Aikainen lintu madon nappaa, sillä todennäköisyys auringonpaisteelle on suurinta heti aamusta. LL VERKOSSA www.loimaanlehti.fi Loimaan talousalueen paikallislehti. Ovimies Timo Mäkitalo Sivu 7 3 3 Ypäjä järjestää arvonnan, jonka palkintoina annetaan osto-oikeuksia tonttitrioon. Niemi Palvelut Oy:n Kari-Pekka Aho teki muuttokuormaa kaupungintalosta Krottikoululle. Nuoret aina kuuntelevat ja kunnioittavat todella hyvin, jos heitä on joutunut rauhoittelemaan. 2020 ”” Sysi & Savi -yhtyeen Temes Tuominen Sivu 6 15 Tavaroiden siirto Krottikouluun alkoi Koetetaan välttää suomalaismelankolista tuoppiin itkemistä. Voin nostaa nykynuorille hattua. 106. Sivu 12 Aamuvirkuille Sivu 5 Nuoret saavat aivan turhan usein moitteita. Kaikki kaupungintalossa aiemmin työskennelleet työntekijät eivät siirry Ylistaronkadulle. LARI KIVIRANTA ””. alv. Sivu 6 Irtonumeron hinta 2,20 € sis. Sää pilvistyy iltapäivää ja iltaa kohti mentäessä. Baarikuppiloiden sijaan kirjoitan tekstejä ennemmin niistä huoneista, joihin ei uskalleta kurkistaa. vuosikerta Nro 57 LAUANTAI 23.5
Juhlan suurena päätöspäivänä Jeesus nousi puhumaan ja huusi kovalla äänellä: ”Jos jonkun on jano, tulkoon minun luokseni ja juokoon!” Joh. Lyydia, Lyyli 24.5. Elia kohtasi Jumalan hiljaisessa huminassa, entä sinä. ja 11.6. KORONAVIRUS tai poikkeusolot eivät etäännyttäneet meitä Jumalasta. 7: 39 LUKIJAN KUVA – Melkein saatiin sadetta sunnuntaina 17.5. Elia pakeni israelilaisia henkensä edestä ja vaelsi autiomaassa 40 vuorokautta, kunnes tuli Horebille, Jumalan vuorelle. Vielä ei Henki ollut tullut, koska Jeesusta ei vielä ollut kirkastettu. Kirkkojen sulkeminen, tapahtumien peruuttaminen tai jumalanpalvelusten toteuttaminen pelkästään etäyhteyksin ei estänyt kohtaamasta Häntä. Siellä hän kohtasi Jumalan. Se kylläkin esti meitä kohtaamasta toisiamme, joka on tilanteena vähintään yhtä vakava. (02) 7702 626 tilaukset@loimaanlehti.fi www.tilaajapalvelija.fi Vastuu ilmoituksista: Lehden suurin vastuu ilmoituksen julkaisemisessa sattuneesta virheestä on ilmoituksen hinta ja muihin lehtiin toimitetusta aineistosta sen valmistusarvo. Tunneilla treenataan muun muassa aerobista ja anaerobista kuntoa, lihasvoimaa, liikkuvuutta, keskivartalon voimaa sekä venytellään (LL 21.5.). Tällä Jeesus tarkoitti Henkeä, jonka häneen uskovat tulisivat saamaan. klo 17–18 Hirvihovin liikuntakeskuksessa. Toimitusjohtaja Jaakko Ketonen Sähköposti: toimitus@loimaanlehti.fi Ilmoitukset: ilmoitukset@loimaanlehti.fi Tilaukset: tilaukset@loimaanlehti.fi Konttori ja toimitus avoinna ti ja to klo 9-12. 2 Lauantaina 23. Torstain (21.5.) lehdessä lukijan lähettämässä kuvassa oli yksi nimi väärin. toukokuuta 2020 KALENTERI AJANTIETO Aurinko nousee tänään Loimaalla kello 4.25. t. Tähän perustuu monen taikatempun salaisuus: taikuri ohjaa suurilla kädenheilautuksilla huomion pois niistä pienistä liikkeistä, joilla ”taika” tehdään. Ilmoitushinnat: Ennen tekstiä 2,68 e /pmm 3-sivu 2,68 e /pmm Tekstissä 2,48 e /pmm Tekstin jälkeen 2,11 e /pmm Takasivulla 2,68 e /pmm Etusivulla (modulikoot) 4,18 e /pmm Kuolinja kiitosilmoitukset, kunnalliset ja kirkolliset ilmoitukset, heng.kokoukset 2,11 e /pmm Määräpaikkakorotus 0,06 e /pmm Värikorotus yhdestä lisäväristä 0,09 e /pmm Nelivärikorotus 0,25 e /pmm Löytölaari yksityishenkilöiden ilmoituspalsta tiistaisin 5 riviä 7,50 €. Joh. Säkylä, Punkalaidun, Huittinen ja Vampula: Posti 020 451 5523 Kustantaja: Priimus Media Oy. T: Pappa ja Päivi Paljon Onnea ja monta halia Lumille 3 v synttärisi johdosta. NIMIPÄIVÄT 23.5. Aurinko laskee kello 22.27. Tulihan sitä jopa kaksi millimetriä, kertoo Pekka Polkko. Ylösnoussut, Taivaaseen astunut Kristus kyllä löytää tien. Jaakolle. Hinnat sisältävät arvonlisäveron. Painopaikka: Lehtitehdas Salo, 2020. Ilmoitusmyynti: Myyntipäällikkö Miia Koivisto 050 533 6313 Myyntineuvottelija Tiina Järvinen (02) 588 8025 Asiakaspalvelu, Eija Kärkäs (02) 588 8021 Myyntijohtaja/paikallislehdet Sari Kuusinen 040 539 0969 sari.kuusinen@sss.fi Tilaajapalvelu SSS konsernin paikallislehdet avoinna ma–pe klo 8.15–15.45 puh. PEKKA POLKKO. . 02 269 3434 arkisin klo 6-16.30 viikonloppuisin klo 7-12 Ypäjä, Humppila: Ilvesjakelu (03) 6151 344, klo 6.30–10. Joskus näin voi käydä Jumalankin kanssa, etsimme Häntä suurista mullistuksista, ja kun emme näe, uskomme hiipuu. Muista virallinen henkilötodistus. HUOMISEN Vanhan testamentin tekstissä on kohta, joka on aina puhutellut itseäni, ja tänä keväänä aivan uudella tavalla. Mutta te saatte voiman, kun Pyhä Henki tulee teihin, ja te olette minun todistajani Jerusalemissa, koko Juudeassa ja Samariassa ja maan ääriin saakka. Kuntoliikuntatunteja järjestetään niin ikään torstaisin 28.5., 4.6. PÄIVÄN SANA . Loimaa torstaina 28.5. 1: 8 24.5. klo 13–18 Heimolinna Väinämöisenkatu 2 OJENNA KÄTESI. Jumala ei näyttäytynyt Elialle myrskyssä, maanjäristyksessä tai tulessa, vaan näiden jälkeen tulleessa hiljaisuudessa. Ap. Tuukka, Touko 25.5. Pyhä koskettaa, eikä se tarvitse tulta, tulikiveä tai silmänkääntötemppuja. Käsityöläiskatu 10, 32200 Loimaa Puh. Urpo SANOMALEHTIEN LIITON JÄSEN ISSN 0358-9161 Jakeluhäiriöt: Puh. Sami Laaksonen Loimaan seurakunta HARTAUSKIRJOITUS Paljon Onnea ja haleja 3v. ja 9.6. Joskus arki on mitä suurinta pyhää, kunhan vain huomaamme sen. Ilmestyy tiistaisin, torstaisin ja lauantaisin. Suomalaiset ovat perinteisesti etsineet Pyhää metsästä. Helatorstain viesti on, ettei Jumala ole paikkaan sidottu, eikä hänen rakkauttaan voi sulkea oven ulkopuolelle. Alastarolla kaatuneitten muistopäivän seppeleenlaskussa yksi henkilöistä oli Tauno Huotilainen eikä Tauno Vuotilainen, kuten kuvatekstissä kirjoitettiin. (02) 588 8000 Kotisivut: www.loimaanlehti.fi Aineistoaikataulu Julkaisupäivä valmis aineisto vedostettavat tiistai pe klo 13 to klo 13 torstai ti klo 13 ma klo 13 lauantai to klo 13 ke klo 13 Pasi Salo (02) 588 8036 Päätoimittaja Kati Uusitalo (02) 588 8030 050 555 7526 TOIMITUS Puhelin arkisin kello 8–16 050 513 0344 Anu Salo (02) 588 8033 Sampsa Hakala (02) 588 8031 Lari Kiviranta (02) 588 8035 Tilaushinnat: (Paperilaskusta veloitetaan 1,50 € laskulisä.) Määräaikainen 12 kk 204,90 e 6 kk 119,40 e 4 kk 84,30 e Kestotilaus: 2 kk 181,20e 6 kk 91,80e 4 kk 62,60 e 3 kk 47,40e Tilaukset ovat yhdistelmätilauksia, jotka sisältävät sekä paperilehden että lehden tuottaman digitaalisen sisällön kuten näköislehden. klo 17–18 Hirvihovin liikuntakeskuksessa. Luovuttajainfo 0800 5801 • veripalvelu.fi VERENLUOVUTTAJIA TARVITAAN myös poikkeusaikana Varaa aika ja täytä terveyskysely etukäteen: veripalvelu.fi ”Suuret kalat kutevat hiljaisissa vesissä” Ihmisen huomio kiinnittyy helposti suuriin asioihin ja näyttäviin liikkeisiin. 7: 37 25.5. Ulkomaantilausten hintoihin lisätään voimassa oleva postimaksu. :lla toivottaa Mamma, Pappa ja Toivo Kuntoliikuntaa myös tiistaisin Loimaan kaupungin liikuntapalveluiden kesän kuntoliikuntatunteja järjestetään myös tiistaisin 26.5., 2.6. Tilaajamme, sähköisten sisältöjen tunnukset saat lähettämällä pyynnön osoitteeseen tilaukset@loimaanlehti.fi. OIKAISU PALJON ONNEA VAAN 23.5
84,30 Tilaa Loimaan Lehti: Kaikki tilaukset sisältävät paperilehden, digilehden sekä loimaanlehti.fi-uutissisällön. 3 Lauantaina 23. LAITINEN LEEVI K. toukokuuta 2020 Tilaa soittamalla: 02 770 2626 (ark. LEEVI K. 9.30 – 15.00) Tilaa verkossa: tilaajapalvelija.fi/kesalahja Kestotilaajat 50% 4 kk määräaikainen tilaus Ei-kestotilajat -30% 4 kk määräaikainen tilaus 59 00 Norm. NIINA VAITTINEN Majava alkoi rakentaa patoa Matkusjokeen 19.5.2020. TAINA KIVINIEMI Siilin ja ketun kohtaaminen Peltoisissa 15.5.2020. LAHJALEHTI TUO ILOA PITKÄÄN! Loimaan Lehti ilahduttaa lehden saajaa joka viikko kolmesti! Anna lahja, jolla on merkitystä. 84,30 42 15 Norm. LAITINEN. LUKIJOIDEN KUVAT Taina Kiviniemi löysi vintiltä vanhoja tulitikkurasioiden kansikuvia
Mutta jos soitamme poliisipäivystykseen sitä kautta ehkä saadaan apuja. Nimimerkin käyttökin on mahdollista, mutta kirjoittajan nimi ja yhteystiedot on aina saatettava toimituksen tietoon. Kuten kopeissa, Loimaan Lehdessä ja toreilla ja turuilla on kerrottu, meillä on täällä öinen ja miksei osin päivälläkin oleva kovaäänisten moottoriajoneuvojen aiheuttama meluongelma. Käsien pesu ei ole vieläkään poistunut muodista. Katriina Reijonen katriina@krviestinta.fi Loimaan Vesi Moni kuntalainen seuraa ihmetellen Loimaan Vesi -liikelaitoksen yhtiöittämissuunnitelmia. Idea on sama kuin oli leasingrahoituksella hankitussa jätevesipuhdistamossa. Ihmettelevä . 1860-luvun nälänhätä olisi ainakin sokerien osalta voitu välttää mehiläispesillä. . Olen tyytyväinen löydettyäni uudelleen kokkaamisen ilon, mutta vielä tyytyväisempi olen, että ravintolat aukeavat 1. Ravintoloiden avaamisella tarkoitetaan sitä, että lounasaikaan ihminen voi aterioida mieleisessään paikassa ja karistaa työpaikan pölyt hetkeksi harteiltaan. . Eikä mitenkään pieni. Isokokoisen, rauhallisen kimalaisen ei fysiikan lakien mukaan pitäisi pystyä lentämään mutta niin se vain lentää. YMMÄRRÄN, että sellaisia ihmisiä, jotka elävät jatkuvassa pelossa joko oman tai läheistensä terveyden puolesta, pelottaa se, että virus saa kesäkuussa bensaa liekkeihinsä. Nälkäkurkien ihannoin kummastuttaa jopa äijät, ei parane syörä. Aivan kuin Tampereella ei saisi mustaamakkaraa. LOIMAAN LEHDEN OSOITE on Käsityöläiskatu 10, 32200 Loimaa. Helsingin Senaatintorille kaavaillaan terassialuetta, joka lisäisi keskustan elinvoimaisuutta ja matkailupotentiaalia. Jos siitä vaan Facebookissa ja lehdissä kirjoitellaan, se ei apua tuo. KU P.S. Eli jatkossa jätevesimaksu kattaisi siitä aiheutuvat kulut. Hunaja on hedelmäsokerin ja rypälesokerin seos. Lieneekö lääkkeitä saatavilla, vai tuntuuko laumasuojan taso jo riittävältä. pitäiskö laittaa video sinnekin. . Kokouspaikkojakin riittää. Koronan kurittamilla ravintoloilla ei välttämättä ole pelimerkkejä lähteä hakemaan lupia ja rakentamaan riskillä uutta anniskelualuetta, mutta jos joku uskaltautuu tällaiseen, päättäjien kannattaa miettiä kaksi kertaa, onko aikeita syytä torpata byrokratian vuoksi. Huonompi lienee huelettomampi korona aika toivon mukaan opettaa vaatimattomaan elämään. Syy on selvä. Mikä merkitys kaikilla Suomen Esson baareilla onkaan kansanterveyteen! KOTIMAAN matkailulla on tänä kesänä iskun paikka. . Hei kaikki Te Loimaan kaupungin asukkaat. Elinkeinonharjoittajien kannalta rajoitusten uudelleenkiristäminen voi olla kohtalokasta, sillä arvattavissa on, että lukuisat ravintolat satsaavat nyt terassialueisiinsa. Ravintolatoimintaa kun ei muutoinkaan käynnistetä täydellä volyymilla, vaan asiakaspaikat puolitetaan. Tilitoimisto on asiakkaita varten, ei päin vastoin. . . voikukkaa, apilaa, rypsiä tai kanervaa. Loimaan Veden osalta kirjanpitoarvo on alhaisempi kuin verkoston ja rakenteiden todellinen arvo, joten mahdollinen liiketoimintakauppa ei olisi pelkkää silmälumetta. 83v. Nytkin tänä Helatorstai iltapäivänä eräs nuoriherra vetää rallia moottoripyörällä pitkin Turuntietä niin lujaa kun kotterollaan pääsee kohti nuorisotilan nurkkia ja ääni on sen mukainen. Kuppi täy . Italianrotuisen pesään voi kauniina kesäpäivänä mennä rauhallisin liikkein ilman suojavarusteita. Kaupungintalon remontti voisi toki työllistää myös paikallisia yrityksiä, mutta senkin jälkeen olisi miljoonien kustannukset katettavana tilanteessa, jossa henkilöstöä lomautetaan ja samalla on monien kuntalaisten tarvitsemien palveluiden ja 149 muun rakennuksen kohtalo edelleen mietittävänä. mehiläishoitaja Ravintolat auki, torilla tavataan! TOIMITTAJALTA Pataleipää, minestronekeittoa, pinaattiquesadillaa, jopa kaalilaatikkoa. Onkos meillä Loimaan seudulla muuttofirmaa.... Hunajan glukonihappo estää bakteerien lisääntymistä. On se kumma, kun Loimaan kaupoista ei tahdo saada Kiekun luomu kananmunia. PÄÄKIRJOITUS LUKIJOILTA MIELIPIDE PÄIVÄN MIETE Klassikko – kirja, jota kaikki ylistävät ja jota kukaan ei lue. Kuka tarvitsee monumentaalista kaupungintaloa. Ravintoloiden avaamisessa ei ole kyse siitä, että juopottelutarve ja ihmishenki puntaroitaisiin samalla vaa’alla. Se on erittäin järkevää ja uskon, että melko tiukkaa linjaa vetänyt valtiovalta hallitus etunenässä reagoi tilanteeseen, jos näyttää siltä, että rajoituksia täytyy kiristää uudelleen. En minäkään usko siihen, että jokainen ravintolaan lähtenyt muistaa pitää huolta turvaväleistä, eikä koskaan ei voi tietää, milloin istuu samaan pöytään superlevittäjän kanssa. Toimiva ravintola on elävän kylän merkki. Tähtiin kirjoitettu . Sanoi, kuolet n. Tuttavani oli 68v. Makaronilaatikkoon ja uunimakkaraan kyllästyy jossain vaiheessa väkisin. 4 Lauantaina 23. Kulut lähtevät rajoitetusta avaamisesta huolimatta juoksemaan. Se on hätänumero, mutta näin on kehoitettu tekemään ihan komisarion suulla. Kirjanpito näyttää paremmalta ja kriisikunnan kriteerit eivät täyty. 5). Varsinkin laihat seniori ikäiset naiset ovat rusinan näköisiä. . Jotenka nyt kun kesäkuu koittaa ja sakkolappujen jakelu mahdollistuu (jos valvonta pelaisi) niin soittakaa 112 jokainen, joka kokee metelin häiriöksi. Kun tarpeeksi moni ja tarpeeksi monta kertaa soitetaan, ehkä sitä valvontaa saadaan tännekkin. Kimalainen kykenee pölyttämään kaikkia kukkakasveja. Siis luuria käteen ja 112. Olen maaliskuun puolivälistä lukien kokannut ohjeen kanssa ruokia, joita en ole aiemmin tehnyt. Paikallisista aiheista lyhyesti (n. Hän halusi tietää minkä ikäisenä hän kuolee. Vaikutukset todennäköisesti näkyisivät jätevesihinnoittelussa, joka ei kata kustannuksiaan. Olisiko nyt aika saada torielämään vilskettä mahdollistamalla täälläkin ravintoloiden jalkautuminen ihmisten keskelle. Erään Loimaan keskustan kerrostalon vieraita ei taida vaivata pelko koronaviruksen levittämisestä. Pitänee ottaa video ja laittaa face...... Vaikka tulojen ja menojen tasapainottaminen on yritysmaailman A ja O, asiakkailla on iso vastuu, jotta höllennyskiristystilanne vältetään. Myös kuvia esimerkiksi seudulla tavatuista luonnon ihmeistä voi lähettää toimitukseen. Mutta tosiasia on, että ravintolaan, minkään kokoiseen tai tyyppiseen, ei ole kenenkään välttämätöntä mennä aikaa viettämään. Ja aika monessa muussakin rakennuksessa on ongelmia. Eli veden hanahinnan tuotantokustannus on noin puolet sen hinnasta. Matkailuun kuuluu olennaisesti nähtävyyksien, kuten museoiden kiertäminen, mutta myös syöminen ja juominen. Toisaalta ravintoloiden avaamisella tarkoitetaan myös niitä kantakuppiloita, joissa ensimmäiset oluet lasketaan jo aamuyhdeksältä. Hän kuoli 83v. Kaupungin henkilöstöä on nyt jo sijoitettuna moniin kiinteistöihin ja etätöitä on opeteltu Loimaallakin tekemään jo ennen koronavirusta. 2000 merkkiä) ja napakasti kirjoitetut ja kirjoittajan nimellä varustetut jutut päätyvät varmimmin ja nopeimmin lehden sivuille. . SÄHKÖPOSTI tulee perille osoitteella: toimitus@loimaanlehti.fi .. Hinnoittelun korjaamiselle on myös perustelut asukkaiden ja asuinalueiden tasaarvolla. Jos luukut täytyy lyödä uudelleen kiinni, investointi ei tuota. Mark Twain Päätoimittaja Kati Uusitalo kati.uusitalo@loimaanlehti.fi LL KOPIT . Rauhallisempaa kesää . . Nykyinen hinnoittelumalli olisi syytä korjata reilummaksi jo ennen vesiliikelaitoksen yhtiöittämistä. Yhtiöittämisen perusidea on parantaa kaupungin tasetta ja erityisesti ennustettua noin kymmenen miljoonan euron alijäämää osittain keinotekoisesti. Eli kirjanpitokikkailulla saadaan alijäämää katettua noin 1,5 miljoonaa. Astrologi teki kartan, tutki tähtien ja planeettojen sijainteja ja liikkeitä. Ravintoloiden avaamisen vaikutuksia tarkastellaan kahden viikon välein. Sakko ei olisi kovin pieni mikäli polliisi näkyisi..... Vesijohtoja jätevesiverkostoa on korjattu lähinnä puhdasveden tuotoilla. Höyrypäitä väistelevä . Kun hän meni astrologille. . kesäkuuta. Anniskelu on määrätty päättymään klo 22, joten edes meluhaitta ei jatku yön pikkutunneille. Todennäköisesti nykyistä kaupungintaloa ei enää käytetä kaupungintalona, summaa Loimaan kaupunginjohtaja Jari Rantala (s. Timo Lahtinen OHJE Lukijoilta-palstalle kirjoittaville LOIMAAN LEHDEN Lukijoilta-palstalla julkaistaan ensisijaisesti lehden lukijoiden omalla nimellä varustettuja kirjoituksia. Torin vieressä oleva hallintorakennus tyhjentyy syksyyn mennessä ja iso osa henkilöstöä muuttaa niinsanottuun Krottikouluun Ylistaronkadulle, Ysitien viereen. Antti Nokso-Koivisto, ent. Määrätyt suvut kommentoivat toisten ulkonäköä. toukokuuta 2020 Mitä tehdään kaupungintalolle. Tosin nykyään leasingrahoitusvastuut on kirjattava tilinpäätökseen. Mehiläisillä on kakulla tanssikieli, jolla se ilmoittaa kavereilleen, missä on mm. Nyt kiinteistölle oman jätevesijärjestelmän rakentaneet joutuvat maksamaan myös yhteistä jätevesilaitosta puhdasveden hinnassa. Puhdasveden hintaan järjestelyillä ei todennäköisesti olisi vaikutusta, koska voittoprosentti on liki sata jo nykyäänkin. Jokainen työntekijä ansaitsee terveelliset ja turvalliset työskentelytilat, mutta lähes viiden miljoonan euron remonttia yksistään kaupungintaloon on vaikea perustella – erityisesti nykyisessä kuntataloustilanteessa, ja kun Loimaan kaupungilla on yhteensä noin 150 muuta kiinteistöä (vajaat sata niistä on lämmitettävää). Loimaan keskustan kuolemisesta ollaan murehdittu jo pitkään. Harkinnassa mesästys kielto maillani ja eroaminen niinijoen mesästäjistä
Kaupungintalo odottaa päätöksiä Loimaa Lari Kiviranta Krottikoulu toimii jatkossa Loimaan kaupungintalona, mutta kaupunginjohtaja Jari Rantala ei lähde spekuloimaan sillä, onko kyse pysyvästä vai tilapäisestä ratkaisusta, sillä nykyisen Kauppalankadun varrella sijaitsevan kaupungintalon kohtalosta ei ole päätetty lopullisesti. He muuttavat Ylistaronkadulle viimeistään elokuussa. – Tästä ei ole vielä päätöksiä. Kaupunki selvitytti kaupungintalon korjausta viime vuonna. Suunnittelu oli keskittynyt kaupungintalon peruskorjaukseen sen jälkeen, kun kaupunginhallitus oli päättänyt, että kaupunki luopuu Hirvikoskella sijaitsevan entisen kunnantalon remontista. Niemi Palvelut Oy:n Turun toimipisteen tiimiesimies Kari-Pekka Aho siirsi kaupungintalon konttorikalusteita Ylistaronkadulle. Remontin arvonlisäverottomiksi kustannuksiksi arvioitiin 4,6–4,8 miljoonaa euroa ilman kalustusta. Sisätilojen osalta remontin tavoitellaan valmistuvan heinäkuun loppuun mennessä ja maanrakennustöiden puolesta elokuun lopussa. Elokuun alkupuolella Krottikouluun muuttaa sivistyspalveluiden hallintohenkilöstö Hirvikosken kunnantalosta. Osa yrityspalveluiden henkilöstöstä on puolestaan muuttanut niin sanottuun Saappaan kiinteistöön. KAUPUNKI osti Krottikoulun kiinteistön 300 000 euron hinnalla Lounais-Suomen koulutuskuntayhtymältä viime vuonna, ja kaupunginjohtaja perustelee muuttoa Krottikouluun sekä kaupungintalon että Hirvikosken kunnantalon sisäilmaongelmilla. Kaupunginjohtaja Jari Rantala kertoo, että ensimmäisinä Krottikouluun muuttavat hänen lisäkseen hallintopalveluyksikön esimies, markkinointisihteeri, arkistosihteeri ja palvelusihteeri. Lisäksi hallitus halusi selvityttää, onko kaupungintalon suojelumerkinnän purkaminen mahdollista (LL 5.12.). Krottikouluun on tehty talven ja kevään aikana korjausja muutostöitä, ja remontti jatkuu parhaillaan kiinteistön uudemmassa eli matalammassa laajennusosassa. Hän arvioi, että kaupunki laittaa Hulmilla sijaitsevan Lapidus-hallin aikanaan joko myyntiin tai purettavaksi, koska hallin korjausta ei nähdä järkevänä. Ainoastaan kaupungin arkisto jää tämän jälkeen kaupungintaloon. toukokuuta 2020 UUTISET KERRO UUTISVINKKI Soita: 02 588 8032 Sähköpostiosoite: toimitus@loimaanlehti.fi Lauantaina 23. Paijan mukaan heillä on vaihtoehtona jäädä Hirvikoskelle tai siirtyä vanhaan maidontarkastamoon Palininkadulle, joka on ollut esillä yhtenä vaihtoehtona. Hän sanoo, että rakennuksen kohtaloon palataan myöhemmin, mutta aihe ei ole ollut päällimmäisenä viime aikoina. Rantala kertoo, että valtuuston kokouspaikkana on joko Puistokadun koulun juhlasali tai Novidan auditorio. – Krottikouluun muuttaa osa Lapidus-hallin toiminnoista, kaikki eivät mahdu Krottikouluun, Rantala sanoo. Lisäksi Krottikoulun matalaan osaan on suunniteltu siirrettäväksi myöhemmin työllisyyspalveluiden toimintoja Lapidukselta. Muun muassa koronatilanteesta riippuen sähköistä kokouskäytäntöä eli etäkokouksia hyödynnetään mahdollisesti jatkossakin. – Todennäköisesti nykyistä kaupungintaloa ei enää käytetä kaupungintalona. Päätöksiä siirtymisestä ei ole tehty. Kaupunki voi myös asettaa kaupungintalon myyntiin sen nykyisessä käyttötarkoituksessa ja ilman muutoksia suojelumerkintöihin. Vanhassa osassa remonttia tehdään kellarikerroksessa. Hänen mukaansa suojelumerkinnän poisto on mahdollista kaavoittamalla tai poikkeusmenettelyllä siinä tapauksessa, jos kaupunki päättäisi jonkinlaisesta rakentamisesta nykyisen kaupungintalon paikalle, mikä edellyttäisi kaupungintalon purkamista uuden tieltä. Kalusteita on toimitettu Ylistaronkadulle niin Alastaron kunnantalosta kuin kaupungintalosta. Johtava maaseutuasiamies Markku Paija kertoo, että maaseutupalvelut jatkaa Hirvikosken kunnantalossa ainakin elokuun loppuun asti. Alesis Kivenkatu 7, Loimaa P. Kaupunginjohtaja kertoo, että kaupungintalon suojelumerkinnän purkamista on sittemmin selvitetty. VIIME VUODEN LOPULLA kaupunginhallitus päätti jäädyttää kaupungintalon korjaussuunnitelmat toistaiseksi saatuaan rakennuksen tarkennetut korjauslaskelmat. Heinäkuun lopulla Ylistaronkadulle siirtyy palkkahallinto. Kaikki kaupungintalon aikaisemmat toiminnot eivät muuta Krottikouluun, vaan Rantalan mukaan esimerkiksi taloushallinto on jo muuttanut Alastaron kunnantaloon, jossa se myös jatkaa. 5 Lauantaina 23. KAUPUNGINJOHTAJA laskee, että muuttorumban jälkeen Ylistaronkadulla on yhteensä 15–20 hallinnon sekä parisenkymmentä sivistyspalvelujen työntekijää. Kaupunginjohtajan mukaan kaupungintalon vaihtoehtoina ovat ainakin teoriassa edelleen remontti, rakennuksen purku tai myynti. toukokuuta 2020 SUNNUNTAISIN AVOINNA KLO 11–15. Käynnissä olevaa remontti maksaa noin 380 000 euroa (LL 28.3.). LARI KIVIRANTA. 020 500 6610 www.gigantti.fi ma–pe 10–19, la 10–16, su 11–15 Kaupungintalo tyhjenee syksyyn mennessä Loimaa/Kauppalankatu Lari Kiviranta Loimaan kaupungin ostamaan entiseen käsija taideteollisuuskouluun eli Krottikouluun on viety kaksi ensimmäistä muuttokuormaa tämän ja viime viikon aikana. Kaupunginhallituksen kokoukset järjestetään jatkossa Krottikoulussa, mutta ei kaupunginvaltuuston kokouksia. TAVOITTEENA on, että kaupungintalon työntekijät ovat muuttaneet kaupungintalosta viimeistään elokuussa. Kaupungin it-yksikön kolme työntekijää jäävät kaupungintaloon kesän ajaksi, kuten myös kehittämisjohtaja. Rakennuttamisinsinööri Harri Laaksonen kertoo, että työväenopiston käyttöön saneerataan parhaillaan tiloja Krottikoulun vanhan osan pohjakerrokseen, johon on tarkoitus siirtyä tällä hetkellä Taidetalossa olevia toimintoja
Kunnan nuorisolta tullaan kysymään mielipidettä rampin toteutustavasta ja sijoituspaikasta. Veikonpolun tontin hinnaksi esitetään 200 euroa, Honkalantien tontin hinnaksi 6 000 euroa ja Onkijoenperäntien tontin hinnaksi 2 900 euroa. Temptation Island Suomi -tositelevisiosarjaa analysoiva toimittaja Harri Moisio Helsingin Sanomien Nyt-liitteessä 6 Lauantaina 23. Ypäjä järjestää tonttiarvonnan YPÄJÄN kunnanhallitus asetti kolme tonttia arvottavaksi kunnan tonttiarvonnassa. toukokuuta 2020 Loimaa Maija Paloposki Loimaalaiselta Sysi & Savi -rockyhtyeeltä on ilmestynyt uutta materiaalia, kun Karnevaali-niminen video julkaistiin huhtikuussa Youtubessa. Varsinainen kauppakirja tehdään marraskuussa. Koronatilanteen takia jäähalliyhtiö on pyytänyt luottoihin lyhennysvapaita ajalle 30.5.2020–28.2.2021. Baarikuppiloiden sijaan kirjoitan tekstejä jostain syystä ennemmin niistä huoneista, joihin ei uskalleta kurkistaa. Kunnanhallituksen valtuustolle esittämän päivitetyn taloushallinnan ohjelman arvonlisäveroton kustannus on vajaat 18 000 euroa. Kaupungin takaamia lainoja on kaksi. Kaupunginhallitukselle annetun valmistelun mukaan Loimaan kaupunki on myöntänyt omavelkaisen takauksen Loimaan Osuuspankin jäähalliyhtiölle myöntämille lainoille. – Musiikki ei taivu koskaan. PAIKALLISIA LAINA Ihminen on ainut sellainen eläin, joka kärsii niin paljon itsetietoisuudesta, että evoluutio kehitti sille huumorintajun vähän pehmentämään tätä elämää. Tuominen tietää, että vielä pimeydestä noustaan lavoille. Tuominen kertoo, että tuoreen materiaalin myötä bändi on pyrkinyt uudistumaan. Sysi & Savi julkaisi uutta materiaalia Hallitus puoltaa jäähalliyhtiön lyhennysvapaata LOIMAAN kaupunginhallitus esittää valtuustolle, että se hyväksyy lyhennysvapauden myöntämisen kaupungin takaamille Loimijokilaakson Jäähalli Oy:n lainoille. Sen jälkeen pääsemme suunnittelemaan, mitä tontille tehdään. Lopputulos on lähes laahaavasti etenevä raskaahko rock, jonka sointukierrot pitävät huolen siitä, että Karnevaalin saapuminen kaupunkiin johdattelee asukkaat kohti jotakin hyvin pirullista, yhtyeen laulaja-kitaristi Temes Tuominen kuvailee. ARVONNAN IDEANA on arpoa kiinnostuneiden kesken edullisella hinnalla kyseiset tontit. Tontit aiotaan myydä normaalia myyntihintaa edullisemmin. Otin runon myöhemmin tarkempaan tarkasteluun ja operoin siitä sävellystyön ohessa laululyriikat. Keskustassa sijaitseva Honkalantien tontti on asumisen ja hevostallitoimintojen rakentamiseen soveltuva tontti. Oripäähän suunnitellaan skeittiramppia ORIPÄÄN kunnassa mietitään yhtenä viihtyvyyttä lisäävänä tekijänä skeittirampin rakentamista kuntaan. Elokuvaohjaaja Lauri Randla Turun Sanomissa LAINA On kovin suomalaista, että ei olla itse valmiita tekemään mitään, mutta halutaan seurata, mitä muut tekevät. Kunnassa tällä hetkellä käytössä olevan ohjelman tuki päättyy viimeistään tänä kesänä. ASIA ETENEE vielä tonttien hinnan vahvistamisen osalta valtuuston käsiteltäväksi. Sysi & Savi -yhtyeen uusimman sinkun Karnevaali löytää Youtubesta. Koronavirusepidemia on laittanut esiintymiset tauolle, mutta treenikämppää se ei ole viilentänyt. Karnevaali saapui kaupunkiin . JONI VIRTANEN. Hallitukselle annetun valmistelun mukaan koronavirusepidemia on lisännyt kiinnostusta maaseutumaista asumista kohtaan. Kokoonpanoon kuuluvat Toni Tyyri, Temes Tuominen, Jaylon Ojala ja Pete Horn. Kunnanjohtaja Timo Tolppanen kertoo, että ramppi saatetaan toteuttaa ensi vuonna, jos kunnan budjetista on osoittaa siihen rahaa. Kunnanjohtaja on tiedustellut alustavaa kiinnostusta tonttiarvontaa kohtaan, ja yleisöpalaute oli innostunutta. Arvontaan osallistuvat tontit ovat Honkalantie 13, Veikonpolku 1 ja Onkijoenperäntie 119. – Biisi sai alkunsa sattumalta viime syksynä Turun saariston aamuyössä, kun ystävämme Kölvi esitteli kirjoittamaansa Karnevaali-runoa. Yhtye on julkaisemassa vuoden toisen sinkkunsa myöhemmin kesällä, ja biisien kirjoittaja Tuominen sanoo, että siitäkin on tekeillä video. Vuonna 2014 perustetussa Sysi & Savi -kokoonpanossa vaikuttavat Tuomisen lisäksi Pete Horn (rummut), Jaylon Ojala (kitara) sekä Toni Tyyri (basso). Yhtyeen debyyttialbumi Zombijive julkaistiin keväällä 2019 (LL 27.4.2019). Kunta päivittää taloushallintansa ORIPÄÄN kunnassa suunnitellaan taloushallinnan ohjelman päivittämistä. Päivitetty ohjelma tietää lisäystä kunnan käyttötalouskustannuksiin 828 euroa vuodessa. – Biiseissä on usein molleja mollien perään, mutta suomalaismelankolista kaljatuoppiin itkemistä koetetaan hieman välttää. Lyhennysvapaa kestää ensi vuoden helmikuun loppuun saakka. – Esisopimus kiinteistöistä on allekirjoitettu. – Luotimme videon toteutuksen hänelle vapain käsin. Tonteista Veikonpolku sijaitsee keskustan alueella lähellä palveluja. Kunnan tämän vuoden talousarvioon ei ole varattu määrärahaa taloushallinnan ohjelman päivitystä varten. Hänestä skeittirampin paikan olisi hyvä olla keskustassa, ja yhtenä sijoituspaikkana on entisen Osuusliikkeen kiinteistö, jota kunta on ostamassa. Arvonnan voittanut sitoutuu maksamaan kiinteistökauppaan liittyvät kustannukset, kuten lohkomis-, lainhuutoja kaupanvahvistajan palkkiot. Bändin kuulumisia pääsee helpoiten seuraamaan facebookista ja Instagramista. Hallitukselle annetun valmistelun mukaan kuluneen vuoden neljän kuukauden toteuman perusteella ei voida vielä päätellä, että ohjelman hinta voidaan kattaa jollakin muulla hallinnollisella säästöllä. Videon on tehnyt oululainen Janne Väänänen, ja Tuominen kiittelee, että hänen ansiostaan musiikki saatiin julkaistua suunnitellussa aikataulussa, vaikka vallitseva maailmantilanne olikin hidastaa operaatiota. Asiasta keskusteltiin kunnanhallituksessa, ja keskustelua on tarkoitus jatkaa kesäkuun talousseminaarissa. Me kohotamme myrkkymaljoja ja ilakoimme synkkyydessä. Onkijoenperäntien tontti on rauhallisella paikalla haja-asutusalueella Ypäjänkylässä. – Pelimannien haara-asentoja on jo taltioitu sitä varten. . Kaupan ehtona on, että tontille rakennetaan 1,5 vuoden kuluessa sen vastaanottamisesta eikä tonttia saa myydä eteenpäin rakentamattomana
Mikä on akvedukti. Mikä on Portugalin pääkaupunki. – Olen poikamies, ja jos vain olisin kotona, niin se olisi todella tylsää niin kuin nyt korona-aikana. Jos puhut ystävällisesti ja rauhallisesti toiselle ihmiselle, niin siihen on myös toisen helpompi vastata samalla tavalla, Mäkitalo toteaa. Minulla ei ole heistä oikein muuta kuin hyvää sanottavaa. Jos voi puhua nätisti ja on itse rauhallinen, niin se tyynnyttää paljon myös ihmisiä. Mäkitalon mielestä nuoret saavat aivan turhan usein moitteita. Mitkä kirjaimet ovat vokaaleita. Työn kautta saan itselleni mielekästä elämää sosiaalisena luonteena. Puhumisen sanotaan auttavan, ja näin Mäkitalo sen on kokenut myös ovimiehen tehtävässään. Ja jos on itse ystävällinen, niin saa takaisin usein samaa. Sehän voi olla ikävää työtä, jos tekee siitä ikävää. Minkä traktorimerkin lyhenne on MF. Voi olla, että asenne on luonteesta kiinni, mutta ikäkin tuo sellaista rauhallisuutta kyllä. Talosta oli kuitenkin luvattu heille mäkipirtin paikka ja työsuhde niin pitkäksi aikaa, kun he vain työkykyisiä ovat, joten ulkoiset puitteet perheelle olivat kunnossa. Ei ole koskaan tarvinnut ärjyä ja pullistella. toukokuuta 2020 VIIKON VIERAS KEVÄÄN LUKU Valtaosa kesän isoista yleisötapahtumista on nyt siirretty ensi vuodelle. Paljonko on asukkaita Tukholmassa. Vastavihityt palasivat pappilasta taloon talon hevosella. 3. Ihmisten kanssa oleminen on todella piristävää, joten en sitä edes työnä oikein osaa ajatella. Tosi harvoin on joutunut käyttämään voimakeinoa tai jos en saa itse hoidettua konfliktia, niin vasta silloin pitää kutsua poliisi paikalle. On aina riittänyt, että sanon lempeän jämptisti. Mäkitalo tekee viikkotyötä kettinkitehtaalla, mutta hän on monelle tuttu kasvo viikonloppuisin perjantaija sunnuntaiyönä Tornikahvilan viihderavintolan pokena eli ovimiehenä jo vuosien varrelta. PITKÄÄN ravintolaja baarialalla työskennellyt Timo Mäkitalo on ollut myös 90-luvulla toinen Loimirannan yrittäjistä yhdessä Ravintola Tornikahvilan omistajan Lea Suomisen kanssa. Saan olla ihmisten kanssa tekemisissä, ja minun on helppoa tulla toimeen kaikkien kanssa. Puhuminen on hänen mielestään aina paras tapa lähestyä konfliktitilanteita. ERÄÄN TALON palveluksessa pitkään olleet piika ja renki olivat päättäneet avioitua, mikä sinällään ei ollut ollenkaan tavatonta, mutta ihmettelyn aiheeksi olikin noussut se, että he molemmat olivat jo ikäihmisiä, renki kuusissakymmenissä ja piikakin häntä vain muutaman vuoden nuorempi. Hän oli Tornin ovimiehenä jo ennen kuin se muutti nykyiselle paikalleen vuonna 2005. Pokeilu on elämäntapa Timo Mäkitalolle KERUUARKISTOJEN LEHDILTÄ Sulhasmiehen realistinen toteamus Loimaan Kojonjoen varressa on vielä vain parisenkymmentä vuotta sitten muistettu Euran kylässä 1800-luvun lopulla tapahtunut pikku sattumus, joka omalla tavallaan kuvastaa aikansa tapoja ja tottumuksia. 7. Hän on huomannut baarielämässä nuorten käyttäytyvän fiksusti. – Tilanteet saadaan rauhoittumaan keskustelemalla. – En osannut ollenkaan edes ajatella, että alkaisin nukkua kunnon kahdeksan tunnin yöunet. 8. – Niinhän se menee, että metsä vastaa niin kuin sinne huudetaan. Miksi kutsutaan pylvään usein runsaasti muotoiltua yläosaa. Voin nostaa nykynuorille hattua, koska he ovat todella loistavaa porukkaa. – Tämän päivän nuoret ovat todella mukavia. Mutta vähän myöhemmin kahvipöydässä joku kuitenkin oli hiukan ihmetellyt morsiusparin korkeaa ikää, mihin sulhasmies oli sitten kommentoinut, että ’’taisi sekin (pappikin) vähän ihmetelläk’ kul loppurukkouksesans sannoop pläjäytti, että Herra siunaa tätäkim paria’’. Kuka näytteli päähenkilöä televisiosarjassa Raid. Juuri työ pitää Mäkitalon mielen virkeänä ja erityisesti sen kautta saatu ihmisten kanssa vietettävä aika. Nyt koronan aikaan hän on ollut toimettomana kummastakin työstään, mutta sitä ennen hän teki joka päivä töitä. Nuoret aina kuuntelevat ja kunnioittavat todella hyvin, jos heitä on joutunut rauhoittelemaan. Tosiasiassa yhden käden sormilla saa laskea sen, kuinka monta kertaa on joutunut soittamaan poliisin paikalle vakavissa tilanteissa. Siinä tämä aika on ollut hyvä, ja kyllähän se on ollut hyvä pysähtyä välillä muutenkin hetkellisesti. 4. 2. 10. Heikki Keskumäki Timo Mäkitalo on pitkänlinjan poke ja monelle tuttu kasvo paikallisesta yöelämästä. Minä haluan olla ihmisille ihminen enkä käyttää todellakaan valta-asemaani hyväksi. Vastaukset sivulla 11. Minä pidän poken työstä, koska olen tehnyt siitä itselleni mukavan. On aina riittänyt, että sanon lempeän jämptisti. Mihin viitataan industrialismilla. Nuorten käytös on ollut todellakin loistavaa. Neuvotteluajat maanantai-perjantai klo 8-19 ajanvarauksella puh. Vain harvoin hän on joutunut soittamaan poliisia Loimaan yöelämässä, ja se on muutenkin viimeinen keino, jota hän käyttää vain tosipaikan tullen. Morsiuspari kävi vihillä pappilassa ja tilaisuuden todistajinakin olivat olleet vain ruustinna ja suntio, mutta viralliset seremoniat olivat kuitenkin hoidetut lain ja hyvien tapojen mukaisesti. – Jos sattuu hankalia tilanteita, niin ensin pitää hoitaa homma puhumalla. Ihan turhaan heitä haukutaan, itse en voi muuta kuin kehua heitä. Tykkään olla ihmisten kanssa tekemisissä, ja asiakkaat huomaavat sen. 6. Häitä ei juhlittu, vain talon oman väen kesken järjestettiin pienet korppukahveekestit juhlan kunniaksi. Mikä on bulevardi. Mihin perustuu empiirinen tieto. – Tuo viikonlopputyö on kuitenkin enemminkin minulle nautinto. 7 Lauantaina 23. 9. Mäkitalo kertoo, että vaikka toimettomana oleminen on ollut hiljaista elämää korona-ajalla, niin hyvää siinä on ollut unirytmin parantuminen. 2021 2021 OSOITA TIETOSI Asenne ratkaisee Loimaa/Mellilä Marianne Rovio Lempeys, keskustelutaito ja rauhallisuus ovat valtteja, joiden avulla Timo Mäkitalo on rauhoittanut tilanteita baarien toisinaan railakkaassakin yöelämässä. . MARIANNE ROVIO Tilanteet saadaan rauhoittumaan keskustelemalla. 5. 0100 0500 Yhdessä hyvä tulee OP Loimaa 1.
Kättä vaan. Vieraat siirtyivät jo tässä vuorossa 7-4 johtoon ja pelinpäätteeksi saivat loimaalaiset todeta tulleensa perusteellisesti lyödyiksi numeroin 19–6. Tasoittavassa kertyi LMV:lle vielä pitkä rivi haavoittuneita mutta sitten Heikki Laine löi kakkosrajasta läpi, tuloksena kaksi juoksua. Kahdeksannessa oli LP:llä pieni tähtihetkensä Katajan ja Tabermannin purettua ajoja menestyksellisesti. pnä 1970 klo 17–20. vuorossa joukkueet pitivät toisensa tiukasti kurissa, mutta kuudennessa lahtelaiset lisäsivät juoksutiliään kahdella, toinen yliheitosta ja toinen kakkosrajan lyönnistä. Kuvan on lähettänyt Taisto Balk. Mälläisten Osuusliikkeen myymälänhoitaja Risto Koivisto antoi lapsille suikat päähän. t.l. Ketosen perhe iltalypsyllä Alastaron Mälläisissä vuonna 1959. Hyvä lähtö auttaa pallon tavoittamisessakin. Satakunnantietä 1980-luvulla. 4. Kotijoukkueen parhaina palkittiin Taberman ja Kataja. ja 5. Seitsemännessä vieraat venyttivät edelleen etumatkaansa LP:n saamatta kärkeä kentälle. Matti on menossa pitämään Onnike-lehmän hännästä kiinni, ja Markku on menossa lypsämään. Tästä alkoi LP:n alamäki. LP:ta vaivasi tavanomainen hitaus, joka ulkopelissäkin haittaa liikkeellelähdössä. LMV:n pelaajista palkittiin Riittinen ja Kajander. Yksin asuisin mieluimmin, keskuslämmityksen vaatisin. toukokuuta 2020 ILMOITUS Oppilastöiden näyttely Loimaan kunnan kansalaiskoulussa ja Loimaan-Metsämaan kunnallisessa keskikoulussa pidetään avoinna yleisölle tiistaina toukokuun 26. 21.5.1970 ILMOITUS Halutaan vuokrata Neitoselle oma soppi, siisti vaatimaton yläkoppi. Niissä oli muun muassa Rengas-kahvin mainoksia. LMV kovakuntoisena Loimaalla 50 VUOTTA SITTEN VANHAT VALOKUVAT LP:n hyvä aloitus viime maanantain suomensarjan ottelussa Lahden Mailaveikkoja vastaan veti kotijoukkueen kolmannen vuoroparin puoliväliin mennessä 4-1 johtoon. Martilta näkyy kuvassa vain jalat Almu-lehmän takaa. nimimerk ”Kaupungista” tai puh 2621/05. Turhia neuvotteluja pääsi syntymään lyöntijärjestyksestä ja vuoronvaihdoista. Poliisi tutkii asiaa. Mauno huiskii paarmoja Hertan kimpusta Lempin takana. LMV:n kärki poltettiin tehokkaasti ja vuoro päättyi 1–0. kontt. Vast. Lahti kuittasi välittömästi kolmella juoksulla ja otti vielä viimeisessä vuorossa kaksi kuin kaupanpäällisiksi. Kolmannessa vuorossa LP:n hyvä ote jatkui. Tehokkaimpana pelaajana sai osuuskassan kunniaplaketin ja Loimaan Lasituksen kunniapalkinnon Heikki Laine. Pelissä oli henkeä, lyönnit lujia ja juoksijat nopeita. on Loimaan Juvankylästä erään talon eläinsuojasta hävinnyt kolme 20 kg:n painoista porsasta. ENNEN 8 Lauantaina 23. Lahtikin avasi tilinsä vuoron lopussa yhdellä juoksulla. LMV:n joukkue oli selvästi parempi. Toisessa vuorossa isäntäjoukkue sai ajon päälle ja Taberman toimitti Jorma Lehtosen kotiin. Lepistö pääsi kotiin harhaheiton jälkeen ja Taberman löi jälleen Jorma Lehtosen kotiin ajotilanteessa. LP:n juoksutilin avasi ensimmäisessä vuorossa Lepistö, joka kakkosrajan lyönnillään juoksutti Tabermannin kotiin. Tuomareina Martti Turunen Käyrästä ja Mikko Virtanen Mynämäeltä eivät vakuuttaneet. Oskari on sitonut Hertta-lehmän takajalat narulla. Ulkopelissä työskenteli parhaiten takakenttä ja etukentällä Jokinen. Ulkokenttä ei pystynyt pysäyttämään tai ainakaan toimittamaan lähipesille lahtelaisten kovia lyöntejä. Partapipo Lehtonen juoksi vilkkaasti ja ehätti kopparinakin mukavasti pallon alle. Oskari, Lempi, Mauno, Matti, Markku ja Martti. Lisäksi muutakin sähläystä ilmeni ja vuoron lopussa siirtyivät vieraat johtoon 7-4. Poliisiuutisia Viime perjantaina tehtiin poliisille ilmoitus, että todennäköisesti 9.5. Tässä vaiheessa löysivät lahtelaiset LP:n heikot kohdat ja tehokas lyöntipeli alkoi tuottaa tuloksia. Vuokrasta jos sovitaan, kiitos. Lyöntipelissä onnistuivat Taberman ja Kataja. Kuva Mauno Ketosen albumista.. Hertta oli kovin pahapäinen lehmä potkimaan, mutta pelkkä hellä naru jalkojen ympärillä lopetti potkimisen
Kanta-Loimaantie 5B b16, Loimaa Loimaan Lääkintävoimistelu OSTEOPAATTI D.O. ma-pe 6.30-16.30 KYSY KULJETUSPALVELUA! . ma-pe 8.30-12.00 Loimaan Rakennuseriste Oy Varasto Lamminperä 10, P. JUHLAJA PITOPALVELUT Ateriapalvelua! Kysy lisää... 050 3028 491 Koti-, remonttija muuttosiivouksia. Tilaukset kolme päivää ennen. SÄHKÖLIIKKEET Turuntie 73, 32200 Loimaa p. 0400 223 964 P. info@lvi-optimus.fi 0400 482 796 LVI-töistä MAALÄMPÖÖN! Voimakatu 1,LOIMAA . Varastohotelli VARASTOTILAA Vesikoskitalo/Nahkalinna Juvantie 11, Loimaa p. f i TILAA KARTOITUS: Pätevöitynyt kosteudenmittaaja (PKM) Jarmo Helenius, 0400 932 453 jarmo@kosteuskartoitus.fi Kosteuskartoitus. Asiakirjojen laad. ÖLJYSÄILIÖHUOLLOT . 040 7527 353 ryotintila.fi/ulosmyynti Nout opöydän herkut kotiisi nyt ruokakasseissa! . Nettiajanvaraus: www.sabrina.fi. PESULAPALVELUT Oppipojankatu 5 p. 02 769 2200 Avoinna arkisin klo 9-17 www.loimaanlukko.fi Loimaan Lukko Oy Siskon Kammari p. hieroja Marika Lätti. 045 6340 144 Myös ilman ajanvarausta Annina Haltsonen-Mäkelä Ma-Pe 9-17 • La sopimuksen mukaan . TYÖNOHJAUSPALVELUT Ratkaisukeskeistä yksilöja ryhmätyönohjausta sosiaalija terveysalanja opetusalan henkilöstöille. 763 6860 iv-konehuollot ja suodattimet p. 0500 822 386 www.alastaronautopalvelu.fi Renkaat ja rengastyöt Kolarikorjaukset Hinauspalvelut . TILITOIMISTOT Puh. 02 762 2120 www.tazzi.fi Turuntie 15, 32200 Loimaa HiusStudio Koulukuja 7, Loimaa Ajanvaraus p. (02) 550 2400 www.sahkoliike.fi Puh. Ajanvaraus ma–pe 9–15. ILMANVAIHTOPALVELUT IV-Pelti Luuri Oy Ilmastoinnit ja tarvikkeet sekä huollot 5” vesirännit suoraan autosta Konesaumatut katot Rakennuslistat ja peltityöt Kuparityöt Kattoturvallisuustuotteet Rautarakennetyöt Seinäkasetit Voimatie 1-3, 32210 Loimaa www.ilmastointijapelti.fi p. 045 126 3170 Pekka Salonen Meiltä yritysten ja yhdistysten taloushallinnon palvelut. Rakennuskuivaukset & kosteusmittaukset . kerros) ajanvaraus www.timma.fi/prinsessatehdas p. Avoinna sop. 044 7442 310 Päivystys lasirikoissa: LASIT JA LASITUSTYÖT! • kirkkaat lasit • koristeja eristyslasit • ikkunoiden korjaukset • listat, kiinnitystarvikkeet . . 040 563 4348 Asutustie 4, Loimaa . P. 044 207 1937 Verhontie 97, Kojonkulma www.punkintila.fi Lämmin maneesi Ratsastustunnit poniKouLut PARTURI-KAMPAAMO Turuntie 13 • LOIMAA P. 050 2279 Öljysäiliöhuollot säiliöön kuin säiliöön. VAATEKORJAUKSET Ompelupalvelu Leena Salo Purotie 7, 32210 Loimaa. 0400 327 566 . toukokuuta 2020 PALVELUHAKEMISTO Paikallista osaamista parhaasta päästä PALVELUHAKEMISTO . Myös kotija laitoskäynnit. P. TIETOKONEET Turuntie 10, Loimaa P. AUTOKORJAAMOT Määräaikaishuollot BE-, DSLja OBD-mittaukset Katsastuspalvelu Ilmastointihuollot Alastaron Autopalvelu Loimijoentie 99, Alastaro P. HENKILÖNOSTIMET Nostokorkeudet: HENKILÖNOSTINVUOKRAUS PASI MARKULA KY 0500 770 606 DINO 95T DINO 120T DINO 130T DINO 160XT DINO 180T DINO 210XT 9,5 m / 12 m / 13 m 16 m / 18 m / 21 m . HYVINVOINTIPALVELUT HOITOLA SUOLAKEIDAS p. 0400 537 171 www.loimaanrakennuseriste.fi . P. Brodeeraukset, mainostekstiilit . mukaan. Palvelutarjontamme löydät netistä! . 050 322 1416 Joenperäntie 8, Loimaa. Sahantie 5 Mellilä P. JÄTEHUOLTO • Jätehuolto kaikille kiinteistöille • Paperin, pahvin ja kartonkien keräys • Kaivojen tyhjennykset sekä viemäreiden avaukset • Siirtolavojen vuokraus ja toimitus Roskat pois nurkista! Puh. 050 512 3731 • ollipekkavienonen@gmail.com • ASENNUKSET • TARVIKKEET • SUUNNITTELU . KT, työnohjaaja Ilkka Uusitalo p. SIIVOUSPALVELUT Loimaan Siivous Päivi Ojala Oy P. LASITUSPALVELUT Turuntie 61, 32200 LOIMAA • www.pihaportti.fi Puh. 050 5985 955 tai ilkka.uusitalo@turkuamk.fi . Anita Koivisto • Osteopatia • lymfaterapia • hieronta P. Minimi mukanaoloaika 4 kk . 040 830 4556 Huomioi kotitalousvähennys Hermoratahierontaa, jalkojenhoitoa Leila Toivonen 044 305 6900 . KAUNEUSHOITOLAT P r i n se ssa t e h d a s ~ myös prinsseille Juvantie 11, Loimaa (Vesikoskitalo, 2. ARKKITEHTITOIMISTOT ARKKITEHTI .net www.PIENTALO Päivi Vuori, Arkkitehti SAFA * 040 5220 665 Tsto: K-Rauta Loimaa, Aleksis Kivenkatu 9 . KOSTEUSKARTOITUKSET LOIMAAN RAKENNEKUIVAUS OY Rakennuskuivaukset & kosteusmittaukset Ko s te u s k a r to i t u s. RAKENNUSTARVIKKEET VARASTOMYYNTI av. TYÖVAATTEET Työasut mittojen mukaan suoraan valmistajalta. TUHOLAISTORJUNTAA TUHOLAISTORJUNTAA Loimaan alueella Loimaan Kiinteistöhuolto Oy Ota yhteyttä: Anssi Nurmi: 040 687 6969 anssi.nurmi@lkhoy.fi | www.lkhoy.fi 9 Hiiret 9 Ötökät 9 Torakat 9 Rotat 9 Luteet 9 Ampiaiset Soita heti ja varaa aikasi! Ota yhteyttä: Anssi Nurmi: 040 687 6969 anssi.nurmi@lkhoy.fi | www.lkhoy.fi . 0400 293 576. TAKSIJA TILAUSAJOPALVELUT Loimaan Aluetaksi Oy www.loimaanaluetaksi.fi P. ISÄNNÖITSIJÄT TALOYHTIÖT HUOM! Isännöinti Oy Tikakoski Vesikoskenkatu 1, 32200 Loimaa Kimmo Tikakoski 0400 741 556 www.tikakoski.com . Mellilän Tili Oy . 050 453 5052 . 0400 773 523 www.prinsessatehdas.fi . VARASTOTILAT Onko talli täysi. PAINOPALVELUT . KOTIPALVELUT Siivous, kauppa-apu, omaishoitajan sijaistaminen. LVI-LIIKKEET . 0500 478 344 Yritys-, remonttija kotisiivouksia. 02-762 1350, 0500 741 437 Nettiajanvaraus: www.sabrina.fi Turuntie 14, Loimaa. JALKAHOITOLAT Turuntie 14, Loimaa. P. VALOKUVAAMOT Teitä palvellaan ilolla ja ammattitaidolla! Avoinna ma-pe 9-17, la 9-14 tai sopimuksen mukaan Ajanvaraus p. 767 1524 • 040 535 0576 HAE LOUNAS MUKAAN 8,00 e Leivonnaiset,kakut ym.tilauksesta. 045 874 6600 Nettiajanvaraus www.hiusstudiounica.fi Avoinna ma-pe 9-17 la 9-14 Myös sopimuksen mukaan. RATSASTUS P. P. Pippuri toistaiseksi suljettu Tiina Järvinen 02 588 8025 tiina.jarvinen@loimaanlehti.fi Miia Koivisto 0500 533 6313 miia.koivisto@loimaanlehti.fi Yrittäjä! Lähde mukaan hakemistoon – ota yhteyttä: Loimaantie 272, Alastaro www.ryotintila.fi Myös lounasannokset arkisin. PARTURIT . 040 722 5270 SUOLAHUONE terv.hoit., koul. Tmi Ansa Haveri. mirena-asut.ffiffffff P. 044 7442 300 puh. 9 Lauantaina 23. 050 5292 439, Käsityöläiskatu 9, Loimaa Alan ammattilaiset löydät Palveluhakemistosta Hakemisto julkaistaan kerran viikossa, pääsääntöisesti lauantaisin. Ikkunanpesuja.. 02-762 1350, 0500 741 437 Myös kotikäynnit sekä hoidot palveluseteleillä. . LUKKOLIIKKEET JA KAIHTIMET Turuntie 7, Loimaa, Puh. 02 762 1144 Av. SÄHKÖASENNUKSET . www.neliopinnoitus.fi P. . 02 4148 400 www.akrdata.fi Tietokoneet, ohjelmistot ja oheislaitteet Huollot sekä asennukset yrityksille ja kotitalouksille . 040 7153 160 info@kotipalveluannamaria.fi
SILAKKAA on saatavilla edulliseen kilohintaan kauppojen kalatiskeiltä, mutta sen pyytäminen itse litkaamalla on myös varsin yksinkertaista. Ole siis mukana ja varaa digilehdestä mainospaikkasi viimeistään 8.6.2020 mennessä. Palsta on ilmainen, mutta huomioi seuraavat ohjeet: Aikataulut: Seuratoimintailmoitus pitää toimittaa meille tiistain lehteen viimeistään pe klo 12 torstain lehteen viimeistään ti klo 12 lauantain lehteen viimeistään to klo 12 1. Yksityisessä esiopetuksessa lapsia oli paikalla 74 prosenttia. 10 Lauantaina 23. 7. 6. Kun jätät tiedotuksen seuratoimintapalstalle, jätä meille myös yhteystietosi. Silakan litkaus on Suomessa kaikille maksuton jokamiehenoikeus onkimisen ja pilkkimisen ohessa, joten litkausta saat harrastaa ilman kalastuslupaa. KYSELYN perusteella 14.5. Kotimaisen kalan osuus suomalaisten syömästä kalasta on vain noin 20 prosenttia. kunnalliseen varhaiskasvatukseen osallistui 56 prosenttia lapsista normaalitilanteeseen verrattuna koko Suomessa. Kansalaisuudet kasvuun TILASTOKESKUKSEN mukaan Suomen kansalaisuuden sai viime vuoden aikana 9 649 Suomessa vakinaisesti asunutta ulkomaiden kansalaista. Yksi ilmoitus/seura eli olettehan ystävällisiä ja laaditte ilmoituksenne niin, että kaikki asiat mahtuvat samaan ilmoitukseen. Jussi Aaltonen Valonia EKOVINKKI Kotimaisen kalan osuus suomalaisten syömästä kalasta on vain noin 20 prosenttia. viihdyttävimmän lukupaketin löydät sanomalehtesi verkkosivulta alkaen keskiviikkona 17.6. Silakan kalastus on kestävällä pohjalla, mistä kertoo myös silakan kalastukselle myönnetty MSC-sertifikaatti. Perusopetukseen osallistumisessa oli maakunnallista vaihtelua. Onko käytössäsi verkkokauppa. Varhaiskasvatukseen osallistuvien lasten määrän ennustetaan vielä nousevan, sillä osa perheistä siirsi lasten paluuta päiväkoteihin viikonlopun yli. klo 22! Mainostaja, varaa paikkasi yöttömän Yön -lehdestä! Mainostaja, varaa paikkasi yöttömän Yön -lehdestä! Tiina Järvinen 02 588 8025 Miia Koivisto 050 533 6313 ilmoitukset@loimaanlehti.fi Silakka on ympäristöystävällinen sesonkiherkku Silakka on Itämeressä elävä sillin alalaji, jonka kalastuksella on Suomessa pitkät perinteet. 2. klo 22. Poliisi epäilee kuusikymppistä miestä törkeästä rattijuopumuksesta ja liikenneturvallisuuden vaarantamisesta. Myöhästyneet seuratoimintapalstan tiedotteet jäävät pois lehdestä. Tutkintojen määrän nousu keskittyi ylempiin korkeakoulututkintoihin, joiden määrä (runsaat 16 000) nousi reilulla tuhannella. Henkilöautoilija päätyi ojaan HUMPPILA Päihtyneeksi epäilty kuljettaja ajoi henkilöauton ojaan Leppäkoskentien ja Huikajantien risteyksessä torstaina illalla. Strömman kanava Kemiössä on myös tunnettu silakkapaikka. LÄHIOPETUKSEN ALETTUA oppilaan tulee osallistua esija perusopetukseen, jollei hänelle ole erityisestä syystä tilapäisesti myönnetty vapautusta. Jätä tiedotteet ajoissa. Silakkaa pyydetään sesonkiaikaan Turun seudulla ainakin Naantalin Ukko-Pekan sillalta sekä Paraisten Lillholmenin läppäsillalta ja Airiston hotellin laitureilta. 4. Opetukseen osallistuminen oli vähäisintä Etelä-Karjalassa, jossa osallistumisprosentti oli 66. Ilmoituksen tulee olla lyhyt ja ytimekäs, enintään kymmenen rivin mittainen. Luku on 24 prosenttiyksikköä enemmän kuin viikolla 19. Liitä mukaan houkuttelevat tarjoukset ja tee asiointi helpoksi. Vuonna 2019 Suomessa suoritettiin kaikkiaan noin 31 700 yliopistotutkintoa, joka on noin 900 enemmän kuin vuotta aikaisemmin. Silakan ja särkikalojen nykyistä parempi hyödyntäminen elintarvikkeissa olisikin keskeistä. Prosenttiosuuden kasvatuksessa olisikin keskeistä erityisesti silakan ja särkikalojen nykyistä parempi hyödyntäminen elintarvikkeissa. Lehti on veloituksetta tarjolla kaikille 30 päivän ajan alkaen 17.6. 5. Silakkalitka valmistetaan tyypillisesti siten, että heittouistimen siiman varteen solmitaan neljästä kymmeneen kirkasta pientä (koko 6–8) kultaista tai hopeista yksihaarakoukkua kymmenen sentin välein ja siiman päähän solmitaan 10–30 gramman paino. Määrä kasvoi viisi prosenttia edellisestä vuodesta.. Seuratoimintapalsta on tarkoitettu alueemme yleishyödyllisille yhdistyksille, seuroille ja kerhoille jäsentenväliseen sisäiseen tiedottamiseen. Molempiin löytyy vinkkejä internetistä, esimerkiksi Marttojen sivuilta. Silakkaa kannattaa suosia ruokapöydässä, sillä sen ympäristökuormitus on matala ja silakan kalastus vähentää merkittävästi rehevöitymistä aiheuttavia ravinteita Itämerestä. Silakan perkaaminen ja valmistus on helppoa. Yliopistotutkintojen määrä kääntyi kasvuun TILASTOKESKUS Suoritettujen yliopistotutkintojen määrä kääntyi viime vuonna kasvuun kolmen peräkkäisen laskuvuoden jälkeen. Juuri nyt on käsillä silakan litkauksen sesonki, sillä silakka lisääntyy toukokuun tienoilla saariston sisäosissa. toukokuuta 2020 LOIMAAN LEHDEN SEURATOIMINTAPALSTA Tee seuratoimintailmoitus netissä: www.loimaanlehti.fi/seuratoiminta tai toimita se kirjallisena konttorille. Lehti pidättää itsellään oikeuden lyhentää ja muokata saamiaan tekstejä palstalle sopivaksi. 3. Lukijamäärä on rajaton. Tiedot käyvät ilmi Tilastokeskuksen koulutustilastoista. Eniten perusopetukseen osallistuttiin Eteläja KeskiPohjanmaalla, Pohjanmaalla, Keski-Suomessa, Satakunnassa ja Uudellamaalla (yli 90 % oppilaista). Viikolla 20 tehdyn kyselyn perusteella perusopetuksen kaikilta luokka-asteilta (1?9) keskimäärin 88 prosenttia osallistui opetukseen. Enemmistö oppilaista palasi lähiopetukseen ALUEHALLINTOVIRASTON ja opetusja kulttuuriministeriön kuntiin tekemän kyselyn perusteella valtaosa oppilaista osallistui koulutyöhön 14.5., kun koulujen lähiopetus käynnistyi koronarajoitusten jälkeen. Yksityisessä varhaiskasvatuksessa läsnä oli 62 prosenttia lapsista normaalitilanteeseen verrattuna, mikä on 26 prosenttiyksikköä edellisviikkoa enemmän. Seuratoimintatiedotus tulee aloittaa tilaisuuden järjestävän tahon nimellä. Kuntien esiopetukseen osallistui koko maassa 70 prosenttia lapsista normaalitilanteeseen verrattuna. Silakan valmistuksen ohella muita vastuullisia kalalajeja lautaselleen voi etsiä WWF:n kalaoppaasta (wwf.fi/kalaopas). Eniten kunnalliseen varhaiskasvatukseen osallistuttiin Uudellamaalla (62 %) ja yksityiseen Satakunnassa (77 %). Kahdeksan tilattavaa sanomalehteä julkaisee verkkosivuillaan yhteisen Yöttömän Yön digitaalisen näköislehden. Puhuttele asiakkaitasi ajankohtaisella viestillä, miten olet huomioinut poikkeusolot ja turvallisen asioimisen liikkeessäsi, kerro kuulumisesi ja ostamisen mahdollisuuksista. Sekä kunnallisessa että yksityisessä varhaiskasvatuksessa läsnä olevien lasten määrissä oli maakunnallista vaihtelua. Palstalla ei voi ilmoittaa: -kokouksia, juhlia, pikkujouluja, myyjäisiä, arpajaisia, maksullisia tilaisuuksia, hintoja, www.osoitteita tai tarjoilua eikä tervetuloatoivotuksia. Samasta asiasta saa tiedottaa palstalla enintään kaksi kertaa viikossa. Suomen kansalaisuuksia myönnettiin 438 enemmän kuin vuonna 2018
040 720 6776 OSTAMME VÄRIMETALLIA KUPARI AKUT KAAPELI (Ei päivystystä, sovitusti paikalla!) Myös messingit, sähkömoottorit ja rautaromut Loimaan seudun Omaishoitajat ja Läheiset ry Ulkoilu ke 27.5 klo 10 torin puistossa Outin kanssa. Teollistumiseen. Leveä puistokatu. 5. Lehteä on jaossa myös seudun noutopisteissä, vie vaikka kaverille tuliaisina! 2019 Suvileht i Ei Suvilehteä ilman kesäautoa. Myös ruusutervehdys viedään sankarihaudalle. Kahveet. Autoista romutuspoistot. Tervetuloa Johtokunta LOIMAAN JANKKO RY:N sääntömääräinen KEVÄTKOKOUS TI 2.6.2020 klo 18.00 Kertunmäellä. Olohuone auki Heimolinnankatu 3, ti 2.6. Tervetuloa! Johtokunta HALUTAAN OSTAA KOKOUKSIA Reitit seudun kesään Suvilehti 11.6.2020 Suvilehti on luettavissa myös nettisivuillamme www.loimaanlehti.fi. Kiitos polun talkoolaisille ja vastuullisille käyttäjille. Perjantaina 29.5. Haaveiden Chevrolet esittelyssä s. METSÄMAAN METSÄSTYSSEURA RY:n VUOSIKOKOUS su 7.6.2020 klo 16.00 Kalliohovissa. Vuorio p. Polulta ei löytynyt roskan roskaa. Peli ja Viilis-iltapäivä klo 13-15 Salmen vetämänä. kesäkuuta. Massey Fergusonin. Koronakeväänä kohennettu polku on saanut paljon käyttäjiä. Kotim. toimija. 2. ylioppilaat hakevat todistusja stipendikansiot koululta. A, e, i, o, u, y, ä, ö. ti 2.6. Vesijohto. Kai Lehtinen. 11 Lauantaina 23. 18 Lentopalloi lija Eemeli Kouki hurahti frisbeegolfi in s. klo 10-13. yhdistys aloitetaan mölkyn pelaaminen Keskuspuistossa maanantaina 25.5. 34 Yhä useammas sa kodissa vietetään terassieläm ää s. ark. www.romukuljetus.fi Reumayhdistyksen kesäkuun Turunmatka, heinäkuun kesäteatteri Valkeakoskelle, elokuinen Piknikristeily ja Ypäjän teatteri sekä syyskuun Lapinmatka kaikki peruttu. toukokuuta 2020 LL 105 VUOTTA: OTE 5.5.1966 -LEHDESTÄ RAUTAROMU, SEKAPELTI JA AUTOT Noudetaan nopeasti nosturiautolla.Maksan hyvän hinnan reilusti käteisellä. Puh. Kosken lukio kiittää stipendilahjoituksista ylioppilaille sekä tervehdyksistä ja lahjoituksista VUODEN OPPILAITOKSELLE! YLIOPPILASJUHLA siirtyy elokuun viimeiselle lauantaille. ilmoitukset@loimaanlehti.fi 050 533 6313 Miia Koivisto (02) 588 8025 Tiina Järvinen Yrittäjä, tule mukaan! ILMOITUSVARAUKSET PE 29.5.MENNESSÄ. klo 13.30. Kapiteeliksi. 6. 040 701 1622 1. Lissabon. Ilosen Yhteismetsän OSAKASKUNNAN VUOSIKOKOUS pidetään 29.5.2020 klo 18 Punkalaitumella entisen Nordea-pankin kokoustiloissa (Lauttakyläntie 1, Punkalaidun). ja pe 5.6. 11 Lähde sinäkin löytöretkelle – jutuissa liikutaan niin kameran kanssa kuin moottorin voimalla ja laitetaan liikkeelle uimaritkin! SUVILEHTI tavoittaa kesäihmiset Loimaalla, Ypäjällä, Oripäässä, Vampulassa, Punkalaitumella, Humppilassa, Koskella, Yläneellä ja Jokioisilla – niin printissä kuin diginäkin! Loimaan Lehden perinteinen kaiken kesän kattava erikoislehti ilmestyy 11. Eläkeliiton Loimaan kaup. 02 822 4405 Myyntiautoon Tmi T. Maanantaina klo 10-12 st1 pihassa Kartanomäenkatu 2, Loimaa OJALAN KOURU KY Rauma p. 7-18, la-su 9-16 Rahtipalvelut • noudot romuerille • vaihtolavapalvelut • loppusiivoukset/tyhjennykset Tilauksesta vaihtolavat ja nosturinoudot P. 7. 24 Jaakolan Pirkon pakinassa sevotetaan piapoo ja käydään Helsinkisä s. Metsämaan perinnepiiri/kirjatoimikunta SEURATOIMINTA HALUTAAN OSTAA. 9. Tavataan polulla, turvavälein. 045-678 7936. rakennusmaalaukset Tmi Pirma/Koskela, Loimaa P. Käsitellään sääntöjen määräämät kevätkokousasiat. 4. Käsitellään sääntömääräiset asiat. Kokemuksiin ja havaintoihin. 044 242 0682 EDULLISESTI • RÄYSTÄSKOURUT • SYÖKSYT • TIKKAAT • SOLUARINAT YMS. 10. Noin 974 000. VASTAUKSET KIITOS Teille kaikille, jotka osallistuitte luontopolun ilmakuvaukseen. Tulkaa mukaan. YLEISÖLTÄ Laita tekstiviesti, jos et sillä hetkellä tavoita otamme yhteyttä Jalometallien punnitus ja maksu heti paikan päällä! PELTOLAN KONE OY Kolkantie 61, Latovainio Av. Kokouksessa käsitellään vuosikokousasiat. 3. 8. Tervetuloa Hoitokunta Pelti-, tiili-, varttikattojen MAALAUKSET ja PESUT yms
Oli ensimmäinen kunnon opettaja. Poimitut marjat koulukeittiöön, näin saatiin mustikkasoppaa ja puolukkahilloa ruokailuissa. Sieltä erkani yksi vinokatu oikealle. Loimijoen puolelle ei saanut mennä jäällekkään. Iltapäivällä tyhjät tonkat samaa reittiä takaisin. Ennen Leppikoskea oli iso veto-oja. Suurin osa oli ruskeita kruukuvateja. Jos ei ollut, ei saanut ruokaa. Meitä varten oli iso lautapohjainen karsina reunuksilla Siellä voi olla kaikenikäiset ja kokoiset osaamattomat. Silloin luin kaiken, mitä käsiini sain (paitsi koulukirjat). Yhteenveto asumamme autiotalo purettu. Siinä oli piikkipyörät ja polttoaineena pilkkeet. Avattiin 1948. Tie kääntyi vasemmalle ylös. Opettaja Rainne vei oppilaat syksyllä mustikoita ja puolukoita poimimaan. Uimalaitos on purettu ja koulu lopetettu. Asuimme samassa paikassa, olin 8-vuotias. Äyvärin taakse metsään. Sen päästä vasemmalle (nykyisin puhdistamo). Lautasia ei mökeissä edes ollut. Ei ole enää kasarmi mutta komea rakennus on. Kemppilän puusilta oli ja kotimatkalla usein juostiin sille jokea katselemaan. Uusin koulukin on myyty muuhun käyttöön. Yhteenveto. Kävelyyn meni toista tuntia. Uimassa käytiin, en osannut. Koulun vieressä näin elämäni ensimmäisen urheilukentän. Olen melko tehokas. Oli paljon uintikilpailuja, hyppykilpailuja sekä pellehyppyesityksiä. Olin 7-vuotias, edes taskulamppua ei ollut. Ei yhden pojan kulkemisista paljon polkua tullut. Oppilasjärjestäjiä oli aina kaksi. Luokallamme oli opettaja 2 viikkoa häipyi tuli toinen ja kolmas. Sinne kiipeäminen oli ehdottomasti kielletty Tämä aiheutti sen, että kun rakennusmiehet poistuivat olimme heti tornissa. Näköalat oli hienot. Tienvieressä oli savuava talonpohja, ei edes laudanpätkää ollut pystyssä. Pilkkopimeässä puolen metrin lumikinoksessa aamulla ja iltahämärissä takaisin. Jatkoin ratavalvoja Salmisen pihan poikki yli rautatien nykyiselle Pölkintielle. Ei vanhempia pelätä tarvinnut eikä pauhuja saanut. Rata lyhennettiin 150 metriin. Konduktööri nosti junaan ja Loimaan asemalla pois. Loimaan Jankko teki talkoilla kuusi kenttää. Ottaa mukaan sukset, mahakelkan, vaneripalan tai pahvilaatikon palan, millä voi lasketella. Väinölän puutarha kadonnut. Kaikki muu on hävitetty. Asuimme kahden perheen rivitalossa Sahramaalla (Rätössä). Armeija-ajan olin Heikkilän kasarmilla ja kävin siellä aliupseerikoulun. 1952 tammikuussa Rainne ilmoitti, että koulu pitää liikuntapäivän laskiaisen tienoilla. Luokassa oli iso puukaappi, opettaja selitti, että oli lainakirjasto. Puoli kaksitoista tuli hevonen pitkä reki perässä. Kaikki asuivat talon rakennuksissa, myöskin karjanhoitokoulun opiskelijat. Urheilukenttä on hävitetty ja koulun portilla ollu kalliokin on räjäytetty. Haapainmäen kohdalla vasemmalla oli pari konetta ja kaivo muistona hiilimiilusta. Liikuttuakin tuli koulumatka yli 8 km ja liikuntapaikalle ehkä 9 km. Matka oli 3,5 km hyvää tietä. Naiskotiteollisuuskoulu loppunut (vanhat puurakennukset oli isoäitini koti). Sitä Haaran risteykseen ja kilometri oikealle. Välissä oli 400 m puolimetriä korkeaa pitkospuuta. Kävelin sitä vähän matkaa kauppalaan päin ja olin Koiviston Jallun mökillä (on vieläkin ihan tiessä kiinni). Vanhaemäntä piti kanalan ja tallimiehen perhe hevoset. Kolmannelle luokalle tuli helpotusta, vain 5 km kouluun. En saanut ruokaa olin kolme päivää ilman. Hommaan kuului puiden kanto ja lämmitys. Yritin kerran lainata 6 kirjaa, opettaja laittoi rajaksi 4 kirjaa. Muurinpohja on vieläkin paikalla ja vieressä 300 m ampumavalli. Mutta kun tiesi, että rahaa ei ole eikä ylimääräisiä kippojakaan. Mutkitteli yli kilometrin metsässä ja laskeutui pellolle Ruohosen kohdalla (Haapainmäentietä ei silloin ollut). Jos oli märkää tai sadetta, ojasta ei päässyt yli. 50-luvun alussa alkoi ratojen vastustus. Ennen koulua oli avokallio. Ei olisi halunnut vanhempien menoja kasvattaa. Paljon myöhemmin luin lehdestä että sinne oli tehty puhdistamo, ihmettelen vieläkin. Aamuyhdeksältä lähdettiin kävelemään. Ikinä ei tullut mieleen pyytää vanhemmilta mitään. Koulusta on rakennus jäljellä, silta on hävitetty ja Sipilän laituri purettu. Loimaan kunnassa ei ollut yhtään kenttää. Koulu meni puoli kilometriä kauemmaksi, mutta me muutimme Tampereentien varteen. Kuudennelle luokalle sama matka. Tehdään taas yhteenveto. Samaa sukua kuin Loimaallakin. Kevätpuoli käytiin siellä, matka enää 4 km hyvää tietä. Paras koulupäivä koko kouluaikana. Silloin rakennettiin onkerinmäkeen kolmiomittaustorni. Laskettiin Petäjoen puolelle ja niemen kärkeen. Jos ei osannut, ei saanut lainata. Mieskotiteollisuuskoulu hävinnyt. Viides luokka kauppalan Vesikosken koulu Lemmensillan pielessä. Syksyllä -48 koululautakunta määräsi Haaralle kouluun toiselle luokalle, matka jälleen 6 km. Tuli kilometri lisää matkaa. Olen edelleen samaa mieltä, että oli. Muistan että alaslähtö oli vaikeaa. Silloin ei tietä paljon käytetty. Mäenpään koulussa ei ollut ruokailuvälineitä. Isäni oli traktorinkuljettaja. Ylihollon rakennus on, mutta Mäkitalo ja kolmiomittaustorni on purettu. Jos ei itse saanut oli ilman. Linkomiehellä oli A-mallinen lankusta tehty lumiaura. Lemmensillan yli ja oikealle vanhainkodin ja joen välistä. Kirkkokin murskattiin. Ampumaradan tanssipaviljonki oli palanut. Sipilässä oli seisake ja maitolaituri. Seitsemäs ja kahdeksas luokka vanhalla kansanopistolla (nykyisin nuorisotalo) oli ainoa koulu, missä tytöt ja pojat oli eri luokissa. Silloin jokainen laittaa ulkonaolon sallivan vaatetuksen. Joulukuun kahdeksas päivä aloitin koulunkäynnin Mäenpäässä, matka 6 km. Kuljimme Tampereentietä hautausmaan ohi. Me jatkoimme vielä metsäpolkua puoli kilometriä. Rippikoulun kävin kaupungin vanhassa kirkossa Heimolinnankadun varressa. Laituri oli aika pitkä. Lainauksien ehtona oli että myös läksyt osataan. Perillä kiipesin aukean mäen päälle ja ihastuin on paras ulkoilupaikka Loimaalla, Petäjoen ja Loimijoen välinen niemi. Rauman opettajaseminaarista tuli harjoittelijoita, koska opettajia ei ollut. Yhteenveto Koulusta on rakennus jäljellä (Haaran kylätalon vieressä). Kerran tuli jotain hässäkkää. Seuraava mökki oli vähä ennen Linkomiestä ja Tenhusta. Istuin Virtasen Jorman vieressä. Sieltä Leppikosken tielle. Oli myös hyppytorni ja uimaradat’ Katsomo oli puurakenteinen yli 200 istumapaikkaa. Matkat on meno paluu, ja ne käveltiin. Suurin osa kotien kirjoista oli vielä niillä kirjoitettu. Välituntikellon soitto, taulun pyyhintä ym. Opettaja sanoi, että on oltava oma astia. toukokuuta 2020 Aloitin koulunkäynnin elokuussa -47 Toijalan kauppalan pappilan koulussa. Vampula Ypäjä Tulevien päivien sääennuste ORIPÄÄ LOIMAA YPÄJÄ HUMPPILA PUNKALAIDUN VAMPULA +7 +15 +8 +15 +7 +15 +7 +16 Su +10 / +11 / +10 / +11 / +11 / +11 / Ma +15 / +15 / +15 / +15 / +16 / +16 / Ti +18 / +18 / +18 / +18 / +18 / +19 / +8 +8 +7 +7 +7 +8 +8 +8 +8 +8 +8 +7 +8 +8 +8 +8 +8 +8 LUKIJOILTA Koulut häviää ja vähän muutakin…. Siellä oli autiotalo, johon majoituimme. Opiskelijat hoitivat koulutyönä navetan ja sikalan. Sitten valmistui Haaran uusin koulu. Asukkaat kulkivat junalla. Betoninen näyttösuoja on vielä jäljellä. Samasta kohdasta erkani mäenreunaa kärrytie oikealle. Laskettelut päälle. Asutuslautakunta antoi osoitteen, mihin majoittua. Asuintalomme on purettu, samoin koulu ja pitkospuut. Toi ruokaa kaikille Peltoisten koulukeittolasta. Haara taisi olla ensimmäisenä. Sille viljelijät toivat aamuisin maitotonkat. Kiviä painona ja hevoset veti. Nahkatehtaan ja Firskarssin ohi. Ruokailun jälkeen lasketeltiin vielä pari tuntia ja lähdettiin kouluille. Joulukuun alussa -47 muutimme Loimaalle. Sai vähän irtolunta siirrettyä. En muista, kuinka monta. VIRTANEN, VIIVI & WAGNER, OSVALD SÄÄ TÄNÄÄN Lämpötila iltapäivällä ja edellisenä yönä Loimaa Humppila Oripää Punk. Kiersin Haaviston (nykyisen Peltolan) ohi metsän läpi Kankaanpäähän (Knuutila). Sauramo on nykyisin Järvisen puutarha. Matkan kiersin Isosaaren pihan kautta siellä oli pihapolkuja. Muita taloja ei ollut. Matkan varrella Mieskotiteollisuuskoulu, Sauramon ja Väinölän kauppapuutarhat, koulun vieressä naiskotiteollisuuskoulu ja Nahinlahdessa uimalaitos. Luokassa oli puulämmitys. En ollut koskaan kuullutkaan kirjastosta. Ensimmäinen km metsää, ei tietä. Sama tie, mutta koulu tuli Ylihollon pirttiin. Paikalla oli kauppalan koulujen oppilaat. Astia ja lusikka oli tuotava kotoa. Ensin kilometri kyntöpeltoa Leppikosken pihalle ja heidän tietään Tampereentielle Ylisen kohdalle. Alaluokilla meille opetettiin vielä entisajan kirjasimetkin. Myöhemmin vielä 50 metriin ja aseet pienoiskivääriin. Jos olisin päässyt, niin näillä eväillä ei sitäkään enää olisi. Kartanolla oli oma karjanhoitokoulu. Karjanhoitokoulu sentään jatkaa Lepaalla. Meijerin hevonen haki sieltä. Yli 50 pääsi ripille. Sitä käytettiin oli tulva tai ei. Pudotin vatini pulpetilta lattialle säpäleiksi. Rippikoulukirkko murskattu ja armeijakasarmi otettu muuhun käyttöön. Neljännelle matka lyheni taas 100 m keskihollon eli Mäkitalon pirttiin. 12 Lauantaina 23. Olin silloin 11-vuotias. On luojan lykky, että en päässyt yhteiskouluun. Liikuntapäivä koitti. Ei paljon opittukaan. Pentti Saario SARJAKUVAT: B. Kävin kahdeksan vuotta koulua kahdeksassa eri rakennuksessa, kaikki on lopetettu. Oli kova pala pyytää kotoa uusi astia särkyneen tilalle. Suksia ja kelkkoja ei paljon ollut. Työt teki 6 moonamiehen perhettä. Opettaja Rainne opetti samassa luokassa viidettä ja kuudetta luokkaa