Koko koulupäivä ihan satasella läpi Koska kaupunki ei ole yritys, sen tehtävä ei ole kerätä ylijäämiä vaan tarjota edullisia ja laadukkaita palveluja. Vasemmistoliiton valtuustoryhmä Sivu 4 Sivu 7 2 LL VERKOSSA www.loimaanlehti.fi Vanhaan meijeriin tulee tuhatkunta asuinneliötä . Loimaan talousalueen paikallislehti • 102. Sunnuntaina Leisku nappasi kotivoiton Maskusta. Suku on pahin: kinostuneiden hileiden kimppuun hyökätään vesivoimalla. Leiskun sijoitus salibandyn Kakkosdivarin runkosarjassa alkaa olla jo selvillä. alv. Perussiistin talon rakenteet ovat kunnossa. Sivu 12 Heippa hileille Ypäjän meijerin ostanut Sami Kuoppala aikoo ainakin alkuvaiheessa palkata työmaalle myös vierasta työvoimaa, jotta rakennuksen remontointi saadaan vauhdikkaasti käyntiin. Sivu 9 Viikonloppuna Saviseudulla oli ilmassa tanssahtelevia bilehileitä. Joukkueen edellä on vain turkulainen FBC . KITI SALONEN Sivu 5. vuosikerta Nro 9 TIISTAI 26.1. 2016 Irtonumeron hinta 2,00 € sis
YRJÖ LEHTINEN. Myös ensi kesän kesäteatterinäytelmästä saataneen esimakua. klo 19.00 Aarni Laukkanen Heimolinnankatu 8 Loimaa Tervetuloa Kompassiin! KATULÄHETYSILTA ke klo 18 Ilosanomaa sävelin ja sanoin puurotarjoilu, leipäkassit. Hinnat sisältävät arvonlisäveron 24%. 2 Tiistaina 26. Ulkomaantilaukset: tilaushinnan lisäksi peritään voimassa oleva postimaksu. Ilmoitusmyynti: Myyntipäällikkö Veli-Matti Knuuti (02) 588 8020, 0500 324 939 Myyntineuvottelija Pirjo Suoranta (02) 588 8037 Myyntineuvottelija Liisa Kivinen (02) 588 8021 Ilmoitussuunnittelija Kaisa Salmelin (02) 588 8967 Myyntijohtaja/paikallislehdet Sari Kuusinen 040 539 0969 sari.kuusinen@sss.fi Tilaajapalvelu SSS konsernin paikallislehdet avoinna ma–pe klo 8–16 (02) 7702 626 tilaukset@loimaanlehti.fi www.tilaajapalvelija.fi Vastuu ilmoituksista: Lehden suurin vastuu ilmoituksen julkaisemisessa sattuneesta virheestä on ilmoituksen hinta ja muihin lehtiin toimitetusta aineistosta sen valmistusarvo. Viljo AJANTIETO PÄIVÄN SANA VEIKKO HULKON KOKOELMISTA SANOMALEHTIEN LIITON JÄSEN ISSN 0358-9161 Jakeluhäiriöt: Puh. Kaikki tervetulleita! KOMPASSI, Heimolinnank. klo 12–15. Uutuutena menossa mukana tanssiryhmä Flames, jonka showt koostuvat energisistä ja näyttävistä tanssijoista sekä toinen toistaan huikeammista ja vaativammista koreografioista. Ohjelmassa on yhdessä liikkumista, tekemistä ja askartelua. 26.1. ja 14.5. Ohjelmassa on tanssimusiikkia ison orkesterin esittämänä ja sketsejä. 02 269 3434 arkisin klo 6-16.30 viikonloppuisin klo 7-12 Ypäjä, Humppila: Ilvesjakelu (03) 6151 344, klo 6.30–10. Ilmoitushinnat: Ennen tekstiä 2,50 € /pmm 3-sivu 2,50 € /pmm Tekstissä 2,33 € /pmm Tekstin jälkeen 1,97 € /pmm Takasivulla 2,50 € /pmm Etusivulla (modulikoot) 3,97 € /pmm Kuolinja kiitosilmoitukset, kunnalliset ja kirkolliset ilmoitukset, heng.kokoukset 1,97 € /pmm Määräpaikkakorotus 0,06 € /pmm Värikorotus yhdestä lisäväristä 0,09 € /pmm Löytölaari yksityishenkilöiden ilmoituspalsta tiistaisin 5 riviä 7,50 € (sis.alv). Minä tahdon maksaa tälle viimeksi tulleelle saman kuin sinulle, ja kai minä saan omallani tehdä mitä haluan. Aurinko laskee kello 16.19. tammikuuta Metsämaan Kalliohovissa kello 19–23. Kotisivut: www.loimaanlehti.fi Aineistoaikataulu Julkaisupäivä valmis aineisto vedostettavat tiistai pe klo 16 to klo16 torstai ti klo 16 ma klo 16 lauantai to klo 16 ke klo 16 Toimittaja Pasi Salo (02) 588 8036 Päätoimittaja Kati Uusitalo (02) 588 8030 050 555 7526 Toimitussihteeri Tiina Naula (02) 588 8032 Toimittaja Anu Salo (02) 588 8033 Toimitussihteeri Sampsa Hakala (02) 588 8031 Toimittaja Lari Kiviranta (02) 588 8035 Tilaushinnat: Määräaikainen 12 kk 140,00 € 6 kk 84,00 € 4 kk 59,90 € Etutilaus: Laskutusjakso 12 kk 129,00 € 6 kk 66,50 € 4 kk 45,50 € 3 kk 34,50 € Irtonumero 2,00 € Hinnat sisältävät arvonlisäveron 10 %. Kauppala Big Band tanssittaa yleisöä ja tuo iki-ihanat isolle orkesterille kirjoitetut tanssislaagerit tähän päivään solisteinaan Iina Wahlström ja Pekka Suhonen. tammikuuta 2016 KALENTERI NIMIPÄIVÄT 26.1. Niitä minä tahdon myös teiltä, sanoo Herra. 9: 23 Loimaalaisten esiintyjien Kauppala Big Bandin ja Krekilän Myllyn Kesäteatterin yhteistyönä järjestämät iltamat kutsuvat yleisöä lauantaina 30. Lapsille tekemistä Loimaan Satakunnantie vuonna 1939. (02) 588 8000, telefax (02) 763 1233. Taukojen ohjelmasta vastaavat Krekilän myllyn kesäteatterin näyttelijät hupaisalla sketsiviihteellä. Käsityöläiskatu 10, PL 2, 32201 Loimaa Puh. 20: 14-15 27.1. Joonatan 27.1. Katsotko sinä karsaasti sitä, että minä olen hyvä. Sillä minä olen Herra, minun tekoni maan päällä ovat uskollisuuden, oikeuden ja vanhurskauden tekoja. Ilosanoman ilta to 28.1. Lasten lauantai Kaupunginkirkolla la 30.1. 8 VAPAASEURAKUNTA Aurinko nousee tänään Loimaalla kello 9.02. Iltamat lauantaina Lasten Lauantai kutsuu alakouluikäisiä viettämään yhteistä mukavaa iltapäivää kerran kuussa kevään ajan. Matt. Jer. Ilmestyy tiistaisin, torstaisin ja lauantaisin. Toimitusjohtaja Jaakko Ketonen Sähköposti: toimitus@loimaanlehti.fi Ilmoitukset: ilmoitukset@loimaanlehti.fi Tilaukset: tilaukset@loimaanlehti.fi Konttori ja toimitus avoinna ma-pe klo 9-14. Joka kerralle on oma teemansa, ensimmäisellä kerralla aiheena on Yhdessä liikkeelle. Toimintaan ilmoittaudutaan tapahtumakalenterin kautta Loimaan seurakunnan kotisivuilla. Seuraavat kerrat 27.2., 19.3., 23.4. Säkylä, Punkalaidun, Huittinen ja Vampula: Almamanu 0800 392262 Kustantaja: Priimus Media Oy. Painopaikka: Lehtitehdas Salo, 2015
3 rs/talous Hinta ilman K-Plussa-korttia 1,25-1,35/rs ( 3,13-3,86/kg) Arla normaalisuolainen MEIJERIVOI 500 g (2,98/kg) Raj. alv 23 %). Tuotteita reilut, mutta rajoitetut erät! Vain kotitalouk sille Atria MAKSA-, LIHAMAKAROONI-, LIHAPERUNASOSETAI SALAMIPERUNALAATIKKO 350 400 g (2,50-2,86/kg) Raj. tammikuuta 2016 3 Puhelun hinta 020-alkuisiin numeroihin lankapuhelimesta 8,21 snt/puh + 6,9 snt/min (sis. LOIMAA 010 538 9200 ma-pe 8-21 la 8-18 su 12-18 ARJEN SÄÄSTÖJÄ HINNAT VOIMASSA TI-KE 26.-27.1. alv 23 %), matkapuhelimesta 8,21 snt/puh + 16,9 snt/min (sis. . 2 pkt/talous Hinta ilman K-Plussa-korttia 2,65/pkt (5,30/kg) 1,rs TOMAATTI Suomi 2 99 kg Kariniemen kananpojan marinoitu KOIPIREISI 1,2 KG (1,49/kg) 5 99 Atria Gotler MAKKARA 1KG (5,99/kg) 1,Valio maustetut JOGURTIT 200 g (1,67/kg) Hinta yksittäin 0,45/prk Oululainen äitimuorin HERKKULIMPPU 450g (3,76/kg) Sheba KISSANRUOKA ANNOSRASIAT 85 g (7,84/kg) Hinta yksittäin 0,75/rs (8,82/kg) Suomalainen OMENA (2,49kg) 2 49 kg 4,21 84 24 -pack KAHVIOSTAMME Kahvi + donitsi 1,59 /kpl -43% ERÄ 1 49 kg Tuborg Green OLUT 4,5% 0,33 l tlk 24-pack (2,30/l) Sis. w w w .k -c it y m a rk e t. pantit 3,60 Voimassa alk. 4.1.2016 JATKUVASTI EDULLINEN ERÄ kpl 1 69 ps 3 prk 1 49 pkt -20-25% ERÄ OMASTA UUNISTA PINAATTI-FETA-PASTEIJA (9,83kg) UUTUUS!! 59 kpl 6 rs 4,Taffel Mega PERUNALASTUT 235 325 g (6,15-12,50/kg) Hinta yksittäin 2,49/ps (7,66-15,56/kg) 2 ps nnnnnnn alous /kg) RÄ ERÄ. Tiistaina 26
Kokonaan oman pohdintansa paikka on tietysti sekin, onko rahasammoksi tuotteistettu kurkkiminen diktatoriseen valtioon ylipäänsä kannattamisen arvoista liiketoimintaa. Tuleva kesä näyttää, riittääkö poliisin voimavarat takaamaan turvallisuuden koko Suomessa. Toimitukseen voi myös poiketa. Vasemmistoliitto haluaa pitää lupauksensa äänestäjilleen, minkä vuoksi vasemmistoliitto ei hyväksy valtion taholta tulleita esityksiä suurista sotemaksujen korotuksista. Kokonaan uusi kokemus oli perinteinen japanilainen kylpylä eli onsen. Rahavarat 31.12.2015 ovat 5,5 miljoonaa euroa, lisäystä edellisvuoteen on 1,4 miljoonaa euroa. Hinta jopa tuplaantuu, jos mukaan lasketaan myös työpanoksen menetykset, sairauspoissaolot ja ennenaikaiset kuolemat. Suuret kiitokset Suopellon alueen katujen auraajalle! Vihdoinkin kuljettaja, joka ei tee isoja valleja tonttien liittymiin. Taisto Levo . Kaupunginhallitus päätti korottaa maksuja maksimikorotuksen verran eli 27,5 %. Päiväretki olisi maksanut kuutisenkymppiä, ja siihen olisi kuulunut muun muassa vierailu Koreoiden välisiin neuvotteluihin tarkoitetussa rakennuksessa ja askel pari Pohjoisen puolella. Päätoimittaja Kati Uusitalo kati.uusitalo@loimaanlehti.fi Ohjeita kirjoittajille LOIMAAN LEHDEN Lukijoilta-palstalle voi toimittaa kirjoituksia joko postitse, faxin tai sähköpostin välityksellä. Päätökseksi tuli siis Olavi Suomisen Loimaan Lehdessä mainitsema 9–2. Kaikki kaupungin rakennukset, myös Alastarolla ovat kaukolämmön piirissä. Vaikutti lupaavalta, vaikka ohjeistuksessa ehkä olikin hieman matkatoimiston jännän äärellä -markkinointilisää. Sampsa Hakala sampsa.hakala@loimaanlehti.fi Ihan tässä lähellä U KK-instituutin johtaja Tommi Vasankari laski Kuntalehdessä, että liikunnan puute aiheuttaa terveydenhuollossa menoja 1–2 miljardin euron edestä vuodessa. Enimmäkseen liikkumiselle kannattaa kuitenkin hakea innoitusta siitä, että sen kautta saa itselle paremman olon. Siitä löytyy monenlaisia vinkkejä – paitsi liikuntaan, myös muista harrastuksista ja lomailustakin. Jälleen on mukava muistuttaa siitä, miten paljon kaikkea tekemistä ja menemistä löytyy – ihan tästä tosi läheltäkin. Äänestystulos oli: muutosesityksen takana keskusta 3, vasemmistoliitto 2, sosiaalidemokraatti 1, perussuomalaiset 1, Oripään edustaja 1, esittelijän ehdotuksen takana kokoomus 1 ja yksi tyhjää. Vuodelle 2016 talousarviossa on arvioitu 550 000 euroa ylijäämää, ilman näitä maksujen korotusten 300 000–350 000 euroa joita ei ole talousarviossa voitu ottaa huomioon. et pilaisi toisten mahdollisesti kivaa päivää. Edith Hamilton Liikkua toki kannattaa muutenkin kuin kansantalouden vuoksi. No, retken peruuntuminen poisti pähkäilyn siitä, olisiko muutama askel riittänyt maapisteen merkitsemiseen. Tänään lehdessä on lounaisen Suomen alueelta koottu matkailun ja harrastamisen erikoisliite. KU LUKIJOILTA PÄÄKIRJOITUS PÄIVÄN MIETE Ei ankeaa ole kova työ, vaan pinnallinen. Sähkölämmitteisen talon asukas . 4 Tiistaina 26. Heidän elinkustannukset nousisivat suuresti ja niin myös kaupungin kulut. Paljon on ollut puhetta turva partioiden perustamisesta, kun Suomeen annettiin rantautua turvattomuus. Vasemmistoliitto lupasi äänestäjilleen kuntavaaleissa muun muassa puolustaa tasa-arvoisia julkisia palveluita. Kyseiseen kylpylään kuten muihinkin perinteisiin pesupaikkoihin otetaan vettä suoraan tuliperäisen maan uumenista. Vietin kolme päivää jättiläismäisessä pääkaupungissa Soulissa, jonka metropolialueella asuu rapiat 25 miljoonaa ihmistä. Jo ensimmäiseltä visiitiltä oli jäänyt mieleen erityisesti infrastruktuurin toimivuus ja yliystävällinen mutta silti luonteva palvelu. Asia oli tiedossa kaupungin talousarviovalmistelun ajan, hän kertoo ja sanoo, ettei tämä voinut olla päättäjille yllätys.” Oudoksi tilanteen tekee se, että Loimaan valtuusto päätti talousarviostaan 16.11.2015 ja valtioneuvosto teki päätöksen 19.11.2015 mahdollisuudesta korottaa maksuja 1.1.2016, joten tähän 300 000– 350 000 tulolisäykseen ei ole voinut valtuusto ottaa kantaa. Hei, sinä aikuinen negatiivisen luonteenlaadun omaava perheenjäsen, joka töistä palaavana avaat kotioven ja näet ensimmäiseksi kaikki mielestäsi negatiiviset asiat, aiheelliset tai aiheettomat. Perusturvalautakunta päätti 15.12.2015 vasemmistoliiton edustajan ehdotuksesta, että asiakasmaksuja terveysja hoivapalveluissa nostetaan avoterveyshuollossa ja laitoshoidossa vain indeksitarkistuksen verran eli noin kahdella prosentilla vastoin esittelijän 27,5 prosentin korotusesitystä. VASEMMISTOLIITON näkemys on, että kaupungin taloudellinen tilanne ei tarvitse näin rajuja korotuksia. Demokratiaan kuuluu asioista eri mieltä oleminen ja asioista äänestäminen. ”Pohjoisen välineistöön kuten mikrofoneihin tai lippuihin ei saa koskea!” Olisi kuulunut ja olisi maksanut, sillä Pohjois-Korean johtaja Kim Jong-un veti maton retken alta väittämällä maansa onnistuneen vetypommitestissä. Kotieläintyötä pidetään halpa-arvoisena työnä, joka kuulu kolmannen luokan kansalaisille. MAAPISTEEN sain kuitenkin Etelä-Koreasta, jossa siis kävin ensimmäistä kertaa. Juuri tästä maksujen korottamisessa on kyse. Kävin maassa toistamiseen ja vietin viisi päivää Osakan (metropolialueen asukasluku 19 miljoonaa) seudulla. Maailma tuomitsi ilmoituksen, ja ilmapiiri kiristyi niin paljon, että matkatoimistosta tuli viesti: ”Retki on valitettavasti peruttu Etelän ja Pohjoisen sotilaallisten välien kiristyttyä”. Taloudellista toimeliaisuutta olikin saviseutulaisen puolitaviksen näkökulmasta vähintäänkin tarpeeksi: neonmainoksia, screenejä, bränditykitystä, täysiä ravintoloita ja liikettä liikkeen perään. Sitä ei tehdä sen vuoksi, että haluttaisiin aina olla sanomassa ei, ei ja ei. Osoite on Käsityöläiskatu 10, 32000 Loimaa, fax 02-763-1233 ja sähköposti toimitus@loimaanlehti.fi. Kylpylässä keikuttiin kelteisillään (omat puolensa miehille ja ihmisille), ja asiakkaiden tärkein esine oli pikkuinen pyyhe, jolla peitettiin strategiset paikat ja hinkattiin kroppa puhtaaksi kehomarinoinnin päätteeksi. Vasemmistoliiton valtuustoryhmä Vastaus Suomisille Demokratiaan kuuluu asioista eri mieltä oleminen ja asioista äänestäminen. Tervehdys Timo Lahtinen! Etkö ymmärrä valtuutettuna, että kaukolämmön maksujen noustessa myös kaupungin kulut kasvavat. Voisit joskus olla hiljaakin.... Altaita oli kolme: 37-, 42ja 44-asteinen. ai onko se tarkoituksesikin . Kaupunginjohtaja otti päätöksellään 28.12.2015 asiantuntijalautakunnan eli perusturvalautakunnan päätöksen kaupunginhallituksen päätettäväksi. Etelä-Korea on noussut maailman talousmahtien joukkoon muun muassa elektroniikkaja autoteollisuutensa ansiosta. TALVISEN pyrähdykseni pääkohde oli kuitenkin Japani. Koska kaupunki ei ole yritys, kaupungin tehtävä ei ole kerätä ylijäämiä vaan tarjota kaikille kaupunkilaisille edullisia ja laadukkaita palveluja. Ensimmäisessä pystyi lillumaan lähes uneen asti, mutta kuumin suurkiulu oli pakkasperäisen maan kasvatille turhan kuuma. T-paitoihin ei saa olla painettuina minkään valtion nimeä eikä lippua. Passi mukaan henkilöllisyyden todentamiseksi.” Sähköpostiin kilahti tukku tiukkoja ohjeita, kun olin ilmoittautunut retkelle Eteläja Pohjois-Korean rajalle. Loimaan Lehden liikuntakatsaukseen (21.1.) haastatellut olivat löytäneet itselleen sopivaa liikuntaa kuntosaleilta ja ryhmistä, joihin vetävät paitsi liikkumisella saatava energia, myös hyvät ohjaajat ja liikkuessa tavatut kaverit. Lisäksi kerrostaloja, joissa asuu mm. MIELIPIDE KOPIT TOIMITTAJALTA Kim Jong-un pilasi reissuni ”Hihattomat ja kauluksettomat t-paidat, shortsit, minihameet, sandaalit sekä armeija-aiheiset vaatteet ovat kiellettyjä. tammikuuta 2016 . Koko maan keskimääräinen lainamäärä asukasta kohti on noin 2 700euroa/asukas, Loimaalla se on noin 400 euroa pienempi euroa/asukas. Tämä on myös yksi syy siihen, miksi vasemmistoliitto jättäytyi pois valtuustosopimuksesta. Suomessa kun on ollut yleistä se, kun jotain pahaa tapahtuu niin vasta jälkipyykissä todetaan mitä housuihin tuli. Vuonna 2013 ja 2014 on tehty ylijäämäinen tulos. Nimimerkin käyttö on mahdollista, mutta ilman kirjoittajan nimeä ja yhteystietoja lähetettyjä kirjoituksia ei julkaista. jm . Kaupunginhallituksen esityslistan liitteenä olevan toimintaja talousraportin mukaan lainamäärä 31.12.2015 on 35,6 miljoonaa euroa. paljon vanhuksia. Vasemmistoliiton edustajat olivat perusturvalautakunnan päätöksen kannalla. Vaikutelma senkun tehostui. Vuoden 2015 tilinpäätöksessä 18.1.2016 tilanteen mukaan ylijäämä on 1 946 000, aikaisempaa ylijäämää on 1,6 miljoona euroa. Vasankarin mukaan vain yksi kymmenestä suomalaisesta liikkuu terveytensä kannalta riittävästi. Liikkua toki kannattaa muutenkin kuin kansantalouden vuoksi, vaikka voi sitä kortensa kantaa valtion budjettiin niinkin. Tukka ei saa olla takkuinen eikä muutenkaan epäsiisti. Tästä sotemaksujen korotuksesta tulevat eniten kärsimään vähävaraiset. Tavalliset siniset farkut ovat ok. Eduskunta on mahdollistanut kunnille kompensaatiota taloudellisen vakauden säilyttämiseksi. Tiedotettiin että se on poliisi joka huolehtii meidän kaikkien turvallisuudesta ja ehtii pahaan paikkaan yhdeksässä minuutissa kaikkialle Loimaallekin, että siitä tiedosta kiitos poliisille. Lainaus Loimaan Lehdestä 14.1.2016: ”Kaupunginhallituksen puheenjohtaja pitää tärkeänä sitä, että Loimaa pystyy säilyttämään talouden tasapainon. Sitä ei tehdä sen vuoksi, että haluttaisiin aina olla sanomassa ei, ei ja ei.
Muuten riittää monin paikoin pelkkä pintaremontti. Kuoppalalla on sekatyömiesfirma, mutta leivän hän saa vanhojen rakennusten kunnostamisesta. – Saimme viikonloppuna havaintoja susista, mutta emme kuitenkaan ampuneet laukaustakaan, joten päätimme jatkaa jahtia maanantaina, Pöytyän seudun riistanhoitoyhdistyksen toiminnanohjaaja Hannu Aalto kertoi eilen. Jahtiporukka sai kaadettua sunnuntaina kaksi sutta ja käytettyä näin kaksi saamaansa kaatolupaa. Meijerin asunnoissa on vielä edelliselle omistajalle kuuluvaa irtaimistoa. Kuoppala vakuuttaa, että savimontun reunalle häntä ei saisi seisomaan ja rakentamaan uudisrakennusta. Metsästysaika alkoi lauantaina, ja se kestää 21. . Susijahti jatkui eilen. Viimeiset asukkaat muuttivat pois meijeristä viime marraskuussa, jolloin Urpo Tarkiainen päätti luopua meijerin omistuksesta. Näissä vanhoissa on jotain semmoista sielua. Tiistaina 26. Rakenteet ovat kunnossa, Kuoppala arvioi. Mynämäen–Maskun– Nousiaisten laumasta saatiin Aallon tietojen mukaan kaadettua viikonloppuna yksi susi, ja yksi lupa oli vielä eilen käyttämättä. KITI SALONEN Energiajuomilla ja muilla happamilla juomilla on haitallisia vaikutuksia hampaisiin. Rakennuksen kuntoon nähden hän pitää hintaa kohtuullisena. Tarkiainen asui siihen saakka meijerissä myös itse. – Minulla oli 125 neliön poikamiesboxi porealtaineen. Joku voi pitää hintaa halpanakin, mutta kyllä tähän vielä pari euroa menee ja muutama tuhat tuntia työtä. Jo tuolloin meijerissä oli muutama asunto, mutta kokonaan asuinkäyttöön rakennus muutettiin meijeritoiminnan päätyttyä. Vaikka on niissä tietysti haastettakin. Suurin sallittu metsästäjien määrä tässä jahdissa on kerrallaan 50, ja sen verran metsästäjiä oli myös mukana. – Vanhat rakennukset ovat sikäli kivoja, että niissä saa suht äkkiä näkyvää aikaan. Vuonna 1930 valmistuneessa meijerirakennuksessa oli meijeritoimintaa 1980-luvun taitteeseen asti. Maanantaina jatkoimme hieman pienemmällä väellä, koska arkipäivä harventaa porukkaa, Aalto kertoi. Tavoitteena on, että ensi kesänä remonttityöt olisivat pitkällä. Keittiöt ja kylpyhuoneet Sami Kuoppala aikoo remontoida perusteellisesti. Vuonna 1930 valmistunut rakennus oli meijerikäytössä 1980-luvun taitteeseen asti. tammikuuta 2016 5 UUTISET AIHETTA JUTTUUN Soita: Toimitussihteeriemme puhelinnumerot ovat 02 588 8031 02 588 8032 Ypäjä Kiti Salonen Ypäjän vanha Osuusmeijeri on saanut uuden omistajan. Asuntojen koot vaihtelevat 30 neliön yksiöstä yli 100 neliön kolmioihin. KUOPPALA kertoo kiinnostuneensa ”komeasta torpasta”, koska edelliset projektit alkavat olla päätöksessä. Meijerin ostaneen paattislaisen Sami Kuoppalan tarkoituksena on kunnostaa meijerin 14 vuokra-asuntoa. – Kylpyhuoneet ja keittiöt ovat kriittisimpiä paikkoja. Suuhygienisti Eija Turumäki Lauttakylä-lehdessä Oripää, Pöytyä Tiina Naula Oripään ja Pöytyän jahtiporukka jatkoi eilen sudenmetsästystä, sillä kaadot eivät onnistuneet viikonloppuna. Aallon mukaan jahtia pyritään jatkamaan niin kauan, että luvat saadaan käytettyä. Sunnuntaina olimme jahdissa parisen tuntia. – Ensimmäinen asunto on tarkoitus saada remontoitua maaliskuuksi, jotta meijerillä voitaisiin pitää silloin avoimet ovet. helmikuuta saakka. PÖYTYÄN SEUDUN riistanhoitoyhdistykseen kuuluvat Oripää ja Pöytyä, ja Suomen riistakeskus on myöntänyt alueelle kaksi kannanhoidollista poikkeuslupaa suden kaatoon. Talo on hyvä, mutta väärällä paikkakunnalla. Muutoksia näkyy jo alakouluikäisillä. AALLON MUKAAN susijahti onnistui viikonloppuna Satakunnassa entisen Köyliön kunnan alueella Huittisten rajan tuntumassa. Osan asunnoista hän on myynyt ja osa on vuokralla. Pää tulee kipeäksi, kun sitä hakkaa koko ajan, Urpiainen muotoilee ja viittaa erimielisyyksiinsä kunnan kanssa. Muuten asunnot ovat perussiistejä ja vaativat lähinnä pintaremonttia. Kuoppala on remontoinut Paattisilla vanhan kaupan ja kaksi koulua, joista toisessa hän asuu perheineen. – Ne ovat persoonattomia eivätkä erityisen nättejäkään. Asuntojen lisäksi meijerissä on autotalli, saunatilat ja varastoja. Sami Kuoppalalta sujuvat remonttihommat sähköja putkitöitä lukuun ottamatta. Ypäjän Osuusmeijerin ostanut paattislainen Sami Kuoppala remontoi rakennuksen 14 vuokra-asuntoa Vanha meijeri palautuu asuinkäyttöön Asuntojen koot vaihtelevat 30 neliön yksiöstä yli 100 neliön kolmioihin. Ensitöikseen hän vaihdatti 1960-luvulta peräisin olleen vanhan ja vuotavan öljykattilan pellettikattilaan. KUOPPALA huusi KantaHämeen ulosottoviraston internetissä myymän meijerirakennuksen tontteineen 72 500 eurolla. – Aloitimme jahdin lauantaina, jolloin olimme metsällä pidemmän aikaa. 1 400 neliön meijerissä on asuinpinta-alaa noin 900 neliötä. – Jos vastaavanlaisen meijerin rakentaisi nyt, montakohan miljoonaa se mahtaisi maksaa. Kuoppala aloitti meijerin remontoinnin heti viime viikolla kaupan varmistuttua
Tilitoimisto hoitaa myös yritysten laskutusta, tekee asiakirjoja ja antaa neuvontaa erityisesti veroasioissa. – On ihan selvää, että Jarin kokemus on todella suureksi avuksi. Yritys on toiminut Punkalaitumella vuodesta 1991 ja Huittisissakin jo kymmenen vuotta. Osaaminen yhdistettiin yrityskaupalla vuodenvaihteessa. tammikuuta 2016 TALOUS Ihminen muuttaa käytöstään vain, jos käytös on tullut hänelle kalliiksi. Lobbarit puhuvat. . 6 Tiistaina 26. Tarja Helander on paikalla sopimuksen mukaan. Heistä haastavia asioita on innostavaa selvittää, eikä kahta samanlaista työpäivää ole. Asiakkaat ovat usein uskollisia tilitoimistolleen eivätkä herkästi vaihda palveluntarjoajaa. Siitä pitää huolen jo pelkästään sään yhtälöön tuoma arvaamattomuustekijä. Loimaa/Alastaro Kiti Salonen Tilitoimistopalveluja tarjoava Tilihelander avasi vuodenvaihteessa toimiston Alastaron Lasipalatsiin. Kun kuulin, että yksi paikallisista tilitoimistoyrittäjistä on jäämässä eläkkeelle, alkoi tuntua, että Alastaro voisikin olla parempi paikka, yrittäjä Tarja Helander taustoittaa. Toimittaja Heikki Haapavaara Kauppalehdessä Eeva-Liisa Räsänen ja Tarja Helander palvelevat asiakkaita Alastarolla torstaisin. Kaikkea sujuvaan kulkemiseen ja asumiseen liittyvää huoltoa, Suuniitty hahmottelee. Nyt kaikki hänen tietämyksensä saadaan eteenpäin, mikä on todella tärkeää, Suuniitty kiittelee. Monella tilalla vaikuttaa olevan myös jotakin muuta yritystoimintaa. NAISET naurahtavat monen asiakkaan hämmästelleen, miten he jaksavat tehdä niin ”kuivakasta” työtä. Suuniityn SS Kiinteistöpalvelu Oy jatkaa myös niin kuin ennenkin. 30 dollaria ei pakota mihinkään. – Ensin ajattelin liikepaikaksi Loimaan keskustaa. Tilihelanderilla on toimipiste myös Punkalaitumella ja Huittisissa. Alan pitkän linjan toimija Jari Leino myi yhtiönsä Sami Suuniitylle, joka hänkin on työskennellyt alalla jo kauan. Työn rikkautta on, että kahta samanlaista päivää ei ole, eikä kaikkea voi ennakoida vaikka kuinka suunnittelisi etukäteen. KITI SALONEN Tilihelander avasi toimiston Alastarolle Loimaa Anu Salo Kiinteistöhuoltoalan kaksi toimijaa yhdistyi Loimaalla vuodenvaihteessa, kun Loimaan Kiinteistöhuolto Oy vaihtoi omistajaa. Toimisto on auki torstaisin, jolloin Eeva-Liisa Räsänen työskentelee Alastarolla. – Tarvittaessa teemme myös asiakaskäyntejä. YRITYS tarjoaa palveluita kirjanpidosta palkanlaskuun ja veroilmoitusten täyttämiseen. Tänä vuonna voimaan tulleen uuden kirjanpitolain tavoitteena on keventää tilinpäätössääntelyä ja vähentää tilinpäätösasiakirjojen sisältöä sekä mahdollistaa aineiston säilyttäminen kokonaan sähköisesti. Höpö höpö. Ehkä se tapahtuu sitten, kun öljybarrelin hinta nousee 300 dollariin. Loimaan Kiinteistöhuolto Oy:llä ja SS Kiinteistöpalvelu Oy:llä on toimistotilat Turuntie 15:ssä. Jos kirjanpito ei ole oma juttu, kannattaa se ulkoistaa tilitoimistolle. Rintamamiestalo säilyy ja kestää. Niin välttyy virheiltä, ja monesti se tulee jopa halvemmaksi. – Helposti käy niin, että saatavaan veronpalautukseen ollaan tyytyväisiä, vaikka tiedot tarkastamalla palautusta voisi tulla vielä enemmän, Räsänen huomauttaa. Helanderin mukaan tilitoimistot harvemmin markkinoivat itseään, sillä alalla puskaradio toimii tehokkaasti. Minusta ei olisi voinut edes ajatella että hän olisi kertaheitolla lopettanut työt. ANU SALO UUTTA KEHIIN. Uuden tapaturmaja ammattitautilain vuoksi Helander neuvoo yrittäjiä varmistamaan, onko oma tapaturmavakuutus voimassa ja millä työtuloilla se määräytyy. Nyt voin olla vielä työssä, mutta pääsen paljon huokeammalla eli voin siirtää vastuuta nuoremmille, Leino hymyilee. – Ihmisten kannattaa keskittyä siihen, minkä he parhaiten osaavat. TYÖN lisääntyvä sähköistyminen on ollut yksi viime vuosien suurimmista muutoksista. JÄRJESTELY yhdistääkin käytännössä kaksi yritystä hyvään yhteistyöhön. Hän on ollut alalla jo 40 vuotta perustettuaan yrityksensä 1975. – Lumisade on sellainen, että sen varalta pitää talvella olla valppaana 24/7 niin kuin nykyään sanotaan, Leino toteaa. – Alastarolla asiakaskuntamme tulee todennäköisesti koostumaan yksinyrittäjistä ja maatiloista. Yrityksen toiminnasta saa paremman käsityksen, kun toimintaan ja tiloihin tutustuu paikan päällä, Helander kertoo. Maalis-huhtikuussa lähetettävät esitäytetyt veroilmoitukset Helander ja Räsänen kehottavat tarkastamaan huolella. Joka vuosi alalle kohdistuu myös lainsäädännöllisiä uudistuksia. Jari Leino puolestaan jatkaa työntekoa leukaillen, että tästä eteenpäin ”vanhana työntekijänä”, ihan sananmukaisesti. Nesteen asiantuntija Lauri Kärnä HS:ssa Mediassa on taas juttuja, joiden mukaan rintamamiestalon aika on ohi. – Kun meinasivat eläkeyhtiössä minulle jo vanhuuseläkettä. Työt jatkuvat niin kuin ennenkin Loimaan Kiinteistöhuolto vaihtoi vuodenvaihteessa omistajaa Sami Suuniitty ja Jari Leino ovat kiinteistähuoltoalalla kokeneita tekijöitä. Niin Leinon kuin Suuniityn arvio on, että kiinteistönhoidon taso on Loimaalla korkea moneen muuhun paikkakuntaan verraten. – Hoidamme niin ulkotyöt kuin lukuisat asukashuoltoon liittyvät sisätyötkin. Työt tehdään hyvin ja ajallaan
Bushin kampanjaorganisaatio korosti 2004 vaaleissa, että demokraattien ehdokas John Kerry osaa puhua ranskaa. tammikuuta 2016 7 PAIKALLISIA Peruskoulussa ei yleensä ole jätetty luokalle. Torstai oli ykkösille monin tavoin merkittävä päivä. Sadantena koulupäivänä matemaattisille ja kielellisille opeille tuli käyttöä, kun ykköset kiersivät ryhmissä tehtäväpisteitä, jotka kaikki liittyivät numeroon sata. – YKKÖSTEN TAIDOT ovat kehittyneet syksyn aikana tosi paljon, luokanopettaja Sanna Kiviranta kehui. KITI SALONEN Matematiikkakin voi olla herkullista. Viime vuoden eskarissa viettänyt Huhtala on seurannut ykkösten taitojen kehittymistä kerran viikossa oppitunneilla. Satasen näyttely FAKTA Salla Puisto ja Jonne Teperi harjoittelivat numeroita bingoamalla. Salla Puiston ja Mimosa Mattilan kanssa bingoa pelannut Jonne nosti korista numerolapun. Kiertopistetyöskentely on ykkösille tuttua, sillä he opettelevat äidinkieltä ja matikkaa niin kolme tuntia joka viikko. Äidinkielentunneilla on opeteltu yksi kirjain joka viikko. Se teki hänestä epäluotettavan. – Varsinkin käsityötunnit ovat olleet aika jänniä. Elias Nikander ja Vuokko Hulsi pähkäilivät j-kirjaimella alkavia sanoja. Näyttelyssä oli esillä muun muassa: 100 uimamitalia, sadan teepussin pakkaus, 100 grammaa kiviä, puusta tehty numero 100, mummon 100-vuotiskortti, 100 euroa leikkirahaa ja 100 rei’ittimen paperipyörylää. Syksy menikin pitkälti tämän opettelussa. Koska sadannen päivän viikko oli j-viikko, ykköset saivat ekstratehtäväksi keksiä sata j:llä alkavaa sanaa. Niitä mutusteltiin iltapäivällä, jolloin ohjelmassa oli tiimikisailua vitosluokan kummien kanssa. Eveliina Anttila ja Max Pesso tekivät kymmenestä popcornista kymmenen kasaa. Hän on ollut mukana myös retkillä ja suuntaa seuraavaksi uimareissuille. Opetushallituksen pääjohtaja Aulis Pitkälä Aamulehdessä Presidentti George W. Isotkin numerot löytyivät ruudukosta, vaikka oppitunneilla on päästy vasta numeroon 19. Tässä yhteydessä voi puhua ”armoviitosista”. BINGON lisäksi ykköset pääsivät kiertopisteillä mittaamaan ja punnitsemaan 100 senttiä ja 100 grammaa painavia tavaroita, kasaamaan leikkikolikoista ja -seteleistä satasen rahakasoja ja kokoamaan sadasta legosta ja puupalikasta torneja. Nyt ykköset ovat oppineet koulun tavoille ja kaikki 22 oppilasta osaavat lukea. Kiviranta pitää tärkeänä, että luokassa on hyvä työrauha ja kaverin annetaan tehdä rauhassa hommia. Koulunkäyntiavustaja Liisa Litmanen avusti Max Mäkimattilaa ja Rianna Luomajokea kokoamaan 100 grammaa painavaa tavarakasaa.. Sadantena päivänä ykkösten ensimmäinen lukuvuosi oli jo yli puolen välin. Pienen pohdinnan jälkeen Salla ja Mimosa löysivät oikean numeron, vaikka oppitunneilla on edetty vasta lukuun 19. Kaikki muu on ollut kivaa paitsi matikka, Jonne Teperi summasi opintien alkua. Joskus on ollut oikein jonoa, kun oppilailta on lähtenyt lanka neulansilmästä, Huhtala hymyili. – Vaari mä oon valmis! Vilma ilmoitti ja sai kouluvaari Raimo Huhtalalta ohjeet siirtyä käsienpesulle ja tekemään popcorneista kymmenen kympin kasaa. Niin päästiin sataan. Tunneilla on paljon toiminnallisia tehtäviä ja ryhmätyöskentelyä. Pääkirjoitus Helsingin Sanomissa Loimaa/Alastaro Kiti Salonen K irkonkylän ykkösluokkalaiset olivat viime torstaina sadatta päivää koulussa. Vaari taitteli paperit tötteröiksi, joihin ykköset saivat pistää sata popparia. Vilma Hongisto, Eveliina Anttila ja Max Pesso painoivat paperille sata leimaa. Tiistaina 26. – Joulupipari ja Joona, Vuokko Hulsi ja Elias Nikander kirjoittivat taululle hetken tuumittuaan. – Vii-si-kym-men-tä-kah-dek-san, Jonne luki ja tarkisti, että ryhmäläiset olivat värittäneet taulukosta oikean ruudun. Koko luokan tavoitteena oli keksiä yhteensä sata j-sanaa. – Se ei ole tuntunut ollenkaan pitkältä ajalta. . Kesälomaan oli vielä 90 koulupäivää, peruskoulun päätökseen reilut 1 600. Sadantena koulupäivänä Kirkonkylän ykköset tutustuivat numeroon sata . Ykköset toivat kotoa numeroon sata liittyviä tavaroita, joista koottiin koululle näyttely
– Niin kauan kilpailen, kun se tuntuu mukavalta ja tulee menestystä. Oivanen näytti mallia muille, ja muu joukkue nosti sen myötä tasoaan. Alastaron Urheilijoiden Raitala uusi voittonsa Vaaravuorella. Sen taisteluilme ja halu voittaa näkyi viimeiselle penkkiriville saakka. JUUSO RIPONIEMI Hurrikaani ei saanut ansaittua palkintoa kovasta taistelusta Hiihto Valtteri Arra Perinteiset Vaaravuoren Hiihdot saatiin sunnuntaina Alastarolla hiihdettyä hyvissä olosuhteissa. Eskon lisäksi Olli Kunnari tuli erien lopuilla esille rohkeilla suorituksilla. Halu voittaa jatkopalloja sekä pelirohkeus olivat silmiinpistäviä. Varsinkin Matin paluu ja se taso, millä hän pelasi, Giolito kiitteli pitkään loukkaantuneena ollutta keskipelaajaansa. Ennen kisaa satanut lumi teki kelistä työlään hiihtää vapaalla. Tiikerit ja Valepa kohtaavat välieräpelissä vastakkain, ja Hurrikaani kohtaa joko Lekan tai Loimun. Ensimmäistä kertaa voidaan sanoa, että Hurrikaanilla oli johtaja kentällä. 8 Tiistaina 26. SUNNUNTAISET kisat saivat lähes jokaisessa ikäluokassa kahdeksasta ikävuodesta alkaen uudet voittajat viime vuoteen verrattuna. Yleisessä sarjassa hiihdettävä matka oli kymmenen kilometriä. Takana on nyt jo kolme heikkoa lumitalvea, jolloin nuoret eivät ole päässeet hiihtämään, eivätkä sen takia saa innostusta talvisesta lajista. Vaikka pisteet matkasivat Sastamalaan, Hurrikaani osoitti olevansa yksi kuumimmista mestarisuosikeista viimeistään keväällä. Päävalmentaja Nicola Giolito sai parketille ensimmäistä kertaa yhtä aikaa kaikki niin sanotun ykkösseitsikon pelaajat. Viikon päättää Kokkolassa liigan kärkikamppailu, yli 200 maaottelun passari valotti ensi viikon ohjelmaa. Kisa oli kova ja keli raskas. – Yleensä nuoret aloittavat hiihtokoulusta ja osallistuvat sen jälkeen viikkokisoihin. Meilläkin maanantaisin Kirkonkylän koulun kentällä järjestetään hiihtokoulu ja keskiviikkoisin pidetään viikkokisat. Tiikerit, Valepa ja Hurrikaani ovat jo varmistaneet paikkansa lopputurnauksessa, ja neljäs joukkue on joko Leka Volley tai Loimu. Ravitsemustieteen professori Mikael Fogelholm Ylen A-studiossa Matti Oivaselle merkattiin peräti neljä ässää ja kaikkiaan 12 pistettä, mutta hänen arvonsa joukkueelle kävi ilmi aivan muulla tavalla. – Todella tyytyväinen täytyy olla. Miehen kosketus palloon oli sametin pehmeä ja tekninen ja taktinen toteutus jotain sellaista, mitä harvoin näkee Suomessa. Mutta totta kai ottelussa oli paljon hyvää. VALEPAN päävalmentajan Ugis Krastinsin kommentti ottelun jälkeen pelistä kertoo kaiken oleellisen. Miesten yleisessä sarjassa Loimaan Jankon voimakaksikko Lauri Eskola-Mika Kilpeläinen jäi voittaja Jari Jaakkolan jälkeen toiseksi ja kolmanneksi vajaan minuutin erolla. – Oli todella kova peli. – Tämä oli kauden paras kotimainen lentopalloottelu. Valepa sai tälle kaudelle kauan kaivatun paluumuuttajan, kun edelleen yksi Euroopan huippupassareista Mikko Esko palasi kasvattajaseuraansa. Tämä toteutui, koska Matti Oivanen pelasi liigakauden ensimmäisen kokonaisen ottelun. – Pelasimme hyvin, mutta ei vielä optimitasolla, kun kerran hävittiin. Sen lisäksi puolustuspelaaminen oli nyt kiimaista. Hiihtomatka oli kahdeksan kilometriä. Raitala uusi ikäkausivoittonsa nyt 16-vuotiaiden poikien sarjassa. SATAKUNTA kilpailijaa pääsi nauttimaan parin asteen pakkasessa kansallisen tason vapaan hiihtotavan kisasta. ENSIMMÄISEN kerran mitaleista pelataan kuitenkin jo 6.–7.2. Oivanen teki ”paluun” mallikkaasti. Raitala on eräänlainen luonnonlahjakkuus hiihdossa, sillä nuoren miehen omien sanojen mukaan kesällä ei tule harjoiteltua mitään sellaista, josta olisi talvella hiihdon kannalta hyötyä. tammikuuta 2016 URHEILU URHEILUTULOKSIA LEHTEEN Toimituksen sähköpostiosoite on toimitus@loimaanlehti.fi Lisäaineista ovat huolestuttavia lihavalmisteiden nitriitti ja virvoitusjuomien fosfaatti, joka on mahdollisesti sydänsairauksia aiheuttava tekijä. Eskon ja Kunnarin kaltaiset ammattimiehet ovat kovaa valuuttaa keväällä siinä vaiheessa, kun aletaan pelata mitaleista. Kilpailijoita oli hiukan vähemmän kuin järjestäjät olivat odottaneet, koska samaan aikaan hiihdettiin ympäristökunnissa maakuntaviestejä ja muita pienempiä hiihtokisoja. Lentopallo Valtteri Arra Hurrikaani–Valepa 1–3 (25–18, 23–25, 25–27, 16–25) Hurrikaani teki lauantaina kotipelissä Vammalan Lentopalloa vastaan täydellisen kasvojen pesun. Poikkeuksen teki Alastaron Urheilijoita edustava Mikko Raitala. Hurrikaani antoi kovimman vastuksen, mitä tällä kaudella on saatu. Kun Kosti Shumov parantaa otteitaan peli peliltä ja Mohamed Alhachdadi (29 pist., hyök% 67) oli jälleen ilmiliekeissä, ei Liikuntahallissa oikein kukaan voinut olla pelin jälkeen tappioon kovin pettynyt. Hän kiertää talven aikana ahkeraan kisoissa, ja seuraavat kisat ovat ensi viikonloppuna Nousiaisissa. Sitä kautta pääsee hyvin lajiin sisälle. Meillä on ensi viikolla keskiviikkona ratkaiseva toinen osaottelu Romaniassa. Suomen cupin lopputurnauksessa Hämeenlinnassa. Olen siitä aivan varma. Eskon passipeli oli lauantaina vajaan tuhannen katsojan edessä lähes täydellistä. Hänen mukaansa harrastajien vähyys on osittain olosuhteiden syytä. – Osallistujamäärät ovat laskeneet jo monena vuonna peräkkäin. Ei pelkästään täällä Alastarolla, vaan ongelma on kautta koko Suomen, kilpailujen johtaja Pekka Hällfors totesi. Ehkä neljännessä kotijoukkueen peli sitten hiukan lässähti. Edellisenä yönä ja vielä kisa-aamuna satanut lumi tuli tarpeeseen, ja kisalatu oli viimeisen päälle kunnossa. Kolmessa ensimmäisessä erässä nähtiin paljon pitkiä palloralleja, nähtiin kovaa hyökkäämistä ja hienoja puolustuksia
Leiskun salibandyn runkosarja on pitkälti yli puolen välin. Kun katsoo, ketkä ylivoimassa pelaavat, jäljen pitäisi olla vieläkin tuhoisampaa, kommentoi Leiskun päävalmentaja Ville Into. – Ei pidä tuijottaa sarjataulukkoa tai käy kylmät. Alkukausi meni joukkueelta vielä yhteistä säveltä hakien, mutta nyt kaikki pelaajat alkavat olla nuottikirjan oikealla sivulla. Silti hallitsimme palloa suvereenisti ja ykkösketju sai jauhaa hyökkäyskuvioita pitkiä aikoja vastustajan puolustusalueella. Siitä pisteet, ja sen jälkeen on paljon mukavampi lähteä kolmeen vieraspeliin, Uusitalo pohti. Silti keskittyminen on edelleen runkosarjassa, ja siinäkin riittää vielä tekemistä. Neljännen erän lopussa passari Tuomas Laine pyöräytti ilkeän näköisesti nilkkansa ympäri ja kannettiin kentältä pois, mutta sekään ei saanut kotijoukkueen rivejä hajoamaan. tammikuuta 2016 9 Kaikki jäsenet pelissä mukana. Vastaavasti kauden ensimmäisen ottelun ja heti maalin tehnyttä Samu Peltosta Into kehui. SAKARI SALO Salibandy Valtteri Arra Leisku–SBS Masku 10–7 (3–2, 3–2, 4–3). – Tärkeä taisteluvoitto, itsellekin tuli hiki penkillä, valmentaja Jussi Uusitalo nauroi. Leisku varmistelee kakkossijaa – Ykkösketju sai jauhaa hyökkäyskuvioita pitkiä aikoja vastustajan puolustusalueella. Vastaan Liikuntahallissa asettuu sarjajumbo eli salolainen Isännät. Runkosarjassa molemmat kerrat VanLelle suoraan 3–0 hävinnyt Jankko on löytänyt hyvän otteen pelistä vuodenvaihteen jälkeen. – Peltonen pelasi kakkosketjun keskellä hyvin. Toivottavasti saadaan miehiä terveeksi ja ainakin ketjullisen verran miehiä takaisin parketille. Yleisöäänestyksessä varsinaissuomalaisia sykähdytti eniten jääkiekon TPS:n A-nuorten mestaruusjuhliin päättynyt ottelu TPS–HPK. Mies oli vahva molemmissa päädyissä. – Viisi tai kuusi maalia maskulaiset hakkasivat aivan meidän maalin edestä. Tänä vuonna palkittavia oli 32. OIKEASTAAN Jankon asenteesta kertoi parhaiten juuri passarin vaihto. Jankko jatkaa voittojen tiellä VARSINAIS-SUOMI Turun Logomossa lauantaina järjestetyssä Varsinais-Suomen Urheilugaalassa palkittiin alueen parhaat urheilijat ja urheiluteot. Masku teki maalinsa Leiskun heikon oman maalin puolustamisen johdosta. Tiistaina 26. Meidän pitää saada erikoistilannepelaamista tehokkaammaksi. Ero kolmantena oleviin Ruoskaan ja UHV Bullsiin on jo kuusi pistettä. Loimaan seudulta tunnustuksen saivat Oripään Urheilijoiden Anne-Mari Kaarto, Loimaan Urheiluautoilijoiden Teuvo Kulmanen ja Loimaan Korikonkareiden Seppo Välitalo sekä Loimaan Leiskun Markus Tuominen. En ole vielä tyytyväinen ylivoimapelaamiseen. Lohkon voittaa FBC Turku, ja Leisku tullee toiseksi. LEISKU JATKAA kotipelien merkeissä ensi lauantaina. Kuumetauti oli vienyt kentällisen verran miehiä pois kokoonpanosta, joten kapealla materiaalilla olimme liikkeellä. Kun ennestään jo ykköstykki Henry Kartano on sivussa loppukauden ja nyt tippui vielä ykköspassari pois, joukkueen henki ja halu voittaa vain tiivistyi. Kolmas joukkueiden kohtaaminen oli avauserää lukuun ottamatta täysin Jankon hallintaa. LiikU on perinteisesti palkinnut liikunnan ja urheilun parissa toimivia taustahenkilöitä vuoden seuratyöntekijän tunnuksella. – Ihan turha laittaa Vuorista Hurrikaanin matkaan Kokkolaan ja istuttaa häntä siellä vaihtopenkillä. – Toinen sija alkaa olla meille jo varma. Into oli tyytyväinen sunnuntaiseen kotivoittoon SBS Maskusta, mutta ei hehkuttanut ottelun tasoa. Meidän kanssa Kassu saisi pelata koko ottelun, toivoi Uusitalo. VOITOLLA Jankko nousi lohkon jaetulle ykköspaikalle VanLen kanssa. Hän on ensimmäistä kauttaan päävalmentajana, eikä entisen liigapelaajan roolia ole ollut se kaikkein mukavin. – Ensi viikon sunnuntaina pitää vielä hoitaa viimeinen kotipeli Kouvolan Lentistä vastaan. Laineen tilalle passariksi vaihdettu Aki Kuronen pelasi lopun ottelusta hienosti ja oli osaltaan johdattamassa joukkuettaan toiseen voittoon lentopallon Ykkössarjan alemmassa loppusarjassa. Jankko sai Hurrikaanilta pelaajalainana Kasimir Vuorisen, joka ensimmäisen parin erän jälkeen pääsi ottelurytmiin ja passitempoon paremmin kiinni. Lisäksi pitkän uran pesäpallotuomarina tehneelle Matti Lähteenmäelle myönnettiin Jokeri-palkinto. Kakkosdivarin tilanne on kärjen osalta melko selvä. Vuoden urheilijaksi valittiin uransa päättänyt tennislegenda Jarkko Nieminen. Inton mukaan tasoero on Leiskun hyväksi melko selvä, mutta ottelussa mitataankin erityisesti asennetta. Lentopallo Valtteri Arra Jankko–Vantaan Lentopallo 3–1 (21–25, 25–20, 25–15, 25–22). Uusitalon harras toive onkin, että Vuorinen olisi käytettävissä myös ensi sunnuntaina, vaikka Hurrikaani pelaa samaan aikaan Kokkolassa sarjajohtaja Tiikereitä vastaan. Sunnuntainen tappio oli vantaalaisille ensimmäinen alemmassa loppusarjassa. Maakunnan parhaat urheilijat palkittiin. Lopussa Vuorinen osoitti, että pystyy dominoimaan peliä Ykkössarjassa. Teki paljon hommia ja sai palkinnoksi todellisen taistelumaalin. Sitä ei saisi tapahtua, Into arvosteli puolustajiaan. – Kaveri pelasi aika hitaalla tempolla, mikä tällä kertaa oli meille oikeastaan hyvä asia. Menestystä tuli myös Loimaan seudulle, kun vuoden koripalloilijaksi valittiin Bisonsin Matti Nuutinen ja vuoden ampumahiihtäjäksi Loimaan Jankkoa edustava Lauri Eskola. Samaten Jarno Heino (4+0) pelasi hyvin. VAIKKA ero oli ”vain” kolme maalia, ei voitto ollut uhattuna missään vaiheessa
. 040 546 9441. P. Vuokra 500 e. Maksan hyvin. Metsäperävaunu kuormaimella. Traktorin kahdet vähän käytetyt piikkiketjut 16,9x30 ja 12,9x24. Vapaa. 500 e. M15 5 km: 1) Ilari Uusitalo LoimJa (0+0+1) 20.06. Luottotiedot tark. Os. Vuokrattavana 2h+k+kph 56,5 m² Loimaan keskustassa. . . 0400 705 940. Kaukolämpö. P. P. Kuivaa sekaklapia 40 e/m³. P. AuraAuvainen myös kuljetus. . Uimahalli ja palvelukeskus lähellä. Lumilinko Norlett 80 e. P. Kuivaa koivuklapia 50 e/m³. Vesikiertoinen kennopatteri, puhallin takana. M 12 km: 1) Tuomo Savonmäki RiKi (2+2+1+2) 45.03, 2) Lauri Eskola LoimJa (1+3+2+4) 47.22. Miel. Velsa 75 telikärry. P. Ostetaan h-tai-p auto. . 40 e heittokuutio. Jyrsin, Honda 575, Sarvimalli. M19 10 km: 1) Oskari Kaunisto LoimJa (2+2+0+0) 37.01. P. . Rata B 4 km: 1) Henna Yliluikki 36.15, 2) Marika Yli-Kauppila 39.37, 3) Tuula Sinkkonen 42.53, 4) Touko Tuomola 45.40, 5) Matti Isotalo 54.32, 6) Harri Kuosa 54.38, 7) Tarmo Heikkilä 57.29, 8) Timo Kesti 57.41, 9) Jaakko Teppo 1.19.56, 10) Pentti Saario 1.24.35. Alk. Öljysäiliö 5.500 l. Vuokrattavana hyväkuntoinen RT-asunto 2 h + k + s, 50 m² Alastarolla. Kuivurikuivattua, rumpuputsattua kuivaa sekaja koivuklapia myös 50 cm savusaunaleppää ja pannupuuta. krs. 2h 55m² Salon Rappulassa. P. P. P. . Remontin tarvetta saa olla. M40 7 km 1) Pasi Saastamoinen HaHa (0+3+2+2) 30.46, 2) Jani Laaksonen HaHa (3+2+4+2) 42.41. SÄHKÖPOSTILLA: ilmoitukset@avl.. AMPUMAHIIHTO Loimaan Jankon järjestämä V-S Cup 2 normaalikilpailu lyhennetyin matkoin Heikinpirtillä 23.1. P. 044 584 2006. P. (02) 728 4142 tai 044 943 7344. Kolmas kerros, vapaa 1.2.2016. N45 6 km: 1) Terttu Uusitalo LoimJa (2+2+3+1) 34.29. Fordson Major 2.500 e. (Huom: palvelu ei toimi Gomobile -liittymällä) Tekstiviestimaksua ei palauteta, mikäli ilmoitus on sääntöjen vastainen. Vito 108d vm98. OSTETAAN . Horsma Lumilinko. . Vuokrattavana siisti täysin remont. 040 724 9544 Loimaa. muut merkit ja asvaunut. P. 050 524 3061. P. Joukkueen Erkka Tapola valittiin turnauksen parhaaksi pelaajaksi, Tuominen saatesanaili. Halutaan vuokrata edullinen yksiö Somerolta. 54 m³. Siistiä polttopuuta säkeissä. . Koivu ja sekaklapia. . Perikunta myy tarpeettomana. P. Kuljetusmahdollisuus. Rata C 6,3 km 1) Matti Yliluikki 44.09, 2) Atte Nokka 48.04, 3) Pasi Hongisto 48.33, 4) Osmo Hongisto 48.42, 5) Markus Salo 48.51, 6) Mikko Yli-Kauppila 49.23, 7) Vesa Merta 57.40, 8) Jyrki Nieminen 59.18, 9) Marko Lehtinen 1.01.07, Ei aikaa: Heimo Hongisto. Priimus keittimiä + puhalluslamppuja. 040 842 1830. SOITTAMALLA: 02-588 8952 Auranmaan Viikkolehti, ma-pe 9-15 02-588 8021 Loimaan Lehti, ma-pe 9-14 02-588 8552 Somero-lehti, ma,to, pe 8.30-13.00 Laskutettaviin ilmoituksiin lisäämme laskutuslisän 2,50 € sis. P. . 0400 464764. 050 547 4737 Loimaa. Oripään Kangastuvan maastossa. 0400 743 585. Kaiken kuntoiset. 0400784543. 044 012 3089. 044 965 1854. 050 302 4815. Uutta vastaavan Husqvarna ST 268 EP lumilingon. M65 5 km: 1) Reijo Stenius OU (1+3+2+2) 29.18, 2) Heikki Rantanen OU (2+2+1+2) 30.23. Vuokra 420 e + vesi ja sähkö kul. P. Kaikki huom. Hinta 30 e/heittokuutio, tai koko erä 20 e/ heittokuutio. Vuokrattavana Hirvikoskella valoisa läpitalon huoneisto 2h + k, 60 neliötä. P. Lumilinko Alatalkkari 950 e Wallius mighitsi 700 e. 044 484 6764. . Yhteislevikki 23 500, lukijamäärä yli 63 000. Esla potkukelkka, vaalea, koko M, siisti 70 e, Electrolux yleiskone isolla taikinakulholla ja lihamyllyllä. 460 e/kpl. ilmoitukset@somerolehti.f i 4. 044 301 5501. Sopii isoihin määriin, siisti, toimiva 65 e. 050 512 6222. M75 5 km: 1) Kalevi Vähäkylä HaHa (1+1+0+1) 26.55.. Vuokratakuu 1kk. H. Hakkisouvari 2600. LUKIJAN KUVA TULOSPÖRSSI SUUNNISTUS Yörastit 22.1. etukuormain, takalevy ja ketjut, h. 050 353 2809. Vuokrattavana pieni omakotitalo 3h+k. 0500 387 044. Ostetaan traktori harrastekäyttöön, saa olla viallinen/romu. Vapaa. Kuivaa heinää pikkupaaleissa. alv. Hakki Juontokoura. Hinta 7.300 e. 0500 535 683. Haapa/leppäklapia 35 e/ kuutio. Nuf?eld 4 + 1-toim. Ilmoitukset tiistain Löytölaariin viimeistään TORSTAINA KELLO 16: 1. 2.500 e. Puh. Ilmoita kolmessa lehdessä yhden ilmoituksen hinnalla! . Hyväkuntoinen. MYYDÄÄN . 0400 464 764. P. Vähän käyt. . Löytölaarissa voivat ilmoittaa yksityishenkilöt, joiden nimeä ei ole YTJ-rekisterissä. P. klo 16.00. . Vanha puulämmitteinen mökki. Keijo Hongiston laatimilla radoilla rasteja etsi 26 suunnistajaa. ilmoitukset@loimaanlehti.. Somero. Uudenveroisia oppikirjoja Someron lukioon. N50 6 km: 1) Satu Salokannel HaHa (1+4+3+1) 36.11. Kuivaa ylivuotista sekaklapia n. . V -12. Turuntie 12 Somero. Vuokrattavana yksiö 35,5 m² Hirvikoskella. 040 757 1337. Vuokra 450 e/ kk+vesi ja sähkö. Hissitalon 2. 046 560 6019. Remontoitu, lasitettu parveke, hissi, rauhallinen. 800 e. Mitä pienempi, sen parempi. Talossa sauna. 040 247 5851. H. . Ei tupak., lemmikkejä. Suksiboksi 90 cm leveä, pituus 224 cm. Peräterä Kipa 400 e. Filoso?a 1 15 e, Terveystieto 1 15 e, Musiikki 1 15e, Uskonto 1-3 35 e. . SEKALAISET . TEKSTIVIESTINÄ Näppäile teksti LAARI, välilyönti, osasto ja oma ilmoituksesi. . Miel. . Tarjoa myös Bobcat/kiinteistötraktori. . Kuivaa sekaklapia 38 e/ kuutio. P. SEURAAVA LÖYTÖLAARI julkaistaan tiistaina 2.2. . 2 isoa lasipulloa. Leinolantie A3. 040 077 1862. 040 771 5182, Kyrö. Rata A 2,5 km: 1) Pirkko Eskola 30.00, 1) Kaarina Rahkasuo 30.00, 3) Katri Prusila 42.10, 4) Hanna Suominen 42.20, 5) Aune Hongisto 49.13, 6) Veikko Haapanen 54.11. P. Vuokrataan Hirvikoskella parvekkeellinen valoisa ja siisti 33,5 m² yksiö. P. Ostetaan henkilö tai pakettiauto + as.vaunu/auto. P. Kuivaa koivuklapia. . . N19 6 km: 1) Tessa Uusitalo LoimJa (0+1+0+3) 28.06. P. 0400 481 187. Vuokrataan/myydään hyväkuntoinen KT-yksiö 34 m² Kyrössä. . Myös isompi tilausten toimitus, ryhmätilaukset. Ford 4000 -67, käyttökunt. P. Heti vapaa. Ylivuotista kuivaa koivuklapia, sekahalkoa ja tuoretta 4 m sekarankaa, Pöytyä. . Vuokrattavana siisti rivitaloyksiö. Poljettava ompelukone, kaunis. tai eläkel. Yrjö Tuominen lähetti urheilullisia terveisiä: – Scf Huoltoa edustanut joukkue voitti toistamiseen Ikaalisten kylpylässä järjestetyn lentopalloturnauksen. järj. . 10 Tiistaina 26. Halutaan vuokrata pieni omakotitalo Someron keskustasta tai sen läheisyydestä. Kuivaa halkoa katoksesta tai pellin alta halvalla. 040 701 8831. 040 462 7390. Kulj. P.050 466 4050. . . Vapaa 1.2.2016. Tammela p.0500 486 364. Kuvat pyydettäessä. Vuokrataan tai myydään siisti KT-yksiö Marttilassa. P. Traktorin juontokoura, kahdesta valiten. 2. Iso kauha kaivuriin (10-kiinnike), 165 cm leveä, h. Lasitettu parveke, hissitalo, heti vapaa. 040 558 8676. Ostan vanhan traktorin. P. N35 6 km: 1) Suvi Laaksonen HaHa (2+2+2+5) 37.56. . tammikuuta 2016 Löytölaari julkaistaan tiistaisin Auranmaan Viikkolehdessä, Loimaan Lehdessä ja Somero-lehdessä. Toimitus kotiin Someron alueelle. Koski TL p. 0400 527 336. hiace, corolla jne. lumikauha vila-kiinnike, h. M45 7 km: 1) Joni Tenhunen HaHa (0+2+1+2) 29.19, 2) Mika Kilpeläinen OU (2+2+3+2) 33.08. M50 7 km: 1) Jarmo Heikkinen OU (1+0+1+3) 29.33, 2) Jorma Pitkänen HaHa (1+3+1+4) 36.41. . Roland FR-8XB BK digihanuri sekä Roland BK-7 rytmimodulin suomirytmitikulla, Yamaha PA:t Stagepass 300 mikserillä. Materiaalit tulee toimittaa viimeistään TORSTAINA 28.1. työssäkäyv. . 150 e. . 045 120 1853. Yhden viestin hinta on 7,50 € / 160 merkkiä (sis alv.). Kuljetus mahdollista. 044 921 9052 / Rönkkö . . Kirjoituskoneita, vanhoja, kauniita. Kuusjoki kk rt 2h+kk+s+ph, 50m² Huoneisto täysin remontoitu, uudistettu, myös varaaja ja putkistot. 040 702 3216. Laukku, johdot, laulumikki, sekä ohjekirjat. M70 5 km: 1) Mauri Hanhisalo HaHa (1+5+2+3) 35.46. . (Osastot: M myy, O ostaa tai S sekalaiset) Lähetä viesti numeroon 17252 . P. RIVI-ILMOITUKSET LÖYTÖLAARIIN! Ilmoita KOLMESSA lehdessä yhden ilmoituksen hinnalla 7,50 €/ 160 merkkiä! LÖYTÖLAARI ON TARKOITETTU YKSITYISHENKILÖILLE, EI JÄLLEENMYYJILLE EIKÄ YRITYSTOIMINTAA HARJOITTAVILLE. P. Matka-TV+Digiboksi. Koivusäkki 40L 4 e/kpl. P. Koivuklapia 50/kuutio. Sovittaessa tuodaan kotiin. P. 050 528 4801. P. Mukana oli 11 naisten ja 12 miesten joukkuetta. Moottorisaha, Partner, ikivanha, käyntikuntoinen, museo. muk. 320 e/ kk + vesi ja sähkö. Marttila. . 041 441 8025. P. 044 386 1907. KUPONGILLA Löytölaari, Loimaan Lehti Käsityöläiskatu 10, 32200 Loimaa 3
Korkolain 3 §:n 2 momentin vuotuinen korko on tällä hetkellä 0,5 %. Tarja 0407662965 Kanteenmaan Bingo Punkalaitumella keskiviikkona 27.1.2016 klo 18.15 alk. LoimaanYkkös Apteekista Proviisori tulee kertomaan KELAn lääkekorvauksista. Maksuajalta ostaja joutuu maksamaan korkolain 3 §:n 2 momentin mukaista korkoa koko kauppahinnalle. 029 56 25183, 040 576 3298. Linja-auto ystävänpäiväristeilylle 8.2. HUIPPUTARJOUS! Päivämatkat Tallinnaan m/s Finlandia 28.1. www.kivikylan.fi URHEILU Metsämaan kyläyhdistys järjestää Senioriturvallisuus iltapäivän 31.1. (to) ja 25.2. Myydään PELTOA tukioikeuksin n. Alastaron Teollisuustie 10 Alastaro P. Myyntiehdot: Tarjoukset esitetään huutokaupassa suullisin nostotarjouksin.Ostajan on heti suoritettava käsirahana 2500,00 euroa. klo 13 Kalliohovissa. Asianajajia Asianajotoimisto ILPO KNUUTILA KY Varatuomari Ilpo Knuutila OTM Aleksi Knuutila Vesikoskenkatu 7, 32200 Loimaa puh. Kartanonmän Palvelukeskuksessa Juvantie 1. SLEY ti. Jahti 2000 € / 51 palloa SUPERVITOSBINGO 620 € /55 palloa www.kanteenmaa.net Kanteenmaan Ns Tehdään henkilöstöstä kannattava sijoitus yrityksellesi. P. (to) ja 30.1. 0400-530 741 martti.tuominen@atoimisto.. klo 13.30-15.00. 02-764 1858 TEHTAANMYYMÄLÄ Viikon 4 TARJOUKSET Ylikypsä PALVIKINKKU Wanhanajan LENKKI UUNIMAKKARA PIKNIK-PAISTI 16 90 5 90 9 90 5 90 /kg /kg /kg /kg Torstaina TORIAUTO Punkalaitumen torilla alk. M/s Baltic Princess Laivalla es. ANNA ABREU B-hytti 2 hh 62 €/hlö sis.aamiainen. Tiistaina 26. Tehdään käsitöitä ja suunnitellaan kevään toimintaa. krs. Sarjahiihdot ke 27.1. Tontilla on 1900luvun alussa rakennettu huonokuntoinen asuinrakennus, jota on laajennettu 1960-luvulla. krs 32200 LOIMAA Kohde: Kiinteistö Kiinteistötunnus 430-470-7-36 Tila KESÄRANTALA RN:o 7:36 Kunta LOIMAA Kylä TAMMIAINEN Osoite Kalsinkulmantie 164, 32770 Huhtamo Ainesosat ja tarpeisto: sisältyy ulosmittaukseen Tarkempi kuvaus: Tontin pinta-ala on 0,4810 ha. Ennakointi ja varautuminen kotona ja sen ulkopuolella, uhan tunnistaminen, miten toimin, jos joudun rikoksen kohteeksi sekä rikoksen jälkeen, asiointi kodin ulkopuolella ja siihen liittyvät turvallisuusnäkökohdat. Kysy lapsihintaa. Opastus vt 9. HIRSITALOT TAMMIALE JOPA -50% OK-Talo 1. Voit tuoda omaisen paikalle. klo 14. tammikuuta 2016 11 SEURATOIMINTA SEURAT TIEDOTTAVAT LEISKUN BINGO Loimaan Työväentalolla ti 26.1.2016 klo 18.15 jahti 1000/46 tai alle 5/jahti 380/54 tai alle Pelit 6 €/3€ Tervetuloa! Hiihtoloman alkuun RUOTSINRISTEILY 21.-22.02. 30 ha Onkijoella. Varsinais-Suomen Muistiyhdistyksen Loimaan seudun alaosasto kokoontuu 27.1. 26.1. (02) 762 2888 fax (02) 762 2313 www.heikkirantanen.. klo. Asianajotoimisto HEIKKI RANTANEN OY AA, VT Heikki Rantanen Kauppalankatu 9-11 B 32200 Loimaa, puh. Au/hiihto. HUVITILAISUUKSIA LAKIASIOITA HALUTAAN OSTAA Seuraa kotiseutusi tapahtumia oikeassa osoitteessa! (02) 770 2626 SAISIKO OLLA PALSTALLINEN PAIKALLISTA?. klo 18.00. Loimaan Eläkkeensaajat ry. (to) 50 €/hlö Päivämatkat Tallinnaan m/s Viking XPRS ti 2.2., 16.2., 1.3. kulj. 050-320 2222 Ostetaan REHUOHRAA 044-0667667 KYHERÖISEN KANALA KUULUTUKSIA KIINTEISTÖJÄ MYYTÄVÄNÄ MYYTÄVÄNÄ Matka-Merilä Oy Puh. Alastaro-H:koski-Loimaa. 0500-226505 www.artonmatkat.. klo 14. (02) 762 4010, fax (02) 762 1321 gsm. kerho klo 13.00. VMP Group, Loimaa 040 771 9090, www.vmp.. toimisto@heikkirantanen.. Esittely: Tiistai 02.02.2016 klo 12:00 12:30 Tiedustelut ja myyntiesite: Kihlakunnanulosottomies Soile Hakanpää, puh. Matkat 6,8 km, 4,8 km, 2,4 km. Ilmoitathan siitä mielellään Mirjalle 0466802819. Nuorisotalossa Säkenet klo 11.00 ja boccia sekä käskynkkään ilmoittautuneet klo 12.30. Ke 27.1. P.050 512 6033/ Keijo Mäki OMAKOTITALO LOIMAAN TAMMIAISISSA HUUTOKAUPPA Aika: 08.02.2016 kello 11:00 Paikka: Varsinais-Suomen ulosottovirasto Loimaan toimipaikka Vareliuksenkatu 2 B, 3. 65 €/hlö Sis. klo 18-19 Mellilän Hirsityön kohdalla. Vieraina Sari Jokela ja lauluryhmä. 14.00 Hennan luona. www.asianajot.. Käsirahaksi kelpaa käteinen raha, pankkishekki ja pankkivekseli. Palvelumaksu 5 € /varaus. Myyntiesite on saatavissa internetissä osoitteessa www.oikeus.?/ tai ulosottovirastosta. Tarkemmat tiedot myytävästä omaisuudesta sekä myyntiehdoista ilmenevät laaditusta myyntiesitteestä, ja ne myös ilmoitetaan huutokauppatilaisuuden alussa. Avoin kaikille, ei ilm. Tarkemmat tiedot myyntiesitteessä. Tied. 040 508 2413 T Jä ää Tiimi-edustajat: Tuomo Järvenpää 0400 765 521 Mikko Korkka 040 550 9939 www.tiimi-ikkunat.. 0500-531 759 ilpo.knuutila@asianajot.. 26+26 m² 5.990 € Sauna/Aitta 16 m² 3.790 € Laavuvaara.. klo 18.30 Epistolailta Kansanopistolla Opistontie 4, Olli Koskenniemi. Tyyli on vapaa. Tanssillinen liikunta (yksintanssi) alkaa ke 27.1.16 klo 18.30-19.30 Alastaron kirkonkylän ala-asteella, Aapiskuja 5, lajeina samba, salsa, jive, valssi, tango, jenkka, cha-cha-chaa ym. 122 m² 19.900 € Mökki 1 1/2 krs. Myös välittömästi tapahtuva tilillepano virkavaraintilille hyväksytään. Käsirahaa ei voi maksaa luottokortilla.Mikäli korkein tarjous hyväksytään, ostaja saa tarvittaessa maksuaikaa 22.03.2015 saakka. Omaisuus on ulosmitattu ja se myydään ulosottomiehen toimittamalla huutokaupalla noudattaen ulosottokaaressa säädettyjä yleisiä huutokauppaehtoja. Asianajotoimisto MARTTI TUOMINEN Asianajaja Martti Tuominen Vareliuksenkatu 2, 32200 Loimaa puh. Saviseudun munuaisja maksakerhon keilavuoro Loimaan Keilahallissa ke 27.1. Haaroisten-Hurskalan naisten kerho ke. IKKUNAT JA OVET Teuvo Ahonen puh. 27.1. klo 9.00 Alastaron torilla alk. Taisto 040 530 5064. Tied. Kari Filpus kihlakunnanvouti Varsinais-Suomen ulosottovirasto Varsinais-Suomen ulosottovirasto Tanssiseura Pistokkaat ry. Loimaan Seudun Kuulon tammikuun kerho Tuulensuun Palvelukeskuksessa ti 26.1. To 28.1. TORILTA MYYNTIAUTOMME Loimaan torilla JOKA TIISTAI klo 9–12.00. (03) 433 5340 www.matka-merila.. klo 12.30 Huom! Muuttunut aukioloaikamme: MA-KE 9–16, TO-PE 10–17 VARSINAIS-SUOMI LOGOMO 23.1.2016 TURKU Jo vuosikymmeniä jokamiesluokan innokkaana puuhahenkilönä sekä seuramme luotsina toiminut Teuvo Kulmanen palkittiin vuoden seuratyöntekijäksi! Loimaan Urheiluautoilijat onnittelee hienosta saavutuksesta! Jankkon yörastit pe 29.1. (la) 35 €/hlö 11.2. lähtee Vuorisen talleilta klo 18.30, ja ajaa entisen reitin. Tied
Pitääkö tästä ryhtyä tekemään adressi johon kerätään kaikkien loimaalaisten nimet, että hintoja halvemmaksi. Loimaan Lehden teemana lauantaina 6.2. ARMI KAUNISTO – Viime perjantaina oli upea auringonnousu, hetken ikuistanut lukijamme toteaa. Kahdeksan muuta pentua ja emokoirat löydettiin aiemmin viime viikolla. Sairaita hintoja saanen sanoa. Köyhät ja opiskelijat, joilla on muutenkin jo tiukkaa joutuvat pihtaamaan terveydestä, sillä kaikilla ei enää ole varaa käydä terveyskeskuksissa. Indeksikorotuksia ei tule mihinkään, ei palkkoihin, ei työttömyyseikä opintotukiin. Jos korotuksia on pakko tehdä, voitaisiinko siitä tehdä samankaltainen kuin nykyinen verotus, eli progressiivista eli tuloista riippuvaisia maksuja. Kaksi viimeisenä kadoksissa ollutta pentua palautettiin poliisille viime torstaina. Kerrankin on mielestäni vasemmistoliiton edustajilla ollut oikea suunta, sillä köyhät tästä vain kärsivät. www.loimaanlehti.fi Kysy edullista paikallislehtipakettia! Luin Loimaan Lehdestä siitä, että kaupunki säästää 300–350 000 euroa sillä, että se korottaa terveyspalveluidensa maksuja. tammikuuta. Vampula Ypäjä Tulevien päivien sääennuste ORIPÄÄ LOIMAA YPÄJÄ HUMPPILA PUNKALAIDUN VAMPULA ?2 +2 ?2 +2 ?1 +2 ?2 +2 Ke +1 / +1 / +1 / +1 / +1 / +1 / To +1 / +1 / +1 / +1 / +1 / +1 / Pe +1 / +1 / +2 / +1 / +2 / +1 / -1 -1 -1 -1 -1 -1 +4 +4 +4 +4 +4 +4 -3 -3 -2 -3 -2 -3 LUKIJOILTA LUKIJOIDEN KUVIA VOIMAKATU 4, LOIMAA KONEET TALVIKUNTO ON! Pakkasneste 10l 24 90 € Koulutus OTA YHTEYTTÄ Veli-Matti Knuuti (02) 588 8020 Pirjo Suoranta (02) 588 8037 Liisa Kivinen (02) 588 8021 s-posti: ilmoitukset@loimaanlehti.fi Ilmoitusvaraukset ja aineistot 28.1.2016 mennessä. Epäiltyinä on kaksi 1980-luvulla syntynyttä nuorta naista, joista toinen on paikkakuntalainen. Loputkin koiranpennut löytyivät LL LL PAIKALLINEN NÄKÖKULMA. tammikuuta. ILKKA NIEMI Puukiipijä Vampulassa 23. Nykyiset hinnatkin ovat jo korkeita. Edes hoitajat ja lääkärit eivät saa korotuksia, silti hinnat korotetaan. Kun terveysmaksuja korotetaan, ihmiset alkavat karttamaan siellä käyntejä ja lopulta kuolevat johonkin perussairauteen. Poliisi kertoo naisten ilmoittaneen motiivinsa olleen eläinsuojelullinen. Kyllä päättäjien on helppo tehdä tuollaisia päätöksiä, kun pääosin he ovat työssäkäyviä hyväpalkkaisia ihmisiä. Onko tässä vain tarkoituksena vähentää kaupunkilaisia, sillä sitähän tämä on. KAARINA ELOMAA LOIMAALLA kuun puolivälissä omakotitalosta varastetut kymmenen sekarotuista koiranpentua (LL 19. POLIISI on saanut tekijät kiinni ja tutkii tapausta törkeänä varkautena. tammikuuta 2016 SÄÄ TÄNÄÄN Lämpötila iltapäivällä ja edellisenä yönä Loimaa Humppila Oripää Punk. Kaikkien palveluiden hinnat nousevat ja esille on nostettu kaksi uutta maksua, hoitajamaksu ja rokotemaksu. ja 21.1.) on löydetty ja palautettu omistajilleen. On se kumma, kuinka sairauksilla rahastetaan. Näin kaikki pystyisivät käyttämään yhtälailla hyödyksi kaupungin tarjoamia palveluita. 12 Tiistaina 26. Ajatelkaa! Kaupungin korotuksiin kyllästynyt Hyvät kaupungin päättäjät Koskikara kivellä Oripään Myllylähteellä 20. Työttömät, köyhät, opiskelijat, vanhukset… listaa voisi vain jatkaa, kaikki nämä ihmiset kärsivät tästä. Pitkäaikaissairaat saattavat joutua olemaan hoidossa useita kymmeniä kertoja vuodessa, tästä tulee suuri lasku, jos joka ainoa kerta täytyy ensin käydä terveydenhoitajalla, joka laittaa lähetteen lääkärille. Sillä jos tätä samaa rataa jatketaan, kohta on halvempaa käydä yksityisillä lääkäreillä, kuin kaupungin terveysasemilla
1 2016 2016 Salon Seudun Sanomat n Loimaan Lehti n Uudenkaupungin Sanomat n Auranmaan Viikkolehti n Laitilan Sanomat n Somero-lehti n Kunnallislehti n Kaarina-Lehti PASI SALO
ZZZ… Vapaa-aika on tehty rentoutumiseen. Tutut ihmiset ovat yleensä vieraita kivempia. Puhu vieraita kieliä. Hän lisää, että Istanbuliin on myös ehdottomasti matkustettava, ja myös Aasia odottaa lomakohteena. Opi ja opettele. – Ne tulppaanit pitäisi nähdä, hän perustelee. . Lisää matkailutilastoja sivuilla 6 ja 7 GALLUP Salo Elina Lahti Salolaisella Timo Jaatisella on listalla montakin matkakohdetta, jonne hän haluaisi matkustaa. Tarinoita kerrottavaksi kavereille syntyy vain elämällä ja kokemalla. Lisää gallupeja ihmisten matkasuunnitelmista ja haaveista liitteen sisäsivuilla. Mihin haluaisit juuri nyt matkustaa. Istu iltaa ihanien ystävien kera. Golfaa, grillaa, tee grafiikkaa. – Pariisi, Rooma, Budapest, Wien, Areva luettelee. Dallaa tallaamattomiakin polkuja. Kati Uusitalo Tämä on Auranmaan Viikkolehden, Kaarinalehden, Kunnallislehden, Laitilan Sanomien, Loimaan Lehden, Somero-lehden, Uudenkaupungin Sanomien ja Salon Seudun Sanomien yhteinen Harrastukset & Matkailu -liite. Tee jotain mitä olet aina halunnut, mutta et ole vielä uskaltanut. Ui ja uneksi. Istanbulista hän muistuttaa, että kaupunki on vanha kulttuurin mekka ja monen kulttuurin sulatusuuni. Biletä, bailaa, mutta älä lomaile itseäsi bankrottiin. 2 TILASTOJA Matkailu & harrastukset Arki aina hankalaa, hae sille vastapainoa. MYÖS SALOLAINEN Erja Areva suunnittelee matkaa. PAINOSMÄÄRÄ: 61 554 kpl. ULKOASU: Pasi Salo, Loimaan Lehti. Voita itsesi. VASTAAVA PÄÄTOIMITTAJA: Kati Uusitalo, Loimaan Lehti. Muita kohteita Jaatinen perustelee seuraavasti: – Casablanca on elokuvasta tuttu, siellä on aavikko ja Atlas-vuoristo ja pohjoisafrikkalainen kulttuuri, hän luettelee. KANNEN KUVA: Pasi Salo, Loimaan Lehti. Mutta intohimolla. Timo Jaatinen. Areva kertoo siirtyneensä kaupunkilomiin, sillä rantakohteisiin hän ei enää halua mennä saatuaan auringosta allergisia reaktioita. Onko matkasuunnitelmia. Kielioppivirheitä lasketaan vain koulussa. Yllätyt. Lue, liiku, laiskottele. Aasia on hänelle tuttu työn puolesta, mutta pelkästään lomakohteena hän haaveilee esimerkiksi Thaimaasta. Åre, Århus ja ihan jopa Åbo, kaikki kokemisen arvoisia. X-tekijä. Aakkoset vapaa-aikaan Olin aurinkolomalla lämpimässä Olin risteilemässä Olin kaupunkilomalla Olin hotellimatkalla kotimaassa Olin hiihtotai ulkoilulomalla pohjoisessa Viimeisimmästä lomasta on niin paljon aikaa, etten muista Olin kiertoajelulla useissa eri kohteissa Jossain muualla 24 % 22 % 18 % 17 % 7 % 6 % 3 % 3 % Missä kävit viimeksi lomalla. Keskity hetkeen kotimaisemissa tai kaukana. MINNA MÄÄTTÄNEN. Que. Sohvalla ehtii kyllä olla joskus muulloinkin – reissaa itsesi edes naapuriin. Ööö… Mitäs sitä seuraavaksi tehtäisiin ja minne mentäisiin. – Johonkin eurooppalaiseen kaupunkiin. Olikos se espanjaa. Celsiuksia jokaiselle oman maun mukaan. . Hän miettii, että yksi vaihtoehto voisi olla Amsterdam. Näe uutta, koe erilaista. Eurooppalaisista kaupungeista hän on ehtinyt saada jo matkakokemuksia parin viime vuoden ajalta. Rikasta elämääsi uudella harrastuksella. Nukuthan myös lomalla. Äkkilähde. Vapaa-aika ei saa olla minuuttiaikataulutettua, jätä aikaa yllätyksille. Kuuntele lomalla itseäsi, mutta erityisesti läheisiäsi. Ystävysty. Egypti, Espanja, Elimäki… Vaihtoehtoja lomakohteiksi on maailma täynnä. PAINOPAIKKA: Salon Lehtitehdas. Erja Areva. Vaikka ihan arkena. Vaikka lähimpään kahvilaan tai kirjastoon. Matkustamisella ja harrastamisella on monta yhteistä nimittäjää: yksi niistä on Riemu. Melo tai maalaa. Haaveilu on jo puoli matkaa. Fiilistele. – Casablancaan olen haaveillut matkustaa monta vuotta, Jaatinen listaa ensimmäiseksi. Juttele lomalla ventovieraillekin. Wau! Milloin viimeksi sanoit niin näkemästäsi ja kokemastasi
02-521 0100 l Fax 02-521 0101 l info@kasnas.com www.kasnas.com Lämpimästi tervetuloa! M Y C O A S T G U I D E | K E S Ä 2 1 5 59°55,22’ N • 22°24,70’ E ALE L I F E S T Y L E S H O P O U T L E T REA –50% –40% –30% Arabian valmistamat uudet majakkamukit ovat punainen Bengtskär ja keltainen Utö. MIDSOMMARDANS JUHANNUSTANSSIT 2.7. 25.7. KASNÄS TRIATHLON 29.8. Jälleenmyyjäluettelo ja tilaukset www.alacarte.. Broloppet-Siltajuoksu Lövö www.siltajuoksu.com HUIPPU TARJOU KSIA! KASNÄS 2015 H Ä N D E L S E K A L E N D E R TA PA H T U M A K A L E N T E R I 13.6. 10-18, la 10-14 Uusien myynti sekä hyvä valikoima käytettyjä vaunuja ja matkailuautoja ja Meillä myös CARAVANHUOLTO! Nyt on hyvä aika HUOLLATTAA MATKAILUAUTO tai -VAUNU www.autosimelius.fi Tunnelmallinen lankapuoti Salossa! Dropsin edulliset langat Erikoisnappeja ja nauhoja ja kankaita viimeistelyyn Puikot ja tarvikkeet Cloverilta Ohjeet, neuvot ja niksit ja aina hyvä palvelu! Turuntie 6 • 24100 Salo www.almanpuoti.fi p. BROLOPPET / SILTAJUOKSU 19.–20.6. SÅNGAFTON / LAULUILTA KASNÄS PAVILJONG. 02-521 0100 l Fax 02-521 0101 l info@kasnas.com www.kasnas.com Lämpimästi tervetuloa! M Y C O A S T G U I D E | K E S Ä 2 1 5 59°55,22’ N • 22°24,70’ E ALE L I F E S T Y L E S H O P O U T L E T REA –50% –40% –30% Arabian valmistamat uudet majakkamukit ovat punainen Bengtskär ja keltainen Utö. SÅNGAFTON / LAULUILTA KASNÄS PAVILJONG. SÅNGAFTON / LAULUILTA KASNÄS PAVILJONG. Järjestämme juhlia myös tunnelmallisessa Koskenkartanossa, tervetuloa tutustumaan! www.siementukku.fi Sertifioidut SIEMENET Salosta! Halikko aki.riski@tilasiemen.fi p. BALTIC JAZZ TJUVSTART BALTIC JAZZ VARASLÄHTÖ 6.7. 25.7. SÅNGAFTON / LAULUILTA KASNÄS PAVILJONG. 02-521 0100 l Fax 02-521 0101 l info@kasnas.com www.kasnas.com Lämpimästi tervetuloa! M Y C O A S T G U I D E | K E S Ä 2 1 5 59°55,22’ N • 22°24,70’ E ALE L I F E S T Y L E S H O P O U T L E T REA –50% –40% –30% Arabian valmistamat uudet majakkamukit ovat punainen Bengtskär ja keltainen Utö. 25.7. Broloppet-Siltajuoksu Lövö www.siltajuoksu.com HUIPPU TARJOU KSIA! KASNÄS 2015 H Ä N D E L S E K A L E N D E R TA PA H T U M A K A L E N T E R I 13.6. välisenä aikana. BROLOPPET / SILTAJUOKSU 19.–20.6. Broloppet-Siltajuoksu Lövö www.siltajuoksu.com HUIPPU TARJOU KSIA! KASNÄS 2015 H Ä N D E L S E K A L E N D E R TA PA H T U M A K A L E N T E R I 13.6. 25.7. 02-521 0100 l Fax 02-521 0101 l info@kasnas.com www.kasnas.com Lämpimästi tervetuloa! M Y C O A S T G U I D E | K E S Ä 2 1 5 59°55,22’ N • 22°24,70’ E ALE L I F E S T Y L E S H O P O U T L E T REA –50% –40% –30% Arabian valmistamat uudet majakkamukit ovat punainen Bengtskär ja keltainen Utö. KASNÄS TRIATHLON 29.8. BROLOPPET / SILTAJUOKSU 19.–20.6. BROLOPPET / SILTAJUOKSU 19.–20.6. 02-521 0100 l Fax 02-521 0101 l info@kasnas.com www.kasnas.com Lämpimästi tervetuloa! Varmt välkommen! ÖRÖ PERINTEISET SAARISTOLAISTANSSIT 11.7.15 klo 19.00 Bändi: Finemang Lisätietoa: www.kasnaskompass.fi ja www.örö.fi Tervetuloa-Välkommen KYLPYLÄ | HOTELLI | VIERASSATAMA | RAVINTOLA | KAUPPA Puh. 02-521 0100 l Fax 02-521 0101 l info@kasnas.com www.kasnas.com Lämpimästi tervetuloa! M Y C O A S T G U I D E | K E S Ä 2 1 5 59°55,22’ N • 22°24,70’ E ALE L I F E S T Y L E S H O P O U T L E T REA –50% –40% –30% Arabian valmistamat uudet majakkamukit ovat punainen Bengtskär ja keltainen Utö. KASNÄS DAGEN KASNÄSIN PÄIVÄ 1.8. BROLOPPET / SILTAJUOKSU 19.–20.6. 25.7. POKER RUN / KASNÄS ROCKS 8.8. MIDSOMMARDANS JUHANNUSTANSSIT 2.7. SÅNGAFTON / LAULUILTA KASNÄS PAVILJONG. FORNELDARNAS NATT, DANS MUINAISTULIEN YÖ, TANSSIT BAD | HOTELL | GÄSTHAMN | RESTAURANG | HANDEL KYLPYLÄ | HOTELLI | VIERASSATAMA | RAVINTOLA | KAUPPA Puh. 25.7. Broloppet-Siltajuoksu Lövö www.siltajuoksu.com HUIPPU TARJOU KSIA! KASNÄS 2015 H Ä N D E L S E K A L E N D E R TA PA H T U M A K A L E N T E R I 13.6. 29.2. Broloppet-Siltajuoksu Lövö www.siltajuoksu.com HUIPPU TARJOU KSIA! KASNÄS 2015 H Ä N D E L S E K A L E N D E R TA PA H T U M A K A L E N T E R I 13.6. Program för barn! 2015 LÖVÖ BROLOPPET – LÖVÖ SILTAJUOKSU V 13.6.2015 kl 13:00 Kasnäs Rocks -fest på kvällen. 02-521 0100 l Fax 02-521 0101 l info@kasnas.com www.kasnas.com Lämpimästi tervetuloa! M Y C O A S T G U I D E | K E S Ä 2 1 5 59°55,22’ N • 22°24,70’ E ALE L I F E S T Y L E S H O P O U T L E T REA –50% –40% –30% Arabian valmistamat uudet majakkamukit ovat punainen Bengtskär ja keltainen Utö. Broloppet-Siltajuoksu Lövö www.siltajuoksu.com HUIPPU TARJOU KSIA! KASNÄS 2015 H Ä N D E L S E K A L E N D E R TA PA H T U M A K A L E N T E R I 13.6. FORNELDARNAS NATT, DANS MUINAISTULIEN YÖ, TANSSIT BAD | HOTELL | GÄSTHAMN | RESTAURANG | HANDEL KYLPYLÄ | HOTELLI | VIERASSATAMA | RAVINTOLA | KAUPPA Puh. Program för barn! 2015 LÖVÖ BROLOPPET – LÖVÖ SILTAJUOKSU V 13.6.2015 kl 13:00 Kasnäs Rocks -fest på kvällen. BROLOPPET / SILTAJUOKSU 19.–20.6. 02 733 1550, 0400 533 144, 0445 511 557 ark. Jälleenmyyjäluettelo ja tilaukset www.alacarte.. SÅNGAFTON / LAULUILTA KASNÄS PAVILJONG. 02-521 0100 l Fax 02-521 0101 l info@kasnas.com www.kasnas.com Lämpimästi tervetuloa! M Y C O A S T G U I D E | K E S Ä 2 1 5 59°55,22’ N • 22°24,70’ E ALE L I F E S T Y L E S H O P O U T L E T REA –50% –40% –30% Arabian valmistamat uudet majakkamukit ovat punainen Bengtskär ja keltainen Utö. BALTIC JAZZ TJUVSTART BALTIC JAZZ VARASLÄHTÖ 6.7. Broloppet-Siltajuoksu Lövö www.siltajuoksu.com HUIPPU TARJOU KSIA! KASNÄS 2015 H Ä N D E L S E K A L E N D E R TA PA H T U M A K A L E N T E R I 13.6. Program för barn! 2015 LÖVÖ BROLOPPET – LÖVÖ SILTAJUOKSU V 13.6.2015 kl 13:00 Kasnäs Rocks -fest på kvällen. BALTIC JAZZ TJUVSTART BALTIC JAZZ VARASLÄHTÖ 6.7. Hinta 22 €/lapsi (5-12 v.)/yö tai 49 €/aikuinen/yö lisävuoteessa tai parvella. FORNELDARNAS NATT, DANS MUINAISTULIEN YÖ, TANSSIT BAD | HOTELL | GÄSTHAMN | RESTAURANG | HANDEL KYLPYLÄ | HOTELLI | VIERASSATAMA | RAVINTOLA | KAUPPA Puh. BROLOPPET / SILTAJUOKSU 19.–20.6. KASNÄS TRIATHLON 29.8. MIDSOMMARDANS JUHANNUSTANSSIT 2.7. 02-521 0100 l Fax 02-521 0101 l info@kasnas.com www.kasnas.com Lämpimästi tervetuloa! Varmt välkommen! ÖRÖ PERINTEISET SAARISTOLAISTANSSIT 11.7.15 klo 19.00 Bändi: Finemang Lisätietoa: www.kasnaskompass.fi ja www.örö.fi Tervetuloa-Välkommen KYLPYLÄ | HOTELLI | VIERASSATAMA | RAVINTOLA | KAUPPA Puh. KASNÄS DAGEN KASNÄSIN PÄIVÄ 1.8. KASNÄS TRIATHLON 29.8. Program för barn! 2015 LÖVÖ BROLOPPET – LÖVÖ SILTAJUOKSU V 13.6.2015 kl 13:00 Kasnäs Rocks -fest på kvällen. MIDSOMMARDANS JUHANNUSTANSSIT 2.7. Program för barn! 2015 LÖVÖ BROLOPPET – LÖVÖ SILTAJUOKSU V 13.6.2015 kl 13:00 Kasnäs Rocks -fest på kvällen. FORNELDARNAS NATT, DANS MUINAISTULIEN YÖ, TANSSIT BAD | HOTELL | GÄSTHAMN | RESTAURANG | HANDEL KYLPYLÄ | HOTELLI | VIERASSATAMA | RAVINTOLA | KAUPPA Puh. Jälleenmyyjäluettelo ja tilaukset www.alacarte.. 044 765 4234 Ma-pe 10-17, la 10-13 Tervetuloa kauempaakin! Mästarvägen 2, Kimito Mestarintie 2, Kemiö ¥ 02 427 080 www.strandell.. 02-521 0100 l Fax 02-521 0101 l info@kasnas.com www.kasnas.com Lämpimästi tervetuloa! Varmt välkommen! ÖRÖ PERINTEISET SAARISTOLAISTANSSIT 11.7.15 klo 19.00 Bändi: Finemang Lisätietoa: www.kasnaskompass.fi ja www.örö.fi Tervetuloa-Välkommen KYLPYLÄ | HOTELLI | VIERASSATAMA | RAVINTOLA | KAUPPA Puh. MIDSOMMARDANS JUHANNUSTANSSIT 2.7. Jälleenmyyjäluettelo ja tilaukset www.alacarte.. BALTIC JAZZ TJUVSTART BALTIC JAZZ VARASLÄHTÖ 6.7. BALTIC JAZZ TJUVSTART BALTIC JAZZ VARASLÄHTÖ 6.7. Jälleenmyyjäluettelo ja tilaukset www.alacarte.. SÅNGAFTON / LAULUILTA KASNÄS PAVILJONG. MIDSOMMARDANS JUHANNUSTANSSIT 2.7. 02-521 0100 l Fax 02-521 0101 l info@kasnas.com www.kasnas.com Lämpimästi tervetuloa! M Y C O A S T G U I D E | K E S Ä 2 1 5 59°55,22’ N • 22°24,70’ E ALE L I F E S T Y L E S H O P O U T L E T REA –50% –40% –30% Arabian valmistamat uudet majakkamukit ovat punainen Bengtskär ja keltainen Utö. Jälleenmyyjäluettelo ja tilaukset www.alacarte.. 02-521 0100 l Fax 02-521 0101 l info@kasnas.com www.kasnas.com Lämpimästi tervetuloa! Varmt välkommen! ÖRÖ PERINTEISET SAARISTOLAISTANSSIT 11.7.15 klo 19.00 Bändi: Finemang Lisätietoa: www.kasnaskompass.fi ja www.örö.fi Tervetuloa-Välkommen KYLPYLÄ | HOTELLI | VIERASSATAMA | RAVINTOLA | KAUPPA Puh. 0400 883 160 Aki Riskin pakkaamo www.siementukku.fi ÖRÖ PERINTEISET SAARISTOLAISTANSSIT 11.7.15 klo 19.00 Bändi: Finemang Lisätietoa: www.kasnaskompass.fi ja www.örö.fi Tervetuloa-Välkommen KYLPYLÄ | HOTELLI | VIERASSATAMA | RAVINTOLA | KAUPPA Puh. 02-521 0100 l Fax 02-521 0101 l info@kasnas.com www.kasnas.com Lämpimästi tervetuloa! M Y C O A S T G U I D E | K E S Ä 2 1 5 59°55,22’ N • 22°24,70’ E ALE L I F E S T Y L E S H O P O U T L E T REA –50% –40% –30% Arabian valmistamat uudet majakkamukit ovat punainen Bengtskär ja keltainen Utö. SÅNGAFTON / LAULUILTA KASNÄS PAVILJONG. erilaisia aurinkopaneeleita sekä 12v systeemit mökeille. 02-521 0100 l Fax 02-521 0101 l info@kasnas.com www.kasnas.com Lämpimästi tervetuloa! Varmt välkommen! ÖRÖ PERINTEISET SAARISTOLAISTANSSIT 11.7.15 klo 19.00 Bändi: Finemang Lisätietoa: www.kasnaskompass.fi ja www.örö.fi Tervetuloa-Välkommen KYLPYLÄ | HOTELLI | VIERASSATAMA | RAVINTOLA | KAUPPA Puh. BROLOPPET / SILTAJUOKSU 19.–20.6. MIDSOMMARDANS JUHANNUSTANSSIT 2.7. POKER RUN / KASNÄS ROCKS 8.8. Program för barn! 2015 LÖVÖ BROLOPPET – LÖVÖ SILTAJUOKSU V 13.6.2015 kl 13:00 Kasnäs Rocks -fest på kvällen. BALTIC JAZZ TJUVSTART BALTIC JAZZ VARASLÄHTÖ 6.7. Broloppet-Siltajuoksu Lövö www.siltajuoksu.com HUIPPU TARJOU KSIA! KASNÄS 2015 H Ä N D E L S E K A L E N D E R TA PA H T U M A K A L E N T E R I 13.6. 3 Matkailu & harrastukset Juhlapalvelu Tanja Leino Oy tarjoaa teille ammattitaitoiset pitoja juhlapalvelut eteläsuomen alueella. POKER RUN / KASNÄS ROCKS 8.8. KASNÄS DAGEN KASNÄSIN PÄIVÄ 1.8. Program för barn! 2015 LÖVÖ BROLOPPET – LÖVÖ SILTAJUOKSU V 13.6.2015 kl 13:00 Kasnäs Rocks -fest på kvällen. SÅNGAFTON / LAULUILTA KASNÄS PAVILJONG. Program för barn! 2015 LÖVÖ BROLOPPET – LÖVÖ SILTAJUOKSU V 13.6.2015 kl 13:00 Kasnäs Rocks -fest på kvällen. BROLOPPET / SILTAJUOKSU 19.–20.6. FORNELDARNAS NATT, DANS MUINAISTULIEN YÖ, TANSSIT BAD | HOTELL | GÄSTHAMN | RESTAURANG | HANDEL KYLPYLÄ | HOTELLI | VIERASSATAMA | RAVINTOLA | KAUPPA Puh. MIDSOMMARDANS JUHANNUSTANSSIT 2.7. KASNÄS TRIATHLON 29.8. Jälleenmyyjäluettelo ja tilaukset www.alacarte.. SÅNGAFTON / LAULUILTA KASNÄS PAVILJONG. MIDSOMMARDANS JUHANNUSTANSSIT 2.7. KASNÄS DAGEN KASNÄSIN PÄIVÄ 1.8. KASNÄS TRIATHLON 29.8. POKER RUN / KASNÄS ROCKS 8.8. Program för barn! 2015 LÖVÖ BROLOPPET – LÖVÖ SILTAJUOKSU V 13.6.2015 kl 13:00 Kasnäs Rocks -fest på kvällen. FORNELDARNAS NATT, DANS MUINAISTULIEN YÖ, TANSSIT BAD | HOTELL | GÄSTHAMN | RESTAURANG | HANDEL KYLPYLÄ | HOTELLI | VIERASSATAMA | RAVINTOLA | KAUPPA Puh. Jälleenmyyjäluettelo ja tilaukset www.alacarte.. KASNÄS DAGEN KASNÄSIN PÄIVÄ 1.8. 02-521 0100 l Fax 02-521 0101 l info@kasnas.com www.kasnas.com Lämpimästi tervetuloa! Varmt välkommen! ÖRÖ PERINTEISET SAARISTOLAISTANSSIT 11.7.15 klo 19.00 Bändi: Finemang Lisätietoa: www.kasnaskompass.fi ja www.örö.fi Tervetuloa-Välkommen KYLPYLÄ | HOTELLI | VIERASSATAMA | RAVINTOLA | KAUPPA Puh. SÅNGAFTON / LAULUILTA KASNÄS PAVILJONG. POKER RUN / KASNÄS ROCKS 8.8. FORNELDARNAS NATT, DANS MUINAISTULIEN YÖ, TANSSIT BAD | HOTELL | GÄSTHAMN | RESTAURANG | HANDEL KYLPYLÄ | HOTELLI | VIERASSATAMA | RAVINTOLA | KAUPPA Puh. FORNELDARNAS NATT, DANS MUINAISTULIEN YÖ, TANSSIT BAD | HOTELL | GÄSTHAMN | RESTAURANG | HANDEL KYLPYLÄ | HOTELLI | VIERASSATAMA | RAVINTOLA | KAUPPA Puh. Hiihtolomapaketti 63 €/aikuinen/yö sis. 25.7. 02-521 0100 l Fax 02-521 0101 l info@kasnas.com www.kasnas.com Lämpimästi tervetuloa! Varmt välkommen! ÖRÖ PERINTEISET SAARISTOLAISTANSSIT 11.7.15 klo 19.00 Bändi: Finemang Lisätietoa: www.kasnaskompass.fi ja www.örö.fi Tervetuloa-Välkommen KYLPYLÄ | HOTELLI | VIERASSATAMA | RAVINTOLA | KAUPPA Puh. FORNELDARNAS NATT, DANS MUINAISTULIEN YÖ, TANSSIT BAD | HOTELL | GÄSTHAMN | RESTAURANG | HANDEL KYLPYLÄ | HOTELLI | VIERASSATAMA | RAVINTOLA | KAUPPA Puh. KESÄAUKIOLOAJAT 15.8.2016 ASTI: MA–PE: 10:00 – 24:00 LA: 12:00 – 24:00 SU: 12:00 – 22:00 Nyt avoinna: ma–to 10–17, pe 10–23 ARKILOUNAS 11:00 – 15:00 TERVETULOA, VÄLKOMMEN Tallimäentie 8, 25900 Taalintehdas P. Jälleenmyyjäluettelo ja tilaukset www.alacarte.. Jälleenmyyjäluettelo ja tilaukset www.alacarte.. KASNÄS DAGEN KASNÄSIN PÄIVÄ 1.8. SÅNGAFTON / LAULUILTA KASNÄS PAVILJONG. BROLOPPET / SILTAJUOKSU 19.–20.6. 02-521 0100 l Fax 02-521 0101 l info@kasnas.com www.kasnas.com Lämpimästi tervetuloa! M Y C O A S T G U I D E | K E S Ä 2 1 5 59°55,22’ N • 22°24,70’ E ALE L I F E S T Y L E S H O P O U T L E T REA –50% –40% –30% Arabian valmistamat uudet majakkamukit ovat punainen Bengtskär ja keltainen Utö. Broloppet-Siltajuoksu Lövö www.siltajuoksu.com HUIPPU TARJOU KSIA! KASNÄS 2015 H Ä N D E L S E K A L E N D E R TA PA H T U M A K A L E N T E R I 13.6. FORNELDARNAS NATT, DANS MUINAISTULIEN YÖ, TANSSIT BAD | HOTELL | GÄSTHAMN | RESTAURANG | HANDEL KYLPYLÄ | HOTELLI | VIERASSATAMA | RAVINTOLA | KAUPPA Puh. FORNELDARNAS NATT, DANS MUINAISTULIEN YÖ, TANSSIT BAD | HOTELL | GÄSTHAMN | RESTAURANG | HANDEL KYLPYLÄ | HOTELLI | VIERASSATAMA | RAVINTOLA | KAUPPA Puh. Broloppet-Siltajuoksu Lövö www.siltajuoksu.com HUIPPU TARJOU KSIA! KASNÄS 2015 H Ä N D E L S E K A L E N D E R TA PA H T U M A K A L E N T E R I 13.6. KASNÄS TRIATHLON 29.8. BROLOPPET / SILTAJUOKSU 19.–20.6. Program för barn! 2015 LÖVÖ BROLOPPET – LÖVÖ SILTAJUOKSU V 13.6.2015 kl 13:00 Kasnäs Rocks -fest på kvällen. 02-521 0100 l Fax 02-521 0101 l info@kasnas.com www.kasnas.com Lämpimästi tervetuloa! M Y C O A S T G U I D E | K E S Ä 2 1 5 59°55,22’ N • 22°24,70’ E ALE L I F E S T Y L E S H O P O U T L E T REA –50% –40% –30% Arabian valmistamat uudet majakkamukit ovat punainen Bengtskär ja keltainen Utö. KASNÄS DAGEN KASNÄSIN PÄIVÄ 1.8. 02-521 0100 l Fax 02-521 0101 l info@kasnas.com www.kasnas.com Lämpimästi tervetuloa! M Y C O A S T G U I D E | K E S Ä 2 1 5 59°55,22’ N • 22°24,70’ E ALE L I F E S T Y L E S H O P O U T L E T REA –50% –40% –30% Arabian valmistamat uudet majakkamukit ovat punainen Bengtskär ja keltainen Utö. POKER RUN / KASNÄS ROCKS 8.8. Snickersin työvaatteet sekä Jalas työkengät. 25.7. 02-521 0100 l Fax 02-521 0101 l info@kasnas.com www.kasnas.com Lämpimästi tervetuloa! Varmt välkommen! ÖRÖ PERINTEISET SAARISTOLAISTANSSIT 11.7.15 klo 19.00 Bändi: Finemang Lisätietoa: www.kasnaskompass.fi ja www.örö.fi Tervetuloa-Välkommen KYLPYLÄ | HOTELLI | VIERASSATAMA | RAVINTOLA | KAUPPA Puh. 02-521 0100 l Fax 02-521 0101 l info@kasnas.com www.kasnas.com Lämpimästi tervetuloa! Varmt välkommen! ÖRÖ PERINTEISET SAARISTOLAISTANSSIT 11.7.15 klo 19.00 Bändi: Finemang Lisätietoa: www.kasnaskompass.fi ja www.örö.fi Tervetuloa-Välkommen KYLPYLÄ | HOTELLI | VIERASSATAMA | RAVINTOLA | KAUPPA Puh. 02-521 0100 l Fax 02-521 0101 l info@kasnas.com www.kasnas.com Lämpimästi tervetuloa! Varmt välkommen! ÖRÖ PERINTEISET SAARISTOLAISTANSSIT 11.7.15 klo 19.00 Bändi: Finemang Lisätietoa: www.kasnaskompass.fi ja www.örö.fi Tervetuloa-Välkommen KYLPYLÄ | HOTELLI | VIERASSATAMA | RAVINTOLA | KAUPPA Puh. 02-521 0100 l Fax 02-521 0101 l info@kasnas.com www.kasnas.com Lämpimästi tervetuloa! Varmt välkommen! ÖRÖ PERINTEISET SAARISTOLAISTANSSIT 11.7.15 klo 19.00 Bändi: Finemang Lisätietoa: www.kasnaskompass.fi ja www.örö.fi Tervetuloa-Välkommen KYLPYLÄ | HOTELLI | VIERASSATAMA | RAVINTOLA | KAUPPA Puh. KASNÄS DAGEN KASNÄSIN PÄIVÄ 1.8. 02-521 0100 l Fax 02-521 0101 l info@kasnas.com www.kasnas.com Lämpimästi tervetuloa! Varmt välkommen! ÖRÖ PERINTEISET SAARISTOLAISTANSSIT 11.7.15 klo 19.00 Bändi: Finemang Lisätietoa: www.kasnaskompass.fi ja www.örö.fi Tervetuloa-Välkommen KYLPYLÄ | HOTELLI | VIERASSATAMA | RAVINTOLA | KAUPPA Puh. POKER RUN / KASNÄS ROCKS 8.8. KASNÄS DAGEN KASNÄSIN PÄIVÄ 1.8. BALTIC JAZZ TJUVSTART BALTIC JAZZ VARASLÄHTÖ 6.7. Program för barn! 2015 LÖVÖ BROLOPPET – LÖVÖ SILTAJUOKSU V 13.6.2015 kl 13:00 Kasnäs Rocks -fest på kvällen. 02-521 0100 l Fax 02-521 0101 l info@kasnas.com www.kasnas.com Lämpimästi tervetuloa! M Y C O A S T G U I D E | K E S Ä 2 1 5 59°55,22’ N • 22°24,70’ E ALE L I F E S T Y L E S H O P O U T L E T REA –50% –40% –30% Arabian valmistamat uudet majakkamukit ovat punainen Bengtskär ja keltainen Utö. 02-521 0100 l Fax 02-521 0101 l info@kasnas.com www.kasnas.com Lämpimästi tervetuloa! Varmt välkommen! ÖRÖ PERINTEISET SAARISTOLAISTANSSIT 11.7.15 klo 19.00 Bändi: Finemang Lisätietoa: www.kasnaskompass.fi ja www.örö.fi Tervetuloa-Välkommen KYLPYLÄ | HOTELLI | VIERASSATAMA | RAVINTOLA | KAUPPA Puh. BROLOPPET / SILTAJUOKSU 19.–20.6. Program för barn! 2015 LÖVÖ BROLOPPET – LÖVÖ SILTAJUOKSU V 13.6.2015 kl 13:00 Kasnäs Rocks -fest på kvällen. BALTIC JAZZ TJUVSTART BALTIC JAZZ VARASLÄHTÖ 6.7. 25.7. POKER RUN / KASNÄS ROCKS 8.8. Jälleenmyyjäluettelo ja tilaukset www.alacarte.. 25.7. MIDSOMMARDANS JUHANNUSTANSSIT 2.7. KASNÄS DAGEN KASNÄSIN PÄIVÄ 1.8. 25.7. Broloppet-Siltajuoksu Lövö www.siltajuoksu.com HUIPPU TARJOU KSIA! KASNÄS 2015 H Ä N D E L S E K A L E N D E R TA PA H T U M A K A L E N T E R I 13.6. 044 733 3071 www.kasirata.fi salonkeilahalli@gmail.com Salon Keilahalli Kasirata Oy Tervetuloa täyden palvelun keilahalliin Salossa 10 keilarataa Biljardisali Kokous / saunatilat Viihtyisä kahvila / Ravintola Aoikeuksin Tiistaisin ohjatut juniori harjoitukset klo 16.30. KASNÄS DAGEN KASNÄSIN PÄIVÄ 1.8. Broloppet-Siltajuoksu Lövö www.siltajuoksu.com HUIPPU TARJOU KSIA! KASNÄS 2015 H Ä N D E L S E K A L E N D E R TA PA H T U M A K A L E N T E R I 13.6. 02 466 1745 www.portside.fi Löysit sen paikallisesta lehdestä Pormestarinkatu 5, 24100 SALO P. KASNÄS TRIATHLON 29.8. 02-521 0100 l Fax 02-521 0101 l info@kasnas.com www.kasnas.com Lämpimästi tervetuloa! M Y C O A S T G U I D E | K E S Ä 2 1 5 59°55,22’ N • 22°24,70’ E ALE L I F E S T Y L E S H O P O U T L E T REA –50% –40% –30% Arabian valmistamat uudet majakkamukit ovat punainen Bengtskär ja keltainen Utö. KASNÄS TRIATHLON 29.8. 02-521 0100 l Fax 02-521 0101 l info@kasnas.com www.kasnas.com Lämpimästi tervetuloa! Varmt välkommen! ÖRÖ PERINTEISET SAARISTOLAISTANSSIT 11.7.15 klo 19.00 Bändi: Finemang Lisätietoa: www.kasnaskompass.fi ja www.örö.fi Tervetuloa-Välkommen KYLPYLÄ | HOTELLI | VIERASSATAMA | RAVINTOLA | KAUPPA Puh. 02-521 0100 l Fax 02-521 0101 l info@kasnas.com www.kasnas.com Lämpimästi tervetuloa! M Y C O A S T G U I D E | K E S Ä 2 1 5 59°55,22’ N • 22°24,70’ E ALE L I F E S T Y L E S H O P O U T L E T REA –50% –40% –30% Arabian valmistamat uudet majakkamukit ovat punainen Bengtskär ja keltainen Utö. 25.7. 25.7. BALTIC JAZZ TJUVSTART BALTIC JAZZ VARASLÄHTÖ 6.7. BALTIC JAZZ TJUVSTART BALTIC JAZZ VARASLÄHTÖ 6.7. BALTIC JAZZ TJUVSTART BALTIC JAZZ VARASLÄHTÖ 6.7. 02-521 0100 l Fax 02-521 0101 l info@kasnas.com www.kasnas.com Lämpimästi tervetuloa! M Y C O A S T G U I D E | K E S Ä 2 1 5 59°55,22’ N • 22°24,70’ E ALE L I F E S T Y L E S H O P O U T L E T REA –50% –40% –30% Arabian valmistamat uudet majakkamukit ovat punainen Bengtskär ja keltainen Utö. Broloppet-Siltajuoksu Lövö www.siltajuoksu.com HUIPPU TARJOU KSIA! KASNÄS 2015 H Ä N D E L S E K A L E N D E R TA PA H T U M A K A L E N T E R I 13.6. Program för barn! 2015 LÖVÖ BROLOPPET – LÖVÖ SILTAJUOKSU V 13.6.2015 kl 13:00 Kasnäs Rocks -fest på kvällen. 044 717 3224 Ma-to 10-17, pe 10-18 ja la 9.30-15.00 Tällä kupongilla (Ei voi yhdistää muihin tarjouksiin). 02-521 0100 l Fax 02-521 0101 l info@kasnas.com www.kasnas.com Lämpimästi tervetuloa! M Y C O A S T G U I D E | K E S Ä 2 1 5 59°55,22’ N • 22°24,70’ E ALE L I F E S T Y L E S H O P O U T L E T REA –50% –40% –30% Arabian valmistamat uudet majakkamukit ovat punainen Bengtskär ja keltainen Utö. SÅNGAFTON / LAULUILTA KASNÄS PAVILJONG. FORNELDARNAS NATT, DANS MUINAISTULIEN YÖ, TANSSIT BAD | HOTELL | GÄSTHAMN | RESTAURANG | HANDEL KYLPYLÄ | HOTELLI | VIERASSATAMA | RAVINTOLA | KAUPPA Puh. 02-521 0100 l Fax 02-521 0101 l info@kasnas.com www.kasnas.com Lämpimästi tervetuloa! Varmt välkommen! HiiHtolomatarjous PulaHda kylPylälomalle Tervetuloa Kasnäsiin nauttimaan kylpylälomasta, se antaa uutta voimaa ja piristää varmasti! Lämpöä, poreita, hemmotteluhoitoja, kuntoilua ja hyvää ruokaa. SÅNGAFTON / LAULUILTA KASNÄS PAVILJONG. BROLOPPET / SILTAJUOKSU 19.–20.6. POKER RUN / KASNÄS ROCKS 8.8. FORNELDARNAS NATT, DANS MUINAISTULIEN YÖ, TANSSIT BAD | HOTELL | GÄSTHAMN | RESTAURANG | HANDEL KYLPYLÄ | HOTELLI | VIERASSATAMA | RAVINTOLA | KAUPPA Puh. KASNÄS DAGEN KASNÄSIN PÄIVÄ 1.8. SÅNGAFTON / LAULUILTA KASNÄS PAVILJONG. KASNÄS DAGEN KASNÄSIN PÄIVÄ 1.8. Program för barn! 2015 LÖVÖ BROLOPPET – LÖVÖ SILTAJUOKSU V 13.6.2015 kl 13:00 Kasnäs Rocks -fest på kvällen. KASNÄS TRIATHLON 29.8. Jälleenmyyjäluettelo ja tilaukset www.alacarte.. Broloppet-Siltajuoksu Lövö www.siltajuoksu.com HUIPPU TARJOU KSIA! KASNÄS 2015 H Ä N D E L S E K A L E N D E R TA PA H T U M A K A L E N T E R I 13.6. MIDSOMMARDANS JUHANNUSTANSSIT 2.7. 02-521 0100 l Fax 02-521 0101 l info@kasnas.com www.kasnas.com Lämpimästi tervetuloa! M Y C O A S T G U I D E | K E S Ä 2 1 5 59°55,22’ N • 22°24,70’ E ALE L I F E S T Y L E S H O P O U T L E T REA –50% –40% –30% Arabian valmistamat uudet majakkamukit ovat punainen Bengtskär ja keltainen Utö. FORNELDARNAS NATT, DANS MUINAISTULIEN YÖ, TANSSIT BAD | HOTELL | GÄSTHAMN | RESTAURANG | HANDEL KYLPYLÄ | HOTELLI | VIERASSATAMA | RAVINTOLA | KAUPPA Puh. KASNÄS DAGEN KASNÄSIN PÄIVÄ 1.8. 25.7. Jälleenmyyjäluettelo ja tilaukset www.alacarte.. BROLOPPET / SILTAJUOKSU 19.–20.6. KASNÄS TRIATHLON 29.8. Jälleenmyyjäluettelo ja tilaukset www.alacarte.. Broloppet-Siltajuoksu Lövö www.siltajuoksu.com HUIPPU TARJOU KSIA! KASNÄS 2015 H Ä N D E L S E K A L E N D E R TA PA H T U M A K A L E N T E R I 13.6. MIDSOMMARDANS JUHANNUSTANSSIT 2.7. BALTIC JAZZ TJUVSTART BALTIC JAZZ VARASLÄHTÖ 6.7. FORNELDARNAS NATT, DANS MUINAISTULIEN YÖ, TANSSIT BAD | HOTELL | GÄSTHAMN | RESTAURANG | HANDEL KYLPYLÄ | HOTELLI | VIERASSATAMA | RAVINTOLA | KAUPPA Puh. BALTIC JAZZ TJUVSTART BALTIC JAZZ VARASLÄHTÖ 6.7. KASNÄS TRIATHLON 29.8. 25.7. MIDSOMMARDANS JUHANNUSTANSSIT 2.7. BALTIC JAZZ TJUVSTART BALTIC JAZZ VARASLÄHTÖ 6.7. 02-521 0100 l Fax 02-521 0101 l info@kasnas.com www.kasnas.com Lämpimästi tervetuloa! Varmt välkommen! ÖRÖ PERINTEISET SAARISTOLAISTANSSIT 11.7.15 klo 19.00 Bändi: Finemang Lisätietoa: www.kasnaskompass.fi ja www.örö.fi Tervetuloa-Välkommen KYLPYLÄ | HOTELLI | VIERASSATAMA | RAVINTOLA | KAUPPA Puh. BALTIC JAZZ TJUVSTART BALTIC JAZZ VARASLÄHTÖ 6.7. SÅNGAFTON / LAULUILTA KASNÄS PAVILJONG. POKER RUN / KASNÄS ROCKS 8.8. MIDSOMMARDANS JUHANNUSTANSSIT 2.7. BALTIC JAZZ TJUVSTART BALTIC JAZZ VARASLÄHTÖ 6.7. POKER RUN / KASNÄS ROCKS 8.8. 25.7. KASNÄS DAGEN KASNÄSIN PÄIVÄ 1.8. 02-521 0100 l Fax 02-521 0101 l info@kasnas.com www.kasnas.com Lämpimästi tervetuloa! M Y C O A S T G U I D E | K E S Ä 2 1 5 59°55,22’ N • 22°24,70’ E ALE L I F E S T Y L E S H O P O U T L E T REA –50% –40% –30% Arabian valmistamat uudet majakkamukit ovat punainen Bengtskär ja keltainen Utö. BROLOPPET / SILTAJUOKSU 19.–20.6. kertaostoksesta. FORNELDARNAS NATT, DANS MUINAISTULIEN YÖ, TANSSIT BAD | HOTELL | GÄSTHAMN | RESTAURANG | HANDEL KYLPYLÄ | HOTELLI | VIERASSATAMA | RAVINTOLA | KAUPPA Puh. Program för barn! 2015 LÖVÖ BROLOPPET – LÖVÖ SILTAJUOKSU V 13.6.2015 kl 13:00 Kasnäs Rocks -fest på kvällen. SÅNGAFTON / LAULUILTA KASNÄS PAVILJONG. POKER RUN / KASNÄS ROCKS 8.8. SÅNGAFTON / LAULUILTA KASNÄS PAVILJONG. FORNELDARNAS NATT, DANS MUINAISTULIEN YÖ, TANSSIT BAD | HOTELL | GÄSTHAMN | RESTAURANG | HANDEL KYLPYLÄ | HOTELLI | VIERASSATAMA | RAVINTOLA | KAUPPA Puh. KASNÄS DAGEN KASNÄSIN PÄIVÄ 1.8. Broloppet-Siltajuoksu Lövö www.siltajuoksu.com HUIPPU TARJOU KSIA! KASNÄS 2015 H Ä N D E L S E K A L E N D E R TA PA H T U M A K A L E N T E R I 13.6. KASNÄS DAGEN KASNÄSIN PÄIVÄ 1.8. Jälleenmyyjäluettelo ja tilaukset www.alacarte.. KASNÄS TRIATHLON 29.8. KASNÄS DAGEN KASNÄSIN PÄIVÄ 1.8. Program för barn! 2015 LÖVÖ BROLOPPET – LÖVÖ SILTAJUOKSU V 13.6.2015 kl 13:00 Kasnäs Rocks -fest på kvällen. Stihl moottorisahat, trimmerit ja raivaussahat. MIDSOMMARDANS JUHANNUSTANSSIT 2.7. POKER RUN / KASNÄS ROCKS 8.8. Program för barn! 2015 LÖVÖ BROLOPPET – LÖVÖ SILTAJUOKSU V 13.6.2015 kl 13:00 Kasnäs Rocks -fest på kvällen. Jälleenmyyjäluettelo ja tilaukset www.alacarte.. KASNÄS DAGEN KASNÄSIN PÄIVÄ 1.8. 25.7. BROLOPPET / SILTAJUOKSU 19.–20.6. FORNELDARNAS NATT, DANS MUINAISTULIEN YÖ, TANSSIT BAD | HOTELL | GÄSTHAMN | RESTAURANG | HANDEL KYLPYLÄ | HOTELLI | VIERASSATAMA | RAVINTOLA | KAUPPA Puh. Broloppet-Siltajuoksu Lövö www.siltajuoksu.com HUIPPU TARJOU KSIA! KASNÄS 2015 H Ä N D E L S E K A L E N D E R TA PA H T U M A K A L E N T E R I 13.6. oLeMMe yrItyS Joka paLVeLee rakentaJIa Sekä taLonoMIStaJIa Lämpöpumput sekä maalämpöjärjestelmien täydellinen asennus erilaisia ratkaisuja kaikkiin käymälätarpeisiin, puuseestä vesikäymälään kannattaa aina käydä meillä. MIDSOMMARDANS JUHANNUSTANSSIT 2.7. 25.7. Jälleenmyyjäluettelo ja tilaukset www.alacarte.. POKER RUN / KASNÄS ROCKS 8.8. POKER RUN / KASNÄS ROCKS 8.8. Broloppet-Siltajuoksu Lövö www.siltajuoksu.com HUIPPU TARJOU KSIA! KASNÄS 2015 H Ä N D E L S E K A L E N D E R TA PA H T U M A K A L E N T E R I 13.6. KASNÄS TRIATHLON 29.8. Jälleenmyyjäluettelo ja tilaukset www.alacarte.. BROLOPPET / SILTAJUOKSU 19.–20.6. BROLOPPET / SILTAJUOKSU 19.–20.6. 02-521 0100 l Fax 02-521 0101 l info@kasnas.com www.kasnas.com Lämpimästi tervetuloa! Varmt välkommen! ÖRÖ PERINTEISET SAARISTOLAISTANSSIT 11.7.15 klo 19.00 Bändi: Finemang Lisätietoa: www.kasnaskompass.fi ja www.örö.fi Tervetuloa-Välkommen KYLPYLÄ | HOTELLI | VIERASSATAMA | RAVINTOLA | KAUPPA Puh. POKER RUN / KASNÄS ROCKS 8.8. Broloppet-Siltajuoksu Lövö www.siltajuoksu.com HUIPPU TARJOU KSIA! KASNÄS 2015 H Ä N D E L S E K A L E N D E R TA PA H T U M A K A L E N T E R I 13.6. BROLOPPET / SILTAJUOKSU 19.–20.6. 02-521 0100 l Fax 02-521 0101 l info@kasnas.com www.kasnas.com Lämpimästi tervetuloa! Varmt välkommen! ÖRÖ PERINTEISET SAARISTOLAISTANSSIT 11.7.15 klo 19.00 Bändi: Finemang Lisätietoa: www.kasnaskompass.fi ja www.örö.fi Tervetuloa-Välkommen KYLPYLÄ | HOTELLI | VIERASSATAMA | RAVINTOLA | KAUPPA Puh. MIDSOMMARDANS JUHANNUSTANSSIT 2.7. BROLOPPET / SILTAJUOKSU 19.–20.6. KASNÄS TRIATHLON 29.8. Program för barn! 2015 LÖVÖ BROLOPPET – LÖVÖ SILTAJUOKSU V 13.6.2015 kl 13:00 Kasnäs Rocks -fest på kvällen. BALTIC JAZZ TJUVSTART BALTIC JAZZ VARASLÄHTÖ 6.7. 25.7. Öppethållningstider: Aukioloajat: Vardagar/arkisin: 7.30-17.00 Lördag/lauantaina: 9.00-13.00 LVI myynti LVI asennus ja LVI suunnittelu Sähkötarvikkeiden myynti, asennus ja suunnittelu MonIpuoLISeSta LIIkkeeStäMMe Löydät: Laaja valikoima kasityökaluja sekä Makita sähkötyökoneet. KASNÄS DAGEN KASNÄSIN PÄIVÄ 1.8. MIDSOMMARDANS JUHANNUSTANSSIT 2.7. BALTIC JAZZ TJUVSTART BALTIC JAZZ VARASLÄHTÖ 6.7. Broloppet-Siltajuoksu Lövö www.siltajuoksu.com HUIPPU TARJOU KSIA! KASNÄS 2015 H Ä N D E L S E K A L E N D E R TA PA H T U M A K A L E N T E R I 13.6. Jälleenmyyjäluettelo ja tilaukset www.alacarte.. SÅNGAFTON / LAULUILTA KASNÄS PAVILJONG. FORNELDARNAS NATT, DANS MUINAISTULIEN YÖ, TANSSIT BAD | HOTELL | GÄSTHAMN | RESTAURANG | HANDEL KYLPYLÄ | HOTELLI | VIERASSATAMA | RAVINTOLA | KAUPPA Puh. KASNÄS TRIATHLON 29.8. POKER RUN / KASNÄS ROCKS 8.8. Jälleenmyyjäluettelo ja tilaukset www.alacarte.. Jälleenmyyjäluettelo ja tilaukset www.alacarte.. POKER RUN / KASNÄS ROCKS 8.8. BALTIC JAZZ TJUVSTART BALTIC JAZZ VARASLÄHTÖ 6.7. FORNELDARNAS NATT, DANS MUINAISTULIEN YÖ, TANSSIT BAD | HOTELL | GÄSTHAMN | RESTAURANG | HANDEL KYLPYLÄ | HOTELLI | VIERASSATAMA | RAVINTOLA | KAUPPA Puh. BALTIC JAZZ TJUVSTART BALTIC JAZZ VARASLÄHTÖ 6.7. 25.7. BALTIC JAZZ TJUVSTART BALTIC JAZZ VARASLÄHTÖ 6.7. 25.7. KASNÄS TRIATHLON 29.8. SÅNGAFTON / LAULUILTA KASNÄS PAVILJONG. 02-521 0100 l Fax 02-521 0101 l info@kasnas.com www.kasnas.com Lämpimästi tervetuloa! Varmt välkommen! ÖRÖ PERINTEISET SAARISTOLAISTANSSIT 11.7.15 klo 19.00 Bändi: Finemang Lisätietoa: www.kasnaskompass.fi ja www.örö.fi Tervetuloa-Välkommen KYLPYLÄ | HOTELLI | VIERASSATAMA | RAVINTOLA | KAUPPA Puh. 02-521 0100 l Fax 02-521 0101 l info@kasnas.com www.kasnas.com Lämpimästi tervetuloa! M Y C O A S T G U I D E | K E S Ä 2 1 5 59°55,22’ N • 22°24,70’ E ALE L I F E S T Y L E S H O P O U T L E T REA –50% –40% –30% Arabian valmistamat uudet majakkamukit ovat punainen Bengtskär ja keltainen Utö. 02-521 0100 l Fax 02-521 0101 l info@kasnas.com www.kasnas.com Lämpimästi tervetuloa! Varmt välkommen! ÖRÖ PERINTEISET SAARISTOLAISTANSSIT 11.7.15 klo 19.00 Bändi: Finemang Lisätietoa: www.kasnaskompass.fi ja www.örö.fi Tervetuloa-Välkommen KYLPYLÄ | HOTELLI | VIERASSATAMA | RAVINTOLA | KAUPPA Puh. Program för barn! 2015 LÖVÖ BROLOPPET – LÖVÖ SILTAJUOKSU V 13.6.2015 kl 13:00 Kasnäs Rocks -fest på kvällen. Broloppet-Siltajuoksu Lövö www.siltajuoksu.com HUIPPU TARJOU KSIA! KASNÄS 2015 H Ä N D E L S E K A L E N D E R TA PA H T U M A K A L E N T E R I 13.6. Jälleenmyyjäluettelo ja tilaukset www.alacarte.. FORNELDARNAS NATT, DANS MUINAISTULIEN YÖ, TANSSIT BAD | HOTELL | GÄSTHAMN | RESTAURANG | HANDEL KYLPYLÄ | HOTELLI | VIERASSATAMA | RAVINTOLA | KAUPPA Puh. Broloppet-Siltajuoksu Lövö www.siltajuoksu.com HUIPPU TARJOU KSIA! KASNÄS 2015 H Ä N D E L S E K A L E N D E R TA PA H T U M A K A L E N T E R I 13.6. Jälleenmyyjäluettelo ja tilaukset www.alacarte.. Jälleenmyyjäluettelo ja tilaukset www.alacarte.. Program för barn! 2015 LÖVÖ BROLOPPET – LÖVÖ SILTAJUOKSU V 13.6.2015 kl 13:00 Kasnäs Rocks -fest på kvällen. KASNÄS TRIATHLON 29.8. BALTIC JAZZ TJUVSTART BALTIC JAZZ VARASLÄHTÖ 6.7. 02-521 0100 l Fax 02-521 0101 l info@kasnas.com www.kasnas.com Lämpimästi tervetuloa! Varmt välkommen! ÖRÖ PERINTEISET SAARISTOLAISTANSSIT 11.7.15 klo 19.00 Bändi: Finemang Lisätietoa: www.kasnaskompass.fi ja www.örö.fi Tervetuloa-Välkommen KYLPYLÄ | HOTELLI | VIERASSATAMA | RAVINTOLA | KAUPPA Puh. 02-521 0100 l Fax 02-521 0101 l info@kasnas.com www.kasnas.com Lämpimästi tervetuloa! M Y C O A S T G U I D E | K E S Ä 2 1 5 59°55,22’ N • 22°24,70’ E ALE L I F E S T Y L E S H O P O U T L E T REA –50% –40% –30% Arabian valmistamat uudet majakkamukit ovat punainen Bengtskär ja keltainen Utö. MIDSOMMARDANS JUHANNUSTANSSIT 2.7. POKER RUN / KASNÄS ROCKS 8.8. Program för barn! 2015 LÖVÖ BROLOPPET – LÖVÖ SILTAJUOKSU V 13.6.2015 kl 13:00 Kasnäs Rocks -fest på kvällen. SÅNGAFTON / LAULUILTA KASNÄS PAVILJONG. 25.7. 02-521 0100 l Fax 02-521 0101 l info@kasnas.com www.kasnas.com Lämpimästi tervetuloa! M Y C O A S T G U I D E | K E S Ä 2 1 5 59°55,22’ N • 22°24,70’ E ALE L I F E S T Y L E S H O P O U T L E T REA –50% –40% –30% Arabian valmistamat uudet majakkamukit ovat punainen Bengtskär ja keltainen Utö. Program för barn! 2015 LÖVÖ BROLOPPET – LÖVÖ SILTAJUOKSU V 13.6.2015 kl 13:00 Kasnäs Rocks -fest på kvällen. BROLOPPET / SILTAJUOKSU 19.–20.6. KASNÄS DAGEN KASNÄSIN PÄIVÄ 1.8. 25.7. 02-521 0100 l Fax 02-521 0101 l info@kasnas.com www.kasnas.com Lämpimästi tervetuloa! Varmt välkommen! ÖRÖ PERINTEISET SAARISTOLAISTANSSIT 11.7.15 klo 19.00 Bändi: Finemang Lisätietoa: www.kasnaskompass.fi ja www.örö.fi Tervetuloa-Välkommen KYLPYLÄ | HOTELLI | VIERASSATAMA | RAVINTOLA | KAUPPA Puh. SÅNGAFTON / LAULUILTA KASNÄS PAVILJONG. Broloppet-Siltajuoksu Lövö www.siltajuoksu.com HUIPPU TARJOU KSIA! KASNÄS 2015 H Ä N D E L S E K A L E N D E R TA PA H T U M A K A L E N T E R I 13.6. KASNÄS TRIATHLON 29.8. POKER RUN / KASNÄS ROCKS 8.8. 02-521 0100 l Fax 02-521 0101 l info@kasnas.com www.kasnas.com Lämpimästi tervetuloa! Varmt välkommen! ÖRÖ PERINTEISET SAARISTOLAISTANSSIT 11.7.15 klo 19.00 Bändi: Finemang Lisätietoa: www.kasnaskompass.fi ja www.örö.fi Tervetuloa-Välkommen KYLPYLÄ | HOTELLI | VIERASSATAMA | RAVINTOLA | KAUPPA Puh. POKER RUN / KASNÄS ROCKS 8.8. FORNELDARNAS NATT, DANS MUINAISTULIEN YÖ, TANSSIT BAD | HOTELL | GÄSTHAMN | RESTAURANG | HANDEL KYLPYLÄ | HOTELLI | VIERASSATAMA | RAVINTOLA | KAUPPA Puh. ÖRÖ PERINTEISET SAARISTOLAISTANSSIT 11.7.15 klo 19.00 Bändi: Finemang Lisätietoa: www.kasnaskompass.fi ja www.örö.fi Tervetuloa-Välkommen KYLPYLÄ | HOTELLI | VIERASSATAMA | RAVINTOLA | KAUPPA Puh. MIDSOMMARDANS JUHANNUSTANSSIT 2.7. Broloppet-Siltajuoksu Lövö www.siltajuoksu.com HUIPPU TARJOU KSIA! KASNÄS 2015 H Ä N D E L S E K A L E N D E R TA PA H T U M A K A L E N T E R I 13.6. FORNELDARNAS NATT, DANS MUINAISTULIEN YÖ, TANSSIT BAD | HOTELL | GÄSTHAMN | RESTAURANG | HANDEL KYLPYLÄ | HOTELLI | VIERASSATAMA | RAVINTOLA | KAUPPA Puh. 02-521 0100 l Fax 02-521 0101 l info@kasnas.com www.kasnas.com Lämpimästi tervetuloa! M Y C O A S T G U I D E | K E S Ä 2 1 5 59°55,22’ N • 22°24,70’ E ALE L I F E S T Y L E S H O P O U T L E T REA –50% –40% –30% Arabian valmistamat uudet majakkamukit ovat punainen Bengtskär ja keltainen Utö. KASNÄS TRIATHLON 29.8. FORNELDARNAS NATT, DANS MUINAISTULIEN YÖ, TANSSIT BAD | HOTELL | GÄSTHAMN | RESTAURANG | HANDEL KYLPYLÄ | HOTELLI | VIERASSATAMA | RAVINTOLA | KAUPPA Puh. MIDSOMMARDANS JUHANNUSTANSSIT 2.7. 02-521 0100 l Fax 02-521 0101 l info@kasnas.com www.kasnas.com Lämpimästi tervetuloa! Varmt välkommen! ÖRÖ PERINTEISET SAARISTOLAISTANSSIT 11.7.15 klo 19.00 Bändi: Finemang Lisätietoa: www.kasnaskompass.fi ja www.örö.fi Tervetuloa-Välkommen KYLPYLÄ | HOTELLI | VIERASSATAMA | RAVINTOLA | KAUPPA Puh. KASNÄS TRIATHLON 29.8. BROLOPPET / SILTAJUOKSU 19.–20.6. MIDSOMMARDANS JUHANNUSTANSSIT 2.7. FORNELDARNAS NATT, DANS MUINAISTULIEN YÖ, TANSSIT BAD | HOTELL | GÄSTHAMN | RESTAURANG | HANDEL KYLPYLÄ | HOTELLI | VIERASSATAMA | RAVINTOLA | KAUPPA Puh. KASNÄS DAGEN KASNÄSIN PÄIVÄ 1.8. 02-521 0100 l Fax 02-521 0101 l info@kasnas.com www.kasnas.com Lämpimästi tervetuloa! M Y C O A S T G U I D E | K E S Ä 2 1 5 59°55,22’ N • 22°24,70’ E ALE L I F E S T Y L E S H O P O U T L E T REA –50% –40% –30% Arabian valmistamat uudet majakkamukit ovat punainen Bengtskär ja keltainen Utö. BALTIC JAZZ TJUVSTART BALTIC JAZZ VARASLÄHTÖ 6.7. Jälleenmyyjäluettelo ja tilaukset www.alacarte.. Program för barn! 2015 LÖVÖ BROLOPPET – LÖVÖ SILTAJUOKSU V 13.6.2015 kl 13:00 Kasnäs Rocks -fest på kvällen. BALTIC JAZZ TJUVSTART BALTIC JAZZ VARASLÄHTÖ 6.7. KASNÄS TRIATHLON 29.8. Program för barn! 2015 LÖVÖ BROLOPPET – LÖVÖ SILTAJUOKSU V 13.6.2015 kl 13:00 Kasnäs Rocks -fest på kvällen. Broloppet-Siltajuoksu Lövö www.siltajuoksu.com HUIPPU TARJOU KSIA! KASNÄS 2015 H Ä N D E L S E K A L E N D E R TA PA H T U M A K A L E N T E R I 13.6. 02-521 0100 l Fax 02-521 0101 l info@kasnas.com www.kasnas.com Lämpimästi tervetuloa! M Y C O A S T G U I D E | K E S Ä 2 1 5 59°55,22’ N • 22°24,70’ E ALE L I F E S T Y L E S H O P O U T L E T REA –50% –40% –30% Arabian valmistamat uudet majakkamukit ovat punainen Bengtskär ja keltainen Utö. Viking ruohonleikkurit. 25.7. täydellinen kodinkoneliike. SÅNGAFTON / LAULUILTA KASNÄS PAVILJONG. KASNÄS DAGEN KASNÄSIN PÄIVÄ 1.8. BALTIC JAZZ TJUVSTART BALTIC JAZZ VARASLÄHTÖ 6.7. Jälleenmyyjäluettelo ja tilaukset www.alacarte.. Saat kaikki samasta talosta ja säästät aikaa! erilaiset harmaavesisysteemit ja suunnittelu Horninkatu 11 B 2, 24100 Salo Puh. POKER RUN / KASNÄS ROCKS 8.8. KASNÄS DAGEN KASNÄSIN PÄIVÄ 1.8. BALTIC JAZZ TJUVSTART BALTIC JAZZ VARASLÄHTÖ 6.7. SÅNGAFTON / LAULUILTA KASNÄS PAVILJONG. KASNÄS TRIATHLON 29.8. FORNELDARNAS NATT, DANS MUINAISTULIEN YÖ, TANSSIT BAD | HOTELL | GÄSTHAMN | RESTAURANG | HANDEL KYLPYLÄ | HOTELLI | VIERASSATAMA | RAVINTOLA | KAUPPA Puh. BROLOPPET / SILTAJUOKSU 19.–20.6. BROLOPPET / SILTAJUOKSU 19.–20.6. KASNÄS TRIATHLON 29.8. Broloppet-Siltajuoksu Lövö www.siltajuoksu.com HUIPPU TARJOU KSIA! KASNÄS 2015 H Ä N D E L S E K A L E N D E R TA PA H T U M A K A L E N T E R I 13.6. Program för barn! 2015 LÖVÖ BROLOPPET – LÖVÖ SILTAJUOKSU V 13.6.2015 kl 13:00 Kasnäs Rocks -fest på kvällen. KASNÄS TRIATHLON 29.8. BALTIC JAZZ TJUVSTART BALTIC JAZZ VARASLÄHTÖ 6.7. POKER RUN / KASNÄS ROCKS 8.8. KASNÄS TRIATHLON 29.8. SÅNGAFTON / LAULUILTA KASNÄS PAVILJONG. 25.7. 25.7. POKER RUN / KASNÄS ROCKS 8.8. 02-521 0100 l Fax 02-521 0101 l info@kasnas.com www.kasnas.com Lämpimästi tervetuloa! M Y C O A S T G U I D E | K E S Ä 2 1 5 59°55,22’ N • 22°24,70’ E ALE L I F E S T Y L E S H O P O U T L E T REA –50% –40% –30% Arabian valmistamat uudet majakkamukit ovat punainen Bengtskär ja keltainen Utö. MIDSOMMARDANS JUHANNUSTANSSIT 2.7. MIDSOMMARDANS JUHANNUSTANSSIT 2.7. BROLOPPET / SILTAJUOKSU 19.–20.6. KASNÄS TRIATHLON 29.8. 02-521 0100 l Fax 02-521 0101 l info@kasnas.com www.kasnas.com Lämpimästi tervetuloa! Varmt välkommen! ÖRÖ PERINTEISET SAARISTOLAISTANSSIT 11.7.15 klo 19.00 Bändi: Finemang Lisätietoa: www.kasnaskompass.fi ja www.örö.fi Tervetuloa-Välkommen KYLPYLÄ | HOTELLI | VIERASSATAMA | RAVINTOLA | KAUPPA Puh. KASNÄS DAGEN KASNÄSIN PÄIVÄ 1.8. MIDSOMMARDANS JUHANNUSTANSSIT 2.7. Program för barn! 2015 LÖVÖ BROLOPPET – LÖVÖ SILTAJUOKSU V 13.6.2015 kl 13:00 Kasnäs Rocks -fest på kvällen. POKER RUN / KASNÄS ROCKS 8.8. 02-521 0100 l Fax 02-521 0101 l info@kasnas.com www.kasnas.com Lämpimästi tervetuloa! M Y C O A S T G U I D E | K E S Ä 2 1 5 59°55,22’ N • 22°24,70’ E ALE L I F E S T Y L E S H O P O U T L E T REA –50% –40% –30% Arabian valmistamat uudet majakkamukit ovat punainen Bengtskär ja keltainen Utö. MIDSOMMARDANS JUHANNUSTANSSIT 2.7. KASNÄS DAGEN KASNÄSIN PÄIVÄ 1.8. Program för barn! 2015 LÖVÖ BROLOPPET – LÖVÖ SILTAJUOKSU V 13.6.2015 kl 13:00 Kasnäs Rocks -fest på kvällen. 25.7. KASNÄS TRIATHLON 29.8. POKER RUN / KASNÄS ROCKS 8.8. FORNELDARNAS NATT, DANS MUINAISTULIEN YÖ, TANSSIT BAD | HOTELL | GÄSTHAMN | RESTAURANG | HANDEL KYLPYLÄ | HOTELLI | VIERASSATAMA | RAVINTOLA | KAUPPA Puh. Broloppet-Siltajuoksu Lövö www.siltajuoksu.com HUIPPU TARJOU KSIA! KASNÄS 2015 H Ä N D E L S E K A L E N D E R TA PA H T U M A K A L E N T E R I 13.6. alennus www.herkkumurena.fi -15 % . FORNELDARNAS NATT, DANS MUINAISTULIEN YÖ, TANSSIT BAD | HOTELL | GÄSTHAMN | RESTAURANG | HANDEL KYLPYLÄ | HOTELLI | VIERASSATAMA | RAVINTOLA | KAUPPA Puh. 02-521 0100 l Fax 02-521 0101 l info@kasnas.com www.kasnas.com Lämpimästi tervetuloa! Varmt välkommen! Örninkatu 8, SALO p. 02-521 0100 l Fax 02-521 0101 l info@kasnas.com www.kasnas.com Lämpimästi tervetuloa! Varmt välkommen! ÖRÖ PERINTEISET SAARISTOLAISTANSSIT 11.7.15 klo 19.00 Bändi: Finemang Lisätietoa: www.kasnaskompass.fi ja www.örö.fi Tervetuloa-Välkommen KYLPYLÄ | HOTELLI | VIERASSATAMA | RAVINTOLA | KAUPPA Puh. SÅNGAFTON / LAULUILTA KASNÄS PAVILJONG. BALTIC JAZZ TJUVSTART BALTIC JAZZ VARASLÄHTÖ 6.7. BROLOPPET / SILTAJUOKSU 19.–20.6. 25.7. Program för barn! 2015 LÖVÖ BROLOPPET – LÖVÖ SILTAJUOKSU V 13.6.2015 kl 13:00 Kasnäs Rocks -fest på kvällen. Jälleenmyyjäluettelo ja tilaukset www.alacarte.. BROLOPPET / SILTAJUOKSU 19.–20.6. Jälleenmyyjäluettelo ja tilaukset www.alacarte.. Meiltä löydät erikoisia elintarvikkeita, lähija luomuruokaa, laadukkaita sisustustuotteita ja hauskan lastenpuodin. kaasuliedet ja jääkaapit. SÅNGAFTON / LAULUILTA KASNÄS PAVILJONG. Tarjous on voimassa 20.-28.2. KASNÄS DAGEN KASNÄSIN PÄIVÄ 1.8. majoituksen kahden hengen huoneessa, kylpylän ja kuntosalin vapaan käytön, lounastai päivällisbuffetin sekä aamiaisen. BROLOPPET / SILTAJUOKSU 19.–20.6. Broloppet-Siltajuoksu Lövö www.siltajuoksu.com HUIPPU TARJOU KSIA! KASNÄS 2015 H Ä N D E L S E K A L E N D E R TA PA H T U M A K A L E N T E R I 13.6. MIDSOMMARDANS JUHANNUSTANSSIT 2.7. SÅNGAFTON / LAULUILTA KASNÄS PAVILJONG. POKER RUN / KASNÄS ROCKS 8.8. 02-521 0100 l Fax 02-521 0101 l info@kasnas.com www.kasnas.com Lämpimästi tervetuloa! Varmt välkommen! ÖRÖ PERINTEISET SAARISTOLAISTANSSIT 11.7.15 klo 19.00 Bändi: Finemang Lisätietoa: www.kasnaskompass.fi ja www.örö.fi Tervetuloa-Välkommen KYLPYLÄ | HOTELLI | VIERASSATAMA | RAVINTOLA | KAUPPA Puh. 02-521 0100 l Fax 02-521 0101 l info@kasnas.com www.kasnas.com Lämpimästi tervetuloa! M Y C O A S T G U I D E | K E S Ä 2 1 5 59°55,22’ N • 22°24,70’ E ALE L I F E S T Y L E S H O P O U T L E T REA –50% –40% –30% Arabian valmistamat uudet majakkamukit ovat punainen Bengtskär ja keltainen Utö. KASNÄS DAGEN KASNÄSIN PÄIVÄ 1.8. Voim. POKER RUN / KASNÄS ROCKS 8.8. MIDSOMMARDANS JUHANNUSTANSSIT 2.7
4 Matkailu & harrastukset Salon Teijo Mikko Kiviluoto Useimpien mielestä parasta Teijolla on moni-ilmeinen luonto ja sen tarjoama ilmainen terapia sekä stressinpoisto. Suositusta retkeilyalueesta tuli kansallispuisto viime vuonna. – Ja etäisyys, sehän on Teijon vahva puoli, Ollikainen lisää. Nyt Holm on jo laajentanut panimoaan kahdella uudella käymissäiliöllä ja leipomon leipää myydään eri puolilla Saloa. Talvella luonto ja sen ilmainen anti on vahvasti läsnä. Tämä on ympärivuotinen kohde. Varsinkin hiihtolomaviikolla hiihtokeskuksessa on tapahtumia joka päivälle. Koko ajan mennään eteenpäin palveluiden tuotannossa, Itäluoma sanoo. Mutta moniko on käynyt patikoimassa esimerkiksi Jeturkastin muinaisrannan kivipellolle, jota vartioi kylän kuuluisa ”kylähullu”, ajoittain äkäinen ukkometso. Mukana on poika Max Äikäs ja tämän kaveri Elmo Helenius. Ennen kaikkea Teijo tarjoaa rauhaisaa hyvinvointia mielelle ja keholle, ja siihen päälle pienen kylän palvelut, sanoo ruukkikylän leipuri Elina Rantamäki. Pimeys pitäisikin tuotteistaa ja myydä ulkomaalaisille eksotiikkana. Turusta matkaa Teijolle vain noin tunnin, Helsingistäkin vain puolisentoista. Kansallispuistossa on merkittyjä polkuja 50 kilometriä ja niiden varsilla on 14 tulentekopaikkaa. Luonnonrauhasta on lyhyt matka mutkamäkeen tai kesäksi laajenevan sataman krouviin Krouvari Kari Itäluoma on pitänyt Ruukin Krouvia kohta kuusi vuotta. – Luonto, hiljaisuus ja puhtaus, etenkin ulkomaalaisille, luettelee Ollikainen Teijon talven vahvuuksia. – Hyvin meni, mutta sijoitusta en vielä tiedä, Wahlsten sanoo kilpalaskun jälkeen. Meriteijo Skin rinteillä oli väkeä lauantaina. Mukana Eija ja Mikko Kautto, poika Max Äikäs (oik.) ja tämän kaveri Elmo Helenius. Kauton perhe oikaisee jään poikki Teerijärven laavulle tulille makkaranpaistoon. Ja tähtitaivas! En Helsingissä muistanutkaan, miten vahva kokemus on tähtikirkas yö! Rantamäki sanoo. Kansallispuiston sydämenä toimii Teijon luontokeskus, josta käsin voi vuokrata soutuveneitä Matildanjärvellä tai lunastaa kalastuslupia. Rantamäen mielestä alkutalven kaamosaika ja sen tuoma pimeys on jotain eksoottista ihan suomalaisellekin, saatikka ulkomaalaisille. Talvinen Teijo tunnetaan parhaiten Meriteijo Skin laskettelurinteistä ja mökkikylistään. KesäTeijo on monelle tuttu, talvisen Teijon mahdollisuuksiin mahtuisi tutustumaan koko joukko uusia kävijöitä. . TEIJON MATKAILUALUEEN sydämenä on Teijon kansallispuisto. Nyt vipinää rinteelle toi muiden laskijoiden lisäksi Suomi Slalom -kilpailu, johon otti osaa myös salolainen Ida Wahlsten. Jo vuosia Teijon, Kirjakkalan ja Mathildedalin ruukkikyliin ilmestynyt paljon uusia yrittäjiä ja majoituskapasiteettikin on kasvanut. Kylän pellolla märehtivien sievien otusten villasta tehdään Mathildedalin ruukin tiloissa Ruukin Kehräämön ja Puodin lankaa ja vaatteita.. Kalastus on patikoinnin lisäksi suosittu ajanviete. Panimo ja kyläkauppa sijaitsevat Mathildedalin kylän keskustan maamerkin ja ”olohuoneen” ravintola Terhon takana. Hyvin meni, 13-vuotias Wahlsten sanoi kilpalaskustaan. B&B-majoitusta tarjoava yritys toimii 1922 rakennetussa kansakoulurakennuksessa, jossa toimi ennen hoivakoti. Kylän leivät tekee tuoreehko matildalainen, leipuri Elina Rantamäki. Alpakat eivät pikkupakkasista ole moksiskaan. Salolainen Ida Wahlsten otti osaa Suomi-Slalom -kilpailuihin. Lasten suosiossa on talvisin laskettelurinteet sekä nuorempien mieleen pulkkamäki. – Jäitä pitkin Teerijärven laavulle makkaraa grillaamaan, muurlalaiset Mikko ja Eija Kautto kertovat. 13-vuotias Wahlsten kertoo olevansa kanta-asiakas, Teijon rinteillä käydään monta kertaa viikossa, nytkin pariin viikkoon on mahtunut jo kymmenkunta käyntiä – ULKOILUA, RAUHAA, hiljaisuutta ja kauneutta. Yhdelle niistä oli matkalla myös Kauton perhe kauniina tammikuisena talvipäivänä. Myös seitsemän laavun ohessa on tulisijat. Loppuvat laskettelijat ennen lumia, Meriteijo Skissä rinnetekniikkaa ja lumetusta hoitava Joni Lahtinen sanoo. . Teijolla käy entistä enemmän matkailijoita vajaa vuosi sitten avautuneen Teijon kansallispuiston vetovoiman takia. Holm perusti panimon, Rantamäki kyläkaupan ja leipomon. Rantamäki ja miehensä Tuomo Holm, viereisen Mathildedalin kyläpanimon panimomestari, muuttivat Teijon Mathildedaliin pääkaupunkiseudulta. Nyt kylän yrittäjät odottavat innolla uuden sataman valmistumista ja sen tuomaa piristystä matkailijamääriin. Kauttojen mukaan Teijon erämaisemat ovat tulleet tutuiksi kesäisin ja talvisin. – Näillä lumilla mennään pitkälle kevääseen. Kyläkaupasta saa myös naapurissa pantua kylän omaa olutta. – Kun kävelee koiran ja otsalampun kanssa marraskuisessa metsässä, se on vahva elämys. Termarissa on kaakaota. Marraskuussa paikan yrittäjät Helena Ollikainen ja Taina Kotilainen laajensivat tarjontaa Vohvelibaarilla. Nyt vuokramökkien lisäksi yöpyä voi muun muassa Mathildedalin sataman Hotelli Krookin majatalon lisäksi Pensionat Mathildeldalissa, Hoitola ja Majoitus Sypressissä sekä Kirjakkalan ruukkikylässä. Pilkkimiseenkin tarvitaan lupa Matildajärven hoidetulla kalastusalueella. Rantamäki ja Holm ovat melko tuoreita matildalaisia, mutta paljon on jo tapahtunut. Talvi-idylliä Matildanjärvellä. Kiitos tammikuun paukkupakkasten, myös rinteet ovat loistokunnossa. Viime kesän uutuutena avautui Pensionat Mathildedal. Talvisin vilkkainta on Meriteijo Skin rinteillä
Sataman sveitsiläisomistaja Daniel Schillingin Propdev Oy on lisännyt venepaikkoja 80:stä kolmeensataan. Mathildedalin sydän on vanha ruukki historiallisine rakennuksineen. Honkala ja Rajala sanovat, ettei Mathildedalia parempaa paikkaa ole olemassakaan. – Päivääkään ei olla kaduttu! Tällainen pienkehräämö on nähtävyys sinänsä, eihän tällaista toimintaa juuri missään enää ole. 195.000 a KT, TURKU, Pormestarinkatu 3 38m² 1h+k+kph+alkovi – paras alueellinen sijainti – toimivapohjainen asunto – hyvä taloyhtiö – myydään vuokrattuna, hyvä tuotto! – mh. RAV4-mallin EU-yhdistetty kulutus 4,9-6,7 l/100 km, CO 2 -päästöt 115-155 g/km. Koko ajan mennään eteenpäin palveluiden tuotannossa, Itäluoma sanoo. Majatalon toisen emännän Helena Ollikaisen mukaan talvisin Teijo on oiva paikka nauttia puhtaasta luonnosta ja rauhasta. 92.500 a KT, TURKU, Pormestarinkatu 3 59m² 2h+k+kph – heti vapaa, kulmahuoneisto – pintaremontoitu 2014 – lasitettu parveke – hyvinhoidettu taloyhtiö – mh. – Kyllä kansallispuiston tulo näkyi asiakaskunnan kansainvälistymisenä, Itäluoma sanoo. 349.000 a VAPAA-AIKAAN, KISKO, Järvikulmantie 71,5m² 3h+k+et+parvi+terassit – Hirsjärvellä 5610m² rantatontti – tilava rantasauna, hyvä laituri – hirsinen vierasmökki – rantaviivaa n.50m – mh. Muutkin matildalaiset odottavat innolla sataman laajennusta ja uutta palvelurakennusta ensi kesäksi. Mathildedalin Ruukkitehtaat Oy:n kiinteistöissä toimii monia yrityksiä ja näyttelytiloja. Kahvila Kyläkonttori vetää sydäntalvella henkeä, mutta hotelli Ruukin Majatalo sekä ravintola Ruukin Krouvi ovat avoinna. – Joka vuosi jotain uutta tulee. Vain uudessa RAV4:ssä on voimaa yhdistää ne kaikki – aja se meillä! RAV4 Hybrid AWD-nelivetomalli nyt ennakkomyynnissä. Nyt saa nähdä, miten sataman laajennus vaikuttaa asiakasmääriin – uskon, että se tuo lisää asiakkaita kaikille, Itäluoma sanoo. 5 Matkailu & harrastukset KT, TURKU, Pormestarinkatu 3 76m² 3h+k+kph+wc – peruskuntoinen, heti vapaa! – lasitettu parveke – hyvä taloyhtiö – 4.krs, hissitalo – mh. 74.500 a OKT, SOMERO, Kauristie 110/148m² 4h+k+s+kph+2wc+2vh – 1982 rakennettu omakotitalo – sauna ja kph remontoitu 2013 – mm. Leena Rajala tekee villasta lankaa Ruukin Kehräämön ja Puodin kehräämössä. Itäluoman mukaan paljon on kylässä tapahtunut tänä aikana. Nyt kylän yrittäjät odottavat innolla uuden sataman valmistumista ja sen tuomaa piristystä matkailijamääriin. MINNA MÄÄTTÄNEN. 62.000 a VAPAA-AIKAAN, MUURLA, Leppälahdentie n.60m² 2h+kk+alkovi+parvi – kaunis 1930-luvun huvila – viihtyisä, aurinkoinen 1400m² rantatontti – rantasauna, vierasmökki, varastorakennus – vapaa kaupanteossa – mh. 195.000 a OKT, MUURLA, Muurlantie n.120/340m² 3h+k+s+kph+wc – loistava mahdollisuus moneen käyttöön – erillinen n.60m² liiketila – erittäin runsaat varasto-/harrastetilat – oma 1970m² tontti Muurlan keskustassa – mh. Eksoottiset ja sangen sievät alpakat eivät pikkupakkasista välitä, niiden villa on lämpimintä mitä löytyy. 104.900 a OKT, SOMERO, Taimipolku 150/182m² 6h+k+s+2kph+khh+wc+aula – MYYDÄÄN ALLE OMAKUSTANNUSHINNAN! – myydään tämän hetkisellä valmiusasteella – Kirkkojärven läheisyydessä – 1732m² kulmatontti, järvinäkymä – mh. Uusi ravintolarakennus tuo mukanaan sata asiakaspaikkaa terasseineen sekä neljä majoitushuonetta. marjapensaita – edullinen kokonaisuus – mh. Myös elämysmatkailu on Teijolla kasvussa. Lamminniemen alueella – mh. Pensionat Mathildedalissa on toiminut majoituspalvelun lisäksi viime marraskuusta lähtien Vohvelibaari. 235.000 a OKT, SÄRKISALO, Pensalontie n.263m² 6h+2k+khh+s+kph+wc – rintamamiestalo, laajennus 1990 – runsaasti työja varastotilaa – osuus yhteisiin vesialueisiin – tien päässä 1,08ha suojaisa tontti – mh. RAV4 2.0 AWD Valvematic Active: kokonaishinta sisältäen toim.kulut 38 465,20 €. Myllyojankatu 11, Salo ma-ti 9-18, ke-pe 9-17, la 10-14 Myynti puh. 169.000 a HALLI, KARJALOHJA, Veistämöntie 1320m² – rakennettu -85, teräsrunko, peltivuoraus – sisäkorkeus 6m, 2kpl 5,5m nosto-ovia – tehokas ilmanvaihto LTO – hyvät sosiaalija toimistotilat – oma 5370m² t., rakennusoikeutta jäljellä – mh. Lauantaina Ruukin Krouvissa loimottaa takkatuli lounastajien iloksi. Kyse oli naisille täysin uudesta ammatista ja aluevaltauksesta, mutta hyppy tuntemattomaan ei naisia kaduta. 125.000 a OKT, KIIKALA, REKIJOKI, Kärkeläntie n.110/150m² 5h+k+s+wc – entinen kaupparakennus – asuintilojen lisäksi paljon varastotilaa – 2400m² tontilla mm. KESÄISIN MATHILDEDALIN satamassa ja vanhan ruukin rakennuksissa on kiireistä, mutta tarjontaa on talvisinkin. Lisätietoja: www.teijo.fi; www.mathildedal.fi; www.meri-teijo.fi; www.luontoon.fi/teijo Puhdas luonto ja rauha ovat Teijon talven ilmaisia valttikortteja. Ravintoloitsija Kari Itäluoma on vetänyt ravintolaa kuusi vuotta. puuosat ja katto maalattu – oma 880m² t. 64.900 a KT, TURKU, Pormestarinkatu 3 59m² 2h+k+kph – siisti peruskunto – lasitettu parveke – valoisa kulmahuoneisto – vapautuu nopeasti – mh. RAV4 2.5 Hybrid FWD Active: kokonaishinta sisältäen toim.kulut 41 233,00 €. Joka vuosi on menty eteenpäin, mutta työtä on kahdelle paljon, Sini Honkala sanoo. Sen alkupääoma käyskentelee läheisellä pellolla tyytyväisenä. 0403 066 275 www.passeliauto.com Krouvari Kari Itäluoma on pitänyt Ruukin Krouvia kohta kuusi vuotta. Käänteente Kevää vOimAA. Tarjolla on golfia, laskettelua – ja etenkin rauhaa sekä sitä luontoa. Ystävykset Sini Honkala ja Leena Rajala avasivat puodin 2012 ja 14 konetta sisältävän pienkehräämön keväällä 2014. – Siksikin me yrittäjät yritämme keksiä joka vuosi jotain uutta, ettei meidän tarvitsisi lähteä täältä mihinkään, vaan että kaikki tulisivat tänne, kehräämön iloiset naiset kertovat. 280.000 a VAPAA-AIKAAN, KUSTAVI, Susiluodontie n.40/54m 2h+k+2rantasaunaa – hieno kokonaisuus – hyvä tie perille – upea näkymä merelle – yli 10ha merenrantatontti, josta oma vesialue n.6ha – mh. 0403 066 280 Huolto puh. Suuret tehot ja alhaiset päästöt, erinomainen varustelu ja matala kulutus, aktiiviset Toyota Safety Sense -turvavarusteet ja sähköajon hiljaisuus. Tammi-helmikuussa onkin aika pitää kesälomaa, jota ei kesällä ehdi. Ruukki perustettiin jo 1600-luvulla. HSD-akkuturva 10 vuotta/350.000 km. 59.900 a Horninkatu 13, Salo salo@huoneistosalo.fi www.huoneistosalo.fi Huoneistosalo Oy LKV etunimi.sukunimi@huoneistosalo.fi Reijo Jokinen 044 7211 214 Ari Pyysalo 044 7211 212 Tuire Säde 044 7211 211 KT, TURKU, Pormestarinkatu 2 98m² 4h+k+kph+wc+vh – tilava, valoisa koti – lasitettu parveke – ikkunat uusittu, kaukolämpö – myydään vuokrattuna! – vh. Alueena tämä on kehittynyt tosi paljon. 52.000 a F F F F F METSÄTILA 197 hv tehoa + CO 2 115 g/km + Automaatti RAV4 HybRid pOwer UUsi RAV4 HybRid. 62.900 a RT, SOMERO, Vuokontie 57m² 2h+k+s+kph – lähes kauttaaltaan remontoitu – lyhyt kävelyetäisyys keskustaan – viihtyisä, aurinkoinen takapiha – käyttövesiputket uusittu – mh. Takuu 3 vuotta/100.000 km, korin puhkiruostumattomuustakuu 12 vuotta, hybridijärjestelmän takuu 5 vuotta/100.000 km. 69.900 a OTA YHTEYTTÄ JA SOVI OMA ESITTELYAIKASI sähköpostilla salo@huoneistosalo.fi tai puhelimitse (02) 7211 200 METSÄTILA, LOHJA, PUSULA, Kaitalampi – n.5,63ha metsätila Pusulassa – hyvä tie perille saakka – mahdollisuus rakennuspaikaksi – Pusulan palvelut vain n.2,5km – kiinteistö sijaitsee rinteessä, jylhät maisemat – mh. Puoli avaa ovensa taas hiihtolomaviikolla. RANNAN LÄHELLÄ ruukin rakennuksissa toimii myös Ruukin Kehräämö ja Puoti. Itäluoma kertoo havainneensa, että viime kesänä kielillä puhuminen yleistyi aiempaan verrattuna. 94.900 a OKT, HALIKKO, Lastusirpaleentie 121/134m² 5h+k+s+kph+khh+wc – 1998 valmistunut Kastelli-talo Putolassa – kahden auton talli, autokatos, varasto – varaava takka, puuliesi, ilmalämpöpumppu – oma puistoon rajoittuva 1140m² tontti – mh
Kanariansaaret voisi olla hyvä kohde. Koonnut: Johanna Käkönen Aurinkolomalle, minne vain, kunhan on lämmintä. Lomabudjettini vaihtelevat niin suuresti, että mitään yleispätevää on vaikea sanoa Noin tuhat euroa Muutama sata euroa Tuhansia euroja Ei tietoa 35 % 27 % 24 % 11 % 3 % Mikä on lomabudjettisi yleensä. Jos jokin seikka loman pilaa, niin se on sairastuminen. En ole talviihminen, en hiihdä, en luistele, en ui avannossa. Noin kerran vuodessa Useita kertoja vuodessa En lomaile juuri koskaan En lomaile juuri kotimaassa, suuntaan yleensä ulkomaille Jokin muu 41 % 28 % 15 % 14 % 2 % Kuinka usein lomailet kotimaassa?. Vastausten perusteella ulkomaanmatkalle lähdetään yleensä kerran vuodessa ja yhtä usein matkustetaan myös kotimaassa. 6 Matkailu & harrastukset Tampereella ajattelin käydä ja rahaa menee sen mitä menee. Kysyimme netissä lomailuun liittyviä tapoja ja haaveita. Seppo Loimaalta . Hellettä ja aurinkoa päin, niin suupieletkin vääntyvät ylös, katso näin :D Tarja Haaveilen aurinkolomasta. . Raila Kaarinasta Kanariansaaret tai jokin muu lämmin kohde suhteellisen lähellä Kaupunkiloma jossain suurkaupungissa Lappi tai jokin muu pohjoinen kohde Thaimaa, Indonesia tai jokin muu kaukokohde Rentouttava viikonloppu kylpylässä tai hotellissa Jotain muuta Jotain todella eksoottista, kaukana pakettimatkojen vilinästä Laivaristeily Tallinnaan tai Tukholmaan 30 % 16 % 16 % 14 % 9 % 8 % 5 % 2 % Mikä olisi unelmiesi matkakohde juuri nyt. 34 % 34 % 17 % 14 % 1 % Noin kerran vuodessa Käyn harvoin ulkomailla lomilla Useita kertoja vuodessa En lomaile koskaan ulkomailla, ainoastaan kotimaassa Ei tietoa Kuinka usein käyt ulkomailla lomalla. Vastaajien määrä: 278 Lähde: Salon Seudun Sanomien, Auranmaan Viikkolehden, Kaarina-lehden, Kunnallislehden, Loimaan Lehden, Uudenkaupungin Sanomien, Laitilan Sanomien ja Somero-lehden avoin nettikysely tammikuussa 2016. Varsinaissuomalainen haaveilee juuri nyt lämpimästä lomasta jonnekin suhteellisen lähelle. Jokin kohde vain alkaa kiinnostaa lehtijutun, mainonnan tms perusteella Minulla on lista kiinnostavista paikoista, joihin haluan mennä Lomabudjetti määrittää mahdolliset kohteet Järjestämme matkaseurueen kanssa palaverin, jossa päätämme kohteen Kohteet valikoituvat kavereiden suosituksista Ei tietoa 39 % 26 % 17 % 8 % 6 % 4 % Miten valitset seuraavan lomakohteen. .
MUURLAN LASI Kahvila-Ravintolasta päivittäin herkulliset A la Carte annokset sekä arkisin maittava lounas klo 11-14. Hyundai TUCSON 4WD 2,0 CRDi A Style 2015 ml:1tkm 43.900 e Subaru OUTBACK 2,5i Base CVT 2016 ml:0tkm 41.900 e Subaru FORESTER 2,0 XS TD CVT 2015 ml:1tkm 40.900 e Skoda SUPERB 2,0 TDI 150 Ambition DSG 2015 ml:1tkm 38.900 e Subaru LEVORG 1,6i GT-N CVT 2015 ml:1tkm 37.900 e Audi A4 Sedan Business 2,0 TDI 110 multitr (MY14 TULOSSA ! 2014 ml:29tkm 34.900 e Subaru FORESTER 2,0 XS CVT (MY13) 2013ml:79tkm 29.500 e SUZUKI Vitara 1.6 GLX 4WD 2015 ml:1tkm 26.500 e Hyundai IX35 4WD 2,0 CRDi 135kW Style A 2012 ml:28tkm 28.900 e Subaru FORESTER 2,0 XS TD WV 2011 ml:115tkm 24.500 e Skoda OCTAVIA Combi 1,4 TSI Style DSG (MY16) 2015 ml:1tkm 30.400 e Skoda YETI 1,2 TSI Ambition DSG 2015 ml:0tkm 26.900 e SALON AUTOTALO Perniön Auto Smolander Oy, Meriniitynkatu 8, p. 721 2100 www.salonautotalo.fi Service työvaate myynti Salossa ja Perniön ST1:llä Suzuki SX4 S-CROSS 1,6 VVT 4WD GL+ 2014 ml:21tkm 21900,Skoda YETI 2,0 TDI 140 4x4 Experience 2010 ml:106tkm 21500,Hyundai I30 1,4 ISG Classic 2015 ml:0tkm 20900,Hyundai I40 Sedan 1,6 GDI ISG Style 2013 ml:16tkm 20900,Subaru FORESTER 2,0 XS TD WV 2012 ml:172tkm 20900,Skoda FABIA Combi 1,2 TSI 110 Ambition DSG 2015 ml:5tkm 19900,Skoda RAPID Spaceback 1,2 TSI 105 Elegance Style 2014 ml:6tkm 19900,Subaru LEGACY 2,5i VA CVT 2010 ml:111tkm 19900,Subaru OUTBACK 2,0 TD VA Business 2012 ml:188tkm 19500,Nissan QASHQAI 1,5dCi DPF Acenta 2WD MY11 2012 ml:69tkm 18900,Skoda SUPERB 1,8 TSI Ambition DSG 2010 ml:95tkm 17900,Toyota AVENSIS 1,8 Valvematic Sol Edition 4ov 2010 ml:69tkm 17900,Skoda OCTAVIA 1,8 TSI Elegance DSG 2010 ml:64tkm 16900,Hyundai I20 5D 1,2 Classic 2015 ml:0tkm 16200,BMW 318 i Business Touring 2008 ml:132tkm 15900,Skoda YETI 1,6 TDI Adventure GreenLine 2012 ml:135tkm 15900,VW GOLF Highline 1,4 TSI 90kw 5-ov DSG 2011 ml:111tkm 15900,Nissan JUKE 1,6L Pure Drv Acenta 2WD Eleg Alloy Conn 2011 ml:42tkm 14900,Toyota AVENSIS 1.8 VVT-i Linea Sol Technical 4ov 2009 ml:78tkm 14900,Kia CEED 1,6 ISG Active SW EcoDynamics 2012 ml:73tkm 14400,Opel INSIGNIA 2.0 CDTi 96 Edition 5-ov A 2009 ml:151tkm 12900,Citroën C5 2.0i 16v Dynamique Sedan 2008 ml:105tkm 12500,Subaru FORESTER 2.0 NA AWD 5d (PM) 2006 ml:135tkm 12400,Skoda FABIA Combi 1,2 TSI 105 Ambiente 2011 ml:54tkm 11900,Suzuki SWIFT 1,2 VVT Hot Chili 5d 2012 ml:48tkm 11500,Skoda OCTAVIA HB 1.8 TSI Elegance 2008 ml:137tkm 10900,Suzuki SX4 1.6 4GRIP Outdoor Line 5d 2007 ml:88tkm 10200,Honda CR-V 2.0i Elegance 4wd A 2006 ml:240tkm 9900,VW PASSAT Luxline 1.9 TDI PwD 77kw 2008 ml:184tkm 9800 Audi A6 2.4 V6 4d MultiTronic 2005 ml:239tkm 8900,Honda JAZZ 1.4i LS 5d 2007 ml:64tkm 8490,Hyundai I20 1,4 5d A Comfort 2011 ml:146tkm 8200,Skoda FABIA 1.4 16V Fun Combi 59kw 2007ml:65tkm 7900,Peugeot 407 SW Premium 2.0 HDi 136 FAP Platinum 5d 2008 ml:158tkm 6900,Seat CORDOBA 1.6 16v Reference 4d 2008 ml:100tkm 6900,Skoda OCTAVIA Combi 1.9 TDI Ambiente 2008 ml:203tkm 6900,Volvo S80 2.4T 4d A 2003 ml:195tkm 6900,Kia CEED 1.6 CRDi EX 5d 2009 ml:209tkm 6200,BMW 540 i 4d 1996 ml:298tkm 5900,VW POLO 1.4 Comfortline 5d 59 kw 2007 ml:173tkm 5900,Peugeot 407 SW Sport 2.2 5d 2004 ml:160tkm 5000,VW POLO 1.4 Comfortline 5d 55kw 2006 ml:189tkm 4900,Hyundai ELANTRA 2.0 GLS Business AAC 4d 2005 ml:99tkm 4800,Opel ASTRA 1.6-16 Enjoy 5d 2004 ml:186tkm 4700,Kia CERATO 1.6 EX 5d A 2007 ml:199tkm 3900,Suzuki WAGON R+ 1.3 GL ABS 2005 ml:174tkm 3900,Honda HR-V 1.6i ES 4wd 5d 2000 ml:201tkm 3390,Lada 119 1.6i 5d 2008 ml:42tkm 2900,Ford MONDEO 1.8i 110hv Ambiente Sedan 2001ml:181tkm 2300,Hyundai ELANTRA 1.6 GL AC 4d 2003 ml:0tkm 1900,Mazda 626 1.8 GL STW 5d 1999 ml:270tkm 790,Isuzu D-MAX Space Cab 3500 4WD 2,5 LS 2015 ml:0tkm 35900,. TULE JA IHASTU! SALONSEUDUN SUURIN JA MONIPUOLISIN LIIKUNTAKESKUS HANHIVAARA.FI LIIKUNTAKESKUS TEKEE HYVÄÄ SIIVILLE JA PYRSTÖLLE 5000 m 2 tilaa liikkua! • laadukas Technogym kuntosali – oma salialue vain naisille • Salon monipuolisin ryhmäliikunta • Nykyaikainen 10-ratainen Brunswick-keilahalli • Sulkapallo, salibandy, biljardi, snooker ja Cafe Piste terve tuloa ! info@hanhivaara.fi | puh. 010 321 5011 Salon monipuolisin liikuntakeskus Astrum-keskus | Salorankatu 5-7, Salo keskellä Astrum Kes kus ta Sairastuminen kesken reissun Humalaiset matkakumppanit Huono sää Kohteen kallis hintataso Ötökät Jokin muu 71 % 25 % 23 % 9 % 5 % 3 % Mikä asia pilaa loman varmasti. Ravintolan yhteydessä toimivasta leipomostamme voit ostaa päivittäin suussasulavat herkut paikanpäällä nautittavaksi tai kotiin vietäväksi. Vastaajat saivat valita kaksi vastausvaihtoehtoa. 7 Matkailu & harrastukset ma la 10 18, su 11 18 www.muurla.com, 020 711 8885 Muurlantie 9, 25130 Muurla HELSINKI SALO LOHJA TURKU MUURLA E18 E18 viihtyisä ympäristö parhaat tarjoukset Helsinki-Turku moottoritien varrella Etelä-Suomen suurimmasta tehtaanmyymälästä löydät laajan valikoiman lahja-, sisutus ja käyttöesineitä edullisin tehtaanmyymälähinnoin kotiin, mökille tai tuliaisiksi
f i. 28.122 € ** FORD FOCUS 1.5 EcoBoost 150 hv Start/Stop Titanium Wagon RAHOITUS ILMAN KÄSIRAHAA 329 €/KK Automaatilla +990 €! Focus Ttanium vakiovarusteina mm. SALO, Örninkatu 3-5 Automyynti 075 3040 5110 ma-ti 9-18 | ke-pe 9-17 | la 10-14 Huolto 075 3040 5130 ma-pe 7.30-17 Varaosat 075 3040 5140 ma-pe 7.30-17 w w w . p p a u t o . Käsiraha 0€, kk-erä 215,45€ sis. f i LOHJA, Maksjoentie 8-9 Automyynti 075 3040 5210 ma-pe 9-18 | la 10-14 Huolto 075 3040 5230 ma-pe 7.30 -17 Varaosat 075 3040 5240 ma-pe 7.30 -17 w w w . co2-päästöt 99 g/km, yhdistetty polttoaineenkulututs 4,3 l/100 km. p p a u t o . maksuaika 60kk, viimeinen suurempi erä 11249,00€. Rahoitus ilman käsirahaa, maksuaika 60 kk, sis. Kuvan auto erikoisvarustein. 22 159 € ASTRA 1.0 TURBO ECOFLEX START/STOP* – ENJOY MORE -VARUSTEPAKETILLA Talvirenkaat alkuperäisillä Opel-vanteilla nyt 399 €! PP-autossa Ford-automaattipäivät! Nyt Ford-henkilöautoihin automaattivaihteisto vain 990 €! 18.060 € * FORD FIESTA 1.0 EcoBoost 100 hv Start/Stop Titanium 5-ov Tarjous voimassa Fiesta, Focus, Mondeo, Kuga, C-max, S-max ja Galaxy -malleihin! RAHOITUS ILMAN KÄSIRAHAA 215 €/KK Rahoituskorko vain 1,9 % PowerShift-automaatilla +990 €! Fiesta Titanium vakiovarusteina mm. korko 1,9%, käsittelykulu 8 €/kk ja luotonperustamismaksu 185 €, ksl.muk.vuosikorko 2,79 %, ksl.muk.luottohinta 24.321,78 €. Takuu 5 vuotta (2+3 vuotta)/100 000 km, koskee vain automaattimalleja. 8 Matkailu & harrastukset Puhelun hinta: 8,8 snt/min. maksuaika 60kk, viimeinen suurempi erä 7224,32€. Edut koskevat uusia yksityisasiakkaiden tilaussopimuksia 7.–31.1.2016, eikä niitä voi yhdistää muihin voimassa oleviin tarjouksiin. f i LOHJA, Maksjoentie 8-9 Automyynti 075 3040 5210 ma-pe 9-18 | la 10-14 Huolto 075 3040 5230 ma-pe 7.30 -17 Varaosat 075 3040 5240 ma-pe 7.30 -17 w w w . Ksl.muk.vuosikorko 2,99%, ksl.muk.luottohinta 19943,05€. lämmitettävä tuulilasi, Groove/Lux -verhoilu, 8" TFT -kosketusnäyttö, Bluetooth HF, Premium -keskikonsoli säilytyslokerolla. (hinta sisältää autoveron 2490,79€ ja toimituskulut 600,00€) ** Ford Focus Titanium 1.5 EcoBoost 150 hv Wagon, rahoitusesimerkki: Rahoitettava määrä 28.122,00€*. *Rahoitusesimerkki: rahoitettava määrä 22.159,59 €. **Talvirengaspaketti -kampanja koskee 31.1.2016 mennessä tehtyjä yksityishenkilöiden uusia tilausja kauppasopimuksia. Rahoitus edellyttää hyväksytyn luottopäätöksen ja kaskovakuutuksen. (hinta sisältää autoveron 5472,49€ ja toimituskulut 600€) Takuu 5 vuotta! Rahoitus myös ilman käsirahaa ja ensimmäiset 3 kk lyhennysvapaata! Puhelun hinta: 8,8 snt/min. p p a u t o . autovero 3084,59 € ja toimituskulut 600 €. f i HÄVYTTÖMÄN YLELLINEN 259 €/kk Rahoitus ilman käsirahaa 1,9 % * ja korko vain Enjoy-mallissa vakiovarusteina mm. suurempi viimeinen erä 8980,35 €, kk-erä 259,89 €, sis. p p a u t o . – IntelliLink-multimedia, 7" kosketusnäyttö – Bluetooth-handsfree, äänen suoratoisto – vakionopeudensäädin ja nopeusrajoitin – nahkaverhoiltu lämmitettävä ohjauspyörä Enjoy More -varustepaketti (495 €) – automaatti-ilmastointi – sivuikkinan kromilista – ajovaloautomatiikka, sadetunnistin, – automaattisesti himmentyvä taustapeili – keskikyynärnoja – sisätilan valaistuspaketti – etusumuvalot – pysäköintiavustin eteen ja taakse Kokonaishinta 22.159,59 €, sis. * Ford Fiesta Titanium 1.0 EcoBoost 100 hv A6 PowerShift 5-ovinen, rahoitusesimerkki: Rahoitettava määrä 18.060,00€*. Ksl.muk.vuosikorko 2,60%, ksl.muk.luottohinta 30677,79€ . Käsiraha 0€, kk-erä 329,17€ sis. SALO, Örninkatu 3-5 Automyynti 075 3040 5110 ma-ti 9-18 | ke-pe 9-17 | la 10-14 Huolto 075 3040 5130 ma-pe 7.30-17 Varaosat 075 3040 5140 ma-pe 7.30-17 w w w . Halogeeniprojektioajovalot ja LED-päiväajovalot, Smitty Tech -verhoilu, Ambient-sisävalaistus, 5-puolaiset kevytmetallivanteet
02 7316 316 info@salonmatkatoimisto.fi www.salonmatkatoimisto.fi Jaana Salminen 044 5433 181 jaana@salonmatkatoimisto.fi Teija Ojakangas 044 5433 182 teija@salonmatkatoimisto.fi Ollikkalankatu 10, Salo P. 0400 726 839 I jyrki.hyoppinen@gmail.com Uudisrakennusten alapohjien, yläpohjien ja seinien eristykset sekä lisäeristykset. P. Soita ja tilaa maksuton villan tarpeen kartoituskäynti. PASI SALO LÄHIKUVA BIKESERVICE OY | VILHONKATU 22, SALO PUH: 0201 222 650 | Ark. 0400 726 839 I jyrki.hyoppinen@gmail.com Uudisrakennusten alapohjien, yläpohjien ja seinien eristykset sekä lisäeristykset. www.ekovilla.com www.ekovilla.com Lisäeristys tuo lämpöä ja hyvinvointia kotiin. Takuu. 220 e /hlö /jaettu 2hh Bussikuljetus Hki, Lohja, Somero, Salo Oma bussi mukana koko matkan ajan! BUSSILLA TALLINNAAN Päiväristeily 16.3.2016 Tallinna Viking XPRS, Buffet ruokailulla 70 e Bussikuljetus: Koski tl, Somero, Salo, Kivihovi, Lohjan ABC, Hki Oma bussi mukana koko matkan ajan! Viking Grace -risteily Tukholmaan 27.4. 9 Matkailu & harrastukset www.ekovilla.com Lisäeristys tuo lämpöä ja hyvinvointia kotiin. 0440-520 260 myynti@teatteriprovinssi.fi Lippumyymälä ti-pe klo 11-15 JUHA TAPIO suurkonsertti Salohallissa ennakkoliput 25 , , ovelta 29 Lippupiste alk. Lauantaina 23.4. 9-17 La. alv 10.950 e -11 Skoda Yeti 1.8Tsi 4x4 adventure 1-om. 27,50 Käsikirjoitus ja ohjaus Arto Nieminen Esitykset 13.2.-23.4. 84 tkm. Lisäeristyksistä kotitalousvähennys. klo 19 Ostosmatka ”Ruotsin Tuuriin” ULLARED / Ruotsi 7.–10.3.2016 Iltalähtö Viking Grace, sis. p. Lisäeristyksistä kotitalousvähennys. 733 4071 Ark. Suomi auto. 9, p. 19.450 e -07 opel Vivaro 2.0 Dci L1 149 tkm. Salorankatu 5-7 Salo/Astrum keskus. Tämä on luotettava kone sinulle vuosiksi eteenpäin. 105 tkm. Lähellä on hyvä olla. Lähelle näkee paremmin, kun tietää mihin katsoa. bussikuljetuksen: Lohja, Salo, Koski tl, Somero SALON MATKATOIMISTO Hämeentie 37, Salo, ark. sis. www.ekovilla.com Lisäeristys tuo lämpöä ja hyvinvointia kotiin. Sis alv. Soita ja tilaa maksuton villan tarpeen kartoituskäynti. 9–17, Puh. Lähelle ehtii yllättävän lyhyessä ajassa. 0400 726 839 I jyrki.hyoppinen@gmail.com Uudisrakennusten alapohjien, yläpohjien ja seinien eristykset sekä lisäeristykset. 39.500 e -12/11 Hyundai ix 35 2.0 Crdi 4Wd 1-om. iltalähtö. 17.450 e -12 Renault Kangoo 1.5 Dci paku 1-om. meriaamiaiset Esim. Soita ja tilaa maksuton villan tarpeen kartoituskäynti. Lähellä on myös useita matkakohteita: yksi niistä on Loimaalla sijaitseva Suomen maatalousmuseo Sarka. 10.750 e Noin 20 pakua alkaen 4950 e Vuokrapakuja alk. Lisäeristyksistä kotitalousvähennys. Vain 47 tkm. 200 e / vko. A-hytti 39 e /hlö /2hh Esiintyjänä Kyösti Mäkimattila, tangokuningas 2013 sis. SVH 260€ TARJOUS!! Puh. mukaan. p. 10-17, la 10-14 .fi Akustiset kitARAt 129 e alk. NOPEASTI JA AMMATTITAIDOLLA!. www.pianokartano.fi Palveleva pianomyymälä Salossa Rummunlyöjänk. hinta 8,35 snt/puh + 17,17 snt/min HUOLTO HUOLLAMME KAIKKI OMPELUKONEET JA SAUMURIT EDULLISESTI MERKISTÄ RIIPPUMATTA. Lisäeristyksistä kotitalousvähennys. Uudisrakennusten alapohjien, yläpohjien ja seinien eristykset sekä lisäeristykset. • SOITTIMET • TARVIKKEET • KIELISOITINHUOLTO 529 e PIANO P45 + jALUSTA L85 TUTKITUSTI ALUEEN EDULLISIMMAT Paimio, Paimiontie 408 P. 0400 123 555 Arkisin 12-17, muina aikoina sop. (02) 470 2406 -13/12 VolVo XC 60 D4 AWD 1-om. p. Hieno. 155 tkm. 9-14 WWW.OMPELUKONEKAUPPA.FI OMPELUKONEET TAPSALTA LAADUKKAAT OMPELUKONEET KAIKKIIN TARPEISIIN EDULLISESTI MYYMÄLÄSTÄ TAI NETTIKAUPASTAMME! 195,HUSQVARNA VIKING ® H|CLASS™ E20 Kaikki haluavat ommella HUSQVARNA VIKING® H|CLASS™ E20 -ompelukoneella! Sen helpot toiminnot kuten yksivaiheinen napinläpi, helppo langoitus ja runsaat lisätarvikkeet tekevät ompelusta mukavaa ja sujuvaa
02 44 55 100 Lisätiedot netistä naantalispa.fi tai ruissalospa.fi Myyntipalvelu p. Suosittelemme Ruissalossa: LÄMPÖÄ KEHOLLE -HOITOPAKETTI Hinta ark. 10 Matkailu & harrastukset LÄMPÖÄ PÄIVÄÄN, LUKSUSTA ELÄMÄÄN Kylmästä lämpimään Naantalin Kylpylä: SAUNAJA ALLASOSASTON KÄYTTÖ & PIZZA TAMMIKELLARISSA 24,/hlö (norm. 55,(norm. Hemmottelua hoidoissa Uutuutena Naantalissa: VIE COLLECTION UUDISTAVA HAPPOKUORINTAHOITO VARTALOLLE Hinta ark. 30,-) Tarjous voimassa kaikkina viikonpäivinä 18.2.2016 asti. 65,-) Diamonds Are Forever Aromaattinen jalokivihoito samppanjalla 69,(norm. Naantalin Kylpylässä koetaan elokuva-glamouria kaikilla aisteilla 29.1.-6.2., kun elokuvateema näkyy Kylpylässä aina musiikkiesityksistä visailuihin ja vartalohoitoihin.. Teijo Suomi Orchestra klo 22-00.30 pyörähtelyä elokuvamusiikin tahtiin LUPA NAUTTIA! -TEEMAHOIDOT KYLPYLÄN HOITOLASSA Die Another Day Hellitä jännitystä hieronnalla, 45 min. Lisätiedot ja aukioloajat: naantalispa.fi • Myyntipalvelu p. 130,/hlö/2hh RUISSALON KYLPYLÄSSÄ alk. 30,-) Tarjous voimassa su–pe 18.2.2016 asti. viihdepianisti Rudolf Belis klo 20-23 PAVILJONKI: Pe 5.2. 02 44 55 100 tai Lippupalvelusta • James Bondinkin ajokkinakin tunnettu Aston Martin DB9 nähtävillä aulassa 29.1.-7.2. 84,/hlö/2hh Tarjoukset ovat voimassa 31.3.2016 asti kampanjatunnuksella MATKA osoitteessa naantalispa.fi tai ruissalospa.fi tai myyntipalvelusta p. 02 44 55 100 Ruissalossa myös avantouintia LOBBY BAR: ELOKUVASÄVELMIÄ JA -VISAILUA Pe–la 29.–30.1. 83,-) JAMES BOND -HUUMAA • Club for Five: Vaaralliset Rakkauslaulut -show johdattaa Bond-seikkailujen maailmaan 6.2. 45,la 52,Sisältää lämpöpakkauksen ja hieronnan 25 min. Show&Dinner 79,Varaukset: p. Ruissalon Kylpylä: SAUNAJA ALLASOSASTON KÄYTTÖ & KLUBILEIPÄ MERISALISSA 24,/hlö (norm. 02 44 55 100 Äkkilähtö Kylpylään LOMA 2 VRK -20% PÄIVÄN HINNASTA: NAANTALIN KYLPYLÄSSÄ alk. viihdepianisti Paula K klo 20-23 Ma–la 1.–6.2. 85,la-su 93,Sisältää kaksivaiheisen vartalokuorinnan ja kevyen vartalohieronnan
2) Lapissa Ylläksellä, ei mihinkään lämpimään. 3) Tietysti tänne Virttaan Lappiin, jonne on aina hienoa ajeluttaa vieraita! 1) Missä ja miten lomailet. vaiht., H-kirja, Nahkaverh., Navi, Xenon, Aut.ilm., ESP, Aluv., Cruise, Met.väri, Sadetunn., Bluetooth, MMI, Volkswagen CARAVELLE 2.5 TDI 96kw pitkä 8 henk. vaiht., Alv-väh.kelp, 1-om., H-kirja, Webasto, Ilmast., ESP, Vetok., Aluv., 2xrenk, Cruise, Met.väri, CD, ABS, MMI, Kia RIO 1,2 ISG LX 5d EcoDynamics (MY13) -13 44 tkm 1-om., Vähän ajettu, H-kirja, Ilmast., 2xrenk, Met.väri, Mercedes-Benz E 200 CDI BE A Premium Pro (MY13.B) -13 342 tkm Autom. ANU SALO Harri Juva, Ypäjä 1) Eihän eläkeläisellä mitään lomaa ole, mutta jos vapaa-aikaa tulee, niin sitten Lapissa keväällä viikolla 14 ja ykkösluokan matkana. Mut jääpi se paremmin sun, sun ja sun mieleen. HA -06 308 tkm Autom. Matkaviestinverkon liittymästä 8,35 snt/puh + 22,32 snt/min Hinnat sisältävät alv. GALLUP Asta Kilpi, Loimaan Alastaro 1) Juuri tällä hetkellä mökillä, mutta jos jossain muualla niin sitten Kuopiossa tai Raumalla. Forssaan en veisi ollenkaan.. NYT RETKELLE FORSSAN TEATTERIIN ENSI-ILTA 30.1.2016 klo 16 Tää tarina sulle tuttu lienee. vaiht., H-kirja, P-tutka, Xenon, Webasto, Ilmast., Vetok., Aluv., 2xrenk, Cruise, CD, MMI, Opel ZAFIRA TOURER Cosmo 2,0 CDTI Start/Stop 121 (MY13) -13 115 tkm 1-om., H-kirja, P-tutka, Xenon, Aut.ilm., ESP, 7-hlö, Aluv., 2xrenk, CD, MMI, Lohkol., ABS, Sport-ist., Volkswagen GOLF Highline 2.0 TDI 103kw 5-ov -09 137 tkm H-kirja, Webasto, Aut.ilm., ESP, Cruise, Met.väri, CD, MMI, Nahkaverh., BMW 318 i A E91 Touring Business Comfort -10 132 tkm Autom. 24 %. 2) Missä ja miten haluaisit lomailla. 3) Mihin kotinurkilla veisit lomailijan. vaiht., H-kirja, Bi-Xenon, Kattol., Webasto, Aut.ilm., ESP, Aluv., 2xrenk, Cruise, Met.väri, CD, ABS, MMI, Mercedes-Benz VITO ikkunap 115 CDI 4x4 2.7/32KB keskip A2 A -07 139 tkm 4x4, Autom. vaiht., H-kirja, Nahkaverh., Ilmast., ESP, Vetok., Met.väri, Alfa Romeo MITO Quadrifoglio Verde 1,4 MultiAir 170hv -10 81 tkm H-kirja, P-tutka, Aut.ilm., Hillhold, Vetok., Aluv., 2xrenk, Cruise, Bluetooth, MP3, MMI, Honda ACCORD 2.0i Sport Tourer AT -04 311 tkm Autom. 3) Ypäjällä hevosopistolle ja Loimaalla Sarkaan. vaiht., H-kirja, Xenon, Ilmast., Aluv., 2xrenk, Cruise, Met.väri, CD, Sadetunn., Lohkol., Volvo V60 D4 Momentum A (MY14) -14 92 tkm Autom. vaiht., Vähän ajettu, H-kirja, Ilmast., TC, Aluv., 2xrenk, CD, ABS, TYYTYVÄISTEN ASIAKKAIDEN AUTOKAUPPA 7.900 24.800 22.800 13.800 4.900 8.900 32.800 13.400 11.800 22.800 30.800 13.900 19.900 19.400 31.800 9.800 15.800 13.400 Lisäksi 200 muuta menopeliä! Volvo V70 R Sportswagon 5d AWD Geartronic 299hv Webasto -04 213 tkm 4x4, Autom. Ihan ehdottomasti. 020 799 5600 | 020 799 5616/huolto | www.akr.fi Palvelemme: ma 8.30 –18, ti–pe 8.30 –17, la 10–14 Tykkää meistä Ford MONDEO 2,2TDCi 200 Titanium+ Wagon A -11 96 tkm Autom. kelp, H-kirja, Nahkaverh., Navi, Ilmast., Aluv., 2xrenk, Cruise, MMI, Audi Q5 2,0 TDI DPF quattro 105 Start-S (VM12) -11 135 tkm 4x4, H-kirja, Xenon, Ilmast., ESP, Vetok., Aluv., 2xrenk, Cruise, Met.väri, CD, Lohkol. Näin on ollut jo 30 vuotta. vaiht., Alv-väh. Voi ei! Se mennä voi kovin pieleen. vaiht., H-kirja, Ilmast., Aluv., Cruise, CD, Lohkol., ABS, Renault MEGANE 1.6 16V Break A -07 58 tkm Autom. Audi A4 Avant 2,0 TDI 105 multitronic Le Mans -10 116 tkm Autom. vaiht., H-kirja, Xenon, Ilmast., ESP, Aluv., 2xrenk, Cruise, CD, Sadetunn., Lohkol., Bluetooth, MMI, Sport-ist., Sport-alusta, Citroen C1 1,0i Attraction 5ov -14 22 tkm 1-om., Vähän ajettu, H-kirja, Ilmast., ESP, 2xrenk, Lohkol., Aixam CITY Premium -14 43 tkm 1-om., H-kirja, Nahkaverh., P-tutka, Aluv., CD, Lohkol., Opel ASTRA 5-ov Enjoy 1,7 CDTI ecoFLEX Start/ Stop 96kw -12 79 tkm 1-om., H-kirja, Ilmast., Aluv., 2xrenk, Cruise, Met.väri, CD, Lohkol., MMI, ABS, Kiinteän puhelinverkon liittymästä 8,35 snt/puh + 5,57 snt/min. Näytelmä soveltuu hyvin myös isommille lapsille! VARAA LIPUT: 040 569 6897 050 303 2462 www.forssanteatteri.fi Torikatu 8, 30100 Forssa Esityksiä 9.4.2016 asti. 2) Pohjoisessa, Suomen Lapissa. 11 Matkailu & harrastukset Lamminkatu 36, 32200 Loimaa | P
. Turkuun on Virttaalta 63, Tampereelle 90 ja Saloon reilut 80 kilometriä. Harjureitin latuverkosto on kuin Lappi pienoiskoossa . Heidän vanhempansa Elina Jalavikon ja Thomas Säynäjäkankaan mukaan virttaa12 Matkailu & harrastukset Tervetuloa kokemaan idyllinen, kiireetön, tunnelma sekä kotoisan lämmin palvelu Wanhassa Kanalassa Loimaan Niinijoella. Virttaalla on oma kirkko, koulu, kauppa ja muutama ravintola. Harjureitti on myös monenlaisten kilpailujen areena: hyvän lumitalven aikana ehditään pitää monet hiihto-, ja hirvenhiihtokilpailut. . Hiihtomahdollisuudet riippuvaiset lumitilanteesta, latuverkkoa kunnostetaan ahkerasti. . Kivistön ja Merikannon tapaan Harjureitin kuin omat taskunsa tuntevan Jarkko Jalavikon mukaan parhaat näkymät on Porsaanharjun laavulla, joka on 143 metrin korkeudessa lähellä Vampulan ulkoilumajaa. . . . . Kotileipomosta käsintehdyt, voilla leivotut, leivonnaiset sekä leivät (myös gluteenittomat). Lisää kylästä: virttaa.net Harrasta Virttaalla . . – Huhtikuulla usein vielä hiihdellään täällä, Jalavikko sanoo. oidut märkätilatyöt • Kosteusmittaukset • Kuivauspalvelu • Otsonointi-hajunpoisto • Lämpökuvaukset www.klkcontrol.. Harjureitillä paljon hiihtävä ja Alastarolla hiihtoa opettava Kari Merikanto toteaa, että kynnys tulla hiihtämään Virttaalle ei ole suuri. . . Reitin varrella on selkeät opasteet, joten uusi tulokaskaan ei eksy. – Kesällä sieltä pitäisi nähdä Pyhäjärven vesille asti, Merikanto lisää. Taukoa voi pitää Erä-Veikkojen majalla, Vampulan ulkoilumajalla tai vaikka omin eväin jollain reitin varrella olevista laavuista nuotiopaikkoineen. Ohjelmallise t tapahtumat ; seuraa kotisivujam me! • Uudisja saneerausrakentaminen • Julkisivuja vesikattotyöt • Huoneistoremontit • Serti. . 050 4066 281 klkcontrol@gmail.com LUOTETTAVAA TEHOKKUUTTA: www.raleka.. . . Vampulan ulkoilumajalla ja Erä-Veikkojen majalla on latukahvilat talviviikonloppuisin hiihtokelien mukaan. Vaihtelevasta maastosta löytyy sekä helpompia latuja ja tilaa vastaalkajille että haastetta konkareille. Paikalliset vakuuttavat, että 28 kilometrin laduille mahtuu. . Kolmikon mukaan alueella sataa usein enemmän lunta kuin muualla ympäristössä, ja lumi pysyy alueella hyvin. Iida, 11, ja Elias Jalavikon 8, mielestä hauskinta puuhaa on Erä-Veikkojen majan lähistöllä olevassa pulkkamäessä viipottaminen. Maaliskuinen Huovinretki puolestaan kutsuu laduille kaikenlaiset kiireettömätkin kuntoilijat. • Uudisja saneerausrakentaminen • Julkisivuja vesikattotyöt • Huoneistoremontit • Serti. . FAKTA Virttaa . TilaPuoti Butiikki Herkkuja sisustustuotteita kotiin tai lahjaksi, oman tilan kananmunia jne. Majoitus: esimerkiksi toimintaloma.fi, kylaheikkila.com tai Erä-Veikkojen maja (vev.fi) . Loimaa/Virttaa Heidi Pelander Virttaankankaan luonnonrauhassa mutkitteleva latuverkosto eli Harjureitti on Virttaan kylän ehdoton talvimatkailuvaltti. Noin 450 asukkaan kylä Kantatie 41:n varrella Loimaalla. Harjureitti sopii myös lapsiperheille. Elias ja Iida Jalavikon esittelemälle, Säkyläntien varressa olevalle Kantolaavulle pääsee sekä hiihtäen että autolla.. . . 050 4066 281 raleka@hotmail. Kesällä: Alastaro Golf 18 reiän radalla, retkeily, marjastus, sienestys, maastopyöräily, suunnistus, Myllylähteen luontoalue, frisbeegolf (Vampulan ulkoilumajan maastossa), moottoriurheilua Alastaron moottoriradalla HEIDI PELANDER Harjureitin varrella on useampi laavu, jossa voi pysähtyä vaikka grillaamaan makkaraa. Juhlatila ja pitopalvelu Juhlat, illanvietot, kokoukset ja kokkaukset meillä tai teillä. . HARJUREITIN hiihtomahdollisuudet ovat täysin riippuvaiset lumitilanteesta. – Vaikka 500 hiihtäjää ei ole lähellekään ruuhka vielä, metsästysseura Erä-Veikkojen puheenjohtaja Sami Kivistö tuumaa. JUHLATILA KAHVILA KOTILEIPOMO MAJOITUS PITOPALVELU TILAPUOTI Oripääntie 1120, Loimaa (tien 210 varrella) P. 050 4066 281 raleka@hotmail. oidut märkätilatyöt • Kosteusmittaukset • Kuivauspalvelu • Otsonointi-hajunpoisto • Lämpökuvaukset www.klkcontrol.. Majoitusta: Loimaa ja Ylläs/Äkäslompolo AVOInnA: KE-PE 11-17, LA-SU 11-15, TILAUKSESTA MUULLOInKIn. 050 4066 281 klkcontrol@gmail.com LUOTETTAVAA TEHOKKUUTTA: www.raleka.. 044 352 9797 www.wanhakanala.fi . . Nauti paikan päällä tai tilaa mukaan. Reitin varrella on viisi laavua taukopaikoiksi. Virttaankankaan Harjureitillä (harjureitti.fi) on 28 kilometriä latuverkostoa, josta 14 kilometriä valaistu. . . Viime vuonna hiihtäjiä oli tapahtumassa 622, 55:stä eri kunnasta
TURVASUIHKE 33 € Lupavapaa! TRAIL CAM RIISTA-/VAlVONTAKAmERAT (295,-) 249 € ÄLÄ PALELE! lämpöHANSIKKAAT 79 € lämpöpOHJAllISET 69 € TAKIT 199 € HOUSUT 149 € Tarjoukset voimassa niin kauan kun tavaraa riittää. 010 281 7550 aseliike.rantanen@surffi.net www.aseliikerantanen.fi JAHTIKAUDEN ALOITUS TARJOUKSET : TULOSSA: SAKO-päIväT LIIKEESSämmE pE 30.8. Jos et ole aivan varma, ota yhteyttä. 65 00 á KIvääRIN ääNENvAImENNIN 210 NAAmIOvERKKO Korkeus 2,4 m Huom! Myydään metreittäin. Paikallislehti sekä tuore että perinteinen. Talvella tulee jonkun verran hiihdettyä, kesällä vetää Kankaanjärven hiekkaranta. 10 00 á /metri 00 Asiantunteva aseja eräliike Humppilassa www.aseliikera ntanen.fi ...JA OSUT HIRVEEN HYVIN. LACRossE TAlVImAIHARIT 135 € jokapäiväiseen käyttöön – ja jalat ei palele. Virttaan Harjureitillä löytyy latuja moneen makuun. www Linjakatu 4, 32200 LOIMAA puh. vARASTOSSAmmE RUNSAASTI mETSäSTySpATRUUNOITA, UUSIA JA KäyTETTyJä HAULIKOITA, mETSäSTySKIvääREITä ERI KALIbEREISSA SEKä ILmA-ASEITA! KOTITALOUSLIHAmyLLy Hyvä , toimiva laite, takuu 1 v. , KLO 9.30 17.00. 010 281 7550 aseliike.rantanen@surffi.net www.aseliikerantanen.fi JAHTIKAUDEN ALOITUS TARJOUKSET : TULOSSA: SAKO-päIväT LIIKEESSämmE pE 30.8. Ostamme ja vaihdamme halvempaan – myös asuntoautot ja moottoripyörät. 0400 400 196 Lämpöpumppujärjestelmien huollot ja uusien energiatehokkaiden järjestelmien asennukset vankalla kokemuksella ja ammattitaidolla! Kotimaisiin maalämpöjärjestelmiin talven edulliset toimitusehdot! Suuren suosion saavuttaneet Lämpöpumput NE9 CE9 1790,1490,Perusasennet tuna TALVI TULI! Onko lämmitysjärjestelmäsi varmasti kunnossa. 10 00 á /metri 00 JAHTIKAUSI ON ALKANUT! Koivistontie 46, 31640 Humppila puh. Vaihtelevasta maastosta löytyy sekä helpompia latuja ja tilaa vasta-alkajille että haastetta konkareille. 1. erä vaikka toukokuussa. Akkutoimiset – ladattavat. Kesän kutkutellessa myös golffari voi suunnata Virttaan Alastaro Golfiin. Virttaalaiset Iida ja Elias Jalavikko näyttävät mallia Kari Merikannon lähettäessä matkaan. 54tkm -14 Audi A4 Sedan 1,8 TFSI 118 kW quattro Alpine Pro 86tkm -11 Nissan X-trail dCi 130 Business 360 2WD Xtronic 7 Seats 28tkm -15 Mercedes-Bens C 200 BlueTec A Prenium Business 15tkm -15 Ford C-max Compact 1,0 EcoBoost 125 hv start/stop Titanium 1tkm -15 Volvo V70 D4 AWD Summum Edition aut. JA OLI lunta tai ei, Virttaankankaan valtti on luonnonrauha. 31.890 37.990 28.940 24.990 43.890 46.890 JAHTIKAUSI ON ALKANUT! Koivistontie 46, 31640 Humppila puh. Virttaalaisille Elina ja Jarkko Jalavikolle sekä Thomas Säynäjäkankaalle ladut ovat tutut. Merikanto muistuttaa, että iso kangas on ihan erinäköinen eri vuodenaikoina. Arvioimme laitteistosi toiminnan ja tarvittaessa huollamme sen varmatoimiseksi. Tarjouksen pyytäneille Viking Linen risteilylahjakortti Tku-Tukholma-Tku. 65 00 á KIvääRIN ääNENvAImENNIN 210 NAAmIOvERKKO Korkeus 2,4 m Huom! Myydään metreittäin. , KLO 9.30 17.00. Kesällä se vetoaa retkeilijöihin, marjastajiin, sienestäjiin ja maastopyöräilijöihin. Meiltä yli 300:n valikoimasta henkilö-, pakettija asuntoautoja sekä vaunuja ja moottoripyöriä. 74tkm -14 Myynti 040 450 7011 Huolto 040 450 7012 Myynti 040 450 7001 Huolto 040 450 7002 Lamminkatu 39 Lamminkatu 7 Palvelemme Ma 9-18, ti-pe 9-17, la 10-14 www.loimaanlaatuauto.fi Meiltä uusiin Ford, Škoda ja Nissan -autoihin myös kaikki kampanjatarjoukset! Kaikki ajaa käytetyllä. 12 04 16 ADMIT ONE Luitko jo lehdestä . vARASTOSSAmmE RUNSAASTI mETSäSTySpATRUUNOITA, UUSIA JA KäyTETTyJä HAULIKOITA, mETSäSTySKIvääREITä ERI KALIbEREISSA SEKä ILmA-ASEITA! KOTITALOUSLIHAmyLLy Hyvä , toimiva laite, takuu 1 v. 12 04 18 ADMIT ONE Paikallista elämää. Vuoden aikana määrällisesti eniten ihmisiä Virttaalle vetää epäilemättä lukuisten moottoriurheilukisojen areena, Alastaron moottorirata. Poistohintaan. Jos hiihtäminen ei huvita, voi nauttia vauhdista Erä-Veikkojen majan pulkkamäessä. laisperheelle reitin paras puoli on sen läheisyys. 13 Matkailu & harrastukset Tee hyvä kauppa Loimaalla Skoda Octavia 2,0 TSI RS DSG Autom. Kynnys tulla hiihtämään Virttaalle ei ole suuri. Säynäjäkangas tykkää valokuvata ja kertookin monen lenkin keskeytyneen, kun kaunis maisema on pakko tallentaa kännykällä tai kameralla. Joustava rahoitus, jopa ilman käsirahaa ja korkoa
Avensis on sitä varten, että edes joku kotitalouden autoista varmasti toimii. * Pääsiäisen hotellimatka Tallinnaan hot. Vihulan kartanossa alk. Mikä sitten on Pontiacin ja Chargerin tulevaisuus. Toyota on kuitenkin jätetty ulos purevaan pakkaseen, sillä lämmitetty autotalli on kahden helmen. Auton ääni ja tyyli vetosivat pikkupoikaan. HevosShow 7.-9.10. alk. YSTÄvÄNpÄIvÄ KuNNANTALOLLA klo 13– mukavaa ajanviettoa yhdessä: musiikkia, runoja ja kahvia. Tuoretta sulhasta jännitti koko matkan, kestääkö auto perille asti. aamiainen. 52 € /aik. 199 € /2hh Artonmatkat.fi MELLILÄN KYLÄYHDISTYS RY Lisätietoja WWW.MELLILA.FI 7.2. Muina aikoina tilaustyönä. Eno opetti pojan hitsaamaan ja tutustutti hänet siihen, mitä amerikkalaisen konepellin alta löytyy, tai pikemminkin, mitä sieltä voisi löytyä. Hän ajaa ensi kesän Pontiacia ja Chargeria. 040 441 0235 suoramyynti avoinna ti 13-16, pe 10-16.30, la 10-13. alk. hot. Kestää koko talven, että Charger muokkautuu tiekäyttöön sopivaksi, ja kenties toinen talvi, että siitä tulee sellainen, kun Heinonen haluaa: hänen elämänsä upein amerikkalainen. Palo jenkkiautoihin. Liput 5€ 8.3. Se oli mahtava matka. 440 € /2hh, sis. Heinonen ei osaa sanoa. h. Kun hän myi yhden, toinen jo odotti tallissa. Miten sellaisesta malttaisi luopuakaan. HEINOSELLE ON aina ollut selvää, että amerikkalainen auto on auto ja muut nelipyöräiset ovat kulkuneuvoja. h. Matka taittui Kojonperältä Loimaan keskustaan. hoidot * Tallinnan kansainv. . alk.270 € PH * Türin kukkamarkkinat la-su 21.-22.05, yöp. 0400 970 865 Loimaa Marianna Langenoja K yllä se ärähtää. Viiking tai Wasa ph. hotelli Viru, h. * Pärnu kylpylämatka 31.07.-06.08. • Meiltä Bonusta S-Etukortilla Kello ja Kulta Plaza: Vilhonkatu 8, Salo, ma-pe 9-20, la 9-18, SU 12-16. Sitä paitsi kyse ei ole vain kauneudesta ja voimasta. os. Laivalla esiintyy Anna Abreu. – Rakentamisen kanssa tuli niin kiire, etten juuri päässyt testaamaan autoa ennen häitä, mies muistelee. Nykypäivän hybridi-hissukat eivät yksinkertaisesti tunnu missään, kun on kerran menettänyt sydämensä jenkille. Teppo Heinoselle talvi on sitä varten, että silloin rakennellaan kesäautot. hot. Thomas Sabo -charms ja -karma beads OSTA 3 MAKSA 2 tarjoamme edullisimman Timanttiset Loimaa, Prisma, ma-to 9-19, pe 9-20, la 9-16 p. Heinonen on tehnyt toisenkin ikimuistoisen matkan amerikkalaisella autolla. Viru 27.-28.03. Se saa tänä talvena sisuksiinsa Chargerin harvinaisen 7-litraisen moottorin. laiva-aamiainen * Visby 03.-05.07 risteily tai bussimatka * Legoland Tanska 15.-20.07. Toisaalta, mattamusta on niin kovin kaunis siinä puhtaanvalkoisella lumella kehrätessään. 149 € /2hh * Tartton maatalousmessumatka 21.-23.04. Amerikkalaiset ovat intohimon toteutuma ja tärkeän harrastuksen lopputulos. 14 Matkailu & harrastukset * Hiihtolomaristeily M/s Baltic Princess Turku-Tukholma ma-su 21.-22.02. Dorpat. Kyse on myös tunnearvosta. Huomiomme erityisruokavaliot. Pontiac valmistui jo kolme vuotta sitten, joten talliin voisi periaatteessa alkaa tehdä tilaa uudelle rakennettavalle. Se on nukkunut siellä viime kesästä asti, mutta nyt se pääsee tammikuun pakkaseen ulkoilemaan. Se iski Heinoseen jo 5-vuotiaana. Ensimmäistään hän alkoi laittaa 17-vuotiaana yhdessä enonsa kanssa. ENNEN NYKYISIÄ silmäteriään Heinonen on omistanut kaksi muuta amerikkalaista autoa. Hän matkusti vihkipaikalta juhlapaikkaan itserakentamallaan jenkkiautolla, joka hyväksyttiin tiekäyttöön vain kaksi päivää ennen häitä. Eno hankki amerikanraudan vuonna 1985 ja otti siskonpojan kyytiin. OSTARIN NAISTENpÄIvÄ klo 13-15, ruusu joka naiselle & mauste-konsulentti ENKELINÄYTTELY Ostarilla, avoinna ti-pe 10–17 ja la-su 12–15 puh. Muista isiä lahjakortilla tai lämpimäisillä! varaukset 040 097 0865 sallilantie 37, vampula Kotileipomo Wampulla kauttamme käsityönä tehdyt aidot karjalanpiirakat, tattaripiirakat, pullat, leivät sekä täytekakut, ym. Pontiac Le Mans vuosimallia 1964 herää Teppo Heinosen autotallista. Mattamustan Pontiacin naapurina on valkoinen Dodge Charger vuosimallia 1969. 044-7403 850 • www.timanttiset.. 2hh sis. Heinosen mielestä amerikkalaisella autolla ei pelkästään siirrytä paikasta A paikkaan B, vaan myös matka merkitsee. sallilantie 37, 32610 vampula Puh. 165 € sis. . Sen jälkeen mies ei ole viettänyt yhtäkään kesää ilman amerikkalaista. Vuoden 1966 Ford Galaxieen pantiin enon avustuksella nopeutta ja voimaa, niin kuin kaikkiin Heinosen autoihin myöhemmin. soita ja tilaa puhtaista lähituottajien tuotteista leivotut leivonnaiset. Muristen kaunokainen valuu autotallista helmeilevälle lumelle. Heinonen antaa kierroksia. Pontiac kuulostaa samalta kuin lähtöviivalla starttia tekevä kilpuri. OSTARIN LASKIAINEN klo 12–15: Hernerokkaa, musiikkia ja nappulahiihdot 14.2. Sen mattamusta pinta näyttää valkoista vasten tyrmäävältä. aidot karjalanpiirakat, pullat, leivät ym. Heinonen omistaa tällä hetkellä kolme amerikkalaista autoa ja yhden Toyotan
EDULLISETHINNAT: Aikuiset 9e Lapset(4-14v.) 6e Perhelippu: 20e (2aik.+1lapsi seuraavat5€/lapsi) Amerikkalaiset ovat intohimon toteutuma ja tärkeän harrastuksen lopputulos. Hän ajaa ensi kesän Pontiacia ja Chargeria. Hotelli Tervise Paradiis KÄSITYÖMATKA TALLINNAAN 18.-20.3.2016 Matkan hinta: 214 €/hlö MM-KISAMATKA PIETARIIN 6.-8.6.2016 Hinta vielä avoin, pakettiin kuluu 2 Suomen peliä. . Kesti kaksi päivää, että Teppo Heinonen sai Dodge Chargerin käyntiin. Amerikkalainen auto on auto ja loput ovat kulkuneuvoja, tuumaa jenkkiautoja harrastava Teppo Heinonen. NÄYTÖS LA BOHEME. Avensis on sitä varten, että edes joku kotitalouden autoista varmasti toimii. KESÄRETKI PUOLAAN 12.-20.7.2016. Heinosen esikoinen hääräilee autotallissa isän seurana. PERUSTUU OLLI JALOSEN ROMAANIIN OHJAUS HANNU MATTI TYHTILÄ miehiä ja ihmisiä ENSI-ILTA 27.2.2016 hmlteatteri.fi 060010 20 30 lippu.fi 0600900900 (0,60€/min+pvm) (1,98€/min+pvm) PÄÄSIÄINEN RUKALLA 24-28.3.2016 Matkan hinta: hotellissa 410 € 2hh, 5hlö huoneistossa 260 €. Puh 0500-785 242 www.valtasenliikenne.com Turuntie 19, 32500 Oripää Kuvi 4846/00/Mj Pailallislehti sekä tuore että perinteinen. Matkan hinta 1195 €/hlö. KEVÄÄN JA KESÄN MATKOJA 2016 TIEDUSTELE MATKOISTA TAI TILAA ESITE. SAVONLINNAN OOPPERAMATKA 3.-8.8. Se vaatii vielä paljon laittamista, mutta tavoitteena on päästä sillä tien päälle ensi kesänä. PÄÄSIÄINEN PÄRNUSSÄ 24.-28.3.2016 Matkan hinta: 385 € 2hh. Pontiac Le Mans vuosimallia 1964 kääntää taatusti katseita kaarrellessaan teillä. Teppo Heinoselle talvi on sitä varten, että silloin rakennellaan kesäautot. Koe Zakopanen maisemat, Auschwiz ja paljon muuta. 15 Matkailu & harrastukset Sukella iloiseen Forssan Vesihelmeen AVOINNA: ma,ke,pe6-21 ti,to 10-21 la 10-18 su 12-18 EteläinenPuistokatu2,30420Forssa, puh.(03)41415640.
950,(2 kpl erä) 850 ,1.2.–30.4. Elina Kylämäki ohjaksissa. Hän pyörittää sisarensa Elina Kylämäen kanssa sukutilaa, missä hevosten ympärille on rakennettu jos jonkinlaista toimintaa matkailijoille ja muille virkistäytyjille. Juhlat . Harrastusmatkailusta uusi kasvuala Suomelle Kylämäen hevostilan asiakashevosista suurin osa on omia kasvatteja, joihin on helppo luottaa. www.huilis.fi . 915,sh. info@huilis.fi ?. . Ohjasajo on osa nuoren hevosen koulutusta. Tämä on sinun paikallinen lehtesi . Ihmetys on suuri, kun iso eläin tekee pienistä merkeistä niin kuin ratsastajat toivoo, kertoo Kylämäen hevostilan isäntä Juha Kylämäki. 044-3723292 . Valmistujaiset . Usein ensikertalainen kysyy, että missä on hevosen kaasu ja jarru. . 16 Matkailu & harrastukset • Maatalouskoneiden korjaukset • Asfalttilavojen eristykset • Hydrauliikkalaitteiden korjaus/huolto/myynti • Hydrauliikkasylinterien tiivisteet/korjaukset • Hydrauliikka letkut liittimet teräsputket • Kippisylinterien korjaukset • Työkoneiden raitisilma-/ aktiivihiilisuodattimet • Laakerit ja laakeriyksiköt Isokuovintie 24 Fax 02-4841 735 Mika Pettersson 31500 Koski Tl puh 02-4841 409 0440 848 080 www.protecmatic.fi VUORENMAAN PALVELUPISTE OLEMME MYÖS VALTAKUNNALLINEN 020 527 500 24 h www.specma.fi RIIHIKOSKI MOTOTAPSA 0400 884 570 • www.mototapsa.fi Jouhiniityntie 29 (Kantatien varrella vastapäätä Sankarintietä) ma-ke 9–17 to 9–18 pe 9–17 la 10–14 sh. 050-5004263 . Tykyja virkistyspäivät . Elämyskeskus Huilis Oy Korvenkyläntie 899, 32700 Huittinen . Kampanjahintaan Tarjoussahan ostajalle Power 2 5L kaupan päälle! Nyt myös Automower-robottileikkureiden myynti/asennukset 550 xpg lämmin kylmän hinnalla UUTUUSLAIPAT METSÄRAIVAUSSAHA 545 fx 435 445 TARJOUSHINTAAN! 339 ,399 ,39 ,800 ,Tarjous alk. (koskee varastoeriä) Marttila Asko Virtanen – Ihmiset, jotka eivät ole koskaan olleet hevosen selässä, sanovat usein, että hui kun täällä ollaan korkealla. Majoitukset . Upea Saunamaailma Laadukkaasti, luonnon helmassa. Kokoukset
3) Mihin kotinurkilla veisit lomailijan. 2) Varsinaista unelmakohdetta ei ole, mutta etelässä en ole ikinä käynyt. Monet yritykset ovat oivaltaneet hevosen merkityksen tykytai kokouspäivien tähtenä. – Moni sanoo, että täällä on ihanan rauhallista, vaikka minusta tämä on kuin muurahaispesä. Mikä on unelmakohteesi. KYLÄMÄEN TILAN palvelut on pyritty rakentamaan niin, että hevosiin tottumatonkin pääsee kokemaan elämyksiä. Suurin osa Kylämäen hevosista on tilan omia kasvatteja, jotka elävät laumassa. GALLUP Tero Korte, Marttila 1) Parina viime kesänä olen kiertänyt moottoripyörän kanssa Suomea. – Tärkeintä kuitenkin on, että isäntäväellä on kykyä ja halua toimia asiakaspalveluammatissa. Maatilamatkailussa niin kuin kaikessa muussakin asiakaspalvelussa tärkeintä on, että ihminen saa sitä mitä tilaa. Hevostalouden oheen alettiin pikku hiljaa rakentaa erilaisia matkailupalveluja. Matkailua ei voi tehdä vasemmalla kädellä. Kylämäet uskovat, että matkailun nivominen johonkin harrastukseen on kasvava ala. 2) Missä ja miten haluaisit lomailla. Kylämäen tilalla hevosten nivominen matkailuja virkistyspalveluihin on onnistunut. – Minusta on kuitenkin hullua puhua sivuelinkeinosta. Olivat ehkä pelänneet että hevostallilla haisee liikaa hevoselle tai hevosen lannalle, Elina Kylämäki naurahtaa. – Ajelutuksessa pääsee kokeilemaan myös hevosen ajamista. Pelkän hevostalouden kannattavuus kun ei ole kovin kummoinen, Elina Kylämäki sanoo. – Kaukaisimmat vieraat ovat tulleet Kazakstanista. 045 614 8005 www.nalle-ovet.fi NOSTOOVET IKKUNAT JA OVET TEHTY SUOMESSA 11 vuoden takuulla TAIDE JA KIERRÄTYS V I LL A VO ITT OLA p. 17 – Minusta on hullua puhua sivuelinkeinosta. 02 484 1139 www.kestikara.fi Tervetuloa 46 vuoTTa paikallisTa palvelua aukioloajaT ma-ti 8.30–17.00 ke 8.30–19.00 to 8.30–22.00 pe 8.30–00.00 la 12.00–02.00 su tilauksesta löydät meidät myös Facebookista Tilaa maksuton kartoituskäynti! • Autotalleihin • Maatalouteen P. Juha Kylämäki Matkailu & harrastukset Ravintola Kestikara Hämeentie 9, KOSKI TL p. 4 5 130 6 87 HÄRKÄTIE 1548, OLLILA, MATTILA villavoittola@gmail.com Hyvä kello kuuluu kauas. KITI SALONEN Pirjo Tuittu, Koski 1) Yleensä ihan kotinurkilla. Vuonna 2006 rakennettiin mutterinmallinen kokoustila ja luhtiaitta, missä on 16 vuodepaikkaa. Silloin niistä tulee riittävän rauhallisia ensikertalaistenkin käsiin. Isäntäväen mielestä yrittäjälle erilaisten ihmisten tapaaminen on työn suola. Kun asiakkaat tulivat autosta, kuulin miten he sanoivat toisilleen, että eihän täällä haise. Hevonen on kuitenkin rauhaa henkivä eläin ja jo sellaisenaan monelle elämys, Elina Kylämäki sanoo. Kun ihminen tulee maatilalle, hän odottaa kokoaikaista palvelua, Elina Kylämäki painottaa. Asiakkaita Kylämäelle tulee ympäri Etelä-Suomea. 1) Missä ja miten lomailet. 2) Lähtisin vaeltamaan Madeiralle. Siellä hevostalous on vähän samanlaista kuin porotalous meillä. Monilla maatiloilla on rakennuskantaa, jota olisi mahdollista hyödyntää matkailussa. Elina Kylämäen mukaan maatilamatkailussa yrittäjän suurimmat ilon aiheet tulevat siitä, kun näkee ihmisten silmistä, että päivä on ollut elämys. – Majoitusja matkailutoiminta sai alkunsa oikeastaan siitä, että hevostalouden ympärille piti kehittää jotakin kannattavaa toimintaa. – On todella hienoa, kun ihmisen ilmeestä päivän päätteeksi näkee, että olemme pystyneet tarjoamaan ison elämyksen, Elina ja Juha Kylämäki sanovat. Matkailua ei voi tehdä vasemmalla kädellä, Juha Kylämäki painottaa. JOTTA TULOVIRTA olisi riittävä, tuloja pitää kerätä monista puroista. Matkailun lisäksi Kylämäen tilalla muun muassa järjestetään maastovaelluksia, pyöritetään ratsastuskoulua, siittolaa ja hevoshospitaalia, mistä löytyy vesikävelymatto ja infrapunasauna hevosten treenaamiseen. Jos ei tohdi hypätä selkään, voi hypätä kärryille tai rekeen. Toinen vieras otti heti sähköaidasta kiinni, kun ei ollut sellaista koskaan nähnytkään ja toinen ihmetteli, miksi tammat ja oriit ovat meillä eri laumoissa, Elina Kylämäki naurahtaa. – Kerran eräs yöpyjä halusi tulla tutustumaan paikkaan etukäteen. Vuonna 2009 kunnostettiin 1800-luvun lopulla rakennettu vanha maalaistalo 60-paikkaiseksi tilausravintolaksi. Tarvittaessa matkataan vaikka Turkuun saakka kuskaamaan hääparia hevoskyydillä. Kasvillisuus siellä kiinnostaa. Sinne olen vieraita vienytkin. Maatilamatkailussa voi törmätä kummallisiinkin ennakkoluuloihin. 3) Enkelipuistoon Pöytyälle tai Somerolle Hovilan kartanoon.. 3) Marttilan eräreitistölle, jossa on muun muassa laavu ja kota. Toisinaan käymme Tornion seudulla, josta mieheni on kotoisin. Se on monelle suuri elämys, Elina Kylämäki sanoo
Kotona Helin istuttaa orkidean uuteen, isompaan alustaan. . KUKKIEN LOMASSA näkyy kosteusmittari. Ja onhan niissä ihania kukkia, ja olen saanut paljon uusia ystäviä orkideapiireistä. Valonsäteet kulkevat yli Kyysilän peltojen Paimiossa, siivilöityvät sisään siniharmaan talon ikkunoista. Ostopurkki on Helinin mukaan yleensä liian tiivis ja pieni. Joillekin orkideoille on asennettu ylimääräinen lisävalo tavallisista loisteputkivalaisimista. Vinkit ja ohjeistukset tuntuvat niin tavalliseen arkeen sopivilta, että sormet alkavat syyhytä: pärjäisinköhän minäkin orkideoiden kanssa... Orkideat kuuluvat Irma Helinille. Helin itse yrittää olla enää kasvattamatta orkideoidensa määrää, mutta kun hän hankkii niitä, hän etsii ne yleensä messuilta, orkideayhdistyksen kautta tai tilaa ne itse Saksasta. Sekoita yhteen, poimi pois isoimmat palat. Lähes kaikki Helinin luona tällä hetkellä kukkivista orkideoista edustavat perhosorkideoita eli Phalaenopsis-sukua. Irma Helin oli työurallaan rautateillä yli 30 vuotta eri tehtävissä. Se mittari nyt vain on laitettu tuohon. Hän on harrastanut orkideoita 1970-luvulta saakka, ollut mukana orkideayhdistyksen hallituksessa ja käynyt luennoimassa puutarhamessuilla ja tapahtumissa näiden kasvien hoidosta. TOIMITTAJALLA itsellään on ollut vain yksi orkidea hoteissaan, eikä kestänyt kauaa, kun se kuoli. Tapoja on monia, Helin naurahtaa. On vaaleanpunaista, vihertävänvalkoista, on pientä ja suurta, on herkkää ja ronskia. Joskus orkidealajin kukka on aivan pieni, muutaman millimetrin kokoinen, mutta sitä ei huomannut lähikuvasta! Helin valittelee, että nyt talvella orkideoilla on kaikkein ankein aika. Jos juuret ovat mustia, ne ovat mädäntyneet ja kasvi kannattaa suosiolla jättää kauppaan. Säätelevätkö Helinit kotinsa kosteutta orkideoille sopivaksi. Ruissalon Kasvitieteellisessä puutarhassa oli ylipuutarhurina Esko Puupponen, ja hän myi puutarhasta orkideoiden jakotaimia. Orkideoista huolehtiminen on varmaan tieteellisen tarkkaa. Mikähän meni väärin. Orkideoita kastellaan lämpimällä vedellä aluslautaselle tai upottamalla ruukku veteen puoleksi tunniksi, Helin toteaa. Helin kastelee orkideoita 1-2 viikon välein. Harrastuksensa alkuvuosina hän nykersi itse männynkaarnasta sopivaa multaa, mutta nykyään hän ostaa kaarnakuoriketta, johon sekoitetaan grillihiiltä ja styroksinmuruja. Usein osto-orkideoissa on rahkasammalta, mutta se mädättää herkästi juuret, joten Helin poistaa sen. MARIA KESTI Usein orkideaharrastus alkaa perhosorkideoista eli Phalaenopsis-lajikkeista. . . . Tänäänkin meni kompostiin kolme. Sisällä valonsäteet kohtaavat yllättäviä kasveja: orkideoita, valtavan määrän orkideoita. Vuorokauden lämpötilan heilahdus innostaa ne kukkimaan. – Tosin valokuvien perusteella voi joskus tulla hassuja yllätyksiä. Helin arvelee innostuksen syyksi saatavuuden parantumista ja hintojen alentumista: orkideoita myydään jo ruokaja halpakaupoissa. 3 l styroksinmuruja . Hän alkoi harrastaa orkideoita 1970-luvun alussa, kun lapset olivat pieniä ja perhe asui Raisiossa. Syksy olisi ollut parhainta kukkaaikaa. . 50 l kaarnakuoriketta . Sadan neliön kasvihuoneessa kasvaa myös persikoita, viikunoita, viinirypäleitä, mustavadelmaa ja tomaatteja. FAKTA Omatekoinen multa orkideoille . Mikä orkideoissa on viehättänyt näin kauan. Ne kukkivat Suomen pimeimpänä aikana. – Todennäköisesti kastelit liikaa, tai orkidean lehtiruusukkeeseen meni vettä. . 242 yksilöä, tarkalleen ottaen. Orkideoita Orkideoita. Tavallinen ilmankosteus on riittänyt meillä hyvin. – Niitä on niin haasteellista saada menestymään ja kukkimaan. Aluksi harrastus oli pienimuotoista, ja toisinaan orkideoita on ollut Helinillä vain vähän. . Hän on harrastanut 1970-luvulta saakka orkideoita mutta ei ole koskaan harkinnut niistä ammattiaan. Irma Helin on harrastanut orkideoita puolet elämästään . Minä olen ronskinpuoleinen ja suurpiirteinen. Helinillä on niitäkin orkideoita, joita hän on hoitanut kaksikymmentä vuotta, mutta ne ovat vain kasvaneet valtaviksi kukkimatta kertaakaan. Tämä orkidea on hybridi ja hyvin kiitollinen kukkija. Vain harva on kukassa. – Ne kestävät viikon kestävän postimatkan hyvin, Helin kertoo. – Jotkut kasvattajat ovat todella tarkkoja ja mittaavat kaiken grammalleen, ja heillä on lasikaapit ja talvipuutarhat. 18 Matkailu & harrastukset Paimio Maria Kesti Tammikuun ilta-aurinko on painumassa kohti taivaanrantaa. Kesällä juhannuksen jälkeen hän vie perhosorkideat ulos 5-6 viikoksi. – Ei. . Juurien on oltava vihreitä tai harmaita. Lisäksi Helin siirtää kesäksi suuren osan orkideoista kasvihuoneeseen, sillä niiden kastelu on siellä helpompaa. Säkki grillihiiltä (lehtipuuhiiltä) . En myöskään juuri koskaan sumuttele tai upottele niitä, Helin vastaa. – Puolet elämästäni olen viettänyt orkideoiden kanssa, hän kommentoi. HYVÄNTUULISUUDEN ja suurpiirteisyyden huomaa kaikesta, mitä Helin tekee orkideoiden kanssa. (1 l vermikuliittia tai perliittiä eli maanparannusja kuohkeutusaineita, joita voi ostaa rautakaupoista) . Orkideaharrastus on vuosi vuodelta tullut suositummaksi, ja viimeisen 5–7 vuoden kohdalla siitä on tullut selkeä buumi. HELIN TÄYTTÄÄ keväällä 70 vuotta. – Ja olenhan minä kymmeniä orkideoita tappanut. Hän on saanut esimerkiksi persikoita niin paljon, että pystyi tekemään niistä hilloa. Helin ei käytä valmiita, kalliita orkideamultia vaan tekee mullan itse. Kantapään kautta minä olen suuren osan asioista oppinut, hän nauraa. Silti hänen luotaan löytyy tammikuussakin toinen toistaan upeampia kukkia. Kun hän ostaa orkidean, hän tarkistaa juurten kunnon
– 14. FAKTA Hyönteismyrkky . / 12.-13.3. Suihkuta kasveihin pari kertaa 3 viikon välein. Kuva on Helinien ottama.. . Lisää loput vedet. 178 € /hlö alk. 49 € /hlö HOTELLIMATKAT pääsiäisenä: HIIHTO-/TALVILOMALLA: PÄIVÄMATKAT: Tuulissuontie 9 21420 Lieto 050 357 3093 toimisto@turunajovaruste.fi www.turunajovaruste.fi Soliferin ja Polarin valtuutettu huoltokorjaamo Matkailuajoneuvojen korjaukset (kaikki merkit), maalaukset, lasinvaihdot, kosteusvauriokorjaukset, vuosihuollot, nestekaasulaitteiden tarkastukset ja huollot, varaosat jne. . POIKANEN ISTUTETAAN uuteen multaan pintaan. / 9.-10.4. 19 Matkailu & harrastukset w w w . Hinnat ovat myös hyvin edullisia, Helin kuvailee. . v i s t a m a t k a t . – Nautin lämmöstä ja hindulaisten värikkäästä elämänmuodosta. . / 2.-3.4. . Lopulta hän nostaa esiin vandat, laeliat ja perhosorkideat. Hän istuttelee uusiin ruukkuihin. . / 26.-27.3. / hiihto-/talvilomalla Lahjaksi: Vistamatkojen, Naantalin Kylpylän tai Ruissalon Kylpylän LAHJAKORTIT Tulossa: Formulamatka / Hungaroring 20-27.7 alk. / 19.-20.3. Pariskunta tutustui ensimmäisellä Balin-matkallaan paikalliseen asukkaaseen, joka kuljettaa nyt joka vuosi heitä katsomaan kiinnostavia uusia paikkoja ja tuo kotiinsa kyläilemään. Kovempilehtiset ovat helpompia. . Euroopa, My City, Viru 25.-26.3. 12 04 16 ADMIT ONE Luitko jo lehdestä. 5 l vettä . jne. Erityisesti nautin myös hieronnoista ja eksoottisista hedelmistä, jotka maistuvat siellä aivan toiselta kuin täällä. Sekoita muut ainekset ensin puoleen määrään vettä. Yksi Irma Helinin lempiorkideoista on vanda. Irma Helin sai biologiystävältään kotiohjeen hyönteismyrkkyyn, jolla kutsumattomat hyönteiset saa häädettyä luonnonmukaisesti. . Kun Heliniltä kysyy hänen lempiorkideaansa, valinnasta muodostuu vaikea. Sisällä talossa hänellä ei ole orkideoiden lisäksi muita huonekasveja kuin yksi lehtikaktus. Perhosorkideat tekevät poikasia kukkavanoihin Irma Helinin perhosorkideat tekevät runsaasti keikejä eli poikasia. Balista on tullut pariskunnan intohimo myös muiden syiden kuin orkideoiden vuoksi. Jätä hiukan vartta mukaan, Helin vinkkaa. Myrkky sopii orkideoiden lisäksi myös muille kasveille. Kasvi kärsii jakamisesta. Odota, että siihen on tullut 5-10 senttimetrin juuret, ja sitten voit leikata poikasen irti. Olemme saaneet nähdä paljon paikallisten oikeaa arkea ja köyhyyttäkin, Helin kertoo. – Orkideat tekevät poikaset kukkavanoihin. – Sen sijaan hyvin ohutlehtiset orkideat eivät ole minun juttuni. . Tämä, Vanda tricolor -niminen yksilö on ollut hänellä kymmenen vuotta, ja viime kesänä se kukki ensimmäistä kertaa. Helin kertoo myös, että vanhoja orkideoita ei kannata jakaa, ennen kuin on pakko. – Tyttäret käyvät kastelemassa. kerta on pian edessä, Irma kertoo. Tervetuloa opiskelemaan Turun normaalikoulun lukioon! www.tnk.utu.fi ”Jos jokin orkidea kuolee, se kuolee” . Orkideoiden mukana kotiin tulee usein villakirvoja. Jos jokin sillä aikaa sitten kuolee, se kuolee. f i VARAA HETI! 02 477 5600 040 580 7343 Myös muina aikoina: alk. / 25.-27.3. /5.-6.3. 1,5 dl mäntysuopaa tai tolua . la-ma My City,Euroopa,Viru Torstai 25.2. 20.-22.2. . – Ihailen siellä aina orkideoita ja olen ostanut niitä sieltä kotiin. 2 dl rapsiöljyä . – Balilaiset ovat valtavan ystävällisiä ventovieraillekin. Miten orkideat selviytyvät matkan aikana. Kerran vuodessa pitää ehtiä kuukaudeksi Balille Irma Helin ja hänen puolisonsa matkustavat kerran vuodessa kuukaudeksi Balille. 135 € /hlö Toimistomme avoinna ma–pe klo 9–16 HOTELLIMATKAT TALLINNAAN 13.-14.2. 0,5 dl Fairya
ilmastointi, webasto, sähköporras, truma 6e -lämmitys, lattialämmitys, harmaavesisäiliö, suihku, kattoilmastointi, 100km/h, rek. rek. 6:lle, saa ajaa 100kmh 28.980 € CHAUSSON Welcome 4 Fiat 2.8idTD -01 104 tkm, trumatic ilmakeskuslämmitys, lämminvesi, kasetti wc, jääkaappi, kerrossänky, rekisteröity 6:lle, makuupaikat 6:lle, tuotu käytettynä maahan 16.980 € Hobby 555 SIESTA AK LC Ford 2,2 -07 60 tkm, trumatic 6eh -lämmitys., eberspächer, markiisi, koukku, vakionopeudensäädin, kasetti-wc, suihku, lämminvesiboileri, markiisi, tv-antenni, ilmastointi ajotilassa 26.980 € HOBBY 495 UFE Excellent -16 mukavuuspaketti:liesituuletin antennimasto päiväpeite mattosarja lattialämmitys(sähkö), alde-nestekeskuslämmitys, mikroaaltouuni, suihku 27.520 € KNAUS SÜDWIND 500 -14 alde nestekiertoinen keskuslämmitys, parivuode, säköinen lattialämmitys, jääkaappi pakastinlokerolla, kasetti wc, suihku, tv-teline, tv-antenni 20.980 € HOBBY 720 UKFE Prestige -16 mukavuuspaketti: liesituuletin, antennimasto, päiväpeite, mattosarja, lattialämmitys(sähkö), alde-nestekeskuslämmitys, mikroaaltouuni, suihku 35.720 € HOBBY 560 KMFE EXCELLENT -16 mukavuuspaketti:lattialämmitys (sähkö), liesituuletin, antennimasto, päiväpeitto, mattosarja, alde-nestekeskuslämmitys, mikroaaltouuni, suihku 30.320 € M-B SPRINTER, 319 BlueTEC pitkä A3 A RJ-Edit. 5:lle, vuot: 5:lle, b-kortilla, 100km/h 58.860 € Hymer B 654 Fiat -11 26 tkm, 1-om., h-kirja, p-kamera, kasetti-wc, lämminvesiboileri, tv-antenni+tv, ilmastointi, alde-lämmitys, webasto+lämmönvaihdin, b-kortilla 100kmh. kattoluukku, trumatic, rek. 4:lle, vuot. ilmastointi, lohkol., rek. 4:lle 57.980 €. 6:lle, vuot. asuinosan akku (95ah), lisävuode takaosaan, 130 hv 58.060 € Elnagh CLIPPER 80 Fiat 2,0 jtd -06 37 tkm, 1-omistaja, huoltokirja, jakohihna vaihdettu 12,5-14 30861km, trumatic-ilmakeskuslämmirys, kasetti-wc, jääkaappi, tv-antenni 25.980 € 350 matkailuauton/-vaunun valikoima SOITA TAI TULE KÄYMÄÄN! osoitteessa Tiesithän, että meillä käyvät autojen lisäksi vaihdossa myös kaikenlaiset muut ajoneuvot... 4:lle, b-kortilla, 100km/h 28.880 € CARADO T 348 FIAT 2.3Mjet 130hv -16 tkm, alustapaketti, ohjaamon ilmastointi, basicpaketti, lattialämmitys, harmaavesisäiliö, liesituuletin, truma combi 6e, rek. 4:lle 78.540 € LMC CRUISER T672 SPORTLINE FIAT 2,3 130 -15 tkm, alde -lämmitys,lattial., lämmönvaihdin, ohj. 3:lle, OUTLET TARJOUS, ETUSI 5900,69.900 € SOLIFER MOBILE 644 Fiat 2.8idTD -00 90 tkm, soitin, alut, tukijalat, pp-teline, markiisi, lattialämmitys (sähkö), truma c -ilmakeskuslämmitys, kwh-mittari, tv, sähkön ulosotto, rekisteröity: 8:lle 22.880 € KNAUS SUN TI 600DF Renault 2,5dci -06 88 tkm, 1-omistaja, h-kirja, p-kamera, kasetti-wc, suihku, lämminvesiboileri, tv+tv-antenni, sähköt. liukuovi, maasähköjärjestelmä, defa, 2 akkujärjestelmä, autom. DUE ERRE Escape 445 MB 313CDI -04 143 tkm, ohj. 4:lle, b-kortilla, 100km/h 33.980 € PÖSSL Roadstar 600L Revolution Fiat 2.3Mjet -16 tkm, all in -paketti: ohjaamon ilmastointi, vakonopeudensäädin, traction+, toinen ohjauspaneeli vuoteelle, 2. ilmastointi, eberi, markiisi, truma ilmakeskuslämmitys, tv-valmius, kaasun ulosotto, rek. 4:lle, vuot.4:lle, väh. webasto lämmitys, truma boiler, ohj. 4:lle 69.890 € BÜRSTNER I 640 VISEO FIAT 2.3 130hv -13 20 tkm, ohj. -ilmastointi, triflex keittiö, p-kamera, -kortilla 100km/h, rek. c1 ajokortti 79.980 € KNAUS SPORT TRAVEL Fiat 2,8 -06 106 tkm, vetokoukku, pyöräteline, markiisi, trumatic ilmalämmitys, cd-soitin, tv-antenni 23.8990 € HYMER TRAMP 668 CL FIAT 2,3 150 -16 tkm, trumatic combi 6, sisustuspaketti, komfort l-ryhmä, hymer kofort paketti:, ilmastointi, vakionopeudensäädin, panoraamakattoikkuna, rek. rele ja 100 ah lisäakku, invertteri 1500w, p-kamera, b-kortilla, 100km/h, 2+4 74.980 € RIMOR X-GO Renault 2,3 -13 80 tkm, kasetti-wc, suihku, tv-antenni, vuot.3:lle, jääk./ pakastin, asuinos. 4:lle, vuot. -15 1 tkm, koukku, sähköt. 4:lle, vuot. 020 777 2430 Skoda myynti 020 777 2403 Skoda huolto 020 777 2406 Skoda varaosat 020 777 2407 Kolarikorjaamo 020 777 2405 Yli * MA-PE 10-18, LA 10-15 joista kaikista kaupat onnistuu TURUSSA! YLI RINTA-JOUPPI.COM Jari Arnivaara Automyyjä Skoda, Vaihtoautot, Matkailuautot ja -vaunut 050 053 8440 Antti Riihinen Automyyjä Škoda-myynti Matkailuautot ja -vaunut 040 575 1470 Rapido 966 MH MB 519 CDI 190 HP -12 22 tkm, alde -lämmitys, ilmastoinnit, tv-antenni+teline, sähköiset takavuoteet, navi+bluetooth+usb+p-kamera,rek. 20 Matkailu & harrastukset Puhelun hinta 0207-alkuiseen numeroon lankapuhelimesta 8,35 snt/puhelu + 16,69 snt/min (alv 24%), matkapuhelimesta 8,35 snt/puhelu + 16,69 snt/min (alv 24%) TURKU Piiskakuja 10 puh
7990,Sh. + tk. Suosikkipaikkani siellä on Ischgl Itävallassa. 2) Missä ja miten haluaisit lomailla. 38 e HUsQVarna laiPPaPakEtti Alkuperäinen Husqvarna, 2 ketjua ja terälevy. 325, 1,3/1,5 mm, 13” HUsQVarna ClassiC kyPÄrÄsarja verkkOkauppamme avOinna 24/7 Polaris sPortsman sP 570 EPs EFi EU-traktori HUom ! oHjaUstEHostin malli WintEr PaCk kaupan päälle: Sis: Polaris 2500 lps vinssi, pikakiinniteinen glacier pro 152 cm puskulevysarja, kahvaja peukalonlämmittimet, pikakiinniteinen tuulilasi, vetokuula (ARVO 1800,-) TuTuSTu vaiHTO mÖnkiJÖiHimme WWW.SpOrTTikOne.Fi TRAKTORIMÖKIJÄT Aja laillisesti myös tiellä. 495 e 299 e Sh. Sh. Auranmaan Viikkolehti, Kunnallislehti, Kaarina-lehti, Laitilan Sanomat, Loimaan Lehti, Paikallislehti Somero, Salon Seudun Sanomat ja Uudenkaupungin Sanomat. 3) Lomailijan veisin Meri-Teijoon, se on hieno ulkoilukohde. Tai voisin myös lähteä jonnekin todella kauas. Sh. 1) Missä ja miten lomailet. Usein käymme jossain kylpylässä. 700 e 39 e Sh. 2) Unelmaloma olisi varmaan rantaloma jossain lämpimässä, paikalla ei ole niin väliä. Jenni Levävaaran luento Kahvakuulaa, kuntonyrkkeilyä, Someron Sykkeen jumppia, levytankoharjoittelua, pilatesta, saunarentoutusta, pikahierontapisteitä, yli 20 näytteilleasettajaa klo 16.00-16.30 uimahalli Loiskeessa Someron vesijumppaennätysyritys!!! Katso päivän tarkempi ohjelma www.someronliikunta.fi/grit-2016 ja ilmoittaudu mukaan! Osallistumismaksu 20€ / 30€ / 40€ Joensuuntie 36, Somero Puh. Elisa Toivonen ja Olivia, 6, ja Milo, 1, Somero 1) Tällä hetkellä lomailemme perheen kanssa ja vahvasti lasten ehdoilla, kotimaassa. 3) Mihin kotinurkilla veisit lomailijan. SOMERO-LEHTI LAATUMERKIT AMMATTITAIDOLLA HUOLTOJA VARAOSAPALVELU • SALO, Joensuunkatu 5 (02) 7211 400 • SOMERO, Ruunalantie 5 (02) 7489 300 • KAARINA, Hallimestarinkatu 4 (02) 7211 500 • Salo • Somero • Kaarina Varsinaissuomalainen perheyritys Polaris sPortsman 570 EFi ForEst 4x4 EU-traktori -15 + tk. 9490,VOITTAJAN VÄLINEET! Laaja valikoima Husqvarna lumilinkoja KYSY TARJOUS MYYMÄLÄSTÄMME HUsQVarna FUnCtional talVikÄsinE Lämpimät, mukavat ja vedenpitävät Säädettävä tarranauha HUsQVarna 543 xP® G Kevyt tehokas ja helposti hallittava ammattisaha 43,1 cm 3 , 2,2 kW terälevy 33-45 cm, 4,5 kg HUsQVarna komBikannU tarjous HUsQVarna 445 45,7 cm 3 , 2,1 kW, 4,9 kg 399 e Sh. 02 748 3932 12 04 17 ADM IT ONE 12 04 16 ADMIT ONE Alueensa vahvat puolestapuhu jat. 2) Unelmakohde olisi joku laskettelupaikka Alpeilla. 10490,Sh. 10 990,rajoitettu erä 2015 -mallia salon myymÄlÄstÄ PolarismoottorikElkat PoistoHintaan.. 21 Matkailu & harrastukset Someron Liikunta ry Tapahtuman järjestävät yhteistyössä: Tapahtumaa tukemassa: Someron Säästöpankki Someron Monitoimitalolla sunnuntaina 28.2.2016 klo 10–16 Ohjelmassa mm. . 49 e 24 90 e Sh. GALLUP Sami Lindström, Kiikala 1) Lomailen mieluiten laskettelemalla Alpeilla, se on kestosuosikkipaikkani. 69 e 39 e. 050 464 8745 www.hoitolasienna.fi Tule rentoutumaan ja virkistäytymään Jättivalikoimat soittimia Somerolta www.power-sound.fi Jokioistentie 993 Puh. 3) Lomailijan veisin Lappiin tai Teijoon, se on aika hieno lomakohde. . 405 e HUsQVarna 435 40.9 cm³, 1.6 kW, 4.2 kg NYT LÄMMIN KYLMÄN HINNALLA! 630 e Sh. T-ajokortti/15-v. 49 e 29 e
Koneiden pyrstöön sidotaan parimetrinen kreppipaperi, jonka vastustaja yrittää omalla koneellaan katkaista, hän selostaa pelin juonta. Tuuli, jos ei vallan myrskyksi ei ylly, ei ole este tietyn tyyppisten koneiden lennätykselle. RAKENTELUN aloittamista mielivää hän kehottaa kysymään neuvoa kokeneemmalta harrastajalta, koska ”kantapään kautta opettelu” tulee kalliiksi. Sen on määrä pyörittää 22-tuumaista potkuria, joka puolestaan lennättää lasikuiturunkoista Beaveria, jonka siipien kärkiväli on peräti 2,5 metriä. Sen ajan jaksaa keskittyä ja pitää koneen hallinnassa, mikä vaatii tarkkuutta, jos kone on korkealla ja vaikkapa vatsallaan, hän kertoo. Hän arvioi, että sen jälkeen lennokkien rakenteluun ja virittelyyn on kulunut parista kolmeen tuntia päivässä paitsi päivinä, jolloin hän on niitä lennättämässä. Sateella ei viitsi ja talvella esteenä on kova pakkanen, koska rukkaset kädessä ohjainta on hankala käyttää. JUHANI MARTTALA Taistelun Englannista toisessa maailmansodassa ratkaisseen Spitfire –hävittäjän pienoismalli on niin esikuvansa kaltainen, että sen laskutelineet taittuvat lennossa siipien sisään. – Tasapainottamattoman korjaamiseen kuluu rutkasti liimaa, hän virnahtaa. Niitä on sekä polttomoottoriettä akkukäyttöisiä, yksija kaksitasoisia, taitolentoon ja tavalliseen lennätykseen sopivia sekä heittämällä lentoon singottavia. Suurimmaksi lennätyskorkeudeksi hän arvioi 150 metriä, josta kone on vielä näkyvillä. RAKENTEILLA on monta muutakin lennokkia, joista osan hän on hankkinut valmiina rakennussarjana ja osan hän kokoaa erillisistä osista, joita ovat rungon tarvitsemat moottori propelleineen sekä sivuja pystyperäsimiä liikuttelevat servot sekä radiolähetin ja -vastaanotin. – Onko harrastu kallis, riippuu siitä kuka sitä arvioi, hän naurahtaa ja kutsuu omaksi kipurajakseen 700 euroa. Koneiden pyrstöön sidotaan parimetrinen kreppipaperi, jonka vastustaja yrittää omalla koneellaan katkaista. Jorma Nurmen rakentama Katana-lennokki sopii taitolennätykseen.. 22 Parhaillaan rakennan Zeroa, jolla voi harrastaa ilmataisteluja jonkun toisen harrastajan kanssa. NURMI ON myös sopinut laitilalaisen kuljetusalan yrittäjän kanssa, että saa käyttää heidän asvaltoitua varastokenttäänsä lentotoimintaansa. – Parhaillaan rakennan Zeroa, jolla voi harrastaa ilmataisteluja jonkun toisen harrastajan kanssa. Se voidaan myös kytkeä tavalliseen tietokoneeseen, jossa on lentokonesimulaattori huonoilla säillä tapahtuvaa lentotoimintaa varten. Jokainen kone täytyy näet trimmata sellaiseksi, että se lentää suoraan ja tasaisesti ohjaimeen koskematta. – Yleensä minulle riittää viiden seitsemän minuutin lennätys, jonka verran useimpien koneiden säiliössä on polttoainetta. Pienin moottori puolestaan on puolen tuuman hehkutulppamoottori Cox, joka lennättää pientä lennokkia vakiokierroksilla niin kauan kuin polttoainetta koneen tankissa riittää. Sinne tulee aamulla ja siellä kuluu helposti koko päivä pitkälle iltapäivään. Ruuvipenkkiin rakentamassaan telineessä hänellä on kaksitahtinen ja 50-kuutioinen moottori, joka vastaa mopon moottoria. – Kaikki lennokkini toimivat tällä samalla kahdeksankanavaisella ohjaimella, jossa on myös tietokone eri konetyyppien ohjelmistojen säilyttämistä varteen, hän esittelee käsissä pidettävää metallista laitetta. Nurmi hurahti viitisen vuotta sitten lennokkiharrastukseen vierailtuaan lentonäytöksissä, joissa alan harrastajat esittelivät omia koneitaan ja mitä niillä voi tehdä. Apu harrastamisen aloittamiseen löytyy internetistä esimerkiksi lennokit.net -sivustolta tai Turun lennokkiseuran kotisivuilta. Vuodenvaihteessa eläkkeelle jäänyt Nurmi vaihtoi vapaalle jo marraskuussa, jolloin ryhtyi viettämään rästiin jääneitä lomaja vapaapäiviään. Valmiita lennokkeja Nurmi laskee itsellään olevan parikymmentä. Syyskesällä sadonkorjuun jälkeen hän käyttää myös yhden viljelijän viljapeltoa laskutelineettömien koneidensa kenttänä, sillä korret joustavat sen verran, että lennokit säilyvät laskuissa ehjänä. Harrastuksen alkuun kuitenkin pääsee jo 150 eurolla, jonka laadukas täysin valmis lennokki tykötarpeineen maksaa. – Kuulun Turun lennokkiseuraan, jolla on oma kenttä Paattisilla. Lennokkiensa hinnaksi hän arvioi keksimäärin 500 euroa. – Penikkana tuli rakenneltua silloisia kiuruja ja kuhia ja lennätettyä niitä, hän kertoo. Siksipä suihkukoneet, joita on tullut markkinoille, ovat hänelle ainakin vielä vieraita, sillä yhden suihkumoottorin hinta lähtee tonnista ylöspäin. SÄÄTILA MÄÄRÄÄ, milloin Nurmi koneitaan ulkona lennättää. Jorma Nurmi Matkailu & harrastukset Laitila Juhani Marttala K un vaatehuoneessa kotona ei enää ollut tilaa vaatteille, oli pakko hakea jotain muuta tilaa harrastukselle, esittelee laitilalainen Jorma Nurmi kellarisoppea, jonka katosta riippuu erilaisia lennokkeja, ja jonka lattian täyttävät erilaiset työpöydät sekä -penkit
02 844 3553 044 704 3553 www.alina.fi Avoinna ma-pe 9-17.30, la 9-14.00 12 04 17 ADMIT ONE 12 04 16 ADMI T ONE Lähile hti on paika llista uutist uotan toa. Jokaiselle. (Kehaisemme vielä, että vuonna 2015 meidät valittiin Suomen 3 parhaan kenkäkaupan joukkoon) Alinenkatu 36, Uusikaupunki p. Sähköistä lukemista täältä: www.tilaajapalvelija.fi. Digilehti reissussakin mukana. Otamme mielellämme ryhmiä vastaan! Mallistoamme näet netistä www.alina.fi -osoitteesta. Ihan totta. Meiltä löytyy jokaiselle jalkineet. 23 Matkailu & harrastukset Aukioloajat ja pääsylippujen hinnat www.bonkcentre.fi tai 02-8418404 SILTAKATU 2, 23500 UUSIKAUPUNKI USKOMATON TARINA VUODESTA 1893 Aukioloajat ja pääsylippujen hinnat www.bonkcentre.fi tai 02-8418404 SILTAKATU 2, 23500 UUSIKAUPUNKI USKOMATON TARINA VUODESTA 1893 Kenkäkauppa Alina on oivallinen matkailukohde. Tule yksin, kaksin, vieraittesi kanssa tai tuo mukanasi vaikka bussilastillinen
JUMISSA.COM Markus Rinne aloitti maastoautosafarien järjestämisen Jani Utrilan kanssa vajaa kymmenen vuotta sitten. Välillä ollaan sitten jumissa, mutta autoissa on vinssit ja tarpeellinen määrä apuvälineitä, jotta matkaa päästään jatkamaan. SOPIVIA REITTEJÄ löytyy kelille kuin kelille. Pitää myös osata lukea maastoa. Asiakkaat ovat suurelta osin yrityksiä, jotka haluavat tarjota työntekijöilleen jotain erilaista. Kalantilainen Jumissa järjestää maastoautosafareja Käytössä olevilta maastoreiteiltä löytyy monenlaista haastetta. Autosafarien lisäksi on mahdollista vaikkapa ampua jousella ja ottaa värikuulataistelu. Sen myötä yhtiö nykyään järjestää safarien lisäksi erilaisia virkistystapahtumia remontoidulla kouluilla ja ympäristön metsissä. Siellä on kilometreittäin ajoreittejä, kalustonamme ovat kuusi Toyota Landcruiseria. Kilpaa ei mennä eikä aikaa oteta, vaan tarpeen tullen hypätään autosta ulos ja suunnitellaan ajoreitti huolella. Maastossa annetaan tilanteen mukaan lisävinkkejä ja ohjeita. Maanomistajien kanssa tehtiin sopimukset ja käytiin yhdessä katsomassa sopivat reitit ja hommattiin autot. – Varsinkin ulkomaalaisille metsäsafari on ainutlaatuinen kokemus. – Metsässä ajettaessa pitää olla tarkka. – Jo ennen lähtöä käydään periaatteet läpi, koska monillakaan ihmisillä ei ole aiempaa tietoa, miten metsässä ajetaan. Safarivieraita käy nykyään vuosittain toista tuhatta, kertoo yrityksen toinen omistaja Markus Rinne. 24 Matkailu & harrastukset Kalanti Jussi Arola Kalantilainen Jumissa Ay aloitti maastoautosafarien järjestämisen kesällä 2007, ja muutamaa vuotta myöhemmin se hankki oman tukikohdan lakkautetusta Sairisten koulusta. Ihan pelkkää hupia maastoajosafarit eivät ole, vaan metsässä ajaessa oppii myös taitoja, joista on hyötyä normaaliajossa. . Maasto on monipuolista suomalaismetsää. JUSSI AROLA Yrityksen kalustoon kuuluu kuusi kappaletta samanlaisia maastoajoneuvoja. – Varsinkin ulkomaalaisille metsäsafari on ainutlaatuinen kokemus, monille jo pelkkä metsässä kulkeminen on uutta. Koneet ja laitteet ovat miehiä kiinnostaneet aina, mutta maastossa ajaminen ei ollut kummankaan ykkösharrastus. Kapeissa paikoissa apumiehen silmät auttavat, kunhan vaan yhteispeli saadaan sujumaan. AUTOISSA ON yleensä kuskin lisäksi apumies, ja maastossa mentäessä hänen roolinsa on lähes yhtä tärkeä kuin kuskinkin. Ruokailukin voidaan järjestää. . Rinne ja toinen yrittäjä Jani Utrila ovat tunteneet toisensa jo pikkupojasta lähtien. JUMISSA.COM. Jokainen saa ajelusta eniten irti, kun kohtaa sopivia haasteita. Jompikumpi yrittäjistä kulkee aina safarin mukana ja antaa tarpeen mukaan ohjeita. – Meillä on sopimukset lähes 400 hehtaarin metsäalueen käytöstä. – Vaikkapa auton vekslaamisessa on paljon asioita, joita voi hyödyntää esimerkiksi ahtailla parkkipaikoilla. Luontoa ei tuhota, vaan ajellaan pääosin olemassa olevia uria, kuten metsäkoneen kulkureittejä. Auton ominaisuudet pitää tuntea. Talvella, jos on lunta ja liukasta, tai sitten erityisen märkinä aikoina ei kaikkia reittejä voida ajaa, mutta ympäri vuoden löytyy kyllä sopia haasteita. Sairisten vanhalle koululle on remontoitu saunaja kokoustilat, ja ulkoa löytyy muun muassa kylpypalju. Sitten on polttariporukoita ja yhdistyksiä ja myös ulkomaalaisia ryhmiä. On kalliota, suota, hakkuaukkoa, ja välillä mennään voimalinjan alla. Safarien lisäksi viime aikoina ovat lisääntyneet erityiset maastoajokoulutukset ryhmille ja asiakkaille, jotka joutuvat työssään maastossa ajamaan. Meillä on metsässä laavu, johon on mahdollista pysähtyä nokipannukahville luonnon rauhaan. – Pyritään aina löytämään joka ryhmälle sopiva maasto, ei liian helppo, mutta ei liian vaikeakaan. – Jotenkin se siitä vaan lähti. SOPIMUKSEN MUKAAN myös omilla autoilla voi tulla ajamaan
425e, 25.3.-2.4. Ruka 1.-9.4. Mahdollista myös pelkkä kuljetus tai majoitus! Tiedustelut ja varaukset: 044 990 0005 H.P Matkabussi HeviSaurus Matkaliput ennakkoon 11,50 € / 4 henk. 46 € Sisältää alv:n ja palvelumaksut. h. 040 195 3742 • Bussit 9, 99 ja 221 • www.skanssi.. UUTTA! OHJELMALLINEN SISUSTUSALUE Paikallisuus on POP Paikallisuus on POP. Yhteistyössä: Järjestäjä: Kauppakeskus Skanssi • Skanssinkatu 10, 20730 Turku • p. saakka) TURUN MESSUKESKUKSESSA 12.–14.2. h. 22.-28.3. sisältää majoituksen Kuusamon tropiikissa, aamiaiset, vapaa kylpylän käyttö sekä kuljetukset päivittäin Rukalle. h. Laduille 50 metriä, rinteeseen 1 km (bussikuljetus). Auranmaan Viikkolehti, Kunnallislehti, Kaarina-lehti, Laitilan Sanomat, Loimaan Lehti, Paikallislehti Somero, Salon Seudun Sanomat ja Uudenkaupungin Sanomat. 465e. 435e. RAKENNA, SISUSTA & UNELMOI! LÄHES 300 NÄYTTEILLEASETTAJAA AVOINNA pe–la klo 10–18, su klo 10–17 LIPUT 16/13/5 € Katso koko ohjelma ja näytteilleasettajat: rakennusmessut.fi Turun alueen suurin rakentamisen ja sisustamisen tapahtuma, jossa unelmat kohtaavat konkretian. Hanin mehiläispesien maalauspaja! Paljon ohjelmaa joka päivä! 12 04 16 ADMIT ONE Aina lähellä. 445e. 40 € Liput ovelta 14 € / 4 henk. 495e, 8.-16.4. Bloggaajatapahtuma, pop-up kahvila, tietoiskuja, työnäytöksiä ja koulutuksia. Tervetuloa! RAKENNA & SISUSTA -MESSUT ENNAKKOLIPUT VERKKOKAUPASTA -3 € (voimassa 11.2. 25 Matkailu & harrastukset Matkabussin hiihtomatkat Saariselkä 11.-19.3. Hintaan sisältyy Saariselkä kuljetus, majoitus 2 hengen huoneissa kylpylähotelli Saariselässä, aamiaiset, vapaa kylpylän käyttö
Silläkin kertaa hämärsi ja satoi vettä. Heidän seikkailuistaan on juuri ilmestynyt kirja Etruskien mailla – Polkuja Toscanan ja Lazion salaisuuksiin. Hänen olonsa oli haikea, sillä näytti siltä, etteivät lapset enää lähtisi sinä jouluna vanhempiensa mukaan Italiaan. 450 € päRnu, TeRvis kyLpyLä: 10.4.–16.4. Kirja on saatavissa hyvin varustelluista kirjakaupasta. myynti@turunrengaspalvelu.fi . Hän kertoi kirja-ideastaan muutamille paikallisille ihmisille ja heidän myönteinen suhtautumisensa antoi varmuutta. 4 kpl 100 – 600 € -30-50% 40 sarjaa uusia 13”–18” eri automerkkeihin useita malleja. SILMUSEN perheen matkakertomuksia kuunnellessa käy nopeasti selväksi, etteivät he ole sitä tyyppiä, jotka rentoutuvat makaamalla aurinkorannalla. Hannu Silmunen on piirtänyt vaimonsa tarinoiden tueksi 50 karttaa. KAARINA JA HANNU SILMUNEN. Ensin hän etsiytyi kirjassa kuvatuille etruskien haudoille ja Saturnian lähteille. Kaarina Silmusen matkakuvaukset ovat niin elävästi kirjoitettua, ettei niiden jälkeen tarvitse kuin sulkea silmänsä ollakseen perillä. Etruskeista tiedetään vähemmän kuin muista antiikin pääkulttuureista, vaikka uusien kaivausten ja löytöjen myötä tietämys on lisääntynyt. . 26 Matkailu & harrastukset Alumiinivanteita 24 sarjaa käytettyjä Useita pulttijakoja ja kokoja. – Jouduimme suostuttelemaan miestä pitkään ennen kuin hän suostui näyttämään meille tien. Hän oli kauhuissaan, sillä italialaiset eivät koskaan menen metsään pimeällä. 02-2382 200 Rieskalähteentie 85, 20300 Turku p. – Minua kiehtoo ajatus, että vielä 2000-luvulla voi olla tutkimusmatkailijana Euroopassa. Kaarina Silmunen kirjoitti matkakirjan perheensä seikkailuista Etruskien mailla Valokuvaamoa Turussa pyörittävät Kaarina ja Hannu Silmunen ovat kolunneet asuntoautollaan pitkin Eurooppaa ja Pohjois-Afrikkaa. Kirjaa kirjottaessa Kaarina Silmunen pohti, onko oikein paljastaa kulttuurihistoriallisesti arvokkaiden kohteiden sijainnit suurelle joukolle. Seikkailut ja ihmeet löytyvät ihan mistä vain, kunhan pitää silmät, korvat ja sydämen auki. 370 € 24.4.–30.4. 02 238 2200 myynti@turunrengaspalvelu.fi Kroatiaan alk. Perhematkojen luonne muuttui pysyvästi, kun hän löysi paikallisesta matkamuistomyymälästä kolme pientä opaskirjaa, jotka paljastivat lisää etruskien salaisuuksista. Jouduimme vakuuttelemaan että selviäisimme: Suomessa on pimeää puolet vuodesta. – Toivon voivani välittää kirjallani intohimoa, kiitollisuutta ja uteliaisuutta elämää ja sen ihmeellisyyksiä kohtaan. – Yhtäkkiä sain ajatuksen, että miksi en kirjoita kirjaa kaikista niistä etruskikohteista, joita olemme yhdessä etsineet. Mukana oli kaksi italiankielistä opaskirjaa, joista kumpikaan ei ymmärtänyt kuin muutaman sanan. MATKAKIRJAN kirjoittaminen pyöri Kaarina Silmusen mielessä pitkään, mutta projekti sai varsinaisesti alkunsa puolitoista vuotta sitten myrskyisenä yönä Pyhärannan Rihtniemessä. Pimeän ja epätoivon laskeutuessa he muistivat Suomessa asuvan, italialaisen tuttavantuttavan. Italialaiset kartat ovat kauniita, mutta varsin suurpiirteisiä. Kaarina Silmunen . Maailma on ihmeellinen kaikkialla. Piikkiöläiset Kaarina ja Hannu Silmunen olivat kolunneet tuntikausia Italiassa, Bomarzon takametsissä, ja etsineet 2000 vuotta vanhaa kiveen tehtyä kaiverrusta. Yrittäjän arki on niin hektistä, että usein määränpäästä keskustellaan vielä lähtöhetkellä. Lause lauseelta hän tulkkasi kaukopuhelun välityksellä tekstiä. 429€/hlö Uutta 2016 – Suora lento Turusta Kroatian Zadariin Tilaa ilmainen Kroatia-esite. Kirjassa kerrotaan tarkat kulkuohjeet kohteille. Kirja sopii Silmusten kaltaisille seikkailijoille ja karavaanareille, mutta myös nojatuolimatkailijoille ja historiasta kiinnostuneille. SU–SU ...........1.390 € sAARenmAA, OOppeRApäiväT: 27.7.–30.7. Mieheni lupasi olla mukana projektissa, jos olen vielä viikon päästä innoissani. SU–LA ............ Pelkän perille vievän polun etsiminen on usein vienyt monta tuntia. Osa Silmusen kirjassa mainituista kohteista on löydetty vasta muutamia vuosia sitten ja paljon on luultavasti vielä löytämättä. Poggio rota -nimiselle astrologisille kivikehälle he löysivät lopulta traktorisaattueessa. Kuinka rikas ja monipuolinen maailma on virallisten turistireittien ulkopuolella. Kuusihenkinen perhe on reissannut ympäri maailmaa telttaillen ja asuntoautolla. 02 421 269, 0400 323 488, 040 541 7033, 010 321 5100 www.launokorpi.com, e-mail: info@launokorpi.com J&M LAUNOKORPI OY Lähemmin: TARTTO, ”OOppeRAn kummiTus:” 27.2.–28.2. Sitä voi tiedustella myös osoitteesta etruskienmailla@gmail.com Seikkailut ja ihmeet löytyvät mistä vain, kun pitää silmät, korvat ja sydämen auki. Silmunen kiinnostui antiikin aikaan Keski-Italiassa eläneistä etruskeista luettuaan Frances Mayesin Toscanan auringon alla -kirjan. SU–LA ............ 450 € ROOmA JA LAZiOn ALue: 27.3.–3.4. Ihastu ja varaa oma paikkasi! Naantalin Matkakauppa / We Travel 02-4321 277 | www.wetravel.fi LAUNOKORVEN BUSSILLA... Ke–LA .....445/540 € Piikkiö Heinimaija Hirvonen Sitä tunnetta ei unohda koskaan. Riemu oli rajaton, kun taskulampun valokiila lopulta paljasti kallionseinämään kaiverretut sanat Kahden Domitin yksityistie. Metsässä odottaa aarteita, joista suurin osa ihmisistä ei tiedä mitään. LA–SU .............215 € HAApsALO, LAine kyLpyLä: 21.2.–27.2. KIRJAN TAKIA Silmuset viettivät Italiassa kahdeksan viikkoa tonkien etruskikohteita. Siihen on koottu kohteita, joita ei suomentai edes englanninkielisissä matkaoppaissa tunneta. Monta kertaa he ovat joutuneet pyytämään elekielellä apua paikallisilta. SU–LA ............ Satoi vettä ja oli kylmä. Perille ei useinkaan ole opasteita. PUH
Satakunnan Kansa 9.11.2015 TO 28.1. KLO 19 TO 4.2. KLO 19 PE 8.4. KLO 19 PE 12.2. KLO 19 PE 29.4. Matkapuhelimesta 8,28 snt/puhelu +17,05 snt / min. KLO 19 TO 10.3. HITTIHAUSKUUTTAJILLA JO LÄHES 20 000 KATSOJAA!. KLO 19 TN PE 5.2. KLO 19 LA 20.2. KLO 19 Esitykset päättyvät PE 29.1. 010 841 4185. KLO 13 KE 27.4. KLO 13 TO 14.4. KLO 19 LA 12.3. KLO 13 PE 15.4. KLO 13 PE 11.3. KLO 19 Esitykset päättyvät Nauruhermoja kutkutetaan heti alkumetreiltä lähtien, mutta välillä myös silmänurkka kostuu. KLO 19 LA 6.2. KLO 13 LA 5.3. KLO 19 PE 11.3. Pe 29.7.2016 KAARINA Hovirinnan ranta Portit auki klo 17.00. KLO 19 LA 9.4. Liput toimituskuluineen alkaen 69,50€. KLO 19 LA 30.1. KLO 19 TO 3.3. KLO 19 TO 7.4. KLO 19 LA 13.2. KLO 19 PE 22.4. KLO 19 PE 19.2. KLO 19 LA 23.4. KLO 13 TO 11.2. Priority (K-18V.) alkaen 89,50€. KLO 19 LA 23.4. KLO 19 PE 1.4. 27 Matkailu & harrastukset VIP-SCORPIONS-illallispaketit alkaen 149 € + Alv 24% (184,76€) VIP -myynti ja tiedustelut: vip@menolippu.fi / Puh. KLO 13 PE 8.4. KLO 19 TO 21.4. KLO 19 PE 15.4. KLO 19 LA 2.4. KLO 13 LA 13.2. KLO 19 LA 16.4. Lankapuhelimesta 8,28 snt/puhelu +5,95 snt/min. KLO 19 PE 4.3. KLO 19 TO 17.3. KLO 19 LA 9.4. E N S I K E S Ä N Ä J Y R Ä H T Ä Ä ! L I P U N M Y Y N T I : menolippu.fi, ticketmaster.fi & R-Kioskit 1,98 €/min + lna Sanailu on sukkelaa ja ajoitukset kohdillaan. KLO 19 TO 28.4. KLO 13 PE 1.4. KLO 13 LA 30.1. KLO 19 PE 4.3. KLO 19 PE 12.2. KLO 19 LA 6.2. KLO 19 LA 19.3. KLO 13 PE 29.1. KLO 19 LA 30.4. KLO 19 PE 18.3. Satakunnan Viikko 9.9.2015 Hallituskatu 14, Pori • Liput: 02 6344 840 teatterin.lipunmyynti@pori.fi • www.porinteatteri.f i Lippujen hinnat: Sukuvika: 25/22/20 € • Olavi Virta -musikaali, Housut pois: 35/31/28 € VIRTA VIE PORIIN JA PROMENADISALIIN Suurmusikaalilla ainoastaan 30 esityskertaa ajalla 22.9.–12.11.2016 Ohjaus ja käsikirjoitus: HEIKKI PAAVILAINEN Olavi Virran rooleissa: MARKO HONKANEN (vanhana) & KIM WILLMAN (nuorena) Suku on eittämättä pahin ja housut lähtevät jalasta aina vappuun asti. KLO 13 PE 26.2. KLO 19 LA 27.2
28 Matkailu & harrastukset Audi Care Base -huolenpitosopimus A4-malleihin alk. Polo Allstar alk. 31 €/kk 3 vuoden sopimus, 15 000 km/vuosi. Hinta sisältää toimituskulut 600 €. Vapaa autoetu 780 €/kk, käyttöetu 615 €/kk. erikoisverhoilu, upeita yksityiskohtia, Park Pilot -pysäköintitutka edessä ja takana, erikoisvanteet sekä Climatronic-automaattiilmastointi. Beetle Allstar svh alk. 19 323 € Golf Allstar alk. Uusi Audi A4 näyttää jälleen kehityksen tahdin. Yhdistelmäkulutus 3,4–5,4 l/100 km, CO 2 -päästöt 88-125 g/km. 25 318 € Huolenpitosopimus Allstar-malleihin alk. Suosikkimallit ovat hyvin varusteltuja ja saatavissa upeissa väreissä. 195 €/kk Volkswagen Allstar -erikoismallisto on täällä. Ta r t u r a t t i i n. Golf Allstar svh. Lähde: Liikenteen turvallisuusvirasto Trafi. 25 576 € Beetle Allstar alk. Tu n n e v e t o v o i m a. Audi A4 Avant Business 1.4 TFSI (110 kW/150 hv) alk. 40 585 €. Tutustu osoitteessa audi.fi/uusia4 Traktoauto Oy Joensuunkatu 6, Salo, vaihde 02-727 3000 Automyynti: ma 8.30–17, ti 8.30–18, ke-pe 8.30–17, la 10–14 www.traktoauto.fi Audi-myynti: Mikko Paju 02-727 3016 Seppo Alanko 02-727 3011 Traktoauto Oy Joensuunkatu 6, Salo, vaihde 02-727 3000 Automyynti: ma 8.30–17, ti 8.30–18, ke-pe 8.30–17, la 10–14 www.traktoauto.fi Hannu Alanko 02-727 3012 Esa Kiviaho 02-727 3015 Mikko Paju 02-727 3016 Niko Alanko 02-727 3014 Seppo Alanko 02-727 3011 volkswagen.fi Valovoimainen Volkswagen Allstar -erikoismallisto. Tietojen tekninen toimitus: Bisnode Marketing Oy, PL 136, 00521 Helsinki 1 2011 2012 2013 2014 2015 Esim. Rahoituksen myöntää Pohjola Pankki Oyj, Teollisuuskatu 1 B, 00510 Helsinki. 25 317,34 €, autoveroton hinta 19 950 €, arvioitu autovero 4 767,34 € CO 2 -päästöllä 125 g/km. Täysin uusi Audi A4 Avant. Varusteluun kuuluu mallista riippuen mm. Alk. Uusi Polo Allstar esim. Kk-erä sisältää koron 1,95 % ja käsittelymaksun 8 €/kk. 19 322,11 €, autoveroton hinta 15 800 €, arvioitu autovero 2 922,11 € CO 2 -päästöllä 107 g/km. 25 575,14 €, autoveroton hinta 20 730 €, arvioitu autovero 4 245,14 € CO 2 -päästöllä 114 g/km. 32 €/kk. alk. Keskikulutus 5,4 l/100 km. Uudet TDIja TFSI-moottorit ovat aiempaa tehokkaampia ja suorituskykyisempiä, mutta kuluttavat entistä vähemmän polttoainetta. Polo Allstar svh alk. Kuvan auto erikoisvarustein. Tervetuloa tutustumaan ja varaamaan oma Allstar-mallisi. Hintaetusi jopa 2 000 € Rahoitusta rjous 1,95 % korolla. Tarjous voimassa 15.-31.1.2016 välisenä aikana tehtyihin uusiin yksityisasiakkaan tilaussopimuksiin.. Hinta sisältää toimituskulut 600 €. 40 584,41 €, autoveroton hinta 32 010 €, arvioitu autovero 7 974,41 € CO 2 -päästöllä 128 g/km. Kuvan autot erikoisvarustein. Teknistä vetovoimaa. Edellyttää hyväksytyn luottopäätöksen ja kaskovakuutuksen. Luottokustannukset yhteensä 1 543,70 €, luottohinta 20 865,81 € ja todellinen vuosikorko 3,49 %. Polo Allstar 1,2 TSI 66 kW toimituskuluineen 19 322,11 €, käsiraha/vaihtoauto 5 500 €, luotonperustamismaksu 185 €, rahoitettava osuus 14 007,11 €, sopimusaika 60 kk, kuukausierä 194,80 €, viimeinen suurempi erä 3 864,42 €. Kun mukaan lisätään luokkansa tyylikkäin matkustamo ja viimeisintä tekniikkaa, kuten lisävarusteena saatava, täysin digitaalinen Audi virtual cockpit -mittaristo, tulee ajamisesta tavallista paljon nautittavampaa