2009 P 1 D Nro 109 Säällistä troikkaa T Ä N Ä Ä N Irtonumeron hinta 1,00 € sis. Kun viljakauppa ei käy ja tilojen varastot ovat täynnä, etenkin huonolaatuista viljaa tarjotaan lämpölaitoksille. ”No, miltä tuntuu?” Niemi tiedustelee, kun kipuamme yli 350 metrin korkeuteen. Sivu 2. Yllättävän tasaiselta, pitää myöntää. Sivu 6 24–18 päättyi ensimmäinen erä, kun Korikonkarit oli näyttänyt kyntensä liigajoukkue ToPoa vastaan. vuosikerta TIISTAI 22.9. Toiveissa on, että äitien ja isien kesken viriäisi vilkasta keskustelua. Sivu 7 HEIDI PELANDER Tämä rekkakuorma viljaa ei päädy poltettavaksi vaan Suomen Viljava Oy:n Loimaan varastoon, joka vuokraa siilotilaa myös viljelijöille liikkeiden ja teollisuuden lisäksi. HEIDI PELANDER KIRJOITTAJAVIERAS Tupakoinnista pihakointia. Näin pohtii uusi kolumnistimme Tuija Lammi. Kertaan mielessäni turvaohjeita: vyöt aukeavat tästä, laskuvarjo vapautetaan tuosta. ”Sitten mennään, 3, 2, 1!”, Niemi huikkaa radioon ja kone ampaisee pitkin Oripään lentokentän kiitorataa. Osa viljasadosta jalostuu lämmöksi Loimaan kaukolämpölaitokselle on tarjottu tänä vuonna ennätysmäärä viljaa poltettavaksi. Sivu 5 SARI KESKITALO Miau, mä pääsen uuteen kotiin! Ihmetellään arkea porukalla Perhearjen pyörittämisessä tulee vastaan monenlaisia ongelmatilanteita, joiden ratkaisemisessa muut perheet voisivat ehkä auttaa. Raveissa voidaan pelata troikkaa, kun lähdössä on vähintään viisi osallistujaa, mutta sääveikkauksessa riittää kolme osallistujaa; aurinkoinen, pilvinen ja sateinen keli. ”Mennään ihan sinun ehdoillasi.” Mies on lentänyt 1950-luvulta asti, joten olen kokeneissa käsissä. Pitäisikö tupakoinnin nimi muuttaa pihakoinniksi, koska toiminto ei nykylain mukaan tapahdu tuvassa. Tutustumislennot tehtiin opettajan kanssa kaksipaikkaisella taitolentokoneella. Luureista kuuluu takana istuvan lentäjä Risto Niemen rauhallinen ääni. Loimaan Lehteen on perusteilla Perhepiiri-palsta, jonka kautta haetaan vastauksia perhe-elämässä vastaantuleviin kysymyksiin. Lakki kiinni ja kohti korkeuksia Oripää Heidi Pelander Kaksipaikkainen Christen Eagle II -taitolentokone jyrähtää käyntiin ja puristan käteni nyrkkiin. Loimaan talousalueen paikallislehti • 95. Kuusitoista innokasta leiriläistä eri lentokerhoista kokeili Oripään lentokentällä Turun lentokerhon järjestämän taitolentoleirin aikana, miltä laji tuntuu. Sivu 9 Muutaman viikon ikäinen kissa löydettiin pöytyäläistalon ullakolta itkemästä. Onneksi sille on tiedossa uusi koti. alv . Sivu 6 Säänveikkaajilla on tällä viikolla haastava troikka pelattavana. Sivu 12 Lentäjä Risto Niemen varusteisiin kuuluu vanha kunnon lentäjänlakki luureineen. Jännitän kaikki lihakseni, ja alla on pelkkää ilmaa
www.loimaanlehti.. Tule mukaan Perhepiiriin Äidit ja isät yhteen arjen kiipeilytelineellä ANU SALO Maakunta hillitsee ilmastonmuutosta TURKU Ilmastonmuutos on todellinen uhka myös VarsinaisSuomessa. Varsinais-Suomen ilmastonmuutoksen torjumiseen perustetaan ohjausryhmä, jonka puheenjohtajana Vuorisalo toimii. Kokoan Loimaan Lehteen aivan uudenlaista Perhepiiriä. Loimaa Anu Salo Tervehdys kaikki lapsiperheet. Vastuu ilmoituksista: Lehden suurin vastuu ilmoituksen julkaisemisessa sattuneesta virheestä on ilmoituksen hinta ja muihin lehtiin toimitetusta aineistosta sen valmistusarvo. Toimittaja Marika Timonen (02) 762 6022 Päätoimittaja Kati Uusitalo (02) 762 6033 050 555 7526 Toimitussihteeri Tiina Naula (02) 762 6031 Toimittaja Anu Salo (02) 762 6038 Toimitussihteeri Sampsa Hakala (02) 762 6035 Toimittaja Sari Keskitalo (02) 762 6027 Toimittaja Kari Nummila (02) 762 6032 22.9. Tilaukset: tilaukset@loimaanlehti.. Kartanomäenkatu 4, PL 2, 32201 Loimaa Puh. Ilmestyy tiistaisin, torstaisin ja lauantaisin. Allekirjoittajana oli muun muassa Loimaan seutukunnan kehittämiskeskus. dem. VASTAUSTEN EI tarvitse eikä mielellään pidäkään olla pitkiä ja rönsyileviä, vaan tiiviitä ja nasevia. On varauduttava hiilen osuuden nopeaan vähentämiseen energiantuotannossa, Turun yliopiston ympäristötieteen lehtori Timo Vuorisalo sanoo. Ajattelin, että ryhmän kokoamiselle annetaan tarpeeksi aikaa, mutta toivon silti, että mahdollisimman moni lähtisi pikaisesti kehittämään uudenlaista tapaa tehdä luettavia ja kiinnostavia juttuja perheestä. Toimitusjohtaja Kirsti Kirjonen puh. JOS KIINNOSTAA, niin mukaan pääsee kun lähettää sähköpostiosoitteensa toimitukseen. Kustantaja: Priimus Media Oy. Se on lukijoiden välinen keskustelupalsta, jossa jaetaan yhdessä arjen ihmettelyn aiheita. NIMIPÄIVÄT: 22.9. Teeman tukiyksikkönä toimii Valonia – Varsinais-Suomen kestävän kehityksen ja energiaasioiden palvelukeskus. Aivan albiinoesiintymän ympärillä kasvaa runsaasti tavallisia mustamarjaisia variksenmarjoja. Kasvusto on varsin elinvoimainen ja on tuottanut vuosittain hyvin erikoisia marjojaan. Tekstin ei tarvitse olla viimeisen päälle viilattua, riittää että asia käy ilmi. Virttaankankaalla valkoisia variksenmarjoja Virttaankangas on monenlaisten harvinaisten hyönteisten, lintujen, nisäkkäiden ja kasvien elinalue. Mielikki, syyspäiväntasaus 2 Tiistaina 22. Vastaaja kertoo oman perheen käytännöistä tai asiaan liittyvän mielipiteensä lyhyesti. Mauri 23.9. Idea on yksinkertainen. Israelilaiset söivät mannaa neljäkymmentä vuotta. Erkki Kallio ERKKI KALLIO LUONTO Boenisch liittokokoukseen PAIMIO Varsinais-Suomen sos. Terveisin, toimittaja Anu Salo TÄNÄÄN AJANTIETO: Aurinko nousee tänään Loimaalla kello 7.12. Moos. Mooses sanoi heille: ”Se on leipää, jonka Herra on antanut teille ruoaksi.” 2. Aurinko laskee kello 19.28. – Ilmastonmuutos vaatii panoksia muun muassa maankäytössä, energian tuotannossa, liikenteessä ja peruselinkeinoissa. valitsi ylimääräisessä piirikokouksessa 15 edustajaa ja varaedustajat Helsingissä marraskuussa pidettävään Sosialidemokraattisten Naisten liittokokoukseen. 16: 15 23.9. Siis: lähetä sähköpostiyhteystietosi, niin olet mukana ja voit jäädä odottamaan ensimmäistä kysymystä vastattavaksi. syyskuuta SANOMALEHTIEN LIITON JÄSEN ISSN 0358-9161 Jakeluhäiriöt: Puh. Kyseessä on siis suuren luokan harvinaisuus. Tämän nähdessään israelilaiset kyselivät toisiltaan: ”Mitä tämä on?” He eivät näet tienneet, mitä se oli. Tarkoituksena on saada mukaan mahdollisimman iso joukko, joka voi osallistua omalla nimellä tai vakiona pysyvällä nimimerkillä. 16: 31, 35 PÄIVÄN SANA Arjen kiipeilytelineellä on pitävä ote tarpeen. Virttaankangas on maamme ainoa tunnettu valkoisten variksenmarjojen kasvupaikka. Sitä voi lujittaa yhdessä Loimaan Lehden Perhepiirissä. Viestit voi lähettää PERHEPIIRI-merkinnällä varustettuna sähköpostiosoitteeseen anu. Ilmoitushinnat: Ennen tekstiä 2,06 /pmm 3-sivu 2,06 /pmm Tekstissä 1,93 /pmm Tekstin jälkeen 1,66 /pmm Takasivulla 2,05 /pmm Etusivulla (modulikoot) 3,39 /pmm Kuolinja kiitosilmoitukset, kunnalliset ja kirkolliset ilmoitukset, heng.kokoukset 1,66 /pmm Määräpaikkakorotus 0,06 /pmm Värikorotus yhdestä lisäväristä 0,16 /pmm Hinnat sisältävät arvonlisäveron 22%. Kenties perhe-elämän kiemuroihin löytyy myös paikallista näkökulmaa. Kerään perheistä sähköpostituslistan, jolle lähtee aina yksi kysymys kerrallaan vastattavaksi. Vastauksista kootaan juttu, jota saatetaan laajentaa toisinaan myös haastatteluin. Kuinka usein Perhepiiri lehden palstoilla kokoontuu, on vielä avoinna. Siihen on vastattava paikallisin keinoin – mitkä ovat ne toimet, joilla voimme juuri täällä tehokkaimmin hillitä ilmaston lämpenemistä. 0200 72822 (mpm/pvm) arkisin klo 6.00-16.00 viikonloppuisin klo 6.00-12.00. Maakunnan eri toimijat kuten kunnat, koulutuslaitokset, yliopistot ja julkishallinnon organisaatiot allekirjoittivat Turussa Varsinais-Suomen liiton tiloissa ohjelmasopimuksen, jossa ne sitoutuvat torjumaan ilmastonmuutosta. Virttaankangas on maamme ainoa tunnettu valkoisten variksenmarjojen kasvupaikka. Parisuhdettakaan unohtamatta. Se muistutti korianterin siemeniä mutta oli valkoista ja maistui hunajaleivältä. Kuka vain isä ja äiti eri-ikäisine, kokoisine ja muotoisine perheineen voi osallistua. Yksi valituista edustajista on Maiju Boenisch Loimaan Alastarolta.. Ensi vuonna julkistetaan käytännönläheinen ohjelma, missä kerrotaan miten ilmastonmuutosta voi VarsinaisSuomessa hillitä ja miten siihen sopeudutaan. Samalla kenties löytyy vanhemmuuden paineisiin helpotusta, kun huomaa ettei olekaan ainoa joka tätäkin asiaa tykönään miettii. Ilmoitukset: ilmoitukset@loimaanlehti.. Tilaushinnat: Määräaikainen 12 kk 97 6 kk 57 4 kk 43 Kestotilaus: Laskutusjakso 12 kk 92 6 kk 47 4 kk 32 Irtonumero 1 Ulkomaantilaukset: tilaushinnan lisäksi peritään voimassa oleva postimaksu. Yksi erikoisemmista lajeista siellä on muutaman vuoden tiedossa ollut valkoinen variksenmarjakasvusto. Kuten: miten ja mihin aikaan viimeistään lapset nukkumaan arki-iltana. (02) 762 6000, telefax (02) 763 1233. (02) 770 2204 Sähköposti: toimitus@loimaanlehti.. Ilmoitusmyynti: Markkinointipäällikkö Veli-Matti Knuuti (02) 762 6040 0500 324 939 Ilmoitusmyyjä Liisa Kivinen (02) 762 6050 Ilmoitusmyyjä Päivi Alm-Huhti (02) 762 6060 Ilmoitusvalmistus Eija Kärkäs (02) 762 6055 Tilaustenhoitaja Tarja Säteri (02) 762 6016 Ilmoitusten jättöajat: Ilmoitusaineisto on toimitettava lehden konttoriin kunkin numeron ilmestymistä edeltävänä päivänä klo 12.00 mennessä. Tavoitteena on sitouttaa koko maakunta ohjelman toteuttamiseen. Israelilaiset antoivat sille ruoalle nimeksi manna. Tarkoitus on tuoda tällä tavoin esiin niitä moninaisia asioita, jotka taatusti askarruttavat eri perheissä, näkökulmaa vaihdellen niin koulukuin vauvaja leikki-ikäisten kanssa. Jos piiri lähtee pyörimään niin kuin toivotaan, lehdessä käydään pian vilkasta keskustelua äitien ja isien kesken. Osa keskustelua on toive saada lukijoilta kysymyksiä asioista, joista halutaan kuulla muiden mielipiteitä. salo@loimaanlehti.fi. Tässä kaikessa onnistuminen on puhtaasti lukijoiden osallistumishalusta kiinni. Alueen koko, jolla näitä albiinoja variksenmarjoja kasvaa on vajaat sata neliömetriä. naispiiri ry. 2. Konttori ja toimitus avoinna ma-pe klo 9-16. Moos. Painopaikka: Priimus Paino Oy/Allatum Oy
020 500 6610 Avoinna: ark. 19,90 299 Täyttö määrä 1-6 kg Linko us 1400 kierro sta Tutt u TV:s tä! Musiikkipuhelin 89 Tarjous voimassa vain torstaina 24.9.2009 VUOTTA JA IHAN GIGANA! 89 699 Tuttu TV:stä ! Super suosit tu LänsiEuroo pan kartat Katso hintaa ! YK KÖNEN + = Viikon loppu etu Puhu lauantaisin ja sunnuntaisin mielin määrin Saunalahden, Kolumbuksen ja Elisan liittymiin enintään 1 €/vrk! 650 min 0,069 €/min/kpl Kk-maksu 0,66 €/kk, avaus 3,90 €. 20 kpl 10. puhe aikaa (50 min/kk 13 kk ajan) Saunalahti Ykkönen: Viikonloppu etu: 650 min puheaikaa: + Viikonloppuetu 12 kk-sopimuksella 665 495 29 LG 50” televis io Erä Tarjous voimassa vain tänään tiistaina 22.9. syyskuuta 3 Lamminkatu 33, Loimaa • Puh. Tiistaina 22. 10-18, la 10-15 10-VUO TISSYNTT ÄRIEN KUNNIA KSI ETSIM ME SUOM EN TYHM INTÄ KULUT TAJAA ! Kerro oma tarina si osoitt eessa www .gigan tti.?/10 v ja voita 5000 koulu tusse teli, jolla voi ostaa mitä hyvän sä Gigan tista
Tutkimusten mukaan määrä tulee nousemaan rajusti. Tulosten perusteella järjestetyssä koulutuksessa on keskitytty muun muassa muistihäiriöisairauksien tunnistamiseen mahdollisimman varhaisessa vaiheessa ja käytösoireisiin vastaamiseen. Jokohan jossain kehitellään menotarpeiden mukaan muutettavaa autoa. Huippumalli haussa -tyylisestä tyttöystäväratkaisusta haaveileva hapsuttavatukkainen nuorukainen suuripakoputkisessa madalletussa katsemagneettitoiveessa. Nuorukainen eteni kävellen kevytväylällä, iänmukaisesti laahustaen, korvillaan hohtavat kuulokkeet, joista tulvi todennäköisesti mp3pakattua sopivan coolia puoli-indiemusiikkia. Kartoituksessa kiitettiin loimaalaisia hoitajia asenteesta: muistihäiriöisten kuntoutuksen mahdollisuuteen uskotaan ja omaisten ja läheisten kohtaamiseen on kiinnitetty huomiota. – Kotona asumisen ei ole osoitettu olevan elinikää lyhentävää, ja tapaturmia sattuu kotona asuville tutkimusten mukaan vähemmän kuin laitospotilaille. Jos kaikki ”rahat”, jotka käytetään siihen, että ihminen lentää kuuhun, käytettäisiin kaikkien nälkäänäkevien lasten hyväksi/ iloksi ei olisi nälkäpäivää Meri . Aleksis Kiven kadun risteyksestä Loimijoen sillalle asti ulottuvassa matelevassa jonossa oli monenlaista menijää. Mari kysyy vanhustenhuollosta Loimaalla: – Kuolinpillerit vanhuksille, ehdottaa Kaari Utrio! Mutta meillä geriatri eli vanhusten lääkäri on keksinyt paremman keinon. Kerratkaapa liikennesääntöjä ennen kuin kolahtaa. Kohta entinen työntekijä . Kypäräpäinen kirjastotäti polkaisi ohi kevyen näköisesti. Miten on, vanhustenhuollon ylilääkäri Lari Janatuinen. Irma Paljakka . Tyylikkäästi meikattu nainen kiiltävässä ja kehräävässä laatuautossa. Aika aikaa kutakin koskee jokaista kansalaista. Usein. Keski-ikäinen mies veteli aamusauhuja parvekkeella. Sisällä näytti lämpöiseltä, ja haalarimiesten seurue nautiskeli aamusumppejaan. Vuosittain etenevän muistisairauden diagnoosin saa yli 13 000 suomalaista ja kaikkiaan sairastuneita on Suomessa jo yli 120 000. Ikäihmisenkin itsemääräämisoikeuden kunnioittaminen on tärkeää ja kuuluu suosituksiin. PIKATIEN liikenne tiheni kellon lähestyessä aamukahdeksaa. Hehkuvat samettiruusut tervehtivät häntä työpaikan mäessä. Ajat muuttuvat . Huoltoaseman valot hohtivat kutsuvina viileähkössä aamuilmassa. Erityisesti vuodeosastoja vanhainkotiasukkaiden määrää tulee vähentää. Hyvä, jos valo auttaa, meiltä sen maksaminen vei toimeentulon minimiin. Ikkunasta näkyi moppia heilutteleva siivoja. Monenlaista menijää TOIMITTAJALTA Kaikenlaista sitä huomaakin, kun kävelee täyttämään paikkaansa henkilöstöresurssina. Nuorisoa Niinimäen ja Vuorisen pitkässä kyydissä. Jäljellä oleva toimintakyky säilyy kotona asuen parempana erityisesti muistihäiriöpotilailla. Aamulenkillä ollut kypäräpäinen iäkäs mies pyöräili vastaan sen näköisenä, että häneltä olisi voinut hetkenä minä hyvänsä päästä vihellys. Näitä perusperiaatteitä pyrimme noudattamaan myös Loimaan vanhustenhuollossa toivottavasti tässä onnistuen. syyskuuta KOPIT MIKSI NÄIN. Kiitos kaikille Loimaan Yrittäjille, jotka otitte osaa nälkäpäivän keräykseen! Farkkutakkinen mies . Kotipalvelu avustaa vaikka sukat jalkaan. KU Sairastuneita on jo yli 120 000. Tallustelin töihin viime perjantaiaamuna, ja matka tuntui toisenlaiselta. Puistokadulla koululaiset ajelevat henkensä kaupalla. Imaisut keskeytyivät pahaan, bronkiitilta kuulostavaan kröhmiseen. HYVÄÄ autotonta päivää. Hän kotiuttaa vanhuksia käymättä tutkimassa heidän asuinolojaan ja vastoin toisen lääkärin kieltoa. Sellaista, ettei tarvitsisi kuskata turhaa painoa ja tyhjiä penkkejä edestakaisin vaan voisi moduloida menijän kokoa matkaseurueen vaatimusten mukaisesti. Onnistui ja huudatti moottoria kierroslukumittarin punaviivan tuntumassa. Ehkä hän oli päättänyt jatkaa polttelua hamaan loppuun asti. Valtaosassa autoista matkasi yksi ihminen, vaikka tilaa olisi suurimmissa ollut kuudelle muullekin. Suuret kiitokset Toinille ja Liisalle valtavan hyvästä työstä! Pirtis poikennut Mallas! . Tässä vaiheessa myös lähiomaista kuullaan. Hyvä Anu, taas. Sampsa Hakala sampsa.hakala@loimaanlehti.fi ESKO 4 Tiistaina 22. Kauppasotaan valmis pukumies muhkeilla nahkapenkeillä 2,5 tonnin painoisessa katumaasturissa, hiipien etenevässä ärjykäisessä. . – Kotihoidon määrän lisääminen kuuluu valtakunnalliseen ikäihmisen hoidon laatusuositukseen. Näiden vanhusten paikka ei missään nimessä enää olisi kotona. Mark Twain Tee mitä tykkäät MIELIPITEET Päätoimittaja Kati Uusitalo kati.uusitalo@loimaanlehti.fi Turun seudun Alzheimer-yhdistyksen Muistiluotsi-hanke kartoitti Loimaalla ja viidellä muulla paikkakunnalla hoitajien asenteita ja tietotaitoa muistihäiriöisen kohtaamisessa. PÄIVÄN MIETE: Ryppyjen pitäisi vain osoittaa missä hymyt ovat olleet. Pensaat soivat linnunlaulua. Oi, siellä varmasti hienoinkin menopeli saisi arvonsa mukaista hellää kohtelua osakseen. – Edelleen pyrimme kehittämään Loimaan kotipalvelua niin, että mahdollisimman moni niistä vanhuksista, jotka haluavat asua kotona sinne myös pääsisivät. Sivistyslaitos näytti valmistautuvan lainaajien tuloon täyttä häkää. MARIKA TIMONEN. Kylläpä hymyilytti kirjoitus Sisäinen valo. Ei keväisen ylenpalttista riemukonserttoa vaan syksyn vienoa titityytä. Meistä jokaisen kannattaa päivittää tietomme muistihäiriöistä, jotta osaamme suhtautua niihin oikein. Melkein nuori mies sahasi vanhaa saksalaista autoa käyntiin parkkipaikalla. – Arvioimme hoitohenkilökunnan kanssa kotiolot ja henkilökohtaisissa toiminnoissa olevan avun tarpeen yksilöllisesti aina ennen kotiutusta. vanhukset tosin itse onnellisia, mutta sukulaiset ja tuttavat koko ajan pelkäävät pahinta, sillä tapaturmariski valtava! Vaikka tilanne olisikin väliaikainenkin niin kenen on vastuu. ”Estolääkitys” kuitenkin on suurinpiirtein selvillä: pitää touhuta ystävien kanssa, lukea vaikka lehtiä ja niin edelleen – tehdä siis jotain mistä todella pitää. Kotipalvelun tarve arvioidaan ja sitä pyritään järjestämään riittävä määrä. Kirkkaat valot loistivat kuin kaikkea kirjoihin pakattua viisautta säteillen. Pehmopesu, kyltissä sanottiin. Ihan piti terästää muistia... Muistihäiriösairauksien taustalta löytyvät niin kolesteroli, tupakointi kuin ylipainokin, samat tekijät kuin muidenkin kansansairauksiemme takaa. Kotipalvelun henkilökunta on koulutettu arvioimaan kotitapaturmariskiä kotona. Onkohan Anu Salo ollut haastattelemassa minua. Taitaa olla sama taka-ajatus... Loimaan seudulla toimii jo Alzheimer-yhdistyksen paikallinen alaosasto ja muistineuvola, mutta loppuvuodesta järjestettävälle ensitietokurssille riittänee myös tarvetta
Kauraa kiusasi kirvojen levittämä viroosi. Tänä syksynä kaikista kasveista ja viljoista tuli niin määrältään kuin laadultaan hyvä sato, kasvinviljelyagrologi Ilpo Hartikainen Pro Agria Farmasta arvioi. Koska viljan tarjonta voi heitellä paljon vuodesta toiseen, meillä ei ole erikseen viljaan polttoon soveltuvia laitteita, Ijäs sanoo. Mopo vaurioitui lievästi. Alhaisimmat vehnän puintikosteudet olivat 15. Tosin syysvehnää ehtii vielä kylvämään. LÄMPÖLAITOS maksaa ohratonnista 60 euroa eli lähes saman kuin kauppa, joka ei välttämättä edes osta huonolaatuista viljaa. Lämpölaitoksessa onkin elokuun puolivälistä asti poltettu purun seassa lähinnä ohraa, joka kaupan sijasta on päätynyt poltettavaksi. Varastosiiloja on tehty viime ja tänä vuonna entistä enemmän, minkä lisäksi tilapäisiä varastoja konehalleja myöden on jouduttu ottamaan käyttöön. SARI KESKITALO Säteilevää syksyä! Neste Loimaa % kaikki pikapesut alennuksella + leima pesupassiin TI-S U -50 Mies rikkoi tavaroita LOIMAA Kutsumatta naisen asuntoon tunkeutunut mies riehui ja rikkoi tavaroita Nurmenpolulla lauantaiyönä. Mopoilija kaatui kyljelleen, mutta ei loukkaantunut. Mies riehui asunnossa LOIMAA Mies riehui yksityisasunnossa Alastaron keskustassa perjantai-illalla. Satotaso oli tänä vuonna kaikissa viljoissa hyvä, vaikka ohrassa ja kaurassa saattoi olla suuriakin vaihteluja. Poltettavaksi tulevaa viljaa ei tarvitse kuivata ja viljelijä säästää kuivatuskustannukset. HARTIKAINEN pelkää viljan hinnan pysyvän ennätysalhaalla tänä ja ensi vuonna, sillä ostajat tietävät isäntien laarien olevan täysiä. Autoilija suistui tieltä LOIMAA Autoa kuljettanut mies suistui tieltä Rattaankujalla sunnuntaina vähän ennen puoltayötä. Kyseisillä kasveilla voidaan korvata maissin ja soijan tuonti ja välttää salmonellariskiä. Kuorma-auton olisi pitänyt tilanteessa väistää, mutta kuljettaja kertoi, ettei huomannut mopoa ajoissa. Viljan lämpöarvo on puruun nähden kaksinkertainen, mutta lämpölaitoksen laitteita ei ole tehty viljanpolttoa varten ja siksi viljaa ei voida polttaa enempää, vaikka sen lämpöarvo on purua parempi. Osa ohrista kärsi liiallisesta kosteudesta, mikä näkyi puidessa, vaikka kasvusto näytti hyvältä. – 2 000–6 000 kiloa ohrassa, vehnää on saatu 7 000 kiloakin hehtaarilta ja rypsin keskisato on yli 1 500 kiloa, Hartikainen luettelee hehtaarisatoja. Kun rekkakuorma viljaa kipataan lämpölaitoksen pihalle, sitä sekoitetaan 10–15 prosenttia purun joukkoon. Hartikainen arvioi voimakkaan kasvun aiheuttaneen valkuaisongelmia. Härkäpapu ja herne kasvattavat viljelyalaa, jos viljan hinta pysyy alhaalla. Runsaan viikon aikana purun joukkoon voidaan sekoittaa täysperävaunullinen eli 30 000 kiloa viljaa, toimitusjohtaja Harri Ijäs Loimaan Kaukolämmöstä kertoo. VAIKKA satotaso oli hyvä ja suotuisan syksyn ansiosta korjuukustannukset optimaaliset, suurin murhe on alhainen viljanhinta. Auto oli katsastamaton ja verot oli maksamatta, joten poliisi otti siitä rekisteritunnukset pois. – Suomen Viljava Oy vuokraa siilotiloja ja tarjoaa viljan käsittelyja laboratoriopalveluja kaikille halukkaille: niin viljaa välittäville liikkeille, viljaa jalostavalle teollisuudelle kuin viljelijöille, varastoesimies Mirja Ijäs Loimaalta huomauttaa. Hän ei loukkaantunut, mutta häntä epäillään liikenne-, ajoneuvoja ajoneuvoverorikkomuksista. Hän heitteli kirjahyllystä tavaraa niin, että sitä rikkoutui ja lisäksi hän uhkaili. Ijäs arvioi nykyisten varastojen riittävän pitkälle talveen. Ypäjällä paineita korottaa veroprosenttia YPÄJÄ Tuloveroprosentin korotukseen on paineita Ypäjällä. Ennätysmäärä viljaa tarjottu poltettavaksi Kaukolämpölaitoksessa purun seassa palaa 10–15 prosenttia viljaa Pekka Tasala kauhoo Loimaan Kaukolämmön poltettavaksi purua, jonka joukossa on 10 –15 prosenttia viljaa. Työ sujuu nopeasti 6,5 kuution kuormaajalla. syyskuuta 5 Viljasta maksetaan EU-ajan alhaisinta hintaa Sato pääosin laarissa, määrä ja laatu hyvät Loimaan seutu Sari Keskitalo Syksyn viljasato on pääosin laarissa. Loimaa Sari Keskitalo – Vain 80 prosenttia on voitu ottaa poltettavaksi siitä viljamäärästä, mitä tänä syksynä on meille on tarjottu. – Osittain kustannukset ovat alentuneet lannoitteiden ja öljyn huippuhinnoista. Vaarallinen vahingonteko koulun pihalla LOIMAA Puistokadun koulun pihalla on paljastunut vaarallinen vahingonteko. Hartikainen sanoo tilojen välisen viljakaupan lisääntyneen, kun viljatila myy viljaa suoraan eläintilalle, mikä on molempien etu rahtikustannuksissa. – EU-ajan alhaisin hinta, Hartikainen sanoo, kun ohratonnista maksetaan 80 euroa ja kevätvehnästä 115– 125 euroa tonnilta. – Vain rukiista ja rypsistä on alitarjontaa. Ruista kylvettiin tänä syksynä viimevuotista enemmän, mutta syysvehnän viljelyala on pienempi. Kahta auton lämmitystolppaa oli vahingoitettu niin, että jakorasia oli väännetty roikkumaan johtojen varaan. Tosin kevätvehnillä on havaittu laatuongelmia, ja alhaisen valkuaistason vuoksi osa voi päätyä rehuviljaksi. Puruja hakekasojen lisäksi lämpölaitoksen pihalla on valtava määrä energiapuuta, joka haketetaan. Hartikainen arvelee, että EU-määräysten ja kustannussäästöjen sekä suorakylvön vuoksi peltojen syysmuokkaus vähenee entisestään. Tuloveroprosentti on nyt 18,5, mutta viime syksynä hyväksytyn taloussuunnitelman mukaan sitä korotettaisiin vuodeksi 2010 puolella prosenttiyksiköllä. – Osa ei ole tehnyt vielä mitään muokkausta juolavehnäruiskutusten vuoksi, eikä muokkauksilla ole muutoinkaan kiire kuivan syksyn vuoksi. Lisäksi viljakauppa takkuilee, sillä keskusliikkeillä on varastot täynnä viljaa. Kuorma-auto ja mopo törmäsivät LOIMAA Kuorma-auto ja mopo törmäsivät perjantai-illalla Vesikoskenkadun ja Seppälänkadun kulmauksessa. Teko on tapahtunut lauantain ja sunnuntain kello 15 välisenä aikana. Hartikainen sanoo nykytilanteen vetävän viljelijän mietteliääksi etenkin investointien suhteen, kun tilalle tuleva rahavirta pienenee. – Kyllä, puinnit ovat aivan loppusuoralla. Poliisi sai miehen kiinni hänen poistuttuaan asunnosta, ja häntä epäillään vahingonteosta ja kotirauhan rikkomisesta. Kasvisuojeluaineissa hintapudotusta ei ole näkynyt. Ijäs sanoo lämpölaitoksen viljakaupan alkaneen, kun puintikausi alkoi ja viime vuoden viljaa oli vielä varastosiiloissa. Asiasta ei ole tehty vielä päätöksiä ja keskustelujen pohjana olevat lautakuntien talousarvioesitykset valmistuvat syys-lokakuun aikana, kunnanjohtaja Sinikka Malin kertoo.. – Viljan polttaminen likaa lämpökattilat. AIHETTA JUTTUUN: Soita: Toimitussihteerimme puhelinnumero on 02-762 6035 UUTISET Tiistaina 22. Vain harvat kevätvehnäja rypsikasvustot odottavat enää puimista Saviseudulla. Poliisi muistuttaa, että tällaisessa teossa piilee hengenvaarallisen sähköiskun mahdollisuus. Talonväkeen kuuluvaa miestä epäillään vahingonteosta ja laittomasta uhkauksesta. – Käymme kuitenkin vielä keskusteluja, onko prosenttia tarpeen nostaa yhdellä prosenttiyksiköllä eli 19,5:een. Viljaa on ajettu Loimaalle aina Uuttakaupunkia, Hämeenlinnaa ja Saloa myöden. Etenkin rukiin viljelyalaa kannattaa lisätä, Hartikainen sanoo
PAIKALLISIA TÄLTÄ SIVULTA: – Lentäessä tehdään luonnollisia liikkeitä. Pitt Special -taitolentokone syöksyi Nikkasen käskyttämänä ylös, sitten alas, teki silmukan, kierähti oman akselinsa ympäri ja haki välillä vauhtia. Tupakoin, huolimatta niukista opinnoistani. Tynnyri on liike, jossa lentokoneella lennetään kuvitteellisen tynnyrin sisäreunaa pitkin. Minullakin on toivoa. Lennon jälkeen taitolentotuomari Jussi Jusslin kertoo taitolentokilpailijasta, joka voi pahoin viisi ensimmäistä lentoa joka kauden alussa. Taitolento on tarkasti suunniteltua: lentäjä lukee ”nuottitaulusta”, millaiset keikautukset lennolla suoritetaan. Painonhallinta piiputtaa ja saavutetut tulokset haihtuvat savuna ilmaan. Kiepit ja silmukat jäävät tällä kertaa tekemättä. LEIRILÄINEN Heikki Salo oli yhtä hymyä oltuaan tutustumislennolla. Ei missään nimessä sikariportaaseen, vaan hierarkian alaosaan, jolla täydentäviä koulutuksia tehtävistä suoriutumiseen ei tarvittaisi. Rakenteen täytyy olla luja, koska koneeseen kohdistuu taitolennon aikana kovat g-voimat. Tunnelma oli vähän kuin tekisi kuperkeikkoja. – Otettiin 3 000 jalkaa (900 metriä) korkeutta ja ruvettiin kääntämään. Niemi kallistaa konetta ensin vähän, sitten vähän enemmän. – Jos konetta ei hallitse niin käy huonosti. Esimerkiksi ruuanlaitto kerrostaloissa aiheuttaa tuoksujen karkaamisen toisiin asuntoihin. Laskeutuminen sujuu konkarilta sulavasti. Leirillä selvisi, että taitolento ei ole huimapäille. – Lentäessä tehdään luonnollisia liikkeitä. Opettajina toimivat Finnairin lentokapteeni Tapio Pitkänen ja lennonopettaja Risto Niemi Lahden lentokerhosta. – Taitolentokone on tarkoituksella epävakaa. KIRJOITTAJAVIERAS Kirjoittaja on omasta tahdostaan iäksi Loimaalle jämähtänyt, muutoin rajojaan testaava yllytyshullu Tuija Lammi 6 Tiistaina 22. Huolestuttavinta on, että olen tätä kirjoittaessani työvoimapoliittisessa koulutuksessa. Tehtiin silmukoita, tynnyreitä ja vaakakierteitä, hän luetteli. Kun moottorilentokone on tehty mahdollisimman vakaaksi, jotta sillä on mukava matkustaa, taitolentokoneen idea on päinvastainen. Niinpä hyvä fyysinen kunto on tärkeä. YKSITYISASUNTOJEN sisätiloissa ja parvekkeilla tupakointi on sallittua. VUODEN 1995 tupakkalain seurantatutkimuksissa on käynyt ilmi, että tupakoivat työntekijät vähensivät työaikana tupakointiaan lain astuttua voimaan. Ravintoloissahan tupakointi kiellettiin vuonna 2006. Saviseutu näyttää tilkkutäkiltä, lentokenttä harmaalta tulitikkuaskilta. Kuinka käryttelijä käytännössä käräytettäisiin. Uskallan avata käteni nyrkistä, mutta puikkoihin en tartu, vaikka lentäjä Risto Niemi siihen kannustaakin. Rajuimmissa kilpailuliikkeissä istuimeen saattaa kohdistua jopa 12 kertaa oman painon suuruinen voima. Miksi minä edelleen kessuttelen. Oripää Heidi Pelander Kokemattoman suu revähti auki, kun taitolentäjä Raimo Nikkanen esitteli taivaallisia piruetteja viikonloppuna lentoleirillä Oripäässä. Mukaan vaatimaani oksennuspussiakaan ei tarvittu. Sillä voi tehdä vaakakierteen alle sekunnissa tai lentää selällään vaikka täältä Helsinkiin, Nikkanen sanoi. Kipuan pois koneesta ja käteni tärisevät hieman. Jokainen liike on ennalta määritetty, Nikkanen selvitti. Alkoholia nauttineet ovat usein jo saapuessaan pihalla tai heidät sinne jossain vaiheessa ravintolasta ohjataan. Voiko tästä kaikesta päätellä, että tupakasta eroon haluavien pitäisi pikimmiten hakeutua erittäin suuren yrityksen palvelukseen. Kokemus oli huikea, on onnistunut olo. Taitolentäjä Raimo Nikkaselta Pitt Special -lentokoneen pyöräyttäminen akselinsa ympäri käy leikiten. Hän on lentänyt 70-luvulta asti ja takana on muutamia taitolentotuntejakin, joten mies kesti kieputusta. Puhumattakaan henkilöauton sisätiloissa tapahtuvasta passiivisesta mässäilystä. Turun lentokerhon puheenjohtajan Kimmo Mäkisen mielestä lentoharrastaminen voi taantuman tuomista paineista huolimatta hyvin. Tutkimuksesta ei ilmene, tupakoiko mainittu ryhmä vastaavasti enemmän vapaa-aikanaan. Jyrkempi kulma saa sisuskaluni kuohahtamaan. Asetusta laadittaessa voitaisiin samalla kieltää myös alkoholin anniskelu. – Katso horisonttiin, Niemi neuvoo. Miten nämä vaaratekijät vaikuttavat vaikkapa laihduttajaan. HEIDI PELANDER. Horisonttiin tuijottamalla saan mahani aloilleen. Tunnelma oli vähän kuin tekisi kuperkeikkoja. Voisiko silloin katsoa tulevaisuuteen toiveikkaammin ja uskoa jonakin päivänä karistavansa paperossin elämästään. – Taitolentäminen on kuin klassista musiikkia. Mutta kodissapa on muita uhkia, joihin olisi lailla puututtava. TUTKIMUSTULOKSISSA todetaan myös, että suurissa ja keskikokoisissa työpaikoissa tupakkalain noudattaminen on ollut tehokkaampaa kuin pienissä, joissa tupakoitsijoiden määrä voi olla suhteellisesti suurempi. PITKÄN uran ilmailun parissa tehnyt Pekka Paajanen lentää enää moottorilentokoneella ja harjoittelee eläkepäivillään taitolennon tuomarointia. Salon mielestä huvipuistojen kieputuslaitteet ovat paljon pahempia kuin taitolentäminen. Sammumaton optimismi Suomen tupakkalaki sai alati kytevään kehitykseensä uuden käänteen. Pahaa-aavistamaton hoikaksi halajava lainsuojaton altistuu syöpöttelylle, kun herkullisen tuoksuiset, vastustamattomat ärsykkeet tulvahtelevat aistimiin. Koulutukseni on ainakin jäänyt vähiin, joten tästä näkökulmasta katsoen minunkin olisi pitänyt jo ajat sitten pystyä lopettamaan. syyskuuta Oksennuspussi jäi tyhjäksi TOIMITTAJALTA Alla on satoja metriä ilmaa. Se kehittää ohjauskykyä ja avaruudellista näkemistä, Paajanen sanoi. ORIPÄÄN lentokentällä oli leirin aikana monenlaisia vempeleitä: purjelentokoneita, moottorilentokoneita ja taitolentokoneita. Onko minulla lisäkoulutusta saatuani enää pienintäkään mahdollisuutta päästä paheestani eroon. – Taitolentäminen on todella kehittävää lentotaidollisesti. Taitolento vaatii tarkkaa koordinointia ja kaikilla raajoilla on oma tehtävänsä. Myhäilen tyytyväisenä. Liitelemme vielä uudestaan Oripään yllä, mutta kiellän Niemeä kallistamasta liikaa. Sen mukaan yksityisellä liikennevälineellä alaikäisiä kyyditsevän tupakoitsijan olisi hillittävä paheensa, ellei satu ajelemaan avoautolla tai kattamattomalla veneellä. – Siitä lähdetään, että lentämisen tulee olla miellyttävää ja mukavaa. Heidi Pelander Silmukoita ja tynnyreitä Raimo Nikkanen valmiina valloittamaan Oripään lentokentän yläpuolisen ilmaalan taitolentokoneellaan. Siinä on hyvin tarkat nuotit, nopeudet ja liikkeet. Selkeimmin tupakointi laski vähän koulutettujen joukossa. Puolustusvoimien vastaavalle vuosikurssille otetaan 30 oppilasta, joten luku on kova. Hänen mukaansa taitolentäjä voisi tehdä sellaisia liikkeitä, joista leiriläisille jäisi ikuinen lentokammo, mutta se ei ole tarkoitus. Ja pitäisikö tupakoinnin nimi muuttaa pihakoinniksi, jotta jokainen luontevasti ymmärtää, ettei toiminto nykylain mukaan tapahdu tuvassa, vaan ulkotiloissa. Tästä kertoo muun muassa se, että kerhon lokakuun lentolupakirjakurssille on tulossa ainakin 35 oppilasta. Taitolentokone käy siis kaikissa asennoissa. Ruuan nauttimisen kieltäminen olisi luonnollinen jatkumo, onhan joidenkin nykyiselläänkin tapana käydä ulkona syömässä. Lennämme kiitoradan yli matalalla, ja tekee mieli vilkuttaa suoritusta seuraaville konkareille
Tutkimusten perusteella toimialueella kauppojen palvelutiskillä myytävästä jauhelihasta 42 prosenttia oli laadultaan hyvää ja 54 prosenttia välttävää. Airi Kulmalan sylissä oleva löytökissa on arviolta 3–4 vuotias ja sille on löydetty uusi koti. Airi Kulmalan mielestä ihmiset pitävät nykyään paremmin huolta lemmikeistään. LAIN mukaan 15 vuorokauden jälkeen löytämisestä eläin siirtyy Korvenkehdolle, mikäli omistajaa ei ole löytynyt. Järjestelmämuutos sulkee kirjaston HUITTINEN Vampulan kirjasto ja Huittisten pääkirjaston lainausosasto ovat kiinni huomenna keskiviikkona. Siksi Kulmalat toivovatkin, että eläinten katselu rajoitettaisiin avoimiin oviin, joita he lupaavat jatkossakin. Virkaa hakivat valtiotieteiden maisteri Marja-Liisa Eltonen Liedosta, yhteiskuntatieteiden maisteri Katri Viippo Jokioisilta, yhteiskuntatieteiden ylioppilas Marjatta InkiLindström Forssasta ja Leena Kaarineva Lempäälästä. Kaarineva on aiemmin toiminut nuorisosihteerinä Loimaan kunnassa. Airi Kulmalan aisapari Juha Kulmala odottaa jännityksellä syksyä. Sosiaalija terveysjohtaja Jaakko Kaunisto sanoo, että perusturvalautakunta tekee valinnan 20. Hän kiittelee Loimaan poliiseja, jotka soittavat aina lemmikkieläimen löydettyään. Jauhelihanäytteitä otettiin yhteensä 26 ja jäätelönäytteitä 13 kappaletta. HEIDI PELANDER. Hakijoista Katri Viippo toimii Humppilan vs. Inki on suorittanut sosiaalityöntekijän pätevöitymiskoulutuksen. Kulmaloiden periaate on, että terveitä eläimiä ei lopeteta. TYÖ löytöeläinkodissa on kirjaimellisesti kokopäivätyötä: eläinten ruokkimiseen, häkkien puhdistamiseen, eläinlääkärillä käynteihin ja hakukeikkoihin hujahtaa helposti koko päivä. Yhteisjärjestelmän on tarkoitus olla käytössä joulukuussa. Nyt tilanne on hyvä, sillä kaikille löytökissoille on tiedossa uusi koti. sosiaalijohtajana ja Marjatta Inki-Lindström Loimaan vs. sosiaalityön johtajana. Airi Kulmalan mukaan kyselyjä kadonneista lemmikeistä tulee lähes päivittäin. Eläimiä pidetään täällä siihen asti, Juha Kulmala sanoo. Viranomaisnäytteitä otetaan yritysten omavalvonnan varmistamiseksi. – Emme oikein tienneet, odottaakko yhtä vai sataa ihmistä, löytöeläinkodin pitäjä Airi Kulmala nauraa. Avoimet ovet on houkutellut paikalle autolasteittain paijaajia. Ensimmäinen uusien taksojen mukainen laskutus tapahtuu joulukuussa. Tiistaina 22. Kissojen lisäksi löydettyjen joukossa oli yllättävän monta koiraa – 13 kuukauden aikana. Suurimmassa osassa paikoissa, joissa tulokset olivat välttäviä tai huonoja, voisi heikentyneen laadun päätellä johtuneen lähinnä riittämättömästä hygieniasta tuotetta käsiteltäessä. Ajatuksena on tarjota kirjastojen asiakkaille yhden kirjaston kokoelmien sijasta koko maakunnan kirjastojen aineisto. Satakirjastoissa mukana on 19 kuntaa. Kunnanvaltuusto hyväksyi, että talousarviota pienennetään kyseisellä summalla. lokakuuta olevassa kokouksessa. Jäätelökioskien näytteet otettiin pehmistai irtojäätelöistä. – Reilu kymmenen kissaa täällä yleensä pyörii koko ajan. Irtojäätelöstä 85 prosenttia oli hyvälaatuista. Kolme hoitajaa viiden sijasta YPÄJÄ Ypäjän kunta palkkaa tänä vuonna kolme uutta hoitajaa. Elintarvikkeiden turvallisuus ja laatu pyritään takaamaan valvomalla yritysten omavalvontaa ja sen toteutumista. Kaarineva ilmoitti perjantaina sähköpostitse hakevansa virkaa ja hän toimittaa hakemuksensa myöhemmin. KOIRIEN omistajat löydetään yleensä helpommin kuin kissojen, koska koirien ihon alla on usein koiran tiedot sisältävä mikrosiru. Kotihoidon tarvitsema yöhoito on järjestetty ostopalveluna. Alun perin kotihoidon, vanhusja vammaistyön hoitajien määrän piti lisääntyä tänä vuonna viidellä, mutta määrää vähennettiin heikentyneen taloudellisen tilanteen takia. – Tämä työ vaatii huumorintajua, eikä sovi kovin heikkohermoisille, Airi Kulmala nauraa. Kohonneet käyttökustannukset, laitteistojen saneeraustarpeet ja viemäriverkoston laajentaminen ovat lisänneet vesihuoltolaitoksen kustannuksia. Marraskuussa on tiedossa pidempi, kolmen viikon sulkuaika, jolloin varsinaisesti valmistellaan yhteisjärjestelmään siirtymistä. Näytteitä kerättiin Aurasta, Kaarinasta, Kemiönsaarelta, Koskelta, Liedosta, Loimaalta, Länsi-Turunmaalta, Marttilasta, Oripäästä, Paimiosta, Pöytyältä, Sauvosta ja Tarvasjoelta. Erot jauhelihan mikrobiologisessa laadussa saattavat johtua myös siitä, että myymälöissä on jauhettu jauhelihaa lihasta, joka ei ole aiemmin mennyt kaupaksi kokonaisena. Korvenkehto perustettiin viime syksynä, kun Mellilän löytöeläinkoti lopetti toimintansa. Hän muistuttaa myös, ettei Korvenkehto voisi toimia ilman toimintaryhmä Kosken Omppista, joka on lahjoittanut eläinkotiin muun muassa mikrosirunlukijan ja eläintarvikkeita. Löytöeläinkotiin otetaan vastaan kaikki lähiseudulta löytyneet pienlemmikkieläimet. Sosiaalityön johtajaksi haki neljä Puolet kauppojen jauhelihoista välttäviä LOIMAA Avoinna ollutta sosiaalityön johtajan virkaa haki neljä henkilöä, joiden joukossa on päteviä. Lainat voi myös palauttaa mihin tahansa yhteisjärjestelmän kirjastoon, Tiisala kertoo. Teollisesti valmistetun jauhelihan kokonaishygieeninen laatu on aiemman tutkimustiedon perusteella parempaa, kuin myymälässä jauhetun jauhelihan. lukien. Kunnanvaltuusto hyväksyi taksojen tarkistuksen ja kumosi vanhan taksoituksen vuodelta 2006. – Asiakkaat voivat asioida missä tahansa Satakirjastojen kirjastossa. Kennel-kokemusta omaavilla Kulmaloilla on selvä työnjako: vuorotellen toinen hoitaa eläimiä ja toinen päivystää perheen kaupassa. Kirjastojen sulku johtuu Satakunnan kirjastojen Satakirjastot-yhteisjärjestelmään siirtymisestä. Keskiviikkona tehdään kirjastotoimenjohtaja Marjut Tiisalan mukaan palvelinsiirto. Korvenkehtoon voi toki tulla käymään silloin, jos on aikeissa ottaa lemmikkieläimen. syyskuuta 7 Hylätty saa huolenpitoa Korvenkehdossa Löytöeläinkodin pitäminen ei sovi heikkohermoisille – Yksikin hylätty eläin on liikaa, mutta tilanne on paljon parempi kuin esimerkiksi 20 vuotta sitten. Viime lokakuussa eläintenhakukeikkoja oli pahimmillaan kolme päivässä. – Yksikin hylätty eläin on liikaa, mutta tilanne on paljon parempi kuin esimerkiksi 20 vuotta sitten. Pöytyä/Riihikoski Heidi Pelander Korvenkehdon löytöeläinkodin pihalla käy vilinä. – Kaikille löytyy ihan varmasti uusi koti. VARSINAIS?SUOMI Liedon kunnan ympäristöterveydenhuolto otti kesällä elintarvikenäytteitä jauhelihasta sekä jäätelöstä. Tämän vuoksi jauhelihanäytteet otettiin kauppojen itse jauhamista jauhelihoista. Muutaman viikon ikäinen löytökissa vei koskelaisen Seija Voiton sydämen mennessään. Osa hakijoista haastatellaan ja haastattelut ovat ensi viikolla. Kahden suunnitellun uuden hoitajan palkkaamista varten oli kuluvan vuoden talousarvioon varattu kahden kuukauden osalle toimintamenoja noin 9 400 euroa. Auralaiselle Jenny Jokiselle Korvenkehto on tuttu paikka ja eläimet lähellä sydäntä. Kulmala pitää epätodennäköisenä, etteikö uusia kissoja tulisi. Uudet vesimaksut voimaan YPÄJÄ Ypäjän kunnan vesihuoltolaitoksen uudet taksat astuivat voimaan 1.7. Sosiaalityön johtaja toimii aikuissosiaalityön palvelulinjan johtajana. Kissa löydettiin itkemästä pöytyäläistalon ullakolta, ja sille on tiedossa uusi koti. – Myös sähköpostitse lähetään kuvia ja kysytään, onko tällaista eläintä löytynyt
syyskuuta Torjumassa vahvan pelin pelanneet Jukka Vehviläinen ja Mark Dusharme. Vahvan ja hallitun esityksen jälkeen Hurrikaanille kirjattiin selvä 3–0 (25–22, 25–20, 26–24) voitto. Rutiinimme kuitenkin ratkaisi erien lopuissa. Hurrikaani jatkoon Suomen cupissa Loimaa Basket tarjosi vauhtia ja varmuutta Koripallo Nikolai Krjukoff Superturnaus osoitti, että liigan ja ykkösdivarin välillä on selkeä tasoero. Korin alle ei mahtunut. VAIHTOPENKILTÄ peliä seurannut Hanno Möttölä ei ollut tyytyväinen ToPon peliin. Ottelussa LoKoKo–ToPo oli kyse Munkkiniemen kunniasta. LoKoKo nousee peliin mukaan 52–56. M. Loimaalaiset paneutuivat kamppailuun hyvällä sykkeellä vieden ensimmäisen erän 24–18. Tulevina viikkoina tulemme lyömään miehistön lopullisen kokoonpanon lukkoon, Valkama aprikoi. Pyristeli mukana onnistumatta kääntämään ottelua itselleen. Puolustusrytmiin muutos, joka sekoitti Konkareiden hyökkäyskuviot. Päätöserässä painopiste permanentin peluuttamisessa. Pallo ei löytänyt bonuskaaren takaa tietään koriin. Yli-Kovero V. Muutoin mentiin permanentilla: Andersson, Dusharme, Kaatrasalo, Vehviläinen, Tolonen, Mutka ja liberona jälleen rauhallisesti pelannut Jussi Uusitalo. Ensihurmoksen hälvettyä Hurrikaani otti komennon itselleen paljolti kapteeninsa Jukka Vehviläisen johdolla. Loimaa Kimmo Gustafsson Loimaan Korikonkareiden junnut olisivat mielellään nähneet Hanno Möttölän Liikuntahallin parketilla tositoimissa, mutta akillesjänteen tulehdus ja siihen annettu kortisonipiikki piti ToPon pelaajan poissa ottelusta. Pitkään sivussa olleet Tero Valkama ja Sami Syrjälä liittyivät vahvuuteemme. Kuolemanjakson alku. – Ainakaan tästä pelistä ei täällä olevien junnujen kannata meiltä paljon oppia ottaa. Konseptit kuitenkin sekoavat, ja TP karkaa erätauolle, 61–74. Lentopallo Valtteri Arra Suomen cupin ensimmäinen kierros käynnistyi Hurrikaanin osalta ykkössarjalaista Akaan A-volleyta vastaan vierasottelulla. – Erittäin tyytyväinen täytyy olla voitosta. Paikallinen A-volley aloitti vahvasti ollen ensimmäisessä erässä jopa 8–4-johdossa. LoKoKo roikkuu pelissä mukana menettäen ottelun lukemin 85–94. ToPo aloitti kovalla intensiteetillä. Voitti molemmat vastustajansa. Korikonkareiden valmennusjohto kokeili ottelussa erilaisia kenttäkoostumuksia, mikä sekoitti pelirytmiä. Tampereen Pyrintö esitti tulevaa sarjakautta ajatellen peliä, joka osoitti, että valmistautumiskaudella joukkue on tehnyt hyvin kotiläksynsä. Korisjunnut Riku Luomaranta, Aleksi Reunanen, Konsta Seppälä ja Antti Helin arvioivat, että Korikonkarit pärjää hyvin koripallon ykkösdivarissa. 72–63 (15–12, 19–16, 20–21, 18–14). Ketään ei voi onnitella erikseen, mutta Dusharme näytti asenteen merkitystä, Kakko totesi. Laurila hallitsi hallitsi senioreissa ja Leo Pietilä yleisissä sarjoissa. Anthony Davis pelasi try outilla. Onnistuimme, tyytyväinen valmentaja Juha Valkama myhäili taiston tauottua. Jaetun kolmannen sijan jakoivat Ville Ala-Nissilä/Timo Jokinen sekä Tapio Laurila/Tapio Åhlman. – Olen muutaman kerran käynyt Helsingissä katsomassa. Mestaruuden voitti pari Taru Laitinen/Timo Jokinen, toiseksi tulivat Mari-Kaisa Heikkinen ja Esa Mäkikoski, kolmanneksi Paula Hakala ja Tapio Laurila, neljänneksi Piia Mustajärvi ja Kari Jaakkola ja viidenneksi Marja Vuorela ja Rauno Vuorela. On se taitava ja hyvä heittämään, Airo arvioi. Hän myös kertoo, että nuorempana hän harrasti paljon muitakin lajeja kuin vain koripalloa. Möttölälle itse peliä suurempi ”urakka” oli nimikirjoitusten rustaaminen ottelun jälkeen. Cup-ottelun henkeen vastustaja sai pelata paineettomassa tilassa ja pääsikin paikoitellen haastamaan hyvin. Möttölä arvioi, että suomalaisia tullaan tulevaisuudessa näkemään lisää NBA:ssa, mutta helppoa sinne pääseminen ei ole. Cup-ottelulle tyypillinen alemman sarjatason ja niin sanotun heikomman joukkueen alkurynnistys nähtiin myös Akaassa. Pyrintö väänsi tiukan matsin lopulta voitokseen. Ulkomaanavut onnistuvat ratkaisuissaan. Tietokoneella pelattiin vain, jos oli paukkupakkaset. Toisella jaksolla Järvinen, Kivinen, Thomas (tupla tupla) nostivat kolmosillaan Korikonkarit peliin mukaan, 26–32. Miesten nelinpeliin osallistui kuusi paria. Järvinen rakentaa hyvällä sykkeellä viisikolle tekopaikkoja. Niinpä ToPo veikin ottelun nimiinsä lukemin 58–85. Muut parit olivat Pentti Jokinen/Paavo Vainio, Raimo Simola/Rauno Vuorela ja Mikko Tähtinen/Sami Viljanen. Miesten 60-vuotiaiden loppuottelussa Tapio Laurila kukisti Raimo Salosen suoraan kahdessa erässä. Viljami Mäkelä oli yksi Hanno Möttölän nimikirjoituksen saaneista. Ainakin Hurrikaanin leirissä Suomen cup otetaan tosissaan, sillä siinä menestyminen on lyhin tie kohti kansainvälisiä kenttiä. Myös muiden Torpan Poikien ja Tampereen Pyrinnön pelaajien nimmarit olivat kysyttyä tavaraa. Kivinen, Järvinen, Huff, Pichon, Thomas pelaavat vauhdikkaasti. Hanno Möttölä jakoi nimmareita ja vinkkejä JUUSO RIPONIEMI KIMMO GUSTAFSSON Laurila ja Pietilä tennismestareiksi TENNIS Tapio Laurila ja Leo Pietilä osoittautuivat parhaiksi pelimiehiksi, kun Loimaalla ratkottiin tennismestaruuksia. – Tavoitteenamme oli pelata hyvä ottelu. Toisessa erässä ote piti aina tilanteeseen 35–32. TP aikalisälle. Pitää olla kunnianhimoa ja oikeassa paikassa, oikeaan aikaan. Joukkueensa parhaana palkittu Vehviläinen oli syöttöja torjuntapelissä kentän paras. Muut pelurit olivat Marlo Jaakkola, Samu Peltonen ja Heikki Tähtinen. Paitoihin, palloihin ja paperilappuihin tallentui tottuneeseen tapaan toistaiseksi ainoan suomalaisen NBA-pelurin nimi. Pallonriistoja, vastaiskuja. 8 Tiistaina 22. Hemiö Kaikkien lokakuun loppuun silmänsä tarkistaneiden kesken arvomme 32” LG taulutelevision SILMÄLASIEN OSTAJILLE TOINEN LINSSI Silmälääkärit. Jatkossa LoKoKo sai otteen pelaamiseen. – Itse asiassa enemmän tehtiin töitä koripalloharjoitusten ulkopuolella. Vastustaja ei meille helppoja pisteitä antanut vaan teimme itse pisteemme hyvällä pelillä. Lauantaina oli vuorossa LoKoKo. Piin riveissä pelaavat muun muassa maajoukkuekokemusta omaava Tuukka Anttila ja kotimaisen liigan parhaimmistoon kuuluva hakkuri Ismo Moilanen. Täytyy paljon parantaa, Möttölä arvioi ottelun jälkeen. – Ihan kivaahan tämä on. Lauantainen peli, jossa kohtasivat korisliigan joukkueet Tampereen Pyrintö ja Torpan Pojat sai hyvät arvosanat LoKoKon pojilta. Miesten 45-vuotiaiden sarjassa kaikki pelasivat kaikkia vastaan, jolloin tulokset muodostuivat seuraavanlaisiksi: 1) Tapio Laurila, 2) Tapio Åhlman, 3) Rauno Vuorela. Leinonen M. Sekanelinpeliin osallistui viisi paria, jotka pelasivat kaikki kaikkia vastaan. Kroppa pitää hänen mukaansa olla jo 17-vuotiaana siinä kunnossa, että pystyisi pärjäämään aikuisten sarjoissa. Pyrintö iski nopeilla pallonsiirroilla itsensä karkumatkalle 40–52. Positiivisimpia yllättäjiä Hurrikaanin riveissä olivat nuorisokaartin edustajat Mutka ja Kaatrasalo, jotka osoittavat pelimiehen otteita vaikka kokemusta miesten peleistä liigatasolla ei vielä olekaan. Kivisen kesän aikana parantunut heitto uppoaa kaaren takaa. – Pitää vaatia itseltään puolet enemmän kuin muut joukkueen pelaajat tai valmentaja. CUP jatkuu torstaina Loimaalla Salon Piivolleyta vastaan. Vaikka pisteiden valossa Dusharme (20 pistettä, hyökkäysprosentti 67) olikin kentän vahvimpia, maininta täytyy antaa koko joukkueelle tiiviistä pelaamisesta. Karkasi välittömästi 0–8 halliten tapahtumia. Taukolukemat kuitenkin 30–45 ToPolle. Pelattiin jalkapalloa tai muita lajeja. Ma–pe 9.00–17.30, la 9.00–13.00 10 nÄetkÖ. Muistan itse saman ikäisenä olleeni pyytämässä sen ajan huipuilta kirjoituksia, Möttölä muistelee. Pelatut ottelut, vaikka olivatkin harjoitusotteluja, tarjosivat runsaslukuisalle katsojajoukolle oivan läpileikkauksen Suomi-koriksesta. Ilmeisesti jotakin todella tehtiin, sillä sunnuntaina ToPo voitti Korikonkarit 58–87. Kakko on saanut kesän aikana iskostettua joukkueeseen valmentajansa näköistä ajokoiramaisuutta ja peli-iloa. Ensin nöyrtyi Torpan Pojat tasaisessa ja vauhdikkaassa ottelussa. Minipojissa pelaava Aksu Airo kuitenkin vakuutti, että Hanno osaa kyllä pelata. Löytää jälleen itsemme. Veljekset Leo ja Lasse Pietilä voittivat loppuottelussa Kari ja Marko Jaakkolan luvuin 7–5, 6–3. JUNNUILLE hän antaa vinkiksi, että mikäli koripallossa haluaa päästä huipulle, jopa aivan valtameren taakse, pitää tehdä töitä tinkimättömästi. Valmentaja Ville Kakko luotti koko ottelussa samaan seitsikkoon, mutta kolmannen erän loppuvaiheilla kentällä kävivät myös Jani Niskakangas ja Kasper Vuorinen. Kolmannen sijan jakoivat Ville Ala-Nissilä ja Esa Lindén. Miesten kaksinpelin mestaruudesta pelasivat veljekset Leo ja Lasse Pietilä, jolloin Leo oli parempi luvuin 7–6, 6–4. – Turnauksessa oli hyvää, että saimme sairastuvalta jalkoja mukaan
KELLOLIIKKEITÄ Kelloja koruseppä LANKINEN • Kelloja korukorjaukset paikanpäällä • Kotimyynnistä edullisesti Tervetuloa! ark. BETONITUOTTEITA Jorma Laaksonen, Seppäläntie 192, 32210 Loimaa. . HAMMASTEKNIKOITA Proteesiasioissa Teitä palvelee erikoishammasteknikko Juha Nepponen Väinämöisenkatu 6 B Op-talo Tiistaina klo 9–17, perjantaina klo 9–12. myynti@jetmasters.. 7622 120 . . 0400 223 535, 0400 223 235. www.jormalaaksonen.net Kauneushoitola Sabrina, Turuntie 14 P. Jalkahoitola Siskon Kammari, Joenperäntie 8, Loimaa. 8–17.30, la 8.30–14 Kotipalvelu RosaMaria, jalkojenhoitoa Leila Toivonen Myös laitosja kotikäynnit. P. PESULAPALVELUJA Farmarisäiliöiden kuntotarkastukset ja pinnoitukset Neliöpinnoitus Pöytyä, P. . SÄHKÖLIIKKEITÄ Turuntie 73, 32200 Loimaa, p. Tiistaina 22. AUTOKORJAAMOITA AUTOHUOLTO MAUNU KY, LOIMAA P. 02-550 2400, fax 762 2790 . JALKAHOITOLOITA Loimaan Seudun Invataksipalvelu, Raimo Huhtala P. 040 535 6973 Avoinna ti–pe 10–17, la 10–13 www.kadentaitonyytti.. VAKUUTUSYHTIÖITÄ . Soitinliike Väinölänkatu 4, Loimaa ma-pe 12-17 la 10-13 www.pikkurokkari.fi PikkuRokkari . 0400 871 095/Ilola, 0500 448 106/Suvanto Loimaan Kauppatorin Taksi ay Alkuperäistä loimaalaista taksipalvelua! P. RATSASTUSTUNNIT ma-la, sunnuntaisin maastoretkiä, valjakkoajotunteja tilauksesta ja toimintaa erityisryhmille. PARTURI-KAMPAAMOITA . KÄDENTAITOTUOTTEET KÄDENTAITOJEN ERIKOISLIIKE/ KEHYSTÄMÖ NYYTTI Satakunnantie 5 LOIMAA, P. P. VTS Seppo Toivonen, puh. 0500 530 807 . Maistuvat noutopöydät ja pitopalvelu. REMONTTEJA . 050 2279 . METALLIN ALIHANKINTAA laserja vesileikkaus•särmäys•koneistus www.jetmasters.. GYNEKOLOGIT Tuula-Anneli Penttilä, Yliopistonkatu 11 a B 31, Turku. 02 762 1350 www.kauneushoitolasabrina.fi . Ympäristönhuolto KOTIAPU Jouko Aittamäki Kaurilantie 81, 21820 KUMILA • Puh. 050 512 3731 • Olli-Pekka Vienonen SÄHKÖALAN AMMATTILAINEN Sadun Kotija Siivouspalvelu, Satu Juhola P. LASITUSLIIKKEITÄ • Mestarinkatu 4, 32200 LOIMAA • www.pihaportti.fi • Portti avoinna hyvään palveluun! Portti avoinna hyvään palveluun! Puh. 763 2760, www.sormuslankinen.. RUOSTESUOJAUKSIA . Idyllinen Ryötin tila tarjoaa monipuoliset ja tunnelmalliset tilat juhlaan ja arkeen. 050 350 6983. RAKENNUSKONEVUOKRAAMOITA 044 762 2240 www.kalevikarjalainen.fi Juvantie 11 ( Vesikoskitalo) Timanttiporausta & -sahausta KONEVUOKRAAMO . www.melodata.fi . vahaukset – Hinausapu 24 H . NURMI 040 546 2084 . i n f o / k y y d i n v ä l i t y s puh. 0400 293 576. syyskuuta 9 Puh. P. . DI Kari Lahtinen GSM 0500-482243 PAIKALLISTA OSAAMISTA PARHAASTA PÄÄSTÄ PALVELULAARI . 050 562 4803. 02-724 7851, 763 1031 ma-to 10-22.00 pe-la 10-01.00 su 10-22.00 HENKILÖNOSTIMIEN VUOKRAUSTA Max kork Sivu-ulottuma DINO 180 18 m 10,5 m DINO 120 12 m 5 m H. 050 322 1416. ÖLJYSÄILIÖHUOLTOJA . Kitara, piano, tietokonemusiikki. P. JUHLAJA PITOPALVELUITA Sahantie 5 Mellilä P. Muina päivinä tilauksesta P. RAKENNUSTÖITÄ Ammattitaitoista rakentamista P. KOTIPALVELUJA . . Loimipaino Loimaa. Soita 0400-805 285 www.loimihaka.. 044 216 2016, www.endogyne.fi . Siivouspalvelu . Avoinna ma-pe klo 10-17. LOIMIHAKA suomenhevoskeskus RATSASTUSTUNNIT Uitontie 142 Loimaa . 0400-536 303 • (02) 762 8326 – Finikor-ruosteenestokäsittely – Huolto, korjaus – Maalaus, peltityö – Rengasmyynti – Automyynti – Autovuokraus – Tuulilasit – Ikkunatummennukset – Pesut, kestoym. 0400 531 576 . fi Av o i n n a : M A – P E 7 – 1 7 , L A 9 – 1 3 Karsolan teollisuusalue (Hirvikoski), LOIMAA Puh. 763 2484, 050 321 8085. MUSIIKINOPETUSTA Melodata Tuotannot, Musiikinopetusta kaikenikäisille. 0400-223 964 PAARIKULJETUKSET JA PYÖRÄTUOLIKULJETUKSET Loimaan Aluetaksi Oy Hannes Huhtala . 9–18 la 9–14 Pietilänkatu 11 Loimaa p. P. 767 1524 • 040 535 0576 8 Täydellinen juhlaja pitopalvelu www.lounaspaikkamellila.. 045 122 4761. 0400-830 603/Janne Ammattitaitoista juhlaja pitopalvelua sekä myös musiikkia. Kauppalankatu 11, Loimaa, puhelin (02) 762 4230. Teollisuuskatu 8, 32200 Loimaa, p. Maalauspalvelu . VALOKUVAAMOJA PARTURI • KAMPAAMO • MYYMÄLÄ ma-pe 9-17 la 9-14 myös sopimuksen mukaan. . RAKENNUSTARVIKKEITA w w w .r a u ta n e t. Kiinteistönhoito . 0207 412181 . puh. h u h t a l a . KAUNEUSHOITOLOITA Kauneushoitola Merja-Eliisa, Huvilakatu 14, Loimaa P. JUHLAJA PITOPALVELUITA . JÄTEHUOLTOA • Jätehuolto kaikille kiinteistöille • Paperin, pahvin ja kartonkien keräys • Kaivojen tyhjennykset sekä viemäreiden avaukset • Siirtolavojen vuokraus ja toimitus Roskat pois nurkista! Puh. . 044 305 6900. 0600 91444 www.loimaantaksi.com TAKSIPALVELUA Loimaa JARKKO AAKIO Puh. 040 553 6546. huoneistosaneeraukset, sisäja ulkomaalaukset, tapetoinnit yms., keittiöja kylpyhuonekalusteasennukset, jne... 02-762 5100 Ark. INVATAKSIPALVELUITA . P. PAINOPALVELUJA Lomakkeet, kirjekuoret, esitteet, tulosteet ja kortit. RAVINTOLOITA Ravintola Kauppalankatu 5-7 Loimaa, p. TAKSIPALVELUITA w w w . KAIHTIMET JA MARKIISIT . MUSIIKKIPALVELUJA Fender, Squier, Gibson, Epiphone, Line6, ESP/LTD, Tokai, Aria, Casio, Premier, Yamaha, Korg ym. (02) 7636 690 • Puutavarakauppa • Ikkunaja ovi-kauppa • Rakennus• Puutavarakauppa • Ikkunaja ovi-kauppa • Rakennustarvikeja rautakauppa • LVI-kauppa • Asennuspalvelut tarvikeja rautakauppa • LVI-kauppa • Asennuspalvelut Suoritamme ammattitaidolla ikkunaja Suoritamme ammattitaidolla ikkunaja oviasennukset sekä saunatilojen oviasennukset sekä saunatilojen sisustukset! sisustukset! – – Ota yhteyttä! Ota yhteyttä! Rakent ajien Rakent ajien asialla asialla – lähellä – lähellä Sinua! Sinua! www.lpr.. 040 524 7336 ASIANTUNTEVAA APUA KODIN KUNNOSTUKSEEN ASIANTUNTEVAA APUA KODIN KUNNOSTUKSEEN Mm. . . RAVINTOLOITA Maukas lounaspöytä on katettuna ma-pe klo 11-14.00. Noutopöytä arkisin klo 11-14 . TIETOKONEITA . (02) 762 2393 . Tampereentie 51 040-720 7310. AUTOKOULUJA Vesikoskenkatu 4, Loimaa 1 8 3 4 3 4 3 4 . HENKILÖNOSTIMIA Pasi Markula 0500 770606 • Aggregaatti • Ajojärjestelmä • Nostokorkeus 16 m . Ajanvaraus myös www.tazzi.fi TORIKULMASSA LOIMAAN Kauppalankatu 5 Loimaa P. 0600 91444 P. www.pohjantahti.. Lasituspalvelu . Jalkojenhoidon ammattitutkinnon suorittanut. (02) 763 1997. 0207 412181 Puh. LVI-LIIKKEITÄ LOIMAA Aleksis Kivenkatu 9 Loimaa puh
0400 705 940 ja Somero-lehdessä. aj. eläkel. P. kats. perusteella P. 040 515 6639. P. P. P. P. 5/09, 2 omist. 050 566 7897 Loimaa. 040 5855 118. Moottorisänky, ruokapöytä, tauluja, kirjoituspöytä, luistelusukset, monot n. aut. P. ja dsl myös farm. 040 777 1546 Somero. 0500 879 255. 040 847 1325 Yläne. -88. Suomi farmari, kats. 13 kk ajo aikaa. 550e P. 040 510 4387. P. 150 e. 1h, k, s 40 m 2 rivitalohuoneisto Mellilässä. Tai voidaan kaventaa 11 piik. Halutaan ostaa metristä kuivaa koivuhalkoa P. Kuivaa koivuklapia Loimaan, Auranmaan ja Turun talousalueille. 040 513 0583. (02) 748 7550 Ilmoitukset Löytölaariin myös tekstiviestinä! 5 e / 160 merkkiä Ohje: näppäile teksti LAARI, välilyönti ja oma ilmoituksesi. P. Tutustu kotisivuihini. Postita tai tuo ilmoituskuponki lehden konttoriin. 46, aitaleikkuri. katsastus ok kevääseen h. alv). P. 330th , kunnostustaitoiselle, tarjoa P. P. Vuokra 580 e/kk + vesi ja sähkö. P. 22.500 e. Halutaan vuokrata rivitalo kolmio Aura. P. Vuokrataan/myydään Kyrössä hyväkuntoinen yksiö 34 neliötä kerrostalon 3 krs. jukkaetvalila@gmail. 1300 e. (03) 777 1126. käy. Raivaussaha Husqvarna 235 varusteineen. P. 041 441 8025. Lehdet pidättävät oikeuden jättää julkaisematta palstalle soveltumattomat ilmoitukset. P. P. Peugeot 405, 309, 205 osia, bens. 25 mm styroxlevyjä edullisesti. Jätä sanojen väliin tyhjää. käytössä. klapisirkeli P. P. Kuivaa polttopuuta Yläneellä. väri vihr. H. Laskutuslisä 2 e. Tilaa lista. Nopea ja reilu käteiskauppa P. Lähetä viesti numeroon 17252. P. P. Ei jälleenmyyjille eikä yritystoimintaan. Hinta 120 e (ovh 160 e). P. Hp. 040 832 8765. Yhteislevikki 23 500, lukijamäärä yli 63 000 Ilmoita kolmessa lehdessä yhden ilmoituksen hinnalla! Löytölaari julkaistaan tiistaisin Auranmaan Viikkolehdessä, Loimaan Lehdessä MYYDÄÄN OSTETAAN SEKALAISIA Toimita ilmoitus YHTEEN alla olevista konttoreista Auranmaan Viikkolehti Kehityksentie 3, 21800 Kyrö puh. 400 e. Heittokuutio. P. 040 556 2202. Yhden viestin hinta on 5 e / 160 merkkiä. Puolukkaa puhdistettuna 5 e kilo, puhdistamaton 4 e kilo kotiin tuotuna. Ford Thunderbird -90 3.8 aut. syyskuuta Parhaat tarjoukset ovat julkisia SILMÄLÄÄKÄRIT OPTIKOT • 45-v. Ilmoitukset viimeistään perjantaina klo 16. Turuntie 107, 31500 Koski TL puhelin 02484 2010, www.kymppibetoni.. Hp. Scoda Felicia -96 dies. 040 516 3963. 050 536 2606. Autokatos. H. BMW 518i Touring -95. 400 e. parisk. P. 040 809 6011. Höylähirrestä saunan/aitan kehikko II-laatu (uusi) hullun halvalla. 050 584 0866 h. 1 kk:n vuokraennakko. tied. SEKALAISIA Vuokrattavana lämmintä säilytystilaa Somerolla esim. Eho kasvinsuojeluruisku, kulmikkaalla 650 litran säiliöllä varaosiksi. Pakastearkku koko 200300 ltr tarj. 2x renk. 050 3440 153. 050 512 6222. 040 568 0504. Kipa kultivaattori, 15 piikkinen 3,6 m. OSTETAAN Ostetaan käytettyä, hyväkuntoista kattopeltiä. P. Ilmoitusosasto myydään ostetaan sekalaista Julkaisupäivä Ilmoittaja Osoite Puh. Oripää. ilm., moottorilämm., vetok., 2 renk., ym, säänn. lev. Citroen Xantia 2.0i94 265 tkm siisti, vetok. rautaja autoromua, myös vanhat maataloustyökoneet käy. Hyvät tilaratkaisut. 040 811 5243. Ollintie 6, Loimaa p. Heti vapaa. P. P. Viljakierukka 5.5m 1,5 kw moottori, halkaisija 100mm. (02) 762 1900. Honda Civic -84 kori siisti ja ruostevapaa, leima 4/2010, moottorissa pientä laittoa, 2 renkaat. Kotiintuotuna. mp käy vaihdossa. Suuli 10x20m sisällä laudasta rakennettuja viljasiiloja, annetaan purettavaksi ja poiskuljetettavaksi. 050 825 373. TV-LG fullfd digi 23” tarpeettomana, 2-v takuu Riihikoski. myös t-viestillä P. 044 210 3036, (02) 733 2727. P. Eniten tarjoavalle. P. Mahd. 040 556 2202. Merkillä ei väliä. 050 377 9359, 044 276 0461 MYYDÄÄN Kuivaa puhdistettua koivuklapia. (02) 762 6000 Somero-lehti PL 11 (Kiiruuntie 1) 31401 Somero puh. P. Höyläpenkki puukierteillä 155x40 , 65 eur. Rivitaloyksiö Somerolla. Myydään aitokiuas 47, soitto klo 15 jälkeen tarj. Tied. 0400 324 743. Opel Vivaron vaihdelaatikko 6 vaiht. Uusi Vesipumppu Clen Ecomatic 100. A-luokan tarjous autostasi. Loimaa, puh. P. taistolevo.vaikuttaja.. Aurassa tilava remontoitu 40,5 neliön yksiö rauhallisella paikalla lähellä keskustan palveluja. Soutuvene 5 hv perämoottorilla h. Toyota Avensis 1,6 Linea Sol -04, aj. com, p. Ollut hi. ymp. Epäkuntoinenkin. 50 e pinokuutio, Aura. 0500 682 226. Kirjoita ilmoitusteksti ruudukkoon selkeästi. Kaasuhellataso neljällä liekillä työpöytään upotettava 160eur 50x58 uusi. 050 561 4799. Liitä mukaan ilmoitushinta 5 e (sis. ajokorttitodistus • työnäkeminen VARAA AIKA 763 2030 FIAT JA OPEL MERKKIKORJAAMO Määräaikaishuollot ja korjaukset edullisin hinnoin MYÖS MUIHIN MERKKE IHIN • Katsastuspalvelut • Ilmastointihuollot ERIKOIS OSAAMI STA FIAT, PEUGEO T, CITROEN PAKETT IAUTOIH IN Voimakatu 1, 32200 Loimaa P. Vicon apulantalevitin, 2siipiset 13 ” aurat, levikepyörät 13,6-38 ja 12,4/11-28, siivupyöräkäyt. Peräkärryn suojapeite 3,85x 4,35. Isompiakin set. Löytölaari on tarkoitettu yksityishenkilöille, jotka myyvät omassa käytössä ollutta tai omaan käyttöön tarkoitettua tavaraa. P. 0400 112 276 Loimaa. 0400 322 525 . Siisti, 3 ov, kauppakassi. 050 585 6759 Loimaa Kokoelma vanhoja(kin) seteleitä ja kolikoita 1900 alusta. 38000 e. Öljypattereita P. H. 0207 636 641 studio.raisio@tulikivi.. Remonttitaitoiselle edullinen. Lahjoitetaan siirrettäväksi/ purettavaksi lomakohteen rakennuksia (liiteri/puucee, saunamökki, pieni kesämökki) Säkylässä. 044 593 6174. 045 130 2783. H. (Ei toimi Go Mobile -liittymällä) Edullisesti Suomen suurimmalta! Tammimäenkatu 6, Raisio p. www. 310 e. 0500 828 138. 040 582 3068. 2-paikkainen Parturi-kampaamon peilipöytä. 0400 804 241 Pertteli. Vuokrattavana peltoa 19 ha Riihikoskella P. P. P. Saab 900i vm. huol., siisti, 12700 e. Pikkuvik. Vuokralle tarjotaan RT-kolmio 80 m 2 Somerolla. laakerivika. 10 Tiistaina 22. Maansiirtoterä traktoriin, leveys 2500 mm, uusi. Nissan Sunny -92 1.4 240 tkm. (02) 762 4844, 050 596 4464 FIAT takuuja määräaikaishuollot Nyt tosi halvalla Taideteos, Taulu tai Lindgrenin patsas. Huoltok. Kuivaa klapia, 95 % koivua,5 mottia. Max korkeus 255 cm. Kotiin tuotuna. 136 tkm, pun. autolle, veneelle tai moottoripyörälle. (02) 4864 950 Loimaan Lehti PL 2 (Kartanomäenkatu 4) 32201 Loimaa puh. Vanha traktori. 040 511 9797. 2,4 m. Ost. Vuokrattavana rivitalokaksio 53m 2 saunalla Kyrön keskustaajamassa palvelujen lähellä 040 7782183. 045 7731 9438. Tarjoa. 045 633 0617. P. Myös loppuvelan lunastus. Hyväk. kotiinkuljetus P. Putkiremontti tehty. 050 559 0580. 040 520 9107. 040 516 8590. Hyvää pölytöntä kuivaa heinää 12-15 kg paaleissa 2e/paali. myös tekstiviestillä. P. 046 8802240, 040 4487392. 050 523 5233. P. 45 e. 0400 593 589 Somero. P. Traktorin takarenkaat 16,934 uudenveroiset, hinta neuvottelukysymys P. 050 569 6640. 050 917 7664. 044 304 5175. 044 744 0136. P. 0500 828 138 Pertteli. Somerolla. Ostetaan ajettava ruohon leikkuri. Edullisesti. Pöytyä
Eloisat. 040 5792 861. Jumpparyhmissä jaetaan kortteja/tarroja jäsenmaksun maksaneille. Sisältö: kuntosalin ABC, laitteisiin tutustuminen ja ohjaus, perusliikkeiden harjoittelua, oman treeniohjelman rakentaminen, lihashuolto. Selska. Loimaan Työväentalolla ti 22.9. Kurkijoen Marttayhdistys ry. Rytmikästä liikuntaa latinomusiikin tahdissa joka maanantai loka-marraskuun ajan. p. turnaus Pöytyällä, lähtö kentältä klo 11.45. Sarjapeli AU-PIF Alastarolla to 24.9. www.asianajot.. 28.11, ilm. kerho klo 13. 0400 765 521 IK KU N OI DEN Virttaan Nousu. klo 18. Sienistä sapuskaa ti 29.9.09 klo 17-21.30, Opintien koulu 2. klo 18.00 urheilukeskuksessa. 050 5125855 Kanta-Loimaan MLL:n syystoritapahtuma Opintien koululla la 26.9. Ilmoittautumiset ja tiedustelut 4pv ennen ko.päivää p. klo 10-13. Jumppa pidetään monitoimialtaassa kahtena torstaina 1.10.2009 ja 8.10.2009 klo 16.30 – 17.00. klo 18.00. harj. Syöpäpotilaiden keskustelukerho kokoontuu Tuulensuun Palvelukeskuksessa, Huvilakatu 32 Loimaa, tänään 22.9. Loimaan Naisvoimistelijat ry. 9ja 8-hengen pikkubussit, henkilöautot, pakettiautot, matkailuautot, moottoripyörä, moottorikelkka, peräkärry. 050-3115016 tai p.0400-851755 / Karoliina Järjestäjä: Loimaan 4H-yhdistys / Liikkeellä luonnostaan –kehittämishanke Loimaa-Seura ja Eläkeläisjärjestöt. Kausi 2009-2010 lähti käyntiin. Tanssiseura Pistokkaat ry järjestää tanssireissun la 10.10.09 Satulinnaan. PÄÄKIERROS 170 Viitosbingo/Ventti 1 KIRJA 5 SEURAAVAT 2 IRTOLIUSKAT 2 Loimaan Leisku Loimaan AA-ryhmä kokoontuu keskiviikkoisin klo 19 Nuorisotalon yläkerrassa. Juhlaan on nyt aihetta, Anja täyttää 60 vuotta Tervetuloa kanssani koko suku sekä runsas ystäväpiiri lauantaina 17.10. 023143261, 9.11. LoKoKo C-pojat, -95, -96 ja -97 synt. Kiitos merkkipäivääni muistaneille. klo 14 15. La 26.9. (02) 762 4800 fax 762 4805 www.hj.. Vanhempain palaveri ti 22.9. Kannel-kuoro, Tuulensuussa ke 23.9 klo 15.15 Lounais-Suomen Syöpäyhdistys ry/Loimaan seudun paikallisosasto. klo 18 Loimaan Huonekalu ja Matossa. (02) 762 4010 fax (02) 762 1321 knuutila.tuominen@asianajot.. Tied. Sitovat ilm. Loimaan Eläkkeensaajat ry. 050 353 7065 / (02) 762 2965 Tiesitkö että Loimaan Lehden voi tilata myös kasetille luettuna. VIRTANEN SEURATOIMINTAA Kysy lisää: Irja Arponen p. Tulkaa mukaan uudet ja vanhat taiturit. Ti 22.9. Vesijumppa ke 23.9. Maksu normaali uimahallimaksu (3 ) Ohjaajana Merja Kivimäki LOIMAAN KAUPUNKI/ LIIKUNTAPALVELUT Voiman maastojuoksut ke 23.9. Maastojuoksukilpailut urheilukeskuksen maastossa ke 23.9. Kaikki palkitaan! Loimaan Seudun Yrittäjänaisten syksyn ensimmäinen jäsenilta ke 23.9. normaaliin tapaan laulupiiri Säkenet klo 11 ja boccia klo 12.30. AU jalkapallo. Maastojuoksut koululla ke 23.9. Uudet jäsenet saavat kortin. mennessä Tarjalle 040-7662965. klo 15.00 – 16.00. Lamminkatu 40. Ei harjoituksia ke 23.9. Seurah. Pekka 045 1132293. Ke 23.9. 0400 533 937, 763 1418. 15 / kk p. LEISKUN BINGO / JAHTI 650 /55 p. Kanteenmaan Bingo Punkalaitumella keskiviikkona 23.9.2009 klo 18.45 alk. Kaikki joukolla tutustumaan uuteen myymälään os. Asianajotoimisto KNUUTILA & TUOMINEN AA, VT Ilpo Knuutila AA, OTK Martti Tuominen Vesikoskenkatu 7, 32200 Loimaa, puh. LAS Senioriklubi. Ilmoittautuminen Vesihovin uinninvalvontaan puh 010 270 3248. Rompetalkoolaisten Tallinnan matkan lähtö ke 23.9.2009 kylätalolta klo 14.45. AUTOVUOKRAAMO Uusitupa puh. Anja Rautaoja Ilmoitathan tulostasi p. (02) 762 2888 fax (02) 762 2313 heikki.rantanen@kolumbus.. klo 17. syysherkkuja syksyiseltä listaltamme! Tule maistama an Tutustu www.ankkuripaikka.. Tiistaina 22. 040 539 6725/Osmo. Sijaisautopalvelu ASENNUSNÄYTÖS keskiviikkona 23.9. Vaatimuksena osallistumiselle on 10 m uimataito. 044 030 6004 ma-pe 9.30-17.30, la 9.00-14.00 Muist a NAISTENILLAT Tule tutustum aan syksyn muotiin Katso lauantain lehti Alastaron Urheilijat kutsuu alastarolaisia yhdistyksiä ja asukkaita keskustelemaan Alastaron Seuraintalon tulevaisuudesta ke 23.9. Asianajotoimisto JARI HEIKMAN OY AA, VT Jari Heikman AA, VT Katri Ranta-Eskola VT Kaarina Nylamo Turuntie 8-14, II krs. Asianajajan toimintaa valvovat Asianajajaliitto ja oikeuskansleri. klo 9-17 Tomi Heinonen Pietilänkatu 11, Loimaa TULE JA TUTUSTU! Mikäli et pääse paikalle, niin soita meille ja tilaa esittely kotiisi. Vuokra 250 + vesi ja sähkö. ruoissa, juomissa, karkeissa Opettajana kotital.opettaja Anna-Liisa Ristisuo Kaikkiin tilaisuuksiin vapaa pääsy. Leiskun seuramaastot ke 23.9. Hky kutsuu: Ateneum Picasson taidenäyttelyyn 15.11. Maidon maistuva maailma ke 2.12.09 klo 17-21.00, Opintien koulu maidon monet käyttömahdollisuudet eril. klo 17.45 Lukion juhlasalissa. P. muistamiset matkatilille Alastaron OP tai Nordea YKSIÖ 31,5 m 2 Hirvikoskella. (02) 314 3297. klo 19.30 seuraintalolle. JAHTI 1900 € /52 palloa 1 x 200 € 2 x 100 € 24 x 40 € Super-5-bingossa 580 /55 € TERVETULOA Kanteenmaan Ns! Asianajajia ASIANAJAJA on asianajajaluetteloon hyväksytty lakimies, jolla on säädetty kokemus ja taito. Jäsenkortti mukaan jumppaan. VARASTOTILAA LOIMAA ALK. (02) 762 4400 fax 763 1301 jari.heikman@aatsto.inet.. To 24.9. Puh. Asianajotoimisto HEIKKI RANTANEN OY Varatuomari Heikki Rantanen Kauppalankatu 9-11 B 32200 Loimaa, puh. klo 18.00. klo 18.45. Tilaisuuksista vain materiaalimaksu. Harjoituksia pidämme ti 16.00-18.00, ke 19.0021.00 ja to 16.00-17.30 liikuntahallilla. LoKoKo Mikrotytöt. mennessä.. mennessä ja LAS jouluj. OHJATTU KUNTOSALI ALOITTELIJOILLE Hirvihovin kuntosalissa torstaisin alkaen 24.9. klo 18.30. --------leikkaa --------Syksyn tapahtumia 1. Asianajotoimistot hoitavat myös maksuttomia oikeudenkäyntejä ja oikeusturva-asioita. 040 752 7353 Mahd. klo 10.30. Pelaajat paikalle klo 17.30. Hallitus kokoontuu Kurkijokelaisen toimitukseen ke 23.9. Vesikoskenkatu 7, Loimaa p. SYYSMUOKKAUSTA DAL-BO -kultivaattorilla. AU/Jalkapallo T95. Leisku. Loimaa, puh. Loimaan Seudun Psoriaatikot hoidonohjausilta Tuulensuussa to 24.9. Kuulopalvelun vastaanotto Alastarolla ma 28.9. Tied. 7 e/vuosi Kansalliset Seniorit, Senioripiiri kaksikymmentäviisi vuotta. Tiedustelut Syöpäneuvonta-asemalta puh. SPR:n Loimaan osaston Päiväpirtti ja myymälä avoinna joka arkipäivä 10-14. Talkoot Vanhankirkon aidalla tiistaisin klo 16.00. To 24.9. päiväkir. Tulkaa mukaan niin uudet kuin vanhatkin jäsenet. ei harjoituksia. su 4.10. Loimaan Seudun MS-kerho, kokoontuminen Tuulensuun Palvelutalossa ke 23.9. klo 19. klo 18-20. www.heikman.com Asianajotoimisto HANNELE JÄRVINEN KY AA, VT Hannele Järvinen Väinämöisenkatu 6 B 32200 Loimaa, puh. LAS Hanna 023143577, 29.10. Tuomo Järvenpää p. Hinta: Kuntosalimaksu Tiedustelut: Kuntosalivalmentaja Merja Kivimäki 010 270 3243 LASTEN musaVESIJUMPPA (kokeilu) Vesijumppa on tarkoitettu 6-8-vuotiaille lapsille. klo 18 urheilukeskuksessa. Pentti Pietilä Tanssiseura Pistokkaat ry:n latinalaistanssikurssit (yksintanssia) alkavat maanantaina 5.10.09 klo 19-20 Alastaron kirkonkylän koululla (ala-aste). klo 15.00. Marjojen matkassa to 29.10.09 klo 17-21.00, Isonperän koulu (Mellilä) luonnonmarjamme, terveellisiä ja monikäyttöisiä 3. 040 567 2526. Puuttuvat pelaajien yhteystietolomakkeet mukaan... Kerhossa mukana Martti Salonen SaraSportista. klo 18 syksyn merkeissä. Peltoisten alueen kyläyhdistys ry. Riistasta ruokaa to 12.11.09 klo 17-21.30, Opintien koulu erilaisia riistaruokia, joissa käytetään myös sieniä 4. Kaikki sarjat ja palkinnot jokaiselle. Tytöt ja pojat sarjat alkaen 5 v. Reitti: Virttaa (Karoliina) klo 19.05; Alastaro klo 19.15; Loimaa, Op-pysäkki klo 19.40; Satulinna klo 20.45. syyskuuta 11 B. Kaikki mukaan! Loimaan Seudun Kuulovammaiset ry. Kumpaankin ryhmään otetaan 12 lasta ilmoittautumisjärjestyksessä. ilm. klo 14-23 Ryötin tilalle Alastarolle. Sarjat 5 – 15 , kaikki palkitaan
MATTI PULLI. Ruskettuneina tulimme kotiin ja Mamma ihmetteli: onks poijaat pessy naamansa ollenka. Röödilästä pakallislinjurilla Naantalin kautta Turkuun ja sieltä taas junalla kotiin. Velipoika oppi heti uimaan ja minäkin jo räpiköin käsipohjaa. UIMME joka päivä ja ihmettelimme meriveden suolaisuutta. Eva kertoi, että Rymättylässä on niin paljon käärmeitä, että varovainen saa olla. Uimakoulua käytiin Nahinlahdessa, vetäjänä Tuija Linkomies keltaisessa uimapuvussaan. Arvaatte, että oli todella jännää ajaa Aurajokea Rymättylään. Meille oli katettu kahvit ja mehut terassille. Polun varrella oli keppejä maahan pantuna vähä väliä. Turun asemalta otimme taksin ja ajoimme Aurajoen rantaan. Äiti oli pakannut vähät tavaramme jo valmiiksi. kulut) Rajoitettu erä! Tänään Loimaan torilta klo 8-14 Hyvää kypsää Puolangan PUOLUKKAA 2,20 / litra 5 litraa 10,00 10 litraa 18 sis. Oli rannassa vanhoja purjepaattejakin, mutta höyrylaivat komeine savupiippuineen olivat vailla vertaa. Juoksimme Papan luokse. Ensin poltettiin nuotiota kallionkolossa tunnin verran, siinä tarvittiin Armasta, Hannua ja minua. Soita p. Perjantaina Äiti sanoi, että me lähdemme tänään kotiin. asti. Se oli saatu jo edellisenä iltana, mutta tehtiin nyt. Ruoka-ajat kuulutettiin pikku rummulla, jota Annukka soitti. Enpä ole sen koommin nähnyt. Kala vietiin verannalle ja syötiin perunoiden kanssa. Kaunis tyttö. Kun kallio oli tarpeeksi lämmin, käärittiin hauki suolattuna, maustettuna märkään sanomalehteen ja annettiin hautua tunnin verran, jossei enemmänkin. Hän opetti meille saaret ja karit: Iso-Kalkku, Pieni-Kalkku, salakari jne. Naapurihuvilassa asui Raholat Herttoniemestä. Suomalainen Suomalainen LOIMIHUOLTO Voimakatu 4, Loimaa 0400 926 170, 050 573 2940 www.loimihuolto.com Suoran kaupan tarjous CASE IH JX-90 27.790,Alv 0% (+toim. Olemme veljeni kanssa ilmoittautuneet uimakouluun. Matti Pulli 12 Tiistaina 22. Uimahousut, pyyhkeet ja omat lakanat. Heillä oli lapset Armas ja Annukka. Huvila oli kaunis, terasseineen lasiverantoineen. Tapasimme apteekkarin asemalla ja saimme liput. Perunat saatiin naapurilta, sillä Rymättylässä varhaisperuna valmistuu jo kesäkuussa. Hyvin mahduimme kyytiin ja taas laskettiin tavarat. ämpärin KärkäisenPuutarha p. Sillä on kai nykyään suomenkielinen nimi. Armaksen kansa kävimme soutelemassa. FORSSA, Lepistönkatu 1 (K-maatalous) Tervetuloa! Kadonnutta Metsämaata valokuvissa Loimaan kaupunginkirjastossa on auennut Jaakko Tervasmäen näyttely, joka esittelee vanhaa Metsämaata. Kiljuen lähdimme uimakoulusta kotiin. Moottorivene ajoi siihen ja tavarat purettiin. Kassit ja nassakat. Olipa seikkailu. Näyttely kuvaa aikaa, jolloin peltotyöt tehtiin hevosja miesvoimin, heinät ja kaurat nostettiin seipäille miesja naisvoimin, ja maitoautolle avattiin tietä kyntämällä kivikovaa kinosta rikki hevosella ja auralla. Jaakko Tervasmäen valokuvia Loimaan kaupunginkirjastossa 23.10. Äitimme ei uinut, mutta hieno uimapuku hänelläkin oli. Naapurissa oli myös Raholan vanhin tytär Marja miehensä kanssa. Maistoimme tietysti. Jokiretki kesti puolisen tuntia, näimme Köysitehtaan ja tietysti Turun linnan. Nassakoissa oli ne ruokatavarat. Parhaiten muistan, että naapurissa oli ruskea kolmipyöräinen auto Goliath -merkkinen. syyskuuta SÄÄ Ypäjä Alastaro Loimaa Oripää Mellilä Seuraavina päivinä Tänään Lämpötilat iltapäivällä ja suluissa edellisen yön alin lukema 2 metrin korkeudella 15 15 15 14 (+6) 6 Keskiviikkona 15 (11) 6 Torstaina 11 (+4) 5 Perjantaina 12 (+3) 4 Lauantaina 15 (+2) 6 Tiesitkö. HUVILA oli Rymättylän länsikärjessä ja sillä oli oma, iso laituri. Näyttely sai liikkeelle entiset ja uudet metsämaalaiset, kun se oli esillä kesä-heinäkuussa Metsämaan Osuuspankissa ja Kalliohovissa. Emme uistimella mitään saaneet, vain Armas sitä heitteli. No, me autoimme kantajina ja kaikki saatiin junaan. Claas ja Massey Ferguson 2009 ROAD SHOW Tervetul oa tutustum aan Euroopa n ykkösen puimuri uutuuks iin sekä vuoden 2009 traktori in! ROAD SHOW 2009: Keskiviikkona 23.9. Kesken kurssin tuli meidän Isoisämme huutelemaan meitä. Meitä kiinnosti kovasti myös sataman nostokurjet ja isommat laivat. Tervasmäki on ottanut valokuvia noin 60 vuotta. välittää ilmoituksia kaikkiin sanomaja paikallislehtiin koko valtakunnassa. Vajaa viikko kulki nopeasti. Raholan Jaakko-poika tuli veneellä tuomaan Röödilään. Kuulimme että hän kirjoitti pakinoita ja nimimerkki oli Kai de Puu. PULLI Kesälomalla Rymättylään Rymättylän saaristoa 50 vuotta myöhemmin. Elämme 1950-luvun alkua. Naapurin Annukka-tyttö oli järjestänyt. 762 6000. Apteekkari piti hyvin huolta tavaroista: kaksi kassia, kaksi laukkua ja kaksi nassakkaa. Apteekkarilla olikin useita matkalaukkuja ja tietysti ruokatavaraa, jotka sisäkkönsä Sylvi Saarni oli valmiiksi laittanut. Meistä Armas oli lässy nimi, mutta kun hän osasi soutaa ja tunsi kaikki saaret ja kalapaikat arvostus nousi. Opimme sen kun illalla laitoimme hauen rannassa nuotion pohjalle paistumaan. Hän kertoi, että Äiti on kutsuttu apteekkarin mökille ja me päästään mukaan. Laiturilta vei hieno polku vehmaaseen huvilarantaan. 040 574 6459 Puhdistamaton PUOLUKKA 1,40 / litra 10 litraa 10,00 K-MAATALOUS K-MAATALOUS K-MAATALOUS www.k-maatalous.. Muutamat edellisten sukupolvien albumeista löydetyt kuvat venyttävät aikaa noin sadan vuoden päähän. Me nauroimme. Rymättylään ajoi kookas moottorivene, ei kuitenkaan vesibussi. Ranta oli hienoa hietaa ja vettä vajaa metri