Missäs ne villasukat taas olivatkaan. Ohjelmassa oli kuntoilua, luentoja ja jääharjoituksia. alv. Sivu 12 21 11 11 Kalastuksenvalvoja Juha Aaltonen suosii valistavaa otetta. Romukioski-yrityksen Satu Hallinen Sivu 6 Sivu 8 LL VERKOSSA www.loimaanlehti.fi Kalastuksenvalvoja valistaa ja tarkastaa lupia Loimijoella junnuikäistä maalivahtia opetteli veräjänvartijoilta vaadittavia taitoja Loimaan jäähallissa pidetyllä kolmipäiväisellä leirillä. Karu paluu arkeen Syksyä kohti mennään ja sää on sen mukainen: pilvistä ja lämpötilakin nousee vain niukin naukin 20 asteen pintaan. Loimaan talousalueen paikallislehti • 105. Sivu 9 Irtonumeron hinta 2,10 € sis. vuosikerta Nro 71 TIISTAI 25.6. KATRIINA REIJONEN Si vu 5. Loimijoki on ollut pitkään valvomatta, joten aluksi on tärkeää saada tieto kalastuslupien tärkeydestä kiirimään. 2019 Jankon D-tytöt Suomen parhaita ”” On ympäristöystävällisempää käyttää vanhat materiaalit uudestaan kuin kaivaa lisää mineraaleja maasta
Somero kertoo yksityiskohtia Bachin elämästä, sillä hän on tutustunut Bachiin huolellisesti kolmea levyä varten. Bach oli oluen ystävä eikä voinut käsittää, miksi kahvista tuli niin suosittu juoma. 4: 17-18 Kanta-Loimaan kirkossa on täydellinen akustiikka Bachille Loimaa/Hirvikoski Emilia Voltti Kansainvälinen pianisti Jouni Somero äänitti uuden levynsä Bach to You KantaLoimaan kirkossa viime syksynä. – Kanta-Loimaan kirkko on sopivan kokoinen. Uuno 26.6. Saarn. Somero lupaa konserttivieraille niin kuuluisia säveliä kuin tuntemattomampiakin teoksia. Hinnat sisältävät arvonlisäveron 24%. Mieletön tuuri kohdata tämä arka lintu ja vielä kuvausetäisyydellä ensimmäistä kertaa, Karoliina Kirvelä kuvailee metsäretkellä otettua kuvaa. Kun omaisuus karttuu, karttuvat sen syöjätkin. Hän juontaa konsertin itse. Kanta-Loimaan kirkossa. Ilmoitushinnat: Ennen tekstiä 2,65 e /pmm 3-sivu 2,65 e /pmm Tekstissä 2,46 e /pmm Tekstin jälkeen 2,08 e /pmm Takasivulla 2,65 e /pmm Etusivulla (modulikoot) 4,15 e /pmm Kuolinja kiitosilmoitukset, kunnalliset ja kirkolliset ilmoitukset, heng.kokoukset 2,08 e /pmm Määräpaikkakorotus 0,06 e /pmm Värikorotus yhdestä lisäväristä 0,09 e /pmm Nelivärikorotus 0,25 e /pmm Löytölaari yksityishenkilöiden ilmoituspalsta tiistaisin 5 riviä 7,50 €. Tervahauta sytytetään 4. 25.6. Käsityöläiskatu 10, PL 2, 32201 Loimaa Puh. Ilmoitusmyynti: Myyntipäällikkö Veli-Matti Knuuti (02) 588 8020, 0500 324 939 Myyntineuvottelija Tiina Järvinen (02) 588 8025 Asiakaspalvelu, Eija Kärkäs (02) 588 8021 Ilmoitussuunnittelija Sirpa Retva (02) 770 2306 Myyntijohtaja/paikallislehdet Sari Kuusinen 040 539 0969 sari.kuusinen@sss.fi Tilaajapalvelu SSS konsernin paikallislehdet avoinna ma–pe klo 8.15–15.45 puh. Tervahauta sytytetään to 4.7. KAROLIINA KIRVELÄ Taisto Balk todistaa kuvallaan, miten kaunista miljöötä Loimaalta löytyy. Seuraavat virsi-illat ovat 11.7. PEKKA POLKKO Seuraa kotiseutusi tapahtumia kesäosoitteessakin! (02) 770 2626. klo 17.30 Yli-Kirralla Punkalaitumella. Vapaaehtoinen kahviraha on lähetykselle. 02 269 3434 arkisin klo 6-16.30 viikonloppuisin klo 7-12 Ypäjä, Humppila: Ilvesjakelu (03) 6151 344, klo 6.30–10. PÄIVÄN SANA . Nyt poltettava tervahauta on 11:s. Tervahautoja on Yli-Kirralla poltettu vuodesta 1977 lähtien säännöllisen epäsäännöllisin välein. – Pianistilla vaihtuu yleensä joka ilta soitin, mikä on hieman erityinen tilanne. (02) 7702 626 tilaukset@loimaanlehti.fi www.tilaajapalvelija.fi Vastuu ilmoituksista: Lehden suurin vastuu ilmoituksen julkaisemisessa sattuneesta virheestä on ilmoituksen hinta ja muihin lehtiin toimitetusta aineistosta sen valmistusarvo. heinäkuuta ja sen tuikkaa tuleen punkalaitumelaissyntyinen toimittaja, sanoittaja ja kirjailija Jukka Saarinen tervamestari Valtteri Ylösmäen avustuksella. Someron mukaan Bachin tuotanto sopii myös pianolle, sillä sävellykset kestävät sekä aikaa että sovituksia. Joh. (02) 588 8000 Kotisivut: www.loimaanlehti.fi Aineistoaikataulu Julkaisupäivä valmis aineisto vedostettavat tiistai pe klo 13 to klo 13 torstai ti klo 13 ma klo 13 lauantai to klo 13 ke klo 13 Pasi Salo (02) 588 8036 Päätoimittaja Kati Uusitalo (02) 588 8030 050 555 7526 TOIMITUS Puhelin arkisin kello 8–16 050 513 0344 Anu Salo (02) 588 8033 Sampsa Hakala (02) 588 8031 Lari Kiviranta (02) 588 8035 Tilaushinnat: Määräaikainen 12 kk 161,00 e 6 kk 96,70 e 4 kk 69,00 e Etutilaus: Laskutusjakso 12 kk 149,90 e 6 kk 76,00 e 4 kk 52,10 e 3 kk 39,50 e Irtonumero 2,10 e Hinnat sisältävät arvonlisäveron 10 %. Somero oli konsertoinut Loimaalla muutamia kertoja ennen äänitystä ja tykästynyt Kanta-Loimaan kirkkoon. Bach työskenteli elinaikanaan ennakkoluulottomasti ja intohimoisesti musiikin parissa – aivan kuten Somero itsekin. TAISTO BALK Pieni kettupentu tuli jo toistamiseen aamusta moikkaamaan. Olen aina suhtautunut musiikkiin innostuksella. Somero haluaa taltioida levyilleen samanlaisen tunnelman kuin konsertissa, joten hän äänittää levynsä aina kirkossa tai konserttisalissa. Ilmestyy tiistaisin, torstaisin ja lauantaisin. kesäkuuta 2019 KALENTERI AJANTIETO Aurinko nousee tänään Loimaalla kello 3.55. Aurinko laskee kello 23.06. Terva tuoksuu Yli-Kirralla Talonpoikaismuseo Yli-Kirralla Punkalaitumella tuoksuu jälleen terva. NIMIPÄIVÄT 25.6. Virsi-iltoja Mellilässä Virsi-illat Mellilän Kirkkolassa alkavat torstaina 27.6. Mitä iloa siitä on omistajalleen, paitsi että saa nähdä sen kuluvan. LUKIJOIDEN KUVAT – Parempi pyy pivossa kuin kymmenen oksalla. Pelkoa ei rakkaudessa ole, vaan täydellinen rakkaus karkottaa pelon 1. klo 18. Siellä on loistava akustiikka ja kohtuullisen hyvä soitin, joten ajattelin konsertissa, että siellä olisi hienoa levyttää Bachia. Loimaalle Somero tuli jo päivää ennen äänitystä ehtiäkseen kokeilla kirkon pianoa rauhassa. Somero pitää pianokonsertin 26.6. Ei ihan pivossa, mutta onneksi kamerassa. Pianisti pyrkii aina parhaaseen mahdolliseen tulokseen, mutta oikein hyvällä soittimella soittaa jopa paremmin kuin oikeasti osaa. Ulkomaantilaukset: tilaushinnan lisäksi peritään voimassa oleva postimaksu. Sytyttäjien joukossa on aiempina vuosina ollut monia Punkalaitumelle siteet omaavia henkilöitä, kuten presidentti Mauno Koivisto, jonka puoliso Tellervo Koivisto (o.s. Bach to You on luonteeltaan intiimimpi kuin aikaisemmat Bachin musiikkia sisältävät levyt. ja 25.7. Ura on tullut musiikin sivussa. Sellainen kuin Jeesus on, sellaisia olemme mekin tässä maailmassa. klo 18. 5: 10 26.6. – Ihan sama, soittaako Pariisissa vai Paraisilla. Painopaikka: Lehtitehdas Salo, 2018. – Aion soittaa esimerkiksi Kahvikantaatin, joka antaa Bachista huumorintajuisemmin ja vähemmän vakavan kuvan kuin monilla saattaa olla kyseisestä säveltäjästä. Taustalla entinen nahkatehdas, nykyinen Vesikoski-talo. 2 Tiistaina 25. Illoissa lauletaan myös Viisikielisen lauluja. Sattumalta Someron seuraavan levyn teemaksi valikoitui Bach. Menen konserttipaikoille jonkin verran aikaisemmin, että ehdin tutustua soittimeen ja tilan akustiikkaan. Levy julkaistiin toukokuussa, ja sitä on ladattu pianistin hämmästykseksi yli 65 000 kertaa Spotifyssa. Somero aloitti urkutunnit kahdeksanvuotiaana kuultuaan kirkossa uruilla soitetun Toccatan. Toimitusjohtaja Jaakko Ketonen Sähköposti: toimitus@loimaanlehti.fi Ilmoitukset: ilmoitukset@loimaanlehti.fi Tilaukset: tilaukset@loimaanlehti.fi Konttori ja toimitus avoinna ma-pe klo 9-13. Säkylä, Punkalaidun, Huittinen ja Vampula: Almamanu 0800 96675 Kustantaja: Priimus Media Oy. Jorma, Jarmo, Jarkko, Jarno, Jere, Jeremias SANOMALEHTIEN LIITON JÄSEN ISSN 0358-9161 Jakeluhäiriöt: Puh. Kankaanranta) on kotoisin Punkalaitumelta
3 Tiistaina 25. – 26.6., ellei toisin mainita. Paikallisen puolella. 15% varhaIsKaaLI suomi – 10 % Plussa-kortilla ilman Plussa-korttia 2,50 tlk (2,50/kg) Yksittäin 1,85 kpl 2 tlk vohvelit 325 g (5,38/kg) 3 50 lAktoositon valio luonnonjogurtti + 1 kg (16,18/kg) 4 50 2 kpl Myllärin vehnäjAuho 2 kg (0,65/kg) 1 29 ps Fazer Alku Mysli 375 g kotipuutarha (7,87/kg) 2 95 pkt kpl Panda lAkuPAlA juMbo 800 g (6,19/kg) 4 95 rs sheba AnnosAteriAt 85-100 g (9,29/kg) 79 Yksittäin 0,99 kpl semper FruktMuMs 110 g (7,27/kg) 4.– 5 kpl kurkkumestarit kurkkuPurkit 2,9/1,6 kg (4,97/kg) 7 95 kpl vaasan tuMMA MAAlAisciAbAttA 320 g (9,66/kg) 1 99 kpl schulstad kAsvisleiPä pinaatti-omena 390 g (11,98/kg) 1 49 kpl Voimassa 20.3.2019 alkaen. loimaa 50 vuotta 1969–2019 lAger olut 4,5% 0,33 l (10,30/l) sis. kesäkuuta 2019 Tarjoukset voimassa TI – KE 25. pantin 0,10 3 50 pl ILmaInEn fILEoInTI!. kcit ym ar ke t.f i Puhelun hinta 01053-alkuisiin numeroihin 8,35 snt/puh + 12,09 snt/min (sis. Erä ww w. alv. Paikallisen puolella. Paikallisen puolella. Paikallisen puolella. 300 Kg:n Erä 2 49 kahviostamme Kahvi ja vaniljainen viineri Erä Pizzauuni kuumana: ma–To 11–18 pE 11–19 La 10–16 su 13–19 6 99 kg 1 09 kg 5 99 kg 2 49 kg 12 pack kivennäisvedet 12-pack (0,95/l) sis. Paikallisen puolella. 24%) LOIMAA 010 538 9200 ma-pe 8-21 la 8-20 su 10-20 Paikallisen puolella. pantin 1,20 4 95 Loimaan liepeiltä KoKonaInEn KIrjoLohI 83 ps Dansukker TaLoussoKErI 1 kg (0,83/kg) varhaIspEruna suomi mEILLä jauhETTu omasTa uunIsTa omasTa uunIsTa nauTa-sIKa jauhELIha rasvaa vain n
Loimaan kaupunki teki viime vuonna tappiollisen tuloksen. kesäkuuta 2019 Hengähdystauko Kouluverkkoselvitys, terveysasemaverkkoselvitys, kaupungintalouden tasapainottaminen. 25 vuotta työskentelimme yhdessä. Noh, Paki tuli kaksi viikkoa jälkeen minun. Vuosikymmenten saatossa, saunan seinät niin tummennein, on kuullut tarinaa jos toistakin, iloa, surua, kiitoksin! Vaan jalossa käytössä, löylyissä, virkistyksessä, rukouksen lämmössä. KESÄLLÄ omaa paikkakuntaa on hyvä tutkia myös pyörällä liikkuen. TARINOITA olis riittäny. Minunkin täytyy lähtee saunaa lämmittään ja lippu salkoon. Paki oli virman jokapaikanhöylä. Tuttujen reittien varrellakin voisi siis harjoitella terävöittämään aistejaan ja tarkkailla, mitä omalla paikkakunnalla on. Johtaja oli tehnyt selväksi häntä puhutellaan työväki etunimellä. LK PÄÄKIRJOITUS LUKIJOILTA MIELIPIDE PÄIVÄN MIETE Onni on syy. Keskustan valtuustoryhmän mukaan poikkeuksellisiakin toimia saatetaan tarvita, eikä budjettia suunniteltaessa voida sulkea keskustelusta mitään keinoja pois. Kiitokset Taksi-Jarkolle ja Jormalle kauppareissuista ja ”huvimatkasta” Somerolle. Sitä on vanha saunamme, enää siis muistoissa! Eino Knuutila Mustajärven nyt jo purettu sauna. Heti kohta, savut piipusta tienoolle lennähtää, on Jounilla tehtävä tää! Tämä ilta, tää onkin sitten se viimeinen, on aika jäähyväislöylyjen. Pyörällä ohi ajaessa on aikaa ihastella kaunista pellonpiennarta kukkineen tai ihanaa vanhaa taloa tarkemmin kuin autolla, koska vauhti on huomattavasti hitaampi. Nähtäväksi jää, kohdistuvatko mahdolliset poikkeustoimet esimerkiksi palvelurakenteisiin tai henkilöstöön – vai molempiin. 4 Tiistaina 25. Huomisen aamu tuo tullessaan, purkutraktorit, saunan vie mennessään. ARJEN RUTIINEJA voi rikkoa myös monella muulla tavalla. Kiireessä jäi sitomatta. On piristävää tutkia, millaisia museoita, metsiä, uimapaikkoja tai rakennuksia täältä ja lähialueilta löytyy. Kuluva vuosi saattaa entisestään syventää taseen alijäämää. Ei seuraus. Siinä istuimme lauteilla, orrella kuin kukot, viis veljeä, harmaantuvat gideon-ukot! Löylyjen lomassa turisimme niitä näitä, sekaan lennähti joitain myös vitsikkäitä. Ja muuttaa välillä niitä tuttuja reittejä, jotta rutiini ei olisi aina se sama. Tosin työni kautta olen onnekas siinä, että aina on tutustumassa uusiin asioihin, paikkoihin ja ilmiöihin tutuillakin seuduilla. . Oma paikallishistoria olisi mielenkiintoista tuntea paremmin. Vaikutuksia haetaan todennäköisesti ensi vuodelle. Torilla oli hieno tunnelma. Kaupungin suunnitelma kotihoidon aterioiden tuomisesta asiakkaille jäähdytettyinä kolmena päivänä viikossa on järjetön. Alastaron lähistöllä löysin erään reitin, joka kiertää ihania peltoja metsämaisemia. Paki hoiti kaikki kone-esittelyt. Jos oli jotain paikkausta tai Teuvon Pontiakin ajoa edustusmatkalla. Erään kirjoitusoppaan tehtäväharjoituksiin kuuluu kävelyretki lähiympäristössä. Kiitos terv. Postin palvelu on toiminut ainakin Kojonkulman suunnalla erittäin hyvin, ja siinä on ollut sosiaalistakin puolta, kun kuskeilla on ollut aikaa vaihtaa muutama sananenkin ainakin erään köyliönkyläläisen vanhuksen kanssa. Noudatin käskyä, oli hyvä ajatus. Tori täynnä tuttuja työkavereita ja tuntemattomiakin. JOSKUS havahdun siihen, että kuljen niin ajatuksissani jotain tuttua reittiä, että en kiinnitä huomiota yksityiskohtiin niin tarkasti. Miksi ohjattu kuntosali toiminta lopetaan ilman mitään Infoa asiakkaille. On kiinnostavaa tietää, mitä täällä on tarjolla, kun hyppää totuttujen kaavojen reunojen ylitse. Tällä tavoin samat vanhat kuviot saavat uutta virtaa ja oppii uutta. Marianne Rovio Pyöräretket ovat yksi parhaimpia tapoja tutustua lähiseutuun uusin silmin. Ei ohjaajaa paikalla . Sellaisia, mitä ei ole ennen nähnyt tai huomioinut arjen pyörteissä. Matkaillessa on helppoa hypätä irti rutiineista ja tutustua uusiin asioihin. On järven pinnassa valtoimenaan, kelta-valkeaa lauttaa, siitepölyä, kevääseen kuuluvaa. Ensi syksynä saatetaan päättää myös terveysasemaverkosta, kun yksityiskohtaisempi valmistelu on valmistunut. Koko alkuvuotta leimannut aihe on ollut kaupungintalous. Nainen sahalla loihti hienoja haikeita säveliä. Kouluverkosta saataneen päätöksiä lomakauden jälkeen. Heikki Ketola Kotiseutua uusin silmin TOIMITTAJALTA Tuttu paikka muuttuu usein rutiiniksi. Mielenkiintoista olisi opetella havainnoimaan ympäristöä yhä tarkemmin. Omaa paikkakuntaa on joskus vaikea hahmottaa uusin silmin, koska rutiinit ottavat vallan elämästä. Muisteloita 21.6.2019 vaimoni Ritva sanoi, lähdet torille hakee uusia perunoita ja samalla maitoa ja piimää. Teuvon häivyttyä Pakin iloinen toteamus, hän oli oikein vihainen. Tässä tapauksessa päätösten takaraja saattaa olla marras-joulukuun budjettivaltuustossa. Kesäkuun valtuuston ryhmäpuheenvuorot antoivat osviittaa tulevasta (LL 13.6.). . Samalla saa liikuntaa ja ehtii ihailla kävelyretkiä pidemmälle omaa kotiseutua uusin silmin. . Ja mitä täällä on tapahtunut aikoinaan. MINÄ OLIN mennyt pajalle -63 vuonna Kaskiluodon Kallen siirtyessä tärkeämpiin tehtäviin vastaamaan niin varaosista kuin matka-asennuksista. Kättä puristaessa virisi ajatus muisteluista konepajalta. Veikko Onkijoelta LUKIJAN RUNO Jäähyväislöylyt Lämpöinen toukokuinen illansuu, Mustajärvi eteemme avautuu. Huomasin Jalosen Pakin. . Merran Matti soitteli haitaria. Kulunutta kevättä ei voi syyttää ainakaan isojen asiakysymysten puutteesta Loimaan kunnalliselämässä. Professori Fred Luthans Päätoimittaja Kati Uusitalo kati.uusitalo@loimaanlehti.fi LL KOPIT . Pyöräretket ovat siksi yksi parhaimpia tapoja tutustua lähiseutuun uusin silmin. Sitä pyöräillessä saa tuntea suomalaisen kesän ja maaseudun ihanuuden koko loistossaan. EINO KNUUTILA. Ah, minä pyöräilen, hieno ilma. Poikkeuksellisten keinojen sisältö jäi valtuustossa avoimeksi. Äkkiä mutkassa hyppäsi pusikkoon. Itse huomaan toistavani helposti totuttuja kaavoja. Haalarit päälle konetta putsaamaan. Kävelyretken aikana voi ottaa ylös kuulemiaan ääniä, mitä näkee ja mitä haistaa. Perin hitsarin paikan. Eiku menet autolla, perunat putoo, maito happanee ennen kuin olet kotona. Kaikki meni hyvin. Kaivurikuormaaja oli ajettu kuormamersun lavalle. Ja lisäksi matkan varrella pilkahtaa esiin aivan ihania vanhoja puutaloja, jollaisiin en ollut aikaisemmin kiinnittänyt huomiota ja joista huokuvat entisaikojen henki ja rakennustyylit. Olen ottanut tavoitteekseni tutustua myös vapaa-ajalla toisinaan uusin silmin Loimaan seutuun ja lähialueisiin. Järjestelemällä huonekalut uudelleen, harrastamalla urheilua uusissa paikoissa, käymällä paikallisissa tapahtumissa useammin ja tutustumalla liikkeisiin, joissa ei ole koskaan käynyt. Junnu. Satuin olemaan paikalla, kun Teuvo ripitti Pakia. Eduskuntavaalien jälkeen puhetta on riittänyt niin tulevaisuuden koulukuin terveysasemaverkosta. Ainakin keskustan ja kokoomuksen valtuustoryhmissä katsotaan, että ensi vuoden budjetti on saatava plussalle. Helposti tulee käveltyä aina sama reitti töihin tai lenkkeiltyä samoja polkuja
MUUTEN, kyllähän se luvan maksu kannatti. Kalastonhoitomaksulla (45 €/vuosi) saa viehekalastaa yhdellä vavalla. Kukaan ei loukkaantunut tilanteessa, ja poliisi sai haltuunsa aseen, joka oli otettu käyttöön luvatta. Eipä ole, viimeisimmästä maksusta on kaksi vuotta aikaa. Onnettomuus tapahtui Virttaantiellä Alastaron risteyksen jälkeen. Siispä osoitteeseen Eräluvat.fi, josta kalastonhoitomaksun saa ympäri vuoden suoritettua. Poliisi tutkii onnettomuuden syytä. Kalastonhoitomaksu menee kalastonhoitoon ja lupamyynnin perusteella kalastuskunnat saavat rahaa kaikkien kalastajien hyväksi tehtävään työhön. . Tarvitsemme enemmän Helsinkiä muualle maahan. . Toimittaja Elena Kurki Aamulehdessä KERRO UUTISVINKKI Soita: 02 588 8032 Sähköpostiosoite: toimitus@loimaanlehti.fi Tiistaina 25. – Moni sellainen tyyppi, joka on aina maksanut kaikki luvat, on kaivannut valvontaa. Kalastonhoitomaksulla saa kalastaa yhdellä vavalla. Raikkosen tiilitehtaan kohdalla uistimeen tarttuu kiinni melkoinen hauki, jonka painon tai pituuden kertominen lehdessä haiskahtaisi kalavaleelta. Mutta mitä sitä ei rakkaan harrastuksen vuoksi tekisi. Ajoneuvon kyydissä olivat auton omistaja noin 70-vuotias ulkopaikkakuntalainen mies ja hieman yli 20-vuotias ulkopaikkakuntalainen mies. Huumausaineita kuljettajalla LOIMAA Hieman yli 20-vuotias loimaalaismies puhalsi noin 0,7 promillen lukemat poliisin pysäyttäessä hänet Hirvikoskentiellä perjantaiyönä hieman kahden jälkeen. . . Muuten meille jää noin 335 000 neliökilometriä asumatonta seutua ja maan nimeksi voidaan muuttaa Helsinki. Onnettomuuspaikalla tie oli poikki pelastustoimien ollessa käynnissä. Lupa on voimassa heti. Heistä on tuntunut turhalta maksaa lupia, koska täällä niin moni muu kalastaa ilman lupia. Samalta kurssilta valmistui kolme muutakin kalastuksevalvojaa. Tuplamerkki, kanisteri ja lippusalko tarvitaan verkoissa ja pidemmissä yhdistelmissä. Kuolonkolari Humppilassa HUMPPILA Kaksi henkilöautoa törmäsi toisiinsa Ypäjäntiellä Laitalan kohdalla torstaiiltana seitsemän jälkeen. Kurssi oli Kokemäenjoen kalastuskunnan järjestämä ja Elykeskuksen valvoma. . Muutoin joella on aika rauhallista. – Suurimmat ongelmat johtuvat yleensä tietämättömyydestä. . Toinen miehistä puolestaan puhalsi noin kahden promillen lukemat, joten häntä epäillään törkeästä rattijuopumuksesta sekä kortitta ajosta, sillä mies oli aikaisemmin kesällä määrätty väliaikaiseen ajokieltoon. Räikeitä rikkomuksia Aaltonen ei ole vuosien mittaan joella havainnut. Yhdistys tiedottaa Kokemäenjoen vesistöalueen asioista ja ympäristön tarjoamista harrastusmahdollisuuksista, myös lupakäytännöistä. Poliisin tullessa paikalle henkilöauton kuljettajasta ei ollut selvyyttä. Auton omistaja puhalsi nolla promillea, ja häntä epäillään liikenneturvallisuuden vaarantamisesta. Loimijoki on Aaltosen aluetta. Vaelluskalavesistöjen koskija virta-alueilla, kalastuskieltoalueilla ja kohdekohtaisilla lupa-alueilla on omat lupakäytäntönsä. Se on ollut itsestäänselvyys. – On valitettavaa, että osa suhtautuu kalastuslupiin negatiivisesti, vaikka ovatkin innokkaita kalastajia. Nuoresta pojasta lähtien kalastanut Aaltonen on joutunut itsekin esittämään kalastuslupansa etenkin koskija merialueilla. Tänä vuonna maksetut luvat ovat kuitenkin voimassa koko vuoden, vaikka muutoksia tulisi. Kalastuksenvalvoja ei saa työstään palkkaa, vaikka työ onkin ihan virallista ja luvanvaraista. Kalastusmaksuja tullaan yhtenäistämään vielä tämän vuoden aikana. Loimaalainen Aaltonen suoritti kalastuksenvalvontaan oikeuttavan kurssin toukokuussa. KALASTUKSEN suosio ei ole Aaltosen mukaan juurikaan heilahdellut vuosikymmenien varrella. vetouistelu) tarvitaan kalastonhoitomaksu ja Kokemäen kalatalousalueen monivapalupa 30 €. . Molemmat loukkaantuivat jonkin verran, mutta eivät vakavasti. Lisäksi pihan jokirannassa ollut laiturilautta oli irrotettu ja pääsi ajelehtimaan joella. Ei tähän ole halukkaita, koska ei tästä tahdo saada kiitosta muuta kuin niiltä, jotka maksavat luvat, Aaltonen harmittelee. Poliisi epäilee kuljettajan syyllistyneen rattijuopumukseen, huumausaineen käyttörikokseen ja kulkuneuvon kuljettamiseen oikeudetta. Kaikilla kalastuksenvalvojilla on kuitenkin valtuudet valvoa kalastusta missä tahansa Kokemäen kalatalousalueen sisällä. Kalastuksenvalvontaa hän pitää tärkeänä työnä, sillä siinä hän pääsee valistamaan ihmisiä laillisen kalastuksen merkityksestä. JOKAISELLA 18–64-vuotiaalla kalastajalla tulee olla kalastonhoitomaksu maksettuna. Aaltonen arveleekin, että eniten työsarkaa on mökkikalastajien ja rannalta virveliä heittävien neuvonnassa. . Siksi Aaltonen rohkaisee kaikkia joella liikkuvia olemaan rohkeasti yhteydessä, jos jotakin kysyttävää tulee tai havaitsee rikkomuksia. Kalastuksenvalvojana hän aikoo olla yhtä helposti lähestyttävä kuin siviilissäkin. Lisäksi poliisi löysi autosta kannabista. KATRIINA REIJONEN. Työtä tulevat teettämään myös pyydykset, joita ei ole merkitty kunnolla. Koska Loimijoki on erittäin vähän liikennöity vesistö, katiskoja tai verkkoja ei tarvitse merkitä yhtä näkyvästi kuin vilkkaammilla vesistöillä. Aaltonen haluaa toimia aluksi valistavaan sävyyn. – KOSKA pyydettiin, Aaltonen toteaa naurahtaen, kun häneltä kysyy, miksi hän päätti suorittaa valvojankortin. FAKTA Näin kalastat luvallisesti: . En tule hyväksymään mitään ongenkohoa katiskanmerkkinä, Aaltonen kommentoi. Lisäksi Aaltonen suosittelee vierailemaan myös Pahakoski ry:n nettisivuilla, sillä sieltä alueen lupavaatimukset löytyvät helposti. Jonkin aikaa vedessä oltuaan mies palasi rantaan, ja poliisi otti hänet kiinni epäiltynä ainakin vaaran aiheuttamisesta ja ampumaaserikoksesta. . Kun poliisille tuttua miestä oltiin laittamassa poliisiauton kyytiin, hän lähti juoksemaan karkuun ja hyppäsi jokeen. Räikeä rikkomus voisi olla esimerkiksi luvaton verkko, joka on viritetty joen halki niin, että se sulkee koko joen. Poliisi selvittää tapahtumien kulkua. Mies ampui haulikolla LOIMAA 30-vuotias paikallinen mies saapui Rantatiellä sijaitsevan kiinteistön pihaan kutsumatta juhannusaaton iltana seitsemän aikaan ja ampui haulikolla. Poliisille entuudestaan tuttu kuljettaja oli jo aiemmin määrätty ajokieltoon. kesäkuuta 2019 Ulosajo Virttaantiellä LOIMAA Henkilöauto ajautui ulos tieltä ja päätyi katolleen pellolle torstaiyönä puoli kahden aikaan. Alaikäisten ja 65 vuotta täyttäneiden ei tarvitse lunastaa kalastonhoitomaksua, mutta paikalliset luvat esimerkiksi pyydyksiin on edelleen maksettava. kesäkuuta 2019 UUTISET LAINA Helsinki-keskeisyydestä pitäisi päästä eroon. Onnettomuussyy oli poliisille tuntematon vielä torstai-iltana alkuselvityksen ollessa kesken. . – Minulle voi soittaa numeroon 0400 799 779. He toimivat pääasiassa alajuoksulla. Monivapalupa on venekohtainen. Nimi, yhteystiedot, lupamerkki ja riittävän hyvin veden pinnalla näkyvä merkintä. Tämä on kalastuksenvalvojan tärkeintä työtä, muistuttaa vaadittavista luvista ja valvoa, että kalastus on lainmukaista. Onkimiseen, pilkkimiseen ja silakanlitkaukseen ei tarvita kalastuslupaa. – Tämä on tällainen koiran virka. Kolarissa kuoli yksi henkilö ja kolme loukkaantui lievästi. 5 Tiistaina 25. Näin seisovat pyydykset tulisi minimissään merkata. Sitten kiukutellaan, kun ei ole tehty istutuksia tai hoidettu vesistöä. Koska Kokemäenjoen vesistö on kaikkien asukkaiden yhteistä aluetta, myös mökkirannassa kalastamiseen tarvitsee hankkia asianmukaiset luvat. Se on omille nilkoille pissimistä. Kaikki valvontatapahtumat on raportoitava Ely-keskukselle, oli valvontatapahtuma sitten positiivinen tai negatiivinen. . Kalastuksenvalvoja voi takavarikoida kalastusvälineet ja toimittaa ne poliisille, mutta esimerkiksi luvattomiin pyydyksiin Aaltonen aikoo ensitöikseen laittaa huomautuksen ja katsoa, ilmestyykö pyydyksiin lupamerkit ja asianmukaiset huomiokanisterit. Luvat ovat aina olleet kunnossa. Pyydyslupia Loimaalla myyvät Sportia Loimaa ja Rautanet Alastaro. Loukkaantuneet kuljetettiin sairaalaan. . Lähinnä muutokset koskevat kalastusalueita, joita tullaan vähentämään. Pitkän linjan kalaharrastajan mukaan Loimijoella on näkynyt kalastuspiikkejä silloin, kun jokeen on istutettu kalaa. Kokemäen kalatalousalueeseen kuuluvat Kokemäenjoen lisäksi Loimijoki sivuhaaroineen (muun muassa Koenjoki, Niinijoki). Aaltonen viettää paljon aikaa Loimijoella, joten valvonta onnistuu siinä sivussa. Loimijoella alettiin valvoa kalastuslupia Loimijoki Katriina Reijonen – Ai niin, onhan toimittajalla kalastonhoitomaksu suoritettuna, tuore kalastuksenvalvoja Juha Aaltonen viestittää haastattelupäivän aamuna. – On minulta Loimijoellakin joskus kysytty kalastuslupaa, mutta siitä on enemmän kuin 20 vuotta aikaa. Viehekalastukseen usealla vavalla (esim. Ajoneuvo vaurioitui pahoin. Kokemäen kalatalousalueella pyydysyksikkölupa maksaa 5 €. – Mieluummin paremmin kuin huonommin. Jos uistelee useammalla vavalla tai pyydystää kaloja katiskaan, on kalastonhoitomaksun lisäksi ostettava välinetai pyydyslupa. Jokaisessa katiskassa täytyy kuitenkin olla kelluva merkki, kuten muovinen kanisteri, jossa lukee pyydyksen laittajan yhteystiedot ja johon on kiinnitetty lupamerkki. Pyydyskalastukseen ja ravustukseen tarvitaan kalastonhoitomaksu ja pyydyslupa. . Loimijoella tapahtuva kalastuksenvalvonta on ollut vuosikaudet olematonta
Jos kävijämäärää lasketaan makkaroissa, niin 400 makkarasta jäi vain muutama paketti jäljelle.. KE V. – Joitain vuosia sitten yksityishenkilöiden romujen, kuten suurien metalliosien, kierrätys oli vielä aivan retuperällä Suomessa ja muissakin Pohjoismaissa. – Romukioskilla on yhteistyökumppaneita, jotka vievät romut jatkokäsittelyyn. Mäki-Tammelan mukaan heille tuodaan joskus akkuja, joiden päällä kasvaa jopa sammalta. Jostain syystä sukkapuu (joka aihe myöhemmin saamani tiedon mukaan oli muidenkin taiteilijoiden käyttämä) hämmästytti ja alkoi naurattaa ainakin minua kovasti. Olin kansakoulun neljänä vuonna ilmeisesti osoittanut hyväpäisyyden merkkejä. Kioski on auki torstaisin kymmenestä kahteentoista. Sillä tavoin, unohtumattomasti, tutustuin Loimaan oman Alpo Jaakolan taiteeseen ja henkilöön. 6 Tiistaina 25. Jiri Vilén, Ville Mäki-Tammela ja Satu Hallinen työskentelevät romujen parissa. En siis tiennyt paikkakunnan teatteritai taidetapahtumista yleensä mitään, vaikka näytelmiä kauppalassa tehtiin ja taideseurakin toimi. Loimaalla on riittänyt romua aina jonoksi asti, joten lopulta Hallinen päätti perustaa Loimaalle pysyvän toimipisteen. kesäkuuta 2019 PAIKALLISIA LAINA Jos ihminen on sivistynyt, hän arvioi vallanpitäjien toimia ja yleensä ympäristöään kriittisesti. Keräyspisteen romut menevät sataprosenttisesti kiertoon. Varmaan kai kuvaamataidonopettajamme Aili päätti viedä meidät taidenäyttelyyn, tarkasti en muista valmisteluja. – On paljon ympäristöystävällisempää käyttää vanhat materiaalit uudestaan kuin kaivaa lisää mineraaleja maasta jalostettaviksi, Hallinen vielä kiteyttää Romukioskin perusperiaatteen. KIOSKILLE VOI tuoda esimerkiksi metalleja, vanhoja johtoja sekä akkuja. Siitähän saattoi päätellä minut ihan taiteelliseksi. Se oli heiltä suuri uhraus, oppikouluhan oli maksullinen. Tosin ketjut saattoivat luiskahtaa päältä, ja niiden kiskominen takaisin paikoilleen jätti sormet öljyisiksi. Loimaan toimipiste on jo kuudes pysyvä Romukioski. Koulutusta vaille jääneet äiti ja isä tahtoivat antaa minulle paremmat eväät elämään kuin he itse olivat saaneet. Tilanne on parantunut huomattavasti. – Ihmiset ovat valveutuneita ja haluavat tietää, toteutuvatko asetukset ja ovatko luvat kunnossa. Meiltä oli matkaa viitisen kilometriä Loimaan yhteiskouluun, jonne pyrin ja pääsin sivistymään vuonna 1952. Meidän KTC Kierrätyspalvelut esimerkiksi hakee akut sulattavan teollisuuden käsittelylaitoksiin, josta ne päätyvät uusiokäyttöön, Ville Mäki-Tammela selostaa. Asiakkaita kaiketi oli meidän lukiolaisten lisäksi aika lailla, koska tila vaikutti ahtaahkolta. Lisäksi kioskin porukka kiertää kauppa-autolla ympäri maita ja mantuja keräämässä romuja. Toiminnan suosio yllätti Hallisen, kun hän perusti ensimmäisen Romukioskin vuonna 2017. SILMÄTAUTIEN ERIKOISLÄÄKÄRIT 26.6. Paitsi yksi: se herätti huomiotamme, sekä minun että toisten. Polkupyörällä matka taittui, jos rohkaistui lähtemään. (Taiteilija tuli kyllä yhdestä siskostani, ei minusta.) YLEISESTI OTTAEN olin ihan maalaistollo – tilaa piti yllä vielä sekin, että noina kouluvuosina kulku keskustaan sivutietä pitkin teki hankalaksi osallistua kauppalan rientoihin ja nuorten kanssakäymisiin iltaisin. Mutta kerran ihan 1950-luvun lopulla, kun jo olin lukiossa, sain kokea kunnon muistijäljen jättäneen tapahtuman. Maalauksia tietenkin oli ripustettuna seinille, vaikka en muista niistä erityisempää. Useimmiten asiakkaat jättävät pisteelle kuparia ja messinkiä. EMILIA VOLTTI Rauno Tuomella riitti juttuseuraa Loimaan Romukioskin avajaisissa. Minulle on tärkeää, että asiakkaat saavat hyvää palvelua. – Loimaalaiset ajoivat Somerolle tuomaan meille romua ja kyselivät, miksei Loimaalla ole omaa pistettä. Akkujen lyijy ei hajoa eikä katoa luonnosta itsekseen. TAULU OLI isokokoinen, töllötimme sitä hämääntyneinä. Konsepti on yksinkertainen: asiakas tuo Romukioskin pisteelle vanhat romunsa, ne punnitaan ja asiakkaalle maksetaan romuista niiden määrän ja laadun mukaisesti. Taulun nimi oli pantu esille: ”Sukkapuu”. – Ihan sama, tuoko asiakas meille kilon vai tuhat kiloa kuparia. Joka tapauksessa paikka oli Martta Aaltosen kahvila, jonne siis marssimme kiinnostuneina kokemaan ennen kokematonta… Muistan, että kahvilan sali tuntui hämärältä. Osaaja taas typistää toimintansa ongelmanratkaisuksi ja tuotannoksi. Joku hyssytteli meitä käyttäytymään kunnioittavammin ja viittasi vaivihkaa peräseinällä istuvaan isoon, mustaveriseen mieheen – siinähän oli taiteilija itse. LEINONEN VARAA AIKA 02-763 2049 Romua jonoksi asti Loimaa/Peltoinen Emilia Voltti – Alkaa jo vähän väsyttää! En ymmärrä, mistä ryysis tulikin. Romukioskin kauppa-auto on aikaisemmin poikennut Loimaan jäähallilla kiertueellaan. TO M. Voi olla ihan ummikkokin romun suhteen, mutta maksamme saman verran kuin muillekin, Hallinen tähdentää. Nolotti aika lailla, en ollut tosiaankaan osannut olla kuten taidenäyttelyssä kuuluu… Olihan se ensimmäinen kerta. HEMIö 27.6. Piirustus eli kuvaamataito noteerattiin kaikkina kouluvuosina jopa kympin arvoiseksi. Rauni Virtanen Joku hyssytteli meitä käyttäytymään kunnioittavammin ja viittasi vaivihkaa peräseinällä istuvaan isoon, mustaveriseen mieheen. Täällä oli varmaan pari sataa henkeä samaan aikaan, Satu Hallinen puuskahti Loimaan Romukioskin avajaisten päätteeksi. Kierrätyksen ammattilainen pitää sitä kuitenkin hyvänä, että hylätytkin akut tuodaan asianmukaiseen keräykseen. Maalaus esitti puuta – tammea tai koivua tai muuta – ja sen oksille riippumaan oli maalattu sukkia – nilkkasukkia, villasukkia, lyhytvartisia sukkia, erikokoisia ja -värisiä. Professori Janne Saarikivi Ylellä Kokemus tosiaan KIRJOITTAJAVIERAS Loimaan pitäjän ja kauppalan raja kulki juuri rintamamiestonttimme laitaa myöten, kotitalo jäi kauppalan puolelle
Loimaalla aloittaa ensimmäinen mielenterveyskuntoutujien palvelutalo Merja Honkalan töitä esillä ArteMiinassa Loimaa/Turuntie Marianne Rovio ArteMiinassa voi ihailla forssalaisen taiteilijan Merja Honkalan (s.1962) akryylimaalauksia, joissa on esillä niin luonto, enkelit ja tanssijat kuin hieman abstraktimpikin ote. – Jokaisella kuntoutujalla on oma ohjaaja, ja tarkoitus on järjestää tavoitteellista ja asiakkaidemme tarpeisiin soveltuvaa ryhmätoimintaa kuten esimerkiksi ruokaryhmiä yhteisessä keittiössä. Attendo Kruunula avasi ovensa . Attendo Kruunulan on tarkoitus olla kuin oma koti, jonne saa tulla ja mennä vapaasti asuessaan täällä. Myös lyhyet asumisjaksot kotona asumisen tukena ovat mahdollisia. Se helpottaa kuntoutumista ja sitä, että on helpompi alkaa harrastaa ja toteuttaa itseään tässä yhteiskunnassa. Suomalaiset koivut ovat Honkalalle mieleisiä, ja myös Artemiinassa on esillä koivuja kuvaava työ Koivikko. Honkala kokee enkelit runollisen kauniina olentoina. –Palvelukodissa asiakkaat voivat tuntea olonsa turvalliseksi ympäri vuorokauden. ArteMiina on tällä hetkellä Leena Salosen pyörittämä taidekahvila, ja näyttelyyn pääsee tutustumaan sen aukioloaikoina ti–pe klo 10–18 ja la 10–14. kesäkuuta 2019 Loimaa/Suopelto Marianne Rovio Loimaalle on avautunut ensimmäinen mielenterveyskuntoutujien palvelukoti Attendo Kruunula. Täällä myös lääkkeiden saanti varmistuu. Itse maksavat kuntoutujat ovat harvinaisia, mutta sekin on mahdollista, Attendon alueellinen palvelupäällikkö Virpi Särkiniemi kertoo. Vuokraan voi kuntoutuja hakea asumistukea. Tarkoitus on myös, että palvelukodin naapurit saavat tutustua palvelukotiin. ATTENDO KRUUNULA on uutena palvelukotina vasta hakemassa muotoaan. . – Emme perusta tänne esimerkiksi omaa kuntosalia, koska kuntoutujille on tärkeä suuntautua ulospäin jatkuvasti. Attendo Kruunulassa kuntoutujille on tarjolla pesutilojen ohella saunatilat, iso pihaterassi, yhteinen keittiö, takapiha sekä ruokailusali oleskelutiloineen. TALOSSA on 16 huonetta. Honkala on toiminut päätoimisena kuvataitelijana vuodesta 1990, ja hän työskentelee kotiateljeessaan Forssassa. Värit ja niiden moninaiset sävyt luonnossa inspiroivat Honkalaa. – He liikkuvat miehensä kanssa asuntoautolla ympäri Suomea ja myyvät myös tauluja ympäri Suomea. Särkiniemen mukaan on tärkeää, että asukkaille järjestetään paljon toimintaa myös palvelukodin ulkopuolella. Meitä on minun lisäkseni yksi sairaanhoitaja ja neljä ohjaajaa. Honkala poikkesi myymään taulujaan täällä ArteMiinassa, ja näin keksimme perustaa tänne hänelle myyntinäyttelyn. – Hän ei ole harrastanut tanssia, mutta häntä kiehtoo tanssin liike, ja siksi hän maalaa usein tanssijoita, Salonen tähdentää. MARIANNE ROVIO Merja Honkalan akryylimaalaus Koivikko. Luontoretket, vierailut maatiloille ja eläinkaverit ovat hyvä lisä kuntoutuksessa, Särkiniemi toteaa. Lisäksi myymme ostopalveluina toimintaa muihin ympäristökuntiin sekä tarpeen mukaan koko Suomeen. Kuntoutujat tulevat meille pääsääntöisesti maksusitoumuksella tai palveluseteleillä. 7 Tiistaina 25. Nyt meillä on tiedossa yksi kuntoutuja, ja on hyvä, että toiminta alkaa pikkuhiljaa. Ja nyt kohta 30 vuoden ajan hän on toiminut päätoimisesti kuvataitelijana. Jokaisessa huoneessa on oma vessa pesutiloineen. Asukkaat maksavat itse vuokran ja ruuan. toukokuuta, ja toiminta Loimaalla on hakemassa muotoaan. Asukasmäärän kasvaessa rekrytoimme vielä yhden ohjaajan. Hän on matkustanut paljon ympäri Suomea ja saanut inspiraatiota kotimaan matkoillaan maalaamiseensa. Myös enkelihahmot ovat Honkalalle mieleen. Työntekijämme ovat heidän tukenaan arjen onnistumisessa ja kuntoutuksessa. Leena Salonen pitää Artemiinassa Merja Honkalan taidenäyttelyä. Ne ovat kooltaan 20-neliöisiä. – Hän on piirtänyt ja maalannut pienestä tytöstä asti. Kahdeksassa huoneessa on minikeittiö. Attendon ohjaaja Niina Uotila, johtaja Sanna Vieraankivi sekä sairaanhoitaja Kirsi Kaasinen esittelevät Attendo Kruunulan tulevien asukkaiden huoneita. Honkala on tuntenut vetoa maalaustaiteeseen lapsesta asti. – Honkala kertoi, että hänen innostuksensa enkeleihin lähti siitä, kun joku asiakas tilasi häneltä kerran yhden enkelimaalauksen. Minulla oli juuri sopivasti tyhjää seinätilaa, ja hän toi muutamia taulujaan esille, kertoo Leena Salonen ArteMiinasta. – Kuntoutujia saattaa tulla muun muassa sellaisista loimaalaisista, jotka ovat sijoitettuna tällä hetkellä jossain muualla. Kuntouttava toiminta tulee olemaan osa palvelukodin arkea, mutta se on vapaaehtoista asukkaille. Asiakkaat voivat viipyä täällä kuukaudesta vuosiin oman tarpeensa mukaan. Täällä kuntoutuja saa tuettua asumista silloin, kun laitoshoitoa ei tarvita. – Tänne saa koska vaan tulla tutustumaan, ja tarkoitus on pitää juhlia, joihin myös naapurit ovat tervetulleita, Vieraankivi lisää. Näin ehdimme valmistautua siihen tarpeiden mukaisesti. – Saimme avaimet käteen 28. Ruoka tulee Attendo Mariian Kartanosta, Attendo Kruunulan johtaja Sanna Vieraankivi kertoo. HONKALAN TÖISSÄ esiintyy usein tanssijoita, joita hän on maalannut akryyliväreillä rosoisen tekstuurisena. Näyttely on esillä ArteMiinassa heinäkuun loppuun asti. MARIANNE ROVIO. Liikunta ja luonto on todettu todella hyväksi kuntouttavaksi toiminnaksi, joten siihen Kruunulassa tullaan panostamaan. Attendo Kruunulaan sijoittuu työikäisiä asukkaita, jotka valikoituvat oman kunnan aikuissosiaalityöntekijän tekemän arvion perusteella. Lisäksi tarvitaan avustavia työntekijöitä kuten siivousja keittiöhenkilökuntaa
A 6,1 km (läht. Motivoituneet nuoret pelaajat harjoittelevat neljä kertaa viikossa talvisin ja pari kertaa viikossa kesällä. – En pysty tekemään vaihtoja, jos jotakin pelaajaa jännittää tai peli takkuaa muusta syystä. EMILIA VOLTTI. Tytöt lähtivät bussilla pohjoiseen jo pelejä edeltävänä päivänä. 0): 1) Jaakko Hörkkö 31.00, 2) Sakari Kohijoki 36.45, 3) Jukka Pelli 36.47, 4) Martti Vaittinen 43.11, 5) Elisa Salmi 44.25, 6) Riikka Vuorentausta 45.55, 7) Veera Vuorinen 45.56, 8) Severi Halkosaari 47.31, 9) Niko Tiia-Sofia Mikko Tabermann 50.03, 10) AnnaLiisa Tammi 54.25, 11) Juhani Tammi 54.34, 12) Mäki Ida 56.07, 13) Risto Kaukasoina 57.16, 14) Risto Vatanen 58.14, 15) Kiti Salonen 58.49, 16) Heli Ojala 1.00.35, 17) Marja Välimäki 1.00.36, 18) Anna Lahinen 1.03.04, 19) Heikki Nurmo 1.03.58, 20) Anssi Sirviö 1.08.27, 21) Veikko Haapanen 1.19.27, 22) Olli Ylijoki 1.19.54, 23) Laakso Marianne 2.14.33, 24) Pelli Roope 2.14.37, ei aikaa: Minna Lehtilä, Liisa Kohijoki, Anne Kanerva, Tarja ja Tiina Niinimaa, Aulis Teerinen. 0, hyl. Pelaajat pystyivät kuitenkin nopeasti suuntamaan katseen seuraavaan peliin, Kojo vahvistaa. Neea Laakso, Helmi Naula, Meea Uusitalo, Aada Torikka ja Jade Lehtonen riemuitsevat ikäluokkansa voitosta Power Cup -lentopalloturnauksessa. Jankon D-tytöt pelasivat ikäluokkansa tyttöjen Super-sarjassa, jossa toisiaan vastaan mittelivät kovatasoisimmat joukkueet. Pelit sekä oheisohjelma pitivät huolen siitä, ettei aika käynyt missään vaiheessa pitkäksi. Järjestäjinä olivat Kuuselat ja Salot. Yhtäkkiä satoi ja ukkosti, Torikka kuvailee. POWER CUPISSA menestynyt Jankon Valkoinen joukkue kuuluu isompaan ryhmään samanikäisiä lentopalloilijoita, joiden kanssa he pelaavat talvisarjassa. Pelaajat saivat nimittäin pari uutta kaveria. TULOSPÖRSSI SUUNNISTUS Torstairastit Alastarolla 20.6.2019. kesäkuuta 2019 Taidot ja teräshermot tuottivat kultaisen tuloksen Lentopallo Emilia Voltti Loimaan Jankon D-tyttöjen joukkue voitti kultaa kesäkuun alussa Power Cup -lentopalloturnauksessa. Kaikki pelaajat ovat käytössä, joten kaikkien pitäisi pysyä hyvässä vireessä koko ajan, Kojo pohtii eroja valmentamisen kannalta. D 1,6 km (läht. Toimittaja Simo Arkko Aamulehdessä LAINA Tietysti jokainen kuljettaja on erilainen, mutta Mikan (Häkkinen) ja Kimin (Räikkönen) kanssa heidän luonteessaan suomalainen suoruus oli kuitenkin selvä yhteinen piirre. 33, kesk. – Vapaa-ajalla kiertelimme majoitusalueella, seurasimme avajaisia ja kävimme Yöttömän Yön discossa, pelaajat luettelevat. Valtava tapahtuma kerää vuosittain yhteen lähemmäs tuhat joukkuetta, sillä eri ikäluokat sekä tytöt ja pojat kaikkialta Suomesta pelaavat samassa turnauksessa. 29, kesk. Neljä joukkueen viidestä pelaajasta oli kentällä kerrallaan. Tänä vuonna saimme mahtavat kelit, sillä ekat kolme päivää oli lämmintä. – Pelien väleissä meillä oli tuomarointivuoroja, Neea Laakso lisää. Joukkue eteni alkulohkosta jatkolohkoon ja lopulta välieriin. Entinen F1-kuljettaja David Coulthard Helsingin Sanomissa 8 Tiistaina 25. He eivät tarvitse lomaa lentopallosta, koska se on kivaa. Sään lisäksi ulkolentopallon säännöt eroavat sisälentopallosta. URHEILU LAINA Varaustilaisuus osoitti ensinnäkin sen, että NHL-organisaatiot ovat enenevissä määrin kiinnostuneita suomalaispelaajista: tänä vuonna NHL-varauksen sai kaikkiaan 22 pelaajaa. 0): 1) Eveliina Mustonen 23.59, 2) Mikko Väisänen 26.25, 3) Elmo Mikkola 27.39, 4) Oiva Mikkola 27.40, 5) Riitta Soro 29.13, 6) Eveliina Hongisto 31.37, 7) Aada Hällfors 36.54, 8) Pirjo Kuusela 37.05, 9) Mikael Kankare 39.15, 10) Kyllikki Kurppa 40.17, 11) Vihtori Mustonen 45.11, 12) Helmi Turunen 46.38, 13) Karri Siiri Iiris Paavonen 46.52, 14) Riitta Soppi Matti Vainio 48.31, 15) Johanna Ruuhi 1.01.49. – Joskus jännitti, mutta pidimme päät kylmänä ja keskityimme tekemään parhaamme, Aada Torikka kertoo. 13, kesk. 0): 1) Pasi Hongisto 38.12, 2) Pekka Leppänen 49.10, 3) Tuula Sinkkonen 49.13, 4) Jonna Lehtinen 49.22, 5) Isto Nummi 52.58, 6) Jarkko Mäki 55.43, 7) Janette Mäki 55.52, 8) Tuija ja Matti Leppämäki 58.21, 9) Mikko Prusi 58.53, 10) Simo Savo 1.00.29, 11) Jorma Mörsky 1.01.50, 12) Tapio Vuolle 1.01.52, 13) Jari Jääskeläinen 1.02.43, 14) Jorma Koivisto 1.07.53, 15) Marika ja Jari Tuominen 1.09.17, 16) Kaisa Markula 1.10.05, 17) Sanna Ketola 1.10.18, 18) Lassi Vatka 1.10.42, 19) Juho Poskiparta 1.12.47, 20) Paula Ketola 1.14.51, 21) Paula ja Tommi Pellonperä 1.15.16, 22) Timo Ojala 1.16.37, 23) Pekka Kangasperko 1.16.39, 24) Iida Piminäinen 1.23.04, 25) Lauri Sanna 1.23.14, 26) Tarmo Heikkilä 1.25.01, 27) Timo Kesti 1.25.14, 28) Katri Prusila 1.26.19, 29) Satu Tuominen 1.26.27, 30) Markku Laurinen 1.38.12, 31) Virtanen Päivi 2.01.56, 32) Sanna ja Pekka Marjamäki 2.07.43, ei aikaa: Matti Poskiparta. Joukkueeseen kuuluivat Aada Torikka, Meea Uusitalo, Jade Lehtonen, Helmi Naula ja Neea Laakso. Kenttä on pari metriä lyhyempi kuin millä tytöt ovat tottuneet pelaamaan talven aikana. Nelipäiväisessä Power Cupissa tuli vastaan sekä aiemmin vieraita vastuksia että vanhoja tuttuja. – Power Cup on alkukesän kohokohta. Kukaan ei ole erityisen pitkä, mutta kaikki pelaajat ovat tasaisen hyviä, eikä joukossa ollut heikkoja lenkkejä, joukkueen valmentaja Katariina Kojo arvioi. Ulkolentis tuo vaihtelua harjoituksiin. 0): 1) Ilari Nummi 52.26, 2) Osmo Hongisto 1.01.23, 3) Anttoni Mäki-Laurila 1.03.30, 4) Mauri Kurppa 1.04.50, 5) Lasse Varjonen 1.17.18, 6) Esko Pirttimäki 1.17.32, 7) Harri ja Emmi Välimäki 1.18.25, 8) Jukka Keskitalo 1.22.27, 9) Henri Merta 1.24.34, 10) Timo Saarinen 1.27.39, 11) Mikko Seppälä 1.28.17, 11) Antti Seppälä 1.28.17, ei aikaa: Teemu Ruuhi. C 2,7 km (läht. JOKAINEN TURNAUKSEN peli oli ratkaisevassa asemassa ja tärkeä, sillä ne määrittivät, jatkoiko joukkue kamppailua kärkisijoista. 15, kesk. B 4,2 km (läht. – Tytöt päihittivät muut sarjan joukkueet taidoillaan. Tänä vuonna Power Cup pidettiin Rovaniemellä. Paineet eivät kuitenkaan päässeet kasvamaan liikaa pitkien päivien aikana. Passaajat pääsivät hyökkäämään enemmän kuin normaalisti ja hyökkääjät passaamaan. 0, hyl. 0, hyl. Jokaista voittoa juhlittiin. – Paineensietokyky kuuluu tämän joukkueen vahvuuksiin. 0, hyl. Sää tosin muuttui finaalissa. Tytöt eivät hävinneet yhtäkään peliä koko turnauksen aikana. Sama päti kentän ulkopuolella
Toisessa keskityttiin teränkäyttöön ja liikkumiseen, toisessa taas treenattiin kiekon käsittelyä. TULOSPÖRSSI Jääkiekkoilijat Julius Alaranta sekä Aapo Härkälä ovat viettäneet tunteja toisensa perään kaukalossa. kesäkuuta 2019 Maalivahdit pääsivät Loimaan leirillä kesäjäälle Jääkiekko Emilia Voltti – Ei näistä pikkujätkistä lopu virta, Rocketsin maalivahtivalmentaja Atte Vali totesi kolmepäiväisen maalivahtileirin viimeisenä päivänä. – Jäällä näytän esimerkkiä, luennolla voin taas kertoa omista kokemuksistani urheilijana, Silvonen summasi päivänsä leirillä. / LoG & Lehtokangas Ari / LoG 74, 34) Okker Elle / WGCC & Tervomaa Aaro / LoG 74, 35) Kotiniemi Sirpa / LoG & Kotiniemi Kari / LoG 78, 36) Hannukainen Tuula / LoG & Hätönen Armi / LoG 79, 37) Saarinen Marjatta / HaG & Saarinen Rauno / HaG 82, 38) Mäntymaa Anne / WGCC & Okker Elina / WGCC 87. 9 Tiistaina 25. ROCKETS JÄRJESTI maalivahtileirin tänä kesänä kolmatta kertaa. Kilpailijoita oli yhteensä 84. SÄKYLÄLÄINEN Aapo Härkälä, 13, sekä loimaalainen Julius Alaranta, 12, päätyivät maalivahdeiksi omasta halustaan, koska he ovat viihtyneet maalissa pienestä pitäen. Leirille osallistui pari muutakin tyyppiä Säkylästä, joten vanhemmat ovat jakaneet kyytivuoroja, Härkälä kertoi. He haluavat kehittyä maalivahteina. Pistebogey hcp top 10: 1) Leppänen Jarno / LoG 40, 2) Sarkula Pentti / LoG 38, 3) Ruotsi Hannu / LoG 38, 4) Hovila Tero / WGCC 37, 5) Saarinen Miikka / LoG 37, 6) Heikkilä Jukka / LoG 36, 7) Salorinta Jyrki / LoG 36, 8) Jokela Teemu / LoG 36, 9) Kukkonen Timo / LoG 34, 10) Sillanpää Pasi / LoG 34. Lyöntipeli hcp top 10: 1) Lehikoinen Kalevi / LoG 67, 2) Toukkari Teemu / LoG 69, 3) Koskinen Saku / NRG 70, 4) Kyyrä Jarmo / LoG 70, 5) Ahola Raimo / LoG 71, 6) Lindholm Teemu / LoG 72, 7) Prusila Petri / LoG 72, 8) Uusitalo Arttu / LoG 73, 9) Touru Seppo / LoG 73, 10) Sotka Marjatta / LoG 74. A-sarja: 1) Kimmo Tuovinen ja Pirjo Kivinen, MAP/ LOI, 2) Kullervo Kupila ja Annikki Saarinen, TUR/ LOI, 3) Markku Nieminen ja Sari Lilja, LOI/TYR, 4) Epo Ravantti ja Ritva Peltomaa, LOI/PCP. Silvonen itse päätyi maalivahdiksi osittain siitä syystä, että lapsuuden pelikavereina toimineet isoveljet käskivät hänet aina maaliin. PÄIVÄLEIRIN ohjelmaan kuului kuntoilua, luentoja sekä kaksi harjoitusta jäällä. Maalivahtivalmentaja Atte Vali GOLF Juhannus-scramble 22.6.2019, Loimijoki Golf, Ypäjä. PETANQUE Mittumaarit SD (miesten haku). Molemmat ovat pelanneet maalivahteina useamman vuoden. – Maalissa saa melkoisesti painia omalla keholla, joten kehonhallinta ja liikkuvuus ovat erittäin tärkeitä ominaisuuksia maalivahdille. Vapaa-ajalla olemme rentoutuneet ja hengailleet porukalla. EMILIA VOLTTI. Maalissa saa melkoisesti painia omalla keholla, joten kehonhallinta ja liikkuvuus ovat erittäin tärkeitä ominaisuuksia maalivahdille. Rocketsin maalivahtileiriläiset kokoontuivat aamuyhdeksältä tekemään fysiikkaharjoitteita, vaikka edellisenä päivänä he olivat uineet ja grillanneet Mellilässä myöhäiseen iltaan. Hänen mukaansa leirillä on aikaa käydä läpi puhtaasti maalivahtitekniikkaa nuorten pelaajien kanssa, kun tavallisissa harjoituksissa se saattaa helposti jäädä sivuosaan. Silmä kertoo, millaista palautetta ja millaisia harjoituksia kukin veskari tarvitsee. – Kaikilla on ollut hauskaa. 1) Ahola Raimo / LoG & Maaniitty Jere / LoG 62, 2) Leppänen Jarno / LoG & Salorinta Jyrki / LoG 63, 3) Mattila Jukka / LoG & Railo Kari / LoG 66, 4) Pääkkönen Timo / LoG & Skyttälä Juha / LoG 67, 5) Alakoski Jarkko / LoG & Humalainen Jyrki / LoG 68, 6) Leppikangas Pentti / GG & Nylander Timo / LoG 68, 7) Tervomaa Erkki / LoG & Tervomaa Rami / HaG 68, 8) Haapaniemi Timo / LoG & Toukkari Teemu / LoG 69, 9) Eerikäinen Jussi / LoG & Lindholm Jani / LoG 69, 10) Stenberg Maija / LoG & Touru Seppo / LoG 69, 11) Kuula Markku / LoG & Lindholm Teemu / LoG 69, 12) Okker Jan / WGCC & Rehnbäck Toni / KGM 69, 13) Urmas Jouko / LoG & Urmas Päivi / LoG 69, 14) Mäntylä Olli / LoG & Mäntylä Ritva / LoG 69, 15) Piltti Kari / LoG & Piltti Ville / LoG 69, 16) Laaksonen Ami / LoG & Tervomaa Tomi / LoG 69, 17) Rehnbäck Atte / KGM & Rehnbäck Katriina / KGM 70, 18) Nevalainen Henri / LoG & Peltonen Risto / PGH 70, 19) Airo Sari / LoG & Tuomi Sanna / LoG 70, 20) Hurri Sarita / LoG & Prihti Henri / LoG 70, 21) Hatakka Dani / EPG & Saarinen Veikko / SHG 71, 22) Suutari Mika / ArGC & Suutari Pia / ArGC 72, 23) Hakala Leena / LoG & Hakala Olli-Pekka / LoG 72, 24) Hatakka Timo / PGC & Virta Esa / LoG 72, 25) Oksanen Matti / SaG & Vaha Reijo / LoG 72, 26) Viitaniemi Ari / LoG & Viitaniemi Mona / LoG 72, 27) Pieniniemi Mika / SaG & Salminen Mika / LoG 73, 28) Järvelä Kari / TawG & Järvelä Karita / TawG 73, 29) Sotka Marjatta / LoG & Sotka Sakari / LoG 73, 30) Ruotsi Hannele / LoG & Ruotsi Hannu / LoG 73, 31) Leino Heta / LoG & Leino Kimmo / LoG 73, 32) Pitkänen Kari / VG & Pitkänen Raija / VG 73, 33) Heikkilä Jukka K. Motivoituneet pelaajat ovat osallistuneet maalivahtileireille aikaisemminkin. Meillä valmentajilla on pitkä kokemus. Opettajien kävisi kateeksi, jos he näkisivät, kuinka keskittyneesti nuoret jääkiekkomaalivahdit kuuntelivat luentoa urheilijan elämäntavoista Rockets Maalivahtileirillä. Silvonen ei voi kantaa kaunaa veljilleen, sillä hän onnistunut raivaamaan tiensä ammattilaispelaajaksi asti ja aloittaa pian opinnot Yhdysvalloissa jääkiekon kannustamana. Silvonen ei ollut aikaisemmin osallistunut valmennukseen mutta lähti empimättä mukaan, kun hänen oma valmentajansa Vesa Virta kysyi. – Sää on ollut erinomainen, joten olemme pystyneet hyödyntämään lähiympäristön urheilupaikkoja, kuten Urheilukeskusta, Vali kehaisi. Lyöntipeli Scratch top 3: 1) Toukkari Teemu / LoG 72, 2) Leppänen Jarno / LoG 74, 3) Sarkula Pentti / LoG 78. Leirille osallistui Loimaalta ja lähiseuduilta yhteensä 11 maalivahtia, iältään 10–13 vuotta. VALIN LISÄKSI Arttu Kulmala Lekistä sekä maalivahtikouluttaja Vesa Virta ja maalivahti Jenna Silvonen naisten MM-joukkueesta valmensivat nuoria maalivahteja leirillä. GOLF Watrec Tour 7, 17.– 18.6.2019, Loimijoki Golf, Ypäjä. C-sarja: 1) Matti Haapanen ja Maija Palmu, LOI/ PCP, 2) Petri Tolonen ja Tuija Haapanen, MAP/LOI, 3) Raimo Monto ja Eija-Liisa Leino, LIN/TYR. Leiri on ikään kuin maalivahtien kertausharjoitus, jossa maalivahdit saavat kosketuksen jäähän kesän aikana. B-sarja: 1) Gunnar Wallin ja Seija Sillanpää, KOR/ LIN, 2) Ari Saliniemi ja Eila Nummila, TYR/LOI, 3) Ismo Voutilainen ja Sari Karanko, TYR/Loimaa, 4) Pasi Lilja ja Maarit Flink-Soini, TYR/ TYR
n 32” taulutelevisio 50 e. Olohuone avoinna koko kesän toripäivisin klo 10-13. 040 833 9046 Heikkilä. Ilm. lasit., valokuitu, uudet ikk., hyvä yhtiö. Kesäteatteriesitykseen Kertunmäelle 24.7. 040 558 8676. Su 30.6. Vietämme kesäistä iltaa yhdessä. kerros. 30 vuotta vanhat, itse purkaen. Koulumuseo kirjaston yläkerrassa (os. Punaisen Ristin Päiväpirtti on avoinna ma-pe 10-14 Turuntie 13, Puh 0400 919 541 n Peugeot 405 vm.-94.Paljon uusittuja osia. Lautaa 4”, 5”, 6”. klo 18:00. 13.7 menn. P. (vain sähköpostilla) LÖYTÖLAARI ON TARKOITETTu YKSITYISHENKILÖILLE, EI JÄLLEENMYYJILLE EIKÄ YRITYSTOIMINTAA HARJOITTAvILLE. Hinta vain 59 000 e. Vm. 050 350 5788 n MB Viano tila-auto. 040 5473 229. n Siirrettävä saunamökki, lämpöeristetty. Löytölaarissa voivat ilmoittaa yksityishenkilöt, joiden nimeä ei ole YTJ-rekisterissä. 5000 e. klo 17.00 Seurakuntatalon pihalla. C-pojat, LP-Espoo, Stadion. n Keskuslämpökattila Jämä 10, 2 pesäluukulla sekä irtopattereita 6 kpl. P. klo 15-21. Kaikille avoin. klo 16-18 Marskin leikkipuistossa pääkirjaston vieressä. 040 5141 675. n Loimaan kesk. 0400 534 079. LP Juniorit tulevia pelejä: Ti 25.6. Juuri kats. P. 0500 780 147. tiistaina Materiaalit tulee toimittaa viimeistään edeltävänä torstaina klo 13.00. 0400 823 820. n Kangaspuut n. (Huom: palvelu ei toimi Gomobile -liittymällä) Tekstiviestimaksua ei palauteta, mikäli ilmoitus on sääntöjen vastainen. Vuokra 400 e / kk + vesi + laajakaista. Aurat 3-siipiset, viljakierukka moottorilla, Potilaäes 2,5m, ketjuharava. 044 207 4055, 0400 519 550. Mervi Koivulahti meelheko@live tai 040 522 4827 Päiväpirtti on vielä suljettuna yhden ylimääräisen viikon. P. 15 cm eristeet, löylyvalmis perille toimitettuna vain 8500 e. kesämökki 3 * 7 m talvilämmin, sauna+ph+oh, vl kiskoilla. Outi 044 986 3458. Loimaan seudun Omaishoitajat ja Läheiset ry Ti 25.6. Loimaan Seudun Neurokerho Kokoonnumme ma 1.7. -87, pois rekisteristä, 2-renkaat. saunallinen kolmio 79 m 2 . Myös kalliimpaan. Kauppalankatu 17) avoinna tänään ti 25.6. T Härkälä 044 548 0194. Loimaan Seudun Sotaveteraanit ry, jaostot, puolisot ja lesket. P. 28.6 menn. Markettien vieressä. 0400 460 599. n Vuokrattavana 2 h+k, 54 m 2 . Niinijoen Seudun kyläyhdistyksen perinteiset Rantapäivät Ylätupasaunamökillä Pappistenjärventie 42 ke 26.6. 044 207 4055. klo 18:00. n Asuntovaunu Polar 620 vm.2004 telivaunu. Menemme katsomaan upeita tanssiesityksia ja kuuntelemaan ikimuistoisia lauluja Olavi Virran elämästä. Pe 28.6. klo 12 Kyrön koulun pihamaalle. 050 514 9545. n Koivuklapia, puhdasta ja siistiä, 55 e / heittomotti kotiin tuotuna. Olemme mukana Okrassa 3.-6.7. Leikinohjaaja ei ole paikalla, mutta MLL:n pihalelut ja leikkimökki ovat käytössä. P. LöYtöLAAri Ilmoita KOLMESSA lehdessä yhden ilmoituksen hinnalla! Ilmoitukset tiistain Löytölaariin viimeistään torstaina kello 13: Laskutettaviin ilmoituksiin lisäämme laskutuslisän 2,50€ sis. 1.7.Suviretki Palikkalaan ja Jokioisille Lähtö torilta klo 10.30. Käteisellä. D-tytöt, LP-Roihu, Harjoituskenttä. P. Elersien sukuseura. 0400 673 831. P. 040 558 8676. n Pienempi traktori mökki käyttöön ja kippikärry. P. Niinijoen kyläuutiset ilmestyvät to 4.7. 045 203 7373. Lisätietoja kotisivuilla. mennessä. viikko, Ma-To klo 1014 Alastaron nuorisolava. 0400 470 576. P. ilmot ja tiedust. P. mennessä Seija 0500-604991. P. Ilm. 0400 899 666. Heti vapaa. 040 829 1298 Erna URHEILU Diabetesyhdistys Retki Sappeen kesäteatteriin Pälkäneelle la 27.7. ilmoitukset Löytölaariin tekstiviestinä! 7,50 € / 160 merkkiä LöytöLaariiLmoitusta veLoituksetta /vuosi 2 Muista etutila ajaetusi! Alastaron Sotaveteraanit ry. Tarjousten perusteella, Pöytyällä. 044 361 8317. n Vuokrattavana siisti yksiö 33,5 m 2 + lasitettu parveke. alv. 0400 586 868. P. WV TL takalaitanosturilla koppa-auto, vm. Vesalle 0400 541 093. OSTETAAN n Kaikenkuntoiset asuntoautot/vaunut vm-88 -> esim katsastamattomat, kosteusvikaset, pienkolaroidut. H. . 2010 C kortilla, tavaratila 2,8 m ja seisomakorkeus vain 8500 e, vaihdossa työkone ym. 0400 923 127. 045 852 3911. 30.6 klo 12. Ilm. Ilm. Avaamme 1.7 klo 10. Pikaluk. SEKALAISIA n Vuokralle tarjotaan juuri remontoitu yksiö 31 m 2 15.7. Kylien välisen leikkimielisen karaokekilpailun Alastaron edustajan karsinta 20.7. P. 050 309 2060. Kuvia ja tietoja Tori.fi. Näytelmänä Maiju Lassilan laulunäytelmä Liika viisas. kolmeosainen, liukuovipeilit, valot. Max 10000 e. Remontti-Reiskat soitelkaa. Seuraavat karaoke illat 27.6 ja 11.7 Klo 19-n.21. Voit osallistua yhteen tai kaikkiin kolmeen päivän tapahtumaan. P. klo 12:00. n Sahatavaraa 2x4, 2x5, 2x6. KuvALLINEN ILMOITuS – 20 € kuva ja teksti 160 merkkiä. Heti vapaa. n Henkilöja pakettiautoja, kaikenkuntoiset myös romut/rautaromu ja traktorit kaikenkuntoiset. n Vuokrattavana saunallinen yksiö rivitalossa 40 m 2 Metsämaalla. Kotiinkuljetus. 1910 rakennettu hirsitalo 90 m 2 . 10 Tiistaina 25. Su 30.6. n Vastaanotetaan kissa tai kissanpentu hyvään kotiin maaseudulle. jolloin sukuseura järj. Bussi kulkee reittiä Hirvikosken apteekki Kelan pysäkki. H. Teatterissa on katettu katsomo ja hyvät tuolit. SOITTAMALLA: 02-588 8952 Auranmaan viikkolehti, ma-pe 9-15 02-588 8021 Loimaan Lehti, ma-pe 9-13 02-588 8552 Somero-lehti, ma, ke, to, pe 8.30-13 1. Loimaalla Kalevalankadulla, heti vapaa. SEURATOIMINTA Siellä missä sinäkin Etutilaajan vuosietu! ota digilehti nyt käyttöösi! Soita 02 770 2626 (ark.8-16) tai käytä etusi heti verkossa: tilaajapalvelija.fi/plus Alastaron Kyläyhdistys ry, Lasten kesäkerhon viim. n Mökki tavaroineen Loimaalla. Tule Turkuun su 21.7. n Alastarolla Huhtamontie 243 v. Ilmoitathan tulostasi viin. n Tuoretta siperianlehtikuusiterassilautaa 28 mm x 120 mm x 4000 mm. Yhteislevikki 23 500, lukijamäärä yli 63 000. MB 3,0 bensamoot., autom. klo 17.00 Loimaan Kaupungin kesäpaikkaan, Takkatuvalle Mellilään. n Vuokralle tarjotaan KT-yksiö 38m 2 Riihikoskella. Iltaisin P. Materiaalit osoitteeseen niinijoen.uutiset@gmail.com 27.6. 3 krs, hissitalo. P. Vuokra 790 e / kk + vuokravakuus. P. P. 0500 980 759. P. Vaihto mahd. 26.6 menn. SEuRAAvA LÖYTÖLAARI 2.7. n Sorminiittokone, trukkilava, hyllyjä, 13.6 x 36” renkaat, MF ja Case etupainoja, 10 x 28” vanteet, lämpöuuni 300 astetta, MF 20 osia. 2. P. Loimaan harrastajanäyttelijät Kertunmäen vanhat Ma. Melliläjärven Takkatupa, Huovintie 7, Mellilä. 7h. C-pojat sm-sarja, LP-Jyväskylä, Stadion. n Mehiläistarvikkeita, Hunajalinko 4 kehän Italia. P. 041 443 2763. TEKSTIvIESTINÄ Näppäile teksti LAARI, välilyönti, osasto ja oma ilmoituksesi. -05, rek. P. P. klo 10-11 Tuulian Tuolijumppa Olohuoneella Heimolinnank.3. klo 17.00. metsäkirkkoon su 30.6. MYYDÄÄN n Kuivaa koivuklapia, sekä männynkuorikatetta. n Eteisen vaatekaappi 220x170x50 cm, valk. 044 944 5860. P. 050 346 2927. alkaen Helsinki Kallio / Sakarinkatu / Hämeentie. yhdistyksen porukkaan mahtuu vielä mukaan. 0400 223 450 Somero. Kyrönseud un Sotaveteraanit, V-S So taveteraanipiirin hengellinenjaosto ja Pöytyän seurakunta kutsuu ns. F-pojat, LP-PöU, Puistokadun kenttä. takapenkit pois 2 m kulj.tilaa. Kylppäri remontoitu, parv. Löytölaari julkaistaan tiistaisin Auranmaan Viikkolehdessä, Loimaan Lehdessä ja Somero-lehdessä. klo 15:00. P. 28.000 e. 040 517 9556. Siirrämme myös avajaiset samaan päivään. Luot. (Osastot: M myy, O ostaa tai S sekalaiset) Lähetä viesti numeroon 17252 Yhden viestin hinta on 7,50 e / 160 merkkiä (sis alv.). RIvI-ILMOITuKSET – 7,50 € / 160 merkkiä. Alastaron torilla klo 11-14, finaali 17.8 Kuutamokeikan toritapahtumassa, johon kaivataan talkoolaisia. n Vuokralle tarjotaan juuri täyd. klo 16-18. Kuljetus järjestyy. tilaisuuden tutustua yhdessä Turun historiaan sekä nähdä sukuumme kuuluvan huippu-urheilijan Duarte Tammilehdon Veikkausliiga-pelissä. remontoitu parvekkeellinen yksiö kaikkien palveluiden lähellä Loimaan keskustassa. kesäkuuta 2019 MLL Loimaan kaupungin yhdistys Iltapuistoilua kesäkeskiviikkoisin 5.614.8. 27.6. Pyydä kuva, tee tarjous. P. 040 547 5927. Vuokra 260 e / kk + vesi ja sähkö. Railille 040 521 1022. SÄHKÖpOSTILLA: ilmoitukset@avl.fi ilmoitukset@loimaanlehti.fi ilmoitus@somerolehti.fi 3. P. Keskeinen sijainti, oma tontti, sähköja vesiliittymä. Oripään lentokentällä. Näyttö sopimuksen mukaan P. n MB sprinter 313 vm. Eläkeliiton Oripään yhdistys Kettinginheitto ke 26.6. Laajoen kesäteatteri su 28.7. Hissitalo, 3. Kyrön Seudun Sotavetraanit yhdessä V S piirin hengellisen jaoston ja Pöytyän seurakunnan kanssa kutsuvat Metsäkirkkoon Kyrön koulun pihalle su. 0400 80 4241. n Juuri valm. päivänäytökseen. Ilm. E-S 040-7309616.. kimppakyydein. Runsaspuustoisella 5000 m 2 tontilla jossa sikala, vanha aitta ja savusauna. Kuorima-allas kotimainen, Landstroh-osastoja, pohjia, kattoja, laatikoita. Heinäkuu pidetään taukoa, elokuussa jatketaan. Sitovat ilm
16:00 TI 2.7. Kotim. 16:00 TI 9.7. 19:00 KE 10.7. 045-678 7936. www.romukuljetus.fi TYÖSUORITUKSIA TEATTEREITA LAKIASIOITA HUVITILAISUUKSIA ILMOITUS PÄÄTÖKSEN ANTAMISESTA Päätös nro 259/2019 Antopäivä 24.6.2019 Hakija Vihlman-Lehtonen Oy Asia Munituskanalan ympäristölupa, Loimaa Päätös on nähtävänä 24.6. Valitusaika päättyy 24.7.2019. kesäkuuta 2019 HALUTAAN OSTAA Kanteenmaan Bingo Punkalaitumella tiistaina 25.6.2019 klo 18.15 alk. – 24.7.2019 Loimaan kaupungintalolla. 19:00 SU 7.7. 040 151 0520 jaskan.puoti@m-ketju.fi ma-pe 8-20, la 8-18, su 9-15 Jaskan Jaskan Puoti Oy Puoti Oy Maukasta hyvällä fiiliksellä! JASKAN PUOTI TARJOAA 25.-26.6.2019 Tervetuloa! Sika50%-nauta50% Jauheliha kpl kg K ahvilasta kahVi + Viinerimunkki 2 50 K ahvilasta koko Viikon: makkaraPerunat + limumuki 0,4l JokioiSten kartanon meiJerin kermaJuuSto rYmÄttYlÄn VarhaiSPeruna kg 1 99 90 1 25 4 99 hk Sininen lenkki 3,43/KG pkt 4 95 kg 5 95. 0295 016 526 12.7.2019 asti Etelä-Suomi LL LL LL LL LL LL uutisia, ilmiöitä ja ihmisiä läheltä sinua. avi.fi/lupa-tietopalvelu. 19:00 TO 4.7. Voittajakuvan on ottanut Irina Heinonen Mäki-Punton kotimuseossa. ks. 19:00 PE 12.7. 0400-530 741 martti.tuominen@atoimisto.fi Pelti-, tiili-, varttikattojen MAALAUKSET ja PESUT yms. AA Ilpo Knuutila 0500 531 759 aleksi.knuutila@asianajot.fi ilpo.knuutila@asianajot.fi www.asianajot.fi Asianajotoimisto HEIKKI RANTANEN OY AA, VT Heikki Rantanen Kauppalankatu 9-11 B 32200 Loimaa, puh. 19:00 TO 11.7. hyvää. 044 242 0682 RAUTAROMU, SEKAPELTI JA AUTOT Noudetaan nopeasti nosturiautolla.Maksan hyvän hinnan reilusti käteisellä. Päätökseen saa hakea valittamalla muutosta valitusosoituksen mukaisesti Vaasan hallinto-oikeudelta. Päätös on lisäksi luettavissa osoitteessa www. Puh. www.metsamaa.net TERVETULOA! KALLIOHOVIN BINGO Bingo torstaina 27.6.2019 klo 17.00 alkaen peli alkaa 18.45 JAHTi 2500 € / 58 Levon Tarha KirsiKKatomaatit/ tomaatit Kypsyneet myynti suoraan tilalta tiistaisin ja perjantaisin klo 9-14, muina aikoina p. toimija. 02 7622 669 www.kukkabox.com Näytökset 2019: SU 30.6. 0400 837 846 Levontie 55, Hirvikoski tomaatit myynnissä myös paikallisissa marketeissa. AA Aleksi Knuutila 050 5812 765 puh. Autoista romutuspoistot. 19:00 KE 3.7. ei Kortt imaKs ua! lounaalla 5,90€ TIISTAINA makkarakeitto KESKIVIIKKONA lihakeitto terVetuloa! JokioiSten herkkuranSkanleiPÄ (2,25/KG) Vesikoskenkatu 11, 32200 loimaa P. (02) 762 2888 fax (02) 762 2313 www.heikkirantanen.fi toimisto@heikkirantanen.fi Asianajotoimisto MARTTI TUOMINEN Asianajaja Martti Tuominen Vareliuksenkatu 2, 32200 Loimaa puh. Jahti 1800€/ 49 palloa SUPERVITOSBINGO 1060 € / 55 palloa www.kanteenmaa.fi Kanteenmaan Ns KUKKABOX Kesäaikaan palvelemme ma-pe klo 13-20 la-su klo 9-18 (sairaalan vieressä) p. IRINA HEINONEN Metsämaantie 618, 32270 Metsämaa Kahviosta kahvia, vastapaistettua Metsämaan Leipomon pullaa, jäätelöä, grillimakkaraa ym. Lisätietoja antaa Ympäristöylitarkastaja Maria Pilvimaa, puh. 19:00 Roy Clarke Ohjaus Anneli Heino Suomennos Joel Elstelä Aikuinen: 18€ Eläkeläinen, opiskelija, varusmies: 15€ Lapsi (alle 12v.): 8€ Liput ennakkoon myy: Niinijoentie 316 32410 Niinijoki krekila.fi lippuvaraukset@krekila.fi LM LM=loppuunmyyty Krekilän Myllyn Kesäteatteri esittää kesällä 2019 Asianajajia Asianajotoimisto ILPO KNUUTILA KY Asianajaja Aleksi Knuutila Asianajaja Ilpo Knuutila Vesikoskenkatu 7 B 10, 32200 Loimaa puh. 19:00 PE 5.7. rakennusmaalaukset Tmi Pirma/Koskela, Loimaa P. 11 Tiistaina 25. KUUKAUDEN KUVA Loimaan Kameroiden toukokuun kuukauden kuva, aiheena asetelma
He myös pitivät mahdollisimman kovaa meteliä havaittuaan susien hieman säikkyvän heidän huutojaan. Kittilässä oli ollut aseitakin, mutta väen tultua ulos petoja ei enää näkynyt, vain jälkiä pihassa. Tädin lämpimäiskakko joutui hetkessä sutten repimäksi, mutta samalla pojat saivat hieman etumatkaa ja ehtivät sännätä lähimmän talon Kittilän pirttiin. kesäkuuta 2019 SÄÄ TÄNÄÄN Lämpötila iltapäivällä ja edellisenä yönä Loimaa Humppila Oripää Punk. Sanotaankin, ettei vielä parikaan sutta tohtineet ahdistella aikuista miestä, mutta suuremmassa laumassa ne olivat rohkeampia. – Riskejä voi vähentää ennakolta. Määrä tarkentuu, kun kunnat ovat kirjanneet kaikki saapuneet paperihakemukset. Niin tehtiinkin. Häiriöistä huolimatta sähköisesti asioivien maatilojen osuus oli hieman viime vuotta suurempi. Pojat tiesivät, ettei heillä kuitenkaan ollut aivan välitöntä hengenvaaraa, koska heitä sentään oli 5–6 hyväkuntoista jo melkein miehen kirjoissa olevaa nuorta, ja susia vain kolme, mutta hyvät neuvot olivat kalliit. Talosta pojat myös olivat saaneet hevoskyydin koteihinsa ja aikuisen miehen saattajakseen. Viljelijöiden verkkoasiointipalvelu Vipussa oli viimeisen hakuviikon aikana teknisiä häiriöitä, jotka aiheuttivat hitautta palvelun käyttöön. Näyttämisen halu ja tarve kilpailla näkyvät eritoten nuorten mieskuljettajien riskialttiissa ajotavassa. 35 . Tänä vuonna Vipupalvelussa tukihakemuksen täytti noin 94 prosenttia viljelijöistä. Tai kaikkien näiden yhdistelmä. 040 722 8510 Tänään ja huomenna Loimaan CiTymarKeTin PihasTa Polkaluomumansikkaa 40 . Sääntöjä noudattavia ja toisia tienkäyttäjiä huomioiden liikkuvia nuoria tulisi kannustaa turvallisiin valintoihin antamalla positiivista palautetta mallikelpoisesta toiminnasta. POJAT PÄÄTTIVÄT pysytellä tiiviinä ryhmänä, jossa koko ajan pystyivät joka puolelle seuraamaan petojen liikkeitä. Mutta 1800-luvun loppupuolella karhuja ja etenkin susia oli eteläisessä Satakunnassakin nykyistä runsaammin, ”niitä juastaj jolkotteli kylisäkin ihaj joka yä ja eläviä (kotieläimä) hävis tavan takkaa taikka raareltiin henkiltä”. 12 Tiistaina 25. Tutkimusten mukaan nuoria riskikuljettajia on arvioitu olevan 10–17 prosenttia kaikista nuorista. – Toki on myös riskikäyttäytyjiä, mutta valtaosa nuorista liikkuu liikenteessä esimerkillisen fiksusti. Liikutaan sääntöjen mukaan ja tehdään se valinta, että laitetaan turvavyö aina kiinni, ei käytetä kännykkää, kun ajetaan eikä mennä humalaisen kuljettajan kyytiin, Liikenneturvan aluepäällikkö Rainer Kinisjärvi sanoo. kesäkuuta. Onnettomuusriski kasvaa myös usein silloin, kun kyydissä on kavereita. Matka kuitenkin taittui pelottavan hitaasti, kunnes yksi pojista keksi, että ”heitetääs niillet toi täriltä (tädiltä) saamamme kakko, jos ne vaihka ruppeis tappeleen siittä ja me pääsisimme karkuun”. Oli melkein täysikuun aika, mutta taivas oli pilvinen, joten kuunvalokin oli vain heikko kajo. Vampula Ypäjä Tulevien päivien sääennuste ORIPÄÄ LOIMAA YPÄJÄ HUMPPILA PUNKALAIDUN VAMPULA +11 +20 +12 +21 +12 +20 +11 +20 Ke +17 / +17 / +17 / +17 / +17 / +17 / To +20 / +19 / +19 / +19 / +19 / +19 / Pe +16 / +16 / +15 / +16 / +15 / +16 / +13 +12 +13 +12 +13 +12 +13 +13 +13 +13 +13 +13 +10 +10 +11 +10 +10 +10 Kärkäisen Puutarha p. Läheisen, tutun tai ystävän kannustavasta kommentista tulee varmasti hyvä olo. Päätukihaku alkoi Vipupalvelussa huhtikuun lopussa. Monestihan nuorta rohkaisee pienikin kannustus liikenteessä – peukku tai hymy. / 5kg JAKELU YHTEENSÄ 37.304 KPL LOIMAA ALASTARO YPÄJÄ VAMPULA PUNKALAIDUN HUMPPILA ORIPÄÄ MELLILÄ SÄKYLÄN HUITTISTEN TAAJAMAT AURA ORIPÄÄ PÖYTYÄ MELLILÄ KOSKI MARTTILA TARVASJOKI LIETO KK LIETO AS YLISKULMA Moduulikoot: 2x87mm 191,40€ 2x40mm 88€ 2x115mm 253€ 3x115mm 379,50€ 3x87mm 287,10€ 1x87mm 95,70€ 3x40mm 132€ Hintoihin lisätään arvonlisävero 24% OTA YHTEYTTÄ Tiina Järvinen 02 588 8025 tiina.jarvinen@loimaanlehti.fi Veli-Matti Knuuti 02 588 8020 veli-matti.knuuti@loimaanlehti.fi Näy -teemassa! OKRA-teema julkaistaan Auranmaan Viikkolehdessä ja Loimaan Lehdessä tiistaina 2.7.2019 Kakko kelpasi susillekin Kanteenmaassa Nykyisin on ihmisiä ja asumuksia, peltoja ja teitä niin paljon, että vähätkin pedot tulevat heti huomatuiksi. Paperilomakkeilla tukia haki määräaikaan mennessä noin 3 000 maatilaa. Heikki Keskumäki KERUUARKISTOJEN LEHDILTÄ LIIKENNEVINKKI Nuorten onnettomuuksissa näkyvät kesällä väsymys, ylinopeus ja alkoholi Kesä liikuttaa ihmisiä, ja liikenteen henkilövahinkojen määrä kasvaa kesää kohti. Yllättävän harvoin ne kuitenkin uskalsivat käydä ihmisten kimppuun, ”joskus kuinkassittep pelvotteli”, mutta esimerkiksi Loimaalla ja Punkalaitumella tiedetään vain muutama tapaus, jolloin aikuinen ihminen oli joutunut niiden hyökkäyksen kohteeksi. Onnettomuusmäärän kasvu näkyy myös nuorten kohdalla; nuorten henkilövahinkojen määrä kaksinkertaistuu kesäliikenteessä. Kokematon kuljettaja ei aina osaa kiinnittää huomiota sellaisiin seikkoihin, joista saattaa aiheutua vaaratilanteita. Viikonloput ja eritoten kesälauantait ovat tilastojen valossa tyypillistä aikaa nuorten liikenneonnettomuuksille, joissa näkyvät ylinopeus, väsymys, kiinnittämätön turvavyö sekä alkoholi. Kehut merkitsevät paljon aikuisenakin, joten ne tekevät varmasti vaikutuksen auton rattiin vasta tarttuneeseen nuoreen. Ruokavirastosta kerrotaan, että pitkästä hakuajasta huolimatta yli 40 prosenttia hakemuksista lähetettiin viimeisen hakuviikon aikana. Juoksemisesta ei näyttänyt olleen mitään hyötyä, koska sudet ovat ihmistä nopeammat. Heillä oli mennyt siellä niin myöhään, että oli jo lähes pimeää, kun he vasta olivat kotimatkalla, jalkaisin tietysti kuljettiin senaikaisia polkuja. Matka oli taittunut ripeästi, kunnes kotikylää lähestyttäessä, ”viimetteellä kankaalla likellä nykystä Huhtamon tiähaaraa, kolmes sutta oli ruvennuh heittiä piirittään”. /4kg Nostotuoreet annabella ja Jussi Perunat Hyvää säilöntämansikkaa Oman puutarhan maukkaat Herneet alk. Liikenneturva haluaa tänä kesänä haastaa ajatusmallia, jonka mukaan riskienotto jollain tavalla kuuluisi nuoruuteen ja olisi jokaiselle nuorelle ominaista. Sen mukaan muutama Kanteenmaan poika, noin 14–15-vuotiaita, ”juur rippikouluikäisiä”, oli ollut Palojoella sukulaisten luona kyläilemässä. Nuorten kuljettajien onnettomuusriski kuitenkin pienenee ajokokemuksen ja iän karttuessa. Eniten hakemuksia saapui viimeisenä hakupäivänä, jolloin hakemuksen lähetti Vipussa yli 4 000 maatilaa. 0400 689 531, 0400 531 499 Maatiloista 94 prosenttia haki tuet verkossa RUOKAVIRASTO Yhteensä 45 717 maatilaa teki tämän vuoden tukihakemuksensa verkkoasiointipalvelussa. alanen p. PUNKALAITUMEN Kanteenmaassa ja Palojoella tiedetään 1860-luvun puoliväliin ajoittuva susitarina. Viljelijöiden päätukihaku päättyi Vipu-palvelussa maanantaina 17. Mansikkaa Mellilästä satokausi alkamassa! tilauksesta poimittuna. PAIKALLINEN NÄKÖKULMA LL LL