alv.
SÄÄ
Hiljaa kellastuvat
No niin. Sivu 7
5
18
Irtonumeron hinta 1,50 sis. Toisin on sanomalehden kanssa. Trendi on onneksi laskeva. 2012
Loimaan talousalueen paikallislehti · 98. Yrityksellä on laajenemis- ja kasvuaikeita Ysitien laidalla.
Sivu 5
Kirkkoherra Oiva Alanen
T
iedossa oli, että alue on muinaismuistolain piirissä, mutta emme tienneet, ettei siellä saa tehdä mitään.
Sivu 5
L
oimaan seutukunnalla tapahtui vuosina 2007 2011 keskimäärin viisi kuolemaan ja 70 loukkaantumiseen johtanutta liikenneonnettomuutta. Toimitus havaitsi muuttopuuhien tiimellyksessä, että sanomalehdet kellastuvat kunnolla vasta noin viisivuotiaina. Sivu 16
Loimaan työväenopiston ja Auranlaakson kansalaisopiston ensimmäisen yhteisen rehtorin Sannaleena Härkösen löytää jatkossa sekä Loimaalta että Kyröstä.
Innolla uuteen virkaan
Sivu
10
Loimaan työväenopisto ja Auranmaanlaakson kansalaisopisto saivat yhteisen rehtorin. Syksyn kurssitarjontaa hän pitää monipuolisena ylpeyden aiheena.. Eivät neljääkään kuukautta kestä. vuosikerta
www.loimaanlehti.fi
MAIJA PALOPOSKI
Nro 97
UUTISET
V I I K O N V I E R A S
Pemamek panostaa Loimaalle. Sannaleena Härkönen uskoo yhteistyön voimaan. Elokuu ei ole vielä edes päättynyt, kun puiden lehdet alkavat jo kellastua. P1D
LAUANTAI 25.8
Ilmi, Ilma, Ilmatar 27.8. Anna minulle jälleen pelastuksen riemu ja suo minun iloiten sinua seurata. Vastuu ilmoituksista: Lehden suurin vastuu ilmoituksen julkaisemisessa sattuneesta virheestä on ilmoituksen hinta ja muihin lehtiin toimitetusta aineistosta sen valmistusarvo.
Tilaukset ja osoitteen muutokset ma-pe 9-15 (Paikallislehdet) tilaukset@loimaanlehti.fi (02) 588 8088
SANOMALEHTIEN LIITON JÄSEN
ISSN 0358-9161
Kustantaja: Priimus Media Oy. Ilmoitushinnat: Ennen tekstiä 2,21/pmm 3-sivu 2,21/pmm Tekstissä 2,07/pmm Tekstin jälkeen 1,78/pmm Takasivulla 2,20/pmm Etusivulla (modulikoot) 3,65/pmm Kuolin- ja kiitosilmoitukset, kunnalliset ja kirkolliset ilmoitukset, heng.kokoukset 1,78/pmm Määräpaikkakorotus 0,06/pmm Värikorotus yhdestä lisäväristä 0,07/pmm Löytölaari yksityishenkilöiden ilmoituspalsta tiistaisin 5 riviä 7 (sis.alv). 2
Lauantaina 25. Rauli
TÄNÄÄN
JUKKA RISTIMÄKI
AJANTIETO:
Aurinko nousee tänään Loimaalla kello 6.04. ennakkojuttu Alastaron Kuutamotansseista ja niiden esiintyjästä Maarit Arosta. Muistakaa ottaa oma helistin mukaan. Vuoden 2011 juhannuksen jälkeen tämän vuoden juhannuksen välillä kastetut lapset kannetaan nimeltä mainiten kiittäen ja rukoillen Jumalan eteen. 51: 13-14 26.8. klo 1215.
KONSERTTEJA
PÄIVÄN SANA
25.8. Jutun oli kirjoittanut ja valokuvan ottanut Anna Seppälä.
SYNTYNEITÄ
TYTTÖ 9.8.2012 3690 g 49 cm
Poliisin päivä ei näy Loimaalla
Poliisin päivä -tapahtumaa ei aikaisemmista vuosista poiketen vietetä Loimaan torilla, sillä tänä vuonna Varsinais-Suomen poliisilaitos ja Liikkuva poliisi esittäytyvät Turussa. klo 15 Loimaan Kaupunginkirkossa.
Anna Seppälä teki jutun Kuutamotansseista
LOIMAAN Lehdessä julkaistiin
torstaina 23.8. 9: 4 27.8. vapaa pääsy kotiseutumuseoon.
Kastetta muistetaan Kaupunginkirkossa
Kastepäivä on yleensä ihmisen elämän ensimmäinen juhlapäivä. Toimitusjohtaja Kirsti Kirjonen puh. 9:41
Jonna Beldjuskin ja Antti Haavisto TYTTÖ 16.8.2012 2730 g 47 cm Jaana Haarala ja Jouni Kulmala
Elokuvasävelmiä ja evergreenejä ti 28.8.klo 19 Alessandro-Sali Loimaa
ennakkovaraukset 050 527 3327
Liput 12
LOIMAAN LEHDEN SIVULTA PAIKKAKUNNAN PARHAAT MENOVINKIT
www.loimaanlehti.fi Kartanomäenkatu 4, PL 2, 32201 Loimaa Puh. Vuoden aikana kastettujen kirkkohetki su 26.8. Kotiseutumuseosta on ollut kesällä suosittu kohde. Laji pesii koko rannikkoalueella ja paikoin sisämaassa. Punkalaidun ja Huittinen: Almamanu 0800 966 65. Yksitavuinen ka-ääni kuuluu erikorkuisina parvesta, mekastus kuulostaa koiran haukunnalta. Esimerkiksi pari viikkoa sitten museossa vieraili kuuden hengen motoristiryhmä, jolle museo, sen oppaat ja Kanta-Loimaan kirkko jäivät mieleen hienona kesämuistona. Konttori ja toimitus avoinna ma-pe klo 9-12. Loviisa 25.8. Laskenta toteutetaan kolmipäiväisenä, 31.8.2.9. Sunnuntaina 25.8. Kannan kasvua seurataan laskentojen avulla. Erkki Kallio
Kotiseutumuseoon vapaa pääsy
Huomenna sunnuntaina vietetään Varsinais-Suomen museopäivää, jolloin myös Loimaan kotiseutumuseoon on avoin pääsy. Tilaushinnat: Määräaikainen 12 kk 121 6 kk 72 4 kk 53,50 Kestotilaus: Laskutusjakso 12 kk 112,30 6 kk 57,80 4 kk 39,30 3 kk 30,50 Irtonumero 1,60 Hinnat sisältävät arvonlisäveron 9 %. Siitä hetkestä emme itse mitään muista, mutta se herkistää ja koskettaa läheisiä. Valtakunnallista tapahtumaa vietetään tänään. Hinnat sisältävät arvonlisäveron 23%.
Päätoimittaja Kati Uusitalo (02) 588 8030 050 555 7526
Toimitussihteeri Sampsa Hakala (02) 588 8031
Toimitussihteeri Tiina Naula (02) 588 8032
Toimittaja Lari Kiviranta (02) 588 8035
Toimittaja Leena Reikko (02) 588 8034
Toimittaja Anu Salo (02) 588 8033
Toimittaja Pasi Salo (02) 588 8036
Ilmoitusmyynti: Myyntipäällikkö Veli-Matti Knuuti Myyntineuvottelija Sari Kaukoranta Myyntineuvottelija Liisa Kivinen Ilmoitusvalmistus Eija Kärkäs
(02) 588 8020 0500 324 939 (02) 588 8024 (02) 588 8021 (02) 588 8028
Ilmoitusten jättöajat: Ilmoitusaineisto on toimitettava lehden konttoriin kunkin numeron ilmestymistä edeltävänä päivänä klo 12.00 mennessä. Poliisin päivä Turussa Yliopistonkadun kävelykatuosuudella la 25.8. Kaupunginkirkossa, jo perinteeksi muodostuneessa kastettujen muistamishetkessä, nimeltä luetaan vuoden aikana kastettujen nimet. Ps. (02) 588 8000, telefax (02) 763 1233. Painopaikka: Allatum Oy. Myös allekirjoittaneelle voi havaintoja ilmoittaa. Tulee yö, eikä silloin kukaan kykene tekemään työtä. Tämän vuoden teema on nuorten syrjäytymisen ehkäiseminen. 0200 72822 (mpm/pvm) arkisin klo 6.00-16.00 viikonloppuisin klo 6.00-12.00. Jutusta oli erehdyk-
sessä jäänyt pois jutun kirjoittajan ja kuvaajan nimi. Kastevirressä laulamme: Rukouksin, siunauksin saatamme lapsemme matkaan. elokuuta 2012
NIMIPÄIVÄT:
25.8. Ulkomaantilaukset: tilaushinnan lisäksi peritään voimassa oleva postimaksu. (02) 770 2204. Sähköposti: toimitus@loimaanlehti.fi Ilmoitukset: ilmoitukset@loimaanlehti.fi Tilaukset: tilaukset@loimaanlehti.fi Jakeluhäiriöt: Puh. Kirkkohetkessä lauletaan vauvakirkon lauluja. Linnuista havainnot ilmoitetaan Tiira-lintutietopalveluun (www.tiira.fi). Lopuksi on mehutarjoilu. Jeesus vastasi: »Jos olisitte sokeita, teitä ei syytettäisi synnistä, mutta te väitätte näkevänne, ja sen tähden synti pysyy teissä.» Joh. Tapahtumapaikalla on esillä poliisin ajoneuvokalustoa sekä poliisiratsut. Poliisi toivottaa kaikki tervetulleiksi keskustelemaan poliisin, poliisiopiskelijoiden, poliisisosiaalityöntekijän ja nuorisotyöntekijän kanssa myös muista asioista. Jumalan perheeseen, Jeesuksen yhteyteen lapsi näin kasteessa liittyä saa. Joh. Marita Koivunen haastattelee Heli Niinikoskea ja Anja Uusitalo antaa ajatuksia kristilliseen kasvatukseen. Kahvimuistojanäyttelyä pääsee huomenna ihailemaan viimeistä kertaa, sillä näyttely puretaan museopäivän jälkeen. Poliisi järjestää Poliisin päivä -tapahtuman valtakunnallisessa laajuudessa jo neljättä kertaa, tällä kertaa 42:lla paikkakunnalla. Älä karkota minua kasvojesi edestä, älä ota minulta pois pyhää henkeäsi. Ypäjä: Jakelukulma, (03) 6151 345. Aurinko laskee kello 20.54.
LUONTO
ERKKI KALLIO
Valkoposkihanhet ovat äänekkäitä lentäessään. Ilmestyy tiistaisin, torstaisin ja lauantaisin. Loimaan seudulla on tärkeitä hanhien muuton aikaisia levähdyspaikkoja, joille valkoposkihanhiakin pysähtyy ruokailemaan ja lepäämään. Jälkeenpäin kastepäivä ja sen merkitys avautuu myös kastetttavalle itselleen. Näyttelyn ohella huomenna muistellaan kauppalan vanhoja kahviloita. Kotiseutumuseon oppaat Mari Uotila ja Taina Kyläkoski ovat saaneet kiitosta hyvästä tietämyksestään.
Valkoposkihanhista kerätään tietoa
Valkoposkihanhen pesimäkanta on viime vuosina kasvanut ja levittäytynyt yhä laajemmalle. Nyt, kun vielä on päivä, meidän on tehtävä niitä tekoja, joita lähettäjäni meiltä odottaa
Sellaista elämää, josta nousee kiitosmieli ja tuntee olevansa turvassa, Hänen omanaan. Jeesus pudotti nämä kaikkitietävät oppineet kuitenkin omien syntiensä näkemiseen. Isä kehottaa poikaansa armahtamaan itseään, eikä salli hänen sovittaa tekojaan kärsimyksellä. 2 erä/talous) OLUTSALKKU 24-pack, 0,33 l/tlk (sis. 050 353 7065 / (02) 762 2965 tai Loimaan Lehden vaihde (02) 588 8000
Tämäkin palloilija täytti vihdoinkin 18-vuotta! Hurjan paljon onnea! Eikä sit illalla ihan päätyyn asti ;D T: isosisko perheineen sekä äiti ja iskä.
Mamma on liian pieni norsuksi, mammaksi juuri sopivan kokoinen". Koko maassa peleihin käytettiin 61 euroa per asukas.
OIKEA OSOITE VARMISTAA SULAVAN LEHDENJAKELUN Mikä sinun osoitteesi on?
Tilaajapalvelu p. 7 e/vuosi
Kysy lisää: Irja Arponen p. Kuvan voi myös tuoda ja maksaa lehden konttoriin, os. Syyttäjät jäivät lopulta tappiolle. (4 riviä). Tuomitsijat laitettiin seinää vasten omien ajatusten ja tekojen edessä. pantit 3,60 (2,82/l)
22
56
pack
-15%
LOIMAA 010 538 9200
ma-pe 8-21 la 8-18 su 12-18
Puhelun hinta 020-alkuisiin numeroihin lankapuhelimesta 8,21 snt/puh + 6,9 snt/min (sis. Kuulustelun sijaan välittyi rakastavan Jumalan kutsu turvaan. Toisen kohtaamisessa on siis hyvä olla varovainen ja ystävällinen. alv 23 %).
HARTAUSKIRJOITUS
Suhtautuminen lähimmäiseen
Raamatun kertomukset aviorikoksesta kiinni jääneestä naisesta (Joh. 6 vuotta. Ihmiset toivat naisen Jeesuksen eteen tuomitsemisen halusta, mutta erityisesti Jeesuksen puheiden ja tekojen ristiriitaisuuden osoittamiseksi. Rakastava isä olisi joutunut, vastaanottohalausten jälkeen, isän vastuulla sanomaan sen, mitä rikkoja ei näe tai halua myöntää. T: Helmi, Tapio, äiti ja isi.
Paljon, Paljon Onnea täydelle kympille! Helmiä onnitellen Äiti, Isä ja Velipojat.
Onnea!
Yhden palstan kuva teksteineen maksaa 12 , kahden palstan 24 . Tämä osoittaa uskomme oleellisimman sisällön, yksin uskosta, yksin armosta, ei tekojen kautta. Onnittelut ehtivät saman viikon lauantain lehteen, kun ne tuodaan viimeistään torstaina. Nainen syyllistyi aviorikokseen, ja tuhlaajapoika perintönsä tuhlaamiseen sekä holtittomaan elämään porttojen kanssa. T: Äiti, isä, Topias, Jenny, Sasu, Mamma ja Pappa, Isomummu Kerttu.
Paljon Onnea koulutiensä aloittaneelle 7-vuotiaalle Mimmille! Rakkaudella: Äiti, Iskä, Jami, Nana ja mummi&pappa.
Suuret onnittelut 7-vuotiaalle Ellalle! Ja tsemppiä alkaneelle koulutielle! Toivottavat Mamma, Pappa, Jonna ja Luna
Onnittelut Janettelle 8v. Suorita maksu lehden tilille 523900-13137. 02 588 8088
PALJON ONNEA VAAN
Josefiina 1v! Paljon onnea syntymäpäivänä toivottaa Meri & Samuli.
Prinsessa pieni onnittelut saa, jo kakkua 1 kynttilä koristaa!Vilmalle onnea toivottaa Topi, äiti&isä.
Sydämelliset onnittelut Eliakselle täyttäessäsi 25.8. elokuuta 2012
3
Uudistumme K-Citymarketiksi
UUTUUS
Porsaan marinoitu ULKOFILEPALA n. Suuret halit sankarille syntymäpäivän pyöreän toivottelee rakkaat lapsesi perheineen.. Molemmissa on kyse kuudennen käskyn rikkomisesta. Kuvat julkaistaan lähettäjän vastuulla. Näin, vähätellen ja pois selitellen, mekin käsittelemme virheitä ja rikkomuksiamme, kun pitäisi suostua reilusti nimeltä mainiten tunnustamaan ne. Jos ihminen tuomitsee itse virheensä ja syntinsä, on parasta kertoa vain Jumalan armahtavasta rakkaudesta lähimmäiselle. Kirjoita kuvan taakse haluamasi onnitteluteksti ja kuvan palautusosoite. päivän johdosta toivoo Rastaskujan vanhukset.
Paljon onnea 9-vuotiaalle Hannulle 28.8. Toinen taas tunnistaa ja kaipaa armahtamista ja hyväksymistä. Loimaan Lehti PL 2, 32201 Loimaa tai sähköpostilla ilmoitukset@loimaanlehti.fi. Raha-automaattien suosio kasvoi eniten Loimaalla, jossa pelattiin tammi-kesäkuun aikana yhteensä 55,76 eurolla asukasta kohden. Janne Rauhala Seurakuntapastori Loimaan seurakunta
Raha-automaattipelit ovat yhä suositumpia Loimaalla
LOIMAAN SEUTU RAY:n rahaautomaattien pelaaminen on kasvattanut entisestään suosiotaan Varsinais-Suomessa ja etenkin Loimaan seutukunnassa. Kuinka me katsomme horjuvia kanssauskovia. Lähetä kuva postitse os. 8: 211) ja tuhlaajapojasta (Luuk. Kovin eri lailla näemme elämämme vaikeat vaiheet. Mitä olet tehnyt?" Ensimmäiseksi hän sulki hänet sylinsä ja jäi kuuntelemaan mitä sanottavaa pojalla oli. Palautamme kuvat, joiden mukana on postimerkillä varustettu palautuskuori.
Tiesitkö että Loimaan Lehden voi tilata myös kasetille luettuna. Fariseukset olivat edes sen verran rehellisiä, etteivät voineet olla heittämässä ensimmäistä kiveä. Tuhlaajapoika oli jo tutkinut kirjansa sivut ja katui tekojaan. Entä jos tuhlaajapoika olisi tullut toisenlaisena, selittelevänä, salailevana, hyvää hoitoa odottavana, mutta silti ilman kykyä tuomita omat tekonsa. Kartanomäenkatu 4. Joku syyllistää toisia tai on välipitämätön Jumalan tahdosta. Tuhlaajapoika sen sijaan meni itseensä, tunnusti tekonsa isäänsä ja Taivaan Isää vastaan. alv 23 %), matkapuhelimesta 8,21 snt/puh + 16,9 snt/min (sis. Yllättäen Jeesus vapauttaa naisen syyllisyydestä pyytämättä edes tunnustamista ja kehottaa muuttamaan elämäntapaansa. Ja lopultahan me olemme kaikki Jumalan edessä ja kirjat vastaan. Hän katui syvästi koko harharetkeään ja piti oikeana seurauksena lapsen aseman menettämistä. Hinta sisältää arvonlisäveron. Nainen jäi kiinni teostaan, eikä ilmaise katumustaan. pantit 1.60 raj. Lähes kaikilla seutukunnan paikkakunnilla raha-automaatteja pelattiin tammi-kesäkuussa enemmän
kuin viime vuoden vastaavana aikana. 15: 1132) ovat hyvä esimerkkejä siitä, miten meidän tulisi kohdata mielestämme väärien arvojen mukaan elävä ihminen. Lauantaina 25. 1 kg yrtti- tai pippuriöljyssä PAULA RED OMENA Puola PEPSI JA PEPSI MAX 2x2-pack sis. Jeesus armahti naisen kyselemättä ja antoi naiselle mahdollisuuden muuttua ja muuttaa elämänsä. On armollista, että tuhlaajapojan isä näki jo kaukaa millaisena poika tulee ja ohitti tavanomaiset kysymykset: "Missä olet ollut. Tuhlaajapoika taas armahdetaan runsaammin kuin hän itse uskaltaa odottaa. pantit 3,60)
Tarjoukset voimassa lauantaina!
7
95
kg
0
79
kg
Ilman plussakorttia ja yksittäin 3,75
www.k-citymarket.fi
5
00
-42 %
2,39/l, yksittäin ja ilman korttia 25,92/24 pack sis. Se on yli viisi euroa viimevuotista enemmän.
Oripäässä raha-automaatteihin kulutettiin asukasta kohden 25,06 euroa, ja seutukunnan paikkakunnista ainoastaan Oripäässä pelaamiseen käytetty rahamäärä laski viime vuoden vastaavasta ajasta. Maksimimerkkimäärä 140. Jokainen kaipaa hyvää elämää
Ystävällisin terveisin Jäi vaivaamaan Herranjestas muuttakaa Forssaan, taikka keksikää uusi valittamisen aihe. Jigien ulkomuodon kuvailemisessa putoilee laatusana poikineen ja sävyjen kirjolle häviää Tikkurilan värikartastokin. Siinä vieressä näytti vähän pieneltä jo 40-numeroinen puutarhakenkäkin. Vihjepalkkion saatte pitää Kiitos vihjeestä. Positiivinen yllätys Loimaan poliisilla on ilmeisesti aivan omat säädökset tieliikennelaissa kun saa ajella yleisellä tiellä mopolla ilman kypärää. Onko tänä vuonna tosiaan 25-vuotisjuhlan aika. Muille ihmisille ei pitäisi aiheuttaa mielipahaa. Läiskähdyksiä oli kuulunut tietyssä paikassa koko kesän lähes aina, kun joku oli kuuloetäisyydellä ollut. Kun se ensimmäisen kerran pisti päänsä pinnalle, luulin sitä vähintään hylkeeksi, niin iso sen pää oli. törttöilijöitä ja huonosti käyttäytyJo tämänkin lehden poliisiuuti- viä kasvattaa tavoille, vaikkapa pasistakin voi päätellä sen mitä tutki- kottamalla heitä kirjoittamaan tutmuskin päättelee: kaikista seudun kielmia esimerkiksi aiheesta "Miksi liikenneonnettomuuksista on lähes kannattaa käyttää turvavyötä", "Al60 prosenttia peurakolareita. Monta kertaa näin, miten pikkukalojen parvi hyppäsi viuhkana vedestä metrin päähän, kun terroristi oikein ärhenteli. Neljästä ihmisestä veneessä kaksi kiljui enemmän kuin Särkänniemen vuoristoradassa. Laske todelliset kulut, ja mene kiltisti paikalliseen liikkeeseen. välinpitämätön käytös. elokuuta 2012
MIELIPITEET
Jälki-istuntoa!
Varsinaissuomalainen liikennekulttuuri ei kaiken kaikkiaan ole juuri mistään kotoisin, ja sama pätee Loimaan seudulla, sanoo Loimaan kaupungin työpäällikkö (s. Yhtään ei hiljennetä koulunkaan kohdalla. Tai ehkä sittenkään ei. S-marketissa. Kiitos kaikille lukijoille ja asiakkaille muuttokiireiden ymmärtämisestä sekä tietenkin talkoolaisille ja lehden väelle jaksamisesta vaihtaessamme majapaikkaa Käsityöläiskadulle.
TOIMITTAJALTA
SETÄ
Haavissa vainko oot mun...
En ole koskaan ymmärtänyt, miten joku muistaa millaisen kalan tai kaloja on milloinkin saanut. Kunkin saaliin sentit luetellaan kuin apteekin hyllyltä ja painotkin gramman tarkkuudella, jollei tarkemmin. NYT YMMÄRRÄN, miksi niitä
KOPIT
Loimaalaiset rakastaa korkeita elintarvikehintoja, koska saavat niistä K-plussaa ja Setua. Siksakkia mentiin joessa, mutta veneessä olijoiden naureskelu loppui, kun (sensuroitu)vieheeseen iski hauki. Ja muuten, vajaan viikon päästä samaiseen kohtaan oli muuttanut uusi läiskyttelijä. Koppien lähetysnumero löytyy kuitenkin jo nyt joka lehdestä sivun 4 vasemmasta yläkulmasta eli se on samalla sivulla kuin millä kopitkin tavallisimmin ovat luettavissa. Englantilainen sananlasku
Päätoimittaja Kati Uusitalo kati.uusitalo@loimaanlehti.fi
teessä" tai "Faktaa ylinopeuksien aiheuttamista onnettomuuksista". Eikä siinä vielä kaikki. Seutukunnalla tapahtuu enemmän henkilövahinkoja liikenneonnettomuuksissa kuin Varsi- Liikennekulttuuri Oman osansa onnetnais-Suomessa tai koko tomuuksista aiheuttaei ole juuri mistään vat itsekkäät asenteet ja maassa keskimäärin. Lidlistä saa heti Ihme valitusta!! Muuttakaa Forssaan jollei Loimaan palvelut/hinnat miellytä!! Kyllästynyt Myötätunnon tunteminen ja antaminen on tärkeää, joka on kadoksissa tämän päivän ihmisiltä. Kopittelemisiin! LL toimitus
grammoja ja senttejä muistetaan. Voisitteko tekstata ne uudelleen samaan numeroon. näin kopit sitten kännykän kuva KOPIT ja 17239...siitä olis paljon apua eikä ole suuri toimenpide.... Saalis oli toutain, 4 350 grammaa ja 79 cm. Onko Loimaalaisilta veronmaksajilta kysytty haluavatko he tärvätä rahojaan Kojonkulman homekoulun alati kasvavaan remonttiin, varsinkin kun samanaikaisesti lakkautettiin rakenteiltaan terveitä ja hyväkuntoisia kouluja: Peltoinen, Vesikoski ja Vanhakoulu. Kati Uusitalo Hauen pyydystyksestä lievästi lisääkin sensurointia tarvitseva video www.loimaanlehti.fi. koholinkäytön seuraukset liiken-
PÄIVÄN MIETE:
Ei tyyni meri taitavaa merimiestä tee. Liikenneturvallisuusongelmia kartoitettiin Loimaan seutukunnalla kyselyssä, jonka mukaan täällä ajetaan kuin pellossa. Jo pidemmän aikaa joku kala oli terrorisoinut pienempiään samaisessa joessa. Se kävi koukkuun ja hienoisen kiistelyn jälkeen se saatiin rantaveteen, josta minä sain kunnian pyydystää sen haaviin sen jälkeen kun älysin ensin hakea haavin. Kolmas oli lähes hiljaa (hänellä oli se virveli) ja neljäs ilmaisi ällistystään lähinnä voimasanoilla. Jokaisesta kalastajasta kuoriutuu myös herkkä lyyrikko hänen selittäessään, miten tuuli väreili veden pinnalla ja hiljaisuutta häiritsi vain virvelin surraus. Ensimmäisenä ryntäsin nimittäin tietenkin hakemaan puhelinta, jotta saan kuvia ja videota. Virvelöijä vitsailikin, että siitä tuli maailmankaikkeuden parhaiten dokumentoitu hauki. Kun tekee hyviä tekoja toiselle ihmiselle, se tulee jossain muodossa hyvänä takaisin! AL.R:P Ihme autoja näillä Forssassa "halvalla" tankkaajilla kun ainoa km-kustannus tulee polttoaineesta. 7). Sädesieni Paulalle suuri kiitos! Marjainen murokeksi -jäätelö ja antoisat keskustelutuokiot jäävät kivana muistona tästä kesästä. 4
Lauantaina 25. Paikkojen rikkojat, varkaat ja väkivaltaiset, menkää lääkäriin/ psykiatrille hakemaan apua! Normaali Kaksi naista ilmoititte osoitteenne mutta epähuomiossa kadotin ne kännykästä. Eipä ärhentele enää. Syö uskottavuutta Tehkää korjaus kopit osaston kohdalle, ettei aina tarvitse hakea vanhoja lehtiä missä on numero näkyvissä esim. Ja valokuvia kymmenitToutain. 6 740 grammaa ja 108 cm oli se hauki. Täällä onnettomuudet kotoisin. Tätä rallia on nyt seurattu sydän syrjällä ihan tarpeeksi ja nopeutta on laskettava! Tarja MPR Mitä nyt muutamien tuotteiden hintoja olen verrannut, on kaikissa näissä ollut Prismassa halvemmat hinnat kuin ent. täin. Videota on sekä pyydystyksestä että punnituksesta. KU P.S. Peruskoulumatikka riittää Ensimmäinen Sillanalusrock oli vuonna 1988. ovat myös vakavampia Saisiko liikenteessä kuin muualla keskimäärin. Kun päästään siihen, miten saalis tempoi ensin toiseen suuntaan ja sitten toiseen, ja millaiselta voimainponnistukselta eväkkään ylös saaminen tuntui, kalevikahrat ja veikkosinisalotkin saisivat oppitunnin näyttämötaiteesta.
KESÄLOMAN ensimmäisinä päivinä opettelin ohjaamaan venettä, ja siis käyttämään perämoottoria. Vieroitusoireita odotettavissa! Riitta Sinä/te, jotka ajatte Vanha Hämeentietä eestaas traktorilla isolla peräkärrykuormalla kaasu pohjassa: Lopettakaa hyvät ihmiset ennen kuin joku jää alle. Vali vali. Voi tulla muistutus oikeuskanslerilta
Seurakunta oli varannut Vanhan kirkon alueen peruskunnostukseen 15 000 euroa.. Aluetta on tä alue on muinaismuistolain haluttu kunnostaa houkutte- piirissä, mutta emme tienlemaan kävijöineet, ettei siellä saa tehdä mitään. On tarkoituksenmukaista liittää tämä viheralue Pemamekin omistamaan kortteliin, kaupungin kaavoittaja Kalle Rautavuori täsmentää Jari Rantala arvioi, että asia on kaikin puolin myönteinen Loimaalle. Vanhan kirkon alue jää niin ollen mäisen tarpeelliset toimenpiennalleen. Korttelin 79 ja Ysitien eritasoliittymän väliin on jätetty tarpeettoman suuri suojaviheralue. Valkeakosken kaupunginjohtaja Markku Auvinen kertoo, että seuraavaksi teknisen johtajan haussa järjestetään haastattelut. Runsaan 2 000 neliömetrin kokoinen eläinhalli on määrä rakentaa pakovarmaksi niin, ettei tarhaeläimiä pääse luontoon. Muutostyön tarkoituksena on liittää Suopellon kaupunginosan kortteliin 79, jossa Pemamek toimii, osa voimassa olevan asemakaavan mukaisesta suojaviheralueesta. Määräaikaan mennessä virkaan saapui hakemuksia yhteensä 21. Lopullisen valinnan uudesta teknisestä johtajasta tekee Valkeakosken kaupunginhallitus. tekninen johtaja Jaana Koota on hakenut Valkeakosken kaupungin tekniseksi johtajaksi. Tarhan eläinpaikkamäärä on lähes 12 000. Museoviraston lausunnon mukaan suunnitelma on osittain muinaismuistolain vastainen. naisjäännös. Valot sammutetaan Sallilantiellä (maantie 2101) yön hiljaisimmiksi tunneiksi puolenyön ja aamuviiden välillä. Kaupunginhallitus on saanut kaavamuutokseen lausunnon Varsinais-Suomen Ely-keskukselta. Auvinen arvioi, että hallitus tekee valintansa todennäköisesti lokakuun 8. kaalia ollut, mutta se tie on nyt kuljettu loppuun, sanoo Loimaan seurakunnan kirkkoherra Oiva Alanen. Muita VarsinaisSuomen Ely-keskuksen testialueita ovat Rusko ja Tarvasjoki. syyskuuta pidettävä kokous voi olla liian haastava, hän laskee.
korjannut aitaa talkootyönä. puolestaan Museoviraston eriKohdetta olisi muutettu niin koistutkija Laura Tuominen. päivän kokouksessa. Minkkitarhan lantajäte toimitetaan VamBion biokaasulaitoksen raaka-aineeksi. Olemme laatineet yrityksemme strategiset kasvu- ja kehitystavoitteet lähivuosille. Lupahakemukseen ei jätetty sen esilläoloaikana yhtään huomautusta.
Yövaloja sammutetaan
Huittinen/Vampula Leena Reikko Vampulassa kokeillaan elosyyskuussa tievalaistuksen yösammuttamista. Asiaan liittyen kaupunginhallitus on maanantaina ehdottamassa Suopellon kaupunginosan 79 asemakaavamuutoksen hyväksymistä. Alasen mukaan seurakuntaan on harvakseltaan tullut kysymyksiä siitä, miksi aluetta ei hoideta. Myös henkilöstömäärämme kasvaa Loimaalla kuluvan vuoden aikana.
LOIMAAN kaupunginjohtaja
LEENA REIKKO
02 588 8020
Pemamek valmistautuu laajentamaan Loimaalla
Kaavamuutos maanantain kaupunginhallituksessa
Loimaa Lari Kiviranta Loimaalaisella metalli- ja teknologiayritys Pemamek Oy:llä on varovaisia laajenemis- ja kasvusuunnitelmia. Seurakunta on Museoviraston lausunnon kautta saanut vahvistuksen sille, että on toimittu oikein.
MUSEOVIRASTO MYÖNSI kaksi vuotta sitten entistämisavustusta vanhaa hautausmaata ympäröivän hirsiaidan kunnostukseen. Haastattelut järjestetään syyskuun aikana. elokuuta 2012
5
AIHETTA JUTTUUN:
Soita: Toimitussihteeriemme puhelinnumerot ovat 02 588 8032 02 588 8036
UUTISET
ja sanoo, että kaavamuutoksen maisemalliset vaikutukset on huomioitu kaavamääräyksellä, joka määrää huomioimaan rakentamisen kaupunkikuvalliset vaikutukset rakennuslupavaiheessa. Pemamekin toimitusjohtaja Pekka Heikonen sanoo, että yritys on varautumassa mahdollisiin tuleviin kasvutarpeisiin. Varsinais-Suomen Ely-keskuksen alueella sammutustarve on noin 170 kilometriä. Tämän mukaisesti olemme muun muassa jo tänä vuonna perustaneet Pemamekille tytäryhtiön Pietariin ja myyntitoimiston Brasiliaan. Toivomme, että pienen lisähautausmaan aita saadaan kuitenkin korjata, koska se sijaitsee muinaismuistoalueen ulkopuolella, sanoo Alanen. Loimaa-seura on
Koota haki Valkeakoskelle
Loimaa, Valkeakoski Lari Kiviranta Loimaan kaupungin vt. Suunnitelmassa halutaan lisätä noin metrin leveydeltä louhoskiveä aidan molemmin puolin. Sammutukset pyritään järjestämään niin, että niistä olisi mahdollisimman vähän haittaa liikenneturvallisuudelle. 24. tä. Minkkien nahoitus tehdään Kaustisella, joten nahoitusjätettä ei tilalle tule. Ajatus on varmaan ol Tietenkin tiedossa oli, etlut kaunis ja hyvä. Mutta tämän Toimenpidetyyppisillä alueilla Ei suunnitelmassa vain äärimmäisen suunnitelma oli mitään kovin radipienet ja äärim- aivan liian raju. Heikosen mukaan Pemamekilla ei ole vielä valmiina yksityiskohtaisia tehdaslaajennussuunnitelmia, mutta yritys on panostamassa toimintansa kehittämiseen Loimaalla. Toimenpidesuunnitelma teet ovat suotavia, muotoilee oli kaikkiaan aivan liian raju. Museoviraston mukaan aidan vierustaa ei pidä käsitellä erillisenä kivipetinä, ja kiviä tulisi lisätä vain sen verran kuin aidan sokkelikivetyksen varovainen entisöiminen vaatii. Pilottikohteet on valittu erilaisista liikenneympäristöistä, jotta ensi vuonna käyttöön otettavasta yösammutuksesta saataisiin mahdollisimman paljon etukäteiskokemuksia. paljon, ettei se enää olisi ollut muinaisjäännös, sanoo Mu- KUNNOSTUSSUUNNITELMA seoviraston intendentti, arke- koskee paikkaa, jossa Loimaan pitäjän kirkko sijaitsi 1500-luologi Teija Tiitinen. Valkeakosken teknisen johtajan viran haku päättyi perjantaina. Lauantaina 25. Suunnitelmaluonnoksessa vulta 1830-luvulle. Tähän päästään, jos valaistavia teitä on 20 prosenttia nykyistä vähemmän. Seurakunta on jo vuosikymmeniä niittänyt heinää alueelta, mutta muuten se on jätetty rauhaan. Lopullisesti alueen kaavamuutoksesta päättää kaupunginvaltuusto syyskuun alussa pidettävässä kokouksessa.
Minkkitarhalle ympäristölupa
Huittinen/Vampula Leena Reikko Sata Fur Oy on saanut Huittisten ympäristölautakunnalta ympäristöluvan minkkitarhan perustamiseen Punolan kylään Vampulassa. Pemamek on näkyvimpiä kärkiyrityksiämme, ja halusimme reagoida ripeästi sen keväällä esittämiin kaavamuutostarpeisiin. Varaudumme siihen, että maailmantalous rauhoittuisi, ja taloudessa alkaisi näkyä eteenpäin menemisen merkkejä. Säästöä tästä syntyy 200 000 euroa vuosittain.
Vanhan kirkon alueen rauhaa valvoo muinaismuistolaki.
Muinaisjäännökset olivat vähällä jäädä uudistusten alle
Vanhan kirkon alueen kunnostus jäihin
Loimaa Leena Reikko Museovirasto on teilannut Loimaan seurakunnan suunnitelman Vanhan kirkon alueen peruskunnostuksesta. Yösammutuksilla pyritään säästämään valtakunnallisesti noin kuusi prosenttia eli 1,2 miljoonaa euroa vuosittain. Minkkitarhalta on lähimpiin asuntoihin matkaa noin 350 metriä ja Vampulan keskustaan nelisen kilometriä. Käytöstä oli pienoinen puisto: moreen- pois jäänyt kirkkopiha hauikäytäviä, kukkaniittyjä, met- tausmaineen on kiinteä muisäkuusia, pihlajoita ja tammi
Eksyssuon lapset -kuunnelma esitetään Eksyssuolla perjantaina klo 18.
Iloista puuhaa ja tiedonjyviä
Lasten ravitsemuksen suurena haasteena on usein liiallinen sokerin saanti sekä ruokavalion liian vähäinen kuidun määrä. Kirjoittaja toteaa, että ihmiskunnan suuret keksinnöt ovat syntyneet yksinäisissä kamppailuissa, taiteellinen luovuus, kukoistaa hiljaisissa piilopaikoissa, erossa muista, melusta, ärsykkeistä, vapaana lauman paineista, olkoon se paikka vaikka tietoverkossa - se on oman päätteen äärellä. Toisaalta se on myös hyvin lohdullisesti kerrottu ja tarjoaa jotenkin puhtaan elämyksen, sanoo Kuunnelmayhdistyksen puheenjohtaja Ulla Kaskiluoto.
Eksyssuon kuunntelmailtaan on parhaimmillaan osallistunut yli sata ihmistä.
een asema tarkoittaa alueen säilyttämistä luonnontilaisena. "Meillä poliitikot poistuvat juhlimaan omiensa joukkoon. Siitä todistaa myös kansanviisaus, joka opettaa: Kuule paljon, näe paljon, älä puhu pualiaka. Sarkasunnuntaina myös maatalousmuseon näyttelyihin on vapaa pääsy. Myös suurella osalla aikuisväestöä olisi tarve tehdä korjausliike näiden ruokailutottumusten suhteen. Högmanderin mukaan virallisen suojelualueikä sinne voi rakentaa kuin omistaja, eli valtio.
EKSYSSUON-LAPSET -kuunnelmailta järjestetään tänä vuonna jo kahdeksatta kertaa taiteilija Alpo Jaakolan suomökin pihamaalla. Suojelualueen perustaminen ei estä esimerkiksi hiihtotapahtumien tai kuunnelmaillan järjestämistä. Sarka-sunnuntai 26.8. Asiaa valmistellaan parhaillaan ympäristöministeriössä.
EKSYSSUON LAPSET
kuullaan jälleen tänä vuonna
Tulevaisuudessa tapahtumaan on haettava lupa Metsähallitukselta
Loimaa Leena Reikko Perinteinen Eksyssuon kuunnelmailta voidaan vielä tänä vuonna toteuttaa entiseen tapaan, mutta tulevaisuudessa tapahtumaan on haettava lupa Metsähallitukselta. Se on yhtä suurta kuin voiton huumakin. Tuuman jos sulatit täällä, vaaksan pakkanen pakasti. Mutta maapalloistuminen, ylikansalliset tavat ja trendit kuitenkin ohjaavat myös meitä vapautuneempaan suuntaan, kuten on koettu. Kuunnelman on kirjoittanut Jaakolan sisko ja kirjailija Pirkko Jaakola, ja se kertoo suolla 1800-luvun lopulla kadonneiden lasten tarinan. Matkan varrelta pääsee mukaan ja autollakin voi tulla. Tilaisuuden järjestävät VarsinaisSuomen Maa- ja kotitalousnaiset ja Metsämaan MLL. Mutta kadulla ja kodeissa se tehdään. Haastella halaisin heille: Toista on soitella somasti kesken viinin viljelysten, kera kukkien keväimen alla täyden päiväntähden. Tuntia myöhemmin ohjelmassa on Eino Vepsän vetämä esittelykierros Koulumuseolla. Suomalainen vitsi: Mistä tietää, että suomalainen pitää sinusta. 6
Lauantaina 25. Ulospäin suuntautunut, hauska ja intoa täynnä oleva menestyy niin liike-elämässä, uskonnon levittämisessä kuin politiikassakin mutta hän voi johtaa myös suureen katastrofiin. On upeaa olla rohkea, urakehitys vaatii markkinointia. Tai suremaan tappiota. Etsimättä tulee mieleen Eino Leinon runo Toisin siellä, toisin täällä, missä asiaa on selitetty meidän ankarilla elämänolosuhteillamme:
Tahtoisin puhella kerran kera noiden päivän lasten, rintamaiden riemunlasten, ehtoisan etelän lasten, heidän joill' on henki, hehku, sanat suussa suitsevaiset, kynä kuin kypene, laulu laaja niinkuin linnun lento. Retken ensimmäiselle kohteelle, Raija Kourin esittelemälle Loimaan kotiseutumuseolle, saavutaan noin klo 13.30. (Loimaan Lehti 7.7.2012)
TEOKSESSAAN Hiljaiset, Introverttien manifesti Susan Cain pohdiskelee eri persoonallisuustyyppejä, introvertteja ja ekstrovertteja, temperamentin pohjoista ja etelää ja mainitsee meidät esimerkkinä sisäänpäin kääntyneistä: "Suomalaiset ovat tunnetusti introverttien kansa. klo 13 alkaen.
Kirjoittaja on loimaalainen FK Raija Kouri. Veikeä vilja kiva kuitu -kampanjassa korostetaan täysjyväviljatuotteiden sisältämän kuidun terveellisyyttä ja riittävää saantia jo lapsuudessa. Retkelle kannattaa ottaa mukaan oma pyörä, kypärä ja juomapullo. Veikeä vilja, kiva kuitu -tapahtuma Metsämaan Kalliohovissa, Metsämaantie 618 ke 29.8. Ympäristöministeriö valmistelee yhdessä Metsähallituksen kanssa uusien luonnonsuojelualueiden perustamista Varsinais-Suomeen, Eksyssuo on yksi näistä alueista. Sitä ei voida esimerkiksi ojittaa
Jaakola-päivät pidetään 31.8.1.9.2012. Olkoon tämä lohdutukseksi meille mooseksille, joilla on hidas puhe ja kankea kieli.
Eksyssuo on muuttumassa luonnonsuojelualueeksi. Viimeisenä kohteena on Aslak Sarren kotimuseo, jonne saavutaan noin klo 15.30. (Kangastuksia, 1902; Valitut teokset, 1939)
EIVÄT suomalaiset hevin ole hurmioituneina lähteneet kaduille ja toreille. Hän tuijottaa sinun kengänkärkiäsi, ei omiaan." Vaitonaisuutta on arvostettu. elokuuta 2012
TÄLTÄ SIVULTA:
Se on niin koskettava kuunnelma, että edelleen kurkkua kuristaa, vaikka olen sen niin usein kuullut.
KULTTUURI
ULLA KASKILUOTO
KIRJOITTAJAVIERAS
Hiljainen kansa
Teppo Vihola kertoi ranskalaisten huikeasta vaalijuhlinnasta: Kun Suomessa vaalivalvojaisissa jauhetaan tuloksia, niin Ranskassa juhlitaan. Tilaisuus on maksuton. klo 18 alkaen.
Kokoelmien luo polkien
Elokuun Sarka-sunnuntaina ja Varsinais-Suomen museopäivänä tutustaan pyöräillen kolmeen erilaiseen näyttelykokoelmaan. Yhdessä muiden kanssa." (Loimaan Lehti 5.7.2012) Kati Uusitalo kirjoitti vaikenevasta suomalaisesta, joka oikeata prepositiota miettiessään ei saanut suutaan auki vierasta kieltä puhuvan myyntitykin tulituksessa. Pyöräretki alkaa maatalousmuseolta klo 13. Suolla on lasten hautamuistomerkki. Ranskassa he tulevat juhlimaan kansan keskuuteen. Tapahtumassa leikki-ikäiset lapset ja vanhemmat saavat lyhyen alustuksen jälkeen itse kokeillen tutustua viljoihin, viljatuotteisiin, terveellisen aterian koostamiseen, riittävän kuidunsaannin arvioimiseen ja sokerin välttämiseen. Toista laulella runoja, pystyttää pyhätulia, kesken kiljuvain kinosten, maassa hallan harmajassa. Avvaa silmäs ennen ko suus avvaat. Se on niin koskettava kuunnelma, että edelleen kurkkua kuristaa, vaikka olen sen niin usein kuullut. Kielten opetus on lähestynyt elävää elämää. (Minun ikäpolveni vielä osaa vaikka unesta herätettynä ne tärkeät prepositiolitaniat: a, ab, e, ex, de, coram, cum, praeter, pro ja pre.) Asialla on puolensa: Susan Cain kirjoittaa ekstrovertin, "tavattoman mukavan veikon" valtaannoususta kulttuuriseksi ihanteeksi, osallistumisen, yhteisöllisyyden, koulujen ja työpaikkojen tiimityöskentelyn vaatimuksista ja vaaroista. Tehtävien avulla muun muassa harjoitellaan terveellisen lautasmallin kokoamista, vertaillaan punniten murojen ja leipien kuitupitoisuutta ja maistellaan leipiä. Tulevaisuudessa ehkä kuitenkin vaaditaan normaalit luvat ja suunnitelmat isomman yleisötapahtuman järjestämiseen, sanoo erikoissuunnittelija Jouko Högmander Metsähallituksen luontopalveluista
Tärkeintä on, että on vaihtoehtoja. Kehitteillä on laite, joka reagoisi pidempään sähkökatkokseen ja hälyttäisi meidän toimipaikassamme. Mitä tapahtuu, kun tulee sähkökatkos, kuuluu kysymys salista. Pakastimen ja uunin käyttämiseen akun virta ei riitä. Ihanne olisi 2030 kokeilijaa. Myös loukkaantumisaste on korkeampi Loimaan seudulla kuin koko Varsinais-Suomessa tai koko maassa. Puhuva ruoka-automaatti.
Ruoka-automaatti on pitkän työn tulos
Loimaa Leena Reikko Puhuvia ruoka-automaatteja valmistava Menumat Oy on yhden miehen pitkän työn tulos. Tämä on yksi ruokailuvaihtoehto muiden joukossa. Menumat Oy:n kehittämää ruoka-automaattia esittelee Heimolinnassa sen keksijä Jukka Penttinen itse. Sitten joku henkilökunnasta soittaa ja tarkistaa, mikä on tilanne. Synkistä
senttia on peurakolareita ja 20 prosenttia yksittäisonnettomuuksia. Yksittäisonnettomuuksista viidennessä on alkoholi mukana. Asia kiinnostaa: kuulijoita on nelisenkymmentä. Uuniin mahtuu kaksi rasiaa päällekkäin, esittelee Penttinen. Ja tämä puhuu. Se voisi myös sanoa vaikkapa "rakuunakana", tilliliha" tai "siikapihvi". Loimaalla ruoka-automaattia on tarkoitus kokeilla neljä kuukautta. Kuntien maksettavaksi tästä jää noin kahdeksan miljoonaa euroa, eli yli 200 euroa asukasta kohti. Loimaan kokoisessa kaupungissa oman auton käyttö on myös helppoa, koska ei ole parkkiongelmaa eikä ruuhkia, aprikoi Hongisto. Täällä on usein sellainen "minä ainakin menen tästä nyt"-asenne liikenteessä. Kaikki tämä selviää tuoreesta liikenneturvallisuusongelmien kartoituksesta. Turvattomimpana pidettiin pol-
ovat ovat riskitekijöitä kolmanneksessa onnettomuuksista. Kritiikkiä sai myös joukkoliikenne tai sen puute. Joillekin tämä sopii, toiset eivät tykkää. Valmistan tällä hetkellä ruokaa. Yksittäisonnettomuuksien osuus on 39 prosenttia ja risteämisonnettomuuksien 14 prosenttia. Lisää ruokaa lämpiää kojeessa. Hänellä on raskas kaasujalka, hän ohittelee vaarallisesti, ei huomioi jalankulijoita tai polkupyöräilijöitä, ajaa pöhnässäkin eikä kiinnitä omaa turvavyötään läheskään aina. Alkoholi on taustalla joka neljännessä liikennekuolemassa. Sairauskohtaukset, nukahtaminen ja itsemurhat onnettomuustilastoista huolimatta kyselyyn vastanneet olivat jotakuinkin tyytyväisiä liikenneturvallisuuteen. Maaseudun Tulevaisuus pääkirjoituksessaan
PAIKALLISIA
TÄLTÄ SIVULTA:
Kaikista seudun liikenneonnettomuuksista 57 prosenttia on peurakolareita ja 20 prosenttia yksittäisonnettomuuksia.
Puhuva kone tarjoaa karjalanpaistia
Ateria-automaatti kiinnosti loimaalaisia
Loimaa Leena Reikko Vempele näyttää pieneltä jääkaapilta, jonka päälle on laitettu valkoinen laatikko. Tieliikenneonnettomuudet ja niistä aiheutuvat kuolemat, loukkaantumiset sekä omaisuusvahingot aiheuttavat vuosittain noin 39 miljoonan euron kustannukset. Lauantaina 25. kupyöräilyä. Vasta neljänneksi eniten kiitosta on saanut itse ruoka. Mielelläni ottaisin tällaisen kokeiluun, sanoo puolestaan Toini Aalto, vaikka epäileekin, ettei värkistä varsinaista puhekaveria saa. Kehitystyötä Penttinen on tehnyt yhdessä kotihoidon ammattilaisten kanssa. Ja että asiakas saa itse päättää ruokailuaikansa, miettii vanhustyön ohjaaja Kaija Muhonen.
Menumat Oy:n toimitusjohtaja Jukka Penttinen on kehitellyt automaattiaan kaksi vuosikymmentä ja on varma, että nyt se toimii.
Hyvä liikennekäyttäytyminen hakusessa
Seutukunnan liikenneturvallisuutta kartoitettiin
Loimaa Leena Reikko Loimaalainen on ratissa vaarallinen. Valinnanvapaus, helppokäyttöisyys ja turvallisuuden
"
Mitä tapahtuu, kun tulee sähkökatkos?
LEENA REIKKO
tunne aina saatavilla olevasta ruoasta ovat olleet asiakaskyselyssä pistesijoilla. Polkupyöräteiden kunnossapitoa moitittiin, samoin pyöräparkkien vähyyttä ja turvattomuutta autoliikenteen ja polkupyöräteiden yh-
tymäkohdissa. Toimitusjohtaja Jukka Penttinen vaihtoi 90-luvun alussa hotellijohtajuuden keksijän ja yrittäjän saappaisiin. Vaihtoehtoja on kymmenittäin, ja ruokaaineallergioista kärsiville on omat listansa, joista valita. Kun ei ole tarpeeksi käyttäjiä, ei ole joukkoliikennettäkään ja päinvastoin. Ei tämä tulos mitenkään yllättänyt. Syksyn mittaan työryhmä pohtii selvityksen tuloksia ja laatii ehdotuksia tilanteen parantamiseksi. Silakkalaatikko! kajauttaa kone, kun esittelijä avaa pakastimen oven ja vetää esiin ruoka-annoksen. elokuuta 2012
7
LAINA:
Kauaksi on tultu ajasta, jolloin jokaisessa kunnassa oli nimismiehen johtama oma poliisiasema. Asukaslukuun suhteutettuna Loimaan seutukunnan alueella tapahtuu selvästi enemmän henkilövahinkoihin johtavia liikenneonnettomuuksia kuin VarsinaisSuomessa tai koko maassa keskimäärin. Joukkoliikenne on oravanpyörä. Pariskunnat voivat syödä samanaikaisesti ja molemmat omia lempiruokiaan. Aikaa on jäljellä noin 29 minuuttia, ilmoittaa kone.
Valmiina palvelemaan. Paitsi että tämä on pakastekaapin ja kiertoilmauunin yhdistelmä. Varsinaissuomalainen liikennekulttuuri ei kaiken kaikkiaan ole juuri mistään kotoisin, ja sama pätee Loimaan seudulla, sanoo kaupungin työpäällikkö Osmo Hongisto, joka on ollut mukana selvityksen teossa. Kyllä kiinnostusta on ollut, sanoo Loimaan kaupungin kotihoidon ohjaaja Kirsi Theodorakis ja uskoo, että pilottiryhmä saadaan kasaan. Ollaan välinpitämättömiä ja itsekkäitä, sanoo Hongisto.. Koneen sisällä on akku, joka pitää lukua sähkökatkoksen pituudesta. Hyvää on, kiittelevät Anja Aakio ja Lilja Laakso kojeen tarjoamia jälkiruokia. Erityisesti suklaamoussee oli mieleen. Onnettomuudet ovat myös vakavampia
KURJIA LUKUJA
Loimaan seutukunnan alueella tapahtui vuosina 20072011 keskimäärin viisi kuolemaan ja 70 loukkaantumiseen johtanutta liikenneonnettomuutta.Trendi on kuitenkin laskeva. Olen valmis palvelemaan, sanoo kone miehen syvällä rintaäänellä. Kyse on myös asenteista. Tarkoitus ei ole korvata ihmiskontakteja automaatilla. Hallinnollisesti matka on ollut pitkä, mutta ajallisesti lyhyt. Sen perusteella laaditaan myöhemmin syksyllä liikenneturvallisuussuunnitelma. Se on testattu, sanoo Penttinen.
ENTÄ JOS ukkosella vetää töpselin irti ja unohtaa laittaa sen takaisin. Kaikista seudun liikenneonnettomuuksista 57 prokuin Suomessa keskimäärin.
KYSELYYN VASTASI kaikkiaan 350 ihmistä seutukunnan seitsemässä kunnassa. Ruoat pysyvät hyvänä 30 tuntia ilman sähköä. Sen sijaan laite osaa kertoa, milloin ruoka on pilaantumassa. Kahden vuosikymmenen ja kahden konkurssin jälkeen Menumat Oy on kasvava yritys, jolla tällä hetkellä on tuhatkunta asiakasta 11 kunnassa
elokuuta 2012
Loimaan Prismassa 17.8.2.9.
TUPLABONUS
Glup
jopa
KOULULAISEN HUONEESEEN
MY SNEAKERS PUSSILAKANASETTI
Airam Airam
VENLATYÖPÖYTÄVALAISIN
BASICTYÖPÖYTÄVALAISIN
19,95
KESKITTÄMINEN KANNATTAA!
Pinkki ja turkoosi Pussilakana 150x210 cm Tyynyliina 55x65 cm
Kaksiosainen nivelletty varsi ja kääntyvä varjostin antavat monipuoliset säätömahdollisuudet. 010 764 5300
821 818 1218
hoitola parturi-kampaamo. Useita värejä.
KEITTOKASARI 1,5 L
3,95
19,95
ark la su
LOIMAA
Puhelut 0,0828 /puhelu + 0,1199 /minuutti.
Aleksis Kiven katu 7, p. Vahva ja kestävä metallirunko.
24,95
Kevytrakenteisen valaisimen valonlähteenä on tehokas 15 W energiansäästölamppu. tarvikkeita sukkanukkeihin.
19,90
House
FRILLAKÄSITYÖLANKA
100 g/kerä
4,50
Tefal Optima
HENKARIPAKETTI
Muovia, 5 kpl:n pakkaus. Alumiinirunko on jousinivelletty ja valaisinkuvun kulma säädettävissä vaakatasossa 180 astetta.
34,95
RATKAISEVAN EDULLINEN
S-Etukortilla Bonusta jopa 5%!
prisma.fi
www.tok.fi
LOIMAA
Kirjatukku
Loimaan Prismasta Nilan Bisons ja Hurrikaa ni-Loimaa FANITUOTTEET
MUOVAILE VAHASTA -KIRJA
Sisältää kirjan ja kahdeksan värin muovailusarjan, jota voi käyttää yhä uudelleen.
BELLPYÖRÄILYKYPÄRÄT
Mallit Trigger ja Solar
19,90
Kirjatukku
29,90
Novita
SUKKANUKET-KIRJA
Sis. 8
Lauantaina 25. Kiinnitys pöydän reunaan
18,24 + pantti 3,60)
VOIMASSA LA-SU 25.26.8. lk
ark la su
Aleksis Kiven katu 7, p. Valio
Voimassa 18.8.18.10.2012
KOFF III 24-PACK
24 x 0,33 l, 7,92 l (2,30/l) (sis. Lauantaina 25. elokuuta 2012
9
%
Rainbow
tok.fi
TOK maksaa Loimaan Prismassa 17.8.2.9. Equador
1
99
/pkt
PAPRIKA PUNAINEN
1. MiniHesburgerista, Rico Delistä, Emotionista, Hyvä Olo -hoitolasta sekä ABC-automaateista Bonusta kertyy normaalitaulukon mukaan, eli jopa 5 %.
S-Etukortilla lauantai - sunnuntai 25.26.8.
VOIMASSA LA-SU 25.26.8.
KAHVI
suodatin- tai pannujauhatus 500 g (3,98 /kg)
ERIKOISVEHNÄJAUHO
2 kg (0,35/kg)
Sunnuntai
1
prisma.fi
99
/pkt Ilman S-Etukorttia 2,75 /pkt
3 pkt / talous
0
2/talous
69
/ps
2 pkt / talous
RATKAISEVAN EDULLINEN
KESKITTÄMINEN KANNATTAA!
S-Etukortilla Bonusta jopa 5%!
www.tok.fi
LOIMAA
VOIMASSA LA-SU 25.26.8. lk
LOIMAA
Puhelut 0,0828 /puhelu + 0,1199 /minuutti.
1
29
/kg
ANANAS
1. 010 764 5300
821 818 1218
hoitola parturi-kampaamo
0
79
/kg. Alankomaat
21
/ltk
84
AURASINIHOMEJUUSTO
170 g (11,71/kg)
VOIMASSA LA-SU 25.26.8. kerrytetyt Bonukset kaksinkertaisina
Hajotessaan saaste kulutti joesta hapen ja alkoi kehittää myrkyllisiä mätänemiskaasuja. Vesikosken ja Fiskarsin padoissa ja koskissa vesi on jonkin verran hapettunut ja alajuoksun runsaisiin vesiin päästäessä joen luonteinen puhdistumiskyky ilmeisesti pääsee voitolle. 10
Loimaan Seudun Osuuspankin palvelunumerot
Puhelinpalvelu 010 257 3202 Yrityspalvelut 010 257 3205 Rahoituspalvelut 010 257 3203 Vakuutukset 010 257 3202 Sijoituspalvelut 010 257 3204
Puhelun hinta: Lankapuhelimesta 0,0828 /puhelu + 0,0595 /min Matkapuhelimesta 0,0828 / puhelu + 0,1704 /min
Lauantaina 25. Harrastukset: Lenkkeily ja jumppa. Loimaan kaupungin kohdalla on veden väri jo palautumassa ennalleen ja pahimmat hajut haihtuneet. Miten näet kansalaisopistojen toiminnan tänä päivänä. Toinen tärkeä asia on yhteisöllisyys, kun ihmiset kokoontuvat yhteen tekemään ja harrastamaan.
MÄKISEN MURJAISU:
Sulhanen vihkipallilla: Anteeks pastori. Forssan ja Jokioisten runsaista ja huonosti puhdistetuista jätevesistä painui tuolloin saastetta joen pohjaan. Käytänteitä yhtenäistetään, ja koulutuksen laatuun kiinnitetään enemmän huomiota. Saiskos vielä kuulla ne ehdot?
30 VUOTTA SITTEN
"Yhteistyö on voimaa"
LL 19.8.1982
Uusi rehtori toivoo alueopiston syntyä ja odottaa uusia kontakteja
MAIJA PALOPOSKI
Loimijoki elpymässä saastevyöryn jäljiltä
Loimijoen katastrofinen likaantuminen alkaa vähitellen olla ohi. Vastaukset sivulla 16.
VANHAT VALOKUVAT
Punkalaitumella Särkän laiturilla Paavo ja Aila Grönroos. Kuva on napattu elokuussa 1999.. 7. Kaupungin alapuolella ei kalakuolemaa ole enää esiintynyt suuremmassa mitassa. Kokemäenjoen vesistön vesiensuojeluyhdistyksestä todetaan, että kysymyksessä on joen pohjaan pysähtynyt saaste, joka virtaamaa lisättäessä on lähtenyt vyörymään alajuoksulle. Mitä urheiluseuraa keihäänheittäjä Antti Ruuskanen edustaa. 6. Nykyään tulee aika vähän palautetta ja kurssitoiveita, joten toivon rohkeita yhteydenottoja.
OSOITA TIETOSI
1. Kun olen jo perehtynyt alaan, niin olo on varma, että yhteistyön tiivistäminen on hyvä ratkaisu. Ja koska kyseessä ovat pienet kansalaisopistot, joissa vakituista henkilökuntaa on vähän, niin yhteistyöllä voimme kehittää molempia opistoja ja hyödyntää osaamista koko toimintaalueella. Onkin hauska olla tässä tilanteessa, että pääsen hyödyntämään kokemuksia ja oppeja, joita olen jo saanut kahden erillisen opiston vetämisestä. Nyt minulla on sama tilanne kuin vuonna 2000, jolloin työskentelin Lapinlahden ja Varpaisjärven kansalaisopistojen rehtorina, ja olin yhdistämässä niitä Kaskikuusen kansalaisopistoksi. Tekevä ihminen on aina voimavara yhteisölle, ja aktiivinen ihminen kehittää myös ympäristöään. Loimaan kaupungin toimesta aloitettiin kuolleitten kalojen poistaminen joesta jo viime viikon lopulla ja työtä on maanantaista lähtien jatkettu päivittäin aina iltamyöhään asti. Mikä puuttuu manx-kissarodun edustajilta. Toimin jo noin vuoden ajan Auranlaakson rehtorina ja nyt aloitin Loimaalla elokuun alussa, kun kaupunki osti rehtorin palvelut Pöytyän kunnalta. Veneitä ja haaveja käyttäen on kalat koottu ämpäreihin sekä edelleen muovisäkkeihin ja traktorinkyydissä kaatopaikalle. 5. Minä vuonna Angry Birds -peli julkaistiin ensimmäisen kerran. Kansalaisopiston keskeinen
tehtävä on tuoda toimintaa mahdollisimman lähelle kuntalaista. 8. Epämiellyttävään työhön tuli tiistaiiltana vapaaehtoista talkooväkeäkin ja myöhään iltaan mennessä puhdistustyö saatettiin lopuilleen.
Forssa-Jokioinen lian lähteenä
Varmistumassa on, että Loimijoen veden pilaantumisen aiheuttajina ovat Forssan ja Jokioisten likavesipäästöt. Uskonkin, että uutta poikii se, että on avoimessa kontaktissa eri tahojen kanssa, sillä yhteistyö on voimaa. Toivon myös olevani helposti lähestyttävä, joten tervetuloa moikkaamaan ja luomaan yhteistyötä. Mitä vaikutuksia on mahdollisella alueopistolla. elokuuta 2012
Yhdessä hyvä tulee.
LAUANTAI
VIIKON VIERAS
Loimaa, Auranmaa Maija Paloposki Sannaleena Härkönen, olet Loimaan työväenopiston ja Auranlaakson kansalaisopiston ensimmäinen yhteinen rehtori. Minua motivoi etenkin se, että saan olla rakentamassa ja tarjoamassa koulutusta, joka tuo mielenvirkeyttä ja elämänhallintaa tämän alueen ihmisille ja lisää heidän osaamistaan. Yököttävä haju on tehnyt joen varressa liikkumisen ja taloissa asumisenkin hankalaksi. Osoituksena veden pilaantumisesta havaittiin kuitenkin mm. Varsinkin pienemmillä paikkakunnilla se on merkittävää, kokonaisvaltaista hyvinvointia edistävää toimintaa. Innostavaa ja motivoivaa. 2. että Taalikankoskella kravut pakenivat vedestä jopa kuivalle maalle. 9. Uhkakuvia en näe. Toivon, että siihen mennään, jotta alueella voidaan rakentaa vahva ja toimiva kansalaisopisto. Ajatuksena tosin on, että jossain vaiheessa myös Loimaan työväenopisto ja Auranlaakson kansalaisopisto yhdistetään alueopistoksi, mutta vielä sille ei ole sovittu aikaa. Mikä on pediatri. Minä vuonna Suomen maatalousmuseo Sarka avattiin. Missä järjestetään vuoden 2016 kesäolympialaiset. Entä tulevaisuuden. Monilla on alueopistosta pelko, että toimintaa viedään pois reuna-alueilta, mutta niin kauan kun opiskelijoita riittää, huoli on turha. Kuva on 1960-luvun lopulta.
Sillanalusrockissa piti meininkiä yllä somerolainen Seven Down. 4. 10. Rehtorin tehtävä on luoda laajat verkostot ja hankkia yhteistyökumppaneita. elokuuta, jonka seurauksena hapeton vesi ja mätänevä saaste lähtivät liikkeelle ja aiheuttivat muutaman kilometrin pituisen saastuneen veden vyöryn, jonka pahimmat haitat ilmenivät Loimaan kaupungin kohdalla.
Rehtori Sannaleena Härkösen toimistotilat Loimaalta löytyvät opistotalosta, kunhan remontti valmistuu.
FAKTA
Sannaleena Härkönen
Ikä: 40. Koulutus: Luokanopettaja, kasvatustieteiden maisteri Lapin yliopistosta. Mikä on tasavallan presidentti Sauli Niinistön toinen etunimi. 3. Millaista on toimia kahden erillisen opiston yhteisenä rehtorina. Veden on alempanakin todettu jonkin verran tummuneen, mutta hajuilmiö ei ole erityisen tuntuvaa.
Kalakuormia kaatopaikalle
Loimaan kaupungissa ovat suurta haittaa aiheuttaneet kuolleitten kalojen lautat, joita on kerääntynyt erityisesti lahtipaikkoihin. Toivon lisäksi, että vuoropuhelu henkilökunnan ja opiskelijoiden välillä lisääntyisi. Kotipaikka: Rovaniemi, asuu nykyään Turussa. Aiemmat työpaikat: Luokanopettajan toimi, Kaskikuusen (Lapinlahti ja Varpaisjärvi) kansalaisopistojen rehtori, Kuopion kesäyliopiston rehtori ja Snellman-instituutin johtaja. Heinäkuun kuivalla ajanjaksolla juoksutettiin Tammelan Pyhäjärvestä niin vähän vettä, että virtaus Loimijoessa miltei pysähtyi. Kenet Lalli kansanperinteen mukaan surmasi Köyliönjärven jäälle. Mitä uutta aiot itse tuoda mukanasi. Pyhäjärven juoksutusta lisättiin 6. Perhesuhteet: Aviomies ja kaksi lasta. Kuka on Ruotsin pääministeri. Lisäksi myös valtiovalta katsoo myönteisesti isompiin kokonaisuuksiin siirtymistä, sillä opetushallitus myönsi meille opistojen kehittämiseen rakenteellisen kehittämisen avustusta 33 000 euroa. Mikä on muusikko Lauri Tähkän oikea nimi. Onko sinulla toiveita tulevasta. Miltä virka tuntuu
Hän murehtiikin lääkäreiden riittävyyttä paikallisiin terveyskeskuksiin ja Kunnallisjärjestön puheenjohtaja Simo Jalovaara sanoo, että puolue on saavuttanut tähän mennessä yli puolet 54 kuntavaaliehdokkaan tavoitteestaan. Vielä 1980-luvulla kaikki palvelut olivat julkisia. Lehden asiakaspalvelu on elokuun loppuun asti auki maanantaista perjantaihin aamuyhdeksästä kahteentoista. Vaaleissa ehdolla oleva Eveliina Tyyskänen-Mäkilä perustelee tätä sillä, ettei jul-
FAKTA
Vasemmistoliiton vaalitavoitteet top 5
Lisäpaikka kiikarissa
Loimaa Lari Kiviranta Vasemmistoliitto lähtee tavoittelemaan viime kuntavaaleissa menettämäänsä yhtä valtuustopaikkaa takaisin. elokuuta 2012
11
KUNTAVAALIT 2012
LARI KIVIRANTA
Vasemmistoliiton ehdokkaat Simo Jalovaara, Tiia Tiainen ja Eveliina TyyskänenMäkilä halusivat kuvauttaa itsensä Kartanomäellä. Ensimmäisen päivän aika-
na käyneet asiakkaat toivoivat, että lehden toimisto näkyisi jatkossa ensimmäistä päivää paremmin. Vasemmistoliitto on taistellut 2000-luvulla lujasti Kartanomäen alueen rakentamisen ja julkisesti tuotettujen palveluiden puolesta, he sanovat.
Julkiset peruspalvelut ovat vasemmiston ykkösvaaliteema
Loimaa Lari Kiviranta Loimaan vasemmistoliitolle ennakkoluuloton palveluiden järjestäminen tarkoittaa julkisesti tuotettuja peruspalveluita. Ensimmäiseksi asiakkaaksi ehti Alastaron sotaveteraanien puheenjohtaja Veikko Heikkilä, joka jätti ilmoituksen seuratoimintapalstalle veteraanien kokoontumisesta. Syyskuussa siirrytään talviaukioloaikoihin. Hän epäilee sitä, riittääkö kaupungin ja samalla asukkaiden rahat ostaa yksityisesti tuotettuja palveluita. Tavallisesti asiakkaat kohtaavat ensimmäisenä Liisa Kivisen, mutta koulutuspäivän vuoksi häntä tuurasi monille yhtä tuttu Eija Kärkäs.. Kunnallisjärjestön puheenjohtaja Simo Jalovaara sanoo, että palveluiden tasavertainen saatavuus tarkoittaa myös
pienempien terveyskeskusten olemassaoloa.
YKSITYISESTI tuotetuista palveluista vasemmistolla ei ole
maan rajojen ulkopuolelle. Piti saada rahaa.
KATI UUSITALO
Loimaan Lehti avasi uusissa tiloissa
Ensimmäiseksi asiakkaaksi ehti Veikko Heikkilä
LOIMAA Muuttolaatikkopinoja ja erinäisiä johtokasoja näkyi vielä, mutta asiakaspalvelu toimi jo eilen Loimaan Lehden uusissa tiloissa Käsityöläiskadulla. Silloin meni hyvin, oli työtä, ja rahat riittivät. LÄHILIIKENNE taattava tasapuolisesti kunnan kaikille alueille.
kisella palvelulla etsitä rahaa ja voittoa. Tyyskänen-Mäkilä ihmettelee sitä, minkä takia palveluita on ylipäätään lähdetty yksityistämään niin suuressa mittakaavassa viime vuosina. Ilmaiseksikin löytyy jotakin.
Veikko Heikkilä oli Loimaan Lehden uusien tilojen ihkaensimmäinen asiakas. Vasemmistoliitto vastaa kannanotollaan paikalliselle kokoomukselle, joka korostaa kuntavaaleissa ennakkoluulottomuutta palveluiden järjestämisessä (LL 12.6.). hyvää sanottavaa. Lauantaina 25. Vasemmistossa katsotaan, että julkisesti tuotetut palvelut takaavat kuntalaisille tasavertaisen palveluiden saatavuuden. Tämä on ero yksityisesti ja kunnallisesti tuotetussa palvelussa. Monessa yhdistyksessä ja harrastuksessa mukana oleva Heikkilä silmäili lehden uutta kotia tyytyväisenä.
Tässä on melkein fiksumpaa kuin entisissä. Siellä oli vähän tehdasmaista, tällaiset toimistotilat ovat edustavammat. Hänen mukaansa yksityisten yritysten mukana rahat valuvat koti-
1 2 3 4 5
PERUSPALVELUT säilytettävä julkisina. NUORTEN syrjäytyminen laitettava kuriin. Sitten joku keksi, että aletaan myymään peruspalveluita yksityisille. tasa-arvoa Loimaan eri alueilla: Alastarolla, Mellilässä ja Metsämaalla. Hän kertoo lähteneensä mukaan kuntavaaleihin, koska häntä kiinnostaa, mitä omassa kunnassa tapahtuu. Jalovaara näkee palveluiden yksityistämisen riskinä. Uusissa tiloissa lehden toimitus ja myynti ovat katutasossa, kaikki samassa kerroksessa. Vain arkisto on toisessa kerroksessa. ALUESAIRAALAN palveluiden pysyttävä Loimaalla. Lisäksi myydään kirjoja ja erilaista konttoritarviketta mapeista alkaen. VANHUSTENHOITOON kohdennettava riittävästi aikaa ja resursseja. Arvostan vasemmistolaisia arvoja, joille toivoisin enemmän kannatusta, hän perustelee ja pohtii, että kun jokaisella menee hyvin, lopulta kaikilla menee hyvin. Yhtenä uutena ehdokkaana vasemmiston riveistä valtuustoon ponnistaa loimaalainen Tiia Tiainen, 27. pidettävä kirpputori. Puolueen tavoitteena on yhdeksän valtuutettua ja säilyminen Loimaan kolmanneksi suurimpana puolueena. Myyntiin tulee paljon toimistokalusteita työpöydistä kaappeihin. Entisissä tiloissa Kartanomäenkadulla on jäljellä ainoastaan tiistaina 28.8. Kauhean hiljaisina he ovat olleet, hän tuumii. Olen herännyt siihen, etten ole ihan tyytyväinen kaikkeen täällä. Peruspalveluilla vasemmisto tarkoittaa muun muassa terveyden-, lasten- ja vanhustenhoitoa, koulutusta ja kirjastopalveluita. Vasemmistoliitolle kunnallisesti järjestetyt peruspalvelut ovat syksyn kuntavaalien pääteema. Kun olemme saaneet kaiken lopullisille paikoilleen, niin keitetään kunnon tupaantuliaiskahvit, päätoimittaja Kati Uusitalo lupaa. Yksityisiin palveluihin laitetut rahat eivät tule takaisin kaupungille, kuten julkisesti tuotetuissa, Tyyskänen-Mäkilä täydentää ja sanoo, että Helsingissä on jopa lähdetty uudelleen julkistamaan palveluita, kun on huomattu, ettei yksityinen olekaan halpa. Ehdokas Eveliina Tyyskänen-Mäkilä pitää tavoitetta mahdollisena, eikä hän pelkää viime eduskuntavaaleissa jytkyvoiton saaneiden perussuomalaisten hätyyttelevän vasemmistoliiton asemaa. Lisäämme kylttejä ja valomainostakin on vielä tulossa
kipaikalla. LoimaalJoukkula ei ole ollut useilla pelaajista siinsi eille oli kaksi katukorista, sarjaa, miesvoittokin mielessä. ensimmäiset katukorismatsit Tapahtuma järjestettiin LoiLops Openin henkeen nojaten: maan Seurahuoneen parkmeininki sama, mutta laji eri. Paikalle saapui myös katsojia, osa kuulutuksista kiinnostuneita ohikulkijoita, osa koripallon ystäviä ja joukkueiden kannustusjoukkoja.
Ei mahda mitään, oli pelaajien pakko todeta vastapuolen viedessä peliä.
Saviseudun juoksijoita City-maratonilla
MARATONJUOKSU Kauniina elokuun lauantaina juostiin jälleen Suomen suurin Citymaraton Helsingissä. SUUNNISTUS Torstairastit suunnistettiin 16. Kävely oli normaali, ei mitenkään huippu, mutta olen ihan tyytyväinen, Halkivaha kertoo. Mietin vähän, että lähdenkö ollenkaan, mutta halusin kuitenkin päästä SMkisoihin. Niin miesten kun naistenkin yleisten sarjojen voitot menivät jälleen kenialaisjuoksijoille. Täällä näyttää tosi hyvältä! Idea lähti Teuvo Kaupin Laitoin alle kuukausi sitten mietintämyssystä. Tuttuun tapaan kuljettajana toimi Esko Koivisto, jolle maratonkuljetus oli jo kahdeskymmenes. peluussa. Turun Weikkoja edustava Halkivaha käveli ajan 48.10, kun mestaruuden uusinut Karoliina Kaasalainen käveli 46.58. Kisasta jäi ihan hyvä mieli, mutta olympiareissu oli aika rankka. 12
Lauantaina 25. Miesten paras oli Titus Kurgat (Kenia) ajalla 2.22.45. Koripallo Katriina Reijonen ten ja naisten. Sitten hengähdetään. Ykköspesikseen pääsee kahdella voitolla. Katseet on suunnattu ensi kauteen, Halkivaha toteaa.
Rata 4,4 km: 1) Esko Mäkiniemi 35.49, 2) Keijo Hongisto 38.35, 3) Harri Pohjalainen 38.37, 4) Heimo Hongisto 39.25, 5) Martti Vaittinen 40.00, 6) Pirjo Kuusela 46.40, 7) Kirsi JoukasNiemi 47.11, 8) Hannu Rouhiainen 47.34, 9) Riku Lehtilä 48.05, 10) Laura Korpela 48.08, 11) Minna Lehtilä 48.38, 12) Pia Mustajärvi ja Paula Hakala 48.57, 13) Pentti Kuusela 49.02, 14) Elisa Jälkö 49.46, 15) Harri Kuosa 49.56, 16) Keijo Viljanen 50.40, 17) Unto Jälkö 51.40, 18) Mervi Salo 53.13, 19) Heikki Helminen 54.17, 20) Anna Pullinen 54.27, 21) Risto Kaukasoina 54.59, 22) Inga Hjelm 55.08, 23) Markku Laurinen 56.35, 24) Tarja Lehtiö 56.41, 25) Kaisa Markula 57.00, 26) Tarmo Heikkilä 59.21, 27) Risto Sarkki 1.00.22, 28) Katri Prusila 1.05.07, 29) Matti Isotalo 1.06.07, 30) Veikko Haapanen 1.06.24, 31) Saara Aho 1.10.11, 32) Seppo Suontausta 1.10.50. Lauantaina pelattiin ta mukaan puulaakikisoihin. Hänen tavoitteenaan on juosta ennen 30 ikävuotta sata maratonia, mikä
olisi alle 30-vuotiaiden maratonennätys.
HELSINKI City-maraton 18.8. Kakkoseksi tuli jo olympialaisissakin Suomea edustanut Leena Puotiniemi hyvällä ajalla 2.43.04. AMMUNTA Iisakki-mets.trap 50k. elokuuta Oripään Kalevanhaudan maastossa. Sarja +70 ja alle18v: 1) Artturi Sillanpää Kontio 43, 2) Matti Eskola Rakki 38, 3) Jarno Mtsänoja TMS 35, 4) Veikko Anttila LL 34, 5) Tuomo Maunuksela LL 30, 6) Kalle Uusitalo MsHalli 28.
Loimaa kohtaa nousukarsinnoissa Vaasan
PESÄPALLO Noususta Ykköspesikseen pelaava Loimaan Palloilijat Junioripesiksen miesten suomensarjajoukkue saa karsintaotteluissa vastaansa Vaasan Mailan. Taustavoimista Joukkueet koostuivat kaveri- löytyivät myös Loimaan kauporukoista, joilla oli enemmän punki, Nilan Bisons, LoKoKo ja vähemmän taustaa koriksen ja SaraSport. Loimaalaisista juoksijoista nuorin, 22-vuotias Emmi Pasto, kertoi juoksevansa 37. Naisten sarjan paras oli Salome Bivot (Kenia) ajalla 2.41.45. Ottelusarjan ohjelma on: la 25.8. Kaikki halukkaat sekä yleisöstä että osallistuvista joukkueista pääsivät esittelemään yksilötaitojaan vapaaheittoskabassa, jonka voittaja sai mahdollisuuden mitata taitojaan Bisonsin Eero Aaltosta vastaan.
KATUKORIS eroaa tavallisesta koriksesta kentän ja sääntöjen osalta. Loimaan turnauksessa alla oli asvalttialusta ja joukkueet pelasivat kolme kolmea vastaan. Halkivahan tällä kaudella saavutettu ennätys on 46.35. Rata 2,0 km: 1) Emmi Pohjalainen 24.12, 2) Erkki Rannisto 32.33, 3) Jaakko Rannisto 32.40, 4) Satu Jasu 34.07, 5) Kerttu Salo 37.34, 6) Sointu Taatila ja Peppi 40.50, 7) Kasperi Salo 42.01, 8) Tarja Korpela 42.35, Ei aikaa: Markku Korpela. Loimaalla on yksi kotiottelu, joka pelataan sunnuntaina. Sarja 5570v: 1) Markku Aalto Repo 38, 2) Erkki Lähde TMS 37 (1), 3) Raimo Jokiniemi LoA 37 (0), 4) Jorma Heinämaa Rakki, Ossi Kuronen LRM 35, 6) Antti Rantasalo LL 33, 7) Jukka Haarala Repo, Jorma Larpi Kontio 31, 9) Martti Perho LL 26, 10) Reino Jussilainen LL 16. Sarja alle 55v: 1) Jarmo Hyytiäinen Repo 47, 2) Pekka Lehtonen Mäiske 46, 3) Ville Mäkelä LRM 45 (1), 4) Pauli Pietarila Rakki 45 (0), 5) Eero Karppanen VEM-56 43, 6) Veli-Pekka Laukka Mäiske, Vesa Pietarila Rakki 40, 8) Timo Grundström Teljo 38, 9) Mikko Tiainen LL 31. tuloksia: Riikka Lähdemäki Ypäjä 4.30, Tuula Kero Ypäjä 4.21, Raimo Mustikkamäki Loimaa 5.01, Pekka Leppänen Loimaa 3.18, Markus Tähtinen Loimaa 3.20, Pekka Kujanpää Loimaa 3.25, Jorma Tiiri Loimaa 5.27, Markku Virta Loimaa 2.59, Kari Laakso Loimaa 4.04, Markku Heikkilä Loimaa 4.41, Antti Pasto Loimaa 4.11, Ritva Vallivaara-Pasto Loimaa 3.53, Emmi Pasto Loimaa 4.10.
Olympiakisat väsyttivät Anne Halkivahan hopealle
Yleisurheilu Maija Paloposki Oripääläinen olympiakävelijä Anne Halkivaha sijoittui hopealle naisten 10 kilometrin kävelyssä Lahdessa Kalevan kisoissa. P6: Hannu Sjöblom 8,6/205/5,55, Emil Toivonen 9,6/217/16,04, Niko Aaltonen 10,4/138/8,18. Mukana oli myös kaksi maratonjuoksun ensikertalaista; Tuula Kero ajalla 4.21 ja Markku Heikkilä ajalla 4.41. tuneella Loimaalla ollaan jälKauppi sai ilahduttavan leen synnyttämässä uutta pe- hyvin yhteistyökumppaneirinnettä. Tulokset: 40m/pituus/pallonheitto: T5: Venla Kari 14,9/87/3,40, Anni-Kaisa Kilpi 9,3/171/7,66, Lotta Suvila 9,2/177/9,17, Katariina Mäkinen 10,8/157/3,97. klo 16 LoimaaVaasa ja tarvittaessa la 1.9. Lähtöviivalta matkaan lähti 5000 osallistujaa. tyä. Parhaiten tuloksellisesti menestyi Loimaan Leiskun Markku Virta, joka oli toinen M50-sarjassa ajalla 2.58.52. elokuuta 2012
URHEILUTULOKSIA LEHTEEN:
Toimituksen sähköpostiosoite on toimitus@loimaanlehti.fi.
URHEILU
TÄLTÄ SIVULTA:
Halkivahan seuraava tähtäin on ensi viikonlopun RuotsiSuomi-maaottelussa, joka kisataan Göteborgissa.
KATRIINA REIJONEN
Uusi palloperinne ponnistaa suoraan kadulta koriin
joten kiinnostuksesta koripalloa kohtaan halusin järjestää tällaisen tapahtuman, Kauppi Urheilukaupungiksi profiloi- perustelee. T7: Lotta Mäki 9,1/205/6,40, Elli Ojanperä 8,4/250/7,61. Rata 3,4 km: 1) Harri Välimäki 28.39, 2) Sakari Kohijoki 31.02, 3) Merja Sätilä-Merta 31.40, 4) Pentti Saario 34.29, 5) Usko Rantanen 34.36, 6) Roosa Ojala 35.16, 7) Untamo Mikkola 38.03, 8) Susanna Hämäläinen 38.23, 9) Arttu Korpela 39.46, 10) Pentti Palo 40.57, 11) Anna Jasu 41.58, 12) Riitta Kolkkala 43.46, 13) Anni Pohjalainen 43.50, 14) Liisa Kohijoki 44.54, 15) Kalle Hirvilammi 45.13, 16) Riikka Lähdemäki ja Minna Jokinen 46.06, 17) Arvo Ali-Rantala 47.18, 18) Anna Lahinen 52.13, 19) Päivi Saarikoski ja Ulla Nyman 53.36, 20) Ella Hirvilammi 59.32, 21) Hanna ja Sanna 1.04.15, 22) Ulla Skogström 1.09.42, 23) Päivi Kankare 1.13.14, 24) Ilona Rauhala 1.21.35.
linja-autollinen mukana tässä maratonjuoksussa. ilmoituksen tapahtumasta, Olen itse mutta joukmukulana pe- Hiki virtasi kaikissa kueita on siitä lannut korishuolimatta ilta ja vieläkin peleissä, ja kilpailumoittautunut tulee silloin hengestä päätellen kiitettävästi, tällöin heitel- hauskanpidon lisäksi Kauppi iloitsi. Mukava kangasmaasto ja ratamestari Kimmo Aavilan radat saivat 87 suunnistajaa mukaan rasteille. Hiki virtasi kaikissa peleissä, ja kilpailuhengestä päätellen hauskanpidon lisäksi useilla pelaajista siinsi voittokin mielessä. Hirvikosken kentällä. Rata 7,0 km: 1) Jorma Mörsky 54.52, 2) Timo Ojala 56.54, 3) Ilkka Nokka 56.58, 4) Jari Jasu 58.05, 5) Kari Ristanen 58.35, 6) Marika YliKauppila 1.00.07, 7) Juha Pullinen 1.00.51, 8) Markku Paija 1.02.00, 9) Tapio Vuolle 1.03.46, 10) Esko Pirttimäki 1.03.51, 11) Heikki Rantanen 1.07.05, 12) Esa Raaska 1.07.31, 13) Matti Suontausta 1.09.02, 14) Janette Mäki 1.10.11, 15) Vesa Nokka 1.13.01, 16) Heikki Pajula 1.14.46, 17) Lassi Vatka 1.27.03. Loimaa 16.8. T6: Nita Haverinen 8,9/202/5,89, Nea Rantanen 8,8/187/5,66, Heta Mattila 11,2/132/4,00, Enni Molander 9,6/180/6,38, Elsa Ojanperä 9,9/202/6,28. Halkivahan seuraava tähtäin on ensi viikonlopun RuotsiSuomi-maaottelussa, joka kisataan Göteborgissa. P5: Topias Riponiemi 10,5/176/6,87, Venni Kari 11,5/122/5,09, Viljami Kuusela 11,2/131/5,24. maratoninsa. P7: Onni Mattila 9,5/203/14,99, Akseli Kuusela 8,2/225/15,44, Petri Mäkinen 8,6/227, 8,73. Loimaan alueen juoksijoita ja kannustajia oli myös
TULOSPÖRSSI
YLEISURHEILU Lasten urheilukoululaisten päätöskilpailut pidettiin 14.8. klo 15 VaasaLoimaa, su 26.8. LL, Saviseudun urheilullisin. klo 15 VaasaLoimaa.
Hyvät pelit ja parhaat selitykset Loimaan Lehdestä
280tkm -05 Skoda Octavia 2,0 TDI Elegance DSG Autom. 5-ov. TEKNA 4WD 30tkm -10 Nissan Tiida 1,8 Visia 6MT 4-ov. 161tkm -08 Skoda Octavia 2,0 TDI Ambiente 202tkm -06 Skoda Octavia 2,0 TDI CR DPF RS DSG Autom. Ford Ranger Super Cab ja Double Cab CO2-päästöt 219274 g/km ja EU-yhdistetty kulutus 8.310.4 l/100km. 61tkm -08 Nissan X-trail 2,0 dCi 110kW XE 6MT 4x4 180tkm -08 Opel Astra 2,0 Di 16V Club Caravan 5d 354tkm -99 Opel Astra GTC Coupe Enjoy Edition 1,6 85kW/115hv M5 68tkm -08 Opel Meriva 5-ov Enjoy 1,7 CDTI (DPF) 74kW/100hv M6 132tkm -08 Opel Meriva 5-ov Essentia 1,4 Twinport 66kW/90hv M5 48tkm -08 Opel Vectra 1,6i 16V GL 4d 234tkm -96 Opel Vivaro Combi 1.9 CDTI 1+8 188tkm -03 Opel Zafira 1,9 CDTI (120hv) 244tkm -06 5.980 9.890 5.890 24.990 26.990 27.990 25.890 19.890 22.890 5.890 6.990 19.990 25.990 14.980 21.890 27.990 13.980 17.990 16.990 13.890 8.890 11.990 15.890 19.990 56.990 27.990 17.990 19.990 6.990 24.990 19.990 7.890 21.990 13.990 5.990 7.990 8.990 9.990 8.990 9.980 19.990 22.990 20.990 18.990 32.990 13.990 24.990 1.990 15.990 11.990 11.890 990 19.990 8.980 Peugeot 307 1,6 SW OLYMPIA Wagon 87tkm -07 Peugeot 407 Executive HDi 136 FAP Automaatti 256tkm -09 Renault Grand scenic 1,9 dCi Confort Authentique 261tkm -05 Renault Laguna Hatchback Expression 2,0 16v 49tkm -08 Renault Megane 2,0T 16V Sport HB 5-ov 42tkm -06 Renault Scenic 1,6 16V AC 167tkm -06 Renault Scenic 2,0 16V Confort Authentique 133tkm -04 Saab 9-3 Cabriolet 2,0 Turbo SE 148tkm -00 Saab 9-3 Sport Sedan 1,8i Linear 5v Business 36tkm -06 Seat Leon TDi 100 Stella Profile 196tkm -06 Skoda Fabia 1,2 12V 43tkm -07 Skoda Fabia Combi 1,4 16V Ambiente 70tkm -05 Skoda Fabia Combi 1,4 16V Ambiente 88tkm -06 Skoda Octavia 1,2 TSI Ambiente 10tkm -11 Skoda Octavia 1,4 TSI Ambiente 91tkm -09 Skoda Octavia 1,6 FSI Elegance 158tkm -06 Skoda Octavia 1,9 TDI Ambiente 68tkm -08 Skoda Octavia 1,9 TDI Elegance DSG Autom. 142tkm -05 Nissan Primera 1,8 Visia ESP 5-ov. 198tkm -08 Audi A6 Avant 2,0 TDI (DPF) 103 kW multitronic-aut. 5-ov. 58tkm -07 Mercedes-Benz Vito 111CDI-2,7/32K normaali 157tkm -05 Mitsubishi L200 2,5 TD-IC 4WD 279tkm -00 Nissan Pathfinder 2,5 dCi 128 XE 6-vaiht. 15tkm -10 Skoda Octavia 2,0 TDI DPF Ambiente 141tkm -07 Skoda Octavia 2,0 TDI Elegance 142tkm -07 Skoda Octavia 2,0 TDI Elegance DSG Aut. 223tkm -91 Chevrolet Aveo 4-ov LS 1,4 AC 76tkm -07 Chevrolet Aveo 4-ov LS 1,4 M/T AC 106tkm -06 Chevrolet Corvette 5,7 TPi V8 Targa AT 270tkm -90 Chevrolet Kalos 1,4 16V SX 5d A/C 113tkm -05 Chevrolet Lacetti 1,6 SX 5-ov M/T AC 105tkm -06 Chevrolet Lacetti 5-ov SX 1,6 M/T AC 83tkm -07 Citroen C2 1,4i VTR 117tkm -04 Citroën C5 2,0i 16v SX Break AT 182tkm -02 Dodge Aspen Museorekistöröity 146tkm -81 Fiat 500 1,4 16V 100 Sport 74tkm -08 Fiat Bravo 1,9 120 Multijet diesel Dynamic 5d 65tkm -09 Fiat Idea 1,4 95 5d 139tkm -04 Fiat Punto 60 Dynamic 5D 45tkm -06 Ford C-max 1,8 TDCi 115hv Trend M5 5-ov 76tkm -09 Ford Escort 1,6i Special S 4d 306tkm -97 Ford Fiesta 1,3 Ambiente 3-ov 45tkm -07 Ford Fiesta 1,4i 80hv Ambiente 5d 72tkm -05 Ford Focus 1,6 100 hv Trend Design viistoperä 94tkm -10 Ford Focus 1,6 100hv Ghia M5 5-ov 65tkm -09 Ford Focus 1,6 100hv Trend 5d 87tkm -05 Ford Focus 1,6 125 hv PowerShift Titanium A6 5-ovinen 4tkm -12 Ford Focus 1,6 TDCi 90hv Trend M5 5-ov 99tkm -07 Ford Focus 1,6 TDCi 90hv Trend M5 5-ov 104tkm -08 Ford Focus 1,6 TDCi 90hv Trend M5 viistoperä 126tkm -08 Ford Focus 1,6 TDCi 90hv Trend Wagon 298tkm -05 Ford Focus 1,6 VCT 115hv Trend M5 Wagon 258tkm -06 Ford Focus 1,6i 100hv Ambiente Wagon 71tkm -03 Ford Focus 1,8 TDCi 115hv M5 Wagon 141tkm -07 Ford Focus 2,5 220hv ST M6 5-ovinen 23tkm -10 Ford Galaxy 2,0 TDCi 140 hv autom. rotec Ti 662 27tkm -09 Fiat-burstner Ducato A 647 2,8 TDI Matkailuauto 151tkm -99 Fiat-dethleffs Globebus t01 2,3 JTD 130hv AAC 24tkm -10 Fiat-hymer Solifer 660 2,8 JTD 118tkm -05 Fiat-lmc Liberty 6700 ti 2,8 JTD 70tkm -02 Ford-hymer Exsis-i 562 34tkm -09 Frankia 680 rd 3.0TDI 27tkm -08 Hobby 560 ufe Excelsior 0 -07 Hobby 720 UKFE PRESTIGE 0 -07 Hobby Toscana D 600 FL 2,3 JTD 37tkm -09 Iveco Matkaaja eurohotel 2,5TDi 179tkm -90 Kabe Ametist VXL KS 0 -07 Kabe Safir gle KS-35/443 0 -06 Mclouis Clamys 22 2,3 JTD 12tkm -11 Solifer Artic 480 0 -07 Solifer Finlandia 560 TBR 0 -09 Solifer Finlandia 570-S7 0 -04 VW-karmann Transporter Colorado 660 Solifer 2.5TDi 18tkm -06 Wilk S4 0 -07
14.990 18.990 49.990 7.990 13.990 31.990 19.990 3.990 48.990 19.990 47.990 28.990 29.990 56.990 59.990 19.990 18.990 39.990 9.990 22.990 25.990 46.990 17.990 24.990 17.990 49.990 15.990
NYT ILMASTOINTIHUOLTO
88
Palvelemme Palvelemme MA 9-18, TI-PE 8-17, MA 9-18, TI-PE 8-17, LA 10-14 LA 10-14.
Lamminkatu 7
Myynti 040 450 7001 Huolto 040 450 7002
yli 300 vaihtoautoa
www.loimaanlaatuauto.fi
Myynti 040 450 7011 Huolto 040 450 7012
Lamminkatu 39. 230tkm -06 Nissan Note 1,5 dCi 50 Visia 210tkm -06 Nissan Note 1,5 dCi 63 Tekna 5-vaiht. Trend A6 5-ov 225tkm -09 Ford Mondeo 1,8 110hv Trend M5 Wagon 160tkm -05 Ford Mondeo 1,8 125hv Trend Wagon 180tkm -06 Ford Mondeo 1,8 TDCi 100 hv Trend M5 Sedan 223tkm -08 12.990 11.990 11.890 22.980 19.990 69.990 33.990 7.990 19.990 24.990 14.990 56.990 29.990 23.990 19.990 17.890 29.990 7.990 7.890 6.990 9.990 5.990 6.990 7.990 4.990 5.890 5.990 12.990 10.990 5.990 5.990 17.890 990 8.990 8.890 15.980 16.890 9.890 26.990 14.890 15.890 14.980 6.890 7.880 8.990 12.890 28.990 24.890 20.890 9.980 11.980 14.990 Ford Mondeo 1,8i 110hv Centennial Wagon 220tkm -03 Ford Mondeo 1,8i 110hv Trend Sedan 143tkm -04 Ford Mondeo 1,8i 110hv Trend Wagon 201tkm -02 Ford Mondeo 2,0 TDCi 115hv DPF Trend M6 5-ovinen 53tkm -10 Ford Mondeo 2,0 TDCi 115hv DPF Trend M6 5-ovinen 24tkm -10 Ford Mondeo 2,0 TDCi 115hv Trend M6 5-ov 34tkm -11 Ford Mondeo 2,0 TDCi 115hv Trend M6 Wagon 90tkm -11 Ford Mondeo 2,0 TDCi 140 hv pf Ghia M6 Wagon 154tkm -08 Ford Mondeo 2,0 TDCi 140hv DPF A6 Trend Design 5-ov 162tkm -10 Ford Mondeo 2,0i 145hv Ambiente Sedan A 172tkm -01 Ford Taunus 2000 XL 62tkm -74 Ford Transit Kombi 300S 2,0TDCi Pikku-bussi 88tkm -05 Honda Accord 4D 2,0 Elegance AT 64tkm -10 Honda Accord Tourer DSL 2,2 i-CTDi Sport 145tkm -06 Honda Cr-v 2,0i Elegance Plus 4WD 155tkm -08 Honda Cr-v 2,2 i-CTDi Elegance 4WD 84tkm -08 Hyundai Trajet 2,0 CRDi GL 5d AC AT 198tkm -07 Hyundai Tucson 2,0 CRDI VGT GLS AAC ESP 136tkm -06 Jaguar X-type 2,0D Classic Estate 141tkm -06 Kia Ceed 1,4 LX SW 25tkm -09 Mercedes-Benz C 200 CDI Classic 275tkm -01 Mercedes-Benz C 200T CDI A Classic 373tkm -02 Mercedes-Benz C 240 4MATIC A Classic 140tkm -02 Mercedes-Benz Clk 270 CDI Coupe A 218tkm -03 M-B E 200 CDI BE A Premium Business Avantgarde 27tkm -11 Mercedes-Benz E 200 Kompressor Elegance 23tkm -06 Mercedes-Benz E 220 CDI A 233tkm -04 Mercedes-Benz E 220T CDI A 288tkm -07 Mercedes-Benz E Classic 200 CDI 240tkm -99 Mercedes-Benz Viano CDI 2,2 A1 91tkm -03 Nissan 350z 3,5 V6 199tkm -05 Nissan Almera tino 1,8 Visia AC 148tkm -04 Nissan Juke 1,6L Pure Drive Acenta 2WD 5MT 7tkm -12 Nissan Micra 1,5 dCi 63 Visia 5-vaiht. Hintaan lisätään toimituskulut xxx . 98tkm -06 Skoda Octavia 1,9 TDI Elegance DSG Autom. DPF Ghia A6 5-ov 223tkm -10 Ford Galaxy 2,0 TDCi 140 hv autom. 140tkm -06 Nissan Qashqai 1,5 dCi Acenta 6MT 4x2 107tkm -08 Nissan Qashqai 1,6 Stop/Start System Select Edition 2WD 5M/T 0 -12 Nissan Qashqai 1,6 Visia 5 MT 2 WD APR09 47tkm -10 Nissan Qashqai 1,6 Visia 5MT 4x2 53tkm -09 Nissan Qashqai+2 2,0 CVT-autom. 160tkm -08 Nissan Primera 1,6 Visia 5-ov. Kuvan auto erikoisvarustein.
Lamminkatu 39
Jaakko Suvila 040 530 1744
Hannu Hutka 0500 457 045
Lasse Lintula 0400 859 303
Joonas Hossi 040 450 7016
Meiltä uusiin Ford, Skoda ja Nissan autoihin kaikki kampanjatarjoukset.
Meiltä kauppa käy. 148tkm -06 Nissan Note 1,5 dCi 63 Visia 5-vaiht. 24tkm -09 Nissan Note 1,4 65 Visia 5-vaiht. A OIMAALL L ETULOA! TERV
Ford Ranger Super Cab ja Double Cab -mallisto alkaen 31.958,21 (autoveroton suositushinta 26.330 + arvioitu autovero CO2-päästöllä 219 g/km 5.628,21 ). 5-ov. 70tkm -10 Skoda Yeti 1,2 TSI Experience 22tkm -10 Smart Fortwo coupé 52 kw MHD passion EFL 22tkm -10 Toyota Avensis 1,6 Valvematic Linea Terra 4ov 40tkm -09 Toyota Avensis 1,6 VVT-i Linea Terra Liftback 36tkm -06 Toyota Avensis 1,6 VVT-i Linea Terra Wagon 171tkm -04 Toyota Avensis 2,2 D-4D 150 Clean Power Linea Sol 4ov 191tkm -07 Toyota Corolla 1,6 VVT-i Linea Terra AC Wagon 176tkm -03 Toyota Corolla 2,0 D-4D Linea Sol Plus 4ov 117tkm -08 Toyota Hiace 2,4 Dsl 5ov pitkä 241tkm -99 Toyota Yaris 1,0 VVT-i Linea Terra 3ov 78tkm -06 Toyota Yaris verso 1,3 VVT-i Linea Luna 5d 134tkm -02 Volkswagen Golf Variant 1,6 77 kW Basis 141tkm -04 VW Passat 1,9 TDI PowerDiesel 74kW Trendline 152tkm -03 Volkswagen Passat 2,0 FSI 110 kW Comfortline 156tkm -05 VW Passat Variant Sportline 2,0 TDI PowerDiesel 103 kW DSG-a 129tkm -08 Volkswagen Touran Firstline 1,6 FSi 85kW 128tkm -03 VW Touran Firstline 1,9 TDI 74kW 7 HLÖ 364tkm -03 Volkswagen Touran Trendline 1,9 TDI 74kW 150tkm -04 Volkswagen Transporter alusta, 2,5 TDI 96kW 185tkm -04 Volvo S40 T-4 1,9 283tkm -98 Volvo S60 2,4 140hv 143tkm -01 11.990 13.990 5.990 16.890 19.990 8.990 6.990 12.990 17.990 8.980 11.990 9.480 9.890 19.890 17.890 12.900 17.490 16.490 16.890 13.990 32.990 14.890 15.990 11.990 19.990 18.990 24.890 13.890 13.990 16.990 23.980 7.890 32.900 23.890 11.990 21.890 17.990 11.980 13.990 7.990 15.890 7.890 9.990 6.990 7.990 12.890 13.890 21.890 11.890 7.990 13.890 15.890 4.990 8.990 Volvo S80 D5 AWD Summum aut 320tkm Volvo V40 Sportswagon 1,9 T4 220tkm Volvo V50 T5 AWD Momentum Geartronic 156tkm Yamaha Fz6 S 26tkm -08 -97 -04 -07 19.990 3.980 16.890 5.990 Harley davidson Flstsb Cross Bones 19tkm Honda Cb 1300 58tkm Honda Cbr 250 R 0 Honda Nt 650 V Deauville 30tkm Kawasaki Gtr 1000 66tkm Moto guzzi Griso 850 3tkm Moto guzzi Nevada 750 Classic 21tkm Moto guzzi Sport 1200 11tkm Suzuki Dl 650 V-Strom 27tkm Suzuki Gsf 1200 S Bandit 68tkm Suzuki Gsf SA 1250 ABS 25tkm Suzuki Gsr 600 A ABS 4tkm Triumph Rocket iii Classic 13tkm Yamaha Fz6-s S2 3tkm Yamaha Jog r 50 5tkm Yamaha Mt-03 4tkm Yamaha Neo's 4 50 0 Yamaha Virago XV 1100 51tkm Yamaha Xj 6 Diversion 700 Yamaha Yzf-r1 R1 46tkm -09 -04 -11 -03 -94 -09 -07 -09 -07 -03 -08 -08 -08 -08 -08 -07 -12 -97 -09 -04 21.990 6.990 5.490 5.990 3.490 9.990 8.990 11.990 6.990 5.990 7.990 6.990 18.990 7.490 1.490 6.990 2.590 5.990 7.990 7.990
PAKUT+MAASTURIT YM. 140tkm -07 Nissan Pick-up 2,5 Di King Cab 4X4 AC 145tkm -05 Nissan Primastar 1,9 dCi 100 L1H1 156tkm -05 Nissan Primastar 1,9 dCi 100 L2H1 A/C 169tkm -05 Nissan Primastar 2,0 dCi 114 Van 2.9 t L2H1 6MT 198tkm -08 Nissan Primastar 2,5 dCi 136 L2H1 97tkm -06 Nissan Terrano ii 2,7 TDi SE 4x4 277tkm -99 Nissan X-trail 2,0 XE 6MT 4x4 94tkm -07 Opel Vivaro Van L1H1 1,9 CDTI (100hv) 129tkm -06 Renault Trafic 2,0 dci L2H1 210tkm -07 Toyota Hiace 2,4 TDsl 5ov 205tkm -00 Toyota Hiace 2,5 D-4D 90 4ov 205tkm -05 Toyota Hiace 2,5 D4D 90 4ov 114tkm -03 Toyota Land cruiser 95 3,0 TD 308tkm -00 VW Transporter umpipak. Lauantaina 25. Ostamme ja vaihdamme halvempaan myös moottoripyörät, asuntoautot ja -vaunut
HENKILÖAUTOT Alfa romeo 147 2,0 T.S 5D 77tkm -08 Audi A3 1,8 Turbo Attraction quattro 3d 208tkm -03 Audi A4 Avant 1,8 turbo 240tkm -02 Audi A6 Avant 2,0 TDI (DPF) 103 kW multitronic-aut. 204tkm -04 BMW 316 ti Compact 132tkm -03 BMW 318 d E91 Touring 181tkm -08 BMW 318 i E90 Sedan AAC 49tkm -08 BMW 330 xdA touring 198tkm -02 BMW 520 d Sport A F10 Sedan Business 12tkm -10 BMW 520 dA E61 Touring Business 175tkm -08 BMW 525 DA Touring 194tkm -06 BMW 530 dA E61 Touring 250tkm -05 BMW 850 CiA Coupe 5,4 V12 326hp 206tkm -98 BMW X5 3,0dA 196tkm -05 Cadillac De ville 4,9 V8 Aut. 88tkm -07 Skoda Octavia 2,0 TFSI RS 170tkm -08 Skoda Octavia Combi 1,2 TSI Elegance 11tkm -12 Skoda Octavia Combi 1,6 FSI Ambiente 158tkm -08 Skoda Octavia Combi 1,9 TDI Ambiente AC 227tkm -05 Skoda Octavia Combi 1,9 TDI Elegance 137tkm -08 Skoda Octavia Combi 2,0 TDI DPF 4X4 Scout 109tkm -07 Skoda Octavia HB 1,9 TDI 66kW Ambiente 219tkm -03 Skoda Superb Combi 2,0 TDI CR 170 Ambition DSG Autom. 262tkm-08 Audi A6 Avant 3,0 V6 TDI 150 kW quattro S tronic Start-Sto 29tkm-12 Audi A8 3,0 TDI 171 kW quattro tiptronic-aut. k-auto 7-hlö 147tkm -05 Fiat Ducato Maxi 20 3,0 Multijet (H2L3) 13 m3 , ka 6 HLÖ 38tkm -09 Ford Fiesta Van 1,3 70hv 49tkm -08 Ford Fiesta Van 1.3 40tkm -08 Ford Transit 300L 2,2TDCi 110 FWD 139tkm -07 Ford Transit 300S 2,2TDCi 140 N1 Van Trend FWD 4,36 Matala 102tkm -10 Ford Transit 350L 2,4TDCi 115 RWD KA 98tkm -07 Ford Transit N1 Van 300M 2,2TDCi 85 FWD (matala) 179tkm -07 Ford Transit Van etuveto 2,0TDi 100 FT300L 175tkm -05 Ford Transit Van etuveto 2,0TDi 100 FT300S 173tkm -05 Ford Transit Van etuveto 300S 2,0TDI 75 255tkm -01 Ford Transit Van kevytkuorma-auto 350L 2,4TDI 125 hv 235tkm -02 Ford Transit connect LWB 1,8 TDCi 90hv 73tkm -04 Honda Cr-v 2,2 i-DTEC Elegance Lifestyle AT 4WD Business 14tkm -11 Hyundai H-1 2,5 TCi GL SD (pariovet) 231tkm -03 Mercedes-Benz Atego 815 Hevosauto 155tkm -02 Mercedes-Benz Ml 400 CDI A Elegance 291tkm -02 Mercedes-Benz Sprinter 213 CDI 274tkm -03 Mercedes-Benz Sprinter 316 CDI 169tkm -04 M-B Vito 111CDI 4x4-2,7/32KB norm. A1 Aut Ikk. 5-ov. elokuuta 2012
13
Ä ITTELYSS ENSIES 23.25.8. BMW X6 xDrive35d A E71 198tkm -08 Citroen Jumper 35LH 2,8 HDi pitkä kor. 5-ov. pitkä 2,5 TDI 96 kW 148tkm -07 MOOTTORIPYÖRÄT+MOPOT Aixam Sport Mopoauto 44tkm -09 Aprilia Rs 125 8tkm -07 Benelli Tnt 1130 Cafe Racer 6tkm -07 BMW R 1150 GS 41tkm -01 Cagiva Navigator 1000 73tkm -01 Gas gas Txt 50 Rookie -03 Harley davidson Flstf Fat Boy 3tkm -11
59.990 14.990 24.990 8.990 9.990 17.990 24.980 19.990 16.990 12.900 10.980 6.890 8.480 12.980 47.990 4.990 39.990 22.990 11.890 13.980 26.990 14.890 7.990 26.990 13.990 11.990 12.990 14.990 19.990 6.990 21.990 13.990 11.990 7.890 13.990 13.990 17.990 23.990
8.990 2.790 11.990 7.990 4.990 1.490 27.990
AS.AUTOT JA -VAUNUT Adria C 743 PU 0 -01 Adria Classica 613 UT 0 -07 Adria Vision I 707 SG Renault 2.5dCi 150 hv 34tkm -07 Dethleffs Beduin 510 V 0 -98 Dethleffs Beduin 580V 0 -03 Elnagh Super d115 2,8 JTD AC 54tkm -06 Fendt Platin 650 TFD 0 -07 Fiat Ducato 2,5 DSL Europa 560 As.auto 232tkm -87 Fiat T.e.c
Sitovat ilmoittautumiset tekstiviestillä 30.8. Vuorio p. 2, Loimaa klo 10-12 Ojalan Kouru Ky, Rauma p. mennessä sähköpostitse harri.parikka@loimaanlaatuauto.fi tied. Kerran televisiossa toimittaja sanoi puutarhaohjelmassa, että "Onpas pihalla paljon puskaita". 30 milj. Tiedustelut: päiväkodinjohtaja Virve Reunanen 027611435 varhaiskasvatusjohtaja Heidi Kauti 027611420 Työpaikkailmoitus kokonaisuudessaan www.loimaa.fi.
NUORISOVALTUUSTON MUKANA KONSERTTIIN 12.9.2012
Reissun hinta 22, sisältää lipun ja kuljetuksen. 02 588 8021.
PALVELUKSEEN HALUTAAN
Toimimme Loimaalla Ford, Nissan, Skoda ja Yamaha jälleenmyyjänä. klo 9. 02-822 4405, Myyntiautoon Tmi T. Internet lukuisine kirjoittajineen on omiaan lisäämään tällaisten lipsahdusten käyttöä. Varmista paikkasi ajoissa!
Tiesitkö?
välittää ilmoituksia kaikkiin sanoma- ja paikallislehtiin koko valtakunnassa.
Tule mukaan oppimaan ja harrastamaan! www.loimaa.fi/tyovaenopisto, puh. klo 1418
Tervetuloa!
Hinnat alkaen 2 euroa, käteismaksu. Maanantaina st1 pihassa Kartanomäenk. Monesti nimittäin virheeltä vaikuttava muoto on aivan tavallinen jossakin murteessa. Ilmoittautuminen alkaa 27.8. 0500 538 558 Parikka tai 0500 742 082 Hakala
Ti 28.8. ja henkilökuntaa 45 henkilöä. Löydät kurssitiedot myös netistä. 14
Lauantaina 25. Onko kyse kielivirheestä vai murteellisuudesta. Runsaasti hyvää tavaraa tarjolla. Kirjoittajat ovat pyrkineet elävöittämään tekstiään jotenkin, ja sen koommin on ollut muotona tuttu, mutta merkitykseltään hämärä. Eikun kärry perään ja Kartanomäenkadulle!
Loimaan
Laatuauto. 040 7011 622
Loimaan varhaiskasvatuksessa on avoimena
PÄIVÄKODIN JOHTAJAN VIRANSIJAISUUS
ajalla 24.9.2012-7.8.2013 (jatkuu mahdollisesti pidempään) Lastentalolla Hakemus tulee osoittaa koulutuslautakunnalle ja toimittaa Loimaan kaupungin sivistyspalvelukeskukseen, PL 129, 32201 Loimaa. Nyt tarvitsemme peltikorjaamollemme
Loimaan Lehti siirtyy uusiin tiloihin ja myy muuton yhteydessä tarpeettomiksi jääviä toimistokalusteita ja muuta tavaraa kirpputorilla.
AUTOPELTISEPPÄÄ
Vapaamuotoiset hakemukset 9.9. Hakuaika päättyy 7.9.2012 klo 12.00. mennessä 040 844 6657, viestiin nimi, ikä, huoltajan yhteystiedot ja mistä tulet bussiin.
lla hyvää halva Taas saa
irppis ok uuttLoimaan Lehdessä! m
HINAUSPALVELU PELTIKORJAAMO MAALAAMO
Aikataulu: Alastaron yläaste klo 15.15, Hirvikosken apteekki klo 15.30, Mellilän nuokkari klo 15.30 ja Citynuokkari klo 16.00 Paluumatkalle heti konsertin jälkeen klo 22 (alle 12 v huoltajan kanssa)
Autohuolto MAUNU KY
Sunintie 45 Loimaa P. 02-762 8326, 0400-536 303 www.autohuoltomaunu.fi
TYÖVÄENOPISTON LUKUVUOSI ALKAA! Opinto-ohjelma jaetaan joka kotiin tällä viikolla. Ainakin minä olen ällistellyt tällaisia lauseita, joissa ilmausta sen koommin käytetään merkityksessä "sen enempää". Otsikon esimerkki on poimittu netistä, ja sieltä löytyy oudompiakin lauseita: "En asiaa sen koommin silloin ajatellut muuta kuin että se tulee tietenkin huomioida tuloissa." Tässä esimerkissä ilmauksen merkitys on kai "kummemmin". Aika näyttää, muuttuuko kielenkäyttö pienistä lipsahduksista. 02-761 1261
Soita p. Tanja Vaittinen Kirjoittaja on suomen kielen yliopisto-opettaja.
EDULLISESTI
Räystäskourut · syöksyt · tikkaat · matto/pyykkitelineet · soluarinat yms. Ohjelmia jaossa myös kunnantaloilla ja kirjastoissa. kymenlaaksolaismurteissa. elokuuta 2012
KIÄLEN PÄÄLLÄ
"Tapa ei ole sen koommin kansallinen kuin kansainvälinenkään"
Kuulostaako otsikko vähän kummalliselta. Tosin murteissa koomminsanaa käytetään kirjakielestä poiketen merkityksessä "melkein": "Avartuu eteen suvanto, koommin kuin pieni järvi." Murre-esimerkissä erikoista on myös se, että koommin esiintyy myönteisessä lauseessa; tavallisestihan se on aina ei-kieltosanan yhteydessä ja tarkoittaa "enää sen jälkeen': "Häntä ei ole sen koommin näkynyt." Ilmauksen erikoista käyttöä selittänee sekaantuma tai lipsahdus. Sen koommin -ilmauksen erikoinen käyttö ei kuitenkaan selity murteiden avulla. Paljon jaossa myös ihan ilmaiseksi! Ei ennakkovarauksia. Kiinnostavaa on se, että moni kirjoittaja on sävyttänyt tekstiään tällä sekaantumailmauksella. Liikevaihtomme on n. Ensireaktioni oli, että nyt toimittaja taivutti puska-sanaa väärin, mutta tarkempi selvittely osoitti, että puskas on oikeasti olemassa oleva sana mm
Aiheena: jalkojen hoitoa, uniikit nahkalaukut ja pussukat, esittelijä Seija Laituri. Keskustellaan syksyn toiminnasta. Kojonkulman Martat, Marttailta to 30.8. 040 833 9046. elokuuta 2012
Keittiötarvikkeiden myymälä/Kahvila myymälä/Kahvila
Haarantie 155, Loimaa, p. Lisätietoja Pauliina Laine 050 316 8953.
Elokuvaleiri Yläneen luontokapinetissa 31.8.-1.9. Loimaan Seudun Sotaveteraanit ry:n Naisjaoston johtokunta kokoontuu to 30.8. Asianosaisen poissaolo ei estä toimitusten käsittelyä. klo 18 alk. 0400 424 192
merkkipäivääni muistaneille Terttu
LENTOPALLON MESTARUUSLIIGA KÄYNNISTYY SYYSKUUSSA!
Kiitos ystäville muistamisesta
ja sukulaisille
KAUSIKORTIT NYT MYYNNISSÄ!
KAUSIKORTIN HINTA: 200 MYYNTI: KELLOLIIKE IISAKKI
Torin laidalla: Vesikoskenkatu 13, Loimaa
Kaarina
Viime kauden kausikorttilaisilla ennakkovarausetu omaan vakiopaikkaan 3.9.2012 asti.
Norm. Loimaan Karjalakuoro, valokuva on nyt lunastettavissa Armilta. Melliläkirjan suunnittelupalaveri su 26.8. Paula Ristimäellä. G.
MIESTEN SUOMENSARJAA Pesisstadionilla
OSTETAAN ROMUMETALLIA
P. Syksyn teatteriretket: 28/10 Tarmo, 10/11 Raisio. klo 18.00. Ti 28.8 Nivelpiiri kokoontuu klo 18 Päiväpirtillä. Sawisormet soittaa Ikaalisten kylpylän sunnuntaitansseissa 2.9.. Kaiken ikäisiä uusia mahtuu mukaan. klo 11 alkaen. yhd. Vielä muutama paikka jäljellä. Kuljetuksista ja levityksistä vastaa ILKKA LIUKAS p. torin puoli 7.30, Kalevalankatu, Kartanonmäki, Kolkkalantie 7.42, Hirvikosken apteekki 7.45, Alastaro Urheilukentäntie 8.00, Alastaro ent. Loimijoentie 74 pidettävissä kokouksissa käsitellään maantietoimituksia seuraavilla maanteillä: klo 9.30 Seikunmaa yhdystie 12731 (Seikunmaantie) klo 12.30 Kojonkulma yhdystie 12619 (Kojonperäntie) Maantietoimitusten tarkoituksena on rajata mainittujen maanteitten tiealueet eli käydä tiealueen raja teihin rajoittuvia kiinteistöjä vastaan. pääsyliput, S-etukortilla 1 alennus: Aikuiset 15
Kiitos
kaikille, jotka muistitte minua merkkipäivänäni.
www.hurrikaani.fi
FB: Hurrikaani-Loimaa TWITTER: @hurriklaani
M. Loimaan Maitokerhon teatterimatkalle Tampereelle musikaaliin Liz sitovat ilmoittautumiset pe 14.9.2012 menn. Punaisen Ristin Päiväpirtti, Turuntie 13, 0400 919541, Avoinna 10-14 Ti 28.8 Terveyspiste klo 10-12 Verensokerimittaus, Verenpainemittaus, Kehonkoostumusmittaus Ke 29.8 Ruusujen askartelua suodatinpusseista Seijan johdolla klo 12. Lisätiedot ja ilmoittautumiset 27.8. Tied. 0400 539 188
Teatterilukkari nyt netissä!
Uusien harrastajien ilmoittautuminen ryhmiin teatterilla ke 29.8. Laulajat kokoontuu Tuttujen Tuvalla ke 29.8 klo 12. kunnantalolta klo 16.10. klo 18 SPR:n Päiväpirtillä Turuntie 13. Pelaajille pelipaidat päälle yhteiskuvaan. klo 18 kololla (Opintie, 32210 Loimaa). Turku 21.8.2012 Toimitusinsinööri Hannu Sailas Varsinais-Suomen maanmittaustoimisto Itsenäisyydenaukio 2, PL 40, 20800 Turku puh. Vartiokujalla to 20.9 klo 18 alk., mikäli lähtijöitä ilm. Vieraana Suomen Kuurosokeat ry:n aluesihteeri Melisa Lappi. klo 11.30 taide/askartelupiiri. klo 19 Helenalla, Saharannantie 252. Marjut ja Olavi Häyhä
su 26.8.
Lops pallokoulu. 050 3777748
Juvantie 11, Loimaa 0500 726 573 www.loimaanteatteri.fi
Vesikoski-talo
Lämmin kiitos
Myydään
HETIA! VAPA Perinte Pe Pe Perinteikäs Leppijärven kahvila/motelli n. Osaston kesäretki Naantalin seudulle 29.8. Tilaisuudessa tutustutaan toimitaradan merkeissä viljoihin ja viljatuotteisiin ja terveelliseen ravitsemukseen. ma 10.9. klo 10.30. Loimaan ja Ympäristön Eläkeläiset ry:n kerhot Työväentalolla maanantaisin. Leirin aikana laaditaan käsikirjoitus, kuvataan ja editoidaan lyhytfilmi..Sisämajoitus. PUHUMME SUOMEA!
Brave-Urhea
Brave-Urhea
3D-VERSIO. E.H. 600 m² vain 134.000,-!!! Rantasauna + rantamökit + 190 metriä rantaviivaa 105.000,-!!! Kuvia www.oikotie.fi kohde 61 44 763 ja 71 44 663. Eläkeliitto Loimaan kaup. Mellilän Kyläyhdistys r.y Kahvakuulakurssi aikuisille Loimaan Hirvihovissa alk. M-L p. Oma ryhmätap. Sotainvalidien Veljesliiton Loimaan seudun osasto. Nuokkari alaasteikäisille maanantaisin klo 15-17, Melliläntie 106, Siwaa vastapäätä. 0500-535357 (Kari) tai 040-5141672 (Hannu). 010 420 5091 www.kinoset.fi KINEMA Vesikoskenkatu 21,Loimaa
Ohjelmisto ajalla
24.-30.8.2012
Madagascar 3
2D-VERSIO. 040 449 4400
Ravintola
Seppälänkatu 5 Loimaa www.cafehenriikka.fi p. Ke 29.8 Terveyspiste toimitsijat kokoonnumme Päiväpirtillä klo 18. Lops Edustus la 28.8 klo 15.00 Lops-Sauvo Hirvikoski.
Loimaa
Nousukarsintaottelu Ykkössarjaan
Liput 5,-/alle 18v. Elokuun kerho Tuulensuun Palvelukeskuksessa ti 28.8. ym. 050-3700 541 (ilt.). Eläkeliiton Alastaron yhdistys. 040 509 1965 Avoinna ti-pe 10-17 la 9-16, su 12-16, ma suljettu www.ala-hollo.fi
15
Tarjoukset
voim. Lisätiedot ja ilmoitt. Metsämaan Martat; Kokoonnutaan Eilan luokse ti 28.8. Kaikki asiasta kiinnostuneet mukaan! MLL:n Mellilän yhdistys. To 30.8 EA-Ryhhmä kokoontuu klo 18. klo 18.30 - 20.00. 0500 833 679
Kauppalankatu 2, Loimaa
puh. Lauantaina 25. PUHUMME SUOMEA!
2D-VERSIO. klo 14.30. klo 15.00 Töpinässä. N. Loimaan Nivelpiiri kokoontuu ti 28.8. 040 7647 651 Mika Virtanen
HÄYHÄN GRILLIKIOSKI
Kiittää
mukavista asiakkaista ja yhteisistä vuosista. yli 13-vuotiaille nuorille. Linja-auton reitti ja aikataulu: Turuntie liikekeskuksen pysäkki 7.28, OP:n pys. Kerho alkaa 5/9 7622832 tai 0405319265. vertaistuki iltaan Turussa yhd. Loimaan Seudun Sotaveteraanit, Naisjaosto ja Perinneyhdistys kuntoliikunta Hirvihovissa alkaa ti 28.8. Kokouksissa on nähtävillä toimituskartta tiealueesta.
Puh. tied. Alastaron Sotaveteraanit ry Veteraaniväen kirkkopyhän viettoon Pöytyälle su 2.9. kello 14 Tuttujen Tuvalla.
Kokouksiin kutsutaan maanteitten varrella sijaitsevien kiinteistöjen omistajat sekä niiden kiinteistöjen omistajat, jotka katsovat toimituksen heitä koskevan. Alastaron Sotaveteraanien Naisjaoston johtokunta tiistaina 28.8. Ilm voi vielä puh. til. NMYYNTI jatk UURLOPPUU
Parturi-Kampaamo
l S o i t te
Riihikosken Rakennuspalvelu JL Oy
e
Master-pinnoite valun yhteydessä Uutta: Kaikki Mastertop-lattiapinnoitteet suoraan p y y varastosta tai kotiin toimitettuna.
Tervetuloa LOUNAALLE!
Olemme avoinna myös lauantaisin klo 10.30-15
Sunnuntaisin sopimuksen mukaan
Jarno Laukkanen p. Forssan ja Loimaan Kaatuneitten Omaiset. lähtijät, auto ajaa seuraavasti, Virttaa Karoliina klo 8.30, Hanhijoen koulutienpää klo 8.35, Urheilukentäntie klo 8.40, Rkioskin pys. P. Omia sieniä voi ottaa mukaan. tiealueelle jäävien rajamerkkien siirtämisestä aiheutuneet rajankäynnit ja tien varrella sijaitseviin kiinteistöihin kohdistuva suoja-aluerajoitus. Loppuvuoden vuorojen suunnittelu. Savikki ry kokoontuu CityNuokkarilla ma 27.08. Loimaan Seudun Kuulo ry. klo 8.45. klo 17.30 on poikkeuksellisesti Loimaalla Pekankuja 4 katutaso Omaishoitajat ja läheiset ry:n Olohuoneessa.Vertaisryhmämme on kutsuttu tutustumaan tiloihin ja toimintaan. PUHUMME SUOMEA!
PE,LA,SU,MA,KE 17:15
-K7/5-, 10, 1h40min
LA 15:00 TI 17:15
-K7/5-, 7,5, 1h40min The
SU 15:15
-K7/5-, 7,50, 1h33min
Tie Pohjoiseen
-K12/9-, 9, 1h50min
Expendables2
LA,SU,MA,TI,KE 19:30
PE 19:30
VIELÄ 1 ESITYS -K16/13-, 9, 1h42min
KAKSIO Loimaalta
P. Nuorisotilassa alk klo 12. Nordea, Oripää kivimakasiini 8.30. Tiedustelut p. Mahd. mennessä.. Muistathan tänään toripäivän. Sieniasiantuntija Virpi Pitkänen paikalla. 28.8.-1.9.2012
-Osis-tuotteet -50% -Sensitive-tuotteet -50% * ripsien pidennys 85 (huolto 35) * suihkurusketus koko vartalo 25
BETONIL ATTIOIDEN V ALUTYÖT
S
uu... Kokouksissa selostetaan tiealueen rajan käyminen sekä sen lisäksi mm. 040 503 8573. Kuukausikokoontuminen maanantaina 27.8.2012 klo 14:30 Tuulensuun Palvelukeskuksessa. klo 19.-20. Mellilän Kyläyhdistys r.y. Riittalle 0400644716 viim. klo 18:00.
************
SEURATOIMINTA
MLL Metsämaa kutsuu leikki-ikäisiä lapsia perheineen Kalliohovin ruokalaan ke 29.8 klo 18 Varsinais-Suomen maa-ja kotitalousnaisten järjestämään toiminnalliseen tilaisuuteen Veikeä vilja-Kiva kuitu. Suunnitellaan syksyn ohjelmaa. autokuormallinen.Sitovat ilm. Loimaan AA-ryhmä kokoontuu lauantaisin klo 15.00 Nuorisotalon alakerrassa. 040-7454147 ajanvaraus netissä www.kmstyle.fi avoinna ti-pe 9-17, la 8-14
Vampion peruslannoitteet syyslevityksiin. Turun Seudun Epilepsiayhdistys ry Loimaan Vertaiset Osallistumme porukalla yhd. 050 5141 558
Parhaat tarjoukset ovat julkisia
KOKOUSKUTSU Tiistaina 18.9.2012 ent. Tule mukaan luomaan taidetta ja askartelemaan. ilmaiseksi .
klo 16.00
-
Vaasa
Jälkipelit Ankkurin terassilla
OSWALD
Loimaan Saviset: Partioon ilmoittautuminen ke 29.8. Alastaron kunnantalossa, os. Sunnuntaina harjoitukset alkaa infolla syksyn ja talven toiminnasta jo klo 14.45. Heidi Koivistolle 050-533 6576. 10.09 menn. Bussi lähtee Vuorisen tallilta klo 16.00 ja Hirvikoskelta ent. AU/Jalkapallo miehet harjoitukset su 26.8. ma 3.9. Riialle, puh. Kokouksissa käsitellään myös tien leventymisestä maksettavat korvaukset. Metsämaan Maa- ja Kotitalousnaiset tehdään sieniruokaa 31.8. 040-8614041 sähköposti: www.maanmittauslaitos.fi
TORILTA KAIKKEA KALAA
tänään Alastaron tori klo 9-11.00
www.maanmittauslaitos.fi KIINTEISTÖJÄ MYYTÄVÄNÄ
Puolukkaa, avomaankurkkua ym
5. Häntä. T13 keihäs: 1) Ella Kauranen Loimaan Leisku 23,32, 2) Julia Huhtala Yläneen Kiri 22,44. He antoivat neuvoja, mitä ei saa tehdä ja mitä kuuluu tehdä eri tilanteissa, päiväkodin johtaja Ilona Rantanen kertoo. T15 kuula: 1) Elviira Hulmi Loimaan Jankko 11,16, 2) Elina Pohjanpalo Yläneen Kiri 8,13, 3) Emmi Pohjanpalo Yläneen Kiri 6,77. Pielaveden Sampoa. T9 kuula: 1) Sanni Krapi Loimaan Jankko 513, 2) Silja Seppälä Virttaan Nousu 468, 3) Milla Salmi Yläneen Kiri 439, 4) Mirabell Mikkola Oripään Vesa 417, 5) Jenna Virtanen Oripään Vesa 386, 6) Sanna Lahtinen Loimaan Jankko 376, 7) Sirkku Pajula Oripään Vesa 330. P11 kiekko: 1) Roni Tuominen Tarvasjoen Urheilijat 19,03, 2) Matias Ojala Yläneen Kiri 15,78, 3) Valtteri Koski Oripään Vesa 15,21, 4) Markus Lehtinen Loimaan Leisku 14,95, 5) Tiitus Hannula Tarvasjoen Urheilijat 14,71, 6) Lauri Rantanen Virttaan Nousu 14,70. T11 4x50 m : 1) Oripään Vesa (Liisa Prusila, Sini Saarinen, Janika Virtanen, Anna-Kaisa Isotalo) 33,5h, 2) Loimaan Jankko (Erika Vienonen, Moona Kaunisto, Eveliina Hollo, Emmi Heino) 33,6h, 3) Yläneen Kiri (Martta Tenhunen, Katariina Heinilä, Venla Reunanen, Saara Kavander) 33, 7h, 4) Virttaan Nousu (Emilia Jalavikko, Neea Suvitie, Juliette Vaintola, Emmi Pohjalainen) 36, 4h. T9 1000 m: 1) Riia Tuominen Tarvasjoen Urheilijat 3,57,0h, 2) Elisa Lahtinen Loimaan Jankko 4.21,3h, 3) Laura Kavander Yläneen Kiri 4.37,1h, 4) Alisa Auranen Yläneen Kiri 4.42,4h, 5) Mette Leppikoski Loimaan Jankko 4.56,1h, 6) Eveliina Koski Oripään Vesa 5.20,8h. T11 pituus: 1) Eveliina Hollo Loimaan Jankko 369, 2) Milla Rantala Loimaan Leisku 352, 3) Sini Saarinen Oripään Vesa 312, 4) Venla Reunanen Yläneen Kiri 288, 5) Heidi Eskola Loimaan Voima 278, 6) Neea Suvitie Virttaan Nousu 240T11 kiekko: 1) Janika Virtanen Oripään Vesa 14,82, 2) Katariina Heinilä Yläneen Kiri 14,39, 3) Miia Rantala Loimaan Leisku 13,48, 4) Emmi Heino Loimaan Jankko 13,43, 5) Emilia Jalavikko Virttaan Nousu 9, 80. 2005. P9 4x50 m: 1) Oripään Vesa (Niki Koskenoja, Veeti Pajula, Toni Virtanen, Tuukka Koski) 37,1h, 2) Loimaan Jankko (Aleksi Vuorinen, Viljami Virtanen, Matias Markula, Eetu Ojanperä) 38,2, 3) Tarvasjoen Urheilijat (Eemeli Syrjälä, Reko Tuominen, Mico Vesterbacka, Onni Lehtonen) 38,7, 4) Virttaan Nousu (Oskari Pohjalainen, Miro Mattila, Miska Mattila, Antton Kyläheikkilä) 38,7. T9 korkeus: 1) Vilma Reunanen Yläneen Kiri 100, 2) Ronja Patama Tarvasjoen Urheilijat 95, 3) Eveliina Rantanen Tarvasjoen Urheilijat 90, 4) Siru Karjalainen Tarvasjoen Urheilijat 85 ja Amanda Vuorinen Oripään Vesa 85. P11 1000 m: 1) Lauri Joukas Yläneen Kiri 3.45,7h, 2) Jere Huvila Virttaan Nousu 4.05,3h, 3) Jere Tuomisto Oripään Vesa 4.20,2h, 4) Kalle Raikaa Virttaan Nousu 4.24,2h. T11 1000 m: 1) Anna-Kaisa Isotalo Oripään Vesa 3.54,4h, 2) Saara Kavander Yläneen Kiri 4.01,4h, 3) Juliette Vaintola Virttaan Nousu 4.03,5h, 4) Ilona Sjöblom Loimaan Voima 4.31,2h. T13 4x100 m: 1) Tarvasjoen Urheilijat (Teea Ullakonoja, Lempi Sauren, Anna Syrjälä, Veera Tarkkonen) 1.05,3, 2) Yläneen Kiri (Julianna Huhtala, Julia Huhtala, Sofia Rakola, Roosa Pinomäki) 1.06,6. T13 korkeus: 1) Sofia Rekola Yläneen Kiri 105. T13 1000 m: 1) Anni Pohjalainen Virttaan Nousu 3,53,5h, 2) Anni Syrjälä Tarvasjoen Urheilijat 4.22,0h. Tulokset, juoksuissa käsiajanotto: M17 3-loikka: 1) Oskari Joukas Yläneen Kiri 10,09 (+ 0, 2). 8. limäki Alastaron Lions Club. Päiväkodin 36-vuotiaat lapset pääsivät muun muassa tutustumaan paloautoon ja palomiesten varusteisiin, kuten moottorisahaan, kypärään ja pukuun. 9. Rotary H60-sarja: 4) Kalevi Suvila Alastaron Rotaryklubi. P9 kuula: 1) Veeti Pajula Oripään Vesa 6,20, 2) Miska Mattila Virttaan Nousu 5,56, 4) Akseli Lehtonen Loimaan Leisku 4,69, 5) Reko Tuominen Tarvasjoen Urheilijat 4,45, 6) Tuukka Koski Oripään Vesa 4,40, 7) Vennu Mäkimattila Yläneen Kiri 3,59. Esillä n. klo 11-17
Sohvakalustoja suoraan valmistajalta nopeasti pois, jopa alle valmistushinnan!!
SOHVAKALUSTOJA SAATAVANA NAHKASEKÄ KANGASVERHOILULLA
MEILTÄ SAAT MYÖS LUOTOLLA ILMAN KÄSIRAHAA
SOHVAKALUSTOJA SAATAVANA MYÖS KULMASOHVINA. T9 4x50 m: 1) Tarvasjoen Urheilijat( Eveliina Rantanen, Siru Karjalainen, Ronja Patama, Riia Tuominen) 35,1h, 2) Yläneen Kiri (Laura Kavander, Alisa Auranen, Milla Salmi, Vilma Reunanen) 38,2h, 3) Loimaan Jankko (Elisa Lahtinen, Sanna Lahtinen, Mette Leppikoski, Sanni Krapi) 38,8h, 4) Oripään Vesa (Sirkku Pajula, Amanda Vuorinen, Jenna Virtanen, Eveliina Koski) 39,3h.
TULOSPÖRSSI
SUUNNISTUS Rotarien VII SM-sunnistus käytiin Kurikassa 18.8. T11 60 m: 1) Noora Savolainen Loimaan Leisku 9,5, 2) Fanni Varho Loimaan Leisku 9,7, 3) Martta Tenhunen Yläneen Kiri 10,0h, 4) Erika Vienonen Loimaan Jankko 10,0h, 5) Emmi Pohjalainen Virttaan Nousu 10,5h, 6) Moona Kaunisto Loimaan Jankko 10,6h , 7) Liisa Prusila Oripään Vesa 10,7h, 8) Siiri Suonpää Oripään Vesa 10,7h. 10. M17 kuula: 1) Ville Salminen Loimaan Leisku 10,45. LCH 50-sarja: 3) Lassi Vatka Alastaron Lions Club. T15 4x100 m: 1) Yläneen Kiri (Linda Huhtala, Elina Pohjanpalo, Emmi Pohjanpalo, Tanja Ali-Marttila) 1.00,4h. + 2. T13 60 m: 1) Ella Savonen Loimaan Leisku 8,9h, 2) Lempi Sauren Tarvasjoen Urheilijat 9,1h, 3) Roosa Pinomäki Yläneen Kiri 9,3h, 4) Teea Ullakonoja Tarvasjoen Urheilijat 9,5h, 5) Johanna Hepokari Oripään Vesa 10,1h, 6) Julianna Ojala Yläneen Kiri 10,9h. 0400-560 584
Kuvassa palomiehiä, nykyisiä ja tulevia. Väinämö. P13 1000 m: 1) Ilari Martti Loimaan Jankko 3.30,4h, 2) Eemeli Leppämäki Loimaan Voima 3.37,9h, 3) Aleksi Kyläheikkilä Virttaan Nousu 3.54,7h, 4) Viljami Leppämäki Loimaan Jankko 4.10,0h. P13 60 m: 1) Tuomas Eskola Loimaan Voima 8,6h, 2) Markus Hurri Loimaan Jankko 9,0h, 3) Visa Mäki-Mantila Loimaan Jankko 9,0h, 4) Juho Raitanen Oripään Vesa 10,3h. 3. Hirvikosken kentällä. Piispa Henrikin. elokuuta 2012
TOIMME REKKALASTIN UPEITA KOTIMAISIA SOHVAKALUSTOJA LOIMAALLE
Lapset tutustuivat palomiehiin
ILONA RANTANEN
SOHVAKALUSTOJEN JÄTTIREALISOINTI
TALO TÄYNNÄ ON MISTÄ VALITA
Loimaa/Niinijoki Maija Paloposki Niinijoen päiväkodissa koettiin tiistaina jännittäviä hetkiä, kun pelastuslaitos kävi tekemässä päiväkodissa rutiinitarkastuksen ja samalla pelastuslaitoksen väki esitteli lapsille, mitä heidän työhönsä kuuluu. 7. P15 100 m: 1) Aaron AliMarttila Yläneen Kiri 13,0h, 2) Oskari Kaunisto Loimaan Jankko 15,9h, 3) Juho Auvinen Loimaan Leisku 7,0h. 30 mallia
50 JÄMSÄN MATTO JA KALUSTE OY
ALK.
VÄHÄNKÄYTETTYJÄ SOHVAKALUSTOJA
Jämsä, puh. LCH 40-sarja: 1) Harri Vä-
SÄÄ TÄNÄÄN
Lämpötila iltapäivällä ja edellisenä yönä
+18 +8
VAMPULA PUNKALAIDUN
+18 +18 +7
ORIPÄÄ LOIMAA
+8
HUMPPILA
+18 +7
YPÄJÄ
Tulevien päivien sääennuste
Loimaa Humppila Su Oripää Punk. Tapahtumasta tulee myöhemmin lisätietoa Alastaron Rotaryklubin internetsivuille.
TULOSPÖRSSI
YLEISURHEILU Yleisurheilun seuraottelu, Loimaan lohkon toinen osaottelu pidettiin 8.8. P15 kuula: 1) Kasperi Prusila Oripään Vesa 9,12, 2) Valtteri Heinilä Yläneen Kiri 8,17. P11 pituus: 1) Eemil Snell Tarvasjoen Urheilijat 400, 2) Eemeli Hollo Loimaan Jankko 385, 3) Eemeli Lehtonen Loimaan Leisku 378, 4) Jesse Huvila Virttaan Nousu 326, 5) Mikko Pukkila Oripään Vesa 305. Ensi syksynä Rotarien ja Lionsien VIII SM-suunnistus järjestetään Alastarolla. P9 1000 m: 1) Anton Kyläheikkilä Virttaan Nousu 3.40,0h, 2) Aleksi Vuorinen Loimaan Jankko 3.56,7h, 3) Veeti Mäkimattila Yläneen Kiri 4.24,5h, 4) Juho Huhtala Oripään Vesa 5.06,4h. Rantasen mukaan lapset olivat vielä keskiviikkonakin hyvin innostuneita pelastuslaitoksen väen vierailusta ja kaikki lapset ilmoittivat haluavansa isona palomiehiksi.
Loimaalla Työväentalolla Satakunnantie 57 vain maanantaina 27.8. Jarkko Suo. osaottelu: Pisteet seuracup (1117v): 1) Yläneen Kiri 6828 + 5288 = 12116, 2) Loimaan Jankko 3393 + 4579 = 7972, 3) Oripään Vesa 3303 + 2844 = 6147, 4) Virttaan Nousu 2751 + 2427 = 5178, 5) Loimaan Leisku 2128 + 1790 = 3918, 6) Tarvasjoen Urheilijat 1495 + 1428 = 2923, 7) Loimaan Voima 1478 + 885 = 2363, 8) Mellilän Huovit 313 + 867 = 1180, 9) Karinaisten Kunto 798 + 0 = 798. P13 korkeus: 1) Eero Joukas Yläneen Kiri 130, 2) Eero Rantanen Virttaan Nousu 125, 3) Oskari Heino Loimaan Jankko 120. Pisteet Merkki-Mitali cup (913v): 1) Yläneen Kiri 4066 + 3243 = 7309, 2) Loimaan Jankko 3401 + 3395 = 6796, 2) Virttaan Nousu 3467 + 3243 = 6710, 3) Oripään Vesa 3494 + 2906 = 6400, 4) Tarvasjoen Urheilijat 2163 + 2213 = 4376, 5) Loimaan Leisku 1748 +1834 = 3582, 6) Loimaan Voima 1478 + 885 = 2363, 7) Mellilän Huovit 313 + 493 = 806, 8) Karinaisten Kunto 635 +0 = 635. 16
Lauantaina 25. Yhteispisteet 1. N17 kuula: 1) Sonja Krapi Loimaan Jankko 12, 49. P15 2000 m: 1) Jalmari Päivärinta Yläneen Kiri 8.08,2. 4. Tulokset: Rotary H70-sarja: 1) Jaakko Kallionpää Alastaron Rotaryklubi. T15 100 m: 1) Mimmi Suomalainen Oripään Vesa 13,3h, 2) Venla Raitala Mellilän Huovit 13,8h, 3) Linda Huhtala Yläneen Kiri 14,2h. LCH 55-sarja: 2) Tapio Vuolle Alastaron Lions Club. Vampula Ypäjä
+14 / +7 +14 / +7 +14 / +7 +14 / +8 +14 / +7 +14 / +7
Ma
+17 / +14 +17 / +14 +17 / +13 +17 / +14 +17 / +14 +17 / +13
Ti
+17 / +14 +17 / +13 +17 / +13 +17 / +14 +16 / +13 +17 / +13. Pelastuslaitos teki Niinijoen päiväkodin lapsiin niin suuren vaikutuksen, että lähes kaikki lapset tekivät jo nyt suunnitelmia tulevasta ammatista.
VASTAUKSET
1. P11 4x50 m: 1) Loimaan Jankko (Ilari Uusitalo, Peter Vuorinen, Leevi Leppämäki, Eemeli Hollo) 32,6h, 2) Oripään Vesa (Otto Torkki, Valtteri Koski, Jere Tuomisto, Mikko Pukkila) 34,7h, 3) Virttaan Nousu (Kalle Raikaa, Lauri Rantanen, Jesse Huvila, Jere Huvila) 35,4h, 4) Tarvasjoen Urheilijat (Tiitus Hannula, Roni Tamminen, Vilhelmi Syrjälä, Emil Snell) 43,9h. 2009. Rio de Janeirossa. P13 4x100 m: 1) Loimaan Jankko (Ilari Martti, Jyri leppikoski, Visa Mäki-Mantila, Markus Hurri) 1.01,5h, 2) Virttaan Nousu (Eero Rantanen, Samuel Seppälä, Aleksi Kyläheikkilä, Ville Tattinen) 1.05,3h. Fredrik Reinfeldt. Miehet kertoivat asioista niin, että lapset ymmärsivät. P9 korkeus: 1) Toni Virtanen Oripään Vesa 100, 2) Mico Vesterbacka Tarvasjoen Urheilijat 95, 3) Niki Koskenoja Oripään Vesa 85, 4) Miro Mattila Virttaan Nousu 85, 5) Eemeli Syrjälä Tarvasjoen Urheilijat 80. T15 2000 m: 1) Tanja AliMarttila Yläneen Kiri 8.04,5. Lastenlääkäri. P13 keihäs: 1) Samuel Seppälä Virttaan Nousu 29,00, 2) Ville Tattinen Virttaan Nousu 26,51, 3) Jyri Leppikoski Loimaan Jankko 13,98, 4) Väinö Päivärinta Yläneen Kiri 11,33. 6. 2. P11 60 m: 1) Mikko Raitala Mellilän Huovit 8,3h, 2) Ilari Uusitalo Loimaan Jankko 9,3h, 3) Vilhelmi Syrjälä Tarvasjoen Urheilijat 9,8h, 4) Otto Torkki Oripään Vesa 9,9h, 5) Leevi Leppämäki Loimaan Jankko 11,0h