2022 ”” Kati Uusitalo pääkirjoituksessaan Sivu 4 -3 Turku sai kuusensa Loimaalta Tarjousten metsästäminen voi kulutushysterian ja ympäristön kuormittamisen sijaan olla myös oman talouden viisasta tasapainottelua. 108. Sivu 12 Irtonumeron hinta 2,30 € sis. Laseja, jotka hälventävät hämäryyttä. Idean kuusen lahjoittamiseen keksi heidän kummityttönsä Katariina Väljälä (keskellä).. Kuusta ei varsinaisesti kaadettu, vaan sahauksen jälkeen se nostettiin nosturilla ja liinojen avulla lavetille, johon se pienen karsimisen jälkeen laskettiin hallitusti kumolleen. Marraslasit Sallilan sähkö halpenee kolmanneksen verran Sivu 5 Sivu 24 Oripään lumitykkiä ei ole vielä herätetty kesäuniltaan 341 341 Jatkosodassa ollut Marjatta Elomaan isä ehti kirjoittaa rintamalta kotiin valtavan määrän kirjeitä. LL VERKOSSA www.loimaanlehti.fi Loimaan talousalueen paikallislehti. vuosikerta Nro 136 TORSTAI 24.11. Hän on koonnut kirjeistä kirjan ja kuvailee niiden olleen aikansa etätöitä. Vaan kun nyt tarvittaisiin aurinkolasien vastakohtaa. LARI KIVIRANTA Kuusi oli kerännyt mittaa Jouko ja Pirkko Tuomolan kotipihassa. Turun tuomiokirkolle viety valtakunnan ykköskuuseksi kutsuttu joulukuusi löytyi tänä vuonna Loimaan Pappisista. alv. Ei saa katsoa paljain silmin suoraan aurinkoon, äiti aina varoitti. Kuusella on pituutta noin 25 metriä, ja sen ikä on 50–60 vuotta
klo 18 Laulusiskot & Veisuuveljet pe 25.11. YPÄJÄ Kastetut: Thelma Irma Marjatta Tasala, Elma Ilona Maunula Kuollut: Arvo Uolevi Oksanen, 89v. Pe 25.11. Alle kouluikäiset oman aikuisen kanssa. Työntekijät tavoitettavissa: Diakoniatyö: Minna MajuriKiiski p. 044 507 8991, Petri Thurén p. 044 507 8990 Pöytyän seurakuntatoimisto avoinna ma ja to klo 9-12 (Turuntie 1187, Pöytyä kk). klo 13 Tilkkupiiri Yläneen srk-talolla Ti 29.11. klo klo 9-11 perhekerho Kojonkulman Ahjossa. adventtisunnuntain jumalanpalvelus Oripään kirkossa, Thurén, Perko klo 10 1. fi – Klo 17.30-20 aikuisten jouluaskarteluilta Kanta-Loimaan srk-talolla. klo 11 hävikkiruuanjako Kaupunginkirkolla. Kassia ei tarvitse anoa. klo 10 Uusi kirkkovuosi alkaa! Adventin messu Kanta-Loimaan kirkossa, kahvi, Järviradio 92,8 MHz. Juha Simola ja Ville Mäkimattila. klo 10-11.30. Ulkomaantilausten hintoihin lisätään voimassa oleva postimaksu. . PÖYTYÄ Jumalanpalvelukset: Su 27.11. klo 18 1. Vapaa pääsy. diakonian 150v ja piispantarkastuksen aloituspäivää. PJ Kari Nummila Toimittaja, maanviljelijä eläkk Anne Onnela Maatalousyrittäjä Veli Reunanen Yrittäjä Markku Rämö Taideseppä Eemeli Tuominen Ylioppilas Eija-Liisa Vikström Johtava hoitaja, TtM SEURAKUNTAVAALIT 2022 Ennakkoäänestys 8.-12.11.2022 , Vaalipäivä 20.11.2022 2 8 7 4 3 6 5 17 14 11 16 9 10 13 12 15 18 m Jaana Boström Postittaja Anu Haapanen Etsivä nuorisotyönte kijä Teemu Heilala Maatalousm yyjä Eliisa Jaatinen Optikkoyrittä jä Laura Jokela Myyjä Siiri Jumppanen Maatalousy lioppilas, yhd.ajoneuv okulj. Vähävaraisten jouluavustukset Jaetaan ruokakasseina viikolla 50. Messun jälkeen juhla jatkuu seurakuntakodilla kahvitarjoilulla ja ulkona on soppatykki. Muistotilaisuutta vietämme perhepiirissä. Tervetuloa! Toimintaa: to 24.11. klo 15 kristittyjen yhteinen adventtijuhla KantaLoimaan srk-talolla. menn. Tilaajapalvelu SSS konsernin paikallislehdet avoinna ma–pe klo 8.15–15.45 (02) 7702 626 tilaukset@loimaanlehti.fi , www.tilaajapalvelija.fi Aineistoaikataulu Julkaisupäivä valmis aineisto vedostettavat tiistai pe klo 13 to klo 13 torstai ti klo 13 ma klo 13 lauantai to klo 13 ke klo 13 Vastuu ilmoituksista: Lehden suurin vastuu ilmoituksen julkaisemisessa sattuneesta virheestä on ilmoituksen hinta ja muihin lehtiin toimitetusta aineistosta sen valmistusarvo. Hanhijoen maatalousnaiset, glögitarjoilu – klo 12 koko perheen adventtikirkko Metsämaan kirkossa Joronen, Lehtola, Päivänkakarat. 044 522 0088, Aira Putkonen p. adventtisunnuntain iltamessu Karinaisten kirkossa, Kaukinen, A Peltonen Galindo, Haakana, mukana rippikoululaisia Su 4.12. mennessä seurakunnan kotisivuilta www.poytyanseurakunta.fi tai puhelimitse Pöytyän seurakuntatoimistoon sen aukioloaikoina p. Arkihuolesi kaikki heitä 2. Lisätied. Aurinko laskee kello 15.35. Ti 29.11. 02 776 4500 tai viestinä Saija Teinilä p. . Kaipauksella Matti Miia, Pekka, Petra, Roope, Miska ja Juuso Merja, Harri, Suvi ja Tuomas sisko ja veli perheineen muut sukulaiset ja ystävät Ystävällisenä kutsuna ilmoitamme, että Marjatta siunataan Kanta-Loimaan kirkossa 4.12.2022 klo 12. . Ypäjä, Humppila: Ilvesjakelu (03) 6151 344, klo 6.30–10. To 24.11. klo 10 Kohtauskulma Kyrön POP Pankin kerhohuoneella klo 17.30 Iltaperhekahvila Yläneen srk-talolla, joulukorttiaskartelua klo 18 Isänmaallisia ja jouluisia sävelmiä Talvisodan alkamisen muistopäiväkonsertti Kyrön srk-kodissa. Hinnat sisältävät arvonlisäveron. 2 Torstaina 24. Klo 18 Pyhä koskettaa-kuvataideryhmä Kaupunginkirkolla. Lisätietoja www.poytyanseurakunta.fi Kastettu: Lianna Lily Adelma Chorin (Karinainen), Kerttu Irja Anniina Korhonen (Karinainen) ja Einar Aleksi Mäkelä (Karinainen) Kuollut: Marja-Leena Martti 83 v. Ilmestyy tiistaisin, torstaisin ja lauantaisin. 02 776 4500 tai viestinä Saija Teinilä p. klo 19 Projekti-lauluryhmä to 1.12. klo 11.30 Kultaisen iän kerho Huom! pe 25.11.2022 ei ole muskaria KIRKOLLISIA ILMOITUKSIA Tarj voimassa silmälasien ostajille 3.12. Ohjelma 20e. – Klo 10 Adventin messu Alastaron kirkossa Pääkkönen, Pihlajamaa, Messuryhmä. klo 17 Jaska Mäkynen & Via4 kirkkokonsertti Kaupunginkirkolla. klo 18 kaikki tänä vuonna 18 v täyttäneiden yhteiset synttärit, ilm. Mahd.tehdä mm.havukransseja ja kynttilöitä. Muuta To 24.11. To 1.12. PJ Kari Nummila Toimittaja, maanviljelijä eläkk Anne Onnela Maatalousy rittäjä Veli Reunanen Yrittäjä Markku Rämö Taideseppä Eemeli Tuominen Ylioppilas Eija-Liisa Vikström Johtava hoitaja, TtM SEURAKUNTA VAALIT 2022 Ennakkoään estys 8.-12.11.202 2 , Vaalipäivä 20.11.2022 2 8 7 4 3 6 5 17 14 11 16 9 10 13 12 15 18 m K I IT T ÄÄ ! VAPAASEURAKUNTA Jumalanpalvelus su 27.11. To 1.12. klo 10 1. Lempi, Lemmikki, Sivi 25.11. LOIMAA www.loimaanseurakunta.fi Su 27.11. 02 776 4500. Sorama * 29.05.1947 Orivesi † 10.11.2022 Loimaa Oli sulla sydän niin lämmin hellä, oli siellä paikka meillä jokaisella. Ilmoitushinnat: Ennen tekstiä 2,70 e /pmm 3-sivu 2,70 e /pmm Tekstissä 2,50 e /pmm Tekstin jälkeen 2,13 e /pmm Takasivulla 2,70 e /pmm Etusivulla (modulikoot) 4,20 e /pmm Kuolinja kiitosilmoitukset, kunnalliset ja kirkolliset ilmoitukset, heng.kokoukset 2,13 e /pmm Määräpaikkakorotus 0,06 e /pmm Värikorotus yhdestä lisäväristä 0,09 e /pmm Nelivärikorotus 0,25 e /pmm Löytölaari yksityishenkilöiden ilmoituspalsta tiistaisin 5 riviä 7,50 €. Laulujen tuotto käytetään lähetystyöhön ja yksi laulu maksaa 10 euroa. Maa on niin kaunis 4. Myynnissä kuoron 100-vuotisjuhlakalentereita (12e). Palvelut puhelimitse ma ja to klo 9-12 ja 13-15 sekä ti klo 9-12 p. klo 18 Kaupunginkirkolla 10-synttärit. Toimitusjohtaja Jaakko Ketonen Rakas puoliso, äiti ja mamma Heljä Marjatta TANHUANPÄÄ o.s. klo 9 Aamukahvit Riihikosken srk-talolla klo 9.30 Perhekerho Kyrön srkkodissa klo 12.30 Keva-kerhon joulujuhla Riihikosken srk-talolla Tänäkin vuonna Pöytyän seurakunnassa järjestetään kaikilla neljällä kirkkoalueella Laulava joulukortti -tervehdys. Kuolleet: Leila Liisa Erkkilä 90 v, Alise Ulla-Maarit Ala-Nissilä 69 v Kastettu: Aava Aila Eveliina Kanasuo, Alvar Jussi Rafael Lähteenmäki . menn. Su 27.11. – Klo 18 Kauneimmat joululaulut Kanta-Loimaan kirkossa. Erkki Kallio Everstiluutnantti, evp, luonto-opas Hannu Kauti Rakennusalan yrittäjä Mari Koenkytö Kauppias Marja-Liisa Laitila Kuraattori Tarja Mäki-Punto-Ristanen Oikeustradenomi, Kaup.valt. klo 8.30 Aamulenkki Yläneen srk-talolta klo 9.30 Perhekahvila Riihikosken srk-talolla klo 9.30 Perhekahvila Kanttorilassa klo 18 Lyhyt iltakirkko Kyrön srk-kodissa Pe 2.12. Vietämme samalla seurakunnan 130v, kirkon 120v. asti. Kauniit muistot voimaa antaa, surun raskaan hiljaa kantaa. adventtisunnuntain jumalanpalvelus Pöytyän kirkossa, Kaipainen, Heimola, kirkkokuoro klo 10 1. KEHYKSET TAI LINSSIT -50 % JAA MAKSUSI OSIIN! Kysy lisää! KOROT 0% ma pe 9 17.00 la 9 13.00 ISO KIITOS LUOTTAMUKSESTA! Rakennamme yhdessä kotiseurakuntaamme HEIKKI VAINIO Jaana Boström Postittaja Anu Haapanen Etsivä nuorisotyöntekijä Teemu Heilala Maatalousmyyjä Eliisa Jaatinen Optikkoyrittäjä Laura Jokela Myyjä Siiri Jumppanen Maatalousylioppilas, yhd.ajoneuvokulj. Ilm. 02-762 2156 Hautajaiskuvaukset ammattitaidolla KIITOS luottamuksesta Tarja Mäki-Punto-Ristanen. Tilattavat laulut: 1. 040 657 9680, Juha Dubbe p. klo 15 Virsipiiri to 24.11. Voit valita neljästä vaihtoehdosta millä tervehdyksellä haluat ilahduttaa. tapahtumakalenterissa 30.11. 044 791 1006, Irina Kaukinen p. (Karinainen) . -Klo 18 adventtijuhla Sosilla Kojonperäntie 129, Lankinen, Koskenniemi. adventtisunnuntain messu Yläneen kirkossa, Dubbe, A Peltonen Galindo, kirkkokuoro ym. Tilaajamme, sähköisten sisältöjen tunnukset saat lähettämällä pyynnön osoitteeseen tilaukset@loimaanlehti.fi. laulajia. Mitään et pyytänyt, kaikkesi annoit, meitä aina muistit ja huolta kannoit. 02 763 2049 NÄETKÖ. Messun jälkeen 100-vuotias Yläneen kirkkokuoro tarjoaa uutispuuroa ja glögiä srk-talolla. tapahtumakalenterissa 30.11. Koskee uusia tilauksia Bonus jopa % Bonus Ma–pe 9.00–17.00 La 9.00–13.00 Vesikoskenkatu 3, LOIMAA P. – klo 10 Murkinakahvit Alastaron srk-talolla, Eija Erelä kertoo taikinajuureen leipomisesta klo 1720 koko perheen lautapeli-ilta Kaupunginkirkolla. Ilouutinen Tilaaminen viimeistään 5.12. klo 9.30 Perhekerho Kyrön srk-kodissa klo 17.30 Miesten ilta Kirkkotuvassa Ma 28.11. Sirpa Laaksonen 0400397468. 040 525 8875 Papit: Matti Kaipainen p. Paikkamaksu 10 % myynnistä lähetystyölle. Ke 7.12. Vapaaehtoinen puuroraha. Ilmoitusmyynti: Myyntipäällikkö Marika Suuronen 050 533 6313 Ilmoitusmyyjä Anna-Mari Koskimies (02) 588 8962 Asiakaspalvelu, Eija Kärkäs (02) 588 8021 Myyntineuvottelija Riina Karila perhevapaalla Myyntijohtaja/paikallislehdet Sari Kuusinen 040 539 0969 sari.kuusinen@sss.fi Päätoimittaja Kati Uusitalo (02) 588 8030, 050 555 7526. KUOLLEITA . ja lisätied. klo 14 näkövammaisten ja Tuulensuun yhteinen joulujuhla Tuulensuun palvelukeskuksessa. NIMIPÄIVÄT 24.11. mennessä puhelimitse Pöytyän seurakuntatoimistoon sen aukioloaikoina p. klo 13 Kultaisen iän kerho Oripään srk-talolla Ke 30.11. Lähetyksen joulumyyjäiset Yläneen seurakuntatalolla la 17.12. Painopaikka: Lehtitehdas Salo, 2022. 040 591 0154. Erkki Kallio Everstiluutn antti, evp, luonto-opas Hannu Kauti Rakennusa lan yrittäjä Mari Koenkytö Kauppias Marja-Liisa Laitila Kuraattori Tarja Mäki-Punto-R istanen Oikeustraden omi, Kaup.valt. Tied. klo 17 hartaus Orisuon rukoushuoneella Keskitie 49. Pöytävaraukset 12.12. Eri alueiden lauluryhmät tuovat joulutervehdyksenä 1-2 joululaulua kotiovelle. La 3.12. Käsiohjelma 20e, sisältää väliaikatarjoilun. Toimitus: Puhelin arkisin klo 8–16 050 513 0344 Sampsa Hakala, Lari Kiviranta, Anu Salo, Pasi Salo. Koivunen-Sätilä, Aila Isotalo, saarna, Lehtola. 02 763 2049 OPTIKON NÄÖNTARKASTUS 0e AJANVARAUS 02-7632049 Kysy lisää! Jaa maksusi osiin osta maksa TUPLAPÄ IVÄT 2 1 MEILTÄ SAAT BONUSTA s-kanava.fi SUOMALAISTA PALVELUA Vesikoskenkatu 3, LOIMAA P. En etsi valtaa loistoa 3. Katri, Kaija, Katja, Kaisa, Kati, Kaarina, Kaisu, Riina, Katariina, Katriina Jakeluhäiriöt: Puh. ja 1.12. Väisänen, Lehtola, Puistometsän päiväkodin lapset. klo 18 yhteiskristillinen Toivon ilta Alastaron srk-talolla. (02) 588 8000 Konttori ja toimitus ovat avoinna ma ja to klo 9–12. To 8.12. Kustantaja: Priimus Media Oy. marraskuuta 2022 KALENTERI AJANTIETO Aurinko nousee tänään Loimaalla kello 8.54. Ma 28.11 klo 10.30 tuolijumppa Kanta-Loimaan srktalolla. Su 4.12. www.loimaanlehti.fi Tilaushinnat: (Paperilaskusta veloitetaan 1,50 € laskulisä.) Määräaikainen 12 kk 221,00 e 6 kk 130,00 e 4 kk 92,00 e Kestotilaus: 12 kk 195,20e 6 kk 99,35e 4 kk 67,60 e 3 kk 51,20e Tilaukset ovat yhdistelmätilauksia, jotka sisältävät sekä paperilehden että lehden tuottaman digitaalisen sisällön kuten näköislehden. Säkylä, Punkalaidun, Huittinen ja Vampula: Posti 020 451 5523 Sähköposti: toimitus@loimaanlehti.fi Ilmoitukset: ilmoitukset@loimaanlehti.fi Tilaukset: tilaukset@loimaanlehti.fi Käsityöläiskatu 10, 32201 Loimaa Puh. 040 591 0154 tai saija. klo 10 Messu Pöytyän kirkossa, Thurén, Heimola klo 10 Messu Yläneen kirkossa, Kaipainen, A Peltonen Galindo Muut tilaisuudet: Pe 25.11. Jumalanpalvelukset: 27.11.2022 klo 10 Juhlamessu, 1.adventti.”Kuninkaasi tulee nöyränä” Paikalla piispa Matti Repo sekä seurakunnan työntekijät. teinila@evl.fi. 02 269 3434 arkisin klo 6 –16.30, viikonloppuisin klo 7 –12. tiina.mikola@evl. klo 16.00 Tuomo Lähteenmäki Ilosanoman ilta tänään klo 18.00 Jani Lindroos Väinämöisenkatu 10, Loimaa Loimaan Vapaakirkko Turuntie 26, Loimaa puh. 050 596 9441, Marja Seppälä p
Paikallisen puolella. 1 79 PL Tropicana TÄYSMEHU APPELSIINITÄYSMEHU 0,9 l (1,77/l) Sis. 2 pkt/ talous. klo 8.30–13 Joulupäivänä 25.12. Paikallisen puolella. suljettu Tapaninpäivänä 26.12. klo 10–15 Jouluaattona 24.12. Ilman Plussa-korttia 4,59-4,99 kpl. 24%) www.k-citymarket.fi Puh. Paikallisen puolella. + 16,99 snt/min (sis. 010 538 9200 Avoinna ma-pe 7-22, la 7-20, su 10-20 LOIMAA TILAA JA NOUDA Paikallisen puolella. 12,90 (0,06/tabl.) Norm. Ilman Plussa-korttia 12,59-15,49/24-pack (1,29-1,65/l). Pääasiallinen tehtävämme on varmistaa, että lääkehoitosi sujuu hyvin ja turvallisesti. 8.30–19, la 9.30–16, su 10–15 Itsenäisyyspäivänä 6.12. 2 erää/ talous. pantit 2,40. Paikallisen puolella. Raj. pantit 2,40. 10 kpl/talous. Avajaistarjoustemme tuotteista voit paketoida monta hyödyllistä lahjaa. klo 8.30–17 DeviSol 20 mikrog 200 tabl. Lämpimästi tervetuloa Uuteen Apteekkiin minun ja koko henkilökunnan puolesta! Terveisin Mari Vienola, apteekkari AVAAMME 3.12. Ihan UUSI apteekki! On ilo esitellä teille tämän erikoisen vuoden lopuksi kaunis Loimaan Uusi Apteekki. Pienikokoinen, raikkaasti sitruksen makuinen, helposti suussa hajoava D3-vitamiinitabletti. alv. CITYMARKETILLA Avoinna joulukuussa: ark. 3 Torstaina 24. Raj. Kattavan lääkevalikoiman lisäksi löydät meiltä paljon tuotteita sinun, perheesi ja lemmikkiesi hyvinvointiin ja hemmotteluun. KAHVIOSTAMME Kahvi ja talvimunkki Puhelun hinta 01053-alkuisiin numeroihin 8,35 snt/puh. 24 -PACK -35-40% 4 PRK VALION KONSULENTTI PAIKALLA PE KLO 11-18 -16-37% -20% 3 PRK -53-56% ERÄ! Nestlé FITNESS PATUKAT 16-pack / 237 g (13,27/kg) Plussa-etu ERÄ! Finlandia Candy MAKEISKIMARA 1 kg (3,49/kg) Plussa-etu 3 PKT 1 00 KPL Järvikylä TILLI, PERSILJA tai RUOHOSIPULIRUUKKU Suomi 2 PS -20-22% ERÄ! Atria KANAN FILEESUIKALE 1 kg hunaja ERÄ! Atria TAKUUMUREA NAUDAN SISÄPAISTI Suomi 9 99 KG. 3 00 Valio HERKKUMOUSSET 100 g (10,00/kg) Ilman Plussa-korttia 0,89-1,19/kpl. pantin 0,20 OMENA Jonagold Puola, 1. 3 00 Valio PEHMEÄ MAITORAHKA 200-250 g (3,00-3,75/kg) Myös laktoositon 4 99 PKT Ilman Plussa-korttia 5,09/rs (5,09/kg) 3 49 RS Ilman Plussa-korttia 2,15-2,29/kpl (23,89-35,23/kg) 1 00 KPL Magnum JÄÄTELÖPUIKOT 65-90 g (11,11-15,38/kg) Ei Magnum Almond Remix eikä Gold Caramel Billionaire. lk 2 99 PKT Costa Rica JAUHETUT KAHVIT 400-500 g (5,987,48/kg) Raj. marraskuuta 2022 Hinnat voimassa TO–SU 24.–27.11.2022 ellei toisin mainita. Loimaan liepeiltä 2 99 4 99 LTK Pirkka Parhaat KLEMENTIINI 2,3 kg (2,17/kg) Espanja 7 99 RS Ilman Plussa-korttia 2,19-2,25/ps 3 50 Pågen GIFFLAR KANELI, VANILJA JA CHOCO (5,83-6,73/kg) 2 99 PKT Jokioinen TALVIWIENER 2 kpl (14,95/kg) Ilman Plussa-korttia 3,69/kpl (18,45/kg) 5 00 Apetina SNACK SALAATTIKUUTIOT 100 g (16,67/kg) Ilman Plussa-korttia 1,25/kpl. Citymarketilla kohtaat myös monta uutta asiantuntijaa. Olen loimaalaisena ylpeä siitä, että alueen apteekit ovat uudistuneet ja voimme tarjota teille ehkä koko maan parhaat ja nykyaikaisimmat maaseutukaupungin apteekkipalvelut. Paikallisen puolella. Sis. BLACK FRIDAY TO-SU 69 KG KERÄKAALI Suomi 59 KG 7 99 KG 500 KG ERÄ! Tuore kokonainen MERILOHI Noin 2-3 kg Norja VAIN TORSTAINA -25-42% 9 99 Coca-Cola tai Coca-Cola Zero Sugar VIRVOITUSJUOMAT 0,33 l 24-pack (0,96/l) Sis. klo 10–15 Uudenvuodenaattona 31.12. 18,12 (0,09/tabl.) Muista, että tarvittaessa palvelemme myös asiointiluukun kautta, kuljetamme ostokset kotiin ja että verkkoapteekkimme LOIMAAN-UUSI.EAPTEEKKI.FI on avoinna 24/7. Hirvikoskelta otimme mukaan hyvän palvelun ja tutun henkilökunnan
Isosti. Elina Temonen. Viihdearvo kasvaa, kun seuraa kauden alusta loppuun. Fiksu kuluttaminen kuuluu jokaiseen päivään. Se tarkoittaa urheilutapahtuman tai yleisesti urheilun käyttämistä keinona parantaa maan mainetta, etenkin kun kyseessä on maa, jolla on saavutuksissaan ihmisoikeusloukkauksia. Oli kuinka väsynyt tahansa, yleisöstä saa energiaa ja piristyy, tulee hyvälle mielelle.” Koripallo-ottelun seuraamisen viehätys muodostuu useasta elementistä. Qatar on varakas maa, joka on vaurastunut maakaasun voimin. Yhdessä. Mitä enemmän otteluita käy katsomassa, sen enemmän laji avautuu. . Katsomossa ja väliajalla on sitä paitsi mahdollisuus tutustua ihmisiin. Sitä taputtaa mukana ja huutaa virheille, kannustaa joukkuetta ja vaihtaa kuulumisia katsomossa ja väliajalla kahviossa. Kiitos sinä ihana Loimaan uuden apteekin työntekijä. Joten punaista päälle ja nähdään hallilla seuraavassa kotipelissä. . Itselleni tunnepitoisin ja osin hämmennystäkin aiheuttava hetki oli tajuamus, että joukkue vaihtuu. Mieti, että vaikka lähtisi yksinkin, hallilla on satoja muitakin. Eteenpäin silti mennään. Vaikka koripalloon liitetään vahva katuuskottavuus, hip hop -musiikki, leuka pystyssä asenteella uhittelu, niin kentälle, kuin sen laidoille mahtuu paljon tunnetta, joka yhdistää kaikki. Olkiluoto kolmonen sai toimintaluvan 2009 ja hanke myöhästyi aina toistuvasti eri syistä. Törmään ajatukseen ”kun en tiedä lajista, en tohdi tulla katsomaan” todella usein. Black Friday -ostospäivä jakaa mielipiteet ja samana päivänä vietetäänkin myös Älä osta mitään -päivää. Sellaisiakin yrittäjiä on, jotka pitävät vastalauseeksi oman liikkeensä kokonaan suljettuna (Turun Sanomat 22.11.). Mieti, kuinka tutut ja tuntemattomat hallilla nivoutuvat yhteen kannustamaan joukkuetta. Sen käytteenotto on siirtynyt vikojen korjausten takia toistuvasti muutamien kuukausien välein hamaan tulevaisuuteen. Pelaajat vaihtuvat. Koripallo vie sydämen. Sen piti käynnistyä joulukuussa, nyt se taas muutettiin tammikuun loppuun. Koripallo menee tunteisiin. . Kansainvälinen ihmisoikeusjärjestö Amnesty International on syyttänyt Qataria laajoista ihmisoikeusrikkomuksista, etenkin siirtotyöläisten ihmisoikeuksien polkemisesta, sillä jopa 6 500 työntekijän arvioidaan kuolleen kisoja valmistelevissa rakennustöissä. Mutta koripallo, kuten moni muukin laji sallii sen, että käy silloin tällöin. Jenna Pihlajasaari 4 Torstaina 24. Kuten sanottu, vauhdikas laji. MIKSI Fifa sitten myönsi kisat tällaiseen maahan. Turha kuluttaminen on samanlainen asia. Iso sellainen. Kun seuraavan kerran mietit kehtaako lähteä otteluun, yksin tai yhdessä, tietämättömänä tai lajista tietävänä. Omien jälkien kutistaminen tai kohtuullistaminen onkin jo ihan toinen juttu. Kyse on lähinnä urheilupesusta, eli sportswashingista. Nyt kun on liikkeellä koronaa, influenssaa ja norovirusta täällä Loimaalla niin ihmiset vois kyllä vähän rajoittaa menojaan ettei lennä joka paikkaan ja tartuta toisia ihmisiä. . On joukkue, pelillinen menestys, pelaajat, persoonat, ottelutapahtuman taukojen ohjelma, hallin tunnelma, ystävien tapaaminen, tuttujen kanssa kuulumisten vaihtaminen, arjen irtiotto, elämyksen hakeminen ja paljon yksittäisiä syitä saapua otteluun. Useiden maiden pelipaitoja on Fifan puolesta käsketty muuttamaan, muun muassa sateenkaarikuviointien ja ihmisoikeus-sloganien takia. Helsingin Sanomat päätti olla lähettämättä toimittajiaan kisoihin, mikä on myös herättänyt jonkin verran kysymyksiä. Pelaajat ovat kukin yksilöitä ja mielenkiintoisia persoonia. Se ei haittaa, vaikkei ymmärrä miksi pilliin vihellettiin tai miksi vapaaheitto tuli. Koripallo on intensiivinen, vauhdikas ja hyvin viihdyttävä laji seurata. Maa koostuu lähinnä autiomaasta, ja kisat joudutaan järjestämään talvella, sillä kesän ilmasto on liian kuuma pelaamiseen. Minähän sen tiedän, paremmin kuin hyvin, miten nollan lajitiedolla pärjää katsomossa, ja sen jälkeen seuran työntekijänä sekä sen, miten lajituntemus kasvaa mitä enemmän lajissa mukana on. Pelejä voi seurata yhden sieltä, toisen täältä. KU PÄÄKIRJOITUS LUKIJOILTA MIELIPIDE PÄIVÄN MIETE Vanhat miehet tykkäävät jaella viisaita neuvoja, koska heitä harmittaa se, etteivät he voi enää toimia huonona esimerkkinä. Hyvä opetus johtamisesta! Fiksu pomo tukee tasapuolisesti, kannustaa ja auttaa menestymään. Qatarissa alkoi viime sunnuntaina jalkapallon MM-kisat. Jokaisella onkin vastuu omasta kuluttamisestaan. Yleisön reaktiot ja energia hallilla tarttuvat. Saisiko Kalevalankadun discovalon palautettua ihan normaaliksi katuvaloksi... Kisat ihmisoikeuksien kustannuksella TOIMITTAJALTA Pari sanaa koripallosta ”Katsojan ei tarvitse tietää koripallon sääntöjä, sitä varten on tuomarit. Kyse on lähinnä rahasta. Oppii tuntemaan pelaajia. Hiilijalanjäljen pienentäminen on helppoa – ainakin niin kauan kun pienennettävänä on jonkun muun jälki. Aiheellinen kritiikki kiistetään, koska täydellinen kuva itsestään ei ota totuutta vastaan. Taistelu ei jatku enää summerin jälkeen. Kaiken tämän lisäksi maahan matkustavat katsojat nukkuvat teltoissa tai konteissa, joista työmaatyöntekijät on häädetty lähes olemattomalla varoitusajalla. Journalistien oikeuksia on rajoitettu rajusti, lähinnä siksi, että näin vaikeutetaan maan epäkohdista ja loukkauksista informoimista. Fifaa on jo vuosien ajan syytetty korruptiosta, ja nämä kisat ovat vain yksi räikeä esimerkki tästä. Ne järjestettiin Argentiinassa, jota silloin hallitsi Jorge Videlan sotilasjuntta, jonka hallinnon aikana arvioidaan kuolleen jopa 30 000 hallituksen vastustajaa. Uskallan epäillä jo sitä, että se jää muistomerkiksi ei sähkön tuottajaksi. Välillä tilanne menee ohi, tuli taputukset, mitäköhän tapahtui. Tilanteissa elää mukana ja tsempataan täysillä. Kisat ovat olleet hyvin kiistanalaiset, ja kansainvälinen jalkapalloliitto Fifa on saanut paljon kritiikkiä ja kommentteja siitä, miksi kisat järjestetään maassa, joka polkee hävyttömästi ihmisoikeuksia. marraskuuta 2022 Toisen krääsä on toisen aarre On totta, että maailma hukkuu tavaraan ja moni tuskailee sen kanssa, mihin tavaroita saisi eteenpäin. Hiljentyminen on ehkä huonoin tapa reagoida tällaisessa tilanteessa. Tätä pelleilyä on jatkunut vuosikausia ja sinä aikana siitä on tullut maailman kallein rakennus. Omanapainen pomo syrjii, savustaa ja selkäänpuukottaa sitä, jota pitää uhkanaan. Kauden lopuksi sanotaan paljon hyvästejä. Olen elävä todiste, että tämä sietää romukoppaan. Qatarissa ei juurikaan ole jalkapallokulttuuria, ja maan ilmasto ei ole ehkä suotuisin kisojen järjestämiseen. Taisto Levo . Sanotaan, että 30 vuotta jäljessä jääkiekosta, kun puhutaan miten suomalaiset tähtipelaajat raivaavat tietä ulkomaille ja miten pelaajia tunnetaan. Ostanko uuden, vaikka vanhakin vielä toimii. Ostanko paikallista ja työllistän ja kotiutan veroeuroja kotiseudulle. Tosin varoituksen sana. Jokainen tulee tavallaan, tyylillään, omana itsenään, juuri sellaisena kuin on ja hallilla muodostuu yhteisö, joka on yhtä intensiiviset minuutit. Mitä useamman ottelun käy seuraamassa, sen enemmän yksityiskohtia huomaa pelistä ja pelaajista. Kiitos Nuorkauppakamarille! . Siitä kertoo numeroina parhaiten 24 sekunnin hyökkäysaika. Suuri osa Qatarin yli kolmen miljoonan väestöstä on ulkomaisia työntekijöitä, jotka myös muodostavat yli 90 prosenttia maan työvoimasta. Silti on hauska mölytä muiden mukana, jos virhe puhalletaan, tuomari tuomitsee ja vapaaheitot solahtaa säkkiin.” Koripallo on vielä aika etäinen laji Suomessa. Toimintaluvan sähkön tuotantoon se sai vuonna 2019, mutta sama kaava toistui. Qatarissa on käytetty esimerkiksi stadionien ja majoituspaikkojen rakentamiseen yli 200 miljardia euroa. Pelastit päivän ja koko viikonlopun. . Sitä, joka uskalsi puuttua epäkohtiin. Hurraat voiton vuoksi voi melkein aina tehdä vasta ottelun päätyttyä. Lauantaina saimme asiantuntevaa ja ystävällistä palvelua kera miellyttävän toivotuksen ”onnea leikkaukseen”. Tätä mietti esimerkiksi taannoin haastattelemamme kuolinsiivoaja (LL 3.11.), joka kävi läpi taloonsa monen sukupolven ajalta kertyneitä tavaroita. . Rakentaa lajituntemusta ja kasvattaa mielenkiintoa niin harrastuksen pariin pyrkiville kuin katsojamäärien kasvuun. . Miksi kisat sitten järjestetään maassa, joka on syyllistynyt räikeisiin ihmisoikeusloukkauksiin. Sehän on yhteisön parhaaksi. Maata hallitsee Al Thanin suku, ja se on emiirikunta. Yksi on vakava, toinen yllättää alati, kolmas sanoo aina pari sanaa tuomarille – hymyillen, kuinkas muutenkaan, neljäs huomioi yleisöä. Tarjousten metsästäminen voi kulutushysterian ja ympäristön kuormittamisen sijaan olla myös oman talouden viisasta tasapainottelua. Francois de la Rochefoucauld Päätoimittaja Kati Uusitalo kati.uusitalo@loimaanlehti.fi LL KOPIT . OTTELUSSA pelaajat ovat välillä rähmällään ja loukkaantumisia sattuu, onneksi usein ei vakavia, vaan pieniä juttuja. Tässä kehityskaaressa mukana oleminen tuntuu kunnialta. Se mikä on toiselle turhaa, voi olla toiselle tarpeen ja se mikä on toiselle ”halpaa krääsää”, voi olla toiselle esimerkiksi ainoa asia, mihin on varaa. Joku voittaa ja joku häviää. Jesssss, miten mahtava kirjoitus tiistaisessa lehdessä olikaan, kiitos siitä! Paskan pomon ex-alainen . Vaikka otellaan kentällä, kentän ulkopuolella pidetään yhtä, halataan ja ollaan kavereita. Qatar lahjoi yksittäisten, köyhimpien jalkapalloliitojen äänestäjiä. RTV . Pari viikkoa . Me voitamme, me koemme kaatumiset, vapaaheitot, epäonnistumiset ja onnistumiset. Minuutissa voi tapahtua todella paljon merkittäviä asioita. SIINÄ, SIINÄ se on se biisoninpunainen juttu, mikä tekee koripallosta sellaisen lajin, johon voi imeytyä täysin ulkopuolelta. . Fifalla on plakkarissaan jo muutenkin kyseenalaisia päätöksiä kisojen suhteen, esimerkiksi vuoden 1978 MM-kisat. Itse koen, että journalismin tehtävä ei ole hiljentyä tai boikotoida, vaan nimenomaan uutisoida ja informoida ihmisiä epäkohdista sekä siitä, mitä maailmalla tapahtuu. Lista on loputon. ”Oli millainen päivä tahansa, ottelussa sen unohtaa. 24 sekuntia aikaa tehdä hyökkäyspäässä kori. ”P..pomo” on valitettavasti niin juopunut ja sokaistunut vallasta, että käsitys oikeasta ja väärästä toiminnasta on vääristynyt. Näistä syistä lahjontasekä korruptiosyytteet nousivat alun perin esille. Vastuu koskee myös hankintojen elinkaarta: ostanko tavaran, jonka materiaaleja ei voi kierrättää vai vaadinko kertakäyttöisen tilalle muuta. Jos paitoja ei muuteta, pelaajille annetaan automaattisesti keltainen kortti heti pelin alussa. Koripallo-ottelu on lähestulkoon aina ennalta-arvaamaton
Pitkäaikaistyöttömiä 39. Oripäässä työllisyystilanne on kuitenkin heikentynyt vuoden takaisesta. Vuotta aiemmin työttömiä oli 84. Muutos ei koske sähkön siirtohintaakaan. Hintojen muutokset eivät koske niitä asiakkaita, joilla on esimerkiksi kahden vuoden mittainen määräaikainen eli kiinteähintainen sopimus tai vaihtuvahintainen pörssisähkösopimus. Kirjeessä yhtiö havainnollistaa tulevan alennuksen tarkoittavan tyypilliselle 2 000 kilowattituntia vuodessa kuluttavalle kerrostalokuluttajalle noin 21 euron vaikutusta kuukaudessa. Yhtiö kertoo haluavansa tehdä myös parhaansa helpottaakseen asiakkaidensa hankalaa tilannetta. Syyskuussa työttömiä oli Humppilassa 87. Kuukausimuutos miinus neljä. Sallila on lähettänyt kirjeen hinnan alennuksista niille asiakkaille, joilla on toistaiseksi voimassa oleva sähkösopimus. Jotkut sähköyhtiöt ovat tarjonneet edullisempia sähkösopimuksia oman jakelualueensa asiakkaille, mutta Sallila ei ole lähtenyt tälle tielle. Tuorein työttömyysprosentti 7,4. Kotitaloudessa, jossa ei ole sähkölämmitystä ja jossa vuotuinen kulutus on 5 000 kilowattitunnin luokkaa, alennuksen suuruus on noin 51 euroa kuussa. Pitkäaikaistyöttömiä 14. Hänen mukaansa tämä näkyy muun muassa siten, ettei Sallila tee tällä hetkellä jakeluverkkonsa ulkopuolelle muuta kuin pörssisähkösopimuksia. Kyseisiin summiin on huomioitu arvonlisäveron väliaikainen alennus, joka astuu voimaan joulukuun alusta ja ulottuu huhtikuun loppuun ensi vuonna. ASIAKKAILLEEN lähettämässä kirjeessä yhtiö perustelee hinnan alennuksia sillä, että Sallila on osittain onnistunut varmistamaan sähkön hankintaansa huolimatta sähkömarkkinoiden epävarmuudesta. MUUN MUASSA Yle (22.11.) on uutisoinut siitä, kuinka sähkömarkkinoita valvovaan Energiavirastoon on jätetty tutkintapyyntöjä, joissa pyydetään selvittämään sitä, ovatko yhtiöiden hinnan nostot olleet kohtuuttomia. Kuluttajat eivät voineet tietää sitä, kuinka pitkäkestoisia korotukset tulevat olemaan. Yli 50-vuotiaita työttömiä 217 ja pitkäaikaistyöttömiä 159. Kuukausimuutos miinus viisi. Yli 50-vuotiaita työttömiä 21 ja pitkäaikaistyöttömiä seitsemän. Prusin tietojen mukaan Sallilasta ei ole ainakaan tähän mennessä jätetty tutkintapyyntöä Energiavirastoon. Vuotta aiemmin työttömiä oli 30. Vuosimuutos miinus 22. Avoimia työpaikkoja 130. Avoimia työpaikkoja kaksi. Tuorein työttömyysprosentti 7,5. Kuukausimuutos plus kolme. Tuorein työttömyysprosentti 8,5, Kanta-Hämeessä 8,1. Esimerkiksi talviarkipäivän arvonlisäverollinen hinta (24 %) on nyt 46,67 ja yleisenergian 42,26 senttiä kilowattitunnilta. Syyskuussa työttömiä oli Punkalaitumella 52. LOIMAAN tilanne lokakuussa 2022: 494 työtöntä työnhakijaa. Sallilan liiketoimintajohtaja Raimo Prusi sanoo sähkön hinnan puhuttaneen ihmisiä paljon ja moni on tuonut esiin taloudellisen pärjäämisensä. Kuukausimuutos plus kaksi. Ydinvoimalan on odotettu vaikuttavan sähkön hintaan ja riittävyyteen. Enemmistöllä Sallilan asiakkaista on kiinteähintainen eli määräaikainen sähkösopimus. Hän sanoo, ettei yhtiö ole lähtenyt laskemaan hintojaan energiaviranomaisen pelossa, vaan ajatellakseen asiakkaitaan. Prusi sanoo yhtiön haluavan pitää kiinni vanhoista asiakkaista. Hän kertoo, että vaihtuvahintaisten pörssisähkösopimusten osuus on kasvussa. – Sain tiedon viivästymisestä maanantaina tällä viikolla, Prusi kertoo. Vuotta aiemmin työttömiä oli 77. – Moni pelästyi hintaa, Prusi sanoo ja toteaa, että nyt kyseiset hinnat ovat jäämässä ainoastaan kahden kuukauden mittaiseksi jaksoksi. Vuosimuutos miinus 22. Vuotta aiemmin työttömiä oli 516. Prusi korostaa, että hinnoittelupäätöksissä joudutaan ennakoimaan vaikean talven tilannetta ja esimerkiksi syyskuun puolivälin jälkeen, jolloin Sallilan kohdalla kyseisistä marraskuun hintojen korotuksista päätettiin, hinnat ovat tulleet alaspäin sähkömarkkinoilla. Hän kuitenkin muistuttaa, ettei Sallila ole voinut tähänkään saakka perustaa hinnoittelupäätöksiään Olkiluodon valmistumisen varaan, mikä tosin hankaloittaa olennaisesti yhtiön varautumista ja suunnittelua tulevan talven varalle. HUMPPILAN tilanne lokakuussa 2022: 82 työtöntä työnhakijaa. Sallila laskee sähkön myyntihintaa vuoden alusta Loimaan seutu Lari Kiviranta Paikallinen sähköyhtiö Sallila Energia laskee sähkön myyntihintaa noin 30 prosentilla ensi vuoden alusta alkaen. Lisäksi hän pitää todennäköisenä sitä, että toistaiseksi voimassa olevien sähkösopimusten hinnat tulevat entisestään laskemaan tulevan kevään kuluessa. marraskuuta 2022 Työllisyys on kohentunut vuoden jaksolla ELY-KESKUKSET Varsinais-Suomen, Hämeen ja Pirkanmaan työttömyys jatkoi lokakuussa laskuaan vuoden tarkastelujaksolla. PÄÄTÖS hinnan alennuksesta tehtiin Sallilassa viime viikolla ennen kuin oli tietoa siitä, että uuden Olkiluoto 3 -ydinvoimalan säännöllinen sähkön tuotanto viivästyy jälleen, näillä näkymin tammikuun lopulle. YPÄJÄN tilanne lokakuussa 2022: 80 työtöntä työnhakijaa. Syyskuussa työttömiä oli Loimaalla 498. Vuosimuutos plus 14. Vuosimuutos miinus neljä. Tuorein työttömyysprosentti 7,6, Varsinais-Suomessa 8,5. Ei avoimia työpaikkoja. marraskuuta 2022 UUTISET KERRO UUTISVINKKI Soita: 02 588 8032 Sähköpostiosoite: toimitus@loimaanlehti.fi Torstaina 24. Avoimia työpaikkoja neljä. Avoimia työpaikkoja 21. 8.30-22 • la 9-22 • su 12-20 PIPPURILEIKE. Yhtiön oma tuotanto perustuu Loimijoen vesivoimaloihin ja osakkuuksiin osuustuotantolaitoksissa, joihin kuuluu muun muassa tuulivoimaloita. Syyskuussa työttömiä oli Ypäjällä 78. Kyse oli tuolloin tuntuvista korotuksista, sillä yhtiö yli kaksinkertaisti toistaiseksi voimassa olevien myyntituotteidensa hinnat. Liiketoimintajohtaja: Hintoja ei lasketa energiaviranomaisen pelossa Loimaa Lari Kiviranta Ennen hinnan alennuksia Sallila Energia korotti toistaiseksi voimassa olevien sähkön myyntisopimusten hintaa viimeksi marraskuun alussa. Kirjeet saapuvat asiakkaille lähipäivinä. SALLILA ostaa asiakkailleen myymästään sähköstään yli 90 prosenttia sähkömarkkinoilta. Hän sanoo Sallilan tehneen hinnoittelupäätöksensä oman riskien hallinnan sietokyvyn kannalta ja asiakkaiden etua ajatellen. LARI KIVIRANTA 12,90 € Sis. Kausisähkön puolella talviarkipäivän hinta on 33,10 senttiä. PUNKALAITUMEN tilanne lokakuussa 2022: 55 työtöntä työnhakijaa. ORIPÄÄN tilanne lokakuussa 2022: 44 työtöntä työnhakijaa. Kuukausimuutos plus yksi. Hänen mukaansa tässä kritiikissä pitää muistaa se, että Sallilan toistaiseksi voimassa olevien sopimusten hinnat olivat sitä ennen markkinahintoja edullisemmat. Sallilan liiketoimintajohtaja Raimo Prusi kertoo yhtiön saaneen kyseisen korotuksen jälkeen kielteistä palautetta. Alennus koskee toistaiseksi voimassa olevia sopimuksia. soodavesi, vesi, salaatti ja kahvi Ark. Yhtiön myymästä energiasta toistaiseksi voimassa olevien sopimusten osuus on noin 15 prosenttia, mutta Prusi korostaa kappalemääräisesti niiden osuuden olevan suurempi. Vuotta aiemmin työttömiä oli 98, vuosimuutos miinus 16. Yli 50-vuotiaita työttömiä 27. Ensi vuoden alusta esimerkiksi Sallilan myymän yleissähkön uusi hinta on 29,80 senttiä kilowattitunnilta. Lisäksi Sallilalla on kahden megawatin osuus uudesta Olkiluoto 3 -ydinvoimalasta. Tämä on voinut herättää ärtymystä etenkin niissä yhtiön pitkäaikaisissa asiakkaissa, joihin on iskenyt toistaiseksi voimassa olevien hintojen korotukset. Pitkäaikaistyöttömiä 39. Hinnan alennuksiin ei vaikuta Prusin mukaan sekään, että jotkut muut sähköyhtiöt ovat jo ilmoittaneet hintojen laskemisesta. 5 Torstaina 24. Hinnoittelussa yhtiö pyrkii huomioimaan paitsi oman taloutensa myös asiakaskunnan. Tuorein työttömyysprosentti 5,0, Pirkanmaalla 7,8. Hinnan laskeminen tarkoittaa suurin piirtein 12 sentin vähennystä kilowattitunnin hintaan. Syyskuussa työttömiä oli Oripäässä 43
Valtio rahoittaa hyvinvointialueiden toimintaa, ja tämä edellyttää valtion verotuksen korottamista. Hänen mukaansa lain henki ja yhteiskunnassa vallitseva kierrätysajattelu puhuvat kuitenkin sen puolesta, että yleinen muovin keräyspiste pitäisi löytyä joka kunnasta. Rinki suunnittelee ekopisteverkostoaan uusiksi Ypäjä Lari Kiviranta Ypäjän kunnassa nähdään suurena puutteena se, ettei kunnasta löydy edelleenkään yleistä muovipakkausten keräyspistettä. Kun tavoitteena on, ettei kansalaisen verotuksen taso muuttuisi, kuntaveroprosenttia tulee laskea. marraskuuta 2022 010 5045 122 Valtuusto piti kiinteistöveroprosentit ennallaan LOIMAA Kiinteistöveroprosentit pysyvät ensi vuonna tämän vuoden tasolla: yleinen kiinteistövero on Loimaalla 1,00, vakituisten asuinrakennusten kiinteistövero 0,50, muiden asuinrakennusten kiinteistövero 1,05 ja voimalaitosten kiinteistövero 2,00 prosenttia. Rinki kerää muovipakkauksia Suomessa 710 kierrätyspisteellä. KAIKKIEN Manner-Suomen kuntien tuloveroprosenttia alennetaan 12,64 prosenttiyksikköä, koska sosiaalija terveyspalveluiden sekä pelastustoimen järjestämisvastuu ja siten niiden kustannukset siirretään kunnilta hyvinvointialueille ensi vuoden alusta alkaen. Ypäjälle halutaan yleinen muovipakkausten keräyspiste . Käkönen toteaa, ettei nykylainsäädäntö ole tähän mennessä velvoittanut järjestämään yleistä muovin keräystä asukasluvultaan Ypäjän kokoiseen kuntaan. Muovipakkauksia kerätään 710 pisteessä. ANU SALO Valokuvanäyttely Sarkamuseon Aulagalleriassa Äimärautio on valokuvataiteilija Kati Leinosen toteuttama nykypäivän hevoskulttuuria esittelevä valokuvaja videotaidenäyttely Suomen maatalousmuseo Sarassa. – Äimärautio on yhteisö, jossa ihmisiä yhdistää valtava intohimo ja totaalinen sitoutuminen hevosiin, Kati Leinonen kuvailee. Leinonen on erityisen kiinnostunut muotokuvauksesta sekä muistojen tallentamisesta ja luomisesta taiteen kautta. YPÄJÄN kunnan tekninen johtaja Jouko Käkönen kertoo, että yleisen muovin keräyspisteen tarpeesta on ollut jo vuosikausia puhetta Ypäjällä ja aina silloin tällöin kunnasta on otettu yhteyttä Rinkiin asian järjestämiseksi. Tekninen johtaja sanoo, että Ypäjän kunnan vuokra-asunnoissa ja toimipisteissä muovin kierrätystä on jo tehostettu hankkimalla kaikkiin kunnan kiinteistöjen jätepisteiden yhteyteen myös muovinkeräysastiat. Kerran on keppostelija päässyt iltapäivälehden lööppiin paistattelemaan jättipotin lottovoittajana, vaikka hänen tarinansa oli tekaistu. Tähän mennessä Ringiltä löytyy Ypäjältä ekopiste, johon voi viedä kartonkija lasipakkauksia sekä metallia. Hän sanoo Ringin pääsääntöisesti kartoittavan paikkoja, joissa ei vielä löydy esimerkiksi muovinkeräyspistettä. Kyseisiä astioita tyhjentää Lassila & Tikanoja. Kunnan teknisen lautakunnan lupajaosto on keskustellut muovin kierrätyksen tehostamistarpeesta ja todennut, että aiheesta pitää edelleen olla yhteydessä Suomen Pakkauskierrätys Rinkiin, jotta yhtiö toimittaisi Ypäjälle yleisen muovipakkausten keräyspisteen. Hän on opiskellut valokuvausta ja taidetta Lontoossa ja Lapin yliopistossa. PAIKALLISIA LAINA Mediaa on vedätetty monella tavalla. NÄYTTELY KÄSITTÄÄ muotokuvia sekä detaljija miljöökuvia, joiden keskiössä on ihmisen ja hevosen välinen suhde. Yksi niistä sijaitsee Loimaan Satakunnantiellä. RINGIN aluepäällikkö Harri Patana kertoo, että heidän ekopisteverkostoonsa on luvassa muutoksia, kun jätelainsäädäntöä koskevat muutokset ja uudet velvoitteet astuvat voimaan ensi vuoden heinäkuussa. Näyttely on saanut nimensä Oulussa sijaitsevasta Äimäraution ratsastuskeskuksesta, jossa kuvatuista teoksista näyttely koostuu. Teokset kertovat monille näkymättömiin jäävistä arkisista kohtaamisista talleilla ja niiden ympäristössä sekä siitä kokonaisvaltaisesta kokemuksesta, jonka toiminta hevosten kanssa muodostaa. . Ringillä on Suomessa 1 850 pistettä, joissa otetaan vastaan kartonkia, lasia ja metallia. Vuodelle 2022 se on 21. Lisäksi pisteelle voi jättää paperia ja vaatteita Ringin kumppanien järjestämän keräyksen myötä. Valokuvanäyttely Äimärautio Suomen maatalousmuseo Saran Aulagalleriassa 29.11.2022– 17.3.2023.. Suunnittelutyö tehdään talven aikana, ja Patana arvioi, että muutokset näkyvät asukkaille ensi vuonna touko-kesäkuun tienoilla. Yleishyödyllisen yhteisön kiinteistöveroa ei peritä eivätkä myöskään rakentamattomat rakennuspaikat joudu verolle. Kolumnisti Matti Mörttinen Ylellä 6 Torstaina 24. POHJOIS-SUOMESSA asuva Leinonen on erikoistunut valokuvaja videotaiteeseen. KAUPUNGINVALTUUSTO vahvisti vuoden 2023 tuloveroprosentiksi 8,36. Rinki-ekopisteet on tarkoitettu kotitalouksien pakkausjätteille
Jos se ei muutu, olemme jatkuvasti vaikeuksissa, Pakarinen kertoo. Se on yksi sellaisista asioista, joissa me toivottavasti saamme nopeita pikavoittoja, jotka näkyvät välittömästi hoidon tehostumisena. Työvoiman riittävyyteen voidaan vaikuttaa myös työtehtävien sisällön tarkastelemisella. Mutasen mukaan se, että Varhan myötä lääkäreillä on suurempi työyhteisö, voi kuitenkin vähentää yksittäisen lääkärin vastuuta pienemmässä yksikössä. Ikääntyneiden palveluissa me pyrimme ratkaisemaan tämän asian sillä, että meillä on erikseen resurssipuoli, joka huolehtii rekrytoinneista. Pöyhösen mukaan Varsinais-Suomessa on noin 400 laitoshoitopaikkaa. marraskuuta 2022 Terveyskeskusten vuodeosastot osaksi Tyksiä Varsinais-Suomi Hanna Hyttinen Varsinais-Suomen hyvinvointialueella (Varha) valmistaudutaan historialliseen isoon liikkeenluovutukseen, joka pitää sisällään 23 000 työntekijän siirtymisen uudelle työnantajalle. Tähän asti kunnat ovat voineet kilpailla lääkäreistä muun muassa palkalla tai muilla työehdoilla. Pöyhösen mukaan on syytä varmistaa, että hoitohenkilöstön aika käytetään tehokkaasti hoitotyöhön ja tukipalvelutehtäviä tekee siihen palkattu henkilöstö. Se antaa meille kuitenkin mahdollisuuden ja se kannattaa hyödyntää. varapuheenjohtaja Jouni Mutanen (kesk.) huomauttaa, että usein nuoret lääkärit eivät halua pienempiin terveyskeskuksiin, koska niissä ei ole isomman työyhteisön ja kokeneempien kollegoiden tuomaa tukea. Aloite: Päivähoito vetovoimatekijäksi Perussuomalaisten ja sitoutumattomien valtuustoryhmä esittää Ilmainen päivähoito -nimisessä valtuustoaloitteessaan, että Loimaan kaupunki selvittäisi mahdollisuudet alentaa päivähoitomaksuja osana ensi vuodeksi suunniteltua asumisen teemavuotta. – Lähiesimiesten työpäivästä merkittävä osa menee sijaisten hankintaan. – Sote-palveluiden asiointi jatkuu samoissa paikoissa kuin nytkin ja samojen ammattilaisten toimesta kuin nytkin. Pietilän mukaan asia on sairaanhoitopiirissä ratkaistu palkkiomallilla. Ryhmä ehdottaa myös tuen nostamista kaupungin maksaman palkan suuruisesti ja kehottaa yrityksiä ohjaamaan osa tuesta nuorta ohjaavalle työntekijälle. – Jos ihminen on kantasairaalassa töissä ja menee tekemään yhden päivän töitä Saloon, Loimaalle tai Uuteenkaupunkiin, siitä on maksettu lisää. Sote-alan kriittisin ongelma on hoitoja hoivahenkilöstön heikko saatavuus. . – Esimerkiksi omaishoidon tuki myönnetään samoin perustein riippumatta henkilön kotikunnasta. – Minulla ei ole vielä vastausta siihen, miten hyvinvointialue tulee asioista linjaamaan, mutta totta kai on tiedostettu se, että VarsinaisSuomi on sen verran laaja alue, että se vaikuttaa työvoiman saatavuuteen, Pakarinen kertoo. – Selvitys tulee tehdä niin, että siitä voidaan todeta vaikutukset Loimaalle muuttaville lapsiperheille ja kaupungin taloudelle. IKÄÄNTYNEIDEN palveluiden tulosaluejohtaja Eeva-Sirkku Pöyhönen korostaa, että yhdenvertaisuus on myös ikääntyneiden palveluissa tärkeä arvo. Lähitulevaisuuden tavoitteiksi on nimetty muun muassa avoterveydenhuollon palveluiden saatavuus ja hoidon jatkuvuuden varmistaminen. Lähitulevaisuuden tavoitteisiin kuuluu muun muassa laitoshoidosta luopuminen. Vuoden vaihteen jälkeen lääkärit tekevät hyvinvointialueen sisällä töitä samoilla ehdoilla, mikä saattaa vaikuttaa pienempien terveyskeskusten lääkäreiden saatavuuteen. Tavoitteena on, että muun muassa palkanmaksussa, etuisuuksien ja laskujen maksussa tai asiakasmaksujen keräämisessä ei synny katkoksia tai häiriöitä. – Palveluiden yhdenmukaistaminen on edessä, ja se on ensi vuoden työtä. Maakunnan terveyskeskusten kannalta olennaisin muutos on se, että vuodenvaihteen jälkeen terveyskeskusten vuodeosastot siirtyvät osaksi Tyks sairaalapalveluiden organisaatiota. Hyvän työkokemuksen saaminen mahdollisimman nuorena lisää työllistymismahdollisuuksia myöhemmin sekä antaa tietoa ja kokemusta eri aloista. JOISSAIN terveyskeskuksissa etenkin kauempana maakunnan keskuksesta on kamppailtu lääkäripulan kanssa. Varha valmistautuu sote-palveluiden järjestämisvastuuseen Aloite: Lisätään nuorten työllistymisen mahdollisuuksia Loimaan Sosialidemokraattinen valtuustoryhmä esittää valtuustoaloitteessaan, että Loimaan kaupunki luo kesätyösetelin rinnalle niinsanotun kausityösetelin, joka olisi voimassa syyskuun alusta huhtikuun loppuun. Ryhmä perustelee, että kausityösetelin käyttöönotto lisäisi nuorten mahdollisuuksia työpaikan saantiin ja samalla lisäisi yritysten ja yhteisöjen mahdollisuuksia nuorten palkkaamiseen lisätyövoimaksi. Jokainen hyvinvointialueella asuva saa samat etuisuudet ja samoilla kriteereillä, Pöyhönen sanoo. Kausityöseteli tulisi kesätyösetelistä poiketen laajentaa myös koskemaan 15–20 -vuotiaiden ikäryhmää. TYKS sairaalapalveluiden tulosjohtaja ja parhaillaan Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin johtajana toimiva Mikko Pietilä kumoavat käsityksen, jonka mukaan Tyksissä ei vuodenvaihteessa muuttuisi mikään. Varhan tulosaluejohtajien mukaan kuluva syksy on käytetty riskienhallintaan ja turvallisen siirtymän varmistamiseen. . Tämä on yksi mahdollinen ratkaisumalli, mutta nämä ovat sellaisia asioita, joita meillä ei ole vielä linjattu. Aluehallituksen 1. – Ei tietenkään ole tarkoitus, että lähdetään summittaisesti sijoittamaan potilaita riippumatta siitä, missä kotipaikka on. HANNA HYTTINEN. Työn tarkoituksena on, ettei järjestämisvastuun siirtäminen näy sote-palveluiden asiakkaalle. – Hoidon jatkuvuus tarkoittaa sitä, että kun asiakas asioi sote-palveluissa niin häntä palveleva ammattilainen ei koko ajan vaihtuisi. Sote-palveluiden tulospalvelujohtajan Mikko Pakarisen ja ikääntyneiden palveluiden tulospalvelujohtajan Eeva-Sirkku Pöyhösen mukaan pyritään siihen, ettei järjestämisvastuun siirtäminen näkyisi sote-palveluiden asiakkaille. Pietilän mukaan tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että hoitopaikka voi automaattisesti sijaita missä vaan. Aloitteen tavoite on ryhmän mukaan saada edullinen päivähoito vetovoimatekijäksi. Tavoitteena on, että mitään katkoja ei syntyisi ja yhteydenotto onnistuisi, sote-palveluiden tulosjohtaja Mikko Pakarinen kertoo. Yksi ratkaisu on työnantajakuvan parantaminen. Joissakin kunnissa laitoshoidosta luopumista ei ole edes aloitettu, kun taas toisaalla ollaan jo pidemmällä. Pietilän mukaan tämä helpottaa jatkohoidon järjestämistä. Tavoitteen taustalla on lakimuutos, jonka mukaan laitoshoidosta on luovuttava vuoden 2027 loppuun mennessä. – Meidän täytyy saada koko hyvinvointialue houkuttelevammaksi työpaikaksi. – Myönteisen työkokemuksen saamisen yksi tärkeimmistä asioista on ohjaus ja perehdytys. – Nuori kaipaa erityisesti opastusta ja ohjausta työssä, joten heitä ei samanaikaisesti voi olla kovin monta. Sillä saadaan parempi lopputulos. Lisäksi kunnilta siirtyy hyvinvointialueelle valtava määrä erilaisia sopimuksia. – Nyt pääsemme käyttämään seudun koko vuodeosastokapasiteettia ilman, että kuntarajat tulevat tielle. – Esimerkiksi Laitilan kaupungissa on jo tehty päätös korvaavien tilojen rakentamisesta eli siellä on Ara-haut meneillään Laitoshoidon purkamisen ohella Varsinais-Suomessa on tarkoitus lisätä yhteisöllisen asumisen paikkoja sekä kehittää kotihoitoa. 7 Torstaina 24
Sukututkija ja kirjailija Seppo MT Vainio kertoo historian tapahtumista todellisten henkilöiden kautta Loimaa, Sastamala Sari Holappa Kun Heikki Yrjönpojan omistama Tilkasen tila Tarvasjoen länsirannalla Kyrössä oli ajautunut veronmaksukyvyttömäksi 1600-luvun alussa, tilan 15-vuotias poika Hans Tilkanen (myöh. 54,00 Norm. Koska hän ei juuri tarinoinut, se kannusti minua hankkimaan lisätietoa, Vainio kertoo siitä, miten hän päätyi tutkimaan enemmän isänsä puolen sukua. MARRASKUUSSA ilmestyneen omakustannekirjan tyylilajina on asiaproosa, jossa sekoitetaan kaunokirjallista tekstiä todellisiin tapahtumiin. Kirjoja saattaa syntyä jatkossakin, tosin seuraavaksi Vainio haaveilee puhtaasti kaunokirjallisesta teoksesta. Sen tapahtumat hän aikoo sijoittaa uusille kotikonnuilleen eli niin sanottuun laukkulaaksoon. – Minua on aina kiinnostanut historia, mutta tästä lähti innostus kirjoittaa kirja. Tarinan tapahtumat sijoittuvat Kiskon seudulle, jonne Hans Hammarin poika asettui aikoinaan rusthollin pitäjäksi. – Hän oli sellainen hiljainen puurtaja ja kiehtova persoona. TUTUSTU JA IHASTU Isän sukulinja vei hakkapeliitan matkaan 1600-luvulle . Hänestä tuli aikanaan Ruotsin armeijan hakkapeliitta, jonka rakuunamiekkaa komistaa Ruotsin kolme kruunua. Tilaa soittamalla: 02 770 2626 (ark. – Vaikka siitä tulisi täysin fiktiivinen tarina, toki siihenkin pitää hakea vihiä todellisista tapahtumista, hän pohtii jo tulevia juonenkäänteitä. marraskuuta 2022 Paikallista elämää. Sen jälkeen tie vei maailmalle, ja eläkepäiviksi hän muutti vaimonsa kanssa tämän synnyinseudulle Sastamalan Keikyään. Siihen päälle tulivat katovuodet, kulkutaudit ja muut vitsaukset. Hammar) ryhtyi suorittamaan ratsupalvelusta verohuojennusta vastaan. Seppo MT Vainion Ajan jättämä Jalmari – Elämää ja sotaa rintamailla kuljettaa näin lukijaa läpi historian seuraten Hammarin suvun yhtä haaraa ja sen vaiheita Kekkosen aikakauden loppuvaiheisiin saakka. Hänen ensimmäinen kirjansa Herman: tarkk’ampuja ja keisarin vartija sai alkunsa, kun Vainio rupesi tutkimaan äitinsä sukua, josta löytyi äidin isoisä Herman (LL 22.5.2021). Hammar). 8 Torstaina 24. Seppo MT Vainio harrastaa sukututkimusta. TANJA VAINIO Seppo MT Vainion esi-isä ja kirjan alkusankari on Hans Tilkanen (myöh. Tilkasen tilasta tuli siten ratsumiestila ja nuoresta Hansista ratsusotilas, joka tempautui mukaan 30-vuotiseen sotaan. 34,50 Tarjous voimassa vain kotimaan tilauksiin. Levikkialueen ulkopuolelle meneviin paperilehden tilauksiin saattaa tulla erillinen kuljetuslisä. Sukututkimusta harrastava Seppo MT Vainio, 56, avaa näin historiallisia tapahtumia oman sukunsa vaiheiden kautta värittäen niitä mielikuvituksensa tuotoksilla. Omakustanneteosta saa tilata kirjailijalta. Tarinan kertojana toimii Vainion isoisä Jalmari, joka menehtyi Vainion ollessa reilu kymmenvuotias. . Vieressä on Vainion oma upseerinmiekka, josta löytyy Suomen leijona. 8.15–15.45) Tilaa verkossa: tilaajapalvelija.fi/tutustu 31 90 21 90 2 kk määräaikainen paperija digilehden tilaus + loimaanlehti.fi 3 kk määräaikainen digilehden tilaus + loimaanlehti.fi Norm. – Sukututkimus vei minut paljon mielenkiintoisempiin paikkoihin ja toi sekä sisältöä että merkitystä elämääni. Hän luonnehtii isoisäänsä vanhan kansan mieheksi, joka ei ollut kovin läheinen kanssakäymisissään omiin lapsiinsa ja lapsenlapsiinsa. TUOMAS TILKANEN. Hän oli palvellut aikanaan Suomen Kaartin kunniakomppaniassa ja ollut keisari Nikolai II:n kruunajaisissa Moskovassa vuonna 1896. Sen innoittamana hän on kirjoittanut kaksi kirjaa, joista Ajan jättämä Jalmari – Elämää ja sotaa rintamailla ilmestyi marraskuussa. – Pyrin korostamaan kirjassani kotirintaman näkökulmaa, jossa oli kerta toisensa jälkeen väenottoja sekä kruunun ja kirkon veronkantoja. 1970-LUVUN alussa Loimaalle isänsä työn vuoksi muuttanut Vainio kertoo käyneensä koulunsa aina lukiota myöten Saviseudulla. PARI VUOTTA SITTEN Helsingin Santahaminan maanpuolustuskorkeakoulun sotataidon laitoksen pääopettajan tehtävistä eläkkeelle jäänyt ye-everstiluutnantti (evp) Seppo MT Vainio sanoo aloittaneensa sukututkimusharrastuksen viidenkympin korvilla. Ratsutilasta kasvoi myöhemmin Kiskon suurin kartano nimeltään Hongisto, jonka omistukseen kuului satoja hehtaareja peltoa ja metsää. Moottoripyöräily kun oli jo koettu ja nähty
Väestö ikääntyy, ja esimerkiksi tänä vuonna yhdeksän ensimmäisen kuukauden aikana vain 37 kunnassa syntyneisyys on kuolleisuutta suurempi. Markkinat ovat mekanismi, joka mahdollistaa myyjien ja ostajien kohtaamisen. KAUPUNKIALUEIDEN tiivistyessä autojen määrä lisääntyy ja ruuhkat pahenevat, eikä liikenteen sähköistyminenkään ratkaise tätä ongelmaa. Olli Haapanen projektiasiantuntija Valonia EKOVINKKI Kysyin leikilläni, sanoiko myyjä, että ”ellen tätä hintaa saa, niin lahotkoon pystyyn”. Suomessa vapaa-ajan liikunta on vaivihkaa syrjäyttänyt työmatkaliikuntaa samalla, kun liikkumattomuudesta on tullut kansansairaus, joka on osin myös sairauspoissaolojen taustalla. Usein välittäjien puolelta toistuivat samat teemat, myyjien näkemys kohteiden hinnoista ja kohteiden kunto sekä eriytyminen kaupungin sisällä. Jos koko elämä on aikataulutettu autoilun ehdoilla, autosta tulee välttämätön. Niillä ostaja ja myyjä kohtaavat toisensa. 050 5777 219, 050 512 4166 tai 050 596 8119 saastopankki.fi/liedonsp Avoimet ovet pe 25.11. LIIKKUMISEN valinnoissa on usein kyse opituista tavoista. Vielä kymmenisen vuotta sitten näitä kuntia oli yli 100, muutos on siis ollut iso ja nopea. Kohta pääsee. Polkupyöräedun avulla työntekijä voi säästää jopa 30 prosenttia uuden polkupyörän hankintahinnassa.. Joskus ne ovat varsin yksinkertaisia kuten esimerkiksi torikauppa tai yksittäinen teemapohjainen markkinatapahtuma. Varsinais-Suomessa kaikista päästöistä 29 prosenttia aiheutuu tieliikenteestä ja 25 prosenttia kaikista matkoista on työtai koulumatkoja. Paikallisesti voidaan vaikuttaa vain joihinkin asioihin asuntomarkkinoilla, useimmat ovat paikallisen vaikuttamisen ulottumattomissa. Markkinat poikkeavat varsin paljon. Raideyhteyden linjaus ratkaistiin jo 1870-luvun puolivälissä. Energiaa kuluu työpaikkojen ohella myös työmatkoilla, jotka aiheuttavat valtavasti niin lähipäästöjä kuin ilmaston lämpenemistä kiihdyttäviä kasvihuonekaasuja. Hinnat ja niiden kehitys ovat useimmin esillä. Emme välttämättä miellä, että markkinoissa on tässäkin yhteydessä kyseessä kansantalouden perusasia. ASUNTOMARKKINAT ovat koko ajan muutoksessa. 10 000 €). Asuntomarkkina-alueiden koko vaihtelee paljon, suppeista laajoihin. Näin oli kuulemma ollut tilanne. Lämpimästi tervetuloa juttelemaan kanssamme! * Ei Kaskenkadulla (12 kk, min. Nykyisin usein sähköisellä alustalla. Loimaalla asuntokuntia on hieman yli 8 000. Tietoa ja näkemyksiä tuli vaihdettua kumpaankin suuntaan. Markkinoilla ostetaan ja myydään hyödykkeitä. Samalla vaikutat lähiympäristösi viihtyisyyteen ja turvallisuuteen. Tapojen muutos vaatii ensin ajattelun muutosta – liikkumiseen liittyvistä valinnoista ja vaihtoehdoista onkin tärkeää keskustella työpaikkojen ohella vaikkapa urheiluseuroissa ja kouluissa. Työnantaja voi vaikuttaa myös tämän ongelman ratkaisemiseen; kannusta työntekijöitä käyttämään joukkoliikennettä tarjoamalla työsuhdematkalippu. Sama määrä ihmisiä mahtuisi yhteen bussiin. Tarjous voimassa vain avoimien ovien päivänä pe 25.11. 9 Torstaina 24. Polkupyöräedun avulla työntekijä voi säästää jopa 30 prosenttia uuden polkupyörän hankintahinnassa. Pikavuoroliikenteen murros uuden toimijan tullessa heikensi kantatien 41 suunnan pikavuoroja. Yksin asuvia oli asuntokunnista 2021 45,9 prosenttia ja heistä kerrostaloissa asui 65,4 prosenttia. 2 % LIEDON SÄÄSTÖPANKIN PÄIVÄN TALLETUSTARJOUS Voihan markkinat Asuntomarkkinoista kerrotaan uutisissa, ajankohtaisohjelmissa, lehtiuutisissa ja toki termi näkyy somessa vaikka alan järjestöjen ja yritysten julkaisuissa. KAARINA | LIETO | LOIMAA | MASKU | MYNÄMÄKI | NAANTALI | PAIMIO | RAISIO | TURKU p. Kerran tulin tapaamiseen hieman aikaisemmin ja välittäjä tuli myyjäpuolen tapaamisesta. Näin oli kuulemma ollut tilanne. marraskuuta 2022 Yhdistämme voimamme 28.2.2023, jonka myötä: • ovet ovat avoinna jokaisena arkipäivänä • päivittäinen pankkiasiointi onnistuu ilman ajanvarausta • tutut asiantuntijat palvelevat sinua jatkossakin • tavoitat asiantuntijat suorista puhelinnumeroista • toimipisteet löytyvät tutuilta paikoiltaan • tarjoamme täydet palvelut kodeille ja yrityksille • itsenäinen, paikallinen ja nopea päätöksenteko säilyy • asiakkaitamme palvelee 440 huippuasiantuntijaa 40 paikkakunnalla. Sattumalta rautateiden kalustoyhtiön puuhahenkilö on Pekka Mättö, joka muokkasi bussien kaukoliikenteen uuteen kuosiin! TAPASIN aiemmin säännöllisesti työn merkeissä Loimaan kiinteistönvälittäjiä. Useimmin merkittävän moniulotteisia. Työnantaja, voit tukea työntekijöiden hyvinvointia esimerkiksi polkupyöräedulla, joka on mahdollista tarjota joko osana palkkaa tai palkanlisänä. Niihin vaikuttavat vaikkapa taloudellinen tilanne, maailman tapahtumat, pankkien toiminnan sääntely, pandemia ja väestölliset muutokset. Jos työntekijänä joudut käyttämään autoa työmatkoilla, jätä se ydinkaupunkialueen ulkopuolelle liityntäpysäköintiin ja jatka loppumatka joukkoliikenteellä. Se saatetaan kokea tarpeelliseksi esimerkiksi lasten harrastusmatkoilla, ja siksi se valikoituu kulkuvälineeksi myös työmatkalle. LOIMAAN ASUNTOMARKKINOILLA ilmiöt ovat samoja kuin muualla. Näistä tekijöistä alue itse voi vaikuttaa joihinkin. Kysyntäpuolen tekijöihin vaikuttaa muun muassa väestön ikärakenne, väkiluvun lasku, etäisyys isompiin keskuksiin, liikenneyhteydet. klo 10–16 Liedon Säästöpankin konttoreissa*) Tarjoamme glögiä ja joulu torttuja. Ruuhkassa 50 henkilöautoa voi aiheuttaa 200 metrin jonon. Matti Tunkkari KIRJOITTAJAVIERAS Energiaa voi säästää myös työmatkalla Nousevat energianhinnat ja energian saatavuus asettavat tänä talvena haasteita yrityksille ja työpaikoille. Digitaalisissa kanavissamme hoidat pankkiasioitasi itsellesi sopivaan aikaan. Työmatkan pyöräilemällä tai kävelemällä voit säästämäsi fossiilienergian ja rahan lisäksi kasvattaa omaa hyvinvointiasi ja työssä jaksamistasi. Nyt maakunnan yhteisvoimin on saatu rautateiden lähiliikenteen kehittämiseen kipinää. YHTEISKUNNAN, työntekijän ja työnantajan kannalta paras valinta työmatkalle on kävely tai pyöräily. Kysyin leikilläni, sanoiko myyjä, että ”ellen tätä hintaa saa, niin lahotkoon pystyyn”. PANKKIIN ILMAN AJAN VARAUSTA
10 Torstaina 24. Ma, Ke & Pe 9-16 Melliläntie 109, 32300 Mellilä 044-5025301 Tykkää meistä myös Facebookissa ja Instagramissa, seuraa tarjouksia ja osallistu arvontoihin! Palvelemme arkisin 8:30-19:00 lauantaisin 8:30-16:00 Ma-Pe 9-16 Sallilantie 43, 32610 Vampula 044-5025302 FluAcute Zinc+ sinkkisuihke C-vitamiini+sinkki poretabletit 5€ Kosmetologin opastamassa ihonhoidossa Esteettömän valoisan tilan Kiireettömän lääkeneuvonnan Loimaan Uudesta apteekista löydät: Avoinna joulukuun sunnuntait Synttäritarjouksia Arvontoja, maistiaisia ja tuotenäytteitä Ilmaisen uusimispyynnön lähetyksen pe 2.12. Makuina anis, mustaherukka, sitruunainkivääri ja echina-piparminttu. arvotavaraa • Maksuton arviointi • Maksamme heti käteisellä tai tilisiirtona TERVETULOA OSTOAUTOLLE! Suomen Arvo-Ostot Oy Kelloja Hopeaa Kultaa Vanhoja rahoja NYT HELPOSTI KÄTEISTÄ! Puh: 040 758 7499 www.arvo-ostot.fi Ma 28.11. C-vitamiini ja sinkki edistävät immuunijärjestelmän normaalia toimintaa. 15,00€/150ml) (Norm. 10€ (Norm. 6,97€/20tabl.) Kosmetologi tekemässä ihoanalyysejä Ilahduta läheistä lahjakortilla! Monipuolisen valikoiman Tulossa joulukuussa: Noutolokerikko Citymarketille www.loimaan-uusi.eapteekki.fi verkkoapteekki avoinna 24/7. Uusi Apteekki 2 vuotta! 14€ (Norm. 6€ Digitaalinen kuumemittari Nopea 60 sekunnin kuumemittari suojaavalla säilytyskotelolla. 7,61€/kpl) Jalkavoide kuiville jaloille Sisältää ihon kosteutta ylläpitävää keramidia. 19,95€/20ml) Lyhentää flunssan kestoa ja lievittää oireita. Mentoli ja kamferi viilentävät ja rentouttavat jalkoja. marraskuuta 2022 • OSTAMME KULTAA, myös käytetyt kultaja hopeaesineet, pöytähopeat, hammaskultaa, militariaa, vanhat setelit, kunniamerkit yms. (Norm. klo 10-17 PRISMA LOIMAA Aleksis Kiven Katu 5, Loimaa Tarjoukset voimassa 10.12.2022 asti
Kuvien autot erikoisvarustein. *Vähän ajettu automaatti!* 36tkm M6 Titanium Compact 64tkm BMW 330 G21 Touring 330e xDrive A Charged Edition Sport -21 26 tkm, Suomi-auto, tehdastakuu voim. 535 €, vapaa autoetu alk. 11 Torstaina 24. Kulutukset ja päästöt määritelty WLTP-testimenetelmän mukaisesti. merkkiliikkeen huoltokirja, seur. /huolenpitosopimus skoda. erä vaikka lokakuussa Yli 100 valikoimasta 74.890 Bürstner Nexxo Van T 700 Citroen 2,2 165 hv | 7 000 km | 2021 Ajoneuvo on Lamminkatu 7, 040-4507001, Alv-vähennyskelpoinen, Ilmastointi, Vähän ajettu, Vakionopeussäädin 74.890 Citroen Bürstner Nexxo Van T 690G 2179cm3 140 hv | 1 000 km | 2022 Ajoneuvo on Lamminkatu 7, 040-4507001, Alv-vähennyskelpoinen, Tehdastakuu voimassa, Vakionopeussäädin Fiat-Dethleffs Advantage A 6971 Multijet 130 hv | 105 000 km | 2007 Todella tilava ja siistikuntoinen matkailuauto hyvällä huoltohistorialla, Suomi-auto, nopeus 100 km/h, Täydellinen huoltokirja Fiat-Dethleffs Ducato Advan. ŠKODA ASIANTUNTIJAT Lamminkatu 7 | LOIMAA Ma 9-18, Ti-Pe 9-17, La 10-14 Joonas Hossi (040) 450 7016 Pekka Lahti (040) 513 0569 Nissan ja Škoda Lamminkatu 7 Myynti (040) 450 7001 Huolto (040) 450 7002 Ford, caravan ja mp Lamminkatu 39 Myynti (040) 450 7011 Huolto (040) 450 7012 150hv A, 16tkm 26.990 Huippusiisti /Led 11tkm 31.800 *Vähän ajettu automaatti!* 36tkm Ford B-Max 1,6 105hv PowerShift Titanium A6 5-ovinen | 2015 14.990 M6 Titanium Compact 64tkm 16.890 M6 Titanium Compact 64tkm M6 | 2019 16.890 A6 Active III 5-ov * Hienot varusteet* 18tkm 2018 13.890 A8 Active Wagon 11tkm 26.890 4ov 2.0 140hv A 29tkm 24.990 A6 AWD Vignale 5-ov 62tkm 37.890 Manuaali 6-v – 48tkm 25.990 BlueTec T A Business /Nav 64tkm 32.990 Premium Business /Led /Nav 3t. ALV% | 1 000 km | 2022 Ajoneuvo on Lamminkatu 7, 040-4507001, Tehdastakuu voimassa, Alv-vähennyskelpoinen, Ilmastointi, Erillisvuoteet XGO Dynamic 68 P Dynamic 68P Matkailuauto | 5 000 km | 2021 Ajoneuvo on Lamminkatu 7, 040-4507001, Tehdastakuu voimassa, Vakionopeussäädin, Huippusiisti, Vähän ajettu, Suomi-auto XGO Dynamic 68P Dynamic 68P Matkailuauto 2.3 120hp |15 000 km | 2021 Ajoneuvo on Lamminkatu 7, 040-4507001, Vähän ajettu, Huippusiisti, Tehdastakuu voimassa 8.7.2023, Seuraava katsastus 8.7.2025! 74.890 64.990 59.990 7 tkm, Alv-vähennyskelp., ilmastointi Kaukosäätöinen keskuslukitus, luistonestojärj.., lukkiutumattomat jarrut (ABS) 74.890 64.990 Citroen Bürstner Nexxo Van T 690 G 2179cm3 140 hv Sis.ALV% -22 26.890 Skoda Superb 2,0 TSI 280 4x4 Ambition DSG Autom. Joustava rahoitus. Nissan ARIYA 63 kWh alk. Todellinen kulutus saattaa poiketa ilmoitetusta arvosta. 580 €. TALVIAUTO 2021 TEKNIIKAN MAAILMA 4/2021 51 TEKNIIKAN MAAILMA 4/2021 ŠKODA OCTAVIA -mallisto alkaen 25 911,94 €, CO -päästöllä 117 g/km ja yhdistetyllä WLTP-kulutuksella 5,2 l/100 km. /huolenpitosopimus. rekisteröity 28.12.2007, Täydellinen h-kirja, Webasto/Eber kellolla, 2x renkaat 23.890 Audi A5 Sportback Business Sport Comfort Edition 2,0 TFSI 140 kW S tronic -18 Opel Grandland X Comfort 130 Turbo A -20 49 tkm, Aktiivinen vakkari / autom ilmastointi / bluetooth, 1 omistaja, Huoltokirja, Aluvanteet, Kahdet renkaat, Enjoy More -paketti Sumuvalot (T3U) 43.990 Audi A5 Sportback Business Sport Comfort Edition 2,0 TFSI 140 kW S tronic -18 Skoda Kodiaq 2,0 TDI 150 4x4 Ambition BusinessLine DSG -21 47 tkm, Webasto/ Vetokoukku/ Navi/ Adaptiivinen vakkari, Huom. 47 500 € (sis. ENYAQ iV on täynnä nerokasta teknologiaa, jonka avulla voit tutkia uusia paikkoja, seurata unelmiasi ja löytää ilon asioista, jotka tekevät elämästä elämisen arvoisen. toimituskulut 600 €). ym. ELÄMÄ. – 31.8. Webasto / Huippusiisti / 83tkm 34.990 TSI 95 Active 17.990 Kaasu 110 kW 107tkm Huippusiisti, Vetokoukku , Liikennemerkki-informaatio paketti 4tkm 44.990 13.990 Meiltä uusiin Ford – Nissan – Skoda autoihin kaikki kampanjatarjoukset Yli 200:n vaihtoautovalikoima. toimituskulut. Täydellinen merkkiliikkeen huoltokirja 120 tkm huolto tehty 5.8.2022 38.990 Audi A5 Sportback Business Sport Comfort Edition 2,0 TFSI 140 kW S tronic -18 Kia Niro Electric LX -21 25 tkm, Peruutuskamera/ Mukautuva vakkari, merkkiliikkeen h-kirja, Vähän ajettu 21.990 Audi A5 Sportback Business Sport Comfort Edition 2,0 TFSI 140 kW S tronic -18 Mercedes-Benz B 200 CDI 4Matic A Premium Business -15 91 tkm, Navi/ Vetokoukku/ Bluetooth, Täydellinen huoltokirja, Suomi-auto 17.990 Audi A5 Sportback Business Sport Comfort Edition 2,0 TFSI 140 kW S tronic -18 Nissan Navara 2,5 dCi 171 hv SE 4x4 Double Cab A5 2hlö paku -08 119 tkm, Huom. Kulutukseen ja toimintamatkaan vaikuttavat muun muassa sähköajon osuus, kuljettajan ajotapa, ajonopeus, lämpötila, kelija ajo-olosuhteet sekä auton kuormaus. Ford Mondeo 1,5 EcoBoost 160hv A6 Titanium Business 5D -15 Ford Fiesta 1,0 EcoBoost 95hv M6 Titanium 5-ov -20 LMC Citroen 2.2 140hv V 643 G 65 vuotis juhlamalli -22 Bürstner Nexxo Van T 700 Citroen 2,2 165 hv -21 Fiat-Dethleffs Advantage A 6971 Multijet 130 hv -07 105 tkm, Suomi-auto, nopeus 100 km/h, täyd. Tyylikäs ja tehokas (170 hv) sähköauto 17.890 Audi A5 Sportback Business Sport Comfort Edition 2,0 TFSI 140 kW S tronic -18 Ford Fiesta 1,0 EcoBoost 95hv M6 Titanium 5-ov -20 32 tkm, takuu voimassa/aktiivinen vakkari. Hinnat sisältävät toimituskulut 600 €. katsastus 9/2023, Suomi-auto, vetokoukku, aluvanteet XGO Dynamic 68P Dynamic 68P Matkailuauto 2.3 120hp -21 15 tkm, huippusiisti, tehdastakuu voimassa 8.7.2023, seur.katsastus 8.7.2025!, rekisteröity 4:jälle, vakionopeudensäädin 59.990 *EU-yhdistetty kulutus ja CO 2 -päästöt: Nissan ARIYA -mallisto: g/km. . Uusi täyssähköinen ŠKODA ENYAQ iV ELÄMÄ. ŠKODA ENYAQ iV SportLine -mallisto alkaen 48 137,95 €, CO -päästöllä g/km ja yhdistetyllä EU-kulutuksella (WLTP) 15,8 kWh/100km. T6501 3,0 JTD / ilmastointi/ Webasto |65 000 km | 2007 Ajoneuvo on Lamminkatu 7, 040-4507001, Automaattinen ilmastointi, Webasto/Eber kellolla, Trumatic-lämmitys kaasulla ja sähköllä 64.990 39.890 39.890 74.890 Fiat-Dethleffs Ducato DUCATO 18-2.8 JTD-CLASS-I7876 | 142 000 km | 2003 Ajoneuvo on Lamminkatu 7, 040-4507001, 2 omistajaa, Rek.1.10.2002, Huoltokirja, Jakohihna vaihdettu 23.07.2021 139452 km, Vähän ajettu 28.890 LMC Citroen 2.2 140hv V 643 G 65 vuotis juhlamalli / Sis. merkkiliikkeen huoltokirja, viim.huolto tehty 28.4.2022, peruutuskamera, parkkitutka, 2xrenkaat aluvanteilla 22.490 1 tkm, tehdastakuu voimassa, Alv-vähennyskelp. Tarkempia tietoja osoitteesta skoda. Tervetuloa tutustumaan lähimmälle ŠKODA-jälleenmyyjällesi! 4x4 Nyt myös ŠKODA ENYAQ iV -täyssähköautomallisto alkaen 44 756,56 €, CO -päästöllä g/km ja yhdistetyllä EU-kulutuksella (WLTP) 15,8 kWh/100km. Meiltä kaikki kampanjat uusiin Ford, Škoda ja Nissan autoihin Nissan Qashqai Talvirengaspaketti veloituksetta 30.11. Meiltä kaikki kampanjat uusiin Ford, Škoda ja Nissan autoihin Tee hyvä kauppa Loimaalla JOUSTAVA RAHOITUS 1. 1. 47 500 €* skoda. Kuvan auto erikoisvarustein. ŠKODA ENYAQ iV SportLine -mallisto alkaen 48 137,95 €, CO -päästöllä g/km ja RECHARGE LIFE. merkkiliikkeen h-kirja, parkkitutka, anturit takana, 2xrenkaat 18.890 Huippusiisti /Led 11tkm 54 tkm, täyd. ELÄMÄ. Hinnat sisältävät toimituskulut 600 €. 36.990 DSG Autom. Uusi täyssähköinen ŠKODA ENYAQ iV ELÄMÄ. Kysy ŠKODA Huolenpitosopimuksesta ŠKODA-jälleenmyyjältäsi tai lue lisää: skoda. marraskuuta 2022 Mikä saa sinun sydämesi sykkimään. ŠKODA ENYAQ iV 4x4 -mallisto alkaen 53 207,51 €, CO -päästöllä g/km ja yhdistetyllä EU-kulutuksella (WLTP) 17,5 kWh/100km. huoltokirja viim.huolto 07/2022 (105 tkm), kats. Tekemään elämästäsi hieman helpompaa – ja hauskempaa. 29.12.222 asti, 1 omistaja, lisälämmitin kaukosäädöllä ja ajastuksella, navigointi 51.800 1 tkm, Alv-vähennyskelpoinen, tehdastakuu voimassa, vakionopeus säädin, ilmastointi, iso takatalli ABS-jarrut 32 tkm, tehdastakuu voimassa 9.10.2025, täyd. NAUTI ELÄMÄSTÄ OMALLA TAVALLASI. ym. Uusi Nissan ARIYA Nyt myynnissä täyssähköinen crossover • Toimintamatka 403 km** (63 kWh) • Moderni japanilainen muotoilu • CCS-pikalataus • Älykäs akun lämmön hallinta • Kattavat turvallisuusominaisuudet Alk. ŠKODA OCTAVIA -malliston CO -päästöt 22 – 165 g/km ja yhdistetty WLTP-kulutus 1,0 – 7,3 l/100 km. ŠKODA ENYAQ iV -täyssähköautomalliston CO -päästöt g/km, yhdistetty EU-kulutus (WLTP) 15,8 – 17,7 kWh/100km. erä vaikka helmikuussa Yli 100 valikoimasta Tee hyvä kauppa Loimaalla Ostamme ja vaihdamme halvempaan myös asuntoautot/-vaunut ja moottoripyörät ym. Vai kaipaatko kenties elämääsi jotain urheilullisempaa, lisää vääntöä ja tehoa. Ajoneuvon käyttöön liittyvät suositukset, ominaisuudet ja rajoitteet on eritelty tarkemmin käyttöohjekirjassa. -17 33.990 68 tkm, täyd. Joka solultaan sähköautoksi suunniteltu ENYAQ iV tuo uudenlaista latausta elämään – nyt myös nelivetona. -17 68 tkm, Täydellinen huoltokirja, Viimeisin huolto 63tkm / 2/22, Kaksoisksenon-ajovalot 28.890 Audi A5 Sportback Business Sport Comfort Edition 2,0 TFSI 140 kW S tronic -18 Toyota Corolla Touring Sports 2,0 Hybrid Active Plus -19 44 tkm, Adapt.vakkari / Defa-lämpöpkt / Bi-LED / Avaimeton / Navi Huippusiisti ja hyvin varusteltu suosikkifarkku Plus-paketilla 23.490 Audi A5 Sportback Business Sport Comfort Edition 2,0 TFSI 140 kW S tronic -18 Volkswagen Golf Highline Limited 1,0 TSI 85 kW (115 hv) DSG-automaatti -19 28 tkm, Led ajovalot / Webasto kaukosäädöllä 1 omistaja, Täydellinen merkkiliikkeen h-kirja, viim. 31.3.2022 39.890 39.990 Fiat-Dethleffs Ducato AdvantageT6501 3,0 JTD -07 65 tkm, aut. huolto tehty 1.4.2022 29 000km 19.890 Audi A5 Sportback Business Sport Comfort Edition 2,0 TFSI 140 kW S tronic -18 Ford Mondeo 1,5 EcoBoost 160hv M6 Trend Wagon -18 120 tkm, Huollettu / LED-valot / 1-om / vetokoukku. huolto nyt 28 300km kohdalla 2.11.22! Avoinna arkisin 9-17, la 10-14 Ford, mp Lamminkatu 39 Myynti (040) 450 7011 Huolto (040) 450 7012 Nissan ja Škoda Lamminkatu 7 Myynti (040) 450 7001 Huolto (040) 450 7002 JOUSTAVA RAHOITUS 1. Käyttöetu alk. vakionopeussäädin, sadeja valotunnistin, Start-Stop-järjestelmä 74.890 Mercedes-Benz Sprinter 315 CDi LapStar -08 315 tkm, Lap Star tehdastekoinen retkeilyauto, istuimet 3:lle, vetokoukku, moottorinlämmitin, ilmastointi 27.890 Nissan Qashqai DIG-T 160 N-Connecta 2WD DCT Led Evapo -19 20 tkm, 1 om., täyd. Oli valintasi mikä tahansa, uusi entistä laajempi OCTAVIA-mallisto on luotu täydentämään päiviäsi. Viimeisimmällä teknologialla varusteltu ladattava hybridi vai tilava ja näyttävä kaasuhybridi. Kulutukseen ja toimintamatkaan vaikuttavat muun muassa kuljettajan ajotapa, ajonopeus, lämpötila, kelija ajo-olosuhteet sekä auton kuormaus. rekisteröity 20.10.2020 31.990 Audi A5 Sportback Business Sport Comfort Edition 2,0 TFSI 140 kW S tronic -18 Skoda Superb 2,0 TSI 280 4x4 Ambition DSG Autom. Tehdastakuu voimassa 9.10.2025, viim. Tervetuloa tutustumaan lähimmälle ŠKODA-jälleenmyyjällesi. asti KOEAJETTAVISSA MEILLÄ! Sis. Ajoneuvon käyttöön liittyvät suositukset, ominaisuudet ja rajoitteet on eritelty tarkemmin käyttöohjekirjassa. Kuvan auto erikoisvarustein. LADATTU. ilmastointi, Webasto/Eber kellolla, Trumatic-lämmitys kaasulla ja sähköllä, huoltokirja , vakionop.säädin Alk. **Toimintamatka (yhdistetty, WLTP) 403 km. huoltokirja, viim.huolto 63tkm / 2/22 Suomi-auto, vetokoukku, kahdet renkaat älykäs pysäköintitutkajärj. Pidätämme oikeuden hinnanmuutoksiin. Älä luota pelkästään kuljettajaa avustaviin ominaisuuksiin. LADATTU. LADATTU. Ostamme ja vaihdamme halvempaan myös asuntoautot ja -vaunut, moottoripyörät ym ym. Käyttöetu 605€ ja vapaa autoetu 650€. Kulutukset ja päästöt määritelty WLTP-testimenetelmän mukaisesti. LADATTU. ŠKODA OCTAVIA COMBI -mallisto alkaen 26 877,49 €, CO -päästöllä 120 g/km ja yhdistetyllä WLTPkulutuksella 5,3 l/100 km. Kysy ŠKODA Huolenpitosopimuksesta ŠKODA-jälleenmyyjältäsi tai lue lisää skoda. lauantait lomailemme Ostamme ja vaihdamme halvempaan myös Asuntoautot/-vaunut ja moottoripyörät ym. 52 000€ * 37.990 Audi A5 Sportback Business Sport Comfort Edition 2,0 TFSI 140 kW S tronic -18 Audi A5 Sportback Business Sport Comfort Edition 2,0 TFSI 140 kW S tronic MHEV -18 69 tkm , H-kirja, Huippusiisti, Vähän ajettu, Suomi-auto, Webasto/Eber kellolla + kaukosäätö, Vetokoukku 26.890 Audi A5 Sportback Business Sport Comfort Edition 2,0 TFSI 140 kW S tronic -18 BMW i3 94 Ah Charged Edition -17 56 tkm, 170 hv / Vaalea sis./ Navi Pro / 2 x renk / Tutkat & kam. Nissan, Caravan ja Škoda Lamminkatu 7 Myynti (040) 450 7001 Huolto (040) 450 7002 Ford ja mp Lamminkatu 39 Myynti (040) 450 7011 Huolto (040) 450 7012 PALVELEMME Arkisin 9 – 17 Kesäkuun lauantait 10 – 14 1.7. erä vaikka lokakuussa
Myös entisellä kotiseudulla tulee käytyä vuoden aikana kerran tai pari. . Matkaa Loimaan kauppalaan oli yli kymmenen kilometriä, eivätkä linja-autovuorot osuneet sopivasti, joten ainoa vaihtoehto oli asua viikot vuokravinttikamarissa. Kirjeet oli aikanaan löytänyt jo lapsena Elomaan sisko, joka oli lukenut niitä salaa entisen kotitalon vintillä. 1980-luvun lopussa Vaasassa aloitettiin ruotsin kielen kielikylpy suomenkielisille tarhaa käyville lapsille, jotka jatkoivat kielikylvyssä aina peruskoulun loppuun. Kolmantena opiskeluvuotena Elomaa muutti silloiseen ylioppilastaloon, jossa hän jakoi huoneensa laihialaisen opiskelijatoverinsa kanssa. Päivät täyttyvät kuntosalin, jumpan, vesijumpan, keilailun, kävelyn ja pyöräilyn lisäksi teatterija konserttikäynneistä. Niitä oli satoja sekä talviettä jatkosodan ajalta. Isä Arvo antoi ohjeita muun muassa maanviljelyyn liittyvissä seikoissa, hevosten hoidossa ja jopa lapsenkasvatuksessa. JATKOSODAN aikana vuonna 1942 Kauhanojan Nihtimäenkulmalla syntynyt Marjatta Elomaa lähti aikanaan maailmalle jo 11-vuotiaana hänen aloittaessaan opinnot Loimaan yhteiskoulussa. Myös esikoistyttönä syntyneen Marjatan maitorupea käsiteltiin, välillä taas pohdittiin sukulaisuusja naapuruussuhteita. – Mietin sitä pitkään, mutta halusin pistää lopulta kaikki, eikä niistä ole tullut palautetta, hän toteaa. Vaikka isän kirjeissä vannotettiin, ettei aroista asioista saa hiiskua ulkopuolisille, Elomaa päätyi kuitenkin laittamaan kirjeet kirjaan. Televisiotakaan ei voi katsoa ihan tyhjän panttina, vaan aina pitää olla jokin sukantai tossunkudin tekeillä. . Leskeksi vuonna 2011 jäänyt Elomaa sanoo matkaavansa nykyään junalla Loimaalle, jossa asustaa viidestä siskosta edelleen kolme. Lukiosta L:n paperit vuonna 1961 kirjoittanut Elomaa suuntasi Tuula-Liina Variksen ja Raija Kourin jalanjäljissä Turkuun opiskelemaan suomen kieltä. – Oli se kyllä uskomatonta, että sain terveiset vielä 80 vuoden jälkeen. Jokin aika sitten hän on palannut Madeiralta, jossa hän lomaili ystävänsä kanssa kaksi viikkoa. Vuonna 2000 valmistui väitöskirja, jonka nimeksi tuli Suomen ensimmäisten kielikylpyläisten äidinkieliset kirjoitelmat peruskoulussa. Hänen lisensiaatin työnsä valmistui vuonna 1996. Opiskelijaelämä rahoitettiin kummisedän takaamalla pankkilainalla ja kesätyörahoilla. Mäki-Punto) on monen muun eläkeläisen tavoin kiireinen. JUHANI LAAKSO. Työuransa keskellä Elomaa ehti tehdä myös tutkimusta noin kymmenen vuoden ajan. Nuorten tapailu johti lopulta avioliittoon ja perheen perustamiseen. Mäki-Punto) kokosi äitinsä Lainan ja isänsä Arvon sotakirjeenvaihdon kirjan kansien väliin. – Nytkin he ovat tulossa mamman luokse korjauttamaan farkkujen vetoketjua, hän naurahtaa. Kun koronapandemia alkoi alkuvuodesta 2020, kiireisen eläkeläisen harrastukset jäivät tauolle. KORONAN jäädessä taakse Marjatta Elomaa on palannut harrastustensa pariin. Kun Elomaa päätyi sattuman kautta myöhemmin äidinkielen opettajan sijaiseksi Lapualle, ystävän veli oli ottanut selvää, missä sijaiset asuivat. Päivätyön ja tutkimuksen yhdistäminen oli välillä niin uuvuttavaa, että Elomaa meinasi useamman kerran heittää aineiston pannunpesään. Professorin houkuttelemana Elomaa alkoi tutkia kielikylvyn vaikutuksia lasten ja nuorten kirjallisiin töihin. Marjatta Elomaa kokosi äidin ja isän sota-ajan kirjeenvaihdosta kaksi kirjaa Kauhanojan Nihtimäenkulmalta kotoisin oleva Marjatta Elomaa (o.s. Elomaa sanoo sen kuitenkin olleen hänen kohdallaan jopa hyvä asia, sillä mielen sopukoissa oli hautunut jo pitkään ajatus siitä, että vanhempien sota-ajan kirjeenvaihto pitäisi saattaa kirjan kansien väliin. Elomaa kertoo saaneensa yhden apurahan vuosien aikana ja tehneensä tutkimusta muuten vapaaajallaan sekä lomillaan. – Käydessäni kylässä Laihialla opiskelukaverini luona siellä oli myös hänen veljensä, hän kertoo arvoituksellisesti. Sota-ajalta säilyneissä kirjeissä isä antaa usein ohjeita milloin mistäkin maatilaan liittyvistä töistä. KÄYDESSÄÄN kirjeitä läpi Marjatta Elomaa sai itsekin terveisiä rintamalta kirjoittavalta isältään. TYÖSKENNELTYÄÄN ensin vuodesta 1969 Suupohjan kauppaoppilaitoksessa äidinkielen ja kauppakirjeenvaihdon lehtorina Kauhajoella Elomaa vaihtoi vuonna 1978 työpaikkaa. – Onneksi en kuitenkaan tehnyt sitä, hän naurahtaa nyt muistolle. Kiirettä pitää taas niin, että haastatteluaikakin sovitellaan kalenterin kanssa. marraskuuta 2022 Isän terveiset tulivat perille vasta 80 vuoden jälkeen Loimaa, Laihia Sari Holappa Vuonna 2005 Vaasan yliopiston suomen kielen lehtorin virasta eläkkeelle jäänyt Marjatta Elomaa (o.s. Neljästä lapsenlapsesta kaksi asuu Laihialla ja kaksi Espoossa. Kymmenen vuotta sitten perustetussa Vaasan kauppakorkeakoulussa avautui silloin suomen kielen lehtorin virka, johon hänet valittiin. – Muistan, kuinka jo tapaninpäivänä alkoi tuntua siltä, että nyt pitää jatkaa tutkimuksen tekemistä. Myös esikoistyttö Marjatan maitorupi puhuttaa, samoin kuin sukulaisuusja naapuruussuhteet. Nyt kirjoittajana oli pelkästään isä, sillä äidiltä oli vain yksi kirje, kun taas isältä 341. Silloin hän ei vielä tiennyt, että tulisi itsekin päätymään myöhemmin Laihialle. MEILTÄ MAAILMALLE 12 Torstaina 24. – Hän opasti äitiä, että älä sitten hemmottele Marjattaa liikaa. Kauempana asuvia tyttären lapsia hän sanoo näkevänsä välimatkan takia harvemmin, mutta pojan lapsia tulee tavattua jonkun verran. Kirjassa oli mukana sekä äidin että isän lähettämiä kirjeitä, ja kirjoittajiksi laitettiin Laina ja Arvo Mäki-Punto. Muuten sukulaiset ovat kiitelleet kirjoja, joista jää jälkipolville tietoa, millaista elämää sota-aikana vietettiin. – Sisarukset ovat joskus sanoneet, että minulla on harrastuksia jo ihan liikaa, hän naurahtaa. – Tykkään matkustamisesta, ja oli ihana päästä taas koronan jälkeen johonkin. Ensimmäinen omakustanne valmistui jouluksi 2020 ja sai nimekseen Talvisodan kirjeet 1939–1940. Serkkuja on myös ympäri Loimaan seutua. Toinen kirja syntyi vuotta myöhemmin ja sai nimekseen Rakkaat terveiset täältä jostakin: Jatkosodan kirjeet 1941–44. Vanhempien kirjeissä käsiteltiin monenlaisia asioita, ja Elomaa toteaakin niiden olleen sen ajan etätyötä
marraskuuta 2022 Katso lisää tarjouksia Prisma.f i PRISMA LOIMAA Avoinna: ma–la 7–22, su 9–22 3 00 ERÄ Voim. 7,55 + pantit 2,40) 3 00 ERÄ Voim. 24.–27.11. 21.–27.11. 21.–27.11. Xiaomi Mi Robot 2 Lite -robottipölynimuri (219,00) SÄÄSTÄ 27 % 1 29 Voim. Wilfa Kahvinkeitin CM2B-A125 (139,00) SÄÄSTÄ 36 %. Saludo Kahvi SJ tai PJ 450 g (6,56/kg) 2 pkt/talous 89 00 Voim. Klementiinit pussissa 1 kg Espanja 9 95 ERÄ Voim. 21.–27.11. 13 Torstaina 24. Omo tai Bio Luvil Pyykinpesunesteet 0,92–1 l (3,00–3,26/l) 159 00 ERÄ Voim. HK Amerikan pekoni original 170 g (8,82/kg) 2 kpl 2 95 ERÄ Voim. 21.–27.11. 21.–27.11. Coca-Cola, Coca-Cola Zero tai Fanta Lemon 24 x 0,33 l, 7,92 l (0,95/l) (sis. 21.–27.11
Saarisen tilalle päästään Humppilan asemalta ns. Sopii esim. Emännän harteilla on nyt vastuu tilan hoitamisesta, sillä talon isäntä kuoli keväällä. Sitten talon ystävällinen emäntä Fanni Saarinen kiiruhti paikalle, esitteli koiransa Ritan, pyysi sisään ja niin päästiin keskustelun alkuun. Kun lähdin siitä ajamaan, ajattelin, ettei nimi ole oikein sopiva, mutta mitäpä sillä väliä, kun tien varrella on yhtä ja toista kaunista nähtävää. – 1960-luvun puolivälissä muutimme navetan sikalaksi. Tien oikealla puolella on laajat niittylaitumet, ja aivan tien vieressä, aidan takana lepäili yhdeksän kaunista, kirjavaa mullivasikkaa. Nappi-levysoitin sisältää oman vahvistimen ja kaiuttimen. – Niinä aamuina, kun lähdetään ruhoja hakemaan, on pojilla aikainen herätys, mutta muuten he saavat kyllä nukkua pitempään, naureskelee Fanni Saarinen kahvipöydässä. Se pelaa sekä verkkovirralla että paristoilla, joten aina soi. marraskuuta 2022 ILMOITUS Vie minut minnekä tahdot. Syysauringon paistaessa se näyttää harvinaisen tunturimaiselta. Niitä noudetaan maakunnasta autolla. Loimaan Leiskun joukkue TUL:n liittojuhlilla vuonna 1969. Saapunut valkoista keinoturkista. Siinä lähellä, kummun päällä, on Saarisen talo. Nuoria porsaita hankitaan tilalle eläinvälityksen kautta ja teuraaksi myytävät siat välittää sama liike. Kuva on Hannu Peltosen kokoelmista.. Anttila & Rajala Emäntä Fanni Saarisen työpäivä venyy usein jopa 16-tuntiseksi 50 VUOTTA SITTEN VANHAT VALOKUVAT Humppilan Vitikankulmalla noin kolmen kilometrin päässä asemalta Ypäjän suuntaan sijaitsee Saarisen talo, joka on erikoistunut porsaitten kasvatukseen. Sikojen ruokintaan kuuluu omalta tilalta tuotetun rehuviljan ohella myös kuolleitten eläinten ruhoja. Ajoin pihaan, jossa susikoira otti minut haukuin vastaan. Kuvasta puuttuvat Tapio Peltonen, Paavo Mäkilä ja Jouko Mäkilä. Silti päivä saattaa venyä 16-tuntiseksikin. Siihen mahtui silloin noin sata sikaa. Metsämaan kirkkokuorolaisia 1960-luvulla. Siitä on louhittu paljon kiveä tietyömaille, ja läheltä katsottuna se ei enää ole kaunis. paimentolaismattoihin, tyynyihin, lastenrattaiden peitteeksi, joululahjamaskotteihin ym. 4. Vuonna 1969 rakennusta laajennettiin ja nykyisin siinä on tilat yli 200 sialle, kertoi emäntä Fanni Saarinen. Katinhännän tietä. Tavoitteena Saarisilla on tuottaa ohutsilavaisia sikoja. Alarivissä vasemmalta Lasse Lepola, Juha Lähdemäki, Erkki Vaalasranta, Markku Lepola. Vuonna 1936 oli maata vain kuusi hehtaaria ja karjana lehmiä ja kanoja. Kolmisen kilometrin päässä Humppilan asemalta komeilee tien ja rautatien vasemmalla puolella kaunis, upea Rautavuori. Rautavuorta on kyllä pahasti pirstottu. Erikoistuminen on tapahtunut vähitellen. Ylärivissä vasemmalta Hannu Mäkilä, Kauko Peltomäki, Veikko Sillanpää, Pentti Lindfors, Rauno Salonen. Helena 23.11.1972 ILMOITUS Alehalli Väinölänk. ENNEN 14 Torstaina 24. Apuna ovat kuitenkin omat pojat, jotka ovat mukana työssä koulunkäyntinsä ohella ja kesäaikaisin. Se on autioiden peltojen ympäröimä, rinteissä kasvaa jo nyt kellahtaneita lehtipuita ja vuori tuo helposti mieleen Lapin tunturit. Kuva on Paula Tujulan kokoelmista. Ennen kuin ne tarjotaan sioille, on ne pehmennettävä höyrykeittimessä. Lisämaata on hankittu ja raivattu niin, että viljelyksessä on nykyisin noin 60 hehtaaria
AARIKKA PÄSSI Pitkä yöpaita Koot S-XXL FAZERIN SININEN Suklaalevy 200 g (9,75/kg) 3 99 KPL HEINZ Tomaatti ketchup 1,5 kg (2,66/kg) norm. 49,99 TORSTAISTA ETEENPÄIN OSTOSTEN YHTEYDESSÄ LOIMAA KASSI ILMAISEKSI! PENTIKIN TUOTTEITA -40 % Plussa-kortilla -40 % 1 95 KPL Voimassa TO-SU, tuotteita rajoitetut erät! PETTI Tomaattimurska 2x400 g (0,99/kg) 79 PKT LISÄÄ BLACK FRIDAY TARJOUKSIA! Hirvikoski BLACK FRIDAY BLACK FRIDAY -70 % Kaikki tuotteet Myymälä avoinna klo 10-19! Tervetuloa! Heimolinnankatu 10, Loimaa Aukioloajat: ma-pe 10-16, la 11-14 Löydät meidät Facebookista: KC Kirppari Loimaa BLACK FRIDAY KC : n. marraskuuta 2022 Hirvikoskentie 213, 32210 Loimaa. 7–22, la 7–22, su 9–22 HIRVIKOSKI OSTA NOSTA max. 200€ & Saat oston yhteydessä nostaa käteistä kassalta Osuuspankin, Nordean, Danske Bankin, Aktian, Oma Säästöpankin ja Säästöpankin debit-korteilla veloituksetta. K-palvelee_ostajanosta_juliste_A2_2018-02-09.indd 1 11.4.2018 10.49 Kaikki hyvä on lähellä – oman kylän kauppa. Av. 15 Torstaina 24. ark. Noston enimmäismäärä on 200 euroa. Käteisnostosta ei kerry Plussa-pisteitä
16 Torstaina 24. Kuponki on voimassa tammikuun loppuun asti Tällä kupongilla -10% kaikista ilmoituksessa mainituista palveluista BLACK FRIDAY. Luotettavaa tehokkuutta • Kosteusmittaukset • Vesivahinkokuivaus • Otsonointi-Hajunpoisto • Lämpökuvaus • Tila-alipaineistus/Pölynhallinta • Asbestikartoitukset Olemme sertifioitu yritys, keskitymme vahinkopalveluiden tuottamiseen. marraskuuta 2022 € 24.-26.11
marraskuuta 2022 ILMOITTAJA! TARKKAILE SÄHKÖPOSTIASI! OTA YHTEYTTÄ: Marika Suuronen 050 533 6313 Anna-Mari Koskimies 050 595 7738 etunimi.sukunimi@loimaanlehti.fi TILAA UUTISKIRJE: myynti@loimaanlehti.fi Voimassa vain perjantaina 25.11. 02 721 7250 AVOINNA ma-pe 9.30-17.00, la 9.30-13.00 PLäK friday BLACK FRIDAY. 4 5 8 4 3 9 7 1 / K A T R I I N F O @ P A T R U U N A N . 17 Torstaina 24. F I K U R P A N T I E 4 1 , 3 2 2 1 L O I M A A P . F I Patruunassa uutena 9 hlö ulkoporeallas! BLACK FRIDAY TARJOUS! pe 25.11.22 tehtyihin varauksiin ulkoporeallas veloituksetta käyttöönne (etu 150€) Aleksis Kiven katu 7, LOIMAA, P. LOIMAAN LEHDEN BLACK FRIDAY MEDIAMYYNNIN UUTISKIRJEESSÄ! -TARJOUS RAUHALLINEN, YKSITYINEN JA TASOKAS JUHLAJA VAPAA-AJANVIETTOPAIKKA LOIMAALLA juhlat, kokoukset, saunaja virkistysillat, majoitustilat W W W . P A T R U U N A N
Suku yli 200 vuotta Helsingin seudulla Sudenpennut harjoittelivat vanhempien partiolaisten opastuksella puukon turvallista käsittelyä vuolemalla kiehisiä. Sotien jälkeen Suomen Venäjäsuhteet kehittyivät ja itään päin kumarreltiin välillä turhankin paljon. Nykyään 120 jäsentä käsittävän lippukunnan syysretki keräsikin liki puolet lippukunnan koko jäsenistöstä nauttimaan alkutalven säästä, tunnelmasta ja reippaista partioaktiviteeteista. Lopuksi hiljennyttiin pieneen hartauteen ennen lippukunnanjohtajan loppusanoja ja Mellilän Menninkäisten Tuki ry:n järjestämiä kirkkokahveja. Kesän korvalla vuonna 1993 perustettu Mellilän Menninkäiset on vuosien saatossa kasvanut jäsenmäärältään koko Saviseudun alueen suurimmaksi partiolippukunnaksi. LUKIJOILTA LAINA Kyllä parikymmentä pakettia suodatinjauhatusta on hyvä olla jemmassa, mutta yhtäkään pikakahvipurkkia ei tarvita, jos meinataan terveenä elää. Ei ole kyllä ihmekään, kun kaikissa tv-ohjelmissakin kuvat ja haastateltavat ovat 90-prosenttisesti Helsingistä. Sinisilmäisyyden aika on ohi. Retkellä toteutettiin partion ikäkausien mukaista ohjelmaa muun muassa suunnistuksen, solmujen teon, turvallisen puukon ja tulen käsittelyn, askartelun, teltassa ja laavussa majoittumisen sekä leikkien ja laulujen kautta. Yhteiskunnan toimivuutta kriisitilanteessa on edistettävä kaikilla hallinnonaloilla tinkimättömästi. Varautumistason nostaminen tuntuukin yhä tärkeämmältä vallitsevassa tilanteessa. Tämän vuoden tapahtumien seurauksena kukaan tuskin enää aliarvioi idän uhkaa. Maanpuolustusta on kehitettävä ja tiedustelutoimintaa tehostettava. Eikä nähtävästi niitä ole tarkoitettukaan muille kuin helsinkiläisille. Lisäksi mukana oli yli 22-vuotiaita aikuispartiolaisia eli partion mahdollistajia ja perhepartiolaisia, jotka eivät ikänsä puolesta vielä ole varsinaisen partio-ohjelman piirissä. Joskus tuntuu, että onko tässä maassa muita kaupunkeja lainkaan, maaseudusta puhumattakaan. SYYSRETKELLÄ oli osallistujia kaikista virallisen partio-ohjelman mukaisista ikäkausista eli sudenpennuista, seikkailijoista, tarpojista, samoajista ja vaeltajista. Myös kaikkien muiden kaupunkien kuin Helsingin asukkaat, kuuluvat tähän alempaan kastiin ja ovat siksi haastattelijoiden mielestä vähän huvittavia, jotka ovat selvästi kaikesta trendikkäästä ulkona. MUITA tilaisuudessa luovutettuja Suomen Partiolaisten ansiomerkkejä olivat Collanin solki, jonka sai Tero Mäkelä sekä Louhisuden solki, jonka saivat Jessika Porthén, Mikko Strömberg ja Jere Veijalainen. Suomessa on puhuttu turvallisuusympäristön muutoksesta, mutta kun tarkastellaan muutamien satojen vuosien ajanjaksoa, itänaapuri on hyökännyt moneen otteeseen Suomeen omia suurvaltaunelmiaan ajaessaan. PETRA HÄMÄLÄINEN Mikko Miikkulaiselle (oik.) luovutettiin Suomen Partiolaisten Pohjantähti-solki. Monet sotiemme veteraanit ovat vuosien saatossa esittäneet painavia varoituksia Venäjän uhasta, koska he olivat sen itse kohdanneet silmästä silmään kuten isäni Arvo Robert Sainio. Mellilän Menninkäisten varsinainen juhlavuosi 2023 tulee sisältämään vielä ainakin etkot, juhlat ja jatkot sekä yleisölle avoimen juhlailtanuotion myöhemmin ilmoitettavana ajankohtana. Huoltovarmuutta on vahvistettava. Lippukunnanjohtaja Antti Holkeri luki myöntämisperusteet samalla kun Venla Veijalainen avusti ansiomerkkien jakamisessa.. Se asia on jotenkin mediassa taottu ihmisten tajuntaan niin, että kukaan ei edes yritä tehdä asialle mitään. Myös ne, joilta ei kielestä vielä ole edes kotiseudun murre hävinnyt ovat välittömästi ”stadilaisia”, kun ovat etelään muuttaneet. SYYSRETKI huipentui sunnuntaina 20.11.2022 pidettyyn metsäkirkkoon ja lupauksenantotilaisuuteen, joka oli yleisölle avoin ja keräsi kokonaisuudessaan liki 90 osallistujaa. Alkutalven viima ja tuiske eivät menninkäisiä hetkauttaneet, sillä kylmän iskiessä joko lisättiin vaatetusta, lämmiteltiin nuotiolla tai juostiin muutama lenkki puolijoukkueteltan ympäri. Metsäkirkossa kuultiin myös Loimaan seurakunnan nuorisotyöntekijä Sami Laaksosen ajatuksia herättävä puhe lasten oikeuksista ja kansainvälisestä lapsen oikeuksien päivästä, joka osui juuri samalle päivälle metsäkirkon kanssa. SUOMEN ON sopeuduttava elämään muuttuneessa Euroopassa eikä varautumisen merkitystä voi alleviivata riittävästi. Retken yksi kohokohdista olivat lauantaiset etkojen etkot, joilla juhlittiin lippukunnan tulevia synttäreitä hauskojen ohjelmarastien sekä täytekakun ja muiden herkkujen voimin. Toisessa maailmansodassa monet suomalaiset uhrasivat henkensä tai terveytensä rintamalla, ja se mahdollisti meille itsenäisyyden. Petra Hämäläinen Luotto itänaapuriin nollissa Venäjä hyökkäsi Ukrainaan ja viimeistään sen myötä Euroopan turvallisuustilanne muuttui rajusti kertaheitolla. Valtakunnan mediassa, joka tapahtuu lähes täysin Helsingistä, on esiintyjillä suuri tarve korostaa ylemmyyttään olemalla ”stadilaisia”, mikä tekee heistä heti landelaisia parempia ihmisiä. Omavaraisuutta on lisättävä ruoanja energiantuotannon osalta. Nyt Putinin johtama Venäjä on romuttanut rauhan Euroopassa ja haastanut samalla koko läntisen maailman keinoja kaihtamatta, kuten on nähty. Tilaisuudessa luovutetuista ansiomerkeistä korkein oli Suomen Partiolaisten Pohjantähti-solki, jonka sai Mikko Miikkulainen tunnustuksena pitkäaikaisesta, aktiivisesta ja esimerkillisestä partiojohtajan tehtävissä toimimisesta, jota hän on toteuttanut innostuneesti ja partion arvopohjan vahvasti omaksuen. Luottamus Venäjään on mennyt siltä osin kuin sitä joskus on ollut. Hesarin kuolinilmoituksissakin on valtaosa muualla syntyneitä. marraskuuta 2022 Mellilän Menninkäiset valmistautuu 30-vuotisjuhlavuoteensa Partiolippukunta Mellilän Menninkäiset vietti ensi vuonna koittavan 30-vuotisjuhlavuotensa etkojen etkoja eli koko lippukunnan yhteistä syysretkeä 18.–20.11.2022 Hevonlinnan harjun tuntumassa Koskella. Lupauksenannon jälkeen muistettiin ansioituneita menninkäisiä ja lippukunnan tukijoita niin Suomen Partiolaisten kuin myös Mellilän Menninkäisten omin ansiomerkein. Toimittaja Mikko Puttonen Helsingin Sanomissa 18 Torstaina 24. ILMASSA ON jatkuvaa uhkailua, kaasuputket räjähtelevät ja droonit pörräävät strategisesti merkittävien kohteiden liepeillä Euroopan maissa. Ritva ”Kike” Elomaa Kansanedustaja (ps.) Mikä on ”stadilainen”. Näiden tunnustusten lisäksi luovutettiin yhteensä 12 Mellilän Menninkäisten omaa ansiomerkkiä kultaisina, hopeisina, pronssisina ja rautaisina versioina. Valitettavasti näitä suuruudenhulluja taka-ajatuksia ei ole kuopattu vuosien saatossa, vaikka rautaesiripun väistyttyä näin saattoikin kuvitella tapahtuneen. Pakinoitsija Mustakynä Sydän-Satakunnassa LAINA Kun professori Philip Tetlock tutki liki 250 asiantuntijan ennusteita, hän huomasi, että asiantuntija osuu poliittisissa ennusteissaan oikeaan suurin piirtein yhtä tarkasti kuin simpanssi tikkatauluun. Eihän muualle mitään valtion virastoja, tai kulttuurilaitoksiakaan enää perusteta. Näitä varoituksia ei ole otettu tarpeeksi vakavasti. Samoin kun kerrotaan jonkun julkkiksen taustoja, niin pääosin he ovat muualta Helsinkiin muuttaneita, koska jos Suomessa haluaa menestyä, on pakko lähteä kotiseudulta Helsinkiin. Tilaisuuden aluksi uudet ja ikäkauttaan vaihtavat menninkäiset antoivat ikäkausittain juhlallisesti partiolupauksensa, jotka otti vastaan Mellilän Menninkäisten lippukunnanjohtaja Antti Holkeri. Veteraanien varoituksilla oli katetta. Helsinkiläiset ovatkin töölöläisiä, kalliolaisia tai punavuorelaisia (kaikkienhan ne pitää tietää) ja muut jostakin kaukaa kehä kolmosen takaa
klo 12 ”JOULU TULEE, JUOSTA PITTÄÄ” p. Nukahtamisen lisäksi myös vireystilan lasku kasvattaa onnettomuusriskiä. Liikenneturva LIIKENNEVINKKI HUMPPILA Kennintie 1 Valtatie 2:n liikekeskus ma-pe 10-17, la 10-14 Puh. 044 536 9469. Kuljettajan ajokunnolla on merkittävä vaikutus ajamisen turvallisuuteen. Kun väsymys iskee, kuljettajan tarkkaavaisuus herpaantuu, silmänräpäysten kesto pitenee ja tästä voidaan liukua mikrouneen. Avoinna ark. Väsyneenä kuljettajan kyky arvioida omaa ajokuntoaan on heikentynyt. 02 766 1187 www.jatehuoltomakio.fi SARKA-SUNNUNTAI 27.11. (???????????. Pitemmän päälle väsymystä voi torjua vain nukkumalla. Kuljettajat eivät ota väsymystä riittävän vakavasti. 050 505 2030 PUNNITSEMM E JA MAKSAMME HETI! METALLIROMUT JA LYIJYAKUT RAHAKSI SOMERO, Joensuuntie 47 TORSTAISIN klo 14-17 LOIMAA, Hannunkatu 9 TORSTAISIN klo 10-12 HUITTINEN, Loimijoentie 90 KESKIVIIKKOISIN klo 14-17 Prisma Loimaa, Aleksis Kiven katu 7, 32200 Loimaa p. Päihteiden lisäksi ajokuntoon vaikuttavat niin flunssat, lääkkeet, tunnekuohut kuin väsymyskin. 10-16.30. Kysy talviajan tarjous! Kartanomäenkatu 26, Loimaa Avoinna ma-pe 8-16 www.atula.fi Töiden vastaanotto Arto Yli-Rokki 0400 320 512 Varaosamyynti Kirsi Leimu 0400 320 464 TOIMIPISTEET myös Maskussa ja Huittisissa! Tarjous sis.alv 59,BLACK WEEK TARJOUKSIA Mm. . ???????????. . Kun Liikenneturva kysyi kuljettajilta näiden kokemuksista liikenteessä viimeisen vuoden ajalta, 15 prosenttia kertoi ajaneensa niin väsyneenä, että on pelännyt nukahtamista rattiin. ???????????. Jos se ei ole mahdollista, voi juoda kahvia tai muuta kofeiinipitoista ja ottaa sen jälkeen vartin tirsat, sillä kofeiinin vaikutus alkaa viipeellä. 79 e) VALTUUTETTU merkkikorjaamo P. Valtra Työhaalarit (norm. marika.suuronen@loimaanlehti.fi Anna-Mari Koskimies . 02 763 7700, www.sarka.fi VAPAA PÄÄSY MUSEOON Etnologi Marja Hartola kertoo joulun ruokataloudesta ja entisajan jouluvalmisteluista. Jos väsymys yllättää kesken ajon, paras keino sen taltuttamiseen on matkan keskeyttäminen. Liikenneonnettomuuksien tutkijalautakuntien mukaan väsymys vaikuttaa jopa joka viidennen kuolonkolarin taustalla. ym. ???????????????. Kuljettajat pyrkivät usein kompensoimaan väsymystä keinoilla, jotka mahdollistaisivat edelleen ajamisen. Omasta ajokunnosta tulisi olla kartalla ennen ratin taakse asettumista. 0400 537 171 Varasto avoinna sopimuksen mukaan SOITA 0400 537 171 www.loimaanrakennuseriste.fi HENGITTÄVÄT RAKENNUSMATERIAALIT EDULLISESTI VARASTOMYYNNISTÄ Hunton tuulensuojalevyt Hunton eristelevyt Isolina pellavaeristeet Ekocell puhallusvillat Puhalluskonevuokraus Kätevä puukuitueriste Ilmasulkupaperit Aluskatteet Pellavanauhat Pinkopahvit ym. Seminaaritila Riihi klo 13: Ratissa sinnitellään rättiväsyneenä Väsymys on suomalaisille tuttu matkakumppani. Oli sitten ratkaisuna ajon siirtäminen, keskeyttäminen, tauottaminen tai joko kuskin tai kulkumuodon vaihtaminen, tärkeintä on, että vain ajokuntoisena ajetaan. ???????????????. Vaihtoehtoiset ratkaisut ajamiselle kannattaa miettiä etukäteen. marraskuuta 2022 www.romukioski.fi/ostohinnat • P. Tahdonvoima ei riitä väsymyksen selättämiseen. 19 Torstaina 24. mennessä! Palvelemme perushuolloista korjauksiin ja varusteluihin. Suutarin korjauspalvelut • avaimet • jalkineiden venytykset • luistimien ja saksien teroitus • ortopediset korotukset • kaiverruspalvelu • postilaatikkokyltit, ovikyltit, kiinteistökilvet odottaessa • ym. Mikrounen aikana kuljettaja ei huomioi ympärillään tapahtuvia asioita tai edes huomaa, että valot sammuvat. anna-mari.koskimies@loimaanlehti.fi Joulu valvojaiset Ilmoitusvaraukset aineistoineen ?????????????????. 10 v Loimaan suutarija avainpalvelu Kiitämme vanhoja ja uusia asiakkaitamme kuluneesta kymmenestä vuodesta! Loimaan Rakennuseriste Oy Korpirannantie 99, 32200 Loimaa puh. Tutut tuotteet esimerkiksi: LaajaPlus-jakelu: Loimaa, Oripää, Vampula, Punkalaidun, Säkylä, Huittinen, Humppila, Ypäjä 1.12.2022 Ota yhteyttä myyntiimme: Marika Suuronen . (03) 437 7866 Humppila • Sastamala www.hklahonen.fi BLACK FRIDAY SPECIAL ! Nevada AVOKULMASOHVA 190x285 cm 795,(1650,-). Joka viides tuntee itsensä usein väsyneeksi ajaessaan autoa talviaikaan. ???????????. Ratissa väsyneenä sinnittelevä kuljettaja on todennäköisesti jo ylittänyt tai ylittämässä oman toimintakykynsä rajat
klo 18 Mellilän kirkko Su 18.12. adventtina 27.11. Vapaaehtoinen kolehti katulasten hyväksi. klo 18 Kaupungin kirkko klo 18 Alastaron kirkko Pe 16.12. klo 17:30-19:30 Lapsiperheiden jouluaskarteluilta, Kanta-Loimaan srk-talo 13.12. Loimijoki virtaa ry. klo 18 Metsämaan kirkko To 15.12. klo 19 Metsämaan kirkossa lauluyhtye Valve joulukonsertti. klo 10 Kanta-Loimaan kirkossa ja Alastaron kirkossa, klo 12 Metsämaan kirkossa perhemessussa. Tiistaina 6.12 . To 22.12. klo 18-20 Jouluvalvojaiset rippikoululaisille, Kaupunginkirkko JOULUASKARTELUJA. klo 18 Kanta-Loimaan kirkossa Perhe Riuttaskorven joulukonsertti. klo 17 Kaupunginkirkossa Jaska Mäkynen & Via 4 Enkeleitä toisillemme, ohjelma 20 €, osa tuotosta Yhteisvastuu-keräyksen hyväksi. klo 17:30-19:30 Lapsiperheiden ja alakoululaisten jouluilta, Kanta-Loimaan srk-talo 20.12. klo 18 Kanta-Loimaan kirkko. klo 17:30-20 Aikuisten jouluaskarteluilta, Kanta-Loimaan srk-talo 1.12. Klo 10 Kanta-Loimaan kirkko, Siunauskappeli, Alastaron kirkko klo 12 Metsämaan kirkko, Mellilän kirkko klo 13 Virttaan kirkko Välittömästi jumalanpalvelusten jälkeen klo 11, 13 ja 14 seppeleenlasku sankarihaudoilla. JOULUKONSERTTEJA LAULA JA AUTA MAAILMAN LAPSIA! 2022 29.11. ITSENÄISYYSPÄIVÄN JUMALANPALVELUKSET Su 4.12. klo 18 Virttaan kirkko KAUNEIMMAT JOULULAULUT YHTEISLAULUTILAISUUDET Su 27.11. To 9.12. Mukana Kanta-Loimaan kirkkokuoro ja lastenkuoro Päivänkakarat La 10.12. klo 19 Kanta-Loimaan kirkossa Katri Ylanderin joulukonsertti. marraskuuta 2022 Adventinaika 2022 Loimaan seurakunnassa Uusi kirkkovuosi alkaa, Hoosianna! lauletaan 1. 20 Torstaina 24. Su 11.12. Ohjelma 10€
652,-) Lily lipastot KAIKKI KOOT 10.Sähköpöytä 120x80 299.Koulutuoli kaasujousella 10.Laadukas Moottorisänky 90x200 499.Petauspatja alk. 21 Torstaina 24. KLO 10-20 Aleksis Kiven katu 7, Loimaa Puh. 040 196 4665 SOMERO Knuutilantie 1, 02 722 1277 FORSSA Aleksinkatu 1, 03 435 6570 Avoinna ark. 26.11.2022 Sisustustalo Ribbonin Turuntie 6, Loimaa | (02) 762 4200 | Ma-pe 10-18, la 10-14 | www.ribbon.fi LÄHES KAIKKI TUOTTEET vaatteet, valaisimet, lahjatavarat, huonekalut, kankaat, matot 20%. mennessä Ritvan ja Oilin Herkkukeittiöön. T U O T T E E T KAIKKI Pehtoor n u 1, Lo m Ar s n 8 30-16 30 Loimihuollon lahjavinkit Kurkista lisää: www lo m huolto f Ritvan ja Oilin Herkkukeittiö Suuren suosionsa saaneet paistovalmiit joululaatikkosurvokset tilattavissa myös tänä jouluna! Jätä sitovat tilauksesi viimeistään 2.12. TÄSTÄ PUHUTAAN VIELÄ PITKÄÄN!!! BLACK FRIDAY NÄITÄ EI RIITÄ KAIKILLE! Admiral vitriini 60x43x190 koottuna 99.(norm. Hossinkatu 1-3 Loimaa. 2 istuttava: l 171, s 93, k 93. 109€) BLACK FRIDAY TO, PE & LA 24. 119€) JONSERED TERÄKETJUT JONSERED METSURIN TAKKI Pro Light JONSERED Basic TURVAHAALARIT tai -HOUSUT Tarjoukset voimassa 22.11.-26.11.2022 JONSERED TEROITUSPAKETIT Kaikki käy! STIHL PAINEPESURIT -25% BLACK FRIDAY BLACK FRIDAY 79 € (norm. 3 istuttava: l 208, s 93, k 93. Puh. värit: musta, valkoinen sensus viscO moottorisänky 90 x 200 memoryvaahto petauspatja 10cm, jossa 4cm memory soft ja 6cm memory medium vaah 1250,999,langatOn sääDin BLACK FRIDAY KOTIMAISET SOHVAT JA SÄNGYT MALLISOHVIA JA -SÄNKYJÄ JOPA ERÄ MATTOJA TIKKI VUODESOHVA 215x96x88 Lajitelma koot -50 % -30 % Ei koske kampanjatuotteita Scandic Sinfonia sänkymallisto (99,-) 14,DIAMONDS YÖPÖYTÄ LOPPUERÄ! KUURA 170x85 ruokailuryhmä 6:lla tuolilla Musta, valkoinen (995,-) 599,349,(995,-) -50 % ALK. 03 435 6570 Aukioloajat: Arkisin 10-18, La 10-14 MYYMÄLÄT TÄYNNÄ TARJOUKSIA. 18 – 32,50 €) 10 € /kpl (norm. Tuotteiden nouto 22.-23.12. 044 235 6242 Alennus koskee normaalihintaisia tuotteita, ei koske Essence-sarjaa. 25€) 79 € (norm. 02 722 1277 FORSSA, Aleksinkatu 1 p. 49,ERÄ SÄNGYN PÄÄTYJÄ • ERI KOKOJA LOIMAA • SALO • SOMERO • KAARINA • LOHJA • TUUSULA Lamminkatu 40, 02 7211 300 HUOLTOJA VARAOSAPALVELU VERKKOKAUPPA AVOINNA 24/7 VARASTOSSA OLEVAT: 10 € /kpl (norm. 69,Acazia sohvapöytä 60x60 25.Somero 02-722 1277, Knuutilantie 1 forSSa 03-435 6570, Aleksinkatu 1 avoinna Arkisin klo 10–18, lauantaina klo 10–14 OXFORD 3 + 2 sohvat kulutuspinnat aitoa nahkaa, taustat keinonahkaa. marraskuuta 2022 BLACK FRIDAY 25.11. 10-18, la 10-14 SOMERO , Knuutilantie 1 p
Lämmin valkoinen. LEDLASIKORISTE valolla Toimii 3 x AAAparistolla, eivät sis. 1,99) 11 95 11 95 kpl (norm. 39,95) (norm. 5,99) kpl (norm. pakkaukseen. Airam Elisa SYDÄN 35 cm TAI TÄHTI 38 cm Kaunis, kevyt, ajaton. 34,90) (norm. 39,95) 16 95 16 95 (norm. 3,50) (norm. Koko 15 x 28 x 96 cm KEPPIHEVONEN musta tai ruskea Monipuolisiin ja liikunnallisiin leikkihetkiin. 39,95) Clatronic Multi RAASTINja VIIPALOINTILAITE Kätevä superapulainen viipalointiin ja raastamiseen. 21,95) (norm. Airam Liana METALLITÄHTI 30 cm Lämmin valkoinen. 3,50) (norm. Ilman valoa. 39,95) (norm. 10 000 h. Setti sisältää 2 pupuhahmoa, lemmikin, huonekaluja ja kauneustarvikkeita. 2 v takuulla. Toimii 3 x AA-paristolla, eis sis. Muuntaja 31 V 3, 6 W IP20 Airam Marion KRANSSI 30 cm Lämmin valkoinen. 7,99) kpl (norm. Vain sisäkäyttöön. LEIKKISETTI Pupu Kaunis laukkumallinen leikkisetti, joka avautuu muotikaupaksi. 10 000 h. Paloikä n. 69,95) (norm. 2 v takuulla.. 9,95) (norm. 79,95) Moomin Keraaminen VEDENKEITIN Romance Ystävyys Keitin on pakattu ihastuttavaan lahjaboxiin. 10,90) (norm. 10 000 h. pakkaukseen. Ilman valoa. Lämmin valkoinen. Setti sisältää 2 pupuhahmoa, lemmikin, huonekaluja ja kauneustarvikkeita. 19,95) (norm. SISUSTUKSELLISEN KAUNIS PAPERITÄHTI Musta tai natur Klassinen paperitähti, skandinaaviseen sisustustyyliin. Paloikä n. 39,95) (norm. Kynttilän halkaisija 4 cm. Muuntaja 31 V 3, 6 W IP20 Airam Marion KRANSSI 30 cm Lämmin valkoinen. Paloikä n. Suitset ilman kuolaimia. 19,95) 5 99 5 99 2 99 2 99 kpl (norm. Hintakaaren jo edullisista hinnasta. 10 000 h. Lämmin valkoinen. 2,99) (norm. Paketti sisältää 10 kpl LED-kynttilöitä ja kauko-ohjaimen. Istahdat vain sohvalle, painat nappia ja nautit tunnelmasta. 4,99) (norm. marraskuuta 2022 Tällä merkityt tuotteet löytyvät myös verkkokaupastamme hintakaari.fi Heimolinnankatu 2, Loimaa Puh. 3,99) Hau-Hau Champion MAKUPALA liha 100 g SOPII ERINOMAISESTI KAIKKEEN PALKITSEMISEEN Hau-Hau Champion MAKUPALA liha 100 g SOPII ERINOMAISESTI KAIKKEEN PALKITSEMISEEN 8 95 8 95 50 cm / 8-sakarainen 50 cm / 8-sakarainen (norm. Ikäsuositus +3 KEPPIHEVONEN musta tai ruskea Monipuolisiin ja liikunnallisiin leikkihetkiin. SISUSTUKSELLISEN KAUNIS PAPERITÄHTI Musta tai natur Klassinen paperitähti, skandinaaviseen sisustustyyliin. Clatronic Multi RAASTINja VIIPALOINTILAITE Kätevä superapulainen viipalointiin ja raastamiseen. Klassinen muotoilu, kyljessä Tove Janssonin rakastettavat hahmot. 4,99) (norm. 14,95) Airam Elisa SYDÄN 35 cm TAI TÄHTI 38 cm Kaunis, kevyt, ajaton. Moomin Keraaminen VEDENKEITIN Romance Ystävyys Keitin on pakattu ihastuttavaan lahjaboxiin. 2 99 2 99 2 49 2 49 4 99 4 99 (norm. Vain sisäkäyttöön. 14,95) 17 95 17 95 (norm. 12,95) 29 95 29 95 (norm. 3 50 3 50 30 cm / 6-sakarainen 30 cm / 6-sakarainen 13 x 11 cm 13 x 11 cm 16 x 13 cm 16 x 13 cm (norm. Iso pehmeä pää. 2,69) (norm. Kauko-ohjattava LED-KYNTTILÄ Turvallinen ja helppokäyttöinen. 14,95) (norm. 3,99) 2,-/l (norm. Lämmin valkoinen. 24 95 24 95 (norm. 14,95) kpl (norm. 040 450 1051 Arkisin 9–18, la 9–15, su suljettu LOIMAA KALALAHTI • KOUVOLA • KULJU • LOIMAA • PORI BLACK WEEK Pidä kiirettä, näitä tarjouksia ei riitä kaikille! BLACK WEEK Pidä kiirettä, näitä tarjouksia ei riitä kaikille! Erä! Erä! 6 99 6 99 1 99 1 99 1,1,1,1,1,1,1,1,Baron MAITOSUKLAAKONVEHTI 1 kg Baron MAITOSUKLAAKONVEHTI 1 kg Emendo Muumipeikko tai Niiskuneiti COOLER TÖLKILLE Pitää juoman pidempään viileänä/lämpimänä Emendo Muumipeikko tai Niiskuneiti COOLER TÖLKILLE Pitää juoman pidempään viileänä/lämpimänä Emoji, Ryhmä Hau, Yksisarvinen SUKLAAJOULUKALENTERI 75 g Emoji, Ryhmä Hau, Yksisarvinen SUKLAAJOULUKALENTERI 75 g Dove ROLL-ON DEO 50 ml Awakening Dove ROLL-ON DEO 50 ml Awakening Dove DEODORANTTI 150 ml Men+Care Extra Fresh Dove DEODORANTTI 150 ml Men+Care Extra Fresh KOKO KILO HERKULLISTA SUKLAATA KOKO KILO HERKULLISTA SUKLAATA Maistiaiset myymälöissä torstaina Maistiaiset myymälöissä torstaina Comfort HUUHTELUAINETIIVISTE 750 ml Sensitive JOPA 41 HUUHTELUA (2,4 senttiä/huuhtelu) Comfort HUUHTELUAINETIIVISTE 750 ml Sensitive JOPA 41 HUUHTELUA (2,4 senttiä/huuhtelu) kpl (norm. Paketti sisältää 10 kpl LED-kynttilöitä ja kauko-ohjaimen. 7,99) Voiko enää aidomman näköistä kynttilää olla Voiko enää aidomman näköistä kynttilää olla Saimme vielä erän SUPERSUOSITTU Saimme vielä erän SUPERSUOSITTU SUPERSUOSITUT KONIT ODOTTAVAT PÄÄSYÄ OMIIN PILTTUISIIN SUPERSUOSITUT KONIT ODOTTAVAT PÄÄSYÄ OMIIN PILTTUISIIN Kauko-ohjattava LED-KYNTTILÄ Turvallinen ja helppokäyttöinen. pakkaukseen LED-PÖYTÄKYNTTILÄ 3D-liekillä, 8 x 10 cm ON-OFF-ajastin 6 h, toimii 3 x AAA-paristolla, ei sis. LED-PÖYTÄKYNTTILÄ 3D-liekillä, 8 x 10 cm ON-OFF-ajastin 6 h, toimii 3 x AAA-paristolla, ei sis. YÖVALO Nukkuva kissa Lumo Paristoilla toimiva nätti yövalo. Muuntaja 31 V 3, 6 W IP20 Airam Liana METALLITÄHTI 30 cm Lämmin valkoinen. 2,69) (norm. HASSUN HAUSKA kokoontaittuva LED-LUMIUKKO 90 cm Ulkokäyttöön, 80 valkoista lediä, joista 10 % vilkkuvia. Klassinen muotoilu, kyljessä Tove Janssonin rakastettavat hahmot. 5,99) (norm. 5,99) (norm. Suitset ilman kuolaimia. 1,99) (norm. 2,99) kpl (norm. 4,99) (norm. Muuntaja IP44 5 m liitäntäjohto. 69,95) ULKOVALOSARJA Lämmin tai kylmä valkoinen ULKOVALOSARJA Lämmin tai kylmä valkoinen 540 lediä 540 lediä Erä! Erä! Loppuerä! Loppuerä! Erä! Erä! HASSUN HAUSKA kokoontaittuva LED-LUMIUKKO 90 cm Ulkokäyttöön, 80 valkoista lediä, joista 10 % vilkkuvia. 10,90) PALAPELI 1000 palaa Paljon erilaisia LAADUKAS HOLLANTILAINEN PALAPELI PALAPELI 1000 palaa Paljon erilaisia LAADUKAS HOLLANTILAINEN PALAPELI DS6 DESIPESU tai DESINFIOIVA YLEISPESUAINE 500 ml suihkepullo sitruuna, aloevera, hunajameloni DS6 DESIPESU tai DESINFIOIVA YLEISPESUAINE 500 ml suihkepullo sitruuna, aloevera, hunajameloni 1,1,pl pl 2,-/l (norm. 2,95) (norm. pakkaukseen. Toimii 3 x AA-paristolla, eis sis. pakkaukseen. Istahdat vain sohvalle, painat nappia ja nautit tunnelmasta. 2,95) Säästä lähes 70 % Säästä lähes 70 % Säästä yli 60 % Säästä yli 60 % Säästä lähes 70 % Säästä lähes 70 % 1,1,(norm. 9,95) (norm. Koko 15 x 28 x 96 cm TALIRAVINNEMAKKARA 1 kg TALIRAVINNEMAKKARA 1 kg HEPPAHÖPERÖLLE HEPPAHÖPERÖLLE LINTUJEN HERKKUA! LINTUJEN HERKKUA! Keppihevosen PALKINTORUUSUKE 4 kpl setti TAI PÄITSET Keppihevosen PALKINTORUUSUKE 4 kpl setti TAI PÄITSET 5,5,-50% -50% Hintakaaren jo edullisista hinnasta. Paloikä n. 79,95) (norm. 34,90) Jordan Clean Smile SÄHKÖHAMMASHARJA • Jopa 3 viikkoa toimintaaikaa • Kaksi harjasnopeutta • Matkakotelo • Painetunnistin • USB-Latausjohto Jordan Clean Smile SÄHKÖHAMMASHARJA • Jopa 3 viikkoa toimintaaikaa • Kaksi harjasnopeutta • Matkakotelo • Painetunnistin • USB-Latausjohto 39 95 39 95 (norm. Helppo pestä ja puhdistaa. YÖVALO Nukkuva kissa Lumo Paristoilla toimiva nätti yövalo. 5,99) kpl (norm. 21,95) 10 95 10 95 6 99 6 99 4 99 4 99 (norm. Muuntaja 31 V 3, 6 W IP20 Amanda Collection Vintage Silver SYDÄNLYHTY Amanda Collection Vintage Silver SYDÄNLYHTY LEDLASIKORISTE valolla Toimii 3 x AAAparistolla, eivät sis. Ikäsuositus +3 LEIKKISETTI Pupu Kaunis laukkumallinen leikkisetti, joka avautuu muotikaupaksi. 22 Torstaina 24. Kynttilän halkaisija 4 cm. Muuntaja IP44 5 m liitäntäjohto. 39,95) (norm. pakkaukseen 24 95 24 95 29 95 29 95 12 95 12 95 25 95 25 95 (norm. Laitteen mukana tulee 5 erilaista lisäosaa, jotka soveltuvat eri käyttötarkoituksiin. Helppo pestä ja puhdistaa. Laitteen mukana tulee 5 erilaista lisäosaa, jotka soveltuvat eri käyttötarkoituksiin. Iso pehmeä pää. 4,99) (norm. 12,95) (norm
asti: KAHVI + TALON PULLA 2€) La 26.11. Sley. 02 7632 733 Palvelemme MA–TO 9–17 PE 9–18 la-su suljettu 5 95 e /kg Porsaan PAISTIJAUHELIHA Naudan BURGERJAUHELIHA 9 95 e /kg Joulu lähestyy... 040 218 8216. Ilm. Jouluinen avaus Osuuspankin kuusen luona klo 18. Puhujina Tuomas Lankinen ja Olli Koskenniemi. Kahvitarjoilu.. Loimaan Puoti Loimaan Puoti TERVETULOA! Loimaan Puoti Turuntie 19, LOIMAA puh. klo 17 Joulun hiljaisuus -konsertti Tommi Soidinmäki, Eeva Saarenpää ja Vastakaiku orkesteri ennakkoliput 22 €, ovelta 25 € Juhlaruokailu klo 15.30, tilattavissa á 25 €/hlö juhlaruokailu 26€, tanssit 17€ tai yhteislippu 40€ Liput 15€ Liput 10€ LA 26.11. Mukaan tarvitset yhden paketin suodatinpusseja, kuumaliimaa, nitojan ja sakset. klo 15-18. 050 3280 100 040 5920 624 Lauantaina klo 19 alkaen SEIJAN KARAOKE Kirkkokalliontie 12 ma-to 10.30-21.00, pe-la 10.30-22.00, su 10.30-21.00 Tervetuloa! Olemme jälleen avoinna! Avajaistarjous pe 25.11.la 26.11. klo 10-14 JOULUPUODIN AVAUS (Kahvilassa tarjous 24.12. Kaikki normaalikokoiset pizzat ja kebabit 7,50€ RAVINTOLOITA VILJELYSMAATA Alastaron suunnalta. Elersien sukuseura. klo 13.45 äänimaljarentoutus Riihikosken seurakuntatalolla. Yhteislähtömahdollisuus klo 18.15. elersien.sukuseura@gmail.com tai Merville 040 522 4827. 0400 854 053 TO klo 10–17 PE klo 10–17 LA klo 10–13 KENKIEN TALVIHULINAT! Paljon talvikenkiä nilkkureista nastakenkiin! KENKÄVARASTO Tervetuloa läheltä ja kaukaa! PE 25.11. Meiltä lähituottajien viljaporsaiden suolaamattomat ja harmaasuolatut JOULUKINKUT! VARAATHAN OMASI! KOKOUKSIA -50 % SANDAALIT TYÖKENGÄT KUMISAAPPAAT Volttikatu 1, Loimaa p. Su 27.11.klo 17.00 osallistutaan Kaupungin kirkolla Jaska Mäkysen konserttiin Enkeleitä toisillemme. myös yhdistyksen nettisivujen tapahtumissa. Kalevalankatu 15 as. Miesten lentopallo tiistaisin klo 19.30-21 Mellilän palloiluhallilla. Alastaron Kyläyhdistys ry, Alastaron torilla 26.11. Minna 050 590 4848. LL LL LL LL LL LL PAIKALLINEN NÄKÖKULMA KERROSTALOHUONEISTON (kuolinpesä) IRTAIMISTO MYYDÄÄN os. Ostari avoinna su 27.11. hyviä palkintoja. klo 19. Viking Grasy risteilylle 29.11. 27.11 esimmäisenä adventtina kello 11.00 jouluisen ikkunan valot sytytetään. Ilmoittautumiset 2.12. klo 13.00 sekä kerho klo 14.00. Kanakumppanit Oy 050-3426621 / Martti VUOKRATA HALUTAAN HUVITILAISUUKSIA SEURATOIMINTA Loimaan Kansalliset Seniorit ry kokoonnumme viettämään jouluista juhlaa Loimirantaan ke 14.12. pe 25.11. Lisätietoja Jankon nettisivuilta. Alastaron Tuttujentupa. Lähdöt klo 17.30-18.30. Reitit 2,0 km, 4,0 km ja 5,7 km. klo 18.00 jouluisissa merkeissä Heinosella. URHEILU Loimaan Jankko Venlan XIV Vempautus yösuunnistus per 25.11. Tuula 040 760 3301. Diakonia yhdistys Diakoniaja siioninkannel ilta ti 29.11. Kaikki lyhdyt ja kynttilät -20 % Tarjous A-oikeudet • Kahvila-ravintola ja tilapuoti Avoinna ti-pe klo 10-17, la klo 10-14 Oripääntie 1120, Loimaa p. klo 14.00. lähtö Vuorisen talleilta klo 18.15, torin pys.klo18.20 sekä Hirvikoski kaupan pys ja kirjaston pys klo 18.30. facebookissa. KLO 14-17 Prisman parkkipaikka, Loimaa Tule juttelemaan kanssamme uusista työmahdollisuuksista! Tarjoamme hernekeittoa. klo 14 Tuulensuun Palvelukeskuksessa seurakunnan järjestämä jouluinen juhla näkövammaisille ja Tuulensuun asukkaille. Reumayhdistyksen Tanssijumppaa Nuokkarilla ma 28.11. Mellilänjärven rantasaunaja uintivuoro perjantaisin klo 17-20. 23 Torstaina 24. 52, Loimaa. Myös Alastarolaisen kalenterin 1.luukku aukeaa! Lisätietoja mm. Keskuspaikkana Novidan Myllykyläntie yksikkö (ent. TÖITÄ JA KEITTOA PE 25.11. Varaa sali ja tarjoilut meiltä! Itsenäisyyspäivän sinivalkoiset juhlatanssit TI 6.12. Mellilän Kyläyhdistys ry. Ammattikoulu). klo15-16 Jouluinen avaus mukana yhdistyksiä ja yrityksiä. klo 14 -18 KARAOKETANSSIT Ruokailu klo 15 (ennakkovaraukset 1.12. Ilm. www.vampu.fi • Vampulan Urheilijat Ravintola Karoliina Virttaa P. klo 18. Adventtijuhla Sosilla (Kojonperäntie 129) su 27.11. Mia Järvinen Lahden sukututkijoista esittelee ilmaisen sukututkimusalustan Genin käyttöä su 27.11. Kirveskallion kartalla. klo 10-18 ja la 10-15 (pikkurahalla). Kojonkulman Martat. Löydätkö itsesi Johan Elersin jälkeläisistä. PERJANTAINA 25.11. Loimaan seudun Omaishoitajat ja Läheiset ry to 24.11. klo 18 Kojonkulman koululla. Kranssipaja, to 1.12. Ilm. Osallistu samalla Prisman 100€ lahjakortin arvontaan. Mukana Norro, Lankinen, Väisänen. menn.) Tanssit klo 16-21 Sami Rosholm & Casanova sekä Kanalan karaokekisan 2022 mitalistit SU 4.12. klo 19-23 TANSSIT Harri Nuutinen & Tanssin Taika SU 27.11. Tied. 27.11. Ostari ja Ostarin jouluinen puoti avoinna ti-pe klo 10-17, la klo 12-15. Lisätietoja Kojonkulman Marttojen fb-sivut. menn. JAHTI 2.000 E 3 x 200 E • 7 x 100 E ym. 044 352 9797 | www.wanhakanala.fi Juhlat tulossa. klo 13 yhteislaulut ja klo 14 Loimaan seudun musiikkiopiston lasten esiintyminen Olohuoneella Anna Toukolan ohjaamana Heimolinnankatu 3. marraskuuta 2022 Kotimaisia, kasvatettuja JOULUKUUSIA 15.-22.12.2022 klo 12-17.30 Loimaa, K-Raudan piha REIJO KUOSA 050-569 2165 kuosa.reijo@gmail.com www.reijokuosa.fi JUKOLAN BINGO VAMPULASSA maanantaisin klo 18.15 alk. Näkövammaiset To 1.12. viim
Kylmäpuristettuja tyrni-, karpalo-, mustaherukkaym. Filtron Suodattimet -30% www.loimaanautovaraosa.fi Loimaan Autovaraosa Oy Puh. Lumetuksen osalta kysymys on ollut lähinnä siitä, miten lumitykin tarvitsema sähkö tuotetaan. Steniuksen mukaan Kangastuvan lumetuksen puolesta puhuu se, ettei tykin tarvitsemaa sähköä oteta verkkovirrasta. marraskuuta 2022 Oripää Lari Kiviranta Viikonlopun ja alkuviikon pakkaset eivät vielä olleet riittävän kireitä, jotta Kangastuvan maastossa olisi aloitettu lumen tykittäminen hiihtobaanalle. T7 3-loikka: 1) Maisa Mäkilä 2,60. 135 € W-Light Impulse II Led-lisävalo 159 € 125 € LQM Öljy 5l 27 € W-Light Wave II Led-lisävalo W-Light Comber II Led-lisävalo 89 € H4 79 € H7 Osram LED-polttimopari Kärkäisen Puutarha p. asti tai niin kauan kuin tavaraa riittää. ERIKOISESITTELY OMPELUKONEMYYNTI JA -HUOLTO Vain PERJANTAINA 25.11. 24 Torstaina 24. P5 3-tasaloikka: 1) Veikka Lehtoranta 2,61. mehuja. T9 pituus: 1) Enna Onnela ja Venla Lehtoranta 1,48, 3) Nuppu Paija 1,46, 4) Iiris Mäkilä 1,35. Sääennusteiden perusteella tykitys ei näytä vielä ajankohtaiselta, mutta taivaalta saattaa ripotella luonnon lunta lähipäivinä. T9 3-tasaloikka: 1) Nuppu Paija 3,61, 2) Enna Onnela 4,36, 3) Venla Lehtoranta 4,33, 4) Iiris Mäkilä 3,95. LL, Saviseudun urheilullisin. 040 574 6459 LOIMAAN TORILTA PE 25.11. LL ARKISTO/REIJO STENIUS Urheilutulokset ovat vähän niin kuin kalat, parhaimmillaan tuoreina. Pakkaslunta tarvitaan vähintään kymmenisen senttiä, jotta siitä voitaisiin ajaa luistelu-ura Kangastuvan ja lentokentän maastoon. Suppilovahveroa, lapin korpihillaa, suolattua haaparouskua, puolukkasurvosta. T11 pituus: 1) Veronica Grasberg 1,65, 2) Laura Kankare 1,57, 3) Milja Muhonen 1,51. T11 3-loikka: 1) Veronica Grasberg 4,77, 2) Laura Kankare 4.73, 3) Milja Muhonen 3,62. klo 10.30–16 Loimaan Työväentalolla Satakunnantie 57 TÄLLÄ VIIKOLLA KONEITA ERIKOISHINTAAN! Tervetuloa! Nyt tosi mukavasti HYVIÄ KÄYTETTYJÄ LAATUSAUMUREITA • Huollettuja • 2 v. P5 pituus: 1) Veikka Lehtoranta 0,90. Hän tarkoittaa sitä, että pikkupakkasillakin pystyy tykittämään, mutta lumikertymä on vähäistä ja tykitetty lumi vedensekaista. Talkooväki on pohtinut lumetuksen energiataloudellisuutta Tykitys kestää tavallisesti 2–3 vuorokautta. TULOSPÖRSSI Kangastuvan latujen tykkilumetus odottaa kireämpiä pakkasia . . takuulla • ompelukoneet ja saumurit • uusia ja käytettyjä • myös kone, joka ompelee nahkaa ja paksua farkkua • huolto saman päivän aikana OMPSAUM-MYYNTI p. KANGASTUVALLA käytettävän lumitykin omistaa Yhteislumetus ry, ja tykitys ja lumen levitys on perinteisesti tehty talkoina. P5 3-loikka: 1) Veikka Lehtoranta 2,42. KLO 9-13 Pakastemarjoja, mustikkaa, puolukkaa, vadelmaa, tyrniä ym. Stenius kertoo, että tänä syksynä yhteislumetuksen porukassa on keskusteltu siitä, onko energiakriisin vallitessa perusteltua tehdä lainkaan latuja tykkilumesta. T11 3tasaloikka: 1) Veronica Grasberg 4,88, 2) Laura Kankare 4,57, 3) Milja Muhonen 4,00. (02) 7622 381, Avoinna ma-pe 8-17, la 9-13 osaset.loimaa @elisanet.fi Turuntie 3-5, 32200 Loimaa Erä lisävaloja edullisesti! Tarjoukset voimassa 30.11. Hänen mukaansa näillä energian hinnoilla tykkiä ei kannata käyttää puoliteholla. Lumitykkivastaava Reijo Stenius sanoo tykityksen vaativan vähintään kahdeksan, mielellään kymmenen astetta pakkasta. T7 pituus: 1) Maisa Mäkilä 1,08. T7 3-tasaloikka: 1) Maisa Mäkilä 1,90. Perinteisen latu vaatii enemmän lunta. T9 3-loikka: 1) Venla Lehtoranta 4,50, 2) Enna Onnela 4,49, 3) Nuppu Paija 4,38, 4) Iiris Mäkilä 3,74. – Polttoaineen hinta on tuplaantunut vuoden aikana, sähkön puolestaan moninkertaistunut, hän havainnollistaa ja sanoo, että monella ihmisellä voi olla taloudellisesti tukalaa. Tuoretta Alavuden KARPALOA 30 e /5 l 55 e /10 l Runsas valikoima suomalaisia OMENOITA . 0400 330 355 • hinnoista sovitaan • ostetaan käytettyjä ompelukoneita ja saumureita YLEISURHEILU Oripään Vesan vauhdittomat hypyt 21.11.2022. Sähkö tuotetaan aggregaatilla, joka puolestaan käy polttoaineella