HELPPOUS Sujuva ja vaivaton remontti kuntokatsastuksesta pihan siistimiseen. Järki-Saneeraus Oy Kantotie 3 I 12520 Kormu I Puh. Aluesää Aluesääennuste VarsinaisSuomen hyvinvointialueelle: uudistuksen tuulet puhaltavat. Hänen äänestyslipukkeensa leimasi vaalilautakunnan jäsen Kari Kolari. Loimaan talousalueen paikallislehti • 108. vuosikerta Nro 10 TIISTAI 25.1. Peli ratkaistiin voittomaalikilpailussa, jonka Alastaro nappasi nimiinsä. Sivu 10 Irtonumeron hinta 2,30 € sis. Kone heijastaa myös laajasti yhteiskunnallista keskustelua. SARI HOLAPPA Hirvikosken kirjastossa äänioikeutensa käyttänyt Ari Jokinen halusi äänestää loimaalaista ehdokasta sen vuoksi, että myös paikallisten ääni saataisiin kuuluviin. Erityisesti Loimaan seudulla vaikuttaa korkeapaine, joka lisää tulevaisuudenuskoa. alv. 2022 Loimaa pärjäsi vaaleissa vahvasti ”” Kone on ihmisen jatke ja toteuttaa ihmisen tarpeita. Markku Laitila tarkisti Jokisen henkilöllisyyden, vierestä seurasi Leena Virtanen. TUET KOTIMAISTA OSAAMISTA Pellit tulevat omasta tehtaasta ja kaikki työntekijät ovat suomalaisia. Sivu 12 -2 4–4 4–4 3 SYYTÄ VALITA JÄRKIKATTO LAATU Käytämme vain parhaita materiaaleja. Sarka-museon amanuenssi Ragni Reichardt Sivu 3 Sivu 5 LL VERKOSSA www.loimaanlehti.fi Moni äänestäjä luotti paikalliseen Varsinainen peliaika päättyi tasatulokseen, kun AU kohtasi Mad Maxin futsalin liigaottelussa. SARI HOLAPPA ALUEVAALIT, sivut 5–9. 010 3265 100 toimisto@jarkisaneeraus.fi I www.jarkikatto.fi Oripäässä äänestänyt Antti Saarelainen kertoi olevansa puolueuskollinen äänestäjä, mutta ehdokkaan hän valitsee vaalikohtaisesti
Kuva Museoviraston kokoelmista. Herra, teidän Jumalanne, on jumalien Jumala ja korkein Herra, suuri, väkevä ja pelottava Jumala. . Myyntipäällikkö Miia Koivisto perhevapaalla Myyntineuvottelija Riina Karila perhevapaalla Myyntineuvottelija Anna-Mari Koskimies (02) 588 8962 Asiakaspalvelu Eija Kärkäs (02) 588 8021 Myyntijohtaja/ paikallislehdet Sari Kuusinen 040 539 0969 sari.kuusinen@sss.fi Myyntipäällikkö Jouni Kokkonen 050 569 0970 @ Rakas veli, kummisetä ja eno Tarmo Olavi KOSKINEN s. 02 588 8021.. Rakkaudella kaivaten Marja-Riitta Miia ja Ami Heidi, Mikke ja Elias ja Jasu Emma ja Leevi Linda Janne ja Marja Amanda ja Emilia Sanni Ilona, Oskari ja Iivari Sukulaiset ja ystävät Uurnan lasku toimitettu läheisten läsnä ollessa. Kaivaten, Anna-Liisa ”Käännä kasvosi aina kohti valoa, niin varjot jäävät taaksesi”. tammikuuta 2022 KALENTERI AJANTIETO Aurinko nousee tänään Loimaalla kello 9.03. Säkylä, Punkalaidun, Huittinen ja Vampula: Posti 020 451 5523 Kustantaja: Priimus Media Oy. Paavo, Pauli, Paul, Paavali 26.1. Minä en häpeä evankeliumia, sillä se on Jumalan voima ja se tuo pelastuksen kaikille, jotka sen uskovat. 10: 17 26.1. Toimitusjohtaja: Jaakko Ketonen Sähköposti: toimitus@loimaanlehti.fi Ilmoitukset: ilmoitukset@loimaanlehti.fi Tilaukset: tilaukset@loimaanlehti.fi Kotisivut: www.loimaanlehti.fi Konttori ja toimitus ovat avoinna ma–pe klo 9–12 sekä ti ja to klo 13–15.30. Hän ei ole puolueellinen eikä häntä voi lahjoa. Ilmestyy tiistaisin, torstaisin ja lauantaisin. Tervetuloa Paavon siunaustilaisuuteen Kanta-Loimaan kirkkoon lauantaina 29.1.2022 klo 12. Painopaikka: Lehtitehdas Salo, 2022. 1: 16 Kurkijoki-Seuran kekrijuhlat Loimaalla vuonna 1972. NIMIPÄIVÄT 25.1. 19.12.2021 Niin äkkiä päivä sammua voi, ei kohtalon kello edeltä soi. Käsityöläiskatu 10, 32200 Loimaa Puh. Pyydämme, että kukkalaitteen sijaan toisit yhden ruusun. KUOLLEITA PÄIVÄN SANA 25.1. Joonatan VANHA VALOKUVA Jakeluhäiriöt: Puh. Room. Lämmin kiitos osanotosta. (02) 588 8000 Toimittaja, tuottaja Pasi Salo (02) 588 8036 Päätoimittaja Kati Uusitalo (02) 588 8030 050 555 7526 TOIMITUS Päivystäjän puhelin arkisin kello 8–16 050 513 0344 Lehdentekijöiden henkilökohtaiset sähköpostiosoitteet: etunimi.sukunimi@loimaanlehti.fi Toimittaja Anu Salo (02) 588 8033 Toimittaja, tuottaja Sampsa Hakala (02) 588 8031 Toimittaja Lari Kiviranta (02) 588 8035 Tilaajamme! Sähköisten sisältöjen tunnukset saat lähettämällä pyynnön sähköpostiosoitteeseen tilaukset@loimaanlehti.fi Tilaajapalvelu SSS konsernin paikallislehdet avoinna ma–pe klo 8.15–15.45 puh. 2 Tiistaina 25. Moos. Rakas puolisoni, isämme ja pappamme Paavo ”Paki” JALONEN * 23.1.1941 Mellilässä † 17.1.2022 Loimaalla ”Usko, toivo ja rakkaus, mutta suurin niistä on rakkaus”. 02.02.1952 k. Kiitämme Mariian Kartanon henkilökuntaa isän hyvästä hoidosta. Sydän itkee kaipuuta, ikävää enää muistojen helmet kimmeltää. MUSEOVIRASTO/PEKKA KYYTINEN Tiesitkö. Soita p. 02 269 3434 arkisin klo 6-16.30 viikonloppuisin klo 7-12 Ypäjä, Humppila: Ilvesjakelu (03) 6151 344, klo 6.30–10. Tätäkin isän valoisan elämänasenteen neuvoa lämmöllä muistaen Jari, Tiina, Katja ja Kirsi puolisoineen, lapsenlapset ja lapsenlasten lapset Kanssamme kaipaamaan jää Jalosen perhe eli siskot ja veljet puolisoineen ja lapsineen, sekä runsaslukuinen joukko ystäviä konepajalta ja tanssilavoilta, partiosta ja urheilukentän laidalta. (02) 7702 626 tilaukset@loimaanlehti.fi www.tilaajapalvelija.fi Vastuu ilmoituksista: Lehden suurin vastuu ilmoituksen julkaisemisessa sattuneesta virheestä on ilmoituksen hinta ja muihin lehtiin toimitetusta aineistosta sen valmistusarvo. 5. Aurinko laskee kello 16.18. Muistotilaisuutta vietämme perhepiirissä. välittää ilmoituksia kaikkiin sanomaja paikallislehtiin koko valtakunnassa
Lämpimästi tervetuloa Uuteen Apteekkiin minun ja koko henkilökunnan puolesta! Terveisin Mari Vienola, apteekkari AVAAMME 3.12. CITYMARKETIN TIISTAIN TARJOUKSET LÖYDÄT NYT KÄTEVÄSTI KÄNNYKÄSTÄ OSOITTEESTA LOIMAANLEHTI.FI SEKÄ LOIMAAN LEHDEN DIGILEHDESTÄ. klo 10–15 Jouluaattona 24.12. Kaikki, Reichardt kärjistää. . Ihan UUSI apteekki! On ilo esitellä teille tämän erikoisen vuoden lopuksi kaunis Loimaan Uusi Apteekki. Uudistamiseen on budjetoitu 600 000 euroa, josta viidennes on varmistunut. Riikka Leskinen Valonia Maatalousmuseo Saran amanuenssi Ragni Reichardt ja museonjohtaja Sami Louekari odottavat sormet syyhyten rahoituksen kasaan saamista ja uuden näyttelyn rakennustöitä. Paikallisen puolella. Folkloristina odotan, että näyttely kasvaa jokaisen kävijän myötä, Reichardt maalailee. Eduskunta päätti joulun alla ohjata työhön 100 000 euroa. Koneellistumisen historiaa näyttely sen sijaan ei avaa, ainakaan laajemmassa historiallisessa kontekstissa. Niissä lähivuosikymmenet jäävät sivurooliin. Kattavan lääkevalikoiman lisäksi löydät meiltä paljon tuotteita sinun, perheesi ja lemmikkiesi hyvinvointiin ja hemmotteluun. Ilmastotiekartassa tunnistetaan myös tiedon saatavuuden ja neuvonnan tarve – näitä kaikkia toimia tarvitaan tukemaan yksittäisen kiinteistönomistajan mahdollisuuksia tehdä ilmastotekoja. Koneellistumisen näyttelyn käsikirjoittaja Ragni Reichardt aloitti projektin parissa vuosi sitten. 3 Tiistaina 25. klo 8.30–17 DeviSol 20 mikrog 200 tabl. alv. Nopea pistäytyminen muissa tiloissa alleviivaa sitä, mikä konenäyttelyssä on pielessä. Paikallisen puolella. Asuinja palvelurakennusten lämmitys aiheuttaa noin 17 prosenttia Suomen nykyisistä hiilidioksidipäästöistä. Näyttely myllerretään uuteen uskoon asialähtöisesti ja katse tulevaisuudessa. suljettu Tapaninpäivänä 26.12. Toimia tulee kuitenkin erityisesti kohdentaa korjausrakentamiseen, sillä valtaosa vuoden 2035 rakennuskannasta on jo nyt pystyssä. Olen loimaalaisena ylpeä siitä, että alueen apteekit ovat uudistuneet ja voimme tarjota teille ehkä koko maan parhaat ja nykyaikaisimmat maaseutukaupungin apteekkipalvelut. klo 10–15 Uudenvuodenaattona 31.12. klo 8.30–13 Joulupäivänä 25.12. CITYMARKETILLA Avoinna joulukuussa: ark. Maatalousmuseon näyttelyhalli uudistetaan aikaisintaan ensi talvena EKOVINKKI Energiankäyttö laskuun asuinkiinteistöissä Varsinais-Suomen tavoitteena on olla hiilineutraali vuonna 2035 ja maakunnan ilmastotiekarttaa täydennetään parhaillaan rakentamisen tarvittavilla toimenpiteillä. JOTTA kiinteistöjen omistajat saavat tarvittavia remontteja ja toimenpiteitä käyntiin, tarvitaan laaja joukko luotettavia yrityksiä tarjoamaan erilaisiin kohteisiin toimivia ratkaisuita. Saamme käydä ihan eri tavalla dialogia asiakkaiden kanssa. Opetusja kulttuuriministeriön perusrahoitus ei riitä kuin perustoimintojen pyörittämiseen. Näyttelyn uudistamistyö on kuin kokonaan uuden teatteriesityksen valmistus. Moderni museo tarjoaa koettavaa kaikille aisteille. 8.30–19, la 9.30–16, su 10–15 Itsenäisyyspäivänä 6.12. 12,90 (0,06/tabl.) Norm. Päivitetyn näyttelyn nimi on On se kone. Huolehdi hyvästä ylläpidosta, huollosta ja korjausten oikea-aikaisuudesta. Myös tukea tarvitaan ja siitä esimerkkinä on ollut tuki pientalon öljylämmityksestä luopumiseen. Pelkkä lämmitystavan vaihdos ei rakennuksessa kuitenkaan riitä, vaan on samalla myös vähennettävä rakennuksen energiankulutusta. Siksi meistä on herkullista päästä kerrankin käsiksi vuosikymmeniin, jotka ovat ihmisten muistissa. Paikallisen puolella. . tammikuuta 2022 LOIMAA Puhelun hinta 01053-alkuisiin numeroihin 8,35 snt/puh. Reichardtilla on visio neljästä miljööstä, joista kaikissa maatalouden koneellistuminen ja tehostuminen näkyy: pellosta, karjasuojasta, konehallista ja toimistosta. Citymarketilla kohtaat myös monta uutta asiantuntijaa. Toimenpiteitä tarvitaan sekä korjaus-, uudisettä infrarakentamiseen liittyen. Mukana keskustelussa on ollut laajasti niin yrityksiä, kuntia kuin kehittäjiäkin. – Tämä on todella hyvä pään avaus. 24%) www.k-citymarket.fi Puh: 010 538 9200 Avoinna ma-pe 7-22, la 7-20, su 10-20 LOIMAA TILAA JA NOUDA Paikallisen puolella. Luonnonvarojen käytön näkökulmasta on pääsääntöisesti aina kestävämpää korjata vanhaa kuin purkaa ja rakentaa uutta. Näyttelyn raamit talousarvioineen, esineluetteloineen ja otsikkotason teksteineen ovat selvillä. – Haluamme saada perusnäyttelystä yhtä hienon kuin Ennen koneita ja Maatalouden aika -näyttelyistä. Jos siis olet kiinteistönomistaja, paranna rakennusten eristystä ja hyödynnä lämmön talteenoton ja varastoinnin ratkaisuja. Reichardt haluaa pyörähtää kahdessa muussa perusnäyttelyssä ennen konehalliin astumista. Rakennusautomaation asentaminen lämmityksen, ilmanvaihdon ja valaistuksen ohjaukseen säästää energiaa ja rakennukset voivat tuottaa energiaa myös itse. Tavoitteena on vähentää niitä 90 prosenttia vuoteen 2050 mennessä. KOLKKO MUTTA kokoelmaltaan pursuava konehalli on herkkua masinisteille, jotka ymmärtävät koneiden päälle. Ilmastotiekartan kaltaisia dokumentteja tarvitaan, jotta osaamme kohdentaa toimenpiteitä parhaalla tavalla sekä ilmaston, luonnon että ihmisten näkökulmasta ja että mahdollisimman moni tunnistaisi kartan avulla oman roolinsa. 18,12 (0,09/tabl.) Muista, että tarvittaessa palvelemme myös asiointiluukun kautta, kuljetamme ostokset kotiin ja että verkkoapteekkimme LOIMAAN-UUSI.EAPTEEKKI.FI on avoinna 24/7. Liikkeelle lähdetään käsikirjoituksesta, vasta sitten päästään tuotantoon. Pääasiallinen tehtävämme on varmistaa, että lääkehoitosi sujuu hyvin ja turvallisesti. JOS KAIKKI menee nappiin, näyttely aukeaa ensi vuoden maaliskuussa. Lisäksi maatalouden vastuumuseolle on näytetty vihreää valoa säätiöltä, josta se haki 50 000 euron suuruista avustusta. Ylimääräisen rahan kasaan saaminen on aina oma taiteenlajinsa, museonjohtaja Sami Louekari myöntää. Paikallisen puolella. Paikallisen puolella. Vanha konehalli palvelee yleisöä rakennustöihin asti. KATRIINA REIJONEN Konehalli käydään läpi lattiasta kattoon ja osa koneista saa väistyä muiden tieltä.. Tämän päivän museokävijä odottaa käynniltään immersiivisyyttä, mukaansatempaavuutta. – Kone on ihmisen jatke ja toteuttaa ihmisen tarpeita. Eduskunnan raha on iso ja tulee suoraan näyttelyn uudistamiseen. Perusnäyttelyn uudistamisessa ei kiivetä tekniikka edellä puuhun, sillä hetken trendit voivat vanhentua pikaisesti. Ilmastotiekartan taustalla on suuri määrä tutkittua tietoa. Kone heijastaa myös laajasti yhteiskunnallista keskustelua ja tilaa, missä ollaan, Reichardt selittää. Avajaistarjoustemme tuotteista voit paketoida monta hyödyllistä lahjaa. Hirvikoskelta otimme mukaan hyvän palvelun ja tutun henkilökunnan. Tie yleisön eteen on pidempi kuin moni tulee ajatelleeksi. Koneiden annetaan kertoa historiaa uudessa näyttelyssä Loimaa/Sarka-museo Katriina Reijonen Maatalousmuseo Sarka uudistaa maatalouden koneellistumisesta kertovan perusnäyttelynsä. Pienikokoinen, raikkaasti sitruksen makuinen, helposti suussa hajoava D3-vitamiinitabletti. + 16,99 snt/min (sis
Jokakeväinen aihe. Tai, haluaisinko pohtia julkisesti parisuhdettani ja muita yksityiselämän koukeroita. Mellilän Oma Poika . Vuosien varrella vihkoja on kertynyt aimo läjä, enkä ole edes kaikkia säästänyt, mikä kyllä toisinaan harmittaa. Hyvä on hiihtäjän hiihdellä, Loimaan kaupungin eteläisellä reitillä. Kiitos Ryhtyisinkö bloggaajaksi. Lapseni harrastuksia tai kaverisuhteita. Myös Oripää sai oman edustajan, kun Annika Saarikko odotetusti valittiin aluevaltuustoon. Se voisi olla järkevä tapa säilöä omia pohdintojaan. Kanta-Hämeen hyvinvointialueeseen kuuluvat Ypäjä ja Humppila sen sijaan jäivät valitettavasti ilman omaa edustajaa. MUTTA, olisiko minusta sitten nettipäiväkirjan pitäjäksi. Olen edelleen se pikkutyttö, joka kertoo salaiset asiansa parhaalle ystävälleen, ja ihan ne salaisista salaisimmat vain päiväkirjalleen. Se sai edustajia Varsinais-Suomen aluevaltuustoon yhtä paljon (5 kpl) kuin 34 000 asukkaan Kaarina ja 24 000 asukkaan Raisio, kun ennen vaaleja vajaan 16 000 asukkaan Loimaalle ennakoitiin asukasmäärään suhteutettuna korkeintaan kahta edustajaa. 4 Tiistaina 25. Liikennesäännöistä vielä. . Pelastaja pelastaa . Miksi noin puolet kansasta ajattelee, että he eivät ole osa päätöksentekoa eivätkä ota vastuuta siitä edes äänestämisen verran. Herodotos Päätoimittaja Kati Uusitalo kati.uusitalo@loimaanlehti.fi LL KOPIT . Kaarina Johansson (o.s. Vaivatontakin niiden lukeminen on, jos vertaa entisiin aikoihin. Täällä on aurattu hyvin. Ainakin keittiöpsykologin näkökulmasta. Ja täytyy myöntää, onhan niiden lukeminen myös koukuttavaa. Joskus olen miettinyt, että mitä jos rupeaisin pitämään nettipäiväkirjaa eli blogia. Kuinkas sitten kävikään. Kaiken kukkuraksi sitä ei lasketa edes juoruiluksi, toisin kuin naapurin kahvipöydän ääressä käytyä keskustelua. . KAARINA ELOMAA. Ennen vaaleja nuristiin ettei Loimaa saa kun ehkä 1–2 edustajaa läpi. Lisäksi siinä valossa oma elämä saattaa näyttäytyä hyvinkin seesteiseltä. Joku voi saada niistä myös mainioita vinkkejä tai uutta näkökulmaa omia ongelmia pohtiessaan. Näistä asioista ei koskaan hiiskuttu ulkopuolisille vaan ne olivat ja pysyivät siellä lukittujen kansien välissä. Pelkkä ajatuskin näin avoimesta elämästä saa minut kavahtamaan. Mitä tämä ”ulkoistus” tarkoittaa pidemmän päälle. Lisäksi blogeilla voi olla sosiaalinen merkitys, sillä usein kirjoittajan ympärille muodostuu oma yhteisönsä. Arvostelu koskee henkilöön. TOIMITTAJALTA Olen sitä sukupolvea, jonka päiväkirjassa oli pieni lukko. Se olisi sitä paitsi ajan mukaista. Helmi), Helsinki . Samoin Punkalaidun, kun sen kunnanhallituksen puheenjohtajasta Linda Lähdeniemestä tuli Pirkanmaan aluevaltuuston jäsen. Kuntavaalien äänestystulosten mukaan tehdyt ennusteet jättivät Loimaan täysin vaille edustajaa (LL 18.1.). Kummalla etuajo-oikeus kauppakeskuksien pihalta vai yleistä tietä ajavalla, kun molemmat kääntyvät samaan suuntaan ja kolmion takaa tulevat molemmat. Ruudun takana kun on helppo kauhistella toisten ihmissuhdekoukeroita. Ainakin keittiöpsykologin näkökulmasta. . . Aiemmin nimittäin saattoi joutua kahvittelemaan useammankin naapurin luona saadakseen tarkan kokonaiskuvan jonkun sielunelämästä, nyt ei tarvitse kuin lukea päivitys. Mieluusti vielä sellaiselle, jossa on se pieni lukko. Päiväkirjaan kirjoitettiin pääasiassa salaisista ihastuksista ja parhaan ystävän kanssa käydyistä keskusteluista. Mieluummin kunnioitan terveysalan ammattilaisten ja viranomaisten suosituksia, kuin en. Olipa mukava taas selata Loimaan Lehteä 22.1.22: Minnan lohtukirjoitus ja riemastuttavat vauvojen kuvat! Viikko alkaa hyvällä mielellä. Loimaan viittä edustajaa voi luonnehtia jättipotiksi ennakkoodotuksiin nähden, mutta aivan muunlainen ”jättipotti” Loimaallakin on käsissään tulevina vuosina: kun nippanappa puolet, tai jopa alle puolet kansasta äänestää, tämä puolikas ja sen mielipiteet näkyvät aivan muualla tai pahimmillaan ne eivät näy mitenkään tai missään. Sari Holappa Ja täytyy myöntää, onhan niiden lukeminen myös koukuttavaa. Seireenien laulu on kaunista, mutta tuhoisaa. . . En ikinä haluaisi, saatikka kehtaisi. Volkkari . MIKKO ISOMÄKI Erikoinen näkymä taivaalla. Ei noilla ehdokkailla asiat miksikään parempaan muutu, sama vanha kaarti jälleen. tammikuuta 2022 Jättipotti ja ”jättipotti” Loimaa oli kokoaan suurempi aluevaaleissa. Mieluummin kolme rokotusta ja oireettomuus, kuin ruuhkauttamassa tehohoitoa rokottamattomana. Tuntuu nimittäin, että tiedostot on helpompi pitää järjestyksessä kuin vanhanaikaiset vihot. Täytyy siis myöntää, että olen sukupolveni kasvatti. Niissäkin kymmenen eniten ääniä saaneen ehdokkaan joukossa valtaosa oli paikallisia ehdokkaita. Parhaimmillaan ne ovat vastavuoroisia lukijoiden kommentoidessa postauksia. Erityisen suosittua on kertoa perheensä tai parisuhteensa arjesta ja ongelmista, päänsä sisällä liikkuvista ajatuksista, omista sisustusideoista ja -nikseistä tai herkullisista paistoksistaan. Myös koirankakkakirjoitukset voi jättää pois. Julkaiskaa enemmän positiivisia koppeja. En itse tunne kyseistä henkilöä, mutta toivon, että negatiiviset arvostelut lopetetaan. Olisinko valmis avaamaan kotini ovet ja esittelemään sen kaikelle kansalle. . KU PÄÄKIRJOITUS LUKIJOIDEN KUVAT MIELIPIDE PÄIVÄN MIETE Ei pahaa pahalla paranneta. Toivoisin, että ette julkaise enää miten huonosti on aurattu ja varsinkin Suopellolla. . Sen sai auki pienellä avaimella ja avain oli tietysti piilossa. Jotkut ovat ottaneet herneen nenään kun auraaja on vaihtunut. NETTIPÄIVÄKIRJAN helppouden on huomannut moni muukin, sillä pieni googlaaminen osoittaa, että niitä löytyy joka lähtöön. Mahtoiko Vihreiden huonoon aluevaalitulokseen vaikuttaa heidän hiljattain ottamansa myönteisempi Nato-kanta. . Kirjoitan edelleen päiväkirjaa, ja minulla on aina vihko sitä varten, että pitää päästä purkamaan tuntojaan
Pirkanmaahan kuuluva Punkalaidun sensijaan sai läpi paikallisen ehdokkaan, Linda Lähdeniemen (kesk.), 678 ääntä. 5 Tiistaina 25. Aluevaaleissa äänestettiin omia . tammikuuta 2022 LOIMAA Keskusta Ala-Nissilä Olavi * 921 (571) Ek-Marjamäki Teija * 728 (599) Hakamäki Aila 99 (57) Laaksonen Jukka 76 (68) Uusitalo Ilkka 104 (79) Vuolle Mikko 92 (62) Välimäki Jari * 1064 (898) Kokoomus Kiviniemi Sanni 366 (318) Salmi Sami 229 (197) Kristillisdemokraatit Helander Mimosa 39 (16) Kraama Markku 55 (33) Paldanius Seppo 28 (24) Yli-Tuomola Kari 7 (5) Riuttaskorpi Sari 12 (11) Liike Nyt Kouvonen Joni-Henrik 23 (4) Truhponen Vesa 115 (23) Perussuomalaiset Leppäjoki Kari 230 (200) Metsänperä Jarmo 178 (141) Peltonen Sini 243 (138) Sosialidemokraatit Tissari Marke * 597 (504) Vasemmistoliitto Koivisto Maarit * 951 (668) Niemelä Petro 24 (9) Vihreät Heinonen Sampsa 39 (18) Kilpiö Laura 75 (34) Valitsijayhdistys Mäkelä Teemu 125 (97) ORIPÄÄ Keskusta Saarikko Annika * 2006 (201) Perussuomalaiset Laine Ville 31 (7) Sosialidemokraatit: Salama Maarit 37 (11) Vasemmistoliitto Liinoja Pertti 201 (113) YPÄJÄ Keskusta Alanko Matti 165 (146) Leppälahti Markku 182 (171) Uusitalo Hannele 39 (36) Kokoomus Saastamoinen Markku 175 (152) Perussuomalaiset Davidsson Voitto 22 (10) Heikkilä Markku 44 (15) Sosialidemokraatit Moilanen Heidi 73 (66) Vasemmistoliitto Syrjälä Matti 45 (28) LOIMAAN SEUDUN ALUEVAALIEHDOKKAIDEN ÄÄNIMÄÄRÄT (SULUISSA ÄÄNIMÄÄRÄ KOTIKUNNASSA), * = VALITTU Äänestysinto jäi laimeaksi LOIMAAN SEUTU Ensimmäiset aluevaalit eivät aiheuttaneet ryntäystä vaaliuurnille. Hän oli 79-vuotias. Kakkoseksi tuli Vasemmistoliitto (13,9) ja sen kannoilla kolkutteli kokoomus (12,7). KAIKISSA SEUDUN kunnissa eniten ääniä saivat oman kunnan ehdokkaat. Hirvikosken äänestysalueella äänestysaktiivisuus nousi 50,9:ään, mutta Loimaan kaupungin neljällä muulla äänestysalueella prosentit jäivät alle 50:n. Kolmosena Huittisissa oli perussuomalaiset. Oripäässä järjestys oli sama ja kunta vielä keskustalaisempi: 47 prosenttia keskustalle, 22,3 Vasemmistoliitolle ja kokoomukselle 8,7. Poikkeuksena Vasemmistoliiton Maarit Koivisto, jota äänesti 181 turkulaista. Humppilassa äänestettiin eniten Kari Aholaa (kesk.), 128 ääntä). Satakunnan hyvinvointialueeseen kuuluva Huittinen sai kolme aluevaltuutettua, eri puolueita edustavat äidin ja pojan, Niina Immosen (ps.) ja Joonas Immosen (kesk.) sekä Atte Höltän (kok.). Punkalaitumella ensimmäisten aluevaalien äänestysprosentti oli 53,4, Humppilassa 51,7 ja Ypäjällä 48,0. SARI HOLAPPA. Ilkka Vainio muistetaan pitkäaikaisena kunnanja kaupunginjohtajana – Loimaan kunnanjohtajana hän toimi vuodesta 1970 lähtien ja Loimaan kaupunginjohtajana vuodesta 1986 Loimaiden yhdistymiseen asti. tammikuuta 2022 UUTISET LAINA Aluevaalien äänestysaktiivisuuden vertaaminen aiempiin vaaleihin on hankalaa, koska vaalit ovat nyt ensimmäiset laatuaan. Kuntavaaleissa kyse on jo tutusta mallista ja osin tutuista ehdokkaistakin. Varsinaissuomalaiset äänestivät ahkerammin kuin suomalaiset keskimäärin. Loimaan kaupunki suruliputti lauantaina entisen kaupunginjohtajansa menehtymisen johdosta. Alle puolet äänioikeutetuista käytti mahdollisuuttaan vaikuttaa. Oripäästä aluevaltuustoon pääsi odotetusti Annika Saarikko (kesk.). Dosentti Hanna Wass Helsingin Sanomissa KERRO UUTISVINKKI Soita: 02 588 8032 Sähköpostiosoite: toimitus@loimaanlehti.fi Tiistaina 25. Kanta-Hämeen äänestysprosentti oli 46,6, Pirkanmaan 49,4 ja Satakunnan 48,4. Ainoastaan Huittisissa keskusta ja kokoomus olivat ääniosuuksissa lähes tasoissa: 27,4 keskustalle ja 26,9 kokoomukselle. Maakunnan lähes 400 000 äänioikeutetusta mielipiteensä leimautti 49,5 prosenttia. Ypäjälläkin keskusta otti suurimman osan äänistä (43,8), mutta kakkosena tuli kokoomus (22,2) ja kolmanneksi eniten äänestettiin SDP:tä (13,7). Muiden paikallisten ehdokkaiden saaliissa äänet muilta paikkakunnilta näyttelivät vain hajaäänten virkaa, kun Loimaan äänikuningas Jari Välimäkikin sai vain joitakin kymmeniä ääniä muutamilta Loimaan ulkopuolisilta paikkakunnilta ja jäi ilman ääniä 11 varsinaissuomalaisessa kunnassa. Paikallisista ehdokkaista eniten ääniä kotikuntansa ulkopuolella sai keskustan puheenjohtaja, valtiovarainiministeri Annika Saarikko – Turusta 599, Loimaalta 251, Pöytyältä 184 ja muun muassa Kaarinasta ja Raisiostakin yli sata ääntä ja jäi kokonaan äänittä ainoastaan Kustavissa. Humppilassa keskusta oli myös kärjessä, 41,5 prosenttia. Loimaan seudun kunnista aktiivisimmin vaaleihin osallistuttiin Oripäässä, jossa äänioikeuttaan käytti 54,3 prosenttia vaalikelpoisista. LOIMAA NÄYTTÄÄ aluevaalituloksen perusteella hyvin keskustalaiselta, sillä sen ääniosuus oli peräti 44,5 prosenttia. Vertailun vuoksi mainittakoon, että Turussa äänestysprosentti oli 49,3, Huittisissa 48,6 ja Forssassa 48,2. Ypäjäläisistä ehdokkaista ei kukaan yltänyt KantaHämeen aluevaltuustoon, mutta lähimmäksi pääsi Markku Saastamoinen (kok.), joka on varasijalla. Kaupunkineuvos Ilkka Vainio edesmennyt Loimaa Kati Uusitalo Loimaan entinen kaupunginjohtaja, kaupunkineuvos Ilkka Vainio menehtyi yllättäen viime torstaina Loimaalla. Loimaalla äänestysprosentti oli tismalleen sama kuin koko maan vastaava eli 47,5. Lisäksi hän toimi muun muassa kahden puolustusministerin poliittisena sihteerinä ja ehti vuosikymmenten aikana vaikuttaa myös monissa luottamustehtävissä. Punkalaitumella keskusta otti 46,2 prosentin osuuden äänistä ja kokoomuksen osuus oli 22,3 ja SDP:n 13,2. Myöskään Humppilasta ei ylletty valtuustopaikoille. Ehdolla olivat muun muassa jo Vampulan kuntapolitiikassa vaikuttaneet Ilkka Hosike (kesk.) ja Mikko Kaunisto (vas.). . Hänen lisäkseen vain Olavi Ala-Nissilä (kesk.) sai ääniä laajalti koko maakunnassa ja jäi ilman ääniä vain kolmessa kunnassa,Taivassalossa, Pyhärannassa ja Kustavissa. Sen kannoilla olivat SDP (19,5) ja kokoomus (16,3). Loimaalla 571 äänen lisäksi häntä äänesti 88 ihmistä Pöytyällä ja esimerkiksi Turussakin 76. Keskusta vei seudun joka kunnassa yli 40 prosenttia äänistä, paitsi Huittisissa Loimaan seutu Kati Uusitalo Loimaalta valittiin VarsinaisSuomen hyvinvointialueen valtuustoon keskustalaiset Jari Välimäki, Olavi Ala-Nissilä ja Teija Ek-Marjamäki, sekä Vasemmistoliiton Maarit Koivisto ja SDP:n Marke Tissari. Hieman alle puolet Varsinais-Suomen äänioikeutetuista kävi äänestämässä historian ensimmäisissä aluevaaleissa. Loimaalla kymmenen eniten ääniä saaneen joukkoon mahtui Annika Saarikon lisäksi vain loimaalaisia ehdokkaita ja kahdenkymmenen joukkoonkin vain maan äänikuningatar, Vasemmistoliiton puheenjohtaja Li Andersson, Kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpo ja pöytyäläiset Sanna Pitkänen (kok.) ja Juha Lehtinen (kesk.). Vampulalaiset ehdokkaat eivät saaneet valtuustopaikkaan tarvittavia ääniä. Loimaalla eniten ääniä sai Jari Välimäki (kesk.), Oripäässä Annika Saarikko ja Ypäjällä Markku Leppälahti (kesk.)
Koiviston mielestä lähtökohtana pitäisi olla se, ettei kenenkään palkkoja lasketa. OMAA äänestysvuoroaan odottanut Maritta Smith kertoi työskentelevänsä Loimaan sairaalassa, VarsinaisSuomen sairaanhoitopiirin leivissä. Loimaalla hän keräsi ääniä toiseksi eniten kaikista vaalipiirin ehdokkaista. – Tähän mennessä sosiaalipalveluissa ei ole ollut niin sanottua kattohallintoa. Ari Jokinen Hirvikosken kirjastossa äänestämässä käynyt Petja Eklund toivoi, ettei palveluita tarvitsisi supistaa sote-uudistuksen myötä. Hän ei jaksa uskoa siihen, että esimerkiksi palveluverkkoa alettaisiin viilata ensimmäisenä. Hän arvioi, että aluevaltuustoon tulee aika paljon edustusta eri kunnista ja toivoo, ettei uuden aluevaltuuston politiikasta tule kovinkaan Turku-keskeistä. Hän on 36-vuotias. Tuntuu, että kaikki alkaa olla niin Turkukeskeistä ja palvelut keskittyvät sinne. KOIVISTO ei pysty vielä vastaamaan siihen, lähteekö hän ehdolle ensi vuoden eduskuntavaaleissa. – Vasemmistoliiton kymmenen paikkaa on sitä, mitä uskalsimme toivoa. Tyksin Loimaan sairaalalla on Koiviston mielestä iso merkitys Loimaalle. Sosiaalipalvelut pitää saada keskustelemaan keskenään aivan kuten tietojärjestelmät. Hän ei näe mitään esteitä loimaalaisten aluevaltuutettujen yhteistyölle tulevassa aluevaltuustossa. Kaikkiaan Eklund toivoi, että palveluita ei tarvitsisi supistaa, mutta sanoi kuitenkin olevansa realisti asian suhteen. – Esimerkiksi väestöön liittyvät seikat ohjaavat tässä asiassa tiettyyn suuntaan, hän totesi. LARI KIVIRANTA. Äänensä Smith aikoi antaa loimaalaiselle ehdokkaalle, jonka hän oli löytänyt vaalikoneen kautta. Politiikan toimittaja Robert Sundman Ylellä LAINA Äänestäjän kuluttajansuojan kannalta on tärkeää, että valituiksi tulevat sitoutuvat tehtäväänsä paitsi osallistumalla kokouksiin, myös valmistautumalla hyvin. – Olisi edes päivystys auki yötä myöten. En juuri luota vaalilupauksiin, ne ovat pelkkiä mainospuheita, hän linjasi. Tunsin ehdokkaan myös entuudestaan. ALUEVAALIT LAINA Aluevaalien tulos kertoo ennen kaikkea siitä, millaisia päättäjiä ääntään käyttäneet suomalaiset valitsivat päättämään juuri sosiaalija terveyspalveluista sekä pelastustoimesta uusilla hyvinvointialueilla. – Valtuutetun on pystyttävä lisäksi tekemään vaikeitakin ratkaisuja, joista tulee varmasti paljon tyytymättömyyttä, hän pohti ja lähetti samalla kiitoksensa niille, jotka olivat lähteneet tavoittelemaan paikkaa. Vasemmistoliiton koko Varsinais-Suomen hyvinvointialueen ehdokkaista Koivisto sai ääniä neljänneksi eniten. Hän olikin sitä mieltä, että perusterveydenhuollon pitäisi hoitua paikallisesti. – Tuntuu, että kaikki alkaa olla niin Turku-keskeistä ja palvelut keskittyvät sinne. Petja Eklund kertoi myös löytäneensä ehdokkaansa vaivattomasti. tammikuuta 2022 Paikallisuus oli tärkeä kriteeri ehdokasta valittaessa Loimaa/Hirvikoski Sari Holappa Sunnuntainen aluevaaliäänestys sujui Hirvikosken kirjastossa vaalilautakunnan puheenjohtajan MarjaLiisa Laitilan mukaan tasaisen varmasti. Hänen mukaansa epävarmuutta alan toimijoissa aiheuttaa se, siirtyykö kuntouttava työtoiminta hyvinvointialueelle vai jääkö se kuntien vastuulle. – Loimaan sairaalan vuodeosastopaikkoja täytyy lisätä, sillä niitä on vähän koko maakunnassa, hän pohtii ja huomauttaa, että yksi sairaalan vuodeosastoista on parhaillaan muussa käytössä. – Se on erinomainen tulos, hän luonnehtii henkilökohtaista äänimääräänsä ja pitää poikkeuksellisena sitä, että hän onnistui keräämään ääniä enemmän kuin vuoden 2019 eduskuntavaaleissa. – Minulla ei ole tietoa esimerkiksi siitä, paljonko aluevaltuutetun työ vie aikaa. Hän arvioi vaalituloksen näyttävän yleisesti loimaalaisten kannalta hyvältä, koska Loimaalta saadaan viisi jäsentä uuteen aluevaltuustoon. Hän arvioi Loimaan sairaalan säilyvän polikliinisenä sairaalana, kuten tähän asti. Jos syrjäkylillä sattuu jotain, se on vähän orpo lähteä hakemaan apua Turusta. Hän sanoi huomanneensa pitkän työuransa aikana, että kaikki halutaan keskittää Turkuun. Koivisto uskoo, että alkuvaiheessa sote-palvelut säilyvät ennallaan niin Loimaalla kuin muualla maakunnassa. Varsinainen sote-palveluiden järjestäminen siirtyy hyvinvointialueelle ensi vuoden alussa. Halusin siksi äänestää loimaalaista. – Äänestyskopissa käydään tosi nopeaan, hän totesi. ALUEVALTUUSTO aloittaa työnsä maaliskuussa. – Ei voida lähteä siitä, että palkkoja laskettaisiin, jos alalla on jo valmiiksi työvoimapulaa. Samassa pihapiirissä sijaitsee pääterveysasema, ja hän uskoo kompleksin toimivan Loimaan alueen laajana sote-keskuksena myös tulevaisuudessa. Sosiaalipalveluissa Koivistoa askarruttaa myös kuntouttavan työtoiminnan kohtalo ensi vuoden alusta alkaen. Terveydenhuollonkin hän uskoo hoituvan, koska pohjalla on nykyisen sairaanhoitopiirin organisaatio. Halusin siksi äänestää loimaalaista, hän perusteli valintaansa ja kertoi löytäneensä ehdokkaansa ihan helposti. Vaalilautakunnan jäsen Leena Virtanen oli puolestaan huomannut, että moni oli selkeästi miettinyt ehdokkaansa etukäteen valmiiksi. Vaalitoimitsijat Leena Virtanen, Pirkko Suhonen ja Marja-Liisa Laitila tarkistivat hänen henkilöllisyytensä. Toisaalta hän sanoi olevansa asian suhteen myös realisti. Hän pitää tulevien aluevaltuutettujen työsarkaa kovana, sillä luvassa on hänen mielestään vaativa tehtävä, jossa pitää osata hahmottaa laajoja kokonaisuuksia. Kysymys tulevan hyvinvointialueen sote-henkilöstön palkkojen harmonisoinnista on puhuttanut vaalien alla. Myös Ari Jokinen kertoi äänestävänsä loimaalaista, jotta tulevassa aluevaltuustossa kuuluisi paikallinen ääni. Loimaan kaupunginvaltuutettuna toimiva, akuuttilääketieteen erikoistuva lääkäri ja tohtorikoulutettava Maarit Koivisto työskentelee päivystävänä lääkärinä Tyks Akuutin Turun ja Loimaan toimipisteissä. SARI HOLAPPA Maarit Koivisto haluaa lisää vuodeosastopaikkoja Loimaan sairaalaan Loimaa Lari Kiviranta Vasemmistoliiton loimaalainen ehdokas Maarit Koivisto nousee aluevaltuustoon 951 äänellään. – Tein päätöksen ehdokkaan ja minun välisten keskustelujen perusteella. Päätoimittaja Jussi Orell Turun Sanomissa 6 Tiistaina 25. Asia harmitti häntä etenkin syrjäkylien asukkaiden puolesta. – Nyt on ollut hyvä ulkoilusää, ja moni onkin sanonut, että oli mukava lähteä liikkeelle, hän totesi ja kertoi ensimmäisten äänestäjien astuneen ovesta heti kello yhdeksän. Varsinais-Suomen uuden aluevaltuuston kokoonpanoa hän pitää puolueiden paikkamäärillä mitattuna aika odotettuna. Se mikä häntä huolettaa, ovat sosiaalipalvelut ja miten ne saadaan sovitettua yhteen hyvinvointialueella. – Oli kuitenkin ihan kiikun kaakun, lähdenkö ollenkaan äänestämään. Hän sai noin 70 prosenttia äänistään Loimaalta ja seuraavaksi eniten Turusta, lähes 20 prosenttia. KOIVISTOA ei huoleta se, etteikö jo nyt maakunnallisesti organisoitu pelastuslaitos toimisi myös ensi vuoden alusta. Laitila myös arveli, että äänestysaktiivisuus saattaisi olla jopa vilkkaampaa kuin viimeksi kuntavaaleissa. Toisaalta hän myöntää, että aluevaalien henkilökohtainen tulos vasemmistoliiton Varsinais-Suomen neljänneksi suosituimpana ehdokkaana velvoittaa tietyllä tavalla
Niistä 571 tuli kotikaupungista. – Meidän on pakko saada parannuksia. Puolueella ei sen sijaan ollut väliä. Esimerkiksi Saarikon kotikunnassa Oripäässä asukkaita voi askarruttaa muun muassa terveysaseman ja palvelutalon tulevaisuus, kun palveluiden järjestäminen siirtyy hyvinvointialueelle. Ala-Nissilää äänesti muiden muassa 88 pöytyäläistä, 76 turkulaista ja 39 auralaista. LL ARKISTO/ LARI KIVIRANTA. ’’Löysimme kaivatun yhteishengen’’ Loimaa Pasi Salo – Aluevaaleissa nähtiin todella hyvää loimaalaista yhteishenkeä, juuri sitä mitä on kaivattu ja mitä tarvitsemme. Terveyspalveluiden lisäksi hän toivoi, että kuntien pelastustoiminta turvattaisiin jatkossakin. Annika Saarikon mielestä Loimaan seudulla voidaan olla luottavaisia, koska alueelta saatiin vahva edustus aluevaltuustoon, etenkin keskustan riveistä. Erityisen ilahtunut AlaNissilä on Loimaan keskustan vaalimenestyksestä. tammikuuta 2022 ”Voiko enää huonommaksi mennä” Oripää Sari Holappa Hieman yli 1 000 äänioikeutetun Oripäässä oli aluevaaleissa käynyt ennakkoon antamassa äänensä 289. Vaalipäivänä oikeuttaan sai käyttää vielä 757. Valtuusto vaikuttaa kaikin tavoin tasapainoiselta, ja siitä löytyy osaamista. Muiksi erityisesti loimaalaisten kannalta merkittäviksi asioiksi konkari listaa lähisairaaloiden kehittämisen ja järkevän raja-aluetoiminnan varmistamisen. – Ehdokasta etsiessäni tein tällä kertaa parikin vaalikonetta ja löysin lopulta hyvän. Hänen mielestään tätä valoa vasten sote-uudistus voi olla hyvä asia kunnan kannalta. 7 Tiistaina 25. Äänestäjänä Saarelainen kertoi olevansa puolueuskollinen, mutta ehdokkaan hän harkitsee vaalikohtaisesti. Viidesti eduskuntaankin valittu mies sai loimaalaisista ehdokkaista selvästi eniten ääniä Saviseudun ulkopuolelta. Ovi vaalihuoneistossa kävikin vaalilautakunnan puheenjohtaja Irmeli Isotalon mukaan tasaisesti pitkin päivää. SAARIKKO lohdutti ilman omia edustajia jääneitä kuntia, että samalla kun valtuustoryhmälle oman seutukunnan ja lähialueen kysymykset ovat tärkeitä, sen pitää Saarikon mielestä varmistaa, että koko maakunnan ääni kuuluu päätöksenteossa. Äänestäjät hahmottivat, että on kysymys kotiseudun palveluista ja niistä haluttiin päättämään oman kotiseudun päättäjät. – Tämä oli vahva yhteinen ponnistus. ALA-NISSILÄ itse keräsi vaaleissa 921 äänen potin. ALA-NISSILÄ on tyytyväinen myös tulevan aluevaltuuston kokoonpanoon. Valtakunnallisella kannatuksellaan keskusta ylsi kolmanneksi, ja oripääläisen valtiovarainministerin omalla hyvinvointialueella keskusta sai 12 paikkaa, joista neljä Loimaan seutukunnasta (kolme Loimaalta ja yksi Oripäästä). Hän kommentoi vaalitulosta Loimaan Lehdelle ensimmäisen kerran matkalla puoluetoimistoon vaali-illan tulosseurannan tv-lähetyksestä ja myönsi, että tulos yllätti. Puolueensa paikallisena vaalipäällikkönä toimineen AlaNissilän lisäksi aluevaltuustoon ylsivät Jari Välimäki ja Teija Ek-Marjamäki. PASI SALO Vaalien tulos yllätti Annika Saarikon Oripää Kati Uusitalo, Lari Kiviranta – Seutukuntamme saa vahvan edustuksen Varsinais-Suomen hyvinvointialueen valtuustoon, keskustan puheenjohtaja ja noin parintuhannen äänen potilla itsekin aluevaltuustoon pääsevä Annika Saarikko kiittää. Siitä ei tullut niin Turku-painotteinen kuin uumoiltiin. – Huono tilanne ei ole varsinaisesti koskettanut meidän perhettämme, mutta ikääntyvälle sukupolvelle se on iso asia, hän pohti ja uskoi, että moni tulee vaaliuurnille juuri terveyskeskuspalveluiden säilyttämisen vuoksi. Pärjäsimme kokoamme paremmin. Hänen mielestään Loimaan sairaalan nykyiset palvelut on tärkeä säilyttää. – Yhteistyötä tarvitaan yli puoluerajojen. Loimaalaiset äänestivät paikallisia. SARI HOLAPPA Konkaripoliitikko Olavi Ala-Nissilä hehkutti vaalien jälkeisenä aamuna loimaalaisten vaaliosaamista. Vaalilautakunnan jäsen Kari Kolari leimasi Tero Kuosan vaalilipukkeen. SAARIKKO pohti vielä maanantaina tilannetta ja arvioi, että yksittäisiä palveluita koskevat ratkaisut nousevat Varsinais-Suomen hyvinvointialueella pohdittaviksi vasta myöhemmin. Näissä vaaleissa ääniä meni myös poikkeuksellisen paljon terveydenhuollon ammattilaisille, ja minähän en sellainen ole. Uudella hyvinvointialueella on hänen mukaansa valtavasti työtä edessään, kun se ryhtyy rakentamaan hyvinvointialueen hallintoa, jotta alue voi aloittaa toimintansa ensi vuoden alusta. Se ei voi olla ylivoimaista järjestää tänne lääkäri ja sairaanhoitopalvelut. Varsinais-Suomessa ollaan hänen mukaansa vielä takamatkalla valmistelussa. – Pitää muun muassa huolehtia, että Pirkanmaalla asuvat punkalaitumelaiset voivat edelleen halutessaan käyttää Tyks Loimaan sairaalaa, jos se on vaikkapa matkojen kannalta järkevää. Sitä löytyi niin ehdokkailta, puolueilta kuin äänestäjiltäkin. Kuosa sanoi olevansa huolestunut Oripään palvelutasosta. TERVEYSPALVELUT huolettivat myös Antti Saarelaista, joka toivoi niiden säilyvän kunnassa. Iltapäivällä viiden jälkeen tukkimiehen kirjanpito osoitti, että äänestäjiä oli siihen mennessä ollut reilu 200. ÄÄNESTYSKOPIN luona vielä hiukan omaa valintaansa pohtinut Tero Kuosa kertoi löytäneensä oman ehdokkaansa tällä kertaa vaalikoneen kautta. Ala-Nissillä näkee, että kun iso hallintouudistus pääsee vaalien jälkeen vauhtiin, loimaalaisittain tärkeää on huolehtia, että hallintomallista tulee hajautettu. Tyksin Loimaan sairaalan hän arvioi käyneen jo tähän mennessä läpi paljon muutoksia, kun sitä on hiottu lähisairaalaksi. Se on hyvä, sillä olemme maakuntana uudistuksen valmistelussa hiukan muita jäljessä. – Tuntemus alueen asioista on vahvaa. – Pidän omaakin suoritusta varsin hyvänä, kun huomioidaan, että ikää alkaa olla. Meillä oli seitsemän hyvää ehdokasta, joista ihmiset saivat päättää, ketä äänestävät. Myös sillä oli merkitystä, että ehdokas on Oripäästä päin, Kuosa sanoi. Tavallaan Loimaa voitti vaalit, kun tulos on 5+1 paikkaa (viisi loimaalaista ja yksi oripääläinen), VarsinaisSuomen ensimmäiseen aluevaltuustoon valittu konkaripoliitikko Olavi Ala-Nissilä (kesk.) kiittelee. Nyt pitää mennä eteenpäin. – Enkä tarkoita tätä minkäänlaisena vastakkain asetteluna. – Etenimme joukkueena. – Muuten olen tyytyväinen Oripään palveluihin, hän kiitteli. Hän tietää, että Oripään terveysasemalle on ollut esimerkiksi hankaluuksia saada lääkäriä ja nostaa esille sen näkökulman, että aikanaan isompi organisaatio voi ohjata henkilöstöä uudella tavalla. – Mutta toisaalta, voiko enää huonommaksi mennä, hän päivitteli viitaten kunnan terveyspalveluiden surkeaan tilaan. – Esimerkiksi johtavia virkamiehiä ei saisi keskittää Turkuun. Tämä toimi. Loimaan kaltaisilla seutukaupungeilla on nyt sanansa sanottavana. – Pelko siitä, että keskuskaupungit vievät paikat, ei toteutunut. – Ei ollut helppo valinta, mutta löysin sellaisen, jolla on samanlaisia ajatuksia kuin minulla
Olen työskennellyt pitkään lähihoitajana sekä työnohjaajana ja odottanut tätä uudistusta jo toistakymmentä vuotta. Kun ennakkoäänet tulivat, olimme helpottuneita, Tissari kertaa vaali-illan jännitystä. – Mielelläni tämän Loimaan viiden porukan kanssa pidän yhteyksiä! Pitää yhdessä miettiä Loimaan seutukuntaa ja sen puolustamista. Välimäki sai äänistään ylivoimaisesti suurimman osuuden Loimaalta, 84,4 prosenttia. Keskusta pärjäsi hyvin valtakunnallisesti, VarsinaisSuomessa ja Loimaalla ja Loimaa sai peräti viisi edustajaa hyvinvointivaltuustoon. Tissari iloitsee myös Loimaan keskustan ja vasemmistoliiton vaalimenestyksestä. Kun mukaan lasketaan Oripää, joka muodostaa Loimaan kanssa perusterveydenhuollon yhteistoiminta-alueen, uusia aluevaltuutettuja on alueelta peräti kuusi. ’’Edessä on muutos parempaan’’ Marke Tissari on odottanut sote-uudistusta pienen ikuisuuden. – Tämä on alueellisesti tosi hyvä. SDP LÄHTI aluevaaleihin Loimaalla yhden paikallisen ehdokkaan taktiikalla. – Koen olevani enemmän asiantuntija kuin poliitikko ja sitä varten minua varmaan äänestettiinkin aluevaltuustoon. Hän on innoissaan, että pääsee nyt itse sorvaamaan sitä käytännön tasolle. Tältä pohjalta taataan laadukkaat ja tasavertaiset sote-palvelut koko Varsinais-Suomeen, myös tänne reuna-alueille. – Saamme varmasti vietyä asioita eteenpäin ja hyvään suuntaan sekä kokonaisuutena että Loimaan kannalta. – Ennakkoäänten julkaisemiseen saakka mietimme ihan tosissamme, olimmeko tehneet oikean taktisen ratkaisun. Ajatuksena oli keskittää paikallisia ääniä kovassa maakunnallisessa vaalikamppailussa. Teija Ek-Marjamäki näkee, että aluevaltuutetuilla on edessä paljon työtä, mutta myös yhteistyötä. HYVINVOINTIALUEEN vastuulle tulevat asiat ovat Teija Ek-Marjamäelle tuttuja niin omasta työstä Kelan etuuskäsittelypäällikkönä kuin luottamustehtävistä kuntaja maakuntatasolta. Lisää vaikuttamisen paikkoja tulee muillekin vielä tarjolle, kun valitaan aluehallitus ja esimerkiksi aluelautakunnat, joihin voidaan valita myös muita kuin vaaleissa menestyneitä. – Tiedän, että me sote-alan ihmiset olemme ylpeitä työstämme ja haluamme tehdä sen hyvin. Hän vaikuttaa valtuutettuna Loimaan kaupunginvaltuustossa. Hän työskenteli aikoinaan pitkään muun muassa Loimaan aluesairaalassa. Leveämmät sote-hartiat mahdollistavat nämä asiat. Se, että pääsen sitä nyt itse tekemään, on hienoa. Se tarkoittaa kovaa käytännöntason osaamista, jos ja kun kaikki pystyvät ajattelemaan ennakkoluulottomasti ja avarasti. Vaalimenestyksensä Välimäki arvelee johtuvan hänen taustastaan sote-alalla. – Ict tulee olemaan hankala asia ja yksi isoimmista, koska kunnissa on VarsinaisSuomessa niin paljon erilaisia tietojärjestelmiä. Tissarille annettiin sunnuntain aluevaaleissa 597 ääntä. Edessä onkin paitsi yhteistyötä niin ihan raakaa työtä: hyvinvointialueen organisaation, strategian ja hallintosäännön päättämistä ja alueen johtajakin valitaan. – Vaikka tunnenkin monet asiat, vielä paremmin pitää tutustua ja hankkia tietoa. PAIKALLISTEN sote-palveluiden säilymiseen Välimäki suhtautuu luottavaisesti, kun hyvinvointialueet aloittavat varsinaisen toimintansa ensi vuoden alusta. Työntekijöiden siirto hyvinvointialueelle tehtäneen liikkeenluovutuksena, jonka hän arvioi sujuvan niin, etteivät työntekijät sitä välttämättä huomaakaan. TISSARI NÄKEE enimmäkseen hyvänä asiana, että aluevaltuustoon valittiin paljon sote-alan ihmisiä. Jari Välimäki nousi ääniharavaksi Loimaalla Loimaa Lari Kiviranta Loimaalainen Jari Välimäki keräsi keskustan ehdokkaista toiseksi eniten ääniä Varsinais-Suomessa puolueen puheenjohtajan Annika Saarikon jälkeen. Suuria uudistamistarpeita Välimäki ei Loimaan sairaalassa näe, mutta hänen mielestään sairaalan erikoislääkärin vastaanottopalveluita voitaisiin aikanaan lisätä. ”Joka saralla meni hyvin” Loimaa Kati Uusitalo – Joka saralla meni hyvin, Teija Ek–Marjamäki (kesk.) iloitsee. Sitä hän toivoo syntyvän paljon esimerkiksi Loimaalta valtuustoon valittujen viiden henkilön kesken. Välimäki tiedostaa sen, että jatkossa sotepalveluita katsotaan koko maakunnan näkökulmasta ja siltä kannalta, että palvelut toteutuvat yhdenvertaisesti kaikissa seutukunnissa, Turku mukaan luettuna. Olen niin pitkään ollut mukana päätöksenteossa, että tunnen sitä kautta valtavan määrän ihmisiä, joten verkostoni ovat hyvät ja monien kanssa olen tehnyt ennenkin yhteistyötä. Niistä 504 tuli loimaalaisilta. Loimaan ja Oripään muodostamalla yhteistoiminta-alueella on Loimaan pääterveysaseman lisäksi Alastaron ja Oripään terveysasemat. Yksi ensimmäisistä tehtävistä on etsiä ratkaisut alaa vaivaavaan henkilöstöpulaan ja rekrytointiin liittyviin ongelmiin. Samoin on ”hirveä” määrä erilaisia sopimuksia, joita pitää selvittää pieniäkin yksityiskohtia myöden. Hän on sitä mieltä, että loimaalaisesta näkökulmasta alueen terveysasemaverkko on nyt hyvä ja kunnossa. Oma sarkansa on asioihin tutustuminen. Minua ei tunneta vielä kovin hyvin puolueen sisälläkään, ja korona haittasi turuille ja toreille menoa eli perinteistä vaalityötä. – Ja oma äänimääräni oli huikea, 728, Loimaan kaupunginhallituksen puheenjohtaja kiittää. – Nyt pääsen niihin itse vaikuttamaan. – Täytyy muistaa, että Loimaa on iso paikkakunta ja täällä ovat etäisyydet pitkiä. – Ensimmäiseksi tarvitsemme hyvän hallintosäännön ja strategian sekä toimivan laadunvalvonnan. Ala kaipaa nykyistä selkeämpiä ja ehjempiä työnkuvia sekä monenlaista joustavuutta kautta linjan. – Loimaalla pitää säilyä laajat sote-keskuksen palvelut. PASI SALO Eläkkeellä oleva, 67-vuotias ylilääkäri Jari Välimäki työskentelee asiantuntijalääkärinä Kelassa parina päivänä viikossa. tammikuuta 2022 Loimaa Pasi Salo – Saimme aluevaaleista aivan älyttömän hyvän tuloksen Loimaan kannalta katsottuna, aluevaltuustoon valittu loimaalainen Marke Tissari (sd.) toteaa. Järjestöt ja säätiöt pitää ottaa mukaan alusta alkaen. Tyksin Loimaan sairaalan ja pääterveysaseman olemassaololle Välimäki antaa suuren merkityksen alueen tulevia palveluita ajatellen. Loimaaltahan odotettiin ennakkoon sellaista 2–3 paikkaa aluevaltuustoon. LARI KIVIRANTA. Muusta Loimaan seutukunnasta pääsi vielä pari ehdokasta lisää aluevaltuustoon. Välimäki muistuttaa Loimaan kaupungin hiljattain uudistaneen terveysasemaverkkoa selvityksen pohjalta ja osittain juuri tulevaa hyvinvointialuetta varten. – Äänimäärä on hurja, kun otetaan huomioon, että olen vasta ensimmäistä kautta kaupunginvaltuustossa. – Ilmoitin asiasta jo asettuessani ehdolle aluevaaleissa. Halusin päästä aluevaltuustoon, mutta eduskuntavaaleissa minulle ei ole minkäänlaista halua asettua ehdolle. – Se on paljon enemmän kuin ennakkoon oletin, hän sanoo ja luonnehtii henkilökohtaista äänimääräänsä uskomattoman hyväksi. Vaalitulosta hän luonnehtii koko Varsinais-Suomessa odotetunlaiseksi, mutta viiden loimaalaisen ehdokkaan läpimenoa hän ei osannut ennustaa. Välimäki ei aio asettua ehdolle ensi vuoden eduskuntavaaleissa. Minulla on vahva ajatus, että edessä on muutos parempaan. ÄÄNESTYSTULOKSESSA näkyy hänen mielestään se, että ihmiset äänestivät nimenomaan paikallisesti. – Omasta puolestani olen niin kiitollinen äänestäjilleni. Loppukiriä hän kyllä kuvaa jännäksi: viimeisiä ääniä odotettiin VarsinaisSuomessa yli puolenyön ja muutama keskustan ehdokas oli äänimäärissä kovin likellä toisiaan. Välimäki oli 1 064 äänellään suosituin ehdokas Loimaalla. 8 Tiistaina 25. Hän arvioi, että demarit saivat aluevaltuustoon juuri oikeat ihmiset eli hyvät tyypit. Onneksi sain valtavasti apua ja tukea puolueen muilta paikallisilta vaikuttajilta sekä ystäviltä ja tutuilta
Aila Hakamäki Jukka Laaksonen Olavi Ala-Nissilä Ilkka Uusitalo Jari Välimäki Teija Ek-Marjamäki Mikko Vuolle Kiitos isosta luottamuksesta. Kolmanneksi eniten ääniä sai kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpo, 3 278 ääntä. Naisten osuus valituista on 51,9 prosenttia. KRISTILLISDEMOKRAATIT Jukka-Pekka Kuokkanen ja Jouni Lehikoinen. Punkalaitumen kunnanhallituksen puheenjohtaja ja esimerkiksi Keskustanuoret-järjestössä muun muassa järjestösuunnittelijana toiminut Linda Lähdeniemi toivoo, että äänet olisivat tulleet hänen tähän saakka tekemänsä työn ansiosta. Teija Ek-Marjamäki ”Yksikään ääni ei ole itsestäänselvyys” Punkalaidun Kati Uusitalo – Melko hyvältä tuntuu, Pirkanmaan hyvinvointialueen valtuustoon valittu Linda Lähdeniemi (kesk.) kuvaa tunnelmiaan maanantaiaamuna. Satakunnan, Kanta-Hämeen, VarsinaisSuomen ja Kanta-Hämeen rajalla kiinnostaa myös alueiden yhteistyö, joka voi hyödyttää kaikkia hyvinvointialueiden reunaalueiden ihmisiä. – Miten tietojärjestelmät toimivat, miten tiedot siirtyvät sujuvasti uuteen ja miten jouhevasti hoitosuhteet saadaan jatkumaan. LIIKE NYT Jethro Rostedt.. Kun hän pohtii saamaansa äänimäärää, 678, alkaa löytyä vähän muitakin sanoja. Loimaan Perussuomalaiset TYÖMME JATKUU. – Jokaisen pirkanmaalaisen ihmisen palveluita tässä mietitään, hän sanoo, mutta kokee olevansa myös pienten kuntien ja reunakuntien asialla. PERUSSUOMALAISET Ville Tavio, Mikko Lundén, Heikki Tamminen, Sanna Paasikivi, Laura Kaarniharju, Lauri Heikkilä, Jyrki Alastalo ja Mikko Taavitsainen. Punkalaidun vaihtaa uudistuksessa Pirkanmaalle, kun siellä on tähän asti kuuluttu Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin. Varsinais-Suomen 27 kunnasta seitsemän kuntaa ei saa lainkaan omaa edustusta aluevaltuustoon. Hän näkee, että hänet haluttiin aluevaltuustoon lähipalveluiden puolestapuhujaksi ja kun hän on myös yksi nuorimmista valituista (24 vuotta), niin myös huolehtimaan nuorten asioista. KOKOOMUS on Varsinais-Suomen hyvinvointialueen suurin puolue 18 paikallaan. Nuorin uusista aluevaltuutetuista on 25-vuotias vihreiden Aliisa Wahlsten ja vanhin 78-vuotias SDP:n Simo Paassilta. KERRO JUTTUVINKKI: loimaanlehti.fi/palaute Lämmin KIITOS jokaiselle äänestäjälleni! Työ lähipalvelujen hyväksi jatkuu. KESKUSTA Annika Saarikko, Jari Välimäki, Jouni Mutanen, Jani Kurvinen, Reetta Tanila-Järvinen, Mauri Kontu, Olavi Ala-Nissilä, Esko Kiviranta, Päivi Maisila, Teija Ek-Marjamäki, Merja Laine ja Tanja Raisto-Elo. Seuraavina tulevat SDP 16:lla, keskusta 12:lla ja vasemmistoliitto kymmenellä paikalla. SDP Aki Lindén, Saku Nikkanen, Niina Alho, Janne Sjölund, Simo Paassilta, Ari Korhonen, Kristiina Hellsten, Heli-Päivikki Laurén, Janne Laulumaa, Mari Lahti, Piia Elo, Mika Maaskola, Niina Piippo, Sirpa Hagsberg, Marke Tissari ja Alas Ali. Vaihdoksessa on tärkeää valmistelu, hän tähdentää. tammikuuta 2022 KIITOS KAIKILLE ÄÄNESTÄJILLE LUOTTAMUKSESTA. RKP Niklas Guseff, Regina Koskinen, Robert Paul, Åsa Gustafsson ja Merja Fredriksson. Loimaan tavoin viisi edustajaa saivat Kaarina ja Raisio. VASEMMISTOLIITTO Li Andersson, Johannes Yrttiaho, Timo Furuholm, Maarit Koivisto, Pirjo Rinne, Nina Söderlund, Lotta Laaksonen, Jukka Kärkkäinen, Jaakko Lindfors ja Emma Lindqvist. Turusta valittiin 30 ehdokasta, kun koko aluevaltuustoon oli paikkoja jaossa yhteensä 79. 9 Tiistaina 25. LL ARKISTO/LARI KIVIRANTA Yli puolet aluevaltuutetuista tulee muualta kuin Turusta VARSINAIS-SUOMEN kunnista Turku sai odotetusti selvästi eniten edustusta aluevaltuustoon. Aivan hänen kannoillaan oli SDP:n kansanedustaja Aki Lindén 7 701 äänellä. Hän sai Punkalaitumen (523) lisäksi myös muualta ääniä, esimerkiksi naapurikunta Urjalasta 42 ja Tampereeltakin peräti 50. Linda Lähdeniemi valittiin Pirkanmaan aluevaltuustoon. Loimaan kanssa asukasmäärältään saman kokoinen Uusikaupunki sai kolme edustajaa. Aluevaltuuston keski-ikä on 47 vuotta. Loimaan seutukunnasta näiden kuntien joukkoon lukeutuvat Aura ja Koski. Hän on myös Punkalaitumen kunnanhallituksen puheenjohtaja. Työmme jatkuu yhdessä ja yhteistyössä. FAKTA Varsinais-Suomen hyvinvointialueen aluevaltuusto KOKOOMUS Petteri Orpo, Kaija Hartiala, Ville Valkonen, Ilkka Kanerva, Toni Forsblom, Sanna Vauranoja, Juhani Nummentalo, Sauli Seittenranta, Susanna Majasuo, Sini Ruohonen, Anna Jalkanen, Hanna Gustafsson, Milla Lahdenperä, Elina Suonio-Peltosalo, Teija Tiusanen, Janika Takatalo, Sanna Pitkänen ja Muhis Azizi. Jatkossakin punkalaitumelainen saa Linda Lähdeniemen mukaan mennä Tyksiin. Perussuomalaiset saa kahdeksan, vihreät seitsemän, RKP viisi, kristillisdemokraatit kaksi ja Liike Nyt yhden paikan. Hyvinvointialueen ääniharava oli vasemmistoliiton puheenjohtaja Li Andersson 7 795 äänellään. Seuraavaksi eniten edustusta saivat Naantali ja Salo, joista molemmista valittiin kuusi ehdokasta aluevaltuustoon. – Esimerkiksi ambulanssi voi palvella myös muita maakuntia. Maksaja: Keskustan Loimaan kuntayhd. VIHREÄT Sofia Virta, Elina Rantanen, Janina Andersson, Konsta Nylander, Heidi Aaltonen, Aliisa Wahlsten ja Panda Eriksson. – Uskomattomalta, hämmentyneeltä, kiitolliselta, hän luettelee. – Yksikään ääni ei ole itsestäänselvyys. Ja koska etukäteen niin paljon puhuttiin pienten paikkakuntien mahdollisuuksista saada omia edustajia aluevaltuustoihin, listaan voisi lisätä hyvin myös yllättynytsanan
2 torjuntaa) ja Aleksi Kaatrasaloa (1 pist. Kokkolan Tiikerit tiputti Hurrikaani Loimaan ulos finaalipelistä perjantaina Tampereella Kauppi Sport Centerissä pelatussa Suomen cupin välieräpelissä. Teimme osaamisellamme heidän pelistään vaikean, jonka ansiosta voitimme, Sami Happonen lausui. Hänet vedettiin boksin sisällä nurin, mutta tällä kertaa tuomareita ei huvittanut mennä korttitaskulle. Alastaro voitti tammikuun neljästä ottelustaan kolme. Pari minuuttia, kun AU sai jo pallon maaliin, mutta tuomarit hylkäsivät tämän, kun maali oli siirtynyt. AU JÄRJESTELI ottelussa enemmän maalipaikkoja kuin kertaakaan tällä kaudella. Varsinainen peliaika päättyi tulokseen 4–4, jatkoaika oli maaliton ja voittomaalikilpailussa AU teki kolme osumaa vierailijoiden kahta vastaan. AU oli kuitenkin kohtelias isäntä, kun ei käyttänyt punaisesta kortista seurannutta kahden minuutin ylivoimaa hyväkseen. Hurrikaanista vain Antti Ropponen (25 pist.) oli totutun tehokas. Purppuralohikäärmeet on pelannut viime pelit pitkälti samoin kentällisin, kun voittavaa kokoonpanoa ei ole lähdetty rikkomaan. Sitä ennen Loimaalle saapuu Savo Volley tulevana keskiviikkona. Se ei kuitenkaan ratkaissut ottelua. Tuomari puhalsi pelin poikki, näytti pilkkua ja antoi Happoselle keltaisen kortin. Vasuri ei paikastaan erehtynyt. Edessä oli voittomaalikilpailu, jossa kummastakin joukkueesta viisi ampui pilkun kymmenestä metristä. Joukko terveysalan asiantuntijoistakin näkee rajoituksista enemmän haittaa kuin hyötyä. Hurrikaani hyökkäsi keskeltä 15 kertaa, mutta ilman ainuttakaan hyökkäyspistettä. Louhela otti osumaa seinän kanssa, jonka myötä tuomari näytti vierasjoukkueen pelaajalle punaista. Ennakkoon tiedettiin, että Mikko Keskisipilän joukkueen pelaaminen perustuu raivoisaan puolustusja torjuntapelaamiseen, mitä sen onnistui toteuttaa koko ottelun ajan. Tiikereillä oli kuitenkin vastaanotto meitä parempi. Alastaron kausi jatkuu helmikuun 12. Nyt hyvän vastaanoton jälkeen Tiikerit rakensi lähes aina kahden miehen torjunnan meidän keskipelaajien eteen, mikä teki hyökkäämisestä tehotonta, Heino kertasi. URHEILU LAINA Totta kai mitaleja tavoitellaan, aina kun niitä on jaossa. Rankkarivoitolla AU nappasi tärkeät kaksi pistettä ja paransi asemiaan pääkilpailijoitaan vastaan. Viime vuonna jäin niin lähelle, joten nyt haluan ottaa mitalin. KUMPIKAAN joukkueista ei loistanut hyökkäyspelaamisessa, mutta ottelun kriittisillä hetkillä Tiikerit onnistui tehokkaammin. HENRIK SIISKONEN. – Meillä oli ajatuksena hyökätä keskeltä, jolloin saamme laitaan tilaa. – Tuomareilla oli vähän mielenkiintoisia tuomioita pitkin matsia. Varsin kevyt kortti, minkä lisäksi AU-kapteeni on nyt yhden varoituksen päässä pelikiellosta. TIIKERIEN VOITTO oli Hurrikaanista jo kolmas tälle kaudelle. Joukkueet eivät saaneet paremmuudestaan selvää loppuminuuttien eikä jatkoajan aikana. Syöttäjänä kukapa muu kuin Louhela. 2 torjuntaa) olivat Hurrikaanin Mikko Suomalaista (2 pist. Isoin ero syntyi keskipelaajien tontilla, jossa Tiikerien Rami Rekomaa (12 pist. Vaikka Hurrikaanin vastaanotto ei antanut suoria pisteitä, Tiikerit pääsi painostamaan varsinkin leijasyötöllä vastaanottoa rikki. 1 torjunta) edellä. Säbämutsi Tiina Kivilahti Helsingin Sanomissa 10 Tiistaina 25. Kun pallo oli sivurajalla tai ”kulmalipulla”, niin Mad Max oli vaarallisempi. päivänä, kun Loimaalla vastaan asettuu hallitseva liigamestari Kampuksen Dynamo. OTTELUN TAPAHTUMAT toistivat edellisen Turku-pelin tapahtumia. Emme olleet siellä huonoja, mutta emme myöskään huippuhyviä. Mikke Louhela oli ottelun hahmo ja nosti Alastaron kahdella lisäosumallaan tasoihin. Loimaalaisten keskipelaamista vaikeutti vastaanotto, joka oli läpi ottelun vaikeuksissa Tiikerien aloitussyöttöjen kanssa. Lauantaiseen finaaliin Tiikerit sai vastaansa VaLePan kaataneen Savo Volleyn. Se olisi antanut Välimaalle paremmat mahdollisuudet hyökkäysten rakentelussa, Hurrikaanin päävalmentaja Jussi Heino myönsi. Näistä keskimmäinen aiheutti AU-leirissä parranpärinää, kun kokenut Jaakko Ahokas sanalla sanoen filmasi rangaistuspotkun, kun Tuomas Happosen käsi hipaisi kaverin naamaa. Läpi ottelun Purppuralohikäärmeet vei ottelua, kun pallo oli pelissä. Oli lähinnä helpotus, että ylivoimapeli loppui ja peli jatkui tasakentällisin. Jälleen AU oli puoliajalla kahden maalin tappioasemassa käytyään ensiksi tuloksellisesti kanveesissa. Erityismaininnan ansaitsee myös Mäkinen, joka tuli ampumaan kylmiltään rankkarin. Louhelan hattutempun täydensi upea ykköskentän sommitelma, kun Tuomas Happonen ja Jani Luoma pelasivat jälleen niin sanottua pihapelifutsalia keskenään, ennen kuin Luoma jakoi millimetrin tarkan poikkisyötön Louhelan kuumaan vasempaan jalkaan. Päävalmentajan mukaan ykköstempo, eli keskihyökkäys oli vajavaista, minkä vastustaja osasi lukea. – Erikoistilanteissa Mad Max oli meitä edellä, mutta olemme kuroneet hiljalleen liigatasoa kiinni. AU on löytänyt hyvän itseluottamuksen ja voitti tammikuun neljästä pelistään kolme. Tuokin tuomio meni hieman metsään. Yksi päättyi Mad Max -pelaajan ulosajoon, kun hän taklasi vauhdissa ollutta Louhelaa sivurajan päällä. AU:lta maalin saivat iskettyä Akseli Mäkinen, Tuomas Happonen ja Louhela. Happosen mainitseman kavennusmaalin iski Mikke Louhela rangaistuspotkusta. Voitto Valkeakosken futsalylpeydestä ei tullut helpolla, ja ottelu oli kenties kauden tapahtumarikkain. – Kolmen maalin tappiotilanteessa oli vähän sellainen olo, että miten tässä näin taas pääsi käymään. Tilannetta ei jääty voivottelemaan, vaan Tuomas Happonen pommitti pelin kaukaa tasoihin. AU pelasi maaliheiton rahtusen lapsellisesti, ja peli kääntyi ylivoimahyökkäykseksi. Pienestä oli tänäänkin voitto kiinni. Tiikerit tiputti Hurrikaanin cupin finaalista Lentopallo Valtteri Arra Kokkolan Tiikerit–Hurrikaani Loimaa 3–1 (25–19, 16–25, 25–23, 25–20). Ellei mitalia tule, on ihan sama onko neljäs vai kymmenes. Sieltä se nousu kuitenkin lähti Louhelan pukukoppimaalin siivittämänä. – Vastaanotto olisi saanut olla hiukan parempi. Tämä vaikeutti Santeri Välimaan pelaamista sen verran, että passari joutui pyörittämään hyökkäyksiä ainoastaan laiturien kautta. 5 torjuntaa) ja Antti Leppälä (10 pist. Silti Mad Max viimeisteli kuin varkain kolme ensimmäistä osumaa. tammikuuta 2022 AU nousi taas kolmen maalin takaa voittoon Futsal Jesse Happonen Alastaron Urheilijoiden sähäkkä tammikuu sai jatkoa perjantaina, kun joukkue kaatoi Futsal-Liigassa Mad Maxin voittomaalikilpailussa. Saimme kuitenkin kavennusmaalin puoliajan loppuun, mikä lisäsi uskoa, pelaajavalmentaja Sami Happonen kommentoi ottelutapahtumia. Todellisuuden nimissä AU:n ylivoimapeli ei ottanut tuulta purjeisiin syöttövirheiden vuoksi. Peli näytti hyvältä, mutta toinen teki ja saikin vähän halvalla maaleja. – Laidasta teimme sen, mitä pystyimme. AU vyörytti hyökkäyksiä. Hurrikaani ei löytänyt siihen lääkkeitä, eivätkä loimaalaiset päässeet ottelussa kuskin paikalle toista erää lukuun ottamatta. Joukkueet kohtaavat vielä kertaalleen ennen pudotuspelejä, ensi viikonloppuna on joukkueiden neljäs kohtaaminen Kokkolassa. Myös maalivahti Henri Saariselle kuuluu sankarin natsa, kun hän torjui kaksi valkeakoskelaisten pilkkua. Kyllä se ratkesi siihen, että me ansaitsimme vähintään kaksi pinnaa tästä matsista, Sami Happonen jatkoi. Keltainen kortti olisi ollut riittävä. AU-kasvatti otti lämmittelyksi kaksi hyppyä ilmaan ja tempaisi pallon voimalla veskarin puikoista sisään. Tiikerien voitto oli ansaittu, sillä se onnistui koko joukkueena. Hiihtosuunnistaja Salla Koskela Forssan Lehdessä LAINA Älkää rajoittako lasten harrastamista. Vaikka he saivat meidän hyökkäyspelaamisen taktisella leijalla tukkoon, myös me onnistuimme siinä hyvin, hurrikaanivalmentaja kertasi. Me vanhemmat koemme nämä haitat ihan joka päivä kotona. MAD MAX ONNISTUI siirtymään kuusi minuuttia ennen loppua vielä johtoon, kun Ahokas onnistui vastahyökkäyksestä
Puh. n Infrapuna lämmitin Dir-600 polttoöljy käyttöinen todella tehokas 450 e. Lis.tied. Maksan hyvän hinnan reilusti käteisellä. 050 5985 648. Kuljetus onnistuu. 11 Tiistaina 25. LL Oripää patistelee kiinteistönomistajia laittamaan jätevesiasiat kuntoon Oripää Lari Kiviranta Oripään kunnan tekninen lautakunta asetti yhdeksää kiinteistöä koskevan uhkasakon varmistaakseen sen, että kyseiset haja-asutusalueella sijaitsevat kiinteistöt kunnostaisivat jätevesijärjestelmänsä. Lis.tied. P. Siistiä Koivuklapia ja Sekaklapia. klo 18.00 vapaalla tyylillä. P. (vain sähköpostilla) LÖYTÖLAARI ON TARKOITETTU YKSITYISHENKILÖILLE, EI JÄLLEENMYYJILLE EIKÄ YRITYSTOIMINTAA HARJOITTAVILLE. OSTETAAN n Vanha traktori. Ei kuljetusta. 040 839 7044. Vapaa 1.2., luotMYYDÄÄN n Kuivaa polttopuuta. SEKALAISTA n Olen 12v Aussi Koski Tl:ssä ja kaipaan leikkiseuraa piristämään päivääni. Tammikuinen tapaaminen on peruttu vallitsevan koronatilanteen vuoksi. n Asuntovaunu tai -auto, kaikenkuntoinen käy. Löytölaari julkaistaan tiistaisin Auranmaan Viikkolehdessä, Loimaan Lehdessä ja Somero-lehdessä. P. AA Aleksi Knuutila 050 5812 765 puh. alv.). klo 19-20 voi osallistua kännykällä, tabletilla tai tietokoneella Johan Elersin viimeisen asuinpaikan Kiviniemen kartanon esittelyyn. TARVITTAVAT JÄTEVESIRATKAISUT riippuvat kiinteistöstä, mutta Niskasen mukaan käytännössä kaikkien kiinteistöjen edellytetään kääntyvän asiantuntijan puoleen, jotta kiinteistölle saadaan asianmukainen jätevesijärjestelmä. n Vuokrattavana Liedossa, Tarvasjoen kirkkotie 6 1H+kk+kh 30 m². Soita P. ilm. SOITTAMALLA: 02-588 8952 Auranmaan Viikkolehti, ma-pe 9-15 02-588 8021 Loimaan Lehti, ma-pe 9-13 02-588 8552 Somero-lehti, ma, ke, to, pe 8.30-13 1. Minulla on 1000 m² kokoinen aitaus. AA Ilpo Knuutila 0500 531 759 aleksi.knuutila@asianajot.fi ilpo.knuutila@asianajot.fi www.asianajot.fi LAKIASIOITA LL Siinä on aina tuplasti älliä. P. LÖYTÖLAARI totiedot tark., vuokratakuu. n Kuntopyörä. Myös sekaklapia saatavilla 65e/1,5m 3 säkki. SYITÄ SILLE, ettei jätevesiasioita ole hoidettu kiinteistöllä vaaditulle tasolle, voi olla monenlaisia. Hän arvioi, että pienellä veden kulutuksella voi riittää umpisäiliön rakentaminen. 0400 705 940. Vuokra 260e/kk+ vesi ja sähkö. n Jyrät muutakin maatalouskalustoa saa tarjota. 0400 896 983. alv. 045 678 7936 www.romukuljetus.fi HALUTAAN OSTAA TORIAIKATAULU TO Säkylän tori 8-12 ja Euran ankkalampi 13-15 PE Loimaan tori 8-12 LA Yläneen tori 8-12 Torilla tavataan! Tilaukset: tita.katriina@gmail.com tai 040 7219017 SEURATOIMINTA Varsinais-Suomen Muistiyhdistyksen muistikahvila Loimaalla, os. toimisto 044 2020 533. Haen paikan päältä. KUVALLINEN ILMOITUS – 20 € kuva ja teksti 160 merkkiä. P. (Huom: palvelu ei toimi Gomobile -liittymällä) Tekstiviestimaksua ei palauteta, mikäli ilmoitus on sääntöjen vastainen. vm. toimija. Löytölaarissa voivat ilmoittaa yksityishenkilöt, joiden nimeä ei ole YTJ-rekisterissä. 040 534 5278. P. Niskanen havainnollistaa, että syitä voivat olla esimerkiksi urakoitsijoiden kiireellisyys tai se, että vedenkäyttö on koettu kiinteistöllä sen verran vähäiseksi, ettei kunnostamiselle ole nähty tarvetta. Olen kiltti, enkä tee pahaa. Vuokra 439e/ kk+ vesi ja sähkö. elersien.sukuseura@gmail.com tai Mervi 040 522 4827. Yhteislevikki 23 500, lukijamäärä yli 63 000. Autoista romutustodistus. Uutisia kotiseudulta, oletpa missäpäin maailmaa tahansa! www.loimaanlehti.fi. P. 02 484 6689. 02 4848 630. 040 721 1959. 050 569 6085. n Retkeilyauto, pituus 5,40 tai 6,0 m. Laskutettaviin ilmoituksiin lisäämme laskutuslisän 2,50€ sis. P. Myös pikkusäkkejä 40 L. n Autostasi tänään käteistä. n Pikku traktoreita, auraa, äestä, peräkärryä. Valokuitu, autopaikka pihalla. YMPÄRISTÖTARKASTAJA Ilona Niskanen Etelä-Satakunnan ympäristötoimistosta kertoo asetettujen uhkasakkojen perustuvan haja-asutusalueita koskevaan jätevesiasetukseen, joka on velvoittanut kiinteistöjä saattamaan jätevesijärjestelmänsä lain mukaiseen kuntoon lokakuun 2019 loppuun mennessä. Henkilötai pakettiauto, myös asuntoauto tai -vaunu. P. Vuokra 320e+ vesi ja sähkö. n Vuokrattavana Marttilassa remontoitu kt-yksiö 26 m². Kaukolämpö, lasitettu parveke, velaton, kunto hyvä, palvelut lähellä. n Solifer-Suzuki PV50 mopo, mielellään vm. Loimaan seudun Omaishoitajat ja Läheiset ry:n Olohuone, Heimolinnankatu 3. n Kuivaa koivuklapia 1,5 m 3 säkeissä 75e/säkki. Itsevetävä lumilinko, traktorilinkoja, piikkiketjut. P. n Loimaan Hirvikoskella kt-kaksio 63 m² . Elersien sukuseura. 045 2457 185. Lähemmin wwP. tammikuuta 2022 n n n Kuivaa harmaaleppähalkoa ja vanhoja puimureita. Suomal. P. Muita vaihtoehtoja voivat olla esimerkiksi maasuodattamo tai pienpuhdistamo. 040 5230 105. 040 750 5037. TORILTA RAUTAROMU, SEKAPELTI JA AUTOT Noudetaan nopeasti nosturiautolla. P. Maskisuositus muille paitsi hiihtäjille Asianajajia Asianajotoimisto ILPO KNUUTILA KY Asianajaja Aleksi Knuutila Asianajaja Ilpo Knuutila Vesikoskenkatu 7 B 10, 32200 Loimaa puh. Hänen mukaansa varsin usein tilanne voi olla esimerkiksi se, että kiinteistöllä on sakokaivoja, mutta ne eivät yksin riitä ympäristönsuojelulaissa asetettujen puhdistusvaatimusten saavuttamiseen. TEKSTIVIESTINÄ Näppäile teksti LAARI, välilyönti, osasto ja oma ilmoituksesi. 050 569 6085. P. 040 199 0297. Maalämpö, valokuitu, on vapaa. 0400 352 278. Ilmoita KOLMESSA lehdessä yhden ilmoituksen hinnalla! Ilmoitukset tiistain Löytölaariin viimeistään torstaina kello 13: RIVI-ILMOITUKSET – 7,50 € / 160 merkkiä. 2. 2007 tai uudempi, 4 matkustajalle paikat, omaan käyttöön. 1988 tai vanhempi. (Osastot: M myy, O ostaa tai S sekalaiset) Lähetä viesti numeroon 17252 Yhden viestin hinta on 7,50 e / 160 merkkiä (sis. Tied. Niskanen sanoo, että asetuksen noudattamista on kartoitettu Oripäässä ja kyseisiä kiinteistöjä on lähestytty ensin määräyksellä ennen uhkasakon asettamista. Somero. Niskanen sanoo, että uhkasakko voi langeta maksettavaksi, jos jätevesijärjestelmää ei kunnosteta vaadittavalle tasolle määräaikaan mennessä. P. 045 854 79 28 / Matti. Heti vapaa. LAUTAKUNNAN asettama uhkasakko on 3 000 euroa, ja kiinteistöjä vaaditaan saattamaan jätevesiratkaisut riittävälle tasolle heinäkuun loppuun mennessä. Viime aikoina esille on voinut nousta myös koronatilanne. 040 311 3614. Su 30.1. URHEILU Au Sarjahiihdot ke 26.1. n Vuokrattavana Yläneellä rauhallisessa ympäristössä 2H+K 68 m². SÄHKÖPOSTILLA: ilmoitukset@avl.fi ilmoitukset@loimaanlehti.fi ilmoitus@somerolehti.fi 3. P
tammikuuta 2022 SÄÄ TÄNÄÄN Lämpötila iltapäivällä ja edellisenä yönä Loimaa Humppila Oripää Punk. Kotkan Steveco Areenalta tuliaisina loppujen lopuksi ei sarjapisteitä saatu, mutta rutkasti parempi Bisons parketilla nähtiin. Ensi lauantaina ravataan Vermossa molempien rotujen TalviCup. Ennakkostudio ruotii ottelun asetelmia kello 18.20 alkaen. Kylmäveritammojen finaaliin selviytyi karsintaeränsä kakkosena ypäjäläisen Petri Hirvosen valmentama ja osin omistama Kauniin Rohkee kuskinaan Mikko Huttunen. KTP kairasi Remu Raitasen (23p/6l) johdolla tärkeän kotivoiton. Suoran lähetyksen jälkeen ottelu näkyy videotallenteena LL:n verkkosivuilla. Kakkosrahat matkasivat Tammelan ja Humppilan suuntaan Ari Moilasen ohjastaman What The Hellin myötä. Alkumatkasta kampoihin pani Markku Niemisen valmentama ja Hannu Torvisen ohjastama Jiiveegee, mutta se joutui lopulta taipumaan kuudenneksi. Kotka kiri Bisonsin ohi ottelun viimeisellä neljänneksellä Koripallo Ilari Uusitalo KTP–Bisons 96–88 (41–41). mennessä! AUTOT -MINITEEMA 3.2. Molemmat ovat olleet iso osa Bisonsin pelaavaa kokoonpanoa tällä kaudella, joten selvää oli, että avainpelaajien kuorma nousee tässä ottelussa. Hurrikaani–Savo-Volley ke 26.1. Hurrikaanilla on ennen keskiviikon ottelua pieni voittoputki Mestaruusliigan otteluista. 050 569 0970 Anna-Mari p. Punkalaitumelaisen Sauli Lähdeniemen omistama Junjori hallitsi lähtöään Teemu Okkolinin ajamana. Kuten jo mainittu, avainpelaajien kasvaneet minuutit ja edellisen ottelun rasitus näkyivät erityisesti ottelun viimeisellä neljänneksellä. Alkumatkasta kampoihin laittamista yritti Hannu Torvisen ajama Jiiveegee. Bisons joutui otteluun ilman Cortez Edwardsia ja Teemu Knihtistä. Loimaan Lehti näyttää huippuottelun suorana lähetyksenä digitilaajilleen loimaanlehti.fi:ssä. 12 Tiistaina 25. Mikko Huttusen iltapuhde toi kolmossijan tarvasjokelaisella Kopsulla. Bisonsista kunnostautui korinteossa myös Zach Thomas, joka latoi taululle kovat tehot 28 pistettä ja yhdeksän levypalloa. (02) 588 8962 myynti@loimaanlehti.fi Varaathan ilmoitustilasi 29.1. YPÄJÄLÄISEN Sanna Kiisken valmentama Selene Lune kuskinaan Seppo Markkula oli Turussa toinen. klo 18.30. Kauan ei ehtinyt Bisons Loimaa edellistä rumaa tappiota märehtimään, kun joukkue matkasi jo perjantaina jatkamaan Korisliiga-kevättään. LL, Saviseudun urheilullisin. BISONS JATKAA kauttaan tänään tiistaina, kun Loimaan liikuntahalliin saapuu vierailemaan hyvää kautta pelaava Kouvolan Kouvot. Viime lauantaina Teivossa lämminveritammojen tasoitusajossa kolmanneksi juoksi ypäjäläisen Piia Räikän omistama ja treenaama Simon Angel ohjissaan Seppo Markkula. RAULI ALA-KARVIA Huippulentistä suorana Hurrikaani Loimaa kohtaa keskiviikkona kotihallissa Mestaruusliigan kärkijoukkueen ja tuoreen Suomen Cupin voittajan Savo-Volleyn. Pitkällä tauolla haastattelussa on Signcircleyrityksen perustajäsenet Tapio Toiviainen ja Eetu Rantanen. Voitto ja kakkonen vielä puuttuvat. BISONS JAKSOI vääntää vielä kolmannen jakson hyvin, mutta KTP:n 12–0 ”runi” neljännen jakson alkuun puuroutti biisonilaumaa. BISONS ALOITTI ottelun terävästi Zach Copelandin (24p/7l/7s) johdolla, kun molemmat joukkueet haparoivat pallon kanssa eikä peli liiemmin kauniilta näyttänyt. Striimauksesta vastaa paikallinen Emesys. Ottelun selostaa Valtteri Arra, ja kommentaattorina on Hurrikaanin entinen päävalmentaja Ville Kakko. Kakkoseksi tuli ypäjäläisen Mikko Huttusen ajama Masavesa. Suora lähetys: loimaanlehti.fi Hyvät pelit ja parhaat selitykset Loimaan Lehdestä. Teemu Okkolin ohjasti Turussa myös Sauli Lähdeniemen valmentamaa Villerinnaa, joka otti viidennen kolmostilansa. Omistajiin kuuluu humppilalainen Minna Viitamäki. 93% Loimaan Lehden tilaajien talouksissa on yksi tai useampi auto (Lähde KMT 10/2020) www.loimaanlehti.fi Sauli Lähdeniemen oriilla puhdas taulu Raviurheilu Rauli Ala-Karvia Punkalaitumelaisen Sauli Lähdeniemen omistama yhdeksänvuotias suomenhevosori Junjori (31,8) ravasi perjantaina Turussa viidennen peräkkäisen voittonsa, eli sen tulostaulun näkyvässä osassa on pelkkiä ykkösiä. Toinen jakso oli niin ikään tasaista vääntöä, eikä kumpikaan joukkue päässyt irtautumaan isoon johtoon. Vampula Ypäjä Tulevien päivien sääennuste ORIPÄÄ LOIMAA YPÄJÄ HUMPPILA PUNKALAIDUN VAMPULA ?7 ?3 ?7 ?2 ?7 ?2 ?5 ?3 Ke -1 / -1 / -1 / -1 / -1 / -1 / To -1 / -1 / -0 / -1 / -0 / -1 / Pe -5 / -5 / -5 / -5 / -5 / -5 / -5 -6 -5 -6 -5 -6 -1 -1 -0 -1 -0 -1 -2 -3 -2 -3 -3 -3 Ilmoitusvaraukset Jouni p. Ottelu käynnistyy kello 18.30. Kuskina oli oriin valmentaja Teemu Okkolin. Sanna Kiisken suojatti Zizzy Highness oli samassa kisassa Mikko Huttusen luotsaamana viides