerhojen kevätkirkko, Koivunen, Mäkinen. Verenluovutuksen voi aloittaa myös vanhemmalla iällä, ennen kuin täyttää 60 vuotta. Ti 25.5. Toimitus: Päätoimittaja Kati Uusitalo (02) 588 8030, 050 555 7526. klo 13–18 Heimolinnassa Loimaalla, Väinämöisenkatu 2. Yhteistä kyläpäivää kokoonnutaan viettämään seuraintalolle puoliltapäivin soppalounaan merkeissä. klo 18 kylvösiunaus Sarkamuseolla, Loimaan seudun MTK ja Mellilän yhd. klo 10 messu, Pääkkönen, Lill. Alastaron ta Itte-piste ti 25.5. Rippikoulu srk.talolla klo 9 -12. Minna Eskeliselle puh. Olette saaneet Hengen, joka antaa meille lapsen oikeuden, ja niin me huudamme: “Abba! Isä!” Room. Ypäjänkylä kutsuu viettämään kyläpäivää Kojonkulmalla järjestetään toista kertaa Kevätpörriäisetmyyntitapahtuma. Kylä välittää -hankkeen nurkkauksessa saa tutustua Hämeen paikallistoimintaohjelman teemoihin ja antaa niistä palautetta. klo 7.30-20, matkat, lounas ja kahvi 30 e, ilm. To 20.5. Kultaiseniän kerhon retki Vammalaan, lähtö kivimakasiinilta klo 10. Helluntaipäivänä su 23.5. klo 9.30 srk-talolta, Virttaan Karoliinalta 9.45, paluu klo 17, lounas ja kahvi, 20 e. klo 18 naisten raamattupiiri srk-talolla. 2 Torstaina 20. klo 13 lähetyspiiri (SLS). 3) auto klo 12.30 Metsämaan vanhustentalo, ajaa Haaran kautta. Ke 26.5. klo 18 päiväkerhon kevätkirkko, Koivunen, Mäkinen. 4.6. MANNISTEN Johanssonin saunalla tilaisuus ensi ti. 25. 2) auto klo 12.30 Mellilä srk-talo, Karhulankyläntie. klo 18 K-L srk-talolla. Bussi Loimaa-Ypäjä. Su 23.5. Ilmoitukset: ilmoitukset@loimaanlehti.. klo 10 messu, Alanen, Pihlajamaa, Kirkkokuoro. Ehtoollishartaus Palvelutalolla klo 14. Ilm. KUOLLUT: Kaisa Maria Kukkonen s. ks. Verenluovutustilaisuus ma 24.5. Klo 18 seurakunnan kuorojen helluntaikonsertti. Laine 85 v. Pääkkönen 040 844 6803. Kirkkoherranvirasto avoinna ti ja ke klo 9-12. lähetysväen virkistyspäivä 8.6. 8: 15 21.5. Mukana on eri-ikäisiä oreja, tammoja ja ruunia sekä myös yksi jälkeläisryhmä. Ma 24.5. toukokuuta 2010 TÄNÄÄN 20.5. YPÄJÄ KUOLLEITA HELLUNTAISEURAKUNTA Su 23.5. klo 13 Koulukujan raamattupiiri. Su 23.5. Lauantaina Ypäjänkylässä järjestetään maakunnallinen kyläpäivä, jossa Hämeen Kylät julkaisee ja palkitsee vuoden 2010 hämäläisen kylän. Herra on minun elämäni turva, ketä siis säikkyisin. Toimitussihteerit: Sampsa Hakala, Tiina Naula. Opastusta annetaan kylän lainausasemalla kello 10–12 ja seuraintalolla kello 12.30–16. ed. Klo 13 kehitysvammaisten kevätkirkko, Pääkkönen, Kilpiö. Olavin kirkkoon ja Anneli Keinosen ateljeehen pe 11.6. Ti 25.5. Kartanomäenkatu 4, PL 2, 32201 Loimaa Puh. Su 23.5. Sanajumalanpalvelus kirkossa klo 10. klo 12 messu, Rikala, saarna Kai Kiilunen, Mäkinen, v. 31.5. 5 klo 19. 0407630647. Ti 25.5. klo 18 päiväkerhojen kevätkirkko, Pääkkönen, Lill. matkan ja lipun, ilm. 25.5. Kosti, Konsta, Konstantin Aurinko nousee tänään Loimaalla kello 4.32. Ma 24.5. Kustantaja: Priimus Media Oy. Te ette ole saaneet orjuuden henkeä, joka saattaisi teidät jälleen pelon valtaan. Kevätpörriäiset järjestää Kojonkulman äiti-lapsipiiriläiset. alkaen klo 10. klo 11 Jumalanpalvelus, ”Tee U-käännös!”, Ilonpesä-pyhäkoulu, S Paldanius Ti 25.5. Kappelisrk:n retki Tyrvään P. AJANTIETO: NIMIPÄIVÄT: SANOMALEHTIEN LIITON JÄSEN ISSN 0358-9161 Jakeluhäiriöt: Puh. Su 23.5. Ps. 30.6. 17e, 1-5-v. Kirkkovaltuuston kokous ke 26.5. Kevätpörriäiset-myyntitapahtuma su 30.5. Konttori ja toimitus avoinna ma-pe klo 9-16. . viim. klo 12 messu, Pääkkönen, Lill. Painopaikka: Allatum Oy. Loimaan Kaupunginkirkko To 20.5. Koko perheen retki Korkeasaareen 14.8. Ilmestyy tiistaisin, torstaisin ja lauantaisin. 040-746 9373. La 22.5. Su 23.5. Hän on kutsunut duopartnerikseen Heimolinnaan niin ikään Unkarista Suomeen tulleen opiskelutoverinsa, pianotaiteilija Andrea Kocsisin. klo 11-12 sekä klo 15-17.30. Ilmoitusmyynti: Myyntipäällikkö Veli-Matti Knuuti (02) 588 8020, 0500 324 939 Myyntineuvottelija Liisa Kivinen (02) 588 8021 Myyntineuvottelija Päivi Alm-Huhti (02) 588 8022 Ilmoitusvalmistus Eija Kärkäs (02) 588 8028 Tilaustenhoitajat Tarja Säteri, Maarit Saarinen (02) 588 8088 Ilmoitusten jättöajat: Ilmoitusaineisto on toimitettava lehden konttoriin kunkin numeron ilmestymistä edeltävänä päivänä klo 12.00 mennessä. Herra on minun valoni ja apuni, ketä minä pelkäisin. Metsämaan kirkko Pe 21.5. Ma 24.5. Unkarilaisuus on puolestaan keskiössä Zoltán Kodályn alttoviuluhelmessä Adagio, ja unkarilaisiin tunnelmiin konsertti myös päättyy Carl Maria von Weberin komean Unkarilaisen rondon sävelin. lähetysretki ”Saariston kirkot” 13.7. 0200 72822 (mpm/pvm) arkisin klo 6.00-16.00 viikonloppuisin klo 6.00-12.00. Hämeen kyläpäivä Ypäjänkylässä la 22.5., kylään tutustumista alkaen klo 10, kyläjuhla seuraintalolla alkaen klo 13. klo 13 eläkeläisten päiväpiirien kevätjuhla. Maksut 22e, 6-17-v. www.loimaanlehti.. Tilaushinnat: Määräaikainen 12 kk 104 6 kk 61 4 kk 46 Kestotilaus: Lask.jakso 12 kk 97 6 kk 49,50 4 kk 34 Irtonumero 1 Ulkomaantilaukset: tilaushinnan lisäksi peritään voimassa oleva postimaksu. AVOIMET TYÖPAIKAT Suuri osa aikuisikäisistä voi ryhtyä verenluovuttajiksi. Hän toimii päätyökseen Huittisten musiikkiopiston pianonsoiton lehtorina, mutta myös konsertoi säännöllisesti. LOIMAA Alastaron kirkko To 20.5. Veri kiertoon. Kuulijat matkaan saattelee kolme katkeransuloista osaa Franz Schubertin iki-ihanasta laulusarjasta Winterreise, talvinen matka. Toimittajat: Sari Keskitalo, Kari Nummila, Anu Salo, Marika Timonen. Aamupäivän voi tutustua kylän matkailukohteisiin itsenäisesti. 12e sis. viim. klo 13-14, p. Kyläpäivänä voi myös opetella kirjoittamaan Häme-Wikiin, joka on Kanta-Hämettä esittelevä yhteisöllinen verkkopalvelu, ja mukaan voi tuoda muistitikulla omia tekstejä ja kuvia. Seuraintalon pihalle rakennetaan yhteinen ympäristöteos Yhteistyön polku ja kukkatarha, jota varten mukanaan voi tuoda kiven, tiilen tai perennan. 27: 1 HELLUNTAIKIRKKO ensi su klo 10. Alttoviulun soinnin syvyyttä ja tummuutta, mutta myös kuulautta, luodataan perjantain konsertissa erityisesti niin Ferenc Juhászille omistetulla Endre Olsvayn Kangastusteoksella kuin myös alttoviulukirjallisuuden eräällä kulmakivellä, Paul Hindemithin sävellyksellä Trauermusik. Loimaan seurakunta Tervetuloa! ELÄKELÄISTEN KEVÄTJUHLA Loimaan kaupunginkirkon seurakuntasalissa to 27.5.2010 klo 13.00. klo 9-11 pappi toimistolla. Aurinko laskee kello 22.19. klo 18 Kenia-ilta srk-kodilla, lähetit Mika ja Hanna-Leena Piittala. Klo 18 Koulukujan, Kaupunginkirkon, Rantatien ja Vesikosken päiväkerhojen kevätkirkko, Szarek, Pihlajamaa. Näyttelyn tuomareina toimivat Suomen Hippoksen jalostusjohtaja Terttu Peltonen sekä Goldencoast -siittolan kasvattaja Taina Tommila. klo 10 messu, Rikala, Kilpiö. Suomenhevosten shownäyttely Suomenhevoskeskus Loimihaassa Loimaalla su 23.5. klo 18 kouluun lähtevien siunaaminen. klo 17 Liparimajalla, ilm. klo 12 Rukoustilaisuus Ke 26.5. Tapahtumaan on vapaa pääsy. Suomalaista musiikkia konsertissa edustaa Jean Sibeliuksen Romanssi. SAARISTORETKI kaikille avoin Kotka Haapasaari (hotelli majoitus) ja Loviisa Svartholma ym.27-28.7. To 27.5. Paikalla on myös äitilapsipiirin puffetti, arvontaa ja lapsille ohjelmaa, muun muassa poniratsastusta. ORIPÄÄ www.loimaanseurakunta.fi Kanta-Loimaan kirkko To 20.5. 040 8455740 www.loimaanhelluntaiseurakunta.fi Kuljetukset: 1) auto klo 12.15 Virttaalta Karoliinan luota, klo 12.30 Alastaron srk-talo, klo 12.40 Kanta-Loimaan srktalo, Kalevalankatu. Klo 18 Kaupunginkirkon raamattupiiri. Näin ollen paikalla on sekä tulevaisuuden lupauksia että konkareita. klo 19. Toimitusjohtaja Kirsti Kirjonen puh. Kastettu: Joel Oskar Joonatan Huhtala, Saara Martina Mäkelä, Oona Matilda Rannanperä, Jimi Kristian Vuori. viim. Ypäjänkylä kutsuu kyläpäivän myötä kaikkia kylien ja maaseudun ystäviä tutustumaan maaseutuun ja kylätoimintaan. Ilm. Seuraintalolla voi myös testata taitojaan pienoisampumaradalla ja kenttäpeleissä, kutoa raitaa kylämattoon tai tutustua kunnostettuun Uimakuljuun. Alastaron Nordealta klo 8, K-L srktalolta 8.15, Kaup.kirkolta 8.25. Ferenc Juhászin juhlakonserttisarja on Loimaan kulttuuripalveluiden järjestämä. Vastuu ilmoituksista: Lehden suurin vastuu ilmoituksen julkaisemisessa sattuneesta virheestä on ilmoituksen hinta ja muihin lehtiin toimitetusta aineistosta sen valmistusarvo
Torstaina 20. Tervetuloa tutustumaan kalaherkkuihin pe 21.5. Aleksis Kiven katu 11, puh. (02) 7636 410 jyrki.koenkyto@k-supermarket.. klo 10-17 8 99 kg 8 95 kg 13 90 kg Pakattuna tuore LOHIFILEE Norja rajoitus: 2 pkt/talous Tuore kokonainen NIERIÄ Ruotsi Saaristomeren kala SAVUKIRJOLOHIFILEE n. pantit 3,60 voimassa 1.3.-2.5.. VOITA KUUKAUDEN RUOAT! www.k-supermarket.. ja K-Plussa-tuotteet 30.5. asti. 7-21, la 7-18, su 12-18 L O I M A A JOKIRAPU JA KYLMÄSAVULOHI VIETTELYS 19 90 kg TUORE TONNIKALAFILE pihveinä ja vartaina 24 90 kg Porsaa ?leestä MAISTERIN PIHVIT 11 95 kg Reilun kokoiset AURINKORANNAN PIHVIT 10 95 kg 21 60 24-pack Karhu III-OLUT 24 tlk x 0,33 l (2,27 l) sis. 700 g Ahti anteliaana K-supermarketissa K-supermarketit ovat kiinni Helluntaipäivänä su 23.5. ark. toukokuuta 2010 3 MINILUUMUTOMAATIT Espanja 250 g (5,16 kg) Chiquita tuore makea ANANAS Costa Rica 1 29 rs 1 49 kpl Tuore LYYRATURSKAFILEE ruodoton, Ruotsi 12 95 kg LOHIVARTAAT 15 95 kg TILLINIPPU Espanja 50 g (19,80 kg) Toscanan ja Palermon tuoreet SALAATTISEKOITUKSET Ruotsi, 150-155 g (16,60-16,06 kg) 99 kpl 2 49 ps -23 % -25% Ilman korttia 1,69 rs (6,76 kg) Ilman korttia 1,99 kpl Hinnat voimassa to-la 20.-22.5
Saako, jos on virastotalolla töissä, käyttää valtion omaisuutta, esim. Turvaan miesten maailmaan, jonne ei tasa-arvon koura ylety. . Nykyajan likat ovat itsenäisiä toimijoita, joiden ei ole pakko enää roikkua miehenpuolessa pärjätäkseen. VÄHÄN vakavammin puhuen väittäisin silti, että tasa-arvoa ei yritetä tuoda lainsäädännöllä perheisiin parisuhteen hyvinvoinnin nimissä, vaan työelämän ehdoilla. KU P.S. Sitten tapahtui jotain, ja naisetkin menivät töihin. Toivon kuorolle ja huoltojoukoille antoisaa Unkarin matkaa! Toivon myös, että matkan jälkeen Loimaan Lehden lukijat saavat lukea pienen kuoron suuresta musiikkimenestyksestä ulkomailla. – Mut oishan se hyvä, jos sillä olis rahaa! – Niin olis, vois kans maksaa laskuja. Lähes liikuttavaa oli nähdä nämä nuoret taiteilijan alut punaposkisina, innokkaina mutta kurinalaisina sekä näyttävän siististi musta-valkeaan pukeutuneina. Kiitos Varsinais-Suomen ilmalämpöpumppu Oy:lle (Kangaspeikon yläkerrassa). Voittoja oli runsaasti ja tarjoilu oli hyvää ja huomaavaista. Ne maksaa itse omat eläkkeensä! Siltä pohjalta pojat, varautukaa tasa-arvoon! Toista oli ennen kun naiset hoitelivat lapset ja kodin miesten käydessä töissä. Olis mukava työpaikka. Varokaa, kuskin ajotapa ja vauhti ovat karmeita! Melkein alle jäänyt . Nämä miehet osaavat myynnin lisäksi myös asennuksen. 4 Torstaina 20. Jos näihin uusiin hankkeisiin ladatut toiveet toteutuvat, ne voisivat vilkastuttaa muutakin kauppaa – varsinkin jos muilta paikkakunnilta käytäisiinkin täällä ja ehkä täkäläisetkin vähenevästi shoppailisivat muualla. Tahtoo silti heittää tasa-arvokeskusteluun väitteen, että nimenomaan miehet ovat luoneet työntekoon perustuvan yhteiskuntamallin, jossa ovat nyt yllättäen vaarassa jäädä pärjäävien naisten jalkoihin jo koulutuspaikkoja jaettaessa. Anu Salo anu.salo@loimaanlehti.fi KOPIT . ÄITI ON osaltaan vaikeuttanut poikien vaimonvalintaa. Pojille tasa-arvo Pojat valkkaa vaimoa itselleen. Loimaalla liikkuu sininen farmari, ulkolaiset rekisterikilvet. Harmittavainen työ korjata toisen ”ammattilaisen” jälkiä. . peräkärryjä ym. Pelaamiselle ei tulevaisuudessa edes jää paljon aikaa. Ruotsissa, missäpä muualla, on jo laskettu, että enää 50 vuotta, niin kotityöt on saatu jaetuksi tasan. Nykyajan likat odottavat, että miehet tekevät kotona muutakin kuin pelaavat pleikkaria. Oripään muija, syytit sohvaperunaksi niitä, jotka eivät pelaa pallia liikuntahallilla toiset keksivät puuhaa touhua tyotä ihan pienesta asti ilman liikuntavääpeliä. Ne vaan pakottaa siivoomaan ja määräilee.” Mikä se yksikin sana oli. Taantuma kirpaisi pahiten Niittukulman alueen suunnitelmia, nykyisen market-alueen suunnitelmia se näillä näkymin pääsi vain hieman hidastamaan. Ei tavallinen ihminen . Sen vuoksi nykyajan tytöt kasvavat erilaisin odotuksin kuin äitinsä. Uskallettaisiinko nyt jakaa tunnustusta ja arvostusta. Ne menee töihin, ne ei ole tossun alla eikä ne ole kotona. Ei tavallinen ihminen tartte hallia . Tässä kohtaa poijjaat hiipivät pleikkarille. Miksi joenpinta taas rutkaa eestaas. Vuoden positiivisimman loimaalaisen tittelin saa joku myönteistä asennetta myös itsensä ulkopuolelle levittävä henkilö loppukesästä. toukokuuta 2010 Ihmisellä on kolme tietä toimia viisaasti: harkinnan tie, joka on ylevin, jäljittelyn tie, joka on helpoin, ja kokemuksen tie, joka on katkerin. Oli helppo aistia, että kuoron johtajan ja kuorolaisten yhteistyö on mutkatonta. Market-alue Aleksis Kiven kadun varrella on siis todella saamassa uutta muotoa. Kukaties ilmassa olisi myönteisen kierteen alkua... Kantelevatkin mokomat, että pojat sitä ja pojat tätä. Naisista on pakon edessä kasvanut riippumattomia selviytyjiä. Nykyajan kapitalisti on työpaikan omistava tavallinen ihminen. Sekin vaihe on nähty, että ”vaimoa me ei sit ikinä oteta. Tytöt kuulemma tekee niin jo koulussa. Miehet ovat tämän huomattuaan alkaneet vaatia, että heidät on pelastettava – naisilta! Onpahan tosi jännä käänne tasa-arvokeskustelussa. Valinnanvaraa ei ole juuri jätetty kummallekaan. Asiat menevät siis eteenpäin, vaikka vähän muulta välillä tuntuu. Myös paljon keskustelua aiheuttanut Lidl on edelleen kiinnostunut Loimaasta. Äiti, se tavallinen, kätkee perunoita kuoriessaan tirskahduksen kämmenensä suojaan. Se, että pojat valkkailee itselleen vaimoa kypsässä kahdeksan ja yhdentoista vuoden iässä, on hauskaa kuunneltavaa. Tarkemmin sanottuna tontista, joka jää nykyisen St1:n ja Loimaan Lehden toimitalon väliin. – En mä kyl mitään kauheen rumaa ottaisi. Saako alennusta, jos jatkuvasti kehuu. Suunnitelmat tarkentuvat vielä syksyllä, mutta Keskosta arvellaan, että vuoden päästä käytäisiin joulukauppaa jo uusissa tiloissa. Nyt sentään ollaan menossa naimisiin. Tuonut keskusteluun näkemyksen, että kuulkaas poijjaat, nykyajan likoista ei ole teille enää passaajiksi. Tontille on tosin kaupungilta saatujen tietojen mukaan jo ilmaantunut muitakin kiinnostuneita. Vielä. – Voishan se rumakin olla, jos olis rikas. Miestähän uhkaa ihan hirveä tulevaisuus! Jos vaimo kerran käy töissä, ei miehen osuus yhteisestä hyvinvoinnista hoidu enää sohvalta. Asiat menevät siis eteenpäin. Tarkka veronmaksaja . Voihan feminiini! Yksi hivenen lohduton mies lohkaisi, että olen äitini kasvattama ja vaimoni kouluttama. Loivari ry . Ei nyt tule mieleen, mutta olipahan läheistä sukua pomottamiselle. muita palveluita. Hienoa huomata et Loimaalla osataan olla rehellisiä! . Komentelee ja vahtii poikia opettajan pikku apulaisina. Tiistain Loimaan Lehdessä olleesta Jim Campilongo vierailusta: Loivari ry:n tilaisuudet ovat aina ilmaisia, ellei erikseen mainita. VUOTTA 59 PÄIVÄN MIETE: ESKO Helteeseen toi raikkautta Loimaan Nuorisokuoron kevätkatselmus lauantaina Loimaan musiikkiopiston juhlasalissa. Sopii miettiä kahvipöytäkeskusteluissa, millaisissa asioissa täällä on onnistuttu ja millaisin voimin. Heli Sultsi Nuorisokuorolle kiitos. Naisen pitää sopeuttaa hoivaviettinsä työelämän vaatimuksiin, ja miehen pehmentää kyynärpäitään ja kunnianhimoaan syliksi lapsilleen. Kiitoksia tuhannesti Tuomisen Minnalle kun löysit pudonneen omaisuuteni. Kuoron lisäksi lämpimän kiitoksen ansaitsevat ne aktiiviset vanhemmat, jotka olivat paikalla hoitamassa kahvitusta ja arpajaisia. Sellaisen tavallisen, vähän niinku äiti. Konfutse MIELIPITEET Päätoimittaja Kati Uusitalo kati.uusitalo@loimaanlehti.fi TOIMITTAJALTA LUKIJOILTA Kierteen alkua Kesko ja Turun Osuuskauppa ovat edelleen investoimassa Loimaalle. Nuoret laulajat ja soittajat ylsivät hyviin suorituksiin yleisön edessä, vaikka kuoron johtaja esitti heille kiperiäkin kysymyksiä; kaikki hyvässä hengessä ja huumorilla höystäen
Lammen pohja muotoillaan ”käännetyn aumakaton” malliin. ”Nostaa alueen arvoa” HUMPPILA Humppila on tyytyväinen lausuntokierroksella olevaan maakuntakaavan osallistumisja arviointisuunnitelmaan. Rakentaja vastaa kaikista vahingoista. Ekologisuus ja alueiden kehittäminen vyöhykeajattelun kautta miellyttävät. TURUN Osuuskaupan kaupallinen johtaja Mika Marttila kertoo S-ryhmän hankkeista tässä vaiheessa vain sen, että laajennusprojekti on sisäisessä selvittelyssä. Tekolampi rakennetaan pohjaja orsivesikerroksen yläpuolelle. vaiheen maakuntakaavan tavoitteet ovat Humppilan kunnan näkemyksen mukaisia. Marttila ei halua ottaa tarkasti kantaa siihen, kuinka Sryhmän myynti kehittyi viime vuonna Loimaalla, sillä Turun osuuskaupalla on nyt käytössä sellainen periaate, että mitään täsmälukuja ei julkisuuteen haluta kertoa. Loimaa Kari Nummila – Ehkä kauppaa käydään jo vuoden 2011 joulumarkkinoilla uudessa Citymarketissa, jonka rakentaminen voi parhaassa tapauksessa edistyä näinkin nopealla vauhdilla, Keskon Turun konttorin aluejohtaja Olli Setänen selvittää. – Voin kyllä vakuuttaa, että työstämme Loimaan projektiamme hyvin intensiivisesti. Citymarket voi aueta jo jouluksi 2011 KARI NUMMILA LOIMAA Peura juoksi päin henkilöauton kylkeä Vakkatiellä Hirvikoskella keskiviikkona. Liitokset limitetään 30 sentin verran. toukokuuta 2010 5 UUTISET Soita: Toimitussihteeriemme puhelinnumerot ovat 02 588 8031 02 588 8032 AIHETTA JUTTUUN: PARKKI Suomalainen paikallinen GRILLIPIHVI 7 80 salaattipöytä + kahvi S-marketin laajennussuunnitelmia tehdään julkisuudelta piilossa. Marttila ei avaa mitenkään laajennuksen mittaluokkaa sen paremmin kuin sitäkään, milloin uudet tilat avautuisivat palvelemaan asiakaskuntaa. Auton vasempaan kylkeen tuli törmäyksestä vaurioita. Kunnanhallitus toteaa, että maakunnan 1. Muovikalvon päälle tulee 25 senttiä soraa. – Tekolampi nostaa alueen maisemallisia, viihtyvyysja taloudellisia arvoja aivan valtavasti – paljon enemmän kuin moni osaa ja uskaltaa edes arvioida, puutarhuri ja alueella mökin omistava Tuomas Knuutila sanoo. Kortitta ratissa Loimaa/Virttaa Kari Nummila Virttaan moottoriradan lähistölle suunniteltu tekolampi on saanut rakennusluvan EteläSuomen aluehallintovirastosta. Autoa ilman ajo-oikeutta kuljetti nuorehko ulkopaikkakuntalainen mies. Humppila tukee maakuntakaavaa VARSINAIS-SUOMI Vihreän liiton Varsinais-Suomen piiri on nimennyt eduskuntavaaliehdokkaikseen turkulaisen Roda Hassanin, paimiolaisen Saska Tuomasjukan, turkulaisen Jukka Vornasen sekä salolaisen Otso Ylösen. Suunnitellulla lammen tontilla kasvaa nyt mäntytaimikkoa. Hanke on ollut vireillä jo Alastaron kunnassa. Myös S-ryhmän pysäköintiongelmat poistuvat uudella kaavaratkaisulla. Hän huomauttaa, että neliöiden lisäksi myös tuotevalikoima laajenee huomattavasti, sillä Citymarketeissa myydään muun muassa tekstiilejä, jalkineita ja elektroniikkaa. – Me haluamme mennä Loimaalla eteenpäin ja jatkaa kasvua, jota olemme tässä nykyiselläänkin kirjanneet. – Sen verran voin sanoa, että myyntimme kasvoi kyllä Loimaalla viime vuonna, Marttila kertoo. Suunnitelmien mukaan nykyisen K-Supermarketin tilat tuplaantuvat, kun Citymarket valmistuu. Torstaina 20. K-ryhmässä pystytään kaavan avulla yhteiseen pysäköintialueratkaisuun. – Tuskin niistä osataan edes pyytää niin paljon, kuin niistä ollaan valmiita tarjoamaan. Niiden jälkeen lyödään kiinni lopullinen investointipäätös. Sen rakennetta on tarkkailtava ja mahdolliset vuotokohdat pitää heti korjata. Peura auton kylkeen LOIMAA Vesitorninkujalla tavoitettiin maanantaina ajokortiton kuljettaja. Hänen mukaansa ennen rakentamista tarvitaan tarkat suunnitelmat ja selvitykset kustannusarvioineen. Lupa maksaa 770 euroa. Hieman ennen aamuseitsemää sattuneessa kolarissa peura heitti henkensä, mutta henkilövahingoilta vältyttiin. SETÄSEN mukaan Loimaan KSupermarket lavenee ja levenee Citymarkettien tasolle eli sen myyntipinta-alaksi tulee vähintään 5 000 neliömetriä. Sen vedestä vaihtuu vuorokaudessa 20 kuutiometriä paitsi talviaikana, jolloin vettä ei vaihdeta. Niin Keskon kuin Turun osuuskaupankin laajennustoiveet ja rakentamismahdollisuudet ratkesivat ainakin maankäytön osalta, kun markettien alueiden ja K-Supermarketin rajanaapurin, Keskon K-Raudan ja maatalouden alueen asemakaavamuutokset saatiin valmiiksi. Vihreät valitsi ehdokkaansa. Ryhmäpuutarha-alueella on jo nelisenkymmentä mökkiä. – Saattaa olla, että selvittelyssä päädytään myös rakentamaan muutakin kuin pelkkiä kauppatiloja eli esimerkiksi ravintolatilaa. Kaavoitettuna ja luovutusvalmiina on parisenkymmentä mökkitonttia. Pienimmät Prismat ovat kooltaan 4 000 neliömetriä. Se saa vetensä Loimaan vesijohtoverkostosta. Humppila korostaa lausunnossaan, että asumisen, elinkeinojen ja logistiikan tarpeiden pohjalta onkin tarkasteltava paitsi maakuntaa, myös koko metropolialuetta ja jopa maailmaa markkinoiden siirtyessä Kaukoitään. Loimaan kaupunki teki lammen lupahakemuksen viime vuoden tammikuussa. Pohjamaalle levitetään kuitukangas ja sen päälle kahden millin paksuinen muovikalvo. Olemme Loimaan K-Supermarketin viime vuoden myyntiin ihan tyytyväisiä, Setänen sanoo. Myönnetyn luvan mukaan tekolampi ei saa aiheuttaa haitallisia muutoksia pohjaveteen, jonka laatua tulee tarkkailla. Virttaan tekolampi sai luvan Lammen pohja muotoillaan ”käännetyn aumakaton” malliin. Hänen mielestään alueen tontit kannattaa ehdottomasti myydä joko julkisella huutokaupalla tai tarjouskilpailulla. Tekolampihankkeen pontimena on hakemuksen mukaan Virttaankankaan ryhmäpuutarhan (mökkikylän) virkistyskäytön parantaminen ja tukeminen, lähikaava-alueen tonttien kasteluveden saannin järjestäminen ja alueen maisemapiirteiden parantaminen. Peura tuli Alastaron suuntaan matkalla olleen auton kylkeen noin sata metriä Kuusitien risteyksen jälkeen. Kyllä tämä tekolampi on elementtinä piste iin päällä alueen imagon vahvistajana. Humppilan kunnan mielestä nyt on saatu luoduksi hyvä pohja tulevalle, tarkemmalle maakuntakaavasuunnittelulle oikein asetettujen tavoitteiden kautta. Kesällä lampi voi toimia lasten uimapaikkana ja talvella luistinkenttänä. Sen tilavuudeksi tulee 2 100 kuutiometriä ja keskivedensyvyydeksi noin metri. Luvan mukaan Loimaan kaupunki saa rakentaa lammen, jonka pinta-ala on noin 2 300 neliömetriä. Hanke on toteutettava neljässä vuodessa luvan myöntämisestä. On ilmeistä, että S-ryhmä rakentaa niin suuren laajennuksen, että marketista tulee Prisma -tasoinen
Ja voimme vain aavistella, millaisen maailmankuvan niistä piirretyistä tai muuten animoiduista videoista tai dvd: istä saa. Jäin miettimään nykymaailmaa. Kilpailun tavoitteena on nostaa esiin yhteiskunnan menestyjiä sekä korostaa yrittämisen ja innovoinnin merkitystä yhteiskunnassa. Maailma muuttuu, luonto herää kevääseen, ja liikenne soljuu ympärilläni. Mihin päin lähdetään. Auton tuhkakuppi oli kukkuroillaan tupakannatsoja ja takana olivat lasten paikat: kaksi turvaistuinta, joiden eteen oli kiinnitetty etupenkkien niskatukiin pienet videonäytöt. . Osaamme perille. 6 Torstaina 20. Positiivisin loimaalainen FAKTA – Nuorkauppakamarin tarkoitus on olla vaikuttamassa yrityskulttuuriin ja yrityselämään ja sitä kautta Suomen pärjäämiseen, Loimaan Seudun Nuorkauppakamarin puheenjohtaja Antti Taberman toteaa. 02-762 4455 Kampanja voimassa 20.-31.5. 6-24 la 7-24 su 8-24 Kotipizza 11-23 Kartanomäenk. Nuorkauppakamari etsii ihmistä, jolla on asennetta . Seudun positiivisin valitaan yleisöäänestyksen ja raadin ehdotuksen pohjalta. Jokaisen seudun positiivisin kisaa automaattisesti koko Suomen tittelistä. Nyt saa kehua, tai oikeastaan nyt pitää kehua – kerrankin on paikka antaa tunnustusta aikaansaaville ihmisille. Kaikki linnut ovat lintuja ja muut eläimen muita eläimiä. – Yksi olisi valtakunnallisella tasolla toimiva ja tunnustusta saanut urheilun parissa toimiva ihminen. Miten sinne mennään. Toki myös useampaa ihmistä saa ehdottaa. – Nyt pitää katsoa ympärilleen uudella tavalla ja miettiä millaisia ihmisiä täällä meidän ympärillä oikeasti on, kamarin puheenjohtaja Antti Taberman kehottaa. – Toivottavasti Loimaltakin saadaan joku idea mukaan kilpailuun, Taberman toivoo. Ympäröivän maailman näkeminen ja ymmärtäminen on arvokkaampaa kuin keinotekoinen viihtyminen. Yksi opettaja lapsuuden koulusta ja lisäksi nuoret ihmiset, jotka ennakkoluulottomasti laittoivat pystyyn uudenlaisen yrityksen seudulle. Järjestö onkin jo 1970-luvulta lähtien etsinyt tuottavia ideoita valtakunnallisessa kisassa. Tarjousta ei voi yhdistää muihin tarjouksiin, eikä se ole voimassa yömyynnissä eikä kuljetettuna. JOS minulla olisi pieniä lapsia, en suostuisi tähän helpoimpaan vaihtoehtoon. Ehdottajien kesken arvotaan lahjakortti. . Tänä vuonna kilpailussa annetaan erityisarvoa ideoille, jotka lisäävät tuottavuutta ja tehokkuutta julkisen alan toimijoille. Haussa myös tuottavat ideat. Kuinka monta positiivista ihmistä keksit itse – vaikka minuutissa. Tähän ajatukseen käy hänen mukaansa myös se, että yritetään tuoda esiin innovaatioita. Kamarissa on aiemminkin puhuttu seudun positiivisimman ihmisen etsimisestä. Ehdotuksesta pitää löytyä myös ehdottajan yhteystiedot. ANTTI Taberman uskoo, että myönteisyyttä löytyy Loimaan seudultakin. Alle minuutin Antti Taberman löytää kolme ehdokasta. Titteli on langennut muun muassa Alexander Stubbille, Teemu Selänteelle ja Wilson Kirwalle. Tahtoisin, että he oppisivat sen saman, jonka minäkin sain aikanaan oppia maailmalla kulkiessani. Kisa on käynnissä toukokuun loppuun saakka. Loimaan Seudun Nuorkauppakamari etsii yhteistyökumppaneineen Vuoden positiivisinta loimaalaista. Nuorkauppakamarin puheenjohtaja Antti Taberman uskoo, että ehdokkaita löytyy paljon. Samalla nuorkauppakamarissa toivotaan, että yhä useampi kiinnostuisi myös heidän toiminnastaan, ja löytäisi tiensä jäseneksikin. Nuorkauppakamarin kokoonkutsuma raati valitsee ehdokkaista viisi jatkoon. Jos ei edes yritä katsoa hyvällä ympärilleen, niin eipä sitä sitten löydäkään. toukokuuta 2010 TALOUS KIRJOITTAJAVIERAS Poikkesin tuossa menneellä viikolla Euromarketissa, ja huomioni kiinnittyi kaupan pysäköintialueella erääseen autoon. Isä ja äiti niitä selostivat ja esittelivät ja lapsi oppi takapenkillä kuin itsestään. Ehdota Positiivisinta loimaalaista juhannukseen mennessä. – On omasta itsestä kiinni, jos ei löydä, Antti Taberman toteaa ja miettii, että jos ei edes yritä katsoa hyvällä ympärilleen, niin eipä sitä sitten löydäkään. Jos olisin tiukkapipoinen, niin sanoisin, että kyllä minua miltei hirvittää! Teppo Vihola Suomen maatalousmuseo Saran johtaja Sen sijaan nykypolven nuoret eivät meinaa osata naapuriin ilman navigaattoria. Kuinka pitkä matka sinne on. . KUN nykyään kuljen paljon ja itse ajaen, en millään meinaa jaksaa keskittyä ajamiseen edes riittävästi. Jos nykynuorelle sanoo paikkakunnan vaikka omasta maakunnasta, niin sijainti on melko varmasti aivan outo. Kilpailussa on omat sarjat yrityksille ja yhteiskunnallisille toimijoille. Kaikesta näkemästään voi oppia ja nähty herättää uusia kysymyksiä, joihin on etsittävä vastauksia. Olemme omaksuneet käsityksen ympäristöstämme niin, että tiedämme osapuilleen, missä mikäkin paikkakunta Suomessa sijaitsee. Huvia lapsille ark. Loimaan seudun nuorkauppakamari etsii seudun positiivisinta henkilöä. . KATI UUSITALO Loimaa Kati Uusitalo Hän voi olla nuori tai vanha, mies tai nainen, työntekijä tai johtaja, kunhan on asenteeltaan positiivinen ja myös toimii sen mukaisesti. Onko elämämme niin kyllästetty huvilla ja viihteellä, ettei lapsen automatka enää suju ilman elävää kuvaa ja sähköistä viihdettä. taberman@pp.inet tai Antti Taberman, Peuranpolku 2, 32210 Loimaa. Palkintoja ovat viime vuosina saaneet muun muassa käyttäjien kehuma Yrittäjien tukipuhelin, joka ideoitiin taantuman kourissa painivien yrittäjien varaventtiiliksi ja apukanavaksi. Kun ennen katseltiin ympäristöä videoiden tai pelien sijasta, paljon arvokasta jäi mieleen ja uskon sen vaikuttavan ikäpolveni ihmisten elämään. Entä jos ei millään löydä myönteistä ihmistä ympäriltään, pitääkö huolestua. Loimaan Lehti esittelee heinäkuun puolivälissä viisi ehdokasta, joista lukijat saavat äänestää suosikkiaan. Positiivisimman henkilön etsintähän saa toivottavasti ihmiset löytämään hyviä asioita ympäriltään. Tämä laittaa myös vanhemman koetteelle, sillä lapsen kysymykseen pitäisi osata vastata ja mielellään vielä oikein. Ja löydettykin. Sen sijaan nykypolven nuoret eivät meinaa osata naapuriin ilman navigaattoria. Hei kuka on Loimaan positiivisin henkilö. . Olen edelleen äärettömän utelias kaiken ympäröivän suhteen. . 2 p. Perheeseemme hankittiin auto aikanaan 1960-luvulla ja sillä myös matkailtiin paljon. Minulle riitti aina viihdykkeeksi se, mitä auton ikkunoista näkyi: maisemat, asutukset, eläimet ja ympäröivä luonto. Tiedon taso on kuin sillä entisellä pohjalaismiehellä, jolta kysyttiin jonkun linnun lajia ja joka tunsi vain kaksi lajia: ”jos se on maalla, niin se on peipuunen, ja jos se on veres, niin se on vesipeipuunen”. Myös luonto on pääpiirteissään tuttu. Ehdotukset voi lähettää osoitteeseen antti. Liitä mukaan ehdokkaan nimen lisäksi perustelut siitä, miksi juuri hän olisi osuva valinta. – Tänä vuonna kisa oli luonnollista järjestää, sillä Loimaan kaupunki ja seutu ovat yhdessä muun muassa kauppakamarien ja yrittäjäjärjestöjen kanssa kohottamassa julkisuuskuvaansa erilaisin toimenpitein. – Siltikin, vaikka seudulla ollaan tällaisia ”perusnegatiivisia” ja kaiken uuden yrittäminen vähän saakin vastustusta. Valtakunnallisesti positiivisinta on jo useamman vuoden ajan etsitty. Kilpailussa etsitään alle kolme vuotta vanhoja, jo tuottavassa käytössä olevia ideoita ja innovaatioita
Loimaan kaupungissa. – Emme ole kuitenkaan saaneet vielä päätöstä EU-rahoituksesta. – Viime kesänä uimareita kävi parhaimmillaan päivässä yli kolmisenkymmentä, ja tämän vuoden uimakausi on jo alkanut. Lammen koko on nyt 50 x 30 metriä, joten pinta-alaa on 1 500 neliötä. Seuraintalon vieressä sijaitsevan uimapaikan kunnostustyöt aloitettiin heti vapun jälkeen, ja ne kestivät noin viikon. – Seuraintalo on suosittu juhlien ja tilaisuuksien järjestämispaikka, ja tänä kesänäkin varauksia on saatu jo hyvin. Uimakulju täyttyy vedellä pikkuhiljaa, ja Lipponen ja Rantanen odottavat täyttymisen jatkuvan juhannukseen asti. Vaikka Uimakulju kunnostettiinkin, seuraintalon remontti aloitetaan vasta EU-rahoituksen varmistuttua eli töihin päästään todennäköisesti aikaisintaan ensi talvena. Matalammassa osassa on lasten puoli. – Pohjassa on kaksi lähdettä, joista tulee vettä. Lipposen ja Rantasen mukaan seuraintalon parkkipaikalle aiotaan asentaa muutamia sähkötolppia, jotta asuntovaunuilla matkaavat voivat käyttää aluetta majoittumispaikkana. Apukeittiö, terassi ja piharakennuksen sosiaalitilat ovat myös suunnitteilla. Avi teki kyselyt suoraan alan yrittäjille. Urakoitsijan lisäksi töissä ahkeroi kaikkiaan toistakymmentä talkoolaista. On varmasti halpaa verrattuna siihen, mitä taajamissa vaatimattominkin ympäristönhoito maksaa ja tämä suhteutettuna koko maaseudun pinta-alaan. – Ypäjänkyläläinen Hanna Pispa oli kunnanhallituksessa, ja hän järjesti niin, että kylälle tehtiin työttömyystyönä palokaivo. – Uimakulju ruopattiin kauttaaltaan, sitä laajennettiin ja pohjaan laitettiin suodatinkangasta, jonka päälle levitettiin hyvää Oripään hiekkaa, kyläyhdistyksen puheenjohtaja Pirkko Lipponen ja varapuheenjohtaja Risto Rantanen kertovat. toukokuuta 2010 7 PAIKALLISIA EU-tukirahoilla ylläpidetään myös peltojen viljelykunto ja maaseutu viihtyisänä ihmisten silmissä. Uimakuljun vesi voi nousta tämän hetken tilanteesta vielä toista metriä, kunnes se yltää ylivuotoputkeen, minkä ansiosta vesi pääsee myös vaihtumaan. Summa on 19 euroa vuodessa. 10-18, la 10-15 Löydä parhaat tarjoukset mainoslehdestämm e Ypäjä/Ypäjänkylä Tiina Naula Uimareilla on Ypäjänkylässä aihetta iloon, sillä Uimakulju on laajentunut aiempaa suuremmaksi. Varsinais-Suomessa se on käytössä viidessä kunnassa. Uimakuljun pituus kasvoi laajennuksen myötä 20 metrillä ja leveys kymmenellä metrillä. Joissakin kunnissa käytetään kiinteää ekomaksua. Uimakuljun tähänastiset ehostustyöt ovat maksaneet noin 5 000 euroa. Uimakulju oli viime kesänä niin kaislojen peitossa, että se oli ruohottumassa umpeen, mutta nyt kaislat ovat poissa. Sekajäteastian tyhjennysmaksut Lähde: Lounais-Suomen Aluehallintovirasto Paikkakunta Alin hinta Ylin hinta Keskihinta Huittinen 5,73 6,18 5,96 Loimaa 6,14 6,23 6,19 Oripää 6,72 6,72 6,72 Varsinais-Suomi 5,42 7,75 6,52 Satakunta 4,35 7,80 5,89 Lounais-Suomi Kari Nummila Satakuntalaiset pääsevät jätteistään eroon halvemmalla kuin varsinaissuomalaiset. Maksuvertailussa käytettiin pohjana 240 litran suuruista sekajäteastiaa, joihin laitetaan kotitalouksien lajittelematonta talousjätettä. Uimakuljun kohdalla ei alun perin ollut uimapaikkaa, vaan se on saanut alkunsa 1950luvulla, jolloin se tunnettiin nimellä Hannan kulju. – Syvimpään kohtaan tuli syvyyttä lisää ehkä metrin verran. Satakunnan halvin taksa löytyi Eurajoelta, 4,35 euroa. Lisäksi hätäapuna toimii putki, jolla otetaan koulun kaivosta vettä. Enimmillään pohjaan on yli kolme metriä. Uimakuljun ehostaminen on osa Ypäjänkylän kyläyhdistyksen laajempaa kylähanketta, johon on haettu myös EU-rahoitusta LounaPlussa-ohjelman kautta. Lammen suurentaminen paransi myös sen kuntoa. Viime lauantaina uimareita oli jo toistakymmentä, ja heitä tuli Ypäjän kirkonkylältä asti. Uimakulju sai lisää leveyttä ja pituutta Risto Rantanen ja Pirkko Lipponen ovat tyytyväisiä Uimakuljun uudistuneeseen ilmeeseen. Kyläyhdistys päivitti kyläsuunnitelmansa viime vuoden lopulla, ja kylän kehittämisestä laaditussa kolmivuotisessa LounaPlussa-hankehakemuksessa suunnitellaan myös seuraintalon remonttia. Varsinais-Suomessa edullisimman hinnan kuntia olivat Naantali, Raisio ja Masku, joissa tyhjennys maksoi 5,42 euroa. UIMAKULJU on seudun ihmisille tärkeä uimapaikka, ja Lipponen ja Rantanen odottavat sen suosion kasvavan entisestään. Torstaina 20. Lammen ympäristössä aiotaan tehdä vielä nurmikon istutusja muita viimeistelytöitä. Kyläyhdistys vastaa kustannuksista, mutta EU-rahoituksen odotetaan kattavan kuluista 75 prosenttia. Tämä selvisi, kun LounaisSuomen aluehallintovirasto (Avi) listasi omakotikiinteistöjen maksamien jätteenkeräysmaksujen suuruutta. Yhdistys aikoo myös rakentaa uudet pukukopit ja aidan. 020 500 6610 Ark. Jätteiden keräilytaksoissa isoja eroja Jorma Ala-Kortteen jäteauto hotkii pari päivää omakotitalojen jätepusseja Loimaan kaupungissa ja sitten yleensä on valmiina sen mahassa 12 000 kilon lasti ajettavaksi Forssan Kimmaasuolle. Kuluttajaviraston toimeksiannosta tehty tutkimus rajattiin taajama-alueisiin. Maanviljelijä Jukka Vapola Uudenkaupungin Sanomissa LAINA: Lamminkatu 33, Loimaa Puh. KARI NUMMILA. Lapset alkoivat uida siinä, ja siitä tuli vähitellen uimapaikka. Sillä kustannetaan muun muassa kotitalouksien hyötyja ongelmajätepalvelut sekä jäteneuvonta. Kyläläiset aikovat remontoida myös taustalla näkyvän kellertävän seuraintalon. Kunnan itsensä järjestämä sekä sopimuspohjainen keruu osoittautuivat maksavan lähes saman verran: 6,51 ja 6,52 euroa per tyhjennys. Otantaan kuului kummastakin maakunnasta yhtensä 15 yritystä. Molemmissa maakunnissa sopimussuhteinen tyhjennys on yleisintä. TIINA NAULA Uimakuljun pituus kasvoi laajennuksen myötä 20 metrillä ja leveys kymmenellä metrillä. Mukana oli niin kuntien omia kuin sopimussuhteisia yrittäjiä, jotka hoitavat jätteenkeräyksen kokonaan. Yhdistys aikoo kunnostaa seuraintalon yläkerran niin, että kokoontumistilaa saadaan lisää
klo 11–15. Tapahtuman taustalla on Hippoliksen Hevosklusteri-projekti. kesäkuuta maaja metsätalousministeri Sirkka-Liisa Anttilan johdolla. Mukana ovat muun muassa Suomen Hippoksen toimitusjohtajan Pekka Soinin katsaus hevosalan nykytilaan ja tulevaisuuteen, hevosyrittäjä Hannu Nivolan kertomus verkostoitumisesta oman yrityksensä kilpailukeinona, Maatalousyrittäjien eläkelaitoksen Sirpa Havun selvitys hevosyrittäjien työssäjaksamisesta ja Hämeen ammattikorkeakoulun Sirpa Pussisen ajatuksia siitä, miten monitahoinen hevosala samanaikaisesti käynnissä olevine hankkeineen ja projekteineen toimisi ilman päällekkäisyyksiä. Nyt kokoontuvat alan järjestöjen, liittojen, oppilaitosten ja yhdistysten sekä neuvontaverkoston ja hallinnon edustajat saman pöydän ääreen. Hevosväki hyppää yhteiseen kyytiin. Väkisin se ei kuitenkaan luonnu, Haverinen sanoo. Loimaalaisten oikeat tehot: (lyödyt kunnarit+tavalliset/ tuodut): Jenna Kemppainen 0/2, Mia-Maria Jauhiainen 1/3 (kärkilyönnit 100 %, 8/8), Heta Rastas 0/1, Katri Keskitalo 1+6/1(12 kärkilyöntiä), Fanny Tikakoski 2/0, Minna VähäHakula 0/1, Milja Paukkio 0/2 (meni myös kentälle joka yrityksellä viidestä). Tarkennus YPÄJÄ Hevosalan ammattilaiset, harrastajat, ratsastuskouluyrittäjät, hevosten kouluttajat, rehuntoimittajat, hevosalan oppilaitokset ja muut hevosen ympärillä tavalla tai toisella toimivat tahot haluavat tehostaa toimintaansa verkostoitumalla. Näyttelyssä on esillä monenlaisia töitä, kuten akryylimaalauksia, ompeluja huovutustöitä, valokuvia, sekatekniikkatöitä ja mahtuu joukkoon myös runo. Kaksipäiväinen seminaaritilaisuus ei ole vain ideariihi, vaan tarjolla on useita asiantuntijoiden alustuksia erikoisalueiltaan. Saat sillä 50% alennuksen mieleisestäsi kesän 2010 Triumph-uutuusmallista! paikallinen triumph-myymäläsi loimatar, hossinkatu 1-3, loimaa Myymälämme on suljettuna pe 21.5. MAIJA PALOPOSKI Malja on Henrika Kultasen valokuvakollaasi. – Jos luonto on todella kauniina, niin silloin voi enemmän tehdä mieli valokuvata, mutta muuten vaihtelee kausiluontoisesti. inventaarion johdosta. – Näyttelyn nimi tulee siitä, että nykyään halutaan etsiä uutta, mitä oudompaa, sen parempi, Kultanen kertoo. 8 Torstaina 20. Sellainen valoisa, lyhyt pysähtynyt hetki, jolloin näkee jotain kaunista, Haverinen jatkaa näyttelyn teeman erittelyä. Luovuus voi syntyä milloin ja missä vain Elina Haverinen ja Henrika Kultanen kertovat, että taiteen tekeminen ei riipu inspiraatiosta, vaan luovuus syntyy hetkestä. Näyttelyn pitäjien mielestä paras yleisöltä saatu kommentti olisi mahdollisimman aito ja rehellinen. – Autolla ajaessakin voi tulla hyvä idea, jota voi alkaa kehittää ja miettiä eri kokeiluja ja toteutuksia. Uimapuvunvaihtopäivä! Tuo vanha uima-asusi vaihtoon. klo 14–17.30 ja la 22.5. Tavoitteena tällä kaikella on hevosalan kilpailukyvyn parantaminen toimivan yhteistyöverkoston avulla, projektivetäjä Anne Laitinen summaa. Loimaan naisten Ykköspesisottelusta (LL 18.5.) oli virheellisiä tilastomerkintöjä kirjurin virheellisten merkintöjen vuoksi. – Mielenkiintoista on myös kuulla Sitran Maamerkit -ohjelman Paula Laineen asiaa siitä, miltä hevosalan tulevaisuus näyttää maaseudun näkökulmasta, Laitinen lisää. TEKIJÄT ovat kokeilleet monia taiteen eri tyylilajeja, mutta eivät osaa nimetä omaa suosikkiaan. Kuntaväki kokoontuukin pohtimaan hevosalan mahdollisuuksia omaan Hevoset ja kunta – rajapintoja -seminaariin Forssaan 14. Tässä tavoitteessa auttaa Hevosalan osaamiskeskus Hippolis, joka järjestää vielä tänään jatkuvan kaksipäiväisen hevosalan yhteistyöseminaarin Ypäjän Hevosopistolla. Elina Haverisen ja Henrika Kultasen Valonsäikeitä-näyttely Art Tyynelässä to–pe 20.– 21.5. He kertovat, että taiteen tekemiseen ei tarvita erityistä inspiraatiota, vaan luovuus riippuu enemmänkin mielialasta ja tunteesta. Nimi haluaa muistuttaa siitä, mikä elämässä kantaa. – Projektin puitteissa on jo aiemmin koottu hevosalan yrittäjien ajatuksia ja toiveita yhteen. Rakentava ja aito palaute on parasta. 02-724 7830 Loimaa Maija Paloposki Tekstiiliartesaaniksi opiskeleva Elina Haverinen ja sisustusartesaaniksi opiskeleva Henrika Kultanen pitävät tällä viikolla Art Tyynelässä näyttelyä nimeltä Valonsäikeitä. – Nimi on tavallaan kliseinen, mutta se koostuu monesta osasta. – Ei liikaa imartelua tai kehumista maasta taivaisiin. TOUKOKUUTA Tr iu m ph 19 69 www.your-triumph.com/. toukokuuta 2010 E S I T T Ä Ä VAIN LAUANTAINA 22. Nyt voit ostaa tuotteitamme myös verkosta! Surffaa ostoksille www.loimaanet.?/netkauppa K-Supermarket, Aleksis Kiven katu 11 | ma–pe klo 9–17 | puh. Palvelemme normaalisti jälleen maanantaina 24.5. Hevosalalla myös kunnilla on suuri rooli esimerkiksi maankäyttöasioissa ja palvelujen markkinoinnissa
ovh:sta MEHUA ja MAKKARAA LA 22.5. Väri pähkinä. (02) 762 5100 PAIKALLINEN KAUPPIAASI www.rautia.fi Avoinna: ma pe 8.00 17.30 la 8.30 14.00 Tervetuloa! Talomyyjä: Tauno Toivonen puh. Detroit pöytä 160 x 80 cm + 6 tuolia Pehmusteet myydään erikseen. Mellilä Takojantie 1 Avoinna ark 10-18, la 10-14, p. Ruskea väri saadaan aikaan lisäämällä normaalin ABkyllästeen joukkoon ruskea väriaine. Asiakaspalautekyselyyn vastanneiden kesken arvotut 50 € lahjakortit voittivat Anne Laaksonen Loimaalta ja Riitta Mäki-Punto Loimaalta. Polyrottinki/tukeva metallirunko. 1/tal. toukokuuta 2010 9 TERASSI KUNTOON Painekyllästetty ruskea, uritettu AB-luokan kyllästettyä puutavaraa kuten vihreäkin. 28 x 95 AB-luokka, 371090 1,39 / m Tarjoukset voimassa pe 21.5. TULE ULKOVERHOUSPÄIVILLE 21.-22.5. 3 vuoden takuu LAADUKKAAT KALUSTEET Norrlandian tiheäsyinen mänty takaa parhaan säänkestävyyden. RAUTIA LOIMAA Aleksis Kiven katu 9, 32200 Loimaa, puh. 28 x 95 300003552 1,59 / m Kuluttaja-asiakkaana saat K-Plussa-pisteitä kaikista ostoista kun maksat käteisellä, pankkikortilla, K-Plussa-kortilla, Visatai Mastercard-kortilla. KYSY LISÄÄ MYYMÄLÄSTÄMME. Kaikki laatu-ulkovuorituotteet saat pohjamaalattuina tai sekä pohjaettä pintamaalattuina kaikkiin ulkomaalivärikartan sävyihin. klo 10.00 Masku tarjoaa 179,Pehmusteet ja varjo myydään erikseen. a ryhmä. Upea muotoilu! Oregon pöytä 155 x 85 cm + 4 kokoontaittuvaa käsinojatuolia 179,-. Ei puhelinvarauksia. 179,BBQ BARBEQUE BY MASKU MASKUSTA PARHAAT MAKSUEHDOT. • RAAKAPONTTI 23 x 95 HOMESUOJATTU 4-sivun puunsuoja 0,99 € / m 11,68 € / m 2 Tuulensuojalevy HUNTON BITROC bitumilla kyllästetty norjalainen levy vaativiin olosuhteisiin 12 x 1200 x 2700 9€/ kpl (2,78€/m 2 ) VÄRI VALKOINEN/HARMAA • 9 MM 1200 x 2400 MM 39 € LEV. www.rautia.fi/loimaa 48 x 98 A-luokka, 300136699 2,19 / m KÄYTÄ MAAJA VESIKOSKETUKSEEN A-luokan (48 mm ja paksummat) JA MAAN YLÄPUOLISIIN KOHTEISIIN AB-luokan (alle 48 mm paksut) PAINEKYLLÄSTETTYÄ PUUTA. 0,99 €/m ( 9 €/m 2 ) 23 x 120 POHJAMAALATTU VALKOINEN 1,19 € / m 10,83 € / m 2 Paksum pi on ÄIJEMP I 23–28 mm NYT UTV 21 x 120 POHJAMAALATTU • VALKOINEN • KARTANON KELTAINEN • PUNAMULLAN PUNAINEN • SINIHARMAA Finnforest Spruce Flex – kestomuovipinnoitettu perusvaneri Finnforest Spruce Flex on kestomuovipinnoitteella pinnoitettu paksuviiluinen havuvaneri, joka sopii niin sisäkuin ulkokäyttöön. alk. Kyllästetty puu on kestävä valinta kaikkiin ulkorakenteisiin. la 22.5. 79,*Puhelun hinta: lankapuhelimesta 8,21 snt/puh + 2 snt/min matkapuhelimesta 8,21 snt/puh + 14,9 snt/min Osa tuotteista toimitusmyyntinä. JÄTTIVARJO 2,5m Puuvarrella, väri: beige 9,Raj. SÄÄNKESTÄVÄÄ POLYROTTINKIA! Sicilia ryhmä, pöytä + sohva + 2 tuolia. 199,Laadukasta kovapuuta. 699,Säänkestävää mäntyä! Pehmusteet myydään erikseen. 0201 211 330* SUURIMMAT VALIKOIMAT NYT HALVIMPAAN HINTAAN! AVAJAISTEN AJAN PE-LA KAIKKI -20 % KALUSTEET MASKUSSA LAAJA VALIKOIMA GRILLEJÄ! KAASUGRILLIT alk. Onnittelut voittajille! 28 x 120 300071653 1,99 / m Painekyllästetty, täyssärmäinen Vihreä. Väri ruskea/beige pehmusteet. Torstaina 20. Summer setti, pöytä ø 60 cm + 2 tuolia. erä. • 12 MM1200 x 2400 MM 49 € LEV. UUTUUSTUOTTEET So. AVAJAISET PERJANTAI-LAUANTAI. Pisteitä ei kerry laskutuskaupasta eikä sopimusasiakasetujen alaisista tuotteista . US WOOD CERTIFIED Laatu-ulkoverhoustuotteet ovat huolellisesti lajiteltua kuusipuun sydäntavaraa.Sahatavara on pituuspaketoitua, keino-kuivattua (kosteus 16 +/-2 %) ja sen laatu on A+B. Harmaa 79,-, musta ja ruskea 99,-. 399,Jessica mäntyryhmä Jatkopöytä 230 x 110 cm + 6 säätötuolia. Laadukasta kovapuuta. Väri musta/mustat pehmusteet 495,-. 050-562 5199 tauno.toivonen@rautia.
2h+k = 54 m 2 . Tarja Keskitalo 0400 656 780 Turuntie 14, 32200 Loimaa, puh. n. 0400 765 521, tuomo.jarvenpaa@tiimi-ikkuna.. Tehty paljon uudistuksia sisällä ja päällä. Loimaa, Nokkalantie. 30-luvun hirsitalo pikkurint. Hinta 65.000 . Tied. krs v. Alastaro Papintie 3 h,k,S,2 wc n 96+35 m 2 Tässä vankka oletettav. Alastaro, Seikunmaantie 1-2 h,k,S n 36+20 m 2 Tämä mielenkiint kohde. Hp. Alunper. 3h,k,ph 76 m 2 + autotalli. Oy Pyssylaakso. Hyvällä paikalla lähellä palveluja 3.krs siisti kulmahuoneisto. 12.000 ASUNTOKAUPPA TARJOAA: VUOKRATTAVANA HIRSITALO Tervetuloa kaupoille! Torkkalantie 542, NIINIJOKI. KYLVÖN SIUNAUSTILAISUUS Su 23.5.2010 klo 18.00 Suomen Maatalousmuseo Sarassa Kappalainen Aimo Rikala siunaa käsinkylvön museon pellolla MTK-Varsinais-Suomen liitosta toiminnanjohtaja Paavo Myllymäki Museonjohtaja Teppo Vihola ketoo lyhyesti kylvön merkityksestä ennen muinoin 4H-yhdistys järjestää maatalousaiheisen tietovisan Esillä kokoelmista entisajan traktori ja kylvökone sekä uudet nykyaikaiset Loimaan-Metsämaan maaja kotitalousnaiset tarjoavat kahvit ja mehut. Sähkö I-vyöhyke lähellä. Myydään vuokrattuna. Kannattaa tutustua. Einola 0400536547. 88.000 €. 600 m torilta. Talossa tehty korjauksia. Asunto siisti/ peruskunt, pesuhuonetta uudistettu. Hp. Kunnal vesi ja voimavirta. Rossilatt, sähköja puulämm. Einola 0400536547. Loimaa, Turuntie. k 583123 Loimaa Sorrontie 3 h,k,S n 95+55 m 2 Kohtuull hyväk. Oma 4670 m 2 tontti rajoittuu Loimijokeen. Oikotie 227377. Lasitettu parveke, hissillinen talo. (03) 433 5340 www.matka-merila.. Tiimi-edustaja Tuomo Järvenpää p. Sovi esittely Ota meihin yhteys, jos olet myymässä tai vuokraamassa. 2h+k = 53,5, m 2 + parveke. Hinta 41.500 . 67.000 €. Tervetuloa! MTK-Loimaan Seutu MTK-Mellilä Tervetulosanat Pekka Ahokas, MTK-Loimaan Seutu Autohuolto MAUNU KY Sunintie 45 Loimaa P. talossa eritt. Hinta 48.400 . Rv 1975. 2h,kk,ph 45 m 2 . 2h+k = 51,5 m 2 . 3h+k+s=70m 2 .HP. Tied. (02) 763 1888 Saarimökki Vartsala Salo, 4,5 ha Monipuolinen kohde vapaa-aikaan: kalliolle hyvin rakennettu mökki -06, hyvät kalavedet, marjaja sienimaastot sekä kotitarvemetsää. Suojaisella tontilla Metsämaan keskustassa. n -60, laaj v -93. -kt, 2h+k=54,5m 2 ,vapaa 1.6. 800m. Hp. Oikotie 6074498. Pihasauna, autotalli/verstasrak. 10 Torstaina 20. Täysin remontoitu! 2h+k=63m 2 .As. vain 35 /hlö Hossinkatu 1-3 Loimaa p. Hp 145.000 Metsämaantie 964, Loimaa Ok-talo isolla tontilla Alastaron palveluissa, lähellä ala-astetta ja päiväkotia. hirsitalo jota paljon uudistettu -97. Tontilla nuorta koivikkoa. KAKSIO Loimaan keskustassa, runsaasti remontoitu. tilaa ja käyttöullakko. Lähestulkoon kaikilta osin uudistettu kulma-asunto, n. RIVITALOKAKSIO Mellilä, Peltotie 2. 68.800 €. HERKKUJA, tuoretta KUHAA ja KUHAFILETTÄ Eeva ja V-P Rantamaa p. RIVITALOKAKSIO Loimaa, Metsämaa. Piha asfaltoitu. Tied. 02-762 2848 MA-PE 9.30-17.30 LA 9.30-14 TO-LA 20.-22.5. Tied. HP. Hp. Kanta-asiakkaille kaikista Mode S-XL jakuista (ei musta, laatu 8000) -30 % ilmaise n kanta-a siakask ortin saat meiltä. 2h+avok.sauna = 57,5, m 2 . Remontoi mieleiseksesi! HP: 123.500 Teerentie 1, Loimaa Hirsitalo 130 m 2 ja verstas ”Myllymatin talo” v. Pertti Äikää 0500 320751 Alpo Isokallio 040 821 7345 Vuokravälitys edullisin palkkioin KERROSTALOKAKSIO Alastaro, Apteekin talo. 129.000 /tee tarjous. Ikkunat uusittu ja kattomuoto muutettu. Mäkinen 0400536941, kohde 582118. 57.000 /tee tarjous. KAKSIO As Oy Myllykylän torni. On uusittu pesuhuoneet, parkettilattiat, keittiöt ja paljon muuta. HP. Nätti suuri puust tontti, hyvä sijainti, 3 rakenn, osassa uud.tarve. siisti asunto maan tasalla. k 582544 Alastaro, Loimijoentie. Hissillisen talon toinen kerros. Vapaa-ajan asunto Omakotitalot Loimijoen OP-Kiinteistökeskus Väinämöisenkatu 6, 32200 Loimaa Matti Mäkinen 0400 536 941 Hannu Einola 0400 536 547 • s-posti: etunimi.sukunimi@op.fi www.opkk.fi Kerrostalot Loimaa, Koskenkuja 3 h,k,pesuh 72,0 m 2 Omaan kolmioon edullisesti. v-06. Tartu tähän tilaisuuteen! Hp. –sivustoilla. Loimaa, Hirvikoski. Suuri olopiha eriytetty lasiliukuovin. Oy Pyssylaakso. Kirkkaasti erilainen ikkunaja oviremontti PERUNAA LOIMAAN TORILLA PERJANTAINA Matilda, Van Gogh, Nicola, Siikli, Kulta, Rosamunda, Timo, Ariel, Pito, ym. Oikotie 6057667. Hinta 41.000 . Tied. Valettu uima-allas pihassa. 0400 120 003 JAAKKOLA Mäkirinteentie, MELLILÄ. 129.000 . Määräalatontti n. Ak. 7632 733 Palvelemme Ma sulj. Maaseutumaista asumista edullisesti. 2005 remontoitu kiva pikkukoti. HP.47.000 /tee tarjous. Useita piharak. 2h, k, s 50,5 m 2 . 73.000,H Einola 0400-536547, k 581646. 57.000 €. 5000m 2 . TARJOUS Nicola 12 /25 kg, siemensipulia. (02) 7622 200 www.loimaankiinteistonotariaatti.. Oman sivuston lisäksi meillä myyntikohteet ovat esillä sekä Etuovi.com että Oikotie.. ti-to 9-17, pe 9-17.30, la 9-13 TERVETULOA! Jokisen RYYNÄRIT 6 95 /kg PUODIN PIHVI porsaan ulko?leestä 9 95 /kg GRILLIPIHVI porsaan kasslerista GRILLAUKSEEN PERJANTAINA LOIMAAN TORILTA Pyhämaan SUOLASILAKKAA ja SUUTARINLOHTA, GRAAVILOHTA. Kell. Siitä vaan asumaan. Kunnall. lähellä peruspalv. LL, Saviseudun paikallisin w w w .t ii m iik k u n a .. Hinta 30.000 . 4, Forssa Puh. 4000m 2 :n määräalatontti. Hissitalo metsän laidassa, luonnonläh. T 1500 m 2 . Sähkö, kaivo. -rt, 1h+kk+s=35m 2 , vapaa 1.7. Hirvikoskella -1h+kk=35m 2 , vapaa. Päivämatka Tallinnaan Reitti: Alastaro-H:koski-Loimaa Oma bussi mukana Tallinnassa! Toimistomaksu 4 /varaus ma 24.5. Parkettilattiaa, laat. rak. Hp. vesiliittymä lähellä. Lyhyt venematka Salosta. As. Vuosien saatossa uudistettu: ikkunat, pesutilat, khh, 2 takkaa. Hirsitalo, jossa tilaa asua ja harrastaa: 5h, k, apuk, ja kellarissa saunatilat ja työ/varastotilaa. pesuh., tilava keittiö. Oikotie 6060142. Kokonaisuudessaan talossa tehty paljon korjauksia. 1926 hienolla jokivarsitontilla. Sähköja puulämm. Heimolinnankatu 14 LOIMAA P. YM. 0500 596 929 ma-to 9-17.30 • pe 9-18 • la 9-14 Vesikoskenkatu 17, Loimaa p. Vankka paikalla muurattu talo. lautarak talo 1 tasossa. 59.000 /tee tarjous. Hp. 1mh+aula=n.120m 2 .Valm.v-99, laaj. 2-auton talli, savusauna, huvimaja. Vankka, iso -48 rak. HP. H. Mäkinen 0400-536941, kohde 582719. Hp 30.000,H Einola 0400536547, k 581665. 88.000,H Einola 0400-536547, k 580243. KYSY MYÖS MUISTA KOHTEISTA www.loimaanasuntopalvelu.com Ritva Vesanto 0400-329 555 Heli Harteela 0500-977 501 Katso myös muut kohteet ja kuvat OKT 4h, k,takkah,s,ph,at n 155 m 2 Pienen matkan päässä palveluista, kouluista, uimaja liikuntahallista valoisa yksitasoinen talo. Myyjä jäisi vuokralle loppuvuodeksi. 73.000 Loimijoentie 96, Alastaro. Hp. 39,90 JUHLAPUVUT -20 % MAC YO-LAKKI 24,90 Salon Lakkitehdas TARJOU S alk. OSTO-MYYNTI-RAHOITUS Autot sisätiloissa MB 250 D 2,5d (124) 4d 1993 880 MB E 320T CDI A Avantgarde 2004 21750 Peugeot 407 Executive 2,0 2004 9650 Renault Megane Break 2,0 16V 5d 2004 6850 Seat Toledo 1,9 D E 5d 1998 1950 Toyota Carina II 1,6 16V Xi 4d 1991 880 Volvo V70 2,4 170hv A 2001 8900 Volvo V70 2,4D Momentum Uusi Korimalli 2007 29900 Turuntie 19, LOIMAA puh. -kt, 1h+tupak.+s=45m 2 ,vapaa 1.6. 2h+k+sauna = 56 m 2 . 129,• solmiot • paidat alk. 19,90 TARJOU S Tule kaupoille Kiinteistönotariaattiin LOIMAAN KIINTEISTÖNOTARIAATTI OY Turuntie 10, Loimaa p. Hyvin hoidettu taloyhtiö, kaukolämpö. Autotalli. Mellilä-järvelle matkaa n. Aivan keskustassa, palvelujen keskellä oleva 3. H. Mäkinen 0400536941, kohde 582363. Tilavat huoneet, iso lasitettu parveke. VAPAA-AJAN ASUNNON TONTTI Lisäksi paljon muita kohteita! Katso kuvat netistä! Kesämökki ja omakotitalo samassa kohteessa! Mellilässä ! Hirvikoskella! KERROSTALOHUONEISTOT As. 02-762 8326, 0400-536 303 www.autohuoltomaunu.. 6h,k,s 143 m 2 +328m 2 . (02) 7622 001, www.loimaansarasport.fi Kesän juhliin miehille! • puvut • irtotakit • housut Puvut alk. Hyvässä -88 valm. Hp 57.000,H Einola 0400-536547, k 581813. 762 3520 0400 692 753 www.kiinteistotoimistouusitalolkv.. Hp. oh+k+mh+pkh+ph+s+wc+et., yk. Näyttö su 23.5.2010 Soita ja varaa aika! HUIPPUTARJOUS Matka-Merilä Oy Kartanonk. 45.000 €. toukokuuta 2010 LOIMAAN LEHDEN SIVULTA PAIKKAKUNNAN PARHAAT MENOVINKIT Kaikenlaista, ihan näiltä nurkilta. Oy Mahlakoski. (02) 762 3015 F. Huoneistossa uusittu keittiö, kh ja maalaus sekä tapettipinnat. Loimaa, Karhulantie. 2h+k=56m 2
Leppihallilla tanssitaan! Torstaina 20.5. klo 15. Lähtö kentältä klo 16.45. 0405038573 Vuokrataan VARASTOJA TOIMISTOTILAA Lamminkatu 13, Loimaa. Valituksi tulleelta perimme ilmoituskulut. oluttehdas). P. Tervetuloa! Vampulan Urheilijat PETÄJOEN PAVILJONKI Loimaa Tanssiorkesteri PYRSTÖTÄHTI & Tervetuloa! Tanssit lauantaina 22.5. Nivelpiiri kokoontuu ti 25.5. mattoja, liinoja ja paljon erilaisia käsitöitä, leivonnaisia, vihaneksia, kahvia, pullaa, lättyjä, makkaraa, kosmetiikkaa, säilykkeitä, kalaa, arpoja ym.ym. Nappaa harava kainaloon tai tule ilman. Tied. klo 20-0.30 MAARIT ARO Liput 10 AU/ yu harjoitukset tiistaisin kentällä: 69v klo 17-18 ja 9-11v klo. PIHAKIRPPIS la 22.5. ennen kilpailua. Jokainen ilmoittaa omaan yhdistykseen lähtönsä ja jokainen yhdistys ilmoittaa oman porukkansa Marjatalle p. Kaikki mukaan. Loimaan Seudun Osuuspankin kokoustilassa ( 2 kerros) klo 17.30. Tied. 0500 781804 tai jorma.eskola@luukku.com Tervetuloa! Loimaan Voima ry Eläkeliiton Alastaron yhdistys. Meidät on kutsuttu Eloisien ulkoilupäivään Kertunmäelle ti 25.5. lähtö Nuorisotalolta klo 10. NAISTEN YKKÖSPESISTÄ La 22.5. Babybio to 20.5. 050-3115016, 0400-851755 Karoliina, 040-7575742 Sari. Seuraava kokoontuminen 31.8. 0500 531 478 Sirpa. ja ilm. Kilpailupaikkana on Pohjan tila, Joenperäntie 262, Loimaa. Toimessa on 6 kk koeaika. Vapaamuotoiset hakemukset tulee toimittaa viimeistään 4.6.2010 klo 15 mennessä osoitteeseen: Oripään seurakunta, Kirkkoneuvosto, Kertuntie 5, 32500 Oripää. LOIMIJOEN KIINTEISTÖKESKUS OY Väinämöisenkatu 6 B, 32200 LOIMAA Puh. Mukana Onneli Wäck. klo 20. Torilla on paljon myyjiä esim. tied. MLL Loimaan kaupungin yhdistys Leikkipuisto suljettuna to ja pe 20.-21.5. P. Loimaan-Metsämaan Maaja kotitalousnaiset Kokoonnumme puutarhailtaan ti 25.5. 13.30 omaishoidon tukikeskuksen esittely 13.45 tietoisku, liikunnan merkityksestä: Tytti Häyhä, liikunnanohjaaja 14.00 mahdollisuus ohjattuun tutustumiskierrokseen Kartanonmäen muihin osastoihin 16.30 omaishoidon tukikeskuksen esittely 16.45 tietoisku, liikunnan merkityksestä: Tytti Häyhä, liikunnanohjaaja 17.00 mahdollisuus ohjattuun tutustumiskierrokseen Kartanonmäen muihin osastoihin Päivän aikana on mahdollisuus mittauttaa verensokerinsa ja verenpaineensa Kahvitarjoilu koko päivän TER VETU LOA TUT UST UMA AN! AU/Jalkapallo P96 kaksoisedustuspelaajat: Sarjapeli FJK/AU TPV97 Forssassa pe 21.5. Kaikki Saksan-ystävät mukaan, kielitaito ei tarpeen. Kimppakyyti ja omat eväät. aurinkoja sadesuojaa asennuspalvelu BINGO Metsämaan Kalliohovissa torstaina 20.5. Valitun on ennen toimen vastaanottamista esitettävä lääkärintodistus terveydentilastaan. Mellilän Kyläyhdistys ry. Metsämaan Maaja Kotitalousnaiset vietämme kevätiltaa Hilkka Heikkilän luona ma 24.5. Alastaron Paralan kartalla. Mellilän Martat. Kesäretki Sastamalan seudulle ke 30.6. la 8 ennen klo 23 ilm. Edellytyksenä on alalle sopiva ammatillinen koulutus tai alan työkokemus seurakuntamestarin työstä sekä seurakuntaelämän tuntemus. Setes joka myy lapintuotteita kuivaa lihaa ym. VUOKRATTAVANA 1H+kk 30,5 m 2 Vuokra 275,00 eur + vesi Huoneisto vapautuu 1.7.2010. JUKOLAN BINGO VAMPULASSA maanantaisin klo 18.45 alk. Loimaan seudun Suomi-Saksa Yhdistys Stammtisch-kantapöytäilta pe 21.5. Näkövammaisten kerho kokoontuu ma 24.5. Ilmoittautumiset pe 21.5. sis. Kurittulan Kyläyhdistyksen kevätkokoontuminen Toukolassa ma 24.5. mennessä Anjalle p. Mahd. Lisätietoja antaa khra Viitakangas 040-5339975 tai kirkkoherranvirastosta 02-7661 113. hyviä palkintoja. 02 588 8088.. Torstaina 20. Tulkaa joukolla mukaan. Loimaan Voima Kevään viimeiset sarjamaastot tänään klo 18.30. Toimi täytetään 1.9.2010 alkaen. Vietämme avoimien ovien päivää to 27.5.2010 klo 13.00-18.00 Omaishoidon tukikeskus Pikkukartanossa osoite Juvantie 1. klo 18.00 Loimaan urheilukeskuksessa Sarjat ja matkat: Tytöt ja pojat 7 vuotta 600 m 9 vuotta 800 m 11 vuotta 1500 m 13 vuotta 1500 m 15 vuotta 2800 m • Palkinnot kunkin sarjan kolmelle parhaalle • Seurojen välinen joukkuekilpailu • Osanottomaksu 5 eur/osanottaja LSOP 523900-212938 Ilmoittautumiset 23.5. klo 20-0.30 HANURI ja HATTU Porintie 739, Orisuo p. välittää ilmoituksia kaikkiin sanomaja paikallislehtiin koko valtakunnassa. klo 16.00 KOETUS Haapajärvi www.jokioistenkoetus.. Ylin kerros, hissi. klo 16 Tuulensuun Palvelukeskuksessa. 0400 726 546 Liput 10 NAIST ENTANSS IT Lauantaina 22.5. P. Puffetti. Matille 0500 532765 tai Jormalle 0408421810 31.5 menn. klo 18.45 JAHTI 55/1800 Kirja 6 seur. toukokuuta 2010 11 VIIVI JA WAGNER Loimaan seudun mielenterveysyhdistys Savikki kokoontuu maanantaisin ja lauantaisin klo.11-15 Loimaan kaupungin nuorisotalolla citynuokkarilla Asemakatu 5. Patikkaretki Oripään Metsästäjien majalle ma 24.5. klo 13.00. Talkoiden päätteeksi lämpiää sauna. Järj. Reipasta ulkoilua ja erilaisia pelejä viihteen parissa. 0400 607 020 KARAOKE lauantaina Ravintola KAROLIINA Virttaa p. klo 17.30. Lehmisuontie 55, Metsämaa. 2 . klo 10-16 Viljavarastontie 4 Loimaa (ent. mennessä Jorma Eskola p. JR 4 Mellilän KESÄ TORI Sunnuntaina 23.5.2010 klo 12 15 MELLILÄN TORILLA 0SUUSPANKIN TAKANA esiintyy: Viljami Morander vuoden 2008 Hopeisen Harmonikan voittaja ja hänen veljet klo 12.30 ja 13.30. klo 13.15 alk. AU/Jalkapallo T95 sarjapeli AU-VG-62 Alastarolla la 22.5 klo 15. Kaikki mukaan. Perhekahvila pe klo 13.30-15.30. Kuoreen merkintä ”seurakuntamestari”. Eläkeliiton Alastaron yhdistys. Siivotaan sisätilat, lavan piha ja parkkialueet. Tertun suunnittelemasta ohjelmasta löytyy jokaiselle jotain. Mölkkyä pelataan tänään 20.5. Opastusta yrttien viljelyyn ja käyttöön ym. klo 13. 0400 740 479, 0400 534 705 Parvekkeellinen YKSIÖ Loimaan keskustassa. Peliliuskat 2 /kpl. 02-469 3041, autotalliovimyynti@aumanet.. klo 17-18. 02-7624499 KILPAILUKUTSU Loimaan alueen OP-maastot Maanantaina 24.5. klo 19. Jokaisessa yhdistyksessä on esite. Lähdöt klo 17-19 Palkeispirtiltä. 2h+k rivitalo-osake Hirvikoskelta. Paikalla n. Eloisat Ulkoiluja virkistäytymispäivä Kertunmäellä ti 25.5. 040 725 2073. Lounais-Suomen 4H-piirin kilpailu Mönkijäcup pe 21.5. Ilm. Asunto Oy Loimaan Lamminkatu 14. Katsotaan uusi lonkkaja polvileikkaukseen menevälle tehty CVD. Ratat: 1.9 km, 3.7 km, 5.5 km ja 7.1 km. Omilla autoilla. Opastus: Loimaa-Alastaro, tie 213 Loimaan Seudun Sotaveteraanit ry Sotaveteraanien virkistyspäivät ovat 8 10.6 Loimaan Ev Kansanopistolla. sis. klo 18 Arja Pöystin tarhalle, os. 18-19 Virttaan Nousu maastojuoksut Eräveikkojen majalla la 22.5 klo 15. Pelaajat paikalle klo 14.30 AU/Jalkapallo T95 sarjapeli AU-MynPa Alastarolla su 23.5 klo 16. SEURATOIMINTA Tiesitkö. Jankko Torstairastit tänään 20.5. Alastaron Maatalousnaisten perinteinen perennojen vaihto kirjastolla pe 21.5. Likaa hylkivät NANO-KANKAAT MARKIISIMYYNTI Tammimäenkatu 6, II krs Raisio p. lähtö klo 9 Osuuspankin pysäkiltä takaisin tulo klo 16.30. p. Loimaan Eläkkeensaajat ry. Alastaron kirjastolla kasvien vaihto-päivä tai voi antaa muuten vaan muille kasvamaan. P. 7636 5100 Viikolopun kesätansseissa Yöker hossa bilete tään pe la 22 04 AXENT LoPS 2003 harj.peli Alastaron urh.kentällä (Urheilukentäntie) su 23.5. klo 13 alkaen. 050 382 5124. 02-766 9176 AUTOTALLIOVIMYYNTI mittatyönä ja asennettuna, laadukkaat kotimaiset nosto-ovet Tammimäenkatu 6, 2 krs Raisio IKEAa vastapäätä, Myllyn lähellä p. Työntekijä on kirkkoneuvoston alainen ja hänen esimiehensä on kirkkoherra. JAHTI 1.300 2 x 200 ym. klo 20-01 Liput 10 JR 3 Juha Salminen SEURAKUNTAMESTARIN TOIMI Oripään seurakunnassa julistetaan haettavaksi seurakuntamestarin toimi. 0440-533 940. Marja-Liisa puh. klo 15.00 alkaen ala-asteen kentällä. Hakijan tulee olla ev.lut.srk:n jäsen. Soita p. 02-469 3041, markiisimyynti@aumanet.. Tehtävän palkka KirVESTES:n mukainen. www.lpjuniorit.net Niinijoen seudun kyläyhdistys Pappisten Lavalla siivoustalkoot la 22.5. Pelaajat paikalle klo 15.30 Savikki La 22.5 kokoontuu kirjoittajapiiri & kokkikerho kaikki joukolla mukaan aloittelemme klo 12 Liput pe 5 ennen klo 24 ilm. keväistä asiaa viherpeukaloille. klo 15.00 Loimaan pesisstadionilla LOIMAA -RAUMA Vapaa pääsy. klo 19.30 poikkeuksellisesti Kahvila Karoliinassa Virttaalla. Lejyn kesäretki Hämeen Härkätielle 4.8. 12 myyjää YKKÖSPESISTÄ JOKIOISILLA Lauantaina 22.5. Elisenvaaran Martat on kutsuttu ma 24.5 klo 16 Sainille Hattulanmäentie 31
MATTOJA mökille ym. Kokouksessa käsitellään mm. TÄKKEJÄ............. N maraton 1) Santamäki Helena Ypäjän Yllätys 4.14,37. M60 maraton: 1) Kalliola Pertti YIT Runners 3.38,42, 2) Vertasalo Pekka Tuusula 3.59,56, 3) Koskinen Markku Turun metsänkävijät 4.05,46, 4) Huhtala Risto ViNo 4.46,51, 5) Hans Mansten 4.34,14. päivänä toukokuuta 2010 klo 9.00 15.00. toukokuuta 2010 TULOSPÖRSSI TO 20.5.-PE 21.5. 10 kpl TUPLATÄKKEJÄ..... M maraton: 1) Tähtinen Markus Loimaa 3.20,50, 2) Ollila Veikko Rajamäki 3.44,42, 3) Nieminen Tommi Turku 4,02.24, 4) Viskari Jari Tampere 4.00,30, 5) Saukkonen Kalevi V-S Veteraaniurheilijat 10.52.28. M50 maraton: 1) Halkivaha Erkki Vesa 3.46,18, 2) Sjöblom Reijo Olkiluodon Voima 4.26,42, 3) Tiiri Jorma Loimaa 5.27,13. Miesten T-PAIDAT Naisten T-PAIDAT PITSIja KESÄPUSEROT 5 kpl yht. 10-18, la 10-15 TURUN OK 1240 123456 MEIKÄLÄINEN MAIJA 4318 7001 2345 6789 4318 Tällä etusetelillä ja S-Etukortilla 31.12.2010 asti 10 € ABC KOULUKADULTA Tällä etusetelillä ja S-Etukortilla 31.12.2010 asti 10 € SOKOS WIKLUNDILTA Tällä etusetelillä ja S-Etukortilla 31.12.2010 asti 10 € S-MARKET KOULUKADULTA * ) Liittymisedut koskevat uusia asiakasomistajia Kampanja-aika 1.-.31.5.2010. M 1/2 maraton: 1) Kirjavainen Pirkka Tammelan Ryske 1.18,33, 2) Innar Sepp Saarenmaan Sarma 1.23,24, 3) Virta Markku Loimaan Leisku 1.23,52, 4) Reunanen Jari ViNo 1.37,28, 5) Rauno Tuomi Nakkilan Vire 1.37,51, 6) Malinen Juha Liikuttajat 1.39,36, 7) Vaha Juha-Pekka Somero 1.40,02, 8) Lehtilä Riku Alastaron Urheilijat 1.42,06, 9) Mettälä Taisto Turku 1.44,06, 10) Kokkonen Asko Vampulan Urheilijat 1.44,41, 11) Henttinen Tapani Punkalaitumen Kunto 1.45,09, 12) Tiiri Erkki Alastaro 1.47,55, 13) Malin Risto ViNo 1.54,53, 14) Jalavikko Ari ViNo 1.55,23, 15) Vihermäki Petteri Raisio 2,22.38, 16) Jalavikko Jarkko ViNo 2.05,46, 17) Peurola Pekka Punkalaitumen Kunto 2.07,44, 18) Hänti Kari Vampula 2.08,37, 19) Mettälä Heikki Loimaa 2.10,23, 20) Mäkelä Pasi Loimaan Jankko 2.20,59, 21) Ojala Juho Länsiturunmaa 2.22,50, 22) Reunanen Antti-Veikko ViNo 2.44,38, 23) Marjomäki Mauno Kauhajoen Karhu 2.56,03. 020 500 6610 Avoinna ark. HUIPPUTARJOUS 195/65/15 265 sarja 205/55/16 290 sarja hinnat sis.työt. M40 maraton: 1) Marjomäki Timo Kauhajoen Maraton 3.56,25, 2) Lempiäinen Mika Turku 4.10,08, 3) Järvenpää Vesa Häjyt Isojoki 5.16,12, 4) Rosendahl Harjavalta 6.25,33. 8-17 • la 9-13 Tervetuloa rengaskaupoille! Laaja valikoima aluvanteita. T12 1,5 km: 1) Pakola Jonna Kosken Kaiku 7,46, 2) Toivonen Aliisa Vesa 9,00, 3) Toivonen Pauliina Vesa 9,47. alkaen 5 kpl PETAUSPATJOJA vain 120 ja 140 cm leveitä LAKANOITA ja PUSSILAKANOITA ym. 20 alk. KAUPUNGINVALTUUSTON KOKOUS Loimaan kaupunginvaltuusto kokoontuu maanantaina 24. P15 3 km: 1) Hopeasalo Lasse Teivo Stayers 15,48. N 1/2 maraton: 1) Halkivaha Anne Vesa 1.41,53, 2) Matarmaa Riikka EKU 1.48,28, 3) Saari Anne Hinnyr 1.49,20, 4) Salminen Päivi Säkylä 1.49.01, 5) Halkivaha Minna Vesa 1.58,49, 6) Fabritius Heljä Ypäjä 2.26,17, 7) Lähdemäki Riikka Ypäjän Yllätys ei aikaa. Kokouksen tarkastettu pöytäkirja pidetään yleisesti nähtävänä hallintopalvelukeskuksen kirjaamossa 31. klo 9-13. M 1/4 maraton: 1) Kauppinen Seppo Vesa 39,39, 2) Pekkarinen Kauko Vesa 45,23, 3) Hongisto Pasi Loimaa 46,12, 4) Stenius Reino Vesa 46,30, 5) Mäkinen Juha Eura 47,35, 6) Hopeasalo Jari Teivo Stayers 48,24, 7) Anttila Matti ViNo 50,49, 8) Anttila Jaakko ViNo 53,34, 9) Jokinen Jukka Säkylä 56,35, 10) Kojo Tino ViNo 1.04,06, 11) Parkkola Reijo Turun Valpas 1.05,21, 12) Salo Aulis ViNo 1.08,42, 13) Jalavikko Jaakko ViNo 1.09,18, 14) Kojo Raimo ViNo 1.13,59, 15) Salin Elias Turku 1.14,40, 16) Tamminen Rauno Vesa 2.15,01, 17) Harju Jarmo Turun Valpas ei aikaa. päivänä toukokuuta 2010 klo 18.00 Loimaan ammattija aikuisopiston auditoriossa pidettävään kokoukseen. alkaen KONKURSSIMYYNTI 10 kpl 10 5 kpl 15 kpl Huom ! VAIN 3 PÄIVÄ Ä Lamminkatu 33 Loimaa, p. N 1/4 maraton: 1) Halkivaha Jenni Vesa 54,36, 2) Tamminen Sirpa Vesa 56,40, 3) Mäkinen Elina Alastaro 56,44, 4) Mäkinen Liisa Eura 57,44, 5) Pellonperä Paula Karku 58,06, 6) Sinkkonen Tuula Pöytyä 58,18, 7) Kuntsi Eila Vampu 59,30, 8) Ylikauppila Marika Punku 1.00,55, 9) Kuntsi Aino Vampu 1.01,40, 10) Kuntsi Katri Vampu 1.04,21, 11) Lundgren-Laine Heljä Turku 1.04,33, 12) Kivelä Camilla Alastaron Urheilijat 1.05,59, 13) Heinonen Elina Helsinki 1.06,06, 14) Ruoho Taina Harjavalta 1.06,53, 15) Ojaniitty Liisa Vampu 1.07,17, 16) Mäkelä Outi Loimaan Jankko 1.09.02, 17) Halkivaha Päivi Vesa 1.11,49, 18) Sjöblom Annika Olkiluodon Voima 1.25,35, 19) Jukarainen Kirsti Helsinki 1.36,48, 20) Karttunen Tuula Turun Valpas ei aikaa. 20 kpl TYYNYJÄ...... JUOKSU Virttaanharjun maraton järjestettiin 16.5. Tervetuloa! Loimaalla os. 02-768 3250 Ark. Osallistujia oli 97. klo 9-17 LA 22.5. seuraavat asiat: Loimaan kaupungin tilinpäätös vuodelta 2009 Arviointikertomus vuodelta 2009 Vuoden 2009 henkilöstöraportti Vuoden 2011 talousarvio ja vuosien 2011-2013 taloussuunnitelma Rakennusjärjestyksen hyväksyminen Taidekokoelman sijoittaminen Valtuustoaloite Turun Seudun Vesi Oy:n tekopohjavesihankkeesta Ero luottamustoimista ja siitä aiheutuvat toimenpiteet Sosiaalityöntekijän viran perustaminen Terveyskeskuslääkärin viran perustaminen Loimaalla 19 päivänä toukokuuta 2010 Mika Mutala puheenjohtaja LOIMAAN RENGAS Lamminkatu 13 p. P12 1,5 km: 1) Rantahalvari Leo ViNo 8,05, 2) Rantahalvari Onni ViNo 8,17, 3) Hovi Ville ViNo 8,26, 4) Mäkelä Roope Loi Jankko 10,30, 5) Mäkelä Niilo Loi Jankko 11,25. 12 Torstaina 20. Kauppalankatu 2 (kaupungintaloa vastapäätä) Satoja naisten KÄSILAUKKUJA – eri malleja ja värejä Iso SEINÄKELLO..