Sivu 3 Ihminen kiintyy maisemaan, jonka keskelle syntyy. KIRJOITTAJAVIERAS T Ä N Ä Ä N VUOTTA 59 LAUANTAI 24.4. Yöpakkasista ei päästä vieläkään eroon, mutta päivällä lämpötila nousee sentään jo lähes kymmeneen plusasteeseen. Eikä teemassa unohdeta myöskään juhlijoita itseään. Kurssille osallistuneet kiittelevät tyytyväisinä ohjattua tekemistä: – Tykkäsin hirveästi, Jaana Hongisto sanoo. Muodissa on nyt 50-luku niin hiuksissa kuin vaatteissakin. Hän näki sen vankikarkurin, josta oli uutisissa.” Tekstikatkelma on novellikokoelmasta, joka syntyi luovan kirjoittamisen kurssilla Loimaan työväenopistossa. Kukat voivat olla vaikka tällaisessa taskuverhossa. Mutta mitä tehdään silloin, kun koti pitää saada juhlakuntoon suitsait sukkelaan ja vähällä vaivalla. Tosin tuttu musta värikin kuulemma toimii edelleen. Helmi Kulmala toivoi kosmetologiopiskelija Karoliina Niemisen valitsevan neutraalin värisävyn, sillä muuten kulmakarvat näyttävät hurjilta. Tuttua ja turvallista elinympäristöä ei olekaan syytä äkkinäisesti repiä alas. Sivu 16 Hyvää oloa ja hemmottelua Kalevalankadun päällyste on korjauksen tarpeessa. vuosikerta P 1 D Nro 45 Irtonumeron hinta 1,00 € sis. alv. Näin kirjoittaa Raija Kouri. ANU SALO Loimaa Kati Uusitalo Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty ja juhlia järjestettäessä ollaan liikkeellä hyvissä ajoin. KATRIINA REIJONEN Kylän naiset järjestivät Kojonkulmalla Hyvän olon päivä -tapahtuman. Koti suitsait juhlakuntoon KATI UUSITALO Kyllä juhlien järjestämiseen konstit löytyy, Marika Jylkäs tietää. Siihenkin on konsteja, Marika Jylkäs tietää. Sekä näytteilleasettajat että kävijät olivat mielissään päivästä, jona naiset saivat hemmotella itseään. Sivu 5. Loimaan Lehden Juhlat, piha ja puutarha -teemassa kohennetaan koti juhlakuntoon ja ollaan ihan pihalla niin leikkaamassa puita ja pensaita kuin selvittelemässä puutarhan ja pihan trendejä. 2010 Kevät jatkuu melkoisen koleana ja sateisena. – Niin, tämä olisi se ihannetilanne, sisustussuunnittelua tekevä yrittäjä Marika Jylkäs sanoo hymyillen. Sivu 6 Luovuutta tekstiin Luovan kirjoittamisen kurssia veti äidinkielenopettaja Elina Peltomaa. Loimaan talousalueen paikallislehti • 96. Tapahtuman todettiin myös olevan kylälle hyvää mainosta. Sivu 6 Maisemaan kiintyy Juhlat, piha ja puutarha sivut 7-13 +8 Koleaa kevätkeliä ”Nainen tarttuu puhelimeen ja soittaa poliisille
Kartanomäenkatu 4, PL 2, 32201 Loimaa Puh. Perinteisten kukkatervehdysten sijaan toivomme kunkin vieraan tuovan vain yhden kukan. – Meillä on joka toinen keskiviikko kokoontuminen, ja se on monille erittäin tärkeä ja arvokas sosiaalinen kontakti, jota aina kovasti odotetaan, yhdistyksen sihteeri Raija Tanhuanpää kertoo. Vaikka vaellus on vaivaista, Minä vielä jaksan toivoa, olen kahden maan kansalainen.” Seppo Paldanius Loimaan Helluntaiseurakunnan pastori Eläkeliitossa käyttöön kiitos-sana Ennen juhlimista eläkeliittolaiset vahvistivat itseään nauttimalla keittoaterian. Hän on toiminut LHJ:n palveluksessa ympäristöinsinöörinä vuodesta 2003. Tämäkin pitää paikkansa. Moody havainnollistaa tätä seuraavasti. www.loimaanlehti.. Pienoisevankeliumissa se kuuluu seuraavasti: ”Jumala on rakastanut maailmaa niin paljon, että antoi ainoan Poikansa, jottei yksikään, joka häneen uskoo, joutuisi kadotukseen, vaan saisi iankaikkisen elämän.” (Joh. Tilaukset: tilaukset@loimaanlehti.. Vastuu ilmoituksista: Lehden suurin vastuu ilmoituksen julkaisemisessa sattuneesta virheestä on ilmoituksen hinta ja muihin lehtiin toimitetusta aineistosta sen valmistusarvo. Ilmoitushinnat: Ennen tekstiä 2,09 /pmm 3-sivu 2,09 /pmm Tekstissä 1,95 /pmm Tekstin jälkeen 1,68 /pmm Takasivulla 2,07 /pmm Etusivulla (modulikoot) 3,44 /pmm Kuolinja kiitosilmoitukset, kunnalliset ja kirkolliset ilmoitukset, heng.kokoukset 1,68 /pmm Määräpaikkakorotus 0,06 /pmm Värikorotus yhdestä lisäväristä 0,07 /pmm Hinnat sisältävät arvonlisäveron 22%. ”Kuvittelepa, että joku kultaseppä pyytäisi sinut joskus liikkeeseensä ja sanoisi: ”Saat vapaasti valita täältä itsellesi, mitä tahdot.” Sinä saattaisit vastata: ”Et varmaankaan tarkoita ihan mitä tahansa. (Claes Andersson) Kiitos Rekku kaikesta! Sirkku Katja ja Jussi Anssi, Aija, Kiti ja Ella Riitta-sisko ja trio Toini-täti sukulaiset ja ystävät Jäähyväiset Rekulle Hietaniemen uudessa kappelissa lauantaina 8.5.10 klo 15.00, os. KARI NUMMILA Satakunnan ammattikorkeakoulusta valmistuneita: liiketalouden ammattikorkeakoulututkinto, tradenomi: Uutela Raija, Loimaa. Sinä suojelet minua kädelläsi, johdatat paimensauvallasi. Hän vastaa hallintopäällikön tehtävien lisäksi LHJ:n ympäristöhallinnosta.. Loimaa Kari Nummila Piakkoin toimintansa 40-vuotistaivalta juhlivassa Eläkeliitossa aiotaan ottaa kiitos-sana nykyistä laajempaan käyttöön, mihin halutaan kiinnittää huomiota kaikessa keskinäisessä kanssakäymisessä ja eritoten silloin, kun on paikallaan muistaa yhdistystoiminnan aktiiveja. Toimittajat: Sari Keskitalo, Kari Nummila, Anu Salo, Marika Timonen. Kuten yleensä, tässäkin asiassa on kaksi puolta. Kaupungin yhdistyksessä on 200 jäsentä, kaksi kolmannesta on naisia. Kuopilan mukaan eri puolueiden eläkeläisjärjestöt tekevät valtakunnallisesti tärkeätä lobbaustyötä eläkeläisten edunvalvonnassa. 0200 72822 (mpm/pvm) arkisin klo 6.00-16.00 viikonloppuisin klo 6.00-12.00. Yksi päivän ongelma on kokoontumistila: Tuulensuun palvelutalossa yksi kokoontuminen maksaa jatkossa jo 60 euroa. 23:4 25.4. Siitä peritään hyvinkin kohtuullinen maksu. Toimitussihteerit: Sampsa Hakala, Tiina Naula. Painopaikka: Allatum Oy. Joh. Toimitus: Päätoimittaja Kati Uusitalo (02) 588 8030, 050 555 7526. Kaupungissa on siis erillinen Eläkeliiton yhdistys, jota suurempi on entisen Loimaan kunnan yhdistys Eloisat. Valtakunnallista juhlaa vietetään laivaristeilyllä, jolle matkataan liiton puheenjohtajan Hannu Tenhiälän johdolla. 16: 20 26.4. Tanhuanpään mielestä kaupungin etu olisi tukea yhdistyksiä helpottamalla kokoontumiskuluja, sillä omalla tavallaan tämäkin toiminta on osa kaupungin hyvinvointiohjelmaa. J. Markku, Marko, Markus 26.4. Pertti, Albert, Altti 25.4. Te joudutte murehtimaan, mutta tuskanne muuttuu iloksi. Kor. Tämä hyvin vaatimattomista oloista ponnistanut ja aina kansanmiehenä pysynyt henkilö kuului Suomen sodan jälkeisen ajan merkittävimpiin valtiomiehiin ja toimi muun muassa pääministerinä, eduskunnan puhemiehenä sekä Kelan pääjohtajana. Toimitusjohtaja Kirsti Kirjonen puh. Vaikka minä kulkisin pimeässä laaksossa, en pelkäisi mitään pahaa, sillä sinä olet minun kanssani. Joh. Ehkä luemme siitä Raamatusta tai lehdestä tai kuulemme sen radiosta, televisiosta tai internetistä. Sinä päivänä te ette kysy minulta mitään. 16: 22 Emmalle PIKKUSISKO 6.4.2010 4210 g 50 cm Katri ja Mika Tuominen POIKA 7.4.2010 3470 g 51 cm Emma Lehto ja Jussi-Pekka Paju Rakkaamme professori Matti (Rekku) Tapio KUORTTI * 12.5.1948 Loimaa † 21.3.2010 Marseille, Ranska Sitä, mitä kaipaamme, emme menetä koskaan. Sukselaisen muistomerkistä. Eräässä pienessä lasitaulussamme lukee: ”Ellei Jumala annakaan sitä mitä haluamme, Hän antaa sen mitä tarvitsemme.” Näin on parempi. huhtikuuta 2010 TÄNÄÄN 24.4. Ilmoitusmyynti: Myyntipäällikkö Veli-Matti Knuuti (02) 588 8020, 0500 324 939 Myyntineuvottelija Liisa Kivinen (02) 588 8021 Myyntineuvottelija Päivi Alm-Huhti (02) 588 8022 Ilmoitusvalmistus Eija Kärkäs (02) 588 8028 Tilaustenhoitajat Tarja Säteri, Maarit Saarinen (02) 588 8088 Ilmoitusten jättöajat: Ilmoitusaineisto on toimitettava lehden konttoriin kunkin numeron ilmestymistä edeltävänä päivänä klo 12.00 mennessä. Tekin tunnette nyt tuskaa, mutta minä näen teidät vielä uudelleen, ja silloin teidän sydämenne täyttää ilo, jota ei kukaan voi teiltä riistää. – Lämmin kiitos oikealle henkilölle ja oikeassa tilanteessa on enemmän kuin paikallaan,Varsinais-Suomen piirin puheenjohtaja Pertti Kuopila totesi puhuessaan Eläkeliiton Loimaan kaupungin yhdistyksen 35-vuotisjuhlassa. Ps. Ilmestyy tiistaisin, torstaisin ja lauantaisin. Kustantaja: Priimus Media Oy. Aurinko laskee kello 21.12. Mitä tahansa vain tahdot, sen saat.” Tämän jälkeen Moody jatkaa esimerkkiään kysymällä: ”Kun olet näin saanut itsellesi arvokkaan timantin, niin et kai sinä sen jälkeen epäröisi pyytää kultasepältä pientä paperipussia, johon voisit aarteesi laittaa.” Kun Jumala on antanut kalleimpansa, oman Poikansa, kuolemaan puolestamme, kuinka hän ei sitten haluaisi tehdä puolestamme vähäisempiä asioita. Mutta miksi tuuli yhä puskee vastaan. Ilmoitukset: ilmoitukset@loimaanlehti.. Hän vyötti minut työhönsä, Hän kuljettaa. Kuopila kertoi myös kotipitäjäänsä Paimioon pystytetystä V. Yhdistys siirtyneekin Loimaan Työväentalon käyttäjiin. (02) 770 2204 Sähköposti: toimitus@loimaanlehti.. Konttori ja toimitus avoinna ma-pe klo 9-16. Nuo timantithan ovat aivan mahdottoman arvokkaita.” Mutta hän vastaa: ”Kyllä tarkoitan. VUOTTA 59 PÄIVÄN SANA 24.4. Totisesti, totisesti: te saatte itkeä ja valittaa, mutta maailma iloitsee. AJANTIETO: NIMIPÄIVÄT: SANOMALEHTIEN LIITON JÄSEN ISSN 0358-9161 Jakeluhäiriöt: Puh. Tilaushinnat: Määräaikainen 12 kk 104 6 kk 61 4 kk 46 Kestotilaus: Lask.jakso 12 kk 97 6 kk 49,50 4 kk 34 Irtonumero 1 Ulkomaantilaukset: tilaushinnan lisäksi peritään voimassa oleva postimaksu. Voimme kuulla siitä kirkossa, rukoushuoneessa tai muussa hengellisessä tilaisuudessa. alkaen. Tällä haavaa työttömiä on noin 300 000 ja eläkeputkessakin on noin 50 000 työtöntä! Vuoden 1975 yksi uutuus oli henkilöauton etuistuimen matkustajilta vaadittu suojavyön käyttö. Koska kertaus on opintojen äiti, toivottavasti kuulemme tästä pelastuksemme kannalta keskeisestä asiasta uudelleen. 3:16). Sen yhtenä perimmäisenä tarkoituksenahan on juuri ihmisten hyvinvoinnin kohentaminen, minkä yksi lopputulema on kaupungin taloutta rasittavien sairaanhoitokulujen väheneminen. 0207 909 263 www.loimaankivi.fi, kivi@loimaankivi.fi K I V I C E N T E R Palvelemme ma pe 9.00 17.00 tai sopimuksen mukaan KUOLLEITA SYNTYNEITÄ HARTAUSKIRJOITUS Kahden maan kansalainen On todennäköistä, että kaikki suomalaiset kuulevat jossakin elämänsä vaiheessa hyvän sanoman. Sitä, jota rakastamme, kaipaamme aina. Kuopila palautti mieliin eräitä sellaisia tärkeitä historian tapahtumia, mitä Suomessa sattui juuri 35 vuotta sitten eli vuonna 1975. Hietaniemenkatu 20, Helsinki. Vaikka Jumala haluaa auttaa meitä siis jo täällä ajallisessa elämässä, Hän haluaa ennen kaikkea pelastaa ja johdattaa meidät iankaikkiseen elämään! Jaakko Löytty laulaa asiasta seuraavin sanoin: ”Edessä reitti tuntematon aukeaa, Herra luvannut on aina kantaa lastaan. Kyllähän Luoja tietää paremmin mikä Hänen luoduilleen on hyväksi ja mikä ei. 15:19). Palininkatu 2, Loimaa,P. (02) 588 8000, telefax (02) 763 1233. 1900-luvun tunnetuimpiin herätyssaarnaajiin kuulunut Dwight L. Paavali kirjoittaa korinttilaisille, että jos ”olemme panneet toivomme Kristukseen vain tämän elämän ajaksi, olemme säälittävimpiä kaikista ihmisistä.” (1. VALMISTUNEITA NIMITYKSIÄ Niina Honkala on nimitetty LoimiHämeen Jätehuolto Oy:n hallintopäälliköksi 1.6. Muistamisen arvoisia asioita olivat muun muassa Kalevi Sorsan hallituksen eronpyyntö, jonka tilalle tuli ensin Keijo Liinamaan johtama virkamieshallitus ja sittemmin Martti Miettunen kokosi niin sanotun häätilahallituksen torjumaan erityisesti työttömyyttä: silloinen työttömien määrä, 50 000 henkeä, koettiin sietämättömän korkeaksi. 2 Lauantaina 24. Toisaalta, niin tärkeä kuin asia onkin, sen toistuminen saattaa turruttaa meidät. Terttu, Teresa,Tessa Aurinko nousee tänään Loimaalla kello 5.42
Iloiset 1-vuotisonnittelut 25.4. T: mummo, pappa, kummitäti, Markus, Mika, Toni ja Minna. Mietoisiin. Juvankosken yhdistys on laatinut suunnitelman lisätä Virttaanharjulle valaistua latureitistöä 3,2 kilometriä, tehdä uusi laavu ja kaksi reittiporttia. huhtikuuta 2010 3 PALJON ONNEA VAAN Sinisilmät, hymysuu, rakas Maiju, kukas muu. – Lakot vaikuttavat meikäläiseenkin, Varjonen toteaa ja harmittelee, ettei sikoja saa tilalta eteenpäin lakkojen vuoksi. Nyt ei Onkijoentiellä juhlita suotta, kun Niko-Pekka täyttää täydet kymmenen vuotta! Terveisin iloiset ystäväsi!. Hinta sisältää arvonlisäveron. Kuvan voi myös tuoda ja maksaa lehden konttoriin, os. – Kun johonkin mukaan lähdetään niin kai sitä sitten ollaankin, Varjonen miettii. Suorita maksu lehden tilille 523900-13137. Onnea sulle tahdomme vaan, suojelusenkelin vierelles kulkemaan. Eiköhän siinä ole meriittiä tarpeeksi, Vampulan yrittäjien puheenjohtaja Mikko Kaunisto sanoo Varjosesta ja kiittelee tämän aktiivisuutta. Soita heti! 044-5583705 Tai lähetä sähköpostia: heidi.soderman@ladyline.. Kunta ei myöskään myönnä hankkeen aikaista rahoitusta, jota tarvittaisiin EU-rahoituksen lisäksi harjureitille suunniteltuun laajennukseen. Rakkaat synttärionnittelut 27.4. Viime aikoina sikatilallisenakin toimivaa Varjosta ovat mietityttäneet lakot. johdosta! T: äiti, isi, Kaspu ja Osku. Paljon onnea 30-vuotiaalle Teppolle! T: kotijoukot. 1-v. 02-763 2206 Kesäksi kuntoon! Haluatko pudottaa painoasi 10 kg tai enemmän. Kunnalta ei lisävaloa harjulle. Sydämelliset onnittelut Marikalle Huittisiin! Toivottavat äiti ja isä Loimaalta. Eemeli täyttää 18 vee, ja hymy senkun levenee! Onnea toivottaa kotiväki. Täytät tasakymppejä 25.4. Lakkojen pitkittyessä siat ehtivät Varjosen mukaan kasvaa liian isoiksi, jolloin sioista saatava hinta laskee. 5 v. 27.4. Tuomasmessu kaupunginkirkossa SÄÄ Ypäjä Alastaro Loimaa Oripää Mellilä Seuraavina päivinä Tänään Lämpötilat iltapäivällä ja suluissa edellisen yön alin lukema 2 metrin korkeudella +8 +9 +8 +8 (-4) 6 Sunnuntaina +9 (-3) 7 Maanantaina 11 (-5) 6 Tiistaina 10 (+3) 3 Keskiviikkona 10 (+3) 6 LOIMAA Maalaistalon lukittuun ulkorakennukseen murtauduttiin Mellilässä viime viikon lopulla. Helli hali rakasta, silitä pientä päätä. Kuvat julkaistaan lähettäjän vastuulla. Tuomasmessun loppulaulun sanoin: ”Kylvämme peltoon siemenen, iloitsee kaikki maa. Paljon onnea 2-vuotiaalle Joonalle Metsämäentielle!! T: isomummi, mummi, kummit Piia ja Sami sekä serkut Vili ja Veeti. T: Nea, äiti, isi ja Raju. (4 riviä). Onnea! Yhden palstan kuva teksteineen maksaa 10 e, kahden palstan 20 e. Oripään kunnanhallitus päätti yksimielisesti jättää osallistumatta toteutukseen. Tuomasmessu su 25.4. Tuomasmessu on kaksikymppisen historiansa aikana monelle tutuksi tullut. Onnea Saralle 1 v. Lähetä kuva postitse os. Sisään oli päästy vääntämällä Melliläntiellä sijaitsevan kiinteistön ovi väkivalloin auki. – Varjonen on toiminut 25 vuotta yrittäjänä ja olisikohan kolmen puheenjohtajan aikana yrittäjien varapuheenjohtajana. Valinnassa painoi muun muassa Varjosen pitkä yrittäjäura sekä hänen tekemänsä työ yrittäjien paikallisyhdistyksessä. T: mummi, pappa ja Rape. Haemme kevään ryhmiin osallistujia! Kevään viimeiset ryhmät alkamassa! Meillä onnistu t! Pudota t painoa si PYSYV ÄSTI! Varaa nyt ilmainen tapaaminen terveyskonsulttimme kanssa Eeva -15 kg www.xtravaganza.. klo 16 Loimaan kaupunginkirkossa. Yrittäjien toiminnassa hän on ollut pitkään mukana, kun on kerran mukaan lähtenyt. Suuret onnentoivotukset Niko Salmelalle täyttäessäsi 1-v. Onnittelut ehtivät saman viikon lauantain lehteen, kun ne tuodaan viimeistään torstaina. täyttävälle Anniinalle Lempäälään. 26.4. www.ladyline.. Lähteestä toivon, rakkauden vedet jo virratkaa”. Kartanomäenkatu 4. täyttävälle Nikolle. Aurinkoista syntymäpäivää 4 vuotta tänään täyttävälle Matille! T: äiti, isi, Anni ja Jenni. lubi Paljon pusuja ja haleja meidän 1-vuotiaalle kullannupulle 26.4. Lady Line, Loimaa Hossinkatu 1-3, 32200 Loimaa Puh. Kirjoita kuvan taakse haluamasi onnitteluteksti ja kuvan palautusosoite Maksimimerkkimäärä 140. Paljon onnea 1-vuotiaalle Nikolle! T: mummu, pappa, kummitäti, Moona, Timo, Johanna, Mauri, Jenna ja Miro. Paljon onnea 25.4. Tule siis, kera monen pyhämatkalaisen, Tuomasmessuun, joka päättyy perinteisesti iltateehen ja rupatteluun. Varjonen toteaa yrittäjäuraan mahtuneen monta lajia, niin parempaa kuin huonompaakin. Murto Mellilässä HUITTINEN Autokorjaamoyrittäjä Lasse Varjonen on valittu Vampulan vuoden 2010 yrittäjäksi. Loimaan Lehti PL 2, 32201 Loimaa tai sähköpostilla ilmoitukset@loimaanlehti.fi . T: mummi ja ukki. Lauantaina 24. Joissakin kaupungeissa se on jokaviikkoisena iltamessuna. Anastetusta omaisuudesta ei toistaiseksi ole tietoa, mutta asiaa selvitellään. Lasse Varjosesta vuoden yrittäjä ORIPÄÄ Oripään kunta antoi pakit Juvankoski nousee ry:n pyynnölle saada kytkeä Virttaanharjun lisävalaistuksen osuus kunnan sähköverkkoon. Ei se ole mahdotonta meilläkään, jos suosio näin viestittää. Loimaan mammalta ja pappalta
Toisaalta kenkiä ei voi varsinkaan naisihmisellä olla koskaan liikaa. Sanotaan aina, että jääkiekkopelit huipentuvat finaaleihin, mutta TPS on niin ylivoimainen, että jännitys ja mielenkiinto on mennyt tämän vuoden finaalisarjasta, ”poika kotiin” Turkuun ja sitten syödään hunajaa. Varsinkin jos siitä joutuu neuvottelemaan jonkun toisen osapuolen kanssa. Niinijoen pinnassa kelluvat lukemattomat tyhjät pullot ja paljon muuta jätettä sekä pintaa rumentavat ”lietemömmöt”. TAVARASTA luopuminen on yllättävän vaikeaa. Mutta jos on lusikalla annettu ei voi kauhalla vaatia. Ja siltä se tuntuukin, kun kotiovelta koittaa kenkävuoren läpi raivata tiensä sisälle. Ketää kiinnostaa niin kovin missä mies juoksee. Kevätpuuskani tulos olikin surkeat kaksi jätesäkkiä. Vai laitetaanko vaan tuulimyllyjä. Parin vuoden päästä samainen henkilö osti sitten uusia legoja, kun ryhtyi perhepäivähoitajaksi. KU PS. Hunajata hunajata TPS VUOTTA 59 PÄIVÄN MIETE: ESKO Olen perheeni kanssa asunut Niinijoella 10 vuotta. Kysyy, Don Quijote . Ei niin, että olisi tehnyt mieli pistää kaikki pirstaleiksi, vaan niin, että kaikesta ylimääräisestä oli päästävä eroon. 2 äitiä . . huhtikuuta 2010 Sitä tietää tulevansa vanhaksi, kun kynttilät alkavat maksaa enemmän kuin kakku. Kiitokset Kojonkulman kyläyhdistykselle ja martoille ihanasta hyvän olon päivästä! Sekä keho että mieli virkistyivät. Onhan se hyvä että ukkoparoille löytyy lohduttajia jotta voivat taas palata voimissaan rakkaitten vaimojen viereen! . Marika Timonen marika.timonen@loimaanlehti.fi KOPIT . Viime vuosina satuumme on kuitenkin tullut peikko. Alkukesien nautinto on ollut soudella Niinijoella ruusupensaiden kukkiessa joen varrella. Kaikki tämä taantumastakin huolimatta. Rempataan, sisustetaan, suunnitellaan – kuka isommin, kuka pienemmin. Muutos luo muuten työtä. Voisiko teräsverkkoa hyödyntävää menetelmää harkita käytettäväksi laajemminkin seudun kaduilla asvaltoinnissa, jos ja kun se kerran tehokkaasti estää pintahalkeamien synnyn. No komposti tekisi ehkä pikkuisen paremman omantunnon. Olen pahoillani, että koiramme oli maantiellä Nahunmäessä Metsämaalla, olisin toivonut sinun kuitenkin pysähtyvän. Tavaraähky ei sillä vielä parane, pelkäänkin joutuvani uuden kohtauksen kynsiin. Raimo Anttila . Akka . 4 Lauantaina 24. KENGÄT ovat varsinainen riesa nykyajan suurperheessä. Ja se epäjärjestys on se, mikä tuhoamisvimmani laukaisi. Ritu Loijas Joki ei ole kierrätyskeskus!. Toisaalta jouduin valtavan pesänhajotusvimman valtoihin. Ympärille on pakko saada tilaa. Nuukuusviikon päätteeksi voi myös miettiä, mitä kaikkea sitä oikeasti tarvitsee. Toivottavasti vastaavia tapahtumia on myös jatkossa! Iloinen . Hmp, en kyllä haluaisi mökistä mitään vanhojen lenkkareiden hautausmaata. Tulisiko esimerkiksi minusta parempi ja onnellisempi ihminen, jos saisin himoitsemani uuden tietokoneen ja kompostin. Siivouspuuskani aikana tulikin vastaan näkemyseroja muun muassa vanhoista risaisista lenkkareista ja muistipeleistä, joita kukaan ei ole pelannut aikoihin. Koska olen oman pesäni perustanut ja kertaalleen se on jo remontoitukin, ja koska en tasan varmasti pode minkään asteista vauvakuumettakaan, ellei puhuta kissantai koiranpennuista, vältyin mokomalta. Asuinpaikan valintaan vaikuttivat vesistöt ja kaunis ympäristö. Toivon jokaisen Niinijoella asuvan kantavan vastuun jokiemme säilymisestä puhtaana ja ”esiintymiskelpoisena”. Kunnon miehet kantavat vastuunsa ja ymmärtävät, että ihmisellä on oikeus myös negatiivisiin tunteisiin. Bob Hope MIELIPITEET Päätoimittaja Kati Uusitalo kati.uusitalo@loimaanlehti.fi TOIMITTAJALTA LUKIJOILTA Koti pihalle Haastavien sääolosuhteiden Suomessakin on havaittu, että ainakin jonkun aikaa vuodesta meillä on täällä hieman lämpimämpää ja silloin ulkonakin voi oleskella kuin olohuoneissa. Viekäämme jätteet niille tarkoitettuihin keräyspisteisiin, jotta tulevilla jokien käyttäjilläkin olisi tilaisuus nauttia arvokkaista luonnonvaroistamme. Kotimme on Sulajoen varrella ja joki on ahkerassa virkistyskäytössä kesäisin. Kun tavarat vyöryvät niskaan, tämä hamsteri alkaa tuntea jääneensä loukkuun. Kengät kun eivät tahdo koskaan pysyä minkään sortin järjestyksessä, vaan jostain syystä ne pyrkivät kerääntymään epämääräiseksi röykkiöksi siihen oven eteen. ”Piskit” juoksee ympäri kyliä narttujen perässä. Kulttuurin muutos luo muuten työtä – monellakin tavalla, mutta ei parantuneesta elämänlaadustakaan haittaa taida pihailijoille olla. NÄIN nuukuusviikon päätteeksi voisin suositella kaappeihin kurkistamista muillekin. Liekö syynä elintason nousu vai mikä, mutta suomalaiset ovat viime vuosikymmeninä panostaneet koteihinsa. Kenkiin liittyy ratkaisematon dilemma. Milloin oikein saamme ysitien aavesillan jatkeeksi oman HullunMyllymme. mitä väliä sillä on ja voihan olla että sillä on kotona platoninen suhde. Mutta malttia ja tolkkua tavaroiden hävittämiseen. Ja toisaalta taas, vaikka kenkiä olisi vain muutama pari, niitä on aivan varmasti liikaa. Iso kulttuurinmuutos on käynnissä myös siinä, että kodin sisätilojen ja pihan välistä rajaa on ryhdytty hälventämään: tehdään terasseja ja muita oleskelualueita ulos, kokataan ulkona ja pidennetään ulkona oleskelemisen kautta katoksilla ja lämmittimillä. Eikö se toisi säästöä pitkällä aikavälillä, kun nykyään halkeamia paikkaillaan tämän tästä. Juokse vaan . Myönnän kyllä, että itsestänikin löytyy varsinainen pikku hamsteri, mutta risaiset lenkkarit! Pakko kai se sitten on uskoa, että joku voi kiintyä lenkkareihinsa niin syvästi, ettei henno luopua niistä siinäkään vaiheessa, kun varvas on vähällä tulla läpi. Olet tosi hyvä opettaja, jaksat kannustaa ja haluat oppilaiden myös oppivan, vaikka välillä varmasti on haastavaa. Hei sinä joka viestität ukkoni tekemisistä! Ymmärrän kyllä että on katkeraa jäädä nuolemaan näppejään mutta etkö jo uskoisi ettei ukkoni sinua huoli enkä minä hänestä luovu joten mitä jos keskittyisit vain omaan elämääsi mikäli sinulla sellaista on... Kolmilapsinen perhehän on nykyään suurperhe. Enpä silti valitettavasti usko, että se riittäisi pitämään monta viikkoa hyvällä tuulella. Vanhojen lenkkareiden hautausmaa Keväällä yhteen jos toiseenkin tuntuu iskevän pesänrakennusvietti. Opintien opettaja Teija Larke. Ovat kuulemma erinomaiset mökkikengät. Hulluinta ja typerintä mitä olen kuullut jonkun tekevän, on legojen polttaminen. Ongelma vain oli siinä, että rajanveto turhan ja tarpeellisen välillä oli mahdottoman vaikea. Kokemus on kuin sadusta. Tällaisia opettajia enemmän
Poliisipartio tavoitti kuljettajan läheisen rivitalon pihalta ja puhallutti hänet. Tekninen lautakunta hyväksyi kuluvalle vuodelle kestopäällystysohjelman, jonka toteutuminen kokonaisuudessaan ei siis välttämättä onnistu Pikatien kustannusten jäädessä aikanaan nähtäväksi. Illalla seitsemän aikaan liikkeellä ollut kuljettaja menetti autonsa hallinnan, jolloin ajoneuvo suistui ojaan. Loimaan kaupungin tekninen johtaja (ovo.) Rauno Ahtinen kertoo, että tämän 915 metrin pituisen osuuden päällystyskustannuksista ei ihan vielä osata sanoa likimainkaan tarkkaa lukua. – TÄSTÄ Ypäjän–Säkylän maantiestä kuuluu siis juuri tämä Pikatien pätkä Loimaan kaupungin katuverkkoon ja kaupungin on pidettävä siitä huolta. Autoon tuli vähäinen vaurio. Urakkatarjouspyyntö lähetettiin kahdeksalle yrittäjälle. Peura linjaauton kylkeen ORIPÄÄ Neljä peuraa hyppäsi henkilöauton eteen kantatie 41:llä myöhään keskiviikkoiltana Oripäässä. Koko päällystysohjelman ala on 2,5 hehtaaria eli 24 630 neliömetriä, josta Pikatien osuus on kutakuinkin puolet arvion mukaan. Puistokadulla odottaa parannusta 245 metriä pyörätietä Ravikujalta entisen Puistokadun suuntaan (entinen Puistokatu on Turuntien ja Lamminkadun välinen osuus). Kun mukaan otetaan vielä vastaavan pätkän jalkakäytävät, neliöitä tulee lisää 2 200. Ennakkosuunnitelmassa puhutaan 915 metrin pituudesta ja kymmenen metrin leveydestä. – Emme osaa siis sanoa vielä, mitä kaikkea tämän pätkän tekeminen lopultakin maksaa. Tämä ”paketoidaan” sitten lopuksi asfaltilla. Hongiston mukaan Kalevalankatu pääsi turhan huonoon kuntoon vähän siksikin, että Keskuskoulun vaiheilla oli niitä ainakin toistaiseksi toteutumatta jääneitä ”viherkatusuunnitelmiakin”. Linja-auto oli matkalla Loimaalta Tampereen suuntaan. Uusi saumapeltikatto maksaa 59 300 euroa. Tähän materiaaliin päädyttiin siksikin, että ympäristön rakennusten katteina on käytetty myös tiiltä. Vanhan katon purkutyössä poistetaan vanhat ruoteet ja aluskate sekä tutkitaan samalla yläpohjan vuotokohtien lämmöneristeet. Edellisvuoden kesällä kirjastossa tehtiin sisäilmaston ja rakenteiden kuntotarkistus. Rattijuoppo ojaan Juvantiellä LOIMAA Peura menehtyi ja linja-auto vaurioitui kolarissa valtatie yhdeksällä keskiviikkona. Kaksi autoa suistui ojaan LOIMAA Ulosajo johti ilmoitukseen poliisille ja edelleen rattijuopon kiinniottoon Juvantiellä Loimaalla torstaina. Poliisille asiasta ilmoittanut epäili kuljettajan olevan humalassa. Edellä ajaneen pakettiauton kuljettaja menetti autonsa hallinnan, jolloin auto suistui ojaan. Onnettomuus sattui aamupäivällä puoli yhdentoista aikaan. Auton etuosa osui yhteen peuraan ja yksi peura törmäsi Huittisten suuntaan matkalla olleen auton kylkeen. Käytännössä tässä menetelmässä ajetaan ensin vanhan päällysteen päälle kymmenen senttiä tasausmassaa, jonka päälle asetetaan teräsverkko. Tämä osuus vaatii myös teräsverkon asentamisen. Rahaa toivotaan riittävän ainakin listan kakkoseen eli Kalevalankatuun välillä Vapaudenkatu–Aleksis Kiven katu (Keskuskoulun vaiheilla). Hongisto arvelee, että tämä ongelmapätkä mahtuu kesän ohjelmaan. Nahkurinkujalle on merkitty 109 metriä parannettavaa sekä Kuikantielle 77 metriä, Antintielle 220 metriä, Kustaantielle 240 metriä ja Ollintielle 245 metriä. KARI NUMMILA. Hänellä ei myöskään ollut ajooikeutta. Perässä tulleen henkilöauton kuljettaja ei saanut ajoissa pysäytettyä omaa ajoneuvoaan, joka myös suistui tieltä ja törmäsi ojassa olleen pakettiauton perään. Onnettomuus sattui Metsämaalla myöhään illalla. Silloin tutkijat päätyivät esittämään uutta vesikatetta, joksi he suosittivat konesaumattua peltiä. Loimaan kaupungin pääkirjaston kattoremontti saa odottaa vielä ainakin yhden vuoden pahoista vuoto-ongelmista huolimatta. klo 9.00 LOIMAA Kaksi autoa suistui ulos tieltä ja törmäsi toisiinsa Joenperäntiellä Loimaalla torstaina. Joudumme siksi vain toteamaan, että tehdään sitten muuta sen mukaan, minkä verran rahaa jää jäljelle tämän ensimmäisen ja ensisijaisen päällystämiskohteen kustannusten maksamisen jälkeen. Näissäkin paikoissa pintahalkeamat olivat jokakeväisenä riesana, mutta teräsverkko on nyt estänyt kokonaan pintauksen repeämisen. Puhalluskoe osoitti 1,26 promillen lukemaa. Urakkahintaan kuuluvat myös ne korjaukset, jotka joudutaan tekemään yläpohjan vesivahinkojen ja kostumisen takia. Kuljettajaa epäillään törkeästä rattijuopumuksesta ja liikenteen vaarantamisesta. Autosta vietiin rekisterikilvet Loimaa Kari Nummila Loimaan kaupunki käyttää tänä vuonna katujensa ja teidensä kestopäällystämiseen 153 000 euroa, josta valtaosan kahmaisee Pikatien päällysteremontti välillä Aleksis Kiven katu–Heimolinnankatu, mikä on suunnilleen valtatie 9:n kuivan sillan ja rautatien ylikulkusillan välinen osuus. Varastettujen kilpien rekisteritunnus on MHV-873. Pituutta tälle pätkälle kertyy 340 metriä ja neliöitä 3 080. Neliöitä kertyy 1 500. huhtikuuta 2010 5 UUTISET Lotossa potti 6 milj. Peura hyppäsi ajoradalle ja osui linja-auton kylkeen. Kuljettajia epäillään liikennerikkomuksista, ja poliisi antoi molemmille tieliikennelain mukaisen huomautuksen. Kuljettajat eivät loukkaantuneet. – Meillä on kokemusta teräsverkkosysteemistä Loimaalla muun muassa Kartanonmäen kevyen liikenteen väylällä myös Kaunismäenkadulla. Ongelmaksi muodostui vähäinen kattokaltevuus, joka on päästänyt kosteutta ”läpi”. Kilvet vietiin Hirvikoskentie 213:n pihasta. Tarjouksia saatiin yhteensä neljä, joista edullisin olisi loimaalainen IV-Pelti Luuri Oy. Keli oli tapahtuma-aikaan erittäin huono lumisateen vuoksi. Käytännössä Destia Oy hoitaa esimerkiksi aurauksen kaupungin osalla korvausta vastaan, mutta päällystystyön joudumme tekemään. Päällysteellä on tällä tienosalla kovat vaatimukset todella suurten liikennemäärien takia, joten sen pitää olla valtatietasoista, projektityöntekijä Osmo Hongisto Loimaan kaupungin yhdyskuntatekniikan vastuualueelta kertoo. Lauantaina 24. Neljä peuraa auton eteen LOIMAA Henkilöautosta varastettiin rekisterikilvet keskiviikon ja torstain välisenä yönä Hirvikoskella. Pikatie ahmaisee ison osan päällystyspotista Päällysteiden kunnosta huolehtiminen on tarkkaa puuhaa: pitää harkita, milloin kannattaa paikata tai milloin vedetään kautta paanan uutta vanhan päälle. Tavanomaista vankempi aluskatekaan ei estänyt sitä, että loivuus päästi vettä sisään tiilien rakosista. Ihan karkean arvion mukaan tuo työ saattaa tulla maksamaan 150 000 euroa. KARI NUMMILA Loimaa/Hirvikoski Kari Nummila Loimaan kaupungin Hirvikoskelle vuonna 1994 valmistuneen kirjaston vesikatto joudutaan uusimaan vuotovikojen takia. Turuntien pyörätiellä uudelleenpäällystettävällä välillä Papinkatu–Antintie on pituutta 440 metriä. Auto vaurioitui, yksi peuroista kuoli, ja autoon törmännyt eläin jatkoi matkaansa. euroa la alk. Kirjaston alkuperäinen vesikate on tiiltä. Hirvikosken kirjastoon uusi katto Hirvikosken kirjaston vesikatosta tuli suunnittelun osalta suoranainen susi, kun se ei alunperinkään täyttänyt tehtäväänsä. Tiellä oli lumista sohjoa ja molemmissa autoissa kesärenkaat alla. Näin voidaan estää tehokkaasti pintahalkeamien syntymistä
Puh. Toisen ihmisen näkemyksen kautta pääsee sisään omaan tekemiseen. Jos koulun ainekirjoitustunneilta onkin jäänyt tuskan hiki leijumaan paperin ylle, niin sen ei pidä antaa vaivata. Kirjoitettiin runoja, listattiin rumia ja kauniita sanoja. Kirjoittaminen kiehtoo ja kyllä, sitä voi myös opiskella ja opettaa. Meidän kaikkien onneksi sitäkin täältä Loimaalta löytyy ja voimme lepuuttaa silmiämme ja lohduttaa mieltämme arvokkaasti säilytettyjä rakennuksia katselemalla. Palaute oli tärkeää tekijöille. TUTTU ja turvallinen elinympäristö on sittemmin ymmärretty ihmiselle tärkeäksi elämäntaustaksi, jota ei ole syytä äkkinäisesti repiä alas. Elina Peltomaa nauraa hereästi ajatukselle, että opettaminen olisi pilkkujen paloittelua ja punakynällä uhkailua. Soveltamista ja sopeuttamista vanhaan ei pidetty aiheellisena. Tuntui lohdulliselta. Kivi oli kasvattanut vihreän sileän karhunsammalturkin, jonka yhdessä kainalossa röyhysi kallioimarre. Luovan kirjoittamisen kurssi sopii yhtä kaikki kaikenikäisille tekijöille. kehyksen, linssit varastovoimakkuuksin ja hionnan 1-tehot alk. Kallioimarteen juuri maistui lakritsilta. Arvosanoja ei siis annettu, mutta palautetta kyllä. Jos on kiinnostunut kirjoittamisesta, niin ilman muuta mukaan kurssille, Hongisto suosittelee. Paljon oli muuttunut, mutta kivi oli vielä paikallaan ja puut kohosivat korkeina pylväinä sen ympärillä. On luetteloita, lomakkeita, tiukasti faktoissa pysyttelevää virallista hengettömyyttä. Mutta korkea se oli minulle, kun sen päälle kiipesin, ilman vieressä kasvavan kuusen apua se ei olisi onnistunut. Suomalaisten väitetään olevan varsinaista pöytälaatikkokansaa, ainakin runojen mitalla. Lukeminen ja eri tyyleihin tutustuminen tukee myös kirjoittamista. ANU SALO Kirjoitusvälineet tulevat ja menevät, mutta kirjaimet pysyvät.. Korjaus vaatii aikaa ja rahaa, se vaatii vanhaa osaamista kirvesmiehiltä, muurareilta, maalareilta, se vaatii tekijältään aivan omanlaistansa mielenlaatua. – Luovan kirjoittamisen opetuksessa ideana ei ole osoittaa, että tämä on oikein, tämä väärin. Hienoja oivalluksia, Peltomaa lähettää terveisiä. 150 Etua elämään. LOIMAAN työväenopisto järjesti luovan kirjoittamisen kurssin, jolle osallistui kahdeksan ahkeraa kävijää. (02) 763 2030 AURINKOLASIPAKETIT NYT MEILTÄ MYÖS YKKÖSBONUSTA! sis. Ehkä siksi, että on jo jotain sanottavaakin. Keksin: ”Meiän mettäsä on semmonen siirtolohkare, korkee, kymmänen metriä ainaki!” Opettaja ihan hämmästyi ja mainitsi jotain erikoisesta nähtävyysmahdollisuudesta. Sitä ei pysty hahmottamaan niin kuin sellainen, joka lukee sen ensi kertaa, Vihava sanoo. Lämmin sileäksi kuivunut savi hivelee kulkijan paljaita jalkapohjia muistoissa vielä kymmenien vuosienkin päästä, kaadetun heinän ja tuleentuneen viljan tuoksu tallettaa vuosisatojen takaa riemukkaan varmuuden siitä, että leipä on taas seuraavaksi talveksi taattu. – Joku Rosa Liksom kun tuli vastaan, niin ajattelin että huh, voiko näinkin kirjoittaa, Hongisto päivittelee. Siihen tapaan, että tätä kohtaa miettisin vielä, Peltomaa luonnehtii. Samoin kuin maisemat piirtyvät muistiimme kotipitäjän kirkko, koulu, seuraintalo ja muut julkiset rakennukset, myös elinkeinoihin liittyvät tehtaat, kaupat, navetat, sikalat ja kanalat puhumattakaan ylväiden temppeleiden lailla kohoavista kuivureista. Maailmahan oli siellä, eikä tyhjänä tuijottavalla paperilla! Aikuisena on toisin. Olen sen huomannut, kun tulee seuratuksi kolmen pikkuveljen tekemisiä. Kotitehtävät täydensivät. OP-Pohjolasta. Minulle lapsuuden maisema on metsä ja suo, monille tämän puolen ihmisille kotimaisemassa lainehtii viljapelto. 80 Monitehot alk. Eikö niin. Vihava juoksi vieläpä samana iltana opiston rappuset alas ehtiäkseen espanjantunneilta suoraan kirjoitusharjoituksiin. Joku on miettinyt, että tämä lehtijuttu alkaa juuri näin. 6 Lauantaina 24. Kurssin vetäjän Elina Peltomaan kanssa käytiin käsiksi kirjoitustyyleihin, tekstin rakenteisiin ja aiheiden esittämistapoihin harjoitustöillä eli kirjoittamalla. Molemmat tulivat mukaan hiukan jälkijunassa, mutta kun pääsivät vauhtiin, ei tunneilta olisi jääty pois. Tässä kohtaa on varmaan syytä kysyä, onko sitten olemassa muunkinlaista tekstin tuottamista kuin luovaa. huhtikuuta 2010 KULTTUURI KIRJOITTAJAVIERAS Koulussa opettaja kertoi jääkauden jäljistä Suomen luonnossa. Ajanvaraukset 010 257 3201 Neuvotteluajat maanantaisin klo 18.30 asti. Jaana Hongisto muistaa koulussa vääntäneensä väkisin jotain, kun kerran oli pakko. Luovan kirjoittamisen opetus jatkunee Loimaan työväenopistossa syksyllä, mutta varmana tietona sitä ei vielä voi kuuluttaa. Olemme hämmentyneitä ja hetken kuin eksyksissä. Kerkko Vihava arvelee tuijotelleensa lähinnä ikkunasta ulos. No, kutistui se kivi huomattavasti, kun mummun kanssa siitä keskustelin. Luova kirjoittaminen sen sijaan sallii fiktion ja mielikuvituksen käytön, oman persoonan valjastamisen sanojen eteen. – Harjoitus auttaa kehittymään. Niin kai on, että samalla tavalla kuin ihminen kiintyy vanhempiinsa, sisaruksiinsa, hän kiintyy maisemaan, jonka keskelle syntyy, olkoon se metsä, peltoaukea, joentöyräs, tunturin kuve tai merenranta. Nyt mukana olleiden keski-ikää ei tullut lasketuksi, mutta joukossa oli niin eläkekuin työikäisiäkin. KOIRASKOIRA Onni johdatti minut takaisin lapsuuden maisemiin. Hienoja oivalluksia syntyi kurssillakin, joka poiki muistoksi novellikokoelman. Onhan sitä. Otetta sanoihin luovan kirjoittamisen kurssilla Harjoitus ja palaute kehittävät kirjoittajaa Elina Peltomaa, Kerkko Vihava ja Jaana Hongisto ottivat tuntumaa luovaan kirjoittamiseen Loimaan työväenopiston kurssilla, joka ehkä saa jatkoa ensi syksynä. Vanha jouti siirrettäväksi ulkomuseoihin, jos niihinkään, meillä Loimaalla esimerkiksi Inkin 1700-luvun ehyt maalaistalo jalostui polttopuuksi. Suomessa vielä 1960-luvulla kaavoitusta ja rakentamista hallitsi lähes ainoana vaihtoehtona uudisrakentaminen. Kirjoittaja on loimaalainen FK Raija Kouri Se kuusi ja se kivi Heimolinnankatu 14, Loimaa. Rakkaimmat muistot liittyvät niihin rakennuksiin, jotka tarjoavat meille suojan, kodin. Lankapuhelimesta 0,0821 /puhelu + 0,059 /min Matkapuhelimesta 0,0821 /puhelu + 0,169 /min Puhelun hinta: Loimaa Anu Salo Nämä sanat tässä eivät ole tipahtaneet tyhjästä. – Tekstilleen tulee helposti sokeaksi. Niin Vihava kuin Hongistokin ovat molemmat kirjoittaneet enemmän tai vähemmän pöytälaatikkoon, Vihava myös lehtijuttuja. – Oli todella antoisaa, kurssille osallistuneet Kerkko Vihava ja Jaana Hongisto iloitsevat. Sulje silmäsi, siinä se on kirkkaana ja selkeänä kuvana edessäsi, koti pihoineen ja leikkipaikkoineen. Tapoja olisi lukuisia muitakin aina sen mukaan, kuka rivit on kirjoittanut ja sanavalinnat tehnyt. TUNNEILLA tarinoitiin valokuvasta, kuunneltiin musiikkia ja annettiin tajunnan virrata. – Nuorilla on myös mahtavia ilmaisun tapoja. Puhutaan siis luovasta kirjoittamisesta, jossa tekijän ote aiheeseen on läsnä rivien välissä. Kun jokin maisemassa muuttuu, metsä kaadetaan pois, uusi tie halkaisee pellot, vanha rakennus puretaan, koemme haikean menetyksen tunteen
. Koruilla saa lisää näyttävyyttä kokonaisuuteen. Musta ja valkoinen ovat aina muodikkaat värit, nyt myös värikkyys on trendikästä. MYYJÄ Maija Lehtinen Sarasportista kertoo naisten muotipukeutumiseen kuuluvan muun muassa pitkät tunikat, bolerot ja kellohamehelmat. Ylipukeutuminen on noloa, vältä myös alipukeutumista. Trendikäs kapealinjaisuus saa väljyyttä seurakseen. . . – Huivi on aina perusasuste kokonaisuudessa. Keväisiä materiaaleja ovat puuvilla, pellava, silkki ja monet luistavat synteettiset kuidut. Lisäksi kengät ja laukku voidaan valita poikkeavan värisiksi tai sitten mekosta haetaan joku väri. Lastenvaateliike Koivulan kauppias Pirkko-Leena Koivula sanoo, että tyttöjen juhlavaatteissa on paljon heleän kauniita värejä, kuten roosaa, liilaa ja vihreää. Väritys vaihtelee laidasta laitaan, rohkeimmat uskaltautuvat räväkkyyteen, mutta myös mustan käyttäjiä löytyy aina. – Poikien pukeutumisessa musta puku ja valkoinen paita on aina toimiva yhdistelmä. Lähde: Muotikaupan liitto ry. Juhlija on päätähti. Naisten juhlapuvuissa on paljon hempeitä värejä, musta puku pukee aina miestä Ajan juhlamuoti suosii moninaisuutta . Naisten pukeutuminen FAKTA . Musta toimii aina. Lähde: Muotikaupan liitto ry. . huhtikuuta 2010 7 JUHLAT, PIHA & PUUTARHA Loimaa Maija Paloposki Kevään ja kesän juhliin on mukava pukeutua juhlamuotia noudattaen. Kutsussa kannattaa mainita pukukoodi, se helpottaa vieraiden pukeutumista. Lisäksi monet tekevät koruja paljon itse, jolloin siitä saa persoonallisen ja omiin väreihin sopivan. Lauantaina 24. Yksivärisyys on suosiossa kukkaisprinttien ja geometristen kuvioiden rinnalla. Pukupukeutumisen suosio kasvaa, musta puku on aina juhlava. Aina ei tarvitse tyytyä valkoiseen; miehille sopivat myös värilliset kauluspaidat. Ketjulliset laukut ovat trendikkäitä. . Koristekukka käy hiuskoristeeksi tai rintakoruksi. Miesten pukeutuminen FAKTA Vinkkejä juhliin . Kirkossa tulee olla olkapäät peitettynä, turhan paljastavat asut eivät muutenkaan sovi joka paikkaan. Muista aina tilaisuuden luonne. Erlund muistuttaa, että iso koru sopii hyvin, varsinkin jos puku on kovin avonainen. – Erityisesti nuorten miesten puvut voivat olla malliltaan kapeita ja hieman kiiltäviä. Keltaiset laskeutuvat helmat ovat tämän kevään juttu. Musta asu kuuluu iättömiin kestosuosikkeihin. Materiaaleista hän mainitsee silkin ja pellavan olevan suosiossa. Mekkojen poimutukset ja kiedonnat saavat olla persoonallisia ja mielikuvituksellisia. Kesällä sukkahousut eivät ole välttämättömät, mutta kuuluvat aina tärkeisiin juhliin. . . Jonkin verran koristuksia, kuten raitoja, pieniä ruutuja ja mielikuvituksellisia printtejä. – Juhlavasta kankaasta valmistettu kotelomekko on trendikäs. FAKTA Punaisessa juhlamekossa on paljon kauniita yksityiskohtia. Väreissä suositaan keväistä raikkautta, mutta myös herkkiä hiekan sävyjä. Olgattaren kauppias Oili Koski kertoo, että lyhyet, leveähköt 50-luvun tyyliä mukailevat mekot ovat muotia, mutta rinnalla kulkevat myös pitkät mekot. Rento miehekkyys, tunnelma rauhaisa ja hyväntuulinen. M AIJ A PA LO PO SK I. . . . . Valkoinen paitapusero toimii aina, mutta nyt käytetään paljon myös värillisiä paitoja, Lehtinen sanoo. Kauppias Jaana Erlund naistenvaateliike Papillonista kertoo, että juhlavassa pukeutumisessa suositaan erityisesti lyhyitä, polven alle laskeutuvia mekkoja. – Korut voivat olla jäljitelmiä, eivät välttämättä aitoja. Lisäksi asusteissa suositaan näyttäviä koruja ja huiveja. . Tänä kesänä sen pitäisi olla helppoa, sillä juhlavassa pukeutumisessa on helppo noukkia mieleisensä elementit muodin laajasta maailmasta. . Liivit ja hihattomat takit. . Materiaalien kirjo laaja: tweed, verkkokangas, sametti ja fleece
Joka kevät kan leikata vähän. Omenapuiden leikkaukseen hän antoi kaksi vaihtoehtoa: satoisimman omenapuun saa leikkaamalla puun melko lyhyeksi ja jättämällä vähemmän oksia. Kotipuutarhuri voi tehdä paljon avittaakseen kasvien heräämistä rankan talven jäljiltä. Ohileikkaavilla oksasaksilla leikataan tuoretta puuta. Syksyllä ilmassa on enemmän homeitiöitä, jotka saattavat aiheuttaa lahoamista. Helminen korosti, että omenapuut, pensasaidat ja marjapuskat kannattaa leikata ennen lehtien puhkeamista. Laho tumma kohta leikkauspinnassa paljastaa, että leikattu oksa oli vioittunut. – Taso ja näyttävyys nousee, tehdään entistä laadukkaampia oleskelualueita, ei enää mitään grillikatoksia vaan esimerkiksi lasilla katettuja, lämmitettäviä oleskelutiloja, Jaakko Koivisto Loimaan Puuja rakennustarvikkeesta ennustaa tulevia trendejä. TUULA Saarikallio luonnehtii, että perinteiset suomalaisten pihojen puut, pensaat ja kukat ovat suosittuja, mutta moni pihaihminen haluaa erityisesti kokeilla erilaisia uutuuksia – Viinirypäleiden kasvattamisesta lähtien. Pääsiäisen jälkeen kun lumi suli, on heti haettu mitä erilaisimpia puutarhatöissä tarvittavia työvälineitä sekä kestopuuta, grillejä ja moottorisahoja, hän toteaa. – Juu-u, sellainen puilla lämmitettävä oikein, jossa kypsyvät vaikka laatikot, hän vakuuttaa hymyillen. on saanut suosiota Tuijien menesty alusta. Seppo Timonen ja Raija Suurjärvi näyttävät, miten omenapuun oksa leikataan runkoa myöden, alhaalta käsin. Selkeästi näkee, että ihmiset ovat pihoillaan. – Sitä ei saa lait kaisessa läpäiseväs Terassit sen kuin kasvavat Nyt on koolla väliä Hankitaan isoja ruukkuja, joissa kasvit, esimerkiksi perennat tai havut, jopa talvehtivat.. –Pahin virhe on leikata yhtenä vuon veästi ja sitten ei moneen vuoteen olle jolloin puu villintyy täysin. 8 Lauantaina 24. huhtikuuta 2010 JUHLAT, PIHA & PUUTARHA Loimaa Heidi Pelander Kirkas kevätaurinko patistaa puutarhan puolelle. Terassit ja patiot ovat nimittäin suurenemaan päin. MENNYT talvi oli luonnolle rankka, ja nen kehottikin tutkimaan vahingot tar Pensaaseen jäänyt talven tappama oksa päästää kasviin tauteja. Nurmikko pitää neutraalista m Kevätaurinko herättää p Suurten omenapuiden leikkaaminen on tiimityötä. Kalkilla voidaan ta maan happamuutta. Helminen koros kalkintarve riippuu siitä, mitä puuta kasvaa. – Hankitaan isoja ruukkuja, joissa kasvit, esimerkiksi perennat tai havut, jopa talvehtivat, Laarimäen puutarhan Raija Knuutila toteaa. Hortonomi Marja Helminen Agrimarketin Multasormesta antoi vinkkejä innokkaille kotipuutarhureille Loimaan seudun omakotitaloyhdistyksen järjestämässä Puutarhan kevät -tapahtumassa. Samoin on käynyt pihoihin laitettujen satsausten, loimaalaisissa yrityksissä ja kaupoissa tiedetään. Kostea kevät on Helmisen mukaan hy kalkita puutarhaa. Vioittuneet marjapensaanoksat pitää leikata mahdollisimman juuresta. Kevät on leikkaamisen, kalkituksen ja istuttamisen aikaa Loimaa Kati Uusitalo Mistään mammuttitaudista tuskin on vielä kyse, mutta kasvukaudesta ainakin. Pihoihin hankitaan erilaisia katseenvangitsijoita perinteisten tuolien ja pöydän sekä keinun kaveriksi. Helminen suositteli keväällä leikkaamista, jolloin ”leikkaushaava” paranee nopeammin. JOKU rakentaa terassilleen unelmat täyttävää kakkoskeittiötä, jossa ei pelkkä pallogrilli eikä välttämättä kaasugrillikään riitä. On tuulimyllyä, kaivoa, suihkulähteitä, erilaisia valaistusmahdollisuuksia, aitaelementtejä, patsaita... Leikatessa ja lannoittaessa kannattaa kuitenkin olla tarkkana ja välttää ylilyöntejä. Tarjolla on vaikka mitä. Saman tietää Raija Knuutila: uutuudet kiinnostavat aina. – Nyt rahaa on taantuman aikana pihistelty, mutta ostovoimaa on maakunnassa. – Uutuutena on pitsauuni, Tuula Saarikallio Loimaan Rautiasta tietää kertoa ja toimittajan tekee mieli kysyä, että kuuliko hän oikein. Toinen vaihtoehto on karsia puuta hellemmällä kädellä, jolloin tulos on silmälle kauniimpi, mutta ei niin satoisa. Harvempi marjapensas tekee isommat marjat ja tasattu pensasaita on ilo silmälle
9 Lauantaina 24. Riittää kun suuntaa kirjojen ja lehtien ääreen. Käytä tuoreen puun leikkaamiseen ohileikkaavia saksia, ja kuivan ja kovan puun leikkaamiseen alasinmallisia saksia. Jos se on täydessä vihannossa, sitä ei tarvitse lannoittaa. Lähde: Fiskarsin puutarhaopas. Täydessä rasituksessa kasvit ovat herkempiä saamaan kasvitai tuholaistauteja. Kasvien lannoittaminen kannattaa aloittaa, kun ne heräävät. – Tuija-aitojen suosiolle ei näy loppua edelleenkään ja vuosi vuodelta meillä lisääntyy ”puukauppa”. Kannattaa kuitenkin huomata, että ulkomaalaiset ovat ulkomaalaisia oppaita, meidän oloissamme voisi odottaa kotimaisten kirjojen olevan esimerkiksi kestävyysolosuhteissa enemmän kartalla. Noudamme isommat erät. tyyliä puutarhaan kesäkukat parvekkeelle asetelmat juhliin. 02 76 365 100 info@loimaanseurahuone.. Älä leikkaa kasveja kasvukaudella. Kitke rikkaruohot kuusiaidan alta, muuten kuuset tiputtavat alimpien oksien neulaset lopullisesti. Ypäjä, 0400 474 105 www.janankelo.. huhtikuuta 2010 JUHLAT, PIHA & PUUTARHA nna hirenkaan, nnattaa Helmirkkaan. Vaikka leikkaisit pensasaidan matalaksi, jätä varret noin 30-senttisiksi, jotta pensaat lähtevät kasvamaan kunnolla. P. leivonnaiset. www.loimaanseurahuone.. Avaamme 29.4 Arvidinkatu, Loimaa Vanh. yksen tae on oikein perustettu kasvuttaa suoraan saveen, se viihtyy hiekansessä kuohkeamultaisessa maassa. saattaa yvä aika asoittaa sti, että arhassa maasta, kun taas alppiruusut ja tuijat ovat happaman maan kasveja. . JUHLALOUNAS Pippurissa klo13.00 ja Salissa klo 14.00 Tervetuloa Melliän Lounaispaikka ja Pitopalvelu Välimaantie 40, Niinijoki Vapun kuohujuomat Kuohuparoni puolikuiva, valkea Kuohuparonitar makeasta pihlajasta, puolikuiva, punainen Katso myös ÄITIENPÄIVÄLOUNAS www.viinitilakoskimaki.. Kevätpuuhaa puutarhassa FAKTA . Muokkaa ja tasoita kasvimaa, jotta se kuivuu nopeammin. Hän kehotti tarkistamaan maan ph:n ennen kalkitusta. Leikkaa omenapuut sekä marjaja lehtipensaat keväällä ennen lehtien puhkeamista tai elokuun kahden viimeisen viikon aikana. Ruukkutaimia voi istuttaa nyt ja koko kasvukauden ajan. Ruokakirjoja taitaa vielä ilmestyä enemmän, mutta puutarhaja pihakirjojakin saa metrikaupalla käsiinsä. . . 767 1524 • 040 535 0576 Noutopöytä arkisin klo 11-14 8 ÄITIENPÄIVÄNÄ su 9.5. . Varaukset ja tiedustelut 0400 743 264 Su-ti suljettu, ke-la 12-18, Vappuaatto 10-16 Tervetuloa puutarhamyymäläämme! Viherkasvimyynti Saari tarjoaa asiakkailleen mm. Karsi vanhemmista oksista ja anna uudempien kasvaa. Kuolleita oksia voi poistaa kaikista kasveista ympäri vuoden. . Hänestä nykypuutarhoissa lannoitetaan aivan liikaa. suosikki kolmen hoidon paketti 130 € lisää vaihtoehtoja: www.kauneushoitolasabrina.. Esimerkiksi kotimainen tammi a muistamispuuna. Tilaathan ajoissa! Juhlat tulossa! Soita 763 1841 TILAUSRAVINTOLA JUHLA-ANKKURI Syntymäpäivät, häät, muistotilaisuudet yritysjuhlat ja tilaisuudet kokoukset ja illanistujaiset Var masti hyvää ruokaa ja ammattitaitoista huolenpitoa vieraistanne Täällä Sinua palvellaan: • Ruokaravintola Pihvilinna (lounas & á la carte) • Yökerho & Tanssiravintola • Saunaja kokoustilat • Myös saunallisia hotellihuoneita Oikea paikka isompiinkin kokouksiin, tilaisuuksiin ja juhliin! Puh. Poista kuolleet, kuivat, hankaavat ja vaurioituneet oksat. TOIMITTAJALTA Mutta pääsee pihasta ja puutarhasta nauttimaan ilman isoja satsauksiakin ja särkeviä polvia, multaisia käsiä... Täydellinen juhlaja pitopalvelu www.lounaspaikkamellila.. Yhteistyössä JAN ANKELO KY KAIKENLAISTA SISUSTUSSUUNNITTELUA R a k a s tu k o ti is i u u d e ll e e n Puhtaasti kotimaista kasvihuonekurkkuviljelyä VÄLIMÄEN PUUTARHA OY Turuntie 568, RIIHIKOSKI P. Kuusiaidan salaisuus FAKTA HEIDI PELANDER Turuntie 14, 02-762 1350, 0500 741 437 VARAA AJOISSA AIKASI • kasvohoitoon • manikyyriin • tai meikkiin ennen kevään ja kesän juhlia Hemmottele Äitiä hoitavalla lahjakortilla esim. puutarhan . Kovasydämisten (esimerkiksi luumuja kirsikkapuut) leikkaus kannattaa jättää elokuuhun. Istuta paljasjuuriset kasvit nyt tai syksyllä. Katkaise kuuset latvasta vasta sitten, kun olet tyytyväinen aidan pituuteen. Älä lannoita kuusiaitaa, koska se rehevöittää turhaan. . Aloita taistelu nurmikon rikkaruohoja vastaan ja poista ensimmäiset voikukat sitkeä taistelu palkitsee. 486 1818 www.pitoriihi.. Nahkalinna 0400 592 549 teamsaari.com Ostamme metalliromua Olemme romuajoneuvojen virallinen vastaanottopiste. Paras istutusaika on nyt kun maa on vielä kosteaa. . . . Tässä Helminen kehotti käyttämään maalaisjärkeä. . –Jos kasvi on hailakan vihreä, se on ruoan puutteessa. Jaa ja istuta uudelleen syksyllä kukkivat perennat. Leikkaa aita vinoon (ylhäältä vähän kapeammaksi), jotta kuuset saavat paremmin valoa. . . Leikkaa kuusiaitaa marraskuun ja maaliskuun välisenä aikana maltillisesti sivuilta joka vuosi, muuten aita harvenee. Kitke perennapenkeistä viime kesästä jääneet rikkaruohot. Leikkauksen ABC FAKTA . . Onpa juuri perustettu kotimainen ”talojen ulkosisustukseen” keskittynyt lehtikin. Puramme rakennukset ja teollisuuden koneet. . Erilaisia mökkipiha-, puutarhaja kotilehtiä ilmestyy useita suomeksi ja meikäläisistä kaupoista ja kioskeista löytyy myös esimerkiksi englanninja ruotsinkielisiä lehtiä tusinoittain. Kati Uusitalo Puutarha – ja ihan ilman työtä – Nyt esimerkiksi mustaherukasta on uusia lajikkeita. Haravoi syksystä jääneet lehdet. KATI UUSITALO. PITORIIHI MEILTÄ KEVÄÄN JA KESÄN JUHLIIN PITOPALVELUT: • Herkulliset voileipätäytekakut ym. . – Kalkki kannattaa levittää sateen alle tai iltaaikaan, jolloin kosteus vie sen maahan
MAIJA PALOPOSKI Tässä vaiheessa Tiia Pietilä ei vielä arvannut, että hänen hiuksensa tulisivat niin lyhyiksi, että niitä ajeltaisiin koneella. Olen jo pitkään toivonut, että penkkiin istuu joku ennakkoluuloton mimmi, joka antaa vapaat kädet. – Parempi kuin vanha, tämä on keväinen ja helppohoitoinen, ei tarvitse kuin vahaa laittaa, Sari Hörkkö kommentoi työnsä tulosta. Johanna Jalo kertoi olleensa jo pitkän aikaa täpinöissään erilaisesta työpäivästään, suunnitelmat ovat jopa tulleet häneen uniinsa. (02) 762 1400, 0400 720 412 Suopellontie 3, Loimaa toimitettun a LOIMAA Aleksis Kiven-katu 9 Loimaa puh. Hiukset värjättiin vaaleiksi, etusivuhiuksiin taas tuli pinkkiä ja ruskeaa väriä. Sari Hörkkö loi Jami Hörkön hiuksiin moniulotteisuutta väreillä.. Kampaajien tavoitteena oli luoda uutta, mutta kuitenkin sellaista, mitä olisi helppo laittaa kotona itsekin. Normaalitilanteessa ei olisi varmaan tullut tällainen mieleenkään, olisin vain pidättäytynyt samassa vanhassa mallissa. Normaalitilanteessa ei olisi varmaan tullut tällainen mieleenkään, olisin vain pidättäytynyt samassa vanhassa mallissa. – Uuuh jes, mikä päivä! Tämä on ollut haaveissa jo pitkään, kun lehdistä on näitä juttuja lukenut. Tiian pitkähköt, vaaleat hiukset hän leikkasi niskasta lyhyiksi, mutta edestä piteneviksi. – Ilman tätä tilaisuutta en olisi ehkä koskaan muuten saanut näin radikaalia muutosta. Siitä on pian kymmenen vuotta, kun hiukset ovat olleet niin lyhyet, ettei niitä ole saanut kiinni, joten muutos on oikein tervetullut, Tiia Pietilä kiitteli onnistunutta lopputulosta. Latvaan Sari laittoi raitavärin ja myöhemmin vielä vaalennusainetta, jotta sävystä tulisi tarpeeksi kylmä. 02-762 2696 myös 050 361 4235, 050 345 5943 Metsämaantie 2 32200 Loimaa Soita ja kysy! Loimaa Maija Paloposki – Sitä mä en nyt varmaan vähään aikaan tarvitsekaan, Tiia Pietilä sanoo mietteliäänä ja katsoo hiuspampulaansa haikein mielin. Muuttumisleikin tohinassa osallistujat saivatkin uuden, hallitsevan trendin mukaiset ilmeet ja heittivät samalla hyvästit vanhoille tyyleilleen. Uusi ilme, uudet kujeet – Tosi kiva, olen oikein tyytyväinen. JOHANNA ja Sari olivat jakaneet työt siten, että Johanna keskittyisi tyttöihin ja Sari taas Jami Hörkköön. Jännittynein, mutta hyvin mielin muodonmuutokseen lähtenyt Mirka kertoi tykkäävänsä oikein paljon uudesta hiustyylistään. Lisäksi hiukset kiharrettiin. TYTTÖJEN varalle Johannalla oli valmiina melko selvät suunnitelmat. Hänen vaaleista hiuksistaan leikattiin toispuoleiset ja ne värjättiin räväkän oransseiksi. Lopputulokseen olivat sekä kampaaja että asiakas tyytyväisiä. punainen ja musta Turuntie 3-5 32200 Loimaa p. Yksilöllisesti räätälöityä muotia ainutlaatuiselle naiselle Korut Laukut Käsineet Huivit Juhlapuvut kevään ja kesän juhliin Avoinna ma-pe 9.30-17.30, la 9.00-13.00 Kaivuut, sorat ja kalliomurskeet MAANRAKENNUSLIIKE Peiponen Pauli Oy P. Tiia Pietilä sekä Mirka Vahtera ja Jami Hörkkö osallistuivat Hiusaseman parturi-kampaajien Johanna Jalon ja Sari Hörkön toteuttamaan muodonmuutokseen. Uuden kampauksen ja värin jälkeen Tiia Pietilä uskoi, että uusi tyyli olisi pysyvä. 100 hengelle Puh. 02-762 5100 fax 02-763 2222 Avoinna ark. Mirka Vahteralle Johanna halusi rokkityyliä. 8–17.30, la 8.30–14 ALL IN 1 Pöytä + 2 kpl taittotuoleja. Muodonmuutoksen toteuttaminen on joka kampaajan unelma Muodonmuutoksen jälkeen Mirka Vahtera, Tiia Pietilä ja Jami Hörkkö olivat kaikki iloisia uusista kampauksistaan ja hiusväreistään. 763 1615 VARAA AIKASI STUDIOKUVAUKSEEN! Maarit Ketola puutarhasuunnittelu ja -neuvonta Kultainen Leikkaus Puutarhan l 040 5608288 l ketola@kultainenleikkaus.info www.kultainenleikkaus.info Suomen Pitopalvelu Erilaiset juhlat myös oma juhlapaikka n. huhtikuuta 2010 JUHLAT, PIHA & PUUTARHA Vesikoskenkatu 20, Loimaa, 0400 798 823 www.olgatar.. Jamin rusehtavaa tukkaa leikattiin ja tyvi värjättiin liilaksi. 10 Lauantaina 24. Tiian meikissä Johanna keskittyi hiusten tavoin kylmiin sävyihin. – Tosi kiva, olen oikein tyytyväinen
Myös ikkunoiden pesu kirkastaa kodin juhlailmettä. Loimaa Kati Uusitalo Kun kotia ryhdytään laittamaan juhlakuntoon, ei kaikkea tarvitse uusia talon perustuksista lähtien. TYÖSTÄÄN nauttiva suunnittelija on kulkenut pitkän matkan siitä, kun hän 12-vuotiaana teki ensimmäisen sisustussuunnitelmansa – mummolleen. Onko astioita tarpeeksi. SITTEN siistitään. Sekään ei ole iso homma, jos maalaa likaisimmat ja kuluneimmat pinnat. Mieti myös miten juhlat sujuvat: onko tarjoiluapu tarpeen, pitääkö vuokrata astioita, jotta perhe ja varsinkin äitikin ehtisi juhlia tiskaamisen sijasta. KATI UUSITALO . Se sujuu spraymaalilla, jota saa noin 4 euroa purkki ja sillä maalaa jo monta ruukkua. . Kuinka monta kahvikuppiparia riittää vierasmäärälle. Esimerkiksi lakkiaisiin ostaisin ylimääräisen lakin ja tekisin sen sisään kahvipöytään kukka-asetelman. Myrooms-yrityksensä Loimaalla tosiaan perustanut yrittäjä sanoo, että yrittäjäksi ryhtyminen olikin paikkakunnalla helppoa. Tekstiilit pesetetään tai ainakin tuuletetaan. www.lounasjustiina.. • sopimussiivoukset • kotisiivoukset • lattioiden vahaukset • ikkunoiden pesut • rakennussiivoukset Ammattitaitoista juhlaja pitopalvelua Tarjoamme terveellisen ja maittavan lounaan arkisin klo 11-14 janne.vihervirta@elisanet.. Sisussuunnittelua tekevä yrittäjä Marika Jylkäs toteaa, että näyttävää saa nopeastikin. Riisu kotisi turhasta –piilota vanhat lehdet, ylimääräiset koriste-esineet, matkamuistot... – Kannattaa suunnitella kukka-asetelma kahvipöytään ja sohvapöydälle ja ulos sisäänkäynnin lähelle laitetaan kukat samalla teemalla. Kun miehelle tarjoutui mahdollisuus tulla tänne töihin, tuttavamme sanoivat, että muutatte sinne ja sitten rupeat siellä yrittäjäksi. Pelkästään se miltä koti näyttää ei ole onnen avain. Teollisuuskatu 8, Loimaa 0400-830 603 Janne Nyt kevään ja kesän juhlat tilattavissa, menut netissä. Ja se nyt on vähemmän juhlallista, että äiti viettää päivän tiskiharjan varressa. AALTONEN Valtatie 472, 21800 KYRÖ Antti Aaltonen 0400 820 861 Antero Aaltonen 0400 820 862 • Rakennussahatavarat -myös mitallistetut ja kyllästetyt • Ulkoverhousja räystäslaudat – puuvalmiit ja pohjamaalatut PUUTAVARAA Sahayhtymä Laadukasta multaa moneen makuun Forsbacka 0400 323 318. Erityisen tärkeää – ellei tärkeintä – on kodin sisääntulo. Matka on ollut pitkä ihan käytännössäkin. Hän muutti perheineen Loimaalle Oulun seudulta parisen vuotta sitten. 050 324 3718 www.lomasakyla.com Vappuna mökit alk.120€/vkl pe karaoke la Kake Randelin 15€ la-su lounas klo 12-15 Tervetuloa viihtymään. Perustamiseen sai apua kehittämiskeskuksesta ja esimerkiksi yhteistyökumppanit löytyivät helposti. 2590,takarunko-ohjaus hydrostaattinen voimansiirto Pihaja viherrakentamista ammattitaidolla Nurmikko, laatoitus, kivetys, pihan salaojitus, istutus, puiden ja pensaiden leikkaukset, pihan hoito, lumityö. – Mieti juhliisi teema tai ilme, yhtenäinen värimaailma. Komppaa kaapeista aarteet esille ja piilota tilalle turhat tavarat Juhlissa saa tunnustaa väriä Ensin valitaan juhliin yhtenäinen värimaailma tai teema. Myös juhlien sujumista kannattaa miettiä: kannattaisiko hankkia tarjoiluapua, jotta likaisia astioita ei lojuisi ympäri kotia. Kaikkea ei tarvitse uusia. . Nopeasti näyttävää FAKTA. Vähemmälläkin pärjää, esimerkiksi kaappeja ei tarvitse siivota perimmäistä hyllyä myöten. – Muista hyödyntää vanhaa, Marika Jylkäs vinkkaa ja kehottaa kurkkaamaan omiin tai vanhempien kaappeihin, josko sieltä löytyisi vanhoja käyttökelpoisia tekstiilejä. huhtikuuta 2010 11 JUHLAT, PIHA & PUUTARHA * niittotyöt * noukinvaunuajot * paalaus, käärintä ja paalinkuljetus * kuivalannan, kompostin ja kalkin täsmälevitykset * lietelannanlevitys 8 metrin kiekkomultaimella * suorakylvö * maansiirto * ym. Mieti juhliisi teema tai ilme, tai yhtenäinen värimaailma ja toteuta sitä serveteissä, kynttilöissä ja esimerkiksi kukissa. SV-Siivouspalvelu Oy Sanna Valtonen Puh. Teema voi liittyä päivänsankarin harrastuksiinkin. Ne voivat olla eri kukkia, mutta esimerkiksi samanvärisiä. On turha tehdä hienoksi muuta kotia, jos eteisessä odottavat talvivaatteet, vanhat lenkkarit ja monot sikinsokin. Teema tai värimaailma saa sitten näkyä kaikessa serveteistä kukkiin ja siihen sopiviksi voi uusia vaikkapa sohvatyynyt ja verhot ja vaikka juhlaliinan. Samalla kannattaa miettiä tehosteseinän käyttöä. Lauantaina 24. – Onhan esimerkiksi lakkiaispäivä koko perheen ja äidinkin juhlapäivä. – Emme tienneet Loimaasta muuta kuin että tuttavamme olivat jo pitkään hankkineet täältä Harley Davidson -tavaraa ja he olivat meille kertoneet, että Loimaa on täynnä yrittäjiä. Marika Jylkäs muistuttaa, että väriä voi käyttää kaikessa serveteistä kukkiin ja kynttilöihin – ja vaikka kakkuun. VELJ. – Viherkasveille voi vaihtaa suojaruukut tai maalata ne värimaailmaan sopivaksi. 050 552 1973 sanna.valtonen@pp2.inet.. – Kaikki turhat pois näkyviltä. maatalouden konetyöt KONEASEMA MAANSANKARIT OY Yläne Maanpää 0500 516 670 Sankari 050 587 8944 Tilaa nyt SÄÄSTÄ jopa satasia! 0400 884 570 www.mototapsa.fi RIIHIKOSKI Koukkarintie 6, Riihikoski ENNAKKOMYYNTI! Kevään uudet AJOLEIKKURIT Rider III B • Rider 16 C Hinnat alk. Kannattaa miettiä onko kaikkien koriste-esineiden tai isoisän viirien oltava juuri nyt näkyvillä. . – Se on kodin käyntikortti. Kaikki alkaa teemasta. Maisemaravintola ja mökkikylä p. Huolehdi sisääntulo siistiksi – se on kodin käyntikortti. Eli sen sijaan että kaikki seinät olisivat samaa väriä, yksi voi olla huomattavasti värikkäämpi – vaikka juhlien teemaan sopivaa sävyä. – Pelkkä olohuoneen matto jo riittää
Aleksis Kiven katu 7, Loimaa p. Vappuja Äitienpäivälounaat ovat taas varauksessa, toimi nopeasti ja varaa oma paikkasi. 499,Etusi S-Etukortilla 30,4 ,40 Norm. Sisältää optikon tekemän näöntutkimuksen. 0400 533 739, 0400 321 314, veljnuor@smail.. MONITE HOPIILO LINSSIT t a r j o u s 3 p. Puhelun hinta soitettaessa Hankkija-Maatalous Oy:n toimipaikkojen 010-alkuisiin numeroihin on 8,21 snt/puh + 11,9 snt/min kaikista liittymistä. Pituus 450 mm, paino 470 g. Pöytävaraukset 050-5696945 tai info@paija.. Kekkilä Puutarhamulta 50 L Korkealaatuinen, riittoisa, käyttövalmis yleismulta kaikille kotipihan kasveille, istutuksiin ja maanparannukseen. 5,90 Etusi S-Etukortilla –25% /kpl Useita värejä! Hozelock Paineruisku Promo 7 L Edullinen, laadukas ja helppo käyttöinen paineruisku puu tarhan ja kodin yleiskäyttöön. Sirottele varhain keväällä kaikille pihamaan kasveille. Kaikki tuotteemme ovat Ecocertin hyväksymiä, mikä takaa sen, että ne eivät sisällä Parabeeniä, Silikonia, Synteettisiä väriaineita tai hajusteita 15 ml Parturi-Kampaamo Hiuskeidas Marjo Sarajärvi, Loimijoentie 81, Alastaro Puh. Luonnon mukainen. 02-762 1144 • 0400 854 058 Oppipojankatu 5, Loimaa www.loimaanpesula.. 5, 95 /kpl Puutarhan Kevät Suomen suosituin lannoite auttaa kasveja voimaan hyvin ja kukoistamaan vaihtelevissa oloissa. 0405356973 www.kadentaitonyytti.. 11, 90 Kekkilä Puutarhakalkki 25 kg Murumainen kalkki on helppo levittää eikä se pölyä! Kalkitsemalla varmistat, että kasvit viihtyvät ja saavat maasta ravinteet käyttöönsä. Velj. Tervetuloa vieraaksemme Katinhännän Kievariin! www.katinhannankievari.com 027683135 SILMÄLASIEN ostajalle AURINKOLASIT KAUPAN PÄÄLLE! Ei yhdistettävissä muihin tarjouksiin. Kestää muutaman asteen yöpakkasia. Avoinna: ti-pe 10-17, la 10-13 *Kehystykset, *Taiteilijatarvikkeet, *Askartelijan tarvikkeet, *Lasia ja peiliä, *Kädentaitotuotteet, *Polttopalvelu, *Kurssit MYYNTI, ASENNUS-, SUUNNITTELUja KULJETUSPALVELU Avoinna ma-pe 9-19 la 10-15 www.turunreunakivi.fi Jousitie 1-2, Piispanristi P. Kestää yöhallaa, kukkii koko kesän pihalla ja parvekkeella, kuihtuneiden kukkien poisto edistää kukintaa. Takuu 2 vuotta. 32,90 Etusi S-Etukortilla –30 % Etu voimassa 30.6.2010 asti 23 ,Useita värejä! Malusan Haavan hoitoaine 250 ml Muodostaa elastisen, valumattoman suojakalvon puiden ja pensaiden leikkauspinnoille, estää taudin aiheuttajien pääsyn haavaan. 12 Lauantaina 24. Leikkuuteho jopa 40 mm. Meiltä saat Bonusta! 469 ,Norm. Maalaisromantiikkaa Loimijoen varrella... Norm. 02 7641410 ja 040 7226939 Kevään ja kesän hiustrendit nyt meiltä! Kevään ja kesän hiustrendit nyt meiltä! ÄITIENPÄIVÄLOUNAS 9.5. huhtikuuta 2010 JUHLAT, PIHA & PUUTARHA Pyydä tarjous meiltä, niin räätälöimme juhlat jotka varmasti muistetaan... 3,90 e/säkki (0,078 e/l) (Etu voimassa 31.7.2010 asti) PA KE TT I T AR JO U S 16 ,90 (0,0676 e / l) 5 säkkiä, 250 l Norm. 0400 527 735, 0400 527 779 • KAIKKI LAATTAMALLIT • MUURIT • REUNAJA SIDEKIVET • MULLAT • HAKKEET • PIHASEPELIT JA ASENNUSHIEKAT • LUONNON LIUSKEKIVET • PYÖREÄT KORISTEKIVET • GRANIITTISET NUPUJA NOPPAKIVET • Pihanrakentajan paratiisi Pihanrakentajan paratiisi Pihanrakentajan paratiisi Pihanrakentajan paratiisi Pihanrakentajan paratiisi Pihanrakentajan paratiisi TURUN REUNAKIVIja LAATTA ASENNUS Oy MURSKE, SORA, SEPELI, KIVITUHKA, HIEKKA, MULTA p. 20 kg 23,90 (1,195 e/kg) Lisää S-Etutuotteita löydät myymälästämme sekä osoitteesta www.multasormi.. Avaamme Multasormen tiistaina 27.4. Tervetuloa ! JUHLAT, KOKOUKSET Menninkäissavusaunan illanvietot Matkailuauton ja Ikaalisten Kylpyläosakkeen vuokraus 050-569 6945 Katso lisää ja tilaa www.paija.?. 22, 90 Orvokkiamppeli Koko kesän upeasti kukkiva amppelikukka. Idyllinen Ryötin tila Järjestämme: häät, syntymäpäivät, rippijuhlat, ylioppilasjuhlat, muistotilaisuudet ym. (31,60 e/l) 7, 90 ei ÖTÖKÖITÄ Kevätruiskute r 1 L Kasvi öljypohjainen kevät ruiskute, tehoaineena rapsiöljy. 6,50 (0,26 e/kg) Biolan Harmaa Pikakompostori 220 L Tutkitusti toimiva lämpökompostori! Suunniteltu talousja keittiöjätteen ympärivuotiseen kom postointiin 2–6 hengen talouksille.Mukana tyhjennys kauha, kompostinmöyhennin, 0,5 l komposti herätettä sekä 2 säkkiä Biolanin kompostija huussi kuiviketta. 7622 105 Heleyttävä eliksiiri Se antaa iholle uutta elinvoimaa, silittää ryppyjä ja juonteita, vilkastuttaa soluaineenvaihduntaa ja suojaa ihoa ikääntymiseltä. Avoinna ma-pe 6.30-16.30 Pesulapalvelut Vesipesu * kotitalouspyykki * laitospyykki * mattopesu * työvaatepesu Kemiallinen pesu P Emulsioeli vesikemiallinen pesu W Sohvien, runkopatjojen pesu * pesulassa tai asiakkaan luona Pöytäliinojen vuokraus Hinnat voimassa 30.6.2010 saakka tai niin kauan kuin tarjouserän tuotteita riittää. Nuoritalo Oy myynti ja toimitukset Luontaistuote Minttu Heimolinnankatu 12 Loimaa p. Fiskars Raivaussakset 112180 Alasinmalliset, kevyet raivaussakset puiden ja pensaiden leikkaamiseen. 010 768 5200 ma-pe 8-18 ja la 9-14. klo 9.00 200 ensimmäiselle asiakkaalle kesälippis mukaan. Takuu 5 vuotta. Kukkii runsaammin, jos kuihtuneet kukat pois tetaan säännöllisesti. Loimaantie 272, Alastaro 040 7527 353 www.ryotintila.fi Pitopalvelu • Kokouspalvelu • Yritysjuhlat KEHYSTÄMÖ KÄDENTAITOJEN ERIKOISLIIKE NYYTTI Satakunnantie 5, LOIMAA Puh. Katinhännän Kievarissa voit viettää kaikki elämäsi juhlat kauniissa miljöössä. Orvokki-istutus Kevään tuoja! Hurmaavat orvokit 16 cm vadissa, upeita eri värejä
Hiusten kunto on olennainen tekijä, jotta kampaus näyttää hyvältä. Punainen ruusukoriste kruunaa kampauksen. Holma muistutti myös, että maailman tilanne vaikuttaa hiustyöhönkin. Hiukset auki + letti. Hanna Holma kehotti käyttämään mielikuvitusta koristeiden teossa. Miesten hiusmuodissa kuviot ovat edelleen in. Kevään hiusmuoti FAKTA. Muodin mukaisessa kampauksessa sivut jätetään lyhyemmäksi ja päällysosa pidemmäksi. huhtikuuta 2010 13 Loimaan Star Motor Oy Vilvaistentie 303 NIINIJOKI p. . Neonvärit. Huonon taloustilanteen vuoksi liika kuluttaminen on pannassa. Ekologisuus. Letit, helmet, rusetit ja kukkaset koristavat kevään muodin hiuksissa ja asusteissa Naisellisuus ja persoonallisuus korostuvat keväällä – Persoonan korostaminen on kevään juttu, esimerkiksi hiusten värjääminen voimakkain väriyhdistelmin. . EDELLEEN myös otsatukka on vahvasti muodikas, oli se sitten paksu, tasainen tai viisto. – Nyt suositaan kestävää kehitystä ja ekologisuutta, kuten luonnon omia raaka-aineita ja ammoniakittomia vaihtoehtoja. Lisäksi kevääseen kuuluvat naiselliset kiharat ja kampaukset, joissa muunneltavuus ja yksinkertaisuus on valttia. Nutturoissa kannattaa suosia isoja koristeita ja isoja kiharia. MAIJA PALOPOSKI . Sanni Aaltonen (oik.) värjäsi Joanna Jokisen hiukset ja teki tälle kevään muodin mukaisen kampauksen. Toisaalta värimaailmassa suositaan myös luonnollisia, lämpimiä sävyjä. Huolettomuus, keveys ja selkeys kuuluvat kevääseen, Holma kertoi. – Nutturoissa muoto on ratkaiseva, nyt painopiste on niskassa ja nuttura on iso. Valmiit hiuskorut ovat melko kalliita, mutta vaikka rannetai kaulakoruja tai kynttilämansetteja käyttämällä saa aikaan hienon, mutta huokean lopputuloksen. Muodikkainta on jättää hiukset auki ja punoa niihin letti. – Persoonan korostaminen on kevään juttu, esimerkiksi hiusten värjääminen voimakkain väriyhdistelmin. . Kiharat ja koristellut nutturat. 0400 614 764 Antti Rantasalo Huolto ja varaosat PUUTARHAKONEET RUOHONLEIKKURIT MOOTTORISAHAT Loimaan Star Motor Oy • Talousalueen herkullisinta pitopalvelua • Taidolla ja sydämellä! Loimaan Juhlapalvelu Niinijoentie 154 32300 Mellilä p. OUT . Älytön kuluttaminen. . Lauantaina 24. Yhdessä ammattija aikuisopiston toisen vuoden parturi-kampaajaopiskelijoiden ja opettaja Satu Kauralan kanssa toteutetussa aikuiskoulutuksen tilaisuudessa tutustuttiin kevään ja kesän hiusmuotiin erityisesti kampausten ja värien osalta. Varsinkin viime talvi kovine pakkasineen oli hiusta kuluttava, joten oikea hoitaminen on tärkeää. IN . . Miesten trendiä taas on rokkimaisuus ja James Dean -tyyli. . Isot niskaan painottuvat kampaukset ovat ajan muotia. Erilaiset koristeet, rusetit ja erityisesti letit ovat muodikkaita ja täydentävät kampauksen. . Letit ja koristeet, kuten perhoset, kukkaset ja rusetit. Miehillä rock-tyyli. 0400 642 106 MUSTAA, MUHEVAA MULTAA EI TURVETTA EIKÄ SAVEA KOTIIN TOIMITETTUNA JUSSI NOKI 0400 875 862 JUHLAT, PIHA & PUUTARHA Loimaa Maija Paloposki – Letit, letit, letit, korosti esittelijä ja kampaaja Hanna Holma kevään hiusmuotia kauneudenhoitoalan ammattilaisille tarkoitetussa muotidemoillassa. Paksut palkkiraidat
Tallirakennuksessa useampi sisäänkäynti, verstas-/korjaamo-/tallitilaa, korkeita ovia (esim. 020 7100 310 tai sähköpostilla mikko.suontausta@domus.fi . 4-5h+k+kph/wc+erill.wc+kph+s+ pukuh.+tekn.tilat Jykevä, laajennettu hirsitalo -40-50 -luvulta + isot lämpimät tallitilat sekä 16 metriä pitkä katosrakennus. Suomalainen Domus on maan johtavia ikkuna-, ovi-, keittiöja kylpyhuonevalmistajia. Pronssiottelu: LP-Kangasala– Jankko Tikrut 2–1 (20–25, 25–23, 15–7). Buffetissa oli hyvää kahvia ja runsaasti erilaista syötävää, unohtamatta makkaraa. Ilmastointialan tai sähköpuolen työkokemus nopeuttaa työhön perehtymistäsi. AU:n pelaajat aloittivat komealla 3–0 -voitolla TuKV:sta. AU-P97 aloitti kevätkauden hopealla TULOSPÖRSSI. Esittelyt sop. Kehittymisvalmiuksia moniosaajaksi sekä aktiivisuutta, ahkeruutta ja aloitteellisuutta. Noudetaan, käteismaksu. Valmentajana Jukka Isotalo ja huoltajana Juha Haapanen. Valmentajana Lauri. Katse kohti uusia haasteita Toimintaasi ohjaa pyrkimys alan korkeimpaan laatuun, tuottavuuteen ja turvallisuuteen sekä niiden jatkuvaan parantamiseen eri sidosryhmien kanssa. 320x330 cm, 260x260cm) sekä rakennuksen matalammassa osassa toimistotilaa. Yritys on lähes 40vuotuisen toimintansa ajan ollut sisäilmateknologian kehitystyön suunnannäyttäjä. C-poikien SM–välierät 27.3, Loimaa/Ylihärmä: Jankko95–LTU 2–0, Jankko95–KaLe 0–2, Jankko95–East Volley 2–1. Turvallinen kauppa, parempi hinta, Soita tai tule. Talo saneerattu 80 -luvulla. Auringon tullessa esiin pilvien takaa ilma lämpeni keväiseksi. asti kaikki hieronnat -15% TAPIO KETOLA, koulutettu hieroja www.tapionhieronta.net Afrikan ja Egyptin vientiin Toyota Hiace, Toyota Liteace, Toyota Hilux, Toyota Dyna, Toyota Corolla, Toyota Carina, Mazda 2200, Nissan Urvan, Nissan Sunny, Nissan Vanette, Mitsubishi L-300, Honda Accord, Mitsubishi ja Toyota maasturit ym., myös katsastamaton, hyvät ja huonot. Saksan kielen taito on selkeä plus, koska vientimme pääkohteina on tällä hetkellä Keski-Euroopan maat. mukaan. AU:n joukkueessa pelasivat: Tomi Hänninen, Santeri Lindgren, Valtteri Turunen, Jussi Kukkula, Kari Saarinen, Jere Suominen, Väinö Mäkinen, Joel Isotalo, Matias Perämäki, Jaakko Kankare, Tomi Haapanen. Meitä valloxlaisia on yli 140 ja henkilömäärämme ja liikevaihtomme on voimakkaassa kasvussa. Viet käyttäjien kokemustietoa tuotesuunnitteluumme ja olet linkkinä tuotesuunnittelun ja myynnin välillä. Kun myyt, soita suoraan meille, ei turhia välikäsiä. Esittelyt sop. Ruuhkahuipuissa olet valmis hoitamaan myös vientitilauksia. Välierä: VesVi 1–Jankko Tikrut 2–0 (25–19, 28–26). Kunnallistekniikka. Edullinen asua, öljynkulutus ollut vain 1500 litraa vuodessa, kattila uusittu -88. Valmentajana Jarkko. Annat kirjallisesti ja myös suullisesti selkokielisiä vastauksia laitteiden toimintaan liittyviin kysymyksiin. Lisätietoja tehtävästä antaa Myyntija kehitysjohtaja Olavi Suominen puh. st1 pihassa Kartanomäenk. Tuwe järjesti Raunistula Areenalla Turussa kevätkauden avajaisturnauksen. Jankko96: Juho, Kalle, Lari, Lauri, Markus, Olli, Samu ja Tuomas. 225 litraa HINTA VAIN rajoitettu erä EDULLISESTI Ojalan Kouru Ky, Rauma p. Tehtaamme sijaitsevat Kouvolassa ja Loimaalla, joissa palveluksessamme on yli 200 puualan ammattilaista. Joustavuutta siirtymään itsenäisesti työtehtävästä toiseen tiimissä. www.lkvtiimi.. Kolmas peli hävittiin 3–0 Halikolle, joka voitti turnauksen puhtaalla nollapelillä. Turnauspäivän aamulla ilma oli vielä kolea. Pysyt rauhallisena monimutkaisessakin neuvottelutilanteessa ja kykenet löytämään järkevän ratkaisun myös kiistatilanteissa. Turnauksessa mukana oli viisi joukkuetta: Tuwe, Marttila, TuKV, Halikko ja Alastaron Urheilijat (AU). Turnauksen voitti Halikko, toisena AU ja kolmantena TuKV. huhtikuuta 2010 Toimintamme laajenee ja etsimme ikkunatehtaalle Loimaalle lisää Ammatin osaajia tuotantotiimien monipuolisiin työtehtäviin. Lohko 2.t vs lohko 3.t: Jankko Daimit–Loimu Leidit 2–0 (25–18, 25–15), LP-Kangasala–Jankko Kilpparit 2–0 (25–23 ,25–19). Oma, vehreä, puistomainen 960 m²:n tontti. LENTOPALLO E–tyttöjen tiikerisarjan aluelopputurnaus, Littoinen: FC57 1–Jankko Kilpparit 1–2 (25–14, 15–25, 14–16), Jankko Kilppari–VesVi 2 0–2 (11–25, 24–26), LTU 1–Jankko Daimit 1–2 (25–22, 10–25, 4–15), Jankko Daimit–VesVi 3 0–2 (15–25, 10–25), Jankko Tikrut–EuRa 2 2–1 (18–25, 25–19, 15–7) VesVi 1–Jankko Tikrut 1–2 (19–25, 25–14, 7–15). KLO 9.00-16.00 Rockets E 99 10 5x45 l. Öljylämmitykset. Arvostamme: Vuorovaikutusja yhteistyötaitoja sekä asiakaslähtöisyyttä. 14 Lauantaina 24. Viennin osuus on yli puolet liikevaihdosta. Jankko 97: Amanda, Anni, Anniina, Ida–Maria, Kaisa, Laura, Lotta ja Susanna. Erittäin hyvin pidetty ja hoidettu talo huippupaikalla lähellä palveluita, keskustan tuntumassa. Puolivälierä: Jankko Tikrut– Jankko Daimit 2–1 (25–21, 22–15, 15–8). AU:n tsempparipokaalin sai Väinö Mäkinen. Hp.146000 Pirttikulmantie 90. Liikevaihtomme on noin 30 miljoonaa euroa. Tontti rajoittuu jokeen. 2, Loimaa klo 10-12 v a ll o x .c o m myynnin tekniseksi tueksi Vallox Oy on Varsinais-Suomessa Loimaalla sijaitseva energiaa säästävien matalaenergiailmanvaihtolaitteiden kehityksen ja valmistuksen edelläkävijä. 040 7011 622 Räystäskourut • syöksyt • tikkaat • matto/pyykkitelineet yms Maanantaina 26.4. Jankko96 lohkon kolmas ja selviytyy SM–finaaleihin! Jankko95: Asser, Hannu, Kasimir, Niko, Pyry, Tapio ja Simo. Painettua sanaa 95 vuoden kokemuksella. D-tyttöjen AM–sarjaa 21.3., Loimaa: LeKi Monsterit–Jankko 97 2–1 (25–23, 16–25, 15–10), YlöR Lemonit–Jankko 97 0–2 (10–25, 23–25), KaLe DT98–Jankko 97 0–2 (15–25, 16–25). Isokaan vika ei ole kaupan este, kaikki käy. Oma tontti 8850m². Hopea ratkaistiin Tuwea vastaan, jonka AU voitti 2–0. +358 107732 241 Vientipäällikkö Asko Korpela puh. Sinulla on neuvottelutaitoa ja kykyä olla vuorovaikutuksessa erilaisten ihmisten kanssa. puhelin 02-5369901 LOIMAA Metsämaa 145/188 m² LOIMAA 113/160 m² Vesikoskenkatu 18 as 2 • LOIMAA ON NYT AVATTU! Nyt kannattaa varata aika heti, 15.5. Vapaamuotoiset kirjalliset hakemukset tulee osoittaa sähköpostilla Mikko Suontaustalle perjantaihin 14.5.2010 mennessä. Vuorio p. Tulet hyvin toimeen englannin kielellä sekä suullisesti että kirjallisesti. Jankko95 lohkon kolmas ja selviytyy SM–finaaleihin! Jankko96–Ylihärmän Junkkarit 0–2, Jankko96–Valepa 1–2, Jankko96–Nurmon Jymy 2–1. Arpajaisista voitti miellyttäviä kotiin viemisiä. Sinulla on kaupallinen koulutus ja olet toiminut teknisessä myynnissä tai sinulla on tekninen koulutus ja olet toiminut myyntitehtävissä. /SATSI PUUTARHAMULTAA MYYDÄÄN JÄÄHALLILLA LA 24.4. Talo on siistissä peruskunnossa, valoisat ja avarat huoneet. Tehtävänäsi on toimia jälkimarkkinoinnissa varsinkin vientimyynnin, mutta myös kotimaan myynnin teknisenä tukena. Ranjia Oy, huomio uusi osoite Tuorsniementie 562, Raumantien motellin takana autokenttä, p. Joen rantaan voi rakentaa vaikka rantasaunan. AU:n maalit tekivät Matias, Kari ja Jaakko. säkki yht. Kykyä noudattaa yhteisesti sovittuja tavoitteita ja pelisääntöjä sekä ottaa vastuuta työkokonaisuuksista. mukaan. 02-822 4405, Myyntiautoon Tmi T. Tuvassa komea leivinuuni. Valloxin ilmanvaihtolaitteilla luodaan huoneistoon yksilöllisesti ohjattava, energiataloudellinen ja terveellinen sisäilmasto. Ulkoilumaastot, urheilukeskus, jääkiekkohalli ja kuntoiluhalli, yläaste ja lukio vieressä. Huvilakatu 1, Turku. Lähetä hakemuksesi viimeistään 12.5.2010 osoitteeseen jorma.hokka@mbnet.. Lisätietoja tehtävistä antaa tuotantopäällikkö Mikko Suontausta, puh. 044 587 6100. Toinen peli pelattiin Marttilaa vastaan, tuloksena oli tasapeli 1–1. Iso, valoisa Marcellon keittiö, kaakeloitu kph. Tehtäväsi on tärkeä yhteydenpitoja asiakaspalvelutehtävä, minkä kautta luot positiivista ja palvelualtista mielikuvaa yrityksestämme. www.loimaanlehti.fi Jalkapallo Eila Hänninen Lauantaina 10.4. tai Jorma Hokka Kirsikatu 9, 21200 Raisio Haemme kehitysmyönteiseen ja innovatiiviseen henkilöstöömme innostunutta ja ulospäin suuntautunutta henkilöä 4h+k+kph+s+wc+vh+lämmin at+2v 1-tasoinen rapattu, kodikas puutalo. Hp.169000 Puistok 37. Valmentaja Erkki Mattila. +358 107732 251
klo 18. Fysioterpeutti Elina Rannikko ja toimintaterapeutti Hanne Suokas alustavat aiheesta Muistisairaan toimintakyvyn tukeminen kotona Tilaisuus on avoinna kaikille kiinnostuneille tied. Haaran yleiskerho ti klo 1718.15 kylätalolla. klo 17.30-19. Punaisen Ristin Päiväpirtti, Turuntie 13. kello 12 15, muulloin sopimuksen mukaan. klo 17.00. Kaikki mukaan! AlJy marssiharjoitukset la 24.4. -Heppakerho seuraavan kerran ke 28.4. Leiskun viikkomaastot alkavat urheilukeskuksessa ke 28.4. Esillä uusia käsitöitä sekä vanhoja pöytäliinoja. Kaikki tarjoukset huomioidaan tänään. klo 19 su 2.5. klo 18 5-7 v. Kauko Ojalan valokuvanäyttely ”Vetten päällä” Elias-sali, vanha kunnantalo, Kanta-Loimaantie 7, 32210 Loimaa. Nuorten ryhmä esittää Emma Mäkinen: KÄSITELTÄVÄ VAROEN Ohj. p. klo 13 jälleen hyviä huutokohteita. Maatalouskonehuollot ja korjaukset edullisesti ennen kevätkylvöjä. Maa-aineslupahakemuksesta on niillä, joiden etua tai oikeutta hakemus saattaa koskea oikeus muistutuksen tekemiseen. klo 11.30 Alastaro hallin pihalta ja 11.45 Siilinpesän pihalta. PIENKONEHUOLTO Pertti Mäki Nihtimäentie 75, Loimaa. Forssan ja Loimaan Kaatuneitten Omaiset Kuukausikokoontuminen ma 26.4. Viikon vieraana ke 28.4. AU/Jalkapallo T95 sarjapeli Lieto-AU Liedossa su 25.4 klo 15. Vesikoski-talo Juvantie 11, Loimaa 0500 726 573 www.loimaanteatteri.. klo 14 15. klo 9.30 lähdetään linja-autolla yhteiskoululta lopputurnaukseen Tampereelle. Kojontuvalla klo 12 15. NAHKATAKKIMARKKINAT Loimaalla Kauppalankatu 2 VAIN SU 25.4. tytöt, 28.4. klo 16.30-18, ilm. ja to 29.4. 23.4.2010 YMPÄRISTÖLAUTAKUNTA Savikk i Ma 26.4 on miestenpiiri, vetäjänä toimii diakoni Osmo Leikasto aloittelemme klo 12. Loimaan Seudun Kuulo ry Kuulopalvelu Alastaron terveysasemalla ma 26.4. Peliasut ja suihkuvarusteet mukaan. sekä ke 28.4. Kerhot Loimaa: Kauhanojan kerho ma klo 16.30-18 koululla. 0400 743 086. Perheliikuntaillan järjestävät yhteistyössä Loimaan päivähoito, Loimaan liikuntatoimi ja Lounais-Suomen Liikunta ja Urheilu ry (LiikU) KAUPUNKIKESKUSTAN KEHITTÄMISKYSELY Kaupungin kotisivuilla on kohdassa mielipidekyselyt kaksi kyselyä, joihin toivotaan vastauksia. JUKKA VEE VIISKYTÄ VEE EI JUHLIA TEE Vuokrataan OMAKOTITALO Alastarolla, rauhallisella paikalla. yhd. Klo 18. klo 19 to 29.4. Marja-Liisa puh. klo 15-16.30 Mellilä: Isonperän kerho ti klo 17-18.30 koululla. 24.-25.5. Tämä kuulutus pidetään nähtävillä 24.4.-24.5.2010 Loimaan kaupungin virallisella ilmoitustaululla. klo 12 13 erityispalveluyksikön johtaja Ulla Tytykoski, aiheena mm. Tallinnan risteilyn retkimaksut sovi Raijan kanssa 5.5. klo 10.30-15 Satoja takkeja naisille ja miehille: pusakoita 1/2-pitkiä, hupullisia... ja 2.5. LoPS P97(-98): Harjoitukset harjoituskentällä ma 26.4. klo 9.30. Omat haravat mukaan! Oripään Vesa Maastojuoksukilpailut vapaa-ajankeskuksessa ti 27.4. klo 17.30-19. 040 739 2005. Kojonkulman Himpulat to klo 17-18. Alastaron Maatalousnaiset. mennessä. Likaa hylkivät NANO-KANKAAT MARKIISIMYYNTI Tammimäenkatu 6, II krs Raisio p. Puh. Leila Tamminen, p. Saarenmaantie 139 32270 Metsämaa Maa-ainesten ottamisalueen pinta-ala on 2,65 ha ja 5 vuoden aikana on tarkoitus ottaa yhteensä 80 000 m 3 soraa ja hiekkaa myyntitarkoitukseen. Leisku SB-ikämiehet pelailee la 24.4 klo 17-19 Hirvihovissa. Harkat Eerikkilässä ti 27.4. Huittisiin lähtö ti 27.4., linja-auton reitti kulkee Kaunismäenkadun kautta, Osuuspankki 10, Hirvikosken kirjasto 10.10, Alastaron Seuraintalo. 3.5. Hakemusasiakirjat ovat kuulutusajan nähtävillä Loimaan kaupungin tekninen ja ympäristöpalvelukeskuksessa, osoitteessa Loimijoentie 74 32440 Alastaro. Katso ilm. klo 18.30 Virttaan Työväentalolla. Asianosaisen poissaolo ei estä toimituksen suorittamista. Avoinna joka arkipäivä klo 10-14. 02-469 3041, markiisimyynti@aumanet.. Näyteikkunassa edelleen kiertoon annettuja huivia. Naisten maanantai-illan treffit Lounaspaikassa 26.4. LoKoKo Mikrotytöt Su 25.4. 040-764 7651 Mika Virtanen Loimaan 4H-yhd. Niinijoen kerho to 17-18. Kaupunkikeskustalla tarkoitetaan tässä Loimijoen, Pikatien, Vt 9 ja radan rajaamaa aluetta. Klo 17.15. Muilla henkilöillä ja sellaisilla yhteisöillä, jotka eivät edusta asianosaisia on oikeus ilmaista hakemuksesta mielipiteensä. Meiltä myös kokonahkaliivejä! Paljon kokoja: naisille 36-48, miehille 48-66. Yleisurheilukoulu liikuntahallin juoksusuoralla ma 26.4. 050-520 7993 Nivelpiiri kokoontuu ti 27.4. Alastaron 4Htoimistolla ja ke 5.5. Jankon maastojuoksut Hirvikosken pururadalla ma 26.4. Vielä mahtuu kannustusjoukkoja autoon. Naperopallokoulun, koriskoulun ja mikrojoukkueen pojat paikalle viim. P. 02-469 3041, autotalliovimyynti@aumanet.. SUURET TAULUMARKKINAT KEVÄ ÄN Loimaan Voimalassa Tampereentie 8 Arvoisat asiakkaat, kokosimme Teille huippukokoelman. 050-3115016, loimaa@4h.fi, 0400-851755 Karoliina, 0407575742 Sari. klo 18-19.30 Paikka: Loimaan urheilukeskus Sammonkatu 2 32200 Loimaa Varusteet: liikumme ulkona säällä kuin säällä, joten tulethan säänmukaiset varusteet päällä. klo 15. Kankaantie 80 32300 Mellilä Maa-ainesten ottamisalueen pinta-ala on 3,14 ha ja 5 vuoden aikana on tarkoitus ottaa yhteensä 200.000 m 3 soraa ja hiekkaa myyntitarkoitukseen. Tilaisuus on kaikille avoin. Kevään avaus Alastaron Mms-talolla su 25.4. kerho Työväentalon kahviossa klo 13.30 mukana Pauli Hyrkäs. Tervetuloa! Meklari K.N. Emma Mäkinen & Pauliina Arvonen su 25.4. Loimaan Saviset Partioparaati Turussa su 25.4. Alastaro: 3-6 lk. Tutustuminen Palvelukeskuksen toimintaan. klo 18 Liput 8e/6e K-15 29.4. klo 19 ke 28.4. 25.04. Eloisat Laulajat Ensi ke 28.4. Lähtö kololta klo 12. Lähtö paraatiin su 25.4. Turuntie 8-10 Loimaa 3.5.2010 alkaen ravintolassamme UUTUUS! ma-pe 11.00 20.00 la-su 12.00 21.00 K iin a la i nen ra vint ol a BUFFET-PÄIVÄLLINEN ma-pe klo 16.00-19.00 9 + virvoitusjuoma Päivällinen sisältää vaihtelevasti 4-5 lämmintä ruokalajia sekä tuoreet salaatit ja kahvin tai teen TERVETULOA! 02 724 7849 LOUNAS ma-pe klo 11-15 7,5 + juoma Leisku 8-11v. Mahdolliset muistutukset tulee toimittaa kirjallisena ennen kuulutusajan päättymistä os. Maa-aineslupahakemus: Loimaan kaupungin Majanojan kylä Lehmus -niminen tila RN:o 2:15 hakijana Yrjö ja Leena Majanen os. HALLINTOPALVELUKESKUS NAAPURIEN KUULEMINEN MAA-AINESLUPA-ASIASSA Maa-aineslupahakemus: Loimaan kaupungin Mellilän kylä tilat Ala-Kyröläinen RN:o 5:126, Pässi II RN:o 5:113, Huovila I RN:o 5:206, Santala RN:o 5:110 ja Yli-Kyröläinen RN:o 5:91 hakijana Soramyynti Ismo Nurmi Oy os. 040-5673822 VANTAA AITOA LAMMASNAPPAA! TERVETULOA! Keskustan Niinijoen paikallisyhdistys ry:n VUOSIKOKOUS Niinijoen koululla ma 3.5.2010 klo 18.30 Tervetuloa! Johtokunta AUTOTALLIOVIMYYNTI mittatyönä ja asennettuna, laadukkaat kotimaiset nosto-ovet Tammimäenkatu 6, 2 krs Raisio IKEAa vastapäätä, Myllyn lähellä p. klo 14 Tuulensuun palvelukeskuksessa Huvilakatu 32. Loimaan AA-ryhmä kokoontuu lauantaisin klo 15 Nuorisotalon alakerrassa. Pellonpuiston kentällä. Näyttely on avoinna arkisin 9 15 7.5.2010 asti ja lisäksi sunnuntaina 25.4. 040-9636311 METALLIROMUA Puh. huhtikuuta 2010 15 OSWALD SEURATOIMINTA SuPer 603 aika ilmoittautua kevätkokoontumiseen.Lisätiedot netissä! M & N KARTING JUVANTIE 11 VESIKOSKITALO 0400 859 648 0400 859 647 Loimaan Voima. Eskari-2 lk. Kuntolentopalloa Keskuskoululla lauantaisin klo 15. KINEMA Vesikoskenkatu 21, Loimaa www.kinoset.fi Ohjelmisto ajalla 24.-28.4.2010 Näin koulutat LOHIKÄÄRMEESI Shrekin ja Madagascarin tekijöiltä La 15.00 Su 15.00 Ke 18.30 -k11/91h 35min 7,50€ Kuolinpesän huutokauppa osa 2 Virttaan Työväentalolla su 25.4. AU/Jalkapallo miehet harkat pe ja su klo 19.30 21. klo 1718.30, ilm. Maa-ainesten ottamisen jälkeen alue palautetaan metsätalouskäyttöön. Varsinais-Suomen Muistiyhdistys, Loimaan Seudun alaosasto 28.4 klo 17-18.30 Tuulensuun palvelukeskus, Huvilakatu 32, Loimaa. klo 18 8 v. Maa-ainesten ottamisalueen pinta-ala on 1,0 ha ja 5 vuoden aikana on tarkoitus ottaa yhteensä 39 000 m 3 kalliomursketta myyntitarkoitukseen. VAIN TÄNÄÄN LA 24.4. klo 18 ensi-ilta ti 27.4. Lähtö kentältä 16.45. Aika: keskiviikko 28.4. Maa-ainesten ottamisen jälkeen alue palautetaan metsätalouskäyttöön. Mellilän Kyläyhdistys r.y. Lauantaina 24. menn. Toinen on suunnattu keskustassa asioiville tai asuville henkilöille ja toinen keskusta-alueen yrityksille. Loimaan 4H-tsto, Kanta-Loimaantie 7, 32210 Loimaa p. Maa-ainesten ottamisen jälkeen alue otetaan virkistyskäyttöön. aurinkoja sadesuojaa asennuspalvelu SPR:n Loimaan osaston Päiväpirtti ja myymälä, Turuntie 13. klo 18. 040 416 2165 Krekilän Myllyn kesäteatteri Talkoot ja kokoontuminen Myllyllä su. mennessä Opintien koululla. 0400-919 541. Loimaan Seudun Sotaveteraanit Avantouintikauden päätös savusaunalla 27.4. Lähtö kentältä klo 13.30 Virttaan Martat Zumbaamme ke 28.4. Koskenraitti 317 32440 Alastaro. Metsämaan 4H-kerho ma klo 17-18 koululla. klo 17.30-19.00. loimaantaidemuseo.. Harjoituspeli Huittisissa ma 26.4. Vaihdossa reilu hyvitys vanhasta nahkatakista! SUOMEN NAHKAKESKUS P. klo 16 Alastaro hallin pihalla. 29.4. vammaispalveluasiat. -4H-kerho pojat/tytöt ke 15.3016.30 (21.4. P. Kojonkulman äiti-lapsipiiri Vainion Katilla tiistaina alk.klo 9.30. Raija 762 2832, 040 531 9265. pojat) Alastaron 4H-toimistolla. AU/Jalkapallo P96 harkat pe ja su klo 18 19.30. 010 270 3847 , toimisto puh. klo 17 20 LoKoKo SuperMikropojat, Tänään liikuntahallilla pelataan pienten poikien superturnaus alkaen klo 10. Lähtö kentältä klo 17. Partylite-näyttely. 0405038573 Hinattavat jyrät, jp-äes ja kylvölannoitin + maatilakaivuri P. 4H-kerho ma klo 15.3016.30 Alastaron 4H-toimipisteessä. to 15.4.. Loimaa 21.4.2010 Toimitusinsinööri Esa Kosonen Esa Kosonen puh. Loimaan kaupunki ympäristölautakunta Loimijoentie 74 32440 Alastaro. ja vanhemmat. 010 270 3848 Hyvinvointia Loimaalle liikkuva lasten ja nuorten Loimaa PERHELIIKUNTAILTA Päivähoitoikäisille lapsille ja heidän perheilleen. vastaaminen tapahtuu sähköisesti ja vie vastaajalta vain hetken. Kiitos Leena Kuusikorpi EL:n Loimaan kaup. Kojonkulman kankurit ja käsityöpiiri Näyttelytapahtuma su 25.4. Kitkonpuiston harj. ke 28.4. LoPS P97(-98): Harjoitukset harjoituskentällä to 29.4. Äitienpäiväaskartelua ma 3.5. jo klo 13.30. klo 18. Maa-aineslupahakemus: Loimaan kaupungin Kankareen kylä Koivula-niminen tila RN:o 5:1 hakijana Sami Helin os. klo 17.30 Loimaan Seudun Osuuspankin kokoustilassa ( 2 kerros) Forever aloe-esittelijät Tuija Makkonen ja Satu Saarinen kertovat aloe verasta ja sen ominaisuuksista.Tied. Joukkuejaot LoKoKon nettisivuilta tiedotteista. klo 12-17 Satoja kauniita taideteoksia Nyt esillä paljon tarjoustauluja SUOMALAISTA LAATUTAIDETTA • KAIKKI TAULUT Tule ja tee tarjous Walio ja Laatu Taiteet Tervetuloa! KUTSU MAANMITTAUSTOIMITUKSEEN Kokousaika: Tiistaina 4.5.2010 klo 15.00 Kokouspaikka: Kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone, Kauppalankatu 3 Toimituslaji: Tontin lohkominen TOIMITUKSEN KOHDE MUODOSTUMINEN Kohdeyksikkö Osoite Muodostajamääräalat 1(Keskusta)-4-6 Satakunnantie 3 406 Siltala 8:13-M601 406 Pouta 8:14-M601 Kokoukseen kutsutaan hakijat sekä ne rasite-, vuokra ja nautintaoikeuden haltijat, joita toimitus koskee. 4H-liikuntakerho to klo 17-18 Asemanseudun koululla. Ilmoitathan tulostasi ma iltaan menn.
Lantionpohjan lihasten vahvistaminen ehkäisee virtsankarkailuongelmia ja parantaahan se myös seksielämää, Kandén kertoi. On hienoa, kun jaksetaan olla aktiivisia, laukkuja ja kukkaroita esitellyt Sanna Kulmala kehui. P5: 1) Hannu Sjöblom 2.20. – Iho on aamulla entistä heleämpi ja meikkiä varten ravittu. Tulokset maastojuoksuista: T3 0,1 km: 1) Tiitu Laine 0.58. En ehtinyt vielä kierrellä, tulin tähän suoraan. – Olen käynyt Loimaalla ja Huittisissa meikattavana. Suolaa ei tarvitse välttämättä käyttää valmistusvaiheessa, vaan sitä voi lisätä vasta lautasellekin. P9: 1) Markus Säilä 3.21. Laukkuja, lompakoita ja vöitä myynyt Sanna Kulmala tietää, että koristeellisuus ja värikkyys lisääntyy kesään päin mentäessä. – Viime hetket menivät panikoidessa, järjestäjätiimi kommentoi tunnelmiaan. Ilona kuvaili operaatiota mukavaksi, sillä vartin verran sai vain istua rennosti toisen häärätessä ympärillä. Tuote, jossa on Sydänmerkki, on helppo valinta, Rämö selitti. T7 0,4 km: 1) Emilia Markula 2.20. P9 0,6 km: 1) Valtteri Koski 3.18, 2) Otto Torkki 3.25, 3) Mikko Pukkila 3.34. Loimaan Keskusapteekin proviisori Pia Kandén kertoi, että meikin alle voi valita esimerkiksi voiteen, jonka voi levittää jo ennen saunaan menemistä. – Vyöt ja laukut kannattaa sovittaa yhteen. Elinkeinohalli rakenteille. T5: 1) Mimmi Mäkilä 1.52, 2) Pami Aavila 1.59, 3) Nana Mäkilä 4.15. – Ruuasta saa terveellisempää, kun valitsee sydänystävällisen vaihtoehdon. Kunnanhallitus valitsi tarjouspyyntöjen perusteella urakoitsijaksi paikallisen Fisto Oy: n. Jos juhlat ovat ulkona, kannattaa valita päivävoide suojakertoimella. Mäkitaloa itseään kiinnosti etenkin zumba. – Nahkalaukun hinta on hiukan kalliimpi, mutta se on laadultaan parempi. Täällä on hirveän laaja skaala kaikkea. MAASTOJUOKSU Loimaan Voiman maastojuoksut 20.4. P7 0,6 km: 1) Veeti Pajula 3.03. Pienet laukut ovat hyviä tansseissa. Ilona ja Inari Uusitalo värjäyttivät ripsensä kosmetologiopiskelija Karoliina Niemisellä. Liikunta olisi kiinnostava juttu, mutta en ehdi osallistumaan. Ne ovat vasta tulossa apteekin tuotevalikoimaan. P2 0,2 km: 1) Joonatan Toivonen 2.47. – Tämä on tosi hyvä juttu. Niin ikään esillä olleet meikit joutuivat tosipaikan eteen, kun meikattavaksi saapui Mervi Mäkelä, jota odotti kolmen tunnin päässä kaasona toimiminen. Tapahtuma on samalla kylälle hyvää mainosta. T5 0,2 km: 1) Anniina Markula 1.53. Ei ole ollut juhlia, joiden vuoksi olisi tarvinnut käydä, Mäkelä selitti. Paikalla oli useita näytteilleasettajia ja kauneudenhoitajia. N 2,0 km: 1) Sirpa Tamminen 9.43, 2) Sanna Salmela 11.32. P7: 1) Eetu Mäkilä 3.15, 2) Jami Mäkilä 3.18. Loimaan Seudun Sydänyhdistyksen Satu Rämö on sitä mieltä, että juhlaruuassa ei ole pakko olla tuhdisti kermaa ja voita. Vetonaulana olivat erilaiset jumpat, joiden ilmoittautumislistat täyttyivät nopealla tahdilla. T13: 1) Tilma Mäkilä 7.25. Sekä näytteilleasettajat että kävijät olivat mielissään naisille suunnatusta hemmottelupäivästä. Loimaa/Kojonkulma Katriina Reijonen Kevään ja kesän juhliin sai erilaisia vinkkejä Kojonkulmalla järjestetystä Hyvän olon päivästä. T9: 1) Tii Aavila 2.47, 2) Heidi Eskola 3.22, 3) Iita Mäkilä 3.22, 4) Ilona Sjöblom 3.22. – Joskus saa herkutella, mutta miksei juhlaruokakin voisi olla kevyempää, Rämö kyseenalaisti. Apteekilla oli esittelyssään myös lantionpohjan lihasten vahvistajia, erektiorenkaita sekä vibraattoreita. TULOSPÖRSSI HUMPPILA Teollisuushallin rakentamishanke etenee Humppilassa. P7 0,4 km: 1) Atte Torkki 2.20. Muotituotteiden myyjä Elina Riihimäki arveli jumppien vetävän ihmisiä Kojonkulmalle. Kulmalan mielestä laukku tai lahjakortti on varma lahjavalinta naiselle. T13 0,6 km: 1) Tytti Eskola 2.30. T9 0,6 km: 1) Anna-Kaisa Isotalo 3.06, 2) Juulia Pukkila 4.13. T11 1,0 km: 1) Aliisa Toivonen 4.52. Noin 400-neliöinen halli rakennetaan valmiiksi loppukesään mennessä Kakkostien varteen Harjupellontielle. Rämö kehotti suosimaan esimerkiksi rypsiöljyä ja vähärasvaisia maitotuotteita. Naisille kelpasi hemmottelupäivä Kojonkulmalla puhuttiin kermasta, käsilaukuista ja lantionpohjan lihaksista Loimaan Keskusapteekin proviisori Pia Kandén sekä farmaseuttiopiskelija Heli Knuutila esittelivät uusia seksuaaliterveyden hoitoon tarkoitettuja tuotteita. Hän sai meikkauksen aikana vinkkejä, joilla saa loihdittua raikkaan ulkoisen olemuksen. Tapahtuma sai erittäin hyvää palautetta. Tärkeintä on kiinnittää huomio kulmiin, huuliin ja ihon pohjustukseen. huhtikuuta vapaa-ajankeskuksessa. P11: 1) Veeti Mäkilä 5.44, 2) Tuomas Eskola 5.53, 3) Andreas Säilä 6.05. KATRIINA REIJONEN JUOKSU Oripään Vesa järjesti maantiejuoksut 13.huhtikuuta Oripään koululla ja maastojuoksut 20. P13 1,0 km: 1) Samuli Salmela 4.50. huhtikuuta 2010 Loimaa/Kojonkulma Katriina Reijonen Kojonkulmalla järjestettiin kylän naisten toimesta Hyvän olon päivä -tapahtuma. T9 0,6 km: 1) Anna-Kaisa Isotalo 2.41, 2) Liisa Prusila 2.53. 16 Lauantaina 24. – Nyt on puhuttu paljon seksuaaliterveydestä. Tulokset maantiejuoksuista: T5 0,2 km: 1) Anniina Markula 2.32. T11 0,6 km: 1) Aliisa Toivonen 2.28, 2) Oona Salminen 3.18. Kyseessä on lämmin yritystila, jota elinkeinohalliksikin voitaisiin nimittää. Valmistumisen jälkeen se joko myydään tai vuokrataan, jolloin tiloihin sijoittuva yritys voi tehdä tarvittavat sisätyöt. Hän uskoi, että joku saattaa löytää esimerkiksi uuden harrastuksen tai kipinän sisustamiseen. Makua saa kevyemmilläkin vaihtoehdoilla. Suunnitelma kun on osa kunnan elinkeinopolitiikkaa, jolla houkutellaan yritystoimintaa ja siten myös työpaikkoja kuntaan. – Mahtava ajatus. P9 0,6 km: 1) Otto Torkki 3.16. Kynsiä hoidattamaan tullut Aino Mäkitalo kuvaili tapahtumaa innostavaksi. T7 0,6 km: 1) Sirkku Pajula 3.48, 2) Emilia Markula 3.50. Ne voi kietoa käden ympäri, Kulmala neuvoi