Turkulainen Antero Paananen ylisti Virttaanharjun luontoa, joka vetää hänen mielestään vertoja Lapin kauneudelle. vuosikerta Nro 22 TIISTAI 22.2. Sivu 12 50 jotain Taloyhtiöiden roskakatoksiin lisää astioita Sivu 5 Sivu 6 Tarjolla printtiklassikko: talvilomaristikko! 2x3–0 2x3–0 Jokainen urheilua seuraava tietää, mitä tarkoittaa sanapari tyly isäntä. . 2022 ”” Mielipidekirjoittaja Miro Marjamäki Sivu 4 –3 Villaa ylle, karvaa alle Toivon, että hyvää kuntaimagoa voitaisiin brändiuudistuksen myötä tuoda esiin hauskalla tavalla. SARI HOLAPPA . Säähäiriöt maailmalla yleistyvät. 108. Pian se varmaan selitetään Wikipediassa Hurrikaanin viime viikonlopun ottelutuloksilla. Ennusteet muuttuvat. LL VERKOSSA www.loimaanlehti.fi Loimaan talousalueen paikallislehti. Pitkää lenkkiä vedettiin oikein antaumuksella. Huovinretken laturetki hiihdettiin sunnuntaina parin vuoden paussin jälkeen. Sivu 9 Irtonumeron hinta 2,30 € sis. Jo parin vuoden ajan hän on sivakoinut kaikki matkansa karvapohjasuksilla, joita hän kehui mukavan vaivattomiksi ja myöhäiskeski-ikäiselle sopiviksi. On siis parasta alkaa vähitellen kokeilla, miltä tuntuu kirjoittaa luku 50. Sivu 7. alv. Loimaalaiset pieksivät Rovaniemeltä tulleet vieraansa kahdesti häviämättä erääkään
ERKKI KALLIO. varapuheenjohtajaksi esitetään Maarit Koivistoa Loimaalta. LL LL LL LL LL LL LL LL LL LL LL LL LL LL LL LL LUONTO Minkki on erittäin vahingollinen vieraslaji Villiminkki on Pohjois-Amerikasta kotoisin oleva näätäeläinlaji. Etsikää Herraa, kun hänet vielä voi löytää, huutakaa häntä avuksi, kun hän on lähellä! Jes. MINKKI on haitallinen vieraslaji. Myyntipäällikkö Miia Koivisto perhevapaalla Myyntineuvottelija Riina Karila perhevapaalla Myyntineuvottelija Anna-Mari Koskimies (02) 588 8962 Asiakaspalvelu Eija Kärkäs (02) 588 8021 Myyntijohtaja/ paikallislehdet Sari Kuusinen 040 539 0969 sari.kuusinen@sss.fi Myyntipäällikkö Jouni Kokkonen 050 569 0970 @ Laskiaisunnuntaina ilmaiseksi Sarkaan Laskiaissunnuntai 27. Hakuaikaa on maaliskuun loppuun. Kierrokselle mahtuu 20 henkilöä, minkä vuoksi osallistumiseen on ennakkoilmoittautuminen. . Aslak Jakeluhäiriöt: Puh. Opastuksella selviää, miten entisaikojen laskiaisperinne näkyy nykypäivänä ja miksi laskiaista ylipäätään on vietetty. Ilmestyy tiistaisin, torstaisin ja lauantaisin. Virtuaaliopastus on maksullinen. Minkkejä pyydetään turkiseläimenä ja vahingollisuutensa vuoksi. Se on tehokas saalistaja, joka syö muun muassa pikkunisäkkäitä, kaloja, lintuja, munia, sammakkoeläimiä ja selkärangattomiakin eläimiä. Erkki Kallio Minkkejä tapaa Saviseudulla vesistöistä. (02) 7702 626 tilaukset@loimaanlehti.fi www.tilaajapalvelija.fi Vastuu ilmoituksista: Lehden suurin vastuu ilmoituksen julkaisemisessa sattuneesta virheestä on ilmoituksen hinta ja muihin lehtiin toimitetusta aineistosta sen valmistusarvo. Pääpalkinto on 2 500 euron lahjakortti, joka käytetään henkilökunnan hyvinvointiin. Pitkiä pellavia -teemaopastukset 27.2. 02 269 3434 arkisin klo 6-16.30 viikonloppuisin klo 7-12 Ypäjä, Humppila: Ilvesjakelu (03) 6151 344, klo 6.30–10. Tunnin mittaiseen ilmaiseen teemaopastukseen voi osallistua paikan päällä museossa kello 13. PÄIVÄN SANA 22.2. Hakemuksia voivat tehdä kirjastossa työskentelevät ammattilaiset Kirjastopäivät-sivuston kautta. Säkylä, Punkalaidun, Huittinen ja Vampula: Posti 020 451 5523 Kustantaja: Priimus Media Oy. Talonpoikaisen ajan laskiainen sisälsi paljon enemmän uskomuksia ja ohjelmaa kuin nykyään. Kisan tavoitteena on löytää kirjasto, joka tekee yhteiskunnallisesti vaikuttavaa työtä ja rakentaa tulevaisuuden kirjastoa. 16: 15 Nyt etsitään vuoden parasta kirjastoa Vuoden kirjasto -kilpailun haku on avattu. Herra avasi hänen sydämensä ottamaan vastaan sen mitä Paavali puhui, ja hänet ja hänen perhekuntansa kastettiin. Painopaikka: Lehtitehdas Salo, 2022. Paikkajaosta sovittiin vaalitulokseen pohjautuvan pisteytysjärjestelmän perusteella puolueiden välisissä teknisissä neuvotteluissa, joissa vasemmistoliittoa edusti Vasemmistoliiton Varsinais-Suomen piirin puheenjohtaja Kaisa Vallavuori Naantalista. Suomen maatalousmuseo Sarassa klo 13 ja Digimuseo.fissä klo 17. Vasemmistoliitto sai 4. Tuulikki, Tuuli, Tuulia 23.2. Kyseessä voi olla pienen kunnan lähikirjasto tai ison kaupungin pääkirjasto. Pitkiä pellavia! -teemaopastuksella tutustutaan laskiaisen vieton perinteisiin talonpoikaisen ajan maataloudesta kertovan Ennen koneita -näyttelyn kautta. Niitä pääsi tarhoista karkuun, ja ensimmäiset villiminkit tavattiin 1932 Kaakkois-Suomessa. Toimitusjohtaja: Jaakko Ketonen Sähköposti: toimitus@loimaanlehti.fi Ilmoitukset: ilmoitukset@loimaanlehti.fi Tilaukset: tilaukset@loimaanlehti.fi Kotisivut: www.loimaanlehti.fi Konttori ja toimitus ovat avoinna ma–pe klo 9–12 sekä ti ja to klo 13–15.30. Maarit Koivisto ehdolla puheenjohtajistoon VARSINAIS-SUOMI Vasemmistoliiton Varsinais-Suomen aluevaltuustoryhmä nimesi luottamushenkilönsä valittaviksi hyvinvointialueen tehtäviin. Minkkejä tuotiin maahamme 1920-luvulla tarhoihin turkiseläimeksi. helmikuuta 2022 KALENTERI AJANTIETO Aurinko nousee tänään Loimaalla kello 7.50 Aurinko laskee kello 17.35 NIMIPÄIVÄT 22.2. Kisan järjestävät Suomen kirjastoseura ja Suomen Kuntaliitto. (02) 588 8000 Toimittaja, tuottaja Pasi Salo (02) 588 8036 Päätoimittaja Kati Uusitalo (02) 588 8030 050 555 7526 TOIMITUS Päivystäjän puhelin arkisin kello 8–16 050 513 0344 Lehdentekijöiden henkilökohtaiset sähköpostiosoitteet: etunimi.sukunimi@loimaanlehti.fi Toimittaja Anu Salo (02) 588 8033 Toimittaja, tuottaja Sampsa Hakala (02) 588 8031 Toimittaja Lari Kiviranta (02) 588 8035 Tilaajamme! Sähköisten sisältöjen tunnukset saat lähettämällä pyynnön sähköpostiosoitteeseen tilaukset@loimaanlehti.fi Tilaajapalvelu SSS konsernin paikallislehdet avoinna ma–pe klo 8.15–15.45 puh. Aluevaltuuston 3. maaliskuuta. Luottamushenkilövalinnat vahvistetaan aluevaltuuston ensimmäisessä kokouksessa 2. Vuosisaalis on 50 000–70 000 yksilöä. Nyt vahvistettavat luottamushenkilöt toimivat määräaikaisesti vuoden 2022 loppuun ja henkilövalintoja tarkastellaan uudestaan loppuvuodesta. 2 Tiistaina 22. Uuteen kisaan voivat osallistua kaikki kuntien yleiset kirjastot. suurimpana puolueena hyvinvointialueen 13ja 15-paikkaisiin toimielimiin kaksi edustajaa ja 5sekä 8-paikkaisiin toimielimiin yhden edustajan. Käsityöläiskatu 10, 32200 Loimaa Puh. Talvella niitä näkyy jokien sulapaikoissa. helmikuuta on myös Sarka-sunnuntai ja maatalousmuseon näyttelyihin silloin vapaa pääsy. Finalistit julkaistaan huhtikuussa ja voittaja ratkeaa kesäkuussa. Tarhoista karanneista eläimistä on maahamme muodostunut luonnonvarainen kanta. Kisassa menestyvän kirjaston ei tarvitse olla uusi tai remontoitu, vaan inspiraatio tulee siitä, jos joku asia toimii ja palvelee kuntalaisia erityisen hyvin. Ap.t. 55: 6 23.2. Digimuseo.fi-palvelussa kierros tehdään virtuaalisesti kello 17
Antti Poussa ja Marko Sunabacka uusivat elementtikerrostalojen liikuntasaumoja viime viikolla Loimaan Nurmenpolulla. Huonojen saumojen vuoksi taloon voi tulla jopa kosteusvaurioita. 12,90 (0,06/tabl.) Norm. – Tilauskirja näyttää ihan hyvältä, yrittäjät kertovat. klo 10–15 Uudenvuodenaattona 31.12. Pienikokoinen, raikkaasti sitruksen makuinen, helposti suussa hajoava D3-vitamiinitabletti. Saumat pitäisi uusia keskimäärin vähintään 5–10 vuoden välein, mutta tarkastuksia olisi hyvä tehdä useammin. Avajaistarjoustemme tuotteista voit paketoida monta hyödyllistä lahjaa. Esimerkiksi elementtitalojen saumauksen taitavista henkilöistä on suorastaan pulaa. Yritys perustettiin viime kesänä, ja ensimmäisen kohteen teimme elokuussa, he kertovat. Näin sanovat loimaalaiset Antti Poussa ja Marko Sunabacka, jotka perustivat hiljattain saumaukseen erikoistuneen Maar oy:n. 24%) www.k-citymarket.fi Puh: 010 538 9200 Avoinna ma-pe 7-22, la 7-20, su 10-20 LOIMAA TILAA JA NOUDA Paikallisen puolella. Yrityksen toiminta-alueena on lähinnä Loimaan seutu, mutta tarvittaessa kaksikko on valmis lähtemään kauemmaksikin töihin. Pääasiallinen tehtävämme on varmistaa, että lääkehoitosi sujuu hyvin ja turvallisesti. Kattavan lääkevalikoiman lisäksi löydät meiltä paljon tuotteita sinun, perheesi ja lemmikkiesi hyvinvointiin ja hemmotteluun. klo 10–15 Jouluaattona 24.12. Maar iskee markkinasaumaan Loimaa Sampsa Hakala Rakennusalalla riittää nyt töitä ammattilaisille. Citymarketilla kohtaat myös monta uutta asiantuntijaa. Ihan UUSI apteekki! On ilo esitellä teille tämän erikoisen vuoden lopuksi kaunis Loimaan Uusi Apteekki. Molemmat ovat kerryttäneet kokemusta alalta palkkatöissä. 8.30–19, la 9.30–16, su 10–15 Itsenäisyyspäivänä 6.12. CITYMARKETILLA Avoinna joulukuussa: ark. Elementtien saumauksen lisäksi yrityksen palveluihin kuuluvat pesuhuoneiden silikonisaumat, palosilikonit sekä rakennusten huoltomaalaukset. Sunabacka kertoo ennen yrityksen perustamista suhailleensa saumaushommiin Loimaalta Turun seudulle parisenkymmentä vuotta. klo 8.30–17 DeviSol 20 mikrog 200 tabl. Heidän etunimensä olivat ratkaisevassa roolissa, kun firma sai nimekseen Maar. – Satuimme viime vuonna yhtä aikaa samalle työmaalle. Tunnuimme tekevän töitä samalla aaltopituudella, ja idea omasta firmasta nousi esiin. Hirvikoskelta otimme mukaan hyvän palvelun ja tutun henkilökunnan. 3 Tiistaina 22. Saat myös käyttöösi laajan lehtiarkiston. Lämpimästi tervetuloa Uuteen Apteekkiin minun ja koko henkilökunnan puolesta! Terveisin Mari Vienola, apteekkari AVAAMME 3.12. 18,12 (0,09/tabl.) Muista, että tarvittaessa palvelemme myös asiointiluukun kautta, kuljetamme ostokset kotiin ja että verkkoapteekkimme LOIMAAN-UUSI.EAPTEEKKI.FI on avoinna 24/7. + 16,99 snt/min (sis. Paikallisen puolella. helmikuuta 2022 LOIMAA Puhelun hinta 01053-alkuisiin numeroihin 8,35 snt/puh. suljettu Tapaninpäivänä 26.12. 8.15–15.45) Tilaa verkossa: tilaajapalvelija.fi/plus-tilaus PAIKALLISUUTISET KULKEVAT MUKANA LOMALLAKIN! Ota tilauksestasi kaikki irti, ota käyttöösi digisisällöt paperilehtesi rinnalle ja uutiset kulkevat mukanasi aina, lomalla ja arjessa. – Meitä voi pyytää myös tarkastuskäynnille, kun vaikkapa jokin taloyhtiö haluaa tietää, missä kunnossa talon saumat ovat. Määräaikaiseen tilaukseen +3€/kk. Tilaa soittamalla: 02 770 2626 (ark. Paikallisen puolella. Saumaajat paiskivat hommia ulkona, ja työtä ei voi tehdä missä tahansa säässä. SAMPSA HAKALA UUTTA KEHIIN. Paikallisen puolella. – Kyl maar tästä hyvä tulee, Sunabacka sanoo ja tarttuu silikonipuristimeen. Paikallisen puolella. Olen loimaalaisena ylpeä siitä, että alueen apteekit ovat uudistuneet ja voimme tarjota teille ehkä koko maan parhaat ja nykyaikaisimmat maaseutukaupungin apteekkipalvelut. Paikallisen puolella. alv. Liiallinen kosteus heikentää materiaalien tarttuvuutta, kova pakkanen jäädyttää viimeistelyssä tarvittavan veden ja helteessä saumausaineet liisteröityvät. klo 8.30–13 Joulupäivänä 25.12. Vain + 2 € /kk Jatkuville tilaajille (eli kestotilaajille) paperilehden tilauksen rinnalle +2€/kk. CITYMARKETIN TIISTAIN TARJOUKSET LÖYDÄT NYT KÄTEVÄSTI KÄNNYKÄSTÄ OSOITTEESTA LOIMAANLEHTI.FI SEKÄ LOIMAAN LEHDEN DIGILEHDESTÄ
OLEN VIIME aikoina seurannut mielenkiinnolla TikTokissa (sosiaalisen median alusta, jossa julkaistaan lyhyitä videoita) tapahtuvia muutoksia. Tällä hetkellä vain yli 40 asunnon yhtiöt erilliskeräykseen velvoitetaan lasin, metallin ja kartongin suhteen. Niin.... mihin te nyt. Mikä tarkoitus on nyt alkavilla koululaisten koronatesteillä, vaikka ne eivät pelasta mitään. Myös kuvia esimerkiksi seudulla tavatuista luonnon ihmeistä voi lähettää toimitukseen. Kun tämän ymmärrätte, olemme... Myös muut yritykset ovat keränneet hyviä seuraajamääriä. Toinen rinkiläinen sanoo, että pitää astian hankkimista ja keräysmaksua suhteellisen pienenä. Ei ainakaan siinä mittakaavassa, että ne olisivat yltäneet suosittujen tilien joukkoon. Ristiriidaton tämä tilanne ei valitettavasti kuitenkaan ole. Kuka hyötyy. Niin, kuten kaikki tietävät, päivän aiheena on kehittää ihmistä. Ei riitä, että puhaltelee saippuakuplia lastensa kanssa, kun ei siitä kukaan mitään hyödy. HELPOSTI nyt joku kiirehtii väittämään vastaan, että mitä järkeä on tehdä koko ajan enemmän, jos se tarkoittaa että lopputuloksena yksilöllä on hyvinvointia vähemmän. Osaavan markkinointitoimiston käsissä tästä on saatu toimiva juttu. Tuottavuuden kasvaessa liiallinen ponnistelu saattaa sataa meille kaikille takaisin unettomina öinä, etääntyvänä puolisona, kortisolin ylituotantona ja hitaasti hiipivinä sydänvaivoina. Päivi . Voisiko lumenauraaja hillitä vauhtiaan postilaatikkorivin kohdalla. Kaupunki varmaan maksaa korvaukset niille kuka liukastuu ja kaatuu ja joutuu sairaalaan kun menee käsi tai jalka poikki. . Lähikuukausina K-kauppiaat ovat rynnäköineet alustalle isolla joukolla. Loimaalla tehdään brändiuudistusta. olette pelastetut. Imagokysymys. Kuplat ovat tyhjiä ja puhkeavat ennen pitkää. Ensimmäinen on vaiva, toinen kustannus ja kolmas tieto. Joonas Nordmanin esittämä hahmo, Porisuhdeneuvoja vastaa porisuhdeongelmista kärsivien puheluihin. Nyt pitää vain päättää kumman mielikuvan vahvistaminen on tärkeämpää. Sivupöydällä on kahvia ja pullaa, sopiiko, että aloittelen samalla kun ryystätte kuppostanne. Nimimerkin käyttökin on mahdollista, mutta kirjoittajan nimi ja yhteystiedot on aina saatettava toimituksen tietoon. . Saako asiakas kaupassa ostoksista alennusta, jos käyttää itsepalvelukassaa. Kampanja on saanut hetkessä valtavan määrän katselukertoja ja positiivista palautetta. Kopeissa purnataan välillä toki myös, että ihmisten sopisi opetella jätelajittelua – välillä kaikki jäte ei löydä oikeaan moolokkiin. Loimaalla tehdään tänä vuonna brändiuudistusta. . Tietääkö, muistaako kukaan, mitä tapahtui Niinijoella Sulajoen läheisyydessä. . Tämä juuri on sitä suurta harhaa! Jokaisen tulee ymmärtää, että kaikkein erityisintä ihmiselle on saada kokea itsensä merkitykselliseksi osana tuotantokoneistoa. Ongelma siis on, että suurin osa ihmisistä ei ymmärrä, mitä työn tuottavuus merkitsee. Puet katsomossa näkemäni sanoiksi. Se johtuu siitä, että talous ei kestä ihmisen hyvinvointia. Kolmas mutta vaatii meiltä jokaiselta opettelua. Se luo vakautta. Ihmiset haluavat kierrättää. . Sehän on kaikki. Kaupungin nettisivuilla kerrotaan, että tavoitteena on vahvistaa oikeaa ja positiivista mielikuvaa Loimaasta sekä luoda hyvää kuntaimagoa. Kojonkulmalla joukko kotitalouksia on hommannut itselleen muovinkeräysastiat. Ne ovat kuitenkin pieniä haittoja siihen nähden, että luvut näyttävät hyviltä. TOISAALTA markkinointikampanjassa on jo paperilla niin hyvät raaka-aineet, ettei sen onnistuminen ole yllätys. Yksi heistä toteaa, ettei usko taloutensa muoveja kierrättämällä pelastavansa maailmaa, mutta kierrättäminen on järkevää ja suhteellisen helppoa. Kaupungin markkinoinnissa otetaan rohkeasti mukaan huumoria, Joonas Nordman on viihteentekijöiden kärkikastia ja oikean – ainakin tietyllä alueella tunnetun – henkilön parodiointi on onnistuneen toteutuksen turvaamana ihan hyvä idea. Näitä yhtiöitä on Loimaan alueella yli 200. LOIMAAN LEHDEN OSOITE on Käsityöläiskatu 10, 32200 Loimaa. . Voi olla, että teistä itsestä ei ihan siltä tunnu, mutta Tähti-Tsemppi Consultation auttaa mielellään. Tässä on teille aineistoa luettavaksi. Missä on influenssa. Koska tätä faktaa nykyään niin herkästi kaiken maailman kolumnipalstoilla kyseenalaistetaan, tulee ihmisen parhaasta tinkiminen esitellä yleisölle hieman pehmeämmin. Voisiko tässä olla Loimaan paikka napata kärkijoukoissa kasvavan sovelluksen käyttäjäkunta puolelleen. Lobbauspuhetta on vielä runsaasti jäljellä! Anu Salo Ripaus rohkeutta Loimaankin markkinointiin Viime viikolla Porin kaupunki julkaisi uuden markkinointikampanjansa. helmikuuta 2022 Kierrätyshaluja löytyy, mutta... Jos perhe on positiivinen, rokotettunakin, niin ne on ja ellei sairaus vie sänkyyn, niin arki jatkuu! Mihin pistetään ne tulevat miljoonat koronarokotteet, kuka haluaa, onko varattu uuteen maratooniin. 4 Tiistaina 22. Voisiko viisaampi selittää. Siksi ainoa oikea vaihtoehto on tehdä enemmän ja tehokkaammin ja huolehtia talouden kasvusta. Siteeraan johdantoa tunnelmaan pääsemiseksi: Ihmiskunnan tulevaisuuden turvaamisen kannalta oikea tie on kääriä rahat ja hei.... Leikki sikseen. Kielteiset ajatukset on mahdollista korvata uusilla ja innostuneilla, kunhan jokainen tunnustaa rehellisesti vikansa ja puutteensa. Yksilöitä on ohjattava hedonismin sijaan nauttimaan uhrautumisesta ja luovuutensa säästämisestä palavereihin... Kuntia tai kaupunkeja TikTokista ei vielä valtavan paljon löydy. Siivouksen hinta on noussut. Koripallo . Klimpitöntä kiisseliä. Hyvä hyvä. SÄHKÖPOSTI tulee perille osoitteella: toimitus@loimaanlehti.fi . Kiitos Lasse Lepola kiihkottomasta, asiantuntevasta palautteesta Bisons-peleissä facessa. Kuluttajina voimme vaatia myös teollisuudelta ja kaupalta parempaa. Nyt vuorossa ovat poliitikot, esimerkiksi monet kansanedustajat ovat jo avanneet tilinsä. Ne kun ajoittain pursuavat tavaraa. Ihmiset haluavat kierrättää, mutta matkassa on usein monta muttaa. Siitä kielii liikenne keräyspisteillä ja välillä myös Kopit-palstamme, jossa asukkaat toivovat pisteille taajempaa tyhjennystä. On huomattava, että muutkin jäyhät instituutiot, kuten verohallinto, ovat kunnostautuneet viihdyttävässä markkinoinnissa hyvin tuloksin. Kaupungin nettisivuilla kerrotaan, että tämän tavoitteena on vahvistaa oikeaa ja positiivista mielikuvaa Loimaasta sekä luoda hyvää kuntaimagoa. Siellä oli puu, johon oli kaiverrettu päivämääriä. Aikaa lemmikkieläimille, anopille ja yritykselle lähestyä perheen murrosikäistä hymyillen. Useampi laatikko jo rikkoontunut. Toivon, että hyvää kuntaimagoa voitaisiin brändiuudistuksen myötä tuoda esiin hauskalla tavalla. 2000 merkkiä) ja napakasti kirjoitetut ja kirjoittajan nimellä varustetut jutut päätyvät varmimmin ja nopeimmin lehden sivuille. Jotain olisi syytä tehdä. KONSEPTI on yksinkertainen: on luotava ihmisiin uskoa, että maailma on luotu heidän omaksi parhaakseen. Hellyyttä. Löytää takaisin sielun polte, sanoisinko tehostuspiste, joka kaikissa kyllä on. Eiköhän edetä ryhmätöihin. Arki on koittanut. Puhdas vaippa. Ripaus rohkeutta Loimaankin markkinoinnissa voisi kannattaa. Missä on ne auraajat jotka osaa hoitaa homman. Jaha. ....anteeksi rouva siellä takana! Kahvia ei valitettavasti ole mahdollista santsata. 5). Näin kierrätyksestä tulisi arkea muuallakin. KU PÄÄKIRJOITUS LUKIJOILTA MIELIPIDE PÄIVÄN MIETE Saatat unohtaa sen, jonka kanssa olet nauranut, mutta et koskaan sitä, jonka kanssa olet itkenyt. Että vielä saadaan sileät pyörätiet. Pitää tietää, mihin mikäkin tavara laitetaan ja jo ostaessa tulisi miettiä, miten se sopii kierrätykseen. Kyl on niin huonosti hoidetut kadut ja jalkakäytävät ettei oo kyl koskaan ennen ollut. Olen ihan teitä varten täällä tänään. . mihin jäinkään. Pakkausjätteen keräily laajenee ensi vuonna vähintään viiden asuinhuoneiston taloyhtiöihin (s. Parempia pakkausmerkintöjä ja pakkauksia, kuten kolmas muovinkeräysrinkiläinen sanoo. Jos työmme ei tuota tarpeeksi ja mielellään vielä enemmän, me voimme huonosti lopulta koko ihmiskunta. Paikallisista aiheista lyhyesti (n. Tiedättehän. . 50-luvulla puun vieressä käynyt Lisää mielipiteitä takasivulla Tähti-Tsemppiä TOIMITTAJALTA Tervetuloa kaikille! Tosi kiva kun pääsitte. . Nyt pitää vain päättää kumman mielikuvan vahvistaminen on tärkeämpää.. Kahlil Gibran Päätoimittaja Kati Uusitalo kati.uusitalo@loimaanlehti.fi LL KOPIT . Firma säästää maapalloa. Jos sopii, niin älkää pahasti murustako. Hahmon esikuvana toimii hyvinkin tunnistettavasti kaupunginjohtaja Aino-Maija Luukkonen. Paljon tarvitsee normaalia, että ihmiset palaavat normaaliin! Nuhakuumeita ei ole ennen tutkittu tai nimetty – kuten nyt nimetään! Onko nuhakuume nyt virologiassa korona. Miltä kuulostaisi esimerkiksi Loimaan oma Joonas Nordman, Antti Jaakola parodioimassa viihtymisvaarasta varoittavaa kaupunginjohtaja Rantalaa. Miro Marjamäki OHJE Lukijoilta-palstalle kirjoittaville LOIMAAN LEHDEN Lukijoilta-palstalla julkaistaan ensisijaisesti lehden lukijoiden omalla nimellä varustettuja kirjoituksia
. 5 Tiistaina 22. Hänen mukaansa pienimmissä taloyhtiöissä riittänee, että lasit ja metallit kerätään 1–2 kertaa vuodessa. Inari Eklund lähti muovinkeräykseen mukaan Noora Lerkin tiedustellessa ja kerätessä paikallisia talouksia rinkiin. Pakkausjätteen keräily laajenee ensi vuonna . Pakkausjätteellä tarkoitetaan muovipakkauksia, kartonkija pahvipakkauksia, lasipakkauksia sekä metallipakkauksia ja pienmetalleja. helmikuuta 2022 UUTISET LAINA Usko suoraviivaiseen edistykseen on yksi historian suurista harhoista. Historioitsija Tuomas Heikkilä Turun Sanomissa KERRO UUTISVINKKI Soita: 02 588 8032 Sähköpostiosoite: toimitus@loimaanlehti.fi Tiistaina 22. LHJ:n toimialueella niiden taloyhtiöiden, joissa on viisi tai useampi huoneisto, on pitänyt jo tähän saakka järjestää biojätteen erilliskeräys tai hankkia kompostori taloyhtiön roskakatokseen. Jäteauto kiertää samalla muissa Kojonkulman muovinkeräysrinkiin kuuluvissa kotitalouksissa. Erilliskeräysvelvoitteen lisääntyminen koskettaa pelkästään Loimaan alueella runsasta 200 yli viiden asunnon taloyhtiötä. Kotitaloudet järjestivät muovinkeräysringin Loimaa/Kojonkulma Lari Kiviranta KOJONPERÄSSÄ asuva Hanna Turta kantaa suurin piirtein päivittäin perheen muovijätteet kotipihan keltaiseen pönttöön, jonka paikallisen jätefirman kuljettaja käy tyhjentämässä kerran kuukaudessa. – Henkilökohtaisesti minulla on tapana koota yhteen kestokassiin kaikki lasit ja metallit sekä kartongit ja vasta jätteenkeräyspisteellä lajittelen ne omiin lokeroihinsa. Varsinaiset kuljetukset jäävät edelleen yksityisille jätefirmoille, jotka valikoituvat LHJ:n kilpailutuksen perusteella (LL 8.2.). Mukaan tarvittiin vähintään kymmenen kotitaloutta, jotta jäteauto saatiin kiertämään reitti Kojonkulmalle. FAKTA Bioja pakkausjäte . Oma komposti löytyy biojätettä varten. Annikaisa Mykkänen sanoo muovinkeräyksestä koituvan taloudellista hyötyä, sillä heillä sekajätteen määrä puolittui aiemmasta. Eklundin ei tarvinnut kahta kertaa miettiä lähtöä mukaan, koska suuri osa heidän kotitaloudessaan syntyvästä jätteestä on muovia. Uuden jätelain myötä vastuu kotitalouksien bioja pakkausjätteiden kuljetusten järjestämisestä siirtyy kunnille, ja ensi vuoden aikana esimerkiksi Loimaalla 16 jäsenkunnan omistama jätehuoltoyhtiö LHJ ottaa vastuun kyseisten jätteiden kuljetusten organisoinnista. Ennen kuin kotipihalle saatiin oma muovinkeräysastia, hän vei muovijätteet joko Alastarolle tai Loimaalle. Sekajätteen pitkää tyhjennysväliä selittää se, että heillä kierrätetään liki pitäen kaikki pakkausjätteet. – Biojätteen osalta jätelakiuudistus vaikuttaa täällä lähinnä siten, että biojätteen keräily siirtyy LHJ:n organisoimaksi, Naatula havainnollistaa ja kertoo, että tähän mennessä kiinteistönhaltija on voinut itse järjestää bioja pakkausjätteen keräyksen, mutta ketään yrittäjiä ei ole velvoitettu järjestämään niiden kuljetuksia. Biojätteellä viitataan keittiössä syntyvään jätteeseen, kuten hedelmien ja vihannesten kuoriin, suodatinpusseihin ja talouspapereihin. Taloyhtiöihin muoville, kartongille, lasille ja metallille omat keräysastiat Hanna Turtan perheessä kierrätetään suurin piirtein kaikki pakkausjätteet, mitä pystytään. Pahvia ja kartonkia perheessä kertyy sen verran, että hän toivoo sille omaa keräyspistettä Kojonkulmalle. Kuluttajat saavat tarvittaessa LHJ:ltä neuvontaa esimerkiksi siihen, millaisia keräysastioita taloyhtiöihin voi hankkia. Hän pitää muovinkeräilyn kustannusta suhteellisen pienenä. – Muovijätteen määrä on tosi merkittävää, hän sanoo huomanneensa kierrätyksen myötä ja toivoo, että elintarviketeollisuus voisi miettiä pakkauskäytäntöjään ja esimerkiksi keventäisi tuotteiden pakkaamista. . Pienmetalleiksi luokitellaan esimerkiksi paistinpannut. helmikuuta 2022 . . Naatulan mukaan taloyhtiöiden ei tarvitse itse investoida takalastattaviin bioja pakkausjäteastioihin, koska LHJ tarjoaa ne taloyhtiöille. LARI KIVIRANTA Loimaan seutu Lari Kiviranta Uusi jätelaki alkaa näkyä ensi vuoden aikana vähintään viiden asuinhuoneiston taloyhtiöissä, sillä niiden on järjestettävä erilliskeräys myös pakkausjätteelle. Rinki on ollut nyt käynnissä vuoden päivät. – Tyhjennysvälit järjestetään aina taloyhtiökohtaisesti kullekin sopivaksi. Jos taloyhtiön roskakatos on jo täynnä sekaja biojäteastioista, ratkaisu voi löytyä siitä, että naapuritaloyhtiöillä voi olla yhteisiä jätepisteitä. Loimi-Hämeen Jätehuolto oy:n (LHJ) viestintäpäällikkö Mirva Naatula luonnehtii muutosta merkittäväksi, koska tällä hetkellä vain yli 40 asunnon taloyhtiöt on velvoitettu lasin, metallin ja kartongin keräykseen. Muovinkeräyksessä mukana olevan Annikaisa Mykkäsen kolmen hengen kotitaloudessa sekajäteastia tyhjennetään enää kerran kuukaudessa, kun aikaisemmin roskaauto keräsi sekajätteet kahden viikon välein. Pakkausjätteeksi luokitellaan muun muassa muovi. NAATULA neuvoo taloyhtiöitä varautumaan siihen, miten pakkausjätteelle tarkoitetut erillisastiat saadaan aikanaan mahtumaan taloyhtiön roskakatokseen. Huoneistotasolla etenkin vanhemmissa asunnoissa voi olla käytännön ongelmana se, ettei keittiön alakaapista löydy kuin kaksi erillistä lokeroa sekaja biojätteelle. Naatula arvioi, että LHJ:n järjestämä pakkausjätteen erilliskeräys käynnistyy ensi vuoden kesällä ja biojätteen keräily hieman myöhemmin, ensi vuoden syksyllä.. – En usko, että pelastan tällä maailmaa, mutta kierrättäminen on järkevää ja suhteellisen helppoa. – Tämän takia ei kannata menettää yöunia. KOKONAISUUTENA Naatula arvioi, että uudistus voi osoittautua kotitalouksille suunnilleen kustannusneutraaliksi, jos kotitaloudet alkavat kierrättää bioja pakkausjätteitä ja sitä kautta kalliimman sekajätteen määrä vähenee taloyhtiöissä. Hanna Turtan viisihenkisessä perheessä sekajäteastia tyhjennetään enää vain kahdeksan viikon välein. Muovinkeräysastiakaan ei ollut kertainvestointina suuri. Sen sijaan muovia ja kartonkia kertyy enemmän, joten niiden tyhjennysväli on lyhyempi. Toiseen kassiin kerään muovit, jota kertyy enemmän. . . Biojätteen erilliskeräyksen voi jatkossakin korvata kiinteistöllä tapahtuvalla kompostoinnilla
VIRTTAAN Eräveikkojen majalta matkaan startannut, turkulainen Antero Paananen kertoi laturetken parasta antia olevan liikunnan tuoma ilo ja luonnonkauneus. Tuovi Päiviö kertoi heränneensäsunnuntaina aamulla jo viideltä jännittämään olympialaisia. Jo parin vuoden ajan hän kertoi luottaneensa suksivalinnoissaan karvapohjaisiin niiden helppouden vuoksi. Testauskoordinaattori Max Koski Turun Sanomissa LAINA Niinä hetkinä, kun lähdetään luontoon ja antaudutaan nykyhetkelle, ollaan lähempänä omaa sisintä ja sitä, ettei koko aikaa tarvitse suorittaa ja tehdä. Täällä on hyvä talkoohenki, jollaista ei oikein kaupungissa näe. – Ne eivät tarvitse kuin hiukan luistoa pohjiin. Salon mukaan noin puolet menee koko kierroksen. Talven aikana Laaksosen hiihtomittariin oli kertynyt jo hyvät pohjat, sillä takana oli vajaa 1 200 kilometriä. Yhdistyksen puheenjohtaja Markus Salo kertoi osallistujia olevan yleensä noin tuhatkunta, ja aamuinen ilmoittautujavirta lupailikin selvästi vilkasta osanottajamäärää. Hän tuumasikin Finlandia-hiihtojen maksimimatkan eli 65 kilometrin olevan hänelle hiukan lyhyt. Huovinretken laturetkelle osallistunut Olli Saarinen Hermokerros suksien pohjassa takasi mielenrauhan ladulla . Reittinsä pituudesta hän ei ollut lähtöhetkellä vielä aivan varma, mutta sää kuitenkin näytti lupaavalta kiertää vaikka pisimmän kautta. Virtaa riitti kuitenkin myös ladulle, mutta matkansa pituudesta hän ei ollut vielä lähdön hetkellä varma. ””. Pohjakuntoa he kertoivat hankkineensa kotiladuilla, ja kilometrejä oli kertynyt jo noin 700. SARI HOLAPPA Perinteiselle tyylille uskolliset isä Olli Saarinen ja poika Villiam Saarinen aikoivat sivakoida täyden kierroksen. – Tämähän vetää vertoja ihan Lapin maisemille, hän ylisti ja kehui samalla pientä pakkaskeliä, joka oli paras mahdollinen hänen mielestään. – Nykyään poika on nopeampi, ja se vähän harmittaa, hän naureskeli. Parempi olisi, että testi tehdään aluksi ja testattava saa tietoa, mihin kannattaa keskittyä. – On tosi hienoa, että täällä etelässäkin pääsee hiihtämään pidempiä matkoja, hän pohti. – Täällä pääsee sentään hiihtämään matkaa, hän velmuili ja arveli aikaa kuluvan maksimissaan viisi tuntia. Hiihtomatkat olivat viiden ja 35 kilometrin välillä. 35 kilometrin matkan isä ja poika arvelivat taittuvan kolmessa tunnissa. Tänäänkin ovat naiset alkaneet paistaa pullia jo aamuviideltä. Laaksosen kanssa samaa mieltä oli maskulainen Tuovi Päiviö. YPÄJÄLÄINEN Jukka Laaksonen oli lähtenyt laturetkelle ihan tosimielellä, sillä hänellä oli aikomus kiertää pisin kierros kahdesti. 70 kilometrin matkaan hän arveli kuluvan maksimissaan viitisen tuntia. . Huovinretken laturetken kovimmat kuntoilijat kiersivät 35 kilometrin reitin kahdesti Ypäjältä laturetkelle tullut Jukka Laaksonen aikoi kiertää pisimmän kiekan kahteen otteeseen. Ennen starttia vedettiin vielä yksi hermokierros voidetta suksien pohjiin. Matkan varrella sivakoijille oli luvassa mehutankkausta ja maalissa pullaa. – Täällä on hyvä talkoohenki, jollaista ei oikein kaupungissa näe. Tosin isä-Saarisella oli pelko, että hän joutuu jossain vaiheessa hieman oikomaan. VIIMEISIÄ hermokierroksia suksiensa pohjiin vetelemässä ollut, Turusta aamulla matkaan lähtenyt Olli Saarinen ja hänen poikansa Villiam puolestaan kertoivat olevansa vannoutuneita voitelijoita, ja tyyli onkin sen vuoksi poikkeuksetta perinteinen. Myös saunat olivat lämpiminä Virttaan ja Vampulan lähtöpaikoilla. LIIKUNTA LAINA Kun puhe kääntyy kuntotestiin, henkilö vastaa, että hänen pitäisi treenata siihen. Rentoutumisleirejä vetävä Satu Kunnari Tyrvään Sanomissa 6 Tiistaina 22. helmikuuta 2022 Loimaa/Virttaa Sari Holappa KAHDEN VUODEN tauon jälkeen järjestetty Huovinretken laturetki sai ihmiset sunnuntaina sankoin joukoin liikkeelle. Vuonna -67 ensimmäistä kertaa laturetkelle osallistunut Olli Saarinen kehui tulevansa aina uudelleen paitsi upean maaston myös hyvin järjestetyn tapahtuman vuoksi. Vaikka Ypäjälläkin ovat olosuhteet olleet kuluneena kautena hyvät, laturetken mielekkyys piilee hänen mukaansa reitin pituudessa ja hyvin organisoidussa tapahtumassa
7 Tiistaina 22. helmikuuta 2022
Koira juoksi pois paikalta. Kattotaan sitt kuka Kostinkin huutaa. Loimaan Keskuspuistoa. Surutkaan eivät ihmistä saavuttaneet. Vähän vaan pystykäyntiä siinä keskivaiheilla. Huoletonta nuoruutta. Niin niin hyvät Loimaalaiset. Puhumattakaan Heikkilän suulin ja Palloilijan lavan ikimuistettavista illoista. Polkkaa on tullut mentyä Loimaalla – toisenkin kerran. Kun teette sitä kuvateosta, kuvatkaa siihen kaikki vanhuksenne, esimerkiksi 80 vuotta täyttäneet. VEIKKO HULKKO Tampereentie Loimaan keskustan tuntumassa. Loimaan Vaatetus. Ihmeellinen ihmiselo! Alkuja loppupää kontaten, melkein. Se on uutta jyskettä, samalla vanhaa. Loimaalla kuuluu ja tuntuukin 50 VUOTTA SITTEN VEIKKO HULKON KOKOELMISTA varmasti ensi kesän aikoihin polkanjyske. Poistuneet ovat, ehkä molemmat, en tiedä. Toivoisin voivani olla katselijana, mutta aika senkin asian näyttää. Vanhuksille vain on vuosikin niin pitkä aika kuin nuorille kymmenen. Huomasin jostain uutisen, että Loimaasta tehdään kuvateoskin. Silloin mentiin ja tultiin. Meidän kaksijalkaisten asujainten on pysyteltävä ’’kärryillä’’, meneepä se aikapolle minkälaista hölkkää tahansa. Muistan hämärästi, kun siitä kotona kertoiltiin. Mikäs sen mukavampaa. Vieläkö Kaanaan kulma mahtaa muistuttaa entistä. Mutta – sepä siitä, ja siitä eteenpäin. Se on historiaa se. Heidän kuvansa tässä teoksessa olisi se kuparilieriö. Sitä Loimaalta on puuttunut. Näin ovat sanomalehdet tiedoitelleet tässä takaviikkoina. Heimolinnankatu 1. Nämä vanhukset ovat olleet niitä peruskiven muuraajia kohdallaan, vaikka ei heidän ’’kuparilieriöitänsä’’ ole muurattu peruskiveen niinkuin nyt tehdään, sinne pannaan markka ja muuta materiaalia. Kun heistä aika jättää, ei jää mitään jälkipolville sen paremmin kuin vanhoista taloistakaan, muistot vain. 22.2.1972 ILMOITUS Kysyttyjä merimiespuseroita ja kevään puolihameita saapunut. VEIKKO HULKKO. Taka-alalla näkyy Heimolinnankadun ja Pekankujan risteys. helmikuuta 2022 ILMOITUS Tuussi si tänäpä ehtoolla Hirvihovviin karkausiltamiin kahdeksalta. Loimaan kaupunki, kohta 50-vuotias – niinhän se oli, vaikka ei kaupunkina, van siitä enimmät vuodet kauppalana. Nyt saa kymmenen haitaria pistää parastaan, ei tule mitään – ei ainakaan jälkiä lattiaan. Vahinko vaan, että kuvateokseen ei osu sen vanhustentalon kuva, koska jostain uutisesta luin, että se tulee vasta vuonna -73. Ajat vierii, se on niiden tehtävä. Monet puolipohjat on ohentunut Kisapirtillä ja Heimolinnan karkealla lattialla. Se oli sitä. Se piristää sekä aivoja että koko kehoa! J.V. Poliisiuutisia Lauantaina klo 11 aikaan törmäsi Loimaan kaupungissa vanhantorin alueella juossut susikoira henkilöauton kylkeen aiheuttaen lommoja. Sen isäntää kaivataan. Hyvä, kovin hyvä näinkin. Menkää polkkaa niin, että tantereet jytisevät ja asfaltti torilla rakoilee. ENNEN 8 Tiistaina 22. Emma. Hävinnyt on varmaankin Mäntylän vanhusten pirtti ja ihana vanha sauna, jossa oli siistiä ja lämmintä. Historiaa se olisi sekin. Mukava ajatus, se polkka-ajatus ja toteutus
Kuten Heino sunnuntaina jälkimmäisen Lakkapää-kohtaamisen jälkeen totesi, koko viikonloppu on ollut joukkueelta erinomainen. Bisonsille helpottava kotivoitto Koripallo Ilari Uusitalo Loimaa Bisons–Kataja Basket 83–75 (20–10, 18–15, 26–28, 19–22). Saalistajasta on tullut saalistettava. –Meillä on kahdeksan peliä jäljellä ja kaikki on edelleen mahdollista. Hurrikaani kovassa vireessä kevääseen . Kun kolmannessa erässä Heino vaihtoi Lauri Vanhasen Aleksi Muukkosen paikalle, ei pelin taso muuttunut yhtään. Hurrikaanin osalta tilanne on hyvä, kaikki on sen omissa käsissä, eikä hyvälle loppukaudelle näy laantumisen merkkejä. Ennen pudotuspelejä, Hurrikaani kohtaa vielä vieraissa TuTo Volleyn, Loimun ja VaLePan, sekä kotona Lentopalloseura Ettan. Kotijoukkueena pelannut Hurrikaani käytännössä murskasi viikonlopun vastustajansa, Team Lakkapään. Loppuohjelma on Heinon miehistölle suotuisa. Miesten Korisliigassa jäädään nyt maaottelutauolle MM-karsintaotteluiden vuoksi. Miesten Korisliigan alempi jatkosarjassa nähtiin perjantaina viihdyttävä kamppailu, jossa Loimaan Bisons sai vieraakseen joensuulaisen Kataja Basketin. Sunnuntai: Hurrikaani–Team Lakkapää 3–0 (25–20, 25–17, 25–19). EVELIINA TOIVOLA. TÄLLÄ HETKELLÄ joukkuepelaaminen huokuu rauhallisuutta. Kotijoukkue kävi parhaimmillaan 15 pisteen johtoasemassa ensimmäisellä neljänneksellä aktiivisen puolustuksen ja vauhdikkaan hyökkäyspelin ansiosta. VIERAILIJOIDEN päävalmentaja Petri Virtanen näki joukkueen otteissa positiivistakin, vaikka tappio tuli. Vauhdikas kamppailu päättyi lopulta kotijoukkueen voittoon lukemin 83–75. Voittoisa viikonloppu nosti Hurrikaanin jo liigassa viidenneksi, ja se tappelee tosissaan viidennestä paikasta yhdessä Raision Loimun ja Karelian Hurmoksen kanssa. Peli kerrallaan eteenpäin. Joukkue on voittanut kymmenestä edellisestä pelistä peräti kahdeksan, ja se on tällä hetkellä Mestaruusliigan kuumin joukkue. URHEILU LAINA Harrastaville lapsille ja nuorille kaverit ovat hirveän tärkeitä. Vastauksissa korostuivat kaverit ja uuden oppiminen. Toimittaja Perttu Hemminki Kunnallislehdessä 9 Tiistaina 22. Nykyajan lentopallossa syöttöpelillä ja vastaanottopelillä on valtava merkitys ottelun lopputuloksen kannalta. Kaikki on nyt joukkueen omissa käsissä. Kapteeni osoitti arvonsa joukkueelle, ollen sunnuntaisen pelin paras pelaaja, napaten peräti viisi torjuntapistettä ja saldoten kaikkiaan kymmenen pistettä. Katajan kapea materiaali alkoi näkyä ja vierailijoiden avainpelaajat pelasivatkin kukin lähelle täydet minuutit ja kellottivat Griffin sekä Rahlir Hollis-Jefferson peräti täydet 40 peliminuuttia. . Hurrikaani Loimaan viikonlopun kaksi voittoa Team Lakkapäästä olivat sille rutiinivoitot. On aivan sama, kenet Heino ja apuvalmentaja Inoslav Krnic kentälle komentaa, jokainen pelaaja tietää roolinsa ja tehtävänsä. Kotona pelataan seuraavan kerran lauantaina 26. LP-Vampulan kotipeli LiigaPlokia vastaan siirtyi sunnuntailta pelattavaksi myöhempänä ajankohtana. helmikuuta 2022 LP-Vampulan peli peruttiin LENTOPALLO LP-Vampula joutui viikonloppuna perumaan jo toisen peräkkäisen ottelunsa mestaruusliigajoukkueen terveystilanteen vuoksi. helmikuuta Kuopiossa Puijo Wolleyta vastaan. Kysyimme mikä on voimistelussa parasta. Jokaisen pelaajan kehonkieli ja olemus huokuu Mellilään saakka vahvasta luottamuksesta omaan tekemiseen ja omaan ennalta laadittuun pelitapaan. Kaikki muu kuin kuusi pistettä olisi joukkueelle ollut iso pettymys. Viikonlopun peleistä täydet kuusi pistettä Loimaalle Lentopallo Valtteri Arra Lauantai: Hurrikaani–Team Lakkapää 3–0 (25–16, 25–15, 25–23). Pitää muistaa, että rovaniemeläisjoukkue ei missään nimessä ole optimaalinen tasonmittari, mutta viime aikoina Hurrikaanin syöttöpeli on ollut varsin kovaa. Jos vielä alkukaudella Jussi Heinon suojatit pelasivat varsin ailahtelevasti ja jopa arkaillen, nyt joukkueen itseluottamus on katossa. Luka Marttila on ollut yksi positiivisimpia yllättäjiä, mutta myös Santeri Välimaa on nostanut pelaamisensa tasoa pitkin kautta. Toiminnanjohtaja Maria Laakso Helsingin Sanomissa LAINA Voitoista voi toki iloita, pitkäänkin, mutta ei sellaista urheilutappiota ole olemassakaan, josta aikuisen penkkiurheilijan kannattaisi masentua paria tuntia pitemmäksi ajaksi. Bisons palaa parketille seuraavan kerran lauantaina 5. maaliskuuta, jolloin Loimaan liikuntahallille saapuu vierailemaan Lahti Basketball. Tällä tavalla kevät saattaa hyvinkin olla mustakeltainen. Puolestaan Darko Mihajlovic käänsi katsettaan hieman jo maajoukkuetauon viettoon sekä seuraaviin otteluihin. Näin ei kuitenkaan käynyt, vaan kotijoukkueena pelannut Hurrikaani käytännössä murskasi vastustajansa. Toinen puolikas oli kokonaisuudessaan tasaista vääntöä, jossa molemmilla joukkueilla oli vuoroillaan etsikkoaikansa. Alkutahdit peräkkäisten päivien murskajaisille alkoivat syöttöruudussa, jossa isännät latoivat kahteen Lakkapää-peliin peräti 18 ässää. Vielä alkukaudella Loimu ja Hurmos osoittivat olevansa Hurrikaania pelillisesti edellä, nyt osat ovat vaihtuneet. Joukkueella on seuraava ottelu kalenterissaan keskiviikkona 23. Nyt lepäämme, paikkailemme pieniä kolhuja, jonka jälkeen jatkamme harjoittelua. Kuten Bisonsin päävalmentaja Darko Mihajlovic ottelun lehdistötilaisuudessa totesi, Bisons sai otteluun juuri niin räväkän alun kuin se halusi. Ottelu alkaa Tahto Areenalla kello 17. Kataja kävi parhaimmillaan jo kuuden pisteen päässä, kunnes Bisons jälleen hieman nykäisi eroa suuremmaksi. Joukkueen taisteluilme sai erittäin paljon kiitosta seuralegendalta. TOISELLA puolikkaalla Kataja sai omasta pelistään kiinni. JUUSO RIPONIEMI Jonathan Galloway nostatti liikuntahallin tunnelmaa ilmavalla donkilla ja tylyllä torjunnalla. Puoliaikaa vietettiin lukemissa 38–25. helmikuuta, jolloin vastustajana on Helsinki Volley. Loimu ja Hurmos metsästävät loimaalaisia takaa muutaman pisteen hajuraolla. Jo aiemmin vieraspeli Nurmossa jouduttiin perumaan samasta syystä. Vaikka vastustaja saa muutaman pisteen putkeen, Hurrikaanin peli ei romahda, kuten se teki vielä alkukaudella. Yksi hyvä esimerkki loimaalaisten kovasta vireestä nähtiin sunnuntaina, kun normaalisti yleispelaajana viihtyvä kapteeni Tapio Toiviainen joutui Miro Leinosen ja Aleksi Kaatrasalon poissa ollessa keskipelaajan rooliin. Kapealla materiaalilla koronatartuntojen vuoksi matkassa ollut vierasjoukkue sai onnistumisia etenkin Nick Griffiniltä (21p/3l) sekä joukkueen parhaana palkitulta Christopher McKnightilta (21p/3l). Ensimmäisellä jaksolla Bisonsin ehdottomia hahmoja oli joukkueen parhaana palkittu Jonathan Galloway (13p/9l), joka nostatti liikuntahallin tunnelmaa ilmavalla donkilla ja tylyllä torjunnalla. Nyt nämä molemmat osaalueet ovat kehittyneet, ja tuloksen voi lukea sarjataulukosta
Janne/044 240 6601. P. Halpa. Siistiä Koivuklapia ja Sekaklapia. Vastauksia saatiin 64 kunnasta. 2. SEKALAISET n Halutaan vuokrata rauhallinen paikka asuntovaunulle,veden ääreltä pidempiaikaisesti n.50 km säteellä Somerolta 050 434 6947. 045 2457 185. Parantamisen varaa on, minkä lisäksi kunnat toivovat lisää ohjeistusta ja koulutusta vieraslajitilanteen hallintaan. Joukkueet: 1) Varsinais-Suomi (Ulla Holmberg, Liisa Renholm, Pekka Survo, Raimo Lähde, Olli Hietikko) 7345 g, 2) Karjala (Petri Lilja, Aarne Potinkara, Arja Villanen, Ossi Paukkunen, Jaakko Villanen) 4005, 3) Kymenlaakso (Matti Ravantti, Markku Vihavainen, Olavi Hemmilä, Arvo Turunen, MaireKytölä) 2250, 4) Satakunta (Tapio Tervamäki, Timo Pulju, Martta Jantunen, Leo Palomäki, Anneli Peräntie) 2040. n Riihikoskella vuokrattavana saunallinen rt-kaksio 53,5 m² Löytölaari julkaistaan tiistaisin Auranmaan Viikkolehdessä, Loimaan Lehdessä ja Somero-lehdessä. P. Katsastettu 8.2.2022.H. 0400 705940. Löytölaarissa voivat ilmoittaa yksityishenkilöt, joiden nimeä ei ole YTJ-rekisterissä. P. Miehet alle 70: 1) Hannu Sori, Loppi, 5685 g. 040 5757 002, iltaisin. n Vanhempi vapaa nainen poikamiehellä on asiaa. P. TEKSTIVIESTINÄ Näppäile teksti LAARI, välilyönti, osasto ja oma ilmoituksesi. n Opel Vectra 1,6l vm. 040 850 2124. LUKIJAN KUVA Loimaan pääkirjasto. n Vuokrataan n. VASTAUSTEN perusteella ainoastaan neljännes kunnista kokee, että vieraslajityöhön on osoitettu riittävästi resursseja. 10 Tiistaina 22. M maastaveto: 1) Risto Lötjönen 140,438 (230) 2) Mikko Luoto 127,680 (200). OSTETAAN n Vanha traktori. 0400 528 620. n Henkilötai pakettiauto vm. 044 937 6743. Laskutettaviin ilmoituksiin lisäämme laskutuslisän 2,50€ sis. n Henkilötai pakettiauto myös pikkuvikainen. 2000, aj. 2005-2019, myös asuntoauto tai -vaunu. Vuokra 460e+sähkö. SÄHKÖPOSTILLA: ilmoitukset@avl.fi ilmoitukset@loimaanlehti.fi ilmoitus@somerolehti.fi 3. n Kyrön keskustassa pienkerrostalossa kaksio 55m². Ei tekstiviestejä. Vapautuu 1.3. n Äes ja kylvölannoitin max 1000 e. 95-01 varaosiksi. 0400 522 501. alv. 045 854 79 28 / Matti. P. M maastaveto: 1) Risto Lötjönen 146,904 (240). KALASTUS Eläkeliiton valtakunnalliset pilkkimestaruuskilpailut, Säkylän Pyhäjärvi 16.2.2022. Kuljetus onnistuu. . M jalkakyykky: 1) Risto Lötjönen 125,173 (205), 2) Mikko Luoto 95,760 (150). SOITTAMALLA: 02-588 8952 Auranmaan Viikkolehti, ma-pe 9-15 02-588 8021 Loimaan Lehti, ma-pe 9-13 02-588 8552 Somero-lehti, ma, ke, to, pe 8.30-13 1. Soita ja tarjoa. 040 258 7300. Myös pikkusäkkejä 40L. n Madotettuja sisällä syntyneitä kissanpentuja. KUVALLINEN ILMOITUS – 20 € kuva ja teksti 160 merkkiä. n Iso vanha hirsitalo pihapiireineen Varsinais-Suomen alueelta. P. Saa olla remonttia tarvitseva. LÖYTÖLAARI SEURAAVA LÖYTÖLAARI ENSI TIISTAINA Materiaalit tulee toimittaa viimeistään edeltävänä torstaina klo 13.00. 1 100 e. 232 tkm. P. P. (125 kg), 2) Risto Lötjönen 74,799 (122,5). TULOSPÖRSSI Urheilutulokset ovat vähän niin kuin kalat, parhaimmillaan tuoreina. Lähes jokainen kunta tekee ainakin yhden haitallisen vieraslajin torjuntaa ja valtaosa kerää lajien hallinnan kannalta tärkeää havaintotietoa. Käteiskauppa. M yhteistulos: 1) Risto Lötjönen 340,360 (557,5), 2) Mikko Luoto 303,245 (475). (Osastot: M myy, O ostaa tai S sekalaiset) Lähetä viesti numeroon 17252 Yhden viestin hinta on 7,50 e / 160 merkkiä (sis. LL, Saviseudun urheilullisin Vieraslajien torjuntaa tarve parantaa LUONTO Suomen luonnonsuojeluliiton tekemän kyselyn mukaan kunnat pitävät haitallisten vieraslajien torjuntaa ja leviämistä ennaltaehkäisevää työtä tärkeänä, mutta vain harvassa kunnassa siihen on riittävästi resursseja. Silti vain harvassa kunnassa vieraslajityötä tehdään tavoitteellisesti ja toimintaa ohjaavan strategian tai suunnitelman avulla. n Koivuklapeja, kuljetus järjestyy. MARJA-LEENA PALONEN. Ilmoita KOLMESSA lehdessä yhden ilmoituksen hinnalla! Ilmoitukset tiistain Löytölaariin viimeistään torstaina kello 13: RIVI-ILMOITUKSET – 7,50 € / 160 merkkiä. helmikuuta 2022 n n + autokatos. 19ha tukikelpoista peltoa Koski TL. P 040 504 7034. Naiset alle 70 vuotta: 1) Liisa Renholm, Kalanti, 1950 grammaa. 0400 974 347. 0400 477 804. P. Yhteislevikki 23 500, lukijamäärä yli 63 000. Tulokset 18.12.2021 pidetyistä kilpailuista: M penkkipunnerrus: 1) Risto Lötjönen 79,573 (130). Tieto käy ilmi kyselystä, jonka Suomen luonnonsuojeluliitto toteutti Kuntaliiton kanssa. (vain sähköpostilla) LÖYTÖLAARI ON TARKOITETTU YKSITYISHENKILÖILLE, EI JÄLLEENMYYJILLE EIKÄ YRITYSTOIMINTAA HARJOITTAVILLE. 050 3666 120.. P. Miehet yli 70: 1) Arto Kääriäinen, Laukaa, 6725 g, 2) Pekka Survo, Loimaan Eloisat 1945, 6) Tapio Tervamäki, Punkalaidun, 700 g, 8) Timo Pulju, Punkalaidun, 655, 9) Raimo Lähde, Loimaan Eloisat, 640, 14) Jorma Koivula, Vampula, 295. Kuntien tekemä vieraslajityö painottuu jo levinneiden vieraslajien torjuntaan uusien leviämisten ennaltaehkäisyn sijaan. (Huom: palvelu ei toimi Gomobile -liittymällä) Tekstiviestimaksua ei palauteta, mikäli ilmoitus on sääntöjen vastainen. P. Tarjoukset. Naiset yli 70: 1) Ulla Holmberg, Kalanti, 2425 g, 3) Leena Alitupa, Loimaan Eloisat, 265, 7) Martta Jantunen, Vampula, 0. VOIMANOSTO Tulokset Oripään Vesan 19.2.2022 pidetyistä voimanostokilpailuista: M penkkipunnerrus: 1) Mikko Luoto 79,800 pist. alv.). P. MYYDÄÄN n Kuivaa polttopuuta. n Ford Escort vm. Heti vapaa omaan käyttöön tai sijoittajalle
Loimaan seudun Omaishoitajat ja Läheiset ry:n Olohuone os. Pe 25.3 Loimaan Teatteri ”Mies Miehelle”. Hanketta rahoittaa sosiaalija terveysministeriö. Toimintamahdollisuuksia selvitetään kevään aikana Loimaalla, Salossa ja Uudessakaupungissa. Paikallisen puolella. To 24.2 kerho klo 13.00. Tarkoituksena on vahvistaa osallisuutta ja yhteisöllistä auttamisen kulttuuria. Alastaron Urheilijat Hiihtokoulu urheilukentällä ke 23.2. Yhä useampi joutuu yhteiskunnan turvaverkoista huolimatta turvautumaan ruoka-apuun, kun pienet etuudet tai liian pieni palkka eivät riitä kasvaviin asumisja terveydenhoitomenoihin, Punaisesta Rististä todetaan. Kurssin hinta 25 € (+ korttipantti 6 €). Heimolinnankatu 3. AA Ilpo Knuutila 0500 531 759 aleksi.knuutila@asianajot.fi ilpo.knuutila@asianajot.fi www.asianajot.fi OSTAMME KULTAA, HOPEAA, VANHOJA RAHOJA, SETELEITÄ, KOLIKOITA KIERRÄMME LIIKKUVILLA ARVOKULTA OSTOPISTEILLÄ YMPÄRI SUOMEA JA TUOMME NÄIN OSTOPALVELUT MUKAVASTI LUOKSESI KOTIKÄYNNIT NUMEROSTA 0440505875 www.arvokulta.fi todennäköisesti aina paras hinta Olemme paikalla To 24.2. alkaen klo 9.15-10.30 Hirvihovin kuntosalilla Kurssiin sisältyy 8 ohjattua kertaa ja 8 omatoimista harjoittelua ohjaajan ohjeiden mukaan. Ennakkoilmoittautuminen avataan to 24.2. LOIMAAN SEUDUN REUMAYHDISTYS RY:N VUOSIKOKOUS ti 8.3.2022 klo 18.00 Työväentalolla, Satakunnantie 57. Maksan hyvän hinnan reilusti käteisellä. Ruoka-aputoiminta toteutetaan Punaisen Ristin paikallisosastojen ja elintarvikkeiden lahjoittajien kanssa. 045 678 7936 www.romukuljetus.fi Asianajajia Asianajotoimisto ILPO KNUUTILA KY Asianajaja Aleksi Knuutila Asianajaja Ilpo Knuutila Vesikoskenkatu 7 B 10, 32200 Loimaa puh. Tampereen Teatterin Niskavuoren Heta-näytökseen la 26.2 lähtö klo 12.15 Vuorisen talliltaKaunismäenkatuOP-pys.torin puol.PikatieVakkatieHirvikoskentieKolkkalantieMetsontieKanta-LoimaantieHirvikoskentie ap.pys. Nuorisotalossa Säkenet klo 11.00 ja boccia klo 12.30. klo 15.00 alkaen. Vierailija Loimaan Ykkösapteekista. mennessä aineistoineen: Jouni 050 569 0970 Anna-Mari 050 595 7738 myynti@loimaanlehti.fi P Ä I VÄ PRÄTTÄKITTItarjoukset luettavissa myös netissä! Lehdet ja digilehti, yhteensä 43 000 LUKIJAA! LOIMAALLA 5.3.2022 Paikallisen puolella. – Päällekkäistä tai kilpailevaa toimintaa ei ole tarkoitus järjestää, vaan päinvastoin suunnitellaan, miten Punainen Risti voisi täydentää tai tukea muiden järjestöjen auttamistyötä, hankkeen projektityöntekijä Miika Norro toteaa tiedotteessa. Muun muassa SPR:n Kaarinan osasto on jakanut koulujen ylijäämäruokaa yhteistyössä Kaarinan kaupungin kanssa jo muutaman vuoden ajan. Mukaan voi tulla ruokajakelun eri tehtäviin tai tekemään yhden vuoron silloin tällöin. Suosittelemme vahvasti kaikille osallistujille kasvomaskin käyttöä. Sääntömääräiset asiat. klo 10-13 Loimaan tori klo 14-17 Sale Ypäjä SPR:n Alastaron osaston KEVÄTKOKOUS to 3.3.2022 klo 18.00 Tuttujen tuvalla. klo 18.00. 040 571 8620 Ikäihmisten kuntosalikurssi www.loimaa.fi/liikunta HUVITILAISUUKSIA HALUTAAN OSTAA KOKOUKSIA KUNNALLISIA ILMOITUKSIA SEURATOIMINTA Varsinais-Suomen Muistiyhdistys, Loimaan muistikahvila kokoontuu ke 23.2. Autoista romutustodistus. ilm. Lisätietoja: Tarja Mäki, p. Ke 23.2. AA Aleksi Knuutila 050 5812 765 puh. Ryhmän koko 10. TERVETULOA Hallitus LAKIASIOITA Perjantaisin 4.3. Roosa tai Kylli. PRÄ T TÄK IT T ITeemme yhteisen ilmoituskoosteen Loimaalle ja Auranmaalle: LOIMAAN LEHDESSÄ 3.3. klo 9.00 loimaa.fi > Liikunta > Ohjattu liikunta -sivulla. Paikallisen puolella. Ruoka-apuun osallistuminen ei vaadi pitkää perehdytystä tai sitoutumista. Ruoka-avun tarve Suomessa on kasvanut. Paikallisen puolella.. Keilaus jatkuu maanantaisin. Kooste on myös luettavissa molempien lehtien verkkosivuilla. Paikallisen puolella. TOIVEENA on saada samalla uusia vapaaehtoisia mukaan toimintaan. URHEILU Virttaan Nousu Hiihtokoulu jatkuu torstaisin Eräveikkojen majalla klo 18.00. Alastaron Tuttujentupa torstaina 24.2. Loimaan Eloisat Karaokeharjoitukset Kitkonpuistossa to 24.2. klo 18.15 Onnen bingo 360 € Maskisuositus SPR aikoo lisätä ruoka-apua Loimaalla VARSINAIS-SUOMI Suomen Punaisen Ristin tavoitteena on lisätä ruoka-apua sitä tarvitseville ihmisille ja samalla torjua ruokahävikkiä. Maksu Vesihovin kassalle ennen kurssin alkua. Tilavaraukset 1.3. klo 14 15.30. 11 Tiistaina 22. Nyt alkavassa ruokaa ja apua kaikille -hankkeessa halutaan hyödyntää hyviä käytäntöjä ja kokemuksia. soppapäivä. Tervetuloa. Paikallisen puolella. Suomal. Hallitus KALLIOHOVIN TORSTAIBINGO TERVETULOA! JR2 JAHTI 49/2000€ TO 24.2. Puh. Esillä sääntömääräiset asiat. helmikuuta 2022 RAUTAROMU, SEKAPELTI JA AUTOT Noudetaan nopeasti nosturiautolla. Loimaan Eloisat ry. Loimaan Eläkkeensaajat ry. sekä AURANMAAN VIIKKOLEHDESSÄ 4.3. toimija. SAMAAN aikaan syömäkelpoista ylijäämäja hävikkiruokaa heitetään pois kaupoissa ja ravitsemispalveluissa useita kymmeniä miljoonia kiloja vuosittain
Heimolinnassa järjestetyssä tilaisuudessa oli ensikertalaisia mukana kaksi. Tämä tarkoittaa sitä, että Sallila Sähkönsiirto Oy on tehnyt huomattavan määrän verkkoinvestointeja, ja siihen perustuen olisi voinut halutessaan nostaa siirtohintoja ja kerätä asiakkailta vielä tuon alijäämän verran. maaliskuuta ja ottaa vastaan luovuttajia kello 12–17 Heimolinnassa. Sähköverkon pitää kaikesta huolimatta olla toimiva ja turvallinen niissäkin kohteissa, joissa on voimassa oleva sähköliittymä, vaikka sähköä ei kulu. helmikuuta 2022 JATKOA MIELIPIDESIVULTA SÄÄ TÄNÄÄN Lämpötila iltapäivällä ja edellisenä yönä Loimaa Humppila Oripää Punk. maaliskuuta, paikka seurakuntakoti (Kertuntie 5) ja aika kello 14–18. Viime vuoden joulukuussa sähkön pörssihinta nousi paljon aiempia ajanjaksoja korkeammaksi, ja tästä syystä moni sähkön myyntiyhtiö nosti sähkön myyntihintojaan. Veripalvelu saapuu Loimaalle seuraavan kerran perjantaina 18. Luovutustilaisuus pidetään ensi kuussa myös Oripäässä, jossa päivä on keskiviikko 23. Jakeluverkkoyhtiöiden ollessa monopoliasemassa ja niiden riskien ollessa alhaisia, tarkoittaa se alhaista tuottovaatimusta. Iltalehdessä, että ”Viljelijät ovat totaalisessa ahdingossa”. Lisäksi sähköverkon kuormitusta voidaan tasoittaa paremmin, kun kulutus jakautuu eri vuorokauden aikoihin. KIRJOITTAJA pohtii, miksi perusmaksua tarvitaan, ja miksi sitä peritään, vaikka varsinaista sähköä ei kuluteta. Sallilan 59 200 osakkeesta omistavat yritykset ja yhteisöt (pääasiassa sähkön tuottajia) 57 827 osaketta, kotitaloudet 1 332 ja kunnat 41 osaketta. Toisaalta Nokian tulos vuodelta 2021 on 2 775 miljoonaa ja liikevoittoprosentti 12,5. Yksistään Loimaan, Huittisten, Punkalaitumen ja Ypäjän kuntien sähköverkkoon liittyvien asiakkaiden yli viisi miljoonaa ”liian suuret” siirtomaksut vuodessa ovat pois talousalueelta. K-ryhmän hyvän tuloksen taustalla kerrotaan osaksi olevan elintarvikkeiden alkutuottajille maksettavat alhaiset tuotantohinnat. Se, miksi talvipäivän ja -yön hinta on erilainen, perustuu siihen, millaisen tuotteen asiakas on käyttöpaikkaansa valinnut. Tilikaudelta jaettiin osinkoa noin 134 tuhatta euroa, josta valtaosa meni sähkön tuottajille ja kunnat saivat 93 euroa. Olavi Suominen Kaupunginvaltuutettu (kok.) Jakeluverkkoyhtiöiden ollessa monopoliasemassa ja niiden riskien ollessa alhaisia, tarkoittaa se alhaista tuottovaatimusta. Itse olen ostanut sähkön kulutuksen jo yli 20 vuotta muualta, siitä lähtien, kun se on ollut mahdollista, mutta siinäkin laskussa on liikevaihtovero. Tarja Heinonen Toimitusjohtaja, Sallila-yhtiöt Ministereille – ja muillekin – ajateltavaa Tällä hetkellä käy keskustelu kuumana eri energiamuotojen hinnoittelusta. Sähkön siirtomaksujen suuruutta ja sitä kautta saatavaa tuottoa valvotaan siis viranomaisen toimesta. Maatalousministeri Leppä kertoi 16.2. Hän kertoi, että energiakustannukset ovat nousseet yli kipurajan. Esimerkiksi sähkölämmittäjät voivat käyttää halvempaa ajanjaksoa paremmin hyödykseen. Energiavirasto ei määritä mitään erillistä kirjoituksessa mainittua voittoprosenttia, vaan verkosta saatava tuotto lasketaan verkon arvosta viranomaisen valvontamallin edellyttämällä tavalla. Sallila Energia Oy toimii sähkön myyjänä ja on toiminut siinä roolissa pitkäjänteisesti tarjoamalla asiakkailleen kiinteitä hintoja. Mistä sähkön kokonaishinta sitten muodostuu, niin viimeksi tulleen sähkölaskun mukaan osaltani se on seuraavaa. Energiavirasto valvoo vuosittain sähkönsiirrosta saatua tuottoa ja julkaisee myös nettisivuillaan sähköverkkotoiminnasta saatujen tuottojen alija ylijäämät. YKSI, alkutuotannon tuotantokustannuksiin vaikuttava kuluerä, on sähkön hinnoittelu. Siirtohinnoittelu vaikuttaa tietenkin kaikkien, kuten teollisuuden, kaupan ja palveluiden ja yksityistalouksienkin elinkustannuksiin. 12 Tiistaina 22. LUKIJAN KUVA Kauniit huurteiset puut. Hintojen nousut tuntuvat monen ihmisen kukkarossa ja jotkut ovat jopa joutuneet sulkemaan lämmityspatterit. Asiallinen vuoropuhelu sidosryhmien välillä on eräs keino hallita niitä. Mikäli olisi noudatettu energiaviranomaisten toivetta –voittoprosenttia seitsemän – on vuoden 2020 liikevoitto 5,293 miljoonaa liian suuri, siis yhdessä vuodessa. K-ryhmän pääjohtaja Mikko Helander hehkutti muutama viikko sitten historian parasta ryhmittymän tulosta, joka on 775 miljoonaa euroa ja liikevoittoprosentti on 6,9. MUUN MUASSA edellä olevasta johtuen Sallila konsernin taseessa on edellisten tilikausien voittoja yhteensä 53,3 miljoonaa euroa. Siirtolaskussa ”ihmetyttää insinööriä”, miksi talviarkipäivän siirtomaksu on 4,55 snt/kWh ja muun ajan 1,80 snt/kWh. KAARINA ELOMAA. Kuten kaikki muutkin verkkoyhtiöt, Sallila Sähkönsiirto Oy toimii Energiaviranomaisen valvontamallin ohjaamana. TOINEN ihmetyksen aihe on perusmaksu, joka on vuodessa yli 380 euroa, vaikka ei kuluttaisi Watin Wattia, vain siitä, että kaapeli on seinässä kiinni. Suosittelen tutustumaan Energiaviraston julkaisuihin, joita löytyy Energiaviraston nettisivuilta, ja joiden kautta asiatietoisuutta voi lisätä. ON HYVÄ vielä huomioida, että sähkön myynti ja sen hinta sekä sähkön siirto ja sen hinta ovat eri asioita, joita ei pidä sekoittaa. helmikuuta. Sähkön myynnin voi todellakin kilpailuttaa aivan, kuten kirjoittajakin on tehnyt. Toimimme asiakkaiden puolella sähkömarkkinoilla ja autamme mielellämme oikean tuotteen valinnassa. Sallila Sähkönsiirto on vuosikertomuksien mukaan tehnyt vallan muuta tuottoa, kuin mitä viranomaiset ovat edellyttäneet. Monien tuottajien energiakustannukset ovat nousseet yli kipurajan. Erityisesti spot-hinnalla, eli pörssihinnalla, sähkönsä ostavat asiakkaat ovat olleet ahdingossa korkeiden pörssihintojen takia. K-ryhmän tulos on hyvä ja Nokian jo erinomainen. Energiamarkkinoilla kuten kaikkialla muuallakin on meneillään ja vielä tuloillaankin runsaasti muutoksia, joiden kaikkia vaikutuksia ei täysin kyetä arvioimaan. Sähkölaskuissa on veroa 38,4 prosenttia, siirron osuus on 30,5 prosenttia, mukaan lukien perusmaksu, ja kulutusmaksu 31,1 prosenttia. Tämä vaatimus on laissa ja sähköturvallisuusmääräyksissä kirjattu, ja edellyttää sähköverkkoyhtiöltä valvontaa, korjauksia ja investointeja. Eihän sähkön virtaus kaapeleissa voi olla kalliimpaa päivällä kuin yöllä! Sähkön tuottamisessa se olisi ymmärrettävää. Monelle paljon sähköä käyttävälle kaksiaikainen hinnoittelu on edullisempi. Loimaan, Huittisten, Punkalaitumen ja Ypäjän alueella sähkön siirrosta vastaa Sallila Sähkönsiirto. Itsekin yrityselämässä mukana olleena, pidän edellä olevia sähkön siirrosta kerättyjä voittoja melkein ”ryöstönä”. KAIKKI EDELLÄ kerrotut numerotiedot olen kerännyt julkisista julkaisuista ja toivoisinkin, että eri ministeriöt huomioisivat osaltaan toisten hädän ja korjaisivat epäoikeudenmukaisuuksia. Verkkoon tehdään investointeja, jotta lain asettama sähköntoimitusvarmuus täyttyy, ja jotta sähköverkko olisi mahdollisimman laadukas ja turvallinen kaikille sähkön käyttäjille yhteiskunnan sähköistyessä enenevässä määrin. Autamme mielellämme oikean tuotteen valinnassa. Vampula Ypäjä Tulevien päivien sääennuste ORIPÄÄ LOIMAA YPÄJÄ HUMPPILA PUNKALAIDUN VAMPULA ?14 ?4 ?14 ?3 ?14 ?3 ?14 ?4 Ke -7 / -8 / -6 / -7 / -6 / -8 / To +2 / +2 / +2 / +2 / +2 / +2 / Pe +1 / +1 / +1 / +1 / +1 / +1 / -14 -14 -14 -14 -14 -14 -0 -0 -0 -0 -0 -0 +1 +1 +1 +1 +1 +1 Vastaus Olavi Suomisen yllä olevaan mielipidekirjoitukseen Kiitokset Olavi Suomiselle kirjoituksesta ja energia-alan esiin tuomisesta sekä Loimaan Lehdelle mahdollisuudesta kirjoittaa vastaus. Valvovien viranomaisten, Työja elinkeinoministeriön, mukaan kohtuullinen voittoprosentti on noin seitsemän prosenttia. Näin toimien Sallila Energia Oy on ottanut hintavaihteluriskit itselleen. Tämä yhdistettynä joulukuun huomattavasti normaalia kylmempään lämpötilaan on aiheuttanut asiakkaille poikkeuksellisen suuria laskuja. ”” 69 luovutti verta Loimaalla LOIMAA Verenluovutus sai liikkeelle 69 luovuttajaa 17. Vähän sähköä käyttäville yleisajan hinnoittelu on usein edullisin. Vuosien 2017–2020 yhteenlaskettu sähkönsiirron liikevaihto oli 57,916 miljoonaa, liikevoitto 24,395 ja liikevoittoprosentti 42,1. Vähän taustaa asioille. Kirjoittaja on oikeassa siinä, että energia ja sen hinta on todellakin ollut kuuma puheenaihe hyvinkin pitkään. Miksi näin. Asiakkaan päätettävissä on, minkä tuotteen hän valitsee. Vuonna 2020 oli liikevaihto 14,499 miljoonaa, liikevoitto 5,937 ja liikevoittoprosentti 40,9. Valtionvarainministeriö kerää energiaveroa kilowattituntia kohden, energiaverolle lasketaan liikevaihtovero, kuten myös perusmaksulle ja sähkön siirrolle. Ei voi syyttää yksistään elintarviketeollisuutta ja keskusliikkeitä, vaan alkutuotantoon tarpeellisen sähköenergian hinnoittelulla on myös vaikutusta tuottajien talouteen. Kirjoittajan viittaaman tilinpäätöksen vuotena Sallila Sähkönsiirto Oy oli 10,5 miljoonaa euroa alijäämäinen ja on alijäämäinen edelleen