Kaupungin kesätyöarvonnan kautta kioskille valikoitui viisi myyjää. Tuotevalikoima koostuu jatkossakin henkilönostimista, vaikka niin sanottu ”propelliryhmä” (neljän hengen ”Pelle Peloton” ryhmä) on välillä uusiakin tuotteita miettinyt. MAIJA PALOPOSKI Loimaa/Hirvikoski Anu Salo – Meillä on kotona yli satavuotias omenapuu. Tempauksella otettiin kantaa luonnon monimuotoisuuden puolesta ja turvattiin osaltaan vihreää tulevaisuutta – kestävän kehityksen periaatteella yli satavuotiaita puita mahtuu maapallolle varmasti lisää. alv. Tänä vuonna odotetaan jo 50 prosentin kasvua. Yhtiön liikevaihto laski viime vuonna 71 prosenttia edelliseen vuoteen verrattuna. KIRJOITTAJAVIERAS LAUANTAI 22.5. KARI NUMMILA Juha Raikkonen ja Leevi Ahonen olivat ylioppilastuloksiinsa tyytyväisiä. Tongasta Loimaan kautta Samoalle saakka. Sivu 7 Maapallo vihreämmäksi vihreämmäksi Ida Hongisto ihasteli Hirvikosken koulun pihaan istutettuja koristeomenapuita, jotka kukkivat keväällä ja tuottavat syksyksi koristeellisen sadon. Eilinen päivä oli koko maapallon laajuinen puunistutuspäivä, sillä uutta vihreää pantiin kasvamaan 150 maassa, niiden tuhansissa kouluissa. Sivu 6 Rohkeita energiaratkaisuja Normaalisään paluu +21 Melliläjärven rantakioski aukeaa jälleen kesäkuussa. Sivu 5 Dinolift kasvaa Itsekulkeva, tela-alustainen mallisto on uusinta uutta Dinoliftin tuotannossa. Sen yllyttämänä on puita istutettu jo kymmenen vuoden ajan eri puolilla maailmaa ja annettu samalla näyttöä siitä, että toden totta, hyvinvoiva ympäristö on meidän yhteinen asiamme. Myyjät toivovat aurinkoista ja lämmintä kesää, eivätkä usko ennustajien puheisiin, että kesästä tulisi viileä. Hän rakentaisi vahvan biokaasulaitosten, pellettija hakevoimaloiden ja puusähkölaitosten verkon. Sivu 10 Timo Kauniston mielestä nyt tarvitaan rohkeita, hajautettuja energiaratkaisuja. vuosikerta P 1 D Nro 57 Irtonumeron hinta 1,00 € sis. ANU SALO Loimaalainen henkilönostinyritys Dinolift Oy kasvaa kahdellakin tavalla: tela-alustaiset nostimet ovat uusi, odotettu aluevaltaus. Myyjät vastaavat kioskin toiminnasta ja siivoamisesta sekä yleisestä järjestyksestä rannalla. Sivu 8 Kesätyö rannalla Emilia Kivistö ja Karri Kauppila (edessä) sekä Joel Nurmi ja Riia Kataja pitävät huolta rannan siisteydestä. Kaiken tämän istuttamisen takana on Suomesta alkunsa saanut ENO-verkkokoulu, joka toimii internetissä. Lämpötila laskee hellelukemista peräti kymmenellä asteella. Sivu 9. Loimaan talousalueen paikallislehti • 96. 2010 Viime päivinä on ollut poikkeuksellisen lämmintä, mutta nyt helle joutuu väistymään ja jo huomenna palataan ajankohtaan nähden normaaliin säähän. Siihen tulee edelleen omenoita, Hirvikosken koulun oppilas Ida Hongisto kertoi, kun koulussa valmistauduttiin istuttamaan koristeomenapuun taimia maahan
Muista panostaa tarinan kerrontaan, sillä nyt etsitään nimenomaan kertojalahjakkuuksia! Äänitetyn tarinan pituus saa olla korkeintaan 5 minuuttia. Tilaukset: tilaukset@loimaanlehti.. 68:5–11 Lasten ja nuorten tarinankerrontakilpailuun, Stooriskabaan, voi osallistua vielä parin viikon ajan. Loppukilpailu käydään 4.9. (Gal. Minun Isäni rakastaa häntä, ja me tulemme hänen luokseen ja jäämme asumaan hänen luokseen. 14: 23 24.5. Sarka-museossa Loimaalla, jossa kilpailijat esittävät tarinansa yleisön ja tuomariston edessä. Tämä puolustaja on Totuuden Henki. Joku toinen kukkien väriloiston pihamaan kaunistuksena. Hyvä siemen tuottaa hyvän sadon. 2 Lauantaina 22. Tarinoiden tulee olla perillä viimeistään 4.6. 050 353 7065 / (02) 762 2965 Tiesitkö että Loimaan Lehden voi tilata myös kasetille luettuna. Siunatkoon Jumala kaiken hyvän kylvön! Mikko Paukku Tule, Pyhä Henki! Ps. Siemenet kätketään multaan. Kirjoita kuvan taakse haluamasi onnitteluteksti ja kuvan palautusosoite Maksimimerkkimäärä 140. Jumalakin on kylväjä. Tässä pätee kuitenkin sana:”toinen kylvää, toinen korjaa sadon”. Lausut sanan, kylvät siemenen. Alkukarsintojen perusteella valitaan, osallistujien määrästä riippuen, semifinaaleihin 10 tarinaa/sarja tai suoraan loppukilpailuun neljä tarinaa/sarja. Tuukka, Touko Aurinko nousee tänään Loimaalla kello 4.28. Elämä on myös kylvämistä. Toimitussihteerit: Sampsa Hakala, Tiina Naula. Painopaikka: Allatum Oy. Jokaisen sarjan voittaja saa palkinnoksi miniläppärin. Jos joku rakastaa minua, hän noudattaa minun sanaani. On rukoiltava. Konttori ja toimitus avoinna ma-pe klo 9-16. kakusta jo kahdeksan kynttilää!! Onnittelut! Iida, Elias, äiti ja isi, sekä mummu ja pappa. Kilpailun järjestävät Studio Tulitähti ja Tarvasjoen nuorisoseura. Onnea! Yhden palstan kuva teksteineen maksaa 10 e, kahden palstan 20 e. AJANTIETO: NIMIPÄIVÄT: SANOMALEHTIEN LIITON JÄSEN ISSN 0358-9161 Jakeluhäiriöt: Puh. Sarjoja on kolme: 9–11-vuotiaat, 12–15-vuotiaat ja 16–19-vuotiaat. jo 2 vuotta. Hän kylvää ja odottaa, että meissä kasvaisi hyvä sato: ”rakkaus, ilo, rauha, kärsivällisyys, ystävällisyys, hyvyys, uskollisuus, lempeys ja itsehillintä”. Paljon onnea 8-vuotiaalle Neealle! Toivottaa kotiväki. Joh. Kuvat julkaistaan lähettäjän vastuulla. Toimitusjohtaja Kirsti Kirjonen puh. Joh. Stooriskabaan voivat osallistua kaikki Loimaan seutukunnan alueella asuvat lapset ja nuoret iältään 9–19 vuotta. Tilaushinnat: Määräaikainen 12 kk 104 6 kk 61 4 kk 46 Kestotilaus: Lask.jakso 12 kk 97 6 kk 49,50 4 kk 34 Irtonumero 1 Ulkomaantilaukset: tilaushinnan lisäksi peritään voimassa oleva postimaksu. toukokuuta 2010 TÄNÄÄN 22.5. Suorita maksu lehden tilille 523900-13137. Palininkatu 2, Loimaa,P. Kustantaja: Priimus Media Oy. Ilmoitushinnat: Ennen tekstiä 2,09 /pmm 3-sivu 2,09 /pmm Tekstissä 1,95 /pmm Tekstin jälkeen 1,68 /pmm Takasivulla 2,07 /pmm Etusivulla (modulikoot) 3,44 /pmm Kuolinja kiitosilmoitukset, kunnalliset ja kirkolliset ilmoitukset, heng.kokoukset 1,68 /pmm Määräpaikkakorotus 0,06 /pmm Värikorotus yhdestä lisäväristä 0,07 /pmm Hinnat sisältävät arvonlisäveron 22%. (Ps. Tarinan äänittämiseen voi käyttää myös uudempaa tekniikkaa eli tallenna se mp3-tiedostoksi ja mailaa osoitteeseen stooriskaba@studiotulitahti.fi. Kuvan voi myös tuoda ja maksaa lehden konttoriin, os. Monilla paikkakunnilla oli tapana käydä kulkueena papin johdolla pellolta toiselle ja rukoilla yhteisesti sadon puolesta ja siunata touko. Toivo sydämessä. (02) 770 2204 Sähköposti: toimitus@loimaanlehti.. Tarinan postitusosoite on Stooriskaba, Poste Restante, 21450 Tarvasjoki. Lyydia, Lyyli. Onnittelut ehtivät saman viikon lauantain lehteen, kun ne tuodaan viimeistään torstaina. johdosta. Kylvöt siunataan Kysy lisää: Irja Arponen p. 7 e/vuosi. Ilmestyy tiistaisin, torstaisin ja lauantaisin. Kartanomäenkatu 4, PL 2, 32201 Loimaa Puh. Onnea 10-vuotiaalle Ellalle. 0200 72822 (mpm/pvm) arkisin klo 6.00-16.00 viikonloppuisin klo 6.00-12.00. Toivoo äiti, sisko ja veli perheineen. Pese se, mikä saastainen on, kastele se, mikä kuiva on, paranna, mikä haavoitettu on, pehmitä, mikä kova on, lämmitä, mikä kylmä on!” Ja sitten odotetaan. VUOTTA 59 PÄIVÄN SANA 22.5. Loimaan Lehti PL 2, 32201 Loimaa tai sähköpostilla ilmoitukset@loimaanlehti.fi . 14: 26 SYNTYNEITÄ PALJON ONNEA VAAN Nana se täytti 19.5. Ojennat auttavan käden, kylvät siemenen. Setä ja täti Annisista. Vastuu ilmoituksista: Lehden suurin vastuu ilmoituksen julkaisemisessa sattuneesta virheestä on ilmoituksen hinta ja muihin lehtiin toimitetusta aineistosta sen valmistusarvo. Tuomaristossa istuu ainakin vuoden 2009 Finlandia Junior voittaja, kirjailija Mari Kujanpää. www.loimaanlehti.. T: kotiväki. Yksi näkee toiveissaan tuulessa lainehtivan viljapellon ja auringossa kypsyvät tähkät. Vastaus tulee aikanaan niinkuin psalmissa lauletaan: ”Sinä, Jumala, annat runsaat sateet, nääntyneen maasi sinä saat jälleen kukoistamaan. Vaikka vanhan helluntairukouksen sanoin: ”Tule, Pyhä Henki, laskeudu taivaasta alas meidän sydämissämme Kristusta kirkastamaan. Toimittajat: Sari Keskitalo, Kari Nummila, Anu Salo, Marika Timonen. Helluntaipäivän iltana maatalousmuseolla näytepellon käsin kylvämisen ja kappalainen Aimo Rikalan kylvön siunauksen lisäksi ohjelmassa on MTK-Loimaan Seudun puheenjohtajan Pekka Ahokkaan tervehdyssanat, museonjohtajan Teppo Viholan puhe kylvön merkityksestä entisaikaan ja Loimaan 4H-yhdistyksen maatalousaiheinen tietovisa. 14: 16-17 23.5. Lähetä kuva postitse os. Puolustaja, Pyhä Henki, jonka Isä minun nimessäni lähettää, opettaa teille kaiken ja palauttaa mieleenne kaiken, mitä olen teille puhunut. Sato kypsyy ajallaan. Nyt odotetaan ja toivotaan siunaavaa sadetta. Emilia neiti Virttaalla puhaltaa 26.5. KUOLLEITA Onnittelut pikkumiähestä Pavelle, Latelle ja isosiskoille Oonalle, Pinjalle ja Inkalle. On odotettava. Ilmoitusmyynti: Myyntipäällikkö Veli-Matti Knuuti (02) 588 8020, 0500 324 939 Myyntineuvottelija Liisa Kivinen (02) 588 8021 Myyntineuvottelija Päivi Alm-Huhti (02) 588 8022 Ilmoitusvalmistus Eija Kärkäs (02) 588 8028 Tilaustenhoitajat Tarja Säteri, Maarit Saarinen (02) 588 8088 Ilmoitusten jättöajat: Ilmoitusaineisto on toimitettava lehden konttoriin kunkin numeron ilmestymistä edeltävänä päivänä klo 12.00 mennessä. Lähetät hymyn, kylvät siemenen. Siemen on Jumalan sana. Paljon onnea ihanalle mussukalle! T: äiti, iskä, Jami, Mimmi, mummi ja pappa. Päiville paljon onnea 26.5. Hinta sisältää arvonlisäveron. Ohjelman jälkeen museolla on Loimaan-Metsämaan maaja kotitalousnaisten järjestämä kahvitarjoilu. Se ei ollut vain kunkin talon omien peltojen siunausta, vaan yhteinen toimitus, jossa kylän tai pitäjän kaikki pellot siunattiin yhteisesti. Juho juhlii tänään kas, olet kaksivuotias! Onnea aurinkoiselle hymysuulle! T: Minttu, Eerika, Lauri & Teija, mammu & pappa ym. Paikalla on myös MTK-Varsinais-Suomen liiton toiminnanjohtaja Paavo Myllymäki. Stooriskaba etsii kertojia MTK-Loimaan Seutu, MTKMellilä ja Suomen maatalousmuseo Sarka järjestävät kylvön siunaustilaisuuden maatalousmuseolla sunnuntaina. Hemminki, Hemmo 23.5. (02) 588 8000, telefax (02) 763 1233. Minä käännyn Isän puoleen, ja hän antaa teille toisen puolustajan, joka on kanssanne ikuisesti. Toimitus: Päätoimittaja Kati Uusitalo (02) 588 8030, 050 555 7526. 0207 909 263 www.loimaankivi.fi, kivi@loimaankivi.fi K I V I C E N T E R Palvelemme ma pe 9.00 17.00 tai sopimuksen mukaan POIKA 10.5.2010 3955 g 53,5 cm Jenni Lundelin ja Pekka Markula ja isosisko Aada POIKA 11.5.2010 3510 g 51 cm Pauliina Ovaska ja Lauri Uusitalo ja isosiskot Oona, Pinja ja Inka TYTTÖ 8.5.2010 2940 g 47 cm Geraldine Gschossmann ja Marko Romppanen POIKA 15.5.2010 3490 g 52 cm Sari Järvinen ja Pekka Lahti ja isosisko Iida HARTAUSKIRJOITUS Kevät on kylvön aikaa. Aurinko laskee kello 22.23. Kartanomäenkatu 4. Nyt kannattaa siis tarttua kynään ja kirjoittaa hyvä tarina, äänittää se vaikkapa vanhalle c-kasetille ja pistää postiin. Ilmoitukset: ilmoitukset@loimaanlehti.. Sen laadusta ja määrästä ei ole tietoa. Viime vuosina on uudelleen yleistynyt vanha tapa kokoontua keväällä siunaamaan kylvötyö. Kylvön siunaustilaisuus maatalousmuseolla Loimaalla su 23.5.klo 18 alkaen. Helluntaipäivä 24.5. (4 riviä). Se on odotusten ja toivon aikaa. 5:22–23). 68:10–11). Sinun väkesi elää siellä, hyvyydessäsi sinä huolehdit köyhistä, Jumala. Joh
Loimaa liittyy myös Lapuan liikkeen aikana tapahtuneisiin kolmeen selvittämättömään mielipidemurhaan, jotka oletettavasti pohjautuivat sodan jälkeiseen luokkajakoon ja sen synnyttämiin kaunoihin. Osa asioista on niin arkaluontoisia, etteivät henkilöt esiinny kirjassani omilla nimillään. Katsojiakin tämä suosii paremmin. Yhdessä joukkueessa on neljästä kuuteen osallistujaa. Osa kuvataidekilpailun parhaista piirtäjistä ehti paikalle palkitsemistilaisuuteen. Kääntöjä Loimijokisoudussa on kaksi. Sarja 10–14-vuotiaat: 1) Kalle Heinonen Opintien koulu, 2) Jenna Laaksovirta Hirvikosken koulu, 3) Camilla Nyman Niinijoen koulu. Soutua on jo viime vuonna uudistettu siten, että enää lähtö ei ala Jokioisilta, vaan nyt soutu tapahtuu Ypäjän omien siltojen välisenä Kurjensillalta aloittaen. Teos on hänen toinen kirjansa, joka liittyy vuoden 1918 sodan tapahtumiin. Hänen kilpailutyönsä Hätähuuto kuvaa ilmastonmuutosta ja sen erityisesti jääkarhuille aiheuttamaa uhkaa. Vasta nyt ihmiset ovat valmiita avaamaan kaappinsa ja olen saanut paljon yhteydenottoja. Forssan ja Loimaan seudut Tiina Naula Orpojen vuosi on jokioislaisen Unto Kiiskisen kirjoittama tuore kirja vuoden 1918 sodan jälkiseurauksista. Osuuksiakin oli ennen viisi, mutta nyt enää kolme, joten soutu ei enää ole niin raskas, Jouko Käkönen Ypäjän LC:stä kertoo. Valtakunnallisessakin kilpailussa menestynyt Maria Heikkilä osallistui 15–18-vuotiaiden sarjaan. Kunkin sarjan voittajatyö lähetettiin valtakunnalliseen kilpailuun, josta on luvassa Loimaalle menestystä, sillä Opintien koulun kahdeksasluokkalainen Maria Heikkilä on kutsuttu 26.5. Luovuta. Tavoitteena on ollut kirjoittaa aikaisemmin tuntemattomista tapahtumista todenmukaisesti ja puolueettomasti, Kiiskinen kertoo. – Ei sen kummemmin olla treenattu, enemmänkin nestettä ollaan tankattu. Nykyinen systeemi on kyllä edellistä parempi, sillä aiemmin oli vaikeaa saada porukkaa kasaan kymmenen hengen joukkueeseen. Loimijokisoutu on jaettu kahteen osuuteen. TIINA NAULA. Maksuton luovuttajainfo 0800 5801. kerran. Tervetuloa! Potilaat tarvitsevat joka arkipäivä yli 1000 verenluovuttajan apua. Miehet ovat aiemminkin osallistuneet kisaan. Maria harrastaa piirtämistä jonkin verran myös kotona, ja hänen mieluisin aiheensa on luonto. Ilmasto innosti koululaiset piirtämään Maria Heikkilälle valtakunnallinen palkinto Orpojen vuosi kertoo sodan 1918 seurauksista – Kirjani kannessa on kuva Jokioisten hautausmaan läheisyydestä, jonne vein omenapuun kukkia sairaan pojan teloituspaikalle 91. vuosipäivänä 28.5.2009, Unto Kiiskinen kertoo. kerran, ja aiheena oli tällä kertaa Meillä on oma kuvamme ilmastosta! Loimaalla kilpailu on järjestetty jo ainakin yli 20 kertaa, ja nyt mukana oli 11 alueen koulua. Tunnen sääliä kärsineitä ja erityisesti teloitettuja lapsia kohtaan, Kiiskinen sanoo. Sijoittuneet saivat joko kultaisen, hopeisen tai pronssisen hevosenkengän. .veri alvelu. – Ilmastonmuutos huolestuttaa, ja siitä on puhuttu koulussa aika paljon, Maria kertoi. Helsingissä pidettävään valtakunnalliseen palkintojenjakotilaisuuteen. klo 13–18 Heimolinnassa, Väinämöisenkatu 2. Loimaan alueen koulujen parhaat piirtäjät palkittiin tiistaina. Tänä vuonna kisassa olivat mukana Ypäjän, Loimaan, Someron, Koski Tl:n ja Tammelan LC-joukkueet. Kilpailussa oli kolme sarjaa, ja kilpailutöitä palautettiin yhteensä noin 800. Sarja 15–18-vuotiaat: 1) Maria Heikkilä Opintien koulu, 2) Laura Korte Alastaron yläaste, 3) Hilma Mäkitalo Opintien koulu. Arvosteluraadin muodostivat tänä vuonna Pirkko Siivonen ja Heini-Sisko Borra. Tulokset: Kilpailu: 1) LC Ypäjä, 2) LC Tammela, 3) LC Somero, 4) Loimaa Joet, 5) LC Koski Tl. Loimaan seutu Tiina Naula Ilmasto ja huoli sen tulevaisuudesta innostivat koululaiset piirtämään Osuuspankkien lasten ja nuorten kuvataidekilpailussa. Soudun voitti LC Ypäjä ajalla 26.43, ja joukkueessa olivat mukana Miika Hollo, Juha Varhi, Marko Virtanen, Juha Mäenpää, Kari Leppälahti ja Tommi Sirén. Vaihdossa vuoroaan odotelleet Ypäjän joukkueen Kari Leppälahti ja Tommi Sirén kertoivat, että oma soutu ei heitä jännitä. Mukana olivat (takana vas.) Jenna Laaksovirta, Camilla Nyman, Maria Heikkilä, Laura Korte, (edessä vas.) Einari Veijola ja Janette Koenkytö. TIINA NAULA Loimijokisoudussa vaihto aiheutti ruuhkaa. Alastaron, Loimaan Seudun, Mellilän Seudun, Metsämaan ja Niinijoen Osuuspankit palkitsivat kunkin sarjan kolme parasta työtä. Kirja pohjautuu myös ihmisten kertomuksiin, perimätietoon, päiväkirjamerkintöihin ja muihin muistiinpanoihin, joita on usein säilytelty salaa vuosikymmeniä. – Matka oli ennen kymmenen kilometriä, nyt se on vain kolmannes siitä. Ensin soudetaan yritysten haastekisa ja sitten on varsinainen kilpailu. – Kirkkoherran rooli oli erittäin monilukuisiin teloituksiin yllyttäjänä merkittävä Humppilan pitäjässä ja ehkä jopa ainoalaatuinen Suomessa. Kirjassa tuodaan esille Humppilan suojeluskunnan esikunnan kuulustelupöytäkirjat, jotka ovat uusi asiakirjalöytö. – Kirja on voimakkaasti dokumenttipohjainen kuvaus. Suuri osa kirjan tapahtumista sijoittuu Lounais-Hämeeseen, mutta osa niistä liittyy myös Loimaaseen. Ota virallinen henkilötodistus mukaan. toukokuuta 2010 3 LUOVUTA & OJENNA KÄTESI. Haastekisa: 1) Ypäjä System, 2) Loimijoki Golf, 3) Hevosopisto 1, 4) Ypäjän kunta, 5) Hevosopisto 2. Oletko aina halunnut olla hyödyksi. – Dokumentteja on ollut paljon tallessa, mutta niitä ei ole pelon tai häpeän takia näytetty. Lauantaina 22. MAIJA PALOPOSKI Ypäjä Maija Paloposki Ypäjän Lions Clubin perinteinen Loimijokisoutu järjestettiin tiistaina 34. Kiiskinen on käyttänyt lähteinä muun muassa vanhoja asiakirjoja, joista osa on löytynyt aivan äskettäin. Tulokset: Sarja 6–9-vuotiaat: 1) Janette Koenkytö Vesikosken koulu, 2) Einari Veijola Kirkonkylän koulu, Alastaro, 3) Linda Pyykkö Niinijoen koulu. Kaunis sää helli Loimijokisoutua Enää lähtö ei ala Jokioisilta, vaan nyt soutu tapahtuu Ypäjän omien siltojen välisenä Kurjensillalta aloittaen. Kansainvälinen kuvataidekilpailu järjestettiin Suomessa jo 34. Verenluovutus Loimaalla maanantaina 24.5. – Kirjani tarkoituksena on sydänten pehmittäminen, ja halusin kertoa rehellisesti niin hyvistä kuin huonoistakin kohtaloista. Orpojen vuosi on Kiiskisen omakustanne, ja hän ottanut itse kirjassa olevat valokuvat. Kirjassa kerrotaan myös esimerkiksi Jokioisten nykyisen hautausmaan vieressä teloitetuista, joiden joukossa oli myös loimaalaisia, ypäjäläisiä ja humppilalaisia
kemiallisen tehostuksen laitosta on jo useampia kuukausia yritetty saada toimimaan mutta koska vedenpuhdistuskemikaalin hiutaloittamaa ainesta ei laskeuteta pohjaan eikä nostateta pintaan eli ei poisteta ollenkaan, prosessi on toivotonta saada toimimaan. Uutisista kuultua: opettaja solvasi – sai sakot. Ei näköjään raskita mainostaa Loimaan Lehdessä kun kopeissa! VUOTTA 59 PÄIVÄN MIETE: ESKO Loimaan Lehdessä 18.5. Jospa miettisimme tänään, miten itse kukin teemme tulevaisuutta – se olisi jo historiaa! KU Czesc! Hei! – Przepraszam, jak sié masz. KAUPUNKI osoittautui mukavaksi paikaksi: katunäkymät viehkeiksi, olut mallasjuoman makuiseksi ja ruoka-annokset miehenmittaisiksi. Sakkimme alkoi arvella, että hotellivirkailijalla oli yliluonnollisia kykyjä. Altaitten käyttö on Turun HAO:n kieltämä 12.1.2010 eikä pelkästään sadetustakaan voida käyttää ympäristöluvan lupamääräysten mukaan. Loimaa ei tule myöntämään TSV Oy:n hakemaa suunnittelutarveratkaisua eikä KHO ehkä edes nopeuta päätöksentekoa TSV Oy:n valittaessa Turun HAO:n päätöksestä. Kiistämätön tosiasia on, että uimalampi Alastaron taajamaan olisì ollut moninkertaisen joukon ilo. Kari Nummila oli haastatellut TSV Oy:n Valtosta ja Artimoa tekopohjavesihankkeen vaiheesta. Määkin oon menossa Murinaan kuunteleen Juicen biisejä! Takamettän Marilyni . Hän näytti hämmästyneeltä ja päästi huvittuneisuutta ilmentäneen äännähdyksen, joka oli (palveluammatin standardisoimislautakunnan ohjeiden mukaan) räkänaurun rankasti editoitu versio. Naapuri . Ja mikä onkaan KHO:n päätös. Elbert Hubbard MIELIPITEET Päätoimittaja Kati Uusitalo kati.uusitalo@loimaanlehti.fi TOIMITTAJALTA LUKIJOILTA Tulevaisuus kasvamaan Koululaiset istuttivat puita eilisen aikana ympäri maapallon 150 maassa. – Dziékujé, dobrze/W porzadku. Mies tervehti meitä tympääntynein ilmein heti hissinovien avauduttua. Telentekijöitä vähemmän rykelmäämme jäi ikävöimäään huoneistohotellin vastaanottovirkailija, joka jo ensinäkemältä näytti potentiaaliselta kandidaatilta Puolan rasittunein ilme -kisaan. Hyvä K.M. Pistäydyin kaupungissa neljän yön verran lähes 30 hengen polttariporukassa, jota matkapuhelinperaattorit jäivät kaipaamaan. Puita istuttamalla haluttiin kiinnittää huomiota luonnon monimuotoisuuteen ja hyvinvointiin sekä luontomme tulevaisuuden turvaamiseen. Suupielet nykien hän sitten sai kysyttyä, täydellisellä englannilla, että haluaakohan herra mahdollisesti oluen. Kun se valtuuston päätöksellä on koko kunnan uimapaikka. Muissa kirkoissa on kyllä vaihtelua. Ei ilmennyt kirjoituksesta, että Huittisten Takkulan laitos on tahallaan suunniteltu väärin eikä se toimi. Vielä TSV Oy sinnittelee hengissä. Todella rasittavaa! . Ihmisystävällisen Oripään vanhainkodin vanhukset haluavat ulkoilupihan! Halli kallis, piha halpa . Hannes Heikkilä dipl.ins. – Mistä se tiesi, että me olemme tulossa. – Anteeksi, mitä kuuluu. Kyttääjät niin kaupoissa kuin kauppojen ulkopuolellakin, häpeäisitte. 7) todetaan, se on merkki tulevaisuuteen uskomisesta. Voidaan vain ihmetellä, kuinka aiemmin tunnettu alan insinööritoimisto menee tekemään tuollaiset suunnitelmat ja TSV Oy menee rakentamaan toimimattoman laitoksen, mikä oli ennestään jo tiedossa! Menihän siihenkin toista miljoonaa euroa turkulaisten lainarahaa hukkaan! Koska Takkulan laitos ei toimi, sen ei-puhdistamaa vettäkään ei voida johtaa Virttaalle imeytykseen. Sen täytyy olla meedio, eräs meistä hämmästyi. Roaming-maksut ropisivat, kun lauma kommunikoi kunnollisuuttaan kotijoukoille tai soitteli selvitelläkseen sijaintejaan tuossa monikatuisessa kaupungissa. Tasapuolisuus . – Kiitos, hyvää. Brax joutui kertomaan vastauksessaan asian niin kuin se on eli EU-direktiivejä on Suomessakin noudatettava! Yleisellä tasolla TSV Oy teettää urakoitsijoilla ison putken näyttävää asennusta pääosin Pöytyän ja Auran kunnissa tällä hetkellä. Sen pihan reunassa nyt kasvavat koristeomenapuut muistuttavat paitsi koululaisia, myös meitä muita luonnon arvostamisesta. 4 Lauantaina 22. Eihän näitä muita opi edes tuntemaan kun eivät käy täällä. Terveisiä Puolan Gdanskista. Kymmenet valkolakin parin viikon päästä päähänsä painavat nuoret ovat rakentaneet tulevaisuuttaan vuosien ajan, ja nyt yksi kerros on valmis. Sen ns. Nyt jokusilla kulttuurialan opettajilla peiliin katsomisen paikka. Taisto Levo . Mikä määrä tulevaisuutta onkaan taas vuodessa tehty niin peruskouluissa, lukioissa kuin ammattioppilaitoksissa, erilaisista yrityksistä puhumattakaan. Juurikkala teki kirjallisen kysymyksen eduskunnassa hallitukselle, oikeusministeri T. Nyt kun kansanedustaja T. Keskinäisen viestinnän tarpeellisuutta ja tasoa kuvastaa hyvin se, että eräs tasapuolisuuden vuoksi keskinäistä kunnioitusta nauttiva ryväksen jäsen kertoi viettäneensä suosikkikapakassaan vain yhden yön, sen keskiviikon ja sunnuntain välisen. – Jedno piwo poproszé, yritin tilausta eräässä kapakassa ja lausuin sen pänttäysperiaatteella opitun mukaisesti eli jedno peevo pohprosheh. Sampsa Hakala sampsa.hakala@loimaanlehti.fi KOPIT . Brax vastasi siihen 17.5. Ne kirjoitetaan konsonantin edessä ja sanan lopussa akuutilla aksentilla varustettuina, mutta vokaalien edessä liudennus ilmaistaan kirjoittamalla aksentittoman konsonanttimerkin ja vokaalikirjaimen väliin i-kirjain, joka on pelkkä liudennusmerkki. Episodi kävi ymmärrettäväksi, kun kysyin kielestä hyvältä ystävältäni Wiki Pedialta. Kyllähän sellaisesta joukkiosta ääntä lähtee, vaikka se pesisi vain hampaitaan yhtäaikaa. Eivätkö seurakunnan työntekijät vaivaudu tulemaan Alastarolle vai miksi täällä on melkein aina samat ihmiset. Paskan ajossa oli asiallinen kone ja rauhallinen ammattimies ajamassa. Vaihtelunhaluinen . Muutoin T. Vaikka hankkeen mainitaan olevan loppusuoralla, TSV Oy:llä on paljon ongelmia hankkeen saattamiseksi haluamaansa maaliin. Jos huomista ei olisi tulossa, ei tarvitsisi laittaa puita kasvamaan, eikä muutenkaan tehdä mitään. Ehkä putki saadaan valmiiksi Turkuun vuoden loppuun mennessä – ja pitämän liitoksistaan, vaikka Huittinen–Vampula -välillä oli suuria vaikeuksia ja ilmeni maastotulvia putken sylkiessä miljoonia vesilitroja maastoon. Heureka! Chcé poznaç interesujàcà kobieté (haluaisin tavata mielenkiintoisen naisen), saattoi eräskin rykelmämme täysin vapaista miehistä mietiskellä, mutta sai tuskastuneena öngellettyä vain rallienglannilla, että one beer. Selvisi, että puolan ääntämisessä vaikeinta ulkomaalaiselle lienevät voimakkaasti palatalisoituneet konsonantit. Huoneet olivat hissimatkan päässä vastaanottotiskistä, ja yhtenä jo yöksi kääntymässä olleena iltana 37 prosenttia porukastamme ahtautui hissiin ja viritti vienon yhteislaulun alasmatkan hupaistamiseksi. toukokuuta 2010 Parempi pitää suunsa kiinni ja vaikuttaa hölmöltä kuin avata se ja poistaa kaikkien epäilykset. Puun istuttaminen on tulevaisuuden tekemistä ja rakentamista. Ehkä tarjoilijakin oli meedio. Toinen eilen saapunut merkki tulevaisuuteen uskomisesta oli ylioppilaskirjoitusten tulokset. Tulee aika, jolloin Turun kaupunginvaltuusto lopultakin hermostuu jatkuviin TSV Oy:n katteettomiin lupauksiin hankkeen valmistumisesta ja muuttaa hankkeen pintavesihankkeeksi, jossa Kokemäenjoen raakavesi sellaisenaan pumpataan Huittisista suoraan Halisten vesilaitokselle puhdistukseen. Mutta kun se valmistuu, menkäämme joukolla sinne pulikoimaan. Hän ei voinut – vallan kolmijaon mukaan– kovasti moittia KHO: ta kelvottomasta päätöksestä 13.8.2008, jolloin KHO ei noudattanut voimassa olevaa EU-direktiiviä pohjaveden pilaantumista koskien. Kutsuttakoon sitä vaikka hihahdukseksi. Kuin valikoidun jouko ilo mökkikylässä. Ei puhunut mitään, osoitti vain kelloaan ja pudisteli päätään. Kuten Loimaan Lehden jutussa koululaisten puiden istuttamisesta (s. Loimaan seudulla tempaukseen osallistui Hirvikosken koulu. Mutta kieli lannistavaksi. Loimaan Alastaron Mälläinen Vastinetta TSV-uutisiin
Lasten toimintakeskus etenee HUITTINEN Vampulan Punolan ja Yhdystien kaavatyö etenee ja osayleiskaavaehdotus tarkentuu lausuntojen ja viranomaisneuvottelujen perusteella. – Kyllä alan näkymät ovat nyt selvästi niin valoisat, että voimme sanoa laman alkaneen hellittää. Tornin vierestä löytyi sopiva rinne itsekulkevien nostimien maastoajoradalle. Systeemi pelasi. Vihaako joku muurahaisia. Ne ovat kapeita – leveys vain 115 senttiä, joten niitä voidaan käyttää myös sisätiloissa, joiden lattiapintaan ei jää jälkiä valkoisilla teloilla. Yrityksen 150 työntekijästä toinen puoli on kerrallaan töissä eli puolet kapasiteetista on käytössä. Kolme vuotta sitten käynnistyneen kaavatyön tavoitteena on elinkeinoelämän kehittäminen. Uudet akkukäyttöiset hinattavat mallit toimivat työpäivän yhdellä latauksella. Ajoittain ei liene yön, ei päivän rauhaa, kun konjunktuurit heittelevät. . Ylhäällä näkyy Mauno Kurpan ensimmäinen paja. Vanha paja on viereiselle 14 400 neliön halleille iso kontrasti. Tela-alustaisen mallin mäennousukyky on peräti 43 astetta. Tämä tuli taas mieleen, kun pääsin tutustumaan Mauno Kurpan ensimmäiseen pajaan, pyöreään ”tiilitorniin”, joka on arkkitehtonisestikin ällistyttävän mielenkiintoinen. Erikoiskapea uusi hinattava nostin ”kutistuu” jopa 88 senttiin helpolla muuntelulla. Dinoliftin lukuja FAKTA Loimaa/Raikkola Kari Nummila Alallaan maailman johtaviin valmistajiin kuuluva loimaalainen henkilönostinyritys Dinolift Oy on nousemassa vakaasti laman kourista yhden iskulauseensa ”Dinolift nostaa korkealle ja laadukkaasti” mukaan. Osa porukasta jäi talveksi pajaan, osa meni esimerkiksi kotiin pientilalleen. Valmistuksessa on 23 erilaista henkilönostinta. Laatutuote on ostajienkin mieleen, Dinoliftin myyntijohtaja Pasi Uusi-Kuitti selvittää. . Se on Dinoliftillekin hieno paikka, jota voi hyödyntää vaikka taas juhannusaikaan, kun tehdas tuo saksalaisia asiakkaitaan ennätyspaljon Loimaalle tuustumaan tuotantoonsa ja Suomen ”yöttömään yöhön”. Meillä on erittäin vahva usko tekemiseemme ja tulevaisuuteemme, yhtiön toimitusjohtaja Lars-Petter Godenhielm sanoi yrityksen järjestämässä ratapäivässä. Tai: eivät pääse miehet nurkkiin piiloon. – Me emme halua kilpailla halvimman tuotteen asemasta. Usein asiakas haluaisi nostimen hyvinkin nopeasti eli melkein kuin ”hyllytavarana”, Uusi-Kuitti kertoo. . euroa la alk. Suurin nostokorkeus on 26,5 metriä. Tarkennettu osayleiskaavaehdotus on parhaillaan nähtävillä. Nyt valmistuu 10 nostinta viikossa, kun huippukausina määrä voi olla 25 konetta. Siinäpä yksi Loimaan teollisuuden ja hyvinvoinnin oikea esimerkki, joka onneksi on säilynyt jälkipolville. Lisäksi on olemassa suuri riski, että palot leviävät laajallekin alueelle, palomestari Hanne Vänskä Tampereen aluepelastuslaitoksesta sanoo. Tornin yläkerta toimi sosiaalitilana. klo 9.00 PUNKALAIDUN Pelastuslaitos on käynyt tällä viikolla sammuttamassa jo kolme muurahaispesäpaloa Punkalaitumen Kostilantien lähettyvillä. Dinolift on valmistanut 35 vuodessa 7 500 henkilönostinta, joista menee vientiin 75 prosenttia yli 40 maahan. Me uskomme itse siihen, että tuotteen korkea laatu ja hyvä toimivuus ovat sittenkin pitkässä juoksussa kaikkien etu. – Onneksi yrityksemme tase oli ennen lamaa niin vahva ja oman pääomamme määrä niin suuri, että olemme kestäneet nämä vaikeat ajat, Godenhielm korosti. Lauantaina 22. Niistä on hinattavia 17 mallia. Kurppa myi yrityksen vuonna 1997 (70 työntekijää silloin) Dinolift Oy:lle, joka toimittaa yhä salaojakoneiden kulutusosia, samoin osia etukuormaajiin ja kaivureihin. Ahonen ja Pajamäki kehittämisryhmään. Myös poliisi selvittää palojen syttymissyytä. toukokuuta 2010 5 UUTISET Soita: Toimitussihteeriemme puhelinnumerot ovat 02 588 8031 02 588 8032 AIHETTA JUTTUUN: Lotossa potti 2,2 milj. – Kaikkialla ei olla niin joustavia kuin Suomessa eli jotakin komponenttia ei välttämättä saa ihan lyhyellä tilausajalla. Dinoliftin tuotannossa on päästy jo puoleen vauhtiin Tela-alustainen henkilönostin nousee jyrkkääkin mäkeä. Punolan kaava pienenee LOIMAA Perusturvalautakunta on nimennyt kouluterveydenhoitaja Eija Ahosen ja sosiaalityöntekijä Salla Pajamäen edustajikseen moniammatilliseen kehittämisryhmään. Salaojakoneiden lisäksi valmistettiin muun muassa maatilakaivureita ja henkilönostimia. – Meillä on on hyvä, asiansa osaava työntekijäjoukko, jonka vankkaa työmotivaatiota sopii kehaistakin. Se työllisti parhaimmillaan 120 henkeä. Tämä osa voi meillä täällä jumittaa koneen valmistumista. . Maastoradalla päästiin kokeilemaan niin upouusia tela-alustaisia malleja kuin pyöräalustaisiakin nostimia. Kehittämisryhmä kootaan pohtimaan perusopetuksen laatukriteereiden käyttöönottoa, johon koulutuslautakunta on saanut 18 000 euron erityisavustuksen opetusministeriöltä. Se kertoo Manun poikkeuksellisen mittavasta elämäntyöstä, jolle löytyi onneksi menestyvä jatkaja. Kaupanteossa eletään yhä enemmän ”kädestä suuhun”: tavaraa tehdään tilausten ja myynnin mukaan. Uusin pyörillä itsekulkevan (nelipyöräveto) mallin mäennousukyky on 35 astetta. Pajassa tehtiin multapohtimia, ikään kuin traktorin takakuormaimia. Kolmen eri mallin paino liikkuu 3 000 kilon tuntumassa. Punolan aluetta ollaan kaavoittamassa maatalouden suuryksiköille sekä biokaasulaitoksen tuottamaa energiaa hyödyntävälle teollisuudelle. Se kertoo tavallaan siitä valtavasta työstä, jota onnistuminen vaatii yrittäjän omastakin selkänahasta. Historiankirjoitus on useiden yrittäjien kohdalla tekemättä. Ne voidaan varustaa sähköja dieselmoottoreilla. Dinoliftin tytäryhtiö on Dino Machine Oy, joka oli perustettu vuonna 1969 Mellilän Konepaja Oy nimisenä. Dino Machine toimii entisissä Pemamekin halleissa erikoistuen robottihitsaukseen. Perusturvalautakunta esittää suunnitelmaa kaupunginhallituksen ja edelleen kaupunginvaltuuston hyväksyttäväksi. KARI NUMMILA TOIMITTAJALTA Rautakourien tiellä Hyvinvointivaltio elää vain ja ainoastaan yksityisyrittämisellä ja sen tarjoamalla työnteolla: jonkun pitää hitsata raudankappaleita yhteen, ajaa tukkiautoa jne. Ajatellaanpa, mitä Loimaa olisi ilman lähinnä näitä viljelijälähtöisiä yrittäjiä kuten esimerkiksi Manua, Teuvo Syvästä, Petter Sairasta, Vilho Lankista, Pentti Ala-Nissilää, Paavo Heikkilä, Viljo ja Kalle Raikkosta, Paavo Heikkilää. Yrityksellä on Raikkolassa toimitilaa 14 000 neliötä ja Kurittulassa 4 000 neliötä. Konepajatuotteidenkin valmistamisessa komponenttihankinnat ovat yleisiä, kun yrityksen ei aina kannata valmistaa itse ihan kaikkea. Esitys vaatii käsittelyn myös koulutuslautakunnassa ja teknisessä lautakunnassa ennen kaupunginhallitukseen menoa. Joku tietää Manun tokaiseeen, että saa siitä vaikka aiv-rehutornin, jos pajassa homma hiipuu. Hankesuunnitelma kytkeytyy kouluverkkoselvitykseen ja päivähoidon palveluverkkoselvitykseen. Kyseessä on Alastaron, Loimaan ja Mellilän kuntaliitossopimuksessa mainittu yhdistymisavustuskohde, johon on tämän vuoden talousarviossa varattu 50 000 euroa ja ensi vuodelle 1 150 000 euroa. Manu arvosti omaa väkeään ja varmaan toisinkinpäin arvostettiin. Huittinen joutuu muun muassa pienentämään alueita ja osoittamaan osan Punolasta reservialueeksi. Siihen pitäisi jonkun ryhtyä ja nopeasti sittenkin! Kari Nummila LOIMAA Perusturvalautakunta hyväksyi osaltaan Mellilän lasten toimintakeskuksen hankesuunnitelman. TORSTAINA avattiin konepajan vieressä sijaitsevan mäennyppylän testirata, jolla voidaan esitellä yrityksen uusia itsekulkevia, tela-alustaisia nostimia ja pyörillä itsekulkevia nostimia. Dinoliftin tuotantopäällikkö Tuomo Nykänen kiittelee yrityksen työntekijöitä siitä, että laman aiheuttama ahdinko on sisäistetty yhdessä ja tilanteeseen on suhtauduttu mahdollisimman joustavasti. – Epäilemme, että palot on sytytetty tahallaan. Sananmukaisesti pisteenä ”iin päällä” esiteltiin myös DINO:n edeltäjän ja yhden paikallisen metalliklusterin perushahmon, teollisuusneuvos Mauno Kurpan ensimmäinen varsinainen tuotantotila eli tiilistä muurattu, paksuseinäinen ja täysin pyöreä ensimmäinen paja. Alussa moni teki Manulle kesän salaojahommia. Ryhmään nimetään moniammatillinen jäsenistö koulutusja perusturvalautakunnan lisäksi teknisen ja vapaa-aikalautakunnan edustajista. Mauno Kurppa perusti Kurpan Konepajan vuonna 1954. Miksi pyöreä muoto vuoden 1952 torniin. KARI NUMMILA Konepajan entinen, pitkäaikainen työntekijä Heimo Nurmi esittelee pyöreän pajan laitteistoa, josta osa oli Mauno Kurpan omaa työtä. Komponenttejakaan ei saada esimerkiksi KeskiEuroopasta valitettavasti aina ihan lyhyellä varoitusajalla. . Ei ainakaan olympiarenkaiden takia. Työntekijät ovat siis vuoroviikoin lomautettuna. On tietysti lainvastaista toimintaa, jos niin on tehty
Takaan, että sähköstä ei tulisi pulaa eikä se olisi myöskään ylivoimaisen kallista. Voi tietysti kysyä, jääkö jotakin saamatta, jos ydinsähköä tehdään jatkossa mielin määrin. Kokemus oli heidän mielestään mahtava ja ensi vuonna otetaan uusiksi. Kesällä Laying under ground nähdään muun muassa Loivan maan yössä, Jüberfestissä ja Alpon kesävestareilla. Ei sitä kaada sekään, jos eduskunta sattuisi sanomaan ei koko ydinvoimaluvitukselle. – Pystyn puhumaan ihan normaalisti sen jälkeen. Tämä on perinteisesti niin sanottu kansanedustajien omantunnon kysymys: ryhmäkuri ei tähän ulotu. Se on yhtä paljon kuin koko Suomen IT-sektori yhteensä. Mielestäni kyllä. Sellaista tuskin syntyy, jos kotimarkkina on tukossa ja satsaukset tehdään vanhaa savupiipputeollisuuteen. He kehuvat elävän musiikin yhdistys Loivaria keikkatilaisuuksien ja harjoitusmahdollisuuksien järjestämisestä, mutta toivovat, että seudun nuoret lähtisivät hanakammin tapahtumiin mukaan. Suomen metsissä, soilla, merissä ja vapaassa tilassa jyräävät valtavat luonnonresurssit. Bändillä on koossa noin tunnin setillinen omia kappaleita. 150 Laying under groundin nuoret miehet toivovat, että entistä useampi innoistuisi bänditoiminnasta Loimaalla. – Jos saisimme jäseniä, jotka innostuisivat erilaisista musiikkityyleistä, saisimme aikaiseksi erilaisia tapahtumia. Laying under groundin kevään kovin juttu oli valtakunnallinen 15–25-vuotiaiden Ääni ja Vimma -bändikilpailu, jossa bändi pääsi semifinaaliin. MAAILMAN tuotantorakenne on kuitenkin rajusti muuttumassa. Luvassa on lisää mörinää, vahvoja kitaramelodioita ja ehkä vähän myös ”kliiniä” laulua. Nyt tarvittaisiinkin rohkeita, hajautettuja energiaratkaisuja. Liikumme taitojemme äärirajoilla ja teemme itsellemme liian hankalia biisejä, Seppälä summaa bändin tulevia haasteita. (02) 763 2030 AURINKOLASIPAKETIT NYT MEILTÄ MYÖS YKKÖSBONUSTA! sis. He toivovat seudulle lisää bänditoimintaa ja uskovat, että soittotaitoisia ja halukkaita löytyy. Loivarilla on Niinijoella kalustettu treenikämppä. Keskusta saisi uusiutuvaa energiaa ja kokoomus uraanivoimaa. Tulevaisuuskin on metsän, mutta jälleen on edessä uusi aika: uusiutuvan metsäenergian aika. – Henkilökohtaisia taitoja ja yhteissoittoa pitää kehittää. En ole purkamassa yhtään toimivaa ydinvoimalaa, mutta uusien sijasta rakentaisin vahvan biokaasulaitosten, pellettija hakevoimaloiden ja puusähkölaitosten verkon. Vasemmalta Eeli Toppari, Akseli Torkkeli, Eetu Seppälä ja Lauri Salminen. Loivari kaipaa lisää aktiivisia jäseniä Loimaa Heidi Pelander Kun vaihtuu tyyli, pitää vaihtaa myös nimi. KIRJOITTAJAVIERAS Eduskunta on käynyt kiivasta keskustelua Suomen energiapolitiikan tulevasta linjasta. Uudet toimialat vaativat aina vahvan kotipesän. Se ei vaatisi edes järjettömiä tukia pitkän päälle, kuten usein väitetään. Ja kaikki energiasektorilla liikkuva raha jäisi hyödyttämään kotimaata, myös maaseutua. Bändin poikien mukaan Loimaan musiikkiskeneä pitää kehittää. Meillä Suomessakin olisi mahdollisuus tämän sektorin todelliseen markkinajohtajuuteen. Silvennoinen kiittelee myös ohjelmayhteistyötä Bar Edgarin kanssa, mikä on lisännyt bänditarjontaa Loimaalla. Tekniikka pitää oppia, hän summaa. Enemmän kuin uusista ydinvoimaluvista, kysymys on suomalaisen yhteiskunnan tulevasta rakenteesta. Pystyisimme luomaan jopa 100 000 uutta työpaikkaa kymmenessä vuodessa näille alueille. En puhu tässä ihan höpöjä. Kilpailuun osallistui 140 bändiä ympäri Suomen, ja jatkoon pääsy oli yläkoululaisille nuorille miehille yllätys. BÄNDIN ensimmäinen kuuden kappaleen Reprisal of crapper promolevy julkaistiin marraskuussa. Vuodenvaihteessa The Trousersista tuli Laying under ground. – Karsinta oli tiukka. Puh. Kansainvälisesti kasvavin toimiala on uusiutuvaan energiaan liittyvä teollisuus. Haastattelusta poissaoleva bändin rumpali Lauri Salminen on vastuussa biisit rytmittävistä tuplabassokuvioista. – Vanha nimi ei mennyt hevin kanssa ollenkaan yksiin, bändin laulaja-kitaristi Akseli Torkkeli perustelee. – Tunnen paljon nuoria, jotka soittelevat yksin kotona eikä heillä ole bändiä. Torkkeli kehitteli mörinätekniikkansa pikkuhiljaa ja vakuuttaa, ettei örinä vie ääntä. Heinäkuussa juhlitaan Alpon kesävestareita ja elokuussa Loivan maan yötä. Meillä on erittäin paljon teknistä osaamista konepajateollisuudessa ja älyteknologiassa. Teollisuus ja kokonaiset toimialat ovat jo siirtyneet Kiinaan ja Etelä-Koreaan. Metsäteollisuudesta hävisi kahdessa vuodessa 20 prosenttia. Bänditoiminnan ei tarvitse olla totista, se voi olla myös terapiaa ja jamittelua yhdessä, Seppälä tuumii. Silvennoinen huomauttaa, että toki Loivarin jäseneksi saa liittyä myös kannatusmielessä. Meillä ydinvoimalla tuotetun sähkön osuus on jo 40 prosenttia kulutuksesta – uusilla myllyillä se nousisi yli 60 prosenttiin. Basisti Eetu Seppälä ja kitaristi Eeli Toppari nyökkäilevät ja kertovat, että bändin musiikki on mennyt koko ajan hevimpään suuntaan ehkä omien musiikkimieltymystenkin mukana. Saksa, joka on valinnut uusiutuvan energian polun, on synnyttänyt yli 280 000 työpaikkaa tähän kymmenessä vuodessa. Kesällä on tarkoitus tehdä uusi promolevy. Loivari johtoajatus on lisätä bändien ja soittajien esiintymismahdollisuuksia Loimaalla sekä järjestää musiikkitapahtumia. He arvostavat musiikkialan ja -journalismin ammattilaisista koostuneen tuomariston palautetta. TUHAT vuotta sitten elimme metsien turkiksista, 200 vuotta sitten metsien tervasta, 100 vuotta sitten alkoi sellun ja paperin kausi. Yhdistyksen hallituksen puheenjohtajan Marko Silvennoisen mukaan aktiivisen järjestäjäporukan kiinnostuksen kohteet painottuvat tällä hetkellä hevija rockmusiikkiin, mikä näkyy myös tapahtumissa. Mikäli bändi on vailla harjoittelupaikkaa, Silvennoinen kehottaa ottamaan yhteyttä Loivariin. Kirjoittaja on kansanedustaja (kesk.) Timo Kaunisto Menneisyys jyrää Heimolinnankatu 14, Loimaa. Taso oli kova varsinkin semifinaaleissa, Torkkeli sanoo. Vihreille annettiin mahdollisuus olla vastaan jo hallitusta muodostettaessa, joten heidän protestinsa ei hallitusta kaada. Silvennoisen mukaan vuoden 2008 lopulla perustetun Loivarin toiminta on saatu mukavasti pyörimään ja Loimaalle on tämän myötä saatu enemmän musiikkitapahtumia. Meillä ei ole kenelläkään hajua esimerkiksi räpistä tai hiphopista. kehyksen, linssit varastovoimakkuuksin ja hionnan 1-tehot alk. Lisäksi siellä on mahdollista nauhoittaa materiaalia levylle. Hallitus esittää yhdistelmää: lisätään bioenergiaa mutta annetaan samalla kaksi uutta lupaa ydinvoimaloille. Tätä on perusteltu teollisuuden, erityisesti metsäteollisuuden tarpeilla. 80 Monitehot alk. Laying under ground vaihtoi housut heviin Nuoret tekijät kaipaavat Loimaalle lisää bänditoimintaa Laying under groundin kevään kohokohta oli semifinaaliin kipuaminen valtakunnallisessa Ääni ja vimma -bändikilpailussa.. HANNU ENVER MÄKELÄ Loimaa Heidi Pelander Loimaan elävän musiikin yhdistys Loivari toivoo riveihinsä lisää aktiivisia jäseniä, jotta Loimaan seudun musiikkitoimintaa saataisiin kehitettyä entistä laaja-alaisemmaksi. En tietenkään halua olla kiihdyttämässä tätä kehitystä, mutta suuntaa on vaikea kääntää. 6 Lauantaina 22. Kolme vuotta sitten aloittaneen loimaalaisbändin The Trousersin soundi on muuttunut alkuajan Neil Young-fiilistelystä möreään heviin. Niinijoen treenikämpässä on äänentoistolaitteet ja jonkin verran soittimia. Edes ilmainen sähkö ei olisi ratkaiseva kilpailutekijä tilanteessa, jossa työvoimakustannukset määräävät. toukokuuta 2010 KULTTUURI TÄLTÄ SIVULTA: Bänditoiminnan ei tarvitse olla totista, se voi olla myös terapiaa ja jamittelua yhdessä
Auringon edetessä puunistutus eteni Aasiasta edelleen Afrikkaan ja Eurooppaan. Puut tuovat pilvet ja pilvet sateen, joka elvyttää kuivan maan, Niskala kuvaili. toukokuuta 2010 7 PAIKALLISIA Vanhan rakennuskannan ylläpito vaatii jatkuvaa työtä, mutta ympäristön parannettavien paikkojen määrä vähenee kummasti, kun jokainen aloittaa puuhan omista nurkistaan. Kun Suomessa vielä nukuttiin, tarttuivat oppilaat jo lapioihin Tongan saarilla ja Oseaniassa. Koristeomenapuiden istuttamisessa ohjasi puutarhuri Jarmo Parikka, joka toivoi jatkohoidoksi riittävää kastelua. Lämpimästi tervetuloa! Aleksis Kivenkatu 11 (K-Supermarket) kakku a ja kahvia kaikis sa myymä löissä mme ti 25.5. . Hirvikosken koulu osallistui ENO-verkkokoulun tempaukseen Istuta vielä se omenapuu . Mutta eipä eilinen ollutkaan mikään ihan tavallinen perjantai, vaan ENO-verkkokoulun puunistutuspäivä, johon osallistui kouluja 150 maasta. Se on kestävän kehityksen kansainvälinen verkkokoulu, joka toimii internetissä. . Valojen sammuttamisesta luokkahuoneista, joissa ei olla, suihkuveden säästämisestä kotona. Tarkoituksena on kiinnittää huomiota luonnon hyvinvointiin ja sen tulevaisuuden turvaamiseen. Juhlimme merkkitapausta kaikissa myymälöissämme koko viikon – luvassa mahtavia tarjouksia, sekä tietenkin kakkua ja kahvia. . Viidennen ja kuudennen luokan oppilaat istuttivat ja ympäristönsuojelusihteeri Seija Niskala kertoi, miksi. klo 9–17 tervet uloa! Jo 1000 edelläkävijää on valinnut kotinsa tiedonsiirtoon kirkkaasti paremman ratkaisun, SSP:n valokuidun. Lukuvuosi jakaantuu neljään pääteemaan, jotka ovat ekologinen, sosiaalinen, taloudellinen ja kulttuurinen. Tällä hetkellä toiminta on vasta perustetun ENO-verkkokoulun tuki ry:n harteilla. Tapahtumalla juhlistettiin kansainvälistä luonnon monimuotoisuuden päivää ja vuotta 2010, jota vietetään kokonaisuudessaan luonnon monimuotoisuuden teemapäivänä. Viimeiset puut pantiin maahan Samoan saarilla. Hirvikosken koulun oppilaat panivat paremmaksi ja istuttivat viisi. . – Keinoja on yllättävän paljon ja jokainen voi osallistua. ENO on verkkokoulu FAKTA ANU SALO Koko koulu seurasi ENO-verkkokoulun puunistutuspäivään osallistumista aurinkoisessa säässä.. ENO toimii yhteistyössä Joensuun yliopiston kanssa ja toimintaa on rahoittanut muun muassa Opetushallitus. – Meillä on vain tämä yksi planeetta. Istuta vielä se omenapuu, Juice Leskinen lauloi taannoin kannustaen ihmiskuntaa tulevaisuudenuskoon. Yleensä kasvien istuttaminen on hyvä tapa pitää luonnosta huolta, Mäki-Mantila muistutti oppilaille omassa puheenvuorossaan. LOIMAALLA tehtävään tarttui Hirvikosken koulu, jossa koulun pihan reunaan istutettiin eilen puutarhuri Jorma Raidan valitsemana koristeomenapuita. . . Ja tuemme vanhaa intiaaniviisautta, joka sanoo, että jos haluat sadetta, istuta puu. . Jäseneksi liittymiseen riittää, kun koulu osallistuu vuosittaiseen puunistutustapahtumaan. Puunistutuksella varjelemme elollisen luonnon monimuotoisuutta. Oppilaat opiskelevat ympäristöteemoja ja tuottavat tietoa omasta ympäristöstään. Oppimisessa pyritään yhteisöjen vuorovaikutteiseen osallistumiseen. – Jes, oman osuutensa valmiiksi saanut työpari pyyhki hikeä otsaltaan. Rehtori Kari Mäki-Mantila puolestaan totesi, että luonnon säästäminen lähtee jo pienistä teoista. Lauantaina 22. Koristeomenapuut kukkivat keväällä runsaasti ja tuottavat syksyksi lisää silmäniloa koristeellisella sadolla. Sitä päästiinkin jo harjoittelemaan raahaamalla ämpäreillä vettä taimien juurelle. Pääkirjoitus Auranmaan Viikkolehdessä LAINA: SSP:n tuhannes valokuituliittymä asennettin huhtikuussa. Paakkutaimet onneksi lupaavat yleensä hyvää kasvun alkua vahvojen juurien ansiosta. Onnittelemme viisaasta valinnasta! Loimaa/Hirvikoski Anu Salo Maapallon kouluissa istutettiin eilen poikkeuksellisen paljon puita. Olihan se vähän juhlallista ajatella, että samoissa puuhissa puurrettiin samana päivänä tuhansissa muissakin kouluissa – ympäri maailman. ENO tulee sanoista Environment Online, joka sai alkunsa Enon kunnassa vuonna 2000. Ja sitten ei kun töihin. Puut saivat lisäksi suojakseen järeät tukikepit, joihin vielä hentoiset taimet sidottiin kiinni
E. – Ei jäänyt, moni pääsi isoseksi tai sai muita töitä. On mukavaa ja helppoa. Aidan takana kulkee Turku–Toijala -rata. 5. 3. Pitääkö teidän myös huolehtia tuotteiden tilaamisesta. Ojala, E. Ajanvaraukset 010 257 3201 Neuvotteluajat maanantaisin klo 18.30 asti. Mitä pidätte tästä kesätyöstä. Nurminen, A. – Kyllä tänne melkein joka päivä on tultu uimaan ja hengailemaan ja tapaamaan kavereita. Pölytyksiä pidetään niittyludetta vastaan yleensä asiantuntijoiden mielestä parempana. Tämä tilaisuus kannattaa loimaalaistenkin muistaa ja kokoontua helatorstaina joukolla Turkuun Kupittaan pesäpallostadionille klo 13.00. Satakunnan joukkue on koottu 3:sta S-sarjan joukkueesta, nimittäin Rauman, Ulvilan ja Harjavallan pelaajista. Mitä kaikkea kioskista voi ostaa. Oletteko itse aiempina kesinä viettäneet täällä aikaa. Jokinen, M. Miten päädyitte kioskille kesätöihin. Myrkytykset tuholaisia vastaan olisikin suoritettava heti kun juurikkaat alkavat olla taimella. 600 ha ollen tehtaan sopimusviljelyala nyt 4.170 ha, kertoi lehdellemme Lännen Sokerin piirikonsultti Toivo Murto. Minkä niminen koira sarjakuvahahmo Tintillä on. LL 25.5.1960 Sokerijuurikkaan viljelysala lisääntynyt huomattavasti Lännen Sokerin alueella 1. 7. 10. – Pyrimme vahtimaan, että ihmiset noudattaisivat sääntöjä, eivätkä esimerkiksi tuo koiria rannalle. Tuleeko teille riitaa työajoista. Oikealla jää pimentoon ylikäytävän lähellä sijainnut Selinin (Ikolan) kauppa, jonka tiloissa istuttiin myös käräjiä. 2. Minkä ikäisenä malli Tyra Banks aloitti uransa. – On, paitsi jos maanantaisin on huono sää, niin myymme kyläyhdistyksen saunarakennuksella makkaraa, kun siellä on saunaillat. Melliläjärven uudet kioskimyyjät esittäytyvät Riia Vuorensivu, Karri Kauppila, Emilia Kivistö ja Joel Nurmi huolehtivat kesällä uimareiden karkkinälästä. Samalla kun suoritetaan torjuntaa niittyludetta vastaan häviävät muutkin taimiston tuholaiset, kuten juurikaskirvat, joita myöskin taimelletulon aikoihin esiintyy. Jos jotain vakavampaa tapahtuu, niin sitten soitamme poliisit. Omassa maakunnassamme on tämän ottelun saanut Turku, jossa valioyhdeksikkömme kohtaa Satakunnan joukkueen. – Pääsimme Loimaan kaupungin kesätyöhaun kautta. Heikkilä ja Pärssinen Lännen Pallosta. Korpela. 4. Eräitä aikaisemmin kylvettyjä sokerijuurikastaimistoja ovat ankarat pakkaset tuhonneet, joten taimistoja on jouduttu rikkomaan ja kylvämään uudestaan. Kuka kirjoitti Susikoira Roi -kirjat. Saamme lomaillakin kesällä. Vastaukset sivulla 11. Kioskin avajaiset pidetään kesäkuun kuudentena päivänä. toukokuuta 2010 LAUANTAI Kehuttiin, että Jaskalla oli komea eukko. Salonen Loimaan Palloilijoista sekä P. – Ei, Hilkka tekee meille työvuorot. Vasemmalle sijoittuvat Oskari Heikkilä Oy:n ja Saviseudun Osuuskaupan varastot. – Lämmintä, mukavaa ja aurinkoista. – Kyllä ainakin meille kelpaa, ei ole kovin kovat työajatkaan. Minä vuonna New Yorkissa sijaitseva Vapaudenpatsas valmistui. Mikä on Suomen suurin kauppakeskus. Onko kioski auki vaikka sataisi. MAIJA PALOPOSKI. Yleensä ei ole ollut ongelmia. Jäikö moni kavereistanne ilman kesätöitä. – Aamuvuorolainen tulee kello 11 ja avaa paikan. Vars.-Suomen joukkue on seuraava: E. 6. 8. Hän hoitaa tilaukset. OP-Pohjolasta. 50 VUOTTA SITTEN VIIKON VIERAS OSOITA TIETOSI VANHAT VALOKUVAT Loimaan seudun pitäjissä on sokerijuurikkaan viljelysala lisääntynyt edelleen viimevuotisesta viljelysalasta. Vilevaara, A. Mikä on runoilija Aila Meriluodon ensimmäisen julkaistun runokokoelman nimi. Kuva: Elias Hollo/Valto Heinosen kokoelma. Repo, M. 9. Minä vuonna Valio Oy on perustettu. Aiemmin 4H-yhdistys on huolehtinut kioskista, mutta tänä vuonna kioski siirtyi kyläyhdistyksen vastuulle. MÄKISEN MURJAISU: Etua elämään. Lankapuhelimesta 0,0821 /puhelu + 0,059 /min Matkapuhelimesta 0,0821 /puhelu + 0,169 /min Puhelun hinta: Tämä on vanha Asemakatu Loimaan kauppalassa Loimijoelta päin katsottuna. Paikkakunnan kauppaliikkeet toimittavat kaikkia tarvittavia myrkkyaineita. Tero Lepola nousi ratkaisijan rooliin, kun Loimaan Palloilijoiden ykköspesisjoukkue voitti kauden 2003 ensimmäisen kotiottelunsa. – Ei, me soitamme Hilkka Palomäelle, joka on kyläyhdistyksen taloushenkilö. Miten kioski on auki. 8 Lauantaina 22. Vars.-Suomi–Satakunta Turussa helatorstaina Helatorstaina vietetään jälleen maassamme yleistä pesäpallopäivää, jolloin useilla paikkakunnilla järjestetään tämän kansallispelimme arvo-otteluita. Emilia Kivistö, 16, ja Karri Kauppila, 18, ovat kahtena kesänä aiemminkin työskennelleet kioskilla ja Riia Vuorensivu, 16, Joel Nurmi, 16, ja Laura Taina, 17, aloittavat nyt ensimmäistä kertaa. Toinen tulee sitten kello 13 ja he ovat kolme tuntia yhdessä kioskilla. Häyry ja R. Tuholaisvaara on myöskin syytä aina muistaa, sillä jo taimelletulon aikoihin alkaa sokerijuurikasmailla esiintyä tuholaisia. Kun näiden pitäjien viljelysala oli viime vuonna 453 ha se on nyt 490 ha, joten lisäystä on 37 ha. – Lisäksi siivoamme pukukopit, vessan ja rannan roskista ja valvomme yleistä järjestystä. – Arkisin kello 11–19 ja lauantaisin samoin, mutta sunnuntaisin kello 11–18. Loimaa/Mellilä Maija Paloposki Melliläjärven rantakioski on saanut uudet myyjät kesäksi. Myöhemmin siinä toimi muun muassa Leutoahon valokuvaamo. Iltavuorolainen jatkaa sitten loppuun iltaan. Millaista kesää toivotte. Erikoisesti silloin, jos sattuu lämpimiä ja poutaisia ilmoja. Mitkä värit Kreikan lipussa on. Tämä ottelu on joka suhteessa näkemisen arvoinen, onhan Satakunta Suomen vahvimpia pesäpallomaakuntiamme. – Pizzapaloja, sämpylöitä, pullaa, mehua, limskaa, jäätelöä, karkkia ja sipsejä sekä kyläyhdistyksen pyyhkeitä, lippiksiä ja postikortteja. – Juu, ei ole tarvinnut koskaan porstuaan jättää. Karri: – Minä en päässyt kaupungin kautta, vaan kyläyhdistys palkkasi minut, kai ne minut halusivat. Mitä on ammoniumkloridi. Mistä Charles Robert Darwin (1809–1882) tunnetaan. Niittylude on pahimpia tuholaisia ollut jo monena vuotena sokerijuurikastaimistoilla. Loimaa on edelleen maakuntamme vahvimpia tai sanottakoon vahvin paikkakunta, siksi onkin Vars.-Suomen joukkueen runkona Loimaan Palloilijain enemmistö. Olisi syytä tutkia aikaisempia kylvöjä onko pakkasviottumia enemmän, sillä pahimmat tapaukset ehditään vielä kylvää uudestaan. Koko Lännen Sokerin alueella on viljelyalan lisäystä viime vuotisesta n. Manner, A. Mitä muuta toimenkuvaanne kuuluu kuin kioskilla myyminen
– Liikenneyhteyksistä riippuen on mahdollista hakeutua myös Forssaan. Kosken lukio: Anttila Antti, Hangas Miia, Haonperä Laura, Heikkilä Katja, Heikkinen Pauliina, Heino Emilia, Isomäki Minna, Kanasuo Eetu, Kanerva Akseli, Kotitalo Jaakko, Leime Eveliina, Litja Nella, Mikola Fanny, Naumi Matias, Rahkonen Erika, Rasimus Riikka, Rauhala Jenny, Salmi Jutta, Salminen Aiju-Aleksandra, Uuttu Ilkka, Vikström Maria, Virtanen Meri. heinäkuuta. Humppilan hammashoitola on suljettuna 5.7.–8.8. Ilona Uusitalo saa juhlistaa englannin laudaturia. Elisenvaaran lukio: Aakula Teemu Aura, Eskola Onni Pöytyä, Frantti Jesse Pöytyä, Haavisto Elina Pöytyä, Hautaviita Tanja Pöytyä, Heikkonen Kati Pöytyä, Helttula Tuomas Pöytyä, Hurme Maarit Pöytyä, Isotalo Tia Aura, Jaakkola Anna Pöytyä, Juhajoki Joonatan Aura, Kaurila Maria-Loviisa Pöytyä, Kemiläinen Teemu Aura, Ketola Eliisa Pöytyä, Ketola Henna Turku, Ketola Outi Pöytyä, Ketola Salli Pöytyä, Laitila Meeri Aura, Maunonen Lari Pöytyä, Muurinen Markus Aura, Mäkelä Leeni Pöytyä, Nuolemo Simo Aura, Ojanen Jussi Pöytyä, Paulin Tuomas Aura, Pauna Anna Pöytyä, Peltonen Erica Aura, Pyhty Taru Pöytyä, Rantala Elise Aura, Rantala Karita Pöytyä, Reini Aku Pöytyä, Rokka Tuuliina Mellilä, Ruohonen Aleksi Pöytyä, Sillanpää Sinikka Pöytyä, Soisalo Tuomas Aura, Suominen Kia Pöytyä, Sätilä Pentti Pöytyä, Toivonen Ari-Pekka Pöytyä, Tuominen Senni Pöytyä, Tuuppa MarkusPöytyä, Uski Niina Pöytyä, Vainio Elmo Aura, Vainio Susanna Aura, Varjonen Katariina Pöytyä, Virtanen Jani Pöytyä. Lauttakylän lukio: Aaltonen Diana, Alajoki Elina, Alho Neea, Haakana Ella, Haapanen Katja, Happonen Jesse, Heinonen Sanna, Hosike Sanna, Isotalo Mia, Jalarvo Juha, Kalliokoski Antti, Kaunisto Katariina, Kaunisto Marjo, Kiiski Hanna, Kivinen Elina, Kuusisto Sini, Laitinen Marko, Lamminen Heidi, Lax Sara, Lehto Emilia, Leppänen Eetu, Lätti Elina, Maunula Oskari, Mikkonen Meri, Mikola Jenni, Mäenpää Annemari, Mäkinen Saara, Nieminen Noora, Nieminen Sami, Nieminen Sanni, Niittymäki Marika, Nurmi Lassi, Ojaniittu Kaisa, Perko Aleksi, Perkola Johanna, Rantala Emilia, Rauvala Teemu, Ruusumaa Laura, Saine Laura, Sakari Emma, Salonen Noora, Seppänen Toni-Matti, Sipolainen Janita, Systä Emmi, Takala Aleksi, Tammela Heikki, Tammela Tomi, Tamminen Marianne, Toivola Tuomas, Torpo Johanna, Tuominen Sanna, Vatanen Ville, Virtanen Petri, Ylikännö Mikael. Ylioppilaiksi valmistuvista viisi on Loimaan ammattija aikuisopiston opiskelijoita. (44). Ypäjän terveysasema on suljettuna 19.–25.7. (22). ”Nyt kelpaa juhlia” Tuomas Laitila kertoi tulosten olleen odotettuja. – Sijaispula koskee erityisesti hoitajia, lääkäreiden sijaistilanne on parempi, kertoo perusterveydenhuollon johtava lääkäri Jarmo Ruohonen Forssan seudun terveydenhuollon kuntayhtymästä. Oripään ja Alastaron hammashoitolat ovat kiinni 24. MAIJA PALOPOSKI Ypäjä, Humppila Tiina Naula Ypäjän ja Humppilan terveysasemat suljetaan nyt ensimmäistä kertaa kesällä viikoksi. Erityispalveluyksikkö, apuvälinelainaamo ja työterveyspalveluita tarjoava Työkymppi palvelevat sen sijaan koko kesän normaalisti. Kesä sulkee myös hammashoitoloita. – Koko maan keskiarvoja ei ole vielä julkaistu vertailutulokseksi mutta yleistä tulostasoa voidaan pitää suhteellisen hyvänä, aivan edellisen kevään tasoon ei kuitenkaan ylletä, Loimaan lukion rehtori Hannu Lahti kertoo. elokuuta saakka. Juha Raikkonen ja Leevi Ahonen kuuluvat siihen porukkaan, jonka kelpaa hymyillä ylioppilastodistusta katsellessa. ja Hirvikosken hammashoitola 23. Se on suhteessa valmistuvien määrään kohtuullisen hyvä ottaen huomioon, että vain viisi prosenttia kaikista annetuista arvosanoista on laudatureja. Jos sairastuu silloin, kun kotikunnan terveysasema on suljettuna, kannattaa Ruohosen mukaan hakeutua lähimmälle terveysasemalle eli esimerkiksi Ypäjältä Humppilaan ja päinvastoin. – Ihan odotettuja tuloksia tuli, hissasta tuli ämmä, joten olen tyytyväinen. Ruohosen mukaan sulut on ajoitettu ajankohtiin, joiden uskotaan olevan terveysasemilla muutenkin hiljaisinta aikaa. Kevään 2010 ylioppilaat: Loimaan lukio: Ahonen Leevi, Aittamäki Amanda, Eskola Anu, Hakala Heidi, Halkivaha Sanni, Hallapelto Petra, Heikkinen Saara, Heino Juha-Matti, Helenius Mari, Henttinen Niina, Hirvilahti Mimosa, Huhtala Niina, Hämäläinen Juha-Matti, Iltanen Helena, Kaunisto Janne, Kiviranta Tuomas, Koivisto Emilia, Kojo Anna, Kojo Lassi, Kuismin Jenni, Kulmanen Heini, Kytölä Satu, Laaksonen Siiri, Laamanen Katariina, Lahti Pentti, Laine Maija, Laine Marianna, Laitila Tuomas, Leppäkorpi Matti, Levomäki Taru, Lindholm Jemina, Lukka Lotta, Lukkaroinen Jenni, Lähdemäki Niina, Lähteenmäki Antti, Lähteenmäki Emma, Markkula Arttu, Matikkala Jenna, Mattila Tiia, Metsänperä Tuomas, Mikola Sanna, Mäki Anni, Mörsky Santeri, Naaralainen Anna, Niiranen Ville, Norr Ida, Nurminen Outi, Nurminen Satu, Ojala Olli, Paakkunainen Maiju, Peegel Andre, Pelto-Pihko Pauliina, Perho Helena, Pietilä Anna, Pirttikangas Niko, Poso Mauri, Raikkonen Jukka, Rajamäki Suvi, Rauhala Mia, Rautala Roosa, Retulainen Noora, Riikonen Maija, Roine Sanna, Ruuth Kalle, Salmi Jasmin, Salminen Aleksi, Salminen Timo, Sihvonen Laura, Solla Mika, Sulkanen Iida, Suominen Eveliina, Supponen Maiju, Söderlund Joonas, Talvi Mikko, Tchotbaev Hanat, Tiiri Josefiina, Tiiri Maiju, Tiisanoja Maija, Tikakoski Niko, Tikakoski Valtteri, Tirranen Aino-Maija, Topi-Hulmi Eeva-Leena, Uuppo Lauri, Uusitalo Ilona, Uusitalo Pekka, Vehma Santeri. Lisäksi pääterveysaseman hallinto-osasto on suljettu 5.–25. Laudatur-arvosanoja tuli Loimaalle yhteensä 28. – Oman tason mukaan meni, olen oikein tyytyväinen. Viikon kesäsulku koskee myös kuntayhtymän kahta muuta pientä terveysasemaa eli Jokioista ja Tammelaa. Lauttakylän lukion aikuislinja: Heikkilä Taija. kesäkuuta alkaen samaan päättymispäivämäärään. Kesäsulkujen aikana terveyspalveluja keskitetään pääterveysasemalle. Kesäsulkuja terveysasemille. – Ihan hyvin meillä meni, hieman olemme yllättyneitäkin, pojat kertoivat. Myös Ilona Uusitalo oli iloinen varmentuneista arvosanoistaan. – Meistä tulee ylioppilaita, onneksi. Lauantaina 22. Alastaron ja Hirvikosken fysioterapiat ovat kiinni saman ajanjakson. (1). Kesäsulkuja tulee myös terveysasemien hammashoitoloihin. Kevään ylioppilailla monia hyviä suorituksia Loimaa Maija Paloposki Eilinen oli abiturienteille hyvin jännittävä päivä, sillä heille selvisi, saavatko valkoisen lakin päähänsä kahden viikon päästä. (21). Sulkujen syynä ovat sijaispula ja lomien keskittäminen. Iskä meinasi jo edeltävänä päivänä ostaa skumppapullon, mutta ahneella on huono loppu, niin ei etukäteen viitsinyt juhlia, Raikkonen kertoili tutkiessaan arvosanojaan. Yksi tulevista ylioppilaista sai kolme laudaturia. Ypäjän terveysasema olisi tosin jouduttu sulkemaan kesällä viikoksi joka tapauksessa, koska siellä tehdään putkitöitä. – Joukossa on monia hyviä suorituksia. Meillä osataan säästäminen sanoohan sen jo nimikin. kesäkuuta alkaen 8. Näiden lisäksi kahdeksalla kokelaalla on mahdollisuus valmistua ylioppilaiksi, mikäli he saavat lukiotai ammatilliset opintonsa valmiiksi kevään aikana. kesäkuuta ja ne ovat kiinni 8. elokuuta saakka, Mellilän hammashoitola jo 10. Lääkärinvastaanotot ja neuvolat suljetaan Alastarolla, Hirvikoskella, Mellilässä ja Oripäässä 28. Laitila totesi, että eniten häntä etukäteen jännitti äidinkielen kokeen tulokset, mutta kaikki meni lopulta ihan hyvin. Mellilässä lääkärinvastaanotto järjestetään 14. Tuomas Laitila kertoi, että hänenkin vuokseen saa järjestää juhlat päätöspäivänä. ja Humppilan 2.–8.8. Lähimmän konttorisi löydät helposti osoitteesta www.liedonsp.. toukokuuta 2010 9 Lasten ja Nuorten Hyvän Päivän Rahastolahjat Rahastolahja on monipuolinen ja joustava: voit valita joko kertaluonteisen tai jatkuvan rahastosijoituksen. – Hammashoitoloiden kesäsulut on toteutettu jo vuosien ajan, ja ne koskevat kaikkia kuntayhtymän hammashoitoloita. Ypäjän ja Humppilan terveysasemat viikoksi kiinni LOIMAA, ORIPÄÄ Kesä tuo sulkuja terveysasemien toimintoihin Loimaalla. Paketoidun rahastolahjan voit noutaa kaikista konttoreistamme. ja Ypäjän 12.7.–1.8. LOIMAA Loimaan lukiosta valmistuu tänä keväänä ainakin 86 uutta ylioppilasta. Hissasta tuli M, äikästä sain E:n ja enkusta ällän, eli nyt kelpaa juhlia, voisin lähteä vaika terassille, kertoi englannin kielen opinnoista haaveileva Uusitalo. Lisäksi päivystys toimii kaiken aikaa Forssassa normaalisti, Ruohonen toteaa. (54). (86). kesäkuuta alkaen juhannukseen saakka kahtena päivänä viikossa, keskiviikkoisin ja perjantaisin. Molemmat pojat saivat yhden laudaturin, Raikkonen yhteiskuntaopista ja Ahonen historiasta. Terveysaseman tulee kuitenkin sijaita Forssan seudun terveydenhuollon kuntayhtymän omalla alueella eli Ypäjältä tai Humppilasta ei pidä hakeutua hoitoon Loimaalle. Punkalaitumen lukio: Aaltonen Juha-Pekka, Anttila Riikka, Iso-Jaakkola Juha-Matti, Jaakkola Jussi, Juhe Hannu, Järvinen Mona, Melkko Eveliina, Mikkola Ida, Mäki Riina-Mari, Niemi Anniina, Nieminen Katariina, Ojala Eeva, Pitkänen Tiia, Rajala Jenni, Rasi Kaarle, Roukka Elli Simula Ilona, Takku Saara, Ukkonen Niko, Vanha-Kuitti Johanna, Vesaniemi Jenni. Säännöllistä, jatkuvaa lääkitystä käyttävien asiakkaiden toivotaan uusivan reseptinsä omalääkärillä juhannukseen mennessä, jolloin poikkeusjärjestelyt tulevat vastaanotoilla ajankohtaisiksi
Koko kilpailun, kaikki sarjat huomioiden, voitti latvialainen Arturs Plesnikies tempaamalla 105 kilon sarjassa 162 kiloa ja työntämällä 200 kiloa. Rata 11,1 km: 1) Ilkka Nokka 1.18.41, 2) Pasi Repo 1.20.36, 3) Touko Tuomola 1.25.13, 4) Heikki Rantanen 1.27.42, 5) Jouko KyläUtsuri 1.27.45. 02-469 3041, markiisimyynti@aumanet.. Rata 15,2 km: 1) Pasi Hongisto 1.23.17, 2) Osmo Hongisto 1.30.21, 3) Mikko Taberman 1.40.34, 4) Teppo Levonen 1.44.55. 15 v. Rata 5,2 km: 1) Matti Poskiparta 35.13, 2) Janne Hakala 35.45, 3) Mauri Kurppa 38.16, 4) Esko Mäkiniemi 38.28, 5) Toni Jälkö 40.38, 6) Juho Poskiparta 40.49, 7) Pentti Kuusela 41.22, 8) Elisa Jälkö 46.07, 9) Risto Kaukasoina 47.14, 10) Hanna Kuusela 48.16, 11) Jorma Tytykoski 49.00, 12) Harri Välimäki 51.13, 13) Timo Ojala 51.17, 14) Sari Ponkala 54.08, 15) Katja Nokka 55.39, 16) Hannu Rouhiainen 56.35, 17) Markku Laurinen 57.09, 18) Paula ja Tommi Pellonperä 57.50, 19) Tarmo Heikkilä 58.54, 20) Pirjo Kuusela 59.14, 21) Kaisa Markula 1.00.00, 22) Päivi Piha 1.04.50, 23) Heikki Pelli 1.08.51, 24) Veikko Haapanen 1.10.11, 25) Olli Ylijoki 1.12.40, 26) Päivi Saarikoski ja Ulla Nyman 1.16.11, Risto Kurppa ja Arvo AliRantala ei aikaa. 040 7011 622 Räystäskourut • syöksyt • tikkaat • matto/pyykkitelineet yms Maanantaina 24.5. toukokuuta 2010 SÄÄ Ypäjä Alastaro Loimaa Oripää Mellilä Seuraavina päivinä Tänään Lämpötilat iltapäivällä ja suluissa edellisen yön alin lukema 2 metrin korkeudella 22 21 21 21 (+9) 2 Sunnuntaina 16 (+9) 4 Maanantaina 15 (+5) 4 Tiistaina 16 (+4) 6 Keskiviikkona 18 (+7) 6 TULOSPÖRSSI SUUNNISTUS Torstairastit juostiin helatorstaina 13. -08 18.690 Toyota Corolla 1,6 VVT-i Linea Terra 4ov 49tkm ilmastointi, 2 x pyörät, lohkol. aurinkoja sadesuojaa asennuspalvelu Laarimäki Puh. Ensiesittelyssä Uusi RAV4. 02-469 3041, autotalliovimyynti@aumanet.. (02) 560 1040 Tarjous on voimassa 22.5.-11.6. Takuu 3 vuotta/100.000 km, korin puhkiruostumattomuustakuu 12 vuotta. toukokuuta Virttaan Palokankaan kartalla. HALVEMPI MUISTAA ASIAKASTA LÄMMÖLLÄ Ilmainen kodin keittiökalusteiden mittauspalvelu Kotimaiset kalusterunkomme valmistaa Martelakonserniin kuuluva Kidex Oy! Keittiöt jopa 24h tilauksesta! Rungot koottuina, komerot osina! Kallistu halvempaan AUTOTALLIOVIMYYNTI mittatyönä ja asennettuna, laadukkaat kotimaiset nosto-ovet Tammimäenkatu 6, 2 krs Raisio IKEAa vastapäätä, Myllyn lähellä p. Vuorio p. nop.s., vetok. Uusi RAV4 -mallisto alkaen: autoveroton suositushinta XX XXX €, arvioitu autovero X XXX,XX €, arvioitu kokonaishinta XX XXX,XX €. 763 1223 Avoinna ma-pe 8.00-17.00 la 9.00-13.00. EU-yhdistetty kulutus 6,0-7,6 l/100 km, CO 2 -päästöt 159-189 g/km. Esittelyssä myös uusi Auris sekä Corolla Extra 2010 ja paljon, paljon muuta. 02-768 5166 Monivu otisten kasvie n erikois myymä lä Pihalaatoitukset ja muurit • Nurmikoiden perustamiset ja istutustyöt • Puiden ja pensaiden leikkaukset www.laarimaki.?, laarimaki@loimaalainen.com Pyydä tarjous ! Tilaa ajoissa ! Kotimain en kirsikka ”VARJOM ORELLI” (norm. 02-822 4405, Myyntiautoon Tmi T. klo 9.00 – 17.00 VS KUULTAVA puunsuoja kirkas 9 L 46,00 (5,11/L) PANU+ VALKOINEN 9 L 76,40 (8,48/) VS ÖLJYMAALI VALK 9 l 64,70 (7,18 / L) Sisustussuunnittelija Marika Jylkäs paikalla klo 12.00 – 15.00 Synttäripäivänä 10 % alennus ulkomaalien tarjoushinnoista Turuntie 67, 32200 Loimaa P. 8,-) MA-PE 9-17 •LA 10-16 • SU 12-16 kpl kpl Myydään n. 26,-) 17,9 Metrinen KARTIOTUIJA 5,90 (norm. Rata 3,5 km: 1) Harri Pohjalainen 26.27, 2) Osmo Kuosa 29.34, 3) Juha Kurppa 30.10, 4) Katri Prusila 35.25, 5) Marja Välimäki ja Heli Ojala 37.35, 6) Aulikki Mäentaus ja Sanna Kiviranta 37.43, 7) Minna Lehtilä 38.35, 8) Tessa ja Terttu Uusitalo 38.44, 9) Atte Nokka 38.55, 10) Jesse Ojala 40.48, 11) Aune Hongisto 42.56, 12) Laura ja Virpi Välimäki sekä Sari Lähde 43.02, 13) Jouko Mäki 44.29, 14) Seppo Heinilä 45.53, 15) Matti Vainio 47.27, 16) Ulla Skogström 56.56, 17) Saku ja Jaana Repo 57.50, 18) Janne Nieminen 1.01.25, 19) Anni Ylikännö ja Reetta Kairus 1.17.17, 20) Roosa Ojala ja Sanni Välimäki 1.17.38, 21) Sanna ja Väinö Marjamäki 1.19.51, 22) Valtteri ja Pekka Marjamäki 1.20.35, 23) Laura ja Sanna 1.34.26. Parhaiten suomalaisista nosti Porin Puntti-Karhujen Kimmo Lehtikangas, joka tempaisi 115 kiloa ja työnsi 135 kiloa. sijaan. 040-5151801 85 V SYNTTÄRIKAHVIT TIISTAINA 25.5. Eero Retulainen oli 85-kiloisten kolmonen. st1 pihassa Kartanomäenk. esto, aluvant., lohkol., vak. 2, Loimaa klo 10-12 Keittiöt | Komerot | Kylpyhuoneet | Kodinhoitohuoneet | Liukuovijärjestelmät | Kaikki kodin kiintokalusteet HUITTINEN, Kauppiaskatu 3. Retulainen avasi kansainväliset nostot onnistuneesti Viikonloppunäyttely 22.-23.5. Takuu 3 vuotta/100.000 km, korin puhkiruostumattomuustakuu 12 vuotta. käytössä olleita kattotiiliä, joko purkaen tai purettuna. Rata 7,8 km: 1) Pekka Kujanpää 43.56, 2) Matti Piha 48.12, 3) Martti Tytykoski 48.49, 4) Keijo Hongisto 51.14, 5) Juha Heikkilä 54.12, 6) Mika Piha 55.12, 7) Jorma Mörsky 57.42, 8) Tuula Sinkkonen 58.01, 9) Tapio Vuolle 1.05.38, 10) Matti Järvenmäki 1.07.11, 11) Heikki Helminen 1.51.27. 2010 UPO M1770DS TASALÄMPÖMIKRO • Suomenkielinen • Ruostumatonta terästä • Tilavuus 17 litraa • Lapsilukko • 8 automaattiohjelmaa • 5 tehoaluetta (max 700W) KEITTIÖN OSTAJALLE KAUPAN PÄÄLLE! Toteuta nyt unelmasi tyylikkäästä ja kestävästä keittiöstä todelliseen sopuhintaan. Kun ostat vähintään 1390€ arvoiset keittiökalusteet, saat kaupan päälle 115€ arvoisen UPO-mikroaaltouunin. Yhteistulos 233 kiloa oikeutti kuitenkin kovassa kansainvälisessä seurassa niin sanotussa singlairkilpailussa 13. Ratamestarina rasteilla oli Matti Ylitalo. Hän sijoittui sarjassaan 85 kiloa toiseksi. EU-yhdistetty kulutus 4,8-6,7 l/100 km, CO 2 -päästöt 127-156 g/km. -98 6.890 24400 + autovero 8265,56 32665,56 15190 + autovero 3840,02 19030,02 EDULLISESTI Ojalan Kouru Ky, Rauma p. -07 13.990 Toyota Auris 1,6 Dual VVT-i Linea Sol Blue 5ov 29tkm VSC, aluvant., aut. E i itt l ä U i RAV4 Mika Matarmaa 0207 810782 Kari Tarkkala 0207 810783 puh.hinnat: 8,21 snt/puh.+kiinteästä verkosta 6,9 snt/min tai matkapuh. Tervetuloa loistokaupoille! Uusi Aurismallisto alkaen: autoveroton suositushinta XX XXX €, arvioitu autovero X XXX,XX €, arvioitu kokonaishinta XX XXX,XX €. Avoinna 9-18, lauantaisin 10-14 • Puh. Runsas ratatarjonta ja helppokulkuinen kangasmaasto sai 107 suunnistajaa harrasteensa pariin. GOLF Naisten kauden avajaiskilpailu, Loimijoki Golf, 15.5. Rata 1,5 km: 1) Leevi Jälkö 15.15, 2) Oskari Ylitalo 15.32, 3) Emmi Välimäki ja Aleksi Hakanen 18.02, 4) Ilari ja Ilpo Uusitalo 18.04, 5) Anna Jasu 18.40, 6) Riku ja Teemu Lehtilä 19.42, 7) Juho Jasu 20.16, 8) Kyllikki Kurppa 22.55, 9) Marja-Leena Hakala 31.43, 10) Leena Koivisto 34.08, 11) Katja, Oskari, Emmi ja Anni Pohjalainen 34.21, 12) Venla Hongisto ja Henna Saario 34.59, 13) Santeri Hakala 45.03. ilmast., lohkol., vetok. Naiset (pistebogey): 1) Piispanen Maija LoG 35, 2) Mäkelä Marika LoG 33, 3) Airo Sari LoG 32, 4) Kilponen Ulla-Maija LoG 31, 5) Rahikainen Annukka LoG 30, 6) Saarinen Marjatta LoG 30, 7) Mäntylä Ritva LoG 28, 8) Haaga Anja LoG 28, 9) Sotka Marjatta LoG 26, 10) Koivisto Hanna-Maria LoG 25, 11) Majava Galina LoG 25, 12) Urmas Päivi LoG 24, 13) Haaga Susanna LoG 22, 14) Airo Marja VLG 22, 15) Tuomi Sanna LoG 21, 16) Perho Saara LoG 18, 17) Leino Heta LoG 18. -06 14.990 Volvo V70 Sportswagon 2,0 10V 222tkm aut.ilmast., vetok., 2 x aluv. Likaa hylkivät NANO-KANKAAT MARKIISIMYYNTI Tammimäenkatu 6, II krs Raisio p. PAINONNOSTO Puolassa perinteisissä kansainvälisissä E. Bryzekin muistokilpailuissa Eero Retulainen Oripäästä tempaisi 102 kiloa ja työnsi 131 kiloa, tempaus sivuaa henkilökohtaista ennätystä .Työntönostoissa 136 kilon yrityksiä haittasi kipeytynyt nivunen ja näin ollen aivan parasta työntötulosta ei näissä kilpailuissa saavutettu. 10 Lauantaina 22. 14,9 snt/min Opel Astra Wagon Enjoy 1,6 Twinport OPC-line 63tkm luist
Kaikki junnut ja vanhemmat mukaan. Järj. 050-520 7993. P. Illan teemana vapaamuotoinen ajatusten vaihto ja keskustelu. Ma 24.5. Loimaan 4H-tsto, KantaLoimaantie 7, 32210 Loimaa p. Hiace, Corolla, LiteAce, Mazda, Nissan ym. 8. klo 12 Lautsiaan lähtö. Tulkaa joukolla mukaan. pelit Alastarolla pelaajat kentälle klo 12.30. Kojonkulman Himpulat to klo 17-18. Postissa tulee olla osallistujan nimi,syntymävuosi, koko paitaa varten, huoltajan nimi, sekä puhelinnumero, josta tavoittaa päivisin. 0400-919 541. klo 17.1518.15. KESÄTEATTERIIN VARTIOVUORELLE su 1.8.2010 klo 15 alkavaan näytökseen Itämaista tarunhohtoa ALADDIN JA TAIKALAMPPU Aikataulu Alastaro tori klo 12.45 Hirvikoski apteekin pysäkki klo 13.00 Loimaa OP pysäkki klo 13.10 Mellilä kirjasto klo 13.25 Hinta sisältää lipun ja matkan. Hän kehitti evoluutioteorian. klo 12.-15. Halukkaat voivat tulla myymään uutta tai vanhaa tavaraa, esim. Kaikki tapahtumat ovat päihteettömiä. Voit voittaa oman elokuvaillan kavereiden kesken. Säävaraus: Sateen sattuessa Ahjossa) Tervetuloa! Alastaron Kirkonkylän opintokerho, lähtö kesäretkelle ti 25.5. klo 13. Isokaan vika ei ole kaupan este, kaikki käy. Otteluaikoja voi tiedustella yllä olevista numeroista. 040-588 7985. Loimaalla os. klo 11.00. Paikkavaraukset: Marika Sadonoja p. Järj. Kauppalankatu 2 (kaupungintaloa vastapäätä) KONKURSSIMYYNTI Viimeinen myyntipäivä tänään klo 9-13 Käsilaukut, matot, täkit, tyynyt, tekstiilit HALVA LLA! Tervetuloa sukulaiset ja tuttavat viettämään heinäkuista iltaa Petäjoen Paviljonkiin 3.7.2010 klo 17.00. mennessä 040-7392485 tai henna.rusi@loimaa.. menn. Salmiakkia. Hinta: 60 e JALKAPALLOKOULU 2010 Savikki Ma 24.5 pelailemme ulkona tai sisällä sekä jumppaamme aivonystyröitä tietovisailun merkeissä. 040-5634 298. klo 19.00. Aikuiset 25 Lapset 20 (3-13v) Sitovat ilmoittautumiset 30.6. mennessä Jaana 050-531 5023 tai Hanna 0500-412 470. 3. Hinta 8 . Ja paikkahan on citynuokkari klo 11-15. alk. P. Lejyn suurkuoron harjoitukset kaupungin nuorisotalolla ke 26.5. Mukana Loimaan seurakunta ja 4H-yhdistys. (Ei pöytämaksua, oma pöytä mukaan. Kevään viimeinen kerho 26.5. Painettua sanaa 95 vuoden kokemuksella. 0400 155 794 SPR:n Loimaan osaston Päiväpirtti ja myymälä, Turuntie 13. yleisurheilukoulut Hirvikosken kentällä ma 24.5. klo 17.30 tutustumme LoimaaNetin uusiin toimitiloihin ja palveluihin (Heimolinnankatu 18)Ilmoittaudu Annelle 050 5642699 4.6. Kaiken kuntoiset. Ilmoittautumiset ja tiedustelut 25.5. Haaran yleiskerho ti klo 1718.15 kylätalolla. + as. Avoinna joka arkipäivä klo 10-14. Toripäivä sunnuntaina 23.5. lehdessä virheellinen. klo 12-15. LASTEN TOIMINTAPÄIVÄ ma 7.6. Tervetuloa lakkiaisiini la 5.6. Turvallinen kauppa, parempi hinta, Soita tai tule. 040 705 7712 KINEMA Vesikoskenkatu 21, Loimaa www.kinoset.fi Ohjelmisto ajalla 23.-26.5.2010 -k15/13 2h00min 8,00€ Liity facebook-ryhmäämme. mennessä 050 469 9861 Elina 050 363 6971 Rauno, mielellään iltaisin 50 v. Jorma Kurvinen. Puh. Maanantai-iltaisin Mellilä-järven sauna lämpimänä klo 17.-20. Mellilän Kyläyhdistys r.y. Eläkeliiton Alastaron yhdistys. AU/Jalkapallo 03/04 su 23.5. toukokuuta 2010 11 OSWALD VASTAUKSET SEURATOIMINTA SEUROJEN TIEDOTUKSIA 1. Ilmoitt. 6. Kristillisdemokraatit: Keväisten laulujen ilta Maila ja Viljo Säterillä Mellilässä, Ojakkaantie 15, tiistaina 25.5. klo 17-20 Pohjan tilalla. Boccia vaihtuu mölkyksi kutsu Kertunmäelle ti 25.5. klo 18.00 Liikuntahallilla. Ilmoittautumiset sähköpostitse osoitteeseen loimaanpalloseura@gmail.com. klo 18.30 Loimaan Seudun Kuulo ry. OTA PALLO KOUKKUUN Loimaan Palloseuran ja Loimaan Sportian 8.6.-10.6.2010 päivittäin kello 11-14.00 Hirvikosken urheilukeskus Kohderyhmä: 1998-2005 syn. AU-97 peli urheilukentällä AC Sauvoa vastaan ma 24.5. klo 10-14 Puistokadun koulun ympäristössä ohjelmaa koko perheelle. Alle 12v huoltajan kanssa. Osallistumismaksut: 2-peli tennisseuran jäseniltä 5 , muilta 10 4-peli tennisseuran jäseniltä 10 pari ja muilta 15 pari Kilpailun johto Kari Jaakkola Tapio Laurila Raimo Simola Pelissä mukana LOIMAAN TENNISSEURA TERVETULOA! Maatalousnaiset tarjoaa pellonpiennarkahvit. Loimaan 4H-yhd.. alkaen klo 14.00 Ateljee Hulmille. SENU Loimaan Jankko ampumajuoksuharjoitukset Heikinpirtillä ma 24.5. Kun myyt, soita suoraan meille, ei turhia välikäsiä. 4H-kerho ma klo 15.30-16.30 Alastaron 4H-toimipisteessä.-Kerhojen yhteinen päätöstilaisuus koko perheelle ma 31.5. harj. 0503115016, loimaa@4h.fi, 0400-851755 Karoliina, 040-7575742 Sari. Peltoisten Kyläyhd. 17-vuotiaana. yhd. Tervetuloa! KYLVÖJEN SIUNAUS Alastarolla ma 24.5. Venäläistä baletin konsertti Turussa Sigyn-salissa pe 11.6. Saunamaksu. Kojonkulman Martat ja PVY kesäteatteriretki Tammelan Rauhaniemeen 9.7.2010 "Mooseksen penninpyöritys". mattoja, liinoja ja paljon erilaisia käsitöitä, leivonnaisia, vihaneksia, kahvia, pullaa, lättyjä, makkaraa, kosmetiikkaa, säilykkeitä, kalaa, arpoja ym.ym. 763 2320 tai 0500 220 659 Jaakkola. METALLIROMUA Puh. 9. Lasimaalaus. Kauppakeskus Jumbo Vantaalla. Tallinnan auto klo 17.30 Kolkkalantie 17.50 OP kaupunki. Eloisat Laulajat laulelevat Kertunmäellä Eloisien ulkoilupäivänä ti 25.5. klo 18.30. Afrikan ja Egyptin vientiin Toyota Hiace, Toyota Liteace, Toyota Hilux, Toyota Dyna, Toyota Corolla, Toyota Carina, Mazda 2200, Nissan Urvan, Nissan Sunny, Nissan Vanette, Mitsubishi L-300, Honda Accord, Mitsubishi ja Toyota maasturit ym., myös katsastamaton, hyvät ja huonot. LISÄTIETOA MIKKO SEPPÄLÄ 044-7114973 TAI loimaanpalloseura@gmail.com Jokainen jalkapallokoululainen saa päivittäin välipalan. Kaikki mukaan! Myydään ILMASTOINTIKONE. Ohjelmassa mm. LINTSILLE la 5.6.2010 Lähde viettämään vauhdikasta koulunpäätöspäivää Linnanmäelle. klo 19. Kuljetuksen yhteiskuljetus, jonka osastomme järjestää. Koulutus alkaa pe klo 17 ja päättyy la n. mennessä tilille 523900-261216 (mainitse: Pesiskoulu + nimi) Lisätietoa pesiskoulusta osoitteessa www.lpjuniorit.net/joukkueet/pesiskoulu tai sähköpostitse pesiskoulu@hotmail.com Leiskun 8-11v ja yli 12v. Loimaan AA-ryhmä kokoontuu lauantaisin klo 15 Nuorisotalon alakerrassa. klo 13.00 ja Lejyn suurkuoron harjoituksissa kaupungin nuorisotalolla ke 26.5. 1905. LOIMAAN TENNISSEURAN Avoimet mestaruuskilpailut pelataan urheilukeskuksen tenniskentillä 27.5.-30.5.10 • Miehet avoin luokka 2-peli • Miehet 45 2-peli • Miehet 60 2-peli • Miehet avoin 4-peli Ilmoittautumiset 26.5. harj. kuulonapuvälineiden esittelyä, kuulontutkijan kyselynurkka sekä laulua ja soittoa. Muistisairaiden omaisten vertaisryhmä kokoontuu 26.5. Ilmoittautuminen 31.5.2010 mennessä Eila 040-565 1525 tai Tarja 050-329 8676. Mellilän Kyläyhdistys ry. Arvonta tennishallilla 26.5. LOIMAAN KAUPUNKI NUORISOPALVELUT LEIRIOHJAAJAKOULUTUS 28.-29.5.2010 Loimaan seutukunnan kuntien ja järjestöjen leiriohjaamisesta kiinnostuneille nuorille KAKARLAMMEN leirikeskuksessa. 2. 31.5. Keskiviikkoisin Zumba Palloiluhallilla klo 19.-20.30. P. Ollille puh. 046 616 4688 LoKoKo: seuran kaudenpäättäjäiset keskiviikkona 26.5. 050 342 7138 KEVÄTPÖRRIÄISET Arvontaa Puffetti Poniratsastusta (2 /kierros) ym. vaunu ja mp. Suomi-Venäjä-Seura Loimaa. klo 18.00 Perttu Eskolan tilalla. klo 12.00 Marja-Liisa Järvinen, aiheena vertaistuki. P. 044 587 6100. Torilla on paljon myyjiä esim. 7. Lauletaan yhdessä ke 26.5. Elina ja Rauno Kraama Ilmoitathan tulostasi 11.6. 22.8. Punaisen Ristin Päiväpirtti, Turuntie 13. www.loimaanlehti.fi Loimaan Voima. klo 19.00. Tapahtuma on ilmainen. 10. Ma 25.5. Ranjia Oy, huomio uusi osoite Tuorsniementie 562, Raumantien motellin takana autokenttä, p. Eläkeliiton Loimaan kaup. Sitovat ilmoittautumiset 27.5. klo 17-18.30 Tuulensuun palvelukeskukseen, Huvilakatu 32, Loimaa. Käsityökerho ti 25.5. Koululaiset ovat vakuutettuja Loimaan Palloseuran puolesta. Pärnun ennakkomaksut 31.5. Alastaron Maamiesseura MTK-Alastaro Loimaan seurakunta AU/Jalkapallo P96 sarjapeli Turussa Parkin kentällä su 23.5. Palkkio. 040-764 7651 Mika Virtanen Mellilän KESÄ TORI Sunnuntaina 23.5.2010 klo 12 15 MELLILÄN TORILLA 0SUUSPANKIN TAKANA esiintyy: Viljami Morander vuoden 2008 Hopeisen Harmonikan voittaja ja hänen veljet klo 12.30 ja 13.30. klo 9 Nordealta. klo 17 Kylätalolla. klo 17. Kevään viimeinen tapaaminen ennen kesätaukoa. 5. Kyselyt 762 2832 tai 040 531 9265. tai 050-5364604. Loimaan Seudun Yrittäjänaiset ke 9.6. mennessä anu.haapanen@loimaa.. menn. klo 13.30 Työväentalolla, mukana terveydenhoitaja. Noudetaan, käteismaksu.. Kyykän avoimet mm-kisat; karsinta alkaa. Lauantaina 22. vaatteita, käsitöitä, leivonnaisia... Seuraavassa oikein: Maksu: 35,4.6. Lue lisää kinoset.fi VAIN 2 ILTAA! SU 19.00 KE 19.00 Tasolaser mustassa kantolaukussa välillä Hirvikoski-Loimaan keskusta. ohjelmaa lapsille Kitaraja haitarimusiikkia Keväinen myyntitapahtuma Kojonkulman koulun pihassa sunnuntaina 30.5. Setes joka myy lapintuotteita kuivaa lihaa ym. Pysy kuulolla! -tapahtuma Loimaalla Tuulensuun Palvelukeskuksessa ke 2.6. mennessä 050-3775244 tai senu@loimaa.?. Viikon vieraana ke 26.5. Matka toteutuu, mikäli osallistujia vähintään 30. Lisätietoja www.loimaa.. Annetaan vuokralle heti 2h+k+ph+s 63 m 2 Loimaan keskustassa. Kerhot Loimaa: Kauhanojan kerho ma klo 16.30-18 koululla. Ilmoittautumiset 30.6. klo 18.30, pelaajat kentälle klo 17.45. Milou. Kuntolentopalloa Keskuskoululla lauantaisin klo 15. 1886. Lähtö kentältä klo 11.15. Alastaro: 3-6 lk. klo 17:ään menn. Ilona Uusitalo KORJAUS Op-Pesiskoulun tilinumero oli tiistain 18.5. Sininen ja valkoinen. Aikataulu Alastaro kunnantalo klo 12.45 Hirvikoski kunnantalo klo 13.00 Mellilä kirjasto klo 13.15 Loimaa OP pysäkki klo 13.25 Paluumatkalle lähdetään klo 21. Mukana mm sirkustemppuja, pomppupatjoja, poniajelua ja muuta mukavaa. Metsämaan 4H-kerho ma klo 17-18 koululla. klo 12.00 Tuttujen Tuvalla. klo 14 17. Lisäksi kaikki saavat omakseen pallon ja paidan. 4. Kulttuurimatka Pietariin 18.-21.6. Hinnat 40 sis matka ja ranneke yli 120cm 30 sis matka ja ranneke alle 120cm 10 pelkkä matka Talokortilla 5 alennus. Lisät.: Leila Tamminen, p. klo 11.00. Vuokra 420 P
5-ov. Titanium Business 7-p 38tkm -08 38.990 Kia Sportage 2,0 CRDi 4WD EX 225tkm -05 12.990 Mazda 6 Sport 2,0 Elegance 5d 97tkm -03 11.990 Mazda 626 HB 1,8i GLX 5d 140tkm -99 6.990 Mazda Mx-5 2D CONVERTIBLE -89 5.990 Mercedes-Benz 400 SE 4,2 V8 Automaatti (140) 4d 221tkm -93 12.990 Mercedes-Benz C 200 CDI BE A Avantgarde 1tkm -10 49.990 Mercedes-Benz C 200 CDI Classic 209tkm -03 16.990 Mercedes-Benz E 200 CDI A Classic 285tkm -07 27.990 Mercedes-Benz E 270T CDI A Classic 307tkm -04 23.990 Mercedes-Benz Slk 200 Kompressor A Roadster 86tkm -04 32.990 Mini 1000 Kilpa-auto -0 9.990 Mini Cooper Aut 32tkm -03 15.990 Mini Cooper d R56 Hatchback Aut. Varaava takka, kaksi vaatehuonetta, lattiat parkettia, toimiva pohjaratkaisu. Ghia A6 Wagon 168tkm -08 19.890 Ford Mondeo 2,0i 145hv Ghia Sedan 113tkm -05 13.890 Ford Mondeo 2,0i 145hv Trend Wagon 93tkm -05 14.890 Ford Mondeo 2,2TDCi 155hv Ghia X M6 Wagon 187tkm -06 14.890 Ford S-max 2,0 TDCi 140hv Autom. 29tkm -06 14.990 Nissan Primera 1,6 Visia 5-ov. Audi Q5 2,0 TFSI quattro S tronic 21tkm -09 61.990 BMW X5 3,0dA 86tkm -05 42.990 Fiat Ducato Maxi 2,8 JTD 3700 KA 160tkm -02 9.990 Fiat Scudo 10 1,6 Multijet 90 hv AC ALV 90tkm -08 19.890 Fiat Scudo Van 1,9 D 94tkm -02 8.990 Ford Fiesta Van 1,3 70hv P-Auto 59tkm -07 8.990 Ford Ranger Pick-Up 2,5TD 4x4 201tkm -00 10.890 Ford Transit Van etuveto 2,0TDi 100 FT300L 134tkm -06 17.890 Ford Transit Van etuveto 260S 2,0TDI 75 av.2933 347tkm -01 5.800 Ford Transit Van etuveto 260S 2,0TDI 75 av.2933 225tkm -02 8.890 Ford Transit Van etuveto 280M 2,0TDI 85 av.3300 186tkm -03 12.990 Ford Transit Van kevytkuorma-auto 2,4TDi 115 FT350L 64tkm -07 19.990 Mercedes-Benz Sprinter 311CDI-3,55/35Kasten Classic 217tkm -06 19.990 Mercedes-Benz Vito 112CD 360tkm -99 7.890 Nissan Pick-up 2,5 Di King Cab 4X4 AC 131tkm -03 17.990 Nissan Pick-up 2,5 Di King Cab 4X4 AC 123tkm -05 21.990 Renault Master Koppiauto 2,5 dCi 120hv P-Auto 84tkm -08 27.990 Toyota Hiace 2,5 D-4D 95 4ov pitkä 94tkm -07 19.990 Volkswagen Lt 35 2,5TDI Avolava 152tkm -98 9.990 Volkswagen Transporter 1,9d 254tkm -93 4.990 MOOTTORIPYÖRÄT+MOPOT Aprilia Sx 50 3tkm -08 2.490 BMW K 1200 LT 69tkm -99 12.490 BMW R 1200 ST 22tkm -05 13.990 Harley-davidson Vrscr V-ROD STREET ROD 8tkm -05 19.990 Honda Cb 1300 36tkm -04 8.990 Honda Cb 600F Hornet 3tkm -07 9.990 Honda Cb 750K -79 6.990 Honda Gl 1800 Gold Wing 17tkm -08 27.990 Honda Vtr 1000F 24tkm -97 5.990 Husqvarna Sm 610 I.E 4tkm -08 7.990 Kawasaki En 6F 8tkm -06 6.990 Kawasaki Er 5 41tkm -00 3.990 Kawasaki Vn 800 Classic 22tkm -06 8.990 Kawasaki Zrx 1200 R 29tkm -06 7.990 Kawasaki Zzr 1400 ABS 17tkm -07 12.990 Moto guzzi Griso 1100 20tkm -07 12.990 Suzuki Dl 650 V-Strom 45tkm -04 5.490 Suzuki Gs 500 E 46tkm -98 2.990 Suzuki Gsf 1250 A Bandit 18tkm -08 8.990 Suzuki Gsx 1300R Hayabusa 9tkm -06 9.990 Suzuki Ls 650 SAVAGE 32tkm -97 3.990 Triumph Rocket iii 2300 16tkm -07 21.990 Yamaha Aerox 50 R -09 2.490 Yamaha Fz6-s S2 10tkm -07 6.990 Yamaha Fzs 600 61tkm -01 3.990 Yamaha Mt-03 4tkm -07 6.990 Yamaha Xt 660 X 6tkm -09 8.490 Yamaha Xv 1600A WILD STAR 53tkm -99 10.990 Yamaha Xv 1900 A Midnight Star 6tkm -08 14.990 Yamaha Xvs 1300A Midnight Star 1tkm -09 13.990 Yamaha Yzf-r1 R1 8tkm -08 15.490 AS.AUTOT JA -VAUNUT Adria Fiat Sun living 2,3 jtd 3tkm -10 44.990 Adria Vision i 707 sg Renault 2.5dCi 150 hv 34tkm -07 59.990 Chausson Flash 08 2,3 130hv 30tkm -08 42.990 Elnagh Ford 57 Marlin 2.5 D 235tkm -98 13.990 Eurowagon 6100 UNIQUE -07 16.990 Flair 6100 i Fiat 2,8 TDi 63tkm -99 39.990 Hobby 440 SFE EXCLUSIVE -98 8.990 Kabe Ametist VXL KIng Size -07 25.990 Knaus S-liner 700 leg 3.0 160 hv 4tkm -09 79.990 Lmc Fiat Liberty A 671 G 35tkm -08 54.990 Rimor Ford Horus30 2.2 TDCi 110hv 19tkm -08 42.990 Solifer Finlandia 560 MH -07 22.990 T.e.c Star ti 7205 MB 12tkm -09 74.990 Tec 340 Travelbird -09 8.990 Vaihtoautoalennukset jopa 5000 €/auto, jopa ilman käsirahaa. 205tkm -07 14.890 Fiat Albea 1,4 Sedan 4tkm -07 9.990 Fiat Ducato 11 2,0 JTD 2850 7,5 m3 van PA 177tkm -03 9.990 Fiat Stilo Multi Wagon 95 Actual AC 79tkm -06 7.990 Ford Fiesta 1,25 82 hv Ghia M5 5-ovinen -10 17.490 Ford Fiesta 1,4 80hv Limited M5 5-ovinen 40tkm -08 12.890 Ford Fiesta 1.25 129tkm -00 2.990 Ford Focus 1,6 100 hv Trend Design M5 5-ovinen -10 21.340 Ford Focus 1,6 100hv Trend Sedan AC 70tkm -06 13.990 Ford Focus 1,6 100hv Trend X Juhlamalli M5 Sedan 44tkm -06 14.890 Ford Focus 1,6 100hv Trend X Juhlamalli M5 Sedan 28tkm -06 15.980 Ford Focus 1,6 VCT 115hv Ghia M5 Wagon 73tkm -06 15.890 Ford Focus 1,6i 100hv Ambiente 5d 118tkm -99 5.890 Ford Focus 1,6i 100hv Ambiente Wagon 208tkm -99 4.990 Ford Fusion 1,6i 100hv Elegance 5d 130tkm -03 7.990 Ford Mondeo 1,8 125hv Limited 125 M5 Wagon 71tkm -07 17.980 Ford Mondeo 1,8 TDCi 125 hv Econetic 5-ov 54tkm -08 26.990 Ford Mondeo 1,8i 110hv Ambiente Wagon 189tkm -04 9.990 Ford Mondeo 1,8i 110hv Centennial Wagon 133tkm -03 10.890 Ford Mondeo 1,8i 110hv Trend Sportback 122tkm -04 11.980 Ford Mondeo 1,8i CLX STW 176tkm -98 4.890 Ford Mondeo 2,0 145hv Flexifuel Trend M5 5-ovinen -10 27.130 Ford Mondeo 2,0 TDCi 130 hv Autom. 179.000 €. 84tkm -06 11.990 Nissan Note 1,4 65 Visia 5-vaiht. 3-ov. Korko jopa %! Esim. 140tkm -06 17.990 Skoda Superb TWD Sedan 1.8 TSI Ambition DSG -10 36592..12 Skoda Yeti 1.2 TSI Adventure 1tkm -10 26580..94 Toyota Avensis 1,6 VVT-i Linea Terra Liftback 5d 169tkm -02 8.990 Toyota Avensis 2,0 D-4D 126 Linea Sol Technical 4ov 39tkm -08 24.890 Toyota Corolla 1,4 VVT-i Linea Terra 5ov Wagon 88tkm -05 12.990 Toyota Corolla verso 1,6 VVT-i Linea Terra 136tkm -03 12.990 Toyota Prius HSD 1.5 CVT 5ov 33tkm -08 23.990 Volkswagen Bora 1,9 SDI 50kW AC 242tkm -02 8.980 VW Golf 1,9 TDI 77 kW PowerDiesel 4MOTION Trendline 4d 178tkm -06 16.990 Volkswagen Golf Variant 1,9 TDI PowerDiesel Trendline 104tkm -07 18.990 Volkswagen Golf Variant Trendline 1,9 TDI 77 kW 5-ov 74tkm -08 19.990 Volkswagen Passat 1,9 TDI PowerDiesel 74kW Trendline 156tkm -04 13.890 Volkswagen Passat Variant 1,6 75kW Firstline 154tkm -03 11.990 VW Passat Variant 1,9 TDI PowerDiesel 74kW Firstline aut 236tkm -04 10.990 Volkswagen Touran Highline 1,9 TDI 74kW 153tkm -04 14.990 Volkswagen Touran 2.0TDi Highline DSG 49tkm -08 32.890 Volvo C30 1,8 (125 hv) man 30tkm -07 19.990 Volvo S40 T5 (220 hv) Momentum aut 29tkm -06 24.980 Volvo S80 2,4D aut 180tkm -08 29.890 Volvo V50 2,0D (136 hv) man 77tkm -07 24.990 Volvo V70 2,4D Autom. 240tkm -98 14.990 BMW 120 d E82 Coupé 29tkm -08 31.990 BMW K 1200GT 38tkm -06 16.990 Chrysler Sebring 2,0 CRD M6 Limited 269tkm -07 14.990 Citroen C1 1,0i X 3ov 88tkm -07 8.990 Citroen C5 HDi 136 Exclusive Break Autom. 48tkm -06 14.990 Nissan Primera 1,8 Visia 4-ov. Ostamme mopot, moottoripyörät, mönkijät, asuntoautot ja -vaunut. 197tkm -02 7.990 Nissan Primera 1,8 Visia Traveller 70tkm -06 13.990 Nissan Primera 1,9 dCi Visia SportDeck A/C 5-ov 251tkm -03 12.900 Nissan Qashqai+2 2,0dCi DPF Acenta 6MT 2WD RPS 110tkm -08 24.990 Nissan Tiida 1,6 Visia 5MT 4-ov. 77tkm -05 11.990 Nissan Almera 1,5 Visia+ 3-ov. Myös auto käy vaihdossa! Omakotitalo. 29tkm -07 16.990 Opel Astra 1,6i Eco Club 3d 197tkm -98 3.890 Opel Astra GTC Enjoy 1,6 Turbo 132kW/180hv M6 28tkm -07 19.990 Opel Astra Wagon Enjoy Special 1,8 92kW/125hv M5 109tkm -07 13.990 Opel Vectra 1,6i 16V GL 4d 191tkm -98 3.890 Opel Vivaro Combi 1.9 CDTI 1+8 130tkm -03 22.990 Renault Espace 2,2dCi Authentique AC 7-hlö 145tkm -04 22.990 Renault Laguna 1,6 16V Optima 79tkm -05 10.890 Renault Laguna Coupè Dynamique 2,0 dCi 16V FAP 150hv 15tkm -09 37.990 Renault Laguna Sport Tourer Expression 1,5 dCi Eco2 57tkm -08 21.890 Renault Megane Break 1,6 16V Confort 5d 36tkm -06 12.990 Seat Toledo 105 Stella Z Line 132tkm -04 8.890 Skoda Fabia Combi 1,4 16V Fun 98tkm -06 10.890 Skoda Fabia Combi 1,4 16V Ambiente 94tkm -05 9.780 Skoda Fabia HB 1,2 Comfort AC 105tkm -03 6.990 Skoda Octavia 1,6 Ambiente 125tkm -06 14.890 Skoda Octavia 1,6 Elegance Aut. 105tkm -03 8.990 Nissan Almera 1,8 Visia+ 5-ov. 226tkm -05 19.990 Audi S8 4,2 V8 quattro aut. 20tkm -08 13.990 Nissan Note 1,4 65 Visia 5-vaiht. 5-ov. Hp. 53tkm -05 17.890 Skoda Octavia 1,6 LX 159tkm -00 5.990 Skoda Octavia 1,6 LX 123tkm -00 5.990 Skoda Octavia 1,9 TDI Ambiente 34tkm -09 21.990 Skoda Octavia 1,9 TDI Elegance 204tkm -05 12.490 Skoda Octavia 1,9 TDI Elegance HB 89tkm -05 15.890 Skoda Octavia Combi 1,6 Ambiente AC 119tkm -02 9.990 Skoda Octavia Combi 1,6 Classic 145tkm -01 6.890 Skoda Octavia Combi 1,6 FSI Elegance 36tkm -06 18.490 Skoda Octavia Combi 1,9 Ambiente TDi 66kW 326tkm -01 6.990 Skoda Octavia Combi 1,9 TDI 66kW Ambiente 177tkm -04 12.990 Skoda Octavia Combi 1,9 TDI Ambiente 195tkm -05 14.990 Skoda Octavia Combi 1,9 TDI Elegance 115tkm -08 20.980 Skoda Octavia Combi 1.9 TDI Elegance 95tkm -07 20.890 Skoda Octavia HB 1,6 'RS-Look' 182tkm -02 7.990 Skoda Octavia HB 1,9 Ambiente TDi 66kW 221tkm -02 7.890 Skoda Octavia HB 1,9 Classic TDi 172tkm -01 8.990 Skoda Octavia HB Ambiente 1.2 TSI -10 2110.2.1 Skoda Superb 1.9 TDi Greenline 55tkm -08 25.890 Skoda Superb 1,8 Turbo Comfort 106tkm -05 15.890 Skoda Superb 1,9 TDI PD 96kW Comfort A 180tkm -05 16.890 Skoda Superb 2,0 TDI CR 170 Ambition DSG Autom. 67tkm -06 10.990 Nissan Almera 1,5 Visia+ 4-ov. 173tkm -06 10.990 Nissan Primera 1,6 Visia Traveller 80tkm -05 11.890 Nissan Primera 1,6 Visia Traveller 74tkm -05 13.990 Nissan Primera 1,8 AT Visia ESP 5-ov. korko %. 33tkm -05 13.990 Nissan Primera 1,6 Visia 5-ov. 5-ov. 122tkm -05 9.990 Nissan Almera 1,8 Tekna 3-ov. 3-ov. Trend STW 179tkm -07 21.890 Ford Mondeo 2,0 TDCi 130 hv pf autom. 55tkm -06 12.990 Nissan Maxima QX V6 24V 3,0 Elegance A/T A/C 225tkm -01 5.990 Nissan Micra 1,2 59 Visia 5-vaiht. 47tkm -09 34.890 Skoda Superb 2,8 V6 Elegance Autom. 84tkm -06 19.990 Audi A4 Avant 2,0 TDI 103 kW multitronic-aut. 37tkm -08 14.990 Nissan Note 1,6 81 Acenta 5-vaiht. Kahvit ja jäätelöt kaikille kävijöille! Loimaa, Alastaro. 28tkm -08 24.890 Nissan Almera 1,5 Cool 4-ov. 20tkm -08 16.990 Nissan Tiida 1,8 Visia 6MT 4-ov. TEHTYIHIN KAUPPOIHIN (yhdessä Lähivakuutuksen liikennevakuutuksen kanssa) HENKILÖAUTOT Audi A3 1,8 Turbo Attraction quattro 3d 160tkm -03 15.990 Audi A3 Sportback Attraction 1,6 75 kW tiptronic-aut. ksl. 65tkm -07 13.990 Nissan Primera 1,6 Visia 5-ov. 175tkm -02 16.990 PAKUT+MAASTURIT YM.. Mäkinen 0400536941, kohde 561521. Ensimmäinen kk-erä vasta heinäkuussa. 121tkm -04 8.990 Nissan Almera 1,5 Luxury 4-ov. 12 Lauantaina 22. UUSI omakotitalo omalla 1690 m 2 etelärinnetontilla. 157tkm -08 32.890 Volvo V70 2,4D 190tkm -05 19.800 Volvo V70 2,4T aut. AC 60tkm -07 10.990 Nissan Micra 1,3 GX 3d 51tkm -97 4.990 Nissan Micra 1,6 81 160SR 5-vaiht. toukokuuta 2010 € Lamminkatu 39 Puh. 30tkm -07 14.990 Nissan Tiida 1,6 Visia 5MT 5-ov. 5000 €/10 kk, 500 €/kk, tod. Tied. 106tkm -05 12.990 Nissan Primera 1,6 Visia 5-ov. Vaihdamme myös halvempaan. Uuteen kotiin ilman rakentamisen murheita. 075 325 7950 www.loimaanlaatuauto.fi Hannu Hutka 0500 457 045 Jaakko Suvila 040 530 1744 Ari Hietaharju 050 445 0861 Lauantaina 10-14 Sunnuntaina 12-15 LAATUKASKO VELOITUKSETTA 21.-24.5. 4h,k,s,khh 113m 2