Päivä meni pajailuksi Alastaron yläaste pajoittui eilen, kun koululaiset viettivät viimeistä työpäivää ennen tänään alkavaa joululomaa. Kiiltäviä ajankuvia Loimaa/Hirvikoski Tiina Naula Vanhat kiiltokuvat kiehtovat loimaalaista Kaarina Ruokosta niin, että hän on kerännyt mittavan ja näyttävän kokoelman. Sivu 8 Mielikuvatutkimus: KIRJOITTAJAVIERAS Vanhat laulut pysyvät Uudet sävelmät eivät hevin syrjäytä vanhoja tuttuja joululauluja. Näin toteaa Tapio Laurila ja paljastaa myös omat klassiset kausilaulusuosikkinsa. 2009 P 1 D Nro 148 T Ä N Ä Ä N Irtonumeron hinta 1,00 € sis. Sääkin on kuin pahainen mukula: ei ota ilmastonmuutosta tosissaan vaan pitelee kuin kiusallaankin kunnon talvikeliä. Kiiltokuvat sopivat hyvin myös joulunaikaan, sillä enkelit, joulupukit ja muut jouluiset teemat ovat suosittuja aiheita. Pajoissa touhuttiin muun muassa askartelujen, urheilun ja tietokoneiden parissa. Sivu 22 Lällällällälieru... TIINA NAULA ” Seutukunta on moderni ja vanhanaikainen. – Vanhoja kiiltokuvia katsellessa on myös mielenkiintoista huomata, miten ne kertovat omasta ajastaan, kuten vaikkapa pukeutumisesta, Ruokonen toteaa. Ruokoselle kiiltokuvat tuovat mieleen onnellisen lapsuuden, jolloin hän keräsi ensimmäisen kerran kiiltokuvia. Hittituotteeksi ovat nousseet muun muassa blu-ray-soittimet. Blu-ray-soittimia paketteihin Krääsä ja hössötys eivät oikein tunnu olevan jouluostoksilla kävijöiden suosiossa tänä jouluna. Sivu 10 Kuusia kaupan Markku Värjönen ja Kari Einola kauppaavat joulukuusia tänäkin vuonna. alv . Sivu 6 Köpiksessä pääsi tuhnu. Sivu 6 Seiskaluokkalaiset Tuuli Kiviranta ja Veera Nortamo osallistuivat lehtipajaan. Sivut 4 ja 9. Sivu 21 Mikko ja Kirsti Markula kävivät jouluostoksilla kodinkoneliikkeessä. Rauno Ahtinen puolestaan taustoittaa paloaseman vuokratuloja, ja Pentti Viiri pohtii pikkujoulujen tuottamia epäselvyyksiä seurustelukuvioissa. vuosikerta TIISTAI 22.12. – Olen tallettanut kiiltokuvani albumeihin, joista niitä on mukava katsella, Kaarina Ruokonen kertoo. Innostus heräsi myöhemmin aikuisiällä uudelleen. Loimaalaisissa kodinkoneliikkeissä joulumyynti on sujunut varsin mainiosti. Loimaan talousalueen paikallislehti • 95. Kuusikauppa aukesi viikkoa ennen joulua, ja parhaat valiot löysivät tiensä uuteen kotiin jo viikonlopun aikana. Sivu 5 MARIKA TIMONEN Koulunjohtajan kärrynpyörät Joulupöytämäisen yltiörunsaalta mielipideosastoltamme selviää tässä lehdessä muun muassa se, että eräs koulunjohtaja pyöräytti riemuissaan kolme kärrynpyörää joulujuhlassa
Seppälä. joulukuuta SANOMALEHTIEN LIITON JÄSEN ISSN 0358-9161 Jakeluhäiriöt: Puh. Pappi toimistolla pe 18.12. Jouluaamuna 25.12. (02) 770 2204 Sähköposti: toimitus@loimaanlehti.. Anna Valtanen urut, Sanna Pietiäinen laulu. Vihreän liiton VarsinaisSuomen piiri valitsi Turussa pidetyssä syyskokouksessaan piirin uudeksi puheenjohtajaksi turkulaisen Aapo Rantasen. Toimittajat: Sari Keskitalo, Kari Nummila, Anu Salo, Marika Timonen. Loimaan Kaupunginkirkko Ti 22.12. klo 13 Kitkonpuiston hartaus, Klo 14 perhekirkko, Rouhiainen, Mäkinen, Iida Kuusela laulu. Turun ammattikorkeakoulun Loimaan toimipisteestä vuoden 2009 aikana valmistuneet opiskelijat: Sosiaalialan koulutusohjelma (sosionomi, AMK): Halkivaha Anne, Havia Marika, Helenius Henna, Hyvärinen Minna, Iivonen Saija, Jaakkola Sanna, Jaakola Jerna, Järvinen Niina, Kesälä AnnaMaria, Kiikeri Riina-Lotta, Kivi Katja, Koisti Marianna, Leino Janna, Leinonen Viivi, Lilja Veera, Lyly Pinjamaria, Majabacka Janina, Mansikkamäki Laura, Meriluoto Taina, Mäkelä Jonna, Mäntylä Kati, Peltola Heidi, Porkola Nina, Routi Marika, Ruuskanen Ulla, Ruusunen Sirke, Saarela Mari, Seikola Maija, Suominen Eeva, Suominen Tiia, Tanhuanpää Susanna, Tanskanen Jonna, Vainio Riikka, Vapalahti Johanna, Vesanen Miia ja Virtanen Jenny. (02) 762 6000, telefax (02) 763 1233. Toimitus: Päätoimittaja Kati Uusitalo (02) 762 6033, 050 555 7526. 3: 14-15 23.12. klo 9-11. Klo 15 partiolaisten kynttiläkirkko Kaupunginhautausmaan kappelissa. klo 16 joulukirkko, Pääkkönen, Cerc. Kuollut: Saima Helle Kaartinen 91v, Mauri Kalevi Tikakoski 62v. Toimitussihteerit: Sampsa Hakala, Tiina Naula. Su 27.12. Su 27.12. Iloitse, tytär Siion, huuda riemusta, Israel! Juhli ja laula täysin sydämin, tytär Jerusalem! Herra ottaa pois tuomiosi ja karkottaa vihollisesi. Alastaron kirkko Jouluaattona 24.12. Sanajumalanpalvelus kirkossa klo 10. Ma 28.12. Ilmoitukset: ilmoitukset@loimaanlehti.. TÄNÄÄN AJANTIETO: Aurinko nousee tänään Loimaalla kello 9.39. Sinä olet hänen ilonsa, rakkaudessaan hän tekee sinut uudeksi, hän iloitsee, hän riemuitsee sinusta. Virttaan kirkko Jouluaattona 24.12. Sunnuntai 27. Klo 10 koululaisjumalanpalvelus, Väänänen, Pihlajamaa. klo 8 joulukirkko, Alanen, Pihlajamaa, kirkkokuoro. klo 8.45 koululaisjumalanpalvelus, Rikala, Kilpiö. Klo 9 koululaisjumalanpalvelus, Alanen, Pihlajamaa. klo 10 messu, Pääkkönen, Lill. klo 16 joulukirkko, Rikala, Taneli, Josefiina Tiiri laulu. Jouluaattona 24.12. 0200 72822 (mpm/pvm) arkisin klo 6.00-16.00 viikonloppuisin klo 6.00-12.00. Kustantaja: Priimus Media Oy. Ma 28.12. Konsertti kirkossa klo 18. Vastuu ilmoituksista: Lehden suurin vastuu ilmoituksen julkaisemisessa sattuneesta virheestä on ilmoituksen hinta ja muihin lehtiin toimitetusta aineistosta sen valmistusarvo. Kaivaten Mikko perheineen Martti perheineen Siiri perheineen Ystävät Siunaus toimitettu läheisten läsnä ollessa. Jouluaamuna 25.12. Raamattu-piiri srk.talolla klo 13. Vuoka täytetään ensin auringonkukan siemenillä ja pähkinöillä. Todistettavasti kelpaa ainakin oraville ja harakoille. K I V I C E N T E R Rakas veljemme Mauri Kalevi TIKAKOSKI * 10.9.1947 Loimaa † 6.12.2009 Loimaa Niin väsyneenä lopun matkaa kuljit, Uneen rauhaisaan silmät suljit. Klo 23 jouluyön messu, Alanen, Kilpiö. Ja kuten poika totesi, lintuja ne harakatkin ovat. Koskenniemi, Alanen, Mellilän kirkkokuoro, joht. klo 8 joulukirkko, Rikala, Lill, kirkkokuoro. Jouluaatto, aattohartaus kirkossa klo 14. Ilmestyy tiistaisin, torstaisin ja lauantaisin. klo 18 joulunajan juhla Niinijoen rukoushuoneella, O. klo 9.15 koululaisjumalanpalvelus, Koivunen, Mäkinen. On vain hiljaisuus ja suru sanaton, tiedämme sulla hyvä olla on. NIMIPÄIVÄT: 22.12. Sef. Joulupäivänä 25.12. PÄIVÄN SANA www.loimaanseurakunta.fi Kanta-Loimaan kirkko Ti 22.12. Pe 25.12. Toimitusjohtaja Kirsti Kirjonen puh. klo 10 joulukirkko, Alanen, Cerc. ORIPÄÄ . klo 14 joulunajan juhla Kerttulassa, O. Kartanomäenkatu 4, PL 2, 32201 Loimaa Puh. Ti 29.12. Joulukirkot: aattona klo 14 ja klo 16 ja klo 21. klo 8 joulukirkko, Koivunen, Mäkinen. Samalla muotilla syntyy myös ruokaisa lahja pihapiirin kavereille. klo 16 joulukirkko, Rouhainen, Kilpiö. Jouluaamuna 25.12. Hallituksessa vaikuttavat lisäksi Tuija Antelo, Auli Guevara, Sampsa Heinonen ja Susanna Huolman, jotka jatkavat edelliseltä kaudelta. YPÄJÄ Ke 23.12. Metsämaan kirkko Ti 22.12. La 26.12. 2.joulupäivä, sanajumalanpalvelus kirkossa klo 10. www.loimaanlehti.. Kirkkokuoro. Koskenniemi. LOIMAA . Tilaukset: tilaukset@loimaanlehti.. Apostoli Johanneksen päivänä 27.12. Aurinko laskee kello 15.14. klo 10 joulukirkko, Koivunen, Mäkinen, Kappelikuoro. Sef. klo 10 messu, Koivunen, Hanna Knuutila. Klo 23 jouluyön messu, Pääkkönen, Messuryhmä. Mellilän kirkko Jouluaattona 24.12. Kilpiö. Heidi Sadonoja on valmistunut toimittajaksi Diakoniaammattikorkeakoulun Turun toimipaikasta. Klo 16 joulukirkko, Alanen, Stevanovic, kirkkokuoro. klo 14 joulukirkko, Väänänen, Pihlajamaa, Teppo Heikkilä trumpetti. Tapaninpäivänä 26.12. Kiitos Tuulensuun henkilökunnalle huolenpidosta.. Liiketalouden koulutusohjelma (tradenomi): Aalto Ossi, Aaltonen Sini, Barmasova Julia, Heino Eriika, Kanasuo Sonja, Kiuru Salla, Koskenranta Sonja, Kylmämetsä Katja, Laine Kimmo, Lehtimäki Ville, Lindeman Nina, Luhtala Anu, Mäki Jenni, Nurmi Jaana, Rantalainen Maija, Räisä Samu, Salmi Anna, Salmi Hanna, Suominen Hanna, Vahteristo Kati, Vismanen Annu ja Vuori Anniina. Jouluaamuna klo 8 ja tapanina messu klo 10. Senni 2 Tiistaina 22. Kastettu: Juho Aarne Ilmari Kulmala, Lotta Emilia Lehtilä, Josefiina Maija Tuulia Värjönen. Vihitty: Markus Samuli Värjönen ja Jonna Maija Anneli Rantanen. klo 10 joulukirkko, Rikala, Kilpiö, Naisten lauluryhmä. 12 klo 10 srk-kodilla kirkkokahveineen. klo 8 koululaisjumalanpalvelus, Väänänen, Pihlajamaa. Jouluaattona 24.12. Tietojenkäsittelyn koulutusohjelma (tradenomi): Anttila Emilia, Kalliola Leena, Van Liere Mikko, Maine Olli, Sulonen Teppo ja Vesterinen Olli. Jouluaamuna 25.12. Klo 18 joululauluja srk-talolla. Jouluaamuna 25.12. Päälle kaadetaan kattilassa sulatettua kookosrasvaa. Hallituksen jäseneksi valittiin muun muassa Susanna Huolman Loimaalta. Sitten kylmään paikkaa jähmettymään ja avot, valmista tuli. klo 16 joulukirkko, Koivunen, Lill. Marika Timonen JOULUN RESEPTIT JOULUN RESEPTIT VALMISTUNEITA MARIKA TIMONEN Teppo Heikkilä johtaa vihreitä LOIMAA Loimaan Seudun Vihreät valitsi syyskokouksessaan Teppo Heikkilän yhdistyksen puheenjohtajaksi ensi vuodelle. klo 10 messu, Rouhiainen, Mäkinen. Painopaikka: Allatum Oy. Tapaninpäivänä 26.12. Tilaushinnat: Määräaikainen 12 kk 104 6 kk 61 4 kk 46 Kestotilaus: Lask.jakso 12 kk 97 6 kk 49,50 4 kk 34 Irtonumero 1 Ulkomaantilaukset: tilaushinnan lisäksi peritään voimassa oleva postimaksu. 3: 17 KIRKOLLISIA ILMOITUKSIA KUOLLEITA . Ilmoitusmyynti: Markkinointipäällikkö Veli-Matti Knuuti (02) 762 6040, 0500 324 939 Ilmoitusmyyjä Liisa Kivinen (02) 762 6050 Ilmoitusmyyjä Päivi Alm-Huhti (02) 762 6060 Ilmoitusvalmistus Eija Kärkäs (02) 762 6055 Tilaustenhoitaja Tarja Säteri (02) 762 6016 Ilmoitusten jättöajat: Ilmoitusaineisto on toimitettava lehden konttoriin kunkin numeron ilmestymistä edeltävänä päivänä klo 12.00 mennessä. Ehtoollishartaus Vanhainkodilla klo 14. Pihapiirin kavereille kanssa Joulun resepteissä leivottiin lauantaina jäisiä kynttiläkakkuja. 22.12. Konttori ja toimitus avoinna ma-pe klo 9-16. Klo 16 joulukirkko, Väänänen, Pihlajamaa, Teppo Heikkilä, kirkkokuoro. Herra, Jumalasi, on sinun kanssasi, hän on voimallinen, hän auttaa. To 24.12. Uusina jäseninä hallitukseen valittiin Sasu Huolman, Kirsi Lindholm ja Pirkko Tähtinen. Joulupäivä, jouluaamun sanajumalanpalvelus kirkossa klo 7. Jouluaattona 24.12. Ilmoitushinnat: Ennen tekstiä 2,06 /pmm 3-sivu 2,06 /pmm Tekstissä 1,93 /pmm Tekstin jälkeen 1,66 /pmm Takasivulla 2,05 /pmm Etusivulla (modulikoot) 3,39 /pmm Kuolinja kiitosilmoitukset, kunnalliset ja kirkolliset ilmoitukset, heng.kokoukset 1,66 /pmm Määräpaikkakorotus 0,06 /pmm Värikorotus yhdestä lisäväristä 0,16 /pmm Hinnat sisältävät arvonlisäveron 22%. Kastettu: Niklas Aleksanteri Lähteenmäki Kirkkoherranvirasto avoinna ti 9 -12. Raafael 23.12
Hyvää joulua! Red delicious OMENAT USA 99 kg Ilman korttia 0,99 ps (0,50 kg) Ilman korttia 0,99 rs (1,98 kg) -30 % -20 % Voimassa 29.10.2009-3.1.2010 Ingman MEIJERIVOI 500 g (2,98 kg) rajoitus: 2 pkt/talous Ilman korttia 2,19 pkt (4,38 kg) 1 49 -31 % pkt Voimassa 3.1.2010 asti Aleksis Kiven katu 11, puh. KLO 10. Su 27.12. olemme kiinni. PEPPER, CHERRYCOKE 355 ml (4,93 l) pkt pkt tlk 8 95 Snellman NAUDAN SISÄPAISTI n. Tiistaina 22. k-supermarket.. DR. 1,2 kg kg. palvelemme klo 12-18. pantit 3,60 Kariniemen KALKKUNAN FILEERULLA 1 kg (8,95 kg) 7 95 99 Herkullista joulua! kg Kokonainen SAVUKIRJOLOHI CANTALOUPE, GALIA ja HUNAJAMELONI kokonaisena, Brasilia kg Palvelemme jouluna seuraavasti: Jouluaattona 24.12. ja Tapaninpäivänä 26.12. klo 12 asti, joulupäivänä 25.12. 7-21, la 7-18 L O I M A A 9 95 kg Atria Takuumurea NAUDAN SISÄPAISTI 2 69 rs Snellman naudan PAISTIJAUHELIHA 400 g (6,73 kg) Fazer TÄHTITORTTU 2 kpl/102 g (16,18 kg) 1 65 rs Risella PUURORIISI 1 kg (1,69 kg) 1 69 ps PLUSSA-TARJOUS 29 90 kg Tuore KIRJOLOHEN MÄTI SAVUSIIKA (Kanada) 15 95 Ruodoton NORJALAINEN SAVULOHIFILE GRAAVIJA KYLMÄSAVU LOHISIIVUT 17 90 kg Ruokamestarin SMETANASILLI 10 90 kg Ruokamestarin KALAASI MAKSAPASTEIJA kg 10 90 kg 22 90 kg 12 95 kg Ruokamestarin KALAASI LIHAHYYTELÖ PALVIMESTARIN TUOTE-ESITTELYSTÄ KUUMAA POSSUN MAKKARAA ALK. (02) 7636 410 jyrki.koenkyto@k-supermarket.. 79 ps PERUNAT Suomi, 2 kg (0,40 kg) 79 rs KIIVIT Italia, 500 g (1,58 kg) 20 88 ltk 8 95 kpl Karhu III-OLUT 24 tlk x 0,33 l (2,18 l) sis. TI-KE 2 95 Valio AURA GOLD 125 g (23,60 kg) 4 95 Valio MUSTALEIMA EMMENTAL 270 g (18,33 kg) 1 75 OLEMME SAANEET LISÄÄ SUORAAN AMERIKASTA VIRVOITUSJUOMIA ESIM. joulukuuta 3 Katso jouluiset reseptit K-RuokaPirkasta ja www. Hinnat voimassa ti-ke 22.-23.12., ellei toisin mainita. ark
Loimaan terveyskeskuksen vastaanottotiskin takana päivystyksen alkaessa, olisikohan aika tarkistaa käyttäytymistäsi. Kun äitini oli hoidettavana, en vienyt hänelle kukkia, vaan hoitajille. Ihastunut . PÄIVÄN MIETE: Vain narri putoaa kaksi kertaa samaan kaivoon. Paloasema ei vie Loimaan taloutta perikatoon. Ensi kevään aikana selviävät myös vuoden 2011 eduskuntavaaliehdokkaat, joiksi haluavia on jo kerrottu lehdissä. Lumi ei ole leikin asia liikenteessä. Loimaan kaupunki on tässä tapauksessa tehnyt ajanmukaiset tilat Varsinais-Suomen Pelastuslaitokselle, jota voidaan pitää varsin varmana vuokranmaksajana. Samoin lehtemme yleisönosastokirjoituksissa päättäjiä on kritisoitu nimimerkkien turvin. Loimaalainen veronmaksaja voi nukkua jouluyönsä ja vuoden muutkin yöt rauhassa. Mielestäni kaupungin kauppavalikoima ja palvelu on laadukas ja kaiketi hintatasokin kilpailukykyinen. Kaikille kaupungin kyyti Tallinnaan! Ei kaikki muuten pääse, kun ei vanhemmat maksa. Pelkään, että tämä ei edes ollut ainoa kerta kun huipputilaisuus tyrmättiin. Arvelen, että varsin usea valmistautui viime viikonloppuna jouluun tekemällä ostoksia, leipomalla, siivoamalla taikka ruokavalmisteluilla. Tämä tuntui onneksi olevan kaasujaloissa tiedossa sunnuntain-illan pyryssä Kantatie 41:llä ja Ysitiellä. . Lähipalvelut säilyy. Eikös hänellä itselläänkin ole lapsia ovatko hekin ”sikoja”. Nyt uskallettiin asia julkistaa yhteistuumin. Et olisi päästänyt potilasta lääkäriin. Kiitos ryhmis, koulu ja kyläyhdistys! Tästä se joulu alkoi . Ja Loimaalta ei muuten todellakaan saa kaikkea. VAALEISTA saadaan ensi vuonna jo tuntua, sillä ensi vuoden isänpäivänä, 14. Loimaan kaupungin kirkkoon kuuluvat henkilöt muodostavat seurakuntamme. Missä lapsuus. Ja jos lähtee merta edemmäs kalaan, pitää laskea aika ja polttoainekulut. Musikaalinen Mellilä: Mellilässä osataan omin voimin! 3 kuoroa, lahjakkaat nuoret sekä oma lausuntataiteilija aikaansaivat upean joululauluillan sunnuntaina kirkossa. Hoitajille joulurauha! Vanhusten kohtelua eläinten kohteluun vertaavat saisivat mennä itse katsomaan mitä vanhainhoitolaitoksissa todella tehdään, hoitajat tekevät parhaansa. Pahoitellen pelkoasi. Kiitokset haluan osoittaa lääkäri Anna Pulliselle hyvästä hoidosta. Ministeri Sirkka-Liisa Anttila vertaa sikoja lapsiin, ei voi olla totta. Tämä ei saa kertakaikkiaan toistua. Monipuolista ohjelmaa osaavan ja ahkeran kanttorin johdolla. Koska hoitajat väsyvät. Kartanonmäessä ainakin saa hyvää hoitoa, ja siksi ollaan tulossa täältä Ypäjältä sinne jälleen keskiviikkona laulamaankin ja ilahduttamaan vanhuksia. Oikein rauhaisaa ja riemukasta joulunaikaa itse kullekin niin kuin se tuntuu itsestä hyvältä läheiset huomioiden. Miksi vain nuorille ostosreissu. Kirsti Laaksonen . . Valittajat saisivat hakea omaisensa pois ja katsoa miten pystyisivät itse hoitamaan heidät. Turkkilainen sananlasku Lumi ei ole leikin asia MIELIPITEET Päätoimittaja Kati Uusitalo kati.uusitalo@loimaanlehti.fi Säätiedotuksen mukaan koko maahan olisi odotettavissa se monen toivoma valkea joulu. Sen minkä lomailijat ulkoilusäissä ja hangissa joulun aikaan voittavat, sen aatonaaton matkustavaiset kulkuneuvoissaan häviävät. Opetammeko itse jo lapsille pienestä pitäen ainaisen kiireen. Sarka, arvo enää markan. joulukuuta KOPIT . Mellilän koulun kuusijuhla oli todella hieno! Lapset ja opettajat nähneet suuren vaivan. paloaseman vuokrahintaa. Loimaalla kuluvaan vuoteen kuuluvat lomautukset ja irtisanomiset, joiden vaikutukset näkyvät joulunvietossakin. Hieno ilta! Laulava Emilia Paloaseman vuokrasta Nimimerkki sivullinen ihmetteli Loimaan Lehdessä 17.12. Mihin päivähoidossa on hävinnyt lapsen oma kyky keksiä ja ideoida askarteluja ja omatoimista leikkimistä. Paloasemahankkeen kokonaiskustannukset tulevat olemaan 3,9 miljoonaa euroa. Oli lämmin tunnelma joulujuhlassa Virttaalla. Nuvalaisten Myllyreissu oli mukava retki ennen joulua. Rauno Ahtinen suunnittelupäällikkö, tekninen johtaja ovo Seurakunta olemme me Alastaron joulukonsertin tyrmääminen on hämmentävä asia. Kyllä on kauas menty Loimaalla: kirkko koko kansalle ajatuksesta. Ehkä ei pidä puuttua nuorten asioihin, kun noin vähän ymmärtää. Vuokrasopimuksen voimassaoloaika on 1.12.2009–30.11.2030 eli sopimus on tehty 21 vuodeksi. KU Joulu on ovella TOIMITTAJALTA Joulu on ovella ja uusi vuosikin jo melko lähellä. Kaikki tehdään ja suunnitellaan valmiiksi. Kaupunki vastaa paloaseman hoitokuluista (lämmitys, sähkö, vesi, jätehuolto, pihaalueen hoito, kiinteistön tekninen huolto ja vakuutukset), siivoukset järjestää ja maksaa pelastuslaitos. Valot viljasiilon, tekee kukkaroon viillon. Vuokran suuruus on 24 292 euroa kuussa (alv %), vuodessa vuokraa kertyy 291 504 euroa. Rehellisille työt . Etovaa . Uutta Loimaan seurakuntaa on kuluvana vuotena värittänyt eripura aina pieniä asioita myöden. Onko jouluna hyvä tahto. Juttelin viime viikolla Koskisen Martin kanssa, ja hän huomioi, että taantuman aikana loimaalaiset käyttävät enemmän kaupungin kauppapalveluja eivätkä lähde enää niin herkästi shoppailemaan isompiin kaupunkeihin. Peurat perämettällä. . Jätetään diagnoosin tekeminen ammattihenkilölle. Vuokrahinta on 12 euroa neliöltä, ja se neuvoteltiin pelastuslaitoksen kanssa ennen rakennuskohteen aloittamista. Hauskat rekiretket . Ei vaan kiihtymisvaara! Akana . Toivottavasti ajan kulumisen ja uusien luottamushenkilöiden myötä seurakunta näyttäisi ulospäin sopuisammalta. Lisää reissuja vaan, ainakin nuorille. Olkaahan Loimaan yrittäjät tarkkoina, ettette palkkaa tiskinne taakse varkaudesta kiinni jääneitä. Onneksi ja opiksi! Seurakunnan joulun tilaisuuksia ja myös Sari Mäkisen taidokasta kirkkomusisointia innokkaasti odottaen, Pauli Salminen kirkkovaltuutettu. Kiitokset kauneimmat, kivasta saunaillasta. Eikö lasten kuuluisi saada nauttia rauhallisesta ja kiireettömästä päivästä hoidossa hoitajien kanssa. Paikallisesti vuosi on ollut raskas poliitikoille, jotka ovat joutuneet tekemään päätöksiä säästötoimista. Koirat kotitanhuvilla. Hoitokuluihin on vuoden 2010 talousarvioon varattu 45 000 euroa, loppuosa vuosivuokrasta (246 504 euroa) on pääoman osuutta. Sinä joka olit tiistaina 15.12. Suret suolla jolkottavat. Rehtorin kärrynpyörät todella ansiokkaat 50v ylittäneelle! Äiti . LUKIJOILTA 4 Tiistaina 22. JOULUN aikana kannattaa kuitenkin unohtaa riidat ja vaalit, ja rauhoittua joulun viettoon. Kipeä potilas . Tää on täys käpykylä. Kyllä niitä palaverejakin täytyy pitää. Sari Keskitalo sari.keskitalo@loimaanlehti.fi Ostokset Loimaalta ovat kokonaistaloudellisesti edullisia. Aika menee todella nopeasti ja vuoden 2010 joulu tulee nopeammin kuin huomaammekaan. Jouluaattona Loimaallakin on kuppiloita auki, ja niihinkin voi suunnata, jos olo tuntuu yksinäiseltä. Ja tuskin ne rahat ois paljoo Loimaan taloudessa tuntunut. Viime viikon kireät pakkassäät saattoivatkin tuntua kummalliselta kosmiselta pilkanteolta, kun samaan aikaan Kööpenhaminan ilmastokokous toitotti ilmaston muutosta ja lämpenemistä. Ja Loimaalla ei oo mittään, kaikki täytyy mennä hakeen muualta. Viihtymisvaara. Ystävällisempää käytöstä, tai vaihda alaa. Kävin perjantaina saunomassa ja uimassa Mellilässä, ihastuin paikkaanne, todella kauniit tilat. Varsinais-Suomen pelastuslaitos työllistää Loimaan paloasemalla 30 pelastusalan ammattilaista, jotka maksavat veronsa Loimaan seudulle ja turvaavat Loimaan seutukuntalaisten elämää. Demokraattisessa seurakunnassa seurakuntalaiset valitsevat ne edustajat, jotka päättävät mihin rahaa käytetään ja miten palveluja ohjataan. VUODEN loppuessa mietitään mennyttä ja katsotaan toiveikkaasti tulevaisuuteen. Vaikka ilmastonmuutos lisääkin niinsanottuja äärisäitä, käsillä olevat pakkaset mahtuvat tavanomaisiin säähaarukoihin – toki nyt on keskimääräistä joulukuuta kylmempää. Lapsia raahataan kaikenlaisiin tilaisuuksiin. Kuten tasavallan presidentti Tarja Halonen sanoi itsenäisyyspäivänä, että kukin viettäköön itsenäisyyspäivää niin kuin mikä itsestä hyvältä tuntuu, samaa voi sanoa joulun vietosta. Vuokra on sidottu elinkustannusindeksiin, ja se tarkistetaan vuosittain. Karhut korvessa konttaa. Lasten kuuluisi saada olla lapsia ilman alituista menemistä. Seurakuntahallinto ei kerrotulla tavoin saa loitontua seurakuntalaisten tahdosta. Pidän vuokrahintaa kohtuullisena ja kilpailukykyisenä, Mistään sijoitustoiminnasta ei mielestäni ole kyse, sijoittamiseen kuuluu aina riskin ottaminen, joka ei kuulu verovaroilla toimivan kaupungin toimintaan. Varokaa Hirveesti ajelua laitakaupunkilla. 15-vuotiaan äiti . Loimaa jyvällä tulevaisuuteen. Oon just samaa mieltä siitä Myllyreissusta, ei kaikille oo niin helppoo päästä edes sinne. marraskuuta ovat kirkollisvaalit, joissa saavat ensi kertaa äänestää 16 vuotta täyttäneet. Kaikki järjelliset perusteet puhuvat mielestäni tilaisuuden puolesta. Itse olen jo monen vuoden ajan ostanut kaikki joululahjat Loimaalta. Otetaan mieluimmin maksava solisti KantaLoimaan kirkkoon kuin Tapio Laurilan johdolla omat ja hyvät, suuren suosion saavuttaneet solistit.. Niin, mutta mikä onkaan seurakunta. Rohkenen väittää, että ostokset Loimaalta ovat kokonaistaloudellisesti edullisia. Syrjäalueilla liikkuvat elävät, mukulat ja koirat.. Tästä ei kaupunkilaisilta ole tullut kiitosta. . Valtakunnan tasolla kestouutisaiheeksi nousi alkukesästä vaalirahakohu, mistä on aina löytynyt uusia lonkeroita lahjusepäilyksineen. Eteläja keskiosaan maata on nimittäin luvattu keskiviikolle lumisateita, joiden arvioidaan merkittävästi haittaavan tieliikennettä. Toinen tykkää olla omissa väin rauhassa, toinen tavata sukulaisia. Meidän seurakuntamme ei saa olla enää sellainen, joka parkuu arkisunnuntain tyhjiä penkkejä ja jättää huippusuositun joulunajan konsertin järjestämättä
– Kilpailijoiden häviäminen ei ole koskaan hyvä asia. Myös joulukauppa käy kiitettävästi. Meillä myydyin on tällä hetkellä Moccamaster, vaikka toki tarjoustuotteitakin menee. Kiinteistö-APU on ilmoittanut tarvitsevansa vain toisen puhdistamon lietealtaista. – Kappalemäärän kasvattaminen on helppoa, mutta liikevaihdon nostaminen on tällaisena aikana vaikeaa, Rauhala toteaa. Myynti on monissa tuoteryhmissä pudonnut jopa 30 prosenttia. – Maltillisesti ostan muutenkin. – Ei oikeastaan lama vaikuta. Curimus-yhtyeelle myönnettiin 450 euroa, Loivari ry: lle 300 euroa ja Mieskuoro Loimaan laulajat ry:lle 200 euroa avustusta. Kuntayhtymä on puolestaan neuvotellut erikoissairaanhoidon palveluiden järjestämisestä Kanta-Hämeen sairaanhoitopiirin kanssa. Vähän tarkemmin olen tosin alkanut katsoa, etten laita rahaa turhuuksiin, Piia Viitanen kertoi. Kunta on neuvotellut Forssan seudun terveydenhuollon kuntayhtymän kanssa terveydenhuollon ja sairaanhoidon palvelujen järjestämisestä, kehittämisestä ja kustannuksista. Rauhala toteaa asiakkaiden arvostavan palvelukokonaisuutta. Toisen kerran nainen jäi kiinni Forssan Autokeitaalla lauantain vastaisena yönä noin kello 3.30. Viime vuosi oli Rauhalan mukaan Loimaan Gigantille toimintahistorian suurin vuosi. Mikko ja Kirsti Markula eivät ole laman vuoksi joululahjabudjettia joutuneet viilaaman. Harri Koskivirtakin sanoi, että töitä on riittänyt, joten laman vaikutukset eivät ole näkyneet jouluostoksissa eikä rahan käytössä. Rauhala kuitenkin iloitsee, että Loimaan Gigantissa notkahdukselta on vältytty. Huittisten tekninen lautakunta hyväksyi määräaikaisen käyttöoikeuden. Myös blu-ray soittimien hintojen puolittuminen on tehnyt laitteesta volyymituotteen. Neste Loimaa % kaikki pikapesut alennuksella + leima pesupassiin TI-S U -50. Ympäristökeskus edellyttää, että välivarasto on katettava tilapäiskatteella ja altaasta jätevedenpuhdistamolle johtava viemäri on suljettava. Kysyimme muutamalta Loimaan kaupoissa tapaamaltamme, miten lama on vaikuttanut heidän joululahjaostoksiinsa ja rahankäyttöönsä. – Kahvinkeitin on hyvä mittari. Loimaa Marika Timonen Suomi ui syvällä, eikä rahoissa tällä hetkellä kieritä, kuten Gigantin Aki Rauhala toteaa. Kulttuuritoimelta avustuksia LOIMAA Vapaa-aikalautakunta on myöntänyt kohdeavustuksia. – Ajan henki on, että on totuttu ostamaan valmiita kokonaisuuksia. Elina Peltomaan tavoitteena oli välttyä jouluhössötykseltä. Loimaa Marika Timonen – Volyymit tehdään tänä jouluna Loimaalla laadukkailla tuotteilla, Gigantin Aki Rauhala toteaa. Canal digital -pakettejakin menee hyvin. Teija Laaksosen joululahjaostokset olivat perjantaina vielä kesken. Hänen mukaansa viime jouluna alkanut suuntaus laadukkaisiin tuotteisiin panostamiseen näkyy vahvana edelleen. Tänä vuonnakin tuotteiden kappalemääräinen myynti on kasvanut, mutta samaan aikaan laskenut hintataso kaventaa tulosta. MARIKA TIMONEN Kortiton kärähti kahdesti HUMPPILA Kortiton kuljettaja jäi kaksi kertaa poliisin haaviin. Muutaman prosentin kasvuun Gigantissa on joka tapauksessa pystytty. – Se ei ehkä ole laman syytä vaan jotenkin muutenkin olen yrittänyt päästä hössötyksestä. joulukuuta 5 Tulossa laadukas joulu Gigantissa ja Loimaan Sähkössä kauppa ei ole lamaantunut Turhan krääsän sijasta tarpeellista pakettiin Tapio Ahosen joululahjaostokset olivat perjantaina jo voiton puolella. – Taulutelevisioiden hinnat ovat tulleet alas, joten kerralla voidaan hankkia isompi kokonaisuus, hän toteaa. – Loimaa on vakavaraista seutua, täällä ei kovia nousuja ja laskuja ole, Rauhala huomauttaa. Lounais-Suomen ympäristökeskukseltakin välivarasto on saanut hyväksynnän. Taloudellinen ennakointi näkyy myös tuotekohtaisten vakuutuksien myynnissä. Laadun lisäksi asiakkaita kiinnostaa nyt oheispalvelut. Tärkeimmille henkilöille ostan samalla tavalla kuin ennenkin. Naapurissa olleen kilpailijan kaatumista Rauhala ei pidä kovin merkittävänä tekijänä. LOIMAAN SÄHKÖSSÄ joulukauppa on toimitusjohtaja Harri Nohterin mukaan käynyt suunnitelmien mukaan. – Alkukuusta jopa yli odotusten, Nohteri kertoo. KOKONAISUUDESSAAN vuosi on ollut kodinkonealalle vaikea. Kokonaismenojen arvioidaan olevan 3 565 000 euroa. Olen ollut onnellisessa asemassa, eikä lama ole vaikuttanut taloudelliseen tilanteeseeni. Itse asiassa olen aloittanut työt taas monen vuoden kotona olon jälkeen, Kirsti Markula puolestaan kertoi. Mitä enemmän liikkeitä, sitä enemmän asiakkaita liikkuu, hän toteaa. Harri Koskenvirralla on tapana hankkia joululahjat ajoissa. Harvalle riittää pelkkä tv, siihen rinnalle ostetaan usein blu-ray soitin. Jätevedenpuhdistamo jäi kunnallisen vesihuollon käytöstä huhtikuussa, kun lietteiden vastaanottopiste siirtyi Pappilanniemen jätevedenpuhdistamolle. Mutta miten se näkyy Loimaalla. Joulua kohden tilanne on tasaantunut, mutta viikonlopulta ja jouluviikolta Nohteri odotti vielä kaupan virkistymistä uudelleen. Lama ei ole oikeastaan vaikuttanut muuten kuin ajatuksen tasolla, sillä se ei ole varsinaisesti koskettanut perhettäni. Olen vähentänyt lahjojen ostoa ja katson tarkemmin, mitä ostan. Kulunut vuosi on koetellut kodinkonealaa, mutta Loimaalla notkahdukselta on vältytty. Nainen oli jäänyt vuoden sisällä aiemmin jo 12 kertaa kiinni kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta. Lunta tulvillaan... Kunnanhallitus hyväksyi tarjouksen, joka kattaa erikoissairaanhoidon, kansanterveystyön, ympäristöterveydenhuollon, perheneuvolan, oppilashuollon ja A-klinikan. Terveyskulut pienenevät YPÄJÄ Ypäjän terveydenhuollon ja sairaanhoidon kulut pienenevät ensi vuonna 1,8 prosenttia. Tapio Ahonen sanoi, ettei lama ole vaikuttanut jouluostoksiin. – Ajan henki on, että on totuttu ostamaan valmiita kokonaisuuksia. Lieteallas väliaikaisesti Vambion käyttöön HUITTINEN Biokaasulaitos Vambio Oy saa väliaikaisesti varastoida kuivattua puhdistamolietettä Vampulan jätevesipuhdistamon käytöstä poistettuun lietealtaaseen. – Kyllä näkyy laman vaikutus, tiukempaa on kuin vuosi sitten. Tämän joulun positiivisia yllätyksiä ovat Nohterin mukaan olleet kotiteatterit. – Ei ole kauheasti lama vaikuttanut. Niitä myydään Rauhalan mukaan nyt enemmän kuin koskaan. Joulukuun ensimmäisinä viikkoina Loimaan Sähkössä oltiin Nohterin mukaan edellä viime vuotta. Joulu on mukavaa aikaa myös muuten, eikä vain lahjojen ostamista. Piia Viitanen aikoi hankkia loput joululahjat jouluviikon alussa. Puhdistamon lietealtaat ovat olleet Vampulan kiinteistö-APUn käytössä. Välivarasto on myös varauduttava tyhjentämään, mikäli se aiheuttaa hajuhaittaa naapureille. Kasvun Rauhala arvelee johtuvan laitteiden laadun paranemisesta sekä hintatason laskemisesta. Elina Peltomaa kertoi pyrkivänsä pelkistettyyn joulun viettoon. He kävivätkin hakemassa pojalleen Jussille kännykän joululahjaksi. Ensimmäisen kerran 1974 syntynyt helsinkiläinen nainen jäi kiinni perjantaina Humppilassa Lasitehtaantiellä noin kello 22. AIHETTA JUTTUUN: Soita: Toimitussihteerimme puhelinnumero on 02-762 6035 UUTISET Tiistaina 22. Ihan turhanpäiväistä en hanki, Teija Laaksonen sanoi
Raavas suomalainenkin mies yhtyy lauluun On äiti laittanut kystä kyllä. Joulukuuset kannettiin pirtteihin ja koristeltiin kynttilöin, tuli joulupukki, annettiin joululahjoja ja laulettiin. Miehet aloittivat kuusikaupan Shellin pihalla, mutta sittemmin he ovat siirtyneet Värjösen kotipihalle asema-aukiolle. Se sulattaa ihmisten välisten suhteiden kylmyyden, mikä näkyy usein arjessamme valitettavasti. Huhti kertoi hakeneensa joulupuun samasta paikkaa kymmenenä vuotena. PAIKALLISIA TÄLTÄ SIVULTA: – Kuusen halutaan olevan tasainen ja kapea, jotta se mahtuu hyvin asuntoon ja siten myös jälkisiivoaminen on helpompaa. Ainoastaan laulu Sydämeeni joulun teen voi kiilata edellä mainittujen suosikkien joukkoon. Sattumoisin hänen käteensä osui vanha joululehti, jossa oli Helmi Auvisen runo Joulun kellot. – Tämän vuoden kauppa on mennyt hyvin. Näin syntyi sointuisa sävelmä keskellä kirkasta kesää! Kauneimmat joululaulut -tilaisuudet kirjataan jo nyt historiaan suurena menestystarinana. Mutta jotain kaiken myllerryksen keskellä sentään on säilynytkin. – Täältä olen aina löytänyt hyvän kuusen. KIRJOITTAJAVIERAS Tapio Laurila Musiikkia laidasta laitaan harrastava tennismies Joulu sulattaa ihmisten välisten suhteiden kylmyyden. LEEVI Madetojan säveltämä ja Alpo Noposen sanoittama Arkihuolesi kaikki heitä tuo hyvin esille joulun sanoman aitouden ja kansanomaisuuden. Joulun sävel herkistää Suomalaisessa joululauluperinteessä voidaan erottaa kolme kerrostumaa: keskiaikaiset 1500-luvulta olevat Piae cantiones -kokoelman laulut, perinteiset jouluvirret sekä 1800-luvun lopulla ja 1900-luvun alussa käyttöön tulleet joululaulut. Niihin osallistuu runsaasti sellaisia ihmisiä, jotka eivät juurikaan muulloin käy kirkossa. 6 Tiistaina 22. Palomäen mukaan moni asia on ehtinyt muuttua 20 vuodessa. – Mutta siitä on päästy, että pitopöydässä ei enää tarvitse olla 25 sorttia. Yhä edelleen suomalaisista kolme kauneinta joululaulua ovat Sylvian joululaulu, Varpunen jouluaamuna ja En etsi valtaa loistoa. Kesällä 1914 oli urkuri ja säveltäjä viettämässä lomaa vanhempiensa luona Sakkolan kanttorilassa. Viime vuonna myynnissä oli 200 kuusta, jotka kaikki kävivät kaupaksi. Jo ennakkotilauksiakin tuli muutamia kymmeniä, Värjönen kertoo ja lisää, että jotkut kuusen nähdessään jopa maksavat enemmän kuin on pyydettykään. Pitopöydistä osataan tehdä nykyään kevyempiä mutta ruokaisampia. Värjönen ja Einola ovat jo 11 vuotta huolehtineet siitä, että loimaalaisten ei välttämättä tarvitse lähteä hakemaan kuustaan metsästä. Värjösen ja Einolan kuuset ovat kotimaista joulukuusilajiketta. – Kuusen halutaan olevan tasainen ja kapea, jotta se mahtuu hyvin asuntoon ja siten myös jälkisiivoaminen on helpompaa. Joskus heillä oli myynnissä myös tanskalaisia joulupuita, mutta niiden kanssa tuli ongelmia, koska Tanskassa kuuset kaadetaan niin aikaisin, että Suomessa neulaset varisevat pois ennen aikojaan. Hyvän ruuan reseptit ovat edelleen samat. JOULUN perimmäinen tarkoitus tulee hyvin esille Armas Maasalon joululaulussa Hiljaa, hiljaa joulunkellot kajahtaa. Suomalaisessa virsikirjassa on alusta asti ollut jouluvirsiä, pääosa niistä oli saksantai latinankielisiä. Väitetäänkin, että tuosta Lutherin perheen joulunvietosta tehty joulukortti levitti Suomeenkin 1800-luvulta lähtien uusia joulunviettotapoja. Hilkka Palomäki on pyörittänyt Mellilän lounaspaikkaa ja pitopalvelua 20 vuotta. VUOSIEN aikana miehille on kertynyt noin 150 vakiokävijää. OMAT henkilökohtaiset suosikkilauluni ovat sävelmän puolesta Adamin Oi jouluyö ja tekstin puolesta En etsi valtaa loistoa, johon S. Mahtavaa on myös, että kotiinkuljetus on mahdollista ja että vanha kuusi kelpaa vaihdossa, niin ei tarvitse siitäkään murehtia, Huhti sanoi uutta kuusta autoon kantessaan. Palomäen omistama Mellilän lounaspaikka ja pitopalvelu on pitänyt asiakkaiden vatsat tyytyväisinä jo 20 vuotta. MARIKA TIMONEN MAIJA PALOPOSKI. Topelius on saanut kiteytetyksi joulun kristillisen sanoman hienolla tavalla. Heinäkuisesta hellepäivästä huolimatta runon säkeet puhuttelivat Armas Maasaloa. Vain harvat uudet joululaulut juurtuvat samalla tavalla kuin nuo jo vuosikymmeniä lauletut, sukupolvelta toiselle siirtyneet. Kuusimyynnin huippu ulottuu yleensä joulua edeltävään viikonvaihteeseen, tosin nyt alkuviikosta voi vielä joitakin kappaleita löytää. Viimeisimpiä muutoksia on pubista luopuminen. Miesten kuusikaupassa on erikoisuuksia, joita muut liikkeet eivät harrasta; vaihtokauppaoikeus kuuluu asiaan, eli kauppiaat hyvittävät uuden kuusen hinnasta, mikäli joku haluaa viime vuoden kuusen palauttaa. Lihapullat, voileipäkakut, piimäjuusto, ylipäätään perinteinen kotiruoka on vuodesta toiseen arvossaan. – Uusia ostajia tulee joka vuosi. Siksipä juhlia pidetään nyt pienemmälläkin porukalla, mikä tietää pitopalvelulle töitä. Muutoksen kokeneiden asioiden listalle mahtuu myös kirjanpitoa, maksupäätteitä, lupia ja kassakoneita. Tuttu vanha joululaulu herkistää mieltä ja luo monille oikean joulutunnelman kirkoissa, työpaikoilla, kouluissa ja kotona. Hyvän ruuan reseptejä ei ajan hammas puraise Loimaa/Mellilä Marika Timonen – Taaksepäin 20 vuotta on lyhyt, eteenpäin pitkä aika, Hilkka Palomäki tuumaa. – Tämä on ollut hyvää aikaa, esimerkiksi juhlat ovat lisääntyneet koko ajan, Palomäki sanoo ja toteaa kyläilykulttuurin menneen siihen suuntaan, ettei muuten enää kyläillä, jollei erikseen kutsuta. – Koko ajan täytyy käydä kursseja ja kouluttautua, Palomäki toteaa ja pohtii, mahtavatko nyt alalla aloittavat joutua käymään yhtä paljon muutoksia läpi. Tunnetuin ja keskeisin on Martti Lutherin Enkeli taivaan lausui näin, jonka hän kirjoitti perheensä joulunviettoon ja saksalaiseen kansansävelmään. Hän haki kynän ja paperia, veti verhot ikkunoiden eteen ja sytytti kynttilät luodakseen edes hiukan suomalaista harrasta joulutunnelmaa huoneeseen. joulukuuta Pukki ja kuusiin erikoistunut apulaistonttu Markku Värjönen. Jotkut tulevat katsomaan, että ketkäs kylähullut täällä ovat myymässä, miehet naurahtavat. Kari Einola myi, jo perinteisesti, korean joulupuun Timo Huhdille. Kuusikauppa kukoistaa Kuusessa ollaan Maija Paloposki – Hyvä kuusi on tukeva ja tiheäoksainen, tuumasi Timo Huhti, joka löysi oman ihannekuusensa Markku Värjösen ja Kari Einolan joulukuusimyynnistä. Joulu palauttaa mieliin keskelle kylmää talvea lapsuuden rakkaiden muistojen lämmön. Siitä on nyt pari vuotta, mutta yhä edelleen asiakkaat puhuvat pubista. – Kun järjestää niiden asiakkaiden lasten rippijuhlia, joiden häitä on ollut järjestämässä, huomaa olleensa alalla aika kauan. Yhtäkkiä hänen mielessään alkoi soida sävelmä. Kuusikauppiaat kertovat, että nykyään ihanteellinen joulupuu on kapea
– Olemme tyytyväisiä 20 lisäpaikkaankin. Hankkeessa tehdään nettisivusto, jonne nuoret luovat sisältöä, kirjoituksia, valokuvia, videoita ja elokuvaa. Loimaan vanha kirkko myytiin Alastaron kappelille, jota se alkoi palvella valmiina 1841. Vanhan kirkon alueen hirsiaidan korjaaminen on suururakka. Kauppilan katon korjaamiseen varaudutaan 40 000 eurolla. Kari Nummila Budjettia viemäriin Jokivarsikumppanit käynnistää nuorisohankkeen Loimaan seutukunta Jorma Kaarto Varsinais-Suomen jokivarsikumppanit aloittaa ensi vuoden alkupuolella alueen nuorisolle suunnatun kansainvälisen hankkeen, joka kestää noin kaksi ja puoli vuotta. – Koska opetusministeriö suhtautui jo nyt toiveisiimme myönteisesti, olemme toiveikkaita, että saamme vielä lähivuosina lisäpaikkoja, Meller sanoo. – Haapahan on todettu vanhastaan hyvin kestäväksi, kun me tervaamme lautakaton viimeksi vielä aidolla tervalla, joka on aika arvokasta. Hän esitti Esko Lundgrenin kannattamana, että tarkoitukseen varataan uudelleen 15 000 euroa seurakunnan taloussuunnitelmaan vuodelle 2011. Aidan kohdalla kiireellisin tarve on sen katon uusiminen, johon on osin jo ennenkin pureuduttu. Tiistaina 22. Ensimmäinen tapaaminen on Ruotsissa elokuun lopulla. Osa lisäoppilaspaikoista avataan ensi syksynä nuorisopuolen perustutkinto-opiskelijoille. Hirsikehikkoon vedetään myös uusi punamultakerros. Tällöin opettajien määrää olisi lisättävä 5–8:lla. Tämä oli mukava joululahja opetusministeriöltä. Paikoin riittää aidan perustuksen korjaaminen ja hirsien nosto maasta ylemmäksi, pois kosteuden kourista. – Jokivarsikumppanit haluaa antaa nuorisolle mahdollisuuksia tutustua kansainväliseen yhteistyöhön ja luoda uusia kumppanuuksia, joiden avulla nähdään myös oman alueen tarjoamat mahdollisuudet erilaisesta näkökulmasta, selvittää hankeneuvoja Taina Simola Jokivarsikumppaneista. Hankkeen aikana järjestetään neljä kansainvälistä leiriä, joihin osallistujat ovat kaikista nuorisoryhmistä. Hevosopisto toivoi saavansa ensi vuonna 50 lisäoppilaspaikkaa, mutta Mellerin mukaan pettymykseen ei silti ole aihetta. Ensi vuoden budjetti säilyttää nykyiset palvelut, mutta lisäpalveluja ei ole luvassa. Hevosopiston opiskelijapaikkojen lisääminen merkitsee sitä, että joidenkin muiden hevosalan koulutusta tarjoavien oppilaitosten opiskelijamääriä tullaan vähentämään. Kunnostustyö jatkuu ensi keväänä. HUMPPILA Kunnanvaltuusto hyväksyi ilman keskusteluja Humppilan kunnan ensi vuoden talousarvion sekä vuosien 2010–2012 taloussuunnitelman. Kateaineeksi on hankittu neljä kilometriä 32 millin paksuista haapalautaa, johon on höylätty vesiurat. Kirkkovaltuusto hyväksyi ehdotuksen yksimielisesti. Hevosopiston aseman vahvistamisen puolesta puhuvat muun muassa oppilaitoksen suuri suosio ja opiskelijoiden hyvät valmistumisja työllistymisprosentit. Simola sanoo, että Jokivarsikumppanien alueelta on tarkoitus löytää kolmesta viiteen nuorisoryhmää, yhteensä 30–50 nuorta, jotka ovat noin 16–23vuotiaita. Aidan kuntoa on heikennetty myös sillä, että alueelle läjitettiin aikanaan melkoisesti muualta tuotua kaivuumaata. Seurakuntakin investoi Vanhan kirkon alueelle Suomen vanhin hirsiaita kuntoon Loimaa/Hirvikoski Kari Nummila Loimaan seurakunnalla oli vielä äskettäin Vanhan kirkon alueen kunnostukseen varattuna 15 000 euron määräraha, joka kuitenkin siirrettiin toiseen tarkoitukseen. Lisäoppilaspaikat eivät edellytä Hevosopistolta lisäinvestointeja, vaan nykyinen henkilökunta, hevosmäärä, asuntolakapasiteetti ja muut tilat riittävät hyvin. Tällä hetkellä Hevosopiston henkilöstön määrä on hieman yli sata, josta lähes puolet on opettajia. Ristimäki kehuu paikallisia eläkeläisjärjestöjä, jotka ovat olleet innolla mukana talkoissa satoja tunteja oman yhdistyksen jäsenten lisäksi. Verotulojen koko kertymä on arviolta 6,3 miljoonaa euroa, mikä on hieman vähemmän kuin tänä vuonna. Hautausmaa-alueella (Oripääntien varrella, Loimijoen rannan tuntumassa) sijaitsi Loimaan kirkko vuoteen 1836, jolloin valmistui uusi kirkko KantaLoimaan kirkon paikalle. Budjettiin ei kuitenkaan sisälly myöskään henkilökunnan lomautuksia. Varsinais-Suomen jokivarsikumppanit on Loimaan seutukunnalla sekä Somerolla ja Kuusjoen alueella toimiva maaseudun kehittämisyhdistys. Hevosopistolla on nyt uuden päätöksen mukaan lupa 270 perustutkintotason opiskelijapaikkaan. Katelaudoitus rakentuu kokonaan limittäin, joten lautaa tarvitaan tuo valtava määrä. Investointimenot ovat 424 000 euroa. Kanta-Loimaan seurakunta sen paremmin kuin nykyinen Loimaan seurakuntakaan eivät ole kantaneet riittävästi huolta aidan ja alueen kunnosta. Hevosopiston omana tavoitteena on nostaa paikkojen määrää vuoteen 2015 mennessä 400:aan, jolloin se olisi selkeästi Euroopan suurin hevosalan oppilaitos. Hevosopiston toimitusjohtajan Petri Mellerin mukaan osa uusista opiskelupaikoista on mahdollista käyttää myös aikuiskoulutukseen ja niistä ensimmäiset voidaan täyttää jo heti vuodenvaihteen jälkeen. Lisäksi on saatu hieman muuta paikallista rahoitusta. Suurin investointi on Humppilan ja Jokioisten välisen siirtoviemärin rakentaminen, johon varataan 374 000 euroa. Jatkossa joudutaan vielä uusimaan jonkin verran hirsiä. Kaikkien työkielenä on englanti. Tuloveroprosentti on ensi vuonna 20,25. Loimaa-Seuran silloinen sihteeri Riitta Jumppanen sai ensimmäisen kerran liikkeelle talkooväkeä kohentamaan tilannetta 1980-luvun lopussa ja hänen toivomuksestaan talkoita jatkettiin vielä 1990-luvun lopulla. Samalla pohditaan, miten alueesta tehdään houkutteleva asuinpaikka, jonne nuori haluaa jäädä asumaan, työskentelemään ja vaikuttamaan myös aikuisena. NUORISOHANKETTA pohjustetaan esiselvityksellä ja kyselyllä, jossa luodataan nuorten omia ideoita ja ehdotuksia. Talousarviolainojen määrä lisääntyy noin 200 000 eurolla, joka käytetään investointien rahoittamiseen.. KARI NUMMILA TOIMITTAJALTA Arvokas kohde Vanhan kirkon hautausmaa-alue on kulttuurihistoriallisesti poikkeuksellisen arvokas kohde Loimaalla: aluetta ympäröivä, peräti 280 metrin pituinen hirsiaita ja sen vanhimmat osat ovat peräisin vuodelta 1751! Sen väitetään olevan lajissaan vanhin koko Suomessa. Se paloi osittain vuonna 1888. Lisäksi tulevat uusintatervaukset. –Tähän mennessä saatujen vastausten perusteella ruoka ja ruokakulttuuri näyttää kiinnostavan yllättävän paljon yhteisten tapaamisten teemana, Simola sanoo. Urakka viedään loppuun syksyyn mennessä. Jarmo Rasi kiinnitti alueen hoitoon huomiota kirkkovaltuuston talousarviokeskuksessa. Hankkeen tarkoituksena on saada nuoret toimimaan oman alueensa parhaaksi ja lisäämään kaikkien asukkaiden viihtyvyyttä maaseudulla. Talousarvion menot ovat 14,5 miljoonaa euroa. joulukuuta 7 Ypäjän Hevosopisto sai 20 lisäoppilaspaikkaa ”Mukava joululahja opetusministeriöltä” Ypäjä Tiina Naula Ypäjän Hevosopisto sai opetusministeriöltä luvan lisätä perustutkinto-opiskelijoiden aloituspaikkoja ensi vuonna 20:llä. Aikaisemmissa korjauksissa käytettiin kyllästettyäkin puuta, joka ei ole Museoviraston mieleen. Budjetti on noin 9 000 euroa ylijäämäinen. Paikalle rakennettiin samana vuotena myös uusi kirkko. Käytännön kouriintuntuvana tuloksena syntyy nuorison oman alueen, kylän tai kunnan esittely, lyhytelokuva, nuorten näkökulmasta. Loimaa-Seuran puheenjohtaja Jukka Ristimäki kertoo, että tarkoitukseen on saatu myös Lounais-Suomen ympäristökeskuksen rahoitusta 5 000 euroa sillä vaatimuksella, että Loimaa-Seura satsaa ainakin saman summan omista varoistaan. Yhteyksiä pidetään yllä myös Facebookin ja IRC-gallerian kautta. Simolan mukaan hankkeen kumppaneiksi on tässä vaiheessa tulossa virolaisia, ruotsalaisia ja lappilaisia nuorisoryhmiä. – Olemme arvioineet, että toinen samanmoinen määrä eli 5 000 euroa kummaltakin osapuolelta tarvitaan vielä, ennen kuin aita on saatu kuntoon. – Aikuiskoulutukseen on tulijoita jonoksi asti, joten katsomme rehtorin kanssa mitä koulutusta olisi mahdollista järjestää heille, Meller kertoo. Hautausmaalla on uusittu hirsiaidan kattoa sekä oiottu aitaa
Loimaan seutukunnan mielikuvatutkimus * Aura, Koski, Loimaa, Marttila, Oripää, Pöytyä, Tarvasjoki Asukasystävällinen 150 76 70 Houkutteleva muuttokohde 100 60 72 Houkuttelevat opiskelumahdollisuudet 154 34 41 Kansainvälinen 96 51 43 Lapsiystävällinen 146 65 71 Menestyvä 143 61 65 Moderni 142 61 45 Monipuoliset harrastusmahdollisuudet 125 62 39 Monipuolinen kulttuuritarjonta 114 49 40 Monipuoliset ostosmahdollisuudet 110 34 44 Suvaitsevainen 130 59 45 Vetovoimainen 130 55 53 Yrittäjäystävällinen 145 42 83 Loimaa Oripää Loimaan seutukunta* Vastaajia kaikkiaan 671. Kotikunta Pori Loimaa, tyhjiä liiketiloja. – Nuoren on itse tehtävä valinta, Seppä huomioi. Kotikunta Naantali Loimaalla hyvä lentopallojoukkue, ohikulkupaikkoja, positiivinen kokemus. Oripäätä koskevissa vastauksissa kuntaa kuvattiin useimmin asukasja lapsiystävälliseksi sekä monipuolisten harrastusmahdollisuuksien paikaksi. Kotikunta Piikkiö Olimme Hirvihovissa, mukava ja ystävällinen paikka, Loimaalla ystävällisiä. Kotikunta Naantali Loimaalla hyvä tori, pikamarkkinat, ankkuriparkki. Rehtori Tarja Asula ja kehittämispäällikkö Pertti Pulli katselevat seutukunnan karttaa. Eräs mielenkiintoinen seikka on, että varsinkin Turun seutukunnassa asuvat pitävät Oripäätä modernina. Loimaan seutuun liitetyt mielikuvat antavat aihetta hymyyn, mutta toki myös parannettavaa löytyy. Kotikunta Naantali Kuullut on, mutta ei tärkeämpää tietoa. ominaisuuden kuntaan/ seutukuntaan. Pullin mukaan tutkimukselle ei asetettu ennakko-odotuksia, joten tulokset eivät yllätä. Myös muu Turun seutukunta oli hyvin edustettuna. Myös tilat ja laitteet pidetään ajanmukaisina. – Ehdottomasti kannattaa hieman harjoitella, mutta ei saa ottaa liian suuria paineita. 8 Tiistaina 22. Uskon, että opiskelijat viihtyvät ja arvostavat tarjolla olevia vaihtoehtoja, Asula sanoo. Useampi vastaaja totesi myös, ettei tiedä Loimaan seudusta juuri mitään. Kotikunta Espoo Että Turku on hyvä paikka ja kaunis kaupunki. Kotikunta Somero Huolestuttaa TSV:n rakennuksen alla oleva tekopohjavesilaitos. ALUEFINAALISSA piti muun muassa koota tuulilasinpyyhkijä ja vaihtaa vauvan vaippa. – Kyselyä voi pitää kohtuullisen luotettavana, koska se tehtiin messuyleisön joukossa satunnaisotannalla ja vastaajien määrä on suuri, Pulli toteaa. Taulukko kertoo, kuinka moni heistä yhdisti ko. Niko Luoma, Kari Hämäläinen ja Sofia Krapi tarkastelevat vanhoja Taitaja9-tehtäviä, joita löytyy internetistä. Vastaukset ilmenivät Mielikuvani Loimaan seutukunnasta -lomakekyselystä, joka tehtiin Turun Messuilla viime elokuussa. Kotikunta Turku Ohikulkupaikka, palveluntuottaja, sairaanhoito-opisto. Seutukunnan vieraudesta kertoo myös se, että monella vastaajalla oli mielikuvia Loimaasta yksittäisenä kuntana, mutta koko seutukuntaa ei osattukaan kuvailla yhtä helposti. Meillä on miettimisen paikka siinä, miten saamme pysäytettyä ohikulkijat, Pulli sanoo. Paikalliskarsinnoissa ollut Juhani Tuomola oli kipeä aluefinaalin aikaan, ja hänen tilalleen tuli Kari Hämäläinen. Positiivisissa mielikuvissa Loimaan seutuun yhdistetään esimerkiksi Sarka-museo, yrittäjäystävällisyys, hyvä lentopallojoukkue, autokaupat, hiihtomaastot, maaseutu, metsästysmahdollisuudet ja useammassa vastauksessa toistuvat hyvät opiskelumahdollisuudet. Loimaan ammattija aikuisopisto on jo kahdeksan vuoden ajan järjestänyt paikalliskarsintoja, joihin alueen koulujen ysiluokkalaiset ovat osallistuneet innokkaasti ja samalla tutustuneet koulun tarjoamiin opiskelumahdollisuuksiin. Kotikunta Parainen Sarka-museo. Mielikuvissa Loimaan seutu saattoi myös sekoittua Turun seutuun. Kotikunta Turku Loimaalla opiskelumahdollisuuksia. Kotikunta Helsinki Metsämaa – ohikulkua. – Vastaajat on eritelty heidän kotikuntansa mukaan. Kotikunta Sauvo Saviseutu vanhanaikainen. TIINA NAULA SANOTTUA. Pyramiditehtävä oli helpoin. Sofia, Kari ja Niko lupaavat valmistautua loppukilpailuun katsomalla netistä löytyviä vanhoja tehtäviä. Kehittämiskeskus aikoo hyödyntää kyselyn vastikään valmistuneita tuloksia. Yhteistä kaikille tehtäville on, että ne tehdään käsin ja tekeminen vaatii näppäryyttä ja hieman oivallustakin. Kotikunta Mietoinen Saviseutua siliä sarka, jäänyt vieraiksi. Kotikunta Lieto Loimaa on paras. Mielikuvatutkimus antaa pohjaa sille, miten voimme markkinoida Loimaan seutukuntaa asumis-, yritysja matkailualueena. Tulokset ovat myös tasaisia niin, ettei yksikään kunta erotu selkeästi toisista. Loppukilpailu on huhtikuussa Oulussa. – Meidän pitää parantaa tiedottamistamme. Kyselyn tekivät Loimaan ammattija aikuisopiston Liedon toimipaikan opiskelijat liiketalouden lehtorin Kaisa Kastio-Moision johdolla. joulukuuta Ei mielipidettä, ohikulkupaikka. Kotikunta Rusko Ei mielikuvaa – ohikulkupaikka. Joissain vastauksissa koko kyselyä pidettiin hankalana. Opintien joukkueelta pyyhkijätehtävä jäi kesken ja vauvaa tuli käsiteltyä hieman kovakouraisesti. – On tärkeää luoda seutukunnalle yhteinen viesti, jota asukkaat ja päättäjät voivat viedä uskottavalla tavalla oman alueen ulkopuolelle. Tarkoitus on, että matkasta ja kisasta tulee mukava kokemus, tiimivastaava Urho Haapala Loimaan ammattija aikuisopistosta neuvoi. Koko Loimaan seutukuntaa kuvasi parhaiten yrittäjäystävällisyys ja seuraavina mielikuvina tulivat houkuttelevuus muuttokohteena ja lapsiystävällisyys. Kotikunta Turku Loimaalla houkuttelevat opiskelumahdollisuudet Lomakekysely selvitti mielikuvia seutukunnasta Opintie toiseksi paras 400 joukkueesta Taitaja9-loppukilpailu Oulussa Loimaa Sari Keskitalo – Me ollaan vaan niin hyviä, Opintien koulun ysiluokkalaiset Sofia Krapi, Kari Hämäläinen ja Niko Luoma toteavat hopeasijastaan Taitaja9:n Varsinais-Suomen aluefinaalissa. Opiskelijoilla varaa valita Loimaa Tiina Naula Houkuttelevat opiskelumahdollisuudet ovat yleisin mielikuva, joka lomakekyselyn vastaajille tuli mieleen Loimaasta. Kisalla halutaan hauskasti ja innostavasti nostaa taitoaineiden tuntemusta. Kaikkiaan vastaajia oli 65 eri kunnasta, kertoo kehittämispäällikkö Pertti Pulli Loimaan seutukunnan kehittämiskeskuksesta. Kotikunta Rauma Raitista seutua, autokauppa, Koski huonoa. – Kyselyyn vastasi 671 henkilöä, joista suurin osa eli 270 oli turkulaisia. Paikalliskarsintoihin osallistui lähes 400 joukkuetta, joista 24 mitteli Salossa aluefinaalissa. Yläne – kesäkunta – paljon eläkeläisiä. Tästä esimerkkinä on ammattija aikuisopiston uusi logistiikan perustutkinto. Vastaajat saivat arvioida koko Loimaan seutukuntaa ja sen yksittäisiä kuntia ominaisuuksilla, jotka kuvaavat parhaiten heidän mielikuviaan. Mielikuvat ovat tärkeä keino, jolla seutukunnat voivat erottautua toisistaan ja kasvattaa vetovoimaansa. – Elämme ajassa ja ennakoimme tulevaa niin, että nuorilla on monipuoliset valinnanmahdollisuudet. Nämä olivat kolme yleisintä mielikuvaa, jotka liitettiin Loimaaseen. Pullin mukaan monet seutukunnat ovat rakenteeltaan melko samanlaisia. Kotikunta Turku Loimaa on isopieni kaupunki. Kotikunta Oulu Ei tiennyt muista kuin Loimaasta. Ne ovat käyttökelpoisia hankkeissamme, joissa suunnitellaan seutukunnallista markkinointia sekä asumisen pilottikohteita, Pulli toteaa. Negatiivisissa mielikuvissa Loimaan seutu tuo mieleen muun muassa vanhanaikaisuuden, tyhjät liiketilat ja tekopohjavesilaitoksen aiheuttaman huolen. Kotikunta Loimaa Loimaa kiva pikkukaupunki, hyvä tori. – Monissa vastauksissa toistuu myös käsitys Loimaan seudusta ohikulkupaikkana. Kotikunta Akaa En ikinä ole kuullut muista kun Loimaasta ja Aurasta. LOIMAATA kehutaan muun muassa kivaksi pikkukaupungiksi, jossa on hyvä tori. SARI KESKITALO Loimaan seutu Tiina Naula Loimaa saa kiitosta houkuttelevista opiskelumahdollisuuksistaan, asukasja lapsiystävällisyydestään. Kotikunta Paimio Ei kiinnosta maaseutu, vielä vähemmän museo. Sofia Krapi ja Kari Hämäläinen aikovat jatkaa lukioon. – Tuloksia voi pitää seutukunnan kannalta ihan mukiinmenevinä. Muutoin tehtävät olivat helppoja eikä niiden suorittamisessa tullut kiire. Loimaan ammattija aikuisopiston rehtori Tarja Asula uskoo, että mielikuvaa ovat edistäneet opiskelumahdollisuuksien monimuotoisuus ja jatkuva kehittäminen. Niko Luoma sanoi hakevansa autopuolelle, sillä ala kiinnostaa. Taitaja9 on peruskoulun ysiluokkalaisille tarkoitettu kilpailu kädentaidoissa. Avoimessa kysymyksessä he saivat kuvailla seutukuntaa omin sanoin. Opintien koulun opintoohjaaja Marko Seppä sanoo esittelevänsä oppilaille opiskelumahdollisuuksia, mutta ei ohjaile heitä mihinkään ja toivoo tätä samaa nuorten vanhemmilta
Nyt on parina jouluna joulumusiikit käyty kuuntelemassa naapurikirkossa. Valitettavasti luomupossua ei vähäisestä ja epätasaisesta kysynnästä johtuen ole Loimaan kaupoissa vielä tarjolla, mutta viisaiden ja valveutuneiden kuluttajien kysynnänhän pitäisi aikaansaada tarjontaa eikä päinvastoin. TÄLTÄ SIVULTA: Lakia tulee kunnioittaa, mutta meidän on syytä muistaa, että lait ovat meidän ihmisten laatimia ja niitä voidaan tarvittaessa muuttaa. Suomalaisilla on hiljaisuuteen mahdollisuus, vaikka elettäisiin kaupungissa. ”tämä uusitaan ensi vuonna, –eikö?” Tästä joulusta tulee tyystin erilainen, viimeinenkin isovanhemmista on saateltu tänä vuonna kotikaupungin kirkkomaahan. Lukemattomat ihmiset maapallolla eivät tunne sellaista ylellisyyttä kuin hiljaisuus. Pääasiassa ne olivat oppilaiden toisilleen lähettämiä kortteja, joita joku tuleva kauppiaan alku oli jostakin tilannut ja harjoitti sitten jälleenmyyntiä koulukavereille, pientä palkkiota vastaan tietenkin. Joskus juhliminen saattaa ryöstäytyä niin riehakkaaksi, että ei tarkalleen tiedetä mihinkä seurueeseen kuuluu tai kenenkä kanssa lähemmin seurustelee. Ei Jumala joulua rasitukseksi ihmiselle luonut vaan virkistykseksi. Nimenomaan ahtaus nykyisissä sikaloissa on yksi Oikeutta eläimille -yhdistyksen pääsanomista. Juhla oli hyvin suosittu, sillä useimmat oppilaiden perheenjäsenistä ja muistakin kyläläisistä osallistui siihen. Rauni Caselius Yläne Tuija Antelo Alastaro Ihastuttava kuusijuhla! Saimme nauttia torstaina Mellilässä aivan upean kuusijuhlan. Eläimille voi tarjota hyvät olot myös huolimatta siitä mitä laki sanoo tai on sanomatta. Lakia tulee kunnioittaa, mutta meidän on syytä muistaa, että lait ovat meidän ihmisten laatimia ja niitä voidaan tarvittaessa muuttaa. Jännitti tuoda vanhempia ensimmäistä kertaa omaan jouluun ja vielä uudenaikaiseen kirkkoon, ja musiikkihartauteen. Vaikka maamme on neulanpisto maapallolla, meillä tuotetaan suurin osa ketunnahoista maailmassa. Jos et ehdi, laita roskat maton alle ja istu ja nauti Jumalan Pojan syntymäjuhlasta, joka tarjoaa paljon mietittävää kaikille aisteille, silmille ja korville kuin myös makuja ja tuoksuja ja hellää lämmintä kosketusta. Kehitys on tipotiessään, kohta jo ihmisetkin. Muuttakaa vaikka puolueaatettanne, että ette aina olisi estämässä oman kotikuntanne kehitystä. Tätä jatkui, kunnes yksi vanhemmista nukkui pois ja muut kolme kutsuttiin ensimmäistä kertaa meidän jouluun. Joulurauhaa sydämiin! Elsa Siren. ”Häkki on kuin eläimen koti, jossa se viihtyy kuin ihminen kerrostaloyksiössään”. Ovi aikanaan pienennettiin, etteivät miehet olisi hevosella karauttaneet kirkkoon. Sivistysvaltiolle on myös häpeäksi se, kun eläin ensin kasvatetaan ja sitten tapetaan ja ainoastaan sen nahan takia. Vaihtoehtojakin lihansyönnille on, jos niitä haluamme, ja luomuliha on todellinen vaihtoehto lihaa syöville. Kynttilöitä sytytellen ajetaan ympäri Pyhäjärven hautausmaita. Totta kai hitaasti, pysyiväthän vieraat pitempään pyhävierailulla. Äiti ja isä kilvan kertoivat ”olimme Loimaalla kirkossa ja niin loistavaa musiikkia. Yksi monien puolesta Hulmin sillan puolesta Kysyn miksi Loimaa aina ja yhä haluaa olla takapajula ja kuitenkin kantaa muodollisesti itsellään kaupunkinimeä. Tämän jälkeen alkaa vähitellen kaupallinen mainonta tv:ssä, radiossa ja lehdissä kiihtyvällä vauhdilla kohti joulua. Alkuvuosina kävin työpaikan aattohartaudessa lasten kanssa sillä aikaa, kun aviomies kävi isänsä haudalla ja otti paluumatkalla mukaan äitinsä ja minun vanhempani. Joulu ei ole pakonomaista suorittamista tai juoksemista kaupasta kauppaan. Silloin oli aika luoda omat perinteet. Aika kului, isä nukkui pois ja äiti muutti meille asumaan. Viimeistään lokakuussa alkaa lehdissä olla ilmoituksia pikkujoulutilaisuuksista. Niitä järjestävät pääasiassa erilaiset yhdistykset ja työporukat. Ellette sitä näe, on vielä yö, olipa ajankohta mikä tahansa”. On aivan selvää, että ihminen hyväksikäyttää hyötytarkoituksella muita eläimiä, niin kuin omaa rotuaankin. Perinteeksi muodostui tämäkin. Aina 1800-vuosisadan lopulle saakka lääkärit ja parantajat hoitivat potilaitaan periaatteella, älä aiheuta heille vahinkoa tai kipua. TYÖPAIKAN aattohartaudet loppuivat, mutta säilyipä musiikkihartaus jouluaattona. 2000-luvun joulut ovat kuluneet ensimmäistä joulua lukuun ottamatta kierroksella Pyhäjärveä ympäri vanhainkodeissa mummuja tervehtimässä ja matkalla poiketen kahdella hautausmaalla, vaarin sekä papan haudalle kynttilöitä sytyttäen. Miljoonat elävät jatkuvien äänien ja kolinoitten keskellä. Hän oli luvannut lapsille, että jos kuusijuhla onnistuu hienosti, hän pyöräyttää kolme kärrynpyörää juhlassa. Musiikki lohdutti ja antoi voimaa selvitä siitä joulusta. Liikkuva elimistö voi hyvin. Vanhempani olivat tottuneita kirkossa ”kävijöitä”. Seimen lapsen äärellä on oltava kiireettömänä ja hiljaisena, jotta saisi jotakin joulun salaisuudesta ammennettua itselleen. Mistä sitten, kysyivät oppilaat yhteen ääneen. Pienestä tytöstä se tuntui pitkältä päivältä, kun tädit keittivät niin hitaasti kahvia. Hän teki nämä leikkauskokeet kiinni naulatuilla tai sidotuilla koirilla tai kissoilla. Ihmisiä kehotetaan hyvinvoinnin nimissä liikkumaan ja liikuttamaan koiriaan ja hevosiaan. Äidin voimat vähenivät ja muutto sairaskohtauksen jälkeen kotokylän vanhainkotiin oli edessä, anoppi oli jo muutamaa vuotta aiemmin siirtynyt oman kotikaupunkinsa vanhainkodin vuodeosastolle toiselle puolelle Pyhäjärveä. Harmistunut Puolustakaamme myös muiden eläinten oikeuksia Joulukertomus 2009 Joulun odotusta ennen ja nyt Muistelen aikaa 1930ja 40lukujen vaihteesta, jolloin olin oppilaana Alastaron kunnan Mälläisten kyläkoulussa. Ja samaa hyvää musiikkia ja musiikkiesityksiä olemme kuulleet myöhemmin kolmen lapsenlapsemme konfirmaatiojumalanpalveluksissa”. Silloin tutkijoiden taholta jopa kiellettiin pitkään se, etteivät eläimet tuntisi minkäänlaista kipua. Nuorena, juuri vihittynä aviovaimona, oli valtava tarve luoda omia perinteitä, mutta kuinkas kävikään. ”Siitä, että pystytte toisen ihmisen kasvoja katsoessanne näkemään hänet lähimmäisenä, ystävänä, veljenänne tai sisarenanne. Jossain vaiheessa syyslukukautta alettiin harjoittelemaan ohjelmaa lukukauden päättävään joulujuhlaan, jota yleensä kutsuttiin kuusijuhlaksi. Pitääkö ihmisen pelätä nahanmenetystä, onko ihmisen ovi lukossa, voiko valita ruokansa, onko vapaa jne. Nyt on hetki hankkia voimaa hiljaisuudesta ja nähdä ystävän kasvot. Tietenkin oli myös kuorolaulua, johon vähempilahjaisetkin pääsivät takuuvarmasti mukaan. JOULUSTA puhuminen ja mainostaminen ovat alkaneet vuosi vuodelta yhä aikaisemmin. Ei kukaan kuitenkaan pakota kiirehtimään. Postiluukut täyttyvät ja kantajat hikoilevat, viimeisiä mainoksia on lehdissä vielä jouluaattonakin. Muistelen, että tämä syyslukukauden päätös olisi ollut noin vajaa viikko ennen joulua. Voimme lakia kunnoittaen olla ostamatta lihaa, joka on tuotettu laillisesti mutta epäeettisesti. Kirkosta paluumatkalla kotiin poikettiin aina meijerille tädeille kirkkokahveille. Ensin ajettiin kahdestaan, sitten esikoisen ja sitten muutamaa vuotta myöhemmin syntyneen kakkosen kanssa. Minäkin olin ollut pienestä pitäen kotopitäjän keltaiseksi maalatussa puisessa ristikirkossa harva se sunnuntai. Matka tuttujen kanssa oli mukava, ja takaisin tullessa kaikki suitsuttivat kiitosta minkä ehtivät. Ja millaista kahvia, kuumaa ja laihaa, mukana muutama pullansiivu, yksi jokaiselle pöytäänistujalle. MIELIPIDE Sikamaisen jutun juuri Sikalakeskustelu käy kuumana hyvä niin. Ohjelmassa oli leikkejä, lausuntaa ja aina pääohjelmanumerona näytelmä, johon opettaja valitsi kuhunkin osaan sopivimmat oppilaat. Istuimme kyyneleet silmissä, äitini, lapset ja minä ja muistelimme isää ja pappaa. Loimaan seudulla toimii luomukotieläintiloja, joista ainakin osa myy lihaa suoramyyntinä. Taisto Levo Alastaro Kuinka valmistaa perinteinen joulu. Joulu on Jumalan erinomainen keksintö kaamoksen katkaisuun. joulukuuta 9 MIELIPITEET LEHTEEN: Toimituksen sähköpostiosoite on toimitus@loimaanlehti.fi. Vasta 1800-luvun puolivälissä ranskalainen tutkija Claude Bernard teki kammottavissa olosuhteissa, ilman minkäänlaista nukutusta eläinkokeita. Viime jouluna olin ystävättärieni kanssa matkassa, lapset olivat joululomatöissä, eikä kukaan heistä ennen joulua ehtinyt Loimaalle. Kortit saattoivat myyntikauden lopulla olla hyvinkin nuhraantuneita ja likaisiakin, kun niitä oli moneen kertaan valikoitu ja katseltu. Sianlihaa tuotetaan meille kuluttajille. Eräs tarhaaja kirjoitti lehdessä. Ja kun mentiin sisälle maailman vanhimpiin kirkkoihin kuuluvaan syntymäkirkkoon, oli oviaukossa kumarrettava, ettei olisi lyönyt päätänsä. Risto Ahti On asioita, joita aina välillä olisi syytä ajatella, sekä pyrkiä myös tekemään jotain asian eteen ja yksi sellainen on eläinten oikeuksien puolustaminen. Näin opetti viisas opettaja uuden päivän alkamisen. Mutta palaute oli loistavaa, ja sen jälkeen ystävät kotokylällä kuulivat kehuja. Joulusta ei silloin kovin aikaisin puhuttu, eikä jaettu mainoslehtisiä. Jotta lasta ei heitettäisi pesuveden mukana, todettakoon, että sikalan saadessa eläinlääkäriltä ”puhtaat paperit” ei poistu se yksinkertainen ongelma, että nykyinen lainsäädäntömme sallii sikojen kasvattamisen liian ahtaissa oloissa. En lainkaan ihmettele, että poikani käy mielellään tässä koulussa, siellä viihtyy, oppii ja on hyvä ilmapiiri. Suomalaiset ovat tottuneet arvostamaan myös hiljaisuutta, jota joulun hämäryys erityisesti tarjoaa. Luomusikaloissa sioilla on ainakin vähän väljemmät olosuhteet kuin tavallisissa sikaloissa. ”Siitä, että pystyn näkemään etäällä olevan eläimen ja sanomaan, onko se lammas vai koira”, arveli yksi oppilaista. Tiistaina 22. Eläimet omistavat itse itsensä, kuten me ihmisetkin omistamme itsemme. Lahjoja oli vähän. Juhlaan tuli tietenkin myös joulupukki. Niissä ei paljonkaan joulusta puhuta, enemmänkin vaan seurustellaan ja iloitaan hyviä ruokia ja juomia nautittaessa. Ja tuote, eli eläimen nahka käytetään etupäässä ihmisen kosmeettisiin tarkoituksiin, turhuuden markkinoille. Arto Nybergiä, 20.12., siteeraten ”asia toisen kerran toistuessaan muodostaa jo perinteen”. ”Ensimmäisenä” jouluna tunnelma aaton musiikkihartaudessa oli aivan erityinen, itkettävä mutta samalla hyvin lohduttava. Ihmiset ja kaikki muut eläimet ovat monin tavoin samanlaisia, he tuntevat mielihyvää ja ovat sosiaalisia olentoja. Avioliiton alkuvuosina ajettiin jouluisin ympäri Pyhäjärveä, mummulasta anoppilaan ja toisinpäin. Kaikki oppilaat esittivät osansa täydellä sydämellä ja koulunjohtaja Paavo Rokka antoikin kiitoksen lapsille. Meidän yhteinen velvollisuutemme on aina puolustaa niitä, jotka eivät voi itseään puolustaa. Kun mainittiin sana ihminen, olisin heti tehnyt vastakysymyksen. Joskus niitä tehdään uteliaisuudesta, ilman että aikomuksenakaan olisi saavuttaa niillä ihmiselle tai eläimelle hyötyä. Joulu joutuu, juosta täytyy. Te äänestäjät laittakaa mieleenne ketä äänestätte kaupunginhallitukseen ja valtuustoon. Aattoiltana menimme kaupunginkirkkoon kuuntelemaan musiikkihartautta iltaviideltä. Siispä joululaulut kaikilla soittimilla soikoon kirkoissa ihmisten iloksi ja Jumalan kunniaksi. Joulumieli oli löydetty ja ennenkaikkea juhlasta välittyi lämmin tunnelma ja yhdessätekemisen maku. Ohjelmassa oli upeita musiikkiesityksiä, englantilainen näytelmä ja tonttuleikkejä. Lapsesta ainakin tuntui, että joulu on lähellä. Yksi niistä, johon tässä yhteydessä ei voi olla puuttumatta, on turkistarhaus ja nimenomaan siksi, että se on moraalisesti arveluttava rahan ansaitsemisen kohde. Ajattelen sitä, että mikä oikeus meillä on tehdä näitä julmuuksia Suomessa. ”No sitä, että pystyn näkemään etäällä olevan puun ja sanomaan että onko se kuusi vai mänty”, sanoi toinen oppilaista. Sika on nisäkäslaji siinä missä edellä mainitutkin eikä poikkea fysiologialtaan muista lajeista niin paljon, että sen hyvinvoinnille liikkumattomuus olisi yhdentekevää. Eikä heille tullut mieleenkään tekemään keinotekoisesti sairaiksi eläimiä, tai tarkoituksella vammauttaa niitä. Pentti Viiri Alastarolla syntynyt ja kasvanut Hämeenlinnassa asuva eläkeläinen Eräänä kertana opettaja kysyi oppilailtaan, mistä nämä tietävät, milloin yö on päättynyt ja uusi päivä alkanut. Yleisö antoi raikuvat suosionosoitukset, kun Paavo tonttulakki päässään esitti upeat kärrynpyörät. Silloin voi käydä niin, että juhlien jälkipuintia riittää kotona koko alkaneeksi talveksi, joskus ehkä pidemmäksikin ajaksi. Betlehemiin mennessäni vuosia sitten oli tien vieressä liikennemerkki, jossa lisäselvityksenä olivat sanat: hiljentäkää vauhtia. Takana ovat syksyn patikoimiset, edessä talven ja kevään hanget toivon mukaan, sillä nykyään ei voi olla mistään varmoja. Opettaja piti vastausta vääränä. Mutta aina on ehditty viideksi kotiin ja kaupunginkirkkoon. Muistan tällaisen mainoksen Loimaan Lehdestä joskus 1970-luvulla. Meidän pitää ymmärtää se, että eläimille annetaan oikeus elää hyvätasoinen elämä, hyvissä olosuhteissa ja hyvin kohdeltuna. Koko maailmassa tehdään eläinkokeita satoja miljoonia vuodessa. Voimme ostopäätöksillämme vaikuttaa kotieläinten hyvinvointiin. Sekin vastaus oli väärä. Nykyinen kotisika on edelleen esi-isiensä tavoin nelijalkainen olento, jolla pitäisi olla mahdollisuus käyttää jalkojaan muuhunkin kuin painon siirtämiseen jalalta toiselle
Suomessa kiiltokuvien kulta-aika alkoi 1900-luvun alkupuolella. – Lapsuuden kiiltokuvani hupenivat ystävien muistovihkoihin. . Kuvan pinnasta näkee luupilla, onko se kivipainotyötä, Ruokonen kertoo. Hän on kerännyt mittavan kokoelman toinen toistaan kauniimpia vanhoja kiiltokuvia. Koristeiksi tulivat myös kultaukset tai jopa silkki ja sametti. Kiiltokuva – Vanhat kiiltokuvat ovat hyvin kauniita, joten niitä ihailee mielellään, Kaarina Ruokonen toteaa. – Kiertelimme Porvoossa antiikkiliikkeitä, joista erään yhteydessä olleessa nukkemuseossa oli myynnissä vanhoja kiiltokuvia. Niistä tunnetuin on Rafaelin enkeli, joka kuvaa poskeensa pilven päällä nojaavaa hahmoa. Saksa ja Englanti olivat valmistuksen edelläkävijöitä. joulukuuta FAKTA . Salon seudulta syntyjään olevalle Ruokoselle kiiltokuvat ovat myös portti lapsuuden maailmaan. Uskonnolliset tai jouluun liittyvät aiheet ovat olleet hyvin suosittuja, sillä kiiltokuvassa voi kurkistaa myös Jeesus-lapsen seimeen tai nähdä valkopartaisen joulupukin. . Tapana oli, että kaverin vihkoon kirjoitettiin värssy ja viereen liimattiin kiiltokuva. . Ostin ne, ja keräily alkoi siitä. NYKYÄÄN kiiltokuvat eivät ole enää yhtä suosittuja keräilykohteita kuin ennen vaan lapset keräävät niiden sijasta esimerkiksi tarroja. . . – Varhaisia kiiltokuvia olivat piirtämässä ja suunnittelemassa todella taitavat kynänkäyttäjät. Viime vuosina vanhoja kiiltokuvia on löytynyt myös netin kautta. Ruokonen on kuitenkin huomannut, että vanhat kiiltokuvat herättävät yhä kaikenikäisissä ihastusta. – Varhaisia kiiltokuvia olivat piirtämässä ja suunnittelemassa todella taitavat kynänkäyttäjät. 10 Tiistaina 22. KIILTOKUVIEN ensimmäisiä suosikkiaiheita olivat kukat, enkelit, linnut ja kauniisti puetut lapset, neidot ja nuorukaiset. Vanhimmat ovat vuodelta 1876, ja ne ovat todennäköisesti ruotsalaista alkuperää. Ruokonen innostui kiiltokuvista uudelleen noin 30 vuotta sitten. – Lapsuuteni oli hyvin onnellinen, ja kiiltokuvat olivat minulle silloin tärkeitä. Sotienjälkeisiä kiiltokuvia Ruokosella on hyvin vähän, sillä uudemmat eivät ole vanhojen veroisia. TIINA NAULA Rafaelin enkeli on kenties kaikkein tunnetuin kiiltokuva.. Valmistus alkoi Saksassa, jossa Alois Senefelder oli keksinyt uudenlaisen kivipainotekniikan. Kiiltokuvia liimattiin Englannissa niin sanottuihin scrapbookeihin (leikekirja), ja niitä esiteltiin oman perheen lisäksi vieraille. . Ensimmäinen varsinainen kiiltokuva painettiin tiettävästi vuonna 1865, laajemmin ne tulivat markkinoille 1870ja 1880-luvuilla. Hänen kiiltokuviaan on ollut näyttelyssä postissa ja lasten ihailtavina koulussa. Varhaisimmat kiiltokuvat olivat pieniä, mutta koko suureni pian ja aiheiden kirjo laajeni. Ruotsissa ja Norjassa on myös valmistettu kiiltokuvia, Suomessa tuotanto on ollut vähäistä. Enkelit Enkelit ja ja joulu joulu kiiltokuvien suosikkiaiheita Mieleen palaavat onnelliset lapsuusmuistot Loimaa/Hirvikoski Tiina Naula Kiiltokuvat kiehtovat loimaalaista Kaarina Ruokosta. – Kokoelmaani kuuluu ainakin tuhat kiiltokuvaa. Varhaisina vuosina kiiltokuvia keräsivät naisten ja tyttöjen lisäksi yhtä innokkaasti miehet ja pojat. Enkelit ovat Ruokosen oma suosikkiaihe. Vakka nykyaikana on jäljitelty vanhoja kuvaaiheita, olivat entisaikojen kiiltokuvat paljon taidokkaammin tehtyjä. . Kiiltokuviin alettiin ikuistaa myös esimerkiksi eläimiä tai eri juhlia kuvaavia aiheita. Ruokonen on kartuttanut kokoelmaansa myös kirpputorien, antiikkimessujen ja ystävien myötä. Suuri osa kokoelman kiiltokuvista on 1800luvun lopulta tai 1900-luvun alusta. – Kerään vanhoja kivipainotekniikalla tehtyjä kiiltokuvia. Kiiltokuvasta on olemassa erilaisia muunnelmia, ja alkuperäinen malli löytyy taiteilija Rafaelin tunnetusta maalauksesta. Ruotsissa esimerkiksi tunnettu kuvittaja Jenny Nyström suunnitteli myös kiiltokuvia. RUOKONEN keräsi kiiltokuvia jo lapsena, mutta sotavuosina ja niiden jälkeen elettiin pulaaikaa, jolloin kunnon kiiltokuvia ei tahtonut enää saada. Niissä liihottelevat enkelit, hehkuvat kukka-asetelmat ja ihastuttavat monet muutkin aiheet. Toki niitä on vieläkin enemmän, jos lasken mukaan pienimmätkin, vain noin kymmensenttiset kuvat, Ruokonen kertoo. Kun istahdan nyt katselemaan kiiltokuvia, ne tuovat mieleeni monia onnellisia lapsuuden muistoja
Maanantaina 28.12. 8,95 SISÄ/ULKO-LÄMPÖMITTARI + DIGITAALINEN PAISTOMITTARI SETTI, MUISTILLA Ulko: -50 +70°C, sisä: -10 +70°C. Keski-Suomen liitto on päärahoittaja vuonna 2010, muut liitot osarahoittajia. 050 353 7065 / (02) 762 2965 Tiesitkö että Loimaan Lehden voi tilata myös kasetille luettuna. Kaksikieliset käyttohjeet. Pakkaus sis. KESKIVIIKKONA 23.12. klo 12 Lauantaina 26.12. 7 e/vuosi Ysitiestä älyn väylä VARSINAIS?SUOMI Turun, Tampereen, Jyväskylän, Kuopion ja Joensuun yhdistävän Ysitien ja ratayhteyksien kehittämistä ajava Pro Ysitie -yhdistys on jättänyt ”Kehityskäytävä Ysi – Älyn väylä” -hankesuunnitelman Keski-Suomen liitolle. Yhteydet Skandinavian kautta Eurooppaan ja toisaalta Joensuusta Petroskoihin ja muualle Venäjälle, korostavat koko kehityskäytävän merkitystä Suomelle. Miniläppäri ASUS EEEPC1000H Tarjoukset voimassa vain 22.-23.12.2009 tai niin kauan kuin tuotteita riittää. LA SULJETTU. 15,95 LOIMAA Aleksis Kivenkatu 7 Avoinna ark. paristot. Digit. Yhdistyksen tavoitteena on parantaa Ysitien liikenneturvallisuus ja sujuvuus tien liikennemäärien vaatimalle tasolle ja saada väylän kehittäminen mukaan vuoden 2012 hallituksen liikennepoliittiseen selontekoon. Keskiviikkona 30.12. Lopullisena tähtäimenä on, että maamme merkityksellisin poikittaiskäytävä tunnetaan ensi vuosikymmenellä vientija tuontiväylänä, osaamisväylänä, matkailuja kulttuuriväylänä sekä palvelun ja asumisen väylänä. 26,90 NYT 13,45-50 % CD/DVD-KAAPPI BENSAPUMPPU 30 x 27 x 107 cm, sininen, vihreä DIGITAALINEN PAISTOMITTARI +300°C, ajastuksella ja hälyttimellä. Tiistaina 22. Myös keskuskaupungeilta anotaan tietty vuosittainen määräraha yhdistyksen toimintaan. joulukuuta 11 Kysy lisää: Irja Arponen p. Torstaina 24.12. 19,95 -50% = 7,98 -50% -50% Fisher Price OPETTAV A PUHELIN Norm. Käyttöjärjestelmä Windows XP Home Edition with SP3/ Prosessori Intel® Atom™ N270 / Prosessorinopeus 1,6 GHz / Keskusmuisti 1024 MB / Kiintolevy 80GB/ Näytönohjain Intel GMA 950 / 3G Wirelless wan / WLAN / Bluetooth / Näyttö 10,1” / Takuu 1 vuosi Miniläppäri Compaq Mini 735EO 3G Erä!. Älyn väylä yhdistää merkittävää määrää suomalaista huippuosaamista. Alumiinikuori ja muovirunko. Pääosa hankkeen rahoituksesta on tarkoitus järjestää maakunnan kehittämisrahoituksella seuraavat viisi vuotta. Se tukee 802.11n-yhteyttä ja painaa vain 1.45 kg. Joku vielä vailla joulutervehdystäsi. 9-16. LEHTI EI ILMESTY Tiistaina 29.12. klo 12-18 Upea, tuuhea PIHTAKUUSI Abies Normandia 35,00 Letkuohj attava TORNINO STURI Norm. Puh. 762 2806 Ark. klo 12 Torstaina 7.1.2010 LEHTI EI ILMESTY LOIMAANET K-Supermarket, Aleksis Kiven Katu 11 Avoinna: ma–pe klo 9–17 Nyt juhlitaan viiden tähden Joulua! 199 € 249 € Asuksen uusi 10” EeePC 1000H on varustettu suuremmalla näppäimistöllä, Intelin Atom N270 suorittimella ja kuuden kennon akulla, joka mahdollistaa yhdellä latauksella jopa 7 tunnin käyttöajan. ASUS Kannettavat on varustettu kahden vuoden nouto-palautus takuulla. Kehityskäytävän keskuskaupunkien, Turun, Tampereen, Jyväskylän, Kuopion ja Joensuun sekä erityisesti niiden yliopistojen ja korkeakoulujen yhteistyön tiivistäminen on suuressa roolissa. 9-20 la 9-16 www.hongkong.fi Pidätämme oikeuden hinnan muutoksiin, toimitusten viivästymisiin ja tuote-erän loppumiseen Kaupanpäälle Puiset Fiskars Salaattiottimet TYHJENNÄ TUHKAT SIISTISTI JA HELPOSTI! TUHKAIMUR I moottorilla 39,95 34,95 Fiskars ATERINSETTI 16-OSAA Shokkitarjous! NYT VAIN 3,95 Aito PÖYTÄKUUSI korkeus n. Palvelemme Jouluaattona klo 8-12 ja sunnuntaina 27.12. Koneessa on 160 GB:n kiintolevy, monipuoliset liitännät, 1.3 megapixelin kamera ja Bluetooth. Harmaa muovikuori. avoinna 9-14. paistomittari lämpötilan säädöllä, ajastuksella ja hälyttimellä -50 +300°C. Ei sis.paristoa. Vie hänelle kauan ilahduttava virkeä hyasintti 1 kpl Hyväntuulisia joulunpyhiä itsekullekin! toivottaa Marja Koskenmäki ja aseman koko henkilökunta Neste Loimaa Lamminkatu 1. klo 12 Torstaina 31.12. Ysiväylän varren maakuntaliitot vaihtavat vetovastuuta vuosittain. Keskiviikkona 23.12. klo 12 Lauantaina 2.1.2010 LEHTI EI ILMESTY Ilmestymispäivä Ilmoituaineisto viimeistään Tiistaina 5.1.2010 Maanantaina 4.1. 45 cm (norm. 39,95-59 ,00) 19,95 Kahville, ystävät Tänään 22.12.2009 klo 9-15 tarjoamme Sinulle oikein maukkaat joulukahvit. 6.30-22, la 7-22, su 8-21 80 LOIMAAN LEHDEN ILMESTYMINEN Joulun, Uuden Vuoden ja Loppiaisen aikaan KONTTORIMME AVOINNA ARK
pantit 1,60 3 95 pack 4 tlk YkkösBonus-kortilla Creme Bonjour tuorejuustot 200 g (9,50/kg) ilman korttia 2,38 rs (11,90/kg) Perheleipurit Joulupitko 410 g (7,29/kg) Saarioinen Rosolli tai sillisalaatti 700 g (5,55/kg) 2 rs Hollandia III-olut 6x0,5 litraa (2,20/l) hinta sisältää pantit 0,90 Tarjous voimassa 12.11.09-11.1.2010 myynnissä 23.12. joulukuuta Ingman Perinteinen jogurtti 150 g (0,67/kg) 20 prk/talous 15000 prk:n erä Ei jälleenmyyjille! Joulun parhaat tarjoukset Euromarketista ti-to 21.24.12.2009 Arla Emmental sinileima 600 g (8,32/kg) rajoitus 2 kpl/talous Paulig Presidentti kahvi 500 g (5,00/kg) rajoitus 2 pkt/talous 4 99 kpl 2 50 pkt 7 50 pack 3 80 2 99 3 89 2 00 2 09 1 49 1 49 kpl pkt rs 2 39 pl 1 29 2 95 3 95 kpl kpl pack yht kpl rs yht Valio Aurajuusto 170 g (12,29/kg) Vaasan Ruispalat 12 kpl/660 g (2,26/kg) Forssan Peruna-, punajuuri-, tai Italiansalaatti 400 g (3,73/kg) Sinebrychoff Perinnekalja 1,25 l (1,59/l) hinta sis pantin 0,40 Vaasan Joululimput viipaloitu 500 g (2,58/kg) Saarioinen Metsäsienisalaatti 270 g (10,93/kg) Sinebrychoff BonAqua 4 x 1,5 l (0,39/l) hinta sis. saakka 2 kpl 5 69 kpl Valio Polar 5% tai 15% 600-700 g (8,13-9,48/kg). tai punainen paloaika 6,5 h 2 29 yht Eldorado Enkeli hautakynttilät paloaika 60 h 1 99 pkt Eldorado Lämpökynttilät 50 kpl/ps 6 95 kpl Amaryllis 2-vanainen Coca-Colat 4x1,5 l (0,39/l) hinta sis. 12 Tiistaina 22. pantit 1,60 YkkösBonus-kortilla Marli Juissi mehujuomat 1 l (0,50/l) yksittäin ilman korttia 0,76 tlk 2 50 pkt Eldorado Antiikkikynttilät 10 kpl/ltk valk
Tiistaina 22. joulukuuta 13 Euromarket toivottaa asiakkailleen Hyvää ja Rauhallista Joulua Ruukkusalaatti Suomi 49 kpl Atria Karjalanpaisti 700 g (4,99/kg) rajoitus 4 rs/talous 3 49 rs Eldorado Pisaratomaatti 250 g (5,16/kg) Espanja 1 29 rs Eldorado Red omena Espanja 1 19 kg Eldorado Klementiini Espanja 1 29 kg Joulun aukiolot Jouluaattona 24.12. klo 12-18 Katso kauppakohtaiset aukioloajat www.euromarket.fi Atria Naudan paistijauheliha 700 g (5,56/kg) 3 89 2 69 rs rs 7 45 6 49 2 29 2 50 16 90 kg 6 95 pkt kg kpl ps prk Saarioinen Joululaatikot 700 g (3,84/kg) Boy Matjessilli?le n. kiinni Tapaninpäivänä 26.12. 800 g 1 69 12 90 kpl kg Valio Maustetut rahkat 200 g (8,45/kg) Tarjous voimassa ti 22.12.2009 Ei jälleenmyyjille!. 180 g, vac myös kevyt 4 49 kpl Atria Pikkukinkku 1 kg, kypsä 2 00 yht Apetit Pikkuporkkana ja herneet 200 g (2,50/kg) yksittäin 0,76 ps (3,80/kg) 3 99 kpl Korpela Juhlahyytelö 500 g (7,98/kg) Apetit Joulugraavi 450 g (15,44/kg) 1 95 kpl YkkösBonus-kortilla Kotisinappi 300 g ( 6,50/kg) ilman korttia 2,19 (7,30/kg) YkkösBonus-kortilla Sauvon Vanhan ajan viipalekurkku taipunajuuri 850-880/460-630 g ( 3,97-5,43/kg) ilman korttia 2,86 prk (4,54-6,22/kg) Apetit Lipeäkala Atria Kalkkunajoulurulla 1 kg, kypsä Findus Ruusukaali 550 g (4,16/kg) 4 ps Apetit Tuore kirjolohi?le 6 99 kg Atria Naudan takuumurea paisti naturell, n. kiinni Sunnuntaina 27.12. klo 12 asti Joulupäivänä 25.12
asti tai niinkauan kuin tavaraa riittää,ei jälleenmyyjille. JYP oli sunnuntain kotiottelussa juuri niin hyvä kuin maineikkaalta jääkiekkoseuralta voi odottaa. Rockets pääsi vähitellen vauhtiin mukaan ja alkoi saada maalipaikkoja. Maalit toisessa erässä tasattiin 1–1, joten päätöserään mentiin KooKoon 4–2 johdossa. Rockets fire: Tomi Korvenpää 1+0, Samuli Ahonen 0+1. Petteri Horn 38 torjuntaa. voim. SUURESTA VALIKOIMASTAMME LÖYTYY Paketointipalvelu klo 16-19 T: Puistokadun koulun 8 A oppilaat Palveluksessanne klo 10-19 Aattona suljettu! .. KooKoo tuli otteluun kovalla vauhdilla ja meni 13 minuutin kohdalla jo 3–0 johtoon. 2,90/ pkt 1 00 3 00 4kpl. Rockets sai erään mahtavan alun, sillä kolmen minuutin pelin jälkeen taululla olivat jo lukemat 4–4. Rockets–JYP 1–8 (0–1, 0–3, 1–4). Rockets pystyi tasakentällisin vastaamaan välillä hyvin JYP:n vauhtiin. Yleisömäärä 204. Rockets joutui ottamaan useita jäähyjä, joista osa tuli kieltämättä aika helposti. Hyvään vireeseen päässyt kolmikko Ahonen-Heino-Korvenpää teki erän lopulla ylivoimalla kavennusmaalin. Luistelunopeus ja syöttöjen tarkkuus olivat osa-alueet, joissa se oli selvästi edellä. Toista erää sotkivat monet helposti vihelletyt Rocketsjäähyt. Lauantaina vieraspelissä kohdattiin KooKoo Kouvolassa ja sunnuntaina Loimaalla vastassa oli JYP Jyväskylästä. pöytätab letteja, pöytäliin oja, kaitaliino ja, verhoja, patalapp uja ja patakinta ita -50 % -30 % jo ennestään kin edullisista hinnoistam me! Miesten, naisten ja lasten PÖRRÖSUKA T -30 % jo ennestään kin edullisista hinnoistam me! Miesten, naisten ja lasten KAIKISTA YÖVAATTEIS TA säästä 65% 3pkt 3kpl 3rs Oho mikä hinta! Fairy Drops KONETISKITABLETTI 15 kpl/ pkt (0,07/ kpl) Norm. Molemmat joukkueet ovat ehdottomasti B-nuorten I-divisioonan eliittiä. Rockets sai peleihin todella tarpeeseen tulleita vahvistuksia Forssan Palloseurasta. Maalipaikkoja eivät Rocketsin pelaajat kuitenkaan montaa saaneet aikaan, sen verran kova muuri oli vastassa. joulukuuta Petteri Horn torjui palkinnon arvoisesti 38 kertaa JYPpelissä. KooKoo–Rockets 4–4 (3–1, 1–1, 0–2). 0,50/ kpl AFTER EIGHT 400 g (7,50/ kg) Monilatvainen JOULUTÄHTI M-koko 2 00 1 00 9 00 4 99 RAUMAN VAPAA VALINNASSA LOPPUUNMYYNTI! JOULUAATTONA PALVELEMME KLO 12 SAAKKA. Rocketsin avuksi viikonlopun peleihin olivat tulleet Valtteri Jaakkola, Samuli Katajisto, Sami Kukkonen, Samuli Rahikainen ja Henri Vikman. 0,79/ pkt HAUTAKYNTTILÄ 1,5 vrk hatullinen Norm. Rockets fire: Samuli Ahonen 1+2, Tomi Korvenpää 2+0, Marko Heino 0+2, Tommi Kreivilä 1+0, Iko Laaksonen 0+1, Viljo Lindsten 0+1, Paavo Tiiri 0+1. Tuomareita ei Pietiäinen yleensä alennu moittimaan, mutta nyt oli pakko todeta, että linja oli luokaton ja kotiinpäin veto räikeää. 020 500 6610 JOULULAHJAT JOKAISELLE! Vielä kaksi yötä Jouluun... Siksi piste Kouvolasta tuntui voitolta. Seurat ovat tehneet yhteistyösopimuksen, joka on voimassa tämän vuoden loppuun. Loppu oli todellista jännitysnäytelmää – molemmilla joukkueilla oli omat paikkansa, mutta verkkoja ei enää heiluteltu. ÖLJYKYNTTILÄ 5 vrk valk Norm. Hyvää ja Rauhallista Joulua! ERÄ Jouluisia KODINTEKST IILEJÄ esim. Jokainen teki osuutensa esimerkillisesti. 1,00/ kpl LYHTYKYNTTILÄ 4 kpl/ pkt pun tai valk paloaika 22 t Norm. Petteri Horn 45 torjuntaa. Seuraava kotiottelu la 9.1. EURA, HARJAVALTA, HUITTINEN, HÄMEENLINNA, IKAALINEN, LAITILA, LEMPÄÄLÄ, LOIMAA, MYNÄMÄKI, NOKIA, PAIMIO, PIRKKALA, PORI, RAISIO Mylly, SALO, TAMPERE Aleksiskiven-katu, Hervanta, Koskikeskus, Lielahti,Tammelanpuistokatu, Tullintori, TURKU Brahenkatu, Varissuo, TOIJALA, ULVILA, VALKEAKOSKI, VAMMALA, YLÖJÄRVI Tarj. Forssa-vahvisteinen Rockets B otti yllätyspisteen Kouvolasta IRMA LEINONEN?HÄMÄLÄINEN Lamminkatu 33, Loimaa • Puh. Jääkiekko Tapani Korvenpää Rocketsin B-junnut urakoivat viikonloppuna kaksi ottelua ennen joulutaukoa. JYP jauhoi tehokasta ylivoimapeliä, ja teki yhteensä 5 YV-maalia. Rockets-koutsi Tommi Pietiäinen oli tyytyväinen poikien asenteeseen, missään vaiheessa ei keskittyminen herpaantunut, vaikka oltiin 3–0 tappiolla. 14 Tiistaina 22. klo 14, jolloin Loimaalle saapuu Vaasan Sport. TO 24.12. Hyviä pelimiehiä kaikki
taloushallinnon palveluita loimaalaisen liike-elämän hyväksi. Hyvää Joulua ja Onnea vuodelle 2010 Niemenkuja 21, 32200 LOIMAA, p. Tiistaina 22. Lomailemme 23-31.12. Kurittulantie 312, Loimaa puh. joulukuuta 15 Lämmin kiitos asiakkailleni kuluneesta vuodesta Rauhaisaa Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta! SADUN KOTI- JA SIIVOUSPALVELU Satu Juhola Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta Rakennustyö Timo Mäkelä Alastaron, Loimaan Seudun, Mellilän Seudun, Metsämaan ja Niinijoen Osuuspankit Kiitämme kuluneesta vuodesta ja toivotamme HYVÄÄ JOULUA JA ONNELLISTA UUTTA VUOTTA Kauppatorin paaritaksit Jouko Mäkinen 0500 503 808 Kari Ojala 0400 536 350 Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta kaikille! Seija ja Raimo Tuomola Hyvän Mielen Joulu www.rakennusliikeajlaaksonen.. Äänestäjien kesken arvotun herkkukorin voitti Kaisa Kuusela Toivotamme kaikille HYVÄÄ JOULUA JA ONNELLISTA VUOTTA 2010. Loimaan Seudun Yrittäjänaiset ry Wanhanajan joulumarkkinoiden kauneimmaksi joulukuuseksi äänestettiin kuusi nro 3 (Korikonkarit). (02) 762 7012, 0400 224 709 Rauhallista Joulua ja Onnea Vuodelle 2010 Helka ja Ossian Virtanen Kiitämme asiakkaitamme kuluneesta vuodesta ja toivotamme Hyvää Joulua ja Rakentavaa Uutta Vuotta Ke 23.12. Hyvää Joulua ja Menestyksellistä Uutta Vuotta. KULJETUS JYRKI VIITALA MATKA-VIITALA Heimolinnank 8, Loimaa PS. Lämmin kiitos yhteistyökumppaneille kuluneesta vuodesta. Hyvää Joulua ja Onnea Vuodelle 2010! Kiitämme kuluneen vuoden yhteistyökumppaneita ja Joulumarkkinoihimme osallistuneita. 0500 741 110 Kiitämme asiakkaitamme yhteistyökumppaneitamme kuluneesta vuodesta ja toivotamme Hyvää Joulua ja Onnea Uudelle Vuodelle 2010! KIITÄMME ASIAKKAITAMME KULUNEESTA VUODESTA JA TOIVOTAMME RAUHALLISTA JOULUA JA HYVÄÄ UUTTA VUOTTA Rakennusliike JATE Mäkelä Oy Eläkeliiton Alastaron yhdistys toivottaa jäsenilleen Mukavaa Joulunaikaa ja Onnekasta Vuotta 2010! HYVÄÄ JOULUA JA ONNEA VUODELLE 2010 Parturi-Kampaamo KÄRHÄ Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta 2010 T: Taina, Hannu, Atte ja Anni Järri Loimaan Seudun Diabetesyhdistys ry toivottaa Hyvää joulua ja Onnea vuodelle 2010. GLÖGITARJOILU PITKÄRANNAN KAUPPA OY Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta! Kiitämme kuluneesta vuodesta ja toivotamme asiakkaillemme ja yhteistyökumppaneillemme Hyvää Joulua ja Onnea Vuodelle 2010! Kiitos kuluneesta vuodesta Johanna ja Sari Hiusasemalta TILIPALVELU OY Auktorisoitu – Taloushallintoliitto ry:n jäsen Yli 20 v
16 Tiistaina 22. 0500 478 344 Lämmintä Joulua sydämiinne ja Hyvää Uutta Vuotta 2010! t: Johanna Lissu Heimolinnankatu 14 Loimaa p. 0500 226 405 Kiitämme asiakkaitamme kuluneesta vuodesta ja toivotamme kaikille Hyvää Joulua ja Onnea Vuodelle 2010 Maanrakennusliike Pauli Peiponen Oy kiittää asiakkaitaan ja yhteistyökumppaneitaan kuluneesta vuodesta ja toivottaa Hyvää Joulua ja Menestyksellistä Vuotta 2010! JASA Poraus Oy Kiittäen kuluneesta vuodesta Ravintola Café Henriikka toivottaa asiakkailleen Oikein Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta 2010! Arolan Höyläämö Oy kiittää asiakkaitaan ja toivottaa Rauhallista Joulua ja Hyvää Uutta Vuotta Arolan Höyläämö Oy www.arolanhoylaamo.. HIUSPALVELU SATU & JOHANNA Kiitos kuluneesta vuodesta. 0400 726 606 . joulukuuta Hyvän Mielen Joulu Kiitämme asiakkaitamme kuluneesta vuodesta ja toivotamme LOIMAAN SIIVOUS Päivi Ojala Oy Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta! Voudinkatu 1, Loimaa P. Tahtoisi sinulle toivottaa, Joulun aikaa rauhaisaa. (02) 7622 001 Rauhallista Joulua ja Hyvää Uutta Vuotta! Mart ti Arja Marj a-Lii sa Alek si Toni Maij a Työterveyspalvelu ja Työkympin henkilökunta kiittää kaikkia asiakkaitaan ja yhteistyökumppaneitaan kuluneesta toimintavuodesta ja toivottavat Rauhallista Joulua ja Menestystä Uudelle Vuodelle 2010! Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta! Sähkötyö Simo Mäkelä Hyvää Joulua Caravaanareille ja yhteistyökumppaneille sekä Menestyksellistä Uutta Vuotta SF-Caravan Loimaan Seutu ry Rauhallista Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta asiakkaille, yhteistyökumppaneille ja kaikille tutuille RITVAN JA OILIN HERKKUKEITTIÖ AUTOILIJA JORMA SUONPÄÄ Pieni kaunis enkeli, ajatuksiisi lenteli. Kiitän asiakkaitani kuluneesta vuodesta ja toivotan Toivoo: L OIMAAN D IESEL, Jorma Iisakkala Kiitämme jäseniämme ja tukijoitamme kuluneesta vuodesta Toivotamme Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta! Eläkeliiton Loimaan kaupungin yhdistys ry Hallitus Rauhallista Joulua ja Menestyksellistä Uutta Vuotta Loimaan Seudun Pihatyö R & R Kiitämme asiakkaitamme kuluneesta vuodesta ja toivotamme kaikille Kiitämme asiakkaitamme kuluneesta vuodesta ja toivotamme Markku ja Tapio Rämö Rauhallista Joulua ja Hyvää Uutta Vuotta Kiitän asiakkaitani kuluneesta vuodesta ja toivotan Rauhallista Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta! Taksi Ilkka Leimu Loimaa p. 7693 300. Kiitän asiakkaitani kuluneesta vuodesta ja toivotan T:mi ELINA KOLI Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta Toivotamme kaikille asiakkaillemme ja yhteistyökumppaneillemme Hyvää ja Rauhallista Joulua sekä menestystä vuodelle 2010 LOIMAAN TILI JA KIINTEISTÖ OY Hirvikoskentie 222, 32210 Loimaa, p. 020 742 9940 Avoinna 7.00-16.00 Lauantait suljettu www.loimaansarasport.fi Vesikoskenkatu 17, Loimaa p
LINTULA Kiitos asiakkailleni ja eri yhteistyökumppaneilleni Toivottelee Pekka Ahokas perheineen Hyvää Joulua ja Onnekasta alkavaa Uutta Vuotta! Loimaan Matkatoimisto Kauppalankatu 13, 32200 LOIMAA puh. Veikko Vaalasrannan metsästysseurue Toivotamme maanomistajillemme, toimintaamme tukeneille ja jäsenillemme Joulurauha vallitsee riistamaillamme jouluaaton ja -päivän ajan. 020 775 7760 Kiitämme kuluneesta vuodesta ja toivotamme kaikille Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta HYVÄÄ JOULUA JA ONNEA VUODELLE 2010 työmme tukijoille ja avustajillemme. Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta MELLILÄN METSÄSTÄJÄT Johtokunta Oripään Metsästysseura ry toivottaa jäsenilleen ja maanomistajille Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta Joulurauha vallitkoon riistamaillamme jouluaattona ja joulupäivänä. 010 768 5200 Kiitämme asiakkaitamme kuluneesta vuodesta ja toivotamme HYVÄÄ JOULUA ja ONNELLISTA UUTTA VUOTTA Kalkkipalvelu J. (03) 424 0800 www.otsolanhovi.com Terve tuloa! Tunnelmallista Joulun aikaa ja Onnea Vuodelle 2010 Toivoo Hyvää Joulua ja Onnea vuodelle 2010! Kiitämme metsästysalueemme maanomistajia saamastamme luottamuksesta sekä toivotamme Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta! Joulurauha riistamaille. Joulurauha vallitkoon riistamaillamme jouluaattona ja joulupäivänä.. Loimaan Seudun Sotaveteraanit jaostoineen kiittää kaikkia jotka lahjoituksin ja työhön osallistuen ovat tukeneet toimintaamme. joulukuuta 17 Hyvän Mielen Joulu Kiitämme asiakkaitamme ja yhteistyökumppaneitamme kuluneesta vuodesta ja toivotamme Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta! Tarja ja Ismo Mäkelä perheineen Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta omaisille, ystäville ja tuttaville! Liisa Poso Kiitämme asiakkaitamme kuluneesta vuodesta ja toivotamme Rauhallista Joulua ja menestystä vuodelle 2010. Hotelli-Ravintola Otsolan Hovi Otsolantie 20, Humppila, p. Loimaan Seudun Näkövammaiset Kiitämme asiakkaitamme kuluneesta vuodesta! Vietämme joululomaa 9.1. Aleksis Kiven katu 7 Loimaa Puh. ja H. Tiistaina 22. Teille kaikille sekä jäsenistölle Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta! Kojonkulman Seudun Metsästysseura ry toivottaa Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta Maanomistajille ja seuramme jäsenille. asti Avoinna jälleen su 10.1
joulukuuta Hyvän Mielen Joulu Hyvää Joulua ja Turvallista vuotta 2010! LIIKENNEKOULU POUSSA OY Kiitän asiakkaitani kuluneesta vuodesta ja toivotan Hyvää Joulua ja Onnea vuodelle 2010 TAKSI EILA LANKINEN Toivotamme kaikille asiakkaille ja yhteistyökumppaneille Hyvää ja Rauhallista Joulua sekä menestystä vuodelle 2010 Turuntie 14, Loimaa Kiitämme asiakkaitamme kuluneesta vuodesta sekä toivotamme Irmeli ja Pekka Saarinen Rauhallista Joulua ja Hyvää Uutta Vuotta! Kiitämme kaikkia alueen asukkaita, asiakkaita ja yhteistyökumppaneita yhteistyöstä vuosien varrella sekä toivomme yhteistyön edelleen jatkuvan. Hyvää Joulua ja Menestyksellistä Uutta Vuotta! Toivotamme maanomistajille Rauhallista Joulua ja Onnea vuodelle 2010 Kallion Hirviseurue ry Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta! Mäkilän Tila Oy Toivotamme kaikille asiakkaillemme ja asukkaille sekä yhteistyökumppaneille HYVÄÄ JA RAUHAISAA JOULUA sekä MENESTYSTÄ VUODELLE 2010 Toivotamme asiakkaillemme ja poimijoillemme Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta Rauno ja Pertti Kekki Hyvästä yhteistyöstä kiittäen toivotamme asiakkaillemme Hyvää Joulua ja menestystä uudelle vuodelle! Loimihuollon väki. Muistakaa saalisilmoitukset seuran sihteerille. 02-763 1250 tuija.rantanen@tilitoimistolaaksonen.. 18 Tiistaina 22. Toivotamme Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta vuotta! Kiitämme asiakkaitamme ja yhteistyökumppaneitamme kuluneesta vuodesta ja toivotamme LOIMAAN TENNISHALLI LOIMAAN KUNTOSALI KY Rauhallista Joulua ja menestyksellistä pelija kuntoiluvuotta 2010 Lämpimät kiitokset asiakkailleni ja Hyvän Joulun toivotukset sekä Onnea Uudelle Vuodelle! KOTIKAMPAAMO MIRJA LINDÉN METSÄMAA Tilitoimisto Laaksonen Oy Satakunnantie 16, 32200 Loimaa P. OAJ:n Loimaan paikallisyhdistys LOOPY Hyvää Joulua ja Rauhallista uutta vuotta. Samalla toivotamme kaikille Rauhaisaa Joulua ja Turvallista Uutta Vuotta 2010 LOIMAAN POLIISIASEMAN HENKILÖKUNTA Niinijoen Metsästäjät ry toivottaa jäsenilleen ja maanvuokraajille perheineen Hyvää Joulua ja Menestyksekästä Uutta Vuotta 2010 Vallitkoon jahtimaillamme joulurauha metsäneläimille jouluaattona ja joulupäivänä. Hyvää Joulua ja Onnea uudelle vuodelle 2010 toivottaa Sirkun Siivousja Kotiapu Rauhallista Joulua ja onnellista uutta vuotta Rauhallista Joulua ja Hyvää Uutta Vuotta! ERKKI VEHVILÄINEN OY Erkki, Tuula ja Petri toivottaa jäsenilleen ja yhteistyökumppaneille Joululahjarahat on lahjoitettu Ylen Hyvä Joulumieli -keräykseen. Kiitämme asiakkaitamme ja yhteistyökumppaneitamme kuluneesta vuodesta. LOIMITRAKTORI OY www.loimitraktori.. P.s
Peräaho toivottaa Hyvää Joulua ja Onnea Vuodelle 2010! Loimaa kk veljekset.peraaho@co.inet.. Loimaan Seudun Tilausliikenne Oy Loimaan ALUETAKSI OY HANNES HUHTALA LOIMAAN TAKSI JAAKKO LEHTOJÄRVI kiittävät asiakkaitaan ja yhteistyökumppaneitaan ja toivottavat kaikille Hyvää Joulua ja alkavaa vuotta 2010 Rauhallista Joulua ja Hyvää Uutta Vuotta Loimaan Seudun Reumayhdistys ry Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta asiakkaillemme ja yhteistyökumppaneillemme! Olemme lahjoittaneet liikelahjoiksi tarkoitetut varat TYKS:n toimintojen tukemiseen. 0500 741 370 Kiitos kaikille kuluneesta vuodesta! Toivotan Teille kaikille Lämmintä Joulumieltä ja Onnea vuodelle 2010 Taksiautoilija Jarkko Aakio perh. Myymälä on suljettuna 31.12. joulukuuta 19 Hyvän Mielen Joulu Toivotan asiakkailleni ja yhteistyökumppaneilleni HYVÄÄ JOULUA ja ONNELLISTA UUTTA VUOTTA! Konehuolto Hannu Onnela Oy K-huolto Rauhallista Joulua ja menestyksellistä vuotta 2010! Toivottavat Kirsi, Marika ja Asta Ninetta P A R T U R I • K A M P A A M O K A U N E U S J A J A L K A H O I T O L A Kauppalank 2, Loimaa Kiitän asiakkaitani kuluneesta vuodesta ja toivotan Rauhallista Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta! Kiittäen ja Hyvää Joulua LOIMAAN TALOHUOLTO OY toivottaen Kiitän asiakkaitani kuluneesta vuodesta ja toivotan Rauhallista Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta! Taksi Tero Anttalainen Loimaa P. kiittää toiminnassa mukana olleita ja toimintaa tukeneita henkilöitä ja yrityksiä kuluneesta vuodesta ja toivottaa Rauhallista Joulua ja Räiskyvää Uutta Vuotta kaikille! Toivotamme asiakkaillemme Rauhallista Joulua & Onnea Uudelle Vuodelle 2010 Palvelemme joulun aikaan seuraavasti: LOIMAANET tänään 22.12 ja huomenna 23.12. klo 9-17, 24.-27.12. alkaen palvelemme normaalien aukioloaikojen mukaisesti. inventaarion johdosta. Arto 0400 223 378 Leo 040 715 9004 Jouko 040 715 9005 Kiitos mukavat asiakkaat kun Teitte vuodestamme kiireisen Jouluterveisin Parturi-Kampaamo Tazzin tytöt Virve, Outi, Hanna-Maria ja Kati Loimi-Kiekko ry. liike suljettu Ma 28.12. Toivotamme kaikille jäsenillemme Rauhallista Joulua ja Turvallista Uutta Vuotta 2010 AL:n Loimaan seudun osasto ry Toivotamme jäsenillemme TUNNELMALLISTA JOULUA ja ONNEA VUODELLE 2010! MTK-Loimaan Seutu RAUTAKAUPPA LINDSTRÖM Turuntie 6, 32500 ORIPÄÄ Puh. Tiistaina 22. 02-766 1243 Avoinna Ma-Pe 8.30-17.00 La 8.30-12.00 Lämmin kiitos kuluneesta vuodesta Hyvää Joulua ja Rakentavaa Uutta Vuotta 2010!. www.loimaanet.. LOUNAIS-SUOMEN HAKELÄMPÖ OY PÖYTYÄN MAANPARANNUS OY Rauhallista Rauhallista Joulua ja Hyvää Joulua ja Hyvää Uutta V Uutta Vuotta! uotta! Rauhallista Joulua ja Hyvää Uutta Vuotta! Turvallista ja Rauhallista Joulua sekä Onnellista Uutta Vuotta 2010 Velj
050 322 1416. 0400-223 964 PAARIKULJETUKSET JA PYÖRÄTUOLIKULJETUKSET Loimaan Aluetaksi Oy Hannes Huhtala . RATSASTUSTUNNIT Arkisin 4-6 ratsukon tasoryhmissä. (02) 7636 690 • Puutavarakauppa • Ikkunaja ovi-kauppa • Rakennus• Puutavarakauppa • Ikkunaja ovi-kauppa • Rakennustarvikeja rautakauppa • LVI-kauppa • Asennuspalvelut tarvikeja rautakauppa • LVI-kauppa • Asennuspalvelut Suoritamme ammattitaidolla ikkunaja Suoritamme ammattitaidolla ikkunaja oviasennukset sekä saunatilojen oviasennukset sekä saunatilojen sisustukset! sisustukset! – – Ota yhteyttä! Ota yhteyttä! Rakent ajien Rakent ajien asialla asialla – lähellä – lähellä Sinua! Sinua! www.lpr.. HAMMASTEKNIKOITA Proteesiasioissa Teitä palvelee erikoishammasteknikko Juha Nepponen Väinämöisenkatu 6 B Op-talo Tiistaina klo 9–17, perjantaina klo 9–12. 02-724 7851, 763 1031 ma-to, 10-22.00, pe-la 10-01.00, su 10-22.00 Mestarinkatu 4, LOIMAA www.pihaportti.. RAKENNUSTÖITÄ Ammattitaitoista rakentamista P. 040 553 6546. DI Kari Lahtinen GSM 0500-482243 . NURMI 040 546 2084 . 050 350 6983. 763 2484, 050 321 8085. . 02 762 1350 www.kauneushoitolasabrina.fi . RAKENNUSKONEVUOKRAAMOITA 044 762 2240 www.kalevikarjalainen.fi Juvantie 11 ( Vesikoskitalo) Timanttiporausta & -sahausta KONEVUOKRAAMO . PESULAPALVELUJA Farmarisäiliöiden kuntotarkastukset ja pinnoitukset Neliöpinnoitus Pöytyä, P. . RAVINTOLOITA HENKILÖNOSTIMIEN VUOKRAUSTA Max kork Sivu-ulottuma DINO 180 18 m 10,5 m DINO 120 12 m 5 m H. vahaukset – Hinausapu 24 H . h u h t a l a . Kysy myös hevosten täysihoitopaikkoja. 050 512 3731 • Olli-Pekka Vienonen SÄHKÖALAN AMMATTILAINEN Sadun Kotija Siivouspalvelu, Satu Juhola P. . huoneistosaneeraukset, sisäja ulkomaalaukset, tapetoinnit yms., keittiöja kylpyhuonekalusteasennukset, jne... 9–18 la 9–14 Pietilänkatu 11 Loimaa p. LVI-LIIKKEITÄ LOIMAA Aleksis Kivenkatu 9 Loimaa puh. Tampereentie 51 040-720 7310 Ravintola Kauppalankatu 5-7 Loimaa, p. KÄDENTAITOTUOTTEET KÄDENTAITOJEN ERIKOISLIIKE/ KEHYSTÄMÖ NYYTTI Satakunnantie 5 LOIMAA, P. TAKSIPALVELUITA w w w . 0400 531 576 . 0600 91444 www.loimaantaksi.com TAKSIPALVELUA Loimaa JARKKO AAKIO Puh. METALLIN ALIHANKINTAA laserja vesileikkaus•särmäys•koneistus www.jetmasters.. PARTURI-KAMPAAMOITA . 0440203016 Vesikoskenkatu 4, 32200 LOIMAA, puh. 0400 741 556 MAALAUSPALVELU Muista kotitalousvähennys ja palvelusetelit! Liikennekoulu Poussa Oy Liikennekoulu Poussa Oy Vesikoskenkatu 4, 32200 LOIMAA, puh. 0400-536 303 • (02) 762 8326 – Finikor-ruosteenestokäsittely – Huolto, korjaus – Maalaus, peltityö – Rengasmyynti – Automyynti – Autovuokraus – Tuulilasit – Ikkunatummennukset – Pesut, kestoym. LOIMIHAKA suomenhevoskeskus Uitontie 142 Loimaa RATSASTUSTUNNIT . La-su maastoretkiä, valjakkoajoa ja kursseja. Kitara, piano, tietokonemusiikki. Ajanvaraus myös www.tazzi.fi TORIKULMASSA LOIMAAN Kauppalankatu 5 Loimaa P. . Avoinna ma-pe klo 10-17. 02-762 5100 Ark. . (02) 762 2393 . REMONTTEJA . P. AUTOKOULUJA . i n f o / k y y d i n v ä l i t y s puh. Teollisuuskatu 8, 32200 Loimaa, p. ÖLJYSÄILIÖHUOLTOJA . Noutopöytä arkisin klo 11-14 . SOITA JA PYYDÄ TARJOUS! Puh. 0400 223 535, 0400 223 235. 7622 120 . RAKENNUSTARVIKKEITA w w w .r a u ta n e t. www.jormalaaksonen.net Kauneushoitola Sabrina, Turuntie 14 P. LASITUSLIIKKEITÄ KOTIAPU Jouko Aittamäki Kaurilantie 81, 21820 KUMILA • Puh. www.loimihaka.. 0440203016 www.poussa.info www.poussa.info Tied uste le Tied uste le kurs sejam me! kurs sejam me!. KELLOLIIKKEITÄ Kelloja koruseppä LANKINEN • Kelloja korukorjaukset paikanpäällä • Kotimyynnistä edullisesti Tervetuloa! ark. Muina päivinä tilauksesta P. . KAUNEUSHOITOLOITA Kauneushoitola Merja-Eliisa, Huvilakatu 14, Loimaa P. P. 050 2279 . P. SÄHKÖLIIKKEITÄ Turuntie 73, 32200 Loimaa, p. www.pohjantahti.. Maistuvat noutopöydät ja pitopalvelu. MUSIIKINOPETUSTA Melodata Tuotannot, Musiikinopetusta kaikenikäisille. Jalkojenhoidon ammattitutkinnon suorittanut. JALKAHOITOLOITA Loimaan Seudun Invataksipalvelu, Raimo Huhtala P. TIETOKONEITA . (02) 763 1997. 20 Tiistaina 22. MUSIIKKIPALVELUJA Fender, Squier, Gibson, Epiphone, Line6, ESP/LTD, Tokai, Aria, Casio, Premier, Yamaha, Korg ym. Kauppalankatu 11, Loimaa, puhelin (02) 762 4230. myynti@jetmasters.. GYNEKOLOGIT Tuula-Anneli Penttilä, Yliopistonkatu 11 a B 31, Turku. BETONITUOTTEITA Jorma Laaksonen, Seppäläntie 192, 32210 Loimaa. 050 562 4803. JUHLAJA PITOPALVELUITA . fi Av o i n n a : M A – P E 7 – 1 7 , L A 9 – 1 3 Karsolan teollisuusalue (Hirvikoski), LOIMAA Puh. Loimipaino Loimaa. . . VTS Seppo Toivonen, puh. 02-550 2400, fax 762 2790 . 0600 91444 P. Soitinliike Väinölänkatu 4, Loimaa ma-pe 12-17 la 10-13 www.pikkurokkari.fi PikkuRokkari . 763 2760, www.sormuslankinen.. RUOSTESUOJAUKSIA . puh. KAIHTIMET JA MARKIISIT . joulukuuta PAIKALLISTA OSAAMISTA PARHAASTA PÄÄSTÄ PALVELULAARI Puh. 767 1524 • 040 535 0576 8 Täydellinen juhlaja pitopalvelu www.lounaspaikkamellila.. AUTOKORJAAMOITA AUTOHUOLTO MAUNU KY, LOIMAA P. 044 216 2016, www.endogyne.fi . VALOKUVAAMOJA PARTURI • KAMPAAMO • MYYMÄLÄ ma-pe 9-17 la 9-14 myös sopimuksen mukaan. 0500 530 807 . 040 524 7336 ASIANTUNTEVAA APUA KODIN KUNNOSTUKSEEN ASIANTUNTEVAA APUA KODIN KUNNOSTUKSEEN Mm. P. P. . 0400 871 095/Ilola, 0500 448 106/Suvanto Loimaan Kauppatorin Taksi ay Alkuperäistä loimaalaista taksipalvelua! P. JÄTEHUOLTOA • Jätehuolto kaikille kiinteistöille • Paperin, pahvin ja kartonkien keräys • Kaivojen tyhjennykset sekä viemäreiden avaukset • Siirtolavojen vuokraus ja toimitus Roskat pois nurkista! Puh. JUHLAJA PITOPALVELUITA Sahantie 5 Mellilä P. 8–17.30, la 8.30–14 Jalkahoitola Siskon Kammari, Joenperäntie 8, Loimaa. 045 122 4761. 040 535 6973 Avoinna ti–pe 10–17, la 10–13 www.kadentaitonyytti.. Idyllinen Ryötin tila tarjoaa monipuoliset ja tunnelmalliset tilat juhlaan ja arkeen. KOTIPALVELUJA . 0400 293 576. PAINOPALVELUJA Lomakkeet, kirjekuoret, esitteet, tulosteet ja kortit. HENKILÖNOSTIMIA Pasi Markula 0500 770606 • Aggregaatti • Ajojärjestelmä • Nostokorkeus 16 m . www.melodata.fi . P. VAKUUTUSYHTIÖITÄ . RAVINTOLOITA Maukas lounaspöytä on katettuna ma-pe klo 11-14.00. 0400-830 603/Janne Ammattitaitoista juhlaja pitopalvelua sekä myös musiikkia. 0400 805 285 loimihaka@loimihaka.. INVATAKSIPALVELUITA
Heidän mielestään siellä oli hauskaa, koska he pitävät tietokoneista. 041 437 9422. 0400 609 262. (EI TOIMI GOMOBILE-LIITTYMÄLLÄ!) Auranmaan Viikkolehti Kehityksentie 3, 21800 Kyrö puh. P. 0400 824 375. Tavaravaaka 250 kg P. P. Virtanen Aura P. 4.000 e. P. Leyland Synkro 272 vm -80 H. Askartelupajassa luovuus oli valttia. . – Halusimme tulla tänne, koska halusimme tehdä jotakin rauhallista. Uudenveroinen 6,5 hv lumilinko. 0400 804 241. Laskutuslisä 2 e. Toyota Hilux, vm -91. P. P. . . . Juho, Johannes, Juho, Tino, Niko ja Lauri olivat tietokonepajassa, koska se kiinnosti heitä. (02) 762 6000 Somero-lehti PL 11 (Kiiruuntie 1) 31401 Somero puh. P. T. Lähetä viesti numeroon 17252. Piparipajassa leivottiin makeita joululeivonnaisia, muun muassa lakkahilloleivonnaisia ja jouluhalkoja. Mönkijän kärryt, rekisterissä. Lehdet pidättävät oikeuden jättää julkaisematta palstalle soveltumattomat ilmoitukset, sekä lyhentää ylipitkiä tekstejä. Valkosipulia sekä kuivaa koivuklapia kotiin toimitettuna 45 e / irtokuutio. Henkilöauton 15” goodyear nastarenkaat, ajamattomat 270 e. 044 255 5837.. jälkeen. Leipojina toimivat Akseli, Anna, Milla, Laura, Saku, Elina, Iina, Matti ja Kati. 0400 464 764. Kuivaa koivuklapia, 45 e heittokuutio, kotiin tuotuna, nopeat toimitukset, myös isot määrät. 050 467 1642. Kirkkoreki (Tuulos). P. H. Kysy myös ponikerhoista sekä ratsastuksesta Aurassa Lea?n vieressä P. 200 e, Fulda 185/70R 14 Toyota Lite Acen vanteilla H. Yhteislevikki 23 500, lukijamäärä yli 63 000. . Lada 1300 -82 rek. Vaihtunut naistentakki ELjoulujuhlassa 3.12. Ford 4x108 aluvanteet 15” ja 16” 0km. Ei jälleenmyyjille eikä yritystoimintaan. Muistathan mainita ilmoituksessasi myös paikkakunnan. Luov. 0440 533 020. Joulukuusia, polttopuita, turvelantaa, myös kotiinkuljetus. 15.800 e +alv. Mitsubishi Pajero PA 2+3, hyvä, aj. KEMIAPAJASSA Roope, Tero, Niko, Timo, Tomi, Matias, Mikko, Juha-Matti, Juho ja Veli-Matti tekivät superpallon ja sormenjälkitutkimusta, se oli heidän mielestään hauskaa. Ilmoitukset viimeistään perjantaina klo 16. Keli kuin keli. Tytöt halusivat nähdä erilaisia lintuja, ja niin he näkivätkin muun muassa hömötiaisia, hippiäisiä, talitiaisia, ja monia oravia. alv). OSTETAAN . Talvirenkaat Falken 235/75R 15 Chevy Van vanteilla H. . Liitä mukaan ilmoitushinta 5 e (sis. 500-3.500 e. . 40 e. Carinassa, vaalea bees, hihansuissa tumma plyysi, taskussa ruusuhuivi. . viisi riviä vain 5 e Kirjoita ilmoitusteksti ruudukkoon selkeästi. Johanna, Emmi, Sanna, Suvi ja Teemu olivat lautapelipajassa. (02) 4864 950 Loimaan Lehti PL 2 (Kartanomäekatu 4) 32201 Loimaa puh. . Ostetaan auto, kaikki huomioidaan. 0400 464 764. Mellilä P. koti-irtainta, soita, kysy, säilytä tämä ilmoitus P. . 050 536 2606. Lotta, Sari, Emilia, Maria, Emilia ja Elina askartelivat jouluisia töitä. 2004, aj 100 tkm, 2 renkaat. . P. . 600 e. Somero, Svenssontie 3h+k+s 620 e/kk + 1 kk: n takuuvuokra. 0400 464 764. . Traktorin etukuormaajaan trukkipiikit ja lumikauha Vila kiinnitys Pöytyä P. 400 e. 0400 531 499. Nissan Sunny 1,6/1988 ajossa oleva ja ehjäkorinen auto. Huonekaluja, mattoja, vanhoja maatalouskoneita, kirppistavaraa ym. P. Talvilintulaskentapajassa olivat Emilia, Terhi, Ella ja Maiju. 040 960 4356. . 046 890 1349. H. Audi 80 TD-89 kats. . . Vanhat kangaspuut tukevat, öljykamina Upo, vesikelkka, potkukelkka, suksia P. Tanssipajassa Siiri, Tiia, Sini, Heli, Sanna, Susanna ja Jenny harjoittelivat joulujuhlan tanssiesitystä ja heillä oli hauskaa. He esimerkiksi etsivät kuvia netistä. ei kats. Kotiinkuljetus. Koivuja sekaklapia. . harvinainen pyöreälamppuinen farmari H. Vanhoja ikkunaruutuja karmeineen H. . alv P. . luukut. . 050 402 8701 Tatu. P. Vähäistä metsikköä, kallioa, hakkuuaukeaa tai muuta joutomaata. Amanda ja Jaana tekivät joulukortteja ja Kristiina ja Iida väänsivät raudasta hienoja sydämiä. sohva ja 2 kpl yhden istuttavia nojatuoleja. Tieliikennemönkijä Kymco 400 cm 3 , neliveto, uusi, 2.000 e alle ovh. . Tikanheittopajassa oli pelkkiä seiskaluokkalaisia poikia. 800 e. 192tkm, huoltokirja H. . He tekivät näytelmää joulujuhlaa varten ja tykkäsivät siitä. Lehtipajassa oli mukana avustamassa Maija Paloposki Loimaan Lehdestä. MYYDÄÄN . H-auton peräkärryt, kannella, lava 1,2x1,0. Postita tai tuo ilmoituskuponki lehden konttoriin. . Toimita ilmoitus YHTEEN konttoreista: Ilmoitukset Löytölaariin myös tekstiviestinä! 5e / 160 merkkiä Ohje: näppäile teksti LAARI välilyönti ja oma ilmoituksesi. (02) 487 7292. Puolesta hehtaarista muutamaan hehtaariin. (02) 748 7550 Ilmoitusosasto myydään ostetaan sekalaista Julkaisupäivä Ilmoittaja Osoite Puh. 140 e Pöytyä P. P. 0400 609 262. 50 e. Jätä sanojen väliin tyhjää. Koripalloilemassa olivat muun muassa: Helena, Aapo, Sami, Iiro, Jarkko ja Sanni. 27.12. Seat Leon 1.9 TDI vm. *Katja Arvo, Veera Nortamo, Jenny Rantanen, Tuuli Kiviranta, Suvi Soikkeli, Ira Lauanne ja Maija Paloposki. 050 560 5535. 045 138 0466. Tiistaina 22. Traktori Nuf?eld 10-60 tai vastaava. . Tosin Erno ei ollut vielä ehtinyt heittää tikkaa, joten hän ei osannut sanoa. H. H. 861 4910. Tuplapotku on paras peli. 0400 823 820. Lehtipajassa työskentelivät Jenny, Tuuli, Veera, Katja, Ira ja Suvi, jotka haastattelivat kaikkien pajojen jäseniä, kuvasivat heitä ja lopulta kirjoittivat tämän jutun. N-klubissa eli näytelmäpajassa paikalla olivat Veronica, Jere, Anni, Neea, Kaisa, Johanna, Sanni ja Kristiina. 550 e. Sirpa P. . Lumilinko lev. Harmaa sohvakalusto 3 ist. Ilmoita kolmessa lehdessä yhden ilmoituksen hinnalla! Ilmoituskuponki Löytölaari on tarkoitettu yksityishenkilöille, jotka myyvät omassa käytössä ollutta tai omaan käyttöön tarkoitettua tavaraa. Yhden viestin hinta on 5e/160 merkkiä. Pajoja oli yhteensä 12: lautapelipaja, koripallopaja, joulupiparipaja, jouluaskarteluja rautalankatyöpaja, lehtipaja, kuntosalipaja, kemiapaja, talvilintulaskentapaja, tietokonepaja, tikanheittopaja, N-klubi ja tanssipaja. joulukuuta 21 N-klubi näytelmäkerho harjoitteli näytelmää joulujuhlaa varten. Mittelin pentuja, 1 uros 3 narttua. Konstan, Juuson, Antin, Matin, Tuomaksen, Villen, Akselin, Tuomaksen, Ernon ja Villen mielestä tikan heittäminen oli mukavaa. 440 e. 0400 609 262. P. Yläaste pajaili vuoden viimeisenä koulupäivänä Löytölaari julkaistaan tiistaisin Auranmaan Viikkolehdesssä, Loimaan Lehdessä ja Somero-lehdessä. P. Koripalloilijat saavat liikunnallista harjoitusta, koska heitä oli avustamassa LoKoKo:n pelaajia. Loimaa/Alastaro Lehtipajan työryhmä* Alastaron yläasteella järjestettiin eilen mukava ja monipuolinen pajapäivä ennen joululoman alkua. P. Plyysikangasta, siisti. SEKALAISIA . 040 748 2161, Somero. Talvirenk: Nokian Hakkapeliitta 4 175/65 R 14 Mazda 323F vanteilla H. 240 hydraul. 1/2010 Marttila P. Kuntosalipajassa Ismo, A-V, Arto, Toni, Elina, Viljo, Jarno ja Frans tekivät erilaisia liikkeitä ja nostelivat painoja. 050 326 3607 Loimaa . 0500 172 541. Olkea kuivikkeeksi suurtai pienpaaleissa. sis. P. 0500 781 639. P. Fiatin etupainosarja. Koripalloilijoiden mielestä koripallo on hauskaa ja liikunnallista. 050 380 0262. Pakettiauton nastarenkaat 225/70c15 uusio, nokian pintamalli, 0km ajetut, 270 e. 0400 320 141. P. Pöytyä P. 0400 936 229. P. . 040 900 2510, Mellilä. Olemme pelanneet twisteriä, menolippua ja korttipelejä, viisikko kertoi. Loppuvuodesta katsastettu H
alk. Kotipizza 11-23 Kartanonmäenkatu 2 p. (02) 762 4844, 050 596 4464 FIAT takuuja määräaikaishuollot TERASSILASITUKSIA puh. miesnostajaa. ja ke 23.12 klo 10-16.30 PERUNAA LOIMAAN TORILLA Tänään TIISTAINA Matilda, Van Gogh, Nicola, Siikli, Kulta, Rosamunda, Pito ym. 6-24 la 7-24 su 8-24. maalaishyytelö 9,90 kg KESKIVIIKKONA 23.12. 11-23 väki toivottaa :n Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta Henriikan herkulliset JOULUMYYJÄISET R avintola Seppälänk. 9-15 Palvelemme ark. 5 Loimaa 050 5141558 Ti 22.12. 9-17, 31.12. Lamminkatu 29 Loimaa Puh. Seurajoukkuekilpailussa on mukana 1. nostajana Eero Retulainen Oripäästä nosti komeat uudet ennätyslukemat: tempaus 97 kg, työntö 125 kg, yhteistulos 222 kg. LENTOPALLO Naisten 2-sarjaa: Jankko–Paterit 1–3 (20–25, 25–16, 15–25, 17–25), VaLePa–Jankko 3–1 (25–12, 20–25, 25–12, 25–8). 120 /HLÖ sis. klo 9-18 23.12. OSTO-MYYNTI-RAHOITUS Autohuolto MAUNU KY Sunintie 45 Loimaa P. Loppuottelu käydään kevätja syyskierroksen 5 parhaan seuran kesken. 02-762 8326, 0400-536 303 Chrysler Stratus Convertible 2,5 V6 A4 1998 7000 Ford Ka 1.3i 1998 1650 Kia ceed 1,6 EX SW 2008 14650 MB C 200 Kompressor Elegance Elegance 2000 12850 Mitsubishi L200 Single Cab 2,5d 4WD 1989 2950 Volvo S40 1,9D 1999 3850 Volvo S70 2,4 10V 1997 7850 Volvo V70 2,4 20V 2001 10850 Volvo V70 D5 Geartronic 2006 21800 Puutarhurinkatu 1–3, p. 7632 733 Herkullista Joulua toivottaa Lihapuodin tontut TERVETULOA! Pieni erä harmaasuolattuja JOULUKINKKUJA 22.12. Voittajajoukkueen naisnostajana oli Riitta Pirkkiö (63+80) 143 kg. 044 030 6004 Lämpöisin ajatuksin pehmeät paketit naisille ja miehille Vai hellitkö lahjakortilla! Iloinen joulutervehdys ja Hyvän Uuden Vuoden toivotus! T: Bello Mondon tytöt MORE & MORE ma-pe 9.30-17.30 • la 9-14 LOIMIHUOLTO Voimakatu 4, Loimaa 0400 926 170, 050 573 2940 www.loimihuolto.com Suoran kaupan tarjous CASE IH JX-90 27.790,Alv 0% (+toim. tsto 02-4865880 tai 0500-531905 K u V i 3 4 8 3 /0 /M jM v Tallinna, htl Metropol 20.-21.2., 23.-24.2., 27.-28.3. 9–19 • Aattona 8-12 Joulupäivänä suljettu Tapanina 10-13 Vesikoskenkatu 7, Loimaa p. 395 /HLÖ/th EEVI 02-4846 537 Aikataulu muutos 1.1.2010 alkaen 9.00 Koski TL 14.45 9.20 Mellilä 14.24 x Pappinen th x 9.40 Loimaa 14.05 Tilausajoon 16-70-paikkaiset turvavyölliset turistibussit TALVEN MATKOJA Hyvää Joulua ja Matkailullista Uutta Vuotta! Turuntie 19, LOIMAA puh. Kosken ja Kyrön tori 9-12, Mellilä 13-14, Alastaron tori klo 15. Retulaisen ennätys parani Kalajoen SMkilpailuista syyskuulta 12 kg. ajokorttitodistus • työnäkeminen VARAA AIKA 763 2030 FIAT JA OPEL MERKKIKORJAAMO Määräaikaishuollot ja korjaukset edullisin hinnoin MYÖS MUIHIN MERKKE IHIN • Katsastuspalvelut • Kolarikorjaukset ERIKOIS OSAAMI STA FIAT, PEUGEO T, CITROEN PAKETT IAUTOIHI N Voimakatu 1, 32200 Loimaa P. 20 v ja 4. 11-23 Tapaninp. Vihtoja, lyhteitä 0400 120 003 JAAKKOLA www.autohuoltomaunu.. nuori a. Miesten 2-sarjaa: PirVi 1– Jankko 1 3–0 (25–19, 25–21, 25–21). 02-7631944. Sinclair-pisteitä kertyi 269,155. Multaporkkanaa, lanttua, riihikuivaa sipulia, suomalaisia karpaloita ja Lobo-omenaa 5kg/10 . Lohja-Liftingin joukkueessa a 20 v. suljettu 30.12. Suomen paras painonnostoseura 2009 on Rovaniemen Reipas. Suomen Painonnostoliiton päävalmentajana miehissä toiminut olympiapronssimitalisti Pekka Niemi kiinnitti huomiota Retulaisen vahvoihin työntönostoihin. Yläneen Perinneliha Viialan Leipomo Myynti: Kirjakaupat, Kustannus HD, Loimaa kirjaa myös Välimäen Sähköliikkeestä Suuren suosion saaneet lahjakirjat Veikko Hulkko ja Raija Kouri Loimaa kuvin ja sanoin Veera Tuomi Pitokokin herkkuja 3.painos www.matka-niinimaki.. 8-24 Tapaninp. joulukuuta SÄÄ Ypäjä Alastaro Loimaa Oripää Mellilä Seuraavina päivinä Tänään Lämpötilat iltapäivällä ja suluissa edellisen yön alin lukema 2 metrin korkeudella -11 -12 -11 -11 (-14) 5 Keskiviikkona -6 (-9) 5 Torstaina -7 (-7) 4 Perjantaina -9 (-10) 3 Lauantaina -6 (-6) 4 Eero Retulainen nosti jälleen ennätyksensä Painonnosto Arto Savonen Porissa nostettiin seurajoukkueiden Suomen mestaruuksista 12.12. 9,50 A-luokan lihaherkut joulupöytään mm. 762 2528 Puutarhan väki toivottaa Rauhallista Joulua ja Hyvää Uutta Vuotta! Ark. laivalla aamiaisen PÄIVÄRISTEILY TALLINNAAN 26.2., 13.3., 3.4., 55 /HLÖ VIIPURI, htl Druzhba 21.-22.2., 2.-3.4. 040-827 7796 Matti Kuisma www.kronenholz.. 8-24 KOTIPIZZA aattona suljettu Joulup. kulut) Rajoitettu erä! Kiitämme asiakkaitamme kuluneesta vuodesta ja toivotamme HYVÄÄ JOULUA JA ONNELLISTA UUTTA VUOTTA! Liikkeemme on suljettuna 23.-27.12. TULOSPÖRSSI SILMÄLÄÄKÄRIT OPTIKOT • 45-v. naisnostaja, 1. 02-762 4455 Palvelemme Jouluna: aattona 6-24 Joulup. 22 Tiistaina 22. 125 /HLÖ KYLPYLÄMATKA Haapsalu Fra Mare 25.4.-1.5. Runsas valikoima JOULUHERKKUJA limput, tortut ja joulukakut alk. klo 9-18 24.-29.12. Lohja-Lifting sijoittui joukkuekilpailussa viidenneksi. Pekka Niemi itse työnsi aikoinaan 213 kg
(02) 762 4800 fax 762 4805 www.hj.. klo 18. 050 5728 053 • Teknisen toimisto puh. Tervetuloa! Vampulan Urheilijat JUKOLAN BINGO Toivotamme bingoväelle Hyvää Joulua! Toivotamme kaikille Lämmintä Joulumieltä ja Onnea vuodelle 2010! Marja-Leena ja Urpo Saarento PETÄJOEN PAVILJONKI Loimaa Tapanintanssit 26.12. 046 617 3166 Loimaan AA-ryhmä kokoontuu keskiviikkoisin klo 19 Nuorisotalon yläkerrassa. Kaikki nykyiset ja entiset partiolaiset mukaan! Oma muki mukaan.. klo 11 ja nuoret ja vasta-alkajat ti 12.1. Lasselta p. Tied. (02) 762 4400 fax 763 1301 jari.heikman@aatsto.inet.. (02) 762 4010 fax (02) 762 1321 knuutila.tuominen@asianajot.. Sijaisautopalvelu Loimaan Naisvoimistelijoiden KINKUNSULATUSJUMPAT KINKUNSULATUSJUMPAT ke 30.12.09 ja ke 6.1.10 klo 19.00–20.00 juhlasalissa ZUMBATAAN jouluna kerääntyneet kilot pois Lankisen Teijan johdolla Hyvää Joulua ja Liikunnallista Uutta Vuotta! Jäsenet jäsenkortilla ilmaiseksi, muilta kertamaksu 4 € Leisku. Hanna-Maija ja Kalevi Nuoliojan Puutarha 040 549 8447 www.yrityspalvelupirjolundeqvist.fi Yrityspalvelu Pirjo Lundeqvist Oy on auktorisoitu, pieni tilitoimisto Loimaan keskustassa. klo 11 Loimaan urheilukeskuksesta. 010 3625 180, 050 591 2757. lounasaikaan pizzat ja kebabit 6,KUULUTUS ASIANOSAISKESKUSTELUSTA Ulosmitatun omaisuuden myyntiä koskeva asianosaiskeskustelu. Sinun tehtäväsi on kanssamme rakentaa asiakaskunnallemme menestyksellistä ja tuottavaa tulevaisuutta tarjoten osaamistamme liikkeenjohdon päätöksenteon pohjaksi. klo 11-15 Tervetuloa herkulliselle JOULULOUNAALLE Kanta-Loimaantie 1, Hirvikoski p. P. Ja joille on merkityksellistä ajantasaisen ja monipuolisen tiedon käyttäminen kannattavuuden ja maksuvalmiuden seuraamisessa, sekä liiketoiminnan johtamisen tukena. Tunnettujen velkojien saatavat otetaan huomioon viran puolesta ulosmittausten perusteella. VIRTANEN SEURATOIMINTAA Asianajajia Asianajotoimisto JARI HEIKMAN OY AA, VT Jari Heikman AA, VT Katri Ranta-Eskola VT Kaarina Nylamo Turuntie 8-14, II krs. Loimaan Työväentalolla ti 22.12. Asianosaiskeskustelun aika ja paikka: 22.01.2010 kello 10:00 Varsinais-Suomen ulosottovirasto Loimaan toimipaikka Vareliuksenkatu 2 B 32200 LOIMAA Myytävä omaisuus: Kiinteistö Kiinteistötunnus 430-476-8-89 Tila LEHMUS RN:o 8:89 Kunta LOIMAA Kylä ISOPERÄ Valvonnat: Oikeuden haltijoiden on viimeistään tässä tilaisuudessa kirjallisesti ilmoitettava saatavansa tai muu oikeutensa. Asianosaisten on viimeistään tässä tilaisuudessa esitettävä mahdolliset riitautuksensa valvonnoista sekä tehtävä myös mahdolliset huomautukset ja vaatimukset myyntiehdoista, myyntikohteesta ja myyntijärjestyksestä. klo 14.30. Liput 10 JR 3 HANURI ja HATTU Tervetuloa! klo 20-01 ti 22.12. klo 18 pakkasraja 15°. Myöhästyneestä valvonnasta säädetään ulosottokaaren 5 luvun 53 §:ssä. (02) 762 2888 fax (02) 762 2313 heikki.rantanen@kolumbus.. KINEMA Vesikoskenkatu 21, Loimaa www.kinoset.fi LAHJAKORTIT PUKINKONTTIIN Suuria Elämyksiä Pienessä Paketissa Lahjakorttejamme saa nyt myös INFO KIRJAKAUPASTA voimassa 12kk 9€ / kpl ORIPÄÄN KUNNANVIRASTO on suljettu 28.-31.12.2009 Kiireellisissä asioissa • Sosiaalitoimistoon saa yhteyden klo 9.30-10.30 puh. ja liitä sinne CV:si. harj. HAEMME JOUKKOOMME TALOUSHALLINNON OSAAJAA Asiakkaiksemme hakeutuvat yleensä liikeyritykset, jotka tarvitsevat laajaa järjestelmäkokonaisuutta. Prättä-Jouset ry. JAHTI 1.300 2 x 200 ym. Tiedustelut: Kihlakunnanvouti Jaakko Hokka, puh. AUTOVUOKRAAMO Uusitupa puh. Kannel-kuoro, Tuulensuussa ti 29.12. pihvit, salaatit, jälkiruoka, juomat 8,ark. Yökerho avoinna 22-04 26.12. Asianajotoimisto KNUUTILA & TUOMINEN AA, VT Ilpo Knuutila AA, OTK Martti Tuominen Vesikoskenkatu 7, 32200 Loimaa, puh. Kaikki lenkille mukaan. www.asianajot.. Lisätietoja antaa toimitusjohtaja Pirjo Lundeqvist 0500-741620. Aikuiset aloittavat la 9.1. Tapanintansseissa Anu Tamminen Loimaan torilla ti 22.12. SPR:n Loimaan osaston Päiväpirtti ja myymälä avoinna joka arkipäivä 10-14. no. 0500 531 863 • Kirjasto avoinna 28.-29.12.2009 klo 13-19 ja 31.12.2009 klo 11-17 Oripää 21.12.2009 Kunnanhallitus ROMUA Puh. Taloushallinto syntyy aina reaaliajassa asiakkaan ja tilitoimiston yhteistyössä. Kaikenkuntoiset. 040-7647651 Mika Virtanen VAMPULASSA maanantaisin klo 18.45 alk. Veskun ja Villen Tapanin-lenkki la 26.12. Os. Loimaa, puh. 040 5324736. Herkullinen Joululahja ANKKURIN LAHJAKORTTI Mu ista Ystä vää ! Joulun muut aukioloajat www.loimaanseurahuone.. Oikeuden haltijoiden on esitettävä asianosaiskeskustelussa tai lähetettävä sitä ennen postitse velkakirjat tai muut saamistodisteet ja saamisten vakuudeksi annetut panttikirjat ja panttaussitoumusten jäljennökset tai muut mahdollisesti oikeuden perusteena olevat asiakirjat. Tiistaina 22. 9ja 8-hengen pikkubussit, henkilöautot, pakettiautot, matkailuautot, moottoripyörä, moottorikelkka, peräkärry. 29 veteraanit järjestää perinteisen jouluisen tilaisuuden Loimaan työväentalolla ti 22.12. LEISKUN BINGO / JAHTI 650 /56 p. hyviä palkintoja. AU/Hiihto. Loimaan metalli. klo 8-13 erä suomalaista LOBOomenaa 20,-/10kg:n laatikko. www.heikman.com Asianajotoimisto HANNELE JÄRVINEN KY AA, VT Hannele Järvinen Väinämöisenkatu 6 B 32200 Loimaa, puh. Koulukuja 7, Loimaa PIRJO LUNDEQVIST OY LoKoKo Mikrotytöillä ei harj. Vapaan tyylin hiihtoharjoitukset ala-asteella ke 23.12. Seur. enää tänään. Jaakko Hokka Kihlakunnanvouti Varsinais-Suomen ulosottovirasto Loimaan Saviset. Harjoituksissa joulutauko. Odotamme hakijaltamme: • paineensietokykyä • työkokemusta taloushallinnon alalta, mielellään KLT-tutkinnon suorittanutta • yhteistyökykyä • itsenäistä työotetta Mikäli olet kiinnostunut taloushallinnosta ja haluat kehittää itseäsi siinä edelleen, tule siis työnhakijaksi! Täytä työpaikkahakemus 31.12.2009 mennessä nettisivuillamme www.yrityspalvelupirjolundeqvist.. 7636 5100 25.12. 0400 533 937, 763 1418. P. Joulutulet huomenna klo 19 Sovirinteen aitalla. 02-244 3238 seisova pöytä sis. Joulupäivänä Sonja & Domino 23.12. Muita käsiteltäviä asioita: Asianosaiskeskustelussa päätetään myyntimenettelystä ja myyntiehdoista. joulukuuta 23 B. klo 1012. klo 18.45.Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta PÄÄKIERROS 170 Viitosbingo/Ventti 1 KIRJA 5 SEURAAVAT 2 IRTOLIUSKAT 2 Loimaan Leisku Henkilöja pakettiauto, Toyota, Nissan, Mazda ym. Olemme erikoistuneet sähköisiin taloushallintopalveluihin. 5.1. Asianajotoimisto HEIKKI RANTANEN OY Varatuomari Heikki Rantanen Kauppalankatu 9-11 B 32200 Loimaa, puh