Aloite on nyt kaupungin päättäjillä, sillä valtion rahat ovat kortilla.
Eikö ole mitään keinoa saada kirkon äänentoistoa kuntoon?
Sivu 4
SANTTU MIINALAINEN
5
U R H E I L U
Gentlemen, START your * engines!
* Hyvät herrat, moottorit käyntiin!
Loimaalainen Jukka-Pekka Ollikainen kisasi Legends-luokassa ja menestyi mukavasti.
Sivu
12
T Ä N Ä Ä N
Yli 120 kuljettajaa kilpaili mestaruuspisteistä kymmenessä eri luokassa Finrace-sarjan avauskisassa Alastaron moottoriradalla viikonloppuna. P1D
TIISTAI 22.5. Ohjaamossa ei ollut autopilottia vaan kapteeni Pentti Niemi.
Anteron sää
Ei voi olla totta, sieltähän tulee aurinko! Se tulee ja kohtelee kevätkohmeista keliä kuin Malkin leijonalaumaa. 2012
Loimaan talousalueen paikallislehti · 98. Liikenneympyrä maksaisi risteykseen 250 00400 000 euroa. alv.. vuosikerta
www.loimaanlehti.fi
Nro 57
KOPIT
U U T I S E T
Sivu
Ammattikoulun risteys huolestuttaa nuoria
Nuorisovaltuusto toivoo ruuhkaiseen risteykseen turvallisuutta. Keli suosi kisoja, joten ajo-olosuhteet olivat hyvät.
"
Matkailupäällikkö Eija Martti:
ILMAILUJA
DC-3 kävi Oripäässä. Myös loimaalaisia oli mukana kahdessa aivan erilaisessa rata-autoluokassa. Kyllä, kyllä, suvi saapuu ja viskaa viileyden kebabkioskilleeeee! Sivu 12
20
Kesätapahtumat lisäävät kotimajoituksen tarvetta tuntuvasti.
Sivu 7
Sivu 6
Irtonumeron hinta 1,50 sis
Aurinko laskee kello 22.25.
PÄIVÄN SANA
22.5.2012 Kerran tulee aika - milloin, sen Herra tietää - jolloin yö on kirkas kuin päivä eikä ilta enää pimene. 14: 7-8
Vanhaa maataloutta kuvina
Suomen maatalousmuseo Sarka valitsi Eurajoen maatalousmuseon tämän vuoden kesäkohteekseen. Silloin virtaavat Jerusalemista elämää antavat vedet. Sak. 14: 9
AJANTIETO:
Aurinko nousee tänään Loimaalla kello 4.27. Yli 1 000 neliömetrin maatalousmuseorakennus on osa Eurajoen kotiseutumuseota. Mukana on monia alueen toimijoita ja ohjelmaa on runsaasti 50-luvun hengessä. Hinnat sisältävät arvonlisäveron 23%.
Päätoimittaja Kati Uusitalo (02) 588 8030 050 555 7526
Toimitussihteeri Sampsa Hakala (02) 588 8031
Toimitussihteeri Tiina Naula (02) 588 8032
Toimittaja Lari Kiviranta (02) 588 8035
Toimittaja Leena Reikko (02) 588 8034
Toimittaja Anu Salo (02) 588 8033
Toimittaja Pasi Salo (02) 588 8036
Ilmoitusmyynti: Myyntipäällikkö Veli-Matti Knuuti Myyntineuvottelija Sari Kaukoranta Myyntineuvottelija Liisa Kivinen Ilmoitusvalmistus Eija Kärkäs
(02) 588 8020 0500 324 939 (02) 588 8024 (02) 588 8021 (02) 588 8028
Ilmoitusten jättöajat: Ilmoitusaineisto on toimitettava lehden konttoriin kunkin numeron ilmestymistä edeltävänä päivänä klo 12.00 mennessä. LL, Saviseudun paikallisin
Loimaalaista jazzia vuonna 1927. Paikalla saa vinkkejä muun muassa ikkunanpokien kunnostuksesta ja siitä, mihin vanhempaa taloa hankkiessa kannattaa kiinnittää huomiota. Ulkomaantilaukset: tilaushinnan lisäksi peritään voimassa oleva postimaksu. (02) 770 2204. NiiniJokiset-päivä su 27.5. Arkkitehti Viri Teppo-Pärnä puolestaan neuvoo vanhojen pihojen ja rakennusten kunnostamisessa. (02) 588 8000, telefax (02) 763 1233. Kolmatta kertaa järjestettävän päivän teemana on tänä vuonna asuminen. Loimaa-seura keittää punamultamaalia, Mellilän kyläyhdistys askarteluttaa lapsia ja järjestää perennoiden vaihtopisteen, Alastaron kyläyhdistys pitää rompetoria ja Loimaan Mannerheimin Lastensuojeluliitto leikittää ajanjaksoon sopivilla perinneleikeillä. Konttori ja toimitus avoinna ma-pe klo 9-16. Rummut Lasse Leino, haitari "Pisi" Helstedt, viulu Leo Lindeman.
Tervetuloa!
MTK-Loimaan Seutu MTK-Mellilä
HIPPO-perheliikuntatapahtuma
Mellilässä lauantaina 26.5.2012 klo 10 alkaen Osuuspankin tontilla. Ilmoitushinnat: Ennen tekstiä 2,21/pmm 3-sivu 2,21/pmm Tekstissä 2,07/pmm Tekstin jälkeen 1,78/pmm Takasivulla 2,20/pmm Etusivulla (modulikoot) 3,65/pmm Kuolin- ja kiitosilmoitukset, kunnalliset ja kirkolliset ilmoitukset, heng.kokoukset 1,78/pmm Määräpaikkakorotus 0,06/pmm Värikorotus yhdestä lisäväristä 0,07/pmm Löytölaari yksityishenkilöiden ilmoituspalsta tiistaisin 5 riviä 7 (sis.alv). Eurajoen museot sijaitsevat Kasitien tuntumassa Rauman ja Porin välillä Irjanteen kylässä, josta löytyy myös toiminnassa oleva Satakunnan vanhin puukirkko. Lyydia Lyyli
TÄNÄÄN
VEIKKO HULKON KOKOELMISTA
23.5.2012 Sinä päivänä Herra on oleva koko maanpiirin kuningas. Hemminki Hemmo 23.5. Musiikista ja äänentoistosta vastaavat loimaalaiset nuoret ja muun muassa Henri Lintula hanureineen. 0200 72822 (mpm/pvm) arkisin klo 6.00-16.00 viikonloppuisin klo 6.00-12.00. Eurajoen maatalousmuseoon on koottu merkittävä vanhaa maa- ja karjataloutta käsittelevä valokuvakokoelma. Tapahtuman juontaa Lassi Lähteenmäki. Painopaikka: Allatum Oy. Eurajoen maatalousmuseo on talkoovoimin rakennettu ja ylläpidettävä maatalousmuseo. Sak. Milloin. Missä. Vastuu ilmoituksista: Lehden suurin vastuu ilmoituksen julkaisemisessa sattuneesta virheestä on ilmoituksen hinta ja muihin lehtiin toimitetusta aineistosta sen valmistusarvo.
Tilaukset ja osoitteen muutokset (Paikallislehdet) tilaukset@loimaanlehti.fi
SANOMALEHTIEN LIITON JÄSEN
(02) 588 8088
ISSN 0358-9161
Kustantaja: Priimus Media Oy. Sähköposti: toimitus@loimaanlehti.fi Ilmoitukset: ilmoitukset@loimaanlehti.fi Tilaukset: tilaukset@loimaanlehti.fi Jakeluhäiriöt: Puh. Tervetuloa liikkumaan!
NiiniJokiset-päivä 50-luvun hengessä
Niinipirtille sisustetaan NiiniJokiset-päiväksi 50- ja 60-lukujen "kyökki ja kammari", josta voi päivän päätteeksi ostaa mukaansa esineistöä ja kalustoa. Niinipirtillä (Pahikaistentie 170) klo 1316.
Mellilän Huovit MLL Mellilän yhdistys
www.loimaanlehti.fi Kartanomäenkatu 4, PL 2, 32201 Loimaa Puh. 2
Tiistaina 22. Tilaushinnat: Määräaikainen 12 kk 121 6 kk 72 4 kk 53,50 Kestotilaus: Laskutusjakso 12 kk 112,30 6 kk 57,80 4 kk 39,30 3 kk 30,50 Irtonumero 1,60 Hinnat sisältävät arvonlisäveron 9 %. Entäpä kuka ja kenen kanssa. Ei ole aiemmin näkynyt pihassammme, raportoi satunnaiseksi luonnontarkkailijaksi itseään tituleeraava Martti Partanen Mellilästä.
Tervetulosanat Pekka Ahokas, MTK-Loimaan Seutu Kirkkoherra Oiva Alanen siunaa käsinkylvön museon pellolla MELA-asiamies Jaakko Mikkolan puheenvuoro Näyttelyamanuenssi Iina Walström, Sarka Runoesitys Leena Mäkelä Polkutraktorirata käytössä Vapaa mahdollisuus tutustua museon näyttelyihin klo 19.30 asti
Kahvi- ja mehutarjoilu
Su 27.5.2012 klo 18.00 Suomen Maatalousmuseo Sarassa
KYLVÖN SIUNAUSTILAISUUS
Mitä. Tapahtuman järjestää NiiniJokilaiset yhteistyössä Onni kutsuu kylään -hankkeen kanssa. Sen näyttelyalueelle on järjestetty monipuolinen 1800-luvulta leikkuupuimuriaikaan ulottuva näyttely. Hän on oleva yksi ja ainoa Jumala ja hänen nimensä ainoa, jota avuksi huudetaan. Ilmestyy tiistaisin, torstaisin ja lauantaisin. Saran ravintolan seinille on nyt koottu näyttely Eurajoen maatalousmuseon kuvakokoelmasta. Toimitusjohtaja Kirsti Kirjonen puh. Eurajoen maatalousmuseon kuvakokoelmaa 15.7 asti Saran ravintolan seinillä.
LUKIJOILTA
MARTTI PARTANEN
Punavarpunen. toukokuuta 2012
NIMIPÄIVÄT:
22.5. Puffettikin on katettu 50-luvun henkeen: paksun pullaviipaleen päälle sipaistaan kunnon kerros voita
Alustava bussireitti: Virttaa Siilinpesä - Alastaro Nordea - Hirvikoski apteekki - Loimaa OP/Kela - Forssa Autokeidas - Helsinki/Vantaa lentoasema Varaus: Ennakkomaksu 250 /hlö 31.5.2012, loppumaksu 3.8.2012 Lentoaikataulu: Helsinki Dubrovnik klo 08.10 10.10 AY181 Dubrovnik Helsinki klo 18.50 22.50 AY184 Peruutusehdot erikoismatkoilla: · yli 31 vrk ennen lähtöä 60 /hlö · 31 vrk-14 vrk ennen matkan alkua 200 /hlö · 14 vrk 48 h ennen matkan alkua 50 % matkan hinnasta · alle 48 h ennen matkan alkua 100 % matkan hinnasta. Vehreä luonto, jylhät lahdenpoukamat ja idylliset pikkukaupungit hurmaavat tunnelmallaan.
Aleksis Kiven katu 11, puh. Kaikkien osallistujien kesken arvotaan polkupyörä sekä kypärälahjakortteja. Kovakuntoisimmat voivat kiertää Pyhäjärven 75 kilometrin mittaisen lenkin tai Köyliönjärven ympäri kulkevan 30 kilometrin reitin. pantit 0 0,90 (6,11 l)
Tarjoukset voimassa ti-ke!
4
95
kpl
0,50/k 0,50/kg, ilman kor tt a 1,49/ps (0,75 /kg ) 0,50/kg, ilman korttia 1,49/ps (0,75/kg) 0/kg, ma kortti ttia 49/ps (0,75 /kg ,75/kg
1
00
ps
-32 %
11,25-15,00/ 11, 25-15,00/kg, yksittäin ja 11, 25-15,00/kg, yksit t 11,25-15,00/kg, yksit täin ja sittäi ilman korttia 2,95-3,15/pkt (14,75-19,67/kg)
4
50
2 pkt
-2328 %
12
48
8 pack
-10 %
Ilman korttia 13,92 pkt 4,27 l sis. mennessä Lisämaksusta: 1-hengen huone 135 Hintaan sisältyy: bussikuljetus kotimaassa reitin mukaisesti, Finnairin lennot (Helsinki Dubrovnik, Dubrovnik Helsinki), majoitus 2 vrk Grand Hotel Park 4*, Dubrovnik ja 3 vrk Hotel Punta, Vodice puolihoidolla (ruokajuomat eivät sisälly Buffet-illallisiin), päivittäin lounas tai muu ohjelmassa mainittu ruokailu retkien aikana, bussikuljetukset kohteessa, suomalaisen matkanjohtajan ja tulkin palvelut, oppaan palvelut Dubrovnikissa, Splitissä ja Trogirissa, koko Montenegron matkan ajan ja Sibenik-Krkan kansallispuistossa. 040 1399930 sp. Kroatian ruuissa maistuu Italiavaikutteisuus. 7-21, la 7-18, su 12-18
VEROVINKKI Huovinpyöräilyä Lahjoita verovapaasti helluntaina
Huovinpyöräily täyttää 40 vuotta, ja sunnuntaina pääsee Pyhä- ja Köyliönjärven sekä Vampulan lenkeille aamuvarhaisesta lähtien. Kaikki matkaan liittyvät tiedustelut ja varaukset: Matka-Viitala 02766 9294, Heimolinnankatu 8, Loimaa, Avoinna mape klo 917 Toimistomaksu 5 /varaus, info@matkaviitala.fi Nettisivut: www.matkaviitala.fi
Jos kolmen vuoden aikana annettujen lahjojen arvo on 4 000 euroa tai enemmän, lahjansaaja joutuu maksamaan lahjaveroa. Ensimmäisessä veroluokassa, johon kuuluvat muun muassa lapset ja lastenlapset, lahjaveron määrä on asteikon mukaan 716 prosenttia lahjan arvosta. (02) 7636 410 jyrki.koenkyto@k-supermarket.fi ark. Säkylässä matkaan voi lähteä Säkylä-hallilta, Köyliössä Kankaanpäästä, Pöytyällä Yläneen kirkonkylältä Hinnerjoen tiehaarasta ja Huittisten Vampulassa Matkusjoen tiehaarasta. Tiistaina 22. Jos saat lahjaksi samalta henkilöltä useita lahjoja, lahjojen yhteenlasketun arvon on jäätävä alle 4 000 euron kolmen vuoden aikana. Huovinpyöräily su 27.5. Vähemmän ajaneille ja koko perheelle löytyy lyhyempiäkin vaihtoehtoja. liikuloimaa@gmail.com Fb Liikuntakeskus-KuntoKulma www.liikuntakeskuskuntokulma.fi
Painettua sanaa 97 vuoden kokemuksella.
www.loimaanlehti.fi. (norm. Koska lahjaveroasteikko alkaa vasta 4 000 eurosta, veron määrä jää käytännössä helposti alle 10 prosentin. Kuten ei muissakaan Huovinretken tapahtumissa, ei pyöräilyssäkään pueta numerolappua eikä oteta aikaa. Pääkaupunki Dubrovnikin vanha kaupunki kuuluu Unescon suojelukohteisiin. Ilmoittautumis- ja kirjaamispisteet avoinna klo 913. Montenegron Rivieraksi kutsuttu rannikko on kuuluisa kauneudestaan. Esimerkiksi kumpikin vanhemmista voi lahjoittaa lapselleen 3 999 euroa ilman, että lahjoja lasketaan yhteen. päivän retki jylhävuoriseen Montenegroon, jota halkoo mahtava Euroopan suurin Tarajoen kanjoni. Sisäänpääsymaksut: Rector´s Palace, Fransiskaaniluostari, Naronan argeologinen museo, Sibenikin katedraali, Krkan kansallispuisto, Kamerlengon linnake ja Diolectianuksen palatsi, Neretvan jokiretki Stradinista Stradinski bukiin ja Krka-joen suurimmille putouksille. Merja-Liisa Huolman-Lakari Veronmaksajat
SINÄ JA PERHEESI KUNTOILETTE NYT EDULLISESTI!
-jopa alle 14 /kk 1000 eurolla saat:
PERHEELLESI (2 aikuista ja 1 nuori 15-alle 18 v.) VIP-jäsenyyden 2 VUODEKSI. Ohjelmaan sisältyy mm. pantit 1,20
LOIMAA
Tervetuloa mukaan Loimaan Lehden lukijamatkalle ihastuttavaan VIIMEINEN TUS! KROATIAAN 3.-8.9.2012 (ma-la) KUULU
Kroatiassa voit nauttia kristallinkirkkaista vesistä, sisämaan alavista tasangoista ja metsien peittämästä vuoristosta. toukokuuta 2012
3
HEI ME MUUTETAAN!!
ARLA
POHJANPOIKA 1 kg, 2 kpl/talous
VESIMELONI
kokonainen, Espanja
5,95/kg, ilman korttia 7,35/pkt (7,35/kg) /kg)
5
95
kpl
-19 %
0
Snellman 150-200 g
99
kg
LOUNAS LOUNASANNOS MA-PE KLO 11-14
S Sunnuntai i
ERIKOISVEHNÄJAUHO
2 kg
OHUEN OHUET KINKKU, PIPPURINEN KINKKU JA KALKKUNAFILEE
KARHU 8-PACK -PACK P
8 x 0,33 s sis. 02 588 8088
VIP-JÄSENYYS SISÄLTÄÄ: ainaisjäsenyyden, kuntosalin sekä ohjattujen tuntien rajattoman käytön kaikille kolmelle.
urvit kohdilleen ja ru "K ista ran
teese en"
Älä nyt jää rannalle makaamaan! Tervetuloa tutustumaan ja VIP-jäsenyys hakemaan viimeistään 15.6.2012.
LIIKUNTAKESKUS KUNTOKULMA
Kauppalankatu 5-7, 32200 Loimaa (Käynti Koulukujan puolelta) Avoinna ark. Alle 4 000 euron arvoisesta lahjasta ei lahjansaaja maksa lahjaveroa. VIP 659 /1 hlö/vuosi)
OIKEA OSOITE VARMISTAA SULAVAN LEHDENJAKELUN Mikä sinun osoitteesi on?
Tilaajapalvelu p. Eri henkilöiltä saatuja lahjoja ei lasketa yhteen lahjaverotuksessa. 14-19 Magneettikortilla 05.30-23.00 Puh. Alle 4 000 euron arvoinen lahja on veroton riippumatta siitä, ovatko lahjansaaja ja -antaja sukulaisia keskenään tai mikä on heidän välinen sukulaisuussuhteensa.
Matkan hinta: 1.358 /hlö/H2 (minimi 36 matkustajaa), 1.466 /hlö/H2 (minimi 28 matkustajaa) Sitovat ilmoittautumiset 25.5. Esimerkiksi 17 000 euron arvoisesta lahjasta rintaperillinen maksaa lahjaveroa 1 010 euroa. Jos esimerkiksi isä antaa pojalle lahjaksi 3 999 euroa 31.5.2012, hän voi 31.5.2015 antaa seuraavan kerran verottoman lahjan. Lahjaveron määrään vaikuttaa lahjan käypä arvo sekä antajan ja saajan välinen sukulaisuussuhde. Jokainen saa valita vauhdin ja matkan itse
Vaikka vaihtaisimme paikkaa lähemmäksi kaiuttimia, se ei paranna asiaa. Epäonnistumisten myötä oppii uusia asioita, eivätkä ne enää välttämättä toistu, kun tietää, mitä on tapahtunut ja asian oppii tekemään uudella tavalla. Negatiiviset asiat tuntuvat usein voimakkaammilta kuin positiiviset, mutta positiivisiin asioihin voi oppia keskittymään jos vain haluaa. Lapsilla on oikeus käydä koulua ilman maksua. Tämä on kuitenkin aikamoinen yleistys. KU
TOIMITTAJALTA
OPINTIELÄISIÄ
Hymyä! Klik
Valokuvien katseleminen on lapsesta asti ollut yksi lempiharrastuksistani. Mielestäni tämänkaltaisia oppilaita pitäisi huomioida enemmän, jotta heidän mielenkiintonsa koulunkäyntiin säilyisi ja he saisivat haluamiaan tuloksia koulussa. Harvemmalla meistä. 4. Kuvia napsitaan monenlaisilla laitteilla, ja kun kuva on ottajan mielestä huono, se poistetaan bittiavaruuteen. Lista jatkuu loputtomiin. Vaaranpaikat tunnetaan. Kaikkia onnettomuuksien seurauksia ei voi mitata edes rahassa. Vanhat mustavalkoiset valokuvat ovat kauniita ja tunnelmallisia. Emme kuulleet esimerkiksi uskontunnustusta tai Isä meidän -rukousta. Martta-täti, Eino-eno, Lempi-serkku. Oikeus melkein mihin tahansa. Vielä hanke ei ole valmis, mutta toivottavasti tulevaisuudessa jälkeläisten ei yksin tarvitse pähkäillä tuntemattomien kasvojen henkilöllisyyttä.
VIIKKO sitten vietettiin maailman ensimmäistä valokuvauspäivää. on kuvia tavallisesta arjesta. Eikö ole minkäänlaista keinoa saada äänentoisto kuntoon. Tuntuu kuin epäonnistuminen olisi suurin virhe, jonka elämässään voi tehdä, eikä siitä voi toipua. Olisi sen sijaan omituista, jos onnistuisi jatkuvasti jossain. Uutisten jälkeen ratavallisesta diossa keskusteltiin arjesta tai työ- valokuvaamisesta ja kyseltiin, että kenellä päivästä. Valitettavasti Suomen kouluissa näitä oppilaita ei huomata juurikaan, jos suurin osa oppitunnista menee niiden kaitsemiseen, joita ei vain kiinnosta. Alkoholin voisi jättää, mutta sitä ei saa käyttää liikaa eikä väärin. Saarna kuului ja osa epistolasta. On jotenkin ihanaa hipelöidä omissa kätösissä kiiltäviä kuvia ja varoa koskemasta itse kuvaan, ettei vain sormenjälki tee otokseen tahroja. Tai siitä, kun kuorii perunoita ja pohtii ikkunasta ulos katsoen, että paistaako lihapullat uunissa vai pannulla. Kaikista nuorista tuntuu olevan sama mielipide. Suurimmalla osalla aikuisista on hyvät työpaikat. Muutamia viikkoja sitten teetin ihan oikeiksi kuviksi joitakin otoksia, ja kuvia onkin tullut jaettua tutuille ja ystäville. on parantunut, kun risteysalue on Esimerkiksi Pikatiellä Loimaan remontoitu.
PÄIVÄN MIETE:
Hyvä sydän on parempi kuin kaikki maailman aivot. Nuorten olisi hyvä oppia kunnioittamaan muita edes sen verran, että eivät häiritse tunnilla opettajaa tai luokkatovereita. Sunnuntainen messu ei ollut ensimmäinen, jossa äänentoistosta huolimatta emme kuule kirkossa. Vielä joitakin naisilta henkilövahinvuosia sitten kantatie goilta niissä useinkin 41:n ja Säkyläntien vältytään, jokaisessa onnettomuu- risteys kuului maakunnan vaaraldessa on kuitenkin aina se riski, että lisimpiin risteyksiin. Lapsena luulinkin, että ennen vanhaan maailmassa ei ollut värejä, vaan että kaikki oli mustaa, harmaata tai valkoista. muus. Lasten oikeuksia 1. Negatiivisten asioiden ajatteluun vaikuttaa moni asia: esimerkiksi liika sisätiloissa oleskelu aiheuttaa päänsärkyä ja epämiellyttäviä asioita alkaa ajatella yhä vain enemmän.
Tunnollisten nuorten puolesta
"Ei mua kiinnosta!" Näin voivat jotkut nuoret sanoa koulunkäynnistä, mutta toiset taas ovat erittäin kiinnostuneita ja halukkaita oppimaan. Päivä ei sinänsä aiheuttanut tunteita, kun siitä kuulinkin vasta Kenellä on keskiviikon puolella valokuvia keskiyön uutisista. Kuka tämä on. Toista oli vuosikymmeniä sitten, jolloin valokuvaaminen oli arvokas asia. Nuoret inhoavat koulua ja raahautuvat sinne, koska on pakko. Mieluisinta on katsella kuvia isovanhemmilla, joilta löytyy tunkkaisen tuoksuisia, pieniä mustavalkoisia kuvia, joista osan henkilöistä tunnistaa, kun taas useimmat kuvat vaativat lisätietoa. Loimaalla aiheutuu vuositasolla asukasta kohti liikennevahinkoja jopa 200 euron verran. Vaikka emme lukeudukaan kuulovammaisiin, emme kuulleet kuin osan messusta. Helvi Klemetti Kaahailu korvantakuset märkinä pitkin omakotialuetta ei osoita ajotaitoa, ei rohkeutta vaan ihan silkkaa typeryyttä. Tunnen nuoria, jotka nauttivat koulusta ja oppimisesta. Oikeus käyttää rahaa miten haluaa. toukokuuta 2012
MIELIPITEET
Vaaranpaikat tunnetaan
Loimaan seudulla sattuu asukaslukuun suhteutettuna enemmän henkilövahinkoja vaativia liikenneonnettomuuksia kuin keskimäärin Varsinais-Suomessa tai koko maassa (s. Joillakin voisi olla lahjakkuuksia juuri johonkin tiettyyn lajiin, mutta perheellä ei ole varaa maksaa harrastusta. 3. Kiitos Korsulaulajat ja seurakunnan työntekijät. Hävetkää! Kaduttaa yli 30 vuotta sitten käyty maatalouskoulu.
Maija Paloposki. Lapsilla oikeuksia vain, jos huoltajat siihen luvan antavat. Aikuisilla on oikeuksia "tyhmiin" tekoihin esim. Tämä kysymys on vaivannut joidenkin lapsien mieltä. Ihmiset, älkää jättäkö kuvia koneille. Kuinka monella on edes valokuvaa normaalin työpäivän kulusta. Silti on mielestäni epäreilua, jos raha on ainoana esteenä harrastamiselle. Minun mielestäni tupakan voisi hävittää Suomesta. Lapsilla oikeus käydä kavereilla. Pitää muistaa, että jokaisella on oikeus oppiin.
Harrastukset liian kalliita?
Harrastuksia on monenlaisia, esimerkiksi pianon soitto, tanssi, kilpauinti, yleisurheilu jne. 2. Tämä ei tietenkään välttämättä ole mahdollista, mutta mielestäni kaikilla pitäisi olla samat oikeudet harrastaa, mitä itse haluaa ja osaa parhaiten.
KOPIT
Kanta-Loimaan kirkon messu kaatuneiden muistopäivänä oli vaikuttava. Totta kai ymmärrän, että opettajat ja ryhmänjohtajat tarvitsevat palkkansa, sekä harjoitustilat pitää maksaa. 3. Lapset eivät tarvitse enempää oikeuksia, kunhan vanhemmat antavat vain lupia asioihin.
Vähemmän negatiivisuutta
Olen huomannut, että monet ihmiset kiinnittävät huomionsa enemmän negatiivisiin kuin positiivisiin asioihin. Yleensä lapset saavat harrastaa, mitä haluavat huoltajien kannustuksella ja myös kustannuksella. 5). Kuvattavat seisoivat tasaisessa rivissä mustat pyhävaatteet yllä, tukat kiharrettuina ja ilme vakavana. Vaikka varsi- isompaakin sattuu. Valitettavasti äänentoisto on todellinen ongelma. Lukupulpetista ja alttarilta emme kuulleet kuin arvelemalla, mitä siellä puhuttiin. Minusta se on lahjojen haaskausta. 4
Tiistaina 22. tupakanpolttoon ja ryyppäämiseen. Teettäkää ja tulostakaa niitä, kuvaavat ne arkea tai pyhää, irvistystä tai kauhistusta, onnea tai surua. Lapsilla oikeus ajaa mopokortti, jos huoltajat siihen luvan antavat. Jos koulunkäynti ei satu kiinnostamaan, on annettava oppimishaluisten keskittyä. Kokenut Epäsopiva yhdistelmä: lippu ja pyykit liehuvat samalla pihalla. Kakkostie ja Ysitie ovat Loi- Jokaisessa onnetaluesairaalan kohdalla maalla onnettomuuson sattunut viimeisen tomuudessa on se herkkää aluetta, erivuosikymmenen aikariski, että jotakin tyisesti peurakolarien na useampi onnettovuoksi. Otettu kuva teetettiin, ja lopputuloksesta huolimatta se säilytettiin. VAIKKA nykyään kuvia otetaan milloin mistäkin tilanteesta ja olosuhteesta riippumatta, ne tahtovat jäädä joko muistikorttiin tai tietokoneen uumeniin. Lisää tällaista, hyvät nuoret! On hyvä muistaa, että aloitteita ja ehdotuksia niin liikenneturvallisuuden parantamisesta kuin muistakin asioista voimme tehdä muutkin. 5. 2. Mikä riivaa. Yksi ikuisuusprojekti on ollut, että jonain päivänä merkitsemme yhdessä isovanhempien kanssa jokaisen kuvan taakse, että kuka kuvassa oikein on. Edward Bulwer-Lytton
Päätoimittaja Kati Uusitalo kati.uusitalo@loimaanlehti.fi
Loimaan nuorisovaltuuston tekemä aloite niin sanotun ammattikoulun tai Parkin risteyksen turvallisuuden parantamisesta on arvokas. Nyt tilanne jotakin isompaakin sattuu. Miksi aikuiset sitten polttavat ja ryyppäävät joskus lasten nähden, vaikka itse yrittävät opettaa lapsia savuttomaan ja melkein kokonaan alkoholittomaan elämään. Jotkin harrastukset ovat ilmaisia, mutta suurin osa maksaa maltaita. Joskus joku vuosikymmenien päästä katselee niitäkin kuvia ja ihailee, millaista elämä oli ennen vanhaan.
Aikuisten ja lasten oikeudet
Aikuisten oikeuksia 1. Olisi mukavaa, jos olisi eri harrastusmahdollisuuksia, joita ohjaisivat vapaaehtoiset ohjaajat, jolloin harrastus ei maksaisi niin paljoa. Siitä, kun aamulla puolikuolleena ryystää kahvia ja syö puuroa. 4. Mehän seudulla kuljemme ja palveluita käytämme. Näin jokaisella on paremmat mahdollisuudet oppia. Nykyään kamera on lähes yhtä yleinen laite kuin tietokone. Samaa meininkiä maanteillä, kun ohi on päästävä aina ja ihan kaikista. Esimerkiksi jos epäonnistuu jossain, se on kuin maailman loppu ja silloin, kun onnistuu se, on vain "pieni juttu", johon ei tarvitse kiinnittää huomiota paljoakaan. Ohikulkija Voi kullannuput, leikkikentällä on kiipeilytelineet, ei tarvitse ruumishuoneen katolle kiivetä
Suominen sanoo, että ammattikoulun mahdolliset liikennejärjestelyt, kuten kiertoliittymä tai liikennevalot, pidetään edelleen pöydällä. On hienoa, että nuoret huomioivat itsekin asian. Mitään konkreettista en voi valitettavasti luvata.
Liikenneympyrä vaatii kaupungin rahoitusta
Loimaa Lari Kiviranta Liikenneturvallisuusinsinööri Jaakko Klang Varsinais-Suomen Ely-keskuksesta sanoo, että ammattikoulun risteykseen sopisi hyvin kiertoliittymä eli liikenneympyrä. Tiistaina 22. Liikenneonnettomuudet koskettavat eniten nuoria. Klang on hyvillään Loimaan nuorisovaltuuston aloitteesta risteyksen liikenneturvallisuuden parantamiseksi. toukokuuta 2012
5
AIHETTA JUTTUUN:
Soita: Toimitussihteeriemme puhelinnumerot ovat 02 588 8032 02 588 8036
UUTISET
LARI KIVIRANTA
Nuoret haluavat turvallistaa ammattikoulun risteystä
Loimaa Lari Kiviranta Kaupungin nuorisovaltuusto esittää kaupunginhallitukselle Myllykyläntien ja Pikatien (mt 213) risteyksen turvallisuuden parantamista. Pelastuslaitos löysi sammutustöiden aikana rakennuksen sisältä vainajan. On tosiasia, että risteys on ruuhkainen aamu- ja iltapäivisin etenkin ammattikoulun ja Valloxin suunnasta tuleville. Nuorisovaltuusto katsoo, että risteyksen liikennejärjestelyt ovat tällä hetkellä äärettömän huonot. Lopullinen hinta riippuisi risteyksen pohjaolosuhteista sekä visuaalisesta näyttävyydestä. Palon syytä tutkitaan edelleen.
Liikenne oli Melliläntiellä hetkellisesti katkaistuna eilen aamulla sammutustöiden aikana. Maakuntahallituksen kiireisimpien kohteiden listalla on kuusi koulua, jotka sijaitsevat Turussa, Taivassalossa ja Sauvossa. Eilen kokoontunut maakuntahallitus listasi alueen koulujen vuosien 20122016 korjaushankkeiden kiireellisyyttä Ely-keskuksen pyynnöstä. Tänä kesänä Loimaan kaupunki kunnostaa katuja, kevyen liikenteen väyliä ja valtion paikallisteitä yhteensä 600 000 eurolla.
Kaupungin ja Elyn yhteinen asia
Loimaa Lari Kiviranta Loimaan kaupunginhallituksen puheenjohtaja Teuvo Suominen (kesk.) sanoo, että Loimaan kaupunki on tiedostanut ammattikoulun risteyksen hankaluudet. Ehkä jonain päivänä joudumme todistamaan vakavaa onnettomuutta juuri tässä risteyksessä, valtuusto katsoo.
Liikenneympyrä maksaisi ammattikoulun risteykseen 250 000400 000 euroa. Voit osallistua Loimaan seudun liikenneturvallisuuskyselyyn perjantaihin saakka osoitteessa: www.loimaa.fi/ mielipidekyselyt
LARI KIVIRANTA
Mies menehtyi tulipalossa
LOIMAA 1970-luvun puolivälissä syntynyt mies menehtyi eilen aamulla Melliläntiellä roihunneessa tulipalossa. Rahalliset tappiot nivoutuvat yhteen inhimillisten ja sosiaalisten menetysten kanssa. Risteyskolarit ovat yhä vaarana liikennevaloissa. Klang katsoo, että jos Loimaa ei tule asiassa rahallisesti vastaan, ammattikoulun risteyksen turvallisuuteen ei ole odotettavissa kohennusta vuosiin, ei välttämättä edes vuosikymmeniin. Vuonna 2008 perustamishankkeiden määräraha oli 45 miljoonaa euroa, tänä vuonna 8 miljoonaa. Risteystä käyttävät päivittäin juuri ajokortin saaneet nuoret sekä ala-asteikäiset lapset kulkiessaan kouluun. Hänen henkilöllisyytensä on selvitetty. Liekkejä oli sammuttamassa useita palomiehiä pelastuslaitosten eri yksiköistä Loimaalta ja lähikunnista.
Oppilaitosrakentamisen määrärahat ovat vähentyneet huomattavasti. Visuaalisesti liikenneympyrästä voisi tulla näyttävä maamerkki Loimaalle. Ehdotettujen hankkeiden joukossa oli myös Opintien koulu. Lisäksi valoristeykset vievät enemmän energiaa kuin kiertoliittymät.
PANOSTAMINEN liikenneturvallisuuteen on Loimaan seudulla poikkeuksellisen tärkeää, sillä asukaslukuun suhteutettuna Loimaan seutukunnalla sattuu huomattavasti enemmän henkilövahin-
koja vaativia liikenneonnettomuuksia kuin keskimäärin Varsinais-Suomessa tai koko maassa. Valtion rahat ovat tiukassa. Esimerkiksi Paraisten kaupunki teki halutessaan nopeassa aikataulussa kiertoliittymän rahoittamalla itse suurimman osan hankkeesta. Liikennevalotkaan eivät ole risteyksessä mahdoton ajatus. Kevyen liikenteen alikulkukin on jo risteyksessä valmiina ja turvallisesti hoidettuna. Olemme neuvotelleet Elyn kanssa tiehankkeista viime vuosina, lähinnä Ysitiehen liittyvistä risteysjärjestelyistä ja alikulusta, mutta myös ammattikoulun risteyksestä. Vaaratilanteet lisääntyvät. Suomisen mukaan risteysturvallisuuden parantamisessa haastetta tuo se, että Myllykyläntie on kaupungin omistuksessa, kun taas Pikatie on valtion eli Ely-keskuksen hallinnassa. Puhutaan monella tapaa koskettavista asioista. Liitto korostaa, että nykyinen rahoitustaso on riittämätön ja vaatii sen korotusta välittömästi.. Valitettavasti neuvottelut eivät ole edenneet toivotusti risteyksen osalta. Lopullisesti hankkeet hyväksyy opetus- ja kulttuuriministeriö.
Oripäästä, Forssasta ja Pöytyältä. Sitä en osaa sanoa, koska nämä järjestelyt lähtisivät eteenpäin. Nuorisovaltuuston mukaan tässä ammattikoulun tai niin sanotussa Parkin risteyksessä tarvittaisiin liikennevaloja tai muita turvallisuutta edistäviä toimenpiteitä. Aamuseitsemän aikaan syttynyttä paloa oli sammuttamassa lukuisia pelastuslaitoksen yksiköitä Loimaalta,
Opintien remontti ei päässyt listalle
TURKU Opintien koulun laajennus ja peruskorjaus ei päässyt Varsinais-Suomen liiton maakuntahallituksen kiireellisimpinä pitämien kouluhankkeiden joukkoon. Kaupunki ei voi tehdä risteyksessä yksipuolisesti liikennejärjestelyjä. Risteyksestä löytyy paljon tilaa liikenneympyrälle. Ala-asteikäisten kulkeminen kaupunkiin lisääntyy, kun Vesikosken koulu lopettaa toimintansa. Aamukahdeksalta ja iltapäivällä neljältä Myllykylästä on erittäin vaikea päästä kääntymään vasemmalle kaupunkiin päin, valtuusto perustelee.
Risteystä käyttävät päivittäin juuri ajokortin saaneet nuoret sekä ala-asteikäiset lapset kulkiessaan kouluun.
Valtuuston mukaan läheltä piti -tilanteita sattuu usein siksi, että risteyksessä autoilijat joutuvat tunkemaan turhan pieniin rakoihin. Klang kuitenkin muistuttaa, että valo-ohjattu risteys ei ole niin turvallinen eikä sujuva kuin kiertoliittymä. Jos esimerkiksi kolmekymppinen perheenisä invalidisoituu työelämän ulkopuolelle, vaaditaan yhteiskunnan tukea kuntoutuksessa ja elatuksessa. Vaikka ammattikoulun risteyksen turvallisuuden kohentaminen olisi Elyn ja Loimaan kaupungin yhteishanke, Klang heittää pallon Loimaan kaupungin päättäjille. Loimaalla aiheutuu vuositasolla asukasta kohden jopa 200 euron liikennevahingot, Klang suhteuttaa onnettomuuksien kustannuksia. Klang laskee, että ammattikoulun risteyksen kiertoliittymä olisi hintaluokaltaan noin 250 000400 000 euroa. Nuorisovaltuusto muistuttaa, että risteys on vaarallinen myös jalankulkijoille ja pyöräilijöille. Hän muistuttaa Loimaan päättäjiä siitä, miten he arvottavat elämää ja huolehtivat kuntalaisten liikenneturvallisuudesta ja hyvinvoinnista
Halliin ollaan parhaillaan rakentamassa nykyaikaista keittiötä, joka antaa mukavan modernin lisän muutenkin mahtavaan tilaan. Lentokoneita uuteen halliin mahtuu noin kaksikymmentä kappaletta. Noin 1 500-neliöisen hallin lattia valettiin jo viime joulukuussa. Nyt suunnitteilla on konsertti myös syksyksi, ehkä tanssiaiset. Ensimmäinen versio koneesta kulki nimellä Douglas Sleeper Transport, jossa matkustamoon oli asennettu tuolien sijasta matkustajille sängyt nukkumista varten, kapteeni Pentti Niemi kertoi. Varmasti enemmistön mielestä tulevaa ennakoivia käyttäytymismalleja on ollut havaittavissa kaikissa järjettömän väkivallan tekijöissä, mutta he lienevätkin olleet sen aistien tavoittamattomissa koko ikänsä. Hänet siis halutaan jälleen sysätä unohduksiin. Loimaan Seudun Musiikkiopiston Pelimanniorkesterin konsertti Toivo Mannisen musiikkiin pe 25.5. Nyt käynnissä ovat keittiöiden rakentamisen ohella loppusuoran sähkötyöt. DC-3 oli ensimmäisiä valmistettuja matkustajakoneita ja kokoluokassaan aikansa suurin. Tällöin matkustamo on mahdollista muuttaa erittäin nopeasti ja helposti rahtitilaksi. Mahtavan kokoisen ja näköisen koneen laskeutumista ihasteli hyvä joukko kuntalaisia sekä Turun Lentokerhon lentoleirin osallistujia. Oripään lentokenttä päihitti muun muassa Ranskan, kun kenttä valittiin kymmenien maiden joukosta purjetaitolennon MM-2013 kisapaikaksi. Paikalla ollut Suomen Ilmailuliiton puheenjohtaja, itsekin kansainvälisesti ansioitunut taitolentäjä Tapio Pitkänen oli hyvin vaikuttunut uuden hallin puitteista. Jokaisen uuden tapauksen jälkeen tunnelataus laimenee, ja niistä on tulossa luonnollinen osa elämää, kun niitä ei kerran pystytä estämäänkään.
JÄTTIOMAISUUDENHALTIJAENEMMISTÖN edustaja Björn Wahlroos on
Veteraanilentokone kävi kääntymässä Oripäässä
OLLI MERIKALLIO
Oripää Olli Merikallio Oripään lentokentällä oli mahdollisuus päästä todistamaan historiallista tapahtumaa, kun lähes 70-vuotias Douglas DC-3- matkustajakone kosketti ensimmäistä kertaa Oripään lentokentän kiitorataa. Matkustamon penkkien kangas on samaa mitä Finnair muinoin käytti
DC-3 on säilynyt 70-vuotiaaksi lentokoneeksi erittäin hyvin.
DC-10-koneissaan. Kaikki koneen ohjaamon laitteisto on alkuperäistä, ainoastaan kello ja radio on pitänyt päivittää nykyaikaisempaan malliin. Kansanvalta kuulostaa oivalliselta, jokaisen tyytyväiseksi tekevältä hallintomuodolta, mutta marginaali-ihminen saattaa tuntea tulleensa keskivertoenemmistön päätöksissä unohdetuksi tai kohdelluksi epäoikeudenmukaisesti, mikä voi joillakuilla laukaista itsehillinnän pettämisen, kun kunnioitus kaikkea kohtaan häviää. Viime vuonna Oripään Lions Clubin ja Turun Lentokerhon yhteistyöllä aloitettiin Oripään lentokentälle uuden hallin rakennus, jota kesäisin käytetään Okra-maatalousnäyttelyn tarpeisiin ja muuna aikana lentokoneiden huoltoon sekä säilytykseen. Finnairin edeltäjän, Aero-osakeyhtiön, entisen koneen tämänhetkisenä kotipaikkana toimii Helsingin Malmin lentokenttä,
vastikään ilmestyneen kirjansa, tuntemaamme demokratiaa kritisoivassa osiossa, periaatteessa samaa mieltä kuin ABB. Täällä on ollut jo kauan voimakas kehitys, joka jatkuu varmasti nousujohteisena uuden hallin myötä. Silti retorisesti taivastellaan, millainen ihminen toteuttaa tällaisia kamaluuksia yrittämättäkäään tavoitella edes yhden selityksen murto-osaa. Perinpohjaisia vastauksia tuskin on olemassa, mutta asian saattaessa koskea ketä tahansa, missä ja milloin tahansa, ei kenenkään itsesuojeluvaistonsa säilyttäneen kannattane suostua antamaan sille hiljaista hyväksyntäänsä.
SANOTAAN, että ABB on nyt megajulkkis, joka hän on aina halunnut olla. Ensi kesänä Oripäässä kisaillaan vuoden 2012 Suomen- ja Pohjoismaiden taitolentomestaruuksista.
Pelimanniorkesteri soittaa Toivo Mannisen musiikkia Heimolinnassa
Loimaa Leena Reikko Henkeni salpautui hetkeksi kuullessani ensimmäistä kertaa Toivo Mannisen musiikkia, sanoo Loimaan Seudun Musiikkiopiston Pelimanniorkesterin johtaja ja viulisti Ferenc Juhász. Olemme hioutuneet hyvin soittavaksi orkesteriksi. Oripään lentokentän uusi halli tulee selkeästi kuulumaan Suomen parhaimpiin kerhotasolle sallittaviin halleihin. Juhász luonnehtii Mannisen (19141980) musiikkia melodiseksi ja kauniiksi, josta yleisö on kovasti pitänyt. Hyvän maineensa kestävänä ja luotettavana lentokoneena DC-3 loi toisen maailmansodan aikana toimiessaan monissa eri tehtävissä, kuten laskuvarjoyksiköiden käytössä, miehistönkuljetuskoneena ja rahdin kuljetuksessa. Mestarisoittaja Mannisen valsseja, polkkia ja muita sävellyksiä voi kuunnella pari vuotta sitten perustetun Pelimanniorkesterin konsertissa Heimolinnassa perjantaina. Soittajat ovat etupäässä aikuisia harrastajia, ja mukana on myös muutamia Musiikkiopiston oppilaita. Okran organisoiman talkooporukan avulla hallia voitaisiin hyvin kutsua oman kylän tuotteeksi, sillä suurin osa rakenteista ja materiaaleista on hankittu juuri Oripäästä, Turun Lentokerhon aktiivijäsen Raimo Nikkanen kertoo. Itse penkit ovat malliltaan telttatuoleja, jotka voi-
daan helposti kasata. 6
Tiistaina 22. Tämäkö estää muita kuuluisuuteen hamuavia yrittämästä ylittää edellisen suoritus. toukokuuta 2012
TÄLTÄ SIVULTA:
Valtaapitävän enemmistön on havahduttava edes jollakin tavalla punnitsemaan nykyisten arvojen yleispätevyyttä.
PAIKALLISIA
Koulutusta nuorille ja aikuisille!
www.lskky.fi
KIRJOITTAJAVIERAS
ABB-ABC
Anders Behring Breivikin oikeudenkäynnin aikana Suomessakin on tapahtunut useita tolkuttomilta vaikuttavia surmatekoja. Oripään lentokentälle laskeutunut DC-3 on säilynyt joulukuussa 70-vuotissyntymäpäiviään viettäväksi lentokoneeksi erittäin hyvin, kiitos Airveteran Oy:n ja DC-yhdistyksen asiantuntevan huollon. Turun Lentokerho on kiistatta yksi Suomen aktiivisimmista Ilmailuliiton alajärjestöistä, ja Oripään lentokenttä on myös valtakunnallisesti tärkeä paikka. Pelimanniorkesterissa on viisi viulua, kolme harmonikkaa ja kontrabasso. Oripään lentokentältä löytyy kaksi vanhempaa hallia ja uuden tilan valmistumisen myötä lentokerholla on tarkoituksena tehostaa toimintaa entisestään. Erään terrorismin tutkijan mielestä mystiikka hänen ympäriltään katoaa oikeudenkäynnin aikana, koska hän ei ole karismaattinen esiintyjä. Näinkö tapahtunut kuitataan. Yksilö asetti itselleen ylivoimaisia tavoitteita, ja se siitä. Kukapa ei kuvitelmissaan olisi eliminoinut maanvaivaksi kokemiaan ihmisiä, mutta useimmat tyytyvät tekemään niin itselleen tai alistumaan osaansa. klo 19 Heimolinnassa.
Tuija Lammi Kirjoittaja on enemmistön edustaja vain ilmoittautuessaan TE-toimistossa.. Niille on leimallista perinteisen motiivikäsityksen hämärtyminen, poikkeuksellinen piittaamattomuus seurauksista ja sukupuolten välisen tasa-arvon räikeä toteutumattomuus. Onko syntynyt pysyvästi neljäs sektori, joka paremman puutteessa yhä useammin turvautuu silmittömään väkivaltaan, joka kohdistuu satunnaisesti valikoituviin uhreihin.
Turun Lentokerhon kolmipäiväisen leirin vetäjä Martti Turppo ja Raimo Nikkanen kuuluvat yhteen Suomen aktiivisimmista lentokerhoista.
jossa mekaanikot ylläpitävät sitä. Vähemmistöyksilön näkökulmasta demokratian toimimattomuus voi aiheuttaa parantumatonta turhautumista. Muinoin tämä samainen kone toimi myös postin kuljetuksessa, jolloin rahtitila oli tietenkin erittäin tärkeää.
Hallin rakentaminen jo loppusuoralla
Oripää Olli Merikallio Hienon veteraanilentokoneen lisäksi Oripään kentältä löytyi muutakin isoa ihasteltavaa. ABB:n tuomio, ja oliko hän tekohetkellä täyttä ymmärrystä vailla, ei ole merkityksellisintä, vaikka kostonhimoisimmat julmurit varmaan passittaisivat hänet Norjan sosiaalidemokraattien kokouksiin loppuelämäkseen. Ylimieliseksikin mielletyn valtaapitävän enemmistön on havahduttava edes jollakin tavalla punnitsemaan nykyisten arvojen yleispätevyyttä, muuten uhrit ovat kuolleet täysin turhaan. Jotkut aloittivat soittamisen vasta tässä orkesterissa, jotkut taas olivat harrastaneet musiikkia vain lapsuudessaan
Vihreä Kolmio ei toimi tilojen välittäjänä, mutta tarjoaa foorumin, josta majoitusta etsivät saavat tietoa
"
Jo Jokaisessa k kohteessa t tulisi olla peseytymismahdollisuus ja wc-tilat.
KIRSI LEIMU
FAKTA
Kotimajoitus
Kotimajoittaja voi tarjota vuokralle huoneen, asunnon, talon, mökin tai asuntovaunupaikan. Ensimmäiseen vaiheeseen osallistui Varsinais-Suomessa 18 yläkoulus-
sa yli 1 200 nuorta. Vuokrahinnan majoittaja voi päättää itse, mutta suositeltavaa olisi pohtia sisältyykö hintaan aamupala ja lakanat. Tällöin kaivataan myös kotimajoittajien tarjoamaa majoitusta tapahtumapaikkojen läheisyydestä. Tiistaina 22. Vieraan ja majoittajan välillä laaditaan kirjallinen vuokrasopimus. Lisää: www.loimaanseutu.fi/ matkailu majoitusmahdollisuuksista. Kolmanneksi visassa sijoittui Jonna Auvinen, Laurin koulusta Salosta. Jos muutoksia tulee, niistä on ilmoitettava vieraille mahdollisimman pian. Koskisen kanssa saman pistemäärän maastoradalta keräsi Maiju Pajula Alastaron yläasteelta Loimaalta. Vihreästä Kolmiosta saa tietoa alueen majoitusmahdollisuuksista, mutta toimisto ei toimi tilojen välittäjänä. Vuokrahuoneita on kymmenen. Jokaisessa kohteessa tulisi olla peseytymismahdollisuus ja wc-tilat. Koulujen parhaat kutsuttiin maakunnan finaaliin. Kilpailijat muun muassa tunnistivat puulajeja, keksivät käyttöä sahanpurulle ja arvioivat tulevaa
Aurumia
ILMAINEN ARVIOINTI
Maiju Pajula, Niklas Koskinen ja Jonna Auvinen ovat metsätaitajia parhaasta päästä.
metsänhoidollista toimenpidettä. Usein heistä tulee ystäviä, joita ei raaskisi rahastaa, Frankenhauser naurahtaa.
Loimaalla vuoden toimineen kotimajoitus Herbanomistajilla Olga Frankenhauserilla ja Jussi Kammosella on vuosien kokemus kotimajoittajina toimimisesta.
Maiju Pajula metsävisaili mainiosti
METSÄVISA Paimiossa käydyn Metsävisan finaalin voitto matkasi Kaarinaan, mutta kakkossija tuli Loimaalle. Vuokrattavasta kohteesta laaditaan kirjallinen vuokrasopimus, josta käy ilmi sopimuksen sisältö ja kohteen hinta.
KOTIMAJOITUS Herban omistajat Olga Frankenhauser ja Jussi Kammonen pystyvät majoittamaan kerralla viitisentoista henkilöä. Vieraat tulevat ja lähtevät, kun halutaan. toukokuuta 2012
7
Kesällä on kysyntää KOTIMAJOITUKSELLE
Loimaan seutu Kirsi Leimu, Leena Reikko Majoitusyrittäjien tarjoamat tilat täyttyvät nopeasti, kun seudulla järjestetään isoja kesätapahtumia. Esimerkiksi Oripäässä järjestettävä maatalousnäyttely Okra ja FHRA:n Alastaron moottoriradalla järjestämät kiihdytyskisat osuvat päällekkäin, jolloin suurin osa seudun majoituskapasiteetista on jo varattu, matkailupäällikkö Eija Martti sanoo. Vihreän Kolmion ja kotimajoitus Herban järjestämässä infotilaisuudessa käsiteltiin kotimajoitukseen liittyviä asioita. Valtakunnallista Metsävisaa on järjestetty jo vuodesta 1982.
1346
276
502
478. Kotimajoittaja on velvollinen tarjoamaan luvatun palvelun. Heidän mukaansa kotimajoitus perustuu luottamukseen. Maakuntakilpailun järjestivät Metsäkeskus, Ammattiopisto Livia, Metsä Group sekä Turun seudun OP. Kotimäen koulun kahdeksasluokkalainen Niklas Koskinen korjasi voiton todella tasaisessa kisassa ja on VarsinaisSuomen edustaja toukokuun lopussa Helsingissä käytävässä valtakunnallisessa Metsävisan finaalissa. Kotimajoitustulot ovat veronalaisia tuloja, joita varten on olemassa kaavake numero seitsemän.
KOTIMAJOITUKSEEN erikoistuneella Homestay-sivustolla neuvotaan, että vuokratulot ovat pääomatuloja, joista voidaan vähentää kaikki toimintakulut kuten korjaus- ja ylläpitokustannukset. Kotimajoituksen hinnan voi majoittaja päättää itse. Kannattaa miettiä etukäteen, minkälaista kohdetta vuokraa ja milloin on valmis palvelua tarjoamaan. Maastokilpailun kysymykset käsittelivät metsätaloutta, metsien hoitoa, monikäyttöä ja metsäbiologiaa. Meillä ei ole koskaan ollut ongelmia vieraiden kanssa. Pajulalle kakkossija oli toinen peräkkäinen, viime keväänä hän sijoittui myös kakkoseksi VarsinaisSuomen maakuntafinaalissa, silloinkin vajaan pisteen erolla voittajaan. Vihreään Kolmioon voi ilmoittaa vuokralle tarjoamansa kohteen. Alkuerät järjestettiin kouluissa helmikuun alussa. Vieraan velvollisuutena taas on kunnioittaa isäntien omaisuutta ja kotia. Kotimajoittaja voi tarjota vuokralle huoneen, asunnon, talon tai mökin. Kahden hengen huoneen hintaan kuuluu aamiainen sekä liinavaatteet, pariskunta kertoo. Maastokisaan osallistui neljätoista yläkoululaista ympäri Varsinais-Suomea
Ostan autosi. Kaikki rostalo-osake. 046 845 2479, 02-748 8618. P. 044 ta. 041-7467834 Lahjoitetaan heinää pienpaaleissa. Nähtävillä Turussa. P. 040 pihallasi seisoo sellainen 571 2985. 3950 e. (02) 588 8952 Ilmoitusosasto MYYDÄÄN OSTETAAN SEKALAISTA Kawai sähköurut jalkiolla, h. Antiikki kassakoneita 2 Toyota Corolla vm. 050 306 6896. rek. 8968. H. Myynti vain 2-hevosen Dala-vaunu aj. Oma sauna, hissitalon ylin kerros. Luovutusiässä. hyvät peltiosat, ei ruosteessa. 1000 e/tarjoa. Maksan myös ja romutodistus autosta! P. P. Osoite Somero-lehti Peräkärry. P. Talviasuttava. 040 756 9527. pikkupaaleissa. 400 e/ tarjous. H. 0400 205 066. 2 kk:n takuuvuokra. narttukissa hyvään kotiin. 20 ja 50 luvun kattotiiliä, polkupyöriä, kesäkukka soppakulho, lasten posliini kahviastiasto alkuperäis pakkauksessa, piippuleimalla. daan. Joriinin/daalian juuria + muita monivuotisia, P. 0400 973 849. 0400 544 364 iltaisin Loimaa.
Citröen Saxo1.4 vm. tarjous, kirjakaappi, koivua 0500 448 552 Yläne. (EI TOIMI GOMOBILE-LIITTYMÄLLÄ!) 0,50eur/kpl. hinta alk. Kah- Mf puimurin pöytä, syyläri, takarenkaat ja silppuri. 288 tkm, ruosteeton, wepasto-lämmi- Kasvihuonemultaa Aurastin ajastimella. Jätä sanojen väliin tyhjää. 3 m lev., h. 040 505 4442. Hp. Lehdet pidättävät oikeuden jättää julkaisematta palstalle vetokoukku, aj. P. Erittäin siistit ja ehjät. á 100 e. Tunturi mopoja. n. 050 409 4212. Toyota Avensis Linea Terra 050 3399 944 STW 1.6, vm. P. Hiace, Corolla, ym. 0500 531 996 Vuokrattavana yksiö 35,5 m2 Hirvikoski Metsontie. Solifer tavaramopo. Vuokrataan KT-päätykolmio 75 m2. 046 587 Vanha pirtin pöytä, astia- 0509. Jos tavaraa. 0400 tuksessasi myös paikkakunnan. viisi
7e
Ilmoituskuponki. Uudet levyt seinät, poh- 1500 e/vaihto. punainen met. 040 586 2849.
1000 l vesisäiliö/200 l, pieni pakastearkku, puutarhajyrsin, klapisirkkeli, käyt. 0400 705 940. AjetPuh. P. 902 882. 2000. Ford det renkaat ja huoltokirja. 02-256 3201. P. 200 Loimaan Lehti vm 2010, 5-ov, hainhar- e. Laskutuslisä 2 e. 750 e. Yhteydenotot P. P. P. P. P. 041 550 5302. Lapsiystävällinen, kiltti, käy ratsastaa. 110tkm) nokkakolari. 0400 899 666. 254tkm, Tarvasjoella. muri. Hp. lohkol. rät pois pihapiiristä. 1.7. 0.70 e kpl. Mercedes-Benz 300D -81, katsastamaton, tekniikka kunnossa, ruostevaurioinen. Ilmoitukset viimeistään perjantaina klo 16. Takatrukki. oleva pieni trak- traktorit ja traktorikaivurit, tori, esim. Nopea kä- merkit huom! Myös asuntoteiskauppa. Markiisi Auranmaan Viikkolehti nettavä ruohonleikkuri. Uudet renkaat ja laakerit laitettu katsastukseen. Iltaisin p-Nissan, p-Mazda. sä ollutta tai omaan käyttöön tarkoitettua tavaraa. 1200e. P. 3401 Loimaa. 1400e. 120 e. e. 0500 228 035 Vuokrattavana siisti, parvekkeellinen yksiö Loimaalla, Kalevalankadulla. P. aamuisin 050 tod. 044 276 0469. H. 741 063. 6300 km, metal845 2479, 02-748 8618. 600e/kpl, Marttila. (02) 588 8021 Överum paluuaurat. P. Vielä löytyy Timoteiheinää Yhden viestin hinta on 7e/160 merkkiä. P. Ostan vanhan traktorin. 046 841 1137. Somero P. 044 345 3401. lasiovet 30e/tarjous, lave-
VW Vento -94, kats. kerroksen remontoitu asunto riviä Avolava kuor Halutaan vuokrata yksiö mallinen varaosiksi (bensa, ma-auto tai paSomeron keskustan alueel- rauhallisesta talosta. P. annetaan hyväkunt. 192 tkm., Ohje: näppäile teksti Helge Stén tauluja 2 kpl, soveltumattomat ilmoitukset, sekä lyhentää ylipitkiä tekstejä. Lisätietoja P. 1900 transit. P. 044 056 1104. 8
Tiistaina 22. 2-renkaat, huoltokirja, 485 907. H. Vietä elämäsi kesä (ja syksy ja talvi ja kevät)! Rannassa rak.oikeutta jäljellä. 0400 838 561 Auvainen. vanhaa Ostaisin leikkimökin. P.0400 474 545, (02) 4846 761
Alumiinivanteet 6.5-15" reikäp. kaikenkuntoiset huomioiOsam. Kehityksentie 3, 21800 Kyrö Puukiuas ja pata, h. Postita tai tuo ilmoituskuponki lehden konttoriin. 7795. 0400 nainen, siisti ja hyväk. 0400 Löytölaari on tarkoitettu yksityishenkilöille, jotka myyvät omassa käytösmyös tekstiviestinä! Volvo V40 2.0 Turbo vm. Remontoitu RT päätyhuoneisto, 1h k s ph vh 39 m2 Kyrön keskustassa. Liitä mukaan ilmoitushinta 7 e (sis. 2000 P. Rakennusten/peltikattojen maalaukset P. P. H. us! Miel. 300 e ja Juko elevaattorinosto h. AlkuperäiP. PL 11 (Kiiruuntie 1) 31401 Somero Nissan Micra 1.0 -98. Hp. P. kaappi, kamarin pöytä, puusepän työkaluja yms. Annetaan kiltti 5v leikattu 150 e, Aura. Yhteydenotot P. Tied. 046 Skootteri Peugeot Vivacity -05, aj. 100 e. 045 123 6677. 3638. P. Tehdastekoinen ha-peräkärry kuomulla. P.Jussi 046 901 596 1261. P. Hyväkuntoinen, mäntyinen lasten jatkettava sänky, h. P. ole kaupan este. P. Myydään: Nyt on nurkkien siivo- Norlett 3000 junior puutaruksen aika! Autoromut + hajyrsin, tr.käytt. 046 845 2479, 02-748 8618. klapisirkeli muutkin romut pois nurkista ruuvihalkaisijalla. 5x112 keskireikä 67 mm ET 43, lähes uudet, h. Täysin uusittu sauna ja pesuhuone. 4300/tarj. P. 300 e. alk. Maksan hyvin! P. 040 938 8280 Pöytyä. 500 e. Shettis poni 10v ruuna. P. 180 e. P. 040 931 1100. 14.200 P. Vapautuu kuun vaihteessa. kellari. Tarjoa. Soldan 1 kpl. Vuokrataan KT-yksiö 35 m2. 044 342 3807. muut merkit ja asArto P. 050 325 nopeasti ja vaivattomasti. Reijo Viitasen öljyvärimaalaus. P. puh. 0400 tämättömiä prässihousuja halvalla. Julkaisupäivä PL 2 (Kartanomäenkatu 4) 32201 Loimaa maa, aj 32 000 tkm, 2-alupuh. Käyttämätön Royal sähköketjusaha 30,-/tarj., käyttämätön Grundig kelanauhuri Lammasaitaverkkoa käy30,-/tarj., ensiluokkainen tettyä 0.45 e metri ja aitaseikirjoituspöytä, koivua 50e/ päitä uusia alk. Iso upea kesänviettopaikka järven rannalla Urjalankylässä. Ei jälleenmyyjille eikä 00. 178.000 e. P. 7e / 160 merkkiä yritystoimintaan. 044 345 219 8000. 0440180939. 133 tkm, juuri katsastettu, Ford Escort 98 Farm., Riihikoskella vuokrattaalumiinivanteet, hp. 0500 228 035 Torpalle traktori/kaivuri, viallinenkin. Peugeot 207 Millesin 2000 100 e. PuiIlmoittaja renk. 2x renkaat. Kenttäsirkeli. H. alk. Fläkin 2 m2 vesikenno radi- 110tkm, osina tai kokonaan, aattori. 040 733 1346 Vuokrattavana siisti 2 vaunut. Pikkuvika ei SEKALAISIA Valovirta betonimylly, h. Kuuppa. 1200 e. 4862 090. Sarvitraktori, iso ja painava, sähkövika, hp. 050 566 2837. Vuokrattavana KT yksiö 37 m2 Loimaan keskustassa, vuokra 340 e + vesi ja sähkö. P. 50-luvun tyylikalusto sohva (2-ist.)+2 nojatuolia ja pöytä hp. 050 349 4236.
845 3479, 02-748 8618. sinivalk. Traktorin peräkärryt Terä 7000, h. Käteismaksu. P. h+k+sauna 65 m2 Liedon keskusta, ylin kerros. P. Jonsered raivaussaha 30 e. Ulkohuussi rakennus tai mökki käyttöön. P. 0500 225 051. 040 032 2182, Pentti Järvinen Ykköstarjous H- tai P-autostasi! Miel. Ostetaan ja noudetaan Rekist. 050 OSTETAAN 411 2225. P. 500 e. Kangaspuut 120 cm vaToimita ilmoitus YHTEEN konttoreista: Myydään vetävä- ja työn- rusteineen, h. 0500 537 258. Kaikki mer050 367 6936. P. Tied. kettiauto. Ensimmäisen ro, paljon uutta osaa. Kyrö P. Vap. Ypäjä. kaikki huomioi- vaunut. 040 703 4451 Tarvasjoki. 046 daan. P. si. Myydään Hangossa. 85. alv). P. LAARI välilyönti, osasto ja oma ilmoitukseU. Myös 17-20 P. P. 0500 822 386. 044 305 Edullinen mökkitontti. 220 737. Poltoöljysäiliöitä 3 kpl: 1000, 2000 ja 3000 litraa, varustettu mittaripumpuilla. Katsastettu. Renginkaappi, h. 50 e. toukokuuta 2012
Löytölaari julkaistaan tiistaisin Auranmaan Viikkolehdessä, Loimaan Lehdessä
ja Somero-lehdessä. 046 myös mahdollinen. 0400 813 828. 3/2012, aj. P. Lapsiperhe haluaa vuokrata RT-asunnon (3h+k+s) tai omakotitalon. H. lautaa ja kattopeltiä, traktorin heinäharava, rollaattori. 591 8295. P. Koivuklapia ja sekaklapia. P. 0500 780 147. Kirjoita ilmoitusteksti ruudukkoon selkeästi. turhanpanttina niin soita 040 511 3208.
Yksiö 31m2 hyvästä yhtiöstä Somerolla. Väderstad 5m. Dexta tai MF 35. Jackrussellinterrierin pen- Autosta huippu hinta tarjo- Hyvä pitämään hiiret ja myytuja 2 urosta ja 3 narttua.Ell. P. 041 782 3292. (02) 588 8551 tu 82 tkm. kit kiinnostaa. Kyrössä. 0500 537 331. puh. Hiace, Corolla, Rivitalo, OK-talo tai ker- Hilux, Mazda, Mitsu. jat ja lastaussilta galvanoitu. tark. 045 639 6640. -89, kpl, kahvemylly, leikkelekoajettu 170 tkm, kats 2/2012, ne, hinnoittelukone, asunto2 renkaat, radio, viininpu- vaunun peilit autoon. P. H. p. Ford Escort 00 farma 10 kpl isoja haapatukkeja, ri 1.8 zetek moottorilla, aj. Muistathan mainita ilmoiLähetä viesti numeroon 17252. 97, aj. ta. pak.autoksi, halpa vevana 2h+kk. (M myy, O ostaa tai S sekalaiset) siä Liisa Vitali koruja 3 kpl. Melkein mikä vaan kelpaa. 2500 e sekä perunan nostokoneet Esko heittopyörä h. 42.000 e. P. 0500 828 138 Pertteli, myös t-viesti tied. P. Yhteislevikki 23 500, lukijamäärä yli 63 000.
Ilmoita kolmessa lehdessä yhden ilmoituksen hinnalla!
MYYDÄÄN
risänky puuta 30,-/tarjous, vaihdepyöriä, pieni tv-taso, Mc Cormick 574 1030h, lattiamattoja, pöytä 75x140 etunostin, trukkipiikillä + tuh- + penkit, 10 kpl m. P.040 730 8936. H. Oma sauna, varasto + jäähd. P. Päärakennus, ulkorakennus ja rantasauna. Ilmoitukset Löytölaariin lihohto sininen, uusi akku, siistikunt., h. käytti peräkärryt kipillä. 044-9491666
Kelpoisuusehdot määräytyvät opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetun asetuksen (14.12.1998/986) mukaisesti. Pääasiallisia valintaperusteita ovat käyttöaste, tilankäytölliset asiat ja henkilömäärä, jolle käymälä on järkevä mitoittaa. Loimaalla 21.5.2012. Heidän sopimustilanteensa on vielä avoin, mutta heidänkin osaltaan lopullinen tilanne selviää lähiaikoina. Hakemus tulee osoittaa vapaa-aikalautakunnalle ja toimittaa Loimaan kaupungin sivistyspalvelukeskukseen, PL 129, 32201 Loimaa. koina. Pesuvedet voidaan puhdistaa sakokaivo- ja maaperäkäsittelyllä tai harmaavesisuodattimella. Lisätiedot vs suunnittelupäällikkö Osmo Hongisto, puh. Kaavaluonnokseen voi tutustua kaupungin teknisessä ja ympäristöpalvelukeskuksessa tai kaupungin kotisivuilta http://www.loimaa.fi/kaavoitus/ Kuulemisen tarkoituksena on aktivoida osallisia sekä antaa kaikille osallisille mahdollisuus suullisesti tai kirjallisesti lausua mielipiteensä asiassa sekä helpottaa vuorovaikutusta ja ehdotusten tekemistä. Mahdolliset luonnoksen johdosta tehtävät kirjalliset parannusehdotukset tai huomautukset pyydetään osoittamaan Loimaan kaupunginhallitukselle ja toimittamaan tekniseen ja ympäristöpalvelukeskukseen (os. julkaistaan pukevään Koivisto sanoo, lähiaikoina. Työn hoitaminen edellyttää oman auton käyttöä. Jos haluaa käyttää vessaa huussin sijasta, kannattaa harkita vähävetistä käymälää. (SUOPELTO) KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 79 ASEMAKAAVAN MUUTOSTYÖN ALOITTAMINEN JA ALUSTAVA KUULEMINEN
24.5.7.6.2012 on teknisessä ja ympäristöpalvelukeskuksessa, Alastarolla, alustavasti nähtävillä MRA 30 §:n mukaisessa tarkoituksessa 6.(Suopelto) kaupunginosan asemakaavan muutoksen luonnos sekä osallistumis- ja arviointisuunnitelma. Harmaavesisuodattimet ovat tehdasvalmisteisia puhdistamoja, joita on useisiin käyttötarkoituksiin pesuvesien määristä ja laadusta riippuen. Käymäläjätettä pitää jälkikompostoida vuoden verran, jonka jälkeen se on hyvää maanparannusainetta. Hänen mukaansa nämä kon- jäs kausi Hurrikaanissa, Henkarit ovat joukkueelle tärkeitä rille tuleva kausi on kolmas selkärankoja, kun tosipelit al- keltamustissa.
ORIPÄÄSSÄ su 27.5.2012 klo 15-18
Kangastuvalla, Kangastuvantie 39 Kahvitarjoilu. Kuivakäymälöitä on nykyään moneen tarpeeseen. Valitun on ennen vaalin vahvistamista esitettävä hyväksyttävä lääkärintodistus terveydentilastaan. Julkaistut jatkoso Moilasen miltei koko finaapimukset ovat tärkeitä pala- leista sivussa pitänyt akillesjänsia ensi kauden joukkuetta nevamma paranee levolla. Hakemukseen tulee liittää kelpoisuuden osoittavat todistukset sekä oikeaksi todistettu ansioluettelo ja alan työtodistukset. Pienet mökkikäyttöön tarkoitetut harmaavesisuodattimet maksavat noin 2001 000 euroa ja isot suodattimet noin 1 0004 000 euroa. Toivomme hakijalta yhteistyökykyisyyttä, kehittämishalukkuutta sekä halukkuutta hyödyntää tietotekniikkaa, verkkooppimisympäristöjä ja sosiaalista mediaa. Tiistaina 22. Tiedustelut: Sivistysjohtaja Manne Pärkö, 02 761 1200 Loimaa 21.05.2012 VAPAA-AIKALAUTAKUNTA
6. Jarkko Leka Valonia
NIITTUKULMANRAITIN KATUSUUNNITELMAEHDOTUKSET
Niittukulmanraitin 4.4.2012 (muutos 18.4.2012) katusuunnitelmaehdotukset pidetään yleisesti nähtävillä MRA 43 §:n mukaisesti 22.5. Laadittavan asemakaavan muutoksen johdosta järjestetään torstaina 24.5.2012 klo 16.00 17.00 kaupunginhallituksen huoneessa erillinen esittely- ja keskustelutilaisuus. Maapuhdistamo rakennetaan paikan päällä tietyntyyppisistä maa-aineksista ja/tai tehdasvalmisteisista moduuleista sekä putkistosta. 02 588 8021 Sari Kaukoranta p. Loimijoentie 74, 32440 Alastaro) to. Virassa on neljän (4) kuukauden koeaikaa. Vähäisiksi vesiksi katsotaan kantovesi ja tilapäinen kylmävesijohto. Palvelussuhteen ehdot ja tehtävän palkkaus määräytyvät voimassa olevan OVTES:n mukaisesti. Vähävetinen huuhtelukäymälä muistuttaa toimintaperiaatteeltaan tavallista vesivessaa. Ennen maapuhdistamoa pitää asentaa kaksiosainen sakokaivo, joka takaa riittävän esipuhdistuksen. Maapuhdistamon hinta on suunniteluineen noin 3 000 6 000 euroa. Se käyttää nimensä mukaan erittäin vähän huuhteluvettä, vain noin 0,20,5 litraa mallista riippuen. että jatkuvuutta loukkaantumiseensa asti tuovat myös Nispelanneen hakkuri Ismo Moi- kakankaan ja Rajalan kanssa lasen sekä keskitorjuja Jukka tehdyt sopimukset. 02-762 8326, 0400-536 303 www.autohuoltomaunu.fi
mittatyönä ja asennettuna, laadukkaat kotimaiset nosto-ovet Tammimäenkatu 6, Raisio IKEAa vastapäätä, Myllyn lähellä p. Ilmoitusmyynti:
Liisa Kivinen p. Harmaavesisuodatin vaatii asennukselta vähän tilaa ja sopii kallioisellekin tontille. Lisätietoja äänestyksestä: www.keskusta.fi
LOIMIHUOLTO
Voimakatu 4, Loimaa
O
nea n
kaikille valmistuville!
Loimaan Lehdessä julkaistaviin valmistujais- ja yo-kutsuihin väri veloituksetta sekä kutsuilmoituksen jälkeinen kiitosilmoitus ½ hintaan. 02 761 4241. Virkaan kuuluu tekstiilityön opetusta. Taloudellisuuden ja ympäristöystävällisyyden vinkkelistä pesuvesien erilliskäsittely yhdistettynä kuivakäymälään on hyvä valinta. Hurrikaani on tehnyt jatkosopimukset lähes kaikkien hopeajoukkueen pelaajien kanssa Jimmy Hernandezia ja Atte Mäkitaloa lukuun ottamatta. 02-469 3041, turku@autotalliovimyynti.fi
ENEMMÄN KUIN TUHAT SANAA
MAIJA PALOPOSKI
TYÖVÄENOPISTON SUUNNITTELIJAOPETTAJA VIRKA
Suunnittelijaopettajan, jonka tehtäviin kuuluu opintokokonaisuuksien / kurssien suunnittelua, koordinointia, opetusta, hankkeiden hallintaa ja seurantaa, sidottu vuotuinen työaika määrätään 1200 tunniksi. Hakuaika päättyy 5.6.2012 klo 15. Vähävetisten käymälöiden etuna on vedensäästön lisäksi lokatyhjennystarpeen vähäisyys. Loimijoentie 74, 32440 ALASTARO. 02 588 8020 ilmoitukset@loimaanlehti.fi
RENKAAT RENGASTYÖT
Autohuolto MAUNU KY
Sunintie 45 Loimaa P. Jukajatellen. - 4.6.2012 Loimaan kaupungin teknisessä ja ympäristöpalvelukeskuksessa os. 02 588 8024 Veli-Matti Knuuti p. toukokuuta 2012
9
Niskakangas, Rajala, Vehviläinen ja Moilanen jatkavat
LENTOPALLO Hurrikaani on
Tervetuloa!
Työjalkineet naisille ja miehille!
malli Relax 85,alk.
Keskustan neuvoaantava jäsenäänestys puolueen puheenjohtajasta järjestetään
Tervetuloa kaupoille!
www.loimihuolto.com
solminut pelaajasopimukset Jani Niskakankaan (2 vuotta), Henri Rajalan (1+1 vuotta), Jukka Vehviläisen ja Ismo Moilasen (1 vuosi) kanssa. Opetustyö painottuu iltoihin. Janilla on edessään nelVehviläisen jatkosopimukset. Meillä on nyt 12 ka Vehviläiselle viime keväänä pelaajasopimusta kasassa ja tehty polvioperaatio vaikeutti lisää julkaismiehen valmistautaan lähiai Meillä on nyt 12 tumista kauteen. kaanissa. Suunnittelussa on myös tarpeen miettiä muun muassa tuuletuksen järjestäminen, säiliön tyhjentämisen vaivattomuus, mahdollinen lämpöeristys ja asiointimukavuus. KAAVOITUS- JA MITTAUSTOIMI
Risto Kesseli ja Timo Rinne uskoivat vielä pronssipelin ensimmäisessä erässä, että Suomi vie voiton, mutta lopulta kävi toisin.
EKOVINKKI
Mökkien ja omakotitalojen pesuvedet puhtaiksi ja huusseista ravinteet hyötykäyttöön
Mökeillä ja haja-asutusalueiden omakotitaloissa jätevesiasiat mietityttävät monia eikä ihme, sillä ratkaisuvaihtoehtojakin on monia. Loimaalla 21.5.2012 TEKNINEN LAUTAKUNTA. Nyt Jukka pääsee pelaajasopimusta joukkueen mukaan Koivistoa harjoittelemaan heti ilahduttaa eri- kasassa ja lisää tyisesti huipkesän alusta asti. Kaikki hopeajoukkueen pelaajat ovat ilmoittaneet
halustaan jatkaa Hurri- kavat syksyllä. Asemakaavan muutoksen päätarkoitus on liittää korttelialueeseen suojaviheraluetta. Työaika jakautuu opetukseen (enintään 580 tuntia) ja muuhun työnantajan määräämään työhön. 7.6.2012 klo 15.00 mennessä. Jos kyseessä on vähäisten vesien kiinteistö, pelkkä kivipesä riittää ennen pesuvesien maahan johtamista. Vähävetisen käymälän säiliö on tyhjennettävä umpisäiliö tai suuri kompostisäiliö. Hurrikaanin puheenjohtaja Jaakko Koivisto kertoo, että sopimukset syntyivät nopealla aikataululla
918 · Kotimyynnistä edullisesti Tervetuloa! la 914 Pietilänkatu 11, Loimaa p. 02 762 1350, 0500 741 437 www.sabrina.fi
KAUNEUSHOITOLOITA
Uusi malli ja Jaksal-kuomu · Perävaunut · Trailerit · Varaosat Tmi: Esko Salminen http.//personal.inet.fi/yritys/jyty Alastaro p. 050 562 4803.
www.pohjantahti.fi
H. Loimipaino Loimaa. 02-762 5100 Ark. 0600 91444
TAKSI LOIMAA-MELLILÄ
KORUDESIGNTARVIKKEET
ArteMiina, Turuntie 16, Loimaa. Jalkahoitola Irma Paljakka, Kalevalalankatu 11 A 10, P. (02) 763 1997.
Roskat pois nurkista!
· Jätehuolto kaikille kiinteistöille · Paperin, pahvin ja kartonkien keräys · Kaivojen tyhjennykset sekä viemäreiden avaukset · Siirtolavojen vuokraus ja toimitus Puh. 050 560 3206
Ryötin tila
Tunnelmaa ja herkullista ruokaa juhlaan ja arkeen
· Myös hartaat muistotilaisuudet · Pitopalvelut
Loimaantie 272, 32440 Alastaro, p. La-su maastoretkiä, valjakkoajoa ja kursseja. NURMI 040 546 2084
Loimaan Seudun Invataksipalvelu, Raimo Huhtala P. 767 1524 · 040 535 0576
JÄTEHUOLTOA
Lomakkeet, kirjekuoret, esitteet, tulosteet ja kortit. Automyynti vahaukset Autovuokraus
SÄHKÖLIIKKEITÄ
P. Palvelemme ma-pe klo 10-17. 040 963 3956 / 040 962 7023 www.loimaanliikennekoulu.fi
Satakunnantie 5 LOIMAA, P. 0400-223 964
TAKSIPALVELUA
Loimaa
Jyrki Sinkkonen
· Aggregaatti (160XT) · Ajojärjestelmä · Nostokorkeudet 16 ja 9,5 m
KATSO LISÄÄ: www.pihaportti.fi
Pyydä tarjous!
Väinämöisenkatu 6 B Op-talo Tiistaina klo 9-17, perjantaina klo 9-12. www.artemiina.fi
Tapio Harjula 0500 741 544
www.lpr.fi
Karsolantie, 32210 LOIMAA, (Hirvikoski) Puh. 040 7499 159, www.arjalka.fi Loimaan Fysikaalinen Hoitolaitos, Väinölänkatu 8 Studio 66, Mörkömäentie 2, Oripää Leila Toivonen p. 0207 412 180 Turuntie 61, Loimaa
050 516 3027
rakennuspexi.fi
puh. Loimaan Siivous Päivi Ojala Oy P. 10
Tiistaina 22. VTS Seppo Toivonen, puh. P. Muina päivinä tilauksesta P. P. 0400 293 576.. 0500 822 386 www.alastaronautopalvelu.fi
KOIRAHOITOLOITA
Yksilöllistä täysihoitoa kaikenlaisille koirille maaseudun rauhassa. Katja Laine. 044 3056900
INVATAKSIPALVELUITA JALKAHOITOLOITA
LOIMAA
VALOKUVAAMOJA
MUSIIKKIPALVELUJA
Soitinliike
Väinölänkatu 4, Loimaa, 0400-531307 ma-pe 12-17 la 10-13 www.pikkurokkari.fi
PikkuRokkari
Noutopöytä arkisin klo 11-14
Täydellinen juhlaja pitopalvelu Hyvät kokous- ja koulutustilat
www.lounaspaikkamellila.fi
8,50
PAINOPALVELUJA
Sahantie 5 Mellilä P. 0400 398 421, www.sormuslankinen.fi
PIHAPUIDEN KAATOA
Hankalatkin puut ammattitaidolla. i n f o / k y y d i n v ä l i t y s
VTT
Pekka Hällfors
HAMMASTEKNIKOITA
Teitä palvelee Hammaslaboratorio
PAARIKULJETUKSET JA PYÖRÄTUOLIKULJETUKSET
Proteesiasioissa
Myös päivystys lasirikoissa: 044-7442 310 Mestarinkatu 4, LOIMAA puh. 050 560 4701. h u h t a l a . www.jormalaaksonen.net Liikelahjat, tekstiilit, brodeeraukset. 040 535 6973 Avoinna tipe 1017, la 1013 www.kadentaitonyytti.fi
RAKENNUSTÖITÄ
Loimaa Invataksi 1+8
vapaana koululaiskuljetuksista
Loimaa Taksi P. 02-550 2400, fax 762 2790
PESULAPALVELUJA
25
TAKSIPALVELUITA
KELLOLIIKKEITÄ
Kello- ja koruseppä LANKINEN
· Kello- ja korukorjaukset paikanpäällä ark. 010 322 4570
SULJETTUNA TALVILAUANTAISIN 01.11.2011 - 28.02.2012.
1 + 6 henkilöä 1 + 4 + invavarustus
KÄDENTAITOTUOTTEET KÄDENTAITOJEN ERIKOISLIIKE/ KEHYSTÄMÖ NYYTTI BETONITUOTTEITA BRODEERAUKSET
Kauppalankatu 2 LH 6 p. 0400 765 351 Jalkahoitola Arjalka, Käsityölaiskatu 9, Loimaa P. 0400-536 303 · (02) 762 8326
Autopalvelu
Määräaikaishuollot BE-, DSL- ja OBD-mittaukset Katsastuspalvelu Ilmastointihuollot Renkaat ja rengastyöt Kolarikorjaukset Hinauspalvelut 4-pyöräsuuntaukset
Alastaron
Kauneushoitola Merja-Eliisa, Huvilakatu 14, Loimaa P. 040-7527 353 www.ryotintila.fi
VERHOOMOJA
RUOSTESUOJAUKSIA
HiusStudio
Verhoomo Velar
Juhla-ja Kokouspalvelut omalla, aidolla lähiruokakeittiöllä Eksoottisen erilainen Menninkäissavusauna
Ikaalisten Kylpyläosakkeen vuokraus
www.paija.fi Köllintie 20, 32100 Ypäjä p.050 56 96 945
avoinna ma-pe 9-17 la 9-14 Myös sopimuksen mukaan. LOIMIHAKA
Uitontie 142 Loimaa www.loimihaka.fi
RATSASTUSTUNNIT
Arkisin 4-6 ratsukon tasoryhmissä. 045 2044 776
Kysy ilmainen tarjous. 050 360 2597
Alkuperäistä loimaalaista taksipalvelua!
RAKENNUSTARVIKKEITA
Loimijoentie 99, Alastaro P. 046 810 2432
Verhontie 97, Kojonkulma www.punkintila.fi
DINO 180 DINO 120
18 m 12 m
10,5 m 5m
Aleksis Kivenkatu 9 Loimaa puh. 0440203016 www.ajokortti.com Meiltä kaikki kortit mopoista ammattipätevyyteen, soita ja tiedustele!
P. 050 321 8085. Koulukuja 7, 32200 Loimaa Ajanvaraus p. 050 527 6332. www.neliopinnoitus.fi P. P. kaikenla
www.loimaanelainhoitola.fi p. 045 - 874 6600 Nettiajanvaraus www.hiusstudiounica.fi
040-5821805 Viljavarastontie 6, Loimaa velar.fi
ÖLJYSÄILIÖHUOLTOJA
Öljysäiliöhuollot säiliöön kuin säiliöön. 040 779 2214 Opinkuja 5-7, Loimaa
Jorma Laaksonen, Seppäläntie 192, 32210 Loimaa. Kysy myös hevosten täysihoitopaikkoja.
loimihaka@loimihaka.fi
Puh. www.j-s.fi J & S Subcontracting Oy, P. 0400 805 285
DINO 160 XT DINO 95 T
Pasi Markula ky 0500 770606
RATSASTUSTUNNIT PONIKERHOT
VAKUUTUSYHTIÖITÄ
HENKILÖNOSTIMIEN VUOKRAUSTA
Max kork Sivu-ulottuma
P. 02-724 7851, 763 1031
www.ravintola-ata.com
Ravintolassa A-oikeudet ma-to 10-22.00, pe-la 10-01.00, su 10-22.00
Kauppalankatu 11, Loimaa, puhelin 020 763 4736. (02) 7622 393
LVI-LIIKKEITÄ
RATSASTUSTUNNIT
JARKKO AAKIO
HENKILÖNOSTIMIA
LVI-HUOLTO R.VUORINEN
P. 0400 741 441
Turuntie 73, 32200 Loimaa, p. 050 2279
PARTURI-KAMPAAMOITA
1\W PHLOWl ULSVLHQ SLGHQQ\NVHW VHNl LRQLMDONDN\OS\ $YRLQQD PDSH OD WDL VRSLPXNVHQ PXNDDQ
Vesikoskenkatu 20, Loimaa
Tampereentie 51 040-720 7310
JUHLA- JA PITOPALVELUITA
Idyllinen
$MDQYDUDXV S WDL ZZZ WD]]LÀ
SIIVOUSPALVELUJA
Siivouspalvelu, KL-Urakointi. toukokuuta 2012
PAIKALLISTA OSAAMISTA PARHAASTA PÄÄSTÄ
PALVELULAARI
KAIHTIMET JA MARKIISIT PERÄKÄRRYJÄ
Testattu vetoaisa
AUTOKORJAAMOITA AUTOHUOLTO MAUNU KY, LOIMAA
Hinausapu 24 H Finikor-ruosteenestokäsittely Huolto, korjaus Tuulilasit Maalaus, peltityö Ikkunatummennukset Rengasmyynti Pesut, kesto- ym. 050 350 6983. 0500 478 344 Myös pesuaineiden ja välineiden myyntiä
HARRI TIILIKKA Juhla- ja muotokuvaukset p. 0500 530 807 TIETOKONEITA
suomenhevoskeskus
P. P. 0500 929 227.
LASITUSPALVELUITA
044-7442 302 050 350 0725
Loimaan Aluetaksi Oy
Rakennussuunnittelusta valmiiseen lopputulokseen
Sertifioitu märkätilojen VEDENERISTÄJÄ
LASIPALVELU
0400 741 556 044-7442 303
MAALAUSPALVELU
Hannes Huhtala
w w w. 817.30, la 8.3014
RAVINTOLOITA
Kauppalankatu 5-7 Loimaa, p. Kauneushoitola Sabrina, Turuntie 14 P. 040 968 9880.
Suoritamme ammattitaidolla ikkuna- ja oviasennukset sekä saunatilojen sisustukset! Ota yhteyttä!
Loimaan Kauppatorin Taksi ay
www.loimaantaksi.com
AUTOKOULUJA Liikennekoulu Poussa Oy
Vesikoskenkatu 4, 32200 LOIMAA, puh. P. 0400 223 535, 0400 223 235
Lintu-ilta luonnossa Erkki Kallion johdolla to 24.5. lipun. Kyläyhdistys mukana Niinijokiset-päivässä Niinipirtillä su 27.5. AU/Jalkapallo miehet sarjapeli RaiFu AU Raision Kerttulassa ke 23.5. Läh keskustaa harvoin myynn tämänlaatuinen rakennuskeskus. klo 18.00. kuningaskomedian Kekkonen. Jojo/Valmennus. klo 17,00 kaikki tytöt paikalle otetaan joukkuekuva. VIRTANEN. Samalla Anna juhlii valmistumistaan (terveydenhoitaja/AMK). Tervetuloa! Hallitus
Kerrostalo
HANNELE JÄRVINEN KY
AA, VT Hannele Järvinen Väinämöisenkatu 6 B 32200 Loimaa, puh. TULE MUKAAN KISOIHIN! Kaikki palkitaan. P. Ke 23.5. Hallitus kokoontuu Tuttujen Tuvalla pe 25.5. Retki yölaulajia kuuntelemaan pe 8.6. Suuret huoneet, lasitettu jä täysin uudist parveke. mennessä.
Tervetuloa
juhlimaan tyttäremme Eeva-Stiinan valkolakkia Mäenpään Astalaan lauantaina 2.6.2012 kello 15.30 alkaen.
Hanna ja Teuvo Suominen
Tervetuloa
KIINTEISTÖJÄ MYYTÄVÄNÄ
Tiian lakkiaisiin kotiimme (Uudentalontie 31 a, Mellilä) la 2.6.2012 klo 14 alkaen iltamyöhään.
Anja ja Kalevi Kuusela
Omakotitalo 3.5. Varaa lippusi viimeistään 12.6. klo 18,00. 0500-531 759 ilpo.knuutila@asianajot.fi www.asianajot.fi Asianajotoimisto
SEURATOIMINTA
Virttaan Martat. Tuokaa pelattavaa mukaan. Tilaisuudessa on kahvitarjoilu, jonka vuoksi pyydämme ilmoittautumisia viimeistään 8.6. Hinta 30 sis. Tilava läpitalon ulott asunto, mm pesuh täydell uudistettu. asti 9-11 jos tarvitset "lasipalatsin" avainta, ota yhteyttä 0505944354. Kaisa Näkki lausuu keväisiä ja kesäisiä runoja. Kaikki "vanhat" ja uudet mukaan pelaileen jalkapalloa hyvässä seurassa. Kaikki joukolla mukaan. Tied. Ti 22.5. Lisää tietoa Sannilta 0503203014. 040 241 1850
Asianajajia
Asianajotoimisto
Valitse vastuullinen kumppani
VMP Group, Loimaa, p. "Venäläinen tango Pariisissa". klo 2201.00. Loimaan Palloilijat junioripesis E-tytöt peli ti 22.5. Tiistaina 22. Mh 42.500 + lo 6.500 H Einola 0400-536547, k 644941.
Asianajotoimisto
ILPO KNUUTILA KY
Varatuomari Ilpo Knuutila Vesikoskenkatu 7, 32200 Loimaa puh. Lähtö kentältä klo 17.45. klo 18.30. Virttaan nousu yleisurheilu harjoitukset koululla ke alkaen 23.5. alk klo 18 (Huom. Loimaa, puh. kevään vimeinen miesten lentopallo-ilta Palloiluhallilla klo 20.-22. AU/Jalkapallo P96 sarjapeli AU/PöKa FC RP tänään ti 22.5. kanteenmaa.net Kanteenmaan Ns
PUUTARHAMYYNTI SAARI
Avoinna : Ark. Meillä on torivuoro la 26.5. Tarkempi kokoontumispaikka myöhemmin. 9.00 - 12.00 ( Vain käteismaksu ) Arvidinkatu ( ent. Varaa ilta. Alastaron Kyläyhdistys ry. klo 14-17. Jjalkine-esittely Lounaspaikassa to 24.5. Saviseudun munuais-ja maksakerho pelaa to 24.5. LoNu: Toivotamme Muurahaiskarhut perheineen kauden päätöstilaisuuteen tänään klo 18-19 Juvan grillikatokselle.
Meidänkin kohteet osoitteessa
JUURI SE OIKEA OSOITE.
Hannu Einola 0400 536 547 Matti Mäkinen 0400 536 941
HEIKKI RANTANEN OY
AA, VT Heikki Rantanen Kauppalankatu 9-11 B 32200 Loimaa, puh. Vesik.lämm. nahkatehdas ), Loimaa, p. (02) 762 4010, fax (02) 762 1321 gsm. Kylätoimikunnan ja rompejaoston yht. klo 18.00 alkaen.
KISAT
MARTTI TUOMINEN
Asianajaja Martti Tuominen Vareliuksenkatu 2, 32200 Loimaa puh. kokoontuminen ke 23.5. 0400 - 784922
Aila Suojanen
TRACTOR PULLING
SM-OSAKILPAILUT
Piikkiön Tuorlassa La 9.6.2012 klo 12.00 La 12.6.2010 klo 11.00
Li ti lk kl 10 00 Kuljetus Loimaan torilta klo 9.00. Mellilän Martat ja marttojen ystävät. Hp 165.000 H Einola 0400-536547, k 643688 AA, VT Jari Heikman VT Rickard Grönqvist Turuntie 8-14, II krs. klo 919 viimeistään 25.5. Ilmoittautumiset 040 779 1425 ark. Iina ja Simo Saarikallio
Loimaa Kantaloimaantie 5 2 h,k,kph 63 m². Mellilän Kyläyhdistys r.y. Jankon suunnistus Torstairastit 24.5. Eläkeliiton Alastaron yhdistys. klo 13.-16. toukokuuta 2012
Keittiötarvikkeiden myymälä/Kahvila myymälä/Kahvila
Haarantie 155, Loimaa, Puh. klo 17-19.00 Kertunmäellä. Pelaajat paikalle klo 18.15. 040 701 3216 tai 026 627 026/Antti. Mellilän Kyläyhdistys r.y. Tied. klo 14.30. (02) 762 4400 fax 763 1301 jari.heikman@aatsto.inet.fi www.heikman.com Asianajotoimisto
Tervetuloa
Tyttäremme Ellan lakkiaisiin
2.6.2012 klo 14 alkaen kotiimme Luikistoon. ja ilm. Kaikille avoin koulumuistojen ilta ti 29.5. klo 18.00. Loimaan AA-ryhmä kokoontuu keskiviikkoisin klo 19.00 Nuorisotalon yläkerrassa. 1994-1996) Palaveri pelaajille ja vanhemmille kaudesta 201213 liikuntahallin kahviossa tänään klo 18. 040 771 9090 Lue lisää vmp.fi.
JARI HEIKMAN OY
Loimaa Alkinkulmantie 190/21 4 h,k,th,työh,s n 150+65 m². LoKoKo A-tytöt (s. Päivi p. Eloisat, Linnateatteri esittää teatteri Emmassa Naantalissa 19.7. Nordea/Loimaan kaupunki klo 17.30, Osuuspankki / Mellilä klo 17.45. Sari ja Veli-Matti Retulainen Ei kukkia
KEVÄTKOKOUS
Varsinais-Suomen jokivarsikumppanit ry:n kevätkokous pidetään tiistaina 12.6.2012 klo 17.30 Sarka-maatalousmuseossa (Vanhankirkontie 383, Loimaa). Alastaron maatalousnaiset. 0400-530 741 martti.tuominen@atoimisto.fi
-05, -06, -07 40 m juoksu ja pallonheitto -08, -09, -10 20 m juoksu ja pallonheitto Ilmoitathan tulosta perjantaihin 25.5.mennessä kimmo.aavila@akr.fi tai 040 574 2066. Kyläkeskus Lasipalatsissa avoinna tänäänkin klo 1012. Loimaa-Oripää tie no 210. Haitulan maa- ja kotitalousnaiset kerho Valtosen Marjalla ke 23.5. 050-3669839. klo 17.30 Loimaan työväentalolla. Torstaisin sauna lämmin Melliläjärvellä klo 17.-20. klo 9-11. Op. ESITTELY 20 .3 klo 16
ratkaisee vaikeatkin ongelmasi jo yhdellä puhelinsoitolla! Erityisalana ihmissuhdekriisit, ahdistus ja masennus. Kokouksessa käsitellään sääntömääräiset asiat. Huom paikalle viim. Alastarolla. Kisakioski
B. Lähtö kylätoimistolta. klo 15 tuokaa mukananne 3 voittoa. klo 18,00. 14.00 - 18.00, La. Kesätori on alkanut Alastarolla ja jatkuu la 15.9. Suomi-Venäjä-Seura Loimaan osasto hallitus kokoontuu 24.5. Oppaana Erkki Kallio. Lähtö Konserttitalolle Turkuun ke 23.5. klo 18 Isonperän koululla. Myös ystävät mukaan. Kojonkulman Martat Pihakasvi- ja kierrätystapahtuma Kojontuvalla su 27.5. Peltoisten alueen kyläyhdistys ry. klo 18 Tuulensuun palvelukeskuksessa. Loimaan Naavanaiset ja PVY. (02) 762 2888 fax (02) 762 2313 www.heikkirantanen.fi toimisto@heikkirantanen.fi Asianajotoimisto
Kaikille avoimet MUKSUJEN
Loimijoen OP-Kiinteistökeskus Väinämöisenkatu 6, 32200 Loimaa
Urheilukeskuksen kentällä tiistai 29.5. klo 18.45 alk.
JAHTI 2100
5-bingossa 760 /55 palloa www. LoPs Mimmit harjoitukset tänään kaupungin nurmikentällä klo 19-20.30. 040 509 1965 www.ala-hollo.fi
11
ti-pe 10-17 la 9-16 su 12-16
LEISKUN BINGO/JAHTI 700/51 tai alle
Loimaan Työväentalolla tiistaina 22.5.2012 klo 18.45 Viitosbingoa Jahti 310/54 tai alle Liuska 3 Pääkierros 170 KIRJAT 6/3 IRTOLEHDET 3 Tervetuloa!
Parhaat lahjat valmistuneille!
Kanteenmaan Bingo
*** LOPPUUN MYYNTI ***
ALENNUS KAIKISTA TUOTTEISTA VÄHINTÄÄN - 50 %
muistamisesta.
Lahja diakoniatyölle tuotti 940 euroa.
Kiitos
Punkalaitumella keskiviikkona 23.5. aika) zumbataan Melliläjärven mökin pihamaalla, jonka jälkeen mahdollisuus saunoa ja uida. joko sähköpostitse satu.juntunen@jokivarsi.org tai puhelimitse 02 4845 873. Eritt hyvä ja tilava as.rak 2 krs:ssa, suuret hyväk varastorak ja aitta. 2.31 min + pvm
Poste Restante 10601 T:saari starr.m.s.
Suoritamme peltikattojen ja ulkoseinien maalaukset: muovipintaiset-, tiili- ja varttikatot sekä kattojen pesut. 010 229 5500 fax 010 229 5503 www.hj.fi
Tervetuloa
Jussin ylioppilasjuhlaan kotiimme la 2.6.2012 klo 14.00 alkaen
Hyvin meni, ja tavoitteet toteutuivat niin hyvin kuin oli ajateltukin. Hyvin tuominneella Markus Okkolla ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin pistää pallo 11 metrin pisteelle. Lähdön voittoon ajoi Marko Mankonen toisintona edelliseltä päivältä. Mäkelä murjoi väkisin maalille läpi kahden käsissä roikkuvan puolustajan. Luistaminen jatkui sunnuntain lähdössä, mutta onneksi päästiin maaliin. Kuten usein käy, Sauvo is-
ki painostusjakson lomassa vastaan. Mikko Malmberg heitti hyökkäysalueen rajaheiton kuudentoista-alueen rajalle. MAASTOJUOKSU Oripään kunnan maastojuoksumestaruuskilpailut 9.5. Gulalla oli vielä useita paikkoja ensimmäisellä jaksolla tulla tasoihin. Palloseuran vierasputki sai näin tappiollisen päätöksen. Eilisen toisintoa tämä oli, ja tyytyväisiä ollaan tulokseen. Seuraava ottelu pelataan samettisella Santiago de Hirvalla. 12
SANTTU MIINALAINEN
Tiistaina 22. Gulan pallonhallintapeli toisella jaksolla ei riittänyt kurinalaisesti puolustaneen kotijoukkueen pakan murtamiseen. T9 1350 m: 1) Sanna Suomi 6.15, 2) Milla Rantala 6.17, 3) Elisa Lahtinen 7.18, 4) Mette Leppikoski 7.32, 5) Sanna Krapi 8.35, 6) Sanna Lahtinen 8.36. P5 0,2 km: 1) Joonatan Toivonen 1.14. T11 0,7 km: 1) Liisa Prusila 3.08. Tuukka Kankaanranta väänsi itsensä puolustajien välistä rankkarialueelle ja sijoitti pelivälineen vasempaan nurkkaan. sija siis parani viidellä pykälällä, ja samalla kierrosaikakin parani yli 2,5 sekuntia. Mäkiö pamautti Selectin voimalla alanurkkaan ja vieraat maalin päähän, kun ottelua oli pelattu tunti. Ottelu kotipyhätössä alkaa kello 15, ja vastassa on AFC Campus.
+18 / +8 +18 / +8 +18 / +8 +18 / +8 +18 / +8 +18 / +8
To
+20 / +7 +19 / +7 +20 / +8 +20 / +8 +20 / +8 +19 / +7
Pe
+22 / +9 +22 / +9 +22 / +8 +22 / +9 +22 / +9 +21 / +9
LOIMIHUOLTO
Voimakatu 4, LOIMAA www.loimihuolto.com. Mikko Malmberg pyörähteli irti puolustajilta ja karkasi läpiajoon. T7 600 m: 1) Elli Ojanperä 3.02, 2) Lotta Mäki 3.32, 3) Ella Lehtonen 3.43, 4) Sofia Tiainen 3.55. Lopulta painostus palkittiin. Ottelun alussa peli pyöri Sauvon päässä, mutta maalivahti Arto Suomi ei ollut maalillaan yllätettävissä. Sunnuntaina paalupaikalta lähti Jouko "Jokke" Kallio MadCroc TGS-MANnillaan ja ajoi voittoon, kuten lauantainakin. Kierrosajat huononivat sekunnilla ja samalla sijoitus, kun Jarkko Jauhiainen ohitti Peiposen neljännellä kierroksella. Ainoastaan vauhdin pysyvyys kilpailun edetessä pitää saada tulevissa kilpailuissa kuntoon. Julia Siven ajoi Junior Bike -luokassa taas uusia omia ennätyksiä, mutta putosi jatkosta.
Myymme suuren saksalaisen tehtaan verhokangaserän
myös asuste-, villa-, huonekalukankaita
Vuorikankaita
TULOSPÖRSSI
MAASTOJUOKSU Seurojen maastot 3. Auto alkoi käyttäytyä muutaman kilpailukierroksen jälkeen eri lailla kuin alkukierroksilla. Loppulukemat 41 (20) eivät kerro koko totuutta, vaikkakin kotijoukkue ansaitsi voittonsa täysin. Tiimi on tyytyväinen pistesaldoon tällaisten vastoinkäymisten jälkeen, Peiponen kertoi. Erityisesti Alastaron pikajuna Mäkelä aiheutti harmaita hiuksia runsaslukuiselle sauvolaisyleisölle. Painopiste siirtyi koko ajan enemmän kotijoukkueen maalin tuntumaan. P3 0,1 km: 1) Niklas Lähteenmäki 0.51, 2) Elmeri Markula 1.34. osakilpailu, keskusurheilukenttä 2.3.5. Huonoilla
T13 1350 m: 1) Stella Suomi 5.54 P13 1350 m: 1) Veeti Mäkilä 5.17, 2) Ilari Martti 5.34, 3) Tuomas Eskola 5.37, 4) Leevi Koponen 5.57, 5) Niilo Saarela 6.48, 6) Oskari Heino 7.39. Viimeisellä aikaajokierroksella onnistuminen nosti hänen sijoituksensa aivan viime minuuteilla kärkikahinoihin. Eurogoal, joka kelpaisi mihin tahansa koosteeseen. Ollikaisen takaa lähtenyt Pasi Erkkilä ei antanut armoa ja ryntäsi heti ensimmäisellä kierroksella loimaalaisen ja parin muunkin kuljettajan ohi. Neljäs kierros olikin sitten kohtalokas Mersun jarruille, jotka olivat jo niin huonot, ettei tasapainoista kierrosta saanut ajettua. Ollikaisen keväinen harjoittelu oli tuottanut tulosta, ja hän sijoittui lauantain aika-ajoissa 39:n kuljettajan joukossa lähtöruutuun neljä. P11 1350 m: 1) Petteri Kurppa 6.21, 2) Rauli Järvenpää kesk.
Vetoketjut
LOIMAAN TYÖVÄENTALOLLA
Satakunnantie 57 AINOASTAAN HUOMENNA KESKIVIIKKONA klo 1016 Kannattaa tulla kauempaakin!
Jarkko Jauhiainen ahdisteli Volvollaan Rami Peiposta lauantain lähdössä.
Loimaalaiskuskit ajoivat kelpo sijoituksiin Finracessa
Moottoriurheilu Santtu Miinalainen Finrace-ratasarjan kausi alkoi Alastaron moottoriradalla viikonloppuna. Juuri ennen taukoa iski kotijoukkue kertaalleen. Kytkin luisti hieman jo lauantain kilpailussa, enkä uskaltanut ajaa lämmittelyajossa tänään aamupäivällä. Kilpailussa ajettiin kymmenessä rataautoluokassa. Kotijoukkue pyrki iskemään nopeasti vastaan. T5 600 m: 1) Lotta Suvila 3.43, 2) Katariina Mäkinen 4.28, 3) Heta Jouhki 4.59. Kierrosaikakin parani lauantailta puoli sekuntia. P7 600 m: 1) Petri Mäkinen 3.28. Sunnuntaina loimaalainen legendan kuljettaja aloitti kilpailulähdön kuudennesta ruudusta lauantaisen parhaimman kierrosajan mukaan. T7 0,35 km: 1) Eveliina Koski 1.39, 2) Susanna Tamminen 1.44, 3) Anniina Markula 3.27. Ollikaisen kilpailuviikonloppu jatkui hienosti, ja tuloksena maalilipun kohdalla oli kuudes. Lauantain kilpailussa Ollikaisen kierrosajat eivät olleet aivan aika-ajon luokkaa. Jonne Ynnilä heilautti vasaraansa, ja pallo painui aivan vasempaan yläkulmaan. T6 600 m: 1) Nea Haverinen 3.20, 2) Nita Haverinen 3.25, 3) Kitta Juurenheimo 3.36, 4) Elsa Ojanperä 4.05. Peiposen lähtöruutu oli seitsemän edellisen kilpailun kierrosaikojen perusteella. Viime vuonna ajetun Alastaron ratakilpailun 10. Hän kisasi Street Bike -luokassa. Pieni öljyvuoto moottorissa hieman haittasi teknisellä puolella, mutta muuten oli hieno kilpailuviikonloppu.
RAMI PEIPOSEN lauantainen kilpailulähtö alkoi viidennestä ruudusta, ja kilpailu näytti hyvältä kolmannelle kierrokselle asti. P11 0,7 kmn: 1) Jere Tuomisto 3.06, 2) Valtteri Koski 3.33. Vaihto toikin kaivattua suoraviivaisuutta lisää. Ollikainen päätti lauantain kilpailun viidenteen sijaan. Palloseuran nollaputki kesti kauden alusta 202 minuuttia. Hallittu ramiresmainen nosto takanurkkaan sinetöi loppulukemat. Loimaalaisista ajamassa olivat Jukka-Pekka Ollikainen Legends-luokassa ja Rami Peiponen ratakuorma-autoluokassa. Rami Peiponen ajoi Mersullaan aika-ajoissa lähtöruutuun viisi. Lähdössä jarrut toimivat hienosti, mutta kilpailun aikana tuli muita teknisiä murheita lisää. vapaa-ajankeskuksessa. Myös tallin toinen kuljettaja Risto Outavaara ajoi voittoon. Malmberg tarjoili, ja Samuli Lempiäinen tuikkasi pallon tyhjään pömpeliin.
TOISELLE PUOLIAJALLE Pallo-
Tulevien päivien sääennuste
Loimaa Humppila Ke Oripää Punk. Paras niistä oli Aaro Mäkiöllä, joka onnistui läpiajonsa päätteeksi tuikkaamaan pelivälineen ohi maalivahti Suomen, mutta puolustaja ehti siivoamaan pallon maaliviivan tuntumasta. P9 1350 m: 1) Aleksi Vuorinen 6.23, 2) Eetu Ojanperä 6.52, 3) Matias Tiainen 8.20. P5 600 m: 1) Ossi Kanerva 3.51, 2) Topias Riponiemi 4.43, 3) Joonas Riponiemi 5.25. toukokuuta 2012
Kasari racing voitokkaana
KIIHDYTYSAJOT Kasari Racing Teamin (LL 19.5.) Jarkko Niemi voiti Virtasalmen kisojen Super Gas Bike -luokan. P6 600 m: 1) Joona MäkiMantila 3.07, 2) Hannu Sjöblom 3.13. Vampula Ypäjä
seura teki kaksi vaihtoa ja otti Antti Lähteenmäen sekä Mikko Mäkelän kehiin. Hän keräsi kilpailusta 14 sarjapistettä.
SÄÄ TÄNÄÄN
Lämpötila iltapäivällä ja edellisenä yönä
+19 +8
VAMPULA PUNKALAIDUN
+19 +20 +8
ORIPÄÄ LOIMAA
+7
HUMPPILA
+20 +8
V1600 Cupin kauden ensimmäisen kilpailulähdön voittoon ajoi viime vuoden mestari Toni Lähteenmäki.
Lauantain tiukimmat voittokamppailut käytiin Legends-luokassa, johon starttasi lähes 40 autoa.
YPÄJÄ
Palloseuralle avaustappio
Jalkapallo Mikko Seppälä Loimaan Palloseura kärsi avaustappionsa kauden kolmannessa ottelussa AC Sauvon vieraana. M 2,6 km: 1) Kauko Pekkarinen 10.11, 2) Erkki Halkivaha 11.04.
jarruilla loppuun asti taistellen Peiponen oli kuudentena maalissa. T11 1350 m: 1) Fanni Varho 6.01, 2) Mette Juurenheimo 6.42, 3) Heidi Eskola 6.51, 4) Salla-Mari Kurppa 7.18, 5) Ilona Sjöblom 7.40, 6) Moona Kaunisto 7.59, 7) Miia Rantala 9.27. P15 1350 m: 1) Juho Auvinen 6.36. Vielä minuutti ennen täyttä aikaa Malmberg katkaisi puolustajien huonon syötön karaten läpiajoon