Onneksi nämä patjat kavereineen on viety oikeaan paikkaan Loimaan jäteasemalle Matti Seppälän pinottavaksi. Mihin menevät sinun 329 jätekiloasi. Ensi vuonna valmistuvaan rakennukseen on jo muuttamassa loimaalainen JKR-muovi, jonka käyttöön tulee puolet tilasta. Luvut ovat Loimi-Hämeen Jätehuolto Oy:n viestintäpäällikön Pasi Kaskisen arvioimia. Sivu 5 HEIDI PELANDER Lisää neliöitä teollisuudelle Kartanonmäenkadun varteen on Loimaalla nousemassa uusi, noin 4 600 neliön teollisuuskiinteistö. Sivu 10 SAMPSA HAKALA Lajittelu on entistä tärkeämpää jätemäärän lisääntyessä. Kun Loimi-Hämeen Jätehuollon toimialueen asukas tuotti noin 285 kiloa jätettä vuonna 2005, oli vastaava luku viime vuonna noin 329 kiloa. Paikoin ne voivat verottaa melkoisesti herneviljelyksiäkin. Tänään olisi taivaalta luvassa lähes kaikkea mahdollista – paitsi ei puintipoutia. Yksityinen kulutus on vuosi vuodelta kasvanut ja suurin osa siitä, mitä ostetaan päätyy lopulta jätteeksi, Kaskinen sanoo. Näkönsä lähes kokonaan menettänyt Ilkka Lempinen tietää. Sivu 8 Sorsat sihtiin Sorsajahti käynnisti eilen varsinaisen pienriistametsästyksen. Hän tietää myös, mitkä paikat ansaitsevat kiitosta: alikulut ja virastotalon kaide esimerkiksi. Arvio perustuu oletukseen, että noin 60 prosenttia yhdyskuntajätteestä muodostuu kotitalouksissa. alv . Sivu 10. Loimaan talousalueen paikallislehti • 94. Kuka katsoo kisoja. Sivu 6 Silmät kiinni kaupungille Mikä on näkövammaiselle vaarallisin paikka kulkea Loimaan keskustassa. vuosikerta TORSTAI 21.8. Jo 10. Näin ehkä 1950-luvulla, mutta ainakaan tämän päivän Alastarolla ei olympiahuuma ole saanut ihmisiä liiemmin seuraamaan kisoja. Hän ennustaa jätemäärän edelleen hiljalleen kasvavan. Koko Suomen kansa vetäytyy seuraamaan miten urheat naisemme ja miehemme taistelevat mitalisijoista olympialaisissa. 2008 P 1 D Nro 97 Jarkko Piirosta eivät olympialaiset kiinnosta. Luvuissa on mukana myös kierrätetty hyötyjäte. elokuuta sai ottaa tähtäimiin sepelkyyhkyt, joita ei kovinkaan paljon metsästetä saviseudulla niiden kohtalaisen suuresta kannasta huolimatta. Jätteiden oikeaoppinen lajittelu ja kulutustapojen arviointi ovat siis entistä tärkeämpiä. Loimaa Heidi Pelander Kotitalousjätteen vuosittainen määrä on lisääntynyt yli 40 kilolla asukasta kohden viimeisen kolmen vuoden aikana. T Ä N Ä Ä N Irtonumeron hinta 1,00 € sis. – Jätteen määrä liittyy yleiseen kulutustasoon. Säätila Pilviä, aurinkoa, sadekuuroja ja lämpöä 18 astetta
To 28.8. TÄNÄÄN AJANTIETO: Aurinko nousee tänään Loimaalla kello 5.54. Urjalassa Huhdin pappilassa alkaen la klo 13.30, väliajalla ruokailu/kahvi. Pe 29.8. Vastuu ilmoituksista: Lehden suurin vastuu ilmoituksen julkaisemisessa sattuneesta virheestä on ilmoituksen hinta ja muihin lehtiin toimitetusta aineistosta sen valmistusarvo. 15. Henttinen 97 v. 8. Kirkkoherranvirasto avoinna tito 9-12. klo 10 sanapalvelus Kröger, Rouhiainen, Torkki. ja 24.8. klo 18.00-18.30 Urku-Vesper kirkossa. Tarjoilua. klo 10. Maarja Korts, Ari Pääkkönen. Ryösä 044 3671 377 Tervetuloa LOIMAAN SEUDUN MUSIIKKIOPISTO MUSIIKKIKURSSEJA 22.-23.8.2008 Torstaina 22.8. Messu kirkolla ulkona klo 12, Plit ja Rajala. Aarno Mikael (Mikko) Käpylä 77 v. klo 13 sanajumalanpalvelus Virttaalla Pääkkönen, Cerc, palvelutehtävä: Mariannne Leino. Ja miksi hän tappoi tämän. klo 18.30 Sana ja rukous Tervetuloa mukaan! Savipellonkatu 5, puh.02-7631555 www.loimaanhelluntaiseurakunta.fi. Su 24.8. Tapahtumat Valamon retki 6.-7.9. Painopaikka: Priimus Paino Oy/Allatum Oy. Ke 27.8. Toimitusjohtaja Jorma Rinne kotipuh. Joh. Kuollut: Irma Augusta Viktoria Aaltonen 91 v, Toini Tuulikki Karikko 83 v, Aino Riikonen 81 v, Oiva Allan Tähtinen 81 v, Leila Helena Karppinen 74 v, Jorma Johannes Kask 63 v. klo 11-14 omaishoitajien virkistyspäivä Mustajärvellä ja ke 3.9. Lähtö Virttaa klo 11.30. Avioliittoon kuulutettu: Jani Tapio Maunula ja Tanja Maarit Raitanen. alkaen. HENGELLISIÄ KOKOUKSIA HELLUNTAISEURAKUNTA Sampsa Hakala Loimaan Lehden uudeksi toimitussihteeriksi NIMITYKSIÄ KURSSEJA PROFEETALLISEN SANAN PÄIVÄT 23. KASTETTU: Emmi Kristiina Mäkitalo. Ti 2.9. Ke 27.8. Ti 2.9 klo 10 srk-talolta lähtö rovastikunnalliseen omaishoitajien virkistyspäivään Mellilän Mustajärvelle. klo 15.30. klo 8.30-9.30 diakoniatyöntekijä tavattavissa diakoniatoimistolla. Ilmestyy tiistaisin, torstaisin ja lauantaisin. Toimitussihteerit: Kati Uusitalo, Tiina Naula. Uusitalo 050-5442984. Toimitus: Päätoimittaja Seppo Huiku (02) 762 6033, 050-551 3460. Kanta-Loimaan kirkko To 21.8. klo 12.00 Rukoushetki Ke 27.8. Su 24.8. Konttori ja toimitus avoinna ma-pe klo 8-16. Soini, Veini 22.8. mennessä joko kirkkoherranvirastoon puh. Perhekerho srk.talolla klo 10. 044 525 2526. Ilmoitt. klo 12.00 Jumalanpalvelus Iso Kirja -päivä; Taina Karhu Ti 26.8. klo 16.30. Paikka vapautuu sen nykyisen haltijan Kati Uusitalon siirtyessä lehden päätoimittajaksi. klo 1216 Eläkeläisten leiripäivä Alastaron nuorisolavalla (Pakilantie 5). 044-5220088 Kuollut: Ritva Orvokki Pelttari 61 v Kirkkoherra Jyrki Viitakangas on lomalla 31.8 asti, sijaisena Vampulan kirkkoherra Keijo Plit, Vampulan virasto 7651203 tai suoraan 0442901747. Matti Kaipainen ja Esa Kilpiö. su helluntaista 24.8. klo 9 srk-talon alakerrassa. Metsämaan kirkko Su 24.8. PÄIVÄN SANA 21.8. Kyytiym tiedustelut A. Loimaan Kaupunginkirkko Su 24.8. Sandellin virsiä Niinijoen rukoushuoneella, Mäkinen, Rouhiainen. Sampsa Hakala on nimitetty Loimaan Lehden toimitussihteeriksi 1.9. Me emme saa olla sellaisia kuin Kain, Pahan lapsi, joka tappoi veljensä. Ke 3.9 klo 9 lähtö srk-talolta rov. kirkkoherra 25.8.-8.9.2008 Matti Kaipainen puh. Siksi, että hänen omat tekonsa olivat pahoja mutta hänen veljensä teot oikeita. Tyyne Amalia Kuisma s. Kastettu: Onni Risto Evert Jalonen, Sara Kaarina Marjasto. klo 13.30 Tiaisentien hartaus. Ilmoitukset: ilmoitukset@loimaanlehti.. 1. (02) 762 6000, telefax (02) 763 1233. 3: 12 22.8. Su 31.8. Ma 25.8. Tervetuloa mukaan suunnittelemaan kauden toimintaa. 8. Diakonia: Ma 25.8. Uusi toimitussihteeri Sampsa Hakala on 38-vuotias loimaalainen. 4-5 -vuotiaiden päiväkerhoryhmät aloittavat toimintansa. 1. Jessi Aada Jennaliina Niemi. Tervetuloa ! Leikkikerhot alkavat tiistaina 26.8. Ruokailu, kahvit ja seurakunnallista ohjelmaa. Klo 18 aikuisten raamattupiiri kirkolla. Asiasta tarkemmin myöhemmin. Hakalan nykyiselle paikalle Auranmaan Viikkolehden ja Loimaan Lehden yhteiseksi toimittajaksi on niin ikään syyskuun alusta lähtien valittu toimittaja, fil.maist. Ja Ypäjän yö alkaa 23. yksi peruutuspaikka, ilm. klo 10 Perhekerho srktalolla. Marika Timonen. Loimaan rovastikunnan järjestämä virkistyspäivä omaishoitajille Mellilän Mustajärvellä. 040 752 5404, tavattavissa sopimuksen mukaan. Tervetuloa hakemaan vaikutteita harrastuksen tueksi. ORIPÄÄ . LOIMAA . klo 12 sanapalvelus Koivunen, Mäkinen. 3: 16 KUOLLEITA KIRKOLLISIA ILMOITUKSIA . Minnalle p. Minna p. Paluu n. www.loimaanlehti.. klo 10 messu, Koivunen, Mäkinen, kirkkokuoro. Kohteena ekumeeninen kappeli Turussa. Paluu n. 0500-226 858. Avioliittoon vihitty: Olli Samuli Oivanen ja Marjut Anniina Leijon sekä Jarkko Mikael Piironen ja Hanna-Mari Leinonen Kastettu: Jenna Maija Nuppu Huvila. P. Joh. Seurakuntaretki syys-lokakuun vaihteessa. Ke 27.8. klo 10-15 mielenterveyskuntoutujien leiripäivä Mustajärvellä. Toimittajat: Kimmo Gustafsson, Sampsa Hakala, Sari Keskitalo, Kari Nummila, Heidi Pelander (kesätoimittaja). ALASTARO . Klo 17 Vox-lauluyhtyeen konsertti kirkossa, vapaa pääsy. 044-5220088 Ti 26.8. 767 1540 ja 0400 748 217. YPÄJÄ PERTUNMESSU ensi su 24. klo 10 sanajumalanpalvelus, Pääkkönen, Cerc, pr: Lähetystyön johtokunta. Iivari, Iivo 2 Torstaina 21 elokuuta SANOMALEHTIEN LIITON JÄSEN ISSN 0358-9161 Jakeluhäiriöt: Puh. Molempina päivinä 3 Raamattutuntia aiheesta HERRAN HEDELMÄTARHASSA Puhujana Outi Cappel Palavan Sydämen Säätiöstä Tarkempi ohjelma www.palavasydan.. Vt. Ilmoitusmyynti: Markkinointipäällikkö Veli-Matti Knuuti (02) 762 6040, 0500-324 939 Ilmoitusmyyjä Liisa Kivinen (02) 762 6050 Ilmoitusmyyjä Päivi Alm-Huhti (02) 762 6060 Ilmoitusvalmistus Eija Kärkäs (02) 762 6055 Tilaustenhoitaja Maarit Saarinen (02) 762 6016 Ilmoitusten jättöajat: Ilmoitusaineisto on toimitettava lehden konttoriin kunkin numeron ilmestymistä edeltävänä päivänä klo 12.00 mennessä. klo 18 Kurssi huilun soittajille sekä laulajille: Huilutaiteilija Helen Charcow Laulaja Marina Karpova Perjantaina 23.8. Samoin olemme me velvolliset panemaan henkemme alttiiksi veljiemme puolesta. klo 18 hautausmaalla vanhan kirkon paikalla iltahetkellä iltakellojen aikaan, sateella kirkon takaosassa. klo 19 kirkkokuoron harjoitukset kirkolla. Vt. Ke 27.8. Su 24.8. klo 10 messu. Päiväkerho aloittaa toimintansa 3-vuotiaiden kerholla klo 10. NIMIPÄIVÄT: 21.8. Aurinko laskee kello 21.06. Toimittaja, fil.maist. Ti 2.9. Sirkka Peltola puh. Marika Timonen, 32, asuu Tarvasjoella. klo 19 kesälauluja ja Lina Su 24.8. Tilaukset: tilaukset@loimaanlehti.. 040-7469373. KUOLLUT: Taimi Elisabet (Liisa) Muti s. To 21.8. kirkkoherra -24.8. 040-7469373. Palanen 85 v. Seurakunta mukana myös messuilla Pertunkaaressa osastollaan. Sähköposti: toimitus@loimaanlehti.. Ilmoitushinnat: Ennen tekstiä 1,96 /pmm 3-sivu 1,96 /pmm Tekstissä 1,84 /pmm Tekstin jälkeen 1,59 /pmm Takasivulla 1,95 /pmm Etusivulla (modulikoot) 3,23 /pmm Kuolinja kiitosilmoitukset, kunnalliset ja kirkolliset ilmoitukset, heng.kokoukset 1,59 /pmm Määräpaikkakorotus 0,06 /pmm Värikorotus yhdestä lisäväristä 0,16 /pmm Hinnat sisältävät arvonlisäveron 22%. Ja tied. 15.30 Molempiin leiripäiviin tiedustelut ja ilmoittautumiset Marja Seppälälle p. 0200 72822 (mpm/pvm) arkisin klo 6.00-16.00 viikonloppuisin klo 6.00-12.00. Klo 19 Orisuon rukoushuoneen elojuhla, Koskenniemi, Rikala, Antti Riuttaskorpi laulu. Kartanomäenkatu 4, PL 2, 32201 Loimaa Puh. klo 11.00 Torilauluja Su 24.8. Loimaan rovastikunnan kehitysvammaisten leiripäivä Kalikassa. Kirkkoherranvirasto avoinna ainakin ti ja pe klo 9-12. Siitä me olemme oppineet tuntemaan rakkauden, että Jeesus antoi henkensä meidän puolestamme. Peltola ja Kilpiö. Ilmoittautumiset 27.8. klo 13 sanajumalanpalvelus. Lähtö Ruusurinne klo 9.15 ja paluu n. Tilaushinnat: Määräaikainen 12 kk 97 6 kk 57 4 kk 43 Kestotilaus: Laskutusjakso 12 kk 92 6 kk 47 4 kk 32 Irtonumero 1 Ulkomaantilaukset: tilaushinnan lisäksi peritään voimassa oleva postimaksu. klo 17.30 Bändiklinikka kitaristeille, basisteille ja rumpaleille Jouni Järvelä Feat rock-yhtye Kurssit ovat maksuttomia ja kaikille avoimia. Silloin myös 1958 rippikoulunsa käyneet kokoontuvat. klo 13 eläkeläisten raamattupiiri kirkolla. 767 1118 tai Annalle puh. Kustantaja: Priimus Media Oy. MELLILÄ . Tied. To 28.8. Pe 22.8. (02) 762 7840 matkapuh. Ja ilmoitt. mielenterveyspäivään Mellilän Mustajärvelle
ark. 7-21, la 7-18, su 12-21 www.viikonruokavinkki.. (02) 7636 410 jyrki.koenkyto@k-supermarket.. ja Plussa-tuotteet 31.8. Marabou SUKLAALEVYT 200 g (5,00 kg) 3 kpl/talous ilman korttia 5,67 /3 kpl (9,45 kg) yksittäin 1,89 kpl 2 50 2 tlk 3 00 3 kpl Säästä 2,67 /3 kpl Kertaostokseen voi kuulua useita eri tuotteita, jotka maksetaan samanaikaisesti. Tarjous ei koske Plussatarjouksia, pullopantteja, äidinmaidonkorvikkeita, tupakkaja alkoholituotteita, nikotiinikorvaustuotteita eikä Veikkauksen tuotteita. L O I M A A Pirkka KESÄPERUNAT 1 29 pss HK:n AMERIKAN PEKONI TORSTAINA KONSULENTILTA UUNITUORETTA POSSUNMAKKARAA Ilman korttia 1,99 (0,65 kg) 120-170 g yksittäin 1,89-199 pkt (11,11-7,84 kg) 4 00 3 pkt. Myymälässä paljon lisää Superpäivien tarjouksia häikäisevään hintaan! SÄÄSTÄ SUPERPÄIVILLÄ Jauhettu naudan PAISTIJAUHELIHA Libero TEIPPIja HOUSUVAIPAT säästöpakkaus 34-68 kpl (0,29-0,15 kpl) Lotus Soft Embo WC-PAPERI 32 rl ja Lotus Emilia TALOUSPYYHE 16 rl säästöpakkaus, yksittäin wc-paperi 12,95 pkt (0,40 rl) ja talouspyyhe 9,50 pkt (0,59 rl) WeserGold MULTIVITAMIINIJUOMA 2 l (0,63 l) yksittäin 1,79 tlk (0,90 l) 9 95 pkt 17 90 yht. asti. L ei kk aa ku po nk i ir ti % 7 alennuksen yhdestä kertaostoksesta Porsaan ULKOFILEPIHVIT myös marinoituna Lisäalennus jopa -7 % vain tällä kupongilla ja Plussa-kortilla Etu voimassa to-su 21.-24.8.2008. Yli 20 ostoksista -5 % Yli 50 ostoksista -7 % alennus. Fiska rs Funct ional Form sakse t -30 % 6 99 kg 9 90 kg Takuu Murea NAUDAN SISÄPAISTI palana ja pihveinä 14 90 kg 95 rs Vihreät VIINIRYPÄLEET Italia, 700 g/rs (1,36 kg) Aleksis Kivenkatu 11, puh. Torstaina 21 elokuuta 3 Tarjoukset voimassa to-su 21.-24.8
Yksin en asialle mitään voi, mutta yrittänyttä ei laiteta. LUKIJOILTA 4 Torstaina 21 elokuuta KOPIT KHO:n lupa antaa vaihtoehdon Turun Seudun Vesi Oy:n edustajan radiossa mainitsema kemiallinen puhdistus ei juuri lisää tekopohjaveden valmistuskustannuksia koska se tarvitsee vain muutaman pöntön, putkia ja pumppuja. Vielä löytyy herrasmiehiä! Kirjoittajavieras Harri Jalonen. Erinomainen mallikin tilanteen korjaamiseksi on: järjestetään tapahtuma. Pressan puolesta Kieroo touhua Loimaan torikauppiailla. Laittakaa ihmeessä kiinni, sitä pelkäävät sekä ihmiset että pienemmät koirat! Kaksi kertaa pelästynyt aivan kamalasti EU:n pitäisi kieltää noi tukijussien Valtra ajelut! Eikö kukaan enää valvo ku kakarat ajelee viikonloppusin tuki-Valmeteil. Paikka on keskeinen ja hyvä paikka opetella uimaan. Myönnettäköön, pidän salaliittoteorioista. Puu oli osittain niin matalalla, että mopolla ajavan pää, olisi osunut siihen. Siinä uidessa juteltiin kummankin mielipiteestä Alastaron uimapaikasta. Ilmeisesti tässä tapauksessa tuo vuosihuolto tehtiin viikon sisällä. Kuka tai mikä puun oli katkaissut, sitä eivät asukkaat tiedä. Puu katkaisee linjan ja sitä ei kannata enää korjata, koska valtaosa tien varren asukkaista ei enää kuulu lankaverkkoon. Asiasta soitettiin myös poliisille ja pelastuslaitokselta käytiin tilannetta katsomassa. (TS 3.3.08.) Kemiallinen puhdistus antaa kyllä keinopohjavedella raikkaan kloorin maun myös sivustakärsijöille, virttaalaisille ja loimaalaisille. Miksi ei kuntamme epäkohtia korjailla nyt kaikin puolin. Varsinkin te, keskitien kiitäjät ja mutkien oikaisijat, pysykää omalla kaistalla!!! Monta kauhunhetkeä kokenut Kiitos Loimaan apteekille erinomaisesta palvelusta 18–19.8. Kaikesta tästä huolimatta usein kuulee sanottavan ”ettei täällä mitään tapahdu”. Ex maamies. Olisit Heli maksanut löytöpalkkion, vaiks kukkaro olikin tyhjä! Löytäjä Sinä, joka olit siellä silloin ja teit sitä, sinut on nähty. Saimme osaksemme lämpimän vastaanoton ja meitä pidettiin kuin piispaa pappilassa. Riskinä tällaisessa aktiivisuudessa on se, ettei välttämättä kiitosta tule. Omista eduissamme meidän ei pidä nyt tinkiä tippaakaan. Kustannusten jäädessä vai yhteen miljoonaan euroon. LIEKÖ odotteluun syynä huoltoryhmien kiire muualla, sillä en tiedä kaatoiko puuskittainen tuuli puita lankojen päälle enemmänkin. Johtavia systeemin valmistajia on Koch Membrane System AG ja järjestelmä on ollut käytössä yli 20 vuotta, olisikohan syytä kysellä hintaa Turulle. Eija oli sitä mieltä, että uimataito pitäisi hankkia ensin Vesihovissa ja sitten tulla Loimijokeen. Kimmo Gustafsson kimmo.gustafsson@loimaanlehti.fi Asukkaat veivätkin heijastimet puuhun, jotta se erottuisi pimeässä. Mokailija Virttaan Käsityöpiiri kiittää Kuutamokeikka-kävijöitä ja ”Hiirenhännän” arvaukseen osallistuneita. Silti, tämän tien varrella on muun muassa yksi yritys, josta haetaan tuotteita isoilla autoilla, usein traktoreilla. Kuutamoteatterilaiset Loimikodilla on iso ja hyvä sydän. Pidän kuitenkin ajatustani Alastaron uimapaikasta parempana meille kaikille ja bensa on kallista. Se kyllästynyt Autoilijat, ajatelkaa ajolinjojanne. Paikkoja ja tarjontaa löytyy niin oppimiseen, liikuntaan kuin kulttuuririentoihinkin. Kerä painoi 8,4 kg ja pituus oli 2 km 900m 1 cm. Nimi on tiedossa. Miksi KHO antaa nämä myrkyt mennä juomaveteen kirjallisella luvallaan. KHO sanoo luvassaan, että hiekkapikasuodatus ei ole riittävä puhdistustapa juomaveden valmistukselle Kokemäenjoen vedestä. Jos käy niin, että jatkossa emme saa muuta kuin lämmintä kättä. Samoin osan asukkaista piti käyttää vaihtoehtoista reittiä kulkemiseen, joka pidensi matkoja. Yksi 140:stä Kenen iso, komea, pitkäkarvainen schäfer-koira liikkuu Tapiolanmäen/kirkon seutuvilla vapaana iltamyöhään. Vilkasta ravintolaelämää kaipaava ei sitä ehkä arkena löydä, mutta viikonloppuisin sitä on tarjolla. Jos kaikki ei ensimmäisellä kerralla täysin onnistu, niin sanomista ja ilkkujia riittää. Laitos sijaitsee Salemin kaupungissa, joka on kuuluisa kummituksistaan. KHO:n päätöksessä mainitaan: ”Mahdollisuus on vedenhankinnan järjestämiseen nyt valittua haitattomammalla tavalla, jos sellainen vaihtoehto on todennäköisesti olemassa!” Tällainen haitattomampi tapa on ollut jo parikymmentä vuotta, mutta TSV ei sitä ole huomannut! Heino Kärkkäinen insinööri Eijan kanssa uimassa Kun joka toinen vastaantulija kysyy, että otitko Eija Erelän uimahaasteen vastaan Kuutamokeikka-lauantaina, tiedoksi, että tietysti otin, sillä en minä jänishousu ole, ja kun kutsu tuli vielä niin viehättävältä taholta. Ei siis esimerkiksi lapsiperheille ja uimataidottomille ja käsipohja uimareille. Rahaa stipendirahastoon kertyi 40 euroa. Tällä ratkaisulla on monia etuja: Ensinnäkin se on WHO: n hyväksymä vedenpuhdistussysteemi ympäristömyrkkyjä sisältävälle vedelle! Turku saa puhdasta juomavettä elohopeaveden sijasta ja Virttaan alueen harju ja juomavedet 100 000 ihmiselle säilyvät. Sanojesi mukaan Halonen ”veisteli” nimitysasiassa sukupuoleen. Ainakaan en muista lukeneeni tai nähneeni missään kirjoituksia aiheesta. LOPULTA viikon jälkeen, puu oli katkaistu ja langat vapautettu taakasta. En ole kuullut kyseistä kommenttia, kun en niin tarkkaan politiikkaa seuraa. Ja olisihan sinne voinut katsomaan tulla suurempikin joukko asiaa todistamaan. Kerrassaan erinomainen näyttö siitä, mitä muutama asialleen innostunut ihminen voi saada aikaiseksi on huomenna perjantaina vauhtiin puhallettava Loimaan Bigband Weekend –tapahtuma. Tässä tapauksessa sitä voisi kai sanoa sitten ”luonnolliseksi poistumaksi”. Mutta Eijalle kiitos hauskasta uimatreffeistä, kunhan ei vaan tulisi tavaksi, näin muodissa olevana kännykkäviestien aikakautena. Toteamus oli, ettei puu ole mitenkään vaarallisesti tien päällä. Mitenköhän kauan puu olisi vanhoilla palveluhinnoilla ehtinyt maata langan päällä. Omituistahan tässä muutenkin on, tämä rahojemme yletön ja älytön pihtaaminen, johon ei vastausta saa. Ei Loimijoki mikään hullumpi uimapaikka ole, vaan ainoastaan hyvän uimataidon omaaville. Totta marmatuksessa on se, että nykyistä enemmänkin voisi ”tapahtua”. Vuotuiset käyttökustannukset ovat 800 000 euroa. Nyt jo TSV on jo haaskannut rahaa Valtosen radiopuheen mukaan 32 miljoonaa euroa tähän hiekalla leikkimiseen veden kanssa ja nousseina putkien hintoina. Tästä kulttuurista olisi syytä oppia eroon. Voi jo etukäteen arvata, että Vesikoskitalolla riittää lauantaina menoa, niin lapsilla päivällä omassa tapahtumassaan kuin aikuisilla illan huumassa, toinen toistaan mielenkiintoisempien orkesterien sekä tanssiryhmän ja muiden oheisesiintyjien vauhdituksella. Erityiskiitos Maijalle. SH Käytetään marmatukseen menevä energia positiivisesti. Ehkä maku ei ole niin maukasta, kuin TSV kehuu mainosfilmissään, koska elohopea ei anna maukasta metallinmakuaan veteen! Miksi TSV on yrittänyt huonolla menestyksellä keksiä ruutia, jossa se on surkeasti jo epäonnistunut. Seutu tarjoaa asukkailleen mahdollisuuksia monenlaiseen harrastamiseen. Eri asukkaan soittivat yhteensä neljä kertaa ja mailasivat kerran puusta TeliaSoneralle. Asiasta soitettiin vielä samana päivänä TeliaSoneralle, ja heille vielä ilmoitettiin, että puu makaa vaarallisesti tien päällä. Siveyren sipulin väki. Samaan aikaan puhelinyhtiön maksut ovat nousseet. Kysynkin nyt, että tuliko Halosen kommentti ennen vai jälkeen näiden muiden ”asiantuntijoiden”. YMMÄRRÄN kyllä, että kyseessä oleva yksityistie häviää tärkeydessä valtatielle. Väkisinkin uutisista kuitenkin kuulin arvostelijoiden kommentit kyseiseen asiaan. Älä tee sitä enää uudestaan. Jos jälkeen, niin kyseessä lienee aivan aiheellinen ironia, mitä tosikot ja yksioikoiset ei aina ymmärrä. Asukkaat veivätkin heijastimet puuhun, jotta se erottuisi pimeässä. Taisto Levo Uimari Ilolasta Kiitos Kuutamokeikkayhdistykselle kun olemme saaneet neljänä kesänä toteuttaa unelmaamme. Tämä uusi menetelmä on käänteinen osmoosi, jollainen laitos on rakennettu elohopealla kullankaivajien pilaamaan Amatson-jokeen, hintaan 55 miljoonaa euroa. Tässä kummituskaupungissa on miljoona asukasta, jotka nauttivat puhtaasta juomavedestä nyt. Tukista asiaa TOIMITTAJALTA Eräs tiistai, pari viikkoa sitten oli Mellilässä hyvin tuulinen päivä. Vitsailimme vanhempiemme kanssa, että onko tämä TeliaSoneran tapa vaikuttaa paljon puhutun lankaverkon alasajoon. Mikäli aloitatte myynnin klo 8.00 silloin pitää olla hintojen esillä. KULUI viikko, ja puu makasi edelleen tien yllä, langan kannattelemana. PÄIVÄN MIETE: Pojat ovat poikia – ja niin on suurin osa keski-ikäisistä miehistäkin. Frank McKinney Hubbard Näin se on tehtävä! MIELIPITEET Päätoimittaja Seppo Huiku seppo.huiku@loimaanlehti.fi Loimaa on elävän maaseudun ympäröimä rauhallinen pikkukaupunki. Kuitenkin on olemassa menetelmä, joka poistaa nämä kaikki myrkyt ja myös bakteerit ja virukset sekä giardian (Nokia keväällä). TeliaSonera muuten oli erään ilmoituksen yhteydessä todennut, että tämä tapaus on liitetty työlistaan ja puu tullaan poistamaan linjalta vuosihuoltojen aikana. Ei kukaan usko tätä. Käytetään marmatukseen menevä energia positiivisesti ja pannaan toimeksi. Vanhempieni talon läheisyydessä tuuli tarttui erääseen kuuseen ja se katkesi, kaatuen tien yli, jääden toiselta puolelta puhelinlangan päälle kannatukseen. Kaatuneen puun vuoksi nämä asiakkaat olisivat joutuneet kiertämään noin viidentoista kilometrin lenkin. Turkuun tarvittaisiin vain 300 000 ihmisen laitos. Ilmeisesti he olivat oikeassa, sillä puu ei pudonnut tai katkaissut linjoja, kun sen alta yrittänyt pakettiauto osui siihen ja kattoteline repeytyi irti. Kemiallinen puhdistus ei myöskään poista liuenneita myrkkyjä, kuten metyylielohopeaa, jota professori Verta Suomen ympäristökeskuksesta sanoo joen sisältävän 1-10 prosenttia kokonaiselohopeasta. Kiitokset Suomen-Rehun rekkakuskille kun autoit meitä tyttöjä ja korjasit pyörämme. Ilmankos on sanottu, että mahdutte korkkiruuvin taakse piiloon! Mieluimmin ostan kaupasta Sunnuntain Koiramarssiin olisi varmasti osallistunut enemmänkin koiria, jos tapahtumaa olisi mainostettu laajemmin
Loimaan lehden lukija ilmoitti, että samana päivänä Kauhanojan pisteellä oli kasa sinne kuulumatonta roinaa, kuten autonrenkaita ja akkuja. Kolme vastaajista heitti polttopullot ikkunasta, minkä jälkeen tuli levisi nopeasti talon kaikkiin osiin ja viereiseen piharakennukseen. Kaupan ehtojen mukaan Loimaan kaupunki korvaa sairaanhoitopiirille täysimääräisesti kaupan seurauksena mahdollisesti palautettavaksi tulevan valtionavustuksen. Väärinkäytöksistä rapsahtaa sakot. – Olen nähnyt romua muillakin asemilla, sohvia, olikohan mikrokin joskus jollain pisteellä. Metallijätteen määrä on kääntynyt hienoiseen laskuun, minkä syyksi hän arvelee juomatölkkien panttien ja yksityisten metalliromun kerääjien lisääntymistä. Lindenin tonttina tunnetun alueen ostaminen kaupungille liittyy valmisteilla olevaan Saikun alueen asemakaavan muutokseen. Sekajäte tulisi laittaa oman taloyhtiön tai talon sekajätesäiliöön. Päätökset kassalla Kaskisen mukaan jätteen määrää saataisiin vähennettyä kotitalouksien kulutustottumuksia muuttamalla. Kadonnut pyöräkelkka on väriltään sininen ja merkiltään Helkama. Loimi-Hämeen Jätehuollon tilastojen mukaan lasi-, ongelmaja biojätteen määrä on kasvanut tasaisesti viimeisen kolmen vuoden aikana. Jäte joutaisi kiertoon Vähemmistön välinpitämättömyys näkyy jätepisteiden väärinkäytöksinä Loimaa Heidi Pelander – Hyödynnettävien jätteiden osuus on kasvanut ja sekalaisen jätteen osuus suhteessa pienentynyt, mikä osaltaan osoittaa lajitteluaktiivisuuden kasvua, Loimi-Hämeen Jätehuollon viestintäpäällikkö Pasi Kaskinen toteaa. Ne ovat tallentaneet esimerkiksi sekajäteastian täyttämisen rakennusjätteellä. Talo tuhoutui tulipalossa täysin, ja piharakennus suurelta osin. Pyöriä ilmoitettiin hävinneeksi kaksikin, toinen Hossinkujalta, toinen Käsityöläiskadulta. Kuvista on tunnistettu kymmeniä väärinkäyttäjiä, joiden kotiin on lähtenyt ekstralasku. salaatit + kahvi Talonpolttajia syytetään kolmesta murhayrityksestä ALASTARO Viittä miestä ja kahta naista syytetään tuhotyöstä ja kolmesta murhan yrityksestä Forssa-Loimaan käräjäoikeudessa käsiteltävässä jutussa. Kaskinen kuitenkin huomauttaa, että ympäristökysymysten ollessa jatkuvasti esillä niidenkin ihmisten määrä kasvaa, joiden kulutustottumuksiin ympäristöasiat jo vaikuttavat. Hyötyjätepisteisiin voi viedä keräyslasin, -metallin, -paperin ja paristot. Hyötyjätteiden lajittelu on entistä tärkeämpää kotitalousjätteen määrän kasvaessa joka vuosi. Eikä se hirveän suuri vaiva ole. Sairaanhoitopiiri hyväksyi tonttikaupan LOIMAA Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin hallitus hyväksyi tiistain kokouksessaan Loimaan aluesairaalan maaalueisiin kuuluvien kahden yhteensä yli 5 000 neliön määräalan myymisen Loimaan kaupungille 58 860 euron hinnalla. Myös Loimaan jäteaseman kävijämäärät ovat kasvaneet, minkä perusteella Kaskinen arvelee jätteiden päätyvän entistä useammin oikeaan paikkaan. Ei näin! Näiden lipastojen paikka olisi Loimaan jäteasemalla, ei Euromarketin hyötyjätepisteellä. Pyöräkelkka ja pyöriä varastettiin LOIMAA Iäkkään naisen liikkumiseensa tarvitsema pyöräkelkka varastettiin Pirttikujalta maanantain ja tiistain välisenä yönä. – Tutkimusten mukaan lähes kaikki ihmiset pitävät ympäristöarvoja tärkeinä, mutta prosenttimäärä on huikean paljon pienempi, kun kysytään vaikuttaako tämä ostoskäyttäytymiseen. Myös naisten polkupyörät kelpasivat varkaille maanantaina. Sytyttämishetkellä talossa oli kaksi miestä ja nainen, minkä vastaajat tiesivät. Tiistaina Loimaan Euromarketin pisteeseen oli jätetty huonekaluja ja sekajätettä. Kaskinen muistuttaa, että vaikka lajitteluinto on kasvanut, aina on parantamisen varaa. Viilaamisen varaa Vaikka lajitteluinto on lisääntynyt, löytyy joukosta myös hyötyjätepisteiden väärinkäyttäjiä. – Kyllä ostopäätöksiä tehdään enemmän hinnan ja kulutusnautinnon perusteella, hän arvioi. Mitä enemmän ostetaan tuotteita, joista ei synny jätettä ollenkaan, sitä parempi. Ehto ei kuitenkaan aiheuttane kaupungille lisäkustannuksia, koska valtiovarainministeriöstä saadun tiedon mukaan sairaanhoitopiiri ei joudu valtionavustuksia palauttamaan. Tuotetta ostaessa tulisi pohtia sen käyttöikää ja suosia kauan kestäviä tuotteita. HEIDI PELANDER. Yhtiö suunnittelee laajentavansa kameravalvontaa pisteestä toiseen siirrettävällä kameralla. – Kierrättäminen on elämäntapakysymys. Loimi-Hämeen Jätehuolto aloitti keväällä jätepisteiden valvonnan muutamalla kameralla. Sytytysvälineinä oli neljä bensiiniä sisältänyttä polttopulloa, jotka vastaajat valmistivat yksissä tuumin. AIHETTA JUTTUUN: Soita: Toimitussihteerimme puhelinnumero on 02-762 6035 UUTISET Torstaina 21 elokuuta 5 VIIK ON TÄRPPI FLORIDANLEIKE 8 80 sis. Kuvista on tunnistettu kymmeniä väärinkäyttäjiä, joiden kotiin on lähtenyt ekstralasku. He avustivat ulos myös naisen, joka ei olisi kyennyt pelastautumaan omin avuin. Euromarketin pisteellä asioinut paikallinen mies ihmetteli, miksi ihmiset käyttävät kierrätyspisteitä väärin. Loimi-Hämeen Jätehuolto kierrättää valvontakameroitaan eri jätepisteissä. Kun sen ottaa tavaksi, siitä tulee automaattista. Sähkölaitteet, rautaromut ja kotitalouden ongelmajätteet voi viedä jäteasemalle maksutta ja muusta sekajätteestä peritään maksu määrän ja laadun mukaan. Talossa olleet miehet havaitsivat savua ja lähtivät liekkejä pakoon. Polttopullojen heittämisen jälkeen vastaajat poistuivat paikalta autolla. Kaikki muu roina, kuten kodinkoneet, huonekalut ja rakennusjäte, tulee viedä Loimaan jäteasemalle sen aukioloaikoina. Jutun käsittely jatkuu käräjäoikeudessa vielä huomenna perjantaina. Haastehakemuksen mukaan vastaajat sytyttivät kesäkuun alussa tahallaan tuleen Virttaan keskustassa sijainneen vanhan omakotitalon
On hämmentävää lukea näitä pohdintoja. Tavallista arkea on hyvä elää. Kotimaiselle teollisuudelle koneiden ja laitteiden muoviosia valmistava yritys on jo osittain siirtynyt uusiin tiloihin. Minun sukupolveni sai onneksi tehdä työtä miettimättä erilaisten tukien vähenemistä. Omasta arjestaan on syytä tehdä hyvä. Olen voinut palata lomalta työhön ja aloittaa tutut, rakkaat arkirutiinit, välillä raivostuttavat rutiinit. YRITÄN opettaa nuorilleni, että kaikenlaisen työn tekeminen kannattaa. Se on tarkoitus siirtyä tuottamaan valmiimpia, asennettuja kokonaisuuksia, Koivisto kertoo JKR-muovista. Viettää laimeaa arki-iltaa, jolloin ei tapahdu mitään. Täysin valmiiksi teollisuusrakennus tulee ensi kesäkuussa. Mitä arki on. Ilmoitin isälleni, etten mene kirjoituksiin. Viisas isäni perusteli hyvin rauhallisesti, miten arki jatkuu kaikesta huolimatta, miten minä olen lukenut ja valmistautunut kirjoituksiin, enkä voi heittää hukkaan sitä työtä. Kyseessä on Kartanomäenkadun teollisuuskiinteistö Oy:n muutaman miljoonan euron projekti, jossa rakennetaan noin 4 600 neliön ja kuuden metrin korkuinen halli teollisuutta varten. Helsingin Sanomien yleisönosastossa velloo jatkuva keskustelu, kannattaako tehdä työtä, vähenevätkö erilaiset tuet, jos työskentelee liian paljon. Samalla yrityksen kaksi erillistä toimitilaa kootaan yhden katon alle. Se on Suomen Kielen Perussanakirjan mukaan muu päivä kuin pyhäpäivä. Leveys on pysynyt 43 metrissä, mutta pituus on tuplaantunut 108 metriin. KIRJOITTAJAVIERAS 6 Torstaina 21 elokuuta TALOUS TÄLTÄ SIVULTA: – Hallin tarkoitus on myös toimia muuten paikallisen kasvun takeena, turvata nykyiset työpaikat ja huomioida kasvun edellytykset. Hän oli oikeassa. Pidän tästä ajatuksesta. Muita yrityksiä – Halusin, että on jotain, mitä ei voi viedä Kiinaan, Koivisto hymähtää, tarkoittaen lähes kahden ja puolen kilometrin edestä maahan iskettyjä teräsbetonipaaluja. – Hallin tarkoitus on myös toimia muuten paikallisen kasvun takeena, turvata nykyiset työpaikat ja huomioida kasvun edellytykset, Koivisto selvittää. JKR-muovi on tänä vuonna palkannut uusia työntekijöitä ja mahdollisesti vielä lisää palkataan. ARKI ja työ on pelastanut minut useampia kertoja elämäni aikana. Voi opetella hyväksymään hitaan arkipäiväisen elämän. – Se on noussut hyvää vauhtia, aikataulussa on pysytty. Tämä noin 2 300 neliön tila on vielä hieman kesken. Ei aina tarvitse tapahtua. Halli on P1, eli vaativinta, paloturvallisuusluokkaa ja energiaystävällinen. ”… sillä mitään ei ole suurempaa kuin työtä tehdä ja rakastaa”, lauletaan Pekka Simojoen hengellisessä laulussa. Arjen ylistys Olen etuoikeutettu. Eihän se niin mene, koska elämä on yhtä arkea. Arki ja työ vähentävät mielestäni nuorten ajelehtimista. Ylioppilaskeväänäni sisareni loukkaantui auto-onnettomuudessa vaikeasti. Rakentajat ovat paikallisia ja kokemuksen kautta hyväksi havaittuja, Koivisto kiittelee. – Maa oli aika pehmeä, hän jatkaa. Tehdä arkisia askareita kuten eilen. Viikkoon mahtuu hivenen enemmän arkipäiviä kuin pyhiä. Nuoret haluavat actionia koko ajan, mutta ihmisen on myös hyvä uskaltaa ikävystyä. On ollut päiviä, jolloin olisin antanut mitä vain, niin kuin on tapana sanoa, jos olisin voinut palata arjen yksitoikkoiseen harmauteen. En ole voinut palata. – Itseasiassa, kun paalutuskone tuli tontille, puhelimet alkoivat soida, Koivisto toteaa. Juha Koivisto ja Kurikan Elementtirakennus Oy:n Tuure Lapiolahti tutkivat takana näkyvän hallinpuolikkaan piirrustuksia. – Yritys kasvaa asiakkaidensa mukana. Jotkut arvottavat töitä hyvin rankasti, tiettyjä töitä ei kannata ajatellakaan. Kuivempi kesä olisi tosin ollut parempi. Oppii uusia asioita ja arkeen tulee ryhtiä, kun nousee aamulla ylös. Halliin on jo tulossa yksi vuokralainen ja itse asiassa hallin rakentaminenkin lähti toimintaansa laajentavan JKR-muovin tarpeista. Uusi teollisuushalli nousee ysitien viereen Loimaa Kimmo Gustafsson Valtatie yhdeksää ajava ei ole Loimaan sisääntuloramppien luona voinut olla huomaamatta tien vieressä olevalle tontille nousevaa rakennusta. Pisimmät paalut ovat neljätoistametrisiä. Arki ja työ kuuluvat yhteen. Rakennettavat tilat ovat asiakasräätälöityjä, teollisuuskiinteistön Juha Koivisto kertoo. KIMMO GUSTAFSSON. Puoliksi jaetun hallin toisella puoliskolla on jo JKR-muovin työntekijöitä ja kalustoa. Se ei ole aina nuorelle helppoa. – Kyse ei ole tosin pelkästä hallista, vaan korkeus mahdollistaa kaksikerroksisen rakentamisen. Rakennukseen on lisäksi tulossa kaukolämpö ja sitä on jossain määrin saatu rakennettua. Lämpöä ei pääse sisään, eikä ulos. Saa nousta aamulla ylös, valmistautua työpäivään, yrittää tehdä työnsä riittävän hyvin ja palata kotiin. Rakennus oli alunperin kaavoitettu JKR-muovin tarpeisiin, mutta viime vuoden syyskuun ensimmäisten piirrosten jälkeen tilan koko on muuttunut. Itse asiassa on suurenmoista, jos ei tapahdu mitään ihmeellistä. Tilaa on JKR-muovin lisäksi vielä parille, kolmelle yritykselle ja tilasta kiinnostuneiden kanssa keskusteluita onkin viety esisopimusvaiheeseen. Tuure Lapiolahti ja Juha Koivisto tutkivat piirustuksia. Opiskelija saa kesätöissä kokemusta, ja eläke karttuu muutamia senttejä. Kun lukee aikakauslehtiä, tulee sellainen olo, että vain viikonloppuna ja lomalla voi ja kannattaa elää. – Kyse ei ole tosin pelkästä hallista, vaan korkeus mahdollistaa kaksikerroksisen rakentamisen. KIRJOITTAJAVIERAS Kirjoittaja on Forssan ammattiinstituutin lehtori Päivi Nummela Minun sukupolveni sai onneksi tehdä työtä miettimättä erilaisten tukien vähenemistä. Paluu muuttuneeseen arkeen tapahtui vähitellen. Siellä jossakin siintävät nuoren eläkepäivät
Maksutulot kattavat vain kymmenesosan päivähoidon menoista. Ajassamme täytyy olla jotain perusteellisesti pielessä. Patikointipolkuja ja kuntoilureittejä löytyy muualtakin ja Alastarolla hyvin läheltäkin Virttaankankaan alueelta, Heikkilä sanoo. Mätää olisi Maisaarensuolla on helppo nähdä, että sinne aikanaan viedyt lankut myös kasoissa alkavat olla aika pehmeitä. Sosiaalilautakunta hyväksyi uudet laskentaperusteet, joiden mukaan maksun enimmäismäärä on kokopäivähoidossa olevasta nuorimmasta lapsesta korkeintaan 233 euroa kuukaudessa. Suolla on pesinyt aiemmin kalasääskikin, mutta ihan viime vuosina tämä talvet EteläAfrikassa viettävä uljas lintu ei ole asettunut kesäasukkaaksi suolle. Maisaarensuon asukkaita ovat muun muassa myös kurki, liro ja kapustarinta. – Urakoitsija, Virttaan erä ja luonto, on rahansa saanut, mutta siltä jäi työ kesken, Alastaron kunnanjohtaja Matti Tunkkari selvittää. Suot ovat useimmiten täällä Lounais-Suomessa edes jotenkuten erämaan oloisia alueita. Alastarolainen lintuharrastaja Heikki Heikkilä pitää jopa hyvänä, että hanke ei siinä suunnittelussa ylimitoituksessaan toteutunut. Esimerkiksi lyhytaikaisen laitoshoidon asiakasmaksun enimmäismäärää on korotettu niin, että siitä peritään 30,3 euroa per hoitopäivä. Sosiaalilautakunta hyväksyi uudet vanhustenhuollon palvelumaksut. Grön kuvailee laitoksesta jokeen valutettavaa vettä normaaliolosuhteissa juomaveden väriseksi. Menojen on arvioitu kasvavan 5,5 prosenttiyksikköä. Maksuja on tarkistettu viimeksi vuonna 2002. Valtakunnallisen soidensuojeluohjelmaan kuuluvalle suolle oli tarkoitus rakentaa 1990-luvun puolivälissä laajahko pitkospuuverkosto lähinnä matkailutarkoituksiin. – Yleensähän sanotaan, että kyllä soita ja metsiä riittää, mutta kovin usein on kolhittu tai revitty nykymaailmassa. Alimmat kuukausimaksut ovat 21 ja 6 euroa per lapsi. – Meillä on sinänsä rajalliset mahdollisuudet tehdä pitkospuita. Teoriassa on hänen mukaansa mahdollista, että joku on kaatanut viemäriin suuren määrän jotain mustaa nestettä, jonka väriä puhdistuslaitos ei täysin pysty kirkastamaan. Tämä olisi kelvannut lintujen tarkkailuun. Siitä on saatu valtion omistukseen jo runsaat 80 prosenttia. Natura-alue onkin tarkoitus säästää jälkipolville luonnonsuojelulain turvin. Loimaan vesihuoltolaitoksen johtajan Jouko Grönin mukaan Kokemäenjoen vesiensuojeluyhdistys tarkastaa puhdistamosta lähtevän veden laadun kuukausittain pistokokeella. Heikki Heikkilä astelee Maisaarensuon pitkospuilla, jotka tällä kohdin ovat käytännössä liki vain kasa maatuvia lankkuja. – Siinä taisi luonto kerrankin voittaa. Kyllä siellä Loimaan seudulla esimerkiksi Isossa Telkussa kulkiessaan voi kokea erämaamaisuutta. LOIMAA Vanhustenhuollon palvelumaksuja tarkistetaan, koska niistä annettua asetusta on muutettu. – Meiltä lähtevän veden hajua ei erota Loimijoen veteen sekoitettuna, mutta jos putken suulta haistelee, niin vesi kyllä haisee, Grön kommentoi hajuhavaintoja. Puhdistamon oma henkilökunta tarkkailee veden laatua Grönin mukaan päivittäin. Jos jotakin piti tehdä, niin olisi aivan hyvin riittänyt kulkuväylä tieltä suon laiteeseen ja pitkospuita pieni pätkä ja niiden päähän pieni näkötorni. Gustafsson korostaa sitä, että vähänkään luonnontilaisten ja edustavien suoalueiden suojelu on n yt elintärkeätä – ei niinkään se, että niille saataisiin heti pitkospuita. Loimaan Lehden lukija oli havainnut mustaa lietettä ja pahaa hajua jätevedenpuhdistamon vedenpoistoputken kohdalla Loimijoessa elokuun alkupäivinä. Investointiin saatiin 58 prosenttia ulkopuolista tukirahaa. Maisaarensuolla kyse oli noin 15 000 euron suuruisesta työstä. Vaikka viranomaiset pääsääntöisesti kertovat, mitkä erikoisuudet esimerkiksi lintutai kasvimaailmassa tietyillä suojelualueilla elävät, Maisaarensuolta ei haluta kertoa yhdestä uhanalaisesta lintulajista julkisuuteen saakka. Rainer Friman Satakunnan Kansa Vanhustenhuollon maksuihin muutoksia Lasten päivähoidon taksoihin tarkistuksia LOIMAA Lasten päivähoitomaksuja ja niiden perusteita rukataan Loimaalla. Kyllä jotain pitäisi saada säilymään jälkipolvillekin etenkin, kun luonnonrauhalle löytyy varmasti ajanoloon suurtakin kysyntää. Maksujen määräämisperusteena olevat tulorajat nousevat, minkä vuoksi palvelujen käyttäjiltä perittävät asiakasmaksut pääsääntöisesti alenevat. Sosiaalija terveydenhuollon asiakasmaksujen uudistus hyväksyttiin eduskunnassa toukokuussa. Osapäivähoidossa maksun enimmäismäärä on 140 euroa. – Me laskemme, että pitkospuiden ikä olisi vain siinä kymmenkunta vuotta, vaikka kyse olisi Siperian lehtikuusista sahatuista lankuista, aluetta hallinnoivan Metsähallituksen Turun toimiston biologi Laura Lehtonen toteaa. Biologi Johanna Ruusunen Metsähallituksesta kertoo, että alueella on jonkin verran ainakin sen laidoilla vanhoja ojia, jotka tukitaan ennallistamisen yhteydessä edellyttäen, ettei kyse ole rajaojista. Valtion alueilla palveluiden tarjoaminen maksaa ja rahaa on hyvinkin rajallisesti siihen tarkoitukseen Lehtonen huomauttaa. Uusien maksujen käyttöönotto on jo hyväksytty Alastarolla ja Mellilässä. – Suot ovat useimmiten täällä Lounais-Suomessa edes jotenkuten erämaan oloisia alueita. Kun ihmisistä revitään kaikki tehokkuus ja voimanrippeet, se heijastuu erilaisina ongelmina. Puhdistamon lähtevä vesi täyttää lupavaatimukset Loimaa Heidi Pelander Loimaan jätevedenpuhdistamosta Loimijokeen valutettava vesi täyttää Kokemäenjoen vesiensuojeluyhdistyksen elokuussa tehdyn tarkastuksen mukaan ympäristöluvan asettamat puhtausvaatimukset. Maisaareen kaavailtiin liian mittavaa pitkospuureitistöä Urakka jäi kesken ja luonto voitti kerrankin Alastaro Kari Nummila Maisaari on Alastaron Virttaalla pienehkö, mutta lajissaan tyypillinen ja edustava, noin 200 hehtaarin keidassuokompleksi. Viime vuonna kaupungille kertyi lasten päivähoitomaksutuloja 588 000 euroa. Maksukatto on 590 euroa vuodessa, minkä ylityttyä lyhytaikaisesta hoidosta saa periä enintään 14 euroa hoitopäivältä. Kohde kuului osana suureen hankepäätökseen ”Kymppitieltä Kokemäenjoelle”. Maksuja ja niiden tulorajoja tarkistettiin vastaamaan vuosien 2002–2006 kustannuskehitystä ja yleistä ansiotason nousua. Vesiensuojeluyhdistys oli havainnon kanssa samaan aikaan tehnyt vedenpuhdistamosta riippumattoman kaksipäiväisen tarkastuksen puhdistamon lähtevän veden laadusta ja todennut, että se täyttää lupavaatimukset. KARI NUMMILA. Torstaina 21 elokuuta 7 LAINA: TÄLTÄ SIVULTA: PAIKALLISIA Maisaarensuon asukkaita ovat muun muassa myös kurki, liro ja kapustarinta. Yksi iso asia on taloudellisesti alueiden osto tai luonnonarvokaupan piiriin saaminen. Valtakunnallisen arvion mukaan lain muutoksesta johtuen maksut laskevat 48 prosentilla, pysyvät ennallaan 12 prosentilla ja nousevat 40 prosentilla lapsista. Heikki ja Anja Heikkilä ovat löytäneet Maisaaren suon reunalta komean lankkutasanteen. Kuluvan vuoden talousarvioon on kertymää arvioitu 602.000 euroa, mikä merkitsisi 2,4 prosenttiyksikön kasvua. Uhanlainenkin Tarkastaja Esko Gustafsson Lounais-Suomen ympäristökeskuksesta selvittää, että kalasääski vaatii pesimärauhaa oikeastaan huhtikuulta syyskuulle saakka
Kompasteluista viisastuneena hän ei lähde mihinkään ilman valkoista keppiä. Nyt, kolme ja puoli vuotta leikkauksen jälkeen, Lempisen arki on normalisoitunut, ja päänsärkypulveria tarvitaan harvoin. Muutama auto viuhuu ohi. – Tämä on kyllä kaikista pahin paikka kaupungissa. Jatkamme Seppälänkatua kohti keskustaa ja pysähdymme ylittämään tietä. Vilkkaiden teiden ylitykset ovat miehelle hankalia. Valkoinen keppi ilmoittaa kolot, kuopat ja esteet. Täällä ja kotona apua tarvitaan jos tavara vaihtaa paikkaa. Hän kertoo valitsevansa aina mahdollisimman rauhallisen kulkureitin. Lempisen vinkkelistä ihmiset ovat niin kiireisiä, että harvoin ehditään tarjota näkövammaiselle apua. – Se ei ole edes kymmentä prosenttia ihmisistä, jotka noteeraavat valkoisen kepin. Näkövammaisten keskusliitto saa Lempiseltä vuolaat kehut: liitosta mies sai apua kaikenlaiseen arjesta selviytymiseen ja valkoisen kepin käyttöön. Näön osittaisen menettämisen myötä mahdollisuus lukemiseen meni kokonaan. Käymme miehen vakiokaupassa, jossa hän käy leveiden käytävien ja ystävällisen henkilökunnan takia. – Koko ajan mennään eteenpäin. Kävelemme leveää kevyen liikenteen väylää Hirvikoskentien päähän ja suuntaamme Lännentien ali, jolloin Loimaa saa kehuja. – Hirmuisen hyviä nämä alikulut, tulee aina vähemmän vaaratilanteita, mies kehaisee. Valoissa ei ole ääniopasteita, enkä tiedä, ovatko valot varattu. Nyt koneen avulla onnistuu esimerkiksi lehtien hakeminen internetistä, artikkeleiden kuunteleminen sekä sähköpostin käyttäminen. – Tässä on uudet valot, nämä ovat hyvät. Kapuamme toiseen kerrokseen, ja hän käskee koettamaan kaiteen alle. Nyppylät virastotalon portaiden kaiteen alla kertovat. Käsityöverstaassa miehellä on Daisy-soitin, joka lukee hänelle klassikkokirjallisuutta. Nämä naputtavat. 61-vuotias Lempinen opetteli alusta asti tietokoneen näppäinyhdistelmiä, ja urakka oli kova. Juttelemme vielä hetken Loimaan liikennejärjestelyistä. – Kun auto menee ohi, en erota kuljettajaa. Ennen aivokasvainleikkausta Lempinen oli ollut aikaansa tarkasti seuraava mies. Hän menetti aivokasvainleikkauksen seurauksena toisesta silmästä näkönsä kokonaan ja toisesta osittain. – Pistäpäs sinä laput silmille ja toiseen pieni reikä ja koita kävellä, Ilkka kuvaa tilannetta, johon leikkauksen jälkeen piti tottua. Entinen savirappauksia ja uunin muurauksia tehnyt sekatyömies ei voinut enää myöskään tehdä leipätöitään. Hänen mielestään ihmisille pitäisi opettaa reippautta sokean kohtaamisessa. Moni tuttu varmaan luulee, että olen ylpeä, kun en huomaa, mies vitsailee. Tietokonetta paimennetaan näppäinkäskyjen avulla. Eivät nämä loppujen lopuksi hirveän suuria satsauksia ole. Liiton kädentaidon kurssilla Lempinen oppi myös nykyisen työsarkansa, erilaisten harjojen teon. Liikennevaloja kun ei joka säällä erota. Harvalla on niin paljon aikaa, että olisivat siinä näkövammaisen ehdoilla. – Opin tuntemaan muita näkövammaisia, he ovat olleet sellaisia rinnalla kulkijoita. Rohkeasti apuun Kävellessämme Hämeentietä kohti virastotaloa kyselen Lempiseltä, miten ihmiset yleisesti suhtautuvat valkoisen kepin mieheen. – Se ei ole edes kymmentä prosenttia ihmisistä, jotka noteeraavat valkoisen kepin. Tämä on jotenkin turvallinen paikka, mies myhäilee. – Jos lähestyy sokeaa, niin pitäisi sanoa selvästi, että ”Hei tässä on Jukka, tarvitsetko apua?”. – Tuolla on juustot, tuolla on leivät... Kaupunki Ilkan vinkkelistä Loimaa on näkörajoitteiselle melko suopea, mutta viilaamisen varaa löytyy Loimaa Heidi Pelander Loimaalainen Ilkka Lempinen on luvannut demonstroida, millainen Loimaa on valkoisen kepin avulla suunnistavalle. Mies on toiveikas. HEIDI PELANDER. Siellä on kaksi nyppylää toisen kerroksen merkiksi. Virastotalolla Lempinen haluaa näyttää jotain hienoa. Apuvälineistä arjen pelastus Loimaa Heidi Pelander – Kaikkein suurin mun elämän kokemus oli se, että sai sanomalehden taas auki, Ilkka Lempinen kuvaa tietokoneen arkeen tuomaa muutosta. Lempinen kertoo arvioivansa autoista ja muista kulkijoista, milloin hän voi ylittää tien. Lähdemme liikkeelle Lempisen kotoa Vesikoskelta. Lempinen toteaa, että enemmän pitäisi kävellä, kun on lähtemisen pelosta päässyt. Lempinen valmistaa pajassaan harjoja joka lähtöön. – Tuo Ooppelikin kun tuli tuolta, eihän sillä ollut meininkiäkään pysähtyä. Leveällä kevyen liikenteen väylällä Ilkka Lempisen meno sujuu rivakasti. Jatkamme matkaa rivakoin askelin. Varsinkin autoilijat saavan kovan tuomion. 8 Torstaina 21 elokuuta Kuinka mones kerros. – Kyllä siinä vähän aikaa haukkoi henkeä kuin kala kuivalla maalla. Lempinen kehuu kaupungin kevyen liikenteen väyliä hyviksi, tosin välillä madallukset suojateiden kohdalla ovat turhan kapeita. Lähdemme kotia kohti. Saavumme Aleksis Kiven kadun valoristeykseen, jolle Lempinen pitää puheen. Autot suihkivat ohitsemme tasaista tahtia. Ihmispaljoudessa on hankalampaa. Pysähdymme poliisilaitoksen liikennevalojen kohdalla. Kaikesta päätellen Lempinen on kolunnut reitin monta kertaa, mitään epäröintiä ei ole
Jos sinulla ei ole YkkösBonus-korttia, saat sen myymälästä heti mukaasi ilmaiseksi. Urheilussakaan eivät kaikki vielä toimi reilun pelin hengessä saati puhtaalla periaatteella. Silti hän sanoi silti yhä uskovansa, että myös ”ilman nappeja” urheilussa voi yhä päästä huipulle. 02-76368521 MA-PE 7-21 LA 7-18 SU 12-21 1 69 pkt Kokoomuksen poliittisilla puutarhakutsuilla tarjennuttiin ulkonakin, vaikka esiin ei noussutkaan kauhean kuumia keskustelunaiheita. Hänen yksi tehtävänsä on pitää huolta siitä, että RAY:n toimintamahdollisuudet säilyvät. – On tärkeätä, että rahapelien tuotto pysyy suomalaisten omissa käsissä, vaikka EU:ssa tietysti yleisesti toimitaan niin, että tavaroiden ja palvelujen tuottaminen ja myyminen kuuluvat vapaan kilpailun ja liikkumisen piiriin. – RAY:n, Finntoton tai Veikkauksen yksinoikeutta tiettyihin peleihin voidaan perustella vain sillä, että se tuntee vastuunsa pelaamisen sosiaalisten ja terveydellisten ongelmien ratkaisemisessa sekä rahapeleihin mahdollisesti pesiytyvään rikollisen toimintaan. Torstaina 21 elokuuta 9 Kanta-asiakasedut saat YkkösBonus-korttia näyttämällä. Syystäkin on tietysti kummasteltu, että kuinka esimerkiksi taannoin löytyi niin paljon hiihtäjiä, jotka tarvitsivat astmalääkkeitä. Syväsalmi toimi aiemmin muun muassa Opetusministeriön liikuntayksikön johtajana sekä vuosina 2000–2003 Sveitsissä Wadan (Maailman antidopingtoimisto) hallituksen pääsihteerinä. KARI NUMMILA. Ulkomaille valuu silti pelituottoja vuodessa noin 200 000000 euroa. ”Rahapelien valvonta ontuu” Peliongelmat voivat siirtää laitteita silmälläpidettäviksi Loimaa Kari Nummila – Jos muu ei auta ja rahapelilaitteiden aiheuttamia sosiaalisia ongelmia ei muutoin saada hallintaan, saatetaan joutua siirtämään laitteita omiin erityisiin tiloihinsa jatkuvan silmälläpidon alaisiksi. Saarioinen Kebakko 12 kpl/480 g (6,85/kg) 3 29 rs Kariniemen Kananpojan filesuikale hunajamarinoitu 650 g (7,68/kg) 4 99 rs Uncle Ben’s ateriakastikkeet 400 g (4,38/kg) yksittäin 1,95 (4,88/kg) 3 50 yht Portti Keittotai palvikinkkuviipaleet 300 g (8,30/kg) 2 49 pkt Keiju margariini 600 g (3,32/kg) Atria Hiillosmakkara 400 g (4,23/kg) 1 99 ps Apetit wok-vihannekset -pakaste 500 g (3,98/kg) Kukkakaali Suomi 1 89 kg 1 99 rs 2 59 ps Uncle Ben’s kokojyväriisi1 kg hinta ilman korttia 3,89 pkt pkt 2 99 2 prk 1 99 pkt Meira Kulta Katriina kahvi 500 g (3,98/kg) ilman korttia 2,79 (5,58/kg) YkkösBonus-kortilla Rajoitus 2 pkt/talous Uuden sadon sipuli Suomi 89 kg Luumu Stanley Unkari 99 kg YkkösBonus-kortilla Apetit Kermaperunat myös juustoja valkosipulikermaperunat, pakaste 750 g (3,45/kg) Ulkokrysanteemi ruukun halkaisija 17-19 cm 5 95 6 99 kg HK Porsaan ulkofilepihvi marinoitu n. Tilaisuudessa puhuivat myös kansanedustaja Petteri Orpo ja europarlamentaarikko Ville Itälän avustaja Tiina Perho. Syväsalmi työskentelee Brysselissä Suomen pysyvässä edustossa. Tarjoukset voimassa 21.-24.8.2008 Euromarketin kanta-asiakasedut to-su 21.-24.8. 1,3 kg ilman korttia 9,95 kg Atria Naudan jauheliha 17% 700 g (5,70/kg) ilman korttia 5,29 rs (7,56/kg) 3 99 rs Valio Oltermanni tai Oltermanni 17% 450-500 g (7,98-8,87/kg) ilman korttia 5,49 pkt (10,98-12,20/kg 3 99 kpl Valiojäätelö Eskimo jäätelöpuikot 15 kpl/525 g (7,22/kg) 3 79 pkt www.euromarket.fi LOIMAA, Hossinkatu 1-3, puh. On tietysti nurinkurista ja moraalisesti arveluttavaa, jos Raha-automaattiyhdistys kerää yleishyödyllisiin tarkoituksiin rahaa esimerkiksi niin, että nuoret tai eläkeläiset ovat ylipelaamisellaan rahoittamassa merkittävästi jakopottia, erityisasiantuntija Harri Syväsalmi totesi puhuessaan tiistaina Loimaan alueen kokoomuksen poliittisilla puutarhakutsuilla. Pelituottoinahan jaetaan järjestöille vuosittain noin 800 000 000 euroa. – Muun muassa alaikäisten pelaamisen valvonta ontuu paikoin. Syväsalmi arvioi, etteivät urheilussakaan kaikki vielä toimi reilun pelin hengessä saati puhtaalla periaatteella. – Koko ajan lisääntyvät listalla ne maat, joiden oma dopingvalvonta kestää kriittisen tarkastelun. – Koko ajan mennään eteenpäin, eikä esimerkiksi jossakin urheilulajissa jonkin maan edustajat joudu välttämättä enää syömään astmalääkkeitä
– Kyllä sinne rannoille on mukava mennä ainakin katsastamaan, onko tuttuja kavereita liikkeellä. Ei niin suurta olympiahuumaa Alastaro Kimmo Gustafsson Olympiakisoja on jäljellä enää neljä päivää, jonka jälkeen kaikkien aikojen kisat (jälleen) voidaan julistaa päättyneeksi. Suomessa tähän herkkuun aletaan vasta totutella. – Jompi kumpi Teroista tuo mitalin. Pienriistajahdin voi aloittaa jo 10. Yrittänyt muuttaa säätäkin kemikaaleilla, Yli-Urpo jatkaa. Toisin on asia esimerkiksi Ranskassa. Tuomola muistaa, kuinka turpeennostajat vuosikymmeniä sitten tavallaan pitivät yllä luonnonkosteikkoa, kun montuissa oli sorsille hyviä pesintäpaikkoja. Niissä oli yhteensä 18 poikasta, joista taisi tusinan verran selvitä lentokykyisiksi. Tuholaiset pois – Kun ajatellaan vesitai kanalintujen elinolosuhteiden parantamista, niin aivan ensisijaista on Suomen luontoon kuulumattomien villiminkin tai supikoiran jahtaaminen. Pieniä poikasia lienevät verottaneet villiminkit ja saukot. – Tunteenpurkaukset palkintojenjaossa osoittivat, ettei hän ole mikään tunteeton robotti. 10 Torstaina 21 elokuuta Antti Liukas katsoo kisojen kohokohdat uusintana iltaisin. Yllättävänä Ala-Laurinaho pitää Ruotsin heikkoa menestystä, mutta toki kisoista on jäänyt paljon positiivistakin mieleen. Lenkillä ollut Kerttu Ala-Laurinaho kertoo heidän koko perheen seuranneen kisoja innokkaasti. Nythän näyttää siltä, että lähinnä jokitörmiin pesänsä rakentava Euroopan majava leviää saviseudullekin Satakunnan suunnasta. Ne saalistavat ison määrän lintuja ja tuhoavat maassa hautovia vesija kanalintuja. – Aloitin viime vuonna sorsien ruokinnan viljalla tekemällä kakkosnelosista lautan, jota kannattelevat myös polystyreenimuovilevyt. KARI NUMMILA. Uusintoja hän tosin kertoo nähneensä. – Esimerkiksi Evilä. Michael Phelpsin suoritukset ovat Ala-Laurinahon mukaan olleet huippuja, kuten myös seiväshypyn olympiavoittajan ja maailmanennätysnaisen Jelena Isinbajevan. Loimaalainen erämies Aimo Tuomola on jo vuosikymmeniä nuohonnut puronvarsia ja lampareitten laiteita 20. Pekingin suorat lähetykset ovat, tähän mennessä, vetäneet parhaimmillaan yli puoli miljoonaa katselijaa ruudun ääreen. Alastarolla olympialaisia seuraavia ei tosin kovin monta vastaan tullut. Annika Yli-Urpolla taas on ollut niin paljon muuta ohjelmaa, ettei olympiakisoja ole tullut seurattua. Kaupungin omistamalla lohkolla sijaitsi myös ikiaikainen teerensoidin, jota varten voisi muotoilla pienen saaren ja saada teeret ehkä takaisin perinteiselle pelipaikalleen. Edes vielä edessä oleva suomalaisten bravuurilajikaan, keihäänheitto ei saa Yli-Urpoa tai Liukasta televisioiden ääreen suoraan lähetykseen. – Nyt kosteikolle olisi isojakin tulijoita. Jo nykyisellään sadeaikana jopa kesäisin alueella voi nähdä laulujoutsenia sekä muuttoaikoina myös metsähanhia. Yleisradion urheiluruudut ovat kiinnostaneet parhaimmillaan yli 700 000 katselijaa. Suomen vesilintutuotostakin metsästetään täällä vain pieni osa. Suorien lähetysten ajankohta taas oli hankala työssäkäyvälle, toteaa Antti Liukas. Ymmärrystä Tuli Alastarolla sentään vastaan yksi olympiakisoja vahvasti seurannutkin henkilö. – Rannassani on myös yksi telkänpönttö. Kiitokset häneltä saa myös kisajärjestelyt, jotka ainakin kotikatsomoon ovat näyttäneet sujuvan hyvin. Mieleen miehelle on jäänyt soudut ja muut suomalaisten mitalisuoritukset. – Aikaa se on ottanut paljon. SAMPSA HAKALA Riistanhoitaja ruokkii ja jahtaa vasta sitten Pienriistan metsästäjällä oli eilen sesongin H-hetki Loimaa Kari Nummila Metsästys on ikivanhan perinteen siirtämistä sukupolvilta toisille. Mikäli musiikissa olisi olympiakisat, niitä hän kyllä seuraisi. – Kyllä ne sitten kuulee jostain, hän totesi. – Tosi hieno on seurata lintuja. Paljon on puhuttu muun muassa Metsämaalla Keinusuosta, jolla turpeennosto on suurelta osin jo loppunut. – Siitä olisi helppo muodostaa kosteikko, jonka reunalla kulkee tie. Tästä näkyy merkkejä jo Alastaron ja Punkalaitumen reunamilla. – Kosteikkojen perustaminen olisi myös monella tavalla järkevää. elokuuta, olipa ilma sitten millainen tahansa. Kerttu Ala-Laurinaho kehui muun muassa Jelena Isinbajevan hyppyjä. Sen varteen voisi rakentaa pienen lintutornin, josta voisi seurata lintujen elämääaikaisesta keväästä myöhäiseen syksyyn niin kevätkuin syysmuuton ja pesinnän aikana. – Vesilintukannat kuten yleensäkin lintukannat vaihtelevat vuosittain – joiltain osin pysyvä kato näyttää valitettavan todennäköiseltä. Kilpaa nuorena hiihtänyt Annika Yli-Urpo vaihtoi urheilun musiikkiin. Hän on tehnyt kovasti töitä, on tunnollinen ja yrittää parhaansa. Tyytyväinen täytyy olla suomalaisten suorituksiin, mutta eihän se aina voi mennä nappiin, toteaa kahden yleisurheilijanuorukaisen äiti Ala-Laurinaho. Tuomola on huomannut, että esimerkiksi Metsämaalla voi vesilintujen hyvin vointia edistää pienillä asioilla. Tuomolan mielestä on hieno asia, että aikanaan melkein sukupuuttoon metsästetty saukko on palannut. Siinä kuoriutui vain kaksi poikasta, joista toinen näytti hävinneen. Telkänpönttöjä kannattaisikin nyt nikkaroida oikein urakalla, sillä näitä tosi terhakkaita lintuja saa näin helposti asutetuksi omiin maisemiin. Näin on käynyt myös Loimaan kaupungin Vapolle vuokraamalla alueella. – Enemmän oikeastaan olen kuullut mitä kaikkea Kiina on tehnyt kisojen eteen. Ei se saalis nyt niin kovin tärkeä juttu enää ole. elokuuta sepelkyyhkystä, joita näyttää riittävän vaikka kuinka. – Oikeastaan tiedän vaan, että sieltä on jotain mitaleja sieltä on tullut, hän kertoo pohdinnan jälkeen. Hän toivookin, ettei urheilijoita vähäteltäisi, vaikka menestystä ei kisoista tulisikaan. Pronssi sieltä voi tulla, Liukas veikkaillee. – Käyn päivät töissä ja täytyyhän sitä nukkuakin, hän toteaa. Ennen se oli elinehto, mutta nyt pitää puhua harrastuksesta, joka tuottaa enemmän henkisesti kuin fyysisesti; toki sorsapaisti maistuu, mutta luonnon parissa voivat henkiset annit olla sittenkin tärkeimmät. Voi tulla kaksikin Suomelle. – Katson senkin uusintana. Entä miten ”ammattilainen” arvioi suuria toiveita herättävää keihäskisaa. Sitten kun tulee pettymyksiä koko miestä vähätellään. Aimo Tuomola on taas kerran tyhjentänyt kaurasäkkinsä Metsämaan Koijoella sorsanmruokintalautalleen, joka täytön jälkeen työnnetään keskiuomaan. Tuomolan lautalla ei ole jatkuvasti kauraa tarjolla, jotta linnut poikaset joutuvat ja oppivat myös etsimään omintakeisesti ruokaansa. Tässä on käynyt kaksi sorsapoikuetta. Hän ei tosin muutenkaan ole urheilun suurkuluttaja. – Yleisurheilua eniten. Jarkko Piironen totesi, ettei kisojen seuraaminen kiinnosta
22 joukkuetta, noin kaksi ja puolisataa pelaajaa ja hyvä fiilis säilyi läpi päivän, vesisateesta huolimatta. Standard manual -luokan voitti Ari-Pekka Tiainen Mikkelin Ampujista, Esa Aronojan ollessa 13, Pasi Toivosen 14, Teppo Nikkasen 21 ja Teemu Ruuhen 23. Lohkosta A:sta jatkoon pyyhälsi Anal Thunder ja Kemppisen Naula, B-lohkosta FC Kylänmiehet ja Ytinryhmä, Clohkosta AC Stonework, D-lohkosta FC Oripää ja Rautakourat, sekä E-lohkosta hallitseva mestari Sportia Loimaa. M-50 1) Kari Seppälä Pohjanmaa 1146…26) Jouko KyläUtsuri 976. M-60 1) Heikki Ikola Pohjanmaa 1174…3)Hannu Rouhiainen 1103…22) Jouko Markkula 1004. Henkilökohtaiset SM-mestaruudet veivät Ritva Kaase ja supersenioreiden luokassa Rolf Leppänen. Ville Uotila tähtäsi omassa luokassaan kahdennelletoista sijalle. RATSASTUS Kisaviikko Ypäjällä 6.–10.8. Laukojille täysi kymppi omista SM-kisoista LOIMAA Loimaan Laukojien viikonloppuna järjestämät haulikko -practicalin SM-kisat toivat kotiseuralle menestystä. S-16 1) Teemu Tattinen 1061…3) Iida Onnela 990. Osanottajamäärä ylsi lähes kahteensataan kilpailijaan. Pitkä sivurajaheitto puolesta kentästä maalille, jossa korkeimmalle nousi Oripään mies ja pallo reppuun. Nopeimmat olivat niin tyytyväisiä, että ilmoittautuivat jo ensi vuodenkin turnaukseen, vaikkei siitä mitään olekaan vielä päätetty. Kausi alkaa kotiottelulla 13.9. Pitkä päivä päättyi lopulta FC Oripään juhliin, joka kaatoi loppuottelussa somerolaisen AC Stoneworkin lukemin 2–1. Viidessä eri alkulohkossa, joista lohkovoittajat, sekä 3 parasta kakkosta jatkoi puolivälieriin. Turnauksessa pelattiin kaiken kaikkiaan 46 ottelua. Petri Tattinen huipputulokseen lääninmestaruuskisoissa Hirvenjuoksu Arja Markkula Hirvenjuoksun lääninmestaruuskisoissa Alavudella Alastaron Petri Tattinen ylsi huipputulokseen miesten yleisessä sarjassa pistemäärällä 1 171 voittaen ylivoimaisesti sarjansa. Edes tuloksellisesti huonosti menneet pelit eivät hyydyttäneet Ofan Lasinilkkojen, Raunistulan Mirrien, eikä FC Spedejen hymyä. LoPS Openissa potkittiin nahkakuulaa 22 joukkueen voimin. jolloin vastassa on Rauman Lukon B92-joukkue. Rockets B92 aloitti kautensa turnausvoitolla Jääkiekko Tapani Korvenpää Rockets B92 järjesti lauantaina jo yhdeksännen kerran FSuotimet Turnauksen, jossa aina näin kesätauon jälkeen katsastetaan, mikä on joukkueen kunto ennen vaativia sarjapelejä ja miten yksittäiset pelaajat ovat kehittyneet kesän punttisali-, juoksuja loikkaharjoituksissa. Luokka 30a, Prix de Mustangrehu, alueluokka helppo B:3, 22 lähtöä, 6 sijoittuu: 1) Mervi Sormaala / Nanna Z 2085 (POM) 307/63,958, 4) Anne-Mari Eklund / Perfetto (YR) 300/62,500. Torstaina 21 elokuuta 11 URHEILU TÄLTÄ SIVULTA: Kaikkiaan kilpailuun osallistui yhteensä yli 100 ampujaa, Suomesta, Ruotsista, Norjasta ja Virosta. Kaksi kilpailijaa hylättiin vääränlaisten patruunoiden vuoksi ja yksi turvallisuusrikkeestä. osakilpailu, kansallinen vaativa B FEI joukkueohjelma junioreille, 30 lähtöä, 7 sijoittuu: 1) Emma Tuominen / Vandal (TRS) 535/66,875, 4) Kerstin Nyberg / Marte Meo (YR) 517/64,625, 7) Nina Dunder / Mr.Bas (YR) 510/63,750. Luokka 28, Prix de Putkiasennus Jorma Jokinen, aluekilpailu, helppo B:0,1, 18 lähtöä, 5 sijoittuu: 1) Miia Laitila / Rochelle 1891 (YR) 336/62,222, 5) Krista Hellgren / Kiss Treasure 2015 (YR) 315/58,333. Toiseksi tuli Luja ja kolmanneksi Lännen Kiekko. N-40 1) Maija Vilkkilä KeskiSuomi 1088…11)Arja Markkula 932. Kilpailun johtajan Loimaan Laukojien Matti Rautakummun mukaan seura oli kisojen menestynein, voitettujen palkintojen määrässä mitattuna. Laukojien Henri Hagströmin oli luokan viides. Thunder hävisi semifinaalin AC Stoneworkille, kun taas Kemppisen tie nousi pystyyn rangaistuspotkukilpailussa Oripäätä vastaan. Practical -ammunnassa menestyksen määrää osumien lisäksi aika. Molemmat maalivahdit onnistuivat hyvin. Open luokassa voiton vei Juho Niemelä Range Masterisista. Oripään pojat eivät häkeltyneet, vaan kuittasivat miltein välittömästi. 15) Mika Tatttinen 1089…24) Jarmo Onnela 962. Standard -Luokan voiton vei Vaasan Ampujat -seuran Raine Peltokoski, Loimaan Laukojien Ville Uotilan ollessa 12. SM-hopeaa tuli myös Modified -luokassa joukkueella Jani Lehtonen, Henri Hagström ja Matti Rautakumpu, sekä Standard Manual -luokassa joukkueella Esa Aronoja, Pasi Toivonen ja Teppo Nikkanen. Molemmat joukkueet ovat aina olleet vaikeita vastuksia loimaalaisille ja siksi nyt kauden alussa hyvät tason mittarit. Pronssiottelussa kohtasi Anal Thunder ja Kemppisen Naula. M-40 1) Kalevi Kivipelto Pohjanmaa 1142... Kaikkiaan kilpailuun osallistui yhteensä yli 100 ampujaa, Suomesta, Ruotsista, Norjasta ja Virosta. Finaali oli viihdyttävää alusta loppuun asti. Lääninmestaruudesta kilpailivat hirvenjuoksijat Varsinais-Suomen lisäksi Pohjanmaalta, Keski-Suomesta ja Satakunnasta. Rockets B92 pelaa alkavalla syyskaudellä B-nuorten SMkarsintasarjaa, jossa vastusta riittää: samassa lohkossa ovat muun muassa Rauman Lukko, Porin Ässät ja TuTo Turusta. Kouluratsastus: Junioriderby 2008, lopputulos kahden osakilpailun jälkeen: 1) Patrick Brommels Pele’s Limbo 128,651. Tällä kerralla turnausvieraiksi saapuivat Lauttakylän Luja Huittisista ja Lännen Kiekko Säkylästä. Luokka 32, Prix de Agrimarket, Senioriderbyn 2. Tuloksia sunnuntailta 10.8. Laukojat veivät yhteensä 5 Suomenmestaruusmitalia ja 8 aluemestaruusmitalia eri luokissa. Luokka 30b, Prix de Mustangrehu, alueluokka helppo B:3,27 lähtöä, 7 sijoittuu: 1) Anna Kärkkäinen / Magic Touch (TRS) 319/66,458, 2) Laura Porthan / Rosmo (YR) 317/66,042, 4) Tuuli Pulkkinen / Paladino (YR) 302/62,917. Kotijoukkueen peliä johtaneet valmentajat Tommi Pietiäinen ja Seppo Paukkio olivat turnauksen jälkeen tyytyväisiä joukkueen otteisiin. Järjestelyt toimivat hyvin, eikä suuria kommelluksia sattunut päivän aikana. URHEILUTULOKSIA LEHTEEN: Toimituksen sähköpostiosoite on toimitus@loimaanlehti.fi. M-70 1) Helge Knuutila Pohjanmaa 1081…14)Heikki Tattinen 934…15)Aarno Jokinen 932. Nuorten sarjassa kilpaileva Teemu Tattinen voitti myös sarjansa tuloksella 1061 pistettä. Kategoria 1 + H, 26 lähtöä, 7 sijoittuu: 1) Anu Korppoo / Lorentso (YR) 410/66,129, 4) Anu Sironen / Kiahan Windfang (YR) 391/63,065. TULOSPÖRSSI KIMMO GUSTAFSSON. M-20 1) Kalle Peltomäki Satakunta 1064…3)Sami Kivistö 1043…4) Tapani Uikkonen 1037…5) Samuli Uikkonen 860. Luokka 31b, Prix de Equitop Myoplast, kansallinen helppo A:2, 27 lähtöä, 7 sijoittuu: 1) Minna Kauppinen / Säkkärän Sälli (TSR) 406/65,484, 6) Rosali Kivitie / Kotilo (YR) 381/61,452, 7) Maiju Liehu / Da Vinci (YR) 380/61,290, 7) Lassi Lehmusto / A.L. Peto (YR) 380/61,290. Tuloksia: M 1) Petri Tattinen 1171 pistettä...15) Mikko Tiainen 988. Ensin Oripää siirtyi 1–0 johtoon pienen flipperin jälkeen. LoPS Open Oripään juhlaa Jalkapallo Mikko Seppälä Vuotuisen LoPS Open -turnauksen korjasi kotiin tänä vuonna naapuripitäjän jalkapallosuuruudet, FC Oripää. Laukojien Jani Lehtosen oma ase hajosi luokan ensimmäisellä stagella, eli ammunta-tehtävässä, mutta hän ylti laina-aseella silti neljänneksi. Pronssiottelukin ratkaistiin lopulta rangaistuspotkukilpailussa, jonka Anal Thunder hoiti nimiinsä lukemin 5–3. Luokka 31a, Prix de Equitop Myoplast, kansallinen helppo A:2. Modified -luokan voitti Petri Runtti oululaisesta Range Masters -seurasta. Turnauksen parhaaksi pelaajaksi valittiin Matti Sauronen Oripäästä ja runner-upiksi Harri Känkänen AC Stoneworkin riveistä. Naisten luokassa tuli kaksoisvoitto, kun Merja Kivimäki ampui hopealle. Pääasia, hauskanpito pallokentällä, oli teemana siitä lipsumatta. Näin suurin pokaali lähti kohti Oripään seutua. Rockets fire: Marko Heino 3+5, Jari Hakala 3+4, Rasmus Kulmala 2+3, Matias Paukkio 0+4, Tomi Korvenpää 2+1, Iko Laaksonen 1+2, Kai Lehto 1+0, Viljo Lindsten 0+1. Toki parannettavaakin löytyi, varsinkin puolustuspeli ja viimeistely vastustajan maalilla olivat vielä kesäterässä. Rockets hallitsi molempia pelejä yllättävän selvästi ja voitti avausottelunsa Lännen Kiekkoa vastaan 7–2 ja toisen pelin Lujaa vastaan 5–3 ja voitti näin koko turnauksen. Stonework tasoitti pelin muutama minuutti ennen loppua. Senioriderby 2008, lopputulos kahden osakilpailun jälkeen: 1) Emma Tuominen Vandal 133,732
Uudet ikkunat, ulkoovet ja lukitus, kaukolämpö. peruskunt. 225.000 €. Taloon juuri valm julkis.uudist. HP: 75.000 . talo jota uudist. Turuntie 14, 32200 Loimaa Puh. Velaton hp 56.000 €. Ypäjällä nimetään merkkihenkilöt Perinteikästä Pertunpäivän tapahtumaa vietetään Ypäjällä jälleen viikonloppuna. Loimaa, Lamminkatu. Samalla tavalla oli yritetty samassa pihassa murtojäljistä päätellen myös toiseen autoon, mutta sen ovea ei saatu auki.. Hyvät materiaalit ja suuri olopih. Hyvä sijoituskohde. Uutta vastaava, 2006 valm. Talo rauhaisalla paikalla metsän laidassa. Kaukol/lattialämm. Paneeli alkaa iltapäivällä kahden aikaan. HP. KERROSTALOKOLMIO 3H+K+SAUNA = 79 m 2 . Tied. kuuluu autokatospaikka ja var. Kaukolämpö, kivilattiat, kahden auton lämmin autotalli. HP: 95.000 . mm. Valm. 110,50 HP: 65.000 . Upea tontti 2000 m 2 . Yv. Metsämaan keskustassa -56 rak. Eteläparveke, näkymät kirkolle. Suuri katettu oloparv. Aivan keskustassa, hissitalon kulmahuoneisto korkealla. H Einola 0400-536547, kohde 528751. Ypäjän Yössä on esiintyjiä torilla ja erilaiset yhdistykset ja yritykset esittäytyvät Perttulantien varrella. HP. 2 h,k,kph 58 m 2 . Loimaa Kauhanoja. 2 h,k,kph 54,5 m 2 . Huoneisto täysin uusittu huippumateriaalein ja yksilöllisin ratkaisuin. PIENTILA Loimaa, Piltola. Turuntie 14, 32200 Loimaa Puh. Sillanalusrock Loimaan pesäpallostadionilla sunnuntaina 24.8.2008 klo 15.00–19.30. 116.000 /tee tarjous. Hp. 2 h,k,kph 62,0 m 2 . 98.500 €. Mäkinen 0400-536941, kohde 530305 ASUNTOKAUPPA TARJOAA: Ostat, myyt tai vuokraat! Valitse tehokas, luotettava yhteistyökumppani! Lisäksi paljon muita hyviä kohteita! Nettisivuillani jo yli 76.000 kävijää! Käy sinäkin tutustumassa kohteisiin! Kohteista ulkoja sisäkuvat! Yli 20 vuoden kokemus alalta! OMAKOTITALO Tervetuloa kaupoille! Hallin Alatie 15, METSÄMAA Ak. Päättyvän kadun varrella omalla suojaisalla 1350m² tontilla -82 rak. 192,50/kk. Mäkinen 0400536941, kohde 538164 Alastaro, Värjärintie. Aivan keskust. v-92. Parveke II-kerros. 5h,k,s,khh n. Peruskuntoinen asunto hissit. Erillisiä huoneistoja 7 kpl, kaikki vuokrattuna. edull. v-54, laaj. Hinta 270.000 . Heti vapaa. Tied. (02) 7622 200 www.loimaankiinteistonotariaatti.. 2h+k+kph = 60 m 2 . Hp. 3,8 ha. krs/kulma-asunto. Naismatkustaja loukkasi rytäkässä olkapäätään ja hänet kuljetettiin Loimaan aluesairaalaan tarkastukseen. Murtomies liikkeellä kaupungissa LOIMAA Itsenäisyydenkatu nelosen pihassa murtauduttiin tiistain ja keskiviikon välisenä yönä autoon kuljettajan puoleisen etuoven lukko murtamalla. (02) 763 1888 R A K E N N U S L I I K E MÄKELÄ OY Rs-pankki: Myynti Rakentaja: www.loimaanasuntopalvelu.com Uusia asuntoja Lemmensillan tuntumassa – muuta nyt mukavaan rivitaloon lähelle marketteja Lemminkäisenkatu 4, Loimaa Huoneistot: 3h + k + s 76 m 2 4h + k + s 93 m 2 Autokatospaikka ja varasto Loimijoen OP-Kiinteistökeskus Väinämöisenkatu 6, 32200 Loimaa • s-posti: etunimi.sukunimi@op.fi www.opkk.fi Matti Mäkinen 0400 536 941 Omakotitalot Kerrostalot Rivitalot Hannu Einola 0400 536 547 Loimaa, Kalevalankatu. HP. Loimaa, Koskenkuja. Rivitalossa 2h+k+s = 65 m 2 Harmaakalliontie, Loimaa Ok-talo omassa rauhassa Kauhanoja Loimaa Siisti talo, jossa keittiö, oloh, 2 mh ja s-tilat n. Kuljettajana ollut 1960 syntynyt mies pystyi väistämään eläimen, mutta väistöliikkeen vuoksi henkilöauto karkasi tien oikeaan reunaan ja kääntyi katolleen. 2h+k+pkh+ph+s+2wc+et., yk. Loimaa, Kulmalankatu. Myös vaihto yksiöön mahdollinen. Hinta 225.000 . 21. Tilan pinta-ala 1,44 ha. Hinta 89.800 . Kokonaisala 7,37 ha tontin lisäksi loppu metsää. Silmät Sydämeeni-esikoisalbumi julkaistiin viime marraskuussa. Hp 59.500 €. 37.500 /tee tarjous KERROSTALOHUONEISTO OMAKOTITALO Myllyojantie 41C, MELLILÄ 3h+k+ph+s+wc+et.=n. Oikotie 144161. krs. KERROSTALOKOLMIO Loimaa, Turuntie 3-5, Kauppakulman talossa. Hulppeat näkymät. Rauhallisella paikalla Siistikuntoinen HIRSIMÖKKI tupa+mh+kk=26 m 2 +terassi 11,2 m 2 Huhtaantie 482, VAMPULA Valm. 29.000 /tee tarjous. Viikonlopun kohokohtia ovat myös Ypäjän tytöksi tai pojaksi ja Ypäjän Pertuksi ja Kertuksi valittujen nimet. Hp 55.000 €. tiiliverh. 1h, lisäksi tontilla on grilli,savustusrakennus ja puuvaja sekä uimalampi. 2h+aula,kell. KERROSTALO Mellilän keskustassa, myydään koko kiinteistö. Sillanalusrock järjestetään 24.8. Hyväkuntoinen asunto, heti vapaa. Myydään tarjousten perusteella, pohjahinta 70.000 . 93 m 2 , lisäksi varasto, tekn.tila ja autotalli, josta käynti ullakolle. Tied. keittiö ja pinnat remontoitu 2006. 119.000 €. Oikotie 183155. Iso ulkorakennus -50 luv., laaj. Samalla paikalliset yhtyeet ovat saaneet esiintymiskokemusta ja tuntumaa tapahtumaesiintymiseen. 98 /kk. Oikotie 146810 ja 182778. Autosta varastettiin CD-soitin. Ensimmäisen Eppujen esiintymisen jälkeen lavalle on noussut nimekkäitä artisteja. 119m²+44m². Venäjän rekisterissä olevalla autolla liikkeellä ollut kolmihenkinen perhe matkasi Porin suuntaan, kun auton eteen juoksi peura. 70 m 2 , 2 kpl ulkorakennuksia. FISKARSSIN TALO Täysin uusitut huoneistot 70 m 2 ja 140 m 2 . Oy Pyssyrinne. Hinta 48.000 . H Einola 0400-536547, kohde 526880. 76.000 /tee tarjous. Autokatos. kell. Oikotie 170904 KERROSTALOHUONEISTO Loimaa Kauppalankatu. Oikotie 171040. Laadukasta asumista palvelujen lähellä. Keskustan hissitalossa 3. Vuokraus päättyy 03/2009. Tontti 2000 m 2 . Oikotie 183252. Asunto nyt valmiiksi vuokrattuna. Huon. Alastaro, Lanttikuja. v-85. Mäkinen 0400-536941, kohde 538401 Alastaro, Költintie. Pertunkaaressa messuillaan sekä lauantaina että sunnuntaina, jolloin yleisö pääsee katsomaan myös lääninrovasti Risto Ahdin vetämää kunnallisvaalipaneelia. Kisan aikana vasta 16-vuotias Sorsakosken tyttö esitti Tampereen esikarsinnoissa kriittiselle tuomaristolle pysäyttävän itsevarman tulkinnan ruotsalaisen Nordmanin kappaleesta Vandraren. Loimaa Luhtikuja 1. Osoitteenmuutokset (02) 762 6016 tai tilaukset@loimaanlehti.fi Väistöliike vei auton katolleen LOIMAA Peuran väistäminen vei auton katolleen ojaan tiistai-illalla kahdeksan aikaan kakkostiellä. Yv. kt, 1h+tupak.+s=45m 2 , 2kk:n vuokravakuus. Tytön tai pojan henkilöllisyys paljastuu lauantai-iltana torilla kello 18 ja perinteiset Perttu ja Kerttu sunnuntaina messuilla noin kello 15. Sillanalusrockin esiintyjäkaarti on ollut mittava. uudehkon yhtiön lähes käyttämätön laadukas päätyas. Lähellä palveluja ja marketteja hissitalossa 2. Peruskunnostusremontti kesken sisältä, osittain ulkoa. perinteisesti sunnuntaitapahtumana. 5h,k,aula,s,ph 130m²+24m². (02) 763 1888 Katso lisätiedot ja kuvat www.loimaanasuntopalvelu.com Ritva Vesanto 0400-329 555 Heli Harteela 0500-977 501 Kysy lisää ja sovi näyttö! Remontoitu päätyasunto hissitalossa, Asema-aukio 77 m 2 Toisen kerroksen toimiva 4h + k, josta ikkunat kolmeen suuntaan. Kokonaispinta-ala 11,3 ha. 1980. Talouskeskus ja peltoa Hannuntie, Loimaa Myydään tarjousten perusteella. Myös joissakin yrityksissä on avoimet ovet. Hissillisen talon ylin (4) kerros. Muina esiintyjinä lavalla nähdään useita mielenkiintoisia bändejä: Curimus, Psychostars, Hollow Heart, The Trousers ja Opintien koulun bändi Tapahtumaan on vapaa pääsy. Hp. -78 rak talo, jota tosi paljon uudistettu, vesikatto, kv-putket, ym. Heti vapaa. 3 h,k,s 70,0 m2. H Einola 0400-536547, kohde 526224 Loimaa, Nurmenpolku. Hyvällä paikalla Kaunismäessä osin alkuperäiskuntoinen asunto. Keittiötä uudistettu, pesuh. Hissitalon 4-kerros. 3h+kk+r =78 m 2 . Messut Pertunkaaressa la 10–18 ja su 10–16. Näin tarjotaan kaikenikäisille paikallisille katsojille mahdollisuus kuulla livenä suomalaisen tähtitaivaan esiintyjiä. Sähkölämmitys, puuhella, takkamahd. korkealla, mistä hienot näkymät viljavainioille. Hp 85.000 €. Lisäksi navetta-/latorakennus sekä varastoja saunarakennukset. HP. Vaaleasäv. Pertti Äikää 0500 320751 Alpo Isokallio 040 821 7345 Vuokravälitys edullisin palkkioin METSÄÄ 7,37 ha. 2 h,k,s,wc 63,0 m 2 . 4/5h,k,s,khh 115m2+73 m 2 . 215 /kk. Tarjoukset 28.8.2008 mennessä toimistoomme. Myös vaihto mahdollinen. käyttövesip.pannu, poltin. KERROSTALOHUONEISTO 2h+k=47 m 2 Kanta-Loimaantie 5B B19, LOIMAA As. oma autokatososake. Kristiina Brask Sillanalusrockiin Tule kaupoille Kiinteistönotariaattiin LOIMAAN KIINTEISTÖNOTARIAATTI OY Turuntie 10, Loimaa p. Peruskuntoinen, mutta siisti asunto. Huvila: tupa, keittiö+saunatila+yläk. Valm. Aivan keskust. Pelto ja talouskeskus voidaan myydä myös erikseen. juuri uusittu. H Einola 0400536547, kohde 535475. Parveke. Myydään tarjousten perusteella. Pellot voidaan myydä erikseen (tukikelpoiset). laatoit. käyttövesip. Puustoinen tontti 2.350 m 2 . Hinta 64.000 . veranta. kerroksen läpi talon ulottuva asunto, mistä hienot pohj-etelä näkymät. 42.500 /tee tarjous. Asunto hyväkunt, mm keittiö, wc ja latt. Hissillisen talon kolmas kerros. KERROSTALOKAKSIO Loimaa Kauppalankatu. v-89. Oy Suojastontie 2. Koenjokeen rajoittuva vehree, osin puustoinen 3700m² tontti. Loimaan Lehti mukavaa seuraa kesälläkin... Oikotie 182733. H Einola 0400-536547, kohde 534241. Hp. 2-3 h,k,s 80,5 m 2 . 2 h,k,kph 59,5 m 2 . 69.000 /tee tarjous Juuri myyntiin tullut! Monien mahdollisuuksien kohde! Upealla paikalla Hirvikoskella! RIVITALOHUONEISTO 4h+k+s=100 m 2 Suojastontie 23 B5, LOIMAA As. Hp 82.000 €. 4h+k+sauna = 108 m 2 . Myös vaihto mahdollinen. H Einola 0400-536547, kohde 538500 Loimaa, Metsämaa. Pesuhuone laatoitettu. Rakennukset sopivat mökkikäyttöön. Kunnosta tästä itsellesi mieluinen koti. Yv. Järjestäjinä Alastaro, Loimaa, Mellilä ja Oripää. Lasitettu parveke, näkymä torille. Hirvikoskella siistikuntoinen Vuokrattavana. Tällä kertaa rokin pääesiintyjänä nähdään Kristiina Brask, joka oli vuoden 2007, eli kaikkien aikojen katsotuimman Idols-tuotantokauden yllättäjä. Ypäjän Yö 23.8. keittiö, pesutilat. talo jota paljon uudistettu -07 mm. siistikunt. Hyvät sijoitusasunnot! Remontoitu! 1h+k+kp+p=35 m 2 As. Hp 106.000 €. kello 18–22 torilla ja Perttulantien varrella. Heti vapaa.Yv. Tontti.1,04 ha, josta osa peltoa. Tilat kahdessa tasossa. Rak. kerros. 42.500 €, H Einola 0400-536547, kohde 537893 Loimaa, Pajukuja. Hinta 69.000 . tilat. Oikotie 150216. s+ph+tal. 12 Torstaina 21 elokuuta Kristiina Brask esiintyy Sillanalusrockissa sunnuntaina. 98,70 /kk. AUTOTALLI JA ALAKERRAN AUTOPAIKKA Loimaan keskustassa. Yv. Oikotie 171710 OMAKOTITALO Loimaa, Mäenpää Koulumäentien päässä. Päivää juhlistetaan niin Ypäjän Yö tapahtumalla kuin kaksipäiväisillä messuillakin. Kivalla paikalla, päättyvän kadun päässä. Olopiha ja parveke. (vanha purettu). Metsänhoitoyhdistyksen arvio. Tosi siistikuntoinen ja näpsäkkä päätykolmio, vm -00. Oy Loimaan Tornitalo 3. v-72. Hyvät taloyht. HP. HP. 5h+k+s = huoneistoala = 155 m 2 . tiiliverhoiltu talo
Kuulalaakeroidut pyörät. 54 Oripää Tapani Piironen tapani.piironen @mototapsa.. Lisäksi kello 13 on huutokauppa, josta voi huutaa itselleen vaikka höyläpenkin, pirttikaluston tai kattopeltiä. 02-762 5100 fax 02-763 2222 ark. www.mototapsa.. Myyntipaikkoja tapahtumaan voi edelleenkin varata. Puffetista huolehtivat Kojonkulman Martat. Lapsille tarjolla on pomppulinna, poniajelua sekä onnenpyörä. Myös Kojonkulma-paitoja ja -kirjoja on saatavilla. Torstaina 21 elokuuta 13 Elotori esittelee kylää Kojonkulman kyläyhdistys järjestää Elotorin sunnuntaina kello 11–15 Kojontuvalla. Elotori ensi sunnuntaina kello 11–15 Kojontuvalla, Kojonperäntie Loimaa. 55-litrainen keruusäiliö. 8–17.30, la 8.30–14 Varusteita erikoisehdoin ajoleikkureihin Leikkuuleveys 45 cm. LOIMAA Aleksis Kivenkatu 9 Loimaa puh. Myynnissä on muun muassa leivonnaisia, käsitöitä, syksyn satoa ja kirpputoritavaraa. 010 19 4396, 010 60 43283, www.mol.fi AVOIMET TYÖPAIKAT. SENIORISKOOTTERIT 3790,+ toim.kulut 50,2190,+ toim.kulut 50,Soita 0400 884 570 UUT UUS ! Alastaro: caddiemaster Loimaa: Venäjän kielen opettaja, fysioterapeutti, kirjastovirkailija, LVI-asentaja, pizzakokki, kauneuskonsultti, kokki, torimyyjä, kynsimuotoilija, levityskoneenkuljettaja, ajoneuvoyhdistelmänkuljettaja,, puhelinmyyjä, tekninen johtaja, perhetyöntekijän sijaisuus, perushoitaja, lähihoitaja, terveyskeskuslääkäri, taksinkuljettaja, hanketyöntekijä, sisustusvalaisinmyyjä, raskaan kaluston huoltomies, leikkikenttäkaitsija, huoltoaseman kassanhoitaja, muut myyntiedustajat, englannin kielen opettaja, ruotsin kielen opettaja, kokki/kreikkalais-turkkilainen menu, englannin kielen kouluttaja, munien pakkaus/kanalatyöt, sähköasentaja, psykologi, työterveyslääkärin sijaisuus, muut keittiöja ravintolatyöntekijät, tuotantotyöntekijä (sähkö-, elektr.ja teletekn.), ammatinvalintapsykologi, lastentarhanopettaja tai lastenhoitaja Mellilä: lähihoitaja Pöytyä: tuotannon työnjohtaja, NC-sahaaja, puutarhan ”tekniikan henkilö”, lastentarhanopettaja, veneensisustuksen työnjohtaja Lisätietoja: Loimaan työvoimatoimisto, puh. Kerää, silppuaa tai puhaltaa taakse. Nälkäisenä ei Elotorilta tarvitse lähteä, sillä myynnissä on muun muassa makkaraa ja muurinpohjalettuja. Kojonkulman perinnepiirin kokoamassa näyttelyssä voi tutustua naisten hattu-, hansikasja käsilaukkumuotiin menneiltä vuosikymmeniltä. Leikkuukorkeuden keskussäätö COLLECTOR 46 COMBI PARK PRESIDENT ST 210 polttomoottoritrimmeri ST 350 kevyt sähkötrimmeri Handyclip kelaleikkuri 270,3800,149,TU LE KO EA JO ILL E! Kangast
150 hengen organisaatiota ja sen toimintaa. Esittelyssä mm. 010 768 5210 Avoinna ark. mittauksia Vastaanotto asuntoautossa GSM 0400 777 842 Perjantaisin Ypäjän Kotinisun tuoreet leivät, pullat Turuntie 19, LOIMAA puh. ELOTANSSIT ILLALLA klo 20 puintipäivän päätteeksi. 0500-741 593. Hakemukset ansioluetteloineen on toimitettava 15.9.2008 klo 15.00 mennessä Loimaan kaupunginhallitukselle osoitettuna osoitteella Kauppalankatu 3, 32200 LOIMAA. marjoja. Valitun on ennen viran vastaanottamista esitettävä hyväksyttävä lääkärintodistus terveydentilastaan. Arvostamme sosiaalisia taitoja sekä kykyä innovatiivisesti ja tuloksellisesti johtaa n. Organisaatiomme osaamisen vahvistamiseksi haemme TEKNISTÄ JOHTAJAA toistaiseksi voimassa olevaan virkasuhteeseen jatketulla hakuajalla. Loimaan sotaveteraanien keppiverstas, jossa tehdään kaikki Suomen veteraanikepit. Loimaalla 14.8.2008 KAUPUNGINHALLITUS Kotisairaanhoitopalvelu A RJA SISKO RISTIMÄK I Mukana laaduntarkkailussa LOIMAAN TORILLA PERJANTAINA 22.8. 050-558 2555 ja kaupunginjohtaja Jorma Kopu puh. ti-to 9-17, pe 9-17.30, la 9-13 TERVETULOA! 6 95 /kg Puodin PAISTIJAUHELIHA Vähärasvainen Kivikylän LAUANTAI/JAHTI palana 6 95 /kg Elotori Kojontuvalla Su 24.8. Lapin HILLAA, AVOMAANKURKKUA 10 kg säkeissä. Liput 5 euroa. TERVETULOA VETERAANITUVALLE Avoimien ovien päivä Veteraanituvalla lauantaina 23.8.2008 klo 9-16 LOIMAAN TORILLA HUOMENNA PERJANTAINA TARJOUS 300 kg erä SIIKLI-PERUNAA ISO KAPPA 5 Kotimaista OMENAA, käsinpoimittua MUSTAHERUKKAA 5 kg laatikoissa ym. Viranhaltijan tehtävänä on vastata teknisen ja ympäristötoimen palvelukeskuksen johtamisesta ja kehittämisestä. 7632 733 Palvelemme Ma sulj. Puh. Hakija voi esittää myös oman palkkatoivomuksensa. 7-18, la 9-15 Yllättävän kätevää! Varmista kevään kukkaloisto! KUKKASIPULEITA TARJOUSHINNOIN PUUTARHAN SYKSY 20 kg 19,90 ULOSHEITTOHINTAAN! Loput varastossa olevat piharakennukset (varastot, huvimajat, savusaunat ym.) KUMISAAPAS Jalas 29,OKSASILPPURI Stiga Bio Quiet 169,-30 % Huop akat e ja puun suoja sävy tetty nä kaup an pääll e! Yleisölle esitellään Veteraanituvalle kerättyä perinne-esineistöä ja kerrotaan mahdollisuuksista, joita Veteraanitupa tarjoaa erilaisten tilaisuuksien järjestämiseen. Ajo-ohje: Loimaalta n. Maksua vastaan on kanttiinissa tarjolla makkaraa, kahvia ja räiskäleitä. 14 Torstaina 21 elokuuta Meiltä saat Bonusta! Meillä hankintasi ovat hyvissä käsissä Kotimainen keltainen PALLOKRYSANTEEMI 5,90 Aleksis Kivenkatu 7, Loimaa p. (02) 7632 030 Uutta pohjoismaista muoto ilua katu kuvaan. Tiger of Sweden -kehysten ostajalle yksiteho linssit -60 € ja moniteholinssit -150 €. Virkaan sovelletaan 6 kuukauden koeaikaa. Huutokauppa klo 13 Pomppulinna, puffetti, makkaran myyntiä, arpoja... 020 510 8200 Hakemukset s-postilla juha.koivisto@vilakone.. 0400-723212 + Hilkka Tervetuloa kaupoille! (kalakaupasta 10 metriä keskitorille päin) HAARAN TAKSVÄRKKIPÄIVÄT la 23.8. Vuoden 2009 alusta voimaan tulevien Alastaron ja Mellilän liitosten myötä asukasluku tulee ylittämään 17.000 henkeä. Kelpoisuusvaatimuksena on virkaan soveltuva ylempi korkeakoulututkinto. klo 11 alkaen Metsämaantie 69 (kylätalon pihamaa) Ruiskuhilaat jyviksi, jyvät jauhoksi, jauhot puuroksi ja puuro lautaselle. 1,5 km valtatietä 9 Tampereen suuntaan ja oikealle Veteraanintielle, jossa pysäköintitilaa. klo 8-12 Kokeisiin mieluiten 12 tuntia ravinnotta CRP Hemoglobiini Kokonaiskolesteroli Kokonaisverensokeri Maksa-arvot Perusverenkuva Senkka Allergiatutkimus (perusseulonta ja erittely) Estradioli Helicobakteeri HIV-testi Keliakiatutkimus Kihtiarvo (uraatti) Kilpirauhaskokeet Kolesterolierittely Munuaiskoe (kreatiniini) PSA (eturauhaskoe) Reumakokeet Testosteroni Osteoporoosimittaus ym. klo 11-15 Myynnissä leivonnaisia, käsitöitä, syksyn satoa, Kojonkulma-paitoja ym. Lamminkatu 3, Loimaa p. Lisätietoja virasta antavat kaupunginhallituksen puheenjohtaja Mika Mutala puh. Hattu ja hansikkaat -näyttely Tervetuloa! Heimolinnankatu 14, Loimaa. Pohjoismaiden johtava ympäristökoneiden valmistaja Wille kokoonpanolinjalle ammattitaitoisia KONEASENTAJIA www.vilakone.. Loimaan Veteraanipuisto säätiö Loimaan Seudun Sotaveteraanit r.y. Loimaan kaupunki on oman seutukuntansa kaupallinen ja hallinnollinen keskus varsinaissuomalaisessa kulttuurimaisemassa. Tarkempi toimenkuva vahvistetaan hakijan koulutuksen ja osaamisen pohjalta. Edellytämme hakijalta hyvää kunnallishallinnon tuntemusta sekä kokemusta teknisen alan johtotehtävistä. Ohjelmassa videoesityksiä ja luontopolku tehtävineen. ja naisjaosto Loimaan Seudun Sotaveteraanien Perinneyhdistys r.y. Myyjä Tuominen puh. Sawisormet soittavat. Tilaa Loimaan Lehti 02-7626016. Kylätorilta myös lahjatavarat ja kirppiksen aarteita etenkin lapsille. Ohjelmaa lapsille ja aikuisille. Vapaa pääsy. Palkka määräytyy teknisen sopimuksen mukaan. Myyntipöydiltä kassiin leivonnaiset, juustot ja syksyn sato. Aiemmin jätetyt hakemukset otetaan huomioon virkaa täytettäessä
Forssan-Loimaan alueen KOL (sotaorvot). 050 3752831. klo 12 alkaa perinteinen levyraati. KUOLINPESÄT ym. sis. 0400 858 947 Fibromyalgiaryhmä kokoontuu ti 26.8. 764 1220 Ankkurin terassilla perjantaina 22.8. klo 15.00 miesten maakuntasarjaa Loimaa-Mynämäki. AU/Jalkapallo P93. Loimaan ja Ympäristön Eläkeläiset ry. klo 12.00, mukana Leo Laulajainen. 0400 635 663 huomenna perjantaina Loimaan torilla Tervetuloa kaupoille! MattoMäkelä Oy Huittinen MATTOJA sopuhinnoin Runsaasti upeita uutuusnarumattoja (kestäviä, pestäviä, täysin pölyämättömiä). klo 18.45 JAHTI 57/1670 Kirja 5 seur. LoPS-01 synt. klo 20-24 THE BOOGIE (M. klo 18.50. Perinneyhdistyksen jäseniä mukaan esittelemään. Harjoitukset ke 27.8. Kootaan laivaja eduskuntamatkamaksuja. Haitulan Maaja kotitalousnaiset. Aloitamme jälleen kuukausikokoontumiset Tuttujen Tuvalla ke 27.8. Avoimien ovien päivä Veteraanituvalla la 23.8. Huom. JR 1 Loimaan Voima 5-7 v. Lähtö urheilukeskuksen parkkipaikalta klo 17.30. klo 18.00. Arvonta joka perjanta i.. puolilta päivin. klo 11. Pihakerho Arjalassa pe 22.8. Lähtö kentältä klo 13.30. Lepola ) BLUES FOR YOU SATEELLA SISÄLLÄ SUURKIITOKSET! ”Farmallimies” Heikki www.loimaanseurahuone.fi TU LO SS A PE 29 .8 . LAPIN LAKKAA ja MUSTIKKAA la 23.8. Pelaajat paikalle klo 17.30. sis. Rummunsuon Martat kokoontuvat ma 25.8. Loimaan Työväentalolla klo 12.00, johtokunta klo 10. Huom! Ilmoita ajoissa jos et pääse. 02-767 6812 Liput 10 Järj. klo 9-16. Kaivappa taas lemppari CD esille ja tule nuokkarille la 23.8. Haaran-Onkijoen Kyläyhdistys: Laulukööri laulelee Kerttulan kaivolla Taksvärkkipäivillä la 23.8. klo 20-0.30 Santakangas & Kaija Tervetuloa! Porintie 739, Orisuo p. 766 9176 LoPS P97. Kerhot alkaa 25.8. Peliliuskat 2 /kpl. klo 14.00. Turnaus Alastarolla la 23.8. Vieraana aluesihteeri Kaija Lehtinen. Kaikki mukaan! Eläkeliiton Alastaron yhdistys. 040-835 7832/Raili Suominen. – FESTIVAL BIGBAND – JELGAVA BIGBAND – Hannu ”UND” Jussi DAS HUBATURES – Jarno Ollikainen ja Särkyneet Sydämmet – Jouni Järve Feat. Nappulaliiga jatkuu tänään Hirvikoskella klo 17.00. P. M A M BA PERJANTAINA Liput 7 ennen klo 24 ilm. vinttitavarat. 762 2477 KARAOKE LAUANTAINA Ravintola KAROLIINASSA Virttaa p. Ei harjoituksia torstaina 21.8. Aiheena fibroseminaari 4.-5.10. klo 14.00 Kitkonpuistossa. klo 20–02 Vesikoski-talo, Nahkalinna, Juvantie 11 Festival Bigband Carlos Del Puerto ja TSMO Bigband Discomotor ja Helen Charkow (pe) Jouni Järvelä Feat Jelgava Bigband Philharmonic Blues Band (la) Yhteistyökumppanit: Järj. Auto laivaristeilylle 25.-26.8. Huom! Aiemmin ilmoitetusta poiketen lähtö la 23.8. Sanna ja Pauliina Loimaa www.pappistenlava.net Niinijoen Seudun kyläyhdistys ry Perjantaina 22.8. Kokoontuminen Forssan Seurakuntatalolla 25.8. klo 17.00 Maija-Liisalla Nokkalantie 10 as 2. Sarjapeli Ruskolla la 23.8. Olen lomalla 30.8.-8.9. alk. P. muuttunut aika. Kuljetus kimppakyydein, lähtö klo 10.00 kaupungin urheilukeskuksesta. PERJANTAI 22.8. Sarjapeli Alastarolla pe 22.8. klo 21-1.30 Marita Taavitsainen & Orkesteri Koivu TANGO, alkeisjatkokurssi Perjantaina ennen tansseja klo 19-20.30 tanssilipun hinnalla Liput 10,TANSSIKURSSI Kävijöid en kesken ARVOTA AN AUTO VIIKOKS I KÄYTTÖ ÖN. Loimaan Seudun Sotaveteraanit r.y. Saari, L. LA Viihderavintolassa Yökerhossa DJ IXS klo 22–04 Liput 5 yökerhoon ilm. Kaikki mukaan! PALJON POISTUVIA MEIKKITUOT TEITA IHOVOITEITA 20 50 % LANCOME, CLARINS, KANEBO, BIOTHERM ´ Kemikalio ELMIRA KY Kosmetiikkaliike ja meikkistudio Vesikoskenkatu 3, LOIMAA p. Parturi-Kampaamo REA Alastaro p. Haaran-Onkijoen kyläyhdistyksen taksvärkkitalkoot pe 22.8. Eläkeliiton Mellilän seudun yhdistys r.y. LP Juniorit. Ypäjällä Pertun torilla. klo 17 alkaen. ym. Tulkaa tutustumaan. yleisurheilukoulu urheilukeskuksessa torstaisin klo 19 LoPS P97. Alastaron turnaukseen kimppakyydein kaup.urheilukeskuksesta klo 11. 9.9. klo 18.00 Kylätalo Kerttulassa. lähtee Loimaalta OP pysäkiltä klo 18.30, Vesikosken kautta Hirvikoski klo 18.35, Mellilän Siwan pys. BigBand Weekend ry LOIMAA Marina Karpova ja dj Ocsid Ennakkomyynti: Loimaan Musiikki Tanssiryhmä Barry’s girls BIGBAND KIDS Vesikoski-Talo la 23.8.08 klo 15-18 Ohjelma: Klo 15 Tapahtuman avaus Klo 15 Tanssiryhmä Tahdittomat Klo 15.30 Pulputinpannu Klo 16 Tahdittomat Klo 17 Pulputinpannu MLL Loimaan kaupungin, Kanta-Loimaan, Mellilän ja Metsämaan yhdistykset Liput 3 €/hlö, 10 €/perhe , ennakko on MLL puistost a liput 10 liput 5 LoPS P97. Torstaina 21 elokuuta 15 VIIVI JA WAGNER SEURATOIMINTAA HUVITILAISUUKSIA RAVINTOLOITA BINGO Metsämaan Kalliohovissa torstaina 21.8. La 23.8. LoPS pojat -96, sarjapeli Raisiossa to 21.8. 2 . Savikki. AU/Jalkapallo P91. Eloisat Laulajat: Harrastemessut ja Köyri lähestyvät. p. Valmistaja paikalla Suomalaiset myynnissä Loimaan torilla pe 22.8. ja Loimaan Veteraanipuisto säätiö. klo 18 Tuulensuun palvelutalossa. Loimaan Seudun Parkinsonkerho järjestää matkan NEUROEXPO-messuille Turkuun la 27.9. Lisäksi jättikokoja 2x3 m, ym. VIIHDERAVINTOLASSA klo 24–04 LOTTA & LUMOUS BIGBAND BILEET LAAJENNETULLA TERASSILLA klo 19–24, mm. Pelit klo 12 ja 13. Mukanaolosi tärkeää. Varsinais-Suomen Sotaveteraanipiirin hiihtäjien "Kesätapahtuma" Virttaan Erä-Veikkojen majalla ke 27.8. klo 19–04 Seurahuone LAUANTAI 23.8. Tiedustelut puh. Tuominen, R. KENGÄT Mikan kenkä Leppihallilla tanssitaan! Lauantaina 23.8. Ilmoittautumiset viim. klo 12.00 alkaen
Rantakukkaa on viljelty pihojen koristekasvina sen näyttävyyden vuoksi. Rakennus paloi pahoin, esimerkiksi tiilikatto tuhoutui lähes kokonaan. Tuli saatiin kuitenkin rajattua, eikä tuli levinnyt esimerkiksi lähellä olleisiin kahteen omakotitaloon. Rakennuksen seinät tosin jäivät pystyyn. Aikoinaan se on löytänyt tiensä suolitulehdusten ja ripulien lääkkeeksi. KESÄN MERKIT Rantakukka loistaa monilla rannoilla niin voimakkaasti, ettei kasvia voi olla huomaamatta. Kantatie 41 vieressä, metsäsaarekkeen keskellä ollut rakennus oli ilmiliekeissä palokunnan saapuessa paikalle. – Kostea maa esti osaltaan leviämistä, Loimaan tulosalueen palopäällikön Pertti Kulmala kertoo. klo 15-18. Yksiköt kävivät paikalla vielä tiistainakin tarkistamassa tilanteen palopaikalla. Paloa sammuttamassa oli yksiköitä muun muassa Loimaalta, Alastarolta ja Oripäästä sairaankuljetus mukaan lukien yhteensä 11 yksikköä ja 37 miestä. Rantakukan pitkänomaiset lehdet lähtevät jopa yli metrin mittaisesta varresta joko vastakkain tai kolmen kiehkuroina. Salama saattoi iskeä rakennukseen ja jäädä kytemään, kunnes maanantai-illalla leimahti ilmiliekkeihin. Letkeää ja epämuodollista vahdinvaihtoa rytmittää Rock´n Roll Cirkus Alastarolta. – Tämä vahvistaa rakennuksen omistajan kertomus, että tilassa ei oltu tehty mitään pariin päivään, Kulmala kertoo. Santtu Ahlman S-Etukortti S-Förmånskort MEIKÄLÄINEN MAIJA TURUN OSUUSKAUPPA 1240 123456 4318 4318 7101 2345 6789 Lehti kutsuu lukijansa Tule tapaamaan Loimaan Lehden uutta päätoimittajaa ja hyvästelemään vanhaa Loimaan Lehden pihaan Kartanomäenkadulle torstaina 28.8. Kulmalan arvion mukaan salama saattoi olla syynä tulipaloon. Paras tuntomerkki on räikeän purppuranpunainen kukinto, joka on kasvin latvaosassa tähkämäisesti. Oripäässä oli sunnuntain ja maanantain vastaisena yönä ukkostanut voimakkaasti. Tilaisuuden isännöivät ja emännöivät Kati Uusitalo ja Seppo Huiku. Tervetuloa!. Paikalla on muutakin Priimuksen väkeä ja tarjolla hernesoppaa sekä kahvia. Rantakukka Vesistöjen rannoilla, kosteikoilla ja ojien varsilla kesäauringosta nautiskelevia rantakukan (Lythrum salicaria) kukintoja näkee etenkin loppukesällä. 16 Torstaina 21 elokuuta Ulkorakennus paloi ORIPÄÄ Vanha ulkorakennus vaurioitui pahoin tulipalossa Oripäässä maanantai-illalla