vuosikerta TIISTAI 23.9. Suur-Loimaan syntyminen edistää nyt kaikkein huonokuntoisimpien sorapintaisten kelirikkoteiden saneerausta. Sivu 9 JUUSO RIPONIEMI Haaran–Köyliön tieyhteyden saneerauksesta kertoi konkreettisesti kuormuri, jonka lastina oli ongelmakohtiin levitettäviä alusmattoja. Aaltosen mukaan tietyön takia liikennettä ei pysäytetä kuin aivan hetkittäin, kun varjellaan maton kuntoa. Syöttöpeli oli jäässä, mutta liigajoukkueen rutiini auttoi Hurrikaanin voittoon. Markkinoiden varjolla oppilaat myös oppivat monenlaista. Sivu 7 Eeva Gröning, Tarja Laakso ja Leena Salonen saivat formula-auton ensimmäisenä valmiiksi. Tästä tieyhteydestä korjataan nyt kolmen kilometrin pituiset pahimmat kelirikko-osuudet. Loimaiden yhdistymisestä saatua rahaa käytetään sorateiden kunnostamiseen 300 000 euroa. Loimaan talousalueen paikallislehti • 94. Sivu 3 Partiokisa kysyi kekseliäisyyttä Alastaro Aino Suominen Alastaron Jyväset juhlisti 25-vuotista toimintaansa Virttaan tyynessä syyssäässä järjestetyssä partiolaishenkisessä haastekisassa. Joukkueiden kisatavoitteiksi osoittautuivat iloinen mieli, partiohenki ja kakkukahvit. Myynnissä oli kaikkea mahdollista juureksista leivoksiin, käsitöihin ja kirpparitavaroihin. Työ rahoitetaan valtion maksamien yhdistymisavustusten tuomilla porkkanarahoilla. Sivu 5 Vesa Mäkilä ja Kasper Vuorinen kiistivät vaasalaisten hyökkäystä verkolla.. – Korjattaville osuuksille levitetään ensin kuusi metriä leveä suodatinkangasmatto, jonka rullilla on pituutta sata metriä. Retkikassa tähtäimessä Keskuskoulun syysmarkkinoilla kerättiin perinteisesti rahaa luokkaretkiä varten. Säätila Nyt voi sään puolesta aloittaa puutarhan valmistelun talvikuntoon. Maton päälle ajetaan 32 millin mursketta 20 senttiä ja tämän päälle sitten vielä kymmenen sentin kerros 0–16 millin mursketta, tiemestari Raimo Aaltonen Destian Pöytyän urakkaalueelta kertoo. Formula-auton rakentaminen ja erityisesti sen kestäminen maaliin saakka ovat tunnetusti haasteellisia tehtäviä. AINO SUOMINEN HEIDI PELANDER KARI NUMMILA Kiisto kaatui Hurrikaani kaatoi Vaasan Kiiston Suomen cupin pelissä. alv . Mursketta ajetaan yhteensä 13 miljoonaa kiloa, kun Pöytyän työurakan alueen 200 soratiekilometrille on vuosittain keskimäärin rahaa vain 15 miljoonan murskekilon käyttämiseen. Loimaan, Alastaron ja Mellilän yhdistyminen tuo lisää 600 000 euroa. Valtteina olivat nopeus, luovuus, kekseliäisyys ja tietokin. Osallistujat korostivat leikkimielisyyttä tiukan voitontahdon sijasta. Vahvimmillaan loimaalaisjoukkue oli puolustusja hyökkäyspelissä. – Helppo homma, totesivat iloisin mielin liikkeelle lähteneet naiset. Runsaan viikon verran kestävän ja yhteensä 150 000 euroa maksavan pääurakan sai Tieliikelaitos Destia Oy. 2008 P 1 D Nro 111 Ekaluokkalainen Samuli tähtäsi kieli keskellä suuta markkinoiden minigolfradalla. Soratieremontti alkaa kankaiden asennuksella Loimaa Kari Nummila Oma apu näyttää yhä olevan se paras apu tienparannuksessakin, vaikka tämä taktiikka käykin kukkaron päälle. Hyvä vaihtoehto ajankäytölle on myös kävelylenkki, jolla voi bongailla syksyn merkkejä. Moottorirata ja Virttaan vesi olivat kotiseututeemaisen kilpailun innoittajia. Sivu 12 T Ä N Ä Ä N Irtonumeron hinta 1,00 € sis. Haaran ja Köyliönkylän välisen lähes kahdeksan kilometrin mittaisen tieyhteyden parantaminen alkoi eilen sillä, että tiehöylällä muotoiltiin tierunkoon kaltevuutta vedenmenon edistämiseksi
Ilmoitusmyynti: Markkinointipäällikkö Veli-Matti Knuuti (02) 762 6040 0500-324 939 Ilmoitusmyyjä Liisa Kivinen (02) 762 6050 Ilmoitusmyyjä Päivi Alm-Huhti (02) 762 6060 Ilmoitusvalmistus Eija Kärkäs (02) 762 6055 Tilaustenhoitaja Maarit Saarinen (02) 762 6016 Ilmoitusten jättöajat: Ilmoitusaineisto on toimitettava lehden konttoriin kunkin numeron ilmestymistä edeltävänä päivänä klo 12.00 mennessä. 10: 12-13 24.9. Loimaan seutukunnan ryhmä tallasi siinä mielessä neitseellistä maaperää, että se oli ensimmäinen länsimainen kuntadelegaatio Yanchengissa. (02) 762 6000, telefax (02) 763 1233. Shanghain lähettyville valmistuneen sillan ansiosta myös Yanchengin alueesta on liiketoiminnallisesti tullut mahdollisuuksien mekka. Lähetä ehdotuksesi syyskuun aikana osoitteella Suomen Luonto / turhake, Kotkankatu 9, 00150 Helsinki tai sähköpostilla turhake@sll.fi. www.loimaanlehti.. Kustantaja: Priimus Media Oy. Eero Sarell viidenneksi EM-ammattitaitokisoissa LOIMAA Eero Sarell sijoittui työparinsa kanssa viidenneksi ammattitaidon EM-kisoissa Hollannissa. Ilmestyy tiistaisin, torstaisin ja lauantaisin. Toimittaja Marika Timonen (02) 762 6022 Päätoimittaja Kati Uusitalo (02) 762 6033 050-555 7526 Toimitussihteeri Tiina Naula (02) 762 6031 Toimittaja Kimmo Gustafsson (02) 762 6038 Toimitussihteeri Sampsa Hakala (02) 762 6035 Toimittaja Sari Keskitalo (02) 762 6027 Toimittaja Kari Nummila (02) 762 6032 PÄIVÄN SANA KUOLLEITA Rakkaamme Esko Mikael LINDHOLM * 26.4.1931 Loimaa † 3.9.2008 Loimaa Syvästi ikävöiden Liisa Kari perheineen Marianne perheineen Sukulaiset, naapurit, ystävät On lempeä levon maa unen kaarisilta sinne johdattaa. 5. Hän sanoo yllättyneensä siitä, että yritystoiminta ja politiikka tuntuivat olevan selvästi erossa toisistaan ja että ulkomaalaiset yritykset saavat toimia maassa niin vapaasti. Tilaukset: tilaukset@loimaanlehti.. NIMIPÄIVÄT: 23.9. Kartanomäenkatu 4, PL 2, 32201 Loimaa Puh. Voittaja saa palkinnoksi teltan. Alvar, Auno 2 Tiistaina 23 syyskuuta 23.9. Ilmoitukset: ilmoitukset@loimaanlehti.. Vuoden turhakkeet kautta aikojen ovat: 2000 lehtipuhallin, 2001 vaipparoskis, 2002 ulkomainen pullovesi, 2003 hampurilaisaterian kylkiäinen, 2004 juotava jogurtti (muovinen kertakäyttöpullo), 2005 kaupunkimaasturi, 2006 tuplapuhelinluettelot, 2007 mönkijä. Loimaan ammattija aikuisopistossa opiskeleva Sarell kilpaili salolaisen Pavel Gavrilovin kanssa elektroniikka-asennuksen lajissa. Kilpailutehtävänä oli koota Nokian tekniikkaan perustuva robotti, joka ohjelmoitiin käyttämään kännykän näppäimistöä. Loimaan seutukunta Sampsa Hakala Seutukuntamme edustajat käväisivät hiljattain Kiinassa kysäisemässä, alkaisiko Yanchengin kaupunki kaveerata kanssamme. Kiitämme Eskoa hoitaneita. (02) 762 7840 matkapuh. Tilaushinnat: Määräaikainen 12 kk 97 6 kk 57 4 kk 43 Kestotilaus: Laskutusjakso 12 kk 92 6 kk 47 4 kk 32 Irtonumero 1 Ulkomaantilaukset: tilaushinnan lisäksi peritään voimassa oleva postimaksu. Konttori ja toimitus avoinna ma-pe klo 8-16. Ryhmän matkaoppaina toimivat suomalais-kiinalaiset Ma Jiang ja hänen puolisonsa Teija Laine-Ma. Ryhmä vieraili myös muun muassa metallija muoviteollisuusmessuilla Suzhoussa sekä Konecranes Chinan tehtaalla. Jos joku rakastaa maailmaa, Isän rakkaudella ei ole hänessä sijaa. – Kiinan meininkiä ei voi oikein selittää. Painopaikka: Priimus Paino Oy/Allatum Oy. Siunaus toimitettu. 1. Kahdeksanmiljoonaisen kaupungin kaveriksi Seutukunta virittelee yhteistyötä kiinalaisen Yanchengin kanssa Turhake haussa Missä luuraa tämän vuoden turhake – tai hörhöke, häirike, haitake, haisuke, vihake kuten ehdokkaita on vuosien varrella nimitetty. Lajin Euroopan mestaruuden voitti toinen suomalaispari eli Antti Rantaeskola Tampereelta ja Tomi Leinonen Laukaalta. Joh. Valtava vauhti Reissussa mukana ollut konepajayrittäjä Kauko Vuorinen kävi Kiinassa ensimmäistä kertaa. 0200 72822 (mpm/pvm) arkisin klo 6.00-16.00 viikonloppuisin klo 6.00-12.00. Mielikki 24.9. Moos. Yhteistyö voisi alkaa esimerkiksi viikon tai kahden oppilasvaihtomatkoilla, joita rehtori Sinervo esitteli Yanchengin opetustoimen edustajille. 0500-226 858. Sähköposti: toimitus@loimaanlehti.. Aurinko laskee kello 19.24. Suomen Luonto -lehti etsii vuoden turhaketta yhdeksättä kertaa. Loimaalaisesta shanghailaiseksi muuttunut lakimies Max Jussila kertoi delegaatiolle työstään, johon kuuluu muun muassa suomalaisyritysten neuvominen paikallisissa sopimuskäytännöissä. Seurueeseen kuului myös neljä yrittäjää, jotka tutkailivat Kiinan mahdollisuuksia omista näkökulmistaan. Kehittämiskeskuksen edustajina idän jättiläistä kävivät tervehtimässä Yläneen kunnanjohtaja Risto Laurikainen, Loimaan ammattija aikuisopiston rehtori Risto Sinervo sekä kehittämiskeskuksen toimitusjohtaja Pauli Salminen. 2: 15 SANOMALEHTIEN LIITON JÄSEN ISSN 0358-9161 Jakeluhäiriöt: Puh. Kiitos osanotosta. – Eero Sarellin kilpailu meni hienosti, ja hän oli tulokseen tyytyväinen, ammattija aikuisopiston tekniikka-, luonnonvaraja palvelualojen rehtori Markku Kaurila kertoo. Toimitusjohtaja Jorma Rinne kotipuh. Yancheng sijaitsee neljän tunnin ajomatkan päässä Kiinan talouselämän ykköskaupungista Shanghaista, ja sen hallintoalueen asukasmäärä on 8,5 miljoonaa. Yanchengin kaupungin ja Loimaan seutukunnan edustajat allekirjoittivat aiesopimuksen yhteistyöstä. Vastaanotto oli sydämellinen, ja kuntaja yritysedustajat palasivat matkalta yhteistyöstä tehty aiesopimus asiakirjasalkussaan. Kyllähän maan kehittymisestä oli kuullut ja lukenut juttuja jo ennen matkaa, mutta vauhti ja tekemisen tuntu tekivät silti valtavan vaikutuksen, Vuorinen pohtii. TÄNÄÄN AJANTIETO: Aurinko nousee tänään Loimaalla kello 7.15. Sarjaan osallistui kuusi työparia. Eri lajeissa oli mukana yhteensä yli 400 kilpailijaa 30: stä Euroopan maasta.. EM-kilpailut järjestettiin viime viikonvaihteessa Rotterdamissa. Vastuu ilmoituksista: Lehden suurin vastuu ilmoituksen julkaisemisessa sattuneesta virheestä on ilmoituksen hinta ja muihin lehtiin toimitetusta aineistosta sen valmistusarvo. Älkää rakastako maailmaa, älkää sitä, mikä maailmassa on. Herra, teidän Jumalanne ei vaadi teiltä muuta kuin sen, että pelkäätte häntä, että aina vaellatte hänen teitään, että rakastatte häntä ja palvelette häntä koko sydämestänne ja koko sielustanne ja että tarkoin noudatatte hänen käskyjään ja säädöksiään, jotka minä teille annan. Ilmoitushinnat: Ennen tekstiä 1,96 /pmm 3-sivu 1,96 /pmm Tekstissä 1,84 /pmm Tekstin jälkeen 1,59 /pmm Takasivulla 1,95 /pmm Etusivulla (modulikoot) 3,23 /pmm Kuolinja kiitosilmoitukset, kunnalliset ja kirkolliset ilmoitukset, heng.kokoukset 1,59 /pmm Määräpaikkakorotus 0,06 /pmm Värikorotus yhdestä lisäväristä 0,16 /pmm Hinnat sisältävät arvonlisäveron 22%
Kuudesluokkalaisen Niko Haapasen myymät suppilovahverot loppuivat ensimmäisen puolen tunnin aikana. MARIKA TIMONEN Turvaa tupaan ikinuorille Turvaa tupaan – ikinuorten turvallisuustapahtuma järjestetään Loimaalla 26. Kaavakkeita saa myös taidetoimikunnan toimistosta osastosihteeri Riitta Niemiaholta. Kerrankin saa piirtää taululle! Ekaluokkalaisten Maisan ja Emilian mielestä olisi mukavaa olla opettaja. Tiistaina 23 syyskuuta 3 Kristiina Karikon, Sofia Kurpan, Linda Leinon, Riina Kreivilän ja Nina Mikolan mielestä markkinoiden myyntityö voitti tavallisen koulupäivän. Rehtorin mukaan iso kiitos kuuluu oppilaiden vanhemmille, jotka toivat paikalle kaikenlaista myytävää juureksista vaatteisiin ja käsitöihin. – Ihan kuin vanhanajan naisvoimistelussa, Leena Virtanen huomaa. Rahan käsitteleminen sujui Sofia Kurpalta. Hakuohjeet ja sähköinen hakukaavake löytyvät toimikunnan internetsivuilta www.vstaide.fi. Ekaluokkalaiset Maisa ja Emilia ratkoivat plusja miinuslaskuja taululle. Kun hakemuskirjeessä on lokakuun viimeisen päivän postileima, katsotaan sen tulleen ajoissa perille. Liikunnan ilon löytyminen onkin yksi tuntien tavoitteista. Valmistelu ja sopimukset on tehtävä riittävän ajoissa. Päivän aikana osallistujat saavat runsaasti asuinympäristöönsä liittyvää turvallisuustietoa ja tarjolla on myös herkullista hernekeittoa sotaveteraanien soppatykistä. Pari kuudesluokkalaista juurestorin myyjää oli pukeutunut teeman mukaisesti: salaatin, kaalin ja muiden juuresten ostajilla oli porkkanapäiset rahastajat. syyskuuta. Apurahojen hakuaika päättyy perjantaina 31.10.2008. Tunneilla painottuvat sekä fyysiset että psyykkiset tavoitteet kuten elämyksellisyys ja virkistyminen, Läksy kertoo. Nuorimies on kerännyt myyntikokemusta nuorten kauppiaiden markkinoilta, joten myyntihomma kävi leikiten. – Talon henki on se, että perusopetus on ilmaista, eli myös retket ovat maksuttomia. – Flowgymnastics on tanssillisen voimistelun ryhmäliikuntamuoto. Viime vuoden markkinoilla kerättiin kahden tunnin aikana 5 000 euron potti, jolla rahoitettiin koulun luokkaretket. Santtu ja Eetu puolestaan etsivät paikkoja Suomen kartalta. – Ei tää ole kauhean vaikeaa, sain kaksi rataa ekalla läpi, pikkumies kommentoi silmät loistaen. – Ei musta kauppiasta kyllä tule, ne joutuu heräämään niin aikaisin, hän pohti. Taidetoimikunta tekee toistasataa myönteistä rahoituspäätöstä hankkeille. klo 11–14 Loimaan Heimolinnassa. Tapahtumassa on turvallisuusaiheisia tietoiskuja asiantuntijoiden toimesta sekä mahdollisuus tutustua useisiin eri tuoteja palveluesittelijöiden esille laittamiin kodin turvallisuuden ja terveyden edistämiseen liittyviin tuotteisiin. Puheenvuorojen välissä on yllätysjumppaa ja seurakunnan Toivo ja Rauha -näytelmä turvallisuudesta. – Hyviä tapoja, yrittäjyyskasvatusta, juuresten tunnistamista, matematiikkaa, kun opitaan antamaan rahasta takaisin oikein, koulun rehtori Jarmo Rasi luetteli. Turvaa tupaan – ikinuorten turvallisuustapahtuma pe 26.9. Reippaasti ropoja retkille Käytännön matikkaa Loimaa Heidi Pelander Syysmarkkinat on Keskuskoulun tärkein retkirahankeräystapahtuma, mutta markkinoiden varjolla myös opittiin monenlaista. Loimaan naisvoimistelijoiden tämän syksyn jumppakalenterista löytyy flowgymnasticsin lisäksi muun muassa lapsille ja perheille tenavajumppaa, perheliikuntaa ja liikuntaleikkikoulua, aikuisille stepja body-jumppaa sekä kiinteytystä ja nuorille dancemixiä ja hiphop ja showdancea. Hän kertoo odottavansa flowgymnasticstunneille entisiä ryhmäläisiään. Juurestiskin takana seisovilla tytöillä oli selvä työnjako. Tapahtuman järjestävät Loimaan Yksityisyrittäjäin Vanhainkotisäätiö, Tuulensuun Palvelukeskus ja Lähivakuutusyhdistys Loimi-Häme. – Äiti omistaa Ärrän, ja olen joka päivä siellä auttamassa. HEIDI PELANDER Tanssillinen flowgymnastics veti Anne Saarikon, Leena Virtasen ja Lilja Laakson suut hymyyn. Taidetoimikunnan toimistoon oletetaan saapuvan noin 500 hakemusta, hyvien ja mielenkiintoisten projektien esittelyjä. Porukassa Loimaa löytyi leikiten. Loimaa Heidi Pelander Keskuskoululla kuhisi lauantaina vuotuisten syysmarkkinoiden takia. Jokaiselle tapahtumaan osallistujalle annetaan LÄHIturvaa asuinympäristöön -opas, jossa on 132 suositusta asuinympäristön turvallisuuden parantamiseen sekä oma terveyskortti. Taidetoimikunnan apurahaa haetaan lokakuussa Varsinais-Suomen taidetoimikunnan vuoden 2009 apurahat taiteilijoille, taiteilijaryhmille ja yhteisöille ovat haettavissa lokakuussa 2008. Hänen mukaansa Flowgymnastics tekee erityisen hyvää niskaja hartiaseudulle, keskivartalolle sekä nilkoille. Ekaluokkalainen Samuli ihastui pihalla olevaan minigolfrataan. Ohjelmassa on asiantuntijapuheenvuoroja asuinympäristön turvallisuudesta tietoiskujen muodossa sekä mahdollisuus mittauttaa verensokeri, verenpaine, pituus, paino, painoindeksi, vyötärönympärys, rasvaprosentti ja testauttaa oma tasapaino ja muisti sekä saada vinkkejä terveellisiin elämäntapoihin. Tunneilla ollaan nimittäin ilman kenkiä. Kello 16 alkaen on tarjolla turvallisuustietoa Loimaan, Mellilän, Alastaron ja Oripään kotihoitojen asiakkaiden omaisille. Myös sisällä luokissa puuhasteltiin. Pojille on oma breakdanceja hiphop-ryhmä. Läksyn vetämä flowgymnastics onkin hienosta nimestään huolimatta ammentanut vaikutteita nimenomaan suomalaisesta naisvoimistelusta. – Ja jos ajattelee, että joutuis tekemään sisällä matikan tehtäviä, niin onhan tämä paljon hauskempaa, Linda Leino tuumasi. Markkinakävijöille oli järjestetty monenlaista tekemistä. – Nämä hatut varmaan tekee sen, että myy hyvin, Riina Kreivilä nauroi. – Ihminen on aika onneton ilman kenkiä, mutta flow-askel vahvistaa nilkkaa. Ikinuorten kuntojumpasta tuli flowgymnasticsia Loimaa Marika Timonen – Hyvä ryhti on tärkeä, ja varpaat edellä mennään, Tiina Läksy neuvoo jumppaajia Loimaan naisvoimistelijoiden flowgymnastics-tunnilla. – Tämä flowgymnasticsryhmä on entinen ikinuorten ryhmä, Läksy selvittää varmuudeksi. Läksy veti aiemmin Loimaan naisvoimistelijoiden ikinuorille suunnattua kuntojumpparyhmää. Hyvä hakemus on selkeä ja konkreettinen ja toteutussuunnitelmaltaan realistinen. Puuhaa pienille Juuresten, leivonnaisten, buffetin ja kirpputoritavaran myynti oli markkinoilla alakoulun vanhimpien vastuulla, ja nuoremmat oppilaat saivat auttaa järjestelyissä ja koristelussa. Itse hanketta ja sen toteuttajien taiteellisen työn laatua selventävä liitemateriaali on hakemuksessa erityisen tärkeää.. Tyttöjä ei harmittanut kouluun tuleminen lauantaina, koska vaivalla kerätyt rahat menevät luokkaretkikassaan
LÄÄKKEIDEN keksiminen äänestysvilkkauden alhaisuuteen ei pitäisi kuulua viranomaisille vaan puolueille, pääkirjoitustoimittaja Erkki Pennanen kirjoitti lauantain (20.9.) Helsingin Sanomissa. Lasten kaverisuhteista kirjoitetaan paljon. Tietenkin joukkoon mahtuu niitä, jotka suoraan lupaavat kymmenen hyvää ja kaksitoista kaunista, mutta liikaalupaavien taakse osataan jo (ehkä) katsoa. Nyt hän lisäisi jo esikouluakin ”tyhjään kouluun”. Kun kaikki puolueet ilmeisesti tuntuvat samanlaisilta, ympäripyöreiltä tarttumattomilta pinnoilta, äänestäjät eivät usko äänellään olevan väliä – meno jatkuu kuin ennenkin joka tapauksessa. Marcus Aurelius Ollaanko kavereita. (lehdistähän on saanut lukea hätäkeskusten toiminnasta) Palveluun pettynyt jo toisen kerran Taksikuskit; kiitos. Mihin uskoa?. Kannattas päättäjien miettiä koululaisten turvallisuus. Esikoulusta ja ekaluokasta: Nykypäivänä suuntaus ja käytäntökin jo on, että eskari ja 1. – On jo lähistöllä käytössäkin kyläkoulussa. 050 5013 778. Kavereita ollaan – velka maksetaan :-) No mitä tähän hätään muuta voi toivoa kuin hyvää terveyttä ja pitkää ikää. VIELÄ pahempaa tosin olisi, jos poliitikot olisivat teflonin sijasta valurautaa – sitähän tarvitsee voidella ennen kuin mikään sen kanssa onnistuu. Palveluako?Ja palkan kuitenkin saavat .... Kiusaamista esiintyy erityisesti aloilla, joissa on kiire, suuria muutoksia ja työpaikka on epävarma. ESKO LUKIJOILTA 4 Tiistaina 23 syyskuuta Minne soitan. Hyvä niin. Paljon kiusaamista esiintyy terveydenhoidossa, sosiaalialalla ja opetustoimessa. En tiedä oletteko liike saneerauksen suunnittelijoita, vaiko liikkeen työntekijöitä. Kaikia sit kans on valtuustoon ehdokkaana, kuurot tuppisuut ja muut änkyttäjät ja peräsähiihtäjät. 112 kun ambulanssia tilatessa käskee mennä omalla autolla. Terveiset Liedosta Kiitän suuresti rehellistä löytäjää, joka palautti kadottamani kännykän Ekotorille. Kati Uusitalo Epäkohdathan ovat usein tiedossa, vain ratkaisuista on puute. Järkeä pysäköintiin. ongelmiin saadaan selkoa varhemmin ja koulunaloitus on pehmeämpi. Ruotsissa tapauksia on vain neljännes Suomen luvuista... Parhaiten viestinsä saa perille, kun kirjoittaa vain yhteen tai joihinkin aiheisiin keskittyen. Naisia kiusaavat työtoverit, miehiä esimiehet. Samoin kuin imagosyistä toimivien ja samoin kuin omaan ääneensä rakastuneiden. Riihitien käyttäjä Vastaus Mikko.H Janne.K ja Mikko.Y. Kysymykseni koski Vesikoskenkadun varrella olevaa liiketaloa, en tiedä Vesikoskentiestä mitään. Olisiko mahdollista toteuttaa Virttaalla?! Esim. Roosa panta kaulassa. näin toimien Alastaron kirkonkylän eskariryhmien koko pienissä tiloissa olisi kohtuullisempi. Levo kirjoitti LL 30.8.2007, että jos kuntaliitos tulee niin Virttaan koulu menee kiinni heti. Vita brevis, ars longa Ystäväksi ei tulla! Ystäväksi synnytään sekä kasvetaan! Vihollisia ei ole eikä tule niitä tehdään. Luottamusta rakennetaan. Kun menette pikkuteiden varsille huutokauppaan, muistakaa, että teillä liikkuu isojakin autoja, joiden on päästävä kulkemaan. Ihan teflonia TOIMITTAJALTA Ylen TV1:n poliittinen satiiri Ihmisten puolue osuu aika lailla naulan kantaan. Nukkumista kun ei kai voi yhteiseksi ajaksi suorastaan väittää. Viidesosaa suomalaisista työntekijöistä kiusataan ja naisia vielä suhteessa enemmän kuin miehiä. Ehkä tarkoitamme samaa kiinteistöä. Muuhun Eurooppaan verrattuna Suomessa kiusataan kaksin verroin. MK Alastaron keskustasta löydetty karkeakarvainen mäyräkoiranarttu. – Niinijoentie tosi vaarallinen! Autoileva aikuinen ei ajattele lapsen näkökulmasta. Ja koska kosiskellaan äänestäjiä, julkilausumasta siloitellaan pahimmat särmät pois, jotta kukaan ei ärsyyntyisi. Nälkäpäiväkeräys 26.09. Kyllä tähän liiketaloon tavaraa saatiin ennenkin vaikkei vilkasliikennöityä katua käytettykään lastauslaiturina, tavaravalikoimat olivat jopa suuremmat. Ja työpaikkakiusaaminen on Suomessa tutkimusten mukaan vieläpä kasvussa. Kysymykseni koski lähinnä suunnittelua, jossa on mielestäni käytetty tahallaan tai tahattomasti tietämättömyyttä tai taitamattomuutta. Ihme touhua Myllykylän alueella. Loimaan vanhemmat, olkaa ylpeitä nuorisostanne. PÄIVÄN MIETE: Muista, että kovin vähän tarvitaan onnelliseen elämään. Miksi emme aikuisina työpaikoilla osaa olla kavereita. Ettei vaan ottomaniaa aiheuttava ottovirus riistäytyisi peterpandemiaksi, joka saa aikaan hillitöntä turhakeshoppailua. Elvi Vihervirta Voisiko koirapuiston mutalammikon täyttää?!! Puistossa kävijä Millä perusteella Liukastunut voi sanoa, että muut nykyajan nuoret eivät ole ystävällisiä, eivätkä pysty auttamaan. Kiitollinen mummu Yrittäjät! Missä kuponkitarjoukset. Havainnot kissasta 046 8882 950. Pelastit meidän risteilymielemme. Siinä kokoustetaan Ihmisten Puolueen pienellä porukalla, joista jokaisella on värikkäitä mielipiteitä asiasta kuin asiasta. Oma paha olo puretaan toisiin. Löytöpalkkio. Hyvässä mielipidekirjoituksessa on vähemmän. Mielipiteistä yritetään sitten koostaa puolueen omaa julkilausumaa. Selkeät kannat saavat ihmiset keskustelemaan asioista ilman että he huomaavat keskustelevansa politiikasta. Huono palvelu. Rekkoja nurin. TÄSSÄ kirjoituksessa on 2 500 merkkiä. KU Työpaikkakiusaaminen on vieläpä kasvussa. Hyi Häpeä! Suvi Jos Koskenkujalla on rekkaparkki, niin Riihitiellä on kaivinkoneparkki. Näin eskarilaiset tulevat opettajalle tutuiksi, mahdoll. Teitä en ainaka äänestä. lk voivat toimia osittain yhdessä. V.Koowee. Kaikkea kun ei voi yhdessä kirjoituksessa selittää ja selvittää. Teflon on hieno juttu keittiössä, mutta aika paha politiikassa. Viime vuosina poliittisiksi ilmiöiksi nousseet ovatkin olleet lähes poikkeuksetta suorasuita. Työpaikalla kuitenkin vietetään enemmän aikaa työtovereiden kanssa kuin monesti ehditään kotona viettää perheen kesken. Koulupsykologi Kiitos Reunasen Heikille loistavasta palvelusta lauantaiiltana, kun silmälasit meni rikki, niin hätäapu saatiin ja mummu näki ajaa kotiin. Asiakas on asiakas, mutta ykx kuski vois miettiä ammatin valintaa ja vaihtoo... MIELIPITEET Päätoimittaja Kati Uusitalo kati.uusitalo@loimaanlehti.fi Parisuhteista kirjoitetaan paljon. Tied. Hän lainaa professori Sami Borgia: ”Jos puolueet ja ehdokkaat eivät suoriudu (äänestäjien) mobilisointija kanavoimistehtävästään ilman viranomaistukea, on tarpeen kuuluttaa puolueiden ja puoluejärjestelmän uudistumistarvetta eikä peitellä sitä”. Kädestä toiseen Kaunis kiitos rehelliselle Ellille 19 v Loimaalta, kun palautit Viking Line Isabellalla löytämäsi kukkaron 20.9. Siis kertoo mielipiteensä ja perustelee sen. Epäkohdathan ovat usein tiedossa, vain ratkaisuista on puute. Kauppalistaa, hammaslääkäriajan varaamista, laskupinon loppusummaa, mitä puoliso tarkoitti aamulla ja sitä, olisiko pakastimessa vielä jotakin muutakin kuin jääpaloja. Lapsillemme osaamme kyllä sanoa, ettei saa kiusata muita, ja kouluissa kiusaamiseen puututaankin ehkä ripeämmin kuin ennen ja siitä myös puhutaan. Muun muassa sosiaalija terveysministeriön ja Tilastokeskuksen tutkimusten mukaan Suomessa kiusataan työpaikoilla enemmän kuin muissa Euroopan maissa. Ernesti Lauantaina jäähallin vierestä kadonnut musta pieni kissa. Joillakin aloilla kiusaajia ovat asiakkaat. Kun poliitikko löpisee strategioista, ohjelmista, missioista ja visioista, kansalainen miettii niiden sijaan sitä, mitä hänen on joka tapauksessa pakko miettiä. Parhaimmista parhaimpia ovat ne, joihin sisältyy jopa jokin korjausehdotus. Olemme jo nähneet, että muutkin kuin IhPu ovat perehtyneet teflonin valmistuksen saloihin
– Nämä rahathan pitäisi tiehallinnon itse osoittaa tähän tarkoitukseen eikä suinkaan Loimaan kaupungin. Naisen poliisit puhalluttivat lauantai-illalla Puusepänkadulla. Tilaisuuksien puheenjohtajana toimii ohjausryhmän puheenjohtaja Teuvo Suominen. Kunnossapitomursketta levitetään 2,4 miljoonaa kiloa 3,5 kilometrille. Piharakennus oli tuolloin jo romahtanut maahan, ja asuinrakennuksen katosta löi tuli läpi. – Ei haja-asutusalueiden ihmisiä ja heidän liikenneväylämurheitaan saa unohtaa. Paloa oli sammuttamassa 11 sammutusyksikköä ja sammutustöihin osallistui 50 sammuttajaa. Loimaalainen 1970-luvulla syntynyt mies ilmoitti pahoinpitelystään poliisille maanantaina. Humalaisia liikenteessä LOIMAA Keski-ikäistä loimaalaisnaista ja nuorehkoa säkyläläismiestä epäillään törkeästä rattijuopumuksesta. Mellilässä korjataan Kirkkotien soraosuutta Isoonperään Penninkulmantiehen saakka. Lisäksi sorastetaan kunnossapitomurskeella 2,4 kilometrin osuus ajamalla 1,6 miljoonaa kiloa mursketta. Ilmeisesti myös ylinopeutta ajanut mies puhalsi 1,45 promillea. Puhalluskokeen tulos oli 0,72 promillea. Kolmen tilaisuuden sarja alkaa huomenna Loimaalta. Niittykulman maantiellä peruskorjattava osuus on 950 metriä ja kunnossapitomurskeosuus 3 kilometriä. Tulipalo havaittiin iltapäivällä viiden aikaan. Poliisi tutkii palon syttymissyytä. Kaikissa kohteissa perataan ojia tarvittaessa. Vilvaisissa peruskorjattava tieosuus on 420 metriä. – Muun muassa tieyhteys Kojonperästä valtatie kahdelle saatiin kestopinnattua tällaisella kolmijaolla, jossa kustannukset jaettiin tasan Turun tiepiirin, Euroopan Unionin ja Loimaan kunnan välillä. Alastarolla tilaisuus on 1. Petäjoen maantien peruskorjauksessa käytetään mursketta viisi miljoonaa kiloa. Talon asukkaat eivät olleet paikalla palokunnan saapuessa. Paikallisteille ajetaan miljoonia murskekiloja Kaupunki kunnostaa sorateitä omilla rahoillaan. Forssalainen löi päänsä, ja hänet vietiin Lounais-Hämeen aluesairaalaan hoidettavaksi. Ypäjän säiliöauto jäi vartiomaan tilannetta aamuun asti. Tulipalo tuhosi kaksi rakennusta ja autoja Juha Suonpää ja Seppo Saarinen levittivät maanantaina suodatinkangasta tien varteen. Miestä epäillään rattijuopumuksesta, ja hänet määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon. Rattijuoppo jäi kiinni HUMPPILA Poliisi pysäytti torstaina iltakuuden jälkeen Humppilassa Matkuntiellä pakettiautolla liikkuneen 62-vuotiaan miehen. Nainen puhalsi alkometriin 2,4 promillea. Päivystävän palomestarin Olli Heikkilän mukaan palokunnan saapuessa paikalle rakennusten pelastamiseksi ei ollut mitään tehtävissä. Murheellista, että tällä kohdin yhteiskunta ei toimi niinkuin olisi lupa toivoa, Loimaan kaupunginjohtaja Jorma Kopu sanoo. KARI NUMMILA Kuralle kyytiä kaikki pikapesut Neste Loimaa + leima pesupassiin alennuksella -50 % TI-S U Pihapiirissä riehuneen tulipalon sammutustyöt jatkuivat iltakymmeneen. Tulevien vuosien Loimaan porkkanarahoilla kustannettavia routivien sorateiden peruskorjauksia ovat Alastaron Koskenkylän ja Niittykulman maantiet. Loimaa Kari Nummila Loimaan kaupunki käyttää tänä ja kolmena seuraavana vuotena yhteensä 900 000 euroa valtion ylläpitämien todella huonokuntoisten paikallisteiden peruskorjaukseen. Kaatamisesta kolhuja LOIMAA Parikymppiset naiset selvittelivät välejään Loimaan torilla perjantaina alkuyöstä. Kaapelia vietiin ALASTARO Sallila Energian tiloista varastettiin viime viikon maanantain ja torstain välisenä aikana varavoimakoneen syöttökaapelia. KARI NUMMILA Pahoinpitely asunnossa LOIMAA Yksityisasunnossa Loimaalla sattui sunnuntaina pahoinpitely. Kopun mukaan tieremontteihin osoitettavien määrärahojen käsittely on ollut sikäli mukavaa, että päätökset on tehty suuren poliittisen yksimielisyyden vallitessa. Tilanne johti siihen, että vuonna 1986 syntynyt loimaalaisnainen kaatoi vuonna 1988 syntyneen forssalaisnaisen maahan. Paikalla ovat myös kunnan ohjausryhmän jäsenet. AIHETTA JUTTUUN: Soita: Toimitussihteerimme puhelinnumero on 02-762 6035 UUTISET Tiistaina 23 syyskuuta 5 Liitoksesta tiedotetaan LOIMAA Ensi vuoden alussa tapahtuvasta kuntaliitoksesta ja sen tuomista muutoksista järjestetään Loimaalla, Alastarolla ja Mellilässä tiedotustilaisuudet. lokakuuta. Hänen mukaansa teiden kunto on tavallaan tasa-arvokysymyskin, koska veronmaksajien on voitava odottaa jotensakin siedettävää kohtelua myös infrastruktuuriasioissa. Hän toteaa, että liikennemäärät kasvavat paljon nopeammin kuin teiden kunnossapitomäärärahat. Mursketta kuluu siihen kaksi miljoonaa kiloa. Tiukkaa on – Tässä kävi niin, että siinä missä valtio tyynesti nostaa kädet pystyyn ja kuittaa asian toteamalla määrärahojen puutteen estävän riittävän kunnossapidon, kunta joutuu tulemaan apuun, Kopu sanoo. Mies pysäytettiin Satakunnantiellä sunnuntaina kello kahdelta yöllä. Loimaalaista epäillään pahoinpitelystä. Kaapelia vietiin 200–300 kiloa. Ypäjä Marika Timonen Tulipalo tuhosi asuinja ulkorakennuksen sekä kolme autoa haja-asutusalueella Ypäjän Mätiköntiellä sunnuntaina. Kuntajohtajat ja eri toimialojen johtavat viranhaltijat selvittävät liitoksen vaikutuksia kuntalaisille, jotka voivat esittää kysymyksiä. – Ymmärrän kyllä tieviranomaistenkin ongelmia, sillä he toimivat valtion budjettirahojen mukaan. – Huonokuntoisimpien teiden haravoinnissa ja toimenpide-ehdotuksissa olemme käyttäneet tiealan asiantuntemusta. lokakuuta ja Mellilässä 8. Myös pahoinpitelijä oli 1970-luvulla syntynyt loimaalaismies. Orisuon maantien sorapintaosuudelle välillä Majanoja–Valtatie 2 ajetaan peruskorjauksessa mursketta viisi miljoonaa kiloa. Kopu muistelee haikeudella 1990-luvun loppua, jolloin tieinvestointeja tehtiin kolmen osapuolen tasarahoituksella. Palaneista kulkuneuvoista yksi oli lava-auto ja kaksi henkilöautoja. Koskenkylässä peruskorjataan tietä kolme kilometriä niin, että kantavaa kerrosta lisätään 20 senttiä ja kulutuskerrosta ajetaan sen päälle kymmenen senttiä. Peruskorjaus tehdään 400 metrin matkalla, ja kunnossapitomursketta ajetaan 2,9 kilometrille
Hän luottaa siihen, että intoa VPKtoimintaan löytyy jatkossakin. Valitettavasti turhan moni Mellilän nykyisistä valtuutetuista ei asettunut ehdokkaaksi. Jotkut vapaapalokuntalaiset päätyvät ammattipalomiehiksikin. Toisaalta myös vaatimukset ovat tiukentuneet: miehiä pitää hälytyksessä olla vähintään neljä entisen kolmen sijaan, ja valmiina pitää olla viidessä minuutissa entisen kymmenen sijaan. – Joskus kahdeksanvuotiaana paloautot oli todella hienoja, ja ehkä siksi päädyin nuorisotoimintaan mukaan Loimaalle ja sen ansiosta tänne, Metsämaan VPK:n jäsen Niko Sandell mietti sunnuntain syntymäpäiväjuhlilla. Vanhalla 1952-vuoden Volvolla kuskattiin halukkaita, ja auton kumeassa sireenissä kuului ajan patina. Vain äänestämällä voi vaikuttaa valtuuston kokoonpanoon ja siihen, että Mellilän ääni tulee kuulluksi. Mellilässä säilyvät lähipalveluina sosiaalija terveydenhuollon peruspalvelut, jotka löytyvät jatkossa saman katon alta terveysasemalta. Metsämaan VPK:n toiminta on muuttunut sen liityttyä VarsinaisSuomen aluepelastuslaitokseen. Äänestäminen on nyt entistä tärkeämpää LAAJENTUNEESSA Loimaan kaupungissa aloittaa uusi 43-jäseninen kaupunginvaltuusto, joka valitaan lokakuun kuntavaaleissa. KIRJOITTAJAVIERAS Kirjoittaja on Mellilän kunnanjohtaja Pauliina Sarilo 6 Tiistaina 23 syyskuuta Porukka ja auttaminen vetävät VPK-toimintaan Kuusikymppinen Metsämaan VPK juhli sunnuntaina – Aiheutin pikkupoikana omissa nurkissa metsäpalon, ja lupasin pyhästi silloiselle palopäällikölle, että minusta tulee isona palomies. Valtuustoon tarvitaan päättäjiä, jotka haluavat huolehtia koko kaupungin kehittämisestä. Autovanhus on viimeksi ollut käytössä Loimaan kauppalassa. Entisen vuosittaisen avustuksen sijaan pientä avustusta saavat myös vapaapalokuntalaiset. Koulut, esiopetus, päivähoito sekä aamuja iltapäiväkerhot jatkavat Mellilässä nykyisissä yksiköissä ja jatkossa toimintaa keskitetään Asemanseudun koulun yhteyteen rakennettavaan lasten toimintakeskukseen. PAIKALLISIA TÄLTÄ SIVULTA: Vanhalla 1952-vuoden Volvolla kuskattiin halukkaita, ja auton kumeassa sireenissä kuului ajan patina. Se vaihtelee, miten joukkoon on alunperin päädytty. Nuorisotoiminnasta niin ikään aloittaneelle Pekka Niemelle VPKtoiminta kasvoi harrastuksesta elämäntavaksi. Mellilässä on myös paljon fiksuja nuoria, joita puolueet eivät valitettavasti saaneet houkuteltua ehdokkaiksi. Useat heistä ovat maininneet syyksi nimenomaan kuntaliitoksen. KUNTALIITOKSESSA on nähty kolmannen sektorin merkitys kaupungin kehittäjänä. Taustalla Tero Leppäjoki. Mellilän alueen päättäjät voisivat viedä valtuustoon avoimuutta, raikkaita näkemyksiä, osaamista ja ihmisläheisyyttä. Puolueilla on nyt suuri haaste saada nämä nuoret lähtemään vaaliuurnille. Osa rahasta suunnataan kunnanviraston kehittämiseen koko kaupungin kulttuurija monitoimikeskukseksi. HEIDI PELANDER. Toivottavasti Mellilän asukkaista löytyy halua ja aktiivisuutta perustaa Mellilään rekisteröity kyläyhdistys vaalimaan Mellilälle arvokkaita asioita. Matti Saari ja Niko Sandell esittelivät näytösluontoisesti palomiehen oikeaoppista alastuloa katolta köyden varassa. – Aiheutin pikkupoikana omissa nurkissa metsäpalon, ja lupasin pyhästi silloiselle palopäällikölle, että minusta tulee isona palomies. – Joka vuosi ollaan saatu yksi tai kaksi mukaan, nytkin pari miettii. Mellilällä on tarjota Loimaalle paljon hyvää muun muassa asiakaslähtöinen palvelumalli vanhusja vammaispalveluissa, avoin hallintokulttuuri, Melliläjärvi sekä laadukkaat päivähoitoja koulupalvelut. VPK-toiminnassa 15 vuotta mukana ollut Antti Kauppi on tottunut hoitamaan hommat hieman kuvan 1952 vuoden Volvoa uudemmalla kalustolla. Yleisössä olleiden Tiina Sandellin ja Marjatta Merikosken mielestä on ilman muuta hyvä, että kylällä on oma paloasema, tuntuuhan se turvalliselta. Vanhaa ja uutta Sunnuntain syntymäpäiväjuhlissa Metsämaan paloasemalla yleisö sai ihmetellä palomiesten kalustoa ja varusteita vuosien varrelta: vanhin auto oli 1900-luvun alun neljän hengen ruisku. Loimaalle perustetaan kylien neuvottelukunta, joka koordinoi ja kehittää kylien yhteistoimintaa. Tämä edellyttää valtuustolta alueellista kattavuutta. Lähipalveluiden säilyminen Mellilässä edellyttää, että palveluita käytetään. Yhdistymisavustusta on kohdennettu Mellilän kolmannen sektorin kehittämiseen 75 000 euroa. Arvo Heikkilä oli ensin skeptinen aluepelastuslaitokseen liittymisen suhteen, mutta totesi sunnuntain juhlissa toiminnan menevän aina vain parempaan päin. Hän hakee VPK:sta kokemusta ja aikoo armeijan jälkeen pyrkiä opiskelemaan palomieheksi Kuopioon. Loimaa Heidi Pelander Hyvä yhteishenki ja halu auttaa ihmisiä pitää Metsämaan vapaapalokunnan jäsenet innokkaina mukana toiminnassa. Risto Heinonen (oik.) toi Metsämaan VPK:lle Ferrarian tehdaspalokunnan 1940-luvulla käyttämiä päähineitä. Metsämaan VPK:lla on 40–50 keikkaa vuodessa. Jaakko Ahokas ei epäile hetkeäkään, etteikö tämä heidän porukaltaan onnistuisi. Mikäli palvelut hankitaan muun asiointimatkan yhteydessä Loimaan keskustasta tai suoraan yksityiseltä sektorilta, seuraa lähipalvelun käytön vähäisyydestä väistämättä keskustelu palvelun tarpeellisuudesta. Arjessaan kuntalaiset arvioivat kuntaliitoksen onnistumista heille tarjottavien palveluiden sisällön kautta. Yhtään keikkaa meillä ei ole jäänyt ajamatta. Aktiivinen voi vaikuttaa Loimaan, Alastaron ja Mellilän kuntaliitoksen valmistelu etenee hyvää vauhtia ja monia tärkeitä asioita, kuten organisaatiomalli, sopimusja taksa-asioita on ehditty käsitellä liitosta valmistelevassa ohjausryhmässä. Vilakoneella työskentelevä Antti Kauppi on ollut Metsämaan VPK: ssa vain vuoden, mutta sitä ennen Humppilan VPK:ssa 15 vuotta. Niko Sandell näytti synttärivieraille, miten palolaitoksen katolta laskeudutaan oikeaoppisesti. Päällikkönä 14 vuotta ollut ja sunnuntaina Länsi-Suomen Pelastusalan liiton kultaisen ansiomitalin saanut Arvo Heikkilä muistutti, että VPK:ssa toimii tietty kiertokulku: välillä esimerkiksi nuorten pitää päästä opiskelemaan. Miesten mukaan Metsämaan VPK:n nykyisellä porukalla pärjätään, mutta aina on tilaa uusille innokkaille palomiehille. Suuria haasteita, kuten talousarvion laatiminen ja vuoden 2009 veroprosentista päättäminen, on vielä edessä loppuvuodesta. Matti Saari odotti vuoroaan. Molempien asioiden pitäisi olla päinvastoin. Myös äänestysaktiivisuuden on epäilty Mellilässä jäävän kuntaliitoksen vuoksi alhaiseksi. Vaikka Loimaalle suunnitellaankin uutta paloasemaa, sekä kaupunginjohtaja Jorma Kopu, että aluepelastuslaitoksen edustajat vakuuttivat sunnuntaina, että Metsämaan VPK:lla on edelleen tärkeä asema alueen asukkaiden turvallisuuden takaajana. Myös kalusto on parantunut. Jaakko Ahokas ja Arvo Heikkilä pitelevät vanhoja pyörän sarvia. Samaa mieltä on maaliskuussa päällikön saappaisiin astunut Jaakko Ahokas
Tiistaina 23 syyskuuta 7 Jyväset rakennutti formuloita Reserviupseerien Ari Salokannel jätti joukkueen rakentaman kilpa-auton tuomari Timo Ojalan arvioitavaksi. 78 prosenttia on päivähoidossa ja lähes koko ikäluokka esiopetuksessa. Maaliin saakka Tehtävän ottivat tosissaan Sami Kivistö, Santtu Kivistö, Samuli Uikkonen ja Tapani Uikkonen. Ensimmäiseksi tehtäväkseen kisaajat saivat formula-auton rakentamisen. Uuden päiväkodin 21 lasta sekä perhepäivähoitolapset seurasivat vihkiäisohjelmaa päiväkodin pihalla. Välitunnilla myös viereisen koulun oppilaat kurkkivat aidan takaa. Mikä sai joukkueen lähtemään vesisateessa kilpailemaan. Partiolaiset ja heidän vanhempansa juhlivat kisan jälkeen iltapäivällä. Joukkueeseen kuuluivat Eeva Gröning, Tarja Laakso ja Leena Salonen. – Päivähoito ja sen eri muotojen kehittäminen on tärkeää. – Uskomatonta, että olemme täällä tänään. Kun tulin kahdeksan vuotta sitten Oripäähän, perhepäivähoitajia oli neljä ja lapsia hoidossa 40. Nuoret Alastaron Metsästysseuran jäsenet käyttivät oivallista taktiikkaa työnjaossa, toinen käski, toinen haki ja sahasi muiden neuvoessa parhaansa mukaan. – Te olette täällä Oripäässä kuin yhtä suurta perhettä, sillä päivähoidon yhteistyö vieressä olevan koulun, neuvolan ja sosiaalitoimen kanssa pelaa. Samoin esiopetuksen. Kutsutuista 30 yhteisöstä puolet oli saapunut paikalle Virttaan Eräveikkojen majalle harjureitistön maisemiin. Ministeri ilmaisi myös huolensa ensisynnyttäjien korkeasta – lähes 30 vuotta – iästä ja hän toivoi, että perheen perustaminen aloitettaisiin aiemmin, jotta perheisiin syntyisi myös kolmansia ja neljänsiä lapsia. – Hienoa, että kunta on panostanut lapsiperheisiin. Ensimmäisenä auton rakennustehtävästä selvisi Virttaan Marttojen ykkösjoukkue Niksi-Martat. – Te olette täällä Oripäässä kuin yhtä suurta perhettä. Irma Nikkola esitti satuesityksen. Alastaro Aino Suominen Alastaron Jyväset -partiolippukunta on toiminut 25 vuotta. Hyssälä kehotti päättäjiä ymmärtämään perheen arkea palveluja tuotettaessa. Se, että kaikille tarjotaan nämä palvelut, on suomalainen vahvuus, Hyssälä sanoi. Hän toimii itsekin partion sudenpentulauman ohjaajana. Formula-auton rakentaminen oli heille helppo juttu. Partiossa on käyty ekaluokkalaisesta lähtien. Päiväkoti on Oripään ylpeys Pertti Liinoja, Asta Suominen, Hannele Rouhiainen ja ministeri Liisa Hyssälä seurasivat Oripäässä päiväkodin vihkiäisjuhlaa. Päiväkodin vihkiäisissä kuultiin myös laulua, jota päiväkodin lasten lisäksi esittivät päivähoitolapset ja Esko Mäki. Erähenki elää Lippukunnanjohtaja Iina Salonen sanoi, että partiohenki elää ja vuosien varrella osallistujamäärät ovat vaihdelleet. Oripää Sari Keskitalo Oripäässä kiiteltiin eilen ajanmukaista, lapsiystävällistä ja viihtyisää Kultasiipi-päiväkotia, jonka virallista vihkiäisjuhlaa vietettiin. – Älä riko pyöriä, varikkopäällikkö ilmoitti. Oripään seurakunnasta Petri Thuren, Eeva Korpela ja Katri Rajala siunasivat päiväkodin. Juhlistaakseen vuosien täyttymistä partio kutsui lauantaina Alastaron Virttaalle yrityksiä ja yhdistyksiä leikkimieliseen kisaan. Koko 2000-luvun syntyvyys on ollut korkea kunnassa, jonka raitilla näkyy yhä enemmän lastenvaunuja. – Olemme pieni lippukunta, ja erityisesti aikuisia johtajia kaivataan. AINO SUOMINEN SARI KESKITALO. Tehtävien suunnittelussa oli käytetty kotiseutuun liittyvää mielikuvitusta ja osallistujat pitivät rasteja mielekkäinä. Nyt perhepäivähoitajia on yhdeksän, päiväkoti täynnä ja lapsia 80, päivähoidonjohtaja Virve Reunanen huomioi. Samppanjapulloa ei kaivattu, jäsenet totesivat. Auton rakentamisen jälkeen kilpailijat lähtivät neljän kilometrin reitille. Oripää on myös muuttovoittokunta. Yhtä isoa perhettä Sosiaalija terveysministeri Liisa Hyssälä kiitteli Oripään kuntaa, joka arvostaa lapsiperheitä ja kehittää niiden palveluja. Kalevi Mäntysaari teki aloitteen uuden päiväkodin rakentamisesta, Reunanen kertasi. Suomi on edelläkävijä varhaiskasvatuksessa, ja valtioneuvosto on asettanut varhaiskasvatuksen neuvottelukunnan. Hyssälä kertoi myös uudistettavasta päivähoitolaista, jolla on tarkoitus luoda perheille aitoja mahdollisuuksia valita paras hoitomuoto. – Kultasiivessä on kiva olla, tuumivat Oripään uuden päiväkodin hoitolapset. Alastarolta kotoisin oleva Salonen on saanut kipinän partiotoimintaan omasta perheestään, jossa vanhemmat ja sisarukset ovat olleet esimerkkeinä. Kilpailuun lähdettiin formulatunnelmissa. Ministeri kertoi itse olevansa kahden lapsenlapsen, Lontoossa asuvan tyttärensä 2ja 3-vuotiaiden lasten isoäiti, joka on opettanut heille suomalaisen lehmälaulun. Neljän kilometrin taipaleen muiden rastien tehtävinä oli ensiapu, retkikahvinkeitto, kotiseututehtävä ja – Virttaalla kun oltiin – yllätysrastina vesipullotehtävä. – Kakkukahville tultiin. Yhteistyö tuotti tulokseksi hienon kilpa-auton, jonka on tarkoitus kestää loppuun asti, kuten formulapiireistä tuttu kommentti kertoo. Välillä on toimeliaampaa, ja ikäkausiuudistus olisi paikallaan. Virttaalla toimii yksi sudenpentulauma, Alastarolla kaksi ja lisäksi kaksi vartiota, Salonen kertoi. – Voittamisen kriteerit ovat taito, nopeus ja luovuus, ja tietenkin tuomarin lahjonta, kilpa-auton mallin suunnitellut rastinvalvoja ja tuomari Timo Ojala kertoi. Toiminta tuo perinteisesti hyvän olon, tietoja ja taitoja, erähenkeä
VAKUUTUSYHTIÖITÄ . Maistuvat noutopöydät ja pitopalvelu. MUSIIKINOPETUSTA Melodata Tuotannot, Musiikinopetusta kaikenikäisille. PAINOPALVELUJA Lomakkeet, kirjekuoret, esitteet, tulosteet ja kortit. PARTURI-KAMPAAMOITA . 0400 871 095/Ilola, 0500 448 106/Suvanto, 050 512 5855/Alanen. RAKENNUSKONEVUOKRAAMOITA . Avoinna ma-pe klo 10-17. (02) 7636 690 Karsolan teollisuusalue (Hirvikoski), LOIMAA Nyt myös • Puutavarakauppa • Ikkunaja ovi-kauppa • Rakennustarvikeja rautakauppa • LVI-kauppa • Asennuspalvelut LVI-asentajamme ja asianmukaisesti varustettu huoltoauto palvelee nopeasti ja luotettavasti. RAVINTOLOITA . INVATAKSIPALVELUITA Farmarisäiliöiden kuntotarkastukset ja pinnoitukset Neliöpinnoitus Pöytyä, P. PERÄKÄRRYJÄ . RAKENNUSTÖITÄ . Kitara, piano, tietokonemusiikki. 044-507 6496, fax 02-767 1397 talohuolto.revo@pp.inet.. P. LUONTAISHOIDOT Aromaterapiaja hyvinvointipalvelut UMG-Dipl. AUTOKOULUJA . päähieronta, klassinen hieronta.. KOTIAPU Jouko Aittamäki Kaurilantie 81, 21820 KUMILA • Puh. Ammattitaitoista rakentamista P. ÖLJYSÄILIÖHUOLTOJA . Pasi Markula 0500 770606 • Aggregaatti • Ajojärjestelmä • Nostokorkeus 16 m Kelloja koruseppä LANKINEN • Kelloja korukorjaukset paikanpäällä • Kotimyynnistä edullisesti Tervetuloa! ark. 050 2279 www.pohjantahti.. KAIHTIMET JA MARKIISIT . RAKENNUSTARVIKKEITA . aromaterapeutti Gerda Torikka P. 02-763 1015, 050 3722 764 Ti-Pe 10-17, La 9-13. 763 2484, 050 321 8085. 763 2760, www.sormuslankinen.. . Muina aikoina tilauksesta. www.jormalaaksonen.net . 0207 412181 Puh. Tervetuloa ruokailemaan! Lounas noutopöydästä ma-pe klo 11-14 8,00 Vesikoskenkatu 4, Loimaa 1 8 3 4 3 4 3 4 Hierontaterapeutti Kari Laakso, LOIMAA P. VALOKUVAAMOJA . 0400 457 641 • Oripään Vanhainkotipalvelukeskus, p. 050 562 4803. 14, Loimaa, puh. 762 1350 www.kauneushoitolasabrina.fi Kauneushoitola Merja-Eliisa, Huvilakatu 14, Loimaa P. (02) 763 1997. Kampaamo Sirpa Kilpinen Kampaamo Uusi Salome Hierontapalvelu Nurminen Aapinpolku 2, LOIMAA puh. . 13 as. KOTIPALVELUJA Sadun Kotija Siivouspalvelu, Satu Juhola P. . JALKAHOITOLOITA Jalkaterapeutti Nina Sillanpää, Kyrön Fysioterapia, p. P. www.melodata.fi Loimaan Seudun Invataksipalvelu, Raimo Huhtala P. Myös sopimuksen mukaan. VTS Seppo Toivonen, puh. 040 535 6973 Avoinna ti–pe 10–17, la 10–13 Taiteilijan tarvikkeet Askartelijan tarvikkeet Kädentaitotuotteet Kädentaitojen kurssi Polttopalvelu Peiliä / lasia . JÄTEHUOLTOA • Jätehuolto kaikille kiinteistöille • Paperin, pahvin ja kartonkien keräys • Kaivojen tyhjennykset sekä viemäreiden avaukset • Siirtolavojen vuokraus ja toimitus Roskat pois nurkista! Puh. Loimaan Rakentajat Oy. Kauneusja jalkahoitola Wilhelm & Miina, Koulukuja 7, Loimaa. Kiinteistönhoito . 762 1222. RUOSTESUOJAUKSIA . AUTOKORJAAMOITA . 044 512 5083, www.studiotrias.fi . KÄDENTAITOTUOTTEET KÄDENTAITOJEN ERIKOISLIIKE NYYTTI Satakunnantie 5 LOIMAA, P. p. 767 1524 • 040 535 0576. P. SÄHKÖLIIKKEITÄ . Täydellinen juhlaja pitopalvelu Sahantie 5 Mellilä Mellilän Lounaspaikka ja Pitopalvelu p. KAUNEUSHOITOLOITA Kauneushoitola Sabrina, Turuntie 14 P. 050 512 3731 • Olli-Pekka Vienonen SÄHKÖALAN AMMATTILAINEN Koulutettu hieroja Minna Kiuru, Loimijoentie 78, Alastaro p. 7625 327 • Loimaan Lääkärikeskus, p. 9–18 la 9–14 Pietilänkatu 11 Loimaa p. LVI-LIIKKEITÄ Puh. huoneistosaneeraukset, sisäja ulkomaalaukset, tapetoinnit yms., keittiöja kylpyhuonekalusteasennukset, jne... 763 2622. RAVINTOLOITA . . 02-724 7851 ma-ti, to 9-23.00, ke, pe-la 9-01.00, su 10-23.00 Jälleenmyyjäsi: LVI-Talohuolto Revo Puh. 044 364 1797. Rakentajain asialla – lähellä Sinua! Rakentajain asialla – lähellä Sinua! • Puutavarakauppa • Ikkunaja ovi-kauppa • Rakennustarvikeja rautakauppa • LVI-kauppa • Asennuspalvelut . 0400 223 535, 0400 223 235. 02-7627 297 • www.seppalamobel.fi • Keittiökalusteet • Kalusteovet • Mittaukset ja asennukset UUSI ILME KOTIISI! www.lounaspaikkamellila.. Reiki-hoito, intial. 050 363 6621 . BETONITUOTTEITA Jorma Laaksonen, Seppäläntie 192, 32210 Loimaa. HIERONTAA Hieronnat, kuppaukset. PESULAPALVELUJA . . PAIKALLISTA OSAAMISTA PARHAASTA PÄÄSTÄ PALVELULAARI . TIETOKONEITA . 045 122 4761. Kauppalankatu 11, Loimaa, puhelin (02) 762 4230. HENKILÖNOSTIMIA . 050 350 6983. . REMONTTEJA A v o i n n a : M A – P E 7 – 1 7 , L A 9 – 1 3 www.lpr.fi w w w .r a u ta n e t. LVI-LIIKKEITÄ . KELLOLIIKKEITÄ Myös ilman ajanvarausta Vesikoskenk. Maalauspalvelu . 040 553 6546. HAMMASTEKNIKOITA . JUHLAJA PITOPALVELUITA . TAKSIPALVELUITA . Idyllinen Ryötin tila tarjoaa monipuoliset ja tunnelmalliset tilat juhlaan ja arkeen. Loimipaino Loimaa. 0400 531 307 tai www.mk-line.com Hyönteispuitteet, lasitustyöt, markiisit, sälekaihtimet KYLÄNIKKARIT Satakunnantie 5, Loimaa www.kylanikkarit.. Ympäristönhuolto . LASTENTARVIKKEITA . 040 524 7336 ASIANTUNTEVAA APUA KODIN KUNNOSTUKSEEN ASIANTUNTEVAA APUA KODIN KUNNOSTUKSEEN Mm. KIINTEISTÖNHOITO • Mestarinkatu 4, 32200 LOIMAA • www.pihaportti.fi • Portti avoinna hyvään palveluun! Portti avoinna hyvään palveluun! Puh. 8 Tiistaina 23 syyskuuta . KEITTIÖKALUSTEITA Puh. P. Lasituspalvelu . P. 0207 412181 . 0400-358235 Myös kotikäyntejä Ravintola Kauppalankatu 5-7 Loimaa, p. Koulutettu hieroja Johanna Kemppainen Alastaro. Siivouspalvelu . fi Puh. 0400 293 576. . . 040 961 7495
Lauantaisen kaltaista syöttöpeliä ei liigassa enää voi harrastaa. Yleisömäärä 245. Rockets aloitti sarjapelit voitolla Hurrikaani eteni cupin kolmannelle kierrokselle Lentopallo Valtteri Arra Hurrikaani-Loimaa onnistui kukistamaan lauantaina Vaasassa paikallisen Kiiston lukemin 3–1 (34-32, 22-25, 35-33, 25-15) ja etenemään Suomen cupissa kolmannelle kierrokselle. 010 768 5210 PEREN NAT 2,-/kp l Kaikki puut, pensaat ja havut -30% ovh:sta Syyssiivous Multasormessa! Pajut -50% Väriä syksyyn kanervilla ja callunoilla Kanerva Erica 6,90 /3 kpl Loppu syksyn Multasormi avoinna ark. Rockets lähti sarja-avaukseen hieman epävarmoin tuntemuksin, vaikka harjoitusotteluita ja turnauspelejä oli pelattu eri kokoonpanoilla elo–syyskuun aikana. Tiistaina 23 syyskuuta 9 Tomi Pietilä ja Antti Mäkelä tuulettavat Rocketsin kuudetta maalia. Kummankin joukkueen puolustus aukesi välillä helposti ja syntyi useita 2–1 ja jopa 2–0 tilanteita maalivahtien eteen. Neljännessä erässä Hurrikaanin osittainen kipsi aukeni ja peli rullasi mallikkaasti, Kiiston jäädessä selvästi jalkoihin. minen 59.47, 31) Markku Onnela 1.11.09. Rata 8 km: 1) Osmo Hongisto 50.47, 2) Veli Mäki 53.03, 3) Mikko Yli-Kauppila 54.42, 4) Kimmo Aavila 1.11.55, 5) Pasi Repo 1.13.58, 6) Julius Hakkarainen 1.20.02, 7) Mika Kilpeläinen 1.21.00.. Yhdeksän sekuntia ennen erän loppua turkulaiset saivat kuitenkin kavennuksen aikaiseksi, kun Rockets pelasi löysästi oman maalin edessä. Hurrikaanin päävalmentajalla Ville Kakolla on erityisesti näytettävää, sillä Raision Loimu on Kakon kasvattiseura. Mukavassa syyssäässä rasteja etsi 65 suunnistajaa. Loimaan liikuntahallilla klo 18.30. Lentopallo Katariina Vuolle Hurrikaanilla on keskiviikkona ensimmäinen virallinen Suomen Cupin kotiottelu Raision Loimua vastaan. Sen sijaan puolustuspelin parantamisessa riittää valmentajilla Sillanpää ja Nurmikko vielä paljon pohdittavaa. IskuVeikoista tullut Teemu Tolonen on nyt toisella laidalla pelote mille tahansa joukkueelle, ja kun vielä Vesa Mäkilä on löytänyt yhteisen sävelen Vuorisen kanssa nopeissa tempohyökkäyksissä, voi Hurrikaanin peliä luonnehtia monipuoliseksi. Luokattoman syöttöpelin takia Hurrikaani ei saanut peliä missään vaiheessa täysin hallintaan vaan Kiisto roikkui aina erien loppuun saakka ja jatkopalloihin asti pisteen pari perässä. Kolmannen erän alussa vieraat saivat ylivoimalla kovan painostuksen palkaksi tasoitusmaalin, ja Rocketsin peli oli tämän jälkeen pelottavan sekaisin. Hurrikaani-Loimaa – Raision Loimu Suomen Cup -ottelu ke 24.9. Kakko uskoo, että Raisiosta on tulossa paljon katsojia Loimaalle ja toivookin loimaalaisten löytävän katsomoihin keskiviikkona. Ennakkosuosikin paineet ja cupmuotoinen kerrasta poikki -periaate oli koitua vieraiden turmioksi. Joukkueen onneksi isännät tuhersivat lähes saman määrän syöttövirheitä. Passari Kasper Vuorinen ruokki tehokkaasti Tolosta ja Dusharmea, ja herrat olivatkin tehokkaita kaikkialla muualla paitsi syöttörajan takana. Maalivahti Jarmo Salonen venyi muutamaan huipputorjuntaan ja ajassa 49.41 Antti Mäkelä onnistui tekemään tärkeän johtomaalin. Hurrikaani ei ole koskaan seuran historiassa yltänyt yhtä korkealle Suomen Cupissa. Ottelu osoitti selvästi sen tosiasian, että omat edustukseen nostetut nuoret tulevat olemaan ratkaisevassa roolissa hyökkäyspelissä. syyskuuta Kalevanhaudan kartalla. Käsiteltävät asiat: 1. Ottelu näytti luisuvan väkisin vieraille mutta toisin kävi. Toista erää hallitsi Kiekko-67, ja erätauolle lähdettiin Rocketsin niukassa 5–4 johdossa. Heti ensimmäisestä erästä alkaen kävi selväksi, että edessä oli vauhdikas ja viihdyttävä ottelu. Vieraat saivat maalista lisää potkua luistimiinsa, ja toisessa erässä verkot heiluivat vuorotellen molemmissa päissä. Kentällä ei nähty pitkäaikaispotilaita Laurilaa tai Mikkolaa. Koko ottelussa Hurrikaani teki ennätykselliset 23 syöttövirhettä. Joukkue oli viime kaudella paljon Dusharmen onnistumisten varassa, mutta nyt joukkueesta löytyy enemmän hyökkäysvaihtoehtoja. Pelistä uskotaan tulevan tiukka ja tasainen kamppailu, josta voittaja jatkaa pelejään puolivälieriin kahdeksan parhaan joukkoon. Lisäksi joukkueessa on kaksi kovan luokan maalivahtia. Potilaat poissa Valmentaja Ville Kakko peluutti melkein läpi ottelun kuusikkoa, johon kuuluivat Vuorinen, Mäkilä, Vehviläinen, Kellum, Tolonen, Dusharme ja liberona Lintula. Verkolla Jukka Vehviläinen nappasi useita torjuntapisteitä ja näyttääkin kotiutuneen uuteen rooliin varsin mukavasti. Viime kauden jälkeen Kiisto tippui liigasta ykkössarjaan, joten illan otteluun Hurrikaani lähti ennakkosuosikkina. Rockets fire: Antti Mäkelä 2+1, Leo Pietilä 2+1, Tomi Pietilä 1+2, Tomi Petäjoki 0+3, Janne-Matti Järvinen 2+0, Aki Varjamo 1+1, Ossi Pietilä 0+1, Henrikki Perho 0+1. Liigajoukkueen rutiinilla ratkaisuhetkillä saatiin oikeisiin paikkoihin onnistumisia, eikä isännille annettu kuin toinen erä. Kotijoukkue pysyi hyvin turkulaisten kyydissä, ja avausmaali nähtiin 11 minuutin kohdalla kun Leo Pietilä onnistui maalinteossa Tomi Petäjoen syötöstä. Oripää 23.9.2008 merk. Rockets sai osumasta hyvän otteen peliin ja onnistui erän aikana vielä kahdesti maalinteossa. Rata 2 km: 1) Arttu Korpela 15.19, 2) Tuomas Piha 22.03, 3) Sami Repo 23.00, 4) Laura Korpela 26.40, 5) Rainer Saarikoski 28.32, 6) Kari Suomela 31.48, 7) Jenni Rouvali 43.17, Vilma ja Matti Ylitalo ei aikaa. Todellinen tasonmittaus oli nyt edessä, kun perinteikäs Kiekko-67 Turusta tuli Rocketsin vieraaksi Domus-areenalle. Seuraavalla Suomen cupin kierroksella vastaan asettuva Raision Loimu on sen tason joukkue, että syöttöpelin on parannuttava, jos joukkue mielii neljännelle kierrokselle. Vuorisen passipeliä helpotti Lintulan onnistunut nostopeli, joka mahdollisti monipuolisen hyökkäyspelin laidoista tai keskeltä. Uusi valmentaja Kakko on kesän aikana saanut joukkueeseen uudenlaisen puolustusmentaliteetin, jossa jokainen pelaaja taistelee pallon eteen kaikkensa. PEKKA PIETILÄ JUUSO RIPONIEMI Aleksis Kivenkatu 7, Loimaa p. Taktisten vaihtojen aikana syöttämässä kävivät muutamaan otteeseen Uusitalo ja Tamminen. Ero luottamustoimista ja uusien jäsenten valinta luottamustoimiin jäljellä olevaksi toimikaudeksi 2. Varsinais-Suomen liiton perussopimuksen muuttaminen 3. Ratamestarina oli Markku Korpela. Hannele Rouhiainen valtuuston puheenjohtaja TULOSPÖRSSI Mikko Lintulan onnistuneet nostot olivat Hurrikaanimenestyksen avaimia. SUUNNISTUS Torstairastit pidettiin 11. Tärkeät avauspisteet tulivat kotiin tuloksella 8–5. Rata 5,9 km: 1) Janne Hakala 44.23, 2) Riku Lehtilä 50.10, 3) Pentti Kuusela 51.01, 4) Jorma Mörsky 51.16, 5) Matti Piha 51.26, 6) Esa Lukkala 52.35, 7) Teppo Heikkilä 54.42, 8) Mika Piha 56.13, 9) Esko Nummi 56.23, 10) Sauli Hongisto 57.46, 11) Jussi Salminen 59.39, 12) Inka Pyy 1.01.39, 13) Matti Järvenmäki 1.03.23, 14) Risto Kaukasoina 1.07.06, 15) Heikki Rantanen 1.10.52, Pekka Leppänen ja MarjaLeena Hakala ei aikaa. Rata 3,6 km: 1) Petteri Salminen 20.35, 2) Keijo Hongisto 26.11, 3) Pekka Soini 26.44, 4) Martti Vaittinen 28.26, 5) Tuula Sinkkonen 28.36, 6) Erkki Hirvelä 28.40, 7) Raija Nummi 31.08, 8) Hannu Rouhiainen 31.14, 9) Pentti Saario 32.22, 10) Teuvo Valtonen 32.32, 11) Lassi Vatka 32.41, 12) Elisa Jälkö 34.13, 13) Jaakko Nyman 34.25, 14) Heikki Pelli 34.27, 15) Timo Koski 35.18, 16) Pirjo Kuusela 35.26, 17) Mika Lehtonen 36.22, 18) Ulla Nyman 37.43, 19) Arvo Ali-Rantala 40.29, 20) Sari Ponkala 40.30, 21) Saara Aho 40.59, 22) Veikko Haapanen 41.03, 23) Tomi Pyy 41.55, 24) Katri Prusila 43.04, 25) Hannu Kuusela 47.54, 26) Aarre Paljakka 51.34, 27) Laura Hakala 53.38, 28) Samuli Hakkarainen 53.58, 29) Pirkko Hyvönen 54.02, 30) Laura Poskiparta ja Hanna SuoJääkiekko Tapani Korvenpää Loimaalaisen kiekkohistorian ensimmäinen II-divisioonan ottelu pelattiin Loimaalla perjantaina. Sammuttaako Hurrikaani Loimun. klo 9.00-17.00 ja la klo 9.00-15.00 KUULUTUS Oripään kunnanvaltuuston kokous pidetään ma 29.9.2008 klo 18.00 alkaen valtuuston istuntosalissa. Rocketsin seuraava kotiottelu on pe 3.10. Kun vielä Aki Varjamon kova lämäri ylivoimalla meni oikeaan osoitteeseen, oli peli selvä. klo 19.30, jolloin vastassa on FoPS Flames. Tilannetta seuraavat Teemu Tolonen, Vesa Mäkilä ja Dan Kellum. Erittäin mielenkiintoiseksi ottelun tekee se, että heti torstaina Hurrikaani ja Loimu matkustavat samalla bussilla harjoitusturnaukseen Tartoon, joten keskiviikkona selvitetään kumpi joukkueista on matkan johtaja. Vahvoja hyökkäyksiä Hurrikaanin parasta osa-aluetta oli puolustusja hyökkäyspeli. Pentinmetsä rn:o 8:157 -tilan osto Oripään kunnalle Kokouksen tarkastettu pöytäkirja pidetään nähtävänä 6.10.2008 klo 9-15 kunnanvirastolla
Rusk. 044 727 7826. . P. VW Transporter 2.4 diesel -98, juuri huollettu jakohihna + vesipumppu, kaksin renkain. alv). P. Kats. Postita tai tuo ilmoituskuponki lehden konttoriin. P. (02) 541 1024 Loimaa . Ford Mondeon aluvanteet renkaineen. 45 e heittokuutio. 050 570 0250. 10 Tiistaina 23 syyskuuta Löytölaari julkaistaan tiistaisin Auranmaan Viikkolehdesssä, Loimaan Lehdessä ja Somero-lehdessä. 180 cm. Ilmoitukset viimeistään perjantaina klo 16. Urho Ahonurhon taulu v. Linkous 650-1000/ min. Q 1085 H, kork. Todella hyväk. Halutaan vuokrata yksiö tai pieni kaksio Someron keskustasta. 040 747 9478. Vuokrattavana yksiö 33 m 2 Someron keskustassa. Jäspi vm. viisi riviä vain 5 e Kirjoita ilmoitusteksti ruudukkoon selkeästi. Karting ajopuku aikuisten iso koko H. P. H. P. . Halutaan vuokrata iso yksiö tai pieni kaksio Somerolta. 0400 548 766. . 045 111 7939 Aura. P. Esla potkupyörä käyttämätön. Omakotitalo, rauhallinen metsätontti 1850m 2 vain 1km Kyrön torilta. (02) 748 7550 Ilmoitusosasto myydään ostetaan sekalaista Julkaisupäivä Ilmoittaja Osoite Puh. 9/08, huoltok. . 040 733 5685. H. . P. 130.000 e. Myös poimittuja marjoja. 180e. . 0440 651 150. 1.500 e. . 250 e, mankeli H. 2001 lämmityspannu. Liitä mukaan ilmoitushinta 5 e (sis. . Aj. Pappa tunturi -84 automaatti, punainen, rekisterissä. autotalli, piharakennus tms. Käytetty. . 040 548 6199. 690 e. P. Käyttämätön vm. 4.900 e, P. 255 e. P. 38 tkm, 2 renk. Aura, P. 040 771 2400. Televisio, opiskelijalle toimiva, mutta edullinen P. . (02) 748 1139. 16” 4x98/108 jakoiset aluvanteet, sopii alfa,?at,ford, audi. 0500 530 807. Takuuta jäljellä H. Aura, Karviaisten kylä. Kuljetus järjestyy. Helkama tai vastaava. P. P. Lahjoitetaan wc-pytty ja pieni käsienpesu-allas. Sänky jatkettava H. 115/173 m 2 . 050 565 1028, Koski Tl. Husqvarna pyykinpesukone valk. Käsinmaal. Emmaljunga H. Lahtiska astianpesukone H. Valk. 040 709 4958. 2 ovinen valkoinen. 040 750 9355 . . 050 348 5272 Loimaa. 050 521 3139 Aura. 235 e. 044 078 3564. 500 e. Saat paluuviestinä viestin: Kiitos ilmoituksestasi. Kysy lisät. 050 382 5146, Pöytyä. maasturiin myös muita renkaita ja vanteita. P. . Muistathan mainita ilmoituksessasi myös paikkakunnan. Lähetä viesti numeroon 17252. (02) 4864 950 Loimaan Lehti PL 2 (Kartanomäekatu 4) 32201 Loimaa puh. P. 4.300 e. ja edull. P. max 50 km Someron kesk. Opel Astra 1.6 eco -98, 148 tkm, 2 renk. 180 e. Syyslajikkeet ja Åkero 1e/kg. 0400 296 531 Kyrö. H. Lahjoitetaan koirankoppi isokokoiselle koiralle. P. P. H. 1989, as-pinta-ala. Jätä sanojen väliin tyhjää. Koko 205/55 R 16. 100 e. Sikalanomistajat – multamiehet: hyvä lietelannan – turpeen sekoituskone, traktorisovitteinen. Hyväkuntoinen jää-pakastinkaappi lev. P. 0400 464 764. alk. Loimaa ymp. 450 e Pöytyällä, P. Toimita ilmoitus YHTEEN konttoreista: Ilmoitukset Löytölaariin myös tekstiviestinä! 5e / 160 merkkiä Ohje: näppäile teksti LAARI välilyönti ja oma ilmoituksesi. 2.000 e. 040 528 1729. Reiman -69. Naisten uudenveroinen turkki 42 koko, keinonahkaja nahkahameita. P. 040 756 1104, 044 342 3807. Omenia Långsjön puutarhasta jatkuvasti. H. Rokokoo nojatuolit 2 kpl väri roosa, Chippendale sohva + 2 nojatuolia väri roosa, villamatto 160 cm leveä. Ilmoita kolmessa lehdessä yhden ilmoituksen hinnalla! Ilmoituskuponki Löytölaari on tarkoitettu yksityishenkilöille, jotka myyvät omassa käytössä ollutta tai omaan käyttöön tarkoitettua tavaraa. Lada Samara 1.5 2001 3ov. 1922. 414, susihattuja –kaulus, minkkihattu, kansallispuku, kultalammasturkki, villapaita. Saat paluuviestinä ohjeen: lähetä viesti LAARI VAHVISTA nroon 17252. MYYDÄÄN . Kats. P. Deutz-Fahr DX 120 –83, 4x4, aj. Olisiko sinulla lahjoittaa tai myydä edullisesti koirankoppia jonka lahjoittaisimme edelleen Viron viluisille koirille, kiitos P. P. 0400 536 526 Somero . . . . 040 836 4272. . . P. Mokka-astiasto, kuvitettu biblia, n. P. Vaatekaappi lastenhuoneeseen miel. Rak.v. H. 4-5h+k+s+vh+at+ak./40/ 200m 2 H. 11.000 e + alv. Somerniemi. 050 460 4677 Somero. . . P. . 045 138 0466. P. 0400 446 909. Vanhoja Kalevalakoruja. H. Viestin hinta on 5e/160 merkkiä. 15 e. Lehdet pidättävät oikeuden jättää julkaisematta palstalle soveltumattomat ilmoitukset, sekä lyhentää ylipitkiä tekstejä. Kotiin tuotuna. (02) 762 6000 Somero-lehti PL 11 (Kiiruuntie 1) 31401 Somero puh. . Lalla 050 521 0228. Sika-/maatila. (LAARI VAHVISTA -viesti on maksuton) (EI TOIMI GOMOBILE -LIITTYMÄLLÄ!). P. P. 050 371 1148. . Mummopyörä keltainen Tunturi, uudet nastakumit H. 0400 525 165. Vuokrattavana kaksio 60 m 2 , juuri perusteellisesti remontoitu. 5400 h etunostolaite + 5 t peräkärry. . Kerrossänky yläpeti 80x210, alapeti 120x210 hyvät patjat, kunto kuin uusi H. H. P. Kuivaa sahatavaraa, useita kokoja omakotitalon rakentamiseen. . 1.900 e. Iso, ruma työmaakoppi. P. H. 040 502 3021. 85 cm, lev. 0400 548 766. 040 501 6031, Pöytyä. Sahatavaraa 50 x 200 x 5000, 3,20 e/m. (EI TOIMI GOMOBILE-LIITTYMÄLLÄ!) Auranmaan Viikkolehti Kehityksentie 3, 21800 Kyrö puh. Kaksi Viljo Syrjämän taulua P. 050 355 1101. . 0500 217 670. P. Koivuja kuusiklapia. H. Ryijy, uusi, Eliel Saarisen ”Ruusu” 125 x 185 cm. Yhteislevikki 23 500, lukijamäärä yli 63 000. . . P. 040 868 4146 Somero. Vapautuu kuun vaihteessa. P. 044 944 8102. OSTETAAN . Traktori perälevyllä Fiat 640 4x4 Diesel vm-75 H. 225/45-17 nastarenkaat, 0km ajetut, H. P. . P. . P. . 50 e. 044 523 8949. 0400 527 889. . 050 373 2475 päivisin. Tyrnin itsepoimintaa vielä sopimuksen mukaan, soita. Opel Kadett 1,6 4 ov, kats 07/08, 2 renk. . P. 040 525 5235. . 2007 H. Pakettiauton 215/75-16 kesärenkaat, uutta vastaavat H. P. SEKALAISIA . P. n. 040 716 3891 Loimaa. . 340 e. Halutaan vuokrata pieni työtila keramiikka-alan opiskelijalle Aura-Riihikoski alueelta, esim. 60 e. . Loimaan keskustassa. Vahva vaihtolava, ehjä katto. Yhden viestin hinta on 5e/160 merkkiä. P. P. . 5 e. . P. Esla potkupyörä. Laskutuslisä 2 e. Somero, Pitkäjärvi, Turuntie 1450. 30 e, lastenvaunut sin. Kaikenlaisen viljan lajitteleva Nouhaus 3 triodia ja 10 seulaa, erottelee myös sekaviljan. 050 339 1887. P. 0400 560 656. 5 tkm huollettu, 2xrenk. Ei jälleenmyyjille eikä yritystoimintaan. . Talvirenkaat 16/205/75 esim. . Siisti H. 60 e. Lähetä viesti numeroon 17252. 050 583 4961. lipasto, 4 kpl kustavilaistuolia, mäntytuoli, kirjoituslipasto, 3 isoa mattoa, taulu: R. Bmw M3 17” aluvanteet, sopii 300srj bmw e36,46,90. 40 cm, syvyys 60 cm. H. 0400 249 545. . . Kuivaa koivuklapia H. 300 e P. . Harjakaton peltiset uudet päätylistat 210 mm x 160 mm, 4 kpl 6-metr. ja sovi esittely P. Mopo Derbi X Race 2007 aj. Elintarvikeliikkeen käytössä ollut kylmätiski edullisesti. 200 e. . 040 501 6031, Pöytyä. Hyväkuntoinen pakastearkku 200l. Ajamaton srj, H. Pertteli P. Pikkutraktori Fergu tai Dexta, muutkin käy + työkoneita. Ilmoitukset Löytölaariin tekstiviestinä! Ohje: näppäile teksti LAARI välilyönti ja oma ilmoituksesi. H. 80 e. 55 cm, kork. 044 309 0986 klo 16 jälk. P. 040 525 5235. Pieni erä höylättyä lattialautaa. 0400 949 655. 7.400 e. 040 575 1737 Aura. . . täystiilinen omakotitalo Someron keskustan alueella. . . P. 0400 804 241
www.asianajot.. 02-763 1031 UU TT A KEBABLIHAja PIZZAPÖYTÄ katettuna maanantaistaperjantaihin klo 10.30-13.30 Sis. 1.10. u t u . AU/Jalkapallo P96 sarjapeli tänään Alastarolla. klo 14.00 Järj. Kannel-kuoro, Tuulensuussa ke 24.9 klo14.30 Loimaan Eläkkeensaajat ry. klo 18.30 Loimaan Liikuntahallilla • Aikuiset 10 • • A Aikuiset 10 €€€ • 6-16 v. (02) 762 4800 fax 762 4805 www.hj.. Loimaan Seudun Suomi-Amerikka yhdistys ja Loimaa-Seura järjestävät matkan Suomen siirtolaisuusmuseoon Peräseinäjoelle la 4.10. Asianajotoimistot hoitavat myös maksuttomia oikeudenkäyntejä ja oikeusturva-asioita. Satu Rämö 0405122521 Lounais-Suomen Syöpäyhdistys ry/Loimaan seudun paikallisosasto. Syö niin paljon kuin jaksat. Avoimet ovet Työväentalolla su 5.10. sarjapeli Alastarolla ke 24.9. Harjoitukset to 25.9. klo 18.30, opettajana Marko Seppä. ) a i n k e ti d e M , o t s i p o il y n o i p o u K , n e n i n i o S a k k li H .f o r P ( a s s o i p o u K ä k e s . kermaperunat, ranskalaiset, lohkoperunat, riisi + salaatit, pizza ja kebabliha. Punaisen Ristin Nälkäpäiväkeräys 26.27.9. (02) 7627 069 Aleksis Kivenkatu 7 LOIMAA Tervetuloa ! Ravintola p. t s r c . klo 1718 Hirvikosken kentällä. peilisalin vuorot peruttu. (02) 762 2888 fax (02) 762 2313 heikki.rantanen@kolumbus.. 8 €€€ • Kausikortti 110 • • K Ka au us ko ortti 110 p p p p €€ VIPJA KAUSIKORTIT V VIP P-J JA A K KA A AU US SIIK KO OR R RT TIIT T .30 3 3 3 30 lilla liilllla a a Loimu Loimu Raisio Raisio LENTOPALLON SUOMEN CUP 3. Ilmoittaudu kerääjäksi Mauno Suomi 040 564 9 891 tai Päiväpirtti 0400 919 541. p. www.heikman.com Asianajotoimisto HANNELE JÄRVINEN KY AA, VT Hannele Järvinen Väinämöisenkatu 6 B 32200 Loimaa, puh. LoKoKo. SILMÄLÄÄKÄRIT OPTIKOT • 45-v. LoKoKo C-pojat (95-96 synt.) ei harjoituksia tiistaina 23.9. • Aikuiset 10 € • 6-16 v. . Alastaron, Loimaan ja Mellilän Vasemmistoliitto AU/Jalkapallo miehet/6.div. Vierailijana Pirkko Suhonen. 040 5792 861 ö k k i s k y u l e v l a p n e s k u m i k t u t n e s i n ii l K T S R C . Asianajotoimisto KNUUTILA & TUOMINEN AA, VT Ilpo Knuutila AA, OTK Martti Tuominen Vesikoskenkatu 7, 32200 Loimaa, puh. Hirvihovin Kuntosali on varattuna keskiviikkoisin klo 10 11.. (02) 762 4010 fax (02) 762 1321 knuutila.tuominen@asianajot.. ajokorttitodistus • työnäkeminen VARAA AIKA 763 2030 LEISKUN BINGO / JAHTI 650 /52 p. VIRTANEN SEURATOIMINTAA Tiesitkö. Paikalla myös Omaishoitajat ja Läheiset yhdistyksen edustaja. LoPS P96-97. Valtatie 2 Harjavaltaan, lähtö klo 19.00 Loimaan torilta. Kysy puh. Puistokatu 16, 32200 Loimaa Ke 24.9. PÄÄKIERROS 170 Viitosbingo/Ventti 1 KIRJA 5 SEURAAVAT 2 IRTOLIUSKAT 2 Loimaan Leisku Tanssiseura Pistokkaat ry Bailatino jatkuu maanantaisin klo 19-20 Alastaron kirkonkylän koululla. Kansantanssi alkaa ke 1.10.08 klo 18-19.30 Alastaron kirkonkylän koululla jatkuen keskiviikkoisin. ilmainen • • A Alle e 6 v lm ma a nen n • Opisk./varusm./eläkel. 18.45 alk. 8 € • Kausikortti 110 € VIPJA KAUSIKORTIT lunastettavissa ottelupaikalta. Ke 24.9. Sarjapeli Raisiossa ke 24.9. Aasinkorva, Traakkipuu Avoinna arkisin 8.30 – 20.00 la – su 9.00 – 20.00 Kanta-Loimaantie 1, Loimaa puh. Pelaajat paikalle klo 17.30. Kahvitarjoilu. 4 4 €€€ • Alle 6 v. 4 • 6-16 vv. Tiistaina 23 syyskuuta 11 B. Minitytöt (synt.97-98) vanhempain palaveri Yhteiskoulun juhlasalissa ke 24.9 klo 17.15 kaikki mukaan. Peli AU TuWe2 alkaa klo 17.30. to 25.9.Kerho 13.00. m m u u l u u k n e s k u m i k t u T a i s k u t s a k r a t s y e v r e t • ä j e t s e t a i s i g o l o k y s p o r u e n • a ti e k o k o ir o t a r o b a l • a i s k u a v u k it t e e n g a m n e j o v i a • a i s k u m i k t u t T E P • a a t r e k 6 u l e t s o n n a n e e k k ä ä l e m u l i a t n e e k k ä ä l • n y ä k s u m i k t u T . Ilm. 8 • • Op p sk./vva aru ussm m./e e äk ke el. Perjantaina 26.9. ja ilm. (02) 762 4400 fax 763 1301 jari.heikman@aatsto.inet.. viim. 762 6000. harjoitukset normaalisti. ilmainen • Opisk./varusm./eläkel. Tied. KENO 4000 (10) Jättijahti 1900 /54 24 x 40 SUPER-5Bingo 1140 Kanteenmaan Ns Kojonkulman Martat. Lähtö kentältä klo 16.15. Kanteenmaan Bingo Punkalaitumella keskiviikkona 24.09. ) ä it n y ä k 5 1 ( a tt u a k u u k 2 n i o n a tl a s o n a v a tt i k t u t n e d h y ä ä t s e k s u m i k t u T . Maksat vain 7 Loimaan Naisvoimistelijat. Itsepuolustuskurssi Kojontuvalla ke 1.10. n e e s k u m i k t u t n e e s il ä v n i a s n a k n e e k k ä ä l n a v e l o ä ll i e tt i h e k s o j , n e e s k u m i k t u t a u tl e v o s e tt a t a a S a it u a t n ir e m i e h z l A a t a e k i a v i k s e k i a t ä ä v e il e tt a t s a ri a s • s a it o u v 8 8 – 5 e tt e l o • a tt u a ri a s a a v a k a v a t u u m a t s a ri a s e tt e • ä ll i e n n y ä k s u m i k t u t e n n a n a k u m a ll o i o v a k o j , ö li k n e h i k u t n o ä ll i e t • . 28.9. Loimaan AA-ryhmä kokoontuu keskiviikkoisin klo 19 Nuorisotalon yläkerrassa. Tiedustelut Sannalta. Vielä voi tulla mukaan. Tanssireissu la 4.10. ke 24.9.Laulupiiri 11.00, Hupipiiri ja Boccia 12.30. n a a t a v r o k t u l u k a k t a m n e it ) s u k s e k T E P a j o t s i p o il y n u r u T , e n n i R a h u J .f o r P ( a s s u r u T a s s e m o u S n a a t e ti r o u s s u m i k t u T u u t s a v n e s k u m i k t u T . a i m o tt u s k a m e ll i v a tt i k t u t t a v o t e s k u m i k t u t t ä v y tt ii l n i h i e t n y ä k a j e k ä ä l s u m i k t u T . Tarjalle 040 7662965. kierros Tarjolla syysmuokkausurakointia. Asianajotoimisto JARI HEIKMAN OY AA, VT Jari Heikman AA, VT Katri Ranta-Eskola VT Kaarina Nylamo Turuntie 8-14, II krs. JUTTUTUPA LOIMAAN TYÖVÄENTALOLLA torstaina 25.9.2008 klo 18.00 Aiheena omaishoidontukiasiat sekä sosiaalija terveystoimen yhdistyminen 1.1.2009 sosiaalijohtaja Jaakko Kauniston alustuksen pohjalta. Asianajajan toimintaa valvovat Asianajajaliitto ja oikeuskansleri. Asianajotoimisto HEIKKI RANTANEN OY Varatuomari Heikki Rantanen Kauppalankatu 9-11 B 32200 Loimaa, puh. Loimaan Työväentalolla ti 23.9. w w w N I D U A T N I R E M I E H Z L A N E N I N II L K S U M I K T U T E K Ä Ä L n o o ti o h n i d u a t n ir e m i e h z l A n a a m u t s il l a s o a ti a li t o p a i v a t s a ri a s a it u a t n ir e m i e h z l A e m m e a H . 4 € • Alle 6 v. 0500 531 767 / Raimo Salonen tai 040 514 1663 / Jukka Ristimäki. Vetäjäpalaveri tänään klo 18.30 Liikuntahallilla. V-S Sydänpiiri ry kurssi jatkuu 24.9 klo 13 Tuulensuun palv.kesk. välittää ilmoituksia kaikkiin sanomaja paikallislehtiin koko valtakunnassa. Soita p. n e n i n i o S a k k li H ir o s s e f o r P ii m i o t ä n ir ä k ä ä l a tt o a j o t e it ä s il a t s e s k u m i k t u t e tt a a s , n e e s k u m i k t u t a a s o n a a m a tt o t u n u t s o n n ii k e tt e l o il ä k i M : n i h i ö li k n e h n ii v a a r u e s 5 1 2 1 : o l k n i s i k r a ä tt y e t h y a ll a m 1 9 1 4 2 4 7 4 : P e n n i R a h u J : ir ä k ä ä l a ji k t u T 4 8 1 4 8 4 : P n e n a l o V a n iI : ir ä k ä ä l a ji k t u T 2 2 6 7 3 3 3 : P n e n it i a L a jr a T : a j a ti o h s u m i k t u T 6 2 6 4 2 4 7 – 4 : P o m a n a V u tt r e T : a j a ti o h s u m i k t u T Hirvikosken kioski ja kukkakauppa Erä viherkasveja 3,50 /kpl esim. Loimaa, puh. klo 18.45 Kahvitarjoilu klo 18 alk. Asianajajia ASIANAJAJA on asianajajaluetteloon hyväksytty lakimies, jolla on säädetty kokemus ja taito
ämpärin Tarjouserä koneputsattua PUOLUKKAA 2 50 L 22 00 Puhdistamaton PUOLUKKA 1 80 L 14 00 10 litraa sis. Loimaalainen Hannu Kalalahti kisasi Hessin Vihtorilla ponijoukkueessa. Tänään Loimaan torilta 8-14 Kärkäinen p. ilmoitukset@loimaanlehti.. ämpärin 10 litraa sis. (02) 4864 9533 sähköp. ämpärin Nopeimmat vievät parhaat päältä – myymälässä runsaasti ALEvalikoimaa! Infon SUURI I fon SUURI Infon SUU A A 7,90 Info tarjo us! Info tarjo us! Richard Scarry Meidän koulu Tammi (22,30) 5,90 Ken Blackburn Maailman parhaat paperilennokit Dataclub Vain Info sta! 11,90 Maurice Hamilton Inside Ferrari Gummerus (59,80) 15,90 Sean Keogh Häntä pystyyn! Gummerus (17,30) 4,90 1,90 Anette Langholm Pidetään juhlat Magazines (17,30) Bert Dodson Piirustustaidon avaimet Gummerus (46,00) Loimaan Uusi Kirjakauppa Kauppalankatu 5-7, Loimaa p. 02-762 6040 Kalalahdelle PM-hopeaa VALJAKKOAJO Sekä Suomen hevosettä ponijoukkue voitti yksikkövaljakoiden PM-hopeaa Åstorpissa Ruotsissa viime viikonloppuna. (02) 4864 9535 Heli Laine p. 12 Tiistaina 23 syyskuuta SÄÄ Ypäjä Alastaro Loimaa Oripää Mellilä Seuraavina päivinä Tänään Lämpötilat iltapäivällä ja suluissa edellisen yön alin lukema 2 metrin korkeudella 17 16 16 16 (+4) 1 Keskiviikkona 15 (+4) 3 Torstaina 15 (+4) 3 Perjantaina 12 (+5) 5 Lauantaina +7 (+2) 3 HUOMATTAVA ILMOITUSPAIKKA Varaa se! Puh. Kokonaiskilpailussa valjakko oli 10. (02) 762 6050 sähköp. mennessä Ilmoitusasioissa Teitä palvelevat: Syyslomalla lasten kanssa • Patikointia • Kylpyläpäivä • Yhdessäoloa • Ostoksille... ilmoitukset@auranmaanviikkolehti.. (02) 762 6040 Liisa Kivinen p. TURUN OK 1240 123456 MEIKÄLÄINEN MAIJA 4318 7001 2345 6789 4318 Auranmaan Viikkolehti – Loimaan Lehti MATKAILU – LOMALLA teema ti 30.9.2008 Kysy edullista kahden lehden pakettitarjousta! Kehityksentie 3, 21800 Kyrö Päivi Teerimäki p. Kartanomäenkatu 4, 32200 Loimaa Veli-Matti Knuuti p. 7622 049 alkaa torsta ina. 040 574 6459 Hyvää kypsää Puolangan PUOLUKKAA 2 80 L 24 00 10 litraa sis. Ponijoukkueen muut jäsenet olivat Fredrik von Schantz It´s Casper (kokonaiskilpailussa henkilökohtainen pronssi) ja Charlotta Turku It’s Calvin (kokonaiskilpailun 6.). LOIMAAN LEHTI Ilmoitusvaraukset ja aineistot viimeistään to 25.9