vuosikerta Nro 21 TIISTAI 23.2. 2016 Irtonumeron hinta 2,00 € sis. Työväentalossa oli sapuskan lisäksi esillä Neuvostoliitossa tehtyä tavaraa. Tytöille maistuivat varsinkin piirakat ja keksit. Taidemaalari Svetlana Breziskaya Sivu 6 Sivu 5 -1 LL VERKOSSA loimaanlehti.fi Ravintolapäivänä tarjolla venäläisen keittiön herkkuja . KITI SALONEN Sivu 9 Sivu 7 Sivu 12. Taulujen tehtävä on miellyttää ja herättää ylevähenkisiä ajatuksia. Hurrikaani juhlisti järjestysnumeroltaan tasalukuista liigaotteluaan hakemalla puhtaan voiton Joensuun pelistä. Juhlavan puhdas Säätila jatkaa jo tutuksi tullutta tasaisen varmaa menoaan: ei kahta peräkkäistä päivää samanmoista keliä saatika ilmaa. Ilmaongelmia heti remontin jälkeen Ammennan aiheita ja inspiraatiota luonnosta. Loimaan talousalueen paikallislehti • 102. Vaihtelu pysyy Joanna ja Jenina Kilpinen herkuttelivat sunnuntaina Suomi–Venäjä-seuran Loimaan osaston ravintolassa. alv
Pelästyneenä Josafat kääntyi Herran puoleen ja julisti sitten koko Juudaan paaston. Ilmestyy tiistaisin, torstaisin ja lauantaisin. Lämmin kiitos osanotosta. Rakkaamme Kerttu Sylvia VENTO * 31.08.1922 Kurkijoki † 26.01.2016 Koski Tl Ikirauhaan kutsu kulki, tuuti uneen uupuneen. 2 Tiistaina 23. Ulkomaantilaukset: tilaushinnan lisäksi peritään voimassa oleva postimaksu. Hinnat sisältävät arvonlisäveron 24%. Tällä kertaa tekstintuottajina on moni esiintyjä itsekin. Sinun on kaikki voima ja valta, kukaan ei voi sinua vastustaa. Nettisivujen lomalukemistosta selviää myös, miten rintaja vapaauintiin saa lisäpotkua ja millaisessa kunnossa ovat Meri-Teijo Skin ja Hirvensalon laskettelurinteet. Käsityöläiskatu 10, PL 2, 32201 Loimaa Puh. Ilmoitushinnat: Ennen tekstiä 2,50 € /pmm 3-sivu 2,50 € /pmm Tekstissä 2,33 € /pmm Tekstin jälkeen 1,97 € /pmm Takasivulla 2,50 € /pmm Etusivulla (modulikoot) 3,97 € /pmm Kuolinja kiitosilmoitukset, kunnalliset ja kirkolliset ilmoitukset, heng.kokoukset 1,97 € /pmm Määräpaikkakorotus 0,06 € /pmm Värikorotus yhdestä lisäväristä 0,09 € /pmm Löytölaari yksityishenkilöiden ilmoituspalsta tiistaisin 5 riviä 7,50 € (sis.alv). Aik. Kummitätisuojelija Pirkko Jaakola on auttanut ryhmää jälleen suuresti. KUOLLEITA 23.2. 2. 2. KITI SALONEN ENEMMÄN KUIN TUHAT SANAA Mitä jos tekisitkin hiihtolomalla minimatkan lähiseudun luontokohteeseen. 20: 3-4 24.2. 02 269 3434 arkisin klo 6-16.30 viikonloppuisin klo 7-12 Ypäjä, Humppila: Ilvesjakelu (03) 6151 344, klo 6.30–10. Armi Haatanen tuo Loimaan Naislaulajat tilaisuuteen ilahduttamaan kuulijoita. Aik. – Voi olla, että pullakahvilla aloitettu yhdessä olomme päättyy raikuviin taputuksiin tai sitten syvään hiljaisuuteen. Kaipauksella muistaen Anni-sisko perheineen Hilkka-sisko perheineen Veljen ja sisaren lapset perheineen Sukulaiset ja ystävät Siunaus toimitettu läheisten läsnä ollessa. Kotisivut: www.loimaanlehti.fi Aineistoaikataulu Julkaisupäivä valmis aineisto vedostettavat tiistai pe klo 16 to klo16 torstai ti klo 16 ma klo 16 lauantai to klo 16 ke klo 16 Toimittaja Pasi Salo (02) 588 8036 Päätoimittaja Kati Uusitalo (02) 588 8030 050 555 7526 Toimitussihteeri Tiina Naula (02) 588 8032 Toimittaja Anu Salo (02) 588 8033 Toimitussihteeri Sampsa Hakala (02) 588 8031 Toimittaja Lari Kiviranta (02) 588 8035 Tilaushinnat: Määräaikainen 12 kk 140,00 € 6 kk 84,00 € 4 kk 59,90 € Etutilaus: Laskutusjakso 12 kk 129,00 € 6 kk 66,50 € 4 kk 45,50 € 3 kk 34,50 € Irtonumero 2,00 € Hinnat sisältävät arvonlisäveron 10 %. SaviCat yllättää naistenpäivänä Loimaalaiset ja muut varsinaissuomalaiset lapset viettävät tällä viikolla hiihtolomaa. Juudan asukkaat kokoontuivat rukoilemaan. Aurinko laskee kello 127.36. SaviCat-sanataideryhmä järjestää ylläripoksahduksen kansainvälisenä naistenpäivänä 8. Amanda Pajunen, 5, Linda Pajunen, 3, Enni Hietaoja, 3, ja Susanna Hietaoja aloittivat hiihtoloman pulkkailen Saikunkalliolla. (02) 588 8000, telefax (02) 763 1233. Suuret kiitokset Hoitokoti Niittykukan henkilökunnalle Kertun hyvästä hoidosta. 20: 6 Aurinko nousee tänään Loimaalla kello 7.48. Herra, meidän isiemme Jumala! Sinä olet Jumala, joka asut taivaassa ja hallitset kaikkia maan valtakuntia. helmikuuta 2016 KALENTERI NIMIPÄIVÄT 23.2. maaliskuuta kello 19 Alessandro-salissa (Oikokatu 3, Loimaa). Hän on luvannut myös oman ylläriohjelman. Keskuskoulun vieressä sijaitseva pulkkamäki on tytöille juuri sopivan suuri – sen jaksaa kiivetä itse ylös asti. Taivaan Isä hiljaa sulki silmät matkasta väsyneen. Toimitusjohtaja Jaakko Ketonen Sähköposti: toimitus@loimaanlehti.fi Ilmoitukset: ilmoitukset@loimaanlehti.fi Tilaukset: tilaukset@loimaanlehti.fi Konttori ja toimitus avoinna ma-pe klo 9-14. loimaanlehti.fi Netistä vinkkejä hiihtoloman viettoon. Matti, Matias AJANTIETO PÄIVÄN SANA SANOMALEHTIEN LIITON JÄSEN ISSN 0358-9161 Jakeluhäiriöt: Puh. Ilmoitusmyynti: Myyntipäällikkö Veli-Matti Knuuti (02) 588 8020, 0500 324 939 Myyntineuvottelija Sari Kaukoranta (02) 588 8024 Myyntineuvottelija Liisa Kivinen (02) 588 8021 Ilmoitussuunnittelija Kaisa Salmelin (02) 588 8967 Myyntijohtaja/paikallislehdet Sari Kuusinen 040 539 0969 sari.kuusinen@sss.fi Tilaajapalvelu SSS konsernin paikallislehdet avoinna ma–pe klo 8–16 (02) 7702 626 tilaukset@loimaanlehti.fi www.tilaajapalvelija.fi Vastuu ilmoituksista: Lehden suurin vastuu ilmoituksen julkaisemisessa sattuneesta virheestä on ilmoituksen hinta ja muihin lehtiin toimitetusta aineistosta sen valmistusarvo. Pulkkailun lisäksi Hietaojan ja Pajusen perheet aikovat käydä hiihtolomalla ainakin elokuvissa ja luistelemassa jäähallissa. Aslak 24.2. Myös kaikista maaseudun kaupungeista tultiin rukoilemaan Herraa. Se jää siis nähtäväksi, ja jos olet vähänkin halukas kokemaan jotain, mitä et vielä ole kokenut, tule paikalle, ryhmä houkuttelee. Luolamies Tuomo Kesäläinen esittelee Loimaan Lehden nettisivuilla neljä seudun retkikohdetta: Alastaron Leikkilinnan, Piikkiön Linnavuoren, Ruskon Kullanvuoren ja Kurjenrahkan kansallispuiston. Säkylä, Punkalaidun, Huittinen ja Vampula: Almamanu 0800 392262 Kustantaja: Priimus Media Oy. Painopaikka: Lehtitehdas Salo, 2016
. – 24.2.2016, ellei toisin mainita. 0,45/prk KAHVIOSTAMME Kahvi + kotipulla 1,39 /kpl PLA MAT T T 3 50 Hinta yks. Tiistaina 23. LOIMAA 010 538 9200 ma-pe 8-21 la 8-20 su 12-18 LUE KAUPPIAS MARIN PALA KAKKUA -BLOGIA http://www .k-citymark et.?/ blogit/pala -kakkua Tuoreesti paras Nyt tällä viikolla TUPLALEIMAT 2.Hinta ilman K-Plussa-korttia ja yks. Puhelun hinta 020-alkuisiin numeroihin lankapuhelimesta 8,21 snt/puh + 6,9 snt/min (sis. 0,38/kpl (18,10-27,14/kg) Fazer SUKLAAPATUKAT 14-21 g (16,67-25,00/kg) 5 95 rs Atria Perhetilan broilerin SISÄFILEE 600 g (9,92/kg) 1 89 Maitokolmio normaalisuolainen MEIJERIVOI 500 g (3,78/ikg) pkt Kymppi PORKKANALAATIKKO 700 g (4,27/kg) pakaste OMASTA UUNISTA CROISANTTI (8,67/kg) 39 kpl 10 kpl Amissa JUHLALIHAPIIRAKAT 200 g (3,95/kg) LUUMUTOMAATTI Espanja (0,99/kg) 99 kg 79 5 59 rs Atria KARJALANPAISTIAINEKSET 700 g (7,99/kg( Valio maustetut JOGURTIT 200 g (1,25/kg) ERÄ 2 99 rs Säästä 1,60€ Isännän pihvi PORSAAN ULKOFILEESTÄ (9,95/kg) 8 prk kpl 9 95 kg SUOMALAINEN KERMAJUUSTO 500 g (5,98/kg) 2 99 kpl VIIKON PIHVI ERÄ 5 50 kpl CM-keittiön LOUNASANNOKSET L L E. w w w .k -c it y m a rk e t. alv 23 %), matkapuhelimesta 8,21 snt/puh + 16,9 snt/min (sis. helmikuuta 2016 3 Tunnetusti parhaat tarjoukset Hinnat voimassa ti-ke 23. alv 23 %)
kiitos kierrätys tavaksi . Jokainen voikin itse päättää näkeekö lukion aulan penkille pudonneen kermavaahdon ja yläasteen mattoon tallautuneen huulipunan tahallisena ilkivaltana vai voisiko kyseessä olla silkka vahinko. Lahti kertoo kirjoituksessaan, kuinka poikkeava lukiomme penkkarikulttuuri on useimpiin muihin lukioihin verrattuna. Taisto Levo MIELIPIDE KOPIT TOIMITTAJALTA Loimaan taloja ihaillaan Taiwanissa – Eikö ole tosi vaarallista ajaa täällä, kun tietä ei ole valaistu. Myöskin kilpavarustelu vanhaintansseissa karannut käsistä . VIERAAN KAMERA ja kännykkä ikuistivat näkymiä koko ajan. Keitä siis ovat nämä osapuolet, jotka eivät tulkinneet koulun sisällä vallitsevaa tunnelmaa iloiseksi ja riemukkaaksi. Yhteistä kieltä ei ollut, mutta Heinosen fillarirekvisiitta ja keksinnöt osuivat ja upposivat. En ollut uskoa silmiäni, kun luin juttua abien käyttäytymisestä. Kiitos Anu ja Pasi Salo. Ihmettelijä . Biisonit on osakeyhtiö, eikä kovin tuottoisakaan näemmä. Ruotsi voitti Suomen myös televisioruudun kautta, kun Ikean ja Maraboun brändit näyttivät olevan surffarille tuttuja. Julkinen syyttely tuskin lienee paras ja reiluin tapa alkaa hoitaa penkkareissa ilmenneitä epäkohtia. Auttaako kaupunki muitakin yhtiöitä jos niillä menee huonosti. Hengityssuoja kätki kasvot mutta jätti vilkkaasti ympäristöä tutkivat puolikummastuneet silmät näkyviin. Onneksi vieraani arvelut suomalaisten syömisien kelvottomuudesta kariutuivat hänen käytyään ostoksilla paikallisissa marketeissa. Pari hörppyä suomalaista siideriä sekä lonkeroa saivat vieraan arvelemaan, että niille saattaisi olla kysyntää Taiwanissakin. :( Väinö-Klemmu on nyt terapiassa. Listalle ropisi lisää tuotteita, kun kävimme perinteisellä Ruotsinristeilyllä. Vetovoima vähenee, kun ei ole työpaikkoja: asuntojen hinnat voivat laskea, ja uudet yrityksetkään eivät löydä paikkakunnalle. Hei kaupugin insinöörit milloin Tuulensuun alueen 30 km kilvet vaihdetaan 80 km. MIELESTÄMME rehtorin tulisi olla koulunsa oppilaiden puolella sen sijaan, että kääntyisi julkisesti heitä vastaan. Kauniita taloja, hän luonnehti Hulmin asuinaluetta. Abi-käytös ok .Malli suoraan yhteiskunnan eliitiltä. . Tulevia päättäjiä! Abi 75 . Kiitän Hannu Lahtea, loistava teksti LL4.2.! Meidän VäinöKlementtiinille tuli penkkarikarkeista diabetes kun julmat abit tunki niitä suun täyteen, raa’asti ensin tuhrittuaan pyhävaatteet huulipunalla. Tai edes Virttaalaisille uusi jääkiekkokaukalo. Loimaan seudun onni on, että yrityksiä on paljon ja täkäläiset yritykset ovat suhteellisen pieniä – meillä ei ole Nokiaa tai paperitehdasta, joka lähtisi. Tahti sen kun kiihtyy, niin että yhtiön ylläpito vaatisi taas lisärahaa veronmaksajien lompakoista. Tämän yhtiön toiminnalle olisi tehtävä ajoissa loppu. Aiempien ikäryhmien mahdollisten virheiden ei tulisi vaikuttaa siihen, miten seuraavia ikäryhmiä kohdellaan. Ei latin latia kaupungin rahaa mihinkään koripallonpeluuseen, myykööt kalliita pelaajia pois tai opetelkoot taloudenpitoa! LP:n 80 luvun pomot voi antaa vinkkejä mitä EI kuulu tehdä. Sanoilleni tuli painoarvoa, kun sekä VR että Viking Line toimivat täysin aikatauluissaan. Kun iso työllistäjä katoaa, ihmisillä on vähemmän rahaa, jota kuluttaa kaupoissa ja palveluissa, jotka pärjäävät vuorostaan huonommin. . Toivomme, että jatkossa kanssakäyminen rehtorin ja koulun opiskelijoiden välillä olisi avoimempaa ja sujuvampaa, jottei tällaisia asioita tarvitse puida julkisesti. Karkkien ja koristeiden siivoukseen kului aikaa penkkareiden päätteeksi noin 15 minuuttia, mikä kertoo siitä, ettei lukio suinkaan miltään kaatopaikalta näyttänyt. Tämä sukupolvi on vapaan kasvatuksen tulosta. Nora Mikola, Pilvi Pitkäranta sekä muut Loimaan Lukion abiturientit Vastine Hannu Lahdelle. Lukion rehtorissa miestä puuttumaan hölmöilyyn . Johan Henrik Kellgren Päätoimittaja Kati Uusitalo kati.uusitalo@loimaanlehti.fi Moni loimaalainen abiturientti sai lauantaiaamulla 20.2. Oli hyvät ja selkeät ohjeet kierrätykseen lauantain lehdessä. autoilija . Positiivista palautetta olemme saaneet myös omilta opettajiltamme. Vielä perjantaina nykyisistä toisen vuoden opiskelijoista puhuttiin hyväkäytöksisinä prinsseinä ja prinsessoina, mutta jo lauantain lehdessä rehtori epäili, voidaanko heidän penkkareitaan toteuttaa samanmuotoisena kuin aiempina vuosina. Moniko suomalainen tietää, että sijoitusyhtiö Terrafamen taakse piiloutunut kaivosyhtiö Talvivaara on viime ajat syönyt vero rahaamme noin 20 miljoonaa euroa kuussa. Eniten kuvia kertyi loimaalaisista taloista, sillä surffarilla oli tapana tehdä päiväkävelyjä pitkin poikin Loimaata. Laukun uumenista löytyi lukuisia nuudeliversioita, kuivattua lihaa ja kalaa, mausteita... Surffarin matkalaukku pullisteli pinkeänä runsaiden eväiden vuoksi. Turunmaan ei-metallisten mineraalituotteiden valmistus, eli Paraisten kalkkikivikaivos ja siihen liittyvä yritystoiminta, pääsee lähimmäksi (14,3). ABITURIENTIT ovat Lahden kanssa samaa mieltä siitä, että ruualla sotkeminen on väärin. Meidät abit leimattiin julkisesti huonosti käyttäytyviksi ja tekojamme paisuteltiin. Vakuuttelin hänelle, että olemme Suomessa tottuneet kaikenlaisiin keleihin. Kauhistunut . Hyvä kirjoitus Loimaan lukion rehtorilta. Yhtiö on myös Suomen vesistöjen suurin jätevesillään pilaaja. Ahneus,oma etu,napotismi,veroparatiisit. Onko metsässä karhuja. Rikkureita olisi vähemmän nyt niitä on paljon koska valvontaa ei ole. helmikuuta 2016 . Loimaan seudun yritysrakenne on Varsinais-Suomen Liiton selvityksen mukaan maakunnan yksipuolisin: täällä korostuvat kasvinviljely ja kotieläintalous sekä koneiden ja laitteiden valmistus. 4 Tiistaina 23. Ajattelin, tämä ei voi olla totta. Esimerkiksi junassa hän nappasi kuvia perhehytistä ja lasten leikkipaikasta. Rakentakaa ennemmin vaikka ratsastusmaneesi. Sampsa Hakala sampsa.hakala@loimaanlehti.fi Pien(emp)i on toisaalta kaunista Jos on yksi iso työpaikka seudulla, ja se joutuu ongelmiin, rakennemuutoksen laineet lyövät koko sen ympäristöön. Muutkin ovat kaupungille eduksi mutta eivät silti saa almuja. koira harrastajat. Tällaiset nuoret jotka eivät noudata annettuja sääntöjä eivat myöhemmässäkään vaiheessa osaa arvostaa ruokaa eivätkä toisten omaisuutta. Risteilyä edeltäneenä iltana taivaalta tuli mitä sattui, mikä sai vieraan huolestumaan: – Pääsemmekö laivalle, vaikka sataisi lunta, hän kysyi. KU LUKIJOILTA PÄÄKIRJOITUS PÄIVÄN MIETE Joka luottaa itseensä, kaksinkertaistaa kykynsä. Erityismaininnan saivat aamiaispöydän sillit sekä kylmäsavustettu lohi. Taiwanilainen sohvasurffari taisi kyseenalaistaa kohdevalintansa istuttuaan puolisen tuntia autoni kyydissä iltapimeällä Ysitiellä. Loimaan lukio erottuu useista lukioista pikemminkin sen vuoksi, että meidän koulussamme penkkareihin liittyy varsin vähän suuria epäkohtia. Sen rekisteröi myös hengityssuojastaan luopunut vieraani. Lähtemättömän vaikutuksen jätti Loimaan Pyörähuollon Risto Heinonen, joka viittoi firman taloa Satakunnantiellä kuvanneen kaukaisen vieraan peremmälle. Sitä voisi käyttää myös esim. penkinpainajaiset . Tukholmaan laivailleet tietävät, että väylä naapurimaan pääkaupunkiin on vauraan vaikuttava. YUMMY! eli herkullista, kuului aasialainen arvio muun muassa kauppojen hedelmäja vihannestarjonnasta, chilikurkkusalaatista, karjalanpiirakoista, myslillä ja marjoilla ryyditetystä luonnonjugurtista, karpalomehusta ja hapankorpuista. Hän korostaa, kuinka tapahtuma ei ole tunnelmaltaan niin iloinen ja positiivinen kuin mitä ulkopuoliset saattaisivat luulla. Mutta niinhän se on, että kaikki kasvatus ja arvot lähtee jo kotoa. TÄMÄN VUODEN penkkarit olivat viime vuotta siistimpi tapahtuma ja herääkin kysymys, miksi juuri nyt rehtorimme päätti kirjoittaa tästä lehteen. Eihän meillä oltu valmistauduttu jokavuotisiin penkkareihin. – Ooh, harmonisen näköinen ja siisti alue. Se ei ole ilkeyttä nuoria kohtaan, vaan aikuisen puuttuminen asiaan. – Onko tuolla jokin ravintola. – Bike boss (pyöräpomo) oli tosi mukava ja varmasti älykäs mies, kuului kommentti. Mietimmekin, onko rehtorilla konkreettisia esimerkkejä näistä monista lukioista, joista me niin selvästi erotumme. Näin kuului kysymys umpimaaseudulla Kyrön ja Mellilän välillä, kun metsänreunassa kajasteli valaistu maalaistalon pihapiiri. Onneksi siksi, että hän jätti ruokakaappiini runsaasti mielenkiintoisia maisteltavia. Rehtorimme kirjoituksesta saa kuitenkin käsityksen, että ruokaa oli levitelty lattialle järjettömiä määriä, vaikka näin ei kuitenkaan tapahtunut. Siksi on hyvä, että seudulla on monenlaista yritystoimintaa ja paljon yrityksiä. Sekin maksaa aikansa, mutta maailman tappiin asti tuettava ja saastuttava kaivos olisi ajoissa järkevintä maisemoida. Ja pienissähän on kasvunvaraa. hieraista silmiään Loimaan Lehden avatessaan. Kasvinviljely ja kotieläintalous jopa niin paljon, ettei missään muussa seutukunnassa viiden suurimman toimialan joukossa ole millään toimialalla yhtä suurta osuutta (17,3 prosenttia). Puhuessaan “raadollisuudesta”, “petetyistä lupauksista” ja “pahasta mielestä” rehtori luo hyvin synkän kuvan paitsi tämän vuoden penkkareista myös meistä abiturienteista. Kuitenkin esimerkiksi Keskuskoululla hämmästeltiin, kuinka rauhallisesti ja asiallisesti me abit käyttäydyimme. RAVINTOLAKYSYMYS oli ymmärrettävä, sillä vieraani tuli kulttuurista, jossa ruualla on paljon suurempi merkitys kuin meillä. Rehtorimme on alusta alkaen suhtautunut ikäryhmämme penkkareihin negatiivisesti siitä huolimatta, että olemme hoitaneet muut vastuullamme olleet koulun tapahtumat kiitettävästi. Penkkareiden ja abiristeilyn jälkeinen iloinen tunnelma vaihtui pettymykseen, kun saimme lukea oman rehtorimme Hannu Lahden negatiivisten sanavalintojen sävyttämän, penkkareitamme koskevan mielipidekirjoituksen. Abit ottavat mielellään vastaan asiallista ja rakentavaa palautetta. – Kauniimpaa kuin Helsingissä, kuului mutkaton arvio. Rakennemuutoksen laineet näkyvät meilläkin: esimerkiksi maataloustuotteiden hinnat ja tukimaksatusten viivästykset vaikuttavat koko seutuun
Taustalla ovat Pikkukartanossa ilmenneet sisäilmaongelmat. Jos näin on, korjauksessa on epäonnistuttu. Hänet otettiin kiinni ja kuljetettiin Loimaan poliisiasemalle. Anastaja jäi kiinni kaupassa LOIMAA Huittislaisen naisen epäillään syyllistyneen törkeään rattijuopumukseen ja liikenneturvallisuuden vaarantamiseen lauantaina kello 3.50 kantatie 41:llä. Keskusta-alueelle Kartanomäkeen on jo ennestään rakenteilla elokuussa aloittava uusi yksityinen päiväkoti (LL 9.2.). Nainen kuljetti omistamaansa henkilöautoa Huittisten suuntaan, kun hän menetti auton hallinnan ja ajautui kulkusuunnassaan tien oikealle puolelle pientareelle ja siitä edelleen ojan kautta metsään. helmikuuta 2016 5 UUTISET AIHETTA JUTTUUN Soita: Toimitussihteeriemme puhelinnumerot ovat 02 588 8031 02 588 8032 N o rd e a P a n kk i S u o m i O yj Meille voit soittaa koska tahansa Ajanvaraukset, korttiongelmat ja useat muut akuutit pankkiasiat voit hoitaa puhelimitse nyt mihin vuorokaudenaikaan tahansa, myös viikonloppuisin. Tamperelainen mies otettiin kiinni kassalinjan jälkeen, ja hänen hallustaan löytyi anastettua omaisuutta yli 700 euron arvosta. Tokmannin vartija havaitsi liikkeessä kaksi miestä, jotka anastivat tuotteita. Kännykkä varastettiin LOIMAA Paikkakuntalainen mies pahoinpideltiin Vesikoskenkadulla Pub Legendan edustalla lauantaina kello 00.50. Sivistysjohtaja Manne Pärkö sanoo, ettei lasten ja henkilökunnan oireiden syy ole vielä tarkalleen tiedossa ja että kiinteistöä tutkitaan kevään mittaan. Tiloissa on ollut kaksi päivähoidon ryhmää, joissa on yhteensä 30 lasta ja seitsemän työntekijää. Hänet kuljettiin Tyks Loimaan sairaalaan verikokeille ja määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon. Toisen miehen hallussa ei ollut anastettua omaisuutta. Henkilöauto pysähtyi päin puuta. Rattijuoppo ajoi metsään . Poliisi etsii pahoinpitelyn silminnäkijöitä LOIMAA Tamperelaisen nuoren miehen epäillään syyllistyneen varkauteen Loimaan Tokmannissa torstaina illalla. KAUPUNGINHALLITUKSEN ja taloustyöryhmän puheenjohtaja Teuvo Suominen (kesk.) on pettynyt Pikkukartanon korjaukseen. Aikataulusta Suominen arvioi tässä vaiheessa sen verran, että tälle vuodelle päiväkoti ei enää ehdi valmistua. lounais-suomi@poliisi.fi. Uudisrakennus korvaisi mahdollisesti muun muassa Pikkukartanon päiväkodin Kartanomäestä. LARI KIVIRANTA Kaupunki remontoi Pikkukartanon alakerran tiloja päiväkodin käyttöön viime kesänä.. Loimaa Lari Kiviranta Pikkukartanon päiväkodin lapset ja henkilökunta siirtyvät keskustan alueen muihin päiväkoteihin hiihtoloman jälkeen. Nainen ei loukannut itseään ulosajossa. – Suurella todennäköisyydellä Pikkukartanoa ei käytetä päiväkotina tulevaisuudessa. Teemme sen mahdolliseksi LOIMAA Hammaslääkärissä olleen paikkakuntalaisen matkapuhelin anastettiin naulakossa olleen takin taskusta perjantaina kello 10–11 terveysasemalla. Poliisi pyytää silminnäkijöitä ilmoittamaan tietonsa Loimaan poliisiaseman päivystyksen numeroon 0295 417 336 tai sähköpostitse: loimaa.poliisiasema. – Lisäksi osa lapsista siirtyy Nappulapellon päiväkotiin. Poliisi tutkii tapausta varkautena. Varhaiskasvatusjohtaja Heidi Kauti kertoo, että Pikkukartanon väki sijoitetaan hiihtoloman jälkeen Peltoisten vuoropäiväkotiin, Hulmin päiväkotiin, Mahlapuiston päiväkotiin ja päiväkoti Melliin. Pärkön mukaan viime kesän remonttia ei olisi viety eteenpäin, jos tiloissa olisi tuolloin huomattu jotain hälyttävää. Kaupunki remontoi tiloja sitä ennen noin 90 000 eurolla. Ambulanssi kuljetti hänet Tyks Loimaan sairaalaan saamaan hoitoa vammoihinsa. Taloustyöryhmä päätyi tähän tulokseen käsitellessään päivähoidon ajankohtaisasioita viime viikolla. Poliisi pyytää silminnäkijöitä ilmoittamaan tietonsa Loimaan poliisiaseman päivystyksen numeroon 0295 417 336 tai sähköpostitse: loimaa.poliisiasema. TALOUSTYÖRYHMÄ antoi samalla poliittista ohjausta valmistelussa olevalle laajemmalle päivähoidon selvitykselle, jossa mietitään muun muassa sitä, missä keskustan yksiköissä päivähoitoa tarjotaan tulevina vuosina. Hän arvioi, että tila voi osoittautua käyttökelvottomaksi. lounais-suomi@poliisi.fi. Epäilty oli irrottanut tuotteissa olleet hälyttimet sovituskopissa. Suominen kertoo tämän tarkoittavan käytännössä sitä, että keskustan alueelle rakennetaan uusi päiväkoti. Tiistaina 23. Nainen puhalsi tapahtumapaikalla poliisin alkometriin kolme promillea. Asiakaspalvelumme henkilöasiakkaille suomeksi 0200 3000 on avoinna ma–su 24 h/vrk. Hänen mukaansa uudisrakennuksen paikka ei ole vielä tiedossa ja että kaupunki selvittää sitä, rakennetaanko päiväkoti yksityisenä vai julkisena investointina. Pikkukartanon alakerran tilat ovat olleet päivähoidon käytössä viime kesästä saakka. Pikkukartanon väki siirtyy evakkoon hiihtoloman jälkeen Kaupunki etsii tonttia uudelle päiväkodille Pikkukartanon lapset Maria Ojala, Dea Perolli, Anni Virtanen ja Lina Ahola piirsivät perjantai-iltapäivällä lomalle lähdön kunniaksi
– Tykkään kesästä mutten tykkää maalata vihreitä maisemia, taiteilija naurahtaa. 6 Tiistaina 23. Suomen kaunis luonto on ollut yksi syy, miksi taiteilijapari on sopeutunut Suomeen niin hyvin. Kiiresti mies laski kilin tien syrjään, löi hevostaan suitsienperillä selkään ja toivoi pääsevänsä mahdollisimman pian kotiin. Mutta jo melkein kotikylään päästäessään hän äkkiä havahtui, sillä hevonen seisahtui, koska rattaiden alle oli juuri jäämässä pieni avuton kutunkili. Mutta kun eläinparka näytti hytisevän kylmästä, niin mies otti sen syliinsä ja kietoi puseronsa sisään matkan taas jatkuessa, kunnes mies havahtui uudelleen. Brezitskayan tauluissa on usein syksy, talvi tai varhainen kevät. – Vaikka asumme nykyisin Aurassa, pidän Loimaata Suomen kotikaupunkinani, Breziskaya kertoo. KITI SALONEN Vanhan Rauman puutalokaupunginosa on Svetlana Brezitskayasta yksi Suomen kauneimmista paikoista.. Tauluihin on tallentunut maisemia Suomesta, Euroopasta ja Pietarista, jota venäläissyntyinen taiteilija pitää yhtenä maailman kauneimmista kaupungeista. – Mielestäni taulujen tehtävä on miellyttää ihmisiä ja herättää ylevähenkisiä ajatuksia. Kokki ja ravintoloitsija Liqun Zhang AL:ssä Yle Uutiset selkosuomeksi laittaa katsojat miettimään sitä, miksi muunlaisia uutisia ylipäätään tehdään. Joku perinteinen sushikokki varmaan haukkuisi kokeilumme maan rakoon, mutta minusta on kiva yhdistää perinteitä ja omia juttuja. Heikki Keskumäki Sammun isännän outo matkakokemus KERUUARKISTOJEN LEHDILTÄ Svetlana Brezitskaya sai mahdutettua Kuukantalon seinille lähes 160 uusinta maalaustaan. Loimaan seutu näkyy näyttelyssä muun muassa Loimijokea ja Moskovan kaupunginosaa kuvaavissa maalauksissa. Kokemus on kehittänyt ilmaisua, mutta maalausten aiheet ovat yhä tuttua Brezitskayaa. OLI PIMEÄ ja vähän sateentihkuinenkin syysilta, pitkästä matkasta jo väsähtänyt hevonen klampsutteli verkkaisesti ja rattaidenakseli natisi miestä nukuttavasti. – Toisinaan saatan maalata neljäkin taulua päivässä, tuottelias taiteilija naurahtaa. Breziskaya kävi lapsena piirustuskoulua Venäjällä, mutta innostui maalaamisesta uudestaan vasta Suomeen muutettuaan. Pisigin ennusti jo tuolloin ongelmien Venäjällä lisääntyvän. Markkinamies nousi rattailta nostaakseen kilin kyytiin. Mistä se lieneekin pimeän syysillan sateeseen karannut. TÄMÄ Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran kansanrunousarkistoonkin taltioidun tapauksen arvellaan sattuneen 1860-luvun nälkävuosien aikaan. Svetlana Brezitskayan taidenäyttely Kuukantalossa (Kuukankuja 1) on avoinna 28.2. Breziskaya toivoo, että muuttuneista Venäjäsuhteista huolimatta ihmiset rohkaistuisivat tulemaan hänen näyttelyynsä. Brezitskaya maalaa maisemataulut matkoillaan ja kuvausretkillään ottamiensa valokuvien pohjalta. . Se tapahtui parin asuessa Loimaalla, joten siksi kaupunkiin liittyy paljon hyviä muistoja, vaikkakin myös pelkoa siitä, miten he sopeutuvat uuteen maahan. Näytillä on lähes 160 öljyvärimaalausta, joista valtaosan Brezitskaya on maalannut kaksi vuotta sitten pidetyn edellisen Loimaan näyttelynsä jälkeen. MOSKOVASSA syntynyt Breziskaya muutti kirjailijamiehensä Valeriy Pisiginin kanssa Loimaalle vuonna 2004. Vuohenvohla pisti päänsä ulos isännän puseron sisästä, katsoa killitti tätä suoraan silmiin ja päkätti selvin sanoin, että ”Huittistem miähet on hyviä ja Perttu Sammusta eritoten”. Jari Peltola TV-Maailma-lehden TV-Pörssissä Loimaa/Kuukantalo Kiti Salonen Loimaalla useita taidenäyttelyitä pitäneen Svetlana Brezitskayan maalauksia on tämän viikon ajan esillä Loimaan taideseuran tiloissa Kuukantalossa. Miehen nimi oli Perttu ja hän oli kotoisin Sammun kylästä. helmikuuta 2016 KULTTUURI Aion kokeilla perunaa. Svetlana Brezitskaya palasi taidenäyttelyn kanssa Loimaalle Uusia maisemia tutulta taiteilijalta Loimaan Alastaron Hennijoella ja Tammiaisissa sekä Huittisten Vampulassa ja Huhtamossa on ennen kerrottu hämmästyttävää tarinaa eräästä markkinamatkalta Porista kotiin palaamassa olleesta Huittisten miehestä. Hän oli varma, että oli ottanut kyytiinsä itse pirun tai ainakin sen apulaisen. Erityisesti lumiset, hämärät ja sumuiset maaseutuja kaupunkinäkymät viehättävät taiteilijaa. Puoliso Valeriy Pisigin on Breziskayalle tärkeä tukija ja kriitikko, jota Breziskaya puolestaan auttaa käännösja tulkkaustöissä. asti ma–pe klo 15– 19 ja la–su klo 14–18. Breziskayan innoittajina ovat toimineen muun muassa Maurice Utrillo, Claude Monet, Pekka Halonen ja Akseli Gallen-Kallela. Usein maalaan tauluihin myös ihmisiä ja eläimiä, jotta maisema elää ja on todellinen. Maailmanpoliittinen tilanne on aiheuttanut parille paljon surua ja murhetta, sillä heillä on Venäjän lisäksi sukua myös Ukrainassa. Mutta jostain kaukaa tieltä hän vielä oli kuulevinaan kutunkilin ilkkuvaa naurua. Päivää, jona Breziskaya ja Pisigin saivat oleskeluluvan Suomesta, he kuvaavat elämänsä onnellisimmaksi. EI OLE VAIKEA kuvitella, miten paljon matkamies pelästyi. BREZISKAYA on itseoppinut taiteilija, joka on löytänyt oman tyylinsä käymällä maailman taidemuseoissa ja tutustumalla toisten taiteilijoiden töihin. – Ammennan aiheita ja inspiraatiota luonnosta
Kiviniemi tutustui tuttavaansa 1980-luvulla Pietarin kielikurssilla. – Länsimaisen sanonnan mukaan Izvestijassa ei ollut koskaan uutisia eikä Pravdassa totuutta. – Venäläisen keittiön maut ovat lähellä suomalaisia. Ravintolapäivästä Juha Kilpinen kuuli työväenopiston venäjän kurssilla. Myös Baltiaan suuntautuvilla lomamatkoilla perhe valitsee mieluiten gruusialaisen, uzbekistanilaisen tai muun etnisen ravintolan. SUOMI–VENÄJÄ-SEURAN Loimaan osaston sunnuntai-iltapäivän ajan pitämässä venäläisessä ravintolassa kävi yli 60 asiakasta. Neuvostoliitossa julkaistiin kahta valtalehteä: Pravdaa ja Izvestijaa. Perhe on tehnyt kotonakin pelmenejä ja muuta venäläistä ruokaa. Tuttava oli kiinnostunut Neuvostoliitosta ja hankki siksi maahan liittyvää tavaraa niin Neuvostoliitosta kuin Suomestakin. Lähes kaikki ottivat koko kymmenen euron kattauksen. Matkailun vuosi 2015 -tiedote Päätyöstä pois jäätyäni olen ruvennut ihmettelemään, että suurin osa ajasta menee kotona kamppaillessa kaikenmaailman digitaalisten palvelujen kanssa. En edes tiedä, mitä kaikkea omistan, Kiviniemi naurahti. Parhaimpia pelmenit ovat itse tehtyinä, mutta niitä myydään myös kaupan pakastealtaassa. – Tykkäämme kokeilla kaikkea uutta. Kiinalaisten matkailijoiden määrä kasvoi yli 40 prosenttia vuoteen 2014 verrattuna. Olemme kaikkiruokaisia, tytärtensä Jeninan, 8, ja Joannan, 11, kanssa työväentaloon syömään tullut Juha Kilpinen totesi. Loimaa/Työväentalo Kiti Salonen Alkusalaatteja, borssikeittoa, piirakoita ja pelmenejä. helmikuuta 2016 7 PAIKALLISIA EU-maista ja Aasiasta tulevat matkailijat paikkasivat venäläisten poissaoloa. Suomi–Venäjä-seuran Loimaan osaston sihteeri Tarja Kiviniemi osti viime syksynä helsinkiläiseltä tuttavaltaan Neuvostoliiton ajoilta peräisin olevaa tavaraa. Ajan neuvostoliittolaisia valtalehtiä olivat Izvestija (Uutiset) ja Pravda (Totuus). – Tämä on mukava tapahtuma. Myös kotimaan matkailu kasvoi pitkästä aikaa. Valtiovarainministeriön entinen ylijohtaja Jukka Pekkarinen Ylessä Ravintolapäivä tarjosi siperialaista pikaruokaa Loimaa/Työväentalo Kiti Salonen Ravintolapäivän venäläisessä ravintolassa oli näytillä neuvostonostalgiaa. Borssikeittoakin löytyy eineksenä. Ravioleja muistuttavat pelmenit ovat siperialaista pikaruokaa. Yhdistys osallistui Ravintolapäivään jo kolmatta kertaa. Varsinkin kaalipiirakat ja keksit maistuivat. Suomi–Venäjä-seuran Loimaan osaston kattaus Ravintolapäivänä ei jättänyt nälkäiseksi. KOKOELMAAN KUULUU muun muassa urheiluja avaruusaiheisia pinssejä, postimerkkejä, maatuskoja, julisteita ja lehtiä, joissa sosialismin aate tuodaan mahtipontisesti esille. Ylimääräisenä kattauksena neuvostonostalgiaa Neuvostoliittolaisissa pinsseissä myhäilee Vladimir Iljitš Lenin. Tämän kerran uutuus oli siperialainen pikaruoka, raviolien kaltaiset pelmenit, jotka valmistetaan käärimällä jauhelihasta valmistettu täyte vehnätaikinan sisään. – Suurin osa tavaroista on edelleen pahvilaatikoissa kotonani. Kerääjiä tavarat saattavat kuitenkin kiinnostaa. Neuvostoliitossa tavaraa valmistettiin usein suuria määriä, joten Kiviniemi ei usko kokoelmansa olevan erityisen arvokas. Moni ei tule ajatelleeksikaan, että esimerkiksi useat piirakat, keitot, pataruoat ja vohvelit ovat lähtöisin Venäjältä, Kaisa Salonen ja Tarja Kiviniemi huomauttivat. Sana on nähtävästi kiirinyt, ja ihmiset ovat huomanneet, että täältä saa tosi hyvää ruokaa. Tyttöjen suurta herkkua ovat etanat, joten venäläinen ruokakaan ei tuntunut liian eksoottiselta. Esimerkiksi vuodelta 1953 peräisin olevassa Suomi–Neuvostoliitto-seuran lehdessä Hella Wuolijoki ja Martta Kuusinen kertovat Stalinin kuolemasta aiheutuneesta suuresta surusta. Lettuja, keksejä ja suklaata. KITI SALONEN Kaisa Salonen (oik.) ja Tarja Kiviniemi Suomi–Venäjä-seuran Loimaan osastosta kannustavat rohkeasti maistamaan venäläistä ruokaa, sillä monet maut ovat suomalaisille tuttuja.. Tiistaina 23. Ravintolapäivänä neukkutavarat olivat vain näytillä, mutta Kiviniemen tarkoituksena on myydä ne myöhemmin kirpputorilla
Huhdan kuvat väriloistonsa menettäneistä heinistä ja ruohoista tuovat kasviharrastukseen aivan uuden ulottuvuuden. Turha riskinotto ja tilanteeseen sopimaton nopeus näkyy edelleen onnettomuuksien taustalla. Internet on pullollaan luontoretkisivuja, joita ylläpitävät harrastajaryhmät, esimerkiksi luolaihmiset ja hortoilijat. Ennakkotietojen mukaan viime vuonna tieliikenteessä menehtyi 20 motoristia. Tiedot käyvät ilmi Loimaalla laadituista väestön hyvinvointikertomuksista. Vuonna 2004 lapsiperheiden osuus kaikista loimaalaista perheistä oli 37,8 prosenttia ja vuotta aiemmin 38,3. Turvallisuustilanne on parantunut pitkällä aikavälillä, vaikka viime vuoden aikana moottoripyörällä kulkeneiden liikennekuolemat ovat hieman olleet kasvussa. Ari-Pekka Huhta on kirjoittanut ja kuvannut ansiokkaan opuksen nimeltä Talventörröttäjät. Loukkaantuneita oli 490. Iso osa näistä onnettomuuksista oli ulosajoja. Kaikista moottoripyörällä kuolleista joka viides ja loukkaantuneista 42 prosenttia oli 15–24-vuotiaita. Kasviretki on kuitenkin mahdollista toteuttaa myös talviaikaan. Omat valinnat ovat tärkeä osa motoristin turvallisuutta ja omaa liikenneturvallisuutta voi turvallisilla valinnoilla aina kehittää. Koko maassa luku oli 39,5 prosenttia. – Vakavat moottoripyöräonnettomuudet ovat edelleen pääosin yksittäisonnettomuuksia, ja ne tapahtuvat miehille. Susanna Auvinen Valonia Nyt on hyvä aika herätellä luontoharrastus talviunilta EKOVINKKI Moottoripyöräilijöiden turvallisuus on parantunut pitkällä aikavälillä, mutta viime vuoden aikana liikennekuolemissa oli kasvua. Loukkaantuneiden määrä on laskenut lähes kolmanneksella. 8 Tiistaina 23. Viimeisen kolmen vuoden aikana seitsemän kymmenestä kuoleman vaatineista ja puolet loukkaantumiseen johtaneista onnettomuuksista on tapahtunut taajaman ulkopuolella. Vilpittömät pahoitteluni Sirpa AaltonenVeikkolainen Anteeksi LUKIJOILTA LOIMAA Lapsiperheiden osuus kaikista loimaalaisista perheistä on laskenut viime vuosina. Kuva on otettu 6.12.2008. Kirjan kuvien avulla voi tunnistaa monia kesäisiä kasvituttavuuksia hieman erilaisissa asuissa. Samanaikaisesti moottoripyöräilijöiden turvallisuus on parantunut. Lisäksi kirjasta löytyy tietoja lajien kasvupaikoista ja ohjeita kasvinosien tunnistamiseen. – Moottoripyöräkanta on käytännössä kasvanut koko ajan 90-luvun lopusta lähtien. Moottoripyöräilijöiden liikennekuolemien määrä on laskenut lähes viidenneksellä viimeisen kymmenen vuoden aikana. helmikuuta 2016 Loimaan Kameroiden kuukauden kuvan aiheesta ”Loimaa” on ottanut Ari Anttila. Lapsiperheitä entistä vähemmän. Anteeksi pyyntöni kaikille Teille sepustukseni lukeneille. Liikenneturvan ja Suomen Motoristit ry:n tekemässä moottoripyöräharrastajille suunnatussa kyselyssä neljä viidestä motoristista kertoi ajaneensa kaarteeseen niin suurella nopeudella, että tiellä pysyminen on ollut vaikeaa. Lähes jokainen tunnusti myös, että nopeusrajoitusta maantiellä on joskus tullut rikottua. Kymmenen vuoden ajanjaksolla lapsiperheiden osuus on laskenut useita prosenttiyksiköitä Loimaalla. Mikäli pelkkä lajitunnistus ei riitä, haastetta lisää luonnonantimien hyötykäyttö joko ruokana tai esimerkiksi askartelumateriaalina. ARI ANTTILA KUUKAUDEN KUVA Kevättalvi sopii hyvin luontoharrastuksen varovaiseen elvyttelyyn. Asenne ratkaisee motoristillakin LIIKENNEVINKKI Yöuni siinä minulta meni, kun näin lehdessänne kielikukkaseni. Tässä rientävät apuun kirjojen ja opetusvideoiden lisäksi kansalaisja työväenopistojen kurssit. Vuonna 2014 vakavasti loukkaantuneita moottoripyöräilijöitä oli yhteensä 75. Talventörröttäjien kauneus piilee yksityiskohdissa. Vakavasti loukkaantuneiden määrä on virallisissa onnettomuustilastoissa nyt ensimmäistä kertaa. Riippumatta siitä, kuinka taitava tai kokenut kuljettaja kokee olevansa, Liikenneturvan koulutusohjaaja Toni Vuoristo kommentoi. Vuonna 2014 lapsiperheitä oli Loimaalla runsas kolmannes kaikista perheistä eli 34 prosenttia. Jos varustautuu matkaan suurennuslasilla tai luupilla, herkät yksityiskohdat näkyvät vielä tarkemmin. Siinä piti lukea Terrorismi, kuinka ollakaan muuttui Rasismiksi. Liikenneturva korostaa, että omat valinnat ja ennakointi ovat tärkeitä moottoripyöräilijöiden liikenneturvallisuuden parantamisessa. Uuraan klikkailun avulla seikkailut lähiluontokohteisiin hahmottuvat ja luolistakin saa enemmän irti, kun on ensin lisännyt tietämystään niiden erityispiirteistä tai historiasta. Eritoten Oskulle ja Hannekselle, näin surkeasti kävi Kiitokselle
Tuolloin loimaalaiset saavat vastaansa Antto Nikkarisen ja Carl Lindbomin Seagullsin. Veteraanit penkkipunnerrus: 1) Heikki Vavuli 69,987 (95) 2) Jukka Korpela 64,735 (110). Pari joukkuetta on vielä puhtaalla pelillä ja yksi joukkue ilman voittoja. Tempaus: 1) Eero Lötjönen 80 kg. Mentaalivalmentaja Melina Niemi Talouselämässä Yhteiskunnassamme ajatellaan, että urheilu on olemassa siksi, että voitetaan mitaleja ja tehdään ennätyksiä kansakunnalle, 1930-luvulla ajankohtaisen agendan mukaan. Ja sen takia nyt ollaan hiukan irti pallosta ja annetaan pelaajien tehdä jotain muuta. Tiikereiden jälkeen kohtaamme kotona Lekan ja Loimun. Isäntien suurimmista tehoista vastasi VTB:n pistepörssin kärkinimi Keith Langford (25/5/2). Miehet penkkipunnerrus: 1) Eero Lötjönen 89,572 pist. Varsinkin kapteeni Kouki on kuin uudestisyntynyt. Meillä on seuraavat kolme peliä hienoja mahdollisuuksia. Joukkueissa on kivasti myös jonkin verran uusia harrastajia uskaltautunut mukaan, mikä onkin hyvä keino päästä lajiin tutustumaan. – Nyt mennään harjoittelun muodossa hiukan rauhallisemmin. Silloin olosuhteet olivat myöhäissyksyn kaltaiset ja maa näkyvissä kauttaaltaan. Pelit ovat päättyneet aika lailla ristiin, joten useimmilla joukkueilla on sekä voittoja että tappioita. Hurrikaanilla on myös kaksi peliä vähemmän pelattuna kuin kuopiolaisilla. Rata C 4,5 km: 1) Matti Yliluikki 40.58, 2) Jyrki Nieminen 49.25, 3) Touko Tuomola 55.13, 4) Markku Paija 1.00.37, 5) Heimo Hongisto 1.07.06, 6) Marko Lehtinen 1.07.35, 7) Keijo Hongisto 1.20.41, 8) Ismo Huhtala 1.26.55, 9) Tarmo Heikkilä 1.31.34, 10) Matti Isotalo 1.31.43, 11) Markku Laurinen 1.31.56, 12) Timo Kesti 1.32.40. Loimaalaisten peli pyöri vapautuneesti, ja uhrautuvainen hyökkäyslevypallopelaaminen tuotti rutkasti onnistumisia. Sarja pelataan Schenkelsysteemillä, jossa haetaan koko turnauksen ajan mahdollisimman samantasoista joukkuetta vastukseksi. PELI PÄÄTTI Biisonien pitkäksi venyneen vieraskiertueen. Kouki ei tehnyt hyökkäyspelissä yhtään virhettä, ja Smithin hyökkäystehokkuus oli 57 %. Sarjakakkonen Uniks oli odotetun töykeä ja tuotti Bisonsin VTB-historian suurimman tappion, 54 pistettä. Mutta muutos pelinjohdollisesti on ollut iso. Kun verkolla on kolmikko OivanenKosti Shumov-Tuomas Koppanen, on Rantasen palapelissä kaikki palaset hyvään lopputulokseen. Jorma Mörskyn laatimilla radoilla oli mukana 26 suunnistajaa. HAAVEET KARISIVAT pian, sillä Uniks sai toisella neljänneksellä pelin haltuunsa. Viimeiset pelipäivät ovat 13.3. Biisonit ei toennut tuosta iskusta, vaan toisella puoliskolla kuilu vain kasvoi, 30 pisteellä kolmannella neljänneksellä. Hurrikaani nappasi Joensuusta vierasvoiton seurahistorian 300. Rata A 2 km: 1) Arvo AliRantala 1.22.15. Koko kauden Hurrikaani on tehnyt paljon töitä menestyksen eteen, ja Rantasen teemana on saada nyt se kova työ ulosmitattua. VOIMANOSTO Oripään Vesan kilpailut 20.2. (140 kg), 2) Elias Sihvonen 84,855 (150), 3) Risto Lötjönen 77,25 (125). Jossain vaiheessa tilastoihin tulee tappio, se on varma asia. Työntö: 1) Eero Lötjönen 100 kg. Bisons yllätti ottelun alussa. Se juoksi 10–0-runin erän puolessa välissä. Bisonsille historian suurin tappio Kazanissa TULOSPÖRSSI. Kapteenin pelaaminen on vapautunut, ja se antaa jatkossakin lisää ratkaisuvoimaa. Urheilulehden Jari Kupila Journalistissa Napakettujen Rami Matarmaan taidonnäyte kiven saattamisesta kohti pesää. – Laiturien lisäksi Matti Oivasen syöttövire oli rautaa. Todettakoon lopuksi, että curling on mitä mainioin taitoja tarkkuuslaji, jota voi harrastaa vielä varttuneella iälläkin. Hurrikaani kuritti Rientoa Joensuussa Koripallo Jesse Kojo Uniks Kazan–Bisons 110–56 (52–37). Iso hatunnosto passarille, päävalmentaja Lauri Rantanen kiitteli. Se tuo välittömästi peliin lisää mahdollisuuksia reagoida vaistonvaraisesti. Huovinhiihtonakin tunnettu laturetki on yksi maamme vanhimmista koko kansaa liikuttavista massatapahtumista. Pelaamista ei rajoiteta liian valmiiksi pureskellulla taktiikalla. Joukkueita mukana on kaikkiaan 11, joissa pelaa innokkaita lajin harrastajia. Hän imee energiaa muilta. Säkylänharjun molemmissa päissä sijaitsevissa vapaaajankeskuksissa on päästy nyt reilun viikon ajan hiihtämään, mutta näitä yhdistävä retkiosuus on arvoitus. Viikonlopun lumisateetkin jäivät ennakoitua vähäisemmiksi. Murtuuko paradigma vai joutuuko kotiyleisö jälleen pettymään. Retkellä ei käytetä numerolappuja eikä sekuntikelloja ajanotossa. Loimaan jäähallissa neljänä alkuvuoden sunnuntaina ovat jääkiekot vaihtuneet harjoihin ja kiekot 20 kg painaviin kiviin. Pidetään nyt kuitenkin toivoa yllä, että laturetki saataisiin pidettyä, Huovinretki ry:n puheenjohtaja Petri Eskola kertoo. Tapahtumaan saavutaan yleensä laajalta alueelta ympäri Suomea. Tiistaina 23. Hurrikaani voitti kaikki kauden kolme kohtaamista joukkueiden välillä. Ensimmäinen pelipäivä oli 24.1. Yleisöllä on vapaa pääsy katsomaan pelejä ja kannustamaan joukkueita. Rantanen korosti joukkueen keskittyneen lähes yksinomaan omaan peliin. VOITTO NOSTI Hurrikaanin jo pisteen päähän kolmantena olevasta Lekasta. liigaottelussaan. RANTASEN JOHTAESSA peliä Hurrikaani ei ole hävinnyt kauden aikana yhtään ottelua. Nuorempia kasvojakin olisi mukava nähdä puulaakijoukkueissakin. – Kurppa pelasi fiksusti, kun huomasi, että tänään ei hakkurilla kulje. Ilari Seppälä (6/4/4/1r) tarjoili toinen toistaan näyttävämpiä tekopaikkoja Ike Udanohille (4/4/1/1r) ja Martin Zenolle (22/3/2/1r). Pitkälti toisen erän loppu tuli Massen syötöillä. Jalkakyykky: 1) Eero Lötjönen 127,96 (200). Jokaisessa ottelussa vierasjoukkue on kaapannut sarjapisteet – näin ollen Bisons johtaa keskinäisiä kohtaamisia 2–1. Mohamed Alhachdadi ei ollut totutun tehokas, vaan ratkaisuvastuu löytyi nyt akselilta Eemeli Kouki(12 pist.)-Luke Smith (10 pist.). Kaikkiaan Oivanen nakutti neljä ässää ja Hurrikaani-joukkue sai kokoon peräti kymmenen ässäsyöttöä kolmeen erään. Niihin peleihin pelaajien pitää tulla nälkäisenä. Ja tilillä on vasta yksi hävitty erä. Puolustusvoimien ampumakenttäalueena toimivan osan latupohjia ei ole päästy vielä tamppaamaan. Reilun viikon päästä on Loimaalla näiden joukkueiden hurja kohtaaminen. Sitä ennen jo sunnuntaina Rantanen pääsee haastamaan toisen tällä kaudella ilman tappioita valmentaneen eli Tommi Tiilikaisen. Lauantainen VTB-liigan ottelu Bisonsin ja Uniksin välillä meni pääsääntöisesti ennakko-odotusten mukaisesti. Varasuunnitelmana on harkittu parin vuoden takaista patikkaretkeä lyhennetyillä reiteillä. ja 10.4. Oripään kuntosalilla. On hyvin selvää, että nykyinen valmennus haluaa rauhoittaa harjoittelua. Tällä kertaa voitto tuli suhteellisen helposti yleispelaajien ollessa vauhdissa. Haluan, että pelaajat saavat lepuuttaa sielua ja kroppaa ennen viikonlopun Tiikerit-peliä. – Huovinretken johtokunta tekee lopullisen päätöksen hiihtotapahtuman järjestämisestä perjantaina 26. oli toinen pelipäivä. Biisonien kovin pistemies oli ensimmäisellä puolikkaalla pisteen minuuttia kohden viimeistellyt Zeno. Rata B 3 km: 1) Juha Sinkkonen 42.45, 2) Markku Korpela 51.18, 3) Päivi Klemelä 57.41, 4) Juhani Sonkki 1.05.07, 5) Jouko Havia 1.05.18, 6) Risto Kaukasoina 1.09.21, 7) Pirkko Eskola 1.10.25, 7) Kaarina Rahkasuo 1.10.25, 9) Veikko Haapanen 1.17.39, 10) Jaakko Teppo 1.22.35, 11) Katri Prusila 1.22.49, 12) Hanna Suominen 1.22.56, 13) Pentti Saario 1.49.48. Hurrikaani pelaa nyt raikkaasti ja on peli-ilmeeltään rennompi. Bisons karkasi jo seitsemän pisteen päähän ja hetken näytti, että Bisons voisi haastaa ennakkosuosikin. Pikkuprinssi on se, joka valittaa ”kun minä vain raadan”. päiväksi suunnitellun Huovinretken laturetken järjestäminen on jälleen kerran vaakalaudalla. Rantanen antaa myös pelaajille itselleen enemmän vastuuta ratkaista tilanteita. Joukkueet ovat kohdanneet toisensa jo kolmesti kuluvalla kaudella. Joukkue pääsi palaamaan Kazanista kotiin viikonlopun aikana, mutta lepoaikaa ei jäänyt liiaksi, sillä seuraava peli on jo tänään. helmikuuta 2016 9 URHEILU Peli hajoaa, jos joukkue sisältää pikkuprinssejä. Tällä viikolla on palauttavaa harjoittelua tiedossa. Käynnissä on nimittäin Curling Club Loimaan järjestämä curling-puulaaki. Kaikille joukkueille tulee 6 peliä. Muutama pikku taktinen nyanssi oli Riennon pelaamisesta käyty läpi, mutta pääpaino oli oman joukkueen tekemisessä. Maaliskuun 6. Parhaimpana vuotena osanottajia on ollut 104 kunnasta. Viime vuoden laturetkeen otti osaa yhteensä 622 hiihtäjää. Kun Uniks nakutti vielä 14–0 erän lopussa, se kuittasi neljänneksen 34–17 ja ero oli 15 pisteessä. Maastaveto: 1) Elias Sihvonen 130,111 (230), 2) Eero Lötjönen 127,96 (200). helmikuuta. Sunnuntaina 21.2. Huovinhiihdon järjestäminen mietinnässä Lentopallo Valtteri Arra Liiga-Riento–Hurrikaani 0–3 (16– 25, 23–25, 17–25). Eino Merta Curling-puulaaki käynnissä Loimaalla SUUNNISTUS Yörastit 19.2
. Nuorisotalolla (huom. . . 2. Heti vapaa. 125.000 e. Tied. Kaikki palvelut lähellä. 90m 2 +pihavaja t. P. H. Vieraaksemme saamme Neuroliitosta Maaria Lillbergin. Michelin X-Ice vähän käytetyt kitkarenkaat, 4 kpl 205/55R16. P. Ilmoita kolmessa lehdessä yhden ilmoituksen hinnalla! . 150 e. 0400 741 394. Heti vapaa. Kannel-kuoro tänään ti 23.2. Rv. Ilmoittautumiset 11.5. Tied. Valurautainen kirkkokamina. helmikuuta 2016 Loimaan Seudun Neurokerho. Mh. Kuivaa sekaklapia 38 e/ kuutio. Lounea Oy ym. 2010. Tarja 040 766 2965. 75.000 e. Lasten pirttikalusto uusi, lakattu mänty. OSTETAAN . Hydraulinen klapikone halkaisuun, traktoriin. 040 721 9837. Kuivurikuivattua, rumpuputsattua kuivaa sekaja koivuklapia myös 50 cm savusaunaleppää ja pannupuuta. Sauna ja pesuhuone uusittu. Pekka Stenholm 044 330 4090. ilmoitukset@somerolehti.f i 4. Avoin kaikille, ei ilm. 044 994 1034. Löytölaarissa voivat ilmoittaa yksityishenkilöt, joiden nimeä ei ole YTJ-rekisterissä. Jatkamme normaalisti viikolla 9. Vapaa. 040 5588 676. Autokatospaikka lämmityspistokkeella. P. Takuuv. Voit tuoda omaisen paikalle, ilmoitathan siitä mielellään Mirjalle 046 680 2819. Kyrö Kumila OK-talo 140/30,8. puhelinosakkeita. ”vaarinpirtiksi”, lomamökiksi ym. Tanssiseura Pistokkaat ry. ja uimahalli. 050 300 1813/ 040 718 1501. Vuokra 460e/ kk+sähkö+vesi. P. Rv -91. Jaana Boström Omaishoitaja yhdistyksestä tulee kertomaan uusista tuulista. 02 257 7137. . 250e. Kuivaa sekaklapia 40e/m 3 . 0400 527 336. 044 030 7086. . H. Matkailupiiri ja ystävät Vähän paree Turku-reissu 7.3. SEURATOIMINTA Loimaan AA-ryhmä kokoontuu keskiviikkoisin klo 19.00 Nuorisotalon yläkerrassa. 044 259 8307. . alv. aika) klo 11. Vapautuminen sop. Mellilän Kyläyhdistys r.y. 0440 123 089. sähkö, puu. Vieraana Hannu Knuutila. SEKALAISET . SOITTAMALLA: 02-588 8952 Auranmaan Viikkolehti, ma-pe 9-15 02-588 8021 Loimaan Lehti, ma-pe 9-14 02-588 8552 Somero-lehti, ma, ke, to, pe 8.30-13 Laskutettaviin ilmoituksiin lisäämme laskutuslisän 2,50 € sis. vesija viemäriin + sähkök. Tanssillinen liikunta (yksintanssi) keskiviikkoisin ja seuraava ke 2.3. P. . Koivusäkki 40L 4e/kpl. H. . Sähkö ja lämmitys sis. Loimaan Seudun Kuulokerho ti 23.2. Vuokrattavana Hirvikoskella lähellä palveluja (uimahalli, terveyskeskus, kampaamo, kirjasto, kauppa) tilava ja valoisa läpitalon huoneisto 2 h + k, toinen kerros. Asuntovaunu, 4-8 hengen. P. Ei tanssia ke 24.2.) Alastaron kirkonkylän ala-asteella, Aapiskuja 5, lajeina samba, salsa, jive, valssi, tango, jenkka, cha-chachaa ym. 045 261 6790. . P. P. klo 16.00. TEKSTIVIESTINÄ Näppäile teksti LAARI, välilyönti, osasto ja oma ilmoituksesi. Siistiä polttopuuta säkeissä. KOTISEUDULTA oletpa missäpäin maailmaa tahansa! www.loimaanlehti.fi l i l ht UUTISIA isoLLa U:LLa. P. Turuntie 12 Somero. Lounais-Suomen Syöpäyhdistys Loimaan paikallisosasto. Ei kuljetusta. Yhteydenotot 040 838 2871. Vuokrattavana KT-kaksio 59 m² Someron Kiiruuntiellä uimahallin vieressä. Tied. 0500 596 697. aika! kaupunginkirkon yläsalissa. 1000l öljysäiliö pumpulla. KUPONGILLA Löytölaari, Loimaan Lehti Käsityöläiskatu 10, 32200 Loimaa 3. Hirvikosken palvelut läh. alv, sekä kylvinkone Tume 3000 jc kiekkovantailla. SLEY:n Seikunmaan-Kaukometsän osaston vuosikok. Koivuklapia 33 cm irto / 1,5 m 3 suursäkeissä Loimaan alueella. 150 e. SÄHKÖPOSTILLA: ilmoitukset@avl.. Öljysäiliö 5500l. P. P. Somero. SLEY:n tilaisuus Airi Pullisella Kojonperäntie 65, to 25.2. 050 562 0296. Ostarilla Enkeli-näyttely vielä helmikuun ajan, ti-pe klo 10-17 ja la-su klo 12-15. Ke 9.3. Yhden viestin hinta on 7,50 € / 160 merkkiä (sis alv.). URHEILU Löytölaari julkaistaan tiistaisin Auranmaan Viikkolehdessä, Loimaan Lehdessä ja Somero-lehdessä. P. Tällä viikolla (vko 8) ei harrastepiirejä eikä kerhoa. 24.2. klo 17.00 Kitkonpuistossa. P. H. 2008. 044 584 2006. Paikallinen ostaja. Kylpylämatka Pärnuun 22.-29.8. Hyvillä renkailla, vain 2.500 e. Estonia Puistotalo. . 20 € 10 € Ota 3 maksa 2 Paljon paloja! Reumayhdistyksen jumppaa ma 29.2. Vuokrattavana kolmio Somerolla ydinkeskustassa. SEURAAVA LÖYTÖLAARI julkaistaan tiistaina 1.3. 046 559 5265. 044 386 1907. alv. klo 18.3019 Alastaron keskustassa. Täysin remontoitu OK-talo 3h+k+s n. Kotiin tuotuna tai itse noutaen. P. Talo lasketaan tasaiselle tiivistetylle sorapatjalle, josta yht. Loimaan Seudun Sotaveteraanit jaostoineen. Heti vapaa. Avoinna: 22.-27.2. 044 301 5501. Alk. Kuljetus järjestyy. menn., Saini Repo p. . 1090 m 2 . 40 e heittokuutio. Ostan vanhan traktorin. 35 e/heittokuutio. 3h,k,s 80m 2 , rakennusvuosi 1994. ABS-merkkinen lumilinko mukana nivelakseli ylikuorma laukaisijalla. Vuokrattavana RT-yksiö Kyrö sijainti sopiva esim. vuokraan 320 e/ kk ja vesimaksu. 0400 530 327. Tupak., mh, kph, s, wc, harrastetila. . Liikunta, kts. Myös isompi tilausten toimitus, ryhmätilaukset. 050 550 8539. Hyvin hoidettu talo. H.10.000 e sis. Toimitus kotiin Someron alueelle. Alustus lääkkeiden uusista Kelakorvauksista. Luottotiedot tark. Ostan autosi tarjoa! P. Os. klo 14. Tunikoita, mekkoja, neuleita alk. 040 500 2566. AU/Hiihto. P. Kuljetus järjestyy. Hinnat alk. klo 15-17 huom. Vampulan Eläkeläiset ry:n kerhotapaaminen pidetään to 25.2. Taisto 040 5305064. Puimuri Sampo Rosenlew 600. Ei kotieläimiä. P. Vuokra 440 e + vesi ja sähkö kul. . P. Olli Koskenniemi. klo 13.30-15.00 Kartanonmäen Palvelukeskuksessa, Juvantie 1. Ensimmäinen as.kerros. klo 12-15 Nuorisotalossa Elämyspäivä-tapahtuma, jossa aiheena "Mihin tietokoneita tarvitaan". P. P. Risto Heinonen Loimaa p. senioriasujalle. Pöytä 45x70, penkit 20x70. Kuljetusmahdollisuus. 115.000 e. MYYDÄÄN . Tul föli. Marttila. Ford-transit vm -85, tuplarenkaat. 0400 741 394. 140.000 e . Soita pian Anja 0500 324987. 2.krs. Kokoonnumme ti 1.3. Tunturin potkupyöräkelkka. Ilmoitukset tiistain Löytölaariin viimeistään TORSTAINA KELLO 16: 1. Kirjoitustulkkaus. Kuljetus mahdollista. P. Vieraana SPR:n V-S piirin vapaaehtoiskoordinaattori Miska Keskinen, joka kertoo mm. Kyrön Vesimäessä paritalo 88 m 2 . Kaupat Somerolla, Salossa. muk. 35 m 2 , pieni keittiö, tilava vaateh., makuualk., ransk. 040 213 6555. Autotraileri, rekisterissä. ilmoitukset@loimaanlehti.. Lähtöpaikka on liikuntahallilla, jossa suihkumahdollisuus. klo 13, mukana Koskenniemi. Täysin remontoitu. Lasitett. Yhteislevikki 23 500, lukijamäärä yli 63 000. P. . klo 18.3019.30 (Huom. Klapeja 1.5m3 säkeissä: seka 60e/koivu 70e/2-laatu seka 50e/säkki. Tied. Kanka ita alk. Oma autotalli. Haapa/leppäklapia 35 e/ kuutio. Autotalli. Vuokrataan 2h+k+s+ lukollinen autokatospaikka tarvittaessa. . . Risto Heinonen Loimaa p. 1kk. 0400 485 468 Koski Tl. OK-talo Marttilan keskustan läheisyydessä: valkoinen kahitiiliverhoilu, 130/185 m 2 + ulkovarasto ja erill.uima-allas. muk. Tilaisuus on tarkoitettu kaikille yli 65 vuotiaille. Vuokrattavana remontoitu rivitaloyksiö. VW Transporter D -89. . Sarjahiihdot vapaalla tyylillä ke 24.2. klo 13.00 Nuorisotalolla sekä kerho klo 14.00. Vapaa. Keskustelupiiri ma 29.2. 040 839 7044. Vuokrattavana KT-asunto 2h+kk+vh+lasitettu parveke 50 m 2 Loimaan keskustassa. Soita ja tarjoa! P. 050 353 2809. (Osastot: M myy, O ostaa tai S sekalaiset) Lähetä viesti numeroon 17252 . . P. Varsinais-Suomen Muistiyhdistyksen Loimaan seudun alaosasto kokoontuu 24.2. P. Koivuklapia 50 e/kuutio. RIVI-ILMOITUKSET LÖYTÖLAARIIN! Ilmoita KOLMESSA lehdessä yhden ilmoituksen hinnalla 7,50 €/ 160 merkkiä! LÖYTÖLAARI ON TARKOITETTU YKSITYISHENKILÖILLE, EI JÄLLEENMYYJILLE EIKÄ YRITYSTOIMINTAA HARJOITTAVILLE. Hyväkuntoinen. P. 3 € /m Turuntien liiketila Ribbonia vastapäätä. 50-100kW öljy keskuslämmityskattila. terassi, aitta, kesäk., rantasauna. Lämm. parveke, kylmäkellarikom., lämmin varastokom., pyöräsuoja, autopistokepaikka, sauna, pesutupa. . H. ma-pe 10-17, la 9-14 k kk k j l it ita ta OUTLET! Loimaalla 22.–27.2.-16 TOIMM E LISÄÄ TAVARA A!!! 40 € . 040 593 8654. klo 19 Heinosella. ja seurat to 25.2. Vuokrattavana viihtyisä kaksio saunalla Loimaan kaupungissa. 3h+k+s+khh+vh+at+var. Myydään rivitaloasunto Metsämaalta. . H. pakolaistilanteesta. Cormick 414 mökkitraktori, johon perälevy, takakauha, ketjut ja äes. Kansalliset Seniorit: Tuulensuun Palvelukeskuksen kuntosalin käyttövuoro torstaisin klo 13-14. . . Kuivaa klapia, koivua, havua, raitaa, leppää tai haapaa. Jokioistentie 169, Somero. P. 040 746 7084. Sopii hyvin ns. Vuokrattavana tilava yksiö hyvin hoid. . . . . Kalevalankatu Loimaa. P. klo 14. Kuivaa koivuklapia 50e/m 3 . Jankon yörastit pe 26.2. kylän nettisivun tapahtumakalenteri. . 0500 741 552. Materiaalit tulee toimittaa viimeistään TO 25.2. . 0500 534 462. 044 484 6634. 050 362 8966. . 0400 470 887. Tiedustelut p. Loimaan Eläkkeensaajat ry. H. (Huom: palvelu ei toimi Gomobile -liittymällä) Tekstiviestimaksua ei palauteta, mikäli ilmoitus on sääntöjen vastainen. Tontti 3176 m 2 . Koivuja sekaklapia. Nuf?eld 342 -61. hissitalossa Hirvikosken kesk. 5.500 e sis. klo 18.00 lumiolosuhteet huomioon ottaen. Täydellisenä siirrettävä OK-talo 81,5 m 2 vm. 0400 863 359. P. Diabetes-/Reumayhdistyksen ohjattuja liikuntavuoroja (kuntosali, vesijumppa) ei ole viikolla 8 hiihtolomien vuoksi. klo 12.00 alkaen Vampulan Osuuspankin kerhohuoneistossa. . Rauhallinen rappu. 040 702 3216. Saviseudun munuaisja maksakerhon keilavuoro Loimaan Keilahallissa ke. . . 0400 705 940. 10 Tiistaina 23
Esillä ovat sääntöjen määräämät asiat. Tervetuloa palveleva an kauppake skukseen ! AVOIN NA JOKA PÄIVÄ Kirjapörssi: VÄRITÄ ITSELLESI MIELENRAUHAA Sininen LASIPYRAMIDI PE 26.2. Jyväskylä Hipposhalli 13.2., Hipposhallikilpailut. T9 pituus: 15) Liina Perho 286. 02-763 2091 YLEISURHEILU Leiskun junioriurheilijoiden tuloksia helmikuun hallikisoista. 0500-531 759 ilpo.knuutila@asianajot.. T11 pituus: 17) Minea Lindén 361, 29) Jeena Talvinen 319. Hiuskeidas Alastaro Palvelemme: MA-KE 9-16 TO-PE 10-17 Alastaron Teollisuustie 10 Alastaro P. www.asianajot.. P9 Pituus: 11) Nikolas Lindén 281. helmikuuta 2016 11 LEISKUN BINGO Loimaan Työväentalolla ti 23.2.2016 klo 18.15 jahti 1000/47 tai alle 5/jahti 420/54 tai alle Pelit 6 €/3€ Tervetuloa! KOKOUKSIA LOIMAAN KESKIPITÄJÄN MAATALOUSNAISET 80 vuotta JUHLAVUOSIKOKOUS tiistaina 8.3.2016 klo 18.00 Evirassa (Tampereentie 51) Sääntömääräiset asiat, juhlapuhe, ohjelmaa ja tarjoilua Tervetuloa! Johtokunta Kanteenmaan Bingo Punkalaitumella keskiviikkona 24.2.2016 klo 18.15 alk. T13 korkeus: 2) Milla Rantala 145. Turku Kupittaa 20.2., Juniorihallikilpailut. Jahti 2200 € / 53 palloa SUPERVITOSBINGO 700 € /55 palloa www.kanteenmaa.net Kanteenmaan Ns Asianajajia Asianajotoimisto ILPO KNUUTILA KY Varatuomari Ilpo Knuutila OTM Aleksi Knuutila Vesikoskenkatu 7, 32200 Loimaa puh. 10,90 €). 0400-530 741 martti.tuominen@atoimisto.. Tiistaina 23. P9 40 m: 18) Nikolas Lindén 7,75. 13–20 €) (norm. T12 pituus: 14) Milla Rantala 373, 15) Alina Toropainen 372. T11 kolmiottelu: 19) Jeena Talvinen 510. T12 kuula: 1) Alina Toropainen 801, 2) Milla Rantala 747. LOUNAS VAIN Aqualan L-perusvoide 7,20 € Sebamed Olive Faxe&Body wash 200 ml 4 € (5,08 €) Kaikki KEITTOja PAISTOASTIAT sekä ATERIMET Erä KANKAITA Hiihtolomien ajan LASTEN HIUSTENLEIKKUUT Erä KIVETRANTAPYYHE KAIKKI KELKKAVARUSTEET JA VAPAA-AJAN ULKOILUVAATTEET 100 levollista värityskuvaa kaikenikäisille 6,90 € 7,90 € 7,50 € 10 €/ m 30 € 10 € ! ovh. T11 60 m: 18) Minea Lindén 9,90, 34) Jeena Talvinen 10,65. Nyt on IKKUNA-, OVIJA KATTOREMONTIN aika! Tuomo Järvenpää 0400 765 521 Markku Koistinen 0400 670 397 www.tiimi-ikkuna.. – 7.3. Tarjous voimassa 29.2. 15 €) (norm. (02) 762 2888 fax (02) 762 2313 www.heikkirantanen.. Tervetuloa Hallitus HUVITILAISUUKSIA LAKIASIOITA SEUROJEN TIEDOTUKSIA % % % % % % % % % % % % % % % % % % % % % % % % % % -20 -20 % % % % % % % % % % % % % % % % % % % % % % % % % % % % % % % % % % % % % % % % % % % % % % % % % % % % % % % % % % % % % % % % % % % % -50 % -50 % -50 % -50 % -50 % -50 % % % % % % % -50 % -50 % PALJON HYVIÄ TARJOUKSIA LIIKKEISSÄMME MM. Jyväskylä Hipposhalli 20.2., Junior Indoor Meeting. HUMPPILA WWW.HUMPPILANLASI.FI Tykkää Facebookissa! PERINTEISET POISTOPÄIVÄT 5 % % % % % % Ä Ä Ä Ä Ä Ä Ä Ä Ä Ä Ä Ä 20. Tervetuloa Etu ei koske Scandia-sarjaa, Collective tools sekä Touch-kulhoja –30 % -25 % Hanx: 24.-2 7.2.! Apteekki: Marimekko: TukkaPölly: Bianco Blu: Iittala outlet Humppila: Cafe Lasikello: L O I M A A N S E U D U N T Y Ö K E S K U K S E N T U K I RY Karkausvuoden kunniaksi vuokratessasi Ekotorilta pöydän / tangon 3 viikoksi (30 €) saat 4:n viikon ilmaiseksi. Asianajotoimisto HEIKKI RANTANEN OY AA, VT Heikki Rantanen Kauppalankatu 9-11 B 32200 Loimaa, puh. (02) 762 4010, fax (02) 762 1321 gsm. T13 korkeus: 2) Milla Rantala 143. T9 40 m: 12) Liina Perho 7,43. T11 kuula: 28) Jeena Talvinen 492. www.kymppi-katto.. klo 9.00 Alastaron torilla alk. klo 12.30 MAALAISPALVI 15 90 /kg Sika-nauta JAUHELIHA 5 90 /kg Loimaan Seudun Sotaveteraanit ry:n VUOSIKOKOUS pidetään keskiviikkona 2.3.2016 klo 12.00 Veteraanituvalla. TULOSPÖRSSI. 11,30 €) (norm. toimisto@heikkirantanen.. Asianajotoimisto MARTTI TUOMINEN Asianajaja Martti Tuominen Vareliuksenkatu 2, 32200 Loimaa puh. – 29.3.2016 Aukioloaikamme: Ma–Ti 9.00–17.45, Ke–Pe 9.00–17.00, La–Su SULJETTU Leppäkuljunkatu 2, LOIMAA, puh. T11 1000 m: 6) Minea Lindén 3.12,91. P9 1000 m: 10) Nikolas Lindén 3.41,16. ”Minäkin valitsin Kymppi-Katon ja Tiimi-ikkunat! – Juha Mieto KYMPPI-KATTO Kysy tiukka TALVITARJOUS Parturi-Kampaamo LOMAILEN 27.2. 74 € (alle 15 v.) (norm. 02-764 1858 TEHTAANMYYMÄLÄ Viikon 8 TARJOUKSET Ylikypsä UUNIKYLKI 11 90 /kg NAKIT 8 90 /kg Torstaina TORIAUTO Punkalaitumen torilla alk
Rockets haki Salosta voiton runkosarjan viimeisessä pelissään. T4: 1) Inkeri Mäkimattila 1,36. kello 18 alkaen. P6: 1) Eetu Puisto 5,28. Haka on saanut tiivistettyä rivejään hyvin, ja joukkue tulee varmasti taistelemaan Marko Mäkisen ja kumppanien johdolla jatkopaikasta, joten parastaan pitää Rocketsinkin esittää. Yksi huono peli, pari inhimillistä virhettä, saattaa antaa vastustajalle voiton. loimihuolto .com NYT HUOLLETAAN KONEET KUNTOON! Varaa huoltoaika! P. Rockets on koko matkan parantanut vauhtiaan, ja nyt on alla kahdeksan pelin voittoputki. T12: 1) Eveliina Vaintola 6,50. Seuraavaksi uimaseuralaiset hyppäävät kisa-altaaseen Tampereella maaliskuun puolivälissä. Jokaisesta sarjasta raati valitsee voittajan, joka palkitaan. Viimeisin tappio varsinaisella peliajalla tapahtui 18.11.2015. Hyvää oli myös, että onnistujia saatiin laajalta rintamalta. Mennään pelaamaan ja nauttimaan ja katsotaan mihin asti flow riittää. P4 :1) Erno Sillanpää 0,53. Lempiälä paransi perhosuinnin ennätystään noin kuusi sekuntia ja nousi ikäisissään Suomen tilastokolmoseksi. VALMENTAJA Marko Isomaa on uimaseuran menetykseen erittäin tyytyväinen. TURVALLISUUSKOULUTTAJA Petri Salminen PSF Finland Oy:stä puhuu tapahtumassa arjen turvallisuudesta. Sakari Kaaja maalasi kahdesti, Marko Heino ja Tomit Korvenpää ja Pietilä kerran. P8: 1) Eero Sillanpää 7,20. Käytännössä vieraskielinen väestö on muuttanut Loimaalle työn perässä. vapaalla tyylillä. P10: 1) Teemu Lehtilä 6,45, 2) Lauri Onnela 7,12, 3) Juho Tepponen 8,02, 4) Väinö Rantala 11,32. Vaikka toinen peli menisikin suunnitelmien mukaan, joudutaan jatkoon menijä ratkaisemaan jatkoerässä. Jesper Isomaa ui 12-vuotiaiden sarjassa 100 metrin rintauinnin hopeaa. P14: 1) Kalle Raikaa 12,27 2) Santeri Pirttimäki 14,30. Loimaan Uimaseura ei ole aiemmin yltänyt Viking Line -kisoissa mitaleille. Loimaan Lehdessä). Järj. Vastustaja on juuri se, jonka itse olisin valinnut, jos se olisi ollut valittavissa. sija. – SM-kisoja ajatellen tämä oli loistava välietappi, Isomaa summaa. Nyt alkavat ne pelit, joihin on viime kesästä lähtien tähdätty. – Kova työ tuottaa tulosta. Kauden tähtäin on kesäkuun SMuinneissa. Sportti-innovaattori sekä ammattivalmentaja Jani Rusi Vivo Visions Oy:stä ottaa haltuun kaksi aiheitta, joista toinen on elämän visiot – hyvinvoinnin pyramidi ja toinen seuratoiminnan kehittäminen ja johtaminen 2000-luvulla. Luvassa on seurojen toiminnan esittelyä, aktiivista tekemistä koko perheelle sekä asiantuntijaluentoja. Paras kahdesta -systeemi on jossain mielessä raaka. Vapaa pääsy. Siitä osoituksena kolme ylivoimamaalia. RUNKOSARJA on takana, ja jos annetaan välitodistus, niin arvosana joukkueelle on kiitettävä. Myös 11-vuotiaiden sarjassa kisannut Milla Lempiälä sijoittui hopealle 100 metrin rintauinnissa ja 50 metrin perhosuinnissa. Nyt lähdetään tavallaan vasta pelaamaan niitä matseja, mihin kauden alusta alkaen on ollut päämäärä, ja liikkeelle lähdetään nollilta. 0400 926 170 Ä VÄ I P SARJAT alle 6 vuotta 6–10 vuotta 11–15 vuotta LLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIMMMMMMMMMMMMMMMMMMMMMMMMMMMMMMMMMMMMMMMMMMMMMMMMMMMMMMMMMMMMMMMMMMMMMMMMMMMMMMMMMMMMMMMMMMMMMMMMMMMMMMMMMMMMMMMMMMMMMMMMMMMMMMAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAA AAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAALLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLL LLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLL AAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAA Piirustuksen tai askartelun voit jättää Prättäkitti -teemapäivänä la 5.3. Esittäytymässä ovat perinteisempien palloilulajien lisäksi muun muassa curling, judo, karate, maastopyöräily, patikointi ja vapaapalokuntatoiminta. ROCKETSIN puolivälierävastustajaksi tulee Paimion Haka Hockey. Yhtä kaikki, parempi joukkue saadaan varmasti selville tälläkin pelisysteemillä. helmikuuta 2016 SÄÄ TÄNÄÄN Lämpötila iltapäivällä ja edellisenä yönä Loimaa Humppila Oripää Punk. Mitalien lisäksi uimarit pääsivät juhlimaan ennätysten parantumista. Muuta kuin Suomen virallista kieltä äidinkielenään puhuvien määrä on kaksinkertaistunut vuodesta 2008 vuoteen 2014. Liikkumasa on kamarin uusi liikunnallisia harrastusmahdollisuuksia esittelevä tapahtuma. T8: 1) Iida Tepponen 4,45, 2) Sinituuli Tossavainen 8,01, 3) Lotta Lehtilä 8,03. Varsinkin ylivoima toimi varsin hyvin. Uimarit toivat Turusta hopeaa TULOSPÖRSSI HIIHTO Alastaron Urheilijoiden toiset sarjahiihdot 17.2. T6: 1) Helmi Knuuti 3,25, 2) Kerttu Mäkimattila 4,21, 3) Lumianna Tossavainen 6,36. Myös seuran 8-vuotiaat tytöt paransivat ennätyksiään, vaikka joutuivatkin kilpailemaan 9-vuotiaiden sarjassa. Lisäksi on kaikenlaista tekemistä koko perheelle sekä lavaohjelmaa ja erilaisia esityksiä, tapahtuman projektipäällikkö Vehviläinen listaa. Loimaan Seudun Yrittäjänaiset, Loimaan Yrittäjät ja Loimaan Lehti. Milla Lempiälä, Veera Ele ja 13-vuotiaiden sarjassa 100 metrin vapaauinnissa kisannut Aapo Huhti rikkoivat kaikki Rollo-rajan eli SM-rajan. Kun kaikki parantavat ennätyksiään, tietää, että treenit toimivat. Playoff on oma maailmansa. kello 18.30 ja toinen ratkaisuun asti Loimaalla lauantaina 27.2. Vampula Ypäjä Tulevien päivien sääennuste ORIPÄÄ LOIMAA YPÄJÄ HUMPPILA PUNKALAIDUN VAMPULA ?3 ?1 ?3 ?1 ?3 ?1 ?3 ?1 Ke +0 / +0 / +1 / +0 / +1 / +0 / To +0 / -0 / +0 / -0 / +0 / -0 / Pe -2 / -3 / -2 / -3 / -2 / -3 / -3 -3 -4 -3 -3 -3 -5 -5 -5 -5 -5 -4 -9 -10 -8 -10 -9 -10 www. Liikkumasa-tapahtuma Hirvihovissa la 5.3. klo 10– 15. Erä pelataan kuitenkin kokonaan, joten yhdellä pomppumaalilla ei peliä vielä ratkaista. Tulossa Tervetuloa! UINTI Loimaan Uimaseura kauhoi mitaleja Turussa edellisviikonloppuna järjestetyissä Viking Line -uinneissa. Pelissä ei ollut kummallekaan joukkueelle paljoakaan panosta, joten molemmat pelasivat riskejä vältellen ja playoff-tuntumaa hakien. 12 Tiistaina 23. – Meillä järjestäjillä on ollut sillä tavoin positiivinen ongelma, että mukaan halunneita seuroja ja muita osallistujia on riittänyt melkein liiaksi asti. Osa työn perässä tulleista henkilöistä ei kuitenkaan rekisteröidy millään tavalla, jos he säilyttävät osoitteensa omassa kotimaassaan. Kun vuonna 2008 muunkielisen väestön absoluuttinen määrä oli Loimaalla noin 200, vuonna 2014 määrä oli 405. Mutta pitää muistaa, että kaikki putket katkeavat joskus. Rockets päätti runkosarjan voitokkaasti. Loimaa Anu Salo – Lajikirjo on Loimaalla ja lähiseudulla melkoinen, ja se tulee näkymään järjestämässämme Liikkumasatapahtumassa, Mikko Vehviläinen Loimaan Seudun Nuorkauppakamarista kertoo. . Aiemmin Loimaan Uimaseuran paras ranking-sijoitus oli 16. Erikoistutkija ja Puro Oy:n luova johtaja Henna-Maria Uusitupa kertoo liikunnan ja mielen hyvinvoinnista. Rockets halusi kuitenkin pysyä voittoputkessa ja onnistui. Vieraskielisiä yhä enemmän Jääkiekko Pekka Lehto Kiekkohait–Rockets 3–5 (2–1, 1–2, 0–2). Paketti on johdatus liikunnallisia ja terveellisiä elämäntapoja tukeviin valinnanmahdollisuuksiin, joihin tutustumalla voi vaikkapa löytää itselleen uuden mieluisan harrastuksen. Ensimmäinen matsi pelataan Paimiossa torstaina 25.2. ta ta tta Loimaan Autovaraosa Oy Turuntie 3-5 262 SYNTTÄRIT! 20 v perjantaina 26.2. johonkin teemassa mukana olevaan liikkeeseen (julkaistaan to 3.3. Haka Hockeyn kanssa on aina extra latausta ja viihdyttäviä kamppailuja. Veera Ele oli 10-vuotiaiden sarjassa kakkonen sekä 100 metrin vapaauinnissa että 50 metrin selkäuinnissa. Liikkumasa on uusi loimaalainen tapahtuma Hirvihovin täydeltä tekemistä koko perheelle LOIMAA Vieraskielisen väestön osuus on kasvanut Loimaalla viime vuosina tasaisesti