Kesä kuluu pääasiassa talkoilessa, pari kertaa käyn yleensä itse tanssimassa. Kirjoittajavieras Rauni Virtanen Sivu 6 Sivu 5 8 LL VERKOSSA www.loimaanlehti.fi . Ensiksi on kuitenkin varmistettava talousvaikeuksista kärsivän seuran liigakelpoisuus. KITI SALONEN Tulevalla kaudella pelkästään Korisliigaan keskittyvä Bisons haluaa laajentaa tukijapohjaansa ja lisätä näkyvyyttään myös Turussa. Sivu 7 Bisons haluaa näkyä Turussa Sivu 6. Sää on ilma, mutta voit se sinäkin olla. Loimaan talousalueen paikallislehti • 102. alv. vuosikerta Nro 45 LAUANTAI 23.4. Sivu 12 Mää ja sää Reima Laaksonen tarkisti, toimivatko esiintymislavan valot. 2016 Irtonumeron hinta 2,00 € sis. Peltotyöt käyntiin vapun tienoilla Nykyään niin kaivattu yhteisöllisyys kukoisti entisajan piirileikkikallioilla tai silloilla, missä nuoriso kokoontui. – Totta kai odotan jo tanssikauden alkua. Pappisten lava kuurattiin kesäksi Mää on lammas, mutta voinhan se minäkin olla
Lämmin kiitos osanotosta. Näytelmä on maksullinen. Minna laulaa ja Jussi toimii kosketinsoittajana. Rakkaamme Vilho (Ville) Kalevi AALTONEN * 23.01.1927 † 04.04.2016 Tämä varjojen maa, jää kauas taa, vihdoin väsynyt sydän levon saa. Lapsenlapseni kietoi kätensä kaulalleni ja sanoi: Rakastan sinua mamma niin paljon, mutta rakastan äitiä vielä enemmän. Hänen rakkautensa ja huolenpitonsa ympäröi meitä vaikeuksienkin keskellä ja erityisesti silloin. Marko, Markus, Markku AJANTIETO Aurinko nousee tänään Loimaalla kello 5.44. Ilmestyy tiistaisin, torstaisin ja lauantaisin. Aurinko laskee kello 21.11. osoitteenmuutokset (02) 770 2626 tai tilaukset@loimaanlehti.fi. Minna on ammatiltaan luokanopettaja ja Jussi kanttori. Huomaammeko me elämässämme Jumalan huolenpidon, ymmärrämmekö me, ettei se hyvä mikä meitä kohtaa, ole sattumaa tai tuuria. Ilmoitushinnat: Ennen tekstiä 2,50 € /pmm 3-sivu 2,50 € /pmm Tekstissä 2,33 € /pmm Tekstin jälkeen 1,97 € /pmm Takasivulla 2,50 € /pmm Etusivulla (modulikoot) 3,97 € /pmm Kuolinja kiitosilmoitukset, kunnalliset ja kirkolliset ilmoitukset, heng.kokoukset 1,97 € /pmm Määräpaikkakorotus 0,06 € /pmm Värikorotus yhdestä lisäväristä 0,09 € /pmm Löytölaari yksityishenkilöiden ilmoituspalsta tiistaisin 5 riviä 7,50 € (sis.alv). Lämmöllä muistaen Jarmo ja Tuula Petra, Reijo ja Arttu Katja ja Caj Ruth Linda, Edmund, Snorre ja Eirik Sukulaiset ja ystävät Siunaus toimitettu läheisten läsnä ollessa. Kiitos myös Kartanonpuiston henkilökunnalle Villen hoidosta. Mutta mentyäni pois minä lähetän hänet luoksenne." Joh. Jumalan rakkaus on kestävää ja lujaa , mutta meidän rakkautemme häntä kohtaan on usein heikkoa ja vajavaista. Tällä hetkellä Pyysalot toimivat Kansan Raamattuseuran musiikkievankelistoina. (02) 588 8000, telefax (02) 763 1233. Esillä on Loimaa-Seuran omistamia Säästöpankin muotokuvia, Haapasten kokoelmaa ja vastikään avattu Katri Tätilän (1906–1980) Elämänilonäyttely. huhtikuuta 2016 KALENTERI NIMIPÄIVÄT 23.4. Ilmoitusmyynti: Myyntipäällikkö Veli-Matti Knuuti (02) 588 8020, 0500 324 939 Myyntineuvottelija Sari Kaukoranta (02) 588 8024 Myyntineuvottelija Liisa Kivinen (02) 588 8021 Ilmoitussuunnittelija Kaisa Salmelin (02) 588 8967 Myyntijohtaja/paikallislehdet Sari Kuusinen 040 539 0969 sari.kuusinen@sss.fi Tilaajapalvelu SSS konsernin paikallislehdet avoinna ma–pe klo 8–16 (02) 7702 626 tilaukset@loimaanlehti.fi www.tilaajapalvelija.fi Vastuu ilmoituksista: Lehden suurin vastuu ilmoituksen julkaisemisessa sattuneesta virheestä on ilmoituksen hinta ja muihin lehtiin toimitetusta aineistosta sen valmistusarvo. Kotisivut: www.loimaanlehti.fi Aineistoaikataulu Julkaisupäivä valmis aineisto vedostettavat tiistai pe klo 16 to klo16 torstai ti klo 16 ma klo 16 lauantai to klo 16 ke klo 16 Toimittaja Pasi Salo (02) 588 8036 Päätoimittaja Kati Uusitalo (02) 588 8030 050 555 7526 Toimitussihteeri Tiina Naula (02) 588 8032 Toimittaja Anu Salo (02) 588 8033 Toimitussihteeri Sampsa Hakala (02) 588 8031 Toimittaja Lari Kiviranta (02) 588 8035 Tilaushinnat: Määräaikainen 12 kk 140,00 € 6 kk 84,00 € 4 kk 59,90 € Etutilaus: Laskutusjakso 12 kk 129,00 € 6 kk 66,50 € 4 kk 45,50 € 3 kk 34,50 € Irtonumero 2,00 € Hinnat sisältävät arvonlisäveron 10 %. Painopaikka: Lehtitehdas Salo, 2016. Loimaan kaupunki ei järjestä tänä vuonna perinteistä veteraanipäivän juhlaa, koska samoihin aikoihin osuu Loimaan sotaveteraaniyhdistyksen 50-vuotisjuhla. 2 Lauantaina 23. alkaen kello 12. Jussi on monelle tuttu kasvo takavuosilta The Road-yhtyeen koskettimien takaa ja hän on säveltänyt muun muassa Riemumessun. Marja Leikasto Huolenpidon alla LL LL PAIKALLINEN NÄKÖKULMA Minna ja Jussi Pyysalo esittävät duona elämänmakuisia lauluja Loimaan Kaupunginkirkossa. Jotka kyynelin kylvävät, ne riemuiten korjaavat. Ulkomaantilaukset: tilaushinnan lisäksi peritään voimassa oleva postimaksu. Pertti, Albert, Altti 25.4. Jutussa mainittiin, että Jankon juoksukoulu voitti viime vuonna suurimmalla osanottajamäärällä yritys/seura/yhteisö -kilpailun. 02 269 3434 arkisin klo 6-16.30 viikonloppuisin klo 7-12 Ypäjä, Humppila: Ilvesjakelu (03) 6151 344, klo 6.30–10. Sahalahtelaispari on tehnyt kiertueita pitkin Suomen kirkkoja, kouluja ja seurakuntasaleja. Minna ja Jussi Pyysalo konsertoivat su 24.4. Kaksi pönttöä on vasta hyväksytty, mutta ehkä lämpimät ilmat tuovat tullessaan loputkin asukkaat. Oikaisu Eräänä aamuna pihapiiriimme tuli uusia asuntoja viisi kappaletta. Musiikkinäytelmä Avaruusprinssin häät esitetään klo 18. Käsityöläiskatu 10, PL 2, 32201 Loimaa Puh. Loimaan Lehdessä oli ennakkojuttu lauantaisesta Savihölkästä. Sen sijaan Loimaan kaupunki tarjoaa veteraaneille ja heidän seuralaisilleen vapaan pääsyn ja kakkukahvit Loimaan Taidetalossa, osoitteessa Rantatie 2, keskiviikkona 27.4. Paljon enemmänkin minulla olisi teille puhuttavaa, mutta te ette vielä kykene ottamaan sitä vastaan. Vappukarnevaali Alastarolla Tässäkin mökissä luetaan kesällä Loimaan Lehteä. Joh. Ystävämme Paavo oli tehnyt hienoja pönttäjä linnuille, niissä on oikein peltikatotkin. Eveliina Koli oikaisee, että voittaja oli Even juoksukoulu ja Jankon juoksukoulu sijoittui toiseksi. Saamme silloin pyytää laulun sanoin: Silloin kun en itse jaksa rakastaa Kun on sydämeni kuiva erämaa, tule sinä Jeesus, hiljaa rakasta, anna minun löytää rauha sinussa. 16: 7 25.4. Jyrki, Jyri, Jori, Jiri, Yrjö, Yrjänä 24.3. Pyysalot ovat pitkän linjan muusikkoja, ja he ovat esiintyneet eri kokoonpanoissa ja levyttäneet useita äänitteitä. 16: 12-13 Torstain 21.4. Ellen mene, ei Puolustaja voi tulla luoksenne. Ja tämä rakkaus on kohdistettu juuri sinulle ja minulle. 126: 5-6 24.4. Veteraanit kutsutaan Taidetaloon Alastaron Kirkonkylän koulussa järjestetään vappukarnevaali ensi keskiviikkona. Vappukarnevaali Alastaron Kirkonkylän koulussa ke 27.4. Tapahtuman järjestävät Kirkonkylän koulun neljäsluokkalaiset, ja vappukarnevaalin tuotto menee neljännen luokan retkirahastoon. PÄIVÄN SANA HARTAUSKIRJOITUS SANOMALEHTIEN LIITON JÄSEN ISSN 0358-9161 Jakeluhäiriöt: Puh. Taidetaloon on esteetön kulku. Pyysalot konsertoivat Kaupunginkirkossa Minna ja Jussi Pyysalo esiintyvät Loimaan Kaupunginkirkossa. Jumala rakastaa luomiaan lintuja paljon, mutta ihminen on hänelle niin rakas, että hän antoi poikansa kuolla meidän syntiemme tähden. Ps. Onko sen suurempaa rakkautta. KUOLLEITA 23.4. Jotka itkien menevät kylvämään vakkaansa kantaen, ne riemuiten palaavat kotiin lyhteet sylissään. Jeesus sanoi: "Minä sanon teille totuuden: teille on hyödyksi, että minä menen pois. Toimitusjohtaja Jaakko Ketonen Sähköposti: toimitus@loimaanlehti.fi Ilmoitukset: ilmoitukset@loimaanlehti.fi Tilaukset: tilaukset@loimaanlehti.fi Konttori ja toimitus avoinna ma-pe klo 9-14. Säkylä, Punkalaidun, Huittinen ja Vampula: Almamanu 0800 392262 Kustantaja: Priimus Media Oy. kello 13–16. Mellilän veteraanimuistomerkillä Asemanseudun koululla on tilaisuus Isänmaan vartijat keskiviikkona 27.4. klo 18 Loimaan Kaupunginkirkossa. Kun Totuuden Henki tulee, hän johtaa teidät tuntemaan koko totuuden. Raamatussa sanotaan: Katsokaa taivaan lintuja, eivät ne kylvä ,eivät ne leikkaa, eivätkä kokoa varastoihin ja silti teidän taivaallinen isänne ruokkii ne. Puolen tunnin kuluttua tuli ensimmäinen talitiaispariskunta tutkimusretkelle ja tunnin kuluttua siellä kävi jo aika vilske. Kyllä Jumalan luoma maailma on ihmeellinen. Hinnat sisältävät arvonlisäveron 24%. Näinhän sen kuuluu mennäkin. Ja olettehan te paljon enemmän arvoisia kuin linnut. Musisoiva pariskunta tulee Kangasalalta. Iltapäivän ohjelmassa on muun muassa buffetia, vappuaiheiset myyjäiset, poniratsastusta, kasvomaalausta, onnenpyörää sekä perinteiset arpajaiset että äitienpäiväkakkuarpajaiset. klo 17 alkaen. Ihminen on Jumalan luomista arvokkain, tärkein ja rakkain
Pikku lintunen, kulkee laulellen, onnea visertelee.” Paljon onnea 1-vuotiaille IInekselle ja Ilmarille ! Toivottaa; Mummo, Ilona, Niilo, Yuri, Jenni ja Matti sekä Juice, Jesper, Sanni ja Henkka. johdosta! Ystävät Hanhijoelta Mikaelilla ensimmäinen vuosi tuli eilen täyteen, paljon onnea ja haleja! t. Usein Pekka jäi suoraan töistä kauppalan kentälle. Lisäksi hänellä on ahkerana talkoomiehenä ollut vuosien saatossa seurassamme paljon muitakin luottotehtäviä. 10 pkt/tal. Pekka jaksoi positiivisesti uskoa parempaan huomiseen aina viimeiseen elinkuukauteensa asti. MAISTATUS LA KLO 10–16 Muotinäytöksen juontaa Miss Suomi 2009 Essi Pöysti ja mukana näytöksessä myös v. 1 erä/tal. Kavereita ja harjoitusten alkua odotellessa hänellä oli tapana ottaa pienet nokoset. Silmä kostuu ihmisen elämänkaaren päättymistä pohtiessa. syntymäpäivän johdosta! T: Sanna & Kiira PALJON ONNEA VAAN Muurari Pekka Mäkilä oli puheenjohtajana Leiskussa, kun aloittelin urheilijan uraani. Sata metriä taittui Pekalta erinomaiseen aikaan 11,3, ja Leiskun viestijoukkueissa hän saavutti useita TUL:n mestaruuksia nuorten sarjoissa. Loimaan liepei Loimaan liepeiltä Hinnat voimassa la-su 23.–24.4.2016, ellei toisin mainita. Onnea ja haleja! T: mummi, Henri, Markku ”Aurinko ohjaa, tassujen pohjaa, ruohikko kutittelee. Puhelun hinta 020-alkuisiin numeroihin lankapuhelimesta 8,21 snt/puh + 6,9 snt/min (sis. Ulkona paistaa kuitenkin aurinko ja se muistuttaa Pekan myönteisestä ja positiivisesta ajattelutavasta. Oreo TÄYTEKEKSI 154 g (9,74/kg) Original Yksittäin 1,69 10 .Hinta ilman K-Plussa-korttia ja yks. Varsinkin 200 metrin ennätys 22,7 on kova pala tänä päivänäkin ja se on edelleen myös Leiskun ennätys. Seuran urheiluharjoitukset alkoivat tavallisesti iltakuudelta kaupungin kentällä. klo 11 ja 12.30 KEVÄÄN MUOTINÄYTÖSTÄ ja LOIMAAN LIKKA ehdokkaiden esittelyä. Sen verran paljon Pekka oli huumorimies, jopa hirtehisellä huumorilla höystetty, että voin hyvin kuvitella hänet tälläkin hetkellä mielessäni sanomassa urheilukavereilleen, että ”pojat mitäs muuten sanotte, olin tälläkin kertaa ensimmäisenä maalissa”. Tämä tapahtui 1970luvun puolivälissä. 2015 1. äiti, iskä, Kristian, Casimir, Santtu, Joonatan, Piian ja Juho-Pekan perheet, mummi ja ukki 60 vuotta! Onnea äidille ja mummulle 24.4. 20.4. Joka kerta Pekka asiaa mietti, mutta ei koskaan kieltänyt. . perintöprinsessat Carola Miller & Saara Ahlberg TÄNÄÄN ILMAPALLOJA LAPSILLE NOVIDAN opiskelijat tekevät klo 10 – 14 Kulta Katriina KAHVI 450-500 g, suodatin ja pannujauhatus Raj. Varsinaisten harjoitusten lisäksi Pekalle kertyi pyöräilykilometrejä tavallisenakin päivänä kymmeniä. PEKKAA JÄIVÄT KAIPAAMAAN erityisesti puoliso Eija, lapset, lapsenlapset ja muut omaiset, sekä laaja joukko urheilun ystäviä. LOIMAA 010 538 9200 ma-pe 8-21 la 8-20 su 12-18 Tunnetusti parhaat tarjoukset -15% (k u v a t: L a rs Jo h n so n M is s S u o m i -k u v a p a n k k i) Tervetuloa seuraamaan TÄNÄÄN 23.4. Pekan herätessä oli pojilla naurussa pitelemistä unisen miehen päästäessä rumia suustaan. Miehelle jäi univelkaa ja nukahtipahan hän joskus kentänkin reunalle. Leiskun puheenjohtajana Pekka toimi seitsemän vuotta ja sihteerinäkin 10 vuotta. Lauantaina 23. 2,95/pkt (5,90-6,95/kg) 4 pkt M 50 kg L 1, 9 1,,6 69 9 9 9 9 9 9 9 9 9 9 9 9 9 9 9 9 9 3 .2 pkt Pilke silmässä ja suu naurussa. huhtikuuta 2016 3 Sylin täydeltä Onnea 2-vuotiaalle Millalle! Toivottaa: äiti, iskä ja isovanhemmat Iines ja Ilmari jo 1 v. Siinä hyvät eväät seuraavalle vuosikymmenelle. Puheenjohtaja-Pekalta me urheilijanalut myös haimme seuran avustuspäätöstä lenkkitossuihin tai verryttelypukuihin. Muistan Pekan innokkaana ja lupsakkaana huumorimiehenä, joka pikkupoikien ihmetellessä ”Mäkilä”nimen yleisyyttä, kyseli meiltä pikkupojilta, että ”heitä on yhdeksän veljestä ja jokaisella on yksi sisko, kuinkas paljon pojat se tekee” ja päälle pekkamainen hersyvä nauru, jolle ei meinannut tulla loppua ollenkaan. ja 2. SOKERI 1 kg (0,50/kg) Raj. Seuramme historiaan Pekka jätti lähtemättömän jäljen myös sillä tavalla, että hän aloitti seurassa tyttöjen urheiluharrastuksen. Kerran oli muilla urheilukavereilla mukana pätkä köyttä, jolla sitoivat työpäivän väsymystä pois nukkuvan miehen tukevasti kiinni urheilukentän penkkiin. Siihen asti urheilu oli ollut lähinnä miespuolisten harrastus. Jarmo Rasi Leiskun puheenjohtaja Mäkilän Pekka saavutti viimeisen rajan MUISTOKIRJOITUS KOTISEUDULTA oletpa missäpäin maailmaa tahansa! www.loimaanlehti.fi l i l ht UUTISIA isoLLa U:LLa. Työssäkäynti ja kovat harjoitukset ottivat myös omansa. w w w .k -c it y m a rk e t. Kun koti sijaitsi kunnan puolella Petäjoella, kertyi työmatkoja polkupyörällä päivittäin paljon. Pekka kävi 1960-lopun alkupuolella töissä Loimaan saappaassa. Urheilu-urallaan Pekka oli pikamatkojen mies. Pekka saattoi kysyä varusteen hintaa, ja aina päälle tuli vastaus, että ”eiköhän se sitten onnistu”. alv 23 %), matkapuhelimesta 8,21 snt/puh + 16,9 snt/min (sis. alv 23 %). Onnittelut 21.4
Verholeikki se paras leikki! Stinde Pinde . Kun tätä kehittämissuunnitelmaa aletaan tehdä, voitaisiin myös leikkipuistoihin suunnitella näitä aikuisille tarkoitettuja kuntoiluvälineitä. Rusakkoja, peuroja ja erilaisia jälkiä lumessa. Koulut alkavat. Ja myös tallennamme sitä lisää kolme kertaa viikossa. Hyvissä käsissä ollaan. Suunnitelman mukaan puistoa muutetaan toiminnalliseen suuntaan, jolloin oleskelun lisäksi aluetta käytetään monipuolisena vapaa-ajanviettopaikkana. Voisihan tällaisissa hyvin varustelluissa leikkipuistoissa silloin tällöin pitää vaikka liikuntatuntejakin. KAARINA ELOMAA LUKIJAN KUVA. On tää Suomi koulutukseltaan ihmemaa, Täällä pääsee ministeriksi ylioppilas missi. Yhtenä päivänä ei töyhtöhyypillä kuitenkaan ollut enää paimennettavaa. Ei kun soittelemaan ja töitä kyselemään! . Tämän keskuspuistoon tulevan kuntoilupaikan ajatellaan palvelevan erityisesti seniori-ikäisiä. Ensimmäiset Okranäyttelyt. Kaupungissa on lukuisia leikkipuistoja, joiden kehittämisestä ja ylläpitämisestä on ollut puhetta jo pidemmän aikaa. JOUTSENIA ei voinut olla näkemättä, muttei myöskään kuulematta. En voi olla tarttumatta Uolevin Koppiin; että työttömät ajetaan väkisin töihin, vaikka ei ole juuri mitään työpaikkoja. Seudun kesätapahtumat. Vuoden 1966 suurtulva oli seudulla niin merkillinen tapaus, että sitä on kuvattu ruutu jos toinenkin. Fasaanit ovat yrittäneet yltää joutsenten ja riikinkukkojen desibeleihin. Töyhtöhyypät tai ainakin yksi pariskunta, on taas löytänyt pihaan. 4 Lauantaina 23. kerrostalon etuihin kuuluu huuhkajan huuto yössä ym:äänet . Useampanakin yönä ne pitivät joella sellaista meteliä, että teki mieli sanoa kuin serkun tyttö Anni Kanniston kotieläintilalla. Yritin vain häätää männyissä vaanineita variksia. Hirvikosken pururadalta. Sosiaalilusmuille tilanne lieneekin pöyristyttävä, että joutuisi ihan itse rehellisellä työnteolla hankkimaan elantonsa! Ne, jotka töitä haluavat tehdä katsokoot esimerkiksi www.mol.fi-sivuston tuhansia avoimia työpaikkoja. Vanhan Vesikosken koulun kahvilaan oli tulossa yrittäjä hyvillä suunnitelmilla, mutta aina kaikki ei mene kuin Strömsössä, joten valitettavasti näin ei käynyt. Kalenterissa julkaistaan tiedot kaikille avoimista tapahtumista Loimaan seudulta. Veikkaamme, että tulvasta on riittänyt juttua myös teillä kahvipöydissä. Että ne olivat vikkeliä. Lista kaikista lenkeistä lehdessä ensi viikolla. Emme jatkossakaan muutu historiateokseksi, mutta julkaisemme kuvia ja kirjoituksia paikallisesta elämästä – sekä ”mustavalkoiselta” aikakaudelta että tuoreempana. Tulla saa yksin tai vaikka miten isolla porukalla. Näin epäonnistut: yritä liikaa. Loimaalla outo käsitys mikä on sukutila. et yks kaveri halus just tän homman. Loimaan Lehti on lukijoiden yhteinen ”perhealbumi”. Luulisin, että nämä laitteet voisivat palvella myös nuorisoa, joka silloin tällöin tapaa hengailla leikkipuistoissa lapsuuttaan jatkamassa. Se on kuulkaa kevät nyt. et samalla koulupohjalla voi olla esim. Kevät ”tuli” jo, ja kesäkin vielä saapuu. Nähdään! Kati Uusitalo Mikä tulva! Kiitos paljon taas kaikista lukijoilta saamistamme jutuista ja kuvista. Tervetuloa jälleen mukaan Loimaan Lehden pururatakierroksen lenkeille! Ne alkavat maanantaina 2.5. Vinkkinä nuorille, myös kesäyrittäjyys on mahdollista ;-) Anne-Mari Laaksonen Vanha Vesikosken koulu Nimimerkille Puskaradio Loimaan kaupunginhallitus käsitteli maanantaina keskusta-alueen kehittämiseen liittyvää keskuspuiston kehittämissuunnitelmaa puiston eteläpään osalta. Toivottavasti tämänvuotinen soidintanssi saa mukavamman päätöksen kuin viimeksi. Ja sit. Kannattaa siis muistaa ilmoittaa Loimaan Lehden Suvilehden tapahtumakalenteriin kesän menot ja tapahtumat! Vielä toki ehtii, sillä niiden on otava perillä viimeistään 16.5. Lounasruoka ke 20.4. KOSKA EMME OLE lööppilehti, tämänkin kolumnin otsikolle on katetta. P.S. LUKIJOILTA PÄÄKIRJOITUS PÄIVÄN MIETE Näin onnistut: yritä tarpeeksi. Oliko hinta-laatu suhde kohdallaan. Susanna Huolman Liikuntaa ihan siinä muun ohessa Upeita värejä iltaisin taivaalla – auringonlasku Kauhanojalla. Ja jos normaalisti haet, vaikka ojaa kaivamaan, siihen vaaditaan, jos jonkin näköistä todistusta aikaisemmasta työkokemuksesta todistajien kera, Ja sit täällä ministeri voi vaihtaa ministerin paikkaa mihin vaan kesken kauden, ihan vaan sen takia. Haemme edelleen yrittäjää jatkamaan kahvilatoimintaa. Loimaan seudun juhannus kautta aikojen. Tulvasta on löytynyt eri puolilta seutua kivasti kuvia – niin kivasti, että mietimme jo toimituksessa, mitä muita sellaisia tapahtumia seudulla olisi, joista voisimme kerätä ”yhteistä arkistoa”. Viime vuonna pesä oli jossakin nurmikolla tai kukkamaan uumenissa ja emo paimensi kolmea poikasta pitkin pihaa. Viime syksyiseen tapaan pääasia on happihyppely ja ratojen kiertäminen omaan tahtiin ja oman maun mukaan – kierroksia saa mennä vaikka kymmenen, mutta yksikin riittää. Moni ohikulkija varmaan luuli, että olen seonnut lopullisesti, kun tein alvariinsa nykytanssiliikkeitä rapulla ja nurmikonreunassa. huhtikuuta 2016 MIELIPIDE KOPIT TOIMITTAJALTA Kiihkoa pururadalla Talvella luontohavainnot jäävät aina jotenkin vähiin. Kuvia opetuksesta. Malcolm Forbes Päätoimittaja Kati Uusitalo kati.uusitalo@loimaanlehti.fi . Torin Kenkä -liikkeen naisille täys kymppi asiakaspalvelusta! Korkonilkkurit . Variksille puin nyrkkiä vieläkin. Tämä on kerrassaan loistava suunnitelma. Turun Sanomia lukenut oikea sukutilallinen . Kyllä se kuitenkin jäi meidän jäljiltämme vielä kiekumaan. Sieltä löytyy tekevälle työpaikka! Työnantaja kiinnostuu todellisesta työhön motivoituneesta tekijästä, vaikka tämän osaaminen ei täysin tehtävään istuisikaan. LOKIT OVAT kirkuneet jo parvina, ja viime viikonloppuna näin kevään ensimmäisen kuovin. Siks luotan päättäjien pätevyyteen niin paljon. Huoli pois. Kun valo lisääntyy maaliskuussa, silmät aukeavat. . Annilta, noin 3-vee, sitten meni meteliin hermo, ja hän kysyi, että eikö joku voisi sammuttaa tuota. Puolustus-, valtionvarain-, liikenneja opetusministeri, tarvittaessa, On tää ihme maa. On siinä ja täsä, kumpi lopulta säikähti enemmän. Monta kertaa tuli pysähdyttyä pihatielle kääntyessä, ja katsottua, ettei vahingossakaan tule pientä tai isoa töyhtöhyyppää oikealta tai vasemmalta. Alastaron pururadalla tuli viime sunnuntaina bongattua sammakonkutua. Näin lisättäisiin mukavalla tavalla aikuisväestön liikkumista. Samantapaisia ajatuksia on ollut itselläni liittyen ruuhkavuosi-ikäisten lapsiperheiden liikuttamiseen. Mielestäni ei! MR Huhuissa on ollut perää (LL 19.4.). KU P.S. Komea riikinkukko päästeli karmeita kiekaisuja peräjälkeen, emmekä meinanneet oikein edes kuulla toistemme puhetta, kun lintu oikein innostui. Vaikka talvikengät ja toppatakki tekisikin mieli edelleen laittaa päälle. Suunnitelmissa on petankkikenttä ja muutamia uusia kuntoiluvälineitä. Pistäkääpä idea takataskuunne ja ottakaa esille mahdollisimman pian, kun leikkipuistojen kehittämissuunnitelman aika koittaa. Minäkin melkein pääsin, kun säikähdin postinhakureissulla puskasta yllättäen ja pyytämättä rynnännyttä kukkoa. Kun aikuiset joka tapauksessa seisoskelevat puistossa jälkikasvuaan vahtimassa, voisivat he myös kohottaa omaa kuntoaan heille sopivissa laitteissa
Kaupunginvaltuusto käsittelee lausuntoa maanantaina Loimaa pyrkii jätelautakunnan isännäksi Sami Kivistö odotteli sateen taukoamista Hanhijoella. Sen jälkeen puhelin pirisi. Tilan toukotyöt käynnistyvät aikanaan sokerijuurikkaalla ja ruokaherneellä. Sen omistajakuntien jätelautakunta puolestaan hoitaa jätehuollon viranomaistehtäviä. Hän avustaa viljelijöitä EU-tukihakemusten täyttämisessä. Kaupunginhallitus pitää tätä perusteltuna LHJ:n ja Satakierto Oy:n sekä niiden jätelautakuntien yhdistymisen jälkeen. Hänestä ei ole aistittavissa minkäänlaista hermostuneisuutta. LARI KIVIRANTA Maanviljelijä odottaa nyt poutaa ja lämpöä lähipäiville – Näillä viljan hinnoilla on pakko olla erikoiskasveja.. SAARELAINEN aloittaa kylvöt kevätvehnällä. Lautakunnan isäntäkuntana on Forssa. Uusi fuusioitunut yhtiö aloitti toimintansa tämän vuoden alussa. MAANANTAINA kokoontuvan kaupunginvaltuuston on tarkoitus antaa Loimaan lausunto hallituksen esityksen pohjalta. Kivistö sanoo huomanneensa, että tänä keväänä on näkynyt aiempaa enemmän myyntija vuokrailmoituksia pelloista. SAMI KIVISTÖ toimii myös MTK-Alastaron EU-avustajana. Syysvehnä jäi kylvämättä viime syksynä lokakuun alkupuolen pakkasten takia. Sen jälkeen on ohran vuoro. ORIPÄÄSSÄ Myllykylässä kynnetty maa oli viime viikonloppuna jo melko lähellä kylvökuntoa, mutta sunnuntain sade viivästytti aloitusta. Hän huomauttaa, että maksatusten myöhentyminen voi vaikuttaa tuotantopanoksiin eli esimerkiksi siihen, mitä kasveja ja siementä viljelijät valitsevat tulevalle kasvukaudelle. – Loimaan kaupungilla on valmius tarjota tarvittavat toimitilat jätelautakunnan toimintaan. Yhdistymisen myötä yhtiön toimialueeseen kuuluvat myös Eura, Huittinen, Köyliö ja Säkylä. Viime viikolla sää enteili jo kylvöjen aloittamista, kunnes ilmat muuttuivat epävakaiseen ja kylmempään suuntaan. Lausuntojen perusteella neuvotellaan sopimuksiin tehtävistä muutoksista siten, että ne tulevat voimaan ensi vuoden kesäkuussa, kun uusi valtuustokausi alkaa. Lauantaina 23. Loimaan seutu Lari Kiviranta Sade ropisee hallin katolle. Tilalla on viljelyksessä sokerijuurikasta, ruokahernettä, ruista, syysja kevätvehnää sekä ohraa ja rapsia. Huhut tiesivät kertoa, että Antti Saarelainen olisi ollut toukotöissä jo viime viikonloppuna Myllykylässä. Hän sanoo maltillisten tasaisten sateiden pikemmin kuivanneen maata. – Yksi rasti väärään kohtaan, ja iso potti tukea voi mennä sivu suun, hän harmittelee ja lisää tukimaksatusten myöhästymisen luovan epävarmuutta. Saarelainen laskee sademäärän olleen torstaihin mennessä yhteensä noin 15 milliä. FORSSASSA pääpaikkaansa pitävä Loimi-Hämeen Jätehuolto Oy on kuntien omistama alueellisesti toimiva jätehuoltoyhtiö, joka vastaa kuntien jätelain mukaisesta jätehuollon palvelusta omistajakuntiensa alueella. SÄÄN ennustetaan jatkuvan epävakaisena ensi viikollakin. Jätelautakuntaa isännöivä Forssa on pyytänyt lausunnot mahdollisista lautakuntaja osakassopimuksen muutostarpeista huhtikuun loppuun mennessä. Hän hoitaa Hanhijoella maatalousyhtymää yhdessä veljensä kanssa. LOIMAAN kaupunki on tarjoutunut aiemminkin vuonna 2011 jätelautakunnan isäntäkunnaksi sen perustamisvaiheessa. Sittemmin Loimaan kaupunginvaltuusto hyväksyi jätelautakuntasopimukseen tulleet muutokset sillä edellytyksellä, että sopimuskunnilta pyydetään tämän kevään aikana lausunnot seuraavalla valtuustokaudelle tehtävistä muutostarpeista. Toisaalta kuluvan viikon sateetkin tulivat tarpeeseen. Normiviljoissa on heikko kate, Kivistö perustelee, mutta myöntää myös riskien olevan suuremmat erikoislajikkeissa. . Viime vuonna kaupunginhallitus painotti osakasja jätelautakuntasopimusta uudistettaessa muun muassa LHJ Oy:n hallituksen jäsenmäärän vähentämistä, osingonjakomahdollisuutta sekä jätelautakunnan budjetoinnin läpinäkyvyyttä ja jäsenkuntien kuulemista budjettia valmisteltaessa. huhtikuuta 2016 5 UUTISET AIHETTA JUTTUUN Soita: Toimitussihteeriemme puhelinnumerot ovat 02 588 8031 02 588 8032 PEHTOORINKUJA 1, LOIMAA VARAOSAT 0400 516 274 HUOLTO 0400 926 170 LOIMAAN SEUTU Loimaan kaupunki on tarvittaessa valmis ottamaan LoimiHämeen Jätehuolto Oy:n (LHJ) jätelautakunnan vastuukunnan tehtävät hoidettavakseen, kun uusi valtuustokausi alkaa ensi vuoden kesäkuussa. Laskuojista ei ole tullut vielä kunnon paineella vettä, Kivistö huomauttaa. Kivistö sanoo, ettei pellolle ole vielä hoppua ja että sinne voidaan mahdollisesti päästä vapun tienoilla, jos sade taukoaa. – Roudan päälle olisi kylvetty ilman sadetta. Aihe nousi esille jo viime syksynä, kun Loimaan kaupunginhallitus ei sellaisenaan hyväksynyt Forssan kaupungin esitystä LHJ:n osakaskuntien jätelautakuntaa koskevan sopimuksen muuttamisesta (LL 22.10.2015). – Näillä viljan hinnoilla on pakko olla erikoiskasveja, jotta saa palkan. Kivistö sanoo yllättyneensä siitä, kuinka hyvin ruis ja syysvehnä selvisivät talvesta. – Maa kuivuu äkkiä, kun vaan aurinko paistaa, hän huomauttaa ja muistelee, että viime vuonnakin työt aloitettiin vappuna. Jätelautakunnan viranhaltijoiden toimipisteen sijainnille eri paikkakunnalla jätehuoltoyhtiön kanssa ei ole toiminnallisia esteitä ja se voi toisaalta edesauttaa viranomaistoiminnan riippumattomuutta, hallitus esittää lausunnoksi. Sen verran kevättöihin on jo päästy, että syysviljoille on levitetty apulantaa. Hän ei ole siitä pahoillaan, koska syysviljat ovat talvehtineet vaihtelevasti. – Vielä muutama päivä, kun olisi lämpöä ja aurinkoa, niin aloitus olisi lähellä kuivemmilla paikoilla. Lautakunta päättää jätelaissa kunnalle määrätyistä asioista, kuten jätehuoltomääräyksistä, jätteen keräyksestä ja kuljetuksesta, käsittelystä sekä jätetaksasta. – Vai onko se vain sattumaa. – En voinut vastustaa kiusausta, joten levitin äkeen kynnöspellolle ja ajoin kolmisenkymmentä metriä, hän naurahtaa ja sanoo ottaneensa tilanteesta valokuvan ja jakaneensa sen sosiaaliseen mediaan. KAUPUNGINHALLITUS katsoo Loimaan sijainnin olevan keskeisellä paikalla toiminta-alueen laajennuttua ja että lautakunnan palvelut ja viranhaltijat olisivat hyvin osakaskuntien ja asukkaiden tavoitettavissa Loimaalta. Puhelimella tavoitettu Saarelainen myöntää hakeneensa äkeen peltoladosta viikonloppuna. Siemen ja lannoite ovat jo valmiina. – Talvella noin puolen metrin syvyyteen yltänyt routa teki hyvää maalle, hän arvioi ja sanoo roudan murentaneen ja muuttaneen ilmavammaksi maan koostumusta. Viljelijä Sami Kivistö katselee ulos pellolle
Kun siltä kysyy, miksei se mene nukkumaan, niin se vastaa, että näin aamun tulo kestää pidempään. PAPPISTEN LAVAN talkooporukkaan kuuluu kaikkiaan noin sata henkeä. kesäkuuta. Lavatanssit eivät ole tällä hetkellä hittiharrastus. Ja näin reippaasti asiaan käyden: Mitä sinä poika mutkit ja matkit, olenkos mä sulle velkaa. NYKYÄÄN NIIN kaivattu yhteisöllisyys kukoisti entisajan piirileikkikallioilla tai silloilla, missä nuoriso kokoontui. Alanen painottaa, ettei kurssien käyminen ole edellytys tanssimaan tulemiselle. Entisaikaankin näkyy äiti olleen tärkeä nuorelle miehelle: Hurja tuli pojasta kun mamma siltä kuoli kun ei ollu sillä tuurittajaa. Lankapuhelimesta 0,0828 /puhelu + 0,0595 /min Matkapuhelimesta 0,0828 / puhelu + 0,1704 /min Puhelun hinta: Neuvotteluajat maanantai-tiistai klo 17.30 asti ajanvarauksella puh. Ettei tanssilavalle tultaessa tarvitsisi pelätä, vaikkei ole käynyt alkeiskursseja, jatkokursseja ja jatkoplussia. Kansanedustaja Hjallis Harkimo kertoo koulukiusaamisen uhriksi joutuneesta lapsestaan HS:ssa Yhdessä hyvä tulee. Yllätyksiltä vältyttiin. Tällä lailla solmittiin suhteet: Siittä näkkee, siittä näkkee kestä pojat tykkää kenen mamman lirusilmän nep piirin syrjästä nyppää… Mutta otettiinpa kantaa yhteiskunnallisiin asioihin ihan ajankohtaiseen tyyliin: Mene sinä talonjussi toisenkin kerran herrojen kanssa marjaan Viäväs sun marjas ja ropposes sinä itse jourut kulkijan sarjaan! Rauni Virtanen LAINA Lapsi istuu illalla myöhään sängyssä. Vähäksi aikaa en rupia kunnen iäksikän kelpaa! Romanttiset suhteet eivät ole luonteeltaan välttämättä pysyviä, ja suru tulee puseroon pyytämättä ja yllättäen… Laulaisin, laulaisin, paremminki laulaisin vaan ei mun ääneni kulje. Kun muistiin kirjoittamiani säkeistöjä katselin, niin ne tietysti ovat piirileikkilauluja. Ne olivat jääneet tädin muistiin Marttilan tanssikallioilta, murre näet ei ole puhtaasti loimaalaista. Tänä vuonna hän liittyi mukaan talkooryhmään. Muu 30 hengen talkooporukka haravoi, siisti lavaa ja pesi ikkunoita pian alkavaa tanssija juhlakautta varten. Mutta tietysti asioita katsottiin myös tyttöjen kannalta: Sen minä olen sanonut, sinusta en huoli. VIIME VUOSIEN tapaan Pappisissa järjestetään tänäkin kesänä ennen tansseja lipun hintaan sisältyviä tanssikursseja. Sinä olet viinan juamari, minä murheen kantaja nuori. – Täällä on hyvä porukka, Multisilta kiittelee. Niin minulla nyt on kolmisenkymmentä muistiin kirjoittamaani laulunsäettä, joita täti nimitti ”kaarivalssilauluiksi”. Mutta isän ainoan sodasta säästyneen veljen vaimo, Taimi-täti, eli pitkään ja on jättänyt vaikuttavia muistikuvia. Eskolan mukaan nyt tarvittaisiin uusia Topi Sorsakosken, Yölinnun ja Neljänsuoran kaltaisia kansansuosikkeja. Laaksonen ja Riitta Kuusela jynssäsivät viime viikonloppuna Pappisten lavan vessat puhtaiksi. Nimitystä en ole kuullut koskaan kansatieteen luennoilla enkä muutenkaan. Ensi viikolla perjantaina on uuden tuliaiset. 010 257 3202 Aija Multisilta on käynyt monena kesänä Pappisissa tanssimassa. Ei ollu viärellä makaajaa eikä murheesa lohruttajjaa… Toiset värssyt ovat sitten ronskimpia: Isäni oli juamari ja äitini huaraili. huhtikuuta 2016 KULTTUURI KIRJOITTAJAVIERAS Mamman poikia Minulla ja sisaruksillani ei ollut lapsuudessa montakaan vanhemman polven sukulaista; isän äiti kuoli ollessani seitsenvuotias, muut isovanhemmat olivat jo ennen muuttaneet tuonilmaisiin. Taimi-täti on jättänyt minulle pari luentolehtiön sivullista kansanperinnettä – joskus opiskeluvuosina puhe holhaantui nuorison harrastuksiin hänen vihreinä vuosinaan. Pappisiin ovat tervetulleita kaikki tanssitaitoon katsomatta. Täällä on monia sellaisia, joita en ole nähnyt koko talven aikana, kyläyhdistyksen puheenjohtaja Päivi Laaksonen totesi. Riitta Kuusela ja Marketta Laaksonen pesivät vessat kesäkuntoon. Joka ilta heilani muistan kun oveni kiini suljen. – Tämä on mukava aloitus kaudelle. – Nyt on pikkuinen aallonpohja, mutta eiköhän sitä pian taas seuraa nousu, Anne Alanen uskoo. Varsinkin kotimaisille naisiskelmälaulajille olisi tilausta. Ainakaan puitteista se ei jää kiinni, ohjelmavastaava Pekka Eskola uskoo. Kesän aikana jokaisen kohdalle osuu kolme talkoovuoroa lipunmyynnissä, kahviossa, anniskelualueella, järjestyksenvalvonnassa tai liikenteenohjauksessa. Hän alkoi muistella jo käytöstä poistuneita värssyjä. Kävijämäärä ei ole notkahtanut niin kuin monilla muilla lavoilla. Pappisten lava talkoiltiin kesäkuntoon Tanssikausi saa alkaa. Tänäkin kesänä Pappisissa kansaa tanssittavat Suomen suosituimmat iskelmäyhtyeet: Neljänsuora, Hurma, Sinitaivas, Finlanders ja Varjokuva. Tanssikauden avaa Mikko Mäkeläinen 3. Hän oli leveäluontoinen, nauroi remakasti ja käyttäytyi toisaikaisesti, mutta otti käymään tulevat sukulaislapset aina vastaan suuriäänisin riemunilmaisuin. Olemme kai lyhytikäistä sukua. Niinijoki/Pappinen Kiti Salonen – Ihmeellisen siistiä! Ei ole metsämyyrien pesiä, eikä kukaan ole edes huulipunalla kirjoittanut peiliin, ketä rakastaa, Marketta Laaksonen naurahti. Viime vuonna Pappisissa vietettiin lavan 15-vuotisjuhlallisuuksia. – Monesti meitä kädenalitanssijoita moititaan lavojen valtaamisesta, mutta itsekin toivon, että lindyhopit ja westcoastswingit olisivat ohimenevä muoti-ilmiö. Esiintyjistä ja ilmoista riippuen Pappisten tansseissa on käynyt 300–600 henkeä. Minä poika olin karulla ja opin siellä varkaaksi. Pane sinä markka ja minä panen kaksi ja juodaan me erojaiset. – HYVÄ KAUSI on odotettavissa. KITI SALONEN . 6 Lauantaina 23. KAARIVALSSI
Liigalisenssihakemus pitää jättää toukokuun loppuun mennessä. Tarkoituksena on panostaa Turussa yksittäisten pelitapahtumien laatuun, ei niinkään määrään. Käytännössä hallissa voitaisiin pelata pari peliä syksyllä ja keväällä ja lisäksi joitakin mahdollisia play off -pelejä. Koripallo Kati Uusitalo Loimaalainen Bisons kertoi helmikuussa talousvaikeuksistaan (LL 25.2.). Joidenkin pelaajien kanssa on jo käyty neuvotteluja, ja haussa on kotimaisia runkopelaajia. Hän muistuttaa, että rahalla ei mestaruuksia osteta, vaikka siitäkin on Bisonsia syytetty. Säätiö tukee vuosittain yleishyödyllisiä hankkeita noin puolella miljoonalla eurolla. Ääniä vaaleissa annettiin 19 415. 2013 se luopui Suomen Lähikauppa Oy:n omistuksesta, ja nykyään Tradeka keskittyy sijoitustoimintaan ja hotellija ravintola-alaan. Jokaisella äänioikeutetulla on yksi ääni. Vain laiska ja paikoilleen jämähtänyt yritys kärsii kiristyvästä kilpailusta. Jotta uusia yhteistyökuvioita syntyy, pitää näkyvyyttä lisätä myös Turussa. Pääkirjoitustoimittaja Kyösti Jurvelin Kauppalehdessä Bisons on ennenkin pelannut Turussa. FANEILLE Marko Toivola haluaa muistuttaa, että ei biisoneista turkulaisia tule. Meillä on Loimaalla hieno halli, mutta ratkaisupeleissä se käy auttamatta pieneksi. Neljä loimaalaista Turun Osuuskaupan edustajistoon LOIMAA Vanhempi ammattimies Hannu Peltonen on valittu viime torstain edustajakokouksessa Tradeka Oy:n hallituksen jäseneksi. Onko järkeä hakea ranteet paksuna olutta Tallinnasta. Osuuskaupan edustajiston vaaleissa äänioikeutettuja ovat kaikki ennen vaalivuoden alkua jäseniksi hyväksytyt ja 15 vuotta täyttäneet osuuskaupan jäsenet. huhtikuuta 2016 7 PAIKALLISIA LAINA Olut on lähiruokaa. EDUSTAJISTON ROOLI osuuskaupan päätöksenteossa on tärkeä, sillä osuuskauppa on jäsentensä omistama yritys. Talouden tervehdyttäminen jatkuu ensi kaudella. Hartwallin toimitusjohtaja Tapio Pajuharju Maaseudun Tulevaisuudessa LAINA Sanapari ”kiristyvä kilpailu” on typerä hokema. Bisons haluaa laajentaa tukijapohjaansa Turun suuntaan – ensiksi varmistetaan liigakelpoisuus ensi kaudeksi Uusia yhteistyökuvioita synnytetään näkyvyydellä VARSINAIS-SUOMI Turun Osuuskaupan edustajistoon 2016–2020 valittiin 60 jäsentä, joista 26 oli miehiä ja 34 naisia. – Uuteen halliin halutaan hyviä tapahtumia, ja me voimme niitä tehdä. – Vaalien äänestysprosentti oli 13,7, kun se neljä vuotta sitten oli 19,8. Muodollisen roolinsa lisäksi edustajisto toimii näköalapaikkana osuuskaupan toimintaan sekä muodostaa tärkeän keskustelufoorumin osuuskaupan johdon ja asiakasomistajien välille. Loimaalta edustajistoon valittiin maanviljelijä, rehtori Tuomas Lankinen, maatalousyrittäjä Sirpa Pietilä, rehtori Jarmo Rasi ja palvelupäällikkö, eläkeläinen Leena Virtanen. Lisäksi pyritään jatkamaan juniorija farmiseurayhteistyötä Forssan Koripoikien kanssa. Hän toivoo, että fanit jatkossakin uskoisivat biisoneihin. Vuoden 2014 joulukuussa peliä oli seuraamassa kauden ennätysyleisö, 6452 katsojaa. Edustajiston vaalit pidettiin 4.–13.4. Loimaalta saapuneet fanit kannustivat tuttuun tyyliinsä äänekkäästi. Uusia jäseniä edustajistoon valittiin 32. Toivottavasti fanit näkevät, että näillä toimilla ollaan turvaamassa biisonien tulevaisuutta. Tuloja haetaan myymällä osakeyhtiön osakkeita, mutta myös kuluja karsitaan. – Meillä on faneissa ja tukijoissa olemassa vahva kivijalka Loimaalla, mutta faneja ja tukijoita on tähänkin saakka tullut myös muualta. Ehdokkaita vaaleissa oli kaikkiaan 356, mikä oli 42 vähemmän kuin edellisissä vaaleissa. Ehdokkaita oli koko osuuskaupan toimialueelta. Peltonen jatkaa edelleen myös Tradeka-Säätiön hallituksessa. Tulevalla kaudella Bisons jättää kansainväliset kentät ja keskittyy Korisliigaan. – Tuskin Bisonsin liigalisenssiä hallinnoiva LoKoKo edes antaisi lupaa siihen. Bisons haluaa jatkaa nykyisellä valmennuksella, jossa päävalmentajana on toiminut Greg Gibson ja hänen tukenaan Damion Dantzler. Uskon, että pelaajabudjetti asettuu johonkin 300 000–400 000 tienoille. Valinta tehtiin Länsi-Suomen alueen kesken, Vaasan, Satakunnan ja Varsinais-Suomen piirien kanssa yhdessä. Osana talouden tervehdyttämistoimiaan Bisons on neuvotellut joidenkin turkulaisten tahojen kanssa yhteistyöstä. – Olemme loimaalainen joukkue. LL ARKISTO / TIINA NAULA . Osuuskunta Tradekan historiasta löytyy E-liike ja Ekayhtymä. – Edustajisto esimerkiksi vahvistaa tilinpäätöksen ja valitsee hallintoneuvoston. Tradekan piirikokoukset pidettiin samanaikaisesti. – Puuttuva summa ei ole enää iso, mutta vaatii vielä töitä, Bisons BC Oy:n hallituksen puheenjohtaja Marko Toivola sanoo. Äänestäjät valitsivat Turun Osuuskaupalle osaavan ja monipuolisesti aluettaan edustavan edustajiston tälläkin kertaa, Turun Osuuskaupan hallintoneuvoston puheenjohtaja Timo Hollmén kertoo. Edustajisto valitaan vaaleilla osuuskaupan jäsenistä eli asiakasomistajista joka neljäs vuosi. – Jos ostettaisiin, Jokerit olisivat jääkiekossa olleet mestareita vaikka kuinka monta kertaa. Edellytyksenä on saada seuran talous sellaiseen kuntoon, että Bisons on liigakelpoinen. – Urheilullisesti menestyvää joukkuetta lähdetään hakemaan. Peltonen Tradekan hallitukseen. Rahalla tätä hommaa kuitenkin pyöritetään. Varsinais-Suomen piirikokous valitsi piirin varapuheenjohtajaksi Hannu Peltosen. Neuvotteluja on vauhditettu keskustelemalla alustavasti joidenkin pelien viemisestä Turkuun, vuoden 2018 tammikuussa valmistuvaan uuteen monitoimihalliiin kaudella 2017– 2018. Sillä on Suomessa 47 hotellia ja 240 ravintolaa. Lauantaina 23. Edustajisto käyttää jäsenten päätösvaltaa osuuskaupassa. – Jatkopeleistä tulee valtavat kulut, eli tarvitsemme lipputuloja
M 100 m VU 15–16 v: 1) Jere Ruuhonen Cetus 57.91, 7) Mikael Jokinen LUS 1:03.22. 050 5292 439, Käsityöläiskatu 9, Loimaa Boutique Teresa Beauty Salon Teresa StarHealthFitness Ma-Pe 9-19, La 10-15 045 805 9559 0400 531 307 Väinölänkatu 4, Loimaa www.starhealth.. ELÄINLÄÄKÄRIPALVELUJA Myrskylinnankatu 2 A, Loimaa p. (02) 7622 393 Hammasproteesi asioissa teitä palvelee Kokoproteesit, pohjaukset ja korjaukset. ISÄNNÖITSIJÖITÄ TALOYHTIÖT HUOM! Isännöinti Oy Tikakoski Vesikoskenkatu 1, 32200 Loimaa Kimmo Tikakoski 0400 741 556 www.tikakoski.com . 040 535 6973 Tampereentie 51, Loimaa (Eviran siementarkastuslaitos) Loimaan Lääkintävoimistelu OSTEOPAATTI D.O. N 50 m VU 9 v ja nuoremmat: 1) Inka Ailanen STR 46.53, 2) Lumia Ele LUS 52.57, 3) Matilda Jokinen LUS 56.94, 4) Jade Isomaa LUS 57.08. 12–13 v: 1) Anni Korhonen RaisU 33.52, 4) Aino Kallio LUS 41.43, 5) Jessi Isomaa LUS 42.94. Myös kotija laitoskäynnit. 02-762 1350, 0500 741 437 Nettiajanvaraus: www.sabrina.. järjestämien Tuula Kara -uintien tuloksia sarjoista, joissa oli Loimaan Uimaseuran edustajia: 4x50 m VU 16 v ja nuoremmat: 1) Cetus 3 1:48.69, 4) LUS 1 2:03.12, 7) LUS 2 2:23.43. NEOVET – eläinlääkäri lähelläsi . Koski TL :n Nuortentuvalla iloinen iltapäivä to 5.5. . . N 50 m SU 9 v ja nuoremmat: 1) Essi Kallio LUS 1:00.99, 2) Lumia Ele LUS 1:01.12, 3) Jade Isomaa LUS 1:08.47. HAMMASTEKNIKOITA Väinämöisenkatu 6 B Op-talo, Loimaa P. M 100 m RU 11–12 v: 1) Jesper Isomaa LUS 1:42.47. N 50 m PU 10–11 v: 1) Milla Lempiälä LUS 37.39, 2) Veera Ele LUS 50.70. 10–11 v: 1) Vilja Pusa STR 53.50, 2) Nea Salmela LUS 53.63. 02-762 7996, 0400 537 480 Täyden palvelun LVI-talo Lamminkadulla KATTAVA LVI-myymälä Asennukset joustavasti ja nopealla aikataululla Jalkojenhoitoa, sokerointia Ajanvaraus Raija Toivonen 040 729 3532, 02 762 21 20 tai www.tazzi.fi KOTIHOITOTUOTTEET Laadukkaat academie Ella Bache etre belle . Myös pitopalvelua ja kylpyläosakkeen vuokrausta. JALKAHOITOLOITA Käsityölaiskatu 9, Loimaa P. N 100 m PU 13 v ja nuoremmat: 1) Tiiu Korhonen AQUILA 1:19.74, 2) Jenna Rautava LUS 1:33.32. hieroja Marika Lätti Kanta-Loimaantie 5B B16, Loimaa www.suolakeidas.. www.jormalaaksonen.net . Molempiin tilaisuuksiin omat kyydit. AUTOKORJAAMOITA AUTOHUOLTO MAUNU KY, LOIMAA – Finikor-ruosteenestokäsittely – Huolto, korjaus – Maalaus, peltityö – Rengasmyynti – Automyynti – Autovuokraus – Tuulilasit – Ikkunatummennukset – Pesut, kestoym. klo 14 kylätalolla. 044-5566 841 Nyt myös Royal Canin erikoisruokavaliot. 12–13 v: 1) Anni Korhonen RaisU 1:08.02, 5) Jessi Isomaa LUS 1:23.11, 6) Iida Kallio LUS 1:23.95. Köllintie 20, Ypäjä p. vahaukset – Määräaikaishuollot BE-, DSLja OBD-mittaukset Katsastuspalvelu Ilmastointihuollot Alastaron Autopalvelu Loimijoentie 99, Alastaro P. 02 769 2200 Ark. N 100 m RU 9 v ja nuoremmat: 1) Essi Kallio LUS 2:25.41. P. 050 322 1416 Joenperäntie 8, Loimaa. M 50 m VU 13–14 v: 1) Nico Nieminen VeUS 29.44, 3) Aapo Huhti LUS 30.89. Karoliinan Iltaseuran perinteinen Ihon hoito-ilta, ma 25.4. 12–13 v: 1) Peppi-Stiina Ahti STRiksu 31.31, 2) Aino Kallio LUS 32.49, 5) Jenna Rautava LUS 34.78. KAUNEUSHOITOLOITA P. www.paija.. Vieraana reumalääkäri Lotta Sjöblom. 040 722 5270 terv.hoit., koul. 0400 223 535, 0400 223 235. klo 18.00. Aitoja makuja ja maalaistunnelmaa Juhlaan ja arkeen Myös pitopalvelua! Idyllinen Ryötin tila Oripääntie 1120 (tien 210 varrella) Akku/dieselsaksinostimet ja dieselkuukulkijat. 050 2279 Loimaan Seudun Invataksipalvelu, Raimo Huhtala P. Lämmintä tunnelmaa! Juhlissa, häissä, saunailloissa... Reumayhdistyksen tilaisuus ti 26.4. Pistooliammunnat Heikinpirtin ampumaradalla ke 27.4. 040 7499 159, www.arjalka.fi Myös kotija laitoskäynnit JALKAHOITOLA ARJALKA Siskon Kammari p. 15–16 v: 1) Mikael Jokinen LUS 5:10.40. 8 Lauantaina 23. N 100 m VU 10–11 v: 1) Aino Kuusisto NU 1:25.19, 3) Nea Salmela LUS 1:44.45. Turuntie 14, Loimaa. mukaan. HYVINVOINTIPALVELUJA Hoitola Suolakeidas p. klo 9-17, la 9-13 Loimaan Lukko Oy P. 12–13 v: 1) Snezhana Ilcheva SomE 1:33.44, 9) Iida Kallio LUS 1:48.81, 10) Jessi Isomaa LUS 1:53.95. 050 56 96 945 . LASITUSPALVELUITA puh. Loimaan AA-ryhmä kokoontuu lauantaisin klo 15.00 Nuorisotalon alakerrassa. 044 7442 310 Päivystys lasirikoissa: LASIT JA LASITUSTYÖT! . M 100 m PU 15–16 v: 1) Aleksi Vähä-Lassila RaisU 1:09.35, 4) Mikael Jokinen LUS 1:21.30. 10–11 v: 1) Rianna Hoda LUS 45.71. LOIMAAN LO LOI OIM IMA MAA AN AAN AN KONEVUOKRAUS O O O O OK K K K KR R R R RA A A A AU U U U US S S S S KO KON ONE NE EVU VUO UOK OKR KRA RAU AUS US NOUTOPÖYTÄ arkisin klo 11-14 Hyvät kokousja koulutustilat Täydellinen juhlaja pitopalvelu 9 € Aitoja makuja. 040 569 7997 www.hoitolaelotila.com SEURATOIMINTA Eläkeliiton Alastaron yhdistys. UINTI Someron Esan 17.4. KULJETUSPALVELUT Muutot ja kuljetukset ! P. 10–11 v: 1) Veera Ele LUS 1:52.89, 2) Rianna Hoda LUS 2:10.44. BETONITUOTTEITA Jorma Laaksonen, Seppäläntie 192, 32210 Loimaa. Reserviläiset. M 50 m PU 11–12 v: 1) Jeremia Varonen UiKaa 40.63, 2) Jesper Isomaa LUS 41.58. P. klo 18 Kompassissa Heimolinnankatu 8. KAIHTIMET JA MARKIISIT Turuntie 7, Loimaa, Puh. HENKILÖNOSTIMIA . www.loimaankonevuokraus.fi / 0400 544 659 . Käsityökerho ti 26.4. 14–15 v: 1) Siri Auvinen Cetus 1:09.18, 7) Anni Haavisto LUS 1:36.99. Renkaat ja rengastyöt Kolarikorjaukset Hinauspalvelut . N 200 m SKU 13 v ja nuoremmat: 1) Milla Lempiälä LUS 3:02.52. ARKKITEHTITOIMISTOJA . klo 12.00. . 13–14 v: 1) Nico Nieminen VeUS 1:22.87, 2) Aapo Huhti LUS 1:22.92, 5) Ilpo Pitkänen LUS 1:52.95. Suolahuone ja hieronnat 24/7 0400 482 796 VOIMAKATU 1, 32200 LOIMAA . klo 18.30 Virttaan Karoliinassa, tulethan mukaan! Peltoisten kyläyhdistys. 050 350 6983. Avoinna sop. M 50 m SU 11–12 v: 1) Jesper Isomaa LUS 39.79. klo 15-20, ohjelmaa on. 050 361 3670 www.hoitolalemon.fi Palininkatu 3, Loimaa . LVI-LIIKKEITÄ Lamminkatu 19, Loimaa P. P. Refleksologi Anniina Siivola p. 14–15 v: 1) Sara Mustonen Cetus 1:03.78, 9) Anni Haavisto LUS 1:14.88. JUHLAJA PITOPALVELUITA . JÄTEHUOLTOA Roskat pois nurkista! Puh. Perinteinen vapputapaaminen Kalannin koululla la 30.4. KAUNEUSHOITOLOITA . . KÄDENTAITOTUOTTEET Kädentaitojen erikoisliike NYYTTI Satakunnantie 5, Loimaa. M 400 m VU 14 v ja nuoremmat: 1) Juuso Vastamäki VeUS 5:33.38, 3) Ilpo Pitkänen LUS 6:06.90. TULOSPÖRSSI. . 12–13 v: 1) Tiiu Korhonen AQUILA 35.32, 4) Jenna Rautava LUS 38.70. Turuntie 14, Loimaa. 02-762 1350, 0500 741 437 Myös kotija laitoskäynnit, nettiajanvaraus: www.sabrina.. 0500 822 386 www.alastaronautopalvelu.. huhtikuuta 2016 PALVELUHAKEMISTO PAIKALLISTA OSAAMISTA PARHAASTA PÄÄSTÄ PALVELUHAKEMISTO . 0400 945 855 Humppila Kolinkanta Loimaantie 272, 32440 Alastaro, p. AUTOKOULUJA . LEMMIKKIELÄINPALVELUJA Varsinais-Suomen lemmikkituhkaus, Virttaa 0400 462 824, www.lemmikkituhkaus.fi . INVATAKSIPALVELUITA Hermoratahierontaa, jalkojenhoitoa Leila Toivonen 044 305 6900 . HENKILÖNOSTIMIA Vyöhyketerapia, koliikkivauvojen hieronta, sekä nyt myös klassinen hieronta ja perinteinen jäsenkorjaus oppilastyönä. Anita Koivisto Osteopatia lymfaterapia hieronta P. 040 7527 353 www.ryotintila.
huhtikuuta 2016 9 . klo 13.30-15.00 Kartanonmäen Palvelukeskuksessa Juvantie 1. klo 13 kirjastossa. SAHAUSPALVELU MTY SAARINEN Tukista Tapuliin Pekka 0400 785 236 Rakennuspuuta Johannes 0400 923 847 wwww.sieppalansaha.com . Seniorit Surffaa ohjatut ryhmät kokoontuvat jälleen ke 27.4. klo 18 alkaen osallistumme LC Loimaan siivoustalkoisiin, kokoontuminen kaupunginkirjastolla. 050 360 2597 . Loimaan Seudun Sotaveteraanit ry. P. Olohuone. RAKENNUSTARVIKKEITA HEIKKI PAJUNEN Puh. 02-731 2644 info @foto-lehti.. Sarjat 5-v ylöspäin. viimeiset vuorot ennen kesätaukoa ma 25.4. Tervetuloa! Pekankuja 11, Loimaa AU/Jalkapallo Tytöt 04-06. klo 14.30 Tuttujen Tuvalla. 10.5. Huom. 050 516 3026, 050 551 3026 . tai ajamaan! www.loimihaka.fi . klo 18 Hirvikosken pururadalla. klo 17.00 Virttaalla, myös kävelysarjat. Milloin. 28.4. asti voi vielä tutustua Pirkko Siivonen-Takun taulunäyttelyyn. 0400 537 171 Hengittävät rakennusmateriaalit meiltä! T T T T T U U U U U U U T T T T T T TU U U U U U U S S S S S S S S S S S S S S S S S S ST T T T T T T T T S S S U U U U U US S S S S S S S S S S S S S T T T T T T T T TU U U U U U U U U U U U U U UT T T T T T T T T T T T TU U U U U T T T T T T T T T T U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T TU U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U UT T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T TU U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U US S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T TU U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U T T T M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S E E E E E E E E E E E E T T T T T T T T T T T T T T TT T T T O O O O O O O O O O O O O O O OT T T T T O O O U U U U U U UO O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O T T T T T T T TU U U U U U U T T T T T T T T TU U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T TU U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S IIIIIIIIIIIIIIIIIIIII E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T O O O O O O O O O O O O O O S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O OT T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T TT T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T TT T T T T T T T T T T T T T T T T T T T TE E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E EIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIS S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M MM M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M IIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIII IIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIII M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M IIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIM M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M MM M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M ME E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E www.loimaanrakennuseriste.. klo 16-20. 045 848 3684 Yritykset ja kotitaloudet Parturi-Kampaamo Riina Avoinna ti-pe 10-17 ja la 10-14 ja sopimuksen mukaan. 2.5. Hirvenjuoksun avoimet kilpailut 28.4. Anja Ojala p. Sarjat 5-, 6-, 7-, 9-, 11-, 13-, 15-vuotiaille ja vanhemmille. SIIVOUSPALVELUJA Loimaan Siivous Päivi Ojala Oy P. . RATSASTUSTUNNIT Kotisi remonttien ammattilainen Talokunnostus Oy Talokunnostus Oy Uudisja korjausrakentaminen. PESULAPALVELUJA Hankalatkin puut ammattitaidolla. Alastaron Naisvoimistelijat. Varsinais-Suomen Muistiyhdistyksen Loimaan alaosasto kokoontuu 27.4. 0400-223 964 Loimaan Aluetaksi Oy www.loimaanaluetaksi.. PARTURI-KAMPAAMOITA . saamme vieraita klo 11.00 jälkeen. AMS/VEV. Huvilakatu 32. ala-asteella klo 17.30. TILITOIMISTOJA Tilihelander www.tilihelander.fi ALASTARO Loimijoentie 77 TORSTAISIN 9-15 HUITTINEN Karpintie 11 A 10 sopimuksen mukaan PUNKALAIDUN Kauppakuja 1 A 6 MA-PE 8-16 Tarja Helander 040-560 2240 Eeva-Liisa Räsänen 046-600 7734 Maria Säteri 040-411 7734 Martta Haavisto 040-565 6949 Tule meille vaan – meillä palvellaan Tukka Hyvin, Kaikki Hyvin. TYÖVAATTEITA Työasut mittojen mukaan suoraan valmistajalta. Ke 27.4. SÄHKÖLIIKKEITÄ Turuntie 73, 32200 Loimaa p. klo 15-17 kaupunginkirkon yläsalissa. 02 7622 156 PASSIKUVAT ILMAN AJANVARAUSTA HETI MUKAASI! . SUUTARIJA AVAINPALVELUT Loimaan Suutari P. 045 874 6600 Nettiajanvaraus www.hiusstudiounica.. Soittotekniikoiden kehittämistä ja kappaleiden opettelua, perusteita sekä rytmiettä soolosoiton hallintaan. Ti 26.4. sekä ke 27.4. To 28.4. (Helatorstai). Kojonkulman kyläyhdistys/Ahjon kahvakuula su 24.4. MUSIIKINOPETUSTA K I TA R A N S O I T O N O P E T U S TA Aloittaville ja vähän pidempään harrastaneille. 4866 100, 045 6340 144 Myös ilman ajanvarausta Annina Haltsonen-Mäkelä Juvantie 11 (Nahkalinna) p. ma-pe 6.30-16.30 KYSY KULJETUSPALVELUA! PARTURI-KAMPAAMO Puh. Tutustumme mm. klo 18-20 Tuulensuun Palvelukeskuksessa, Huvilak. 8-16, ke suljettu, myös sopimuksen mukaan. 0600 91444 Alkuperäistä loimaalaista taksipalvelua! www.kauppatorintaksi.. Ilmoittautumiset Sirpalle viimeistään 28.4. klo 18. Loimaan Rakennuseriste Oy, Varasto Lamminperä 10 Lämpöhuolto NIEMI Raimo Niemi, Niinijoki P. URHEILU Matkailupiiri ja ystävät, nyt kiinnostava kesäretki Uuteenkaupunkiin 10.6. 762 1144 Av. 32, Loimaa. Jatkuvat aina maanantaisin ja keskiviikkoisin samaan aikaan. mennessä p. klo 17-18 Kuukantalo Kuukankuja 1, käynti Prisman puoleisesta päädystä. LL, Saviseudun paikallisin kertoo. RATSASTUSTUNNIT PONIKERHOT LÄMMIN MANEESI P. ÖLJYSÄILIÖHUOLTOJA . PikkuRokkari HiusStudio Koulukuja 7, Loimaa Ajanvaraus p. klo 10.45 johtokunta kokoontuu. Jalkapalloharjoitukset alkavat Alastaron kentällä ma 25.4. Veteraanituvan avantouintikausi päätetään 26.4. 02 761 2385). LVI-LIIKKEITÄ . klo 13, aloitetaan kahvilla klo 12. 050-9119 424 Verhontie 97, Kojonkulma www.punkintila.. 040 779 2214 Opinkuja 5–7, Loimaa p. p. MUSIIKKIPALVELUJA Soitinliike Väinölänkatu 4, Loimaa, 0400-531307 ma-pe 12-17 la 10-13 www.pikkurokkari.. Hyvän Paimenen luterilainen seurakunta. Mitä. 1.5. 050 453 5052 Avoinna ark. klo 9.3013.30 Tammikodin vertaisryhmä kokoontuu yhdessä Ovet-valmennuksen osallistujien kanssa ja hoidettavan on mahdollista osallistua Tammikodin kuntouttavaan päivätoimintaan (ilm. Noin klo 11.30 kokoontuu miestenryhmä. PIHAPUIDEN KAADOT Oppipojankatu 5 p. klo 18.00-19.30. Matkat omaan tahtiin & oman kunnon mukaisesti. Omatoiminen vuoro torstaisin klo 20-21. 050 362 8966 Saini Repo. HUONEISTOJA MUUT REMONTIT. klo 15.00 alkaen. 0500 929 227 www.j-s.fi Loimaa Invataksi 1+8 Huom. klo 12 Viikon vieraana Tiina Raumolin, askartelua. Myös Domus-ikkunat. Kela-ajot suorakorvaus Loimaa Taksi P. Savusauna on myös lämpimänä. 0400 805 285 Tule ratsastamaan ... Automuseo, Vanha kirkko ympäristöineen, Gasthaus Pooki, kiertoajelu, Pilvilinna. Loimaan Taideseura. TOIMISTOPALVELUJA . Torstaihin 28.4. 044 536 9469 Loimaan Prismakeskus, Aleksis Kiven katu 7 . OripCon Oy p. Kaikki innokkaat mukaan surffailemaan! Jos haluat toimia vapaaehtoisena vertaisohjaajana, ota yhteyttä! Lounais-Suomen Kilpirauhasyhdistyksen Loimaan vertaistukiryhmän kokoontuminen ma 25.4. Lauantaina 23. mirena-asut.com P. Leiskun yleisurheiluharjoitukset liikuntahallin juoksusuoralla tiistaisin (valmennus) ja keskiviikkoisin (harrastus) klo 17-18. Ke 11.5. Brodeeraukset, mainostekstiilit. 045 138 7753 Petri Karmakallio Yrityksen tiedot myös os.tilaajavastuu.. TIETOKONEITA . AU/Jalkapallo 07-09. Loimaan seudun Omaishoitajat ja Läheiset ry. Ti 26.4. 0400 327 566 Turuntie 10, Loimaa P. 0400 293 576. Palvelutarjontamme löydät netistä! PALVELUHAKEMISTO PAIKALLISTA OSAAMISTA PARHAASTA PÄÄSTÄ PALVELUHAKEMISTO Öljysäiliöhuollot säiliöön kuin säiliöön. Sinikka Salminen tuo tervehdyksen Turusta. Loimaan Jankon maastojuoksut alkavat ma 25.4. Jatkuvat aina maanantaisin ja keskiviikkoisin samaan aikaan. Ilm. Pyörätuoli ja paarikulj. Myös korjausompelupalvelut Puh. Ma 2.5. PAINOPALVELUJA J & S Subcontracting Oy P. Lenkin jälkeen sauna & iltapalaa. Messu ke 27.4. 046 810 2432 . P. klo 18-19. Lisätiedot Ismo 040 5617501. Loimijokilaakson Sukututkijat ry:n retkelle 17.5. klo 18.00 Virttaan koululla. klo 11 alkaen. Kimmo Mäkeläinen 040 8240 326 . (koululla disko) eikä to 5.5. Kevätreippailua Erä-Veikkojen majalla Virttaalla la 23.4. Jalkapalloharjoitukset alkavat Alastaron kentällä ma 25.4. 0,84 €/min . Omat kuulat, alusta ja sisävarustus. klo 12-14 Ystävien tapaaminen. 0400 919 541. TAKSIPALVELUITA Loimaan Kauppatorin Taksi ay P. Niinijoen Seudun kyläyhdistyksen järjestämää jumppaa ei ole to 28.4. Talvija Jatkosotamuseoon, Säkylän kirkkoon ja hautausmaahan. Voit tuoda omaisen paikalle, ilmoitathan siitä Mirjalle 046 6802819. 0500 530 807 P. 040 563 4348 Asutustie 4, Loimaa TAKSI LOIMAA-MELLILÄ Tapio Harjula 0500 741 544 1 + 6 henkilöä 1 + 4 + pyörätuolikuljetukset TAKSIPALVELUA Loimaa JARKKO AAKIO Puh. Avoin tapahtuma kaikille. Muistikerho ke 27.4. Messun toimittaa Otto Granlund. Ilm. Ohjattua jousiammuntaa aloittelijoille ja nuorille, kaikki luokat ja jouset, maanantaisin klo 18.00 alkaen, muut vuorot keskiviikkona 18.00 sekä lauantaisin 11.00 Vesikoski-talolla. Avoinna ma-pe 9-17 la 9-14 Myös sopimuksen mukaan. Jumpat loppuu torstaina ala-asteella näytöksiin. Prättä-Jouset. Loimijoentie 78, Alastaro. viim. PARTURI-KAMPAAMOITA Teitä palvellaan ilolla ja ammattitaidolla! Vesikoskenkatu 20, Loimaa Avoinna ma-pe 9-17, la 9-14 tai sopimuksen mukaan Ajanvaraus . VAATEKORJAUSTA . Näytösharjoitukset ti 26.4. loimaanrakennuseriste@pp.inet.. Paarija pyörätuolikuljetuksissa kelakorvaus suoraan asiakkaalle Varataksija pikkubussivuokraus . Tietokoneet, ohjelmistot ja oheislaitteet Huollot sekä asennukset yrityksille ja kotitalouksille Ompelupalvelu Leena Salo Purotie 7, 32210 Loimaa. 1-v.syntt.! Lounais-Suomen Syöpäyhdistys ry Loimaan paikallisosaston keskustelupiiri ma 25.4. Leiskun maastojuoksut urheilukeskuksella ma 25.4. Aiheena keliakia, maidoton ja munaton ruokavalio. Varastohotelli VARASTOTILAA Vesikoskitalo/Nahkalinna Juvantie 11, Loimaa p. Kaikkiin ryhmiin mahtuu vielä mukaan! Varaa oma ohjausaikasi ryhmään soittamalla 0400 780 460/Tiina Läksy. 0500 478 344 Myös pesuaineiden ja välineiden myyntiä Jaanan PUTSPLANK P. 050 5945230. 11.5. Lisätiedot Ismo 040 5617501. Kurkijoen Marttayhdistys ry:n hallitus kokoontuu Eevin luona Pirttikujalla ti 3.5. Jumppa jatkuu jälleen to 12.5. (Tapio 0400 321 265) Virttaan Martat. Kansalliset Seniorit. 0400 220 703 LVI-alan työt öljypoltinhuolto . RAKENNUSTÖITÄ . Punaisen Ristin Päiväpirtti on avoinna ma-pe 10-14 Turuntie 13, p. VALOKUVAAMOJA Puh. Erikoisruokavaliokurssi ti 3.5. mennessä Anja 0500-324987. klo 13 alkaen "Askarellaan ruusu" -tapahtuma Mariitta Nenosen kanssa. 414 8400 www.akrdata.. Alastaron Kyläyhdistys ry: Hallitus kokoontuu su 24.4. klo 18 Loimaan evankelisella kansanopistolla, Opistontie 4. kerhossa jumppaa. klo 17-18. klo 9.0011.00 Tuulensuun Palvelukeskuksessa, os. Raijalle 040 703 8887. Missä. klo 18 ja to 28.4. Vappukahvila-näyttelyn töiden tuonti ma 25.4. Säkylään ilm. Loimaan Sotaveteraanit, kylpylämatka Pärnuun 22.-29.8. VARASTOTILOJA Onko talli täysi. Alastaron reserviläiset. Estonia Puistotalo, vielä paikkoja vapaana. Loimaan Eläkeläiset, 25.4. Savikki ry kokoontuu CityNuokkarilla ma 25.4. www.neliopinnoitus.fi P. . klo 10-12 Terveyspiste. (02) 550 2400 www.sahkoliike.fi
Kuvan toi toimitukseen Ilkka Aaltonen. Tarvitsemme vanhoja valokuvia! HUOMIO! Hanhijoen tulviessa matkaa taitettiin veneellä. Kuvista olisi hyvä tietää kuvauspaikka ja -ajankohta sekä keitä kuvassa on. Kuvan toi toimitukseen Ilkka Aaltonen. Pystymme skannaamaan kuvat toimituksessa, joten niitä ei tarvitse irrottaa albumeista. Mukava olisi, jos myös kuvaaja tiedettäisiin tai ainakin se, kenen arkistoista kuva on poimittu. Värija digikuva-aikakauden otoksetkin kelpaavat vallan mainiosti. Kuva on otettu 2.5.1966. huhtikuuta 2016 VANHAT VALOKUVAT: 50 VUOTTA SITTEN: kevään 1966 tulva Vuoden 1966 tulvakuva Holmanojan kohdalta Karsattilasta. Kuva on oripääläisen Marjatta Huhtalan albumista.. JUSSI AALTONEN Vuoden 1966 tulvakuva nahkatehtaan padon tienoilta. Julkaistavien kuvien ei tarvitse olla ikivanhoja. TAUNO TULONEN Jos sinulla on vanhoja kuvia erityisesti Loimaan seudulta, lähetä tai tuo ne Loimaan Lehden toimitukseen, ja me julkaisemme ne kaikkien iloksi. Kuvia voi lähettää myös sähköpostilla: toimitus@loimaanlehti.fi. 10 Lauantaina 23. Kuvat voi tuoda toimitukseen henkilökohtaisesti tai postittaa: Loimaan Lehti, Käsityöläiskatu 10, PL 2, 32201 Loimaa. JUSSI AALTONEN Tulvavesi vei myös Vesikosken sillan
Lauantaina 23. Varsinaista uloslaskua on tällöin siirretty eteenpäin, mutta se on suoritettu kuitenkin samana viikonpäivänä kuin mille Yrjön päivä osui. Avoinna: ma-pe 9-18, la 10–14 Juha Ala-Nissilä 020 7810781, Kari Tarkkala 020 7810783, Mika Matarmaa 020 7810782, Huolto 020 7810787 JÄLKIPELIT Ankkuripaikassa! PESISSTADIONIL LA Naisten suomensarjajoukkueiden perinteinen AKR-turnaus la 23.4. MIESTEN kuukauden pelaajaksi valittiin libero Taichiro Koga mestarijoukkue Kokkolan Tiikereistä. Hurrikaanista kaksi tähdistöön Hyvät pelit ja parhaat selitykset Loimaan Lehdestä. Lounais-Suomessa uskottiin suden penikoivan nimenomaan juuri Yrjön yönä ja ulvaisevan kerran joka pennulle. 02-762 8326, 0400-536 303 TÄNÄÄN klo 10–14 (ei Sievi) Loimaa -20-50 % Kaikki KENGÄT ja LAUKUT myös uutuudet KOKOUKSIA Virttaan Seudun Kyläyhdistyksen VUOSIKOKOUS torstaina 28.4.2016 klo 18 Ravintola Karoliinassa. 10:00 LP Hämeenkyrön Räpsä 12:00 Hämeenkyrön Räpsä Mailajuniorit, 14:00 Mailajuniorit, Kankaanpää LP Kankaanpää Otteluihin ilmainen sisäänpääsy www.autohuoltomaunu.. Päivä on vanha karjan uloslaskupäivä. Kyseisenä päivänä, tai useammin sitä edeltävänä yönä, suoritettiin toimenpiteitä, joilla pyrittiin takaamaan karjalle turvallinen laidunkausi. Yrjön päivän sääolot eivät aina ole laidunnuksen kannalta suosiolliset, lunta saattaa olla vielä maassa ja vedet jäässä. Tällöin ainakin Itä-Suomessa karjan uloslasku on toimitettu vain seremoniallisesti päästämällä lehmät hetkeksi ulos jaloittelemaan. 14,9 snt/min Myynti Huolto Varaosat Rent Mercedes-Benz A 180 BE A 44tkm vak.nop.s., lohkol. Susien karkottamiseksi saatettiin paikoin suorittaa myös jyryneli Jyrkin ajo: etenkin lapset juoksivat kelloja soittaen ja muutenkin mekastaen ympäri taloa ja lähimetsiä. Kuva vuodelta 1929 Lempäälästä. Iina Wahlström Suomen maatalousmuseo Sarka Yrjön päivä 23.4. LENTOPALLO Kaksi pronssijoukkue Hurrikaanin pelaajaa on valittu miesten Mestaruusliigan huhtikuun tähdistöön. Täällä Pohjolassakin on otettu enteitä tulevasta viljasadosta: lämmin Yrjö tuo hyvän vuoden, kylmä vie joka kolmannen tähkän pellosta. 2xrenkaat, -13 26.990 Toyota Prius HSD Executive 2 5ov 85tkm Huippuvarusteltu, vähän ajettu! -08 14.990 Toyota Auris 1,4 D-4D Linea Sol Blue 5ov 125tkm VSC, ilmast., lohkol., vetok., -09 9.990 Toyota Hiace 2,5 D-4D 117 5ov pitkä 4WD 241tkm Webasto, ilmastointi, ALV, -06 15.990 Toyota Avensis 1,6 VVT-i Linea Terra Wagon 219tkm vetokoukku, -04 7.690 Toyota Avensis 1,8 Valvematic Linea Sol 4ov 138tkm vak.nop.s., vetok., -09 14.590 Isuzu D-max Double Cab 3,0 LS 4x4 5-hlö ALV-vähennyskelpoinen 130tkm, -07 21.990 Toyota Auris Touring Sports 1,8 Hybrid Active 12tkm Hieno vaihtoehto uudelle! -14 25.990 Toyota Yaris 1,5 Hybrid Active 5ov + Plus pack 400 2 pyörät, hyvä varustelu, -15 20.790 VAIHTOAUTOJA AUTO-CENTERISTÄ Lamminperä 8, Loimaa. He ovat ensimmäisen kerran urallaan valinnan saanut keskitorjuja Konstantin Shumov ja toista kertaa valituksi tullut hakkuri Mohamed Alhachdadi. HINAUSPALVELU PELTIKORJAAMO MAALAAMO Autohuolto MAUNU KY Sunintie 45 Loimaa P. – Sudet pois mailta ja halmeilta, karja laitumelle Yrjön päivä on perinteinen karjan uloslaskupäivä. Huhtikuun tähdistöön mahtui miehissä Kogan lisäksi kolme muutakin Tiikereiden pelaajaa: passari Steven Kehoe, yleispelaaja Romans Sauss ja keskitorjuja Tommi Siirilä. Ennemminkin Yrjön eli Yrjänän eli Jyrkin päivä liittyy meillä karjatalouteen. Yrjön päivän aattoyönä sytytettiin kokkotulia ja paimenet soittivat torviaan. Toiseksi yleispelaajaksi valittiin hopeajoukkue VaLePan Olli Kunnari. Entisaikaan kevään nälkäiset sudet olivat todellinen uhka talon kalleimmalle omaisuudelle, karjalle, joten kaikki keinot sen suojelemiseksi otettiin käyttöön. Monissa maissa hänen muistopäivänsä on tärkeä toukopäivä. huhtikuuta 2016 11 puh.hinnat: 8,21 snt/puh.+lankapuhelimesta 6,9 snt/min tai matkapuh. Huhuiltiin ja huudettiin Pyhälle Yrjölle ja kehotettiin häntä pitämään koiransa kiinni. Tervetuloa! Hallitus SEUROJEN TIEDOTUKSIA HALUTAAN OSTAA www.loimaanlehti.fi KOTISEUDULTA oletpa missäpäin maailmaa tahansa! www.loimaanlehti.fi www.loimaanlehti.fi UUTISIA isoLLa U:LLa PERINTEET KUNNIAAN Pyhän Yrjänän, 200-luvulla eläneen tarunomaisen marttyyrin ja ritarin, alkuperäinen nimi Georgius tarkoittaa maanviljelijää. Esillä sääntöjen määräämät asiat. LL, Saviseudun urheilullisin. Näillä koirilla tarkoitettiin susia
Merikotkan haluaisin saada ikuistettua ja kesällä salamat ukonilmassa, kuvailee Harberg. Kiitos kaikille kuvia ja tietoja lähettäneille. Vesiruton torjuminen onnistuu helpoiten pitämällä kalanpyydykset ja pilssivedet puhtaina, sillä vesirutto saattaa lisääntyä jopa pelkistä verson kappaleista. Tauti on levinnyt Suomeen pääasiassa pohjoisamerikkalaisen täpläravun mukana, joka on niin ikään luokiteltu haitalliseksi vieraslajiksi. Metsähanhet olivat jokusen kymmenen metrin päässä pellolla. Jukka Harberg voitti Bongaa kevät -seurannan Metsähanhet laskeutuvat pellolle. Haitallisia tulokaskaloja ovat muun muassa hopearuutana, mustatäplätokko ja puronieriä, jotka saattavat peitota alkuperäislajistoon kuuluvia kalojamme ravintoja elintilakilpailussa. . Hän saa palkinnoksi kevätsiivouksen. huhtikuuta 2016 SÄÄ TÄNÄÄN Lämpötila iltapäivällä ja edellisenä yönä Loimaa Humppila Oripää Punk. Minulla oli pitkä putki järjestelmäkamerassa, kertoo Harberg kuvan synnystä. Seurantaan tuli satoja kuvia esimerkiksi sinivuokoista, muuttolinnuista, jäätelöstä, multasäkeistä, kuohuvista koskista, kärpäsistä, saippuakuplista, ryytimaasta ja aikuisesta miehestä liukumäessä. Peltoja ja taivasta tulee seurattua. Jukka Harbergin voittokuvan linnut on kuvattu Paimion Hevonpäässä 14. Tällä viikolla hän on vieraillut esimerkiksi Piikkiön lintutornilla. Kuvien mukana tulleissa teksteissä kuului ilo, odotuksen täyttymys ja rakkaus luontoon. LL, Saviseudun paikallisin. Kuvan otti Pekka Takala. Harrastus on vienyt heti mukanaan, sillä hän käy kuvausretkillä lähes päivittäin. Vesikasveista haitallisia vieraslajeja ovat isosorsimo ja vesirutto, jotka leviävät tehokkaasti syrjäyttäen alkuperäislajistoa. Vieraslajihavainnoistaan voi ilmoittaa osoitteeseen http://www.vieraslajit.fi/fi. Ravustuksessa käytettävät syöttikalat tulee myös pyytää samasta vesistöstä, jossa ravustetaan eikä täplärapuja saa siirrellä uusiin vesiin. Satoja kevätkuvia ympäri maakuntaa Bongaa kevät Johanna Käkönen Sadat kevätkuvat eri puolilta Varsinais-Suomea kertovat odotetun vuodenajan saapumisesta. . TS-Yhtymän lehtien Bongaa kevät -verkkoseurannan pääpalkinnon voitti Jukka Harberg Piikkiöstä kuvallaan Metsähanhet laskeutuvat pellolle. – Kuva syntyi, kun olin maaliskuussa katselemassa Paimion Hevonpäässä, jos muuttolintuja jo näkyy. . . Bongaa kevät -verkkoseurannassa olivat mukana Turun Sanomat, Salon Seudun Sanomat, Auranmaan Viikkolehti, Kaarina-lehti, Kunnallislehti, Loimaan Lehti, Uudenkaupungin Sanomat, Laitilan Sanomat ja Somerolehti. Toimituksen mielestä voittajakuvassa ovat varhaisen kevään elementit uudessa asetelmassa. maaliskuuta. JUKKA HARBERG Loimaan seudulta kevätbongauksessa on mukana muun muassa kuva aktiivisesti pesää rakentavasta pikkuvarpusesta Loimaan Hirvikoskella. Rapuruttoepäilyistä on aina ilmoitettava Eviran valvontaosastolle. 12 Lauantaina 23. – Minulla on autossa kamera mukana. Rapurutto leviää herkästi muun muassa kalastusja ravustusvälineiden mukana, joten helpoin tapa estää leviäminen on desinfioida välineet ennen niiden siirtämistä vesistöstä toiseen. Isosorsimon siemenet voivat kulkeutua esimerkiksi saappaiden mukana, joten jalkineet kannattaa putsata säännöllisesti. Sisävesiemme selvästi haitallisin vieraslaji on rapurutto. Loimaan Lehden verkkosivuille on maaliskuun puolivälistä lähtien voinut jättää kuvia kevään edistymisestä. Harberg kertoo kuvaavansa muuttolintuja ensimmäistä kevättä. . Sisävesiä asuttaa runsas lajien kirjo, mukaan lukien myös ihmisen välityksellä Suomeen tulleita vieraslajeja, joista osa uhkaa alkuperäisiä lajeja ja ekosysteemejä. Näitä tulokaskaloja ei saa siirtää muihin vesistöihin tai käyttää syöttinä alueilla, joilla niitä ei vielä esiinny. Talvella hän kuvasi revontulia. Kilpailussa haettiin kevään tuntua, tunnelmaa ja hyvää ideaa, ei teknistä täydellisyyttä. . Vampula Ypäjä Tulevien päivien sääennuste ORIPÄÄ LOIMAA YPÄJÄ HUMPPILA PUNKALAIDUN VAMPULA ?2 +5 ?2 +6 ?2 +6 ?2 +6 Su +7 / +6 / +7 / +7 / +7 / +6 / Ma +6 / +7 / +6 / +6 / +6 / +7 / Ti +6 / +4 / +7 / +5 / +6 / +5 / -2 -1 -1 -2 -2 -2 -1 -1 -1 -1 -1 -1 -3 -3 -2 -3 -3 -3 BONGAA KEVÄT . Jokainen voi kuitenkin kantaa kortensa kekoon haitallisten vieraslajien leviämisen ehkäisemiseksi. Kuvia sai lähettää sähköpostilla tai merkitä sosiaalisessa mediassa #kevätkuva-tägillä. Elmo Laakso Projektiharjoittelija Valonia Varo levittämästä haitallisia vieraslajeja EKOVINKKI Kaikenlaista, ihan näiltä nurkilta. Kuvassa on muuttolintujen voitto kylmästä ja paluu Suomeen kasvattamaan uutta elämää. PEKKA TAKALA FAKTA Sisävedet kattavat ne yli kymmenen prosenttia Suomen kokonaispinta-alasta. Joka viikko palkittiin yksi kuvan lähettäjä elokuvalipuilla