Veeran mukaan lapsia kasvattavat äiti ja mamma. – Ja iskä kasvattaa, Nikolas lisää. Numerot ovat täksi viikoksi ehdotettuja päivälämpötiloja, ja kysytty luku on lauantain lottopäiväksi veikkailtu lukema. – Tämä on se Helsingin puolustuksen pohjoispuolinen tukikohta, josta olemme haaveilleet jo kauan. Sivu 3 TIINA NAULA ” Kova työ kantaa jossain vaiheessa hedelmää. Osasto ehti toimia 40 vuotta, mitä juhlittiin sunnuntaina. Virttaalla oli takavuosina väkevää puuhun liittyvää yritystoimintaa, kun saha ja taimitarha elivät kukoistuksensa vuosia. Siihen kasvattaminen sitten poikien mielestä loppuukin. Sivu 5 MARIKA TIMONEN – Viittomakielellä on mukava esittää musiikkia, idean kuorosta keksinyt Sirkka Lindell sanoo. Sivu 12 Jere Marttila: Eversti Kari Janhunen, kenraalimajuri Jarmo Lindberg ja eversti (evp) Pekka Hiltunen iloitsivat iloitsivat uudesta maantietukikohdasta. Säätila Nyt vaaditaan loogista päättelykykyä: mikä tulee neljänneksi luvuksi numerosarjassa, jonka kolme ensimmäistä lukua ovat 9, 11 ja 13. Sivu 12 T Ä N Ä Ä N Irtonumeron hinta 1,00 € sis. Poikien huomaamatta heitä on taidettu kasvattaakin, sillä päivähoidossa on myös opittu asioita. alv . Kädet laulavat Käsinkin voi laulaa ja välittää musiikin sanomaa. Tie otettiin virallisesti käyttöön, vaikka se pieniä viimeistelyjä lukuunottamatta on ollut käytössä jo viime syksystä lähtien. Tätä voidaan pitää parhaana lajissaan, kun kohde on päästy suunnittelemaan juuri tähän tarkoitukseen, ilmavoimien komentaja Jarmo Lindberg iloitsi. Akseli ja Nikolas huomauttavat, että aikuiset voivat myös kirjoittaa lasten puolesta. Ilmavoimien strategia on kriisissä hajauttaa torjuntahävittäjät ja pitää ne silti keskitetyssä komennossa. Vasu toimii päivähoidon ohjenuorana ja työvälineenä, joka elää ja jalostuu lasten ja perheiden kanssa toimiessa. Me olemme heille enemmän kavereita, lastentarhanopettaja Kristiina Åhlman toteaa. 2009 P 1 D Nro 45 Kristiina Åhlman keinuttaa Saara Hietalaa Mahlapuiston päiväkodin pihakeinussa. Mahlapuiston päiväkodin lapset kertovatkin, että aikuiset ovat päiväkodissa leikkimässä, syömässä ja nukkumassa heidän kanssaan. Sivu 7. Akseli ei meinaa ensin isää kasvattajiin laskea, mutta muistaa sitten jotain ja myöntää, että näin on. Ilmavoimat sai uusimman maantietukikohtansa Jokioisiin tieremontin yhteydessä. Lakkauttamisen syynä on jäsenmäärän romahtaminen. Loimaan talousalueen paikallislehti • 95. – Lapset eivät miellä meitä päiväkodin aikuisia kasvattajina. Päivähoito keinuttaa ja kasvattaa lapsia Loimaa Marika Timonen Viisivuotiaan Veera Jarpan mielestä kasvattaminen liittyy hedelmiin. – Kasvattaminen on sitä, että kasvattaa vaikka toisen mahasta jonkun lapsen, Akseli selittää. Loimaan päivähoidon varhaiskasvatussuunnitelma, Vasu, saatiin äskettäin valmiiksi. Kuusivuotiaat Akseli Mäkilä ja Nikolas Holm ovat samaa mieltä. – Kun me ei vielä osata. Sivu 7 KARI NUMMILA Virttaan puuosasto lopetetaan Puuja erityisalojen Virttaan ammattiosasto lopetetaan, ja sen jäsenet liittyvät Loimaan osastoon. – Mua kasvatettiin kesällä, kun mut synnytettiin, Veera valpastuu, kun kysytään lapsien kasvattamisesta. vuosikerta TIISTAI 21.4. Hänen mukaansa Virttaan tukikohdan merkitys ei uuden Jokioisten kohteen takia vähene, vaan sitä tarvitaan jatkossakin. Nikolas kertoo oppineensa muun muassa, ettei saa lyödä ja potkia toisia. Loimaalla toimii viittomakielinen kuoro Laulavat kädet, joka harjoittelee parhaillaan keväisiä lauluja. Jokioisten tiekenttä ei syö Virttaan tukikohtaa Jokioinen Kari Nummila Kakkostien 55 miljoonaa maksanut peruskorjaus vihittiin eilen valmistuneeksi Jokioisissa
t. Tilaukset: tilaukset@loimaanlehti.. Tilaushinnat: Määräaikainen 12 kk 97 6 kk 57 4 kk 43 Kestotilaus: Laskutusjakso 12 kk 92 6 kk 47 4 kk 32 Irtonumero 1 Ulkomaantilaukset: tilaushinnan lisäksi peritään voimassa oleva postimaksu. TÄNÄÄN AJANTIETO: Aurinko nousee tänään Loimaalla kello 5.50. Anssi, Anselmi 22.4. klo 19. Koijärvi-liike ennakoi myös ympäristöhallinnon muutosta ja Vihreän liikkeen syntyä. Muut esitykset su 26.4. Matti Rossin oivaltava suomennos vuodelta 2005 on inspiroinut teatterin nuorten ryhmää ja ohjaaja Sari ÄikääTorkkelia siirtämään näytelmää ajassa aimo harppauksen eteenpäin. Joka päivä voi olla viimeinen, joka hyvästijättö ikuinen. Kustantaja: Priimus Media Oy. 13: 29-30 PÄIVÄN SANA KUOLLEITA Lepänkääpä kasvaa tyypillisesti hyllymäisesti, eli lakkeja on monessa kerroksessa. Esiintyjinä Loimaan lapsija nuorisoteatteritoimintaan painottuneen teatterin ”seniorit” eli 15–20-vuotiaat harrastajat. Vanhat käävät tummuvat ja kuihtuvat, mutta jäävät rungoille pitkiksi ajoiksi. Hän on koonnut lehden arkiston kuva-aineistosta näyttelyn, jonka kuvat muodostavat eheän ja ainutlaatuisen kokonaisuuden suomalaisten ympäristöaktivistien ensimmäisestä merkittävästä tempauksesta. Halena (Tuuliina Rokka) ei usko Lysanderin (Tuomas Laitila) yllättäviä rakkaudentunnustuksia. Rakkaudella kaivaten Marko, Minna ja Nanna Mikko ja Minna Markus ja Jonna Mira Sisarukset perheineen Muut sukulaiset ja ystävät Rakas mummi, ikävä on suuri. SARI ÄIKÄÄ?TORKKELI Meille niin rakas Hannele Eila Kaarina TAIPALE o.s. Vastuu ilmoituksista: Lehden suurin vastuu ilmoituksen julkaisemisessa sattuneesta virheestä on ilmoituksen hinta ja muihin lehtiin toimitetusta aineistosta sen valmistusarvo. asti.. Sen voi löytää myös vaikkapa pähkinäpensaista tai vielä harvemmin muista lehtipuista. Viranomaiset joutuivat yllättäen tekemisiin uudenlaisen kansalaisaktivismin kanssa. klo 19 ja ke 29.4. huhtikuuta SANOMALEHTIEN LIITON JÄSEN ISSN 0358-9161 Jakeluhäiriöt: Puh. Rantalepikoista löytyy lepänkääpiä LUONTO Lepänkääpä viihtyy nimensä mukaisesti sekä tervaettä harmaaleppien rungoilla. 2:Sak. Koijärvi kuvina Huhtikuussa 1979 Forssan Koijärvelle kerääntyi joukko ympäristöaktiiveja vastustamaan järven kuivattamista ja muun muassa kahlitsivat itsensä ojaa perkaamaan tulleisiin kaivinkoneisiin. Valokuvanäyttely Koijärven tapahtumat 1979–1980 Suomen maatalousmuseo Sarassa Loimaalla 22.6. Toimittaja Marika Timonen (02) 762 6022 Päätoimittaja Kati Uusitalo (02) 762 6033 050 555 7526 Toimitussihteeri Tiina Naula (02) 762 6031 Toimittaja Anu Salo (02) 762 6038 Toimitussihteeri Sampsa Hakala (02) 762 6035 Toimittaja Sari Keskitalo (02) 762 6027 Toimittaja Kari Nummila (02) 762 6032 21.4. Nanna Siunaus toimitettu 17.4.2009. Tässä tulkinnassa taisteluita rakkauden puolesta käydään kingin ja jengin, leijuvien keijujen ja työttömien käsityöläisten karussa maailmanlopun jälkeisessä todellisuudessa. Ryhmässä on tällä kertaa mukana 21 näyttelijää, joista kokeneimmat ovat olleet mukana toiminnassa jo yli kymmenen vuotta ja tuoreimmat siirtyneet ryhmään vasta viime syksynä. klo 17. NIMIPÄIVÄT: 21.4. Toimitusjohtaja Kirsti Kirjonen puh. Laji iskeytyy yleensä kuolleisiin puihin, jotka ovat vielä pystyssä. Niin kuin te, Juudan ja Israelin heimot, olette olleet kansojen keskuudessa merkkinä minun kirouksestani, niin te tulette olemaan merkkinä minun siunauksestani, kun minä olen pelastanut teidät. Panssarisoittokunnan konsertti Ypäjällä Kartanon koulussa, Varsanojantie 97, ke 22.4. 8: 13 22.4. klo 19. Santtu Ahlman SANTTU AHLMAN Veteraanijuhla Ypäjällä Ypäjän sotaveteraanien 30vuotisjuhlassa ja sen naisjaoston yhteisessä 25-vuotisjuhlassa ei pidetä puheita, ja samalla unohdetaan huomionosoituksetkin. Se on helpoin tunnistaa hyllymäisestä kasvutavastaan, hohtavasta ja vaaleasta pillistöstä sekä lakin vaaleanruskeasta yläpinnasta. Lämmin kiitos kaikille meitä suuressa surussa muistaneille. Lepänkäävän löytää helpoiten rantalepikoista, joissa se voi olla huomattavan runsas. Juhlassa esiintyy hämeenlinnalainen Panssarisoittokunta, johon kuuluu 21 ammattilaista. klo 15, ti 28.4. Juhannusyön uni Loimaan teatterissa. Ilmoitukset: ilmoitukset@loimaanlehti.. Aurinko laskee kello 21.05. Ilmoitusmyynti: Markkinointipäällikkö Veli-Matti Knuuti (02) 762 6040 0500 324 939 Ilmoitusmyyjä Liisa Kivinen (02) 762 6050 Ilmoitusmyyjä Päivi Alm-Huhti (02) 762 6060 Ilmoitusvalmistus Eija Kärkäs (02) 762 6055 Tilaustenhoitaja Tarja Säteri (02) 762 6016 Ilmoitusten jättöajat: Ilmoitusaineisto on toimitettava lehden konttoriin kunkin numeron ilmestymistä edeltävänä päivänä klo 12.00 mennessä. Mutta Jumala herätti hänet kuolleista 2:Ap. Painopaikka: Priimus Paino Oy/Allatum Oy. (02) 770 2204 Sähköposti: toimitus@loimaanlehti.. Ei läheinen arvaa, ei silmä nää, miten lähellä onkaan määränpää. Ilmoitushinnat: Ennen tekstiä 2,06 /pmm 3-sivu 2,06 /pmm Tekstissä 1,93 /pmm Tekstin jälkeen 1,66 /pmm Takasivulla 2,05 /pmm Etusivulla (modulikoot) 3,39 /pmm Kuolinja kiitosilmoitukset, kunnalliset ja kirkolliset ilmoitukset, heng.kokoukset 1,66 /pmm Määräpaikkakorotus 0,06 /pmm Värikorotus yhdestä lisäväristä 0,16 /pmm Hinnat sisältävät arvonlisäveron 22%. Vapaa sisäänpääsy. Shakespearea Loimaan teatterissa William Shakespearen klassikkokomedia Juhannusyön uni tulee ensi-iltaan Loimaan teatterissa lauantaina. 0200 72822 (mpm/pvm) arkisin klo 6.00-16.00 viikonloppuisin klo 6.00-12.00. Konttori ja toimitus avoinna ma-pe klo 8-16. Kun he olivat toteuttaneet kaiken, mitä hänestä oli kirjoitettu, he ottivat hänet ristinpuulta ja panivat hautaan. Lepänkääpä on yksivuotinen, eli se kasvattaa uuden itiöemän joka vuosi. Se kuuluu Panssariprikaatin alaisuuteen. Helin * 31.8.1957 Loimaa † 28.3.2009 Punkalaidun Niin äkkiä lähdit luotamme pois, on niin kuin unta se vieläkin ois. Kartanomäenkatu 4, PL 2, 32201 Loimaa Puh. www.loimaanlehti.. Alina 2 Tiistaina 21. Ilmestyy tiistaisin, torstaisin ja lauantaisin. Ensi-ilta la 25.4. Koijärven tapahtumat nousivat otsikoihin ja kansan mieliin syöpyivät kuvat Koijärvelle leiriytyneistä luonnonsuojelijoista. Forssan Lehti seurasi tapahtumia tiiviisti ja kiista-alueella tutuksi hahmoksi tuli muiden muassa lehden valokuvaaja Seppo Pessinen. (02) 762 6000, telefax (02) 763 1233
Liikkeellä maaseudun puolustajana Laulavat kädet -kuoro harjoittelee viittomakielellä esittämiään kappaleita. – Perheeseen kuuluu Ellavaimo, joka tekee päätöinään ratsastusja eläinfysioterapiaa. – Ryhmämme on ollut koossa kolme ja puoli vuotta, mutta idea kuorosta syntyi puolisentoista vuotta sitten. Me suomalaiset tiedämme melko vähän EU:sta. – Esitämme musiikkia niin, että kappale soi nauhalta taustalla. Taidot karttuvat Laulavissa käsissä ovat mukana loimaalaiset Ulla Lantunen, Sirkka Lindell, Hilve Lundén, Anja-Riitta Nurmikko, Timo Nylander ja Elina Toivonen, pöytyäläinen Erja Linkki sekä huittislainen Marja-Liisa Kyläsipilä. Kuorolaiset kertovat sovittaneensa tekstin niin, että se sopii viitottavaksi. Ehdokas Esa Härmälän haastattelu julkaistaan torstain lehdessämme. Äänioikeus on tapa vaikuttaa ja ratkaista ketkä valvovat Suomen elintärkeitä etuja Brysselissä. Aiemmin he ovat esittäneet joululauluja yhdistyksen joulujuhlassa. Kurssilaiset ovat edenneet viittomakielen taidoissaan jo niin pitkälle, että he voivat keskustella kokonaan kuurojen tuttaviensa kanssa. Jukka Tuori, miksi haluat EUparlamenttiin. Haastattelemme Ovet auki Eurooppaan -sarjassamme vakiokysymyksin niitä eurovaaliehdokkaita, jotka pitävät vaalitilaisuuksia levikkialueellamme. Kuoro syntyi Loimaan työväenopiston viittomakielen kurssilla, ja suurin osa mukanaolijoista on huonokuuloisia. – Arvaus ja toivomus, että selvästi yli 50 prosentin. Tilaisuudessa on myös mukana rymättyläläinen Ilkka Pärssinen, joka on työskennellyt merimiespappina 30 vuotta. – Minulla on ollut kuuro muurarioppilas, jonka kanssa olen keskustellut viittomakielellä, muurarina työskentelevä Timo Nylander kertoo. Musiikkia viittomakielellä Hevosmiehenä Jukka Tuori tarttui Sarka-museossa vanhan auran sarviin. Hän osallistui eurovaaliehdokas Esa Härmälän (kesk.) kanssa Sarka-museossa järjestettyyn tilaisuuteen, jonka aiheena oli ”Suomen maaseudulla on paljon varjeltavaa EU:ssa”. . – Pyrin EU-parlamenttiin suurimman ryhmän, EPP-ED: n jäseneksi. – Päätimme, ettemme ole sen huonompia kuin muuallakaan vaan perustamme oman kuoron. Myös se on hyvä huomioida, että yhteisö on onnistunut säilyttämään alueellaan rauhan ja synnyttänyt yhteisen valuutan euron. Suomen maatalouden pohjoiset olosuhteet tulee huomioida EU:n yleisessä maatalouspolitiikassa selvästi nykyistä paremmin. Mitä asioita ajat, jos tulet valituksi. – Laulujen harjoittelun lisäksi opiskelemme toki viittomakieltä muutenkin. EU: ssa on paljon kehitettävää. Suomen EU-jäsenyyssopimuksen turva-artiklat 141 ja 142 tulee pitää voimassa. Ajatuksen kuorosta sai Sirkka Lindell, joka oli lukenut internetistä Lahden suunnalla Nastolassa toimivasta viittomakielisestä kuorosta. Jutta Tuori on fysioterapeutti ja ratsastuksenohjaaja. OVET AUKI EUROOPPAAN TIINA NAULA TIINA NAULA – Emme viito tekstiä aivan tarkasti sanasta sanaan vaan meille on tärkeämpää välittää laulun olennaisin sisältö ja tunnelma.. Miksi jokaisen äänioikeutetun pitää äänestää europarlamenttivaaleissa. Mikä on yleisin EU:iin liittyvä harhaluulo. – En tiedä harhaluuloista. Viitomme sanat musiikin tahtiin, kuorolaiset kertovat. Tämän todistaa loimaalainen viittomakielinen kuoro Laulavat kädet. Laulavat kädet -kuoro kuulovammaisten kuukausikerhossa Tuulensuun palvelukeskuksessa Loimaalla ti 28.4. Vaihdamme myös kurssilla kuulumisia viittomakielellä. Hän kertoo muun muassa kokemuksistaan Argentiinassa. – Suomi siirsi liittyessään EU:n jäseneksi merkittävästi omaa päätösvaltaansa yhteisön päätöksentekofoorumeille. – Ahkera harjoittelu kuitenkin palkitaan, ja esitys menee varmasti hyvin, kuoro lupaa. Se on porvarillinen ryhmittymä ja parlamentin ”maatalouspuolue”. Ryhmän mukaan vaikeinta on pysyä samassa tahdissa niin, että kaikkien kädet muodostavat yhtä aikaa saman viittoman. klo 13.30. Kuorolaisten mukaan viittomakieli on ollut heille uusi kieli, johon sisälle pääseminen on vienyt aikansa. huhtikuuta 3 Viittomakielen opettaja Jaana Pooters ja Timo Nylander vaihtavat kuulumisia viittomakielellä. Tiistaina 21. EteläSuomen viljelijöiden epäoikeudenmukaiseen kohteluun haluan korjauksen. Toinen on Tuuli hiljaa henkäilee ja toinen Katriina Honkasen Silta. Loimaa Tiina Naula Käsinkin voi laulaa ja välittää musiikin sanomaa. – Viittomakielisten kuorossa ei myöskään haittaa, vaikka koulun laulunumero olisi ollut nelonen, Sirkka Lindell naurahtaa. Olemme täällä Itämeren takana. Kuinka korkeaksi äänestysprosentti nousee. – EU on yhteisö, joka pyrkii luomaan jäsenmaidensa kansalaisille vakaat ja paranevat elinolosuhteet. – Viitomme huhtikuun kerhossa kaksi keväistä laulua. Lotta Harjunmaa on terveydenhoitaja ja odottaa toista lasta Aukustipojan kaveriksi. – Olen liikkeellä maatalouden ja maaseudun puolustajana. Perheesi. Mitä kaikkien pitäisi tietää EU:sta. Loimaa Tiina Naula Huittislainen eurovaaliehdokas, agronomi, maanviljelijä Jukka Tuori (kok.) vieraili Loimaalla eilen. Parhaillaan kuorolaiset harjoittelevat kahta laulua, jotka he aikovat esittää Loimaan Seudun Kuulovammaisten huhtikuun kerhossa. Kuoro harjoittelee viittomakielen opettajansa turkulaisen Jaana Pootersin johdolla. – Emme viito tekstiä aivan tarkasti sanasta sanaan vaan meille on tärkeämpää välittää laulun olennaisin sisältö ja tunnelma. Kuorolaiset vahvistavat, että myös huonokuuloisilla tai kuuroilla on oikeus nauttia musiikista. Se on oikeus ja velvollisuus. Kuorolaiset toivottavat huhtikuun kerhon tilaisuuteen tervetulleiksi kaikki kiinnostuneet riippumatta siitä, onko normaalitai huonokuuloinen. Jutta työskentelee Helsingissä ja on palaamassa kotitilalle tarkoituksena ottaa vähitellen komentoonsa hevosyritys Tuorin Ratsutila. Meillä on aikuiset tyttäret Lotta ja Jutta
Eivät ne roskat kuulu luontoon vaan roskikseen! Ja pulloistakin saisi pantit, kunhan jaksaisi vain kauppaan kiikuttaa, eikä se nyt kai niin vaikeaa ole laittaa roskaa taskuun ja laittaa vaikka kotona roskikseen tai yleiseen roskikseen. Todellinen säästäväisyys on myös raaka-aineiden ja ihmisten säästämistä. Taitaa myös olla niin, että mitä enemmän vempaimessa on hienoja lisäominaisuuksia sitä lyhyempi on käyttöikä. Uuden kulutushyödykkeen voi aina silloin tällöin ostaa, vaikka ei olisi aina niin pakottava tarviskaan. huhtikuuta Kuntien ja seurakuntien päättäjille voidaan ostaa titteleitä rahalla, mut järkeä ei saa rahallakaan! Jussi ”Rakkaus Usko Toivo ihmiseltä ihmiselle” on Suomen Lähetysseuran juhlavuoden tunnuslause. ”Kehittyvä Loimaa” Paljon nähdään vaivaa maahamme muuttavista pakolaisista ja heidän viihtyvyydestään. Asioidessani maaseudun kaupoissa olen huomannut, että meidän omat tulevat veronmaksajamme joutuvat viettämään vapaa-aikaansa kauppojen tuulikaapeissa ja parkkipaikoilla. Ei kai vain käy niin kuin aikanaan Loimaan kunnan atk-hankinnoissa. Muuten: ketkä ovat tässä hankinnassa ansioituneet. Järjestö joka toteuttanut raikkaasti kirkon päätehtävää 150 vuotta. Nuorten täytyy lopettaa toisten syyttely! Kyllästynyt Säästä muutakin kuin rahaa. Oma maa mustikka Muistoja vanhoista. Tiina Naula tiina.naula@loimaanlehti.fi LUKIJOILTA 4 Tiistaina 21. Poika-Ritari, Titom L, Ruutu-Tyttö, Ruutu-Mimmi jne. Meille halvasta tuotteesta voi joku jätteen loppusijoitusmaassa maksaa kalliisti: hän voi työkseen purkaa esimerkiksi käytettyä elektroniikkaa vaarallisissa oloissa. Kaupungin talousjohtaja Tuija Ojala on kysynyt eduskunnan apulaisoikeusasiamieheltä eräitä Loimaan kaupungin mobiilipuhelinjärjestelmään liittyviä asioita. Joni Heikkilä Loimaan seurakunta Kaupungin mobiilipuhelinjärjestelmän hankinnasta Loimaan kaupungille on hankittu hieno uusi puhelinjärjestelmä, jollaista ei liene Loimaata suuremmissakaan maakunnan kaupungeissa. Rikki menneen laitteen voisi yrittää korjauttaa sen sijasta, että sen heittää pois ja tilalle hankkii uuden. Lammikko jäteastian vieressä ei tunnu kelpaavan sorsille, mutta naakat viihtyvät hyvin sen reunamilla... On vain hankintapäätös, joka sitoo kaupunkia. Ja mitä mikäkin tuote maksaa kenellekin. On erittäin hyvä huomio kysyäkin, että miksi molemmat etukäteiskäynnit ovat samana päivänä. Pysyy elinympäristömme siistimpänä! Tähän roskaamisongelmaan auttaisi, että kaupungissa ja kävelykatujen varsilla roskiksia lisättäisiin. MONIEN muiden kuluttajien tavoin en ole juurikaan osannut miettiä elektroniikan kulutukseni ekologisia puolia. Siihen kytkeytyy myös eettisiä kysymyksiä, sillä harvoin tulee mietittyä mitä metalleja laitteet sisältävät tai kuka ne on valmistanut ja millaisissa oloissa. Tytöt ja pojat Vappukin on pian tulossa ja Saikunkallio on jo saanut jokakeväisen muovipussija paperikoristuksensa... Kaupunginhallituksen tekemän sopimuksen allekirjoittaa hallintosäännön 55 §:n mukaan kaupunginhallituksen puheenjohtaja, kaupunginjohtaja tai kehittämisjohtaja. Vaikka edellinen laite toimisi vielä aivan hyvin, mainonnan tulvassa se alkaa näyttää auttamattoman vanhanaikaiselta. (Taidoton) Tuuri-Pentti 044 2760 461 Rippileirin ennakkotapaamisista Loimaan seurakunnassa on viime syksystä alkaen toteutettu kurssimuotoista rippikoulua. Onko oikein. Käytetäänkö niitä uudelleen – olisiko niitä mahdollista käyttää uudelleen. Roskat on liian helppo heittää kävellessä maahan tai autolla ajaessa ojien varsille. Srk:n varoja voi toki käyttää muuhunkin, kuten valitusprosesseihin. Lopulta vanha halkomallinen kännykkä oli pakko vaihtaa uuteen, kun näytön numerot ja kirjaimet menivät niin epäselviksi, ettei niistä saanut enää selvää. Joskus voisi miettiä ovatko kaikki vekottimet todellakin tarpeellisia ja onko melkein joka vuosi hankittava upouusi ja huippuominaisuuksilla varustettu kännykkä tai tietokone. Suomalaistenkaan kulutustavoissa ei ole kehumista, sillä tarvitsisimme neljän maapallon luonnonvarat, jos kaikki kuluttaisivat kuten me. KU Nuukuusviikko herättelee kuluttajia TOIMITTAJALTA Monesta nykyajan kodista löytyy jos jonkinlaista vempainta. Nuukuusviikolla muistutetaan, että länsimaiset kuluttajat ovat varsinaisia luonnonvarojen tuhlaajia. PÄIVÄN MIETE: Kaikki ihmiset rakastavat rakastuneita. Nykyään kun nuoret tekevät jotain väärin tai vahingoittavat jotain, he laittavat syyn aina toisen niskoille, eivätkä uskalla tunnustaa, että he ovat tehneet väärin. Nuukuusviikon tämän vuoden teemana on sähköja elektroniikkalaitteiden kulutus, mikä tuottaa runsaasti jätettä ja tuhlaa luonnonvaroja. Jos toiset väittävät, että se on itselle vaan hyväksi syytellä toisia, he taitavat ajatella vain itseään, eivätkä toisten tunteita. Kun laite sitten poistetaan käytöstä, se kannattaa viedä sellaiseen keräykseen, josta mahdollisimman suuri osa siitä kulkeutuu uusiokäyttöön. Eikö heille tule huono omatunto. ”Uuvutustaisto” ilman lakimiehiä olisi tullut halvemmaksi. Ethän sinä roskaisi. Niinpä oli sopiva aika ostaa uusi televisio ja digiboksi. Mielestäni nuorten pitäisi jo pikku hiljaa alkaa ottaa omista teoistaan vastuu, eikä sysätä omia vääriä tekojaan muille ja muiden tekemiksi. KOPIT Vastuu teoista Joka puolella kuulee aina, että ”en mää sitä tehnyt”, ”ei se ollu mun vika” tai ”toi sen teki”. Otamme nimerkki Riparilaisen ehdotuksen kiitollisena huomioon suunnitellessamme tulevaa rippikouluvuotta. Vastauksesta käy ilmi, että talousjohtaja kirjoitti apulaisoikeusasiamiehelle muun muassa, että ”mobiilipuhelinjärjestelmää koskeva sopimus solmittiin tarjouskilpailun voittaneen Elisa Oyj:n kanssa.” Miksi talousjohtaja kirjoitti, että sopimus solmittiin, vaikka –kaupungin hallintojohtajan minulle kertoman mukaan – sopimusta ei lainkaan ole. Ensimmäinen kännykkäni toimi 11 vuotta. On syytä kysyä: Kenen tehtävänä on huolehtia, että hallituksen päätösten mukaisesti toimitaan. Paitoja voi olla kaapissa parikin ja auton voi vaihtaa ennen kuin edellinen leviää lopullisesti tielle. Mitenkähän ne pärjäävät vanhoilla systeemeillä. Edellinen televisioni toimi 20 vuotta, kunnes pimeni pari kuukautta ennen kuin piti siirtyä digiaikaan. Kuukausittaiset ennakkotapaamiset ovat olleet torstaisin samaan kellonaikaan. On televisio, digiboksi, tietokone, kännykkä, digikamera, pelikonsoli, dvd-laite, mp3soitin ja ties mitä muuta. Vuosittain vietettävän viikon tarkoituksena on edistää järkevää kulutusta ja luonnonvarojen säästäväistä käyttöä sekä pienentää syntyvää jätevuorta. Seuraavassa muutama tosiasia hankinnasta Kaupunginhallitus päätti 1.9.2008 § 218, että Loimaan kaupunki tekee mobiilipuhelinjärjestelmäsopimuksen ajalle 1.1.2009–31.12.2011 tarjouskilpailun voittaneen Elisa Oyj:n kanssa. roskat. Silloin tulee itsellekin huono olo. Vaikka se alkoikin herättää yleistä hilpeyttä suuren kokonsa vuoksi, puhelut ja tekstiviestit kulkivat edelleen enkä kännykältä muita toimintoja kaivannutkaan. Millaisissa oloissa tuotteita tehdään – halvalla ja työntekijöiden hyvinvoinnista tinkien kenties. Viikon järjestää eri kansalaisjärjestöistä koostuva Kierrätysliike. Jo tekninen kehitys menee niin nopeasti eteenpäin, että laitteet vanhenevat. Valittakaa vaan edelleen, kyllä ”srk maksaa viulut”, koska ”jokaisella oikeus valittaa”. Kevättä! Ulla Rantanen Arttu paras! Taas painettiin koko lauantai töitä. Nykyään taitaa olla turha haaveilla, että televisio tai jokin muu laite toimisi 20 vuotta. Kysymykseeni, kuka on tehnyt hankintapäätöksen, en saanut vastausta. He eivät arvosta toisia ihmisiä, jotka eivät ole tehneet mitään väärää. Ralph Waldo Emerson MIELIPITEET Päätoimittaja Kati Uusitalo kati.uusitalo@loimaanlehti.fi Ostamme tuotteen, käytämme, ja lopulta heitämme pois ilman, että mietimme, mistä se on tullut ja mihin se meidän käsistämme menee. Tämä aivan uudenlaista taiteen ja luonnon yhteensulattamista. Aina joutuu jossain kuulemaan, että jotakuta muuta syytetään jostain asiasta, mitä hän ei ole edes tehnyt. Miksi nuoret syyttelevät muita. Katujen varsilla, ojienpenkoilla ja yleisillä paikoilla on roskia niin kaupungissa kuin haja-asutusalueillakin. Koska rippikoulun kurssimuotoisuus on seurakunnassamme pilottivaiheessa, on kehittämispalaute tervetullutta. Tuotetta valitessaan pitää muulloinkin kuin parhaillaan vietettävällä nuukuusviikolla miettiä mitä sen mukana valitsee. Kovan luokan hevosia: Ruutu-Pojan lisäksi Loimaan seudulla oli mm. Se on ruman näköistä eivätkä roskat sinne maadu. On käynyt ilmi, että kaupunki on valinnut systeemin, jonka palvelun maksajaksi joutuu kaupungin numeroihin soittava. Apulaisoikeusasiamiehen pyynnöstä kysymyksiin vastasi oikeusasiamiehen sihteeri. Tavaksi on kuitenkin tullut käyttää hankittua laitetta niin kauan kuin se toimii. Mistä tulevat tuotteen raaka-aineet ja mihin ne päätyvät. Antti Hirvelä Roskaaminen on väärin! Nyt keväällä paljastuvat lumen alta ojienpenkoilla lojuvat muovija kaljapullot, tupakka-askit, karkkipaperit ym. TÄLLÄ viikolla vietetään nuukuusviikkoa, joka herättelee ihmisiä pohtimaan kulutustottumuksiaan. Meille halvasta tuotteesta voi joku valmistusmaassa maksaa kalliisti: hän ei ehkä saa yhdestä työstä tarpeeksi rahaa perheensä elättämiseen
Puhallus osoitti yhden promillen humalaa. Hän puhalsi alkometriin 1,1 promillen lukeman. Nuoret rattijuopot törmäilivät LOIMAA/ORIPÄÄ Varhain lauantaina aamuyöllä Loimaan poliisi tavoitti kaksi nuorta rattijuoppoa, jotka eivät hallinneet ajopelejään. Turun seutu sai eniten, eli 6,9 miljoonaa euroa. Saman yönä kello 2.30 Oripäässä henkilöauto törmäsi liikennemerkkiin Turuntiellä ja auto oli osaksi ojassa. Akseli Mäkilä (edessä) ja Nikolas Holm oppivat leikin lomassa narun pujottelua. Johdonmukainen . Luotettava . Auton kuljettajaa epäillään rattijuopumuksesta ja liikenneturvallisuuden vaarantamisesta. Täytyy myös tarvittaessa muistaa muuttaa toimintaympäristöä ja toimintatapoja, jotta toiminta olisi mielekästä ja lapsen tarpeita palvelevaa. Oleellisempaa on, että olemassa olevat ajatukset on kirjattu näkyväksi. Edetessään palo olisi uhannut lähellä olevia rakennuksia. Laineen mukaan asioita ei nyt välttämättä ruveta tekemään toisin kuin aiemmin. Sen sijaan, että lapsen odotettaisiin sopeutuvan päivähoidon odotuksiin, pitää Laineen mielestä kysyä, mitä päivähoito voi tehdä lapsen hyödyksi. Vasussa kiinnitetään huomiota myös kielen merkitykseen sekä varhaiskasvatusympäristöön, niin fyysiseen kuin psyykkiseen ja sosiaaliseenkin. FAKTA . – Joka vuosi poimitaan jokin osio vuoden teemaksi ja toimintakauden aluksi jokainen lukee varhaiskasvatussuunnitelman uudelleen. Yhteistyökykyinen . Autoa kuljetti vuonna 1991 syntynyt loimaalainen nuorukainen, jolla ei ollut ajo-oikeutta. Laine toteaakin, että lapsille on annettava tilaa. Veera Jarpan (edessä) mielestä kasvatus liittyy hedelmiin. Laine toteaa, että nopean valmistumisen sijasta tavoitteena oli koko päivähoidon osallistuminen suunnitelman tekoon. huhtikuuta 5 Roskienpoltto sytytti maaston ORIPÄÄ Tynnyrissä poltetuista roskista syttyi lauantaina iltapäivällä maastopalo Oripäässä Yläneentiellä. Loimaan seutu sai seutukunnista toiseksi eniten tukirahaa, lähes 3,5 miljoonaa euroa. Nopeuksia valvotaan tehostetusti LOIMAA Poliisi tehostaa ajonopeuksien valvontaa tällä viikolla erityisesti sellaisilla tieosuuksilla ja paikoissa, missä tapahtuu keskimäärin enemmän liikenneonnettomuuksia. Vastuuntuntoinen . Paloa oli sammuttamassa yksiköitä Loimaan lisäksi Oripäästä, Yläneeltä ja Pöytyältä. Myös lapsen arvostaminen on keskeinen osa varhaiskasvatussuunnitelmaa. UUTISET Tiistaina 21. Neste Loimaa TI-S U -50 % Kuoriudu kurasta kaikki pikapesut alennuksella + leima pesupassiin Asiakaspalvelu, henkilöasiakkaat ma–pe 8–20 (pvm/mpm) 0200 3000 Asiakaspalvelu, yritysasiakkaat ma–pe 8–18 (pvm–mpm) 0200 2121 nordea.. Varhaiskasvatussuunnitelma on kuitenkin laadittu lasten kasvattamista varten. – Kasvatuskumppanuus on kaiken a ja o. Kotiseututuntemus onkin sisällytetty varhaiskasvatuksen sisältöihin matematiikan, estetiikan, ympäristön ja luonnon sekä etiikan ja uskonnon ohella. Kannustava . Vaikka auto romuttui pahoin, Loimaan aluesairaalaan viedyt nuoret selvisivät vähäisin vammoin. – On tärkeää, että lapsi juurtuu ja tietää, mistä on kotoisin, hän miettii. Huomioi lapsen yksilönä . Kioskimurto jäi kesken PUNKALAIDUN Keskustassa sijaitsevassa liikekeskuksessa murtauduttiin maanantain vastaisena yönä ikkunan kautta kukkakauppaan, josta oli yritetty murtautua tiiliseinän läpi viereisessä huoneistossa olevaan R-kioskiin. Kyydissä oli neljä nuorta. Hiekkalaatikkoleikeissä mukana Maija Hietala ja Iines Rantanen. N o rd e a P a n k k i S u o m i O y j. MARIKA TIMONEN Seutu sai runsaasti EU-rahaa LOIMAAN SEUTU VarsinaisSuomen seutukunnissa on 1.1.2008–31.3.2009 toiminut 256 EU-hanketta, jotka ovat saaneet EU-rahoitusta yhteensä 17,7 miljoonaa euroa. Säänkestävä . Loimaalaisen vuonna 1990 syntyneen naisen auto ajautui ojaan Alastarolla Tammiaistentiellä yhden aikaan. – Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, ettei lapselle asetettaisi rajoja, hän huomauttaa. Vasu antaa tilaa leikille Vanhemmat ja päiväkotihenkilöstö ovat kasvatuskumppaneita Loimaa Marika Timonen Leikkiminen, liikkuminen, tutkiminen sekä taiteellinen kokeminen ja ilmaiseminen muodostavat juuri valmistuneen Loimaan varhaiskasvatussuunnitelman (vasu) ytimen. Suvaitsevainen . Tavoitteena on yhdessä vanhempien kanssa tukea lapsen kehitystä, sillä yhdessä tiedämme enemmän, varhaiskasvatusjohtaja Taru Laine sanoo. Tehovalvontaviikosta tiedotetaan etukäteen, jotta autoilijat muistaisivat pitää kaasujalkansa kurissa, sillä keväällä ajonopeuksilla on tapana nousta. Työväline Vasua on työstetty Loimaiden yhdistymisestä alkaen. – Varhaiskasvatuksen suunnittelussa ja toteutuksessa kaiken toiminnan perustana on lapselle ominainen tapa toimia. – Täytyy aina muistaa, mitä lapsi tarvitsee. Tavoitteena on näiden asioiden liittäminen lapsen arkeen ja konkreettisiin kokemuksiin niin, että lapsi voi toimia aktiivisesti, havainnoida ja muodostaa omia käsityksiä. Positiivinen Lähde: Loimaan varhaiskasvatussuunnitelma. Leikkiminen on tärkeä osa uutta varhaiskasvatussuunnitelmaa. Suuri sydän ja syli . Lisäksi koulujen ja päiväkotien lähistöjä tarkkaillaan. Tavoitteeksi ja toimintaajatukseksi on kirjattu laadukkaiden päivähoitopalvelujen ja lapsen tarpeista lähtevän huolenpidon tarjoaminen turvallisessa kasvuympäristössä. Ammattitaitoinen kasvattaja on... Suunnitelman pohjana on käytetty valtakunnallisia varhaiskasvatuksen perusteita, mutta Laineen mukaan vasun tarkoituksena on olla myös paikkakunnan näköinen. Hän lupaa, ettei vasua nyt haudata hyllyihin vaan käytetään työvälineenä, jota tarvittaessa päivitetään. Lapsen hyvinvoinnin kannalta on tärkeää, että hän saa toimia itselleen luontevalla tavalla, tuoreessa varhaiskasvatussuunnitelmassa linjataan. Sosiaalinen . Tasapuolinen ja oikeudenmukainen . Teko oli jäänyt kesken, eikä kukkakaupasta ollut anastettu mitään. Ennen palon talttumista ehti palaa 30 aaria sänkipeltoa
Jokaisen urheilukoetuksen jälkeen lapset saivat suorituksestaan tarran kaulanauhaan, joten ahkerimmille tarroja kertyikin koko kirjo. Herrat erottaa myös siitä, että oli tilaisuus mikä hyvänsä, he kuin itsestäänselvyytenä valtaavat etupenkit, vaikka he eivät olisi toivottuja koko tilaisuuteen. Esimerkiksi kaikenlaiset vallankäyttöön liittyvät ajatukset, kuten oma napa lähin ja kansan kyykyttämisen taito ja siitä hyödyn ottaminen. Temmellystä tuulta vastaan Loimaa/Mellilän asemanseutu Maija Paloposki Sunnuntait ovat usein rauhallisia lepopäiviä, jolloin vietetään yhteistä aikaa perheen kanssa. 30 vuoden kuluttua on varmasti tuleviin tarpeisiin liittyvää toimintaa, sillä maamiesseura on aina koettu tärkeäksi toimijaksi, Loimaan-Ylistaron maamiesseuran historiikin laatinut Erkki Valtonen huomioi seuran satavuotisjuhlassa Petäjoen Paviljongissa. Mutta odotapas, kun sen kuulee tai lukee joku jo kokeneempi isoherra. Yleistietoa herroista Ei täystosikoille. Maaseutukeskusten liiton myöntämän hopeisen järjestömerkin saivat nykyinen puheenjohtaja Antti Reijonen sekä Matti Kontulainen ja Erkki Ventto. Se oli tavallaan myös elämisen ehto, sillä leivänjako oli paljolti heidän käsissään ja nälkä pisti kumartelemaan. Esimerkiksi jos tavallinen tallaaja pääsee viisauden sanomaan lehdessä tai muissa tiedotusvälineissä, niin eipä sillä mitään merkitystä ole. Juhlapuheen pitänyt toimitusjohtaja Heikki Isosaari Pro Agria Farmasta sanoi yhteisöllisyyden aina olleen suuri voimavara maaseudulla ja niin on edelleen, sillä satavuotias maamiesseura on edelleen voimissaan. Onni rahvaalle, että aikakausi on muuttunut ja samalla voitettu on myös herranpelko. Herralla pitää kyllä olla, ja onkin herkkä korva, jolla hän viisaammiltaan tiedon jyväset noukkii. Samalla se nostaa sanojan arvoon arvaamattomaan ja kaiken lisäksi hän saa vielä ansiotonta arvonnousua. Herran alkuja syntyy etupäässä kunnan luottamushenkilöistä, joilla on syntymävikana saatu pyrkyryyden ja vallanhimon perimä. Menneinä aikoina niinsanottuja kunnan herroja kunnioitettiin suurestikin. Mellilässä mukavan päivän viettämistä varten oli luotu hyvät puitteet, sillä Mellilän Seudun Osuuspankki oli järjestänyt perheille yhteisen liikuntatapahtuman. Maamiesseuran viiri luovutettiin Pertti Tuomistolle ja Jukka Äijälälle. Tekoja yhteiskunnan hyväksi herralta ei vaadita, sillä nämä teot tekevät käytännön kokemuksella monet vähemmän ääntä itsestään pitävät. YLEENSÄ jako rahvaan ja herrojen välillä on harvinaisen selvä. Lenkin lopuksi lapsilla oli mahdollisuus kuvauttaa itsensä Hippo-maskotin kanssa, ja ulkoilijoille oli vielä tarjolla pientä purtavaa. Itsensä sai panna likoon niin jekkupallossa, tasapainolaudalla kuin pussihyppelyssäkin. Isoherran on itse nostettava egoaan omassa päässään, kuvittelemalla suuren erinomaisuutensa – joka sinne pikkuhiljaa sitten jääkin pysyväiseksi luuloksi, joskin tosin ainoastaan hänelle itselleen. Lankisen perhe Loimaalta oli lähtenyt tapahtumaan, kun mummo oli tuonut heille esitteen. Eli heidät on valittu johtamaan niin perin tietämätöntä kansaa. Juhlassa muistettiin myös ansioituneita jäseniä. Rahvaalle kun on annettu luonnostaan käytännön maalaisjärki ja sen käyttö. Nyt korostuu konevuokraus. JOS puhutaan älystä tai maalaisjärjestä, sillä ei ole mitään yhteyttä herraan. Siksi heidän on jo pienestä pitäen iskostettava päähänsä usko, että he ovat korkeimman valitsemia kansanjohtajia, vaikka heillä taka-ajatuksissaan etusijalla kyllä ovatkin itsekkäät ajatukset. Joka ei asiaa itse ikinä keksinyt olisi, mutta sen sitten esille tuo, niin se hetkessä muuttuu suureksi viisaudeksi ja leviää kautta maan. PAIKALLISIA TÄLTÄ SIVULTA: Kiertoradan varrella lapsilla, ja miksei aikuisillakin, oli mahdollisuus kokeilla eri liikuntamuotoja ja pelivälineitä. – Hauskaa on ollut, vaikka sää on vähän tuulinen, perheen äiti Laura Lankinen sanoi. huhtikuuta Perheriehassa lennätettiin myös frisbeetä, mutta napakka tuuli haittasi sen lentorataa. Alkukokoontumisessa lämmiteltiin lihaksia ja pistettiin veri kiertämään, minkä jälkeen lähdettiin kiertämään rasteja. MAIJA PALOPOSKI Pertti Tuomistoa, Matti Kontulaista, Antti Paijaa, Erkki Venttoa, Antti Reijosta ja Jukka Äijälää muistettiin Loimaan-Ylistaron maamiesseuran satavuotisjuhlissa. KIRJOITTAJAVIERAS Kirjoittaja on kaupunginvaltuutettu (vas./sit.) Alastaron kaupunginosasta Ilolan kylästä Taisto Levo Herroilla kun yleensä on vain farisealaisuuden opit hallussaan. Lankisten mielestä sunnuntai on hyvä käyttää ulkoiluun, sillä välttämättä ei paljon muutakaan tekemistä olisi. SARIKESKITALO. Maamiesseuran aktiiveja muistettiin merkein Loimaa/Petäjoki Sari Keskitalo – Kun toiminta alkoi sata vuotta sitten, neuvonnan rooli oli keskeinen. 6 Tiistaina 21. Maamiesseura muisti Antti Paijaa kullatulla Koti peltojen keskellä -mitalilla ja Erkki Valtosta vastaavalla hopeisella mitalilla. Jopa niin, että heitä voi arvostella mielin määrin ja irvailla ja pilailla heidän luonteenomaisille toilailulleen. Kiertoradan varrella lapsilla, ja miksei aikuisillakin, oli mahdollisuus kokeilla eri liikuntamuotoja ja pelivälineitä. Siis se, mikä herraksi pyrkivältä puuttuu – heillä kun yleensä on vain farisealaisuuden opit hallussaan. Ja kun on herrana riittävän kauan, hän ylpistyy mutta taas esimerkiksi vaalien lähestyessä mairistuu. Kun he sitten äkkäävät saaneensa nämä luonteen ”lahjat”, niin yksisilmäisyydessään he pitävät sen merkkinä ylhäältä saadusta ”viisauden” valosta. Myös tyttäret Aleksandra, 4, ja Adalmiina, 2, viihtyivät touhukkaan iltapäivän vietossa ja keräsivät kovasta tuulesta huolimatta innokkaasti tarroja kaulanauhaansa
Avustusta on taas anottu, sillä tekemistä riittää vielä. Tiistaina 21. Ainasoja toi pääkaupungin terveiset Virttaan ammattiosastolle, joka vietti 40-vuotisjuhlaansa. Näin todetaan Tuovi Siilin muistiinpanoissa Puuja erityisalojen Virttaan ammattiosasto 501:n perustamisesta. Siilin lisäksi puheenjohtajina ovat olleet Nelly Kallionpää ja Mirja Tamminen. – Olen varma, että uusi teollisuusliitto antaa nykyistä paremmat mahdollisuudet liittomme jäsenille hoitaa omaa edunvalvontaa. Sitä se varmaan olikin, mutta silti Anttilan kenkää hiersi kivi; hänen harmittelemastaan kahdeksankympin nopeusrajoituslätkästä ei päästä remontin jälkeenkään Forssan ja Karkkilan välillä. Loimaa/Virttaa Sari Keskitalo – Lama koettelee pahimmin mekaanisessa puunjalostusteollisuudessa työskenteleviä, joista kolmannes on lomautettuna tai työttömänä. – Liitto on ollut meille aarre ja pelastus, koska talvet oltiin työttöminä eikä ilman päivärahaa olisi pärjätty. Enimmillään jäseniä oli yli 80, 37 vuotta osaston puheenjohtajana toiminut Siili kertoi. Valtatie kahden peruskorjaus toi Loimaan osalle pohjavesisuojauksen entisen Metsämaan kunnan osalla Murronharjulla ja Kollasen alueella. – Jos arvata pitää, niin tuskin leventämistyö alkaa ainakaan lähimpänä viitenä vuotena. Uusia vuosikymmeniä ei enää tule, sillä osasto lopetetaan. Edunvalvonnan lisäksi osastolla on ollut tärkeä sosiaalinen tehtävä. Puuja erityisalojen ammattiliitossa on 35 000 jäsentä. Puuja eritysalojen kultaisen ansiomerkin sai Pertti Vuorinen. Kari Nummila Kivi ministerin kengässä KARI NUMMILA. Moni alkuajan tavoitteenne onkin toteutunut. Puuliitto onkin viiden muun ammattiliiton kanssa rakentamassa yli 300 000 jäsenen teollisuusliittoa. Ministeri ei selittänyt puheessaan sen tarkemmin, mitä nuo keinot käytännössä oikein olivatkaan. Kenraalimajuri Jarmo Lindberg ojentaa saksia seuraavalle leikkaajalle. – Vajaasta leveydestä johtuva turvallisuuspuute on pakko kompensoida edelleen nopeusrajoituksella, Turun tiepiirin tiejohtaja Pekka Jokela totesi remontin läpikäyneen tien virallisissa vihkiäisissä eilen. Sihteerinä ovat toimineet myös Ella Vuorinen ja Eeva Salo. Anttila sanoi, että tuolloin täytyi pitää alueen edusta kiinni kynsin ja hampain ja turvautua aika koviin keinoihin, kun hanke joutui aikamoiseen vaaravyöhykkeeseen. Forssa on myös reivaamassa suuntautumistaan entistä voimallisemmin Helsingin suuntaan Kanta-Hämeen asemesta. Juhlia vietettiin rakkaaksi tulleessa työväentalossa, jonka kunnostamisessa taimitarhan naiset ovat olleet aktiivisia. Koko Porin ja Vihdin välisen korjausprojektin vetäjä Timo Bäcklund Turun tiepiiristä arvioi, että remontti takaa valtatie kahden säilymisen nykyisellä ajettavuustasolla seuraavat 10–15 vuotta. Ei siltikään, vaikka virallisesti kyse on nimenomaan valtatieluokan väylästä. huhtikuuta 7 Puuja erityisalojen liiton sihteeri Lauri Ainasoja toi Helsingin terveiset Virttaan osaston pitkäaikaiselle sihteerille Arja Salmiselle ja puheenjohtaja Tuovi Siilille. Pohjavesisuojaus Maaja metsätalousministeri SirkkaLiisa Anttilan (kesk.) mielestä Kakkostie on Forssalle erityisen tärkeä siksikin, että paikkakunnalla ei ole lainkaan rautatieyhteyttä. Onneksi puusepänteollisuudessa tilanne ei ole yhtä huono, Puuja erityisalojen ammattiliiton sihteeri Lauri Ainasoja huomioi. – Olette aktiivisina ja aloitteellisina rakentaneet ja ylläpitäneet yhteistuumin yhdessä ammattiliittoanne ja osana koko ammattiyhdistysliikettä tavoitteena parantaa palkkatyötä tekevien työoloja ja ehtoja. Varsinaissuomalaisten läsnäolon puutetta voi vain ihmetellä ja arvailla siitäkin huolimatta, että entisellä kansanedustajalla ja valtiovarainvaliokunnan puheenjohtajalla Olavi Ala-Nissilällä lienee Luxemburgissa kiireitä riittämiin. Bäcklund ei lähde ennustelemaan sitä, milloin Forssan ja Karkkilan välillä voitaisiin ryhtyä levittämään ajorataa. Lisäksi tehtiin riista-aitaa. Maaja metsätalousministeri Sirkka-Liisa Anttila (kesk.) ilmoitti Kakkostien peruskorjauksen vihkiäisjuhlassa, että tämä on ilon päivä. Syntymäpäiviä viettäneitä ja eläkkeellejääviä on muistettu yhteistuumin. Seuran pitkäaikainen sihteeri on ollut Arja Salminen, joka on pitänyt pöytäkirjoja 35 vuotta. Ainasojan mukaan taantuman kourissa on järkevää vahvistaa ammattiyhdistysliikettä. Lama ravistelee puunjalostusteollisuutta SARI KESKITALO TOIMITTAJALTA Tiejohtaja Pekka Jokela, ministeri Sirkka-Liisa Anttila ja ministeri Jyri Häkämies ovat jo leikanneet oman osansa nauhasta. Ainasojan puheen lisäksi muisteltiin menneitä, minkä lisäksi trubaduuri Lassi Mettälä viihdytti. Taimitarhalla oli parhaimmillaan kesällä töissä 120 naista ja sahalla 60 miestä. Suuressa tiejuhlassa olivat vahvasti edustettuna hämäläiset ja satakuntalaiset, mutta Varsinais-Suomesta väkeä ei juuri näkynyt Turun tiepiiriä lukuunottamatta. Pitkäaikaista puheenjohtajaa ja sihteeriä muistettiin kultakelloin. Osasto juhli sunnuntaina 40-vuotistaivaltaan. Remontissa rakennettiin Vihdin ja Porin välille viisi uutta ohituskaistaa, joista osa parantaa liikennöitävyyttä loimaalaistenkin kannalta. Ella Vuorinen ja Paula Peltola ovat 40-vuotiaan Puuja erityisalojen Virttaan ammattiosaston perustajajäseniä. Tiejohtaja Jokela sanoi tervehdyspuheessaan, että peruskorjausta joudutaan edelleen odottamaan myös muun muassa valtatie yhdeksällä. Kakkostien remontti ei poistanut 80:n rajoituksia Valtatietä korjattiin 55 miljoonalla eurolla Jokioinen Kari Nummila Kakkostiellä on jatkossakin sellaisia osuuksia, joilla nopeusrajoitus on 80 kilometriä tunnissa, vaikka tien suuri 55 miljoonaa euroa maksanut remontti valmistui juuri. Ala-Nissilällähän oli oma roolinsa Anttilan rinnalla, kun valtatie kahden ujuttaminen valtion rahoitukseen oli työn ja tuskan takana vuonna 2006. – Jäseniä on enää 28, ja liitymme Loimaan osastoon. Vuosijuhla lopetti puuosaston taipaleen Loimaa/Virttaa Sari Keskitalo – Oli koolla ainostaan yksitoista akkaa, kun perustamispäätös tän osaston tehtiin vakkaan. Virttaan Saha ja taimitarha toivat kesäisin elämää kylään, mistä kertoivat vuosien varrelta kerätyt lehtileikkeet. Tavaran huutokaupoilla, iltamilla ja saunailloilla on rahoitettu remonttia. – Liitto on ollut meille aarre ja pelastus, koska talvet oltiin työttöminä eikä ilman päivärahaa olisi pärjätty, Siili sanoi
myynti@jetmasters.. Rakentajain asialla – lähellä Sinua! Rakentajain asialla – lähellä Sinua! • Puutavarakauppa • Ikkunaja ovi-kauppa • Rakennustarvikeja rautakauppa • LVI-kauppa • Asennuspalvelut . AUTOKOULUJA . RAKENNUSKONEVUOKRAAMOITA . Noutopöytä arkisin klo 11-14 Vesikoskenkatu 4, Loimaa 1 8 3 4 3 4 3 4 Tuula-Anneli Penttilä, Yliopistonkatu 11 a B 31, Turku. Kauneusja jalkahoitola Wilhelm & Miina, Koulukuja 7, Loimaa. 0207 412181 . 040 535 6973 Avoinna ti–pe 10–17, la 10–13 Taiteilijatarvikkeet Askartelijan tarvikkeet Kädentaitotuotteet Peiliä ja lasia Kehystys Polttopalvelu Kurssit . PESULAPALVELUJA . 02-763 1015, 050 3722 764 Ti, Ke, Pe 10-17, La 9-13. (02) 7636 690 Karsolan teollisuusalue (Hirvikoski), LOIMAA Nyt myös • Puutavarakauppa • Ikkunaja ovi-kauppa • Rakennustarvikeja rautakauppa • LVI-kauppa • Asennuspalvelut LVI-asentajamme ja asianmukaisesti varustettu huoltoauto palvelee nopeasti ja luotettavasti. . 14, Loimaa, puh. 763 2484, 050 321 8085. SÄHKÖLIIKKEITÄ . KEITTIÖKALUSTEITA Puh. fi Puh. huoneistosaneeraukset, sisäja ulkomaalaukset, tapetoinnit yms., keittiöja kylpyhuonekalusteasennukset, jne... 0400 871 095/Ilola, 0500 448 106/Suvanto, 050 512 5855/Alanen. Kiinteistönhoito . 040 553 6546. . 7622 120 Loimaan Liikennekoulu, Väinämöisenkatu 6. Loimaan Seudun Invataksipalvelu, Raimo Huhtala P. 02-762 5100 Ark. h u h t a l a . Loimipaino Loimaa. INVATAKSIPALVELUITA Farmarisäiliöiden kuntotarkastukset ja pinnoitukset Neliöpinnoitus Pöytyä, P. P. 02 762 1350 www.kauneushoitolasabrina.fi Kauneushoitola Merja-Eliisa, Huvilakatu 14, Loimaa P. LASTENTARVIKKEITA . vahaukset – Hinausapu 24 H w w w . Siivouspalvelu . Soita 0400-805 285 www.loimihaka.. Pasi Markula 0500 770606 • Aggregaatti • Ajojärjestelmä • Nostokorkeus 16 m Kelloja koruseppä LANKINEN • Kelloja korukorjaukset paikanpäällä • Kotimyynnistä edullisesti Tervetuloa! ark. Kauppalankatu 11, Loimaa, puhelin (02) 762 4230. Lasituspalvelu . . 8–17.30, la 8.30–14 Kotipalvelu RosaMaria, lähihoitaja Leila Toivonen Kodinhoito, hoivapalvelu, jalkojenhoito. 02-7627 297 • www.seppalamobel.fi • Keittiökalusteet • Kalusteovet • Mittaukset ja asennukset UUSI ILME KOTIISI! Sahantie 5 Mellilä P. VALOKUVAAMOJA . 763 2760, www.sormuslankinen.. 050 562 4803. 0400-223 964 PAARIKULJETUKSET JA PYÖRÄTUOLIKULJETUKSET Loimaan Aluetaksi Oy Hannes Huhtala KÄDENTAITOJEN ERIKOISLIIKE/ KEHYSTÄMÖ NYYTTI Satakunnantie 5 LOIMAA, P. 0600 91444 AUTOHUOLTO MAUNU KY, LOIMAA P. i n f o / k y y d i n v ä l i t y s puh. 0400 293 576. P. KÄDENTAITOTUOTTEET Puh. KAUNEUSHOITOLOITA Kauneushoitola Sabrina, Turuntie 14 P. 762 1222. RAVINTOLOITA LOIMAA Aleksis Kivenkatu 9 Loimaa puh. TAKSIPALVELUITA . Kitara, piano, tietokonemusiikki. huhtikuuta . JALKAHOITOLOITA Loimaan Rakentajat Oy. 045 122 4761. VAKUUTUSYHTIÖITÄ . P. 0400 223 535, 0400 223 235. 02-724 7851 ma-ti, to 9-23.00, ke, pe-la 9-01.00, su 10-23.00 Idyllinen Ryötin tila tarjoaa monipuoliset ja tunnelmalliset tilat juhlaan ja arkeen. ÖLJYSÄILIÖHUOLTOJA . LOIMIHAKA suomenhevoskeskus RATSASTUSTUNNIT Uitontie 142 Loimaa PARTURI • KAMPAAMO • MYYMÄLÄ ma-pe 9-17 la 9-14 myös sopimuksen mukaan. RAVINTOLOITA 044 762 2240 www.kalevikarjalainen.fi Juvantie 11 ( Vesikoskitalo) Timanttiporausta & -sahausta laserja vesileikkaus•särmäys•koneistus www.jetmasters.. 044 305 6900.. 767 1524 • 040 535 0576 8 Täydellinen juhlaja pitopalvelu www.lounaspaikkamellila.. . KELLOLIIKKEITÄ Myös ilman ajanvarausta Vesikoskenk. HAMMASTEKNIKOITA . BETONITUOTTEITA Jorma Laaksonen, Seppäläntie 192, 32210 Loimaa. 040 524 7336 ASIANTUNTEVAA APUA KODIN KUNNOSTUKSEEN ASIANTUNTEVAA APUA KODIN KUNNOSTUKSEEN Mm. 050 512 3731 • Olli-Pekka Vienonen SÄHKÖALAN AMMATTILAINEN . DI Kari Lahtinen GSM 0500-482243 PAIKALLISTA OSAAMISTA PARHAASTA PÄÄSTÄ PALVELULAARI . Ympäristönhuolto . REMONTTEJA A v o i n n a : M A – P E 7 – 1 7 , L A 9 – 1 3 www.lpr.fi w w w .r a u ta n e t. 9–18 la 9–14 Pietilänkatu 11 Loimaa p. P. Avoinna ma-pe klo 10-17. Ammattitaitoista rakentamista P. 050 2279 . Loimaa. KOTIPALVELUJA Sadun Kotija Siivouspalvelu, Satu Juhola P. VTS Seppo Toivonen, puh. www.jormalaaksonen.net . PARTURI-KAMPAAMOITA Loimaan Kauppatorin Taksi ay Alkuperäistä loimaalaista taksipalvelua! P. 050 350 6983. 0400-536 303 • (02) 762 8326 – Finikor-ruosteenestokäsittely – Huolto, korjaus – Maalaus, peltityö – Rengasmyynti – Automyynti – Autovuokraus – Tuulilasit – Ikkunatummennukset – Pesut, kestoym. PAINOPALVELUJA Lomakkeet, kirjekuoret, esitteet, tulosteet ja kortit. KAIHTIMET JA MARKIISIT . RAKENNUSTÖITÄ . 044 216 2016, www.endogyne.fi . 8 Tiistaina 21. P. LASITUSLIIKKEITÄ • Mestarinkatu 4, 32200 LOIMAA • www.pihaportti.fi • Portti avoinna hyvään palveluun! Portti avoinna hyvään palveluun! Puh. 0207 412181 Puh. JUHLAJA PITOPALVELUITA . . RATSASTUSTUNNIT ma-la, sunnuntaisin maastoretkiä, valjakkoajotunteja tilauksesta ja toimintaa erityisryhmille. www.melodata.fi . LVI-LIIKKEITÄ . (02) 763 1997. METALLIN ALIHANKINTAA . MUSIIKINOPETUSTA Melodata Tuotannot, Musiikinopetusta kaikenikäisille. . HENKILÖNOSTIMIA . 13 as. TIETOKONEITA . Torstai sopimuksen mukaan. P. Ajanvaraus myös www.tazzi.fi TORIKULMASSA LOIMAAN Kauppalankatu 5 Loimaa P. . RUOSTESUOJAUKSIA . GYNEKOLOGIT KOTIAPU Jouko Aittamäki Kaurilantie 81, 21820 KUMILA • Puh. Maalauspalvelu . Puh: 0400 531 576. . Kampaamo Sirpa Kilpinen Kampaamo Uusi Salome Ravintola Kauppalankatu 5-7 Loimaa, p. Maistuvat noutopöydät ja pitopalvelu. . RAKENNUSTARVIKKEITA www.pohjantahti.. JÄTEHUOLTOA • Jätehuolto kaikille kiinteistöille • Paperin, pahvin ja kartonkien keräys • Kaivojen tyhjennykset sekä viemäreiden avaukset • Siirtolavojen vuokraus ja toimitus Roskat pois nurkista! Puh. AUTOKORJAAMOITA
Salora laajakuvatv + antenniboksi 100 e. . Paripyörät 520/70-38, Raju-vanteet, Tunturi 24” tyttöjen polkupyörä, 7 vaih. . 040 835 5663 tai 040 835 5540. . Moposkootteri vm. 486 0838 tai 040 758 1567. Tunturi potkupyörä 200 e. Kysy lisää 045 232 5007. Yhden viestin hinta on 5 e / 160 merkkiä. 70.000 e. Somerolla rivitalosta 3h + k + s + kylmiö + varasto 65 m 2 . 044 484 2703. 040 758 9607. 363 tkm, h, 5800/ vaihto/tarjous, 040 519 1407. Land Rover alumiiniv. H. 1000 e. 040 537 0651. 040 831 7608. P. P. kentälle toimitettuna. 100 e. 70 e, 7,5 kv 1400 kierrosta sähkömoottori H. . Kirjoita ilmoitusteksti ruudukkoon selkeästi. H. Hp. . 0500 692 458. 050 347 8701. P. 0400 132 893. P. 044 209 9749. 36.000. Yst. . 040 739 2005. tark. vanhaa rompetta eri autoihin p. 80 v. Yst. Annetaan purettavaksi vanha hirsinen asuinrakennus, koko 7x14 m tiilikatolla. P. Koiraverkko autoon pit 124 kork 36 mustametallinen helppo pikakiinnitys niskatukiin sopii esim Toyota Corolla Versoon hinta 100 e puh 040 551 5581. H. . 0400 881 781. Koski Tl. 1000 e. 0400 818 011. . P. . Mustia labradorinnoutajan pentuja, terv., rek. 0400 536 350. Myydään mersu 220 diesel emalli -96, aj. Alueella sauna, suihku, wc, grillikatos, uintimahdollisuus. Hp. 486 7419. 044 250 6405 Somerniemi. Tarjoa! P. Hyvää heinää pienpaaleissa Pöytyällä p. (02) 748 5805. 040 587 4953. Hinta 250 e. sopii esim. . 2 tai 4 vetotraktori. . 2000 erittäin siisti, kaikilla herkuilla. . Yht. . 7500 e Somero. P. P. Käteismaksu, nopea nouto. 2000 h. P. 38 m 2 , autokatos halpa yhtiö vast. P. hyvä, 100 e. Hinta 100 e. 050 521 6042. 040 502 8243. Osto myöhemmin mahdollista. tai txt viestit 044 959 8608. P. P. P. H. H. Audi. Sopii mm. Loimaa. H. 040 823 0839 Yläne. p. 23.6.-29.6. 13.100 e. 040 502 5656. 139 000 e. Muista liittää puhelinnumero. Lähes uusi jurvalainen talonpoikaisrokokoo sohvakalusto (3+1+1), mohairrosa + tyyliin sopiva vanhempi pöytä. WW Transp. 040 460 9895. Käytetyt aluvanteet Micheline renkailla. P. P. Polkupyöriä 30 e kpl alkaen p. Hinta 80 e. 350 e. . . yksiö 30 e, kaksio 35 e/vrk.Hyvä varustelu. Rv. . Koko 40-44. Tunturi Start/75 rekisteröity. hp 5950 e 0400 862680. . Puhdasta timotei heinää pikkupaaleissa, ei pölyä, vehnänolkea pyöröpaaleissa, kuivia koivuhalkoja. MB C-sarjaan. suviseurojen ajaksi 25.-29.6. . (02) 486 4950 Loimaan Lehti PL 2 (Kartanomäenkatu 4) 32201 Loimaa puh. 050 325 3638. 040 761 2983. 040 530 1743 Loimaa. P. 2007, huollettu. 15 e. Tontiksi sopivaa maata väliltä Hongisto – Nummenkulma – Kerkola. Myydään karjalaismalliset parireet 100 e, kaapparisirkkeli 50 e, öljysäiliö 1350 L 200 e. . Avopari haluaa vuokrata rt-kaksion Loimaalta. 2 kk:n vkra. . P. . Halutaan vuokrata tupakoimaton as.vaunu tai as.auto Oripään suviseuroihin paikalle vietynä. (02) 762 6000 Somero-lehti PL 11 (Kiiruuntie 1) 31401 Somero puh. Ostetaan omakotitalo Loimaan keskustan lähistöltä. . . 040 865 3243. . . 0400 535 113. P. Myydään harmooni + tuoli. Hyväkuntoinen 2-istuttava sohva, pellavakangas+tyynyt. vm -95, vähän ajettu, pikkuvikaa. . . Hp. 0500 225051 . 044 048 5151.. Ajettu 189 tkm, vain kaksi omistajaa, hyvässä kunnossa. 050 505 0888 Ypäjä. ja madotettuja. P. 40 v mies halukas. . 0400 249 545. 040 843 3079. Juko kylvölannoitin Potila 290 joustopiikkiäes, Hankkija Kverneland kolmisiipiaura Mellilä. Mopo Rieju SMX PCP 50, vm. Halutaan vuokrata Ok-talo lapsiperheelle, pieni pintaremontti ei ole este Turun Seutu/Mynämäki. P. . 044 276 0461, 050 377 9359. olleet. 040 841 2585. Aluvanteet jako 4x100 14” käytetyillä kesärenkailla. 040 751 4968. Hp. 0500 821 491. . 2 m, pukuhuone 2 m, terassi 1,40 m. Myydään pinnasänky + itkuhälytin 40 e jatkettava sänky 60 e patjat sisältyvät mukaan. 70 m 2 , kunnan vesi, 2 tariffi sähkö, lämpöerist. Levikepyörät Raju sovittein 16.9x38, 13.6x28. Kuljetus järj. . . Toimita ilmoitus YHTEEN konttoreista: viisi riviä vain Ilmoituskuponki Ilmoitusosasto myydään ostetaan sekalaista 5 e Ilmoitukset Löytölaariin myös tekstiviestinä! 5 e / 160 merkkiä! MYYDÄÄN . . – Ostetaan levikepyörät 12.6x24, takapyöräkylvölannoitin. P. Tasausäes Potila 3,4 m, Fiskars 3 x14 aurat, tukipöyrä, varakärjet. Ajalle 22-28.6.2009. P. P. Pieni kirjoituspöytä, h. 044 521 1108 Salme Virtanen, Somero. P. Pulsaattoripesukone + linko. . . Nyt metsät siistiksi! Otetaan lahjoituksena vastaan puuta. 040-4180237. . 0400 464 764. Lahjoitetaan naisten Helkama –polkupyörä, ei vaihteita. 0400 735 450. Traktorin teliperäkärry pit. P. Kotiin tuotuna 25 kg 12 e. P. Tied. Muistathan mainita ilmoituksessasi myös paikkakunnan. 040 511 3208 Piikkiö. P. Toyota Hiace Corolla ja Liteace ym. Naisten polkupyörä Cresent 26” 7-vaiht. 040 511 5730. . alv). Nyt omalla vaunulla vaikka Suviseuroihin. 040 823 0839 Yläne. 040 770 9471. . . Tynnyrisauna, uusi, lämpöeristetty, saunan pit. . Kuljetus maksusta mahdollinen. Hp. Sovi esittely!P.040 847 9155, 041 436 9075. RT 2h+k+s 60,5 m 2 . Postita tai tuo ilmoituskuponki lehden konttoriin. sisäp. . . (02) 748 6666, 050 522 0914. Hiekkamaan perunoita. 2100 e p. 044 520 5761, Tarvasjoki. 1900 e. 0400 648 101 (Marttila). Yhteislevikki 23 500, lukijamäärä yli 63 000 Ilmoita kolmessa lehdessä yhden ilmoituksen hinnalla! Löytölaari julkaistaan tiistaisin Auranmaan Viikkolehdessä, Loimaan Lehdessä . 0400 735 450. P. 450 e. 040 824 2189 Loimaa. Kylvölannoitin Juko HKL 3000. P. 044 484 2405 Koski tl. 050 569 6640, Tarvasjoki. . Ostetaan klapikone puh: 044 484 1455. P. (EI TOIMI GOMOBILE-LIITTYMÄLLÄ) Auranmaan Viikkolehti Kehityksentie 3, 21800 Kyrö puh. 040 770 9471. Halutaan vuokrata yksiö keskuslämmitteisestä rivitalosta. Hp. uusi okt ja rt kaksio Somerolla. . . Jääkaappi 25 l, TV 26“, mankeli ja kirjoja. p. Heinää pikkupaaleissa 1e/paali Mellilä. . Hinta 550 e. Vanha mökki pienellä tontilla. Haetaan/kerätään itse! 050 537 1760. 044 307 083. P. n. Haluamme vuokrata asuntoauton viikolle 26 tai asuntovaunun ajalle 24.6-29.6 paikalle vietynä Oripään suviseura alueelle. 0400 696 201 . 050 585 6759. P. 15 km säteeltä. 6 tuuman lankkua keskimitta 4 metriä, n. . P. 050 550 6826. Isonäppäinpuhelin 25 e. P. Edulliset. Puh. 0400 464 764. . Vaihtolava/roska-astia 6m 3 . kp-21/380 v. P. . Skootteri Olivier –04, aj. 040 311 3954 Somero. Potila Joustopiikkiäes 340 H. P. Tarjoa kaikenlaisia. Kaikki yli 100 m 2 huomioidaan. P. . Puh. 0400 477 721, Aura. Polttorankaa 5-6 m osa pystyyn kuivunutta. Tosi siistit. . 0400 818 011. Aluvanteet kesärenkailla 5 puolaiset jako 5x114,3 koko 225/45/17 renkaista 2 lähes uutta. Hp. Tied. Skootteri Piaggio Typhoon, pun. . . 040 822 9069. Lähetä viesti numeroon 17252. Kuomulliset lasten matkarattaat, aito lampaantalja vaaleanruskea. . huhtikuuta 9 Löytölaari on tarkoitettu yksityishenkilöille, jotka myyvät omassa käytössä ollutta tai omaan käyttöön tarkoitettua tavaraa. P. Laskutuslisä 2 e. -05, ajettu 1305 km, uutta vastaava, kelt./ musta. Tiistaina 21. . 1500 e. varasto 40 m 2 . Toyota Yaris -03 1.3 pun.met. P. P. Tontti n. . Ostetaan kaikkea kodinirtainta: posliinia, lasia, koriste-esineitä, vanhoja huonekaluja ym, ym. 3 sähköpatteria: 1000W koko 60x140 cm, 500W 60x110, 500W 40x110, yht. 195/70 R 15C uudehkot. . Ostetaan vapaa-ajan mökki järven/lammen rannalta. ilt. P. Mersun vanteet 6x15 ET 49 jako 5x112 vm-93 alk. . 040 530 9075 (klo 16 jälk.). 2000 m 2 . Vuokraenn. P. 040 578 3460. Poikien kaikki jääkiekkovarusteet, hyvät, käyttämättömät. P. . yhd. Tarjoa rohkeasti! Puh. 154 tkm 2x renkaat, keskuslukko moot.lämm. 85.000 e. Ilmoitukset viimeistään perjantaina klo 16. 160 metriä, 1,50 e metri. P. . Hp. Jousipiikkiäes lev. Tume HKL 3000 jc kylvölannoitin -01. 2010 loppuun. Moposkootteri Piaggio NRG -06, siisti. . SEKALAISTA . Ostetaan ajettava ruohonleikkuri, tarjoa myös epäkuntoista p. Vuokrattavana lomahuoneistoja Ikaalisten Kylpylän alueelta alk. lapsel. Yamaha TZR50 Racing, sininen, todella siisti, koneremontti tehty, Laskut on. . P. 040 529 0554. P. Vanha höyläpenkki 90 e. Ei välittäjille! . Taidetta: Jaakolaa Palmua ym.: emme pahastu tarjouksistanne (Koita vaikka). Tasausäes 5 m, Hankmo 2.5 m, joustopiikkiäes 2.5 m ja 2.8 m. Myös pienempää kokoa. 040 748 6277. Vanhat savikiekot ja tulitikkuetikettikansiot. P. Erikuntoisia polkupyöriä. Loimaan + lähialueiden olut/limsa/tulitikkuetikettejä, postikortteja, tuhkakuppeja, julisteita, pulloja + muuta. Myydään ylivuotista heinää pienpaaleissa Pöytyällä hinta 1e paali, p. . Mini 850 moottori, ovet, takaluukku, Kuplan etuaks ym. 040 718 3358. . P. Ruokintahäkki, pikkupaaleja heinää, sähköpaimen. P. . 9994 67096 69320. Peugeot 205, vm. 500 euroa. . . P. 1950 e. 200e p. . Sijainti voi olla mikä tahansa, paitsi ei Loimaan seutu. Hp. . Myydään Fiat Uno ja Nissan Sunny, pieni kulutus, edulliset käytössä. 80 e. 050 348 5197. . Loimaa. ei rasitteita p. Opel Vectra 2,5 1tr V6 –95 ei kats., muuten ok. . . P. 80 e. Vapautuu kesäkuun lopussa, hintaan 26032,44 e puh: 0400 433 316. 1150 e. . Halutaan vuokrata mökki Oripäästä tai n. . 212 tkm, jakohihna vaihdettu. 040 8269615. Isommissa erissä 10 e (8 kpl). Ei lemmikkejä. 0440 843014. Iso takapiha. Liitä mukaan ilmoitushinta 5 e (sis. Annetaan turvetettua hepankakkaa hakijalle Pihlavajärventie 233 p. Työssäkäyvä lapsiperhe haluaa vuokrata omakotitalon Loimaalta. vanhemm., pennut sirutettuja, rek. Tarjoa! 044 342 7743/Harri. . 100 e. . Remontoitu. P. 044 079 5139 Loimaa. kesärenk. . 044 555 0646. . p. Halutaan vuokrata asuntovaunutai auto Oripään Suviseuroihin paikalle vietynä, 3 henk. P. Musta nahkasohva ja kaksi nojatuolia, joissa on puiset käsinojat. . Hinta 100 e. . Paritalo Kyrö 5h+k+khh+s 122m 2 + at/var+ak rv. Peugeot skootteri -03, hyväkunt., tarpeettomana. 050 347 8701. 750 e. Traktori etukuormaimella, suursäkkien nostoon soveltuva. väri 5ov aj. Vuokrataan raittiille ja siistille perh. Lahjoitetaan käyttökuntoiset sohvat 2+3 istuttavat väri sininen ja 120 lev sänky. 4,5 m, lev. . Saa olla kunnostettavaa. Esim hakkuun jäljiltä. vain kesäkäytössä ollut, huollettu ja hyvin hoidettu. . vast. P. 0400 860 126. Jätä sanojen väliin tyhjää. Farmarisäiliö 1300l Kemppi, vastushitsauskon. Matkailuvaunu Solifer S7+ vm 2000, kesäja talviteltta. Yamaha Virago 535 vm -94 aj 33500 km siisti musta hyväkuntoinen custom 3950 e puh 040 551 5581 Aura. ja Somero-lehdessä. P. Kokemusta on. Oripään seudulta. P. -82, siisti käyttöpyörä. P. H. 050 569 6903 Pöytyä. 215/165R16 ja alumiiniv. . . P. 050 521 3473 . 2500 e. . Poikien Helkama Yoker 26” musta polkupyörä, uutta vastaava 7 vaihdetta jousitus jalka+käsijarrut, Lokarit yms puh. Ohje: näppäile teksti LAARI, välilyönti ja oma ilmoituksesi. Hp. puh. Korjattavaa. P. . Lietevaunu 8 m 3 viljaruuvi 410m keskipakolevitin, jyrät, Marttila. . eläinl. 0400 795 908. 2000 lattialämmitys, parkettilattiat + keittiö laattaa, kaukolämpö, autokatos Pärnämäentie Somero. 040 763 0370. . Karsinapaikka vapaana maneesi ja kenttä täysihoito somero viluksela ypäjälle 10km p. Hp. Omakotitalo Loimaan kaupungin alueelta. Loimaa. P. . (02) 748 7550 Julkaisupäivä Ilmoittaja Osoite Puh. . Lehdet pidättävät oikeuden jättää julkaisematta palstalle soveltumattomat ilmoitukset, sekä lyhentää ylipitkiä tekstejä. P. VW 1302 Kupla -71, kats. Kevättarjous 27.4-28.5 25 e/arkivrk. 250 cm, h. japsit myös katsastamattomat ja pikkuvikaiset sekä asuntovaunu omaan käyttöön. . Halutaan ostaa tai lainata Loimaan, Tammelan tai Someron naisten kansallispuku. 050 522 4175. 700 e. Autonhuoltopukki ns-keikkapukki tai jokin muu huoltopukki. vast. . 80-luvun vaunu, kats. OSTETAAN . 050 551 0163. . 050 343 5598. Uutta vastaava VM 250S maansiirtoterä 75x15, aluvanteet, pulttijako 4/108 esim. Katkaisusirkkeli ilman moottoria H. Henkilöauto Volvo S40 T4 vm –99, aj. maanviljelijä! Tarvitsetko apua kevät tai syystöissä. . 0400 205 066. P. Somero p. Huom. 040 831 4955 Somero. Vuokrattavana vaunutontteja Tarvasjoella. . Lajikkeet Nicola ja V-G. . . Myydään osaomistus rivitaloasunto Puistotie 6, Aura, 4H+K+S, 85m 2 , rv 2001. 30 e. P. Tarvasjoella vuokrataan RT 1h+k+s, 42 neliön yksiö, vkra 350 e/kk+vesi ja sähkö. Myydään hyvää heinää pikkupaaleissa. Sopii heti poltettavaksi. . 2 m, kippi kunnostettava. 60 e. 040 522 0249 Pöytyä. 050 367 0390. P. Maatilan vanha traktori ostetaan mökille klapikonetta käyttämään. Keittiön pöytä + 4 tuolia, uudet. 040 537 6850. 040 913 9401. Halutaan vuokrata asuntovaunu Oripään Suviseuroihin 25.6.-29.6. 0400 213 683. Valmet 33 vm –58, DB 25D –59, paripyöriä 34”, 36”, 38”. 5/09, kunnossa. . Hyvä jääkaappipakastin tarpeettomana. 050 590 1555. Suzuki GSX750F vm -91 H. P. . 040 554 6558. . . kesärenk. 040 460 9895. . -90, punainen. OKT Kauhanojalla tupakeittiö, huone, sauna, pieni ullakkoh. tytär haluaa vuokrata omak.talon tms. Rivitalo Oripää 1h+k+sauna n. Käytetty umpisäiliö (loka) 5 m 3 , Pöytyällä. P. Äkeitä, pienemmän Trak perään. P. P. p. P. 050 585 6759. Ei jälleenmyyjille eikä yritystoimintaan. P. 0500 747 136. Soita 050 390 2138. P. 050 569 2312 Loimaa. 040 311 3657. 040 534 2768. . (02) 763 2747. Matkailuvaunu Solifer S4 vm. P. 6000 km. Hp. Annetaan Timoteiheinää sänkipellolta paalattavaksi. P. Heinänkylvölaite 2.5 m Tumen kylvölannoitttimeen 044 944 5860. 044 484 2945. P. Tilat yhdessä tasossa. Asuntovaunu Polaris 535 hyväkunt. . P. äiti ja aik. Iltaisin p. Paripyörät 16.9-34 APV vanteella. Moottoripyörä Kawasaki Z750 vm. (02)767 6523. Lasten turvakaukalo jalustalla, yhden lapsen käytössä ollut, 0-13 kg
YPÄJÄN KUNTA Tekninen toimisto www.ypaja.. Pisteitä jaettiin koreografiasta, suorituksesta sekä esittämisestä yhteensä 157, mikä oli koko päivän kaikkien esitysten toiseksi paras tulos. Luokka 3, Prix de Agrimarket 130cm arv. Loimaan Lehti – Auranmaan Viikkolehti Kartanomäenkatu 4, 32200 Loimaa Liisa Kivinen p. Hevosten hallisarjan osakilpailu: 1) Anna-Julia Kontio Unique esitti voittotansseja TANSSI Tanssiryhmä Unique voitti lauantaina Mäntsälässä pidetyn valtakunnallisen Svoli Show -tanssikilpailun hip hop ja street -sarjat Escape!-koreografialla. pantin 0,80 (0,40 e/kg) 1,99 Muistathan edulliset -tuotteet ja Plussatarjoukset! Tervetuloa! KESKIVIIKKONA tarjoamme kahvit ja TORSTAINA grillaamme makkaraa! 4,50 Geveko PUUÖLJY 1L prk 149,00 AmPro 77-os ALUMIINI TYÖKALUSALKKU ikuinen takuu AKKUPORAKONE 6271DWPE 12v 99,00 VARASTOSSA OLEVAT AJOLEIKKURIT MARKKINAHINTAAN! 215,00 Partner RUOHONLEIKKURI P51-450SM KUNNALLISIA ILMOITUKSIA ESTERATSASTUS Ypäjä Spring Show, tuloksia lauantailta 18.4. AM5, perusrata ja uusinta. 02-7626040, sähköp. 367.1. TULOSPÖRSSI / Rio Nuevo (TRS) 0-0/31,31, 2) Heini Puomila / Ballerina Z (S-HR) 0-0/34,15, 3) AnnaJulia Kontio / Eafons Escape (TRS) 0-0/34,54, 16) Antti Palin / Chopin Skovgaard (YR) 6/96,29, 18) Antti Palin / Omora (YR) 8/82,34, 22) Carl-Harry Frey / Doppsko Cool Jazz (YR) 8/86,96. Luokka 2, Prix de HORZE 120cm arv. puh. Lähtijöitä 19, sijoittui 5 ratsukkoa. Ponien hallisarjan osakilpailu: 1) Pirita Petäjä / Piccola (KMR) 0-0/26,29, 2) Jenna Yrjövuori / Honey (KAKE) 0-0/28,72, 3) Pirita Petäjä / Amalia (KMR) 0-0/30,25. Huoltotöistä johtuen kulutuspisteistä saattaa tulla samentunutta vettä, joka tulee juoksuttamalla huuhdella pois verkostosta. Lisätietoja teknisestä toimistosta p.7626 5241. Sen sivuilta löydät 10 upeaa uutuutta ja yli 90 lomavaihtoehtoa neljällä mantereella. 020 775 7760 KANSALLINEN VETERAANIPÄIVÄ ORIPÄÄSSÄ 27.04.2009 Kello 17.30 Hartaushetki ja kukkien lasku veteraanikivelle n. Kisakokoonpanossa mukana olivat koreografian laatinut Satu Mononen, Niina Henttinen, Viivi Leinonen, Merita Mutkala, Jenni Santamäki ja Henna Toivonen. (02) 763 6880 VAMPULAN KAUPPAKESKUS OY K-RAUTAKAUPPA TORSTAINA: Ekovillan ja Rehuxin edustajat. 10 Tiistaina 21. kansallinen kilpailu, järjestäjinä Hevosopisto ja Ypäjän Ratsastajat. Berneriltä Pertti Tamminen klo 10-15. Luokka 2A, 100 cm, kilpailu kahdessa vaiheessa suomenhevosille, 28 lähti, 8 sijoittui: 1) Minna Nikmo / Castellon Rebekka (LRR) 0-0/27,91, 2) Marja Tetri-Rantanen / Osaran Opetus (Tampere) 0-0/28,48, 3) Anna Rämö / Tinttamarelli (Järvenpää) 0-0/28,57, 4) Pia Tauro / Riemuliini (Ypäjä) 00/31,56. Lähtöjä 79, sijoittui 20 ratsukkoa: 1) Antti Palin / Omora (YR) 0-0/24,96, 2) Tomi Jalkanen / New Hill Vitesse 2280 (PrE) 0-0/25,82, 3) Anna-Julia Kontio / Rio Nuevo (TRS) 0-0/26,56, 11) Linda Palin / Connery (YR) 0-0/32,19, 36) Tiia-Riikka Vikman / Lincoln (YR) 0-4/37,46, 42) Linda Palin / Termeta (YR) 0-999/999,00, 51) Susan Mustonen / Holifield Hallakko (YR) 4/53,60, 64) Antti Palin / Chopin Skovgaard (YR) 5/67,65.. Jos mielit ensi talvena pakkasta pakoon, tutustu uuteen Lomaoppaaseen. KESKIVIIKKONA: Makitan, Gevekon, Linnaxin ja Kartron edustajat. Ota näyte mukaan ruiskutusvesitestiä varten! Uponorilta Kari Pirttimaa sekä puolueeton jätevesisuunnittelija Risto Almonkari klo 12-17. Luokka 5, Prix de Hevosopisto 135 cm, yksi uusinta, hallisarjan finaali ja nuorten ratsastajien hallimestaruus, 25 lähti, 8 sijoittui: 1) LottaRiikka Rintamäki / Fräulein Smilla (Turku) 0-0/40,40, 2) Petja Ahonen / Saffier (Hki) 0-0/43,12, 3) Maria Heikkilä / Caricia (Ypäjä) 0-0/43,64. huhtikuuta Ypäjän kunnan vesilaitos tiedottaa Vesijohtoverkoston korjaustöiden johdosta vedenjakelu keskeytetään torstaina 23.4.2009 klo 9.00-12.00 välisenä aikana Ypäjänkylän alueella. 1250XL 2000,00 ÖLJYSÄILIÖT 2-10 m³, esim. JAAKKO-TUOTTEEN peltien tarjouslaskenta klo 10-17. 02-762 6050 Veli-Matti Knuuti p. Tervetuloa! Oripään kunta ja seurakunta KEVÄTMARKKINAT 22.-23.4. Lähtöjä 28, sijoittui 7. Luokka nuorten ratsastajien hallimestaruus Prix de Hevosopisto 135 cm, 7 lähti, 3 sijoittui: 1) Petja Ahonen / Saffier (Helsinki) 0, 2) Hassan Iber / Urvana (Ylöjärvi) 5/74,54, 3) Jenni Danielsson / Renate (Västra Nyland) 8/66,37. 367.1. Luokka 1, Prix de Equitop Pronutrin 110cm arv. Tuloksia 28.3. 18.00 Ohjelmallinen tilaisuus ja kahvitarjoilu Oripään koulun juhlasalissa. klo 12.00 mennessä Teema 25.4. Ota piirustuksen ja mitat mukaan! 1,20 KPL BETONILAATTA 300X300X50, harmaa 780,00 MUULI PERÄKÄRRYT esim. Muot i ja Kaun eus Ilmoitusvaraukset ja -aineistot viimeistään torstaina 23.4. Loimaan Matkatoimisto Kauppalankatu 13, 32200 LOIMAA puh. ilmoitukset@loimaanlehti.fi Kysy edullis ta pakett itarjou sta! Suositellaan lämpimästi kaukokaipuuseen. Valitse talven 2009–2010 reittisi aurinkoon ja varaa matkasi nyt. 5000L, ylitäytön estin 6,20 GrowHow TOUCH KÄSIVOIDE 250 ml 17,90 AURINKO PUUTARHAMULTA 70L 5 säkkiä Polttoaineet markkinahinnoin! Polttoöljyt markkinahinnoin ja -ehdoin! 5,00 Presidentti KAHVI 500 g 1 erä/talous (5,00 e/kg) KE: 2 pkt OINAANOJAN KONSULENTIN MAUKKAAT LEIPÄTARJOUKSET! TO: 1,99 pkt Ingman VOI 500 g 1 pkt/talous (3,98 e/kg) 0,99 Jonagored OMENAT SITRUUNA KESÄKURPITSA KE-TO: kg 4,00 Costarica KAHVI 500 g (4,00 e/kg) 2 pkt 6,79 Suomalainen Pirkka EDAM JUUSTO kg PEPSI ja PEPSI MAX 1,5 L 2-pack sis. ESTERATSASTUS Ypäjällä ratsastettiin 28.–29.3
Huittisten Seudun Eläkeläiset kutsuvat Huhkolinnaan ma 4.5. SPR:n päiväpirtti, Turuntie 14 avoinna ma-pe klo 10-14. Ritva Rastas p. 0400 765 521 TIIMI-IKKUNA OY Kojonkulman koulu kerää paperia to 23.4. Kuvan voi myös tuoda ja maksaa lehden konttoriin, os. Bocciaa pelataan klo 12.30 alk. Mukana kanssamme EL:n Loimaan kaupungin yhdistyksen pelaajia. Loimaan Seudun Diabetesyhdistys. 50 v kristilliset ja terveet elämäntavat omaavaa vapaata miestä ystäväksi edellä mainitut ominaisuudet omaavalle pirteälle naiselle. Jokioisten Seudun Eläkeläiset kutsuvat Rehtilän Nuorisoseurantalolle ma 11.5. Elina p. www.asianajot.. Asianajotoimisto HEIKKI RANTANEN OY Varatuomari Heikki Rantanen Kauppalankatu 9-11 B 32200 Loimaa, puh. klo 19 Vesa Nordmanilla, Koskenniemi. Asianajotoimisto KNUUTILA & TUOMINEN AA, VT Ilpo Knuutila AA, OTK Martti Tuominen Vesikoskenkatu 7, 32200 Loimaa, puh. LOIMAAN PALLOSEURA RY:n vuosikokous tiistaina 28.4.2009 klo 18.00 Hirvikosken koululla . Autot keräävät kylällä ja koulullekin voi tuoda. Auto ajaa H:koskelta Puujalkalan kautta kaupunkiin. Ke 22.4. Johtokunta Oripään Urheilijat. Vänniläntie 14 Alastaro. Ilmoittaudu Erjalle ma 4.5. Sydänviikon tapahtumia: Alastarolla tänään Tuttujen tuvalla klo 10 ja klo 11 erikoislääkäri Jukka Virtanen luennoi. Kansalliset Seniorit: Muistikerho to 23.4. lähtö Nordean edestä klo 10, paluu noin klo 16.30. 040 709 1972. (02) 762 4010 fax (02) 762 1321 knuutila.tuominen@asianajot.. klo 14.00. Kartanomäenkatu 4. Kokoontumisia on viisi. Haara-Onkijoen kyläyhdistys. LAS Senioriklubi, tapaamme LAS:ssa ma 27.4. Humppilan retki la 16.5. Hiihtoja ampumahiihtojaoston kokoontuminen to 23.4. torstaina klo 16. Ryhmän koko on rajattu. www.loimaanlehti.fi. Myös ohjattua kuntosalia ma ja pe klo 12.00 LadyLinen tiloissa Hossinkatu 1-3. Hunajaa + muuta. klo 18.00 Kylätalolla opetellaan Loimaan murretta ja kirjoitetaan Pirkko Jaakolan johdolla. Loimaan Eläkkeensaajat ry. Loimaan Leisku. Myynti: Kirjakaupat, Priimus-Painotalo, Auranmaan Viikkolehti Ovh. LOIMAAN SEUDUN SOTAVETERAANIEN PERINNEYHDISTYS RY:N Vuosikokous Veteraanituvalla 28.04.-09 klo 18.00. Loimaan Eläkkeensaajat ry. 0400 495334. Haara-Onkijoen kyläyhdistys. Vertaistukiryhmät kokoontuvat taas ma 27.4. (02) 762 4800 fax 762 4805 www.hj.. 040-5788 691. Kuvitus on runsas, toki vanhojen kuvien saaminen on ollut haasteellista ja on jouduttu tyytymään heikompitasoisiinkin kuviin. Omainen tai läheinen voi tulla mukaan. Jankon maastojuoksut huomenna ke 22.4. klo 12.00. klo 18. Tiistaina 21. kerho klo 13. (02) 762 4400 fax 763 1301 jari.heikman@aatsto.inet.. Vast. Torstairastit 23.4. 0407165142/Seija. Tervetuloa. klo 18.45 PÄÄKIERROS 170 Viitosbingo/Ventti 1 KIRJA 5 SEURAAVAT 2 IRTOLIUSKAT 2 Loimaan Leisku SILMÄLÄÄKÄRIT OPTIKOT • 45-v. Kuljetuksissa avustetaan, yhteydenotot 04084306017Pelli tai 7641069, 0408339046/Heikkilä. mennessä p. Esillä sääntömääräiset asiat. klo 13.00 Loimikodin herrasaunalla os. klo 18.30 Kangastuvalla. Ilm. Tupailta pe 24.4. Myös muutkin kuin jäsenet mukaan. 050-5470242. UUTUUS www.ooli.. Tiedustelut p. PEKKA RANTA Kojonkulman vanhat mobiilit Kojonkulman wanhat mobiilit on autoharrastaja Pekka Rannan kirja, johon hän on koonnut valtavan määrän tietoa vanhoista autoista ja moottoripyöristä Loimaan Kojonkulman ja Kojonperän kylistä 20-luvulta 60-luvulle. Löytyisikö n. Käyntikohteina Heljän Ateljé, Humppilan Lasi, Urpolan Galleria ja Tilkkutex, ruokailu Humppilan Lasitornissa. Suorita maksu lehden tilille 523900-10003137, viim. Seppeleenlasku sankarihaudalla klo 16, puhe Juha Nepponen, veteraanikivellä kukat klo 16.20 ja ruok. klo 14.00 Tuulensuussa. Teemat vaihtuu 4 vkon välein. kokoontuu ke 29.4. Loimaan Työväentalolla ti 21.4. Lähtö klo 10 asemalta sekä to 7.5. klo 19.00 Asta ja Esko Punkin mökillä Punkalaitumella. Hinta sisältää arvonlisäveron. klo 17.30. Tied. Loimikodissa klo 17. Kaikki sarjat. klo 18.00 alkaen Hirvikosken pururadalla. 0400-723212 Vampulan Eläkeläiset ry. Lyhyt rata tukeutuu koko matkan pururataan ja on oikein sopiva lapsille ja ensikertalaisille. Asianajajia ASIANAJAJA on asianajajaluetteloon hyväksytty lakimies, jolla on säädetty kokemus ja taito. lullunapero@gmail.com Loimaan ja Ympäristön Eläkeläiset ry:n Johtoryhmä kokoontuu ma 27.4. juureksia. Matkan hinta sisältää päivällisen. Asianajotoimistot hoitavat myös maksuttomia oikeudenkäyntejä ja oikeusturva-asioita. Loimaa, puh. Lisätietoja kevään maastoista ja muista tapahtumista saat ensimmäisten kilpailujen yhteydessä. Loimaan Seudun Kuulovammaiset ry. ORIPÄÄN SHELLIN PIHASSA KLO 15-16 MYYJÄ: Tuominen puh. Parhaat tarjoukset ovat julkisia Painettua sanaa yli 90 vuoden kokemuksella. IKKUNAT JA OVET ASENNETTUINA alk. Ilm. klo 11.30. (4 riviä). Ilm. Lähtö Loimaalta klo 14.00, Kylätalolta klo 14.30. Senioriesitykset ovat kaikille avoimia elokuvaesityksiä, elokuvan ikärajan puitteissa. 010 270 3278. Ykköstyyppien kokoontuminen pidetään Annin luona Aurassa (Paavonkuja 11, Aura kk) ja kakkostyyppien tapaaminen on Kyrön seudun Osuuspankin kerhohuoneella (Kyröntie 31, Kyrö). eduskuntaan klo 10.30 asemalta. klo 13.30. Alastaron Sotaveteraanit ry. Loimaan Savisten vanhempainyhdistys: Kolon pihan haravointitalkoot huomenna ke 22.4. ja ilm. Reumayhdistys hall. ajokorttitodistus • työnäkeminen VARAA AIKA 763 2030 AU/Jalkapallo P96. Loimaan Lehti PL 2, 32201 Loimaa tai sähköpostilla ilmoitukset@ loimaanlehti.fi. Suomi-Venäjä-Seura, Loimaa. V-S:n Sydänpiirin ry:n senioriryhmä "Sydänremppa" alkaa sydänpotilaille," joille tehty ohitus-, läppäleikkaus tai pallolaajennus. Kerho on ti 28.4. klo 18 alkaen, harava mukaan. Nuorisotalossa ke 22.4. 050-5644624. Eila Rautanen 0405651525 tai Markku Hongisto 04409868912. 23,Kirjassa on paljon omistajien nimiä ja tarinoita autojen lisäksi. Kirjoita kuvan taakse haluamasi onnitteluteksti ja kuvan palautusosoite Maksimimerkkimäärä 140. Loimijokilaakson Sukututkijat kokoontuvat tänään ti 21.4. Näytännöt järjestetään päivällä valoisaan aikaan. Tarja Kiviniemi 050-3298676 tai Eila Rautanen 040-5651525. Muistakaa ilmoittautua Halikkoon vierailulle ti 5.5. klo 18.00 alkaen. klo 12.00 Osuuspankilla. Hallitus kokoontuu ti 28.4. Lähtö kentältä klo 17.15. Saimme lisäpaikkoja laivaristeilylle ma 18.5. Tied. Lähdöt hiihtomajalta. "Isabella" lähtö Loimaalta klo 18.30. matkan, lounaan ja sis.pääsymaksut. Mellilän Työväentalon siivoustalkoot pe 24.4. Ilmoittaudu puh. klo 19.00 Hirvikosken kirjastossa. Kirja on todellinen aarre kaikille vanhojen autojen ja moottoripyörien harrastajille. Erikoislääkäri Jukka Virtanen luennoi. Paljon onnea vaan! Yhden palstan kuva teksteineen maksaa 10 €, kahden palstan 20 €. Alastaron res.ups. Pietarin matka 8.-11.5. Katso myös www.jankko.fi / yleisurheilu KINEMA Ohjelmisto ajalla 21.4.2009 Vesikoskenkatu 21, Loimaa www.kinoset.fi -k7/51h25min SENIORIESITYS Elokuvanäytäntö päivällä TI 14.00 21.4. Onnittelut ehtivät saman viikon lauantain lehteen, kun ne tuodaan viimeistään torstaina. AU hiihtokauden päättäjäiset ja palkintojen jako Tuttujen Tuvalla ti 28.4. Punkalaitumella Pakarissa huomenna keskiviikkona klo 14. klo 10.00. Ratatarjonta 1,7 km, 3,2 km, 5,1 km sekä 7 km. 50 /kk Veroetu 3000 Soita ja sovi esittelystä! Tuomo Järvenpää p. huhtikuuta 11 B. Hinta sis. Loimaan Seudun Sydänyhdistys. Alastaron Kosken pvy. Ilmoita osallistumisestasi ja tiedustelut sydänhoitaja Ulla Sagulin-Lehtinen, puh. klo. www.heikman.com Asianajotoimisto HANNELE JÄRVINEN KY AA, VT Hannele Järvinen Väinämöisenkatu 6 B 32200 Loimaa, puh. (02) 762 2888 fax (02) 762 2313 heikki.rantanen@kolumbus.. laulupiiri Säkenet klo 11. Eläkeläisten jumppa ke klo 12.00. ja reserviläiset kutsuvat Alastaron sotaveteraanit puolisoineen ja veteraanien lesket Kansallisen veteraanipäivän viettoon ma 27.4. Asianajajan toimintaa valvovat Asianajajaliitto ja oikeuskansleri. Lähetä kuva postitse os. Sarjapeli Pöytyällä to 23.4. Tuulipukujen ja urheiluasujen sovitukset ja tilaukset Loimaan Sportiassa. PERUNAKAUPPIAS LOIMAAN TORILLA tänään tiistaina ja perjantaina Eri lajikkeita 10-25 kg:n säkeissä ym. Kesäretki Helsinkiin 17.5. To 23.4. Ensimmäinen kokoontuminen Tuulensuun palvelukeskus 21.4. klo 15.00, ilmoita tulosi tänään illalla R-L.M 0400-778534. klo 17-19.00 Kertunmäellä. klo 18 Tuulensuussa Kannel-kuoro Tuulensuussa ke 22.4. Kerhossa mukana liikuntatoimesta Tarja Lähdemäki ja Tytti Häyhä. Teemme linja-automatkan Karkkuun ma 25.5. Opastus: Loimaa-Oripää tieltä, tie 210. Tervetuloa eläviin kuviin! 6€ Liput Loimaan AA-ryhmä kokoontuu keskiviikkoisin klo 19 Nuorisotalon yläkerrassa. Kuvat julkaistaan lähettäjän vastuulla. Asianajotoimisto JARI HEIKMAN OY AA, VT Jari Heikman AA, VT Katri Ranta-Eskola VT Kaarina Nylamo Turuntie 8-14, II krs. SLEY:n Seikunmaan osaston kotiseurat to 23.4. VIRTANEN SEURATOIMINTAA KOKOUKSIA LEISKUN BINGO / JAHTI 500 /47 p
Hame-, housu-, takkija tikkikankaita. Loimaa Heidi Pelander Loimaalaisen Juha Helmisen, 28, kerrostaloasunto on oudon kolkko. Moni kyllä ohjaa elokuvia, mutta harvalla on noin hyviä ideoita. 12 Tiistaina 21. Oppinsa hän on hankkinut itse tekemällä sekä Voionmaan opiston ja Helsingin evankelisen opiston elokuva-alan kursseilta. Marttila ja Helminen löysivät toisensa forssalaisen Timo Koiviston lyhytelokuvan kuvauksista. – Tämä löi nivaskan synopsiksia pöytään. Haastattelun päätteeksi selviää, mihin miehen henkilökohtainen rekvisiitta on piilotettu. Elokuvastudio kerrostalossa – Maailmassa on paljon mälsää, joka pitää saada ulos itsestään. Miehet suunnittelevat myös ilmaisia yleisönäytöksiä Loimaalle ja Forssaan. Kuvassa kohtaus skitsofreniasta kertovasta Tauti-elokuvasta. huhtikuuta SÄÄ Ypäjä Alastaro Loimaa Oripää Mellilä Seuraavina päivinä Tänään Lämpötilat iltapäivällä ja suluissa edellisen yön alin lukema 2 metrin korkeudella +6 +5 +6 +5 (-5) 3 Keskiviikkona +9 (-4) 2 Torstaina 11 (-3) 4 Perjantaina 13 (-2) 5 Lauantaina 15 (+3) 8 MAAHANTUOJAN tämän sesongin KANKAIDEN LOPPUUNMYYNTI Paljon verhokankaita, myös kappaja valoverhoja. Kyseessä on Tauti-lyhytelokuvan viides kuvauspäivä. Bisnes on kovaa ja sitoutumista vaativaa. Tämä on miesten kolmas yhteinen projekti. – Ensinnäkin pitää olla porukka, joka pysyy mukana koko projektin ja priorisoi sen muun edelle. – Kova työ kantaa jossain vaiheessa hedelmää, Marttila vakuuttaa. TURUN OK 1240 123456 MEIKÄLÄINEN MAIJA 4318 7001 2345 6789 4318 LOIMIHUOLTO Voimakatu 4, Loimaa 0400 926 170, 050 573 2940 www.loimihuolto.com Sanomisen tarve ja elämän epäkohdat ajavat Juha Helmistä lyhytelokuvan tekoon. Loppu yllättää Helmisen elokuva kuvataan Forssassa ja Loimaalla, mutta elokuva ei ole paikkakuntalähtöinen. Kotistudiosta löytyy elokuvan kulahtaneisiin vaatteisiin pukeutunut skitsofreenikko, siviilissä Jere Marttila, 47. Polkupyörät pitää lukita niin, että ainakin julkisilla paikoilla polkupyörän anastusyritykset kiinnittäisivät sivullisten huomiota, jolloin rikolliset teot tulisivat akuutisti poliisin tietoon.. Helminen on harrastanut lyhytelokuvantekoa kymmenen vuotta. Näyttelytyötä opiskellut, opettanut ja harrastanut Marttila kehuu Helmisen tapaa kuvata ja ideoida. Helminen toivoo katsojan keskittyvän itse tarinaan, ei miljööseen. Jere Marttilan intohimo on näytteleminen. – Elokuva on puolituntinen jännittävä psykologinen pätkä. 1-10 /m VAIN LOIMAAN TYÖVÄENTALOLLA ainoastaan KE 22.4. Teemana on, että ihmisen pitää hyväksyä omat virheensä ja vikansa, Helminen selittää. Miehen haave on tehdä elokuvia. Hän on Taudin ohjaaja, käsikirjoittaja ja näyttelijä. Tämä on sitä elokuva-alan uhrautuneisuutta. Mysteeri selviää pian: Helmisen asunto on tänään miehen kirjoittaman lyhytelokuvan skitsofreniaa sairastavan päähenkilön asunto. Helminen korostaa, ettei halua päästä pinnalle ollakseen julkkis, vaan saadakseen äänensä kuuluviin. Alalla on äärimmäisen vaikea lyödä läpi. Käsikirjoittaja ja ohjaaja Juha Helminen on kypsytellyt Tautielokuvan käsikirjoitusta noin vuoden. Ankara ala Helminen työskentelee leipätyönään Forssan Tölön alaasteella kouluavustajana. Internet toimii puskaradiona, joka lisää elokuvan tunnettuutta. Lyhytelokuvan teossa ovat mukana myös Jussi Raunio ja Jarno Rantanen. Vaateja kylpyhuoneet ovat kattoon asti pakatut. klo 10–16 Ei pankk ikorttej a. Hän lupaa lopettaa elokuvan yllättävään koukkuun. – Maailmassa on paljon mälsää, joka pitää saada ulos itsestään. Helminen toivoo elokuvan valmistuvan ensi kesän aikana. HEIDI PELANDER Polkupyöriä viety paljon VARSINAIS?SUOMI Poliisille on tehty viime päivinä paljon ilmoituksia polkupyörävarkauksista. Poliisi kehottaakin merkitsemään pyöriin tunnistetiedot. Kirjahyllyssä ei ole kirjoja, ja huoneista tuntuu puuttuvan kaikki henkilökohtainen rekvisiitta. – Tarina kertoo skitsofreniasta taudin näkökulmasta, ei henkilön, joka haluaa parantua. Epäkohdat ajavat kirjoittamaan. klo 10–16 ORIPÄÄN SEURAINTALO SUOJALASSA ainoastaan TO 23.4. Helminen ja Marttila aikovat käyttää elokuvan markkinoinnissa kaikki mahdolliset väylät : elokuvafestivaalit ja -kilpailut sekä TV-kanavat. Sitten täytyy saada joku kiinnostumaan elokuvasta