vuosikerta Nro 133 LAUANTAI 21.11. Loimaan talousalueen paikallislehti • 106. Tapahtumaa pystyi seuraamaan myös kotoa livestriiminä. Sivu 8 Irtonumeron hinta 2,20 € sis. KATRIINA REIJONEN . Sivu 3. 2020 Jääkö Loimaalle vain yksi terveysasema. Miten ihmeessä ladulla pääsee toisen ohi, kun turvavälit. . On aika alkaa keskustella laturaivosta. Luennot ovat kerryttäneet runsaasti tietoa paikallishistoriasta ja innoittaneet jopa väitöskirjatyöhön. Kaupunginhallituksen jäsen Olavi Suominen (kok.) Sivu 4 Sivu 5 LL VERKOSSA www.loimaanlehti.fi 77 kylää, 68 luentotilaisuutta riviä kirjoitusta paperille yhdessä minuutissa! Näin ällisteltiin tietokoneiden suorituskykyä vuonna 1970. Sarka-museon Kyläkeskiviikkojen sarja alkoi vuonna 2012 ja päättyi tällä viikolla. alv. Luvassa vaikeuksia Lunta saattaa tulla vähän. ”” Loimaan velka asukasta kohden on huomattavasti yli keskiarvon samoin kuin on kuntaverommekin. Sivu 12 2 2000 2000 Viimeinen Sarka-museossa järjestetty, Puujalkalaa käsitellyt Kyläkeskiviikko houkutteli paikalle runsaan joukon vakikävijöitä.
Tämän jälkeen kaikki ovat tervetulleita saattamaan Jaria viimeiselle matkalle Jarin kotipihalle (Puremantie). 25: 34 23.11. Silja, Seela, Cecilia, Selja 23.11. 3: 14 22.11. siskosi ja sen miäs 21.11. Me olemme osalliset Kristuksesta, kun vain loppuun asti pidämme kiinni siitä todellisuudesta, jonka yhteyteen jo alussa olemme päässeet. Kuningas sanoo oikealla puolellaan oleville: ”Tulkaa tänne, te Isäni siunaamat. Äiti Kiitos ja kunnia Eelis ja Ari Siunaus Virttaan kirkossa la 28.11.2020 kello 14.00 omaisten kesken. PÄIVÄN SANA . Toivoo Mummo ja Pappa. Ilmoitushinnat: Ennen tekstiä 2,68 e /pmm 3-sivu 2,68 e /pmm Tekstissä 2,48 e /pmm Tekstin jälkeen 2,11 e /pmm Takasivulla 2,68 e /pmm Etusivulla (modulikoot) 4,18 e /pmm Kuolinja kiitosilmoitukset, kunnalliset ja kirkolliset ilmoitukset, heng.kokoukset 2,11 e /pmm Määräpaikkakorotus 0,06 e /pmm Värikorotus yhdestä lisäväristä 0,09 e /pmm Nelivärikorotus 0,25 e /pmm Löytölaari yksityishenkilöiden ilmoituspalsta tiistaisin 5 riviä 7,50 €. Halutessaan voi laskea muistopaikalle kukkasen tai kynttilän. Ulkomaantilausten hintoihin lisätään voimassa oleva postimaksu. Toimitusjohtaja Jaakko Ketonen Sähköposti: toimitus@loimaanlehti.fi Ilmoitukset: ilmoitukset@loimaanlehti.fi Tilaukset: tilaukset@loimaanlehti.fi Konttori ja toimitus avoinna ti ja to klo 9-12. Aurinko laskee kello 22.27. T. Hilma 22.11. Hinnat sisältävät arvonlisäveron. Ilmoitusmyynti: Myyntipäällikkö Miia Koivisto 050 533 6313 Ilmoitusmyyjä Anna-Mari Koskimies (02) 588 8962 Asiakaspalvelu, Eija Kärkäs (02) 588 8021 Myyntijohtaja/paikallislehdet Sari Kuusinen 040 539 0969 sari.kuusinen@sss.fi Tilaajapalvelu SSS konsernin paikallislehdet avoinna ma–pe klo 8.30–15.00 puh. (02) 588 8000 Kotisivut: www.loimaanlehti.fi Aineistoaikataulu Julkaisupäivä valmis aineisto vedostettavat tiistai pe klo 13 to klo 13 torstai ti klo 13 ma klo 13 lauantai to klo 13 ke klo 13 Pasi Salo (02) 588 8036 Päätoimittaja Kati Uusitalo (02) 588 8030 050 555 7526 TOIMITUS Puhelin arkisin kello 8–16 050 513 0344 Anu Salo (02) 588 8033 Sampsa Hakala (02) 588 8031 Lari Kiviranta (02) 588 8035 Tilaushinnat: (Paperilaskusta veloitetaan 1,50 € laskulisä.) Määräaikainen 12 kk 204,90 e 6 kk 119,40 e 4 kk 84,30 e Kestotilaus: 2 kk 181,20e 6 kk 91,80e 4 kk 62,60 e 3 kk 47,40e Tilaukset ovat yhdistelmätilauksia, jotka sisältävät sekä paperilehden että lehden tuottaman digitaalisen sisällön kuten näköislehden. KAARINA ELOMAA LOIMAAN LEHDEN SIVUILTA PAIKKAKUNNAN PARHAAT MENOVINKIT Kultahääpäivänä 22.11.2020 onnitellen, lapset perheineen.. Siellä on mahdollisuus jättää jäähyväiset. On paikkasi tyhjä ja korvaamaton, ja kaipuu suuri sanaton. 2 Lauantaina 21. VALMISTUNEITA LUKIJAN KUVA Loimaan keskuspuisto oli jo hetken talvinen. Paljon onnea siskosein . Muista virallinen henkilötodistus. NIMIPÄIVÄT 21.11. Kuningas vastaa heille: ”Totisesti: kaiken, minkä te olette tehneet yhdelle näistä vähäisimmistä veljistäni, sen te olette tehneet minulle.” Matt. Te saatte nyt periä valtakunnan, joka on ollut valmiina teitä varten maailman luomisesta asti.” Matt. Säkylä, Punkalaidun, Huittinen ja Vampula: Posti 020 451 5523 Kustantaja: Priimus Media Oy. Ilmestyy tiistaisin, torstaisin ja lauantaisin. Hepr. Käsityöläiskatu 10, 32200 Loimaa Puh. Rakkaudella muistaen ja ikävöiden Christian ja Daniel perheineen Äiti Kari perheineen Helmi perheineen Juha perheineen Rami perheineen Sukulaiset ja ystävät Oi miksi jätit meidät oi miksi jätit meidät: kaikki on nyt muuttunut. Ismo SANOMALEHTIEN LIITON JÄSEN ISSN 0358-9161 Jakeluhäiriöt: Puh. Tilaajamme, sähköisten sisältöjen tunnukset saat lähettämällä pyynnön osoitteeseen tilaukset@loimaanlehti.fi. klo 13–18 Heimolinna Väinämöisenkatu 2 OJENNA KÄTESI. 25: 40 Mira Kreivilä on valmistunut filosofian maisteriksi Turun yliopiston humanistisesta tiedekunnasta pääaineenaan suomen kieli. Marina Giordano on valmistunut Helsingin Psykoterapiainstituutista ratkaisukeskeiseksi terapeutiksi. marraskuuta 2020 KALENTERI AJANTIETO Aurinko nousee tänään Loimaalla kello 4.24. (02) 7702 626 tilaukset@loimaanlehti.fi www.tilaajapalvelija.fi Vastuu ilmoituksista: Lehden suurin vastuu ilmoituksen julkaisemisessa sattuneesta virheestä on ilmoituksen hinta ja muihin lehtiin toimitetusta aineistosta sen valmistusarvo. Loimaa torstaina 26.11. Rakkaamme Jari Eeli Aleksanteri HETTULA * 23.03.1968 Pyhäjoki † 19.10.2020 Virttaa Koskaan ei tiedä onko aikaa paljon vai vähän, yhtäkkiä huomaa se päättyikin tähän. Painopaikka: Lehtitehdas Salo, 2020. 02 269 3434 arkisin klo 6-16.30 viikonloppuisin klo 7-12 Ypäjä, Humppila: Ilvesjakelu (03) 6151 344, klo 6.30–10. täyttävälle ”kympin” heppatytölle Anniina Aronojalle. Luovuttajainfo 0800 5801 • veripalvelu.fi VERENLUOVUTTAJIA TARVITAAN Varaa aika ja täytä terveyskysely etukäteen: veripalvelu.fi Jari Eeli Aleksanteri HETTULA * 23.03.1968 Pyhäjoki † 19.10.2020 Virttaa Pitkäaikaisen ja pidetyn työntekijämme muistoa kunnioittaen Suomen Euromaster Oy KUOLLEITA Mikaelille ja Jimille PIKKUSISKO 12.11.2020 4488 g 53 cm Mira Seppälä ja Mika Satola TYTTÖ 9.11.2020 2795 g 48 cm Rita Mäkelä & Saku Aho POIKA 9.11.2020 3265 g 49 cm Pauliina ja Mikko Mattila SYNTYNEITÄ PALJON ONNEA VAAN Paljon Onnea 26.11
Jari uskoi vilpittömästi, että kaikki ongelmat olivat ratkaistavissa. Sairastunut Jari oli säälittävä näky, voittajaa hävetti olla heikko ja haavoittuva. Luentosarja on ollut Laineen elämässä käänteentekevä asia, mutta hän koki Kyläkeskiviikkojen täyttäneen nyt niille asetetut odotukset. Sen lisäksi, että olen vanhana syntynyt, olen aina tykännyt vanhoista asioista. Resursseja kirjan kokoamiseen ei kuitenkaan ole ollut, yhtä kirjaa lukuun ottamatta. Heti tervehdyttyään hän ponkaisi sängystä ja riensi katsastamaan vahinkoja, joita työpaikalla oli saatu aikaan hänen poissa ollessaan. Jari kärsi, jos elämä polki paikoillaan. Iina Wahlström ja Kirsi Laine kokivat Kyläkeskiviikkojen ylittäneen heittämällä kaikki yhdeksän vuoden takaiset odotukset. Me yritämme viimeiseen asti pärjätä ja jaksaa omin voimin. JUMALA tarjoaa meille apua. Sotien ja nälkävuosien jälkeen syntynyt Jaakko koki arkistosihteeri Sami Männistön mukaan saman kohtalon kuin moni muukin ikätoverinsa. Kuuntelijana tai ymmärtäjänä häntä ei välttämättä muisteta, mutta kouriintuntuvassa avunannossa hän oli mestari. Psalmissa sanotaan: ”Jätä taakkasi Herran käteen, hän pitää sinusta huolta.” Soili Väisänen Loimaan seurakunta HARTAUSKIRJOITUS Paikallishistorian äärelle kokoontui yli 7000 korvaparia Loimaa/Sarka-museo Katriina Reijonen Lähes yhdeksän vuoden mittaiseksi venynyt Kyläkeskiviikkojen sarja paketoitiin kuluneella viikolla Maatalousmuseo Sarassa. Hän purki valtavaa elinvoimaansa johdattamalla kuuliaista käskyläisjoukkoaan tutkimusretkeltä toiselle. Minulle on opetettu, että ensin pitää itse yrittää, ja jos ei onnistu, niin sitten saa pyytää apua. Jarin terveys ei hevillä horjunut, hän oli rautaista tekoa ja vastusti vaivoja jo pelkällä positiivisella mielenlaadullaan. Tämä idealistinen tulisielu oli oikea ihminen kannustamaan sorrettuja ja parantamaan maailmaa. On vaikea myöntää tarvitsevansa toisen apua. MONELTA tämä taito katoaa iän myötä. RUOTSIN aikaisessa Suomessa käynnistetty isojako ei mennyt Puujalkalassa maaliin ihan kerrasta, vaan jakoperusteista kiisteltiin vuosikymmeniä. Hän kehottaa meitä: ”Avuksesi huuda minua hädän päivänä, niin minä tahdon auttaa sinua!” Jumala odottaa, jopa toivoo, että vaivaisimme häntä omilla asioillamme. – Alkuun homma oli hapuilua ja etsimistä. Hän ei ehkä naapurintädin mielestä vaikuttanut maailman hellimmältä kasvattajalta. Osalle ihmisistä luennot toimivat pontimena vierailla ensimmäistä kertaa maatalousmuseossa. – Jaakko on hyvä esimerkki siitä, miten ihmiset entisaikoinakin liikkuivat. Maatalousmuseon väki kääntää hyvillä mielin katseen tulevaisuuteen. Taustalla on varmasti monia asioita. Etkö sinä vieläkään osaa tuota. Oli vain löydettävä ongelman syy ja poistettava se. – Tähän aikaan Suomessa oli noin 124 traktoria, näyttelyamanuenssi Iina Wahlström vertasi. Puujalkalan kylä on jäänyt historiankirjoihin muun muassa Suomessa verrattain harvinaisen ilmestyksen, höyryauran eli traktorin ilmestyttyä kylän maille vuonna 1917. Vuonna 1704 Puujalkalan Pien taloon syntyi Jaakko Yrjänpoika. Piki taas viittaa tervanpolttoon. 3 Lauantaina 21. Aikaisemmat kokemukset avun pyytämisestä, voivat olla ikäviä. Viimeisen Kyläkeskiviikon aiheen päättivät kuulijat, jotka saivat antaa ääniä suosikkikylilleen. Olemme tehneet tätä niin pitkään, että nyt on kivaa löytää uusia toimintamuotoja. Livelähetystä seurasi internetin välityksellä lisää Loimaan kylien ystäviä. Avun pyytäminen ei ole heikkoutta vaan ennemminkin vahvuutta. Hän ei leperrellyt eikä halaillut julkisesti ainakaan sen takia, että olisi tehnyt jonkun ohikulkijan onnelliseksi. Vaikka viimeisessä Kyläkeskiviikossa osallistujien määrää jouduttiinkin koronatilanteen vuoksi rajoittamaan, Maatalousmuseon Riiheen kokoontui runsas kourallinen loimaalaisille tuttuja kasvoja: innokkaita kotiseutuharrastajia, matkaoppaita ja saviseutulaisuuden äänenkannattajia. Hän oli itsepäinen, järjestelykykyinen ja nopeaotteinen toimeenpanija, jonka rohkeus ei pettänyt tiukimmissakaan tilanteissa. Vuonna 1584 kylässä oli kolme taloa: Inki, Muru ja Piki. Paine yksin pärjäämiseen tulee niin ympäristöstä kuin meiltä itseltämmekin. Hänen itseilmaisunsakin kieli henkisestä selväpiirteisyydestä. EMERITUS museonjohtaja Teppo Vihola loi katseen vuoteen 2012, jolloin hän törmäsi Puujalkalan isojakokarttaan ja huomasi, kuinka 1700-luvun puolivälin aikainen maanjako näkyy yhä tänä päivänä maastossa. Eeva Takala on kirjoittanut: ”Kun olemme siinä pisteessä, että meidän on pakko pyytää Vapahtajaa apuun, tilanteemme onkin jo hyvä.” Asiamme on parhaassa mahdollisessa hoidossa, eikä mikään ole Jumalalle mahdotonta. Lapsena Jari oli pihapiirinsä kekseliäs pieni joukonjohtaja. Teen sen kuitenkin kertoakseni, millainen veljeni oli siskonsa silmin. Hän auttoi ja ilahdutti mielellään eikä ystäviä muistaessaan koskaan laskenut pennejään. Ei ole tarkoituskaan, että aina pärjäisimme yksin vaan yhdessä. Sukututkimusta harrastava Jokinen sanoitti sen, mihin monet muutkin Kyläkeskiviikkojen fanit pystyivät samaistumaan. Vuonna 1770 Muru jaettiin YliMuruun ja Muruun, kunnes sata vuotta myöhemmin tilaluku palautui kolmeen: Heikkilään, Inkiin ja Pikiin. marraskuuta 2020 MUISTOKIRJOITUS Jarin muistolle Jari ei olisi halunnut muistokirjoitustaan lehteen, julkiseksi. TYÖSSÄÄN Jari oli sitkeä, hän oli voimakas, hän oli lyömätön. Avun pyytäminen on lapselle helppoa ja itsestään selvää. Hän osasi, hän tiesi, hän teki – ihan itse. Lepäsi vasta, kun urakka oli valmis. Aloimme kuitenkin tehdä yhä enemmän töitä näiden eteen, ja tuntuu, että nuoremmat innostuivat kilpailemaan siitä, kuka pitää parhaimman Kyläkeskiviikon. Jari ei koskaan pihtaillut, kun kyse oli joko hänen itsensä tai rakkaidensa mukavuudesta. Puujalkalan vaiheista kuultiin Wahlströmin ja Kirsi Laineen esitelmöimänä. Luennot jatkuvat, mutta ensi vuonna on varmasti tiedossa jotain aivan eri tyyppistä. Itse pärjäämisen kulttuuri on meissä syvällä. Vuonna 1766 alkanut peltojen, niittyjen ja metsien jako saatiin päätökseen vasta 1790. Kyliin mahtui monenlaista väkeä, Wahlström totesi. PUUJALKALAN talot ja pellot asettuvat kartalle Petäjoen, Juvantien ja Vanhankirkontien maille. Saatamme ihailla ihmisiä, jotka aina pärjäävät ja selviävät yksin, mutta emme ehkä tiedä, kuinka kallis hinta siitä on maksettu. Kun omat voimamme loppuvat, silloin Jumalan mahdollisuudet vasta alkavat. Jari ei tuhlannut aikaansa mököttämiseen tai mykkäkouluun. Toisinaan hän oli lapsistaan jopa naivilla tavalla ylpeä. LUENNOITSIJOIDEN haaveissa pyöri ajatus kylien historian taltioimisesta kirjan muotoon, materiaalia kun riittäisi jopa kokonaiseen kirjasarjaan. Jo taskukokoisessa Jarissa oli havaittavissa voimaa ja mielenlujuutta, joka herätti väistämättä luottamusta. Näillä retkillä huimapäinen seikkailijanalku sai kuhmuja ja mustelmia, mutta onneksi tämä kiivas pieni luupää oli melko lujaa tekoa. Puhujia tilaisuuksissa oli kaiken kaikkiaan kymmenkunta. KATRIINA REIJONEN. FYYSISESSÄ TILAISUUDESSA oli läsnä loimaalainen Marju Jokinen, joka ei ole jättänyt yhtäkään Kyläkeskiviikkoa välistä. Muru lienee tarkoittanut pienoista maanpalaa, ei niinkään hellittelynimeä. Mutta, eikö jokainen ihminen tarvitse toisen apua. Vanhat kylärivit saivat Viholan innostumaan. Helmi Tarvitsen sinua ”Äiti, tuu auttamaan!” ”Isi, nyt kyllä tarvitsen apua!” Kun lapsi tarvitsee apua, hän myös sitä pyytää, aivan tavallisten asioiden keskellä. Aina päätä pahkaa puolustamassa vääryyttä kärsineitä. Vauhtiin päästyään hän puski tiensä vaikka läpi harmaan kiven. Kyläkeskiviikot ovat avartaneet runsain joukoin paikalle saapuneiden kuulijoiden käsitystä Loimaan kylistä ja niiden elämänmenosta isojaon molemmin puolin. JARI RAKASTI lapsiaan. Emme halua näyttää omaa osaamattomuuttamme ja heikkouttamme. Uskallusta luottaa toisen apuun. Ihmeellistä, erikoista – lapsi oli piirtänyt auringon. – Kun harrastaa vähänkään sukututkimusta, on edukasta tuntea Loimaan kylät ja talot. Hän ei ripitä meitä siitä, että kyllä sinun pitäisi itse selvitä ja pärjätä. Jari oli tahtoihminen, mikä ilmeni itsevarmuutena, elinvoimaisuutena ja suorasukaisuutena. Hän puhui selkeästi, suoraan – päin kasvoja. Mitä tahdon, siihen kykenen. Jokinen sai tästä hyvästä kunniakirjan. Puujalkala päätti Kyläkeskiviikot Loimaa Katriina Reijonen Kyläkeskiviikoissa on käyty läpi 77 kylää 68:ssa luentotilaisuudessa. Riitta Jaakontyttären kanssa vuonna 1728 avioitunut Jaakko pelastui säädyn alenemiselta, kun hän sai kruunulta luvan asettua Alastaron Mäenpään Kestiin, joka oli ollut autiona 1640-luvulta lähtien. Avun pyytämisen kynnys on korkea. Väitöskirja sai innoituksensa suoraan Kyläkeskiviikoista. Hän kuulee rukouksemme ja hän auttaa. Jos työtehtävät vaativat häntä valvomaan kaksi yötä perätysten, hän valvoi. Vihola laskeskelee Kyläkeskiviikkojen keränneen yli 7 000 kävijää Sarkaan. Meille on ehkä sanottu, että kyllä sinun pitäisi itse hoitaa omat asiat. Rajat olivat rikkomista, esteet poistamista ja maailma muuttamista varten. Ei meillä ollut mitään mallia, miten tällaista voisi kehittää. Museolehtori Kirsi Laine väitteli hiljattain tohtoriksi (LL 8.8.) aiheenaan isojako ja talonpoikaiselämä Lounais-Suomessa. Miksi meidän aikuisten on niin vaikea pyytää apua. Jari tuki, kannusti ja kehui. Koska luentosarja aloitettiin Puujalkalasta ja Maatalousmuseokin sijaitsee kyseisen kylän alueella, ympyrän annettiin sulkeutua lähtöpisteeseen. Ystävänä Jari oli mitä parhain. Jaakko jäi väistyvän perillisen asemaan ja talottomaksi. Hän oli antelias, reilu ja lojaali. – Tästä on saatu todella paljon kokemusta ja olemme oppineet hirvittävän paljon, joten siksi voimme katsoa kevyin mielin eteenpäin. Puujalkala nousi äänestyksen kärkikahinoihin. Vaikka tämä kovapäinen tulisielu oli joskus kärsimätön, harkitsematon ja törpön suorasanainen, hänessä ei ollut mitään salakähmäistä
Koulujen lähellä ja taajamissa liikkuu paljon lapsia jalan ja pyörillä ja valitettavasti vastaan on tullut aamuisin myös heitä, joilla ei vilku mikään heijastin ja valot eivät ole pyörässä ainakaan päällä. LOPUKSI ehdotan, että niille johtaville virkamiehille, jotka eivät asu Loimaalla, hankitaan VAR-videotuomarijärjestelmä. Siis niille, jotka suunnittelevat remontoivansa entisen yleisen käymälän viidellä miljoonalla eurolla. MITÄ tulee lainamäärään, niin onneksi 12.11. Nämä palvelut ovat myös loimaalaisten kannalta tärkeitä. Pasi Salo pasi.salo@loimaanlehti.fi Vastine Sami Salmivirran yleisönosastokirjoitukseen Loimaan Lehdessä julkaistiin 19. Pannu palautetaan sinä päivänä, kun Pielinen tai edes Pyhäjärvi myydään. Loimaan päätöksenteossa VAR-järjestelmästä voitaisiin tarkistaa, ettei loimaalainen jäänyt päätösesitystä valmisteltaessa ainakaan kovin pahasti paitsioon. Myös velkamäärän väitetään olevan jo alle kuntien keskiarvon ja nyt voidaan alkaa tekemään investointeja. Perjantaiaamun lumisade toi hieman helpotusta pimeyteen ja olemme kaikki liikenteessä tietenkin varovaisia, mutta jotta ikäviltä onnettomuuksilta vältyttäisiin, jokaisen kannattaa kotiovella varmistaa, että matkassa on mukana heijastin, on liikenteessä sitten jalan tai autolla. ENSI VUODEN talousarviossa kriittisiä kohtia, talousarviossa pysymiseksi, ovat kulujen osalta henkilöstökulujen ja palvelujen ostojen kasvu yhteensä lähes kahdella miljoonalla tämän vuoden tulosennusteeseen nähden. Ehdotan, että kaupunki palaa palkitsemiskäytännössä vanhaan hyvään aikaan, mutta säästösyistä siirrytään muovisiin kertakäyttölusikoihin. Ja niille, jotka eivät ymmärrä, että rauhallinen loimaalainenkin menettää malttinsa, kun palkka jää muutaman kuukauden tulematta. Yhteensä Loimaalla on korollista velkaa 56,6 miljoonaa. LOIMAAN kuluvan vuoden talousarvio tehtiin noin vuosi sitten, kun Covid 19:sta ei ollut tietoakaan. Nykyään parhaat palkitaan mitalein. Pyrimme toimimaan siten, että loimaalaiset saavat hyviä palveluita oikea-aikaisesti kaikilla palvelualoilla. Paula Sainio Päätoimittaja Kati Uusitalo kati.uusitalo@loimaanlehti.fi LL Hei te leikkaatte TOIMITTAJALTA Ensi vuoden talousarvio hyväksyttiin jo, mutta koska kirjastopalveluselvityksestä päätellen leikata voi ihan hissukseen ja aina budjetoitua enemmänkin, olen laatinut Loimaan kaupungille leikkauslistan. 4 Lauantaina 21. Kehuttiin maamme punavihreää hallitusta, jonka koossapitävänä liimana on kepu, sen kunnille jakamista miljardiluokan avustuksista, jotka me veronmaksajat maksamme sitten pois verojen korotuksilla. Eikä varsinkaan silloin, jos koulumatkaa taitetaan ilman heijastinta tai ilman valoja polkupyörässä. Näin pyritään välttämään virheitä. Kuntaveron toteutuma tullee olemaan ensi vuonna tätä vuotta pienempi. Maaliskuussa oli koko Suomi jo lähes kokonaan ajettu alas ja maamme hallitus sekoili tiedottamisessa ja samaa voisi sanoa myös rahan jaossa, mitä jaettiin avokätisesti moniin eri tarkoituksiin. Lisäksi jokin mahdollisimman vähän loimaalaisia käsittävä porukka voisi pohtia vakavasti, onko esimerkiksi 11-vuotiaiden tyttöjen pituushyppykisan kolmossija ihan oikeasti palkitsemisen arvoinen suoritus. Lisäksi Ylistaronkatu 36:sta – eli arvatenkin hyvin pitkään väliaikaisesta kaupungintalosta – pitää poistaa kahvipannut. Itse en ryhdy arvailemaan Sami Salmivirran motiiveja yleisönosastonkirjoituksen kirjoittamiseen. Ja sitäkin voisi ainakin jossain pienessä piirissä hiljakseen supisten sisäistellä, ettei käytettyjenkään muovilusikoiden jakamista ainakaan mauttomaksi ratkaisuksi voisi moittia. Jotta totuus ei unohtuisi, pitää edellä mainittuja toimia jatkaa ja tehdä välittömästi, jotta koronarahoituksen loppuessa emme ole haavoitettavissa ja emme joudu kriisikuntien joukkoon. Talouden tasapainottamista ja kulujen karsintaa sekä palvelujen uudelleen kohdentamista pitää jatkaa myös ensi vuonna rajuun väestörakenteen muutokseen suhteutettuna. Viranhaltijan tulee kyetä perustelemaan tarvittavat resurssit ja vastata toiminnan tehokkuudesta. Hän päätyy myös arvaamaan, että Loimaan kaupungilta puuttuu halukkuutta palkata sosiaalityöntekijöitä. Loimaan Vesi -liikelaitoksen kanssa talousarvio ennusti 55 000 euron ylijäämää. Tämä on kirjoittajan omaa päätelmää ja arvailuja. Me olemme selvinneet täällä Loimaalla pienin vaurioin kevään paria tautirypästä lukuun ottamatta. Omilla talouden tasapainottamistoimilla olisi tulos ollut kylläkin noin kaksi miljoonaa parempi, sillä 2019 tulos oli yli 3,6 miljoonaa tappiolla. Ehdotan, että kaupunkikin alkaa säästää sähköä. (Myös muutamat aikuiset ovat liikenteessä yllättäneet tummissa ulkoiluvaatteissaan.) Jalankulkijan on lain mukaan pimeällä käytettävä heijastinta. Arvaukset ja olettamat on aina erotettava tosiasioista. Ole hyvä! Saa käyttää. Henkilökohtaisesti pidän tärkeänä virkamiestyössä ja ammattijohtamisessa toiminnan perustamista tosiasioihin. Ja niille, jotka asfaltoivat monta sataa metriä tietä viljavaraston takapihalta, vaikka kaupungin keskustassa ei pärjää ilman traktoria. KOTONA minulla on tapana sammutella valoja säästösyistä, vaikka teoreettista sähkötekniikkaa keskimääräistä hartaammin tavanneena tiedänkin, ettei siitä sähkölämmitteisessä talossa kovin isoa iloa ole. Sami Salmivirta antaa yleisönosastokirjoituksessaan kuvan, että sosiaalityön haavoittuvuutta ei olisi tiedostettu ja tilannetta ei haluttaisi parantaa. Lista on suunnattu niille päätösesitysten valmistelijoille, joiden paikallistuntemus on vielä hiirenkorvalla. Sosiaalityön johtajan tehtäviin kuuluu kiistatta vastuu palveluiden lainmukaisuudesta ja toimivuudesta. Liikenneturvan mukaan kuitenkin vain joka toinen jalankulkija käyttää heijastinta taajamassa tai sen ulkopuolellakaan – olisi hyvä muistaa, että heijastimen käyttö antaa autoilijalle satoja metrejä ja monia sekunteja lisäaikaa havaita jalankulkija. Kaikki osaavat jakaa velkarahaa, mutta rahan ansaitseminen velan maksamiseksi on jo eri juttu. Vaalea eteen ja punainen taakse! KU PÄÄKIRJOITUS LUKIJOILTA MIELIPIDE PÄIVÄN MIETE Kun unohdamme kiireen, alamme muistaa asioita, jotka olemme kiireessämme unohtaneet. Perheissä on hyvä tarkistaa valot (ja heijastimet) ihan jokaisen perheenjäsenen polkupyörästä. Käydyissä puheenvuoroissa oli jo havaittavissa kuntavaalien lähestymisen ensi keväänä. Sosiaalityön johtajan virka oli haettavana 24.9.–15.10.2020. Timo Hokkanen Sosiaalija terveysjohtaja, Loimaan kaupunki Jotta totuus ei unohtuisi… Viime maanantaina Loimaan kaupunginvaltuusto hyväksyi talousarvion ensi vuodelle. Loimaan kaupungin sosiaalityön palveluiden organisaatiorakennetta ja resursointia tarkastellaan parhaillaan. Loimaan kaupungin sosiaalityön johtajan viran työpaikkailmoituksessa painotettiin virkaan haettavan sosiaalityön palveluiden kehittämiseen motivoitunutta johtajaa. Tulojen osalta kuntaverojen kasvu – siitäkin huolimatta, että työttömyys lisääntyy ja työikäisten määrä vähenee jyrkästi – yli miljoonalla eurolla tämän vuoden ennusteeseen nähden. Heti. Myös kunnille luvattiin rahoitusta tasapuolisesti, vaikka korona ei iskenyt yhtä rajusti kaikkiin kuntiin. marraskuuta sosiaalityön johtajan virkaa hakeneen Sami Salmivirran näkemys Loimaan kaupungin sosiaalityön johtajan viran täyttämisen vaikeudesta. Ja niille, joiden mielestä meitä loimaalaisia ei tarvitse tiedottaa meitä koskevista asioista ollenkaan. (kok.) KOPIT sivulla 12. Siis velkamme on huomattavasti yli keskiarvon samoin kuin on kuntaverommekin. Asiakkaan saamien palveluiden vaikuttavuuden tulee olla johtajan mielessä kirkkaana. Asukasta kohden velkaa on 3 605 euroa kun maamme kuntien keskiarvo on 3 352 euroa. Sellaisen avullahan jalkapallo-ottelun päätuomarin on mahdollista olla yhteydessä avustaviin tuomareihin, jotka voivat katsoa kiistanalaisia tilanteita videolta. Loimaan Lehdessä taas on ollut mielipiteitä, että kaupunkimme taloustilanteen parantuminen johtui omista toimenpiteistämme. Taudin hoitamiseen ohjatut varat olivat perusteltuja, mutta silloin, kun ei ollut välittömästi tarvetta, olisi pitänyt puntaroida asiaa tarkemmin. Ei otollinen ympäristö pienille liikenteessä kulkijoille. KUN MINÄ olin nuori, keskuskoulun ja yhteiskoulun yleisurheilukilpailujen palkinnoksi jaettiin alpakkalusikoita. Olavi Suominen kaupunginhallitus ja taloustyöryhmän vpj. Loimaalla on sekä talousarviolainoja kuin myös leasingvelkaa, joka on aivan samanarvoista muiden lainojen kanssa, mutta se kirjataan vain eri kohtaan. Melliläjärven yksityistäminen kuulostaa jo niin kofeiinipäissään kyhätyltä ajatushäkkyrältä, että tämä säästötoimenpide on paitsi välttämätön myös kiireellinen. marraskuuta 2020 Näkemisiin! Koko päivä tasaista hämärää ja suurin osa vuorokaudesta pilkkopimeää. LL:ssä oli takasivulla juttu ”Kaupunki ottaa investointilainaa”, jotta lukijat voivat tarkastaa tiedon. Siitä huolimatta tulemme saamaan, hallituksen ottamasta suuresta velkapotista, lähes viisi miljoonaa euroa korona ”korvamerkittyä” rahaa. Ilman tätä rahaa ja Loimaan Veden tekemää noin puolen miljoonan euron tulosta olisimme tehneet yli puolentoista miljoonan tappion. Sami Salmivirta ei tuo kirjoituksessaan esille, että sosiaalityön johtajan vastuualueelle kuuluu myös kehitysvammaisten ja vaikeavammaisten työja päivätoimintaa sekä asumispalveluita. Ihan ensimmäiseksi valot ja commodore pitää sammuttaa työhuoneesta aina, kun valmisteleva virkamies tietää kirjoittavansa sellaista esitystä, jonka liitteet ja oheismateriaalin hän aikoo unohtaa esityslistalta
Lisäksi Alastarolle voitaisiin lisätä yksi terveyskeskuslääkäri tiimeineen. Käytännössä päätöksenteon vaihtoehtoina ovat ainakin nykyisen terveysasemaverkon säilyttäminen tai terveysasemaverkon karsiminen siten, että siirryttäisiin kahden terveysaseman malliin, joka tarkoittaisi pääterveysaseman ja Alastaron terveysaseman säilyttämistä. Oripään kunnan kanssa neuvotellaan erikseen, Välimäki huomauttaa ja sanoo, että yhtenä vaihtoehtona voisi olla Oripään terveysaseman palveluiden ulkoistaminen, jolloin Oripään kunta maksaisi kustannukset kokonaan. Kaupunki tilasi konsultin selvityksen täydentämään terveysasemaverkkomuutosten palveluihin ja kustannuksiin kohdistuvia vaikutuksia. – Työikäisen väestön vähentyessä myös sosiaalija terveydenhuollon henkilöstön saatavuus heikkenee. Helena Vuorinen, Oripää Ei missään nimessä. Heimo Pulkkinen, Onkijoki En kannata ollenkaan. 020 500 6610 www.gigantti.fi ma–pe 10–19, la 10–16, su 11–15 Terveysasemien karsimisesta odotetaan miljoonasäästöjä Loimaa, Oripää Lari Kiviranta Talouttaan tasapainottavan Loimaan kaupungin konsultilta tilaamassa selvityksessä arvioidaan, että terveysasemaverkon karsimisesta olisi saavutettavissa miljoonien eurojen kustannusvähennykset tulevina vuosina. klo 17–19 maatalousmuseo Sarassa. Kaupungin sote-johtaja Timo Hokkanen kertoo kaupungin järjestävän ensin terveysasemaverkkoa koskevan kuntalaistilaisuuden joulukuun alussa. Sirkka Hirn, Ypäjä, Alastarolta lähtöisin Täysin tarpeetonta. – Nykyinen tilanne ei siis juurikaan muutu. Hänen mukaansa asukasmäärän ja -rakenteen muutosten lisäksi henkilöstön saatavuus vaikuttaa palveluiden tuottamiseen merkittävästi. Oripäästä on pitkä matka, eikä kaikilla ole autoa käytössä. Sote-johtaja Timo Hokkanen on samoilla linjoilla siitä, että uusien toimintamallien kehittäminen on ratkaisevaa loimaalaisten ja oripääläisten palvelutason ylläpitämiseksi tulevien vuosien aikana. Oripään terveysaseman toiminnan ulkoistaminen pohdittavana Mitä mieltä olet terveysasemien mahdollisesta vähentämisestä. marraskuuta 2020 UUTISET KERRO UUTISVINKKI Soita: 02 588 8032 Sähköpostiosoite: toimitus@loimaanlehti.fi Lauantaina 21. Rauno Tamminen, Oripää Ei missään nimessä. Terveysasemaverkkoa koskeva kuntalaistilaisuus ti 1.12. Kolmantena vaihtoehtona on perustasoisen avoterveydenhuollon keskittäminen kokonaan pääterveysasemalle. Mahdollisesti terveysasemaverkkoa käsitellään joulukuun puolivälissä joko valiokunnassa tai hallituksessa. – Hoidon saatavuuteen voidaan vaikuttaa toimintamallin muutoksin, mikä mahdollistuu, kun terveysasemien määrää vähennetään. . Nytkään ei enää pääse vastaanotolle. TERVEYSASEMIEN tulevaisuudesta ei ole päätetty eikä olemassa ole vielä päätösehdotustakaan. Terveysasemaverkon uudistaminen on osa kaupungintalouden sopeuttamista, ja kaupungin ensi vuoden budjettiin sisältyvältä sopeuttamislistalta ilmenee suunnitelma, jonka mukaan Hirvikosken ja Mellilän terveysasemien toiminta yhdistettäisiin osaksi pääterveysaseman toimintaa (LL 7.11.). – Varsinaiset päätökset palveluverkkoa koskien tehdään lopullisesti kaupunginvaltuustossa, koska päätös on kaupungin kannalta erittäin merkittävä. – Oripää on mukana yhteistoiminta-alueella itsenäisenä kuntana. Tällä hetkellä Loimaan kaupunki tuottaa perusterveydenhuollon palveluita myös oripääläisille. Välimäki kannattaa terveysasemaverkon karsimista, koska nykyisen terveysasemamäärän puitteissa hoidon saatavuutta on vaikea kehittää paremmaksi nykyisin henkilöresurssein. HOIDON saatavuus voidaan ymmärtää toisaalta niinkin, että kaupungin keskustaajaman ulkopuolella asuvilla matka terveysasemalle pitenee, jos terveysasemia vähennetään. SELVITYKSESTÄ ilmeneviä terveysasemaverkon karsimisen kustannusvähennyksiä Välimäki pitää merkittävinä, mutta hänelle vielä olennaisempaa on hoidon saatavuus. Konsultin selvityksessä on taustalla alustavana ajatuksena keskittää kaupungin nykyinen sote-palveluiden tuotanto yhteen toimipisteeseen eli pääterveysasemalle. GALLUP TEKSTI JA KUVAT: LARI KIVIRANTA Varsinaiset päätökset palveluverkkoa koskien tehdään lopullisesti kaupunginvaltuustossa, koska päätös on kaupungin kannalta erittäin merkittävä. Jo nykytilanteessa henkilöstön saatavuudessa on haasteita erityisesti pienille toimipisteille. . Aina vaan tulee lisää vanhoja ihmisiä, jotka tarvitsevat lääkäriä. Lisäksi mukana vaihtoehtona on välimuotona kahden toimipisteen malli, joka tarkoittaa sitä, että Loimaalle jäisivät pääterveysasema ja Alastaron terveysasema. Jari Välimäki pitää selvänä, että valtuusto päättää asiasta vasta ensi vuoden puolella. Aleksis Kivenkatu 7, Loimaa P. KAUPUNGILLA on konsultin selvityksen lisäksi oma jo viime vuoden keväällä esillä ollut terveysasemaverkkoselvitys, joka myös vaikuttaa tulevaan päätöksentekoon. 5 Lauantaina 21. Hoidon saatavuudella hän viittaa muun muassa siihen, kuinka nopeasti asiakas saa hoidontarpeen arvioinnin ja kuinka nopeassa aikataulussa asiakas ohjataan tarvittaessa eteenpäin sairaalan päivystykseen tai terveysaseman vastaanotolle. marraskuuta 2020 SUNNUNTAISIN AVOINNA KLO 11–15. Kaupungin sote-johtaja Timo Hokkanen. Oripäästä on Loimaalle 30–35 kilometrin matka. Mellilän terveysasema ei ole mukana selvityksessä muuta kuin siten, ettei siellä ole enää toimintaa, vaikka virallista päätöstä terveysaseman lakkauttamisesta ei ole. Matkat pitenevät ja matkakustannukset nousevat, eikä monellakaan ole kulkuvälinettä. Pääterveysaseman ja Alastaron terveysaseman ohella tarkastelussa ovat mukana Hirvikosken ja Oripään terveysasemat, jotka kuvaavat kolmantena vaihtoehtona nykytilannetta. Täällä vähennetään kaikkea muutenkin niin paljon. Kahden toimipisteen mallissa matka-aika olisi 6,5 minuuttia ja yhden toimipisteen mallissa seitsemisen minuuttia. Avoinna on toistaiseksi se, eteneekö terveysasemaverkko käsiteltäväksi ensin hyvinvointivaliokunnalle vai suoraan kaupunginhallitukselle. Tilaisuus striimataan. Välimäki huomauttaa selvitykseen viitaten, että palvelun etääntyminen näkyisi vähäisenä matka-ajan pidentymisenä ja koskisi alle 20 prosenttia kaupunkilaisista. Selvityksen perusteella ääritapauksessa eli yhteen toimipisteeseen siirryttäessä kustannusleikkaus olisi noin 6,7 miljoonaa euroa kymmenen vuoden aikana ja kahden toimipisteen mallissa arviolta 4,5 miljoonaa euroa. Oripäässä on huoli oman terveysaseman tulevaisuudesta. Konsulttiselvitys maksoi 23 460 euroa. Vuositasolla kustannusvähennys olisi puolen miljoonan euron molemmin puolin. Hyvinvointivaliokunnan puheenjohtaja Jari Välimäki (kesk.) arvioi, että kahden terveysaseman mallissa Alastaron terveysasemalla voisi jatkua sekä suun terveydenhuolto että osa terapiapalveluista. – Hajanaisen verkoston ylläpitäminen hidastaa merkittävästi palveluiden kehittämistä. Julkisen liikenteen puute on jo nyt, ja kutsutaksitoimintaa kehittämällä tähän voitaisiin vaikuttaa. Konsultin laskelmien mukaan keskimääräinen matkaaika lähimmälle terveysasemalle on tällä hetkellä 3,5 minuuttia
Hanna Kanasuo ja Henrika Ojala esittävät lauantaisessa All Together Now Suomi -ohjelmassa suomalaista musiikkia. Lautakuntamallissa pystytään. Valiokunnista voi olettaa olevan enemmän yhteistä näkemystä. Tuomareiden mukaan heidän äänensä sointuvat hyvin yhteen. Niistä vain kaksi oli Loimaalla ja yksi Oripäässä. Sekä Newton että Kanasuo ovat osallistuneet ennenkin laulukisoihin, ja molemmilla on taskussaan karaokelaulun Suomenmestaruus. Lisäksi kävimme kaatamassa puita, jotka uhkasivat kaatua rakennusten päälle, Holm kertoo. PAIKALLISIA LAINA Musiikki on tunteiden välittämistä. Parhaillaan työn alla on suomenkielinen levy. – Silloin lautakunta saattaa ryhtyä ajamaan vain oman toimialansa asioita huomioimatta kokonaisuutta. Syy isoon jakoon oli koronapandemia, joka on kurittanut kuntien taloutta monin tavoin. Henrikalla oli haaveita vielä nuorena olemassa, mutta ne hän hautasi ja totesi musiikin sopivan paremmin pelkäksi harrastukseksi. – Olen meistä tosi ylpeä, kun kaksi tällaista äiti-ihmistä uskaltaa vielä tässä iässä heittäytyä. Valiokunnissa tätä periaatetta 60/40 prosenttia on kuitenkin noudatettava. Loimaalla ei ole vielä päätetty valiokuntamallin jatkosta tai siirtymisestä takaisin lautakuntiin, mutta valtuuston jäsenmäärää pienennetään nykyisestä 43 valtuutetusta 37 valtuutettuun.. Perjantaiaamusta Loimaalla oli eristyksessä neljä potilasta ja yhdeksän henkilöä oli karanteenissa. Loimaa saa lisämiljoonan . Harkinnanvaraisen valtionosuuden korotusta jaettiin kuusinkertainen määrä viime vuoteen verrattuna. Siihen ei välttämättä pystytä. Torstaina todetuista tartunnoista ei aiheutunut uusia altistuneita. Päivystävä päällikkö Sebastian Holm sanoo, että Varsinais-Suomen pelastuslaitoksella oli torstaina myrskyn johdosta 63 vahingontorjuntatehtävää. – Kyseinen raha pitää mielestäni käyttää harkiten kestäviin asioihin. Se tarkoittaa 63 lisäeuroa kaupunkilaista kohti. Esiintymiskokemusta heillä molemmilla on jo pitkältä ajalta erinäköisissä kokoonpanoissa, mutta nyt on tarkoitus lähteä keikkailemaan kahdestaan nimellä Hanna ja Henrika. Riuttaskorpi) sekä duettona laulavia Henrika Ojalaa ja Hanna Kanasuota. Osa puolueista palaisi lautakuntiin Loimaa Lari Kiviranta Pohdinta kunnallisesta hallintojärjestelmästä eli valiokuntaja lautakuntamallista jakaa Loimaan poliittisia ryhmiä. Liisa oli vaisu Ailaan verrattuna Loimaan seutu Pasi Salo Torstainen Liisa-myrsky ylitti Loimaan ja sen lähikunnat varsin säyseästi. Loimaa siis saa valtiolta aiemmin kesällä hakemansa summan kokonaan. Asia ilmeni kaupunginvaltuustossa, joka päätti valtuuston jäsenmäärän vähentämisestä. Sekä Newton että Ojala ja Kanasuo tulivat lähteneeksi kilpailuun mukaan ystävien kannustamina. – Silloin meillä oli noin 400 tehtävää vuorokaudessa, Holm muistelee. Valtiovarainministeriö tiedotti asiasta torstaina. – Vielä kotimatkallakin oli ihan törkeän hyvät fiilikset ja oli sellainen olo, että lisää tätä, he ylistävät kuvauspäivän antia, mistä ei glamouriakaan puuttunut, kun Suomen ykkösmeikkitaiteilija Raili Hulkkonen viimeisteli esiintymistyylin. – Kokoomus on sitä mieltä, että samalla kun valtuutettujen määrää vähennettäisiin voitaisiin palata lautakuntamalliin nykyisen valiokuntamallin asemasta, jolloin lautakuntien koko voisi säilyä jopa ennallaan. – Kyllä normaali elämä on ihanampaa, mutta välillä on kiva leikkiä laulajaa, Hanna nauraakin. Humppila ja Oripää jäivät ilman kuntien harkinnanvaraisen valtionosuuden korotusta, Punkalaidun ja Ypäjä eivät sitä edes hakeneet Loimaan seutu Pasi Salo Loimaan kaupunki saa kuntien harkinnanvaraisen valtionosuuden korotusta miljoona euroa. Jos lähtee tekemään kappaletta pelkkänä kauppatavarana, siitä tulee herkästi tosi tylsä ja merkityksetön. Nina sanoo olevansa musiikin kanssa päivittäin tekemisissä enemmän ja vähemmän ammatillisesti. Muusikko Axel Ehnström Satakunnan Kansassa LAINA Osa ihmisistä sekoittaa suositukset ja todellisuuden. – Veri vetää koko ajan maailmalle, ja minua kiinnostaa eri kulttuureiden musiikillinen anti, josta saan itselleni uutta potkua ja inspiraatiota, hän kuvailee. Kuntien harkinnanvaraista valtionosuuden korotusta haki peräti 149 kuntaa, ja haettu avustussumma oli yhteensä 345,0 miljoonaa euroa. Valtiovarainministeriö jakoi avustuksia 66 kunnalle yhteensä 60 miljoonaa euroa. Ohjelmassa ensimmäistä kertaa duettona esiintyneet Ojala ja Kanasuo sanovat saaneensa uutta potkua laulukilpailusta. . Hän perusteli kantaa muun muassa sillä, ettei lautakuntien jäsenillä välttämättä olisi samanlaista sitoutuneisuutta kaupungin strategiaan ja talouteen kuin valtuutetuilla ja varavaltuutetuilla. Hänen mukaansa kaikki puolueet hyötyvät lautakuntamallista, koska se antaa mahdollisuuden laittaa lautakuntaan pätevä ja asiasta kiinnostunut henkilö. Ojala on lähtöisin Ypäjältä ja työskentelee opona Loimaan lukioja ammattiopisto Novidassa. Budjetoimattomalle lisärahalle löytyy Laineen mukaan kyllä käyttökohteita. – Tämä päätös tuli ohjelman myötä, naiset sanovat ja odottavat nyt kovasti koronarajoitusten loppumista. Myös Ojala ja Kanasuo kehuvat kisapäivää. – Äänestäjien tahto on aika arvaamaton, ja valtuuston kokoonpano ei välttämättä vastaa tasa-arvolain vaatimuksia. Kansansairaudet eivät ole suositusten vika, vaan vika on siinä, että suosituksia ei noudateta. Korona on vaikuttanut myös isompiin kaupunkeihin, joita on saajien joukossa. VALTUUTETTU Jari Välimäki kertoi, että keskustan ryhmän mielestä valiokuntamalli on hyvä säilyttää. NELONEN/JAAKKO KAHILANIEMI Kaksi uutta tartuntaa LOIMAALLA todettiin torstaina kaksi uutta koronatartuntaa, jotka liittyvät aiempiin tartuntaketjuihin. marraskuuta 2020 Saviseutulaisia kisaajia lauluohjelmassa Loimaa Sari Holappa Nelosella syksyllä aloittanut uusi laulukilpailuohjelmaformaatti nimeltään All Together Now Suomi jatkuu lauantaina saviseutulaisittain jännittävissä merkeissä. VIIME VUONNA Loimaan kaupunki sai samaista avustusta 950 000 euroa. Satakunnan puolella ja Varsinais-Suomen eteläosissa pelastustöitä riitti huomattavasti enemmän. Ammatikseen kumpainenkaan ei kuitenkaan musiikkia aio tulevaisuudessakaan tehdä. Nina Newton puolestaan kertoo nykyisin opiskelevansa matkailualaa, ja tulevaisuudessa hän toivoo pystyvänsä yhdistämään matkailun ja musiikillisen puolensa. Toimittaja Riitta Mustonen MT:ssa 6 Lauantaina 21. – On todella hieno asia ja yllättävääkin, että saamme rahaa toisena vuonna peräkkäin, kaupungin talousjohtaja Sari Laine toteaa. Estradilla kuullaan Loimaalta kotoisin olevaa Nina Newtonia (o.s. Vaikka torstai oli kiireinen päivä Varsinais-Suomen pelastuslaitokselle, Liisaa voi silti luonnehtia vaisuksi syyskuussa riehuneeseen Ailamyrskyyn verrattuna. – Ensin en ollut kovin innostunut kilpailusta, mutta lopulta siellä oli tosi hauskaa ja hyvä meininki, Newton kertoo kuvauksista. Pöytyällä hoidettiin viisi tehtävää ja Koskella yksi. Valtuuston puheenvuorojen perusteella kokoomuksessa ja Sdp:ssä on kannatusta lautakuntamallille, kun taas keskustassa puolletaan nykyistä valiokuntamallia. Yksi kohde on kaupungin ylimääräisistä kiinteistöistä luopuminen ja tasearvojen purku. Koko pandemian aikana Loimaalla on todettu 49 koronatartuntaa ja Oripäässä kaksi. Näytämme mielestäni myös lapsillemme hyvää esimerkkiä, Henrika kehuu ja sanoo kilpailun olleen myös lapsille iso juttu. – Loimaalla ja sen lähikunnissa tehtävät olivat enimmäkseen kaatuneiden puiden siirtämistä pois ajoradoilta. TUKIHAKULOMAKKEEN täyttäneet Humppila ja Oripää jätettiin tällä kerralla ilman avustusta. Välimäen mukaan kaupunginhallituksen ja valiokuntien koon pienentämistä on hyvä miettiä jatkossa, kun valtuustonkin koko pienenee. Hänen kynästään onkin vuosien varrella syntynyt niin sanoja kuin sävelmiä sekä itselle että toisille. Niin ikään Timo Tamminen toivoi Sdp:n puheenvuorossa, että jatkossa kaikki puolueet olisivat yksimielisesti lautakuntamallin takana. Punkalaidun ja Ypäjä eivät tukea hakeneet. Tukien myöntämisessä olemme noudattaneet niin aiempia tutuksi tulleita kriteerejä kuin myös huomioineet koronan vaikutukset ja jo maksetut koronaan liittyvät tuet, kuntaministeri Sirpa Paatero (sd.) toteaa valtiovarainministeriön tiedotteessa. Eli vetoaa siihen, että suositukset ovat pielessä, koska ihmiset kärsivät ylipainosta ja sairastavat. Lisäksi Newton sanoo olleensa mukana muun muassa The Voice of Finlandissa ja Tangomarkkinat -laulukilpailussa. He kertovat saaneensa ohjelmasta myös paljon itsevarmuutta, ja tuomareiltakin oli tullut kannustavaa palautetta. Humppila haki valtiolta lisämiljoonaa ja Oripää 700 000:a euroa. – Mielestäni tämän rahan saaminen jo kertoo jotakin kaupungin taloudellisesta tilanteesta. Oripäässä ei ole todettu uusia tapauksia. – Harkinnanvaraisen tuen ennätyksellisen suuri hakijaja saajajoukko osoittaa, kuinka poikkeuksellisia aikoja elämme. Esimerkiksi Huittisissa valtuusto on 27-paikkainen ja lautakunnissa on yhdeksän henkilöä, valtuutettu Anne Onnela (kok.) totesi ryhmäpuheenvuorossa
– Keväällä nähtiin, kuinka lippukunnat järjestivät nopealla aikataululla etäpartiota ja kylmiä rastiratoja ympäri piirejä ja kaupunkeja ja miten digitaalisia suoritusmerkkejä pystyi suorittamaan virtuaalisessa ympäristössä. – Olin jo entuudestaan kuullut partiosta serkuilta. – Uskon ihan hirveästi partioon, partioliikkeeseen ja siihen, mitä me teemme lippukunnissa. Jo ennen koronatilannetta köyhyys kosketti useampaa kuin joka kymmenettä suomalaista lasta. Loimaalla SPR:n ja MLL:n paikallisyhdistykset jakavat tänä vuonna ruokalahjakortit sadalle perheelle Loimaan seurakunnan diakoniatyön ja Loimaan sosiaalitoimen avustuksella. 3. marraskuuta 2020 VIIKON VIERAS VIIKON LUKU Huuhkajat jäi alivoimaiseksi Walesia vastaan jo pelin alkuminuuteilla. Pienituloisuus on keskimääräistä yleisempää yksinhuoltajaperheillä ja monilapsisilla perheillä. Kivistö hyppäsi johtajan saappaisiin kriittisellä hetkellä, kun korona on pistänyt uusiksi myös partiokenttää. – Minua on aina kiinnostanut se, miten asioita johdetaan ja niihin vaikutetaan, ja niistä olen myös päässyt oppimaan. Millä vuosikymmenellä Ronald Reagan toimi Yhdysvaltain presidenttinä. KRIS LOIMAALA 1. Avainasemassa ovat motivoituneet aikuiset, joille lähetän suuret halit ja tsempit. KERÄYS ON ALKANUT 19. – Suomen suurimpana ja vaikuttavampana nuorten liikkeenä meidän täytyykin tehdä isoja päätöksiä. Partiossa Kivistöä viehättävät elämykset, kokemukset, uudet taidot ja kaverit sekä yhdessä toimiminen. Jalkapalloilija Teemu Pukki pelasi kauden 2013–2014 Skotlannissa. Siinä oli mielestäni jotain tosi kiehtovaa ja salaperäistäkin. Kivistö muistuttaa, että partiotoiminnan taustalla on aina tavoiteltu maailmanrauhaa ja sitä, että lapsista ja nuorista kasvaa persoonallisuudeltaan ja elämäntavoiltaan tasapainoisia, vastuuntuntoisia, aktiivisia ja itsenäisesti ajattelevia yhteiskunnan jäseniä. 4. Partiolla oli esimerkiksi virtuaalinen Bitti-leiri Minecraft-pelimaailmassa. Nyt syksyllä lippukuntia on suositeltu järjestämään ulkotapahtumia ja ulkokertoja. Lisäksi Kivistöä on aina motivoinut nousujohteisuus ja se, että jo nuorelle annetaan vastuuta ja tehtäviä. Minä vuonna opetus päättyi loimaalaisissa Isonperän, Peltoisten ja Vesikosken kouluissa sekä aiemmin hallinnollisesti Keskuskouluun liitetyssä Vanhassa koulussa. 24. Kaikki lahjoitukset kartuttavat tuottoa hyvään tarkoitukseen – hyvään joulumieleen!. OSOITA TIETOSI Pyydäthän lainatarjousta meiltä! 010 2573 237 (Anneli) 010 2573 238 (Hanna) Puhelun hinta kotimaisista lankaja matkapuhelinliittymistä 0,0835€/puhelu + 0,167 € /min. Lapsena koettu köyhyys vaikuttaa nuorten itsenäistymiseen ja näkyy vielä aikuisiällä. Nyt olen sillä tiellä edelleen. Piirinjohtajana voin tukea lippukuntia sekä vapaaehtoisia aikuisia, jotka tekevät töitä lasten ja nuorten hyväksi. KERRAN järjestettävän keräyksen tavoitteena on kerätä reilu miljoona euroa ja jakaa 21 000 kappaletta 50 euron ruokalahjakortteja apua tarvitseville perheille. Mikä oli tuolloin hänen seuransa. – Adventtikalenterimyynnin haasteita on taklattu turvallisen myynnin huolellisella suunnittelulla ja uusilla myyntikäytänteillä, kuten etäja verkkokauppamyynnillä. Kenen kansainvälisen ikitähden uuden levyn nimi on Disco. Jo viime viikonloppuna Kivistö pääsi edustamaan, kun Suomen Partiolaisten jäsenkokouksessa nuijittiin uusi strategia ja päivitettiin peruskirjaa. OP Loimaa Partio antaa taidot muuttaa maailmaa Loimaa/Mellilä, Turku Maija Paloposki Melliläläislähtöinen Eero Kivistö, 25, on valittu Lounais-Suomen partiopiirin piirinjohtajaksi. 12. Kuka on Oripään kunnanjohtaja. Kuka valittiin tällä viikolla Elinkeinoelämän keskusliiton uudeksi puheenjohtajaksi. Lahjakortti ei ole haettava avustus, vaan se on joululahja lapsiperheelle, jota on kohdannut esimerkiksi työttömyys, sairaus, yksinhuoltajuus tai kriisitilanne. PIIRINJOHTAJAN oma partioharrastus alkoi perinteisesti ekaluokkalaisena, kun äiti tiedusteli, onko Eerolla kiinnostusta uuteen ajanvietteeseen. Eero Kivistö valittiin Lounais-Suomen Partiopiirin piirinjohtajaksi Eero Kivistö johtaa Lounais-Suomen partiopiiriä, joka on maan toiseksi suurin partiopiiri. Partio on turvallinen harrastus myös korona-aikana. Whatsapp-ryhmät ovat kuitenkin kovassa käytössä, ja Kivistö on lupautunut olemaan aina puhelimen päässä. Piirinjohtaja johtaa LounaisSuomen partiopiirin hallitusta ja vastaa piirin toiminnasta yhdessä varajohtajan kanssa. 7 Lauantaina 21. 7. Nykyään kiinnostaa vaikuttaa siihen, että lapsilla ja nuorilla olisi asiat hyvin. Paljon on nähty ja kuultu, että näin myös on tapahtunut. Hän on toiminut kaksi viime vuotta piirin varajohtajana, joten kokemusta hallinnon johtamisesta ja organisaation toimintatavoista on kertynyt. 8. Urasuuntaus on saanut innoituksensa partiosta. – Teimme myös ison periaatteellisen päätöksen siitä, että partioliike on Suomessa hiilineutraali vuoteen 2030 mennessä. Uuteen strategiaankin kuuluu visio siitä, että jokaiselle lapselle ja nuorelle annetaan taidot muuttaa maailmaa. . – Olen aina vetänyt ryhmiä ja tapahtumia ja saanut sitä kautta kokemusta toimia lasten ja nuorten kanssa. – Partio on avoin kaikille. 12. Kivistö kannustaa niin lapsia kuin aikuisiakin hakeutumaan partioon ja kokeilemaan, voisiko se olla oma juttu. Kivistö on kuitenkin tyytyväinen siihen, kuinka ketterästi partiossa pystyttiin vastaamaan kaikille uuteen tilanteeseen. 5. Tämä tarkoittaa, että 112 000 lasta ja nuorta kasvaa pienituloisessa perheessä. Entä minä vuonna vietettiin Vesihovin vihkiäisiä. 10. – Partion ihanteet ja arvot ovat sellaisia, jotka allekirjoitan täysin. Mikä on näyttelijä Mark Hamilin tunnetuin roolihahmo. marraskuuta, ja lahjoittaa voi aina jouluaattoon asti. Ruokalahjakorteilla ilahdutetaan taloudellisia vaikeuksia kohdanneita perheitä, joiden määrä on koronakriisin vuoksi vain kasvanut. Kivistön oma lippukunta on Mellilän Menninkäiset, jonka toiminnassa hän ei enää ehdi olla mukana niin paljoa kuin haluaisi. Jokainen lahjoitus on tärkeä, niin pieni kuin iso. Kummassa on suurempi tuloveroprosentti, Loimaalla vai Ypäjällä. Jo aiemmin hän on valmistunut varhaiskasvatuksen opettajaksi. Suomessa partioliikkeeseen kuuluu yli 60 000 jäsentä, ja harrastajien määrä on ollut maltillisessa nousussa. 6. Minkä ikäinen on kirjailija Kari Hotakainen. 9. – Mellilän Menninkäiset kasvaa koko ajan, ja se on yli sadan ihmisen lippukunta, jossa on Mellilän kokoon verrattuna todella aktiivista, hyvää ja monipuolista toimintaa. Se on kantanut minua kaikki nämä vuodet ja kantaa edelleen. . Vastaukset sivulla 12 Hyvää joulumieltä liikkeellä Suomen Punaisen Ristin ja Mannerheimin Lastensuojeluliiton yhdessä Ylen kanssa toteuttama, perinteinen Hyvä joulumieli -ruokalahjakorttikeräys on jälleen alkanut. 2. Ajankohtaista tällä hetkellä on adventtikalentereiden myyminen, mikä on yksi partion tärkeimmistä varainhankintakeinoista. Olen valinnut sen polun partiosta. Keräykseen voivat osallistua kaikki yksityishenkilöt ja yritykset verkkoja puhelinlahjoituksin. Kivistön mukaan partioliikkeen tulee yhteiskunnallisena toimijana olla ajassa kiinni. Hän asuu Turussa ja opiskelee Turun yliopistossa kasvatustieteiden maisteriksi
Ypäjän kunta kuuluu Valtakunnan suunnittelutoimiston ja Tilastollisen päätoimiston käyttämässä aluejaossa Varsinais-Suomen talousja tilastoalueeseen. Tehokkaimmat kirjoittimet naputtavat paperille tietokoneen antamia tuloksia yhdessä minuutissa jopa 2.000 riviä eli yli 260.000 kirjainta, millä vauhdilla tavallinen konekirjoitusliuska täyttyy alle sekunnissa! Tästä huolimatta joutuu tietokone tuon tuosta pysähtymään ja odottamaan, että tulosmuisti tyhjenisi ja tiedot siitä siirtyisivät paperille. Ypäjän kunnanvaltuusto on puolestaan antanut asiasta kirjallisen eriävän mielipiteensä, jossa todetaan, että lääninjaon tarkistamiseen ei ole aihetta niin kauan kuin kunta on itsenäisenä. Niiden muistiyksiköihin voidaan lisäksi varastoida uskomaton määrä tietoa, joka on joka hetki käytettävissä. ENNEN 8 Lauantaina 21. Kettinkitehdas ja Hirvikoski. Niin kutsutussa COM-järjestelmässä (Computer Output Microfilm) siirretään tietokoneen tulosmuistista tiedot elektronisuihkun avulla suoraan mikrofilmille. Pullonkaulaksi on näet muodostunut tulostaminen. YHDYSPANKKI luottamuspankki Seutukaavaliitto puoltaa Ypäjän siirtoa Turun ja Porin lääniin 50 VUOTTA SITTEN VANHAT VALOKUVAT Loimaan Seutukaavaliiton liittohallituksen maanantai-iltaisessa kokouksessa päätettiin lääninjaon tarkistamista koskevassa asiassa puoltaa Ypäjän kunnan liittämistä Turun ja Porin Lääniin. Ferrarian kyltti oli tuolloin katolla. Mustavalkoinen kuva on 1940-luvun lopulta. Minuuteissa ne tekevät työn, johon tähtitieteen professorilta kuluisi vuosia. marraskuuta 2020 ILMOITUS Joko Te ostitte Yhdyspankin uusia osakkeita. TIMO OKSANEN. Perusteluina todetaan mm., että koska Ypäjän kunta on kiinteässä yhteydessä Loimaan talousalueeseen olemalla jäsenenä Loimaan aluesairaalan kuntaliitossa ja Loimaan seutukaavaliitossa, katsoo liittohallitus, että on olemassa perustellut syyt edelleen tutkia ja harkita Ypäjän kunnan siirtämistä Hämeen läänistä Turun ja Porin lääniin. Tietokoneet tukehtuvat omaan nopeuteensa Tietokoneet pystyvät kerrassaan käsittämättömiin suorituksiin. Yhden ainoan työpäivän kuluessa syytävät huippu kirjoittimet jopa neljä tonnia paperia täynnään kirjoitusta, mutta silti tietokone pitkästyy alati toistuviin odotustaukoihin, ja sen tavattoman kallista aikaa kuluu hukkaan. EBR-laitteessa (Electron Beam Recording) elektronisuihku valottaa 16 mm mikrofilmille tietokoneen antamat tulokset kirjaimittain tai jopa piirroksin. Samoin se on kuulunut Turun Kauppakamarialueeseen sen perustamisesta lähtien. Tietojen runsauden ja uudempien tietokoneiden ilmiömäisen käsittelynopeuden seurauksena nämä pyrkivät tukehtumaan omaan nopeuteensa. Kuvat Tero Järvisen kokoelmista. Ne muodot, ne muodot. LL 26.11.1970 ILMOITUS Tiedätkö, mitä yhteistä on Mineriitillä ja kauniilla naisella. 12 mm magneettinauhalle mahtuu tuumaa kohti, eli 25 millimetrin pituiselle osalle, jopa 1.600 eri tietoa. Aivan uuden ratkaisun pulmaan on kehittänyt amerikkalainen 3M Company
Salaattibuffet Parmesan-perunapihvit L, G Makkarakastike L, G Kahvi, irish cream -kakku L Perjantai 27.11. keiton, leivät, ruokajuoman ja kahvin. Karjalanpaistia L/G Kasvistäytteistä munakasrullaa L/G Keitettyjä perunoita L/G Kana-Nachosalaattia L/G Suklaakiisseliä L/G Keskiviikko 25.11. Nakkikastike L Lohikeitto L, G Korvapuusti Tiistai 24.11. Pasta Bolognese & Kerma~Sipulipihvi Sinun ravintolasi lounaslista tähän. Kermainen lohikeitto Torstai 26.11. Lounaspöydässä Porsaan lehtipihvit fileestä L, G Bearnaisekastiketta VL Peppers perunoita Kaalikääryleitä L, G Lohipastaa L Rakuunaporkkanoita L, G Kokilta: Broilerin fileetä, curry-hunajakastiketta ja lohkoperunoita L, G Jälkiruoka: Mustaherukkakiisseliä ja vaniljavaahto L, G Päivän Pihvi: Rosmariinihärkää Lounaaseen kuuluu runsas salaattivalikoima, talon leivät ja levitteet, kotikalja ja thoreau-vedet. Lihapyörykät Kermaisella Pippurikastikkeella & Karjalanpaisti Perjantai 27.11. Salaattibuffet Burgundinpata (luomu) L, G Lanttulaatikko M, G Kahvi, luumurahka L, G (M) Maanantai 23.11. Maanantai 23.11. Maanantai 23.11. Salaattibuffet Tammelan possunmakkara L Peruna-kukkakaalikeitto V, G Kahvi, mustaherukkarahka L, G Keskiviikko 25.11. Hinta 6,50€. Lihakeitto Tiistai 24.11. Turkkilaiset lihapullat salsakastike Tuore kasviswokki/Ristikkoperunat Kebabliha/Omenapiirakka Porkkanasosekeitto Keskiviikko 25.11. -Joulun herkut tilattavissa Maanantai 23.11. Hernekeitto ja pannari Perjantai 27.11. Tarjoilemme lounaan lautasannoksina . Kaalilaatikko & Päivän Lihapata Keskiviikko 25.11. Muusilaatikko L, G Lihakastike L, G Puolukkamousse Keskiviikko 25.11. 02 7631 031 Lounas klo 10-15. Kuljetettu lounas 8,10€. Juustoinen Uunimakkara & Tanskanpihvi Torstai 26.11. Pihvit paistetaan asiakkaan saapuessa. Ota yhteyttä: Seppälänkatu 5, 32200 Loimaa p. 02 7636 5100 Lounas ark. Kermaperunat/Turkkilainen lihapata Kalapuikkoja/Punainen linssikeitto Täytekakku Vanhankirkontie 383, 32200 Loimaa. Broileritortilloita ja mangokastiketta L/G Lihapullia ja kermakastiketta L/G Perunamuusia L/G Keitettyjä perunoita L/G Cobb salaattia L/G Porkkanakakkua L Perjantai 27.11. Keittolounas 8 €. ruokajuomat, salaatit, leivän & kahvin + pikkumakean. Porsaanleike Bearnaisekastike Muusi/Maalaisranskalaiset Vihersalaatti Kahvi Keskiviikko 25.11. 02 763 7700 /info, 02 7637 7020/ ravintola. Hawaijinleike L Kasvissosekeitto L, G Omenakaurapaistos Torstai 26.11. p. Hinta 6,50€ sis. Wieninleike ja maalaisranskalaisia L 10,40€ Halloumi-melonisalaatti L,G 10,40€ Torstai 26.11. 0400 527 627 Lounas klo 10.30-14.00. 9 Lauantaina 21. Suljettu Tiistai 24.11. Maanantai 23.11. Soita ja nouda tai tule nauttimaan paikan päälle. Lounas ma-pe klo 11-14, su klo 12-14. 10.45-14. Turkkilainen imambayildi Pyttipannu/Kalaleike Kebabliha/Hernekeitto Pannukakku hillo kermavaahto Perjantai 27.11. marraskuuta 2020 Satakunnantie 14. Sunnuntailounas 15 €. Grillipihvi Maustevoi Kermaperunat/Maalaisranskalaiset Pastasalaatti Kahvi Perjantai 27.11. 02 7621 628 Lounas klo 10.30-14.00 Lounas 8,50€, sis. Annokset myös suoraan autoon toimitettuna. Kinkkukiusausta L/G Kookos-broilerkeittoa L/G Perinteistä savulohisalaattia L/G Päivän annos 8.50€ El Jefe burger Open burger 2xpihvi, kebablihaa ja tikkuperunoita Torstai 26.11. Gulassikeitto Satakunnantie 26 Loimaa p. Lounaspöydässä Naudan paistia padassa L, G Muusia G Kaalikääryleitä L, G Höyrystettyjä kasviksia L, G Kokilta: Possunpihvi, rosepippurikastike ja ranskalaiset L, G Jälkiruoka: Hedelmäjugurtti L, G Päivän Pihvi: Aurajuustohärkää Lounaaseen kuuluu runsas salaattivalikoima, talon leivät ja levitteet, kotikalja ja thoreau-vedet. Lounas 9,80€ Eläkelaiset 8,50€ . Salaattibuffet Poronkäristys-leipäjuustopata L, G Tonnikala-tortillapaistos L Kahvi, raparperikeikaus L Torstai 26.11. Salaattibuffet Paistetut silakat L (G) Lihapullat M, G Kahvi, herkkumunkit L, G Tiistai 24.11. Pippuribroileria, timjamiperunoita ja neulapapuja L,G 10,40€ Kana-mozzarellasalaatti L 10,40€ Tiistai 24.11. Pulled pork BRGR L,(G) 12,50€ Pasta bolognese L 10,40€ Leipäjuusto-karpalosalaatti L,G 11,40€ J E N N I K O K K O S U O Tampereentie 51 Loimaa p. Lohimurekepihvejä ja JogurttiRemoulade L Possun pikkupihvejä ja pippurikastiketta L/G Keitettyjä perunoita L/G Lämminsavuporo-leipäjuustosalaattia G Kauppalankatu 5-7 Loimaa p. Nakkikeitto Keskiviikko 25.11. 050 520 5939 Lounas 10.45-13.00. Lihapullia, pippurikastiketta ja perunamuusia L,G 10,40€ Halloumi-melonisalaatti L,G 10,40€ Perjantai 27.11. Maanantai 23.11. Hinta 8€ ja eläkeläiset 7€. Meillä valmistetut jauhelihapihvit pippurinenKermakastike Muusi/Maalaisranskalaiset Salaatti Kahvi Torstai 26.11. Lounas tarjoillaan annoksina keittiöstä, santsaaminen on sallittua. 040 1510 520 Lounas klo 10.30-14.00. Vesikoskenkatu 13 Loimaa p. Tiistai 24.11. 0400 642 106 Lounas klo 11-13. Toimitamme annoksia edullisesti myös kotiin keskustan alueella Maanantai 23.11. Sitruuna-timjami Broileri L, G Possua savujuusto-pippurikastikeessa L, G Pieni makea Hirvikoskentie 242, 32210 LOIMAA p. Sunnuntai 22.11. p. Lounas 7,80€, salaatti ja lämmin ruoka tarjolla buffetpöydässä. Kanavarras, crema/Kinkkukiusaus Bataatti/Kebabliha Makkarakeitto/Suklaarahka Torstai 26.11. Nakkeja ja sinappikastiketta L/G Broileria Currykastikkeessa L/G Perunamuusia L/G Vihannesriisiä L/G Tonnikalasalaattia L/G Tiistai 24.11. Maanantai 23.11. Arkilounas 10 €. HERKKULAUTANEN Sisältää: Maalaisranskalaiset Possun lehtipihvi Sipulirenkaat Muna KEBABLIHAa Salaatin Jaskan Jaskan Puoti Oy Puoti Oy Vesikoskenkatu 11 p. Salaattibuffet Kermainen broilerpasta L Kasvispasta V, G Maajussin pyttipannu M, G Kahvi, marjakiisseli V, G Muutokset lounaslistoissa mahdollisia.. Maanantai 23.11. Porsaan ulkofileetä, kermaperunoita ja bearnaisekastiketta VL,G 10,40€ Kana-mozzarellasalaatti L 10,40€ Keskiviikko 25.11. 044 9875 394 Lounas klo 11.00-15.00. Kanawokki/Salviaperunat Kebabliha/Kasvispyörykät Mansikkarahka/Lohiketto Tiistai 24.11. Makkarapihvit L, G Kaalilaatikko M, G Vispipuuro Perjantai 27.11. Kotoisat Kalapuikot Sitruuna~Tillikastikkeella & Broileria Pippurikastikkeessa Tiistai 24.11
TYÖVAATTEET mirena-asut.fi P. Brodeeraukset, mainostekstiilit . 040 722 5270 SUOLAHUONE terv.hoit., koul. Palvelutarjontamme löydät netistä! . LVI-LIIKKEET . KOSTEUSKARTOITUKSET LOIMAAN RAKENNEKUIVAUS OY Rakennuskuivaukset & kosteusmittaukset Ko s te u s k a r to i t u s. 050 5985 955 tai ilkka.uusitalo@turkuamk.fi Teitä palvellaan ilolla ja ammattitaidolla! Avoinna ma-pe 9-17, la 9-14 tai sopimuksen mukaan Ajanvaraus p. 050 3028 491 Koti-, remonttija muuttosiivouksia. TUHOLAISTORJUNTAA TUHOLAISTORJUNTAA Loimaan alueella Loimaan Kiinteistöhuolto Oy Ota yhteyttä: Anssi Nurmi: 040 687 6969 anssi.nurmi@lkhoy.fi | www.lkhoy.fi 9 Hiiret 9 Ötökät 9 Torakat 9 Rotat 9 Luteet 9 Ampiaiset Soita heti ja varaa aikasi! Ota yhteyttä: Anssi Nurmi: 040 687 6969 anssi.nurmi@lkhoy.fi | www.lkhoy.fi . hieroja Marika Lätti. 02-762 1350, 0500 741 437 Myös kotikäynnit sekä hoidot palveluseteleillä. KOTIPALVELUT Siivous, henkilökohtainen avustaminen, omaishoitajan sijaistaminen. 02 762 2120 www.tazzi.fi Turuntie 15, 32200 Loimaa HiusStudio Koulukuja 7, Loimaa Ajanvaraus p. 050 453 5052 . 040 7527 353 Loimaantie 272, Alastaro www.ryotintila.fi Turuntie 7, Loimaa, Puh. PARTURIT . RATSASTUS P. ISÄNNÖITSIJÄT TALOYHTIÖT HUOM! Isännöinti Oy Tikakoski Vesikoskenkatu 1, 32200 Loimaa Kimmo Tikakoski 0400 741 556 www.tikakoski.com . Ajanvaraus: 0503485272 www.luontaishoitolamisaelle.fi OIREIDEN SYYLLISTEN HOITO PALVELUHAKEMISTO Paikallista osaamista parhaasta päästä PALVELUHAKEMISTO . LUKKOLIIKKEET JA KAIHTIMET Siskon Kammari p. P. 02 769 2200 Avoinna ark. HYVINVOINTIPALVELUT HOITOLA SUOLAKEIDAS p. 040 7153 160 info@kotipalveluannamaria.fi . 045 874 6600 Nettiajanvaraus www.hiusstudiounica.fi Avoinna ma-pe 9-17 la 9-14 Myös sopimuksen mukaan. f i TILAA KARTOITUS: Pätevöitynyt kosteudenmittaaja (PKM) Jarmo Helenius, 0400 932 453 jarmo@kosteuskartoitus.fi Kosteuskartoitus. RAKENNUSTARVIKKEET VARASTOMYYNTI av. Anita Koivisto • Osteopatia • lymfaterapia • hieronta P. Minimi mukanaoloaika 4 kk . ma-pe 6.30-16.30 KYSY KULJETUSPALVELUA! . perukirjat ja testamentit, ositusja perinnönjakosopimukset, edunvalvontavaltuutukset, hoitotahtoasiakirjat. 045 1263170 Pekka Salonen. 02 762 1144 Av. 044 7442 300 puh. . TYÖNOHJAUSPALVELUT Ratkaisukeskeistä yksilöja ryhmätyönohjausta sosiaalija terveysalanja opetusalan henkilöstöille. Yritysten ja yhdistysten kirjanpidot. AUTOKORJAAMOT Määräaikaishuollot BE-, DSLja OBD-mittaukset Katsastuspalvelu Ilmastointihuollot Alastaron Autopalvelu Loimijoentie 99, Alastaro P. 044 207 1937 Verhontie 97, Kojonkulma www.punkintila.fi Lämmin maneesi Ratsastustunnit poniKouLut . TIETOKONEET Turuntie 10, Loimaa P. Ikkunanpesuja.. Myös kotija laitoskäynnit. KAUNEUSHOITOLAT P r i n se ssa t e h d a s ~ myös prinsseille Juvantie 11, Loimaa (Vesikoskitalo, 2. P. 050 5292 439, Käsityöläiskatu 9, Loimaa Alan ammattilaiset löydät Palveluhakemistosta. . 044 7442 310 Päivystys lasirikoissa: LASIT JA LASITUSTYÖT! • kirkkaat lasit • koristeja eristyslasit • ikkunoiden korjaukset • listat, kiinnitystarvikkeet . 0400 537 171 www.loimaanrakennuseriste.fi . 02 763 6860 iv-konehuollot ja suodattimet p. TAKSIJA TILAUSAJOPALVELUT Loimaan Aluetaksi Oy www.loimaanaluetaksi.fi P. Nettiajanvaraus: www.sabrina.fi . Mellilän Tili Oy . JÄTEHUOLTO • Jätehuolto kaikille kiinteistöille • Paperin, pahvin ja kartonkien keräys • Kaivojen tyhjennykset sekä viemäreiden avaukset • Siirtolavojen vuokraus ja toimitus Roskat pois nurkista! Puh. LASITUSPALVELUT Turuntie 61, 32200 LOIMAA • www.pihaportti.fi Puh. . Hakemisto julkaistaan kerran viikossa, pääsääntöisesti lauantaisin. 0500 822 386 www.alastaronautopalvelu.fi Renkaat ja rengastyöt Kolarikorjaukset Hinauspalvelut . kerros) ajanvaraus www.timma.fi/prinsessatehdas p. SÄHKÖASENNUKSET . marraskuuta 2020 Unettomuus, välilevyn pullistumat, virtsankarkailut jne... Kanta-Loimaantie 5B b16, Loimaa Loimaan Lääkintävoimistelu OSTEOPAATTI D.O. ASUMINEN JA KOTI Myös sopimusja KELA-ajot HUOM! Alle 16 v. KT, työnohjaaja Ilkka Uusitalo p. ma-pe 8.30-12.00 Loimaan Rakennuseriste Oy Varasto Lamminperä 10, P. TILITOIMISTOT Puh. 0400 293 576. omataksioikeus! JARKKO AAKIO 1+6 hlö / INVA TIMO KYLÄKOSKI 1+6 hlö / INVA ILPO LAUNONEN 1+4 hlö 0500 530 807 040 581 7961 040 867 9053 LUOTETTAVAA TAKSI PALVELUA LÄHIALUEELLASI LEIKK AA TALTE EN. 0400 223 964 P. Rakennuskuivaukset & kosteusmittaukset . 02 4148 400 www.akrdata.fi Tietokoneet, ohjelmistot ja oheislaitteet Huollot sekä asennukset yrityksille ja kotitalouksille . HENKILÖNOSTIMET Nostokorkeudet: HENKILÖNOSTINVUOKRAUS PASI MARKULA KY 0500 770 606 DINO 95T DINO 120T DINO 130T DINO 160XT DINO 180T DINO 210XT 9,5 m / 12 m / 13 m 16 m / 18 m / 21 m . ÖLJYSÄILIÖHUOLLOT . ARKKITEHTITOIMISTOT ARKKITEHTI .net www.PIENTALO Päivi Vuori, Arkkitehti SAFA * 040 5220 665 Tsto: K-Rauta Loimaa, Aleksis Kivenkatu 9 . Avoinna sop. 050 512 3731 • ollipekkavienonen@gmail.com • ASENNUKSET • TARVIKKEET • SUUNNITTELU . ILMANVAIHTOPALVELUT IV-Pelti Luuri Oy Ilmastoinnit ja tarvikkeet sekä huollot 5” vesirännit suoraan autosta Konesaumatut katot Rakennuslistat ja peltityöt Kuparityöt Kattoturvallisuustuotteet Rautarakennetyöt Seinäkasetit Voimatie 1-3, 32210 Loimaa www.ilmastointijapelti.fi p. 0400 773 523 www.prinsessatehdas.fi . 02-762 1350, 0500 741 437 Nettiajanvaraus: www.sabrina.fi Turuntie 14, Loimaa. PAINOPALVELUT . (02) 550 2400 www.sahkoliike.fi Puh. • perhejuhlat • muistotilaisuudet • pitopalvelua • kokoukset p. 0500 478 344 Yritys-, remonttija kotisiivouksia. Tmi Ansa Haveri. 040 563 4348 Haarantie 246, Loimaa Työasut mittojen mukaan suoraan valmistajalta. klo 9-17. info@lvi-optimus.fi 0400 482 796 LVI-töistä MAALÄMPÖÖN! Voimakatu 1,LOIMAA . . VARASTOTILAT Onko talli täysi. P. 10 Lauantaina 21. SIIVOUSPALVELUT Loimaan Siivous Päivi Ojala Oy P. Varastohotelli VARASTOTILAA Vesikoskitalo/Nahkalinna Juvantie 11, Loimaa p. . P. VAATEKORJAUKSET Ompelupalvelu Leena Salo Purotie 7, 32210 Loimaa. www.neliopinnoitus.fi P. JUHLAJA PITOPALVELUT Miia Koivisto 0500 533 6313 miia.koivisto@loimaanlehti.fi Anna-Mari Koskimies (02) 588 8962 ilmoitukset@loimaanlehti.fi Yrittäjä! Lähde mukaan hakemistoon – ota yhteyttä: . 0400 327 566 . SÄHKÖLIIKKEET Turuntie 73, 32200 Loimaa p. PESULAPALVELUT Oppipojankatu 5 p. 050 322 1416 Joenperäntie 8, Loimaa. VALOKUVAAMOT TURUNTIE 26 LOIMAA Avoinna MAANANTAI TIISTAI KESKIVIIKKO TORSTAI klo 9.30 17.00 Perjantai ja lauantai suljettu. Meiltä mm. JALKAHOITOLAT Turuntie 14, Loimaa. 040 830 4556 Huomioi kotitalousvähennys Kotihoiva RosaMaria apuna arjessa hoivaa ja huolenpitoa Jenni Heinonen 050 5500 035 Leila Toivonen 044 3056 900 lisäksi hermoratahieronta ja jalkojenhoito. Ajanvaraus ma–pe 9–15. La 9-13 www.loimaanlukko.fi Loimaan Lukko Oy . 050 2279 Öljysäiliöhuollot säiliöön kuin säiliöön. mukaan
Asennamme ja käyttöönotamme tuotteemme asiakkaillemme avaimet käteen toimituksena. toimija. Miia Koivisto p. 02-588 8963 Eija Kärkäs p. Osallistu seminaariin paikan päällä tai etänä! Tilaisuuteen on ennakkoilmoittautuminen, osallistujamäärä enintään 25 henkilöä. klo 19. SYNTTÄRIT! Synttäriviikko 23.–27.11.2020 4 P. Paikallisen puolella. Valmistamme, kokoamme ja testaamme laitteistot omissa tiloissamme Loimaalla, Varsinais-Suomessa. Omat kuulat, alusta ja sisävarustus. 30.11. Mellilän naisten lauluryhmä esiintyy johtajanaan Sari Jokela. Ostarin pihalla tapahtuu klo 17 -18. klo 12.00. Suomen Ev.lut. Puh. Paikallisen puolella. Kokemäentie, Köyliö p. klo 12.00 pelataan Bingoa vetäjänä toimii Seppo. Joulupukki myös mukana päivässä. klo 14:00 AALTO LIPUT 10 € PALVELUKSEEN HALUTAAN HUVITILAISUUKSIA Ma 9-18 • Ti-Pe 9-17 • Kuukauden 1. Varaattehan tilan tervehdyksellenne viimeistään perjantaina 11.12. Paikallisen puolella. Mitä voimme viestiä, tehdä ja kehittää yhdessä asuinpaikkamme Loimaan eteen. Puhujina Tom Säilä ja Riku Laukkanen , Hanna Rautavuori esittää historiikin. Tervetuloa! SEniori KINO KEskiviikkona 25.11. Olet hakemamme henkilö, jos haluat olla osa laitteidemme valmistusprosessia, jossa rakennetaan useasti uniikkikappaleita asiakkaidemme tarpeiden mukaisesti. 0500 741 025 Robotmation Oy. Olemme pitkälti keskittyneet kappaletavara-automaatioon, josta omaamme mittavan kokemuksen. Savikki ry kokoontuu Citynuokkarilla ma 23.11. Loimaan Eläkeläiset ry. 050 533 6313 Anna-Mari Koskimies p. Noudata Loimaan kaupungin koronaohjeistuksia. Paikallisen puolella. klo 12.30 kirjastossa. Olemme 21 vuotta vanha, mutta alati kasvava yritys, jolla on hyvät näkymät tulevaisuuden varalle. 045-678 7936. www.loimaanlehti.fi YRITYKSET JA YHDISTYKSET! Kiitä asiakastasi ja yhteistyökumppaniasi perinteisellä joulutervehdyksellä torstain 17.12., tiistain 22.12. Tarjoamme: • Joustavan ja monipuolisen työnkuvan • Tilaisuuden olla mukana hyvässä porukassa toteuttamassa uusinta teknologiaa hyödyntäviä järjestelmiä • Vakituisen työpaikan • Motivoivan palkkauksen • Työterveyshuollon Terveystalon toimesta, sekä vapaa-ajan tapaturmavakuutuksen Mikäli kiinnostuit ja koet omaavasi joitain edellä mainittuja ominaisuuksia, lähetä hakemus pikimmin osoitteeseen rami.leijon(@)robotmation.fi Työtehtäviisi kuuluu mm: • Mekaanista kokoonpanoa • Pneumatiikkaa • Sähkötöitä • Laitteiden asennusta loppuasiakkaalle Odotamme: • Sähkö, mekaniikka, tai automaatioalan koulutusta • Edellytyksiä itsenäiseen sekä tiimityöskentelyyn • Ongelmanratkaiskykyä sekä oma-aloitteellisuutta Eduksi on: • Jos sinulla on työkokemusta alalta • Englannin kielen taito • Matkustusvalmius • Jos omaat pitkäjänteisyyttä, sekä olet positiivinen ja avoin. Loimaan Työväentalolla alkaen klo 15.00. klo 16. 02 588 8021 ilmoitukset@loimaanlehti.fi Varaa paikkasi Joulumyyjäisiin Miia Koivisto p. Paikallisen puolella. Paikallisen puolella. marraskuuta 2020 RAUTAROMU, SEKAPELTI JA AUTOT Noudetaan nopeasti nosturiautolla.Maksan hyvän hinnan reilusti käteisellä. (02) 588 8962 ilmoitukset@loimaanlehti.fi Käsintehdyt ihanuudet leivonnaisista laatikoihin ja villasukista koristeisiin kootaan yhteen Loimaan Lehden sivuille lauantaina 5.12. Ilm. Aiheena ikävät ja mukavat koulumuistot. Paikallisen puolella. SEURATOIMINTA Loimaan Lehden sivulta paikkakunnan parhaat menovinkit KOKOUKSIA Paikallisen puolella. 040 140 8000 Tervetuloa ainoalle paikalliselle! Turuntie 26B (Vanha paloasema), Loimaa Puh. lähetyshiippakunta. klo 14. Pe 27.11.20 klo 15-17 ...päivän ajan koko hinnasto. 050 533 6313 Anna-Mari Koskimies p. Ilmoittautumisja livestreamlinkit sekä lisätietoja tilaisuudesta on kaupungin verkkosivujen Ajankohtaista-osiossa. Maija 040 526 7134 tai Eila 050 589 6440. Tai maanantaikerhossa viim. Perinnepiiri kirjastossa ke 25.11. la 10-13 Puh. loimaa.fi HALUTAAN OSTAA Kinema Vesikoskenkatu 21 Loimaa www.kinoset.fi Kaikille avoin elokuvien päivänäytös. klo 11 alkaen. Aiheena suomalainen taiteilija. Mellilän Kyläyhdistys ry Mellilän jouluinen tapahtuma su 29.11 klo 18 Osuuspankin kuusen edessä. ilmestyvissä lehdissä. Paikallisen puolella. Kansalliset Seniorit Muistikerho ma 23.11. Seuraamme koronatilannetta. Arvontalaatikko hoitolalla Pakettitarjoukset pukinkonttiin: • TÄYDELLINEN KASVOHOITO KULMIEN KESTOVÄRILLÄ 90MIN 70 € • JALKA& PERUSKASVOHOITO 2H 90 € JOULUN LAHJAKORTIT Hyvän Paimenen luterilainen seurakunta. Haemme joukkoomme KAHTA AUTOMAATIOASENTAJAA robotiikan ja automatisoidun sisälogistiikan alan työtehtäviin. Alastaron Sotaveteraanien hallitus kokoontuu Tuttujen Tuvalla Perjantaina 27.11. Torstai 26.11. Robotmation Oy on kotimainen automaatioalan huippuosaaja. Tämä yhdistettynä osaamiseemme sekä ohjaustekniikan, että robotiikan alalla, tekee meistä teknologisesti alan johtavan toimijan Suomessa. Valmistamme koneita, laitteistoja sekä tuotantolinjoja kappaletavaraa käsittelevän teollisuuden ja logististen palvelutuottajien tarpeisiin. klo 13–17, Sarka-museo Millainen on Loimaan asuntomarkkinatilanne. Noin klo 11.30 tietovisailua. 050 361 3670 Palininkatu 3, Loimaa www.hoitolalemon.fi -10 % Hoitola 8v ...Covid tilanteen vuoksi ei avoimia ovia.. Tallenne on nähtävissä kahden viikon ajan. Kojonkulman kyläyhdistys /Ahjon kahvakuula su 22.11. Kun koronatilanne on vähentänyt joulunajan tapahtumia, kokoamme Loimaan Lehden sivuille virtuaaliset Käsityöläisten Joulumyyjäiset Käsityöläinen, ilmoita 2 x 40 pmm (84 x 40mm) Ilmoituksella 48€ +alv. Yhdistyksemme järjestää jouluisen tapahtuman 12.12. Varaathan ilmoituspaikkasi viimeistään 3.12. 11 Lauantaina 21. Messu sunnuntaina klo 10.00 Loimaan Evankelisella kansanopistolla Opintie 4. Ostari auki klo 12 – 18. www.romukuljetus.fi Miten edistämme asumista Loimaalla. Kotim. 040 140 8000 Tervetuloa ainoalle paikalliselle! Kahvia ja tarjottavaa koko synttäriviikon! V. tai torstain 24.12. Maanantaikerhossa Työväentalolla 23.11. Livestreamia tilaisuudesta voi seurata verkossa. Kirjallisuuspiiri torstaina 26.11 klo 13.00 kirjastossa. paperilehdessä + ilmoitukset näkyvät myös lehden nettisivuilla jouluviikolle asti Paikallisen puolella. Sleyn Niinijoen osaston tapaaminen Niinijoen rukoushuoneella 22.11. Suunnittelemme järjestelmiimme mekaaniset osat ja kokonaisuudet, sähkölaitteet sekä ohjelmistot itse. Paikallisen puolella. Autoista romutuspoistot. Paikallisen puolella
Tietäisikö runotietäjä Vanhojen aapisten ystävä. Ollaan valppaina . 2001, 4. aamulla .”Valtion karja” säilyi vahingoittumattomana. Winter Pack -tarjous koskee vain uusia asiakastilauksia (vain yksityistilauksia) ja on voimassa toistaiseksi. Sarka-museo ei ole kaupungin omistuksessa, mutta joku sinne veronmaksajain rahoja onnistuu junailemaan. Vapaa autoetu/käyttöetu 800/635 €/kk Takuu 3 vuotta/100 000 km, korin puhkiruostumattomuustakuu 12 vuotta, hybridijärjestelmän takuu 5 vuotta/100 000 km. VIRTANEN, VIIVI & WAGNER, OSVALD SÄÄ TÄNÄÄN Lämpötila iltapäivällä ja edellisenä yönä Loimaa Humppila Oripää Punk. Celtic FC (Glasgow), 2. käydä päivällä uimassa. 1980-luvulla, 8. . . . Ypäjällä (22), 6. EA KOPIT KEILAILU Loimaan Keilahalli, viikko 47, viikkokilpailu, 6 sarjaa eurooppalaisittain. Kuvien autot erikoisvarustein. Ne ovat edelleen kuin uudet ja saavat lähes päivittäin kotipalvelun likkojen kehumiset. Kiitos mäyräkoira Iivolle ja omistalle ja toimittajalle hyvästä ja tärkeästä jutusta! Ei sitä voi ymmärtää, miten joku ihminen on noin julma, että moista tekee. WLTP CO2-päästöt 125 g/ km ja EU-yhd. 63-vuotias. 2012, 3. . Raija Kouri ilmaisi aiheellisen huolensa kirjastoista LL 14.11. Päättäjillä on peiliin katsomisen paikka. ”Minä tahtoisin mennä penkomaan mummun mansikkamaata, mutta en minä saata, sillä vanha herra on siellä...” Vanhat runot kertovat vanhoista hyvistä ajoista . Muutama vuosi sitten täyttäessäni 90 vuotta sain työväentalon eläkeläiskerholta nimmarein kirjaillut villasukat, ”yösukat”. On aika tiivistä, kun vesijuoksijatkin vielä mukana. Kiitos taas postille hävitetystä lähetyksestä! Puolen vuoden aikana sattunu samoin 5 kertaa! Ottaa päähän! . Timo Tolppanen, 7. Luokka M-A: 1) Samu Valaranta, TPS, 1 431, 2) Ari Valaranta, XO, 1 426, 3) Mika Salminen, Valtti, 1 208. Jaana Tuominen, 5. VASTAUKSET Mika Matarmaa 020 7810 782 | Kari Tarkkala 020 7810 783 | Janni Hyvönen 0207 810 784 Lamminperä 8, Loimaa SHOKKIHINTA! CAMRY Hybrid Style kokonaishinta 42 095,38 €, sis. 1 kpl Camry 2.5 Hybrid Style Winter Pack 0€ 39 999 € sis. Kirsi Kujala . toimituskulut 600 €. . Henkilökunta on asiantuntevaa ja auttavaista. TULOSPÖRSSI. Kylie Minoguen, 10. Ei Pappisiin ohikukulkusuositus, Oripäähän taikka Mellilään ja miksei Loimaan kauppalaan. . Kirjastot palvelevat monipuolisesti päätehtävänsä kirjojen ja lehtien lisäksi esim. Voiko ajatella, jos uimahalli aukeaisi koululaisten ruokailujen ajaksi. talvirenkaat kevytmetallivantein ja kumimatot. Luokka B: 1) Juha Junnila, GS, 1 174, 2) Immo Pulkkinen, SomKe, 1 124, 3) Jouni Marttila, VEE10, 1 081, 4) Jorma R a n t a n e n , V E E 1 , 1 061, 5) Juha Virtanen, VEE10, 1 056, 6) Reijo Lehto, VEE10, 1 051. Kiitos sinulle, joka varoitit tielle pyrkivistä peuroista 19.11. . Vampula Ypäjä Tulevien päivien sääennuste ORIPÄÄ LOIMAA YPÄJÄ HUMPPILA PUNKALAIDUN VAMPULA +1 +1 +2 +2 +2 +2 +2 +2 Su +4 / +3 / +4 / +3 / +4 / +4 / Ma +4 / +4 / +4 / +4 / +4 / +4 / Ti +2 / +0 / +2 / +0 / +2 / +1 / +3 +3 +3 +3 +3 +3 +2 +2 +3 +2 +3 +3 +1 +1 +1 +0 +1 +1 1. *Kampanjahinta voimassa toistaiseksi, edellyttää rekisteröintiä vuodelle 2020. Miten jatkuu ja kuka on tehnyt. Vetoamme kirjastojen puolesta! Aino ja Tauno Suominen . Täällä taas olen vastausta vaille erään vanhan runon kanssa. Saisivat eläkeläiset, vuorotyöläiset ym. nettija kopiointipalveluiden muodossa. On erilaisia ryhmäjuttuja. Uimahallissa ruuhkaa kello 15 jälkeen. marraskuuta 2020 B. . . Luokka D: 1) Keijo L a n k i n e n , V E E 1 , 1 037, 2) Mervi Orenius, VEE10, 886, 3) Konsta Rautiainen, ME-85, 703. 12 Lauantaina 21. kulutus 5,5 l/100 km. Katujen ja Lapiduksen pitäisi olla etusijalla. toimituskulut KOKONAISETUSI LÄHES 4 000€ € WINTER PACK . . Pitäisi hänen muistaa, että alueella liikumme myös me lapsiperheet, joten seuraukset voivat olla vakavia myös pikku lapsille kuin koirillekkin. . . Toyota Hybridiakkuturva 10 vuotta/350 000 km. Tähtien sodan Luke Skywalker, 9. Luokka C: 1) Karoliina Kirvelä, VEE10, 1 051, 2) Erkki Kojo, VEE10, 1 027, 3) Aulis Vienonen, VEE10, 1 024, 4) Jukka Nordqvist, VEE10, 1 018, 5) Heikki Manner, VEE10, 1 014, 6) Esko Ryöppy, VEE10, 1 007, 7) Veijo Helin, Rkm-Forssa, 981. Sis