2013
www.loimaanlehti.fi
PAIKALLISIA
U
U
T
I
S
E
T
Sivu
5
Susihavainnot hieman
hukassa seudullamme
Susilaumat aiheuttavat kiivaita tunteita aivan Loimaan seudun lähistöllä,
mutta varsinaisella Saviseudulla harmaaturkit ovat käyskennelleet jäljistä
ja ilmoitetuista havainnoista päätellen toistaiseksi melko harvakseltaan.
Olisikohan
Loimaan
terveysasemissa
karsimisen
varaa?
Sivu 7
KATRIINA REIJONEN
K
U
L
T
T
U
U
R
I
Seamuksen kappaleet saavat usein alkunsa niin, että Jussi tapailee jotakin riffiä, josta Anna innostuu ja saattaa inspiraationsa pohjalta rakentaa riffin ympärille kokonaisen kappaleen
lähes yhdessä yössä. Sukat ja
matot ovat vain esimerkkejä siitä, mitä
kaikkea Peltoisten
kerhossa tehdään.
Liisa Lehtonen kehuu
Sylvi Kulmalan kauniita mattoja, joita
myös voi tiedustella
kyläyhteisöltä. alv.. Pelatessa tulee
toisaalta helposti niin nälkä, että voisi
Sivu 12
syödä vaikka hevosen.
Irtonumeron hinta
1,60 . He
ja muut ahkeroineet
luovuttavat pian lämpimäisiä lapsille.
Polleeta keliä
tulossa
-1
Nyt on paljon pelissä,
ja säätoton villeimmät
veikkaukset osuvat
maanantaihin: aurinko ryntää esiin
mustana hevosena. Ensi kuussa yhtye tulee keikalle Loimaalle.
MAIJA PALOPOSKI
?
Hannes Mikkola:
Loimaa-Forssakaksoiskaupunki
voisi olla miettimisen arvoinen hanke.
Sivu 4
Sivu 9
Peltoisten käsityökerholaiset osaavat
vaikka mitä. Herkkäkorvaisuudestaan tunnettu Koira Koistinen seuraa Suomisten musiikkielämää kuulolupsakkeet puolipinkeinä.
Radiosta tutut hitintekijät
Sivu
6
T
Ä
N
Ä
Ä
N
. P1D
Nro 23
Loimaan talousalueen paikallislehti . vuosikerta
LAUANTAI 23.2. sis. Savivarpainen Seamus on tahkonnut musiikkiteitä jo kymmenkunta vuotta. 99. Vuosikausien
työ on alkanut vihdoin kantaa hedelmää, kun tuoreelta levyltä lohkaistu sinkku on saanut
eetteriaikaa valtakunnallisilla radiokanavilla
Näin hän tulee
myöntäneeksi alemman asemansa
israelilaisiin nähden, ja erityisesti alhaisuutensa Jeesuksen edessä.
Naisen reaktio vakuuttaa Jeesuksen
ja saa Hänet ylistämään naisen uskoa: ?Suuri on sinun uskosi, nainen!
Tapahtukoon niin kuin tahdot.. Tätä
tehtävää Jeesus toteutti antaessaan
lähetyskäskyn opetuslapsilleen, ja
tätä tehtävää kirkko on jatkanut jo
2000 vuoden ajan. Liput tulevat nettimyyntiin maaliskuun alussa.
LOIMAA Nainen anasti lonkerotölkin kaupasta Aleksis
Kiven kadulla torstaina illalla.
Asiaa tutkitaan näpistyksenä.
LL, kaikenlaista sitä
saakin lukea.
Tilaushinnat:
Määräaikainen
Etutilaus: Lask.jakso
www.loimaanlehti.fi
Käsityöläiskatu 10, PL 2, 32201 Loimaa
Puh. Vastaus sivulla 12.
Mikko ja Viveka
Anneli perheineen
Simo perheineen
Mirja perheineen
Jarmo perheineen
Irmeli perheineen
Sukulaiset ja ystävät
PÄIVÄN SANA
Ystävällisenä kutsuna ilmoitamme, että rakkaamme siunataan Kanta-Loimaan kirkossa lauantaina 2.3.2013 klo 13,
minkä jälkeen muistotilaisuus maatalousmuseo Sarkassa.
Rakkaamme
Erkki Johannes
LASANEN
* 12.2.1933 Liminka
. 15: 28
KONSERTTEJA
KEVÄÄN ODOTETUIN LASTENKONSERTTI!
Jäi jälkeen piha hiljainen
sen puut ja pensaat lintuineen.
Ei polulla enää kulkijaa
vain muistot siellä asustaa.
Lämmöllä kaivaten
Leila ja Tarmo
Liisa ja Jukka
Sukulaiset ja ystävät
erinomaisuutemme unohtaen. Toimittajat: Lari Kiviranta, Anu Salo, Pasi Salo.
Ulkomaantilaukset: tilaushinnan lisäksi peritään voimassa oleva postimaksu. Se, joka asuu Korkeimman suojassa ja yöpyy Kaikkivaltiaan varjossa, sanoo näin:
"Sinä, Herra, olet linnani ja
turvapaikkani. Matti Matias
25.2. Mutta missä juuri tämän kuvan
talvi sijaitsee. Ohjelma vaihtelee luennoista ja esitelmistä kädentaitojen opetukseen ja pyöräretkiin.
Ismo Luukkosen valokuvanäyttely on esillä Suomen
maatalousmuseon aulassa
ja seminaaritila riihessä 24.
maaliskuuta asti.
Jüberfest 24?25.5. Naisen tyttären kerrotaan parantuneen
samalla hetkellä.
Mistä tässä kertomuksessa on
kyse. ilmoitukset@loimaanlehti.fi
pola, Seppo Boisman, Penniless sekä Von Hertzen Brothers.
Festivaali-alue laajenee jokirantaan, mikä tuo huomattavasti lisää tilaa ja viihtyisyyttä
alueelle. Toimitussihteerit: Sampsa Hakala, Tiina Naula.
Irtonumero 1,60. Tässä lapsilla tarkoitetaan
Israelin kansaa ja sen ulkopuoliset
ovat koiria. Minä teen sinusta valon
kaikille kansoille, niin että pelastus
ulottuu maan ääriin saakka.?. 9.2.2013 Loimaa
Meren myrskyt jää nyt taa
Vie tuuli hiljaa poukamaan
Sydän viimein huoahtaa
Laskee rauhan satamaan.
Kaivaten
Mitähän on kuvassa. 4 kk 41,00. Tässä käy toteen
Jesajan kirjan profetia Herran palvelijasta: ?Ei riitä, että olet minun palvelijani ja saatat ennalleen Jaakobin
heimot, tuot takaisin Israelin eloonjääneet. klo 13. Loukkaantumisen sijaan hän vastaa Jeesuksen
jalkojen juureen heittäytyneenä: ?Ei
olekaan, Herra, mutta saavathan
koiratkin syödä isäntänsä pöydältä
putoilevia palasia.. Tuija Tuire
KUOLLEITA
AJANTIETO:
Aurinko nousee tänään Loimaalla kello 7.46.
Aurinko laskee kello 17.38.
HARTAUSKIRJOITUS
Evankeliumin helmiä sioillekin?
Rakkaamme
Hanna Tuulikki
RANTANEN
o.s. 0200 72822 (mpm/pvm)
arkisin klo 6.00-16.00, viikonloppuisin klo 6.00-12.00.
Ypäjä: Jakelukulma, (03) 6151 345.
Säkylä, Punkalaidun, Huittinen ja Vampula:
Almamanu 0800 392262
SANOMALEHTIEN
LIITON JÄSEN
ISSN 0358-9161
Aineistoaikataulu
Julkaisupäivä
valmis aineisto
tiistai
pe klo 16
torstai
ti klo 16
lauantai
to klo 16
vedostettavat
to klo 16
ma klo 16
ke klo 16
Vastuu ilmoituksista: Lehden suurin vastuu ilmoituksen
julkaisemisessa sattuneesta virheestä on ilmoituksen hinta
ja muihin lehtiin toimitetusta aineistosta sen valmistusarvo.
Kustantaja: Priimus Media Oy.
Painopaikka: Allatum Oy.
Toimitusjohtaja Kirsti Kirjonen
puh. Loimaalla.
Lonkero lipettiin
POIKA
14.2.2013
4240 g 50,5 cm
Jenni Sormunen &
Juho Nurmi
Sisarukset Venla ja Mikael
Toimitus:
12 kk 126. Aslak
24.2. kanssa.
Jeesuksen toiminnan rinnalla
myös naisen reaktio on vähintään
yhtä hämmästyttävä. Tekstissä
kerrotaan Jeesuksen kohtaamisesta
kanaanilaisen naisen kanssa, joka
pyytää Jeesusta parantamaan pahan
hengen riivaaman tyttärensä. Varmasti tässä kuvataan hellittämätöntä äidinrakkautta,
taistelua kaikin mahdollisin keinoin
lapsen pelastamiseksi. (02) 588 8000, telefax (02) 763 1233.
Konttori ja toimitus avoinna ma-pe klo 9-14.
Ilmestyy tiistaisin, torstaisin ja lauantaisin.
Sähköposti: toimitus@loimaanlehti.fi
Ilmoitukset: ilmoitukset@loimaanlehti.fi
Tilaukset: tilaukset@loimaanlehti.fi
Jakeluhäiriöt: Puh. Evankeliumin valo
loistaa meille koirille ja sioillekin.
Sami Laaksonen
Nuorisotyönohjaaja,
Loimaan seurakunta
Sunnuntaina pääsee
aikamatkalle
Sarka-museon amanuenssi, FM
arkeologi Elsa Hietala vie kuulijat kuvitteelliselle muinaisjäännösretkelle Ismo Luukkosen
Kokemuksia ajasta -näyttelyn
valokuvien maisemiin.
Hietala kertoo kuvien muinaisjäännöksistä sekä siitä,
millaiset ihmiset ja yhteisöt
niitä aikanaan rakensivat. avaa tekstiin sitkeän rukouksen näkökulman.
Jumala ei välttämättä vastaa rukouksiin ensimmäisellä yrityksellä,
mutta rukous on kestävyysurheilua,
jossa sitkeys palkitaan. 23.1.2013 Turku
23.2. 91: 1-2
24.2. Mutta Jeesus sanoi hänelle: "Ei ole oikein ottaa lapsilta
leipä ja heittää se koiranpenikoille." "Ei olekaan, Herra",
vastasi nainen, "mutta saavathan koiratkin syödä isäntänsä
pöydältä putoilevia palasia."
Matt. helmikuuta 2013
2
TÄNÄÄN
NIMIPÄIVÄT:
23.2. klo 18.00
Hirvihovin liikuntahalli
Myynti: Loimaan Uusikirjakauppa (p.762 2049)
www.frobelinpalikat.?
Siunattu hiljaisuudessa läheisten läsnä ollessa.
Kiitos osanotosta.
Uusi DVD:
myynnissä
Jaksaa
heilua
Muinaisjäännösretki neljän
seinän sisällä Sarassa su
24.2. (02) 770 2204. Mukaan pujotetaan myös tietoa
maataloudesta esihistoriallisena aikana sekä pohdintaa
maatalouden merkeistä maisemassa ennen ja nyt.
Sarassa vietetään joka kuu-
Liput 12?
KE 27.2. 6 kk 60,00. Vapaa pääsy.
Kymmenen bändiä
lauteille Jüberfestissä
Tämän vuoden Jüberfestin
esiintyjälistat on lyöty lukkoon.
Perjantain esiintyjät ovat
Kauppala Big Band, Mad
Hatter´s Den, Diesel Band,
Francine sekä Big Daddy &
Rockin´Combo.
Lauantaina löylyä lyövät
The Moments of Collapse, Le-
SYNTYNEITÄ
25 v -juhlakiertue nyt Loimaalla!
kauden viimeisenä sunnuntaina Sarka-sunnuntaita, jolloin
museossa on erityistä ohjelmaa
ja vapaa pääsy kaikkiin näyttelyihin. Jumalani, sinuun minä turvaan.
Ps. No juu, talvi. Hinnat sisältävät arvonlisäveron 24%. Poso
* 9.1.1932 Loimaa
. Tähän kanaanilainen oli valmis, mutta
olemmeko me?
Kanaanilaisen naisen kohtaamisessa on myös lähetystyön siemen.
Vaikka Jeesus sanoo tulleensa vain
?Israelin kansan kadonneita lampaita varten?, Hän lopulta ulottaa
apunsa pakanallekin, tämän uskosta vakuututtuaan. Lauantaina 23. Jeesuksen reaktio on hämmästyttävä:
ensin Hän näyttää vaikenevan, sitten
kieltää apunsa pakanakansan edustajalta ja lopuksi vielä ivaa hädissään
olevaa naista kutsuen tätä koiraksi.
Jeesus sanoo: ?Ei ole oikein ottaa
lapsilta leipä ja heittää se koiranpenikoille?. Kirvelä
* 26.9.1922 Loimaa
. Paastonajan
tekstinä tämä kertomus muistuttaa
lähestymään Jumalaa nöyrinä, oman
MISÄ OLLAAN?
Pirkko-Liisa
LAMMI
KATI UUSITALO
o.s. 15.2.2013 Loimaa
Tähtitarhain tuolle puolen
äidin katse tähysi.
Taivaan Isä pyynnön kuuli,
kypsän viljan korjasi.
Kirkkomaahan saattelemme
isän viereen nukkumaan,
rakkaudella, kiitoksella,
jäämme häntä kaipaamaan.
Kaivaten
Lapset puolisoineen
Lastenlapset perheineen
Lastenlastenlapset perheineen
Sukulaiset ja ystävät
Ystävällisenä kutsuna ilmoitamme, että rakkaamme siunataan
Kanta-Loimaan kirkossa 9.3.2013 klo 11.00, minkä jälkeen
muistotilaisuus Kanta-Loimaan seurakuntatalossa.
Äiti Peloton, Sisko Väkevä,
Täti Rohkea, Ystävä Rakas
Tämän sunnuntain evankeliumiteksti näyttää Jeesuksesta inhimillisempiä piirteitä kuin olemme tottuneet
Raamatusta lukemaan. Ilmoitusmyynti:
Myyntipäällikkö Veli-Matti Knuuti (02) 588 8020, 0500 324 939
Ilmoitushinnat: Ennen tekstiä
2,32?/pmm Myyntineuvottelija Sari Kaukoranta
(02) 588 8024
3-sivu
2,21?/pmm Myyntineuvottelija Liisa Kivinen
(02) 588 8021
Tekstissä
2,17?/pmm Ilmoitusvalmistus Eija Kärkäs
(02) 588 8028
Tekstin jälkeen
1,87?/pmm Myyntipäällikkö/paikallislehdet Sari Kuusinen 040 539 0969
Takasivulla
2,31?/pmm
Etusivulla (modulikoot)
3,83?/pmm sari.kuusinen@sss.fi
Tilaajapalvelu SSS konsernin paikallislehdet
Kuolin- ja kiitosilmoitukset, kunnalliset
ja kirkolliset ilmoitukset, heng.kokoukset 1,87?/pmm avoinna ma?pe klo 8?16 (02) 7702 626
Määräpaikkakorotus
0,06?/pmm tilaukset@loimaanlehti.fi
Värikorotus yhdestä lisäväristä
0,09?/pmm Henkilöasiakkaiden ilmoittajapalvelu SSS konsernin paikallislehdet avoinna ma?pe klo 8.30-16 (02) 7702 610
Löytölaari yksityishenkilöiden ilmoituspalsta tiistaisin
5 riviä 7,50 . Päätoimittaja Kati Uusitalo (02) 588 8030, 050 555 7526.
12 kk 116,50. 6 kk 75. (sis.alv). Samaa ilmaisua Jeesus
on käyttänyt aiemmin vuorisaarnassaan, yhdessä tutuksi tulleen sanonnan ?helmiä sioille. 4 kk 55,60. 15: 26-27
25.2. Silloin Jeesus sanoi hänelle: "Suuri on sinun uskosi,
nainen! Tapahtukoon niin kuin
tahdot." Siitä hetkestä tytär oli
terve.
Matt. Tapahtumat voi nähdä monella tavalla. Sunnuntain
otsikko ?usko ja rukous
Toivotamme teille onnellista elämää,
selvitty. alv 23 %),
matkapuhelimesta 8,21 snt/puh + 16,9 snt/min (sis. 3
Lauantaina 23. klo 12-18
PALJON ONNEA VAAN
Hyvää syntymäpäivää 10-vuotiaalle Matiakselle 25.2.! T: Isä, Äiti,
Sofia, Mikael, Mummo ja Jukka.
Onnea 8 vuotiaalle Iida tyttärelleni. alv 23 %).
Mielenilmauksia
ensi viikolla
LOIMAA SKP:n Loimaan seutukunnan osasto järjestää ensi
tiistaina kello 16.15 mielenilmauksen pääterveysaseman
edessä ennen perusturvalautakunnan kokousta. 1.70 kpl)
99
8
kg
kg
14
kg
99
1
00
kg
www.k-citymarket.?
t.?
?
4
95
500 g (3.98 kg)
2/talous
pkt
LOIMAA
010 538 9200
ma-pe 8-21
la 8-18, su 12-18
Puhelun hinta 020-alkuisiin numeroihin lankapuhelimesta 8,21 snt/puh + 6,9 snt/min (sis. Loi-
maalaiselle naiskuljettajalle
tehdyn puhalluskokeen tulos
oli 0,87 promillea.
tiistaina 26.2. T: Tatu Moisio
Olkoon onni osanasi elämäsi retkellä. Pieni nalle vierelläsi, rutistuksen hetkellä! Onnea 2-vuotiaille Ilona Viipurille 25.02.2013 ja Viljami
Suomiselle 10.03.2013 olevan syntymäpäivän johdosta.
Toivottaa mummi,ukki ja Bruno sekä Ritva ja Arvo
Onnea reippaalle 6-vuotiaalle
Topille! T: Mummi, Vaari ja
Pirkko-mamma.
Jokos Seni ollaan Teneriffan lomasta Helmikuun syntymäpäiväsankarit Helmi 7v, Vuokko 5v ja Anttu 4v. Kokouksen asialistalla on muun muassa asiakasmaksujen korot-
tamisia ja omaishoidontuen
laskeminen.
Osasto järjestää mielenilmauksen myös kaupungintalon edessä ensi maanantaina
kello 16.30, ennen kaupunginhallituksen kokousta.
Rattijuoppo jäi kiinni
LOIMAA Henkilöautoa kuljettanut rattijuoppo jäi kiinni
Lännentiellä sunnuntaina
kello yhdeksän jälkeen. helmikuuta 2013
Osallistu kilpailuun www.k-citymarket.?
ja voita 5000 eurolla suomalaisia tuotteita.
Hinnat voimassa la
Uunivalmis
Paistovalmiit
HERKKUMARINOITU
KASLERPAISTI
OHUET
CAPPUCINOPIHVIT
Ingman
VOI
Täällä paistetut
KERMAMUNKIT
(n. ;) On- suojaksenne. Loimaan Scania-kerho onnittelee.
Hirvikosken mammaa syntymäpäivänä onnittelevat kaikki
Sinun omat rakkaasi.. Onnitellen Maarit-mamma ja Pena-pappa.
nea 8 vuotiaalle Sineltä, isiltä & äidiltä.
Koivulan kaksospojat tulevat miehen ikään. Toivottavasti, sillä synttäri- hyvän mielen hyrinää, hauskaa päivään jokaiseen, rakkautta sydämeen, ystäviä vierellenne, enkeleitä
vieraat jo ovella kolkuttelevat.. Äiti Onnittelee.
Kerakkalan luomusorakeisari ja Ahvenanmaan asfalttitirehtööri
tulossa miehen ikään 27.2
Liikenne on useinkin
vilkas, ja liikennevirta ei pääse
joen kaiteiden vuoksi millään
ohitse. Monethan
siitä ovat tippuneet, kun jalasten
alla on pelkkää hiekkaa.
Suomi ei juurikaan ole enää
suvereeni valtio; se joutuu valtavirran mukana kulkemaan
ja yrittää pysyä pinnalla. Yhtäkkiä näen auton
ohittavan Sarkaan kääntyvän
ajoneuvon, joka hidastaa. Koska sämpylät eivät näin kuukausien
perästäkään näyttäneet vanhenemisen merkkejä, työkseen ihan oikeaa ruokaa tekevä äitini
päätti tehdä kokeen.
Pussi siirrettiin toiseen kaappiin, missä ei
ollut muita elintarvikkeita. Vaikkakin (onneksi)
satunnaisesti.
Loimaalta Turkuun lähdettäessä Tampereen suunnalta tuleva ramppi on aivan liian lyhyt. Eikä varsinkaan toisin ajattelevien painostaminen.
MTK-Köyliön puheenjohtaja Veli-Matti Syrilä sen sanoi (HS 15.2.):
?Sellainen ratkaisu täytyy löytyä,
ettei kukaan ole tyytyväinen.?
Viime ajoilta on jo olemassa
monta esimerkkiä siitä, mitä ta-
pahtuu, kun ihmisten pelkoja ei
oteta tosissaan tai he kokevat,
ettei heitä kuunnella. Tämän voi pistää hyväntahtoisen vinoilun piikkiin!
Oripäähän ei tietysti ole ainoa kunta, joka haluaa poimia
rusinat pullasta; niitä on suurten (ja vähän pienempienkin)
kaupunkien ympärillä pilvin
pimein; räikeimpänä esimerkkinä tietysti Espoon kultapossukaupungin sisällä oleva platinaharkkotaajama Kauniainen.
On monille kuntauudistusta
yrittäneille varmaan ollut turhauttavaa yrittää muuttaa lu-
terilaisten pappien 1800-luvun
reviireihin perustuvaa kuntajakoa; eikä se näytä onnistuvan
nytkään. Turhaa koppivuodatusta
opettajien lomista: se on ammatinvalintakysymys. Tämä nykyinen solidaarisuuden
puute myös kuntatasolla on
masentavaa; kyllä me kaikki
olemme toisistamme riippuvaisia asuinpaikasta riippumatta;
Pentti Linkoloita meistä ei montakaan löydy. Tänä talvena
ei ole nähty edes jälkiä, paitsi
keskustan alueella. Mätämunia (jopa
tietoisesti kypsytettyjä) löytyy
kuntienkin joukosta, mutta se
ei saa johtaa taas kerran vaihtoehdottomuuteen, jota virkahenkilöstö ja muut päättäjät
niin monilla tasoilla harrastavat.
Kuntien menoista 90?95
prosenttia on lakisääteisiä tai
muuten täysin sidottuja, joten
tämä ?itsenäinen. Ilmeisesti
joku unihäiriöistä kärsivä citykarhu.
Urista luontoa seurannut
. Mies päätti ryhtyä
leipomaan pullaa elämänsä ensimmäistä kertaa . itsepäisyys
tuntuu aika mahdottomalta
käsittää. Näen vilkun
auton keulassa Turun suunnasta, tuleva ajoneuvo aikoo
kääntyä Hirvikoskelle ja lähden
liikkeelle. Siellä sämpylät
hehkuivat kullankeltaisuuttaan alati pehmeinä, kuin olisivat jääneet johonkin kummalliseen aikataskuun.
KOE ON ollut opettavainen. KU
LUKIJOILTA
Hyvästit
sämpylöille
Olen tähän mennessä kirjoittanut jo kolmena
keväänä vanhempieni kaapista löytyvästä
sämpyläpussista (LL 12.5.2012, LL 12.3.2012
ja 12.2.2010).
Joku saattaa muistaakin pussin tarinan.
Tämä hot dog -sämpyläpussi oli jäänyt leipäkaappiin, ja kun niissä ei näyttänyt olevan
ulkoisesti mitään vikaa, taisivat kaapilla kävijät
luulla, että yksi pussi oli syöty ja toinen oli
tullut tilalle.
Parasta ennen -päivä niillä oli silloin mennyt umpeen kuitenkin jo jokunen kuukausi
sitten. milloin auto törmäsi peuraan tai toisinpäin.
Lopputulos on kuitenkin aina
sama, kustannuksia syntyy.
Henkilövahinkoja lievempinä
seurauksina rypistynyttä peltiä
jne. Maaseudun autioitumista pelätään, mutta se tämän
päivän maailmassa on vääjäämätöntä (jos ei tule kunnon
trossaus!); Kiinassa muuttaa
maalta kaupunkiin varmaan
kuukaudessa ainakin Suomen
koko väkiluvun verran väkeä.
Jos Loimaa haluaa aktivoitua kuntauudistusasiassa, sen
pitäisi kohdistaa yhteistyönsä
Ypäjän, Humppilan, Jokioisten ja Forssan suuntaan, niin
sanottu kaksoiskaupunkiajatus voisi olla mietintämyssyn
arvoinen hanke.
Hannes Mikkola
Kojonperä
Liikennekysymyksiä, vaikka poliisille
Olen kokenut nyt toistakymmentä vuotta ajaneena väliä
Loimaa?Mellilä VT-9 pitkin
työmatkaa todellista vaaraa
myös kanssa-autoilijoiden
taholta. Kysymys kuuluu: Missä on
kissafani?
Koirafani. kunnalle,
että se näin hevosenlihakohun
aikana voisi kuntansa etuliitteen muuttaa sanaksi ?Päkö. Henkilökohtaisesti olisin mieluusti
jäänyt 1980-luvun hyvinvointitasolle, mutta kun nämä helkatin globalisaatio,kansainvälinen
kilpailukyky, ultrakapitalismi,
ahneus ja itsekkyys, ?mulle kaikki heti?, ovat uudet kansalliset ja
kansainväliset toimintanormit,
niin siinä pieni ihminen joutuu
pellonpientareelta huuli ymmyrkäisenä tilannetta ihmettelemään ja yrittämään pysyä
kelkassa mukana. Epäsuorasti eräs näistä
ihmisistä myönsi, että ei halua
minkäänlaisia yhteydenottoja
kummaltakaan puolelta, ei niiltä, jotka haluavat hävittää sudet,
eikä niiltä, jotka antaisivat niiden
olla ja lisääntyä koko Suomessa.
Susipelko ja halu hävittää harmaaturkit ihmisasutuksen läheltä
on ymmärrettävää. Jäteauto puristelee itsensä täyteen tyhjää
ilmaa. Aihe
jakaa ihmiset.
Kuulopuheita Loimaan seudulla tehdyistä susihavainnoista
liikkuu paljon. melkein 63-vuotiaana.
Aika makeeta.
Olivat kyllä ne pullatkin.
Ja jos isä yllättikin muut leipomalla, niin
leipominen yllätti hänet: taikinan vaivaaminen
ei ole vaivatonta, ja hiivan voima oli arvattuakin isompi.
Pullat olivat nimittäin komeita,
mutta niin isoja, että äidin taivaallisen hernekeiton ja yhden pullan
jälkeen piti syöjän oikein huilailla,
vaikka oli hiihtolenkkikin alla.
Kati Uusitalo
Kuntauudistuksesta
Tiistain lehdessä (LL 19.2.) oli
juttua Oripään suhtaumisesta
naapurikuntiinsa. Taas keskiolutta särpivä
kansanosa on valtiovallan eri-
. Ei panttia,
ei mitään! Sulo syö katoksessa
ja on aina täynnä. Laitetaan
vilkut päälle ja kohdataan herramiesmäisesti! Ja sitten Turun
suunnasta lähdetään oikealta
ohitse risteysalueella!
Saako risteysalueella ohittaa
vasemmalle kääntyvän ajoneuvon ilman erillistä kaistaa ja/
tai liikenneohjausta. Kone-Eloranta kiittää saamastaan palautteesta, mutta
kevyen liikenteen väylää emme
enää auraa.
. Eikä
hommaa tee edes rakennusalan
ammattilaiset. Enää eivät
?hevosenlihalasagnet. Voinko mennä vai pitäisikö Turun
suunnasta tulevan ajoneuvon
hidastaa ja jättää ohitus sikseen
risteyksessä. Se
sikseen, en ole tieinsinööri. Samoin halu
TOIMITTAJALTA
puolustaa susia, mutta kiihkoilu
kummallakaan puolella ei auta
ketään eikä mitään. Lauantaina 23. Miljoonat mehupullot
kelluu kohti Poria... Kun havainnot susista ilmoitetaan, tarkistetaan ja rekisteröidään, voidaan
todistaa, että susia on lähistöllä
tai ei ole.
Ihmisten pitää saada oikeaa tietoa, sillä jos pitäisi luottaa huhuihin, saisimme pelätä henkemme
edestä koko ajan ihan kaikkea. Turusta päin tulevat haluavat kääntyä Hirvikoskelle,
Sarka-museoon tms. Osassa liikkeellä
olevista jutuista tunnutaan puhuvan samoista, alun perin varmasti
oikeista havainnoista.
Herätyskello alkaa kilistä, kun
havaintoja tehneet tavalliset ih-
miset eivät halua puhua näkemästään. Ilta-Sanomat 20.2 Kunnissa 100000 suojatyöpaikkaa!
Loimaalla n. Tuhannet kiitokset kaikille
maanteiden ritareille, jotka
pysähtyivät ja auttoivat autoni
ojasta torstaina Hintsalassa.
Valkoisen auton kuski
. Niiden pintaan on
ilmestynyt säröjä.
Sämpylöiden taru näin mediassa on siten
myös loppumassa. Kylkikolarit ovat
aina niitä vaarallisimpia.
Moottoripyöräilijänä sen-
tään olen vuosien kokemuksella oppinut yhden asian.
Varo kaikkia autoja vaikka tietäisitkin olevasi oikeassa!
Peurakolarit ovat meille
arkipäivää . Eikä
todellakaan käy kateeksi opettajien työ, nykyisten ?vaativien?
lasten kasvattajana, kun moni
koti on ulkoistanut sen homman opettajille.
Juu, en ole ope ite
. Mahdoton meteli hevosenlihasta, vuosikausia on vanhaa
sikaa myyty porsaana, eikä
viranomaiset ole siihen puuttuneet.
Porsaita kasvattanut
koissuojelussa! Myyräkoirankuorilla viritetään vuolukivitakat ja rantasaunat sun muut
ja pullopanteilla ostetaan
evästä perheelle. Kävimme niitä aina
silloin tällöin tökkimässä ja katsomassa sekä
päivittelemässä.
Mutta nyt sämpylät ovat menossa roskiin,
sillä aika on alkanut hiipiä myös niitä kiinni
(kuten meitä muitakin). Osin sen vuoksi on
tullut tarkkailtua ruokaa eri tavalla.
Ruokateollisuuteen on viimein paneuduttu dokumenteissa viime vuosina. 650! Ja politiikot
ensimmäiset säästöt hakee
nuorisosta! Näin Loimaalla!
Zakarias
. Voisiko
esimerkiksi poliisi vasta tähän?
Toinen tapaus: käännyn
Tampereen suuntaan, samassa risteyksessä tullessani Karhulankyläntieltä. ja
pitänee paikkansa sekin vanha
juttu, että joskus tulevaisuudessa Suomessa on vain kaksi
kuntaa: Muu Suomi ja edellämainittu. Tiekarhu on ollut rauhoitettu laji Loimaan seudulla jo
vuosia, mutta nyt jo lähes sukupuuttoon kuollut. Seuraavasta isommasta risteyksestä
on kuitenkin välillä vaikea selvitä
ilman ennakointia ruuhkassa.
Esimerkkitapaus: käännytään Sarka-museon risteyk-
sestä, Mellilään Karhulankyläntielle. Se näkyy vakuutusmaksuissamme.
Turvallista työmatkaa!
kaivattaisiin. yllätä, eikä sekään, että
monikansallinen ruokajätti on lätkäissyt tuotemerkkinsä lasagneen, jonka se on teettänyt
alihankkijalla ja johon alihankkijan alihankkija
on tuottanut tiesmitkä lihat Euroopan poikki
ties kuinka monen portaan kautta.
Lähes neljä vuotta sämpylät säilyivät täysin muuttumattomina. helmikuuta 2013
4
MIELIPITEET
PÄIVÄN MIETE:
Rakkaus lohduttaa kuin aurinko sateen jälkeen.
William Shakespeare
Päätoimittaja Kati Uusitalo
kati.uusitalo@loimaanlehti.fi
Ihan hukassa
Sudet ovat olleet viime viikot tapetilla koko valtakunnassa. Olisi toivonut tältä
viimeiseltä uudistusehdotukselta sellaistakin vaihtoehtoa, että Suomen kartta olisi
ollut esillä täysin valkoisena
ja aloitettu suunnittelu 0-pisteestä eli ilman minkäänlaisia
nykyisiä kunta-, maakunta-,
Ely-keskus-, sairaanhoito-, tiehoitopiiri- poliisipiiri-, tuomikunta-, hallinto-oikeus- jne,
jne, rajoja.
Vaikka nyt olen paluumuuttajaloimaalainen, ensisijaisesti pidän itseäni suomalaisena. Jäteveden puhdistamolla niin laho ja ressahtanut
katto ettei sinne uskalla enää
kiivetä ja kolata lunta pois.
Sisältä kyllä kattoa voidaan
tunkata ja treevata/tukea. Ehkä osin maailmanlopun
sämpylöiden vuoksikin. Emme viitsineet niitä
myöskään tarjota talk show -isäntä Tuomas
Enbuskelle maistettavaksi, kun hän näyttää
pitävän enemmän vanhoista tortuista.
ISÄNI sen sijaan ryhtyi laskiaisena omiin kemi-
allisiin kokeisiinsa. Tekstin luettuaan voisi esittää ko. Entäs mehua
juova kansanosa. Entä jos tulee Vorssaan
tulva. Ei ollenka
hyvä!
Heti pantti mehuleiliin!
JP
KOPIT
. Vähän parempaa
työsuojelua/-turvallisuutta kyllä
. Onkohan esimiehiltä järjenkäyttö kielletty?
Sivusta seuraaja
. Ihmetyttää Loimaan kaupungin touhu
On havaintoja, kun ovat
menneet tästä läpi Vampulan
ja Oripään suuntaan, mutta
kylän alueellakaan niitä ei ole
ollut, Tauno Ojala kuvaa.
Hän toteaa, ettei peuranraatojakaan ole löytynyt.
. Itsekin olen miettinyt,
että sudet ovat harjun toisella
puolella ja omat lapset odottavat koulutaksia 400 metrin
päässä talosta pimeässä. Lisäksi sairaalalla on kohtuullisen hyvät tilat ja laitteet.
Ek-Marjamäki muistuttaa,
että aluesairaalassa on jo tehty huomattavia supistuksia ja
uudistuksia: sairaala on tuottava eikä sen toimintoja pidä
supistaa enää tulevaisuudessa.
. 5
Lauantaina 23. Uudistuksen myötä
on saatava selväksi se, mihin
kuntien rahat menevät.
Rasi kritisoi sitä, että soteuudistus on saanut niin huomattavan aseman kuntauudistusta.
. Tärkeää on saada oikeaa
tietoa susien määristä, rekisteröidä niiden liikkumista
ja kertoa tietoa ihmisille, Ari
Savolainen sanoo, mutta toteaa myös, että ihmisten huoli
on kova.
. Tämä viesti on saatava perille laajemmin seutukunnan
päättäjille. jo epäilyistäkin. On
ollut vähän holjakka olo jo
talven.
Pihapiirin susista pitää tehdä
ilmoitus hätäkeskukseen
LL ARKISTO
Loimaan seutu
Kati Uusitalo
Havainnot susista tai niiden
jäljistä pitää ilmoittaa riistanhoitoyhdistysten petoyhdyshenkilöille. Sote-uudistuksella
haetaan oikeudenmukaisuutta.
. Keppelillä on 20
telakkaa ja toimistoa maailmanlaajuisesti. PEMAlla on selkeä johtoasema siinä mitä he tekevät
ja olemme tyytyväisiä, että he
ovat esittäneet meille luovia
uusia ratkaisuja tuotantomme
tehostamiseksi, Keppel FELS
Singaporen apulaisjohtaja NG
Seng Chong sanoo.
Keppel Fels on maailman
johtava offshore öljynporauslauttojen sekä erikoisalusten
valmistaja. Sudet ovat liikehtimässä
tännekin päin, ja havaintoja on.
Pääosin jälkiä jättävät kuitenkin edelleen muut eläimet
kuin sudet.
PETOYHDYSHENKILÖT pyytävätkin aina ilmoittamaan
heille jäljistä ja muista havainnoista . Kuntakentässä on paljon
muutakin kuin sote-palvelut,
hän huomauttaa ja sanoo, että
huolena on se, että sivistyspalvelut ja muut yhtä tärkeät
tehtävät jäävät vähemmälle
huomiolle.
Kaupunginhallitus käsittelee Loimaan lausuntoa kuntarakennelakiluonnoksesta
maanantaina.
Pemamek sopi yli 10
miljoonan kaupat
LOIMAA Pemamek Oy on saanut yli 10 miljoonan kaupat
Keppel Felsin telakalta Singaporesta. Hätäkeskukseen voi ilmoittaa havainnoista, mutta näkisin, että jonkinlainen
kynnys saisi olla. Jari
Tuomisen mukaan asustelemaan ei ole yksikään jäänyt.
. Samoin kysyimme, että mitä pitää tehdä,
jos epäilee nähneensä jälkiä
tai suden.
. Koko seutukunnan
on syytä kehittää aluesairaalan
ympärille tukeutuvaa terveydenhuollon keskittymää.
Hänen mukaansa Loimaalle
voidaan saapua myös muualta
maakunnan alueelta saamaan
terveydenhuoltoa, joka täällä
osataan tuottaa laadukkaimmin: niitä palveluita, joiden
tuottamiseen aluesairaalassa
on erikoistuttu.
Rasi huomauttaa, että
Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirissä Turusta on tehty
melkoinen terveydenhuollon
keskittymä 2000-luvun aikana.
Aluesairaalan on keskityttävä
ja erikoistuttava entisestään
omiin vahvuuksiinsa.
Rasi muistuttaa väestön
terveyserojen kasvamisesta:
tasa-arvo ei toteudu asukkaiden kesken niin palveluiden
saatavuuden kuin laadunkaan
suhteen. Petoyhdyshenkilö tai muu
metsästäjä käy tarkistamassa
havainnon. Pelkoa ei saada lähteä
poistamaan lopettamalla
eläin.
Kirjattujen ilmoitusten
perusteella voidaan yrittää
päätellä, käyttäytyykö esimerkiksi joku tietty yksilö
häiritsevästi, jolloin sen vaarallisuutta voidaan pohtia.
Ilmoituksista näkee myös,
onko tietyltä alueelta havaintoja toistuvasti.
Susi vai ei. Lista nimistä
löytyy internetistä osoitteesta
www.riistaweb.riista.fi
. Tämä jälki löytyi
Loimaalta Parkin pihalta vuoden 2011 joulukuussa.
FAKTA
Ilmoita aina
. Myös muiden ympäristökuntien asiakkaat ovat olleet
tyytyväisiä aluesairaalan palveluihin: ei tarvitse odottaa kauaa,
parkkipaikka on lähellä, ja henkilökunta osaavaa ja ystävällistä.
Hän sanoo, että yhteiskunnalle koituu säästöä lähialueen
asukkaiden matkakorvauksien
ja työajan säästymisessä. Jos näet jälkiä susista tai
havaitset susia, ilmoita aina
alueesi petoyhdyshenkilölle
havainnoistasi. Oripäässä ollaan Köyliön ja Yläneen susien reviirin
reunalla, Susia liikkuu täällä
säännöllisesti, Hannu Tamminen puolestaan sanoo.
Hänen mukaansa susia
on liikkeellä yleensä kaksi tai
kolme ja ne viipyvät alueella
?jonkun päivän?.
Ari Savolainen puolestaan
on käynyt tarkastamassa petojen jälkiä eri puolilla Loimaata.
. Havainnot kirjataan ja välitetään eteenpäin.
. Useampi yhdyshenkilö huomauttaa, että
myös poliisin olisi hyvä saada
tietää havainnoista.
Milloin poliisille pitää ilmoittaa, komisario Stephan
Sundqvist?
. Ne
pyritään aina tarkistamaan ja
sitten havainnot kirjataan Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen Tassu-järjestelmään.
Petoeläimen käytöksestä
on vaikea antaa takuita, mutta yhdyshenkilöt varoittavat
lietsomasta hysteriaa susista.
. OHIKULKIJOITA on syksyn
aikana ollut, Janne Hakamäki
Ypäjältä sanoo susista.
Jukka Ollulan mukaan
Kanteenmaassa Punkalaitumella ei niinkään ole ollut
susihavaintoja, mutta ilveksiä
kylläkin.
. Emme halua
ilmoituksia siitä, jos ihminen
näkee suden tai jäljet jossakin
korpimetsässä.
Hätäkeskukseen voi ilmoittaa, jos susi tulee pihapiiriin tai käyttäytyy poikkeavasti, eli ei vaikkapa lähde pakoon. Yrityksen mukaan kauppa
vahvistaa tilauskantaa huomattavasti sekä takaa vakavaraisen
yhtiön työllisyyttä edelleen.
Keppel Fels modernisoi
tuotantolinjansa Pemamekin
hitsausautomaatioratkaisulla,
joka on ensimmäinen laatuaan
ja myös maailmanlaajuisesti
ainutlaatuinen porauslauttojen valmistuksessa ja etenkin
hitsausautomaatiossa.
Toimitus koostuu mittavasta paneelilinjasta, jossa on
useita edistyksellisiä järjestelmiä sekä mikropaneelilinja.
Linjastoa voidaan myöhemmin vielä tehostaa robottisovellutuksilla, mikä edelleen
kasvattaa telakan tuottavuutta.
Kauppaan sisältyvät myös
Pemamekin huoltopalvelu
Singaporessa, vuosihuollot
sekä ylläpitosopimus sujuvan
tuotannon turvaamiseksi.
. Sairaala elää ja voi hyvin,
mutta ministeriön sote-linjausten myötä erikoissairaanhoito
ja perusterveydenhuolto muuttuvat myös Loimaan seudulla.
Olennaista on se, että olemme
tässä uudistamisessa mukana.
Rasi näkee aluesairaalan
roolin ja merkityksen sen yhä
tiiviimmässä yhteistyössä alueen terveyskeskusten kanssa.
Hänen mukaansa sairaalan
vetovoimaa voidaan parantaa
esimerkiksi laajentamalla entisestään sairaalaan saapuvien
potilaiden ottoaluetta.
. Samalla kunnat eivät pysty välttämättä rahoituksellaan
ohjaamaan kuntayhtymien
toimintaa. helmikuuta 2013
AIHETTA JUTTUUN:
Soita:
Toimitussihteeriemme puhelinnumerot ovat
02 588 8032
02 588 8036
UUTISET
Susia Saviseudulla
vain ohikulkumatkalla
Petoyhdyshenkilöt pyytävät ilmoittamaan jäljistä ja muista
havainnoista niiden rekisteröimiseksi
Loimaan seutu
Kati Uusitalo
Susihavaintoja on viime kuukausina tehty Loimaan seudullakin, mutta havaintoja
seudulle pysyvästi asustamaan jääneistä hukista ei
ole.
Soitimme kuudelle alueen
riistanhoitoyhdistysten petoyhdyshenkilölle, ja kysyimme,
onko susien jälkiä näkynyt tai
onko susia nähty. Hätäkeskukseen tehdyt
havainnot kirjataan poliisin
tehtäväilmoitusrekisteriin.
Poliisilain mukaan poliisi
voi ryhtyä toimenpiteisiin,
jos eläin aiheuttaa vaaraa
ihmisen hengelle tai terveydelle.
. Yksittäisiä havaintoja susista on.
Alastaron-Virttaan alueellakin jälkiä on löytynyt. Akuutein asia on toisen
anestesialääkärin saaminen
aluesairaalaan jo potilasturvallisuudenkin näkökulmasta.
ALUESAIRAALAN johtokunnan puheenjohtaja Jarmo Rasi
(vas.) näkee muutoksen lähes
vääjäämättömänä sosiaali- ja
terveyspalveluissa.
. Yritys on toimittanut viimeisen kymmenen
vuoden aikana yli puolet maailman uusien porauslauttojen
perustuksista ja kolmanneksen
upotettavista perustuksista.
Toteutunut kauppa on jo
toinen Keppelin ja Pemamekin
välillä vuoden sisään: Keppel
Offshore & Marinen uusi telakka Bakussa Azerbaidzanissa
teki kaupat Pemamekin kanssa
paneelilinjasta viime vuoden
alussa.. Jos susi liikkuu pihapiirissä
tai käyttäytyy poikkeavasti,
ilmoita havainnoista hätänumeroon 112.
Loimaa pitää
sairaalan puolia
Loimaa
Lari Kiviranta
Aluesairaalan asema ja kehittäminen saavat merkittävän
huomion Loimaan lausunnossa esitetystä kuntarakennelakiluonnoksesta.
Kaupunki pitää tärkeänä,
että terveydenhuollon vaativat
erityistason palvelut ovat vastedeskin saavutettavissa myös
maakunnan reuna-alueilla.
Kaupunginvaltuuston puheenjohtajan Teija Ek-Marjamäen (kesk.) mukaan päiväkirurginen leikkaustoiminta,
riittävät röntgen- ja laboratoriopalvelut sekä erikoislääkärien poliklinikkapalvelut ovat
erityisen tärkeitä seutukunnan
ihmisille.
Ainahan meillä on ollut haaveita maailmankiertueesta, mutta
se on ihan tuulen suunnasta kiinni,
milloin asiat loksahtavat kohdilleen. Kappaleita hiotaan yhdessä
reeniksellä, jolloin koko bändi on
mukana sovittamisessa.
NELJÄN VUODEN työn vaatinut
Always/Never -kiekko saattaa ensikuulemalta kuulostaa hyvin iloiselta, mutta sanoituksiin on istutettu
paljon suuria tunteita, jotka eivät
pyöri pelkästään ?I love you, you
love me. Huolellisuus kannatti.
. Sanoitukset kertovat aika
paljon jonkinnäköisestä loputtomasta taistelusta, itsensä kanssa
tappelemisesta ja vastoinkäymisten ylittämisestä, Anna Suominen
luonnehtii.
Yume Recordsin kautta julkaistava Always/Never ilmestyi viikko
sitten. En aivan aavistanut
Ahdin tarkoittaneen ?puhuttelulla. Levytyssopimuksen
saaminen on kaikkialla yhtä hankalaa, sillä tarjontaa on niin paljon
ja nykyään on netti, jonka kautta
kappaleet leviävät, Anna ja Jussi
Suominen miettivät ja kehottavat
ihmisiä kurkkaamaan Seamuksen nettisivuille ja Facebookryhmään.
Helsingissäkin asuneiden Suomisten mielestä Loimaa on petrannut musiikkirintamalla rutkasti
viime vuosina.
. Kymmenen
vuoden työ palkittiin siis viimein.
Vaikka yhtyeen jäsenet asuvat
eri puolilla Suomea, alunperin
Jussin äidin syntymäpäiviä varten
perustettu Seamus ei ole unohtanut juuriaan.
. Naurumme saattaa kuitenkin muuttua haltioituneeksi hämmennykseksi, jos
maltamme katsoa
julkisivun taakse ja
virittäytyä taiteilijan taajuudelle.
Hippo Taatila
Loimaalaislähtöinen, helsinkiläistynyt akateeminen
sekatyömies
Jussi tunnustaa, että on
joitakin riffejä,
joista Anna ei
ole vuosienkaan mittaan
innostunut,
mutta joita
mies edelleen
jaksaa soitella, jos Anna
vaikka innostuisi tekemään
sävelkulun
pohjalta kappaleen. Lauantaina 23. Keikkatarjonta on Loimaalla
nykyään upeaa, sillä niin moni
tyyppi tekee todella hyvää työtä, ja tarjonta kannattaa käyttää
hyväksi, kun viimeinkin sellaista
on saatu.. Yhtye on henkisesti loimaalainen, sillä edelleen puolet jäsenistä
on Loimaalta kotoisin, Raisiossa
asuvat Suomiset kertovat. Toivottavasti seuraavakin sinkku soisi radiossa. Jussi on jaksanut puskea
eteenpäin ja tunkea bändiä joka
paikkaan, Anna kehuu.
Seamuksella on selkeä tavoite
lähitulevaisuuteen:
. Biisejä tehdessä säilyy sopu
kyllä. Jos tekee hemmetin hyvän
biisin, ei loimaalaisuus haittaa
vähääkään. olkoonkin, että tehtävä oli haastava. Unperfect day on hieno ja
Let it all go..., Jussi Suominen aloittaa luettelemisen, kunnes Anna
Suominen keskeyttää miehensä
listan.
. Annalle kun saattaa
iskeä innostus
jo kertaalleen
haudatun aihion pohjalta.
Singahduksia soittolistoille
Seamus hautoi kolmatta levyään vuosia ja tehtaili radiohitin
Loimaa, Raisio
Katriina Reijonen
. Jussi ja Anna vakuuttavat, että sormus nimettömässä ja yhteinen asuntolaina
ei ole lykännyt kapuloita rattaisiin
bänditouhujen näkövinkkelistä.
. helmikuuta 2013
6
TÄLTÄ SIVULTA:
. Kenties se, joka valitsee ympärilleen rauhaa sykkeen sijaan, on lopulta
uskollisempi visiolleen.
Jos vastaanottaja saa taiteilijan työstä
irti vain sen huumoriarvon verran, arvoa
se on sekin. sitä.
Vuonna 2004 kuuntelin Lontoon Tate
Galleryssa yleisöluentoa suuresti ihailemastani mystikkotaiteilijasta William
Blakesta. Koskiset tekevät myös kappaleita, mutta me teemme pääosan. Koskisen
Anni-Maija ja Jussi asuvat Lahdessa ja Mikko Arlin sekä Juha-Pekka
Linna asuvat Helsingissä.
Seamuksen riveistä on kehkeytynyt kaksi avioparia, ja kaksi sen
jäsenistä on sisaruksia. Loimaalla voi myös luottaa siihen, että vaikka kukaan muu
ei tulisi keikalle, niin ainakin äiti
tulee, Anna naurahtaa ja muistelee keikkoja, jolloin kuulijakunta
on koostunut lähestulkoon vain
paikalla olleesta portsarista.
Levyn tekoprosessi otti aikansa, mutta kaikki tehtiin viimeisen
päälle huolella. Novan soittolistalle pääseminen on tosi kova juttu,
ei tällaisesta olla uskallettu edes
haaveilla.
MIKÄ YHTYEEN on sitten on kantanut niin pitkälle?
. Wish it would rain on jollakin
tavalla tärkeä biisi, en tiedä oikein
miksi. Sitähän varten tätä tehdään, että ihmiset kuulisivat
Seamus nousee Bar Edgarin lauteille ensi kuussa.
musiikkia, muuten voisi jäädä soittamaan omaan olohuoneeseen.
Jussin ja Annan mielestä Loimaalta on ihan yhtä hyvät mahdollisuudet nousta maailmankartalle kuin mistä tahansa muultakin
paikkakunnalta.
. Blaken tunnetuimpien hengenheimolaisten joukossa mainittiin
professori Jaakolan nimi. -tyyppisten rallatusten
ympärillä.
. Paras asia kansallisen
yhtenäiskulttuurin murenemisessa on
se, että kullakin meistä on vapaus valita
omat innostuksen kohteemme.
Todettakoon silti, etten ole ollut pahoillani siitä, että joskus päätin oppia
ymmärtämään Alpo Jaakolaa . Läpimurtosinkku
Last Call?kin äänitettiin uudelleen,
vaikka se oli jo kertaalleen purkitettu. Ja myönnän sen nyt: hittolainen,
että se mies aiheutti minulle painajaisia.
VARHAISTEINI-IKÄISTEN taipumus
verhota tietämättömyytensä sarkasmiin auttoi myös minua selviytymään
fobioistani.
Viisitoistakesäisenä minun oli helppo kuitata Jaakkola pikkukaupungin
multipersoonaksi, joka silkan maineensa ansiosta saisi myytyä haulikolla rautaromuksi räiskimänsä Ladan käypään
hintaan jonkin turkulaisen kulttuuritantan olohuoneen nurkkaan.
?Toisinaan teos puhuttelee, kun sitä
ei yritä ymmärtää?, ohjeisti runoilija Risto Ahti minua, kun ylitulkitsin
Jaakolaa hänelle Oriveden Opistossa
talvella 2001.
Ahdin sanat resonoivat kallossani
pari kuukautta myöhemmin, kun käyskentelin iltahämärissä Patsaspuiston
kinttupoluilla ja koin täysin äkkiarvaamatta jotain, mitä alkoholisti voisi
nimittää pontikan puutteen aiheuttamaksi illuusioksi.
Noin kymmenen sekuntia kestäneen
purkauksen aikana puiston jokainen toteemi ja kivipää ikään kuin perusteli minulle
alitajuisesti paikkansa. Todisteena tästä on yhtyeen
jäsenten oma tyytyväisyys hengentuotteeseensa ja ensimmäisen sinkun Last Callin nouseminen Radio
Novan soittolistalle. Jengi tulee keikalle, sillä ihmiset tuntevat bändin ja keikoilla on
hyvä ilmapiiri. Keikkatarjonta on Loimaalla nykyään upeaa,
sillä niin moni tyyppi tekee todella hyvää työtä.
KIRJOITTAJAVIERAS
KULTTUURI
02 588 8020
NUOTIN VIERELLÄ
Shamaani
KATRIINA REIJONEN
Loimaan kirkon yläkäytävän päähän on
naulattu seinään tummasävyinen maalaus, jossa mantelinsilmäinen, vakava mies
tuijottaa tyhjyyteen tietäväisin katsein.
Niskavillani nousevat pystyyn yhä tänä päivänä muistellessani, kuinka yritin
viisivuotiaana pyhäkoulupoikana hiipiä
maalauksen ohi hahmon huomaamatta.
Sanonta kuuluu, että pieneen kaupunkiin mahtuu vain yksi persoona
kerrallaan, ja omana lapsuusaikanani
tuo valtaistuin oli varattu yksinoikeudella Alpo Jaakolalle.
Tenavana käsitteelliset valmiuteni eivät olleet riittävät Jaakolan teosten symboliikan tulkitsemiseksi, joten näkemäni
kuvat hyppivät suoraan iholle ja alitajuntaan. Kappale on soinut myös
YleX:llä Viikon tehobiisinä sekä
Radio Voimassa. Niin
kuuluukin olla. Odotamme keikkakiertueelta eniten juuri Loimaan
keikkaa. Yhteensattuma oli niin kummallinen, että tipahdin
pyrstölleni hämmästyksestä.
SUURIN OSA meistä voi elää elämäänsä
tietämättä Alpo Jaakolasta ja hänen
merkityksestään tuon taivaallista. Levyn voi ostaa itselleen
esimerkiksi loimaalaisesta Pikkurokkari-liikkeestä.
Yhtye on kokenut kotikonnuillaan vedettävät keikat kaikkein
palkitsevimmiksi.
. Kohta sä olet luetellut kaikki
levyn kappaleet, Anna tokaisee ja
naurahtaen Jussi ihmettelee, eikö
niin saanutkaan tehdä.
Loimaalaislähtöinen Seamus
on tehnyt uransa parhaimman
levyn. Ponnisteluni johtivat merkityksellisiin yhteensattumiin, joiden myötä olen oppinut
arvostamaan hänen työtään.
Pikkupaikkakunnan suurille persoonallisuuksille on helppo naureskella,
mutta asetelman voi aina kääntää päälaelleen
7
Lauantaina 23. Ne saattaisivat olla halvempia kau-
SUUREM-
Kunnallisveron nostaminen olisi säästöjä parempi
vaihtoehto. Työnsä vastapainona
hän remonteeraa vanhaa maatilaa, johon olisi ensi kesänä tarkoitus saada valmiiksi majoitustilaa moottoriradan vierailijoille.
Kuinka sitten käy grillivaunun, jos majoituspuoli saadaan
kesällä pyörimään?
Ei huolta, jos asiakkaita vain
grillillä riittää, Maunu on aikeissa jatkaa toimintaa myös ensi
syksynä.
Johanna
Maunu pyrkii työssään
grilliautossa
kuuntelemaan
asiakkaita ja
heidän toiveitaan. Tämä
täytyy ainakin tutkia, Friberg
katsoo.
Tämä koskee myös erikoissairaanhoitoa. Jos laki määrää,
sieltä ei voi irrottaa. Kymmenen aikoihin, kun avaan grillin,
joku saattaa tulla hakemaan tästä lihapiirakan. Hevosesta saa hyvän lasagnen. Minulla on myynnissä myös
muusia ja lihapullia, jotka olen
itse tehnyt
Hänen mukaansa muusi
maistuu monille jopa puoli neljältä aamuyöllä.
Loimaalla oli kuulemma
markkinarako perinteiselle yögrillille.
. Vaunussa nälkäisiä palvelee
Johanna Maunu, joka on tuttu
kasvo Tornikahvilasta. Maunu on viettänyt
viimeisimmät kesänsä Alastaron moottoriradan alavarikolla
ruokkimassa kisaväkeä.
KUORMA-AUTOSTA rakennettu
grilli valmistui Maunun käyttöön
viime vuoden kesällä.
Toukokuun tietämillä Maunu
aikoo siirtää grillinsä takaisin
Alastarolle.
Niitä kuuluisia nakkikioskitappeluita Maunun grillillä ei ole.
Vaikka asiakkaat tahtoisivatkin
saada ruokansa siinä silmänrä-
päyksessä, kun tilaus on ilmoille
lausuttu, niin käytöstavoiltaan
asiakaskunta on kaikin puolin
kunnollista.
. Säästöistä ja lomautuksista puhuttaessa ei ole kerrottu siitä, kuinka veronmaksajien saamien palveluiden
laatu ja määrä huononevat
niiden seurauksena, Lehtinen huomauttaa.
Hän miettii sitäkin, että vaikka Loimaa on valittu
kolmanneksi yrittäjäystävällisimmäksi kunnaksi Suomessa ja seudun yrityksille
on luotu hyvät edellytykset
yrittää ja työllistää, ovatko
niiden maksamat palkat edes
maan keskitasoa muihin vastaaviin yrityksiin verrattuna.
LOMAUTUKSET TODENNÄKÖISIÄ, MUTTA HANKALIA
Pääluottamusmiesten
mielestä lomautukset näyttävät entistä todennäköisem-
miltä, mutta niiden toteuttamisessa on omat ongelmansa.
Friberg muistuttaa, että
sosiaali- ja terveyspalveluiden tehtävät ovat melkein
kaikki lakisääteisiä: lomauttaminen vaarantaa palvelujen laadun ja laajuuden.
. 18-vuotiaana hän meni vuodeksi äidilleen
töihin tarkoituksenaan jatkaa
vielä opiskelua, mutta jäikin sille tielle. Jokainen ihminen
täytyy ottaa eri tavalla huomioon, toisille pitää olla asiallisempi, toisille voi puhua ronskimmin. Ja homekoulujen korjaaminen on sekin kallista
puuhaa, Friberg täydentää.
OSTOPALVELUISTA KUNNALLISIIN PALVELUIHIN
. Maunun
vaunussa on tarjolla niin perinteisiä makkaraperunoita kuin
suosikiksi nousseita lihapiirakoitakin.
. Tämän hetkistä työmäärää ei pystytä tekemään enää
pienemmällä henkilökunnalla.
UUTTA KEHIIN
Maunun vaunu yllättää perunamuusilla
KATRIINA REIJONEN
Loimaa/Kauppala
Katriina Reijonen
Grillivaunu on muonittanut
Heimolinnankadulla liikkuvia
yökulkijoita marraskuusta saakka. Mitkä kaupungin ylläpitämät
rakenteet ja palvelut ovat
turhia, pääluottamusmiehet
kysyvät. Päättäjien ongelmana esimerkiksi
rakenteita karsittaessa on se, että heidät on valittu luottamushenkilöiksi omalta kulmakunnaltaan.
Tämän takia ei välttämättä pystytä tekemään päätöksiä, Friberg murehtii.
sen poistuman kautta. Jos terveyspuolelta ei voida lomauttaa, ovatko toiset
henkilöstöryhmät vastaavasti pitempään lomautettuina,
Friberg kysyy.
Tissari ei uskokaan lomautusten toteutumiseen sotepuolella enää tämän vuoden
puolella. Puoliltaöin on
aikaa lukea vähän kirjaa.
Maunu päätyi nykyisiin hommiinsa vahingossa. Tunnen suurimman osan
asiakkaista. Onko esimerkiksi pesäpallokentän remontti tällä
hetkellä ajankohtainen vai
pitäisikö sitä siirtää tuonnemmaksi, miettii Jytyn Outi
Friberg ja sanoo, että pienistä
säästöistä kasvaa suuri potti,
jos tahtoa löytyy.
Rakenteita karsittaessa
kaupungin on hyödynnettävä eläköitymisiä. Ostopalvelut ovat usein
suorittavaa työtä. Friberg huomauttaa siitä, kuinka vaikeaa
on arvioida esimerkiksi sairaanhoitopiiriltä ostettavan
palvelun lopullista hintaa.
Henkilöstösäästöjen pitäisikin koskea yhtälailla ostopalveluita, jotka ovat puhtaasti henkilötyötä.
. Nyt puolittaisten päätösten takia joudutaan koskemaan lasten saamaan opetukseen.
. Tässähän suorastaan tarjotaan mahdollisuutta säästää, jos terveysasemille ei
saada uutta lääkäriä.
Sitä paitsi, Hirvikosken
terveysasema on vain noin
viiden kilometrin päässä kaupungin keskustasta, Mellilän
kymmenen ja Alastaron 15
kilometrin etäisyydellä.
. Kotihoitokaan ei voi käydä asiakkaan luona vain joka
kolmas kerta. Kaikki puhuvat siitä,
kuinka kaupungin henki-
löstömenot kasvavat viiden
prosentin vuosivauhtia. Hänen mukaansa
lomautukset merkitsisivät
toteutuessaan jopa hoitoosastojen sulkemisia.
. Kilo maksaa 6,9 euroa.
Lihakauppias Pekka Tuomela AL:n Moro-liitteessä.
PAIKALLISIA
TÄLTÄ SIVULTA:
Onko pesäpallokentän remontti ajankohtainen
vai pitäisikö sitä siirtää tuonnemmaksi?
Pääluottamusmiehet kaipaavat
rohkeutta kajota rakenteisiin
?Vähemmän ostopalveluita, enemmän kaupungin omaa työtä?
LARI KIVIRANTA
pungin omana työnä. Miksei kukaan puhu siitä, että
kaupungin ulkopuolisilta ostamat ostopalvelut kasvavat
vielä tätä enemmän, JHL:n
Markku Lehtinen kysyy.
Aivan oikein, muut pääluottamusmiehet nyökyttelevät. Mutta mihin asiakkaat
niiltä osastoilta laitetaan?
Jos lomautuksia yritetään
porrastetusti toteuttaa, niin
silloin ei pystytä tarjoamaan
kuin ihan välttämättömin
palvelu eli lääkkeet ja vaipan
vaihdot.
Hän näkee tavoitellut
säästöt kohtuuttomina sotepuolelta: päteviä työntekijöitä ei tahdo saada, ylitöitä
kertyy jatkuvasti, henkilöstö
tekee tuplavuoroa, sairaslomia kertyy.
. Kohtelias täytyy kaikille
olla.
Grillivaunu ei ole ainoa bisnesidea, jota Maunu on pyöritellyt
päässään. Kävijöiden ehdotuksesta valikoimiin saatiin
muun muassa
valkosipulimajoneesi.. Hänen mukaansa tämä avaa
mahdollisuuden tarkastella
esimerkiksi Loimaan terveysasemaverkkoa.
. Poliittisten päättäjien pitäisi miettiä tätä.
. Pääluottamusmiehet uskovat, että ihmiset
ovat valmiita maksamaan
palveluista.
. Pääluottamusmiehet muistuttavat, että
kaupungilta eläköityy tänä
vuonna reilu 30 työntekijää.
OAJ:n Harri Laukkanen
näkee mahdollisuuden uudistaa rakenteita luonnolli-
VEROKERTYMÄ
MAKSI
Pääluottamusmiehet Harri Laukkanen, Outi Friberg, Marke Tissari ja Markku Lehtinen kaipaavat
rohkeutta ja ennakkoluulottomuutta päätöksentekijöiltä. Kiireisintä
on valomerkin tultua. Olisi tullut säästöä.
. Ei ole niin mahdoton
asia, tulenko tänne keskustaan vai Hirvikosken terveysasemalle, Hirvikoskella
asuva Superin Marke Tissari
havainnollistaa ja katsoo, että
terveysasemien sulkeminen
edellyttäisi liikennöinnin tehostamista tai lääkärin kiertämistä maaseudulla.
Laukkanen on harmissaan
siitä, ettei kouluverkkoselvitystä voitu tehdä aikanaan
kunnolla kuntaliitossuojien
takia. Mutta he eivät hyväksy sitä, että säästöt
kaavitaan kasaan vain kaupungin työntekijöiden selkänahasta henkilöstömenoja
leikkaamalla.
PALVELURAKENTEITA PERATTAVA
Nyt pitäisi vihdoin tietää,
mistä voidaan luopua. Muuten
rikotaan lakia, mistä seuraa
sanktioita, Tissari havainnollistaa.
Lomautuksissa on lisäksi
se ongelma, että kaupungin
työntekijät eivät ole samalla
viivalla lomautuksia järjestettäessä.
. Viikonloppu viikonlopun
perään tässä on ollut aina vain
enemmän asiakkaita. Niistä pitäisi säästää
sama prosentuaalinen osuus
kuin kaupungin 1,4 miljoonan euron henkilöstösäästöistä, pääluottamusmiehet
ehdottavat.
Loimaa
Lari Kiviranta
Ankeista talousajoista huolimatta kaupungin pääluottamusmiesten kokoontuminen
alkaa keveällä rupattelulla
ensimmäisistä kevään merkeistä: räystäät tippuvat, linnut laulavat, päivät pitenevät.
Luonto ei ole tietävinään
siitä, että Loimaalla kaupungin
henkilöstömenojen leikkaustarve on vajaat 1,4 miljoonaa
euroa . ja tavoitehan koskee
pelkästään kuluvaa vuotta.
Kaupungin työntekijöitä
edustavat pääluottamusmiehet tunnustavat, että jotain
pitäisi tehdä. helmikuuta 2013
LAINA:
. Palveluiden ulkoistamisesta pitäisi siirtyä palveluiden kunnallistamiseen.
Pääluottamusmiehet uskovat, että osa ostopalveluista voitaisiin tuottaa halvemmalla ja läpinäkyvämmin,
jos kaupunki tuottaisi nämä
palvelut itse.
. Palkkaahan ostopalvelutkin ovat. . Vähärasvainen,
hieno tuote, joka maistuu naudalta, mutta on mureampaa
sellainen on melko harvinaista
ja löytyykin vain n. Lauantaina 23. L. Koska vietetään J. Milloin Marilyn Monroe kuoli?
8. Loimaan kirkot muodostavat jokainen
oman, erilaisen kokonaisuutensa.
Kun kesä tulee, toivoisin kovasti
löytäväni Mälläisissä sijaitsevalle
pronssikautiselle hautamuistomer-
kille. Sen tunnelma ja
tila tenhoavat, olkoon vuodenaika
mikä tahansa. Kannattaa ottaa opas
mukaan, jotta saa kohteista mielenkiintoista tietoa. Sen
kautta löytyy monipuolisesti Loimaan kaupungin syntyhistoriaa ja
tätä päivää. Karoliina Kirvelä on toiminut opasyhdistyksen
puheenjohtajana vuodesta 2012.
Hallituksen muita jäseniä ovat Raimo Salonen, Johanna Heikkilä,
Eija Martti ja Jaakko Väisänen sekä varajäseniä Hannele Vuorinen,
Marjatta Levomäki ja Erkki Kallio.
Auktorisoituja matkailuoppaita
yhdistyksellä on 25, joista viidellä
on matkaoppaan ammattitutkinto.
Opasyhdistys ylläpitää ja kehittää yhteistyötä paikallisten matkailutoimijoiden kanssa, ja oppaita
koulutetaan eri tyyppisten matkailukohteiden kuten kirkkojen,
maatalousmuseo Saran ja luontokohteiden asiantuntijoiksi.. Tunnustus
liittyy kansainväliseen matkailuoppaan päivään, jota vietetään
21. Ruokailu Ravintola Rivetessä.
Keväällä ja kesällä kierros Piltolan
Mellilän suunnassa laajoja peltoaukeita katsellen, voisi poiketa Krekilän myllyllä ja Torkkalan koululla
ja sitten Kanta-Loimaan kirkolle,
mahdollisesti poikkeaminen kotiseutumuseoon ja Veteraanituvalle.
Hyviä ruokailupaikkavaihtoehtoja
on useita, Katinhännän Kievariin
haluaisin mennä.
Riitta Mäki-Punto
Kesät, talvet Virttaankangas ja Myllylähde.
Erkki Kallio
Talvella ja erityisesti kesälläkin Taidetalo, Alpo Jaakolan Ateljeekoti,
Maatalousmuseo Sarka, kirkot,
Virttaan reitistö, keilahalli, kotiseutumuseo Kanta-Loimaalla. Paljon on ihmetelty sitä,
miten se on saatu aikaan ja kuinka
se on keskellä ei-mitään.
Raimo Salonen
Oppaat palkitsivat Matka-Viitalan
LOIMAAN SEUDUN matkailuoppaat myönsivät torstaina kunniakirjan Matka-Viitalalle. Tätä tiedustellen
soitimme eilen Loimaan kauppalan ja kunnan
kouluhammaslääkäreille, jotka ystävällisesti kertoivat seuraavaa:
Loimaan kauppalassa on tällä kertaa 761
hammashoidon piiriin kuuluvaa kouluikäistä
nuorta, joista tähän mennessä ovat Mäenpään
ja Peltoisten koulun oppilaat läpikäyneet tarkastuksen ja saaneet asiaankuuluvan hoidon.
Parhaillaan ovat hoitovuorossa Väinölän koulun
oppilaat sekä keskuskoulun V luokka, totesi
kauppalan kouluhammaslääkäri Eila Mathlin.
. helmikuuta.
Matkatoimisto sai kunniakirjan
tunnustuksena siitä työstä, jota sen
henkilökunta on tehnyt Loimaan
seudun matkailun edistämiseksi
ja loimaalaisen kulttuuriperinteen
tunnetuksi tekemiseksi.
Loimaan Seudun Matkailuoppaat ry:llä on menossa jo 24.
toimintavuosi. Loimaan Opasyhdistyksen puheenjohtaja Karoliina Kirvelä (toinen oik.) sekä
hallituksen jäsenet Raimo Salonen ja Eija Martti kehuvat Loimaan seudulta löytyvän matkailijoille vaikka mitä.
Hyvät MATKAOPPAAT,
mitä Saviseutu tarjoaa?
Loimaan seutu
Maija Paloposki
Talvella Taidetaloon tietenkin. Näkkileipä
nyt on jonkin verran suosittua, mutta sekään
ei anna hampaille niin paljon työtä kuin olisi
tarpeen.
Suurin piirtein edellisenkaltaisia havaintoja
on myös Loimaan kunnan kouluhammaslääkäri Aino Nummila joutunut tekemään omalla
työsarallaan. Mikä satuhahmon englanninkielinen nimi on
Pippi Longstocking?
9. Mikä on maailman pohjoisin käärmelaji?
7. Runebergin päivää?
2. Ihanaa!
Ulla Kaskiluoto
Talvella ehdottomasti Sarka-museo,
Taidetalo ja Kanta-Loimaan kirkko. Ensinnäkin mm. Myös ravintotekijöihin olisi vanhempien syytä kiinnittää enemmän
huomiota. Hän kertoi, että kunnan 16 kansakoulusta kuuluu 863 oppilasta järjestelmällisen
hampaitten tarkastukseen sekä hoidon piiriin,
ja viime syyslukuvuodella tarkastettiin Haaran,
Haitulan, Kauhanojan, Kojonperän ja Köyliön
oppilaitten hampaat.
OSOITA TIETOSI
1. makeisten sekä
leivonnaisten käyttö pitäisi jättää pois ja niiden
tilalle valittava jotain kovaa pureskeltevaa esim.
juureksia ja kovaa leipää. Viime syyslukukauden loppuun mennessä
ehdin tarkastaa kaikkiaan 271 oppilaan hampaat ja heistä 222 oli hammashoidon tarpeessa.
Jäännös 49 ei merkitse sitä, että näin monen
oppilaan hammastarha olisi todettu täysin
terveeksi . Samaten Taidetalo näyttelyineen ja sen historia
muodostavat kerrottavan kokonaisuuden kävijöille. Lisäksi Loimijoen
varrella muun muassa Ofan alueen
vastaranta, Krekilän mylly, sieniretki
-erityisesti keväällä korvasieniaikaan, luonnonyrttiretki ja Kurjenrahkan kansallispuisto.
Karoliina Kirvelä
Ulkoilupaikat, sisäliikunta, keilailu,
Vesihovi, Sarka, Kannisto, pilkkiminen Pyhäjärvellä, avantouinti, makkaran käristys, shoppailu Kauppalaesitteen mukaan, golfsimulaattori.
Kirsi Viitala
Sarkamuseo on suosittu ja taidekohteitakin on vaikka mitä. Loimaalaiskohteita pidetään hienoina, merkillisinäkin ja loimaalaisia kekseliäinä. Viimemainittua ikävä
kyllä ei juuri paljon käytetä, niin tärkeätä kuin se
olisikin hampaitten työn kannalta. Yllättävän paljon halutaan Kanta-Loimaan
kirkkoon. Mikä on Yhdysvaltojen pääkaupunki?
3. Kesällä oli myös ihana näyttää
Patsaspuiston ylätalo ja sen polun
varren patsaat. Kuninkaan
täytyy olla isänsä poika,
mutta presidentin ei.
VIIKON VIERAAT
MAIJA PALOPOSKI
LL 21.2.1963
Vain harvoilla
loimaalaisilla
kansakoululaisilla
terveet hampaat
Asiantuntijan lausunnon mukaan myydään
maassamme vuosittain vain 600 000 hammasharjaa 4,5 miljoonaa asukasta varten. Tietysti Sarka
on meidän upea nähtävyytemme
niin kesällä kuin talvella. 010 257 3202
Puhelun hinta: Lankapuhelimesta 0,0828 /puhelu + 0,0595 /min
Matkapuhelimesta 0,0828 / puhelu + 0,1704 /min
Yhdessä hyvä tulee.
50 VUOTTA SITTEN
LAUANTAI
MÄKISEN MURJAISU:
Pasi koulussa: . Kesällä
Virttaanharjulla patikoiminen, hiih-
to, lumikenkäily. Koska vietetään Suomen itsenäisyyspäivää?
Vastaukset sivulla 12.
Matka-Viitalan Kirsi Viitala oli iloisen yllättynyt kunniakirjastaan. Minä vuosina ensimmäinen maailmansota
käytiin?
4. Mikä on Suomen ainoa luonnonvarainen kissaeläin?
6. Herbakin sopii hienosti
vaikka tee- tai kahvipaikaksi. helmikuuta 2013
8
Neuvotteluajat
maanantai-tiistai klo 17.30 asti
ajanvarauksella puh. Ympäri vuoden ja
etenkin keväästä syksyyn Alastaron
kirkko ja kirkon seutu.
Jaakko Väisänen
Alpo Jaakolan Ateljeekoti on erityinen paikka. Kun
lasketaan, että jokainen päivittäin hammasharjaa käyttävä kuluttaa niitä vuoden mittaan
kolmisen kappaletta, voidaan todeta, että säännöllinen hampaitten pesu on monen kohdalla
tuntematonta ja myös hampaitten kunto sen
mukainen.
Minkälainen on tilanne sitten loimaalaisen
koulunuorison keskuudessa. Kuinka monella oppilaista on ollut täysin
terveet hampaat?
. Kesällä myös
Hunnaan kotiseutumuseo ja Alastaron kotiseutuhistoria sekä museon savusauna. Lapset olisikin syytä totuttaa mielestäni jo
4-vuotiaista saakka käymään hammaslääkärillä
sekä sitäkin varhaisemmin tutustuttaa heidät
hammasharjan käyttöön. Ja
Sarkaan! Kesällä Patsaspuistoon,
Ateljeekotiin ja isoa kirkkoa katsomaan.
Anja ja Matti Välimäki
Taidetalo on nyt uusi, sinne kaikki!
Upea, vetovoimainen kohde talvisaikaan, näillä hienoilla lumikeleillä
on Harjureitistö. yhdeltä oppilaalta sadan
joukosta . Urheilullista
yhteistyötä voisi kehittää.
Eija Martti
Veteraanipuisto on nähtävyys, joka
yllättää. Muistuttaisin
paikallisiakin Alastaron Hunnaalla
ja Kanta-Loimaan kirkolla sijaitsevista kotiseutumuseoista, omia
juuria tutkimaan vaan! Kaunista
ja kiinnostavaa löytyy yllättävän
läheltä, ja mitä enemmän tutkii, sitä
enemmän haluaa tietää.
Aino Suominen
Virttaan hiihtomaastot, jotka sopivat myös kesäkohteeksi retkeilyyn
ja samalla voi käydä tutustumassa
Virttaan kirkkoon. Mikä on karhun latinankielinen nimi?
5. Kesäaikaan luontokohteet ovat parhaimmillaan, kuten
Luomu-Heikkilän jokivarren suojavyöhyke ja erikoinen hakamaabiotooppi. vaan sitä että reikiä on ollut vain maitohampaissa, mitkä nykyisin eivät vielä sisälly
kouluhammashoitoon.
. Eniten työtä antavat kouluun tulevien
7-vuotiaitten lasten purimet, koska niiden hoito
on laiminlyöty monissa tapauksissa miltei kokonaan. Kuka on kirjottanut Taru Sormusten Herrasta
-trilogian?
10. Hirvikoskentie sillalta Ofalle on valtakunnallisestikin arvostettu, merkittävä
rakennettu kulttuuriympäristö
9
Lauantaina 23. Torstaina vein Mairelle
langat ja maanantaina hain
pois kuusi paria, Sylvi Kulmala
kehuu ripeää ystäväänsä.
Maire Vainio tunnustautuukin ahkeraksi käsityöihmiseksi, joka kutoo kesät talvet
lähes mitä vain. He kertovat pienten sukkien syntyvän illassa, isompiin voi kulua
pari, kolme iltaa.
. Entisessä työpaikassani huomasin, että lasten jalat palelevat monoissa ja luistimissa,
eivätkä nuoret äidit välttämättä töidenkään takia ehdi itse
kutoa. Ei kutominen tylsistytä
lainkaan. helmikuuta 2013
MAIJA PALOPOSKI
Sukkasankarit Helka Levo, Kaarina Raitanen, Anna-Liisa Rantanen, Tellervo Saarinen, Liisa Lehtonen, Sylvi Kulmala sekä Maire Vainio kutsuvat kaikki peltoislaiset tervetulleiksi hakemaan lapsilleen
villasukat.
Lasten jalat lämpimiksi
jan kylätalossa 25. Jollei kokoa löydy, niin ehdimme lyhyellä varoitusajalla kutoa sopivat. Sukat kannattaa hakea,
jotta lapset saisivat jalat lämpimiksi, emmekä ota sukista
hintaakaan. Harrastuksen hän muistaa perineensä
lapsuudestaan, jolloin hänen
äitinsä kehräsi lankaa ja lapset
kutoivat.
. 8.00-16.00)
tilaukset@loimaanlehti.fi ja ilmoitukset@loimaanlehti.fi
etusi!
?Etutilaaja osallistuu erilaisiin arvontoihin ja
joka kuukausi palkitsemme kuukauden etutilaajan!?
Kati Uusitalo, päätoimittaja
4 kk:n lehd
2780
(norm. Ja meillä sitten taas on
aikaa, Liisa Lehtonen Peltoisten kyläyhdistyksen käsityökerhosta kertoo.
Useamman aktiivisen käsityöläisen kerho onkin pitänyt
viimeisten viikkojen aikana
oikein sukkatalkoot, sillä naiset ovat kutoneet monta kymmentä erikokoista sukkaparia,
jotka he haluavat lahjoittaa
Peltoisten alueen asukkaiden
lapsille.
Käsityökerho kokoontuu
seuraavan kerran Jauhoku-
kolmen viikon välein, joten
sukkia naiset ovat neuloneet
pääasiassa kotonaan. 55,6
0). päivä, ja
käsityökerholaisten toiveena
onkin, että viimeistään silloin
alueen asukkaiden lapsilla on
uudet sukat jaloissaan.
Loimaa/Peltoinen
Maija Paloposki
. helmikuuta kello 16?18, jolloin sukkia
kannattaa lähteä hakemaan.
Muuten sukkia voi tiedustella
Sylvi Kulmalalta, jonka tavoittaa kylätalolta aamupäivisin.
. Kun saa työn valmiiksi, heti tulee mietittyä, että
mitä sitä nyt tekisi.
KÄSITYÖKERHO kokoontuu
Sukkia, pienen pieniä ja hieman suurempiakin, on kudottu jo monia kymmeniä.
ETUTILAAJAN VUOSIEDUT 2013
Kestotilaaja
on nyt
ETUTILAA
JA!
Digilehti
tilauksen
rinnalle
ain,
missä v
ä
e
t
h
le
Lue
vain!
milloin
+2,-
/kk
Yleisöltä -osaston
ilmoitukset
Lahjoita ystävälle
1 kk:n näytelehdet
(kiitokset, kutsut, en juhli)
(levikkialueella)
-50%
* Etu 1 kerta / tilaaja / vuosi.
Lunasta
0,-
Löytölaaris
ilmoitus
0,-
Löytölaariilmoitus
mo us
0,-
Anna lehti lahjaksi
-50% hintaan!
Etutilaajana voit ilahduttaa läheistäsi
tilaamalla hänelle lahjaksi
Loimaan Lehden neljäksi kuukaudeksi
puoleen hintaan.
et
- Anna lahja,
josta on iloa pitkään!
(02) 770 2626 / tilaukset ja (02) 770 2610 / ilmoitukset (ark. Jos
kaikki sukat eivät mene, lahjoitamme loput Lastentalolle,
ahkerat naiset lupaavat.
Peltoisissa pidetään talvirieha maaliskuun 2
Huittinen, Hanhikoski 1:26
Pinta-ala 10,59 ha, peltoa 4,78 ha,
metsää 5,6 ha.
9. Asiakirjat
ovat nähtävänä kuulutuksessa
mainitussa paikassa. 1399?.
5.5. PUOLAAN, Varsova, Krakova. Huittinen, N:o1:29
Pinta-ala 47,47 ha, peltoa 21,09 ha,
metsää 25,3 ha. Huittinen, N:o1:32 Pinta-ala 8,24
ha, peloa 7,58 ha.
4. 050 353 7065 /
(02) 762 2965
Loimaa, 02-762 1149
Myynti
040 450 7011
Huolto
040 450 7012
Tilaa Loimaan Lehti
www.loimaanlehti.fi
Kuulutus on nähtävänä 25.2. 895?.
6.4. Pääsiäinen Tallinnassa, Viru, 148 ?.
2.-9.4. perust.
Es. Kirppis Porix2, Kokemäen Tuohitori, 22?.
26.4. TRE Takakontti- ja Sammon kirppis, 22?.
10.5. Päivähoitopaikkojen
tiedot ja hakuohjeet löytyvät: www.loimaa.. särvintä.
TERVETULOA. Huittinen, Hanhikoski 7:0 Pintaala 6,39 ha, peltoa 5,24 ha, lato.
8. välisenä aikana.
Tervetuloa!
Tiedustelut: varhaiskasvatusjohtaja Heidi Kauti, 027611420,
vs. ja 3.2. rak n.
120 m2 sekä lihasikala n. 149 ?.
25.-29.6. Kuulutus
on lisäksi luettavissa osoitteessa
www.avi.?/etela
Kirjalliset muistutukset ja mielipiteet on toimitettava Etelä-Suomen aluehallintoviraston kirjaamoon viimeistään 27.3.2013.
Lamminkatu 39
inn
h
ali
ei kumisaappaat ja Sievi
yt 350:n valikoimasta henkilö-, paketti- ja asuntoautoja sekä vaunuja ja moottoripyöriä.
Nyli
Meiltä
KO Meiltä alennukset
yli 350:n valikoimasta
henkilö-,
pakettija asuntoautoja
ja joustava
rahoitus
jopa ilman
käsirahaa ja korkoa.
TUKAShyvitykset,
LAAReilut
tta
e
s
sekä
vaunuja
ja
moottoripyöriä.
Reilut
hyvitykset,
alennukset
k
u
t
Myös ostamme ja vaihdamme halvempaan.
veloi tyn
ja joustava
rahoitus jopa
käsirahaa ja korkoa.
te
loa
Loimaa
voittoon!
La ilman
klo 19.30
käyKannusta
Tervetu ervetuloa
lle
a
j
a
Myös
ostamme
ja
vaihdamme
halvempaan.
t
T
s
o
Bisons - Korihait
Palvelemme ma 9-18
ti-pe 9-17, la 10-14
a)
st
oi
ma
VAIHTOAUTOKAMPANJA!
VAIHTOAUTOKAMPANJA!
Nyt myös sunnuntait 27.1. Tûrin kukkamarkkinat, Viru hot. 1.000
emakon sikalat+sos.til, kaksi
kuivuria 186 hl ja 360 hl.+ var.siilot.
Lämpökeskus, konehalli, rehustamo
2. (03) 433 5340
www.matka-merila.?
(
Käyntiosoite
Ratapihantie 9, 00520 Helsinki
Postiosoite PL 110, 00521 Helsinki
Puhelin 029 501 6000
Sähköposti
ymparistoluvat.etela@avi.?
Kirjaamon aukioloaika
klo 8.00?16.15
Lisätietoja antaa
Ympäristötarkastaja
Seija Virolainen, puh. 4, Forssa
Puh. ?
27.3.2013 Loimaan kaupungissa
ja Etelä-Suomen aluehallintoviraston kirjaamossa. 029 501 6443
LOIMAAN KAUPUNGIN
PÄIVÄHOITOPAIKKOJEN HAKU
AJALLA 25.2-1.3.2013
1.8.2013 alkavalle toimintakaudelle ja ilmoittautuminen
14.8.2013 alkavaan esiopetukseen.
Loimaan kaupungissa on käytössä sähköinen päivähoitohaku ja esiopetukseen ilmoittautuminen. - asukkaille varhaiskasvatus - päivähoitopalvelut
PÄIVÄKODEISSA JA RYHMIKSISSÄ ON
AVOIMET OVET tiistaina 26.2.2013 klo
9-11. Tre teatteri,Taneli Mäkelä, 47?.
29.4.-6.5. ja navetta.
7. ?Taide. Makedonia, Bulgaria, Albania. päivähoidon ohjaaja Tilda Widberg, 027611421,
päivähoidon ohjaaja Marja Toropainen, 027611422
PERUSOPETUKSEN AAMU- JA
ILTAPÄIVÄTOIMINTA
Haku lukuvuodelle 2013-2014 on 4.3.-8.3.2013
Kesätoimintaa koululaisille järjestetään 3.6.-28.6.2013 välisenä aikana. NORDKAPP, VAIN 645 ?/hlö.
Viron puutarha- ja Lapin ruskaesitteet, tilaa!
Heimolinnank 8, Loimaa
02 766 9294,
044 040 5140
www.matkaviitala.?, info@matkaviitala.?
Matka-Merilä Oy
Kartanonk. Tal.kesk; as. Huittinen, Hanhikoski N:o 4:0
Pinta-ala 25,94 ha, peltoa12,25 ha,
metsää 10,3 ha.
Tal.kesk; as.rak n.250 m2, n. Huittinen, Hanhikoski 1:20
Peltoa 1,0 ha.
10. 133,95 ha, josta salaojapeltoa 79,42 ha ja metsää 47 ha.
1. Htl Euroopa
160?/hlö
*************************
Sis.kulj. Lauantaina 23. Tiistaina 26.2. klo 14.00
osoitteessa Vampulantie 542,
Vampula.
www.oikotie.?/7660959
Matti Järvinen LKV
Ypäjä, 040-594 8877
Tarkemmin Loimaan Lehdessä 28.2.
Raunion Saha oy ja
LähiTapiola
yhteistyössä järjestää
METSÄTYÖNÄYTÖKSEN
Mäkirinteentie 164
TORSTAINA 28.2.2013 klo 10-14
Mäkirinteentien varrella Mellilässä
(Loimaalla)
Mukana metsässä ovat paikalliset
puukaupan ja vakuutuksien asiantuntijat.
Uusien metsäkoneiden lisäksi tarjolla
on tuhti annos ajankohtaista
puukauppa- ja vakuutusasiaa
sekä nokipannukahvia
ym. Hakeminen toimintaan on 4.3.-8.3.2013.
Hakulomakkeita jaetaan esiopetusta järjestettävissä paikoissa,
alakouluissa ja iltapäivätoiminnan paikoissa, sekä ne löytyvät
myös www.loimaa.?/kaavakkeita
Lisätietoa toiminnasta: Hannele Mäkilä 02 761 1408
HINAUSPALVELU
PELTIKORJAAMO
MAALAAMO
Autohuolto
MAUNU KY
Sunintie 45 Loimaa
P. Huittinen, N:o 1:10 Pinta-ala 4,70
ha, peltoa 2,92 ha, metsää 1,70 ha.
5. Alastaro-Hirvikoski-Loimaa.
Oma bussi mukana Tallinnassa!
Palvelumaksu 5,-/varaus
23.3. ?Kuin ens päivää?, Eila Roine Tre, 50?.
12.-14.5.,äitienpv Tallinnassa, Kalev Spa, 230?.
17.-18.5. Huittinen, Hanhikoski 1:6
Pinta-ala 2,55 ha, peltoa 2,26 ha.
Vanha as.rak. Tallinna ( 63?); 13.4; 20.4;
30.-31.3. Huittinen, Hanhikoski 1:19 Pintaala 7,33 ha, peltoa 4,57 ha, metsää
2,6 ha.
6. 500 m2.
3. helmikuuta 2013
10
Tee hyvä kauppa Loimaalla!
Skoda Superb
Combi
ombi 2,0 TDI 140
C
Comfort
omfort -11
6
8tkm
68tkm
Nissan Qashqai
1,6
Select Edition Stop/Start System
Se
5-vaiht.
52WD 0
2W
Fordrd-13
-1
687
7 TC
2,4
i
TDCi
200hv
0hv
-10 41tkm
Hinta
H
23 470 ?
VAIN TÄNÄÄN (la 23.2.)
klo 10-13
3
Rimor
mor
Hinta
H
inta 29 980 ?
Olemme lomalla 25.2.-3.3.2013
Hinta 49 990 ?
Meiltä uusiin Ford, Skoda ja Nissan -autoihin myös kaikki kampanjatarjoukset!
HULLUA
TUNTIA
kaikesta
r
no
Lamminkatu 7
www.loimaanlaatuauto.fi
Pientä piristystä!
Etelä-Suomi
ILMOITUS YMPÄRISTÖLUPAHAKEMUKSESTA
Hakija
Pöyri Jussi
Asia
Ympäristönsuojelulain mukainen
hakemus kiinteistöllä Kakskiukainen, RN:o 2:48, sijaitsevan
sikalan toiminnan laajentamiseksi,
Loimaa
Sijainti
Riuttantie 141, 32770 Huhtamo,
Loimaan kaupunki, Alastaron
Tammiaisten kylä, kiinteistö Kakskiukainen RN:o 2:48
Diaarinumero
ESAVI/277/04.08/2011
Päivämatkat Tallinnaan
m/s Finlandia
la 2.3., 16.3., 23.3., 30.3., 6.4.
58?/hlö
ti 26.2., to 28.2.
50?/hlö
su 3.3.
tarjous 45?/hlö
*************************
Päivämatkat Tallinnaan
m/s Viking XPRS
ti 12.3., 9.4., 14.5.
57?/hlö
*************************
Pääsiäisen hotellimatka
Tallinnaan
pe-su 29.3. Loimaa, Mälläinen 14:35
Pinta-ala 19,74 ha, peltoa 17,73 ha,
metsää 1,5 ha.
Myydään kokonaisuutena, kiinteistöittäin tai määräaloina myyjä hyv.
tarj. 02-762 8326,
0400-536 303
www.autohuoltomaunu.?
KOKEMÄENJOEN-LOIMIJOEN KALASTUSALUE
Vuoden 2013 kalastusluvat nyt myynnissä
Kokemäenjoen ja Loimijoen kalaisille vesille.
Kalastuslupien myyjät:
t )BSKBWBMMBO 1ZÚSÊ KB 7BQBB BJLB
)BSKBWBMUB t 4BMPTFO 1ZÚSÊ
,PLFNÊLJ t 5FCPJM
,PLFNÊLJ t "OUUJMBO /PVUPUJMB
,PLFNÊLJ
t )POH ,POH
)VJUUJOFO t ,FTQPSU
)VJUUJOFO
t )ÊSLÊQBLBSJ
)VJUUJOFO t ,BVLP ,VVTJTUP ,Z
FUTÊ
t 1JULÊSBOOBO ,BVQQB
"MBTUBSP t 1BMWFMVQJTUF 1BSLLJ
-PJNBB
t 4BSB4QPSU
-PJNBB t )POH ,POH
-PJNBB
AVAJAISET
Tiesitkö että
Loimaan Lehden
voi tilata myös
kasetille luettuna?
7 e/vuosi
Kysy lisää: Irja Arponen
p. klo 12-15
Myynti
040 450 7001
Huolto
040 450 7002
5
-
%
0
Auto- ja pienkonekorjaamossa
Auto
4
1
0
1
o
l
k
.
3
.
1
a
n
i
a
t
n
perja
Teollisuuskatu 2, Loimaa
Kymmenen tilan kokonaisuus
rakennuksineen, koneineen
ja elämineen.
Pinta-ala yht
Tulevan Melliläpäivän suunnittelupalaveri Lounaspaikassa su 3.3. pääterveysasema,
Vareliuksenkatu 1
Kurssin aiheina mm. Esittelijöinä toimivat
Matti ja Jouni.
Savikki ry kokoontuu CityNuokkarilla ma
25.02. Tallinnan rist.
maksut 1.3 menn. 040 701 3216/Antti.
Luonto-ohjaaja
Ympäristönhoitaja
Loimaan Voima kuntolentopalloa lauantaisin klo 15
AU/Futsal miehet piirisarjaturnaus Liedossa su 24.2. klo 16 Kylätalolla.
SIVULTA PAIKKAKUNNAN
PARHAAT MENOVINKIT
VUOSIKOKOUS
keskiviikkona 6.3.2013
klo 18.30 AnneMari´s
Väinämöisenkatu 9.
Käsiteltävänä sääntömääräiset asiat ja sääntömuutos.
Tervetuloa!
Johtokunta
Mellilän
Kyläyhdistys ry
VUOSIKOKOUS
sunnuntaina 3.3.2013
klo 14.00 Mellilän Lounaspaikassa Sahantie 5 Mellilä
Kahvitarjoilu
Kalatalous vai
ympäristöala?
Yhteishaussa 25.2. Roolihahmoina mm.
Topi Sorsakoski, Eino Grön ja Olavi Virta.
Tied. mennessä.
OSWALD
Rockets: muistutus leijonakiekkokoululaisille. Kehonkoostumus-, verenpaine- ja verensokerimittaus. cafe green,
Loimaa. alk klo
18. 050 466 4403 tai poikkea käymään
Loimaan seudun senioriopettajat ry
tutustuminen Loimaan taidetaloon ma
25.2. 045 8013554
OSTETAAN
ROMUMETALLIA
P. 050 447 2321
MÖKKEJÄ
vuokrattavana
Lomasäkylässä
P
. Kuukausikokoontuminen Forssan seurakuntatalolla 25.2. Tanssillinen
liikunta jatkuu ke 27.2. klo 12 kokoontuu
miestenryhmä. kinoset.?
LLÄ
PÄIVÄ AIKAAN!
N
ISAA
VALO
LIPUT 7?
-K7/5- 1h33min
Niinijoen Seudun kyläyhdistyksen järjestämä
KUUTAMOLLA ?tapahtuma
la 23.2.2013 klo 18-22
Hiihtolatu Pappisten lavalta Varkaansaareen,
Ylätuvan sauna lämmin ja avanto auki.
Makkaranpaistoa. Yhteyshenkilö Sylvi Kulmala 045 270 4332.
Peltoisten kyläyhdistys: käsityökerho
ma 25.2. klo
15-16. Osmo Nyfors p. Satakunnatie 57, Loimaa. klo 17.
21 T
apaa pilata
avioliitto
Muu elokuvaohjelmisto: www. liikunta, näkö, - ja kehitysvammat sekä vammaisen
henkilön avustaminen/opastaminen. 050
5317615.
Niinijoen Seudun kyläyhdistyksen järjestämä Kuutamolla -tapahtuma tänään
klo 18-22 Pappisten lavan pihapiirissä. klo 14.30.
Sekahaku ry:n lavatanssitreenit. Ti klo
13.30-16.30 Loimaan kaup. p. Vastassa Reserviläiset.
Loimaan Jankon Leiskun ja Voiman
sarjahiihdot urheilukeskuksessa ke 27.2.
klo18. klo 14.30 Tuulensuun Palvelukeskuksessa, vieraana ympäristötarkastaja Matti Norr, joka puhuu jätteiden lajittelusta, ruokapiiristä ja valokuvauksesta.
Kuulopalvelu Alastaron terveysasemalla
ma 25.2. klo 15-16.
Lejyn kokoontuminen ravintola Henriikassa Seppälänkatu 5 to 28.2. Kurssi on maksuton eikä osallistujilta vaadita aikaisempaa kokemusta. 010 420 5091 www.kinoset.?
KINEMA Vesikoskenkatu
TIISTAINA 26.2. Muista jäsenmaksusi.
0405319265 tai 7622832
Haaroisten-Hurskalan naiset kerhoilemme Irmelin luona ke 27.2 klo14.00.
Puikot heiluvat taas.
Ohjelmisto ajalla
Tervetuloa
Loimaan Seudun MS-kerho Kokoonnumme Kitkonpuistossa ti 26.2. Lisätietoja seuran kotisivuilta tai
treenipaikoilta.
Peltoisten kyläyhdistys: käsityökerho
lahjoittaa Peltoisten lapsille neulomiaan
villasukkia ma 25.2. Ti
26.2. Kaikki mukaan puikkojen kanssa tai ilman.
Barefaced Beauty edustaja paikalla
ke 27.2. 040 7647 651
Mika Virtanen. - 15.3.
Kalatalouden perustutkinto
Kalastaja
Kalanviljelijä
Kalanjalostaja
Kalastuksenohjaaja
MLL Loimaan seudun paikallisyhdistykset Isä-lapsi-toimintaryhmällä seuraavaksi uintireissu ke 27.2. Ke zumbataan hallilla klo 18.45-19.30. Jos et pääse
paikalle, voit myös varata soittoajan.
Loimaan
Keskipitäjän
Maatalousnaisten
Lisätiedot/ajanvaraukset ma 25.2. Ilmoittautuminen 25.3. 14:00
pitkäaikaisiin työsuhteisiin Loimaan seudulle.
MTK-Loimaat Salibandyharjoitukset jatkuvat Mellilässä maanantaisin 18.3019.45. 11
Lauantaina 23. helmikuuta 2013
Loimaan seutukunnan
KOTISAIRAANHOITOPALVELU
ELINTARVIKEYRITYSTEN KEHITTÄMISPÄIVÄ
ARJA SISKO RISTIMÄKI
Tule keskustelemaan asiantuntijoiden kanssa:
tuotekehitys, omavalvonta, pakkausmerkinnät, lainsäädäntö,
myyntikanavat, koulutukset, rahoitusneuvonta, yhteistyömahdollisuudet...
Verikokeita, kokoveri- ja seeruminäytteet, luuntiheyden mittaus
p. klo 18 helmikuun jäseniltaan kaikki
mukaan Väinämöisenkatu 9 Annemari`s
sisustusliikkeeseen.
LOIMAAN LEHDEN
Loimaan Perinnesuksi: laaja talviliikuntavälineiden näyttelymme esittäytyy
myös Huovinretki 50-vuotta hiihtotapahtuman yhteydessä, Huovinrinteen sotilaskodissa sunnuntaina 24.2.
Kansalliset Seniorit Kansanperinteen
kerho 27.2. Liikunta: ma kahvakuulailua Hirvihovissa klo 19.-20. 27.2.
Kotiseutu - muistikerho, muut kerhot jatkuvat ennallaan. pääkirjastossa klo 14.00.
Loimaan nivelpiiri kokoontuu ti 26.2.
klo 18.00 Loimaan Seudun Osuuspankin
kokoushuoneessa Väinämöisenkatu 6. Helmikuun
kerho ti 26.2. klo 18 Olga Frankenhauserin luona, Ferrariantie 1. Tarja 040-7662965.
Forssan ja Loimaan Kaatuneitten
Omaiset. Annelille tai Ullalle 28.2 menn.
Keilausta Loimaan Keilahallissa la 2.3. alk klo 16. Kahvitarjoilu. menn. Ilm. Hiihtotapa vapaa. Yritys kuuluu kansainväliseen Bosch Car Service -korjaamoketjuun ja on
Suomen johtavan korjaamoketjun Autoasi paikallistukkuri.
VARAOSAMYYJÄÄ
Etsimme
tukkukauppaan sekä sisäiseen myyntiin.
Edellytämme asiakaspalveluhenkisyyttä, tarkkuutta, aktiivista otetta työhön, hyvää tietotekniikan hallintaa sekä sujuvaa englanninkielen
taitoa. Varaathan
etukäteen tapaamisajan. Kurssit järjestää Avustajakeskus
yhteistyössä OK-opintokeskuksen, Loimaan kaupungin sekä alueen vammaisjärjestöjen kanssa.
Lisätietoja ja ilmoittautumiset mahd. Ti miehille lentopalloa
Palloiluhallilla klo 20.15-22. Satakunnatie 57,
Loimaa. Teatterilippuja JO-JO
teatteriin vielä saatavana. ja ilm. 040 539 6725.
Loimaan Seudun Diabetesyhdistys ry.
Osallistumme tuolijumppaan Kyrön valtuustosalissa ma 25.2. klo 12 keskiviikkovieras Tuisa-Tuote.
Alastaron kyläyhdistys ry. pian
Avustajakeskukseen 02-2518549 sähköpostitse
sari.kinnunen@avustajakeskus.?
Lisäksi muistiasiakkaiden parissa vapaaehtoistoiminnasta kiinnostuneille Muistisairaan kohtaaminen- koulutus la 6.4. klo 14.00. klo 18.00
Loimaa, Viljavarastontie 4
entinen oluttehdas. Tied. 0503639443/ Ari
Eloisat, ?On kesäyö. klo 18 Vesihovissa (Kuusitie 1). Aiheena Ruokapiiri, puhdasta ruokaa lähitiloilta.
Loimaan Perinnesuksi: laaja talviliikuntavälineiden näyttelymme on avoinna Juvan ulkoilualueen huoltotilassa sunnuntaina 24.2. ma-pe
10-14, Turuntie 13, P. klo 13.
Mellilän Kyläyhdistys r.y. klo 13. Airilla Metallimiehenkuja 3.
Loimaan AA-ryhmä kokoontuu lauantaisin klo 15.00 Nuorisotalon alakerrassa.
Kannel-kuoro kokoontuu Nuorisotalolla
ti. klo 18.30-19.30
Alastaron kirkonkylän ala-asteella, lajeina
samba, salsa, jive, valssi, jenkka, merenque ym. Esiintyminen tänään Rocketsin pelissä kello 16.00.
KINEMAN SENIORIESITYS KE 27.2. 050 551 8660
riikka.peippo@loimaanseutu.?
Tilaisuuden järjestää LoiMaaseutu maaseudun yritysneuvontaa -hanke.
Katso koko
ilmoitus:
www.loimaanseutu.?
Ajankohtaista
SEURATOIMINTA
Punaisen Ristin Päiväpirtti av. 26.2. tied. Kahvitarjoilu.
Tervetuloa
Hallitus
www.bioni.fi
Neuvonnat ovat maksuttomia. Ompeluseura
ti 26.2. klo 15 ja klo 17 kokoonnumme Kyrön POP Pankin kerhohuoneella. Tervetuloa ulkoilemaan!
Tervetuloa
Marianpäivä lounaalle kanssamme
Marianpäivä
Humppilan Lasitorniin 17.3.2013 klo 14.00
Anja ja Arvo Heikkilä
Ilmoita tulostasi 9.3.2013 mennessä
Arvo 050 328 8343 Anja 040 826 9130
Autosähköpiste Oy on perheyritys, joka on toiminut alalla
yli 20 vuotta ja työllistää 7 henkilöä. Monipuolista koti-irtainta, myös
työkaluja, huonekaluja.
Suoritamme
ASBESTIKARTOITUSTA
P. klo 12-16. klo 18.00 kuulemaan yhdistyksen asioita. Fysioterapeutti Marja Alila alustaa
aiheesta ?Aktiivisena arjessa?.
Tanssiseura Pistokkaat ry. terveyspiste klo 10-12. klo 16-18 tai sopimuksen mukaan. klo 10 - 17.
Varmista oma ilmainen meikkisi upeilla
BFB mineraalimeikeillä ja varaa aika
p. Ylätuvan sauna lämmin.
Elisenvaaran martat kokoontuvat ke
27.2. klo
14 teemme retken. N. ?musikaalin esitykseen Valkeakosken kesäteatterissa 3.7. Lähtö hallilta klo 13.45.
Oripään Vesa Yu-kilpailut liikuntahallilla
ma 25.2. Ke 27.2. Yhteislaulu-ilta
Osuuspankin kokoustilassa ti 5.3. klo 18.30 jive + Lindy
Hop jatkotaso os. Asialista jaetaan tilaisuudessa.
Tied. perhekahvila
Citynuokkarilla (Asemakatu 5).
21, Loimaa
Puh. klo 17.00.
MLL:n Loimaan seudun paikallisyhd.
Ma klo 10-13 Alastaron perhekahvila nuorisotilassa (Loimijoentie 77), Mellilässä
MLL:n Junnunuokkari klo 15-17. ilm. Hallituksen
kokoontuminen su 24.2. Pakkasraja 15 º.
27.2.2013
Luonto- ja ympäristöalan
perustutkinto
Eläkeliitto Loimaan kaup. klo 16.00.
Kaikkien eläkejärjestöjen edustajat tilaisuuteen, keskustellaan kuluvan vuoden
toiminnasta ja ajankohtaisista kaupungin
asioista. Eduksi luemme aiemman kokemuksen
teknisestä- tai varaosamyynnistä sekä autoalan
ja/tai kaupallisen koulutuksen.
Lisätietoja tehtävästä: Jussi Lindholm,
p: 0440647790, e: jussi@autosahkopiste.?
Haemme
ammattitaitoisia HITSAAJIA (mig)
Hakemukset osoitteeseen hakemukset@staf?ink.?
Kalatalous ja ympäristö
Kalakouluntie 72, 21610 KIRJALA, PARAINEN
025885500; www.livia.fi; kalakoulu@livia.fi
METALLI-/
RAKENNUSMIEHIÄ
tarkemmin: mol.?
myynti@kyheroisenkanala.?
VAMMAISAVUSTAJAKOULUTUS
Loimaa, 4.-7.3. klo 14-15 ja Kosken terveysasemalla ke 27.2. 0400 919 541. mennessä:
Riikka Peippo, puh. klo 18.00 foksi alkeet 2 ja klo 19.45
cha cha alkeisjatko 2 os. klo 11 alkaen. Pe sauna ja
avanto Melliläjärvellä klo 17.-20.
Loimaan Seudun Kuulo ry. Ladut odottavat hiihtäjiä, toki muutenkin voi
ulkoilla. p. Joukolla mukaan myös sunnuntaina Metsämaalle.
Loimaan Seudun Vihreät. Ma
25.2. yhd. Ke 27.2. Tied.
0400 583534.
Kauppalankatu 2, Loimaa
Avoinna: Ma-Pe 10-17, La 10-13
Loimaan seudun yrittäjänaiset to
28.2. klo. Loimaalaiset yhteislähtö K-Rautian pysäköintipaikalta klo 13.00
Kauhanojan Martat kokoonnutaan Pirkko Laineelle ma 25.2. klo 11.00 kylätoimistolla. Avoin kaikille, ei ilm., osanottomaksu on. Lisäksi kokkikerho.
Loimaan Seudun Psoriaatikot muistakaa tutustuminen Taidetaloon ja Herbaan
la 9.3. 0400 777 842
Suopellontie 16 LOIMAA
Elintarvikealan asiantuntijat Mervi Louhivaara, Johanna Mattila,
Mari Norrdal ja Riikka Peippo tavattavissa Pöytyällä Kyrön kunnantalolla
KESKIVIIKKONA 27.2.2013 KLO 9.00?12.00
Loimaan Seudun
Sydänyhdistyksen
BIONI
sääntömääräinen KEVÄTKOKOUS pidetään ti 5.3.2013
klo 18.00 Tuulensuun palvelukeskuksessa, Huvilakatu
32, Loimaa. Annelille 28.2. Muuttotalkoot alkavat klo 12.00,
kaikki kynnelle kykenevät mukaan
Loimaalaisjoukkue ryösti
sarjapisteet sarjan hännille
juuttuneen Lahden kotisalista 24 pisteen erolla. Kausiveroilmoituksella haetaan
myös arvonlisäverojen palautuksia.
Jos metsätalouden harjoittajalla ei ole ollut lainkaan arvonlisäverollista puunmyyntiä
viime vuonna, mutta metsätalouteen kohdistuu menoja,
tällöinkin syntyy palautettavaa
arvonlisäveroa. 5.8.1962.
8. Kyy.
7. Tolkien.
10. Washington, DC.
3. Matinpäivänä
oli pitkä lista töistä,. Edellistä vietettiin Pyhän
Matiaan mestauksen muistopäivänä, ja jälkimmäisenä
muistettiin apostoli Matteusta. Koko ottelun
kuvion kiteyttää Ville Mäkäläisen osuva tiivistelmä.
. Bisons
onnistui ratkaisemaan ottelun
jo ensimmäisessä erässä, sillä
neljänneksen jälkeen lukemat
olivat jo 16?31. Ensimmäiset lehmät
poikivat Matinpäivän aikaan,
ja talouksissa alettiin saada
tuoretta maitoa. Muuten oli odotettavissa
paha itikkakesä. menetyksiä tuli Biisoneille
12. Ursus arctos.
5. Monet käsityöt oli
silloin kiellettyjä ja teräaseet
piti siksi päiväksi piilottaa.
Maitoa ei saanut juoda eikä
naurista haukata.
Säiden suhteen Matinpäivä
oli tärkeä. Lampaat kerittiin Matin päivän aikaan ja
saatiin varpuvillaa eli matinvillaa kehrättäväksi.
Päivään liittyi runsaasti uskomuksia. helmikuuta 2013
12
Pirteä Biisonilauma
mylläsi Lahdessa
Koripallo
Jesse Kojo
Namika Lahti?Nilan Bisons
69?93 (38?50).
Iloisella peli-ilmeellä Lahdessa
esiintynyt Biisonilauma ei jättänyt paikalliselle Namikalle
mitään mahdollisuuksia keskiviikkona pelatussa ottelussa. Tätä pienemmät summat käytetään tulevien arvonlisäverojen maksuun.
Kalenterivuodelta annettava kausiveroilmoitus voidaan
postittaa samassa kirjekuoressa metsätalouden veroilmoituksen kanssa. Mattina ei saanut
päivällä maata, vaan ihmisten
piti pysyä jalkeilla aamusta iltaan. ilmestyvästä Loimaan Lehdestä.
28.2. Verotilille kuuluvia veroja maksettaessa on aina käytettävä
verotilin viitenumeroa.
Jos ostojen arvonlisävero
on myynnin arvonlisäveroa
suurempi, erotuksesta syntyy
palautettavaa veroa. 02-588 8020
Liisa Kivinen p. ja Syys-Matti
21.9. Olen pitänyt huolen, että
pelaajat muistavat joulukuun
30. Pienin palautettava määrä on kuitenkin 20
euroa. joita ei
saanut tehdä pahojen odotus-
ten pelosta. Riistojen suuri määrä
ja Namikan pallonmenetysten
korkea lukema (21) kielivät
Biisonien tehokkaasta puolustuspäästä.
Biisonien tehokkain oli Ryan McDade (19/7/2/3r). Jos oli suojasää,
oli odotettava aikainen kevät,
jos taas tuiskutti, odotettavissa
oli vielä lumisateita. Jos kausiveroilmoitus lähetetään postitse
riittää, että ilmoitus on lähetetty helmikuun loppuun mennessä. 6.12.
Painettua sanaa
98 vuoden
kokemuksella.
SÄÄ TÄNÄÄN
Lämpötila iltapäivällä
ja edellisenä yönä
TULOSPÖRSSI
HIIHTO Alastaron Urheiljoiden kahdeksannet sarjahiihdot perinteisellä tavalla 13.2.
T4: 1) Lotta Lehtilä 1.11.
P4: 1) Eero Sillanpää 0.50.
2) Niko Salmela 0.59, 3) Jerry
Ylenius 1.07, 4) Matias Mäki
1.22.
T6: 1) Ida Mäki 2.53, 2) Iida
Tepponen 3.36, 3) Jenna Huvila3.58, 4) Vilma Hongisto 4.05.
P6: 1) Juho Tepponen 2.47,
2) Tino Nieminen 3.49, 3) Otto
Onnela 5.07, 4) Max Pesso 5.40.
T8: 800m 1) Jemina Ylenius
6.46, 2) Nea Salmela 7.00.
T8: 1.5km 1) Neea Laakso
10.16.
P8: 800m 1) Eemeli Hakanen 7.18, 2) Roope Pelli 8.08.
P8: 1.5km 1) Aleksi Tattinen
9.51, 2) Teemu Lehtilä 10.01, 3)
Lauri Onnela 11.23.
T10: 1) Eveliina Vaintola
9.10, 2) Eveliina Onnela 10.28.
T12: 1) Juliette Vaintola
14.57, 2) Emilia Hongisto 16.55.
P12: 1) Jese Huvila 13.58,
2) Jesse Huvila 14.47, 3) Lauri
Rantanen 15.20, 4) Kalle Raikaa 15.41
P14: 1) Eero Rantanen
12.00, 2) Ville Tattinen 14.15,
3)Tuomas
Jääskeläinen
18.10.
T18: 1) Amanda Tiiri 16.09.
?0
?4
PUNKALAIDUN
VAMPULA
?1
Huumerikos
syyteharkintaan
?0
?4
LOIMAA Alastarolla sijain-
Ä
ÄIV
P
Loimaalla lauantaina 2.3.
Prättäkitti kiertää teemassa mukana olevissa liikkeissä lauantaina.
Lähde sinäkin katsomaan miten liikkeissä teema on huomioitu.
Muista leikata arvontakuponki mukaasi.
Kupongit ja lasten piirustukset palautetaan teemassa mukana
oleviin liikkeisiin!
Liikkeiden noidutut tarjoukset ja arvontakupongin
löydät torstaina 28.2. Lauantaina 23. Kolme
heistä oli syksyllä vangittuna
rikoksen johdosta.
?5
LOIMAA
ORIPÄÄ
HUMPPILA
?1
?5
YPÄJÄ
Tulevien päivien sääennuste
Loimaa Humppila
Oripää
Punk.
Vampula
Ypäjä
+0 / -4
-0 / -4
+0 / -4
+0 / -4
+0 / -4
-0 / -4
+1 / -7
+1 / -6
+1 / -6
+1 / -5
+1 / -6
+1 / -7
+2 / -3
+1 / -4
+2 / -3
+2 / -3
+2 / -3
+1 / -3
Su
Ma
Ti. Joukkue
toimitti pallon ylös nopeilla
syötöillä ja jatkoi tehokasta
syöttöpeliä vieraspäädyssä.
Riskaabeleista poikkikentän syötöistä Namika pääsi
aika-ajoin syötönkatkoihin
Motivaatio on kunnossa tänään Korihaita
vastaan.
. Matinpäivän lumisade ennusti vielä yhdeksää tuiskua ennen kevään
voittamista.
Teppo Vihola
Suomen maatalousmuseo
Sarka
VEROVINKKI
Metsänomistaja
. 1914?1918.
4. Lähdimme pelaamaan
niin kuin pitääkin, aggressiivisesti. Totutusti tehokkaita
olivat Martin Zeno (16/6/6/1r)
ja kapteeni Jeb Ivey (16/2/7/1r).
Iveyn seitsemästä koriin johtaneesta syötöstä suurin osa oli
näyttäviä pystysyöttöjä sisäpelaajille.
Tänään Loimaalle saapuu
Uudenkaupungin Korihait.
Tuoreessa muistissa on kirvelevä vierastappio vajaalukuiselle haiparvelle joulukuussa.
. Myös
Matti Nuutinen (10/1/2/1r) ja
Kimmo Muurinen (13/2/1/2r)
loistivat. Peppi Pitkätossu.
9. muista hakea
arvonlisäverot takaisin
Arvonlisäverovelvollisen metsänomistajan on annettava
kausiveroilmoitus, vaikka hän
ei olisi viime vuonna myynyt
lainkaan puuta.
Useimmiten arvonlisäverovelvolliset metsätalouden
harjoittajat kuuluvat vuosimenettelyyn ja antavat kausiveroilmoituksen viimeistään
torstaina 28.2.2013.
Kausiveroilmoituslomakkeella ilmoitetaan metsätalouden myyntien arvonlisävero
ja metsätalouden ostoihin sisältyvät vähennettävät arvonlisäverot.
Jos myyntien arvonlisävero
on ostojen arvonlisäveroa suurempi, erotus täytyy maksaa
viimeistään 28.2.2013. 5.2.
2. Matista joka korsi
lunta vihaa! Matista rikka sijansa syö! Matti kevään tuopi!
Matti pihdin nostaa, Matti pihdin kaataa.
Matin päivästä alkoi kevät, ja sen jälkeen pärettä ei
tarvinnut enää pihtiin laittaa.
Aurinko alkoi sulattaa lunta
paikoista, joissa korret olivat
näkyvissä. 02-588 8024
Veli-Matti Knuuti p. päivän lopputuloksen esimerkkinä siitä, miten käy, jos
aliarvioi vastustajansa, valmentaja Greg Gibson vakuutti.
PERINTEET KUNNIAAN
Matin päivä (Talvi-Matti) 24.2.
VANHASSA pyhimyskalenterissa oli kaksi Matin päivää:
Talvi-Matti 24.2. Toisella jaksolla olimme vähän lepsuja. Puoliajalla
kokosimme jengin yhteen ja
päätimme repiä kunnon eron.
Teimme sen, ja viimeisen jakson pelailimme pois alta.
Bisonsin hyökkäyspeli oli
aivan uudenlaista. ilmestyvä lehti on laajajakelu, eli lehti jaetaan kaikkiin
Loimaan, Alastaron, Mellilän, Humppilan, Punkalaitumen,
Vampulan, Oripään ja Ypäjän kotitalouksiin.
Yrittäjä muista varata ilmoitustilasi
teemaan viimeistään ma 25.2.
Sari Kaukoranta p. Pyhä Matias oli otettu
12 apostolin joukkoon siellä
ennestään olleen Matteuksen
rinnalle samalla, kun kavaltaja Juudas Iskariot joukosta
häädettiin.
Talvi-Matti oli vanhassa
suomalaisessa perinteessä
merkittävä päivä, sillä sii-
tä alkoi kevättalvi ja kevään
odotus. Minulla ei ole vaikeuksia
motivoida pelaajia lauantaiksi. Sitä vastoin Bisons onnistui riistämään pallon jopa 15
kertaa. Ilves.
6. Kausiveroilmoituksen
voi antaa myös sähköisesti
esimerkiksi Verotili-palvelun
kautta.
Merja-Liisa Huolman-Lakari
Veronmaksajat
www.veronmaksajat.fi
VASTAUKSET
MISÄ OLLAAN -VASTAUS
Kuva on otettu Harjureitillä
Vampulassa, Porsaanharjun
laavulla.
1. 02-588 8021
ilmoitukset@loimaanlehti.fi
neeseen kannabiskasvattamoon liittynyt esitutkinta
on saatu valmiiksi, ja asia
on edennyt syyteharkintaan.
Loimaan poliisi on tutkinut juttua törkeänä huumausainerikoksena, ja epäiltyinä on ollut kolme miestä
ja yksi nainen.
Poliisi paljasti kasvattamon viime vuoden lokakuussa.
Henkilöiden epäillään
hankkineen Alastaron keskustan tuntumassa sijaitsevan kiinteistön piharakennuksen kannabiksen kasvattamista varten kesällä 2012.
Kiinteistöstä löytyi poliisin suorittamassa kotietsinnässä kymmeniä kasvamassa olleita kannabiskasveja ja
kuivattuja kasveja sekä noin
puoli kiloa kuivattuja kannabiskasvin kukintoja.
Rakennus oli täydellisesti
varusteltu kasvatustoimintaa
varten, ja siellä oli selkeästi
havaittavissa toiminnan laajentamissuunnitelmia.
Epäillyistä kaksi on kotoisin Turun seudulta ja kaksi
Länsi-Uudeltamaalta. J.R.R. Puista pudonneet
roskat vangitsivat myös auringon säteitä, ja roskainen
lumi alkoi sulaa aurinkoisina
päivinä.
Matinpäivä ennusti myös
kevään säätä